3 minute read

EFO, Empty Force

Teksti: Seppo Laaksonen / Kuvat: Päivi Solsten

Advertisement

KEHON JA MIELEN SYNERGIAN HARJOITTELUA / KEHITTÄMISTÄ / AVAAMISTA

Efo-harjoituksissa pieni joukko ihmisiä kokoontuu yhteen tunnistamaan ympärillä olevaa epätasapainon tilaa. Välillä harjoitukset muistuttavat lähes meditatiivista harjoitusta ja välillä meno saattaa yltyä itsepuolustusharjoittelulta näyttäväksi toiminnaksi. Mistä oikein on kysymys?

EFOA EI OPITA KIRJOISTA. Se perustuu siihen kokemukseen, joka tapahtuu meissä itsessämme harjoitellessamme tunnistamaan omaa ja ympäristömme tilaa. Kyse on aikomuksen eli intention tunnistamisesta ja avoimuudesta.

Harjoittelun perusta on intentiossa ja sen ohjaamisessa. Kun otat aikeen tehdä jotain, tapahtuu muutos energiassa jo ennen kuin fyysisesti liikut. Tämä on se intentio jota meillä on mahdollisuus ohjata. Jos esimerkiksi olet hyökkäämässä, kuten harjoituksissa usein tehdään yhteisestä sopimuksesta, voimme tarttua tähän hyökkäysenergiaan jo ennen fyysisistä koskemista tai odottaa fyysistä kontaktia. Hyökkäys vastaanotetaan rentona ja avoimin sydämin, jolloin tuloksena on hyökkäyksen vesittyminen, joskus jopa niin, että hyökkääjä kaatuu. Tästä syystä Efoa harjoitellaan usein turvallisesti tatamilla.

Mitä tuossa oikein tapahtuu? Miten aikeeseen voi tarttua? Kaikki lähtee siitä, että keskitymme itseemme ja omaan tasapainoomme niin mielessämme kuin liikkeessämme. Tärkeintä on rentous ja avoimuus sekä tavoitteen puhtaus. Tavoitteenamme on saada hyökkääjä palaamaan takaisin tasapainoinen tilaansa. Näin toimimalla kaikki hoituu itsestään, muutos energiassa saa asiat tapahtumaan ikään kuin itsestään. Tämä on asia, joka täytyy kokea itse. Kaikkiaan nämä asiat tulee tuntea, ei järkeillä.

Efon peruselementteinä ovat sydän, maadoitus, tietoisuus ja aie eli intentio. Avaimet näihin ovat rentous, hengitys ja hyväksyminen.

Efo-harjoittelua: hyökkäys intentiolla ja sydämen avaus.

Seppo Laaksonen

Auttamalla itseäsi autat muita

Haasteellista Efossa tekee energian paradoksi eli sen saat, mistä luovut. Jos pelkäät tilannetta tai muuten epäonnistuvasi, niin todennäköisesti näin käy. Tai alat torjumaan hyökkäystä tai pyrit kaatamaan toisen, niin epäonnistut. Pelko sysää meidät pois tasapainosta ja näin kadotamme luontaisen tilamme.

Oma aikeesi tulee olla puhdas ja tarkoituksesi tehdä toiselle vain hyvää. Rentona ja maadoittuneena kykenemme auttamaan muita eli meidän tulee keskittyä itseemme voidaksemme auttaa toista. Me kutsumme tätä avoimen sydämen tieksi. Tavoitteenahan on aina auttaa itsemme kautta toista.

Pelko on kaikissa meissä, mutta kyse on siitä, että pelkäämmekö me eli annammeko pelon hallita meitä vai viemmekö pelolta voiman hyväksymällä sen ja tiedostamalla sen olemassa olon.

Sydämen avaava tie

Kyse ei ole kaatamisesta tai toiseen vaikuttamisesta. Kyse on oman sydämen avoimuudesta, kyse on siis rakkaudesta ja sen energiasta. Tätä harjoitellaan aina turvallisessa ympäristössä, jossa kaikki ovat tasa-arvoisia ha voivat hyvin.

Harjoittelemme ennen kaikkea säilyttämään tasapainomme paineen alla. Ja tämä saa kehossamme ja mielessämme tapahtumaan paljon hyvää. Opimme elämään sydän auki haasteellisissakin tilanteissa ja siirrämme tämän asenteen tatamilta myös arkeemme.

Efossa toteutuukin täysin uudenlainen oppimismenetelmä kokemisen kautta oppimisen. Saamme fyysisen reaktion kautta palautteen siihen, mitä tunnemme eli siihen mitä intuitiomme sanoo meille. Tämä on huomattavasti tehokkaampaa kuin vain fyysinen tai henkinen harjoittelu ja auttaa meidän kulloinkin fokusoitumaan oleelliseen, mitä ikinä se milloinkin on.

Mielen ja kehon tie

Efossa harjoitellaan kehon ja mielen synergiaa. On siis luonnollista, että harjoituksissakin on kaksi erillistä tietä harjoitella asiaa.

Fyysisessä budoon pohjautuvassa harjoittelussa liikkeet toimivat työkaluina, jotka auttavat ymmärrykseen. Tämä harjoittelu on fyysistä, mutta on täysin turvallista ja sopii kaikille.

Efon harjoittelu tapahtuu paljolti intuition pohjalta ja siksi myös näissä harjoituksissa työskennellään paljon sydämen parissa.

Harjoittelu tapahtuu paljolti intuition pohjalta ja siksi myös näissä harjoituksissa työskennellään paljon sydämen parissa.

Harjoittelu voi keskittyä enemmän itsessä ja sydämessä tapahtuviin asioihin. Näissä harjoituksissa ei kaaduta niin usein ja keskustellaan enemmän. Fokus on tuntemisessa. Toki täälläkin fysiikka ja intentio ovat mukana, koska sitä kautta saamme nopeimmin konkreettisen palautteen tilastamme.

Mieli ja keho ovat loppujen lopuksi yhtä ja siksi niitä on mahdotonta erottaa toisistaan. Itse harjoittelu tapahtuu yksilöllisenä aina kulloisellakin kerralla ja sen painotus vaihtuu aina tilanteen, harjoituskumppanin, mielialan tms. mukaan joten loppujen lopuksi kaikenlainen lajittelu harjoituspaikkojen, tyylien tai minkään muunkaan mukaan on turhaa. Efo muodoista vapaata harjoittelua.

Efon vakituiset harjoittelupaikat ovat tällä hetkellä Kouvola, Helsinki, Barcelona ja Zurich.

Efo-harjoittelu on aina turvallista ja siinä tärkeintä on hyvä olo, ilo, rentous, avoimuus ja luottamus. Efoa ei voi opetella tai näyttää, sillä Efo koetaan ja tunnetaan.

Efoa ei voi opetella tai näyttää, sillä Efo koetaan ja tunnetaan.

Efo budo

http://www.efofinland.net/

https://www.youtube.com/watch?- v=SLDX11cmf7c

https://www.youtube.com/watch?- v=N1WbB1c_JhU

This article is from: