Mystikon mietteitä: KIROTTU KIRJOITUSKONE

Teksti Matti Kultajoki

Kun viimeksi kiertelin lomamatkallani Ruotsissa, sain kuulla eräiltä tuttaviltani kahvipöydässä kummallisen tositarinan hautaustoimiston ikivanhasta kummittelevasta kirjoituskoneesta, joka oli löytynyt paikallisen syrjäisen autiotalon ullakolta, kun vanhaa kauan asumattomana ollutta taloa oli purettu pois samalle paikalle kaavoitetun kerrostaloalueen tieltä.

Kirottu kirjoituskone

Kirjoituskoneen vierestä löydettiin myös täysi kenkälaatikollinen salaperäistä tekstiä sisältäneitä haalistuneita paperiarkkeja, jotka oli kauan sitten kirjoitettu sillä samalla, lahonneelle ullakolle hylätyllä pölyttyneellä koneella.

Kirjoituskoneen kulkeutumista vuosien saatossa omistajalta toiselle oli lisäksi selvitetty osto kuittien ja henkilöhaastattelujen avulla. Paljastunut kammottava tapausketju oli paikallisten asukkaiden keskuudessa ennestään varsin laajasti tunnettu, ja siitä oli tehty jossain vaiheessa henkimaailman ilmiöihin liittynyt parapsykologi nen radiodokumenttikin. Kyseisen kirjoituskoneen sijaintipaikkaa vain ei aikaisemmin tiedetty, ja siksi sen löytyminen autiotalosta oli paikkakunnalla pienimuotoinen sensaatio.

Tämän vuonna 1928 Amerikan New Yorkissa valmistetun laadukkaan Monarch Visible -merkkisen mekaanisen kirjoituskoneen oli alun perin hankkinut käyttöönsä eräs kaukomatkoja varakkaalle väelle järjestänyt ruotsalainen matkatoi misto, joka piti päämajaansa Göteborgin kaupungissa. Muutaman vuoden jälkeen toimiston loistavasti menestynyt liiketoiminta kuitenkin yhtäkkiä loppui omistajan kuoltua Intiassa tapahtuneessa traagisessa junaonnettomuudessa.

Sen jälkeen kirjoituskoneen osti Göteborgin kaupungissa 1900-luvun alussa perustettu lakiasiain toimisto. Se lopetti 1940-luvulla toimintansa, kun firman iäkäs lakimies kaatui kantaessaan samaa painavaa kirjoituskonetta talonsa korkeissa rappusissa ja taittoi tapaturmaisesti niskansa.

Kirjoituskone myytiin seuraavaksi käytettynä erääseen konttorikoneliikkeeseen, jossa se roikkui hyllyssä melko kauan ilman kiinnostunutta ostajaa, kunnes sen vihdoin tiukkojen hintaneuvottelujen jälkeen osti samassa kaupungissa liikettään pitänyt hautausurakoitsija, oman perheyrityksensä toimistoon.

Hänen vaimonsa oli saman hautaustoimiston sihteeri ja teki käytännössä kaikki liikeyrityksen viralliset paperityöt, käyttäen työssään usein juuri tätä kyseistä kirjoituskonetta.

Hautaustoimisto sijaitsi perheen asunnon kanssa samassa puurakenteisessa omakotitalossa. Talon yläkerroksessa oli asuinhuoneisto ja sen alapuolella katutasossa hautaustoimisto. Maan alla kellarikerroksessa oli lisäksi vielä hautaustoimiston tilava ruumiskellari sekä muuta varastotilaa.

Jossain vaiheessa sihteeri alkoi käyttäytyä hyvin omituisesti. Hän oli ollut lapsesta saakka kiinnostunut yliluonnollisista asioista, ja uskoi vakaasti henkiolentojen olemassaoloon. Hän alkoi nähdä öisin hyvin todentuntuisia unia, joissa hautaustoimiston viileässä kellarissa hautausta odottaneet vainajat nousivat toisinaan yksitellen ylös ruumisarkuistaan, kiipesivät rappusia yläkertaan perheen asuntoon ja näyttäytyivät sängyssään nukkuvalle perheenäidille. He johdattivat hänet alakerran työhuoneeseen kirjoituskoneen ääreen ja pyysivät häntä kirjoittamaan tekstiä paperille, tarkasti vainajien sanelun mukaisesti.

Kun tekstit olivat valmiit, kuolleet palasivat takaisin arkkuihinsa makaamaan, ja myöhemmin heidät haudattiin normaaliin tapaan paikalliselle kirkon hautausmaalle. Arviolta kaksi tai kolme vainajaa kymmenestä teki tällaisen väliaikaisen henkisen ylösnousemuksen, ja kävi sen aikana sanelemassa hautaustoimiston konekirjoittajalle omat raskaat huolenaiheensa, tai jotkut muut tärkeät asiat.

Joka kerta kun tällaisia outoja selkounia oli nähty, toimiston kirjoituskoneen vierestä löydettiin seuraavana aamuna yksi tai kaksi paperiarkillista täynnä tekstiä. Viestien lopussa oli myös pöydällä olleella mustekynällä tehty allekirjoitus, sekä nimenselvennys, josta pystyi selvästi näkemään tekstin sanelijan nimen. Kummallista kyllä, joka kerralla allekirjoitus oli ollut jonkun juuri sillä hetkellä ruumis kellarissa hautausta odottaneen vainajan nimi. Tämä tekikin asiasta niin kovin todellisen tuntuisen ja samalla myös varsin pelottavan. Se ei mitenkään voinut olla vain pelkkää sattumaa.

Parilla ensimmäisellä kerralla sihteeri tuhosi kauhuissaan teksti paperit heti ne löydettyään, mutta seuraavina öinä paperit ilmestyvät työpöydälle taas uudestaan, sanasta sanaan aivan samalla tavalla kirjoitettuina. Sen jälkeen niitä alettiin asiaa suuresti ihmetellen tallettaa toimiston erääseen asiapaperimappiin, jonka kanteen kirjoitettiin: "Kummitusten kirjeet". Kun se aikanaan täyttyi, viestipapereiden säilömistä jatkettiin vielä toiseen samanlaiseen paksuun mappiin.

Hautausurakoitsija alkoi pitää sattuneista oudoista syistä tarkasti silmällä vieressään nukkuneen vaimonsa kummallista öistä käyttäytymistä. Hän huomasikin pian, että vaimo vuoteesta yöllä noustuaan kulki unissaan toimistoon, istuutui työpöytänsä ääreen, laittoi tyhjän paperiarkin kirjoituskoneeseen ja alkoi naputella silmät kiinni tekstiä paperille, syvän unen kaltaisessa transsitilassa. Kun teksti tuli valmiiksi, hän irrotti paperin koneesta ja laittoi sen pöydälle. Sitten hän otti käteensä vanhanmallisen mustekynän, kastoi sen mustepulloon ja kirjoitti kädellään allekirjoituksen paperin alakulmaan. Jokaisella kerralla konekirjoitustekstien sisällön kirjoitustyyli oli selvästi erilainen ja myös allekirjoitukset olivat toisiinsa verrattuina erilaista käsialaa. Kaikki viestit näyttivätkin aivan kuin eri ihmisten tekemiltä.

Sen jälkeen vaimo palasi sänkyynsä rauhallisesti nukkumaan, eikä yleensä aamulla muistanut yöllisistä kirjoitushetkistään mitään. Tapahtumien alkuvaiheessa hän oli muistanut ne, muttei enää myöhemmin.

Syvätranssissa ollessaan hän oli vieraiden henkiolentojen valtaama, jotka käyttivät hänen kehoaan henkiviestien välittämiseen näkyvään muotoon paperille. Hän toimi tilanteissa siis erikoisella tavalla vainajahenkien meediona, useiden vuosien aikana ties kuinka monia kertoja. Kir joituskonetta käytettiin viestien esille tuomiseen ilmeisesti siksi, että se oli sihteerille erittäin tuttu työväline, ja hän pystyi käyttämään konetta kirjaimellisesti vaikka unissaan.

Viestien tulo loppui vasta sitten kun sihteeri eräänä päivänä yllättäen kuoli, jäätyään kaupungilla kävellessään vilkasliikenteisessä ka dunristeyksessä rattijuopon kuljettaman auton alle.

Minkälaisia ruumiskellarin vainajien aikaansaamat kirjoitukset sitten olivat sisällöltään?

Kuolleet purkivat niissä useimmiten sielun tuskiaan, tunnustivat omia rikoksiaan tai paljastivat muiden tekemiä rikoksia. Jotkut halusivat myös viestittää elossa olleille sukulaisilleen tärkeitä kesken jääneitä asioita.

Eräskin murhamies kertoi kätkemiensä ruumiiden tarkat sijaintipaikat, jotka myöhemmin löydettiinkin kirjoituskoneviestin ohjeiden perusteella. Toinen vainaja kertoi, kuka hänet oli tappanut ja mistä murhaväline löytyisi. Hevosvaras halusi pyytää anteeksi varastamiensa hevosten omistajalta ja murtomies halusi palauttaa paikkakunnan kartanoista joskus viemänsä kultakorut ja hopeaesineet. Niiden salainen varastointipaikkakin ilmoitettiin tarkasti.

Itsemurhan tehneet katuivat kovasti elämänsä päättämistä oman käden kautta jne. Useimmat viestit sisälsivät siis jotain henkilökohtaisiin pahoihin tekoihin tai ongelmiin liittyneitä raskaita asioita, joiden taakoista haluttiin päästä eroon vielä kuoleman jälkeenkin. Vainajat kokivat karvaasti, että pahat teot seurasivat heitä rajan taakse henki maailmaan, eikä kuolema oikeasti tuonutkaan pahantekijöille rauhaa, vaan pikemminkin jatkuvaa tuskaa.

Asiasta ei haluttu koskaan kertoa mitään suurelle yleisölle, ettei se olisi haitannut hautaustoimiston hyvin pyörinyttä liiketoimintaa. Ainoastaan joistakin suurempiin rikoksiin liittyneistä viesteistä tiedotettiin poliisiviranomaisille mahdollisia rikosteknisiä tutkimuksia varten, jotka johtivatkin useimmiten hyviin lopputuloksiin. Myös muutamien vainajien lähisukulaisille kerrottiin heille tarkoitetuista viesteistä, ja erästä paikkakunnan pappia pyydettiin lisäksi rukoilemaan kärsivien vainajien sielujen puolesta, jotta he voisivat päästä synkästä pimeydestä valoon vielä kuolemanrajan takanakin.

Kun kyseinen kirjoituskone oli löydetty autiotalon ullakolta, se päätettiin kunnostaa vielä kerran hyvään käyttökuntoon. Huoltohenkilö löysi koneen metallisen rungon aukaistuaan sen sisärakenteisiin tiukasti kiinnitetyn mustan bakeliittisen kotelon, jossa hän oletti olevan jonkinlaisia varaosia. Kun kotelon vesitiivis kansi avattiin, sen sisältä löytyi kaksi muumioitunutta ja hamppukuitunarulla toisiinsa sidottua ihmisen sormea, tarkemmin sanottuna jonkun tummaihoisen ihmisen etusormet. Molemmat sormet oli katkaistu irti rystysen kohdalta. Sormien katkaisupinnat ja kynnet osoittivat vastakkaisiin suuntiin narusiteen sisällä. Sormien väliin oli lisäksi asetettu kaksi kappaletta noin kymmenen sentin mittaisia teräväkärkisiä heittokeihään pienoismalleja.

Sormipaketin vieressä oli jonkun kookkaan petoeläimen raateluhampaita ja mustia linnunsulkia. Kotelon pohjalla oli lisäksi jotakin kitkeränhajuista vaaleanruskeaa jauhetta, jonka tarkkaa koostumusta ei saatu selvitettyä. Sen epäiltiin olevan kuitenkin hyvin myrkyllistä, koska se tappoi testieläimenä käytetyn hiiren. Pieni määrä jauhetta sekoitettiin hiiren ruokaan ja kuolema tuli sille minuutin sisällä. Jauhe oli luultavasti valmistettu joistain myrkyllisistä viidakkokasveista tai nuolimyrkkysammakoista. Se saattoi olla myös kuivattua käärmeenmyrkkyä.

Kyseistä outoa rasiaa tutki eräs ruotsalaisen yliopiston antropologi, joka kertoi sen sisältäneen ilmiselvästi alkukantaiseen mustaan magiaan liittyneitä maagisia taikakaluja, jotka olivat kotoisin jostain trooppisen päiväntasaajan alueelta. Miten ja miksi tuo erikoinen magiasetti oli joutunut antiikkisen ison kirjoituskoneen sisälle, sitä ei kukaan osannut selittää. Luultavasti se oli kuitenkin piilotettu sinne siihen aikaan, kun kone oli vielä uusi ja kaukomatkatoimiston omistuksessa.

Antropologi totesi lopuksi, että jos hän olisi itse vähänkään taikauskoista laatua, hän sanoisi kyseisen kirjoituskoneen olleen primitiivisillä voimakkailla taikakonsteilla kirottu tuottamaan omistajalleen suurta onnettomuutta ja ehkä myös ennenaikaisen kuoleman. Motiivina sellaiseen on voinut olla jonkinlainen pahantahtoinen viholliselle kostaminen, ja nimenomaan primitiivisen noituuden salaperäisillä keinoilla.

Myöhemmin taikakalulaatikko poltettiin sisältöineen poroksi ja tuhka heitettiin mereen. Sen jälkeen kaikki kirjoituskoneeseen liittynyt alhaisesta henkimaailmasta tullut negatiivinen aktiivisuus oli loppunut kokonaan ja kone saatiin ikään kuin taas ”henkisesti resetoitua ja sen alkuperäiset tehdasasetukset palautettua” takaisin normaaleiksi. Vainajahenkienkään kiinnostusta koneen käyttämiseen ei enää missään muodossa havaittu.

Nykyisin sama kirottu kirjoituskone on koristerekvisiittana erään suuren lehtitalon henkilökunnan kahvihuoneessa, jossa onnistuin ottamaan siitä muutaman valokuvan. Koneen lasivitriinin kylkeen on kiinnitetty lappu, jossa lukee varoitus: Don´t touch! Danger of death!

Kirottu kirjoituskone

Lapsuudenkodissani oli myös kummitteleva mekaaninen kirjoituskone, jota äitini käytti varsin ahkerasti.

Hän oli siihen aikaan 1960-1970-luvuilla tietyissä järjestöasioissa hyvin aktiivinen ja kirjoituskoneen käyttäminen liittyikin useimmiten juuri niihin. Postitettavia kirjeitä oli runsaasti ja paljon muutakin sekalaista paperityötä, joihin konetta tarvittiin. Silloin ei vielä ollut olemassa sähkökirjoituskoneita, tietokoneista puhumattakaan, ja kaikki konekirjoitustyöt tehtiin mekaanisilla koneilla, käytössä kuivahtanutta värinauharullaa aina välillä vaihtaen.

Kerran 1970-luvun alussa sattui kummallinen kirjoituskonetapaus keskellä päivää, äitini ollessa yksin kotona.

Hän keskusteli erään tuttavansa kanssa työasioista kodin lankapuhelimessa, kun yhtäkkiä viereisestä olohuoneesta alkoi kuulua selvää kirjoituskoneen naputusta.

Äitini ihmetellessä mistä ääni tuli, hän kurkisti olohuoneeseen ja huomasi mekaanisen kirjoitus koneensa kirjoittavan pöydällä itsestään, tai paremminkin näky mättömien käsien ohjaamana. Hän säikähti tilannetta melkoisesti ja kertoi siitä heti puhelimessa olleelle tuttavalleen, joka myöskin kuuli aivan saman kirjoituskoneen naputusäänen luurin toiseen päähän. Se siis ei suinkaan ollut mitään äidin omaa mielikuvitusta. Ääni ei myöskään voinut tulla mistään muusta ääni lähteestä huoneiston sisältä, eikä sen ulkopuolelta. Radio ja televisio olivat suljettuina, samoin kaikki ovet ja ikkunat. Käsikäyttöisen mekaanisen kirjoituskoneen ääni on melko voimakas ja kauas kantava, eikä sa manlaista naputusta lähde mistään toisesta laitteesta.

Minä en kuitenkaan saanut koskaan tietää mitä koneella silloin kirjoitettiin. Siihen kirjoituskoneeseen ei varmaankaan liittynyt minkään laista kirousta, mutta jotain outoja henkivoimia oli silloin taatusti liikkeellä. Ehkäpä talon legendaarinen kummitus halusi myös harjoitella koneella kirjoittamista.