Peducalehti 2/2015

PEDUCALEHTI

2/2015

PEDUCALEHTI 2/2015 3

Pääkirjoitus

5

Puheenjohtajalta

6

Yhtä suurta perhettä

8

Postikortti maailmalta

12

Opettava maailma

16

Vuosijuhlaillallisen jälkipuinti

20

Laskettelukoulussa

22

Eräs kasvutarina speksissä

26

Yliopistouudistus

28

Viiniä ja valitusta

30

Club Vegestylez

32

Prodekon kiltahuone

Peduca ry:n jäsenlehti 1 /201 5 // Julkaisija Peduca ry, Oppimiskeskus Minerva, Siltavuorenpenger 5 A, PL 9, 0001 4 Helsingin yliopisto // Päätoimittaja Jasmine Gustafsson // Toimitus Jasmine Gustafsson, Ville Halonen, Reetta Kiukainen, Joanna Lukkarila, Netta Metsäaho, Jaakko Miettunen, Hanna Palmén, Henrietta Pihlaja, Minna Suorsa, Marika Tuominen, Pauliina Turunen, Minna Vasarainen // Taitto Marika Tuominen // Painopaikka AM Digipaino // Painos 80 kpl // Lehti saa HYYn lehtitukea.

2 PEDUCALEHTI

Pääkirjoitus Mitä opin keväältä Kevätauringon lämpö ja vihertävät ruohonkorret antavat intoa ja energiaa pitkän ja pimeän talven jälkeen. Kevät on täynnä uusia ideoita, mahdollisuuksia ja suunnitelmia.

Mutta kevät voi silti tuntua yllättävän raskaalta. Opinnot lähenevät loppuaan, ja samalla lähestyvät myös tentit ja palautuspäivät.

Erilaisia opiskelijarientoja ja muita kissanristiäisiä osuu joka viikolle. Tulevat kuukaudet tulisi täyttää kesätöillä ja opinnoilla, vaikka toiveissa olisi oikeasti loma. Ei mikään ihme, jos kevät, auringonpaisteesta ja hiirenkorvista huolimatta, alkaakin tuntua uuvuttavalta.

Minulle tämä kevät on tarjonnut aikaa itsetutkiskelulle. Kiireen, stressin ja muiden mullistusten keskellä olen saanut pohtia, mitkä asiat todella ovat minulle tärkeitä. Hankalatkin tilanteet auttavat laittamaan asioita tärkeysjärjestykseen ja näkemään sen, mikä omassa elämässä ja arjessa on hyvää. Ja kaikesta voi aina oppia jotakin.

Oppiminen nouseekin tässä numerossa keskiöön. Ei ehkä oppiminen sellaisenaan, kun kasvatustieteiden opiskelijoina sen yleensä käsitämme, vaan oppiminen kaikesta siitä, mikä meitä ympäröi. Oppiminen vuorovaikutuksessa erilaisten ihmisten ja kulttuurien kanssa. Se, mitä voimme oppia yksittäisistä

kokemuksista tai tilanteista. Se, mitä opimme itsestämme, ehkä ihan vahingossa, kun vain elämme.

Levätkää, nauttikaa, oppikaa, eläkää! Kohta on kesä!

Jasmine

PEDUCALEHTI 3

KUVA MINNA VASARAINEN

4 PEDUCALEHTI

Puheenjohtajalta Kesä on täällä!

Kevätlukukausi on vilahtanut ohi nopeammin kuin koskaan ja kohta on aika siirtyä kesän viettoon. Loma ja aurinkoiset päivät ovat aivan nurkan takana.

Kesä on ehdottomasti lempivuodenaikani ja odotan malttamattomana kaikkia kesään liittyviä asioita.

Odotan joutilaita päiviä rannalla, jäätelön syömistä helteellä sekä auringon tuoksua hiuksissa. Odotan kauniita auringonnousuja, pitkäksi venyneitä aamuja ja uimista (aina) liian kylmässä meressä.

Odotan joutilaisuuden ja lomapäivien lisäksi myös kesäopintojen alkamista.

Avoin yliopisto tarjoaa ahkerille (ja vitkutteleville) opiskelijoille kesäopinnot ilmaiseksi.

Tämä ihana tosiasia saattaa pelastaa allekirjoittaneen opintopolun ja voi olla, että valmistujaisia päästään viettämään vain hieman opintojen tavoiteajan ylittymisen jälkeen.

Kiitos tästä lukukaudesta rakkaat peducalaiset, pian tavataan taas Penkereellä!

Nauttikaa kesästä! <3

Netta

PEDUCALEHTI 5

TEKSTI REETTA KIUKAINEN JA PAULIINA TURUNEN

Yhtä suurta

perhettä Tammikuussa pääsimme tapaamaan alumneitamme niin sitsien kuin koko Helsingin yliopiston laajuisen alumnipäivän merkeissä. Alumnit toivat tapahtumiimme ajankohtaista tietoa tieteenalojemme toimintakentillä vaadittavista taidoista sekä osaamisesta. Sitseillä nämä konkarit todistivat konkreettisesti, että sen minkä fuksina oppii, sen myös alumnina taitaa! Mutta ketä nämä alumnit oikeastaan ovat?

6 PEDUCALEHTI

S

analla alumni tarkoitetaan ensisijaisesti jostakin oppilaitoksesta valmistunutta henkilöä. Termi alumni on peräisin latinankielisestä sanasta alumnus, joka tarkoittaa suojattia, kasvattia tai oppilasta. Tiedekunnallemme alumnien osaaminen ja asiantuntemus ovat arvokkaita voimavaroja kehitettäessä toimintaamme. Tämän lisäksi alumneista, näistä tiedekuntamme kasvateista, muodostuu korvaamaton tukiverkko meille opiskelijoille. Alumnit ovat oiva linkki opintojen ja tulevaisuuden työelämän välillä ja heiltä voi oppia jotain sellaista, mitä luennoitsijat tai kurssikirjat eivät meille osaa kertoa.

Alumnitoiminnan sujuvoittamiseksi ja yhteistyön helpottamiseksi on kasvatustieteilijöille kehitetty oma verkosto. Alumniverkoston päämääränä on yhteistyön lisäksi tehdä yleisen kasvatustieteen alaa ja kasvatustieteilijöitä enemmän tunnetuksi työelämässä. Verkostossa voidaan jakaa tietämystä ja keskustella omaan alaan liittyvistä aiheista. Toimintaa on järjestetty syksystä 2013 lähtien, tarjoten erilaisia kohtaamisia muun muassa afterworktilaisuuksien ja kesäisen piknikin muodossa.

Tarkoituksena on, että toimintaa jatkettaisiin kolmella tapahtumalla syksyisin ja keväisin.

Alumnitoiminnalla on yliopiston lisäksi tärkeä merkitys myös ainejärjestöille. Ainejärjestöt toimivat erinomaisena linkkinä alumnien ja opiskelijoiden välillä järjestäen tilaisuuksia, joissa verkostoituminen olisi mahdollisimman luonnollista ja molempia osapuolia innostavaa. Peduca ja AKK toteuttivatkin yhden täl-

laisen tapahtuman sitsien muodossa kuluvan vuoden alkumetreillä. Alumnisitsit olivat avoimet kaikille kasvatustieteilijöille ympäri Suomen, ja mukaan saatiinkin 50 aitoa kasvishenkeä ja iloista juhlamieltä huokuvaa sitsaajaa. Ei mennyt kauaakaan, kun tämä monimuotoinen kasvispakka saatiin sekoitetuksi ja keskustelu kävi kuumana aina jälkiruuan mausta koulutuspolitiikkaan asti. Illan aikana allekirjoittaneet aistivat juhlatunnelmaa takahuoneen puolelta ja intoutuivat haastamaan niin muutaman fuksin kuin alumninkin jakamaan ajatuksiaan yhteisestä illanvietosta ja sen merkityksestä meille kasvatustieteilijöille.

Keskusteluissa nousi esiin myönteisyys ja tarve tämänkaltaisia tapahtumia kohtaan myös tulevaisuudessa. Opiskelijat kokivat illan merkitykselliseksi niin verkostoitumisen kuin oman kasvisidentiteetin rakentumisen kannalta. Alumnit puolestaan toteuttivat tehokasta rekrytointityötä illan mittaan. Lieneekö polttoaineena rekrytointi-innolle ollut opiskelijoidemme vakuuttava asiantuntijuus vai pöydässä kumotut viinilasilliset?

Mitä illasta jäi päällimmäisenä mieleen?

Tunnelmallisen kattauksen, hulvattomien improvisaatioesitysten ja houkuttelevien työtarjousten keskeltä korviimme jäi kaikumaan erään alumnin ajatus, jota jokaisen kasvismielisen pitäisi kantaa mukana läpi opinahjon ja tulevan työtaipaleen. Pöydällä muutamaan otteeseen tanssahtanut anonyyminä esiintyvä nuorukainen tiivisti illan tarkoituksen yhteen lauseeseen ”olemmehan me kaikki yhtä suurta perhettä”.

PEDUCALEHTI 7

Postikortti maailmalta

TEKSTI JA KUVAT MINNA SUORSA

Malta

O

len kävellyt koulun ohi monta kertaa.

Näyttää ihan tavalliselta rakennukselta.

Sen jälkeen, kun sain tietää kouluhavainnointini kohteen, olen hiukkasen uteliaasti kurkkinut portinraosta sisään. Katolinen tyttökoulu, mitähän se mahtaa pitää sisällään? Yliopiston harjoittelukoordinaattorin sähköposti muistuttaa, että kännykkää ei saa käyttää ja pukeutumiseen täytyy kiinnittää kirkon koulussa huomiota.

Maltan yliopistossa on mahdollista suorittaa Erasmus-opiskelijoille suunnattu kouluhavainnointikurssi, jonka aikana käymme vierailemassa samassa luokassa useampia kertoja.

Meidän kurssimme on juuri

taas uutta ryhmää.

Nunna saapuu takaisin rehtori mukanaan.

Saamme kaulaan vierailijalätkät ja rehtori näyttää meille luokan. Menemme seuraamaan ekaluokan, eli 5-vuotiaiden päivää. Luokanopettajaa odotellessa, pikkutyttöjen tiukkojen ja uteliaiden katseiden alla, rehtori kertoo meille koulusta. Hän kertoo, että ainakin nyt tytöt ja pojat jaetaan eri kouluihin ja että sillä on hyvät ja huonot puolensa. Tytöt meuhkaavat ja huutavat, yksi saapuu nunnan kanssa itkien, jonoa muodostetaan ja hajotetaan ja tehdään taas, osan koulupuvut ja reput ovat hieman isoja pienelle kropalle. Kuulostaako Suomen ekaluokan perjantaiaamulta ennen kuin ope tulee? Jep, täysin samanlainen hässäkkä on käynnissä.

Maltalla luokanopettajakoulutus on nelivuotinen yliopistokoulutus. Alkuopetukseen, eli työskentelemään 57 -vuotiaiden kanssa, valmistutaan eri tutkinnosta kuin alakoulun yläluokkien opettajaksi.

Yliopistolla välittyy olo siitä, että Maltan kouluissa painitaan samojen ongelmien kanssa kuin Suomessa. Riittävätkö resurssit, miten huomioida kaikentasoiset oppilaat, miten tukea maahanmuuttajataustaisia oppilaita, jotka eivät puhu maltaa tai englantia, valmistaako opettajankoulutus kaikkiin kentän haasteisiin.

Havainnoimamme luokan koulupäivä alkaa aina klo 7.50. Perjantaiaamuisin luokkaan saapuu ”Ms Dictation”, eli oma luokanopettaja roolissa, peruukissaan ja huivissaan pitämään sanelun. Tällä kertaa kuitenkin meidät esitellään ensin ja jäämme luokkaan oppilaiPEDUCALEHTI 9

Luokkahuone on kuin mikä tahansa suomalainen erittäin värikäs luokkahuone. Seiniltä löytyy matikkataulu, aakkoset, lasten pääsiäisaskarteluja ja tarinoiden hahmoja joskin lisämausteen tuo luomiskertomus.

alkamassa. Kello on 7.40, lähikaduilla ja koulun edessä parveilee tyttöjä viininpunaisissa verkka-asuissa. Kävelemme sisään, parini selittää aulassa parveileville nunnille miksi olemme siellä ja yksi heistä lähtee etsimään rehtoria. Pääaulassa on melkoinen mekkala, maltalainen äänekäs puhetapa ja tyttöjen kiljunta kaikuu kiviseinistä.

Maltan julkiset koulut ovat ”sekakouluja”, kirkon koulut ovat tyttö- tai poikakouluja. Maltalaislapset aloittavat koulun 5-vuotiaana ja alakoulu kestää 6 vuotta. Jokaisella koululaisella on koulupuku, josta voi jonkin verran päätellä mitä koulua oppilas käy. Kaikissa kirkon tyttökouluissa koulupuku on samanvärinen, tummanviininpunainen, valtion kouluissa koulupuku vaihtelee koulun mukaan. Opettajat opettavat aina samaa vuosiluokkaa, eli lapset vaihtuvat, ja opettaja opettaa uutta ja

den kanssa, kun opettaja lähtee ”etsimään” sanelun pitäjää. Ms Dictationin saapuessa luokkaan leikimme mukana, kehotamme vierasta toimimaan ihan tavallisesti meistä huolimatta. Oppilaat ovat silminnähden innoissaan ja hihkuvat tilanteen hauskuudesta. Sanelun aikana olen äärimmäisen kiitollinen suomen äännekirjain -vastaavuudesta, samanlaista yksittäisten sanojen harjoittelua ei tarvita.

Oppilailta englanti sujuu kuitenkin yllättävän hyvin ja lukeminen ja kirjoittaminen on tässä vaiheessa vuotta jo aika sujuvaa.

Luokkahuone on kuin mikä tahansa suomalainen erittäin värikäs luokkahuone. Luokassa opiskelee 25 oppilasta, 24 olisi ilmeisesti optimi. Seiniltä löytyy matikkataulu, aakkoset, lasten pääsiäisaskarteluja ja tarinoiden hahmoja - joskin lisämausteen tuo luomiskertomus. Luokka oli toiminut pitkään neljässä pulpettiryhmässä, mutta meno oli mennyt hulinaksi kevään mit-

1 0 PEDUCALEHTI

taan ja opettaja oli päättänyt muuttaa järjestyksen ryhmistä riveihin.

Ms Dictation juo luokanopettajan kahvikupista ja antaa oppilaille karkkia vannottaen, että oman opettajan tullessa takaisin tälle ei saa kertoa missään tapauksessa mitään.

Sanelun jälkeen Ms Dictation poistuu ja oma opettaja palaa takaisin luokkaan.

Luonnollisesti oppilaat kertovat, että kahvikupista on juotu ja karkkiakin on saatu.

Opettaja esittää olevansa vihainen Ms Dictationille ja lupaa keskustella hänen kanssaan.

Havainnoimamme luokan opettaja käyttää luontevasti seinältä löytyvää älytaulua. Hän heijastaa seinälle niin seuraavaan saneluun harjoiteltavat sanat kuin matematiikan tehtävätkin. Oppilailla ei ole varsinaisia kirjoja, vaan eri aineiden kansiot koostuvat monisteista, joista tehtävät tehdään tunnilla ja läksyt kotona. Syksyn ja alkuvuoden ajan opettaja on käynyt kaiken läpi tari-

noiden kautta. Kolme pientä porsasta -sadun kautta on harjoiteltu erilaisten kotien sanastoa, Kultakutria käsiteltäessä on keskusteltu muun muassa perheestä ja lukumääristä ja Punahilkan maailmassa on päästy pohtimaan omaa itseä. Kirkon koulussa kaikki aineet maltaa ja uskontoa lukuunottamatta opetetaan englanniksi.

“Ope, en löydä mun nelosta!”. Siirrytään matematiikkaan ja oppilaat kaivavat esille samanlaiset numerokortit kuin suomalaisen matematiikan kirjankin välistä löytyy. Aluksi kerrataan järjestyslukuja yhteisesti ja monisteesta, sen jälkeen siirrytään järjestelemään numerokortteja oikeaan järjestykseen. Yhteentoista asti yhtäjaksoisesti jatkuneen oppi-

tunnin päätteeksi oppilaat hilputtavat käsidesin kautta ulos syömään omia eväitään.

Onko koulun arki nunnien ja pikkutyttöjen keskellä erilaista ja jännittävää? Ei, ei se ole.

Samalla tavalla oppilaat haluavat kertoa opettajalle kaiken tapahtuneen, kirjoitettaessa harjoitellaan jättämään sormen levyinen väli sanojen väliin ja huonosta käytöksestä lähtee minuutteja pois välitunnista. Toki kuvani koulusta muodostuu vain yhden opettajan perusteella ja parjausta Maltan kouluista olen saanut kuulla paljonkin, mutta tämä luokka näyttää ihan toisen puolen aiheesta. Niin ja mites se tyttöys? Sen saat tietää jos käyttäydyt kauniisti ja teet läksyt ja valmistut prinsessojen akatemiasta!

PEDUCALEHTI 1 1

Opettava maailma Jaakko valmistui tammikuussa luokanopettajaksi Helsingistä ja töihin hankkiutumisen sijaan lähti muutaman kuukauden reissuun Etelä-Amerikaan.

Matka ei ole pelkkää lomaa, vaan koulujen kiertämistä, opettajien tapaamista ja valokuvaamista.

Seuraa matkaa osoitteessa www.opettavamaailma.blogspot.fi tai www.facebook.com/opettavamaailma TEKSTI JA KUVAT JAAKKO MIETTUNEN 1 2 PEDUCALEHTI

”

Meidät on poljettu maanrakoon!”, kertoi Luis, luokanopettaja katolilaisesta koulusta tuntemuksiaan opettajien yhteiskunnallisesta asemasta Argentiinassa.

Kuvittele olevasi opettaja maassa, jossa ihmiset eivät puhu sinulle enää kun kerrot olevasi opettaja. Kuvittele, että sinulle sanotaan ”Que lindo!” (Oi kuinka kivaa), eikä sinua enää oteta vakavasti. Näin on valitettavasti tilanne Argentiinassa. Samoja tuntemuksia jakoivat kaikki haastattelemani opettajat. Yksikään ei ollut sitä mieltä, että opettajia arvostetaan.

Opettajat kertoivat, että kaikki katsovat oikeudekseen arvostella koulua ja opettajia, eikä heidän ammattitaitoaan tunnusteta. Tämä on tuttu ilmiö myös Suomessa, mutta tilanne on toinen, koska korkeasti koulutetut opetta-

jat osaavat pitää asiantuntija-asemansa. Ihmisillä on itsellään haasteita lastensa kanssa ja he kysyvät opettajilta neuvoa kasvatusasioissa. Muuten kouluun suhtaudutaan lähinnä lastensäilytyspaikkana, eikä intellektuaalisena oppimisen paikkana.

Argentiinassa koulut ovat todella eriarvoisessa asemassa. Yksityiset koulut ovat yhä enemmän monien mielestä ainoa vaihtoehto.

Julkiset koulut assosioituvat köyhien kouluiksi, varsinkin pääkaupunkiseudulla. On olemassa myös hyviä julkisia kouluja, mutta resurssit ovat suhteellisen vähissä. Hämmästyttävää suomalaisesta näkökulmasta on myös se, että osa koululaisista suorittaa oppivelvollisuutensa ns. jornada completa (täysi viikko) -kouluissa, joissa on tuplasti enemmän viikkotunteja. Nämä koululaiset opiskelevat kouluissa, jotka ovat usein erikoistuneet taitoja taideaineisiin. Suurin osa maan alakoululaisista kuitenkin opiskelee vain neljää tuntia päivässä, joko aamupäivästä tai iltapäivästä, eikä heidän opetukseensa juuri sisälly taito- ja taideaineita, vaan kieltä, matematiikkaa, sosiaali- ja luonnontieteitä. Argentiinassa koulutus on vahvasti jakautunut alueittain. Jokaisella provinssilla on omat opetussuunnitelmansa eikä kansallista opetussuunnitelmaa ole olemassakaan.

Miksi sitten opettajat ja koulu eivät ole ansaitsemassaan arvossa? Suurin osa opettajista näkee syyksi kulttuurin muutoksen.

Ennen vanhempia arvostettiin ja opettajia kunnioitettiin auktoriteetteinä. Monet opettajat kertoivat, että heidän kouluaikoinaan sai pe-

Jaakko haastattelee opettaja Myriania.

Buenos Airesin maakunta, Hipolito Yrigenin koulu.

PEDUCALEHTI 1 3

Avilan perheessä kaikki isää lukuunottamatta ovat opettajia.

lätä, että opettaja laittoi viestin kotiin. Nykyään taas opettajia syytetään jos jokin menee pieleen. Tuttua, eikö totta? Yhteiskunnalliset muutokset Argentiinassa viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana ovat olleet rajuja.

Vaihtelut diktatuurista demokratiaan näkyivät koulussa, ja koululaitos uudistettiin milloin mihinkin suuntaan ja tarkoitukseen. Se söi koulun uskottavuutta.

Osa syyttää myös opettajia arvostuksen vähenemisestä. Haastattelemani Monica sanoo, että opettajat, jotka ilmaisevat tarpeeksi

Kaksikielisessä eliittikoulussa on oma uima-allas ja rugbykenttä.

1 4 PEDUCALEHTI

sitoutumistaan lapsen asioihin ansaitsevat vanhempien arvostuksen. Luis taas kertoo, että opettajat eivät ole osanneet puolustaa oikeuksiaan oikeaan aikaan. Tämä väite tuntuu hurjalta, kun kuulee tarinoita siitä, kuinka Corrientesissä parikymmentä vuotta sitten opettajat olivat vuoden lakossa julkisella puolella ja niin lähes kaikilta koululaisilta maakunnassa jäi yksi vuosikurssi väliin. Lapset heitettiin suoraan yhtä korkeammalle asteelle.

Buenos Airesissa opettajat olivat myös taannoin pitkässä nälkälakossa hallitusrakennuk-

sen edessä. Eikö tuollainen ole oikeuksien puolesta taistelemista? Opettajia on lakkojen aikana myös kuollut yhteenotoissa poliisien kanssa. Hurjalta tuntuu!

Monet opettajat näkevät opettajankoulutuksen vaativuustason liian alhaisena. Primarian (alakoulu) opettajan koulutus on tätä nykyä nelivuotinen kolmannen asteen koulu.

Pääsykokeita ei ole. Opettajaksi päädytään, ainakin haastattelemani niukan otoksen mukaan, vahingossa, kun ei muutakaan keksitä, tai sitten kutsumuksena joko opettamiseen tai lasten kanssa työskentelemiseen. Jatkokoulututtautuminen ja ammatissa pätevöityminen on pääosin maksullista.

Haastattelemani Myrian ei haikaile vanhojen aikojen perään. ”Silloin kun itse kävin koulut, opetusmetodit olivat keppi ja porkkana. Opetus oli autoritääristä eikä tilaa ajattelulle juurikaan ollut. Virheistä rangaistiin eikä niitä pidetty konstruktiivisina oppimismahdollisuuksina. Nykyään meininki on taas kaksi-

naamaista: sanotaan, että oppiminen on prosessi, mutta kuitenkin vuoden lopussa tivataan, että läpäisikö lapsemme tämän ja tämän aineen ja millä arvosanalla.” Opettajat löytävät oman arvonsa työnsä hedelmistä.

Suurin osa nauttii sen näkemisestä, miten oppilaat oppivat, välittämättä siitä mitä yhteiskunta heistä miettii. 'Opettajana muuttamassa maailmaa' -ajattelu vaikuttaisi Argentiinassa olevan vähemmistössä. Kuitenkin, vaikka opettajaksi olisikin päädytty puolivahingossa, työ saa opettajat arvostamaan itseään ja kokemaan opettamisen tärkeäksi. Ei ole myöskään hankalaa sinnitellä epäarvostetussa ammatissa loppuun asti, koska eläkkeelle päästään jo 50-vuotiaana.

Suomessa asiat ovat opettajuuden arvostuksen kohdalla todella hyvin. Peruskoulujärjestelmä (ainakin historiallisesti) on myös pitänyt kaikki koulut hyvälaatuisina. Ollaanpa näistä asioista ylpeitä ja pidetään omanarvontunto korkealla! Viva la education!

Luis oli yksi ensimmäisistä haastateltavista opettajista.

Corrienteksen maakunta, Santa Anan koulu.

PEDUCALEHTI 1 5

TEKSTI TYTTI HUTTUNEN KUVAT JAAKKO TÄHKÄ

1 6 PEDUCALEHTI

Vuosijuhlaillallisen jälkipuinti Mietelmiä odotuksesta, juhlimisesta ja sen reflektoinnista

O

len aina pitänyt juhlimisesta. Maljan nostoja, pukuloistoa, kimmellystä ja aamuun asti tanssimista - arjesta irtautumista.

Juhliessa olo on aina hieman kevyempi, eikä se välttämättä johdu vain kuohuviinin kuplivasta nostosta. Ajan- ja paikantaju hämärtyy, juhlat ovat tässä ja nyt, elämä on tässä ja nyt.

Huomisen deadlinet, saati seuraavan päivän kolotus eivät vielä paina.

Ennen kaikkea juhlimisessa jännittävää kuitenkin on odotus. Peducan vuosijuhlaillallista alettiin odottaa jo syksyllä. Mitä lähemmäksi h-hetkeä edettiin, sitä tiheämpään perhoset mahassa alkoivat lepattaa. Vuosijuhlatiimin valmisteluihin kuuluivat mm. juhlapaikan etsiminen, ohjelman suunnittelu, plaseerauksen tekeminen, mainostus, budjetin laskeminen ja koristeiden askartelu. Vaikka origamien

näprääminen ja juomalastin kantaminen aiheuttivat aika ajoin päänvaivaa ja lievää ahdistustakin, kaikkien yhteinen tavoite ja kauan odotettu vaivanpalkka auttoi jaksamaan.

Odotukseen liittyy paljon toiveita, joskus pelkoakin. Meneekö kaikki suunnitelmien mukaan? Onko kaikki varmasti hoidettu? Kuka muisti hoitaa lauluvihkot, entä kynttilät? Mielikuvat tulevasta illasta ovat hohdokkaat. Kaikkien halutaan viihtyvän ja nauttivan illasta, vieraiden halutaan puhuvan juuri näistä juhlista pitkään ja lämmöllä muistellen.

Juhlapäivään on aina liittynyt jotakin taianomaista. Maaginen, odottava tunne muistuttaa sitä kutkuttavaa hetkeä lapsena, kun ovikello soi ja ensimmäinen syntymäpäivävieras saapui. Myös Peducan vuosijuhlaillallisen päivänä ilmassa saattoi aistia jotain tuttua

PEDUCALEHTI 1 7

monen vuoden takaa. Aamusta asti kaikki oli hieman erilaista. Ruoka ei oikein maistunut, ja malttamaton tunne mahanpohjassa kipristeli jo aamupäivästä. Kun järjestäjät vihdoin saapuivat juhlapaikalle, saattoi kuohuvan vihdoin avata ja vain nauttia viimeisistä odotuksen ihanista tunnelmista. Esiintyjänä odotus tarkoitti toki myös soundcheckin tekemistä ja sanojen viimeisiä opetteluja.

Vaikka odotus ja kutkuttava tunne kuuluvat asiaan, tuntuu itse juhla kuitenkin mielettömältä palkinnolta kaiken työn jälkeen. Ihmisten nauravaiset kasvot, lämmin yhteenkuuluvuuden tunne rinnassa ja ilmassa leijuva onnellinen tunnelma viestivät todellisen juhlan tunnelmaa. On vaikea arvioida, johtuuko se viinistä vai kynttilöiden lepattavasta lämmöstä, mutta koko illan tekee mieli halata kaikkia ja kaikkea.

Hehkutusta on riittänyt ennen ja jälkeen

1 8 PEDUCALEHTI

juhlan. Totuus karusta elämästä ja arjesta palaa kuitenkin jossain vaiheessa. Viimeistään sunnuntaiaamuna viimeinenkin juhlija on palannut kotiin. Koskematon kandintyö odottaa tekijäänsä, on aika selvitellä takkuja tukasta ja valmistautua arkeen. Jotakin tuli sanottua jollekin jatkoilla. Muisti ei kuitenkaan riitä aivan pikkutunneille asti. Onko aika hävetä, potea huonoa omatuntoa jostakin? Ehkä. Onneksi juhlijakollegat auttavat kokoamaan illan kadonneita palasia yhteen.

Jotkin asiat jäävät kuitenkin täysin mysteereiksi, mustiksi aukoiksi, jotka eivät enää päivänvaloa näe. Kuka lähti väärillä kengillä kotiin jatkoilta? Kuinka kaikki mahtoivat päästä kotiin ja ennen kaikkea, kuka helvetti käytti opintotukeni jatkoilla?

Näinä raskaina aikoina, kun juhlat on juhlittu, karu todellisuus ja vieläpä takatalvi ovat iskeneet vasten kasvoja, tarvitaan jälkipuintia. Hervottomien juhlien jälkipuinnissa olennaisinta ja tärkeintä on ehdottomasti ystävien ymmärrys ja ennen kaikkea: huumori. Jotta elämässä päästään eteenpäin ja kandin analyysiin, normaaliin tasapaksuun arkeen voidaan palata ehjänä, on ilta käytävä vielä muutaman kerran perusteellisesti läpi. Tässä vaiheessa on hyvä tehdä paljastuksia illasta, kertoa mitä näki ja mitä koki. Omien kommellusten viihdearvo on huomattavasti korkeampi kuin omanarvontunne. Huumorilla pääsee pitkälle.

Allekirjoittaneella vuosijuhlien prosessointi on vielä käynnissä. Läpikäymistä auttavat muun muassa kuvat, vaikka heti seuraavana päivänä niitä ei suositella katseltavan. Anna aikaa itsellesi parantua. Omaan juhlakäyttäy-

tymiseen on hyvä aina palata silloin tällöin, sillä aika kultaa muistot. Ehkä joku sittenkin nauroi vitseillesi, joku muu kaatoi viinilasin pöydässäsi, et unohtanutkaan sanoja esiintyessäsi. Tästä syystä Peducakin hankki juhliin taidokkaan kuvaajan, joka kykeni vangitsemaan juuri ne lämpimimmät hetket, joista hehkuu onni ja juhlimisen jalo taito – hetkessä eläminen.

Lämmöllä kaikkia juhlijoita kiittäen,

Tytti Juhlimista rakastava ja kiitollinen esiintyjä PEDUCALEHTI 1 9

Hiihtokoulussa oppimisen ilo ei koske vain oppilasta myรถs opettaja nauttii oppilaan onnistumisesta.

TEKSTI JA KUVAT VILLE HALONEN 20 PEDUCALEHTI

C

ondus järjesti tänä vuonna ensimmäistä kertaa laskettelumatkan 6.-8. helmikuuta Himokselle. Matkaan kohti tätä Etelä-Suomen uljainta hiihtokeskusta lähti yksi kokonainen bussilastillinen eritasoisia laskettelijoita ja lautailijoita.

Pitkälle matkalle oli varattu järjestäjien puolesta mitä parhainta ohjelmaa, ja menomatkalla tunnelma bussissa oli suorastaan hulvaton. Samalla tutustuttiin myös uusiin naamoihin, sillä osa reissaajista oli toisilleen entuudestaan tuntemattomia. Rakkaus lajiin kuitenkin yhdisti.

Kun bussi myöhään perjantaina ajoi Himoksen rinteille, oli tunnelma odottava. Hinku päästä laskemaan oli käsin kosketeltava ja vain ani harva olisi jaksanut odottaa aamuun asti. Vaikutti lähes siltä, että osa nukkuisi monot jalassa, jottei pukeutuminen aamulla verottaisi arvokasta laskuaikaa.

Mutta kun kokeneimmat laskijat suuntasivat suoraan rinteen huipulle, aloitti hiihtokoulu rinteiden alapäässä alkulämmittelyllä. Mukaan matkalle oli nimittäin lähtenyt myös sellaisia, jotka eivät olleet ennen lasketelleet. Halu op-

pia uusi taito oli ajanut nämä Etelä-Suomen sankarit rinteiden äärelle.

Hiihtokoulua piti Tove Sjöberg ja apuopettajana hääräsi allekirjoittanut. Molemmat olivat hakeneet hiihto-oppinsa Kauniaisten kukkuloilta, tai siis kukkulalta. Niitä kun on vain yksi.

Opettajat ja oppilaat suuntasivat ensimmäisenä lastenrinteeseen, jossa harjoittelu aloitettiin oikeasta lasketteluasennosta ja käännösten tekemisestä auraamalla. Tässä kohtaa täytyy nostaa hattua monelle hiihtokoululaiselle, sillä lastenrinne oli paikoitellen jyrkempi kuin ensikertalainen olisi ehkä toivonut. Silti kaikki syöksyivät tuoreiden oppien innoittamina kokeilemaan suksiaan ja omia rajojaan.

Pieni perisynti eli painon pitäminen takana vaivasi useampaa oppilasta, mutta opettajien tarkat vinkit ja yksilöllinen ohjaus auttoivat, ja pian moni tulikin rinnettä alas jo kokeneen rinnehirmun elkein. Kaatumiset ja epätoivo vaihtuivat riemuksi - ei vain oppilailla, vaan myös opettajilla. Tunne, kun oppii uuden lajin, on mieletön!

PEDUCALEHTI 21

TEKSTI HENRIETTA PIHLAJA KUVAT CAROLINA MOBARAK

Eräs kasv

speks

N

äyttelijäimproissa, joiden perusteella näyttelijävalinnat tehtiin, olin melko itsevarma, sillä esiintymiskokemusta oli karttunut suhteellisen paljon ja halu päästä speksiin oli vahva. Rakastin improilua, fiilis porukassa oli hyvä, ohjaaja vaikutti rennolta ja kynnys tekemiseen oli matala, sillä ilmapiiri oli kannustava ja hyväksyvä. Näyttelijävalintojen lähestyessä itsevarmuuteni alkoi kuitenkin karista. Kaikki 22 PEDUCALEHTI

hakijat olivat uskomattoman lahjakkaita, mutta kaikki eivät voineet päästä näyttelijöiksi.

Kun viesti valinnoista saapui, en aluksi uskaltanut katsoa sitä. Jännitin speksin näyttelijävalintoja enemmän kuin yliopistoon pääsyä, ja viestin saapuessa olin jo lähes varma, etten tullut valituksi.

Selasin valituksi tulleiden listan hitaasti nimi kerrallaan läpi, vaikka lista oli vain seitsemän

vutarina

ksissä

nimen mittainen. Oman, listan viimeisenä olevan nimeni, luettuani olisin hihkunut täyttä kurkkua, ellei olisi ollut yö. Olin onneni kukkuloilla ja tunsin, että vihdoin saan tunnustusta siitä, että osaan näytellä, eikä illuusio ole muotoutunut vain oman pääni sisälle esiintymishinkuni ja teatterirakkauteni myötä. Olin tavattoman ylpeä itsestäni ja odotin innolla alkavaa speksisyksyä ja -kevättä.

Ohjaajamme Janne Illin paljastaessa speksin olevan 80-luvun kyttäelokuvan kaltainen, olin kauhuissani. En osannut kuvitella itseäni näyttelemään sellaisessa esityksessä, eivätkä poliisielokuvat kiinnostaneet minua pätkääkään. Kuitenkin käsikirjoitusta lukiessani tajusin, että juoni oli nerokas ja näyttelijävalinnat olivat osuneet täysin nappiin. Pystyin ensilukemalta kuvittelemaan jokaisen kanssanäytPEDUCALEHTI 23

telijäni täydellisesti heille osoitettuun rooliin.

Omaan hahmooni en päässyt kuitenkaan lainkaan sisälle. Olin speksin pääpahis Arkkienkeli, joka johti kultin omaista huumeorganisaatiota. En olisi koskaan voinut kuvitella itseäni sellaiseen rooliin ja koin, etten tulisi ikinä selviämään siitä.

Jokainen rooli on tärkeä. Sanoin itselleni niin, sillä olin alkuun hieman pettynyt vuorosanojeni vähäisyyteen ja siihen, että suuri osa kohtauksistani oli sellaisia, joissa teen vain puheroolia, mutten näy lavalla laisinkaan. Mitä enemmän rooliani maistelin, sitä tärkeämmäksi sen kuitenkin ymmärsin.

Yksikään rooleista ei ole turha ja roolin luominen vaatii aina valtavasti työtä.

Speksissämme pieniä rooleja ei ollut ja jokainen oli juonen kannalta merkitsevä.

Olen esiintynyt paljon, mutten ollut tehnyt näin syvällistä roolinluomistyötä koskaan aiemmin. Koin sen hyvin haastavaksi ja pelkäsin ohjaajan alkavan katua sitä, että hän oli valinnut minut näyttelijäksi.

Usko itseeni oli murentunut täysin. Olin äärettömän onnellinen speksiin pääsystäni, mutta koin, etten kykene suoriutumaan roolistani uskottavasti ja tuotan kaikille pettymyksen.

Muuta vaihtoehtoa ei jäänyt kuin itsensä ylittäminen. Loimme rooleja kehollisten harjoitusten, ajatusharjoitusten ja improvisaatioharjoitusten kautta. Koska kirjoittami- nen on minulle ominaista, kirjoitin myös monologeja roolihahmoni ajatuksista, jotta pääsisin hahmon sisään. Hahmolle piti luoda kokonainen 24 PEDUCALEHTI

identiteetti, johon kuuluu menneisyys, motiivit, toiveet ja sisäiset ristiriidat. Piti miettiä kuinka oma hahmo asioita ilmaisee, kuinka hän toimii ja mitä hän tahtoo näyttää itsestään ulospäin, mitä taas tahtoo salailla.

Itse tein oikeastaan kahta roolia, sillä esitin myös Arkkienkelin inhimillistä identiteettiä Irene Kalkkia. Kaksoisroolitukseni koin koko speksin vaikeimmaksi asiaksi, sillä vaati paljon paneutua kahteen hahmoon. Oman haasteensa toi näiden kahden roolihahmon nivominen yhteen. Piti miettiä, mikä hahmoissa on yhteistä ja mikä erottaa niitä toisistaan. Hahmoissa ei saanut olla liikaa samaa, jotta katsojat eivät arvaisi Irenen olevan Arkkienkeli. Oli kuitenkin otettava huomioon, että Arkkienkeli ja Irene Kalkki ovat todellisuudessa sama henkilö, jolla on sama menneisyys ja samat haaveet, pelot sekä motiivit. Yksikään hahmoista ei ole yksiuloitteinen, kuten eivät ihmisetkään. Paha ei ole puhtaasti paha eikä kukaan ole aina täysin pyyteetön. Arkkienkelikin uskoi tekevänsä hyvää levittämällä KIVA-huumetta.

Hahmot olivat alkuun hyvin erilaisia kuin valmiissa esityksessä. Keskityin aluksi luomaan Ireneä, sillä Arkkienkeli tuntui vaikealta.

Mielenkiintoista onkin näin jälkikäteen tarkastella, kuinka hahmot kasvoivat ja muuntautuivat ajan myötä meistä jokaisella. Sekä Irene että Arkkienkeli olivat aluksi hyvin kylmiä hahmoja. Irenestä tuli loppujen lopuksi lämmin ja hymyilevä, kun taas enkelistä löytyi maani-

Speksi oli yhtä tunteiden vuoristorataa, jossa välillä tunsi rypevänsä pohjamudissa ilman minkäänlaista uskoa itseensä, kun taas toisina päivinä pystyi saavuttamaan flow-tilan ja onnistumisen kokemuksia tuli satoja.

suus, joka teki hahmosta hyvin kiehtovan ja itselleni helpommin samaistuttavan. Arkkienkelin maanisuus oli piirre, josta sain heti kiinni ja jonka myötä ymmärsin vihdoin, miksi ohjaaja oli valinnut minut kyseiseen rooliin. Tämän tajuamisen myötä itseluottamukseni kasvoi valtavasti ja uskoin vihdoin pystyväni kyseiseen roolisuoritukseen, vaikka työtä olikin paljon tehtävänä.

Hahmojen lisäksi myös minä kasvoin ihmisenä. Speksi oli yhtä tunteiden vuoristorataa, jossa välillä tunsi rypevänsä pohjamudissa ilman minkäänlaista uskoa itseensä, kun taas toisina päivinä pystyi saavuttamaan flow-tilan ja onnistumisen kokemuksia tuli satoja. Näyttelijätiimistämme muodostui niin tiivis, että tunteet pystyi näyttämään avoimesti. Jos itketti, sai aina lohdutusta ja iloitessa riemuun yhtyi jokainen muukin. Tällainen ilmapiiri sai meistä jokaisen yrittämään täysillä ja uskaltamaan ylittää omat rajansa. Jokaisen vahvuudet saatiin lyötyä yhteen ja jokainen sai toisiltaan tukea ja kannustusta. Speksi takasi täydellisen kollektiivisen oppimisen sekä lähikehityksen vyöhykkeen parhaimmillaan - eikä vain näyttelijätiimin puolesta, sillä koko työryhmä toimi yhteen tavalla, jossa jokainen tiimi pystyi oppimaan toisiltaan.

Tässä projektissa olen päässyt haastamaan itseni, mennyt epämukavuusalueelleni, opetellut sanomaan julki ideoitani, tukenut muita, oppinut muilta, reflektoinut omaa kehittymistäni ja saanut aivan uskomattomat esitykset aikaan yhdessä koko muun työryhmän kanssa. Kuten roolihahmoissakin - työryhmässä jokainen osapuoli on tärkeä. Ohjaaja tahtoi antaa meille näyttelijöille roolit, joissa jouduimme käymään epämukavuusalueellamme ja joissa

on haastetta, mutta joihin kuitenkin sovimme kuin napa vatsaan. Voin varmasti sanoa jokaisen näyttelijän puolesta syvän kiitoksen siitä, sillä paras oppiminen on sellaista, jossa saa onnistumisen kokemuksia ja kykenee asioihin, joihin ei olisi uskonut pystyvänsä.

Oppimisprosessina speksi on ollut korvaamaton. En olisi koskaan uskonut kykeneväni sellaiseen roolisuoritukseen kuin tässä speksissä. En olisi kuitenkaan pystynyt siihen ilman muiden speksiläisten tukea. Voin hyvällä omatunnolla sanoa, että esityksemme olivat loistavia ja jokainen työryhmä sai ansaitsemansa kiitoksen ponnisteluistaan niiden vuolaiden kehujen myötä, joita tuli niin toisilta speksiläisiltä kuin yleisöltäkin. Itse en ole ehkä koskaan saanut näin paljon kehuja osakseni.

Nyt olo on hyvin haikea ja tavattoman kiitollinen. Olen ylittänyt itseni, kehittynyt sekä laulajana että näyttelijänä ja saanut olla osana mitä huikeinta projektia sekä tutustunut moniin lahjakkaisiin ja ihaniin ihmisiin. Speksi toteutti unelmani. Pian aloitan seuraavan speksin käsikirjoitustiimissä ja toivon, että voin sen myötä oppia vielä rutkasti lisää.

PEDUCALEHTI 25

Yli

opis to

uudis tus T

änä keväänä uutisotsikoita ovat koristaneet kirjoitukset uudistuksesta, joka yhdistäisi yliopistoja sekä ammattikorkeakouluja.

Uudistuksen avulla haluttaisiin poistaa laki, joka estää yliopistoja ja ammattikorkeita yhdistymästä. Tämän jälkeen olisi mahdollista kokeilla, miten yhdistäminen toimii alueellisesti tai paikallisesti, esimerkiksi yliopistojen ja ammattikorkeiden hallintoa ja palveluja voitaisiin keskittää samaan organisaatioon. Uudistuksen taustalla ovat tietenkin säästäminen ja uuden, tehokkaamman järjestelmän kehittäminen. Asiantuntijoiden mukaan eri alojen yhdistäminen, tässä tapauksessa yliopistojen tutkimuksen ja ammattikorkeiden käytännön osaamisen, saattaisi mahdollistaa uusien innovaatioiden syntyä entistä paremmin.

Uudistuksen myötä pienempiä yksiköitä lakkautettaisiin, mikä saattaisi ajaa pienten paikkakuntien asukkaita eriarvoiseen ase26 PEDUCALEHTI

maan. Opintoaloja yhdistettäisiin alueellisesti.

Lisäksi yliopistojen tulisi vähentää tutkijoiden määrää. Yliopistoilla harvemmin kuitenkaan työskentelee pelkkiä tutkijoita, joten tutkijoiden määrän vähentäminen tarkoittaisi myös opetushenkilökunnan määrän pienentämistä.

Lisäksi uudistuksen taustalla on ajatus tiiviimmästä yhteistyöstä liike-elämän kanssa.

Tällä haetaan sitä, että korkeakoulusta saisi enemmän kaupallista osaamista ja siten yritykset osin tulevaisuudessa rahoittaisivat korkeakouluja. Koulujen rahoituksen tuleminen yrityksiltä tosin kuulostaa siltä, että samalla vaarantuu objektiivisen tiedon ja tutkimuksen tuottaminen. Myös lukukausimaksut ulkomailta tuleville opiskelijoille kuuluvat ehdotetun uudistuksen sisältöön.

Tutkimus- ja innovaationeuvoston ehdotus pitäisi valmistua kevään aikana.

TEKSTI HANNA PALMÉN KUVA RIIKKA HELMINEN

PEDUCALEHTI 27

Viini채ja valitusta TEKSTI JOANNA LUKKARILA JA MINNA VASARAINEN

28 PEDUCALEHTI

P

educan luokanopettajaopiskelijoille suunnattu Viiniä ja Valitusta -ilta 17.3. oli onnistunut tapahtuma, jossa virisi hedelmällistä keskustelua opiskelusta ja sen arvoinnista. Illan aikana puhuttiin esimerkiksi Weboodi-palautteesta, erilaisista tenttimistavoista, kurssi- arvosanojen perusteluista ja arvioinnin merkityksestä opiskelumotivaation suhteen. Iltaan osallistui niin laitoksen henkilökuntaa kuin runsas määrä opiskelijoitakin.

Moni asia mietitytti keskustelijoita ja ahkera kommentointi siivitti keskustelua esimerkiksi Weboodi-palautteen pakolliseksi tekemisestä.

Keskustelu halusi myös palata asian juurille ja pohtia sitä, kuinka systeemiä voisi parantaa ja täten motivoida opiskelijoita palautteenantoon ylipäätään. Yksittäisiltä kursseilta palautetta

on saatu menestyksekkäästi, mutta usein ongelmaksi syntyy se, että palaute päätyy vain opettajien henkilökohtaiseen käyttöön Siitä ei ole tällöin hyötyä koko laitoksen opiskelijoille tai henkilökunnalle. Kehittääkseen palautteenannosta mielekkäämpää ehdotettiin, että palautteenannosta täytyy tehdä vuorovaikutteisempaa ja että Weboodi-palautteen antamiselle voisi säästää ryhmäkerroilla pienen hetken. Vertaisarvioinnin merkitys korostui keskusteluissa, kun pohdittiin keinoja lisätä palautteenannon vuorovaikutteisuutta.

Illan aikana keskusteltiin myös kurssiarvosanojen perusteista ja kurssien tavoitteiden selvyydestä. Tässä yhteydessä todettiin, että opiskelijoiden Weboodin käyttöä täytyy aktivoida myös tavoitteiden tarkistamisen osalta.

Opiskelijoita täytyy kannustaa tarkistamaan kurssien tavoitteet ja kurssin vaatimukset kurssin aikana ja osata kiinnittää huomiota niiden läpinäkyvyyteen. Opiskelijoiden taholta ehdotettiin, että opiskelijoille voitaisiin antaa

tilaisuus muotoilla itse omat tavoitteensa kurssin aikana. Tämä myös tukisi sellaista työtapaa, jota opettajaopiskelijoilta tulevaisuudessa edellytetään omassa työssään opetuksen arvioijana.

Tapahtuma koettiin onnistuneeksi ja aihe kiinnosti henkilökuntaa niin paljon, että muistiinpanot illasta luvattiin toimittaa dekaanille asti.. Kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että lukematta tenteistä läpipääseminen ei ole itsessään Opettajankoulutuslaitoksen ongelma vaan ongelma syntyy, jos kursseista pääsee läpi oppimatta niistä mitään. Esimerkiksi Pauliina Alatalo tiivisti asian näin: ”Ei ole väliä aina mitä tentistä saa, jos saan siitä jotain omaa työtäni ajatellen.” Tämän yhteydessä pohdittiin oppimispäiväkirjojen, paritenttien ja ryhmäprojektien toimivuutta arvioinnin kannalta. Monen mielestä arviointi ei saa vain perustua karkeaan esseeseen, vaan soveltavat kysymykset tenteissä tai monimuotoiset tenttimistavat ovat avain jatkuvaan oppimiseen, jota tenttitilanteessakin tulisi tapahtua. Kaunistelematta pohdittiin myös opiskelijoiden motiiveja kurssisuorituksiin ja esiin nousi tärkeä asia suorittamisen takana: ”Mihin on kadonnut halu oppia?”

Seuraavan kerran Luokanopettajakoulutuksen Viiniä & Valitusta järjestetään syksyllä.

Tervetuloa keskustelemaan opiskelua ja oppimista käsittelevistä teemoista ja kysymään laitoksen henkilökunnalta suoria kysymyksiä!

Peducan LO-edunvalvojat

Joanna & Minna

PEDUCALEHTI 29

Club

Vegestylez

30 PEDUCALEHTI

TEKSTI JA KUVAT JASMINE GUSTAFSSON

Maaliskuun Club Vegestylezissa kokattiin yhdessä maukasta ja lämmittävää maa-artisokkakeittoa.

Keittoruoat syntyvät vaivattomasti ja edullisesti, ja niihin kannattaa käyttää kauden kasviksia.

Ainekset 1 kg maa-artisokkia 1 iso, jauhoinen peruna (esim. Rosamunda) 2 shalottisipulia 1 valkosipulinkynsi nokare voita tai oliiviöljyä ½ litraa vettä 2 dl kermaa 100 g maustamatonta tuorejuustoa suolaa ja pippuria

Kuori ja pilko maa-artisokat ja peruna.

Laita palat kylmään veteen estääksesi niitä tummumasta.

Hienonna sipulit ja valkosipuli ja kuullota niitä voissa miedolla lämmöllä.

Lisää maa-artisokka, peruna ja vesi, ja keitä kypsäksi.

Mausta makusi mukaan suolalla ja pippurilla.

Lisää kerma ja tuorejuusto ja aja tasaiseksi sauvasekoittimella tai blenderillä.

Maista ja mausta tarvittaessa.

Tarjoa hienonnettujen yrttien tai rucolan kanssa.

Lisäkkeeksi sopii esimerkiksi vastaleivottu leipä.

PEDUCALEHTI 31

TEKSTI JASMINE GUSTAFSSON JA MARIKA TUOMINEN KUVAT MARIKA TUOMINEN

Prodekon kiltahuone

32 PEDUCALEHTI

Monelle peducalaiselle tuttuakin tutumman Conddoorin nuhjuiset sohvat ja alati likaiset kahvimukit kuuluvat olennaisesti päivään Siltavuorenpenkereellä. Opiskelijatilassa tärkeintä ei ole se, että tenttiinluku sujuisi mutkattomasti tai että kandi edistyisi huimaa vauhtia. Se tarjoaa mahdollisuuden hengähtää ja rupatella mukavia opiskelukavereiden kanssa luentojen välissä, mahdollisuuden keittää Unicafen hintojen kanssa erittäin kilpailukykyistä kahvia, sekä sopivan kokoisia riskejä elämään, kun kahvin sekaan kaataa maitoa, jonka parasta ennen -päiväys on umpeutunut jo viikkoja sitten.

Mutta asiat ovat muualla toisin. Ja kun sanon muualla, tarkoitan Otaniemeä. Teekkarit viettävät päivänsä opiskelijatiloissa, jotka Aalto-yliopisto heille auliisti tarjoaa. Jokaisella killalla on omansa.

Peducalehden toimitus pääsi kurkistamaan tuotantotalouden opiskelijoiden eli Prodekon kiltahuoneeseen.

PEDUCALEHTI 33

Prodekon kiltahuoneesta huomaa nopeasti, että suurin osa sen käyttäjistä on miehiä.

Keskellä huonetta on jatkuvassa käytössä oleva biljardipöytä, television ääreen on kerääntynyt poikaporukka pelaamaan änäriä ja pöydältä löytyy kiltikselle tilattava lehtivalikoima. Kiltiksellä käydään kuulemma mielenkiintoisia keskusteluja Cosmopolitanin innoittamana. Kahvihuone ei juuri eroa Conddoorista tiskialtaan perusteella, tosin meiltä ei löydy samanlaista namulipasta nälän yllättäessä!

34 PEDUCALEHTI

Seiniltä ja hyllyiltä löytyy palkintoja sekä vuosijuhlalahjoja.

Lahjaksi saadun erikoisen mikroaaltouunin käyttötarkoitus jäi vielä hieman epäselväksi.

Pääsimme kuitenkin pelaamaan biljardia ja sijoittumaan viimeiseksi peleistä pidettävällä ranking-listalla.

PEDUCALEHTI 35

"Muutos on kaiken todellisen oppimisen lopputulos."

- Leo Buscaglia