1 minute read

Kannabiksesta lyömäase Keskustalle

Next Article
Poleemi jalkautuu

Poleemi jalkautuu

Valtakunnallisessa kannatuskriisissä rypevä Keskusta on kuntavaalien alla taas kerran unohtamassa maamme pääkaupungin. Viime eduskuntavaaleissa puolue ei saanut yhtäkään ehdokasta läpi Helsingistä, ja kuntavaaleissakin kannatus on madellut kolmen prosenttiyksikön paikkeilla. Vielä 1960-luvulla maalaisliittolaiset ymmärsivät, että kaupungeistakin pitäisi saada ääniä, jos haluaa olla valtakunnallinen puolue. Uusi nimi Keskustapuolue oli brändäyksen taidonnäyte, mikä toi Keskustalle ensimmäisen paikan pääkaupungin kunnallisvaltuustosta.

Nimestä saatu noste jäi lopulta vaisuksi, ja uusille lähestymistavoille alkaa olla tarve yli 50 vuoden odottelun jälkeen. Ääniosuuden kasvattamiselle on kuitenkin monia lähes ylitsepääsemättömiä esteitä, joista kenties kaikkein tärkein on se, että suurin osa helsinkiläisistä haluaa asua Helsingissä. Kaupunkilaisten asuttaminen maaseudulle ei edes koronapandemian jälkeen tule saamaan suurta suosiota. Lisäksi historian taakkaa, ja sen tuomaa liikanimeä ”Kepu pettää aina”, on hankala pyyhkiä pois poliittisten vastustajien mielistä. Keskusta tarvitseekin radikaalin avauksen, joka puhuttelisi nimenomaan nuoria kaupunkilaisia, keskustalaisesta näkökulmasta tietenkin.

Advertisement

Mikä nuoria helsinkiläisiä sitten kiinnostaa? Ilmastonmuutoksesta ja kansainvälisyydestä puhuvat jo kaikki Helsingin suuret puolueet. Sitä paitsi monet nuoret pitävät Vihreitäkin liian maltillisina näissä kysymyksissä. On kuitenkin yksi asia, jossa Helsingin suuret puolueet eivät tavoita nuoria. Kannabis, hatsi, dänkki, budi, marijuana – rakkaalla huumeella on monta nimeä ja sen suosio on kovassa kasvussa. Valtakunnallisesti kannabista on kokeillut 40 prosenttia nuorista aikuisista, ja luku on kaikkein korkein pääkaupunkiseudulla. Tuotteen laillistamista ei aja yksikään Helsingin suurista puolueista, joten kyse on valtavasta määrästä potentiaalisia äänestäjiä. Mutta miten huume- ja päihdevastaisuudesta tunnettu Keskusta voisi alkaa kannattaa kannabiksen laillistamista? Vastaus tähän sinänsä oikeutettuun kysymykseen on ilmeinen. Viljelijät kärvistelevät tukien varassa, ja tuottajahinnat laahaavat pohjamudissa. K-Kaupan Tuottajalle kiitos -kampanjasta huolimatta viljelijät saavat perunasta alle 20 senttiä kilolta ja lihastakin korkeimmillaan 3,50 euroa. Samalla nuoret kaupunkilaiset ovat valmiita maksamaan katukaupassa peräti 20 euroa grammasta kannabista. Rikollisille valuvat rahat voisivat sujahtaa maanviljelijöiden taskuihin.

Keskustassa tähän ollaankin jo heräämässä. Mikko Kärnä totesi Twitterissä, että Suomi voisi tulevaisuudessa alkaa viedä kannabista kasvaville maailmanmarkkinoille. Odotteluun ei ole kuitenkaan varaa. Kilpajuoksu on kova, ja kannabistuotteet pitäisi ehtiä testauttaa helsinkiläisillä kuluttajilla ennen kuin ne viedään maailmalle.

Keskusta ja MTK, te voitte korjata kannabismarkkinoiden potin kotiin ja voittaa Helsingin puolellenne, jos te toimitte nyt!

This article is from: