Häpeä ei kuulu meille

Tektsti: Susanne Sipinen Kuvitus: @eimeidänhäpeä -tiimi SV: Seksuaalinen väkivalta ja häirintä

Muistan kun menimme Nean kanssa ensimmäistä kertaa laulamaan kahdestaan koulumme bänditilaan. Loppuillasta makoilimme bänditilan sohvilla kun Nea kysyi, voisiko hän avautua minulle jostain luottamuksellisesta. Vastasin, että tietysti. Hetken hiljaisuuden jälkeen hän kertoi, mitä hänelle oltiin tehty eräissä kotibileissä kesällä. Kuinka hän oli juonut itsensä humalaan ja yhtäkkiä tajunnut olevansa alasti pimeässä huoneessa tuntemattoman ihmisen kanssa. He olivat harrastaneet seksiä ilman Nean suostumusta. Huoneeseen oli rynnännyt joukko ihmisiä ja joku heistä oli ottanut tilanteesta videota. Myöhemmin Nea oli saanut kuulla, että kyseinen video oli levinnyt kaikkialle. Hänelle oltiin alettu lähettää viestejä, joissa häntä kutsuttiin huoraksi ja uhkailtiin, että video näytettäisiin koko koululle tulevassa abigaalassa. Nean tuonaikainen paras ystävä oli sanonut hänelle: “Tajuatko edes, mitä olet mennyt tekemään? Kukaan ei tule koskaan ajattelemaan susta muuta kuin että sä olet se huora.” Kuuntelin, kun Nea kertoi asiasta murtuneena, ja sisälläni kiehui. En kyennyt ymmärtämään, minkä takia se oli Nea, joka häpesi itseään ja koki painavaa syyllisyyttä omista teoistaan eivätkä he, jotka olivat toimineet häntä kohtaan väärin. Tuntui kuitenkin vaikealta löytää oikeita sanoja tilanteeseen. Halusin vain, että Nea voisi luottaa siihen, etten ole lähdössä minnekään.

Lähdin alkusyksystä 2020 mukaan työstämään #eimeidänhäpeä-kampanjaa yhdessä pienen tiimin kanssa, johon kuuluivat ystäväni Nea Lundströmin lisäksi mm. Sua varten somessa -hankkeen työntekijät Anni Pätilä ja Minerva Kettukuja sekä markkinointitoimisto Måndagin toimitusjohtaja Arto Sivonen. Kampanjaviikko kesti 31.10. - 8.11.2020 ja sen pääasiallisena alustana toimi Instagram. Kampanjan keskeisin viesti oli, että seksuaalinen väkivalta ja häirintä ei ole koskaan sitä kokeneen vika, eikä siitä tarvitse kantaa häpeää. Nea toimi kampanjan keulakuvana omakohtaisella kokemuksellaan - “Kenenkään meistä seksuaalista väkivaltaa tai häirintää kokeneista ei pidä joutua kantamaan syyllisyyttä siitä, että meitä kohtaan on tehty väärin. Aion osoittaa, että se häpeä, jota kerran koin, ei kuulu mun kannettavaksi. Haluan antaa sen vertaistuen, jota olisin itse tarvinnut silloin 16-vuotiaana. Mä puhun, jotta sinäkin voisit puhua”, hän toteaa kampanjaviikon käynnistäneessä julkaisussa.

Kampanjan keskeisin viesti oli että seksuaalinen väkivalta ja häirintä ei ole koskaan sitä kokeneen vika, eikä siitä tarvitse kantaa häpeää.

Kampanjan toisena keskeisenä pyrkimyksenä oli kannustaa ja ohjata ihmisiä puhumaan omasta seksuaalisen väkivallan tai häirinnän kokemuksestaan luotettavalle taholle, kuten ystävälle,perheenjäsenelle tai auttavaan palveluun. Kampanja pyrki näin ollen tuomaan häirintää ja väkivaltaa näkyväksi, edistämään avunsaantia ja poistamaan kohteeksi joutuneen turhaan kantamaa syyllisyyttä. Lisäksi kampanjan tavoitteena oli muuttaa vallitsevaa keskustelukulttuuria, joka pahimmillaan vahvistaa häpeän tunnetta, sulkee väkivaltaa tai häirintää kokeneen suun ja estää avun hakemisen. Se tarjosi muun muassa helposti lähestyttäviä käytännön neuvoja siihen, kuinka kohdata ja tukea ihmistä, joka on kokenut seksuaalista väkivaltaa tai häirintää.

#eimeidänhäpeä-kampanja oli tärkeä muistutus siitä, kuinka vuonna 2017 voimistuneen #Metoo-kampanjan ajama taistelu niin perustavanlaatuisten ihmisoikeuksien kuin seksuaalisen itsemääräämisoikeuden puolesta on yhä kesken. Vuosittain 50 000 naista kokee Suomessa seksuaaliväkivaltaa. Jo kouluikäisistä joka kymmenes tyttö ja joka kahdeskymmenes poika kertoo kokeneensa seksuaalisuutta loukkaavia tekoja, ja häirityksi on tullut joka kolmannes. Vähemmistöön kuuluminen lisää seksuaalisen häirinnän riskiä entisestään. Vuoden 2019 Kouluterveyskyselyn mukaan kokemukset olivat muita yleisempiä ulkomaalaistaustaisilla nuorilla, seksuaali- tai sukupuolivähemmistöihin kuuluvilla nuorilla sekä toimintarajoitteisilla.

Kampanjan rakentaminen opetti itselleni valtavasti seksuaalisen väkivallan ja häirinnän luonteesta ja yleisyydestä etenkin suomalaisessa yhteiskunnassa. On järkyttävää ja huolestuttavaa ajatella, kuinka korkeat seksuaalisen väkivallan ja häirinnän tilastot ovat jo nyt, vaikka suurin osa seksuaalirikoksista ei tavoita viranomaisia ollenkaan. Kampanja laajensi käsitystäni siitä, kuinka moninaista seksuaalinen väkivalta ja häirintä voi olla ja kuinka sitä tapahtuu usein läheisissä tai luottamuksellisissa ihmissuhteissa, joissa tahdon murtaminen ei esimerkiksi vaadi voimakasta fyysisen väkivallan käyttöä. Kampanjassa painotettiin myös, ettei mikään sukupuoli suojaa seksuaaliselta väkivallalta ja häirinnältä eikä sillä, mitä ihmisellä on päällä tai miten hän käyttäytyy ole merkitystä - ainoastaan osapuolten yhtäläisellä suostumuksella on. Keskusteluun osallistunut ihmisoikeusaktivisti Natalia Kallio kiteyttää asian mielestäni erinomaisesti: “Se ei katso aikaa, sillä ei ole maantiedettä eikä se tule huppu päässä. Se ei ole vain pimeällä kadulla keskellä yötä joku joka vaan pomppaa sun eteen. Ne on susia lampaan puvussa sellaisissa paikoissa, joissa sä et oleta että ne tulis, vaikka just tämä koulu tai lapsuus.”

“Se mitä sulle tehtiin ei ollut todellakaan sun syy, sun ei tarvitse hävetä itseäsi.

Kuten minkä tahansa syvälle yhteiskunnan rakenteisiin menevän ongelman kohdalla, myös hiljaisuuden ja häpeän kulttuurin murtaminen seksuaalisen väkivallan ja häirinnän ympäriltä vaatii jokaisen aktiivisen panoksen. Uskon, että juurikin #eimeidänhäpeä-kampanjan kaltaisilla projekteilla voi olla merkittävä vaikutus siihen, että yhteiskunnalliset epäkohdat saavat ansaitsemansa näkyvyyden ja niihin kyetään reagoimaan tehokkaammin. Kampanjan herättämä keskustelu oli pääosin avointa, asiallista ja kannustavaa, mikä loi toivoa paremmasta tulevaisuudesta, jossa yksikään seksuaalisen väkivallan tai häirinnän kohteeksi joutunut ei enää pelkäisi tehneensä väärin. Tietoisuutta lisäävien kampanjoiden lisäksi olisi tärkeää miettiä konkreettisia keinoja, joilla suojella seksuaalisen häirinnän ja väkivallan kohteeksi joutuneita henkilöitä, kuten tekemällä rikosten ilmoittamisesta ja avun saamisesta nykyistä helpompaa ja sensitiivisempää.

Jos palaisin nyt 6 vuoden takaiseen hetkeen, jolloin Nea kertoi minulle omasta kokemuksestaan, osaisin luultavasti reagoida tilanteeseen hieman paremmin. Sen lisäksi, että pysähtyisin ja kuuntelisin, vastaisin hänelle esimerkiksi seuraavanlaisesti: “Oon pahoillani, että sä oot joutunut kokemaan tällaista. Se mitä sulle tehtiin ei ollut todellakaan sun syy, eikä sun tarvitse hävetä itseäsi. Sun tunteet on kuitenkin todella ymmärrettäviä. Haluan että tiedät, ettei kukaan saa koskaan tehdä sua kohtaan väärin ja että mä tuun aina olemaan sun tukena.”

Jokaisella on oikeus tulla kuulluksi ja välitetyksi. Yhdessä voimme vaikuttaa siihen, ettei kukaan seksuaalista väkivaltaa tai häirintää kokenut pelkää tehneensä väärin.P

Häpeä ei kuulu meille. #eimeidänhäpeä

Lähteet: Instagram @eimeidanhapea https://www.seksuaalivakivalta.fi https://thl.fi