RULn Kenttäpostia 5-2020.

Page 1

5-2020

SUOMEN RESERVIUPSEERILIITTO Finlands Reservofficersförbund The Finnish Reserve Officers’ Federation DÖBELNINKATU 2, 6.KRS, 00260 HELSINKI, FINLAND SÄHKÖPOSTI: TOIMISTO@RUL.FI INTERNET: WWW.RUL.FI PUHELIN: +358 9 4056 2050

Lappeenrannan sankarihautausmaalta itsenäisyyspäivänä 6.12.2017. Kuva Ari-Pekka Meuronen


Katse koronan yli

RUL:n KENTTÄPOSTIA • 5- 2020

Keväällä alkaneesta koronaepidemiasta tuli paljon pahempi ja sitkeämpi riesa kuin miltä aluksi näytti. Epidemian uudelleen kiihtyessä syksyn pimetessä, joudumme jälleen tottumaan uusiin arkea rajoittaviin toimiin. Loppusyksyn ja talven toiminnot on suunniteltava sillä varauksella, että muutoksia käytännön järjestelyihin ja peruutuksiakin vääjäämättä tulee.

2

sekä ajallisia että taloudellisia säästöjä. Helpot ja tehokkaatkaan etäkokoukset eivät kuitenkaan voi eivätkä saa sivuuttaa kokonaan lähitoimintoja. Reserviupseeritoiminta on monipuolista tekemistä, jossa ylläpidetään ja kohotetaan maanpuolustushenkeä, toimintakykyä ja osaamista. Näistä asioita voidaan vain rajallisesti hoitaa sähköisten kanavien kautta. Esimerkiksi ampumataidon tai fyysisen kunnon ylläpito ei oikein onnistu verkon välityksellä. Samoin toisen ihmisen kohtaaminen elävässä elämässä on usein antoisampaa, kuin keskustelu netin kautta.

Yhdistysten ja piirien syyskokoukset voi kevään tapaan järjestää etäkokouksena myös syksyllä, vaikka yhdistyksen säännöissä tätä vaihtoehtoa ei olisikaan sallittu. Tämän käytännön mahdollistava väliaikainen laki on voimassa 30.6.2021 asti. Kokoukset tulee kuitenkin pitää säännöissä Juuri nyt vallitsevasta koronatilanmainittujen määräaikojen puitteissa. teesta huolimatta meillä on vahvasti katse eteenpäin. Vuoden 2021 toiminRUL:ssa on pidetty mm. liittovaltuus- nan suunnittelu on käynnissä niin yhton, -hallituksen ja toimikuntien ko- distyksissä, piireissä kuin liitossakin. kouksia kuluvan vuoden aikana var- Ensi vuonna tarkoituksenamme on sin sujuvasti sekä etäkokouksina että juhlia 100-vuotiasta Haminan Reseryhdistettyinä lähi- ja etäkokouksina. viupseerikoulua, kun ne juhlat jäivät Yksi korona-ajan myönteisistä opeis- tänä vuonna kokematta. ta on varmaankin tehokkaan etätyöskentelyn lisääntyminen. Hyvin järjes- Vuosi 2021 on myös Suomen Resertetyllä etäkokouksella saavutetaan viupseeriliiton 90-vuotisjuhlavuosi,


PÄÄKIRJOITUS

jota vietetään monen mukavasti erilaisen tapahtuman avulla eri puolilla maata. Yhdistysten ja piirien toivotaan järjestävän ensi vuonna uusia ja perinteisiäkin tapahtumia RUL 90 -tunnuksen alla. Liitto tukee näiden tapahtumien järjestämistä sekä markkinoimalla että taloudellisilla kannusteilla. Koronan yli katsomista on myös käynnissä oleva pohdinta yleisen asevelvollisuuden tulevaisuudesta. Keväällä on asetettu parlamentaarinen komitea selvittämään yleisen asevelvollisuuden kehittämistä ja maanpuolustusvelvollisuuden täyttämistä. Komitean puheenjohtajana toimii kansanedustaja Ilkka Kanerva. Komitean työssä esille nousevia kysymyksiä ovat mm. onko asevelvollisuus Suomen malli jatkossakin ja

onko koko ikäluokkaa koskeva kansalaispalvelus vaihtoehto nykyiselle asevelvollisuudelle? Tällä hetkellähän yksi ongelma on, että maanpuolustusvelvollisuus koskettaa koko ikäluokkaa, mutta siihen keskeisesti liittyvän varusmies- tai siviilipalveluksen suorittaa vain osa ikäluokasta. Keskustelu asevelvollisuuden kehittämisestä kiihtyy varmasti talven aikana. RUL on aktiivisesti mukana tässä keskustelussa. Yksi tärkeä tehtävämme on varmistaa, että keskustelussa aidon oikeasti pohditaan koko asevelvollisuusajan kehittämistä eikä keskitytä pelkästään kutsuntoihin tai varusmies- ja siviilipalvelukseen. Sotilaallisessa maanpuolustuksessa reservin osaamisella ja toimintakyvyllä on ratkaiseva rooli. Siksi myös reservin roolin, tehtävien ja koulutuksen pitää olla asevelvollisuuden kehittämisen ytimessä.

RUL:n KENTTÄPOSTIA • 5- 2020

JANNE KOSONEN Tominnanjohtaja Suomen Reserviupseeriliitto

3


Projektien loppuun viemistä ja uusien aloittamista Kuluvaan, perin poikkeukselliseen vuoteen on mahtunut paljon uusia rutiineja ja työskentelytapoja. Osaan niistä ei ole joko pystytty tai osattu varautua etukäteen, mutta pakon sanelemalla on jouduttu nopeastikin sopeutumaan.

RUL:n KENTTÄPOSTIA • 5- 2020

Ehkä ajan ollessa näin erikoinen myös vuodelle suunnitellut uudistukset ovat tuntuneet hieman ennakoitua raskaammilta projekteilta. Liiton verkkosivu-uudistus lienee yksi näistä. Kesäksi suunniteltu uusien verkkosivujen julkaisu siirrettiin alkusyksyyn, eikä silti oltu valmiina kaikkien uudistukseen liittyvien seikkojen suhteen. Uudistuksen aiheuttama työmäärä ei näytä yllättäneen pelkästään liiton, vaan myös uudistusta konkreettisesti työstäneen palveluntarjoajan.

4

Ilokseni voin todeta, että suurin osa yhdistysten ja piirien vanhoille verkkosivupohjille jääneistä tiedoista on pystytty manuaalisesti nyt palauttamaan, eikä sähköpostiin ole enää tipahdellut ihmettelyjä siitä mihin kesällä tehdyt muutokset, suuret tai

pienet, ovat hävinneet. Jos kuitenkin merkittäviä osioita vielä jonkin yhdistyksen tai piirin sivuilta puuttuu voi niistä jatkossakin ilmoittaa allekirjoittaneelle – korjataan. Sen sijaan jälkituotannossa on vielä niinkin merkittävä asia kuin toimintalomake. Toimintalomakkeen uudelle alustalle siirtäminen onnistui verrattain helposti, mutta palveluntarjoajamme ei ole vielä onnistunut tuomaan vanhalta lomakkeelta sille syötettyjä tietoja uudelle. Siitä syystä toimintalomake näyttää monen yhdistyksen kohdalla varsin tyhjältä. Tämä on erityisen harmillista siitäkin syystä, että moni yhdistys on viime vuosina ottanut tavakseen täyttää toimintalomaketta pitkin vuotta, ja nyt tuo työ tuntuu valuneen hukkaan. Ei se ole. Vanhalle lomakkeelle syötetyt tiedot tullaan siirtämään myös uudelle. Tämänkin suhteen pyydän siis malttia. Toinen suurempi kokonaisuus, jota tänä vuonna on rakennettu liiton toi-


JÄRJESTÖSIHTEERIN PALSTA

SUSANNA TAKAMAA Järjestösihteeri Suomen Reserviupseeriliitto

Paljon on tänäkin erikoisena vuotena kuitenkin saatu asioita edistettyä, joten voiton puolelle taitaa tämäkin taittua. Onnistumisen kokemuksiin menee mm. kolmas valtakunnallinen Reserviupseeripäivä, joka siirrettiin varsin nopealla aikataululla etätapahtumaksi. Erinomaisten puhujien siivittämä tapahtuma keräsi viitisenkymmentä osallistujaa Teams-linjoille ja on saanut hyvää palautetta niin vieraiden kuin osallistujienkin puolelKurssialusta on tarkoitus julkaista pii- ta. rien, yhdistysten ja henkilöjäsenten käyttöön vielä kuluvan vuoden aikana. Pikkuhiljaa katse alkaa kääntyä jo Järjestötoimikunnan alaisuudessa toi- ensi vuonna koittavaan liiton 90-vuomiva koulutusalustatyöryhmä työstää tisjuhlavuoteen. Omalle työlistalle parhaillaan ensimmäisiä kurssikoko- se tuo mm. juhlavuoden tuotteiden naisuuksia ja testaa niiden sisältöjä. suunnittelun sekä erilaisten someEnsimmäisiä koulutuskokonaisuuksia kampanjoiden toteutuksen. Mielenovat mm. maanpuolustusrekisterin kiinnolla jään myös odottamaan milkäyttö, verkkosivujen päivitys, sosiaa- tä piirien suunnitelmat ensi vuoden lisen median käyttö yhdistysviestin- Reserviupseeripäivien suhteen näytnässä, mentortoiminta, sekä yhdis- tävät. Juhlavuoden logo sentään on jo valmiina! tystoiminnan periaatteet.

RUL:n KENTTÄPOSTIA • 5- 2020

mistolla ja järjestötoimikunnassa on liiton sähköinen koulutusalusta. Ajatus koulutusalustasta syntyi jo ennen koronaa, mutta vallitsevan pandemian aikana sen tarve on noussut aivan omaan arvoonsa. Kesällä suoritettu palveluntarjoajien kilpailutus on johtanut siihen, että liitto on aloittanut oman verkko-oppimisympäristönsä rakentamisen ja kurssien tuottamisen.

5


RUL:n KENTTÄPOSTIA • 5- 2020

Verkkosivut uudistuivat

6

Suomen Reserviupseeriliiton uusia verkkosivuja on suunniteltu pitkässä juoksussa kuluneen vuoden ajan. Uudistuksen taustalla on paitsi sivujen ulkomuodon saattaminen liiton nykyisen graafisen ohjeistuksen tasolle, myös tarve päivittää sivujen teknisiä vaatimuksia. RUL:n vanhat verkkosivut olivat piiri- ja yhdistyssivuineen, toimintalomakkeineen ja tiedostopankkeineen niin laajat, että sivujen toimivuuden vuoksi niiden koodin tuominen nykyaikaan

kävi välttämättömäksi. Vanhoja sivuja tukeva vanha koodipohja ei enää pystynyt takaamaan sivujen toimivuuden nykyisessä verkkoympäristössä. Liiton sivujen uudistuessa myös liiton alla toimivien reserviupseeripiirien ja -yhdistysten verkkosivut saivat päivityksen. Verkkosivujen tiedot siirrettiin uusille pohjille massasiirtona vaihtelevalla menestyksellä, sillä osalla yhdistyksistä


Verkkosivu-uudistuksen yhteydessä osalta verkkosivuista poistui kesän ja alkusyksyn aikana tehtyjä päivityksiä. Niitä on palautettu järjestösihteerin toimesta sen mukaan, kun pyyntöjä on yhdistyksiltä tullut. Mikäli huomaatte vielä suuria kokonaisuuksia puuttuvan RUL:n toimistossa on valmisteltu olkaa yhteydessä järjestösihteepäivitykseen liittyen ohjeet, joiden riin. avulla yhdistykset ja piirit voivat tarkistaa sivujensa sisältöjä ja tuo- Toimintalomake da niitä ajan tasalle. Lähtökohtaisesti yhdistysten ja piirien tasolla Toimintalomake on teknisesti uuuudistus käsittää lähinnä käyttäjäl- distunut verkkosivuille, mutta le näkymättömän koodipäivityksen, sisällöllisesti vastaa toimintalosekä verkkosivujen ulkomuotoon makeuudistuksen mukaista lomavaikuttavat tekijät. ketta. Muutoksia vanhoihin sivuihin on jonkin verran. Kalenteri on sellaisenaan poistunut ja nykyään yhdistyksen tai piirin tapahtumat löytyvät etusivun alalaidasta, johon ne saa syötettyä verkkosivujen hallinnassa olevasta Tapahtumat -valikosta.

Valitettavasti toimintalomakkeen tietojen siirtäminen vanhalta verkkosivualustalta on viivästynyt. Palveluntarjoajan mukaan uudelle lomakkeelle voi tallentaa tietoja uudistuksen jälkeen, mutta vanhojen tapahtumien palauttamisessa menee vielä aikaa.

Vanhoilta sivuilta tuttu hallituksen esittelysivu on työn alla ja valmis- Liitto tiedottaa yhdistyksiä ja piituu lähiaikoina. Etusivulla pyörinyt- rejä erikseen, kun toimintalomaktä kuvakarusellia ei uusilla sivuilla keen vanhat tiedot on palautettu. enää ole.

RUL:n KENTTÄPOSTIA • 5- 2020

uudistuksen myötä katosi vanhoille sivuille päivitettyjä tietoja. Liiton järjestösihteeri on korjannut päivityksen mukana kadonneita tietoja takaisin uusille sivuille niiden yhdistysten osalta, jotka ovat ilmaisseet tietoja kadonneen.

7


RUL:n KENTTÄPOSTIA • 5- 2020

Toimintasuunnitelma ja liittomaksu 2021

8

Vuonna 2021 liiton toiminnassa korostuvat vapaaehtoisen maanpuolustuksen ja ampumatoiminnan edunvalvonta sekä liiton 90-vuotisjuhlavuosi sekä tältä vuodelta ensi vuoteen siirtyneet Reserviupseerikoulun 100-vuotistapahtumat.

RUK:n 100-vuotistapahtumat on suunniteltu pidettäväksi 2021 tämän vuoden suunnitelmien mukaisesti. RUL on näkyvästi mukana Haminassa sekä 12.6. järjestettävässä pääjuhlassa, kuin myös Hamina Tattoon yhteydessä 6.8.2021.

RUL:n 90-vuotistaivalta juhlistetaan monin tapahtumin eri puolilla maata. Piireillä on ollut mahdollisuus hakea järjestettäväkseen alueellaan Reserviupseeripäivä -tapahtumia, joita liitto tukee merkittävästi niin sisällöllisesti kuin taloudellisesti. Samoin yhdistyksillä ja piireillä on mahdollisuus järjestää omia RUL 90 vuotta tapahtumia. Haku näiden tapahtumien järjestämiseen aukeaa myöhemmin syksyllä. Lisätietoa niistä saa mm. tulevissa Kenttäposteissa ja liiton nettisivuilta.

Vuoden aikana järjestetään myös toimintakykyä ylläpitäviä liikuntatapahtumia. RUL:n juhlavuosi 2021 huipentuu joulukuussa Mikkelissä järjestettävään juhlaviikonloppuun, jonka ohjelmassa on mm. liittovaltuuston kokous sekä RUL 90 vuotta -teemalla pelattava liigaottelu Jukurit – SaiPa. Liittomaksuun esitetään korotusta Liittohallituksen talousarvioesitykseen sisältyy liittomaksun 2 euron


rinnästä ja jäsenrekisterikuluista, jotka ovat vuositasolla yli 60 000 €. Samoin liittomaksulla katetaan mm. liiton tuki Reserviläisurheiluliitolle sekä mahdollistetaan merkittävä taloudellinen tuki piireille ja yhdistyksille.

Liittomaksun korotuksen syynä on liiton toiminnan kehittäminen. Keskeisiä kehittämiskohteita ovat lisäresurssit viestintään ja piiritukiin. Lisäksi jatketaan liiton sähköisten työskentelytapojen ja materiaalihallinnan kehittämistä. Arvion mukaan nämä vaativat vuositasolla noin 50 000 euron lisäpanostusta. Liittomaksua on korotettu edellisen kerran vuonna 2016.

Piirien toiminta-avustuksiin sekä projektitukiin ja kannustepalkkioihin on suunniteltu 20 000 euron korotusta. Kaikkiaan liitto tukee piirien ja yhdistysten toimintaa vuosittain yli 140 000 eurolla. Lisäksi liitto tarjoaa jäsenyhdistyksille ja piireille maksutta mm. nettisivupalveluja ja erilaisia messu- ja esittelymateriaaleja. Liiton varsinaisen toiminnan liikevaihto on ensi vuonna noin 650 000 euroa.

Liittomaksun kautta liitto mm. vastaa koko organisaation eli yhdistys- Piirit ja yhdistykset määrittelevät ten, piirien ja liiton jäsenmaksupe- omat jäsenmaksuosuutensa omis-

RUL:n KENTTÄPOSTIA • 5- 2020

korotus. Esityksen mukaan liittomaksu olisi ensi vuonna 16 euroa ja Reserviläinen -lehden maksu säilyisi ennallaan 8,5 eurossa. Nuorisojäsenten maksuun ja ORUP:n jäsenten maksuun esitetään 1 euron korotusta.

9


sa syyskokouksissaan. Yhdistysten ja piirien tulee ilmoittaa omat muuttuneet jäsenmaksunsa liittoon 30.11.2020 mennessä. Mikäli yhdistys tai piiri ei ilmoita vuodelle 2021 muuttunutta jäsenmaksua liittoon määräaikaan mennessä, jäsenmaksu pysyy samana. Liiton toimintasuunnitelman ja talousarvion vuodelle 2021 on hyväksynyt liittohallitus syksyn kokouksissaan. Lopullisesti toimintasuunnitelmasta, jäsenmaksuista ja talousarviosta päättää liittovaltuusto syyskokouksessaan marraskuun lopulla.

RUL:n KENTTÄPOSTIA • 5- 2020

Yhdistysten ja piirien muuttuvat jäsenmaksut ilmoitettava liittoon 30.11. mennessä

10

Liiton jäsenet saavat vuosittain jäsenmaksulaskun, johon sisältyy liiton, Reserviläinen -lehden, piirin ja yhdistyksen maksut. Vuoden 2021 liittomaksuihin esitetään 2 euron (varsinaiset jäsenet) tai 1 euron (nuorisojäsenet ja ORUP:n jäsenyhdistysten jäsenet)

korotuksia. Esityksen mukaan varsinaisen jäsenen liittomaksu olisi ensi vuonna 16 euroa ja nuorisojäsenten (vuonna 1993 tai myöhemmin syntyneet) liittomaksu 7 euroa. Reserviläinen -lehden lehtimaksu säilyy 8,5 eurossa. Reserviupseeriyhdistykset päättävät omista jäsenmaksuosuuksistaan. Piirit tekevät päätöksen piirimaksuista sekä mahdollisesta piirilehtimaksusta. Mikäli yhdistyksen jäsenmaksuosuus säilyy ennallaan, yhdistyksen ei tarvitse ilmoittaa asiasta liittoon. Vastaavasti piirin ei tarvitse tehdä ilmoitusta liittoon, mikäli sen päättämät maksut ovat vuonna 2021 samat kuin tänä vuonna. Yhdistysten ja piirien tulee ilmoittaa omat muuttuneet jäsenmaksunsa liittoon 30.11.2020 mennessä netistä löytyvällä lomakkeella. Mikäli yhdistys tai piiri ei ilmoita vuodelle 2021 muuttunutta jäsenmaksua liittoon määräaikaan mennessä, niiden jäsenmaksuosuudet pysyvät ennallaan.


11

RUL:n KENTTÄPOSTIA • 5- 2020


RUL:n KENTTÄPOSTIA • 5- 2020

Avustuksia ja projektitukia haettavana

12

RUL:n myöntämä yhdistysten projektituki on tarkoitettu sellaisten poikkeuksellisten merkittävien toimintojen, erillisprojektien tai hankintojen rahoittamiseen, joita yhdistykset tai piirit eivät omilla voimavaroillaan kykene rahoittamaan. Hankkeen pitää tukea yhdistyksen varsinaista toimintaa. Tukea voidaan myöntää projekteihin, jotka kehittävät jäsenhankintaa, jäsenaktiivisuutta tai toimintaa. Esimerkkejä tällaisesta toiminnasta ovat mm. erilaiset kertaluontoiset toimintatapahtumat, ase-, koulutusmateriaali-, majoitus-, esite- tai muut hankinnat, sekä toimitilojen korjaaminen tai rakentaminen. Tukea myönnetään vain osalle toiminnon tai hankinnan kokonaisbudjettia. Projektitukea on vuonna 2020 jaossa 22 000 euroa.

Yhdistykset ja piirit voivat hakea tukea myös Suomen Reserviupseerien tukisäätiöltä, joka tukee erityisesti aatteellista ja perinnetoimintaa, kuten historiikkien tekemistä ja kantolippujen hankintaa. Tukisäätiö myöntää tänä vuonna tukea enintään 6 000 euroa. RUL:ssa projektitukihakemukset käsittelee taloustoimikunta ja tukisäätiön apurahahakemukset säätiön hallitus. Loppuvuonna Tukisäätiön avustuksia voi hakea vielä 15.11. mennessä lähetetyllä hakemuksella. Projektitukea ja tukisäätiön apurahoja haetaan yhdellä ja samalla lomakkeella, jonka voi täyttää netissä, tallentaa ja lähettää liittoon sähköpostin liitteenä. Hakulomake löytyy netistä.


RUL:n KENTTÄPOSTIA • 5- 2020

Myös Huolto-Apu Säätiö myöntää avustuksia reserviupseereille. Avustukset suunnataan ensisijaisesti RUL:n jäsenjärjestöihin kuuluville reserviupseereille ja heidän omaisilleen, sekä reserviupseerijärjestöille. Avustuksia annetaan mm. toimintaan ja sen kehittämiseen, tutkimukseen, kaluston hankintaan, koulutuskustannuksiin sekä koulutukseen ja kilpailuun liittyviin matkakustannuksiin. Haettavissa on yhteensä 6 000 euroa, yhdelle hakijalle voidaan myöntää enintään puolet tästä kokonaissummasta. Tänä vuonna säätiö kiinnittää huomionsa erityisesti nuorten reserviupseerien toiminnan tukemiseen. Avustuksia tulee hakea 31.10.2020 mennessä. Lisätietoja Huolto-Apu Säätiöstä ja sen avustuksista sivuilta https:// www.rul.fi/huoltoapusaatio.

13


Ehdota liitolle tunnuslausetta Suomen Reserviupseeriliiton täyttäessä vuonna 2021 pyöreät 90 vuotta RUL on avannut kilpailun, jossa jäsenet voivat ehdottaa liitolle tunnuslausetta. Tunnuslause eli motto on lause tai hokema, josta kyseinen toimija tunnistetaan. Se on ryhmän tai järjestön tavoitteita tai tarkoitusta kuvaava lause. Voit ehdottaa lyhyttä reserviupseeritoimintaa, -perinnettä ja liittoa kuvaavaa tunnuslausetta lomakkeella, joka löytyy täältä.

RUL:n KENTTÄPOSTIA • 5- 2020

Ehdotukset viimeistään 15.11.2020. Parhaat ehdotukset palkitaan.

14


RUL verkossa

RUL:n KENTTÄPOSTIA • 5- 2020

Liittymällä Fb:n tykkääjäksi sekä Twitterin ja Instagramin seuraajaksi saat nopeasti tietoa liiton ajankohtaisista asioista.

15


RUL:n KENTTÄPOSTIA • 5- 2020

SUOMEN RESERVIUPSEERILIITTO ry

16

JAKELU jäsenyhdistykset piirien puheenjohtajat ja toiminnanjohtajat liittovaltuusto liittohallitus liiton neuvottelukunta koulutustoimikunta RES, MPKL, RESUL ja MPK SUOMEN RESERVIUPSEERILIITTO Finlands Reservofficersförbund The Finnish Reserve Officers’ Federation DÖBELNINKATU 2, 6.KRS, 00260 HELSINKI, FINLAND SÄHKÖPOSTI: TOIMISTO@RUL.FI INTERNET: WWW.RUL.FI PUHELIN: +358 9 4056 2050


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.