3 minute read

KARHUNHAMPAAN suorittaminen on vaativa, mutta palkitseva matka

Karhunhampaan suorittanut Antti Peltola (vas.) on saanut retkeilyseuraa pojastaan Henristä.

KUKA Antti Peltola, 49 vuotta. Sai Karhunhammas-merkin numeroltaan 406. Lapsuus- ja nuoruusvuodet partiossa Riihimäen

Advertisement

Eräpojissa. Tauon jälkeen palasi lasten kanssa partioon. Nykyinen lippukunta on Karkkilan

Raudanreippaat, jossa vetää ryhmää. Muita harrastuksia ovat piirtäminen, kalastus, retkeily ja nyrkkeily.

Karhunhampaan suorittaminen oli vaativa, mutta palkitseva matka

Karhunhampaasta luin ensimmäisen kerran Partio-lehdestä joskus kauan sitten, tuolloin merkki oli saatu tutkimalla maaston kulumista Oulangan kansallispuistossa. En tuolloin keksinyt omaa tutkimusaihetta, joten suoritus jäi tekemättä ja tyydyin mustaan Jänkäsusimerkkiin. Idea harvinaisesta suorituksesta jäi kuitenkin taustalle kytemään.

Karhunhampaan yksi kulmakivi onkin juuri harrastetutkimus. Tutkimusaiheen täytyy olla itseä kiinnostava, sillä sen parissa kuluu paljon aikaa sekä vaelluksella että raportoinnissa. Oman tutkimukseni aiheeksi valikoitui kelojen pinnassa näkyvän kierteen suunta ja voimakkuus. Mietiskelin ilmiötä retkilläni jo kauan sitten, mutten tullut ajatelleeksi, että siinähän on hyvä aihe.

Kaikissa puissa esiintyy kierteisyyttä. Tavallisesti se kulkee oikeakätisesti, eli ylöspäin mennessä vasemmalta oikealle, mutta poikkeuksiakin on. Paljastui että asiaa on tutkittu jo ainakin 100 vuoden ajan, sillä ilmiöllä on merkitystä mm. puun lujuuteen rakennuspuuna tai muotoilun helppouteen huonekaluja tehdessä.

Vaelluksella mittasin kierrettä astemitalla, arvioiden samalla puun paksuutta ja havainnoimalla sen kasvupaikkaa. Vertasin tuloksia löytämiini tietoihin ja omiin retkeilyvalokuuviini. Tulokseni odotetusti vahvistivat, että suorat tai vasenkätiset puut olivat selvästi harvinaisempia kuin oikeakätiset, mutta yllättäen jopa yleisempiä kuin vertailuaineistossa. Maastosta löytyi myös muutama erikoistapaus, jossa puu kiersi kumpaankin suuntaan. Tiukimmat kierteet suuntaan tai toiseen löytyivät paksuimmista puista, ja oikealle kiertyvien maksimiasteluku oli selvästi suurempi kuin vasen maksimi.

Valitsemani aihe oli aika työläs, koska mittauksia piti tehdä ja taltioida koko ajan. Siinä mielessä aihe, jota voi tutkia tauoilla olisi ollut selkeästi helpompi. Kohteeksi valikoitui minullakin Oulanka ja siellä Karhunkierroksen pitkä reitti muutamin lisäyksin. Yhteensä kuljimme noin 90 kilometriä.

Parasta Karhunhampaassa oli varmaankin uuden oppiminen. Kuten Gandhi sanoi: Ihmisen tulisi elää kuin kuolisi huomenna, mutta opiskella kuin eläisi ikuisesti. En usko, että olisin ilman Karhunhammasta opiskellut näin

Antti Peltola tutki Karhunhammas-tutkimuksessaan puiden kierteisyyttä.

syvällisesti puiden biologiaa. Myös varusteiden ja ruuan perusteellinen arviointi oli mielenkiintoista ja seuraavia retkiä hyödyttävää.

Ylipäätänsä suoritus ei ole mikään läpihuutojuttu. Itse aiheen lisäksi pitää perehtyä yleisesti tutkimuksen tekemiseen ja vielä raportoidakin kaikki, retkeilyä unohtamatta. Suosittelen Karhunhammasta kaikille, jotka muutenkin tekevät pitkiä retkiä - merkin hienous on nimenomaan siinä, että sen saatuaan tietää ansainneensa sen.”

FAKTA

Karhunhammas ja Majavanhäntä ovat 15 vuotta täyttäneille samoajille, vaeltajille ja aikuisille partiolaisille tarkoitettuja kaukoretkimerkkejä. Niiden suoritusvaatimuksena on ennalta valmisteltu raportoitava vaellus, jolla tehdään harrastetutkimus. Karhunhammasta pidetään partiolaisten keskuudessa eräänlaisena eränkävijän diplomina ja se on yksi arvostetuimmista suoritusmerkeistä. Kaukoretkiperheen uudempi jäsen on kaukomelontamerkki Majavanhäntä. Molempien merkkien suoritusperiaatteet ja vaatimukset ovat yhtäläiset, vain vaellukseen liittyvät vaatimukset poikkeavat toisistaan. Merkkien suoritukset hyväksyy Suomen Partiolaisten Karhunhammasraati. Lisäksi purjehtijoille on oma kaukopurjehdusmerkki Kultainen ruori. Kultaisen ruorin suorituksista vastaa Suomen Partiolaisten meripartioryhmä. Lisätietoja: partio-ohjelma.fi/kaukoretkimerkit

HAE PARTIOLEHDEN SISÄLLÖNTUOTTAJAKSI TAI TOIMITUSPÄÄLLIKÖKSI!

Haluaisitko kirjoittaa, tehdä videoita, valokuvata tai tehdä podcasteja? Onko sulla ideoita partiolaisia kiinnostaviin sisältöihin ja haluat olla tekemässä niitä? Tai haluaisitko johtaa toimituskuntaa?

LÄHETÄ HAKEMUKSESI osoitteessa partio.fi/avoimetpestit

LASKUTUSTIEDOT KUNTOON

EROON PAPERISISTA JÄSENLASKUISTA

Yksi askel kohti hiilineutraalia partiotoimintaa on paperilaskujen määrän vähentäminen. Suomen Partiolaiset lähettää joka vuosi kymmeniä tuhansia paperisia laskuja ja maksumuistutuksia. Toivomme vähentävämme paperilaskujen määrää lähettämällä jatkossa yhä suuremman määrän laskuista vastaanottajan sähköpostiin tai MobilePay:hin.

Tavoitteeseen pääsemiseksi kevään aikana on alaikäisille muutettu Kuksassa maksajaksi huoltaja. MUUTA LASKUTUSTAPA KÄTEVÄSTI

Täysi-ikäinen partiolainen tai partiolaisen huoltaja voi muuttaa laskutustavan helposti partion asiointipalvelussa (asiointi.partio.fi). Laskutustapa löytyy Jäsenyydetvälilehdeltä. AUTOMAATTIPUHELUT JÄSENILLE

Laskutustavan vaihtamiseen liittyen soitamme automatisoituja puhelinsoittoja kevään ja syksyn aikana. Soittojen kohderyhmänä ovat ne jäsenet ja huoltajat, joilla on tällä hetkellä paperilasku valittuna maksutavaksi. Olemme sähköpostilla yhteydessä etukäteen niihin henkilöihin, joille automatisoitu puhelu tullaan soittamaan.

JÄSENMAKSU KUNTOON

ENNEN KESÄN TAPAHTUMIA Kesällä järjestettävään toimintaan osallistuvilla pitää olla jäsenmaksu maksettuna, vielä siis ehtii hoitaa asian kuntoon! Jos lasku on vain jäänyt maksamatta, se löytyy Kuksasta ja sen voi maksaa samoilla tiedoilla.Partiovakuutus on voimassa vain, kun jäsenmaksu on maksettu. Jäsenlaskutus on tauolla 1.7.–1.8.2021.

SEURAA PARTIOTOIMINTAA MYÖS SOSIAALISESSA MEDIASSA!

FACEBOOK Partio INSTAGRAM @partioscout TWITTER @Partiolaiset YOUTUBE Suomen Partiolaiset TIKTOK partioscout LINKEDIN Suomen Partiolaiset

Lähde mukaan kivalle kesäleirille!

PARTIOLAISTEN PÄIVÄLEIRIT PÄÄKAUPUNKISEUDULLA YÖLEIRIT KILJAVALLA JA TUUSULASSA

Katso hinnat ja sijainnit ja varaa paikkasi heti!

LEIREILLÄ PAIKKOJA KAIKILLE 7–12-VUOTIAILLE ALAKOULULAISILLE JA 13–15-VUOTIAILLE YLÄKOULULAISILLE

This article is from: