Samoajatoimintaa yli lippukuntarajojen IKIMUISTOINENKAJO Vaeltajat oppivat tekemällä Rauhalaaksossa ratkottiin konflikteja Suurleiri kansainvälisten vieraiden silmin DJ ETEENPÄINPUSKEEORIONHYVÄÄ 3 2022
partiokoskeEi*)tuotteita. SCANDINAVIANOUTDOOR.FI MYYMÄLÄT: SALO TAMPERE RATINA PIRKKALA VESKAPORI PUUVILLARAISIO KUNINKOJAVANTAA TAMMISTOHELSINKI FORUM
Satu Salo-Jouppila
Tämä on yksi tärkeä osa partiomenetelmää. Partion peruskirja määrittelee nousujohteisuuden seuraavasti: ”Jokainen yksilö saa partiossa sopivan haasteellisia tehtäviä. Ikäkauteen sopiva ohjelma auttaaMinkäkasvamaan.”haasteensinä kohtaat seuraavaksi?
T
iedät varmasti sen hetken, kun partiossa olet päässyt tai joutunut tilanteeseen, joka on sinulle ihan uusi ja outo. Niissä hetkissä usein pohtii, mitä ihmettä pitääkään tehdä tai miten tästä päästään eteenpäin.
Emma Heimonen
ClimateCalcPunaMustaCC-000084/FIMagazine I I E
Joskus tilanteet ovat etukäteen harkittuja, kun vaikka tarttuu uuteen pestiin, jossa on hieman isompi vastuu kuin aiemmissa pesteissä. Tai uudessa pestissä pääsee tekemään ihan erilaisia asioita kuinTilanteetaiemmin.voivat tulla ihan yllättäen, jos esimerkiksi lippukunnan kokoontumistilat menevät yllättäen alta ja pitää etsiä uudet tilat tai oma johdettava muuttaakin toiselle puolelle Suomea. Myös partiotaitokilpailuissa tai koloilloissa tulee hetkiä, joissa pääsee haastamaan itseään.Jälkikäteen ajateltuna näistä tilanteista oppii usein eniten. Jokainen oppii yksilönä, mutta itse ainakin koen, että ryhmän tuki on myös tärkeää. Tuki voi olla muun muassa yhdessä tekemistä, sparraamista tai toisilta oppimista.
H
LAIHOTOIVO
TOIMITUSSIHTEERI
– Finlands Scouter ry:n jäsenlehti
PÄÄKIRJOITUS
TOIMITUKSEN YHTEYSTIEDOT
VASTAAVA PÄÄTOIMITTAJA
Elina Kamppari elina.kamppari@partio.fi
LINEUTRAALI PAINOTUOT
Jarmo Heinonen
PAINOPAIKKA: PunaMusta ISSN 0556-3488 Levikki 40 451 (LT/2020) Aikakausmedia ry:n jäsen
KOHTI TUNTEMATONTA Painotuotteet12345678 YMPÄRISTÖMERKKIMILJÖMÄRKT Painotuotteet 4041-0619
GRAAFINEN SUUNNITTELIJA Eeva Helle, eeva.helle@partio.fi
Partio-lehdenIlmoitusaineiston(24.10.)viimeinensisäänjättöpäiväsuluissa.toimituseivastaasilletilaamattalähetetyistäjutuistataikuvituksista.
ILMOITUSMARKKINOINTI TJM-Systems Oy, Sari Aarnio puh. 044 566 7194 sari.aarnio@tjm-systems.fi
ILMESTYMISAIKATAULU 2022 3 19.9. (15.8.) 4 28.11.
Partio-lehti / Suomen Partiolaiset Töölönkatu 55, 00250 Helsinki puh. (09) 886 51 111 partio-lehti@partio.fipartio.fi/partio-lehti
Suomen Partiolaiset
TOIMITUSKUNTA
Jenna LottaLottaMiriamHepoahoLuotsilaMeeriRasivirtaSumioinenHenriTammiVeeraTuominenYli-Hukkala-Siira
Suomen Partiolaiset – Finlands Scouter ry on Suomen suurin nuorisojärjestö, jonka toiminnassa on vuosittain mukana yli 65 000 jäsentä. partio.fi
TILAUKSET JA OSOITEASIAT Osoitteenmuutokset tehdään itse partion asiointipalveluun: asiointipalvelu.partio.fi
JULKAISIJA
Satu
Joosef Abokther
Kalenterin hinta on 10 euroa (+ postikulut verkosta ostettuna). Lisätietoa kampanjasta saat lippukuntasi joulukampanjapäälliköltä ja piirin adventtikalenterityöntekijältä.
Partiolaisten adventtikalenteriperinne Suomessa täyttää tänä vuonna 75 vuotta. Vuodesta 1947 lähtien adventtikalenterin avulla on hankittu varoja partiotoimintaan ja tuotu iloa joulunodotukseen.
PARTIO LEHTI MYYNTIKALENTERIENADVENTTI-ALKAA15.10. Tärkeä lippukunnillevarainhankintakeinojajouluperinnejo75vuodenajanPerinne jo 75 vuotta ReittuNinkaKalenterikuvitukset:
Osallistu juhlavuoteen järjestämällä oma myyntitempaus! Katso vinkit myyjien ohjesivuilta: adventtikalenteri.fi/myyjille
VAELTAJA MYÖSTEKEMÄLLÄOPPIIKAJOLLAKUUKAUTISISTA!PUHUTAAN 3 PÄÄKIRJOITUS 6 AINA AjankohtaisetKARTALLApartiouutiset 8 HU ( I ) VIN VUOKSI 10 KERRAN PARTIOLAINEN DJ Orion puskee hyvää eteenpäin 14 SamoajatoimintaaILMIÖ kuuden lippukunnan voimin 17 PARTIOPANEELI 18 KajonREPORTAASIRauhalaaksossa ratkottiin konflikteja 22 VAELTAJA OPPII TEKEMÄLLÄ MYÖS KAJOLLA 24 NUOTIOBANAANIENSUKLAATTESTISSÄ 25 LauriASIANTUNTIJALuoto 26 KAJO VIERAIDENKANSAINVÄLISTENSILMIN 30 PUHUTAAN KUUKAUTISISTA! 32 5 hiilijalanjäljenVINKKIÄ pienentämiseen lippukunnassa 33 KOLUMNI 36 NÄIN eriRyhmienMEILLÄnimeämiskäytännötlippukunnissa 37 PARTIOARJEN SANKARI Jenni Seulanto 38 OLE VALMIS SARJAKUVA 39 ILTANUOTIOLLA 2230 KUVA Markus Kuoppala KANSI 14 ILMIÖ YHDESSÄ JÄRJESTETÄÄNSAMOAJATOIMINTAAENEMMÄNOLEMMEKUUDENLIPPUKUNNANVOIMIN 10 DJ ORION, ELI JUSKA WENDLAND, YLEX:N PERJANTAI ILLASTA TUTTU SHOWMIES ON PARTIOLAISIAVILLINNYTJOUSEIL-LASUURLEIREILLÄ. KERRAN PARTIOLAINEN SISÄLLYS 3 2022
Sudenpentuohjelma päivittyi viime vuoden aikana. Päivittynyt ohjelma tarjoaa entistä ajanmukaisempaa tekemistä sudenpentuikäisille ja entistä parempaa tukea ryhmää vetäville aikuisille. Uudet jälkimerkit löytyvät jo partiokaupoista, uusi painos Jäljet-kirjasta saadaan painosta ulos alkusyksyn aikana. Lue lisää ohjelman päivityksestä Parempi lippukunta -blogista!
Partiolaisten määrä on kasvussa
HANNAKIMMONEN
määrä on ollut kas vussa koko pandemian ajan, vaikka
uusien partioon liittyneiden määrä laski hieman pahimpina pandemiavuosina. Käytännössä tämä tarkoit taa, että partioharrastuksen parissa on viihdytty ja lopettaneita on ollut aiempia vuosia vähemmän.
PÄIVITTYNYT
Elina Kamppari
uomen Partiolaisten jäsen määrä on kasvanut kolmatta vuotta peräkkäin. Heinäkuus sa 2022 jäseniä oli lähes 1500 enemmän kuin vastaavaan aikaan vuonna 2019. Erityisen ilahduttavaa on uusien sudenpentujen määrän kasvu viimeisen vuoden aikana. Kaikkiaan partiotoimintaan osallis tuu vuosittain noin 65 000 partio laista.Partiolaisten
– Joustavasti ulkoillen ja osin etänä järjestetty partiotoiminta on ollut tärkeä kiintopiste aikana, jolloin maailma ympärillä on ollut täynnä epävarmuutta. Myös partion kes keiset sisällöt – yhdessä tekeminen, luonnossa toimiminen ja toimeen tarttumisen asenne – ovat ajankoh taisia, oli kyseessä sitten pandemia, sota tai ilmastokriisin ratkaiseminen, Suomen Partiolaisten puheenjohtaja Siiri Somerkero kertoo.
S
HOUKUTTELEESUDENPENTUOHJELMAALOITTAMAANPARTIOSSA
Nyt uusien partioharrastajien aloittaminen on palautunut pande miavuosia edeltävälle tasolle. Myös poikkeusoloissa harrastustoiminnan ylläpito ja kiinnostavan tekemisen tarjoaminen osoittautui todella tär keäksi, erityisesti lapsille ja nuorille.
LINDSTÖMJANKUVITUS AINA KARTALLA KOONNUT:AJANKOHTAISETPARTIOUUTISET
@harmalanhaukatOtettiinpienivaraslähtö alkavaan partiosyksyyn ja pidettiin jo perinteeksi muodostunut melontavaellus. Urjalan Kortejärvi ja Tarpianjoki tarjosivat jylhiä maisemia, vanhan myllyn sekä kovia #härmälänhaukataaltoja. #partioscout
Ninka YstävänimuunteoksiinReitunkuuluumuassaPullaVehnänen.
Nuoretrakentavatrauhaa!Partiolaisetovatmukananuortenrauhanviikolla19.-25.9.Viikollakeskitytäänpohtimaannuortenrooliarauhanrakentajina.PartiossarauhanteemoihinvoitutustuaSeppo.io-alustallajulkaistavanpelinkautta,jokahaastaapohtimaanrauhanmerkitystä.Pelistätoteutetaanversiotnuoremmillejavanhemmillepartiolaisille,jotensetoimiikaikkienikäkausienkanssa.Torstaina22.9.järjestetäänonline-iltanuotiokansainvälisitärauhanteemoista,jonnejokainenonlämpimästitervetullut.Lisätietojapartionsomekanavilla!
TIESITKÖ? INSTASSA ILAHDUTTAA
...ETTÄ LEENTAPAHTUMAKUNNALLINENVALTA-SAMOAJA-EXPLOJÄRJESTETÄÄNJÄLSYKSYLLÄ2023?KYSEESSÄONJOVIIDESNYKYISENOHJELMANMUKAINENEXPLO-TAPAHTUMA
Ninka Reittu on suosittu lasten
partiokuvia löydät Instagramista tunnisteella #partioscout. Aihetunnisteella on jaettu jo yli 100 000 kuvaa! Muista tägätä myös omat partiokuvasi! PARTIOSCOUT
Adventtikalenteri on Ninka Reitun käsialaa
73/2022
Lisää
adventtikalen terikuvituksessa veikeät kotieläimet seikkailevat talvisessa pihapiirissä. Idea kuvitukseen ja siihen liittyvään joulutarinaan kylvettiin jo edellisenä talvena.–Viime talvi oli tosi kylmä ja oli melkein metri lunta. Pohdittiin silloin omien lasten kanssa, miten luonnon eläimet selviävät vaikeasta talvesta, kertoo Ninka Reittu. Näiden pohdintojen kautta syntyi adventti kalenterin tarina.
kirjailija ja sarjakuva piirtäjä, jonka teoksiin kuuluvat Ystäväni Pulla Vehnänen, Sinä olet superrakas ja Messi ja Mysteeri -kirjat sekä Prinsessa PikkiriikkisarjanNinkallekuvitukset.oliilo ja kunnia partiolaistenpäästäadventtikalenterin teki jäksi. Partiolaisten adventtikalenteri kuuluu jo hänen lapsuuden muistoi hinsa joulun odotuksesta.
– Tuntuu, että se on ollut olemassa aina. On hienoa, että kalenterilla on pitkä historia ja juuret tosi syvässä suomalaisissa jouluperinteissä. Meille se ainakin oli tärkeä perinne jo lapsena omassa perheessä.
Tämän vuoden partiolaisten adventtikalenterin kuvituksen ja joulutari nan takana oleva Ninka Reittu halusi luoda adventtikalenteriin jouluisen ja yltäkylläisen maailman, joka ilahdut taaTunnelmallisessakatsojaa.
RIKUPOHJOLA
MIKÄ ÄRSYTTI?
Palautetta Partio-lehdestä pääset antamaan osoitteessa partio.fi/partio-lehti tai laittamalla sähköpostia partio-lehti@partio.fi.
Huudot ovat partiolaisten tapa osoittaa yhteenkuuluvuutta, kiitosta, suosiota ja myös kuluttaa aikaa. On olemassa erilai sia huutoja eri tilanteisiin, kuten laulu-, leiri-, lippu kunta- ja ruokahuudot sekä huudot esityksille. Jo Lordi Baden-Powell mainitsee Partiopojan kirjassaan huu dot tärkeiksi.
8 PARTIO LEHTI
HU ( I ) VIN VUOKSI
Todella hyviä kysymyksiä! Vaellus kestää vähintään kolme yötä ja sen aikana yövytään eri paikoissa. Haikki taas on lyhy empi yleensä yhden tai kahden yön retki, esimerkiksi vaellus mainen viikonlopputapahtuma. On sanottu, että haikin nimi tulisi vaellusta tarkoittavasta englanninkielen sanasta hike.
MITEN OLEMME ONNISTUNEET? MIKÄ INNOSTI?
Viime lehdessä kysyttiin, mistä tarpojatermi tulee. Nimitys "tarpoja" on historiallinen termi, joka otettiin ohjelmauudistuksessa 2010 takaisin käyttöön. Kolmen ikäkauden ohjel massa erillisjärjestöjen aikaan Suomen Partiotyttöjärjestö nimitti tarpojiksi vanhinta ikäkautta. Pojilla vanhin ikä kausi oli eräpojat tai vaeltajat. Suomen Partiolaisten perustamisen myötä erä pojat ja tarpojat korvattiin vaeltajilla.
Mikä ero on haikilla jaEntäpävaelluksella?leirilläjaretkellä?
Nyt käsitelty selitys tarpojista antaa suppean kuvan ja tyytyy kopioimaan netistä nykyiselle ikäkaudelle kirjoitet tua symboliikkaa. Todettakoon samas sa, että myös samoaja on kierrätetty nimitys. Suomen partiopoikajärjestössä "samoilijat" olivat yksin partioivia, niin sanottuja kirjepartiolaisia. Heillä ei ollut varsinaista lippukuntaa omalla paikkakunnalla. He kävivät kirjeen vaihtoa piirin samoilijaohjaajan kanssa, jolta saivat ohjeet suorituksiin ja toimintaan.
Miksi partiolaisilla on huutoja?
Tällä palstalla jaamme parhaat niksit, katsomme tulevaan tai kerromme oikeastaan mitä vain, huvin vuoksi.
TEKSTI: Miriam Luotsila
KUVAT: Eeva Helle
Partio.fiTurvallisuusohje,PartionLähteet:
PARTIOLAINEN VASTAA
Mikä Partioon liittyvä asia askar ruttaa mieltäsi? Lähetä kysymyksesi osoitteeseen partio-lehti@partio.fi ja laita viestin aiheeksi ”Partiolainen vastaa”. Saatamme vastata kysymykseesi seuraa vassa lehdessä!
TÄLLÄ PALSTALLA VASTAAMME KINKKISIIN PARTIOKYSYMYKSIIIN
LUKIJAN TERVEISET
Leiri pidetään kiinteällä leiripaikalla ja sen kesto on vä hintään kolme yötä, retki taas kestää vähintään yhden yön.
TEHTÄVÄ JA KUVITUS: Emma Heimonen
Haluaisin lehteen juttuja mielen kiintoisista partiopersoonista ja heidän partiourista, mietteistä ja saavutuksista. Erityisen mielen kiintoista olisi lukea nuorista, jotka ovat saavuttaneet paljon partiossa, sillä heistä saa paljon
Lehti on Haluaisinhyvä.lukea historiikkeja eri lippukunnista tai juttua pienkylien lippukunta-arjesta Olisi kiva, jos lehteä tulisi useam min, jotta tulisi luettua enemmän.
TEHTÄVÄ
Olisi kiva lukea erilaisista partioperinteistä ympäri maailmaa.
NUMEROSTAPARTIOPALAUTETTALEHDEN2/2022 PALAUTETTALEHDESTÄ 93/2022
Lehdessä oli jälleen kiinnostavia reissukuvauksia mm. Hileeltä.
Etsi sanataulukosta 15 partioon liittyvää sanaa. Sanat ovat taulukossa luettavissa etu- tai takaperin. Lisäksi niitä on vaaka- ja pystysuunnassa sekä vinosti. Taulukon ympärillä olevat kuvat eivät kaikki välttämättä liity etsittäviin sanoihin.
porukat tulee yhteen yhdeksi isoksi yhteisöksi. Vähän niin kuin täällä suurleirillä. YleX:n per jantai-illan yhteisökin koostuu hyvinkin erilaisista sosiaalisestaEroavaisuuksista,ihmisistä.kutenasemasta,poliittisestasuuntautumi
DJ Orion kertoo viihtyvänsä luonnossa.
Inspiraatio tähän projektiin tuli DJ Orionille lap suuden partion tunnelmista. Aikuisena hän sitten opetteli retkeilyä kokeilemalla, tekemällä ja ereh dyksen kautta.
sesta tai muista tekijöistä huolimatta kaikilla on yh teinen kiinnostuksen kohde: elektroninen musiikki, summaa DJ Orion.
DJ Orion vastaa:
– Hah! Itseasiassa siis joo! Jos musiikin soittami sesta on kyse niin olen kyllä aina valmiina!
NIINSOITTAMISESTAMUSIIKIN”JOSONKYSEOLENKYLLÄAINAVALMIINA”
– Näkisin, että tuota samaa meininkiä on toteu tunut urallani jat kuvasti. Koen, että pääsy senasemaaninykyiseenontäysinansiota,ettämuuton
DJ Jangler yhtyy muisteloihin.
12 PARTIO LEHTI
VUUDENYHTEENKUULUKYLLÄ”TÄÄLLÄHUOKUUSELLAINEN-TUNNE,ETTÄTEHDÄÄNYHDESSÄJAOPITAAN.”
jeesanneet minua ja tehneet hyviä töitä pitkin matkaa. Siksi minulle on myös tärkeää, että voin puolestani tukea muita. Tykkään siitä, että voin pus kea hyvää eteenpäin!
– Yksi esimerkki on viime syksyltä, kun meillä piti olla kavereiden kanssa kiva syysvaellus Urho Kekkosen kansallispuistossa lokakuun alussa. Yl lätykseksemme sinne pamahtikin oikein kunnon lumet. Suunnistaminen hankaloitui, erämaa peittyi valkoiseen vaippaan ja polut katosivat näkyvistä. Yllättävän kelin vuoksi suunnitelmia piti sopeuttaa lennosta, mutta reittiä ei kuitenkaan tarvinnut ly hentää. Se oli rankka reissu, mutta tulipahan tehtyä!,
LUONTO KIEHTOO
DJ Orion Lempipaikkamuistelee.luonnosta löytyy omalta mökiltä ja sauna sytyttää monella tapaa.
DJ Jangler huikkaa sivusta:
Mitä partion leireillä vierailuista on jäänyt mie leen?–Eka keikkani partiotapahtumassa oli 2010. Olin aika syvässä epäilyksen tilassa, kun saavuin silloin Jannen mukana tänne Evon metsään soittamaan. Mutta sitten kun poistuin täältä, niin olinkin syvässä vaikutuksen tilassa. Moni asia on myös näiden vuo sien aikana mennyt eteenpäin.
Kajo oli Suomen Partio laisten kahdeksas finnjamboree eli suurleiri Leiri järjestettiin Hämeen linnan Evolla 15.–23.7.
– Joo, totta! Täällä kyllä huokuu sellainen yhteen kuuluvuuden tunne, että tehdään yhdessä ja opitaan. On ollut hienoa nähdä miten asiat ovat kehittyneet, DJ Orion Partiolaisilletäydentää.päivän hyvät työt tarkoittavat esi merkiksi jonkun toisen auttamista arkisissa asioissa tai vaikka partiotapahtumissa yhteisen hyvän eteen toimimista. DJ Orionille konsepti ei ollut tuttu, mutta hän pääsi heti kärryille tausta-ajatuksesta.
AIKA VALMIS VAI AINA VALMIINA?
– Ai sanoitko aina valmis?
– Mulla on ikuisuusprojektitavoitteena kiertää kaikki Suomen kansallispuistot, hän kertoo.
– Nykyisien yhteyksien ja etätyömahdollisuuk sien ansiosta olen jopa pystynyt vetämään YleX:n lähetyksiä oman mökin saunasta. Se on akustisesti paras tila ja kätevästi sivussa muusta mökin elämästä. Täällä leiriolosuhteissa muuten toi nykyi nen telttasauna oli tosi jees - todella luksus, DJ Orion hehkuttaa.
– Joo, aika valmis?
Evolle kokoontui yhteensä 13 500 Osallistujistaosallistujaanoin700 tuli ulkomailta, 21 eri maasta
– Mikäs tilanne haastattelun kanssa on? Oletko kohta valmis hyppäämään lauteille?
DJ Orion pyöräytti Kajolla hullut reivit pystyyn. Ehkä tämä kokemus poikii uusia partiolais-DJ:ta yleisön joukosta?
FINNJAMBOREE KAJO
Miten esiintyminen partioleirillä eroaa muista keikoista?–Eiseeroa juurikaan. En muuten edes miettinyt, että nämä partiotapahtumat ovat päihteettömiä. Jengi elää täällä niin vahvasti musan mukana, ver taansa vailla olevalla energialla, DJ Orion fiilistelee.
– Muistatko, miten silloin Kilkkeellä vuonna 2010 tuolla montulla oli kaksi pientä kaiutinta ja joku snadi diskovalo? Ja katso noita näyttäviä puitteita ja tuota massiivista esiintymislavaa nyt!
DJ Jangler ja DJ partiolaisiavillitsivätOrion kolmannellajo finnjambo reellaan kesän Kajolla.
Kajon Bilemestari DJ Jangler eli Janne Hannula Oulunsalon Norsista korostaa, että nuoremmille partio-DJ:lle löytyisi tilausta.
133/2022
Tilaa nuoremmille!
– Itse ajattelin jo eläköityä näistä hommista, mutta tälle leirille ei vielä löytynyt nuorempaa tekijää. Toivottavasti seuraaville leireille jo nuoremmat hyppäävät puikkoihin. Jos tätä lukee joku nuori partiolais-DJ, niin pistäkää hei rohkeasti viestiä. Toimin mielelläni tukena seuraaville vastuunottajille. Mulla on kontakteja ja mielelläni jeesaan nuorempia pääsemään partiotapahtumissa lavalle.
DJ Janglerin mukaan partiolaiset ovat vastaanottava ja anteeksiantava yleisö.–Täällä voi aidosti tehdä asioita isommin, eikä tarvitse pelätä rohkeiden kaan ratkaisujen tekemistä. Parasta on, kun näkee ilon ihmisten kasvoilla ja saa luotua hyvää fiilistä!
YHDESSÄOLEMME ENEMMÄN Samoajat Jenna Kalli (vas), Ella Halmela, Vilma Aalto, Aino sestäsamoajaluotsiJaakkoSöderlund,KurrijaEerikLatostenmaaovatinnoissaankuudenlippukunnanyhteisamojatoiminnasta. Porin alueen lippukunnat päättivät lyödä hynttyyt yhteen. Samoajatoimintaa järjestetään nyt kuuden lippukunnan voimin. ILMIÖ
ajo-leirillä kuuluu iloinen puheensorina, kun saapuu Porin alueen leirilippukun taan. Samoajia on leirissä paljon, ja heillä on selvästi hauskaa yhdessä.
15
Yli lippukuntarajojen toimiva samoaja toiminta on järjestetty Porin alueella niin, että jokaisella mukana olevalla lippukunnalla on vuorollaan järjestely vastuu. Järjestelyvuorollaan lippukunta saa päättää aktiviteetin ja kokoontumis paikan. Kokoontumisia on ollut noin kerran kuussa, ja samoajat ovat itse
päässeet vaikuttamaan siihen, mitä niissä on tehty.
– Kun järjestetään toimintaa lippu kunnittain, mennään aina järjestely vuorossa olevan lippukunnan mukaan kyseinen kerta, Söderlund täydentää.
– Porissa lippukunnilla on aika samanlainen meininki lippukunnasta riippumatta, eli järjestetään perinteistä partiotoimintaa, Latostenmaa kertoo.
– On hassua ajatella, miten paljon ti lanne on muuttunut, kun nyt kaikki ovat tuttuja, hän jatkaa hymyillen ja muut nyökkäävätToiminnassavieressä.mukana olevien samoajien määrä on pysynyt vuoden mittaan samana, ja paikalla on ollut kerrasta riippuen 10–20 samoajaa. Kokoontumisissa on tähän mennessä esimerkiksi istuttu nuotiolla, melottu, laulettu ja kaupunkisuunnistettu. Lisäksi suunnitteilla on vaellus syksylle. Ajatuk sena on, että yhteinen samoajatoiminta täydentää lippukunnan omaa toimintaa tai voi toimia etenkin pienemmissä lippu kunnissa ainoana samoajatoimintana.
– Parasta on, kun tulee vaikkapa johonkin tapahtumaan, jossa on muita porilaisia, niin aina löytää tuttuja, hän jatkaa.–Kaveripiiri on laajentunut tämän myötä oman lippukunnan ulkopuolelle, Halmela ja Kallikin komppaavat.
"On ollut kiva, kun meille samoajille on ollut tarjolla muutakin ryhmänjohtamista."kuin
Yhteistyö monen lippukunnan kesken on sujunut ongelmitta ja toimintakulttuurien törmäyksiltä on vältytty.
JÄRJESTELYVUORO KIERTÄÄ
LIPPUKUNNITTAIN
Samoajaluotsi Eerik Latostenmaa (Porin Tulitikut) sekä samoajat Ella Halmela (Käppäräpartio ja Meri-Porin Partio), Aino Söderlund (Käppäräpar tio), Jenna Kalli (Käppäräpartio), Jaakko Kurri (Luvian Loukke) ja Vilma Aalto (Pääskyparvi) ovat lupautuneet kerto maan Porin alueen yhteisestä samoaja toiminnasta. Toiminnassa on mukana kuusiIdealippukuntaa.useammanlippukunnan yhteisen samoajatoiminnan järjestämiseen lähti selvästä tarpeesta: monessa lippukun nassa samoajia oli vain pari, jolloin toiminnan järjestäminen ei onnistunut omin voimin. Keksittiinkin siis yhdistää voimat ja järjestää toimintaa kerralla isommalle porukalle. Kokeilua on takana nyt vuosi, ja toiminta saa samoajilta kiitosta.–On ollut kiva, kun meille samoajille on ollut tarjolla muutakin kuin ryhmän johtamista. Monella lippukunnalla on ongelmana, ettei toimintaa voida järjes tää, koska osallistujia olisi niin vähän, Kalli toteaa.
TEKSTI: Nina Saarikangas
KUVAT: Markus Kuoppala
– Ensimmäisellä kerralla istuimme kaikki nuotiolla ja vain juttelimme tulevasta toiminnasta. Tai no, aikuiset juttelivat ja me samoajat istuttiin hiljaa, Halmela nauraa.
– On ollut kivaa, kun yhteistoiminnan kautta on päässyt tutustumaan uusiin tyyppeihin, Söderlund kertoo.
"Kaveripiiri laajentunutontämänmyötäomanlippukunnanulkopuolelle."
K
Haasteita toiminnalle ovat tuoneet etenkin etäisyydet ja vaihtuvat paikat.
ETÄISYYDET JA VAIHTUVAT PAIKAT TUOVAT PIENIÄ HAASTEITA
Lindemanin samoajaluotsikollega Saana Kor kiala kutsuu Raisaa samoajavelhoksi, eikä syyttä: ensimmäisen kolmen vuoden jälkeen samoajia oli 25 ja toiminta oli vakiintunutta. Tällä hetkellä toiminnassa on noin 60 samoajaa jakautuneena viiteen vartioon, ja jokaisella vartiolla on oma samoajaluotsi.
toiminnalle avustusta, joten se antaa uusia mahdollisuuksia."
O
16 PARTIO "SaimmeLEHTInyt
– Saimme nyt toiminnalle avustusta, joten se antaa uusia mahdollisuuksia, Aalto iloitsee.
Oulussa Pohjan Veikkojen samoajaohjelmaan osallistuvien määrä on kasvanut 10 vuodessa kymmenkertaiseksi sitoutuneiden aikuisten tuella.
joka ikäkaudelle. – Tämä voi olla myös helppo tapa aloittaa samo ajatoiminta: järjestää toimintaa niissä tapahtumis sa, jotka muutenkin pidetään, Korkiala vinkkaa. Lindeman ja Korkiala korostavat molemmat, että yksikin innostunut aikuinen riittää toiminnan käynnistämiseen.–Sanonaina,että nohevin johtaja kannattaa laittaa samoajien kanssa. Sudenpentujen kanssa pärjää helpommin kokemattomampikin johta ja, mutta samoajien kanssa on osattava hoitaa haastaviakin tilanteita ja aidosti keskustella ja olla läsnä nuorille, Lindeman sanoo.
TARVITAAN SITOUTUNUT JA KIINNOSTUNUT AIKUINEN
– Usein ajatellaan, että kasvu tapahtuu perus tamalla uusia sudenpentulaumoja, mutta mo nesti olisi järkevämpää laittaa paukut nykyisten partiolaisten toiminnassa mukana pitämiseen aina aikuiseksi saakka, Korkiala summaa.
– Ottaa porukan kasaan ja tekee yhdessä perusjuttuja, joita muutenkin partiossa tehdään, Latostenmaakin sanoo.
PAUKKUJA NYKYISTEN JÄSENTEN MUKANA PITÄMISEEN
– Aloittaa vain toiminnan matalalla kynnyk sellä, Halmela vinkkaa.
Moni lippukunta tuskailee johtajaresurssien riit tämättömyyden kanssa, ja siksi samoajatoiminta saattaa jäädä paitsioon.
Lisäksi toiminta alkaa helposti alun innos tuksen jälkeen toistamaan itseään, ja samoajat toivovatkin, että suunnitteluintoa riittää jatkos sakin niin, että toiminta pysyy mielenkiintoise na ja monipuolisena.
– Tärkeintä on sitoutunut ja kiinnostunut aikuinen, joka toimii nuorten tukena. Toiminnan säännöllisyys tulee hyvänä kakkosena ja vasta kolmantena ohjelma, Lindeman summaa.
Porilaisten vinkki samoajatoiminnan järjestä miseen on yksinkertainen: kannattaa kokeilla ja aloittaa tekeminen jostain.
Pohjan Veikkojen kasvavan samoajajoukon salaisuus ovat sitoutuneet luotsit
Samoajat odottavat jo innolla alkavaa uutta partiovuotta.–Kylläseinnostaa jatkamaan partiota, kun on oman ikäisten toimintaa, Kalli summaa.
Pohjan Veikoissa periaatteena on, että kaikissa lippukunnan yhteisissä tapahtumissa on ohjelmaa
– Olisi kuitenkin hyvä panostaa samoajatoi mintaan, koska sitä kautta saa lisää resursseja. Innostuneet samoajat lähtevät mielellään vaikkapa sudenpentuleirille mukaan, ja näin johtajia kasvaa mukaan toimintaan, Korkiala huomauttaa.
Mikä sitten saa nuoret pysymään toiminnassa ja kertomaan siitä kavereilleenkin?
Toiminta sai alkunsa kymmenisen vuotta sitten, kun Raisa Lindeman oli lopettanut lippukunnanjohtajan pestissä ja pohti, mitä tekisi seuraavaksi. Lippukunnan samoajatoiminta oli sekavaa, joten Lindeman päätti laittaa homman kuntoon. Toiminta käynnistettiin seitsemän sa moajan kanssa viikoittaisilla kokoontumisilla.
– Itselläni on jäänyt yksi kerta välillä välistä, koska en ole saanut kyytiä, Kurri kertoo.
ululaisen Pohjan Veikot -lippukunnassa on noin 60 samoajaa ja toiminta on ollut nousujohteista jo yli 10 vuotta. Miten tähän tilanteeseen on päästy?
Partio-lehden paneeli pureutuu ajankohtaiseen ilmiöön lehden jokaisessa numerossa.
Meillä on ollut nyt jonkin aikaa tilanne, ettei samoajia ole ollut ollenkaan. Ensi vuonna tämä tulee muuttumaan, kun muutamia tarpojia siirtyy samoajiksi. Katsotaan, minkälaiseksi toiminta muodostuu tauon jälkeen! Meidän tulevat samoajat ovat kyllä huipputyyppejä ja toivon kovasti, että saamme pidettyä heidät toiminnassa mukana.
173/2022
millaista samoajatoimintaa lippukunnassanne järjestetään? miten samoajaikäiset saadaan pysymään mukana toiminnassa?
STELLA BJÖRKHOLM, 39
Pestijohtaja ja akela, Tasangon Talvikit ja Lakeuden Kärpät, Seinäjoki Samoajien toiminta on meillä erittäin samoajalähtöistä, samoajat suunnittelevat oman toimintansa luotsin avustuksella omien kiinnostuksen kohteiden mukaan. Alueemme hienosti yhteistyössä järjestämä ROK-kurssi on myös todella tärkeässä asemas sa. Sitä kehitetään edelleen, että alueella saataisiin samoajien yhteyksiä aikaiseksi. Vinkki nä voin antaa riittävän sitouttamisen ja vaatimustason noston jo tarpojaohjelman aikana.
Sampo ja seppo (seurakunnan partiotyöntekijä), Joutjärven Kipinät, Lahti Samoajatoiminta vaihtelee paljon. Toisessa lippukunnassa samoajat keskittyvät omaan ohjelmaan, kun taas toisessa lippukunnassa samoajien aika menee johtami seen vähäisten johtajaresurssien vuoksi. Samoajat tarvitsevat sopivasti vapauksia, mutta myös rajoja, välittämistä ja johtamista. Oma toiminta sitouttaa ja pitää yllä yhteisöä, johon kuulua ja josta olla osallinen.
Kestävän kehityksen jaoston puheenjohtaja, Lounais-Suomen Partiopiiri, Kaarinan Sädetytöt
RITA PUMMILA, 15 Ryhmänohjaaja, Keurusseudun Partiolaiset ja Napapiirin Tytöt, Rovaniemi Kummassakin lippukunnassani on aktiivista samoajatoimintaa muun muassa viikonloppuretkien muodossa. Napapiirin Tytöissä on enemmän myös kokouksia, koska siihen on resursseja. Aktiivinen samoajatoiminta on tärkeää, jotta into ja mielekkyys tekemiseen pysyy yllä.
MIKKO ”HAUTSI” HAUTALA, 44
ANNIINA NURRO, 16
KOONNUT Elina Kamppari KUVAT Haastateltavien oma albumi
LOTTA ELLONEN, 23
PARTIOPANEELI
Lippukunnanjohtaja, Taipalsaaren Taivaltajat Meillä samoajat saavat itse luotsin kanssa sopia heille mielekkäästä partiotoi minnasta. Esimerkiksi viikkotoimintaa voidaan vaihtaa säännölliseen retkeilyyn ryhmän toiveiden mukaisesti. Samoajia myös kannustetaan paljon piirin ja SP:n järjestämiin tapahtumiin.
NOA LAAKSONEN, 26
Suomen Partiolaisten sometiimin jäsen, lippukunnan ohjelmajohtaja, Klapaset, Nurmijärvi Klapasissa toimii kaksi samoajavartiota, joista toinen kokoontuu viikoittain. Monet samoajista myös toimivat erilaisissa pesteissä ja lippukunta järjestää vanhemmille ikäkausille omia tapahtumia. Samoajaikäkauden aikana tapahtumat ovat suuressa arvossa, joten kannustankin lippukuntia markkinoimaan samoajille oman ja muiden piirien tapahtumia!
TEKSTI JA KUVAT: Henri KORRUPTIOTA,Tammi KONFLIKTEJA JA JÄNNITTÄVIÄ JUONIKÄÄNTEITÄ
18 PARTIO LEHTI REPORTAASI
Pääsimme seuraamaan Hurmiksetvartion päivää Rauhalaaksossa Kajolla! Ryhmään kuuluivat Saara Tiusanen (vas. ylh.), Petra Saisto, Iida Kurri, Olivia Korpela (vas. alh.) Jaana Viljanen, Eevi Virta, Viia Kousa ja Venla Wihlman. Heidän lippukuntiansa ovat Luvian Loukeat, Porin Tulitikuista, Käppärä partio ja Maarian Kämmekät.
Finnjamboree Kajon Rauhalaaksossa leiriläiset pääsivät astumaan toimittajan saappaisiin ja tutkimaan kuvitteellisen yhteiskunnan tapahtumia. Pohdittavia kysymyksiä olivat esimerkiksi kuka käyttää valtaa, onko kaikilla puhtaat jauhot pussissa ja löytyykö konfliktiin ratkaisu rauhan keinoin.
–neljäänOLIRAUHALAAKSOJAETTUtapahtumapaikkaanMediataloon,Mielenosoitukseen,VapaakaupunkiinsekäValtionkonttoriin.
PÄIVÄ ALKOI TOIMITTAJIEN YHTEISELLÄ TIEDOTUSTILAISUUDELLA, jossa näytettiin pätkiä meneillään olevista mielenosoituksista ja otettiin myös videoyhteys professori Friitubiihin. Videoyhteys päättyi kuitenkin dramaattisesti, kun naamioitunut joukko sieppasi professorin kesken tilaisuuden. pääsiperusteella.nakko-oletuksiapressuntehtävänäRASTILLAMYSTEERIHENKILÖtoimittajaryhmänolihaastatellatakanaolevaaihmistäjaluodahänestäen-kuulemansaLopuksiryhmänäkemäänhenkilönjakuulemaanhänestälisää.
193/2022
RYHMÄN JÄSE NILLE JAET lapuilla tuli
TIIN
henkilöprofiilit, joita heidän
esittää rastin ajan. eriTEHTÄVÄNÄKOLIKKOPELINOLIjakaavaltionbudjettiakuvaavatpuukolikotsektoreilleniin,ettäkaikkienhenkilöidenmielipiteetotettiinhuomioon. RASTIEN selvitä.sonKATSOTTIINVÄLISSÄlaakjuoneenliittyviävideopätkiä,joistameneilläänolevattapahtumatalkoivat 20 PARTIO LEHTI
MITEN KAIKKI RATKESI?
213/2022
Mielenosoitus paljastui lopulta osaksi valtion suurempaa valheellista tiedonlevittämisoperaatiota, jonka tarkoituksena oli vahvistaa valtion päättäjien valta-asemaa. Kiitos laaksoon tulleiden toimittajien ja tutkivan journalismin, saatiin sotku selvitettyä ja osalliset vastuuseen.
MURAALIKUJA RASTILLA RYHMÄ VALITSI AIHEEN annetusta listasta ja toteutti siihen liittyvän graffitin ja huudon.
jana ja samalla myös aiempia pestejä vastuullisempi, hän kertoo. Partion
TEKSTI: Patricia Puhakka KUVAT: Eeva Helle Ensimmäistä kertaa pestissä
Eevi Kuitti Kilon Kipinästä Espoosta pestautui kavereiden houkut telemana tarpojaluotsiksi leirille. Lippukunnassa Kuitti on aiem min toiminut apua on satuttu onkin ensimmäinen pestini vaelta ulkopuolella Kuitti valmentaa jota tukevat
hienosti. VAELTAJA OPPII TEKEMÄLLÄ – MYÖS KAJOLLA Suurleiri on kuin kaupunki keskellä metsää. Toimiakseen se vaatii tekijöitä ja asiantuntijoita erilaisilta aloilta. Myös Kajon kehittämäänpääsivätvaeltajaikäisetleirinaikanataitojaanerilaisissapesteissä.22PARTIOLEHTI
kaipaamaan.-Tämätarpojaluotsin tehtävä
pääasiassa apukätenä siellä, missä
salibandya,
pestissä opitut organisointi- ja johtamistaidot
Sähköhommissakavereidenkanssa
233/2022
Kahvilassa päivittyi myös kielitaito
Jaakko Nordling Myllykosken Koskikaroista Kouvo lasta tutki pidemmän aikaa eri pestivaihtoehtoja.
- Vaikka pestinimikkeet ovat eritasoiset, tehdään tässä hommia yhdessä samanarvoisesti, kaverukset kertovat.Voisikuvitella, että leirin sähköjen tekeminen vaatii vähintäänkin alan koulutuksen. Pestiin hakeu duttiin kuitenkin sähköjen ja työmaasähköjen teon kokemuksella, jonka nuoret miehet olivat saaneet Hämeen Partiopiirin Ilves19-leiriltä.
- Samalla on päässyt oppimaan erilaisten järjestel mien käyttöä ja päässyt päivittäin kehittämään vierai den kielten kielitaitoa, Räty pohtii.
KUVA:OMAALBUMI
- Tekemällä oppii, toteaa Lemmetyinen.
Juhani Koskinen, Paavo Lemmetyinen ja Eppu Has sinen Tampereen Eräpojista pestautuivat yhdessä sähkötöihin. Lemmetyinen ja Hassinen toimivat sähkökymppeinä ja Juhani tekijänä.
Sampo Räty Järvihaukoista Espoosta etsi pestinsä pestihaun kautta. Hän toimii Kajon vilkkaimman kahvilan, Majakan, kassalla. Räty opiskelee kolmatta vuotta lukiossa ja kokee asiakaspalvelutyöstä tulleen kokemukset hyödylliseksi.
Puutöitä lasten kanssa
- Oli hienoa päästä näkemään, kuinka monipuolis ta ohjelmaa Kajolla järjestetään myös lapsiperheille, vaikka suurleirin kohderyhmä onkin tarpojat ja sitä vanhemmat, Nordling pohtii.
Pestissä tärkeintä ei vaikuta olevan sen sisältö, vaan yhdessä vietetty aika hyvien ystävien kesken.
- Muutamaan haluamaani pestiin en päässytkään. Mutta sitten myöhemmin, kun tuli tietoa, mihin pesteihin tarvitaan vielä porukkaa, tajusin perhelei rin olevan se juttu, missä haluan leirillä olla pestissä, NordlingNordlinginkertoo.pesti Hiukkasen ohjelman puutyön ohjelmapisteessä ei liity hänen arkeensa, mutta hän halusi tehdä leirillä erityisesti jotain sellaista, mitä ei normaalisti tule tehtyä.
Suklaassa itsessään oli liikaa makuja ja komponentteja. Sulaessaan ja sekoittuessaan banaaniin, maku ei ollut eri tyisen hyvä. Suklaassa ollut poppari oli vääränlainen lisä ja se kovettui nuotion lämmössä syömäkelvottomaksi. Raati ei ostaisi toista kertaa samaa suklaata tähän käyttöön.
Fazerin vegaaninen suklaa oli oiva korvike normaalille maitoa sisältävälle suklaalle. Porukan yllättäjä. Suklaa suli toivotulla tavalla. Tässä suklaassa hassel pähkinä toi sopivan lisän lopputulokseen. Tästä siis hyvä maidoton vaihtoehto suklaabanaaneihin!
MARABOU POPCORN
CLOETTA ennakkosuosikki,ehto.aikamitäänCenterSuklaaSUKLAAPATUKKACENTER-sulihyvin,mut-taolierityisensotkevaa.eitarjonnutuuttanuotio-banaaneihinjamakujäivaisuksi.Perus-makuaetsivälletämävoisiollahyvävaihtoCenteroliraadinmuttatuottipettymyksensenmauttomuudellaan.
TEKSTI JA KUVAT : Lotta SumioinenVARUSTE-NURKKA NUOTIOBANAANEISSASUKLAALLAONVÄLIÄSNICKERSSnickerseikoostumukseltansaoikeinsovitähäntarkoitukseen.Kokonaisuusolihiukanliianmakea.TokijosonsuuriSnickers-fani,voisitästäyhdistelmästäehkätykätäkin.Raadinmielestävalmislopputulosoliliiantahmaistasyötävää,eikäSnickersilleominainensitkeysmiellyttänytraatia.
FAZER OAT CHOCO, HASSELPÄHKINÄ
Kerää tästä vinkit talteen ja yllätä kaverisi!
viilto,KuorelliseenNUOTIOBANAANIENRETKIHERKUN,PERINTEISENVALMISTUS:banaaniintehdäänjohonlaitetaansuklaata.Senjälkeenbanaanikääritäänfolioonjavalmistetaannuotiolla. 24 PARTIO LEHTI
VEGAANINEN
Partio-lehti laittoi nuotiobanaaneihin soveltuvat suklaat testiin.
Raadin ehdoton Koostumukseltaansuosikki.Pätkis ei kuiten kaan ollut toivotunlainen. Koostumus on niin tiheä, että koko suklaata ei meinannut saada edes sulaksi. Ma kunsa puolesta kuitenkin Pätkis toimi erittäin hyvin. Sen minttuisuus oli so piva lisä ja sopi hyvin kokonaisuuteen. Raati suosittelee ja voisi toistekin käyttää Pätkistä nuotiobanaaneissa.PARAS!
Perinteisesti esimerkiksi Fazerin sininen on suosittu suklaa, mutta miltä maistuisi popparisuklaa nuotiobanaanin seassa?
PÄTKIS SUKLAAPATUKKA
EI RAADIN MIELEEN
Harvoja muutoksia voi tehdä yksin. On hyvä miettiähyvä miettiä kuka tai ketkä ovat ne henkilöt, joille haluat puhua. Onko henkilöitä, joilla saattaisi olla samansuuntaisia ideoita tai pitäisikö paremminkin vaihtaa ajatuksia jonkun kanssa, joka ajattelee asiasta juuri eri tavalla? Sosiaalisen median keskustelufoorumi voi joskus olla hyvä tapa levittää tietoisuutta tai löytää samanmielisiä kumppaneita, mutta se on harvoin tehokas tapa muutoksen liikkeelle saamiseen. Paremminkin voit miettiä, kenellä on mahdolli suus vaikuttaa asiaan ja lähestyä häntä suoraan. Yllättävän usein kukaan ei ole vielä tehnyt näin ja yhdelläkin hyvin perustellulla puhelulla voi saada muutoksen liikkeelle.
TUNTIJAASIAN-
J
Näemme ympärillämme usein toimimattomia asioita, joista haluam me puhua jollekulle. Varsin usein kyse on lähinnä ajatusten tuulet tamista. Kun saa jakaa harmituksensa liian pitkästä kassajonosta jollekulle, on valmis unohtamaan asian.
MITEN SAADA SUU AUKI, KUN HALUAA MUUTOSTA?
oskus kuitenkin haluamme oikeasti muu tosta ja asian esille ottaminen voi tuntua vaikealta. Tällöin kannattaa esittää itselleen kolme kysymystä: milloin, miksi ja kenelle.
Lauri Luoto Kirjoittaja on turkulainen partiolainen ja muutosjohtamisen valmentaja
25
Tällä palstalla vaihtuva asiantuntija ajankohtaisestakertoopartioonliittyvästäaiheesta.
Voi olla hyvä pysähtyä miettimään, miksi ha luat muutosta ja miksi sitä ei ole tähän mennessä tapahtunut. Kirjaa esimerkiksi kolme vastausta kumpaankin näistä kysymyksistä paperille. Näin ymmärrät paremmin, mitä itse toivot ja voit eläytyä siihen, miten muut näkevät asian. Tämä auttaa näkemään tarkemmin minkälainen muu tos on tarpeellinen ja mahdollinen. Alkuperäinen muutosideasi voi olla turhautumisen sävyttämä ja nykykäytännössä voi olla hyviä puolia, joita et ole aikaisemmin tullut ajatelleeksi. Miettimällä eri puolia, osaat myös viestiä asiasi paremmin.
Ei ole yhdentekevää, milloin muutosta lähtee ajamaan. Keskellä isoa projektia ei kannata lähteä puhumaan toimintamallien muutoksista vaan sopiva hetki voi olla sitten, kun projekti on saatu päätökseen. Uuden tiimin kanssa täytyy puolestaan lähteä liikkeelle luottamuksen raken tamisesta. Jos juuri nyt ei ole sopiva hetki nostaa kissaa pöydälle, voit tehdä pieniä kaikille sopivia ehdotuksia, jotka pehmentävät maaperää muu toksen tekemiselle myöhemmin. Kun muutosta saa maistella pieninä paloina, yhteisymmärrys isommasta askeleesta voi syntyä yllättävän pie nellä vaivalla.
Israelilaiset Alona (vas.) Yahli ja Noa tutustuivat suomalaiseen elämänmenoon perhevierailulla Oulussa ennen Kajoa.
26 PARTIO LEHTI MAAILMALLA
Kansainväliset vieraat ovat aina kuuluneet finnjamboreelle, niin myös Kajolle. Leirille osallistui yhteensä noin 700 kansainvälistä vierasta 21 maasta. Selvitimme, miltä Kajo näytti israelilaisten, nigerialaisen, kanadalaisten ja australialaisten mielestä.
TEKSTI: Anna-Emilia Piirainen KUVAT: Anna Parkkomäki ja Anna-Emilia Piirainen ”KAJO ON ISO, KYLMÄ, MUTTA HAUSKA”
– Täällä on kaikki todella hyvin organi soitua ja puhdasta, Kahli kertoo.
Alona puolestaan kertoo, että he ovat viihtyneet leirillä todella hyvin. Kajo on toistaiseksi suurin partioleiri, jolle tytöt ovat osallistuneet.
NELJÄTTÄ KERTAA SUOMESSA
Kajolla Mercy Scoutit myivät kierrätys materiaaleista valmistettuja rannekkeita viiden euron hintaan.
I
sraelilaiset Alona, Yahli ja Noa ovat osa noin 60 israelilaisen partiolaisen joukkoa. Haastateltavat olivat saa puneet Kajolle Oulun kautta, jossa he olivat majoittuneet perheissä ja tutustu neet pohjoisen valoisaan ja lämpimään kesään.Entämitä
– En minä tulisi tänne näin montaa kertaa, jos en viihtyisi, hän naurahtaa.
273/2022
– Viidellä eurolla saamme esimerkiksi puhdasta vettä yhdelle hengelle vuodeksi. Rannekkeiden myynti on meidän tärkein
Masaba Ivan Gidds Nigeriasta on Suomessa suurleirillä neljättä kertaa.
Masaba Ivan on suurleirillä Suomes sa nyt neljättä kertaa. Hän oli mukana muun muassa finnjamboree Roihulla vuonna 2016. Masaba Ivan on viihtynyt hyvin Kajolla ja hän pitää paljon Suo mesta ja suomalaisista.
Masaba Ivan Gidds edustaa nigerialaista Mercy Scouts International -partiojärjes töä. He ovat Kajolla esittelemässä useita kehitysprojektejaan, kuten Stop Malaria Awareness -projektia, jonka tarkoituk sena on jakaa tietoa keinoista ehkäistä malariatartuntoja ennalta.
– Kajo on iso, kylmä, mutta hauska, tytöt huutavat lähes yhdestä suusta.
mieltä israelilaiset vieraat ovat Kajosta ja sen säästä?
Israelissa kesäleireillä ei ole esimer kiksi kahviloita ja ohjelma koostuu pää osin isojen rakennelmien, kuten leiripor tin rakentelusta. Rakenteluiden ideana on kisata leirivartioiden kesken.
SUOMALAISTEN HYVÄ KIELITAITO HÄMMÄSTYTTÄÄ
SWOPPAAJIA LUULTUA VÄHEMMÄN
varainkeruun muoto ja tuotto menee suoraan meidän projektien hyväksi, Masaba Ivan kertoo.
Heitä ihmetytti myös se, että suomalaisten kahvikupit ovat pienempiä, vaikka Suomessa juodaan paljon kahvia. Suomesta he tiesivät lä hinnä sen, että täällä hiihdetään paljon.
Danielle kertoo, että parasta antia suurleireillä on uusiin ihmisiin tutustuminen. Kanadalaiset ovat opetelleet muutamia suomen kielen sanoja, Thomas jopa hieman suomalaista viittomakieltä.
Kanadalaisia oli Kajolla yhteensä 234, ja Kanada olikin leirin suurin kansainvälisten partiolaisten joukkue. Liam Goel, Thomas Hardy ja Danielle Tilley tulevat British Columbiasta First B.E.A.R ja Second Rossland -lippukunnista. Kajon jälkeen he jatkavat matkaansa Ruotsin kautta Tanskaan.
Thomas Hardy ja Danielle Tilley olivat osa suurta Kanadan joukkuetta. Hardy toi Suomeen mukanaan omat vaahterasiirapit.
28 PARTIO LEHTI
Liam kertoo osallistuneensa kahdelle suur-
Kaikki ovat ensimmäistä kertaa Suomessa ja ovat viihtyneet.
– Suomalaisten kielitaito on uskomaton, kun lähes kaikki puhuvat vähintään kahta kieltä, kanadalaiset hämmästelevät.
leirille Kanadassa. Isoin ero suomalaisen ja kana dalaisen leirin välillä on se, että täällä ruoka on valmista. Kanadassa alaleirit saavat ruoat isoissa laatikoissa, joista se pitää valmistaa omilla vä lineillä. Leirikeittiön varustelutaso riippuu siitä, miten paljon varusteita jaksetaan leirille raahata. Ohjelma leireillä on kolmikon mielestä aika samanlaista. Liam muistelee hienona kokemuk sena Kanadan jamboreella kokeiltua valtameri melontaa.Thomas toi Suomeen mukanaan omat vaahte rasiirapit, jotka kuitenkin ovat jo valitettavasti loppuneet.–Vaahterasiirappia kannattaa lorauttaa kahvin sekaan, Thomas vinkkaa.
Australiasta kotoisin oleva Charlie Ryan-Kane on saapu nut Kajolle yhdessä 11 muun australialaisen partiolaisen kanssa. Johtajia heillä on kolme, osallistujat ovat iältään 16–17-vuotiaita ja tulevat Adelaidesta, Brisbanesta ja Sydneystä. Australialaiset tulivat Suomeen jo heinäkuun alkupuolella ja viettivät aikaa Helsingissä, Naantalissa sekä purjehtien Turun saaristossa.
Kolumbia 1 Nigeria 1 Malta 1
Irlanti 83 Israel 76
KAJON VIERAIDENKANSAINVÄLISTENMÄÄRÄT
– Olemme viihtyneet Kajolla hyvin ja ohjelmalaaksot ovat olleet kaikkien mieleen. Erityisesti Mittelölaakso on ollut meidän nuorten suosiossa, Charlie kertoo.
Charlie on käynyt Suomessa lukuisia kertoja ja hän osal listui myös Roihulle vuonna 2016.
Isoin ero australialaisten ja suomalaisten leirin välillä Charlien mukaan on se, että Australiassa kaikki leirilippu kunnat on rakennettu valmiiksi eivätkä leiriläiset rakenna niitä. Leiriläisillä on myös Suomessa enemmän vapaa-aikaa.
– Nuoret ovat olleet innoissaan mahdollisuudesta rakentaa itse oma jamboreekokemuksensa ilman tiukkaa aikataulu tusta, Charlie kertoo.
Sveitsi 15 Norja 13
Saksa 36 Ukraina 15
Itävalta 12 Australia 12
Kanadalaiset ovat ihmetelleet swoppauksen vähyyttä. Ulkomailla swoppaus eli partiotavaroiden vaihtaminen on leireillä suosittu, mutta Suomessa sitä tehdään vähem män. Kanadalaiset olivat valmistautuneet aktiivisempaan swoppaukseen, mutta ovat innostaneet myös suomalaisia mukaan vaihtokauppojen tekoon.
293/2022
Tšekki 1
Unkari 1
Tanska 1
Charlie RyanKane muunSuomeensaapui10australialaisenkanssajoheinäkuunalussa.
Alankomaat 10 Uganda 3
Thaimaa 39
Tansania 11
Suomalaiset viittoma-aakkoset ovat lähes samat kuin Ka nadassa, mikä on helpottanut oppimista.
Kanadan suurleirillä ruuat valmistetaan itse omissa aleleireissä, Liam Goelin kertoo.
Britannia 133
Kanada 234
Yhdysvallat 2
MITTELÖLAAKSO OLI AUSTRALIALAISTEN MIELEEN
KUUKAUTISISTA!PUHUTAAN
KETÄÄN EI PIDÄ
JOSKESKUSTELUUN,PAKOTTAAAIHETUNTUUVAIKEALTA. TEKSTI: Emilia Suksi PIIRROKSET: Emma HeimonenAKTIVITEETTI-VINKKI 30 PARTIO LEHTI
rojektiin voi osallistua #NMSD-toimintamerkin.tekemälläMerkin voi tehdä aina seikkailijaikäisestä al kaen. Seikkailijat ovat nuorimmillaan 10-vuotiaita. #NMSD-projekti kertoo, miksi menkoista puhuminen lasten kanssa on kan nattaa.
Menkoistavastaan.puhuttaessa on siis otettava huomioon lapsen ikä ja kehitys. Voi tietenkin olla haastavaa miettiä, minkälainen puhe on kullekin ikävuodelle juuri sopivin. Tärkeintä on kuitenkin muistaa, että menkat eivät ole mitenkään vaarallinen kes kustelun aihe. Jos menkois ta puhuu luonnollisesti ja rehellisesti Kannattaakinaikaankiertoilmaisuja,käyttämättäsaatuskinmitäänvahinkoa.siismuistaakaksinyrkkisääntöä
#NoMissedSchoolDays pyrkii vähentämään kuukautisista johtuvaa tyttöjen koulusta pois jäämistä Ugandassa. Suomessa projekti pyrkii normalisoimaan kuukautisia erityisesti partiossa sekä rikkomaan menkkoihin liittyviä stereotypioita ja häpeää. Mutta, miten puhua näistä asioista oman partioryhmän kanssa?
P
#NMSD-merkin aktiviteetteja suunniteltaessa on otettu huomioon lasten ja nuorten kehitys ja tiedon tarve suhteessa käsiteltävän aiheen syvyyteen. Seikkailijat tutustuvat aiheeseen yleisemmällä tasolla, kun taas tarpojat pohti vat asioita jo hieman syvällisemmin. Väestölii ton mukaan turvataidot, lähestyvät murrosiän muutokset ja itsearvostus ovat tärkeitä oppeja
jo 9–12-vuotiaille. Tarpoja-ikäinen on itse jo murrosikäinen ja tarvitsee hämmentävän elä mänvaiheen vuoksi paljon asiallista ja oikeaa tietoa, arvokasvatusta sekä faktoja myyttejä ja paineita
MITEN LASTEN KANSSA VOI PUHUA MENKOISTA?
Jos menkoista alkaa puhumaan vasta kun ne alkavat, on jo tavallaan liian myöhäistä. Jos halutaan välittää fiksua tietoa, on se hyvä tehdä jo ennen kuin erilaiset juorut tai uskomukset alkavat
Tabut ja häpeä vahvistuvat, kun käytetään kiertoilmaisuja. Suomessakin puhutaan usein vaikkapa ”hilloviikoista” tai ”se aika kuusta”. Jos haluamme, että lapset ja nuoret suhtautuvat menkkoihin luonnollisesti, pitää asioista myös puhua niiden oikeilla nimillä. Tässäkään ei tar vitse huolehtia lapsen iästä, ja itseasiassa lapsen uteliaisuudesta on hyötyä. Tietoa ei tarvitse pantata, lapsi omaksuu sen minkä on valmis omaksumaan.
juurtua lapsen mieleen.
”Meillä suurin osa lapsista (6.-luokkalaiset mensturoivat) suhtautui asiaan tosi avoimesti. Monen tietotaso oli tosi heikko, jo ten merkin tekemisestä oli paljon hyötyä. Ryhmämäiset keskusteli vat innolla menkoista ja kyselivät niihin liittyviä kysymyksiä.”
313/2022
Partiolaisten kokemuksia
@nomissedschooldays!oneliFAKTA#NoMissedSchoolDays#NMSDonSuomenPartiolaistenjakahdenUgandalaisenpartiojärjes-tönkehitysyhteistyöprojekti,jonkatarkoituksenavähentääkuukautisistajohtuvaatyttöjenkoulustapoisjäämistäUgandassa.Suomessaprojektipyrkiinormalisoimaankuukautisiaerityisestipartiossasekärikkomaanmenkkoihinliittyviästereotypioitajahäpeää.#NMSD-projektinlöydätInstagramistaKunaloitat#NMSD-toimintamerkintekemisen,muistalukeatarkkaanläpijohtajanopas,jossaontär-keitäohjeitaaktiviteettienohjaamiseen.
menkoista puhuttaessa: luonnollisuus ja oikeat termit. Kuukautiset ovat luonnol linen asia, jonka ympärille on valitet tavasti aikojen saatossa kerääntynyt uskomuksia ja tabuja. Näiden rikkomi seksi tarvitaan normaalia, luonnollista ja oikeasanaista puhetta menkoista.
Lue Lunettelisää:–Kuinka lapsille puhutaan kuukautisista? fi.lunette.com/blogs/news/ kuinka-lapsille-puhu-taan-kuukautisista
”Kyllähän osa asioista oli vaikeaa ja sai miettiä, miten ja millaisin sanoin kertoo, jotta olisi ensiker talaisille riittävän konkreettista. Osa nolostui ja koki hyvinkin vaikeana, mutta olivat silti mu kana tai jäivät vähän etäämmälle seuraamaan. Osa oli kiinnostu neempia ja kyselivät asioita. Saa tiin myös ehkä oikaistua joitain ennakkoluulojakin.”
”Useimmat vartiot ottivat asian täysin neutraalisti. Nuorim pien ”Kunsuunnaltaseikkailijapoikientulikysymyksiäpaljon,koskaheeivätolleetikinäkuulleetkaankuukautisista.”alkulähtikäyntiin,niinhelppoaoli,sillähyväryhmähenkijatarpojillamyösomiakokemuksiajamieli-piteitäjaettavanamenkoistapartiossa.” partio.fi/uganda-projekti
”Isot(17–18samoajatytötv.)puhuivataiheestaomassaporukassavapautuneesti.Kysymyksetjatehtävätauttoivatasiassa.Saisitämiettiä,mitensanansaasettelee,etteisäikäytämuttapuhuuymmärrettävästi,rehellisestijatotta.”
Miten partiolaiset ovat kokeneet menkoista puhumisen lasten kanssa #NMSD-merkkiä tehtäessä?
32 PARTIO LEHTI VINKKIÄ5
TAVARAT KIERTOON
SYÖ FIKSUSTI
TEKSTI: Tiina Varhee KUVAT: Eeva Helle VIISI HIILIJALANJÄLJENVINKKIÄPIENENTÄMISEENLIPPUKUNNISSA
Partion hiilijalanjäljen laskenta on käynnissä. Ensimmäisten tulosten perusteella keskeisimpiä päästölähteitä partiotapahtumissa ovat matkustaminen, ruoka ja hankinnat, kun taas sähkönkulutuksen, jätteiden ja etäkokoustamisen vaikutukset ovat huomattavasti pienemmät.
Tiedätkö, mikä on ruokalautasesi hiilijalanjälki? Suo simalla tapahtumissa kasvispohjaista ruokavaliota ja satokauden kasviksia pienennät hiilijalanjälkeä.
SUOSI KIMPPAKYYTEJÄ
Järjestäkää kauden alkajaisiksi lippukunnan (tai lähialueen) yhteinen varustekirpputori, jossa eri-ikäiset partiolaiset voivat myydä käyttämäksi jääneitä retkeilyvaatteita ja -tarvikkeita! Tavoitteena on, että eri varus teet kiertävät. Osto- ja myynti-ilmoitukset on helppo välittää lippukunnan yhteisellä kirpparialustalla tai tapahtumassa.
KAIKKI HANKITTU RUOKA KÄYTTÖÖN
Älä heitä hankittua ruokaa pois! Suunnittele ruoka lista niin, että kukaan ei jää nälkäiseksi, mutta vältä varaamasta ruokaa suuria annoksia "varoiksi”. Tarjoa ylijäänyttä ruokaa myös seuraavilla ruuilla, jos retki paikassa on mahdollisuus säilyttää ruokia. Kierrättäkää mausteita. Kannattaa myös ottaa tapahtumiin mukaan omia astioita, joissa säilöä ruokaa kotiin vietäväksi.
Järjestä tapahtuma mahdollisimman lähellä osallistujia tai niin, että sinne kuljetaan mahdollisimman vähän autolla. Kun keräät tapahtumaan ilmoittautuneita, perusta kyytipörssi. Seikkailunhaluisimmat suunnittelevat tapahtuman, jossa siirtymä retkipaikalle on osa ohjelmaa!
Jos paikan päälle ei pääse kävellen, pyörällä tai julki silla, pyri täyttämään autot mahdollisimman monella matkustajalla. Viikkotapaamisiin voi sopia kyytikaverin ja tapahtumiin matkatessa pistää pystyyn kyytipörssin.
VÄLTÄ KAUKORETKEILYÄ
KOLUMNI
Mainitsin työkaverilleni lähteväni Kajolle viideksi päiväksi keskustel lessamme tulevan viikon lomasuun nitelmista. Ensimmäinen kysymys, joka hänen suustaan ilmoille pääsi, oli ”hinkkaatteko te siellä jotain kiviä yh teen ja opettelette tekemään tulta?” Ja kyllä, hän kysyi tämän ihan tosissaan. Havahduin siihen, miten joidenkin ihmisten käsitys partiosta on jäänyt selvästikin jonnekin kivikaudelle.
Kivien hinkkaamista ja mummoja tiellä
”Kaikkialla maailmassa partiolaiset antavat samansisältöisen partiolupauk sen ja partion perimmäiset arvot ovat yhteisiä. Kaikissa maissa partiolaisilla on partiopuku ja erilaisia merkkejä. Myös tervehdykset ovat yhteisiä, kuten se, että partiolainen kättelee vasem malla kädellä – se kun on lähempänä sydäntä.”Liittyessäni partioon uudelleen ai kuisiällä, innostuin erityisesti kansain välisestä partiotoiminnasta ja ek syinkin osaksi No Missed School Days -hankeryhmää. Puolen vuoden jälkeen löysin itseni lentokoneesta matkalla Ugandaan. Partio oli mahdollistanut tämän.Olen hyvä esimerkki siitä, miten partio tarjoaa satoja mahdollisuuksia, joihin tarttua oman mielenkiintonsa mukaan. Jää kiinni sinusta, päätätkö tarttua
Partio on jäänyt monien ihmisten mieliin hieman ehkä "junttina" har rastuksena, jossa opitaan taitoja, jotka nykyaikana luetaan aivan turhiksi: ”Mihin sitä kompassia tarvitaan, kun Google Maps on keksitty?” on lausah dus, joka saattaa olla monen parti olaisen korvaan ärsyttävänkin tuttu ilmaus.Suomessa toteuttaessa partion viikko-ohjelmaa, unohtuu helpos ti, kuinka kansainvälisesti tunnettu harrastus partio on. Kajolla partion kansainvälisyydestä sai oivan muis tutuksen, sillä partiolaisia oli niin Kanadasta, Sveitsistä kuin Australiasta. Suomen Partiolaisten verkkosivuilla kirjoitetaan:
Vaikkaniihin.olen partion kautta päätynyt jos jonnekin maailman kolkkaan, niin en ole vielä kertaakaan päätynyt hink kaamaan kiviä yhteen tulen toivossa tai saattamaan mummoja tien yli. Ehkä sekin päivä vielä joskus tulee vastaan.
M
Kirjoittaja on vaeltaja Henrikin Tapulitytöistä Turusta.
333/2022
TEKSTI: Veera Tuominen
Uudet jäsenet saavat laskun noin viikon sisällä siitä, kun heidät on lisätty partiorekisteriin. Vanhojen jäsenten las kutus alkaa marraskuussa, omat laskusi löydät myös myösAsiointipalvelussaasiointipalvelusta.kannattaakäydäkurkkaamassa,että yhteys
JÄSEN INFO HÄMÄLÄINENHANNA KOOTTUA TIETOA HUOLTAJILLE Partion nettisivuilla on PARTIO.FI/ HUOLTAJILLE-sivu, johon on koottu ohjeita ja linkkejä huoltajien avuksi. Viikoittaiseen toimintaan ja retkiin liittyvissä asioissa apu löytyy omasta lippukunnasta. Lippukunnanjohtajan ja ryhmänjohtajien yhteystiedot löydät näppärästi asiointipalvelusta. HOIDATPALVELUSSAASIOINTI Asiointipalvelu onJÄSENASIAT helppotapahoitaa omia tai huoletta van jäsenasioita. Siellä pääset Asiointipalveluunyhteystietoja,päivittämäänlöydätlippukunnanyhteys-tiedotsekäilmoittautumislinkittapahtumiin. ID:lla elikirjaudutaan Partio-samoillatunnuksillakuin partiorekisteri Kuksaan.ASIOINTI.PARTIO.FI JÄSENKIRJE sähköpostisähköpostitseSYYSKUUSSA Jäsenkirjelähetetään syyskuussa kaikillepartion jäsenillejahuoltajille, joilla on toimivapartiorekisteri Kuksassa. Lisätietoja jäsenyydestä, jäsenlajeista ja löydät osoitteestajäsenmaksuistaPARTIO.FI/JASENLASKUTUS. Jäsenkirje tulee luettavaksi myös osoitteeseen PARTIO.FI/JASENPALVELUT.
JÄSENLASKUTUS ON ALKANUT
tietosi ovat ajan tasalla. Jos et aio jatkaa partioharrastusta, pääset eroa maan lippukunnasta asiointipalvelussa.
• Pitää liittyä jotenkin partioon.
• Sudenpentujen ryhmän nimi alkaa aina ”Pienet”.
• Pitää olla joku eläin.
• Pitää liittyä jollain tavalla ilveksiin.
Vastaukset on kerätty Suomen Partiolaisten Instagram-tilillä. Elina
• Sudenpentulaumat ovat aina jotain eläimiä.
• Pitää olla lintuaiheinen.
LINTUJA, VANHOJA NIMIÄ VAI TÄYSI VAPAUS?
• Vanhoja nimiä otetaan uudelleen käyttöön.
MEILLÄNÄINKOONNUT:
Lippukunnilla on erittäin kirjava käytäntö ryhmiensä nimeämisessä. Osassa lippukunnista ryhmät on nimetty valmiiksi, toisissa nimeäminen tehdään tiettyjen sääntöjen mukaan ja joissain ryhmä saa keksiä nimen itse. Keräsimme käytäntöjä eri lippukunnista.
• Sudenpennut valitsevat itse, vanhemmilla on samat valmiit nimet merieläinten mukaan.
• Nimen pitää liittyä veteen.
• Kaikki ryhmät ovat jokin pöllölaji.
• Pitää olla joku k-kirjaimella alkava eläin.
• Jokin metsäneläin. Sudareilla monikossa (esim. Naalit), isommilla yksikössä (esim. Hirvi-vartio).
• Pitää liittyä mereen.
• Lintujen nimet.
• Ryhmät saavat itse päättää.
• Nimessä pitää olla jokin kukka.
• Pitää olla nimetty jonkin kasvin mukaan.
Kamppari KUVA: Jenna Hepoaho 353/2022
• Sudariryhmillä on samat nimet vuosikymmenestä toiseen.
• Eri ikäkausille on eri eläinteemat.
Ole Kotimaisetvalmis.ekologiset astiat & selviytymisvälineet VERKKOKAUPASTAhttps://kupilka. PienimmilleUUTUUS!Juniorsettijaisommilleseikkailijoille! WWW.LINA.FI
TEKSTI: Lotta Yli-Hukkala-Siira
sista ja paikkakunnalle muuttaneista opiskelijoista.
ONPIENIKINPERUSTAMISEENLIPPUKUNNANRIITTÄÄPORUKKA,JOSINTOATARPEEKSI.
KUVA: Oma albumi
UUSIA PERINTEITÄ JA TAPOJA EI OLE TARVINNUT KEKSIÄ OLLENKAAN, VAAN MALLIA ON VOITU OTTAA MUISTA LIPPUKUNNISTA.
UUDEN VASTAANPERUSTAMISESSALIPPUKUNNANONTULLUTYLLÄTTÄVIÄHAASTEITA.
TOIMIJOITA UUTEEN LIPPUKUN TAAN ON OLLUT VAIKEA LÖYTÄÄ.
Tarua. Osa toimijoista löysi tiensä uuteen lippukuntaan vanhasta lippukunnastamme, mutta valtaosa toimijoista on löytänyt lippukunnan pariin toiminnan alettua. Toimijoita on tullut esimerkiksi partiolaisten vanhemmista, vanhoista partiolai
nimen, joka tuo mieleen metsän ja retkeilyn, mutta pohdimme myös nimen yhteyksiä Lappiin ja jopa sitä, pitäisikö nimen olla yksikössä vai monikossa.
Tarua. Nimen päättäminen oli jopa vaikein osa lippukunnan perusta mista! Halusimme lippukunnalle
LIPPUKUNNANKOLMEVUOTIAANJOHTAJANA
Aavanvalkeat on yksi Suomen nuorimmista lippukunnista, joka perustettiin vuoden 2019 lopussa Rovaniemellä. Jenni Seulanto on Aavanvalkeiden lippukunnanjohtaja, joka on tehnyt suuren työn lippukunnan perustamisessa ja toiminnan aloittamisessa. Hän vastaa väittämiimme.
Totta ja tarua. Lippukuntamme täyttää pian kolme vuotta, eikä kovin vakiintuneita perinteitä ole vielä ehti nyt muodostua. Lippukunnan tapoihin ovat kuitenkin vaikuttaneet muiden lippukuntien tavat ja perinteet, ja olemme valikoineet Aavanvalkeisiin hyväksi todettuja käytäntöjä.
371/2022 PARTIOARJEN-SANKARI
LIPPUKUNNAN NIMEN PÄÄTTÄMINEN OLI HELPPOA.
UUDEN
Totta. Aavanvalkeita perustamassa oli nykyisen lippukunnan johto kolmikko, minun lisäkseni mukana alusta asti ovat olleet Mervi Rousu ja Janita Rapo. Lippukunnan pe rustamiseen liittyvää työtä jaettiin meidän perustajien kesken.
Totta. Juuri lippukunnan perus tamisen jälkeen iskenyt korona on ollut suurin haasteemme, sillä partion pariin oli tuolloin tavallista haastavampaa houkutella nuoria ja aikuisia. Myös muiden PohjoisSuomen lippukuntien asenteet ovat yllättäneet, kun lippukun nat kokivat uuden lippukunnan pikemminkin kilpailijana kuin mahdollisuutena saada uusia lapsia mukaan partioon.
Sarjakuva on julkaistu alunperin ruotsiksi Finlands Svenska Scouterin jäsenlehti Scoutpostenissa.
artiolaisen sanaan voi luottaa. Aivan samoin kuin erämies voi erä maassa jättää telttansa ja tarvikkeensa niille sijoilleen, tietäen että tavarat löytyvät sieltä vuorokaudenkin päästä. Tai kuten sen Mark Twain (1835-1910) ilmaisi ”Kun puhuu totta, ei tarvitse yrittää muis taa mitään”. Rehellisen ei tarvitse sepitellä. Vaan tuntevatko kaikki partiolai set tämän kirjoittamattoman säännön? Voiko partiolaiseen todella luottaa?
JAPARTIOLAINENLUOTTAMUSP
Partiolaiset tuntevat Suomessa lauseen ”ole valmis”, mutta jotkut eivät ole huomanneet, että tunnus on englanniksi ”be prepared”, joka kääntyykin ”ole valmistautunut”. Ole valmistautunut tehtävään, joka on sinulle tulossa. Opimme partiossa kokouksissa, leireillä, kisoissa ja arkiaskareissa taitoja ja tietoja, joita voimme tarpeen tulle hyödyntää. Mitä tällä kaikella oikein tarkoitetaan?Josopitmuistikikkoja perinteisessä Kimin kokeessa, saatat pärjätä pa remmin koulun kokeissa, merimiessolmulla saat solmittua pitävämmän rusetin kenkääsi, saunan kiuas syttyy helpommin, opit vuolemaan ilman että lastuksi osuu sormesi, tähdet tulevat tutuiksi ja opit suunnistamaan keskellä kaupunkia sekä paljon muuta. Koko elämä on oppimista. Luottamalla itseen sä, luottavat myös muut.
TEKSTI: Jarmo ”Heinä” Heinonen KUVA: Eeva Helle 39 NUOTIOLLAILTA-
Partioliikkeen perustaja Robert Baden-Powell kuvasi, että partiolainen hoitaa luvatun asian. Oli se sitten miten vaikea tahansa. Luottamus luodaan lupaus lunastamalla. Joskus käy niin, että jokin asia hautautuu kiireen alle, tai sattuu jotain, mitä kukaan ei osannut odottaa. Vaikka vanha sanonta sanoo ”ei ole esteitä, on vain hidasteita”, silti jokin saattaa osua sellaiseksi hidasteeksi, ettei sen ohi pääse. Mitä sitten tehdään? Kerrotaan tilanteestarehellisesti. Kaikki me saamme epäonnistua.
Elämämme perustuu monimuotoiselle luonnolle. Se antaa puhdasta vettä, ilmaa, ravintoa ja kodin miljoonille lajeille, myös meille. Siksi on ihan pimeää, että ihminen toiminnallaan tuhoaa metsiä, saastuttaa vesiä, kiihdyttää lajien sukupuuttoaaltoa ja ilmastonmuutosta. Osallistumalla WWF:n Päivätyökerä ykseen olette muuttamassa maailmaa. Yhdessä voimme pysäyttää luonnon köyhtymisen. Annetaan planeettamme loistaa.
PUHKAISTAAN PIMEYS Maapallomme tarvitsee järjen valoa päivänTeehyvä työ –– valitse WWF:n Päivätyö keräys! wwf.fi/päivätyökeräys 2022-2023PäivätyökeräysWWF:n WWF/ANTELLALEXANDRA©KUVITUSWWF,/RAUTKARIMAURI©KUVA