Pakolainen 3/ 2008

NumeRO 3 / 2008 / 3.50 EUR / JULKAISIJA SUOMEN PAKOLAISAPU RY

SISÄLTÖ / PAKOLAINEN 3 / 2008 03 Pääkirjoitus

14 Pakolaisavun työ Sierra Leonessa

04 Kuntapaikkaa odottamassa

19 Sarjakuva: Uusi jäsen

05 Pakolaisten kuntapaikoista pulaa

20 Amerikkalainen unelma

06 Venäjän pakolaistilanne

23 Osiren pakolaisleiri

08 Tulviiko mahdollisuuksien meri?

25 Kolumni: Anders Karlsson

10 Kolumni: Laura Huttunen

26 Tilaa maahanmuuttajamiehille

11 Burman pakolaisten ahdinko jatkuu

27 pakolaisavun tapahtumia

12 After the blood diamonds

27 Sarjakuva: Paikallisuutisia

PAKOLAINEN ilmestyy neljä kertaa vuodessa I Vuosikerran vapaaehtoinen kannatusmaksu on 14 euroa I Lehden saa myös liittymällä jäseneksi, vuosimaksu 25 euroa I JULKAISIJA Suomen Pakolaisapu ry VASTAAVA PÄÄTOIMITTAJA Thomas Wallgren I PÄÄTOIMITTAJA Marcus Floman I TOIMITUKSEN YHTEYSTIEDOT Ludviginkatu 3-5 B 42, 00130 Helsinki I puh 09 - 6962 640, marcus.floman@ pakolaisapu.fi I TILAUKSET toimisto@pakolaisapu.fi I www.pakolaisapu.fi I PAINO Forssan Kirjapaino Oy I ISSN 0359-6435 I ULKOASU Joonas Reijonen – Ideaforum | KANNEN KUVA Mikko Takkunen KUVASSA Mary Kargbo ja Amie Aruna I PAKOLAINEN 04/2008 ilmestyy joulukuussa 2008 I Lahjoitustilinumerot I Nordea 215318-22229 I Sampo 800013-223667 I OKO 578007-59875

S 02 / PAKOLAINEN 3 / 2008

Miksi ottaa enemmän kiintiöpakolaisia? Kim Remitz. Suomen Pakolaisavun toiminnanjohtaja

hätä-

össä paikan saaneet ihmiset ovat tulleet Suomeen,

tapauksina ihmisiä, jotka ovat välittömässä

ja kuntapaikkaa ei ole löytynytkään. Oleskeluluvan

kuolemanvaarassa joko sairauden tai vainon vuoksi,

saaneet turvapaikanhakijat ovat samassa tilan-

eivätkä he voi jäädä paikalleen odottamaan.

teessa. Tällä hetkellä kuntapaikan odottamiseen voi

Kiintiöpakolaisina

tarjotaan

Suomeen

Toiseksi, UNHCR seuloo kiintiöpakolaisiksi

mennä useita kuukausia vastaanottokeskuksissa.

sellaisia ihmisiä, joilla on erityisen pitkittynyt

Tämäkään ei paranna kenenkään kotoutumista

ja ongelmallinen pakolaishistoria. Esimerkiksi

uuteen maahan.

henkilö viruu monta vuotta pakolaisleireillä, eikä

Miksi kunnat eivät halua ottaa pakolaisia? Onko

leirit synnyttänyt konflikti osoita selkiintymisen

se siksi, että pakolaisten vastaanotto tulisi useim-

merkkejä.

mille kunnille liian kalliiksi? Jostakin syystä

On myös muistettava, että Suomi voi itse mää-

valtion maksama kuntakorvaus on vielä samalla

ritellä, mistä pakolaisia otetaan, millä profiililla

tasolla kuin 15 vuotta sitten. Hintojen nousu on

ja kuinka paljon. Myös sen, milloin he saapuvat

jätetty huomiotta. Useat kunnat ovat nykyään

Suomeen.

muutenkin taloudellisesti niin ahtaalla, ettei

Suomi on valinnut tähän mennessä kiintiöpa-

pakolaisten sijoitus tämän vuoksi ole mahdollista.

kolaisia eri maanosista ja monista kulttuureista.

Tämä asia tulee ehdottomasti korjata tulevassa

( Tähän väliin todettakoon, että viime vuonna

budjetissa.

maahamme saapuneista maahanmuuttajista noin kuusi prosenttia oli pakolaisia.)

Kun on alettu puhua laskusuhdanteesta, punakynä käy helposti juuri tällaisien kulujen yli.

Kotouttamista rahoitetaan periaatteessa kolme

Nyt on hyvä muistaa sellainen vanha sana kuin

vuotta. Periaatteessa. Kun tukirahat maksetaan

solidaarisuus. Tarkoittaako se meille vielä jotakin?

suoraan kunnan budjettiin, kotoutumisen toteu-

Jos se tuntuu vanhanaikaiselta, mietitään sitten

tumisen seurantaa on mahdotonta tehdä muuten

vaikka järkevää maahanmuuttopolitiikkaa. Pako-

kuin välillisesti. Ja kaikki kunnat eivät silloin vält-

laiset ovat osa niitä maahanmuuttajia, joita Suomi

tämättä ohjaa rahoja alkuperäiseen tarkoitukseen.

tarvitsee. Pakolaisilla on yleensä vahva motiivi

Palveluita jää saamatta ja koulutus vajaaksi.

pärjätä uudessa kotimaassaan ja olla hyödyksi.

Mutta nyt on alkanut tökkiä muuallakin. Kiinti-

Pakolaiset voivat olla vielä meidän turvamme.

S 03 / PAKOLAINEN 3 / 2008

Kuntapaikkaa odottamassa teksti

Mohammad Ahsan asuu vaimonsa ja kohta nelivuotiaan tyttärensä kanssa ahtaassa yksiössä Karhulassa, Kotkassa. Makuuhuoneessa on kaksi sänkyä, pöytä ja kaksi tuolia – keittiökomero on osa samaa huonetta. ”Tyttäreni Mahsa täyttää kohta neljä, mutta ei tämä ole ihan sellainen paikka, jossa haluaisi järjestää syntymäpäiväjuhlia”, Mohammad Ahsan sanoo. Miksi ei? No, tämä pieni yksiö sijaitsee Kotkan vastaanottokeskuksessa. Otetaan askel taaksepäin. Heinä-elokuun vaihteessa lähes 200 kiintiöpakolaista odottivat kuntapaikkaa sijoitettuina kolmeen vastaanottokeskukseen tai lähtömaissa. Yksi uutta kotia odottavista perheistä on Ahsanin perhe Afganistanista. Nyt heidät on tilapäisesti majoitettu Karhulan vastaanottokeskukseen. Mohammadille ja hänen perheelleen olisi pitänyt järjestyä asunto ja kuntapaikka jo aikoja sitten, mutta tällä hetkellä pakolaisten vastaanotto ei toimi niin kuin pitäisi. Normaalitilanteessa kiintiöpakolasille, eli UNHCR:n pakolaisstatuksen saaneille henkilöille on järjestetty kuntapaikka heidän saapuessaan Suomeen. Nyt Ahsanin perhe odottaa uutta kotia jo seitsemättä viikkoa. ”Juuri ennen Suomeen saapumista, meille oli ilmoitettu, että asunto ja kuntapaikka on järjestetty. Meille oli valtavan suuri pettymys kuulla, että kuntapaikkaa ei ollut sittenkään järjestetty. Kysymykseni kuulukin nyt: miksi asiat ovat tällä tavalla - tällaisessa hyvässä maassa kuin Suomi? UNHCR:n pakolaisstatuksenhan piti taata meille uuden asuinpaikkakunnan täältä kun maa päätti ottaa perheemme vastaan”, Ahsan sanoo. Suomen viisumin Mohammad perheineen oli jo saanut huhtikuussa. ”Meille olisi tavattoman tärkeää päästä aloittamaan uusi elämämme täällä pian. Tyttäreni sairastaa vakavaa veritautia, ja hänelle pitäisi saada järjestettyä kunnollinen sairaalahoito”, Mohammad Ahsan kertoo vakavalla äänellä. Mohammad ja hänen vaimonsa Mahnaz

S 04 / PAKOLAINEN 3 / 2008

ovat iloisia päästessään vihdoin Suomeen, mutta ahtaat elinolot ja jatkuva odottaminen painavat mieltä. ”On tämä aika vaikeata meille. Tämä ikuinen odottaminen. Haluamme mahdollisimman pian aloittaa suomen kielen opinnot ja sen jälkeen mennään töitä etsimään”, sanoo englannin kielen tulkin töitä Afganistanissa tehnyt Mohammad. Pienen ajatustauon jälkeen Mahnaz Ahsan sanoo: ”Täällä ei kyllä ole hirveän paljon tekemistä. Me syömme, nukumme ja mennään kaupungin kirjastoon lukemaan tai puistoon lapsen kanssa. Toivottavasti saamme järjestettyä asunnon pian.” Otetaan vielä pari askelta taaksepäin. Ahsanin perhe saapui Suomeen Moskovasta. Siellä perhe oli viettänyt kaksi vuotta odottamassa paikallisen UNHCR:n toimiston päätöstä siitä, hyväksyisikö

kuva

Marcus Floman

järjestö heidät pakolaisiksi. Moskovaan perhe pakeni Kabulista, jossa perhe oli oleskellut vaikeissa olosuhteissa noin vuoden. Sitä ennen Ahsanin pariskunta eli Iranissa yhdeksän vuotta dokumentoimattomina siirtolaisina. Iraniin pariskunta pakeni Afganistanista. Niin kuin hyvin monet pakolaiset, myöskään Mohammad Ahsan ei voi turvallisuussyistä kertoa julkisesti tarkkaan ottaen miksi hän on lähtenyt pakoon ja miksi hänet hyväksyttiin UNHCR:n niin kutsuttuna hätätapauksena. ”Perheellemme on myönnetty UNHCR: n erityisstatus, tarkempia yksityiskohtia en voi kertoa” Mohammad Ahsan sanoo. Jälleen pieni ajatustauko. ”Kyllä täällä voi asua, täällä on mukavia ihmisiä… Mutta jatkuva odottaminen on kyllä raskasta”, Mohammad Ahsan sanoo.

_ MEILLE OLISI TAVATTOMAn TÄRKEÄÄ PÄÄSTÄ ALOITTAMAAN UUSI ELÄMÄMME TÄÄLLÄ PIAN _

Pakolaisten kuntapaikoista PULAA /// teksti

Pakolaisia vastaanottavien kuntien määrä on viime vuosina pudonnut dramaattisella tavalla. Kesän loppupuolella tilanne äityi pahaksi: 193 kiintiöpakolaista joutui odottamaan pääsyä uuteen kotikuntaan joko pakolaisten vastaanottokeskuksissa Suomessa tai lähtömaissa. Tämä siitä yksinkertaisesta syystä, että riittävästi niin sanottuja kuntapaikkoja ei ole maamme kunnissa. Vastaanottokeskuksissa odot-

Marcus Floman

tivat kesän lopulla asuntoa myös 230 myönteisen oleskeluluvan saanutta turvapaikanhakijaa. ”Tämä on erittäin poikkeuksellinen tilanne, että kiintiöpakolaisia sijoitetaan vastaanottokeskuksiin. Normaalitilanteessa kiintiöpakolaisilla on jo valmiiksi varattuna asunto, heillähän on oleskeluluvat voimassa. Tässä tapauksessa kun tuli myös useita hätätapuksia, niin heidät asutettiin

kuvitus

joonas reijonen

tilapäisesti vastaanottokeskuksiin kun monille oli kiire päästä pois sieltä turvattomasta lähtömaasta”, sanoo Merja Mattila Kaakois-Suomen vastaanottokeskuksesta. Minkä takia monet kunnat kieltäytyvät vastaanottamasta pakolaisia? ”Usein ongelma liittyy asuntojen saatavuuteen, monissa kunnissa on vaikeata järjestää asunto heti”, Mattila sanoo. Toinen merkittävä tekijä, johon kunnat vetoavat on valtion kunnille maksamien korvauksien alhainen taso. Valtion pakolaisten vastaanotosta maksamien laskennallisten korvauksien tasoa ei ole korotettu vuoden 1993 jälkeen. Jos pakolaiset joutuvat odottamaan vastaanottokeskuksissa kovin pitkään, myös kotoutuminen eli uuden elämän aloittaminen viivästyy. Useat kunnat kokevat siis, ettei heillä ole varaa ottaa vastaan pakolaisia. Eduskunnan tulisi ehdottomasti vaatia kunnille maksettavien laskennalisten korvauksien nostamista talousarviossa vuodelle 2009.

/// silti Dragsfjärdiin ei sijoitettu pakolaisia Vaikka pakolaisten kuntapaikoista on huutava pula Suomessa, ainakin yhdessä kunnassa pakolaisia on odotettu turhaan. Dragsfjärdin kunta on viimeksi vuonna 2000 allekirjoittanut sopimuksen Varsinais-Suomen TE-keskuksen kanssa pakolaisten vastaanottamisesta – silti Dragsfjärdiin ei ole sijotettu yhtään pakolaista 2000-luvulla. Dragsfjärdin kunnanjohtaja Tomy Wass on allekirjoittanut kunnan sopimukset pakolaisten vastaanottamisesta. ”1980- ja 1990- luvuilla pakolaisia tuli kuntaan, mutta vuoden 2000 jälkeen kuntaan ei ole sijoitettu yhtään pakolaista”, sanoo Wass. TE-keskuksessa virhe myönnetään. ”Se sopimus on unohtunut. Olisi pitänyt olla paremmin yhteydessä ja tarjota pako-

laisia myös sinne”, sanoo Kalle Myllymäki Varsinais-Suomen TE-keskuksesta. ”Toisaalta se on pieni ja syrjäinen paikkakunta – ei ole ehkä niin helppoa saada sijoitettua pakolaisia sinne”, Myllymäki jatkaa. Tomy Wassin on vaikea ymmärtää, miten Dragsfjärd on päässyt unohtumaan, varsinkin kun kunnassa on ollut sekä vapaita asuntoja että avoimia työpaikkoja. Samaan aikaan nimenomaan Varsinais-Suomessa on ollut pulaa uusista kunnista, jotka ottaisivat vastaan pakolaisia. ”Jos tänne ei ole haluttu sijoittaa pakolaisia sen takia, että olemme pieni paikkakunta, se pitäisi sanoa suoraan. Jos oletuksena on se, että pakolaiset haluavat vain muuttaa sellaisiin kuntiin, joissa on jo ennestään maahanmuuttajia kyllä se on

ihan ymmärrettävä ja hyväksyttävä ajatus. Mutta miksi sitten solmitaan sopimuksia pienten kuntien kanssa”, Dragsfjärdin kunnanjohtaja Tomy Wass kysyy. Kalle Myllymäki peräänkuuluttaa valtiolta pitkäjänteisyttä pakolaistyössä. ”Kunnollista valtakunnallista koordinaatiota ei ole. Tällä hetkellä valtio ei osallistu riittävästi kustannuksiin. Samalla pitäisi löytää selkeämpi linja siihen, minne pakolaisia tulevaisuudessa sijoitetaan – halutaanko esimerkiksi siirtää vastuu täysin suurille kaupungeille? Vähintään pitäisi ottaa paikalliset tilanteet huomioon, jos pakolaisilla ei esimerkiksi ole työllistymismahdollisuuksia, sellaisen kuntaan heitä ei tulisi sijoittaa”, Kalle Myllymäki sanoo.

S 05 / PAKOLAINEN 3 / 2008

teksti

v S 06 / PAKOLAINEN 3 / 2008

Ksenia Glebova

enäjän pakolaistilanne on Euroopan suurin pakolaisongelma. Kesäkuussa 2008 Venäjän demokratiaa ja kansalaisyhteiskunnan tilaa käsittelevä vuosittainen FINROS - kansalaisfoorumi kokosi Suomenlinnaan joukon venäläisiä ja suomalaisia ihmisoikeusaktivisteja, toimittajia ja tutkijoita. Venäjän ja erityisesti Pohjois- Kaukasuksen pakolaistilanne oli yksi tapahtuman pääteemoja. Kaksi kuukautta myöhem m i n, elokuu s s a 2 0 0 8 , Venäjän pakolaistilanne sai uuden käänteen Etelä-Ossetian konfliktin myötä. Pakolaisten määrä Venäjällä kasvaa edelleen YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n tuoreiden tietojen mukaan (12.9 2008) Etelä- Ossetian aseellinen

Kuvat

UNHCR / T. Makeeva

konflikti on saanut aikaan yhteensä 192 000 ihmisen lähtemään pois kodeistaan. Georgian ja Venäjän hallitusten mukaan yli 30 000 etelä - ossetialaista on paennut PohjoisOssetiaan. Etelä-Ossetian rajojen sisäpuolella 30 000 on joutunut jättämään kotinsa. Lisäksi alueella oli yli 200 000 pakolaista jo ennen elokuun konfliktia. Venäjä Euroopan pakolaistilanteen ytimessä Venäjän pakolaistilanne pidetään kansainvälisesti Euroopan hälyttävinä. Kansalaisfoorumin osallistujat olivat yksimielisiä asiasta. Myös erilaiset kansainväliset järjestöt tukevat tätä näkemystä. Viimeisessä vuosittaisessa raportissaan maailman pakolaistilasta YK:n pakolaisjärjestö UNHCR kat-

Tsetseenipakolaisia pakolaisleirillä Ingusiassa. kuva on vuodelta 2003.

lisätietoa / www.finrosforum.fi / www.unhcr.ru

soo Venäjän olevan sen Euroopan toiminnan pääkohteita. Myös yhdysvaltalainen pakolaisten oikeuksia ajavan US Committee for R efuge e s a nd I m m ig ra nt s -järjestön vuosiraportissa listataan kymmenen aluetta, joissa pakolaisia kohdellaan kaikkein huonoimmin. Venäjä on mustalla listalla muun muassa Kiinan ja Sudanin rinnalla. Tsetseenipakolaiset Suomessa Suomessa vuonna 2007 Venäjän kansalaiset olivat toiseksi suurin turvapaikkahakijaryhmä irakilaisten jälkeen. Kansalaisfoorumiin osallistuneen Pakolaisneuvonta ry:n lakimiehen Päivi Keskitalon muka a n, tilastoissa ei eritellä Venäjän kansalaisia kansallisuuksittain, mutta suuri osa on etnisiä

tsetseenejä. Tällä hetkellä Suomi pääsääntöisesti myöntää turvapaikan tsetseenihakijoille kansainvälisen suojelutarpeen perusteella. Keskitalo korosti että, vaikka normaali turvapaikkamenettely sujuu ongelmitta, suurempia ongelmia aiheuttaa Dublin asetus. Asetuksen mukaan, yksi EU:n jäsenmaa käsittelee turvapaikkahakemuksen eikä uudelleenkäsittelyoikeutta ole. Tämä on erittäin ongelmallista sillä Euroopan Unionin alueella tsetseenin mahdollisuudet saada turvapaikka vaihtelevat suuresti ja merkittäviä eroja vastaanottojärjestelmissä löytyy edelleen. Esimerkiksi Puolassa tsetseeneillä on oikeus oleskella maassa mutta sosiaali- ja terveyspalveluissa on suuria puutteita, Keskitalo kertoi. Keskitalon mukaan aikaisemmin Suomi noudatti tiukempaa linjaa

tsetseenipakolaisia kohti mutta vuoden 2007 aikana oli havaittavissa merkkejä myönteisestä kehityksestä. Viime vuonna uusi maahanmuuttovirasto MIGRI teki enemmän myönteisiä turvapaikkapäätöksiä tsetseenien kohdalla kuin koskaan aiemmin. Keskustelun päätteeksi ryhmä tsetseeninuoria esitteli projektinsa ”Virtuaalinen Tshetshenia”. Projektin tarkoituksena on luoda Internet-pohjaista kanavaa ulkomailla asuvien tsetseenipakolaisten kanssakäymiseen ja sen myötä oman kulttuurinsa säilyttämiseen sekä tehdä tsetseenejä tutuksi muualla maailmassa. Nettiohjelmaan rakennetussa virtuaalimaailmassa toimivat uutistoimistot, yliopistot, yritykset ja kansalaisjärjestöt – todellisen Tsetsenian jälleenrakentaminen vie aikaansa.

S 07 / PAKOLAINEN 3 / 2008

Teksti

Jenni Hamara

kuva

ville tietäväinen

Tulviiko

Suomen Pakolaisavulta ilmestyy tänä syksynä Välimeren venesiirtolaisuutta käsittelevä kirja.

mahdollisuuksien meri?

keitä Välimeren venesiirtolaiset ovat? Miksi he lähtevät uhkarohkealle matkalle yli meren, jonka toisella puolen odottava tulevaisuus jää hämärän peittoon? Nämä ov at k y s y myk s i ä , jot k a e h k ä ensimmäisenä nousevat mieleen, k u n l e h d e s s ä k o m e i l e e k uv a täpötäydessä veneessä Espanjan au r i n kora n n a l le s a apu neist a afrikkalaisista. Välimeren venesiirtolainen -kirjan edetessä kysymyksiä alkaa nousta lisää. Ilmiössä ei olekaan kyse yksi n ker t a ise sti köyh ien ihmisten epätoivoisesta matkasta kohti Eurooppaa. Tapa, jolla media ja viranomaiset suurelle yleisölle venesiirtolaisuutta kuvaavat, alkaa näyttää aivan liian yksioikoiselta. ” K a n a r i a n s a a r t e n uut i s o i n nissa siirtolaisongelman ratkaisu nähdään teknisessä ja strategisessa taidossa: valvontakoneet ja tekniikalla varustetut partioveneet pelastavat sekä Euroopan ’tulvalta’ e t t ä a f r i k k a l a i s e t it s e lt ä ä n”, kirjoittaa Karina Horsti kirjassa. Välimeren venesiirtolainen koostuu asiantuntija-artikkeleista, joissa tarkastellaan ilmiötä kriittisesti eri näkökulmista. Kirjassa on pyritty jättämään lukijalle tilaa muo do st a a om a m iel ipit e en s ä . S i i n ä kys e en a l a i st et a a n myö s uhrinäkökulma, jolla meren yli Eurooppaan pyrkivät siirtolaiset yleensä kehystetään. ”Usein auttamista lähtömaassa korostavat ihmiset, jotka itse liikkuvat sujuvasti maasta toiseen, työskentelevät kansainvälisissä järjestöissä ulkomailla ja joille

S 08 / PAKOLAINEN 3 / 2008

s y n t y m ä p a i k a s t a l ä ht e m i n e n on ollut itsestäänselvyys. Eikö samalla logiikalla pitäisi esimerk i k s i S u o m e s s a m a a s e u du l l a syntyneet mutta kansainvälisestä urasta haaveilevat nuoret velvoittaa jäämään kehittämään taantuvaa kotiseutuaan? ” kysyvät Markus Himanen ja Jukka Könönen.

Nykypäivän venesiirtolainen ei enää vastaakaan sitä kuvaa, joka meille julkisessa keskustelussa ja median välittämästä kuvastosta välittyy. ”Monet Eurooppaan pääsyä odottavista ovat pitkälle koulutettuja. Samaten kaikentyyppisissä muuttoliikkeissä on havaittavissa

_Nykypäivän venesiirtolainen ei enää vastaakaan sitä kuvaa, joka meille julkisessa keskustelussa ja median välittämästä kuvastosta välittyy_ Luokkaretki aurinkorannalle /// Kaikille venesiirtolaisuus ei myöskä ä n ole epä onninen kokemus va a n tie menestykseen. Ma rko Juntunen tuo artikkelissaan esiin siirtolaissalakuljetuksen sosiaaliset vaikutukset Marokossa. ”Harragan rajaama sosiaalinen maailma tuotti miehisiä sosiaalisia hierarkioita. Larachen kortteleissa seisoivat kylki kyljessä menestyneiden siirtolaisten rakentamat satojen neliöiden huvilat ja aaltopellistä kyhätyt hökkelit. Mies, joka pystyi liikkumaan vaivatta G i br a lt a r i n s a l m e n yl i s ei s oi sukulaisten ja ystävien asettamien odotusten keskiössä.”

muuttajien profiilien moninaistuminen ja muuttoliikkeiden keskiluokkaistuminen”, huomauttaa Anitta Kynsilehto. Välimeren venesiirtolainen sijoittuu tieteellisen ja populaarin julkaisun välimaastoon ja se on kohdistettu niin siirtolaisten ja pa kol a isten k a ns sa työskente leville kuin aihepiiriä aiemmin tuntemattomillekin. Kirjan luettua a n sa atta a ki n mieltä jä ä dä vaivaamaan, ovatko kriisissä sittenkään vain siirtolaiset. Olisiko E u r o o ppa -k e s k e i s e s s ä t av a s s a n ä hd ä vene si i r t ol a i s et yht ä a ika isesti turva llisuusuhki na ja uhreina päivittämisen varaa?

S 09 / PAKOLAINEN 3 / 2008

Laura Huttunen

Paluu lähtömaahan vai elämää kahden paikan välillä ? kirjoittaja on tutkija ja sosiaaliantropologi

Paluu lähtömaahan on yksi mahdollinen ratkaisu pakolaiselämän ongelmiin. Pakolaispolitiikassa tätä ratkaisumallia on viime vuosina korostettu, ja usein pakolaiset itse toivovat sitä, ainakin pakolaisuuden alkuvaiheissa. Todellisuudessa paluu on aina monimutkaisempaa kuin poliitikkojen suunnitelmissa tai pakolaisten haaveissa. Syksyllä 2006 kiertelin BosniaHerzegovinassa tapaamassa Suomesta sinne palanneita pakolaisia. Tällaisia pysyvästi palanneita ihmisiä ei ole kovinkaan paljoa, mikä johtuu ennen kaikkea Bosnian sodasta elpymisen hitaudesta ja kivuliaisuudesta. Tapaamieni palanneiden joukossa oli monenlaisia ihmisiä, monenlaisia kokemuksia niin Suomesta kuin paluustakin. Yksi yhdistävä tekijä tuntui kuitenkin olevan: paluu Jugoslavian hajoamisen ja Bosnian sodan jälkeiseen Bosniaan ei ole kenellekään tarkoittanut paluuta entiseen elämään. Bosnia on muuttunut niin totaalisesti toisenlaiseksi yhteiskunnaksi, että elämä on väistämättä aivan muuta kuin se oli ennen sotaa. Kaikki pysyvästi palanneet tunsivat olevansa tavalla tai toisella tilanteensa ja maantieteellisen sijaintinsa vankeina; ystävät ja sukulaiset asuvat sodan jälkeisessä diasporassa ympäri maailmaa, mutta Bosnian passi ja heikko taloudellinen tilanne yhdessä kiinnittävät palaajat paikoilleen. Ympärillään he näkivät kuitenkin paljon ihmisiä, jotka elävät varsin toisenlaista elämää. Myös nämä ihmiset lähtivät aikoinaan pakolaisiksi sodan runtelemasta Bosniasta, mutta he eivät koskaan ole palanneet virallisesti asumaan Bosniaan. Se sijaan he jakavat elämäänsä kahden paikan

S 10 / PAKOLAINEN 3 / 2008

välillä, tekevät töitä tai opiskelevat jossakin Länsi-Euroopassa tai Yhdysvalloissa ja tulevat säännöllisesti viettämään aikaa ja tapaamaan ystäviä ja sukulaisia Bosniaan. He tuovat paikalliseen talouteen rahaa ja resursseja, virittelevät yritystoimintaa ja tuovat mukanaan muualla saamaansa oppia ja tietoa. Bosnia on yhä virallisesti jakautunut kahteen entiteettiin, niin kutsuttuun Federaatioon sekä Bosnian Serbitasavaltaan, Republika Srpskaan. Tämä jako oli aikanaan rauhantekoon osallistuneiden länsivaltojen siunaama, ja sen kitkeriä hedelmiä palaajat maistelevat nyt. Erityisesti Serbitasavallan

maihin on usein vaikeaa. Kansainvälisessä pakolaispolitiikassa on viime vuosina painotettu vapaaehtoista ja ihmisarvoista paluuta lähtömaahan parhaana ratkaisuna pakolaisongelmaan. Myös paluun ”kestävyyttä” on korostettu: ei riitä että pakolaiset palaavat lähtömaihinsa, vaan paluun tulisi olla niin taloudellisesti, poliittisesti kuin inhimillisestikin kestävällä pohjalla. Kun kuuntelee Bosnian serbitasavallassa elävien paluumuuttajien puhetta elämästään, ei voi muuta kuin epäillä tämän paluun ”kestävyyttä” . Niin suomalainen pakolais- ja paluumuuttopolitiikka kuin kansain-

”Elämää kahden paikan välillä ei mahdu virallisen pakolaispolitiikan tapaan ajatella ihmisiä.” puolelle palanneet muslimitaustaiset paluumuuttajat kertovat olosuhteista, joissa monet pakolaisuuteen aikoinaan johtaneista syistä jatkuvatkin arjessa hieman muotoaan muuttaneina. Muslimeja syrjitään muutoinkin heikoilla työmarkkinoilla. Tämän lisäksi arki on täynnä pieniä nöyryyttämisen ja uhkaamisen tekoja, jotka tekevät heille selväksi sen, etteivät he ole tervetulleita tähän poliittisesti muuttuneeseen uuteen Bosniaan, joka kuitenkin on heidän alkuperäinen kotinsa. Monet heistä ovat jatkuvasti riippuvaisia ulkomailla asuvien sukulaisten lähettämästä rahallisesta avusta. Tällaiset olosuhteet saavat monet palanneet katumaan paluutaan. Mutta useimmiten päätöksen peruminen on mahdotonta; he ovat jo menettäneet pakolaisstatuksensa. Bosnian passilla edes vierailuviisumin saaminen länsi-

välinen pakolaispolitiikkakin ymmärtävät pakolaisten paluun lähtömaahan yhtenä, kertaluonteisena tapahtumana. Pakolainen pakkaa tavaransa ja muuttaa takaisin lähtömaahansa, usein vuosien tai jopa vuosikymmenten kuluttua lähdöstään. Pakolaispolitiikkaa leimaa ajatus, että pakolaiset elävät yhdessä paikassa, joko ”täällä” tai ”siellä”. Elämän virittyminen kahden paikan välille ei mahdu virallisen pakolaispolitiikan tapaan ajatella ihmisiä ja heidän suhdettaan paikkoihin. Kuitenkin yhä useammat ihmiset, ei vain pakolaiset, elävät nykymaailmassa elämäänsä jakamalla elämänsä usean maantieteellisen paikan välillä. Paluumuuttoa tulisikin, myös viranomaiskäytännöissä, alkaa ajatella yhä enemmän pitkän aikavälin prosessina, elämänä kahden paikan välillä.

Burman pakolaisten ahdinko jatkuu Hirmumyrsky Nargis pakotti Burman (Myanmarin) sotilasjuntan myöntymään kansainväliselle avulle. Olisiko tässä mahdollisuus muutokselle maassa? Kansainvälistä apua suurempi vaikutus saattaa olla katastrofin seurauksena syntyneillä paikallisilla ruohonjuuritason humanitaarisilla järjestöillä”, arvioi burmalaisaktivisti Ko Ko Thett. ”Keskeisinä toimijoina pelastusja uudelleenasuttamisoperaatioissa olleiden järjestöjen sosiaalinen pääoma Teksti ja kuva Marika Sandell

Valtio-oppia Helsingin yliopistossa opiskeleva Ko Ko Thett on ollut vaihtoopiskelijana Manchesterissä.

ja yrittäjyys voi heikentää sotilashallintoa ajan oloon.” Ko Ko Thett osallistui opiskeluaikanaan mielenosoituksiin demokratian puolesta ja joutui juntan vainoamaksi. Ainoa ratkaisu oli paeta rajan yli Thaimaahan. Suomeen hän tuli ensimmäisten burmalaisten kiintiöpakolaisten joukossa joulukuussa 2000.

[ Etnisten ryhmien vainoa ]

Burmassa on yli sata etnistä ryhmää. Valtaväestön vainon lisäksi juntta on yrittänyt ”pakkoburmanisoida” etnisiä ryhmiä. ”Keskushallinto on ottanut haltuun ryhmien alueet, eivätkä ne ole oikeutettuja maidensa luonnonrikkauksien tuottoon, kertoo Ko Ko Thett. Eri etniset ryhmät ovat käyneet aseellista vastarintaa hallintoa vastaan, mutta juntta hajottaa ja hallitsee kohtelemalla paremmin tulitaukoon suostuvia ryhmiä. ”Tällä hetkellä maassa on 28 tulitaukoa noudattavaa ja 13 taisteluja käyvää ryhmää, eikä toukokuussa hyväksytty perustuslaki tarjoa kestävää ratkaisua etnisten ryhmien itsehallintoon”, Ko Ko luettelee. Sadattuhannet siviilit ovat paenneet taisteluja, osa Thaimaan puolelle. ” Maan sisäiset pakolaiset ovat jääneet vaille mitään turvaa”. [ Ei tulevaisuutta Thaimaassa ]

Thaimaassa Burman vastaisella rajalla on yhdeksän pakolaisleiriä, joiden 150,000 asukkaasta suurin osa tulee karen-, karenni- ja mon- ryhmistä. Leirit ovat olleet olemassa jo 20 vuoden ajan, koska juntan toiminta ajaa edelleen ihmisiä pakoon Burmasta. ”Huolimatta siitä, että länsimaat ovat ottaneet kymmeniä tuhansia pakolaisia, pysyttelee leirien asukasmäärä ennallaan”, sanoo Ko Ko Thett. Suomeen on uudelleensijoitettu noin 800 Burman pakolaista. “Leirit ovat joutumassa hirmumyrskyn jälkeen uuteen katastrofiin, kun ruokapula on alkanut vaikuttaa”. Thaimaa ei ole ratifioinut Geneven sopimusta, joten se ei tunnusta UNHCR:n pakolaisstatusta. Burmalaiset eivät saa tehdä työtä, ei asua kaupungeissa, tai saa ammatillista koulutusta, koska leirien ulkopuolella heitä kohdellaan laittomina siirtolaisina. Viime aikoina on Thaimaasta karkotettu kareneita tästä syystä. Thaimaassa käytetään padaung karen -naisia turistinähtävyyksinä, koska heidän perinteiseen tapaan pidennettyä kaulaansa pidetään eksoottisena. ”Suomi on evännyt joidenkin karenien uudelleensijoituksen, koska heitä on pidetty laillisesti työllistettyinä. Olen huomauttanut tästä epäkohdasta Suomen ulkoasiainministeriölle,” kertoo Thett.

S 11 / PAKOLAINEN 3 / 2008

Teksti

Marcus Floman

kuvat

mikko takkunen

Näin syntyi dokumenttielokuva After the blood Diamonds Sierra Leone on YK:n ja UNDP:n virallisten mittarien mukaan maailman köyhin valtio. Vaikka maassa on rikkauksia, kuten timantteja, niiden tuotannosta syntyvä vauraus ei hyödytä sierraleonelaisia työntekijöitä ja näiden perheitä. Dokumenttiohjaaja Taavi Vartian innostuttua tekemään elokuvaa After the Blood Diamonds, Suomen Pakolaisavun työntekijät Sierra Leonessa ryhtyivät etsimään haastateltavia ja kuvauspaikkoja. ”Verinen sisällissota päättyi vasta viisi vuotta sitten. Kuitenkin jo nyt entiset sotilaat elävät yhdessä sodan uhrien kanssa tavoitellen parempaa tulevaisuutta. On outo tunne tavata nuorimies, entinen lapsisotilas, joka kertoo

S 12 / PAKOLAINEN 3 / 2008

tappaneensa ja silponeensa yli 200 ihmistä; miehen puhuessa vieressä seisoo yksi sodan uhreista. Aina on tärkeätä muistaa, että lapsisotilaat olivat sodan uhreja siinä missä siviilitkin. Nyt nämä ihmiset uskovat parempaan tulevaisuuteen”, kertoo dokumenttiohjaaja Taavi Vartia. Paikan päällä Sierra Leonessa Pakolaisapu avusti Vartian kuvausryhmää sekä hallinnollisissa tehtävissä että kuljetuksien järjestämisessä. ”Useampi meidän paikallisista työntekijöistä oli mukana avustamassa elokuvaryhmää. Itse toimin tulkkina muutamassa haastattelussa”, Pakolaisavun Sierra Leonen hankejohtaja

Muhammed Rashid Bah kuvailee. Millaista oli tulkata maanmiestesi ja maannaistesi haastatteluja näinkin aroissa kysymyksissä? ”He puhuivat haastatteluissa sodan muistoista ja arvista hyvin avoimesti ja suorasanaisesti. Mielestäni he eivät kavahtaneet tarttua vaikeisiin asioihin, vaan heillä oli selkeästi halu ja tarve puhua”, Bah sanoo tulkkauskokemuksistaan. ”Olen melko varma siitä, että useat haastateltavista eivät olleet juuri puhuneet sodasta ulkomaalaisille. Uskoisin, että monet heistä ovat pysty-

Elokuva valmistuu tämän syksyn aikana. Katso traileri osoitteessa www.pakolaisapu.fi

neet käsittelemään sotakokemuksiaan jonkin verran”. Toimivatko siis haastattelut jonkilaisena psykologisena varaventtiillinä? Bahin mielestä ei varsinaisesti. ”Jo Totuuskomission työn aikana julkisuuteen tule erittäin paljon tietoa sodasta ja sen aikana tapahtuneista kauheuksista. Koska nämä asiat eivät enää olleet mitään salaisuuksia, niistä on nykyään helpompi puhua ääneen. Ihmiset eivät enää pelkää.” Rashid Bah korostaa myös, että useat haastateltavista tunsivat Suomen Pakolaisavun työn entuudestaan. Tästä syystä haastateltavilla oli tunne, että he eivät puhu täysin ventovieraille ihmisille.

Veritimanteiksi kutsutaan timantteja, joiden voitto menee sotaa käyvien ryhmien toiminnan, kuten asekaupan, tukemiseen. Esimerkiksi Sierra Leonen ja Liberian sisällissotien tuhoisa kostonkierre saatiin tukahdettua muun muassa kansainvälisen veritimanttien boikotin avulla. Boikotin alkusysäyksen takana oli sierraleonelainen kansalaisjärjestö NMJD (Network Movement for Justice and Development), joka vuonna 2000 julkaisi raportin ”The Heart of the Matter: Sierra Leones Diamonds and Human Security”. NMJD-järjestö on ollut Pakolaisavun kumppani vuodesta 2004. Lue lisää / Global Policy Forumin kriittisiä artikkeleja timanttibisneksestä ja veritimanttikaupan tyrehdyttämiseen tähtäävästä sopimuksesta (”Kimberleyn prosessi”) www.globalpolicy.org/security/issues/diamond/kimberlindex.htm Sierra Leonelainen kansalaisjärjestö NMJD www.nmjd.org

S 13 / PAKOLAINEN 3 / 2008

Pakolaisavun nuorisohanke WAGA ammattikoulussa / Sierra Leone / Bo:n kaupunKI WAGA = War Affected Girls and Adults Pakolaisapu tukee 50 syrjäytyneen nuoren koulutuksen WAGA – ammattikoulussa. Hankkeen päätarkoitus on opettaa nuorille taitoja, jotta he voisivat myöhemmin työskennellä itsenäisesti. Kutomiskursseilla opetetaan kutomistaitojen lisäksi peruslukutaitoa. Kurssi kestää vuoden. WAGA:ssa opetetaan kutomistaitojen lisäksi ompelijan- sekä räätälintaitoja,

ja ruoan tekoa. WAGA tarjoaa nuorille myös HIV/AIDS tietoutta osana terveydenhuoltotunteja. WAGA perustettiin vuonna 1996 rouva Hawa Komban toimesta. Komba toimii nykyään WAGA -koulun koordinaattorina. Rouva Komba oli alun perin leireillä antamassa tukea tytöille, jotka olivat olleet RUF kapinallisten taistelijoita (Revolutionary United Front) tai seksiorjia.

SIERRA LEONE

Massah Rogers / Bo:n kaupunki / Sierra Leone Massah RogerS on kotoisin Gendemasta Liberian rajan läheisyydestä. Hän oli kymmenvuotias sodan tullessa hänen kotikyläänsä. Massah ei ole koskaan käynyt koulua ennen WAGA:an tuloa. Kapinalliset kidnappasivat hänet ja hän vietti viisi vuotta kapinallisten kanssa, minä aikana hänet myös raiskattiin. Massahin äiti, joka kidnapattiin myös, oli kahdeksan kuukautta raskaana, mutta

S 14 / PAKOLAINEN 3 / 2008

hänet raiskattiin. Massah yritti mennä äitinsä luo kun tätä oltiin tappamassa, mutta kapinalliset heittivät Massahin päälle kiehuvaa vettä. Sodan jälkeen Massah ei ole pystynyt yhtä siskoaan lukuun ottamatta jäljittämään muita perheensä tai sukunsa jäseniä. Hän ei ole myöskään nähnyt isäänsä, eikä hän tiedä onko tämä vielä elossa. Massah päätyi asumaan ensin

Zimmiin ja myöhemmin Bo:hon. Hän kuuli WAGA-projektista, ja hänet valittiin mukaan kutomisohjelmaan. Kutomistaitojen ohessa hän on opiskellut myös lukutaitoa ja matematiikkaa. Elämä on kuitenkin vaikeaa, hän sanoo. Hänen siskonsa ei pysty elättämään häntä. WAGA:sta valmistuttuaan Massah toivoo pystyvänsä elättämään itsensä ja myös tukemaan muita.

Teksti

kuvat

mikko takkunen

Pakolaisavun nuorisohanke Vocational Tailoring Center:issä (VTC) / Bo / Sierra Leone Itsenäisessä V TC- ammattikoulussa on tällä hetkellä 50 oppilasta, joita Pakolaisapu tukee taloudellisesti. Pa kola is av un nuor isoha nk ke e s s a mukana olevat oppilaat, opiskelevat VTC:ssä vuoden. Pakolaisavusta tuli ompelutyöpajojen tukija vuonna 2007. Pakolaisapu maksaa lukukausimaksuja, sekä tarjoaa oppimismateriaaleja. Ompelutyöpajojen lisäksi nuorille

tarjotaan VTC:ssä lukutaito-opetusta, sekä terveystietoutta, erityisesti HIV:n riskejä ja perhesuunnittelua koskien. Pakolaisavun tukemat oppilaat ovat Sierra Leonen sisällissodassa paljon kärsineitä nuoria. Monet oppilaista eivät ole koskaan aiemmin käyneet koulua tai heidän koulunkäyntinsä jäi kesken sodan takia.

S 15 / PAKOLAINEN 3 / 2008

Muhammed Lamin Bo:n kaupunki / Sierra Leone Muhammed on kotoisin Kenemasta. RUF kapinalliset kidnappasivat hänet vuonna 1996. Muhammed viet ti kolme vuotta matkaten heidän mukanaan. Hänen äitinsä tapettiin. Isä menehtyi myöhemmin. Sodan jälkeen Muhammed asui jonkin aikaa tätinsä luona, vaikka tällä ei ollut varoja huolehtia hänestä. Nyt Muhammed asuu siskonsa luona, joka on koti-äiti,

S 16 / PAKOLAINEN 2 1 // 2005 2008

ja voi huolehtia hänestä. Muhammed on erittäin tyytyväinen V TC:ssä oloon, mutta hänen mielestään 12 kuukautta ei ole tarpeeksi pitkä aika oppia kaikkia tar vittavia taitoja. Hän toivoo pystyvänsä ostamaan valmistumisen jälkeen oman ompelukoneen, mutta siihen tulee olemaan vaikea löy tää tar vittavat varat.

Sierra Leonen rasitteena sukupolvi (- ja tieto) kuilu "Nuoret ovat vain laiskoja, äänekkäitä eikä tulevaisuutta voi luottaa heidän käsiinsä”. ”Vanhukset ovat kyynisiä, rikkaita ja hyödyttömiä – ei heiltä voi oppia mitään.” Eikö kuulostakin tutulta? Aivan. Sama ongelma vaivaa Sierra Leonea. Epäluulo toisiaan kohtaan sekä nuor ten että aikuisten välillä on erityisen suuri riskitekijä Sierra Leonessa, jossa on sisällissodan jälkeen muutenkin yllin kyllin haasteita paremman tulevaisuuden rakentamisen suhteen. ”Yhteiskunnalle on erittäin epäterveellistä, että eriikäiset ihmiset kyräilevät toisiaan. Monet vanhukset tosiaan ajattelevat nuoria laiskoina, hyödyttöminä huumeita käyttävinä varkaina, joita ei tule missään nimessä tukea. Monet nuorista taas pitävät vanhuksia ”tyhjinä tyyppeinä”, joiden ajatuksilla ei ole mitään arvoa. Lisäksi monet nuoret pitävät vanhuksia epärehellisinä roistoina, joiden vauraus perustuvat sodan aikana varastettuihin rikkauksiin. Näin ollen iäkkäämpien sukupolvesta ei helposti löydy nuorille roolimalleja”, sanoo Rashid Bah, Pakolaisavun Sierra

Teksti

Marcus Floman

kuvat

Leonen hankejohtaja. Bah pitää tilannetta erittäin vakavana Sierra Leonen tulevaisuutta ajatellen. ”Nuorten pitäisi nähdä se, että vanhemmilla on paljon hyödyllisiä kokemuksia ja ajatuksia jaettavanaan ja vanhuksien pitäisi ymmärtää, että ilman vahvaa nuorisoa maalla ei ole tulevaisuutta. Nykymenon mukaan maa menettää liikaa resursseja tämän kyynisyyden ja kyräilyn takia - sukupolvi sukupolven jälkeen.” [ Nuorisoprojekti nuorten ehdoilla ] Jotta tästä artikkelista ei tulisi liian synkkä, tuodaanpa ainakin pieni valonpilke tarinaan. Pakolaisavun nuorisoprojekti toteutetaan Sierra Leonen toiseksi suurimmassa kaupungissa Bossa. Projekti toteutetaan yhteistyössä kuuden paikallisen ammatillisen koulutuslaitoksen kanssa. Projektissa annetaan sodan vuoksi syrjäytyneille nuorille koulutettaville peruslukutaidon lisäksi ammatillista koulutusta. Tavoitteena on antaa mahdollisuuksia päästä alkuun pienimuotoisen yrittäjyyden

mikko takkunen

tielle. Koulutusjaksojen jälkeen nuoret tekevät yhteistyö paikallisten pienyrityksien kanssa. Osa Pakolaisavun koulutuksen läpikäyneistä nuorista myy tällä hetkellä tuotteitaan Bon markkinoilla. ”Työmme nuorten parissa on hyvin erilaista verrattuna esimerkiksi työhön aikuisten lukutaidon kartuttamiseksi. Nuorten kanssa on usein tehtävä pidempiä työpäiviä. Työhön kuuluu myös nuorten rekrytoiminen koulutusprojekteihin. Tämä sisältää paljon ilta ja yötyötä kaduilla ja kujilla, siellä missä monet nuoret liikkuvat. Vaikka yöllä liikkuminen on silloin tällöin vaarallista, se on loppupeleissä palkitsevaa – sillä tiedämme työskentelevämme nuorten tulevaisuuden puolesta” Muhammed Rashid Bah sanoo. ”Työtä tehdessämme meidän on kuitenkin muistettava se, että on tehtävä asiat nuorten omilla ehdoilla. Ei ole järkevää tuputtaa opinkappaleita ylhäältäpäin – parempaan lopputulokseen päästään jos nuoret itse ovat mukana luomassa koulutuksien sisältöjä, silloin yhteistyö heidän kanssaan on paljon rakentavampaa”, Bah toteaa.

S 17 / PAKOLAINEN 2 / 2008

Sieh Mansaray on yksi Kabalan

Sieh Mansaray on yksi Kabalan lukutaitopiirin osallitujista. lukutaitopiirin osallitujista. Sieh menetti toisen kätensä RUFSieh menetti toisen kätensä RUFkapinallisten hyökättyä hänen kapinallisten hyökättyä hänen kotikyläänsä. Sieh Mansaray kotikyläänsä. Sieh Mansaray on tyytyväinen Pakolaisavun on tyytyväinen Pakolaisavun mahdollistaman luku - ja mahdollistaman luku - ja kirjoituskoulutuksen tarjoamista kirjoituskoulutuksen tarjoamista mahdollisuuksista, mutta toivoo mahdollisuuksista, mutta toivoo maansa hallituksen taholta lisää maansa hallituksen taholta lisää tekoja sodassa kärsineille. tekoja sodassa kärsineille.

Tukea sodassa invalidisoituneille

Suomen Pakolaisapu on tämän vuoden aikana kehittänyt toimintaansa Sierra Leonessa laajentamalla kohder yhmiä koskemaan myös sodassa amputoituja. ”Kyse on tässä vaiheessa vain pienestä r yhmästä”, sanoo Pakolaisavun Sierra Leonen hankejohtaja Muhammed Rashid Bah.

Hankkeessa annetaan ensisijaisesti peruslukutaito-opetusta, sillä 76 % sierraleonelaisista on lukutaidottomia. Projektissa on myös pienyrittäjyyteen tähtääviä koulutusosioita. ”Projek tin alussa on kuitenkin tärkeätä lähteä peruslähtökohdista: useilla oikeakätisistä koulutettavista on oikea käsi katkaistuna, kun taas toisilla on molemmat kädet amputoituja. Kapinallisia oli sodan aikana ohjeistettu kylmäverisen tarkasti...,” sanoo Bah matalalla äänellä ja jatkaa: ”Niin, koulutusjakson alussa meidän on käy tävä läpi kuinka kirjoittaa vasemmalla kädellä, kun taas ihmisiä, joilla ei ole käsiä lainkaan, on tuettava lukuopetuksessa”. Yhteisöjä , joissa a suu paljon sodassa amputoituja , on Sierra Leonessa kahdeksan. Sodan päätyttyä Norjan Pakolaisapu rakensi nelisensataa yhteisö- ja tukiasuntoa amputoiduille ympäri maata. Suomen Pakolaisavulla on toimintaa kahdessa näistä yhteisöistä.

S 18 / PAKOLAINEN 3 / 2008

Teksti

L äh estulkoon kaikissa sodissa haavoittuu enemmän ihmisiä kuin kertyy kuolonuhreja. Tästä huolimatta julkisuuden ja ulkomaailman huomio keskitty y useimmiten kuolonuhrien laskemiseen. Silti jokaisesta luodista joka ammutaan synty y haavoittuneita, jotka joutuvat elämään lopun elämäänsä invalidisoituneina. Sierra Leonessa suuri osa sodassa invalidisoituneet joutuvat elämään ilman toista kättään, tai ehkä ilman käsiä kokonaan – Sierra Leonen sota käytiin myös viidakkoveitsi kädessä. Sodissa invalidisoituneet jäävät monesti sodan varjoon.

Marcus Floman

kuvat

mikko takkunen

”Useilla oikeakätisistä koulutettavista on oikea käsi katkaistuna, kun taas toisilla on molemmat kädet amputoituja. Kapinallisia oli sodan aikana ohjeistettu kylmäverisen tarkasti..”

MUHAMMED RASHID BAH. PAKOLAISAVUN SIERRA LEONEN HANKEJOHTAJA

UUSI JÄ SEN / LEIF PACK A LEN / 2008

S 19 / PAKOLAINEN 3 / 2008

/ Amerikkalainen unelma karkasi turvapaikanhakijoilta Kehitysmaista tulevilla on vaikea saada turvapaikkaa Yhdysvalloista. Pidätyskeskukset ja elektroniset nilkkarenkaat torjuvat terrorismin pelkoa WTC iskujen jälkeisessä maailmassa.

Yhdysvaltoihin ei ole helppo tulla laillisesti, varsinkaan kehitysmaista. Näin toteaa Deepa Fernandez kirjassaan Targeted, Homeland Security and the Business on Immigration (Seven Stories Press, 2007). New Yorkissa asuva, ihmisoikeuksiin erikoistunut toimittajakirjailija on itse muuttanut lapsena vanhempiensa mukana Intiasta Australiaan. Parikymppisenä Fernandez asettui Yhdysvaltoihin. Muun muassa BBC:tä, Village Voicea ja In These Timesiä avustavan Fernandezin teos valottaa USA:n maahanmuuttajien ja turvapaikanhakijoiden asemaa viime vuosikymmenten aikana. Toisen maailmansodan jälkeen Yhdysvallat oli pakolaispolitiikkansa avoimuudessa vuosikymmeniä maailman kärkimaita. Linjaa kiristettiin huomattavasti jo presidentti Bill Clintonin kaudella. Kun Oklahoman oikeustalo räjäytettiin, iskussa kuoli 168 ihmistä. Teosta

S 20 / PAKOLAINEN 3 / 2008

tuomittiin kaksi äärikansallismielistä valkoista. Clinton vastasi vuoden 1996 ”antiterroristisella” lakipaketilla, joka helpotti kuolemanrangaistuksen käyttöä, lisäsi rajavalvontaa ja maahanmuuttajien kontrollia. Ilman viisumia tai väärillä henkilöllisyyspapereilla saapuva turvapaikanhakija saatettiin nyt vangita. Turvapaikan saaneiden määrä putosi edellisvuoden 110 000:sta 75 000:een. /// Vaihtoehto pidätyksille Turvapaikanhakijaa odottaa USA:ssa amerikkalaisen unelman sijasta yhä useammin pidätyskeskus tai palauttaminen kotimaahansa. Vuoden 1996 laki antoi maahanmuuttopoliisi INS:n lentokenttävirkailijoille oikeuden pikakäännytyksiin. Toisaalta liittovaltio laati samoihin aikoihin valtionhallinnon läpinäkyvyyttä edistävän

Vera Institute for Justice -järjestön kanssa vaihtoehdon pidätyskeskuksissa asumiselle. Ohjelma salli turvapaikanhakijoiden elää vapaana, edellyttäen että he osallistuvat tietyin väliajoin tarkastustapaamisiin ja kotikäynteihin. Kolmen vuoden työ osoittautui toimivaksi: vuonna 2000 tehdyn tutkimuksen mukaan 84 prosenttia ohjelmaan osallistuneista oli läsnä tapaamisissa. Pidätyksiin verrattuna ohjelman ylläpito maksoi valtiolle yli puolet vähemmän. Pakolaisten oikeuksien puolestapuhujat vaativat ohjelman laajentamista koko maahan. Presidentti George W. Bushin valtaannousun jälkeen turvapaikanhakijoiden vangitsemisesta tuli jälleen yleinen käytäntö. Ehdonalaiseen pääseminen oli harvinaista. Hakijoiden oli pystyttävä todistamaan, että heitä vainotaan kotimaassaan. Ilman riittäviä todisteita se on vaikeaa. Syyskuun

teksti

kuvat

Susanna Saxell

11. iskujen jälkeen turvapaikanhakijoihin on suhtauduttu potentiaalisina terroristeina, ja rangaistustoimissa vedottiin kansalliseen turvallisuuteen. WTC – iskujen jälkeen maahan otettujen pakolaisten määrä romahti 26 000:een. Samaan aikaan työ- ja opiskeluviisumeilla maassa oleskelevia Aasian ja Lähi-idän muslimimaiden nuoria karkotettiin. Yliopistomaailmassa pelätään jo akateemisen aivovuodon kääntyvän Amerikasta takaisin Aasiaan ja Eurooppaan. Nykyinen maahanmuuttopoliisi ICE on osa Bushin hallinnon lempilasta, jättimäistä kotimaan turvallisuusvirastoa. ICE on myös luonut vaihtoehtoisen ohjelman pidätyksien vähentämiseksi. Käytäntö on kuitenkin rajoittava ja nöyryyttävä. Ohjelman rahoituksesta suurin osa käytettiin yksityisen Floridassa sijaitsevan Broward County Work Release Centerin perustamiseen. Paikkaan majoitettiin yli 70 ehdon

S 21 / PAKOLAINEN 3 / 2008

01 / Jean Montrevil, jalassaan elektroninen nilkkarengas

alaisessa elävää turvapaikanhakijaa. Järjestelmä sai osakseen paljon kritiikkiä; on kansainvälisten lakien vastaista majoittaa turvapaikanhakijoita yksityisiin pidätyskeskuksiin, joiden olot vastaavat lähinnä vankilaa. ”Vapaalle jalalle” päästetyt joutuvat ohjelman ensimmäisessä vaiheessa pitämään nilkassaan elektronista rengasta, joka kontrolloi heidän liikkumistaan. He joutuvat myös noudattamaan tiukkoja ulkonaliikkumiskieltoja sekä ilmoittautumaan tarkastustoimistoilla useita kertoja viikossa. Mikäli ensimmäinen vaihe sujuu rikkeettä, nilkkarengas poistetaan. Toinen ja kolmas vaihe kestävät siihen saakka, kun turvapaikkapäätös on tehty. /// Ideologian punaiset matot Raja turvapaikan hakijan ja siirtolaisen välillä tuntuu häilyvän. Tapasin toukokuisella New Yorkin juttumatkalla Haitilta laillista tietä maahan tulleen miehen, joka kulkee tällainen nilkkarengas jalassaan. Nuorena miehenä USA:han muuttanut Jean Montrevil, 39, ajautui rikoksiin ja suoritti pitkän vankilatuomion huumeista. Helmikuussa 2005 perheenisälle ja pienyrittäjälle tuli karkotuspäätös. WTC -iskujen

S 22 / PAKOLAINEN 3 / 2008

jälkimainingeissa valtio päätti karkottaa USA:ssa pitkiä vankilatuomioita istuneet ulkomaalaiset. Tämä tietäisi Montrevilille eroa perheestä ja joutumista pahamaineiseen Port-auPrincen selliin Haitilla. Siellä monet USA:sta karkotetut eivät selviä hengissä. Geneven pakolaissopimus vuodelta 1951 edellyttää, että ihmistä ei voida palauttaa maahan, jossa hänen henkeään uhataan. USA:n käytäntö ei vastaa YK:n suosituksia. Kylmän sodan vuosina presidentti Ronald Reagan levitti punaisen maton kommunistimaista tuleville turvapaikanhakijoille, erityisesti kuubalaisille. Sen sijaan Keski-Amerikan sisällissotien runtelemista maista ei haluttu pakolaisia; näissä maissa USA tuki hallituksen joukkoja vallankumouksellisia vastaan. Presidentti Clinton syrjäytti Haitia vuosikymmeniä diktatuurisesti hallinneen Duvalierin suvun asettamalla valtaan maltillisvasemmistolaisen presidentin Jean-Bertrand Aristiden. Vaihdos ei kuitenkaan tuonut ratkaisua kaoottiseen tilanteeseen, nälänhätä, rikollisjoukot ja työttömyys koettelevat Haitia edelleen. Helmikuun 2006 presidentinvaaleissa voittajaksi nousi ensimmäisellä kierroksella Aristidea lähellä oleva René Préval, joka astui virkaansa toukokuussa 2006. Huhtikuussa 2008 Haitilla oli väkivaltaisia mellakoita ruoan ja polttoaineen kallistumisen vuoksi. Pääministeri Jacques-Édouard Alexis joutui niiden vuoksi eroamaan. Haitin hallitusta tukeva USA ei halua

hyväksyä haitilaisia pakolaisiksi. Pelkona on kymmenien tuhansien ihmisten vyöry luhistumaisillaan olevasta valtiosta. Turvapaikanhakijoita uhkaa pidätys ja käännytys. Sekasortoisina aikoina Yhdysvallat on jopa huolehtinut Haitin rannikkovartioston palkanmaksusta. /// Tuomareille (mieli) valta Vuonna 2005 astui voimaan kiistelty REAL ID –laki. Sen viesti on selvä: USA:sta ei ole helppo saada turvapaikkaa. Laki antaa tuomareille melko vapaat kädet kieltää turvapaikan saanti sitä anovalta. Anojan on kyettävä vakuuttavasti todistamaan, että hän on kotimaassaan vainottu. Tuomarilla on oikeus evätä anomus jopa ruumiinkielen perusteella. Veltto olemus tai katsekontaktin välttely voidaan tulkita merkiksi valehtelusta. Laki ei ota huomioon kulttuurieroja tai traumasta kärsivien oireita. Väistelevä katse ei ole aina merkki syyllisyydestä. Laki myös edellyttää, että raiskauksen kohteeksi joutuneen naisen olisi kyettävä kertomaan tapauksesta heti lentokentän virkailijalle, ei vasta tuomarille. Kohdatessaan univormuun pukeutuneen virkailijan on kuitenkin ymmärrettävää, että raiskauksesta ei halua puhua. Monet kristilliset kirkot ovat kritisoineet REAL ID – lakia toteamalla, että sen varjolla lukemattomat ihmiset voidaan lähettää takaisin vainoajiensa armoille. Pientä toivoa kuitenkin on – ainakin kiintiöpakolaisille. Vuonna 2006 USA otti jo 41 277 kiintiöpakolaista. Tänä vuonna katto korotettaneen 80 000 henkeen.

teksti ja kuvat

Minttu-Maaria Partanen

pakolaisleiri on aidattu afrikkalaiskylä Leiristä ei pitänyt tulla pysyvää, mutta monet eivät halua palata kotimaahansa Osire. Kaksi vuotta sitten Omar Tahiro-Bukasa pelasi jalkapalloa kotikylässään Kongon demokraattisessa tasavallassa. Jalkapallo-ottelua seurasi raskaana oleva nainen, jonka vatsaan osui Tahiro-Bukasan potkaisema pallo. Nainen ja lapsi kuolivat. Naisen perheeseen kuuluvat miehet alkoivat ahdistella häntä ja hänen perhettään. Kun heimon jäsenet raiskasivat Tahiro-Bukasan siskon ja äidin, hän pakeni Namibiaan ja Osiren pakolaisleirille säästääkseen perheensä vainolta. 16 vuotta toiminnassa ollut Osiren pakolaisleiri muistuttaa afrikkalaista pikkukylää. Leirin asukkaat ovat rakentaneet talonsa savesta. Aaltopellistä kyhätyt katot on tuettu paikalleen kivillä. Siellä täällä pilkottaa puutarha ja kanat juoksevat lasten kanssa kilpaa kyläraitilla. Silti leiri ei ole kylä, sillä sen asukkaat eivät voi poistua sieltä. Osiren leiri perustettiin vuonna 1992 Angolan sisällissotaa pakenevia angolalaisia varten. Pahimmillaan leirillä majoittui yli 25 000 pakolaista, joista suurin osa oli Angolasta. Vaikka Angolan rauhan-

sopimus allekirjoitettiin vuonna 2002, leirin 6500 asukkaasta 4500 on paossa Angolasta. Heidän tilanteensa on hankala sekä Namibian hallitukselle että YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:lle, joka vastaa yhteis-

enemmistön maan parlamenttiin. Kossengue uskoo, että vaikka Angolan hallitus ottaisi hänet vastaan, Unitaa kannattaneet angolalaiset ampuisivat hänet. ”Toisaalta en voi jäädä Namibiaankaan, koska täällä

Monet nuoret ovat syntyneet ja kasvaneet leirillä. He ovat enemmän namibialaisia kuin angolalaisia.” työssä hallituksen kanssa leirin ylläpidosta. Hallitus ja YK eivät voi pakottaa angolalaisia palaamaan kotimaahansa eivätkä monet halua lähteä vapaaehtoisesti. ”Jos menisin takaisin, minut tapettaisiin”, sanoo Angolan sisällissotaa vuonna 1993 paennut Samuel Kossengue. Hän taisteli marxilaisen MPLA:n joukoissa, mutta joutui sodan aikana EteläAngolassa toimivan Angolan kansallisen vapausrintaman Unitan vangitsemaksi. Kossengue onnistui pakenemaan Unitan vankilasta ja tuli rajan yli Namibiaan. MPLA voitti lopulta sisällissodan ja sai

ei ole maata tai töitä. Haluaisimme perheeni kanssa johonkin kolmanteen maahan.” YK:n pakolaisjärjestön Namibianedustaja Joyce Mends-Cole toteaa, että pakolaisleirien ei ole tarkoitus olla pysyviä rakenteita. Angolassa on ollut rauhallista viimeiset 4–5 vuotta. ”Yli 15 000 angolalaista on palannut kotimaahansa. Emme ole saaneet todisteita siitä, että heitä olisi vainottu Angolassa. Yritämme kysyä pakolaisilta, miksi juuri he luulevat kuolevansa maassa.” Mends-Cole myöntää, ettei turvallisuus ole ainoa syy, joka rajoittaa

S 23 / PAKOLAINEN 3 / 2008

02 / Elämä Osiren pakolaisleirillä muistuttaa pienen afrikkalaiskylän arkea.

angolalaisten takaisinmuuttoa. Leirillä heidän lapsensa saavat koulutuksen sekä perhe terveydenhuollon ja ruokaa. ”Heidän kotikylissään ei ole palveluja tai mahdollisuuksia työhön. He eivät halua palata sosiaalisten ja taloudellisten syiden takia. Angolalaiset pitävät Osirea kotikylänään.” Mends-Cole ymmärtää Namibian hallituksen hankalan tilanteen. Namibia on pieni maa, joten 6000 pakolaisen sulauttaminen yhteiskuntaan ei onnistu helposti. Jo nyt paikallisten maanviljelijöiden ja pakolaisten välillä on jatkuvia ristiriitoja. ”Ehkä hallituksen olisi mahdol-

S 24 / PAKOLAINEN 3 / 2008

lista muodostaa kriteerejä, joiden perusteella osa angolalaisista voisi jäädä Namibiaan. Monet nuoret ovat syntyneet ja kasvaneet leirillä. He ovat enemmän namibialaisia kuin angolalaisia.” Leiri tyydyttää pakolaisten perustarpeet, mutta harvalla asukkaalla on mielekästä tekemistä. Samuel Kossenguen mukaan osa aikuisista työskentelee leirin palveluksessa. Jos töitä ei ole, aikuiset istuvat kotona odottamassa ruokatarjoilua. Leiriläisten toimettomuus purkautuu levottomuuksina. Sekä nuoret että aikuiset käyttävät paljon päihteitä. Teiniraskauksien määrä on suuri ja monet nuorista ovat joutuneet seksu-

aalisen hyväksikäytön uhreiksi. Omar Tahiro-Bukasa kaipaa perhettään Kongossa ja toivoo vielä näkevänsä heidät. Hän kouluttautui leirillä taiteilijaksi. Tahiro-Bukasa myy leirillä ja Windhoekissa neulomiaan pipoja ja huiveja. Lisäksi hän tekee reggae-musiikkia. ”Jos saisin asua pysyvästi Windhoekissa, voisin myydä taidettani helpommin. Leirillä ihmisillä ei ole varaa ostaa tuotteitani. Yritän kovasti, mutta elämä on täällä rankkaa.”

Anders AG Karlsson

Syrjintä pois urheilukulttuurista Niin kauan kun ihminen on urheillut, on urheilussa myös esiintynyt rasismia. Vaikka tänä päivänä näemme harvoin ihan yhtä törkeitä ylilyöntejä kuin joitain vuosikymmeniä sitten on rasismin vastaiselle työlle edelleen tarvetta urheilun parissa, myös Suomessa. Maassamme on lajiliittoja jotka ottavat rasismin vastaisen työn tosissaan ja lajiliittoja, jotka eivät ole vielä heränneet mukaan talkoisiin. Huippu-urheilu on tietysti oma maailmansa, mutta tavallisen tallaajan näkökulmasta enemmän painoarvoa pitäisi laittaa ruohonjuuritason urheilulle. Itse vähemmistöön kuuluvana voin sanoa että omat kokemukseni eri urheilulajeista ovat varsin vaihtelevia. Tiettyyn kieliryhmään kuuluminen ei näy päältä päin, mutta ongelmia voi tulla etenkin jos koko joukkueellinen urheilijoita puhuu jotain vähemmistökieltä. Tosin omat kokemukseni ovat ehkä vähemmän raskaita verrattuna siihen, mitä esimerkiksi tummaihoisempi jalkapalloilija voi kokea alasarjoissa. Kysymys kuuluukin missä kulkee tavallisen, peliin kuuluvan ”psyykkauksen” ja rasistisen käyttäytymisen raja. Itse olen sitä mieltä, että peliin kuuluu tietty määrä huulenheittoa, mutta jos kommentit ovat luonteeltaan selvästi loukkaavia on ne pystyttävä kitkemään pois. Omien kokemuksieni perusteella jakaisin urheilun parissa tapahtuvan häiriökäyttäytymisen kahteen alalajiin. On tapahtumapaikalla

ja sen välittömässä läheisyydessä tapahtuvaa herjaamista ja on suuren yleisön harjoittamaa rakenteellista häiriökäyttäytymistä. Tapahtumapaikalla vastuun kantavat tietysti urheilijat ja tukijoukot. Heidän arvoihinsa voi tuskin kesken ottelun vaikuttaa, mutta esimerkiksi ottelun aikaisiin tapahtumiin voi erotuomari vaikuttaa erittäin voimakkaasti. Jos tuomari päättäväisesti viestittää että tietynlaista kielenkäyttöä ei suvaita on ongelma yleensä sen ottelun osalta poistettu. Tarvitaan myös laji-

esimerkki kampanjasta, joka olisi useammin voinut ylittää uutiskynnyksen. Rasisti on reppana - tietokannan tarkoituksena on muun muassa auttaa tunnistamaan rasismin suomalaisessa jalkapallossa, käydä läpi lainsäädäntöä ja auttaa maahanmuuttajataustaisten suomalaisten integroitumista suomalaiseen jalkapalloon. Projekti on kolmivuotinen ja rahallisesti sen budjetti vuodelle 2008 on 140 000 euroa. Palloliiton tarkoitus on epäilemättä aito ja tarkoituksena on saada uusi

”Suomessa näitä kampanjoita ei ole kovin montaa ollut ja usein ne jäävät pienten marginaaliryhmien tempauksiksi.” liitoilta rohkeita päätöksiä sulkea pelaajia ja joukkueita sarjasta tai kilpailusta jos todisteita vääränlaisesta käyttäytymisestä on. Ulkomailla on nähty monenlaisia panostuksia rasismin vastaiseen työhön. Englannissa jalkapallokatsomossa ei saa syyllistyä minkäänlaisiin rasistisiin huutoihin. Jos syyllistyy, lentää tapahtumasta ulos porttikiellon kera. Kentällä nähdään usein näyttäviä pelaajien, seurojen ja liittojen masinoimia kampanjoita joissa valistetaan katsojia ja tukijoukkoja. Suomessa näitä kampanjoita ei ole kovin montaa ollut ja liian usein ne jäävät pienten marginaaliryhmien tempauksiksi joista on vaiettu julkisuudessa. Suomen Palloliiton ”Rasisti on reppana”yhdenvertaisuushanke on yksi

kirjoittaja on ihmisoikeusaktiivi, toimittaja ja jalkapallofriikki

ajattelutapa pysyväksi osaksi liiton ja piirien toimintaa, mutta kysymys kuuluu riittävätkö tämänkaltaiset panostukset ja miten syrjinnän vastainen työ saataisiin todelliseksi osaksi urheiluyhteisöä niin, että se oikeasti tuntuisi myös alasarjojen kuumissa mittelöissä? Niin jalkapallon kuin muidenkin lajien osalta katseet pitää kohdistaa ylemmälle tasolle ja miettiä mitä suomalainen yhteiskunta viestii urheilujärjestöille, urheilijoille ja suurelle yleisölle. Suomessa on edelleen monia kuntia, joissa pakolaisten vastaanottamista kartetaan ja Suomessa ei kouluttautunut väki helpolla saa työtä jos ihonväri sattuu olemaan vääränlainen. Muutoksen on lähdettävä kunnista – ruohonjuuritasolta.

S 25 / PAKOLAINEN 3 / 2008

teksti

Tiina Sorjonen

kuva

Petri Öhman

Tilaa maahanmuuttaja miehille Marraskuussa alkaa Vieraasta veljeksi –projektin, ETMUn ja Helsingin yliopiston sosiologian laitoksen aihetta käsittelevä avoin luentosarja nimellä ”Mies Suomessa, Suomi miehessä”. Ensimmäinen luento ke 5.11. klo 18-20 Metsätalolla (Unioninkatu 40). Koko luentosarjan ohjelma, ks. www.miessakit.fi.

jo useiden vuosien ajan suomalainen maahanmuuttajakeskustelu on keskittynyt lähinnä naisten asemaan yhteiskunnassamme. Nyt on havahduttu siihen, että myös maahanmuuttajamiehet tarvitsevat erityistä huomiota ja tukea Suomeen asettumisprosessinsa aikana. Useat pakolaisena Suomeen tulleet ihmiset ovat kotoisin hyvin erilaisesta kulttuurista kuin mikä täällä on vastassa. Esimerkiksi jotkut islaminuskoiset perheet ovat usein tottuneet siihen, että naiset ovat vastuussa – ja toisaalta myös valta-asemassa – kotiin liittyvissä asioissa. Miesten tehtäväksi taas on perinteisesti nähty julkisten asioiden hoito ja sosiaalisten suhteiden ylläpitäminen kodin ulkopuolella sekä elannon hankkiminen perheelleen. Suomeen muutettuaan nämä perheet tulevat tilanteeseen, jossa naisille löytyy tuttu vastuualue eli koti, mutta miehet saattavat tippua tyhjän päälle, kun työpaikkaa ei aina löydy kielimuurin vuoksi ja sosi-

ali hussein on yksi miesryhmän vetäjistä.

S 26 / PAKOLAINEN 3 / 2008

aaliset tukiverkostot puuttuvat. Tilanteen tiedostamisen myötä on alettu järjestää erityisesti maahanmuuttajamiehille suunnattuja tukitoimia. Tällä hetkellä etsitään erilaisia toimintamuotoja ja niiden toimivuutta testataan. Yksi tämän hetken tärkeimmistä toimijoista Suomessa on RAY:n rahoittama kolmivuotinen Miessakit ry:n Vieraasta Veljeksi-hanke. Se tukee maahanmuuttajien kotou-

sitten ja Suomen Pakolaisavun vertaistoiminta-hanke on ollut yksi sen tärkeimpiä yhteistyökumppaneita”, kertoo hankkeen projektikoordinaattori Antti Kaski. Eräs Pakolaisavun ja Vieraasta Veljeksi-projektin yhteinen hanke on somalialaisen Ali Husseinin vetämä suomen kielen opiskeluun keskittyvä miesryhmä, joka on tarkoitettu sekä maahanmuuttaja – että kantaväestön miehille. Kielen

tumista luomalla uusia kanssakäymisen ja yhteistoiminnan muotoja maahanmuuttajamiesten ja syntysuomalaismiesten välille. Samanaikaisesti se myös kotouttaa kantaväestöä muuttuneeseen yhteiskuntaamme. ”Vieraasta Veljeksi starttasi aluksi Maahanmuuttajamiesten tukiprojekti-nimellä reilu vuosi

oppiminen tapahtuu pitkälti yhteisen keskustelun puitteissa. Ryhmän toiminta on juuri siirtynyt Suomen Pakolaisavun Kontulan toimipisteestä Miessakit ry:n tiloihin Annankadulle. ”Ryhmiä on perustettu eri puolille pääkaupunkiseutua kysynnän mukaan ja niissä on vetäjinä kyseessä olevalla alueella jo muutenkin aktiivisesti toimivia ja jo paremmin kotoutuneita miehiä”, toteaa Petri Öhman, Suomen Pakolaisavun vertaistoiminnan projektikoordinaattori. Turussa järjestettiin kesällä myös ensimmäinen aihetta käsittelevä seminaari: Miehen paikka – Suomalainen yhteiskunta miehen uutena kotina. ”Tapahtuman avulla halusimme tuoda miehet mukaan maahanmuuttokeskusteluun ja maahanmuuttajat mukaan mieskeskusteluun”, kertoo Öhman.

10.10.2008 klo: 9.15–16.00 Järjestöhautomo -projektin seminaari. Järjestäjänä Suomen Pakolaisapu, ilmoittautumiset janette. gronfors@pakolaisapu.fi ja rosita.lehtinen @pakolaisapu.fi. STOA, Turunlinnantie 1, Helsinki.

28.10.2008 klo: 9.30 – 15.30 Monikulttuurisen vertaistoiminnan verkostot -seminaari. Seminaari kokoaa yhteen monikulttuurista vertais- ja muutakin ryhmätoimintaa järjestäviä tahoja. Se on tarkoitettu perinteisille kolmannen sektorin toimijoille,

julkisen sektorin maahanmuuttajatyössä mukana oleville sekä monikulttuuristen yhdistysten edustajille. Tavoitteena on jakaa saatuja kokemuksia ja hyviä käytäntöjä sekä ideoida tulevaisuutta. Lisätiedot: Petri Öhman, petri.ohman@pakolaisapu.fi. 045 110 0768. Malmitalo, Helsinki.

S 27 / PAKOLAINEN 3 / 2008

ja O p e t ta k s i e d k u u k au oa r u 20 e