Porvoon Hunters kausijulkaisu 2015 2016

Page 1

KAUSIJULKAISU 2015 2016



T I ET OA SEU R AS TA

Porvoo-Borgå Hunters Ice Hockey Edustustuki ry on perustettu vuonna 1997. Joulukuussa 2012 Porvoon Huntersin edustusjoukkueen toiminta eriytettiin junioritoiminnasta Edustus Tuki ry:n alaisuuteen ja samalla seuralle luotiin oma toimiva organisaatio. Nimenvaihdos vahvistettiin syksyllä 2014 Porvoon Hunters ry:ksi.

Strategia kaudelle 2015–2016 Edustusjoukkueen lisäksi seuran toimintaan kuuluu tällä kaudella reservijoukkue Urbanilegendat. Seuran strategian keskeisimpänä tavoitteena on jatkaa toiminnan kehittämistä kokonaisvaltaisesti kestävämmälle toiminnalliselle ja taloudelliselle perustalle. Tämän tavoitteen onnistumisen myötä luodaan edellytykset mahdollisimman korkeatasoisen jääkiekon harrastamiselle Porvoossa. Edustusjoukkueen ensisijaiseksi tavoitteeksi asetetaan Suomi-sarjassa kaudelle 2015 -16 edellistä kautta parempi sijoitus (2014-15 sijoitus 7.) runkosarjassa ja sen perusteella tuloksellisena tavoitteena playoff-otteluissa on pääseminen aina finaalipeliin saakka. Tavoite on kova, sillä valtakunnallinen Suomi-sarja on erittäin kovatasoinen ja tasainen. Suomi-sarja-seurojen yhteinen slogan ”Maailman paras amatöörisarja” kuvaa sitä toisaalta mainiosti. Valmennuksen osalta kehitystyön pitkäjänteisyyden turvaamiseksi pyritään saamaan aikaiseksi edelleen

4

yhtä kautta pidemmät valmennussopimukset. A-juniorijoukkuetta ei saatu kokoon pelaajien lukumäärän osalta riittävän laajana ja seuran päätöksen mukaan siltä osin pidetään niin kutsuttu välivuosi. A-junioritoiminta ja sen laadukas ylläpitäminen pitkäjänteisesti ja saaminen pelillisesti mahdollisimman korkealle sarjatasolle on perustavaa laatua oleva tekijä porvoolaispelaajien jatkuvuuden turvaamiselle myös edustusjoukkueelle. Hyvän valmennuksen ja motivoituneiden pelaajien kautta muodostuu luonnollinen väylä edustusjoukkueeseen tulevina sarjakausina. Toimintakauden aikana mahdollisimman hyvissä ajoin pyritään selvittämään edellytykset A-juniorijoukkueen uudelleen aikaansaamiseksi kaudeksi 2016-17. Huntersin junioriseuran B-juniorijoukkueen kanssa ylläpidetään yhteistyötä osaltaan vaikuttamaan siihen, että riittävä määrä pelaajia myös tuleville kausille saadaan A-juniorijoukkueeseen. Nuorten drop-out

ilmiöön pyritään kaikin olemassa olevin keinoin vaikuttamaan harrastuksen jatkamiseksi. Jääkiekkoilussa ikäluokasta 15- vuotiaat ja sitä vanhempien junioreiden lopettamisherkkyys erinäisistä syistä on nähtävissä osittain myös valtakunnallisena ilmiönä. Reservijoukkue Urbaanilegendat pelaa edellisen kauden tapaan IV-divisioonassa, jossa sijoittui toiseksi. Joukkueella on potentiaalia pelata myös IIIdivisioonatasolla ja se otetaan jatkosuunnittelussa myös yhdeksi vaihtoehdoksi. Tämä mahdollistaisi entistä tasokkaampia otteluita ja olisi tärkeänä osana myös juniorien ikäluokista siirtyville pelaajille heidän pyrkimyksessään päästä edustusjoukkueeseen. TOIMENPITEET Johtokunta vastaa edellä olevan tavoiteasetannan toteuttamisen aktiivisella varainhankintatyöllä. Edustusjoukkueen päävalmentajana toimii Tero Määttä, joka pääasiallisesti vastaa pelaajiston kokoamisesta seuran kaudelle

asettaman tavoitteen saavuttamiseksi. Päävalmentajan tukena 2-valmentajana toimii edelleen Pekka Perälampi. Joukkueiden huolto-osaamista ja resursseja vahvistetaan. Yhteistyötä tiivistetään edelleen Hunters juniorit ry:n kanssa koskien jäähallivuoroja, kioskitoimintaa, mainostiloja jäähallissa ja jäähallin kehittämistä toiminnan edellyttämän vaatimustason saavuttamiseksi. Yhteistyötä ylläpidetään voimassa olevalla yhteistyösopimuksella ja yhteistoimintapalavereilla. Muiden jäähallissa toimivien jääurheiluseurojen kanssa on laadittu ja esitetty Porvoon kaupungin liikuntatoimelle laaja ja moniosainen kehittämissuunnitelma. Sen myötä tulee lähivuosien aikana saada kehitettyä jäähallien yleisilmettä ja kaikkea toimivuutta nykyistä huomatta-

vasti paremmaksi muun muassa yleisöviihtyvyyden osalta. Kehittämistoimenpiteitä varten on Porvoon kaupungin liikuntatoimen kanssa perustettu yhteinen työryhmä. Mahdollista yhteistyösopimuksen saamista jonkun ylemmän tason jääkiekkoseuran kanssa selvitetään aktiivisesti.

AVUSTUKSET, TOIMINTATUET JA SPONSOROINTI Yrityksiltä ja yhteisöiltä haetaan toimintatukea tai vastikkeellista sponsoritukea pääsääntöisenä pyrkimyksenä aikaansaada kaksivuotiset sopimukset. Työvaliokuntaa vahvistetaan lisäjäsenillä varainhankinnan vahvistamiseksi

TAUSTARYHMÄ Seuran toimintaa monipuolisesti vahvistamaan ja uudistamaan varten perustettu 10-12 henkinen taustaryhmä jatkaa työtään. Taustaryhmän tehtävänä on myös osaltaan tukea johtokuntaa ja saada sen myötä nykyistä enemmän toimijoita seuran eri tehtäviin. Taustaryhmän toimintaohjelma päivitetään yhtenä keskeisenä tehtävänään ottelujen markkinointiin ja pelitapahtumiin panostaminen.

HUNTERS RY:N TUKI JUNIORI-HUNTERSILLE Tältä osin toimitaan voimassaolevan yhteistyösopimuksen perusteella ja erikseen yhteistyöpalavereissa sovitulla tavalla. Edustuksen otteluihin myönnetään kausikortit järjestysmiestehtäviin osallistuville vanhemmille. Juniorijoukkueiden pelaajat pääsevät myös ilmaiseksi otteluihin juniorijäsenkorteillaan.

Rakennamme tulevaisuutta kestävän kehityksen ehdoin Rakennamme parempaa yhteiskuntaa energiatehokkuus ja kestävä kehitys kulmakivinämme. Rakennusaineinamme ovat kierrätettäviin raaka-aineisiin perustuvat, puhtaat, luotettavat ja innovatiiviset tuotteet, jotka suunnitellaan ja valmistetaan Suomessa. Lupaamme säästää sinun aikaasi ja energiaasi sekä opastamme, kuinka onnistut siinä myös itse.

www.ensto.fi

5


H UN T E RSIN P E L IT 201 5 201 6

KOTIOTTELUT 18.9.2015 23.9.2015 27.9.2015 30.9.2015 24.10.2015 1.11.2015 6.11.2015 13.11.2015 29.11.2015 4.12.2015 12.12.2015 8.1.2016 15.1.2016 23.1.2016 30.1.2016 12.2.2016 14.2.2016 20.2.2016

19:00 19:00 16:00 19:00 16:00 16:00 19:00 19:00 16:00 19:00 16:00 19:00 19:00 16:00 16:00 19:00 16:00 16:00

Hunters - KJT Hunters - Ketterä Hunters - KHT Hunters - KJT Hunters - S-Kiekko Hunters - HCIK Hunters - FPS Hunters - Ketterä Hunters - JHT Hunters - KOOVEE Hunters - AIK Hunters - KJT Hunters - Ketterä Hunters - Kiekkokopla Hunters - IPK Hunters - PYRY Hunters - VG-62 Hunters - D-Kiekko

VIERASOTTELUT 20.9.2015 16:00 10.10.2015 17:00 11.10.2015 16:00 17.10.2015 16:00 22.10.2015 19:30 30.10.2015 18:30 7.11.2015 17:00 11.11.2015 19:00 21.11.2015 17:00 22.11.2015 16:00 2.12.2015 19:00 13.12.2015 16:00 13.1.2016 19:00 24.1.2016 16:00 27.1.2016 19:15 6.2.2016 16:00 7.2.2016 21.2.2016 17:00

Ketterä - Hunters AIK - Hunters JHT - Hunters Ketterä - Hunters HCIK - Hunters FPS - Hunters PYRY - Hunters KJT - Hunters IPK - Hunters Kiekkokopla - Hunters KJT - Hunters Ketterä - Hunters KJT - Hunters KHT - Hunters VG-62 - Hunters S-Kiekko - Hunters D-Kiekko - Hunters KOOVEE - Hunters

Imatra 1 Oulunsalo Kalajoki Imatra 1 Kaarina Forssa Nokia Hyrylä 2 Iisalmi Joensuu Hyrylä 2 Imatra 1 Hyrylä 2 Pori Naantali Seinäjoki 2 Jyväskylä Haka 2

Seuraa Suomi-sarjaa www.finhockey.fi/tulospalvelu/otteluohjelmat-ja-tilastot tai Texti-Tv s. 244


PAAVALMELT A JALTA

Tervehdys HUNTERSLAISET! Kausi on taas edennyt siihen pisteeseen, että pitäisi yhteenvetoa tehdä alkukaudesta. Joukkueen kokoaminen aloitettiin heti oikeastaan viime kauden viimeisen pelin jälkeen ja käytiin pelaaja pelaajalta läpi oma tahtotila tämän kauden urakkaan sekä tietysti seuran näkemys pelaajan tulevaisuudesta joukkueessa. Kokoaminen oli siinä mielessä helpompaa, kuin edellisellä kaudella, että pelaajat olivat nyt tuttuja minulle ja itsekin olin myös saanut enemmän käsitystä, mitä sarjassa menestyminen vaatii. Joukkuetta koottaessa meillä oli siinä mielessä hyvä tilanne, että seuran uskottavuus oli lisääntynyt huomattavasti edellisestä vuodesta

J O UKKUE E N J O H T A J A L T A ja pelaajia oli tarjolla paljon. Mikä tärkeintä, meille haluttiin tulla oikeista syistä eli kehittymään ja menestymään. Runko saatiin hyvin pidettyä kasassa ja sitten niille paikoille, minne koettiin tarvittavan vahvistusta, haettiin ulkopuolelta pelaajia ja tässäkin asiassa onnistuttiin mielestäni hyvin. Kesän ajan pelaajat harjoittelivat omatoimisesti ja pelaajat testattiin kaksi kertaa kevään ja kesän aikana. Elokuussa, kun mentiin jäälle, niin näki, että moni pelaaja oli ottanut kehitysaskeleita fysiikan puolella ja päästiinkin aloittamaan koko joukkue eri lähtötasolta edelliskauteen verrattuna. Harjoituspelejä pelasimme kahdeksan kappaletta ja niistä saimme hyvän valmiuden pelata kunnon pelejä heti runkosarjan alkaessa. Runkosarja starttasi syyskuun lopulla ja saatiinkin hyvä startti sarjaan. Voittoja on tähän mennessä tullut tappioita enemmän ja ollaan pystytty voittamaan pelejä, vaikka välillä on ollut ongelmia loukkaantumisten kanssa. Mutta hyvä joukkue selviää tälläisestä tilanteesta ja se kasvattaa joukkuetta. Joukkuehenki ja tekemisen meininki on ollut hyvällä tasolla koko ajan, mikä on loppujen lopuksi tärkein asia, jos haluaa menestyä näissä karkeloissa. Hyvään suuntaan ollaan menossa, mutta paljon tekemistä on vielä edessä, kun halutaan päästä tavoitteisiimme. Hieno ja mielenkiintoinen loppukausi on tulossa. Loppuun vielä kiitokset näkymättömille arjen sankareille, jotka tekevät joukkueen päivittäisen työn mahdolliseksi. Eli Markku, Tiinat ja kaikki muutkin lukuisat talkoolaiset, joiden työmäärä/ panos tässä hommassa on todella iso. Sekä tietysti joukkueen muut toimihenkilöt Pekka, joukkueenjohtaja/tilastomies Jussi ja huoltajat Tommi,Tapsa ja Kuju, joiden panosta pelaajien eteen tekemisessä unohdetaan usein liikaa kehua. Tero Määttä päävalmentaja

Kuva: Lotta Aberg / Uusimaa

8

Jojon jorinoita! Hunters on pelannut Suomi-sarjan runkosarjassa nyt 18 ottelua eli puolet matseista on jo takana. ”Sarja on vielä nuori” ja tilanteet voivat muuttua moneen kertaan, mutta tässä vaiheessa ollaan pärjätty kohtalaisesti ja majailemme sarjataulukossa tukevasti playoff-viivan yläpuolella viidentenä. Suomi-sarjahan on valtakunnallinen, jossa pelataan kaksinkertainen sarja 15 joukkueen kesken. Lisäksi pelataan ns. välisarjat sijainniltaan lähimpiä joukkueita vastaan ja runkosarjan ottelumäärä on 36 peliä. Huntersin kannalta harmillista oli HC Vantaan luopuminen sarjasta vasta elokuussa. Ajankohta oli niin myöhäinen, että mitään suuria korjausliikkeitä ei ollut enää mahdollista tehdä ja Huntersin välisarja kutistui neljästä joukkueesta kolmeen: Hunters, KJT ja Ketterä. Kun jo alun perinkin ohjelmassa oli ylimääräiset otteluparit näitä joukkueita vastaan, niin nyt kävi niin, että saimme vielä pari peliä lisää kummankin kaverin kanssa. Tämä johti siihen, että peräti kolmasosa runkosarjasta - 12 peliä - pelataan kolmikolla Hunters - KJT - Ketterä. Ei tässä sinänsä mitään, lisää kovia pelejä ja se kyllä kelpaa, mutta sarjan kannalta tämä ei ole missään tapauksessa hyvä tilanne ja tulevaisuudessa toivomme hartaasti, että näitä viime hetken luopumisia ei enää tulisi vaan liitto ja seurat pystyisivät ajoissa varmistamaan kaikkien sarjan joukkueiden osallistumisen realistiset mahdollisuudet. Ennen sarjan alkua spekuloitiin paljon sitä, miten Suomi-sarjan tason käy, kun kolme viime kaudella

sarjassa pelannutta joukkuetta, Roki, Hermes ja Jokipojat, nostettiin Mestikseen. Nyt, kun puolet sarjasta on pelattu, voidaan pelko todeta turhaksi. Suomi-sarja on tänä vuonna tasainen ja viime kautta jopa kovatasoisempi sarja. Yhtään helppoa peliä ei ole kahdeksaantoista pelattuun matsiin mahtunut ja sarjassa on pelattu paljon ristiin. Jokainen joukkue voi hyvänä päivänä voittaa kenet vain. Sarja on tosiaan kovatasoinen ja urheilullisesti mennyt eteenpäin vuosi vuodelta. Sarjassa pelaa joukkueita, joiden pelaajilta löytyy runsaasti kokemusta aina Liigasta saakka. Mestis on nykyisin profiloitunut ehkä hieman nuorempien pelaajien kehittämiseen keskittyväksi sarjaksi ja Suomi-sarja taas sopii paremmin vähän kokeneemmille pelaajille, jotka käyvät töissä tai koulussa pelaamisen ohella. Tähän vaikuttaa ennen kaikkea pelimäärät ja arkipelien määrä, jotka Suomi-sarjassa ovat Mestistä selvästi pienempiä. Liiton ja seurojen yhdessä keväällä lanseeraama ”Maailman paras amatöörisarja”-slogan kiteyttääkin sarjan luonteen aika mukavasti. Suomi-sarja on haastava sarja monessa mielessä. Seurojen talous on tiukilla varmasti koko Suomessa ja se asettaa tiettyjä rajoja joukkueiden toiminnan kehittämiselle. Pyrkimys tehdä asioita ammattimaisesti törmää joskus taloudellisiin realiteetteihin. Hunters kuitenkin pyrkii tekemään asiat hyvin ja huolehtimaan hyvin pelaajista sekä joukkueesta. Kokonaisuus muodostuu pienistä asioista ja tekemällä niitä pikkujuttuja hyvin pystytään luomaan paketti, joka on mielestämme houkutteleva pelaajille, valmentajille, tukijoillemme ja ennen kaikkea yleisölle. Pelaaminen valtakunnallisessa sarjassa vaatii paljon pelaajilta ja joukkueen toimihenkilöiltä. Tapahtumia on 5-6 kertaa viikossa. Kun kukaan pelaajista ei saa elantoaan jääkiekosta, niin saapuminen ja valmistautuminen harjoituksiin ja peleihin työ- tai koulupäivän jälkeen on usein raskasta. Paluu pelireissuilta tapahtuu usein vasta yöllä ja voi vain kuvitella kuinka kovalta maanantai tuntuu, kun on pelannut kaksi peliä ja saapuu kotiin joskus aamuyöstä pitkän bussimatkan jälkeen. Pelaajat kuitenkin pelaavat rakkaudesta lajiin ja tuntemukset voittojen ja tappioiden jälkeen ovat jotain sellaista mitä ei arkielämässä pääse kokemaan. Usein puhutaan siitä, että kiekkoilu maan ylimmillä sarjatasoilla on muuttunut kaikessa taktisuudessaan vähemmän kiinnostavaksi. Suosittelen kaikille Suomi-sarjan pelien katsomista, jos haluatte seurata aitoa, hyvätasoista, tapahtumia täynnä olevaa ja vauhdikasta hokia. Jussi Talvio, joukkueenjohtaja 9


EDUSTUSJ O UK K UE SUO MI SARJ A

Pelaajatekstit: Valmennus Pelaajakuvat: Oscar Lindell

MAALIVAHDIT

PORVOON ENERGIA

29

Luonnollinen valinta

35

39

BORGÅ ENERGI Ett naturligt val

SÄHKÖ - KAUKOLÄMPÖ - MAAKAASU EL - FJÄRRVÄRME - NATURGAS

ARI AHOKAS

JANNE KARVONEN

VILLE-PEKKA KOIVU

PUOLUSTAJAT

3

www. porvoonenergia.fi | www. borgaenergi.fi

10

SET UN N E , K UNA SI A T L OK SA H T A V A T P A I K OI L L E E N . . .

C

LARI ARIMA

K E SK I TT ÄJ Ä L L E SE L K E I T ÄE T UJ A J AH UOL E T ON T A T A L OUD E N H A L L I N T A A

TIMO HIRVONEN

16

JANNE JUSSILA

36

31

40

o p . fi/ k e s k i ta

RIKU ARIMA 10

PETRI TEPSA

JUSSI PAUNILA 11


E DU S TU S JOUK K UE S U OMI SA R JA

Pelaajatekstit: Valmennus Pelaajakuvat: Oscar Lindell

MAALIVAHDIT VILLE-PEKKA KOIVU MAALIVAHTI

EDUSTUSJ O UK K UE SUO MI SARJ A

Pelaajatekstit: Valmennus Pelaajakuvat: Oscar Lindell

PUOLUSTAJAT

39

JANNE KARVONEN MAALIVAHTI

35

ARI AHOKAS MAALIVAHTI

29

28v, 176cm/97,5kg

28v, 185cm/85kg

24v, 179cm/87kg

4. kausi Porvoossa. Jäänyt alkukaudella pienelle vastuulle, mutta siitä huolimatta joukkueelle tärkeä pelaaja, joka on aina valmis tositoimiin tarvittaessa.

Huntersin kasvatti, isokokoinen ja peittävä maalivahti, joka pystyy voittamaan pelejä joukkueelle.

Kolmas kausi Huntersin paidassa. Luotettava viilipytty, joka koppaa kiekkoja pelistä toiseen kovalla prosentilla.

46 Hunters kiittää yhteistyökumppaneitaan sekä kannattajiaan kaudesta 2015-2016!

MIIKA RUNSALA HYÖKKÄÄJÄT

PUOLUSTAJAT JANNE JUSSILA PUOLUSTAJA

16

TIMO HIRVONEN PUOLUSTAJA, C

10

3

LARI ARIMA PUOLUSTAJA

24v, 177cm, 83kg

29v, 177cm/85kg

25v, 187cm/105kg

Huntersin kasvatti. Peruspakki, joka ei paistattele otsikoissa, mutta tekee joukkueelle tärkeää työtä.

8. kausi Huntersissa. Kapteenimme on joukkueen henkinen johtaja, joka illasta toiseen laittaa kroppaa likoon esimerkillisellä tavalla.

Jokipojista Huntersiin siirtynyt isokokoinen puolustaja, joka on tuonut joukkueen alakertaan isäntämäisiä otteita. Osoittanut pystyvänsä myös pisteiden tekemiseen.

5

KARI KÄRNÄ

JUSSI PAUNILA PUOLUSTAJA

40

PETRI TEPSA PUOLUSTAJA

36

RIKU ARIMA PUOLUSTAJA

31

23v, 181cm/89kg

23v, 186cm/93kg

23v, 180cm/85kg

Toinen kausi Huntersissa. Hyvän pelikäsityksen omaava puolustaja, näkee kentän hyvin. Debytoi kaudella myös keskushyökkääjänä.

Kolmas kausi Porvoossa. Peruspuolustaja, joka pelaa isoja minuutteja Huntersin alakerrassa.

Jokipojista siirtynyt voimakasrakenteinen puolustaja, jonka kautta ikävät loukkaantumiset ovat häirinneet.

ARTJOM MININ

11

A

SAMI TERVONEN 12

6

21

VILLE RANTANEN

8

A

SAMULI RASSA

26

MIKKO SEPPÄNEN 13


E DU S T U SJOUK K UE S U OMI SA R JA

Pelaajatekstit: Valmennus Pelaajakuvat: Oscar Lindell

PUOLUSTAJAT MIIKA RUNSALA PUOLUSTAJA

Vieraspelimatkat hoitaa

46

23v, 188cm/96kg Porvoon oma kasvatti. Isokokoinen ja urheilullinen puolustaja, joka selvästi haluaa kehittyä urallaan.

HYÖKKÄÄJÄT SAMULI RASSA HYÖKKÄÄJÄ

8

ARTJOM MININ HYÖKKÄÄJÄ

6

KARI KÄRNÄ HYÖKKÄÄJÄ

5

32v, 172cm/78kg

25v, 180cm/89kg

23v, 188cm/88kg

Jo yhdeksäs kausi Porvoossa menossa. Pelaa Suomi-sarjaa reilusti yli 200 pelin kokemuksella.

Huntersin kasvatti. Tahtopelaaja, esiintynyt myös Viron maajoukkueessa. Pystyy pelaamaan sekä hyökkääjänä että puolustajana.

Ensimmäinen kausi Huntersissa. Parhaimmillaan näyttävää kiekkoa pelaava taitava rightin laituri.

MIKKO SEPPÄNEN HYÖKKÄÄJÄ

26

VILLE RANTANEN HYÖKKÄÄJÄ

21

SAMI TERVONEN HYÖKKÄÄJÄ, A

Vaihtoautojen parhaimmisto Volvo Selekt -vaihtoautoiksi kelpuutetaan kaikkein parhaimmat, hinta-laatusuhteeltaan täydelliset ja luotettavat laatuyksilöt. Volvo Selekt –vaihtoauto on vaihtoautojen parhaimmistoa. Huolellisesti valitut, laadukkaat ja turvalliset Volvo Selekt -vaihtoautot antavat valinnanvaraa. Volvo Selekt tarjoaa mahdollisuuden päästä luotettavasti ja edullisesti Volvon omistajaksi.

11

21v, 177cm/75kg

23v, 184cm/85kg

32v, 184cm/85kg

Huntersin omia kasvatteja. Monipuolinen laituri, joka pystyy tekemään pisteitä ja hoitamaan puolustusvelvoitteetkin. Tärkeä lenkki Huntersin alivoimassa.

Kolmas kausi Porvoossa. Tällä hetkellä sentterin paikalle istutettu hyökkääjä, joka on koko ajan parantanut otteitaan kauden edetessä.

Kokenut porvoolaislähtöinen sentteri, joka on kärsinyt vammoista alkukauden ajan. Terveenä ollessaan tärkeä pelaaja joukkueelle.

VIIMEISIN HUOLTO-OHJELMAN MUKAINEN HUOLTO JA OHJELMISTOPÄIVITYS SUORITETTU Auton huoltohistoria on selvillä. Auton ikä on aina alle viisi vuotta.

TIEPALVELU MAKSUTTA VUOdEKSI Volvo Tiepalvelu on apuna ongelmatilanteissa joka päivä kellon ympäri.

TARKASTETTU JA KUNNOSTETTU Jarrujärjestelmät, ohjaus, ripustukset, moottori, voimansiirto, jousitus ja ilmastointi testattu ja kunnostettu.

VAIHTO-OIKEUS 7 PÄIVÄÄ Volvo Selekt -vaihtoautolla on seitsemän vuorokauden vaihtooikeus ostohetkestä.

VOLVO SELEKT –VAIHTOAUTOTAKUU Takuu vähintään 12 kuukautta tai 30 000 km. Ratsumestarinkatu 1, 06100 Porvoo | www.autosalpa.fi Automyynti arkisin 9–17, la 10–14, puh. 020 7799 305 Huolto arkisin 7.30–17, puh. 020 7799 310 Lounaskahvila Salpa-Bar arkisin 7.30–15, lounas 10–13.30 Puh. hinnat: 8,28 snt/puh + 7snt/min (lankap.) / 17 snt/min (matkap.)

500 vaihtoauton valikoima – www.autosalpa.fi

14

15


Porvoon Hunters 2015-2016


EDUSTUSJ O UK K UE SUO MI SARJ A

Pelaajatekstit: Valmennus Pelaajakuvat: Oscar Lindell

HYÖKKÄÄJÄT

27

A

ARTTU LEPPÄ

TAPANI NIKKILÄ

44

Jo yli 50 vuotta alueen työelämän palveluksessa!

JOONA SELLMAN

43

42

47

TOMI ROUKALA

TEEMU RUNSALA

49

ANTTI RANTSI

Point College kouluttaa: • liiketalouden ja hallinnon sekä sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia • nuoria ja aikuisia • työelämälähtöisesti • kolmella kielellä: suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi

51

74

88

”Opetuksessa ei kangistuta kaavoihin, ja töitä tehdään oikeiden asioiden parissa.” – liiketalouden opiskelija, nuoret

”Opin, että hyvän hoitosuhteen luominen potilaaseen on tärkeää, ja työssäoppimisjaksoilla kyselin paljon.”

– sosiaali- ja terveysalan opiskelija, nuoret

”Olen saanut luentojen ja verkostojen kautta sellaista viisautta, jota en olisi saanut muualta.”

– yrittäjäopiskelija, aikuiset

JANNE NUKARINEN

EDGAR LUKJANOV

OTTO CICHORACKI 19


E D U S TU S JOUK K UE S U OMI SA R JA

Pelaajatekstit: Valmennus Pelaajakuvat: Oscar Lindell

HYÖKKÄÄJÄT TEEMU RUNSALA HYÖKKÄÄJÄ

EDUSTUSJ O UK K UE SUO MI SARJ A HYÖKKÄÄJÄT

43

TAPANI NIKKILÄ HYÖKKÄÄJÄ, A

42

ARTTU LEPPÄ HYÖKKÄÄJÄ, A

27

20v, 187cm/87kg

29v, 179cm/83kg

26v, 183cm/80kg

Huntersin kasvatti. Taitava nuori sentteri, jonka alkukausi on mennyt pääosin armeijan leivissä Santahaminassa.

Toinen kausi Porvoossa. Esimerkillinen, urheilullinen ja monipuolinen sentteri. Isossa vastuussa pelistä toiseen.

Kolmas kausi Porvoossa. Kuntoutuu vähitellen pitkältä sairauslomalta. On tärkeä pelaaja loppukauden peleissä.

PÄÄVALMENTAJA

JOUKKUEENJOHTAJA HYÖKKÄÄJÄ

49

TOMI ROUKALA HYÖKKÄÄJÄ, A

47

JOONA SELLMAN HYÖKKÄÄJÄ

23v, 178cm/84kg

23v, 185cm/86kg

Toinen kausi Porvoossa. Porvoon Esa Tikkanen, suu käy ja jalat liikkuu. Asennepelaaja, jolla on tärkeä rooli sekä yli- että alivoimassa.

Huntersin kasvatti. Laituri, jolla on huima rannelaukaus. Maalintekijä isolla M-kirjaimella.

Kolmas kausi Huntersissa. Yritteliäs laituri, jolla on hieno lyöntilaukaus.

JUSSI TALVIO

HYÖKKÄÄJÄ

88

EDGAR LUKJANOV HYÖKKÄÄJÄ

74

JANNE NUKARINEN HYÖKKÄÄJÄ

TERO MÄÄTTÄ

PEKKA PERÄLAMPI

HUOLTAJAT

44

22v, 181cm/87kg

OTTO CICHORACKI

VALMENTAJA

93

TONI JESKANEN

ANTTI RANTSI

Pelaajatekstit: Valmennus Pelaajakuvat: Oscar Lindell

GUY ROOS

TOMMI PUOTILA

51

22v, 190cm/92kg

26v, 183cm/82kg

24v, 176cm/77kg

Jokipojista siirtynyt isokokoinen laituri. Raataja ja taistelija, joka omaa kovan potentiaalin, loukkaantuminen katkaisi hyvin alkaneen kauden. Nyt taas täysillä mukana peleissä.

Mestiksestäkin kokemusta hankkinut hyökkääjä. Nopea luistelija, jonka alkukausi katkesi harmilliseen loukkaantumiseen. Keväällä vielä tärkeä lenkki joukkueessa.

Huntersissa koko uransa pelannut laituri. Yllätyksiä täynnä oleva pelaaja, joka pystyy esittämään huikeita ratkaisuja hyökkäyspäässä.

TAPANI RINNE 20

21


VALMENTAJA PEKKA PERÄLAMPI VALMENTAJA Tuli kesken viime kauden Määtän aisapariksi valmennukseen. Myös entinen pelaaja, joka tuntee hyvin Suomi-sarjan joukkueet ja pelaajat.

PÄÄVALMENTAJA

HYÖKKÄÄJÄT

TERO MÄÄTTÄ

TONI JESKANEN

PÄÄVALMENTAJA

HYÖKKÄÄJÄ

Porvoossa toista kautta päävalmentajana. Terolla on takana mittava pelaajaura Suomen ja Ruotsin pääsarjoissa. Voitontahtoinen ja häviöitä vihaava valmentaja, joka on tuonut Porvoon valmennukseen aimo annoksen ammattimaisuutta ja johtajuutta.

Nordea Pankki Suomi Oyj

E DU S T U SJOUK K UE S U OMI SA R JA

Pelaajatekstit: Valmennus Pelaajakuvat: Oscar Lindell

93

28v, 178cm/70kg Ensimmäinen kausi Porvoossa. Hyökkäyksen moottori, tuonut ylivoimapeliin toivottua tehokkuutta. Lunastanut ne odotukset, joita hänelle asetettiin kauden alussa.

Pistä laiska rahasi ruotuun. Tuntuuko sinusta, että vaivalla ansaitsemasi rahat vain loikoilevat laiskoina tilisi lämmössä? Älä huoli, sillä SiSu auttaa sinua pistämään rahasi ruotuun. Tule juttelemaan, miten voisit säästää paremmin ja saada rahoistasi enemmän irti. Tehdään sinulle oma SiSu – sinun suunnitelmasi säästämiseen. Tutustu tarkemmin osoitteessa nordea.fi/sisu

Teemme sen mahdolliseksi

HUOLTAJAT TOMMI PUOTILA

GUY ROOS

JUSSI TALVIO

HUOLTAJA

HUOLTAJA

JOUKKUEENJOHTAJA

Huoltaja, joka ottaa homman tosissaan. Mitä Tommi ei osaa tehdä, sitä ei tarvita. Ajelee myös joukkueen bussia.

TAPANI RINNE HUOLTAJA Rauhallinen ja pitkän kokemuksen omaava huoltaja. Toimii myös joukkueen kuskina.

22

JOUKKUEENJOHTAJA

Aina valmiina auttamaan joukkuetta. Erittäin sitoutunut huoltaja, aina ensimmäisenä paikalla treeneissä ja peleissä.

Toinen kausi edustusjoukkueessa, mutta omaa monivuotisen kokemuksen juniorijoukkueiden joukkueenjohtajana. Säntillisen johtamisen lisäksi toimii myös aktiivisena verkkosivujen päivittäjänä.

Porvoo Piispankatu 32 0200 3000 nordea.fi


Hanne ”The Hockey Mom” Hietala kipparoi kotona Junioriurheilijoiden vanhemmat ovat tottuneita ahkeroimaan vuosikaudet talkootöissä joukkueiden hyväksi, jotta kausimaksut saadaan edes hiukan alemmaksi. Useimmat vanhemmista tuntuvat olevan varsin tyytyväisiä, kun lapset aikuistuvat ja näistä vapaa-aikaa syövistä hommista yleensä pääsee eroon. Mutta sitten on nämä muutamat poikkeukset, jotka ovat tehneet jääkiekosta omanlaisensa harrastuksen. Vaikka Suomi-sarjassa puhutaan puoliammattilaisuudesta, jos tapahtumien määriä miettii, niin toistaiseksi talkootyöllä saatujen eurojen summa on erittäin merkittävä osa kokonaisbudjetista. Porvoon Hunters ry:n taustaorganisaatiossa ei ole yhtään joukkueen ulkopuolista palkattua henkilöä, joka tekisi seuralle päätyökseen varainhankintaa. Jollain tavalla Porvoossa halutaan kuitenkin mahdollistaa nuorten miesten pelaaminen juniorivuosien jälkeenkin edustustasolla ja nimenomaan niin, että pelaaminen on maksutonta. Lisäksi pelaajille hankitaan kaikki varusteet sekä maksetaan vieraspelimatkojen kulut hotelliyöpymiseen ja ruokailuineen. Varainhankinnan päävastuun on menestyksekkäästi hoitanut niin ikään talkoohengessä seuran superenerginen puheenjohtaja Markku Välimäki, mutta lisäkäsiä ja jalkoja tarvitaan moneen asiaan taustalla.

kioskissa ja katoaa vieraissa

EDUSTUKSEN KIOSKISSA PALVELEE ÄIDIT JA YKSI TYTTÖYSTÄVÄ Varainhankinnassa on siis edelleen mukana tiiviisti myös muutaman pelaajan äiti talkoiden muodossa. Eikä sovi unohtaa ainoata talkootyttöystävää, Emilia Grönqvistiä, joka myös huolehtii lipunmyynnistä sekä auttaa kioskissa. Äideistä edustusjoukkueen talkoohommissa on pitkään viihtynyt mm. kapteeni Timo Hirvosen äiti Hanne Hietala, joka kulkee peleihin Jokelasta. Hanne on henkeen ja vereen ”hokimama”, joka on istunut katsomossa yhtä kauan kuin poikansa ”Tilli” on pelannut, mutta päätynyt Porvoossa hyvin aktiiviseksi talkoolaiseksi kaudella 2011-12. Jo noin pari tuntia ennen edustuksen kotiottelun alkua jäähallin aulaan pystytetään pitkä pöytä, joka täyttyy mm. Hannen kuuluisista ja maukkaista omatekoisista korvapuusteista. Vakioleipureihin kuuluu myös seuran varapuheenjohtaja, maalivahtiäiti Tiina Karvonen, joka vastaa mokkapalojen tuotannosta. Puolustaja Janne Jussilan äiti puolestaan hoitaa lihis- / hodarilin-

Hokiäidit vas. Tiina Karvonen, Hanne Hietala, Tuula Jussila ja Sari Salmi 24

Kuva: Valtteri Flinck

jan ja entisen Hunters-juniorin äiti Sari Salmi on jatkanut ystävien seurassa talkooputkeaan ollen monivuotinen grillimaisteri eli ”makkaravastaava”. Turusta aikoinaan karannut ”hiljainen” TPSfani, hokimama Mariella Koskinen on entinen Hunters-seurasihteeri sekä nykyinen Hunterskannattaja henkeen ja vereen. Talkootöissä edustuksellekin jälleen mukana, vaikka toimii myös Keski-Uudenmaan erotuomarikerhossa toimitsijana. Kotipeleissä Mariella huolehtii ottelumusiikin soittamisesta sekä tarvittaessa kuuluttaa.

HANNE HIETALAN ”URAPUTKI” LÄTKÄ-ÄITINÄ ON PITKÄ JA VÄRIKÄS Hannen ”lätkäura” alkoi Jokereiden Kiekkokoulusta jo vuonna 1991. - 24 vuotta on tullut lätkähalleissa pyörittyä, mut Porvoossa on kyllä ehdottomasti paras fiilis! Oon saanut tosi hyviä ystäviä ja tietysti pojat on ihan huipputyyppejä. Kahdeksan kauden aikana on tullut ajettua tuhansia kannustuskilometrejä ja leivottua muutama tuhat korvapuustia. Ja kyllä on kannattanut, varsinkin nyt kun huomaa, miten kaikki ihmiset pelaajia, valmennusta, huoltoa, johtokuntaa ja talkoolaisia myöten pistää kaikkensa likoon, että Porvoossa pelattais parasta lätkää, tuumaa Hanne Hietala. Ja Porvoossahan pelataan kovatasoisinta lätkää mitä pitkään aikaan jos ikinä. Ainakin tämän vuoden Suomi-sarja on ennätyskova ja tasainen. Kova on myös sarjan pelaajien taso. Rostereista löytyy entisiä liigapelaajia, jopa maajoukkuemiehiä, NHL-varauksia, AHL-kokemusta jne. Pari mainitakseen mm. Pyryn Jussi Pesonen sekä Ketterän Pauli Levokari. VIERASPELIT JÄNNITETÄÄN KATSOMOSSA Kotiotteluissa talkootyö häiritsee jonkun verran keskittymistä itse otteluun. Toisaalta, kun Hanne Hietalasta on kyse, niin yleinen vitsi äitien kesken on jo se, ettei Hanne menetä kuin pari erää,

koska harvemmin pystyy kuitenkaan katsomaan kolmatta, ainakaan kokonaan. Kotipeleissä pari ensimmäistä erää menee kioskin kulmalla pleksin takaa kuikuillessa, mutta kolmannen erän Rouva Hietala viettää visusti keittiön puolella kaukana kaukalosta, yleensä tiskialtaan äärellä. Ja harjahan käy vimmatusti, ellei peli kaukalossa kulje. (Todistettavasti nähty!) Toisin saattaa olla vain, jos ollaan voittamassa kotiottelua näytöstyyliin. Päätössummerin soidessa Hanne on kuitenkin aitiopaikalla. On kiva osoittaa pojille suosiota voitosta nauttien kunnon taputuksin ja kannustushuudoin. Tottakai lätkä-äiditkin haluavat otteluita fiilistellä ja nähdä niitä kunnolla, joten siksi panostetaan vieraspeleihin ja tehdään äitien kesken ”Road trippejä” halki Suomen. Hunters on osoittautunut hyväksi vierasvastustajaksi ja mahtavista voitoista pääsee äiditkin nauttimaan. Tällä kaudella on jo käyty mm. Oulussa, Kalajoella, Imatralla, Kaarinassa, Forssassa, Nokialla, Iisalmessa ja Joensuussa sekä tietysti KJT:n vieraana Tuusulassa. Kyllä sitä kädet ratissa kelissä kun kelissä on joskus miettinyt, ”onko järkee vai ei”, mutta aina on päädytty samaan: ystävät ja muistot ne on, jotka elämän tekee. Onneksi kaikilla äideillä on ajokortti, niin kukin ajaa vuorollaan. Allekirjoittanut sukkuloi myös Tampereella asuvan kuopuksen peleissä minkä ikinä kerkiää ja jännittää Nuorten Liiga-pelejä katsomoissa Ilves-äitien seurassa. Bonuksena tästä äitien harrastuksesta saa uusia, hauskoja ja samanhenkisiä ystäviä.

HANNE KANNUSTAA… Palataan vielä Hanneen. Kannustuksen suhteen Hanne ei tee poikkeusta vieraspeleissä, vaan tiukan paikan tullen kolmannessa erässä ei Hannea enää katsomossa näy vieraissakaan kuin satunnaisesti. Muistuu tässä kohtaa hyvin mieleen viime kaudelta Rovaniemen reissu, jolloin ottelu meni jälleen kerran jännäksi. Hanne poistui 25


viimeisessä erässä tavoilleen uskollisena jäähallin parkkikselle, mutta kun Lappi-Areenalla kuulutukset kuuluivat myös ulos, pelin kulku kävi hyvin selväksi, eikä jännityksestä tullut loppua. Jatkoajan jälkeen jännättiin rankkareita ja siinä kohtaa Hannekin oli rohkaissut itsensä takaisin kaukalon ääreen. Voittohan sieltä Huntersille onneksi sillä kertaa tuli! Joten pilkkopimeässä, sakeassa lumituiskussa oli mukava körötellä lauantaivoiton huumassa takaisin Ouluun yöksi, josta edellisenä päivänä alkanut matka Kokkolan kautta Ouluun jatkui vielä seuraavana päivänä Kalajoelle. Mutta kuka ”kreisi” lähtee Porvoosta Rovaniemelle voimaan jännityksestä pahoin jäähallin parkkipaikalle? Varmaan kaikille tuli selväksi, etteivät pelit aina ole pelkästään se Road trippien ”juttu”. Lätkä-äitien kesken vaan on niin hauskaa. Erityisesti näillä pitkillä retkillä, jolloin ehtii viettämään kunnolla aikaa yhdessä vapaalla, tarkkaillen myös vastustajien talkoolaisia ja ottelutapahtumien järjestelyjä. Mutta vielä, jottei jäisi kenellekään tämäkään epäselväksi, niin ääntähän tästä meidän Hannesta kyllä tarvittaessa lähtee ja omien puolia pitää viimeiseen asti, niin kuin pitääkin. Kunhan vaan ei olisi liian jännää lopussa! …JOPA 50-VUOTISPÄIVÄNÄÄN... 21.11.2015 oli erityinen päivä Hannen kalenterissa. Iisalmessa olisi vieraspeli sarjajohtaja Iisalmen Pelikarhuja vastaan, mutta samaan aikaan läheis-

ten kalenterissa lukee Hannella olevan syntymäpäivä. Eikä mikä tahansa merkkipäivä, vaan tällä kertaa mittariin napsahtaisi pyöreät 50 vuotta. Kuinka ollakaan Hanne pitäytyy omissa menoissaan ja valitsee juhlatavakseen vieraspelikiertueen Savo-Karjalaan Huntersia kannustamaan. Iisalmessa peli oli jännääkin jännempi ja luonnollisesti Hanne yritti karata katsomosta lopun lähestyessä moneen otteeseen, mutta tällä kertaa häntä ei päästetty lähtemään. Luotto voittoon oli niin kova, mutta epäonnea oli viimeisillä hetkillä, jolloin ottelu tasoitettiin todella harmittavalla tavalla. Mutta sen äiditkin ovat oppineet, että peli on peliä ja lukemat taululla on se, mikä tulokseksi noteerataan, tapahtui kentällä mitä vaan. Epäonni jatkui jatkoajalla, joten tuliaisina sarjajohtajalta oli 1 sarjapiste. Synkkyyteen ei kuitenkaan vaivuttu, vaan matka jatkui Joensuuhun vielä myöhäisiltana ja syntymäpäiviä juhlistettiin tappiosta huolimatta hotellilla. Seuraavana päivänä palattiin ruotuun. Peli kävi Mehtimäen jäähallissa jännäksi ja 3. erässä 3-3 tilanteessa Hanne karkasi jälleen huomaamatta katsomosta. Siitä seurasi pari peräkkäistä maalia Porvoolle, joten tekstiviestillä houkuteltiin rouva Hietala takaisin paikalleen. Hannen ”karkaamista” edelsi erikoinen episodi, kun yläpuolellamme katsomossa istunut joensuulaisnuoriso aloitti nujakoinnin keskenään pelin aikana ja yllät-

täen kesken pelin ”taivaalta” tipahti nuori mies Hannen niskaan. Näinkin voi hektisessä pelissä käydä, että katsomossa läikkyy yli, mutta onneksi ei käynyt hassummin Hannelle eikä pojallekaan. Ja mikä tärkeintä, tällä kerralla Hunters venyi vierasvoittoon ja kolmea sarjapistettä hokimamat juhlisti pikaruokalassa ennen kotimatkaa. ...JA HANNE KANNATTAA Kannustamisen lisäksi Hanne taitaa kannattamisen jalon taidon. Arvostuksen paikka on myös siinä, kun kotipelit ”uhraa” varainhankintaan ja sen päälle vielä tukee joukkuetta taloudellisesti. Tästä aasinsiltana Huntersin lätkä-äidit haastaa kaikki osallistumaan talkoisiin kannatusjäsenmaksulla. Maksulomakkeita saa lipunmyynnistä, kioskista sekä Huntersin kotisivuilta. Tilinumero on FI77 5358 0620 2882 48, saajaksi Porvoon Hunters ry, viitteeksi kannatusjäsen ja oma nimi. Summa vapaavalintainen, kuitenkin vähintään 30 e yksityisiltä sekä 100 e yrityksiltä. Kannatusmaksujen turvin edustusjoukkue säilyi hengissä pahimman paikan edessä 3 vuotta sitten, joten kyse on tärkeästä eleestä edustusjoukkueen jatkuvuuden kannalta. Jatkuvuutta tuo myös lipputulot ja oheistuotteiden myynti. Kun Hannelta kysyin, jos saisit toivoa edustusjoukkueelle jotakin, minkä joku muu toteuttaisi, niin mikä se olisi. Vastaus oli täsmälleen sama, jonka itse olisin sanonut. ”Tupa täyteen (uuteen halliin)!” Halliin ollaan vihdoin saamassa jotain uutta vähän kerrallaan alkaen v. 2016, mutta toistaiseksi karusta hallista huolimatta, ottakaa ystävänne mukaan katsomaan viihdyttävää lätkää. Laittakaa puskaradio liikkeelle ja haastakaa ihmiset: Miksi mennä pääkaupunkiseudulle, kun kotikaupungissa näkee viihdyttävämpää kiekkoa. Näin sanovat he, jotka Huntersin peleissä käy, niin miksi et tulisi todistamaan samaa.

SEURATALKOISIIN KAIKKI OVAT TERVETULLEITA Talkoisiin haetaan jatkuvasti uutta porukkaa ja kaikki ovat enemmän kuin tervetulleita Huntersperheen jäseniksi. Olemme saaneet uusia talkoojäseniä tälle kaudelle, mm. otteluiden videokuvaajat Anna-Lisa Hagmanin sekä entisen Hunters-juniorin, mv Jimi Roikon. Viime kaudelta taustaryhmän talkooryhmässä jatkavat myös kuuluttajat Matti Valasti sekä Juha Sillanpää. Markkinointimateriaalin tuottamisesta vastaa Valtteri Flinck ja joukkueenjohtamiseen vaadittavan ajan lisäksi Jussi Talvio tekee ison työn päivittäessä Huntersin kotisivuja sekä ylläpitäessä Facebooksivuja. Turhan vähälle huomiolle yleensäkin joukkuelajeissa jäävät huoltajat. He ovat kuitenkin pelaajien lisäksi erityisen lähellä lätkä-äitien sydäntä. Hunters on siinä onnellisessa asemassa, että meiltä löytyy 3 huippuhyvää huoltajaa. Vanhoista jatkaa monivuotinen Guy ”Kuju” Roos. Uusina kasvoina pelaajia huoltaa Tommi Puotila sekä A-junioreista siirtynyt Tapani Rinne. Pitkäaikainen huoltaja Sauli Romunen keskeytti syksyllä huoltohommat vedoten työkiireisiinsä. Käytännössä talkoilla ovat mukana myös elintärkeät järjestysmiehet kotiotteluissa. Kiitosta talkoolaisille ei voi milloinkaan jakaa liikaa. Teette todella arvokasta työtä! Lätkä-äideistä kaksi istuu seuran hallituksessa sekä työvaliokunnassa: varapuheenjohtaja Tiina Karvonen sekä allekirjoittanut. Tiinojen vastuulle jää juoksevien asioiden hoito. Siellä missä apua kiireellisimmin tarvitaan, sinne Tiinat rientää ja aina jotain tekemistä riittää kauden aikana lähes jokaiselle illalle. Jos joku tuntee vetoa päästä mukaan meidän hulvattomaan porukkaan, nykäiskää hihasta tai laittakaa viestiä. Tiina Seppänen Hokimama x 2

Kuvat: Lotta Aberg / Uusimaa

26

27


Koko perheen Parturi-Kampaamo Teitä palvelee Paula ja Sari 040 415 5708 Kontulankaari 1B, 00940 Helsinki

TA X I T A X I TA X I

TA X I

TA X I

TAXI

JYRI HEIMAN

0400 722 474 TA X I

TA X I

TA X I T A X I TA X I

LIITY NYT SEURAN KANNATUSJÄSENEKSI! Maksamalla kannatusmaksun Porvoon Hunters ry: n tilille nro FI77 5358 0620 2882 48 tuet porvoolaista edustuskiekkoilua! Kannatusmaksu yksityishenkilöiltä vähintään 30 e sekä yrityksiltä vähintään 100 e. Kiitämme kaikkia alla mainittuja kannatusjäseniä sekä heitä, jotka eivät halunneet nimeään julki. Hanne Hietala Paavo Sauso Kalevi Först Sirpa Välimäki Kaisa Sauso Raine Laine Pekka Malin Tiina Karvonen Esa Honkinen Leif Hollmen Tiina Seppänen Antero Hellberg

VIRALLISET

FANITUOTTEET

PIPO 15€ KAULALIINA 15€ LAPASET 10€ KOKO SETTI 35€

TUOTTEET MYYNNISSÄ KOTIOTTELUIDEN AIKANA KAHVIOSSA 28

HYVÄ TAPPARA!

KAUPPAKUJALLA PÅ BUTIKSGRÄNDEN Dressmann, Cubus, Tiger, Esprit, Hemtex, Jack & Jones, Vero Moda, Seppälä, Stadium, H&M, Skidi, Coffee House, Handelsbanken, Autokoulu Liikenneakatemia & Point College.

SHOPPAILUKIN ON OMA TAITEENLAJINSA DET ÄR EN KONST ATT SHOPPA

HERKULLISIIN HETKIIN DELIKATA STUNDER Sinne Porvoo, Ravintola/Restaurang Vitriini, Café Rongo & Bio Rex. YRITYS- JA YLEISÖTAPAHTUMAT FÖRETAGS- OCH PUBLIKEVENEMANG

TAIDETEHDAS.FI 29


Harrastekiekkoa IV divisioonan tapaan Tätä kirjoittaessa IV-divisioonan kausi on jo käynnistynyt. Urbaanilegendoissa mukana olevien pelaajien määrä on edellisen kauden tasolla ja on ollut hienoa nähdä hyvä osallistumisaktiivisuus. Joukkueen harjoituksiin osallistuu, toiminta-ajatuksen mukaisesti, pelikokoonpanon ulkopuolelta harrastajia. Laajalla pohjalla on tärkeä vaikutus, se mahdollistaa harjoittelun ja pelaamisen myös muuttuvissa tilanteissa. Harrastus, työ ja perhe vaatii usein yhteensovittamista. IV- divarin pudotuspelit keväällä ovat vielä kaukana, mutta joukkueen tie voi hyvinkin viedä pudotuspeleihin myös tällä kaudella. Ehkä nähdään viime kauden tapaan finaalissa, mutta siihen asti business as usual. Liiraillen, Jarno Orre, GM 9.10.2015 16.10.2015 28.10.2015 6.11.2015 20.11.2015 1.12.2015 13.12.2015 19.12.2015 17.1.2016 23.1.2016 29.1.2016 31.1.2016 5.2.2016 14.2.2016 19.2.2016 4.3.2016

21:10 21:10 22:00 19:30 21:10 21:30 16:00 18:30 17:40 18:20 21:10 17:40 21:10 21:15 21:10 20:45

Urbaanilegendat - Wolf Team Urbaanilegendat - Kiekkoveljet KaVo - Urbaanilegendat LJK - Urbaanilegendat Urbaanilegendat - IHK Gurut EsRo - Urbaanilegendat Ice Team - Urbaanilegendat Wolf Team - Urbaanilegendat Urbaanilegendat - KaVo Kiekkoveljet - Urbaanilegendat Urbaanilegendat - LJK Urbaanilegendat - Ice Team Urbaanilegendat - HAKI Tiimi IHK Gurut - Urbaanilegendat Urbaanilegendat - EsRo HAKI Tiimi - Urbaanilegendat

Porvoo Porvoo Hyrylä Loviisa Porvoo Matinkylä Raasepori Sipoo Porvoo Hernesaari Porvoo Porvoo Porvoo Malmi 1 Porvoo Nummela

Joukkueen kokoonpano MAALIVAHDIT Bärlund Robert Honkanen Simo Pakkanen Jaakko PUOLUSTAJAT Laakkonen Saku Pietiläinen Jussi Tuomainen Sauli Tölkkö Matias Veikkola Tuomas Wirtanen Teemu Välimäki Iiro HYÖKKÄÄJÄT Blom Tomi Järvi Pasi Lindell Sebastian Matilainen Janne Mäki Tero Orre Jarno Penttinen Jouni Petterson Tomi Rantanen Joel Riivari Jere Soininen Olli Ukkonen Tatu Vaara Samuli

•Tarrat, kilvet ja opasteet •Liikennemerkit ja tarvikkeet •Autoteippaukset ja -kalvotukset •Ikkunateippaukset

P-merkki Oy, Itätuulentie 5, 06150 PORVOO Puh. (019) 666 757, www.p-merkki.fi

Yrittäjäntie 1, 06450 PORVOO Puh. 020 741 3660 www.jeti-sahko.fi

wor kwear www. at ex-ammat t i as ut . f i

Tällä lipukkeella saat Porvoon Sonera Kaupasta kosketusnäyttökynän veloituksetta. Ole nopea – kyniä on jaossa vain sadalle ensimmäiselle! Tarjous voimassa 31.1. asti tai niin kauan kuin tavaraa riittää.

PORVOO Rauhankatu 27 puh. 0200 20010 Avoinna Ma–Pe 10.00–18.00 La 10.00–16.00 Su Suljettu

30

31



Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.