Elämää rajan pinnassa – Att leva i gränsland

Teksti: Anneli Mäkinen

Vuonna 2018 käynnistynyt Pajalan Föreningen Nordenin ja Kolarin kulttuuritoimen yhteistyöhanke on nyt loppusuoralla. Edessä on painatus Tunturi-Lapin kirjapainossa. Rajojen sulkeminen hidastaa työtä, kun kenelläkään meistä ei ole ”käyntikorttia” rajan yli.

Hanke pyrki innostamaan kynäilijöitä molemmin puolin ”maailman rauhallisinta rajaa” kirjoittamaan elämästään rajaihmisinä. Kieli sai olla suomi, ruotsi tai meänkieli. ”Suomi” merkitsi käytännössä, että Suomen puolelta tuli tekstejä myös ehjällä Perä-Pohjolan murteella! Meänkielellä, joka siis Ruotsissa on oma kielensä, oli myös joitakin tekstejä.

Suomalaiset kirjoittivat paljon dramaattisesta lähimenneisyydestä: Lapin sota, evakossaolo, joppaus, töitten saanti Ruotsista, ruotsalaisen sulhasen luo muuttaminen jäätä pitkin – yleensä henkiinjäämisen eri muodot. Mutta myös hauska yhdessäolo yli rajan, jos vaikka voi kepeästi soutaa väylän poikki ja juoda terävöitetyt pannukahvit yhdestä maasta toiseen katsellen.

Ruotsin puolen tekstejä leimaa nostalgisuus, päällisin puolin hyvän elämän taustalla kaivertaa tunne jostain menetetystä, kielestä, jota isovanhemmat puhuvat keskenään, mutta eivät lapsenlapsille. Tätä kieltä monet nuoremmat nyt peräänkuuluttavat vahvoin äänenpainoin, joku myös nimeltä mainitsemattoman maan, eli Suomen historiaa, kun on koulussa lukenut ”Fänrik Ståhls sägner”. Meänkielenliike näkyy siis vahvana vaikkeivat nuoret kielellä paljonkaan kirjoita. Järjestelmällinen suomen kielen vaientaminen kouluissa saa mainion kuvauksen 88-vuotiaan pajalalaisen muistelemana.

Kaikkiaan 44 kirjoittajaa osallistui, tekstejä oli 60. Alkukesälle suunniteltu rajat ylittävä julkaisutilaisuus pidetään, kun maailman terveystilanne sen sallii. •

Tunturikylän Pikku-Vuokko ja Kuoppalan haari

Evakhon tuli määräys, Ruothin lähtö. Haari mukhansa pakkas poron sarvet ja luut. Vielä haari kun evhäät, vaatheet mukhan kääri, het matkaan lähit Tunturikylän Pikku-Vuokko ja Kuoppalan haari

Paljon oli lähtijöitä Kylänsakkia ja elukoita. Tiukasti piti Pikku-Vuokko haaria käestä, ettei vain sekhan katoa, eikä haaria löyvä väestä, jouvu vierhan joukhon, Ties vaikka vievät poies. Niin matka taittui Tunturikylän Pikku-Vuokon ja Kuoppalan haarin

Hevoskyytilä menthin ja välillä kävelthin. Matka oli pitkä. Pikku-Vuokkoa paino pelko ja ikävä. Haari sylishään kanto, Uni levon anto. Niin matkasivat Tunturikylän Pikku-Vuokko ja Kuoppalan haari

Ruottin rajalekki viimein tulthin. Ohjathin venheishin kulkue evakon, saarhen laskethin. Sanothin, tämä maa, Ruottin kuninkhan, täälä turvassa oletta tet soalta Tunturikylän Pikku-Vuokko ja Kuoppalan haari

Täisaunhan, ja majottumhan viethin, ishon tuphan Tunturikylän Pikku-Vuokko ja Kuoppalan haari

Siellä hyä oli olla, kuninkhan maila. Silti kaipaus ja kotimaa Rinnan sisällä riutu Tunturikylän Pikku-Vuokkoa ja Kuoppalan haaria

Huusholleihin haari luut ja sarvet vuoli, niitä ympärhinsä myi. Pysy huoli poissa Tunturikylän Pikku-Vuokon ja Kuoppalan haarin

Pikku-Vuokko oppi, kun haari mukhansa kauppa-reissuile otti, sanasen jos toisenki Ruottin kieltä puhumhan ja niiata niksauttamhan. Niin saathiin äyriä ja ruunuja. Jäi siittä elämän ylläpithon, ylikki, lettinauhan ja läninkin verta. Näin toimivat Tunturikylän Pikku-Vuokko ja Kuoppalan haari

Viereisen sivun kuva: ”Rundgrenin väkeä Väylänpäässä tulossa naapurimaasta 1920-luvulla. Matkan tarkoi-tus oli varmaankin sukulaisreissu tai kaup-pamatka. Väylä toimi tuolloin luontaisena reittinä palveluiden ääreen, koska muut tie- ja kulkuyhteydet olivat melko alkeellisia.” Kuva: Martti Rundgrenin kotialbumi.

Sota päätty, tuli kothin lähtö. Heitti naapurin mamma kysymyksen, josko Ruothin jäis tuo pikkuinen, lettipää tunturin. Sai mietheishin Tunturikylän Pikku-Vuokon ja Kuoppalan haarin

Ei mahti mainen erottaa voinut kahta toishinsa kasvanutta. Kothin lähtivät Tunturikylän Pikku-Vuokko ja Kuoppalan haari

Siinä raunioila seistessä pieni käsi ison käessä. Voimansa jakanheena Tunturikylän pikku-Vuokko ja Kuoppalan haari

Elämä heijät kanto Kotimaahansa, rakhaitten seurhan, Rakentamhan maasta ja pölystä kojin, johon mahtuisi myös Tunturikylän Pikku-Vuokko ja Kuoppalan haari

Äitin kertoman mukhan, Päivi Eira-Sirkkala