RULn Kenttäpostia 4-2021.

Page 4

Tahto ratkaisee

RUL:n KENTTÄPOSTIA • 4- 2021

Afganistanin tapahtumat ovat olleet uutisvirrassa päällimmäisenä viime viikkoina. Vallan vaihtuminen vaikuttaa dramaattisesti Afganistanin yhteiskuntaan ja maan asukkaisiin. Aika näyttää, millaiseksi arki maassa muodostuu, mutta valitettavasti ainakin tyttöjen ja naisten osalta tulevaisuus näyttää surullisen rajatulta.

4

300 000 jäsentä. Biden jatkoi, että annoimme heille kaikki mahdollisuudet päättää omasta tulevaisuudestaan. Mutta se, mitä emme voineet antaa, oli tahto taistella sen tulevaisuuden puolesta.

Kun sotilailla ja kansalaisilla ei ole aitoa uskoa puolustettavaan järjestelmään, niin silloin modernit aseet tai ulkomainen palkanmaksu eivät Talebanien nopea valtaan nousu on riitä pitkäaikaiseen ja menestykselherättänyt ihmetystä. Yhdysvallat liseen puolustustaisteluun. rahoitti Afganistanin keskushallinnon armeijaa vuodesta 2001 lähtien Maanpuolustustahtoa ei voi ostaa miljardeilla. Ajatuksena oli, että tai myydä. Se on asia, joka rakentuu nykyaikainen kalusto ja kansain- hitaasti historian ja nykypäivän kovälisten joukkojen kouluttamat af- kemuksista. Maanpuolustustahto ganistanilaiset sotilaat antaisivat perustuu viime kädessä siihen, että Afganistanin hallinnolle etulyönti­ kansalaiset kokevat aidosti, että aseman taistelussa Talebanin ka- isänmaa ja sen yhteiskuntajärjespinallisia vastaan myös Yhdysval- telmä ovat puolustamisen arvoisia. tojen vetäytymisen jälkeen. Näin ei Tahto tarvitsee tuekseen riittävät kuitenkaan käynyt, vaan talebanit resurssit, jotka mahdollistavat valottivat maan haltuunsa pääkau- miuden ylläpidon, tarvittavan koupunki Kabulia myöten muutamissa lutuksen ja asianmukaisen varuspäivissä ja käytännössä ilman tais- tuksen. teluita. Syksyn aikana julkaistaan kaksi USA:n presidentti Joe Bidenin tote- reserviläistoiminnankin kannalta si Kabulin valtauksen jälkeen, että tärkeää selontekoa. Ensiksi syysUSA koulutti ja aseisti Afganista- kuun alkupuolella julkaistaan valnin asevoimat, joihin kuuluu noin tioneuvoston puolustusselonteko.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.