1 minute read
Autoimme pakolaistaustaisia lapsia
Työskentelimme vuoden 2022 aikana monista maista Suomeen paenneiden lasten parissa yhtäläisesti, lapsen lähtömaasta riippumatta.
Järjestimme arabiankielisille perheille vanhemmuuden tueksi matalan kynnyksen toimintaa pääkaupunkiseudulla osana järjestön Usra-hanketta. Usran perheryhmien kautta tavoitimme 138 aikuista ja 179 lasta, mukaan lukien paperittomia ja turvapaikkaa hakevia sekä muita vaikeassa tilanteessa eläviä pakolaistaustaisia perheitä. Lisäksi tarjosimme vanhemmille yksilöllisempää tukea sekä ohjasimme perheitä mukaan perhetapahtumiin.
Advertisement
Lapsiystävälliset tilamme vastaanottokeskuksissa ympäri Suomea olivat avoimia kaikille keskuksissa asuville lapsille, ja Itä-Suomen Perheentaloilla toteutimme toimintaa kaikki erikieliset perheet huomioiden. Teimme paljon vaikuttamistyötä sen eteen, että jatkossakin kaikkialla maailmassa sotaa ja väkivaltaa pakenevilla lapsilla on yhtäläinen mahdollisuus päästä turvallisia reittejä pitkin suojaan yhdessä perheensä kanssa.
Haastattelimme Välimeren maista ilman huoltajaa Suomeen siirrettyjä lapsia ja julkaisimme siirroista syksyllä 2022 raportin yhdessä YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n kanssa.
Joulukuussa järjestimme Laajan turvallisuuden verkosto WISEn kanssa Lapset konflikteissa -seminaarin, jossa kerroimme muun muassa lasten väkivallan kokemuksista Euroopan rajoilla.