RUL:n KENTTÄPOSTIA • 4- 2021
RUL 90 vuotta
10
RUL:n 90-vuotisjuhlavuoden viimeinen kolmannes on käynnissä. Juhlavuonna liitto haluaa korostaa toisaalta oman toimintakyvyn merkitystä ja toisaalta muistuttaa reserviupseerien merkityksestä suomalaisessa yhteiskunnassa. Juhlavuoden tunnuslause on ”Johtajuutta kaikissa oloissa.” Siihen sisältyy ajatus reserviupseereista vastuunkantajina niin siviili- kuin sotilastehtävissä. Toimintakyky ja itsensä jatkuva kehittäminen ovat ehdottomia edellytyksiä, jotta selviämme vaativista tehtävistämme.
ria. Yhdessä Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen kanssa järjestetään Kriisijohtamisen seminaari lauantaina 30.10. Seminaarin tavoitteena on kehittää osallistujan valmiutta, kykyä ja osaamista organisaationsa kriisijohtamisessa. Seminaarissa perehdytään korkeatasoisten alustajien avulla mm. johtamiseen kriisissä, tilannekuvaan sekä viestintään kriisitilanteissa. Lisäksi päivän aikana kuullaan ajankohtaisesitelmä Afganistanin tapahtumien vaikutuksesta maailman turvallisuustilanteeseen.
Pääosa reserviupseeritoiminnasta tapahtuu reserviupseeriyhdistyksissä ja -piireissä. Näiden toivotaankin järjestävän syksyn aikana toiminnallisia ja monipuolisia tapahtumia RUL 90 -teemaan liittyen. Tapahtumiin voi hakea avustusta erillisellä verkkolomakkeella. Syksyllä ohjelmassa on kaksi mielenkiintoista seminaaria ja webinaa-
Tilaisuus järjestetään ns. hybridiseminaarina eli se striimataan. Paikan päälle Tuusulaan otetaan sen verran kurssilaisia mitä koronamääräykset sallivat. Lisätietoja, alustava ohjelma ja ilmoittautuminen MPK:n nettisivujen kautta. Marraskuussa järjestetään kokonaisturvallisuuden webinaarisarja,