Kulttuuritalo | Rovaniemi
www.korundi.fi
Maaria Wirkkala: Found a Mental Connection, 1998, installaatio / metallilevy, muoviel채imi채, ter채svaijerit, kirjat kuva Rauno Tr채skelin
Kulttuuritalo Korundi
Korundi viettää avajaisiaan 25.5.2011. Rovaniemen vanhan postiautovarikon tiloihin syntyvässä Korundissa sijaitsevat pohjoiseen kuvataiteeseen erikoistunut Rovaniemen taidemuseo ja Suomen kiinnostavimpiin orkestereihin kuuluva Lapin kamariorkesteri, Korundi-kauppa ja kahvila-ravintola. Korundi toimii myös ympäristönä erilaisille tapahtumille: seminaareille, konserteille ja festivaaleille. Korundi yhdistää ainutlaatuisella tavalla musiikkia ja kuvataidetta mutta myös itse rakennus kertoo kiinnostavan tarinan. Vuonna 1933 rakennettu vanha postiautovarikko on yksi harvoista toisessa maailmansodassa säilyneitä rakennuksista Rovaniemellä. Sodan jälkeen varikkoa laajennettiin ja rakennuksessa käytetyt tiilet kerättiin raunioista ympäri kaupunkia. Muutoksen postiautovarikosta kulttuuritalo Korundiksi on suunnitellut arkkitehti Juhani Pallasmaa. Rakennus on suojeltu, joten ainoa muutos sen julkisivuun on sisäpihalle uudisrakennuksena toteutettava konserttisali. Konserttisalin akustiikka on huippuluokkaa. Salia voidaan käyttää myös levytystarkoituksiin ja audiovisuaaliseen esittämiseen ja tallentamiseen. Korundin pienoismalli, kuva Rauno Träskelin
Lapin kamariorkesteri on taiteellisen johtajansa John Storgårdsin johdolla noussut Suomen kiinnostavimpien ja monipuolisimpien orkesterien joukkoon. Tästä kertovat sen asema kysyttynä vierailijana festivaaleilla, levytysten saamat huippuarviot kan-
Lapin kamariorkesteri
sainvälisessä musiikkilehdistössä sekä ainutlaatuinen yleisösuhde, jonka voi kokea sitä rakastavan, uskollisen lappilaisyleisön joukossa. Korundista Lapin kamariorkesteri saa historiansa ensimmäisen oman konserttisalin ja työtilat. Salin akustiikka on suunniteltu erityisesti kamarimusiikin esittämistä varten ja se toimii yhtenä soittimena orkesterin 18 taitavan muusikon ja heidän instrumenttiensa lisäksi.
Lapin kamariorkesterin profiiliin kuuluvat Suomen ensiesitykset kaikkien aikakausien kansainvälisten säveltäjien teoksista. Se on kantaesittänyt useiden merkittävien säveltäjien teoksia. Orkesterin vieraana kuullaan säännöllisesti musiikkimaailman huippuja. Kaudella 2009-2010 Lapin kamariorkesterin vieraina ovat mm. pianotaiteilija Olli Mustonen, sopraano Barbara Hannigan, pianisti Lisa Smirnova ja oboisti/kapellimestari Nicholas Daniel. Orkesteri esiintyy Lapin läänin lisäksi koko Pohjoiskalotilla ja ympäri Suomea sekä kausittaisen konserttiohjelmansa lisäksi yksityistilaisuuksissa vaihtelevilla kokoonpanoilla. Korundi tarjoaa tulevaisuudessa upeat puitteet tilauskonserttien järjestämiseen esim. yrityksille ja matkanjärjestäjille.
Vuonna 1986 avatun Rovaniemen taidemuseon helmi on Jenny ja Antti Wihurin rahaston kokoelma. Se sisältää sodanjälkeisen suomalaisen kuvataiteen keskeisiä teoksia ja kattavimmin lappilaista nykytaidetta.
Rovaniemen taidemuseo
Rovaniemen taidemuseo järjestää näyttelyitä omista kokoelmistaan sekä vaihtuvia näyttelyitä, joiden painopistealueena on pohjoisuus, monipuolisuus sekä kansainvälisyys. Jatkossa Rovaniemen taidemuseossa voi tutustua myös suomalaisen taiteen klassikoihin. Pohjoisen taiteen tutkimus ja tunnetuksi tekeminen on Rovaniemen taidemuseon tärkeä tehtävä. Rovaniemen taidemuseo on myös kokoelmien digitoimisen edelläkävijä Suomessa ja tehnyt kiinnostavaa yhteistyötä taidekasvatuksessa Lapin yliopiston kanssa.
Kari Cavén: Mummojen muisto, 2002, maalattu puu, kuva Rauno Träskelin
Anni Leppälä: Sarjasta Taimet (joki), 2004, kromogeeninen värivedos alumiinille, ed 1/7, kuva Rauno Träskelin
Rauha Mäkilä: We Dance Alone (Boy), 2007, akryyli mdf-levylle, kuva Rauno Träskelin
Tommi Toija: Pikku pelkuri, 2003, parafiinivaha, dammar-hartsi, pigmentti; sisällä kipsi, kuva Rauno Träskelin
Korundin myötä Rovaniemen taidemuseo kasvaa ja saa lisää tilaa kokoelmiensa esittelyyn sekä hyvät olosuhteet monipuoliselle toiminnalleen. Rovaniemen taidemuseon kokoelmiin voi tutustua joko näyttelytiloissa tai digitaalisessa muodossa. Korundin uudet museopedagogiset tilat mahdollistavat kiinnostavien työpajojen järjestämisen niin koululaisille, kaupunkilaisille kuin matkailijoillekin.
Tuuli Mukka: Our Inner Selves, 2008, pigmenttimustevedos kankaalle 1 / 3, kuva Arto Liiti
Korundi on paljon muutakin
Lapin kamariorkesterin ja Rovaniemen taidemuseon
Erilaisten tilaisuuksien järjestäjät voivat myös yhdistää
tarjoamien elämysten lisäksi Kulttuuritalo Korundi
omaan tapahtumaansa talon pääkäyttäjien - Lapin ka-
taipuu erilaisten tapahtumien näyttämöksi. Konserttisalin
mariorkesterin tai Rovaniemen taidemuseon - korkea-
upea akustiikka palvelee myös kevyen musiikin tarpeita
tasoista tarjontaa.
ja salin tekniset ominaisuudet mahdollistavat kuvataiteen
Tutustu Korundiin lähemmin osoitteessa
ja musiikin yhdistämisen tai digitaaliset elokuvaesitykset.
www.korundi.fi
Kulttuuritalo Korundi Rovaniemen taidemuseo Lapin kamariorkesteri Lapinkävijäntie 4 96100 Rovaniemi Puh. 016 3221 www.korundi.fi
Etu- ja takakannen kuva: Marco Borggreve