38
POHJANPOIKA 3 / 2021
Pohjan Pioneerikilta rakensi 30. sillan Suomussalmella Hossaan SEPPO SUHONEN
Pohjan Pioneerikilta ry jatkoi sillanrakennusperinteitään rakentamalla 30.7.-1.8.2021 pidetyllä siltakurssilla puurakenteisen kenttäsillan Kainuun rajavartiostolle Suomussalmella Hossan kylälle. Tämä MPK:n ja Pohjan Pioneerikillan yhteistyönä toteutettu silta oli järjestyksessä 30. alkaen vuodesta 1993. Kurssille osallistui 21 reserviläistä, joista 15 oli Pohjan Pioneerikillan jäseniä. Kurssi-
laiset tulivat pääosin Oulusta ja Oulun ympäristöstä.
Reserviläisten lisäksi kurssiin osallistui kaksi Suomussalmen vartioston henkilökuntaan kuuluvaa sekä yksi POHPIONP/KAIPR:n henkilökuntaan kuuluva. Henkilövahvuus oli yhteensä 25 henkilöä. Tämän sillan olivat suunnitelleet DI Jouni Tiainen ja Di Raimo Karhumaa, molemmat Pohjan
Pioneerikillasta. Kainuun rajavartiostolle on rakennettu jo seitsemän siltaa aikaisempina vuosina ja Lapin rajavartiostolle yksi silta. Jouni Tiainen ja Jari Satomaa tekivät sillan suunnitteluun tarvittavan maastotiedustelun marraskuussa 2020.
Siltakurssi kokoontui perjan-
taina Suomussalmella rajavartioston ampumarata-alueella,