2 minute read
Jättiennakko: Final Fantasy VII Remake
Final Fantasy VII Remake
Elämänvirran kiertokulku
Sanat: Panu Saarenoja
Toukokuussa 2005 Square Enix esitteli E3-messuilla teknologiademon, jonka varjo kummittelee yhä pelialan yllä. Esittelyn tarkoituksena oli osoittaa pian julkaistavan PlayStation 3 -konsolin graafisia kykyjä, minkä japanilaispelitalo päätti tehdä mahdollisimman tehokkaasti sydänjuuria riipaisevalla tavalla. Se loi uusiksi Final Fantasy VII:n ikonisen alkuanimaation, eikä paluuta enää ollut.
Final Fantasy VII on syystä yksi ikimuistoisimpia Final Fantasy -pelejä koskaan. Suorastaan legendaariseen maineeseen noussut teos käänsi päitä jo ennen vuoden 1997 debyyttiään, kun se päätti hylätä sarjan alkuperäisenä kotina toimineet Nintendon alustat ja lähteä cd-levypohjaisen PlayStationin matkaan. Audiovisuaalisesti se johdattikin lopulta niin Final Fantasyn kuin koko japanilaisroolipelien genren ensimmäistä kertaa isommin 3D-aikaan ja onnistui esittelemään lajityypin huomattavasti aiempaa suuremmalle yleisölle. Euroopassa jyrähti erityisesti, sillä mantereelle ei ollut koskaan aiemmin saatu numeroitua Final Fantasy -peliä.
Vuoden 2005 jälkeen unelma Final Fantasy VII -uusioversiosta onkin elänyt sitkeästi pelaajien mielissä. Ajatus nykyteknologialla uusitusta suosikkipelistä on suorastaan humalluttava, sillä tarjoaisihan se teoriassa mahdollisuuden elää rakkaita nuoruusmuistoja uudelleen ilman huolta siitä, että kokemus olisi vanhentunut millään tavalla. Uusien pelaajienkin kannalta sen voisi ajatella olevan vain eduksi, sillä pääsisiväthän hekin tutustumaan näin helpommin vanhaan klassikkoon.
Square Enix ei julkistanut Final Fantasy VII -uusioversiota kuitenkaan teknologiademon saattamana. Vuosien ajan pelijätti itse asiassa kiisti vakaasti sen olevan työn alla viitaten muun muassa työmäärään, jota Final Fantasy VII:n kunnollinen uusiminen vaatisi. Reilut 20 vuotta sitten tehty suurpeli kun oli vahvasti oman aikansa tuote. Klassikkoseikkailun mittakaava, visuaalinen tyyli ja tunnelma olivat merkittävällä tavalla teknologian ja sen mahdollistamien mekaniikkojen määrittämiä. Kun yhtä elementtiä lähdetään vähänkään isommassa hankkeessa muokkaamaan, muuttuvat lopulta monet muutkin osat.
Nyt, vuoden 2020 keväällä, Final Fantasy VII Remake on viimein ovella. Peli paljastui vuoden 2015 E3-messuilla eli sopivasti kymmenen vuotta fanit villinneen teknologiademon jälkeen. Se ei ole silti välttämättä sitä, mitä monet unelmissaan kuvittelivat. Cloud Strife kumppaneineen palaa uudella vuosikymmenellä aiempaa toimintavetoisemmissa asetelmissa, eikä uusi peli ole myöskään kuin vasta alku isommalle matkalle. Remake lupaa kyllä täyspitkän roolipelikokemuksen, mutta se keskittyy vasta alkuperäisen Final Fantasy VII:n tapahtumia alustaneeseen Midgarin kaupunkiin. Lopullinen kohtaaminen pahisikoni Sephirothin ja pelin logoakin komistavan meteorin kanssa saavat odottaa siis vasta hamassa tulevaisuudessa siintäviä jatko-osia.
Pääsin syventymään lähestyvään uusioseikkailuun ennakkoon noin kolmen tunnin ajaksi. Olen ollut pitkään sitä mieltä, että ison budjetin Final Fantasy VII -uusioversio on tarpeeton ja että jos peli pitäisi jollain tavalla uusia, olisin ennemmin nähnyt uutta ja vanhaa yhdistävän kepeämmän hankkeen Bravely Default -sarjan henkeen. En silti vastusta suurella vaivalla tehtyä toimintaroolipeliä. Squaren päättäväisyys toteuttaa näinkin haluttu ja kallis projekti varmistaa myös, että kävi Final Fantasy VII Remaken kanssa lopulta miten hyvänsä, se on väistämättä silti äärimmäisen kiehtova pelitapaus.
Aikani pelin parissa käynnistyi heti sen ensimmäisestä luvusta. Kaiken alkuna toimii tietysti alkuperäisestäkin Final Fantasy VII:stä tuttu osuus, jossa vastarintaliike AVALANCHE ja palkkasotilaana mukaan pestattu Cloud saapuvat räjäyttämään planeetan elinvoimaa imevää Mako-energiareaktoria. Kohtausta on mehusteltu julkisuudessakin jo runsaasti, sillä se tarjoaa vanhoille Final Fantasy VII -faneille suoraviivaisen selonteon uusioversion suunnasta. Jo pelkkä pelin alkuanimaatio aiheuttaa isoja nostalgiaväristyksiä pelaajan selkäpiissä, mutta yhtä lailla se laajentaa tapaa, jolla Midgar nähdään tapahtumapaikkana.
