Salibandyn kausikirja 2002-2003

Page 1

Salibandyn kausikirja 2003

1


Toimitustyö: Mika Hilska Ulkoasu: Elina Vehniäinen Pitkän aikavälin tilastot: Marko Kilpikoski Valokuvat: Markku Huoponen Markku Ruottinen Mika Hilska ISSN 1235-7596 Painopaikka: SLU-paino Helsinki 2003 2


Lukijalle Oilers, Classic ja Tapanilan Erä hallitsivat kotimaisia salibandysarjoja. Oilers uusi miesten Suomen mestaruutensa ja Classic teki historiaa viemällä naisten voittopokaalin vaihteeksi pääkaupunkiseudun ulkopuolelle. Juniorisarjoja dominoivan Erän naiset sijoittuivat SMpronssille ja miehetkin nousivat Salibandyliigaan.

Salibandyliiton julkaistessa ensimmäisen kausikirjansa 1992 salibandy eli voimakasta kasvua. Nyt kirja ilmestyy 11. kerran, ja lajin suosio kasvaa edelleen. Rekisteröityjen pelaajien määrä kasvoi kaudella 2002 – 2003 noin tuhannella, ja kauden päättyessä salibandyn lisenssipelaajia oli jo 34 500. Lisenssein mitattuna Salibandyliiton suurimmat jäsenseurat olivat Espoon Oilers, TPS, Tikkurilan Tiikerit, SSV ja Tapanilan Erä.

Huippusarjoissa käyttöön otettu tehokas peliaika lisäsi maalien määrää, ja kun Salibandyliigan sarjakierroksiakin lisättiin, kirjoitettiin piste-ennätyksiä uusiksi. Edelliskevään kotikisojen MM-huuma ei näkynyt kohonneina katsojalukuina, mutta salibandy vakiinnutti asemansa urheilusivuilla. Perjantaiset suorat liigalähetykset Urheilukanavalla sekä salibandykohteet Veikkauksen peleissä toivat salibandylle uusia ystäviä ja palvelivat entisiä.

Kauden aikana Salibandyliitto saattoi toimintasääntönsä ajan tasalle. Jäsenistö kutsutaan tästä lähin koolle vain joka toinen vuosi. Liittokokousten välillä valtaa käyttää uusi toimielin, 18-jäseninen valtuusto. Siihen valittiin kolme edustajaa liiton kultakin toiminnalliselta alueelta, jotka ovat Helsinki, Itä-Suomi, Länsi-Suomi, Pohjois-Suomi ja SisäSuomi ja Uusimaa. Valtuusto kokoontui ensimmäistä kertaa huhtikuussa Helsingissä.

Tieto, myös salibandysta, tavoittaa etsijänsä entistä enemmän Internetin ja muiden sähköisten medioiden kautta. Historian tallentajina ne eivät silti päihitä kirjaa, sillä sähköinen tieto katoaa tai muuttuu vaikeasti löydettäväksi. Siksi kirja on yhä erinomainen käyttöliittymä. Kausikirja alkaa maratontilastojen kasvaessa olla niin laaja kuin nykymuotoisena on mahdollista. Tämän vuosikerran uutuutena ovat pääsarjojen maalivahtien torjuntatilastot.

Salibandy porskuttaa myös maailmalla. Kansainvälinen Salibandyliitto IFF hyväksyi kauden aikana 30. ja 31. jäsenmaansa, jotka ovat Georgia ja Ranska. Marraskuussa pelattiin ensimmäinen opiskelijoiden MM-turnaus. Suomi voitti MM-kultaa lyötyään loppuottelussa Ruotsin. Kauden päätapahtuma olivat toukokuussa Sveitsissä pelatut naisten MM-kisat, joissa Suomi päätyi pronssille. Pronssia toivat myös seurajoukkueiden Euroopan Cupin lopputurnauksesta Prahasta Espoon Oilers ja SSV.

Ääneseudulla elokuulla 2003 Mika Hilska

3


Sisällys Kansainväliset kentät ................................................................................................ 8 Johdanto ............................................................................................................ 8 Syyskuu ....................................................................................................... 10 Suomi-Ruotsi maaottelutapahtuma 7.9.2002 ......................................... 10 Marraskuu .................................................................................................... 15 Naisten ja tyttöjen Founders Cup, Porvoo 8.-10.11.02 .......................... 15 Opiskelijioden MM–kisat, Ruotsi ............................................................ 17 Tammikuu .................................................................................................... 18 Euroopan Cup 2002, Praha ................................................................... 18 Helmikuu ...................................................................................................... 23 Naisten Sveitsi-maaottelut 7. ja 8.2. Sveitsissä ..................................... 23 Miesten kolmen maan turnaus Tanskassa 7. – 9.2. ............................... 24 Poikien Sveitsi-ottelut 7. ja 8.2. Oulussa ................................................ 25 Huhtikuu ....................................................................................................... 27 Miesten neljän maan turnaus Ruotsissa 25. – 27.4. .............................. 27 Naisten Venäjä-maaottelut 25. – 27.4. ................................................... 29 Toukokuu ..................................................................................................... 31 Naisten MM – kisat 2003 ....................................................................... 31 Johdanto ........................................................................................... 31 Suomen ottelut ................................................................................. 33 A-sarjan tilastot ................................................................................. 37 Suomen MM-tilastot ......................................................................... 39 B-sarjan tilastot ................................................................................. 41 Kansainväliset kautta aikain ............................................................................ 43 EM-, MM- ja EuroCup- mitalistit 1993 – 2003 .............................................. 43 Maajoukkueiden maratontilastot .................................................................. 44 Suomen maaottelut: miehet, naiset, pojat, tytöt ..................................... 44 Maaottelupelaajat: miehet, naiset, pojat, tytöt ........................................ 59 Ennätykset ............................................................................................. 65 Kotimaan pääsarjat ................................................................................................. 66 Johdanto .......................................................................................................... 66 Salibandyliiga ................................................................................................... 68 Johdanto ...................................................................................................... 68 Runkosarja ............................................................................................. 70 Salibandyliigan runkosarja ............................................................... 70 5


Pistepörssi (TOP 50) ........................................................................ 71 Torjuntatilasto ................................................................................... 72 Pistetilasto joukkueittain ................................................................... 73 Liigakauden maalit, syötöt, jäähyt, ennätykset ................................. 76 Liigatähdet ........................................................................................ 78 Pohjola Fair Play -pörssi .................................................................. 80 Pudotuspelit ........................................................................................... 82 Ottelupöytäkirjat ............................................................................... 82 Pistepörssi ........................................................................................ 88 Torjuntatilasto ................................................................................... 90 Veikkauksen Vedonlyönti .................................................................. 90 Mitalijoukkueet .................................................................................. 90 Karsinnat ................................................................................................ 93 Naisten Salibandyliiga ................................................................................. 98 Johdanto ................................................................................................ 98 Runkosarja ............................................................................................. 99 Naisten runkosarja ........................................................................... 99 Pistepörssi (TOP 50) ...................................................................... 101 Torjuntatilasto ................................................................................. 102 Pistetilasto joukkueittain ................................................................. 102 Liigakauden maalit, syötöt, jäähyt, ennätykset ............................... 105 Lady Line -pörssi ............................................................................ 107 Pudotuspelit ......................................................................................... 108 Pudotuspelien ottelupöytäkirjat ...................................................... 108 Pistepörssi ...................................................................................... 114 Torjuntatilasto ................................................................................. 116 Mitalijoukkueet ................................................................................ 117 Karsinnat .............................................................................................. 116 Tulokset .......................................................................................... 116 Miesten I divisioona ................................................................................... 119 Itälohko ................................................................................................ 119 Runkosarja ja jatkosarja ................................................................. 119 Pistepörssit ..................................................................................... 120 Jäähypörssi .................................................................................... 123 Torjuntatilasto ................................................................................. 123 Länsilohko ............................................................................................ 124 Runkosarja ja jatkosarja ................................................................. 124 Pistepörssit ..................................................................................... 125 Jäähypörssi .................................................................................... 128 6


Torjuntatilasto ................................................................................. 128 Karsinnat I divisioonaan ....................................................................... 128 RadioMafia Cup 2002 .................................................................................... 129 Aluejoukkuetoiminta ....................................................................................... 138 Kaikkien sarjojen mestarit 2002 - 2003 .......................................................... 140 Kuukauden pelaajat 2002- 2003 .................................................................... 140 Menestyjät kautta aikain ................................................................................ 144 Miesten ja naisten mitalijoukkueet 1987-2003 ..................................... 144 Miesten ja naisten SM-sarjojen maratontaulukot ................................. 145 Miesten TOP 20 - ottelut, maalit, syötöt, tehopisteet, jäähyminuutit .... 146 Naisten TOP 20 - ottelut, maalit, syötöt, tehopisteet, jäähyminuutit ..... 147 Palkitut ................................................................................................. 150 Ennätykset ........................................................................................... 152 Miesten runkosarja ja pudotuspelit ................................................. 152 Naisten runkosarja ja pudotuspelit ................................................. 154 Miesten ja naisten liigapelaajat 1991-2003 ................................................ 157 Erotuomaritoiminta ......................................................................................... 246 Katsaus ...................................................................................................... 246 Erotuomaritilastot ....................................................................................... 247 SSBL ja SSBL Salibandy Oy .......................................................................... 252 Huippusarjojen ohjelma 2003-2004 ............................................................... 259 Jäsenseurat ................................................................................................... 265 Alasarjojen tilastot 2002-2003 ....................................................................... 290 Muut valtakunnalliset sarjat ....................................................................... 290 Miesten I div. karsinta 1. vaihe ............................................................. 291 Naisten I div. jatkosarjat ja loppusarja .................................................. 291 Nuorten SM-sarja ................................................................................. 292 A-tyttöjen SM-sarja .............................................................................. 295 B- ja C-juniorien loppusarjat ja loppuhuipentumat ............................... 297 Seniorien lopputurnaukset ................................................................... 299 Kuurojen SM-sarja ............................................................................... 300 SPT-salibandyn SM-sarja .................................................................... 301 Etelä-Suomi ............................................................................................... 302 Länsi-Suomi ............................................................................................... 389 Sisä-Suomi ................................................................................................ 417 Itä-Suomi ................................................................................................... 448 Pohjois-Suomi ............................................................................................ 474

7


Kansainväliset kentät Naisten salibandykausi huipentui toukokuussa Sveitsin MM-kisoihin. Se alkoi syyskuun perinteisellä Ruotsi – ottelulla ja jatkui marraskuussa Founders Cupissa Porvoossa. Kevääseen mahtuivat lisäksi maaottelut Sveitsiä ja Venäjää vastaan. Pitkin kautta Suomi kukisti muut vastustajansa, mutta Ruotsi oli liian kova vastus. Sama jatkui myös Sveitsin MM-turnauksessa. Suomi voitti muut pelinsä, mutta kisojen ainoa tappio tuli välierässä Ruotsille. Se riitti suistamaan hallitsevat maailmanmestarit kolman-siksi.

Tytöt näyttivät mallia Tyttöjen maajoukkue näytti mallia muille. Tytöt kukistivat kauden avauksessa Ruotsin, ja sama tahti jatkui Porvoon Founders Cupissa marraskuussa. Suomi voitti turnauksen puhtaalla pelillä. Miesten maajoukkue hävisi kauden avauksen Ruotsille mahdollisimman niukasti, mutta sen jälkeen leijonat ärjyivät voitokkaasti. Suomi voitti sekä marraskuun kolmen maan turnauksen Tanskassa että neljän maan kesken huhtikuussa Ruotsissa kisatun turnauksen. Poikien maajoukkue aloitti valmistautumisen syksyllä 2003 Tšekissä pelattavaan MM-turnaukseen. Pojat nöyrtyivät syksyn Ruotsi – ottelussa peräti 9-3, mutta helmikuun kaksoismaaottelu Sveitsiä vastaan tuotti voiton sekä tasapelin.

Mieli maassa. Naiset hävisivät MMvälierässä Ruotsille.

Suomalaisjoukkueilla pronssikausi Suomalaisjoukkueiden kansainvälinen kausi 2002 – 2003 hohti pronssin väriä. Naisten maajoukkueen MM-urakka päättyi pronssiin, ja samaa metallia toivat kotiin myös seurajoukkueemme Euroopan Cupista. Opiskelijoiden MMturnauksesta Suomi sentään kuittasi kultamitalit. 8


Uusia valmentajia

Suomalaisvahvistukset maailmalla

Jokaisen maajoukkueemme valmennusjohto koki vuoden aikana muutoksia. Naisten päävalmentaja Seppo Pulkkinen sopi MM-kisojen jälkeen jatkopestistä, mutta Pulkkisen rinnalla Petri Lindberg korvaa Matti Kaipion ja Tuomo Kangasluoman. Miehissä Pasi Tilander ja Mika Ahonen saivat Petteri Nykyn tilalle tuekseen Petri Huttusen. Pojissa kolmikko Lasse Eriksson, Petteri Bergman ja Juki Hokka jatkaa Juha Jäntin ja Ray Backmanin työtä uuden sukupolven kehittäjinä. Tytöissä Kati Suomela ja Toni Korpihete luovuttivat valmennusvastuun Markku Rantalalle ja Petri Heinolle.

Suomalaispelaajat keräsivät tälläkin kaudella kunniaa ulkomaisissa seuroissa. Raine Laine voitti ruotsalaisen Haninge Uddenin paidassa seurajoukkueiden Euroopan Cupin. Tukholmalaisen Balrog Oilersin Mika Kohonen voitti Ruotsin Elitserienin pistepörssin tehoilla 31+67. Tuula Kupila voitti Balrog IK:n paidassa sekä Ruotsin mestaruuden että Euroopan Cupin. Anne Suomalainen ratkaisi kahdella maalillaan UHC Dietlikonille 2-1 –voiton Sveitsin sarjan ratkaisevassa loppuottelussa ja alppimaan mestaruuden. Holmlian Sanna Lehtonen ja Tuula Puranen kruunattiin Norjan mestareiksi.

Maailman parhaat opiskelijat Salibandy valtaa yhä lisää sijaa maailmalla, sillä kauden aikana Kansainvälinen Salibandyliitto IFF hyväksyi jäsenikseen taas uusia maita. Georgia on IFF:n 30. ja Ranska 31. jäsenmaa. Kansainvälinen liitto valmistelee miesten MM-kisoihin jo C-sarjaa, ja ensimmäinen MM-turnaus alle 19-vuotiaille tytöille pelataan näillä näkymin syksyllä 2004. Osoitus lajin aseman vahvistumisesta olivat myös Kansainvälisen Opiskelijoiden Liikuntaliiton FISU:n alaisuudessa Ruotsissa järjestetyt ensimmäiset opiskelijoiden MM-kisat. Nimekkäällä joukkueella matkaan lähtenyt Suomi otti MM-kultaa lyötyään finaalissa Ruotsin 7-6. Mika Kohosen

9


Syyskuu Ruotsille kolmas perättäinen Suomi ja Ruotsi avasivat kauden jo neljännen kerran maajoukkueidensa kohtaamisella eli ”Finnkampenilla”. Kolmannen kerran peräkkäin Ruotsi oli parempi, sillä se vei voiton pistein 9-3. Vuorovuosina Suomessa ja Ruotsissa pelattavat ottelut kisattiin tällä kertaa Uppsalan Fyrishovissa.

Olofssonin rankkari ratkaisi miehissä Päivän päättänyt miesten ottelu oli dramaattinen. Ensi erässä Suomea vietiin pahemman kerran. Tauolle lähdettiin tilanteessa 3-0, vaikka Ruotsilla oli paikkoja enempäänkin. Jatkossa Suomi kuitenkin nousi tuntumaan, ja ajassa 58.21 Tero Karppanen tasoitti tilanteeksi 3-3.

Viime hetkillä Niklas Jihde ajoi väkisin laidalta sisään ja Jouni Vehkaoja joutui pysäyttämään miehen rajulla torppauksella. Vehkaoja sai viiden minuutin jäähyn ja Ruotsi rangaistuslaukauksen, jonka Martin Olofsson sijoitti verkkoon ajassa 59.47. Suomi sai pientä lohtua rangaistuslaukauskisasta, jonka se voitti Mika Kohosen upotettua kaksi komeaa osumaa peräkkäin. Viidennellä kierroksella “Mihu” tasoitti tilanteen ja kuudennessa parissa hänen maalinsa ratkaisi voiton, kun Daniel Calebsson epäonnistui.

Naisten kuparinen jäi rikkomatta Hallitseva naisten maailmanmestari oli Ruotsia vastaan pulassa. Emännät

Jenni Nikkanen (ed.vas) ja Eija Pasanen ovat tyttömaajoukkueen tehokaksikko

10


väänsivät kaksinkamppailut edukseen, ja Suomen maalissa torjunut Terhi Ansio sai heilua kuin heinätöissä. Kahdesta päästetystä huolimatta Ansion otteet olivat sitä luokkaa, että joukkueen parhaan palkinto tuli ansiosta. Valmentaja Seppo Pulkkisen ohimosuonia pingotti etenkin maalintekotaidon katoaminen. Suomalaiset eivät saaneet palloa perille millään ja kurjuus kulminoitui toisessa erässä, kun Katriina Saarinen epäonnistui rangaistuslaukauksessa. Anna Larssonin kolmannen erän maali sinetöi luvuiksi 2-0 eikä Suomen kuparinen rikkoutunut edes rangaistuslaukauskisassa, jonka Ruotsi vei 2-0.

Pojat kaatuivat kuuteen minuuttiin Suomen pojat lähtivät Ruotsia vastaan täynnä itseluottamusta ja hallitsivat alkuminuutteja. Sitten tuli kuitenkin täystyrmäys, kun Ruotsi iski kuudessa minuutissa viisi maalia. Fyysisemmät ja vahvemmat keltapaidat iskivät kerran toisensa jälkeen samalla reseptillä:

pallonriisto, pari nopeaa syöttöä ja pallo verkkoon. Summerin soidessa taululla tuijotti suomalaisia syyttävästi 9-3. Suomen nöyryytys jatkui rangaistuslaukauksissa, kun kukaan kolmesta koettamaan ehtineestä meikäläisestä ei saanut aikaan edes kunnon yritystä. Ruotsi sen sijaan viimeisteli kolme hallittua maalia.

Tytöt pohjustivat voittoputkea Suomen tytöt näyttivät Ruotsille pelaamisen mallia 4-1 –voitollaan, Suomen tehonyrkki oli kaksikko Eija Pasanen ja Jenni Nikkanen, joka pohjusti 2-0 –johdon. Sisu ei laantunut edes maalivahti Eveliina Ojalan loukkaantuessa toisessa erässä alivoimapelin aluksi. Tilalle kirmannut Jonna Mäkelä napsi pallot talteen, ja perään Riitta Jääskeläinen jatkoi reboundista jo 3-0. Ruotsi kavensi lopussa kuudella pelaten, mutta Suvi Virtanen vapautti vielä Jenni Nikkasen läpiajoon ja taituri nosti varmasti 4-1.

Eveliina Ojala torjui loistavasti Ruotsia vastaan

11


Tyttömaajoukkueen peräsimessä vahvasti aloittaneet Markku Rantala ja Petri Heino kiittelivät suojattiensa rohkeaa peliä. - Pitää uskaltaa pelata ja virheitäkin saa tehdä, kaksikko muistutti voiton jälkeen. Rangaistuslaukaukset kääntyivät Kaisa Niemisen ja Jenni Nikkasen maaleista huolimatta Ruotsille 3-2. Miehet: Ruotsi - Suomi 4-3 (3-0, 0-1, 1-2) 1. erä: 8.52 Niklas Jihde (Henrik Quist) 1-0 11.38 Adam Grane (Johannes Gustafsson) 2-0 yv 19.59 Gustafsson (Johan Davidsson) 3-0 2. erä: 29.51 Tero Karppanen (Mika Kavekari) 3-1 3. erä: 53.28 Esa Jussila 3-2 58.21 Karppanen (Jussila) 3-3 59.47 Martin Olofsson 4-3 rl Laukaukset: Jäähyt:

Erotuomarit: Ivo Neuwirth ja Lubomir Simon, Tšekki Rangaistuslaukauskisa: Mathias Larsson R Tommi Ahola S Daniel Calebsson R Kari Koskelainen S Peder Bodén R Jouni Vehkaoja S Niklas Jihde R Juuso Kiviharju S Martin Olofsson R Mika Kohonen S Mika Kohonen S Daniel Calebsson R

(-) (-) (+) (+) (-) (-) (+) (-) (-) (+) (+) (-)

Suomen maalissa pelasi Pekka Nieminen ja rl kisassa torjui Markus Suntila Suomen parhaana palkittiin Sami Kuronen

Ruotsi 8+2+9=19 Suomi 5+3+6=14 Ruotsi 2 x 2 min Suomi 4 x 2 min + Jouni Vehkaoja 5 min

Pisteet Ruotsille 2-1 Yleisöä: 800

Martin Olofsson upotti Suomen miehet rankkarillaan

12


Naiset: Ruotsi - Suomi 2-0 (1-0, 0-0, 1-0) 1. erä: 15.07 Frida Lindberg (Hermine Dahlerus) 1-0 2. erä: Maaliton. Ajassa 36.36 Katriina Saarinen S epäonnistunut rl 3. erä: 45.40 Anna Larsson (Jenny Magnusson) 2-0

2. erä: 25.03 Eriksson (Johannes Skoog) 6-0 32.37 Oscar Hänninen (Markus Bollström) 6-1 39.55 Peter Sundelin (Daniel Pettersson) 7-1 3. erä: 40.30 Pettersson (Eriksson) 8-1 41.01 Bollström (Veli-Matti Luukko) 8-2 46.03 Henrik Stjernberg (Patrik Hagberg) 9-2 59.59 Luukko (Jani Malmelin) 9-3 av

Laukaukset:

Laukaukset:

Jäähyt:

Ruotsi 9+5+3=17 Suomi 2+6+4=12 Ruotsi 2 x 2 min Suomi 0 min

Jäähyt:

Ruotsi 8+9+9=26 Suomi 5+5+6=16 Ruotsi 1 x 2 min Suomi 3 x 2 min

Erotuomarit: Martin Sykora ja Ondrej Sykora, Tšekki

Erotuomarit: Ivo Neuwirth ja Lubomir Simon, Tšekki

Rangaistuslaukauskisa: Hermine Dahlerus R Katriina Saarinen S Belinda Holmqvist R Tuulia Karvonen S Helena Lindberg R Petra Mäntynen S Camilla Granelid R Susann Simolin S

Rangaistuslaukauskisa: Erik Svensson R Sami Lehtinen S Andreas Elf R Jere Jokinen S Peter Runnestig R Lauri Kapanen S

(-) (-) (-) (-) (+) (-) (+) (-)

(+) (-) (+) (-) (+) (-)

Suomen maalissa pelasivat Jarno Ihme (-19.24) ja Jani Malmelin (19.24-)

Suomen maalissa torjui Terhi Ansio, joka palkittiin joukkueen parhaana.

Suomen parhaana palkittiin Markus Bollström

Yleisöä: 540

Yleisöä: 570

Pisteet Ruotsille 3-0

Pisteet Ruotsille 3-0

Pojat: Ruotsi - Suomi 9-3 (5-0, 2-1, 2-2) 1. erä: 13.11 David Eriksson (Peter Runnestig) 1-0 15.24 Runnestig 2-0 18.44 Runnestig (Erik Svensson) 3-0 yv 19.24 Henrik Stjernberg (Linus Fredheim) 4-0 19.31 Peter Runnestig 5-0

13


Tytöt: Ruotsi - Suomi 1-4 (0-1, 0-2, 1-1) 1. erä: 5.09 Eija Pasanen (Jenni Nikkanen) 0-1 2. erä: 21.23 Nikkanen (Pasanen) 0-2 25.36 Riitta Jääskeläinen (Jenni Järvelä) 0-3 3. erä: 57.39 Frida Eriksson (Sara Kristoffersson) 1-3 yv im, 59.03 Nikkanen (Suvi Virtanen) 1-4 Laukaukset: Jäähyt:

Rangaistuslaukauskisa: Sara Kristoffersson R Jenni Järvelä S Caroline Bergius R Kaisa Nieminen S Amanda Wendelstig R Suvi Virtanen S Caroline Böcker R Jenni Nikkanen S Anna Lundström R Iina Holopainen S

Ruotsi 16 Suomi 14 Ruotsi 1 x 2 min Suomi 4 x 2 min

(-) (-) (+) (+) (+) (-) (+) (+) (-) (-)

Suomen maalissa torjuivat Eveliina Ojala (-22.30) ja Jonna Mäkelä (22.30-)

Erotuomarit: Martin Sykora ja Ondrej Sykora, Tšekki

Suomen parhaana palkittiin Jonna Mäkelä Yleisöä: 250 Pisteet Suomelle 2-1 Tapahtuman yhteispisteet Ruotsille 9-3

14


Marraskuu

Ruotsi kiri taas Suomen edelle. Petra Mäntynen ahdistaa Jessica Holmgrenia.

Tytöille voitto, naiset notkahtivat Naisten ja tyttöjen Founders Cup, Porvoo 8. – 10.11. Suomen, Ruotsin ja Sveitsin naiset sekä tytöt kokoontuivat marraskuussa Porvooseen perinteiseen kansainvälisen lajiliiton perustajamaiden Founders Cupiin. Suomen tytöt voittivat oman turnauksensa, mutta naiset jäivät kakkosiksi hävittyään päätösottelussa Ruotsille.

minen avasi paikkoja myös omaan päähän, mutta Terhi Ansio piti loistotorjunnoillaan Suomen edellä. Suomi aloitti myös sunnuntain päätösottelun Ruotsia vastaan hyvin, kun Minna Isoniemi suti rystyltä avausmaalin. Ruotsin tasoitettua Arja Joutsen linkosi vielä uuden johdon, mutta kolmannessa erässä Ruotsi kiihdytti rinnalle ja ohi. Tasoitus erän alkuun sai suomalaiset puristamaan mailojaan liikaa, ja kolme maalia runsaassa viidessä minuutissa takasivat Ruotsille turnausvoiton puhtaalla pelillä.

Naisten ote katosi Tytöt vakuuttivat kotiyleisön Lauantaina kaksikko Katriina Saarinen – Petra Mäntynen taituroi Suomelle johdon Sveitsiä vastaan, ja vieraiden kavennettua Jaana Oikarinen yllätti Laura Tomatisin putoavalla lehdellä keskiviivalta. Suomen rohkea hyökkää15

Suomen tytöt aloittivat oman Founders Cupinsa jo perjantai-iltana 4-2 –voitolla Ruotsista. Suvi Saukko vei heti aluksi Suomen johtoon jatkamalla Jenni Järvelän kaaripallon suoraan ilmasta verk-


koon. Laura Takala teki reboundista 2-0 ja Suvi Virtanen Kaisa Niemisen hienon esityön jälkeen 3-1. Suomen johtaessa kolmannessa erässä 32 Suvi Saukko iski lopullisen niitin alivoimalla. Hän katkaisi ruotsalaisten syötön, eteni ja laukoi pallon yläriman kautta verkkoon. - Jalat oli jo niin väsyneet, että ammuin vain silmät kiinni sinnepäin, Saukko paljasti. Suomen parhaana palkittiin maalivahti Jonna Mäkelä, joka teki tärkeillä hetkillä tukun isoja torjuntoja. Sveitsiä vastaan Suvi Saukko vei Suomen johtoon kietaisemalla ilmaveivin yläkulmaan. Iina Holopaisen ja Virpi Ansion onnistuttua Suomi johti kahden erän jälkeen 3-0. Päätöserässä kova viikko leireineen alkoi painaa jaloissa, ja Sveitsi kavensi kahdesti. Eveliina Ojala pysäytti kuitenkin loput pallot, ja Suvi Virtanen varmisti Suomen tytöille voiton napauttamalla ylivoimalla neljännen osuman.

Naiset: 8.11. Ruotsi – Sveitsi 8-3 9.11. Suomi - Sveitsi 3-2 (2-1, 1-0, 0-1) 1. erä: 2.21 Petra Mäntynen (Katriina Saarinen) 1-0 15.20 Saarinen (Tanja Pääkkönen) 2-0 15.26 Martina Mätzener (Mirca Anderegg) 2-1 2. erä: 37.35 Jaana Oikarinen (Jonna Kettunen) 3-1 3. erä: 59.59 Gabi Breitenstein (Marisa Mazzarelli) 3-2 Torjunnat: Jäähyt:

Terhi Ansio Suomi 7+9+9=25 Laura Tomatis Sveitsi 8+4+7=19 Suomi 1 x 2 min Sveitsi 1 x 2 min

Erotuomarit: Janis Kivkulis ja Arsenis Mihejevs, Latvia Yleisöä: 330

Valmentajat Petri Heino (vas) ja Markku Rantala virittivät tyttömaajoukkueen voittoputkeen.

16


10.11. Suomi - Ruotsi 2-5 (1-0, 1-1, 0-4) 1. erä: 16.59 Minna Isoniemi (Tuula Kupila) 1-0 2. erä: 34.00 Johanna Ekeroth (Anna Larsson) 1-1 36.34 Arja Joutsen (Laura Ristimäki) 2-1 3. erä: 44.33 Camilla Granelid 2-2 51.58 Minna Heponiemi (Susanna Tuominen) 2-3 54.59 Hermine Dahlerus (Ekeroth) 2-4 57.14 Ekeroth (Jenny Magnusson) 2-5 Torjunnat: Malena Helmersson Ruotsi 5+7+4=16 Miia Pöntinen Suomi 10+12+11=33 Suomi 1 x 2 min Ruotsi 2 x 2 min Erotuomarit: Janis Kivkulis ja Arsenis Mihejevs, Latvia

9.11. Ruotsi – Sveitsi 10-3 10.11. Sveitsi - Suomi 2-4 (0-2, 0-1, 2-1) 1. erä: 3.29 Suvi Saukko (Marika Kylliäinen) 0-1 9.07 Iina Holopainen (Jenni Nikkanen) 0-2 2. erä: 39.48 Virpi Ansio 0-3 3. erä: 40.40 Simone Steiner (Stefanie Rüegg) 1-3 57.30 Suvi Virtanen (Eija Pasanen) 1-4 yv 59.59 Rüegg (Andrea Hofstetter) 2-4 Torjunnat: 4+9+3=16

Jäähyt:

Yleisöä: 543

Sybille Gauss Sveitsi Eveliina Ojala Suomi

6+4+10=20 Jäähyt:

Sveitsi 2 x 2 min Suomi 1 x 2 min Erotuomarit: Mervi Flinkman ja Minna Kärkkäinen, Suomi

Naisten Founders Cupin lopputilanne: Yleisöä: 238 Ruotsi 4 pistettä Suomi 2 Sveitsi 0 Tyttöjen Founders Cupin lopputilanne: Suomi 4 pistettä, Ruotsi 2, Sveitsi 0 U19-tytöt: 8.11. Suomi - Ruotsi 4-2 (1-0, 2-2, 1-0) 1. erä: 3.20 Suvi Saukko (Jenni Järvelä) 1-0 2. erä: 21.13 Laura Takala (Tiia Ukkonen) 2-0 30.08 Caroline Böcker (Amanda Wendelstig) 2-1 34.59 Suvi Virtanen (Kaisa Nieminen) 3-1 38.26 Sara Kristoffersson (Frida Eriksson) 3-2 3. erä: 50.37 Saukko 4-2 av Torjunnat:

Jonna Mäkelä Suomi 7+10+9=26 Liza Janeros Ruotsi 5+6+2=13 Jäähyt: Suomi 2 x 2 min Ruotsi 0 min Erotuomarit: Janis Kivkulis ja Arsenis Mihejevs, Jenni Nikkasen vire oli tallella Porvoossakin. Latvia 17


3. erä: 41.20 Wesling (Mats Larsson) 46.49 Markus Neimo (Hintikka) 52.38 Hintikka (Hannes Öhman) 57.57 Mats Karlsson (Gustav Enesson)

Suomelle opiskelijoiden maailmanmestaruus Opiskelijoiden MM-kisat, Göteborg 7.9.11.2002 Suomi otti kultaa salibandyn ensimmäisissä opiskelijoiden MM-kisoissa lyötyään finaalissa Ruotsin 7-6. Pronssille sijoittui Sveitsi. Suomi lähetti kisoihin nimekkään joukkueen, jossa melkein jokaisella pelaajalla oli lujasti kokemusta maajoukkuepeleistä. Suomi, Ruotsi ja Sveitsi pelasivat keskenään tasaisesti, mutta tasoero muihin maihin oli tyrmäävä. Suomen Esa Jussila voitti turnauksen pistepörssin koottuaan viidessä ottelussa 22 (15+7) tehopistettä. Suomen ottelut alkusarjassa: Suomi - Sveitsi Japani-Suomi Hollanti - Suomi

2-1 (1-0, 1-0, 0-1) 2-17 (0-5, 1-6, 1-6) 2-40 (1-5, 0-14, 1-21)

5-5 5-6 5-7 6-7

Jäähyt:

Suomi 2 x 2 min. Ruotsi 2 x 2 min. Suomen maalissa torjui Markus Suntila Pronssiottelu: Sveitsi – Unkari 22-3 Suomen joukkue opiskelijoiden MMkisoissa Maalivahdit: Markus Suntila (Josba, Joensuu) ja Pekka-Paavali Sintonen (Balrog IK, Ruotsi) Puolustajat: Vilhelm Sandström (Espoon Oilers), Jari-Pekka Lehtonen (Kirkkonummi Rangers), Aki Seppälä (Josba, Joensuu), Esa Jussila (Josba, Joensuu), Timo Toivonen (SSV, Helsinki), Mikko Lehto (Espoon Oilers). Hyökkääjät: Hannes Öhman (Balrog IK, Ruotsi), Jaakko Hintikka (AIK, Ruotsi), Joni Niiranen (Espoon Oilers), Vesa-Matti Virtanen (Tampereen Gunners), Juuso Kiviharju (Tampereen Gunners), Mikko Jokela (Tampereen Gunners), Juha Kivilehto (SSV, Helsinki) Hannu Korhonen (SSV, Helsinki), Markus Neimo (SSV, Helsinki).

Välierä: Suomi - Unkari 29-2 (8-1, 9-0, 12-1) Loppuottelu Ruotsi-Suomi 6-7 (2-2, 2-3, 2-2) 1. erä: 3.28. Andreas Wahlman (Freddie Wesling) 1-0 4.02 Anton Ermling (Anreas Fröhberg) 2-0 5.35 Hannu Korhonen (Joni Niiranen) 2-1 18.41 Jaakko Hintikka (Esa Jussila) 2-2 2. erä: 22.28 Mikko Jokela (Timo Toivonen) 2-3 26.04 Andreas Fröhberg 3-3 31.08 Jokela (Juha Kivilehto) 3-4 31.42 Ermling (Fredrik Danielsson) 4-4 39.59 Jussila (Niiranen) 4-5

Valmentajat: Petteri Nykky ja Juha Jäntti Joukkueenjohtaja: Jukka Tirri

18


Tammikuu Euroopan Cupista kaksi pronssia Seurajoukkueiden Euroopan Cup, Praha ja Liberec 9. – 12.1.2003 Seurajoukkueiden Euroopan Cup 2002 pelattiin tammikuussa 2003 Tšekissä. Sekä Espoon Oilers miehissä että SSV naisissa palasivat Suomeen pronssiset mitalit kaulassa.

Ruotsalaiset liikaa Oilersille

tää keskenään tosissaan ennen kuin Haninge uusi mestaruutensa rangaistuslaukauskisan jälkeen. Erinomaisen kauden torjunut Timo Ketonen arvostettiin Euroopan Cupin tähtikuusikon maalivahdiksi.

SSV rimaa hipoen välieriin Espoon Oilers voitti alkulohkossaan selvästi Venäjän Nizhegorodetsin ja isäntämaan Tatran Stresovicen, mutta lohkovoitto olisi edellyttänyt voittoa ruotsalaisesta Pixbo Wallenstamista. Lähellä voitto olikin, sillä vielä viimeisen minuutin alkaessa Oilers johti ottelua 6-4. Ruotsin mestarit kehittivät kuitenkin loppuun valtavan paineen ja runnoivat väkisin kaksi palloa ohi Timo Ketosen. Lohkokakkosena Oilers sai välierässä vastaansa hallitsevan Euroopan ykkösen Haningen ja sai taipua lopulta 4-2. Joni Niiranen nosti Oilersin maalin päähän kahdeksan minuuttia ennen loppua, mutta Juho Seppälän viiden minuutin jäähy katkaisi kirin. Seppälä tuohtui rangaistuspenkillä sen verran kovaan kielenkäyttöön, että sai vielä ennenaikaisen passituksen suihkuun. Pronssiottelu oli jo pakkopullaa, mutta Oilers varmisti mitalit kaatamalla Sveitsin Alligator Malansin selvästi 5-1. Loppuottelussa ruotsalaiset saivat vään19

Naisissa SSV oli vähällä pullahtaa välieristä hävittyään yllättäen Venäjän Nizhny Novgorodille 4-5. SSV:n oli neljän joukkoon päästäkseen voitettava Sveitsin Red Ants Rychenberg, ja helsinkiläiset selvittivät esteen voitettuaan Marika Salmisen ensimmäisen erän maalilla 1-0. Välierässä SSV ei pystynyt yllätykseen naissalibandyn lippulaivaa, Ruotsin mestari Balrogia vastaan. Kolmannen erän puolivälissä Anne Sipola nostatti toiveita kaventamalla eron yhteen maaliin, mutta pian Balrogin Sara Ekström iski illan kolmannella maalillaan loppuluvuiksi 6-4. Pronssiottelussa Norjalainen Holmlia pysyi tasatahdissa erän, sitten SSV rypisti Anna Vartiaisen ja Anne Sipolan maaleilla 4-2 –voittoon.


Jäähyt:

Miehet: Lohko A 1.Haninge IBK, Ruotsi 3 2.Alligator Malans, Sveitsi 3 3.Greåker IBK, Norja 3 4.Rubene, Latvia 3

2 2 1 0

1 0 1 0

0 1 1 3

30-11 18-20 12-13 10-26

Ottelut: Alligator Malans - Rubene Haninge - Greåker Haninge - Alligator Malans Greåker - Rubene Alligator Malans - Greåker Rubene - Haninge

5 4 3 0

Erotuomarit: Jürg Baumgartner ja Marcel Baumgartner, Sveitsi Yleisöä: 886

8-6 5-5 11-4 4-2 6-3 2-14

Pixbo Wallenstam - Alligator Malans 7-2 Sijat 7-8: Rubene - Nizhegorodets 6-7 Sijat 5-6: Tatran Stresovice - Greåker 5-0

Lohko B 1.Pixbo Wallenstam IBK, Ruotsi3 2.Espoon Oilers 3 3.Tatran Stresovice, Tšekki3 4.Nizhegorodets, Venäjä 3

2 2 1 0

1 1 0 0

0 0 2 3

42-11 29-6 7-14 5-52

Ottelut: Oilers - Nizhegorodets Pixbo Wallenstam - Tatran Stresovice Pixbo Wallenstam - Oilers Tatran Stresovice - Nizhegorodets Oilers - Tatran Stresovice Nizhegorodets - Pixbo Wallenstam

Pronssiottelu: Oilers - Alligator Malans 5-1 (2-0, 2-1, 1-0) 1. erä: 9.55 Oscar Hänninen (Jouni Vehkaoja) 1-0 yv 15.55 Tero Tiitu (Akseli Ahtiainen) 2-0 yv 2. erä: 21.26 Teppo Rantala 3-0 25.02 Marc Dysli (Joakim Bäckström) 3-1 26.59 Markus Bollström (Hänninen) 4-1 3. erä: 53.23 Hänninen 5-1

5 5 2 0

19-0 7-3 6-6 4-3 4-0 2-29

Välierät:

Torjunnat:

Haninge - Oilers 4-2 (0-0, 1-1, 3-1) 1. erä: Maaliton. 2. erä: 27.45 Robert Teleki (Conny Vesterlund) 1-0 37.30 Jani Väänänen (Jouni Vehkaoja) 1-1 3. erä: 47.08 Mikael Deresjö (Anders Pettersson) 2-1 48.40 Vesterlund (Raine Laine) 3-1 51.47 Joni Niiranen (Tero Tiitu) 3-2 59.43 Johan van der Pahlen (Vesterlund) 4-2 yv tm Torjunnat:

Tom Wester Haninge Timo Ketonen Oilers

Haninge 0 min Oilers 1 x 2 min + Juho Seppälä 5+20 min

Jäähyt:

Timo Ketonen Oilers 11 Roger Tönz Alligator Malans 26 Oilers 1 x 2 min Alligator Malans 5 x 2 min

Erotuomarit: Marek Fanta ja Jan Kankovsky, Tšekki Yleisöä: 920 Loppuottelu: Haninge - Pixbo Wallenstam 3-2 rl-kisan jälkeen

12 20 20


Pistepörssi: O 1. Niklas Jihde, Pixbo 5 2. Anders Hellgård, Pixbo 5 3. Conny Vesterlund, Haninge 5 4. Henrik Qvist, Pixbo 5 5. Henrik Delborn, Pixbo 5 6. Peter Fischerström,Haninge 5 7. Martin DahlgrenPixbo 5 8. Jani Väänänen Oilers 5 9. Michael Bebi Alligator 3 10.Joni Niiranen Oilers 5

M 14 3 7 4 6 1 5 5 4 4

S 5 14 5 7 4 7 2 2 3 3

Ottelut: Nizhny Novgorod - Red Ants SSV - Lauku Avize Red Ants - Lauku Avize SSV - Nizhny Novgorod Red Ants - SSV Lauku Avize - Nizhny Novgorod

P 19 17 12 11 10 8 7 7 7 7

4-6 7-1 10-3 3-4 0-1 3-4

Välierät: Balrog - SSV 6-4 (1-1, 3-1, 2-2) 1. erä: 7.21 Minna Seppälä (Arja Joutsen) 0-1 15.55 Sara Ekström (Hermine Dahlerus) 1-1 2. erä: 31.53 Ekström (Tonje Larsen) 2-1 34.44 Birgitte Lersbryggen (Dahlerus) 3-1 35.40 Dahlerus (Ekström) 4-1 39.35 Anne Sipola (Anne Toivanen) 4-2 3. erä: 44.37 Helena Lindberg 5-2 45.31 Marika Salminen 5-3 49.48 Sipola (Toivanen) 5-4 av 50.59 Ekström (Jeanette Giörtz) 6-4 yv

All Stars: Maalivahti: Timo Ketonen Oilers Puolustaja: Johan Davidsson Haninge Puolustaja: Robert Linder Haninge Hyökkääjä: Niklas Jihde Pixbo Wallenstam Hyökkääjä: Anders Hellgård Pixbo Wallenstam Hyökkääjä: Conny Vesterlund Haninge Naiset Lohko A 1.Balrog IK, Ruotsi 2.Holmlia SK, Norja 3.Crazy Girls Liberec, Tšekki 4.TSV Halle Süd, Saksa

3 3 3 3

3 2 1 0

0 0 0 0

0 1 2 3

Ottelut: Balrog - Holmlia Crazy Girls - TSV Halle Süd Balrog - Crazy Girls Holmlia - TSV Halle Süd TSV Halle Süd - Balrog Holmlia - Crazy Girls

41-7 16-12 15-17 3-39

Torjunnat:

6 4 2 0

Jäähyt:

12-3 12-2 11-3 9-0 1-18 4-0

Erotuomarit: Marek Fanta ja Jan Kankovsky Tšekki Yleisöä: 108 Red Ants - Holmlia 4-0

Lohko B 1.Red Ants Rychenberg, Sveitsi3 2.SSV, Helsinki 3 3.Nizhny Novgorod, Venäjä 3 4.Lauku Avize, Latvia 3

Maria Sedman Balrog 15 Anna Eronen SSV 31 Balrog 0 min SSV 2 x 2 min + Hanna Palomäki 5 min

2 2 2 0

1 0 0 0

0 1 1 3

16-8 12-6 13-13 7-21

4 4 4 0

Sijat 7-8: TSV Halle Süd - Lauku Avize 3-6 Sijat 5-6: Nizhny Novgorod - Crazy Girls 4-1

21


Pronssiottelu: SSV - Holmlia 4-2 (2-2, 1-0, 1-0) 1. erä: 3.49 Saana Ilmolahti (Sini Kokko) 14.22 Linda Beate Andersen (Beate Olsen) 14.32 Minna Seppälä (Arja Joutsen) 16.11 Sandra Sjöberg (Andersen) 2. erä: 39.23 Anna Vartiainen (Anne Sipola) 3. erä: 50.55 Sipola (Sanna Karhemaa) Torjunnat: Jäähyt:

All Stars: Maalivahti: Sabine Forster Red Ants Puolustaja: Jeanette Giörtz Balrog Puolustaja: Andrea Siegenthaler Red Ants Hyökkääjä: Hermine Dahlerus Balrog Hyökkääjä: Birgitte Lersbryggen Balrog Hyökkääjä: Helena Lindberg Balrog

1-0 1-1 2-1 2-2 3-2 4-2

Marella Engblom SSV 6 Sanna Lehtonen Holmlia 20 SSV 1 x 2 min Holmlia 1 x 2 min

Erotuomarit: Ivo Neuwirth ja Lubomir Simon, Tšekki Yleisöä: 115 Loppuottelu: Balrog - Red Ants 3-2 Pistepörssi: O M 1. Sara Ekström, Balrog 5 12 2. Hermine Dahlerus, Balrog 5 5 3. Helena Lindberg, Balrog 5 7 4. Liene Adamane, Lauku Avize 4 6 5. Olga Serebriakova, Nizhny Novgorod 4 6 6. Linda Beate Andersen, Holmlia5 5 7. Inger-Lise Fagernes, Holmlia 5 4 8. Olga Skvortsova, Nizhny Novgorod 4 5 9. Birgitte Lersbryggen, Balrog 3 4 10.Gaby Breitenstein,Red Ants 5 5

S 6 8 3 2 2 3 4 2 3 1

P 18 13 10 8 8 8 8 7 7 6

22


Helmikuu Naiset ennätysvoittoon Zugissa Naisten maajoukkue haki tuntumaa kevään MM-maisemiin kaksoismaaottelulla Sveitsissä. Koskaan aikaisemmin Suomi ei ollut tehnyt Sveitsin verkkoon yli kolmea maalia. Nyt ennätys komistui kunnolla, kun emännät kumarsivat ensimmäisessä kohtaamisessa peräti 7-2. Suomi juhli kolmesti jo ennen kuin Sveitsi sai ensimmäistäkään palloa kohti Miia Pöntisen maalia. Illan hahmo oli kolme maalia tehnyt ja kaksi syöttänyt Petra Mäntynen. Toinen kohtaaminen oli tiukkaa fyysistä vääntöä, jossa jokaisesta pallosta taisteltiin loppuun asti. Tuula Kupila jatkoi Minna Isoniemen ohilaukauksen jälkeen avausmaalin, ja toisessa erässä Hanna Palomäki niittasi vapaalyöntikuviosta 2-0. Suomen voiton takuunainen oli kuitenkin maalissa nollapelin urakoinut Meri Lehtinen. 7.2. Sveitsi-Suomi 2-7 (1-3,1-2, 0-2) 1. erä: 4.54 Petra Mäntynen (Elisa Simonen) 0-1 10.18 Katriina Saarinen (Mäntynen) 0-2 yv 11.28 Mäntynen (Simonen) 0-3 14.15 Mirca Anderegg (Natalie Heusser) 1-3 2. erä: 20.53 Arja Joutsen (Hanna Palomäki) 1-4 25.16 Mäntynen (Saarinen) 1-5 36.24 Natalie Stadelmann (Marisa Mazzarelli) 2-5 3. erä: 49.13 Jaana Oikarinen (Suvi Saukko) 2-6 54.18 Saarinen (Mäntynen) 2-7

Petra Mäntynen kuritti Sveitsiä ennätystahtiin.

Torjunnat: Sabine Forster Sveitsi Miia Pöntinen Suomi Jäähyt:

6+6+10=22 2+7+7=16 Sveitsi 1 x 2 min Suomi 0 min

Erotuomarit: Ivo Neuwirth ja Lubomir Simon, Tsekki 8.2. Sveitsi-Suomi 0-2 (0-1, 0-1, 0-0) 1.erä: 7.52 Tuula Kupila (Minna Isoniemi) 2.erä: 23.49 Hanna Palomäki (Arja Joutsen) 3.erä: Maaliton. 23

0-1 0-2


Torjunnat: Laura Tomatis Sveitsi Meri Lehtinen Suomi Jäähyt:

3. erä: 43.38 Engel (Flury) 51.32 Hannes Öhman (Esa Jussila) 57.14 Öhman (Jussila) 59.19 Öhman (Mika Kohonen)

3+6+3=12 8+10+3=21 Sveitsi 0 min Suomi 1 x 2 min

Jäähyt: Erotuomarit: Ivo Neuwirth ja Lubomir Simon, Tshekki

Sveitsi 2 x 2 min Suomi 2 x 2 min

Erotuomarit: Jens Albagaard ja Claus Gormsen, Tanska

Miehet turnausvoittoon Tanskassa Suomen miehet osallistuivat helmikuussa Tanskassa kolmen maan turnaukseen, jossa Suomi kohtasi Sveitsin ja Tanskan kaksinkertaisessa sarjassa. Jokaiselle joukkueelle tuli näin kolmen päivän aikana neljä ottelua. Suomi otti turnauksen ykkössijan voitettuaan kaikki neljä otteluaan. MM-tasolla heti mitalijoukkueiden takana viihtynyt Tanska taipui selkein numeroin 14-3 ja 7-2. Sveitsin edellinen voitto Suomesta on vuodelta 1998, mutta nyt alppimaa oli lähellä yllätystä. Turnauksen avausottelussa Sveitsi johti Suomea vastaan 3-1 vielä 10 minuuttia ennen loppua, mutta sai taipua 3-4. Hannes Öhman nousi ratkaisijaksi iskemällä kolme osumaa, joista voittomaali syntyi Mika Kohosen syötöstä vain 41 sekuntia ennen summeria. Classicin Jani Blad ja Oilersin Joni Niiranen pelasivat Tanskassa ensimmäiset miesten maaottelunsa. 7.2 Sveitsi – Suomi 3-4 (1-1, 1-0, 1-3) 1. erä: 11.12 Thomas Engel (Michael Flury) 11.43 Tero Tiitu (Sami Nyman) 2. erä: 31.02 Adrian Capatt

3-1 3-2 3-3 3-4

8.2. Tanska – Suomi 3-14 (1-3, 1-5, 1-6) 1. erä: 8.02 Hannes Öhman (Mika Kohonen) 0-1 9.29 Jesper S. Petersen 1-1 15.43 Kohonen 1-2 16.09 Mikael Järvi (J-P Lehtonen) 1-3 2. erä: 22.54 Kari Koskelainen (Kohonen) 1-4 23.58 Sami Nyman (Teemu Lehikoinen) 1-5 30.30 Aki Seppälä (Nyman) 1-6 32.18 Nyman 1-7 34.17 Klaus Nissen (Kasper Sindt) 2-7 38.17 Nyman (Tatu Väänänen) 2-8 3. erä: 40.37 Öhman (Kohonen) 2-9 41.50 Henrik Engelsen (Petersen) 3-9 yv 43.50 Järvi (Jussila) 3-10 yv 47.19 Kohonen (Öhman) 3-11 48.01 Lehikoinen (Nyman) 3-12 51.23 Öhman (Kohonen) 3-13 58.08 Jaakko Hintikka (Järvi) 3-14 Jäähyt:

Tanska 2 x 2 min Suomi 3 x 2 min

Erotuomarit: Thomas Nystrand ja Johan Råsbrink, Ruotsi 1-0 1-1

9.2. Suomi – Sveitsi 12-4 (3-2, 3-1, 6-1) 1. erä: 4.12 Mikael Järvi 1-0 yv

2-1 24


5.38 Mika Kohonen 2-0 9.30 Esa Jussila (Kohonen) 3-0 tv 13.14 Otmar Schörli ( Roger Gerber) 3-1 17.53 Simon Capaul (Simon Eichmann) 3-2 yv 2. erä: 29.20 Hannes Öhman 4-2 30.07 Jussila 5-2 32.41 Tero Tiitu (Kohonen) 6-2 34.00 Samuel Dunkel (Daniel Aeschlimann) 6-3 3. erä: 40.22 Tiitu (Kohonen) 7-3 av 43.33 Kari Koskelainen (Kohonen) 8-3 44.50 Aeschlimann (Daniel Bill) 8-4 46.31Öhman (Kohonen) 9-4 av 50.46 Vesa-Matti Virtanen (Jaakko Hintikka) 10-4 52.45 Virtanen (Järvi) 11-4 56.46 Virtanen (Hintikka) 12-4 Jäähyt:

Sveitsi mittasi Suomen pojat Oulussa Nuorten edellisten MM-kisojen pronssijoukkue Suomi ja hopeajoukkue Sveitsi pelasivat Oulussa kaksoismaaottelun, joka toi pikkuleijonille voiton ja tasapelin. Lauantaina Suomi voitti selvästi 9-3, mutta sunnuntaina Sveitsi kykeni jo 3-3 –tasapeliin. Toisessa ottelussa Sveitsin pelitapa oli suomalaisille myrkkyä. - Ensi syksyn MM-kisoissa meidän pitää osata pelata myös miesvartiointia vastaan, Suomen päävalmentaja Lasse Eriksson muistutti. Maalivahtien Jarno Ihmeen ja Petri Leschin lisäksi Suomen joukkueesta kunnostautuivat Sveitsiä vastaan etenkin Markus Bollström, Aku Inkeroinen ja Lauri Kapanen.

Suomi 5 x 2 min Sveitsi 2 x 2 min

Erotuomarit: Thomas Nystrand ja Johan Råsbrink, Ruotsi

8.2. Suomi – Sveitsi 9-3 (1-1, 3-0, 5-2) 1. erä: 0.58 Matti Keltanen (Jani Kukkola) 1-0 3.14 Manuel Zingg (Jonas Grunder) 1-1 2. erä: 25.58 Miro Herlin 2-1 33.26 Lauri Kapanen 3-1 rl 39.39 Kukkola (Kapanen) 4-1 3. erä: 46.03 Ilari Heikkinen (Samuli Justen) 5-1 46.49 Kapanen (Markus Bollström) 6-1 50.13 Aku Inkeroinen (Bollström) 7-1 yv 55.54 Inkeroinen (Bollström) 8-1 yv 58.12 Bollström (Kukkola) 9-1 59.36 Stefan Kissling (Dominik Albrecht) 9-2 yv 59.53 Swen Neyer (Grunder) 9-3

9.2. Tanska – Suomi 2-7 (0-4, 1-1, 1-2) 1. erä: 4.41 Sami Nyman (Tero Tiitu) 0-1 9.39 Tatu Väänänen (Petri Turunen) 0-2 13.29 Hannes Öhman (Mika Kohonen) 0-3 yv 16.13 Esa Jussila (Aki Seppälä) 0-4 2. erä: 25.30 Dennis Hansen (Michael Slien Olsen) 1-4 31.40 Petri Turunen (Markus Ketonen) 1-5 3. erä: 43.59 Jaakko Hintikka (Hannes Öhman) 1-6 49.51 Tarmo Kirjonen (Oscar Hänninen) 1-7 50.15 Ronnie Graygaard 2-7 Jäähyt:

Tanska 3 x 2 min Suomi 1 x 2 min

Laukaukset:

Erotuomarit: Kim Jörstad ja Rune Ali Zouhar, Norja 25

Suomi 5+9+7=21 Sveitsi 8+6+8=22


Jäähyt:

Suomi 5 x 2 min Sveitsi 3 x 2 min

Erotuomarit: Mikko Alakare ja Jukka-Pekka Koskela, Suomi 9.2. Suomi – Sveitsi 3-3 (2-2, 1-1, 0-0) 1. erä: 11.40 Lauri Kapanen (Markus Palokangas) 1-0 14.21 Samuli Justen (Miika Mikkola) 2-0 17.19 Manuel Zingg (Jonas Grunder) 2-1 19.27 Rolf Lüthi 2-2 2. erä: 20.10 Dominik Albrecht ( Remo Leisi) 2-3 39.14 Markus Bollström (Osmo Reentilä) 3-3 3. erä: Maaliton. Laukaukset:

Suomi 7+7+7=21 Sveitsi 6+11+14=31

Jäähyt:

Suomi 1 x 2 min Sveitsi 4 x 2 min

Erotuomarit: Mikko Alakare ja Jukka-Pekka Koskela, Suomi

Lauri Kapanen taiteilee Sveitsiä vastaan.

26


Huhtikuu Ruotsi kaatui kotikentällään Neljän maan turnaus, Helsingborg ja Malmö 25. – 27.4. Suomen miehet hakivat voiton EteläRuotsissa pelatusta neljän maan turnauksesta. Suomi löi Sveitsin, Norjan ja turnauksen päätösottelussa vielä itsensä Ruotsin. Sveitsi on aina vain Suomea vastaan alakynnessä ja taipui nytkin selvästi 6-2 Tero Karppasen lauottua hattutempun. Toisessa ottelussa Norja osoittautui yllättävän sitkeäksi vastukseksi. Se nousi viisi maalia laukoneen Willy Fauskangerin johdolla 1-3 –tilanteesta vielä 6-6 –tilanteeseen, mutta kolmannen erän nykäisy toi Suomelle 10-7 –voiton. Viikonlopun päätösottelu toi harvinaista herkkua, kun Suomi kaatoi Ruotsin sen kotikentällä ja nappasi samalla koko turnauksen voiton. Toisessa erässä isännät tasoittivat lukemiksi 2-2, mutta sitten Kari Koskelainen iski kahdesti. HIFK:n nuori hyökkääjä laukoi heti tasoituksen jälkeen Suomen uudelleen johtoon ja kasvatti erän lopuksi kaulan kahteen maaliin. Ruotsi nousi päätöserässä vielä kahden maalin päähän, mutta Kari Koskelainen kruunasi iltansa syöttämällä Jaakko Hintikan tekemät loppunumerot 6-3.

27

25.4. Sveitsi – Suomi 2-6 (1-2, 0-3, 1-1) 1. erä: 0.32 Mikael Järvi (Jaakko Hintikka) 0-1 3.01 Hintikka (Kari Koskelainen) 0-2 6.40 Daniel Aeschlimann (Daniel Streit) 1-2 2. erä: 28.11 Tero Karppanen (Sami Mattila) 1-3 yv 12.53 Karppanen 1-4 35.04 Vesa Punkari (J-P Lehtonen) 1-5 3. erä: 41.13 Karppanen ( Jouni Vehkaoja) 1-6 45.24 Aeschlimann (Thomas Engel) 2-6 Jäähyt:

Sveitsi 1 x 2 min Suomi 3 x 2 min

Erotuomarit: Magnus Nordahl ja Ulf Rehnfeldt, Ruotsi Yleisöä: 150 25.4. Ruotsi – Norja 7-3 26.4. Suomi – Norja 10-7 (4-1, 2-5, 4-1) 1. erä: 7.26 Otto Moilanen (Juha Kivilehto) 1-0 11.43 Raine Laine (Esa Jussila) 2-0 13.39 Hannes Öhman (Mika Kohonen) 3-0 15.34 Willy Fauskanger (Raymond Evensen) 3-1 17.33 Kohonen (Laine) 4-1 2. erä: 27.39 Kohonen (Laine) 5-1 29.09 Fauskanger (Evensen) 5-2 30.21 Fauskanger (Ketil Kronberg) 5-3 31.33 Fauskanger (Kronberg) 5-4


37.05 Fauskanger (Lars Erik Sikkeland) 5-5 39.14 Mikael Järvi (Kari Koskelainen) 6-5 39.57 Kronberg 6-6 3. erä: 42.01 Tero Tiitu (Kohonen) 7-6 47.02 Öhman (Kohonen) 8-6 54.34 Andreas Sletten (Evensen) 8-7 54.55 Tommi Hiltunen 9-7 57.23 Tiitu (Jussila) 10-7 Laukaukset:

Suomi 10+17+14=41 Norja 6+14+1=21

Jäähyt:

Suomi 4 x 2 min Norja 4 x 2 min

Yleisöä: 3 650 Loppupisteet:

Pistepörssin kärki:

1. Willy Fauskanger 2. Ketil Kronberg Mika Kohonen 4. Raymond Evensen 5. Tero Karppanen

Erotuomarit: Oliver Schwingenschrot ja Roland Servodio, Sveitsi Yleisöä: 616 26.4. Sveitsi – Ruotsi 6-6 27.4. Norja – Sveitsi 3-8 27.4. Ruotsi – Suomi 3-6 (1-2, 1-2, 1-2) 1. erä: 11.44 Hannes Öhman (Mika Kohonen) 0-1 12.51 Niklas Jihde (Per Svensson) 1-1 16.19 J-P Lehtonen (Mikael Järvi) 1-2 2. erä: 21.11 Andreas Hedlund (Svensson) 2-2 yv 22.54 Kari Koskelainen (Jaakko Hintikka) 2-3 36.08 Koskelainen 2-4 3. erä: 49.40 Esa Jussila (Kohonen) 2-5 yv 53.57 Hedlund (Peter Fischerström) 3-5 57.10 Hintikka (Koskelainen) 3-6 Jäähyt:

Suomi 9 Ruotsi 4 Sveitsi 4 Norja 0

Ruotsi 3 x 2 min Suomi 4 x 2 min

Erotuomarit: Oliver Schwingenschrot ja Roland Servodio, Sveitsi 28

Norja Norja Suomi Norja Suomi

M 6 2 2 1 3

S 1 3 3 3 0

P 7 5 5 4 3


Erotuomarit: Aleksandr Bienkowski ja Robert Bienkowski, Puola

Naiset ryöpyttivät Venäjää Suomen naisten viimeinen testi ennen MM-kisoja oli kolmoismaaottelu Venäjää vastaan Lappeenrannassa ja Savonlinnassa. Edellisten kisojen B-sarjan ylivoimaisesti voittanut Venäjä oli selkeä pettymys, vaikka siltä puuttuikin avainpelaajia. Vieraat hyökkäsivät ajoittain vaarallisesti, mutta kovuuden puute oman maalin edessä sekä maalivahtipelin heikkous takasivat Suomelle kolme selvää voittoa. Emännät voittivat Lappeenrannassa 11-0 sekä Savonlinnassa 6-3 ja 9-0. Tapahtuman hyödyksi suomalaisille kirjattiin viisikkopelin hiominen tulevia kisoja varten. Lappeenranta 25.4. Suomi-Venäjä 11-0 (8-0,2-0,1-0) 1. erä: 4.19 Katriina Saarinen (Petra Mäntynen)1-0 9.27 Minna Isoniemi (Susann Simolin) 2-0 10.29 Jonna Kettunen (Petra Mäntynen) 3-0 10.51 Anne Suomalainen (Suvi Saukko) 4-0 11.46 Simolin 5-0 11.59 Mäntynen (Kettunen) 6-0 13.27 Tuula Kupila (Simolin) 7-0 17.21 Saukko 8-0 2. erä: 32.13 Arja Joutsen (Suomalainen) 9-0 38.51 Mäntynen (Saarinen) 10-0 3. erä: 49.49 Suomalainen (Saukko) 11-0 Torjunnat: Miia Pöntinen Suomi 5+6+5=16 Jelena Peskova Venäjä 8+(0)+(0)=8 Svetlana Tihomirova (0)+14+13=27 (vaihto 20.00) Jäähyt:

Suomi 3 x 2 min Venäjä 1 x 2 min 29

Yleisöä: 223 Savonlinna 26.4. Suomi-Venäjä 6-3 (2-0, 1-0, 3-3) 1. erä: 11.34 Niina Valjakka (Suvi Saukko) 1-0 16.50 Minna Isoniemi (Tuula Kupila) 2-0 2. erä: 23.23 Katriina Saarinen (Petra Mäntynen) 3-0 3. erä: 46.56 Anne Suomalainen (Jaana Oikarinen) 4-0 47.31 Satu Schilcher (Saukko) 5-0 54.51 Lidia Aleksandrova (Ljubov Serebriakova) 5-1 56.20 Elisa Simonen (Mäntynen) 6-1 57.48 Aleksandrova (Serebriakova) 6-2 58.03 Serebriakova (Aleksandrova) 6-3 Torjunnat: Meri Lehtinen Suomi 6+2+6=14 Svetlana Tihomirova Venäjä 11+17+(0)=28 Jelena Peskova Venäjä (0)+(0)+12=12

(vaihto 40.00) Jäähyt:

Suomi 1 x 2 min Venäjä 2 x 2 min

Erotuomarit: Aleksandr Bienkowski ja Robert Bienkowski, Puola Yleisöä: 94 Savonlinna 27.4. Suomi-Venäjä 9-0 (6-0, 1-0, 2-0) 1. erä: 2.56 Petra Mäntynen (Katriina Saarinen)1-0 sr 4.33 Jonna Kettunen (Saarinen) 2-0 5.04 Arja Joutsen (Jaana Oikarinen) 3-0 7.54 Mäntynen (Saarinen) 4-0 av 14.10 Satu Schilcher (Joutsen) 5-0 14.56 Mäntynen (Saarinen) 6-0


2. erä: 32.05 Saarinen (Mäntynen) 3. erä: 58.14 Saarinen (Mäntynen) 59.33 Paula Jouhten (Minna Isoniemi)

7-0 8-0 9-0

Torjunnat: Miia Pöntinen Suomi 3+6+(0)=9 Meri Lehtinen Suomi (0)+(0)+6=6 (vaihto 40.00) Svetlana Tihomirova Venäjä 11+(0)+(0)=10 Jelena Peskova Venäjä 1+10+14=25 (vaihto 14.56) Galina Jusupova Venäjä (0)+(0)+0=0 (vaihto 58.14)

Jäähyt:

Suomi 4 x 2 min Venäjä 2 x 2 min

Erotuomarit: Aleksandr Bienkowski ja Robert Bienkowski, Puola Yleisöä: 151

Satu Schilcher väläytteli Venäjää vastaan jo MM-kuntoa.

30


Toukokuu Naisten MM-kisat, Bern, Gümligen ja Wünnewil, Sveitsi 18. – 24.5. lustus riittivät voittoon. Alkulohkon loput vastustajat Venäjä ja Tšekki olivat Suomea luokkaa huonompia vastustajia ja taipuivatkin sen mukaisesti 15-0 ja 9-2. Välierässä Ruotsia vastaan kirjoitettiin uusi luku synkkien suomalaisten palloiluhetkien kirjaan. Suomi johti toisessa erässä jo 4-0, mutta Ruotsin kavennuksen jälkeen ote katosi. Ruotsi puolestaan pelasi kuin hurmiossa ja pudotti 5-4-voitollaan Suomen pelaamaan pronssista. Pronssiottelussa Suomi löi Norjan 4-2, vaikka norjalaiset pelästyttivät kaventamalla kolmannessa erässä kahdesti. Vasta 18-vuotias hyökkääjä Suvi Saukko arvostettiin kisojen All Stars – kuusikkoon.

Ruotsi pitkästä aikaa ykkönen Pronssi hymyilytti, vaikka muuta lähdettiinkin hakemaan.

Yksi tappio pudotti pronssille Hallitseva naisten maailmanmestari Suomi hävisi Sveitsin MM-turnauksessa vain kerran. Tappio välierässä Ruotsille suisti Suomen naiset MM-historiansa ensimmäistä kertaa pronssille. Suomi porskutti alkusarjassa kolmeen voittoon ja lohkon ykköseksi. Tärkeässä avausottelussa Suomi masensi täpötäyden kotikatsomonsa edessä pelanneen emäntämaan 3-1. Peli oli kaukana loistokkaasta, mutta taistelu ja tiivis puo31

Salibandyn emämaa Ruotsi voitti ensimmäisen naisten MM-kultansa sitten vuoden 1997 Ahvenanmaan kisojen. Ruotsi hävisi alkulohkon aluksi yllättäen Norjalle, mutta voitti loput ottelunsa ja finaalin 8-1 –voitto Sveitsistä oli jo silkkaa näytöstä. Kristina Landgrenin ja Åsa Karlssonin valmentamien maailmanmestarien johtohahmot olivat puolustaja Jenny Magnusson ja joukkueen kapteeni, keskushyökkääjä Hermine Dahlerus. Sveitsille paikka finaalissa oli jo iso voitto eikä kylläisestä joukkueesta ollut enää finaalissa haastajaksi Ruotsille. Norjan panokset taas loppuivat alkulohkon puhtaaseen voittoon. Kun joukku-


een ykkösnimi Birgitte Lersbryggen vielä loukkaantui ja pelasi pudotuspelit lähes rampana, oli norjalaisten kohtalo sinetöity. Edellisissä kisoissa B-sarjan murskaavaan voittoon rynninyt Venäjä oli pettymys. Muutama maailmanluokan pelaaja ei riittänyt nostamaan Venäjää taisteluun mitaleista, mutta paikka A-sarjassa varmistui toki selvästi. Latvia, Tšekki ja Saksa olivat A-sarjan statistit. Saksa hävisi jumbofinaalissa Tšekille 4-0 ja sai luovuttaa A-sarjan paikkansa Japanille.

Japani nousi viimeinkin Seuraava MM-turnaus pelataan keväällä 2005 Singaporessa, joten aasialaisen joukkueen nousu A-sarjaan tuli parhaaseen mahdolliseen aikaan. Japani oli kolunnut jo neljät arvokisat ilman menestystä, mutta nyt valmentaja Takanobu Yoshino oli virittänyt ryhmästään B-sarjan parhaan. Alkulohkonsa puhtaasti pelannut Japani voitti välierässä Italian maalilla ja loppuottelusta tuli vielä tiukempi. Siinä Japani nousi neljä kertaa tasoihin, ja jatkoajalla Miho Koike tuikkasi voittomaalin. Takavuosien 30-0 –tuloksia ei kisoissa

JAAA! Kapteeni Hermine Dahlerus näyttää, että Ruotsi on pitkästä aikaa maailman paras.

32


enää nähdä, ja tasoerot pienenevät koko ajan. Malesia oli B-sarjan ainoa maa, joka hävisi kaikki ottelunsa. Australia pelasi tällä kertaa ilman suomalaisvoimia, ja B-sarjan suomalaisjoukkueeksi leimautui USA. Valmentaja Lasse Heikuran lisäksi joukkueen pelaajista Anne Jumppanen, Annukka Muuri ja Marianne Muuri ovat Suomen sarjoista tuttuja. Kolmikko vastasikin suurimmasta osasta sijalle 14 päätyneen debytantin tehoja.

3. erä: 59.05 Petra Mäntynen

3-1 tm

Torjunnat:

Miia Pöntinen Suomi 5+4+1=10 Sabine Forster Sveitsi 6+5+6=17

Jäähyt:

Suomi 2 x 2 min Sveitsi 1 x 2 min

Erotuomarit: Thomas Nystrand ja Johan Råsbrink, Ruotsi Yleisöä: 1050 (loppuunmyyty)

Suomen ottelut

Kettunen ilakoi maaliennätyksen 20.5. Venäjä – Suomi 0-15

Avauksessa tahdon voitto Sveitsistä 18.5. Suomi – Sveitsi 3-1 Täpötäydessä Moos-Gümligenin hallissa Suomi aloitti kisat 3-1 –voitolla emäntäjoukkue Sveitsistä. Suvi Saukko karkasi Miia Pöntisen heitosta maalintekoon, ja toisessa erässä Anne Suomalainen napautti ilmasta 2-0. Vaikka Martha Dubacher kavensi seuraavassa vaihdossa, ei Suomen ote pettänyt. Lopussa Sveitsi otti maalivahdin pois, mutta Suomi rankaisi heti. Luottosentteri Marisa Mazzarelli hukkasi pallon Petra Mäntyselle, joka vieritti tyhjiin 3-1. - Paketti alkoi levitä Sveitsin kavennettua, ja tämä oli lopulta tahdon voitto, Seppo Pulkkinen näki.

Jonna Kettunen iski maaotteluiden uuden maaliennätyksen seitsemän osumaa, kun Suomi ryöpytti Wünnewillin illassa venäjää peräti 15-0. Venäjä ei löytänyt pysäyttäjää Suomen ykkösketjulle Petra Mäntynen – Katriina Saarinen – Jonna Kettunen, jolle onnistui kaikki. Peli ratkesi heti alkuun, ja suomalaiset saivat ilman paineita esitellä komeimpia temppujaan. Mäntynen, Saarinen ja Kettunen päättivät viikon komeimman syöttömyllyn takatolpalta tyhjiin, Anne Suomalainen huudatti yleisöä ilmaveivillä ja Paula Jouhten viimeisteli rankkarista vuorenvarmasti yläpeltiin. - Tänään tuntui jo alkuverryttelyssä, että voisi upota. Taisi mennä pari lämärilläkin, Jonna Kettunen sanoi. Venäjä-Suomi 0-15 (0-5, 0-5, 0-5) 1. erä: 3.42 Jonna Kettunen (Petra Mäntynen) 5.32 Kettunen (Elisa Simonen) 9.32 Arja Joutsen (Suvi Saukko) 18.24 Kettunen (Anne Suomalainen) 19.20 Paula Jouhten (Satu Schilcher)

Suomi - Sveitsi 3-1 (1-0, 1-1, 1-0) 1. erä: 12.53 Suvi Saukko (Miia Pöntinen) 1-0 2. erä: 21.36 Anne Suomalainen (Laura Ristimäki) 2-0 22.52 Martha Dubacher (Martina Mätzener) 2-1 33

0-1 0-2 0-3 0-4 0-5


2. erä: 21.07 Suomalainen 0-6 av 22.32 Katriina Saarinen (Mäntynen) 0-7 28.14 Kettunen (Mäntynen) 0-8 28.53 Suomalainen 0-9 33.27 Kettunen (Simonen) 0-10 3. erä: 41.58 Suomalainen (Laura Ristimäki) 0-11 47.42 Jaana Oikarinen (Saukko) 0-12 49.05 Kettunen (Mäntynen) 0-13 57.29 Jouhten 0-14 rl 59.40 Kettunen (Mäntynen) 0-15 Torjunnat:

Jäähyt:

Tšekki mittasi Suomen asennetta 21.5. Suomi – Tšekki 9-2

Suomi meni Tšekkiä vastaan nopeasti 30 –johtoon, mutta sitten ote kirposi. Magdaléna Sindelová karkasi alivoimalla kaventamaan, ja heti toisen erän aluksi lipsahti uudelleen. Dana Bursován kaukolaukaus kierähti Meri Lehtisen torjunnasta verkkoon. Seppo Pulkkinen otti saman tien aikalisän, ja tiukan puhuttelun jälkeen Suomi sai peliinsä uuden vauhdin. Tšekki ei Svetlana Tihomirova 2+(0)+(0)=2 enää noussut, kun Niina Valjakka paJelena Peskova Venäjä (0)+3+2=5 mautti etukulmaan 4-2 ja pohjusti Satu (vaihto 20.00) Schilcherille 5-2. Miia Pöntinen Suomi 3+0+2=5 - Valjakan Niina haki hyvin ja Sussi (Simolin) teki liikkeellään tilaa, kolmen Venäjä 3 x 2 min rightin tehoketjua johtanut Satu Suomi 2 x 2 min Schilcher kiitti.

Erotuomarit: Thomas Nystrand ja Johan Råsbrink, Ruotsi Yleisöä: 758

Ennätysnainen. Jonna Kettunen upotti Venäjän verkkoon seitsemän palloa.

34


Suomi – Tšekki 9-2 (3-1, 3-1, 3-0)

Välierästä tuli painajainen

1. erä: 6.33 Katriina Saarinen (Petra Mäntynen) 1-0 12.17 Anne Suomalainen (Laura Ristimäki) 2-0 yv 14.54 Ristimäki (Arja Joutsen) 3-0 18.56 Magdaléna Sindelová 3-1 av 2. erä: 24.36 Dana Bursová 3-2 25.01 Niina Valjakka (Satu Schilcher) 4-2 28.08 Schilcher (Valjakka) 5-2 33.55 Susann Simolin (Schilcher) 6-2 3. erä: 54.09 Riikka Siberg (Paula Jouhten) 7-2 55.32 Suvi Saukko (Ristimäki) 8-2 59.08 Suomalainen (Saukko) 9-2

23.5. Välierä Suomi – Ruotsi 4-5 Suomi sai välierään unelma-alun, kun Anne Suomalainen ilmaveivasi ylivoimalla 1-0, Katriina Saarinen räväytti sivuliikkeestä 2-0 ja Jonna Kettunen tunki etukulmaan 3-0. Satu Schilcher nousi toisessa erässä laukomaan 4-0, ja Ruotsi näytti taipuvan. Loppu on kuitenkin synkkää historiaa. Kun Hermine Dahlerus laukoi pelin puolivälissä 4-1, Ruotsi löysi hurmion, ja erän päätteeksi pallo pomppi maalin eteen Maria Söderströmille, joka löi rystyltä 4-2. Niukassa johdossa minuutit matoivat. Camilla Granelid ronkki ruuhkasta 4-3, ja jo Torjunnat: Meri Lehtinen Suomi 1+6+5=12 seuraavassa vaihdossa Sara Bergström Sárka Horáková Tsekki 7+19+12=38 syötti kulmasta kahden suomalaisen läpi maalin kulmalle. Karolina Widar irtosi Jäähyt: Suomi 0 min puoli askelta Suvi Saukosta ja löi etuTsekki 5 x 2 min kulmaan tasoituksen. Tappoiskun tarjoili ajassa 52.12 Hermine Erotuomarit: Kim Jørstad ja Rune Ali Zouhar, Dahlerus, joka kiersi vapaalyöntikuviosta Norja tälläämään voittomaalin. - Ruotsi piti palloa ja puristi meidät täysin Yleisöä: 350 puolustuskannalle, Seppo Pulkkinen manasi.

Ruotsi on enää maalin päässä. Puolustaja Elisa Simonen ja maalivahti Miia Pöntinen toteavat tapahtuneen.

35


Suomi - Ruotsi 4-5 (3-0, 1-2, 0-3) 1. erä: 7.41 Anne Suomalainen (Jaana Oikarinen) 1-0 yv 8.53 Katriina Saarinen 2-0 12.45 Jonna Kettunen (Petra Mäntynen) 3-0 2. erä: 24.21 Satu Schilcher 4-0 28.37 Hermine Dahlerus (Karolina Widar) 4-1 38.42 Maria Söderström (Jenny Magnusson) 4-2 3. erä: 46.32 Camilla Granelid 4-3 47.31 Widar (Sara Bergström) 4-4 52.12 Dahlerus (Magnusson) 4-5 Torjunnat: 3+6+8=17

onnistui putoavalla lehdellä, ja Suvi Saukko karkasi vielä Miia Pöntisen heitosta iskemään 4-0. Selvässä johdossa Suomella tuntui olevan varaa jopa kikkailuun, mutta lopussa otsalle kihosi taas tuskanhiki. Puolikuntoinen Birgitte Lersbryggen kavensi, ja Tone Grønmon maalattua heti seuraavassa vaihdossa suomalaisten mieliin nousi ikäviä muistoja. Valmentaja Seppo Pulkkinen niisti kuitenkin orastavan paniikin alkuunsa. Välitön aikalisä sekä kokoonpanon tiivistäminen kahteen kenttään palauttivat Suomen pelin raiteilleen. - Helpottunut olo. MM-mitali on aina MM-mitali, Minna Isoniemi ja Laura Ristimäki pohtivat.

Miia Pöntinen Suomi Malena Helmersson Ruotsi

6+1+(0)=7

Norja-Suomi 2-4 (0-2, 0-2, 2-0) 1. erä: 9.43 Satu Schilcher 0-1 11.08 Anne Suomalainen 0-2 2. erä: 22.12 Paula Jouhten (Minna Isoniemi) 0-3 23.40 Suvi Saukko (Miia Pöntinen) 0-4 3. erä: 54.09 Birgitte Lersbryggen (Tone Grønmo)1-4 54.43 Grønmo (Linda Andersen) 2-4

Sofia Pettersson Ruotsi

(vaihto 25.45)

(0)+2+5=7

Jäähyt:

Suomi 2x2 min Ruotsi 3x2 min

Erotuomarit: Kim Jörstad ja Rune Ali Zouhar, Norja Yleisöä: 850

Pronssikin maistui suomalaisille

Torjunnat:

Kari Hånsnar Rinne Norja 6+6+5=17 Miia Pöntinen Suomi 9+5+12=26

24.5. Pronssiottelu Norja – Suomi 2-4 Suomen pelaajien ilo pronssiottelun päätteeksi paljasti, että pettymysten välierästä huolimatta himmeäkin mitali maistui. Satu Schilcher yllätti pystyssä pelaavan Kari Hånsnar Rinteen matalalla kaukolaukauksella, ja perään Astrid Bjørnebekk lipsautti pallon omaan maaliin. Toisen erän aluksi Paula Jouhten

Jäähyt:

Norja 1 x 2 min Suomi 0 min

36

Erotuomarit: Thomas Baumgartner ja Thomas Kläsi, Sveitsi Yleisöä: 1950


Edes Kari Hånsnar Rinteen torjunnat eivät vieneet Suomelta mitalia. Aitiopaikalla Petra Mäntynen.

MM-tilastot A-sarja: Sijat 7-8: Tšekki – Saksa 4-0 (2-0, 0-0, 2-0) Saksa putosi B-sarjaan.

A-lohko O 1. Suomi 3 2. Sveitsi 3 3. Venäjä 3 4. Tšekki 3

V 3 2 1 0

T 0 0 0 0

H Maalit 0 27-3 1 17-6 2 6-25 3 6-22

P 6 4 2 0

Sijat 5-6: Latvia – Venäjä

2-9 (0-3, 1-5, 1-4)

Ottelut: Suomi – Sveitsi 3-1, Tšekki – Venäjä 25, Sveitsi – Tšekki 8-2, Venäjä – Suomi 0-15, Suomi - Tšekki 9–2, Sveitsi – Venäjä 8-1

Välierät: Norja – Sveitsi Suomi – Ruotsi

3-7 (0-1, 1-4, 2-2) 4-5 (3-0, 1-2, 0-3)

B-lohko:

Pronssiottelu: Norja – Suomi

2-4 (0-2, 0-2, 2-0)

Loppuottelu: Sveitsi – Ruotsi

1-8 (1-5, 0-2, 0-1)

1. Norja 2. Ruotsi 3. Latvia 4. Saksa

O 3 3 3 3

V 3 2 1 0

T 0 0 0 0

H Maalit 0 19-4 1 29-6 2 8-25 3 8-29

P 6 4 2 0

Ottelut: Latvia – Saksa 5-4, Ruotsi – Norja 1-2, Norja –Saksa 10-1, Ruotsi – Latvia 14-1, Norja – Latvia 7-2,, Saksa – Ruotsi 3-14 37


A-sarjan pistepörssi: 1. Johanna Ekeroth Ruotsi Anne Suomalainen Suomi 3. Jonna Kettunen Suomi 4. Lidia Aleksandrova Venäjä 5. Hermine Dahlerus Ruotsi 6. Petra Mäntynen Suomi 7. Martina Mätzener Sveitsi 8. Birgitte Lersbryggen Norja Suvi Saukko Suomi Nathalie Stadelmann Sveitsi Susanna Tuominen Ruotsi 12.Satu Schilcher Suomi Karolina Widar Ruotsi

A-sarjan All Stars – kuusikko: M 8 8 8 5 4 0 4 3 3 3 3 2 2

S 1 1 0 3 3 7 2 3 3 3 3 4 4

P 9 9 8 8 7 7 6 6 6 6 6 6 6

Maalivahti: Kari Hånsnar Rinne, Norja Puolustaja: Jenny Magnusson, Ruotsi Puolustaja: Simone Berner, Sveitsi Laitahyökkääjä: Suvi Saukko, Suomi Keskushyökkääjä: Marisa Mazzarelli, Sveitsi Laitahyökkääjä: Hermine Dahlerus, Ruotsi

Hermine Dahlerus, Jenny Magnusson, Kari Hånsnar Rinne, Simone Berner, Suvi Saukko ja Marisa Mazzarelli arvostettiin tähtikuusikkoon.

38


Pronssia: Suomi

Suomen joukkueen tilastot

Anne Suomalainen Jonna Kettunen Petra Mäntynen Suvi Saukko Satu Schilcher Laura Ristimäki Arja Joutsen Katriina Saarinen Paula Jouhten Miia Pöntinen Elisa Simonen Niina Valjakka Minna Isoniemi Jaana Oikarinen Hanna Palomäki Riikka Siberg Susann Simolin Tuula Kupila Meri Lehtinen Tytti Lehtinen

O 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5

M 8 8 0 3 2 1 2 3 2 0 0 2 0 1 1 1 1 0 0 0

S 1 0 7 3 4 4 2 1 1 2 2 0 1 0 0 0 0 0 0 0

Maalivahdit: Meri Lehtinen ja Miia Pöntinen Puolustajat: Paula Jouhten, Tytti Lehtinen, Jaana Oikarinen, Laura Ristimäki, Satu Schilcher, Riikka Siberg ja Elisa Simonen Hyökkääjät: Minna Isoniemi, Arja Joutsen, Jonna Kettunen, Tuula Kupila, Petra Mäntynen, Hanna Palomäki, Katriina Saarinen, Suvi Saukko, Susann Simolin, Anne Suomalainen, Niina Valjakka Varapelaajat kotimaassa: Anna Eronen (mv), Anniina Puhakka (p) ja Tanja Pääkkönen (h) Päävalmentaja: Seppo Pulkkinen Valmentajat: Matti Kaipio ja Tuomo Kangasluoma Joukkueenjohtaja: Peter Hoffström Huoltajat: Jenni Hakala ja Anniina Paavilainen

PMin 9 0 8 0 7 0 6 0 6 2 5 0 4 0 4 4 3 0 2 2 2 0 2 0 1 2 1 0 1 0 1 0 1 2 0 0 0 0 0 0

39


Hopeaa: Sveitsi

Kultaa: Ruotsi

Maalivahdit: Sabine Forster, Nicola Giezendanner ja Laura Tomatis Puolustajat: Sabrina Arpagaus, Simone Berner, Gabriela Breitenstein, Martha Dubacher, Aurelia Pescador, Andrea Siegenthaler ja Beatrice Trachsel Hyökkääjät: Mirca Anderegg, Tanja Ertürk, Ramona Gabathuler, Petra Kundert, Marisa Mazzarelli, Daniela Morf, Martina Mätzener, Marion Rittmeyer, Simone Ryser, Elvira Schmidlin, Nathalie Stadelmann, Renate Tschumi ja Brigitta Wegmann Päävalmentaja: Thomas Rieben Valmentaja: Nicola Zamboni Joukkueenjohtajat: Walter Hostettler ja Daniel Jacot Lääkäri: Walter O. Frey Fysioterapeutti: Silvia Meyer Huoltaja: Martina Birchmeier

Maalivahdit: Malena Helmersson, Katja Hinders ja Sofia Pettersson Puolustajat: Maria Andersson, Sara Bergström, Jessica Holmgren, Anna Larsson, Jenny Magnusson, Katarina Tuominen, Jenny Viklund ja Anna Wretman Hyökkääjät: Hermine Dahlerus, Johanna Ekeroth, Camilla Granelid, Anna Gustafsson, Minna Heponiemi, Belinda Holmqvist, Sara Kristoffersson, Frida Lindberg, Helena Lindberg, Maria Söderström, Susanna Tuominen ja Karolina Widar Päävalmentaja: Kristina Landgren Valmentaja: Åsa Karlsson Joukkueenjohtaja: Helen Wårell Koordinaattorit: Johan Fredriksson ja Karin Solberg-Svanholm Fysioterapeutti: Kevin Arvini Huoltaja: Susanne Johansson

Japani nähdään Singaporessa ensi kertaa MM-kisojen A-sarjassa

40


B – sarja: C-lohko: 1. Japani 2. Puola 3. USA 4. Itävalta 5. Malesia

O 4 4 4 4 4

V 4 3 2 1 0

T 0 0 0 0 0

H Maalit 0 27-11 1 24-15 2 21-19 3 16-16 4 8-35

P 8 6 4 2 0

Tanska – Puola

3-4 ja rl (1-1, 2-0, 0-2)

Sijat 11-12: Italia – Tanska

2-8 (0-3, 1-1, 1-4)

Sijat 9-10: Japani – Puola

7-6 ja (2-2, 2-3, 2-1, 1-0)

Japani voitti B-sarjan ja nousi A-sarjaan. Ottelut: Itävalta – Puola 3-4, Malesia – Itävalta 1-8, Japani – USA 8-4, Puola – Japani 5-6, USA – Itävalta 7-4, Puola – Malesia 9-5, Itävalta – Japani 1-4, Malesia – USA 1-9, USA – Puola 16, Japani – Malesia 9-1

B-sarjan pistepörssi: M 1. Miho Koike Japani 11 2. Monika Waksmundzka Puola 10 3. Sachi Yokoe Japani 8 4. Chikae Ogawa Japani 6 5. Ayako Takahashi Japani 10 6. Carmen Wastl Itävalta 7 Jill Quek Singapore 7 8. Karina Madsen Tanska 10 9. Annukka Muuri USA 7 10.Louise BockhoffTanska 5

D-lohko: O 1. Tanska 4 2. Italia 4 3. Singapore4 4. Australia 4 5. Unkari 4

V 4 2 1 1 1

T 0 0 1 1 0

H Maalit 0 27-10 2 12-12 2 23-23 2 16-21 3 9-21

P 8 4 3 3 2

Ottelut: Italia – Tanska 2-4, Tanska – Singapore 8-4, Australia – Unkari 2-3, Singapore – Australia 8-8, Unkari – Tanska 2-6, Singapore – Italia 3-4, Tanska – Australia 9-2, Italia – Unkari 5-1, Unkari – Singapore 3-8, Australia – Italia 41 Sijoitusottelut: Sijat 17-18: Unkari – Malesia

4-2 (1-0, 1-1, 2-1)

Sijat 15-16: Itävalta – Australia

6-3 (2-1, 2-2, 3-0)

Sijat 13-14: Singapore – USA

5-3 (1-1, 2-0, 2-2)

Välierät: Japani – Italia

5-4 (0-1, 3-1, 2-2) 41

S P 6 17 4 6 8 2 5 5 1 4 6

14 14 14 12 12 12 11 11 11


42


Kansainväliset kautta aikain MM- ja EM – mitalistit 1994 – 2003 Miehet: Vuosi Kisat 1994 EM Suomi 1995 EM Sveitsi 1996 MM Ruotsi 1998 MM Tsekki 2000 MM Norja 2002 MM Suomi

Kultaa Ruotsi Suomi Ruotsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi

Hopeaa Suomi Ruotsi Suomi Sveitsi Suomi Suomi

Pronssia Sveitsi Sveitsi Norja Suomi Sveitsi Sveitsi

Naiset: Vuosi Kisat

Kultaa Hopeaa Pronssia

1995 1997 1999 2001 2003

Ruotsi Ruotsi Suomi Suomi Ruotsi

EM Sveitsi MM Suomi MM Ruotsi MM Latvia MM Sveitsi

Norja Suomi Sveitsi Ruotsi Sveitsi

Suomi Norja Ruotsi Sveitsi Suomi

Seurajoukkueiden Euroopan Cupin mitalistit ja suomalaissijoitukset 1993 – 2002 Miehet: Vuosi Paikka 1993 Ruotsi 1994 Sveitsi 1995 Ruotsi 1996 Ruotsi 1997 Ruotsi 1998 Suomi 1999 Sveitsi 2000 Ruotsi 2001 Ruotsi 2002 Tšekki

Kultaa Balrog IK, Ruotsi Balrog IK, Ruotsi Kista, Ruotsi Balrog IK, Ruotsi Fornudden IB, Ruotsi Warberg, Ruotsi Warberg, Ruotsi HIFK, Suomi Haninge, Ruotsi Haninge, Ruotsi

Hopeaa SSV, Suomi Fornudden IB, Ruotsi Balrog IK, Ruotsi Kista, Ruotsi Balrog IK, Ruotsi Viikingit, Suomi Haninge, Ruotsi Haninge, Ruotsi SSV, Suomi

Naiset: Vuosi Paikka 1993 Suomi 1994 Sveitsi 1995 Ruotsi 1996 Ruotsi 1997 Ruotsi 1998 Suomi 1999 Sveitsi 2000 Ruotsi 2001 Ruotsi 2002 Tšekki

Kultaa VK Rasket, Ruotsi Sjöstad IF, Ruotsi Sjöstad IF, Ruotsi Högdalen, Ruotsi Högdalen, Ruotsi Högdalen, Ruotsi Erä III, Suomi Balrog IK, Ruotsi Balrog IK, Ruotsi Balrog IK, Ruotsi

Hopeaa Rychenberg, Sveitsi VK Rasket, Ruotsi Lockerud, Ruotsi Sjöstad, Ruotsi Rychenberg, Sveitsi VFT, Suomi Rychenberg, Sveitsi Rychenberg, Sveitsi Rychenberg, Sveitsi Rychenberg, Sveitsi

Pronssia Rot-Weiss Chur, Sveitsi Josba, Suomi SSV, Suomi Rot-Weiss Chur, Sveitsi 4. SSV, Suomi Alligator Malans, Sveitsi 4. VFT, Suomi Fornudden IB, Ruotsi Oilers, Suomi Warberg, Ruotsi HIFK, Suomi Pixbo Wallenstam, Ruotsi Oilers, Suomi

43

Pronssia Akerselva IK, Norja Rychenberg, Sveitsi Rychenberg, Sveitsi Rychenberg, Sveitsi Skellefteå, Ruotsi Akerselva, Norja Tatran Stresovice, Tsekki Erä III, Suomi HIFK, Suomi SSV, Suomi

4. Erä I, Suomi Ei suomalaisia 5. Erä I, Suomi 4. Erä III, Suomi 5.-6. Erä III, Suomi


Miesten maaottelut v 28.09.1985 29.09.1985 25.10.1986 26.10.1986 21.11.1987 22.11.1987 26.11.1988 10.12.1988 11.12.1988 09.03.1989 11.03.1989 02.12.1989 03.12.1989 13.03.1990 14.03.1990 22.03.1991 23.03.1991 08.11.1991 09.11.1991 21.02.1992 22.02.1992 15.01.1993 16.01.1993 11.09.1993 12.09.1993 11.11.1993 13.11.1993 09.05.1994 10.05.1994 12.05.1994 13.05.1994 14.05.1994 10.11.1994 12.11.1994 14.05.1995 15.05.1995 16.05.1995 18.05.1995 19.05.1995 20.05.1995 11.11.1995

Sollentuna Suomi Jakobsberg Suomi Maarianhamina Suomi Maarianhamina Suomi Västerås Suomi Solna Suomi Jönköping Suomi Helsinki Suomi Helsinki Suomi Chur Suomi Zürich Suomi Uppsala Suomi Tukholma Suomi Vantaa Suomi Vantaa Suomi Bern Suomi Basel Suomi Trelleborg Suomi Trelleborg Suomi Maarianhamina Suomi Maarianhamina Suomi Helsinki Suomi Helsinki Suomi Helsinki Suomi Helsinki Suomi Solna Suomi Solna Suomi Helsinki Suomi Helsinki Suomi Helsinki Suomi Helsinki Suomi Helsinki Suomi Jona Suomi Bern Suomi Muri Gümlingen Suomi Jona Suomi Sursee Suomi Adliswil Suomi Zürich Suomi Zürich Suomi Helsinki Suomi -

Ruotsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi Sveitsi Ruotsi Ruotsi Sveitsi Sveitsi Ruotsi Sveitsi Sveitsi Ruotsi Norja Norja Sveitsi Sveitsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi Sveitsi Tanska Venäjä Ruotsi Norja Ruotsi Sveitsi Ruotsi Venäjä Tanska Japani Latvia Sveitsi Ruotsi Ruotsi

EM EM EM EM EM EM EM EM EM EM EM

44

1 1 1 3 1 3 5 3 5 2 5 2 1 10 3 2 4 3 4 12 7 2 1 2 1 3 4 13 5 5 9 1 5 1 6 2 30 11 2 3 1

-

13 5 4 2 2 8 7 4 9 9 4 10 12 2 5 3 4 4 10 2 0 1 1 4 3 6 2 1 0 4 1 4 6 6 3 0 0 0 1 ja. 2 rlk. 3

t

h 1 1 1

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1


v 12.11.1995 11.05.1996 12.05.1996 13.05.1996 14.05.1996 15.05.1996 17.05.1996 18.05.1996 31.01.1997 01.02.1997 14.08.1997 15.08.1997 16.08.1997 17.08.1997 08.11.1997 09.11.1997 30.01.1998 31.01.1998 25.05.1998 26.05.1998 27.05.1998 29.05.1998 30.05.1998 07.11.1998 08.11.1998 12.02.1999 13.02.1999 15.04.1999 15.04.1999 16.04.1999 17.04.1999 18.04.1999 23.04.1999 24.04.1999 25.04.1999 11.09.1999 12.11.1999 14.11.1999 11.02.2000 12.02.2000 24.03.2000 25.03.2000

Helsinki Suomi Uppsala Suomi Uppsala Suomi Uppsala Suomi Uppsala Suomi Uppsala Suomi Tukholma Suomi Tukholma Suomi Solna Suomi Västerås Suomi Lahti Suomi Lahti Suomi Lahti Suomi Lahti Suomi Adliswil Suomi Adliswil Suomi Oulu Suomi Oulu Suomi Praha Suomi Praha Suomi Praha Suomi Praha Suomi Praha Suomi Maarianhamina Suomi Maarianhamina Suomi Zürich Suomi Jona Suomi Singapore Suomi Singapore Suomi Singapore Suomi Singapore Suomi Singapore Suomi Motala Suomi Jönköping Suomi Linköping Suomi Helsinki Suomi Lahti Suomi Lahti Suomi Tukholma Suomi Turku Suomi Bauskas Suomi Riika Suomi

-

Sveitsi Singapore Unkari Saksa Tshekki Venäjä Norja Ruotsi Ruotsi Ruotsi Latvia Ruotsi Sveitsi Ruotsi Ruotsi Sveitsi Ruotsi Ruotsi Venäjä Tanska Norja Sveitsi Tanska Sveitsi Sveitsi Sveitsi Sveitsi Japani Ruotsi Singapore Australia Ruotsi Sveitsi Norja Ruotsi Ruotsi Sveitsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi Latvia Latvia 45

MM MM MM MM MM MM MM

MM MM MM MM MM

3 30 15 3 4 10 4 0 2 1 14 5 5 3 2 2 2 7 10 4 4 4 4 5 5 5 3 22 4 20 15 1 3 3 1 4 9 4 0 6 8 8

-

3 0 1 0 2 1 1 5 0 2 0 7 1 4 4 2 7 3 1 2 0 5 rlk. 1 3 3 0 0 1 4 0 1 4 2 0 2 0 0 4 3 4 1 2

t h 1

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1


27.04.2000 28.04.2000 15.05.2000 16.05.2000 18.05.2000 20.05.2000 21.05.2000 09.09.2000 11.11.2000 12.11.2000 09.02.2001 10.02.2001 27.04.2001 28.04.2001 29.04.2001 16.09.2001 10.11.2001 11.11.2001 17.01.2002 27.04.2002 28.04.2002 04.05.2002 05.05.2002 18.05.2002 19.05.2002 20.05.2002 22.05.2002 24.05.2002 25.05.2002 07.09.2002 07.02.2003 08.02.2003 09.02.2003 09.02.2003 25.04.2003 26.04.2003 27.04.2003

Tampere Pori Drammen Drammen Drammen Oslo Oslo Solna Jyväskylä Jyväskylä Helsinki Botkyrka Helsingborg Hässleholm Malmö Tampere Uppsala Uppsala Helsinki Ostrava Ostrava Oslo Sarpsborg Helsinki Helsinki Helsinki Helsinki Helsinki Helsinki Uppsala Kööpenhamina Kööpenhamina Kööpenhamina Kööpenhamina Malmö Helsingborg Malmö

Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi -

Latvia Latvia Sveitsi Venäjä Tshekki Tanska Ruotsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi Norja Sveitsi Ruotsi Ruotsi Sveitsi Ruotsi Ruotsi Tshekki Tshekki Norja Norja Sveitsi Tshekki Latvia Saksa Sveitsi Ruotsi Ruotsi Sveitsi Tanska Sveitsi Tanska Sveitsi Norja Ruotsi

46

MM MM MM MM MM

MM MM MM MM MM MM

11 5 5 10 2 6 3 1 4 3 3 1 7 9 2 3 4 3 7 3 6 6 8 4 3 12 7 5 4 3 4 14 12 7 6 10 6 658

-

0 1 3 0 2 1 5 3 5 10 2 5 1 1 8 5 2 3 3 1 5 5 3 1 4 0 1 1 6 4 3 3 4 2 2 7 3 368

v 1 1 1 1

t

h

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 70

8 42


Maaottelut eri maita vastaan Suomi vs. Australia 17.04.1999 Singapore Suomi vs. Japani 16.05.1995 Sursee 15.04.1999 Singapore Suomi vs. Latvia 18.05.1995 Adliswil 14.08.1997 Lahti 24.03.2000 Bauskas 25.03.2000 Riika 27.04.2000 Tampere 28.04.2000 Pori 20.05.2002 Helsinki

Suomi - Australia

Suomi - Japani Suomi - Japani Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi

Suomi vs. Norja 21.02.1992 Maarianhamina Suomi 22.02.1992 Maarianhamina Suomi 13.05.1994 Helsinki Suomi 17.05.1996 Tukholma Suomi 27.05.1998 Praha Suomi 24.04.1999 Jönköping Suomi 27.04.2001 Helsingborg Suomi 04.05.2002 Oslo Suomi 05.05.2002 Sarpsborg Suomi 26.04.2003 Helsingborg Suomi Suomi vs. Ruotsi 28.09.1985 Sollentuna Suomi 29.09.1985 Jakobsberg Suomi 25.10.1986 Maarianhamina Suomi 26.10.1986 Maarianhamina Suomi 21.11.1987 Västerås Suomi 22.11.1987 Solna Suomi 26.11.1988 Jönköping Suomi 10.12.1988 Helsinki Suomi 11.12.1988 Helsinki Suomi 09.03.1989 Chur Suomi 02.12.1989 Uppsala Suomi

-

EM

Latvia Latvia Latvia Latvia Latvia Latvia Latvia

EM

MM

Norja Norja Norja Norja Norja Norja Norja Norja Norja Norja

EM MM MM

Ruotsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi 47

v

t

h

15 - 1 15 - 1

1 1

0 0

30 - 0 22 - 1 52 - 1

1 1 2

0 0

11 14 8 8 11 5 12 69

-

0 0 1 2 0 1 0 4

1 1 1 1 1 1 1 7

0 0

12 7 9 4 4 3 7 6 8 10 70

-

2 0 1 1 0 0 1 5 3 7 20

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 10

0 0

1 1 1 3 1 3 5 3 5 2 2

-

13 5 4 2 2 8 7 4 9 9 10

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1


v 03.12.1989 22.03.1991 09.11.1991 11.09.1993 12.09.1993 11.11.1993 12.05.1994 14.05.1994 12.11.1994 20.05.1995 11.11.1995 18.05.1996 31.01.1997 01.02.1997 15.08.1997 17.08.1997 08.11.1997 30.01.1998 31.01.1998 15.04.1999 18.04.1999 25.04.1999 11.09.1999 14.11.1999 11.02.2000 12.02.2000 21.05.2000 09.09.2000 11.11.2000 12.11.2000 09.02.2001 10.02.2001 29.04.2001 16.09.2001 11.11.2001 17.01.2002 25.05.2002 07.09.2002 27.04.2003

Tukholma Bern Trelleborg Helsinki Helsinki Solna Helsinki Helsinki Bern Zürich Helsinki Tukholma Solna Västerås Lahti Lahti Adliswil Oulu Oulu Singapore Singapore Linköping Helsinki Lahti Tukholma Turku Oslo Solna Jyväskylä Jyväskylä Helsinki Botkyrka Malmö Tampere Uppsala Helsinki Helsinki Uppsala Malmö

Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi

-

Ruotsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi

EM EM EM MM

MM

MM

48

1 2 4 2 1 3 5 1 1 3 1 0 2 1 5 3 2 2 7 4 1 1 4 4 0 6 3 1 4 3 3 1 2 3 3 7 4 3 6 136

-

12 3 10 4 3 6 4 4 6 2 rlk. 3 5 0 2 7 4 4 7 3 4 4 2 0 4 3 4 5 3 5 10 2 5 8 5 3 3 6 4 3 245

t

h 1 1 1 1 1 1

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 10

3 37


Suomi vs. Saksa 13.05.1996 Uppsala 22.05.2002 Helsinki Suomi vs. Singapore 11.05.1996 Uppsala 16.04.1999 Singapore

Suomi - Saksa Suomi - Saksa

Suomi - Singapore MM Suomi - Singapore

Suomi vs. Sveitsi 11.03.1989 Zürich Suomi 13.03.1990 Helsinki Suomi 14.03.1990 Helsinki Suomi 23.03.1991 Basel Suomi 08.11.1991 Trelleborg Suomi 15.01.1993 Helsinki Suomi 16.01.1993 Helsinki Suomi 13.11.1993 Solna Suomi 10.11.1994 Jona Suomi 19.05.1995 Zürich Suomi 12.11.1995 Helsinki Suomi 16.08.1997 Lahti Suomi 09.11.1997 Adliswil Suomi 29.05.1998 Praha Suomi 07.11.1998 Maarianhamina Suomi 08.11.1998 Maarianhamina Suomi 12.02.1999 Zürich Suomi 13.02.1999 Jona Suomi 23.04.1999 Motala Suomi 12.11.1999 Lahti Suomi 15.05.2000 Drammen Suomi 28.04.2001 Hässleholm Suomi 10.11.2001 Uppsala Suomi 18.05.2002 Helsinki Suomi 24.05.2002 Helsinki Suomi 07.02.2003 Kööpenhamina Suomi 09.02.2003 Kööpenhamina Suomi 25.04.2003 Malmö Suomi Suomi vs. Tanska 09.05.1994 Helsinki 15.05.1995 Jona 26.05.1998 Praha 30.05.1998 Praha

MM MM

Suomi Suomi Suomi Suomi

-

Sveitsi Sveitsi Sveitsi Sveitsi Sveitsi Sveitsi Sveitsi Sveitsi Sveitsi Sveitsi Sveitsi Sveitsi Sveitsi Sveitsi Sveitsi Sveitsi Sveitsi Sveitsi Sveitsi Sveitsi Sveitsi Sveitsi Sveitsi Sveitsi Sveitsi Sveitsi Sveitsi Sveitsi

EM

MM

MM MM MM

Tanska Tanska Tanska Tanska

EM EM MM MM 49

v

t

3 - 0 7 - 1 10 - 1

1 1 2

0 0

30 - 0 20 - 0 50 - 0

1 1 2

0 0

5 10 3 4 3 2 1 4 5 2 3 5 2 4 5 5 5 3 3 9 5 9 4 4 5 4 12 6 132

-

4 2 5 4 4 1 1 2 6 1 ja. 3 1 2 5 rlk. 3 3 0 0 2 0 3 1 2 1 1 3 4 2 66

13 2 4 4

-

1 0 2 1

h

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 20 1 1 1 1

4 4


20.05.2000 Oslo Suomi - Tanska 08.02.2003 Kööpenhamina Suomi - Tanska 09.02.2003 Kööpenhamina Suomi - Tanska Suomi vs. Tshekki 14.05.1996 Uppsala 18.05.2000 Drammen 27.04.2002 Ostrava 28.04.2002 Ostrava 19.05.2002 Helsinki

Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi

Suomi vs. Unkari 12.05.1996 Uppsala

-

MM

Tshekki Tshekki Tshekki Tshekki Tshekki

Suomi - Unkari

Suomi vs. Venäjä 10.05.1994 Helsinki Suomi 14.05.1995 Muri Gümlingen Suomi 15.05.1996 Uppsala Suomi 25.05.1998 Praha Suomi 16.05.2000 Drammen Suomi

-

MM MM MM MM

Venäjä Venäjä Venäjä Venäjä Venäjä

EM EM MM MM MM

6 14 7 50

-

1 3 2 10

4 2 3 6 3 15

-

2 2 1 5 4 10

v 1 1 1 7

t

0 0

1 1 1 1 3

1 1 0

15 - 1 15 - 1

1 1

0 0

5 6 10 10 10 41

1 1 1 1 1 5

0 0

-

0 3 1 1 0 5

Maaottelut eri maita vastaan yhteensä Maa Australia Japani Latvia Norja Ruotsi Saksa Singapore Sveitsi Tanska Tshekki Unkari Venäjä Yht.

ott. 1 2 7 10 50 2 2 28 7 5 1 5 120

v 1 2 7 10 10 2 2 20 7 3 1 5 70

t 0 0 0 0 3 0 0 4 0 1 0 0 8

h 0 0 0 0 37 0 0 4 0 1 0 0 42

15-1 52-1 69-4 70-20 136-245 10-1 50-0 132-66 50-10 18-14 15-1 41-5 658-368

50

h

pist. 2 4 14 20 23 4 4 44 14 7 2 10 148

Voitto% 100,0 100,0 100,0 100,0 23,0 100,0 100,0 78,6 100,0 70,0 100,0 100,0 61,7


Naisten maaottelut: v 11.09.1993 12.09.1993 05.03.1994 06.03.1994 10.11.1994 12.11.1994 06.05.1995 07.05.1995 14.05.1995 15.05.1995 16.05.1995 18.05.1995 19.05.1995 20.05.1995 20.04.1996 21.04.1996 09.11.1996 10.11.1996 08.02.1997 09.02.1997 03.05.1997 05.05.1997 06.05.1997 07.05.1997 09.05.1997 10.05.1997 07.11.1997 08.11.1997 24.04.1998 26.04.1998 07.11.1998 08.11.1998 12.02.1999 13.02.1999 10.05.1999 11.05.1999 12.05.1999 14.05.1999 15.05.1999 11.09.1999 12.11.1999

Helsinki Suomi Helsinki Suomi Örnsköldsvik Suomi Örnsköldsvik Suomi Jona Suomi Bern Suomi Helsinki Suomi Helsinki Suomi Chur Suomi Muri-Gümlingen Suomi Aarau Suomi Basel Suomi Adliswil Suomi Zürich Suomi Vantaa Suomi Vantaa Suomi Helsinki Suomi Helsinki Suomi Asker Suomi Oslo Suomi Godby Suomi Godby Suomi Godby Suomi Godby Suomi Godby Suomi Godby Suomi Tukholma Suomi Södertälje Suomi Joensuu Suomi Joensuu Suomi Staffanstorp Suomi Hässleholm Suomi Espoo Suomi Vantaa Suomi Borlänge Suomi Borlänge Suomi Borlänge Suomi Borlänge Suomi Borlänge Suomi Helsinki Suomi Sandviken Suomi

-

Ruotsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi Sveitsi Latvia Latvia Ruotsi Tshekki Unkari Latvia Norja Sveitsi Ruotsi Ruotsi Sveitsi Ruotsi Norja Norja Japani Tshekki Latvia Norja Sveitsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi Norja Ruotsi Sveitsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi Tshekki Norja Latvia Ruotsi Sveitsi Ruotsi Ruotsi 51

EM EM EM EM EM EM

MM MM MM MM MM MM

MM MM MM MM MM

2 2 2 3 0 3 14 16 1 13 12 14 3 3 2 1 2 1 4 4 30 7 8 4 2 2 0 0 4 0 2 1 3 1 9 2 19 3 3 5 0

-

4 2 4 10 2 1 0 1 2 2 0 0 4 rlk. 2 7 2 1 3 4 3 0 2 3 1 0 4 4 3 1 6 0 3 5 3 2 5 2 2 rlk. 1 2 0

t

h 1

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1


v 13.11.1999 11.02.2000 12.02.2000 09.09.2000 11.11.2000 12.11.2000 19.01.2001 20.01.2001 10.02.2001 11.02.2001 20.05.2001 22.05.2001 24.05.2001 26.05.2001 27.05.2001 15.09.2001 26.04.2002 27.04.2002 28.04.2002 07.09.2002 08.11.2002 09.11.2002 07.02.2003 08.02.2003 25.04.2003 26.04.2003 27.04.2003 18.05.2003 20.05.2003 21.05.2003 23.05.2003 24.05.2003

Uppsala Suomi Riika Suomi Bauskas Suomi Solna Suomi Jona Suomi Kloten Suomi Tampere Suomi Riihimäki Suomi Wettin Suomi Grimma Suomi Riika Suomi Riika Suomi Riika Suomi Riika Suomi Riika Suomi Tampere Suomi Lund Suomi Lund Suomi Lund Suomi Uppsala Suomi Porvoo Suomi Porvoo Suomi Zug Suomi Zug Suomi Lappeenranta Suomi Savonlinna Suomi Savonlinna Suomi Muri-Gümlingen Suomi Wünnewil Suomi Muri-Gümlingen Suomi Bern Suomi Bern Suomi -

Ruotsi Latvia Latvia Ruotsi Ruotsi Sveitsi Latvia Latvia Saksa Saksa Norja Tshekki Itävalta Sveitsi Ruotsi Ruotsi Tanska Sveitsi Ruotsi Ruotsi Sveitsi Ruotsi Sveitsi Sveitsi Venäjä Venäjä Venäjä Sveitsi Venäjä Tshekki Ruotsi Norja

MM MM MM MM MM

MM MM MM MM MM

0 12 14 4 4 3 7 8 19 9 2 8 16 3 2 4 8 2 1 0 3 2 7 2 11 6 9 3 15 9 4 4 408

-

3 0 1 1 5 5 0 0 0 0 1 1 0 2 0 4 0 1 2 2 2 5 2 0 0 3 0 1 0 2 5 2 153

t

h 1

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 45

4 24

Maaottelut eri maita vastaan Suomi vs. Itävalta: 24.05.2001 Riika Suomi vs. Japani: 03.05.1997 Godby

Suomi - Itävalta

MM

Suomi - Japani

MM

52

v

t

h

16 - 0 16 - 0

1 1

0 0

30 - 0 30 - 0

1 1

0 0


Suomi vs. Latvia: 06.05.1995 Helsinki 07.05.1995 Helsinki 18.05.1995 Basel 06.05.1997 Godby 12.05.1999 Borlänge 11.02.2000 Riika 12.02.2000 Bauskas 19.01.2001 Tampere 20.01.2001 Riihimäki Suomi vs. Norja: 19.05.1995 Adliswil 08.02.1997 Asker 09.02.1997 Oslo 07.05.1997 Godby 24.04.1998 Joensuu 11.05.1999 Borlänge 20.05.2001 Riika 24.05.2003 Bern Suomi vs. Ruotsi: 11.09.1993 Helsinki 12.09.1993 Helsinki 05.03.1994 Örnsköldsvik 06.03.1994 Örnsköldsvik 10.11.1994 Jona 14.05.1995 Chur 20.04.1996 Vantaa 21.04.1996 Vantaa 10.11.1996 Helsinki 10.05.1997 Godby 07.11.1997 Tukholma 08.11.1997 Södertälje 26.04.1998 Joensuu 08.11.1998 Hässleholm 12.02.1999 Espoo 13.02.1999 Vantaa 14.05.1999 Borlänge 11.09.1999 Helsinki 12.11.1999 Sandviken 13.11.1999 Uppsala

Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi

-

Latvia Latvia Latvia Latvia Latvia Latvia Latvia Latvia Latvia

EM MM MM

Norja Norja Norja Norja Norja Norja Norja Norja

EM MM MM MM MM

Ruotsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi

EM

MM

MM

53

14 16 14 8 19 12 14 7 8 112

-

0 1 0 3 2 0 1 0 0 7

3 4 4 4 4 2 2 4 27

-

4 4 3 1 1 5 1 2 21

2 2 2 3 0 1 2 1 1 2 0 0 0 1 3 1 3 5 0 0

-

4 2 4 10 2 2 7 2 3 4 4 3 6 3 5 3 2 rlk. 2 0 3

v

t

1 1 1 1 1 1 1 1 1 9

0 0

rlk.

h

1 1

1 1 1 1 1 1 5

1 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

1 1 1 1


09.09.2000 11.11.2000 27.05.2001 15.09.2001 28.04.2002 07.09.2002 09.11.2002 23.05.2003

Solna Jona Riika Tampere Lund Uppsala Porvoo Bern

Suomi vs. Saksa: 10.02.2001 Wettin 11.02.2001 Grimma

Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi

MM

MM

-

Sveitsi Sveitsi Sveitsi Sveitsi Sveitsi Sveitsi Sveitsi Sveitsi Sveitsi Sveitsi Sveitsi Sveitsi Sveitsi

EM MM MM MM

MM

Suomi - Tanska

Suomi vs. Tshekki: 15.05.1995 Muri-Gümlingen Suomi 05.05.1997 Godby Suomi 10.05.1999 Borlänge Suomi 22.05.2001 Riika Suomi 21.05.2003 Muri-Gümlingen Suomi Suomi vs. Unkari: 16.05.1995 Aarau

Ruotsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi

Suomi - Saksa Suomi - Saksa

Suomi vs. Sveitsi: 12.11.1994 Bern Suomi 20.05.1995 Zürich Suomi 09.11.1996 Helsinki Suomi 09.05.1997 Godby Suomi 07.11.1998 Staffanstorp Suomi 15.05.1999 Borlänge Suomi 12.11.2000 Kloten Suomi 26.05.2001 Riika Suomi 27.04.2002 Lund Suomi 08.11.2002 Porvoo Suomi 07.02.2003 Zug Suomi 08.02.2003 Zug Suomi 18.05.2003 Muri-Gümlingen Suomi Suomi vs. Tanska: 26.04.2002 Lund

-

-

4 4 2 4 1 0 2 4 50

-

1 5 0 4 2 2 5 5 95

Suomi - Unkari

EM MM MM MM MM EM

54

t

h 1

1 1

4

1 1 1 1 3 21

19 - 0 9 - 0 28 - 0

1 1 2

0 0

3 3 2 2 2 3 3 3 2 3 7 2 3 38

1 1 1 1 1 1

-

1 2 1 0 0 1 5 2 1 2 2 0 1 18

1 1 1 1 1 1 1 12

0 1

1 1

0 0

2 2 2 1 2 9

1 1 1 1 1 5

0 0

12 - 0 12 - 0

1 1

0 0

8 - 0 8 - 0

Tshekki Tshekki Tshekki Tshekki Tshekki

v 1

13 7 9 8 9 46

-


v

t

h

1 1 1 1 4

0 0

Suomi vs. Venäjä: 25.04.2003 26.04.2003 27.04.2003 20.05.2003

Lappeenranta Savonlinna Savonlinna Wünnewil

Suomi Suomi Suomi Suomi

-

Venäjä Venäjä Venäjä Venäjä

MM

11 6 9 15 41

-

0 3 0 0 3

Maaotteluteri maita vastaan yhteensä Maa Itävalta Japani Latvia Norja Ruotsi Saksa Sveitsi Tanska Tshekki Unkari Venäjä Yht.

ott. 1 1 9 8 28 2 13 1 5 1 4 73

v 1 1 9 5 4 2 12 1 5 1 4 45

t 0 0 0 1 3 0 0 0 0 0 0 4

h 0 0 0 2 21 0 1 0 0 0 0 24

16-0 30-0 112-7 27-21 50-95 28-0 38-18 8-0 46-9 12-0 41-3 408-153

pist. 2 2 18 11 11 4 24 2 10 2 8 94

Voitto% 100,0 100,0 100,0 68,8 19,6 100,0 92,3 100,0 100,0 100,0 100,0 64,4

Poikien maaottelut 08.11.1996 08.11.1996 08.11.1997 09.11.1997 07.11.1998 08.11.1998 11.09.1999 13.11.1999 14.11.1999 11.02.2000 12.02.2000 09.09.2000 10.11.2000 11.11.2000 12.11.2000

Helsinki Helsinki Adliswil Adliswil Staffanstorp Hässleholm Helsinki Lahti Lahti Riika Bauskas Solna Jyväskylä Jyväskylä Jyväskylä

Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi

-

Sveitsi Ruotsi Ruotsi Sveitsi Ruotsi Sveitsi Ruotsi Ruotsi Sveitsi Latvia Latvia Ruotsi Ruotsi Sveitsi Norja

6 1 1 4 2 2 2 3 3 6 7 3 4 7 15 55

-

1 2 1 1 4 3 3 1 3 3 1 3 4 3 0

v 1

t

h 1

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1


v 15.09.2001 06.11.2001 07.11.2001 08.11.2001 09.11.2001 10.11.2001 11.11.2001 07.09.2002 08.02.2003 09.02.2003

Tampere Merseburg Weissenfels Prittiz Halle Dessau Hohenmölsen Uppsala Oulu Oulu

Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi -

Ruotsi Tshekki Saksa Viro Venäjä Ruotsi Latvia Ruotsi Sveitsi Sveitsi

MM MM MM MM MM MM

Muut kansainväliset ottelut: 18.04.98 Lappeenranta Suomi - Viro M 16.05.98 Helsinki Suomi - Australia M 06.11.98 Landskrona Suomi - Tanska M

2 7 16 11 7 2 7 3 9 3 133

-

2 3 0 0 1 5 1 9 3 3 60

12 14 1 27

-

0 0 3 3

t h 1

1 1 1 1 1 1 1 1 13

1 6 6

1 1 2

1 0 1

v

t

3 1 1 5

1 1 1 3

0 0

15 - 0 15 - 0

1 1

0 0

Maaottelut eri maita vastaan Suomi vs. Latvia 11.02.2000 Riika Suomi - Latvia 12.02.2000 Bauskas Suomi - Latvia 11.11.2001 Hohenmölsen Suomi - Latvia Suomi vs. Norja 12.11.2000 Jyväskylä Suomi vs. Ruotsi 08.11.1996 Helsinki 08.11.1997 Adliswil 07.11.1998 Staffanstorp 11.09.1999 Helsinki 13.11.1999 Lahti 09.09.2000 Solna 10.11.2000 Jyväskylä 15.09.2001 Tampere 10.11.2001 Dessau 07.09.2002 Uppsala Suomi vs. Saksa 07.11.2001 Weissenfels

MM

Suomi - Norja Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi

-

Ruotsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi

MM

Suomi - Saksa

MM 56

6 7 7 20

1 1 2 2 3 3 4 2 2 3 23

-

-

2 1 4 3 1 3 4 2 5 9 34

16 - 0 16 - 0

h

1 1 1 1 1 1 1 1 1

1 1 4 5

1 1

0 0


v Suomi vs. Sveitsi 08.11.1996 Helsinki 09.11.1997 Adliswil 08.11.1998 Hässleholm 14.11.1999 Lahti 11.11.2000 Jyväskylä 08.02.2003 Oulu 09.02.2003 Oulu

Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi

Suomi vs. Tshekki 06.11.2001 Merseburg

-

Sveitsi Sveitsi Sveitsi Sveitsi Sveitsi Sveitsi Sveitsi

6 4 2 3 7 9 3 34

Suomi - Tshekki

Suomi vs. Venäjä 09.11.2001 Halle

Suomi - Venäjä

Suomi vs. Viro 08.11.2001 Prittiz

MM MM

Suomi - Viro

MM

-

1 1 3 3 3 3 3 17

t

h

1 1 1 1 1 1 4

1 2 1

7 - 3 7 - 3

1 1

0 0

7 - 1 7 - 1

1 1

0 0

11 - 0 95 - 37

1 11

4 1

Maaottelut eri maita vastaan yhteensä Maa Latvia Norja Ruotsi Saksa Sveitsi Tshekki Venäjä Viro Yht.

ott. 3 1 10 1 7 1 1 1 25

v 3 1 1 1 4 1 1 1 13

t 0 0 4 0 2 0 0 0 6

h 0 0 5 0 1 0 0 0 6

20-5 15-0 23-34 16-0 34-17 7-3 7-1 11-0 133-60

pist 6 2 6 2 10 2 2 2 32

Voitto% 100,0 100,0 30,0 100,0 71,4 100,0 100,0 100,0 64,0

Tyttöjen maaottelut v 09.09.2000 11.11.2000 12.11.2000 16.09.2001 09.02.2002 10.02.2002 07.09.2002

Solna Jona Kloten Tampere Katrineholm Västerås Uppsala

Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi

-

Ruotsi Ruotsi Sveitsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi

1 1 0 2 2 3 4 57

-

4 3 1 3 6 2 1

1 1

t

h 1 1 1 1 1


09.11.2002 Porvoo 10.11.2002 Porvoo

Suomi - Ruotsi Suomi - Sveitsi

4 - 2 4 - 2 21 - 24

v 1 1 4

t

h

0 5

v

t

1 1 1 3

0 4

Maaottelut eri maita vastaan Suomi vs. Ruotsi 09.09.2000 Solna 11.11.2000 Jona 16.09.2001 Tampere 09.02.2002 Katrineholm 10.02.2002 V채ster책s 07.09.2002 Uppsala 09.11.2002 Porvoo

Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi Suomi

Suomi vs. Sveitsi 12.11.2000 Kloten 10.11.2002 Porvoo

-

Ruotsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi

1 1 2 2 3 4 4 17

Suomi - Sveitsi Suomi - Sveitsi

-

4 3 3 6 2 1 2 21

0 - 1 4 - 2 4 - 3

Maaottelut eri maita vastaan yhteens채 Maa Ruotsi Sveitsi Yht.

ott. 7 2 9

v 3 1 4

t 0 0 0

h 4 1 5

17-21 4-3 21-24

58

pist. 6 2 8

Voitto% 42,9 50,0 44,4

h 1 1 1 1

1 1 1

0 1


Maaottelupelaajat Miehet nimi Synt. aika Ahlqvist Andreas 15.01.1980 Ahola Tommi 04.04.1980 Ahonen Jani 19.12.1971 Ahtiainen Akseli 07.02.1972 Asikainen Heikki 12.12.1979 Berndtson Pasi 20.06.1977 Blad Jani 22.06.1975 Freudenthal Björn 17.06.1969 Freudenthal Sebastian 10.11.1971 Gråsten Jan 28.06.1970 Grönqvist Mikko 13.01.1972 Hannula Pekka 16.09.1969 Heikkilä Mika 20.01.1972 Heikkinen Jussi 06.10.1971 Heinonen Mika 09.04.1977 Heinonen Pete 17.11.1966 Heiskanen Jarno 07.05.1974 Heiskanen Matti 28.05.1967 Hiltunen Joni 11.07.1978 Hiltunen Tommi 31.05.1974 Hintikka Jaakko 15.09.1976 Hokkanen Petteri13.12.1971 Honni Kari 26.01.1965 Huhtala Toni 21.02.1975 Huhtimo Markus 27.08.1979 Huttunen Petri 23.10.1969 Häkkinen Teemu 28.12.1980 Hänninen Oscar 08.09.1984 Härkönen Antti-Jussi 24.12.1976 Isaksson Niklas 31.03.1971 Isomäki Jori 29.04.1974 Jokela Mikko 18.08.1975 Jolkkonen Juri 31.07.1976 Joutsimäki Vesa 18.07.1966 Jussila Esa 11.11.1979 Jussila Kari 08.03.1968 Jylö Timo 01.02.1968

O 3 1 21 37 3 16 3 5

M 1 0 4 16 0 2 0 3

S P J 0 1 0 0 0 0 6 10 2 19 35 6 0 0 2 1 3 10 0 0 2 1 4 0

19 22 6 4 24 41 1 4 15 10 2 8 49 18 17 31 5 41 1 4

10 0 0 2 1 0 0 1 3 0 1 3 22 8 10 11 2 8 0 0

2 12 4 1 1 0 0 0 0 0 2 2 8 9 6 1 1 0 0 0 0 1 2 0 3 6 4 1 1 8 1 2 0 1 4 2 23 4510 3 11 6 3 13 2 11 22 8 0 2 2 10 1827 0 0 0 1 1 0

2 2 35 5 3 17 41 2 12

0 0 3 2 0 0 11 0 0

1 1 0 0 0 0 5 8 8 0 2 0 1 1 0 3 3 8 10 2112 0 0 0 1 1 0

Järvenkallas Kari 03.12.1964 Järvi Mikael 02.12.1977 Järvinen Jussi 01.06.1974 Karkamo Arno 06.03.1969 Karppanen Tero 13.09.1976 Kavander Nicklas 07.01.1970 Kavekari Mika 03.10.1975 Ketonen Markus 26.01.1977 Ketonen Timo 18.05.1972 Kettunen Juha 22.08.1965 Kettunen Petri 06.11.1970 Kirjonen Tarmo 13.04.1982 Kiviharju Juuso 31.03.1977 Kivilehto Juha 26.12.1981 Kohonen Mika 10.05.1977 Kohonen Mikko 11.02.1979 Koirikivi Vesa 17.04.1965 Korhonen Hannu14.08.1978 Koskelainen Kari 24.05.1982 Koskinen Sami 16.07.1972 Kosonen Jani 04.07.1975 Kotilainen Pasi 30.05.1978 Kulmala Juha 08.08.1979 Kuorilehto Sami 27.12.1975 Kuronen Sami 16.11.1976 Laaksonen Jyrki 28.04.1965 Laine Raine 18.10.1972 Lappalainen Jarkko 26.04.1978 Lehikoinen Teemu 25.03.1980 Lehto Mikko 09.10.1976 Lehtonen Jari-Pekka 19.10.1976 Lindberg Kari 09.06.1981 Lindberg Tommi 25.03.1972 Lintu Marko 26.07.1968 Lundberg Thomas 03.09.1976 Lötjönen Toni 07.07.1979 Manner Santtu 11.10.1978 Markelin Juha 26.03.1969 59

4 38 10 19 41 6 7 8 30 19 31 7 19 2 62 3 12 10 8 16 13 16 2 2 11 14 44 2 4 4

0 27 1 2 41 3 0 0 0 6 19 1 6 0 39 0 2 2 4 6 4 3 0 0 9 1 7 0 1 0

1 1 4 12 3920 0 1 0 8 10 2 18 5914 0 3 4 2 2 2 3 3 2 1 1 0 4 10 2 9 28 6 1 2 2 4 10 0 1 1 2 58 9722 0 0 2 0 2 2 4 6 4 3 7 0 3 9 4 1 5 0 3 6 2 0 0 0 0 0 2 2 11 4 4 5 4 11 1810 0 0 0 1 2 0 0 0 2

69 3 15 10 8 6 7 6

5 1 0 2 4 0 2 3

29 3412 0 1 2 1 1 0 0 2 2 1 5 2 0 0 0 3 5 0 1 4 2


Matikainen Sami 04.05.1976 Mattila Sami 05.03.1971 Moilanen Otto 12.04.1979 Mustranta Mikko 24.03.1974 Myyryläinen Antti 21.04.1969 Mäkeläinen Petri 12.12.1971 Neimo Markus 05.08.1976 Nieminen Pekka 03.07.1979 Niinikoski Juha 09.04.1973 Niiranen Joni 20.09.1981 Nissinen Janne 02.05.1969 Nykänen Arttu 08.07.1966 Nyman Sami 05.08.1981 Ojala Johnny 07.04.1979 Pekkola Jari 30.05.1970 Peltola Pasi 04.10.1970 Perttilä Jarmo 24.05.1961 Perttilä Juha 19.02.1972 Pitkänen Markku 14.10.1973 Punkari Vesa 23.12.1976 Pyykkö Jani 04.07.1976 Rantala Teppo 20.03.1977 Ruokonen Antti 08.10.1963 Salo Juha 19.02.1966 Sandell Mika 08.07.1967 Sandström Vilhelm 23.05.1979 Sarling Tom 12.12.1974 Savenius Janne 23.07.1968 Savenius Jarkko 23.07.1968 Sepponen Juha-Matti 24.09.1975 Sepponen Tuomo11.01.1977 Seppälä Aki 14.05.1979 Seppälä Juho 16.11.1972 Soinoja Tero 22.05.1968 Sompa Marko 26.05.1969 Strömsten Sami 02.04.1977 Suntila Markus 22.10.1978 Suomela Markku 27.04.1967 Suonpää Timo 23.06.1974 Sällström Kim 24.10.1968 Talonen Risto 17.08.1965 Tarvainen Antti 08.03.1979

8 5 3 2 2 1 10 5 7 3 20 2 4 5 34 2 19 2 16 59 4 20 14 12 43 27 6 26 21

2 0 1 0 0 0 2 0 0 0 6 0 4 2 14 0 3 0 3 16 0 5 4 8 28 2 3 8 3

2 4 2 1 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 4 0 0 0 2 4 0 0 0 0 5 5 2 0 0 0 6 1210 0 0 0 3 7 0 1 3 0 20 3418 0 0 0 10 13 4 0 0 0 1 4 2 7 2335 0 0 0 3 8 6 1 5 4 5 13 4 8 3633 6 2 0 3 2 2 10 4 6 9 6

11 2 7 27 9 35 4 14 13 2 7 14 2

1 0 1 12 4 4 0 0 0 0 1 2 1

0 1 6 0 0 0 1 2 4 13 25 4 4 8 0 7 1118 0 0 2 0 0 0 1 1 6 0 0 0 2 3 4 2 4 2 0 1 0

Tiiainen Reeo 15.03.1973 Tiitu Tero 29.04.1982 Tilhe Kara 29.09.1979 Toivonen Timo 17.01.1979 Toivoniemi Henri 10.08.1976 Tuominen Jan 23.05.1970 Tuononen Ilpo 05.09.1975 Turunen Petri 28.07.1979 Turunen Vesa 10.03.1966 Tuulola Sami 06.08.1973 Tykkyläinen Olli 12.06.1977 Tyni Erno 12.06.1975 Tähkä Janne 27.09.1970 Vehkaoja Jouni 06.04.1981 Westerlund Jani N/A Vidbäck Tomi 26.03.1976 Vidgren Sami 26.09.1971 Vienola Heikki 17.07.1960 Viitanen Jussi 10.12.1977 Wiklöf Peter N/A Virkkala Jussi 17.05.1970 Virtanen Vesa-Matti 05.03.1978 Vuorenmaa Misa 29.09.1970 Vänttinen Pasi 10.08.1970 Väänänen Jani 24.09.1976 Väänänen Tatu 06.07.1983 Öhman Hannes 28.11.1976

60

1 23 1 6 16 5 2 4 16 5 9 10 61 8 2 7 12 6 11 4 11 12 23 40 6 4 63

0 7 0 0 0 1 0 1 0 1 0 2 29 0 1 0 0 6 0 0 7 6 10 23 0 1 45

0 0 0 6 13 2 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 1 2 0 0 0 1 2 0 1 1 2 2 3 2 0 0 0 1 3 0 23 52 8 1 1 11 0 1 0 1 1 0 0 0 2 1 7 4 0 0 0 0 0 0 7 14 2 3 9 2 6 1610 23 4610 0 0 0 0 1 4 22 6714


Naiset nimi Synt. aika Alakurtti Outi 26.01.1981 Alkula Marjo N/A Andersson Marina N/A Ansio Terhi 24.01.1982 Antman Anne 09.11.1977 Aulin Eeva-Maiju 19.12.1970 Averio Anne 07.10.1964 Backman Synnöve 07.08.1964 Eronen Anna 29.09.1977 Eskelinen Ira 25.05.1971 Grönroos Maria N/A Hakulinen Anne 26.08.1980 Hannula Ulla 23.08.1967 Haukkamaa Pirjo13.03.1972 Hiltula Piritta 05.03.1975 Hölsö Mari 13.02.1974 Isoniemi Minna 25.01.1977 Jompero Satu N/A Jouhten Paula 06.06.1978 Joutsen Arja 17.05.1979 Jurvainen Pauliina 16.05.1967 Järvelä Jenni 30.04.1984 Järvinen Ulla 06.04.1965 Kainulainen Minna 29.03.1964 Kallio Tiina 19.05.1976 Karhemaa Sanna 03.09.1975 Karvonen Tuulia 25.04.1980 Kaunisto Annelea 29.05.1969 Kelo Katja 13.07.1970 Keränen Anna-Maija 17.12.1970 Kettunen Jonna 03.05.1974 Kettunen Tanja 08.11.1969 Kiviluoma Päivi 15.01.1968 Koskinen Paula 07.04.1977 Kupila Tuula 07.10.1976 Lankoski Maria 13.01.1974 Lappi Riikka 01.02.1975 Lehtinen Meri 22.04.1978 Lehtinen Tytti 04.10.1975 Lehtonen Sanna 30.01.1970 Leppälä Taija 04.02.1976

O 5 2 2 11 1 25 14 7 9 13 2 15 20 17 2 2 21 2 36 62 14 3 14 4 1 21 6 10 12

M 0 0 0 0 0 3 5 0 0 0 0 0 9 4 0 0 5 0 7 20 5 2 1 0 0 7 0 0 15

S P J 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 5 2 3 8 2 0 0 0 1 1 0 1 1 0 0 0 0 1 1 0 6 15 0 2 6 4 0 0 0 0 0 2 5 10 2 0 0 0 5 1214 24 4417 3 8 2 0 2 0 1 2 4 0 0 0 0 0 0 6 13 4 0 0 0 0 0 0 4 19 2

34 58 14 2 3 21 3 26 14 20 15 1

15 44 2 0 0 7 0 5 0 1 0 0

10 25 4 25 6912 3 5 4 0 0 0 0 0 0 2 9 2 0 0 2 5 10 2 0 0 0 1 2 4 1 1 0 0 0 0

Leskelä Teija Lilja Sari Lindholm Jaana Luhtala Katja

26.03.1976 22.01.1971 23.08.1973 21.10.1974 Luode Marja-Sisko 22.03.1958 Lyhykäinen Anne-Mari 08.01.1981 Makkonen JaanaN/A Martikainen Eeva 26.02.1968 Martikainen Kati 25.05.1975 Marttila Anitta 06.12.1964 Matilainen Rose N/A Matturi Eija 15.11.1960 Morottaja Jenni 05.03.1983 Mäntynen Petra 08.11.1979 Nevala Minna 09.12.1966 Niemenmaa Petra 27.10.1980 Nordberg Anna N/A Nurmi Sari 11.06.1965 Oikarinen Jaana 04.03.1973 Palomäki Hanna 23.09.1977 Perttilä Riitta 05.06.1981 Pietiäinen Maarit 20.12.1976 Piispa Elisa 25.11.1981 Pitkänen Merja 21.07.1963 Puhakka Anniina 21.01.1980 Puttonen Eveliina 22.01.1977 Puustinen Marilla14.06.1973 Puustinen Satu 20.10.1970 Pääkkönen Tanja29.08.1982 Pöntinen Miia 28.08.1978 Pöntynen Minna N/A Raassina Annamari 21.09.1981 Rantala Eija 21.10.1975 Repo Maria 15.07.1975 Ristimäki Laura 21.05.1980 Ruuskanen Milja 02.10.1976 Saarinen Katriina25.08.1972 Salminen Marika 21.08.1981 Sandqvist Sofia 06.06.1979 Sarajuuri Minna 28.03.1969 Sarlin Hanna-Mari 25.05.1964 61

1 2 12 9 2

0 0 3 2 0

0 0 0 1 0

0 0 3 3 0

0 0 0 0 4

22 4 5 1 24 2 4 10 29 6 4 2 16 25 31 2 2 1 34 8 17 18 27 24 28 2 12 8 2 22 9 36 4 30 19 4

6 0 0 0 14 2 0 6 18 0 0 0 1 5 4 0 0 0 16 0 4 3 7 6 0 0 1 3 0 1 0 23 3 10 5 0

5 11 8 0 0 0 0 0 4 0 0 0 15 29 6 0 2 2 0 0 2 6 12 0 21 39 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 3 4 2 5 10 0 6 10 8 0 0 0 0 0 0 1 1 0 17 3310 0 0 2 3 7 0 5 8 0 10 17 6 2 8 2 4 4 2 0 0 0 0 1 5 1 4 0 0 0 0 5 6 0 0 0 0 17 4012 0 3 0 4 14 6 5 10 6 0 0 2


Saukko Suvi 21.01.1985 Saukkonen Elina 12.01.1975 Schilcher Satu 14.12.1975 Siberg Riikka 18.08.1982 Simolin Susann 26.07.1974 Simonen Elisa 30.04.1981 Simonen Minna 17.10.1970 Suomalainen Anne 20.10.1981 Suomela Kati 03.05.1969 Söderlund Mikaela 03.09.1972 Tuomola Riia 03.06.1975 Turpeinen Johanna 05.05.1975 Vainio Niina 10.07.1970 Valjakka Niina 03.08.1978 Valkonen Inkeri 02.09.1956 Vartiainen Anna 14.10.1981 Vartiainen Sini 15.03.1980 Viheriävaara Petra 20.08.1967 Åkerblom Maria 20.03.1975 Äärelä Piritta 09.07.1979

19 9 17 34 47 38 2 22 22 20 2 21 2 19 11 10 13 27 1 2

12 1 9 7 16 8 0 17 0 0 0 9 0 3 1 3 9 9 0 1

8 20 2 3 7 16 2 9 15 31 16 24 0 0 5 22 0 0 1 1 0 0 5 14 0 0 2 5 4 5 2 5 2 11 8 17 0 0 0 1

Fager-Pintilä Sebastian 07.03.1983 Forsten Harri 27.07.1982 Fyhr Janne 22.07.1979 Halme Pekka 15.12.1980 Hatinen Lasse 28.07.1983 Hautajoki Ville 22.11.1979 Heikkinen Ilari 14.05.1985 Heiniö Nicholas 09.03.1983 Heino Sasu 27.10.1981 Heinonen Mika 09.04.1977 Heiskanen Lasse14.08.1983 Helanen Mikko 25.10.1980 Herlin Miro 28.01.1986 Holopainen Janne 19.03.1982 Huhtimo Markus 27.08.1979 Hulmi Miikka 19.11.1980 Hynynen Sauli 03.03.1982 Hänninen Oscar 28.09.1984 Högstedt Patrik 03.01.1980 Ihme Jarno 28.03.1985 Ikonen Petri 06.05.1985 Inkeroinen Aku 13.09.1985 Isoaho Joni 22.02.1982 Jauhiainen Jukka07.05.1985 Jokinen Jere 28.12.1984 Jokinen Ville 29.10.1981 Jussila Esa 11.11.1979 Justen Samuli 06.04.1985 Järvi Mikael 02.12.1977 Kangasmäki Mika 16.06.1983 Kapanen Lauri 08.10.1985 Kauppinen Antti 24.06.1984 Keltanen Matti 03.05.1985 Ketonen Markus 26.01.1977 Kinnunen Jukka 12.03.1980 Kirjonen Tarmo 13.04.1982 Kiviharju Juuso 31.03.1977 Kivilehto Juha 26.12.1981 Kohonen Mika 10.05.1977 Kohonen Mikko 11.02.1979 Kokoi Sami 20.11.1979 Korhola Henri 12.08.1982

2 4 4 2 4 4 0 2 0 2 0 6 0 2 2 0 2 4 0 2

HUOM!!! Tilastoista puuttuu seuraavat ottelut: Kokonaan: 07.11.98 Staffanstorp

Suomi-Sveitsi

Kokoonpano, syötöt ja jäähyt (maalintekijät tiedossa): 09.11.96HelsinkiSuomi-Sveitsi Pojat nimi Synt. aika Ahola Tommi 04.04.1980 Ahonen Arttu 12.01.1983 Berndtson Pasi 20.06.1977 Bollström Markus 04.01.1985 Borman Victor 20.02.1982 Borwin Alexander 28.05.1978 Enlund Roger 15.05.1977 Etholen Valtteri 21.01.1981 Evinsalo Mikko 27.12.1977

O 2 6 1 9 1 2 2 3 2

M 0 2 0 9 0 1 0 1 0

S 0 2 0 5 0 1 0 0 1

P 0 4 0 14 0 2 0 1 1

J 0 0 0 0 0 0 0 0 0 62

5 4 1 2 7 1 2 7 5 2 7 2 2 1 1 2 3 8 2 2 2 3 4 2 1 3 1 2 2 4 3 1 3 2 2 6 2 3 2 1 1 3

1 2 0 0 1 0 1 0 0 0 5 0 1 0 1 0 0 5 0 0 0 2 4 0 0 0 0 1 1 0 3 0 1 1 0 3 0 0 0 1 0 0

1 1 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 2 1 0 0 1 0 9 0 1 0 0 0 0

2 3 0 0 2 0 1 0 0 1 5 0 1 0 1 0 0 7 0 0 0 2 5 0 0 0 0 2 1 2 4 0 1 2 0 12 0 1 0 1 0 0

0 0 0 0 8 0 0 0 2 0 6 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 2 0 4 2 0 0 2 0 0 0 0 0 0 2 0 4 0 0


Korhonen Hannu14.08.1978 Koskelainen Kari 24.05.1982 Koskinen Aki 14.01.1980 Kosola Jussi 30.11.1985 Kotilainen Pasi 30.05.1978 Kotro Johnny 08.02.1982 Kourula Tommi 09.04.1980 Kuitunen Joonas 27.03.1984 Kujanpää Juha-Matti 08.11.1984 Kukkola Jani 02.03.1986 Kulmala Juha 08.08.1979 Laine Janne 11.01.1982 Lampi Henri 11.07.1983 Lamu Marko 12.01.1983 Lappalainen Jarkko 26.04.1978 Lehikoinen Teemu 25.03.1980 Lehti Saku 08.07.1981 Lehtinen Sami 08.04.1984 Lehto Jussi 18.03.1980 Lehtonen Lauri 08.07.1985 Lepola Antti 13.01.1983 Lesch Petri 11.11.1985 Liikanen Ville 27.06.1983 Lindberg Kari 09.06.1981 Linden Miikka 03.08.1985 Lindholm Jan 14.08.1979 Louhelainen Janne 06.05.1984 Luukko Veli-Matti 22.05.1984 Länsimaa Petri 28.01.1982 Malmelin Jani 29.02.1984 Manninen Mikko 25.05.1985 Metsä Matti 15.06.1978 Mikkola Miika 17.04.1985 Moilanen Juho 03.04.1981 Moilanen Otto 12.04.1979 Monto Mikko 06.12.1984 Montonen Sakari 27.05.1980 Myllys Esko 22.11.1983 Mynttinen Tuukka 28.08.1980 Mäenpää Ville 20.05.1985 Mäkinen Jura 26.10.1981 Mäkynen Timo 05.05.1982 Mänty Olli 01.06.1981

2 3 2 2 2 9 2 1

0 2 0 0 0 3 0 0

0 0 0 0 0 2 0 0

0 2 0 0 0 5 0 0

2 0 0 2 0 0 0 2

1 2 1 6 7 1 2 1 3 8 3 2 5 2 9 3 1 1 8 1 2 8 2 2 2 4 3 2 2 7 1 2 4 6 4

0 1 0 2 0 0 0 0 0 5 1 0 1 0 3 0 0 0 9 1 0 0 0 0 0 0 3 0 1 0 0 0 0 3 0

0 2 0 0 4 0 2 0 0 6 0 0 1 0 1 0 0 0 3 1 0 3 0 0 1 2 1 1 0 2 0 0 0 1 0

0 3 0 2 4 0 2 0 0 11 1 0 2 0 4 0 0 0 12 2 0 3 0 0 1 2 4 1 1 2 0 0 0 4 0

0 0 0 0 6 0 0 0 0 4 4 0 2 0 2 0 0 0 2 0 0 0 0 0 2 2 0 2 2 0 0 0 0 0 0

Naava Joonas Niemi Renny Nieminen Joona Niiranen Joni Oilinki Olli Ojala Johnny Olin Jan-Erik

05.07.1980 23.11.1979 26.09.1983 20.09.1981 15.03.1980 07.04.1979 24.02.1985 Palokangas Markus02.10.1985 Palomäki Pekka 16.07.1980 Pellinen Ari-Pekka19.04.1981 Pitko Valtteri 04.07.1982 Pollari Matti 24.07.1981 Puhakainen Janne 21.09.1984 Purmonen Mikko 07.10.1978 Pärssinen Anssi 08.04.1979 Raitomäki Risto 01.08.1982 Rapa Ville 15.05.1977 Ratsula Kari-Matti 31.05.1982 Ravi Ville 29.02.1980 Reentilä Osmo 12.02.1985 Renberg Toni 08.05.1978 Riihelä Simon 14.05.1981 Risberg Andreas 13.07.1980 Rouhiainen Ville 24.02.1983 Salminen Peik 06.06.1981 Sandström Vilhelm 23.05.1979 Seppälä Aki 14.05.1979 Seppälä Samuli 14.08.1981 Sinkko Sami 03.06.1981 Ståhlberg Jerry 12.03.1982 Taajamaa Yrjö 26.02.1984 Tahvanainen Antti 01.08.1981 Tamminen Anssi 01.12.1981 Tarvainen Antti 08.03.1979 Tiainen Jarno 18.05.1982 Tiitu Tero 23.04.1982 Tilhe Kara 29.09.1979 Timonen Simo 06.08.1980 Tjaga Mika 17.06.1978 Toivonen Timo 17.01.1979 Tukiainen Janne 01.03.1977 Tuomarla Olli 30.06.1980 Tuomiranta Matti 31.10.1981 Turpeinen Matias25.01.1977 63

2 1 7 5 1 1 2 2 3 3 5 4 4 1 1 2 1 4 2 2 1 5 1 1 7 1 2 4 2 4 1 3 5 3 3 8 1 2 2 1 2 1 2 2

0 0 4 8 0 0 0 0 2 0 2 0 0 0 0 0 0 2 1 0 0 0 0 0 3 1 0 1 0 1 0 0 2 0 0 3 0 0 0 1 1 0 0 0

0 0 4 3 0 1 0 1 0 0 3 0 1 0 0 0 0 2 0 1 0 0 0 0 4 0 0 3 0 1 0 0 0 0 1 3 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 8 0 11 0 0 0 1 2 0 0 1 2 2 0 0 0 5 2 0 2 1 2 0 0 0 0 0 2 0 4 4 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 7 6 1 0 0 0 4 0 0 0 2 0 0 2 0 2 2 0 0 2 1 0 6 0 0 0 0 0 0 2 1 0 1 27 0 0 0 0 0 2


Tykkyläinen Olli 12.06.1977 Uurtamo Jussi 09.06.1980 Vaarimo Jyri 09.11.1979 Vahtera Ville 14.07.1984 Vainikka Hannu 12.02.1981 Wainio Wilhelm 06.08.1982 Vaittinen Jukka 26.03.1985 Varis Tomi 11.04.1983 Vatanen Sami 20.08.1982 Vehkaoja Jouni 06.04.1981 Vehkaoja Juha 27.03.1982 Welin Jukka 22.05.1982 Westerlund Kare 07.04.1984 Widgren Petri 01.04.1983 Vienola Teijo 11.05.1983 Viitanen Jorma 24.10.1982 Virsunen Samuel03.10.1983 Wossilus Kimmo 20.02.1981 Vuorinen Sami 18.05.1983 Väänänen Petri 27.04.1982 Väänänen Tatu 06.07.1983

1 1 1 1 2 2 2 7 1 5 3 3 1 7 6 3 7 6 1 6 13

0 0 0 0 0 0 0 5 0 1 2 1 0 0 3 0 2 0 0 0 5

0 0 0 0 0 1 0 2 0 1 0 0 0 1 2 1 1 0 0 0 6

0 0 0 0 0 1 0 7 0 2 2 1 0 1 5 1 3 0 0 0 11

0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 4 0 2 0 0 0 0

Tytöt nimi Synt. aika Ansio Terhi 24.01.1982 Ansio Virpi 28.06.1984 Blomqvist Tanja 29.01.1984 Forsman Hanna 26.10.1983 Hakulinen Maiju 25.01.1986 Hautala Satu 21.12.1984 Hautala Suvi 20.11.1982 Holopainen Iina 25.06.1985 Hämäläinen Tuija 28.01.1983 Johansson Henna08.08.1982 Järvelä Jenni 30.04.1984 Jääskeläinen Riitta 28.05.1984 Kaartinen Niina 13.06.1985 Kankkunen Katja 09.08.1982 Karjala Ulla 15.07.1985 Kemppainen Meeri 27.03.1982 Kinnunen Karoliina 10.08.1982 Kohtala Asta 15.06.1984 Kokko Laura 10.11.1983 Kokko Sini 17.10.1982

O 3 6 3 5 3 2 3 3 3 3 8 3 2 1 1 2 2 2 3 3

M 0 2 0 0 0 0 0 1 0 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0

S 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0

P 0 2 0 0 0 0 0 1 1 1 3 1 0 0 0 0 0 0 0 0

J 0 0 2 0 2 0 2 0 0 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Kokkonen Sofia 16.05.1983 Kylliäinen Marika 08.06.1985 Lahtinen Irja 19.03.1985 Lehtonen Minna 06.03.1982 Lindqvist Lotta 01.01.1982 Loisa Jonna 06.02.1984 Lyhykäinen Henna 15.10.1982 Mannonen Suvi 09.12.1984 Miesmäki Mia 31.07.1986 Morottaja Jenni 05.03.1982 Mäkelä Jonna 26.01.1982 Mäkelä Jonna 25.05.1984 Mälkönen Ida 10.11.1982 Nieminen Kaisa 24.05.1984 Nikkanen Jenni 16.04.1986 Ojala Eveliina 11.11.1985 Pajarinen Marja 24.07.1982 Pasanen Eija 06.11.1985 Peltokangas Anu 05.10.1982 Pienihäkkinen Kaisa25.01.1984 Pietilä Piia 24.05.1982 Puisto Linda 11.07.1983 Ranne Rita 04.03.1984 Salomaa Kaarina14.06.1983 Saukko Suvi 21.01.1985 Seppinen Ella 14.03.1984 Seppinen Lotta 10.02.1983 Simonen Kaisa 10.11.1982 Simonen Riitta 16.01.1984 Takala Laura 24.07.1984 Tamminen Saija 01.02.1983 Toivanen Anne 29.04.1982 Ukkonen Tiia 08.03.1984 Uotila Minna 20.07.1983 Vahela Jenni 24.04.1984 Westman Riikka 16.01.1983 Virtanen Suvi 07.06.1984 Virtanen Tiina 07.06.1985

64

5 2 1 1 3 3 3 6 2 2 1 3 2 6 6 4 3 6 3 1 3 3 1 3 9 1 2 3 2 5 2 3 6 4 1 3 4 1

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 4 0 0 1 0 0 0 0 0 0 4 0 0 0 0 1 0 1 1 0 0 1 2 0

0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 3 0 0 5 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 1 0

0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 7 0 0 6 0 0 0 0 0 0 5 0 0 0 0 1 0 1 3 0 0 1 3 0

0 2 0 0 0 0 2 4 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 2 0 0 0 0 2 0


Miesten maajoukkueen joukkue-ennätyksiä: Suurin voitto: 30-0 16.05.95 11.05.96

Sursee Uppsala

Suomi - Japani Suomi - Singapore

Suurin tappio: 1-13 28.09.85

Sollentuna

Suomi - Ruotsi

Miesten maajoukkueen henkilökohtaisia ennätyksiä: Eniten maaleja yhdessä ottelussa: 5, Mika Sandell 11.05.96 5, Tero Karppanen 15.04.99

Suomi - Singapore Suomi - Japani

Eniten syöttöpisteitä yhdessä ottelussa: 6, Mika Kohonen 16.04.99

Suomi - Singapore

Eniten tehopisteitä yhdessä ottelussa: 9, Mika Kohonen (3+6) 16.04.99 Suomi - Singapore Nopein avausmaali: 0,09 Toni Huhtala

18.05.95

Suomi - Latvia

Nopeimmat 2 maalia: 0,08 Petteri Hokkanen

11.05.96

Suomi - Singapore

Nopeimmat 3 maalia: 3,56 Mikael Järvi

12.11.99

Suomi - Sveitsi

Nopeimmat 4 maalia: 23,43 Tero Karppanen

15.04.99

Suomi - Japani

Nopeimmat 5 maalia: 33,08 Tero Karppanen

15.04.99

Suomi - Japani

Maajoukkue-edustus nuorimpana: 18v 1kk 16pv Juha Kivilehto 11.02.00 Suomi - Ruotsi Maajoukkue-edustusvanhimpana: 36v 6kk 15pv Heikki Vienola 01.02.97 Suomi - Ruotsi Useimmin kapteenina: 37 krt Jaakko Hintikka 65


Kotimaiset pääsarjat

Oilers, Classic ja Erä kultasateessa Espoon Oilers, Tampereen Classic ja helsinkiläinen Tapanilan Erä hallitsivat kotimaista salibandykautta. Espoon Oilers uusi miesten Suomen mestaruutensa ja otti SM-kultaa myös Apojissa sekä B84-pojissa. Myös Oilersin naiset pelasivat jälleen liigan pudotuspeleissä, vaikkei mitalia vielä tullutkaan.

kaksi mahtavaa finaalitapahtumaa vetäen tuhansissa lasketut yleisömäärät. Sekä miesten että naisten liigoilla oli supertähtensä. Miehissä Josban Esa Jussila kirjoitti uusiksi Salibandyliigan piste- ja syöttöennätykset. Classicin Sami Nyman taas paransi liigan yhden kauden maaliennätystä.

Tampereen Classic teki historiaa ensimmäisenä pääkaupunkiseudun ulkopuolisena naisten mestarina sitten vuoden 1989. Joulukuussa voitettu Suomen Cup pohjusti Classicin kauden tuplan. Laadukasta seuratyötä tekevä Classic menestyi myös miehissä, sillä Classic pelasi Salibandyliigan pronssiottelussa pudotettuaan matkalla liigan ennakkosuosikin SSV:n. Naisten ja miesten menestysten lisäksi Classic juhli C-tyttöjen SM-kultaa.

Murskajaisia avitti kauden piteneminen, sillä Salibandyliigan runkosarjassa pelattiin nyt ensimmäistä kertaa peräti 33 kierrosta. Edelliskaudella kierroksia oli 27.

Josba ei voittanut SM-kultaa, mutta joensuulaisten kausi oli silti komea. Josba voitti joulukuussa Suomen Cupin ja kiri liigan runkosarjan ykköseksi. Vaikka loppuotteluista tulikin vain hopeaa, Josba järjesti Joensuun jäähalliin

Helsinkiläisen Tapanilan Erän miehet palasivat kauden päätteeksi Salibandyliigaan, ja naisissa Erän kevät toi pronssimitalit. Erä esiintyi jälleen vahvasti myös juniorien SM-

66

Naisissa Classicin hyökkääjä Petra Mäntynen pommitti uusiksi niin runkosarjan kuin pudotuspelienkin koko kauden sekä yhden ottelun piste-ennätykset. Voitto sekä maali- että syöttöpörssissä kertoo Mäntysen monipuolisuuden.


kaukaloissa: Tapanilassa juhlittiin kultaa A- ja B-tytöissä sekä B85-pojissa. Menestys ei kasaantunut pelkästään keskuksiin, sillä C87-poikien Suomen ykkönen on Salon Pallo. Nurmijärveläinen SB-Pro juhli paitsi miesten joukkueensa nousua Salibandyliigaan myös C86-poikien SM-kultaa. Salibandyn toinen uusi liigapaikkakunta on Huittinen, jonka ylpeys SBS Rupu nousi naisten liigaan.

Seniorit pelasivat Suomen mestaruuksista kolmessa miesten ja kahdessa naisten sarjassa. M35-sarjassa kultaa otti S.C.Dalmac, M40-sarjassa Zoom ja M45:ssä Peipparit. ManU - KOOVEE oli N30-sarjan ja Merikoski SBT N35-sarjan ykkönen. Erityisryhmien Suomen mestareiksi pelasivat kuurojen SM-sarjassa Hero ja SPT - salibandyssa Räiske.

Jussi Viitanen torjui Classicin pronssiotteluun saakka.

67


Miesten Salibandyliiga

Sami Kuronen ja mestaruuden merkki. Öljymiesten dynastia jatkuu.

Oilersin dynastia jatkuu Espoon Oilers hallitsee Salibandyliigaa. Jo kuudetta kertaa peräkkäin loppuottelussa pelanneet ”öljymiehet” ottivat toisen perättäisen mestaruutensa kukistettuaan Joensuun Josban voitoin 3-1. Euroopan Cupin väsyttämä Oilers kompasteli runkosarjassa vasta kolmanneksi, mutta pudotuspeleissä mestarit olivat taas tasollaan. Oilers pelasi ratkaisuhetkillä rentoa, 68

mutta terävää vastaiskupeliä. Hyvä puolustus viimeisenä lukkonaan liigan All Stars – maalivahti Timo Ketonen teki tarkkaa työtä, ja tilaisuuden tullen ampaisi liikkeelle terävä vastaisku. Merkittävä tekijä mestaruustiellä oli myös maalitykki Tero Karppanen, jonka runkosarjassa murtunut poskiluu kuntoutui parahiksi pudotuspeleihin. Samoin Jussi Järvinen toipui nivusvai-


voistaan syöttökoneeksi, joka pohjusti Karppaselle maaleja maalin perään. Valmentajat Petteri Nykky ja Juha Jäntti ajoivat menestyksellä sisään lahjakkaita nuoria. Markus Bollström ja Oscar Hänninen näyttivät kuuluvansa ratkaisupelaajiin jo miesten sarjoissakin. Joensuun Josba voitti cupin sekä liigan runkosarjan, mutta loppuotteluissa joensuulaiset jäätyivät. Vierasvoitto Espoossa oli tuttua vahvaa Josbaa, mutta etenkin selvä tappio kotiyleisön edessä oli aivan muuta kuin mitä joukkueelta odotettiin. Janne Tähkä teki selkävaivaisenakin maaleja finaalisarjan jokaisessa pelissä, mutta nimimiehet pistepörssin voittajaa Esa Jussilaa myöten kadottivat tehojaan. Josba järjesti tänäkin vuonna loppuottelut, joista muiden kelpaa ottaa mallia. Ensimmäinen finaali Joensuussa veti Mehtimäen jäähalliin 3 020 ja kolmas 3 610 katsojaa. Salibandyliigan yllättäjät Classic ja HIFK pelasivat pronssiottelussa, jossa helsinkiläiset olivat parempia maalein 21. Classic pelasi komeita yleisömääriä myöten unelmakauden ja pudotti puolivälierissä mestarisuosikki SSV:n voitoin 3-1. HIFK lähti kauteen nimettömällä kokoonpanolla, mutta valmentaja Kai Ahlstedt piiskasi nuoren ryhmänsä mitaleille ja Helsingin ykkösjoukkueeksi. SSV:n ohella pettymyksiä olivat liigasta pudonneet SBS Pori ja Loviisan Tor. Porin kauteen mahtui pelillisten ongelmien lisäksi talousvaikeuksia, ja ryhmä suistui lopulta taulukon jumboksi pudoten suoraan. Loviisan piti olla kypsä jopa pudotuspeleihin, mutta niiden sijasta kutsui69

vat liigakarsinnat. Loviisa voitti kaksi ensimmäistä peliä nurmijärveläistä SBProta vastaan, mutta taipui sitten kolmesti peräkkäin ja sai sanoa hyvästit liigalle. Kun liigaan nousi SB-Pron lisäksi helsinkiläinen Tapanilan Erä, keskittyvät liigapaikkakunnat nyt kovin pienelle alueelle. Salibandyliigan 12 joukkueesta peräti seitsemän on pääkaupunkiseudulta tai aivan sen läheltä. Salibandyliigan medianäkyvyys vakiintui hyvälle tasolle. Jani Alkio ja Oskari Saari selostivat Urheilukanavan liigalähetykset osaksi perjantaita, ja printtimediassakin salibandy näkyi. Edelleen lajin oli kuitenkin vaikeinta tunkeutua otsikoihin urheilun ylitarjonnan keskellä pääkaupunkiseudulla. Pieni yllätys oli, että edelliskevään MM-kotikisojen huumasta huolimatta liigan katsojamäärät eivät nousseet.


Miesten Salibandyliigan runkosarja Josba 33 25 2 6 223- 140 SSV 33 22 2 9 204- 136 Oilers 33 22 1 10 202- 143 Gunners 33 20 3 10 175- 140 HIFK 33 16 2 15 176- 174 OLS 33 16 1 16 178- 174 Classic 33 14 2 17 163- 179 AC HaKi 33 11 3 19 109- 150 Happee 33 10 4 19 178- 199 Rangers 33 11 2 20 120- 180 Loviisa 33 10 0 23 162- 203 SBS Pori 33 9 2 22 136- 208

52 46 45 43 34 33 30 25 24 24 20 20

Kahdeksan parasta puoliv채lieriin. Happee s채ilyi Salibandyliigassa Rangersin ja Loviisan joutuessa karsimaan paikoistaan. SBS Pori putosi suoraan I divisioonaan.

Ottelutulokset 20.09. Oilers-SSV 6-3 21.09. Loviisa-OLS 8-4 Rangers-Josba 1 - 6 Classic-Happee 7 - 3 AC HaKi-SBS Pori1 - 2 22.09. Gunners-Rangers11 - 3 SBS Pori-OLS 2-3 HIFK-Josba 6-2 Loviisa-AC HaKi 2 - 4 Happee-Oilers 5-8 25.09. Josba-Happee 8-3 AC HaKi-Oilers 3 - 3 ja. SSV-Classic 3-4 27.09. Rangers-HIFK 1-9 28.09. Classic-SBS Pori 7 - 5 HIFK-Loviisa 8-4 OLS-Rangers 14 - 4 29.09. Loviisa-Josba 3-9 SSV-Gunners 2-3 02.10. Gunners-HIFK 6-3 AC HaKi-SSV 2-6 03.10. Rangers-Classic 2 - 4 04.10. Gunners-OLS 8-4 05.10. SSV-SBS Pori 7-2 Happee-AC HaKi 5 - 3 Oilers-HIFK 5-2 06.10. OLS-Josba 4-7 HIFK-Classic 10 - 6

SBS Pori-Loviisa 9 - 2 Happee-Gunners 5 - 5 ja.

07.10. Rangers-Oilers 3 - 5 09.10. Classic-Loviisa 6 - 5 ja. 11.10. HIFK-Happee 5-3 12.10. Josba-SSV 11 - 6 Oilers-SBS Pori 12 - 1 Happee-OLS 3-4 13.10. OLS-SSV 6-9 Josba-AC HaKi 2 - 5 SBS Pori-Rangers 4 - 2 14.10. Classic-Gunners 3 - 4 ja. 16.10. Oilers-Loviisa 8-3 18.10. Classic-Josba 4-7 19.10. OLS-Classic 5-4 Loviisa-Happee 8 - 7 Josba-Oilers 4-3 SSV-Rangers 7-3 SBS Pori-Gunners 2 - 8 AC HaKi-HIFK 1-7 20.10. Gunners-Loviisa 9 - 0 OLS-Oilers 9-3 SSV-HIFK 3 - 3 ja. 21.10. Rangers-AC HaKi 7 - 2 23.10. Loviisa-SSV 3-7 Classic-AC HaKi 3 - 4 24.10. Oilers-Gunners 6 - 2

25.10. Gunners-Josba 5 - 4 26.10. SBS Pori-Josba 3 - 4 HIFK-OLS 6-5 Happee-Rangers 6 - 3 27.10. SSV-Happee 8-5 AC HaKi-OLS 3-5 30.10. Gunners-AC HaKi 7 - 4 HIFK-SBS Pori 6 - 9 Rangers-Loviisa 3 - 2 01.11. Oilers-Classic 11 - 3 Rangers-OLS 5-3 03.11. SBS Pori-Classic 4 - 3 Loviisa-HIFK 7-8 Oilers-AC HaKi 7 - 4 Happee-Josba 4 - 4 ja. 06.11. Gunners-SSV 3-2 15.11. AC HaKi-Happee 5 - 7 16.11. Classic-Rangers 6 - 4 OLS-Gunners 7-2 Josba-Loviisa 8-3 HIFK-Oilers 1-5 SBS Pori-SSV 3-8 17.11. Happee-SBS Pori 3 - 7 20.11. Gunners-Happee10 - 6 Oilers-Rangers 5 - 8 22.11. Loviisa-SBS Pori 7 - 5 Happee-Classic 7 - 3 23.11. SBS Pori-AC HaKi 1 - 3 24.11. OLS-Loviisa 4-5 SSV-AC HaKi 9-6 27.11. SSV-Oilers 1-5 Classic-HIFK 5 - 5 ja. 29.11. AC HaKi-Loviisa 5 - 4 30.11. HIFK-Gunners 8-3 01.12. Classic-SSV 6 - 10 Josba-HIFK 8-2 OLS-SBS Pori 8-2 Oilers-Happee 11 - 4 02.12. Rangers-Gunners 2 - 11 05.12. AC HaKi-Gunners 2 - 5 06.12. HIFK-Rangers 3-4 07.12. OLS-Happee 6 - 5 ja. Loviisa-Classic 9 - 3 SSV-Josba 9-5 SBS Pori-Oilers 5 - 11 08.12. Loviisa-Oilers 5 - 6 ja.

70

SSV-OLS 5-3 Happee-HIFK 9-3 Rangers-SBS Pori 5 - 0 AC HaKi-Josba 0 - 2 09.12. Gunners-Classic 3 - 5 11.12. Gunners-SBS Pori 5 - 2 HIFK-AC HaKi 4-5 Rangers-SSV 1-3 14.12. Classic-OLS 4 - 5 ja. 15.12. Happee-Loviisa 4 - 9 Oilers-Josba 8-2 20.12. Classic-Oilers 3 - 2 ja. 21.12. Josba-Rangers 13 - 6 03.01. HIFK-SSV 5 - 4 ja. 04.01. Josba-Classic 9-3 AC HaKi-Rangers 3 - 3 ja. SBS Pori-Happee 8 - 4 Loviisa-Gunners 5 - 6 ja. Oilers-OLS 7-5 05.01. Josba-SBS Pori 9 - 2 Rangers-Happee 5 - 4 ja. AC HaKi-Classic 4 - 2 SSV-Loviisa 6-3 06.01. Gunners-Oilers 0 - 5 09.01. Loviisa-Rangers 11 - 4 10.01. Gunners-Classic 5 - 9 11.01. Happee-SSV 7-8 Josba-Gunners 5 - 5 ja. SBS Pori-HIFK 7 - 12 OLS-AC HaKi 3-4 12.01. Josba-AC HaKi 11 - 7 HIFK-Happee 3-7 OLS-Loviisa 7-4 15.01. SSV-Rangers 2-3 17.01. AC HaKi-SBS Pori 2 - 2 ja. 18.01. Josba-OLS 9-6 Classic-Happee 8 - 6 HIFK-Loviisa 7-6 19.01. Rangers-Josba 1 - 6 Oilers-Gunners 6 - 3 SSV-OLS 12 - 1 24.01. Happee-SBS Pori11 - 3 25.01. Josba-Classic 5-4 Gunners-SSV 2-6 AC HaKi-HIFK 4-3 OLS-Rangers 5-2 26.01. Josba-Happee 9-5 HIFK-Rangers 6-2


Loviisa-SSV

2 - 11 Happee-AC HaKi 5 - 2 Oilers-OLS 9-5 OLS-Classic 7 - 12 HIFK-Gunners 2-3 Oilers-AC HaKi 4 - 6 Classic-Oilers 6-2 29.01. 21.02. SBS Pori-Oilers 11 - 9 Oilers-SSV 6-9 31.01. 22.02. Rangers-Oilers 8 - 2 OLS-AC HaKi 7-1 01.02. Gunners-Josba 6 - 7 ja. Happee-Oilers 3 - 7 SBS Pori-HIFK 6-8 OLS-HIFK 4 - 8 SSV-Happee 5 - 5 ja. SBS Pori-Josba 4 - 7 23.02. 02.02. Happee-Rangers 9 - 4 Gunners-Happee 9 - 6 Josba-HIFK 14 - 2 OLS-Josba 4 - 5 OLS-SBS Pori 4 - 3 ja. Loviisa-SBS Pori 9 - 2 Loviisa-Classic 8 - 7 SSV-AC HaKi 2 - 0 AC HaKi-Gunners 2 - 6 05.02. 28.02. Classic-HIFK 5 - 3 Oilers-Josba 1-7 Oilers-Loviisa 8 - 5 01.03. 11.02. Classic-AC HaKi 7 - 4 AC HaKi-Loviisa 5 - 2 Josba-SSV 7-9 12.02. Gunners-Loviisa 9 - 4 Classic-SSV 3 - 6 HIFK-Oilers 4-6 13.02. Happee-OLS 6 - 6 ja. Rangers-Gunners 2 - 4 Rangers-SBS Pori 9 - 4 14.02. 02.03. Loviisa-Rangers 3 - 1 AC HaKi-Rangers 3 - 5 15.02. Gunners-OLS 2-6 HIFK-OLS 5 - 9 Loviisa-Happee 5 - 6 16.02. SBS Pori-Classic 8 - 4 Josba-Loviisa 7 - 6 SSV-HIFK 6-9 SSV-SBS Pori 10 - 3 Rangers-Classic 4 - 4 ja. SBS Pori-Gunners 5 - 5 ja.

Salibandyliigan pistepörssi (TOP 50) O M S Jussila Esa Josba 32 24 44 Turunen Petri OLS 33 32 27 Virtanen Vesa-Matti Gunners 32 24 35 Nyman Sami Classic 32 39 17 Kotilainen Pasi Happee 30 25 29 Helanen Mikko OLS 31 32 20 Karppanen Tero Oilers 29 36 14 Ketonen Markus Josba 33 25 23 Tähkä Janne Josba 27 27 19 Strömsten Sami HIFK 33 27 19 Järvi Mikael SSV 32 23 23 Helenius Jani SBS Pori 33 28 17 Hirvonen Jarno Happee 33 19 26 Riitesuo Lasse Happee 33 34 10 Oksanen Iiro Rangers 32 27 17 Salminen Peik Tor 33 22 22 Salo Juhani OLS 29 24 19 Laitinen Antti OLS 33 17 26 Häkkinen Teemu Josba 29 28 14 Neimo Markus SSV 32 27 14 Kiviharju Juuso Gunners 33 17 24 Kohonen Mikko Happee 30 21 19

Runkosarja oli Josban juhlaa. Tässä Janne Tähkä (vas), Aki Seppälä, Tommi Hiltunen ja Niko Suhonen tosin iloitsevat finaaleissa.

71

P 68 59 59 56 54 52 50 48 46 46 46 45 45 44 44 44 43 43 42 41 41 40

J 10 8 8 40 22 0 13 12 14 20 18 4 10 6 33 4 8 0 55 12 4 8


O Happee 30 SSV 32 Gunners 32 Tor 31 HIFK 30 Josba 33 HIFK 31 Classic 33 Oilers 21 Lehtonen Jari-Pekka Rangers 30 Kaartinen Kari HIFK 33 Mattila Sami Classic 32 Honkanen Pekka Tor 32 Kosonen Jani SSV 31 Vahtera Ville SBS Pori 30 Härkönen Antti-Jussi SBS Pori 32 Tiitu Tero Oilers 29 Niiranen Joni Oilers 33 Savenius Janne Gunners 32 Hautajoki Ville SSV 32 Koskelainen Kari HIFK 26 Kotro Johnny Tor 33 Ahtiainen Akseli Oilers 28 Kämäräinen Henri SBS Pori 26 Hietanen Mika AC HaKi 31 Jokela Mikko Gunners 30 Manner Santtu SSV 20 Gabrielsson Riku Classic 32 Manninen Petri Forsten Harri Salminen Lasse Seppälä Samuli Ahola Tommi Moilanen Otto Riihelä Simon Tuulola Sami Seppälä Juho

M 14 21 27 23 19 19 14 9 17 13 10 10 6 21 21 19 17 14 19 11 11 19 9 9 16 20 16 14

S 26 18 11 14 18 16 21 26 17 21 23 23 27 11 11 13 15 18 12 20 19 10 20 20 12 7 11 12

P 40 39 38 37 37 35 35 35 34 34 33 33 33 32 32 32 32 32 31 31 30 29 29 29 28 27 27 26

J 34 10 36 14 30 36 2 8 14 10 38 59 6 14 34 6 6 8 4 30 8 14 8 26 6 6 0 24

Kokenut Timo Ketonen torjui kuin muuri.

72

Salibandyliigan runkosarjan torjuntatilasto O 1. Timo Ketonen Oilers 30 2. Jari Nuurtila Rangers 29 3. Markus Suntila Josba 33 4. Pekka Nieminen Gunners 32 5. Jan Laatikainen AC HaKi 30 6. Henri Toivoniemi AC HaKi 33 7. Riku Heinonen Gunners 22 8. Tuomas Karppinen OLS 21 9. Mikko Grönqvist SSV 16 10. Sami Viljanto HIFK 10 11.Jussi Viitanen Classic 30 12. Jarno Kettunen Josba 32 13. Toni Lötjönen HIFK 33 14. Jens Pedersen Happee 32 15. Jani Pyykkö SSV 26 16. Juha Mäki OLS 29 17. Jari Sorvali Classic 25 18. Toni Penttilä SBS Pori 30 19. Ville Jokinen Oilers 32 20. Tommi Tapio Happee 33 21. Jussi Heikkinen Loviisa 33 22. Jussi Uurtamo SSV 26 23. Fredrik Hollsten SBS Pori 11 24. Matti Tuomiranta Gunners 7 25. Antti Arola SBS Pori 26 26. Niko Ylänen HIFK 16 27. Mikko Alanko Rangers 33 28. Pasi Ojala OLS 17 29. Tomi Ahonen Loviisa 33 30. Jorma Viitanen Ilves 4 31. Jussi Hakanen Rangers 3 32. Jani Malmelin Oilers 3

T M 772 105 560 79 656 100 656 107 97 16 764 129 94 16 278 48 263 46 112 23 547 113 182 38 642 141 656 145 212 47 383 85 275 63 557 129 120 29 206 53 675 174 143 38 45 12 32 9 202 61 29 9 302 96 77 25 88 29 14 6 1 1 5 7

T% 88.02% 87.63% 86.77% 85.97% 85.84% 85.55% 85.45% 85.27% 85.11% 82.96% 82.87% 82.72% 81.99% 81.89% 81.85% 81.83% 81.36% 81.19% 80.53% 79.53% 79.50% 79.00% 78.94% 78.04% 76.80% 76.31% 75.87% 75.49% 75.21% 70.00% 50.00% 41.66%


Pisteet joukkueittain AC HaKi O Hietanen Mika 31 Pukkila Riku 22 Kauppinen Mika 31 Hiltunen Joni 33 Varonen Mikko 33 Kondo Jan 31 Vidgren Sami 23 Laine Mika 30 Virta Janne 25 Kantola Jukka 30 Suomela Marko 30 Koivumäki Sami 32 Kolmonen Jani 28 Lautanen Tomi 27 Lehto Oskari 30 Kondo Ben 18 Holmström Milko 23 Halme Pekka 14 Toivoniemi Henri 33 Shahem Sami 18 Vartiainen Antti 27 Rissanen Sasu 3 Laatikainen Jan 30 Bäckström Kim 24

M S Yht J 16 12 28 6 16 8 24 8 8 9 17 14 7 8 15 32 6 9 15 8 8 5 13 14 5 8 13 18 8 4 12 6 5 5 10 4 3 7 10 20 8 0 8 8 4 4 8 2 4 1 5 4 2 3 5 6 2 3 5 8 1 4 5 0 2 2 4 2 2 2 4 4 0 4 4 4 2 0 2 2 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 8

Classic O Nyman Sami 32 Tuulola Sami 33 Mattila Sami 32 Gabrielsson Riku 32 Vänttinen Lassi 28 Toivio Matti 33 Nordlund Niko 32 Paavola Sami 31 Sassi Hannu 30 Lakanen Jarkko 15 Blad Jani 27 Martikainen Toni 33 Riihimäki Arto 29 Tilhe Kara 31 Koukkari Tuomas29 Naskali Tero 19 Katajisto Toni 26 Viitanen Jussi 30 Koukkari Janne 6 Alin Markus 12

M S Yht J 39 17 56 40 9 26 35 8 10 23 33 59 14 12 26 24 11 14 25 51 12 6 18 8 9 8 17 24 7 9 16 26 12 2 14 12 9 4 13 0 9 4 13 6 8 5 13 12 8 4 12 2 3 6 9 2 1 7 8 4 1 1 2 2 1 1 2 10 0 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Vuolukka Antti 2 Ahlgren Teemu 3 Kinnunen Janne 2 Johansson Henri 18 Lamu Marko 19 Ketola Kennet 8 Widgrén Petri 17 Sorvali Jari 24 Gunners

0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 39

O M S Yht J

Virtanen Vesa-Matti 32 24 35 59 8

Kiviharju Juuso Salminen Lasse Savenius Janne Jokela Mikko Lindberg Kari Mustranta Mikko Asikainen Heikki Råberus Jan Vasara Matti Korkki Riku Mäkipää Ilkka Laurila Jukka Wettervik Vesa Matikainen Ville Lahdensuo Ville

33 17 24 32 27 11 32 19 12 30 20 7 28 5 10 29 4 11 30 3 10 13 8 2 32 6 4 32 3 7 30 2 8 20 7 2 23 6 2 12 5 3 29 5 3 Louhelainen Janne 24 6 1 Savenius Jarkko 8 4 3 Nieminen Pekka 31 0 4 Jokitie Miitri 28 1 2 Kortesniemi Mikko 17 2 0 Sepponen Juha-Matti20 0 2 Liikanen Ville 19 1 0 Rouhiainen Esa 3 0 0 Viitanen Jorma 2 0 0 Heinonen Riku 22 0 0 Tuomiranta Matti 8 0 0 Rantanen Toni 13 0 0 Happee O Kotilainen Pasi 30 Hirvonen Jarno 33 Riitesuo Lasse 33 Kohonen Mikko 30 Manninen Petri 30 Kauko Petri 31 Korhonen Ari 33 Liimatainen Osmo 26

73

41 4 38 36 31 4 27 6 15 8 15 44 13 10 10 4 10 4 10 8 10 8 9 12 8 16 8 5 8 6 7 6 7 4 4 4 3 8 2 4 2 14 1 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 8

M S Yht J 25 29 54 22 19 26 45 10 34 10 44 6 21 19 40 8 14 26 40 34 10 13 23 8 8 5 13 2 7 6 13 10

Kauppinen Antti 27 Enlund Roger 28 Pietilä Roope 33 Heimonen Mikko 28 Nevasalmi Pertti 12 Tuomaala Juuso 29 Koirikivi Vesa 30 Nikander Jarno 32 FredriksonJaakko 23 Pyrhönen Simo 20 Pedersen Jens 32 Tapio Tommi 33 Hokkanen Matti 2 Rantamäki Kimmo 2 Jussila Mikko 11 Lehtonen Joni 31 HIFK O Strömsten Sami 33 Ahola Tommi 30 Riihelä Simon 31 Kaartinen Kari 33 Koskelainen Kari 26 Pitkänen Markku 30 Stenvall Mikael 31 Lehto Jussi 32 Kaarnamaa Sami22 Lehtovaara Sauli 33 Huhtala Henri 32 Klingberg Henri 15 Karonen Jani 31 Salutskij Tedy 28 Huhtala Toni 19 Vänttinen Pasi 18 Lötjönen Toni 33 Taajamaa Yrjö 24 Tuira Toni 22 Nyberg Jari 23 Tolvanen Ville 18 Hottinen Mikael 8 Saarikoski Erno 3 Ylänen Niko 15 Viljanto Sami 11 Tiiainen Reeo 7 Erkkilä Aku 5 Herlin Miro 4 Kekkonen Riku 2

6 6 5 5 5 2 4 4 2 1 0 0 0 0 0 0

6 5 3 2 2 5 1 1 2 1 2 0 0 0 0 0

12 14 11 18 8 16 7 0 7 0 7 12 5 10 5 14 4 0 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 35

M S Yht J 27 19 46 20 19 18 37 30 14 21 35 2 10 23 33 38 11 19 30 8 8 13 21 22 17 3 20 13 11 6 17 6 11 5 16 10 4 12 16 8 8 6 14 15 7 2 9 6 8 0 8 2 6 2 8 34 4 4 8 8 4 3 7 4 0 4 4 0 2 0 2 4 2 0 2 4 2 0 2 10 1 0 1 4 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 2 0 0 0 2


Josba O Jussila Esa 32 Ketonen Markus 33 Tähkä Janne 27 Häkkinen Teemu 29 Moilanen Otto 33 Seppälä Aki 31 Suhonen Niko 27 Hiltunen Tommi 22 Tanskanen Juha 31 Halonen Petteri 22 Väänänen Tatu 26 TahvanainenAntti33 Tykkyläinen Olli 22 Strömsten Patrik 29 Tarvainen Antti 25 Hulmi Miikka 20 Jolkkonen Juri 13 Lievonen Mikko 18 Purmonen Mikko 26 Salmela Sakari 30 Kettunen Timo 14 Turunen Lasse 30 Suntila Markus 33 Kettunen Jarno 32 Naumanen Jani 1 Oilers O Karppanen Tero 29 Seppälä Juho 21 Tiitu Tero 29 Niiranen Joni 33 Ahtiainen Akseli 28 Lehikoinen Teemu32 Rantala Teppo 32 Kuronen Sami 27 Järvinen Jussi 15 Väänänen Jani 30 Vehkaoja Jouni 32 Bollström Markus27 Kirjonen Tarmo 33 Hintikka Heikki 29 Hänninen Oscar 26 SandströmVilhelm 29 Kavekari Mika 25 Wardi Patrick 6 Lehto Mikko 28 Malmelin Jani 3

M S Yht J 24 44 68 10 25 23 48 12 27 19 46 14 28 14 42 55 19 16 35 36 13 13 26 22 10 11 21 32 13 7 20 2 9 10 19 6 11 5 16 6 10 6 16 10 9 7 16 10 5 6 11 4 6 3 9 12 3 4 7 12 3 3 6 6 2 4 6 18 1 5 6 4 4 1 5 4 1 4 5 4 0 2 2 0 0 2 2 6 0 1 1 0 0 1 1 2 0 0 0 0

Lounamaa Aleksi 1 Jokinen Ville 32 Kekkonen Tommi 1 Ketonen Timo 30

0 0 0 0

0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 12

Rangers Oksanen Iiro

O M S Yht J 32 27 17 44 33 Lehtonen Jari-Pekka 30 13 21 34 10 Fager-PintiläSebastian 33 16 8 24 4 Harila Mikko 24 14 7 21 2 Vehkaoja Juha 32 12 7 19 4 Keränen Jesse 30 4 9 13 14 Ekholm Sami 30 8 3 11 6 Niemi Renny 24 10 0 10 37 Mattsson Kim 32 1 8 9 27 Evinsalo Mikko 29 3 4 7 2 Kinanen Jere 32 2 5 7 22 Leinonen Juha 33 2 3 5 24 Mustonen Janne 11 2 2 4 0 Paavolainen Pyry20 2 1 3 6 Vaittinen Jukka 25 0 3 3 10 Färm Jon 12 2 0 2 0 Alanko Mikko 33 0 2 2 0 Nuurtila Jari 29 0 2 2 0 Lepola Antti 29 1 0 1 2 Justen Samuli 19 1 0 1 2 Walther Jarmo 18 0 1 1 0 Ylihemminki Timo11 0 1 1 2 Koskinen Topi 3 0 0 0 0 Kärkkäinen Jarno 1 0 0 0 0 Nurmi Valtteri 13 0 0 0 0 Hakanen Jussi 3 0 0 0 0

OLS O M S Yht J Turunen Petri 33 32 27 59 8 Helanen Mikko 31 32 20 52 0 Salo Juhani 29 24 19 43 8 Laitinen Antti 33 17 26 43 0 Kinnunen Kimmo 33 14 7 21 18 Kinnunen Jukka 25 8 12 20 4 Kuorilehto Sami 31 3 16 19 12 Veikkolainen Ville28 11 6 17 2 Hernetkoski Mikko31 10 6 16 14 Korhonen Janne 33 8 7 15 6 Härmä Jarmo 31 7 5 12 0 Keinänen Sami 26 4 5 9 4 Pihkanen Jani 24 4 4 8 2 Helanen Aki 30 1 2 3 12 Rössi Matti 24 2 0 2 8 Tauriainen Juha 23 1 0 1 16 Karppinen Tuomas21 0 1 1 0 Mäki Juha 29 0 1 1 4 Seppänen Jarkko 1 0 0 0 0 Haaksiala Sami 3 0 0 0 0 Männikkö Eero 13 0 0 0 0 M S Yht J Ojala Pasi 16 0 0 0 0 36 14 50 13 Hyvärinen Antti 7 0 0 0 0 17 17 34 14 17 15 32 6 14 18 32 8 9 20 29 8 5 21 26 8 16 9 25 22 11 12 23 12 11 8 19 6 8 11 19 8 8 9 17 8 9 7 16 0 7 8 15 10 10 4 14 12 9 5 14 4 5 3 8 10 5 2 7 31 4 1 5 0 1 4 5 4 Tero Karppanen kuntoutui poskivam0 0 0 0 mastaan tutuksi maalitykiksi.

74


Kropin Anatoli Turunen Toni

13 0 0 0 2 SSV O 15 0 0 0 12 Järvi Mikael 32 Neimo Markus 32 SBS Pori O M S Yht J Forsten Harri 32 Helenius Jani 33 28 17 45 4 Kosonen Jani 31 Vahtera Ville 30 21 11 32 34 Hautajoki Ville 32 Härkönen Antti-Jussi Manner Santtu 20 32 19 13 32 6 Korhonen Hannu 33 Kämäräinen Henri 26 9 20 29 26 Ratsula Kari-Matti 32 Paloaho Toni 33 11 11 22 24 Huhtimo Markus 31 Mikkilä Henri 31 8 9 17 8 Kivilehto Juha 33 Sivakov Martin 32 7 9 16 18 Montonen Sakari 30 Nikmo Petri 32 6 9 15 12 Heikkilä Mika 28 Ahola Petri 19 2 8 10 2 Toivonen Timo 32 Mattila Jarmo 31 7 1 8 4 Karjalainen Esa 24 Santanen Jussi 32 3 4 7 8 Suonpää Timo 29 Väre Sami 31 5 0 5 2 Ahonen Jani 20 Eskelinen Jarmo 17 2 3 5 2 Lappalainen Jarkko 32 Luotola Juha 18 4 0 4 6 Heinonen Mika 27 Nummi Jukka-Pekka Virta Mika 12 19 3 1 4 7 Pyykkö Jani 26 Aaltonen Jussi 19 1 1 2 8 Berndtson Pasi 4 Arola Antti 26 0 2 2 0 Justander Klaus 3 Hautaniemi Rauli 25 0 1 1 0 Bäckström Kim 5 Penttilä Toni 30 0 1 1 0 Grönqvist Mikko 15 Tiuttu Jussi 7 0 1 1 2 Uurtamo Jussi 25 Isomäki Anssi 3 0 0 0 0 Vienola Teijo 5 0 0 0 0 Halkio Johan 1 0 0 0 0 Hollsten Fredrik 8 0 0 0 0

75

M S Yht J 23 23 46 18 27 14 41 12 21 18 39 10 21 11 32 14 11 20 31 30 16 11 27 0 11 14 25 26 9 12 21 12 14 5 19 20 4 13 17 22 11 5 16 0 8 7 15 4 4 10 14 18 4 8 12 10 6 3 9 12 5 4 9 4 5 3 8 6 2 6 8 4 2 1 3 2 0 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 4

Tor O Salminen Peik 33 Seppälä Samuli 31 Honkanen Pekka32 Kotro Johnny 33 Etholen Valtteri 33 Tuhkanen Juha 32 Salmi Toni 31 Vaarimo Jyri 30 Tuomi Miikka 31 Palomäki Pekka 30 Hollmérus Calle 33 Nieminen Tino 30 Rainio Kari 27 Ravi Ville 26 Väänänen Petri 27 Hietala Andreas 15 Lampi Henri 24 Heikkinen Jussi 33 Mallenius Arto 32 Kankaanpää Juha 5 Sainio Robert 21 Ahonen Tomi 33 Bergström Jani 10 Andersson Niklas12

M S Yht J 22 22 44 4 23 14 37 14 6 27 33 6 19 10 29 14 10 15 25 10 10 11 21 10 12 6 18 12 13 4 17 14 6 7 13 8 9 3 12 2 4 8 12 10 7 3 10 2 5 5 10 16 3 5 8 16 5 0 5 2 3 1 4 2 3 1 4 6 0 3 3 2 0 3 3 10 1 0 1 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 4 0 0 0 4


Salibandyliigan maalipörssi Seura O Nyman Sami Classic 32 Karppanen Tero Oilers 29 Riitesuo Lasse Happee 33 Helanen Mikko OLS 31 Turunen Petri OLS 33 Helenius Jani SBS Pori 33 Häkkinen TeemuJosba 29 Neimo Markus SSV 32 Oksanen Iiro Rangers 32 Salminen Lasse Gunners 32 Strömsten Sami HIFK 33 Tähkä Janne Josba 27

M 39 36 34 32 32 28 28 27 27 27 27 27

Syöttöpörssi Seura Jussila Esa Josba Virtanen V-M Gunners Kotilainen Pasi Happee Honkanen Pekka Tor Turunen Petri OLS Hirvonen Jarno Happee Laitinen Antti OLS Manninen Petri Happee Tuulola Sami Classic Kiviharju Juuso Gunners

O 32 32 30 32 33 33 33 30 33 33

S 44 35 29 27 27 26 26 26 26 24

Classicin Sami Nyman pommitti uuden maaliennätyksen. Toni Salmi 13 pelaajaa

Loviisa

Voittomaalit: Tero Karppanen Oilers Iiro Oksanen Rangers Mikko Helanen OLS Teemu HäkkinenJosba Pahat pojat Esa Jussila Josba Seura O Min Janne Korhonen OLS Mattila Sami Classic 32 59 Jani Kosonen SSV Häkkinen TeemuJosba 29 55 Otto Moilanen Josba Vänttinen Lassi Classic 28 51 Lasse Riitesuo Happee Mustranta Mikko Gunners 29 44 10 pelaajaa Nyman Sami Classic 32 40 Sorvali Jari Classic 24 39 Tasoitusmaalit: Kaartinen Kari HIFK 33 38 Jani Helenius SBS Pori Niemi Renny Rangers 24 37 Mika Hietanen AC HaKi Moilanen Otto Josba 33 36 Joni Hiltunen AC HaKi Salminen Lasse Gunners 32 36 Kari Kaartinen HIFK Antti Kauppinen Happee Avausmaalit: Mikko Kortesniemi Gunners Ville Hautajoki SSV 5 Markku PitkänenHIFK Esa Jussila Josba 5 Juha Vehkaoja Rangers Lasse Salminen Gunners 5 Mika Virta SSV Jani Kosonen SSV 4 V-M Virtanen Gunners Janne Tähkä Josba 4

76

4 3 6 6 4 4 4 4 4 4 4 3 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1

Ylivoimamaalit: Mikko Helanen OLS Mikael Järvi SSV Tero Karppanen Oilers Antti Laitinen OLS Sami Nyman Classic Petri Turunen OLS Teemu HäkkinenJosba Renny Niemi Rangers Juho Seppälä Oilers Tatu Väänänen Josba

11 7 7 7 7 7 6 6 6 6

Alivoimamaalit: Riku Gabrielsson Classic Mika Heikkilä SSV Jani Helenius SBS Pori Mikael Järvi SSV Markus Ketonen Josba Sami Paavola Classic Lasse Salminen Gunners Tero Tiitu Oilers 31 pelaajaa

2 2 2 2 2 2 2 2 1

Jatkoaikamaalit: Jussi Lehto HIFK Petri Turunen OLS 11 pelaajaa

2 2 1


Maalit tyhjään maaliin: Iiro Oksanen Rangers Hannu Korhonen SSV Sami Nyman Classic 23 pelaajaa

3 3 2 1

Maalit ilman maalivahtia: Petteri Halonen Josba 1 Jani Helenius SBS Pori 1 Martin Sivakov SBS Pori 1 Rangaistuslaukaukset: Maalit / yritykset Roope Pietilä Happee 4/4 Tommi Ahola HIFK 2/2 Jukka Kantola AC HaKi 1/1 Osmo Liimatainen Happee 1/1 Kari Rainio Loviisa 1/1 Jan Råberus Gunners 1/1 Kari KoskelainenHIFK 2/3 Petri Turunen OLS 2/4 Mikko Evinsalo Rangers 1/2 Esa Jussila Josba 1/2 Tero Karppanen Oilers 1/2 Santtu Manner SSV 1/2 Iiro Oksanen Rangers 1/2 Sami Nyman Classic 2/6 Ville Vahtera SBS Pori 2/6 Sami Mattila Classic 1/3 Robert Sainio Loviisa 1/3 Janne Tähkä Josba 1/3 Valtteri Etholén Loviisa 0/1 Mikko Helanen OLS 0/1 Jarno Hirvonen Happee 0/1 Jesse Keränen Rangers 0/1 Janne Korhonen OLS 0/1 Hannu Korhonen SSV 0/1 Renny Niemi Rangers 0/1 Joni Niiranen Oilers 0/1 Tero Tiitu Oilers 0/1 Mikko Varonen AC HaKi 0/1 Matti Vasara Gunners 0/1 Jani Väänänen Oilers 0/1 Tatu Väänänen Josba 0 / 1 Vesa-Matti Virtanen Gunners 0 / 3

Nopeimmat avausmaalit: 0.05 Simon Riihelä HIFK 30.11. – Gunners 0.06 Mikael Stenvall HIFK 26.1. - Rangers 0.10 Otto Moilanen Josba 29.9. – Tor 0.15 Janne Louhelainen Gunners 2.10. – HIFK 0.17 Petteri Halonen Josba 18.1. - OLS 0.21 Jani Kosonen SSV 13.10. – OLS 0.25 Pertti Nevasalmi Happee 26.1. - Josba 0.29 Antti Laitinen OLS 12.1. – Loviisa 0.34 Antti Laitinen OLS 22.2. – AC HaKi 0.35 Roger Enlund Happee 6.10. – Gunners 0.35 Esa Jussila Josba 23.2. - HIFK 0.39 Santtu Manner SSV 29.9. – Gunners 0.42 Samuli Seppälä Loviisa 11.1. – AC HaKi 0.52 Jarno Hirvonen Happee 12.10. – OLS 0.52 Mikko Kohonen Happee 26.10. – Rangers 0.56 Esa Jussila Josba 4.1. - Classic 0.58 Juha Tanskanen Josba 21.12. - Rangers

Nopeimmat 4 maalia: 27.45 Markus Neimo SSV 26.1. - Loviisa Nopeimmat 5 maalia: 32.13 Markus Neimo SSV 26.1. - Loviisa Nopeimmat 6 maalia: 58.30 Petri Turunen OLS 28.9. - Rangers Nopeimmat 2 maalisyöttöä: 3.10 Juhani Salo OLS 12.1. - Loviisa Nopeimmat 3 maalisyöttöä: 20.40 Esa Jussila Josba 12.10. - SSV Nopeimmat 4 maalisyöttöä: 32.13 Mikael Järvi SSV 26.1. - Loviisa Nopeimmat 5 maalisyöttöä: 49.26 Mikael Järvi SSV 26.1. - Loviisa Eniten pisteitä ottelussa: 6+2 Petri Turunen OLS 28.9. - Rangers Eniten maaleja ottelussa: 6 Petri Turunen OLS 28.9. - Rangers

Yhden ottelun ennätykset ottelun Eniten syöttöjä ottelussa: alusta mitattuna: 5 Esa Jussila Josba 12.10. – SSV Nopeimmat 2 maalia: 5 Mikael Järvi SSV 3.10 Antti Laitinen OLS 26.1. - Loviisa 12.1. - Loviisa Eniten jäähyminuutteja Nopeimmat 3 maalia: ottelussa: 20.16 Juuso Kiviharju Gunners 37 Jari Sorvali Classic 26.1. – SBS Pori 3.11. – SBS Pori

77


Salibandyliigan Ilta-Sanomat –tähtipörssi Jokaisessa runkosarjan ottelussa parhaat palkittiin kolmella, kahdella ja yhdellä IltaSanomien tähdellä. 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39.

Esa Jussila Sami Nyman Vesa-Matti Virtanen Iiro Oksanen Mikko Helanen Henri Toivoniemi Tero Karppanen Pasi Kotilainen Petri Turunen Peik Salminen Jani Helenius Sami Strömsten Janne Tähkä Tommi Ahola Mikael Järvi Markus Neimo Lasse Riitesuo Teemu Häkkinen Juhani Salo Jari Nuurtila Mikko Kohonen Juuso Kiviharju Juho Seppälä Jussi Viitanen Lasse Salminen Samuli Seppälä Sami Tuulola Henri Kämäräinen Mika Hietanen Jussi Heikkinen Esa Karjalainen Timo Ketonen Simon Riihelä Ville Hautajoki Jens Pedersen Pekka Nieminen Joni Niiranen Juha Kivilehto Kari Koskelainen

Josba Classic Gunners Rangers OLS AC HaKi Oilers Happee OLS Loviisa SBS Pori HIFK Josba HIFK SSV SSV Happee Josba OLS Rangers Happee Gunners Oilers Classic Gunners Loviisa Classic SBS Pori AC HaKi Loviisa SSV Oilers HIFK SSV Happee Gunners Oilers SSV HIFK

40 36 26 25 23 22 21 21 20 18 18 17 16 16 16 16 16 15 15 15 15 15 14 14 14 13 13 12 12 12 11 11 11 11 11 11 11 11 10

Josban tyylikäs Esa Jussila hallitsi kauden pörssejä.

40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 78

Petri Manninen Aki Seppälä Sami Kuronen Ville Vahtera Jari-Pekka Lehtonen Mikko Varonen Antti Laitinen Markus Ketonen Markus Suntila Pekka Honkanen Janne Savenius Riku Gabrielsson Teppo Rantala Toni Lötjönen Mikko Grönqvist Petteri Halonen Mikko Harila Markus Bollström Lassi Vänttinen Juha Mäki Markku Pitkänen Jani Kosonen Mika Kauppinen Otto Moilanen Toni Paloaho Valtteri Etholen

Happee Josba Oilers SBS Pori Rangers AC HaKi OLS Josba Josba Loviisa Gunners Classic Oilers HIFK SSV Josba Rangers Oilers Classic OLS HIFK SSV AC HaKi Josba SBS Pori Loviisa

10 10 9 9 9 9 9 9 9 8 8 8 8 8 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7


66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109.

Hannu Korhonen SSV Jarkko Lakanen Classic Jani Ahonen SSV Riku Pukkila AC HaKi Antti Tarvainen Josba Heikki Hintikka Oilers Sakari Montonen SSV Markus Huhtimo SSV Sebastian Fager-Pintilä Rangers Jussi Järvinen Oilers Santtu Manner SSV Akseli Ahtiainen Oilers Mika Heikkilä SSV Vesa Koirikivi Happee Mika Laine AC HaKi Mikko Jokela Gunners Toni Penttilä SBS Pori Petri Kauko Happee Jani Karonen HIFK Jere Kinanen Rangers Harri Forsten SSV Jarno Kettunen Josba Jan Råberus Gunners Tuomas Karppinen OLS Tommi Hiltunen Josba Jari Sorvali Classic Osmo Liimatainen Happee Mika Kavekari Oilers Tatu Väänänen Josba Ville Veikkolainen OLS Tero Tiitu Oilers Jukka Kantola AC HaKi Jyri Vaarimo Loviisa Jan Laatikainen AC HaKi Mikko Hernetkoski OLS Mikael Stenvall HIFK Toni Salmi Loviisa Janne Korhonen OLS Johnny Kotro Loviisa Joni Hiltunen AC HaKi Kari Kaartinen HIFK Patrick Wardi Oilers Jarkko Savenius Gunners Sami Viljanto HIFK

7 6 6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3

110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126. 127. 128. 129. 130. 131. 132. 133. 134. 135. 136. 137. 138. 139. 140. 141. 142. 143. 144. 145. 146. 147. 148. 149. 150. 151. 152. 153. 79

Henri Klingberg Jukka Laurila Sami Kaarnamaa Vesa Wettervik Janne Louhelainen Ville Ravi Jani Pyykkö Niko Suhonen Tomi Lautanen Tedy Salutskij Ville Lahdensuo Pekka Palomäki Jesse Keränen Jan Kondo Sami Kuorilehto Teemu Lehikoinen Antti-Jussi Härkönen Petri Nikmo Jussi Santanen Sami Koivumäki Matti Vasara Timo Toivonen Juha Vehkaoja Jussi Lehto Sami Vuorinen Pasi Vänttinen Jani Pihkanen Jussi Uurtamo Jani Kolmonen Kari Lindberg Mikko Mustranta Patrik Strömsten Tino Nieminen Kim Mattsson Kari-Matti Ratsula Martin Sivakov Henri Huhtala Niko Norlund Riku Korkki Kimmo Kinnunen Calle Hollmérus Andreas Hietala Petri Ahola Ville Liikanen

HIFK Gunners HIFK Gunners Gunners Loviisa SSV Josba AC HaKi HIFK Gunners Loviisa Rangers AC HaKi OLS Oilers SBS Pori SBS Pori SBS Pori AC HaKi Gunners SSV Rangers HIFK Gunners HIFK OLS SSV AC HaKi Gunners Gunners Josba Loviisa Rangers SSV SBS Pori HIFK Classic Gunners OLS Loviisa Loviisa SBS Pori Gunners

3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1


154. 155. 156. 157. 158. 159. 160. 161. 162. 163. 164. 165. 166. 167. 168. 169. 170. 171. 172. 173. 174. 175.

Jussi Aaltonen Pyry Paavolainen Oscar Hänninen Antti Arola Jani Blad Kari Rainio Arto Riihimäki Heikki Asikainen Marko Suomela Jarmo Mattila Miikka Tuomi Jouni Vehkaoja Sami Mattila Ville Jokinen Matti Toivio Jarno Hirvonen Tarmo Kirjonen Toni Martikainen Juha Leinonen Antti Tahvanainen Mikko Alanko Tommi Tapio

SBS Pori Rangers Oilers SBS Pori Classic Loviisa Classic Gunners AC HaKi SBS Pori Loviisa Oilers Classic Oilers Classic Happee Oilers Classic Rangers Josba Rangers Happee

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

J-P Lehtonen Juha Leinonen Petri Nikmo Sami Paavola Sami Vidgren Vesa-Matti Virtanen Jani Ahonen Mikko Evinsalo A-J Härkönen Esa Jussila Vesa Koirikivi Petri Manninen Sami Mattila Henri Mikkilä Sakari Montonen Pekka Palomäki Jens Pedersen Toni Penttilä Kari-Matti Ratsula Simon Riihelä Peik Salminen Juha Tanskanen Kara Tilhe Jussi Viitanen Tatu Väänänen Heikki Asikainen Jani Blad Markus Bollström Sami Ekholm Valtteri Etholen Mikko Grönqvist Pekka Halme Ville Hautajoki Rauli Hautaniemi Mika Heikkilä Jani Helenius Tommi Hiltunen Calle Hollmerus Toni Huhtala Mikko Jokela Miitri Jokitie Samuli Justen Mikael Järvi Kari Kaartinen

Salibandyliigan Pohjola Fair Play –pörssi Jokaisessa runkosarjan ottelussa palkittiin ottelun Fair Play – pelaaja Jussi Heikkinen Loviisa 7 Henri Toivoniemi AC HaKi 5 Roger Enlund Happee 4 Mikko Helanen OLS 4 Jarno Hirvonen Happee 4 Esa Karjalainen SSV 4 Jan Kondo AC HaKi 4 Antti Laitinen OLS 4 Pekka Nieminen Gunners 4 Vilhelm Sandström Oilers 4 Tero Tiitu Oilers 4 Mikko Varonen AC HaKi 4 Mikko Alanko Rangers 3 Tuomas Karppinen OLS 3 Juuso Kiviharju Gunners 3 Mikko Kohonen Happee 3 Janne Korhonen OLS 3 Henri Lampi Loviisa 3 80

Rangers Rangers SBS Pori Classic AC HaKi Gunners SSV Rangers SBS Pori Josba Happee Happee Classic SBS Pori SSV Loviisa Happee SBS Pori SSV HIFK Loviisa Josba Classic Classic Josba Gunners Classic Oilers Rangers Loviisa SSV AC HaKi SSV SBS Pori SSV SBS Pori Josba Loviisa HIFK Gunners Gunners Rangers SSV HIFK

3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1


Tero Karppanen Mika Kavekari Jere Kinanen Jukka Kinnunen Sami Koivumäki Ben Kondo Riku Korkki Kari Koskelainen Pasi Kotilainen Tuomas Koukkari Sami Kuorilehto Sami Kuronen Jan Laatikainen Jarkko Lakanen Ville Lahdensuo Mikko Lehto Toni Lötjönen Arto Mallenius Jarmo Mattila Kim Mattson Otto Moilanen Juha Mäki Tero Naskali Markus Neimo Joni Niiranen Pasi Ojala Iiro Oksanen Pyry Paavolainen Toni Paloaho Jani Pihkanen Markku Pitkänen Mikko Purmonen Jan Råberus Ville Ravi Lasse Riitesuo Lasse Salminen Juhani Salo Hannu Sassi Janne Savenius Aki Seppälä Martin Sivakov Sami Strömsten Antti Tahvanainen

Oilers Oilers Rangers OLS AC HaKi AC HaKi Gunners HIFK Happee Classic OLS Oilers AC HaKi Classic Gunners Oilers HIFK Loviisa SBS Pori Rangers Josba OLS Classic SSV Oilers OLS Rangers Rangers SBS Pori OLS HIFK Josba Gunners Loviisa Happee Gunners OLS Classic Gunners Josba SBS Pori HIFK Josba

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

Antti Tarvainen Lasse Turunen Olli Tykkyläinen Jukka Vaittinen Ville Vahtera Juha Vehkaoja Ville Veikkolainen Vesa Wettervik Janne Virta Niko Ylänen

81

Josba Josba Josba Rangers SBS Pori Rangers OLS Gunners AC HaKi HIFK

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1


15.3. Josba - AC HaKi 9 - 2 (1-0, 6-0, 2-2) I erä 18.58 Miikka Hulmi (Tommi Hiltunen) 1-0 25.51 Otto Moilanen (Lasse Turunen) 2-0 27.44 Otto Moilanen (Juha Tanskanen) 3-0 28.26 Esa Jussila (Markus Ketonen) 4-0 36.07 Markus Ketonen (Esa Jussila) 5-0 36.31 Tommi Hiltunen 6-0 38.47 Tommi Hiltunen (Janne Tähkä) 7-0 44.08 Teemu Häkkinen (Markus Suntila) 8-0 av.tm. 48.05 Antti Tarvainen (Olli Tykkyläinen) 9-0 52.07 Jukka Kantola (Pekka Halme) 9-1 56.43 Pekka Halme (Mikko Varonen) 9-2

Miesten Salibandyliigan pudotuspelit Puolivälierät 8.3. Josba - AC HaKi 11 - 3 (3-1, 3-1, 5-1) I erä 7.50 Jan Kondo (Mikko Varonen) 0-1 10.44 Janne Tähkä (Niko Suhonen) 1-1 13.30 Janne Tähkä (Miikka Hulmi) 2-1 18.03 Teemu Häkkinen (Markus Ketonen) 3-1 II erä 24.44 Tommi Hiltunen (Janne Tähkä) 4-1 28.41 Mikko Varonen (Mika Hietanen) 4-2 34.37 Tommi Hiltunen (Janne Tähkä) 5-2 34.55 Otto Moilanen 6-2 III erä 45.52 Janne Tähkä (Tommi Hiltunen) 7-2 48.38 Antti Vartiainen (Sami Koivumäki) 7-3 50.30 Juri Jolkkonen (Markus Suntila) 8-3 52.56 Tommi Hiltunen (Juri Jolkkonen)9-3 yv. 56.23 Juri Jolkkonen (Aki Seppälä) 10-3 59.38 Tommi Hiltunen (Markus Ketonen)11-3

Jäähyt Josba 4x2 min. ja AC HaKi 1x2 min. + 1x5 min. Yleisöä 549 Josba välieriin otteluvoitoin 3 - 0. 8.3. SSV - Classic 11 - 2 (2-1, 2-0, 7-1) I erä 4.57 Markus Neimo (Harri Forsten) 1-0 15.17 Jani Blad (Sami Tuulola) 1-1 19.23 Mika Heikkilä (Santtu Manner) 2-1 23.11 Markus Neimo (Harri Forsten) 3-1 28.01 Markus Neimo (Timo Toivonen) 4-1 42.42 Timo Toivonen (Mikael Järvi) 5-1 43.20 Esa Karjalainen (Santtu Manner) 6-1 43.46 Riku Gabrielsson (Sami Mattila) 6-2 46.20 Ville Hautajoki (Jani Ahonen) 7-2 53.11 Santtu Manner (Kari-Matti Ratsula)8-2 yv. 54.45 Jani Kosonen (Esa Karjalainen) 9-2 yv. 58.05 Harri Forsten (Jarkko Lappalainen)10-2 58.25 Santtu Manner (Jani Kosonen) 11-2

Jäähyt Josba 2x2 min. + Teemu Häkkinen 10 min. ja AC HaKi 7x2 min. Yleisöä 515 9.3. AC HaKi - Josba 3 - 5 (2-0, 0-4,1-1) I erä 15.12 Antti Vartiainen (Janne Virta) 1-0 17.29 Mika Kauppinen (Joni Hiltunen) 2-0 II erä 22.41 Janne Tähkä (Niko Suhonen) 2-1 24.59 Janne Tähkä (Aki Seppälä) 2-2 25.46 Olli Tykkyläinen (Juri Jolkkonen) 2-3 36.45 Otto Moilanen (Juha Tanskanen)2-4 III erä 45.17 Miikka Hulmi (Aki Seppälä) 2-5 tv. 46.44 Sami Koivumäki (Oskari Lehto)3-5 yv.

Jäähyt SSV 2x2 min. ja Classic 2x2 min. Yleisöä 398 10.3. Classic - SSV 6 - 5 (1-1, 2-1, 3-3) I erä 1.55 Riku Gabrielsson (Sami Mattila) 1-0 8.42 Jani Kosonen (Esa Karjalainen)1-1

Jäähyt AC HaKi 4x2 min. ja Josba 2x2 min. Yleisöä 414 82


II erä 20.21 30.29 32.22 41.55 42.23 46.53 54.19 58.08 58.27

8.3. Oilers - OLS 4 - 3 (1-0, 0-1, 3-2) I erä 3.30 Juho Seppälä (Akseli Ahtiainen)1-0 II erä 36.14 Mikko Helanen (Mikko Hernetkoski)1-1 yv. III erä 41.57 Petri Turunen (Antti Laitinen) 1-2 42.53 Jukka Kinnunen (Mikko Helanen) 1-3 44.46 Akseli Ahtiainen (Sami Kuronen) 2-3 yv. 57.04 Sami Kuronen (Mika Kavekari) 3-3 58.17 Jouni Vehkaoja (Tarmo Kirjonen) 4-3

Sami Nyman (Sami Mattila) 2-1 yv. Lassi Vänttinen 3-1 Jani Kosonen (Esa Karjalainen) 3-2 yv. Sami Mattila (Riku Gabrielsson) 4-2 Jani Blad (Jarkko Lakanen) 5-2 Santtu Manner (Jani Kosonen) 5-3 yv. Santtu Manner (Harri Forsten) 5-4 Niko Norlund (Sami Paavola) 6-4 Santtu Manner (Mikael Järvi) 6-5

Jäähyt Classic 4x2 min. ja SSV 4x2 min. Yleisöä 411

Jäähyt Oilers 2x2 min. ja OLS 2x2 min. Yleisöä 323

14.3. SSV - Classic 2 - 5 (0-2, 1-1, 1-2) I erä 1.01 Sami Mattila (Hannu Sassi) 0-1 2.59 Toni Martikainen(Hannu Sassi) 0-2 II erä 22.43 Lassi Vänttinen (Toni Katajisto) 0-3 33.02 Mikael Järvi (Timo Toivonen) 1-3 III erä 44.52 Hannu Korhonen (Santtu Manner) 2-3 56.59 Sami Mattila (Sami Nyman) 2-4 59.46 Sami Mattila (Sami Nyman)2-5 tm.

9.3. OLS - Oilers 3 - 9 (1-0, 1-4, 1-5) I erä 17.49 Mikko Hernetkoski (Mikko Helanen)1-0 II erä 21.07 Teppo Rantala (Mika Kavekari) 1-1 31.46 Mikko Hernetkoski (Jukka Kinnunen) 2-1 31.57 Heikki Hintikka (Teemu Lehikoinen) 2-2 34.26 Teemu Lehikoinen (Timo Ketonen) 2-3 36.51 Joni Niiranen 2-4 III erä 40.17 Juho Seppälä (Joni Niiranen) 2-5 40.29 Sami Kuronen (Akseli Ahtiainen)2-6 41.57 Joni Niiranen (Juho Seppälä) 2-7 51.53 Matti Rössi (Petri Turunen) 3-7 55.23 Teemu Lehikoinen (Heikki Hintikka) 3-8 57.06 Akseli Ahtiainen (Teppo Rantala) 3-9

Jäähyt SSV 0 min. ja Classic 2x2 min. Yleisöä 367 17.3. Classic - SSV 2 - 1 ja. (0-0, 1-1, 0-0, 1-0) I erä Maaliton II erä 34.03 Jarkko Lakanen (Matti Toivio) 1-0 tv. 37.31 Jani Kosonen (Esa Karjalainen) 1-1 III erä Maaliton Jatkoaika 64.58 Hannu Sassi (Sami Tuulola) 2-1 ja.

Jäähyt OLS 1x2 min. ja Oilers 1x2 min. Yleisöä 668 15.3. Oilers - OLS 3 - 2 (1-1, 0-1, 2-0) I erä 7.50 Juho Seppälä (Joni Niiranen) 1-0 14.34 Juhani Salo (Petri Turunen)1-1 yv. II erä 26.59 Mikko Helanen (Mikko Hernetkoski) 1-2 III erä 42.59 Akseli Ahtiainen (Vilhelm Sandström) 2-2

Jäähyt Classic 1x2 min. ja SSV 1x2 min. Yleisöä 875 Classic välieriin otteluvoitoin 3 - 1. 83


48.50 Sami Kuronen (Teppo Rantala) 3-2 Jäähyt Oilers 1x2 min. ja OLS 4x2 min. Yleisöä 392 Oilers välieriin otteluvoitoin 3 - 0. 7.3. Gunners - HIFK 6 - 2 (1-0, 4-1, 1-1) I erä 4.26 Lasse Salminen (Mikko Mustranta)1-0 II erä 20.21 Vesa-Matti Virtanen (Juuso Kiviharju) 2-0 20.55 Vesa Wettervik (Mikko Jokela) 3-0 tv. 23.09 Tommi Ahola (Kari Kaartinen) 3-1 24.09 Vesa-Matti Virtanen 4-1 37.11 Jan Råberus 5-1 rl. III erä 56.49 Tommi Ahola (Mikael Stenvall) 5-2 59.43 Vesa-Matti Virtanen (Janne Savenius)6-2 sr.tm. Jäähyt Gunners 5x2 min. ja HIFK 4x2 min. Yleisöä 212 9.3. HIFK - Gunners 6 - 2 (2-1, 2-0, 2-1) I erä 3.38 Simon Riihelä (Tommi Ahola) 1-0 10.52 Tommi Ahola (Kari Koskelainen) 2-0 12.53 Mikko Kortesniemi(Janne Savenius) 2-1 II erä 28.22 Toni Huhtala (Kari Koskelainen) 3-1 33.16 Mikael Stenvall 4-1 III erä 45.21 Riku Korkki (Kari Lindberg) 4-2 58.07 Markku Pitkänen (Tommi Ahola) 5-2 59.23 Kari Koskelainen 6-2 rl.

17.43 18.34 20.23 28.46 38.18 49.44 50.31 51.10 53.06 56.11 56.26 58.25

Kari Koskelainen (Tommi Ahola) 1-2 Tommi Ahola (Markku Pitkänen) 1-3 Ville Matikainen (Riku Korkki) 2-3 Janne Savenius 3-3 Kari Kaartinen (Sami Strömsten) 3-4 Juuso Kiviharju (Jan Råberus) 4-4 Simon Riihelä (Kari Kaartinen) 4-5 Jussi Lehto (Kari Kaartinen) 4-6 Sami Strömsten (Kari Koskelainen)4-7 yv. Juuso Kiviharju (Jan Råberus) 5-7 yv. Lasse Salminen(Juuso Kiviharju) 6-7 yv. Sami Strömsten 6-8 av.

Jäähyt Gunners 3x2 min. ja HIFK 5x2 min. Yleisöä 536 15.3. HIFK - Gunners 2 - 3 ja. (1-0, 0-2, 1-0, 0-1) I erä 12.32 Kari Koskelainen (Tommi Ahola) 1-0 II erä 22.39 Jan Råberus (Ville Lahdensuo) 1-1 28.01 Riku Korkki 1-2 III erä 49.51 Yrjö Taajamaa (Kari Kaartinen) 2-2 Jatkoaika 64.26 Mikko Kortesniemi(Mikko Mustranta)2-3 ja. Jäähyt HIFK 1x2 min. ja Gunners 2x2 min. Yleisöä 540 16.3. Gunners - HIFK 0 - 5 (0-1, 0-0, 0-4) I erä 13.41 Tommi Ahola (Markku Pitkänen) 0-1 46.41 Toni Huhtala (Markku Pitkänen) 0-2 52.28 Kari Koskelainen (Yrjö Taajamaa) 0-3 55.25 Toni Huhtala (Sami Strömsten) 0-4 59.41 Markku Pitkänen (Sauli Lehtovaara) 0-5

Jäähyt HIFK 1x2 min. ja Gunners 3x2 min. Yleisöä 531

Jäähyt Gunners 1x2 min.+2x5 min. ja HIFK 2x2 min.+ Tedy Salutskij 5+20 min. Yleisöä 536

12.3. Gunners - HIFK 6 - 8 (1-3, 2-1, 3-4) I erä 3.01 Lasse Salminen (Mikko Jokela) 1-0 16.52 Tommi Ahola (Markku Pitkänen) 1-1

HIFK välieriin otteluvoitoin 3 - 2. 84


Välierät

28.3. Josba - Classic 9 - 8 (2-4, 3-2, 4-2) I erä 1.49 Lassi Vänttinen (Tuomas Koukkari) 0-1 4.04 Janne Tähkä (Tommi Hiltunen) 1-1 5.40 Lassi Vänttinen (Matti Toivio) 1-2 10.04 Lassi Vänttinen (Jarkko Lakanen) 1-3 11.05 Sami Nyman (Sami Mattila) 1-4 19.11 Tommi Hiltunen (Juri Jolkkonen) 2-4 yv. II erä 22.16 Otto Moilanen 3-4 29.48 Antti Tahvanainen (Otto Moilanen) 4-4 30.08 Matti Toivio (Hannu Sassi) 4-5 35.13 Sami Paavola (Lassi Vänttinen) 4-6 yv. 35.43 Tommi Hiltunen (Janne Tähkä) 5-6 III erä 42.57 Otto Moilanen (Aki Seppälä) 6-6 50.43 Sami Mattila (Riku Gabrielsson) 6-7 51.20 Tommi Hiltunen (Niko Suhonen) 7-7 53.03 Janne Tähkä 8-7 56.50 Janne Tähkä (Miikka Hulmi) 9-7 57.58 Sami Paavola (Riku Gabrielsson) 9-8

23.3. Josba - Classic 9 - 2 (3-0, 3-1, 3-1) I erä 0.49 Tatu Väänänen (Otto Moilanen) 1-0 14.02 Tommi Hiltunen (Niko Suhonen) 2-0 av. 16.25 Tommi Hiltunen (Aki Seppälä) 3-0 II erä 24.43 Janne Tähkä (Esa Jussila) 4-0 28.07 Jarkko Lakanen (Jussi Viitanen) 4-1 29.30 Juri Jolkkonen (Niko Suhonen) 5-1 yv. 35.33 Tommi Hiltunen (Janne Tähkä) 6-1 III erä 50.04 Markus Ketonen (Teemu Häkkinen) 7-1 50.39 Janne Tähkä 8-1 59.09 Janne Tähkä (Esa Jussila) 9-1 yv. 59.29 Toni Martikainen (Matti Toivio) 9-2 Jäähyt Josba 3x2 min. ja Classic 3x2 min. Yleisöä 580 26.3. Classic - Josba 6 - 7 ja. (2-1, 2-3, 2-2, 0-1) I erä 0.30 Sami Nyman (Niko Norlund) 1-0 2.38 Matti Toivio (Lassi Vänttinen) 2-0 8.38 Markus Ketonen 2-1 II erä 31.08 Teemu Häkkinen (Olli Tykkyläinen) 2-2 32.20 Antti Tahvanainen (Otto Moilanen) 2-3 37.53 Niko Norlund (Sami Mattila) 3-3 38.15 Jarkko Lakanen (Toni Martikainen) 4-3 39.03 Tommi Hiltunen (Janne Tähkä) 4-4 III erä 43.43 Riku Gabrielsson (Sami Paavola) 5-4 yv. 48.06 Niko Suhonen 5-5 49.40 Miikka Hulmi (Markus Ketonen) 5-6 57.47 Matti Toivio (Jussi Viitanen) 6-6 Jatkoaika 65.58 Aki Seppälä (Esa Jussila) 6-7

Jäähyt Josba 1x2 min. ja Classic 4x2 min. Yleisöä 590 Josba finaaliin otteluvoitoin 3 - 0. 21.3. Oilers - HIFK 9 - 6 (4-1, 4-3, 1-2) I erä 0.51 Teppo Rantala (Akseli Ahtiainen) 1-0 4.14 Tarmo Kirjonen (Joni Niiranen) 2-0 11.45 Tero Karppanen (Juho Seppälä) 3-0 12.20 Henri Huhtala (Kari Koskelainen) 3-1 19.54 Tero Karppanen (Joni Niiranen) 4-1 II erä 22.47 Sami Strömsten (Simon Riihelä) 4-2 25.14 Markus Bollström (Oscar Hänninen) 5-2 27.16 Jouni Vehkaoja (Juho Seppälä) 6-2 yv. 28.56 Jussi Lehto (Kari Kaartinen) 6-3 33.36 Toni Huhtala (Kari Koskelainen) 6-4 33.46 Tero Karppanen (Juho Seppälä) 7-4 37.41 Tero Karppanen (Tarmo Kirjonen) 8-4 sr. III erä 54.56 Simon Riihelä (Toni Tuira) 8-5

Jäähyt Classic 1x2 min. ja Josba 4x2 min. Yleisöä 1281

85


56.47 Sami Strömsten 59.39 Heikki Hintikka

8-6 9-6 tm.

Pronssiottelu 5.4. HIFK-Classic 2-1 (0-0, 1-1, 1-0) I erä Maaliton II erä 21.31 Sami Strömsten 22.34 Lassi Vänttinen (Sami Nyman) III erä 47.52 Kari Koskelainen

Jäähyt Oilers 1x2min. ja HIFK 2x2 min. Yleisöä 386 23.3. HIFK - Oilers 4 - 7 (1-3, 1-1, 2-3) I erä 5.22 Sami Strömsten (Markku Pitkänen) 1-0 yv. 9.45 Joni Niiranen (Tero Karppanen) 1-1 10.28 Sami Kuronen (Teppo Rantala) 1-2 17.00 Tero Karppanen (Joni Niiranen) 1-3 sr. II erä 26.21 Kari Koskelainen (Markku Pitkänen) 2-3 31.57 Tarmo Kirjonen (Jussi Järvinen) 2-4 III erä 48.42 Jussi Järvinen (Jouni Vehkaoja) 2-5 yv. 54.29 Sami Strömsten (Simon Riihelä) 3-5 57.10 Jussi Lehto (Markku Pitkänen) 4-5 yv. 59.20 Heikki Hintikka (Teppo Rantala) 4-6 tm. 59.58 Jussi Järvinen (Joni Niiranen) 4-7 tm.

1-0 1-1 2-1

Jäähyt HIFK 1x2 min. ja Classic 2x2 min. Yleisöä 286

Jäähyt HIFK 1x2 min. ja Oilers 2x2min. Yleisöä 438 28.3. Oilers - HIFK 6 - 4 (1-1, 2-2, 3-1) I erä 8.03 Tero Karppanen (Juho Seppälä) 1-0 10.34 Kari Koskelainen (Sauli Lehtovaara)1-1 II erä 21.12 Sami Kuronen (Teppo Rantala) 2-1 21.21 Mikael Stenvall (Kari Kaartinen) 2-2 31.36 Heikki Hintikka (Teemu Lehikoinen) 3-2 37.49 Toni Huhtala (Kari Koskelainen) 3-3 yv. III erä 42.17 Jouni Vehkaoja (Jani Väänänen)4-3 yv. 54.17 Akseli Ahtiainen (Oscar Hänninen) 5-3 55.44 Akseli Ahtiainen 6-3 tv.tm. 56.45 Sami Kaarnamaa 6-4 tv.

Kapteeni Sami Strömsten näyttää, mihin jopa putoajaksi povattu HIFK pystyi. Strömsten valittiin myös liigan tähtikentälliseen.

Jäähyt Oilers 4x2min. ja HIFK 6x2 min. Yleisöä 447 Oilers finaaliin otteluvoitoin 3 - 0. 86


Loppuottelut 4.4. Josba-Oilers 4-5 r. (0-1, 1-1, 3-2, 0-0) I erä 17.23 Tero Karppanen (Jouni Vehkaoja) 0-1 II erä 31.31 Akseli Ahtiainen (Sami Kuronen) 0-2 34.25 Janne Tähkä (Tommi Hiltunen) 1-2 III erä 47.14 Otto Moilanen (Esa Jussila) 2-2 48.44 Aki Seppälä (Esa Jussila) 3-2 55.40 Joni Niiranen (Jouni Vehkaoja) 3-3 56.09 Mika Kavekari (Teppo Rantala) 3-4 57.32 Juha Tanskanen (Otto Moilanen) 4-4 Jatkoaika Maaliton Rangaistuslaukauskilpailu Janne Tähkä Jouni Vehkaoja + Esa Jussila Tero Karppanen Teemu Häkkinen Joni Niiranen Otto Moilanen Jani Väänänen +

9.4. Josba - Oilers 2 - 7 (0-1, 0-3, 2-3) I erä 4.20 Juho Seppälä (Jouni Vehkaoja) 0-1 23.13 Tero Karppanen (Jussi Järvinen) 0-2 27.45 Tarmo Kirjonen (Jussi Järvinen) 0-3 32.17 Tero Karppanen (Jussi Järvinen) 0-4 42.42 Juho Seppälä (Jussi Järvinen) 0-5 48.05 Tero Karppanen (Sami Kuronen) 0-6 yv. 51.19 Niko Suhonen 1-6 56.55 Janne Tähkä (Miikka Hulmi) 2-6 58.56 Teemu Lehikoinen (Heikki Hintikka) 2-7 Jäähyt Josba 4x2 min.+1x5 min.+Otto Moilanen 10 min. ja Oilers 0 min. Yleisöä 3610 11.4. Oilers - Josba 7 - 4 (1-1, 3-1, 3-2) I erä 12.25 Jani Väänänen (Juho Seppälä) 1-0 yv. 19.25 Janne Tähkä 1-1 II erä 21.56 Markus Bollström (Teemu Lehikoinen) 2-1 22.30 Teemu Häkkinen 2-2 31.02 Joni Niiranen (Teppo Rantala) 3-2 38.43 Juho Seppälä (Jani Väänänen) 4-2 yv. III erä 40.46 Teemu Häkkinen (Tatu Väänänen) 4-3 sr. 41.56 Esa Jussila (Olli Tykkyläinen) 4-4 49.54 Tero Karppanen (Jussi Järvinen) 5-4 53.35 Tero Karppanen (Juho Seppälä) 6-4 yv. 59.23 Teppo Rantala (Akseli Ahtiainen) 7-4 yv.

Jäähyt Josba 3x2 min.+ Janne Tähkä 10 min. ja Oilers 1x2 min. Yleisöä 3020 6.4. Oilers - Josba 2 - 4 (0-1, 0-2, 2-1) I erä 10.39 Aki Seppälä (Esa Jussila) 0-1 yv. II erä 35.42 Niko Suhonen (Tommi Hiltunen)0-2 yv. 39.26 Janne Tähkä (Juri Jolkkonen) 0-3 yv. III erä 42.21 Tero Karppanen (Jouni Vehkaoja) 1-3 55.46 Markus Bollström (Mikko Lehto) 2-3 59.23 Esa Jussila 2-4 tm.

Jäähyt Oilers 1x2 min. ja Josba 4x2 min.+Juri Jolkkonen 20 min. Yleisöä 1213 Oilers Suomen mestari otteluvoitoin 3-0.

Jäähyt Oilers 4x2 min. ja Josba 1x2 min. Yleisöä 1263

87


Salibandyliigan pudotuspelien pistepörssi Tähkä Janne Hiltunen Tommi Karppanen Tero Koskelainen Kari Seppälä Juho Moilanen Otto Niiranen Joni Ahtiainen Akseli Ahola Tommi Mattila Sami Rantala Teppo Jussila Esa Strömsten Sami Pitkänen Markku Vänttinen Lassi Manner Santtu Kuronen Sami Seppälä Aki Suhonen Niko Vehkaoja Jouni Järvinen Jussi Ketonen Markus Jolkkonen Juri Kaartinen Kari Häkkinen Teemu Hintikka Heikki Kosonen Jani Hulmi Miikka Nyman Sami Gabrielsson Riku Toivio Matti Lehikoinen Teemu Huhtala Toni Riihelä Simon Lakanen Jarkko Kirjonen Tarmo Karjalainen Esa Lehto Jussi Helanen Mikko Hernetkoski Mikko Paavola Sami

Seura Josba Josba Oilers HIFK Oilers Josba Oilers Oilers HIFK Classic Oilers Josba HIFK HIFK Classic SSV Oilers Josba Josba Oilers Oilers Josba Josba HIFK Josba Oilers SSV Josba Classic Classic Classic Oilers HIFK HIFK Classic Oilers SSV HIFK OLS OLS Classic

O 10 10 10 9 8 10 10 10 5 8 10 10 9 9 8 4 10 10 10 10 8 10 10 9 10 10 4 9 8 8 8 10 9 9 8 10 4 9 3 3 8

M 15 13 13 7 6 7 5 6 6 5 3 3 7 2 6 5 5 3 3 3 2 3 3 1 5 4 4 3 3 3 3 3 5 3 3 3 1 3 2 2 2

SYht 6 21 5 18 1 14 6 13 7 13 4 11 6 11 4 10 4 10 5 10 7 10 7 10 2 9 7 9 2 8 3 8 3 8 5 8 5 8 5 8 6 8 4 7 4 7 6 7 1 6 2 6 2 6 3 6 3 6 3 6 3 6 3 6 0 5 2 5 2 5 2 5 4 5 1 4 2 4 2 4 2 4

J 16 6 4 2 4 19 2 0 6 10 2 2 4 0 0 0 2 2 2 4 0 4 20 8 24 0 2 0 0 2 2 6 2 0 0 4 0 2 0 2 2 88

Kiviharju Juuso Gunners Råberus Jan Gunners Forsten Harri SSV Tykkyläinen Olli Josba Sassi Hannu Classic Bollström Markus Oilers Neimo Markus SSV Virtanen Vesa-Matti Gunners Salminen Lasse Gunners Martikainen Toni Classic Stenvall Mikael HIFK Nordlund Niko Classic Korkki Riku Gunners Varonen Mikko AC HaKi Turunen Petri OLS Toivonen Timo SSV Järvi Mikael SSV Savenius Janne Gunners Väänänen Jani Oilers Tanskanen Juha Josba Kavekari Mika Oilers Vartiainen Antti AC HaKi Tahvanainen Antti Josba Kortesniemi Mikko Gunners Lamu Marko Classic Halme Pekka AC HaKi Koivumäki Sami AC HaKi Väänänen Tatu Josba Kinnunen Jukka OLS Taajamaa Yrjö HIFK Hänninen Oscar Oilers Suntila Markus Josba Viitanen Jussi Classic Lehtovaara Sauli HIFK Tuulola Sami Classic Jokela Mikko Gunners Mustranta Mikko Gunners Kondo Jan AC HaKi Kauppinen Mika AC HaKi Salo Juhani OLS Hautajoki Ville SSV Matikainen Ville Gunners Kaarnamaa Sami HIFK Huhtala Henri HIFK

5 5 4 10 8 10 4 5 5 8 5 8 5 3 3 4 4 5 8 10 9 3 10 5 3 1 3 9 3 9 10 10 8 9 4 5 5 1 2 3 3 5 4 9

2 2 1 1 1 3 3 3 3 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1

2 2 3 3 3 0 0 0 0 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 0 0 0 0 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0

4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1

2 5 0 4 8 0 0 0 2 0 2 6 6 0 0 0 0 0 2 2 4 0 2 2 4 0 0 4 4 8 0 0 0 2 2 2 4 0 0 0 0 0 2 2


Tarvainen Antti Josba Rössi Matti OLS Korhonen Hannu SSV Heikkilä Mika SSV Kantola Jukka AC HaKi Wettervik Vesa Gunners Ketonen Timo Oilers Sandström Vilhelm Oilers Tuira Toni HIFK Turunen Lasse Josba Laitinen Antti OLS Katajisto Toni Classic Koukkari Tuomas Classic Lappalainen Jarkko SSV Ahonen Jani SSV Lahdensuo Ville Gunners Hietanen Mika AC HaKi Virta Janne AC HaKi Lehto Oskari AC HaKi Hiltunen Joni AC HaKi Ratsula Kari-Matti SSV Lindberg Kari Gunners Lehto Mikko Oilers Suomela Marko AC HaKi Kolmonen Jani AC HaKi Laine Mika AC HaKi Laatikainen Jan AC HaKi Jokinen Ville Oilers Tiitu Tero Oilers Nyberg Jari HIFK Lötjönen Toni HIFK Karonen Jani HIFK Tolvanen Ville HIFK Ylänen Niko HIFK Viljanto Sami HIFK Kettunen Jarno Josba Salmela Sakari Josba Lievonen Mikko Josba Purmonen Mikko Josba Strömsten Patrik Josba Tauriainen Juha OLS Keinänen Sami OLS Karppinen Tuomas OLS Härmä Jarmo OLS

8 1 4 4 3 5 10 10 9 10 3 8 8 4 4 5 2 3 3 3 3 5 10 1 2 2 3 10 2 9 9 9 9 5 4 10 2 2 7 5 3 3 3 3

1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 Pihkanen Jani OLS 2 Mäki Juha OLS 2 Korhonen Janne OLS 2 Naskali Tero Classic 7 Riihimäki Arto Classic 13 Johansson Henri Classic 0 Widgrén Petri Classic 0 Sorvali Jari Classic 0 Blad Jani Classic 0 Montonen Sakari SSV 0 Suonpää Timo SSV 0 Virta Mika SSV 0 Huhtimo Markus SSV 0 Grönqvist Mikko SSV 0 Pyykkö Jani SSV 0 Heinonen Riku Gunners 2 Mäkipää Ilkka Gunners 2 Tuomiranta Matti Gunners 2 Asikainen Heikki Gunners 2 Vasara Matti Gunners 2 Louhelainen Janne Gunners 2 Nieminen Pekka Gunners 4 Toivoniemi Henri AC HaKi 0 Bäckström Kim AC HaKi 0 Erkkilä Aku HIFK 0 Halonen Petteri Josba 0 Kuorilehto Sami OLS 0 Kinnunen Kimmo OLS 0 Veikkolainen Ville OLS 0 Tilhe Kara Classic 0 Heinonen Mika SSV 0 Jokitie Miitri Gunners 0 Vidgren Sami AC HaKi 0 Kivilehto Juha SSV 0 Lautanen Tomi AC HaKi 0 Salutskij Tedy HIFK 0 0 0 0 0 0 0 0 89

3 3 3 2 6 3 2 8 8 4 4 1 3 4 4 4 5 1 5 3 3 5 3 3 9 8 3 3 3 8 4 3 3 4 3 8

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 4 4 6 29


Salibandyliigan pudotuspelien torjuntatilasto 1. Timo Ketonen Oilers 2. Juha Mäki OLS 3. Toni Lötjönen HIFK 4. Markus Suntila Josba 5. Mikko Grönqvist SSV 6. Jussi Viitanen Classic 7. Pekka Nieminen Gunners 8. Tuomas Karppinen OLS 9. Henri Toivoniemi AC HaKi 10. Jari Sorvali Classic 11. Jan Laatikainen AC HaKi 12. Sami Viljanto HIFK

O 10 3 9 10 4 8 5 3 3 8 3 4

T 288 43 227 288 80 183 108 43 74 34 15 2

M 35 6 34 44 14 36 23 10 19 9 5 2

T% 89.16% 87.75% 86.97% 86.74% 85.10% 83.56% 82.44% 81.13% 79.56% 79.06% 75.00% 50.00%

Veikkauksen Vedonlyönti Salibandyliigan pudotuspelien jokaisen ottelun kolme parasta pelaajaa palkittiin Veikkauksen kolmella, kahdella ja yhdellä vedonlyöntipisteellä. Eniten pisteitä kerännyt pelaaja palkittiin Veikkauksen Vedonlyönti – pelaajana 2003. 1.

Otto Moilanen Tommi Hiltunen 3. Tero Karppanen Aki Seppälä 5. Tommi Ahola Jussi Viitanen Toni Lötjönen Janne Tähkä 9. Kari Koskelainen Akseli Ahtiainen Timo Ketonen 12. Markku Pitkänen Sami Strömsten Jouni Vehkaoja Markus Suntila 16. Markus Neimo Vesa-Matti Virtanen Pekka Nieminen Juho Seppälä Hannu Sassi

Josba Josba Oilers Josba HIFK Classic HIFK Josba HIFK Oilers Oilers HIFK HIFK Oilers Josba SSV Gunners Gunners Oilers Classic

10 10 9 9 7 7 7 7 5 5 5 4 4 4 4 3 3 3 3 3 90

Niko Norlund Sami Kuronen 23. Santtu Manner Mikael Järvi Timo Toivonen Riku Korkki Juuso Kiviharju Jan Råberus Matti Toivio Toni Huhtala Mika Kavekari Jussi Järvinen Tarmo Kirjonen Joni Niiranen 35. Mikko Hernetkoski Antti Vartiainen Juha Mäki Janne Korhonen Jani Kosonen Sami Mattila Jussi Lehto Yrjö Taajamaa Kari Kaartinen Markus Ketonen Niko Suhonen Juri Jolkkonen Markus Bollström Juha Tanskanen

Classic Oilers SSV SSV SSV Gunners Gunners Gunners Classic HIFK Oilers Oilers Oilers Oilers OLS AC HaKi OLS OLS SSV Classic HIFK HIFK HIFK Josba Josba Josba Oilers Josba

3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1


Salibandyliigan mitalijoukkueet

Kultaa: Espoon Oilers Maalivahdit: Ville Jokinen, Tommi Kekkonen, Timo Ketonen ja Jani Malmelin, Puolustajat: Heikki Hirvensalo, Jussi Järvinen, Mika Kavekari, Tarmo Kirjonen, Mikko Lehto, Vilhelm Sandström, Tero Tiitu ja Jani Väänänen, Hyökkääjät: Akseli Ahtiainen, Markus Bollström, Heikki Hintikka, Oscar Hänninen, Tero Karppanen, Sami Kuronen, Teemu Lehikoinen, Aleksi Lounamaa, Joni Niiranen, Teppo Rantala, Juho Seppälä, Jouni Vehkaoja ja Patrick Wardi Päävalmentaja: Petteri Nykky Valmentaja: Juha Jäntti Joukkueenjohto ja huolto: Hexi Arteva, Matti Kalliola, Jari Kippilä, Teemu Kirjonen, Olli Laukkanen ja Janne Sulento

nen, Otto Moilanen, Patrik Strömsten, Niko Suhonen, Juha Tanskanen, Antti Tahvanainen, Antti Tarvainen ja Janne Tähkä Päävalmentaja: Petri Kettunen Valmentajat: Ilpo Tuononen ja Vesa Parviainen (fysiikka) Johto ja huolto: Mika Judin, Jani Juvonen, Arto Leinonen ja Kari Purmonen Pronssia: HIFK, Helsinki Maalivahdit: Toni Lötjönen, Sami Viljanto ja Niko Ylänen Puolustajat: Aku Erkkilä, Toni Huhtala, Sami Kaarnamaa, Jussi Lehto, Jari Nyberg, Markku Pitkänen, Sami Strömsten, Yrjö Taajamaa ja Ville Tolvanen Hyökkääjät: Tommi Ahola, Miro Herlin, Henri Huhtala, Kari Kaartinen, Jani Karonen, Riku Kekkonen, Henri Klingberg, Kari Koskelainen, Sauli Lehtovaara, Simon Riihelä, Erno Saarikoski, Tedy Salutskij, Mikael Stenvall, Reeo Tiiainen, Toni Tuira ja Pasi Vänttinen Päävalmentaja: Kai Ahlstedt Valmentajat: Jussi Tiainen ja Toni Korpihete Johto ja huolto: Ville Heinonen, Petri Kanter, Petri Lindholm, Mika Melasniemi, Mikko Saarenoja ja Tom Sandell

Hopeaa: Josba, Joensuu Maalivahdit: Jarno Kettunen, Jani Naumanen ja Markus Suntila Puolustajat: Miikka Hulmi, Teemu Häkkinen, Esa Jussila, Markus Ketonen, Mikko Purmonen, Sakari Salmela, Aki Seppälä, Lasse Turunen, Olli Tykkyläinen ja Tatu Väänänen Hyökkääjät: Petteri Halonen, Tommi Hiltunen, Juri Jolkkonen, Timo Kettunen, Mikko Lievo91


92


Salibandyliigan karsinnat 1. vaihe 7.3. Erä - SB-Pro 6-5 ja. (1-2, 2-3, 2-0, 1-0) I erä 6.34 Janne Leander (Tuukka Mynttinen) 0-1 10.57 Sami Lehtinen (Olli Oilinki) 1-1 13.00 Petri Halonen (Pasi Halonen) 1-2 II erä 24.20 Jukka Nordman 1-3 25.38 Tom Strömsten (Pasi Laitila) 2-3 26.05 Sami Lehtinen (Joonas Naava) 3-3 31.06 Jukka Nordman (Tuukka Mynttinen)3-4 yv 38.49 Jani Kukkola (Tuukka Mynttinen) 3-5 av III erä 56.56 Pasi Laitila (Joni Isoaho) 4-5 57.52 Lauri Kapanen (Joonas Naava) 5-5 Jatkoaika 60.25 Lauri Kapanen (Olli Oilinki) 6-5

Jäähyt SB-Pro 11 x 2 min + 2 x 5 min ja Erä 5 x 2 min+ 2 x 5 min+ Timo Mäkynen 10 min Yleisöä 335 12.3. Erä - SB-Pro 7-6 (3-1, 1-3, 3-2) I erä 4.32 Lauri Kapanen (Simo Kovanen) 1-0 13.00 Lauri Lehtonen (Olli Oilinki) 2-0 17.40 Jarno Tiainen 3-0 18.09 Jukka Nordman (Tommi Liettilä) 3-1 II erä 20.24 Jukka Nordman (Perttu Raitala) 3-2 31.05 Jukka Nordman (Perttu Raitala) 3-3 36.54 Sasu Heino (Pasi Laitila) 4-3 39.22 Jukka Nordman (Janne Leander) 4-4 III erä 40.50 Jani Kukkola (Tuukka Mynttinen) 4-5 tv. 42.12 Simo Kovanen (Pasi Laitila) 5-5 50.58 Lauri Kapanen (Simo Kovanen) 6-5 52.20 Tommi Pihlava (Jani Kukkola) 6-6 55.37 Sami Lehtinen (Sasu Heino) 7-6

Jäähyt Erä 2 x 2 min ja SB-Pro 4 x 2 min Yleisöä 369 9.3. SB-Pro - Erä 5-6 rl (2-1, 2-2, 1-2, 0-0) I erä 9.39 Tuukka Mynttinen (Janne Leander)1-0 yv 14.08 Pasi Halonen 2-0 14.59 Lauri Kapanen (Joonas Naava) 2-1 II erä 20.04 Lauri Kapanen (Joonas Naava) 2-2 24.09 Petri Halonen (Pasi Halonen) 3-2 31.44 Fred Arle (Tommi Liettilä) 4-2 33.09 Pasi Laitila (Sasu Heino) 4-3 III erä 43.32 Saku Lehti (Joonas Naava) 4-4 yv 50.18 Jukka Nordman (Tuukka Mynttinen) 5-4 yv 59.44 Lauri Kapanen (Sami Kokoi) 5-5 yv Jatkoaika Maaliton Rangaistulaukauskilpailu 70.00 Lauri Kapanen 5-6

Jäähyt Erä 4 x 2 min ja SB-Pro 2 x 2 min Yleisöä 502 Erä nousi Salibandyliigaan otteluvoitoin 3 - 0. 8.3. Ilves - NST 8-4 (3-2, 0-0, 5-2) I erä 1.48 Matias Teronen (Matias Blomqvist) 1-0 6.29 Roope Saarnio (Joona Nieminen) 2-0 14.32 Tommi Teronen (Roope Saarnio) 3-0 yv 15.12 Tero Mäenpää (Pekka Lensu) 3-1 18.21 Aki Kolis (Hannu Tynkkynen) 3-2 93


II erä Maaliton III erä 40.17 Joona Nieminen (Tommi Teronen) 4-2 44.36 Joona Nieminen (Roope Saarnio) 5-2 54.33 Tommi Teronen (Joona Nieminen) 6-2 55.08 Valtteri Luukkanen (Veli-Matti Koivunen) 7-2 57.35 Juha Kortelainen (Maunu Jääskeläinen) 7-3 58.38 Mika Kangasmäki (Tero Kiiskinen) 8-3 59.22 Maunu Jääskeläinen (Juha Kortelainen) 8-4 sr Jäähyt Ilves 1 x 2 min ja NST 4 x 2 min

15.3. Ilves - NST 6-5 (2-1, 4-3, 0-1) I erä 10.41 Joona Nieminen 1-0 rl 11.38 Simo Korteniitty (Kari Niilivuo) 2-0 19.37 Mikko Sinkko (Jussi Väänänen) 2-1 II erä 21.39 Maunu Jääskeläinen (Ville Kuusela) 2-2 yv 25.36 Jussi Väänänen (Tuomas Ryynänen) 2-3 25.58 Mika Kangasmäki (Valtteri Luukkanen) 3-3 32.05 Marko Äijälä (Antti Nurmikolu) 4-3 34.32 Aki Kolis (Ville Kuusela) 4-4 yv 37.48 Matias Blomqvist (Jori Nissi) 5-4 39.15 Matias Teronen (Matias Blomqvist) 6-4 yv III erä 51.45 Matti Tiilikainen (Ville Kuusela) 6-5

Yleisöä 256

Jäähyt Ilves 4 x 2 min ja NST 2 x 2 min

9.3. NST - Ilves 7-6 rl (2-5, 4-0, 0-1, 0-0) I erä 0.19 Tommi Teronen (Matias Teronen) 0-1 0.46 Ville Kuusela (Hannu Tynkkynen) 1-1 3.38 Matias Blomqvist (Marko Äijälä) 1-2 5.08 Tommi Teronen (Simo Korteniitty) 1-3 yv 12.23 Hannu Tynkkynen (Ville Kuusela) 2-3 13.39 Matias Teronen (Joona Nieminen) 2-4 sr 15.56 Simo Korteniitty (Tommi Teronen) 2-5 II erä 27.49 Juuso Mikkonen 3-5 29.40 Hannu Tynkkynen (Ville Kuusela) 4-5 32.17 Juuso Mikkonen (Ville Kuusela) 5-5 yv 37.10 Maunu Jääskeläinen (Matti Tiilikainen) 6-5 yv III erä 57.06 Matias Blomqvist (Joona Nieminen) 6-6 yv Jatkoaika Maaliton Rangaistuslaukauskilpailu 70.00 Mikko Sinkko 7-6

Yleisöä 217 16.3. NST - Ilves 7-6 (1-1, 4-3, 2-2) I erä 14.03 Joona Nieminen 0-1 16.24 Aki Kolis (Juuso Mikkonen) 1-1 II erä 21.01 Simo Korteniitty (Miika Mikkola) 1-2 21.44 Juuso Mikkonen (Matti Tiilikainen) 2-2 26.46 Antti Nurmikolu (Valtteri Luukkanen) 2-3 yv 30.18 Antti Karttunen (Tuomas Ryynänen) 3-3 yv 32.41 Ville Kuusela (Juuso Mikkonen) 4-3 33.17 Matias Blomqvist (Tero Ylönen) 4-4 37.44 Mikko Sinkko (Antti Karttunen) 5-4 III erä 44.48 Ville Kuusela (Juuso Mikkonen) 6-4 yv 45.13 Tommi Teronen (Joona Nieminen) 6-5 av 49.13 Joona Nieminen (Simo Korteniitty) 6-6 yv 59.33 Hannu Tynkkynen (Ville Kuusela) 7-6

Jäähyt NST 4 x 2 min ja Ilves 3 x 2 min

Jäähyt NST 3 x 2 min ja Ilves 4 x 2 min

Yleisöä 348 94


18.3. Ilves - NST 3-4 (1-0, 2-2, 0-2) I erä 14.10 Tero Ylönen (Mika Kangasmäki) 1-0 yv II erä 22.01 Tero Kiiskinen 2-0 22.19 Tuomas Ryynänen (Tommi Kourula) 2-1 33.49 Matias Teronen (Tommi Teronen) 3-1 38.58 Antti Karttunen (Jussi Väänänen) 3-2 III erä 51.04 Hannu Tynkkynen 3-3 51.12 Aki Kolis (Tommi Kourula) 3-4

23.3. NST - Rangers 7-13 (2-7, 2-2, 3-4) I erä 1.50 Jari-Pekka Lehtonen 0-1 rl 10.17 Pyry Paavolainen 0-2 12.18 Juuso Mikkonen (Juha Kortelainen) 1-2 13.14 Juha Vehkaoja (Iiro Oksanen) 1-3 yv 14.35 Mikko Harila (Mikko Alanko) 1-4 16.01 Mikko Harila (Iiro Oksanen) 1-5 18.30 Jussi Väänänen (Tuomas Ryynänen) 2-5 19.45 Jari-Pekka Lehtonen 2-6 19.58 Juha Vehkaoja (Mikko Alanko) 2-7 II erä 22.26 Matti Tiilikainen (Ville Kuusela) 3-7 24.10 Mikko Harila (Jari-Pekka Lehtonen) 3-8 25.09 Mikko Harila (Jari-Pekka Lehtonen) 3-9 30.35 Tuomas Ryynänen (Antti Karttunen) 4-9 III erä 40.26 Juha Vehkaoja (Iiro Oksanen) 4-10 yv 41.01 Mikko Harila (Jari-Pekka Lehtonen) 4-11 yv 46.50 Sami Ekholm (Juha Vehkaoja) 4-12 50.11 Jere Kinanen (Sami Ekholm) 4-13 av 50.53 Juha Kortelainen (Aki Kolis) 5-13 56.55 Tuomas Ryynänen (Tommi Kourula) 6-13 yv 59.43 Jussi Väänänen (Tuomas Ryynänen) 7-13

Jäähyt Ilves 2 x 2 min ja NST 3 x 2 min Yleisöä 268 NST liigakarsintojen 2. vaiheeseen otteluvoitoin 3 - 2. 2. vaihe 22.3. Rangers - NST 9-5 (1-2, 4-2, 4-1) I erä 2.46 Antti Lepola (Sebastian Fager-Pintilä) 1-0 3.59 Ville Kuusela (Juuso Mikkonen) 1-1 19.18 Juuso Mikkonen (Ville Kuusela) 1-2 II erä 21.50 Jere Kinanen (Juha Vehkaoja) 2-2 22.06 Juuso Mikkonen 2-3 30.31 Mikko Harila (Iiro Oksanen) 3-3 32.03 Sami Ekholm (Jesse Keränen) 4-3 av 33.38 Aki Kolis (Antti Turunen) 4-4 35.52 Jesse Keränen (Juha Vehkaoja) 5-4 III erä 43.00 Iiro Oksanen (Jukka Vaittinen) 6-4 sr 51.11 Juha Vehkaoja (Jari-Pekka Lehtonen) 7-4 yv 52.48 Aki Kolis (Juuso Mikkonen) 7-5 54.01 Jari-Pekka Lehtonen (Iiro Oksanen)8-5 58.55 Mikko Harila (Jari-Pekka Lehtonen) 9-5

Jäähyt NST 3 x 2 min ja Rangers 2 x 2min Yleisöä 496 29.3. Rangers - NST 10-5 (3-2, 4-2, 3-1) I erä 0.16 Jari-Pekka Lehtonen (Juha Leinonen) 1-0 0.24 Sami Ekholm (Jesse Keränen) 2-0 5.31 Antti Karttunen 2-1 10.53 Juha Vehkaoja (Jari-Pekka Lehtonen) 3-1 yv sr 18.59 Juuso Mikkonen (Jussi Väänänen) 3-2 yv II erä 22.41 Mikko Harila (Sebastian Fager-Pintilä) 4-2 22.57 Matti Tiilikainen (Aki Kolis) 4-3 28.13 Sami Ekholm (Jesse Keränen) 5-3 36.06 Sebastian Fager-Pintilä (Pyry Paavolainen) 6-3 37.46 Matti Tiilikainen (Arto Vainikainen) 6-4

Jäähyt Rangers 4 x 2 min ja NST 3 x 2 min Yleisöä 245 95


39.59 Juha Vehkaoja (Sami Ekholm) 7-4 III erä 40.06 Jussi Väänänen (Antti Karttunen) 7-5 45.30 Pyry Paavolainen (Jari-Pekka Lehtonen) 8-5 yv 54.17 Sami Ekholm (Juha Vehkaoja) 9-5 58.41 Juha Vehkaoja (Sami Ekholm) 10-5

39.59 Jani Kukkola (Perttu Raitala) 3-2 yv III erä 46.29 Toni Salmi (Valtteri Etholen) 4-2 yv 54.18 Juha Tuhkanen (Peik Salminen) 5-2 Jäähyt Loviisa 4 x 2 min ja SB-Pro 6 x 2 min Yleisöä 448

Jäähyt Rangers 1 x 2 min ja NST 3 x 2 min 28.3. SB-Pro - Loviisa 7–6 rl (2-2, 1-3, 3-1, 0-0) I erä 1.01 Pasi Halonen (Jukka Jauhiainen) 1-0 12.57 Toni Salmi (Samuli Seppälä) 1-1 15.11 Toni Salmi (Samuli Seppälä) 1-2 15.35 Jani Kukkola (Janne Leander) 2-2 II erä 22.55 Arto Mallenius (Petri Väänänen) 2-3 33.48 Jani Kukkola (Tuukka Mynttinen) 3-3 34.08 Toni Salmi (Samuli Seppälä) 3-4 36.12 Toni Salmi (Peik Salminen) 3-5 III erä 40.57 Petri Raitala (Tommi Pihlava) 4-5 43.11 Samuli Seppälä (Valtteri Etholen) 4-6 46.40 Tuukka Mynttinen (Jani Kukkola) 5-6 54.29 Janne Leander (Tuukka Mynttinen) 6-6 yv Jatkoaika Maaliton Rangaistuslaukauskilpailu 70.00 Tuukka Mynttinen 7-6

Yleisöä 296 Rangers säilyi Salibandyliigassa voitoin 3 - 0. 21.3. SB-Pro - Loviisa 3-8 (1-3, 1-0, 1-5) I erä 2.25 Peik Salminen (Juha Tuhkanen) 0-1 5.58 Johnny Kotro (Jyri Vaarimo) 0-2 10.06 Perttu Raitala (Jukka Nordman) 1-2 yv 14.29 Johnny Kotro (Arto Mallenius) 1-3 II erä 26.25 Tommi Pihlava (Pasi Halonen) 2-3 III erä 42.23 Valtteri Etholen (Samuli Seppälä) 2-4 49.16 Peik Salminen (Pekka Honkanen) 2-5 50.02 Tino Nieminen (Johnny Kotro) 2-6 50.43 Pasi Halonen (Tommi Ahonen) 3-6 53.41 Toni Salmi (Peik Salminen) 3-7 yv 56.15 Johnny Kotro (Valtteri Etholen) 3-8 yv

Jäähyt SB-Pro 4 x 2 min ja Loviisa 4 x 2 min Jäähyt SB-Pro 1 x 2 min + 1 x 5 min ja Loviisa 3 x 2 min

Yleisöä 287

Yleisöä 259

30.3. Loviisa - SB-Pro 7-8 (1-3, 1-4, 5-1) I erä 4.10 Juha Tuhkanen 1-0 8.35 Jukka Nordman (Henrik Zilliacus) 1-1 13.59 Tuukka Mynttinen (Tommi Ahonen) 1-2 19.41 Jukka Nordman (Fred Arle) 1-3 II erä 22.54 Perttu Raitala (Jani Kukkola) 1-4 23.13 Pekka Honkanen (Juha Tuhkanen) 2-4

23.3. Loviisa - SB-Pro 5-2 (2-1, 1-1, 2-0) I erä 0.31 Perttu Raitala (Tommi Ahonen) 0-1 5.26 Kari Rainio (Jyri Vaarimo) 1-1 10.58 Johnny Kotro (Valtteri Etholen) 2-1 yv II erä 23.22 Peik Salminen (Pekka Palomäki) 3-1 96


23.36 Fred Arle 2-5 rl 25.08 Jukka Nordman (Fred Arle) 2-6 38.33 Fred Arle (Henrik Zilliacus) 2-7 III erä 42.06 Toni Salmi 3-7 47.44 Petri Halonen (Tommi Pihlava) 3-8 48.42 Valtteri Etholen 4-8 50.58 Pekka Palomäki (Samuli Seppälä) 5-8 57.59 Kari Rainio (Calle Hollmérus) 6-8 58.36 Samuli Seppälä (Valtteri Etholen) 7-8

II erä 30.14 Fred Arle (Jarno Saltio) 5-2 38.03 Peik Salminen (Pekka Honkanen) 5-3 yv 38.10 Pasi Halonen (Tommi Ahonen) 6-3 III erä 45.26 Calle Hollmérus (Valtteri Etholen) 6-4 48.31 Fred Arle 7-4 54.05 Janne Leander (Pasi Niittukari) 8-4 58.10 Peik Salminen (Johnny Kotro) 8-5 59.48 Tuukka Mynttinen (Perttu Raitala) 9-5 yv

Jäähyt Loviisa 1 x 2 min + 1 x 5 min ja SB-Pro 7 x 2 min

Jäähyt SB-Pro 3 x 2 min ja Loviisa 2 x 2 min Yleisöä 447

Yleisöä 406 SB-Pro nousi Salibandyliigaan voitoin 3 - 2. Loviisa putosi I divisioonaan.

2.4. SB-Pro - Loviisa 9-5 (4-2, 2-1, 3-2) I erä 1.11 Tommi Pihlava (Perttu Raitala) 1-0 2.55 Jukka Jauhiainen (Janne Ahonen) 2-0 3.50 Peik Salminen (Juha Tuhkanen) 2-1 7.32 Peik Salminen (Pekka Honkanen) 2-2 12.12 Jukka Nordman (Tuukka Mynttinen) 3-2 yv 19.50 Sami Alastalo (Jarno Saltio) 4-2

Loviisan Tor romahti I divisioonaan. Kuva runkosarjasta.

97


Naisten Salibandyliiga

Classic teki historiaa Tampereen Classic teki historiaa viemällä naisten mestaruuspokaalin pääkaupunkiseudun ulkopuolelle ensi kertaa sitten vuoden 1989. Runkosarjan kolmonen nousi pudotuspeleissä lentoon, ja etenkin ykkösketju Petra Mäntynen – Katriina Saarinen – Veera Molkka oli täysin pitelemätön. Tiukimmalle Classic joutui välieräsarjassa, jonka edelliskauden hopeajoukkue VFT pitkitti viidenteen kohtaamiseen. Sen tamperelaiset kuitenkin voittivat vieraissa 5-1, ja tie mestaruuteen oli auki. Finaaleissa Classic kukisti SSV:n selvästi suoraan kolmessa ottelussa. SSV ja NST kauden yllättäjät HIFK:n liigapaikan saanut SSV oli puolivälierissä tiukoilla Oilersin kanssa, mutta jatkoi välieriin voitoin 3-2 ja pudotti vauhtiin päästyään runkosarjan voittajan Erä III:n neljässä ottelussa. Finaalissa SSV:n voimat eivät kuitenkaan enää riittäneet haastamaan Classicia. Erä III toipui välieräpettymyksestään ja palasi kahden vuoden tauon jälkeen mitalijoukkueeksi lyömällä pronssiottelussa VFT:n 3-2. SSV:n lisäksi naisten liigan yllättäjä oli heti ensimmäisellä kaudellaan pudotuspeleihin yltänyt NST. Runkosarjan viimeisessä ottelussaan NST:n oli kahdeksan joukkoon päästäkseen pakko voittaa 98

Happee ja NST voitti – dramaattisesti jatkoajalla. NST voitti myös naisten liigan toimintakilpailun kerättyään kehut etenkin kotiottelutapahtumista ja lajimarkkinoinnista. Ahvenanmaa putosi naisissakin Perinteikäs salibandymaakunta Ahvenanmaa jäi vuosi sitten ilman miesten liigapaikkaa ja nyt sama tapahtui naisissa PE Ålandin jäätyä suoran putoajan paikalle. Åland avasi kautensa ottamalla kahdesta ottelusta kolme pistettä, mutta ne jäivät kauden ainoiksi. Joukkue kadotti maalintekotaitonsa kokonaan ja pelasi syksyllä peräti viisi perättäistä ottelua tekemättä maalia. Merikoski SBT ja SB Vantaa joutuivat karsimaan liigapaikoistaan, mutta kummankin rutiini lopetti uusien yrittäjien pyristelyn lyhyeen. Merikoski nujersi Korson Kaiun ja SB Vantaa SPV:n suoraan kahdessa ottelussa. Suoraan pudonneen PE Ålandin paikalle nousi monivaiheisessa I divisioonan huipennuksessa SBS Rupu Huittisista. SBS Rupu on tähän asti tunnettu etenkin kovista tyttöjunioreistaan.


Classic juhlii finaalipaikkaa. Tamperelaiset paransivat kauden loppua kohden koko ajan.

Naisten Salibandyliigan runkosarja Erä III 22 18 1 3 96- 51 VFT 22 16 3 3 99- 48 Classic 22 17 1 4 120- 56 SSV 22 13 3 6 72- 64 Oilers 22 11 3 8 89- 81 PePe 22 10 4 8 66- 61 Josba 22 9 1 12 91- 98 NST 22 9 0 13 86- 90 Happee 22 8 1 13 72- 82 Merikoski 22 6 3 13 75- 92 SB Vantaa 22 3 1 18 71- 119 PE Åland 22 1 1 20 34- 129

Ottelutulokset 37 35 35 29 25 24 19 18 17 15 7 3

02.10. Erä III-SB Vantaa 5 - 3 03.10. PePe-SSV 2 - 2 ja. 05.10. Classic-Josba 7-2 Happee-Oilers 2-4 VFT-PE Åland 2 - 2 ja. Merikoski-NST 2-3 06.10. Happee-PE Åland 1 - 2 08.10. Oilers-PePe 4-2 09.10. Erä III-NST 4-1 12.10. Josba-SSV 5-0 Happee-Classic 1 - 8 SB Vantaa-VFT 1 - 3 PE Åland-Merikoski 2 - 6 13.10.

Kahdeksan parasta playoffseihin, Merikoski ja SB Vantaa liigakarsintoihin, PE Åland tippui I divisioonaan.

SBVantaa-Merikoski 2 - 2 ja.

Classic-Oilers PePe-Josba VFT-Erä III SSV-Happee PE Åland-NST 15.10. Oilers-VFT 19.10. Josba-SB Vantaa Classic-Erä III NST-SSV Merikoski-PePe 23.10. Erä III-Happee

99

24.10. VFT-Classic 4-1 26.10. NST-PePe 2-3 SSV-Merikoski 5-4 PE Åland-Josba 2 - 6 SB Vantaa-Oilers 5 - 2 27.10. Classic-Merikoski13 - 2 PePe-Erä III 0-1 VFT-Josba 8-4 Oilers-NST 9-5 PE Åland-SSV 1-5 SB Vantaa-Happee 2 - 8 13.11. SSV-Classic 4-2 16.11. Josba-Oilers 0-6 Merikoski-VFT 3 - 4 ja. Erä III-PE Åland 4 - 0 NST-SB Vantaa 9 - 8 ja. Happee-PePe 3 - 3 ja. 17.11. Classic-PePe 5-2 Merikoski-Erä III 2 - 4 Happee-Josba 5-3

5-2 7-3 2-3 1-4 0 - 4 SB Vantaa-PE Åland 5 - 0 SSV-Oilers 3 - 3 ja. 0 - 5 23.11. SB Vantaa-SSV 1 - 2 2-7 4 - 3 NST-Classic 7 - 5 Merikoski-Happee 3 - 4 ja. 2-2 2 - 3 PePe-VFT 1 - 2 PE Åland-Oilers 0 - 5 24.11. 5 - 2 Happee-Merikoski 3 - 4


28.11. PePe-SB Vantaa 8 - 2 29.11. Josba-NST 7-1 30.11. VFT-Happee 7-2 Oilers-Merikoski 6 - 7 Classic-SB Vantaa 3 - 1 PE Åland-PePe 0 - 3 SSV-Erä III 2 - 3 ja. 01.12. Josba-Merikoski 6 - 0 VFT-SSV 1-2 Happee-NST 3-2 PE Åland-Classic 0 - 5 04.12. Erä III-Oilers 3-3 07.12. NST-Merikoski 5-6 Oilers-Happee 5-1 Josba-Classic 1-5 SSV-PePe 2-4 SB Vantaa-Erä III 7 - 9 08.12. PE Åland-VFT 1-7 SSV-NST 4 - 3 ja. 12.12. PePe-Oilers 3-2

15.12. Merikoski-PE Åland 5 - 0 VFT-SB Vantaa 13 - 1 Classic-Happee 6 - 3 SSV-Josba 7-2 18.12. Erä III-VFT 5 - 4 ja. 21.12. Josba-Erä III 1-5 04.01. NST-VFT 5-6 Merikoski-SSV 5-7 05.01. Happee-SSV 5-6 Josba-PePe 7 - 6 ja. NST-PE Åland 8-3 Merikoski-SB Vantaa 7- 4 06.01. Josba-PE Åland 19 - 5 07.01. Oilers-Classic 5 - 4 ja. 08.01. Happee-Erä III 2 - 3 ja. 10.01. NST-Erä III 3-5 11.01. PePe-Merikoski 3 - 2 SB Vantaa-Josba 2 - 5

PE Åland-Happee 0 - 4 VFT-Oilers 7-3 12.01. Classic-VFT 1-2 PePe-NST 0-3 14.01. Oilers-SB Vantaa 5 - 3 15.01. Erä III-Classic 3-4 18.01. NST-Oilers 6-3 SSV-PE Åland 3-1 Happee-SB Vantaa 8 - 4 Merikoski-Classic 1-1 ja. Josba-VFT 2-6 22.01. Erä III-PePe 3-0 25.01. Classic-SSV 5-2 PePe-Happee 2-4 SB Vantaa-NST 2 - 7 Oilers-Josba 4-3 PE Åland-Erä III 3 - 5 VFT-Merikoski 7-5 26.01. PePe-Classic 1-3 VFT-NST 2-1

Erä III-Merikoski

2-1

PE Åland-SB Vantaa 3 - 4

28.01. Oilers-SSV 3 - 3 ja. Josba-Happee 6-3 15.02. Classic-NST 9-6 VFT-PePe 2-2 Oilers-PE Åland 9 - 2 Erä III-Josba 9-1 SSV-SB Vantaa 5 - 3 16.02. PePe-PE Åland 5 - 4 Happee-VFT 1-2 Merikoski-Oilers 4 - 6 SB Vantaa-Classic 4 - 5 NST-Josba 4-1 19.02. Erä III-SSV 2-3 22.02. Oilers-Erä III 0-8 Classic-PE Åland 14 - 3 SB Vantaa-PePe 4 - 6 NST-Happee 4 - 3 ja. SSV-VFT 1-3 Merikoski-Josba 3-3 ja.

NST oli naisten liigan yllättäjä. Maarit Pietiäinen (oik) karkaa SSV:n puolustukselta.

100


Salibandyliigan pistepörssi (TOP 50) O M S Mäntynen Petra Classic 22 33 28 Niemenmaa Petra SB Vantaa 22 30 16 Molkka Veera Classic 22 24 16 Saarinen Katriina Classic 22 20 18 Saukko Suvi Erä III 21 25 11 Huttula Sanna Oilers 22 17 13 Vainio Niina VFT 22 17 12 Karvonen Tuulia VFT 22 23 5 Pietiäinen Maarit NST 21 12 15 Ukkonen Tiia Josba 22 11 14 Alen Mia NST 21 19 5 Ahonen Nette Oilers 22 15 8 Holappa Johanna Merikoski22 13 10 Joutsen Arja SSV 21 11 12 Isoniemi Minna Merikoski21 11 11 Valjakka Niina Pelipeikot 22 16 5 Oikarinen Jaana Erä III 19 13 8 Yli-Kojola Anna SB Vantaa 22 11 10 Simonen Elisa Erä III 15 9 12 Uusipaavalniemi Minna SB Vantaa 20 13 7 Junes Sirpa Merikoski17 10 10 Ulmanen Mari Merikoski22 13 6 Siberg Riikka Erä III 22 10 9 Keränen Anna-Maija VFT 21 9 10 Upari Pia VFT 22 7 12 Ansio Virpi Josba 22 12 6 Tamminen Saija Happee 21 12 6 Lyhykäinen Henna Josba 22 6 12 Ahonen Janna Classic 21 14 3 Hellsten Johanna NST 22 14 3 Asunta Piritta Happee 22 9 8 Vartiainen Sini Josba 21 11 5 Vartiainen Anna SSV 21 11 5 Arteva Heidi Oilers 9 9 7 Lyhykäinen Anne-Mari Josba 21 7 9 Nurmi Sari VFT 22 5 11 Lahtinen Irja Classic 19 10 5 Keskinen Sari NST 22 9 6 Enlund Elina Oilers 21 8 7 Palomäki Hanna SSV 15 9 5

P 61 46 40 38 36 30 29 28 27 25 24 23 23 23 22 21 21 21 21

J 2 4 6 14 4 0 10 4 4 4 14 4 8 0 4 4 2 10 2

20 20 19 19 19 19 18 18 18 17 17 17 16 16 16 16 16 15 15 15 14

0 4 10 4 4 4 2 6 0 0 16 10 2 2 0 24 0 6 6 2 4

Petra Mäntynen hallitsi suvereenisti naisten liigan pörssejä.

Alakurtti Outi Pelipeikot 21 Reuhkala Noora Oilers 20 Vikman Johanna Happee 18 Lehtinen Tytti Classic 21 Sipola Anne SSV 21 Laamanen Sari Pelipeikot 22 Järvelä Jenni Erä III 21 Hietanen Mari Josba 21 Backman Synnöve VFT 22 Hokkanen Anne Happee 21

101

8 7 6 6 4 11 11 11 9 8

6 7 8 8 10 2 2 2 4 5

14 14 14 14 14 13 13 13 13 13

0 0 2 2 8 0 0 14 2 2


Salibandyliigan runkosarjan torjuntatilasto O T 1. Marella Engblom SSV 16 141 2. Mari Kinnunen PePe 19 87 3. Meri Lehtinen VFT 22 368 4. Nina Reijonen Erä III 20 103 5. Miia Pöntinen Classic 19 293 6. Jonna Mäkelä NST 21 385 7. Terhi Ansio Erä III 22 287 8. Anna Eronen SSV 18 332 9. Tiina Kallio Classic 16 48 10. Maria Repo PePe 20 280 11.Sofia Kokkonen Oilers 21 404 12. Sari Eklund PePe 11 50 13. Heidi Hulkkonen Oilers 7 49 14. Tanja Matilainen Happee 22 272 15. Fabienne Fricker PE Åland 22 486 16. Mirella Eskola Merikoski22 410 17. Jenni Rautasalo Happee 21 207 18. Jonna Loisa Josba 17 306 19. Eveliina Ojala Classic 7 58 20. Krista Laine SB Vantaa21 357 21. Sari Nuolikoski VFT 19 25 22. Piia Laakkonen NST 22 191 23. Jolanda Gestranius PE Åland 9 24 24. Petriina Sironen SSV 14 17

M 16 10 43 13 37 49 38 44 7 43 63 8 8 45 82 71 36 56 11 69 5 39 5 4

T% 89.80% 89.69% 89.53% 88.79% 88.78% 88.70% 88.30% 88.29% 87.27% 86.68% VFT:n Meri Lehtinen torjui itsensä MM86.50% joukkueeseen saakka. 86.20% 85.96% 25. Jonna Ovaska SB Vantaa15 177 42 80.82% 85.80% 26. Anna Morottaja Merikoski22 74 19 79.56% 85.56% 27. Linda Eriksson PE Åland 10 52 14 78.78% PE Åland 6 96 28 77.41% 85.23% 28. Elin Sagulin 85.18% 29. Mari Rautiainen Josba 22 143 42 77.29% Oilers 15 28 9 75.67% 84.53% 30. Suvi Holm 84.05% 31. Emma Tamminen SB Vantaa 6 18 7 72.00% 83.80% 83.33% 83.04% 82.75% 80.95%

Pisteet joukkueittain Classic O Mäntynen Petra 22 Molkka Veera 22 Saarinen Katriina 22 Ahonen Janna 21 Lahtinen Irja 19 Lehtinen Tytti 21 Miesmäki Mia 20 Schilcher Satu 10 Kero Hannele 20 Hannelius Johanna 20 Valkonen Eeva 22 Närte Nina 21 Pulkkinen Riina 22 Kukkasniemi Tiina 15 Lydén Annemari 10 Mustakangas Maija 19 Toivo Miia-Marika15 Väänänen Karita 14 Pohjanheimo Mia12

M S Yht J 33 28 61 2 24 16 40 6 20 18 38 14 14 3 17 0 10 5 15 6 6 8 14 2 5 8 13 2 1 4 5 0 1 4 5 6 0 5 5 8 2 1 3 0 1 2 3 2 1 1 2 0 1 1 2 0 1 0 1 0 0 1 1 4 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Classicin puolustuksen lukko Tytti Lehtinen.

102


Kalliolepo Maija 7 Kallio Tiina 16 Pöntinen Miia 19 Kontio Terhi 2 Ojala Eveliina 7 Lehtonen Hannele12

0 0 0 0 0 0

Happee O M Tamminen Saija 21 12 Asunta Piritta 22 9 Vikman Johanna 18 6 Hokkanen Anne 21 8 Räihä Taja 19 6 Kankkunen Katja 19 6 Virtanen Anne 22 5 Uimonen Sari 19 4 Kähö Jaana 16 3 Tikka Emmi 22 1 Salminen Kati 19 4 Heikkinen Piia 13 3 Kauppinen Katja 13 1 Malmberg Kaisa 8 2 Nissinen Anu 22 1 Helminen Johanna 21 0 Laaka Marja 12 1 Starck Heli 14 0 Helin Minttu 8 0 Rautasalo Jenni 21 0 Matilainen Tanja 22 0

0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0

0 0 4 0 2 0

S Yht J 6 18 6 8 17 10 8 14 2 5 13 2 5 11 4 4 10 4 5 10 4 2 6 2 3 6 0 5 6 12 0 4 4 1 4 0 3 4 10 0 2 0 1 2 0 2 2 2 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 2

Josba O M S Yht J Ukkonen Tiia 22 11 14 25 4 Ansio Virpi 22 12 6 18 2 Lyhykäinen Henna22 6 12 18 0 Vartiainen Sini 21 11 5 16 2 Lyhykäinen Anne-Mari 21 7 9 16 24 Hietanen Mari 21 11 2 13 14 Westman Riikka 22 8 5 13 2 Simonen Riitta 22 5 5 10 24 Simonen Minna 18 4 4 8 2 Pesonen Jenni 19 5 1 6 0 Kokko Laura 22 2 4 6 6 Toiviainen Kaisa 12 3 2 5 0 Hakulinen Maiju 21 3 1 4 8 Karjula Laura 11 3 0 3 0 Ikonen Pauliina 21 0 3 3 6 Vara Katariina 5 0 0 0 0

Miettinen Mari Utriainen Heidi Loisa Jonna Rautiainen Mari

14 16 17 22

0 0 0 0

0 0 0 0

0 0 0 0

0 2 0 0

Merikoski SBT O M S Yht J Holappa Johanna22 13 10 23 8 Isoniemi Minna 21 11 11 22 4 Junes Sirpa 17 10 10 20 4 Ulmanen Mari 22 13 6 19 10 Bushnaief Amira 19 6 2 8 8 Puukka Katri 22 3 4 7 12 Ojala Mari 22 5 1 6 2 Simonen Kaisa 22 3 3 6 2 Jäntti Piritta 22 3 3 6 6 Hekanaho Minna 18 2 3 5 11 Pietilä Pia 15 0 5 5 0 Ronkainen Minna16 2 0 2 2 Salminen Niina 8 1 1 2 0 Kartano Heli 22 1 1 2 4 Helin Suvi 17 1 0 1 0 Hirsikangas Päivi 21 1 0 1 2 Eskola Mirella 22 0 1 1 0 Morottaja Anna 22 0 0 0 0 Sykkö Tiina 3 0 0 0 0 Mäläskä Mia 4 0 0 0 0 Utriainen Minna 3 0 0 0 0 Jaukkuri Anu 6 0 0 0 0

Kylliäinen Marika 9 Kauranen Jaana 21 Laakkonen Piia 22 Sirola Katri 13 Forsell Viivi 3 Musto Tiina 2 Peni Henriikka 1 Björkholm Tiina 18 Swanljung Marianne1

0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0

4 2 0 0 0 0 0 4 0

Oilers O M S Yht J Huttula Sanna 22 17 13 30 0 Ahonen Nette 22 15 8 23 4 Arteva Heidi 9 9 7 16 0 Enlund Elina 21 8 7 15 2 Reuhkala Noora 20 7 7 14 0 Kemppainen Meeri19 9 3 12 6 Lindqvist Lotta 22 6 4 10 9 Hämäläinen Tuija22 4 5 9 4 Puhakka Anniina 22 4 5 9 4 Riissanen Riikka 21 4 4 8 10 Piha Selma 21 1 7 8 6 Valkeapää Maria 22 2 3 5 4 Lindqvist Maria 13 2 1 3 0 Ahola Johanna 9 1 2 3 4 Kokkonen Sofia 21 0 2 2 0 Hulkkonen Heidi 7 0 1 1 0 Luuri Sanna-Mari 13 0 0 0 4 Mäkelä Taru 2 0 0 0 0 NST O M S Yht J Holm Suvi 15 0 0 0 0 Pietiäinen Maarit 21 12 15 27 4 O M S Yht J Alen Mia 21 19 5 24 14 PE Åland Hellsten Johanna22 14 3 17 16 Strandell Alexandra15 8 2 10 8 Keskinen Sari 22 9 6 15 6 Westerlund Erica 9 5 3 8 6 Kiiskinen Heidi 22 3 6 9 18 Lindholm Mikaela16 4 4 8 2 Mäkelä Jonna 21 3 6 9 2 Karlsson Michaela22 5 2 7 16 Innanen Katja 19 5 3 8 0 Nordberg Anna 22 1 4 5 2 Nokelainen Laura 22 2 6 8 2 Engblom Jessica 22 1 3 4 6 Mäntykivi Marjaana 19 6 0 6 6 Fricker Fabienne 22 1 3 4 4 21 1 2 3 10 Pajarinen Marja 9 4 1 5 2 Mann Anna 16 2 0 2 2 Seppinen Ella 18 2 3 5 0 Lahti Maria Nevalainen Viktoria 22 2 2 4 12 Rundberg Jessica 9 2 0 2 2 Rantala Tuuli 17 2 2 4 4 Lehtinen Jessica 12 2 0 2 4 Rasmussen Nina 22 2 2 4 8 Ekblom Elinda 17 1 1 2 6 Monto Hanna 11 0 3 3 0 Gustafsson Maria19 1 0 1 4 Suoreijus Heli 9 1 1 2 2 Johansson Anna-Karin 17 0 1 1 13 Massinen Jenni 16 0 1 1 4 Rasmussen Anne22 0 1 1 6 Eriksson Therese12 0 1 1 2

103


Sommarström Maria 21 Sagulin Elin 5 Sundström Anna 14 Lehtinen Jenny 16 Facius Jill 16 Karlsson Johanna 9 Jansson Tanya 17 Naemi Örjans 3 Rothberg Sara 2 Westerlund Sandra11 Gestranius Jolanda 8 Eriksson Linda 10

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

PePe O M Valjakka Niina 22 16 Alakurtti Outi 21 8 Laamanen Sari 22 11 Nieminen Kaisa 22 4 Tyyskänen Katja 21 3 Joutsenvuo Tuire 14 6 Piispa Elisa 22 5 Sommarberg Paula 17 3 Kullaa Laura 21 5 SavolainenHanna-Kaisa 21 3 Palmgren Anu 19 2 Erkkilä Piia 22 0 Koponen Paula 5 0 Repo Maria 20 0 Lankoski Maria 14 0 Siponen Henna 21 0 Hölsö Mari 3 0 Mäkelä Vera 1 0 Eklund Sari 10 0 Kinnunen Mari 19 0

1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

4 0 2 6 2 6 0 0 0 0 0 0

S Yht J 5 21 4 6 14 0 2 13 0 6 10 2 6 9 0 2 8 0 3 8 4 4 7 0 1 6 12 2 3 5 2 2 1 1 0 0 0 0

5 10 5 0 5 2 2 2 2 0 1 17 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0

SB Vantaa O M S Yht J Niemenmaa Petra22 30 16 46 4 Yli-Kojola Anna 22 11 10 21 10 UusipaavalniemiMinna 20 13 7 20 0 Heimonen Kati 21 7 6 13 6 Tellqvist Tarja 21 3 4 7 0 Fagerström Heidi 22 2 3 5 10 Anttila Janna 21 1 4 5 2 Miettinen Jonna 21 1 3 4 4 Weissman Helena22 2 1 3 4 Ahlstedt Tiina 22 1 2 3 0

Kettunen Maarit Kajari Johanna Laine Krista Kurvinen Mia Becker Anna Vesala Katriina

13 21 21 17 13 3 Paakkunainen Satu14 Tamminen Emma 6 Ikävalko Tiina 11 Latosaari Kaisa 3 Karonen Katja 17 Ovaska Jonna 15 SSV O Joutsen Arja 21 Vartiainen Anna 21 Palomäki Hanna 15 Sipola Anne 21 Kokko Sini 22 Seppälä Minna 19 Karhemaa Sanna18 Ahlroos Sari 17 Kalliomäki Tarja 21 Salminen Marika 21 Toivanen Anne 18 Ilmolahti Saana 13 Torikka Anna 21 Ahti Outi 18 Ranne Rita 17 Eronen Anna 18 Haukka Karoliina 22 Sironen Petriina 14 Wälås Katarina 22 Sassi Jenni 3 Engblom Marella 16 Rossi Johanna 22 Tapanilan Erä III O Saukko Suvi 21 Oikarinen Jaana 19 Simonen Elisa 15 Siberg Riikka 22 Järvelä Jenni 21 Pääkkönen Tanja18 Pasanen Eija 22 Jouhten Paula 19 Rouvali Sari 22 Salomaa Kaarina18

104

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 8 0 2 0 0 0 0 4 0 0 0

M S Yht 11 12 23 11 5 16 9 5 14 4 10 14 5 4 9 4 5 9 3 6 9 7 1 8 5 1 6 3 3 6 5 0 5 2 2 4 2 1 3 1 2 3 0 2 2 0 1 1 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

J 0 2 4 8 4 0 9 4 0 0 2 2 0 2 0 4 4 0 2 0 2 2

Havia Tuire 20 Holopainen Iina 20 Snellman Kristiina19 Raassina Annamari 19 Ansio Terhi 22 Strömberg Maiju 19 Welin Kirsi 7 Mannonen Suvi 5 Ohranen Pia 7 Jääskeläinen Riitta9 Löytäinen Miia 19 Lind Essi 1 Reijonen Nina 20

2 3 1 3 0 0 0 0 0 0 0 0 0

4 2 4 1 2 1 1 0 0 0 0 0 0

6 5 5 4 2 1 1 0 0 0 0 0 0

2 0 5 4 0 0 2 0 0 4 6 0 0

VFT O M S Yht J Vainio Niina 22 17 12 29 10 Karvonen Tuulia 22 23 5 28 4 KeränenAnna-Maija 21 9 10 19 4 Upari Pia 22 7 12 19 4 Nurmi Sari 22 5 11 16 0 Backman Synnöve22 9 4 13 2 Merikanto Maiju 20 8 1 9 6 Aulin Eeva-Maiju 20 6 3 9 2 Virnes Annukka 21 3 6 9 4 Peltokangas Anu 18 3 6 9 0 Salminen Tuija 20 6 1 7 2 Antman Anne 22 2 2 4 0 Ekholm Melina 22 1 2 3 4 Koskinen Paula 19 0 2 2 0 Voutilainen Sanna22 0 1 1 2 Laaka Mirkka 20 0 1 1 0 Sillanpää Sari 14 0 0 0 0 Nuolikoski Sari 5 0 0 0 0 Nordström Catrine20 0 0 0 0 Hellman Marja-Leena 18 0 0 0 0 M S Yht J Lehtinen Meri 22 0 0 0 0 25 11 36 4 13 8 21 2 9 12 21 2 10 9 19 4 11 2 13 0 4 9 13 0 5 7 12 4 3 5 8 10 3 4 7 4 4 2 6 2


Salibandyliigan maalipörssi

Avausmaalit:

Alivoimamaalit:

Ott Mäntynen Petra Classic 22 Niemenmaa Petra SB Vantaa 22 Saukko Suvi Erä III 21 Molkka Veera Classic 22 Karvonen Tuulia VFT 22 Saarinen Katriina Classic 22 Alen Mia NST 21 Huttula Sanna Oilers 22 Vainio Niina VFT 22 Valjakka Niina PePe 22

Johanna Holappa Merikoski 4

Virpi Ansio Josba 1 Johanna HellstenNST 1 Johanna Holappa Merikoski 1 Sanna Huttula Oilers 1 Katja Innanen NST 1 Petra Mäntynen Classic 1 Petra Niemenmaa SB Vantaa 1 Mari Ojala Merikoski 1 Elisa Simonen Erä III 1 Tiia Ukkonen Josba 1 Maria ValkeapääOilers 1 Anna Vartiainen SSV 1 Riikka Westman Josba 1

Syöttöpörssi Ott Mäntynen Petra Classic 22 Saarinen Katriina Classic 22 Molkka Veera Classic 22 Niemenmaa Petra SB Vantaa 22 Pietiäinen Maarit NST 21 Ukkonen Tiia Josba 22 Huttula Sanna Oilers 22 Joutsen Arja SSV 21 Lyhykäinen Henna Josba 22 Simonen Elisa Erä III 15 Upari Pia VFT 22 Vainio Niina VFT 22

Pahat tytöt

M 33 30 25 24 23 20 19 17 17 16

Petra Mäntynen Classic

4 Petra Niemenmaa SB Vantaa 4 12 pelaajaa 3

Voittomaalit:

Suvi Saukko Erä III 6 Tuulia Karvonen VFT 4 Veera Molkka Classic 4 Petra Mäntynen Classic 4 Katriina Saarinen Classic 4 Nette Ahonen Oilers 3 Jaana Oikarinen Erä III 3 S Sini Vartiainen Josba 3 2 28 22 pelaajaa 18 16 Tasoitusmaalit: 16 Sari Laamanen PePe 2 15 Sari Ahlroos SSV 1 14 Heidi Arteva Oilers 1 13 Tuire Joutsenvuo PePe 1 12 Jessica LehtinenPE Åland 1 12 Petra Niemenmaa SB Vantaa 1 12 Jaana Oikarinen Erä III 1 12 Mari Ojala Merikoski 1 12 Hanna Palomäki SSV 1 Katriina Saarinen Classic 1

Ott Min Lyhykäinen Anne-Mari Josba 21 24 Simonen Riitta Josba 22 24 Kiiskinen Heidi NST 22 18 Lankoski Maria PePe 14 17 Hellsten JohannaNST 22 16 Karlsson Michaela PE Åland22 16 Alen Mia NST 21 14 Hietanen Mari Josba 21 14 Saarinen Katriina Classic 22 14 Johansson Anna-Karin PE Åland 17 13

Jatkoaikamaalit: Suvi Saukko Erä III Elina Enlund Oilers Johanna Hellsten NST Arja Joutsen SSV Tuulia Karvonen VFT Riikka Siberg Erä III Heli Suoreijus NST Saija Tamminen Happee Sini Vartiainen Josba

2 1 1 1 1 1 1 1 1

Maalit tyhjään maaliin:

Arja Joutsen SSV 1 Tuulia Karvonen VFT 1 Petra Mäntynen Classic 1 Ylivoimamaalit: Minna Uusipaavalniemi SB Vantaa Petra Niemenmaa SB Vantaa 1 Mari Ojala Merikoski 1 5 Miia Miesmäki Classic 1 Sari Laamanen PePe 4 Eija Pasanen Erä III 1 Sari Nurmi VFT 4 Anniina Puhakka Oilers 1 Irja Lahtinen Classic 3 Elisa Simonen Erä III 1 Veera Molkka Classic 3 Riitta Simonen Josba 1 Petra Mäntynen Classic 3 Minna Uusipaavalniemi SB Vantaa Riikka Siberg Erä III 3 1 Pia Upari VFT 3 Niina Valjakka PePe 1 Sari Ahlroos SSV 2 Nette Ahonen Oilers 2 Maarit Pietiäinen NST 2 Anna Vartiainen SSV 2

105


Rangaistuslaukaukset: Maalit / yritykset Petra Mäntynen Classic Heidi Arteva Oilers Elinda Ekblom PE Åland Paula Sommarberg PePe Katja Innanen NST Arja Joutsen SSV Katja Kauppinen Happee Anna-Maija Keränen VFT Anne-Mari Lyhykäinen Josba Hanna Monto NST Niina Salminen Merikoski Anna Yli-Kojola SB Vantaa

1/1 1/1 1/1 1/1 1/2 0/1 0/1 0/1 0/1 0/1 0/1 0/1

Nopeimmat avausmaalit: 0.06 Piritta Asunta Happee 11.1. - Åland 0.17 Riikka Siberg Erä III 2.10. – SB Vantaa 0.21 Sini Kokko SSV 4.1. - Merikoski 0.25 Niina Vainio VFT 15.12. – SB Vantaa 0.29 Taja Räihä Happee 27.10. – SB Vantaa 0.30 Jaana Oikarinen Erä III 15.2. – Josba 0.46 Heli Keskinen NST 22.2. - Happee 0.47 Taja Räihä Happee 18.1. – SB Vantaa 0.50 Elisa Simonen Erä III 30.11. - SSV 0.51 Kristiina Snellman Erä III 9.10. – NST 0.54 Sari Uimonen Happee 8.1. – Erä III

Yhden ottelun ennätykset ottelun alusta mitattuna:

4 Katriina Saarinen Classic 15.2. - NST

Nopeimmat 2 maalia:

Eniten jäähyminuutteja ottelussa:

3.46 Suvi Saukko Erä III 25.1. – PE Åland

12 Riitta Simonen Josba 27.10. – VFT 12 Anne-Mari Lyhykäinen Josba Nopeimmat 3 maalia: 17.11. - Happee 17.06 Petra Niemenmaa SB Vantaa 12 Katriina Saarinen Classic 16.11. - NST 30.11. – SB Vantaa

Nopeimmat 4 maalia: 27.37 Suvi Saukko Erä III 15.2. – Josba

Nopeimmat 5 maalia: 40.48 Petra Mäntynen Classic 15.2. – NST

Nopeimmat 6 maalia: 43.47 Petra Mäntynen Classic 15.2. - NST

Nopeimmat 2 maalisyöttöä: 5.23 Outi Alakurtti Pe-Pe 30.11. - Åland

Nopeimmat 3 maalisyöttöä: 24.45 Jaana Oikarinen Erä III 15.2. - Josba

Nopeimmat 4 maalisyöttöä: 43.47 Katriina Saarinen Classic 15.2. - NST

Eniten pisteitä ottelussa: 6+2 Petra Mäntynen Classic 15.2. - NST

Eniten maaleja ottelussa: 6 Petra Mäntynen Classic 15.2. - NST

Eniten syöttöjä ottelussa: 4 Tiia Ukkonen Josba 6.1. – Åland

106


LadyLine – pörssi Naisten Salibandyliigan runkosarjan jokaisen ottelun paras pelaaja palkittiin Viking Linen Lady Line – pelaajana. Eniten Lady Line – palkintoja kerännyt pelaaja palkittiin kauden 2002 – 2003 Lady Line – pelaajana. 1.

Suvi Saukko Petra Mäntynen 3. Fabienne Fricker Mari Ulmanen 5. Elisa Simonen Krista Laine Katriina Saarinen Sari Laamanen Tiia Ukkonen Meri Lehtinen 11. Eveliina Ojala Hanna Palomäki Kati Salminen Jaana Oikarinen Maiju Merikanto Anna-Maija Keränen Minna Isoniemi Arja Joutsen Sofia Kokkonen Jenni Rautasalo Lotta Lindqvist Elisa Piispa Niina Valjakka Niina Vainio Nette Ahonen Sanna Huttula Virpi Ansio Petra Niemenmaa Pia Upari Johanna Hellsten Mirella Eskola

Erä III Classic PE Åland Merikoski Erä III SB Vantaa Classic PePe Josba VFT Classic SSV Happee Erä III VFT VFT Merikoski SSV Oilers Happee Oilers PePe PePe VFT Oilers Oilers Josba SB Vantaa VFT NST Merikoski

8 8 5 5 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2

Nuori Suvi Saukko nousi Erä III:n tehokkaimmaksi.

32. Heidi Arteva Linda Eriksson Tuire Joutsenvuo Saana Ilmolahti Sirpa Junes Sari Ahlroos Tuuli Rantala Jonna Loisa Anne Toivanen Anu Peltokangas Ella Seppinen Irja Lahtinen Meeri Kemppainen Minna Seppälä Tuija Salminen Iina Holopainen Tuire Havia Noora Reuhkala Maria Repo Jenni Järvelä Elina Enlund 107

Oilers PE Åland PePe SSV Merikoski SSV NST Josba SSV VFT NST Classic Oilers SSV VFT Erä III Erä III Oilers PePe Erä III Oilers

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1


Sini Vartiainen Janna Ahonen

Josba Classic Hanna-Kaisa Savolainen PePe Saija Tamminen Happe Laura Kullaa PePe Katja Tyyskänen PePe Annukka Virnes VFT Anne Sipola SSV Anna Vartiainen SSV Jonna Mäkelä NST Veera Molkka Classic Anne Virtanen Happee Piritta Asunta Happee Emmi Tikka Happee Sari Nurmi VFT Anniina Puhakka Oilers Johanna Holappa Merikoski Kaisa Nieminen PePe Heidi Fagerström SB Vantaa Anna Yli-Kojola SB Vantaa Viktoria Nevalainen NST Nina Rasmussen NST Sari Keskinen NST Laura Nokelainen NST

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

Naisten Salibandyliigan pudotuspelit Puolivälierät 26.2. Erä III - NST 5 - 3 (2-1, 1-2, 2-0) I erä 6.06 Paula Jouhten (Elisa Simonen) 1-0 9.23 Heidi Kiiskinen 1-1 16.08 Riikka Siberg (Paula Jouhten) 2-1 II erä 20.25 Mia Alen (Sari Keskinen) 2-2 yv. 33.13 Heli Suoreijus (Tuuli Rantala) 2-3 III erä 53.05 Jenni Järvelä (Suvi Saukko) 3-3 Jäähyt Erä III 2x2 min. ja NST 1x2 min. Yleisöä 123 4.3. NST - Erä III 3 - 4 ja. (2-1, 1-1, 0-1, 0-1) I erä 0.20 Heli Suoreijus 1-0 1.22 Heidi Kiiskinen (Mia Alen) 2-0 8.51 Jaana Oikarinen (Elisa Simonen) 2-1 II erä 26.40 Jaana Oikarinen (Elisa Simonen) 2-2 32.19 Katja Innanen (Mia Alen) 3-2 III erä 41.38 Jaana Oikarinen (Paula Jouhten) 3-3 Jatkoaika 60.13 Jaana Oikarinen (Suvi Saukko) 3-4 Jäähyt NST 1x2 min. ja Erä III 0 min. Yleisöä 248 5.3. Erä III - NST 6 - 2 (4-1, 2-1, 0-0) I erä 7.54 Eija Pasanen (Suvi Saukko) 1-0 9.08 Suvi Saukko (Kaarina Salomaa) 2-0 10.25 Miia Löytäinen 3-0 rl. 12.10 Mia Alen (Nina Rasmussen) 3-1 13.41 Suvi Saukko (Kaarina Salomaa) 4-1 II erä 23.16 Mia Alen (Maarit Pietiäinen) 4-2 108


III erä 39.05 Tanja Pääkkönen (Suvi Saukko)

5-2

Jäähyt Erä III 2x2 min. ja NST 2x2 min. Yleisöä 183 Erä III välieriin otteluvoitoin 3 - 0. 1.3. VFT - Josba 3 - 1 (2-0, 1-0, 0-1) I erä 2.41 Niina Vainio (Meri Lehtinen) 1-0 6.09 Tuulia Karvonen (Sari Nurmi) 2-0 II erä 33.54 Niina Vainio (Pia Upari) 3-0 III erä 59.17 Riikka Westman (Riitta Simonen) 3-1 Jäähyt VFT 2x2 min. ja Josba 0 min. Yleisöä 38 2.3. Josba - VFT 2 - 7 (2-2, 0-3, 0-2) I erä 1.28 Tiia Ukkonen (Henna Lyhykäinen) 1-0 14.44 Tuulia Karvonen (Maiju Merikanto) 1-1 18.56 Niina Vainio (Anna-Maija Keränen) 1-2 19.09 Sini Vartiainen (Mari Hietanen) 2-2 II erä 24.50 Sari Nurmi (Anu Peltokangas) 2-3 26.05 Tuulia Karvonen (Annukka Virnes) 2-4 27.02 Anne Antman (Tuija Salminen) 2-5 III erä 51.32 Anna-Maija Keränen (Eeva-Maiju Aulin) 2-6

56.45 Tuulia Karvonen (Sari Nurmi)

2-7 yv.

Jäähyt Josba 1x2 min. ja VFT 2x2 min. Yleisöä 69 8.3. VFT - Josba 7 - 1 (1-1, 3-0, 3-0) I erä 12.36 Riitta Simonen (Riikka Westman) 0-1 14.35 Anu Peltokangas (Maiju Merikanto) 1-1 II erä 24.48 Tuija Salminen (Paula Koskinen) 2-1 27.18 Anne Antman (Melina Ekholm) 3-1

28.01 Synnöve Backman (Niina Vainio) 4-1 III erä 42.33 Pia Upari Niina Vainio 5-1 46.06 Annukka Virnes Pia Upari 6-1 yv. 59.07 Tuulia Karvonen Sari Nurmi 7-1 Jäähyt VFT 1x2 min. ja Josba 4x2 min. Yleisöä 68 VFT välieriin otteluvoitoin 3 - 0. 1.3. Classic - PePe 6 - 1 (2-1, 1-0, 3-0) I erä 2.17 Sari Laamanen (Niina Valjakka) 0-1 13.15 Petra Mäntynen 1-1 17.18 Katriina Saarinen 2-1 IIerä 38.50 Satu Schilcher (Tytti Lehtinen) 3-1 III erä 40.17 Petra Mäntynen (Irja Lahtinen) 4-1 47.15 Janna Ahonen (Eeva Valkonen) 5-1 47.29 Hannele Kero (Irja Lahtinen) 6-1 Jäähyt Classic 1x2 min. ja PePe 1x2 min. Yleisöä 76 2.3. PePe - Classic 1 - 5 (0-1, 0-2, 1-2) I erä 12.14 Veera Molkka (Petra Mäntynen) 0-1 II erä 22.00 Tytti Lehtinen (Satu Schilcher) 0-2 24.58 Katriina Saarinen (Petra Mäntynen) 0-3 III erä 40.44 Laura Kullaa (Niina Valjakka) 1-3 48.19 Petra Mäntynen (Satu Schilcher)1-4 av. 55.07 Katriina Saarinen 1-5 Jäähyt PePe 0 min. ja Classic 3x2 min. Yleisöä70 8.3. Classic - PePe 6 - 2 (2-0, 2-1, 2-1) I erä 0.24 Petra Mäntynen (Veera Molkka) 1-0 1.43 Katriina Saarinen (Petra Mäntynen) 2-0 109


II erä 27.25 32.34 37.55 III erä 53.08 53.42

Petra Mäntynen (Katriina Saarinen) 3-0 Elisa Piispa 3-1 Veera Molkka (Petra Mäntynen) 4-1 Veera Molkka (Katriina Saarinen) 5-1 Katriina Saarinen (Satu Schilcher) 6-1

II erä 26.44 Arja Joutsen (Hanna Palomäki) III erä 50.10 Anne Toivanen (Arja Joutsen) 51.22 Meeri Kemppainen 56.33 Anna Vartiainen (Outi Ahti) 58.31 Anne Toivanen (Anne Sipola)

1-2 2-2 2-3 3-3 4-3

58.24 Paula Sommarberg (Sari Laamanen) 6-2 yv.

Jäähyt Classic 4x2 min. ja PePe 1x2 min. Yleisöä 94

Jäähyt SSV 4x2 min. ja Oilers 1x2 min. Yleisöä 130

28.2. SSV - Oilers 3 - 2 (1-0, 0-2, 2-0) I erä 17.20 Minna Seppälä (Hanna Palomäki) 1-0 II erä 21.36 Nette Ahonen (Sanna Huttula) 1-1 22.21 Nette Ahonen (Elina Enlund) 1-2 III erä 42.30 Anne Sipola (Anna Torikka) 2-2 46.34 Minna Seppälä 3-2

9.3. Oilers - SSV 5 - 3 (1-1, 1-2, 3-0) I erä 3.18 Sanna Huttula (Nette Ahonen) 1-0 6.21 Johanna Rossi (Hanna Palomäki) 1-1 II erä 29.21 Elina Enlund (Tuija Hämäläinen) 2-1 31.07 Anne Toivanen (Anna Vartiainen) 2-2 37.38 Minna Seppälä (Anne Toivanen) 2-3 III erä 48.40 Nette Ahonen 3-3 57.15 Selma Piha 4-3 59.24 Nette Ahonen 5-3 av.tm.

Jäähyt SSV 2x2 min. ja Oilers 1x2 min. Yleisöä 126

Jäähyt Oilers 3x2 min. ja SSV 0 min. Yleisöä 160

4.3. Oilers - SSV 2 - 1 rl. (0-0, 1-0, 0-1, 0-0) I erä Maaliton II erä 21.10 Nette Ahonen (Noora Reuhkala) 1-0 III erä 47.41 Minna Seppälä Hanna Palomäki 1-1 Jatkoaika Maaliton 70.00 Heidi Arteva rl. 2-1

11.3.SSV - Oilers 5 - 1 (1-1, 2-0, 2-0) I erä 1.04 Sini Kokko (Hanna Palomäki) 1-0 3.16 Tuija Hämäläinen (Meeri Kemppainen) 1-1 II erä 24.12 Anna Vartiainen(Marika Salminen) 2-1 yv. 37.11 Hanna Palomäki (Arja Joutsen) 3-1 III erä 41.05 Saana Ilmolahti (Anna Vartiainen) 4-1 58.42 Hanna Palomäki (Minna Seppälä) 5-1

Jäähyt Oilers 0 min. ja SSV 0 min. Yleisöä 89 7.3. SSV - Oilers 4 - 3 (0-2, 1-0, 3-1) I erä 6.12 Taru Mäkelä (Lotta Lindqvist) 0-1 yv. 15.21 Anniina Puhakka (Taru Mäkelä) 0-2

Jäähyt SSV 1x2 min. ja Oilers 2x2 min. Yleisöä 177

Classic välieriin otteluvoitoin 3- 0.

SSV välieriin otteluvoitoin 3- 2.

110


Välierät 14.3. Erä III - SSV 0 - 1 (0-0, 0-1, 0-0) I erä Maaliton II erä 36.51 Minna Seppälä (Arja Joutsen) III erä Maaliton

0-1

Jäähyt Erä III 1x2 min. ja SSV 2x2 min. Yleisöä 267 16.3. SSV - Erä III 5 - 7 (2-2, 1-2, 2-3) I erä 3.24 Paula Jouhten (Tanja Pääkkönen) 0-1 3.45 Hanna Palomäki (Arja Joutsen) 1-1 13.44 Minna Seppälä (Anna Vartiainen) 2-1 17.45 Tanja Pääkkönen (Elisa Simonen) 2-2 II erä 29.21 Jenni Järvelä (Elisa Simonen) 2-3 36.34 Minna Seppälä (Sanna Karhemaa) 3-3 37.00 Eija Pasanen (Suvi Saukko) 3-4 III erä 49.14 Suvi Saukko 3-5 av. 50.27 Elisa Simonen (Tanja Pääkkönen) 3-6 55.14 Sini Kokko (Sanna Karhemaa) 4-6 57.48 Suvi Saukko 4-7 58.21 Sanna Karhemaa (Anne Sipola) 5-7 Jäähyt SSV 0 min. ja Erä III 1x2min. Yleisöä 202 19.3. Erä III - SSV 1 - 2 (0-2, 1-0, 0-0) I erä 5.11 Anne Toivanen (Hanna Palomäki) 0-1 5.56 Marika Salminen (Anna Vartiainen) 0-2 II erä 22.24 Elisa Simonen (Riikka Siberg) 1-2 III erä Maaliton

23.3. SSV - Erä III 4 - 3 ja. (0-2, 2-1, 1-0, 1-0) I erä 16.10 Annamari Raassina (Elisa Simonen)0-1 17.54 Eija Pasanen (Suvi Saukko) 0-2 II erä 30.24 Arja Joutsen (Anne Toivanen) 1-2 30.45 Jenni Järvelä 1-3 38.58 Arja Joutsen 2-3 III erä 54.12 Anna Vartiainen (Marika Salminen) 3-3 Jatkoaika 62.16 Arja Joutsen (Hanna Palomäki) 4-3 ja. Jäähyt SSV 0 min. ja Erä III 1x2min. Yleisöä 227 SSV finaaliin voitoin 3-1. 15.3. VFT - Classic 8 - 7 ja. (0-3, 2-3, 5-1, 1-0) I erä 11.47 Petra Mäntynen (Katriina Saarinen) 0-1 15.49 Veera Molkka (Petra Mäntynen) 0-2 16.15 Katriina Saarinen (Petra Mäntynen) 0-3 II erä 22.28 Petra Mäntynen (Irja Lahtinen) 0-4 23.17 Petra Mäntynen (Katriina Saarinen) 0-5 26.19 Katriina Saarinen (Petra Mäntynen) 0-6 27.11 Tuija Salminen (Anu Peltokangas) 1-6 27.42 Synnöve Backman (Niina Vainio) 2-6 III erä 45.26 Nina Närte (Katriina Saarinen) 2-7 49.49 Synnöve Backman (Niina Vainio) 3-7 50.35 Sari Nurmi (Maiju Merikanto) 4-7 sr. 51.25 Synnöve Backman (A-M Keränen) 5-7 55.36 Niina Vainio (A-M Keränen) 6-7 57.35 Synnöve Backman (Niina Vainio) 7-7 Jatkoaika 64.45 Tuulia Karvonen (A-M Keränen) 8-7 yv. Jäähyt VFT 1x5 min. ja Classic 2x2 min. Yleisöä 83

Jäähyt Erä III 0 min. ja SSV 1x2 min. Yleisöä 212 111


19.3 Classic - VFT 3 - 2 (2-0, 0-0, 1-2) I erä 2.07 Veera Molkka (Petra Mäntynen) 7.51 Satu Schilcher (Tytti Lehtinen) II erä Maaliton III erä 45.06 Veera Molkka (Petra Mäntynen) 52.03 Sari Nurmi (Anu Peltokangas) 58.14 Tuulia Karvonen (Tuija Salminen)

1-0 2-0

3-0 3-1 3-2

Jäähyt Classic 1x2 min. ja VFT 0 min. Yleisöä 93 22.3. VFT - Classic 0 - 2 (0-1, 0-1, 0-0) I erä 9.16 Katriina Saarinen (Petra Mäntynen) 0-1 II erä 21.07 Irja Lahtinen (Satu Schilcher) 0-2 yv. III erä Maaliton Jäähyt VFT 1x2 min. ja Classic 0 min.

Yleisöä 140 24.3. Classic - VFT 2 - 4 (1-1, 0-1, 1-2) I erä 3.32 Petra Mäntynen (Katriina Saarinen) 14.48 Synnöve Backman (A-M Keränen) II erä 24.03 Tuulia Karvonen (Maiju Merikanto) 43.05 Maiju Merikanto (Tuulia Karvonen) 55.28 Katriina Saarinen (Irja Lahtinen) 59.56 Anna-Maija Keränen

1-0 1-1 1-2 1-3 2-3 2-4

Jäähyt Classic 1x2 min. ja VFT 1x2 min. Yleisöä 185 25.3. VFT - Classic 1 - 5 (1-0, 0-1, 0-4) I erä 6.00 Satu Schilcher (Tytti Lehtinen) 0-1 II erä 26.50 Tuulia Karvonen (Niina Vainio) 1-1 III erä 40.16 Veera Molkka (Petra Mäntynen) 1-2 49.19 Irja Lahtinen (Satu Schilcher) 1-3 yv. 59.02 Veera Molkka 1-4 tm. 59.07 Satu Schilcher (Katriina Saarinen) 1-5 Jäähyt VFT 1x2 min. ja Classic 2x2 min. Yleisöä 152 Classic finaaliin voitoin 3 - 2.

Anna-Maija Keränen rynnii läpi. VFT:n hopea vaihtui kuitenkin neljänteen sijaan.

Pronssiottelu 28.3. Erä III - VFT 3 - 2 (0-1, 2-0, 1-1) I erä 13.36 Pia Upari (Eeva-Maiju Aulin) 0-1 II erä 30.45 Jenni Järvelä (Iina Holopainen) 1-1 35.55 Sari Rouvali (Elisa Simonen) 2-1 III erä 45.05 Jaana OIkarinen (Tanja Pääkkönen) 3-1 57.05 A-M Keränen (Tuulia Karvonen) 3-2 Jäähyt Erä III 0 min. ja VFT 0 min. Yleisöä 227 Tapanilan Erä III:lle pronssimitalit 112


Loppuottelut 29.3. Classic - SSV 5 - 3 (2-1, 2-0, 1-2) I erä 4.49 Petra Mäntynen (Veera Molkka) 9.30 Minna Seppälä (Hanna Palomäki) 11.50 Petra Mäntynen (Katriina Saarinen) av. II erä 25.19 Satu Schilcher (Janna Ahonen) 26.39 Petra Mäntynen (Miia Pöntinen) III erä 41.43 Anna Vartiainen (Anne Sipola) 51.04 Anne Toivanen (Hanna Palomäki) 57.12 Katriina Saarinen

III erä 53.36 Katriina Saarinen (Petra Mäntynen) 3-1 1-0 1-1 2-1

Jäähyt Classic 0 min. ja SSV 1x2 min. Yleisöä 281 Classic Suomen mestari voitoin 3 - 0.

3-1 4-1 4-2 4-3 5-3

Jäähyt Classic 1x2 min. ja SSV 1x2 min. Yleisöä 179 30.3. SSV - Classic 3 - 6 (1-4, 1-2, 1-0) I erä 2.09 Anne Toivanen (Arja Joutsen) 1-0 2.26 Petra Mäntynen (Veera Molkka) 1-1 2.40 Katriina Saarinen (Satu Schilcher) 1-2 4.06 Petra Mäntynen (Veera Molkka) 1-3 19.56 Katriina Saarinen 1-4 rl. II erä 24.59 Petra Mäntynen 1-5 30.52 Petra Mäntynen (Katriina Saarinen) 1-6 37.09 Anna Vartiainen (Anne Sipola) 2-6 III erä 55.20 Arja Joutsen (Minna Seppälä) 3-6 Jäähyt SSV 3x2 min. ja Classic 1x2 min. Yleisöä 217 5.4. Classic - SSV 3 - 1 (0-0, 2-1, 1-0) I erä Maaliton II erä 20.56 Petra Mäntynen (Katriina Saarinen) 1-0 26.35 Katriina Saarinen (Satu Schilcher) 2-0 yv. 37.17 Johanna Rossi (Arja Joutsen) 2-1

113


Salibandyliigan pudotuspelien pistepörssi Seura Classic Classic Classic Classic SSV VFT SSV Erä III SSV VFT Erä III SSV SSV Keränen Anna-Maija VFT Oikarinen Jaana Erä III Backman Synnöve VFT Ahonen Nette Oilers Nurmi Sari VFT Lahtinen Irja Classic Alen Mia NST Pääkkönen Tanja Erä III Sipola Anne SSV Merikanto Maiju VFT Järvelä Jenni Erä III Salminen Tuija VFT Upari Pia VFT Jouhten Paula Erä III Peltokangas Anu VFT Lehtinen Tytti Classic Pasanen Eija Erä III Raassina Annamari Erä III Siberg Riikka Erä III Karhemaa Sanna SSV Salminen Marika SSV Suoreijus Heli NST Kokko Sini SSV Antman Anne VFT Kiiskinen Heidi NST Rossi Johanna SSV Kemppainen Meeri Oilers Huttula Sanna Oilers

Mäntynen Petra Saarinen Katriina Molkka Veera Schilcher Satu Palomäki Hanna Karvonen Tuulia Joutsen Arja Saukko Suvi Seppälä Minna Vainio Niina Simonen Elisa Vartiainen Anna Toivanen Anne

O 11 11 11 11 12 9 12 8 12 9 8 12 11 9 8 9 5 9 11 3 8 12 9 7 9 9 8 9 11 8 8 8 9 12 3 12 7 3 12 5 5

M 17 14 8 5 3 9 5 4 8 4 2 5 6 3 7 6 5 3 2 3 2 1 1 4 2 2 2 1 1 3 2 1 1 1 2 2 2 2 2 1 1

SYht 12 29 10 24 4 12 7 12 9 12 2 11 6 11 7 11 2 10 6 10 8 10 4 9 2 8 5 8 0 7 0 6 1 6 3 6 4 6 2 5 3 5 4 5 4 5 0 4 2 4 2 4 2 4 3 4 3 4 0 3 1 3 2 3 2 3 2 3 0 2 0 2 0 2 0 2 0 2 1 2 1 2

J 6 2 2 0 2 6 0 2 0 5 0 4 Voittajan on helppo hymyillä. Petra 6 Mäntynen oli finaalisarjassa täysin 0 pitelemätön. 0 0 Hämäläinen Tuija Oilers 5 1 1 2 2 Enlund Elina Oilers 5 1 1 2 2 Mäkelä Taru Oilers 5 1 1 2 4 Westman Riikka Josba 3 1 1 2 0 Simonen Riitta Josba 3 1 1 2 2 Laamanen Sari Pelipeikot 3 1 1 2 2 Ahonen Janna Classic 11 1 1 2 2 Virnes Annukka VFT 6 1 1 2 0 Valjakka Niina Pelipeikot 3 0 2 2 0 Salomaa Kaarina Erä III 8 0 2 2 0 Aulin Eeva-Maiju VFT 9 0 2 2 6 Vartiainen Sini Josba 3 1 0 1 0 Ukkonen Tiia Josba 3 1 0 1 10 Innanen Katja NST 2 1 0 1 0 Kullaa Laura Pelipeikot 3 1 0 1 0 Koponen Paula Pelipeikot 3 1 0 1 0 Kero Hannele Classic 11 1 0 1 2 Närte Nina Classic 11 1 0 1 2 Ilmolahti Saana SSV 12 1 0 1 0 Piha Selma Oilers 5 1 0 1 0 Piispa Elisa Pelipeikot 2 1 0 1 0 Löytäinen Miia Erä III 8 1 0 1 2 Puhakka Anniina Oilers 5 1 0 1 2 Rouvali Sari Erä III 8 1 0 1 0 Reuhkala Noora Oilers 4 0 1 1 0 Lyhykäinen Henna Josba 3 0 1 1 114

0 0 0 0 0 0 2 2 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 2 2 2 4 8 0 0


Pietiäinen Maarit NST 3 0 Rasmussen Nina NST 3 0 Valkonen Eeva Classic 11 0 Pöntinen Miia Classic 11 0 Holopainen Iina Erä III 8 0 Koskinen Paula VFT 7 0 Ekholm Melina VFT 9 0 Lehtinen Meri VFT 9 0 Hietanen Mari Josba 3 0 Rantala Tuuli NST 3 0 Keskinen Sari NST 3 0 Torikka Anna SSV 11 0 Lindqvist Lotta Oilers 5 0 Ahti Outi SSV 12 0 Ahola Johanna Oilers 1 0 Lindqvist Maria Oilers 5 0 Arteva Heidi Oilers 5 0 Luuri Sanna-Mari Oilers 5 0 Riissanen Riikka Oilers 2 0 Holm Suvi Oilers 5 0 Kokkonen Sofia Oilers 5 0 Kokko Laura Josba 3 0 Ikonen Pauliina Josba 3 0 Karjula Laura Josba 2 0 Miettinen Mari Josba 2 0 Hakulinen Maiju Josba 1 0 Utriainen Heidi Josba 3 0 Pesonen Jenni Josba 2 0 Loisa Jonna Josba 3 0 Rautiainen Mari Josba 3 0 Kauranen Jaana NST 3 0 Nevalainen ViktoriaNST 3 0 Laakkonen Piia NST 3 0 Mäntykivi MarjaanaNST 3 0 Sirola Katri NST 3 0 Seppinen Ella NST 2 0 Björkholm Tiina NST 3 0 Nokelainen Laura NST 3 0 Mäkelä Jonna NST 3 0 Rasmussen Anne NST 3 0 Savolainen Hanna-Kaisa Pelipeikot 2 0 Lankoski Maria Pelipeikot 1 0

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 2 2 2 2 4 4 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Tyyskänen Katja Pelipeikot 3 Siponen Henna Pelipeikot 3 Nieminen Kaisa Pelipeikot 3 Alakurtti Outi Pelipeikot 3 Eklund Sari Pelipeikot 3 Palmgren Anu Pelipeikot 3 Repo Maria Pelipeikot 3 Kinnunen Mari Pelipeikot 2 Mustakangas Maija Classic 7 Pulkkinen Riina Classic 11 Kukkasniemi Tiina Classic 9 Toivo Miia-Marika Classic 6 Pohjanheimo Mia Classic 7 Kalliolepo Maija Classic 3 Lydén Annemari Classic 8 Kallio Tiina Classic 10 Kontio Terhi Classic 1 Ojala Eveliina Classic 11 Sironen Petriina SSV 2 Eronen Anna SSV 12 Ahlroos Sari SSV 9 Wälås Katarina SSV 10 Kalliomäki Tarja SSV 11 Engblom Marella SSV 11 Ranne Rita SSV 12 Strömberg Maiju Erä III 8 Welin Kirsi Erä III 8 Ohranen Pia Erä III 8 Jääskeläinen Riitta Erä III 8 Reijonen Nina Erä III 8 Ansio Terhi Erä III 8 Nuolikoski Sari VFT 9 Nordström Catrine VFT 9 Voutilainen Sanna VFT 8 Hellman Marja-Leena VFT 7 Valkeapää Maria Oilers 5 Simonen Minna Josba 3 Ansio Virpi Josba 3 Hellsten Johanna NST 3 Erkkilä Piia Pelipeikot 3 Miesmäki Mia Classic 11 0 0 0 Havia Tuire Erä III 8 0 0 0 Laaka Mirkka VFT 8 115

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 2 2 2 2 2 2 2


LyhykäinenAnne-Mari Josba

3 0 0 0 4 Hannelius JohannaClassic 11 0 0 0 4 Haukka Karoliina SSV 12 0 0 0 4

Naisten Salibandyliigan karsinnat

Salibandyliigan pudotuspelien torjuntatilasto

Merikoski SBT - KorsKa 4-3 (2-1, 0-1, 2-1) KorsKa - Merikoski SBT 2-5 (1-0, 1-1, 0-4) Merikoski SBT säilyi Salibandyliigassa otteluvoitoin 2-0.

1. Jonna Mäkelä 2. Nina Reijonen 3. Miia Pöntinen 4. Sofia Kokkonen 5. Anna Eronen 6. Terhi Ansio 7. Marella Engblom 8. Meri Lehtinen 9. Maria Repo 10. Sari Eklund 11.Jonna Loisa 12. Piia Laakkonen 13. Mari Kinnunen

O T M T% NST 3 53 5 91.37% Erä III 8 34 4 89.47% Classic 11 216 26 89.25% Oilers 5 130 16 89.04% SSV 12 166 23 87.83% Erä III 8 119 18 86.86% SSV 11 85 14 85.85% VFT 9 147 25 85.46% PePe 3 41 10 80.39% PePe 3 17 5 77.27% Josba 3 56 17 76.71% NST 3 14 6 70.00% PePe 2 2 2 50.00%

SPV - SB Vantaa 3-6 (1-2, 2-2, 0-2) SB Vantaa - SPV 3-2 (0-0, 0-2, 3-0) SB Vantaa säilyi Salibandyliigassa otteluvoitoin 2-0. SBS Rupu Huittisista nousi I divisioonan voittajana suoraan naisten Salibandyliigaan.

Kevään 2001 maailmanmestari Miia Pöntinen voitti ensimmäisen Suomen mestaruutensa.

116


Salibandyliigan mitalijoukkueet

Kultaa: Classic, Tampere Maalivahdit: Miia Pöntinen, Eveliina Ojala, Tiina Kallio ja Terhi Kontio Puolustajat: Tytti Lehtinen, Irja Lahtinen, Hannele Kero, Johanna Hannelius ja Maija Mustakangas Hyökkääjät: Satu Schilcher, Veera Molkka, Janna Ahonen, Petra Mäntynen, Tiina Kukkasniemi, Karita Väänänen, Eeva Valkonen, Mia Miesmäki, Miia-Marika Toivo, Mia Pohjanheimo, Maija Kalliolepo, Annemari Lyden, Katriina Saarinen, Nina Närte ja Hannele Lehtonen. Valmentajat: Juuso Koskinen ja Irina Peltola, katsomovalmentaja Pasi Peltola. Johto ja huolto: Johanna Järventie, Terhi Saarela, Mari-Liis Parmas ja Henna Ahonen Hopeaa: SSV, Helsinki Maalivahdit: Marella Engblom, Anna Eronen, Jenni Sassi, Petriina Sironen, Puolustajat: Outi Ahti, Sari Ahlroos, Karoliina Haukka, Sanna Karhemaa, Anne Toivanen ja Johanna Rossi Hyökkääjät: Arja Joutsen, Tarja Kalliomäki, Sini

Kokko, Hanna Palomäki, Rita Ranne, Marika Salminen, Minna Seppälä, Anne Sipola, Anna Torikka ja Katarina Wälås Päävalmentaja: Kati Suomela Valmentajat: Henriikka Arhomaa ja Jukka Ritola Johto ja huolto: Miikka Kaira, Jere Kaistinen, Janne Miettinen, Anniina Paavilainen ja Toni Pullinen Pronssia: Tapanilan Erä III, Helsinki Maalivahdit: Terhi Ansio, Essi Lind ja Nina Reijonen Puolustajat: Paula Jouhten, Jenni Järvelä, Suvi Mannonen, Pia Ohranen, Jaana Oikarinen, Annamari Raassina, Sari Rouvali, Riikka Siberg ja Kirsi Welin Hyökkääjät: Tuire Havia, Iina Holopainen, Riitta Jääskeläinen, Miia Löytäinen, Eija Pasanen, Tanja Pääkkönen, Kaarina Salomaa, Suvi Saukko, Elisa Simonen, Kristiina Snellman, Maiju Strömberg ja Suvi Virtanen Valmentajat: Teemu Kalinainen ja Joni Toivola Johto ja huolto: Kirsi Bergman, Tiina Heinänen, Janne Kaakinen, Jari Matikainen, Ari Paavilainen, Milan Rantakari ja Markku Rantala

117


118


Miesten I divisioonan itälohko, perussarja Erä 22 19 1 2 210- 87 39 O2 22 14 2 6 136- 103 30 NST 22 13 2 7 122- 91 28 Raju 22 12 1 9 137- 122 25 PePe 22 10 2 10 109- 128 22 TPK 22 9 2 11 96- 101 20 SBS Eno 22 9 1 12 102- 135 19 Lahti 22 8 1 13 109- 140 17 Ylhäs 22 8 1 13 100- 129 17 M-Team 22 8 1 13 97- 117 17 Welhot 22 7 1 14 103- 128 15 SB Vantaa 22 7 1 14 96- 136 15 Ottelutulokset 01.10. Erä-SB Vantaa 13 - 4 04.10. Lahti-Ylhäs 5-4 05.10. NST-M-Team 8-5 PePe-SBS Eno 6 - 5 Raju-O2 3-6 Welhot-TPK 2-6 06.10. NST-SBS Eno 11 - 2 PePe-TPK 2 - 2 ja. Erä-O2 12 - 2 M-Team-Welhot 6 - 4 08.10. Ylhäs-SB Vantaa 5 - 3 09.10. Lahti-Raju 6-2 12.10. O2-Ylhäs 6-5 SB Vantaa-Lahti 3 - 5 Raju-Erä 7 - 10 Welhot-PePe 7-9 TPK-NST 4-7 13.10. O2-TPK 4-2 SBS Eno-M-Team 6 - 2 17.10. M-Team-SB Vantaa10-3 Ylhäs-NST 6-5 19.10. SBS Eno-Lahti 6 - 7 ja. PePe-Raju 5-6 Welhot-Erä 4-6 20.10. SBS Eno-Ylhäs 4 - 3 Welhot-Lahti 2 - 10 Raju-M-Team 5-6 TPK-Erä 1-7 23.10. NST-O2 7-3 24.10. PePe-SB Vantaa 5 - 4 25.10. Lahti-NST 4-8

26.10. Ylhäs-TPK 6 - 5 ja. 27.10. M-Team-O2 5-6 29.10. Ylhäs-PePe 1-3 31.10. M-Team-PePe 5-8 02.11. SB Vantaa-TPK 5 - 8 Raju-Welhot 6-2 Erä-SBS Eno 12 - 3 03.11. NST-Welhot 9-3 O2-Lahti 11 - 5 SB Vantaa-Raju 4 - 5 M-Team-SBS Eno 5 - 6 05.11. Erä-Ylhäs 10 - 2 SBS Eno-TPK 5 - 4 ja. 09.11. Lahti-TPK 5-4 16.11. SBS Eno-SB Vantaa 5 - 3 Lahti-Erä 5-4 17.11. O2-SB Vantaa 9-3 Welhot-SBS Eno 7 - 5 Raju-Ylhäs 10 - 8 TPK-M-Team 4 - 4 ja. 20.11. NST-PePe 3-4 21.11. M-Team-Ylhäs 1-2 23.11. Ylhäs-Welhot 7-6 Raju-SBS Eno 11 - 8 SB Vantaa-NST 6 - 5 ja. PePe-O2 5-6 TPK-Lahti 6-5 24.11. SB Vantaa-Welhot 6 - 4 26.11. Erä-NST 9-1

28.11. Lahti-PePe 5-7 M-Team-Erä 2-5 30.11. O2-SBS Eno 7-3 TPK-Raju 3-8 01.12. Welhot-O2 5 - 12 NST-Raju 5-5 Lahti-M-Team 7-5 03.12. PePe-Erä 7-7 05.12. Ylhäs-Lahti 7 - 6 ja. 06.12. M-Team-NST 5-4 07.12. O2-Raju 7-2 SBS Eno-PePe 9 - 4 SB Vantaa-Erä 8-7 TPK-Welhot 6-4 08.12. Welhot-M-Team 5 - 1 SBS Eno-NST 4 - 4 ja. O2-Erä 5-8 SB Vantaa-Ylhäs 5 - 4 TPK-PePe 6-2 10.12. Raju-Lahti 8-2 14.12. NST-TPK 3-2 PePe-Welhot 4-7 Ylhäs-O2 7 - 7 ja. Lahti-SB Vantaa 4 - 7 Erä-Raju 11 - 5 15.12. Raju-PePe 12 - 7 Erä-Welhot 8 - 7 ja. TPK-O2 4 - 3 ja. SB Vantaa-M-Team 8 -7 18.12. NST-Ylhäs 11 - 3 04.01. Lahti-SBS Eno 4-9 05.01. Ylhäs-SBS Eno 7 - 0 Lahti-Welhot 4 - 4 ja. SB Vantaa-PePe 3 - 4 05.01. M-Team-Raju 4-3 06.01. O2-M-Team 8-2 07.01. PePe-Ylhäs 2-3

Yläjatkosarja Erä 27 NST 27 O2 27 Raju 27 PePe 27 TPK 27

119

24 17 16 14 11 9

1 2 2 2 2 3

11.01. SBS Eno-Erä 2 - 12 Welhot-Raju 2-7 TPK-SB Vantaa 10 - 4 12.01. Lahti-O2 1-9 Welhot-NST 6-2 Raju-SB Vantaa 10 - 5 13.01. Ylhäs-Erä 2 - 12 14.01. TPK-SBS Eno 6-4 Erä-Lahti 14 - 4 15.01. NST-Lahti 4-3 16.01. PePe-M-Team 4-2 18.01. Ylhäs-Raju 5-9 SBS Eno-Welhot 0 - 4 SB Vantaa-O2 2-2 Erä-TPK 7-2 19.01. O2-NST 5-6 M-Team-TPK 2-1 21.01. Erä-M-Team 9-5 23.01. PePe-NST 3-4 25.01. NST-SB Vantaa 5 - 1 O2-PePe 6-5 SBS Eno-Raju 5-4 Welhot-Ylhäs 9-5 26.01. Welhot-SB Vantaa 5 - 3 SBS Eno-O2 7-6 28.01. NST-Erä 3-6 Ylhäs-M-Team 3-4 30.01. PePe-Lahti 7-4 31.01. Raju-TPK 7-4 01.02. O2-Welhot 6-4 SB Vantaa-SBS Eno 6 - 4 M-Team-Lahti 9-8 TPK-Ylhäs 6 - 5 ja. Raju-NST 2-7 Erä-PePe 21 - 6

2 8 9 11 14 15

255156157166133106-

102 112 130 148 168 145

49 36 34 30 24 21


Ottelutulokset 15.02. Erä-Raju TPK-NST O2-PePe 16.02. Raju-O2 Erä-TPK 18.02. NST-PePe 20.02. PePe-Erä O2-NST

Alajatkosarja M-Team 27 Welhot 27 Lahti 27 Ylhäs 27 SBS Eno 27 SB Vantaa 27

22.02. 7 - 4 TPK-Raju 4 - 7 23.02. 6 - 5 ja. NST-Erä Raju-PePe 6 - 3 25.02. 16 -1 O2-TPK8 - 3 01.03. 12 - 3 PePe-TPK NST-Raju 4 - 7 Erä-O2 3-5

12 11 11 11 10 7

1 1 1 1 1 1

14 15 15 15 16 19

122131130126121116-

6 - 6 ja.

131 144 164 154 165 166

5-7 9-5

7-6 5-4 8-1

25 23 23 23 21 15

Ottelutulokset 14.02. SB Vantaa-Ylhäs 6 - 8 15.02. Lahti-Welhot 4 - 5 ja. SBS Eno-M-Team3 – 7 16.02. SBS Eno-SB Vantaa 54 Ylhäs-Welhot 3-7 19.02. M-Team-Lahti 9-3 21.02. Welhot-SBS Eno 7 - 2

22.02. SB Vantaa-M-Team2- 4 Lahti-Ylhäs 4-3 23.02. M-Team-Welhot 2 - 1 Ylhäs-SBS Eno 7 - 5 26.02. Lahti-SB Vantaa 5 - 3 01.03. Welhot-SB Vantaa 8 - 5 SBS Eno-Lahti 4 - 5 ja. Ylhäs-M-Team 5-3

Itälohkon pistepörssi Pasi Laitila Erä Jarno Heiskanen Raju Jaakko Kotisaari O2 Olli Oilinki Erä Juha Niinikoski PePe Jan Lehmussola Ylhäs Tommi Nyman Erä Robert Olenius SB Vantaa Anssi Koivula SBS Eno Saku Lehti Erä Jussi Väänänen NST Eero Pyy M-Team Jaakko Hokkanen O2 Janne Miettinen Welhot Simo Kovanen Erä

24 22 26 10 25 36 27 32 24 23 22 21 9 29 26

+ 38 + 38 + 23 + 39 + 22 + 9 + 18 + 12 + 19 + 19 + 20 + 19 + 31 + 10 + 11

= 62 = 60 = 49 = 49 = 47 = 45 = 45 = 44 = 43 = 42 = 42 = 40 = 40 = 39 = 37

Liigajyrä Sebastian Freudenthal taituroi divisioonassa ja PePessä.

Joonas Naava Simo Vänttinen Jukka Multisilta Lauri Kapanen Marko Urpalainen Paavo Haimila Sami Lehtinen Sakari Kiiskinen

Erä Raju Raju Erä Lahti Raju Erä PePe Sebastian Freudenthal PePe Keni Rautio SB Vantaa Matti Turunen SBS Eno Mikko Sinkko NST Antti Moisander Lahti Mikko Pasanen Ylhäs Lari Lähdesmäki O2 Tuomo Honkanen Lahti Sami Siidorov Ylhäs Toni Teriö O2 Mika Topra Raju Lari Litmanen M-Team Timo Mäkynen Erä Jussi Tahvanainen SBS Eno

120

22 25 25 19 18 20 20 18 12 9 19 18 14 19 17 12 17 12 14 11 10 9

+ 15 + 11 + 11 + 17 + 18 + 15 + 12 + 14 + 19 + 22 + 10 + 10 + 14 + 8 + 10 + 15 + 9 + 14 + 11 + 14 + 15 + 16

= 37 = 36 = 36 = 36 = 36 = 35 = 32 = 32 = 31 = 31 = 29 = 28 = 28 = 27 = 27 = 27 = 26 = 26 = 25 = 25 = 25 = 25


Kai Santala Antti Karttunen Jari Häsä Juuso Mikkonen Tom Strömsten Pekka Ignatius Karri Häyrinen Antti Hirvonen Jari Manninen Pekka Noponen Sami Kokoi Hannu Tynkkynen Lasse Heiskanen Antti Heikkinen Janne Lappi Mika Lehtinen Juha-Pekka Ossi Ville Kuusela Arno Karkamo Jarno Mäkinen Jari Koskinen Timo Nikula Henri Tuhkanen Simo Timonen Sami Leinonen Juho Moilanen Mika Tiihonen

PePe NST TPK NST Erä SBS Eno O2 Welhot Ylhäs Welhot Erä NST Raju TPK TPK Lahti PePe NST PePe Lahti Lahti M-Team Welhot TPK M-Team SBS Eno Welhot Sebastian Saariokari M-Team Tommi Kourula NST Vesa Puisto Erä Perttu Räty TPK Samppa Karvinen O2 Kalle-Markus Peltola O2 Ville Bohm Raju Jonne Martikainen TPK Lasse Kalliosaari Lahti Toni Tevio TPK Maunu Jääskeläinen NST Juuso Jehkinen O2 Pasi Keskinen Ylhäs Petri Repo Ylhäs Totti Kumlander Welhot Jouni Nurmi M-Team

11 11 7 19 17 12 12 11 11 16 14 14 13 7 16 15 14 7 17 16 13 12 9 13 10 10 10 8 6 14 13 10 12 6 10 8 5 11 8 7 7 5 12

+ 13 + 13 + 17 + 4 + 6 + 11 + 11 + 12 + 12 + 6 + 8 + 8 + 9 + 15 + 5 + 6 + 7 + 14 + 3 + 4 + 7 + 8 + 11 + 6 + 9 + 9 + 9 + 11 + 13 + 4 + 5 + 8 + 5 + 11 + 6 + 8 + 11 + 4 + 7 + 8 + 8 + 10 + 2

= 24 = 24 = 24 = 23 = 23 = 23 = 23 = 23 = 23 = 22 = 22 = 22 = 22 = 22 = 21 = 21 = 21 = 21 = 20 = 20 = 20 = 20 = 20 = 19 = 19 = 19 = 19 = 9 = 19 = 18 = 18 = 18 = 17 = 17 = 16 = 16 = 16 = 15 = 15 = 15 = 15 = 15 = 14

Ville Termonen Ylhäs 9 + 5 = 14 Tuomas Ryynänen NST 8 + 6 = 14 Teemu Siniranta SB Vantaa 8 + 6 = 14 Janne Pottonen SBS Eno 7 + 7 = 14 Ari Huopalainen SB Vantaa 6 + 8 = 14 Tomi Gröhn Welhot 6 + 8 = 14 Ville Pesonen Welhot 5 + 9 = 14 Jani Manninen O2 11 + 2 = 13 Jukka-Pekka Taskinen O2 11 + 2 = 13 Antti Sihlman Lahti 9 + 4 = 13 Juha Kortelainen NST 8 + 5 = 13 Heikki Haavisto SB Vantaa 8 + 5 = 13 Mikael Laine Lahti 7 + 6 = 13 Veli-Matti Hämäläinen SB Vantaa 7 + 6 = 13 Matti Tiilikainen NST 7 + 6 = 13 Marko Vaittinen PePe 6 + 7 = 13 Teemu Eronen M-Team 6 + 7 = 13 Eemeli Jokinen SB Vantaa 5 + 8 = 13 Juha Timoskainen Welhot 2 + 11 = 13 Antti Varis SBS Eno 8 + 4 = 12 Janne Ahonen 7 + 5 = 12 Jarno Arponen Raju 7 + 5 = 12 Esa Pietilä Lahti 7 + 5 = 12 Simo Sibakov M-Team 6 + 6 = 12 Matti Punkki Welhot 6 + 6 = 12 Juha Kesänen PePe 3 + 9 = 12 Mika Häkkinen Welhot 9 + 2 = 11 Arto Flytström SB Vantaa 6 + 5 = 11 Jani Johansson SB Vantaa 6 + 5 = 11 Samppa Ryhänen O2 5 + 6 = 11 Sasu Heino Erä 4 + 7 = 11 Panu Puustinen TPK 4 + 7 = 11 Tom Kinnunen SB Vantaa 3 + 8 = 11 Tero Lakanen Raju 7 + 3 = 10 Timo Salminen PePe 4 + 6 = 10 Toni Soikkeli Raju 4 + 6 = 10 Tatu Romppanen SBS Eno 3 + 7 = 10 Miko Suihko Lahti 2 + 8 = 10 Jani Mäntyniemi Ylhäs 1 + 9 = 10 Juuso Jokinen SB Vantaa 7 + 2 = 9 Aki Kolis NST 5+ 4 = 9 Mika Meriläinen TPK 5+ 4 = 9 121


Matti Taurama Tero Pitkä Mikael Judin Petri Lahikainen Sami Hyvönen Jani Halvari Tomi Tarpio Lauri Latosaari Sauli Hynynen Juha Karhu Jukka Haaparanta Lauri Määttänen Jukka Welin Risto Raitomäki Marko Tolvanen Lasse Hatinen Mikko Knuutila Joni Isoaho Jussi Ojala Tuomo Pelkonen Matti Heltimoinen Mikko Koivumaa Jan Qvickström Jussi Varis Kimmo Kontiainen Hannu Voutilainen Kimmo Paananen Timo Tahvanainen Niko Leinonen Anssi Koponen Antti Asikainen Mikko Halonen Olli Tahvanainen Juho Kantola Juuso Kilpikoski Jarkko Hassinen Jarno Alm Petri Mielonen Jarno Tiainen Juha Haapalainen Juha Martikainen Mikko Leiniäinen Perttu Karvonen Pekka Heikkinen

NST Lahti Welhot PePe PePe PePe M-Team Ylhäs NST SBS Eno Raju M-Team Erä SBS Eno TPK Raju Ylhäs Erä Erä Welhot Erä Ylhäs SB Vantaa SBS Eno Welhot TPK O2 TPK TPK Welhot TPK TPK SBS Eno SB Vantaa O2 SBS Eno SB Vantaa PePe Erä NST M-Team Raju TPK TPK

5 5 4 4 4 3 3 1 7 7 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 2 2 7 7 6 6 5 5 4 4 4 4 4 3 2 2 0 5 4 4 4 4 2 2

+ + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + +

4 4 5 5 5 6 6 8 1 1 3 3 3 3 3 3 3 4 4 4 6 6 0 0 1 1 2 2 3 3 3 3 3 4 5 5 7 1 2 2 2 2 4 4

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

9 Marko Pirttimäki O2 9 Tommi Nevalainen SBS Eno 9 Jari Ahtiainen Ylhäs 9 Arto Suokas NST 9 Antti Koivisto M-Team 9 Lauri Lehtonen Erä 9 Mikko Aro M-Team 9 Samuli Tham PePe 8 Tero Vatanen O2 8 Petteri Taskinen PePe 8 Mika Simonen TPK 8 Leo Lyytinen Welhot 8 Teppo Räsänen Raju 8 Pasi Sintonen Ylhäs 8 Teijo Lehikoinen Welhot 8 Janne Vatanen O2 8 Petteri Sarnas Ylhäs 8 Tero Kosonen Raju 8 Marko Pietiläinen O2 8 Henrik Snellman Welhot 8 Antti Miettinen Ylhäs 8 Robin Sjöholm SB Vantaa 7 Janne Jalovaara NST 7 Janne Sjamsi M-Team 7 Jarkko Monthan Raju 7 Toni Riikonen SB Vantaa 7 Mikko Soini M-Team 7 Kari Jauhiainen O2 7 Antti Voutilainen Lahti 7 Simo Kettunen Raju 7 Aki Helminen Lahti 7 Jari Kuisti O2 7 Jani Pietilä M-Team 7 Janne Ahosola TPK 7 Kyösti Juntunen SB Vantaa 7 Ville Riikkala M-Team 7 Kare Westerlund Erä 6 Esko Myllys Raju 6 Erno Koskinen Ylhäs 6 Kim Hassinen SBS Eno 6 Lauri Salminen M-Team 6 Tommi Hartlin M-Team 6 Jarkko Purmonen SBS Eno 6 Janne Järvinen O2 122

2 1 1 0 4 3 3 3 3 3 2 2 1 1 0 0 4 4 3 2 2 2 1 1 0 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 0 0 2

+ + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + +

4 5 5 6 1 2 2 2 2 2 3 3 4 4 5 5 0 0 1 2 2 2 3 3 4 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 3 3 0

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2


Petteri Vannesluoma SB Vantaa Timo Kouvalainen Ylhäs Aki Pihlapuro SBS Eno Kim Virtanen PePe Tero Mäenpää NST Mikko Jussila O2 Marko Hämäläinen TPK Jyri Honkanen Lahti Jukka-Pekka Maskonen Ylhäs Joni Inkinen Raju Janne Ruippo NST Antti Turunen NST Elias Lavikkala Raju Pauli Kareinen NST Kimmo Hyttinen HaU Janne Ryhänen SBS Eno Antti Korhonen O2 Arto Vainikainen NST Aki Saira NST Janne Oinonen Erä Ossi Tuomainen Welhot Jussi Kosola Erä Juuso Jyrkinen Raju Kimmo Pekkanen M-Team Mikko Poutanen SB Vantaa Timo Kekäläinen Raju Matti Keltanen Raju Juha Kulmala Erä Pauli Kuisma Welhot Mikko Saarnio SB Vantaa Jukka Alvela PePe Joakim Lindqvist SB Vantaa Ilari Heikkinen NST Teemu Kuokkanen Lahti Leo Lahti Ylhäs Keijo Vinni SBS Eno Lasse Litmanen M-Team Timo Jokinen Lahti Pekka Lensu NST Kimmo KemppainenO2 Mauri Keskinen Ylhäs Olli Tuomarla Lahti

2 2 1 1 1 1 0 0

+ + + + + + + +

0 0 1 1 1 1 2 2

= = = = = = = =

2 2 2 2 2 2 2

0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

+ + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + +

2 2 2 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

Itälohkon jäähypörssi Jarno Heiskanen Raju Olli Tahvanainen SBS Eno Mikko Leiniäinen Raju Eero Pyy M-Team Mikko Knuutila Ylhäs Tomi Gröhn Welhot Esa Pietilä Lahti Ari Huopalainen SB Vantaa Jonne Martikainen TPK Pasi Laitila Erä Simo Timonen TPK

51 50 45 37 37 34 32 32 32 28 28

Itälohkon maalivahtien torjuntatilasto O T 1. Marko HämäläinenTPK 26 460 2. Tuomas Repo Raju 12 77 3. Joni Inkinen Raju 17 223 4. Tommi Hartlin M-Team 27 511 5. Ville Rouhiainen Raju 5 68 6. Pauli Kareinen NST 22 192 7. Antti Turunen NST 27 431 8. Jukka Alvela PePe 22 493 9. Teijo Lehikoinen Welhot 25 475 10. Jani Parviainen Lahti 8 80 11. Jarkko Monthan Raju 21 428 12. Mika Kinnunen O2 24 343 13. Jaakko AnderssonO2 23 305 14. Olli Tuomarla Lahti 27 353 15. Lassi Liukkonen Ylhäs 25 342 16. Juha Kulmala Erä 20 168 17. Juhapekka Tukiainen Ylhäs 24 308 18. Jani Saren M-Team 25 165 19. Petri Länsimaa Erä 13 114 20. Matias Warsta Ylhäs 7 38 21. Kimmo KoppinenTPK 10 59 22. Tuomas Matilainen TPK 21 259 23. Jari Salomaa Erä 21 157 24. Joakim Lindqvist SB Vantaa 8 161 25. Jari Lappalainen SBS Eno 26 245 26. Sami Viljanto SB Vantaa 6 124 27. Timo Pynnönen SB Vantaa20 227 28. Jukka Kuronen SBS Eno 22 312 29. Timo Paananen SB Vantaa14 118 30. Pauli Syrjö PePe 12 109 31. Teemu Pasanen Lahti 19 260 32. Mikko Pesonen SBS Eno 7 75

123

M 68 13 38 90 12 34 78 92 89 15 83 67 62 76 75 37 68 39 27 9 14 62 38 39 61 31 59 82 32 30 72 21

T% 87.12% 85.55% 85.44% 85.02% 85.00% 84.95% 84.67% 84.27% 84.21% 84.21% 83.75% 83.65% 83.10% 82.28% 82.01% 81.95% 81.91% 80.88% 80.85% 80.85% 80.82% 80.68% 80.51% 80.50% 80.06% 80.00% 79.37% 79.18% 78.66% 78.41% 78.31% 78.12%


33. Tuure Kinnunen Welhot 25 126 34. Jani Alkio PePe 5 16 35. Markku Kauppinen Welhot 6 43 36. Tero Tuomenoja PePe 16 106 37. Ari Huopalainen SB Vantaa24 6

39 5 16 40 4

76.36% 76.19% 72.88% 72.60% 60.00%

Miesten I divisioonan l채nsilohko, perussarja SB Pro 20 17 0 3 154- 86 34 Ilves 20 14 1 5 108- 79 29 SPV 20 10 4 6 117- 92 24 HaU 20 11 2 7 115- 95 24 Pirkat 20 9 3 8 109- 98 21 Laaka 20 9 1 10 110- 119 19 FoSu 20 9 0 11 118- 132 18 FBC Turku 20 8 1 11 97- 95 17 TPS 20 7 2 11 93- 112 16 Indians 20 4 2 14 66- 135 10 LoSB 20 4 0 16 81- 125 8 Ottelutulokset 02.10. HaU-Pirkat 2-3 04.10. FoSu-Indians 10 - 2 LoSB-Ilves 5-3 FBC Turku-SB Pro2 - 5 06.10. Ilves-FoSu 8-4 Pirkat-LoSB 2-4 Indians-HaU 4-5 08.10. TPS-Pirkat 5-8 Laaka-SB Pro 7-3 11.10. LoSB-FoSu 5 - 4 ja. HaU-Ilves 4 - 4 ja. 12.10. Pirkat-Indians 3 - 3 ja. 13.10. SPV-Laaka 7-4 Ilves-FBC Turku9 - 8 ja. 16.10. SB Pro-Pirkat 7-5 17.10. TPS-FBC Turku 2 - 1 18.10. FoSu-TPS 4-6 19.10. Laaka-HaU 6 - 13 SPV-Ilves 4-5 20.10. Indians-Laaka 8-6 SPV-HaU 14 - 2 21.10. FoSu-SB Pro 7 - 6 ja. 23.10. FBC Turku-LoSB 5 - 2 26.10. Laaka-FoSu 2-4

27.10. Pirkat-SPV 5 - 10 Indians-FBC Turku2 - 6 30.10. TPS-LoSB 8-5 SB Pro-Ilves 6-3 02.11. Pirkat-FoSu 9-3 03.11. Ilves-Indians 5-0 06.11. FBC Turku-Laaka 8 - 3 SB Pro-TPS 6-3 HaU-LoSB 6-3 14.11. TPS-Laaka 5-7 15.11. FoSu-HaU 4-3 LoSB-Indians 8-9 16.11. Ilves-Pirkat 2-3 17.11. SPV-SB Pro 3-6 20.11. SB Pro-HaU 7-3 23.11. Laaka-LoSB 3-2 FoSu-SPV 10 - 8 Indians-TPS 2-8 24.11. Laaka-Pirkat 3-8 Indians-SPV 3-2 HaU-FBC Turku 8 - 2 25.11. Pirkat-FBC Turku 4 - 5 27.11. SB Pro-LoSB 7-3 TPS-HaU 1-9

30.11. SPV-LoSB 6-4 01.12. Indians-SB Pro 2 - 15 Ilves-Laaka 2-0 02.12. FBC Turku-FoSu 2 - 6 04.12. TPS-Ilves 4-8 SB Pro-FBC Turku7 - 5 06.12. LoSB-Pirkat 6 - 5 ja. 07.12. Indians-FoSu 3 - 4 ja. Ilves-LoSB 8-1 Pirkat-HaU 5-4 SB Pro-Laaka 8-7 03.11. Ilves-Indians 5-0 06.11. FBC Turku-Laaka 8 - 3 SB Pro-TPS 6-3 HaU-LoSB 6-3 14.11. TPS-Laaka 5-7 15.11. FoSu-HaU 4-3 LoSB-Indians 8-9 16.11. Ilves-Pirkat 2-3 17.11. SPV-SB Pro 3-6 20.11. SB Pro-HaU 7-3 23.11. Laaka-LoSB 3-2 FoSu-SPV 10 - 8 Indians-TPS 2-8 24.11. Laaka-Pirkat 3-8 Indians-SPV 3-2 HaU-FBC Turku 8 - 2 25.11. Pirkat-FBC Turku 4 - 5 27.11. SB Pro-LoSB 7-3 TPS-HaU 1-9 30.11. SPV-LoSB 6-4 01.12. Indians-SB Pro 2 - 15 Ilves-Laaka 2-0 02.12. FBC Turku-FoSu 2 - 6 04.12. TPS-Ilves 4-8 SB Pro-FBC Turku7 - 5 06.12. LoSB-Pirkat 6 - 5 ja. 07.12. Indians-FoSu 3 - 4 ja. Ilves-LoSB 8-1 Pirkat-HaU 5-4 SB Pro-Laaka 8-7 SPV-TPS 8 - 8 ja. 08.12. SPV-FBC Turku 5 - 3 09.12. FoSu-Ilves 5-7

124

11.12. HaU-Indians 10 - 3 FBC Turku-TPS 6 - 4 13.12. FoSu-LoSB 8-5 14.12. Laaka-SPV 4 - 4 ja. Indians-Pirkat 3 - 3 ja. Ilves-HaU 5-0 15.12. Ilves-SPV 4-2 Pirkat-SB Pro 5-8 17.12. LoSB-FBC Turku 3 - 4 18.12. TPS-FoSu 3-6 HaU-Laaka 10 - 4 21.12. TPS-SPV 1-5 22.12. FBC Turku-SPV 4 - 4 ja 04.01. Laaka-Indians 10 - 4 05.01. Pirkat-TPS 6 - 6 ja. HaU-SPV 5 - 5 ja. 06.01. FBC Turku-Ilves 5 - 6 08.01. SB Pro-FoSu 11 - 5 10.01. FoSu-Laaka 8 - 9 ja. LoSB-TPS 4-7 11.01. Ilves-SB Pro 6-7 Laaka-FBC Turku 6 - 4 SPV-Pirkat 5-4 12.01. Indians-Ilves 4-5 13.01. FoSu-Pirkat 8 - 14 FBC Turku-Indians 9 - 2 14.01. LoSB-HaU 4-6 16.01. TPS-SB Pro 3 - 11 17.01. HaU-FoSu 10 - 7 18.01. Laaka-TPS 5-3 Indians-LoSB 4 - 3 ja. Pirkat-Ilves 9-5 SB Pro-SPV 8-6 22.01. HaU-SB Pro 7-6 23.01. TPS-Indians 9-3 24.01. LoSB-Laaka 7 - 14 25.01. SPV-FoSu 9-4 26.01. Ilves-TPS 5-3 Pirkat-Laaka 3-5 SPV-Indians 5 - 4 ja. 27.01. FBC Turku-Pirkat 4 - 5 28.01. LoSB-SB Pro 3 - 11


29.01. FBC Turku-HaU 4 - 5 01.02. FoSu-FBC Turku 7 - 10 SB Pro-Indians 9 - 1 LoSB-SPV 4-5 HaU-TPS 3 - 4 ja. Laaka-Ilves 5-8

Yläjatkosarja SB Pro 25 Ilves 25 HaU 25 SPV 25 Pirkat 25 Laaka 25

20 17 15 12 10 10

0 2 2 4 4 1

5 6 8 9 11 14

196137155147142143-

117 102 124 132 141 160

Ottelutulokset 12.02. SB Pro-HaU 9 - 6 Laaka-HaU 13.02. Pirkat-SB Pro Ilves-Pirkat 4 - 4 ja. 23.02. 15.02. SPV-SB Pro Laaka-SPV 5 - 7 HaU-Pirkat 16.02. 24.02. SPV-Pirkat 12 - 5 Ilves-Laaka HaU-Ilves 6 – 5 28.02. 19.02. SB Pro-Ilves SB Pro-Laaka 11 - 5 01.03. 22.02. SPV-HaU Ilves-SPV 6 - 3 Pirkat-Laaka

Alajatkosarja FBC Turku 24 FoSu 24 TPS 24 Indians 24 LoSB 24

12 10 8 6 6

1 0 2 2 0

Ottelutulokset 12.02. FBC Turku-LoSB 7 - 2 14.02. FoSu-Indians 6-5 15.02. Indians-FBC Turku3 - 6 16.02. LoSB-TPS 8-3 21.02. LoSB-FoSu 12 - 5 FBC Turku-TPS 7 - 2 22.02. Indians-LoSB 9-5 26.02. TPS-FoSu 12 - 5 01.03. FoSu-FBC Turku 5 - 6 TPS-Indians 7-9

11 14 14 16 18

12313911792108-

107 167 141 159 149

Länsilohkon pistepörssi Tuukka Mynttinen SB Pro Rami Lehtola TPS Janne Leander SB Pro Sami Toivonen SPV Antti Rantala Pirkat Jani Kukkola SB Pro 40 Veli-Matti Luukko SPV 36 Joona Nieminen Ilves 32 Harri Kinnunen FoSu 28 Kari Kauppi HaU 24 Janne Nordström Laaka 21 Perttu Raitala SB Pro Arttu Ahonen HaU Jani A. Järvinen HaU 4-8 Ilves 9 - 6 Roope Saarnio Toni Kaukiainen Laaka 4 - 12 8 - 7 ja. Jussi Lindholm Laaka Jussi Korhonen HaU 7 - 6 ja. Petteri Rantala Pirkat 4-7 Petri Seppinen Laaka 4 - 12 Teemu Kokko SPV 8 – 13 Petri Mäkeläinen FoSu Jani Henttinen FoSu 25 Janne Laine HaU 20 Aki Koskinen FBC Turku 18 Riku Venno SPV 14 Vesa Sorvaniemi Pirkat 12 Ville Into FoSu Jarmo Eteläaho FBC Turku Mika Kangasmäki Ilves Pasi Ylisarkki Pirkat Kimmo Saarinen HaU Markus Olkkonen Indians Heikki Rantala Pirkat Jukka Hägg LoSB Jani Normala Indians Jussi Aaltonen HaU Hannu Kurkikangas FoSu Henri Nyberg HaU Mika Huovinen LoSB Jarno Saltio SB Pro Fred Arle SB Pro Valtteri Luukkanen Ilves 125

31 32 38 32 25 22 26 18 24 19 28 10 22 20 22 19 17 12 21 12 11 21 16 12 19 18 19 16 12 8 13 13 10 9 7 14 14 11 18 16 11 18 14

+ 32 + 20 + 13 + 19 + 26 + 27 + 16 + 24 + 16 + 21 + 9 + 27 + 14 + 15 + 10 + 13 + 15 + 20 + 9 + 18 + 19 + 8 + 13 + 17 + 9 + 10 + 8 + 11 + 15 + 19 + 13 + 12 + 15 + 16 + 18 + 10 + 10 + 13 + 5 + 7 + 12 + 4 + 8

= 63 = 52 = 51 = 51 = 51 = 49 = 42 = 42 = 40 = 40 = 37 = 37 = 36 = 35 = 32 = 32 = 32 = 32 = 30 = 30 = 30 = 29 = 29 = 29 = 28 = 28 = 27 = 27 = 27 = 27 = 26 = 25 = 25 = 25 = 25 = 24 = 24 = 24 = 23 = 23 = 23 = 22 = 22


Ville Arminen Laaka Antti Erikoinen Indians Esa Pentikäinen TPS Petri Virtanen Pirkat Mikko Iltanen TPS Janne Pekkarinen TPS Teemu Pekkala TPS Anssi Pärssinen FBC Turku Sami Matikainen FBC Turku Tommi Teronen Ilves Santtu Arminen Laaka Otto Huttunen TPS Sami Henttinen FoSu Marko Norrby LoSB Tuukka Kiviranta SPV Jouni Heikkilä SPV Joni Tuomi FBC Turku Mika Juvonen LoSB Eero Rostiala FBC Turku Pasi Halonen SB Pro Tomi Vidbäck FBC Turku Matias Blomqvist Ilves Eddy Sobott LoSB Harri Lind LoSB Mika Leiponen Indians Janne Puhakainen LoSB Jussi Huuskonen FBC Turku Jukka Nordman SB Pro Tommi Liettilä SB Pro Tatu Rinne HaU Tommi Pihlava SB Pro Kurt Palmroth HaU Tomi Lindroos TPS Henrik Zilliacus SB Pro Valtteri Sainio FBC Turku Janne Lukka LoSB Tommy Koponen SPV Veli-Matti KoivunenIlves Juho Pispa Laaka Kari Kähkönen FBC Turku Marek Aivila Indians Vesa Vaihi TPS Ville Matikainen Pirkat Eero Pirinen Laaka

12 15 15 14 13 8 7 5 13 12 12 4 3 15 14 8 7 13 12 8 6 13 9 7 11 10 9 9 3 9 9 8 7 6 6 6 5 5 4 8 7 7 6 6

+ 10 + 6 + 6 + 7 + 8 + 13 + 14 + 16 + 7 + 8 + 8 + 16 + 17 + 4 + 5 + 11 + 12 + 5 + 6 + 10 + 12 + 4 + 7 + 9 + 4 + 5 + 6 + 6 + 12 + 5 + 4 + 5 + 6 + 7 + 7 + 7 + 8 + 8 + 9 + 4 + 5 + 5 + 6 + 6

= 22 Jiri Haavisto = 21 Jani Åström = 21 Peter Ruohomäki = 21 Sami Lundström = 21 Antti Nurmikolu = 21 Janne Virta = 21 Tuomas Vierula = 21 Kaj Palmroth = 20 Atte Forss = 20 Arto Kytö = 20 Jerry Ståhlberg = 20 Tero Kiiskinen = 20 Riku Heikari = 19 Kari Niilivuo = 19 Timo Värri = 19 Janne Trontti = 19 Tuomo Itäpalo = 18 Tomi Hietanen = 18 Simo Korteniitty = 18 Markus Helelä = 18 Sami Vuorinen = 17 Olli Aalto = 16 Jani Järvinen = 16 Juha Laitila = 15 Heikki Pernaa = 15 Harri Sola = 15 Matias Teronen = 15 Toni Rautiainen = 15 Jussi Kemppainen = 14 Tommi Karesto = 13 Petri Vähäsarja = 13 Petri Tarkkala = 13 Petri Halonen = 13 Pasi Kontiola = 13 Martti Tytykoski = 13 Tero Ylönen = 13 Tommi Ahonen = 13 Janne Nissinaho = 13 Petri Raitala = 12 Jaakko Vallivirta = 12 Jani Salmi = 12 Henri Välisaari = 12 Niko Salonoja = 12 Mikko Malinen 126

TPS LoSB FBC Turku FBC Turku Ilves TPS SPV HaU HaU Pirkat LoSB Ilves Indians Ilves LoSB Indians FoSu Laaka Ilves Indians HaU Laaka HaU FoSu SPV Pirkat Ilves SPV LoSB Pirkat Indians Laaka SB Pro SPV FoSu Ilves SB Pro FBC Turku SB Pro TPS FoSu SPV Ilves Laaka

6 5 4 9 8 8 7 6 5 3 3 8 8 7 6 5 5 4 4 4 4 3 3 7 7 4 3 1 1 6 6 6 5 5 5 5 4 3 6 5 5 3 3 2

+ + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + +

6 7 8 2 3 3 4 5 6 8 8 2 2 3 4 5 5 6 6 6 6 7 7 2 2 5 6 8 8 2 2 2 3 3 3 3 4 5 1 2 2 4 4 5

= 12 = 12 = 12 = 11 = 11 = 11 = 11 = 11 = 11 = 11 = 11 = 10 = 10 = 10 = 10 = 10 = 10 = 10 = 10 = 10 = 10 = 10 = 10 = 9 = 9 = 9 = 9 = 9 = 9 = 8 = 8 = 8 = 8 = 8 = 8 = 8 = 8 = 8 = 7 = 7 = 7 = 7 = 7 = 7


Janne Kuuskeri Sami Alastalo Sauli Paldanius Timo Valkama Janne Ahonen Juha Hiltunen Matti Pollari Petri Kimpanpää Pekka Mild Johan Palander Mikko Jantunen Toni Leiponen Timo Urhonen Tomi Toijonen Lari Kärkkäinen Jukka Jauhiainen Jere Jokinen Kristian Engman Petri Hellberg Miika Ulvila Jarmo Lagstedt Tomi Sairanen Teppo Helminen Ville Kuusela Timo Kapulainen Esa Kortessalmi Sami Vuorinen Markus Alin Jani Lahtinen Lasse Teinilä Olli Kartano Jyri Ruha

Pirkat SB Pro Pirkat FoSu SB Pro FBC Turku SPV Pirkat Indians Pirkat Indians Indians FBC Turku Laaka Indians SB Pro FBC Turku FoSu Laaka Ilves HaU TPS SB Pro SPV Laaka Laaka Pirkat Pirkat SB Pro Laaka HaU SPV Juha-Matti Kujanpää SPV Jouko Vuolle HaU Mikko LuomanperäSPV Aki Hänninen Pirkat Tommi Tukiainen LoSB Jarno Leppänen Pirkat Arttu Tuominen SB Pro Miika Mikkola Ilves Jari Sola Pirkat Sakari Nummi HaU Alasentie Anssi FoSu Caj Yrjölä Laaka

2 2 1 1 4 4 3 2 2 2 1 1 3 3 3 3 2 2 2 1 0 4 3 3 3 3 3 3 2 2 2 1 1 1 1 0 3 3 2 2 2 2 1 1

+ + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + +

5 5 6 6 2 2 3 4 4 4 5 5 2 2 2 2 3 3 3 4 5 0 1 1 1 1 1 1 2 2 2 3 3 3 3 4 0 0 1 1 1 1 2 2

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

7 7 7 7 6 6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3

Ari-Pekka Pellinen Esko Ruottinen Jani Toivonen Saku Leppälä Santeri Oksman Ville Rajapuro Jussi Tiuttu Matti Vilenius Pietari Friman Pekka Rask Juha Aaltonen Petri Junkkari Marko Äijälä Jani Savikko

Indians Pirkat SPV Laaka Indians HaU TPS Laaka HaU LoSB Pirkat LoSB Ilves FoSu Hans-Mikael Helenius Indians Sami Matikainen LoSB Juha Sokka Laaka Veni Uusivuori Indians Pertti Pekki LoSB Ville-Veikko Alanko HaU Janne Paju FoSu Teemu Arminen Laaka Henri Stenroos Laaka Roni Mäkiaho Indians Jouni Rapikisto HaU Timo Pakkala SPV Tuomas Kujala SPV Petri Leiponen Indians Petri Heinonen TPS Toni Mustakallio FoSu Antti Myllymaa Ilves Petri Järvenpää Ilves Antti Rydman Indians Tatu Hietikko SPV Rainer Järvinen FBC Turku Stig Wackström LoSB Ville Puotila HaU Jani Blankenship TPS Arto Surakka Ilves Manne Metsä SB Pro Elias Jokiranta SPV Pasi Huhtinen FoSu Tommi Perälä TPS Tommy Grönberg Ilves 127

1 1 0 0 0 0 0 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0

+ + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + +

2 2 3 3 3 3 3 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1


Esa Kutilainen

FoSu

Ari-Pekka Hämäläinen LoSB

Markku Salmi Jyrki Kallioinen Juha Mäkilä Jarno Leppänen Lauri Alakuijala Kimmo Wossilus Juha Helinä Mika Långström Jani Bergström Antti Oinas Markus Nurmi

LoSB SB Pro FBC Turku FoSu FBC Turku SB Pro TPS LoSB SB Pro Ilves Pirkat

Länsilohkon jäähypörssi Roope Saarnio Ilves Juho Pispa Laaka Riku Venno SPV Mikko Iltanen TPS Perttu Raitala SB Pro Ville Arminen Laaka Sami Alastalo SB Pro Ville Into FoSu Jussi Aaltonen HaU Harri Kinnunen FoSu Toni Kaukiainen Laaka

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

+ + + + + + + + + + + + +

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

= = = = = = = = = = = = =

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

53 49 49 43 42 39 38 38 37 36 36

LoSB 6 127 FBC Turku21252 Indians 11 80 SB Pro 20 145 Indians 5 39 Pirkat 1 13 Laaka 20 203 FoSu 15 87 SB Pro 12 118 TPS 9 55 Pirkat 5 39 Indians 22 328 LoSB 5 19 FoSu 21 241 TPS 20 267 HaU 22 121 SPV 9 70 LoSB 4 23 SPV 13 18

28 56 18 33 9 3 48 22 30 14 10 85 5 64 73 35 21 8 7

81.93% 81.81% 81.63% 81.46% 81.25% 81.25% 80.87% 79.81% 79.72% 79.71% 79.59% 79.41% 79.16% 79.01% 78.52% 77.56% 76.92% 74.19% 72.00%

Karsinnat I divisioonaan FoSu - SBS Wirmo 3-7 (2-1, 1-4, 0-2) SBS Wirmo - FoSu 7-5 (4-1, 1-2, 2-2) SBS Wirmo nousi I divisioonaan voitoin 2-0. TPS - Trackers 4-5 ja. (2-1, 1-2, 1-1, 0-1) Trackers - TPS 8-7 (4-2, 3-3, 1-2) Trackers nousi I divisioonaan voitoin 2-0.

Länsilohkon maalivahtien torjuntatilasto O T M Matti Tuomiranta Pirkat 7 229 30 Jani Malmelin LoSB 14 207 28 Tommy Grönberg Ilves 22 241 36 Arto Surakka Ilves 15 208 34 Jaakko Vahtokari HaU 25 525 88 Jaakko Saarinen FBC Turku17228 39 Jarkko Saastamoinen Ilves 16 182 32 Markku Salmi LoSB 21 436 77 Sebastian Kurtz Laaka 25 618 112 Kimmo Wossilus SB Pro 19 290 54 Kari Hautoniemi FBC Turku10 62 12 Teemu Roininen TPS 14 167 33 Aki Hänninen Pirkat 25 485 98 Jani Toivonen SPV 25 513 104 Tuukka Mettälä TPS 5 58 12 Janne Fyhr Indians 12 224 47 Henri Jokinen FoSu 22 358 78

Tero Jauhanen Juha Mäkilä Roni Mäkiaho Pasi Niittukari Marco Rönkkö Sami Pohjolainen Henri Stenroos Oskari Väre Manne Metsä Tommi Seesto Aleksi Toiva Pekka Lampila Tomi Kaksonen Toni Mustakallio Mika Neuvonen Toni Pitkänen Elias Jokiranta Lauri Huhtilainen Jussi Huhtamäki

T% 88.41% 88.08% 87.00% 85.95% 85.64% 85.39% 85.04% 84.99% 84.65% 84.30% 83.78% 83.50% 83.19% 83.14% 82.85% 82.65% 82.11%

Indians - SB -97 7-3 (2-1, 3-0, 2-2) SB -97 - Indians 5-8 Indians säilytti paikan I divisioonassa voitoin 2-0. Lahti - Top Team 5-13 (1-4, 1-6, 3-3) Top Team - Lahti 10-9 (2-3, 4-1, 4-5) Top Team nousi I divisioonaan voitoin 2-0. Welhot - Tiikerit 6-2 (2-0, 0-1, 4-1) Tiikerit - Welhot 6-5 ja. (2-2, 1-1, 2-2, 1-0) Welhot - Tiikerit 6-8 (3-3, 2-2, 1-3) Tiikerit nousi I divisioonaan voitoin 2 - 1.

Ylhäs - Blue Fox 2-11 (0-4, 1-2, 1-5) Blue Fox - Ylhäs 9-3 (3-0, 2-2, 4-1) Blue Fox nousi I divisioonaan voitoin 2-0. 128


Suomen Cup (Radiomafia Cup) 2002

Josba ja Classic Cupin ykköset Suomen Cup eli Radiomafia Cup huipentui joulukuun puolivälissä kaksipäiväisessä tapahtumassa Helsingin Urheilutalolla. Miesten cupin voittoon rynnisti Josba murskaamalla finaalissa I divisioonan NST:n peräti 19-4. Naisten loppuottelussa Classic kaatoi Tapanilan Erä III:n niukasti 3-2. Josba pudotti matkallaan loppuotteluun liigajoukkueista SSV:n ja Classicin, mutta sarjaa alempana pelaavan joukkueen kohtaaminen finaalissa ei kovertanut joensuulaisten asennetta. Josba riepotti NST:tä täydellä teholla koko 60 minuuttia ja jätti tulostaululle cupfinaalien ennätyslukemat 19-4. Josban seremoniamestarina hääri mailataituri Janne Tähkä, jolle merkittiin jo avauserässä neljä osumaa ja koko ottelussa kahdeksan. Janne Tähkä juhli cupfinaalissa kahdeksaa maalia.

129


Naisten finaalissa Tapanilan Erä III piti palloa hiukan enemmän, mutta Classicin oman pään varjeluun ja hyviin vastaiskuihin perustunut taktiikka osoittautui voittoisaksi. Erä III puristi toisessa erässä kahden maalin takaa tasoihin, mutta vielä ennen taukoa Katriina Saarinen livautti tamperelaiset taas johtoon. Kolmannessa erässä Miia Pöntinen Classicin maalissa ei antautunut vaan varmisti joukkueelleen cupvoiton numeroin 3-2. Radiomafia pelattiin kokonaisuudessaan syyskauden aikana, ja alkukierrokset käytiin turnauksina, jotta alasarjajoukkueiden cupelämys ei tyssäisi yhteen otteluun. Liigajoukkueet tulivat mukaan miehissä kolmannelle ja naisissa toiselle kierrokselle.

Miesten cupin pommin räjäytti tänä vuonna I divisioonan SB-Pro, joka kolmannella kierroksella lähetti Suomen mestari Espoon Oilersin katsomoon rangaistuslaukauskisan jälkeen. Miesten cupissa pelattiin myös pikkufinaali ja haastajajoukkueiden finaali sekä naisissa pikkufinaali. Miesten pikkufinaalissa SB Vaasa löi RSB-Team II:n 5-1 ja haastajafinaalissa Puuttuva Rengas II Puolangan Ryhdin 84. Naisten pikkufinaalissa Idän Traktor ryöpytti kokeneen Anne Averion johdolla sittemmin liigaan noussutta SBS Rupua 8-2.

Tuplan ensimmäinen osa. Katriina Saarinen näyttää, mitä tuli.

130


NaKu 5-12, HeVi - FC Vega 3-3 Lopputilanne HeVi 5, FC Vega 4, NaKu 3, Bandits 0

Miesten Radiomafia Cup 2002 Etelä-Suomi 1. kierros Lohko A SSV III - B-52 3-5, FBC Elit - Elukat 5-2, Uhma II - FBC Elit 5-6, Elukat - SSV III 6-9, B-52 - Elukat 8-3, SSV III - Uhma II 8-7, FBC Elit - SSV III 8-3, Uhma II - B-52 4-15, Elukat - Uhma II 4-2, B-52 FBC Elit 1-3 Lopputilanne FBC Elit 8, B-52 6, SSV III 4, Elukat 2, Uhma II 0 Lohko B Sledgehammer - PakVi 6-7, Ylhäs V - KKV III 14, KD - Ylhäs V 4-0, KKV III - Sledgehammer 32, PakVi - KKV III 3-3, Sledgehammer - KD 4-3, Ylhäs V - Sledgehammer 3-6, KD - PakVi 5-4, KKV III - KD 0-1, PakVi - Ylhäs V 7-3 Lopputilanne KD 6, PakVi 5, KKV III 5, Sledgehammer 4, Ylhäs V 0 Lohko C Pandatossut - FB Falcons II 3-4, SBS Simdax FLOB 3-3, FB Falcons II - SBS Simdax 11-2, FLOB - Pandatossut 10-4, Pandatossut - SBS Simdax 11-1, FB Falcons II - FLOB 7-6 Lopputilanne FB Falcons II 6, FLOB 3, Pandatossut 2, SBS Simdax 1

2. kierros Lohko G Oilers - FB Falcons 5-2, FBC Elit - PakVi 1-5, FB Falcons - FBC Elit 9-3, PakVi - Oilers 3-9, Oilers - FBC Elit 14-3, FB Falcons - PakVi 9-5 Lopputilanne Oilers 6, FB Falcons 4, PakVi 2, FBC Elit 0 Lohko H M-Team - B-52 7-2, KD - SB-Pro 4-14, B-52 KD 3-6, SB-Pro - M-Team 4-6, M-Team - KD 40, B-52 - SB-Pro 3-7 Lopputilanne M-Team 6, SB-Pro 4, KD 2, B-52 0 Lohko I GrIFK III - SSV 0-9, FB Falcons II - GamTe 4-4, SSV - FB Falcons II 9-2, GamTe - GrIFK III 134, GrIFK III - FB Falcons II 4-5, SSV - GamTe 93 Lopputilanne SSV 6, GamTe 3, FB Falcons II 3, GrIFK III 0

Lohko D ECD - Ylhäs II 2-4, GrIFK III - ECC 1-3, Ylhäs II GrIFK III 3-5, ECC - ECD 4-0, ECD - GrIFK III 13, Ylhäs II - ECC 4-2 Lopputilanne Ylhäs II 4, GrIFK III 4, ECC 4, ECD 0 Lohko E Bandits - HeVi 1-9, NaKu - FC Vega 2-2, HeVi NaKu 4-2, FC Vega - Bandits 12-4, Bandits -

Lohko F S.C. Kings - SB-97 II 5-5, OuTäBa - PuRe II 2-6, SB-97 II - OuTäBa 5-4, PuRe II - S.C. Kings 5-3, S.C. Kings - OuTäBa 9-7, SB-97 II - PuRe II 1-1 Lopputilanne PuRe II 5, SB-97 II 4, S.C. Kings 3, OuTäBa 0

Lohko J FLOB - Ylhäs II 1-6, Indians - Erä 4-2, Ylhäs II Indians 1-1, Erä - FLOB 9-0, FLOB - Indians 27, Ylhäs II - Erä 0-12 Lopputilanne Indians 5, Erä 4, Ylhäs II 2, FLOB 0

Lohko K SB-97 II - HeVi 2-3, SC Sähly - Tor 3-6, HeVi SC Sähly 0-6, Tor - SB-97 II 11-1, SB-97 II - SC 131


Sähly 4-14, HeVi - Tor 1-11 Lopputilanne Tor 6, SC Sähly 4, HeVi 2, SB-97 II 0

Rauma - USB 6-7, KoPo - Salpa 3-11, Salpa USB 6-0, SB-Rauma - KoPo 16-8 Lopputilanne SalPa 5, USB 4, SB-Rauma 3, KoPo 0

Lohko L LoSB - Sa-Fa 3-1, PuRe II - FC Vega 9-0, SaFa - PuRe II 3-1, FC Vega - LoSB 0-5 luov., LoSB - PuRe II 7-1, Sa-Fa - FC Vega 5-0 luov. Lopputilanne LoSB 6, Sa-Fa 4, PuRe II 2, FC Vega 0

Sisä-Suomi 1. kierros Lohko A AC Aulanko- TFT 0-7, HaU II - SB Luja 3-2, AC Aulanko - FBT Voudit 1-9, TFT - SB Luja 8-9, FBT Voudit - HaU II 3-3, SB Luja- AC Aulanko 12-0, FBT Voudit - TFT 2-8, HaU II - AC Aulanko 10-0, SB Luja- FBT Voudit 6-5, TFT - HaU II 4-4 Lopputilanne HaU II 6, SB Luja 6, TFT 5, FBT Voudit 3, AC Aulanko 0

Länsi-Suomi 1. kierros Lohko A TuWe - USB 4-1, Karhut III - SBS Draivia 3-9, VuPe - Karhut III 3-3, SBS Draivia - TuWe 2-8, USB - SBS Draivia 8-0, TuWe - VuPe 4-3, Karhut III - TuWe 0-11, VuPe - USB 3-5, SBS Draivia - VuPe 2-11, USB - Karhut III 6-1 Lopputilanne: TuWe 8, USB 6, VuPe 3, SBS Draivia 2, Karhut III 1 Lohko B SBS Wirmo - Karhut 2-3, KyKi-KaPa-98 4-1, KoPo - KyKi 7-4, KaPa-98 2-9, Karhut - KaPa 98 11-2, SBS Wirmo - KoPo 2-3, KyKi - SBS Wirmo 1-12, KoPo - Karhut 2-1, KaPa-98-KoPo 2-11, Karhut - KyKi 12-0 Lopputilanne: KoPo 8, Karhut 6, SBS Wirmo 4, KyKi 2, KaPa98 0 2. kierros Lohko C TuWe - LaSa 8-3, Karhut - SBS Pori 2-4, LaSa Karhut 7-7, SBS Pori - TuWe 7-4, TuWe Karhut 2-1, LaSa - SBS Pori 3-12 Lopputilanne SBS Pori 6, TuWe 4, Karhut 1, LaSa 1 Lohko D Salpa - SB-Rauma 4-4, USB - KoPo 8-4, SB-

Lohko B EPa - SBT PaPo 6-5, SC Lahjotut - TTKK Soittorasia III 6-6, EPa - AC Metalax 7-3, SBT PaPo - TTKK Soittorasia III 2-3, AC Metalax SC Lahjotut 7-6, SBT PaPo - SC Lahjotut 10-3, TTKK SR III - EPa 1–5, SC Lahjotut - EPa 2–9, AC Metalax - SBT PaPo 7–1, TTKK SR III - AC Metalax 1-4 Lopputilanne EPa 8, AC Metalax 6, TTKK SR III 3, SBT PaPo 2, SC Lahjotut 1 Lohko C Tipa - Rela 2-7, Tipa - Urho 3-4, Kihu - JyTah 02, Urho - JyTah 7-3, Rela - Kihu 12-4, JyTah TiPa 3-3, ReLa Team - Urho 4-0, KihU - TiPa 53, JyTah - ReLa Team 2-5, Urho - KihU 7-1 Lopputilanne Re-La Team 8, Urho 6, JyTah 3, KihU 2, TiPa 1 2. kierros Lohko D Classic - HaU II 10–0, SB Ontto - Urho 4–5, HaU II - SB Ontto 3-4, Urho - Classic 1-6, SB

132


Ontto - Classic 2-8, Urho - HaU II 4-1 Lopputilanne Classic 6, Urho 4, SB Ontto 2, HaU II 0

Sudet 2-4, ZSKA Ravijoki - TsV 7-4 Lopputilanne: Sudet 6, ZSKA Ravijoki 6, Crackers 5, LB 3, TsV 0

Lohko E TTKK SR I - SB Luja 7-2, EPa - LoLa 6-4, SB Luja - EPa 1-11, LoLa - TTKK SR I 4-1, TTKK SR I - EPa 2-1, SB Luja - LoLa 1-10 Lopputilanne LoLa 4, EPa 4, TTKK SR 4, SB Luja 0 Lohko F Pisku - AC Metalax 4-1, Re-La Team - Ilves 2-5, AC Metalax - Re-La Team 2-7, Ilves - Pisku 5-3, Pisku - Re-La Team 3-3, AC Metalax - Ilves 0-5 Lopputilanne Ilves 6, Re-La Team 4, PIsku 2, AC Metalax 0 Itä-Suomi 1. kierros Lohko A TPK II - Lihamylly 1-3, RK-V - TT Sport 4-4, Lihamylly - RK-V 6-2, TT Sport - TPK II 3-5, TPK II - RK-V 2-5, Lihamylly - TT Sport 4-2 Lopputilanne: Lihamylly 6, RK-V 3, TPK II 2, TT Sport 1 Lohko B SC Jenga - SBS VaPa 6-3, LaKa - NST/A 3-7, SBS VaPa - SC Top 0-12, NST/A - SC Jenga 42, LaKa - SC Top 5-6, SC Jenga - LaKa 3-5, SC Top - NST/A 0-6, SBS VaPa - LaKa 6-7, SC Top - SC Jenga 7-6, SBS VaPa - NST/A 3-12 Lopputilanne: NST/A 8, SC Top 6, LaKa 4, SC Jenga 2, SBS VaPa 0 Lohko C Sudet - ZSKA Ravijoki 7-5, Crackers - TsV 4-1, ZSKA Ravijoki - LB 4-3, TsV - Sudet 2-10, Crackers - LB 1-1, Sudet - Crackers 2-4, LB TsV 8-1, ZSKA Ravijoki - Crackers 4-3, LB -

2. kierros Lohko D Lihamylly - Josba 1-2, ZSKA Ravijoki Lihamylly 4-5, Top Team - ZSKA Ravijoki 6-1, Josba - Top Team 5-0, Lihamylly - Top Team 15, ZSKA Ravijoki – Josba 1-13 Lopputilanne Josba 6, Top Team 4, Lihamylly 2, ZSKA Ravijoki 0 Lohko E NST/A - Hydraulic 8-6, TPK - RK-V 4-1, RK-V NST/A 3-9, Hydraulic - TPK 0-3, NST/A - TPK 21, RK-V - Hydraulic 3-9 Lopputilanne NST/A 6, TPK 4, Hydraulic 2, RK-V 0 Lohko F SC Top - NST 1-2, Sudet - Lahti 1-1, Lahti - SC Top 1-0, NST - Sudet 4–7, SC Top - Sudet 4–6, Lahti - NST 3-5 Lopputilanne Sudet 5, NST 4, Lahti 3, SC Top 0 Pohjois-Suomi 1. kierros Lohko A SC MuPa - OSB 1-6, OYUS - KaPePo 6-2, KaPePo - SC MuPa 0-6, OSB - OYUS 4-2, SC MuPa - OYUS 3-7, OSB - KaPePo 13-5 Lopputilanne OSB 6, OYUS 4, SC MuPa 2, KaPePo 0 Lohko B RSB-Team - RSB-Team II 3-4, PuRy - KiNu 6-2, RSB-Team II - PuRy 4-2, KiNu - RSB-Team 3-4, RSB-Team - PuRy 4-4, RSB-Team II - KiNu 7-7

133


134


Lopputilanne RSB-Team II 5, PuRy 3, RSB-Team 3, KiNu 1 2. kierros Lohko C OSB - SB Vaasa 2-7, Jukobox - PuRy 4-5, SB Vaasa - Jukobox 9-3, PuRy - OSB 4-4, OSB Jukobox 9-1, SB Vaasa - PuRy 8-1 Lopputilanne SB Vaasa 6, OSB 3, PuRy 3, Jukobox 0 Lohko D FB Iisalmi - Diesel 4-5, OYUS - RSB-Team II 13, Diesel - OYUS 4-2, RSB-Team II - FB Iisalmi 1-0, FB Iisalmi - OYUS 4-5, Diesel - RSB-Team II 2-3 Lopputilanne RSB-Team II 6, Diesel 4, OYUS 2, FB Iisalmi 0 3. kierros Josba – TPK Loviisa - Sa-Fa SBS Pori - USB M-Team - FB Falcons Oilers - SB-Pro GamTe - Indians SSV – Erä LoSB - SC Sähly Ilves - Urho SalPa - TuWe LoLa - ReLa Team RSB-Team II - OSB Classic - EPa Sudet - Top Team NST A - NST SB Vaasa - Diesel

5-0 6-4 8-1 2-7 5-6 rl. 3-2 10-3 7-2 9-0 6-2 3-1 4-3 5-1 3-4 2-4 15-2

4. kierros Top Team - Josba SBS Pori - SSV SB Vaasa - LoSB SalPa - NST Loviisa - Ilves

1-4 3-13 3-1 4-5 4-3 ja.

GamTe - RSB Team II FB Falcons - Classic SB-Pro - LoLa

2-5 0-8 0-3

5. kierros Josba - SSV SB Vaasa - Classic NST - Loviisa RSB Team II - LoLa

5-4 rl. 0-8 4-3 2-8

Välierät Classic - Josba NST - LoLa

4-5 rl. 4-3

Loppuhuipentuma Helsingin Urheilutalolla: 13.12. Loppuottelu Josba - NST 19-4 (6-0, 7-3, 6-1) I erä 3.53 Janne Tähkä (Olli Tykkyläinen) 1-0 11.42 Antti Tahvanainen (Otto Moilanen) 2-0 12.45 Janne Tähkä (Niko Suhonen) 3-0 13.57 Janne Tähkä (Esa Jussila) 4-0 16.23 Markus Ketonen (Mikko Lievonen) 5-0 18.38 Janne Tähkä (Esa Jussila) 6-0 II erä 23.10 Janne Tähkä (Niko Suhonen) 7-0 24.38 Maunu Jääskeläinen (Arto Suokas) 7-1 26.58 Antti Tahvanainen (Otto Moilanen) 8-1 30.00 Antti Tahvanainen (Otto Moilanen) 9-1 31.19 Niko Suhonen (Aki Seppälä) 10-1 yv. 31.28 Mikko Sinkko (Jussi Väänänen) 10-2 33.46 Teemu Häkkinen (Esa Jussila) 11-2 35.13 Esa Jussila (Niko Suhonen) 12-2 35.55 Esa Jussila (Janne Tähkä) 13-2 36.29 Maunu Jääskeläinen (Sauli Hynynen) 13-3 III erä 45.56 Janne Tähkä (Esa Jussila) 14-3 47.57 Niko Suhonen (Esa Jussila) 15-3 49.10 Juha Haapalainen (Jussi Väänänen) 15-4 53.21 Janne Tähkä 16-4 53.33 Tommi Hiltunen (Markus Ketonen) 17-4 135


55.29 Esa Jussila (Niko Suhonen) 58.57 Janne Tähkä (Niko Suhonen)

18-4 19-4

46.27 Eemeli Väisänen (Sami Haapalainen) 3-7 51.00 Jarkko Laine (Jani Mutanen) 3-8 58.21 Arto Väyrynen (Juha Haapalainen) 4-8

Jäähyt Josba 1 x 2 min ja NST 2 x 2 min Jäähyt: PuRy 2 x 2 min. ja PuRe II 1 x 2 min. Erotuomarit: Rainer Ehro ja Tomi Karsio Erotuomarit: Tomi Karsio ja Lauri Oksanen Yleisöä 313 14.12. Pikkufinaali RSB-Team II - SB Vaasa 1-5 (1-3, 0-1, 0-1) I erä 3.59 Esa Hietala (Lasse Vuola) 1-0 10.16 Sami Hakkari (Matias Österberg) 1-1 15.38 Mikael Furu (Jukka Sulkakoski) 1-2 17.28 Aki Åkerfelt (Jussi Matsson) 1-3 II erä 27.36 Mikael Furu (Jukka Sulkakoski) 1-4 III erä 58.46 Mikael Furu (Jukka Sulkakoski) 1-5

Naisten Radiomafia Cup 2002 1. kierros: Lohko A: Karhut - SB Vaasa 3-4, NiceBandy Urhot 2-0, SB Vaasa - NiceBandy 1-3, Urho Karhut 1-3, SB Vaasa - Urho 1-0, Karhut NiceBandy 2-0 Pisteet: Karhut 4, NiceBandy 4, SB Vaasa 4, Urho 0 Karhut lohkovoittaja keskinäisten otteluiden maalieron perusteella.

Jäähyt: RSB-Team II 3 x 2 min ja SB Vaasa 1 x 2 min

Lohko B: Kaiku - Butchers 4-0, Butchers - FB Falcons 3-0. FB Falcons - Kaiku 3-6

Erotuomarit: Marco Suvanto ja Antti Ahokanto

Lopputilanne: Kaiku 4, Butchers 2, FB Falcons 0

14.12. Haastajafinaali Puolangan Ryhti - Puuttuva Rengas II 4-8 (1-1, 1-5, 2-2) I erä 13.08 Juuso Räsänen (Jani Mutanen) 0-1 19.36 Eemeli Väisänen (Aki Hentilä) 1-1 II erä 21.25 Jarkko Laine (Juha Korpela) 1-2 26.18 Juuso Räsänen (Jari Behm) 1-3 sr. tv. 29.00 Jussi Tervonen (Olli Näyhä) 2-3 32.04 Jarkko Laine (Jani Mutanen) 2-4 yv. 36.01 Jarkko Laine (Juha Korpela) 2-5 37.02 Jarkko Laine (Juuso Räsänen) 2-6 III erä 46.01 Jarkko Laine (Jani Mutanen) 2-7

2. kierros: Lohko C: SB Vantaa - M-Team 4-3, Classic II Erä III 0-4, Erä III - M-Team 6-1, SB Vantaa Classic II 2-1, M-Team - Classic II 2-2, Erä III SB Vantaa 4-0 Lopputilanne: Erä III 6, SB Vantaa 4, Classic II 1, M-Team 1 Lohko D: Classic - SBS Rupu 2-2, SB-Pro Karhut 5-1, SB-Pro - SBS Rupu 4-4, Karhut Classic 2-3, SBS Rupu - Karhut 6-0, Classic SB-Pro 3-0 Lopputilanne: Classic 5, SBS Rupu 4, SB-Pro 3, 136


Karhut 0 Lohko E: IT - Erä 5-3, Oilers - FBC Turku 6-1, Erä - Oilers 1-2, FBC Turku - IT 1-1, Erä - FBC Turku 2-3, IT - Oilers 0-2

Jäähyt: Erä III 0 min, Classic 2 x 2 min. Erotuomarit: Mervi Flinkman ja Minna Kärkkäinen

Lopputilanne: Oilers 6, IT 3, FBC Turku 3, Erä 0 Yleisöä: 347 IT lohkokakkonen maalieron perusteella. Naisten pikkufinaali: Lohko F: Crackers - VFT 0-9, Kaiku - PePe 1-5, VFT - Kaiku 4-1, PePe - Crackers 7-0, VFT PePe 1-1, Crackers - Kaiku 2-3 Lopputilanne: VFT 5, PePe 5, Kaiku 2, Crackers 0 VFT lohkovoittaja maalieron perusteella. 3. kierros: Erä III - SBS Rupu Classic - SB Vantaa Oilers - PePe VFT - IT

5-3 (0-1, 2-2, 3-0) 6-1 (0-0, 6-1, 0-0) 4-1 (0-1, 0-0, 4-0) 6-3 (3-0, 2-0, 1-3)

Välierät: VFT - Erä III Oilers - Classic

1-2 ja. (1-0, 0-0, 0-1, 0-1) 3-9 (2-2, 0-4, 1-3)

Loppuhuipentuma Helsingin Urheilutalolla 14.12.

SBS Rupu - IT 2-8 (0-3, 1-1, 1-4) I erä 1.05 Eija Rasilainen (Anne Averio) 0-1 13.45 Virpi Brockman (Heli Leskinen) 0-2 15.00 Brockman (Averio) 0-3 II erä: 29.57 Minna Uotila (Katja Kankaanpää) 1-3 sr 33.59 Eeva Martikainen (Kati Saariniemi) 1-4 III erä: 45.13 Nina Abrahamsson (Averio) 1-5 46.57 Averio (Brockman) 1-6 51.30 Uotila (Erja Lötjönen) 2-6 52.10 Averio (Brockman) 2-7 54.08 Martikainen (Averio) 2-8 Jäähyt: SBS Rupu 0 min, IT 0 min Erotuomarit: Kim Kronberg ja Anssi Tuomi

Loppuottelu: Tapanilan Erä III - Classic 2-3 (0-2, 2-1, 0-0) I erä 13.29 Katriina Saarinen 0-1 av 16.23 Janna Ahonen (Miia Miesmäki) 0-2 II erä: 32.54 Suvi Saukko (Eija Pasanen) 1-2 35.45 Riikka Siberg (Paula Jouhten) 2-2 37.30 Saarinen (Petra Mäntynen) 2-3 III erä: Maaliton 137


Aluejoukkuetoiminta

Häme ja Helsinki Pohjola Cupin parhaat Aluejoukkueiden Pohjola Cup, Turku 9. – 11.5. Vuonna 1985 ja sen jälkeen syntyneiden pelaajien aluejoukkueet mittelivät kauden päätteeksi alueiden paremmuudesta Turun Salibandyareenalla pelatussa Pohjola Cupissa. Poikien Pohjola Cupin voitti Häme, joka kukisti välierässä maalilla Pohjanmaan ja loppuottelussa jo selvästi Kaakkois-Suomen. Pronssiottelussa Pohjanmaa löi ennakkosuosikkina Turkuun saapuneen Helsingin.

Tyttöjen Pohjola Cupissa Helsinki uusi viime vuoden ykköstilansa voitettuaan loppuottelussa Etelä-Suomen. Pronssista jouduttiin taistelemaan aina rangaistuslaukauskisaan asti. Lopulta Länsi-Suomi otti himmeimmät mitalit Itä-Suomen nenän edestä. Turussa esiintyivät myös lupaavat nuoret erotuomarit, joille Pohjola Cupin ottelut olivat koulutus- ja tarkkailutilaisuus.

138


Tyttöjen Pohjola Cup:

Poikien Pohjola Cup Lohko A: Länsi - Helsinki 0-4, Pohjoinen - Pohjanmaa 66, Pohjanmaa - Länsi 6-2, Helsinki - Pohjoinen 9-0, Pohjoinen - Länsi 4-7, Helsinki - Pohjanmaa 5-4

Etelä - Helsinki 5-5, Länsi - Itä 0-0, Helsinki - Itä 10-0, Etelä - Länsi 2-2, Länsi - Helsinki 2-4, Itä Etelä 2-3 Pronssiottelu: Länsi - Itä 4-3 rl-kisan jälkeen

Lohko B: Etelä - Häme 4-11, Kaakko - Itä 8-2, Kaakko Etelä 3-2, Itä - Häme 2-13, Häme - Kaakko 8-2, Itä - Etelä 3-11 Välierät: Helsinki - Kaakko Häme - Pohjanmaa

3-5 5-4

Sijat 7-8: Pohjoinen - Itä

9-2

Sijat 5-6: Länsi - Etelä

3-5

Pronssiottelu: Pohjanmaa - Helsinki

5-2

Loppuottelu: Kaakko - Häme

4-9

Loppuottelu: Helsinki - Etelä 4-1

Häme: Maalivahdit: Petri Mastomäki Tigers, Mikko Nevanperä KihU ja Tatu Peltonen Gunners Puolustajat: Janne Lamminen Gunners, Jere Liljenbäck Ilves, Jaakko Loikkanen Ilves, Miika Mikkola Ilves, Tuomas Mäkinen Gunners, Jouni Rapikisto HaU ja Mikko Tervala Blues Hyökkääjät: Mika Ahovainio Gunners, Aki Alanko Gunners, Klaus Hiirijoki Gunners, Henri Johansson Classic, Samuli Kiviharju HaU, Matti Koskela Classic, Juha Laitila FoSu, Marko Lakanen EPa, Mikko Manninen Blues, Lasse Mäkinen Blues, Ville Peltonen Gunners, Osmo Reentilä Gunners ja Matti Veijanen Blues Valmentajat: Ilja Pantzar ja Miikka Lamu

Helsinki: Maalivahdit: Marliina Mäkinen M-Team, Sanna Sihvo Tapanilan Erä ja Laura Welin Tapanilan Erä Puolustajat: Iina Holopainen Tapanilan Erä, Hanna Koski M-Team, Kirsi Pursiainen Tapanilan Erä, Iisa Rajasvuo M-Team, Josefina Saarinen M-Team ja Kirsi Welin Tapanilan Erä Hyökkääjät: Sofia Fagerström SSV, Ulla Karjala M-Team, Karoliina Koivisto Tapanilan Erä, Minna Laine M-Team, Miia Löytäinen Tapanilan Erä, Jenni Nikkanen Tapanilan Erä, Eija Pasanen Tapanilan Erä, Rea Rantanen MTeam, Elina Rapeli Tapanilan Erä, Kaisu Salmi Tapanilan Erä, Suvi Saukko Tapanilan Erä, Taru Tervahauta Tapanilan Erä ja Niina Vilppunen Tapanilan Erä Valmentajat: Markku Rantala ja Kimmo Valariutta

139


Suomen mestarit 2003 – 2003 Miehet: 1. Espoon Oilers 2. Josba, Joensuu 3. HIFK, Helsinki

Valmentajat: Juuso Koskinen ja Irina Peltola, katsomovalmentaja Pasi Peltola. Johto ja huolto: Johanna Järventie, Terhi Saarela, Mari-Liis Parmas ja Henna Ahonen

Oilers Maalivahdit: Ville Jokinen, Tommi Kekkonen, Timo Ketonen ja Jani Malmelin, Puolustajat: Heikki Hirvensalo, Jussi Järvinen, Mika Kavekari, Tarmo Kirjonen, Mikko Lehto, Vilhelm Sandström, Tero Tiitu ja Jani Väänänen, Hyökkääjät: Akseli Ahtiainen, Markus Bollström, Heikki Hintikka, Oscar Hänninen, Tero Karppanen, Sami Kuronen, Teemu Lehikoinen, Aleksi Lounamaa, Joni Niiranen, Teppo Rantala, Juho Seppälä, Jouni Vehkaoja ja Patrick Wardi Päävalmentaja: Petteri Nykky Valmentaja: Juha Jäntti Joukkueenjohto ja huolto: Hexi Arteva, Matti Kalliola, Jari Kippilä, Teemu Kirjonen, Olli Laukkanen ja Janne Sulento

Nuorten SM-sarja 1. Espoon Oilers 2. Josba, Joensuu 3. Tapanilan Erä, Helsinki

Naiset: 1. Classic, Tampere 2. SSV, Helsinki 3. Tapanilan Erä III, Helsinki

A-tytöt 1. Tapanilan Erä, Helsinki 2. Josba, Joensuu 3. Espoon Oilers

Classic Maalivahdit: Miia Pöntinen, Eveliina Ojala, Tiina Kallio ja Terhi Kontio Puolustajat: Tytti Lehtinen, Irja Lahtinen, Hannele Kero, Johanna Hannelius ja Maija Mustakangas Hyökkääjät: Satu Schilcher, Veera Molkka, Janna Ahonen, Petra Mäntynen, Tiina Kukkasniemi, Karita Väänänen, Eeva Valkonen, Mia Miesmäki, Miia-Marika Toivo, Mia Pohjanheimo, Maija Kalliolepo, Annemari Lyden, Katriina Saarinen, Nina Närte ja Hannele Lehtonen.

Tapanilan Erä Suvi Mannonen, Hanna Forsman, Suvi Virtanen, Outi Kujala, Jenni Järvelä, Jenny Airaksinen, Riikka Siberg, Henna Johansson, Riitta Jääskeläinen, Iina Holopainen, Miia Löytäinen, Tanja Pääkkönen, Eija Pasanen, Saija Kuronen, Jenni Nikkanen, Kaarina Salomaa, Essi Lind (mv.), Veera Suvinen, Tanja Blomqvist, Terhi Ansio (mv), Suvi Saukko. Valmennus: Markku Rantala, Joni Toivola, Petri Heino, Teemu Kalinainen. Johto ja huolto: Tiina Heinänen, Ari Paavilainen, Kirsi Bergman.

Espoon Oilers Lassi Ahopelto, Markus Bollström, Samu Hagelberg, Hannu Hirvensalo, Heikki Hirvensalo, Niklas Holmberg, Mikko Honka, Ville Hopsu, Oscar Hänninen, Tommi Kekkonen, Tarmo Kirjonen, Henri Korhola, Aleksi Korhonen, Lari Lempinen, Heikki Liekola, Aleksi Lounamaa, Jani Malmelin, Olli Mattila, Tommi Orädd, Joni Rajamäki, Riku Rängman, Samu Rännäli, Peik Taxell, Tero Tiitu, Oliver Wardi, Patrik Wardi. Valmennus ja johto: Petri Heinänen, Timo Tuominen, Ulf Holmberg, Timo Kekkonen.

140


B84-pojat 1. Espoon Oilers 2. NST, Lappeenranta 3. Tapanilan Erä, Helsinki Espoon Oilers Jani Malmelin (mv.), Tommi Kekkonen (mv.), Aleksi Lounamaa, Markus Bollström, Lassi Ahopelto, Samu Rännäli, Tommi Orädd, Heikki Liekola, Oscar Hänninen, Richard Rängman, Hannu Hirvensalo, Ville Hopsu, Samu Hagelberg, Niclas Holmberg, Aleksi Korhonen, Olli Mattila, Mikko Honka, Joni Rajamäki, Patrik Wardi. Valmentajat: Petri Heinänen, Timo Tuominen. Joukkueenjohto: Ulf Holmberg, Timo Kekkonen. B85-pojat 1. Tapanilan Erä, Helsinki 2. Kirkkonummi Rangers 3. SSV, Helsinki Tapanilan Erä Juhani Jalkanen (mv.), Ville Ryyppö (mv.), Ville Mäenpää, Elmo Koskiniemi, Jaakko Rissanen, Jussi Kosola, Petteri Kujala, Lasse Iskanius, Jarno Salosaari, Lauri Lehtonen, Lauri Kapanen, Jari Parkkinen, Roope Korpiola, Samuli Puroila, Jari Holopainen, Panu Isoaho, Henri Lehtonen, Markku Räisänen, Janne Lappalainen, Jan-Erik Olin, Tapio Salomaa. Valmennus: Petri Heino, Markku Rantala. Joukkueenjohto ja huolto: Jyrki Jalkanen, Marjo-Riitta Mäenpää. B-tytöt 1. Tapanilan Erä, Helsinki 2. SB Pro, Nurmijärvi 3. M-Team, Helsinki

Tapanilan Erä Sanna Sihvo (mv.), Laura Welin (mv.), Tanja Blomqvist, Satu Hautala, Iina Holopainen, Jenni Järvelä, Riitta Jääskeläinen, Karoliina Koivisto, Mia Löytäinen, Suvi Mannonen, Jenni Nikkanen, Eija Pasanen, Kirsi Pursiainen, Elina Rapeli, Suvi Saukko, Taru Tervahauta, Suvi Virtanen, Kirsi Welin. Valmennus: Teemu Kalinainen, Markku Rantala. Joukkueenjohto: Raul Welin, Ari Paavilainen. C-tytöt 1. SC Classic, Tampere 2. GamTe, Porvoo 3. Tapanilan Erä, Helsinki SC Classic Jenni Saaristo (mv.), Nasti Laitinen (mv.), Elina Mäntylä, Pauliina Laasanen, Satu Jääskeläinen, Johanna Lehtonen, Viivi Virtanen, Raakel Räsänen, Mira Juvonen, Minna Mustakangas, Ann-Mari Gregorwich, Jenni Lehtiö, Mia Miesmäki, Kiira Joki, Susanna Kiiskinen. Valmennus: Veera Molkka, Niina Peltola, Anu Savukoski, Riina Pulkkinen. Johto ja huolto: Salla Ruppa, Cindy Friis. C86-pojat 1. SB Pro, Nurmijärvi 2. NST, Lappeenranta 3. Espoon Oilers SB Pro Niko Levä (mv.), Ilkka Hägglund (mv.), Sami Halli, Teemu Toljander, Henri Jäntti, Joonas Pennanen, Arttu Tuominen, Jani Takala, Aki Myllymäki, Mikko Munter, Toni Kymäläinen, Teemu Reima, Jesse Kiiveri, Mikko Eloranta, Pekka Ahonen, Mikko Mälki, Miro Mustonen, Henri Satama, Jani Kukkola, Kalle Uotila. Valmennus ja joukkueenjohto: Teppo Lehtipuu, Kari Tuominen. 141


C87-pojat 1. Salon Pallo 2. FBC Turku 3. HIFK, Helsinki SalPa Joni Kallioniemi (mv.), Matti Kakko, Arto Salmi, Ali Pekkala, Tuomas Virta, Henri Hagelberg, Jesse Kuusisto, Kalle Hellmann, Jani Järvinen, Mikko Paijola, Joni Kallioniemi, Lauri Westerberg, Henri Rantalaiho, Ville Forsman, Antti Nurminen, Janne Nurminen. Valmennus: Jouni Forsman, Eero Nurminen, Lasse Kakko. Joukkueenjohtaja: Manu Virta.

Seniorisarjat: Naiset 30 vuotta 1. ManU-KOO-VEE, Tampere 2.Evergreenit, Helsinki 3. Turun Ladyt

Erityisryhmät:

ManU-KOO-VEE Heli Aaku, Pirjo Ahlberg, Sari Huitti, Minna Jauhiainen, Heli Kangaskoski, Sonja KössiJormanainen, Maretta Lehtinen, Tuula Myllyniemi, Johanna Peltonen (kapteeni), Riitta Pietilä, Leena Ronimus, Tiina Sikiö, Tanja Sänkiaho, Erja Turunen ja Marianne Vehviläinen Maalivahtivalmentaja: Hannele Kero Maskotti: Pia Mäenpää

Kuurojen SM-sarja 1. Hero, Helsinki 2. Ryhti, Oulu 3. Jalo, Jyväskylä

Naiset 35 vuotta 1. Merikoski SBT, Oulu 2. KeräilyErä, Helsinki 3. SB-Pro, Nurmijärvi

Hero Mikael Huuhka, Tuomas Jarva, Tony Jouhilampi, Kalle Juusti, Pasi Kosunen, Lari Larjola, Heikki Pekki, Janne Raatikainen, Josef Ramadingaye, Teemu Salakka, Juhana Salonen, Sami Särkkinen, Tomas Uusimäki ja Juha Vahtera

Merikoski SBT Eija Brunni, Sinikka Heikkala, Marjo Heikura, Riitta Heiskanen, Susanna Kuosmanen, Eija Kytöaho, Tuula Luolavirta, Sari Merihaara, Teija Moisio, Minna Narkilahti, Sari Ollila, Anne Pelkonen, Minna Utriainen ja Minna Viitala Huoltaja: Kirsi Anttila

SPT-salibandyn SM-sarja 1. Helsingin Räiske 2. Helsinki Outsiders 3. Jyske, Seinäjoki

Miehet 35 vuotta 1. SC Dalmac, Helsinki 2. VaSK, Vantaa 3. Tohlopin Tiikerit, Tampere

Räiske Harri Hagström, Jorma Lehmus (pelaajavalmentaja), Petri Matikainen, Timo Rautanen, Kai Saarinen, Joonas Villman Huoltaja: Pasi Mäkiranta

SC Dalmac Kari Honni, Kari Järvenkallas, Jarkko Kaira, Esa Karjalainen, Juha Karvinen, Jari Laure, VeliPekka Palsi, Jarmo Perttilä, Jari Piekkala, Petri Pihkala, Leo Reenpää, Jyrki Ristiluoma, Juha Salo, Petri Salo, Tom Skogberg, Tarmo Tiihonen, Olli Vanne, Heikki Vienola ja Jari Waismaa 142


Miehet 40 vuotta 1. Zoom, Helsinki 2. Merikoski SBT, Oulu 3. Olteri, Imatra

Kuukauden pelaajat kaudella 2002- 2003

Zoom Kai Haikonen, Tapio Hopponen, Antti Hyytiäinen, Hannu Kaskilahti, Risto Kaskilahti, Tero Kupiainen, Tommi Lehto, Jusu Lounela, Juha Partanen, Petteri Paukku, Pertti Pirkola, Markku Puumalainen, Timo Päivärinta, Pekka Ripatti, Carl-Kristian Rundman, Risto Salomaa ja P-E Wicklund. Valmentaja: Marko Keisalo Miehet 45 vuotta 1. Peipparit, Espoo 2. SC Blues, Jyväskylä 3. Tapanilan Erä, Helsinki

2002 Syyskuu Lokakuu Marraskuu Joulukuu 2003 Tammikuu Helmikuu Maaliskuu

Peipparit Dave Beilinson, Leif Beilinson, Pekka Kaartinen, Heikki Karhinen, Jukka Kekkonen, Antti Komulainen, Olli Kurkela, Olli Luukkanen, Kari Nieminen, Tommi Ojala, Janne Reitala ja Jyrki Tuukkanen.

143

Petri Turunen OLS Pekka NieminenGunners Katriina Saarinen Classic Aki Seppälä Josba Minna Isoniemi Merikoski Peik Salminen Loviisa Tytti Lehtinen Classic Esa Jussila Josba Meri Lehtinen VFT Markus KetonenJosba Petra Mäntynen Classic Tommi Hiltunen Josba Arja Joutsen SSV


Miesten SM – mitalistit kautta aikain

1986-87 1987-88 1988-89 1989-90 1990-91 1991-92 1992-93 1993-94 1994-95 1995-96 1996-97 1997-98 1998-99 1999-2000 2000-01 2001-02 2002-03

KULTAA Manse United (Tre) Manse United (Tre) Blue Eyes Team (Jkl) S.C.Dalmac (Hki) S.C.Dalmac (Hki) Josba (Joensuu) SSV (Hki) Josba (Joensuu) SSV (Hki) SSV (Hki) VFT (Vantaa) Viikingit (Hki) Oilers (Espoo) HIFK (Hki) SSV (Hki) Oilers (Espoo) Oilers (Espoo)

HOPEAA PRONSSIA S.C.Dalmac (Hki) Ruunien Ruunat (Hml) Ruunien Ruunat (Hml) Synkkä Uhma (Hki) Synkkä Uhma (Hki) S.C.Dalmac (Hki) VÅSC (Åland) Blue Eyes Team (Jkl) Blue Eyes Team (Jkl) SSV (Hki) SSV (Hki) Happee (Jkl) Viikingit (Hki) Josba (Joensuu) SSV (Hki) Viikingit (Hki) Gunners (Tre) Josba (Joensuu) VFT (Vantaa) Viikingit (Hki) Viikingit (Hki) Oilers (Espoo) Oilers (Espoo) HIFK (Hki) VFT (Vantaa) Viikingit (Hki) Oilers (Espoo) Happee (Jkl) Oilers (Espoo) Josba (Joensuu) Josba (Joensuu) SSV (Hki) Josba (Joensuu) HIFK (Hki)

Naisten SM – mitalistit kautta aikain

1988-89 1989-90 1990-91 1991-92 1992-93 1993-94 1994-95 1995-96 1996-97 1997-98 1998-99 1999-2000 2000-01 2001-02 2002-03

KULTAA Blue Eyes Team (Jkl) S.C.Dalmac (Hki) S.C.Dalmac (Hki) Tapanilan Erä (Hki) Tapanilan Erä (Hki) Oilers (Espoo) Tapanilan Erä (Hki) Erä III (Hki) Erä III (Hki) VFT (Vantaa) VFT (Vantaa) Erä III (Hki) HIFK (Hki) HIFK (Hki) Classic (Tampere)

HOPEAA NGD (Åland) Blue Eyes Team (Jkl) SAPA (Hki) Blue Eyes Team (Jkl) Top Gun (Hki) Tapanilan Erä (Hki) Josba (Joensuu) Josba (Joensuu) Josba (Joensuu) Erä III (Hki) Erä III (Hki) HIFK (Hki) Classic (Tampere) VFT (Vantaa) SSV (Hki)

144

PRONSSIA VÅSC (Åland) Ylhäs (Hki) Happee (Jkl) SAPA (Hki) M/s ICS (Hml) Josba (Joensuu) Erä III (Hki) Happee (Jkl) Happee (Jkl) Josba (Joensuu) HIFK (Hki) Josba (Joensuu) SPV (Seinäjoki) Classic (Tampere) Erä III (Hki)


Miesten SM-sarjan maratontaulukko Joukkue Kaudet Josba, Joensuu 13 SSV, Hki 14 Oilers, Espoo 9 Gunners, Tre 10 Happee, Jkl 12 Viikingit, Hki 8 HIFK, Hki 7 Ruunien Ruunat/Steelers, Hml 9 VFT, Vantaa 6 Synkkä Uhma, Hki 8 Turbon Pallo, Tre 9 Manse United, Tre 8 S.C. Dalmac, Hki 6 ÅSC, M:hamina 6 OLS, Oulu 3 Classic, Tre 3 Blue Fox, U:pyy 5 Blue Eyes Team, Jkl 4 Team Botby, Hki 4 AC HaKi, Vantaa 3 SBS Pori 3 Jymy, Nurmo 2 Tapanilan Erä, Hki 3 VÅSC, M:hamina 3 Tor, Loviisa 2 HNMKY, Hki 3 Ilves, Tre 2 Liffe, Jkl 2 NST, L:ranta 2 S.C. Dynamo, Hki 1 Rangers, K:nummi 1 Roller Team, Vaasa 2 Ylhäs, Hki 2 Koo-Vee, Tre 1 TDK, Hki 1 IKA SBS, Turku 1 ZSKA, Porvoo 1 S.C. Tyly, Hki 1 Bolla Bolla, M:hamina 1 Savannan Pallo, Hki 1 S.C. Blues, Jkl 1 NGD, M:hamina 1 Hyytyneet Nivelet, Porvoo 1 HYUS, Hki 1

O 304 310 224 246 286 172 180 172 132 140 162 144 96 147 87 87 115 64 88 87 87 54 66 42 60 66 44 40 49 22 33 40 32 22 18 22 22 18 18 18 22 14 22 18

V 170 173 139 139 118 114 81 66 69 61 59 60 62 48 37 37 33 31 27 28 28 24 22 19 19 13 14 10 12 10 11 8 5 7 5 5 6 5 3 3 3 2 2 2

T 50 38 30 25 33 21 19 26 18 23 27 21 16 13 10 7 13 13 14 11 5 8 5 4 1 6 2 7 3 5 2 8 7 1 3 3 1 2 4 3 1 2 1 0

145

H 84 99 55 82 135 37 80 80 45 56 76 63 18 86 40 43 69 20 47 48 54 22 39 19 40 47 28 23 34 7 20 24 20 14 10 14 15 11 11 12 18 10 19 16

Tehdyt 1373 1388 1113 1087 1264 776 727 564 514 466 551 494 350 530 397 407 420 234 391 299 357 211 238 131 267 199 166 126 163 105 120 102 35 85 27 75 80 39 14 17 68 31 54 18

-

Päästetyt 1048 1090 755 892 1271 513 735 618 411 418 617 472 196 692 412 433 535 201 477 388 449 215 299 126 352 326 232 180 226 90 180 169 97 115 48 111 121 66 48 59 117 58 153 62

P 390 384 308 303 269 249 181 158 156 145 145 141 140 109 84 81 79 75 68 67 61 56 49 42 39 32 30 27 27 25 24 24 17 15 13 13 13 12 10 9 7 6 5 4


Naisten SM-sarjan maratontaulukko Joukkue Kaudet Tapanilan Erä III, Hki 9 Josba, Joensuu 11 VFT, Vantaa 8 Happee, Jkl 13 KKV/KeNo/Playgirls, Kerava 11 HIFK, Hki 5 Tapanilan Erä I, Hki 6 Classic, Tre 5 Oilers, Espoo 7 Tapanilan Erä II, Hki 6 m/s ICS, H:linna 5 TuNMKY, Tku 4 Savannan Pallo, Hki 4 Pelipeikot, Hki 3 NGD, M:hamina 4 Manse United, Tre 5 Koo-Vee, Tre 3 Blue Eyes Team, Jkl 4 SPV, S:joki 2 SSV, Hki 3 FBC Turku 4 S.C. Top, R:mäki 3 Horman Hiisi, Lohja 2 Idän Traktor, Hki 4 Merikoski SBT, Oulu 2 Paksu Bertta, Hki 4 Top Gun, Hki 1 S.C. Blues, Jkl 2 S.C. Dalmac, Hki 2 JoYUS, Joensuu 2 NST, L:ranta 1 Oulun Pöllöt SBT 1 PE Åland, M:hamina 2 Synkkä Uhma, Hki 1 OLS, Oulu 1 SB Vantaa 1 Ylhäs, Hki 2 Team Visa, Hki 1 VÅSC, M:hamina 1 Kipinä, H:linna 2

O 198 234 176 261 221 110 120 110 150 120 85 84 63 66 70 89 66 37 44 66 88 66 44 84 44 71 18 36 15 27 22 22 44 9 22 22 10 22 4 10

V 154 137 106 94 75 82 74 71 65 40 31 31 30 28 22 25 24 25 26 21 18 16 16 15 14 11 13 11 12 6 9 5 5 3 3 3 2 2 2 1

T 15 35 22 37 31 7 12 12 20 17 15 12 10 12 17 10 11 4 1 9 15 8 6 7 4 8 2 6 3 8 0 4 2 4 1 1 2 2 0 2

146

H 29 62 48 130 115 21 34 27 65 63 39 41 23 26 31 54 31 8 17 36 55 42 22 62 26 52 3 19 0 13 13 13 37 2 18 18 6 18 2 7

Tehdyt 1007 816 617 608 585 459 387 484 449 278 208 239 179 197 171 192 171 128 141 167 174 159 105 170 127 143 63 106 53 37 86 44 78 22 41 71 13 48 6 8

-

Päästetyt 423 565 444 764 748 205 274 271 449 365 252 277 144 196 213 271 197 57 112 241 313 258 138 403 158 327 34 95 12 58 90 66 228 21 89 119 27 109 4 20

P 323 309 234 225 181 171 160 154 150 97 77 74 70 68 61 60 59 54 53 51 51 40 38 37 32 30 28 28 27 20 18 14 12 10 7 7 6 6 4 4


Miesten TOP 20

PasiVänttinen JohnnyOjala Arto Riihimäki

92 88 87

Pelatut ottelut Vesa Koirikivi Jari-Pekka Lehtonen Pasi Vänttinen Timo Suonpää Jani Kosonen Akseli Ahtiainen Petri Huttunen Toni Huhtala Arno Karkamo Janne Savenius Markku Pitkänen Miitri Jokitie Kari Jussila Mikko Grönqvist Pasi Kotilainen Jarmo Perttilä Mikko Lehto Jari Pekkola Juha Perttilä Jens Pedersen

275 241 241 230 228 226 225 225 225 220 218 214 210 209 208 207 206 205 203 199

Syöttöpisteet Jari-Pekka Lehtonen Mika Kohonen Akseli Ahtiainen Sebastian Freudenthal Jarmo Perttilä Juho Seppälä Esa Jussila Petri Huttunen Vesa Nordling Janne Savenius Heikki Vienola Jaakko Hintikka Petri Kettunen Pasi Vänttinen Johnny Ojala Santtu Manner Janne Tähkä Janne Nissinen Jani Kosonen Vesa Harjunpää

131 130 117 113 112 107 104 103 102 100 99 99 97 96 87 87 86 85 84 84

Tehdyt maalit Jarmo Perttilä Janne Tähkä Tero Karppanen Heikki Vienola Erno Tyni Jani Kosonen Timo Välimaa Kari Honni Jaakko Hintikka Sebastian Freudenthal Juho Seppälä Mikael Järvi Janne Nissinen Pasi Kotilainen Mikko Jokela Jarkko Savenius Jari Pekkola

203 169 162 152 150 145 133 132 129 108 108 107 106 104 103 95 93

Tehopisteet Jarmo Perttilä Janne Tähkä Heikki Vienola Tero Karppanen Jani Kosonen Jaakko Hintikka Sebastian Freudenthal Juho Seppälä Erno Tyni Kari Honni Jari-Pekka Lehtonen Mika Kohonen Akseli Ahtiainen Janne Nissinen Pasi Vänttinen Janne Savenius

315 255 251 245 229 228 221 215 214 214 202 198 197 191 188 184

147


Mikael Järvi Timo Välimaa Petri Huttunen Pasi Kotilainen

182 180 180 179

Jäähyminuutit Petri Huttunen Mikko Mustranta Mika Sandell Timo Suonpää Janne Tähkä Sebastian Freudenthal Giovanni Finell Teemu Häkkinen Miitri Jokitie Vesa Koirikivi Vesa Harjunpää Tero Salomaa Tero Karppanen Andreas Haglund Janne Koukkari Jari Pekkola Juri Jolkkonen Kari Kaartinen Sami Kuronen Heikki Vienola

294 263 240 219 211 210 209 182 171 160 158 154 154 149 148 145 144 142 142 140

Naisten TOP 20 Syöttöpisteet Anitta Marttila Arja Joutsen Anna-Maija Keränen Marilla Puustinen Katriina Saarinen Petra Mäntynen Niina Vainio Elisa Simonen Jonna Kettunen Aila Törmälä JohannaTurpeinen Katja Kelo Anu Toikka Katja Luhtala Riikka Lappi Veera Molkka Anne Averio Sari Nurmi Inkeri Valkonen Anne Sipola

138 109 87 84 75 72 72 71 69 65 65 61 57 54 52 51 51 51 49 49

Tehopisteet Jonna Kettunen Anitta Marttila Anna-Maija Keränen Arja Joutsen Katriina Saarinen Katja Kelo Petra Mäntynen Niina Vainio Marilla Puustinen MerjaPitkänen InkeriValkonen Aila Törmälä Synnöve Backman Elisa Simonen Katja Luhtala Veera Molkka Anne Averio Johanna Turpeinen

225 205 194 186 181 180 174 166 159 149 146 146 142 141 133 131 129 126

148


Anu Toikka Petra Viheriävaara

118 111

Sanna Voutilainen Petra Viheriävaara Riikka Lappi

154 150 150

Jäähyminuutit Marjo Alanko Aila Törmälä Niina Vainio Jonna Kettunen Minna Lehtimäki Synnöve Backman Minna Sarajuuri Minna Simonen Sanna Karhemaa Outi Alakurtti Minna Jauhiainen Inkeri Valkonen Hanna-Kaisa Savolainen Marjo Helminen Sari Nurmi Eeva-Maiju Aulin Satu Konttinen Johanna Nurmi Sari Dunderfelt Anne-Mari Lyhykäinen

98 95 94 93 89 89 88 72 69 64 64 62 60 60 60 59 58 57 56 54

Tehdyt maalit Jonna Kettunen Katja Kelo Anna-Maija Keränen Katriina Saarinen Petra Mäntynen Merja Pitkänen Inkeri Valkonen Niina Vainio Synnöve Backman Aila Törmälä Veera Molkka Katja Luhtala Anne Averio Arja Joutsen Marilla Puustinen Lea Seppälä Elisa Simonen Petra Viheriävaara Anitta Marttila Eeva-Maiju Aulin

156 119 107 106 102 101 97 94 94 81 80 79 78 77 75 75 70 70 67 66

Pelatut ottelut Minna Simonen Anna-Maija Keränen Jonna Kettunen Eeva-Maiju Aulin Niina Vainio Arja Joutsen Johanna Kajari Aila Törmälä Kati Suomela Johanna Turpeinen Sanna Karhemaa Synnöve Backman Anne Jumppanen Maria Repo Anu Toikka Marjo Kujala Outi Ahti

233 201 197 191 190 189 183 180 178 174 173 171 169 165 155 154 154 149


KAUDEN PARHAAT 2003 Miespelaaja: Tero Karppanen Espoon Oilers 2002 Jaakko Hintikka 2001 Mika Kohonen 2000 Mika Kohonen 1999 Mika Kohonen 1998 Raine Laine 1997 Heikki Vienola 1996 Jari-Pekka Lehtonen 1995 Jari Pekkola 1994 Kai Ahlstedt 1993 Jan Gråsten 1992 Risto Talonen 1991 Pete Heinonen 1990 Jukka Tervo 1989 Jarmo Perttilä Naispelaaja: Petra Mäntynen Classic 2002 Jonna Kettunen 2001 Petra Mäntynen 2000 Marilla Puustinen 1999 Anna-Maija Keränen 1998 Sari Nurmi 1997 Pirjo Haukkamaa 1996 Arja Joutsen 1995 Katja Kelo 1994 Merja Pitkänen 1993 Hanna-Mari Sarlin 1992 Minna Nevala 1991 Pauliina Jurvainen 1990 Paula Jokinen 1989 Tuula Hartikainen Maalivahti: Timo Ketonen Espoon Oilers 2002 Jussi Heikkinen 2001 Miia Pöntinen 2000 Timo Ketonen 1999 Anne Hakulinen 1998 Kati Suomela

1997 1996 1995 1994 1993 1992 1991 1990 1989

Tommi Lindberg Jussi Heikkinen Tommi Lindberg Vesa Turunen Ei valittu Kati Suomela Jan Gråsten Jan Gråsten Lennart Ekstrand

Valmentaja: Pasi Peltola Classic 2002 Petteri Nykky 2001 Marko Lahikainen 2000 Pasi Kokko 1999 Mika Muukkonen 1998 Marko Lahikainen 1997 Pasi Tilander 1996 Pasi Tilander 1995 Jari-Petri Anttila 1994 Antti Ruokonen 1993 Markku Rantala 1992 Risto Kauppinen 1991 Risto Kauppinen 1990 Jouni Kettunen 1989 Vesa Saarinen Poikapelaaja: Markus Bollström Espoon Oilers 2002 Lauri Kapanen 2001 Kari-Matti Ratsula 2000 Joni Niiranen 1999 Juha Kulmala 1998 Vilhelm Sandström 1997 Otto Moilanen 1996 Mika Kohonen 1995 Mika Ojala 1994 Jussi Lehto 1993 Toni Huhtala 1992 Toni Huhtala 150


Tyttöpelaaja: Suvi Virtanen Tapanilan Erä 2002 Eija Pasanen 2001 Suvi Saukko 2000 Anne Suomalainen 1999 Riikka Siberg 1998 Tanja Pääkkönen 1997 Elisa Simonen 1996 Milja Ruuskanen 1995 Riikka Lappi 1994 Arja Joutsen 1993 Riia Tuomola 1992 Jonna Kettunen Salibandyliigan All Stars: Maalivahti: Timo Ketonen Oilers Puolustaja: Sami Strömsten HIFK Puolustaja: Aki Seppälä Josba Laitahyökkääjä: Tero Karppanen Oilers Keskushyökkääjä: Esa Jussila Josba Oikea laitahyökkääjä: Sami Nyman Classic Tähtipörssipelaaja: Esa Jussila Josba 2002 Tero Karppanen 2001 Jori Isomäki 2000 Mika Kohonen 1999 Mika Kohonen 1998 Esa Karjalainen 1997 Jaakko Hintikka 1996 Tero Soinoja 1995 Erno Tyni

Vuoden erotuomari tai erotuomaripari Mikko Alakare – Jukka-Pekka Koskela 2002 Tommi Riihimäki – Juha Sirkka 2001 Kim Kronberg – Anssi Tuomi 2000 Jukka Innanen - Ari Kuusisto 1999 Mervi Flinkman – Minna Kärkkäinen 1998 Marco Matinvesi – Oskari Saari 1997 Tommi Riihimäki – Jukka Suominen 1996 Kalle Lehtinen – Timo Sikkilä 1995 Iiro Parviainen – Jukka Parviainen 1994 Jukka Parviainen 1993 Jukka Innanen 1992 Panu Pitkänen 1991 Heikki Savolainen 1990 Pentti Panka 1989 Pauli Kainulainen Vuoden salibandyteko Urheilukanavan salibandylähetykset 2002 Marko Kilpikoski 2001 HIFK:n Euroopan Cupin voitto 2000 Lenni-Kalle Taipale 1999 Naisten maailmanmestaruus 1998 Nelosen salibandylähetykset 1997 Ålands Innebandyförbund 1996 Markku Rantala 1995 Liikuntagallup 1994 1994 Juuan kunta 1993 Jukka Tervo 1992 Tampereen piiri 1991 Markku Rantala 1990 Seppo Kulppi

Pudotuspelien 1X2 – pelaaja: Tommi Hiltunen Josba ja Otto Moilanen Josba 2002 Janne Tähkä 2001 Jaakko Hintikka 2000 Juho Seppälä 1999 Timo Ketonen 1998 Raine Laine 1997 Heikki Vienola

151


Ennätykset Miesten runkosarja 1990-2003 Ottelukohtaiset: Yleisöennätys: 1530 Blue Fox - Oilers (1-7) Suurin voitto: 16-2 Viikingit - Josba Maalirikkain ottelu: 20 maalia Turbon Pallo - ZSKA (14-6) Team Botby - SSV (9-11) SBS Pori - Oilers (11-9)

31.10.1998 03.12.1997 30.10.1994 15.01.1995 29.01.2003

Joukkuekohtaiset: Eniten kausia: 14 SSV, Hki Eniten otteluita: 310 SSV, Hki Eniten voittoja: 173 SSV, Hki Eniten tasapelejä: 50 Josba, Joensuu Eniten tappioita: 135 Happee, Jkl Eniten tehtyjä maaleja: 1388 SSV, Hki Eniten päästettyjä maaleja: 1271 Happee, Jkl Eniten pisteitä: 390 Josba, Joensuu Eniten pisteitä yhdellä kaudella: 52 Josba, Joensuu 2002-03 Eniten voittoja yhdellä kaudella: 25 Josba, Joensuu 2002-03 Eniten tasapelejä yhdellä kaudella: 7 Turbon Pallo, Tre 1992-93 Josba, Joensuu 1994-95 Eniten tappioita yhdellä kaudella: 23 Tor, Loviisa 2002-03 Eniten tehtyjä maaleja yhdellä kaudella: 223 Josba, Joensuu 2002-03 Eniten päästettyjä maaleja yhdellä kaudella: 208 SBS Pori 2002-03 Pisin voitettujen otteluiden putki: 14 Viikingit, Hki 1995-97 Pisin tappiottomien otteluiden putki: 29 Viikingit, Hki 1997-99 Pisin voitottomien otteluiden putki: 12 Steelers, Hml 2000-01 Pisin hävittyjen otteluiden putki: 11 HNMKY, Hki 1998-99

Henkilökohtaiset: Eniten kausia: 13 Vesa Koirikivi Eniten otteluita: 275 Vesa Koirikivi Eniten tehtyjä maaleja: 203 Jarmo Perttilä Eniten syöttöpisteitä: 131 J-P Lehtonen Eniten tehopisteitä: 315 Jarmo Perttilä Eniten jäähyminuutteja: 294 Petri Huttunen Yhden kauden maaliennätys: 39 Sami Nyman, Classic 2002-03 39+17=56 Yhden kauden syöttöpiste-ennätys: 44 Esa Jussila, Josba 2002-03 24+44=68 Yhden kauden tehopiste-ennätys: 68 Esa Jussila, Josba 2002-03 24+44=68 Yhden kauden jäähyennätys: 82 Mika Sandell, HIFK 1998-99 Henri Kämäräinen, SBS Pori 2001-02 Eniten maaleja yhdessä ottelussa: 6 Janne Jantunen, Turbon Pallo 30.10.1994 Turbon Pallo - ZSKA (14-6) Janne Tähkä, HIFK 18.10.1998 HIFK - Blue Fox (10-2) Petri Turunen, OLS 28.09.2002 OLS - Rangers (14-4) Eniten maalisyöttöjä yhdessä ottelussa: 6 Heikki Vienola, S.C. Dalmac18.01.1992 RuRu - S.C. Dalmac (2-9) Jani Kosonen, Josba 22.09.1996 Josba - ÅSC (9-2) Mika Kohonen, Happee 23.01.1998 RuRu - Happee (2-9) Eniten tehopisteitä yhdessä ottelussa: 8 (6+2) Petri Turunen, OLS 28.09.2002 OLS - Rangers (14-4) 8 (5+3) Heikki Vienola, Viikingit 03.12.1997 Viikingit - Josba (16-2) 8 (3+5) Jaakko Hintikka, Oilers 03.02.2002 Oilers - ÅSC (16-3) Nopein ottelun avausmaali: 0.05 Panu Katila, Synkkä Uhma 26.09.1992 SSV - Synkkä Uhma (3-6)

152


Jan Nordman, Roller Team 13.12.1992 Roller Team - Team Botby (3-3) Simon Riihelä, HIFK 30.11.2002 HIFK - Gunners (8-3) Nopeimmat 2 maalia: 0.05 Andreas Haglund, Blue Fox 29.11.1998 NST - Blue Fox (3-3) Nopeimmat 3 maalia: 2.23 Petteri Niskanen, Liffe 23.11.1991 SSV - Liffe (5-6) Nopeimmat 4 maalia: 7.47 Petteri Niskanen, Liffe 23.11.1991 SSV - Liffe (5-6) Nopeimmat 5 maalia: 21.21 Petri Turunen, OLS 28.09.2002 OLS - Rangers (14-4) Nopeimmat 6 maalia: 28.50 Janne Tähkä, HIFK 18.10.1998 HIFK - Blue Fox (10-2) Nopeimmat 2 maalisyöttöä: 0.07 Niklas Isaksson, ÅSC 11.01.1997 ÅSC - Happee (6-6) Nopeimmat 3 maalisyöttöä: 0.35 Niklas Isaksson, ÅSC 11.01.1997 ÅSC - Happee (6-6) Nopeimmat 4 maalisyöttöä: 1.07 Niklas Isaksson, ÅSC 11.01.1997 ÅSC - Happee (6-6) Nopeimmat 5 maalisyöttöä: 22.56 Heikki Vienola, S.C. Dalmac18.01.1992 RuRu - S.C. Dalmac (2-9) Nopeimmat 6 maalisyöttöä: 29.44 Heikki Vienola, S.C. Dalmac18.01.1992 RuRu - S.C. Dalmac (2-9)

Miesten play offs 1992-2003: Ottelukohtaiset: Yleisöennätys: 5580 Josba - Oilers (4-7) Suurin voitto: 11-1 Oilers - HIFK Maalirikkain ottelu: 18 maalia Oilers - Classic (10-8)

07.04.2002 27.03.2002 13.03.2002

Joukkuekohtaiset: Eniten Suomen mestaruuksia: 3 SSV, Hki Oilers, Espoo Useimmin hopealla: 3 Oilers, Espoo Useimmin pronssilla: 3 Viikingit, Hki Josba, Joensuu Useimmin mitaleilla: 7 Oilers, Espoo (3-3-1) Josba, Joensuu (2-2-3) Henkilökohtaiset: Eniten Suomen mestaruuksia: 5 Akseli Ahtiainen Arno Karkamo Jarmo Perttilä Eniten hopeamitaleja: 3 Heikki Hintikka Jaakko Hintikka Mika Kavekari Teemu Lehikoinen Vilhelm Sandström Juho Seppälä Pekka-Paavali Sintonen Jouni Vehkaoja Eniten pronssimitaleja: 4 Toni Huhtala Eniten mitaleja: 9 Arno Karkamo (5-2-2) Eniten kausia: 10 Toni Huhtala Juri Jolkkonen Arno Karkamo Jani Kosonen Eniten otteluita: 78 Arno Karkamo Eniten tehtyjä maaleja: 59 Janne Tähkä Eniten syöttöpisteitä: 52 Juho Seppälä Eniten tehopisteitä: 95 Juho Seppälä Eniten jäähyminuutteja: 78 Teemu Häkkinen

153


Yhden kauden maaliennätys: 15 Janne Tähkä, Josba 2002-03 15+6=21 Mikael Järvi, VFT 1998-99 15+5=20 Yhden kauden syöttöpiste-ennätys: 12 Juho Seppälä, Oilers 2001-02 5+12=17 Yhden kauden tehopiste-ennätys: 22 Heikki Vienola, Viikingit 1996-97 14+8=22 Yhden kauden jäähyennätys: 50 Teemu Häkkinen, Happee 1999-00 Eniten maaleja yhdessä ottelussa: 5 Erno Tyni, Nurmon Jymy 12.03.2000 Jymy - HIFK (5-3) Eniten maalisyöttöjä yhdessä ottelussa: 5 Lasse Takala, VFT 26.02.1994 Happee - VFT (9-8) Jari Pekkola, Viikingit 25.02.1995 Viikingit - Turbon Pallo (6-5) Eniten tehopisteitä yhdessä ottelussa: 6 (2+4) Mika Kohonen, Happee 12.03.2000 Happee - ÅSC (8-5) Nopein ottelun avausmaali: 0.03 Janne Tähkä, Josba 23.03.2002 Josba - SSV (4-2) Nopeimmat 2 maalia: 0.04 Jussi Virkkala, Happee 26.02.1994 Happee - VFT (9-8) Nopeimmat 3 maalia: 5.20 Misa Vuorenmaa, Viikingit 25.02.1995 Viikingit - Turbon Pallo (6-5) Nopeimmat 4 maalia: 25.56 Tero Karppanen, Oilers 21.03.2003 Oilers - HIFK (9-6) Nopeimmat 5 maalia: 57.43 Erno Tyni, Nurmon Jymy 12.03.2000 Jymy - HIFK (5-3) Nopeimmat 2 maalisyöttöä: 0.04 Pete Heinonen, Happee 26.02.1994 Happee - VFT (9-8) Nopeimmat 3 maalisyöttöä: 5.39 Juri Jolkkonen, Josba 24.03.2001 Josba - Happee (10-1) Nopeimmat 4 maalisyöttöä: 14.33 Juri Jolkkonen, Josba 24.03.2001 Josba - Happee (10-1)

Nopeimmat 5 maalisyöttöä: 41.21 Jari Pekkola, Viikingit 25.02.1995 Viikingit - Turbon Pallo (6-5)

Naisten runkosarja1991-2003: Ottelukohtaiset: Yleisöennätys: 311 Josba - VFT (4-2) Suurin voitto: 19-5 Josba - PE Åland Maalirikkain ottelu: 24 maalia Josba - PE Åland (19-5)

02.12.2001 06.01.2003 06.01.2003

Joukkuekohtaiset: Eniten kausia: 13 Happee, Jkl Eniten otteluita: 261 Happee, Jkl Eniten voittoja: 154 Tapanilan Erä III, Hki Eniten tasapelejä: 37 Happee, Jkl Eniten tappioita: 130 Happee, Jkl Eniten tehtyjä maaleja: 1007Tapanilan Erä III, Hki Eniten päästettyjä maaleja: 764 Happee, Jkl Eniten pisteitä: 323Tapanilan Erä III, Hki Eniten pisteitä yhdellä kaudella: 41 Tapanilan Erä III, Hki 1999-00 Eniten voittoja yhdellä kaudella: 20 Tapanilan Erä III, Hki 1999-00 Eniten tasapelejä yhdellä kaudella: 7 JoYUS, Joensuu 1991-92 Happee, Jkl 1996-97 NGD, M:hamina 1996-97 Eniten tappioita yhdellä kaudella: 20 PE Åland, M:hamina 2002-03 Eniten tehtyjä maaleja yhdellä kaudella: 143 Tapanilan Erä III, Hki 1995-96 Eniten päästettyjä maaleja yhdellä kaudella: 129 PE Åland, M:hamina 2002-03 Pisin voitettujen otteluiden putki: 17 Tapanilan Erä III, Hki 1994-96 Pisin tappiottomien otteluiden putki: 24 Tapanilan Erä III, Hki 1996-98 Pisin voitottomien otteluiden putki: 20 PE Åland, M:hamina 2002-03 Pisin hävittyjen otteluiden putki: 20 PE Åland, M:hamina 2002-03

154


Henkilökohtaiset: Eniten kausia: 12 Minna Simonen Eniten otteluita: 233 Minna Simonen Eniten tehtyjä maaleja: 156 Jonna Kettunen Eniten syöttöpisteitä: 138 Anitta Marttila Eniten tehopisteitä: 225 Jonna Kettunen Eniten jäähyminuutteja: 98 Marjo Alanko Yhden kauden maaliennätys: 34 Katja Kelo, Erä III 1994-95 34+16=50 Yhden kauden syöttöpiste-ennätys: 29 Anitta Marttila, Erä III 1996-97 4+29=33 Yhden kauden tehopiste-ennätys: 61 Petra Mäntynen, Classic 2002-03 33+28=61 Yhden kauden jäähyennätys: 56 Minna Sarajuuri, VFT 1994-95 Eniten maaleja yhdessä ottelussa: 6 Katja Kelo, SaPa 28.03.1992 BET - SaPa (1-6) Marjo Kujala, KeNo 29.09.1996 KeNo - Erä I (12-2) Petra Mäntynen, Classic 15.02.2003 Classic - NST (9-6) Eniten maalisyöttöjä yhdessä ottelussa: 5 Marilla Puustinen, VFT 07.02.1999 VFT - Oilers (9-3) Eniten tehopisteitä yhdessä ottelussa: 8 (6+2) Petra Mäntynen, Classic 15.02.2003 Classic - NST (9-6) Nopein ottelun avausmaali: 0.05 Titta Sormunen, Josba 16.11.1996 Josba - Erä II (4-1) Nopeimmat 2 maalia: 0.14 Katja Kelo, Erä III 25.02.1995 m/s ICS - Erä III (3-5) Nopeimmat 3 maalia: 3.34 Katja Koivunen, Erä III 27.09.1997 VFT - Erä III (3-4) Nopeimmat 4 maalia: 10.08 Lea Seppälä, Erä I 25.11.1995 Josba - Erä I (2-6) Nopeimmat 5 maalia: 20.42 Katja Kelo, SaPa 28.03.1992 BET - SaPa (1-6) Nopeimmat 6 maalia: 29.26 Katja Kelo, SaPa 28.03.1992 BET - SaPa (1-6)

Nopeimmat 2 maalisyöttöä: 0.06 Anne Averio, HIFK HoHi - HIFK (2-9) Nopeimmat 3 maalisyöttöä: 2.23 Tiia Ukkonen, Josba Josba - PE Åland (19-5) Nopeimmat 4 maalisyöttöä: 9.41 Tytti Lehtinen, Classic Classic - IT (10-1) Nopeimmat 5 maalisyöttöä: 57.51 Marilla Puustinen, VFT VFT - Oilers (9-3)

25.11.1998 06.01.2003 19.12.1999 07.02.1999

Naisten play offs 1993-2003: Ottelukohtaiset: Yleisöennätys: 600 HIFK - Erä III (0-4) 31.03.2000 Suurin voitto: 9-0 Erä III - S.C. Top 19.02.2000 Maalirikkain ottelu: 15 maalia VFT - Classic (8-7) 15.03.2003 Joukkuekohtaiset: Eniten Suomen mestaruuksia: 4 Tapanilan Erä I, Hki Useimmin hopealla: 3 Josba, Joensuu Useimmin pronssilla: 3 Josba, Joensuu Happee, Jkl Useimmin mitaleilla: 7 Tapanilan Erä III, Hki (3-2-2) Henkilökohtaiset: Eniten Suomen mestaruuksia: 8 Kati Suomela Eniten hopeamitaleja: 4 Anne Hakulinen Eniten pronssimitaleja: 3 Kati Eteläpää Riikka Lappi Annamari Raassina Minna Simonen Johanna Turpeinen Sanna Voutilainen Eniten mitaleja: 9 Kati Suomela (8-0-1) Arja Joutsen (4-4-1)

155


Eniten kausia: 9

Jonna Kettunen Arja Joutsen Sanna Karhemaa

Eniten otteluita: 69 Arja Joutsen Eniten tehtyjä maaleja: 42 Jonna Kettunen Eniten syöttöpisteitä: 31 Marilla Puustinen Eniten tehopisteitä: 63 Jonna Kettunen Eniten jäähyminuutteja: 36 Paula Jouhten Yhden kauden maaliennätys: 17 Petra Mäntynen, Classic 2002-03 17+12=29 Yhden kauden syöttöpiste-ennätys: 14 Marilla Puustinen, Erä III 1999-00 2+14=16 Yhden kauden tehopiste-ennätys: 29 Petra Mäntynen, Classic 2002-03 17+12=29 Yhden kauden jäähyennätys: 18 Maiju Merikanto, HIFK 1997-98 Eniten maaleja yhdessä ottelussa: 4 Petra Mäntynen, Classic 09.03.2001 Classic - SSV (7-1) Petra Mäntynen, Classic 16.04.2001 HIFK - Classic (4-6) Jaana Oikarinen, Erä III 04.03.2003 NST - Erä III (3-4) Synnöve Backman, VFT 15.03.2003 VFT - Classic (8-7) Petra Mäntynen, Classic 30.03.2003 SSV - Classic (3-6) Eniten maalisyöttöjä yhdessä ottelussa: 4 Satu Schilcher, Classic 16.04.2001 HIFK - Classic (4-6) Eniten tehopisteitä yhdessä ottelussa: 6 (3+3) Petra Mäntynen, Classic 15.03.2003 VFT - Classic (8-7) Nopein ottelun avausmaali: 0.18 Laura Kinnunen, PePe 12.03.2002 HIFK - PePe (6-2) Nopeimmat 2 maalia: 0.17 Anne Averio, HIFK 22.03.1998 Josba - HIFK (5-2)

Nopeimmat 3 maalia: 7.46 Synnöve Backman, VFT 15.03.2003 VFT - Classic (8-7) Nopeimmat 4 maalia: 23.28 Petra Mäntynen, Classic 09.03.2001 Classic - SSV (7-1) Nopeimmat 2 maalisyöttöä: 0.26 Petra Mäntynen, Classic 15.03.2003 VFT - Classic (8-7) Nopeimmat 3 maalisyöttöä: 2.38 Anna-Maija Keränen, Erä III 19.02.2000 Erä III - S.C. Top (9-0) Nopeimmat 4 maalisyöttöä: 44.06 Satu Schilcher, Classic 16.04.2001 HIFK - Classic (4-6)

156


Miesten liigapelaajat 1991-2003

Aakko Ari 94-95 Oilers 95-96 Oilers 96-97 Oilers Yht. Aakkula Markus 90-91 RuRu 91-92 RuRu Yht. Aalto Lauri 90-91 S.C.Tyly Yht. Aalto Pasi 90-91 RuRu 91-92 RuRu Yht. Aaltonen Juha 96-97 Ilves Yht. Aaltonen Jussi 98-99 RuRu 99-00 RuRu 00-01 Steelers 02-03 SBS Pori Yht. Aaltonen Tomi 94-95 IKA SBS Yht. Aaltonen Toni 95-96 VFT Yht. Ahlfors Kenneth 92-93 Team Botby 93-94 Team Botby 94-95 Team Botby 95-96 Team Botby Yht. Ahlgren Teemu 02-03 Classic Yht. Ahlman Andreas 98-99 ÅSC 99-00 ÅSC 00-01 ÅSC Yht. Ahlqvist Andreas 00-01 ÅSC 01-02 ÅSC Yht. Ahlstedt Kai 92-93 S.C. Dynamo 93-94 VFT 94-95 VFT 95-96 VFT Yht.

22 22 21 65

2 2 0 4

2 1 4 7

4 16 3 8 4 4 11 28

15 12 27

13 2 15

0 0 0

13 2 15

4 4 8

18 18

10 10

5 5

15 15

6 6

15 4 19

3 0 3

0 0 0

3 0 3

2 0 2

18 18

1 1

1 1

2 2

0 0

22 27 27 19 95

15 13 9 1 38

9 8 11 1 29

24 21 20 2 67

22 14 20 8 64

22 22

5 5

7 7

12 12

4 4

2 2

0 0

0 0

0 0

0 0

21 20 22 22 85

0 1 1 1 3

3 2 0 6 11

3 3 1 7 14

30 24 14 22 90

3 3

0 0

0 0

0 0

0 0

14 23 24 61

0 1 1 2

1 1 2 4

1 4 2 4 3 18 6 26

13 16 29

1 0 1

3 1 4

4 4 1 30 5 34

20 22 22 11 75

20 20 15 1 56

8 14 7 0 29

28 34 22 1 85

56 19 28 0 103

P

H

H

Ahmajärvi Henri 93-94 Tapanilan Erä 17 94-95 Tapanilan Erä 22 95-96 Tapanilan Erä 22 96-97 Viikingit 21 Yht. 82 Ahola Petri 99-00 SBS Pori 27 01-02 SBS Pori 23 02-03 SBS Pori 19 Yht. 69 Ahola Tommi 97-98 HNMKY 19 98-99 HNMKY 20 00-01 OLS 27 01-02 OLS 24 02-03 HIFK 30 Yht. 120 Ahonen Jani 93-94 Josba 16 94-95 Josba 22 96-97 Oilers 17 97-98 Oilers 17 98-99 Oilers 21 99-00 Oilers 22 02-03 SSV 20 Yht. 135 Ahonen Jarmo 96-97 HNMKY 22 97-98 HNMKY 17 Yht. 39 Ahonen Mika 92-93 S.C. Dynamo 21 93-94 VFT 11 Yht. 32 Ahonen Tomi 02-03 Tor 33 Yht. 33 Ahovalli Tomi 94-95 VFT 8 Yht. 8 Ahtiainen Akseli 90-91 Josba 9 91-92 Josba 18 92-93 Josba 18 93-94 Josba 17 94-95 Josba 17 95-96 Josba 22 96-97 Josba 10 97-98 HNMKY 20 98-99 Oilers 19 99-00 Oilers 25 01-02 Oilers 23 02-03 Oilers 28 Yht. 226

157

0 13 9 4 26

1 9 7 2 19

1 22 16 6 45

34 30 34 6 104

5 8 2 15

11 8 8 27

16 12 16 8 10 2 42 22

2 3 19 14 19 57

0 2 6 9 14 33 6 20 18 37 44 101

5 13 12 14 10 5 5 64

3 3 4 9 6 6 4 35

3 0 3

4 0 4

7 0 7

4 0 4

0 0 0

0 0 0

0 0 0

4 0 4

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

1 0 1 9 4 13 13 7 20 6 4 10 5 19 24 6 12 18 3 2 5 9 16 25 5 8 13 9 11 20 5 14 19 9 20 29 80 117 197

0 2 4 12 14 20 14 24 8 16 6 8 128

4 39 4 14 30 91

8 2 16 4 16 10 23 0 16 0 11 0 9 4 99 20

H

P

K P P H K H

K P K P

K H K K


Ahtiainen Harri 91-92 S.C.Dalmac 12 Yht. 12 Airenne Michael 92-93 Roller Team 21 Yht. 21 Airola Markku 93-94 Gunners 20 94-95 Gunners 20 95-96 Gunners 19 96-97 Gunners 18 97-98 Koo-Vee 20 98-99 Gunners 20 99-00 Gunners 19 00-01 Gunners 16 01-02 Gunners 3 Yht. 155 Aittola Markku 94-95 Oilers 20 95-96 Oilers 21 96-97 Oilers 15 Yht. 56 Alanko Mikko 02-03 Rangers 33 Yht. 33 Alapiha Joonas 99-00 Nurmon Jymy 9 00-01 Nurmon Jymy 25 Yht. 34 Alava Mika 96-97 HNMKY 20 Yht. 20 Alavuotunki Tero 92-93 Josba 21 93-94 Josba 16 Yht. 37 Alin Markus 98-99 RuRu 22 99-00 RuRu 25 00-01 Gunners 15 01-02 Gunners 18 02-03 Classic 12 Yht. 92 Alkio Jani 94-95 Tapanilan Erä 19 95-96 Tapanilan Erä 8 96-97 HIFK 13 97-98 HIFK 6 98-99 HIFK 21 99-00 HIFK 12 Yht. 79 Allinniemi Timo 90-91 RuRu 9 91-92 RuRu 13 92-93 Turbon Pallo 10 95-96 Ilves 19 96-97 Ilves 11 Yht. 62 Alvela Jukka 95-96 Tapanilan Erä 17 96-97 VFT 11 97-98 SSV 18 Yht. 46

0 0

0 0

0 0

2 2

4 4

3 3

7 7

6 6

2 0 2 4 1 1 0 0 0 10

3 3 2 1 0 5 3 0 0 17

5 4 3 2 4 4 5 2 1 0 6 4 3 4 0 0 0 0 27 20

7 4 0 11

1 8 0 9

8 8 12 12 0 2 20 22

0 0

2 2

2 2

0 0

0 0 0

0 0 0

0 0 0

0 0 0

3 3

1 1

4 4

8 8

12 1 13

4 2 6

16 3 19

6 0 6

5 7 2 3 0 17

2 6 0 0 0 8

7 10 13 14 2 0 3 2 0 0 25 26

0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0

1 1 2 6 1 11

0 1 0 4 1 6

0 0 0 0

1 0 0 1

0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0

H

P

P K

P K

1 0 2 8 2 6 10 15 2 0 17 29 1 0 0 1

0 0 0 0

K

Andersson Jaakko 99-00 Happee 00-01 Happee Yht. Andersson Jim 94-95 ZSKA 95-96 Team Botby Yht. Andersson Johnny 96-97 ÅSC Yht. Andersson Mikael 01-02 ÅSC Yht. Andersson Niklas 01-02 Tor 02-03 Tor Yht. Andersson Patrik 93-94 Team Botby 94-95 Team Botby 95-96 Team Botby 96-97 HIFK 97-98 Oilers Yht. Ansio Mika 91-92 Liffe 92-93 S.C. Blues Yht. Antikainen Santtu 95-96 Josba 96-97 Josba Yht. Anttila Jari-Petri 90-91 SSV 91-92 SSV 92-93 SSV Yht. Anttila Mika 91-92 Synkkä Uhma 92-93 Synkkä Uhma 93-94 Synkkä Uhma Yht. Arminen Tommi 90-91 Josba 91-92 Josba 92-93 Josba 93-94 Josba Yht. Aro Matti 93-94 HyNi Yht. Arola Antti 02-03 SBS Pori Yht. Arola Olli 93-94 Manse United 95-96 Manse United Yht. Arola Timo 92-93 S.C. Dynamo Yht.

158

26 16 42

0 0 0

2 1 3

2 6 1 20 3 26

21 21 42

0 1 1

0 2 2

0 12 3 2 3 14

1 1

0 0

0 0

0 0

0 0

26 26

0 0

0 0

0 0

0 0

15 12 27

0 0 0

0 0 0

0 0 0

4 4 8

17 17 22 22 20 98

1 1 16 2 2 22

0 1 9 0 0 10

1 2 25 2 2 32

2 14 12 8 12 48

18 12 30

0 0 0

2 0 2

2 0 2

0 0 0

20 22 42

5 4 9

2 1 3

7 12 5 12 12 24

18 18 9 45

0 5 0 5

0 4 1 5

0 4 9 8 1 6 10 18

18 22 22 62

2 3 0 5

1 6 1 8

3 2 9 16 1 8 13 26

18 18 22 12 70

6 5 8 2 21

6 6 11 4 27

12 11 19 6 48

0 0 6 2 8

20 20

0 0

0 0

0 0

2 2

26 26

0 0

2 2

2 2

0 0

15 19 34

1 3 4

1 2 3

2 4 5 6 7 10

21 21

6 6

6 6

12 12

0 0

P

H

P H K

K P K


Arponen Jarno 98-99 NST 99-00 NST Yht. Arponen Marko 93-94 VFT 94-95 VFT 95-96 Team Botby Yht. Asikainen Heikki 97-98 Gunners 98-99 Gunners 99-00 Gunners 00-01 Gunners 01-02 Gunners 02-03 Gunners Yht. Auhtola Mikko 01-02 Tor Yht. Autio Jussi 00-01 OLS Yht. Auvinen Joonas 01-02 HIFK Yht. Axen Joakim 96-97 ÅSC Yht. Backlund Markus 95-96 Blue Fox 96-97 Blue Fox 97-98 Blue Fox 98-99 Blue Fox 99-00 Blue Fox Yht. Backman Ray 94-95 ZSKA Yht. Bergström Jani 02-03 Tor Yht. Berndtson Pasi 94-95 SSV 95-96 SSV 96-97 SSV 97-98 SSV 99-00 SSV 00-01 SSV 01-02 SSV 02-03 SSV Yht. Björk David 96-97 ÅSC 97-98 ÅSC 98-99 ÅSC 99-00 ÅSC Yht. Björk Patrick 95-96 Blue Fox Yht.

18 17 35

2 1 3

1 2 3

3 4 3 8 6 12

22 17 17 56

1 1 0 2

1 0 1 2

2 1 1 4

4 2 2 8

7 21 16 26 25 30 125

0 0 0 2 1 3 6

0 1 1 2 5 10 19

0 1 1 4 6 13 25

0 10 4 10 2 10 36

5 5

0 0

0 0

0 0

2 2

2 2

0 0

0 0

0 0

0 0

1 1

0 0

0 0

0 0

0 0

7 7

0 0

1 1

1 1

2 2

22 22 22 22 22 110

5 8 9 7 3 32

2 6 3 2 5 18

7 14 12 9 8 50

22 24 8 6 12 72

21 21

2 2

0 0

2 2

0 0

10 10

0 0

0 0

0 0

4 4

19 17 18 22 21 25 27 4 153

0 3 2 6 2 2 6 0 21

2 0 4 7 4 10 4 0 31

2 3 6 13 6 12 10 0 52

0 8 14 18 10 12 14 0 76

12 19 18 27 76

0 2 0 3 5

1 3 1 2 7

18 18

0 0

0 0

1 8 5 14 1 6 5 16 12 44 0 0

4 4

K K

K P

Björksten Kristian 91-92 Viikingit 92-93 Viikingit 93-94 Viikingit 95-96 Viikingit Yht. Blad Jani 98-99 RuRu 99-00 RuRu 00-01 Steelers 02-03 Classic Yht. Blom Vesa 91-92 Happee 92-93 Happee Yht. Blomster Robert 00-01 ÅSC 01-02 ÅSC Yht. Bollström Markus 02-03 Oilers Yht. Boman Fredrik 96-97 ÅSC 97-98 ÅSC 98-99 ÅSC 99-00 ÅSC 01-02 ÅSC Yht. Boman Sebastian 96-97 ÅSC 97-98 ÅSC 98-99 ÅSC Yht. Borwin Alexander 97-98 HIFK Yht. Bäckström Kim 99-00 SSV 00-01 SSV 01-02 SSV 02-03 AC HaKi 02-03 SSV Yht. Börman Dan 96-97 ÅSC Yht. Börman Guy 96-97 ÅSC Yht. Börman Victor 98-99 ÅSC 99-00 ÅSC 00-01 ÅSC 01-02 ÅSC Yht. Claren Jarno 00-01 AC HaKi 01-02 AC HaKi Yht.

159

18 17 20 3 58

0 1 0 0 1

0 1 1 0 2

0 0 2 10 1 2 0 0 3 12

22 24 26 27 99

5 6 14 9 34

6 5 14 4 29

11 11 28 13 63

17 24 37 6 84

16 16 32

1 1 2

1 3 4

2 4 6

2 0 2

18 26 44

0 4 4

2 8 10

2 12 14

0 0 0

27 27

9 9

7 7

16 16

0 0

14 22 22 27 9 94

0 1 4 10 0 15

1 3 4 7 1 16

1 4 8 17 1 31

8 16 16 16 4 60

18 22 20 60

0 6 5 11

0 1 3 4

0 7 8 15

2 2 2 6

4 4

0 0

0 0

0 0

0 0

18 4 24 24 5 75

0 0 0 0 0 0

1 0 2 0 0 3

1 2 0 0 2 8 0 8 0 0 3 18

19 19

0 0

1 1

1 1

18 18

0 0

2 2

2 10 2 10

3 19 19 17 58

0 0 0 1 1

0 1 0 0 1

0 1 0 1 2

0 0 2 2 4

22 15 37

2 0 2

0 0 0

2 0 2

2 2 4

6 6

H P P

P

K

P

K P


Dahlen Richard 00-01 ÅSC 01-02 ÅSC Yht. Dalbjer Kimmy 98-99 HIFK Yht. Donner Joakim 92-93 Roller Team Yht. Eden Mikael 92-93 Roller Team 95-96 Blue Fox 96-97 Blue Fox Yht. Ehrukainen Janne 96-97 Josba Yht. Einarsson Jens 01-02 ÅSC Yht. Ek Jarkko 93-94 Synkkä Uhma 94-95 Tapanilan Erä 95-96 Tapanilan Erä 96-97 HIFK Yht. Ekholm Sami 96-97 HNMKY 97-98 HNMKY 98-99 HNMKY 02-03 Rangers Yht. Ekström Juha 94-95 Team Botby Yht. Englund Kristian 96-97 HNMKY 97-98 HNMKY Yht. Englund Nils-Johan 98-99 Blue Fox 99-00 Blue Fox Yht. Englund Olli-Pekka 99-00 NST Yht. Engström Jan 96-97 HNMKY Yht. Enlund Mikael 99-00 Blue Fox Yht. Enlund Roger 96-97 Josba 97-98 Happee 99-00 Happee 00-01 Nurmon Jymy 01-02 Happee 02-03 Happee Yht.

6 12 18

0 1 1

0 0 0

0 1 1

2 6 8

5 5

0 0

0 0

0 0

6 6

17 17

1 1

6 6

7 16 7 16

21 21 21 63

6 2 2 10

3 2 3 8

9 4 5 18

24 14 12 50

11 11

0 0

1 1

1 1

0 0

9 9

0 0

3 3

3 3

4 4

22 22 22 18 84

3 2 8 2 15

8 3 6 1 18

11 8 5 6 14 15 3 17 33 46

22 18 18 30 88

4 1 1 8 14

1 2 2 3 8

5 4 3 6 3 6 11 6 22 22

2 2

0 0

0 0

19 22 41

3 4 7

6 2 8

9 15 6 14 15 29

22 25 47

1 11 12

4 1 5

5 6 12 4 17 10

20 20

1 1

2 2

3 10 3 10

16 16

0 0

0 0

0 0

0 0

21 21

0 0

0 0

0 0

0 0

19 22 26 3 25 28 123

2 1 5 1 3 6 18

3 6 4 2 6 5 26

5 7 9 3 9 11 44

4 23 10 2 16 18 73

0 0

0 0

P

Eriksson Kim 99-00 ÅSC 5 Yht. 5 Eriksson Lars 93-94 VFT 22 94-95 VFT 20 95-96 SSV 22 Yht. 64 Erkkilä Aku 02-03 HIFK 5 Yht. 5 Erkkilä Ari 90-91 Roller Team 18 Yht. 18 Erkkilä Tomi 90-91 Roller Team 18 Yht. 18 Eskelinen Jarmo 02-03 SBS Pori 17 Yht. 17 Eskola Kari 92-93 Manse United 1 93-94 Manse United 16 Yht. 17 Estun Marcus 99-00 ÅSC 25 00-01 ÅSC 26 01-02 ÅSC 22 Yht. 73 Eteläaho Jarmo 99-00 Nurmon Jymy 27 01-02 SBS Pori 26 Yht. 53 Etholen Valtteri 01-02 Tor 21 02-03 Tor 33 Yht. 54 Evinsalo Mikko 96-97 Oilers 17 98-99 Josba 22 99-00 Josba 24 02-03 Rangers 29 Yht. 92 Fager-Pintilä Sebastian 02-03 Rangers 33 Yht. 33 Felixson Markus 90-91 S.C.Dalmac 18 92-93 Team Botby 22 93-94 Team Botby 22 94-95 Team Botby 22 95-96 Team Botby 10 Yht. 94 Felixson Patrik 92-93 Team Botby 19 93-94 Team Botby 22 94-95 Team Botby 20 95-96 Team Botby 22 96-97 HIFK 22 97-98 HIFK 22 98-99 HIFK 20 Yht. 147

160

0 0

0 0

0 0

0 0

12 8 8 28

6 3 2 11

0 0

0 0

0 0

3 3

2 2

5 10 5 10

1 1

3 3

4 4

6 6

2 2

3 3

5 5

2 2

0 0 0

0 2 2

0 2 2

0 6 6

8 19 12 39

1 16 10 27

9 2 35 14 22 4 66 20

13 10 23

7 3 10

20 13 33

5 10 15

4 15 19

9 2 25 10 34 12

1 3 1 3 8

0 1 1 4 6

1 6 4 2 2 4 7 2 14 14

16 16

8 8

24 24

4 4

0 1 0 0 0 1

0 1 0 3 0 4

0 2 0 3 0 5

0 2 4 0 0 6

1 1 2 3 2 0 0 9

2 4 4 4 0 1 1 16

18 10 11 36 10 4 39 50 2 2

K

P

2 6 8

3 4 5 4 6 10 7 8 2 14 1 2 1 4 25 46

P

K

P


Fernelius Ville 94-95 Oilers 21 95-96 Oilers 22 96-97 Oilers 21 97-98 Oilers 21 98-99 Oilers 22 99-00 Oilers 26 Yht. 133 Filppula Perttu 96-97 HNMKY 18 Yht. 18 Finell Giovanni 92-93 Team Botby 16 93-94 Team Botby 21 94-95 Team Botby 22 95-96 Team Botby 16 96-97 Viikingit 20 97-98 Viikingit 20 98-99 HIFK 19 Yht. 134 Flöjt Stefan 96-97 ÅSC 22 97-98 ÅSC 18 98-99 ÅSC 21 99-00 ÅSC 27 00-01 ÅSC 27 Yht. 115 Fomin Jussi 93-94 HyNi 22 Yht. 22 Fors Magnus 99-00 Blue Fox 24 Yht. 24 Forsberg Markus 94-95 ZSKA 22 Yht. 22 Forsblom Tomi 94-95 ZSKA 22 Yht. 22 Forsell Tomi 94-95 IKA SBS 2 Yht. 2 Forslund Hannu 96-97 Blue Fox 22 97-98 Blue Fox 22 98-99 Blue Fox 22 Yht. 66 Forsman Juha 92-93 Manse United 11 93-94 Manse United 4 Yht. 15 Forsten Harri 02-03 SSV 32 Yht. 32 Fredheim Emil 01-02 ÅSC 26 Yht. 26 Fredman Lars 00-01 ÅSC 14 01-02 ÅSC 23 Yht. 37

3 7 2 3 3 2 20

2 4 1 3 2 8 20

0 0

3 3

10 10 10 12 5 2 5 54

5 4 11 2 3 18 6 12 5 8 10 8 40 52 3 3

0 0

8 18 16 26 19 29 6 18 5 10 1 3 6 11 61 115

60 64 39 24 8 2 12 209

0 0 0 0 0 0

0 0 0 3 6 9

0 2 0 0 0 2 3 6 6 8 9 18

12 12

1 1

13 13

8 8

7 7

1 1

8 8

4 4

10 10

3 3

13 28 13 28

3 3

2 2

5 10 5 10

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0 0 0

0 1 0 1

0 1 0 1

2 0 0 2

0 0 0

0 0 0

0 0 0

2 0 2

21 21

18 18

39 10 39 10

9 9

9 9

18 33 18 33

0 0 0

0 3 3

0 3 3

0 6 6

P H K H

H K

Fredrickson Jim 97-98 ÅSC 12 0 0 0 0 98-99 ÅSC 20 1 0 1 22 99-00 ÅSC 21 0 1 1 4 00-01 ÅSC 27 6 2 8 20 Yht. 80 7 3 10 46 Fredrikson Jaakko 98-99 Happee 2 0 0 0 0 00-01 Happee 10 1 2 3 2 01-02 Happee 8 1 1 2 2 02-03 Happee 23 2 2 4 0 Yht. 43 4 5 9 4 Freudenthal Björn 92-93 Team Botby 20 24 11 35 25 93-94 Team Botby 22 10 16 26 30 94-95 Team Botby 21 10 17 27 30 Yht. 63 44 44 88 85 Freudenthal Sebastian 92-93 Team Botby 20 17 12 29 53 93-94 Team Botby 22 29 10 39 36 94-95 Team Botby 22 17 27 44 31 95-96 Viikingit 22 5 12 17 20 96-97 Viikingit 17 10 10 20 20 97-98 Viikingit 22 14 16 30 16 99-00 Nurmon Jymy 17 3 17 20 16 00-01 SSV 25 4 2 6 12 01-02 SSV 23 9 7 16 6 Yht. 190 108 113 221 210 Frilander Osmo 90-91 Synkkä Uhma 17 0 0 0 4 91-92 Synkkä Uhma 1 1 0 1 0 92-93 Synkkä Uhma 19 0 1 1 0 Yht. 37 1 1 2 4 Färm Jon 02-03 Rangers 12 2 0 2 0 Yht. 12 2 0 2 0 Gabrielsson Riku 02-03 Classic 32 14 12 26 24 Yht. 32 14 12 26 24 Ginman Kim 00-01 ÅSC 5 0 0 0 0 01-02 ÅSC 10 0 0 0 0 Yht. 15 0 0 0 0 Grehn Jan 97-98 HNMKY 2 0 0 0 0 Yht. 2 0 0 0 0 Grigorjeff Jan 95-96 Oilers 20 4 3 7 8 Yht. 20 4 3 7 8 Grizkevitsch Nicolas 93-94 Tapanilan Erä 2 1 0 1 0 Yht. 2 1 0 1 0 Gråsten Jan 90-91 S.C.Dalmac 18 0 2 2 0 91-92 S.C.Dalmac 18 0 4 4 2 92-93 Viikingit 20 0 4 4 0 93-94 Viikingit 22 0 1 1 0 94-95 SSV 22 0 3 3 0 95-96 SSV 21 0 1 1 0 96-97 Viikingit 17 0 3 3 0 Yht. 138 0 18 18 2

161

P H K K P

K H P K K H


Gröhn Tapio 94-95 IKA SBS Yht. Grönqvist Mikko 92-93 SSV 93-94 SSV 94-95 SSV 95-96 SSV 96-97 HIFK 97-98 HIFK 98-99 HIFK 00-01 SSV 01-02 AC HaKi 02-03 SSV Yht. Haakana Anssi 94-95 Oilers 95-96 Oilers 96-97 Oilers 97-98 Oilers Yht. Haaksiala Markku 91-92 Synkkä Uhma 92-93 Synkkä Uhma 93-94 Synkkä Uhma 94-95 Tapanilan Erä 95-96 Tapanilan Erä 96-97 SSV Yht. Haaksiala Sami 02-03 OLS Yht. Haapala Tero 99-00 SBS Pori Yht. Haapamäki Juhani 01-02 Happee Yht. Haavisto Heikki 95-96 Tapanilan Erä 96-97 SSV Yht. Haavisto Jiri 98-99 Blue Fox Yht. Haglund Andreas 95-96 Blue Fox 96-97 Blue Fox 97-98 Blue Fox 98-99 Blue Fox 99-00 Blue Fox Yht. Hakanen Jussi 02-03 Rangers Yht. Hakanpää Vesa 91-92 Happee 92-93 Happee 93-94 Happee 94-95 Happee 95-96 Happee Yht.

18 18

1 1

1 1

2 2

4 4

21 22 22 22 21 22 21 25 18 15 209

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1

0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1

2 0 0 0 2 2 0 0 0 2 8

22 22 20 21 85

4 10 4 1 19

0 5 2 4 11

4 22 15 18 6 6 5 4 30 50

17 22 20 22 22 1 104

6 11 5 0 2 0 24

7 4 3 1 2 0 17

13 15 8 1 4 0 41

7 4 36 14 20 0 81

3 3

0 0

0 0

0 0

0 0

22 22

0 0

0 0

0 0

8 8

5 5

0 0

0 0

0 0

0 0

22 6 28

2 0 2

3 0 3

5 0 5

6 0 6

10 10

0 0

0 0

0 0

0 0

22 21 22 22 26 113

17 8 16 17 17 75

20 37 8 16 13 29 6 23 14 31 61 136

39 39 14 33 24 149

3 3

0 0

0 0

0 0

0 0

18 19 22 11 5 75

0 0 0 0 0 0

0 0 1 0 0 1

0 0 1 0 0 1

0 0 0 0 0 0

K H K K P K

P H

P

Halkio Johan 02-03 SBS Pori Yht. Hallikainen Kari 92-93 S.C. Dynamo Yht. Halme Jussi 98-99 HIFK Yht. Halme Pekka 97-98 Oilers 98-99 Oilers 01-02 AC HaKi 02-03 AC HaKi Yht. Halonen Petteri 00-01 Josba 01-02 Josba 02-03 Josba Yht. Halonen Timo 91-92 Liffe 92-93 Liffe Yht. Hannula Pekka 92-93 Turbon Pallo 93-94 Gunners 94-95 Gunners 95-96 Gunners 96-97 Gunners 97-98 Gunners Yht. Happonen Antti 91-92 RuRu Yht. Harila Mikko 02-03 Rangers Yht. Harjula Jari 91-92 Liffe 92-93 Liffe 93-94 Happee 94-95 Happee Yht. Harjunalanen Tapani 93-94 Turbon Pallo Yht. Harjunpää Vesa 90-91 Synkkä Uhma 91-92 Synkkä Uhma 92-93 Synkkä Uhma 93-94 Synkkä Uhma 94-95 Tapanilan Erä 95-96 Viikingit 96-97 Viikingit 97-98 Viikingit Yht. Hartikainen Jari 92-93 S.C. Dynamo 93-94 Team Botby Yht.

162

1 1

0 0

0 0

0 0

0 0

5 5

0 0

0 0

0 0

0 0

1 1

0 0

0 0

0 0

0 0

19 19 27 14 79

1 2 14 2 19

0 0 5 2 7

1 0 2 6 19 4 4 4 26 14

H K

17 18 22 57

9 4 11 24

2 2 5 9

11 2 6 4 16 6 33 12

P H H

18 22 40

3 1 4

2 1 3

5 19 2 29 7 48

21 22 21 22 18 21 125

9 20 18 15 4 9 75

3 3

0 0

0 0

0 0

0 0

24 24

14 14

7 7

21 21

2 2

18 22 12 18 70

1 9 0 3 13

3 5 1 1 10

9 9

0 0

0 0

18 18 22 22 22 21 16 13 152

7 13 16 16 11 11 3 0 77

17 21 38

0 0 0

9 18 10 30 12 30 4 19 10 14 3 12 48 123

12 39 10 6 4 4 75

4 10 14 8 1 2 4 6 23 26 0 0

0 0

14 21 10 23 14 30 24 40 20 31 1 12 1 4 0 0 84 161

10 12 18 40 42 28 6 2 158

0 1 1

H

0 4 1 9 1 13

P H K


Hartzell Kalle 94-95 Oilers Yht. Hassinen Tero 92-93 Turbon Pallo 93-94 Turbon Pallo 94-95 Turbon Pallo Yht. Hauhio Juha 93-94 Synkkä Uhma 94-95 Tapanilan Erä 95-96 Tapanilan Erä Yht. Hautajoki Ville 97-98 VFT 98-99 VFT 99-00 HIFK 00-01 HIFK 01-02 HIFK 02-03 SSV Yht. Hautaniemi Rauli 99-00 SBS Pori 01-02 SBS Pori 02-03 SBS Pori Yht. Hedborg Kurt 96-97 ÅSC Yht. Heikkilä Jouni 99-00 Nurmon Jymy 00-01 Nurmon Jymy 01-02 Happee Yht. Heikkilä Mika 94-95 Tapanilan Erä 95-96 Viikingit 96-97 Viikingit 97-98 HIFK 98-99 HIFK 99-00 SSV 00-01 SSV 01-02 SSV 02-03 SSV Yht. Heikkinen Antti 97-98 Josba 98-99 Josba 99-00 Josba 00-01 Josba Yht. Heikkinen Jari 90-91 Manse United 92-93 Manse United Yht. Heikkinen Jussi 94-95 ZSKA 95-96 VFT 96-97 VFT 97-98 Viikingit 98-99 Viikingit 99-00 SSV

17 17

1 1

3 3

4 4

6 6

22 19 21 62

4 3 6 13

3 6 9 18

21 22 19 62

2 3 4 9

2 4 3 9

4 7 7 18

16 13 44 73

17 19 19 19 25 32 131

1 4 3 13 10 11 42

4 2 2 9 10 20 47

5 6 5 22 20 31 89

8 2 6 16 27 30 89

26 25 25 76

2 1 0 3

1 2 1 4

3 14 3 15 1 0 7 29

2 2

0 0

0 0

0 0

27 26 8 61

7 12 4 23

14 7 1 22

22 22 22 21 2 25 27 24 28 193

5 5 7 12 0 6 9 14 8 66

7 12 8 7 12 10 8 15 4 10 22 8 0 0 0 5 11 8 8 17 0 10 24 8 7 15 4 62 128 50

14 22 26 20 82

0 0 1 1 2

0 0 1 0 1

0 2 0 6 2 8 1 4 3 20

18 3 21

2 1 3

1 0 1

3 1 4

0 0 0

22 21 22 22 22 26

0 0 0 0 0 0

5 4 0 3 4 0

5 4 0 3 4 0

0 0 2 0 0 0

7 2 9 16 15 15 31 33

H K

2 2

21 12 19 12 5 2 45 26

P H P

K P

P

H K K P

01-02 SSV 02-03 Tor Yht. Heikkola Jussi 99-00 NST Yht. Heimonen Mikko 98-99 Happee 99-00 Happee 00-01 Happee 01-02 Happee 02-03 Happee Yht. Heino Pauli 94-95 Team Botby Yht. Heinonen Jouni 95-96 Manse United Yht. Heinonen Mika 94-95 VFT 95-96 VFT 96-97 VFT 97-98 VFT 98-99 VFT 99-00 HIFK 00-01 HIFK 01-02 SSV 02-03 SSV Yht. Heinonen Pete 90-91 RuRu 91-92 Happee 92-93 Happee 93-94 Happee 94-95 Happee 95-96 Happee 96-97 Happee 97-98 Happee Yht. Heinonen Riku 01-02 Gunners 02-03 Gunners Yht. Heinämäki Jyrki 90-91 Synkkä Uhma 91-92 Synkkä Uhma Yht. Heiskanen Jarno 98-99 NST 99-00 NST Yht. Heiskanen Matti 91-92 SSV 92-93 SSV 94-95 SSV 95-96 SSV 96-97 SSV Yht. Helanen Aki 01-02 OLS 02-03 OLS Yht.

163

18 33 186

0 0 0

1 3 20

1 3 20

0 2 4

19 19

3 3

0 0

3 3

0 0

15 25 26 25 28 119

2 5 9 10 5 31

1 1 3 1 2 8

3 6 12 11 7 39

2 0 4 2 0 8

6 6

0 0

0 0

0 0

2 2

22 22

5 5

3 3

8 8

0 0

3 19 19 20 20 20 15 19 27 162

0 2 4 2 10 11 2 5 2 38

0 5 2 1 5 4 1 4 6 28

18 15 22 21 22 22 22 20 162

12 10 7 8 8 6 5 3 59

17 29 10 20 8 15 7 15 12 20 15 21 6 11 3 6 78 137

20 22 42

0 0 0

0 0 0

0 0 0

4 0 4

18 18 36

6 2 8

2 3 5

8 5 13

2 2 4

21 27 48

19 31 50

9 13 22

28 29 44 14 72 43

16 19 22 9 6 72

1 3 0 0 4 8

1 5 1 3 0 10

2 8 1 3 4 18

3 30 33

0 1 1

0 2 2

0 2 7 6 6 2 3 10 15 10 15 8 3 4 9 2 8 4 66 48 0 10 16 20 18 18 30 9 121

4 14 31 12 4 65

0 0 3 12 3 12

P

P

H K H K P

P

H K K K


Helanen Mikko 00-01 OLS 27 01-02 OLS 1 02-03 OLS 31 Yht. 59 Helbling Urs 01-02 Josba 26 Yht. 26 Helelä Markus 00-01 Oilers 14 Yht. 14 Helenius Jani 99-00 SBS Pori 11 01-02 SBS Pori 26 02-03 SBS Pori 33 Yht. 70 Hellanto Vesa 90-91 SSV 3 Yht. 3 Helle Rauno 90-91 BET 11 91-92 BET 15 92-93 S.C. Blues 13 Yht. 39 Hellqvist Tommi 90-91 Roller Team 5 92-93 Roller Team 5 Yht. 10 Helpiö Tero 93-94 Gunners 22 94-95 Gunners 19 95-96 Gunners 22 Yht. 63 Helste Mika 94-95 IKA SBS 6 Yht. 6 Hemmer Samuli 93-94 Tapanilan Erä 21 Yht. 21 Henrioud Michel 91-92 Viikingit 5 Yht. 5 Herlin Miro 02-03 HIFK 4 Yht. 4 Hermanson Alf 94-95 IKA SBS 13 95-96 Blue Fox 21 96-97 Blue Fox 22 Yht. 56 Hermanson Olav 95-96 Blue Fox 22 96-97 Blue Fox 21 97-98 Blue Fox 18 98-99 Blue Fox 22 99-00 Blue Fox 26 Yht. 109 Hernetkoski Mikko 00-01 OLS 21 01-02 OLS 13 02-03 OLS 31 Yht. 65

20 0 32 52

15 1 20 36

35 1 52 88

2 0 0 2

7 7

4 4

0 0

1 1

1 1

2 2

5 9 28 42

3 13 17 33

8 22 45 75

0 0 4 4

0 0

0 0

0 0

0 0

P

1 3 5 9

2 6 1 9

3 4 9 12 6 14 18 30

H

0 1 1

0 1 1

6 5 3 14

6 4 6 16

1 1

0 0

11 11

4 4

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

2 2

0 0 0 0

0 1 0 1

0 1 0 1

0 5 0 5

6 2 4 1 1 14

9 7 3 3 4 26

15 9 7 4 5 40

22 18 8 10 12 70

4 0 10 14

0 0 6 6

11 14 11 14

0 2 2

H

0 0 0

12 22 9 8 9 2 30 32 1 1

H

H

4 4

15 12 15 12

4 16 0 2 16 14 20 32

P

Herrala Anssi 94-95 IKA SBS Yht. Hervonen Petteri 92-93 Manse United 93-94 Manse United 95-96 Manse United Yht. Hietala Andreas 01-02 Tor 02-03 Tor Yht. Hietala Jari 95-96 Ilves Yht. Hietala Petri 96-97 HNMKY Yht. Hietala Timo 90-91 Roller Team 92-93 Roller Team 95-96 Blue Fox 96-97 Blue Fox 97-98 Blue Fox 98-99 Blue Fox Yht. Hietanen Mika 98-99 HNMKY 00-01 AC HaKi 01-02 AC HaKi 02-03 AC HaKi Yht. Hilska Mika 90-91 S.C.Tyly Yht. Hiltunen Joni 96-97 SSV 97-98 SSV 99-00 SSV 00-01 SSV 01-02 SSV 02-03 AC HaKi Yht. Hiltunen Tommi 96-97 Josba 97-98 Josba 98-99 Josba 99-00 Josba 00-01 Josba 02-03 Josba Yht. Hintikka Heikki 97-98 Oilers 98-99 Oilers 99-00 Oilers 00-01 Oilers 01-02 Oilers 02-03 Oilers Yht. Hintikka Jaakko 95-96 Oilers 96-97 Oilers

164

21 21

2 2

0 0

2 14 2 14

19 10 13 42

0 1 0 1

1 0 0 1

1 1 0 2

0 0 0 0

11 15 26

0 3 3

0 1 1

0 4 4

0 2 2

11 11

0 0

0 0

0 0

2 2

10 10

1 1

0 0

1 1

4 4

18 22 18 22 22 17 119

4 6 0 0 2 0 12

6 14 2 2 4 3 31

10 4 20 6 2 6 2 12 6 10 3 6 43 44

20 27 27 31 105

0 11 12 16 39

1 15 10 12 38

1 4 26 20 22 18 28 6 77 48

15 15

0 0

0 0

22 19 25 27 27 33 153

3 2 8 8 3 7 31

2 1 1 5 4 8 21

19 22 22 27 20 22 132

3 11 19 21 11 13 78

2 5 2 2 13 2 6 25 4 7 28 10 3 14 8 7 20 2 27 105 28

9 20 16 23 26 29 123

1 0 1 4 5 10 21

0 1 1 2 3 4 11

1 1 2 6 8 14 32

20 22

11 16

4 10

15 14 26 10

0 0

0 0

5 6 3 2 9 6 13 8 7 9 15 32 52 63

4 2 0 12 10 12 40

K P

P H

H K H H K K

P


97-98 98-99 99-00 00-01 01-02

Oilers 20 19 Oilers 22 14 Oilers 27 18 Oilers 27 25 Oilers 26 26 Yht. 164 129 Hintikka Jussi 96-97 HNMKY 7 2 97-98 HNMKY 22 5 98-99 HNMKY 21 2 Yht. 50 9 Hirsimäki Mika 00-01 Classic 19 1 Yht. 19 1 Hirvensalo Heikki 00-01 Oilers 7 0 01-02 Oilers 8 0 Yht. 15 0 Hirvonen Antti 99-00 NST 26 4 01-02 Happee 19 3 Yht. 45 7 Hirvonen Jarno 95-96 Happee 18 5 96-97 Happee 22 8 97-98 Happee 19 1 98-99 Happee 21 5 99-00 Happee 26 4 00-01 Happee 27 9 01-02 Happee 27 16 02-03 Happee 33 19 Yht. 193 67 Hokkanen Matti 02-03 Happee 2 0 Yht. 2 0 Hokkanen Petteri 93-94 VFT 22 4 94-95 VFT 22 8 95-96 VFT 22 7 96-97 VFT 22 10 97-98 VFT 22 10 Yht. 110 39 Hollmérus Calle 01-02 Tor 27 3 02-03 Tor 33 4 Yht. 60 7 Hollmérus Fredrik 01-02 Tor 5 0 Yht. 5 0 Hollo Harri 90-91 Manse United 15 4 92-93 Manse United 5 0 Yht. 20 4 Hollsten Fredrik 02-03 SBS Pori 8 0 Yht. 8 0 Holm Magnus 99-00 Blue Fox 17 0 Yht. 17 0 Holm Patrik 98-99 Blue Fox 17 0 99-00 Blue Fox 18 0 Yht. 35 0

11 30 5 19 19 37 18 43 32 58 99 228

6 12 16 18 20 96

1 3 5 9

3 0 8 8 7 2 18 10

3 3

4 10 4 10

0 0 0

0 0 0

0 2 2

6 0 6

10 3 13

2 0 2

1 6 4 5 13 4 5 6 4 3 8 8 5 9 2 16 25 6 23 39 4 26 45 10 84 151 42 0 0

0 0

H K H H K

H K

P

0 0

2 13 8 5 6 34

6 10 21 10 15 4 15 8 16 8 73 40

5 8 13

8 2 12 10 20 12

0 0

0 0

0 0

1 0 1

5 0 5

6 0 6

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

4 4

0 0 0

0 0 0

0 0 0

H K

Holmberg David 00-01 ÅSC 01-02 ÅSC Yht. Holmberg Erik 97-98 ÅSC Yht. Holmen Daniel 00-01 ÅSC Yht. Holmerz Olof 95-96 SSV Yht. Holmström Milko 00-01 AC HaKi 01-02 AC HaKi 02-03 AC HaKi Yht. Honkanen Pekka 01-02 Tor 02-03 Tor Yht. Honkasalo Mika 94-95 Oilers 95-96 Oilers Yht. Honkavaara Markku 91-92 Liffe Yht. Honkonen Harri 90-91 Roller Team Yht. Honni Kari 90-91 SSV 91-92 SSV 92-93 SSV 93-94 SSV 94-95 SSV 95-96 SSV 96-97 SSV 97-98 Viikingit Yht. Horn Hans 93-94 HyNi Yht. Horn Nils 93-94 HyNi Yht. Hottinen Mika 93-94 VFT 94-95 VFT 95-96 VFT 96-97 VFT 97-98 VFT 98-99 VFT 99-00 HIFK Yht. Hottinen Mikael 02-03 HIFK Yht. Huhtala Henri 01-02 HIFK

165

25 26 51

12 12 24

9 11 20

4 4

0 0

0 0

0 0

0 0

1 1

0 0

0 0

0 0

0 0

20 20

4 4

13 13

17 24 17 24

26 25 23 74

3 0 2 5

2 3 2 7

5 10 3 12 4 2 12 24

16 32 48

1 6 7

8 27 35

9 4 33 6 42 10

21 20 41

4 0 4

2 2 4

6 2 8

6 2 8

18 18

2 2

2 2

4 4

4 4

17 17

5 5

1 1

6 6

4 4

8 22 8 26 10 30 20 45 10 28 14 36 10 21 2 6 82 214

4 8 2 8 10 10 10 0 52

18 14 18 18 22 20 22 25 22 18 22 22 19 11 8 4 151 132

21 7 23 18 44 25

21 21

2 2

5 5

7 40 7 40

22 22

16 16

14 14

30 28 30 28

18 20 16 9 22 15 5 105

0 0 0 0 0 0 0 0

1 1 1 0 0 0 0 3

1 1 1 0 0 0 0 3

0 0 0 0 2 0 0 2

8 8

0 0

0 0

0 0

0 0

23

0

1

1

6

K

P H K H K K K

H K H K

P


02-03 HIFK Yht. Huhtala Jussi 00-01 Happee 01-02 Happee Yht. Huhtala Toni 92-93 Josba 93-94 Josba 94-95 Josba 95-96 Josba 96-97 VFT 97-98 VFT 98-99 Viikingit 99-00 SSV 00-01 Oilers 00-01 SSV 01-02 HIFK 02-03 HIFK Yht. Huhtimo Markus 96-97 SSV 97-98 SSV 99-00 SSV 00-01 HIFK 01-02 HIFK 02-03 SSV Yht. Huikkonen Mika 99-00 Happee Yht. Hulkkonen Juha 00-01 Steelers Yht. Hulmi Miikka 98-99 Josba 00-01 Josba 01-02 Josba 02-03 Josba Yht. Huoponen Markku 92-93 Synkkä Uhma 93-94 Tapanilan Erä 94-95 VFT 95-96 VFT Yht. Huotari Esa 97-98 SSV 99-00 SSV 00-01 HIFK Yht. Huovinen Risto 92-93 Team Botby 93-94 Team Botby Yht. Hupli Mikko 96-97 HNMKY Yht. Huttunen Ari 93-94 Viikingit 94-95 Viikingit Yht.

32 55

8 8

6 7

14 15 15 21

13 12 25

0 0 0

2 1 3

10 22 19 21 21 22 19 26 13 10 23 19 225

1 5 4 8 4 7 5 2 8 0 8 4 56

2 3 2 3 8 6 4 8 6 9 17 2 8 12 8 4 11 8 3 8 2 4 6 0 8 16 4 1 1 4 3 11 8 4 8 8 53 109 58

20 20 18 22 25 31 136

1 12 6 9 21 14 63

0 2 2 4 2 5 15

1 14 8 13 23 19 78

10 12 4 10 18 20 74

1 1

0 0

0 0

0 0

0 0

2 2

0 0

0 0

0 0

0 0

13 26 23 20 82

0 3 2 3 8

0 2 2 3 7

0 4 5 16 4 2 6 6 15 28

22 22 21 22 87

16 9 2 2 29

7 6 3 3 19

23 4 15 6 5 10 5 4 48 24

8 1 15 24

0 0 3 3

0 0 0 0

12 21 33

5 2 7

1 4 5

2 2

0 0

0 0

0 0

0 0

17 18 35

0 1 1

0 0 0

0 1 1

4 4 8

2 1 3

0 0 3 3

P

6 2 8 P K P K P H

P

P

P H H

H

0 0 4 4

6 20 6 6 12 26

P

Huttunen Jari 92-93 S.C. Dynamo 11 93-94 VFT 14 Yht. 25 Huttunen Petri 92-93 S.C. Dynamo 19 93-94 Viikingit 22 94-95 Viikingit 22 95-96 VFT 20 96-97 VFT 22 97-98 VFT 22 98-99 Viikingit 21 99-00 HIFK 26 00-01 HIFK 26 01-02 HIFK 25 Yht. 225 Huttunen Toni 97-98 HIFK 10 98-99 HIFK 22 99-00 HIFK 13 00-01 HIFK 16 Yht. 61 Hynynen Juhani 91-92 BET 3 Yht. 3 Hynynen Sauli 98-99 NST 1 Yht. 1 Hytti Antti 94-95 Oilers 20 95-96 SSV 20 96-97 SSV 19 97-98 SSV 10 98-99 Viikingit 16 Yht. 85 Hyvärinen Antti 97-98 SSV 16 00-01 OLS 18 01-02 OLS 25 02-03 OLS 7 Yht. 66 Hyvärinen Esa 98-99 RuRu 1 Yht. 1 Hyvönen Sami 98-99 HNMKY 20 Yht. 20 Hyytiäinen Jarkko 92-93 Manse United 20 93-94 Manse United 22 95-96 Manse United 22 97-98 Koo-Vee 1 Yht. 65 Hyytiäinen Marko 92-93 Manse United 2 Yht. 2 Häkkinen Teemu 99-00 Happee 15 00-01 Happee 26 01-02 Happee 27 02-03 Josba 29 Yht. 97

166

3 1 4

1 1 2

4 30 2 4 6 34

20 15 35 7 10 17 12 6 18 4 10 14 6 11 17 8 7 15 6 10 16 7 9 16 3 13 16 4 12 16 77 103 180

59 34 61 12 16 15 12 25 30 30 294

1 2 0 0 3

0 6 0 0 6

1 8 0 0 9

0 2 2 0 4

3 3

1 1

4 4

2 2

0 0

0 0

0 0

0 0

4 5 6 8 1 24

8 9 8 2 0 27

12 6 14 10 14 6 10 0 1 0 51 22

1 2 6 0 9

1 5 3 0 9

2 0 7 10 9 0 0 0 18 10

0 0

0 0

0 0

0 0

4 4

3 3

7 7

8 8

0 0 0 0 0

1 2 2 0 5

1 2 2 0 5

2 0 0 0 2

0 0

0 0

0 0

0 0

12 18 8 28 66

6 8 4 14 32

18 26 12 42 98

8 79 40 55 182

P H K P K

P K

K

P

P

H


Häkkinen Timo 94-95 ZSKA 22 95-96 Team Botby 3 Yht. 25 Häkli Jukka 95-96 Happee 19 96-97 Happee 19 97-98 Happee 4 98-99 Happee 22 99-00 Happee 20 00-01 Happee 23 Yht. 107 Hämäläinen Jouko 90-91 BET 18 91-92 BET 18 92-93 S.C. Blues 15 Yht. 51 Hämäläinen Mika 97-98 Happee 10 Yht. 10 Hänninen Matti 91-92 Viikingit 18 92-93 Viikingit 22 93-94 Viikingit 21 94-95 Viikingit 20 95-96 Team Botby 20 Yht. 101 Hänninen Mikko 91-92 Viikingit 18 93-94 Viikingit 19 94-95 Viikingit 22 95-96 Viikingit 22 96-97 Viikingit 21 97-98 VFT 19 98-99 VFT 20 Yht. 141 Hänninen Oscar 02-03 Oilers 26 Yht. 26 Hänninen Teemu 99-00 RuRu 5 Yht. 5 Härkönen Antti-Jussi 99-00 SBS Pori 27 01-02 SBS Pori 27 02-03 SBS Pori 32 Yht. 86 Härkönen Ville 94-95 Josba 6 95-96 Josba 3 Yht. 9 Härmä Jarmo 00-01 OLS 3 01-02 OLS 25 02-03 OLS 31 Yht. 59 Häsä Jari 00-01 Josba 23 Yht. 23 Höglund Ronny 95-96 Blue Fox 22 96-97 Blue Fox 21

3 0 3

2 1 3

0 0 0 0 2 1 3

3 3 0 1 2 0 9

3 3 0 1 4 1 12

4 7 3 14

3 1 0 4

7 2 8 10 3 6 18 18

0 0

0 0

2 8 4 1 2 17

4 1 1 0 2 8

6 8 9 14 5 8 1 8 4 2 25 40

0 1 6 2 0 3 4 16

1 1 3 1 1 1 1 9

1 2 9 3 1 4 5 25

6 6 2 12 2 10 10 48

9 9

5 5

14 14

4 4

0 0

0 0

0 0

0 0

24 19 19 62

5 36 1 4 6 40

0 0

10 10 0 10 12 21 63

P

H

0 0

H P

P P H H

K

11 35 18 16 35 4 13 32 6 40 102 28

0 0 0

0 0 0

0 0 0

0 0 0

0 3 7 10

0 3 5 8

0 6 12 18

0 0 0 0

1 1

1 1

2 2

9 9

7 4

1 3

8 14 7 2

P

P

97-98 Blue Fox 21 98-99 Blue Fox 22 99-00 Blue Fox 27 Yht. 113 Höglund Tommy 95-96 Blue Fox 18 Yht. 18 Högstedt Patrick 97-98 Blue Fox 21 98-99 Blue Fox 21 99-00 Nurmon Jymy 20 00-01 Nurmon Jymy 25 Yht. 87 Ihalainen Jarmo 93-94 HyNi 22 Yht. 22 Ikonen Petteri 93-94 Turbon Pallo 18 94-95 Turbon Pallo 21 Yht. 39 Ikonen Risto 92-93 Team Botby 21 Yht. 21 Ikonen Tomi 01-02 AC HaKi 8 Yht. 8 Ilander Ronnie 01-02 HIFK 1 Yht. 1 Inkinen Jani 98-99 NST 20 Yht. 20 Innanen Janne 95-96 Tapanilan Erä 19 96-97 HIFK 19 97-98 HIFK 17 Yht. 55 Isaksson Dennis 98-99 ÅSC 8 99-00 ÅSC 18 00-01 ÅSC 12 01-02 ÅSC 19 Yht. 57 Isaksson Niklas 96-97 ÅSC 22 98-99 ÅSC 22 99-00 ÅSC 27 01-02 ÅSC 23 Yht. 94 Isoherranen Matti 96-97 HNMKY 3 Yht. 3 Isomäki Anssi 02-03 SBS Pori 3 Yht. 3 Isomäki Jori 95-96 Blue Fox 1 96-97 Blue Fox 1 97-98 Blue Fox 20 98-99 Blue Fox 20 99-00 Blue Fox 27 00-01 Nurmon Jymy 27

167

9 1 1 22

4 7 2 17

13 4 8 6 3 4 39 30

1 1

0 0

3 2 2 2 9

2 5 1 6 14

4 4

9 9

13 13

6 6

0 0 0

0 2 2

0 2 2

2 2 4

3 3

3 3

6 6

2 2

0 0

1 1

1 1

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

7 7

8 8

15 39 15 39

0 0 0 0

1 0 1 2

1 27 0 0 1 17 2 44

0 0 0 1 1

3 3 4 3 13

3 3 4 4 14

0 0 4 4 8

8 13 9 14 44

10 11 12 11 44

18 24 21 25 88

4 14 12 26 56

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 1 9 5 4 15

0 1 11 16 17 15

1 1

0 0

5 4 7 8 3 8 8 18 23 38

0 0 2 0 20 15 21 16 21 6 30 6

P


01-02 OLS 27 9 Yht. 123 43 Isoniemi Niko 00-01 Nurmon Jymy 18 0 Yht. 18 0 Isosalo Jari 99-00 Blue Fox 1 0 Yht. 1 0 Jalo Kimmo 90-91 Roller Team 9 0 Yht. 9 0 Jantunen Janne 90-91 Turbon Pallo 14 9 91-92 Turbon Pallo 17 11 92-93 Turbon Pallo 22 6 93-94 Turbon Pallo 22 6 94-95 Turbon Pallo 21 22 95-96 Ilves 20 8 96-97 Ilves 21 12 97-98 Gunners 21 7 00-01 Classic 21 2 01-02 HIFK 4 0 Yht. 183 83 Japisson Teemu 90-91 Manse United 18 0 92-93 Manse United 21 2 93-94 Tapanilan Erä 8 0 Yht. 47 2 Jaskari Mika 93-94 Turbon Pallo 12 0 95-96 Ilves 14 1 Yht. 26 1 Johanson Thomas 93-94 Tapanilan Erä 19 8 94-95 Oilers 18 5 95-96 Oilers 16 6 96-97 Oilers 19 2 Yht. 72 21 Johansson Henri 02-03 Classic 18 0 Yht. 18 0 Johansson Jani 97-98 VFT 22 0 98-99 VFT 21 4 99-00 HIFK 16 0 Yht. 59 4 Johansson Jarno 94-95 IKA SBS 22 19 99-00 SBS Pori 11 6 Yht. 33 25 Johansson Lennart 96-97 ÅSC 16 3 Yht. 16 3 Jokela Mikko 95-96 Happee 9 3 96-97 Happee 22 15 97-98 Happee 22 6 98-99 Happee 21 15 99-00 Happee 25 14 00-01 Happee 27 18 01-02 Happee 21 12 02-03 Gunners 30 20 Yht. 177 103

20 29 14 80 123 57 0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

4 13 4 15 7 13 3 9 7 29 2 10 7 19 1 8 1 3 0 0 36 119

6 2 10 22 34 4 14 2 4 0 98

2 6 0 8

2 10 8 24 0 6 10 40

4 0 4

4 6 1 6 5 12

6 4 4 4 18

14 9 10 6 39

26 23 10 10 69

0 0

0 0

0 0

4 3 2 9

4 2 7 4 2 4 13 10

7 0 7

26 6 32

6 0 6

2 2

5 5

2 2

1 4 5 20 10 16 8 23 14 28 12 30 8 20 7 27 65 168

0 14 14 4 12 12 12 6 74

P

H K

P

Jokinen Harri 94-95 Viikingit 95-96 Viikingit Yht. Jokinen Juhana 94-95 Team Botby 95-96 Team Botby Yht. Jokinen Tero 94-95 IKA SBS Yht. Jokinen Ville 00-01 Oilers 01-02 Oilers 02-03 Oilers Yht. Jokiranta Elias 00-01 Nurmon Jymy Yht. Jokiranta Juha 93-94 Synkkä Uhma 94-95 Tapanilan Erä 95-96 Tapanilan Erä Yht. Jokitie Miitri 93-94 Turbon Pallo 94-95 Turbon Pallo 95-96 Gunners 96-97 Gunners 97-98 Gunners 98-99 Gunners 99-00 Gunners 00-01 Gunners 01-02 Gunners 02-03 Gunners Yht. Jolkkonen Juri 92-93 Josba 93-94 Josba 94-95 Josba 95-96 Josba 96-97 Josba 97-98 Josba 98-99 Josba 99-00 Josba 00-01 Josba 01-02 Josba 02-03 Josba Yht. Jormanainen Mika 90-91 Josba 91-92 Josba 92-93 Josba 94-95 Josba 95-96 Ilves 96-97 Ilves Yht. Joukola Matti 93-94 Tapanilan Erä Yht. Joutsimäki Vesa 91-92 Happee

168

11 1 12

0 0 0

0 0 0

0 0 0

2 0 2

22 19 41

0 0 0

0 1 1

0 20 1 48 1 68

21 21

0 0

0 0

0 13 0 13

17 20 32 69

0 0 0 0

0 0 0 0

0 0 0 0

0 0 0 0

8 8

0 0

0 0

0 0

0 0

20 20 12 52

3 2 1 6

4 6 1 11

7 6 8 12 2 26 17 44

21 17 21 21 18 16 23 26 23 28 214

2 5 0 2 1 1 2 1 2 1 17

4 4 0 1 0 4 3 0 2 2 20

6 9 0 3 1 5 5 1 4 3 37

38 63 12 16 0 10 8 16 0 8 171

2 22 20 16 22 20 22 19 19 18 13 193

0 3 4 6 12 5 17 7 8 14 2 78

0 0 6 9 3 7 6 12 5 17 8 13 17 34 8 15 9 17 6 20 4 6 72 150

0 6 35 8 8 36 11 6 12 4 18 144

17 18 17 20 20 19 111

0 0 0 0 0 0 0

0 1 0 3 0 1 5

0 1 0 3 0 1 5

0 0 2 0 0 2 4

7 7

0 0

0 0

0 0

0 0

18

4

4

8

2

P

H K K

P K P

P H H

K P P

P


92-93 93-94 94-95 95-96 96-97 97-98

Happee Happee Happee Happee Happee Happee Yht. Joutsivuo Timo 90-91 Synkkä Uhma 91-92 Synkkä Uhma 92-93 Synkkä Uhma 93-94 Synkkä Uhma Yht. Junttila Sasu 93-94 SSV Yht. Juntunen Kari 93-94 Tapanilan Erä Yht. Jussila Esa 96-97 Josba 99-00 Josba 00-01 Josba 01-02 Josba 02-03 Josba Yht. Jussila Kari 90-91 Turbon Pallo 91-92 Turbon Pallo 92-93 Turbon Pallo 93-94 Turbon Pallo 94-95 Gunners 95-96 Gunners 96-97 Gunners 97-98 Gunners 98-99 Gunners 99-00 Gunners Yht. Jussila Mikko 02-03 Happee Yht. Jussila Raine 98-99 RuRu Yht. Justander Klaus 96-97 HNMKY 97-98 HNMKY 98-99 HNMKY 99-00 Oilers 00-01 SSV 01-02 SSV 02-03 SSV Yht. Justen Samuli 02-03 Rangers Yht. Juvonen Olli 97-98 Koo-Vee Yht. Jylö Timo 91-92 Viikingit 92-93 Viikingit

21 21 20 22 20 15 137

13 3 3 3 2 1 29

3 2 4 2 2 1 18

16 6 5 4 7 6 5 10 4 8 2 8 47 44

18 18 21 8 65

14 10 1 1 26

5 1 3 0 9

19 10 11 2 4 14 1 4 35 30

13 13

2 2

2 2

4 4

6 6

3 3

0 0

0 0

0 0

0 0

10 25 24 25 32 116

0 0 0 3 9 12 4 22 26 12 29 41 24 44 68 43 104 147

0 10 20 29 10 69

15 18 22 22 22 21 22 22 22 24 210

8 13 15 9 8 8 5 7 9 2 84

4 12 16 16 15 14 8 0 8 2 95

11 11

0 0

0 0

0 0

2 2

14 14

0 0

0 0

0 0

4 4

22 19 22 25 27 8 3 126

6 4 10 8 9 5 0 42

1 3 6 2 6 3 0 21

19 19

1 1

0 0

1 1

18 18

1 1

2 2

3 14 3 14

18 22

0 0

0 1

0 1

7 15 7 20 9 24 5 14 13 21 4 12 0 5 3 10 12 21 3 5 63 147

7 4 7 6 16 8 10 0 15 0 8 2 0 0 63 20

93-94 94-95 95-96 96-97

H

P H H

H

H K P

2 2

0 0

H

Viikingit Viikingit Viikingit SSV Yht. Järvenkallas Kari 90-91 S.C.Dalmac 91-92 S.C.Dalmac 93-94 SSV 94-95 SSV 95-96 SSV 96-97 Viikingit 97-98 Viikingit Yht. Järvenpää Mika 95-96 Manse United 99-00 Nurmon Jymy 00-01 Nurmon Jymy Yht. Järvi Mikael 96-97 VFT 97-98 VFT 98-99 VFT 99-00 HIFK 00-01 SSV 01-02 SSV 02-03 SSV Yht. Järvinen Jani 98-99 RuRu 99-00 RuRu 00-01 Steelers Yht. Järvinen Jani-Arto 98-99 RuRu 99-00 RuRu 00-01 Steelers Yht. Järvinen Jussi 97-98 SSV 98-99 Oilers 99-00 Oilers 00-01 Oilers 01-02 Oilers 02-03 Oilers Yht. Järvinen Mika 93-94 Happee 94-95 Happee Yht. Järvinen Tom 97-98 Gunners Yht. Järvinen Tuukka 00-01 OLS Yht. Kaarnamaa Sami 98-99 VFT 99-00 HIFK 01-02 SSV 02-03 HIFK Yht.

169

22 22 7 10 101

0 0 0 0 0

0 1 0 0 2

0 1 0 0 2

0 2 0 2 4

18 18 18 18 20 21 15 128

4 2 5 4 3 1 0 19

5 6 7 7 5 11 5 46

9 8 12 11 8 12 5 65

6 4 4 17 14 14 2 61

7 8 23 38

1 0 2 3

0 0 0 0

1 0 2 3

2 0 2 4

2 12 9 19 4 18 7 28 15 29 15 30 23 46 75 182

6 2 6 12 26 8 18 78

20 10 22 10 15 14 24 21 26 14 25 15 32 23 164 107 19 25 23 67

6 7 6 19

3 6 12 21

9 13 18 40

22 23 26 71

3 8 14 25

3 3 12 18

6 7 11 10 26 22 43 39

22 15 27 26 25 15 130

6 3 9 11 12 11 52

13 19 8 2 5 8 14 23 18 12 23 10 13 25 2 8 19 6 62 114 52

16 14 30

3 4 7

3 4 7

20 20

0 0

0 0

0 0

2 2

24 24

0 0

1 1

1 1

2 2

22 16 15 22 75

4 4 2 11 21

1 4 1 5 11

P P

K H K K H K

K H K K P

60 14 43 117

K H H K K

6 24 8 12 14 36

5 16 8 6 3 4 16 10 32 36

H K P


Kaartinen Kari 93-94 VFT 94-95 VFT 96-97 HIFK 97-98 HIFK 98-99 HIFK 02-03 HIFK Yht. Kaasalainen Mikko 92-93 Happee 94-95 Happee 96-97 Happee Yht. Kainulainen Juha 01-02 AC HaKi Yht. Kainulainen Mikko 90-91 BET 94-95 Team Botby Yht. Kainulainen Pauli 90-91 Synkkä Uhma Yht. Kainulainen Pekka 90-91 Synkkä Uhma 91-92 Synkkä Uhma 92-93 Synkkä Uhma Yht. Kajander Mikael 92-93 Team Botby 93-94 Team Botby 94-95 Team Botby Yht. Kakkonen Markus 99-00 Gunners Yht. Kangas Kai 95-96 Blue Fox 96-97 Blue Fox 98-99 Blue Fox Yht. Kangasmäki Esa 94-95 Turbon Pallo 95-96 Ilves 96-97 Ilves Yht. Kankaanpää Juha 94-95 ZSKA 95-96 Team Botby 96-97 HIFK 97-98 HIFK 98-99 HIFK 02-03 Tor Yht. Kankkunen Matti 96-97 SSV Yht. Kantee Juhani 90-91 SSV 91-92 SSV Yht.

19 22 19 22 19 33 134

4 0 2 5 6 10 27

1 1 2 5 4 23 36

5 1 4 10 10 33 63

8 34 18 24 20 38 142

1 12 16 29

1 0 1 2

0 0 1 1

1 0 2 3

0 2 4 6

11 11

0 0

3 3

3 3

4 4

13 8 21

2 3 5

3 1 4

5 0 4 33 9 33

18 18

0 0

1 1

1 1

0 0

18 18 20 56

7 10 3 20

8 7 4 19

15 17 7 39

0 2 2 4

9 13 2 24

5 0 0 5

6 2 0 8

11 2 0 13

2 2 0 4

5 5

0 0

0 0

0 0

0 0

21 21 20 62

3 2 10 15

2 1 2 5

5 3 12 20

51 20 16 87

22 21 22 65

4 8 2 14

7 2 1 10

11 8 10 6 3 2 24 16

22 22 22 22 20 5 113

6 11 8 4 7 1 37

3 8 8 6 1 0 26

9 2 19 6 16 6 10 4 8 0 1 0 63 18

21 21

2 2

1 1

3 3

15 9 24

0 0 0

1 1 2

1 10 1 0 2 10

P P

H

P

2 2 P H

Kantola Jukka 00-01 AC HaKi 24 1 01-02 AC HaKi 27 1 02-03 AC HaKi 30 3 Yht. 81 5 Karapalo Jouni 90-91 Roller Team 5 0 Yht. 5 0 Kareinen Pauli 98-99 NST 21 0 99-00 NST 14 0 Yht. 35 0 Karhu Jouni 01-02 OLS 7 0 Yht. 7 0 Karhulahti Jani 98-99 Oilers 1 0 Yht. 1 0 Karilahti Jouko 91-92 RuRu 3 0 Yht. 3 0 Karjalainen Esa 97-98 Viikingit 22 14 98-99 Viikingit 22 13 99-00 SSV 27 14 00-01 SSV 27 9 01-02 SSV 25 12 02-03 SSV 24 4 Yht. 147 66 Karkamo Arno 92-93 SSV 22 4 93-94 SSV 21 3 94-95 SSV 22 2 95-96 SSV 22 6 96-97 Viikingit 21 9 97-98 Viikingit 20 9 98-99 Viikingit 22 0 99-00 SSV 24 4 00-01 SSV 26 3 01-02 SSV 25 7 Yht. 225 47 Karlsson Björn-Markus 96-97 Blue Fox 21 3 97-98 Blue Fox 21 1 98-99 Blue Fox 20 0 Yht. 62 4 Karlsson Lars 01-02 ÅSC 13 1 Yht. 13 1 Karonen Jani 00-01 Oilers 20 3 01-02 AC HaKi 5 0 01-02 Oilers 17 5 02-03 HIFK 31 8 Yht. 73 16 Karppanen Tero 97-98 Koo-Vee 22 27 98-99 Gunners 21 24 99-00 Gunners 27 23 00-01 Oilers 18 14 01-02 Oilers 27 38 02-03 Oilers 29 36 Yht. 144 162

170

2 1 7 10

3 2 10 15

14 20 20 54

0 0

0 22 0 22

1 1 2

1 1 2

0 0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

4 4

K

16 30 6 12 25 6 14 28 6 11 20 10 17 29 6 8 12 10 78 144 44

K P

3 12 1 4 6 5 2 4 3 6 46

K H K K H K P

7 6 15 2 3 6 10 2 15 0 14 8 2 0 8 6 6 0 13 0 93 30

1 2 2 5

4 3 2 9

2 2 2 6

3 3

4 4

2 2

1 1 1 0 3

4 1 6 8 19

0 0 4 2 6

16 43 9 33 21 44 11 25 12 50 14 50 83 245

22 67 36 4 12 13 154

K P

K P

H K P

H K K


Karppinen Tuomas 02-03 OLS Yht. Kartano Olli 98-99 RuRu 99-00 RuRu 00-01 Steelers Yht. Karttunen Antti 98-99 NST 99-00 NST Yht. Karuvaara Ossi 94-95 ZSKA Yht. Karvinen Juha 90-91 S.C.Dalmac 91-92 S.C.Dalmac Yht. Karvinen Pekka 95-96 Josba 96-97 Josba 97-98 Josba 98-99 Josba 99-00 Josba Yht. Karvinen Timo 91-92 Synkkä Uhma 92-93 Synkkä Uhma Yht. Katajisto Teemu 97-98 Gunners 00-01 Classic Yht. Katajisto Toni 00-01 Classic 01-02 Classic 02-03 Classic Yht. Katila Panu 90-91 Synkkä Uhma 91-92 Synkkä Uhma 92-93 Synkkä Uhma 93-94 Synkkä Uhma Yht. Kaukiainen Arto 93-94 HyNi Yht. Kauko Petri 98-99 Happee 99-00 Happee 00-01 Happee 01-02 Happee 02-03 Happee Yht. Kauppi Jussi 92-93 Manse United 93-94 Manse United 95-96 Manse United Yht. Kauppila Mikko 93-94 Tapanilan Erä Yht.

21 21

0 0

1 1

1 1

0 0

21 27 26 74

0 1 2 3

1 2 3 6

1 3 5 9

10 18 16 44

4 1 5

0 0 0

0 0 0

0 0 0

0 2 2

7 7

0 0

0 0

0 0

0 0

15 15 30

5 0 5

3 3 6

8 10 3 14 11 24

21 22 18 22 27 110

3 3 0 1 6 13

4 3 2 4 1 14

7 12 6 2 2 0 5 6 7 8 27 28

18 20 38

0 0 0

0 0 0

0 0 0

0 0 0

5 9 14

0 0 0

0 0 0

0 0 0

0 0 0

24 24 26 74

12 4 1 17

7 4 1 12

19 10 8 6 2 10 29 26

17 18 22 21 78

6 5 22 16 49

5 12 14 9 40

11 0 17 2 36 10 25 4 89 16

20 20

7 7

2 2

9 17 9 17

12 27 27 25 31 122

0 3 3 0 10 16

1 1 6 5 13 26

1 2 4 8 9 14 5 4 23 8 42 36

20 21 22 63

4 6 7 17

1 4 6 11

5 8 10 4 13 4 28 16

17 17

2 2

0 0

2 2

0 0

K

P

Kauppinen Antti 02-03 Happee Yht. Kauppinen Mika 00-01 AC HaKi 01-02 Oilers 02-03 AC HaKi Yht. Kauppinen Timo 00-01 AC HaKi Yht. Kautonen Jukka 99-00 NST Yht. Kautto Tuomas 95-96 Oilers Yht. Kavander Mats 96-97 ÅSC 97-98 ÅSC 99-00 ÅSC 01-02 ÅSC Yht. Kavander Nicklas 90-91 Roller Team 92-93 Roller Team 94-95 IKA SBS 95-96 Blue Fox 97-98 Blue Fox Yht. Kavekari Mika 94-95 Oilers 96-97 Oilers 97-98 Oilers 98-99 Oilers 99-00 Oilers 00-01 Oilers 01-02 Oilers 02-03 Oilers Yht. Keinänen Sami 02-03 OLS Yht. Kekkonen Riku 02-03 HIFK Yht. Kekkonen Tommi 01-02 Oilers 02-03 Oilers Yht. Kempas Mika 94-95 Happee Yht. Kemppainen Jarkko 98-99 NST Yht. Kerminen Aki 90-91 RuRu 91-92 Happee Yht. Keränen Jesse 00-01 Oilers

171

27 27

6 6

6 6

12 14 12 14

27 25 31 83

15 8 8 31

11 1 9 21

26 8 9 4 17 14 52 26

17 17

1 1

1 1

2 2

6 6

27 27

2 2

3 3

5 5

2 2

16 16

0 0

1 1

1 1

6 6

20 21 24 7 72

9 9 2 2 22

5 8 1 2 16

14 8 17 6 3 4 4 2 38 20

14 18 22 22 11 87

3 3 5 1 2 14

0 3 7 2 1 13

3 6 12 3 3 27

0 32 26 10 2 70

22 22 22 22 27 26 13 25 179

4 10 3 5 5 4 1 5 37

3 2 1 6 6 2 3 2 25

7 12 4 11 11 6 4 7 62

29 22 16 4 10 10 8 31 130

26 26

4 4

5 5

9 9

4 4

2 2

0 0

0 0

0 0

2 2

P

4 1 5

0 0 0

0 0 0

0 0 0

0 0 0

K K

15 15

2 2

0 0

2 2

0 0

14 14

2 2

2 2

4 10 4 10

15 5 20

1 0 1

5 0 5

6 0 6

0 0 0

P

8

1

0

1

0

H

K

P H K H H K K


02-03 Rangers Yht. Keskinen Jari 90-91 Roller Team 91-92 Turbon Pallo Yht. Keskinen Juha 92-93 Roller Team Yht. Kesänen Juha 95-96 Happee 96-97 Happee 97-98 Happee Yht. Ketola Kennet 02-03 Classic Yht. Ketonen Markus 95-96 Josba 96-97 Josba 97-98 Josba 98-99 Josba 99-00 Josba 00-01 Josba 01-02 Josba 02-03 Josba Yht. Ketonen Timo 95-96 Oilers 96-97 Oilers 97-98 Oilers 98-99 Oilers 99-00 HIFK 00-01 HIFK 01-02 HIFK 02-03 Oilers Yht. Kettunen Jarno 99-00 Josba 00-01 Josba 02-03 Josba Yht. Kettunen Juha 90-91 Josba 91-92 Josba 92-93 Josba 93-94 Josba 94-95 Josba 95-96 Josba Yht. Kettunen Jukka 93-94 VFT 94-95 VFT 95-96 VFT 96-97 VFT Yht. Kettunen Kalle 93-94 Josba 95-96 Josba 96-97 Josba Yht.

30 38

4 5

9 9

13 14 14 14

13 18 31

2 0 2

0 4 4

2 4 6

2 0 2

20 20

3 3

6 6

9 9

4 4

22 22 18 62

12 6 7 25

4 3 1 8

16 9 8 33

2 2 0 4

8 8

0 0

0 0

0 0

0 0

17 21 15 13 27 26 27 33 179

7 7 3 0 1 10 12 25 65

20 21 21 22 24 6 26 30 170

0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 5 2 1 7 1 5 0 23

18 11 32 61

0 0 0 0

1 1 1 3

1 1 1 3

0 0 2 2

18 18 21 21 21 19 118

11 5 6 5 9 1 37

6 10 6 5 10 2 39

17 15 12 10 19 3 76

2 6 14 6 22 10 60

22 21 21 22 86

5 6 5 3 19

3 5 0 1 9

14 17 17 48

0 0 0 0

0 0 0 0

0 7 6 3 10 2 3 6 2 0 0 0 3 4 4 9 19 10 20 32 8 23 48 12 61 126 44 2 0 5 0 2 0 1 2 7 0 1 0 5 0 0 12 23 14

8 12 11 8 5 2 4 8 28 30 0 0 0 0

0 0 0 0

P H H

P H K K

K

P H

K P K P

H K

K

Kettunen Petri 90-91 Josba 15 91-92 Josba 18 92-93 Josba 22 93-94 Josba 20 94-95 Josba 7 95-96 Josba 22 97-98 Josba 22 98-99 Josba 22 01-02 Josba 25 Yht. 173 Kettunen Sami 97-98 Josba 22 Yht. 22 Kettunen Timo 02-03 Josba 14 Yht. 14 Kiiski Timo 99-00 Josba 26 Yht. 26 Kiiskinen Sakari 95-96 Tapanilan Erä 20 96-97 HIFK 22 97-98 HIFK 22 98-99 HIFK 22 99-00 SSV 22 00-01 HIFK 18 Yht. 126 Kiiskinen Tero 96-97 Ilves 1 Yht. 1 Kilpeläinen Jussi 91-92 Liffe 18 92-93 Liffe 16 Yht. 34 Kilpeläinen Veijo 91-92 Liffe 6 Yht. 6 Kilpikoski Juuso 98-99 Happee 11 99-00 Happee 24 01-02 Happee 15 Yht. 50 Kilpikoski Marko 91-92 Happee 18 92-93 Happee 20 93-94 Happee 21 94-95 Happee 22 95-96 Happee 22 96-97 Happee 20 97-98 HNMKY 16 98-99 Happee 21 Yht. 160 Kilpiä Timo 94-95 ZSKA 22 Yht. 22 Kinanen Jere 02-03 Rangers 32 Yht. 32 Kinnunen Janne 94-95 Josba 3 96-97 Josba 17

172

9 10 16 13 3 9 3 9 4 76

6 15 2 8 18 2 11 27 0 16 29 0 2 5 17 14 23 6 9 12 2 23 32 6 8 12 0 97 173 35

1 1

2 2

3 3

6 6

0 0

2 2

2 2

0 0

6 6

4 4

10 12 10 12

4 8 12 14 1 4 43

6 7 6 7 2 1 29

10 6 15 12 18 8 21 6 3 4 5 4 72 40

0 0

0 0

0 0

2 4 6

2 1 3

4 10 5 2 9 12

0 0

0 0

0 0

0 0

1 3 0 4

1 3 2 6

2 6 2 10

0 6 2 8

4 1 6 8 3 0 1 0 23

2 6 4 2 2 1 3 0 20

6 4 7 2 10 0 10 4 5 0 1 2 4 2 0 0 43 14

3 3

1 1

4 22 4 22

2 2

5 5

7 22 7 22

0 0

0 0

0 0

K P K P

H

H

P

0 0

0 0

P

P

P


97-98 98-99 99-00 00-01 01-02 02-03

Josba Josba Josba Josba Josba Classic Yht. Kinnunen Jari 90-91 Josba Yht. Kinnunen Jukka 00-01 OLS 01-02 OLS 02-03 OLS Yht. Kinnunen Kimmo 00-01 OLS 01-02 OLS 02-03 OLS Yht. Kirjonen Tarmo 98-99 Oilers 99-00 Oilers 00-01 Oilers 01-02 Oilers 02-03 Oilers Yht. Kiviharju Juuso 98-99 RuRu 99-00 RuRu 00-01 Steelers 01-02 Gunners 02-03 Gunners Yht. Kivilehto Juha 98-99 VFT 99-00 HIFK 00-01 HIFK 01-02 HIFK 02-03 SSV Yht. Kiviluoto Juuso 01-02 SBS Pori Yht. Kivim채ki Ilkka 90-91 SSV 92-93 SSV Yht. Klemettil채 Vesa 90-91 SSV 91-92 SSV 92-93 SSV Yht. Klingberg Henri 01-02 HIFK 02-03 HIFK Yht. Knutar Niklas 95-96 Blue Fox 96-97 Blue Fox 98-99 Blue Fox 99-00 Blue Fox Yht.

8 19 25 22 23 2 119

0 0 0 0 0 0 0

0 1 1 0 0 0 2

0 1 1 0 0 0 2

0 2 0 0 0 0 2

15 15

1 1

1 1

2 2

0 0

27 26 25 78

6 6 8 20

5 5 12 22

11 10 11 14 20 4 42 28

20 22 33 75

2 0 14 16

0 4 7 11

2 2 4 4 21 18 27 24

1 1 22 21 33 78

0 0 6 0 7 13

0 0 3 4 8 15

0 0 0 0 9 2 4 7 15 10 28 19

22 17 26 27 33 125

15 12 9 15 17 68

17 32 10 6 18 4 10 19 55 9 24 6 24 41 4 66 134 79

22 24 22 25 33 126

1 2 2 4 4 13

3 1 6 6 13 29

4 3 8 10 17 42

26 2 18 22 22 90

27 27

0 0

0 0

0 0

0 0

18 11 29

0 0 0

0 0 0

0 0 0

4 2 6

P K

18 17 17 52

10 5 8 23

5 7 2 14

15 8 12 12 10 16 37 36

P H K

21 15 36

4 7 11

3 2 5

7 9 16

22 21 22 25 90

3 6 1 7 17

4 0 3 0 7

7 12 6 4 4 6 7 0 24 22

0 6 6

P H

K H H K K

H K

P

Knuutinen Mika 90-91 SSV 91-92 SSV Yht. Kohonen Mika 95-96 Happee 96-97 Happee 97-98 Happee 98-99 Happee 99-00 Happee Yht. Kohonen Mikko 97-98 Happee 98-99 Happee 99-00 Happee 00-01 Happee 01-02 Happee 02-03 Happee Yht. Koirikivi Vesa 90-91 BET 91-92 Happee 92-93 Happee 93-94 Happee 94-95 Happee 95-96 Happee 96-97 Happee 97-98 Happee 98-99 Happee 99-00 Happee 00-01 Happee 01-02 Happee 02-03 Happee Yht. Koivum채ki Sami 98-99 HNMKY 00-01 AC HaKi 01-02 AC HaKi 02-03 AC HaKi Yht. Kojo Ari 95-96 Team Botby 96-97 HIFK 97-98 HIFK Yht. Kokko Teemu 99-00 Nurmon Jymy 00-01 Nurmon Jymy Yht. Kokkonen Toni 96-97 Happee 98-99 Happee 00-01 Happee Yht. Kokoi Sami 95-96 SSV 96-97 SSV 97-98 SSV 99-00 SSV 00-01 SSV 01-02 SSV Yht.

173

18 9 27

2 0 2

6 0 6

8 0 8

8 0 8

22 21 22 22 27 114

8 15 23 13 17 30 15 16 31 9 41 50 23 41 64 68 130 198

16 24 20 16 10 86

18 19 24 24 27 30 142

8 7 12 5 18 21 71

6 14 3 10 7 19 5 10 13 31 19 40 53 124

6 14 20 10 4 8 62

18 17 19 22 22 22 22 22 22 12 23 24 30 275

7 8 9 2 8 3 3 0 7 1 0 1 4 53

3 10 2 10 9 18 3 5 8 16 7 10 3 6 8 8 0 7 3 4 1 1 0 1 1 5 48 101

16 14 14 10 20 24 12 16 6 4 10 4 10 160

17 26 27 32 102

3 4 6 4 17

3 7 8 4 22

6 11 14 8 39

8 22 20 50

0 8 2 10

2 7 4 13

2 4 15 16 6 6 23 26

24 25 49

10 8 18

4 9 13

14 8 17 8 31 16

8 20 13 41

0 0 0 0

1 0 0 1

6 18 22 20 26 27 119

1 1 8 2 3 2 17

3 0 8 5 2 0 18

1 0 0 1

P H

P

P

H P

P

39 10 10 2 61

P

0 0 0 0

4 2 1 4 16 10 7 6 5 10 2 0 35 32

K

K P


Kolehmainen Markku 90-91 S.C.Tyly 18 Yht. 18 Kolis Aki 98-99 NST 14 Yht. 14 Koljonen Hannu 96-97 Ilves 6 Yht. 6 Koljonen Risto 99-00 Blue Fox 25 Yht. 25 Kolmonen Jani 00-01 AC HaKi 24 01-02 AC HaKi 27 02-03 AC HaKi 28 Yht. 79 Kolu Orjo 90-91 Turbon Pallo 15 91-92 Turbon Pallo 18 92-93 Turbon Pallo 22 93-94 Turbon Pallo 22 Yht. 77 Komulainen Jyrki 90-91 BET 18 91-92 BET 15 92-93 S.C. Blues 15 Yht. 48 Kondo Ben 00-01 AC HaKi 26 01-02 AC HaKi 26 02-03 AC HaKi 18 Yht. 70 Kondo Jan 00-01 AC HaKi 24 01-02 AC HaKi 27 02-03 AC HaKi 31 Yht. 82 Kontio Timo 98-99 NST 16 Yht. 16 Konttinen Mika 91-92 Viikingit 18 92-93 Viikingit 22 93-94 Viikingit 10 94-95 Viikingit 11 95-96 Tapanilan Er채 13 Yht. 74 Koppinen Kimmo 98-99 Josba 12 Yht. 12 Korhonen Ari 02-03 Happee 33 Yht. 33 Korhonen Hannu 95-96 VFT 21 96-97 VFT 17 97-98 VFT 22 98-99 VFT 18 99-00 HIFK 25 02-03 SSV 33 Yht. 136

4 4

3 3

7 7

4 4

2 2

5 5

7 7

0 0

0 0

1 1

1 1

0 0

0 0

0 0

0 0

4 4

8 5 4 17

6 5 1 12

14 14 10 18 5 4 29 36

8 10 14 5 37

8 11 2 7 28

16 21 16 12 65

9 3 5 17

2 3 5 10

11 0 6 6 10 6 27 12

0 3 1 4

2 6 4 12

2 12 9 6 5 0 16 18

1 2 8 11

3 4 5 12

4 10 6 4 13 14 23 28

0 0

1 1

1 1

0 1 0 0 0 1

0 3 0 0 0 3

0 2 4 16 0 2 0 2 0 0 4 22

0 0

0 0

0 0

0 0

8 8

5 5

13 13

2 2

0 1 4 10 9 11 35

3 2 6 10 13 14 48

3 3 10 20 22 25 83

0 4 14 12 10 26 66

13 6 16 12 47 H

0 0

H P

H K H K

Korhonen Janne 00-01 OLS 27 01-02 OLS 27 02-03 OLS 33 Yht. 87 Korhonen Jussi 98-99 RuRu 22 99-00 RuRu 27 00-01 Steelers 26 Yht. 75 Korhonen Pasi 90-91 S.C.Tyly 18 93-94 Tapanilan Er채 20 Yht. 38 Korhonen Tuomas 94-95 Josba 13 95-96 Josba 20 Yht. 33 Korhonen Veli-Pekka 98-99 HNMKY 2 Yht. 2 Korkki Riku 99-00 Nurmon Jymy 27 00-01 Gunners 26 01-02 Gunners 25 02-03 Gunners 32 Yht. 110 Korpihete Toni 91-92 RuRu 14 Yht. 14 Korppi Joni 93-94 Manse United 22 94-95 Turbon Pallo 21 95-96 Ilves 21 96-97 Ilves 22 Yht. 86 Korte Tomi 95-96 SSV 1 Yht. 1 Kortesniemi Mikko 97-98 Koo-Vee 22 98-99 Gunners 11 99-00 Gunners 25 00-01 Gunners 25 01-02 Gunners 20 02-03 Gunners 17 Yht. 120 Koskela Tapio 92-93 Team Botby 12 Yht. 12 Koskelainen Kari 00-01 HIFK 4 01-02 HIFK 23 02-03 HIFK 26 Yht. 53 Koskinen Jari 94-95 IKA SBS 20 96-97 Blue Fox 22 97-98 Blue Fox 21 Yht. 63 Koskinen Juha 00-01 AC HaKi 7 Yht. 7

174

2 1 8 11

2 1 7 10

4 2 2 2 15 6 21 10

5 9 13 27

1 7 12 20

6 6 16 11 25 10 47 27

1 3 4

1 2 3

2 8 5 32 7 40

0 0 0

0 3 3

0 3 3

2 2 4

0 0

0 0

0 0

0 0

7 8 3 3 21

6 6 6 7 25

2 2

1 1

13 14 18 18 63

5 2 4 5 16

0 0

0 0

0 0

0 0

2 1 9 1 4 2 19

7 3 4 5 5 0 24

9 4 13 6 9 2 43

12 33 10 12 6 4 77

0 0

0 0

0 0

0 0

0 8 11 19

1 5 19 25

1 0 13 2 30 8 44 10

5 9 2 16

8 4 3 15

13 13 5 31

65 22 39 126

1 1

0 0

1 1

0 0

P

13 24 14 6 9 4 10 8 46 42 3 3

4 4

18 8 16 18 22 8 23 10 79 44 K

P


Koskinen Lars 92-93 Team Botby 21 4 Yht. 21 4 Koskinen Sami 94-95 Oilers 22 6 95-96 Oilers 22 5 96-97 Oilers 22 5 97-98 Oilers 22 2 98-99 Oilers 22 5 99-00 Oilers 26 1 Yht. 136 24 Koskinen Topi 02-03 Rangers 3 0 Yht. 3 0 Kosonen Jani 93-94 Josba 22 14 94-95 Josba 20 23 95-96 Josba 17 12 96-97 Josba 19 11 97-98 Josba 21 10 98-99 Josba 22 13 99-00 Josba 22 12 00-01 SSV 27 12 01-02 SSV 27 17 02-03 SSV 31 21 Yht. 228 145 Kostamovaara Mikko 94-95 Gunners 21 19 95-96 Gunners 21 4 96-97 Ilves 21 4 97-98 Koo-Vee 21 4 00-01 Classic 1 0 01-02 Classic 3 0 Yht. 88 31 Kotikoski Mikko 92-93 Manse United 20 7 Yht. 20 7 Kotilainen Pasi 93-94 Happee 1 0 94-95 Happee 20 6 95-96 Happee 20 2 96-97 Happee 21 11 97-98 Happee 22 13 98-99 Happee 21 13 99-00 Happee 24 9 00-01 Happee 27 14 01-02 Oilers 22 11 02-03 Happee 30 25 Yht. 208 104 Kotiranta Mikko 99-00 SBS Pori 27 1 Yht. 27 1 Kotka Tatu 95-96 Happee 2 0 96-97 Happee 15 0 97-98 Happee 17 0 98-99 Happee 14 0 99-00 Happee 12 0 00-01 Happee 14 0 01-02 Happee 6 0 Yht. 80 0

11 11

15 18 15 18

15 7 8 5 6 2 43

21 16 12 4 13 8 7 0 11 10 3 2 67 40

0 0

P H K H

0 0

0 0

5 19 4 27 5 17 15 26 3 13 16 29 10 22 6 18 9 26 11 32 84 229

8 14 14 6 10 8 18 6 4 14 102

K P

39 6 35 12 0 0 92

H

4 5 20 11 0 0 40 5 5

23 9 24 15 0 0 71

K P

12 20 12 20

1 1 0 6 3 5 11 22 3 16 4 17 6 15 12 26 6 17 29 54 75 179

0 16 14 6 8 4 20 19 8 22 117

3 3

4 4

4 4

0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 2 0 0 0 2

P K

P

Kotro Johnny 98-99 NST 99-00 NST 01-02 Tor 02-03 Tor Yht. Koukkari Janne 93-94 Turbon Pallo 94-95 Turbon Pallo 95-96 Ilves 96-97 Ilves 00-01 Classic 01-02 Classic 02-03 Classic Yht. Koukkari Tuomas 96-97 Ilves 00-01 Classic 01-02 Classic 02-03 Classic Yht. Kouri Henri 93-94 HyNi Yht. Kourula Tommi 98-99 NST 99-00 NST Yht. Kovanen Simo 96-97 SSV 97-98 SSV 99-00 SSV Yht. Krook Jani 97-98 Happee Yht. Kropin Anatoli 02-03 Rangers Yht. Krykov Valeri 90-91 SSV 91-92 SSV Yht. Kudinoff Ted 96-97 Ă…SC Yht. Kuhlmann Klaus 91-92 Happee 92-93 Josba Yht. Kuisma Janne 98-99 NST 99-00 RuRu Yht. Kuisma Mika 01-02 Oilers Yht. Kujala Rami 90-91 Roller Team Yht. Kukkasniemi Lauri 94-95 Oilers Yht.

175

21 25 25 33 104

3 3 1 19 26

2 4 7 10 23

5 7 8 29 49

8 16 17 14 55

21 19 22 22 25 25 6 140

7 6 2 3 6 5 0 29

5 2 2 4 3 1 0 17

12 8 4 7 9 6 0 46

8 27 26 14 16 57 0 148

22 26 25 29 102

5 3 5 1 14

6 2 4 7 19

11 18 5 10 9 4 8 4 33 36

16 16

0 0

1 1

1 1

0 0

11 22 33

0 4 4

0 3 3

0 7 7

2 2 4

18 22 20 60

0 1 2 3

2 0 0 2

2 1 2 5

0 4 2 6

4 4

0 0

0 0

0 0

0 0

13 13

0 0

0 0

0 0

2 2

3 7 10

4 0 4

4 3 7

8 3 11

2 0 2

13 13

4 4

1 1

5 5

4 4

14 18 32

7 6 13

0 3 3

7 2 9 14 16 16

22 20 42

4 2 6

4 2 6

8 12 4 12 12 24

1 1

0 0

0 0

0 0

0 0

18 18

0 0

0 0

0 0

0 0

21 21

4 4

6 6

10 10

6 6

P H

P P

K


Kulmala Juha 96-97 SSV 97-98 SSV 99-00 SSV 00-01 HIFK Yht. Kulppi Seppo 90-91 RuRu 91-92 RuRu 92-93 Viikingit 93-94 Viikingit 95-96 Team Botby Yht. Kumlander Totti 99-00 SBS Pori 01-02 SBS Pori Yht. Kumpulainen Jarmo 90-91 SSV Yht. Kumpulainen Petri 91-92 Liffe 92-93 Liffe 93-94 Happee 94-95 Happee 95-96 Happee 96-97 Happee Yht. Kunnari Mikko 00-01 Steelers Yht. Kuoppamäki Kalle 90-91 BET 91-92 BET 92-93 S.C. Blues Yht. Kuorilehto Sami 97-98 SSV 00-01 OLS 01-02 OLS 02-03 OLS Yht. Kurittu Jori 93-94 Turbon Pallo Yht. Kurki Hannu 91-92 BET 92-93 S.C. Blues Yht. Kuronen Sami 97-98 HNMKY 98-99 HNMKY 99-00 Oilers 00-01 Oilers 01-02 Oilers 02-03 Oilers Yht. Kuusela Ville 98-99 NST 99-00 NST 00-01 Josba 01-02 Josba Yht.

16 20 27 19 82

0 0 1 0 1

2 0 3 0 5

2 0 4 0 6

0 0 0 2 2

18 18 18 19 21 94

4 10 2 0 1 17

4 4 1 1 0 10

8 0 14 4 3 6 1 10 1 12 27 32

13 26 39

0 14 14

1 9 10

1 2 23 8 24 10

12 12

0 0

0 0

0 0

0 0

18 22 22 15 22 10 109

2 1 3 0 0 0 6

7 2 3 1 4 0 17

9 3 6 1 4 0 23

4 16 10 25 10 6 71

6 6

0 0

0 0

0 0

0 0

8 18 15 41

0 0 1 1

0 1 2 3

0 1 3 4

0 0 2 2

17 27 27 31 102

3 5 3 3 14

3 12 10 16 41

6 17 13 19 55

4 12 18 12 46

5 5

3 3

1 1

4 4

8 8

18 20 38

2 1 3

1 2 3

3 3 6

2 6 8

15 21 27 25 26 27 141

4 9 17 12 20 11 73

4 8 3 12 1 18 5 17 16 36 12 23 41 114

14 46 10 28 32 12 142

17 27 20 21 85

0 9 3 3 15

1 13 2 7 23

1 2 22 10 5 2 10 30 38 44

H P

P

H

H H K K

P H

Kuusisto Ari 90-91 Manse United 18 92-93 Manse United 1 Yht. 19 Kuusisto Timo 90-91 Roller Team 6 Yht. 6 Kuussaari Karo 98-99 RuRu 21 99-00 RuRu 3 Yht. 24 Kyyhkynen Esko 91-92 Turbon Pallo 15 92-93 Turbon Pallo 12 Yht. 27 Kähärä Juha 90-91 RuRu 14 91-92 RuRu 15 Yht. 29 Käld Torolf 95-96 Blue Fox 22 96-97 Blue Fox 21 97-98 Blue Fox 20 98-99 Blue Fox 21 99-00 Blue Fox 1 Yht. 85 Kämäräinen Henri 99-00 SBS Pori 22 01-02 SBS Pori 24 02-03 SBS Pori 26 Yht. 72 Kärkkäinen Jarno 02-03 Rangers 1 Yht. 1 Kääriäinen Tuomo 90-91 BET 18 91-92 BET 12 92-93 S.C. Blues 18 Yht. 48 Könönen Perttu 91-92 RuRu 18 94-95 VFT 8 97-98 Oilers 22 98-99 RuRu 20 Yht. 68 Laaksonen Jyrki 92-93 Manse United 9 93-94 Manse United 20 94-95 Gunners 22 95-96 Gunners 21 96-97 Gunners 22 97-98 Gunners 14 98-99 HIFK 21 Yht. 129 Laaksonen Panu 94-95 Oilers 19 95-96 Oilers 13 96-97 Oilers 21 97-98 Oilers 22 Yht. 75 Laaksonen Terho 95-96 Tapanilan Erä 7 Yht. 7

176

2 0 2

4 0 4

6 0 6

4 0 4

0 0

0 0

0 0

2 2

1 0 1

3 0 3

4 29 0 0 4 29

8 1 9

5 2 7

13 3 16

4 2 6

0 0 0

2 0 2

2 0 2

0 6 6

5 6 8 6 0 25

11 14 6 5 0 36

16 8 20 7 14 4 11 2 0 0 61 21

10 6 9 25

6 7 20 33

16 13 29 58

10 82 26 118

0 0

0 0

0 0

0 0

7 5 4 16

14 7 9 30

21 6 12 0 13 4 46 10

4 2 0 1 7

4 0 1 0 5

8 16 2 2 1 2 1 8 12 28

1 5 2 6 5 3 3 25

1 1 9 12 5 3 6 37

1 2 2 0 5

1 0 0 0 1

2 0 2 6 2 2 0 2 6 10

0 0

0 0

0 0

2 6 11 18 10 6 9 62

14 6 20 20 14 18 34 126

2 2

H

H

H

P H


Laatikainen Jan 02-03 AC HaKi Yht. Lahdensuo Markus 90-91 Turbon Pallo 91-92 Turbon Pallo 92-93 Turbon Pallo 93-94 Turbon Pallo 94-95 Turbon Pallo 95-96 Ilves Yht. Lahdensuo Ville 99-00 Nurmon Jymy 00-01 Nurmon Jymy 01-02 Gunners 02-03 Gunners Yht. Lahikainen Marko 91-92 Viikingit 92-93 Viikingit 94-95 Viikingit 95-96 Viikingit Yht. Lahikainen Petri 95-96 Tapanilan Erä 96-97 HIFK 97-98 HIFK 98-99 HIFK Yht. Lahti Jouko 90-91 Turbon Pallo 91-92 Turbon Pallo Yht. Lahtinen Arttu 95-96 Oilers Yht. Lahtinen Pertti 95-96 Oilers Yht. Laine Janne 98-99 RuRu 99-00 RuRu 00-01 Steelers Yht. Laine Mika 94-95 IKA SBS Yht. Laine Mika 01-02 AC HaKi 02-03 AC HaKi Yht. Laine Raine 92-93 Synkkä Uhma 93-94 Synkkä Uhma 94-95 Tapanilan Erä 95-96 Viikingit 96-97 Viikingit 97-98 Viikingit 98-99 Viikingit Yht. Laitila Pasi 98-99 HIFK Yht.

30 30

0 0

0 0

0 0

0 0

15 15 22 22 18 15 107

1 1 2 1 2 0 7

0 1 2 1 2 0 6

1 2 4 2 4 0 13

6 8 20 10 18 2 64

26 26 10 29 91

0 8 0 5 13

1 6 1 3 11

1 0 14 6 1 0 8 6 24 12

18 22 20 20 80

5 4 6 2 17

5 9 4 5 23

10 10 13 20 10 6 7 0 40 36

22 22 13 19 76

2 3 0 2 7

1 2 0 1 4

3 16 5 6 0 0 3 4 11 26

16 4 20

8 4 12

1 1 2

9 14 5 0 14 14

15 15

0 0

0 0

0 0

4 4

14 14

0 0

2 2

2 2

0 0

18 27 26 71

0 2 7 9

3 3 0 6

3 5 7 15

0 2 2 4

21 21

0 0

0 0

0 14 0 14

13 30 43

4 8 12

1 4 5

5 6 12 6 17 12

22 8 4 19 2 22 18 95

18 7 3 11 0 11 8 58

8 2 1 7 0 4 7 29

26 4 9 0 4 6 18 12 0 2 15 10 15 6 87 40

7 7

0 0

0 0

0 0

H P

P

P H K P

Laitinen Antti 98-99 HNMKY 19 00-01 OLS 27 01-02 OLS 27 02-03 OLS 33 Yht. 106 Laitinen Jari 90-91 Roller Team 18 92-93 Roller Team 22 Yht. 40 Laitinen Olli 90-91 S.C.Tyly 18 93-94 Tapanilan Erä 21 Yht. 39 Lakanen Jarkko 02-03 Classic 15 Yht. 15 Lamminpohja Ari 93-94 Gunners 21 94-95 Gunners 16 95-96 Gunners 11 Yht. 48 Lamminpohja Marko 93-94 Gunners 3 00-01 Classic 11 Yht. 14 Lamminsalo Esa 90-91 S.C.Dalmac 18 91-92 S.C.Dalmac 17 Yht. 35 Lampi Henri 01-02 Tor 18 02-03 Tor 24 Yht. 42 Lampila Pekka 00-01 Oilers 12 01-02 Oilers 1 Yht. 13 Lamu Marko 02-03 Classic 19 Yht. 19 Lappalainen Jarkko 96-97 HIFK 20 97-98 HIFK 17 98-99 HIFK 22 99-00 HIFK 26 00-01 HIFK 26 01-02 HIFK 17 02-03 SSV 32 Yht. 160 Latva Jani 95-96 Manse United 22 97-98 Koo-Vee 5 Yht. 27 Latva Marko 95-96 Manse United 3 Yht. 3 Laukkanen Veli-Pekka 92-93 S.C. Blues 19 95-96 Happee 3 Yht. 22

0 0

177

1 13 9 17 40

3 7 8 26 44

4 20 17 43 84

0 4 2 0 6

2 6 8

2 5 7

4 4 11 17 15 21

4 4 8

4 1 5

8 5 13

0 0 0

9 9

4 4

13 13

0 0

6 2 0 8

9 1 1 11

0 0 0

0 0 0

0 0 0

0 0 0

3 0 3

3 6 0 12 3 18

1 3 4

1 1 2

2 4 4 6 6 10

0 0 0

0 0 0

0 0 0

0 0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

6 5 5 6 3 3 5 33

2 1 3 2 5 5 3 21

6 0 6

2 1 3

8 1 9

2 0 2

0 0

0 0

0 0

0 0

1 0 1

1 0 1

2 16 0 0 2 16

15 58 3 8 1 6 19 72

H

4 4 8

8 2 6 2 8 10 8 4 8 8 8 8 8 6 54 40

K

H K

P K


Laulajainen Tero 90-91 S.C.Tyly Yht. Laure Jari 90-91 S.C.Dalmac 91-92 S.C.Dalmac 93-94 Team Botby Yht. Lauri Pekka 93-94 Synkkä Uhma Yht. Laurikainen Mikko 98-99 NST 99-00 NST Yht. Laurila Jukka 98-99 Gunners 99-00 Gunners 00-01 Gunners 01-02 Gunners 02-03 Gunners Yht. Lautanen Tomi 00-01 Oilers 02-03 AC HaKi Yht. Lavikka Jarmo 90-91 Synkkä Uhma 91-92 Synkkä Uhma Yht. Lehikoinen Petri 90-91 Josba Yht. Lehikoinen Teemu 97-98 Oilers 98-99 Oilers 99-00 Oilers 00-01 Oilers 01-02 Oilers 02-03 Oilers Yht. Lehikoinen Teijo 01-02 Josba Yht. Lehtimäki Mark 00-01 Classic 01-02 Classic Yht. Lehtinen Ilkka 93-94 Tapanilan Erä Yht. Lehtinen Jussi 96-97 Ilves 00-01 Classic 01-02 Classic Yht. Lehtinen Mikis 96-97 ÅSC 97-98 ÅSC 98-99 ÅSC 01-02 ÅSC Yht.

18 18

1 1

3 3

4 4

0 0

18 18 20 56

0 0 3 3

0 1 0 1

0 1 3 4

20 12 14 46

20 20

5 5

2 2

7 7

6 6

20 6 26

4 1 5

3 2 5

12 24 23 27 20 106

1 8 3 8 7 27

0 5 3 6 2 16

1 13 6 14 9 43

0 8 22 23 12 65

10 27 37

0 2 2

1 3 4

1 5 6

0 6 6

17 6 23

0 0 0

0 0 0

0 0 0

0 0 0

1 1

0 0

0 0

0 0

0 0

22 20 25 26 26 32 151

2 1 2 9 8 5 27

1 2 4 5 7 21 40

4 4

0 0

0 0

0 0

0 0

2 5 7

0 0 0

0 0 0

0 0 0

0 0 0

6 6

0 0

0 0

0 0

2 2

7 25 27 59

0 11 13 24

0 8 7 15

0 0 19 6 20 12 39 18

11 18 10 1 40

0 1 0 1 2

1 2 2 0 5

1 8 3 6 2 2 1 0 7 16

K

7 14 3 0 10 14

3 0 3 0 6 0 14 10 15 6 26 8 67 24

H

H K H H K K

H

Lehtinen Sami 01-02 SSV Yht. Lehto Antti 97-98 HIFK 98-99 HIFK Yht. Lehto Jussi 96-97 HIFK 97-98 HIFK 98-99 HIFK 01-02 HIFK 02-03 HIFK Yht. Lehto Kimmo 96-97 SSV Yht. Lehto Mikko 94-95 Happee 95-96 Happee 96-97 Happee 97-98 Happee 98-99 Happee 99-00 Oilers 00-01 Oilers 01-02 Oilers 02-03 Oilers Yht. Lehto Oskari 95-96 VFT 96-97 VFT 97-98 VFT 98-99 VFT 99-00 HIFK 00-01 AC HaKi 01-02 AC HaKi 02-03 AC HaKi Yht. Lehtonen Jari-Pekka 93-94 Josba 94-95 Josba 95-96 Josba 96-97 Oilers 97-98 Oilers 98-99 Oilers 99-00 HIFK 00-01 Oilers 01-02 Oilers 02-03 Rangers Yht. Lehtonen Joni 96-97 Happee 97-98 Happee 99-00 Happee 00-01 Happee 01-02 Happee 02-03 Happee Yht. Lehtonen Jukka-Petri 96-97 Josba Yht.

178

20 20

3 3

2 2

5 5

2 2

P

10 4 14

0 0 0

0 0 0

0 0 0

2 0 2

P

22 21 20 26 32 121

0 4 1 6 11 22

2 0 1 3 6 12

2 2

0 0

0 0

0 0

0 0

22 21 20 22 22 27 27 17 28 206

3 5 1 2 2 3 6 0 1 23

5 4 11 10 7 4 5 1 4 51

8 9 12 12 9 7 11 1 5 74

22 16 8 8 7 8 12 2 4 87

22 18 21 18 22 24 9 30 164

3 3 1 1 1 10 0 2 21

3 0 2 0 1 3 0 3 12

6 6 3 0 3 4 1 2 2 0 13 11 0 2 5 8 33 33

22 22 22 22 22 20 27 27 27 30 241

4 3 7 11 11 22 7 9 16 6 12 18 4 17 21 3 11 14 8 10 18 11 24 35 4 13 17 13 21 34 71 131 202

2 2 4 2 2 4 9 8 17 6 34 22

6 10 12 12 4 2 6 2 6 10 70

7 4 13 25 26 31 106

1 0 0 1 0 0 2

0 0 0 2 1 0 3

1 2 0 0 0 2 3 8 1 6 0 35 5 53

14 14

0 0

1 1

1 10 1 10

P

P

H H K K

H K H K

K P P H K K H K

P


Lehtovaara Ari 92-93 S.C. Dynamo 22 93-94 VFT 20 Yht. 42 Lehtovaara Sauli 00-01 HIFK 4 01-02 HIFK 2 02-03 HIFK 33 Yht. 39 Leino Harri 91-92 Turbon Pallo 15 92-93 Turbon Pallo 22 93-94 Turbon Pallo 22 94-95 Turbon Pallo 21 Yht. 80 Leinonen Juha 96-97 HNMKY 21 97-98 HNMKY 4 98-99 HNMKY 21 02-03 Rangers 33 Yht. 79 Leinonen Mika 92-93 Turbon Pallo 21 93-94 Turbon Pallo 21 94-95 Turbon Pallo 22 95-96 Ilves 22 96-97 Ilves 20 Yht. 106 Lempinen Jyrki 90-91 Josba 1 Yht. 1 Lepola Antti 02-03 Rangers 29 Yht. 29 Leppälä Jarkko 00-01 OLS 22 Yht. 22 Leppänen Harri 93-94 Gunners 22 94-95 Gunners 22 Yht. 44 Leppänen Harri 94-95 Josba 16 95-96 Josba 19 96-97 Josba 12 Yht. 47 Lerto Tomi 94-95 Oilers 3 Yht. 3 Leskinen Olli 00-01 Steelers 1 Yht. 1 Leväaho Sami 90-91 SSV 18 91-92 SSV 18 92-93 SSV 18 93-94 SSV 18 95-96 SSV 5 96-97 SSV 19 Yht. 96 Leväho Sami 94-95 SSV 18 Yht. 18

9 3 12

9 3 12

18 14 6 10 24 24

0 0 4 4

0 0 12 12

0 0 16 16

0 0 8 8

3 7 8 0 18

3 6 5 5 19

6 13 13 5 37

12 14 22 47 95

2 0 0 2 4

2 0 1 3 6

0 0 0 0 0 0

2 1 4 0 0 7

2 1 4 0 0 7

0 0 0 0 2 2

0 0

0 0

0 0

0 0

1 1

0 0

1 1

2 2

1 1

2 2

3 3

0 0

0 0 0

0 0 0

0 0 0

0 0 0

2 10 1 13

1 0 2 3

3 10 3 16

0 2 4 6

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

1 1 1 2 2 0 7

0 2 1 0 1 2 6

1 1

0 0

P

4 4 0 0 1 9 5 24 10 37

1 0 3 6 2 14 2 6 3 2 2 12 13 40 1 1

4 4

H

P

P H K H K

K

Liesivaara Janne 94-95 Oilers 95-96 Team Botby Yht. Liettilä Tommi 95-96 Oilers Yht. Lievonen Mikko 00-01 Josba 01-02 Josba 02-03 Josba Yht. Liikanen Vesa 91-92 Synkkä Uhma Yht. Liikanen Ville 99-00 RuRu 00-01 Steelers 01-02 Gunners 02-03 Gunners Yht. Liimatainen Osmo 01-02 Happee 02-03 Happee Yht. Lilja Juha 92-93 S.C. Blues 96-97 Happee 97-98 Happee Yht. Liljelund John 91-92 Viikingit 92-93 Roller Team 93-94 VFT 94-95 VFT 96-97 SSV Yht. Liljeström Erik 93-94 Gunners 94-95 Gunners 95-96 Gunners 96-97 Gunners Yht. Liljeström Kristian 91-92 Happee 92-93 Happee 93-94 Happee Yht. Lind Tomas 97-98 Blue Fox 98-99 Blue Fox 99-00 Blue Fox Yht. Lind Tommi 93-94 Gunners 94-95 Gunners 95-96 Gunners Yht. Lindberg Kari 99-00 Gunners 00-01 Gunners 01-02 Classic

179

22 22 44

6 12 18

2 14 16

8 26 34

6 2 8

21 21

2 2

1 1

3 3

6 6

5 3 18 26

1 0 1 2

0 0 5 5

1 0 6 7

2 0 4 6

6 6

0 0

1 1

1 1

0 0

7 21 5 19 52

0 5 0 1 6

0 3 0 0 3

0 0 8 10 0 0 1 2 9 12

19 26 45

3 7 10

2 6 8

5 4 13 10 18 14

6 8 15 29

0 0 0 0

0 0 0 0

0 0 0 0

18 22 22 22 17 101

0 0 0 0 0 0

2 0 3 0 0 5

2 0 0 8 3 4 0 0 0 0 5 12

21 21 20 5 67

1 5 0 0 6

0 2 0 0 2

1 21 7 18 0 2 0 0 8 41

15 22 22 59

3 3 4 10

4 3 4 11

7 2 6 12 8 10 21 24

20 11 18 49

0 0 2 2

1 1 0 2

1 1 2 4

15 18 1 34

0 0 0 0

1 0 0 1

1 24 0 2 0 0 1 26

14 25 24

1 4 0

1 9 3

2 13 3

P H H

2 0 2 4

H

P

6 0 2 8

2 8 6

H


02-03 Gunners Yht. Lindberg Petri 92-93 Viikingit 93-94 Viikingit 95-96 Team Botby Yht. Lindberg Rickard 99-00 ÅSC 00-01 ÅSC Yht. Lindberg Tommi 92-93 Synkkä Uhma 93-94 Synkkä Uhma 94-95 Tapanilan Erä 95-96 Viikingit 96-97 Viikingit 97-98 HNMKY 98-99 Viikingit Yht. Lindblom David 01-02 ÅSC Yht. Lindblom Jan 94-95 Tapanilan Erä Yht. Lindblom Lars 94-95 ZSKA Yht. Lindfors Mikko 97-98 Oilers 99-00 Oilers Yht. Lindqvist Christian 96-97 ÅSC 97-98 ÅSC 98-99 ÅSC Yht. Lindroos Jonas 95-96 Oilers 96-97 SSV 97-98 SSV Yht. Linna Risto 91-92 Happee 92-93 Happee 93-94 Happee 94-95 Happee Yht. Lintilä Jalo 90-91 Synkkä Uhma 91-92 Synkkä Uhma Yht. Lintu Marko 90-91 SSV 91-92 SSV 92-93 SSV 93-94 SSV 94-95 SSV 95-96 SSV 96-97 SSV 97-98 HIFK Yht.

28 91

5 10

10 23

15 8 33 24

17 11 9 37

1 0 0 1

1 1 1 3

2 6 1 0 1 6 4 12

22 19 41

4 19 23

11 16 27

15 15 35 18 50 33

22 22 22 20 21 16 1 124

0 0 0 0 0 0 0 0

4 4 5 3 1 1 0 18

4 4 5 3 1 1 0 18

4 0 0 0 0 0 0 4

26 26

2 2

2 2

4 4

2 2

5 5

0 0

0 0

0 0

0 0

22 22

5 5

8 8

13 13

8 8

22 17 39

2 1 3

0 0 0

2 1 3

0 0 0

22 20 17 59

7 1 1 9

2 0 1 3

9 6 1 4 2 8 12 18

19 19 22 60

3 3 3 9

1 0 0 1

4 6 3 10 3 2 10 18

18 19 22 11 70

9 7 5 0 21

3 3 1 0 7

12 2 10 8 6 2 0 0 28 12

18 6 24

1 0 1

1 0 1

15 18 22 22 21 17 17 15 147

11 13 14 14 7 2 5 1 67

2 0 2

2 0 2

2 13 8 21 10 24 13 27 4 11 4 6 6 11 1 2 48 115

4 10 20 10 6 4 0 4 58

H P

P H P

H H

P

P H K H K K P

Littunen Hannu 90-91 BET 17 91-92 BET 18 92-93 S.C. Blues 20 Yht. 55 Liuko Miikka 93-94 Tapanilan Erä 19 94-95 Tapanilan Erä 21 95-96 Tapanilan Erä 9 96-97 HIFK 6 Yht. 55 Louhelainen Janne 01-02 Gunners 1 02-03 Gunners 24 Yht. 25 Louhelainen Jarmo 91-92 Liffe 18 92-93 Liffe 22 Yht. 40 Louhelainen Markku 91-92 Liffe 18 92-93 SSV 21 93-94 SSV 15 94-95 SSV 21 Yht. 75 Lounamaa Aleksi 02-03 Oilers 1 Yht. 1 Luden Ronnie 99-00 Blue Fox 17 Yht. 17 Lund Peter 92-93 Team Botby 19 93-94 Team Botby 22 94-95 Team Botby 22 Yht. 63 Lundberg Thomas 96-97 ÅSC 22 97-98 ÅSC 20 98-99 ÅSC 20 99-00 ÅSC 27 00-01 ÅSC 25 Yht. 114 Lundell Jan 91-92 Happee 13 Yht. 13 Lundin Jimmy 00-01 ÅSC 27 01-02 ÅSC 23 Yht. 50 Luoto Seppo 92-93 S.C. Blues 6 Yht. 6 Luotola Juha 99-00 SBS Pori 27 01-02 SBS Pori 23 02-03 SBS Pori 18 Yht. 68 Luukka Pekka 91-92 Happee 15 92-93 Happee 2 Yht. 17

180

11 9 12 32

3 3 1 7

14 6 12 12 13 18 39 36

1 2 1 1 5

1 4 0 0 5

2 2 6 8 1 0 1 2 10 12

0 6 6

0 1 1

0 7 7

0 4 4

1 2 3

1 23 6 20 7 43

2 2 0 0 4

5 3 2 2 12

7 5 2 2 16

18 20 16 12 66

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

6 1 3 10

4 5 2 11

13 14 11 21 11 70

14 27 13 27 10 21 11 32 11 22 59 129

H

0 6 6

K H K

K

10 6 6 13 5 8 21 27 26 8 16 8 28 86

3 3

1 1

4 4

0 0

0 0 0

0 0 0

0 0 0

0 0 0

1 1

2 2

3 3

0 0

1 6 4 11

2 4 0 6

1 0 1

1 0 1

P

3 22 10 6 4 6 17 34 2 0 2

0 0 0

P


Luukko Veli-Matti 00-01 Nurmon Jymy 12 Yht. 12 Luukkonen Jyri 96-97 HNMKY 22 97-98 HNMKY 18 98-99 HNMKY 22 99-00 Oilers 14 Yht. 76 Lyijynen Pekka 98-99 NST 22 Yht. 22 Långstedt Tom 92-93 SSV 15 93-94 SSV 12 94-95 SSV 21 95-96 SSV 20 96-97 SSV 22 99-00 Happee 23 Yht. 113 Lähdesmäki Juha 99-00 Nurmon Jymy 6 00-01 Nurmon Jymy 20 Yht. 26 Lähteenmäki Ari 95-96 Manse United 22 97-98 Koo-Vee 22 98-99 RuRu 8 Yht. 52 Länsiharju Ari 90-91 BET 18 91-92 BET 18 92-93 S.C. Blues 16 Yht. 52 Lötjönen Toni 99-00 SBS Pori 26 01-02 HIFK 27 02-03 HIFK 33 Yht. 86 Mahlberg Jens 97-98 SSV 6 98-99 HNMKY 1 Yht. 7 Maijala Matias 97-98 Koo-Vee 19 Yht. 19 Malinen Ismo 96-97 HNMKY 10 Yht. 10 Mallenius Arto 01-02 Tor 27 02-03 Tor 32 Yht. 59 Malmelin Jani 02-03 Oilers 3 Yht. 3 Malmen Raino 90-91 S.C.Tyly 18 Yht. 18 Manner Santtu 98-99 RuRu 21 99-00 RuRu 26

2 2

0 0

2 2

0 0

0 0 0 0 0

1 0 0 0 1

1 0 0 0 1

0 0 0 0 0

3 3

2 2

5 29 5 29

1 6 2 1 4 1 15

1 3 1 4 0 1 10

2 2 9 2 3 6 5 4 4 8 2 4 25 26

0 0 0

0 0 0

0 0 0

0 0 0 0

1 2 1 4

1 10 2 6 1 4 4 20

2 2 1 5

2 3 2 7

4 2 5 10 3 6 12 18

0 0 0 0

4 0 4 8

4 12 0 0 4 0 8 12

0 0 0

0 0 0

0 0 0

0 0 0

2 2

2 2

4 4

2 2

1 1

2 2

3 3

2 2

1 0 1

5 3 8

6 8 3 10 9 18

0 0

0 0

0 0

0 0

3 3

2 2

5 5

2 2

12 15

20 25

32 40

4 4

H

K H K K P

0 2 2

H

P

K

00-01 SSV 27 01-02 SSV 27 02-03 SSV 20 Yht. 121 Manninen Janne 95-96 Blue Fox 22 97-98 Blue Fox 19 98-99 Blue Fox 16 99-00 Nurmon Jymy 10 00-01 Nurmon Jymy 24 Yht. 91 Manninen Petri 98-99 Happee 22 99-00 Happee 19 00-01 Happee 27 01-02 Happee 26 02-03 Happee 30 Yht. 124 Markelin Juha 94-95 Oilers 22 95-96 Oilers 21 96-97 Oilers 21 97-98 Oilers 9 98-99 Oilers 20 Yht. 93 Marklund Sami 91-92 RuRu 11 Yht. 11 Martikainen Toni 98-99 RuRu 20 99-00 RuRu 27 00-01 Steelers 25 01-02 Classic 27 02-03 Classic 33 Yht. 132 Marttila Jukka-Pekka 91-92 Liffe 18 92-93 Liffe 22 95-96 Happee 20 Yht. 60 Matara Vesa 99-00 SBS Pori 21 Yht. 21 Matikainen Jari 92-93 S.C. Dynamo 7 Yht. 7 Matikainen Kimmo 92-93 S.C. Dynamo 22 93-94 VFT 22 94-95 VFT 14 95-96 SSV 6 96-97 HNMKY 18 97-98 SSV 5 Yht. 87 Matikainen Sami 96-97 Josba 22 97-98 Oilers 16 99-00 Nurmon Jymy 12 00-01 Nurmon Jymy 27 Yht. 77 Matikainen Ville 02-03 Gunners 12 Yht. 12

181

20 14 16 77

13 33 4 18 32 5 11 27 0 87 164 17

0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0

0 2 0 0 0 2

1 7 6 5 14 33

4 5 13 12 26 60

5 12 19 17 40 93

12 4 34 22 34 106

25 4 14 8 9 60

9 8 7 0 4 28

34 12 21 8 13 88

18 22 10 2 8 60

1 1

2 2

3 3

2 2

8 15 16 14 8 61

9 8 9 5 5 36

17 23 25 19 13 97

6 20 58 14 12 110

10 8 6 24

2 7 5 14

12 4 15 18 11 6 38 28

3 3

2 2

5 5

2 2

0 0

1 1

1 1

0 0

1 1 0 0 2 0 4

3 3 1 0 2 0 9

4 4 1 0 4 0 13

14 30 4 2 10 0 60

10 1 4 7 22

19 3 2 11 35

5 5

3 3

29 6 4 6 6 4 18 6 57 22 8 8

5 5

K P

P

P H K

K

H


Matilainen Pekka 92-93 S.C. Blues Yht. Matilainen Tuomas 99-00 Josba Yht. Mattila Eero 92-93 Manse United 93-94 Manse United 95-96 Manse United Yht. Mattila Jarmo 99-00 SBS Pori 01-02 SBS Pori 02-03 SBS Pori Yht. Mattila Pekka 91-92 Viikingit 92-93 Viikingit 93-94 Viikingit 94-95 Viikingit 95-96 Viikingit 96-97 Viikingit Yht. Mattila Sami 00-01 Classic 01-02 HIFK 02-03 Classic Yht. Mattila Timo 90-91 S.C.Tyly 93-94 Tapanilan Erä Yht. Mattson Tuomo 90-91 RuRu 91-92 RuRu Yht. Mattsson Kim 02-03 Rangers Yht. Mertano Eero 90-91 S.C.Tyly Yht. Metsä Manne 94-95 Oilers 95-96 Oilers Yht. Metsä Matti 94-95 Viikingit 95-96 Team Botby 97-98 Viikingit Yht. Miettinen Antti 98-99 HNMKY 99-00 NST Yht. Miettinen Ilkka 90-91 Turbon Pallo 91-92 Turbon Pallo Yht. Miettinen Mika 00-01 Steelers Yht.

19 19

1 1

3 3

4 4

4 4

12 12

0 0

0 0

0 0

0 0

20 19 14 53

18 12 1 31

8 3 4 15

26 27 31 84

14 7 7 28

3 3 1 7

17 10 8 35

4 0 4 8

18 21 15 18 19 7 98

1 0 2 1 0 0 4

0 1 1 0 0 0 2

1 1 3 1 0 0 6

10 24 26 10 6 0 76

24 24 32 80

13 7 10 30

14 5 23 42

18 1 19

3 0 3

2 0 2

5 0 5

8 0 8

9 15 24

0 0 0

0 0 0

0 0 0

0 0 0

32 32

1 1

8 8

9 27 9 27

18 18

2 2

1 1

3 3

6 6

19 17 36

0 0 0

0 0 0

0 0 0

0 2 2

11 17 14 42

0 0 0 0

1 1 0 2

1 1 0 2

0 5 0 5

20 15 35

4 4 8

2 2 4

6 8 6 8 12 16

14 5 19

2 4 6

3 1 4

5 8 5 6 10 14

3 3

0 0

0 0

26 16 15 8 5 14 46 38

H P P H

27 4 12 6 33 59 72 69

0 0

0 0

K

Miettinen Pertti 90-91 S.C.Dalmac 91-92 S.C.Dalmac Yht. Miettinen Seppo 91-92 Happee 92-93 Happee 93-94 Tapanilan Erä Yht. Mikkilä Henri 99-00 SBS Pori 02-03 SBS Pori Yht. Mikkonen Isto 90-91 Synkkä Uhma 91-92 Synkkä Uhma 92-93 Synkkä Uhma Yht. Mikkonen Joose 95-96 Gunners Yht. Mikkonen Jouni 95-96 Ilves 96-97 Ilves Yht. Mikkonen Matti 93-94 Gunners 94-95 Gunners 95-96 Gunners 96-97 Gunners 97-98 Gunners 98-99 Gunners 99-00 Gunners Yht. Mikkonen Mika 94-95 ZSKA Yht. Moilanen Antti 96-97 HNMKY 97-98 HNMKY Yht. Moilanen Juho 98-99 NST 99-00 NST Yht. Moilanen Otto 98-99 NST 99-00 NST 00-01 Josba 01-02 Josba 02-03 Josba Yht. Moisander Jyrki 90-91 Synkkä Uhma 91-92 Synkkä Uhma Yht. Montonen Sakari 96-97 SSV 99-00 SSV 00-01 SSV 01-02 SSV 02-03 SSV Yht.

182

15 15 30

0 0 0

0 0 0

15 22 21 58

0 3 1 4

27 31 58

0 0 0

0 0 0

K

2 3 1 6

2 2 6 6 2 6 10 14

P

4 8 12

4 9 13

8 2 17 8 25 10

17 12 18 47

4 1 0 5

0 1 0 1

4 2 0 6

2 0 0 2

3 3

0 0

0 0

0 0

0 0

19 21 40

1 2 3

2 4 6

3 6 9

2 2 4

21 20 20 18 22 22 26 149

4 3 2 8 0 0 3 20

2 3 1 3 0 1 0 10

6 6 3 11 0 1 3 30

26 16 8 14 8 16 4 92

22 22

7 7

4 4

21 2 23

1 0 1

1 0 1

2 0 2

8 0 8

6 25 31

2 0 2

1 2 3

3 2 5

2 6 8

17 27 17 25 33 119

0 13 4 6 19 42

0 7 2 12 16 37

0 20 6 18 35 79

12 12 10 8 36 78

17 18 35

2 5 7

4 4 8

6 9 15

4 4 8

1 19 17 27 30 94

0 3 4 14 11 32

0 1 0 7 5 13

H

11 16 11 16

0 0 4 2 4 6 21 6 16 0 45 14

P H H

K P


Munter Robert 94-95 ZSKA 22 95-96 Team Botby 22 Yht. 44 Mustonen Janne 02-03 Rangers 11 Yht. 11 Mustranta Mikko 95-96 Manse United 22 97-98 Gunners 18 98-99 Gunners 19 99-00 Gunners 19 00-01 Gunners 25 01-02 Gunners 23 02-03 Gunners 29 Yht. 155 Muukkonen Mika 90-91 Josba 18 91-92 Josba 18 92-93 Josba 18 Yht. 54 Myllymaa Jari 00-01 Classic 16 01-02 Classic 24 Yht. 40 Myllyniemi Jani 97-98 Gunners 1 Yht. 1 Myllyniemi Petri 93-94 Gunners 22 94-95 Gunners 22 95-96 Gunners 22 96-97 Gunners 22 Yht. 88 Myntti Niklas 92-93 Roller Team 2 Yht. 2 Mynttinen Tuukka 98-99 VFT 20 Yht. 20 Myyryläinen Antti 91-92 Viikingit 17 92-93 Viikingit 16 93-94 Viikingit 22 94-95 Viikingit 17 95-96 Viikingit 5 Yht. 77 Myyryläinen Mikko 91-92 Viikingit 18 92-93 Viikingit 19 93-94 Viikingit 16 94-95 SSV 21 95-96 SSV 7 Yht. 81 Mäkelä Mika 97-98 Koo-Vee 5 Yht. 5 Mäkelä Reijo 90-91 Manse United 18 92-93 Manse United 21 93-94 Manse United 21 Yht. 60

17 11 28

8 6 14

25 21 17 0 42 21

2 2

2 2

4 4

0 0

5 1 1 2 3 1 4 17

7 3 1 6 1 2 11 31

12 4 2 8 4 3 15 48

27 16 57 61 22 36 44 263

4 3 2 9

5 1 2 8

9 4 4 17

2 0 4 6

1 1 2

1 0 1

2 1 3

0 2 2

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0 0 0 0

0 0 1 1 2

0 0 1 1 2

0 0 0 0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

1 1

2 2

3 3

0 0

5 1 3 1 0 10

2 4 2 3 0 11

7 6 5 2 5 14 4 4 0 0 21 26

13 7 3 0 0 23

4 7 0 2 1 14

17 6 14 0 3 6 2 6 1 0 37 18

1 1

0 0

5 1 1 7

4 6 1 11

1 1

2 2

9 6 7 26 2 12 18 44

K P

H

H

H P P

H P K K

Mäkelä Taisto 90-91 Turbon Pallo 91-92 Turbon Pallo 92-93 Turbon Pallo Yht. Mäkelä Tapio 94-95 IKA SBS Yht. Mäkeläinen Petri 97-98 Koo-Vee 98-99 Gunners 00-01 Classic Yht. Mäki Antti 93-94 Turbon Pallo 94-95 Turbon Pallo 95-96 Ilves 00-01 Classic Yht. Mäki Jani 92-93 Synkkä Uhma 94-95 Tapanilan Erä Yht. Mäki Juha 00-01 OLS 01-02 OLS 02-03 OLS Yht. Mäkinen Janne 94-95 IKA SBS Yht. Mäkinen Jarno 94-95 IKA SBS Yht. Mäkinen Jura 99-00 NST Yht. Mäkinen Jyrki 91-92 Viikingit 92-93 Viikingit 93-94 Viikingit 94-95 Viikingit Yht. Mäkinen Kalle 98-99 Gunners 99-00 Gunners Yht. Mäkinen Marko 90-91 RuRu 91-92 RuRu 92-93 Viikingit 93-94 Tapanilan Erä 94-95 VFT 95-96 VFT 96-97 VFT 97-98 SSV Yht. Mäkinen Tomi 95-96 Tapanilan Erä Yht. Mäkipää Ilkka 00-01 Gunners

183

17 15 14 46

0 1 1 2

0 2 0 2

0 0 3 2 1 8 4 10

22 22

14 14

10 10

24 24

22 22 26 70

7 11 7 25

8 1 8 17

15 4 12 6 15 2 42 12

22 21 21 7 71

7 12 1 0 20

7 8 4 0 19

14 18 20 32 5 8 0 0 39 58

20 3 23

0 0 0

0 0 0

0 8 0 2 0 10

7 25 29 61

0 0 0 0

0 0 1 1

0 0 1 1

0 0 4 4

21 21

1 1

2 2

3 3

6 6

21 21

9 9

0 0

9 35 9 35

24 24

3 3

2 2

5 16 5 16

18 21 16 20 75

0 1 5 2 8

1 3 2 2 8

1 4 4 4 7 6 4 14 16 28

13 8 21

0 0 0

0 0 0

18 18 3 22 21 17 19 4 122

8 9 0 6 2 1 2 1 29

7 5 0 14 1 5 2 1 35

22 22

6 6

1 1

7 7

8 8

7

0

0

0

0

0 0 0

8 8

H P

4 0 4

15 0 14 2 0 0 20 4 3 4 6 4 4 0 2 2 64 16

H

H K


01-02 Gunners 02-03 Gunners Yht. Mäkisalo Jarkko 97-98 Koo-Vee Yht. Mäkitammi Mikko 00-01 Steelers Yht. Männikkö Eero 02-03 OLS Yht. Männikkö Juha 01-02 OLS Yht. Männikkö Mikko 00-01 AC HaKi 01-02 AC HaKi Yht. Männistö Kari 90-91 S.C.Tyly Yht. Määttälä Marko 97-98 SSV Yht. Mörn Gustav 98-99 ÅSC 99-00 ÅSC 00-01 ÅSC 01-02 ÅSC Yht. Naava Joonas 98-99 HIFK 99-00 HIFK 00-01 HIFK 01-02 HIFK Yht. Naskali Tero 97-98 Koo-Vee 00-01 Classic 01-02 Classic 02-03 Classic Yht. Naumanen Jani 02-03 Josba Yht. Neimo Markus 98-99 VFT 99-00 HIFK 00-01 HIFK 02-03 SSV Yht. Nerg Vesa 94-95 IKA SBS Yht. Nevalainen Krister 98-99 Gunners Yht. Nevalainen Mika 92-93 Synkkä Uhma 93-94 Synkkä Uhma Yht.

23 30 60

6 2 8

5 8 13

11 10 21

0 8 8

9 9

0 0

2 2

2 33 2 33

12 12

1 1

0 0

1 1

0 0

13 13

0 0

0 0

0 0

0 0

21 21

1 1

1 1

2 2

2 2

26 4 30

1 1 2

10 0 10

15 15

0 0

1 1

1 1

0 0

22 22

4 4

3 3

7 7

4 4

18 17 26 21 82

0 4 14 9 27

0 0 6 9 15

0 2 4 4 20 51 18 26 42 83

5 6 27 24 62

0 1 13 14 28

0 0 9 2 11

0 1 22 16 39

2 25 24 19 70

0 2 0 1 3

0 2 1 1 4

0 0 4 16 1 4 2 2 7 22

1 1

0 0

0 0

0 0

0 0

H

22 26 27 32 107

6 3 15 27 51

3 7 7 14 31

9 10 22 41 82

2 14 12 12 40

H K

17 17

5 5

4 4

9 16 9 16

9 9

0 0

2 2

2 2

15 7 22

9 2 11

4 0 4

11 10 1 0 12 10

0 0 0 2 2

4 4

13 12 2 4 15 16

K

Nevalainen Petteri 00-01 AC HaKi 01-02 AC HaKi Yht. Nevasalmi Pertti 01-02 Happee 02-03 Happee Yht. Niemi Heikki 00-01 AC HaKi 01-02 AC HaKi Yht. Niemi Renny 00-01 SSV 01-02 HIFK 02-03 Rangers Yht. Niemi Teemu 96-97 VFT 00-01 AC HaKi 01-02 AC HaKi Yht. Nieminen Jani 92-93 Happee Yht. Nieminen Pekka 00-01 Gunners 01-02 Gunners 02-03 Gunners Yht. Nieminen Petteri 95-96 Gunners 96-97 Gunners 97-98 Gunners 98-99 Gunners 99-00 Gunners 00-01 Classic Yht. Nieminen Sami 93-94 Happee Yht. Nieminen Sami 94-95 IKA SBS Yht. Nieminen Teemu 94-95 VFT 95-96 VFT 96-97 VFT 97-98 SSV Yht. Nieminen Tino 99-00 SBS Pori 02-03 Tor Yht. Niinikoski Juha 93-94 Synkkä Uhma 94-95 Tapanilan Erä 95-96 Viikingit 96-97 Viikingit 97-98 HIFK 98-99 HIFK Yht.

184

21 14 35

5 3 8

4 2 6

9 31 5 4 14 35

6 12 18

1 5 6

0 2 2

1 7 8

16 26 42

0 0 0

0 0 0

0 7 0 4 0 11

26 15 24 65

5 1 10 16

0 3 0 3

5 4 4 0 10 37 19 41

6 24 26 56

0 2 2 4

0 0 0 0

0 2 2 4

0 0 2 2

1 1

0 0

1 1

1 1

0 0

14 15 31 60

0 0 0 0

1 5 4 10

1 5 4 10

0 0 4 4

19 19 14 17 27 7 103

0 1 2 1 1 0 5

1 1 0 0 0 0 2

1 2 2 4 2 0 1 6 1 4 0 0 7 16

17 17

0 0

1 1

1 1

2 2

16 16

0 0

1 1

1 1

0 0

22 22 19 22 85

0 3 0 2 5

2 0 2 4 8

2 16 3 14 2 4 6 6 13 40

25 30 55

9 7 16

3 3 6

12 10 22

4 2 6

22 22 5 22 22 10 103

12 29 0 11 15 4 71

6 18 10 39 0 0 5 16 13 28 9 13 43 114

42 32 2 10 14 18 118

2 0 2

K

K

H K

P H P


Niiranen Joni 01-02 Tor 02-03 Oilers Yht. Niittukari Pasi 01-02 AC HaKi Yht. Nikander Jarno 01-02 Happee 02-03 Happee Yht. Nikmo Petri 99-00 SBS Pori 01-02 SBS Pori 02-03 SBS Pori Yht. Nironen Jari 90-91 SSV Yht. Niskanen Petteri 91-92 Liffe 92-93 Liffe 93-94 Happee 94-95 Happee 95-96 Happee 96-97 Happee Yht. Nissinen Janne 90-91 SSV 91-92 SSV 92-93 SSV 93-94 SSV 94-95 SSV 95-96 SSV 96-97 SSV 97-98 Viikingit Yht. Nissinen Jari 92-93 S.C. Dynamo 93-94 VFT Yht. Nissinen Juha 95-96 Tapanilan Erä 96-97 Oilers 97-98 HNMKY Yht. Nordin Christer 96-97 ÅSC 97-98 ÅSC 98-99 ÅSC 99-00 ÅSC 00-01 ÅSC 01-02 ÅSC Yht. Nordling Vesa 94-95 Turbon Pallo 95-96 Ilves 97-98 Gunners 98-99 Gunners 99-00 SBS Pori 01-02 Classic Yht.

27 33 60

19 14 33

13 18 31

13 13

0 0

1 1

1 1

21 32 53

0 4 4

1 1 2

1 2 5 14 6 16

25 27 32 84

4 5 6 15

6 4 9 19

10 9 15 34

12 12 12 36

18 18

0 0

0 0

0 0

0 0

18 22 21 22 21 19 123

13 23 8 6 7 5 62

1 10 10 3 2 8 34

14 33 18 9 9 13 96

2 20 14 22 4 6 68

6 15 8 17 7 17 13 34 19 38 16 37 12 25 4 8 85 191

12 16 20 14 44 6 24 0 136

18 9 18 9 22 10 20 21 22 19 22 21 22 13 17 4 161 106

32 10 32 8 64 18

K

0 0

21 21 42

2 2 4

2 2 4

22 12 3 37

7 1 0 8

4 0 0 4

11 1 0 12

6 0 0 6

22 22 22 24 14 25 129

7 9 5 5 7 12 45

11 7 5 6 5 6 40

18 16 10 11 12 18 85

22 18 12 18 20 26 116

22 22 22 5 11 22 104

19 29 48 22 17 28 45 14 11 14 25 6 1 4 5 0 2 17 19 2 1 10 11 2 51 102 153 46

P

P H K H K K K

4 28 4 32 8 60

P

Nordlund Niko 01-02 Classic 7 02-03 Classic 32 Yht. 39 Nordman Jan 92-93 Roller Team 17 Yht. 17 Nordström Jari 90-91 Roller Team 4 Yht. 4 Nordström Tommi 94-95 Josba 20 95-96 Josba 18 96-97 Josba 22 97-98 Josba 21 98-99 Oilers 21 Yht. 102 Nummelin Ted 96-97 ÅSC 22 97-98 ÅSC 22 98-99 ÅSC 22 99-00 ÅSC 27 00-01 ÅSC 27 01-02 ÅSC 27 Yht. 147 Nummi Jukka-Pekka 01-02 SBS Pori 21 02-03 SBS Pori 19 Yht. 40 Nummi Sakari 98-99 RuRu 11 Yht. 11 Nurmela Tuomo 90-91 Josba 15 91-92 Josba 17 92-93 Josba 17 93-94 Josba 21 94-95 Josba 22 Yht. 92 Nurmi Jouni 95-96 Tapanilan Erä 22 96-97 HIFK 22 97-98 HIFK 18 98-99 HIFK 18 Yht. 80 Nurmi Markus 99-00 Gunners 6 00-01 Gunners 4 Yht. 10 Nurmi Valtteri 02-03 Rangers 13 Yht. 13 Nurminen Kimmo 91-92 Liffe 18 92-93 Liffe 19 Yht. 37 Nuurtila Jari 94-95 Oilers 21 95-96 Team Botby 18 96-97 Oilers 17 99-00 Oilers 19 02-03 Rangers 29 Yht. 104

185

0 9 9

0 8 8

0 0 17 24 17 24

15 15

8 8

23 10 23 10

0 0

0 0

3 5 7 6 1 22

4 6 5 8 2 25

1 1 0 1 2 1 6

1 4 0 2 2 0 9

1 3 4

1 1 2

2 16 4 7 6 23

2 2

0 0

2 2

0 2 5 5 3 15

1 0 1 1 7 10

1 0 2 0 6 9 6 12 10 20 25 41

K P K P

12 10 1 3 26

8 4 1 2 15

20 8 14 10 2 4 5 4 41 26

P

0 0 0

0 0 0

0 0 0

0 0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

4 3 7

2 4 6

0 0 0 2 0 2

0 2 1 1 2 6

0 0

0 0

7 4 11 2 12 14 14 6 3 6 47 32 2 5 0 3 4 1 15

P

K

20 18 8 6 14 24 90

4 4

6 6 7 8 13 14 0 2 1 3 2 8

0 0 0 0 0 0

P H


Nuutinen Juha-Pekka 90-91 BET 91-92 BET 92-93 S.C. Blues Yht. Nuutinen Markus 00-01 ÅSC 01-02 ÅSC Yht. Nyberg Jari 02-03 HIFK Yht. Nyberg Niklas 92-93 Roller Team Yht. Nyberg Rasmus 99-00 ÅSC Yht. Nybäck Niklas 92-93 Roller Team 95-96 Blue Fox Yht. Nykky Petteri 91-92 Liffe 92-93 Liffe 93-94 Happee 94-95 Happee 95-96 Happee 97-98 Happee Yht. Nykänen Arttu 90-91 Josba 91-92 Josba 92-93 Josba 93-94 Josba Yht. Nylund Dan 01-02 ÅSC Yht. Nylund Ville 96-97 HIFK 97-98 HIFK 98-99 HIFK 99-00 HIFK Yht. Nyman Jani 92-93 Roller Team Yht. Nyman Jussi 90-91 Turbon Pallo 91-92 Turbon Pallo 92-93 Turbon Pallo 93-94 Turbon Pallo 94-95 Turbon Pallo Yht. Nyman Sami 99-00 Gunners 00-01 Gunners 01-02 Classic 02-03 Classic Yht.

10 15 8 33

2 10 3 15

0 9 6 15

2 2 19 6 9 2 30 10

23 23 46

7 13 20

3 4 7

10 8 17 17 27 25

23 23

2 2

0 0

2 10 2 10

1 1

0 0

0 0

0 0

0 0

25 25

2 2

2 2

4 4

2 2

21 19 40

5 1 6

3 2 5

8 3 11

2 4 6

18 22 19 19 1 19 98

8 6 15 7 2 8 46

6 11 5 3 0 8 33

14 2 17 6 20 4 10 4 2 2 16 10 79 28

18 16 16 16 66

1 0 1 3 5

1 0 1 1 3

2 8 0 4 2 10 4 8 8 30

11 11

0 0

0 0

0 0

21 22 21 10 74

1 0 0 0 1

7 6 4 1 18

1 1

0 0

0 0

18 3 21 3 2 47

1 0 3 1 0 5

3 0 4 0 0 7

9 26 27 32 94

0 15 17 39 71

P

K P K

2 2

8 18 6 6 4 8 1 2 19 34 0 0

H

0 0

4 2 0 0 7 12 1 0 0 0 12 14

0 0 2 8 23 6 11 28 47 17 56 40 36 107 95

P K

Nyman Tom 94-95 ZSKA 13 Yht. 13 Nyström Kim 96-97 Blue Fox 22 97-98 Blue Fox 21 98-99 Blue Fox 11 99-00 Blue Fox 16 Yht. 70 Oilinki Olli 98-99 HIFK 13 00-01 HIFK 25 Yht. 38 Oinas Pekka 93-94 HyNi 22 Yht. 22 Oinonen Jan 94-95 Viikingit 22 95-96 Viikingit 22 96-97 Viikingit 13 97-98 Viikingit 10 Yht. 67 Ojala Johnny 95-96 Blue Fox 20 96-97 Blue Fox 22 97-98 Blue Fox 20 98-99 Blue Fox 22 99-00 Nurmon Jymy 26 00-01 Nurmon Jymy 27 01-02 OLS 24 Yht. 161 Ojala Mika 95-96 Viikingit 15 Yht. 15 Ojala Pasi 00-01 OLS 27 01-02 OLS 25 02-03 OLS 16 Yht. 68 Ojanen Juha 90-91 Josba 15 91-92 Josba 18 92-93 Josba 17 93-94 Josba 18 Yht. 68 Oksanen Iiro 98-99 HNMKY 20 02-03 Rangers 32 Yht. 52 Oksanen Rami 94-95 Happee 7 Yht. 7 Oksanen Timo 91-92 Liffe 6 92-93 S.C. Blues 11 Yht. 17 Oranen Marko 95-96 Happee 16 Yht. 16 Oravisjärvi Anssi 01-02 AC HaKi 1 Yht. 1

186

1 1

0 0

1 1

2 2 0 0 4

0 1 0 0 1

2 0 3 6 0 4 0 0 5 10

0 1 1

0 4 4

0 5 5

0 4 4

0 0

0 0

0 0

2 2

1 1 0 0 2

0 0 0 1 1

1 8 1 4 0 4 1 0 3 16

3 12 10 11 10 19 23 88

6 6

P H K

2 5 10 12 24 8 7 17 33 9 20 4 19 29 6 20 39 8 18 41 4 87 175 73

1 1

0 0

1 1

4 4

0 0 0 0

1 2 0 3

1 2 0 3

0 0 0 0

1 2 1 0 4

4 7 5 2 18

5 6 9 4 6 8 2 2 22 20

0 27 27

0 17 17

0 0 44 33 44 33

0 0

0 0

0 0

0 0

0 3 3

0 0 0

0 3 3

0 4 4

2 2

0 0

2 2

2 2

0 0

0 0

0 0

0 0

P

K P K


Ottelin Stefan 93-94 Team Botby 94-95 Team Botby Yht. Ovaskainen Juha 94-95 VFT Yht. Paavola Sami 00-01 Classic 01-02 Classic 02-03 Classic Yht. Paavolainen Pyry 02-03 Rangers Yht. Pahlman Johan 99-00 ÅSC 00-01 ÅSC Yht. Paju Marko 92-93 SSV Yht. Pakkanen Jari 91-92 Happee 92-93 Happee Yht. Palander Johan 93-94 Manse United 95-96 Manse United 97-98 Koo-Vee Yht. Palkoranta Tuomo 96-97 Ilves Yht. Palm Martin 93-94 Team Botby 94-95 Team Botby 95-96 Team Botby 96-97 HIFK Yht. Palmi Tomi 01-02 Gunners Yht. Paloaho Toni 99-00 Blue Fox 01-02 SBS Pori 02-03 SBS Pori Yht. Palomäki Pekka 01-02 Tor 02-03 Tor Yht. Palsi Veli-Pekka 90-91 S.C.Dalmac 91-92 S.C.Dalmac Yht. Palviainen Ville 00-01 Josba Yht. Pamilo Sami 92-93 Happee Yht.

22 22 44

0 1 1

2 4 6

2 12 5 6 7 18

17 17

2 2

0 0

2 2

25 24 31 80

7 10 7 24

7 5 9 21

20 20

2 2

1 1

3 3

17 20 37

0 1 1

1 2 3

1 6 3 20 4 26

18 18

2 2

1 1

3 3

0 0

K

10 11 21

0 0 0

1 0 1

1 0 1

0 0 0

P

21 16 22 59

0 6 9 15

1 0 1 2

1 6 10 17

12 12 12 36

9 9

0 0

0 0

0 0

0 0

21 22 8 7 58

23 26 5 1 55

5 8 4 0 17

28 34 9 1 72

34 20 31 2 87

1 1

0 0

0 0

0 0

0 0

27 27 33 87

9 10 11 30

3 12 11 26

12 8 22 20 22 24 56 52

26 30 56

10 9 19

5 3 8

15 10 12 2 27 12

18 15 33

2 1 3

3 0 3

5 1 6

0 0 0

K

13 13

0 0

0 0

0 0

0 0

P

4 4

0 0

0 0

0 0

0 0

2 2

14 6 15 8 16 26 45 40 6 6

Parikka Jari 92-93 Happee 11 Yht. 11 Parma Mikko 90-91 S.C.Tyly 12 Yht. 12 Parviainen Jukka 90-91 Turbon Pallo 13 91-92 Turbon Pallo 15 Yht. 28 Parviainen Tero 94-95 VFT 7 95-96 VFT 3 00-01 AC HaKi 20 01-02 AC HaKi 23 Yht. 53 Pasanen Teemu 01-02 Tor 27 Yht. 27 Pauhe Lasse 96-97 Gunners 1 Yht. 1 Paukkonen Petri 90-91 Turbon Pallo 3 Yht. 3 Pauri Tapio 96-97 HNMKY 22 97-98 HNMKY 22 98-99 HNMKY 21 Yht. 65 Pedersen Jens 92-93 Manse United 18 93-94 Manse United 22 95-96 Manse United 22 97-98 Koo-Vee 21 98-99 Gunners 20 99-00 Gunners 27 00-01 Gunners 17 01-02 Happee 20 02-03 Happee 32 Yht. 199 Pehkonen Vesa 92-93 Liffe 17 Yht. 17 Pekkarinen Janne 98-99 RuRu 13 99-00 RuRu 27 00-01 Steelers 27 Yht. 67 Pekkola Jari 91-92 Viikingit 15 92-93 Viikingit 22 93-94 Viikingit 22 94-95 Viikingit 22 97-98 Viikingit 22 98-99 Viikingit 22 99-00 SSV 27 00-01 SSV 26 01-02 SSV 27 Yht. 205 Pekonen Jari 93-94 HyNi 22 Yht. 22

187

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

3 3

3 3

4 4

2 1 3

2 2 4

4 6 3 4 7 10

0 0 0 1 1

0 0 1 0 1

0 0 1 1 2

0 0 0 8 8

0 0

1 1

1 1

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

1 1

0 0

1 1

0 0

5 3 3 11

3 4 2 9

8 6 7 0 5 12 20 18

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 1 2 0 1 3 1 1 2 11

0 0 1 0 2 0 0 0 1 0 3 0 1 0 1 25 2 0 11 25

0 0

1 1

1 1

0 0 1 1

0 1 2 3

0 6 1 26 3 20 4 52

7 11 22 24 6 9 5 7 2 93 6 6

4 11 7 18 12 34 18 42 5 11 12 21 6 11 4 11 4 6 72 165 0 0

H

2 2

6 26 18 29 12 12 6 6 30 145

6 10 6 10

H P K P K P


Pekonen Tomi 93-94 HyNi 21 2 2 4 12 Yht. 21 2 2 4 12 Pelkonen Jussi 94-95 ZSKA 7 0 0 0 0 Yht. 7 0 0 0 0 Pellinen Ari-Pekka 98-99 Oilers 17 0 1 1 2 99-00 Oilers 13 2 0 2 2 Yht. 30 2 1 3 4 Peltola Jarmo 90-91 Manse United 6 0 0 0 0 Yht. 6 0 0 0 0 Peltola Pasi 00-01 Classic 26 10 20 30 24 01-02 Classic 16 4 6 10 8 Yht. 42 14 26 40 32 Peltomäki Ville 99-00 Happee 16 0 2 2 6 00-01 Happee 27 5 0 5 14 01-02 Happee 2 0 0 0 0 Yht. 45 5 2 7 20 Peltonen Ilkka 92-93 Happee 16 0 0 0 0 93-94 Happee 22 3 1 4 15 94-95 Happee 17 0 3 3 0 95-96 Happee 21 3 5 8 8 96-97 Oilers 15 0 2 2 2 97-98 Happee 22 1 1 2 10 98-99 Happee 21 1 3 4 28 99-00 Happee 27 5 6 11 4 00-01 Happee 19 2 3 5 6 01-02 Happee 17 1 1 2 4 Yht. 197 16 25 41 77 Penttilä Toni 99-00 SBS Pori 25 0 0 0 0 01-02 SBS Pori 27 0 1 1 0 02-03 SBS Pori 30 0 1 1 0 Yht. 82 0 2 2 0 Pernaa Heikki 00-01 Nurmon Jymy 18 0 0 0 4 Yht. 18 0 0 0 4 Perttilä Jarmo 90-91 S.C.Dalmac 18 19 7 26 4 91-92 S.C.Dalmac 18 36 13 49 14 92-93 SSV 12 18 8 26 8 93-94 SSV 22 28 12 40 8 94-95 SSV 22 29 14 43 22 95-96 SSV 22 16 20 36 10 96-97 Viikingit 22 13 18 31 6 97-98 Viikingit 22 18 9 27 12 98-99 Viikingit 22 15 7 22 6 99-00 SSV 27 11 4 15 6 Yht. 207 203 112 315 96 Perttilä Juha 90-91 S.C.Dalmac 18 1 3 4 6 91-92 S.C.Dalmac 18 2 7 9 12 92-93 Team Botby 22 1 3 4 12 93-94 SSV 22 1 6 7 18 94-95 SSV 22 3 10 13 13 95-96 SSV 21 7 8 15 45 96-97 Viikingit 22 5 5 10 10

K H

P

P

P

K K H K K H K P

K

H K K H

97-98 Viikingit 98-99 Viikingit 01-02 SSV Yht. Perälä Jari 91-92 RuRu Yht. Pessi Mikko 98-99 VFT Yht. Piekkala Jari 90-91 S.C.Dalmac 91-92 S.C.Dalmac 92-93 Team Botby 93-94 Team Botby 94-95 Team Botby Yht. Piekkola Anssi 94-95 Viikingit Yht. Pietilä Roope 96-97 Happee 97-98 Happee 98-99 Happee 99-00 Happee 00-01 Happee 02-03 Happee Yht. Pihkala Petri 94-95 Team Botby 95-96 Viikingit 96-97 Viikingit 97-98 Viikingit 98-99 Viikingit Yht. Pihkanen Jani 01-02 OLS 02-03 OLS Yht. Piiroinen Juha 00-01 AC HaKi 01-02 AC HaKi Yht. Piitulainen Mikko 94-95 Josba Yht. Pirneskoski Mika 00-01 OLS Yht. Pirskanen Pasi 91-92 Liffe 92-93 Liffe 93-94 Happee Yht. Pitko Valtteri 98-99 NST 99-00 NST Yht. Pitkänen Jukka 95-96 Viikingit 96-97 Viikingit 97-98 Viikingit

188

22 22 14 203

0 2 0 22

12 5 2 61

12 10 7 8 2 4 83 138

K P P

14 14

2 2

4 4

6 6

0 0

17 17

0 0

0 0

0 0

0 0

H

18 18 19 22 10 87

3 4 2 6 0 15

1 4 4 3 1 13

4 2 8 9 6 6 9 10 1 0 28 27

K

14 14

0 0

0 0

0 0

2 2

11 13 20 27 27 33 131

0 0 4 2 1 5 12

0 0 2 4 0 3 9

0 0 6 6 1 8 21

2 0 4 12 12 16 46

P

19 17 7 9 20 72

0 0 0 0 0 0

0 2 0 0 0 2

0 2 0 0 0 2

6 0 0 0 0 6

P H K P

5 24 29

0 4 4

0 4 4

0 8 8

0 2 2

20 4 24

1 0 1

1 0 1

2 0 2

2 0 2

20 20

0 0

2 2

2 2

4 4

12 12

0 0

0 0

0 0

2 2

18 19 21 58

8 9 4 21

6 9 8 23

1 17 18

0 0 0

0 1 1

22 21 16

7 5 0

7 3 1

P

14 2 18 12 12 6 44 20 0 1 1

2 6 8

14 18 8 2 1 2

P H K


98-99 Viikingit Yht. Pitkänen Kari 98-99 NST Yht. Pitkänen Markku 93-94 VFT 94-95 VFT 95-96 VFT 96-97 VFT 97-98 VFT 98-99 Viikingit 99-00 SSV 00-01 HIFK 01-02 HIFK 02-03 HIFK Yht. Pitkänen Panu 90-91 Manse United 92-93 Manse United 93-94 Manse United 94-95 Gunners Yht. Pitkänen Ville 99-00 Nurmon Jymy Yht. Pokkinen Timo 95-96 Ilves 96-97 Ilves Yht. Pollari Keijo 98-99 Viikingit Yht. Pollari Matti 99-00 Nurmon Jymy Yht. Porkka Pekka 90-91 SSV 91-92 SSV 92-93 SSV 93-94 SSV 94-95 SSV 95-96 SSV 96-97 SSV Yht. Portin Martin 97-98 Blue Fox 98-99 Blue Fox 99-00 Blue Fox Yht. Poulsen Henrik 91-92 Synkkä Uhma 92-93 Viikingit 93-94 Viikingit 94-95 Viikingit 95-96 Team Botby Yht. Poulsen Kim 90-91 Manse United 92-93 Manse United 93-94 Manse United Yht.

22 81

2 14

1 12

6 6

0 0

1 1

22 22 20 22 17 21 20 23 21 30 218

3 2 26 24 1 1

0 0

15 9 4 14 7 5 6 6 5 8 79

5 20 8 17 1 5 10 24 6 13 2 7 7 13 10 16 8 13 13 21 70 149

8 12 8 14 8 4 2 10 8 22 96

18 20 20 19 77

6 11 8 2 27

7 6 8 4 25

26 26

7 7

0 0

20 21 41

1 6 7

4 4 8

6 6

2 2

0 0

2 2

0 0

16 16

2 2

3 3

5 5

0 0

18 18 17 19 22 19 19 132

2 7 3 8 1 1 3 25

2 2 3 3 4 0 0 14

1 6 27 34

0 0 0 0

0 0 1 1

3 20 18 12 8 61

0 8 4 1 2 15

0 4 8 3 2 17

0 0 12 6 12 10 4 4 4 4 32 24

15 17 12 44

4 8 1 13

7 4 1 12

11 2 12 10 2 20 25 32

13 2 17 17 16 6 6 2 52 27 7 7

P

H K P

P

H

2 2

5 8 10 4 15 12

4 8 9 2 6 8 11 14 5 12 1 8 3 8 39 60 0 0 1 1

P

P H K H K K

0 0 0 0

H P

Poutanen Karri 91-92 Josba 8 Yht. 8 Pukkila Riku 95-96 Team Botby 13 00-01 AC HaKi 26 01-02 AC HaKi 27 02-03 AC HaKi 22 Yht. 88 Pulkkinen Juha 90-91 RuRu 9 91-92 RuRu 3 Yht. 12 Pulkkinen Pasi 91-92 Happee 14 92-93 Happee 21 93-94 Happee 21 94-95 Happee 20 Yht. 76 Pulkkinen Vesa 94-95 Tapanilan Erä 22 95-96 Tapanilan Erä 22 Yht. 44 Punkari Vesa 95-96 Gunners 18 96-97 Gunners 21 97-98 Gunners 18 Yht. 57 Punto Kalle 90-91 Josba 18 91-92 Josba 18 92-93 Manse United 21 93-94 Manse United 22 Yht. 79 Puputti Pasi 90-91 Manse United 11 92-93 Manse United 1 Yht. 12 Purhonen Ranssu 01-02 Tor 1 Yht. 1 Purmonen Mikko 95-96 Josba 16 96-97 Josba 19 97-98 Josba 12 98-99 Josba 20 99-00 Josba 25 00-01 Josba 22 01-02 Josba 26 02-03 Josba 26 Yht. 166 Puro Kim 92-93 S.C. Dynamo 6 96-97 HNMKY 5 97-98 VFT 16 Yht. 27 Puronurmi Pasi 90-91 Turbon Pallo 18 91-92 Turbon Pallo 18 Yht. 36 Puronurmi Timo 90-91 Turbon Pallo 11

189

2 2

0 0

2 2

0 0

0 19 24 16 59

1 7 9 8 25

2 0 2

1 0 1

4 9 3 1 17

3 7 5 3 18

7 8 16 20 8 6 4 10 35 44

4 1 5

0 0 0

4 10 1 2 5 12

8 4 6 18

6 7 7 20

14 6 11 14 13 39 38 59

4 7 8 6 25

3 4 9 8 24

7 8 11 6 17 30 14 10 49 54

0 0 0

0 0 0

0 0 0

0 0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

1 1 1 2 2 1 2 4 14

2 2 3 0 2 0 0 1 10

3 1 0 4

0 0 0 0

5 6 11

3 3 6

2

3

K

1 2 26 22 33 4 24 8 84 36 3 0 3

0 0 0

3 4 3 8 4 8 2 2 4 12 1 4 2 0 5 4 24 42 3 1 0 4

4 0 0 4

8 8 9 24 17 32 5

2

P

K

P H H


91-92 Turbon Pallo Yht. Puska Jukka 90-91 Josba 91-92 Josba Yht. Puukkoniemi Jani 97-98 Gunners Yht. Puustinen Antti 94-95 Josba 98-99 HIFK Yht. Pyrhönen Simo 01-02 Happee 02-03 Happee Yht. Pyy Eero 93-94 Tapanilan Erä 94-95 Tapanilan Erä 95-96 Tapanilan Erä 96-97 Oilers 97-98 HIFK Yht. Pyykkö Jani 97-98 VFT 98-99 VFT 00-01 HIFK 02-03 SSV Yht. Pärssinen Anssi 96-97 SSV 97-98 SSV 99-00 SSV 00-01 HIFK Yht. Pöyry Jarno 99-00 Nurmon Jymy 00-01 Nurmon Jymy Yht. Qvarnström Andreas 97-98 ÅSC 98-99 ÅSC Yht. Qvickström Jan 98-99 VFT 99-00 Blue Fox 00-01 HIFK Yht. Raassina Pasi 96-97 HNMKY Yht. Railakari Petri 91-92 Viikingit 92-93 Viikingit 93-94 Viikingit 94-95 Tapanilan Erä 95-96 Tapanilan Erä Yht. Rainio Kari 94-95 ZSKA 95-96 Viikingit

15 26

0 2

1 4

1 6

0 2

8 18 26

1 2 3

1 1 2

2 8 3 11 5 19

17 17

0 0

0 0

0 0

0 0

19 6 25

2 0 2

3 0 3

5 0 5

4 0 4

12 20 32

0 1 1

0 1 1

0 2 2

0 2 2

10 20 20 4 15 69

1 4 5 0 1 11

2 5 3 0 0 10

22 21 23 26 92

0 0 0 0 0

0 2 1 2 5

16 17 27 21 81

0 3 1 4 8

1 1 2 1 5

26 27 53

3 0 3

2 3 5

5 3 8

4 0 4

19 14 33

0 0 0

1 0 1

1 0 1

2 0 2

6 26 22 54

0 4 6 10

1 3 1 5

1 7 7 15

0 2 0 2

21 21

0 0

1 1

1 15 1 15

11 1 15 7 12 46

0 0 0 0 1 1

0 0 0 0 3 3

0 6 0 0 0 6 0 0 4 2 4 14

22 22

5 6

11 4

16 12 10 4

3 6 9 2 8 8 0 0 1 4 21 20 0 2 1 2 5

0 2 0 0 2

K

P

P P

H

1 0 4 6 3 12 5 10 13 28

H

H P

P

96-97 97-98 98-99 99-00 02-03

Viikingit 22 Viikingit 22 Viikingit 22 SSV 18 Tor 27 Yht. 155 Raiski Timo 95-96 Ilves 17 Yht. 17 Raitala Perttu 98-99 VFT 17 99-00 HIFK 7 00-01 HIFK 8 Yht. 32 Rajala Juha 96-97 HNMKY 12 97-98 HNMKY 17 98-99 HNMKY 16 99-00 Oilers 7 Yht. 52 Rajala Jussi 98-99 RuRu 13 99-00 RuRu 21 Yht. 34 Rajaniemi Toni 99-00 SBS Pori 1 Yht. 1 Rajanti Jussi 90-91 Manse United 15 92-93 Manse United 12 93-94 Manse United 16 95-96 Manse United 21 97-98 Koo-Vee 18 Yht. 82 Rajava Tero 95-96 Gunners 13 95-96 Manse United 6 96-97 Gunners 21 97-98 Gunners 20 Yht. 60 Rantala Antti 00-01 Classic 9 Yht. 9 Rantala Markku 90-91 BET 18 92-93 Roller Team 15 93-94 Tapanilan Erä 9 Yht. 42 Rantala Pasi 93-94 Gunners 20 94-95 Gunners 20 95-96 Gunners 11 96-97 Gunners 8 Yht. 59 Rantala Sami 99-00 SBS Pori 27 01-02 SBS Pori 26 Yht. 53 Rantala Teppo 97-98 Happee 21 98-99 Happee 21 99-00 Happee 26

190

2 1 8 3 5 30

3 3 1 0 5 27

5 8 4 2 9 4 3 2 10 16 57 48

1 1

0 0

1 10 1 10

1 0 0 1

0 0 0 0

1 0 0 1

8 4 5 1 18

6 5 1 0 12

0 0 0

1 0 1

1 0 1

0 0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

1 1 1 1 0 4

1 0 1 1 0 3

2 4 1 4 2 6 2 8 0 2 7 24

4 0 6 5 15

4 0 12 7 23

8 6 0 0 18 8 12 18 38 32

1 1

2 2

14 10 2 26

13 6 5 24

27 6 16 10 7 20 50 36

1 0 0 0 1

0 1 1 0 2

1 6 1 6 1 0 0 0 3 12

13 12 25

9 9 18

22 14 21 10 43 24

10 9 14

0 1 9

10 6 10 30 23 16

2 0 2 4

14 10 9 0 6 12 1 2 30 24

3 3

H K P

H K

H

2 2 H

H

P


00-01 Happee 26 01-02 Happee 27 02-03 Oilers 32 Yht. 153 Rantamäki Kimmo 95-96 Happee 15 96-97 Happee 21 98-99 Happee 19 99-00 Happee 25 00-01 Happee 25 01-02 Happee 6 02-03 Happee 2 Yht. 113 Rantanen Toni 00-01 Gunners 6 01-02 Gunners 12 02-03 Gunners 13 Yht. 31 Rapa Ville 98-99 Josba 21 99-00 Josba 27 00-01 Josba 15 Yht. 63 Rappe Ari 90-91 Roller Team 6 Yht. 6 Ratinen Petri 98-99 Josba 22 99-00 Josba 10 00-01 Josba 27 01-02 Josba 22 Yht. 81 Ratsula Kari-Matti 00-01 SSV 16 01-02 SSV 25 02-03 SSV 32 Yht. 73 Raudasmaa Petri 95-96 VFT 8 96-97 VFT 13 97-98 VFT 19 Yht. 40 Rauha Aki 93-94 HyNi 17 Yht. 17 Rauhala Tuomas 99-00 Nurmon Jymy 17 00-01 Nurmon Jymy 2 Yht. 19 Raunio Sami 94-95 ZSKA 22 95-96 VFT 21 96-97 VFT 17 97-98 SSV 17 Yht. 77 Rautiainen Jari 90-91 BET 14 91-92 BET 18 92-93 S.C. Blues 13 93-94 Happee 20 Yht. 65

4 14 16 67

9 13 12 26 9 25 40 107

18 14 22 106

4 7 0 3 2 1 0 17

0 2 0 2 1 3 0 8

4 6 9 6 0 4 5 6 3 0 4 6 0 0 25 28

0 1 0 1

0 0 0 0

0 0 1 6 0 8 1 14

2 4 1 7

0 5 1 6

2 8 9 2 2 0 13 10

1 1

2 2

2 0 1 0 3

2 2 3 2 9

4 12 2 4 4 10 2 4 12 30

5 6 9 20

1 7 12 20

6 4 13 8 21 12 40 24

0 1 0 1

0 0 0 0

0 1 0 1

0 0 2 2

0 0

1 1

1 1

4 4

0 0 0

0 0 0

0 0 0

0 0 0

15 8 3 1 27

7 1 0 1 9

22 12 9 8 3 2 2 2 36 24

10 8 7 4 29

12 6 11 7 36

22 2 14 0 18 10 11 10 65 22

3 3

K

P

P

0 0

P H

K P

H K

H K

H

Rautiainen Juha 00-01 OLS 24 Yht. 24 Rautio Pasi 91-92 Liffe 15 92-93 Liffe 19 94-95 Happee 22 95-96 Happee 19 96-97 Happee 10 97-98 Happee 13 98-99 Happee 14 99-00 Happee 11 Yht. 123 Ravanti Juha 94-95 IKA SBS 20 Yht. 20 Ravi Janne 97-98 Josba 19 98-99 Josba 22 99-00 Oilers 20 Yht. 61 Ravi Ville 01-02 Tor 27 02-03 Tor 26 Yht. 53 Repo Juha 98-99 HNMKY 14 Yht. 14 Riihelä Simon 98-99 HNMKY 21 01-02 HIFK 3 02-03 HIFK 31 Yht. 55 Riihijärvi Jari 01-02 OLS 5 Yht. 5 Riihimäki Arto 93-94 Gunners 13 94-95 Gunners 22 95-96 Gunners 22 96-97 Gunners 22 97-98 Gunners 20 99-00 Nurmon Jymy 16 00-01 Gunners 27 01-02 Gunners 27 02-03 Classic 29 Yht. 198 Riihimäki Jussi 92-93 Turbon Pallo 1 Yht. 1 Riihimäki Olli 91-92 Happee 18 92-93 Happee 21 93-94 Happee 22 94-95 Happee 22 Yht. 83 Riihimäki Tommi 90-91 RuRu 18 91-92 RuRu 17 92-93 Turbon Pallo 20 93-94 Turbon Pallo 7 Yht. 62

191

0 0

1 1

1 31 1 31

0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 1 0 0 0 0 2 2 5

0 1 0 0 0 0 2 2 5

3 3

4 4

7 14 7 14

2 4 1 7

0 0 0 0

2 2 4 0 1 8 7 10

3 3 6

4 5 9

7 22 8 16 15 38

4 4

4 4

8 16 8 16

5 0 14 19

8 0 21 29

13 0 35 48

2 0 2 4

0 0

0 0

0 0

0 0

6 14 13 10 7 5 11 13 8 87

0 0 0 0 0 2 2 0 4

1 7 2 5 19 4 10 23 6 7 17 17 8 15 8 4 9 8 9 20 8 8 21 10 4 12 2 56 143 65

0 0

0 0

0 0

2 2

0 1 2 0 3

1 4 1 4 10

1 5 3 4 13

10 18 24 28 80

3 5 7 0 15

3 5 4 0 12

6 2 10 8 11 18 0 6 27 34

P

H

P

H

P


Riipi Jukka 93-94 HyNi Yht. Riitesuo Lasse 01-02 Happee 02-03 Happee Yht. Rimpilä Simo 90-91 Roller Team 92-93 Roller Team Yht. Rinne Tatu 00-01 Steelers Yht. Rinne Vesa 92-93 Manse United 93-94 Manse United 95-96 Manse United Yht. Rintala Jarno 95-96 Blue Fox 96-97 Blue Fox 97-98 Blue Fox Yht. Risberg Andreas 97-98 ÅSC 98-99 ÅSC 00-01 ÅSC Yht. Rissanen Sasu 94-95 VFT 95-96 VFT 00-01 AC HaKi 01-02 AC HaKi 02-03 AC HaKi Yht. Riutta Sami 97-98 Koo-Vee Yht. Roine Teemu 01-02 HIFK Yht. Rokkonen Jouni 97-98 Josba 98-99 HIFK Yht. Roos Kristian 92-93 Team Botby Yht. Ropponen Taneli 90-91 Josba 91-92 Josba 92-93 Josba Yht. Rosenberg Jari 93-94 VFT Yht. Rosenberg Viktor 92-93 Roller Team Yht. Rouhesmaa Heikki 90-91 Manse United Yht.

22 22

2 2

1 1

3 18 3 18

23 33 56

7 34 41

3 10 13

10 4 44 6 54 10

15 11 26

5 4 9

4 4 8

9 6 8 4 17 10

8 8

1 1

1 1

22 21 22 65

8 3 1 12

8 7 12 27

16 8 10 8 13 8 39 24

21 22 19 62

1 2 0 3

2 2 4 8

3 8 4 24 4 22 11 54

2 20 25 47

0 2 2 4

0 0 0 0

0 2 2 4

0 4 0 4

2 7 24 6 3 42

0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0

19 19

2 2

1 1

3 3

7 7

1 1

0 0

0 0

0 0

0 0

17 22 39

2 1 3

3 1 4

5 2 7

4 4 8

8 8

0 0

0 0

0 0

4 4

18 18 19 55

2 2 4 8

1 2 1 4

15 15

0 0

0 0

0 0

4 4

2 2

0 0

0 0

0 0

0 0

18 18

1 1

0 0

1 1

2 2

2 2

0 0

3 0 4 6 5 6 12 12

H

K P

Rouhiainen Esa 02-03 Gunners Yht. Ruohonen Petri 91-92 RuRu 95-96 Happee 96-97 Happee 97-98 Happee Yht. Ruokonen Antti 90-91 Josba 91-92 Josba 92-93 Josba 93-94 Josba Yht. Ruottinen Esko 97-98 Koo-Vee Yht. Rusanen Janne 01-02 Classic Yht. Ryynänen Antti 98-99 NST 99-00 NST Yht. Ryynänen Mikko 92-93 Happee Yht. Ryynänen Tuomas 99-00 NST Yht. Råberus Jan 98-99 Gunners 02-03 Gunners Yht. Rönkä Olli 97-98 Koo-Vee Yht. Rönni Janne 01-02 Classic Yht. Rössi Matti 02-03 OLS Yht. Röyti Jani 94-95 Josba 00-01 Josba 01-02 Josba Yht. Saarenkanta Jarno 98-99 RuRu 99-00 RuRu 00-01 Steelers Yht. Saarenkanta Teemu 99-00 RuRu Yht. Saari Ari 93-94 HyNi Yht. Saarikoski Erno 01-02 HIFK

192

3 3

0 0

0 0

0 0

0 0

15 7 21 22 65

1 0 0 4 5

1 1 2 1 5

18 18 22 20 78

8 12 19 7 46

4 3 11 6 24

21 21

0 0

0 0

0 14 0 14

1 1

0 0

0 0

0 0

0 0

14 24 38

0 0 0

0 2 2

0 2 2

0 0 0

1 1

0 0

0 0

0 0

0 0

24 24

0 0

0 0

0 0

2 2

19 13 32

12 8 20

8 2 10

3 3

0 0

0 0

0 0

0 0

3 3

0 0

0 0

0 0

0 0

24 24

2 2

0 0

2 2

8 8

15 21 25 61

0 2 3 5

2 3 1 6

21 24 21 66

11 5 2 18

3 5 3 11

14 10 5 29

12 29 12 53

2 2

0 0

0 0

0 0

0 0

22 22

0 0

3 3

3 16 3 16

1

0

0

0

2 2 1 0 2 10 5 8 10 20 12 15 30 13 70

6 18 24 12 60

K P K

20 8 10 4 30 12

2 6 5 8 4 14 11 28

0

P P H


02-03 HIFK Yht. Saarinen Joni 01-02 AC HaKi Yht. Saarinen Kimmo 92-93 Turbon Pallo Yht. Saarinen Kimmo 98-99 RuRu 99-00 RuRu 00-01 Steelers Yht. Saarinen Vesa 90-91 RuRu 91-92 RuRu Yht. Saarukka Niko 99-00 Nurmon Jymy Yht. Saastamoinen Juha 99-00 SBS Pori Yht. Saha Kari 01-02 SBS Pori Yht. Saikkonen Rami 93-94 Tapanilan Er채 Yht. Sainio Robert 02-03 Tor Yht. Salmela Pasi 98-99 HNMKY Yht. Salmela Sakari 02-03 Josba Yht. Salmi Jani 00-01 Steelers Yht. Salmi Toni 02-03 Tor Yht. Salmi Ville 94-95 Team Botby Yht. Salminen Atte 99-00 RuRu 00-01 Steelers Yht. Salminen Lasse 00-01 Gunners 01-02 Gunners 02-03 Gunners Yht. Salminen Peik 01-02 Tor 02-03 Tor Yht. Salmiovirta Harri 95-96 Gunners

3 4

0 0

0 0

0 0

0 0

2 2

0 0

0 0

0 0

0 0

22 22

2 2

1 1

3 3

4 4

19 27 3 49

1 5 0 6

2 6 0 8

3 4 11 14 0 0 14 18

18 18 36

3 0 3

2 6 8

5 6 11

2 6 8

1 1

0 0

0 0

0 0

0 0

20 20

0 0

1 1

1 1

2 2

25 25

0 0

0 0

0 0

0 0

20 20

0 0

1 1

1 12 1 12

21 21

1 1

0 0

1 1

0 0

21 21

0 0

0 0

0 0

4 4

30 30

1 1

4 4

5 5

4 4

8 8

0 0

0 0

0 0

0 0

31 31

12 12

6 6

12 12

1 1

0 0

1 1

24 22 46

1 0 1

2 1 3

3 6 1 12 4 18

10 25 32 67

4 8 27 39

0 2 11 13

4 2 10 10 38 36 52 48

26 33 59

12 22 34

10 22 32

22 12 44 4 66 16

20

0

0

18 12 18 12

0

0 0

0

P

H

96-97 Gunners 97-98 Gunners 98-99 Gunners Yht. Salo Antti 95-96 Blue Fox Yht. Salo Juha 93-94 SSV 94-95 SSV 95-96 SSV 96-97 Viikingit 97-98 Viikingit 98-99 Viikingit 99-00 SSV 00-01 SSV 01-02 SSV Yht. Salo Juhani 97-98 Koo-Vee 00-01 Classic 01-02 Classic 02-03 OLS Yht. Salo Mika 99-00 RuRu 00-01 Steelers Yht. Salomaa Tero 92-93 Turbon Pallo 93-94 Turbon Pallo 94-95 Turbon Pallo 95-96 Ilves 96-97 Ilves 00-01 Classic 01-02 Classic Yht. Salonen Henry 94-95 Oilers 95-96 Oilers 96-97 Oilers 97-98 Oilers Yht. Salonen Jyri 92-93 Team Botby Yht. Salonen Riku 92-93 Viikingit 93-94 Viikingit 94-95 Viikingit 95-96 Viikingit Yht. Salonoja Jussi 96-97 HIFK Yht. Salopolku Anssi 95-96 Gunners 96-97 Gunners Yht. Salutskij Tedy 02-03 HIFK Yht.

193

22 21 14 77

0 0 0 0

0 0 0 0

0 0 0 0

0 0 0 0

21 21

1 1

0 0

1 12 1 12

20 22 22 21 21 21 25 23 3 178

9 10 10 5 12 9 8 6 1 70

5 14 10 7 17 8 6 16 20 2 7 7 6 18 8 2 11 6 2 10 8 7 13 8 0 1 0 37 107 75

16 26 26 29 97

1 9 10 24 44

1 9 7 19 36

7 17 24

0 0 0

0 0 0

0 0 0

0 0 0

17 22 22 22 12 23 22 140

0 2 5 6 2 3 0 18

2 5 7 10 1 3 2 30

2 7 12 16 3 6 2 48

8 18 49 20 7 27 25 154

22 21 19 21 83

8 14 5 12 39

3 6 5 6 20

11 8 20 10 10 8 18 0 59 26

14 14

0 0

1 1

1 1

4 4

21 21 16 20 78

8 4 0 4 16

4 6 2 3 15

12 10 2 7 31

16 12 16 12 56

21 21

1 1

0 0

1 18 1 18

9 6 15

0 0 0

0 0 0

0 0 0

28 28

6 6

2 2

8 34 8 34

H K K H K P K P

2 16 18 10 17 2 43 8 80 36

P H

H P P

0 0 0 P


Sandell Mika 92-93 S.C. Dynamo 21 93-94 Viikingit 22 94-95 Viikingit 22 95-96 VFT 22 97-98 VFT 20 98-99 HIFK 20 Yht. 127 Sandell Tom 92-93 S.C. Dynamo 22 93-94 VFT 20 94-95 VFT 19 Yht. 61 Sandell Tom 95-96 Team Botby 8 96-97 HIFK 21 Yht. 29 Sandström Vilhelm 97-98 Oilers 21 98-99 Oilers 17 99-00 Oilers 25 00-01 Oilers 21 01-02 Oilers 24 02-03 Oilers 29 Yht. 137 Santanen Eero 98-99 RuRu 9 98-99 HNMKY 7 00-01 Steelers 21 Yht. 37 Santanen Jussi 01-02 SBS Pori 24 02-03 SBS Pori 32 Yht. 56 Santanen Mika 96-97 HNMKY 8 97-98 HNMKY 19 Yht. 27 Santonen Mika 95-96 Manse United 22 96-97 Ilves 22 Yht. 44 Saraneva Markus 94-95 Tapanilan Erä 6 96-97 HNMKY 11 Yht. 17 Sarkkinen Mika 95-96 Manse United 21 96-97 HNMKY 22 97-98 HNMKY 21 97-98 Koo-Vee 22 99-00 Blue Fox 26 Yht. 112 Sarling Bengt 96-97 ÅSC 18 97-98 ÅSC 21 98-99 ÅSC 19 Yht. 58 Sarling Tom 96-97 ÅSC 19 97-98 ÅSC 22 Yht. 41

18 13 14 17 15 1 78

16 34 10 23 18 32 11 28 6 21 11 12 72 150

49 33 38 24 14 82 240

4 1 1 6

4 0 0 4

8 61 1 8 1 8 10 77

2 1 3

0 3 3

2 4 4 8 6 12

1 1 4 1 2 5 14

2 2 6 4 6 3 23

3 4 3 0 10 4 5 2 8 2 8 10 37 22

0 0 0 0

0 0 0 0

0 3 3

3 4 7

2 1 3

0 3 3

2 4 6

2 2 4

8 2 10

5 0 5

13 2 15

2 2 4

0 0 0

0 0 0

0 0 0

2 4 6

10 1 3 6 8 28

3 2 0 6 2 13

13 6 3 12 3 6 12 8 10 6 41 38

0 3 1 4

0 3 0 3

0 8 6 12 1 0 7 20

3 8 11

2 0 2

5 2 8 14 13 16

0 0 0 0

0 0 0 0

3 16 7 8 10 24

P H

H K H H K K

Sassi Hannu 97-98 Koo-Vee 00-01 Classic 01-02 Classic 02-03 Classic Yht. Savenius Janne 93-94 Gunners 94-95 Gunners 95-96 Gunners 96-97 Gunners 97-98 Gunners 99-00 Gunners 00-01 Gunners 01-02 Gunners 02-03 Gunners Yht. Savenius Jarkko 93-94 Gunners 94-95 Gunners 95-96 Gunners 96-97 Gunners 97-98 Gunners 99-00 Gunners 00-01 Gunners 01-02 Gunners 02-03 Gunners Yht. Savolainen Mika 98-99 RuRu 00-01 Steelers Yht. Sepponen Juha-Matti 97-98 Koo-Vee 98-99 Gunners 99-00 Gunners 01-02 Gunners 02-03 Gunners Yht. Sepponen Tuomo 99-00 Nurmon Jymy 00-01 Nurmon Jymy Yht. Seppälä Aki 98-99 NST 99-00 NST 00-01 Josba 01-02 Josba 02-03 Josba Yht. Seppälä Juho 96-97 Oilers 97-98 Oilers 98-99 Oilers 99-00 Oilers 00-01 Oilers 01-02 Oilers 02-03 Oilers Yht. Seppälä Samuli 01-02 Tor 02-03 Tor Yht.

194

21 25 20 30 96

8 18 9 12 47

2 5 7 2 16

10 12 23 8 16 6 14 12 63 38

22 21 22 22 21 27 26 27 32 220

7 14 21 7 8 15 13 11 24 10 9 19 8 8 16 8 18 26 4 12 16 8 8 16 19 12 31 84 100 184

40 12 10 6 6 10 0 4 4 92

22 22 22 22 21 26 27 23 8 193

17 12 8 7 8 18 10 11 4 95

23 12 16 2 2 6 4 8 4 77

13 16 29

0 2 2

1 1 2

21 19 24 27 20 111

9 3 12 5 0 29

11 6 12 6 2 37

26 23 49

1 0 1

2 0 2

21 27 27 25 31 131

4 3 3 6 13 29

9 8 7 5 13 42

13 30 15 27 8 16 12 19 8 16 10 28 7 17 6 17 3 7 82 177

19 23 42

5 14 19

H

1 12 3 30 4 42 20 9 24 11 2 66

14 14 28 8 14 78

3 2 0 10 3 12 13 11 10 11 26 71

10 16 19 8 22 75

22 6 10 16 4 22 21 16 37 2 22 13 10 23 10 20 12 17 29 6 18 14 14 28 4 26 25 23 48 8 21 17 17 34 14 151 108 107 215 48 27 31 58

H

24 20 37 14 61 34

P H H

P H K H H K K


Seppänen Jarkko 01-02 OLS 13 02-03 OLS 1 Yht. 14 Shahem Sami 00-01 AC HaKi 24 01-02 AC HaKi 15 02-03 AC HaKi 18 Yht. 57 Sibakov Simo 97-98 HNMKY 14 Yht. 14 Siberg Petri 95-96 Tapanilan Erä 22 Yht. 22 Sihlman Antti 00-01 Steelers 17 01-02 Tor 16 Yht. 33 Sihvonen Raine 90-91 Manse United 18 92-93 Manse United 21 93-94 Manse United 18 95-96 Manse United 20 Yht. 77 Silanterä Pasi 95-96 Manse United 21 96-97 Gunners 22 97-98 Gunners 9 Yht. 52 Silen Tomi 93-94 Gunners 22 94-95 Gunners 15 95-96 Ilves 4 Yht. 41 Silvo Anssi 95-96 Manse United 16 Yht. 16 Silvola Risto 98-99 Gunners 19 99-00 Gunners 16 00-01 Gunners 25 Yht. 60 Simonen Mika 96-97 Josba 22 97-98 Josba 20 98-99 Josba 22 99-00 Josba 18 Yht. 82 Sinkko Mikko 98-99 NST 17 99-00 NST 24 Yht. 41 Sinkko Sami 99-00 NST 18 00-01 Happee 11 Yht. 29 Sinkkonen Ari 94-95 Turbon Pallo 19 Yht. 19 Sintonen Pekka-Paavali 94-95 Oilers 2

0 0 0

1 0 1

1 0 1

9 0 9

5 5 2 12

2 2 0 4

7 7 2 16

2 0 2 4

0 0

0 0

0 0

0 0

4 4

4 4

8 10 8 10

0 1 1

1 0 1

1 1 2

6 16 5 6 33

2 8 7 2 19

8 0 24 16 12 8 8 6 52 30

6 6 0 12

4 0 0 4

10 14 6 6 0 4 16 24

2 1 0 3

0 0 1 1

2 1 1 4

0 0

0 0

0 20 0 20

0 4 8 12

2 1 3 6

2 6 5 0 11 4 18 10

10 10 7 5 32

4 3 2 3 12

14 18 13 8 9 8 8 4 44 38

2 0 2

0 2 2

2 6 2 10 4 16

0 0 0

0 1 1

0 1 1

3 3

4 4

7 26 7 26

0

0

0

95-96 96-97 97-98 98-99 99-00 00-01 01-02

2 0 2

2 0 0 2

0 0 0

0

H

Oilers 8 Oilers 6 Oilers 19 Oilers 22 Oilers 21 Oilers 25 Happee 26 Yht. 129 Sipilä Aki 91-92 Turbon Pallo 18 92-93 Turbon Pallo 16 Yht. 34 Sipilä Tero 91-92 Happee 15 92-93 Happee 21 93-94 Tapanilan Erä 22 94-95 VFT 20 95-96 VFT 5 Yht. 83 Siponen Petri 91-92 Viikingit 18 92-93 Viikingit 20 93-94 Viikingit 18 94-95 Viikingit 20 95-96 Viikingit 18 96-97 Viikingit 5 Yht. 99 Sirkiä Antti 95-96 Manse United 20 Yht. 20 Sirkiä Toni 94-95 IKA SBS 22 Yht. 22 Sivakov Martin 96-97 Ilves 14 01-02 SBS Pori 25 02-03 SBS Pori 32 Yht. 71 Sivula Mika 92-93 Liffe 12 Yht. 12 Sjölund Svante 99-00 Blue Fox 4 Yht. 4 Skogberg Tom 90-91 S.C.Dalmac 18 91-92 S.C.Dalmac 18 Yht. 36 Smedlund Harri 90-91 Roller Team 12 Yht. 12 Smolander Markku 91-92 BET 3 92-93 S.C. Blues 13 Yht. 16 Smolander Mika 91-92 BET 18 92-93 S.C. Blues 12 Yht. 30 Snällström Jonny 01-02 ÅSC 9 Yht. 9

195

0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 1 3 4

0 0 0 0 0 2 0 4 0 2 1 4 3 4 4 16

0 0 0

0 2 2

0 2 2

2 0 2

3 5 4 0 0 12

4 1 5 1 0 11

7 6 9 1 0 23

6 14 20 12 0 52

4 0 3 1 2 0 10

3 0 4 1 2 0 10

7 0 7 2 4 0 20

6 14 20 16 10 0 66

1 1

1 1

2 2

8 8

0 0

6 6

6 18 6 18

0 1 7 8

0 1 9 10

0 0 2 4 16 18 18 22

2 2

1 1

3 3

6 6

0 0

0 0

0 0

0 0

1 6 7

3 2 5

4 8 12

2 2 4

0 0

1 1

1 1

0 0

0 2 2

0 1 1

0 3 3

0 8 8

0 0 0

2 1 3

2 4 1 8 3 12

1 1

0 0

1 1

0 0

P H K H H

P

H

H P P H

K


Soinoja Tero 93-94 VFT 22 94-95 VFT 22 95-96 VFT 22 96-97 VFT 21 97-98 VFT 22 98-99 VFT 21 99-00 HIFK 27 Yht. 157 Sola Harri 93-94 Gunners 20 94-95 Gunners 21 95-96 Gunners 20 96-97 Gunners 20 97-98 Gunners 5 Yht. 86 Sola Jari 95-96 Ilves 18 96-97 Ilves 22 97-98 Gunners 16 Yht. 56 Sommarström Niklas 96-97 ÅSC 20 97-98 ÅSC 21 98-99 ÅSC 17 99-00 ÅSC 24 00-01 ÅSC 18 Yht. 100 Sompa Marko 92-93 Turbon Pallo 22 93-94 Turbon Pallo 22 94-95 Gunners 20 96-97 Gunners 22 97-98 Gunners 22 98-99 Gunners 3 Yht. 111 Sormunen Esa 90-91 Josba 5 Yht. 5 Sorvali Jari 00-01 Classic 26 01-02 Classic 25 02-03 Classic 24 Yht. 75 Sporre Marcus 96-97 ÅSC 20 97-98 ÅSC 21 98-99 ÅSC 22 Yht. 63 Stenvall Mikael 98-99 VFT 19 02-03 HIFK 31 Yht. 50 Storgård Peter 94-95 Team Botby 22 95-96 Team Botby 22 Yht. 44 Strömsten Patrik 98-99 HNMKY 4 02-03 Josba 29 Yht. 33

16 11 20 13 10 3 10 83

5 21 11 22 16 36 8 21 10 20 15 18 9 19 74 157

12 14 8 37 6 6 14 97

8 4 3 6 2 23

4 3 1 5 1 14

12 7 4 11 3 37

29 17 18 8 4 76

0 1 2 3

4 5 1 10

4 14 6 22 3 2 13 38

1 3 1 2 1 8

0 2 0 2 1 5

1 0 5 6 1 0 4 4 2 0 13 10

2 4 5 2 1 0 14

4 4 8 11 3 1 31

6 8 13 13 4 1 45

12 10 8 12 10 2 54

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0 0 0

1 0 0 1

1 2 0 16 0 39 1 57

0 2 1 3

0 0 1 1

0 6 2 6 2 10 4 22

0 17 17

0 3 3

0 2 20 13 20 15

7 4 11

6 2 8

13 14 6 22 19 36

0 6 6

0 3 3

0 0 9 12 9 12

H K H K

H

H

H P

H

Strömsten Sami 96-97 HNMKY 97-98 HNMKY 98-99 HNMKY 01-02 HIFK 02-03 HIFK Yht. Stubb Nicolas 94-95 Team Botby 95-96 Team Botby 96-97 HIFK 97-98 HIFK Yht. Suhonen Marko 98-99 HNMKY Yht. Suhonen Niko 98-99 Josba 99-00 Josba 00-01 Josba 01-02 Josba 02-03 Josba Yht. Sulkama Jere 01-02 Tor Yht. Sumanen Jaakko 91-92 Happee 92-93 Happee 93-94 Synkkä Uhma Yht. Sundblom Daniel 96-97 ÅSC 97-98 ÅSC 98-99 ÅSC 99-00 ÅSC 01-02 ÅSC Yht. Sundström Kim 92-93 Team Botby 93-94 Team Botby 94-95 Team Botby 95-96 Team Botby Yht. Suntila Markus 98-99 RuRu 99-00 RuRu 00-01 Josba 01-02 Josba 02-03 Josba Yht. Suomela Markku 90-91 SSV 91-92 SSV 92-93 SSV 93-94 SSV 94-95 SSV 95-96 SSV 96-97 SSV 97-98 SSV Yht.

196

22 20 9 25 33 109

2 9 3 12 27 53

4 3 1 8 19 35

6 12 4 20 46 88

12 16 12 20 20 80

22 3 21 17 63

1 0 3 1 5

2 0 2 0 4

3 16 0 8 5 2 1 0 9 26

7 7

0 0

1 1

1 1

0 0

21 26 27 27 27 128

13 4 6 12 10 45

5 17 12 8 11 53

18 21 18 20 21 98

8 20 10 8 32 78

21 21

0 0

1 1

1 1

2 2

17 16 18 51

3 4 0 7

1 3 1 5

21 22 22 27 3 95

0 0 0 0 0 0

0 2 0 2 0 4

0 2 0 2 0 4

0 0 0 0 0 0

20 21 18 15 74

1 1 0 0 2

0 0 0 0 0

1 1 0 0 2

0 2 4 0 6

19 26 22 27 33 127

0 0 0 0 0 0

0 3 2 0 1 6

0 5 3 4 2 0 0 2 1 0 6 11

18 18 19 17 19 20 20 19 150

4 5 2 3 2 0 2 0 18

2 8 17 6 7 4 3 3 50

4 4 7 12 1 0 12 16

6 13 19 9 9 4 5 3 68

6 7 8 18 8 12 29 4 92

P

P

P H H

P

P H H

P H K H K K


Suomela Marko 00-01 SSV 01-02 SSV 02-03 AC HaKi Yht. Suomela Peter 90-91 SSV 91-92 SSV 92-93 SSV 93-94 SSV Yht. Suominen Antti 93-94 Tapanilan Erä Yht. Suoninen Jari 93-94 HyNi Yht. Suonpää Timo 92-93 Synkkä Uhma 93-94 Synkkä Uhma 94-95 Tapanilan Erä 95-96 Viikingit 96-97 Viikingit 97-98 Viikingit 98-99 Viikingit 99-00 HIFK 00-01 HIFK 02-03 SSV Yht. Suontakanen Jani 94-95 Oilers 95-96 Oilers 97-98 HNMKY 97-98 Oilers Yht. Suvela Markku 90-91 RuRu Yht. Sällström Kim 91-92 Viikingit 92-93 Viikingit 93-94 Viikingit 94-95 Viikingit 95-96 Viikingit Yht. Särkilampi Jari 96-97 Ilves Yht. Särkilampi Mika 94-95 Turbon Pallo 95-96 Ilves Yht. Söderberg Andreas 00-01 ÅSC Yht. Söderlund Emil 97-98 ÅSC Yht. Söderman Peter 95-96 Blue Fox 96-97 Blue Fox 97-98 Blue Fox Yht.

14 21 30 65

1 0 8 9

0 0 0 0

1 2 0 0 8 8 9 10

K P

12 16 22 20 70

2 0 3 2 7

2 1 3 3 9

4 2 1 0 6 8 5 8 16 18

P H K H

21 21

0 0

2 2

2 2

2 2

3 3

0 0

0 0

0 0

0 0

22 22 21 22 22 22 22 27 21 29 230

6 15 18 2 6 7 4 3 4 6 71

10 16 11 26 10 28 10 12 5 11 2 9 3 7 1 4 7 11 3 9 62 133

24 28 45 20 22 18 18 10 22 12 219

10 17 10 6 43

0 2 1 0 3

0 1 1 0 2

0 6 3 6 2 2 0 0 5 14

12 12

2 2

0 0

2 2

18 22 22 20 22 104

1 7 3 3 1 15

6 5 1 2 3 17

20 20

2 2

1 1

20 9 29

8 3 11

5 0 5

13 10 3 6 16 16

26 26

0 0

4 4

4 13 4 13

21 21

2 2

5 5

7 7

2 2

20 2 19 41

0 0 0 0

0 0 0 0

0 0 0 0

2 0 2 4

H

0 0

7 8 12 8 4 14 5 10 4 6 32 46 3 3

P H K P K

2 2

H P P

Söderström Max 92-93 Roller Team Yht. Taajamaa Yrjö 01-02 HIFK 02-03 HIFK Yht. Tahvanainen Antti 02-03 Josba Yht. Taipale Esa 92-93 S.C. Dynamo 93-94 VFT Yht. Taipale Jari 90-91 Synkkä Uhma Yht. Takala Jarkko 94-95 VFT 95-96 VFT 96-97 SSV Yht. Takala Lasse 92-93 S.C. Dynamo 93-94 VFT 94-95 Viikingit 95-96 VFT 96-97 VFT 97-98 VFT 98-99 VFT 99-00 HIFK 00-01 HIFK Yht. Talja Henri 92-93 Happee Yht. Talonen Risto 90-91 Josba 91-92 Josba 92-93 Josba 93-94 Josba 94-95 Josba 95-96 Josba 96-97 Josba Yht. Tamminen Seppo 90-91 Synkkä Uhma 91-92 Synkkä Uhma Yht. Tammisto Jyrki 91-92 Synkkä Uhma Yht. Tanskanen Juha 02-03 Josba Yht. Tapaninen Jukka 01-02 HIFK Yht. Tapio Juha 90-91 RuRu 91-92 RuRu Yht.

197

18 18

5 5

0 0

5 5

6 6

15 24 39

1 2 3

1 0 1

2 6 2 4 4 10

33 33

9 9

7 7

16 10 16 10

17 22 39

1 4 5

0 3 3

1 17 7 16 8 33

17 17

0 0

0 0

0 0

22 22 12 56

2 2 0 4

3 0 2 5

5 18 2 10 2 8 9 36

21 22 22 20 20 22 20 22 26 195

2 2 3 1 1 4 7 0 1 21

3 8 10 4 3 7 8 4 0 47

5 10 13 5 4 11 15 4 1 68

20 19 12 8 6 6 24 4 4 103

1 1

0 0

0 0

0 0

0 0

18 18 20 20 20 12 13 121

1 2 3 6 4 4 1 21

1 3 4 5 1 4 0 18

2 2 5 2 7 4 11 2 5 6 8 0 1 2 39 18

18 15 33

1 0 1

1 1 2

2 6 1 6 3 12

12 12

1 1

0 0

1 1

0 0

31 31

9 9

10 10

19 19

6 6

1 1

0 0

0 0

0 0

0 0

18 11 29

1 0 1

1 0 1

2 0 2

0 2 2

P

H

0 0

H

H K H K

K P K P

H


Tapio Tommi 02-03 Happee 33 Yht. 33 Tapper Mikko 90-91 Synkkä Uhma 18 91-92 Synkkä Uhma 18 92-93 Synkkä Uhma 22 93-94 Synkkä Uhma 22 Yht. 80 Tarkiainen Esa 97-98 Josba 20 Yht. 20 Tarpila Jan-Erik 96-97 HNMKY 4 Yht. 4 Tarpio Tomi 97-98 VFT 9 98-99 HNMKY 12 Yht. 21 Tarvainen Antti 96-97 Josba 17 97-98 Josba 14 98-99 Josba 22 99-00 Josba 23 00-01 Josba 25 01-02 Josba 27 02-03 Josba 25 Yht. 153 Taskinen Jukka-Pekka 00-01 Happee 22 01-02 Happee 21 Yht. 43 Taskula Jussi 90-91 Turbon Pallo 18 91-92 Turbon Pallo 18 92-93 Turbon Pallo 21 93-94 Turbon Pallo 21 94-95 Turbon Pallo 20 95-96 Ilves 21 Yht. 119 Tattari Antti 96-97 HNMKY 21 97-98 HNMKY 19 99-00 Josba 25 Yht. 65 Tauriainen Juha 01-02 OLS 25 02-03 OLS 23 Yht. 48 Teittinen Arto 90-91 BET 18 91-92 BET 3 92-93 Happee 8 93-94 Happee 12 95-96 Happee 19 96-97 Happee 11 Yht. 71 Tenhunen Kai 96-97 HNMKY 22 97-98 HNMKY 21 98-99 Oilers 20 99-00 Oilers 22 Yht. 85

0 0

0 0

0 0

0 0

0 1 1 0 2

1 2 5 2 10

1 1

1 1

2 2

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 1 1

0 2 2

0 3 3

0 0 0

4 0 3 17 9 6 3 42

0 1 3 4 4 6 4 22

4 1 6 21 13 12 7 64

29 0 16 2 0 0 12 59

1 5 6

0 2 2

4 3 7 9 2 4 29

1 2 4 2 4 1 14

6 0 7 13

7 0 2 9

13 6 0 2 9 4 22 12

6 1 7

0 0 0

6 0 1 16 7 16

0 0 0 0 0 0 0

2 0 3 0 0 0 5

2 0 3 0 0 0 5

13 15 8 2 38

5 12 11 5 33

1 0 3 8 6 18 2 24 12 50

P H H

1 2 7 15 8 17 5 5 11 11 6 5 43

0 4 8 29 16 12 69

2 0 4 0 0 0 6

18 14 27 2 19 8 7 0 71 24

H

K H

Tervo Jukka 90-91 BET 18 91-92 RuRu 18 92-93 S.C. Blues 18 Yht. 54 Teräsvirta Miikka 96-97 HNMKY 6 Yht. 6 Teräväinen Pekka 90-91 SSV 9 91-92 SSV 18 92-93 SSV 22 Yht. 49 Tevio Toni 97-98 Josba 21 98-99 Josba 21 99-00 Josba 7 Yht. 49 Tiainen Jussi 92-93 S.C. Dynamo 16 93-94 VFT 22 94-95 VFT 22 95-96 VFT 20 96-97 VFT 14 Yht. 94 Tiiainen Reeo 99-00 HIFK 23 00-01 HIFK 9 01-02 HIFK 25 02-03 HIFK 7 Yht. 64 Tiihonen Tarmo 90-91 S.C.Dalmac 18 91-92 S.C.Dalmac 18 92-93 Team Botby 22 93-94 Team Botby 20 94-95 Team Botby 18 95-96 Team Botby 4 Yht. 100 Tiilikainen Matti 99-00 NST 14 Yht. 14 Tiilikainen Taneli 99-00 Nurmon Jymy 27 00-01 Gunners 27 01-02 Gunners 27 Yht. 81 Tiitu Tero 99-00 Josba 26 00-01 Josba 23 01-02 Josba 26 02-03 Oilers 29 Yht. 104 Tilander Pasi 90-91 SSV 18 91-92 SSV 18 92-93 SSV 21 93-94 SSV 22 Yht. 79 Tilhe Kara 96-97 SSV 16 97-98 SSV 22

198

4 8 14 26

3 3 4 10

7 0 11 6 18 15 36 21

0 0

0 0

1 4 9 14

5 6 7 18

6 4 10 10 16 10 32 24

1 3 0 4

0 5 3 8

1 4 8 10 3 0 12 14

2 7 1 1 1 12

6 11 4 2 0 23

8 18 18 6 5 8 3 0 1 4 35 36

6 6 8 0 20

2 1 11 0 14

8 6 7 56 19 15 0 0 34 77

K

1 8 1 0 0 0 10

1 10 0 0 0 0 11

2 2 18 11 1 4 0 0 0 2 0 0 21 19

K

1 1

1 1

3 3 2 8

5 10 6 21

8 12 13 6 8 8 29 26

4 7 20 17 48

3 9 11 15 38

7 10 16 10 31 8 32 6 86 34

0 0 0 0 0

1 0 0 0 1

1 0 0 0 1

1 5

0 2

1 0 7 10

0 0

2 2

H

0 0 P H K

H K

P

0 0

0 0 2 2 4

P H K

P H K H


99-00 00-01 01-02 02-03

SSV SSV Classic Classic Yht. Timonen Anssi 94-95 Oilers 95-96 Oilers 96-97 Oilers Yht. Timonen Simo 96-97 Josba Yht. Tiuttu Jussi 00-01 OLS 01-02 OLS 02-03 SBS Pori Yht. Tjaga Mika 97-98 HNMKY Yht. Toiva Aleksi 01-02 Classic Yht. Toivainen Rasmus 96-97 Blue Fox Yht. Toivanen Ismo 94-95 VFT Yht. Toivanen Petri 92-93 Josba 93-94 Josba 94-95 Josba Yht. Toivio Matti 00-01 Classic 01-02 Classic 02-03 Classic Yht. Toivola Risto 90-91 Synkkä Uhma 91-92 Synkkä Uhma Yht. Toivonen Ismo 98-99 VFT Yht. Toivonen Sami 99-00 Nurmon Jymy Yht. Toivonen Timo 96-97 VFT 97-98 SSV 98-99 VFT 99-00 HIFK 00-01 HIFK 01-02 SSV 02-03 SSV Yht. Toivoniemi Henri 00-01 AC HaKi 01-02 Oilers

25 26 27 31 147

0 1 2 3 12

4 4 2 6 18

4 4 5 4 4 4 9 2 30 24

22 21 19 62

2 3 4 9

5 9 0 14

7 4 12 6 4 6 23 16

6 6

0 0

0 0

0 0

26 22 7 55

0 1 0 1

0 0 1 1

0 6 1 2 1 2 2 10

9 9

0 0

0 0

0 0

0 0

21 21

0 0

0 0

0 0

4 4

16 16

0 0

0 0

0 0

0 0

2 2

0 0

0 0

0 0

0 0

22 22 20 64

5 12 6 23

4 5 7 16

9 4 17 8 13 23 39 35

26 27 33 86

1 6 12 19

1 7 6 14

2 2 13 6 18 8 33 16

14 18 32

1 0 1

3 1 4

4 6 1 24 5 30

15 15

0 0

0 0

0 0

6 6

10 10

2 2

3 3

5 5

2 2

21 22 20 26 26 8 32 155

1 5 1 2 5 0 4 18

2 8 3 3 11 1 10 38

3 13 4 5 16 1 14 56

2 6 10 14 8 4 18 62

27 27

0 0

3 3

3 3

2 2

K

P

0 0

P K P

H

K H K P

K

02-03 AC HaKi Yht. Tollet Kristoffer 94-95 Team Botby 95-96 Team Botby Yht. Tolonen Jussi 00-01 OLS Yht. Tolsa Kalle 94-95 ZSKA Yht. Tolvanen Ville 01-02 HIFK 02-03 HIFK Yht. Topra Mika 98-99 NST 99-00 NST Yht. Tuhkanen Juha 01-02 Tor 02-03 Tor Yht. Tuhkanen Kari 01-02 AC HaKi Yht. Tuira Toni 00-01 HIFK 01-02 HIFK 02-03 HIFK Yht. Tukiainen Janne 94-95 Viikingit 95-96 Viikingit 96-97 SSV 97-98 SSV Yht. Tuohimaa Mikko 98-99 VFT Yht. Tuomaala Juuso 02-03 Happee Yht. Tuomarla Olli 97-98 Koo-Vee 00-01 Classic Yht. Tuomi Lauri 00-01 Classic Yht. Tuomi Miikka 01-02 Tor 02-03 Tor Yht. Tuomikoski Markus 00-01 OLS 01-02 OLS Yht. Tuominen Jan 97-98 ÅSC 98-99 ÅSC

199

33 87

0 0

4 10

4 10

4 8

20 22 42

4 9 13

1 1 2

20 20

1 1

1 1

2 2

20 20

3 3

1 1

4 14 4 14

1 18 19

0 1 1

0 0 0

0 1 1

20 27 47

1 7 8

0 6 6

1 8 13 20 14 28

18 32 50

5 10 15

9 11 20

14 4 21 10 35 14

3 3

0 0

0 0

0 0

4 15 22 41

0 0 2 2

0 1 0 1

0 4 1 4 2 4 3 12

8 6 20 20 54

0 0 1 0 1

0 1 3 0 4

0 8 1 0 4 14 0 8 5 30

4 4

0 0

0 0

0 0

29 29

2 2

5 5

7 12 7 12

22 16 38

0 0 0

0 0 0

0 0 0

0 2 2

6 6

0 0

1 1

1 1

0 0

27 31 58

4 6 10

11 7 18

22 7 29

1 0 1

3 0 3

22 20

1 3

19 7

5 10 10 34 15 44 2 2

0 4 4

0 0

0 0

15 12 13 8 28 20 4 0 4

P

8 0 8

20 10 10 4

P

P

H


99-00 ÅSC 26 Yht. 68 Tuominen Mika 94-95 IKA SBS 2 Yht. 2 Tuominen Timo 94-95 Oilers 22 95-96 Oilers 2 Yht. 24 Tuominen Tommi 93-94 Gunners 22 94-95 Gunners 20 95-96 Gunners 18 96-97 Gunners 21 97-98 Gunners 20 Yht. 101 Tuomiranta Matti 98-99 Gunners 10 99-00 Gunners 27 00-01 Gunners 23 01-02 Gunners 15 02-03 Gunners 8 Yht. 83 Tuononen Ilpo 95-96 Josba 20 96-97 Josba 12 97-98 Josba 17 98-99 Josba 20 Yht. 69 Tuores Lasse 90-91 Manse United 15 92-93 Manse United 20 93-94 Manse United 21 95-96 Manse United 20 Yht. 76 Tupala Juha 94-95 Turbon Pallo 22 95-96 Ilves 16 Yht. 38 Turpeinen Paavo 90-91 Josba 9 91-92 Josba 18 92-93 Josba 20 93-94 Josba 16 94-95 Josba 9 Yht. 72 Turtiainen Sami-Kalle 93-94 SSV 22 94-95 SSV 22 95-96 SSV 21 96-97 VFT 21 97-98 SSV 20 Yht. 106 Turunen Jouko 96-97 Happee 12 Yht. 12 Turunen Lasse 01-02 Josba 11 02-03 Josba 30 Yht. 41 Turunen Mikko 98-99 NST 9 Yht. 9

0 4

3 29

3 10 33 24

0 0

0 0

0 0

2 2

1 0 1

1 0 1

2 0 2

4 0 4

15 10 3 6 2 36

9 2 3 1 1 16

24 12 6 7 3 52

28 30 22 10 11 101

0 0 0 0 0 0

0 3 0 0 0 3

0 3 0 0 0 3

0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0

0 0 0 1 1

0 0 0 1 1

0 0 0 0 0

3 8 14 2 27

2 5 8 7 22

5 13 22 9 49

8 16 16 14 54

2 1 3

3 0 3

5 18 1 8 6 26

0 2 1 0 1 4

0 1 4 1 0 6

0 0 3 8 5 21 1 2 1 6 10 37

5 3 1 3 3 15

4 1 2 0 4 11

9 2 4 8 3 14 3 0 7 6 26 30

0 0

1 1

1 1

0 0

1 0 1

0 2 2

1 2 3

0 6 6

0 0

0 0

0 0

2 2

H

K P K P

H K K K

H H

Turunen Petri 00-01 OLS 01-02 OLS 02-03 OLS Yht. Turunen Timo 94-95 Oilers 96-97 Oilers Yht. Turunen Toni 02-03 Rangers Yht. Turunen Vesa 90-91 Josba 91-92 Josba 92-93 Josba 93-94 Josba 94-95 Josba 97-98 Josba Yht. Tuulola Sami 97-98 Koo-Vee 00-01 Classic 01-02 Classic 02-03 Classic Yht. Tykkyläinen Olli 95-96 Josba 96-97 Josba 97-98 Josba 98-99 Josba 99-00 Josba 00-01 Josba 01-02 Josba 02-03 Josba Yht. Tyni Erno 95-96 Blue Fox 96-97 Blue Fox 97-98 Blue Fox 98-99 Blue Fox 99-00 Nurmon Jymy 00-01 Nurmon Jymy 01-02 Gunners Yht. Tyrväinen Timo 92-93 S.C. Blues Yht. Tähkä Janne 94-95 Team Botby 95-96 Viikingit 97-98 HIFK 98-99 HIFK 99-00 HIFK 00-01 Josba 01-02 Josba 02-03 Josba Yht. Tähtinen Jukka 90-91 S.C.Tyly 93-94 Tapanilan Erä Yht.

200

26 27 33 86

18 22 32 72

8 9 17

0 1 1

3 0 3

3 1 4

15 15

0 0

0 0

0 12 0 12

18 16 22 22 8 19 105

0 0 0 0 0 0 0

0 0 4 2 1 0 7

0 0 4 2 1 0 7

0 0 4 0 2 0 6

20 25 27 33 105

5 6 9 9 29

2 15 14 26 57

7 21 23 35 86

14 10 24 8 56

20 18 17 22 26 18 26 22 169

3 3 5 2 2 2 5 5 27

3 6 2 4 2 1 6 6 30

6 2 9 2 7 4 6 2 4 8 3 4 11 4 11 4 57 30

22 28 22 8 22 23 20 22 27 28 26 25 27 16 166 150 18 18

2 2

17 28 22 21 21 8 21 20 19 9 21 26 25 30 27 27 173 169 18 4 22

6 0 6

13 31 4 14 36 10 27 59 8 54 126 22

10 38 1 9 17 40 6 28 8 36 10 35 12 28 64 214 4 4

0 0 0

K P K P

P H H

10 10 4 8 12 14 8 66

6 6

2 2

8 36 12 33 9 17 9 29 5 14 11 37 13 43 19 46 86 255

47 34 20 40 20 16 20 14 211

2 1 3

P

8 8 1 2 9 10

P P K P H H


Törnroos Fredrik 99-00 ÅSC 00-01 ÅSC Yht. Ulvila Miika 99-00 Nurmon Jymy 00-01 Nurmon Jymy Yht. Urpalainen Marko 01-02 Tor Yht. Uurtamo Jussi 99-00 SSV 00-01 SSV 01-02 SSV 02-03 SSV Yht. Uusimaa Petteri 95-96 Ilves 96-97 Ilves Yht. Uutela Sakari 90-91 Manse United 92-93 Manse United Yht. Vaara Jan-Erik 99-00 HIFK Yht. Vaarala Jari 90-91 Josba 91-92 Josba 92-93 Josba Yht. Vaarimo Jyri 01-02 Tor 02-03 Tor Yht. Wagello Misko 95-96 Team Botby Yht. Vahtera Ville 01-02 SBS Pori 02-03 SBS Pori Yht. Vahtokari Jaakko 00-01 Steelers Yht. Waismaa Jari 90-91 S.C.Dalmac 91-92 S.C.Dalmac 92-93 Team Botby 93-94 Team Botby 94-95 SSV Yht. Vaittinen Jukka 02-03 Rangers Yht. Vaittinen Pekka 94-95 ZSKA Yht. Valjakka Reijo 90-91 BET

26 26 52

9 10 19

2 7 9

11 14 17 31 28 45

9 19 28

0 0 0

0 0 0

0 0 0

0 4 4

24 24

10 10

2 2

12 12

2 2

1 3 11 25 40

0 0 0 0 0

0 0 0 0 0

0 0 0 0 0

0 0 0 4 4

18 19 37

1 9 10

3 2 5

4 8 11 10 15 18

18 18 36

6 5 11

2 2 4

8 7 15

4 0 4

7 7

0 0

0 0

0 0

4 4

17 16 17 50

3 4 0 7

0 0 2 2

3 4 2 9

0 0 0 0

23 30 53

10 13 23

3 4 7

2 2

0 0

0 0

5 30 35

1 21 22

0 11 11

8 8

0 0

0 0

17 18 22 16 4 77

1 2 4 0 0 7

4 7 0 0 0 11

5 9 9 17 4 30 0 6 0 0 18 62

25 25

0 0

3 3

3 10 3 10

22 22

0 0

1 1

1 14 1 14

18

1

4

5

K P

K

K P

13 18 17 14 30 32 0 0

0 0

1 5 32 34 33 39 0 0

0 0

0

K

K

H

91-92 BET 92-93 S.C. Blues Yht. Valkama Jari 91-92 BET 92-93 S.C. Blues Yht. Valkama Veli-Matti 98-99 Gunners Yht. Wallenius Jonas 92-93 Team Botby 93-94 Team Botby 94-95 Team Botby 95-96 Team Botby Yht. Valli Jaakko 98-99 HNMKY Yht. Walther Jarmo 02-03 Rangers Yht. Valtonen Mika 98-99 NST Yht. Vanhatapio Petteri 98-99 Gunners Yht. Vanne Olli 90-91 S.C.Dalmac 91-92 S.C.Dalmac 92-93 Team Botby Yht. Wardi Patrick 02-03 Oilers Yht. Wargh Daniel 95-96 Blue Fox 96-97 Blue Fox 97-98 Blue Fox 98-99 Blue Fox 99-00 Blue Fox 00-01 Nurmon Jymy Yht. Varis Teemu 98-99 NST Yht. Varonen Mikko 00-01 AC HaKi 01-02 AC HaKi 02-03 AC HaKi Yht. Warsta Matias 00-01 AC HaKi Yht. Vartiainen Antti 02-03 AC HaKi Yht. Vasara Matti 00-01 Gunners 01-02 Gunners 02-03 Gunners Yht.

201

15 13 46

1 0 2

2 1 7

3 1 9

2 0 2

15 16 31

1 2 3

2 3 5

3 14 5 8 8 22

17 17

4 4

1 1

5 5

15 22 21 18 76

4 1 5 1 11

1 0 5 2 8

13 13

0 0

0 0

0 0

0 0

18 18

0 0

1 1

1 1

0 0

19 19

1 1

0 0

1 1

2 2

8 8

0 0

2 2

2 2

4 4

18 18 5 41

4 0 0 4

3 1 0 4

7 0 1 14 0 0 8 14

K

6 6

4 4

1 1

5 5

0 0

K

4 15 12 11 23 15 80

0 0 0 0 1 3 4

0 3 0 1 4 3 11

0 3 0 1 5 6 15

0 0 0 2 2 2 6

19 19

1 1

6 6

7 7

4 4

26 27 33 86

7 6 6 19

6 8 9 23

3 3

0 0

0 0

0 0

2 2

27 27

0 0

1 1

1 1

0 0

8 9 32 49

0 1 6 7

0 0 4 4

0 1 10 11

0 4 4 8

0 0

5 2 1 8 10 18 3 16 19 44

13 10 14 12 15 8 42 30


Vehkaoja Jouni 98-99 Oilers 13 99-00 Oilers 9 00-01 Oilers 26 01-02 Oilers 16 02-03 Oilers 32 Yht. 96 Vehkaoja Juha 00-01 Oilers 21 02-03 Rangers 32 Yht. 53 Veikkolainen Ville 00-01 OLS 26 01-02 OLS 25 02-03 OLS 28 Yht. 79 Welling Ville 94-95 Tapanilan Erä 22 95-96 Tapanilan Erä 19 96-97 HIFK 22 97-98 HIFK 21 Yht. 84 Veltti Marko 93-94 Turbon Pallo 20 94-95 Turbon Pallo 17 Yht. 37 Vesala Jorma 95-96 Ilves 19 96-97 Ilves 20 Yht. 39 Westerlund Frans 91-92 Liffe 18 92-93 Liffe 20 Yht. 38 Wettervik Vesa 98-99 Gunners 10 99-00 Gunners 25 00-01 Gunners 27 01-02 Gunners 23 02-03 Gunners 23 Yht. 108 Wickström Mika 94-95 Tapanilan Erä 4 95-96 Tapanilan Erä 12 Yht. 16 Vidbäck Tomi 99-00 SBS Pori 26 01-02 SBS Pori 27 Yht. 53 Vidgren Sami 96-97 Viikingit 22 97-98 Viikingit 20 98-99 Viikingit 21 99-00 HIFK 22 00-01 SSV 25 01-02 AC HaKi 17 02-03 AC HaKi 23 Yht. 150 Widgren Mika 90-91 S.C.Tyly 18 Yht. 18

0 8 10 5 8 31

0 2 6 2 9 19

0 2 10 2 16 8 7 6 17 8 50 26

K H H K K

4 12 16

6 7 13

10 19 29

H

13 5 11 29

7 4 6 17

20 8 9 6 17 2 46 16

3 5 0 2 10

1 5 2 0 8

4 4 10 8 2 2 2 2 18 16

4 2 6

2 0 2

6 9 2 4 8 13

5 5 10

3 4 7

8 6 9 4 17 10

0 0 0

0 3 3

0 3 3

0 2 2

0 1 3 2 6 12

0 3 2 2 2 9

0 4 5 4 8 21

0 8 26 10 16 60

1 1 2

0 2 2

1 3 4

2 0 2

6 2 8

12 9 21

18 16 11 12 29 28

3 2 4 1 5 4 5 24

2 8 5 2 7 8 8 40

5 4 10 4 9 2 3 2 12 8 12 2 13 18 64 40

2 2

0 0

2 2

0 4 4

0 0

P

H K P K K

Widgrén Petri 02-03 Classic 17 0 Yht. 17 0 Vienola Heikki 90-91 S.C.Dalmac 18 16 91-92 S.C.Dalmac 18 22 94-95 SSV 22 26 95-96 SSV 22 28 96-97 Viikingit 22 26 97-98 Viikingit 22 20 98-99 Viikingit 22 10 99-00 SSV 12 4 Yht. 158 152 Vienola Teijo 02-03 SBS Pori 5 0 Yht. 5 0 Viita Ilkka 90-91 Turbon Pallo 15 0 91-92 Turbon Pallo 12 1 Yht. 27 1 Viitanen Jorma 02-03 Gunners 2 0 Yht. 2 0 Viitanen Jussi 99-00 Nurmon Jymy 27 0 00-01 SSV 26 0 01-02 SSV 26 0 02-03 Classic 30 0 Yht. 109 0 Viitanen Tapani 00-01 Oilers 1 0 Yht. 1 0 Viitanen Timo 94-95 IKA SBS 19 5 Yht. 19 5 Viitasaari Jaakko 00-01 OLS 27 3 Yht. 27 3 Wiklöf Peter 96-97 ÅSC 20 5 Yht. 20 5 Vikman Ulf 95-96 Blue Fox 12 0 Yht. 12 0 Wikman Kristian 99-00 Blue Fox 1 0 Yht. 1 0 Wikström Jussi 93-94 Tapanilan Erä 9 1 Yht. 9 1 Viljakainen Sami 93-94 VFT 4 0 Yht. 4 0 Viljanen Petri 90-91 S.C.Tyly 6 3 Yht. 6 3 Viljanto Sami 01-02 HIFK 1 0 02-03 HIFK 11 0 Yht. 12 0 Vilkuna Kustaa 91-92 Happee 18 0

202

0 0

0 0

0 0

10 26 15 37 20 46 12 40 13 39 11 31 13 23 5 9 99 251

14 43 16 14 6 14 27 6 140

0 0

0 0

0 0

0 2 2

0 3 3

4 4 8

0 0

0 0

0 0

3 3 0 2 8

3 3 0 2 8

0 2 0 0 2

0 0

0 0

0 0

2 2

7 34 7 34

10 10

13 24 13 24

K K K H K P

K P

H

4 4

9 9

8 8

0 0

0 13 0 13

0 0

0 0

0 0

1 1

2 2

2 2

0 0

0 0

0 0

3 3

6 6

0 0

0 0 0

0 0 0

0 0 0

P

0

0

0

P


92-93 Happee 16 93-94 Happee 10 94-95 Happee 11 Yht. 55 Virkkala Jussi 91-92 Happee 16 92-93 Happee 19 93-94 Happee 22 94-95 Happee 21 96-97 Gunners 19 97-98 HNMKY 19 98-99 HIFK 14 Yht. 130 Virkki Jouni 98-99 Gunners 3 Yht. 3 Virta Janne 02-03 AC HaKi 25 Yht. 25 Virta Mika 92-93 S.C. Dynamo 1 97-98 VFT 21 98-99 VFT 22 00-01 HIFK 25 01-02 HIFK 24 02-03 SSV 12 Yht. 105 Virtanen Esko 97-98 Oilers 4 Yht. 4 Virtanen Mika 92-93 S.C. Dynamo 19 Yht. 19 Virtanen Pasi 90-91 S.C.Tyly 18 93-94 Tapanilan Erä 7 Yht. 25 Virtanen Pekka 95-96 Gunners 11 96-97 Gunners 18 97-98 Gunners 11 98-99 Gunners 18 99-00 Gunners 22 00-01 Classic 23 Yht. 103 Virtanen Petri 94-95 Happee 18 95-96 Happee 19 96-97 Happee 21 97-98 Happee 20 Yht. 78 Virtanen Veijo 90-91 Roller Team 18 92-93 Roller Team 7 Yht. 25 Virtanen Vesa-Matti 96-97 Ilves 20 97-98 Koo-Vee 19 98-99 Gunners 17 99-00 Gunners 26 00-01 Gunners 27 01-02 Gunners 25

0 0 0 0 8 17 3 15 12 9 2 66

0 0 1 1

0 0 1 1

0 2 0 2

7 15 6 23 8 11 13 28 4 16 8 17 0 2 46 112

2 10 6 14 8 14 4 58

0 0

0 0

0 0

0 0

5 5

5 5

10 10

4 4

0 4 0 3 4 2 13

0 1 1 2 3 1 8

0 2 5 0 1 8 5 2 7 6 3 2 21 20

0 0

0 0

0 0

0 0

3 3

3 3

6 6

6 6

0 0 0

2 2 4

2 2 4

2 4 6

2 2 3 3 2 8 20

1 3 3 4 2 1 14

3 0 5 2 6 2 7 0 4 0 9 27 34 31

0 0 6 2 8

3 1 5 2 11

3 0 1 8 11 8 4 6 19 22

5 1 6

2 0 2

6 0 2 10 6 12

3 0 3 12 11 18

7 1 8

0 0 0

9 6 0 2 5 8 22 10 17 14 30 0

P

H

H

02-03 Gunners 32 Yht. 166 Virtapuro Jari 94-95 Oilers 22 95-96 Oilers 22 96-97 Oilers 12 Yht. 56 Visti Arto 90-91 S.C.Tyly 18 93-94 Tapanilan Erä 3 Yht. 21 Wossilus Kimmo 99-00 HIFK 13 00-01 HIFK 6 01-02 Tor 24 Yht. 43 Voutilainen Hannu 99-00 Josba 11 00-01 Josba 19 Yht. 30 Vuhtakivi Jaakko 98-99 RuRu 3 Yht. 3 Vuojärvi Christian 01-02 Tor 3 Yht. 3 Vuolle Jouko 98-99 RuRu 18 99-00 RuRu 17 00-01 Steelers 20 Yht. 55 Vuolukka Antti 02-03 Classic 2 Yht. 2 Vuorenmaa Misa 91-92 Viikingit 18 92-93 Viikingit 22 93-94 Viikingit 22 94-95 Viikingit 22 95-96 Viikingit 22 96-97 VFT 4 97-98 Viikingit 20 98-99 Viikingit 21 99-00 Oilers 24 Yht. 175 Vuori Tommi 93-94 Gunners 22 94-95 Gunners 7 Yht. 29 Vuorimies Nuutti 95-96 Ilves 19 Yht. 19 Vuorinen Jari 01-02 Josba 23 Yht. 23 Vuorinen Sami 00-01 Steelers 20 Yht. 20 Vähärautio Sami 99-00 Blue Fox 24 Yht. 24

203

24 60

35 59 8 82 142 48

3 5 0 8

5 5 0 10

0 0 0

1 0 1

1 0 1

8 0 8

0 0 0 0

0 0 2 2

0 0 2 2

0 0 2 2

1 2 3

0 3 3

1 5 6

0 0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

1 1 0 2

3 0 1 4

4 12 1 4 1 4 6 20

0 0

0 0

0 0

0 0

3 11 10 28 7 19 12 22 5 23 1 2 3 3 13 17 10 18 64 143

10 14 10 12 10 0 0 10 6 72

8 18 12 10 18 1 0 4 8 79

8 12 10 4 0 2 18 18

1 0 1

5 0 5

6 12 0 0 6 12

1 1

3 3

4 4

4 4

0 0

1 1

1 1

6 6

1 1

2 2

3 12 3 12

2 2

5 5

7 20 7 20

P

K

P

H P P K K P H

H

H


Välimaa Timo 92-93 Happee 93-94 Happee 94-95 Happee 95-96 Happee 96-97 Happee 97-98 Happee 98-99 Happee 99-00 Happee 00-01 Happee Yht. Välisalo Mikko 98-99 HNMKY Yht. Vänttinen Lassi 98-99 Gunners 99-00 Gunners 00-01 Gunners 01-02 Classic 02-03 Classic Yht. Vänttinen Pasi 92-93 S.C. Dynamo 93-94 Viikingit 94-95 Viikingit 95-96 VFT 96-97 VFT 97-98 VFT 98-99 Viikingit 99-00 SSV 00-01 HIFK 01-02 HIFK 02-03 HIFK Yht. Vänttinen Simo 98-99 NST Yht. Väre Sami 99-00 SBS Pori 02-03 SBS Pori Yht. Väänänen Jani 94-95 Josba 95-96 Josba 96-97 Josba 97-98 Josba 98-99 Oilers 99-00 Oilers 00-01 Oilers 01-02 Oilers 02-03 Oilers Yht. Väänänen Jussi 99-00 NST Yht. Väänänen Petri 02-03 Tor Yht. Väänänen Tatu 02-03 Josba Yht.

14 1 22 11 20 15 18 16 18 18 22 19 22 21 26 25 12 7 174 133

3 4 3 14 8 23 2 18 5 23 5 24 6 27 15 40 0 7 47 180 0 0

0 10 30 14 8 15 6 15 6 104

12 12

0 0

0 0

1 25 27 26 28 107

0 17 13 13 11 54

0 5 4 14 14 37

22 22 22 22 21 19 22 25 23 25 18 241

10 9 16 11 10 6 9 7 5 5 4 92

11 21 6 8 17 14 5 21 35 8 19 8 18 28 6 11 17 0 9 18 2 7 14 0 3 8 2 13 18 6 3 7 4 96 188 83

21 21

12 12

3 3

15 15

8 8

11 31 42

0 5 5

3 0 3

3 5 8

4 2 6

21 22 19 16 20 20 16 21 30 185

9 13 11 9 11 5 1 10 8 77

22 22

4 4

6 6

10 10

0 0

27 27

5 5

0 0

5 5

2 2

26 26

10 10

6 6

P

0 0

0 0 22 8 17 4 27 14 25 51 91 77

1 10 6 12 25 16 11 22 10 4 13 6 7 18 6 2 7 6 7 8 8 5 15 6 11 19 8 60 137 72

16 10 16 10

P H K P

Ylihemminki Timo 02-03 Rangers Yht. Yläkorpi Tero 98-99 VFT Yht. Ylänen Niko 02-03 HIFK Yht. Ylänkö Pekka 93-94 HyNi Yht. Ylönen Jorma 90-91 Manse United 92-93 Manse United 93-94 Tapanilan Erä Yht. Åberg Tomas 92-93 Team Botby Yht. Öhman Hannes 96-97 ÅSC 97-98 ÅSC 98-99 ÅSC Yht. Öhman Janne 96-97 Blue Fox 97-98 Blue Fox 98-99 Blue Fox Yht.

P

P

K H H K K

H

204

11 11

0 0

1 1

1 1

2 2

7 7

0 0

0 0

0 0

0 0

H

15 15

0 0

0 0

0 0

0 0

P

22 22

3 3

3 3

6 20 6 20

18 18 20 56

5 3 7 15

1 0 3 4

6 2 3 6 10 10 19 18

1 1

0 0

0 0

0 0

0 0

21 22 21 64

20 32 16 68

12 7 9 28

32 39 25 96

18 14 10 42

21 20 13 54

0 0 0 0

0 0 0 0

0 0 0 0

2 4 2 8


Naisten liigapelaajat 1991-2003

Aaku Heli 98-99 Koo-Vee 22 Yht. 22 Aaltonen Anu 94-95 Josba 20 95-96 Josba 22 96-97 Josba 22 97-98 Josba 18 98-99 Josba 22 Yht. 104 Abrahamson Nina 97-98 HIFK 15 98-99 HIFK 21 99-00 HIFK 22 00-01 HIFK 19 Yht. 77 Abrahamsson Heidi 98-99 Horman Hiisi 7 Yht. 7 Achren Jonna 94-95 Paksu Bertta 17 97-98 HIFK 6 Yht. 23 Ahde Terhi 91-92 Tapanilan Erä II 6 Yht. 6 Ahlberg Pirjo 91-92 Manse United 17 93-94 Manse United 12 Yht. 29 Ahlroos Sari 95-96 Tapanilan Erä II 18 96-97 Tapanilan Erä I 5 96-97 Tapanilan Erä II 8 97-98 HIFK 14 98-99 HIFK 22 99-00 HIFK 21 00-01 HIFK 11 01-02 HIFK 15 02-03 SSV 17 Yht. 131 Ahlstedt Tiina 97-98 Oilers 11 02-03 SB Vantaa 22 Yht. 33 Ahokas Laura 99-00 KKV 22 00-01 SSV 3 Yht. 25 Ahola Johanna 01-02 Oilers 3 02-03 Oilers 9 Yht. 12

9 9

2 2

11 11

2 2

5 2 6 2 3 18

4 7 2 2 2 17

9 9 8 4 5 35

4 0 2 0 2 8

7 5 4 1 17

6 3 3 6 18

13 2 8 8 7 0 7 2 35 12

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0 0

0 0 0

0 0 0

4 0 4

1 1

1 1

2 2

0 0

2 0 2

6 1 7

8 1 9

0 2 2

7 1 0 0 1 2 0 0 7 18

1 2 1 0 0 0 3 1 1 9

0 1 1

0 2 2

8 0 8

8 0 8

0 1 1

0 2 2

8 4 3 0 1 0 0 0 1 0 2 0 3 0 1 2 8 4 27 10 0 3 3

0 0 0

16 26 0 0 16 26 0 3 3

0 4 4

H H H P

P H K

P H K K H

Ahonen Hanna 96-97 Tapanilan Erä I 20 01-02 Playgirls 3 Yht. 23 Ahonen Janna 99-00 Classic 7 01-02 Classic 22 02-03 Classic 21 Yht. 50 Ahonen Nette 01-02 Oilers 19 02-03 Oilers 22 Yht. 41 Ahti Outi 95-96 Keravan Notkeat19 96-97 Keravan Notkeat21 97-98 Keravan Notkeat22 98-99 KKV 17 99-00 KKV 18 00-01 Oilers 17 01-02 HIFK 22 02-03 SSV 18 Yht. 154 Ahvenlampi Milla 00-01 S.C. Top 22 Yht. 22 Aimonen Tiina 96-97 Tapanilan Erä I 22 Yht. 22 Ajanko Leena 91-92 Savannan Pallo 3 Yht. 3 Ala-Hukkala Sari 91-92 Savannan Pallo 15 92-93 Savannan Pallo 18 93-94 Savannan Pallo 18 Yht. 51 Alakurtti Outi 98-99 Horman Hiisi 22 99-00 Idän Traktor 22 00-01 SSV 21 01-02 Playgirls 22 02-03 Pelipeikot 21 Yht. 108 Alanko Marjo 93-94 TuNMKY 18 94-95 TuNMKY 21 95-96 TuNMKY 22 96-97 TuNMKY 22 97-98 FBC Turku 20 98-99 FBC Turku 22 Yht. 125

205

0 0 0

1 0 1

1 0 1

2 2 4

0 9 14 23

0 5 3 8

9 15 24

7 8 15

16 23 39

3 7 5 9 4 4 2 1 35

0 4 3 2 1 0 5 2 17

3 0 11 24 8 2 11 2 5 4 4 2 7 2 3 2 52 38

0 0

1 1

1 1

6 6

2 2

0 0

2 2

4 4

0 0

0 0

0 0

0 0

P

0 0 0 0

1 0 1 2

1 0 1 2

0 0 0 0

P

9 6 5 12 8 40

3 6 7 6 6 28

12 12 12 18 14 68

12 28 14 10 0 64

2 1 2 3 1 1 10

3 1 4 7 2 3 20

5 2 6 10 3 4 30

8 22 16 20 18 14 98

0 0 14 12 17 0 31 12

P K

2 4 6

K H


Alatalo Suvi 98-99 OLS 13 01-02 Merikoski SBT 19 Yht. 32 Alen Mia 00-01 SSV 19 01-02 Tapanilan Erä III 21 02-03 NST 21 Yht. 61 Alenius Rauna 97-98 Happee 22 98-99 Happee 21 99-00 Happee 11 Yht. 54 Alkula Marjo 93-94 Manse United 18 94-95 Manse United 19 98-99 FBC Turku 17 99-00 FBC Turku 7 Yht. 61 Alm Petra 94-95 NGD 18 Yht. 18 Ampuja Miia 00-01 KKV 21 01-02 Playgirls 21 Yht. 42 Andersson Annika 96-97 NGD 1 Yht. 1 Andersson Hanna 96-97 NGD 1 Yht. 1 Andersson Marina 94-95 NGD 22 95-96 NGD 21 96-97 NGD 18 Yht. 61 Andersson Therese 95-96 NGD 2 Yht. 2 Ansio Terhi 98-99 Josba 21 99-00 Josba 22 00-01 Josba 22 01-02 Josba 22 02-03 Tapanilan Erä III 22 Yht. 109 Ansio Virpi 01-02 Josba 22 02-03 Josba 22 Yht. 44 Antman Anne 97-98 Oilers 22 98-99 Oilers 20 99-00 Oilers 21 00-01 Oilers 22 01-02 Oilers 15 02-03 VFT 22 Yht. 122 Anttila Janna 02-03 SB Vantaa 21 Yht. 21

1 0 1

0 1 1

1 1 2

2 6 8

7 7 19 33

6 5 5 16

13 12 12 8 24 14 49 34

2 3 0 5

5 1 0 6

7 2 4 6 0 2 11 10

4 7 3 1 15

4 6 2 1 13

8 2 13 10 5 16 2 8 28 36

0 0

1 1

1 1

4 4

1 1 2

0 3 3

1 4 5

2 2 4

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

2 2

9 2 7 18

5 5 4 14

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0 0 0 0 0

2 0 1 2 2 7

2 0 1 2 2 7

0 0 2 0 0 2

6 12 18

2 6 8

8 18 26

2 2 4

3 5 6 3 0 2 19

3 1 4 3 5 2 18

6 6 10 6 5 4 37

8 10 12 17 4 0 51

1 1

4 4

5 5

2 2

14 4 7 6 11 6 32 16

P

P

Arhomaa Henriikka 94-95 Paksu Bertta 17 95-96 Paksu Bertta 18 97-98 HIFK 16 98-99 HIFK 19 99-00 HIFK 22 Yht. 92 Arminen Jaana 91-92 Paksu Bertta 18 Yht. 18 Arponen Jaana 91-92 Savannan Pallo 3 Yht. 3 Arra Tuula 91-92 m/s ICS 17 92-93 m/s ICS 18 94-95 m/s ICS 11 Yht. 46 Arteva Heidi 97-98 Oilers 19 99-00 Oilers 6 00-01 Oilers 12 01-02 Oilers 21 02-03 Oilers 9 Yht. 67 Arvola Minna 95-96 Idän Traktor 10 Yht. 10 Asikainen Niina 97-98 Happee 20 98-99 Happee 18 99-00 Happee 17 Yht. 55 Asikainen Pia 91-92 Happee 11 Yht. 11 Asunta Piritta 99-00 Happee 19 00-01 Happee 20 01-02 Happee 21 02-03 Happee 22 Yht. 82 Augustin Eija 91-92 Tapanilan Erä II 15 92-93 Tapanilan Erä II 18 Yht. 33 Aulin Eeva-Maiju 91-92 JoYUS 15 92-93 Josba 18 93-94 Josba 18 94-95 Josba 22 95-96 Josba 22 96-97 Josba 22 97-98 Josba 22 99-00 Tapanilan Erä III 17 01-02 VFT 15 02-03 VFT 20 Yht. 191 Auveri Pauliina 92-93 Tapanilan Erä II 5 93-94 Tapanilan Erä II 12 Yht. 17

206

0 4 6 7 5 22

0 1 3 0 2 6

1 1

3 3

4 4

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 2 1 3

0 1 1 2

0 3 2 5

2 0 4 6

3 0 3 1 9 16

3 0 4 6 7 20

1 1

1 1

2 2

0 0 0 0

0 0 0 0

0 0 0 6 0 6 0 12

0 0

0 0

0 0

0 1 5 9 15

2 5 0 8 15

1 2 3

1 0 1

1 2 5 9 7 19 15 2 0 6 66 0 3 3

0 0 5 4 9 6 7 4 7 2 28 16

P

P

6 13 0 0 7 2 7 4 16 0 36 19 0 0

8 8

2 0 6 4 5 0 17 10 30 14 2 2 4

2 4 6

1 2 2 2 4 2 4 9 4 8 17 2 5 12 4 2 21 2 8 23 4 5 7 31 4 4 6 3 9 2 42 108 59 0 2 2

P H

0 5 5

0 4 4

P H H H P K


Auveri Pirkkoliisa 92-93 Top Gun 18 93-94 Oilers 18 94-95 Tapanilan Erä II 22 95-96 Tapanilan Erä I 20 Yht. 78 Averio Anne 91-92 m/s ICS 9 92-93 m/s ICS 18 93-94 Oilers 15 94-95 Tapanilan Erä II 6 97-98 HIFK 21 98-99 HIFK 20 99-00 HIFK 21 Yht. 110 Avikainen Heini 99-00 VFT 22 00-01 HIFK 20 01-02 HIFK 18 Yht. 60 Backman Synnöve 94-95 Paksu Bertta 21 95-96 Paksu Bertta 22 96-97 TuNMKY 22 97-98 VFT 21 98-99 VFT 20 99-00 Oilers 21 01-02 VFT 22 02-03 VFT 22 Yht. 171 Becker Anna 02-03 SB Vantaa 13 Yht. 13 Bentgz Monica 96-97 NGD 2 Yht. 2 Bergius Susanne 97-98 Oilers 19 98-99 Oilers 22 Yht. 41 Bergman Kirsi 95-96 Idän Traktor 22 96-97 Tapanilan Erä II 20 97-98 Idän Traktor 7 99-00 Idän Traktor 17 Yht. 66 Bergund Katarina 96-97 NGD 9 Yht. 9 Bertula Minna-Pia 91-92 Tapanilan Erä II 2 92-93 Tapanilan Erä II 7 93-94 Tapanilan Erä II 15 94-95 Tapanilan Erä II 8 Yht. 32 Björkbacka Pia 91-92 Manse United 3 Yht. 3 Björkholm Tiina 02-03 NST 18 Yht. 18

0 0 0 0 0 4 9 12 4 18 25 6 78 1 0 1 2 10 14 17 17 5 5 17 9 94

1 0 0 0 1

1 4 0 0 0 6 0 12 1 22

1 5 2 8 17 4 6 18 8 3 7 2 11 29 10 13 38 16 9 15 2 51 129 44 3 0 0 3

4 0 1 5

4 0 0 4

8 18 9 23 8 25 10 27 2 7 1 6 6 23 4 13 48 142

16 18 18 17 4 4 10 2 89

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

1 3 4

2 1 3

3 0 4 12 7 12

4 0 0 1 5

4 2 0 2 8

8 22 2 4 0 0 3 0 13 26

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0 0 0 0

0 2 0 0 2

0 2 0 0 2

0 0 0 0 0

0 0

0 0

0 0

2 2

0 0

0 0

0 0

4 4

H K

P K

P H

K K

K K

Björklund Hanna 94-95 NGD 13 96-97 NGD 22 Yht. 35 Blom Hanna 93-94 S.C. Blues 12 94-95 Happee 20 95-96 Happee 16 96-97 Happee 22 97-98 VFT 16 98-99 OLS 20 Yht. 106 Blomqvist Tanja 00-01 Tapanilan Erä III 21 01-02 Tapanilan Erä III 10 Yht. 31 Bollström Miia 96-97 Horman Hiisi 13 Yht. 13 Brockman Virpi 97-98 Idän Traktor 18 Yht. 18 Bushnaief Amira 98-99 OLS 8 01-02 Merikoski SBT 22 02-03 Merikoski SBT 19 Yht. 49 Carlsson Cilla 94-95 NGD 22 95-96 NGD 20 96-97 NGD 9 00-01 PE Åland 8 Yht. 59 Dunderfelt Sari 93-94 TuNMKY 18 94-95 TuNMKY 22 95-96 TuNMKY 22 96-97 TuNMKY 22 97-98 FBC Turku 21 98-99 FBC Turku 21 99-00 FBC Turku 20 Yht. 146 Eerola Katriina 96-97 Team Visa 18 Yht. 18 Ekblom Elinda 96-97 NGD 22 00-01 PE Åland 21 02-03 PE Åland 17 Yht. 60 Ekholm Melina 01-02 VFT 22 02-03 VFT 22 Yht. 44 Eklund Sari 96-97 Horman Hiisi 17 97-98 VFT 7 98-99 VFT 13 99-00 Oilers 11 02-03 Pelipeikot 10 00-01 Oilers 5 01-02 Oilers 21 Yht. 84

207

0 0 0

1 1 2

1 0 1 14 2 14

3 2 1 1 0 0 7

0 1 1 4 0 0 6

3 0 3 8 2 8 5 4 0 6 0 10 13 36

0 0 0

2 0 2

2 0 2

0 0 0

1 1

1 1

2 2

6 6

2 2

2 2

4 4

0 0

0 1 6 7

0 3 2 5

0 0 4 10 8 8 12 18

12 8 2 0 22

5 6 2 1 14

17 4 14 6 4 0 1 2 36 12

1 3 5 1 0 4 3 17

2 1 4 4 2 6 2 21

3 4 4 12 9 8 5 8 2 8 10 8 5 8 38 56

0 0

3 3

3 3

2 2

1 1 1 3

1 1 1 3

2 2 2 6

0 0 6 6

6 1 7

2 2 4

8 3 11

2 4 6

0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 2 0 0 0 0 2

0 0 2 0 0 0 0 2

0 0 0 0 0 0 0 0

P P K

K K


Elenius Leena 99-00 SPV 22 00-01 SPV 8 Yht. 30 Elonen Riikka 00-01 Classic 19 Yht. 19 Engblom Jessica 02-03 PE Åland 22 Yht. 22 Engblom Marella 00-01 SSV 16 01-02 SSV 16 02-03 SSV 16 Yht. 48 Enlund Elina 99-00 Oilers 5 00-01 Oilers 15 01-02 Oilers 21 02-03 Oilers 21 Yht. 62 Eriksson Terese 95-96 NGD 21 96-97 NGD 22 Yht. 43 Eriksson Therese 00-01 PE Åland 22 02-03 PE Åland 12 Yht. 34 Eriksson Linda 02-03 PE Åland 10 Yht. 10 Erkkilä Krista 92-93 Top Gun 18 93-94 Oilers 18 95-96 Idän Traktor 18 97-98 Idän Traktor 20 Yht. 74 Erkkilä Piia 99-00 Idän Traktor 15 00-01 Pelipeikot 22 02-03 Pelipeikot 22 Yht. 59 Eronen Anna 98-99 Classic 19 99-00 HIFK 13 00-01 HIFK 20 01-02 HIFK 3 02-03 SSV 18 Yht. 73 Eronen Anne 96-97 Horman Hiisi 18 98-99 Horman Hiisi 13 Yht. 31 Eronen Eija 96-97 Team Visa 16 Yht. 16 Eronen Tiina 91-92 KerKV 9 Yht. 9 Eskelinen Ira 94-95 Keravan Notkeat19

0 0 0

0 0 0

0 0 0

4 4 8

0 0

2 2

2 2

2 2

1 1

3 3

4 4

6 6

0 0 0 0

1 0 0 1

1 0 0 1

0 0 2 2

0 0 9 8 17

0 1 3 7 11

0 1 12 15 28

0 0 4 2 6

1 1 2

1 2 3

2 3 5

7 4 11

1 0 1

1 1 2

2 1 3

2 2 4

0 0

0 0

0 0

0 0

12 4 2 5 23

5 0 2 4 11

17 4 4 4 4 4 9 6 34 18

0 2 0 2

0 6 5 11

0 4 8 4 5 2 13 10

0 0 0 0 0 0

0 0 0 1 1 2

0 14 0 0 0 0 1 0 1 4 2 18

1 0 1

1 2 3

2 2 4

0 0

2 2

2 12 2 12

0 0

0 0

0 0

8

8

4 2 6

0 0

16 10

P

H

H

H K

H K K H

95-96 96-97 97-98 98-99 99-00

Keravan Notkeat17 Keravan Notkeat14 Keravan Notkeat20 KKV 20 KKV 9 Yht. 99 Eskola Mirella 97-98 Pöllöt 2 98-99 OLS 2 01-02 Merikoski SBT 22 02-03 Merikoski SBT 22 Yht. 48 Estola-Haaranen Kaisa 97-98 S.C. Top 19 Yht. 19 Eteläpää Kati 95-96 Happee 15 96-97 Happee 22 97-98 Josba 22 98-99 Josba 21 99-00 Tapanilan Erä III 17 00-01 Tapanilan Erä III 20 01-02 Tapanilan Erä III 8 Yht. 125 Etholen Petra 00-01 SSV 6 Yht. 6 Facius Jill 02-03 PE Åland 16 Yht. 16 Fagerström Heidi 02-03 SB Vantaa 22 Yht. 22 Fogner Lena 00-01 PE Åland 12 Yht. 12 Forsblom Marjo 96-97 Team Visa 21 Yht. 21 Forsell Viivi 02-03 NST 3 Yht. 3 Forsman Hanna 99-00 S.C. Top 21 00-01 Tapanilan Erä III 22 Yht. 43 Fricker Fabienne 00-01 PE Åland 22 02-03 PE Åland 22 Yht. 44 Frösen Sanna 99-00 SPV 22 00-01 SPV 22 Yht. 44 Förars Petra 97-98 Idän Traktor 22 Yht. 22 Gestranius Jolanda 02-03 PE Åland 8 Yht. 8 Grönlund Annika 97-98 Idän Traktor 20 Yht. 20

208

2 0 3 3 0 16

6 4 4 8 0 30

8 6 4 2 7 8 11 10 0 0 46 36

0 0 0 0 0

0 0 2 1 3

0 0 2 1 3

0 0 0 0 0

0 0

1 1

1 1

6 6

5 4 9 4 9 11 1 43

4 1 5 2 7 5 0 24

1 1

0 0

1 1

2 2

0 0

0 0

0 0

2 2

2 2

3 3

5 10 5 10

0 0

0 0

0 0

0 0

10 10

3 3

13 13

2 2

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0 0

0 2 2

0 2 2

6 0 6

0 1 1

1 3 4

1 4 5

0 4 4

0 0 0

0 1 1

0 6 1 12 1 18

0 0

0 0

0 0

4 4

0 0

0 0

0 0

0 0

5 5

4 4

9 12 9 12

9 4 5 6 14 2 6 4 16 2 16 2 1 2 67 22

P P P K

P


Grönroos Maria 94-95 Tapanilan Erä III 21 95-96 Tapanilan Erä III 16 96-97 Tapanilan Erä III 20 Yht. 57 Gustafsson Maria 00-01 PE Åland 22 02-03 PE Åland 19 Yht. 41 Haakana Piia 98-99 Oilers 18 Yht. 18 Haantio Mari 91-92 JoYUS 13 92-93 Josba 9 Yht. 22 Haapala Heidi 97-98 Happee 22 98-99 Happee 16 Yht. 38 Haapasalo Sari 91-92 Happee 18 92-93 Happee 18 93-94 Happee 18 94-95 Happee 12 Yht. 66 Haapiainen Piia 94-95 Paksu Bertta 22 95-96 Paksu Bertta 10 96-97 Tapanilan Erä II 20 Yht. 52 Haatainen Iina 00-01 SSV 20 01-02 SSV 21 Yht. 41 Haavisto Johanna 94-95 Tapanilan Erä III 12 95-96 Tapanilan Erä II 20 96-97 Tapanilan Erä II 22 99-00 Tapanilan Erä III 7 00-01 Pelipeikot 22 Yht. 83 Hagelberg Sanna 99-00 FBC Turku 20 Yht. 20 Haglund Daniela 96-97 NGD 2 Yht. 2 Hagström Malin 96-97 NGD 5 Yht. 5 Hakala Minna 97-98 S.C. Top 22 99-00 S.C. Top 22 00-01 S.C. Top 18 Yht. 62 Hakavuori Pia 94-95 Manse United 18 Yht. 18 Hakkarainen Sirpa 91-92 Tapanilan Erä I 15 92-93 Tapanilan Erä I 13

5 2 3 10

5 4 2 11

10 20 6 6 5 6 21 32

0 1 1

1 0 1

1 1 2

4 4 8

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0 0

0 1 1

0 1 1

4 2 6

1 2 3

1 1 2

2 3 5

4 4 8

1 1 0 0 2

1 1 0 1 3

2 2 0 1 5

0 8 0 0 8

0 0 1 1

3 0 2 5

3 6 0 2 3 16 6 24

0 1 1

1 0 1

1 1 2

2 4 6

0 2 5 3 1 11

3 6 6 0 6 21

3 8 11 3 7 32

0 0 2 0 0 2

0 0

2 2

2 2

6 6

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

14 9 10 33

4 10 1 15

18 19 11 48

6 0 0 6

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

1 1

1 1

0 2

P K K

P

K

K K

93-94 Tapanilan Erä I 13 94-95 Tapanilan Erä I 20 Yht. 61 Hakola Kaarina 91-92 Paksu Bertta 12 94-95 Paksu Bertta 21 95-96 Paksu Bertta 22 Yht. 55 Hakulinen Anne 93-94 Josba 1 94-95 Josba 17 95-96 Josba 21 96-97 Josba 21 97-98 Josba 21 98-99 Josba 19 99-00 HIFK 18 Yht. 118 Hakulinen Maiju 01-02 Josba 18 02-03 Josba 21 Yht. 39 Halme Heli 99-00 Classic 2 Yht. 2 Halminen Sirpa 91-92 Savannan Pallo 6 92-93 Savannan Pallo 3 Yht. 9 Halonen Tiina 00-01 Josba 11 Yht. 11 Hanhela Tarja 98-99 OLS 17 Yht. 17 Hannelius Johanna 99-00 Classic 22 00-01 Classic 20 01-02 Classic 22 02-03 Classic 20 Yht. 84 Hannula Kaisa 97-98 Koo-Vee 22 99-00 Classic 22 00-01 Classic 20 Yht. 64 Hannula Ulla 91-92 Savannan Pallo 15 92-93 Savannan Pallo 18 93-94 Manse United 18 94-95 Manse United 18 95-96 Tapanilan Erä III 21 96-97 Josba 19 98-99 Josba 14 Yht. 123 Hansson Susanne 95-96 NGD 11 Yht. 11 Harju Katja 94-95 Tapanilan Erä III 20 95-96 Tapanilan Erä I 21 96-97 VFT 21 Yht. 62

209

1 0 1

0 0 2

1 0 3

0 0 2

0 0 1 1

1 2 2 5

1 0 2 2 3 8 6 10

0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 1 0 0 0 1

0 0 0 1 0 0 0 1

4 3 7

0 1 1

4 4 4 8 8 12

0 0

0 0

0 0

0 0

2 0 2

0 0 0

2 0 2

0 0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

1 1

1 1

0 0

0 0 1 0 1

4 6 3 5 18

4 6 6 8 4 8 5 8 19 30

0 3 4 7

1 3 1 5

1 4 6 6 5 2 12 12

4 7 6 9 14 9 3 52

5 2 7 10 11 8 3 46

9 2 9 6 13 8 19 12 25 4 17 6 6 0 98 38

1 1

0 0

1 1

2 2

0 0 0 0

1 0 0 1

1 0 0 1

0 0 4 4

0 0 2 0 2 2 0 6

H K

P H H H P H

P

H P K

H

P

K H

P


Hartikainen Tuula 91-92 Happee 18 92-93 Happee 18 93-94 Happee 18 94-95 Happee 22 95-96 Happee 21 96-97 Happee 22 Yht. 119 Hassinen Liisu 95-96 Josba 21 96-97 Josba 17 Yht. 38 Haukka Karoliina 97-98 HIFK 22 98-99 HIFK 9 99-00 HIFK 16 00-01 HIFK 10 02-03 SSV 22 Yht. 79 Haukkamaa Pirjo 94-95 Keravan Notkeat18 95-96 Keravan Notkeat20 96-97 Keravan Notkeat22 97-98 Keravan Notkeat22 98-99 KKV 6 99-00 KKV 2 00-01 Oilers 9 01-02 Oilers 19 Yht. 118 Hautala Suvi 96-97 Tapanilan Erä I 8 97-98 Tapanilan Erä III 8 98-99 Tapanilan Erä III 21 99-00 Tapanilan Erä III 14 00-01 Tapanilan Erä III 21 Yht. 72 Havia Tuire 95-96 Tapanilan Erä III 1 02-03 Tapanilan Erä III 20 Yht. 21 Havula Hanne 99-00 Josba 10 Yht. 10 Heikkilä Anna 00-01 KKV 11 01-02 Playgirls 19 Yht. 30 Heikkilä Pauliina 00-01 Happee 20 01-02 Happee 22 Yht. 42 Heikkilä Pirketta 94-95 m/s ICS 4 Yht. 4 Heikkinen Anne-Mari 93-94 m/s ICS 2 94-95 m/s ICS 11 Yht. 13 Heikkinen Piia 97-98 Happee 22 98-99 Happee 16 99-00 Happee 22

7 10 3 5 9 5 39

4 1 5 7 7 7 31

11 6 11 6 8 2 12 4 16 6 11 8 69 32

5 1 6

1 2 3

6 3 9

0 1 0 0 0 1

3 1 0 0 1 5

3 4 2 4 0 0 0 0 1 4 6 12

13 9 17 10 4 0 1 3 57

7 11 8 6 0 0 2 3 37

20 2 20 4 25 0 16 4 4 0 0 0 3 0 6 0 94 10

1 0 1 0 2 4

0 0 0 1 7 8

1 2 0 0 1 12 1 0 9 10 12 24

0 2 2

0 4 4

0 6 6

0 2 2

K P

0 0

0 0

0 0

0 0

P

0 1 1

2 2 4

2 3 5

0 0 0

0 1 1

1 0 1

1 1 2

0 0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 1 1

0 0 0

0 1 1

0 4 4

7 5 10

3 4 8

10 9 18

6 6 4

0 0 0

P P

H H

P H K H

H H K

00-01 Happee 20 01-02 Happee 19 02-03 Happee 13 Yht. 112 Heimonen Johanna 95-96 VFT 5 Yht. 5 Heimonen Kati 02-03 SB Vantaa 21 Yht. 21 Heimonen Maija 91-92 Savannan Pallo 6 92-93 Savannan Pallo 7 Yht. 13 Heinisaari Heidi 93-94 S.C. Blues 9 Yht. 9 Heinonen Elina 92-93 Top Gun 13 93-94 Oilers 18 95-96 Idän Traktor 18 Yht. 49 Heinonen Terhi 95-96 Paksu Bertta 20 97-98 HIFK 21 98-99 HIFK 5 Yht. 46 Heinänen Anne 95-96 Happee 18 96-97 Happee 20 Yht. 38 Heinänen Tiina 92-93 Top Gun 18 93-94 Oilers 18 94-95 Tapanilan Erä III 22 95-96 Tapanilan Erä III 21 96-97 Tapanilan Erä III 14 97-98 Tapanilan Erä III 19 98-99 Tapanilan Erä III 15 99-00 Tapanilan Erä III 13 00-01 Tapanilan Erä III 3 Yht. 143 Hekanaho Minna 98-99 OLS 7 02-03 Merikoski SBT 18 Yht. 25 Helin Minttu 02-03 Happee 8 Yht. 8 Helin Suvi 01-02 Merikoski SBT 18 02-03 Merikoski SBT 17 Yht. 35 Hell Niina 91-92 KerKV 10 92-93 Keravan Notkeat14 Yht. 24 Hellman Marja-Leena 97-98 Pöllöt 20 99-00 VFT 21 01-02 VFT 19 02-03 VFT 18 Yht. 78

210

1 1 3 27

4 0 1 20

5 8 1 2 4 0 47 26

0 0

0 0

0 0

2 2

7 7

6 6

13 13

6 6

1 0 1

1 0 1

2 0 2

0 0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

1 3 3 7

1 0 1 2

2 0 3 8 4 10 9 18

6 5 0 11

9 5 0 14

15 4 10 6 0 0 25 10

5 8 13

3 3 6

2 0 3 4 1 2 1 0 0 13

8 11 19

P

H K

P

2 4 6

P P

1 2 2 2 1 0 2 0 0 10

3 5 2 6 5 6 6 2 2 4 2 2 3 2 0 0 0 0 23 27

H K P K K H H K

0 2 2

0 3 3

0 0 5 11 5 11

0 0

0 0

0 0

0 0

0 1 1

0 0 0

0 1 1

0 0 0

0 2 2

0 1 1

0 3 3

0 6 6

2 2 1 0 5

2 3 2 0 7

4 4 5 4 3 4 0 0 12 12


Hellsten Johanna 02-03 NST 22 Yht. 22 Helminen Elina 98-99 Classic 22 00-01 Classic 12 Yht. 34 Helminen Johanna 02-03 Happee 21 Yht. 21 Helminen Leena 96-97 Team Visa 21 97-98 HIFK 22 Yht. 43 Helminen Marjo 91-92 Tapanilan Erä II 11 92-93 Tapanilan Erä II 18 93-94 Tapanilan Erä II 18 94-95 Tapanilan Erä II 21 95-96 Tapanilan Erä I 20 96-97 VFT 16 97-98 VFT 14 99-00 VFT 17 Yht. 135 Helminen Terhi 98-99 Classic 20 99-00 Classic 15 Yht. 35 Henttonen Mari 96-97 Keravan Notkeat22 97-98 Keravan Notkeat22 98-99 Horman Hiisi 22 99-00 KKV 20 00-01 HIFK 16 01-02 HIFK 5 Yht. 107 Hentunen Tuula 91-92 KerKV 18 92-93 Keravan Notkeat18 94-95 Keravan Notkeat22 95-96 Keravan Notkeat10 Yht. 68 Hietanen Kirsi 95-96 Tapanilan Erä II 22 96-97 Tapanilan Erä II 16 Yht. 38 Hietanen Mari 99-00 Josba 18 00-01 Josba 22 01-02 Josba 22 02-03 Josba 21 Yht. 83 Hiitola Josefiina 98-99 Horman Hiisi 9 Yht. 9 Hiltula Piritta 94-95 Josba 20 95-96 Josba 22 96-97 Josba 21 97-98 Josba 22 98-99 Josba 21 99-00 Josba 22

14 14

3 3

17 16 17 16

0 0 0

4 0 4

4 0 4

4 0 4

0 0

2 2

2 2

2 2

5 2 7

3 2 5

2 2 2 0 0 2 0 1 9

0 5 1 3 3 1 0 4 17

2 7 3 3 3 3 0 5 26

2 10 10 12 12 6 0 8 60

1 2 3

1 0 1

2 2 4

6 0 6

5 1 4 5 4 1 20

6 2 6 3 2 0 19

11 6 3 2 10 6 8 8 6 0 1 2 39 24

5 1 3 0 9

2 3 4 1 10

7 2 4 0 7 10 1 4 19 16

0 2 2

4 4 8

4 18 6 10 10 28

5 4 5 11 25

1 2 3 2 8

6 12 6 4 8 4 13 14 33 34

0 0

0 0

0 1 2 0 4 2

0 8 5 6 3 12

H

8 22 4 8 12 30

0 0

K

K K

P

0 0

0 2 9 4 7 0 6 8 7 25 14 6

H H H P P

00-01 Josba 22 Yht. 150 Hiltunen Mia 92-93 Idän Traktor 3 Yht. 3 Hirsikangas Päivi 01-02 Merikoski SBT 21 02-03 Merikoski SBT 21 Yht. 42 Hirvonen Hannele 94-95 Tapanilan Erä III 17 95-96 Tapanilan Erä I 16 Yht. 33 Hokkanen Anne 95-96 Happee 4 97-98 Happee 21 98-99 Happee 22 99-00 Happee 22 00-01 Happee 22 01-02 Happee 22 02-03 Happee 21 Yht. 134 Hokkanen Hanna-Kaisa 98-99 Happee 19 99-00 Happee 22 Yht. 41 Holappa Johanna 01-02 Merikoski SBT 22 02-03 Merikoski SBT 22 Yht. 44 Holm Suvi 01-02 Oilers 2 02-03 Oilers 15 Yht. 17 Holma Minna 99-00 Happee 22 00-01 Happee 22 01-02 Happee 1 Yht. 45 Holmberg Erika 94-95 NGD 21 95-96 NGD 20 96-97 NGD 7 Yht. 48 Holmberg Ing-Marie 94-95 NGD 13 95-96 NGD 7 Yht. 20 Holopainen Aija 00-01 Josba 7 01-02 Josba 4 Yht. 11 Holopainen Erja 94-95 TuNMKY 12 Yht. 12 Holopainen Iina 01-02 Tapanilan Erä III 15 02-03 Tapanilan Erä III 20 Yht. 35 Honkanen Kati 98-99 Classic 18 Yht. 18

211

0 9

5 39

5 2 48 47

0 0

0 0

0 0

0 0

1 1 2

1 0 1

2 1 3

4 2 6

1 1 2

1 1 2

2 2 4

2 0 2

P

0 5 3 9 9 1 8 35

0 3 6 5 2 6 5 27

0 0 8 2 9 6 14 2 11 4 7 4 13 2 62 20

P

0 2 2

0 6 6

0 6 8 4 8 10

3 13 16

1 10 11

4 2 23 8 27 10

0 0 0

0 0 0

0 0 0

2 0 0 2

0 1 0 1

2 8 1 8 0 0 3 16

3 1 0 4

2 1 0 3

5 8 2 2 0 2 7 12

3 1 4

2 0 2

5 1 6

2 2 4

0 0 0

0 0 0

0 0 0

0 0 0

0 0

0 0

0 0

2 2

0 3 3

1 2 3

1 5 6

0 0 0

1 1

1 1

2 16 2 16

0 0 0

P


Honkanen Krista 96-97 Tapanilan Erä I 16 96-97 Tapanilan Erä I 4 Yht. 20 Hoskari Taina 91-92 Happee 18 92-93 Happee 4 Yht. 22 Hotti Katri 93-94 m/s ICS 12 94-95 m/s ICS 20 95-96 TuNMKY 22 96-97 TuNMKY 3 97-98 FBC Turku 21 98-99 FBC Turku 19 99-00 FBC Turku 22 Yht. 119 Huju Jaana 96-97 TuNMKY 15 Yht. 15 Hulkkonen Heidi 02-03 Oilers 7 Yht. 7 Humell Annika 96-97 NGD 19 00-01 PE Åland 5 Yht. 24 Huotari Satu 91-92 Savannan Pallo 4 Yht. 4 Huovila Marja 91-92 JoYUS 9 Yht. 9 Hurme Sanna 96-97 Horman Hiisi 8 Yht. 8 Husula Mira 96-97 Tapanilan Erä I 22 Yht. 22 Huttula Sanna 01-02 Oilers 16 02-03 Oilers 22 Yht. 38 Huttunen Petra 99-00 VFT 17 Yht. 17 Huttunen Sirpa 91-92 KerKV 6 Yht. 6 Hynynen Riikka 97-98 Happee 22 98-99 Happee 22 Yht. 44 Hyttinen Hannele 97-98 HIFK 15 98-99 HIFK 3 Yht. 18 Hytönen Anne 92-93 S.C. Blues 5 Yht. 5 Hyvönen Pauliina 96-97 Horman Hiisi 16 Yht. 16

0 0 0

1 0 1

1 6 0 4 1 10

6 0 6

1 1 2

7 1 8

0 2 3 0 8 7 4 24

1 4 4 0 2 2 3 16

2 2

1 1

3 3

0 0

0 0

1 1

1 1

0 0

0 0 0

0 0 0

0 0 0

0 0 0

1 1

1 1

2 2

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

2 2

0 0

0 0

0 0

0 0

8 17 25

4 13 17

12 30 42

0 0 0

4 4

1 1

5 5

4 4

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0 0

1 3 4

1 10 3 2 4 12

2 0 2

2 0 2

4 0 4

2 0 2

0 0

0 0

0 0

0 0

1 1

0 0

1 10 1 10

2 0 2

1 6 6 2 7 6 0 0 10 10 9 6 7 14 40 44

P

P

Hyytiäinen Minna 92-93 Idän Traktor Yht. Häggblom Josefin 95-96 NGD 96-97 NGD Yht. Häggström Sanna 97-98 FBC Turku 98-99 FBC Turku 99-00 FBC Turku 01-02 FBC Turku Yht. Hämäläinen Kaisa 00-01 KKV 01-02 Playgirls Yht. Hämäläinen Leena 91-92 Manse United Yht. Hämäläinen Riina 91-92 Paksu Bertta 94-95 Paksu Bertta 95-96 Paksu Bertta 96-97 Tapanilan Erä I Yht. Hämäläinen Tuija 01-02 Oilers 02-03 Oilers Yht. Hänninen Auli 94-95 TuNMKY Yht. Hänninen Tiina 99-00 SPV Yht. Härkönen Kaisa 96-97 Josba 97-98 Josba 98-99 Josba 99-00 Josba Yht. Hölsö Mari 99-00 Idän Traktor 00-01 Pelipeikot 01-02 Pelipeikot 02-03 Pelipeikot Yht. Ikeda Arisa 92-93 Idän Traktor Yht. Ikonen Pauliina 01-02 Josba 02-03 Josba Yht. Ikävalko Anne 99-00 S.C. Top 00-01 S.C. Top Yht. Ikävalko Tiina 95-96 VFT 96-97 VFT

212

5 5

0 0

0 0

0 0

0 0

15 17 32

0 3 3

1 3 4

1 6 6 8 7 14

21 21 22 21 85

0 0 0 0 0

1 2 5 1 9

1 6 2 2 5 6 1 4 9 18

22 16 38

2 1 3

1 2 3

3 3 6

2 2 4

12 12

0 0

2 2

2 2

0 0

15 22 20 21 78

0 1 3 2 6

1 2 4 1 8

1 3 7 3 14

8 12 10 12 42

19 22 41

1 4 5

2 5 7

3 9 12

4 4 8

7 7

0 0

2 2

2 2

2 2

21 21

6 6

2 2

8 8

8 8

18 17 5 16 56

1 1 0 1 3

1 0 0 0 1

2 1 0 1 4

4 0 2 2 8

22 21 22 3 68

1 1 3 0 5

0 5 3 0 8

1 6 6 0 13

4 0 4 0 8

18 18

0 0

1 1

1 1

4 4

22 21 43

1 0 1

4 3 7

5 8 3 6 8 14

19 22 41

0 0 0

0 1 1

0 1 1

0 0 0

21 21

0 0

0 0

0 0

0 4

H P P


97-98 VFT 16 02-03 SB Vantaa 11 Yht. 69 Ilmolahti Saana 98-99 Tapanilan Erä III 22 99-00 Tapanilan Erä III 11 00-01 HIFK 18 01-02 HIFK 15 02-03 SSV 13 Yht. 79 Ilvesaho Kirsi 91-92 KerKV 18 92-93 Keravan Notkeat18 Yht. 36 Ilvessuo Minna 93-94 S.C. Blues 15 Yht. 15 Innanen Katja 02-03 NST 19 Yht. 19 Isoaho Leena 91-92 BET 8 Yht. 8 Isoniemi Minna 97-98 Pöllöt 22 98-99 OLS 21 01-02 Merikoski SBT 21 02-03 Merikoski SBT 21 Yht. 85 Jaakkola Pihla 92-93 m/s ICS 18 Yht. 18 Jahkonen Heidi 97-98 S.C. Top 20 Yht. 20 Jalonen Katja 95-96 TuNMKY 8 99-00 Idän Traktor 12 00-01 Pelipeikot 21 Yht. 41 Jansson Tanya 02-03 PE Åland 17 Yht. 17 Jauhiainen Marja 91-92 Manse United 18 94-95 Manse United 10 Yht. 28 Jauhiainen Minna 91-92 Manse United 9 93-94 Manse United 18 93-94 Manse United 3 94-95 Manse United 22 95-96 Manse United 20 96-97 Koo-Vee 21 97-98 Koo-Vee 21 98-99 Koo-Vee 19 Yht. 133 Jaukkuri Anu 02-03 Merikoski SBT 6 Yht. 6 Johansson Anna-Karin 02-03 PE Åland 17 Yht. 17

0 0 0

0 0 0

0 0 0

0 4 8

K

2 1 2 4 2 11

0 0 1 0 2 3

2 1 3 4 4 14

2 0 0 0 2 4

H K K K H

1 2 3

1 2 3

2 10 4 6 6 16

0 0

0 0

0 0

2 2

5 5

3 3

8 8

0 0

1 1

0 0

1 1

0 0

8 7 13 11 39

2 4 4 11 21

0 0

0 0

0 0

0 0

1 1

0 0

1 1

8 8

0 0 0 0

0 0 0 0

0 0 0 0

0 0 8 8

0 0

0 0

0 0

0 0

5 3 8

2 2 4

7 5 12

4 4 8

8 8 0 12 10 5 8 7 58

1 7 0 9 2 9 6 4 38

0 0

0 0

0 0

0 0

1 1

1 13 1 13

H

10 14 11 6 17 10 22 4 60 34

9 2 15 8 0 0 21 16 12 14 14 8 14 8 11 8 96 64 0 0

P

Johansson Annica 94-95 NGD 22 95-96 NGD 14 Yht. 36 Johansson Henna 97-98 Tapanilan Erä III 13 98-99 Tapanilan Erä III 17 00-01 Tapanilan Erä III 22 01-02 Tapanilan Erä III 21 Yht. 73 Jokinen Paula 91-92 BET 13 92-93 S.C. Blues 10 93-94 S.C. Blues 8 Yht. 31 Jokinen Paula 98-99 Classic 21 99-00 Classic 22 00-01 Classic 22 Yht. 65 Jokivirta Nina 97-98 Keravan Notkeat22 Yht. 22 Jompero Satu 93-94 TuNMKY 12 94-95 TuNMKY 9 Yht. 21 Joronen Tytti 96-97 Happee 18 97-98 Happee 22 98-99 Happee 21 00-01 Happee 18 01-02 Happee 19 Yht. 98 Jouhten Paula 95-96 VFT 11 96-97 VFT 22 97-98 VFT 22 98-99 VFT 22 99-00 Tapanilan Erä III 21 02-03 Tapanilan Erä III 19 Yht. 117 Joutsen Anne 91-92 KerKV 18 92-93 Keravan Notkeat15 94-95 Paksu Bertta 12 95-96 Keravan Notkeat15 97-98 Keravan Notkeat17 Yht. 77 Joutsen Arja 94-95 Tapanilan Erä III 22 95-96 Tapanilan Erä III 21 96-97 Tapanilan Erä III 20 97-98 Tapanilan Erä III 21 98-99 Tapanilan Erä III 21 99-00 HIFK 22 00-01 HIFK 19 01-02 HIFK 22 02-03 SSV 21 Yht. 189 Joutsenvuo Tuire 00-01 Pelipeikot 22

213

0 0 0

2 0 2

2 0 2

2 0 2

3 4 17 5 29

1 4 7 4 16

4 8 24 9 45

2 0 2 2 6

H H

9 4 0 13

4 0 1 5

13 4 1 18

0 0 0 0

H

6 17 11 34

5 11 11 27

11 28 22 61

2 2 2 6

0 0

0 0

0 0

2 2

8 1 9

8 4 12

16 5 21

6 2 8

0 4 1 7 3 15

0 4 7 2 2 15

0 0 8 6 8 6 9 6 5 0 30 18

0 1 3 6 6 3 19

1 3 3 2 0 5 14

1 4 6 8 6 8 33

0 10 10 12 6 10 48

3 0 0 1 0 4

0 0 1 0 0 1

3 0 1 1 0 5

2 0 0 2 2 6

5 10 15 0 6 15 21 8 5 5 10 8 6 14 20 6 7 13 20 2 13 12 25 4 10 6 16 8 14 22 36 4 11 12 23 0 77 109 186 40 26

6

32 10

H

P

K K K P

P K K H H H K K H


01-02 Pelipeikot 15 02-03 Pelipeikot 14 Yht. 51 Jovero Satu 99-00 VFT 19 Yht. 19 Julin Merja 92-93 Top Gun 18 93-94 Oilers 18 95-96 Idän Traktor 20 Yht. 56 Jumppanen Anne 91-92 JoYUS 14 92-93 Josba 15 93-94 Josba 18 94-95 Josba 16 95-96 TuNMKY 21 96-97 TuNMKY 21 97-98 FBC Turku 21 98-99 FBC Turku 20 99-00 FBC Turku 6 01-02 FBC Turku 17 Yht. 169 Junes Sirpa 01-02 Merikoski SBT 20 02-03 Merikoski SBT 17 Yht. 37 Juntunen Pauliina 94-95 Paksu Bertta 18 95-96 Paksu Bertta 15 99-00 VFT 9 Yht. 42 Juntunen Sari 94-95 VFT 22 95-96 VFT 22 96-97 VFT 12 97-98 VFT 17 98-99 VFT 19 99-00 KKV 22 00-01 KKV 15 Yht. 129 Jurvainen Pauliina 91-92 Tapanilan Erä I 18 92-93 Tapanilan Erä I 18 93-94 Tapanilan Erä I 18 94-95 Tapanilan Erä I 22 Yht. 76 Jurvanen Lotta 99-00 Happee 22 00-01 Happee 20 Yht. 42 Juurinen Mervi 99-00 Idän Traktor 22 Yht. 22 Juvonen Maarit 97-98 FBC Turku 9 98-99 FBC Turku 20 99-00 FBC Turku 17 00-01 KKV 22 01-02 HIFK 22 Yht. 90

5 6 37

4 2 12

9 6 8 0 49 16

0 0

2 2

3 1 1 5

3 8 2 13

6 2 9 4 3 4 18 10

2 0 4 9 7 15 5 7 1 1 51

1 6 4 2 5 3 7 4 1 1 34

3 2 6 2 8 2 11 4 12 4 18 10 12 16 11 4 2 4 2 6 85 54

7 10 17

6 10 16

13 20 33

2 4 6

2 2 0 4

1 1 1 3

3 3 1 7

0 2 0 2

4 2 0 0 1 5 1 13

7 4 0 1 1 1 2 16

11 14 6 6 0 0 1 4 2 2 6 10 3 2 29 38

16 11 4 11 42

12 7 13 7 39

28 0 18 4 17 2 18 4 81 10

1 0 1

3 0 3

4 14 0 4 4 18

0 0

2 2

2 2

3 6 9 20 16 54

0 3 1 4 10 18

2 2

4 4 H K

P H

K K

K K H K

0 0

3 0 9 4 10 4 24 12 26 0 72 20

K

Jylhä Maija 91-92 Happee 18 92-93 Happee 18 93-94 Happee 18 Yht. 54 Jämsen Jatta 91-92 Paksu Bertta 12 Yht. 12 Jäntti Piritta 01-02 Merikoski SBT 22 02-03 Merikoski SBT 22 Yht. 44 Jäppinen Minna 92-93 Idän Traktor 7 Yht. 7 Järvelä Jenni 98-99 Tapanilan Erä III 18 99-00 Tapanilan Erä III 14 00-01 Tapanilan Erä III 19 01-02 Tapanilan Erä III 19 02-03 Tapanilan Erä III 21 Yht. 91 Järveläinen Kirsi 94-95 TuNMKY 22 95-96 TuNMKY 21 Yht. 43 Järveläinen Kristiina 01-02 SSV 8 Yht. 8 Järveläinen Satu 98-99 Classic 21 Yht. 21 Järveläinen Ulla 94-95 TuNMKY 7 Yht. 7 Järvenpää Titta 94-95 Tapanilan Erä III 1 Yht. 1 Järvi Taru 99-00 SPV 2 Yht. 2 Järvinen Auli 92-93 Top Gun 7 97-98 Idän Traktor 22 Yht. 29 Järvinen Sari 91-92 m/s ICS 15 92-93 m/s ICS 8 93-94 m/s ICS 18 Yht. 41 Järvinen Satu 91-92 KerKV 13 Yht. 13 Järvinen Ulla 91-92 Tapanilan Erä I 18 92-93 Tapanilan Erä I 18 93-94 Tapanilan Erä I 18 94-95 Tapanilan Erä I 22 95-96 Tapanilan Erä I 22 Yht. 98 Jääskeläinen Riitta 02-03 Tapanilan Erä III 9 Yht. 9

214

1 0 1 2

1 0 1 2

2 0 2 4

0 0 2 2

0 0

1 1

1 1

0 0

6 3 9

7 3 10

13 6 19

0 6 6

2 2

0 0

2 2

0 0

2 0 6 8 11 27

0 2 2 1 2 7

2 2 8 9 13 34

0 0 0 4 0 4

13 6 19

4 8 12

17 14 31

2 4 6

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

2 2

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 2 2

0 2 2

0 0 4 12 4 12

4 0 2 6

2 1 4 7

6 2 1 0 6 8 13 10

0 0

0 0

5 2 5 5 3 20

6 3 4 3 7 23

0 0

0 0

0 0

P

P

H

P

2 2

11 0 5 0 9 2 8 4 10 6 43 12 0 0

H K

4 4

K K H K

P


Jääskeläinen Karoliina 00-01 KKV 19 01-02 Playgirls 21 Yht. 40 Kaartinen Katariina 96-97 Team Visa 19 Yht. 19 Kaartinen Niina 00-01 KKV 20 01-02 Playgirls 17 Yht. 37 Kaasalainen Mia 98-99 Classic 9 Yht. 9 Kaasalainen Ulla 98-99 Horman Hiisi 3 Yht. 3 Kainu Paula 01-02 FBC Turku 8 Yht. 8 Kainulainen Jaana 94-95 Josba 9 Yht. 9 Kainulainen Minna 91-92 Tapanilan Erä I 18 92-93 Tapanilan Erä I 18 93-94 Tapanilan Erä I 18 94-95 Tapanilan Erä I 22 95-96 Tapanilan Erä I 22 97-98 Oilers 16 Yht. 114 Kaiponen Elina 91-92 Paksu Bertta 9 94-95 Paksu Bertta 22 95-96 Paksu Bertta 20 96-97 VFT 21 97-98 VFT 14 Yht. 86 Kairi Johanna 96-97 Horman Hiisi 5 Yht. 5 Kaitanen Edla 99-00 FBC Turku 1 01-02 FBC Turku 9 Yht. 10 Kajari Johanna 93-94 Oilers 18 94-95 Paksu Bertta 22 95-96 Tapanilan Erä II 20 96-97 Tapanilan Erä II 18 97-98 VFT 21 98-99 VFT 21 99-00 KKV 20 00-01 Tapanilan Erä III 20 01-02 Tapanilan Erä III 2 02-03 SB Vantaa 21 Yht. 183 Kallinen Soile 91-92 BET 9 Yht. 9 Kallio Tiina 00-01 Classic 20

0 0 0

1 2 3

1 2 3

4 2 6

0 0

0 0

0 0

0 0

1 2 3

5 3 8

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

1 1

1 1

4 4

H

5 7 7 1 4 3 27

3 6 3 2 3 1 18

8 0 13 0 10 0 3 10 7 20 4 6 45 36

K K H K

6 6 3 3 0 18

0 5 2 5 0 12

6 2 11 10 5 6 8 2 0 0 30 20

0 0

0 0

0 0

2 2

0 0 0

0 0 0

0 0 0

0 0 0

0 3 7 9 4 5 10 5 0 0 43

2 1 5 3 1 6 3 4 0 1 26

2 2

1 1

3 3

2 2

H

0

2

2

0

H

6 8 5 4 11 12

2 4 4 2 12 2 12 2 5 2 11 6 13 6 9 4 0 0 1 8 69 36

K

K

K K

01-02 Classic 02-03 Classic Yht. Kalliokoski Susanna 91-92 m/s ICS 92-93 m/s ICS 93-94 m/s ICS 94-95 m/s ICS Yht. Kalliolepo Maija 01-02 Classic 02-03 Classic Yht. Kalliomäki Maria 97-98 Koo-Vee Yht. Kalliomäki Tarja 01-02 SSV 02-03 SSV Yht. Kalves Anna 91-92 Manse United Yht. Kalves Päivi 91-92 Manse United Yht. Kangas Katri 94-95 TuNMKY Yht. Kangas Marja 91-92 Manse United Yht. Kangas Tiina 95-96 Tapanilan Erä II Yht. Kangas Virpi 91-92 BET 92-93 S.C. Blues 93-94 S.C. Blues 94-95 Happee Yht. Kangasluoma Johanna 99-00 SPV Yht. Kangasluoma Tuulikki 99-00 SPV 00-01 SPV Yht. Kangasoja Sirpa 95-96 Tapanilan Erä I 96-97 Tapanilan Erä I Yht. Kankkunen Katja 99-00 Happee 00-01 Happee 01-02 Happee 02-03 Happee Yht. Kankkunen Mirka 94-95 Paksu Bertta 95-96 Paksu Bertta 96-97 Tapanilan Erä I

215

21 16 57

0 0 0

1 0 3

1 0 3

0 0 0

15 18 18 14 65

0 0 1 0 1

1 1 1 1 4

1 1 2 1 5

6 10 14 14 44

15 7 22

0 0 0

0 0 0

0 0 0

0 0 0

22 22

0 0

1 1

1 1

4 4

19 21 40

4 5 9

1 1 2

5 6 11

0 0 0

16 16

0 0

1 1

1 1

0 0

1 1

1 1

0 0

1 1

0 0

22 22

2 2

4 4

6 14 6 14

8 8

0 0

0 0

0 0

0 0

9 9

0 0

0 0

0 0

0 0

18 18 14 18 68

0 0 0 0 0

0 2 0 0 2

0 2 0 0 2

0 0 2 0 2

22 22

0 0

0 0

0 0

4 4

22 22 44

0 1 1

3 2 5

3 8 3 8 6 16

3 1 4

0 0 0

0 0 0

0 0 0

15 16 11 19 61

1 5 0 6 12

1 0 0 4 5

18 20 18

3 4 2

2 2 2

0 0 0

2 6 5 6 0 0 10 4 17 16 5 6 4

6 4 6

P K

P

P K

H

H

P


97-98 Oilers 13 98-99 Oilers 6 Yht. 75 Kare Leena 92-93 Top Gun 4 96-97 Tapanilan Erä I 15 97-98 Idän Traktor 21 99-00 Idän Traktor 20 Yht. 60 Karhemaa Sanna 92-93 Josba 10 93-94 Josba 18 94-95 Josba 20 95-96 NGD 12 96-97 Tapanilan Erä III 22 98-99 HIFK 20 99-00 HIFK 22 00-01 HIFK 19 01-02 HIFK 12 02-03 SSV 18 Yht. 173 Karhunen Irene 92-93 Idän Traktor 4 Yht. 4 Karhunen Tarja 94-95 TuNMKY 7 95-96 TuNMKY 21 96-97 TuNMKY 19 Yht. 47 Karinen Tiina 91-92 Tapanilan Erä II 13 Yht. 13 Karjalainen Katja 95-96 Manse United 7 Yht. 7 Karjalainen Tuula 91-92 JoYUS 6 Yht. 6 Karjula Laura 02-03 Josba 11 Yht. 11 Karlsson Johanna 00-01 PE Åland 22 02-03 PE Åland 9 Yht. 31 Karlsson Linda 96-97 NGD 17 Yht. 17 Karlsson Michaela 00-01 PE Åland 21 02-03 PE Åland 22 Yht. 43 Karlsson Mikaela 00-01 PE Åland 18 Yht. 18 Karlsson Pernilla 94-95 NGD 22 Yht. 22 Karme Noora 01-02 HIFK 14 Yht. 14

1 0 10

0 0 6

1 0 0 0 16 16

0 0 0 0 0

0 0 0 0 0

0 0 0 0 0

0 0 0 0 0

0 0 3 4 7 0 0 1 1 3 19

0 4 4 2 8 8 4 1 0 6 37

0 4 7 6 15 8 4 2 1 9 56

0 8 10 4 14 4 8 10 2 9 69

0 0

0 0

0 0

0 0

1 0 0 1

1 0 1 2

2 0 1 3

0 4 0 4

3 3

1 1

4 4

2 2

0 0

0 0

0 0

2 2

1 1

0 0

1 1

0 0

3 3

0 0

3 3

0 0

2 0 2

2 0 2

4 4 0 6 4 10

0 0

1 1

1 1

3 5 8

3 2 5

0 0

0 0

0 0

4 4

0 0

1 1

1 1

4 4

1 1

0 0

1 1

2 2

H

P H K P H K K H

2 2

6 2 7 16 13 18

K

Karonen Katja 02-03 SB Vantaa 17 Yht. 17 Karppinen Marja 95-96 Tapanilan Erä II 16 Yht. 16 Karppinen Päivi 97-98 Oilers 22 98-99 Oilers 20 99-00 Oilers 22 01-02 VFT 18 Yht. 82 Kartano Heli 97-98 Pöllöt 21 98-99 OLS 22 01-02 Merikoski SBT 22 02-03 Merikoski SBT 22 Yht. 87 Karvonen Elina 97-98 Idän Traktor 20 99-00 Idän Traktor 21 00-01 Pelipeikot 20 Yht. 61 Karvonen Liisa 91-92 Tapanilan Erä I 18 92-93 Tapanilan Erä I 18 93-94 Happee 15 94-95 Happee 22 95-96 Happee 22 96-97 Happee 21 97-98 HIFK 19 Yht. 135 Karvonen Tuulia 00-01 SSV 14 01-02 Pelipeikot 20 02-03 VFT 22 Yht. 56 Kassinen Henna 91-92 Tapanilan Erä I 11 92-93 Tapanilan Erä I 18 93-94 Tapanilan Erä I 15 94-95 Tapanilan Erä I 22 95-96 Tapanilan Erä I 16 Yht. 82 Kaste Johanna 92-93 Top Gun 18 93-94 Oilers 13 Yht. 31 Kaunismäki Aulikki 91-92 Savannan Pallo 18 92-93 Savannan Pallo 6 Yht. 24 Kaunismäki Katja 91-92 Savannan Pallo 11 92-93 Savannan Pallo 5 Yht. 16 Kaunisto Annelea 91-92 Tapanilan Erä II 18 92-93 Tapanilan Erä II 18 93-94 Happee 18 94-95 Happee 22 95-96 Happee 17

216

0 0

0 0

0 0

0 0

1 1

0 0

1 1

2 2

6 8 3 3 20

4 4 2 3 13

10 12 5 6 33

4 2 0 0 6

2 4 2 1 9

1 2 2 1 6

3 6 4 2 15

0 2 0 4 6

4 2 4 10

4 4 9 17

8 6 6 8 13 4 27 18

4 2 4 3 8 6 0 27

7 0 2 2 2 5 1 19

11 2 2 2 6 0 5 8 10 12 11 14 1 2 46 40

3 16 23 42

5 9 5 19

8 25 28 61

9 7 13 3 4 36

5 3 3 7 3 21

14 0 10 2 16 4 10 8 7 0 57 14

K K H K

2 2 4

5 1 6

7 3 10

0 4 4

H K

6 1 7

2 1 3

8 12 2 4 10 16

P

0 0 0

0 0 0

5 8 4 4 1

1 2 8 1 3

0 0 0

K K

P P

0 2 4 6

4 0 4

6 0 10 8 12 8 5 2 4 10

P

P


96-97 Happee 18 5 Yht. 111 27 Kauppi Maria 99-00 VFT 19 0 01-02 VFT 21 0 Yht. 40 0 Kauppinen Katja 97-98 Happee 4 0 98-99 Happee 21 7 99-00 Happee 22 9 00-01 Happee 22 2 01-02 Happee 19 1 02-03 Happee 13 1 Yht. 101 20 Kauranen Jaana 02-03 NST 21 0 Yht. 21 0 Kauranen Mari 96-97 Horman Hiisi 9 0 Yht. 9 0 Kelja Riikka 91-92 JoYUS 16 3 92-93 Josba 18 9 93-94 Josba 15 7 Yht. 49 19 Kelo Katja 91-92 Savannan Pallo 15 16 92-93 Tapanilan Erä I 18 13 93-94 Savannan Pallo 15 11 94-95 Tapanilan Erä III 22 34 95-96 Tapanilan Erä III 6 2 97-98 Tapanilan Erä III 21 22 98-99 Tapanilan Erä III 19 12 99-00 Tapanilan Erä III 14 9 Yht. 130 119 Kemppainen Meeri 01-02 Oilers 18 4 02-03 Oilers 19 9 Yht. 37 13 Kenttälä Maija 94-95 Tapanilan Erä III 19 2 95-96 Tapanilan Erä II 19 2 96-97 Tapanilan Erä II 19 0 00-01 Pelipeikot 19 0 01-02 Pelipeikot 21 1 Yht. 97 5 Kerkkänen Anne 92-93 Idän Traktor 7 0 Yht. 7 0 Kero Hannele 98-99 Koo-Vee 18 4 01-02 Classic 18 0 02-03 Classic 20 1 Yht. 56 5 Keronen Tuula 91-92 Tapanilan Erä II 18 0 92-93 Tapanilan Erä II 14 0 93-94 Tapanilan Erä II 18 0 94-95 Tapanilan Erä II 21 0 Yht. 71 0 Keränen Anna-Maija 91-92 JoYUS 18 5

4 19 0 0 0 0 1 1 3 3 3 11

9 4 46 32 0 0 0

0 0 0

0 0 8 12 10 2 5 8 4 2 4 10 31 34

0 0

0 0

2 2

0 0

0 0

0 0

2 5 1 8

5 2 14 2 8 10 27 14

3 19 0 4 17 0 9 20 8 16 50 6 3 5 0 10 32 6 7 19 8 9 18 4 61 180 32 1 3 4

5 12 17

2 1 1 1 2 7

4 2 3 4 1 4 1 2 3 4 12 16

0 0 2 4 4 10

P

0 0

P

P K P K H H K

0 6 6 P

2 2

6 6 4 2 5 6 15 14

0 0 0 0 0

0 0 0 0 0

0 0 0 0 0

1

6

0

P K

92-93 93-94 94-95 95-96 96-97 97-98 99-00 01-02 02-03

Josba 18 3 Josba 18 5 Josba 21 11 Josba 20 15 Josba 22 13 Josba 22 11 Tapanilan Erä III 20 18 VFT 21 17 VFT 21 9 Yht. 201 107 Keski-Korhonen Jutta 91-92 Manse United 5 0 Yht. 5 0 Keskinen Päivi 99-00 Idän Traktor 20 2 Yht. 20 2 Keskinen Sari 02-03 NST 22 9 Yht. 22 9 Keskitalo Iira 95-96 VFT 2 0 Yht. 2 0 Kesti Satu 91-92 Savannan Pallo 18 10 92-93 Savannan Pallo 18 6 93-94 Savannan Pallo 18 1 94-95 VFT 20 4 95-96 Tapanilan Erä I 22 5 96-97 Tapanilan Erä I 20 5 Yht. 116 31 Kestilä Eija 91-92 BET 18 1 Yht. 18 1 Ketterer Mari 91-92 Savannan Pallo 14 0 Yht. 14 0 Kettunen Jonna 91-92 Tapanilan Erä II 12 4 92-93 Tapanilan Erä II 6 3 93-94 Tapanilan Erä I 15 0 94-95 Tapanilan Erä III 20 16 95-96 Tapanilan Erä III 20 22 96-97 Tapanilan Erä III 19 10 97-98 HIFK 21 17 98-99 VFT 21 30 99-00 HIFK 20 12 00-01 HIFK 21 18 01-02 HIFK 22 24 Yht. 197 156 Kettunen Maarit 94-95 VFT 7 0 95-96 VFT 13 2 96-97 VFT 11 0 02-03 SB Vantaa 13 0 Yht. 44 2 Kettunen Tanja 91-92 Tapanilan Erä I 1 0 93-94 Tapanilan Erä I 18 5 94-95 Josba 21 10 97-98 Josba 20 8 Yht. 60 23

217

3 6 4 4 9 0 9 20 4 8 23 4 14 27 6 14 25 4 14 32 4 10 27 6 10 19 4 87 194 36 1 1

1 1

1 1

3 10 3 10

0 0

6 6

15 15

6 6

0 0

0 0

0 0

8 2 4 2 1 1 18

P H H H P K

18 0 8 8 5 2 6 0 6 4 6 6 49 20

P

4 4

5 5

4 4

H

0 0

0 0

0 0

P

6 10 0 3 1 1 8 24 8 30 5 15 6 23 2 32 9 21 9 27 15 39 69 225

4 2 4 13 8 2 18 28 4 6 4 93

1 1 0 1 3

1 4 3 6 0 4 1 0 5 14

0 3 13 9 25

0 0 8 2 23 6 17 6 48 14

H P K K K H K K

K H H P


Kiiski Tuija 96-97 Tapanilan Erä I 1 Yht. 1 Kiiskinen Heidi 02-03 NST 22 Yht. 22 Kilpeläinen Miia 97-98 Pöllöt 22 98-99 FBC Turku 21 99-00 FBC Turku 21 Yht. 64 Kilpeläinen Pirkko 91-92 BET 16 92-93 S.C. Blues 18 93-94 S.C. Blues 15 94-95 Happee 4 Yht. 53 Kinnunen Karoliina 99-00 S.C. Top 19 00-01 S.C. Top 13 Yht. 32 Kinnunen Laura 99-00 Idän Traktor 14 00-01 Pelipeikot 19 01-02 Pelipeikot 17 Yht. 50 Kinnunen Mari 99-00 VFT 14 00-01 SSV 17 01-02 Pelipeikot 22 02-03 Pelipeikot 19 Yht. 72 Kirvesmäki Veera 95-96 Tapanilan Erä I 17 96-97 Tapanilan Erä I 4 96-97 Tapanilan Erä II 11 Yht. 32 Kiukkonen Kati 94-95 Keravan Notkeat22 95-96 Keravan Notkeat22 96-97 Keravan Notkeat22 97-98 Keravan Notkeat21 98-99 KKV 22 99-00 KKV 21 00-01 KKV 7 01-02 Playgirls 13 Yht. 150 Kiuru Karoliina 97-98 Oilers 22 98-99 Oilers 22 Yht. 44 Kiuru Pia 91-92 KerKV 16 92-93 Keravan Notkeat15 Yht. 31 Kiviluoma Päivi 95-96 Tapanilan Erä II 9 97-98 VFT 22 98-99 VFT 21 99-00 HIFK 19 00-01 HIFK 3 Yht. 74

0 0

0 0

0 0

0 0

3 3

6 6

9 18 9 18

7 3 8 18

6 1 4 11

13 16 4 8 12 14 29 38

2 7 3 2 14

2 5 3 1 11

4 12 6 3 25

5 1 6

2 3 5

1 0 2 3

2 0 3 5

3 0 5 8

2 0 0 2

0 0 0 0 0

0 1 0 0 1

0 1 0 0 1

2 0 0 0 2

0 0 0 0

0 0 1 1

0 0 1 1

0 2 0 2

4 3 4 3 4 5 1 0 24

7 4 4 4 6 3 3 2 33

0 0 0

5 2 7

5 2 7

0 1 1

1 3 4

1 2 4 10 5 12

5 12 8 4 0 29

1 3 2 1 0 7

6 2 15 6 10 4 5 2 0 2 36 16

0 2 2 0 4

H

7 4 4 6 11 10

11 4 7 4 8 4 7 2 10 4 8 0 4 0 2 0 57 18 2 4 6

K K H K

Kivimaa Heidi 94-95 Tapanilan Erä II 18 Yht. 18 Kivimäki Marianne 97-98 HIFK 19 98-99 HIFK 22 Yht. 41 Kivimäki Marjaana 91-92 m/s ICS 18 92-93 m/s ICS 18 93-94 m/s ICS 18 94-95 m/s ICS 22 Yht. 76 Kivinen Katri 91-92 Paksu Bertta 12 92-93 Top Gun 8 94-95 Paksu Bertta 8 Yht. 28 Kohtala Asta 01-02 Oilers 16 Yht. 16 Koikkalainen Kirsi 96-97 Team Visa 22 99-00 Idän Traktor 22 00-01 KKV 22 01-02 Playgirls 21 Yht. 87 Koivikko Niina 01-02 Merikoski SBT 20 Yht. 20 Koivunen Inka 96-97 Horman Hiisi 14 98-99 Horman Hiisi 17 Yht. 31 Kokkinen Pauliina 95-96 Paksu Bertta 20 Yht. 20 Kokko Laura 99-00 Josba 18 00-01 Josba 22 01-02 Josba 22 02-03 Josba 22 Yht. 84 Kokko Sini 98-99 Oilers 3 99-00 Oilers 20 00-01 HIFK 22 01-02 HIFK 21 02-03 SSV 22 Yht. 88 Kokkonen Jaana 92-93 Savannan Pallo 12 93-94 Savannan Pallo 3 Yht. 15 Kokkonen Sofia 98-99 Oilers 3 99-00 Oilers 17 00-01 Oilers 20 01-02 Oilers 21 02-03 Oilers 21 Yht. 82

218

0 0

1 1

1 1

4 4

5 1 6

2 1 3

7 2 9

2 6 8

0 0 0 0 0

0 1 0 1 2

0 7 1 2 0 4 1 14 2 27

3 3 0 6

0 0 0 0

3 3 0 6

4 0 2 6

4 4

3 3

7 7

6 6

2 0 3 1 6

3 0 0 3 6

1 1

0 0

1 1

4 4

0 0 0

0 0 0

0 0 0

2 0 2

1 1

0 0

1 18 1 18

0 1 0 2 3

1 2 3 4 10

1 2 3 4 3 0 6 6 13 12

0 1 2 2 5 10

0 2 0 4 4 10

0 0 3 6 2 0 6 4 9 4 20 14

0 0 0

1 0 1

1 0 1

0 0 0

0 0 0 0 0 0

0 1 0 1 2 4

0 1 0 1 2 4

0 0 0 0 0 0

P

P

H

5 2 0 4 3 18 4 8 12 32

P

K K H


Kolehmainen Virpi 96-97 Tapanilan Erä I 5 Yht. 5 Koljonen Annukka 94-95 m/s ICS 6 Yht. 6 Koljonen Janika 00-01 S.C. Top 6 Yht. 6 Kontio Hanna 96-97 Team Visa 15 Yht. 15 Kontio Terhi 99-00 Classic 4 00-01 Classic 13 01-02 Classic 9 02-03 Classic 2 Yht. 28 Konttinen Satu 91-92 KerKV 18 92-93 Keravan Notkeat 3 94-95 Keravan Notkeat21 95-96 Keravan Notkeat21 96-97 Keravan Notkeat20 Yht. 83 Koponen Anu 95-96 Keravan Notkeat22 96-97 Keravan Notkeat15 Yht. 37 Koponen Paula 02-03 Pelipeikot 5 Yht. 5 Koppinen Janina 91-92 Tapanilan Erä I 18 95-96 Tapanilan Erä II 22 96-97 Tapanilan Erä II 22 97-98 Tapanilan Erä III 4 98-99 HIFK 12 Yht. 78 Koppinen Marina 91-92 Paksu Bertta 9 94-95 Paksu Bertta 21 95-96 Paksu Bertta 16 Yht. 46 Korhonen Helena 99-00 VFT 11 Yht. 11 Korhonen Taru 96-97 Horman Hiisi 22 Yht. 22 Korhonen Tuija 91-92 BET 6 92-93 S.C. Blues 15 Yht. 21 Koriseva Arja 91-92 m/s ICS 5 Yht. 5 Koriseva Eija 91-92 Manse United 16 Yht. 16 Korsi Dorota 95-96 Tapanilan Erä II 11 Yht. 11

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

3 3

3 3

6 6

2 2

3 3

1 1

4 4

6 6

0 0 0 0 0

0 0 0 0 0

0 0 0 0 0

0 0 0 0 0

6 0 10 7 4 27

3 0 7 5 6 21

9 0 17 12 10 48

2 2 28 12 14 58

0 1 1

2 2 4

2 3 5

2 0 2

0 0

2 2

2 2

2 2

2 3 3 1 0 9

4 3 4 0 1 12

6 2 6 4 7 20 1 2 1 2 21 30

0 2 0 2

0 2 0 2

0 2 4 16 0 0 4 18

1 1

0 0

1 1

0 0

8 8

7 7

15 15

6 6

0 0 0

1 1 2

1 1 2

2 2 4

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

1 1

1 1

2 2

1 1

0 0

1 1

0 0

H P K

K

H P

H

Korsoff Anita 92-93 Idän Traktor 13 Yht. 13 Kortelainen Nina 91-92 KerKV 4 94-95 Keravan Notkeat17 95-96 Keravan Notkeat21 97-98 Oilers 8 98-99 Oilers 6 Yht. 56 Koskelo Kristiina 91-92 Tapanilan Erä I 18 92-93 Tapanilan Erä I 18 93-94 Tapanilan Erä I 11 94-95 Tapanilan Erä I 20 95-96 Tapanilan Erä I 19 97-98 Oilers 20 Yht. 106 Koskinen Anna-Maria 98-99 FBC Turku 22 99-00 FBC Turku 22 Yht. 44 Koskinen Anna-Marja 01-02 FBC Turku 22 Yht. 22 Koskinen Marika 93-94 m/s ICS 18 94-95 m/s ICS 22 Yht. 40 Koskinen Mia 92-93 m/s ICS 18 93-94 m/s ICS 18 94-95 m/s ICS 18 Yht. 54 Koskinen Paula 99-00 VFT 22 01-02 VFT 21 02-03 VFT 19 Yht. 62 Koskinen Tiina 00-01 KKV 15 Yht. 15 Kosonen Krista 92-93 Savannan Pallo 3 Yht. 3 Kosonen Sari 91-92 KerKV 18 92-93 Keravan Notkeat18 94-95 Keravan Notkeat11 Yht. 47 Kosonen Tuija 91-92 Tapanilan Erä I 18 92-93 Tapanilan Erä I 18 93-94 Oilers 18 94-95 Tapanilan Erä I 22 95-96 Tapanilan Erä III 22 96-97 Tapanilan Erä III 15 97-98 Tapanilan Erä III 10 Yht. 123 Koukkari Pirjo 91-92 BET 2 Yht. 2

219

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0 1 1 0 2

0 0 0 0 0 0

0 0 1 1 0 2

0 6 2 0 0 8

3 2 3 0 1 4 13

5 1 4 0 0 4 14

0 0 0

1 0 1

1 0 1

0 0 0

0 0

0 0

0 0

2 2

0 0 0

0 4 4

0 14 4 28 4 42

0 0 0 0

0 1 3 4

0 12 1 0 3 2 4 14

9 3 0 12

1 2 2 5

10 5 2 17

4 2 0 6

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0 0 0

0 0 0 0

0 0 0 0

0 0 0 0

5 8 2 13 2 0 0 30

4 3 3 11 5 2 0 28

1 1

0 0

8 0 3 4 7 0 0 0 1 4 8 6 27 14

9 2 11 2 5 2 24 2 7 2 2 0 0 0 58 10 1 1

0 0

K K H K

P

K K K K K K H

H


Koukkumäki Riikka 92-93 Happee 12 93-94 Happee 3 Yht. 15 Kouri Sini 94-95 Tapanilan Erä III 18 95-96 Tapanilan Erä III 6 96-97 Tapanilan Erä III 2 97-98 Tapanilan Erä III 1 Yht. 27 Kuisma Carita 97-98 Pöllöt 19 98-99 OLS 20 Yht. 39 Kujala Marjo 91-92 KerKV 12 92-93 Keravan Notkeat18 94-95 Keravan Notkeat20 95-96 Keravan Notkeat22 96-97 Keravan Notkeat22 97-98 Keravan Notkeat22 98-99 KKV 20 99-00 KKV 18 Yht. 154 Kukkasniemi Tiina 02-03 Classic 15 Yht. 15 Kukkonen Susanna 97-98 Oilers 20 99-00 VFT 18 Yht. 38 Kullaa Laura 98-99 Horman Hiisi 15 00-01 KKV 20 01-02 Playgirls 22 02-03 Pelipeikot 21 Yht. 78 Kunnas Susanna 96-97 Tapanilan Erä I 14 97-98 Tapanilan Erä III 6 00-01 Tapanilan Erä III 1 Yht. 21 Kunttunen Annika 99-00 Idän Traktor 21 Yht. 21 Kuokkanen Elina 95-96 Tapanilan Erä II 18 96-97 Tapanilan Erä II 16 98-99 Tapanilan Erä III 12 Yht. 46 Kuosmanen Marjo 91-92 Tapanilan Erä II 13 Yht. 13 Kupila Tuula 98-99 KKV 21 99-00 KKV 7 00-01 Oilers 22 Yht. 50 Kupsanen Hanna 01-02 FBC Turku 21 Yht. 21

2 0 2

0 0 0

2 0 2

4 0 4

1 3 0 0 4

0 0 0 0 0

1 3 0 0 4

0 4 0 0 4

1 0 1

0 0 0

1 14 0 18 1 32

2 4 6 7 18 7 6 3 53

3 2 4 5 6 3 2 4 29

5 4 6 6 10 4 12 2 24 2 10 4 8 4 7 2 82 28

1 1

1 1

2 2

0 0

0 0 0

0 1 1

0 1 1

0 2 2

1 2 2 5 10

0 2 2 1 5

2 1 0 3

3 0 0 3

5 1 0 6

2 0 0 2

1 1

9 9

10 10

0 0

1 2 0 3

0 2 0 2

1 4 0 5

4 2 0 6

0 0

0 0

0 0

2 2

14 2 19 35

8 3 8 19

2 2

1 1

P K K H

K

1 4 4 2 4 13 6 12 15 31

22 8 5 0 27 12 54 20 3 3

6 6

H

H

Kurhinen Maria 91-92 JoYUS 12 Yht. 12 Kurvinen Mia 95-96 VFT 20 96-97 VFT 18 97-98 Idän Traktor 15 02-03 SB Vantaa 17 Yht. 70 Kurvinen Sari 91-92 BET 18 92-93 S.C. Blues 18 93-94 S.C. Blues 18 Yht. 54 Kutvonen Riitta 91-92 Paksu Bertta 15 Yht. 15 Kuusikko Anu 98-99 Classic 7 99-00 Classic 21 00-01 Classic 19 Yht. 47 Kuusisto Minna 00-01 SSV 22 01-02 Pelipeikot 22 Yht. 44 Kuutti Laura 92-93 Tapanilan Erä II 16 Yht. 16 Kykyri Niina 99-00 Idän Traktor 20 Yht. 20 Kylliäinen Marika 02-03 NST 9 Yht. 9 Kylmälä Saara 97-98 Happee 21 Yht. 21 Kyngäs Mia 96-97 Team Visa 15 Yht. 15 Kyrklund Annika 94-95 Tapanilan Erä II 4 Yht. 4 Kyttä Kaisa 99-00 FBC Turku 1 01-02 FBC Turku 18 Yht. 19 Kytöniemi Jonna 92-93 Tapanilan Erä II 9 Yht. 9 Kähkönen Kirsi 92-93 Idän Traktor 10 Yht. 10 Kähö Jaana 01-02 Happee 22 02-03 Happee 16 Yht. 38 Käki Anne 91-92 Savannan Pallo 18 92-93 Savannan Pallo 18 93-94 Savannan Pallo 12 Yht. 48

220

0 0

1 1

1 1

0 0

3 1 0 0 4

2 0 0 0 2

5 1 0 0 6

2 2 0 2 6

2 7 4 13

4 3 6 13

6 10 10 26

2 4 0 6

1 1

2 2

3 3

2 2

0 4 2 6

0 3 3 6

4 1 5

1 3 4

5 4 9

0 2 2

1 1

2 2

3 3

2 2

0 0

1 1

1 1

2 2

0 0

0 0

0 0

4 4

2 2

3 3

5 5

2 2

5 5

1 1

6 6

8 8

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0 0

0 0 0

0 0 0

0 2 2

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

2 2

2 3 5

2 3 5

4 6 10

8 0 8

1 0 0 1

1 1 0 2

2 1 0 3

4 0 0 4

0 14 7 8 5 4 12 26

H

H

P


Köhl Elisabeth 97-98 VFT Yht. Kössi Sonja 96-97 Koo-Vee 97-98 Koo-Vee 98-99 Koo-Vee Yht. Kössi Taina 99-00 SPV Yht. Laaka Marja 00-01 Happee 02-03 Happee Yht. Laaka Mirkka 99-00 VFT 01-02 VFT 02-03 VFT Yht. Laakkonen Piia 02-03 NST Yht. Laakso Heidi 97-98 S.C. Top 99-00 S.C. Top 00-01 S.C. Top Yht. Laakso Kristiina 99-00 S.C. Top Yht. Laalo Susanna 96-97 TuNMKY 97-98 FBC Turku 98-99 FBC Turku Yht. Laamanen Sari 00-01 Pelipeikot 01-02 Pelipeikot 02-03 Pelipeikot Yht. Laatikainen Mervi 95-96 Josba 96-97 Josba Yht. Lager Nina 99-00 Happee Yht. Lahtelin Päivi 91-92 Manse United 93-94 Manse United 94-95 Manse United Yht. Lahti Maria 02-03 PE Åland Yht. Lahti Nina 96-97 Tapanilan Erä I 97-98 Oilers 99-00 Idän Traktor 00-01 Pelipeikot Yht.

4 4

0 0

0 0

0 0

0 0

21 22 21 64

3 2 1 6

2 4 1 7

6 6

0 0

0 0

0 0

0 0

18 12 30

1 1 2

0 0 0

1 1 2

2 0 2

22 19 20 61

2 0 0 2

2 0 1 3

4 0 1 5

0 2 0 2

22 22

0 0

0 0

0 0

0 0

20 21 22 63

2 5 3 10

1 1 2 4

3 6 5 14

2 4 2 8

14 14

0 0

0 0

0 0

0 0

22 22 20 64

3 1 2 6

1 4 1 6

4 5 3 12

4 2 2 8

22 22 22 66

2 3 11 16

3 5 2 10

5 8 13 26

0 0 0 0

20 9 29

6 0 6

1 0 1

7 0 7

2 0 2

19 19

0 0

2 2

2 2

2 2

18 18 12 48

3 4 0 7

3 2 0 5

6 6 0 12

2 0 0 2

16 16

2 2

0 0

2 2

2 2

19 1 20 1 41

0 0 5 0 5

0 0 0 0 0

0 0 5 0 5

6 0 2 0 8

K

5 6 6 4 2 2 13 12

H H

Lahtinen Irja 00-01 Classic 21 01-02 Classic 22 02-03 Classic 19 Yht. 62 Lahtinen Laura 96-97 TuNMKY 20 97-98 FBC Turku 15 Yht. 35 Lahtinen Riina 92-93 Idän Traktor 15 95-96 Idän Traktor 16 97-98 Idän Traktor 19 Yht. 50 Laine Eija 93-94 Manse United 2 94-95 Manse United 20 95-96 Manse United 20 96-97 Koo-Vee 20 Yht. 62 Laine Krista 02-03 SB Vantaa 21 Yht. 21 Laine Minna 00-01 KKV 20 01-02 Playgirls 18 Yht. 38 Laine Pauliina 93-94 TuNMKY 6 94-95 TuNMKY 21 95-96 TuNMKY 18 Yht. 45 Laine Päivi 91-92 Manse United 14 Yht. 14 Laitinen Marja 93-94 S.C. Blues 18 94-95 Happee 22 95-96 Happee 22 96-97 Happee 22 97-98 Happee 21 Yht. 105 Laitinen Taru 98-99 Horman Hiisi 17 Yht. 17 Laivaara Leena 95-96 Tapanilan Erä III 6 96-97 Tapanilan Erä II 20 97-98 Tapanilan Erä III 20 98-99 Tapanilan Erä III 22 99-00 Tapanilan Erä III 16 00-01 Oilers 20 Yht. 104 Lakaniemi Kirsi 91-92 m/s ICS 15 92-93 m/s ICS 9 93-94 m/s ICS 18 94-95 Tapanilan Erä II 18 95-96 Tapanilan Erä I 10 Yht. 70 Lammio Eeva-Marja 99-00 SPV 8

221

0 3 10 13

1 6 5 12

1 0 9 4 15 6 25 10

4 0 4

1 1 2

5 1 6

0 1 3 4

0 1 0 1

0 0 2 12 3 6 5 18

0 0 0 5 5

0 2 3 1 6

0 0 2 12 3 2 6 4 11 18

0 0

0 0

5 3 8

4 3 7

9 2 6 12 15 14

0 0 1 1

0 1 0 1

0 0 1 4 1 8 2 12

6 6

0 0

6 10 6 10

1 8 8 1 6 24

1 2 3 0 3 9

2 0 10 9 11 4 1 6 9 12 33 31

2 2

2 2

4 32 4 32

0 1 0 1 2 0 4

0 0 0 1 1 0 2

0 0 1 6 0 0 2 2 3 0 0 4 6 12

7 1 11 7 1 27

2 0 6 2 3 13

9 4 1 0 17 2 9 4 4 4 40 14

4

0

0 0

4

H P K

6 0 6

0 0

6

P P

K H H K

P


00-01 SPV 8 Yht. 16 Lampen Susanna 96-97 NGD 21 Yht. 21 Lampinen Sanna 91-92 Tapanilan Erä II 15 92-93 Tapanilan Erä II 16 93-94 Tapanilan Erä II 18 Yht. 49 Lankinen Hanna 91-92 JoYUS 18 92-93 Josba 18 93-94 Josba 18 94-95 Josba 20 97-98 Idän Traktor 21 Yht. 95 Lankoski Maria 99-00 SPV 22 00-01 SPV 22 02-03 Pelipeikot 14 Yht. 58 Lapiolahti Sanna 97-98 S.C. Top 22 99-00 S.C. Top 19 Yht. 41 Lappi Riikka 93-94 Josba 1 94-95 Josba 22 95-96 Josba 22 96-97 Josba 22 97-98 Josba 22 98-99 Josba 22 99-00 Josba 20 00-01 Josba 19 Yht. 150 Lappi-Seppälä Rosa 93-94 Savannan Pallo 4 94-95 VFT 12 95-96 VFT 11 98-99 VFT 9 Yht. 36 Lassila Katja 99-00 S.C. Top 22 Yht. 22 Lassila Minna 97-98 S.C. Top 20 99-00 S.C. Top 4 00-01 S.C. Top 21 Yht. 45 Latosaari Kaisa 02-03 SB Vantaa 3 Yht. 3 Latva Tuija 99-00 VFT 21 01-02 SSV 17 Yht. 38 Latva-Kokko Kirsi 96-97 NGD 4 Yht. 4 Latvala Nea 99-00 KKV 20

2 6

1 1

3 7

2 8

2 2

0 0

2 2

6 6

8 4 2 14

1 1 1 3

9 5 3 17

0 2 0 2

1 5 3 3 2 14

2 5 5 4 2 18

3 4 10 2 8 0 7 4 4 0 32 10

3 3 0 6

5 4 1 10

8 7 1 16

0 0 0

0 1 1

0 2 1 8 1 10

0 5 6 1 1 0 1 1 15

0 4 11 15 6 6 5 5 52

0 0 9 4 17 10 16 2 7 12 6 6 6 2 6 4 67 40

1 8 6 4 19

0 2 3 3 8

1 4 10 8 9 12 7 6 27 30

3 3

0 0

3 3

4 4

6 3 4 13

6 2 5 13

12 5 9 26

0 2 2 4

0 0

0 0

0 0

0 0

1 0 1

0 0 0

1 0 1

0 0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0

1

1

4

16 12 17 45

P

P H

P

P H H H P P

K

00-01 KKV 18 01-02 Playgirls 18 Yht. 56 Laukkanen Jenni 99-00 FBC Turku 2 01-02 FBC Turku 20 Yht. 22 Laurinkoski Merja 97-98 Idän Traktor 15 Yht. 15 Lauronen Maija 95-96 Tapanilan Erä II 20 Yht. 20 Lehikoinen Krista 92-93 Top Gun 18 93-94 Oilers 18 95-96 Idän Traktor 22 97-98 Idän Traktor 14 Yht. 72 Lehikoinen Marjut 98-99 Josba 18 Yht. 18 Lehtimäki Minna 91-92 m/s ICS 7 92-93 m/s ICS 18 93-94 m/s ICS 18 94-95 m/s ICS 22 97-98 S.C. Top 21 99-00 S.C. Top 21 00-01 S.C. Top 22 Yht. 129 Lehtinen Anna 01-02 FBC Turku 15 Yht. 15 Lehtinen Jenny 00-01 PE Åland 18 02-03 PE Åland 16 Yht. 34 Lehtinen Jessica 00-01 PE Åland 20 02-03 PE Åland 12 Yht. 32 Lehtinen Kati 93-94 Manse United 18 94-95 Manse United 22 95-96 Manse United 13 Yht. 53 Lehtinen Maretta 95-96 Manse United 10 96-97 Koo-Vee 22 97-98 Koo-Vee 22 98-99 Koo-Vee 22 Yht. 76 Lehtinen Meri 97-98 VFT 16 98-99 VFT 15 99-00 Oilers 12 00-01 Oilers 20 01-02 VFT 21 02-03 VFT 22 Yht. 106

222

0 0 0

2 0 3

2 4 0 4 3 12

0 3 3

0 4 4

0 7 7

0 4 4

0 0

0 0

0 0

0 0

4 4

6 6

10 10

0 0

0 0 1 0 1

0 0 3 0 3

0 0 4 0 4

0 0 4 4 8

0 0

0 0

0 0

0 0

0 2 9 12 7 11 6 47

2 1 2 5 6 1 6 23

2 3 11 17 13 12 12 70

4 4 14 16 14 11 26 89

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0 0

0 0 0

0 6 0 6 0 12

5 2 7

1 0 1

6 2 8

4 4 8

0 0 0 0

0 0 0 0

0 0 0 0

0 0 0 0

0 0 0 0 0

0 1 2 1 4

0 1 2 1 4

0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0

0 0 1 1 1 0 3

0 0 1 1 1 0 3

0 0 0 0 2 0 2

H K

P

K K


Lehtinen Tytti 98-99 Classic 19 99-00 Classic 20 00-01 Classic 20 01-02 Classic 22 02-03 Classic 21 Yht. 102 Lehtiö Heli 91-92 JoYUS 6 92-93 Josba 17 Yht. 23 Lehtiö Miia 94-95 TuNMKY 5 95-96 TuNMKY 22 96-97 TuNMKY 21 Yht. 48 Lehtiö Minna 91-92 JoYUS 10 92-93 Josba 18 Yht. 28 Lehto Taina 91-92 JoYUS 18 92-93 Josba 10 Yht. 28 Lehto Tuula 97-98 S.C. Top 5 99-00 S.C. Top 22 Yht. 27 Lehtonen Minna 01-02 Merikoski SBT 17 Yht. 17 Lehtonen Sanna 94-95 VFT 10 95-96 VFT 17 Yht. 27 Lehtonen Tiina 98-99 Classic 12 Yht. 12 Lehtonen Hannele 02-03 Classic 12 Yht. 12 Leikama Marita 97-98 S.C. Top 22 98-99 KKV 17 98-99 KKV 5 Yht. 44 Lempinen Miia 94-95 Keravan Notkeat21 95-96 Keravan Notkeat20 Yht. 41 Leppälä Taija 96-97 Koo-Vee 22 97-98 Koo-Vee 19 98-99 Koo-Vee 8 Yht. 49 Leppämäki Mervi 93-94 Happee 18 94-95 Happee 18 95-96 Happee 8 96-97 Happee 22 97-98 Happee 22 98-99 Happee 21

1 4 4 2 6 17

0 14 7 1 8 30

1 18 11 3 14 47

6 10 10 10 2 38

0 3 3

0 1 1

0 4 4

0 0 0

0 13 12 25

0 6 8 14

0 1 1

0 3 3

0 4 4

4 2 6

3 1 4

0 1 1

3 2 5

2 4 6

2 1 3

1 3 4

3 4 7

0 2 2

0 0

0 0

0 0

4 4

0 0 0

0 2 2

0 2 2

0 0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

2 4 0 6

6 3 0 9

0 0 0

1 1 2

9 9 6 24

5 8 5 18

1 1 0 3 6 2

1 2 0 1 5 2

H P K

0 4 19 2 20 14 39 20

K

8 32 7 8 0 0 15 40 1 1 2

2 0 2

14 2 17 8 11 4 42 14 2 3 0 4 11 4

2 0 0 4 8 2

P P

99-00 Happee 18 Yht. 127 Leppänen Susanne 96-97 Team Visa 21 99-00 VFT 20 Yht. 41 Lerstrand Therese 01-02 FBC Turku 15 Yht. 15 Leskelä Teija 98-99 KKV 21 99-00 KKV 21 00-01 Oilers 19 01-02 Oilers 14 Yht. 75 Leskinen Heli 97-98 Idän Traktor 13 Yht. 13 Levonen Mari 98-99 Classic 21 Yht. 21 Levosalo Johanna 95-96 Tapanilan Erä II 16 Yht. 16 Liikala Elina 99-00 SPV 6 Yht. 6 Liikanen Katri 91-92 Savannan Pallo 8 Yht. 8 Lilja Sari 96-97 VFT 22 97-98 VFT 22 Yht. 44 Liljelund Marjo 91-92 Tapanilan Erä I 18 92-93 Tapanilan Erä I 15 93-94 Tapanilan Erä II 18 94-95 VFT 20 95-96 VFT 5 Yht. 76 Lind Essi 01-02 Tapanilan Erä III 6 02-03 Tapanilan Erä III 1 Yht. 7 Lindberg Tina 91-92 Savannan Pallo 18 92-93 Savannan Pallo 12 Yht. 30 Lindell Leena 92-93 Idän Traktor 18 95-96 Idän Traktor 21 Yht. 39 Lindell Mia 91-92 Happee 9 92-93 Happee 6 Yht. 15 Lindgren Noora 96-97 Tapanilan Erä III 9 99-00 Tapanilan Erä III 17 00-01 HIFK 21 Yht. 47

223

2 15

1 12

3 4 27 20

4 2 6

0 1 1

4 3 7

4 4 8

0 0

0 0

0 0

2 2

11 6 12 5 34

16 7 11 5 39

27 13 23 10 73

2 4 0 2 8

0 0

0 0

0 0

2 2

7 7

3 3

0 0

0 0

0 0

2 2

0 0

1 1

1 1

0 0

1 1

1 1

2 2

0 0

12 5 17

5 6 11

0 0 1 1 0 2

1 1 1 6 0 9

1 1 2 7 0 11

0 0 0 4 0 4

0 0 0

0 0 0

0 0 0

0 0 0

6 3 9

2 3 5

8 6 14

2 4 6

1 2 3

2 1 3

3 3 6

0 4 4

0 0 0

0 0 0

0 0 0

0 2 2

1 1 0 2

1 3 2 6

2 0 4 8 2 2 8 10

10 51 10 51

17 18 11 2 28 20

P

K

K K

P

P

K K K


Lindholm Camilla 00-01 KKV 22 01-02 Playgirls 21 Yht. 43 Lindholm Jaana 99-00 SPV 22 00-01 SPV 22 Yht. 44 Lindholm Mikaela 00-01 PE Åland 20 02-03 PE Åland 16 Yht. 36 Lindqvist Erri 91-92 Tapanilan Erä II 3 Yht. 3 Lindqvist Lotta 99-00 Oilers 19 00-01 Oilers 22 01-02 Oilers 21 02-03 Oilers 22 Yht. 84 Lindqvist Maria 02-03 Oilers 13 Yht. 13 Lindroos Milja 94-95 Tapanilan Erä III 22 95-96 Tapanilan Erä III 20 96-97 Tapanilan Erä III 21 97-98 Tapanilan Erä III 22 98-99 Tapanilan Erä III 22 99-00 Tapanilan Erä III 19 Yht. 126 Lindstedt Petra 01-02 VFT 22 Yht. 22 Lindström Marika 97-98 Oilers 21 98-99 Oilers 22 Yht. 43 Linjakumpu Aini 91-92 Manse United 11 Yht. 11 Lintula Minna 92-93 Idän Traktor 4 Yht. 4 Lintunen Monna 97-98 Keravan Notkeat21 98-99 KKV 21 99-00 KKV 17 Yht. 59 Lipsanen Johanna 01-02 SSV 22 Yht. 22 Ljunglin Ann - Charlotte 99-00 HIFK 17 Yht. 17 Ljungström Frida 00-01 PE Åland 20 Yht. 20 Loisa Jonna 01-02 Josba 17 02-03 Josba 17 Yht. 34

0 0 0

0 0 0

0 0 0

0 0 0

18 11 29

11 9 20

1 4 5

3 4 7

4 8 12

2 2 4

1 1

0 0

1 1

0 0

0 0 2 6 8

0 2 6 4 12

2 2

1 1

3 3

0 0

0 0 0 0 0 0 0

3 1 0 0 0 1 5

3 1 0 0 0 1 5

2 0 0 0 2 0 4

5 5

2 2

7 7

2 2

0 0 0

0 0 0

0 0 0

0 0 0

0 0

2 2

2 2

0 0

0 0

0 0

0 0

2 2

2 3 0 5

0 0 0 0

2 3 0 5

0 0 0 0

0 0

0 0

0 0

2 2

1 1

0 0

1 1

0 0

8 8

5 5

13 13

8 8

0 0 0

1 0 1

1 0 1

0 0 0

29 8 20 6 49 14

P

0 0 2 20 8 12 10 9 20 41

P K K H H K

H

Luhtala Katja 94-95 Tapanilan Erä III 20 95-96 Tapanilan Erä III 22 96-97 Tapanilan Erä III 21 97-98 Tapanilan Erä III 22 98-99 Tapanilan Erä III 20 99-00 SPV 22 00-01 SPV 22 Yht. 149 Lukkari Pirjo 91-92 Tapanilan Erä II 9 92-93 Tapanilan Erä II 15 93-94 Tapanilan Erä I 15 94-95 Tapanilan Erä I 22 Yht. 61 Lukkonen Annukka 97-98 HIFK 13 Yht. 13 Lummepuro Laura 99-00 Idän Traktor 2 Yht. 2 Lund Linda 96-97 NGD 16 Yht. 16 Lundberg Monica 94-95 NGD 22 95-96 NGD 10 00-01 PE Åland 5 Yht. 37 Lundberg Tove 00-01 PE Åland 19 Yht. 19 Luode Marja-Sisko 91-92 Tapanilan Erä I 18 92-93 Tapanilan Erä I 18 93-94 Tapanilan Erä I 11 94-95 Tapanilan Erä I 22 Yht. 69 Luokkanen Johanna 95-96 Tapanilan Erä II 22 96-97 Tapanilan Erä II 16 97-98 Tapanilan Erä III 6 Yht. 44 Luonua Liisa 95-96 Tapanilan Erä II 9 Yht. 9 Luostarinen Mari 92-93 Josba 10 Yht. 10 Luuri Sanna-Mari 02-03 Oilers 13 Yht. 13 Lydén Annemari 02-03 Classic 10 Yht. 10 Lyhykäinen Anne-Mari 99-00 Josba 22 00-01 Josba 22 01-02 Josba 22 02-03 Josba 21 Yht. 87

224

12 11 9 16 4 13 14 79

3 15 9 20 4 13 11 27 4 8 10 23 13 27 54 133

2 2 0 0 0 0 2 6

P K K H H P

0 1 1 0 2

2 1 3 2 8

2 2 4 2 10

2 10 10 10 32

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

2 2

2 2

0 0

1 0 0 1

4 0 0 4

5 10 0 0 0 0 5 10

4 4

1 1

5 10 5 10

0 3 5 3 11

2 4 3 0 9

2 7 8 3 20

0 2 2 2 6

3 2 0 5

4 2 0 6

7 4 0 11

0 4 2 6

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

1 1

1 1

0 0

0 0

0 0

0 0

4 4

1 1

0 0

1 1

0 0

K

13 8 8 7 36

7 7 9 9 32

20 15 17 16 68

14 6 10 24 54

P

H K

K K H K

H


Lyhykäinen Henna 01-02 Josba 20 02-03 Josba 22 Yht. 42 Löfhjelm Nina 99-00 VFT 10 Yht. 10 Lönnqvist Minna 95-96 Tapanilan Erä II 4 Yht. 4 Lötjönen Erja 01-02 FBC Turku 21 Yht. 21 Löytäinen Miia 02-03 Tapanilan Erä III 19 Yht. 19 Mahkonen Suvi 92-93 Idän Traktor 18 95-96 Idän Traktor 20 Yht. 38 Majamaa Niina 98-99 Koo-Vee 10 Yht. 10 Makkonen Jaana 92-93 Top Gun 18 93-94 Oilers 18 95-96 Idän Traktor 22 96-97 VFT 18 Yht. 76 Makkula Heini 92-93 Happee 17 93-94 Happee 18 Yht. 35 Malinen Nina 98-99 FBC Turku 5 Yht. 5 Malmberg Kaisa 00-01 Happee 19 01-02 Happee 22 02-03 Happee 8 Yht. 49 Mann Anna 02-03 PE Åland 21 Yht. 21 Manner Susanna 94-95 m/s ICS 6 Yht. 6 Mannila Emma 96-97 Team Visa 20 Yht. 20 Manninen Mari 01-02 SSV 21 Yht. 21 Manninen Mirja 95-96 Paksu Bertta 20 96-97 Tapanilan Erä II 18 Yht. 38 Mannonen Suvi 00-01 SSV 6 01-02 SSV 17 02-03 Tapanilan Erä III 5 Yht. 28

4 6 10

4 12 16

8 18 26

6 0 6

1 1

0 0

1 1

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

3 3

2 2

5 5

8 8

0 0

0 0

0 0

6 6

1 1 2

1 0 1

2 1 3

4 2 6

0 0

0 0

0 0

0 0

8 3 8 3 22

6 4 2 2 14

14 7 10 5 36

4 14 20 10 48

3 2 5

2 0 2

5 2 7

2 0 2

0 0

0 0

0 0

0 0

5 5 2 12

4 5 0 9

9 10 2 21

2 2 0 4

1 1

2 2

3 10 3 10

0 0

0 0

0 0

0 0

4 4

5 5

9 9

2 2

1 1

2 2

3 3

0 0

2 6 8

3 1 4

0 0 0 0

0 1 0 1

P

H K

5 20 7 8 12 28 0 1 0 1

0 4 0 4

P

Mansikkaoja Helena 91-92 Paksu Bertta 4 Yht. 4 Marjala Tiina 93-94 TuNMKY 18 94-95 TuNMKY 22 Yht. 40 Martikainen Eeva-Maria 97-98 Idän Traktor 15 98-99 Tapanilan Erä III 22 99-00 Tapanilan Erä III 21 Yht. 58 Martikainen Kati 92-93 Josba 16 93-94 Josba 18 94-95 Josba 22 95-96 Josba 20 Yht. 76 Martins-Lopes Aili 93-94 m/s ICS 3 94-95 m/s ICS 12 Yht. 15 Marttala Henriikka 99-00 VFT 6 Yht. 6 Marttala Johanna 98-99 Horman Hiisi 20 Yht. 20 Marttila Anitta 92-93 Top Gun 18 93-94 Oilers 18 94-95 Tapanilan Erä III 22 95-96 Tapanilan Erä III 22 96-97 Tapanilan Erä III 22 97-98 Tapanilan Erä III 10 98-99 HIFK 15 99-00 HIFK 18 Yht. 145 Massinen Jenni 02-03 NST 16 Yht. 16 Matero Marjanna 91-92 Manse United 18 Yht. 18 Matilainen Anne-Mari 97-98 Keravan Notkeat22 98-99 KKV 20 01-02 Playgirls 17 Yht. 59 Matilainen Rose 91-92 BET 12 92-93 S.C. Blues 10 93-94 S.C. Blues 8 94-95 Happee 10 Yht. 40 Matilainen Tanja 00-01 Happee 21 01-02 Happee 15 02-03 Happee 22 Yht. 58 Mattila Emmi 99-00 Idän Traktor 13

225

0 0

0 0

0 0

2 2

2 2 4

2 6 8

4 12 8 33 12 45

12 12 20 44

3 10 3 16

15 10 22 8 23 4 60 22

0 0 0 0 0

0 1 0 0 1

0 1 0 0 1

0 0 0 0 0

0 2 2

0 0 0

0 2 2

0 6 6

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

3 3

3 12 3 12

12 4 16 10 9 10 19 6 13 27 40 2 13 24 37 6 4 29 33 8 6 9 15 2 5 19 24 2 5 16 21 14 67 138 205 50 0 0

1 1

1 1

4 4

1 1

3 3

4 4

6 6

0 0 0 0

1 0 4 5

1 0 4 5

0 0 0 0

16 8 5 1 30

5 7 2 0 14

0 0 0 0

0 1 0 1

0 1 0 1

0 0 2 2

1

1

2

2

21 2 15 4 7 4 1 0 44 10

H K

P H H

H K P K K H P H

H


00-01 Pelipeikot 21 Yht. 34 Mattila Pirjo 97-98 Pöllöt 18 98-99 OLS 20 Yht. 38 Matturi-Aurén Eija 91-92 Tapanilan Erä I 18 92-93 Tapanilan Erä I 18 93-94 Tapanilan Erä I 18 94-95 Tapanilan Erä I 20 95-96 Tapanilan Erä I 22 96-97 TuNMKY 17 97-98 FBC Turku 3 Yht. 116 Mehlem Patricia 99-00 Idän Traktor 1 Yht. 1 Mehtälä Kati 99-00 Idän Traktor 16 Yht. 16 Melkinen Marja 91-92 Tapanilan Erä II 12 92-93 Tapanilan Erä II 15 93-94 Tapanilan Erä II 18 Yht. 45 Merihaara Sari 95-96 Happee 12 96-97 Happee 22 97-98 Pöllöt 20 98-99 OLS 4 Yht. 58 Merikanto Maiju 97-98 HIFK 22 99-00 Idän Traktor 16 00-01 Tapanilan Erä III 22 01-02 Tapanilan Erä III 20 02-03 VFT 20 Yht. 100 Mertanen Tiina 99-00 Josba 14 00-01 Josba 7 Yht. 21 Metsätie Kirsi 96-97 Josba 20 97-98 Josba 22 98-99 Josba 22 99-00 Josba 22 00-01 Josba 22 Yht. 108 Miesmäki Mia 01-02 Classic 13 02-03 Classic 20 Yht. 33 Miettinen Heli 92-93 Top Gun 18 93-94 Oilers 12 Yht. 30 Miettinen Jonna 00-01 SSV 18 01-02 SSV 20 02-03 SB Vantaa 21 Yht. 59

2 3

1 2

3 5

1 2 3

1 2 3

2 10 4 6 6 16

4 3 0 0 2 0 0 9

2 3 0 2 10 3 0 20

6 0 6 6 0 6 2 6 12 6 3 6 0 0 29 30

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

2 2

2 1 4 7

0 2 1 3

2 3 5 10

2 0 0 2

1 1 4 0 6

1 2 0 0 3

2 4 3 0 4 8 0 0 9 12

12 3 15 5 8 43

9 4 10 6 1 30

21 22 7 10 25 2 11 4 9 6 73 44

0 0 0

0 0 0

5 9 6 4 3 27

1 7 3 0 1 12

0 5 5

0 0 0

2 4

K K H K

P P

0 0 0

P

6 0 16 6 9 2 4 4 4 2 39 14

H P

0 8 8

0 13 13

0 2 2

P K

0 0 0

0 0 0

0 0 0

0 0 0

H K

0 0 1 1

0 3 3 6

0 2 3 6 4 4 7 12

P

Miettinen Mari 02-03 Josba 14 Yht. 14 Mikkonen Essi 97-98 Pöllöt 16 Yht. 16 Moilanen Niina 99-00 VFT 22 01-02 VFT 18 Yht. 40 Molkka Veera 98-99 Classic 22 99-00 Classic 22 00-01 Classic 22 01-02 Classic 22 02-03 Classic 22 Yht. 110 Monto Hanna 02-03 NST 11 Yht. 11 Morottaja Anna 01-02 Merikoski SBT 22 02-03 Merikoski SBT 22 Yht. 44 Morottaja Jenni 97-98 Keravan Notkeat 3 98-99 KKV 18 99-00 KKV 16 00-01 SSV 16 01-02 Oilers 17 Yht. 70 Mulari Heidi 99-00 VFT 19 01-02 VFT 17 Yht. 36 Mustajärvi Pia 95-96 TuNMKY 13 Yht. 13 Mustakangas Maija 01-02 Classic 17 02-03 Classic 19 Yht. 36 Musto Tiina 02-03 NST 2 Yht. 2 Mustonen Anne 91-92 BET 17 92-93 S.C. Blues 18 93-94 S.C. Blues 13 Yht. 48 Mustonen Jaana 91-92 Tapanilan Erä II 10 92-93 Top Gun 11 Yht. 21 Mustonen Tarja 94-95 Manse United 19 95-96 Manse United 21 96-97 Koo-Vee 16 Yht. 56 Mutila Marjaana 99-00 FBC Turku 21 Yht. 21

226

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

3 0 3

5 0 5

8 0 8

4 0 4

9 15 17 15 24 80

3 12 0 5 20 2 11 28 4 16 31 4 16 40 6 51 131 16

0 0

3 3

3 3

0 0

0 0 0

0 0 0

0 0 0

0 0 0

0 7 6 1 10 24

0 1 4 10 6 21

1 0 1

2 0 2

3 0 3

0 0 0

6 6

2 2

8 8

2 2

0 0 0

0 1 1

0 1 1

0 4 4

0 0

0 0

0 0

0 0

3 4 0 7

2 0 0 2

5 4 0 9

2 0 0 2

0 1 1

0 3 3

0 4 4

2 0 2

0 1 0 1

0 0 0 0

0 12 1 22 0 0 1 34

0 0

0 0

0 0

H P K

0 0 8 10 10 6 11 14 16 6 45 36

0 0

P K

H

H


Muukkonen Anne 95-96 Happee 4 Yht. 4 Myllyniemi Marjo 00-01 Classic 6 Yht. 6 Myllyniemi Tuula 93-94 Manse United 18 94-95 Manse United 15 95-96 Manse United 15 96-97 Koo-Vee 12 97-98 Koo-Vee 18 98-99 Koo-Vee 11 Yht. 89 Myyry Teija 91-92 Savannan Pallo 7 93-94 Tapanilan Erä II 12 Yht. 19 Myyrä Mirva 95-96 Tapanilan Erä II 20 Yht. 20 Mäenpää Hanna 99-00 SPV 21 00-01 SPV 22 Yht. 43 Mähönen Sari 91-92 KerKV 18 92-93 Keravan Notkeat11 97-98 Koo-Vee 18 98-99 Koo-Vee 21 Yht. 68 Mäkelä Annika 99-00 KKV 19 00-01 KKV 21 01-02 Playgirls 19 Yht. 59 Mäkelä Jonna 01-02 Classic 2 02-03 NST 21 Yht. 23 Mäkelä Kirsi 99-00 SPV 22 Yht. 22 Mäkelä Minna 91-92 Paksu Bertta 15 93-94 Oilers 9 94-95 Paksu Bertta 16 95-96 Idän Traktor 12 Yht. 52 Mäkelä Taru 96-97 Team Visa 21 99-00 Oilers 22 00-01 Oilers 21 01-02 Oilers 19 02-03 Oilers 2 Yht. 85 Mäkelä Vera 02-03 Pelipeikot 1 Yht. 1 Mäki Liisa 99-00 SPV 21 00-01 SPV 22 Yht. 43

0 0

0 0

0 0

0 0

P

0 0

1 1

1 1

0 0

H

12 11 6 6 8 5 48

2 1 2 6 9 3 23

0 1 1

1 2 3

1 3 4

0 4 4

1 1

0 0

1 1

4 4

1 5 6

2 3 5

3 8 8 8 11 16

2 0 2 3 7

3 1 5 2 11

5 10 1 0 7 4 5 6 18 20

0 6 5 11

0 3 4 7

0 9 9 18

0 4 2 6

0 3 3

0 6 6

0 9 9

0 2 2

0 0

2 2

2 2

2 2

1 0 2 2 5

2 0 2 0 4

3 6 0 0 4 8 2 0 9 14

3 3 4 9 0 19

1 3 3 3 0 10

4 4 6 2 7 10 12 4 0 0 29 20

0 0

0 0

0 0

0 0 0

2 2 4

2 16 2 4 4 20

14 31 12 2 8 0 12 0 17 2 8 2 71 37 P

P

P

K

0 0

P

Mäkinen Arja 93-94 TuNMKY 94-95 TuNMKY Yht. Mäkinen Karita 94-95 Manse United 95-96 Manse United 96-97 Koo-Vee Yht. Mäkinen Mia 96-97 Team Visa Yht. Mäläskä Mia 02-03 Merikoski SBT Yht. Mäntykivi Marjaana 02-03 NST Yht. Mäntynen Petra 99-00 Classic 00-01 Classic 01-02 Classic 02-03 Classic Yht. Määttä Henna 01-02 FBC Turku Yht. Mörn Malin 94-95 NGD 95-96 NGD 96-97 NGD Yht. Naemi Örjans 02-03 PE Åland Yht. Narkilahtu Minna 97-98 Pöllöt Yht. Nevala Minna 91-92 Tapanilan Erä I 94-95 Tapanilan Erä I 95-96 VFT Yht. Nevalainen Auli 92-93 Tapanilan Erä I Yht. Nevalainen Soile 95-96 Idän Traktor Yht. Nevalainen Viktoria 02-03 NST Yht. Niemelä Armi 00-01 SPV Yht. Niemelä Katri 01-02 Merikoski SBT Yht. Niemenmaa Petra 99-00 SPV 00-01 SPV 01-02 Pelipeikot

227

15 20 35

3 5 8

1 2 3

4 7 7 14 11 21

21 21 22 64

3 2 9 14

4 3 3 10

7 0 5 6 12 10 24 16

20 20

1 1

0 0

1 1

4 4

4 4

0 0

0 0

0 0

0 0

19 19

6 6

0 0

6 6

6 6

21 18 20 25 22 26 22 33 85 102

8 26 10 21 46 12 15 41 6 28 61 2 72 174 30

22 22

0 0

0 0

0 0

0 0

16 20 9 45

0 0 0 0

1 0 0 1

1 0 0 1

2 6 0 8

3 3

0 0

0 0

0 0

0 0

3 3

0 0

0 0

0 0

0 0

18 22 20 60

27 17 7 51

5 12 7 24

2 2

0 0

0 0

0 0

0 0

15 15

0 0

0 0

0 0

0 0

22 22

2 2

2 2

4 12 4 12

22 22

0 0

2 2

2 2

2 2

10 10

2 2

0 0

2 2

2 2

22 10 21

16 10 8

8 3 9

32 0 29 10 14 8 75 18

24 19 13 0 17 4

H P K

K K

K

P

P


02-03 SB Vantaa 22 Yht. 75 Niemi Anne-Mari 97-98 Pöllöt 22 98-99 OLS 22 99-00 SPV 22 Yht. 66 Niemi Marjo 94-95 Tapanilan Erä II 18 Yht. 18 Nieminen Aija 91-92 Happee 4 92-93 Happee 13 Yht. 17 Nieminen Kaisa 00-01 SSV 22 01-02 Josba 20 02-03 Pelipeikot 22 Yht. 64 Nieminen Reija 94-95 Keravan Notkeat20 95-96 Keravan Notkeat19 97-98 Keravan Notkeat20 98-99 KKV 19 99-00 KKV 20 00-01 KKV 19 01-02 Playgirls 3 Yht. 120 Nieminen Virpi 91-92 Happee 9 Yht. 9 Niinimäki Saila 97-98 S.C. Top 22 99-00 S.C. Top 21 00-01 S.C. Top 10 Yht. 53 Niininen Rea 98-99 Happee 22 Yht. 22 Nikkanen Jenni 01-02 Tapanilan Erä III 13 Yht. 13 Nikkilä Anna 92-93 Josba 18 93-94 Josba 15 Yht. 33 Nikkilä Heidi 97-98 Pöllöt 22 98-99 OLS 22 Yht. 44 Niskanen Kirsi-Marja 96-97 Horman Hiisi 10 Yht. 10 Nissiaho Miia 01-02 FBC Turku 6 Yht. 6 Nissilä Maarit 99-00 FBC Turku 4 Yht. 4 Nissinen Anu 99-00 Happee 22 00-01 Happee 20

30 64

16 46 4 36 100 27

6 7 4 17

10 1 7 18

4 4

6 6

10 10

0 0

0 1 1

1 1 2

1 2 3

2 2 4

9 3 4 16

5 7 6 18

14 8 10 2 10 2 34 12

4 3 4 0 0 0 0 11

0 3 1 0 1 0 0 5

4 4 6 2 5 4 0 0 1 0 0 2 0 0 16 12

2 2

2 2

4 4

4 4

0 0 0 0

0 3 2 5

0 3 2 5

0 2 0 2

0 0

0 0

0 0

8 8

2 2

0 0

2 2

0 0

3 0 3

1 1 2

4 1 5

4 0 4

6 2 8

1 5 6

7 7 14

8 0 8

0 0

1 1

1 1

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

1 0

3 2

4 2

2 2

16 14 8 6 11 6 35 26

P

02-03 Happee 22 Yht. 64 Nisula Minna 91-92 m/s ICS 18 92-93 m/s ICS 14 93-94 m/s ICS 5 Yht. 37 Nokelainen Laura 02-03 NST 22 Yht. 22 Nolvi Pirjo 91-92 BET 9 Yht. 9 Nordberg Anna 94-95 NGD 22 95-96 NGD 22 96-97 NGD 22 00-01 PE Åland 22 02-03 PE Åland 22 Yht. 110 Nordberg Jessica 95-96 NGD 20 96-97 Koo-Vee 21 Yht. 41 Nordman Shirley 94-95 NGD 22 95-96 NGD 21 96-97 NGD 11 Yht. 54 Nordström Catrine 01-02 VFT 19 02-03 VFT 20 Yht. 39 Nummelin Elina 91-92 Manse United 9 93-94 Manse United 12 Yht. 21 Nummi Heidi 98-99 HIFK 3 Yht. 3 Nuolikoski Sari 02-03 VFT 5 Yht. 5 Nurmi Elisa 92-93 Top Gun 18 93-94 Oilers 3 95-96 Manse United 18 96-97 Koo-Vee 17 97-98 Koo-Vee 19 Yht. 75 Nurmi Jaana 95-96 TuNMKY 6 Yht. 6 Nurmi Jenny 98-99 Oilers 20 99-00 Oilers 21 00-01 Oilers 2 00-01 Pelipeikot 8 01-02 SSV 10 Yht. 61 Nurmi Johanna 91-92 m/s ICS 18

228

1 2

1 6

2 8

0 4

12 2 0 14

5 6 0 11

17 8 0 25

4 0 2 6

2 2

6 6

8 8

2 2

1 1

1 1

2 2

2 2

1 5 7 5 1 19

0 3 1 8 4 16

1 6 8 16 8 10 13 2 5 2 35 36

4 2 6

0 3 3

4 6 5 4 9 10

1 1 0 2

1 0 0 1

2 4 1 4 0 2 3 10

0 0 0

0 0 0

0 0 0

1 0 1

0 0 0

1 2 0 10 1 12

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

4 0 4 5 1 14

2 0 3 1 2 8

6 0 7 6 3 22

0 0 6 0 2 8

0 0

1 1

1 1

4 4

3 1 0 0 0 4

0 2 0 1 1 4

3 4 3 0 0 0 1 2 1 6 8 12

2

2

4

P

H

0 0 0

6

P

H K


92-93 m/s ICS 18 93-94 m/s ICS 3 94-95 m/s ICS 22 Yht. 61 Nurmi Sari 94-95 VFT 17 95-96 VFT 22 96-97 VFT 22 97-98 VFT 22 98-99 VFT 18 01-02 VFT 22 02-03 VFT 22 Yht. 145 Nurminen Marika 98-99 Classic 21 Yht. 21 Nybäck Kristina 92-93 Idän Traktor 18 93-94 Tapanilan Erä II 18 94-95 Tapanilan Erä II 21 Yht. 57 Nyfors Susan 92-93 Top Gun 3 Yht. 3 Nylund Maria 96-97 NGD 5 Yht. 5 Nyyssönen Marja 91-92 JoYUS 18 92-93 Keravan Notkeat18 Yht. 36 Närte Nina 97-98 Oilers 22 98-99 Oilers 5 99-00 Oilers 5 00-01 Classic 20 01-02 Classic 19 02-03 Classic 21 Yht. 92 Ohranen Pia 96-97 Tapanilan Erä I 14 01-02 Tapanilan Erä III 20 02-03 Tapanilan Erä III 7 Yht. 41 Oikarinen Jaana 97-98 Idän Traktor 17 98-99 Tapanilan Erä III 21 99-00 Tapanilan Erä III 21 00-01 HIFK 19 01-02 HIFK 20 02-03 Tapanilan Erä III 19 Yht. 117 Ojala Eveliina 02-03 Classic 7 Yht. 7 Ojala Mari 98-99 OLS 9 01-02 Merikoski SBT 22 02-03 Merikoski SBT 22 Yht. 53 Ojanen Minna 91-92 KerKV 3 Yht. 3

3 0 7 12 7 15 12 8 4 1 5 52

2 1 3 8

5 17 1 4 10 30 20 57

3 10 6 21 8 20 9 17 7 11 7 8 11 16 51 103 0 0

6 8 10 10 18 8 0 60

0 0

0 0

2 3 0 5

1 4 0 5

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

5 3 8

2 2 4

7 5 12

0 0 0

3 1 1 2 0 1 8

3 0 0 1 1 2 7

6 1 1 3 1 3 15

0 0 0 0 2 2 4

0 0 0 0

1 3 0 4

1 3 0 4

0 4 0 4

5 10 3 0 5 13 36

5 8 11 4 6 8 42

0 0

0 0

0 1 5 6

0 4 1 5

2 2

0 0

P

K K

0 0

3 2 7 6 0 16 10 24

10 8 18 8 14 0 4 2 11 4 21 2 78 24 0 0

2 2

0 4 5 6 6 2 11 12 2 2

0 0

H

H P K

P

H K K K P

K

Oksanen Auli 93-94 TuNMKY 18 Yht. 18 Oksanen Minna 91-92 Paksu Bertta 8 Yht. 8 Ollikainen Sari 93-94 S.C. Blues 18 94-95 Happee 22 95-96 Happee 22 96-97 Happee 21 Yht. 83 Ollila Soile 97-98 HIFK 19 98-99 HIFK 21 Yht. 40 Orilähde Anna-Maria 95-96 Idän Traktor 18 97-98 Idän Traktor 6 Yht. 24 Oritsalo Niina 93-94 Tapanilan Erä I 9 Yht. 9 Ovaska Jonna 00-01 Pelipeikot 22 01-02 Pelipeikot 21 02-03 SB Vantaa 15 Yht. 58 Paakkunainen Satu 02-03 SB Vantaa 14 Yht. 14 Paananen Tiina 91-92 BET 12 92-93 S.C. Blues 13 93-94 S.C. Blues 6 Yht. 31 Pajarinen Katja 99-00 Josba 22 00-01 Josba 16 Yht. 38 Pajarinen Marja 99-00 Josba 15 02-03 NST 9 Yht. 24 Paju Kaisa 97-98 HIFK 20 98-99 HIFK 21 Yht. 41 Palmgren Anu 99-00 KKV 10 00-01 KKV 18 01-02 Playgirls 22 02-03 Pelipeikot 19 Yht. 69 Palomäki Hanna 97-98 HIFK 22 98-99 HIFK 20 99-00 HIFK 22 00-01 HIFK 20 01-02 HIFK 19 02-03 SSV 15 Yht. 118

229

2 2

1 1

3 3

2 2

0 0

0 0

0 0

0 0

1 5 1 1 8

1 3 3 2 9

2 8 4 3 17

0 2 2 4 8

0 2 2

2 1 3

2 0 3 10 5 10

3 0 3

1 0 1

4 0 4

8 0 8

1 1

1 1

2 2

0 0

0 0 0 0

0 1 0 1

0 1 0 1

0 0 0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

13 18 3 34

8 4 1 13

0 0 0

0 0 0

0 0 0

0 0 0

P

1 4 5

0 1 1

1 5 6

2 2 4

P

0 0 0

0 2 2

0 2 2

0 8 8

0 2 15 2 19

0 3 2 3 8

0 5 17 5 27

0 2 0 0 2

7 7 12 6 9 9 50

7 1 8 5 2 5 28

21 6 22 8 4 4 47 18

14 10 8 4 20 8 11 0 11 4 14 4 78 30

P P

P

H

H

P

P H K K H


Palomäki Sanna 97-98 Happee 20 98-99 Happee 1 99-00 Happee 19 00-01 Happee 21 Yht. 61 Paltamaa Emilia 97-98 Happee 20 98-99 Happee 15 Yht. 35 Pansio Maarit 97-98 FBC Turku 20 98-99 FBC Turku 21 Yht. 41 Pansio Päivi 97-98 FBC Turku 22 98-99 FBC Turku 15 Yht. 37 Pappinen Sirpa 97-98 Happee 18 98-99 Happee 22 Yht. 40 Parikka Kirsi 91-92 Happee 7 Yht. 7 Parmas Mari-Liis 98-99 Classic 22 99-00 Classic 8 Yht. 30 Partio Mari 95-96 Manse United 16 96-97 Team Visa 6 Yht. 22 Pasanen Eija 00-01 Tapanilan Erä III 22 01-02 Tapanilan Erä III 22 02-03 Tapanilan Erä III 22 Yht. 66 Pasanen Tiina 91-92 Tapanilan Erä II 1 Yht. 1 Paukkula Mirva 00-01 S.C. Top 18 Yht. 18 Pekkala Sanna 01-02 FBC Turku 21 Yht. 21 Pekki Sanna 96-97 Horman Hiisi 20 98-99 Horman Hiisi 17 Yht. 37 Pekkola Outi 96-97 Tapanilan Erä II 19 97-98 Idän Traktor 14 Yht. 33 Pelkonen Annika 96-97 Horman Hiisi 1 Yht. 1 Peltokangas Anu 99-00 S.C. Top 22 00-01 S.C. Top 22 01-02 VFT 22

1 0 1 3 5

1 0 2 1 4

2 6 0 0 3 6 4 10 9 22

4 4 8

3 1 4

0 1 1

0 0 0

0 0 1 10 1 10

1 1 2

0 0 0

1 1 2

2 6 8

0 3 3

0 0

0 0

0 0

0 0 0

1 0 1

1 6 0 12 1 18

0 0 0

1 0 1

1 10 0 4 1 14

4 7 5 16

3 6 7 16

7 13 12 32

0 0 4 4

0 0

0 0

0 0

0 0

4 4

2 2

6 6

0 0

2 2

1 1

3 3

6 6

0 2 2

3 1 4

3 10 3 15 6 25

3 1 4

5 0 5

8 14 1 10 9 24

0 0

0 0

0 0

6 6 11

2 8 9

7 5 12

4 0 4

2 0 2

2 2 9 8 11 10 0 0

0 0

8 12 14 4 20 2

P

02-03 VFT 18 Yht. 84 Peltola Irina 98-99 Classic 21 99-00 Classic 20 00-01 Classic 22 01-02 Classic 22 Yht. 85 Peltola Niina 98-99 Classic 19 99-00 Classic 16 Yht. 35 Peltonen Eija 94-95 m/s ICS 21 Yht. 21 Peltonen Johanna 93-94 Manse United 18 94-95 Manse United 21 95-96 Manse United 22 96-97 Koo-Vee 22 97-98 Koo-Vee 21 98-99 Koo-Vee 16 Yht. 120 Peltonen Tuula 91-92 Savannan Pallo 18 92-93 Savannan Pallo 15 93-94 Savannan Pallo 15 94-95 VFT 14 95-96 Tapanilan Erä I 17 96-97 Tapanilan Erä I 3 Yht. 82 Peni Henriikka 02-03 NST 1 Yht. 1 Penttinen Marjukka 91-92 Happee 6 Yht. 6 Penttinen Piia 92-93 Josba 3 Yht. 3 Peri Liisa 97-98 Pöllöt 18 Yht. 18 Perkiö Ritva 98-99 Koo-Vee 22 99-00 Classic 22 00-01 Classic 13 01-02 Classic 14 Yht. 71 Perttilä Raila 91-92 Tapanilan Erä II 13 92-93 Tapanilan Erä II 3 92-93 Tapanilan Erä II 12 93-94 Tapanilan Erä II 6 94-95 Tapanilan Erä II 10 Yht. 44 Perttilä Riitta 95-96 Tapanilan Erä III 18 96-97 Tapanilan Erä III 8 97-98 Tapanilan Erä III 22 98-99 Tapanilan Erä III 14 99-00 Tapanilan Erä III 2 Yht. 64

230

3 26

6 25

9 0 51 18

4 2 9 1 16

8 8 17 5 38

12 28 10 6 26 6 6 6 54 46

0 0 0

0 0 0

0 0 0

4 0 4

0 0

0 0

0 0

6 6

4 6 6 7 5 3 31

2 5 4 7 4 5 27

6 2 11 4 10 14 14 0 9 0 8 0 58 20

7 7 5 2 0 0 21

4 4 1 1 0 0 10

11 0 9 0 6 4 3 4 0 2 0 0 29 10

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

1 1

0 0

1 1

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0 0 0 0

2 1 0 0 3

2 1 0 0 3

0 0 0 0 0

1 0 1 0 0 2

0 3 0 0 0 3

1 3 1 0 0 5

0 0 0 2 0 2

0 0 0 0 0 0

1 0 2 1 0 4

1 0 2 1 0 4

0 0 0 0 0 0

H P

P

H P

K K H H K


Perälä Sirkka-Liisa 96-97 Horman Hiisi 20 98-99 Horman Hiisi 1 Yht. 21 Pesonen Heli 96-97 Horman Hiisi 6 Yht. 6 Pesonen Jenni 02-03 Josba 19 Yht. 19 Pesonen Susanna 91-92 Paksu Bertta 13 93-94 Savannan Pallo 12 Yht. 25 Pfauder Katja 91-92 KerKV 3 Yht. 3 Pietikäinen Laura 00-01 SSV 15 Yht. 15 Pietilä Pia 97-98 Pöllöt 21 98-99 OLS 20 01-02 Merikoski SBT 22 02-03 Merikoski SBT 15 Yht. 78 Pietilä Riitta 94-95 Manse United 19 95-96 Manse United 22 96-97 Koo-Vee 22 97-98 Koo-Vee 22 98-99 Classic 18 99-00 Classic 15 Yht. 118 Pietiäinen Maarit 95-96 Josba 22 96-97 Josba 5 97-98 Josba 22 98-99 Josba 17 99-00 Josba 16 00-01 Josba 22 02-03 NST 21 Yht. 125 Piha Selma 99-00 Oilers 15 00-01 Oilers 18 01-02 Oilers 19 02-03 Oilers 21 Yht. 73 Piispa Elisa 00-01 Pelipeikot 22 01-02 Pelipeikot 22 02-03 Pelipeikot 22 Yht. 66 Piitulainen Ilona 99-00 S.C. Top 12 00-01 S.C. Top 18 Yht. 30 Pikala Kirsi 93-94 TuNMKY 18 Yht. 18

0 0 0

0 0 0

0 0 0

6 0 6

0 0

0 0

0 0

0 0

5 5

1 1

6 6

0 0

3 0 3

2 1 3

5 1 6

0 2 2

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 1 2 0 3

1 2 0 5 8

1 6 3 6 2 19 5 0 11 31

1 1 0 2 2 0 6

1 1 4 2 1 0 9

2 6 2 4 4 6 4 6 3 6 0 0 15 28

5 0 4 5 1 7 12 34

2 0 2 1 2 1 15 23

7 9 0 0 6 6 6 4 3 6 8 4 27 4 57 33

0 0 1 1 2

0 1 3 7 11

0 0 1 2 4 4 8 6 13 12

4 2 5 11

6 4 3 13

10 12 6 6 8 4 24 22

2 1 3

1 3 4

3 10 4 4 7 14

5 5

4 4

9 9

2 2

H H P P

Pirttilahti Katja 94-95 Tapanilan Erä III 18 4 95-96 Tapanilan Erä III 19 5 96-97 Tapanilan Erä III 17 4 97-98 Tapanilan Erä III 19 5 98-99 Tapanilan Erä III 18 4 99-00 Tapanilan Erä III 10 1 00-01 Oilers 21 3 Yht. 122 26 Pitkänen Ansa 91-92 Manse United 13 0 Yht. 13 0 Pitkänen Merja 92-93 Top Gun 15 11 93-94 Oilers 18 22 94-95 Tapanilan Erä I 22 31 96-97 Tapanilan Erä III 20 31 97-98 Tapanilan Erä III 10 4 98-99 VFT 19 2 Yht. 104 101 Pohjanheimo Mia 00-01 Classic 16 1 01-02 Classic 15 0 02-03 Classic 12 0 Yht. 43 1 Puhakka Anniina 97-98 Keravan Notkeat21 0 98-99 KKV 22 1 99-00 KKV 21 2 01-02 Oilers 21 0 02-03 Oilers 22 4 Yht. 107 7 Puisto Linda 00-01 SSV 22 13 01-02 SSV 2 0 Yht. 24 13 Pulkkinen Elina 91-92 Tapanilan Erä II 12 0 92-93 Tapanilan Erä II 18 2 93-94 Tapanilan Erä II 18 1 94-95 Tapanilan Erä II 5 0 Yht. 53 3 Pulkkinen Päivi 92-93 Happee 15 2 93-94 Happee 16 5 Yht. 31 7 Pulkkinen Riina 98-99 Koo-Vee 18 0 01-02 Classic 22 0 02-03 Classic 22 1 Yht. 62 1 Pullinen Mari 93-94 TuNMKY 18 6 Yht. 18 6 Puranen Tuula 99-00 Idän Traktor 18 0 Yht. 18 0 Puska Kirsi 91-92 Happee 6 0 Yht. 6 0 Puttonen Eveliina 94-95 Tapanilan Erä III 22 2

231

3 2 0 2 3 0 0 10

7 7 4 7 7 1 3 36

0 2 2 0 4 0 0 8

0 0

0 0

0 0

7 18 8 5 27 8 16 47 8 7 38 6 7 11 0 6 8 10 48 149 40 0 0 0 0

1 0 0 1

0 0 0 0

2 1 3 4 5 15

2 4 2 2 5 4 4 4 9 4 22 18

2 0 2

15 28 0 0 15 28

1 2 1 0 4

1 4 2 0 7

0 2 0 0 2

3 0 3

5 5 10

2 0 2

1 0 1 2

1 0 2 3

6 0 0 6

3 3

9 9

0 0

1 1

1 1

2 2

0 0

0 0

0 0

4

6

0

P K K H H K

H K K K H K

H P K

P K

P


95-96 96-97 97-98 98-99 99-00

Tapanilan Erä III 19 Tapanilan Erä III 21 Tapanilan Erä III 21 Tapanilan Erä III 20 Tapanilan Erä III 21 Yht. 124 Puukka Katri 01-02 Merikoski SBT 11 02-03 Merikoski SBT 22 Yht. 33 Puustinen Marilla 94-95 Tapanilan Erä III 13 95-96 Tapanilan Erä III 19 96-97 Tapanilan Erä III 17 97-98 Tapanilan Erä III 22 98-99 VFT 21 99-00 Tapanilan Erä III 22 01-02 HIFK 2 Yht. 116 Puustinen Satu 92-93 Josba 16 93-94 Josba 18 94-95 Josba 20 95-96 Josba 21 96-97 Josba 22 Yht. 97 Pylkkänen Anne 96-97 Tapanilan Erä I 17 Yht. 17 Päiväniemi Sari 91-92 Tapanilan Erä II 3 Yht. 3 Päiväranta Jaana 01-02 Playgirls 3 Yht. 3 Pääkkönen Tanja 96-97 Horman Hiisi 22 98-99 Horman Hiisi 22 99-00 HIFK 21 00-01 HIFK 8 01-02 Tapanilan Erä III 22 02-03 Tapanilan Erä III 18 Yht. 113 Pöntinen Mari 00-01 SPV 22 Yht. 22 Pöntinen Miia 99-00 SPV 22 00-01 SPV 21 01-02 Happee 20 02-03 Classic 19 Yht. 82 Pöntynen Minna 93-94 TuNMKY 18 94-95 TuNMKY 21 Yht. 39 Pöyry Päivi 91-92 JoYUS 18 92-93 Josba 18 Yht. 36 Raassina Annamari 97-98 Josba 20

4 1 4 4 1 16

2 2 8 4 4 24

6 0 3 2 12 6 8 2 5 4 40 14

2 3 5

1 4 5

3 5 7 12 10 17

7 22 8 12 9 14 3 75

6 13 6 10 32 2 9 17 6 18 30 4 15 24 4 26 40 2 0 3 2 84 159 26

2 10 9 15 9 45

1 5 4 8 8 26

3 10 15 2 13 4 23 4 17 10 71 30

3 3

2 2

5 10 5 10

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

6 11 9 6 5 4 41

1 12 4 1 6 9 33

5 5

5 5

10 10

6 6

0 0 0 0 0

5 3 2 0 10

5 3 2 0 10

0 0 0 4 4

14 12 26

3 1 4

17 13 30

0 2 2

0 0 0

1 2 3

1 2 3

0 0 0

2

2

4

2

7 0 23 14 13 4 7 0 11 6 13 0 74 24

K K H H K

P K K H K K K

P H H H

H K P

P

P K

98-99 99-00 00-01 01-02 02-03

Josba 17 Josba 22 Josba 19 Tapanilan Erä III 17 Tapanilan Erä III 19 Yht. 114 Raatikainen Tanja 95-96 TuNMKY 1 Yht. 1 Raevaara Tiina 95-96 Keravan Notkeat20 96-97 Keravan Notkeat19 Yht. 39 Rahkonen Anne 98-99 Happee 20 Yht. 20 Raitio Marika 93-94 TuNMKY 18 94-95 TuNMKY 21 95-96 TuNMKY 20 96-97 TuNMKY 21 98-99 FBC Turku 20 99-00 FBC Turku 22 Yht. 122 Rajala Johanna 93-94 TuNMKY 15 Yht. 15 Rajala Tuija 96-97 Team Visa 14 Yht. 14 Rajamäki Erja 95-96 Manse United 20 96-97 Koo-Vee 2 98-99 Koo-Vee 13 Yht. 35 Raninen Tanja 00-01 Happee 17 01-02 Tapanilan Erä III 5 Yht. 22 Ranne Rita 01-02 SSV 6 02-03 SSV 17 Yht. 23 Rantala Eija 95-96 Josba 21 96-97 Josba 21 97-98 Josba 22 98-99 Josba 21 99-00 Josba 20 00-01 Josba 21 Yht. 126 Rantala Marianne 00-01 SSV 14 01-02 SSV 22 Yht. 36 Rantala Minna 97-98 Koo-Vee 17 Yht. 17 Rantala Tuuli 02-03 NST 17 Yht. 17

P

232

5 8 3 4 3 25

4 1 4 3 1 15

9 8 9 8 7 6 7 8 4 4 40 36

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0 0

0 0 0

0 0 0

0 0 0

2 2

1 1

3 3

6 6

2 4 6 5 1 1 19

6 3 5 6 1 0 21

0 0

0 0

0 0

0 0

1 1

0 0

1 1

8 8

2 8 1 11

2 11 2 15

0 0 0

0 0 0

0 0 0

0 2 2

1 0 1

0 2 2

1 2 3

2 0 2

7 5 6 3 5 7 33

12 9 2 6 0 3 32

0 2 2

0 2 2

0 4 4

0 4 4

3 3

1 1

4 4

4 4

2 2

2 2

4 4

4 4

P

P

8 0 7 2 11 6 11 4 2 6 1 8 40 26

4 4 19 6 3 2 26 12

19 6 14 6 8 4 9 4 5 2 10 4 65 26

H

H H P P


Rantalainen Marja-Leena 91-92 BET 17 92-93 S.C. Blues 18 93-94 S.C. Blues 18 94-95 Happee 21 95-96 Happee 21 96-97 Happee 22 Yht. 117 Rantanen Rea 01-02 SSV 9 Yht. 9 Rantanen Tiina 95-96 TuNMKY 17 Yht. 17 Rantanen Tuija 01-02 FBC Turku 21 Yht. 21 Rasmussen Nina 02-03 NST 22 Yht. 22 Rasmussen Anne 02-03 NST 22 Yht. 22 Ratilainen Tanja 94-95 TuNMKY 22 Yht. 22 Rauhala Henna 00-01 Josba 6 01-02 Playgirls 10 Yht. 16 Raunio Päivi 91-92 Tapanilan Erä II 9 Yht. 9 Rautasalo Jenni 93-94 Happee 18 96-97 Happee 22 97-98 Happee 22 98-99 Happee 21 99-00 Happee 22 02-03 Happee 21 Yht. 126 Rautiainen Mari 02-03 Josba 22 Yht. 22 Rautio Mari 96-97 Horman Hiisi 15 Yht. 15 Rautio Tarja 91-92 Tapanilan Erä II 18 92-93 Tapanilan Erä II 18 93-94 Tapanilan Erä II 18 94-95 Tapanilan Erä II 22 95-96 VFT 19 96-97 VFT 19 97-98 VFT 2 99-00 VFT 20 Yht. 136 Rehn Minna 94-95 Tapanilan Erä III 6 Yht. 6 Reijonen Nina 96-97 Keravan Notkeat20

0 0 0 0 0 0 0

0 1 1 0 0 0 2

0 1 1 0 0 0 2

0 0 0 0 0 0 0

0 0

0 0

0 0

2 2

6 6

3 3

9 9

6 6

3 3

7 7

10 10

2 2

2 2

2 2

4 4

8 8

0 0

1 1

1 1

6 6

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0 0

0 0 0

0 0 0

0 6 6

1 1

2 2

3 3

2 2

0 0 0 0 0 0 0

1 0 1 0 1 0 3

1 0 1 0 1 0 3

2 0 0 0 0 2 4

0 0

0 0

0 0

0 0

1 1

0 0

1 1

4 4

0 1 0 1 2 3 0 6 13

0 3 2 2 1 0 3 3 14

1 1

0 0

1 1

0 0

0

2

2

4

0 0 4 4 2 6 3 14 3 8 3 4 3 0 9 8 27 44

H

P P

P

K

P

97-98 98-99 99-00 00-01 01-02 02-03

Keravan Notkeat15 KKV 20 KKV 19 Tapanilan Erä III 19 Tapanilan Erä III 18 Tapanilan Erä III 20 Yht. 131 Reiman Helena 92-93 S.C. Blues 9 93-94 S.C. Blues 6 Yht. 15 Rekikoski Marjaana 99-00 FBC Turku 9 Yht. 9 Renko Leena 92-93 Happee 14 93-94 Happee 9 Yht. 23 Repo Maria 91-92 Savannan Pallo 7 92-93 Savannan Pallo 18 93-94 Savannan Pallo 18 94-95 VFT 22 95-96 VFT 21 98-99 Horman Hiisi 19 00-01 Tapanilan Erä III 22 01-02 Tapanilan Erä III 18 02-03 Pelipeikot 20 Yht. 165 Reponen Sanna 91-92 Paksu Bertta 12 Yht. 12 Reuhkala Noora 02-03 Oilers 20 Yht. 20 Reunala Sara 94-95 Tapanilan Erä II 19 95-96 Tapanilan Erä III 17 96-97 Tapanilan Erä III 7 97-98 Tapanilan Erä III 12 98-99 Tapanilan Erä III 11 Yht. 66 Reunanen Tiina 97-98 S.C. Top 22 99-00 S.C. Top 22 Yht. 44 Riissanen Riikka 97-98 FBC Turku 12 98-99 FBC Turku 21 99-00 FBC Turku 22 00-01 Oilers 21 01-02 Oilers 19 02-03 Oilers 21 Yht. 116 Rikkilä Leena 91-92 Manse United 11 Yht. 11 Rintamäki Ulla 92-93 Idän Traktor 18 Yht. 18 Rissanen Anu 92-93 S.C. Blues 18

233

0 0 0 0 0 0 0

0 1 0 0 0 0 3

0 1 0 0 0 0 3

0 2 2 0 0 0 8

2 0 2

0 0 0

2 0 2

0 0 0

0 0

0 0

0 0

4 4

1 0 1

3 0 3

4 0 4

2 0 2

0 4 0 0 0 0 0 0 0 4

0 1 3 0 0 2 1 1 2 10

0 0

0 0

0 0

0 0

7 7

7 7

14 14

0 0

0 0 0 2 2 4

1 1 1 2 3 8

1 1 1 4 5 12

0 6 0 0 0 6

1 1 2

1 1 2

2 14 2 18 4 32

0 4 4 3 6 4 21

0 3 0 2 0 4 9

0 4 7 4 4 10 5 0 6 6 8 10 30 34

0 0

2 2

2 2

2 2

1 1

0 0

1 1

0 0

0

1

1

2

0 0 5 2 3 2 0 0 0 6 2 12 1 0 1 2 2 0 14 24

P

P

K K H H


93-94 94-95 95-96 96-97

S.C. Blues 18 Happee 22 Happee 22 Happee 22 Yht. 102 Rissanen Ira 97-98 Oilers 22 Yht. 22 Rissanen Tuija 99-00 VFT 20 Yht. 20 Ristimäki Laura 97-98 Oilers 20 98-99 Oilers 22 99-00 Oilers 22 00-01 Oilers 22 01-02 Oilers 22 Yht. 108 Rita Terhi 91-92 m/s ICS 18 92-93 m/s ICS 18 Yht. 36 Romu Heli 91-92 Tapanilan Erä II 6 94-95 VFT 5 95-96 VFT 10 97-98 VFT 5 99-00 VFT 4 Yht. 30 Ronimus Leena 93-94 Manse United 18 94-95 Manse United 21 95-96 Manse United 22 96-97 Koo-Vee 22 97-98 Koo-Vee 19 98-99 Koo-Vee 20 Yht. 122 Ronkainen Hannele 99-00 Josba 17 00-01 Josba 11 01-02 Playgirls 8 Yht. 36 Ronkainen Minna 01-02 Merikoski SBT 22 02-03 Merikoski SBT 16 Yht. 38 Roponen Tiina 97-98 Idän Traktor 18 99-00 Idän Traktor 20 00-01 Pelipeikot 22 01-02 Pelipeikot 17 Yht. 77 Rosenberg Marjaana 92-93 Savannan Pallo 6 93-94 Savannan Pallo 15 94-95 VFT 22 95-96 Keravan Notkeat20 96-97 Keravan Notkeat14 Yht. 77 Rosendahl Raija 93-94 TuNMKY 18 94-95 TuNMKY 19

1 0 1 0 2

2 2 4 2 11

3 8 2 2 5 2 2 10 13 24

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

1 1

1 1

2 2

6 9 7 2 8 32

3 8 1 5 3 20

0 0 0

2 3 5

2 0 0 1 1 4

0 0 4 2 0 6

2 4 0 8 4 6 3 6 1 10 10 34

0 1 1 1 0 1 4

3 0 1 0 0 2 6

3 2 1 4 2 8 1 0 0 2 3 4 10 20

2 1 2 5

1 0 1 2

3 6 1 6 3 4 7 16

5 2 7

2 0 2

7 8 2 2 9 10

0 1 2 0 3

2 1 2 0 5

2 0 2 2 4 8 0 0 8 10

0 9 10 6 2 27

0 2 6 6 3 17

0 11 16 12 5 44

0 10 12 12 2 36

2 5

2 1

4 6

0 6

P P

9 6 17 0 8 4 7 4 11 2 52 16 2 3 5

0 0 0

P

K

P

95-96 TuNMKY 22 96-97 TuNMKY 19 97-98 FBC Turku 4 Yht. 82 Rossi Johanna 02-03 SSV 22 Yht. 22 Rothberg Sara 02-03 PE Åland 2 Yht. 2 Rouvali Sari 98-99 Tapanilan Erä III 21 99-00 Tapanilan Erä III 17 00-01 Tapanilan Erä III 20 01-02 Tapanilan Erä III 19 02-03 Tapanilan Erä III 22 Yht. 99 Rummukainen Anne 91-92 KerKV 18 92-93 Keravan Notkeat18 93-94 Savannan Pallo 15 Yht. 51 Rummukainen Maarit 91-92 KerKV 6 Yht. 6 Rundberg Jessica 00-01 PE Åland 22 02-03 PE Åland 9 Yht. 31 Ruokolainen Katja 94-95 m/s ICS 15 00-01 Pelipeikot 9 01-02 Pelipeikot 21 Yht. 45 Ruokolainen Tarja 95-96 Idän Traktor 11 96-97 Tapanilan Erä II 21 97-98 HIFK 17 98-99 Koo-Vee 18 Yht. 67 Rusanen Anu 96-97 Team Visa 18 Yht. 18 Rusila Sani 94-95 Keravan Notkeat22 95-96 Keravan Notkeat20 96-97 Keravan Notkeat22 97-98 Keravan Notkeat22 98-99 KKV 12 99-00 KKV 18 00-01 Oilers 17 01-02 Oilers 15 Yht. 148 Ryynänen Sari 96-97 Horman Hiisi 3 Yht. 3 Råglund Heli 96-97 Tapanilan Erä I 10 Yht. 10 Räihä Taja 99-00 SPV 22 00-01 SPV 22

234

10 5 0 22

8 2 0 13

18 12 7 12 0 0 35 30

0 0

0 0

0 0

2 2

0 0

0 0

0 0

0 0

3 0 1 1 3 8

1 0 4 3 4 12

4 12 0 0 5 4 4 8 7 4 20 28

1 3 0 4

3 0 0 3

4 12 3 2 0 0 7 14

0 0

0 0

0 0

0 0

5 2 7

2 0 2

7 2 9

2 2 4

1 0 0 1

2 0 0 2

3 6 0 2 0 2 3 10

3 7 1 0 11

1 6 2 1 10

4 0 13 10 3 2 1 8 21 20

0 0

0 0

6 7 12 6 2 3 1 4 41

4 1 8 6 5 3 1 2 30

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

1 1

1 1

2 2

4 12

2 6

6 18

8 4

0 0

H

H K

P

2 2

10 6 8 6 20 2 12 2 7 0 6 0 2 0 6 0 71 16

P


01-02 Happee 21 02-03 Happee 19 Yht. 84 Rännäli Anu 97-98 Oilers 16 98-99 Oilers 21 99-00 Oilers 20 00-01 Oilers 12 Yht. 69 Rännäli Tiia 97-98 Oilers 15 98-99 Oilers 21 99-00 Oilers 21 00-01 HIFK 22 01-02 HIFK 22 Yht. 101 Räsänen Pia 99-00 VFT 1 Yht. 1 Räsänen Terhi 01-02 Playgirls 17 Yht. 17 Räsänen Tuija 91-92 Savannan Pallo 12 92-93 Savannan Pallo 17 93-94 Savannan Pallo 18 94-95 VFT 4 Yht. 51 Rökman Annika 98-99 Koo-Vee 20 Yht. 20 Röning Tiina 95-96 Josba 22 96-97 Josba 18 97-98 Koo-Vee 22 98-99 Koo-Vee 22 Yht. 84 Saarela Jenni 99-00 S.C. Top 15 00-01 S.C. Top 22 Yht. 37 Saarela Terhi 00-01 Classic 6 01-02 Classic 8 Yht. 14 Saarelainen Astri 93-94 TuNMKY 4 Yht. 4 Saarenketo Riitta 91-92 Happee 3 92-93 Happee 4 Yht. 7 Saarenketo Tiina 91-92 Happee 12 92-93 Happee 10 93-94 Happee 2 Yht. 24 Saari Laura 94-95 Tapanilan Erä III 14 95-96 Tapanilan Erä III 4 Yht. 18

6 6 28

6 5 19

12 2 11 4 47 18

0 1 0 0 1

1 1 1 0 3

1 2 1 0 4

0 8 0 0 8

1 0 0 0 0 1

0 4 6 3 3 16

1 4 6 3 3 17

0 0 2 2 2 6

0 0

0 0

0 0

0 0

1 1

1 1

2 2

0 0

3 8 7 0 18

6 3 4 0 13

1 1

4 4

5 5

2 2

7 1 6 4 18

3 1 2 4 10

10 2 8 8 28

10 6 10 19 45

0 0 0

0 0 0

0 0 0

0 0 0

4 0 4

5 0 5

9 0 9

2 0 2

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0 0

0 0 0

0 0 0

0 0 0

0 0 0 0

2 2 0 4

2 2 0 4

2 0 0 2

3 0 3

1 0 1

4 0 4

4 2 6

9 14 11 2 11 6 0 0 31 22

K K

P

H H

H P

P K

Saari Sari 91-92 Savannan Pallo 9 0 92-93 Top Gun 18 4 Yht. 27 4 Saarikoski Marjukka 91-92 Happee 1 0 92-93 Happee 16 1 93-94 Happee 18 1 Yht. 35 2 Saarinen Anu 93-94 TuNMKY 18 1 94-95 TuNMKY 22 0 95-96 TuNMKY 22 1 Yht. 62 2 Saarinen Katriina 96-97 Horman Hiisi 18 11 98-99 Classic 22 23 99-00 Classic 22 18 00-01 Classic 22 19 01-02 Classic 18 15 02-03 Classic 22 20 Yht. 124 106 Saarinen Mari 94-95 m/s ICS 4 0 Yht. 4 0 Saarinen Susanna 91-92 Paksu Bertta 17 1 94-95 Paksu Bertta 16 0 95-96 Paksu Bertta 19 0 Yht. 52 1 Saariniemi Kati 94-95 TuNMKY 3 0 95-96 TuNMKY 22 3 96-97 TuNMKY 21 3 97-98 FBC Turku 21 7 98-99 FBC Turku 22 2 99-00 FBC Turku 22 4 Yht. 111 19 Saarnilahti Päivi 94-95 Paksu Bertta 20 0 97-98 HIFK 11 0 Yht. 31 0 Saastamoinen Sanna 96-97 Josba 22 0 97-98 Josba 20 0 Yht. 42 0 Sagulin Elin 00-01 PE Åland 17 0 02-03 PE Åland 5 0 Yht. 22 0 Sahala Katriina 95-96 Keravan Notkeat13 3 96-97 Keravan Notkeat16 6 97-98 Keravan Notkeat15 2 00-01 KKV 2 0 Yht. 46 11 Sainio Satu 01-02 FBC Turku 22 2 Yht. 22 2 Sallanniemi Elina 97-98 S.C. Top 22 0 Yht. 22 0

235

1 3 4

1 7 8

0 4 4

0 0 1 1

0 0 1 10 2 8 3 18

0 4 3 7

1 6 4 6 4 4 9 16

6 17 4 5 28 20 17 35 8 19 38 6 10 25 2 18 38 14 75 181 54 0 0

0 0

2 2

0 0 1 1

1 0 1 2

4 0 0 4

0 4 4 3 4 5 20

P H

H P K

0 0 7 0 7 6 10 0 6 6 9 10 39 22

0 0 0

0 0 0

2 0 2

0 2 2

0 2 2

0 0 0

1 0 1

1 0 1

0 0 0

1 1 0 0 2

4 7 2 0 13

12 20 12 2 46

1 1

3 12 3 12

0 0

0 0

0 0

H P


Salmela Sari 91-92 Manse United 4 Yht. 4 Salmi Anita 95-96 Tapanilan Erä II 20 96-97 Tapanilan Erä II 20 97-98 Tapanilan Erä III 20 Yht. 60 Salminen Anne 91-92 m/s ICS 15 Yht. 15 Salminen Anu 91-92 KerKV 6 94-95 Keravan Notkeat22 95-96 Keravan Notkeat 1 Yht. 29 Salminen Kati 02-03 Happee 19 Yht. 19 Salminen Leena 92-93 S.C. Blues 10 93-94 S.C. Blues 18 94-95 Happee 21 Yht. 49 Salminen Marika 97-98 Tapanilan Erä III 17 98-99 HIFK 22 99-00 HIFK 15 00-01 Josba 8 00-01 Oilers 8 01-02 SSV 18 02-03 SSV 21 Yht. 109 Salminen Niina 96-97 Horman Hiisi 22 97-98 Pöllöt 15 98-99 OLS 22 01-02 Merikoski SBT 22 02-03 Merikoski SBT 8 Yht. 89 Salminen Tuija 97-98 Oilers 22 98-99 Oilers 19 99-00 Oilers 22 01-02 VFT 22 02-03 VFT 20 Yht. 105 Salmiovirta Kukka 96-97 Koo-Vee 13 97-98 Koo-Vee 2 Yht. 15 Salo Paula 01-02 Merikoski SBT 22 Yht. 22 Salomaa Kaarina 00-01 Tapanilan Erä III 21 01-02 Tapanilan Erä III 12 02-03 Tapanilan Erä III 18 Yht. 51 Salonen Heli 98-99 Happee 21 Yht. 21

1 1

0 0

1 1

0 4 0 4

0 3 0 3

0 2 7 8 0 0 7 10

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0 0 0

0 1 0 1

0 1 0 1

0 8 0 8

4 4

0 0

4 4

4 4

1 0 1 2

1 2 0 3

2 2 2 4 1 4 5 10

13 13 18 3 7 7 3 64

0 0

8 21 8 10 23 0 6 24 4 3 6 0 4 11 6 9 16 4 3 6 0 43 107 22

2 0 1 2 1 6

7 1 3 1 1 13

9 20 1 4 4 6 3 0 2 0 19 30

7 9 5 9 6 36

5 2 4 1 1 13

12 4 11 4 9 2 10 4 7 2 49 16

0 0 0

0 0 0

0 0 0

0 0 0

4 4

4 4

8 8

6 6

5 0 4 9

2 0 2 4

7 0 6 13

2 2 2 6

0 0

0 0

0 0

0 0

H

H P H

H

P

Salonen Sari 95-96 Manse United 8 Yht. 8 Sandbacka Stella 97-98 Koo-Vee 22 Yht. 22 Sandell Minna 01-02 FBC Turku 20 Yht. 20 Sandqvist Sofia 94-95 Tapanilan Erä III 20 95-96 Tapanilan Erä III 22 96-97 Tapanilan Erä III 21 99-00 Tapanilan Erä III 16 00-01 HIFK 19 01-02 HIFK 1 Yht. 99 Sandström Camilla 94-95 VFT 21 95-96 VFT 10 Yht. 31 Santala Katri 00-01 SSV 21 01-02 SSV 20 Yht. 41 Sarajuuri Minna 94-95 VFT 22 95-96 VFT 20 96-97 Tapanilan Erä III 19 97-98 Tapanilan Erä III 18 98-99 VFT 21 Yht. 100 Sarkkinen Jenni 99-00 Oilers 2 01-02 Oilers 1 Yht. 3 Sarlin Hanna-Mari 91-92 m/s ICS 12 92-93 m/s ICS 18 93-94 Oilers 15 Yht. 45 Sassi Jenni 95-96 Tapanilan Erä II 22 96-97 Tapanilan Erä II 22 97-98 HIFK 22 98-99 HIFK 20 99-00 HIFK 21 00-01 HIFK 22 02-03 SSV 3 Yht. 132 Saukko Suvi 00-01 Tapanilan Erä III 21 01-02 Tapanilan Erä III 21 02-03 Tapanilan Erä III 21 Yht. 63 Saukkola Kati 91-92 m/s ICS 1 Yht. 1 Saukkonen Elina 93-94 Josba 18 94-95 Josba 22 96-97 Happee 22

236

0 0

0 0

0 0

0 0

3 3

0 0

3 3

6 6

1 1

3 3

4 4

0 0

10 18 6 9 6 0 49

3 20 12 9 4 0 48

0 0 0

0 0 0

0 0 0

2 2 4

2 3 5

1 6 7

3 9 12

2 6 8

15 8 5 9 4 41

5 15 7 11 5 43

20 23 12 20 9 84

56 2 2 10 18 88

0 0 0

0 0 0

0 0 0

0 0 0

11 18 7 36

6 10 8 24

17 28 15 60

4 4 0 8

0 0 0 0 0 0 0 0

0 1 3 0 1 2 0 7

0 1 3 0 1 2 0 7

2 0 0 0 0 2 0 4

5 15 25 45

8 6 11 25

13 21 36 70

2 2 4 8

0 0

0 0

0 0

0 0

7 8 4

4 10 2

13 7 38 4 18 19 18 6 10 6 0 7 97 49

11 6 18 16 6 6

P K K K K K

K H K

P K

P H K H

P

P H P


97-98 Happee 22 Yht. 84 Savilampi Henna 98-99 Josba 22 01-02 Happee 22 Yht. 44 Savolainen Anni 01-02 Merikoski SBT 10 Yht. 10 Savolainen Hanna-Kaisa 96-97 TuNMKY 22 97-98 FBC Turku 22 98-99 FBC Turku 18 99-00 FBC Turku 17 01-02 Pelipeikot 21 02-03 Pelipeikot 21 Yht. 121 Savolainen Jonna 99-00 Happee 4 Yht. 4 Savolainen Kaisa 97-98 Oilers 21 98-99 Oilers 22 99-00 Oilers 12 00-01 Oilers 14 Yht. 69 Schilcher Satu 97-98 Koo-Vee 6 00-01 Classic 21 01-02 Classic 16 02-03 Classic 10 Yht. 53 Seilo Susanna 94-95 Tapanilan Erä II 22 96-97 VFT 8 Yht. 30 Selén Sari 99-00 VFT 7 Yht. 7 Seppinen Ella 02-03 NST 18 Yht. 18 Seppä Pirkko 93-94 Manse United 18 94-95 Manse United 21 95-96 Manse United 19 96-97 Koo-Vee 10 Yht. 68 Seppälä Lea 93-94 Tapanilan Erä II 15 94-95 Tapanilan Erä II 22 95-96 Tapanilan Erä I 21 96-97 VFT 21 97-98 VFT 6 98-99 VFT 1 Yht. 86 Seppälä Minna 98-99 HIFK 21 99-00 HIFK 22 00-01 HIFK 19 02-03 SSV 19 Yht. 81

2 21

6 22

8 6 43 34

4 0 4

5 1 6

9 14 1 10 10 24

0 0

0 0

0 0

0 0

3 6 1 1 1 3 15

3 1 3 1 3 2 13

5 7 4 2 4 5 27

8 20 8 12 2 10 60

0 0

0 0

0 0

0 0

2 1 1 0 4

1 1 0 0 2

3 2 1 0 6

2 0 2 0 4

1 25 10 1 37

0 5 10 4 19

1 30 20 5 56

0 0 2 0 2

2 0 2

1 0 1

3 0 3

2 0 2

0 0

0 0

0 0

0 0

2 2

3 3

5 5

0 0

5 4 2 0 11

3 7 6 0 16

4 17 27 25 2 0 75

4 8 2 7 24 8 2 29 14 11 36 16 2 4 0 0 0 0 26 101 40

1 3 6 4 14

2 2 1 5 10

H P K

8 2 11 4 8 8 0 4 27 18

3 5 7 9 24

4 4 0 0 8

K K

P H K H

Seppälä Minna 00-01 Classic 1 Yht. 1 Shemeikka Milla 97-98 S.C. Top 22 99-00 S.C. Top 21 Yht. 43 Siberg Riikka 97-98 Tapanilan Erä III 22 98-99 Tapanilan Erä III 22 99-00 Tapanilan Erä III 21 00-01 Tapanilan Erä III 22 01-02 Tapanilan Erä III 22 02-03 Tapanilan Erä III 22 Yht. 131 Siekkinen Anne 91-92 Happee 18 92-93 Happee 9 Yht. 27 Siekkinen Eija 92-93 Idän Traktor 18 95-96 Idän Traktor 21 Yht. 39 Sihvola Sanna 00-01 KKV 16 Yht. 16 Siirola Sanna 99-00 S.C. Top 17 00-01 S.C. Top 22 Yht. 39 Siitonen Katja 97-98 S.C. Top 21 99-00 S.C. Top 20 00-01 S.C. Top 21 Yht. 62 Sikiö Tiina 95-96 Manse United 17 96-97 Koo-Vee 14 97-98 Koo-Vee 21 98-99 Koo-Vee 18 Yht. 70 Siljander Niina 97-98 S.C. Top 5 99-00 S.C. Top 20 00-01 S.C. Top 17 Yht. 42 Sillanpää Maija 00-01 SSV 16 01-02 SSV 21 Yht. 37 Sillanpää Sari 97-98 HIFK 21 98-99 HIFK 17 99-00 VFT 10 01-02 VFT 2 02-03 VFT 14 Yht. 64 Silvennoinen Kati 98-99 Oilers 22 99-00 Oilers 6 Yht. 28

237

0 0

0 0

0 0

2 2

0 0 0

1 1 2

1 16 1 4 2 20

4 3 13 9 14 10 53

3 4 6 6 7 9 35

7 7 19 15 21 19 88

0 0 0 2 2 4 8

3 3 6

3 1 4

6 4 10

0 6 6

3 4 7

2 4 6

5 8 13

0 8 8

0 0

1 1

1 1

0 0

6 9 15

6 2 8

12 8 11 8 23 16

0 1 2 3

2 2 3 7

2 3 5 10

0 0 1 2 3

1 0 3 2 6

1 0 0 0 4 4 4 10 9 14

0 0 0 0

0 2 0 2

0 2 0 2

0 2 2

2 3 5

2 0 5 13 7 13

0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0

1 0 1

2 0 2

3 0 3

6 0 6

H

H H K

P

12 16 20 48

0 4 0 4

P


Silventoinen Hanna 99-00 Oilers 9 00-01 Oilers 9 Yht. 18 Silventoinen Soile 96-97 Team Visa 22 Yht. 22 Silvius Tanja 91-92 Happee 18 92-93 Happee 13 93-94 Happee 18 94-95 Happee 22 95-96 Happee 2 96-97 Happee 7 Yht. 80 Simolin Susann 94-95 NGD 2 Yht. 2 Simonen Elisa 95-96 Tapanilan Erä III 17 96-97 Tapanilan Erä III 15 97-98 Tapanilan Erä III 16 98-99 Tapanilan Erä III 18 99-00 Tapanilan Erä III 4 00-01 Tapanilan Erä III 17 01-02 Tapanilan Erä III 17 02-03 Tapanilan Erä III 15 Yht. 119 Simonen Kaisa 98-99 Josba 22 99-00 Josba 17 00-01 Josba 22 02-03 Merikoski SBT 22 Yht. 83 Simonen Minna 91-92 JoYUS 15 92-93 Josba 18 93-94 Josba 18 94-95 Josba 22 95-96 Josba 22 96-97 Josba 19 97-98 Josba 20 98-99 Josba 22 99-00 Josba 17 00-01 Josba 20 01-02 Josba 22 02-03 Josba 18 Yht. 233 Simonen Riitta 01-02 Josba 20 02-03 Josba 22 Yht. 42 Sinikallio Riikka 98-99 Horman Hiisi 20 Yht. 20 Sinivaara Mari 97-98 Idän Traktor 7 Yht. 7 Sipola Anne 97-98 HIFK 21 98-99 HIFK 22 99-00 HIFK 22

0 0 0

0 0 0

0 0 0

3 3

2 2

5 10 5 10

8 2 1 5 0 1 17

6 0 1 7 0 0 14

14 2 2 0 2 2 12 8 0 0 1 0 31 12

2 2

1 1

14 14 11 10 0 4 8 9 70

3 3

0 4 4

P P

0 0

5 19 4 6 20 0 12 23 0 5 15 2 2 2 0 12 16 2 17 25 0 12 21 2 71 141 10

0 0 0 3 3

0 4 3 3 10

0 2 4 10 3 4 6 2 13 18

0 5 3 9 3 5 5 5 2 4 5 4 50

1 0 2 2 2 3 1 4 2 2 3 4 26

1 5 5 11 5 8 6 9 4 6 8 8 76

3 5 8

2 5 7

5 4 10 24 15 28

11 11

3 3

14 14

8 8

0 0

0 0

0 0

2 2

9 13 5

9 8 10

4 0 0 8 8 0 6 18 4 12 10 2 72

18 4 21 4 15 10

K K H H K

P

P

P H H H P P

P H

00-01 HIFK 22 01-02 HIFK 18 02-03 SSV 21 Yht. 126 Siponen Henna 02-03 Pelipeikot 21 00-01 Oilers 14 01-02 Oilers 16 Yht. 51 Sippola Arja 91-92 Happee 8 Yht. 8 Sirkkomaa Heidi 00-01 SSV 1 Yht. 1 Sirola Katri 02-03 NST 13 Yht. 13 Sironen Petriina 01-02 HIFK 17 02-03 SSV 14 Yht. 31 Sivenius Marika 93-94 Manse United 6 Yht. 6 Sjöblom Pernilla 96-97 NGD 21 Yht. 21 Skyttä Anu 00-01 Happee 17 01-02 Happee 12 Yht. 29 Skönroos Anne 97-98 Idän Traktor 21 Yht. 21 Snellman Kati 91-92 Happee 13 Yht. 13 Snellman Kristiina 96-97 Tapanilan Erä I 19 02-03 Tapanilan Erä III 19 Yht. 38 Snällström Tina 94-95 NGD 17 96-97 NGD 4 Yht. 21 Soanjärvi Kati 91-92 Happee 15 92-93 Happee 18 93-94 Happee 18 94-95 Happee 13 Yht. 64 Soanjärvi Merja 91-92 Happee 12 92-93 Happee 16 93-94 Happee 18 Yht. 46 Solla Virpi 91-92 JoYUS 15 Yht. 15 Sommarberg Paula 96-97 Horman Hiisi 22

238

4 4 4 39

10 2 10 49

14 2 6 6 14 8 88 34

0 0 0 0

1 0 2 3

1 0 2 3

0 0 4 4

0 0

1 1

1 1

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0 0

0 0 0

0 0 0

0 0 0

1 1

2 2

3 3

0 0

1 1

2 2

3 3

2 2

0 0 0

3 1 4

3 4 1 6 4 10

1 1

0 0

1 1

6 6

0 0

0 0

0 0

0 0

4 1 5

2 4 6

6 12 5 5 11 17

5 3 8

4 1 5

9 8 4 4 13 12

3 1 1 0 5

2 6 1 0 9

5 6 7 2 2 6 0 0 14 14

0 7 1 8

1 0 1 2

1 7 2 10

0 0 0 0

2 2

1 1

3 3

2 2

11

8

19

8

K K H

K H

P


98-99 99-00 00-01 01-02 02-03

Horman Hiisi 22 Idän Traktor 21 Tapanilan Erä III 20 Pelipeikot 21 Pelipeikot 17 Yht. 123 Sommarström Maria 02-03 PE Åland 21 Yht. 21 Sormunen Titta 94-95 Josba 12 95-96 Josba 22 96-97 Josba 22 97-98 Josba 16 98-99 Josba 22 Yht. 94 Sottinen Virpi 96-97 Team Visa 16 Yht. 16 Soukka Sanna 93-94 TuNMKY 18 94-95 TuNMKY 22 95-96 TuNMKY 22 97-98 FBC Turku 22 98-99 FBC Turku 16 Yht. 100 Sringberg Susan 96-97 NGD 1 Yht. 1 Starck Heli 00-01 Happee 16 01-02 Happee 17 02-03 Happee 14 Yht. 47 Stenius Marika 96-97 Tapanilan Erä I 4 Yht. 4 Stenström Camilla 96-97 NGD 11 Yht. 11 Strandell Alexandra 96-97 NGD 14 02-03 PE Åland 15 00-01 PE Åland 18 Yht. 47 Strömberg Maiju 92-93 Idän Traktor 18 95-96 Idän Traktor 21 96-97 Tapanilan Erä II 20 97-98 Idän Traktor 22 02-03 Tapanilan Erä III 19 Yht. 100 Strömnes Ingunn 97-98 FBC Turku 20 98-99 FBC Turku 18 99-00 FBC Turku 19 Yht. 57 Strömsten Nora 00-01 Tapanilan Erä III 13 01-02 Tapanilan Erä III 20 Yht. 33

3 5 3 0 3 25

3 7 3 1 4 26

6 8 12 4 6 4 1 4 7 0 51 28

0 0

1 1

2 4 7 2 4 19

1 1 2 1 1 6

0 0

1 1

1 1

7 7

0 0 0 0 0 0

0 1 1 4 0 6

0 1 1 4 0 6

0 0 0 4 0 4

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0 0 0

0 0 0 0

0 0 0 0

0 0 0 0

0 0

0 0

0 0

2 2

1 1

3 3

4 4

2 2

0 8 8 16

1 2 5 8

1 2 10 8 13 10 24 20

5 6 7 2 0 20

1 5 3 4 1 14

6 4 11 4 10 10 6 4 1 0 34 22

1 0 0 1

0 0 2 2

1 4 0 0 2 8 3 12

3 4 7

1 2 3

1 1

4 4

3 0 5 2 9 4 3 2 5 2 25 10

4 6 10

4 2 6

H H H P

P

Sumelius Gitte 92-93 Idän Traktor 7 Yht. 7 Sundberg Tuija 01-02 VFT 1 Yht. 1 Sundström Anna 02-03 PE Åland 14 Yht. 14 Suojansalo Sari 91-92 Manse United 13 Yht. 13 Suokko Piia 00-01 SPV 21 Yht. 21 Suomalainen Anne 98-99 Horman Hiisi 22 99-00 Tapanilan Erä III 16 Yht. 38 Suomela Kati 91-92 Tapanilan Erä I 18 92-93 Tapanilan Erä I 18 93-94 Oilers 12 94-95 Happee 16 95-96 Happee 16 96-97 Tapanilan Erä III 18 97-98 VFT 22 98-99 VFT 19 99-00 Tapanilan Erä III 20 01-02 HIFK 19 Yht. 178 Suomi Marjut 98-99 Koo-Vee 20 00-01 SPV 19 Yht. 39 Suonpää Pinja 99-00 VFT 21 01-02 VFT 14 Yht. 35 Suoreijus Heli 02-03 NST 9 Yht. 9 Surakka Katariina 91-92 m/s ICS 16 92-93 m/s ICS 4 Yht. 20 Surakka Päivi 98-99 Josba 22 99-00 Josba 21 Yht. 43 Suutari Tiia 92-93 Happee 7 Yht. 7 Swanljung Marianne 02-03 NST 1 Yht. 1 Sviberg Susann 95-96 NGD 22 96-97 NGD 2 Yht. 24 Sykkö Tiina 02-03 Merikoski SBT 3 Yht. 3

239

0 0

0 0

0 0

4 4

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

2 2

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

7 11 18

4 5 9

11 16 27

2 0 2

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 1 0 0 1 0 1 0 2 1 7

1 2 1 0 0 0 0 12 1 0 0 0 1 4 0 0 2 2 1 2 7 22

1 0 1

0 0 0

1 0 1

3 0 3

0 0 0

3 14 0 0 3 14

1 1

1 1

2 2

2 2

3 1 4

0 0 0

3 1 4

4 0 4

P

2 0 2

1 1 2

3 1 4

2 2 4

P

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

8 0 8

2 1 3

0 0

0 0

4 2 6

10 10 1 2 11 12 0 0

0 0

P

K

K K K P K K K K K

P


Söderlund Hanna 96-97 NGD Yht. Söderlund Mikaela 94-95 NGD 95-96 NGD 96-97 NGD Yht. Söderström Mariana 94-95 NGD 95-96 NGD 96-97 NGD Yht. Söderström Viveca 94-95 NGD 95-96 NGD 96-97 NGD 00-01 PE Åland Yht. Söyrinki Anu 97-98 Koo-Vee Yht. Taivassalo Hanna 00-01 PE Åland Yht. Tamminen Emma 02-03 SB Vantaa Yht. Tamminen Saija 01-02 Happee 02-03 Happee Yht. Tanskanen Minna 91-92 JoYUS 92-93 Josba 93-94 Josba Yht. Tapanainen Marika 91-92 Paksu Bertta Yht. Taskinen Krista 00-01 SSV Yht. Taskinen Tiina 91-92 m/s ICS 92-93 m/s ICS 93-94 m/s ICS 94-95 m/s ICS Yht. Taskinen Tuula 97-98 S.C. Top Yht. Tellqvist Tarja 02-03 SB Vantaa Yht. Terri Hanna 96-97 Horman Hiisi Yht. Tervo Kaarina 97-98 Pöllöt Yht.

10 10

1 1

0 0

1 1

0 0

18 22 15 55

0 0 0 0

1 6 1 8

1 6 1 8

4 2 2 8

22 22 22 66

1 6 8 15

3 3 4 10

4 0 9 6 12 14 25 20

22 22 15 2 61

21 14 1 0 36

3 8 1 0 12

24 22 2 0 48

0 4 2 0 6

13 13

0 0

1 1

1 1

0 0

14 14

1 1

1 1

2 2

0 0

6 6

0 0

0 0

0 0

0 0

21 21 42

12 12 24

4 6 10

16 18 34

2 6 8

17 18 12 47

1 5 1 7

0 0 0 0

1 4 5 6 1 2 7 12

9 9

0 0

0 0

0 0

0 0

10 10

0 0

0 0

0 0

0 0

18 18 18 19 73

1 6 4 1 12

3 3 5 1 12

4 4

0 0

0 0

0 0

0 0

21 21

3 3

4 4

7 7

0 0

10 10

0 0

1 1

1 1

8 8

17 17

0 0

1 1

1 1

6 6

4 4 9 0 9 2 2 6 24 12

P

P

Teräväinen Sari 95-96 Tapanilan Erä II 21 96-97 Tapanilan Erä II 16 Yht. 37 Tiilikainen Eeva 96-97 Team Visa 21 Yht. 21 Tikka Emmi 98-99 Happee 20 99-00 Happee 15 00-01 Happee 21 01-02 Happee 20 02-03 Happee 22 Yht. 98 Tikkanen Tiina 91-92 BET 18 92-93 S.C. Blues 16 Yht. 34 Tillonen Katja 94-95 Keravan Notkeat21 95-96 Keravan Notkeat20 Yht. 41 Timonen Jaana 98-99 OLS 20 Yht. 20 Timonen Susanna 92-93 Tapanilan Erä II 17 94-95 Tapanilan Erä III 12 95-96 Tapanilan Erä II 22 96-97 Tapanilan Erä II 21 00-01 Pelipeikot 20 Yht. 92 Toijala Tiiu 96-97 Team Visa 22 97-98 HIFK 22 99-00 Idän Traktor 17 Yht. 61 Toikka Anu 92-93 Tapanilan Erä II 11 93-94 Tapanilan Erä II 18 94-95 Tapanilan Erä II 22 95-96 VFT 22 96-97 VFT 22 97-98 VFT 21 98-99 VFT 20 99-00 Tapanilan Erä III 19 Yht. 155 Toivanen Anne 00-01 SSV 18 01-02 SSV 22 02-03 SSV 18 Yht. 58 Toiviainen Kaisa 02-03 Josba 12 Yht. 12 Toivo Miia-Marika 00-01 Classic 22 01-02 Classic 22 02-03 Classic 15 Yht. 59 Toivonen Jaana 91-92 Tapanilan Erä II 8 Yht. 8

240

0 0 0

1 0 1

1 0 1

0 0 0

2 2

2 2

4 4

6 6

1 0 3 1 1 6

0 1 3 2 5 11

3 0 3

2 7 9

5 7 12

2 4 6

2 1 3

0 0 0

2 1 3

6 2 8

7 7

3 3

10 10

6 6

4 5 5 4 1 19

2 1 1 1 0 5

6 6 6 5 1 24

2 0 2 4 0 8

4 0 0 4

7 2 0 9

11 14 2 2 0 2 13 18

4 12 15 9 3 2 11 5 61

1 14 1 8 6 4 3 4 6 12 17 42

3 7 2 6 18 8 7 22 4 7 16 4 13 16 8 5 7 6 9 20 0 7 12 2 57 118 34

1 2 5 8

2 1 0 3

3 27 3 10 5 2 11 39

3 3

2 2

5 5

0 0

2 1 0 3

2 1 1 4

4 2 1 7

2 2 0 4

1 1

0 0

1 1

0 0

H

P

K K K

H

H P K


Toivonen Ulla-Maija 91-92 BET 8 Yht. 8 Tolonen Tanja 94-95 Tapanilan Erä III 13 95-96 Tapanilan Erä III 14 96-97 Tapanilan Erä III 6 Yht. 33 Tolsa Leena 91-92 Savannan Pallo 18 92-93 Savannan Pallo 18 93-94 Savannan Pallo 12 Yht. 48 Tompuri Piia 99-00 KKV 6 00-01 KKV 3 Yht. 9 Torikka Anna 97-98 Oilers 20 98-99 Oilers 22 99-00 Oilers 22 00-01 HIFK 21 01-02 HIFK 20 02-03 SSV 21 Yht. 126 Tossavainen Satu 91-92 Happee 5 92-93 Happee 6 95-96 Manse United 17 96-97 Koo-Vee 9 Yht. 37 Toukonen Laura 92-93 Idän Traktor 11 95-96 Idän Traktor 20 97-98 Idän Traktor 22 Yht. 53 Tuhkanen Netta 01-02 FBC Turku 22 Yht. 22 Tuila Jaana 96-97 Team Visa 17 Yht. 17 Tuiskunen Marika 98-99 OLS 22 Yht. 22 Tukeva Kirsi 91-92 Happee 3 Yht. 3 Tuomi Marina 93-94 TuNMKY 18 Yht. 18 Tuomi Nina 97-98 Idän Traktor 20 Yht. 20 Tuominen Pauliina 91-92 Tapanilan Erä II 12 92-93 Tapanilan Erä II 15 93-94 Tapanilan Erä II 18 94-95 Tapanilan Erä II 22 95-96 Tapanilan Erä I 17 96-97 Tapanilan Erä I 11 Yht. 95

0 0

2 2

2 2

0 0

H

1 1 1 3

2 0 0 2

3 1 1 5

2 0 0 2

P K K

0 0 1 1

0 0 0 0

0 0 1 1

0 4 4 8

P

0 0 0

0 0 0

0 0 0

0 0 0

0 0 0 0 2 2 4

0 3 0 2 0 1 6

0 0 3 10 0 4 2 2 2 4 3 0 10 20

1 0 4 3 8

0 0 3 1 4

1 0 0 0 7 8 4 6 12 14

0 0 0 0

0 1 0 1

0 1 0 1

0 0 0 0

7 7

2 2

9 9

2 2

0 0

1 1

1 1

2 2

1 1

1 1

2 2

2 2

1 1

0 0

1 1

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

5 5

2 2

7 7

8 8

1 8 2 7 2 1 21

0 5 0 1 1 2 9

1 0 13 0 2 2 8 8 3 0 3 2 30 12

K K H

Tuomola Outi 00-01 KKV 20 01-02 Playgirls 12 Yht. 32 Tuomola Riia 92-93 Idän Traktor 18 95-96 Idän Traktor 20 Yht. 38 Turki Mari 92-93 Savannan Pallo 4 Yht. 4 Turpeinen Johanna 93-94 Josba 4 94-95 Josba 18 95-96 Josba 22 96-97 Josba 22 97-98 Josba 22 98-99 Josba 22 99-00 Josba 21 00-01 Josba 21 01-02 Josba 22 Yht. 174 Turunen Tiina 96-97 Horman Hiisi 22 98-99 Horman Hiisi 18 Yht. 40 Tyyskänen Katja 97-98 FBC Turku 21 98-99 FBC Turku 22 99-00 FBC Turku 20 01-02 FBC Turku 22 02-03 Pelipeikot 21 Yht. 106 Työppönen Tytti 93-94 Happee 6 Yht. 6 Törmälä Aila 91-92 KerKV 17 92-93 Keravan Notkeat18 94-95 Keravan Notkeat22 95-96 Keravan Notkeat21 96-97 Keravan Notkeat22 97-98 Keravan Notkeat22 98-99 KKV 21 99-00 KKV 22 00-01 KKV 15 Yht. 180 Törmälä Maarit 91-92 KerKV 18 92-93 Keravan Notkeat18 94-95 Keravan Notkeat22 95-96 Keravan Notkeat21 Yht. 79 Uimonen Sari 02-03 Happee 19 Yht. 19 Uimonen Satu 97-98 S.C. Top 22 99-00 S.C. Top 21 00-01 S.C. Top 22 Yht. 65

241

0 0 0

0 1 1

0 1 1

4 4 8

7 6 13

4 7 11

11 13 24

8 0 8

0 0

1 1

1 1

8 8

0 3 9 5 11 8 8 9 8 61

0 0 0 3 6 2 3 12 8 2 7 4 14 25 2 8 16 6 14 22 2 11 20 4 10 18 2 65 126 30

11 0 11

2 0 2

13 12 0 2 13 14

11 4 6 11 3 35

3 3 6 4 6 22

14 6 7 16 12 10 15 4 9 0 57 36

0 0

0 0

8 9 19 11 9 10 8 5 2 81

0 0

0 0

3 11 4 13 10 29 4 15 21 30 7 17 5 13 9 14 2 4 65 146

0 4 35 12 18 4 12 4 6 95

1 2 0 0 3

2 2 2 3 9

4 4

2 2

3 3 4 10

3 4 1 8

3 0 4 6 2 2 3 8 12 16 6 6

2 2

6 14 7 4 5 14 18 32

P H H H P P


Ukkonen Ilona 93-94 Josba 8 Yht. 8 Ukkonen Irjaliisa 93-94 S.C. Blues 12 Yht. 12 Ukkonen Tiia 00-01 Josba 19 01-02 Josba 22 02-03 Josba 22 Yht. 63 Ulmanen Mari 97-98 Pöllöt 22 98-99 OLS 20 02-03 Merikoski SBT 22 Yht. 64 Upari Pia 98-99 HIFK 10 99-00 HIFK 22 00-01 HIFK 3 01-02 HIFK 21 02-03 VFT 22 Yht. 78 Uskola Elena 99-00 VFT 19 Yht. 19 Utriainen Heidi 02-03 Josba 16 Yht. 16 Utriainen Minna 02-03 Merikoski SBT 3 Yht. 3 Uuksulainen Mari 91-92 Happee 9 92-93 Happee 11 93-94 Happee 17 94-95 Happee 22 95-96 Happee 19 96-97 Happee 16 Yht. 94 Uusio Anu 92-93 Savannan Pallo 18 93-94 Savannan Pallo 3 Yht. 21 Uusipaavalniemi Minna 95-96 Happee 20 96-97 Happee 19 99-00 Idän Traktor 22 00-01 SSV 20 01-02 SSV 21 02-03 SB Vantaa 20 Yht. 122 Vainio Niina 92-93 m/s ICS 14 93-94 m/s ICS 15 94-95 m/s ICS 22 95-96 Tapanilan Erä I 22 96-97 VFT 19 97-98 VFT 22 98-99 VFT 15 99-00 Oilers 17 01-02 VFT 22

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

2 2

4 10 11 25

2 7 14 23

6 17 25 48

0 4 4 8

2 1 13 16

5 4 6 15

7 16 5 8 19 10 31 34

0 5 1 2 7 15

2 3 0 7 12 24

2 4 8 10 1 0 9 10 19 4 39 28

0 0

0 0

0 12 0 12

0 0

0 0

0 0

2 2

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0 0 1 1 2 4

1 0 0 1 3 1 6

0 0 0

0 0 0

4 1 16 9 17 13 60

2 0 6 3 1 7 19

6 4 1 0 22 4 12 2 18 0 20 0 79 10

P P

4 12 19 9 7 14 2 4 6

1 5 2 8 6 9 4 5 20

5 17 21 17 13 23 6 9 26

P

1 2 0 2 0 0 2 10 4 14 3 8 10 36 0 0 0

P

P H K K

P P

2 0 2

2 6 14 20 12 8 10 4 8

K K

02-03 VFT 22 Yht. 190 Valjakka Niina 00-01 Pelipeikot 22 01-02 Pelipeikot 22 02-03 Pelipeikot 22 Yht. 66 Valkeapää Maria 02-03 Oilers 22 Yht. 22 Valkonen Eeva 99-00 Classic 22 00-01 Classic 21 01-02 Classic 22 02-03 Classic 22 Yht. 87 Valkonen Inkeri 91-92 BET 13 92-93 S.C. Blues 13 93-94 S.C. Blues 17 94-95 Happee 22 95-96 Happee 22 96-97 Happee 21 97-98 Happee 16 Yht. 124 Valoma Noora 97-98 Koo-Vee 22 Yht. 22 Vanhala Helena 91-92 Manse United 11 Yht. 11 Vanhatalo Reetta 92-93 S.C. Blues 18 93-94 S.C. Blues 18 Yht. 36 Vara Katariina 02-03 Josba 5 Yht. 5 Varpula Jenni 97-98 S.C. Top 20 99-00 S.C. Top 17 Yht. 37 Vartiainen Anna 97-98 Oilers 20 98-99 Oilers 22 99-00 Oilers 22 00-01 HIFK 22 01-02 HIFK 19 02-03 SSV 21 Yht. 126 Vartiainen Sini 99-00 Josba 16 00-01 Josba 22 01-02 Josba 20 02-03 Josba 21 Yht. 79 Vasamo Satu 96-97 Tapanilan Erä I 14 Yht. 14 Wassholm Cecilia 94-95 Paksu Bertta 21 95-96 Paksu Bertta 21

242

17 94

12 29 10 72 166 94

22 19 16 57

10 4 5 19

2 2

3 3

5 5

4 4

2 4 5 2 13

0 1 1 1 3

2 5 6 3 16

0 2 2 0 4

5 18 6 18 5 17 12 27 10 36 6 18 5 12 49 146

4 6 2 8 12 14 16 62

13 12 12 15 26 12 7 97

32 0 23 16 21 4 76 20

3 3

0 0

3 14 3 14

3 3

0 0

3 3

0 0

4 0 4

0 1 1

4 1 5

4 4 8

0 0

0 0

0 0

0 0

2 1 3

0 1 1

2 2 4

2 4 6

5 11 8 13 6 11 54

4 7 2 8 6 5 32

9 4 18 10 10 6 21 0 12 2 16 2 86 24

4 4 8 11 27

0 4 6 5 15

4 8 14 16 42

0 2 0 2 4

0 0

1 1

1 1

2 2

2 3

5 3

7 6

8 8

H P K

H

P P

K K H

P


96-97 Team Visa 18 97-98 FBC Turku 2 Yht. 62 Weckström Anne-Maria 93-94 Tapanilan Erä II 18 94-95 Tapanilan Erä II 16 Yht. 34 Weckström Paula 00-01 Pelipeikot 20 Yht. 20 Wegelius Tiina 91-92 Savannan Pallo 12 92-93 Savannan Pallo 18 93-94 Savannan Pallo 17 94-95 VFT 17 95-96 VFT 21 96-97 VFT 20 97-98 VFT 11 Yht. 116 Vehmanen Riikka-Mari 98-99 FBC Turku 19 Yht. 19 Vehmasto Eija 96-97 Koo-Vee 22 Yht. 22 Vehviläinen Laura 00-01 Pelipeikot 22 Yht. 22 Veijola Soile 91-92 Tapanilan Erä II 4 Yht. 4 Weissman Helena 00-01 SSV 5 01-02 SSV 22 02-03 SB Vantaa 22 Yht. 49 Welin Kirsi 02-03 Tapanilan Erä III 7 Yht. 7 Vesa Johanna 94-95 Manse United 18 98-99 Classic 22 99-00 Classic 8 Yht. 48 Vesala Katriina 02-03 SB Vantaa 3 Yht. 3 Westerholm Annika 96-97 TuNMKY 22 97-98 FBC Turku 20 Yht. 42 Vesterinen Silja 91-92 Tapanilan Erä II 15 92-93 Tapanilan Erä II 18 93-94 Tapanilan Erä II 18 94-95 Tapanilan Erä II 22 95-96 Tapanilan Erä I 16 Yht. 89 Westerlund Erica 02-03 PE Åland 9 Yht. 9

1 0 6

2 0 10

3 0 0 0 16 16

3 5 8

4 7 11

7 10 12 15 19 25

1 1

0 0

4 3 7 5 10 0 3 32

3 5 2 4 3 1 1 19

3 3

2 2

5 5

2 2

2 2

4 16 4 16

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0 2 2

0 2 1 3

0 2 3 5

0 4 4 8

0 0

1 1

1 1

2 2

1 3 0 4

0 3 2 5

1 4 6 16 2 2 9 22

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0 0

0 0 0

0 0 0

0 0 0

0 2 1 1 1 5

2 2 1 2 1 8

5 5

3 3

1 1

2 2

7 2 8 4 9 0 9 0 13 8 1 6 4 2 51 22

K

2 2

2 4 4 12 2 2 3 14 2 4 13 36 8 8

P

6 6

P

Westerlund Sandra 02-03 PE Åland 11 Yht. 11 Westman Riikka 99-00 Josba 17 00-01 Josba 21 01-02 Josba 22 02-03 Josba 22 Yht. 82 Wickström Johanna 94-95 NGD 10 Yht. 10 Vierimaa Sinikka 94-95 Josba 22 Yht. 22 Viheriävaara Petra 91-92 Tapanilan Erä I 18 92-93 Tapanilan Erä I 18 93-94 Tapanilan Erä I 15 94-95 Tapanilan Erä I 22 95-96 VFT 22 96-97 Tapanilan Erä III 21 97-98 Tapanilan Erä III 21 98-99 VFT 13 Yht. 150 Viinikka Elina 97-98 Keravan Notkeat22 98-99 KKV 21 99-00 KKV 16 00-01 SSV 11 01-02 Playgirls 18 Yht. 88 Viitala Kati 97-98 Pöllöt 22 98-99 OLS 18 Yht. 40 Viitanen Verna 01-02 Playgirls 1 Yht. 1 Vikman Johanna 99-00 SPV 18 00-01 SPV 11 01-02 Happee 16 02-03 Happee 18 Yht. 63 Viljamaa Airi 91-92 Tapanilan Erä I 18 92-93 Tapanilan Erä I 18 94-95 Tapanilan Erä I 22 95-96 Tapanilan Erä I 21 96-97 Tapanilan Erä I 22 Yht. 101 Williams Agneta 94-95 NGD 22 95-96 NGD 20 96-97 NGD 5 Yht. 47 Villilä Pauliina 98-99 Classic 13 99-00 Classic 20 Yht. 33

243

0 0

0 0

2 5 8 8 23

1 2 0 5 8

3 0 7 6 8 2 13 2 31 10

0 0

0 0

0 25 0 25

2 2

6 6

8 8

5 3 5 11 13 11 14 8 70

0 0

0 0 P

2 2

H

3 8 2 3 6 0 1 6 2 11 22 4 5 18 2 6 17 0 7 21 4 5 13 0 41 111 14

K K H K

1 2 0 0 2 5

2 1 2 1 2 8

3 0 3 8 2 4 1 0 4 4 13 16

0 0 0

2 4 6

2 14 4 0 6 14

0 0

0 0

0 0

7 2 10 6 25

2 8 4 8 22

9 4 10 14 14 0 14 2 47 20

1 5 0 0 6 12

2 6 1 2 3 14

3 0 11 2 1 0 2 4 9 6 26 12

2 3 1 6

3 0 0 3

5 4 3 10 1 2 9 16

0 0 0

0 0 0

0 0 0

K H K

0 0

0 0 0

P

K K K


Vintola Anne-Mari 98-99 Koo-Vee 22 Yht. 22 Virnes Annukka 97-98 Pöllöt 20 98-99 OLS 22 99-00 Oilers 22 00-01 Oilers 19 01-02 HIFK 20 02-03 VFT 21 Yht. 124 Virta Nina 97-98 S.C. Top 22 Yht. 22 Virtanen Anne 99-00 Happee 21 00-01 Happee 22 01-02 Happee 21 02-03 Happee 22 Yht. 86 Virtanen Hanna 99-00 Idän Traktor 19 00-01 Pelipeikot 17 01-02 Pelipeikot 21 Yht. 57 Virtanen Kati 91-92 Paksu Bertta 18 94-95 Paksu Bertta 22 95-96 Paksu Bertta 21 96-97 VFT 19 97-98 VFT 20 Yht. 100 Virtanen Mari 91-92 Savannan Pallo 11 92-93 Savannan Pallo 11 93-94 Savannan Pallo 5 94-95 VFT 21 95-96 VFT 20 96-97 VFT 22 97-98 VFT 21 98-99 VFT 21 Yht. 132 Virtanen Pia 91-92 m/s ICS 12 92-93 m/s ICS 15 93-94 m/s ICS 18 94-95 m/s ICS 7 Yht. 52 Virtanen Pia 93-94 Josba 11 94-95 Josba 15 Yht. 26 Virtanen Pirta-Päivikki 99-00 Happee 20 00-01 Happee 22 01-02 Happee 20 Yht. 62 Virtanen Suvi 01-02 Tapanilan Erä III 14 Yht. 14 Virtanen Tiina 99-00 Oilers 11 Yht. 11

1 1

2 2

3 10 3 10

5 7 3 3 3 3 24

4 4 4 6 0 6 24

9 10 11 18 7 0 9 2 3 4 9 4 48 38

7 7

3 3

5 4 7 5 21

4 2 8 5 19

6 0 2 8

0 2 0 2

10 13 12 8 8 51

4 1 5 4 3 17

14 2 14 6 17 18 12 8 11 6 68 40

3 0 0 5 1 0 0 1 10

1 0 0 5 3 4 5 8 26

4 2 0 0 0 2 10 4 4 16 4 0 5 8 9 2 36 34

2 1 3 0 6

2 0 6 0 8

4 1 9 0 14

2 0 4 0 6

0 3 3

0 0 0

0 3 3

0 0 0

1 2 1 4

0 0 2 2

1 2 3 6

2 2 0 4

0 0

1 1

1 1

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

10 10

K

0 0

9 4 6 0 15 4 10 4 40 12 6 2 2 10

2 2 2 6

K

P

K K

P

P H

Virtanen Tiina 00-01 S.C. Top 6 Yht. 6 Vitikka Anna 97-98 Koo-Vee 22 98-99 Classic 22 99-00 Classic 22 Yht. 66 Voutilainen Sanna 93-94 Josba 7 94-95 Josba 22 95-96 Josba 22 96-97 Josba 22 97-98 Josba 20 98-99 HIFK 21 01-02 VFT 18 02-03 VFT 22 Yht. 154 Vuorela Katja 92-93 S.C. Blues 12 93-94 S.C. Blues 15 94-95 Happee 20 95-96 Happee 19 Yht. 66 Vuorela Mari 92-93 Happee 4 Yht. 4 Vähäkuopus Riitta 97-98 Pöllöt 17 98-99 OLS 6 Yht. 23 Vähäniitty Sari 93-94 Josba 11 94-95 Josba 7 Yht. 18 Väisänen Sari 91-92 BET 12 92-93 S.C. Blues 15 93-94 S.C. Blues 18 94-95 Happee 20 Yht. 65 Wälås Katarina 02-03 SSV 22 Yht. 22 Väänänen Karita 99-00 Happee 15 00-01 Happee 16 01-02 Happee 19 02-03 Classic 14 Yht. 64 Vääränen Outi 92-93 Idän Traktor 8 Yht. 8 Yli-Kojola Anna 02-03 SB Vantaa 22 Yht. 22 Ylimäki Tarja 91-92 m/s ICS 16 92-93 m/s ICS 4 Yht. 20 Ylänen Sari 93-94 Tapanilan Erä I 18

244

2 2

0 0

2 2

0 0

3 1 4 8

2 8 9 19

5 9 13 27

2 2 0 4

1 6 2 10 3 3 1 0 26

0 1 1 2 1 2 3 1 11

1 0 7 0 3 2 12 12 4 0 5 0 4 0 1 2 37 16

1 0 5 3 9

1 0 0 2 3

2 2 0 4 5 2 5 2 12 10

0 0

0 0

0 0

2 2

0 0 0

1 1 2

1 1 2

8 0 8

3 5 8

0 0 0

3 5 8

6 0 6

P H

1 3 2 3 9

3 3 4 5 15

4 6 6 8 24

2 10 12 10 34

H

0 0

0 0

0 0

2 2

H

0 1 0 0 1

0 0 1 0 1

0 1 1 0 2

0 0 0 0 0

0 0

0 0

0 0

4 4

11 11

10 10

3 0 3

1 0 1

4 0 4

2 0 2

P

0

0

0

0

H

P H H H P P

P

K

21 10 21 10


94-95 Tapanilan Erä I 22 Yht. 40 Yrjälä Päivi 95-96 TuNMKY 8 96-97 TuNMKY 22 Yht. 30 Yrjönen Eeva 95-96 Tapanilan Erä II 1 96-97 Tapanilan Erä II 13 Yht. 14 Yrjönen Marja-Leena 01-02 FBC Turku 22 Yht. 22 Åkerblom Elin 95-96 NGD 17 Yht. 17 Åsterberg Irma 92-93 Savannan Pallo 3 Yht. 3 Åström Päivi 96-97 Horman Hiisi 15 98-99 Horman Hiisi 16 Yht. 31 Ängeslevä Marika 01-02 FBC Turku 20 Yht. 20 Österberg Irma 92-93 Savannan Pallo 11 93-94 Savannan Pallo 14 94-95 VFT 22 95-96 VFT 17 96-97 Tapanilan Erä I 18 Yht. 82

0 0

1 1

1 1

0 0

0 0 0

0 0 0

0 0 0

0 8 8

0 1 1

0 0 0

0 1 1

0 0 0

0 0

2 2

2 2

2 2

2 2

1 1

3 3

0 0

0 0

0 0

0 0

0 0

2 0 2

1 1 2

3 0 1 16 4 16

3 3

1 1

4 4

0 0

0 1 0 0 1 2

0 0 2 1 1 4

0 1 2 1 2 6

0 0 6 0 0 6

K

245


Erotuomaritoiminta kaudella 2002 - 2003 Eri puolella Suomea SSBL:n erotuomarikoulutustilaisuuksissa koulutettiin kautta 2002 – 2003 varten n. 800 oikeudenjakajaa. Erotuomarien lukumäärä koettiin edelleen liian pieneksi monilla alueilla. Kauden koulutusteemoina olivat mm. uudet pelisäännöt, protestointiin ja epäurheilijamaiseen käytökseen puuttuminen ja kentän ulkopuolinen toiminta. Toimitsijakoulutuksia pidettiin ympäri Suomea. Alueellisessa koulutuksessa jatkettiin ns. jatkuvan koulutuksen mallia. Erotuomaritarkkailun määrä alennettiin miesten liigassa n. 60 prosenttiin, muissa sarjoissa pyrittiin alueellista tarkkailua lisäämään. Olosuhdetarkkailua suoritettiin pääsarjoissa. Nuorten lupaavien tuomareiden koulutusta jatkettiin Pohjola Cupin yhteydessä. Suomalaisiin luotettiin Erotuomarivaliokunta valitsi kaudelle 2002-2003 suomalaiset oikeudenjakajat, jotka tuomitsivat IFF:n alaisia maaotteluja ja muita kansainvälisiä otteluja. Valitut parit olivat Kalle Lehtinen (Rautavaara) – Timo Sikkilä (Joensuu), Kim Kronberg (Helsinki) - Anssi Tuomi (Vantaa), Mikko Alakare (Helsinki) – Jukka-Pekka Koskela (Oulu), Tommi Riihimäki (Tampere) – Juha Sirkka (Tampere) sekä Mervi Flinkman (Helsinki) - Minna Kärkkäinen (Helsinki). Kauden tärkeimmät kansainväliset tehtävät olivat Eurooppa Cup ja naisten MMkisat. Tšekissä pelatussa miesten ja nais-

ten mestarijoukkueiden Eurooppa Cupissa 2002 / 2003 pari Tommi Riihimäki – Juha Sirkka teki onnistuneen ensiesiintymisen kansainvälisissä otteluissa. Kevään 2003 naisten MM-kisoissa Sveitsissä pari Flinkman – Kärkkäinen teki salibandyhistoriaa tuomitsemalla ensimmäisenä naisparina MM -finaalin . IFF:n Referee Committeen suomalaisjäsenenä jatkoi pietarsaarelainen Klaus Koskela. Samoin Koskela oli myös kansainvälisissä tarkkailutehtävissä kaikissa tärkeimmissä tapahtumissa. Palkintoja viidelle Kauden aikana jatkettiin edelliskaudella aloitettua palkitsemisjärjestelmää tuomittujen miesten liigaotteluiden osalta. ETV palkitsi kauden kuluessa ne erotuomarit, joilla täyttyi 100 ylimmän sarjatason tuomitsemista, lisäksi aina seuraavat 50 tehtävää huomioitiin. Kauden aikana pokaalein palkittiin Ari Kuusisto ja Timo Sikkilä 150 ottelusta sekä Anssi Tuomi 100 ottelusta. SSBL:n liittohallitus valitsi erotuomarivaliokunnan esityksestä kauden 20022003 erotuomaripariksi helsinkiläisen Mikko Alakareen ja oululaisen JukkaPekka Koskelan. Perusteluina valinnalle ETV esitti mm. seuraavat seikat: -nuorekas, ryhdikäs erotuomaripari, joka teki kansainvälisen läpimurron -parille ominaista linjakkuus ja erityisesti uusi aktiivinen liikkumistapa otteluissa.

246


Hikinen ilta. Tommi Riihimäki jakaa oikeutta kuumassa loppuottelussa Josba – Oilers.

Tuomitut miesten runkosarjan ottelut 1990-2003 Matinvesi Marco Oksanen Lauri Innanen Jukka Oksman Jyrki Kuusisto Ari Sikkilä Timo Lehtinen Kalle Riihimäki Tommi Parviainen Jukka Tuomi Anssi Saari Oskari Savolainen Heikki Parviainen Iiro Kronberg Kim Panka Pentti Uotinen Eero Alakare Mikko Kontio Jouni Kukkonen Sami Ehro Rainer Koskela Jukka-Pekka Grönlund Henry Andersson Per-Erik

170 159 156 141 135 126 118 92 90 90 84 79 78 76 70 69 68 68 67 66 66 62 60

Kylmämaa Pasi Nevala Aarto Backman Ralf Karsio Tomi Telemäki Timo Sirkka Juha Suominen Jukka Saikkonen Rami Jääskeläinen Petri Backman Kimmo Meskanen Pekka Hurme Jani Filppu Jyrki Rask Raimo Hassinen Tero Penttilä Jani Kainulainen Pauli Fränti Marko Löija Marko King Esa Kääriäinen Jouni Kyyhkynen Esko Linnanketo Kari 247

56 55 52 49 49 47 47 46 42 40 40 38 35 35 34 34 32 31 31 29 28 27 25

Pitkänen Panu Horsmanheimo Simo Kauria Jyri Aho Janne Leppänen Juhani Koski Olli Bogdanoff Mika Soini Lauri Eriksson Patrik Kämäräinen Petri Vilkki Vesa Keltanen Timo Mäkelä Tapio Mäkinen Olli Ittonen Kim Järventausta Tommi Myllykangas Miikka Poikolainen Reijo Rauvola Antti Hellsten Atte Immonen Jukka Hyypiä Tommi Lehtola Miika Eloranta Olli Vinha Juha Finnilä Janne Kivinen Mika Mukkala Pekka Ceballos-Purhonen Kari Kärkkäinen Anssi Sarasmaa Matti Aholaita Petri Lamminsalo Esa Pentikäinen Olli Ojanen Juha Fernelius Ville Heinonen Pete Rantala Markku Skog Stig Auremaa Tomi Gullqvist Magnus Haglund Tomas Holmstrand Andreas Kettunen Juha

24 23 22 21 20 18 17 17 16 16 16 15 15 15 14 14 14 13 13 12 12 11 10 8 8 7 7 7 6 6 6 5 5 5 4 3 3 3 3 2 2 2 2 2


Kulppi Seppo Lyly Heimo Persson Kjell Wesenlund Bjarne

2 2 2 2

Öberg Johan Öberg Stefan Ahonen Arno Berg Stefan

2 2 1 1

Länsiharju Ari Rautio Atte Tolsa Toni Visti Arto

1 1 1 1

9 8 7 6 6 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 3 3

Jääskeläinen Petri Kääriäinen Jouni Linnanketo Kari Penttilä Jani Rask Raimo Bogdanoff Mika Filppu Jyrki Karsio Tomi Leppänen Juhani Löija Marko Pitkänen Panu Andersson Per-Erik Finnilä Janne Grönlund Henry Hellsten Atte Kauria Jyri Koski Olli Soini Lauri

3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1

32 31 31 30 28 27 27 27 26 26 25 25 25 25 24 24

Korhonen Hannu Saikkonen Rami Ahokanto Antti Karsio Tomi Innanen Jukka Nevala Aarto Järvinen Matti Kauria Jyri Hurme Jani Kainulainen Mikko Kervinen Timo Kuusisto Ari Kainulainen Pauli Nuutinen Timo Salokangas Pauli Pentikäinen Olli

24 24 23 23 22 22 21 21 20 20 20 20 19 19 19 18

Tuomitut miesten play-offs -ottelut 1991-2003 Sikkilä Timo Lehtinen Kalle Oksanen Lauri Innanen Jukka Riihimäki Tommi Kuusisto Ari Matinvesi Marco Oksman Jyrki Parviainen Jukka Parviainen Iiro Saari Oskari Suominen Jukka Koskela Jukka-Pekka Tuomi Anssi Alakare Mikko Kronberg Kim Sirkka Juha

33 32 31 30 29 25 25 25 21 19 18 18 17 15 14 14 12

Uotinen Eero Kyyhkynen Esko Meskanen Pekka Fränti Marko Kontio Jouni Aho Janne Eriksson Patrik Kukkonen Sami Kylmämaa Pasi Panka Pentti Telemäki Timo Ehro Rainer Horsmanheimo Simo Saikkonen Rami Savolainen Heikki Hassinen Tero Hurme Jani

Tuomitut naisten runkosarjan ottelut 1991-2003 Flinkman Mervi 136 Kärkkäinen Minna 127 Matinvesi Marco 108 Ehro Rainer 55 Ceballos-Purhonen Kari 54 Kontio Jouni 52 Tuomi Anssi 52 Backman Kimmo 46 Finnilä Janne 39 Kivinen Mika 37 Kukkonen Sami 37 Eloranta Olli 33 Lehtinen Kalle 33 Parviainen Iiro 33 Sikkilä Timo 33 Aho Janne 32

Bogdanoff Mika Kronberg Kim Oksman Jyrki ** Parviainen Jukka Uschanov Pasi Kärkkäinen Anssi Meskanen Pekka Siitonen Pentti Mäkelä Tapio Mäkinen Olli Filppu Jyrki Hassinen Tero Oksanen Lauri Saari Oskari Aaltonen Mika Eriksson Patrik 248


Rauvola Antti Sirkka Juha Alanko Marjo Immonen Jukka Laakkonen Jouni Vilkki Vesa Kilpikoski Marko Lappalainen Sami Leistiö Jussi Linnanketo Kari Rosendahl Raija Fordell Timo Silvo Anssi Hyypiä Tommi Pietarinen Jyri Tilli Kimmo Kämäräinen Petri Kääriäinen Jouni Niskanen Sisu Paananen Tuomas Poikolainen Reijo Heinonen Pete Keto Santtu Kitunen Esa Paso Jukka Soini Lauri Alakare Mikko Berg Stefan Järvinen Aapo Karvinen Pekka Koski Olli Aholaita Petri Björkskog Marco Fränti Marko Järventausta Tommi Keltanen Timo Kyyhkynen Esko Lehtola Miika Mäcklin Jani Panka Pentti Puolanne Markku Rantala Markku Riihimäki Olli Sumanen Jaakko

18 18 17 17 17 17 16 16 16 16 16 15 15 14 14 14 13 13 13 13 13 12 12 12 12 12 11 11 11 11 11 10 10 10 10 10 10 10 10 10 10 10 10 10

Björklöf Fredrik Ittonen Kim Koskela Jukka-Pekka Liikala Petri Pruiksma Tom Pulkkinen Pasi Rask Raimo Riihimäki Tommi Ruokonen Antti Sarkkinen Matti Telemäki Timo Anttila Juhani King Esa Lampinen Reijo Mäki Jarno Pajunen Janne Taivalantti Jani Uotinen Eero Utukka Pirjo Vuorinen Vesa Halme Kimmo Karjalainen Olli Kettunen Petri Koskinen Janne Kotkansalo Tero Savenius Janne Savolainen Heikki Valtanen Teppo Wiklund Niklas Heikkinen Tero Heiska Antti Hellsten Atte Kinnunen Miika Koret Ville Luoma Juho Löija Marko Mäkelä Reijo Nissinen Antero Pekkinen Toni Rantanen Jani Rautio Atte Räty Sami Suominen Jukka Varis Hannu 249

9 9 9 9 9 9 9 9 9 9 9 8 8 8 8 8 8 8 8 8 7 7 7 7 7 7 7 7 7 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6

Virtaniemi Matti Ahonen Arno Auremaa Tomi Autio Ville Boman Stefan Eriksson Conny Eriksson Peter Hämäläinen Pasi Ihalainen Marko Jääskeläinen Petri Karttunen Janne Koponen Tommy Leppänen Juhani Lewis Andrew Liesivesi Mika Ljungberg Daniel Mäkelä Ville Penttilä Jani Perovuo Tomas Qvarnström Andreas Saastamoinen Mika Sipilä Tero Sula Kari Teikari Esa Terho Tommi Tikkinen Kari Tuominen Jan Vinha Juha Habbaba Musse Holopainen Jani Korhonen Veli-Pekka Kovalainen Veikko Lehikoinen Petri Lepola Lasse Liesivesi Kari Salminen Marko Sandholm Jan Snell Christian Suominen Jouni Viita Ossi Voutilainen Matti Fagerström Kai Försti Tapani Halinen Antti

6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3


Kantola Sebastian Kettunen Juha Kylmämaa Pasi Laakkonen Jari Lahtela Toni Lahtinen Arttu Lepistö Jari Lindroos Pontus Linjamaa Esa Markkanen Seppo Mattson Mikael Mukkala Pekka Mäkelä Petri Nordin Christer Rintala Jarno Schuravleff Jan Tapper Peter Tuomisto Eero Varonen Timo Viitanen Joni Aho Pasi Brännbacka Ronny Danielsson Toni Fernelius Ville Grönlund Henry Hirvonen Pasi

3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2

Kettunen Kalle Kiintola Jarno Lehto Hannu Mattson Ralf-Åke Montonen Mikael Myllykangas Miikka Pirhonen Veikko Rautiainen Toni Salmen Daniel Saramo Jussi Skog Stig Suhonen Petri Sundström Michael Tilander Pasi Tukiainen Hannu Wallenius Dick Westerlund Dan-Ola Ylönen Aholainen Juha Andersson Jaakko Granlund Bo Hoikka Esa Holappa Tarmo Horsmanheimo Simo Imjack John Kallionsivu Markus

2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1

Karlsson Magnus Kivi Jukka-Pekka Korhonen Sari Koskela Klaus Kuoppamäki Kalle Kuussaari Karo Kähärä Jussi Laine Jorma Laitinen Jarkko Larsson Mikael Leskinen Janne Lähdesmäki Miikka Lähteenmäki Ari Makkula Heini Nenonen Petri Pitkänen Panu Plosila Petteri Rajala Mikko Ruuskanen Tero Savolainen Matti Suominen Sami Suvanto Marco Toivonen Sami Valasjoki Antti Vilhunen Jukka

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

*) Kaudella 95-96 Manu - Erä I ja NGD - TuNMKY ottelupöytäkirjat puuttuvat tilastosta. **) Kausilla 93-94 ja 94-95 yhteensä 9 peliä nimellä Laakkonen Jyrki Tuomitut naisten play-offs -ottelut 1993-2003 Flinkman Mervi Kärkkäinen Minna Ehro Rainer Innanen Jukka Karsio Tomi Matinvesi Marco Parviainen Iiro Eloranta Olli Finnilä Janne Pietarinen Jyri Backman Kimmo Eriksson Patrik

40 39 15 10 10 10 8 7 7 7 6 6

Hurme Jani Kämäräinen Petri Leppänen Juhani Oksanen Lauri Sikkilä Timo Tuomi Anssi Kitunen Esa Kronberg Kim Lehtinen Kalle Nevala Aarto Parviainen Jukka Paso Jukka 250

6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5

Soini Lauri Aho Janne Halme Kimmo Kuusisto Ari Linnanketo Kari Meskanen Pekka Oksman Jyrki Silvo Anssi Sirkka Juha Ahokanto Antti Ittonen Kim Järventausta Tommi

5 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3


Kervinen Timo Kylmämaa Pasi Lahtinen Arttu Myllykangas Miikka Puolanne Markku Riihimäki Tommi Saari Oskari Salokangas Pauli Uschanov Pasi Varonen Timo Ahonen Arno Ceballos-Purhonen Kari Hellsten Atte Järvinen Aapo Kukkonen Sami Kärkkäinen Anssi Laakkonen Jouni Löija Marko Suominen Jukka

3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2

Uotinen Eero Alakare Mikko Alanko Marjo Fränti Marko Hassinen Tero Horsmanheimo Simo Hyypiä Tommi Hämäläinen Pasi Karttunen Janne Keto Santtu King Esa Kinnunen Miika Kivinen Mika Koponen Tommy Korhonen Hannu Koskela Jukka-Pekka Kovalainen Veikko Kyyhkynen Esko Lehikoinen Petri

251

2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

Lehtola Miika Lepola Lasse Luoma Juho Mäcklin Jani Mäkelä Tapio Mäki Jarno Paananen Tuomas Perovuo Tomas Riihimäki Olli Rintala Jarno Rosendahl Raija Saikkonen Rami Salminen Marko Sarkkinen Matti Tikkinen Kari Utukka Pirjo Valtanen Teppo Varis Hannu Vilkki Vesa

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1


Salibandyliitto ja Salibandyliiga SUOMEN SALIBANDYLIITTO RY Alakiventie 2 FIN-00920 HELSINKI Sähköposti: etunimi.sukunimi@salibandy.net puh. 09-454 2140 fax 09-4542 1420 SSBL ry Toiminnanjohtaja Jari KINNUNEN Kilpailupäällikkö Esko KYYHKYNEN

puh. 09-4542 1410, 0400-529 000 puh. 03-3126 1400, 0400-529 001 Sarvijaakonkatu 32 33540 TAMPERE Valmennuspäällikkö Jari OKSANEN puh. 09-4542 1415, 0400-529 002 Nuorsiopäällikkö Tanja KARI puh. 09-4542 1412, 0400-529 003 Tiedottaja Markku HUOPONEN puh. 09-4542 1416, 0400-529 004 Erotuomarivastaava Jukka PARVIAINEN puh. 09-4542 1414, 0400-529 005 Harrastevastaava Eeva WELLING puh. 09-4542 1413, 0400-529 006 Maajoukkuesihteeri Jani ALKIO puh. 09-4542 1434, 0400-529 007 Projektivastaava (Aluetoiminnan kehittämisprojekti) Mervi KILPIKOSKI puh. 09-4542 1435, 0400-529 008 Kirjanpitäjä Katja JALONEN puh. 09-4542 1411 Sarjasihteeri Johanna VASANKARI puh. 03-3126 1402 Sarvijaakonkatu 32 33540 TAMPERE Sihteeri Janika PEIPONEN puh. 09-4542 1417 Puhelinneuvoja Suvi LAINE puh. 09-4542 1418

ETELÄ-SUOMEN ALUETOIMISTO Aluevastaava Terho LAAKSONEN Aluetyöntekijä Anssi TUOMI Alakiventie 2 00920 HELSINKI Telefax (09) 4542 1422 POHJOIS-SUOMEN ALUETOIMISTO Aluevastaava Juha LAUKKA Isokatu 99, 90120 OULU Telefax (08) 371 741 252

puh. 09-4542 1430, 0400-529 011 puh. 09-4542 1419, 0400-529 015

puh. 08 371 773,

0400 529 012


SISÄ-SUOMEN ALUETOIMISTO Aluevastaava Juhani LEPPÄNEN Sarvijaakonkatu 32, 33540 TAMPERE Telefax (03) 3126 1405

puh. 03 3126 1401, 0400 529 013

ITÄ-SUOMEN ALUETOIMISTO Aluevastaava PetriKETTUNEN Kalevankatu 8, 80100 JOENSUU Telefax (013) 267 5098

puh. 013 267 5072, 0400 529 010

LÄNSI - SUOMEN ALUETOIMISTO Aluevastaava TIINA KOIVISTO Yliopistonkatu 31, 20100 TURKU Telefax (02) 515 1919

puh. 02 515 1980, 0400 529 014

Suomen Salibandyliiton valtuusto 2003-2004 Liittokokouksen valitsema valtuusto. Varsinaiset jäsenet (suluissa henkilökohtainen varajäsen). Helsinki Teemu Japisson (Miro Karttunen, Ylhäs) Jari Oksanen Tapanilan Erä (Teemu Vanhala, Pakilan Visa) Sanna Siltanen SalibandySeuraViikingit (Jouni Ritari, HIFK) Uusimaa Hexi Arteva Espoon Oilers (Anders Hollmerus, Loviisan Tor) Maaret Ilmarinen SB Vantaa (Tarja Rautio, VFT-Vantaa) Yrjö Kokljuschkin Tikkurilan Tiikerit (A-P Laitalainen, SB-Pro, Nurmijärvi) Sisä-Suomi Minna Hakala (valtuuston puheenjohtaja) SC TOP, Riihimäki (Kimmo Saarinen Tampereen Gunners) Petri Kalmi Nokian Palloseura (Esa Kangasmäki, Tampereen Ilves) Arto Teittinen Happee, Jyväskylä (Pasi Simola, Forssan Suupparit) Länsi-Suomi Jukka Lavi TPS Salibandy (Valtteri Mikkola FBC Turku) Tuulia Nieminen SBS Pori (Tuomas Mäki-Ontto, Porin Salibandykarhut) Vesa Salin Uudenkaupungin Salibandy (Veli-Matti Äijälä, Rauman Salba)

253


Itä-Suomi Eelis Jolkkonen Josba, Joensuu (Minna Simonen, Josba Joensuu) Marja-Sisko Luode Ballcrackers, Kotka (Mika Muukkonen, NST-Lappeenranta) Harri Väänänen SB Savo, Varpaisjärvi / Nilsiä (Antero Nissinen Welhot/ENI, Kuopio) Pohjois-Suomi Sirpa Leppäkangas, Jeppis Floorball Team, Pietarsaari (Tommy Koponen, SPV Seinäjoki) Pasi Lämsä Merikoski SBT, Oulu (Kari Hiltunen, Kylmänen Pallopojat, Rantsila) Taina Määttä Kuusamon Pallokarhut (Pentti Katermaa, RSB-Team, Rovaniemi)

Suomen Salibandyliiton hallitus HALLITUKSEN PUHEENJOHTAJA Matti AHDE Telefax (09) 8330 2226 Sähköposti: matti.ahde@salibandy.net

puh. 09 833 0222, 0400 828 666

HALLITUKSEN VARAPUHEENJOHTAJA Miikka SEPPÄLÄ puh. 050 3770 303 Sähköposti: miikka.seppala@salibandy.net John LILJELUND Sähköposti: john.liljelund@salibandy.net HALLITUKSEN MUUT JÄSENET Peter HOFFSTRÖM Telefax (02) 230 8687 Sähköposti: peter.hoffstrom@salibandy.net

puh. 050 589 7555

puh. 0400 744 082

Anneli KILJUNEN Sähköposti: anneli.kiljunen@eduskunta.fi

puh. 0400 498 962

Riikka LAHTI SSV/ Kallvikintie 28, 00980 HELSINKI Sähköposti: riikka.lahti@salibandy.net

puh. 040 773 7613

Juha OLLIKAINEN sähköposti: juha.ollikainen@salibandy.net

puh. 040 533 5355

Anssi TIMONEN Sähköposti: anssi.timonen@salibandy.net 254

puh. 0400 813 112


Timo TUOMINEN Telefax (02) 250 3886 sähköposti: timo.tuominen@salibandy.net

SSBL SALIBANDY OY (Salibandyliiga) Alakiventie 2 00920 HELSINKI Telefax (09) 4542 1450 Toimitusjohtaja Risto KAUPPINEN puh. 09 4542 1451, 0400 529 020 Sähköposti: risto.kauppinen@salibandy.net Kilpailupäällikkö Ari VEHNIÄINEN puh. 09 4542 1452, 0400 529 021 Sähköposti: ari.vehniainen@salibandy.net Tiedottaja Mika HILSKA puh. 0400 529 022 Sähköposti: mika.hilska@salibandy.net

puh. 02 250 3883, 044-333 7098

Olli SAREKOSKI Sähköposti: olli.sarekoski@veikkaus.fi Anssi TIMONEN (ks. SSBL ry hallitus)

SALIBANDYLIIGAN KILPAILUJA KURINPITORYHMÄ Antti LAAKSONEN (pj) puh. 040 830 8083 Sähköposti: antti.laaksonen@yit.fi Pekka RAITALA (Ks. SSBL Oy:n hallitus) Ari VEHNIÄINEN (sihteeri) (Ks. SSBL Salibandy Oy) EROTUOMARIVALIOKUNTA

Myyjä Mikko HÄNNIKKÄLÄ puh. 0400 529 025 SALIBANDY OY:N HALLITUS Pekka RAITALA (pj) puh. 040 754 6365 Sähköposti: pekka.raitala@keltaisetsivut.fi Matti AHDE (vpj) (Ks. SSBL ry hallitus) Tom HEDKROK puh. 040 707 6503 Sähköposti: tom.hedkrok@salibandy.net

Dick WALLENIUS (pj) puh. 0400 711 268 sähköposti: dick.wallenius@kabus.fi Patrik ERIKSSON puh. 02 251 2651, 040 554 9619 sähköposti: patrik.eriksson@focusinhalation.com Klaus KOSKELA puh. 0400 571 278 sähköposti: klaus.koskela@pp.inet.fi Jukka PARVIAINEN (sihteeri) (Ks. SSBL ry)

255


JUNIORIVALIOKUNTA

KURINPITOVALIOKUNTA

Timo TUOMINEN, (pj.) (ks. hallitus)

Peter HOFFSTRÖM (pj), (os. Ks. hallitus)

Ilkka HÖRKKÖ puh. 03 717 2522, 040 5165 978 Sami KORPELAINEN puh. 050 331 0717 Marjo LILJELUND puh. 09 6923 227, 050 5527 350 Jari FAGERSTRÖM puh. 03 3126 1213, 0400 596 862 KOO-VEE Sarvijaakonkatu 32 33540 TAMPERE

Eija WALLENIUS puh. 040 515 0503 Mika HILSKA puh. 0400 529 022 sähköposti: mika.hilska@salibandy.net Rainer EHRO puh. 0500 717 917 MAAJOUKKUEVALIOKUNTA John LILJELUND (pj) (ks.hallitus) Risto KAUPPINEN (Ks. SSBL Oy) Jari OKSANEN (Ks. SSBL ry)

Tanja KARI (siht.) (Ks. SSBL ry) Miikka SEPPÄLÄ (Ks. hallitus) KOULUTUSVALIOKUNTA Jani ALKIO (siht.) (Ks. SSBL ry) Riikka LAHTI (pj) (Ks. hallitus) Jukka HOKKA puh. 050 300 5368 Sähköposti: jhokka@st.jyu.fi

PELI MEILLE KAIKILLE-VALIOKUNTA Anneli KILJUNEN (pj) (Ks. hallitus)

Miikka LAMU puh. 050 378 9393 Sähköposti: miikka.lamu@scclassic.com Tapio TAMMINEN 040 822 7708 Sähköposti: tapio.tamminen@pp4.inet.fi

Maaret ILMARINEN puh. 0500-878 451 Sähköposti: maaret.ilmarinen@suomi24.fi Teemu JAPISSON puh. 09 3481 2465, 0400 878 949 Sähköposti: teemu.japisson@ns.slu.fi

Jari OKSANEN (Ks. SSBL ry) 256


MAAJOUKKUE / MIEHET Joukkueenjohtaja Matias MAIJALA puh. 040 777 6975 Sähköposti: matias.maijala@salibandy.net

Tanja KARI (Ks. SSBL ry) Mervi KILPIKOSKI (Ks. SSBL) Riikka LAHTI (Ks. hallitus) Minna SIMONEN puh. 050 534 3109 Sähköposti: minnasimonen@suomi24.fi Vesa SYDÄNMAA puh. 044 034 0123 Sähköposti: vesa.sydanmaa@carehafinland.fi

Päävalmentaja Pasi TILANDER puh. 040 525 8730 Sähköposti: pasi.tilander@salibandy.net 2-valmentaja Mika AHONEN puh. 040 841 1897

SARJAVALIOKUNTA Juha OLLIKAINEN (pj) (Ks. edellä hallitus) Terho LAAKSONEN (Ks. SSBL ry) Ari VEHNIÄINEN (Ks. SSBL Oy) Markku RANTALA puh. 040 728 6769 Tapanilan Erä/ salibandyjaosto 00730 HKI Telefax (09) 346 4252 ( Erän tsto) Esko KYYHKYNEN (siht.) (Ks. SSBL ry) SÄÄNTÖVALIOKUNTA TOM HEDKROK (pj) puh. 040 7076503 Matti AHDE (Ks. SSBL hallitus) Olav HERMANSSON Jari KINNUNEN (siht.)(Ks. SSBL ry)

3-valmentaja Petri HUTTUNEN puh. 040 554 3861 Huoltaja Petri KANTER puh. 040 545 2644 Fysioterapeutti Mark LEHTIMÄKI puh. 050 574 5855 MAAJOUKKUE / NAISET Joukkkueenjohtaja Jaana OIKARINEN Päävalmentaja Seppo PULKKINEN 040 738 6793 Sähköposti: seppo.pulkkinen@salibandy.net Valmentaja Petri LINDBERG 050 353 7399 Huoltaja Anniina PAAVILAINEN 257


MAAJOUKKUE/POJAT (U19) Päävalmentaja Lars ERIKSSON 050 5658 524 sähköposti: lasse.eriksson@salibandy.net 2-valmentaja Jukka HOKKA puh. 050 3005 368 Sähköposti: jhokka@st.jyu.fi 3-valmentaja Petteri BERGMAN 050 5293 271 Sähköposti: petteri.bergman@pp.nic.fi Joukkueenjohtaja John LILJELUND (Ks. Hallitus) Fysioterapeutti Niclas GRANFELT 040 8228 500 Sähköposti: nickegranfelt@hotmail.com Hieroja Ari HAAPALAINEN 050 3573 434 Sähköposti: ari.haapalainen@luukku.com

Joukkueenjohtaja Kaarina SALOMAA 040 721 3553 Päähuoltaja KirsiBERGMAN Huoltaja Sampo HULKKONEN puh. 040 551 3489

IFF:N PUHEENJOHTAJA Tomas ERIKSSON Jungfrudansen 90, 1tr, 17151 SOLNA, SWEDEN Tel. (w) +46-8 273 250 Telefax (w) +46-8 822 214 Mobile +46-70 594 3071 IFF:N VARAPUHEENJOHTAJA JOHN LILJELUND (Ks. hallitus) IFF:N VARAPUHEENJOHTAJA RENATO ORLANDO Amselweg 11 A, 3073 GÜMLIGEN, SWITZERLAND Tel. (h) +41-31 951 5458

MAAJOUKKUE/TYTÖT Päävalmentaja Markku RANTALA (Ks. sarjavaliokunta) 2-valmentaja Petri HEINO puh. 040 582 2854

258


Huippusarjojen otteluohjelmat 2003-04 Miesten Salibandyliiga 18.9. 18.9. 20.9. 20.9. 20.9. 20.9. 21.9. 21.9. 21.9. 21.9. 21.9. 22.9. 26.9. 26.9. 27.9. 27.9. 27.9. 27.9. 28.9. 28.9. 28.9. 28.9. 1.10. 3.10. 4.10. 4.10. 4.10. 4.10. 5.10. 5.10. 8.10. 8.10. 10.10. 10.10. 11.10. 11.10. 11.10. 11.10. 12.10. 12.10. 13.10. 16.10. 16.10. 16.10. 17.10. 18.10. 18.10. 20.10. 21.10.

18:30 18:30 18:30 18:30 18:30 18:30 18:30 18:30 18:30 18:30 19:00 18:30 18:30 18:30 14:00 16:00 18:30 18:30 12:00 18:30 18:30 18:30 18:30 18:30 18:30 18:30 18:30 18:30 15:00 18:30 18:30 18:30 18:30 18:30 15:00 18:30 18:30 18:30 15:00 19:00 18:30 18:30 18:30 18:30 18:30 15:00 18:30 18:30 18:30

Erä SB-Pro Classic Josba OLS SSV Happee HIFK Josba OLS AC HaKi Rangers HIFK Oilers Erä Gunners Rangers SSV Gunners AC HaKi Erä SB-Pro Classic Oilers AC HaKi HIFK OLS SB-Pro OLS Happee Classic SSV Gunners SSV Josba Happee HIFK Oilers Josba AC HaKi Rangers Erä Rangers SB-Pro Oilers Classic HIFK Happee Erä

-

AC HaKi Rangers Gunners HIFK Happee Oilers Oilers Gunners SB-Pro Erä SSV Classic Classic AC HaKi Happee SB-Pro Josba OLS OLS HIFK Josba Oilers SSV Rangers Gunners Erä Josba SSV HIFK Rangers Happee Rangers Erä Happee AC HaKi SB-Pro OLS Classic Gunners OLS HIFK Oilers AC HaKi Classic Josba OLS SSV Gunners SB-Pro

22.10. 24.10. 25.10. 25.10. 25.10. 25.10. 25.10. 26.10. 26.10. 26.10. 29.10. 29.10. 30.10. 5.11. 5.11. 5.11. 10.11. 12.11. 14.11. 15.11. 15.11. 15.11. 15.11. 15.11. 19.11. 21.11. 22.11. 22.11. 22.11. 22.11. 22.11. 23.11. 23.11. 25.11. 26.11. 27.11. 28.11. 29.11. 29.11. 29.11. 29.11. 3.12. 5.12. 6.12. 7.12. 7.12. 7.12. 9.12. 10.12.

259

18:30 18:30 13:00 14:00 18:30 18:30 19:30 18:30 18:30 18:30 18:30 18:30 18:30 18:30 18:30 18:30 18:30 18:30 18:30 14:00 15:00 18:30 18:30 18:30 18:30 18:30 18:00 18:30 18:30 18:30 18:30 14:00 18:30 18:30 18:30 18:30 18:30 15:00 18:30 18:30 18:30 18:30 18:30 18:30 18:30 18:30 18:30 18:30 18:30

Classic AC HaKi Gunners Josba Happee Rangers SB-Pro HIFK Josba Oilers Gunners SSV Erä Classic Happee Oilers Rangers SSV SB-Pro Classic OLS AC HaKi Happee Josba Classic HIFK Erä Gunners Oilers SB-Pro SSV SB-Pro AC HaKi Oilers Gunners Josba AC HaKi OLS Gunners HIFK Rangers Classic Happee SSV AC HaKi Rangers SB-Pro Erä Happee

-

Erä Happee Oilers SSV HIFK OLS AC HaKi SB-Pro Classic OLS Rangers Erä Rangers AC HaKi Josba HIFK SB-Pro Gunners Gunners HIFK SSV Oilers Erä Rangers Rangers Josba OLS HIFK Happee Josba AC HaKi OLS Erä SSV Classic Happee Classic SB-Pro SSV Oilers Erä Oilers OLS Josba Josba SSV Happee Gunners Classic


10.12. 11.12. 11.12. 13.12. 13.12. 15.12. 16.12. 17.12. 17.12. 19.12. 20.12. 2.1. 3.1. 3.1. 3.1. 3.1. 4.1. 4.1. 4.1. 4.1. 4.1. 6.1. 9.1. 10.1. 10.1. 10.1. 11.1. 11.1. 13.1. 14.1. 16.1. 17.1. 17.1. 17.1. 18.1. 18.1. 18.1. 18.1. 21.1. 23.1. 24.1. 24.1. 24.1. 24.1. 24.1. 24.1. 25.1. 28.1. 29.1. 29.1. 29.1. 30.1. 3.2. 4.2.

18:30 18:30 18:30 18:30 18:30 18:30 18:30 18:30 18:30 18:30 14:00 18:30 15:00 18:30 18:30 18:30 14:00 15:00 18:30 18:30 18:30 18:30 18:30 15:00 16:00 18:30 15:00 18:30 18:30 18:30 18:30 15:00 18:30 18:30 18:30 18:30 18:30 18:30 18:30 18:30 14:00 14:00 18:30 18:30 18:30 18:30 18:30 18:30 18:30 18:30 18:30 18:30 18:30 18:30

SSV Erä Rangers Happee OLS Classic Gunners HIFK Oilers Oilers Josba SSV OLS Gunners Josba Rangers Josba OLS Happee Rangers SB-Pro Erä SB-Pro OLS Gunners AC HaKi OLS HIFK Erä HIFK SSV Josba Oilers Rangers AC HaKi Happee HIFK SB-Pro SSV Gunners Classic Josba AC HaKi Happee Oilers Rangers SSV Josba Erä Gunners Rangers SB-Pro Classic AC HaKi

-

SB-Pro HIFK Oilers SSV AC HaKi SB-Pro AC HaKi Rangers Erä Gunners Erä HIFK Classic Happee Oilers AC HaKi Classic Oilers AC HaKi Gunners HIFK SSV Erä Rangers Josba SB-Pro Gunners Happee Classic AC HaKi Classic OLS SB-Pro Happee Josba OLS Rangers Classic Oilers Erä SSV Gunners HIFK SB-Pro Erä OLS OLS Happee HIFK AC HaKi Classic Oilers Erä SB-Pro

4.2. 4.2. 5.2. 11.2. 13.2. 14.2. 14.2. 14.2. 14.2. 15.2. 15.2. 15.2. 15.2. 17.2. 18.2. 20.2. 20.2. 21.2. 21.2. 21.2. 22.2. 22.2. 25.2. 25.2. 27.2. 27.2. 28.2. 28.2. 29.2. 29.2. 29.2. 29.2. 29.2. 2.3. 5.3. 6.3. 6.3. 6.3. 6.3. 6.3. 6.3. 7.3. 7.3. 7.3. 7.3. 7.3.

18:30 18:30 18:30 18:30 18:30 14:00 15:00 18:30 18:30 15:00 18:30 18:30 18:30 18:30 18:30 18:30 18:30 18:30 18:30 18:30 14:00 18:30 18:30 18:30 18:30 18:30 15:00 18:30 14:00 15:00 18:30 18:30 18:30 18:30 18:30 15:00 18:30 18:30 18:30 18:30 18:30 14:30 18:30 18:30 18:30 18:30

Gunners HIFK Oilers Classic AC HaKi Erä OLS HIFK SB-Pro OLS AC HaKi Happee SSV Erä Gunners Classic Oilers Happee Josba SSV Josba HIFK Classic SSV HIFK Oilers OLS SB-Pro Classic OLS Happee Oilers Rangers Erä Oilers Gunners AC HaKi Classic Josba SB-Pro SSV Gunners Erä HIFK OLS Rangers

-

Happee SSV Rangers Gunners Rangers Josba Oilers Happee SSV HIFK Classic Oilers Josba Rangers SB-Pro OLS Gunners Erä OLS AC HaKi Rangers SB-Pro Happee Rangers Gunners AC HaKi Erä Josba Josba Gunners AC HaKi HIFK SB-Pro SSV Josba Rangers Erä Oilers HIFK OLS Happee SSV SB-Pro Classic AC HaKi Happee

Tummalla kirjoitetut ottelut ovat Urheilukanavan TVotteluita. Muutokset mahdollisia, oikeat otteluohjelmatiedot: www.salibandy.net

260


Naisten Salibandyliiga 1.10. 4.10. 4.10. 4.10. 4.10. 4.10. 5.10. 9.10. 11.10. 11.10. 11.10. 11.10. 11.10. 12.10. 12.10. 12.10. 12.10. 15.10. 15.10. 18.10. 18.10. 18.10. 18.10. 18.10. 18.10. 19.10. 22.10. 24.10. 25.10. 25.10. 25.10. 26.10. 2.11. 2.11. 2.11. 2.11. 2.11. 13.11. 13.11. 15.11. 15.11. 15.11. 15.11. 16.11. 16.11. 16.11. 16.11. 19.11. 19.11. 21.11. 22.11. 22.11. 22.11.

18:30 13:00 14:00 14:00 15:00 17:30 13:30 18:30 12:00 14:00 14:30 15:00 18:00 13:00 17:00 18:00 18:30 18:30 19:00 12:30 14:00 14:00 14:30 18:30 18:30 18:30 18:30 18:30 11:30 14:00 15:00 15:00 12:30 14:00 15:00 15:30 18:30 18:30 19:00 14:00 15:00 16:00 18:30 14:00 15:00 18:30 18:30 18:30 19:00 18:30 15:00 15:00 15:00

Erä III Classic SB Vantaa SBS Rupu VFT PePe SB Vantaa NST Josba SBS Rupu SSV Happee Merikoski SBTNST Happee Merikoski SBTJosba Erä III Oilers Oilers SB Vantaa SBS Rupu SSV VFT Classic VFT Erä III Josba PePe SB Vantaa Happee Merikoski SBTPePe Classic NST Oilers SSV Happee SB Vantaa SBS Rupu Josba Oilers SSV Classic NST Josba VFT Erä III Oilers Josba SB Vantaa SSV Merikoski SBT-

SSV Oilers Happee Josba NST Merikoski SBT Merikoski SBT Erä III Oilers PePe SB Vantaa VFT Classic SB Vantaa SSV SBS Rupu Classic VFT PePe NST PePe Happee Merikoski SBT Josba Erä III Merikoski SBT SBS Rupu NST SSV Oilers Classic SB Vantaa Erä III VFT SBS Rupu Happee Josba Erä III VFT Classic PePe Merikoski SBT NST PePe Happee Merikoski SBT SSV SB Vantaa SBS Rupu Happee SBS Rupu Classic NST

22.11. 26.11. 29.11. 29.11. 29.11. 29.11. 3.12. 6.12. 7.12. 7.12. 7.12. 7.12. 7.12. 7.12. 10.12. 13.12. 14.12. 14.12. 14.12. 3.1. 3.1. 4.1. 4.1. 4.1. 4.1. 4.1. 7.1. 9.1. 10.1. 10.1. 10.1. 10.1. 11.1. 11.1. 14.1. 17.1. 17.1. 17.1. 17.1. 18.1. 18.1. 18.1. 18.1. 18.1. 25.1. 25.1. 25.1. 25.1. 28.1. 31.1. 31.1. 31.1. 31.1. 31.1.

261

17:30 19:00 11:30 12:00 14:00 15:00 18:30 15:00 13:00 14:00 14:30 15:00 15:00 16:30 19:00 14:00 15:00 17:00 18:30 14:00 15:00 12:30 12:30 14:00 14:30 18:30 18:30 18:30 11:30 15:00 15:00 18:30 18:00 18:00 18:30 11:30 15:00 17:00 18:00 13:00 14:00 14:30 16:00 18:30 14:00 14:00 17:00 18:30 18:30 13:00 15:00 17:30 18:00 18:30

PePe Oilers PePe Merikoski SBTSBS Rupu Classic Erä III NST Happee SBS Rupu Classic VFT NST Erä III Oilers SB Vantaa Merikoski SBTHappee SSV SBS Rupu Classic Oilers PePe SB Vantaa Classic VFT Erä III VFT PePe SB Vantaa Josba SSV NST Merikoski SBTErä III Pepe NST Happee Merikoski SBTClassic SBS Rupu SSV Josba Oilers SBS Rupu Josba Happee VFT Erä III Classic NST PePe Merikoski SBTVFT -

VFT SSV Happee Erä III VFT NST Oilers VFT Merikoski SBT SSV SB Vantaa Oilers PePe Josba Classic Josba PePe SB Vantaa Erä III Merikoski SBT Josba Josba SBS Rupu SSV Merikoski SBT Happee NST Erä III Oilers NST SBS Rupu Happee Josba VFT Classic SB Vantaa Oilers SBS Rupu SSV Happee Erä III PePe VFT SB Vantaa NST SSV Oilers Classic PePe SBS Rupu SSV Josba Oilers SB Vantaa


1.2. 4.2. 14.2. 14.2. 14.2. 14.2. 14.2. 14.2. 17.2. 18.2. 21.2. 21.2. 21.2. 21.2. 22.2. 22.2. 22.2. 22.2. 22.2. 28.2. 28.2. 28.2. 28.2. 28.2. 28.2.

14:00 18:30 14:00 14:00 14:30 17:00 17:30 18:00 18:30 19:00 14:00 15:00 17:00 18:30 14:30 15:00 16:30 17:00 18:30 18:30 18:30 18:30 18:30 18:30 18:30

Josba Erä III SB Vantaa SBS Rupu SSV Happee PePe Merikoski SBTHappee Oilers SBS Rupu Classic NST VFT SSV NST Erä III Happee VFT SB Vantaa Oilers Josba Merikoski SBTSSV PePe -

SB Vantaa Happee Erä III Oilers VFT NST Classic Josba Josba Erä III SB Vantaa SSV Merikoski SBT PePe Oilers Classic Merikoski SBT PePe SBS Rupu Classic VFT Erä III Happee SBS Rupu NST

Muutokset mahdollisia, oikeat otteluohjelmatiedot: www.salibandy.net

Miesten I div. länsilohko 1.10. 4.10. 4.10. 4.10. 4.10. 5.10. 8.10. 11.10. 11.10. 11.10. 12.10. 12.10. 13.10. 13.10. 15.10. 18.10. 18.10. 18.10. 19.10. 21.10. 25.10. 25.10. 25.10.

18:30 14:00 16:00 18:00 20:00 17:00 18:30 13:00 17:00 18:30 15:00 18:30 18:30 18:45 19:00 16:00 17:00 19:30 17:00 18:30 15:30 18:00 18:30

HaU FT Trackers Blue Fox FBC SBS Wirmo Ilves FBC Turku SBS Pori Pirkat SPV HaU FT Trackers SBS Pori TPS Ilves SPV Blue Fox FBC SPV Pirkat FT Trackers TPS Pirkat SBS Wirmo HaU -

Pirkat SBS Pori TPS FBC Turku SPV SPV Ilves TPS SBS Wirmo FT Trackers Pirkat SBS Wirmo FBC Turku HaU Blue Fox FBC SBS Pori TPS FBC Turku Ilves SBS Pori Ilves FT Trackers Blue Fox FBC

26.10. 26.10. 27.10. 28.10. 29.10. 1.11. 1.11. 2.11. 4.11. 6.11. 8.11. 15.11. 15.11. 15.11. 16.11. 16.11. 19.11. 20.11. 22.11. 22.11. 22.11. 23.11. 23.11. 24.11. 26.11. 27.11. 29.11. 29.11. 29.11. 1.12. 1.12. 3.12. 3.12. 3.12. 6.12. 7.12. 7.12. 7.12. 7.12. 10.12. 10.12. 13.12. 13.12. 13.12. 13.12. 14.12. 17.12. 18.12. 20.12. 3.1. 3.1. 4.1. 5.1. 5.1. 7.1.

262

15:00 18:30 19:30 18:45 18:30 16:00 18:00 16:00 18:30 19:00 18:00 13:00 18:30 18:30 17:00 19:00 18:30 18:30 14:30 16:00 18:00 16:00 18:30 19:30 19:00 18:30 16:00 18:00 18:00 18:30 19:30 18:30 18:30 19:00 18:00 12:00 16:00 18:30 18:30 18:30 19:00 14:30 16:00 17:00 18:00 14:00 19:00 18:30 17:00 16:00 18:00 15:00 18:30 19:30 18:30

FT Trackers SBS Pori Pirkat Ilves HaU Blue Fox FBC SBS Wirmo SPV TPS FBC Turku SBS Wirmo Pirkat Ilves HaU Blue Fox FBC FBC Turku SBS Pori TPS Ilves Blue Fox FBC FT Trackers SPV SBS Pori Pirkat FBC Turku TPS Blue Fox FBC SBS Wirmo FT Trackers SBS Pori Pirkat Blue Fox FBC HaU FBC Turku SBS Wirmo Ilves SPV HaU SBS Pori SBS Pori FBC Turku Ilves Blue Fox FBC SPV FT Trackers Ilves FBC Turku TPS SPV Blue Fox FBC SBS Wirmo FT Trackers SBS Pori Pirkat HaU -

Blue Fox FBC FBC Turku SPV SBS Wirmo TPS Ilves Pirkat SBS Pori FT Trackers HaU HaU SBS Pori TPS SPV SBS Wirmo FT Trackers HaU SBS Wirmo FBC Turku Pirkat SPV Ilves FT Trackers HaU SBS Wirmo Pirkat FBC Turku SPV HaU Ilves FT Trackers SPV Ilves TPS SBS Pori FT Trackers TPS SBS Wirmo Blue Fox FBC TPS Pirkat Pirkat HaU FBC Turku SBS Wirmo Blue Fox FBC SBS Pori HaU Pirkat FT Trackers Ilves TPS SPV SBS Wirmo FBC Turku


7.1. 7.1. 10.1. 10.1. 10.1. 11.1. 11.1. 11.1. 14.1. 15.1. 17.1. 17.1. 17.1. 18.1. 18.1. 21.1. 22.1. 24.1. 24.1. 24.1. 24.1. 25.1. 25.1. 25.1. 27.1. 28.1. 31.1. 31.1. 1.2. 4.2. 7.2. 8.2. 12.2. 14.2. 14.2. 14.2. 14.2. 14.2. 15.2. 15.2. 15.2. 18.2. 19.2. 21.2. 21.2. 22.2. 22.2. 22.2. 22.2. 23.2. 25.2. 25.2. 28.2. 28.2.

18:30 18:30 17:00 18:00 18:00 15:00 16:00 18:30 18:30 19:00 16:00 18:00 19:30 18:30 18:30 19:00 18:30 13:00 16:00 18:00 18:30 15:00 16:00 18:30 19:00 18:30 18:00 20:00 18:30 18:30 17:00 18:30 18:30 13:00 14:00 16:00 17:00 18:00 14:00 16:00 18:30 19:00 18:45 18:00 18:00 14:30 15:00 16:00 18:30 19:30 18:30 19:00 18:00 18:30

SBS Pori TPS SPV SBS Wirmo FT Trackers Pirkat SPV HaU TPS FBC Turku Blue Fox FBC SBS Wirmo Ilves TPS SBS Pori FBC Turku TPS Pirkat Blue Fox FBC SBS Wirmo HaU Pirkat SPV SBS Pori SPV HaU FT Trackers Ilves SBS Pori HaU FBC Turku TPS TPS Pirkat FT Trackers Blue Fox FBC FBC Turku SBS Wirmo Ilves SPV HaU FBC Turku Ilves FT Trackers SBS Wirmo Ilves FT Trackers SPV TPS Pirkat SBS Pori FBC Turku SBS Wirmo HaU -

Pirkat Ilves HaU Blue Fox FBC FBC Turku Blue Fox FBC FT Trackers SBS Pori HaU Ilves FBC Turku SPV Pirkat SPV FT Trackers SBS Wirmo Ilves SBS Pori Ilves TPS FT Trackers Blue Fox FBC FT Trackers SBS Wirmo Blue Fox FBC FBC Turku SBS Wirmo FBC Turku TPS Pirkat Blue Fox FBC Blue Fox FBC FT Trackers TPS Ilves SBS Pori SPV HaU SBS Wirmo Pirkat Blue Fox FBC SBS Pori SPV FBC Turku Blue Fox FBC HaU Pirkat SBS Pori Blue Fox FBC SBS Wirmo HaU TPS TPS SPV

28.2. 28.2. 28.2.

18:30 18:30 18:30

Pirkat Blue Fox FBC Ilves -

FBC Turku FT Trackers SBS Pori

Muutokset mahdollisia, oikeat otteluohjelmatiedot: www.salibandy.net

Miesten I div. it채lohko 1.10. 2.10. 4.10. 4.10. 4.10. 8.10. 9.10. 11.10. 11.10. 11.10. 11.10. 12.10. 12.10. 12.10. 12.10. 18.10. 18.10. 18.10. 18.10. 19.10. 24.10. 25.10. 25.10. 25.10. 25.10. 26.10. 26.10. 26.10. 26.10. 1.11. 1.11. 1.11. 2.11. 2.11. 6.11. 9.11. 15.11. 15.11. 15.11. 15.11. 15.11. 19.11. 20.11. 22.11. 22.11. 22.11.

263

18:30 18:30 16:00 17:00 17:00 19:00 19:30 12:00 18:00 18:00 18:30 16:00 18:00 18:00 18:30 15:30 18:00 18:30 18:30 18:00 18:30 15:00 18:30 18:30 19:00 13:00 13:00 18:00 18:30 16:00 18:00 18:30 13:00 18:30 19:00 16:00 10:30 15:00 15:00 17:00 18:00 19:00 19:30 18:30 18:30 18:30

NST M-Team Indians Top Team O2 Raju Tiikerit O2 TPK Laaka Loviisa NST TPK Top Team M-Team Indians TPK Loviisa Tiikerit Top Team NST NST Tiikerit M-Team Laaka Indians O2 TPK Loviisa Raju Laaka Tiikerit O2 M-Team Top Team Raju Indians Top Team O2 NST TPK Raju Tiikerit Loviisa M-Team Tiikerit

-

Raju Tiikerit Loviisa Laaka TPK Top Team Laaka Indians Tiikerit M-Team NST O2 Indians Loviisa Raju NST Laaka M-Team Raju Indians Top Team TPK Loviisa O2 Raju M-Team Tiikerit Raju Laaka Loviisa O2 Indians Top Team NST TPK Indians Laaka M-Team Raju Tiikerit Loviisa NST M-Team O2 TPK Top Team


22.11. 23.11. 23.11. 23.11. 27.11. 27.11. 29.11. 29.11. 29.11. 3.12. 3.12. 4.12. 6.12. 6.12. 7.12. 7.12. 7.12. 7.12. 12.12. 13.12. 13.12. 13.12. 13.12. 13.12. 14.12. 17.12. 18.12. 3.1. 4.1. 4.1. 4.1. 4.1. 4.1. 10.1. 10.1. 10.1. 10.1. 10.1. 11.1. 11.1. 11.1. 11.1. 11.1. 14.1. 15.1. 17.1. 17.1. 17.1. 18.1. 21.1. 22.1. 24.1. 24.1. 24.1.

19:00 18:00 18:30 19:00 18:30 19:00 15:30 17:00 18:30 18:30 20:00 18:30 16:00 18:30 16:00 16:00 18:00 19:00 19:30 15:00 16:00 16:00 18:00 18:30 19:00 19:00 18:30 18:30 15:00 15:30 16:00 18:00 18:30 16:00 18:00 18:30 18:30 18:30 16:00 16:00 17:00 18:00 18:00 19:00 18:30 14:00 15:30 18:00 16:00 18:30 19:30 16:00 18:00 18:30

Laaka TPK Loviisa Laaka M-Team Top Team Indians NST Tiikerit O2 Laaka M-Team Raju Loviisa NST Raju Top Team Laaka Raju O2 Raju Indians TPK Loviisa Laaka Top Team M-Team Tiikerit O2 Indians NST TPK Loviisa Raju Laaka M-Team Loviisa Tiikerit NST Indians O2 TPK Top Team Raju M-Team O2 Indians TPK Raju NST Tiikerit NST TPK Loviisa

-

NST O2 Indians Top Team Laaka Raju O2 Loviisa TPK NST Tiikerit Loviisa M-Team Top Team Indians Tiikerit O2 TPK TPK M-Team Laaka Top Team NST Tiikerit Loviisa NST Indians O2 Laaka Tiikerit M-Team Top Team Raju O2 Indians Top Team TPK NST Laaka Raju Loviisa M-Team Tiikerit Top Team Laaka Tiikerit Loviisa NST Indians Raju M-Team Tiikerit M-Team Top Team

24.1. 25.1. 25.1. 25.1. 31.1. 31.1. 31.1. 2.1. 1.2. 1.2. 7.2. 12.2. 14.2. 14.2. 14.2. 14.2. 15.2. 15.2. 15.2. 17.2. 19.2. 20.2. 21.2. 21.2. 21.2. 21.2. 22.2. 22.2. 24.2. 26.2. 28.2. 28.2. 28.2. 28.2. 28.2.

19:00 18:00 18:30 19:00 15:00 17:00 18:00 18:30 18:30 18:30 18:30 18:30 15:00 15:30 18:30 19:00 16:00 16:00 18:30 18:30 18:30 19:30 15:00 16:00 17:00 18:00 18:00 18:00 18:30 19:30 18:30 18:30 18:30 18:30 18:30

Laaka TPK Loviisa Laaka Top Team O2 NST Indians Loviisa M-Team O2 M-Team Top Team Indians Tiikerit Laaka Raju Indians Loviisa NST M-Team Raju O2 Raju Top Team TPK Top Team TPK NST Tiikerit Loviisa O2 Laaka Indians Tiikerit

-

O2 Top Team O2 Indians Indians TPK Laaka TPK Tiikerit Raju M-Team Loviisa O2 NST TPK Raju TPK Tiikerit Laaka Top Team NST Loviisa Indians Tiikerit Laaka Loviisa M-Team Indians O2 Laaka NST Raju TPK M-Team Top Team

Muutokset mahdollisia, oikeat otteluohjelmatiedot: www.salibandy.net

264


Jäsenseurat 29-NIGHTBALLERS PASI PIRTINAHO PALOHEIMONKATU 32-38B 18 11100 RIIHIMÄKI 040-8447480

ALAPESÄ KOVANEN LAURI HÄMEENAPAJANTIE 10 C 00850 HELSINKI 0400 999111

BADLOSERS FORSMAN SÖREN PORMESTARINTIE 10 B 32 06100 PORVOO 019 584670

BASEBALL-PUUMAT PAKKALA JANI KAURIINTIE 1D 7 01480 VANTAA 050 560 1810

AC KUUSKASI HEINO VÄISÄNEN KELTAMOTIE 1 A 10 01300 VANTAA 050-3414534

AS HEIKINLAAKSO RAIMO VÄLIMÄKI MAAMIEHENTIE 2 F 36 00760 HELSINKI 050-5839439

BALABA VINNARI JESSE JUUSTILANPOLKU 6 00950 HELSINKI 044 545 6821

BK NGD STENSTRÖM CAMILLA BRINKGRÄND 17 22240 HAMMARLAND 04573613041

AC METALAX HENTTONEN JARI JUHANI TORNIHAUKANTIE 6 F 119 02620 ESPOO 050-4823393

ASKOLAN URHEILIJAT PAULI VÄHÄKOSKI RIIHIPELLONTIE 7 07500 ASKOLA 019-6630074 0400 495 185

BALL CLUB KERAVAN BANDY MÄÄTTÄ ANTTI JOUSIKATU 7 A 3 04230 KERAVA 09 274 1575 0400 190 776

BLUESTICKS-MALMI ERKKI LÄMSÄ PORSLAHDENTIE 2 D 17 00960 HELSINKI 040 574 2821

ACADEMIC FLOORBALL CLUB CAMPUS TOIMISTO REHTORINPELLONK 4 A 2 KRS 20500 TURKU

ATHLETIC CLUB AULANKO TUUKKA RANTANEN TORIKATU 28 B7 13130 HÄMEENLINNA 040-7379577

BANDITS LAPPI VESA JUHANI TEUVO PAKKALAN TIE 8 H 71 00400 HELSINKI 09 4586612 045 671 6700

BRONX VAUHKONEN JARKKO KUOPPAKUJA 3 B 20 04200 KERAVA 040 7340863

ACME TENHUNEN ANSSI EERIK NAULAKALLIONTIE 23 H 30 00970 HELSINKI 09 717800 040 500 2616

ATHLETIC CLUB COBRAS PEKKARINEN ARTO ALARIK PIIKUJA 1 D 49 01600 VANTAA 040-775 2432

BANDY BOYS-88 VETTENRANTA TIMO UOLEVI RAJAMÄENTIE 18 19700 SYSMÄ 017 7171023 040 7583379

BRÄNDÖ IDROTTSKLUBB THOMAS SJÖMAN ÅLAND 22930 FISKÖ 040 5476566

AIVAN SAMA SEURA PETTERI LEHTO VILHONKATU 9 B 54 20810 TURKU 0504526566 0504526566

AWE JANAKKA SAMI MAUNUNTIE 10 39160 JULKUJÄRVI 03 3481317 040 5860717

BANDY PLAYERS STENBERG MIKA JUKKA TÄDYKETIE 4B 25 01300 VANTAA 040 5044254

BULLS TURKU SAMI LAITERVO AITTAKUJA 5 AS 2 21260 RAISIO 040 5571190

AIVAN VARMA YLÄKULMA MIKKO KOIVULA KANTELETTARENKUJA 4 B 11 00420 HELSINKI 040-5234625

AXELS SPORTKLUBB AKI-PEKKA WIINAMÄKI ITÄINEN PITKÄKATU 15A B30 20500 TURKU 050 3138 727

BANDY-96 JÄRVI TOMI NAALITIE 23 B 01450 VANTAA 040 7002240

BULLSHOT JARMO MÄÄTTÄ KEINUTIE 6 C 17 00940 HELSINKI 093492201 0405209135

ALAHÄRMÄN KISA ARI-PEKKA SALO KATAJATIE 2 AS 30 62300 HÄRMÄ 044-3435419

B SAMI HERMANS IIDESRANTA 44 A 4 33100 TAMPERE 050-5909323

BARBAARIT VILLE HYYRYLÄINEN KURJENTIE 48 53650 LAPPEENRANTA 0505953941

BURMANNIT PETRI VIRTANEN SYYSTIE 16 40270 PALOKKA 040-5430660

265


CHIEFS KEIJOT KORTESOJA MARKUS ALIVERSTAANKUJA 2 B 9 04500 KELLOKOSKI 040 513 7776

CYBER KOALAS HELENIUS JARNO PIKKUKOSKENTIE 21 D 00650 HELSINKI 050 5551910

EAST CITY GIANTS LAURILA PATRIK JOHANNES SOUKANKUJA 8 A 27 02360 ESPOO 09 8024345 050 5917000

ESPOO DREAM TEAM TOM ALANEN SEPETLAHDENTIE 2-4 H61 02230 ESPOO 040-5565243

CHRISTIAN TEAM PETRI TAPOLA NAHKURINKUJA 2 A 5 30100 FORSSA 0400-428612

DIABLOS ROJOS JUKKA HEINONEN KOSKELANTIE 15F 36 00610 HELSINKI 040- 738 7005

EAST CITY SHARKS LEHTO TEEMU PORVARINKUJA 1 K 36 00750 HELSINKI 040 762 8320

ESPOO RED STARS ANDERS HOLMÉN REGNVÄGEN 4 A 39 02100 ESPOO 050 5938879

CHRISTIANS STARS KRISTITYT SALI PETÄLÄ MIKA NIEMENMAANTIE 9-15 D 13 33960 PIRKKALA 03 3681338 040 5213557

DIESEL SALIBANDY PETRI MÄÄTTÄ TERVARAITTI 2 A 7 90100 OULU 040-7676723

EAST STARS ÖSTERBERG PER-OLOF MECHELININKATU 49 A 1 00250 HELSINKI 040 5541181

ESPOON BREAKERS KOPRA SAMI KALEVANKATU 45 C 23 00180 HELSINKI 040- 848 8998

D-KONE JEHKONEN ANTTI JUHANI TEISKONTIE 35 Y F 44 33520 TAMPERE 050 3552369

EKENÄS IDROTTSFÖRENING HIMMELROOS RONNIE KAJ O JÄGARGRÄND 7 B 5 10650 TAMMISAARI 019 241 1420 040 585 6489

ESPOON OILERS TOIMISTO OILERS AHERTAJANTIE 5 02100 ESPOO 09 420 8545

DOLPHINS TAMPEREEN KIEKKO 83 REIJONEN KALEVI VIRONTÖRMÄNKATU 6 D 68 33310 TAMPERE 040 5409518

EKUMEENINEN PALLO ASIKAINEN RISTO PELLERVONKATU 16B 13 33540 TAMPERE

ESPOON SNIPERS VAKKILAINEN KAARLO ULVILANTIE 15 B 32 00350 HELSINKI 09-386 6689 050-593 3866

DYNAMO TEAM 95 KEMPPAINEN PETRI LUOVUNTIE 1 B 4 85500 NIVALA 040 5237572

ELUKAT MATILAINEN MIKKO AAMUYÖNTIE 4 A 02210 ESPOO 09 8596968 050- 483 7251

ESPOON SWIGU 93 SALLASMAA EERO OLAVI JOUSENKAARI 9 A 30 02120 ESPOO 09 2560632 050 598 2372

EAGLE’S ROCK OLLIKKA JUKKA TELETIE 4 70600 KUOPIO 017 6850172 040 8365012

ENI MARKO RÖNKÄ LOHKARETIE 13 A 2 70700 KUOPIO 040 8321723

ESPOON THUNDER GRIGORJEFF JAN PELLAVAKASKENMÄKI 9 F 11 02340 ESPOO 050 5958722

EAST CITY CLOWNS LINDHOLM KARI MANNERHEIMINTIE 67 A 26 00250 HELSINKI 044 555 5286 044 555 5256

ENON KISA-POJAT VAAKANAINEN KARRI SÄILÄTIE 3 80260 JOENSUU 0500 763740

ESPOON TIKKA KAASALAINEN HENRI POSTE RESTANTE AS 02320 ESPOO 041-4624493

EAST CITY DYNAMO TUPPURAINEN JUSSI GYLDENARINKATU 1 B 25 02600 ESPOO 040 508 9969

ESBO BAY LIGHTNING FLOORBALL NIEMINEN PASI LAUTTASAARENTIE 44 A 7 00200 HELSINKI 040 551 20

ESPOONLAHDEN SALAMA LAPPETELÄINEN JUHA AURORANKUJA 3 C 30 02940 ESPOO 09 859 7156 040 760 3688

COACH TEAM NAAKKA ISMO LAIDUNTIE 6 83900 JUUKA 013 472782 050 5554082 COBRA -96 HOLOPAINEN JARI KOPPELINTIE 49 B 1 11710 RIIHIMÄKI 019 725259 041-5064967 COPA 2000 ARTMAN SAMI OSUUSKUNNANTIE 60 E 00660 HELSINKI 0400 493 991 COREBALLO TUOMO PYLKÄS VIKLATIE 3 B 12 90540 OULU 08-517898 040 8052183 COYOTES HILTULA JARI SARJAKATU 8-10 B 5 65320 VAASA 06-3155995 050 5579195 CUCCOPOJAT MUTANEN HANNU ASMALAMMENTIE 8 B 10 40420 JYSKÄ 0400-633941

266


ETELÄ-KUOPION ILVES KORHONEN MIKKO LEIRIKYLÄNTIE 33AS 1 70780 KUOPIO 050 3018773

FB WEEKEND WARRIORS AALTO ATRI KYTÖSUONTIE 6 C 25 00300 HELSINKI 09 4773474 040 7268161

FC BELLS KARLSSON KIM APAJAKUJA 3 B 02230 ESPOO 0400 793565

FC PANDATOSSUT VUORENMÄKI TOMI KAUPPAMIEHENTIE 2 B 33 02100 ESPOO 0400 763 434

ETTAN SPORT TEAM PETER FLYTHSTRÖM KUURINNIITYNTIE 45 K 02750 ESPOO 050-5011509

FBC ANIMALS JANI KANNISTO KIRKKOKATU 19 A 3 24100 SALO 044-7733222

FC DEMONI TIMO MULARI ALEKSIS KIVEN KATU 48 F 179 00510 HELSINKI 0407508579

FC VEGA JUKKA LUNDGREN TUHKANUMMENKUJA 10 00970 HELSINKI 09 302749 050 588 1068

ETU-TÖÖLÖN KARHUT BÄRLUND KLAUS ILMARI TOPELIUKSENKATU 8 A 4 00250 HELSINKI 050 584 9956

FBC BALLCRACKERS LAINE TIMI KOULUKATU 10 B 57 48100 KOTKA 041 5711296

FC ELITE ARI-PEKKA ÅKER JOUSITIE 11 H 18 01280 VANTAA 09-3403518 041-4323304

FIBA TUOMAALA OLLI JUHANI VALLIKUJA 5 A 8 02600 ESPOO 040 5747936

EX-JAKIS KATVE KARI ILOTULITUSTIE 3-5 A 25 00930 HELSINKI 050 5545188

FBC BLUE RIVER SAARI MIKA FRISKINPOLKU 14 F 124 20360 TURKU 040 5061076

FC GUDU STEN BÖRJE MELKONKATU 2 B 31 00210 HELSINKI 050 582 1557

FIILIS JYVÄSKYLÄ TARVAINEN JOUNI KIVIPELTO 1 C 22 40520 JYVÄSKYLÄ 040 5461487

FABULOUS BANDY BIRDS PELTOLA PANU SAANATUNTURINTIE 1 B 13 00970 HELSINKI 040 847 1562

FBC CHECKMATE HAAVISTO JOUNI KOMENTAJANKATU 4 A 2 02600 ESPOO 0400 778 226

FC INSIDERS JARI OLLILA VISATIE 12 A 12 04260 KERAVA 040 508 4726

FILLARIN DYNAMO HENTUNEN TEEMU KRUUNUNHAANKATU 4 B 15 00170 HELSINKI 050 414 3376

FB FALCONS RAUTIO ANNE-MARIA VANTAANRINNE 12 A 13 01730 VANTAA 09-507 4870 050 3661116

FBC FLOOR BALL CLUB MIKKO TEPPO NAAPURINTIE 6 B 35 00940 HELSINKI 0505461830

FC KONTU JUHA LEMPINEN KONTULANKAARI 2 A 7 00940 HELSINKI 044 287 9496

FINNAIRIN PALLOILIJAT ARASH RADAN ANGERVOTIE 5 B 20 00320 HELSINKI 09 477 2607 050 3411330

FB JOENSUUN PALLO KARVONEN MIKA KOULUMESTARINTIE 7 80710 LEHMO 0500 170065

FBT MARLINS SANDELL SEBASTIAN KARVIAISKATU 2 J 45 20720 TURKU 050 3859874

FC KUITU VUOSAARI JARI KANERVA KAIVONKATSOJANTIE 13 C 58 00980 HELSINKI 050-3641096

FIRE ISLANDERS ALAKOSKI TOMI MALMIN RAITTI 19 B 13 00700 HELSINKI 040 501 5307

FB ORCS TOMMASO CARRASSI TASAVALLANKATU 35 AS 1 70620 KUOPIO 040-7250548

FC ARMANDOT PETER ISAKSSON KALERVONKUJA 4 A 1 03100 NUMMELA 09-2221232 040 751 2142

FC LIUHUS RÖNNQVIST DANI KIVIVUORENKUJA 1D 55 01620 VANTAA 09 8782989 040 828 9477

FIREBALLS KORPINEN JUHA KAISLIKONKATU 31 A 33610 TAMPERE 040 5108819

FB SEPIS -97 MUKKALA PEKKA TULLIRINNE 1 J 00700 HELSINKI 09 387 3842 050 388 1782

FC ATLANT BÄRLUND DICK KATAJAMÄENTIE 31 06100 PORVOO

FC MYRKYNKEITTÄJÄT -96 PIETILÄINEN PETRI PUISTOTIE 6 A 1 05200 RAJAMÄKI 040 558 2626

FLOOR FOXES TEAM HÄMÄLÄINEN VELI-MATTI ALAJUOKSU 16 D 14 02920 ESPOO 040 5265423

267


FLOORBALL CLUB ELIT MALM JAN TEMPPELIKATU 6 A 10 10300 KARJAA 044 270 1388

FLOORBALLDUCKS KUMPULAINEN TIMO ALBERGANESPLANADI 4 B 42 02600 ESPOO 09 2415025 040 5559279

FLOORBALL CLUB NOKIA ANSAMAA JARI HÄRKITIE 12 A 21 37100 NOKIA 040 5144744

FLOORBALLTEAM KELLARIN VOUDIT TOMI ENKKILÄ KUKOSTENSYRJÄNTIE 8 13210 HÄMEENLINNA 03-6748448 040-5027117

FLOORBALL CLUB RED FOX ILLMAN SAMI RUUSUTORPANPUISTO 1B 26 02600 ESPOO 050-328 7153

FORSSAN ALKU RAISKIO MIKA RAUTATIENKATU 20 C 46 30420 FORSSA 050-5335218

FLOORBALL CLUB TURKU TOIMISTO/HALISTEN LIIKUNTAHALLI SIUTLANKATU 1 20380 TURKU

FORSSAN SUUPPARIT VELLAMO TOMI PORTAANTIE 643 31340 PORRAS 050 3557411

FLOORBALL CLUB ÄHTÄRIN KYNÄILIJÄ KANTOLA KAUKO PUISTOTIE 3 63700 ÄHTÄRI 06 5337623 040 5204566

FRESH FRUIT FLYERS JÄRVI MARKKU TAPANI HARJUNREUNA 33 E 01230 VANTAA 050 346 6056

FLOORBALL IISALMI LAITINEN MARKO LINKILAHDENK 12 B 4 74130 IISALMI 040 5779666 FLOORBALL PLAYERS SAARINEN PETTERI HOVIOIKEUDENPUISTIKKO 13 A 6 65100 VAASA 150-5850028

GREASERS FBC HANKA HENRIK JUHANI RISKILÄKUJA 1A 6 01450 VANTAA 050 326 4037

FOOTBALL CLUB VAAJAKOSKI KÄÄRIÄINEN TUOMO REUNATIE 6 40800 VAAJAKOSKI 014 665769 050 3067859

FLOORBALL CLUB SCORE HAKUNILA KÄRKKÄINEN MIKA SATULAKUJA 4 C 25 01200 VANTAA 09 8768939 040 5290531

FLOORBALL HAZARDS SAMI LINDHOLM VALLIKAIVANTO 3 A 1 02650 ESPOO 045 677 6865

GOOFIT S EPPÄNEN TUOMO MATIAS PALOVARTIJANTIE 20 F 24 00750 HELSINKI

GRIM REAPERS HENRI LUMENTO KNAAPILANTIE 20 21140 RYMÄTTYLÄ 0400-125507 GÅRDSBACKA IDROTTSFÖRENINGEN HARRI URPILAINEN VÄLITALONTIE 51 C 00660 HELSINKI 09-8754563 040-7238090 HAAGAN KARHUT WUORIO SASU EEMELI JOUPINKUJA 4 C 38 02760 ESPOO 0500- 409 070 HAAN HURJAT AREMO JUHA OTAVANTIE 5B 55 00200 HELSINKI 09 7231 4470

FT TRACKERS LAINESALO JOONAS NIITTYKATU 17 AS 2613100 HÄMEENLINNA 040 7666768 FUNCTIO LAESA LEVOLA TERO JUHANI KURJENKAIVONKENTTÄ 3D 72 20520 TURKU 044 5346894 GO AHEAD EAGLES TAAVITSAINEN TONI MARKUS JUUTTAANKATU 15 AS 3 70500 KUOPIO 050 5984884

GREMLINS TURKU ÄYHÖ RAMI RAUDUNTIE 149 21290 RUSKO 040 5939990

HAARAJOEN SALIHAIT ARI BAAS KUUSITIE 38 AS 4 04480 HAARAJOKI 09-2713087 HAIKKOON KUNTOILIJAT SAMI RANTA VIIKINKITIE 3-5B 7 06150 PORVOO 040- 523 4797

268

HAKUNILAN KISA MIKKOLA SEMI SANTERI RADIOKATU 20 00093 SLU 09 3481 2240 040 756 1147 HALIKKO FLOORBALL TEAM VESANDER MARTTI OLAVI KETUNPESÄNTIE 13 24800 HALIKKO 040 5402017 HALVATIONS KOMONEN TUOMO TAPANI RASTASKUJA 4 32200 LOIMAA 040 5715586 HAMINAN TARMO HALLIKAINEN MIKA PITKÄKALLIONTIE 36AS 48310 KOTKA 041 4309313 HAMMARLANDS IDROTTSKLUBB AHLQVIST RAMONA KRISTINAVÄGEN 8 22240 HAMMARLAND 018 43090 0457 5267296 HANAT AUKI SAMPO SOIMAKALLIO MELKONKATU 14 B 40 00210 HELSINKI 050- 357 2552 HANGON HYRSKYT KOLJONEN JANI TELKÄNTIE 9 AS 6 10900 HANKO 050-377 4893 HAPPEE TOIMISTO KUNTOPORTTI 3 40700 JYVÄSKYLÄ HARJAVALLAN ITSENÄINEN SALIBANDY JALONEN HARRI RATALANKATU 7 B 10 32800 KOKEMÄKI 040 5464688


HARTOLAN NMKY HEIMO TUUKKANEN HARTOLANTIE 1037 19420 MANSIKKAMÄKI 040 5568137

HEALTH CLUB RODOX SILLANPÄÄ JARI PALKKATILANKATU 7 E 52 00240 HELSINKI 050-3037478

HELSINGIN KATAPULTTI PEKKA KAUPPALA IDA EKMANIN TIE 2 I 77 00400 HELSINKI 09 8361631 050 3684628

HELSINGIN SALIPEDOT LEHTORANTA PASI PÄÄSTÄISENKUJA 1 N 38 00740 HELSINKI 050 530 6266

HATTELMALAN URHEILIJAT VÄHÄTIITTO PERTTI MUUNTAJANTIE 11AS 13720 PAROLA 050 3079615

HEINOLAN NMKY LEHTINEN JUKKA TOMMOLANKATU 10A 30 18130 HEINOLA 040 7394357

HELSINGIN KIEKKO PETRELL LASSE KIRVELIKUJA 3 00730 HELSINKI 09 3866205 0500 732900

HELSINGIN TENUKEPIT MÄKINEN RISTO YRJÖ VIIPURINKATU 1 B 70 00510 HELSINKI 09 314380 041 541 0988

HATTULAN BANDY VOROBJEV PETJA AS.ALUE 1B 9 13700 PAROLANNUMMI 044-5740306

HEINOLAN PALLOSEURA PYLVÄINEN HARRI PIKOSENTIE 2 AS 4 18300 HEINOLA KK 03 7182039 050 5216872

HELSINGIN KULLERVO HAVAS HANNU ALPPIKATU 23 C 61 00530 HELSINKI 041 5138809

HELSINGIN YLIOPISTON URHEILIJAT NIINI ILKKA HÄMEENKYLÄNTIE 24 A 02660 ESPOO 09 5487471 040 8418171

HAUKIPUTAAN HEITTO ILKKA UKKOLA LEHMIKUJA 3 90830 HAUKIPUDAS 08 384347 050 5315153

HEINÄ-LEITSAMAAN NS NIKULA JUKKA VIRENOJANTIE 509 16330 HEINÄMAA 040 502 4916

HELSINGIN KUUROJEN USEURA HIETALA TIMO SOKINSUONTIE 9 B 23 02760 ESPOO 09 579001 050 3270663

HELSINKI DRAGONS JARI NENONEN TUUKKALANTIE 15 F 125 00940 HELSINKI 09 3401235 040 7469557

HAUKIVUOREN SALIBANDY HASABA LAURIKAINEN VESA KESKUSTIE 61A 11 51600 HAUKIVUORI

HEINÄVAARAN KIITO KORHONEN JARI SATULAVAARANTIE 445 82140 KIIHTELYSVAARA 013 791436 050 3011562

HAZARDI VÄKIPARTA JAN LAMMASKALLIONKATU 5 B 18 18150 HEINOLA 050 3483665

HEKUMA KERAVA NUUTINEN JUKKA JAAKKOLANTIE 5 A 1 04250 KERAVA 0400 481875

HC KORSO ROUHIAINEN JANI NAAPURIPELLONT 5 AS 13 00410 HELSINKI 050 357 3979

HELSINGIN BOULE-YHDISTYS GRIPENBERG MIKAEL VATTUNIEMENKATU 14 B 21 00210 HELSINKI

HELSINGIN PALLO VELJET STENVALL FILIP LAUTTASAARENTIE 24-26 B 20 00200 HELSINKI 041 5252550

HELSINGIN HÄMÄYS ISOLA TUOMAS SIRKKALANMÄKI 52 K 44 00760 HELSINKI 09 8251208 050 3411544

HELSINGIN PALLOSEURA ÖSTERBERG ARI LEPOLANTIE 120 00660 HELSINKI 0400 677561

HELSINGIN JYRY ANTTI ESKELINEN PALLAKSENTIE 4 A 2 00970 HELSINKI 044 333 1911

HELSINGIN POLIISI-VOIMAILIJAT WAHE JUSSI PETTERI PL 11 00241 HELSINKI 040 8333585

HC SHAFT SUOMINEN ANTTI MAISTRAATINKATU 4 A 5 00240 HELSINKI 040 707 8031 HC TOOSA MANNINEN JARMO LOPENTIE 29 B 19 11100 RIIHIMÄKI 040 592 7158

HELSINGIN LATTIAPALLOILIJAT TUPARINNE SAMU KASSARATIE 7 B A 00760 HELSINKI 040 504 1550 HELSINGIN NMKY TOIMISTO VUORIKATU 17 00100 HELSINKI

269

HELSINKI HAMMERS MARILA MARKUS HUVILINNANMÄKI 8 A 2 02600 ESPOO 09 541 3938 040 867 9669 HEMOHESSUT KESKITALO JUHA LUPIINIKATU 17 C 13 04420 JÄRVENPÄÄ 09 2373275 0400 959376 HERBEST LEHTO TEPPO HANNUNKUJA 4 B 7 33300 TAMPERE 03 3430092 050 68078 HERKKÄ VOIMA SAARINEN ANTTI STRÖMBERGINTIE 8D 115 00380 HELSINKI 040 5193286 HERRASMIESKLUBI VASTUU RYSÄ TIMO RANNILANKATU 2 B 1 33270 TAMPERE 050-5444498


HERTTONIEMEN KISA LINTUNEN MINNA MERI-RASTILANTIE 26 A 7 00980 HELSINKI HERUSTEN VIRE SAARI JUHA KAHITIE 8 05200 RAJAMÄKI 0400- 411 389 HFSM RONY SUOMINEN SKANSSITIE 2 A 1 21600 PARAINEN 040 7581874 HIKI -86 PANKA KALEVI IMMOLANTIE 48 00780 HELSINKI 050 5120673 HILLERIT KRISTER KETTUNEN TAKKURANNANTIE 152 90820 KELLO 040 573 559 HIMANGAN PALLO KARI UUNILA MÄNTYPERÄNTIE 44 68100 HIMANKA 044-5304687 HINTHAARAN VIRI LINDBLAD IRMELI ENKELINTIE 12 07110 HINTHAARA 019 545182 040 5805441 HIRVENSALON V- JA U-SEURA HEITTO SEULU JUHA-PEKKA PALOKULMANTIE 9 20900 TURKU 02 2585292 0400 782714 HOCKEY -90 TIMO POUTIAINEN PELTOLANKAARI 18 A 7 90230 OULU 041-5055649

HOGS INTERNATIONAL KALLE TIILIKAINEN TYYPPÄLÄNTIE 17A 1 40250 JYVÄSKYLÄ 040-7752992

HUUTOKOSKI IF KUTVONEN EKI VIERTOTIE 15 79600 JOROINEN 017-571 675 0400 212891

HÄMEENLINNAN HÄRMÄ USCHANOW HARRI KISSANKELLONTIE 9 13500 HÄMEENLINNA 03 6537922

HOMER’S SALIBANDY SALONEN ANTTI UUSI LITTOISTENT 31 AS 1 20660 LITTOINEN 040 5665350

HUVI- JA URHEILUSEURA PIGS YRJÄNÄ TOMI PUUTARHAKATU 1 67100 KOKKOLA 0400 932 458

HÖYLÄÄMÖTIEN SÄHLY OSSI HYYTI VÄNRIKKI STOOLINKATU 10 B A 23 00100 HELSINKI 02 7674189 050-564 3234

HONKAJOEN SEUDUN URHEILIJAT LAITILA TOMMI SEPÄNTIE 3B 4 38950 HONKAJOKI

HYDRAULIC OILERS KINNUNEN OLLI-PEKKA PL 234 50101 MIKKELI 0440 360710

IDROTTSFÖRENINGEN KAMRATERNA GRANKULLA LIUKKONEN PERTTI KAHAKUJA 8 C 02940 ESPOO 09-596 399 0500 444161

HONKERS MATTILA ANTTI SUOLAKIVENKATU 18 A 22 00810 HELSINKI

HYVINKÄÄN BANDY-52 LEED HEIKKI ONNI SAKARI SALONKATU 10 A 19 05800 HYVINKÄÄ 0500 705 480

HOT SHOTS HIRVIKOSKI PEKKA KALERVO PITKÄJÄRVENTIE 21 A 02720 ESPOO 0500 443136

HYVINKÄÄN HOCKEY TEAM KRISTIINA ELORANTA AHMANKATU 6 D 23 05460 HYVINKÄÄ 040-8482386

IDROTTSKLUBBEN ACADEMIA HAKANPÄÄ TIINA LAURITSANKATU 23 20740 TURKU 040 7028424 IDÄN RAIVO HAATAJA RISTO TAPANI OPISKELIJANKATU 12 B 39 33720 TAMPERE 040 7089393

HOUTSKÄRS IDROTTSFÖRENING ÖSTERMAN MARTIN NÄSBY 21760 HOUTSKARI 040 7319400

HYVÄ YRITYS JUHA HANNULA HOPEAHAKA 2H 67 02410 KIRKKONUMMI 050-4016452

HUHMARIN HAKA MULTALA MIKA TORHOLANTIE 158 03150 HUHMARI 09 224 6525 040 589 1374

HYÖKKÄÄVÄT KYNÄT VUORENMAA JUKKA PUOLARMÄKI 2 H 13 02280 ESPOO 040 5065829

HUKANHAUDAN PALLOSEURA PÄÄKKÖNEN TERO SEPÄNKATU 45-47 C 26 80100 JOENSUU 050 3561139

HÄMEEN SNIPERS LAINE KIMMO RAJALANKATU 20 13220 HÄMEENLINNA 03-6171851 044-3333451

IFK INNEBANDY HELSINGFORS RF TOIMISTO RADIOKATU 22 00240 HELSINKI

HUKKA-PALLO JARI KOISTINEN OTVAKUJA 6 78500 VARKAUS 041-4626755

HÄMEENLINNA FALCONS HEIKKONEN JUKKA KEILAKATU 6 A 3 13210 HÄMEENLINNA 050 3372876

IKHTYS KETTUNEN ANTTI LAAJAVUORENKUJA 5B 15 01620 VANTAA 09 5043414 040 5909746

270

IDÄN TRAKTOR MATIKAINEN MIKA TAPANI MICKELSINKUJA 2 F 11 02770 ESPOO 040 5219795 IF GNISTAN VUORIKALLAS TIMO KINKERIPOLKU 4 00640 HELSINKI 09 7287528


IKHTYS JYVÄSKYLÄ KELO KAUKO PALSTATIE 3 A 13 40520 JYVÄSKYLÄ 044-3592595

ITÄ-HELSINGIN JUONI NUPPONEN PETRI KEINUTIE 11 U 112 00940 HELSINKI 040 775 6848

JOKIVARREN POJAT PUSKALA SATU HIIDENOKSA 2 04340 TUUSULA 09 2941737 040 5157665

JYVÄSKYLÄN RÄYHÄ ÅKERLUND SAMU POLKKAKUJA 6 B 23 40520 JYVÄSKYLÄ 014 643884 044-5000899

ILMAJOEN KISAILIJAT KOSKI TOIVOTUOMI KYLÄNTIE 407 60720 TUOMIKYLÄ 050-5330638

ITÄ-VANTAAN INTIAANIT SÄTERI KIMMO HAAPAKUJA 27 C 31 01360 VANTAA 09 8713539 050 522 9588

JOROISTEN JYSKE MÄKELÄ RISTO PUISTOKUJA 2 AS 27 79600 JOROINEN 050 3244727

JYVÄSKYLÄN TAHTO ALA-LOUVESNIEMI TOMI APAJAKUJA 6A 4 01600 VANTAA 014 281384 044 5675053

ILVES TOIMISTO TURSONKATU 3 33540 TAMPERE

ITÄ-VANTAAN URHEILIJAT HILTUNEN JARI TAIVASKERO 4 B 24 01280 VANTAA 040 737 3164

JORVIN HENKILÖSTÖYHDISTYS SIISKONEN TIMO KELOHONGANTIE 9A 20 02120 ESPOO 09 8884164 050 541 3416

JYVÄSKYLÄN TOVERIT VESA OJANEN VESANGANTIE 74 40660 JYVÄSKYLÄ 041-5442177

JANAKKALAN LEPPÄKOSKEN VJA U-S KOTKAVUORI MATTI OLAVI KAURIINKAARI 9-15C 14 14200 TURENKI 050 3593994

JOUTSENON KATAJA SÄLLINEN JANNE PEKONPELLONKATU 16 53500 LAPPEENRANTA 050 4005300

JÄMÄRIN PLAY BOYS LÄHTEENMÄKI PETTERI PÄIVÄKODINTIE 5 B 4 34600 RUOVESI 03 3343545 050 3450540

JUANKOSKEN PYRKIVÄ NIEMINEN HANNU KOIVUKOSKENTIE 14 73500 JUANKOSKI 040 5010660

JÄPPÄRÄ SEPPÄNEN JARI LIESNIEMENTIE 56 16600 JÄRVELÄ 03 7655228 041-5781998

JUKOBOX RITOLA JARI VIRTAKATU 4 B 14 65320 VAASA 040-5705035

JÄRVENPÄÄN SEURAKUNNAN NUORISOTO MIKKO AARNIO KILONRINNE 10 A 3 02610 ESPOO 040-7582665

IMATRAN PALLO-SALAMAT JOHANSSON ILKKA RUOKOSUONKATU 2 55100 IMATRA 040 7375437 050 5365099 IMMILÄN NUORISOSEURA TAPANI RISTOLA VEHKOSILLANTIE 330 15560 NASTOLA 03-7624188 0400-853713 INGÅ IDROTTSFÖRENING PATRIK HAKANEN TORPMALMSVÄGEN 31 BS 2 10210 INKOO 09-2211668 040-7350941 ISO NOUSU VANHALAKKA TOMI MARKUS SAKARISTONTIE 7 A 4 45100 KOUVOLA 040 5944657 ISOJOEN URHEILIJAT TONI VIITAKOSKI MÄKISALONTIE 25 64850 MÖYKKY 044-0669779 ISOLUU LAINE JUSSI MERVENTIE 489 B 13720 PAROLA 040 5516084

JENGA TEAM KIILI ARRI KALEVANKATU 13 B 22 47400 KAUSALA 05 3638327 044 3382294 JEPPIS FLOORBALL CLUB LEPPÄKANGAS JARI VISKAALINTIE 1 E 10 68630 PIETARSAARI 06 7237212 050 5923095 JH-TEAM HUIKKO PEKKA KETUNPOLKU 5 19650 JOUTSA 041-5057107 JMFC SALIBANDY NIEMINEN PASI YLÄ-FALLINTIE 1 H 34 00690 HELSINKI 09 757 1595 040 560 4274 JOENSUUN SALIBANDY TOIMISTO KUURNANKATU 26 80130 JOENSUU 040 8296197

JUUPAJOEN URHEILIJAT JARI PULKKINEN TOLLIONTIE 12 35500 KORKEAKOSKI JUVAN KISA HÄKKINEN MARKKU UUNONKUJA 1 AS 6 51900 JUVA 0400 983789 JYRKKÄ KERAKE LAAKSO SAMPSA JUHANI KUUNSÄDE 2 A 12 02210 ESPOO 040 7415195

271

KAITALAHDEN LUPAUS JUUSO PAJUNEN RYYTIKUJA 1 D 32 00840 HELSINKI 040 584 9722 KAIVARI COSMONAUTS BERGGÅRDH CHRISTIAN SÖDRA JÄRNVÄGSGATAN 16 A B 43 00100 HELSINKI 050 555 5111 KAJAANIN PELI-POJAT PUSKALA PASI VELHONTIE 3 C 25 87700 KAJAANI 044 3786780


KALANNIN VANKKA TOMI HÄNTI HALLUNTANHUA 13 23600 KALANTI KALLEN PALLO -90 SJÖBLOM ILMARI JOUTSENENTIE 15 A 04320 TUUSULA 0400 456404 KALLION KARHUT JYRKINEN ARI SYSIMIEHENPOLKU 25 D 17 00670 HELSINKI 0400 782185 KALORIMYLLY VARTIAINEN MARKO WILJAM KASKIHAKKIO 3 02340 ESPOO 050-569 5420 KALVOLAN KEIHÄS LATVALA ERKKA VONKARINTIE 4 AS 5 14500 IITTALA 040 7240493 KAMPPAILU LEIJONAT CLUB LAUKKANEN EIJA TEHDASKUJA 1 B 8 31400 SOMERO 02 7486678 050 5831118 KANGASALAN URHEILIJAT -68 REIJO VIITTALA KOTILOUKKAANKUJA 7 36240 KANGASALA 03-3640053 050-5827353 KANKAANPÄÄN SALIBANDY MÄKI TONI KIRKKOKATU 22 AS 4 38700 KANKAANPÄÄ 040 5257857 KANNUKSEN URA TOMMI NIVALA MÄKELÄNKATU 2 69100 KANNUS 044-5824515

KARHUKOPLA HUILA TIMO JUHANI MAAMMONTIE 1 27710 KÖYLIÖ 02 5541438 0400 456662

KAUKLAHDEN DYNAMO KOLJONEN EEMELI KYYHKYSMÄKI 9C 42 02600 ESPOO 09 810 442 040 538 9350

KEMIJÄRVEN SALIBANDY 2000 RANKINEN JAANI HANNUNTIE 3-5 B 8 98440 KALLAANVAARA 040 5065853

KARJALAN HURJAT PÄIVÄSAARI JANI TAPIO KILONPORTTI 1 A 22 02610 ESPOO 044 303 3214

KAUNIAISTEN RUOSKA SARTONEN MATTI ANNA-MUORIN TIE 3-5 A 3 02750 ESPOO 09 5052198 040 7562324

KEPAJOKI KANGSTERS PULKKINEN OLLI KALLIOLINNANTIE 4 AS 21 04500 KELLOKOSKI 09 7535784 040 7689373

KARKALIN KIILA VESA JÄRVINEN SIUNTIONKATU 21 08150 LOHJA 019 326 305 0400 663 909

KAUNIAISTEN SALIBANDY MÄNNISTÖ VELI-PEKKA EMÄNNÄNTIE 5 B 02940 ESPOO 0400 989 898

KERAVAN KALEVAN KESKUSTAN POJAT JALKANEN JUSSI KURKELANKATU 12B 11 04230 KERAVA 09- 242 4189 0400- 700 780

KARKKILAN SALIBANDY VELIN JUKKA PITKÄLÄNTIE 42 B 9 03620 KARKKILA 0440 735 749

KEIMOLAN KAIKU TEEMU PETÄJISTÖ HAAPANATIE 4 A 5 01450 VANTAA 040 831 2955

KARKKILAN URHEILIJAT JUHO SUOMI SYRJÄSENKATU 34 03600 KARKKILA (09) 2258261 041 437 6671

KEISARIPINGVIINIT RY TERMONEN TUOMAS KISKOTTAJANKUJA 4 C 34 02660 ESPOO 050 382 0071

KASAVUOREN URHEILIJAT PUOLANNE ERKKI OSKARI VAASANKATU 10 AS 693 00500 HELSINKI 050-372 7299

KEITELEEN NUJU JÄÄSKELÄINEN TUOMAS VESANNONTIE 433 72600 KEITELE 040 5272248

KATSO PALLO ELLIS THOMAS PAKILANTIE 12 A 87 00630 HELSINKI 050 341 5433

KELLOKOSKEN ALKU RINTALA TEUVO KALLIOISTENMAANTIE 100 05510 HYVINKÄÄ 0400 624724

KAUHAJOEN KARHU PIHLAJA JARKKO LAUKKAKUJA 4 61800 KAUHAJOKI 0500 565755

KELLON LYÖNTI TEPPOLA JAAKKO KALIMENKYLÄNTIE 168 90800 OULU 08 510611 0500 176871

KAUHANOJAN PALLO -98 TIAINEN MIKKO KARJANKUJA 122 32200 LOIMAA 050 5113528

KELLON TYÖVÄEN URHEILIJAT PERÄTALO JOUKO TEPONKENTÄNTIE 3 90810 KIVINIEMI 08 540 1014

272

KERAVAN KISA-VEIKOT ERONEN JUKKA TEERIKUJA 2 E 36 01450 VANTAA 0440 901 275 KERAVAN NUORISON JA KATUTOIMINNAN TUKI HILTUNEN JOUNI ASEMANTIE 4 04200 KERAVA 040 7186511 KERAVAN SA ENGBLOM VILLE VELLAMONTIE 24 AS. 29 04230 KERAVA 040-735 7448 KERKKOON URHEILIJAT TUOMINEN MARKKU MOSABACKANMUTKA 19 06100 PORVOO 0400 103002 KIERTOKEPIT JANI JOKINIEMI MUOTTIKATU 19 A 3 05830 HYVINKÄÄ 0405289612 KIHNIÖN URHEILIJAT VEHKAPURU ARTO SUUTARINKATU 9 J 10 39820 KIHNIÖ 0400-457263


KIIKAN RIENTO SILVENNOINEN JUSSI MAKKARAKALLIONTIE 99 38280 ILLO 040 8694142

KOJOOTIT TURKU HEIKKILÄ TOMMI RAASTUVANKATU 2A 29 20750 TURKU 041 4672790

KORSON KAIKU PESSI MAURI PEURAKUJA 9 A 01450 VANTAA 0400 335 322

KOVJOKI UNGDOMSFÖRENING KAI KANGAS NORRSKENET 66900 UUSIKAARLEPYY 06-7220286 044 2701991

KIKKA -74 LEPPÄMÄKI JOUNI KUUSVUORENKATU 3 42100 JÄMSÄ 040 7369316

KOKEMÄEN KOVA-VÄKI LEINO PEKKA PÄLPÄLÄNKUJA 32830 RISTE 0400 710005

KORSON SEUDUN SÄHLYURHEILIJAT ENSTRÖM ERKKI ANTERO KUMINATIE 16 B 4 01300 VANTAA 09 857 1657 040 728 3868

KRUNAN TYKITTÄJÄT KEMMO-KARI EEVA KIRKKOKATU 5 A 6 00170 HELSINKI 050 68922

KIRKKONUMMI ISLANDERS JANNE LAHTELA KOTINIITYNRINNE 13 02400 KIRKKONUMMI 09-2987892 040 816 5106

KOKEMÄEN PALLO VUORINEN PAULA KILKUNKATU 9 32800 KOKEMÄKI 02 5461101 040 5808753

KIRKKONUMMI RANGERS TEPPONEN TAPIO PL 114 02401 KIRKKONUMMI 09 296 3139 0400 900 490

KOLHON VIHURI PELTOMÄKI RITVA UIMALANTIE 4 35990 KOLHO 03 5316162

KISPO RÄSÄNEN ANTTI KYLLIKINKATU 11A 3 33100 TAMPERE 040 5691060

KOO-VEE TOIMISTO SARVIJAAKONKATU 32 33540 TAMPERE

KITTILÄN NUORET 2000 RISTIMELLA ANTTI KURJENNIVANTIE 147 99100 KITTILÄ 016-642954 050-5651036 KLC POLVIJÄRVI REINIKAINEN JARI TAPIO LÄHDETIE 3 C 11 80710 LEHMO 013 733845 050 3208262 KOILLISEN KOJOOTIT RIIHONEN VESA ATOMIKATU 5A 7 33720 TAMPERE 03-3627092 041 5433582 KOIVULAN POTKU ANTINLUOMA JANNE JÄÄRÄNTIE 5 E 16 28200 PORI 040 8315327

KORIAN PONSI TANSKANEN TIMO PENTINTIE 7 45610 KORIA 040 7015573 KORPILAHDEN MARTTI WEIJO OLLI VEIJONTIE 36 41800 KORPILAHTI 040 5240530 KORPO IK PETTERSSON KIM ROSKLAX 21710 KORPPOO 0400 948016 KORSHOLMS INNEBANDYKLUBB CRUSA GILLBERG CHRISTIAN KAPTENSGATAN 36 C 44 65200 VAASA 050-4107374

KORSON VETO JOUKO KOSKINEN LEHTOLANTIE 9 A 01450 VANTAA 0400-402172 KORVEN HONKA TORKKELI HANNU VALLINKOSKENTIE 311 55100 IMATRA 050 5575479 KOSKEN KAIKU NYHÄ MARTTI TURUNTIE 196 31500 KOSKI TL 050 5288540 KOSKENMÄEN SALIBANDY KOIVU VESA ANTERO VAARANIEMENTIE 8 O 37120 NOKIA 040 5227119 KOTKA MOHICANS PIRINEN JANI HALTIJANTIE 1 E 40 48350 KOTKA 040 8324673 KOTKAN REIPAS HANNULA JUHANI NALLENPOLKU 4 A 7 48350 KOTKA 05 2283911 040 7526322 KOTKAN SALIBANDY NIKKI SAMU AHVENKOSKENKATU 7AS 2 06100 PORVOO

273

KSB -97 MIKA HEINO POKINKUJA 2AS 45720 KUUSANKOSKI 0400 772962 KULJUNMAAN PALLOSEURA JAAKKOLA RISTO ALA-JALLINTIE 11 31900 PUNKALAIDUN 02 7674177 050 5328070 KUOPIO BANDY CLUB MONONEN JUKKA SAARIJÄRVENTIE 13 A 1 70460 KUOPIO 017 3644417 KUOPION WELHOT KANKIMÄKI OLLI TAIVAANPANKONTIE 1 B 32 70200 KUOPIO 017 2820593 040 5666210 KUORTANEEN KUNTO JONI MÄKINEN KANERVATIE 2 J 63100 KUORTANE 040 7689264 KURIKAN RYHTI LEPPINEN PETRI LAURINTIE 25 C 8 61300 KURIKKA 0400-723409 KURTTU VÄISÄNEN PETRI PAPPILANTIE 6 A 2 34300 KURU 0500 943970


KUUSAMON PALLO-KARHUT PALOSAARI MARJATTA HEPOKAARRE 31 93600 KUUSAMO 0400 286137

LAAJASALON KULLERVO HIRVONEN MATTI ALEKSI KARHUTIE 20 B 8 00800 HELSINKI 09 773 4127 040 589 4979

LAPINJÄRVEN PALLO STENVALL TONI LUUTNANTINTIE 3 B 3 07800 LAPINJÄRVI 040 865 3544

LEMUN VISA VIKAMA TONI JÄRÖMÄENTIE 4 21230 LEMU 040 5046565

KUWAIT OILERS RISTO ROSSI KUVANSINTIE 27 78880 KUVANSI 040 5816994

LAAJIS PALLO JOKINEN MARTTI VEIKKO RIILAHDENTIE 35 02260 ESPOO 09 420 8774 050 528 2115

LATTIAPALLOILIJAT -94 JUKKA HEIKKILÄ JUVANNIITTY 6 B 02920 ESPOO 09-5419189 0405559563

LEPPÄKORVEN SC HEINILUOMA MIKKO VIASVEDENTIE 234 28660 PORI 040 5884808

KYLMÄNEN PALLO-POJAT VESA KORKIAKOSKI ORASTIE 7 90440 KEMPELE 050-3725894

LAHDEN KALEVA HUGG JARI URHEILUKESKUS 15110 LAHTI 040 5912736

LAUKAAN KINGS KOSKI KIMMO OJAKUJA 4 41340 LAUKAA 014 831901 050 5399793

LEPPÄVAARAN SISU TOIMISTO RAUTAKISKONKUJA 5 02600 ESPOO 040 5417362

LAURITSALAN V- JA U-SEURA VISA JARI HELLMAN KULLERVONKATU 28 B 53300 LAPPEENRANTA 05-4523656 0400-554042

LIGHT IRON JUKKA FALIN NAAVATIE 1 07170 PORNAINEN 0400 153 219

KYRKSLÄTTS PALLO MIIKA HYYPIÄ VIITTAKORPI 2 F 30 02280 ESBO 09 2970782 041 507 8467 KYRÖSKOSKEN PONSI JANI PERKONMÄKI TAIVAANRANTA 1 A 1 39200 KYRÖSKOSKI 040-5324581 KYRÖSKOSKEN PONSI JANI PERKONMÄKI TAIVAANRANTA 1 A 1 39200 KYRÖSKOSKI 040-5324581

LAHDEN NMKY TOIMISTO MARIANKATU 19 B 25 15110 LAHTI LAHDEN PIILEVÄ VOIMA TÖYTÄRI SAMI KUHILAANKATU 10 15900 LAHTI 040 5209801

LAUTTASAAREN PYRINTÖ WIKSTRÖM ANN-CHRISTINE LAHNARUOHONTIE 3 C 39 00200 HELSINKI 09 678084 050 5636086

LAHTI VIPERS KALLIO KIMMO ALA-TONTTILANKATU 5A 37 15170 LAHTI 03 7308358 040 5430313

LAIHIAN LUJA JUKKA-PEKKA JANTUNEN KYRÖSKOSKEN TYÖVÄEN V- JA KUNINGATTARENPOLKU 3 B 12 U-SE 65380 VAASA TOMPERI SAMI VEIKKO J 050-3744425 NIEMENTIE 19 39100 HÄMEENKYRÖ LAMMIN SALIBANDY 03-7313171 040 5585462 KAI VITIE SYLKKYTIE 3 LAAJALAHDEN KIROUS 16900 LAMMI EERO HILTUNEN 03-6332868 040-5477175 ULVILANTIE 17 I 125 00350 HELSINKI LAPIN SALAMA 09-557 149 040 524 2698 JARI KLAUS KAPPELINLUHDANKATU 42B LAAJASALO UNITED 26200 RAUMA JANNE MOILANEN 050 3411099 UNTUVAISENTIE 4 B 58 00930 HELSINKI 041 582 2593

LEHMO BALLS -96 HOLOPAINEN MARKUS SAHAMYLLYNKATU 52 B 12 80170 JOENSUU 050 5491091 LEINOLAN PONNISTUS KILPINEN TIMO KARIKEKATU 1 D 10 33820 TAMPERE 0400-510868 LEINOLAN PÖRSÄ ANTTI MÄKINEN TULUSKATU 3 D31 33580 TAMPERE 050-3516402 LEMPÄÄLÄN KISA MIKKO JÄRVI TEOLLISUUSTIE 9 B 23 37500 LEMPÄÄLÄ 03 375 1480 0400-675287

274

LIHAMYLLY MIKA SAASTAMOINEN PELTOLANKATU 5 E 65 80220 JOENSUU 050-3738376 LIHASTAUTILIITTO RY HEIKKINEN RISTO LÄNTINEN PITKÄKATU 35 20100 TURKU LIIKUNTASEURA K3 TOIMISTO/K3 LAMPPUTIE 4 00750 HELSINKI LIIPOLAN BREAKERS RAUNIO PETRI METSÄPELLONTIE 26 G 90 15200 LAHTI 044 5522848 LIMINGAN NIITTOMIEHET TEERIKANGAS JUKKA MÄNTYTIE 5 91900 LIMINKA 08 382027 040 8313722


LIPERIN TAIMI HASSINEN ARTO POHJOISKATU 11-13 B 16 80100 JOENSUU 041 4587526

LOS TAPIOLAS ICE KINGS MÄKI JARKKO KULLERVO KASKILAAKSONTIE 5 D 60 02360 ESPOO09 2419998 040 5531678

LIUKKAAT TOSSUT TIIAINEN REEO VIIDES LINJA 4 A 8 00530 HELSINKI

LOS TUMBELOS ENBERG TONY TUUSULANTIE 60 A 3 04250 KERAVA 040 865 7235

LIZARD KINGS AARNIO PASI TALVISILLANKIERTO 11 05860 HYVINKÄÄ 019 437861 LOCKSHILL KLAANI STENHOLM LARI NÄSILINNANKATU 30A 18 33200 TAMPERE 045-6705188

LOVIISAN TOR ROBERT ANDERSSON PUUTARHAKATU 24 07900 LOVIISA 040-5027331 LUMIJOEN LUMIUKOT MARKO AROLA POSTIPOJANKUJA 2 D 26 90160 OULU 044-5766029

LOHJAN SALIBANDY TIMO PEKKI TALVIKKIKUJA 1 08150 LOHJA 019-325619 040-596 5838

LUOPIOISTEN LUJA NURMI PASI PERÄTIE 3 36760 LUOPIOINEN 0400 536543

LOIMAAN LEISKU MARKUS TUOMINEN KÄSITYÖLÄISKATU 14 A 12 32200 LOIMAA 050 5488381

LUUMÄEN FLOORBALL TEAM KYLLÖNEN PASI TAPANI SEPÄNKUJA 8 E 54500 TAAVETTI 05 417 1069 040 522 8867

LOPEN FLOORBALL TEAM LILJA KARI SAJATIE 120 12640 JOKINIEMI 019 441208 040 5243965

LUUPPI HAKOSALO JUHANI PAAVALINKUJA 3 A 2 33300 TAMPERE 050 3637364

LOPEN LAAKA LEINO TOMMI RUURANTIE 3 12700 LOPPI 050 322 8110

LÄNNENMIEHET KAINULAINEN JUHA LEIKOSAARENTIE 5 C 50 00980 HELSINKI 045 630 1190

LOS BANDITOS JÄRVINEN MIKKO RISTINARKUNTIE 17 B 19 33700 TAMPERE 050-4910489

LÄPI SEINIEN VIRTALA TERO LIIKKALANTIE 10 00950 HELSINKI 050 3397392

LÄÄKETIETEENKANDIDAATTISEURA JÄRVINEN LAURI SAMULI MYLLYPELLONPOLKU 4 B 24 00650 HELSINKI 040 5841952

MAUNULAN SALIBANDYN HARRASTAJAT CARLSON KAJ KUUSIKKOTIE 4 C 39 00630 HELSINKI 09 754 2065 040 750 4720

MAARINKUNNAAN KILPA ANDREAS KOIVISTO HIEKKAHARJUNTIE 7 B 20 01300 VANTAA 040 7042177

MAY MAIJA SILLANPÄÄ ANGERVONTIE 10 C 36 00320 HELSINKI 050 354 9585

MAD COWS HÄMEENLINNA PIKKARAINEN PETRIMATTI ALANGONKATU 10 B 10 13130 HÄMEENLINNA 050 3426993

MC QUIGAN SAARNIO SAMI WIIKINTIE 6 A 5 02400 KIRKKONUMMI 09 221 7191 0400 869 802

MALMIN SALIBANDY -97 SIRMA AKSU NALLENMÄENKUJA 2 B 5 00700 HELSINKI 09 3473257 050 3756572

MERIHAKA-SEURA JONNE VANNE LAIVALAHDENKAARI 28 A 2 00810 HELSINKI 050-599 7459

MANSE POJAT 92 AALTONEN RAUNO KALEVI HARJUTIE 15 B 8 33430 VUORENTAUSTA 03 3484863 050 5587122

MERIKOSKI SBT LÄMSÄ KALEVI HARTAANTIE 14 AS 41 90500 OULU 040-5632604

MARMIKSEN KUULA JARONEN TEEMU MARATONTIE 14 A 01280 VANTAA 0400 890 165

MERRIS LYLY ANTTI MOSAIIKKIRAITTI 9 L 8 00980 HELSINKI 09 821481 0400- 439 800

MARTINLAAKSON SÄHLYKLUBI PARTANEN MIKA KRISTIAN LINTUKALLIONRINNE 1 B 16 01620 VANTAA 040 5131374

METSÄMAAN URHEILIJAT VIRTANEN PASI YPÄJÄNKYLÄNTIE 945 32140 YPÄJÄ AS 040 8430599

MASKUN PALLOSEURA KANKARJÄRVI HANNU SEPÄNKUJA 4 21250 MASKU 0400 530472

MIEHIKKÄLÄN VILKAS KUOKKA KONSTA LEIMANNINTIE 20 49900 VIROLAHTI 040 5382051

MATINKYLÄN SALIBANDY KLUBI NÄKKI PETRI SATUKUJA 1 G 38 02230 ESPOO 050- 491 3943

MIG SALIBANDY KOSKINEN KATJA RIITTA RESIINANKATU 1 B 29 33700 TAMPERE 03 3633246 040 5754854

275


MIKKELIN MAALITYKIT MARTTINEN TEIJO TAPIONTIE 2 D 15 50190 MIKKELI 015 178085

MYLLÄRINTIEN MYLLYTTÄJÄT KARVINEN PASI OPETTAJANKUJA 4 AS 3 05200 RAJAMÄKI 09 250 1889 040 725 2647

NEW VILLAGE STONES JONI TALVITIE PYYDYSTÄJÄNKATU 2 A 4 33580 TAMPERE 040-5388775 040-5388775

MIKKELIN NUORISON TUKI JÄÄSKELÄINEN KARI HAIKOLANTIE 136 52300 RISTIINA 015-661 745 0400 656570

MÄNTSÄLÄN NMKY MÄKINEN JOUKO VUOTAVANTIE 324 04600 MÄNTSÄLÄ 019 6873808 040 7433259

NICEBANDY JENNI TAPPER VAPAUDENKATU 66 AS 6 40100 JYVÄSKYLÄ 0407676960

MUHU BP KERÄNEN PEKKA ARMINTIE 5 91500 MUHOS 08 5332489 0400 978276

MÄNTYHARJUN VIRKISTYS PENTTINEN TAPANI AHVENTIE 15 AS. 5 52700 MÄNTYHARJU 0400 600584

NILSIÄN APASSIT MÄKLIN HENRY HAAPANIEMENTIE 14 B 8 73300 NILSIÄ 0440 647878

MÄNTÄN URHEILIJAT NIEMINEN REINO PIRTTILAHDENTIE 1 35820 MÄNTTÄ 050 5988106

NK SBT TIKKANEN KIMMO JATULIKIVENKATU 8 C 20 90240 OULU 0400-459786

NAANTALIN SALIBANDYSEURA NASSE LEONSAARI TAPIO MESTARINTIE 5 21110 NAANTALI 0400-786929

NOIN 7 VELJESTÄ LAMMI PETRI MATIAS SAVIKONTIE 1B 2 62600 LAPPAJÄRVI 040 5947522

NAKKILAN TENNISKLUBI RAITANEN KARI MAIMÄENTIE 6 29250 NAKKILA 050 5691831

NOKIA DUCKS SILTANEN RAMI TERVASAARENKATU 5 E 21 33610 TAMPERE 040 5862425

MULTIANTS LAPPI MARKKU KESKUSTIE 67 42600 MULTIA 0400-535314 MURSKAAJAT LINDHOLM MIKA PRONSSIKUJA 2 B 26 01610 VANTAA 050 5813897 MUURAMEN V- JA U-SEURA YRITYS MUURAMEN YRITYS RY KINKOMAANTIE 95 40930 KINKOMAA MUUTTOLINNUT PUNKKA ANTTI SEPETLAHDENTIE 6 B 32 02230 ESPOO 09 803 3533 050 582 2276

NAPAPIIRIN SALIBANDY SAUKKO JANI RUOKASENKATU 16 B 15 96200 ROVANIEMI 044-3330306

MYLLYOJAN MASTERS KARI HENRI ORAVAKATU 1 A 1 18150 HEINOLA 044 0773410

NASEUS KUNNIAAN MERJOVIRTA ALEKSI MARMORITIE 12 C 11 00710 HELSINKI

MYLLYPURON PAUHU LEPOLA TEIJO LAAKAPELTO 2 B 02280 ESPOO 040 527 4842

NESTEEN PALLO BLOMQVIST TIMO SUOMENKYLÄ 38 06500 PORVOO 019 5244130 050 452 3175

NORRA PAIPIS IDROTTSFÖRENING OLENIUS JAN VALMUKATU 4 C 9 04420 JÄRVENPÄÄ 09 2711107 050 5253185 NORRA TENALA HEMBYGDSFÖRENING WALLENIUS THOMAS KOSKENTIE 97 A 10520 TENHOLA 019 2451309 0400 839863 NST-LAPPEENRANTA TOIMISTO NST KOULUKATU 12 53100 LAPPEENRANTA NUMMEN HUKAT EERO PUISTO MARTTILANTIE 19 03850 PUSULA 040 827 8571 NUMMENKYLÄN SALIBANDYSEURA SELIN PETRI LOPENKATU 8 04430 JÄRVENPÄÄ 050 511 4441

O2-JYVÄSKYLÄ RITVANEN KARI KIRSTINHARJU 4 A 19 02760 ESPOO NOKIAN KRISTITYT PALLOILIJAT 0500 1649583 SALMELA MARKO OJUSTENKATU 5H 18 OGELIN LEGENDAT 33270 TAMPERE HIRVONEN TUOMAS 03-3452158 0500 732550 PARAISTENTIE 18 A 2 00280 HELSINKI NOKIAN PALLOSEURA 050 544 2774 TOIMISTO NOPS POUTUNTIE 5 OHRASET 37100 NOKIA PÖYHÖNEN JANI KALERVONKATU 5 NOLLALINJA 50130 MIKKELI HOLMI JANI RUNEBERGIN050 5179007 KATU 36 B 39 06100 PORVOO OLARIN PUNAKONE 040 583 6848 JAAKKO VUORI ILTAPÄIVÄNKUJA 2 A 2 02210 ESPOO 09-8031786 050 302 0779

276


OLARIN ÄIJÄT JARI-MARKKU PULLINEN PAJALAHDENTIE 13 A 11 00200 HELSINKI 040- 769 4443

OTANIEMEN JYLLÄÄJÄT JANNE FILPUS VALLIKALLIONKUJA 1 A 3 02650 ESPOO 040 533 0532

OULUN SALIBANDY KORPI MARTTI VIRIÄNKUJA 4 E 17 90240 OULU 040 5875435

PAKILAN SALIPOJAT BAARMAN AKI SILTAKYLÄNKUJA 3 J 95 00740 HELSINKI 050 5670212

OLD STARS JASMINE LÖNNROTH HAAGAN URHEILUTIE 6 B 24 00320 HELSINKI 040-5280411

OTANMÄEN TERÄS AIMO KORHONEN VUORIMIEHENTIE 11 B 28 88200 OTANMÄKI 08-688 6632 050-3008738

OULUN YLIOPISTON URHEILUSEURA MYLLYLÄ MARKUS TUTKIJANTIE 2 E 90014 OULUN YLIOPISTO 08-553 7622 040-5352319

PALLOKEISARIT PAAJANEN JYRKI SUNANKALLIONT 62 02760 ESPOO 041 5311800

ONE SEASON WONDER JUKKA ERONEN MAJURINKATU 12 F 122 02600 ESPOO 09 8594839 040 5810019

OTAONNELA FLOORBALL KIVIHARJU ANSSI OTAKUJA 4 B 17 02150 ESPOO 044- 596 5080

ORANGE FLOORBALL SUOMINEN ERKKA ALBERTINKATU 22-24 B 73 00120 HELSINKI 040 501 5950

OTAVAN URHEILIJAT -39 AVIKAINEN HEIKKI TAPIO SAHANTIE 10 50670 OTAVA 015 170154 0400 656695

ORANGIT KAINULAINEN TERO RUNEBERGINKATU 30 A 4 00100 HELSINKI 040 5119167

OTAVAN VPK LIUKKONEN MIKKO OTAVANTIE 9 50670 OTAVA 015 170887 050 5739958

ORAVIKOSKEN PALLO AHOKAS HARRI KALEVI A YLÄTIE 3 YLÄTALO B 6 71470 ORAVIKOSKI 017 5544184 040 7444612

OULAISTEN HUIMA KUPARINEN JUSSI MUHAKUJA 8 86300 OULAINEN 08 472226 040 7162745

ORIMATTILAN VAUHTIVEIKOT JARI VILANDER OPINTIE 18 16300 ORIMATTILA 0500 912 160

OULUN LUISTINSEURA TOIMISTO ISOKATU 99 90120 OULU

ORIPÄÄN URHEILIJAT TUOMISTO JOUKO NIILO KANGASTIE 52 32500 ORIPÄÄ 02 7661570 0500 320598 OSKARIN ARKI PLATAN MIKAEL AINO ACKTEN TIE 10 B 20 00400 HELSINKI 040 801 0064

OULUNKYLÄN TÄHTI JAVNE BENJAMIN LAPINLAHDENKATU 11 C 27 00180 HELSINKI 09 7016073 050-325 6604 OUTOKUMMUN PALLO -84 PURSIAINEN MAURI KAUPPAKATU 16 83500 OUTOKUMPU 013 561546 050 3444022 PAAKARIN POJAT LAMPINEN TIMO SATAMASAARENTIE 10 B A 285 00980 HELSINKI 09 344 2420 040 701 3145

OULUN LÄÄKETIETEELLINEN KILTA MIIHKINEN MISA SAIRAALANRINNE 4 HC 24 90220 OULU 040 7045490 OULUN PELI- JA URHEILUSEURA OPUS KIMMO HEIKKILÄ YLIOPISTOKATU 40 A 314 90570 OULU 040-5407342

PALLOKETUT MÄNTY NINA JÄÄKÄRINKATU 14 AS 3 95400 TORNIO 044-5698617 PALLOKLAANI NÄRVÄNEN TUOMAS HEINÄTIE 13 B 00730 HELSINKI 09-347 4949 0400 612 744 PALTSARIT TERO MAJURI KAARIKATU 7 A 13 33100 TAMPERE 0400-833599

PAARMA DANSKA VILLE MIKONSILLANTIE 50 31610 VAULAMMI 040 5298135

PANSIO-PERNO NUORET SIRKIÄ PETRI HEINIKONKATU 11 C 27 20240 TURKU 040 7088928

PAIMION HYLKEET KUOPILA ANTTI PENIMÄENTIE 51/2AS 21510 HEVONPÄÄ 050 3246271

PAPAS KEMPPAINEN MIKA SAKARI BRAHENKATU 18 A 12 87100 KAJAANI 050 5336033

PAKILA DESTROYERS HELENIUS TIMO MYRTINOJANTIE 2 04340 TUUSULA 040 533 5454

PARKANON PONTEVA UOTILA JYRKI VIITAKUJA 4 39700 PARKANO 03-4481242 040 5907247

PAKILAN SALIKAVERIT ASIKAINEN VILLE VASKIHUHDANTIE 1-3 I 61 00740 HELSINKI 050 563 6642

PELIKANIT TONI TALJA HEINIKKOKUJA 3-5 C 01350 VANTAA 09-8726606 040-5549751

277


PELIMIEHET PIETILÄ KAI KANSANKATU 57B 48 90120 OULU 050-3712394

PETAS DEVILS PARKKINEN JARI RUUTIKATU 5 B 18 02600 ESPOO 040-8489957

PITÄJÄNMÄEN THUNDER JÄRVINEN MIKKO VYÖKATU 2 A 32 00160 HELSINKI 040 708 2287

PORVOO FAST BALL SALO TEEMU NÄSINTIE 5AS 1 06100 PORVOO 040 825 7887

PELIPEIKOT KOIVU JUKKA NEITSYTPOLKU 3C 30 00140 HELSINKI 040 5018501

PETIKON PEIPPAAJAT JANICA AULIN NIITTÄJÄNTIE 21 D 23 01660 VANTAA 050 3692453

PLAYOFF BILJARDI SAVONLINNA JUUTI PASI NOJANMAANLAHDENTIE 25 G 36 57210 SAVONLINNA 0400 514 020

PORVOON BUTCHERS ROUVARI EVITA TELLERVONTIE 2 06150 PORVOO 040 550 1680

PENALTY BOYS OJALA PETRI JUHANI POSTE RESTANTE AS 20360 TURKU 040 5014552

PETOSEN NALLET KAINULAINEN VEIJO LÄNSIKATU 5 A 1 70820 KUOPIO 040 5708925

POHJAN SPORT-POJO SPORT ANTTI TOIVANEN KIVIPELLONTIE 8 B 17 10300 KARJAA 040 529 8878

PORVOON SALIBANDYSEURA VANIALA MARKKU PEIPONKALLIONTIE 15 06450 PORVOO 050 564 3891

PEPY MÄKI RIKU KAUPPAKATU 34 A 7 15140 LAHTI 045 6785068

PIEKSÄMÄEN SALIBANDY PIRKKO TAKKINEN KESKUSKATU 42B 11 76100 PIEKSÄMÄKI 015 483123 040-5544448

POHJOIS-TAPIOLAN KIKKA SUORTTI JANNE MIKAEL METSÄTONTUNKUJA 4 J 49 02200 ESPOO 040 5470572

PORVOON SOOLOILIJAT ÖSTERBERG KIM VAARALANKULMA 15H 01230 VANTAA 040 5846829

PER ASPERA AD ASTRA PERA KAUPPINEN TIMO SUUTARINKATU 19B B 2 20300 TURKU 050 3644751

PIHLAVAN TYÖVÄENURHEILIJAT ILONEN HARRI LANKKUTIE 4 A 10 28800 PORI 0400 736137

PONTUKSEN NOUSEVA VOIMA RÖNKKÖ PETRI KIRJAAJANKATU 3 D 16 53300 LAPPEENRANTA 040-3327957

PRESS TEAM KAI JOKELA SALA-AMPUJANK 12 B 16 65370 VAASA 0400-507178

PERNIÖN URHEILIJAT KOIVISTO TAPIO MÄNTYTIE 45 25500 PERNIÖ 02 7352226 050 5271252

PIHTIPUTAAN PALLOKERHO KEKKONEN MIKA LEHONTIE 295 44880 MUURASJÄRVI 041-4375866

PORIN PALLOILIJAT ROVIO MARKO TIILITEHTAANPUISTOK 12 28120 PORI 040 7261694

PRO STARS JUSSI JÄRVINEN PÄHKINÄKUJA 2C 16 33840 TAMPERE 0400-914777 0400-914777

PERTUN SÄHLY -97 TAIPALE HARRI OLAVI KALLIOLINNANKUJA 1 AS 21 04500 KELLOKOSKI 09 2910086 0400 986392

PILSNER TALENTS VARTIAINEN MIKKO JUHANI KÄPYLINNUNTIE 9A 00780 HELSINKI 2941348

PORIN SALIBANDYKARHUT PL 29 28131 PORI

PROBELLI HIRVONEN JANNE JÄRVELÄNTIE 32 D 15 40420 JYSKÄ 040 5908467

PERÄ ESPOON NAALIT RAJAHUHTA MATTI PUUTARHURINTIE 5 A 5 02940 ESPOO 09 8632354

PIRKKALAN HIIHTÄJÄT KARPPANEN JOUKO PÄRRINKUJA 3 33920 PIRKKALA 040 5060858

PESÄ-TEAM HEINO MARKO AARREKUJA 1 C 26 00940 HELSINKI 09 3951308 044 542 3537

PIRKKALAN PIRKAT JÄRVINEN MIKKO TAKAMAANTIE 15 E 16 33960 PIRKKALA 03 3681092 050 5828415

PORIN SALIBANDYSEURA AHO MARKKU KANTOMAANTIE 14 28610 PORI 02-6370114 0400 534244 PORKKALAN REIPAS TIAINEN PETRI VETURITALLINTIE 8 D 33 02400 KIRKKONUMMI 09 221 7974 040 510 2254

278

PUDASJÄRVEN URHEILIJAT LAAKKONEN SAMPO KOTOLANTIE 1 F 93100 PUDASJÄRVI 08-823553 040-5856227 PUIJONLAAKSON PALLOKERHO LIUKKO JUHA PIEKANANKUJA 1 A 11 70820 KUOPIO 0400 489680


PUOLANGAN RYHTI MIIKA MÄÄTTÄ KALLIOTIE 14B 37 90500 OULU 050-4802687

RAAHEN PONNISTUS VIRNES RITVA-LIISA OLLINSAARENTIE 43 I 57 92120 RAAHE 08 2277239 040 7157409

RED ARMY JÄNKÄ AKI GRANBACKANKUJA 9 02400 KIRKKONUMMI 09 2989612 040 5293168

REKOLAN SALIBANDY NIKO MIETTINEN OTAVANTIE 20 F 73 01450 VANTAA 8736530 050-5638584

PUOTINKYLÄN VALTTI KUPARINEN MARKO JOHANNES HIEKKALAITURINRAITTI 12 D 36 00980 HELSINKI 041 5283889

RAINDOGS HÄMÄLÄINEN JONI VIIDAKKOPOLKU 6 C 41 01400 VANTAA 044 540 4139

RED STAR HELSINKI JARMO MÄÄTTÄNEN HUHTALOUKKU 16 C 6 02340 ESPOO 050-3507535

RENTO LAKAISU TEAM LEHTO JARMO TAITONIEKANTIE 9 B 204 40740 JYVÄSKYLÄ 050 5244812

PUST PITOST VEHKONEN PETRI WILHELM SCHILDTIN KATU 16D 32 40740 JYVÄSKYLÄ 040 5650342

RAISIO SALAMANDERS LEHTONEN JANI EERIK KAITAISTENTIE 6J 81 20320 TURKU 044 5926423

REDY MATTI FINNILÄ LUMIKONKATU 23 67800 KOKKOLA 06-8616019 040-5091807

RESE-TEAM REIMA PAKARINEN HEINÄTIE 20 06400 PORVOO 040-5514293

PUUHAPUSSI GRANLUND THOMAS MÄKITORPANTIE 14 B 15 00620 HELSINKI 040 7253245

RANTAPERKIÖN ISKU MIKKO KIVIOJA POHTOLANKATU 25 A 20 33400 TAMPERE 040-578 6374

REGGAE HOCKEY KARPPANEN JAN ERIK POSTE RESTANTE AS 00550 HELSINKI 040 542 3680

REVONLAHDEN SALIBANDY TEAM VIITANEN JUKKA KOSKITIE 5 92350 REVONLAHTI 08 275040 040-8309462

PUUTTUVA RENGAS II LINDROOS CURT HENRIK PYRSTÖKUJA 2 B 3 02320 ESPOO

RANTEET LUKKOON LAAKSONEN JANNE LAMMASPOLKU 14 A 01710 VANTAA 050 5231106

REIKÄKAUHA TARVAINEN JOUNI KIVIPELTO 1 C 22 40520 JYVÄSKYLÄ 040 5461487

RATSIRAKA UNITED ORAVA ALEXANDER KURKISUONTIE 12A 11 00940 HELSINKI 040 7700444

REILU POIKA KUUSNIEMI JONNE KOROISTENTIE 17 A 10 00280 HELSINKI 09 4319 9430 050 590 6585

PYHÄNNÄN PALLOSEURA LUTTINEN TERO PERIOJANTIE 1 92930 PYHÄNTÄ 050 3663504

RAUMAN SALBA ÄIJÄLÄ VELI-MATTI AINONKATU 7 AS 2 26200 RAUMA

REISJÄRVEN PILKE RAJALA MARKO VUOHTOLAHDENKATU 26 A 67100 KOKKOLA 0400 517637

PYHÄSELÄN URHEILIJAT HONKANEN HEIKKI HUVIMÄENTIE 16 A 4 80330 REIJOLA 050 4346703

REAL ATLETICO HIETALA HARRI KAUPUNGINMETSÄNTIE 19 92120 RAAHE 050 5067198

PÄIJÄT-HÄMEEN SALIBANDYEROTUOMAR JORMANAINEN MAURI PUROKATU 28 15200 LAHTI 03-733 5646

REAL VALLILA KORJUS JARI-PEKKA VALHALLANKATU 6 AS 4 00250 HELSINKI 040 584 9055

PYHTÄÄN KISA HUHTINEN ERKKI LÖKÖRENTIE 7 49210 HUUTJÄRVI 050 3516147

REKOLAN PALLO -93 JANI KANGASPUNTA RAUTKALLIONTIE 1 K 141 01360 VANTAA 050 522 9640 REKOLAN RAIKAS LAHNAVIIK JOUNI KUSTAANTIE 23 B AS 4 01400 VANTAA 09 8742258 040 5315415

279

RIIHIKALLION VETO -92 TEEMU MANTERE VESATIE 3 A 1 04340 TUUSULA 09 2373590 040-5288599 RIIHIMÄEN SEUDUN SALIBANDYSEURA LAAKA KAPULAINEN TIMO MÄKITIE 5 AS 1 12700 LOPPI 040-5769517 RIUKUTIEN KGB AGENTS HELIN TIMO TUOMAS KÄÄRTIPOLKU 6 A 17 00390 HELSINKI 09 454 9887 050 587 7909 RIVONMÄEN RUOSKA VILLE PERNAA EERIKINKATU 5 C 70 20100 TURKU 050 5394310 ROISMALAN PONNISTUS HYNNÄ JOUNI KATAJISTONKATU 10 38250 ROISMALA 050 5994120


ROVANIEMEN SALIBANDYTUOMARIT ESKO KORHONEN LAINAANKATU 5 B 10 96200 ROVANIEMI 016 3482453 040-7040904

RÄNTTY TIMO VAINIO JOLLAKSENTIE 57 00850 HELSINKI 050-559 7185

SALIBANDY CLUB BLADES ANTINLUOMA JANNE JÄÄRÄNTIE 5 E 16 28200 PORI 040 8315327

SALIBANDY CLUB URBANS RUOHOSALO ARI ANTERO OJATIE 5 B 12 14200 TURENKI 045 6706072

RÄÄKKYLÄN KISA-VEIKOT MAURI RIISSANEN KUUSIKKOTIE 11 82300 RÄÄKKYLÄ 013 661 782 040 5111085

SALIBANDY CLUB CLASSIC PASI PELTOLA HUUNALANKATU 27 33560 TAMPERE 03-3635 993 040 5209766

SALIBANDY HELSINGIN YHTEISLYSEO BORGSTRÖM JORMA SILTA-HEIKANTIE 96 07150 LAUKKOSKI 09-495 310 050 5857941

RÖKÄLETAPPIO RAUSSI MATTI HAARAHONGANTIE 12 A 4 71800 SIILINJÄRVI 044 2856574

SALIBANDY CLUB DALTONS JUKKA VÄISÄNEN NURMELANTIE 30 11120 RIIHIMÄKI 040-7384409

RUIS-VEIKOT POSTI ANTTI KNAAPINPOLKU 9 49410 POITSILA

RÖYKÄN SALIBANDY SAARIKOSKI PIRJO VIULUPOLKU 5 05100 RÖYKKÄ 09 2765469 040 5068684

SALIBANDY CLUB EBERLE HENRI KULMALA HIOMOKUJA 1 B 68 00380 HELSINKI 09-3426807 050-583 5544

RUMA TOIVIAINEN MISKA PIETARINKATU 16 D 65 00140 HELSINKI 09 6213603 040 5701857

S.S. STANLEY LAURI VARAKAS TÖLLINMÄKI 12 00640 HELSINKI 09-7284662 040 702 1342

SALIBANDY CLUB FOX IKÄVALKO MARKO TEHTAANKATU 16 B 27 00140 HELSINKI 0400 802 040

RUNOSMÄEN URHEILIJAT TILLI KIMMO STOLTINKATU 7 B 36 20360 TURKU 040 5866018

SAHALAHDEN KUNTO LEHTIMÄKI MIKKO ILMARI TEISKONTIE 24 H 126 33540 TAMPERE 040 5670690

SALIBANDY CLUB KINGS RIKU RINNE RIUHTALANTIE 11 07170 PORNAINEN 040-5042120

RUOKOLAHDEN RAJU TOIMISTO NÄLLISUONTIE 3 56100 RUOKOLAHTI

SAIMAAN PESUPALLO RUOTSALAINEN MIKKO KIERTOKATU 16 53850 LAPPEENRANTA 040-5737909

SALIBANDY CLUB KORSON KARJUT KROK JOUNI IMMONKUJA 2 B 7 01420 VANTAA 040 5736455

SAIRAS VETO ILMONEN KAI KUUSIKALLIONKUJA 4 F 48 02210 ESPOO 050 535 6785

SALIBANDY CLUB LUTAKON PALLOPOJA JORMAKKA PETRI NAKKILANMUTKA 10-14 A 4 40420 JYSKÄ 014-668884 040 5935397

SALIBANDY TEAM SHADOWS LAUKKA SEPPO TAMMITIE 2 A 7 23500 UUSIKAUPUNKI 040 5124650

SALIBANDY CLUB TORMENTORS KONTIO PASI MARKUS PIKKU-PAROLANTIE 7 AS 17 13130 HÄMEENLINNA 040-5547323

SALIBANDY TEAM YLIHÄRMÄ HYTÖNEN TIMO LUKKARINTIE 5 62375 YLIHÄRMÄ 06 4846608 044 5294266

RSB-TEAM TUOMAS HARTIKAINEN OUNASJOENTIE 19B 19 96200 ROVANIEMI 040-7691991 RUBLES VILLE RINTALA KIVIVUORENKUJA 2 H 63 01620 VANTAA 050 523 1666 040 540 4464

RURU-JUNIORISALIBANDY NIEMENSIVU ARI RAUTATIENKATU 6 D13210 HÄMEENLINNA 0400 487544 RUSKEALAN VIRKISTYSSEURA KNUUTILA TUOMAS HALTIANPOLKU 2 A 1 04440 JÄRVENPÄÄ 0500 937 844

SAKTA FARTEN SAINIO KEIJO LOHENTIE 5 B 10 06150 PORVOO 019 667 135 040 550 3012

280

SALIBANDY MANSE RANGERS RUOKOSALO JUKKA PELLERVONKATU 9 A 605 33540 TAMPERE 050 5877718 SALIBANDY NETTO HEIKKINEN NISSE VAASANKATU 9 A 30 40100 JYVÄSKYLÄ 040 5921316 SALIBANDY NMP ILKKA VIRTANEN TEEKKARINKATU 19 C 48 33720 TAMPERE 050-4839779 SALIBANDY TEAM -97 VEIJO KETTUNEN SAUVAKATU 2 B 20 04400 JÄRVENPÄÄ 0500 454 621 SALIBANDY TEAM BUTCHERS SELIN JANI POPPELIKATU 1 A 5 39500 IKAALINEN 044 5599829


SALIBANDY TUSKA TEAM KAJ RANTAMO SATAKIELENTIE 28 AS 5 48230 KOTKA 040 5109344 SALIBANDYCLUB SHADOWS HIRSIMÄKI TONI ASENTAJANKATU 13B 23 20320 TURKU 0400 800266 SALIBANDYJOUKKUE TRABANTBUTCHER ALAKIUTTU JAAKKO MUSTALINNUNTIE 11 90460 OULUNSALO 050 3700585 SALIBANDYKERHO -92 KOKKO PETRI SARATIE 2 B 21 01300 VANTAA 09-873 2426 040 546 2192 SALIBANDYKERHO MELAJUSSIT OTTO PENTTINEN ULVILANTIE 27 D G 52 00350 HELSINKI 09 342 2273 0405077952

SALIBANDYSEURA KANUUNAT KOKKOLA KUOSMANEN PERTTI ITÄINEN KIRKKOKATU 71 67100 KOKKOLA 06 8314647 050 3552869

SALIBANDYSEURA VAASA ARTO MÄENPÄÄ LEHTIKUUSENTIE 16 B 9 65380 VAASA 06 3568700 041 433 5367

SANTAJOEN SÄVEL HALLIKAINEN MIKA PITKÄKALLIONTIE 36AS 48310 KOTKA 041 4309313

SALIBANDYSEURA KEIJOT HENG PEKKA ANKKURINVARSI 20 B 3 02320 ESPOO 050 305 1008

SALIBANDYSEURA VALKEALAN PALLO REHUNEN MATTI AROKUJA 1 45370 VALKEALA 040 5375958

SASTAMOLO KINGS FLOORBALL HOLPAINEN JIRI PEURANKATU 14 B 6 94700 KEMI 040 5891598

SALIBANDYSEURA KMP TOMMI POMELL PUNAKUKONKATU 4 B 17 70820 KUOPIO 050-5230840

SALIBANDYSEURA VANTAA NURMINEN MIKKO VUOLLEMUTKA 4 A 2 01600 VANTAA 09 852 1665 040 701 3135

SALIBANDYSEURA LAPUA LUOMA ARTO VANHATIE 5 62100 LAPUA 040 5519758

SALIBANDYSEURA VIIKINGIT TOIMISTO SSV SSV TOIMISTO, KALLVIKINTIE 28 00980 HELSINKI

SAVO-KARJALAN SALIBANDYEROTUOMAR TIMO SIKKILÄ MAANMITTARINTIE 20 80100 JOENSUU 050-5913367

SALIBANDYSEURA WIRMO MAURI LAINE SUNINTIE 530 21270 NOUSIAINEN 0503531270

SB -90 VIRTA KALERVO KOIVULANKATU 10-12 B 05830 HYVINKÄÄ 0400 478059

SALIBANDYSEURA LIETO LARJAMA KIMMO PAHKALAUKKAANTIE 524 20460 TURKU 040 5504226

SAVITAIPALEEN URHEILIJAT ILKKA LEINONEN OURUTIE 9 54800 SAVITAIPALE 05 6359700

SALIBANDYKERHO SEGER SUTINEN TEEMU LIPPUKATU 5 B 11 70820 KUOPIO 040-567 1533

SALIBANDYSEURA PAINKILLERS JANNE PESONEN TULLIPORTINKATU 3 A 14 70100 KUOPIO 050-5851508

SALIKONNAT 2000 SALIBANDY SANTALA JOUNI MATINRAITTI 7 D 56 02230 ESPOO 050 3464567

SB BLIND JARKKO LAINE HOHTARINTIE 12AS 29250 NAKKILA 040 5218213

SALIBANDYSEURA BOTNIA TEPPO VÄÄTÄINEN PUUSKARINNE 7 B 30 00850 HELSINKI 045 671 2845

SALIBANDYSEURA POMMAK TOMMI HAAPANEN RAJALANTIE 1 AS 9 40420 JYSKÄ 040 7409977

SALON PALLOILIJAT KAKKO LASSE HELSINGINTIE 18 24100 SALO 0440 531163

SB LEGENDAT LEHTO NIKO SIUTLANKATU 1 20380 TURKU 040 8237236

SALIBANDYSEURA GHETTO POWER TEAM TUOHIMAA RAMI SÄKYLÄNTIE 845 21340 TORTINMÄKI 044 0309766

SALIBANDYSEURA ROUTERS PÄRSSINEN JUHA PETTERI HARJUVIITA 20-22 A 10 02110 ESPOO 040 7477039

SALON VILPAS MATIKAINEN MATTI AJOKATU 7 A 24280 SALO 050 3039307

SB ONTTO NIGMANN JAN SILLANSALMENTIE 11 A 6 36240 KANGASALA 040 7251121

SALIBANDYSEURA RUPUSAKKI STENFORS MIKA HUIKANKULMANTIE 48 32700 HUITTINEN 0500 737693

SAMMONLAHDEN BANDY KOSKINEN MARKO KATAJAKATU 19 E 27 53810 LAPPEENRANTA 044 2783242

SB PIRAATIT TOSSAVAINEN MIKA KAUKOPÄÄNKATU 1A 7 55800 IMATRA 0400 617776

281


SB RED’S SALIBANDY KINNUNEN TEEMU TUOHIKUJA 2 B 8 90460 OULUNSALO 08 5545472 050 3369689

SB-PROJECT -96 LAITALAINEN ARI-PEKKA PL 5 01901 NURMIJÄRVI 0400- 850

SBT LÖLLÖT MIKA PULLI SIHTIKATU 6 B 80 90520 OULU 044 5563547

SC MUDEN PALLO ANTTI JUSSILA YLIOPISTOKATU 32 A 306 90570 OULU 040-5432070

SB REIMARIT AHOKAS SAMI TUOMIKUJA 6 C 01360 VANTAA 050 564 7552

SB-RAUMA VAINIONPÄÄ TAPIO VADELMAPOLKU 4 B 26660 RAUMA 044 5354994

SC ALAJÄRVI POLLARI TEIJO ANTERO JUUTINTIE 259 62710 KUREJOKI 040 5430847

SC NAMIKUTI LEPISTÖ JARI UTUNMÄENTIE 4 A 9 45160 KOUVOLA 040 7382461

SB SAVO HARRI VÄÄNÄNEN RÖNKÖNNIEMENTIE 17 73200 VARPAISJÄRVI 040-575 7896

SBS DRAIVIA JUSSI KIVIOJA FYSIIKANPOLKU 7C37 33720 TAMPERE 0405867178

SC BLUES STORHAMMAR ESA TAPANI MESTARINKATU 2 41160 TIKKAKOSKI 014 2603337 050 3003397

SC PIONEERS PAROLA PELTONEN MARKKU KETTULANTIE 3 13720 PAROLA 044 7772402

SB SÄHLÄRIT KALLIO PETRI HAMMARENINKATU 5A 16 39200 KYRÖSKOSKI 040 5900 540

SBS KAIHARIN KOETUS-86 NURMIKOLU AKI SIMOLANKATU 22 B 3 33270 TAMPERE 03 2221750 040 5536010

SC CAFE JOHANSSON MAX HERNESAARENKATU 7 D 29 00150 HELSINKI 09 631 518 040 533 7904

SC PUNAKONE HÄYHÄ PASI FLEMINGINKATU 12A A 15 00530 HELSINKI 050 5830073

SB TAMMELAN DYNAMO ALARTO MANU LEHTOKAARI 2 B 9 31300 TAMMELA 03 4361696 040 7242500

SBS LÄNSÄ OLLI KOUVALAINEN ROIHUVUORENTIE 20 A 8 00820 HELSINKI 0442765733

SC INTER TAMPERE MÄKYNEN TOMI JUKKA JANKANRAITTI 20 A 16 33700 TAMPERE 050 3314804

SC SARAGOZA MATS BACKLUND AHLKULLATÅET 69 64300 LAPVÄÄRTTI 0405176278

SB TROOPERS ISOTALO JANI-PETTERI KÄPYLINNUNKATU 4 55120 IMATRA 040 5115852

SBS PORI EDUSTUS MARJAMÄKI KIMMO VALTONKATU 3 29200 HARJAVALTA 0400 591454

SC KOSKEN DYNAMO TOIMISTO PL 20 16800 HÄMEENKOSKI

SC STICKLINE LINDBLOM RABBE TORDALSVÄGEN 31 25900 TAALINTEHDAS 0400 795987

SBANDY LAHTI MIKKONEN ARJA TYRNINKATU 3 15320 LAHTI

SBS SIMDAX SEPPÄLÄ JUKKA LUHDINSOLA 3 A 5 01660 VANTAA 040 568 0891

SBC JAMPAN KARHUT PALLAS HENRI WÄRTSILÄNKATU 36 04400 JÄRVENPÄÄ 041 546 5569 SBC RASIL NOUSIAINEN MARKO TUULIKALLIONKATU 16 A 55120 IMATRA 050 5600028

SBS STADIN STAGA TIKKANEN ERKKI SUMATRANTIE 2 A 2 00560 HELSINKI 09 795 644 041 511 0540 SBS STAGA HELSINKI MAUNG SAMUEL LIUSKETIE 19 C 14 00710 HELSINKI 0500-588 941

SC LAHJOTUT GRÖNLUND ERKKI NÄYTTELIJÄNKATU 25 A 6 33720 TAMPERE 0400 905540 SC LÄSIMÄKI KOSKINEN VESA ENSIO MAJURINKUJA 3 35100 ORIVESI AS 03-3347252 040 7295113 SC MELA ALKUNEN JUKKA LAHNARUOHONTIE 4 A 8 00200 HELSINKI 071 800 8000 0400 403 222

282

SC SÄHLY -90 SAARENOJA MIKKO OLAVI ISO ROOBERTINKATU 43 C 36 00120 HELSINKI 09 644 416 0500 438 620 SC TAKATOLPPA NIEMINEN MIKKO JUHANI PITÄJÄNTIE 6 07170 PORNAINEN 050 383 5422 SC TAKTIK SANTTU VÄHÄLÄ ASEMAKATU 12 A 20 40100 JYVÄSKYLÄ 040-5042268


SC TAPPAJAMARSU LAAKSONEN PERTTA OHJAAJANTIE 3 E 52 00400 HELSINKI 09 588 5860 040 563 7736

SEINÄJOEN PELIVELJET TOMMY KOPONEN SUNTIONPOLKU 2 60200 SEINÄJOKI 06 4143629 0500 548646

SIPS SALIBANDY SUOJANSALO JANI OPISKELIJANK 21 E 118 33720 TAMPERE 0400-410625

SC TEAM MASI KIILI SANTTU AIRIKINKATU 1 B 11 20100 TURKU02 2338334 050 5779916

SEINÄJOEN TEKNILLISEN OPPILAITOKSEN OPPILASYHDISTY TUIKKA JONNI LESTIJÄRVENTIE 780 69440 LESTIJÄRVI

SIR SAIGON METSOILA MARKKU JUHANI SAHATIE 3A 1 01650 VANTAA 09 458 0948 040 838 3581

SC TEHO LAUKKANEN OLLI PEKKA J PIETTASENKATU 6A 11 33580 TAMPERE 040-7445278 SC TOP HARTIKAINEN JYRI HANNU-T KOLEHMAISENKATU 6 B 11 11100 RIIHIMÄKI 040 5158913 SC TYLY EKMAN SUSANNA LAIVALAHDENKAARI 29 F 83 00810 HELSINKI 09 7591185 SC VI-LANDERS SILVENNOINEN TOMMI ORVOKKIKATU 21A 3 04420 JÄRVENPÄÄ 040 5467557 SC-HAAPAJÄRVI KALAJANNISKA JUHA KIVENKATU 1 85800 HAAPAJÄRVI 044-0680806 SC-RUISRANTEET JUHA KANKAANPÄÄ PURSUKUJA 4 B 01300 VANTAA 040 546 1213 SCT KOIVU SAMI LAANIITYNKATU 5 A 6 13210 HÄMEENLINNA 040 8331698

SEPON SÄHLY HARKI MAURI OMENATIE 3D 02430 MASALA 09 423 408 050 4524290 SETLEMENTTINUORTEN UUDENMAAN P MOLIN JAN-CHRISTIAN LAIVALAHDENKAARI 25 C 47 00810 HELSINKI 09 5062681 040 5321134 SFC FROGGIES LINDSTEDT TOMI KESKUSTIE 37 09120 KARJALOHJA 019 318 848 041 446 6306 SHADOW DUCKS PEURALA ARTO HEIKKI I LAVIANTIE 2374 29680 LASSILA 02 5483230 0400 461479 SHAKKIKERHO VANTS HAAPANIEMI JUHA VIRPIKUJA 6A 15 01360 VANTAA 0400-456 879 SINKKI-SEPOT JUTILA MIKA ETELÄNTIE 16 86400 VIHANTI 08 284451 SIPOON PALLOILIJAT RIIPI JANI METSÄLADONTIE 2 F 04220 KERAVA 0400 989323

SIUNTION SISU KARPPINEN REIJO KIRKKOTIE 82 02570 SIUNTIO KK 09- 256 1363 0500- 770 773 SJ CAMELS SAVOLAINEN JARNO SEPÄNKATU 10 55800 IMATRA 040-514 6667 040 5146667 SLEDGEHAMMER BERGLUND FREDRIC BACKANKATU 9 10900 HANKO 040 5001918 SNABEL-A TONI KARI KORKEAVUORENKATU 7 C 49 00140 HELSINKI 040-5003814 SNAPSI SORANTA JANNE JUHANI HEVOSMÄKI 6 D 3 02410 KIRKKONUMMI 050 583 8308 SNELL’S ANGELS ARI HERRLIN HULLINTIE 19 10900 HANKO 040 574 6866 SNOOKER STATION BANDY IMMONEN JARI REPOKANKAANTIE 29 AS 2 78870 VARKAUS 044 3244686

283

SNÖGELI JA YLI SEITSEMÄN STÖGÖÄ HEINONEN ANNE MERISAAPAS 1 D 47 02320 ESPOO 040 8253848 SORSAKOSKEN URHEILIJAT KAUHANEN JANI PETTERI PELTOTIE 13 A 14 79100 LEPPÄVIRTA 040 7080477 SOTTIISI FUN CLUB MATTILA TAPIO KALAMIESKUJA 6 E 12 33560 TAMPERE 03 3564990 040 5020992 SPORT CLUB HEXTALL LINDGREN JANI TORGVÄGEN 8B 5 25700 KIMITO 040 7051881 SPORT CLUB KOKKOLA PEKKA KÄNSÄLÄ ISOKATU 5 67100 KOKKOLA 050-5678232 SPORT LEIRIYHDISTYS KOKKONEN TONI KEISARINKUJA 5AS 82500 KITEE 050 5937493 SPORTING CLUB ALE RAMS KAIPIA JARKKO REVONTULENTIE 4 N 126 00740 HELSINKI 040 5141429 SS RANKAT ANKAT JUHA HONKANEN PELTOLANTIE 8 E 44 90210 OULU 044-3306015 STADIN GARBAASIT GEORGE GROZEV VIIPURINKATU 4 C 74 00510 HELSINKI 040 593 9149


STONELA KILLERS POLKKO JUHA SENTNERIKUJA 6 A 1 00440 HELSINKI 050 5207841

SYVÄ KYYKKY PEKKALA TERO TAPIO TOMAATTIKUJA 3 A 00660 HELSINKI 0400 295 435

SUDET TURUNEN ARI-PEKKA TAMMISTONTIE 9 B 8 45200 KOUVOLA 0400 523096

SÄKRI JOKELA JUHA VALKEAKOSKENKATU 18 AS 3 37600 VALKEAKOSKI 040 5929731

SUMMAN KISA-TOVERIT NYKÄNEN JUHO VALIMOPOLKU 16 49420 HAMINA 040 7621978

SÄYNEISEN SALPA TUONONEN MIKA NOROKUJA 3 D 4 70700 KUOPIO 017 610071 049 648982

SUN SHINE BOYS MIA ELOKORPI TEERENTIE 1 F 23 04320 TUUSULA 040 550 1205

SÖRKKÄ 69’ERS TAKANEN JANNE Y J PÄÄSTÄISENKUJA 1-3B 4 00740 HELSINKI 040 5182821

SUODENNIEMEN URHEILIJAT JAAKKO HORELLI LAHDENPERÄNTIE 625 38510 SUODENNIEMI 03-5177112

TAIPALSAAREN KISA HELI TAURAMA HAUKITIE 27 54915 SAIMAANHARJU 05-4142729 040-520 0377

SUOMEN KUUROJEN URHEILULIITTO AALTONEN JUHA-MATTI ILKANTIE 4 00400 HELSINKI

TAMMERFORS BOLLKLUBB SYRJÄNEN MIKKO KARVOLANKATU 11 D 12 33270 TAMPERE 040-5061305

SUOMUSSALMEN PALLOSEURA RÄISÄNEN TEIJO KIVIKATU 6 89600 SUOMUSSALMI 050-5530677

TAMMER-FUTIS SALLINEN ANTTI TAKAHUHDINKATU 75 D 40 33560 TAMPERE 040-5795513

SWING BANG ANTTI PAAVILAINEN KELOTIE 2 01820 KLAUKKALA 09 8796 085 050-4122823

TAMMIJÄRVEN TAMMI PIETILÄ PEKKA LUHANGANTIE 11 A 19910 TAMMIJÄRVI 0400 644140

SYNKKÄ UHMA HELOKANGAS JUHA-PETTERI FRANZENINKATU 14 A 2 00500 HELSINKI

TAMPERE RING FOXES VALONEN KARI POHJOLANKATU 21 A 8 33500 TAMPERE 040 7359326

TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULUN OP MIIKKA TIKKA TEISKONTIE 14 G 114 33540 TAMPERE 040-5793579 TAMPEREEN GUNNERS KIMMO SAARINEN NIRVANKATU 56 33820 TAMPERE 0400625148 TAMPEREEN PUNAKONE 1996 RAULI KORPI MESSUKYLÄNKATU 37 C 23 33700 TAMPERE 044-5354989 TAMPEREEN SALIBANDYEROTUOMARIKER SVINHUFVUD PASI ASUNTOKUJA 2 B 6 33880 LEMPÄÄLÄ 0400 753002 TAMPEREEN SEUDUN BANDY KOLARI MIKA ISOLAMMENKATU 9 B 4 33710 TAMPERE 040-5037891 TAMPERELAINEN SALIBANDYSEURA NEUVONEN HARRI NYYRIKINTIE 6 D 19 33540 TAMPERE 03-2611578 040 5472087 TAPANILAN ERÄ TOIMISTO TAPANILAN ERÄ ERÄTIE 3 00730 HELSINKI TAPULI TWISTERS KOLHONEN JANNE PALOVARTIJANTIE 6-8 A 70 00750 HELSINKI 050-570 5599 TAPULIN SALIBANDY PÄIVINEN OTTO VIKLOTIE 1 A 01450 VANTAA 040 820 4901

284

TEAM -17 SALIBANDY NAPPA TOMMI URHEILUKENTÄNKATU 5 E 74 30100 FORSSA 02 2576361 TEAM APE SAARELA JARMO AHVENTIE 14 B 10 90550 OULU 0400 958243 TEAM ATRIA NIKKARI TERO ORAVANTIE 5 A 1 60510 HYLLYKALLIO 050-5479109 TEAM BLACKMAILERS MARKUS HALMINEN KYMENLAAKSONKUJA 1 B 25 20740 TURKU 040 582 2827 TEAM BOBBY PENTTI ALEKSI ALVARINTIE 21900 YLÄNE 02 2563525 050 5470786 TEAM BOTBY ROOS KRISTIAN RYSÄKUJA 3 B 15 00980 HELSINKI 040 5196683 TEAM DARRA HUOVI ISMO SOMPAKUJA 10 A 45150 KOUVOLA 040 556 8026 040 5568026 TEAM DYNAMO KAARINA JUSSI LAINE KYLLIÄISENTIE 14BAS 21620 KUUSISTO 0400 786 427 TEAM EMSTAR FRÖBERG STEFAN HURDHOLMSBRINKEN 3 E 40 00840 HELSINKI 09 6986501 0500 727976


TEAM FONZIE ÅKERLUND MARCUS TURKKURINKATU 9 06100 PORVOO 040- 701 5963

TEAM SUFLOLARSGÖRAN LINDBLOM KYLÄNPÄÄNTIE 69 07600 MYRSKYLÄ 040 832 9194

TEAM GRIPPI SIVONEN JOUNI PONIKUJA 3 B 51 01200 VANTAA 09 8764337 050 581 9874

TEAM WOODCUTTERS -96 HAKANEN TEUVO KARITIE 13 C 21 65230 VAASA 040-5450953

TEAM HITCHCOCK PETRI RUOHONEN HÄMÄLÄISTENTIE 11 B 3 02780 ESPOO 8021602 050 669 20

TEEKKAREIDEN URHEILU- JA VOIMAIL TOIVONEN JANNE RISTIMÄENTIE 4 A 3 33470 YLÖJÄRVI 0500 526638

TIKKAKOSKEN PALLO HIETANEN KIMMO KIEVARINKUJA 2 C 9 40200 JYVÄSKYLÄ 040-7659975

TELAKAN URHEILIJAT HEISKANEN JARNO MUURAHAISENKATU 8 55100 IMATRA 05-4317962 040-7790877

TIKKURILAN TIIKERIT KOKLJUSCHKIN YRJÖ KAISLATIE 11 B 2 01300 VANTAA 09 8747449 040 5552361

TELAKETJUT LAMPINEN RISTO KOTITONTUNKUJA 8 02400 KIRKKONUMMI 09 2216071 040 529 2307

TOHMAJÄRVEN PALLOSEURA -90 KINNUNEN TERO HARJUNTIE 5B 14 82500 KITEE

TEAM NESTE HUKKA JANI VÄYRYNEN PIKITEHTAANKATU 25 B 20 65200 VAASA 050-3081718 TEAM NEWS-YHDISTYS NYBERGH KRISTIAN RATAPOLKU 3 H 02700 KAUNIAINEN 09 505 5697 050 520 4105 TEAM NIBACOS KOIVISTO JANI PITKÄNSILLANKATU 10 B 11 67100 KOKKOLA 044 5806115

TERVAKOSKEN PATO HYVÖNEN REIJO AUKUSTI SEURANAUKIO 7 12400 TERVAKOSKI 019 769 891 040 554 5558

TIGERS-TIKKURILAN SALIBANDY TEAM AULA MIKKO ASEMATIE 1 D 6 01300 VANTAA 0500 807 977 TIGGA STEN-ERIC SJÖBERG SELKÄMERENKATU 6 B 29 00180 HELSINKI 050 332 5151

TONTTULA TONOCKS MIKA TILUS KALLIOTIE 32 B 2 01680 VANTAA 09-8230145 040-7376981 TOP CORNERS KENNETH KROOK KAUPPAPUISTIKKO 28 A 4 65100 VAASA 045-631 0470 TORNION PALLOVEIKOT KANTOLA JUHANI KALLIOPUTAANKATU 8 B 6 95420 TORNIO 0400-694879 TORPEDO KLOBAL JAAKKO PALOKANGAS PUUSEPÄNKUJA 1 C 60 90100 OULU 040-7210096 TOTTIJÄRVEN VAUHTI JA LÄMÄRI TANNI PAAVO HINTTALANKATU 5 C 16 37100 NOKIA 03 3401003 040 5590515

TOHMAJÄRVEN URHEILIJAT KOLEHMAINEN MARKKU VESITORNINKUJA 4 82600 TOHMAJÄRVI 050 5377131

TPS SALIBANDY TOIMISTO VIRUSMÄENTIE 65 20300 TURKU

TEAM SHOWTIME ‘98 JAUHIAINEN JUHA KALEVAN PUISTOT 13 C 64 33500 TAMPERE 050 5242600

TEUKAN PALLOKERHO TOIMISTO KÄENKOSKENTIE 9 80130 JOENSUU

TOHOLAMMIN URHEILIJAT PETTERI TOIVOLA KIRKKOTIE 278 69300 TOHOLAMPI 06 885633 050 3240326

TROMBI -98 KNAAPPILA HANNA PERTUNMAANTIE 1354AS 52740 TUUSTAIPALE 044 5500957

TEAM SPIIDI JUHA-PEKKA GLAD JUOLAVEHNÄTIE 9C 7 90580 OULU 040-7067906

TEUVAN RIVAKKA AHONEN JUHA KYYHKYKUJA 3B 2 61800 KAUHAJOKI 0400 596237

TOIJALAN NUORISOSEURA MIKA HAKALA RAPUSAARENTIE 9 B D 13 37800 TOIJALA 040-8683580 040-8683580

TURKU SONICS LAUKKANEN JUHA AJOMIEHENKATU 2-4 B 5 21220 RAISIO 0505555818

TEAM STEISSI JONI OLKKONEN JOKINIEMENTIE 40 H 62 00650 HELSINKI 040- 759 5351

THE ISKTR MATTI MARJAMÄKI LAAJASUONTIE 26 B 10 00320 HELSINKI 050 506 5078

TOLPAN KAJAHDUS KANGASLAHTI EERO ANTTI SEILIMÄKI 20 D 14 02180 ESPOO 040 530 6134 040 530 6134

TURUN BANDY-SEURA VESTERINEN EERO JUHANI PUOLALANPUISTO 2 A 4 B 20100 TURKU 040 7402793

285


TURUN KUUROJEN URHEILUSEURA SALIBANDYJAOSTO LINNANKATU 36 C 15 20100 TURKU

TUUSULAN RAJUPALLO TEEMU SAARNIVUO SANIAISTENTIE 2 D 04300 TUUSULA 09 275 5628 041 524 5945

UNDE VERNO SAMI VALLESMANNINTIE 52 A 00740 HELSINKI 09 3474617 040 831 9497

URHEILUSEURA RANKO PUUSTINEN ISMO KURKELANKATU 5 A 3 04200 KERAVA 040- 550 9777

TURUN PONTEVA MAUNU TOMI RÄTIÄLÄNKATU 15 F AS 29 20810 TURKU 040 8278738

TYLY KONE NIKO SALO KAUPPALANTIE 42 A 10 00320 HELSINKI 040 575 0000

URHEILEVIEN RAITTIIDEN OPISKELIJ LINDGREN TOMMY TUURAKUJA 4 A 20 01600 VANTAA 040- 717 7616

URHEILUSEURA SAMMONLAHDEN POJAT KARASTI JUSSI KÄPÄLÄMÄENKATU 33 53850 LAPPEENRANTA 050 3207611

TURUN WEIKOT MIKONKATU 2 20100 TURKU

TYPPINARKOOSI KANGASLAMPI SIEVÄNEN KALLE LAPINKUJA 6 78300 VARKAUS 050-583 6795 050 5836795

URHEILU- JA RAITTIUSSEURA ZOOM VUORENMAA TERO KOLOHONGANKUJA 1 B 10 01280 VANTAA 0400 894817

URHEILUSEURA SOOLO JANNE LEPPÄNEN POSTIKATU 5 A 16 33100 TAMPERE 040 517 4949

TUSKAKLUBI NITOVUORI NIKO MÄNNISTÖNTIE 3 D 13 02880 VEIKKOLA 040-708 4853 TUULOS BALLS PETTERI MÄKI PAIMENTIE 5 B 5 14820 TUULOS 03 6379292 040 8349283 TUUPOVAARAN URHEILIJAT LYHYKÄINEN HEIMO PEKKA RINNETIE 7 82710 KOVERO 013 6892301 040 5892046 TUUSNIEMEN RAJU PEKKARINEN JUHA ANASKINTIE 25 71200 TUUSNIEMI 017 661686 040 7347925 TUUSULAN BANDY LIINANKI TERO KALLIOPOHJANTIE 1 A 7 04300 TUUSULA 040 5149865 TUUSULAN B-RAPPU ANTTI HAAPANEN HYÖKKÄLÄNTIE 9AS 28 04300 TUUSULA 041-5257197 041-5257197

TYRANS KAINULAINEN ARTO HUDDINGENPOLKU 4 D 28 01600 VANTAA 040 8308340 TYRVÄISET RYYPPÖ PEKKA LIEKONKATU 6 A 4 55510 IMATRA 050 5929199 TÖYSÄN VETO TAPANI EEROLA ADLERINTIE 5 63600 TÖYSÄ 06 5261678 0400 849616 UHRILAMPAAT VILJANEN VILLE KASKITIE 19 E 54 33540 TAMPERE 03-2553105

URHEILUSEURA HATSINA WETTERSRAND TEPPO PIETARINKATU 19 A 10 50100 MIKKELI

URHEILUSEURA STIMOROLLERS MIKKO NURMINEN ISOTALONTIE 5 AS. 1 21110 NAANTALI 041 4417669 0405066948

URHEILUSEURA IMATRAN VOIMA TÄHTINEN ESKO LAPPEENTIE 16 AS 15 55100 IMATRA 050 3692275

URHEILUSEURA TAIPALSAAREN VEIKOT NIKO GREN KUOREPOLKU 3AS.2 54915 SAIMAANHARJU 0503731340

URHEILUSEURA JÄÄAHMAT RISTO LAHTINEN VILJO SOHKASEN KATU 3 D 34 01370 VANTAA 8234250 0500679738

URJALAN SISUKIEKKO KORHONEN MARKO 31700 URJALA AS

URHEILUSEURA MAKKABI MITZNER LESLIE SANTAMÄENTIE 5 A 01630 VANTAA 09 8537603 050 372 0331

ULMALAN NUORISOSEURA KOKKONEN HANNU PIELAVEDENTIE 528 74100 IISALMI017 743850 050 3419959

URHEILUSEURA M-TEAM TOIMISTO HAKAMÄENTIE 1 00310 HELSINKI

ULVILAN PALLOSEURA ANTINLUOMA JANNE JÄÄRÄNTIE 5 E 16 28200 PORI 040 8315327

URHEILUSEURA PUHVELIT TURKULAINEN JARI TAKALANKUJA 6 B 00730 HELSINKI 09 346 2666 050 511 3211

286

UUDENKAUPUNGIN SALIBANDY SALO PETRI SATOTIE 2 AS 2 23600 KALANTI 02 874 659 044 0714062 UUDENMAAN SALIBANDY EROTUOMARI MARKO MATINVESI LIUSKETIE 2 B 31 00710 HELSINKI 09 562 6565 040 552 2671 UUDENMAAN SALIBANDY JA KALASTUS TIMO ELOHOLMA NAULAKALLIONTIE 10 A 00970 HELSINKI 09 325 3102 0408612110


V- JA U-SEURA HOLLOLAN URHEILIJA TANHUANPÄÄ HEIKKI LAURILANTIE 17 15860 HOLLOLA 040 5473472

V- JA U-SEURA KILLINKOSKEN MYRSK VUORINEN MARKUS KORTESNIEMENTIE 87 34980 KILLINKOSKI 040-5695698

V- JA U-SEURA HORMAN HIISI LASSE TALIKKA KIRJATYÖNTEKIJÄNKATU 6 B 19 00170 HELSINKI 0408674422

V- JA U-SEURA KISA LAUNOMAA MARKO HEVOSMIEHENTIE 7 13130 HÄMEENLINNA 03-6165269 0400 732738

V- JA U-SEURA JOKELAN KISA PIRINEN VESA PETRI RANTAKULMANTIE 168 B 05840 HYVINKÄÄ 0400 637829 V- JA U-SEURA KANGASALAN VOITTO TAIMINEN RAMI HORSMAKUJA 2 C 18 36240 KANGASALA 0400-956772

V- JA U-SEURA PAKILAN VISA TEEMU VANHALA HIETAKUMMUNTIE 16 C 29 00700 HELSINKI 050 3019189

V- JA U-SEURA RUUKIN INTO TUOMAS KULHA LODENTIE 55 92400 RUUKKI 08-271310 044-3109882

V- JA U-SEURA PEKOLAN ISKU HAKALA HENRI MIKAEL VANHA HÄRKÄTIE 289 13500 HÄMEENLINNA 050-3443611

V- JA U-SEURA SEINÄJOEN SISU TOIMISTO KESKUSKATU 17 60100 SEINÄJOKI

V- JA U-SEURA PERÄSEINÄJOEN TOIVE TOIVONEN MARCO KARHUTIE 4 61100 PERÄSEINÄJOKI 044-5992144

V- JA U-SEURA KIURUVEDEN JÄNNE NISKANEN JAAKKO PAAVO LONKILAN TIE 26 74700 KIURUVESI 040 7188529

V- JA U-SEURA PIELAVEDEN V- JA U-SEURA KOIVISTON ISKU SAMPO MATILAINEN MIKA-PEKKA PÄÄKKÖNEN KEIJO AMPUJANKUJA 5 PUISTOTIE 11 A 5 28610 PORI 72400 PIELAVESI 044 5981550 040 7457589 V- JA U-SEURA LIELAHDEN KIPINÄ MAJANEN JUSSI TUOMIOKIRKONKATU 32 A 15 33100 TAMPERE 040 5214069

V- JA U-SEURA PÄLKÄNEEN LUKKO INGMAN TIMI LAAVUKATU 8B 7 33580 TAMPERE 040-5449141

V- JA U-SEURA KELJON VIESTI VALKONEN JARI VUORIPOLKU 2 C 21 40270 PALOKKA 0440-619995

V- JA U-SEURA LINNAVUOREN LUKKO MARTTINEN MATTI VERÄJÄKATU 17 37200 SIURO 03 3403034 044-3131102

V- JA U-SEURA RANTSILAN RAIKAS JUHA TUOKKOLA HAKEKATU 2 D 63 90520 OULU 044-5632357

V- JA U-SEURA KEMIÖN KIILAT LINDGREN MIKA KARLSKOGANTIE 5 25700 KEMIÖ 044 5148214

V- JA U-SEURA NURMON JYMY LÄHDESMÄKI ESA AISATIE 8 60550 NURMO 06-4127992 0500-660449

V- JA U-SEURA RIIPILÄN RAKETTI KONTOLA JOUNI RAAPPAVUORENRINNE 2 B 18 01620 VANTAA 040 744 1060

V- JA U-SEURA KEMPELEEN KIRI TAPANINAHO SAMI UUSIKATU 64 B 16 90100 OULU 040 5309723

V- JA U-SEURA OULUN TARMO PIIRAINEN TONI VIHILUODONTIE 54 B 7 90460 OULUNSALO 08-5542388 040 5181696

V- JA U-SEURA KASKISTEN VETO TAIPALUS SEPPO JUHANI LAMPURINK. 14 B 64260 KASKINEN 06 2221969 0500 565354

V- JA U-SEURA RISTIINAN URHEILIJ MAARANEN JUHANI PAJATIE 1 52300 RISTIINA

287

V- JA U-SEURA SOMERON VOIMA HEIKKI HONKANEN KANNISTONTIE 44 31520 PITKÄJÄRVI 050 3277282 V- JA U-SEURA TOIVAKAN RIVAKKA JUHANI HOLOPAINEN PETÄJÄTIE 1 41660 TOIVAKKA 014-871726 050-5419826 V- JA U-SEURA TUOMARILAN URHEILIJAT SORVARI MARIKA PUISTOTIE 2-4 B 17 02760 ESPOO 040 5600639 V- JA U-SEURA URHO PULKKINEN SEPPO KUMPUPERÄ 5 40800 VAAJAKOSKI 040 7386793 V- JA U-SEURA YLISTARON KILPA-VE JUSSI VUORELA INSINÖÖRINKATU 60 D 218 33720 TAMPERE V- JA U-SEURA YPÄJÄN YLLÄTYS HEIKKILÄ JARNO JAAKKOLANTIE 18B 2 32100 YPÄJÄ 02 7673040 040 7354441


WALHALLA WHIPPERS MIKKO MÄKELÄ KYYHKYSMÄKI 22 D 30 02600 ESPOO 040 519 3812 VALKEAKOSKEN HAKA JANNE AHLGREN VALTAKATU 21 AS 1 37600 VALKEAKOSKI 040-7069988 VALKEAKOSKEN KOSKENPOJAT HERITTY ESA SÄÄKSMÄENTIE 13-15C 28 37600 VALKEAKOSKI 040 5191117 VALKEALAN VARUSKUNNAN URHEILIJAT LAGERSTRÖM HARRY KASARMINKATU 18 A 10 45100 KOUVOLA 050 5144440 VALKJÄRVEN VIETERI EINISTÖ OLLI PIETARINTIE 4 01820 KLAUKKALA 09- 879 6935 0500- 483 434 VALKON VIRE KOIVISTO RAIMO VALKOLAMMENTIE 26 A A 1 07910 VALKO 019 515723 VANHAT LUMOOJAT TERO REMES SAMMONKATU 17 B 23 33540 TAMPERE 03-3647049 040-7454895 WANK PAIJOLA TUOMAS LIIKETIE 22 B 11 00730 HELSINKI 040 701 9607 WANKERS SAARIO VILLE-PEKKA HAARTMANINKATU 3 C 26 20320 TURKU 050 3725903

VANTAA SABRES WILKMAN KALLE MARKUS LAURINTIE 41 B 4 01420 VANTAA

VASARAISTEN ISKU HENTONEN TUOMAS SYVÄRAUMANKATU 19 B 29 26100 RAUMA 041 4373625

VFT VANTAA POVELAINEN MIRA ITSEHALLINTOTIE 1E 122 02600 ESPOO 040 5789692

WE KINGS INDREN JANI SUOVANIITYNTIE 12AS 00760 HELSINKI 09 388 1295 040 720 1652

VG-62 HARTIKAINEN KALLE KÄPYKUJA 1 21110 NAANTALI 02 4355073 040 5801733

VANTAAN NMKY URHEILIJAT JUHA-MATTI KIVIMÄKI PL 67 01201 VANTAA 040-7620162

VEHMAAN KIISTO HÄYRINEN KEIJO JAMPINTIE 2 23200 VINKKILÄ

WHITE FOX ARI ROUMIO VARASTOTIE 6 C 10 62200 KAUHAVA 050-5825681

VANTAAN POLIISIURHEILIJAT LEHTINEN TOMI SIMONKYLÄNTIE 11 D 45 01390 VANTAA 040 706 4514

VEIJARIT -86 ANSSI JUPPI MARKKINATIE 6 A 6 00700 HELSINKI 040-5541104 040 5541104

VIERUMÄEN JYTINÄ MARKO SCHRODERUS REKOLANKUJA 2 19110 VIERUMÄKI

VANTAANLAAKSON SALIBANDY LAVONEN TEEMU UOMAKUJA 5 C 39 01600 VANTAA 040 565 8530

VESILAHDEN TENNIS SIRKKIÄ SARI KOIVURANNANTIE 4 37470 VESILAHTI 0400 957500

VIHDIN SALISUDET TOIMISTO PL 20 03101 NUMMELA 050 5148357

VARALA-TIIMI MARJA NIEMINEN LENTÄVÄNNIEMENKATU 6 A 6 33410 TAMPERE 040 7334284

VESITORNI CANADIENS SAARI OSKARI AALLONKOHINA 6 G 75 02320 ESPOO 040 7711005

VIIKIN DIESELIT AKSELI KUUSIRANTA VASKINIEMENTIE 2 B 10 00200 HELSINKI 0505065059

VARKAUDEN TARMO VARONEN TIMO HALMEKATU 3 A 32 78300 VARKAUS

WEST COAST PHANTOMS KITTI PETRI TALINKORVENTIE 10 B 61 20320 TURKU 045 6303632

VIIKINPALLO -95 NYBERG MILLA JOUSIMIEHENTIE 4 C 73 00740 HELSINKI 09 3514053 040 5823991

WEST COAST SHERIFFS KAARINA TOIMISTO URAKKATIE 7 20780 KAARINA

VIITASAAREN VIESTI JUHA HÄNNINEN VALLUNKUJA 2 44500 VIITASAARI 040-7784731

VANTAAN DIESEL PIRINEN JARI LOVELANKUJA 15 A 05100 RÖYKKÄ 040- 737 5362

WASA DEVILS HEINÄNEN TIMO PALOSAARENTIE 57 E 30 65200 VAASA 06 3127366 040 5309443 WASA WILD CATS KANTANEN JUHA LEPPÄTIE 7 65380 VAASA 06 3151505 040 5334422

WESTEND INDIANS AHERTAJANTIE 5 02100 ESPOO WESTHILL STARS VÄÄNÄNEN JYRKI JUHA LAMMASLAMMENT 13 E 94 01710 VANTAA 040-583 0671

288

VIKINGS INNEBANDY GULLANS ULF INDUSTRIVÄGEN 17 D 64230 NÄRPIÖ AS 050 5530337


VILPPULAN VEIKOT NIEMINEN HANNU LAMPITIE 4 B 13 35700 VILPPULA 03-4714764 044-3242219

X-MEN ANTTI METTIÄINEN SEUTULANTIE 9 B 33 04400 JÄRVENPÄÄ 040-5958087 040 595 8087

VINCEMUS VIENOLA PETRI MAUNULANKATU 18 13210 HÄMEENLINNA 050-3477822

XXL-KRIISI SARAMÄKI VESA KAHVIMYLLYNKATU 6 77600 SUONENJOKI 017 510126 0400 495141

VIRKKALAN KIRI SUOMINEN JANI YRJÖNKUJA 4AS 08700 VIRKKALA 019 386 119 050 547 7668

YLHÄS JUHA OLLIKAINEN RUOHOLAHDENKATU 16 B 28 00180 HELSINKI 040 5335355

VIRKKALAN TARMO BACKMAN LEO SAARNIMETSÄNTIE 32 08700 VIRKKALA 019 387661 0400 911838

YLIVIESKAN NUORISOSEURA ISMO TAKKUNEN MERTATIE 4 A 3 84100 YLIVIESKA 044-0566523

VMTL JAAKKO TOIVANEN JOUPINPUISTO 9 02760 ESPOO 040 837 6982

YLÄMYLLYN TENNIS PITKÄNEN MIKKO ANTTI J KULOMÄENTIE 5AS 02760 ESPOO

VOISALMEN KUNTO KOKKOLA ASKO KIVITASKUNKATU 5 53950 LAPPEENRANTA 05-4165 174 040 5538374 WOLF PALLOILIJAT KETTUNEN SAMI MAJURINKULMA 2 C 76 02600 ESPOO 040 5389604 VUORENPÄÄN PEIKOT KASKINEN PENTTI SUUTARINTIE 8 D 1 21270 NOUSIAINEN 050 65263 VÄNNER AV HEMBYGDEN I SYDÖSTRA PIHLFLYCKT MARCUS HANSAKSENKAARI 01150 SÖDERKULLA 050 5344622

ZZ TOP TEAM KIRKKOKATU 7 B 57100 SAVONLINNA ÅDALENS IDROTSFÖRENING MARKO OJANEN KVARNÄNGSVÄGEN 72-9 01190 BOX 09 2726045 050 5941951 ÅLANDSBANKEN SPORT CLUB NORDMAN SHIRLEY KARLBERGSVÄGEN 12 22100 MARIEHAMN 018 23404 040 5018301 ÄFSEE LÄIMÄ NIININEN HANNU LOKKIKUJA 6 B 3 00200 HELSINKI 0400 621 556 ÄÄNEKOSKEN URHEILIJAT JARI PAJARI TELEVANKATU 1 A 5 44150 ÄÄNEKOSKI 040-7212351

YLÖJÄRVEN ILVES VUORINEN ESA PAIMENENTIE 6 33470 YLÖJÄRVI 050-5606278 YLÖJÄRVEN PALLO YPA PAANANEN ARTO PL 87 33471 YLÖJÄRVI 050-5372949 YLÖJÄRVEN RYHTI KEMPPAINEN HEIDI TESMATIE 3 33480 YLÖJÄRVI 03 3484607 ZSKA RAVIJOKI MIKKO KUOKKA VAAPUKKATIE 1-3 C 8 49400 HAMINA 040-5502584

289


Muut valtakunnalliset sarjat Miesten I div. karsinta 1. vaihe ........................................................ 291 Naisten I div. jatkosarjat ja loppusarja ............................................. 291 Nuorten SM-sarja ............................................................................ 292 A-tyttรถjen SM-sarja ......................................................................... 295 B- ja C-juniorien loppusarjat ja loppuhuipentumat ........................... 297 Seniorien lopputurnaukset .............................................................. 299 Kuurojen SM-sarja .......................................................................... 300 SPT-salibandyn SM-sarja ................................................................ 301


SB-97 - NaSSe NaSSe - SB-97

3–2 3–4

Tiikerit - Sudet Sudet - Tiikerit Tiikerit - Sudet

5 – 4 ja. 7–4 12 – 7

SBS Wirmo - FB Falcons FB Falcons - SBS Wirmo

16 – 4 4–5

FT Trackers - SB Vaasa SB Vaasa - FT Trackers FT Trackers - SB Vaasa

2 – 3 rl. 4–5 7–4

SC Sähly - Top Team Top Team - SC Sähly

5–7 5–4

Blue Fox - Soittorasia Soittorasia - Blue Fox

5–1 3–6

NAISET I-DIVISIOONA JATKOSARJA 2.LOHKO KorsKa TuuU Trombi -98 IT

NAISET I-DIVISIOONA JATKOSARJA 1.LOHKO SB-Pro SBS Rupu AFC Campus Viikinpallo

3 3 3 3

2 2 2 0

0 0 0 0

PISTEPÖRSSI 1. Jenni Morottaja, SB-Pro 2. Marjo Riipinen, Viikinpallo 3. Hanna Hakala, SBS Rupu 4. Eeva Reunanen, AFC Campus 5. Mervi Leppämäki, Viikinpallo 6. Taru Ketola, AFC Campus 7. Suvi Laine, SB-Pro 8. Päivi Paakkanen, SB-Pro 9. Tiina Virtanen, SB-Pro 10. Katja Lassila, SB-Pro 11. Laura Takala, SBS Rupu 12. Minna Uotila, SBS Rupu 13. Sanna Ylitalo, SB-Pro 14. Janika Koljonen, SB-Pro 15. Maarit Nissilä, AFC Campus 16. Hanna Helenius, AFC Campus 17. Katri Hotti, AFC Campus 18. Maija Kenttälä, Viikinpallo 19. Elsi Kurttila, SBS Rupu 20. Katri Luomaniemi, SBS Rupu 21. Erja Lötjönen, SBS Rupu 22. Mirva Paukkula, SB-Pro 23. Hanna Simanainen, Viikinpallo 24. Susanna Uusitalo, AFC Campus 25. Terhi Vesamäki, SBS Rupu 26. Eija Eronen, Viikinpallo 27. Tanja Kontturi, SB-Pro 28. Emmi Koskinen, AFC Campus 29. Laura Nurmia, Viikinpallo 30. Marika Raitio, AFC Campus

1 1 1 3

11- 9 7- 4 6- 6 5- 10

4 4 4 0

2+ 2= 3+ 0= 1+ 2= 1+ 2= 0+ 3= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

4 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

3 3 3 3

2 2 1 0

1 1 0 0

0 0 2 3

10- 5 12- 8 12- 12 6- 15

PISTEPÖRSSI 1. Minna Ratinen, TuuU 2. Laura Ahokas, KorsKa 3. Anu Kervinen, TuuU 4. Riikka Lappi, TuuU 5. Anna Tuovinen, Trombi -98 6. Petra Liukkonen, Trombi -98 7. Katja Pulkka, Trombi -98 8. Kati Saariniemi, IT 9. Emilia Ollila, Trombi -98 10. Carina Kovanen, Trombi -98 11. Miia Ampuja, KorsKa 12. Kati Kiukkonen, KorsKa 13. Eija Rantala, TuuU 14. Tiina Bång, Trombi -98 15. Hanna Knaappila, Trombi -98 16. Elina Viinikka, KorsKa 17. Nina Abrahamsson, IT 18. Outi Pekkola, IT 19. Virpi Brockman, IT 20. K Jääskeläinen, KorsKa 21. Reetta Koponen, Trombi -98 22. Minna Laine, KorsKa 23. Heini Lehikoinen, TuuU 24. Eeva Martikainen, IT 25. Emmi Mattila, IT 26. Kristiina Siniharju, IT 27. Tiina Strandman, TuuU 28. Teija Uurinmäki, KorsKa 29. Pirjo Haukkamaa, KorsKa 30. Anna Heikkilä, KorsKa 31. Kirsi Koikkalainen, KorsKa 32. Minna Purmonen, TuuU 33. Sani Rusila, KorsKa 34. Päivi Surakka, TuuU 35. Tiiu Toijala, KorsKa

5 5 2 0

6+ 2= 2+ 3= 2+ 3= 0+ 5= 2+ 2= 3+ 0= 3+ 0= 2+ 1= 1+ 2= 0+ 3= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

8 5 5 5 4 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

NAISET I-DIVISIOONA JATKOSARJA 3.LOHKO SPV MIG RSB-Team KOO-VEE

3 3 3 3

3 2 1 0

PISTEPÖRSSI 1. Katja Luhtala, SPV 2. Sari Siirola, SPV 3. Jaana Lindholm, SPV 4. Hanna Mäenpää, SPV 5. Pia Saarinen, MIG 6. Mira Sparf, SPV 7. Satu Piiparinen, MIG 8. Taija Leppälä, MIG 9. Mari Pöntinen, SPV 10. Hanna Saastamoinen, MIG 11. Pirjo Honkanen, RSB-Team 12. Katri Honkonen, KOO-VEE 13. Reetta Korkki, KOO-VEE 14. Annina Mero, KOO-VEE

291

0 0 0 0

0 1 2 3

12- 5 8- 3 2- 10 4- 8

6 4 2 0

3+ 2= 2+ 3= 3+ 1= 3+ 0= 3+ 0= 0+ 3= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0=

5 5 4 3 3 3 2 2 2 2 1 1 1 1

Muut valtakunnalliset sarjat

MIEHET 1-DIV. KARSINTA 1.VAIHE


15. Johanna Peltonen, MIG 16. Tiina Röning, KOO-VEE 17. Marjut Suomi, MIG 18. Netta Valli, RSB-Team 19. Minna Kangas, MIG 20. Kirsi Saarela, SPV 21. Virpi Salminen, RSB-Team 22. Saija Sippola, KOO-VEE 23. Piia Suokko, SPV 24. Anne-Mari Vintola, MIG 25. Elisa Virolainen, KOO-VEE

1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

NAISET I-DIVISIOONA LOPPUSARJA SBS Rupu SPV KorsKa SB Pro MIG TuuU

5 5 5 5 5 5

4 3 2 1 1 1

1 1 1 2 1 0

PISTEPÖRSSI 1. Katja Luhtala, SPV 2. Laura Takala, SBS Rupu 3. Erja Lötjönen, SBS Rupu 4. Minna Uotila, SBS Rupu 5. Katja Lassila, SB Pro 6. Mari Pöntinen, SPV 7. Jaana Lindholm, SPV 8. Kati Kiukkonen, KorsKa 9. Sari Siirola, SPV 10. Aila Törmälä, KorsKa 11. Jenni Morottaja, SB Pro 12. Hanna Hakala, SBS Rupu 13. Katja Kankaanpää, SBS Rupu 14. Minna Ratinen, TuuU 15. Mira Sparf, SPV 16. Tiina Virtanen, SB Pro 17. Pirjo Ahlberg, MIG 18. Laura Ahokas, KorsKa 19. Johanna Salo, SBS Rupu 20. Miia Ampuja, KorsKa 21. Iina Kaartinen, KorsKa 22. Janika Koljonen, SB Pro 23. Elsi Kurttila, SBS Rupu 24. Katri Luomaniemi, SBS Rupu 25. Johanna Malkamäki, SB Pro 26. Mirva Paukkula, SB Pro 27. Satu Piiparinen, MIG 28. Minna Purmonen, TuuU 29. Hanna Saastamoinen, MIG 30. Satu Shemeikka, SB Pro 31. Päivi Surakki, TuuU 32. Outi Tuomola, KorsKa 33. Satu Heikkilä, SBS Rupu 34. K. Jääskeläinen, KorsKa 35. Taija Leppälä, MIG 36. Pia Mäenpää, MIG 37. Jenni Vahela, SBS Rupu 38. Anu Kervinen, TuuU 39. Kirsi Koikkalainen, KorsKa 40. Minna Laine, KorsKa 41. Annukka Muuri, SB Pro 42. Hanna Mäenpää, SPV 43. Tuire Niittymäki, MIG 44. Päivi Paakkanen, SB Pro 45. Johanna Peltonen, MIG 46. Kati Rissanen, TuuU 47. Susanna Ylitalo, SB Pro

0 1 2 2 3 4

21- 9 15- 13 12- 16 13- 13 6- 10 6- 12

9 7 5 4 3 2

7+ 3= 10 7+ 2= 9 2+ 5= 7 4+ 1= 5 3+ 2= 5 1+ 4= 5 4+ 0= 4 3+ 1= 4 2+ 2= 4 2+ 2= 4 3+ 0= 3 2+ 1= 3 2+ 1= 3 2+ 1= 3 0+ 3= 3 0+ 3= 3 2+ 0= 2 2+ 0= 2 2+ 0= 2 1+ 1= 2 1+ 1= 2 1+ 1= 2 1+ 1= 2 1+ 1= 2 1+ 1= 2 1+ 1= 2 1+ 1= 2 1+ 1= 2 1+ 1= 2 1+ 1= 2 1+ 1= 2 1+ 1= 2 0+ 2= 2 0+ 2= 2 0+ 2= 2 0+ 2= 2 0+ 2= 2 1+ 0= 1 1+ 0= 1 1+ 0= 1 1+ 0= 1 1+ 0= 1 1+ 0= 1 1+ 0= 1 1+ 0= 1 1+ 0= 1 1+ 0= 1

48. Pirjo Haukkamaa, KorsKa 49. Aija Holopainen, TuuU 50. Karoliina Kujala, SB Pro 51. Heini Lehikoinen, TuuU 52. Henna-Riikka Leppänen, SB Pro 53. Ilona Piitulainen, SB Pro 54. Piia Suokko, SPV

0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

1 1 1 1 1 1 1

NUORTEN SM LÄNSILOHKO Oilers SC Blues Ilves Gunners HIFK SBS Pori OLS Happee

14 14 14 14 14 14 14 14

10 10 8 6 6 6 4 2

PISTEPÖRSSI 1. Lasse Laine, SC Blues 2. Ville Liikanen, Gunners 3. Matti Vasara, Gunners 4. Mikko Manninen, SC Blues 5. Oscar Hänninen, Oilers A 6. Janne Louhelainen, Gunners 7. Janne Holopainen, Gunners 8. Matti Rössi, OLS 9. Matias Blomqvist, Ilves 10. Sami Haaksiala, OLS 11. Simo Korteniitty, Ilves 12. Sami Särkkinen, HIFK A 13. Mika Kangasmäki, Ilves 14. Jarmo Eskelinen, SBS Pori 15. Eero Männikkö, OLS 16. Janne Kainulainen, Happee 17. Tero Tiitu, Oilers A 18. Tarmo Kirjonen, Oilers A 19. Antti Littunen, SC Blues 20. Niko Pietilä, SC Blues 21. Markus Bollström, Oilers A 22. Matias Teronen, Ilves 23. Joona Nieminen, Ilves 24. Erno Saarikoski, HIFK A 25. Mikko Kohtala, HIFK A 26. Ronnie Ilander, HIFK A 27. Toni Haanpää, SBS Pori 28. Kari Koskelainen, HIFK A 29. Tuomo Kärnä, SC Blues 30. Mikki Kuukkanen, SC Blues 31. Janne Hulmi, SBS Pori 32. Johan Halkio, SBS Pori 33. Joonas Keränen, OLS 34. Valtteri Pitko, Gunners 35. Mikko Honka, Oilers A 36. Antti Kauppinen, Happee 37. Ville Vahtera, SBS Pori 38. Mikael Boelius, SBS Pori 39. Sami Tiitto, Happee 40. Ilkka Kallio, SBS Pori 41. Pertti Nevasalmi, Happee 42. Patrik Wardi, Oilers A 43. Aki Kivelä, SC Blues 44. Yrjö Taajamaa, HIFK A 45. Kai Hartman, HIFK A 46. Julius Sarisalmi, Gunners 47. Aleksi Lounamaa, Oilers A 48. Jari Nyberg, HIFK A 49. Marko Äijälä, Ilves

292

1 1 0 2 2 1 0 1

3 3 6 6 6 7 10 11

73- 52 77- 43 66- 50 82- 72 72- 60 61- 76 59- 94 50- 93

21 21 16 14 14 13 8 5

19+ 9= 28 9+17= 26 14+11= 25 11+13= 24 13+10= 23 13+10= 23 17+ 5= 22 16+ 3= 19 13+ 5= 18 11+ 7= 18 10+ 7= 17 10+ 7= 17 7+10= 17 8+ 8= 16 6+ 9= 15 9+ 5= 14 8+ 6= 14 7+ 7= 14 6+ 8= 14 10+ 3= 13 7+ 6= 13 6+ 7= 13 4+ 9= 13 6+ 6= 12 5+ 7= 12 3+ 9= 12 8+ 3= 11 7+ 4= 11 7+ 4= 11 6+ 5= 11 3+ 8= 11 7+ 3= 10 7+ 3= 10 7+ 3= 10 6+ 4= 10 6+ 4= 10 4+ 6= 10 7+ 2= 9 7+ 2= 9 6+ 3= 9 6+ 3= 9 6+ 3= 9 4+ 5= 9 4+ 5= 9 6+ 2= 8 6+ 2= 8 5+ 3= 8 5+ 3= 8 5+ 2= 7


4+ 3= 4+ 3= 3+ 4= 3+ 4= 2+ 5= 2+ 5= 5+ 1= 5+ 1= 4+ 2= 3+ 3= 2+ 4= 4+ 1= 4+ 1= 4+ 1= 2+ 3= 2+ 3= 2+ 3= 2+ 3= 2+ 3= 2+ 3= 2+ 3= 2+ 3= 1+ 4= 0+ 5= 4+ 0= 3+ 1= 3+ 1= 3+ 1= 3+ 1= 3+ 1= 3+ 1= 3+ 1= 3+ 1= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 1+ 3= 1+ 3= 1+ 3= 0+ 4= 3+ 0= 3+ 0= 3+ 0= 3+ 0= 2+ 1= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 0+ 3= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1=

7 7 7 7 7 7 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2

119. Lassi Ahopelto, Oilers A 120. Fredrik Hollsten, SBS Pori 121. Jaakko Kaistinen, SC Blues 122. Matti Kivisalo, SBS Pori 123. Timo Masalin, Happee 124. Jani Pihkanen, OLS 125. Jarkko Saastamoinen, Ilves 126. Matti Ahonen, Happee 127. Jyri Hautamäki, Happee 128. Hannu Hirvensalo, Oilers A 129. Antero Karhu, Gunners 130. Riku Kekkonen, HIFK A 131. Mikko Kivelä, OLS 132. Miika Mikkola, Ilves 133. Jesse Paldanius, Ilves 134. Aleksi Pesälä, OLS 135. Matti Tapaninen, HIFK A 136. Eero Turpeinen, OLS 137. Jaakko Turpeinen, OLS 138. Joonas Valjakka, SC Blues 139. Antti Arola, SBS Pori 140. Janne Aspinen, SC Blues 141. Juha Haapalo, SBS Pori 142. Matti Hintikka, Oilers A 143. Kyösti Kinnunen, OLS 144. Henri Korhola, Oilers A 145. Marko Laitinen, SC Blues 146. Jani Lämsä, OLS 147. Antti Myllymaa, Ilves 148. Atte Mäkinen, SC Blues 149. Olli Oranen, Happee 150. Roman Pass, Gunners 151. Ilmari Pitkänen, Happee 152. Timi Rantanen, Gunners 153. Aleksi Urho, HIFK A 154. Topi Viinamäki, Ilves 155. Oliver Wardi, Oilers A

0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

NUORTEN SM ITÄLOHKO Josba NST Erä SSV SB Savo Raju SB Vantaa SBS Eno

14 14 14 14 14 14 14 14

10 9 9 9 7 4 3 2

PISTEPÖRSSI 1. Mikko Lievonen, Josba 2. Jonne Haapasalo, NST 3. Antti Kuronen, SB Savo 4. Wilhelm Wainio, SSV A 5. Eero Siren, NST 6. Harri Forsten, SSV A 7. Juha Turunen, SB Savo 8. Teemu Piispanen, SB Savo 9. Jussi Tahvanainen, SBS Eno 10. Jukka Tanska, SSV A 11. Felix Fagerström, SSV A 12. Timo Mäkynen, Erä A 13. Lauri Kapanen, Erä A 14. Jari Aromaa, Josba 15. Lauri Lehtonen, Erä A 16. Aku Inkeroinen, SSV A 17. Mikko Laine, NST 18. Juhani Tuomainen, SB Savo 19. Petri Pollari, Josba

293

1 0 0 0 1 1 2 1

3 5 5 5 6 9 9 11

74- 50 86- 60 67- 42 77- 57 83- 62 48- 74 34- 77 44- 91

21 18 18 18 15 9 8 5

18+21= 39 21+12= 33 13+17= 30 12+14= 26 16+ 9= 25 15+ 9= 24 12+ 6= 18 6+11= 17 9+ 7= 16 10+ 4= 14 9+ 5= 14 8+ 6= 14 10+ 3= 13 9+ 4= 13 7+ 6= 13 6+ 7= 13 6+ 7= 13 7+ 5= 12 6+ 6= 12

Muut valtakunnalliset sarjat

50. Miro Herlin, HIFK A 51. Antti Saleva, Happee 52. Jussi Siren, HIFK A 53. Joel Vataja, SBS Pori 54. Mikko Hernetkoski, OLS 55. Jussi Kortemaa, Gunners 56. Kim Karjalainen, HIFK A 57. Teemu Roine, HIFK A 58. Jussi Aaltonen, SBS Pori 59. Mika Hippeläinen, Ilves 60. Osmo Liimatainen, Happee 61. Jaakko Kuulasmaa, SC Blues 62. Reetu Nieminen, SC Blues 63. Joni Rajamäki, Oilers A 64. Juhani Haapamäki, Gunners 65. Janne Lamminen, Gunners 66. Olli Leskinen, Ilves 67. Lasse Mäkinen, SC Blues 68. Kari Niilivuo, Ilves 69. Sasu Pekkola, Gunners 70. Olli Särkelä, OLS 71. Henri Virkkula, OLS 72. Jyri Korsman, Happee 73. Sami Vatanen, Gunners 74. Olli Mattila, Oilers A 75. Samu Hagelberg, Oilers A 76. Heikki Hirvensalo, Oilers A 77. Sami Keinänen, OLS 78. Janne Kippola, HIFK A 79. Tero Lehtinen, Happee 80. Tomi Rantanen, Gunners 81. Jukka Toikkanen, Happee 82. Paavo-Antti Valjus, Happee 83. Matti Hokkanen, Happee 84. Pekka Kangasmaa, Ilves 85. Ilkka Kiuru, SBS Pori 86. Heikki Liekola, Oilers A 87. Olli Lylymäki, Happee 88. Richard Rängman, Oilers A 89. Matti Veijalainen, SC Blues 90. Aleksi Korhonen, Oilers A 91. Karim Deldar, Gunners 92. Matti Hietala, Ilves 93. Antti Lehtonen, Ilves 94. Kari Pakkanen, SBS Pori 95. Lauri Vuohijoki, SBS Pori 96. Jaakko Inha, Ilves 97. Samuel Lehtonen, SC Blues 98. Mikko Niemi, Ilves 99. Henry Saario, HIFK A 100. Lari Lempinen, Oilers A 101. Niklas Holmberg, Oilers A 102. Juho Miilunpalo, SBS Pori 103. Sami Ylävaara, OLS 104. Aku Erkkilä, HIFK A 105. Henri Heinola, SBS Pori 106. Aki Helanen, OLS 107. Erno Hytönen, SC Blues 108. Olli-Pekka Kumpula, HIFK A 109. Lassi Lakela, OLS 110. Pekka Leppänen, Gunners 111. Jere Liljenbäck, Ilves 112. Anssi Nikula, OLS 113. Simo Pyrhönen, Happee 114. Antti Repo, HIFK A 115. Samu Rännäli, Oilers A 116. Vilppu Salovaara, Ilves 117. Juha-Matti Tenhunen, OLS 118. Vesa Törrönen, SBS Pori


20. Tomi Varis, Raju 21. Timo Kettunen, Josba 22. Kari Liimatainen, NST 23. Raine Pirinen, SB Savo 24. Sami Lehtinen, Erä A 25. Jarkko Purmonen, SBS Eno 26. Jussi Selenius, NST 27. Janne Öysti, SB Vantaa A 28. Timo Heikkinen, SB Savo 29. Toni Kokkonen, NST 30. Ville Paasikivi, SBS Eno 31. Jere Lehtonen, Josba 32. Raul Kivi, SB Savo 33. Petri Ikonen, Josba 34. Jouni Hiltunen, SB Savo 35. Kari-Matti Ratsula, SSV A 36. Mikko Kärmeniemi, NST 37. Jani Lehtinen, SB Vantaa A 38. Ilari Heikkinen, NST 39. Eetu Eronen, Josba 40. Martin Illman, SSV A 41. Simo Kettunen, Raju 42. Lasse Heiskanen, Raju 43. Joni Isoaho, Erä A 44. Matti Keltanen, Raju 45. Mika Miettinen, SB Savo 46. Risto Raitomäki, SBS Eno 47. Paavo Haimila, Raju 48. Jussi Ojala, Erä A 49. Lasse Turunen, Josba 50. Kare Westerlund, Erä A 51. Arttu Mäkitörmä, SB Savo 52. Olli Pursiainen, NST 53. Jukka Multisilta, Raju 54. Ari Ahonen, SB Savo 55. Mika Pöyhiä, Raju 56. Jukka Welin, Erä A 57. Janne Uuskoski, SSV A 58. Ville Ilmarinen, SB Vantaa A 59. Henri Lehtonen, Erä A 60. Timo Kupsanen, NST 61. Miikka Linden, SSV A 62. Pasi Laitinen, Josba 63. Kim Hassinen, SBS Eno 64. Esko Martikainen, SB Savo 65. Philip Ottelin, SSV A 66. Janne Pakarinen, Josba 67. Vesa Puisto, Erä A 68. Keijo Vinni, SBS Eno 69. Jarno Luostarinen, Raju 70. Heikki Nuoranne, NST 71. Jani Pitkänen, SB Savo 72. Pekka Ignatius, SBS Eno 73. Eemeli Jokinen, SB Vantaa A 74. Kyösti Juntunen, SB Vantaa A 75. Jussi Kosonen, Erä A 76. Jarno Tiainen, Erä A 77. Samppa Hynynen, NST 78. Aku Sormunen, SBS Eno 79. Juuso Jyrkinen, Raju 80. Tatu Väänänen, Josba 81. Niclas Gayer, SSV A 82. Antti Hämäläinen, SBS Eno 83. Jaakko Rantala, Erä A 84. Jukka-Pekka Rossi, Raju 85. Elias Lavikkala, Raju 86. Matti Heltimoinen, Erä A 87. Tuomo Hulkkonen, Erä A 88. Jarkko Kuningas, Josba

4+ 8= 12 7+ 4= 11 7+ 4= 11 7+ 4= 11 4+ 7= 11 4+ 7= 11 4+ 7= 11 7+ 3= 10 5+ 5= 10 4+ 6= 10 4+ 6= 10 3+ 7= 10 8+ 1= 9 7+ 2= 9 4+ 5= 9 4+ 5= 9 6+ 2= 8 6+ 2= 8 5+ 3= 8 4+ 4= 8 4+ 4= 8 4+ 4= 8 5+ 2= 7 5+ 2= 7 5+ 2= 7 5+ 2= 7 5+ 2= 7 3+ 4= 7 3+ 4= 7 3+ 4= 7 3+ 4= 7 2+ 5= 7 1+ 6= 7 6+ 0= 6 5+ 1= 6 5+ 1= 6 5+ 1= 6 4+ 2= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 1+ 5= 6 1+ 5= 6 5+ 0= 5 4+ 1= 5 4+ 1= 5 4+ 1= 5 4+ 1= 5 4+ 1= 5 4+ 1= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 2+ 3= 5 2+ 3= 5 2+ 3= 5 1+ 4= 5 1+ 4= 5 0+ 5= 5 3+ 1= 4 2+ 2= 4 2+ 2= 4 1+ 3= 4 1+ 3= 4 1+ 3= 4 1+ 3= 4 0+ 4= 4 3+ 0= 3 3+ 0= 3 3+ 0= 3

89. Esko Myllys, Raju 90. Aki Pihlapuro, SBS Eno 91. Jesse Silvennoinen, NST 92. Tuomas Arponen, NST 93. Aki Ihalainen, SBS Eno 94. Juho Kantola, SB Vantaa A 95. Bengt Lodenius, SSV A 96. Janne Oinonen, Erä A 97. Kai Puhakainen, Raju 98. Tuomo Reponen, NST 99. Ilpo Ropponen, Josba 100. Niko Tahvanainen, SBS Eno 101. Joni Hassinen, Raju 102. Tuomo Peura, SB Vantaa A 103. Veli-Matti Varmo, SB Vantaa A 104. Aapo Väänänen, NST 105. Lasse Hatinen, Raju 106. Henri Holopainen, SB Savo 107. Rauli Luoto, SSV A 108. Arto Puro, Erä A 109. Toni Ahola, SB Vantaa A 110. Christian Kortman, Erä A 111. Heikki Koskimaa, SB Vantaa A 112. Veijo Nerg, SB Vantaa A 113. Sami Nurminen, Raju 114. Lauri Rissanen, SB Savo 115. Tuukka Ylösmäki, NST 116. Jaakko Hyrkäs, SB Vantaa A 117. Tero Kosonen, Raju 118. Mikko Monto, Erä A 119. Antti Sihvonen, SBS Eno 120. Petteri Vannesluoma, SB Vantaa A 121. Alexander Walther, Erä A 122. Tuomas Kallio, SSV A 123. Niko Lindvall, SB Vantaa A 124. Jani Nauvonen, Josba 125. Tuukka Pursiainen, SB Vantaa A 126. Tuukka Aho, SSV A 127. Olli Ahopelto, SSV A 128. Esa-Matti Karinen, NST 129. Iivari Lestelä, SSV A 130. Lasse Lindqvist, SB Vantaa A 131. Matti Lipponen, SSV A 132. Lasse Lundström, SB Vantaa A 133. Tuomas Marttinen, Raju 134. Kimmo Oksman, Josba 135. Tomi Ovaska, SSV A 136. Petri Pyysing, NST 137. Antero Aurivuo, SSV A 138. Juuso Elomaa, SB Vantaa A 139. Lassi Hämäläinen, SBS Eno 140. Matti Julkunen, Josba 141. Antti Juvonen, NST 142. Ossi Lahti, NST 143. Petri Lesch, SSV A 144. Jesse Marttinen, NST 145. Juho Meuronen, NST 146. Ville Mäenpää, Erä A 147. Jan-Erik Olin, Erä A 148. Olli Purmonen, Josba 149. Sami Rainio, SB Vantaa A 150. Jaakko Rissanen, Erä A 151. Pekka Salminen, SB Vantaa A 152. Sami Valo, Erä A 153. Juho Vehviläinen, SSV A 154. Riku Vuori, SBS Eno

294

3+ 0= 3+ 0= 3+ 0= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 0+ 3= 0+ 3= 0+ 3= 0+ 3= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1


NUORTEN SM-SARJAN KARSINNAT

Puolivälierät:

TuWe - SBS Pori SBS Pori - TuWe

SSV - Oilers Oilers - SSV

Muut valtakunnalliset sarjat

NUORTEN SM-SARJAN PLAY-OFF

2 – 7 (0 – 2, 1 – 2, 1 – 3) 11 – 3 (4 – 1, 3 – 1, 4 – 1)

3 – 4 (1 – 1, 1 – 2, 1 – 1) 3 – 3 (1 – 0, 1 – 1, 1 – 2) SBS Pori säilyi pistein 4 - 0

Oilers välieriin pistein 3 - 1 Erä - SC Blues SC Blues - Erä

SB-97 - Raju Raju - SB-97

6 – 8 (1 – 2, 1 – 4, 4 – 2) 0 – 3 (0 – 0, 0 – 2, 0 – 1)

4 – 5 (1 – 1, 1 – 3, 2 – 1) 13 – 1 (1 – 1, 8 – 0, 4 – 0)

Raju säilyi pistein 4 - 0 Erä voitti jatkoajan 0 – 1. Erä välieriin pistein 3- 2 Gunners - Josba Josba - Gunners

OLS - M-Team M-Team - OLS

2 – 9 (0 – 1, 1 – 0, 1 – 8) 4 – 2 (3 – 0, 0 – 2, 1 – 0)

6 – 3 (2 – 0, 2 – 1, 2 – 2) 6 – 6 (1 – 1, 3 – 2, 2 – 3)

OLS säilyi pistein 3 - 1 Josba välieriin pistein 4 - 0 Ilves - NST NST - Ilves

Karhut - SB Vantaa SB Vantaa - Karhut

8 – 2 (1 – 1, 2 – 1, 5 – 0) 7 – 5 (2 – 3, 3 – 2, 2 – 0)

5 – 2 (2 – 1, 0 – 0, 3- 1) 6 – 2 (2 – 1, 3 – 1, 1- 0)

SB Vantaa voitti jatkoajan 1 – 0. SB Vantaa säilyi pistein 3 - 2 Ilves voitti rl-kilpailun 0 – 1. Ilves välieriin pistein 3 – 2

A-TYTÖT SM LÄNSILOHKO

Välierät: Ilves - Oilers Oilers - Ilves

SBS Rupu Oilers Happee KOO-VEE Karhut SBT Butchers

3 – 2 (0 – 1, 2 – 0, 1 – 1) 6 – 2 (0 – 1, 3 – 0, 3 – 1)

Oilers voitti rl-kilpailun 1 – 0. Oilers finaaliin pistein 3 – 2. Ilves pronssiotteluun. Erä - Josba Josba - Erä

1 – 5 (0 – 3, 0 – 1, 1 – 1) 6 – 3 (3 – 0, 1 – 3, 2 – 0)

Josba finaaliin pistein 4 – 0. Erä pronssiotteluun. Pronssiottelu: Erä - Ilves

6 – 5 ja. (2–0,1–1,2–4,1–0)

Finaali: Oilers - Josba Josba - Oilers

4 – 2 (2 – 0, 1 – 1, 1 – 1) 4 – 1 (2 – 0, 1 – 0, 1 – 1)

Oilers voitti jatkoajan 0 – 1 Oilers mestari pistein 3 – 2. Josba saa hopeaa.

POJAT A 1-DIV. LOPPUSARJA A-LOHKO Classic Karhut SB-97 LoSB Sa-Fa

4 4 4 4 4

3 3 2 1 0

1 0 0 0 1

0 1 2 3 3

27- 15 26- 16 12- 21 12- 16 15- 24

7 6 4 2 1

POJAT A 1-DIV. LOPPUSARJA B-LOHKO FBC Turku M-Team TuWe AC HaKi TPS

4 4 4 4 4

3 1 1 1 1

1 3 1 1 0

0 0 2 2 3

12- 7 11- 10 14- 14 13- 15 10- 14

7 5 3 3 2

10 10 10 10 10 10

10 6 6 3 3 0

PISTEPÖRSSI 1. Katri Luomaniemi, SBS Rupu 2. Laura Takala, SBS Rupu 3. Minna Uotila, SBS Rupu 4. Katja Kankkunen, Happee 5. Noora Reuhkala, Oilers 6. Anniina Mero, KOO-VEE 7. Meeri Kemppainen, Oilers 8. Tuija Hämäläinen, Oilers 9. Saija Tamminen, Happee 10. Jenni Vahela, SBS Rupu 11. Terhi Taavitsainen, Happee 12. Elisa Virolainen, KOO-VEE 13. Hanna Hakala, SBS Rupu 14. Hanna Kautto, KOO-VEE 15. Jenny Möttönen, Karhut 16. Lotta Lindqvist, Oilers 17. Tiina Pylvänäinen, Happee 18. Marika Kääriäinen, Happee 19. Heidi Rantala, KOO-VEE 20. Kati Salminen, Happee 21. Emilia Kosonen, KOO-VEE 22. Suvi Zaporozirts, Karhut 23. Heidi Helin, Karhut 24. Riina Heinisuo, KOO-VEE 25. Elsi Kurttila, SBS Rupu 26. Reetta Korkki, KOO-VEE 27. Johanna Helminen, Happee 28. Satu Heikkilä, SBS Rupu 29. Maria Lindqvist, Oilers 30. Heli Poikonen, Happee 31. Minttu Helin, Happee 32. Annika Muukkonen, Happee 33. Minna Hätönen, SBS Rupu 34. Elina Vuolle, SBS Rupu 35. Emilia Nyberg, Oilers

295

0 1 0 2 1 0

0 3 4 5 6 10

65- 10 41- 17 51- 32 37- 26 24- 23 2- 112

20 13 12 8 7 0

10+13= 23 16+ 5= 21 8+ 8= 16 11+ 3= 14 10+ 3= 13 8+ 4= 12 3+ 9= 12 9+ 2= 11 10+ 0= 10 8+ 2= 10 6+ 4= 10 6+ 4= 10 4+ 6= 10 5+ 4= 9 5+ 3= 8 3+ 5= 8 1+ 7= 8 5+ 2= 7 4+ 3= 7 4+ 3= 7 3+ 4= 7 6+ 0= 6 4+ 2= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 2+ 4= 6 1+ 5= 6 5+ 0= 5 5+ 0= 5 4+ 1= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 2+ 3= 5 2+ 3= 5 1+ 4= 5


36. Sari Vuorinen, Happee 37. Terhi Vesamäki, SBS Rupu 38. Jonna Mäkelä, SBS Rupu 39. Paula Järvi, SBS Rupu 40. Minna Keistinen, Oilers 41. Laura Röppänen, Happee 42. Susanna Sahla, KOO-VEE 43. Tiia Mattila, Karhut 44. Linnea Pitkäniemi, Karhut 45. Katri Kaijalainen, Oilers 46. Beatrice Andersson, Karhut 47. Suvi Hara, SBS Rupu 48. Eveliina Multisilta, Karhut 49. Maria Valkeapää, Oilers 50. Edla Kaitanen, Oilers 51. Outi Päivinen, Happee 52. Maija Soikkeli, Happee 53. Jenna Vikkula, Karhut 54. Heli Valkama, KOO-VEE 55. Johanna Ahola, Oilers 56. Pirita Ahonen, KOO-VEE 57. Heini Aromaa, KOO-VEE 58. Janni Hagström, Oilers 59. Mikaela Henriksson, Oilers 60. Susanna Jokela, Karhut 61. Hanna Marttila, SBT Butchers 62. Minna Sundell, Oilers 63. Katja Pessi, Karhut 64. Sini Holma, SBT Butchers 65. Asta Kohtala, Oilers 66. Milla Ranne, Karhut 67. Taina Rantavalli, Karhut 68. Eeva Romu, Karhut 69. Miina Leussu, Happee 70. Linnea Pitkänen, Karhut 71. Riikka Rekola, SBS Rupu 72. Hanna Ropponen, Oilers 73. Maija Tamminen, SBT Butchers 74. Henna Vahela, SBS Rupu 75. Anna Wiss, KOO-VEE

1+ 4= 0+ 5= 4+ 0= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 0+ 4= 3+ 0= 2+ 1= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 0+ 3= 0+ 3= 0+ 3= 0+ 3= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

5 5 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

A-TYTÖT SM ITÄLOHKO Josba Erä SB-Pro M-Team KoRe SSV

10 10 10 10 10 10

7 8 6 5 2 0

PISTEPÖRSSI 1. Janika Koljonen, SB-Pro 2. Jenni Nikkanen, Erä 3. Rea Rantanen, M-Team 4. Eija Pasanen, Erä 5. Linda Puisto, M-Team 6. Veera Ruokonen, KoRe 7. Elina Kujala, SB-Pro 8. Tiia Ukkonen, Josba 9. Karoliina Kujala, SB-Pro 10. Jenni Morottaja, SB-Pro 11. Suvi Virtanen, Erä 12. Riikka Westman, Josba 13. Saija Kuronen, Erä 14. Tiina Virtanen, SB-Pro 15. Virpi Ansio, Josba 16. Jenni Järvelä, Erä 17. Henna Lyhykäinen, Josba

2 0 1 1 0 0

1 2 3 4 8 10

47- 20 68- 23 50- 24 38- 35 26- 67 11- 71

16 16 13 11 4 0

14+ 7= 21 11+ 9= 20 13+ 4= 17 7+ 9= 16 10+ 3= 13 10+ 3= 13 9+ 4= 13 8+ 5= 13 6+ 7= 13 5+ 8= 13 8+ 3= 11 8+ 3= 11 7+ 4= 11 6+ 5= 11 5+ 6= 11 5+ 6= 11 2+ 8= 10

18. Iina Holopainen, Erä 19. Maiju Hakulinen, Josba 20. Maaret Sällilä, KoRe 21. Lea Liiri, KoRe 22. Nora Lehtinen, M-Team 23. Kaarina Salomaa, Erä 24. Ulla Karjala, M-Team 25. Suvi Saukko, Erä 26. Henna Johansson, Erä 27. Mari Miettinen, Josba 28. Hanna Forsman, Erä 29. Heidi Utriainen, Josba 30. Anne Toivanen, SSV 31. Noora Tikka, KoRe 32. Rita Ranne, SSV 33. Anna Aaltonen, SB-Pro 34. Kirsi Härkönen, KoRe 35. Jenni Pesonen, Josba 36. Suvi Mannonen, Erä 37. Riitta Simonen, Josba 38. Miia Löytäinen, Erä 39. Tanja Blomqvist, Erä 40. Elli Kauppinen, Josba 41. Laura Kokko, Josba 42. Henna-Riikka Leppänen, SB-Pro 43. Ilona Piitulainen, SB-Pro 44. Veera Suvinen, Erä 45. Iina Haatainen, M-Team 46. Anne Ikävalko, SB-Pro 47. Riikka Tuominen, SB-Pro 48. Hanna Karkulahti, M-Team 49. Saara Tikka, KoRe 50. Pauliina Välipakka, KoRe 51. Riitta Jääskeläinen, Erä 52. Saana Ylitalo, SB-Pro 53. Jenny Airaksinen, Erä 54. Heidi Murto, KoRe 55. Nea Sarkola, SSV 56. Terhi Sinkkonen, Josba 57. Kristina Järveläinen, M-Team 58. Leena Saarema, SSV 59. Maija Sillanpää, M-Team 60. Mari Simonen, Josba 61. Irina Aatrokoski, SB-Pro 62. Reeta Hammaren, SSV 63. Satu Hautala, Erä 64. Johanna Heikkinen, SSV 65. Kati Ikonen, Josba 66. Outi Kujala, Erä 67. Iina Levanoja, SSV 68. Tanja Pääkkönen, Erä 69. Marianne Rantala, M-Team 70. Johanna Alho, SSV 71. Tanja Kervinen, KoRe 72. Maarit Keski-Jyrä, SB-Pro 73. Maarit Lyytikäinen, SSV 74. Mari Manninen, M-Team 75. Nicole Renwall, SSV 76. Terhi Räsänen, SB-Pro 77. Tiina Sjöberg, M-Team 78. Hanna Tolvi, SSV 79. Kirsi Welin, Erä

296

4+ 5= 6+ 2= 4+ 4= 7+ 0= 5+ 2= 4+ 3= 3+ 4= 2+ 5= 5+ 1= 5+ 1= 3+ 3= 3+ 3= 5+ 0= 3+ 2= 2+ 3= 1+ 4= 1+ 4= 1+ 4= 0+ 5= 3+ 1= 2+ 2= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 0+ 3= 0+ 3= 0+ 3= 2+ 0= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

9 8 8 7 7 7 7 7 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1


B85-POJAT VÄLIKARSINTA A-LOHKO

Välierät Josba - Oilers SBS Rupu - Erä

5-2 2-5

Pronssiottelu SBS Rupu - Oilers

Rangers Salba Sa-Fa MäVi

2-3

VÄLIKARSINTA B-LOHKO

Loppuottelu Erä - Josba

3-1

SSV S.C. Blues Ilves Klubi PiTU

B84-POJAT VÄLIKARSINTA A-LOHKO Oilers KannUra Gunners SB Savo

3 3 3 3

3 1 1 1

0 0 0 0

0 2 2 2

11- 5 6- 5 10- 11 7- 13

6 2 2 2

0 1 1 2

20- 4 12- 13 9- 14 10- 20

6 3 2 1

0 1 2 2

9- 2 9- 8 8- 13 8- 1 1

5 3 2 2

0 1 1 2

11- 8 11- 12 14- 9 7- 14

4 4 3 1

10- 7 18- 7 10- 9 15- 22 9- 17

6 5 4 3 2

VÄLIKARSINTA B-LOHKO Erä SPV Karhut HaU

3 3 3 3

3 1 0 0

0 1 2 1

VÄLIKARSINTA C-LOHKO HIFK OLS FBC Turku HIF

3 3 3 3

2 1 1 1

1 1 0 0

VÄLIKARSINTA D-LOHKO SB 97 II Ruukki NST SB Pori

3 3 3 3

1 2 1 0

2 0 1 1

SM-LOPPUSARJA A-LOHKO Oilers NST HIFK Ruukki SPV

4 4 4 4 4

3 2 1 1 1

0 1 2 1 0

1 1 1 2 3

SM-LOPPUSARJA B-LOHKO Gunners Erä SB 97 II KannUra OLS

4 4 4 4 4

3 2 2 1 0

Välierät NST - Gunners Oilers - Erä

8-4 6-3

Pronssiottelu Erä - Gunners

6-4

Loppuottelu NST - Oilers

3-4

1 2 0 1 0

0 0 2 2 4

22- 14 23- 14 15- 18 21- 14 9- 30

7 6 4 3 0

3 3 3 3

3 3 3 3

2 2 0 0

3 1 1 0

1 0 2 1

0 1 1 0

0 1 1 2

17- 7 16- 12 14- 15 8- 21

5 4 2 1

0 1 1 3

22- 8 20- 12 18- 14 8- 34

6 3 3 0

0 1 1 3

17- 8 11- 9 8- 8 9- 20

6 3 3 0

0 1 1 3

11- 9 16- 9 17- 15 7- 18

5 4 3 0

22- 10 8- 5 11- 10 10- 18 8- 16

8 5 4 2 1

0 0 2 3 2

27- 10 32- 19 16- 17 13- 34 9- 17

6 6 4 2 2

0 1 2 2

16- 12 15- 10 12- 16 10- 15

6 4 1 1

0 1 1 3

16- 6 11- 8 8- 7 4- 18

6 3 3 0

VÄLIKARSINTA C-LOHKO Erä M-Team Gunners Josba

3 3 3 3

3 1 1 0

0 1 1 0

VÄLIKARSINTA D-LOHKO Merikoski SBT HIFK Classic Ilves Klaani

3 3 3 3

2 2 1 0

1 0 1 0

SM-LOPPUSARJA A-LOHKO Erä Rangers Ilves Klubi HIFK S.C. Blues

4 4 4 4 4

4 2 2 1 0

0 1 0 0 1

0 1 2 3 3

SM-LOPPUSARJA B-LOHKO SSV Classic Salba M-Team Merikoski SBT

4 4 4 4 4

2 2 2 1 0

Välierät Erä - Classic SSV - Rangers

7-2 3-4

Pronssiottelu SSV - Classic

8-4

Loppuottelu Erä - Rangers

4-1

2 2 0 0 2

C86-POJAT VÄLIKARSINTA A-LOHKO NST VFT GamTE FBC Turku

3 3 3 3

3 2 0 0

0 0 1 1

VÄLIKARSINTA B-LOHKO Oilers TPS TuWe Happee

297

3 3 3 3

3 1 1 0

0 1 1 0

Muut valtakunnalliset sarjat

A-TYTÖT SM-LOPPUTURNAUS


VÄLIKARSINTA C-LOHKO HIFK OLS Ilves Tammi

3 3 3 3

3 2 1 0

0 0 0 0

0 1 2 3

29- 7 9- 12 15- 18 11- 27

6 4 2 0

0 1 2 3

13- 5 18- 9 9- 15 8- 19

6 4 2 0

VÄLIKARSINTA D-LOHKO SC TOP SB Pro PaKa Urho

3 3 3 3

3 2 1 0

0 0 0 0

SM-LOPPUSARJA A-LOHKO SB-Pro NST HIFK TPS TuWe

4 4 4 4 4

3 1 1 1 0

1 3 2 1 1

0 0 1 2 3

15- 10 14- 12 11- 13 13- 11 9- 16

7 5 4 3 1

4 4 4 4 4

3 2 2 1 0

Välierät SB-Pro - SC TOP NST - Oilers

4 - 3 rl. 3-2

Pronssiottelu Oilers - SC TOP

3 - 2 ja.

Loppuottelu SB-Pro - NST

1 2 1 0 0

0 0 1 3 4

20- 7 18- 11 13- 13 12- 18 11- 25

7 6 5 2 0

1 1 2 3

21- 7 17- 17 14- 17 12- 23

6 4 3 1

SalPa FBC Turku Classic Oilers Gunners

4 4 4 4 4

3 1 1 1 1

Välierät SalPa - HIFK II Indians - FBC Turku

3-1 2-5

Pronssiottelu Indians - HIFK II

3-4

1 3 1 1 0

0 0 2 2 3

19- 11 18- 14 16- 20 17- 19 13- 19

7 5 3 3 2

22- 4 11- 19 10- 14 8- 14

6 2 2 2

15- 5 11- 4 9- 6 3- 23

5 5 2 0

10- 6 17- 8 16- 7 4- 26

4 4 4 0

10- 8 12- 8 10- 10 13- 19

5 4 3 0

B-TYTÖT SM-LOPPUSARJA A-LOHKO Erä M-Team NST TPS

3 3 3 3

3 1 1 1

0 0 0 0

0 2 2 2

3 3 3 3

2 2 1 0

1 1 0 0

0 0 2 3

6-5

3 3 3 3

3 2 0 0

0 0 1 1

0 1 2 2

33- 5 16- 15 9- 23 7- 22

6 4 1 1

3 3 3 3

2 2 1 0

1 1 0 0

0 0 2 3

17- 5 15- 8 16- 19 6- 22

5 5 2 0

0 1 1 3

20- 8 13- 11 15- 13 3- 19

5 4 3 0

VÄLIKARSINTA C-LOHKO Indians Gunners SB Pori Raju

0 2 1 1

SM-LOPPUSARJA B-LOHKO

SB-Pro Classic GamTe Crackers

VÄLIKARSINTA B-LOHKO Oilers SC Blues KUPS OLS

3 1 1 0

SM-LOPPUSARJA B-LOHKO

C87-POJAT VÄLIKARSINTA A-LOHKO HIFK II FBC Turku Oilers Eagles LaNMKY

4 4 4 4

Loppuottelu SalPa - FBC Turku4 - 1

SM-LOPPUSARJA B-LOHKO Oilers SC Top VFT OLS Ilves

HIFK II SB Pori Happee SC Blues

3 3 3 3

2 2 1 0

1 0 1 0

VÄLIKARSINTA D-LOHKO Classic Happee SalPa HelKi

3 3 3 3

2 1 1 0

1 1 1 1

0 1 1 2

28- 17 8- 14 13- 11 8- 15

5 3 3 1

Indians

4

3

0

1

16- 16

6

SM-LOPPUSARJA A-LOHKO

Välierät Erä - Classic SB-Pro - M-Team

6-2 4-2

Pronssiottelu Classic - M-Team

2 - 3 ja.

Loppuottelu SB-Pro - Erä

2-9

C-TYTÖT SM-LOPPUSARJA A-LOHKO GamTe TPS M-Team StU

3 3 3 3

2 2 2 0

0 0 0 0

1 1 1 3

SM-LOPPUSARJA B-LOHKO Classic Erä SB-Pro NST Välierät TPS - Classic GamTe - Erä Pronssiottelu TPS - Erä

298

3 3 3 3

2 1 1 0

1-4 4-1 4-5

1 2 1 0

0 0 1 3


SENIORIT M-40 SM-LOPPUTURNAUS A-LOHKO

0-7

SENIORIT M-35 VÄLIKARSINTA A-LOHKO S.C. Dalmac LoSB SC Sähly-90 Liffe Luolamiehet HöySä

5 5 5 5 5 5

5 2 2 2 2 0

0 2 1 1 0 0

0 1 2 2 3 5

49- 15 24- 18 19- 14 16- 25 17- 26 13- 40

10 6 5 5 4 0

0 1 1 3 4 4

28- 8 25- 10 19- 13 18- 29 20- 31 14- 33

10 7 6 4 2 1

0 1 1 3 4

24- 15 25- 13 18- 23 20- 23 20- 33

7 6 5 2 0

VÄLIKARSINTA B-LOHKO VaSK Zoom Hot Shots HyNi KoSSU LoST

5 5 5 5 5 5

5 3 2 2 1 0

0 1 2 0 0 1

VÄLIKARSINTA C-LOHKO ToTii ManU SBS Edustus Penalty Boys TheMe Tammelat

4 4 4 4 4

3 3 2 1 0

1 0 1 0 0

4 4 4 4 4

1 2 2 1 0

3 1 1 1 2

0 1 1 2 2

22- 18 19- 14 19- 18 15- 19 20- 26

5 5 5 3 2

SM-LOPPUTURNAUS A-LOHKO S.C. Dalmac ToTii Merikoski SBT Zoom

3 3 3 3

2 1 1 1

1 1 0 0

0 1 2 2

20- 15 17- 15 21- 20 7- 15

5 3 2 2

SM-LOPPUTURNAUS B-LOHKO VaSK ManU LoSB JyPo

3 3 3 3

3 2 1 0

0 0 0 0

Välierät: S.C. Dalmac - ManU VaSK - ToTii

5-3 3 - 2 ja.

Sijat 7-8 Zoom - JyPo

9 - 11

Sijat 5-6 LoSB - Merikoski SBT

7 - 6 ja.

Pronssiottelu ToTii - ManU

6-1

Loppuottelu VaSK - S.C. Dalmac

6-7

3 3 3 3

2 2 0 0

0 1 2 3

21- 8 23- 16 11- 24 12- 19

6 4 2 0

1 1 1 1

0 0 2 2

14- 3 7- 5 5- 10 7- 15

5 5 1 1

SM-LOPPUTURNAUS B-LOHKO Zoom Merikoski SBT SC Dalmac ErNu Tiikerit

4 4 4 4 4

2 1 2 1 1

Välierät Olteri - Merikoski SBT Zoom - Peipparit

2 2 0 2 0

0 1 2 1 3

14- 6 12- 13 14- 14 10- 13 15- 19

6 4 4 4 2

0 0 2 2 3 3 5 7

43- 10 32- 8 13- 12 22- 27 23- 12 19- 20 10- 29 8- 52

13 13 7 7 7 6 3 0

1-2 8-0

Sijat 7–8 LoSB - ErNu

2 - 10

Sijat 5–6 Maalihaukat - SC Dalmac

7-4

Pronssiottelu Olteri - Peipparit

6-2

Loppuottelu Merikoski SBT - Zoom

VÄLIKARSINTA D-LOHKO JyPo Merikoski SBT LaKa Namikuti Josba

Olteri Peipparit Maalihaukat LoSB

3 - 4 rl.

SENIORIT M-45 SM-SARJA Peipparit SC Blues Tapanilan Erä NePa BeWe Pegasos Maalihaukat Helen Kiilat

7 7 7 7 7 7 7 7

6 6 2 2 3 2 1 0

1 1 3 3 1 2 1 0

PISTEPÖRSSI 1. Pekka Kaartinen, PEIPPARIT 2. Kari Nieminen, PEIPPARIT 3. Seppo Talvio, NEPA 4. Tommi Ojala, PEIPPARIT 5. Jorma Järvinen, SC BLUES 6. Juha Tikkanen, BEWE PEGASOS 7. Juha-Pekka Nuutinen, SC BLUES 8. Leif Beilinson, PEIPPARIT 9. Risto Kajanne, BEWE PEGASOS 10. Olli Kurkela, PEIPPARIT 11. Risto Muotka, MAALIHAUKAT 12. Kari Lahnasalo, MAALIHAUKAT 13. Jukka Kiukas, MAALIHAUKAT 14. Jorma Nattari, BEWE PEGASOS 15. Pekka Soininen, SC BLUES 16. Hannu Kosonen, ERÄ 17. Olli Luukkanen, PEIPPARIT 18. Jarmo Häkki, NEPA 19. Risto Iivonen, PEIPPARIT 20. Keijo Kirjavainen, MAALIHAUKAT 21. Jukka-Pekka Kesonen, SC BLUES 22. Juha Tervo, SC BLUES 23. Timo Blomqvist, NEPA 24. Tapio Moisio, SC BLUES 25. Pekka Kemppainen, HELEN 26. Jukka Parviainen, SC BLUES

299

7+11= 18 10+ 3= 13 6+ 7= 13 10+ 2= 12 6+ 5= 11 6+ 4= 10 9+ 0= 9 5+ 3= 8 5+ 3= 8 3+ 5= 8 1+ 7= 8 5+ 1= 6 4+ 2= 6 4+ 2= 6 4+ 2= 6 3+ 3= 6 2+ 4= 6 4+ 1= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 2+ 3= 5 2+ 3= 5 1+ 4= 5 1+ 4= 5 4+ 0= 4 3+ 1= 4

Muut valtakunnalliset sarjat

Loppuottelu GamTe - Classic


27. Tommy Helenius, NEPA 28. Heikki Koikkalainen, HELEN 29. Erkki Kujala, ERÄ 30. Rainer Nordfors, BEWE PEGASOS 31. Reijo Valjakka, SC BLUES 32. Jyrki Tuukkanen, PEIPPARIT 33. Mauri Ekbom, KIILAT 34. Stefan Grönqvist, NEPA 35. Ismo Ilveskoski, BEWE PEGASOS 36. Reijo Karppinen, ERÄ 37. Heikki Blom, ERÄ 38. Jarno Bruun, NEPA 39. Jouko Hänninen, ERÄ 40. Markku Nieminen, MAALIHAUKAT 41. Jari Antila, KIILAT 42. Tapio Anttila, ERÄ 43. Mikko Kankkunen, SC BLUES 44. Hannu Rantasalo, KIILAT 45. Dave Beilinson, PEIPPARIT 46. Jari Holmberg, KIILAT 47. Kari Jääskeläinen, MAALIHAUKAT 48. Pekka Turpeinen, NEPA 49. Antti Auer, SC BLUES 50. Pertti Eskolin, HELEN 51. Arto Hakala, HELEN 52. Pertti Lipsanen, SC BLUES 53. Reijo Muotka, MAALIHAUKAT 54. Asko Sorsa, HELEN 55. Reijo Suomi, KIILAT 56. Jarmo Bruun, NEPA 57. Asko Haapa, ERÄ 58. Heikki Karhinen, PEIPPARIT 59. Antti Komulainen, PEIPPARIT 60. Jorma Lappalainen, BEWE PEGASOS 61. Leif Lindgren, KIILAT 62. Reijo Nokelainen, NEPA 63. Seppo Nykänen, MAALIHAUKAT 64. Pekka Päivinen, BEWE PEGASOS 65. Janne Reitala, PEIPPARIT 66. Terho Tomperi, BEWE PEGASOS 67. Kyösti Ekdahl, BEWE PEGASOS 68. Juha Haapaniemi, BEWE PEGASOS 69. Ismo Huoskoski, BEWE PEGASOS 70. Kari Kirjavainen, MAALIHAUKAT 71. Kaj Lindgren, NEPA 72. Hannu Puntalo, HELEN 73. Arto Schroderus, NEPA 74. Tuomo Enbäck, NEPA 75. Pasi Hakulinen, HELEN 76. Ossi Hietanen, BEWE PEGASOS 77. Eero Karppinen, NEPA 78. Juhani Leppänen, SC BLUES 79. Nils Lönnström, BEWE PEGASOS 80. Tommi Muotka, MAALIHAUKAT 81. Arto Mustonen, HELEN 82. Esa Rekikoski, KIILAT 83. Martti Ryynänen, BEWE PEGASOS

2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 1+ 3= 3+ 0= 3+ 0= 3+ 0= 3+ 0= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

KUUROJEN SM-SARJA 2002-03 HELSINGIN HERO 8 OULUN RYHTI 8 JYVÄSKYLÄN JALO 8 TAMPEREEN TKU 8 VANTAAN WANKAT 8

7 5 4 2 1

0 1 1 0 0

1 2 3 6 7

72- 22 59- 34 54- 43 33- 64 22- 77

PISTEPÖRSSI 1. Marko Liimatainen, OULUN RYHTI 2. Pasi Kosunen, HELSINGIN HERO 3. Eetu Levijoki, JYVÄSKYLÄN JALO 4. Mikko Kotila, OULUN RYHTI 5. Sami Särkkinen, HELSINGIN HERO 6. Tony Jouhilampi, HELSINGIN HERO 7. Marko Lehtonen, JYVÄSKYLÄN JALO 8. Heikki Pekki, HELSINGIN HERO 9. Kimmo Väre, VANTAAN WANKAT 10. Pasi Rautio, TAMPEREEN TKU 11. Antti Kronqvist, OULUN RYHTI 12. Tuomas Jarva, HELSINGIN HERO 13. Janne Yrjölä, TAMPEREEN TKU 14. Janne Raatikainen, HELSINGIN HERO 15. Mikko Porra, VANTAAN WANKAT 16. Juhana Salonen, HELSINGIN HERO 17. Marko Vuoriheimo, JYVÄSKYLÄN JALO 18. Juha Vahtera, HELSINGIN HERO 19. Janne Koskela, OULUN RYHTI 20. Sami Malinen, JYVÄSKYLÄN JALO 21. Jean Laurila, JYVÄSKYLÄN JALO 22. Kimi Hannula, JYVÄSKYLÄN JALO 23. Mika Koskela, OULUN RYHTI 24. Tomas Uusimäki, HELSINGIN HERO 25. Jani Savolainen, JYVÄSKYLÄN JALO 26. Arttu Liikamaa, OULUN RYHTI 27. Sami Salo, JYVÄSKYLÄN JALO 28. Sakari Kulojärvi, OULUN RYHTI 29. Mitro Paavilainen, JYVÄSKYLÄN JALO 30. Oskari Salomaa, TAMPEREEN TKU 31. Kristian Lantto, OULUN RYHTI 32. Petri Taiviola, TAMPEREEN TKU 33. Karimatti Niemi, TAMPEREEN TKU 34. Sakari Belghiti, OULUN RYHTI 35. Maunu Eteläpää, TAMPEREEN TKU 36. Mikko Palo, VANTAAN WANKAT 37. Markus Ihanainen, JYVÄSKYLÄN JALO 38. Miska Koiso-Kanttila, TAMPEREEN TKU 39. Lari Larjola, HELSINGIN HERO 40. Jere Piippola, OULUN RYHTI 41. Teemu Salakka, HELSINGIN HERO 42. Tommi Huovinen, VANTAAN WANKAT 43. Veijo Yrjölä, TAMPEREEN TKU 44. Mikael Huuhka, HELSINGIN HERO 45. Joonas Leppänen, JYVÄSKYLÄN JALO 46. Tomi Rinnekangas, OULUN RYHTI 47. Tapio Suvanto, VANTAAN WANKAT 48. Samuli Hedman, JYVÄSKYLÄN JALO 49. Kimmo Isoaho, TAMPEREEN TKU 50. Josef Ramadingaye, HELSINGIN HERO 51. Kari Suominen, VANTAAN WANKAT 52. Jukka Keränen, OULUN RYHTI 53. Taneli Syrjämäki, TAMPEREEN TKU 54. Jonas Torboli, VANTAAN WANKAT 55. Jokke Tunturi, JYVÄSKYLÄN JALO 56. Harri Konttinen, TAMPEREEN TKU 57. Perttu Mäkelä, TAMPEREEN TKU 58. Matti Paulanto, VANTAAN WANKAT 59. Ville Alanko, JYVÄSKYLÄN JALO 60. Jarkko Keränen, OULUN RYHTI 61. Jukka Laukka, OULUN RYHTI

300

14 11 9 4 2

16+10= 26 7+15= 22 13+ 7= 20 9+11= 20 9+ 9= 18 14+ 3= 17 12+ 5= 17 12+ 4= 16 8+ 8= 16 8+ 6= 14 9+ 4= 13 3+ 9= 12 9+ 2= 11 7+ 4= 11 7+ 3= 10 6+ 4= 10 5+ 5= 10 3+ 7= 10 6+ 2= 8 4+ 4= 8 2+ 6= 8 4+ 3= 7 4+ 3= 7 4+ 3= 7 2+ 5= 7 4+ 2= 6 4+ 2= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 2+ 4= 6 2+ 4= 6 5+ 0= 5 2+ 3= 5 1+ 4= 5 3+ 1= 4 2+ 2= 4 2+ 1= 3 2+ 1= 3 2+ 1= 3 2+ 1= 3 0+ 3= 3 0+ 3= 3 2+ 0= 2 2+ 0= 2 2+ 0= 2 2+ 0= 2 1+ 1= 2 1+ 1= 2 1+ 1= 2 1+ 1= 2 0+ 2= 2 0+ 2= 2 0+ 2= 2 0+ 2= 2 1+ 0= 1 1+ 0= 1 1+ 0= 1 0+ 1= 1 0+ 1= 1 0+ 1= 1


0+ 1= 1 0+ 1= 1 0+ 1= 1

Muut valtakunnalliset sarjat

62. Lauri Lehenkari, OULUN RYHTI 63. Lasse Sipilä, VANTAAN WANKAT 64. Esa Toom, JYVÄSKYLÄN JALO

SÄHKÖPYÖRÄTUOLISALIBANDYN SM-SARJA 2002-03 Helsingin Räiske 14 Helsinki Outsiders 14 Jyske 14 Electric Gladiators 14 Hgin Räiske/Hotlips 14 Merikoski SBT 14 Katuhaukat 14 Länsi-Suomi SBT 14

14 12 7 7 5 4 3 0

0 0 2 2 1 1 2 0

Pronssiottelu Jyske- Electric Gladiators

0 2 5 5 8 9 9 14

113- 4 127- 11 76- 44 52- 33 22- 44 16- 65 45- 64 9- 195

28 24 16 16 11 9 8 0

2- 1 rl.

Finaaliottelu Helsingin Räiske- Helsinki Outsiders PISTEPÖRSSI 1. Miika Riikonen, Helsinki Outsiders 2. Toni Edelman, Helsinki Outsiders 3. Jorma Lehmus, Helsingin Räiske 4. Antti Ämmänkoski, Jyske 5. Petri Matikainen, Helsingin Räiske 6. Kai Saarinen, Helsingin Räiske 7. Anssi Haapoja, Jyske 8. Joel Willman, Katuhaukat 9. Vesa Seppänen, Electric Gladiators 10. Ville Valta, Electric Gladiators 11. Timo Torvinen, Katuhaukat 12. Pyry Niemelä, Helsinki Outsiders 13. Joonas Vilman, Helsingin Räiske 14. Elena Terehova, Hgin Räiske/Hotlips 15. Harri Hakala, Jyske 16. Katja Sallinen, Hgin Räiske/Hotlips 17. Petri Niemelä, Electric Gladiators 18. Antti Torvinen, Katuhaukat 19. Ilari Koljonen, Helsinki Outsiders 20. Jesse Ahovirta, Länsi-Suomi SBT 21. Timo Romoi, Helsinki Outsiders 22. Ville Jaaranto, Merikoski SBT 23. Lassi Nikula, Länsi-Suomi SBT 24. Tommi Niskanen, Merikoski SBT 25. Miro Reijonen, Helsinki Outsiders 26. Heidi Kuukasjärvi, Merikoski SBT 27. Matti Humalajoki, Hgin Räiske/Hotlips 28. Mikael Jordan, Hgin Räiske/Hotlips 29. Sampo Luumi, Helsinki Outsiders 30. Joni Rauhala, Electric Gladiators 31. Tommi Hautamäki, Jyske 32. Mika Kyllönen, Merikoski SBT 33. Marjut Korjola, Merikoski SBT 34. Timo Rautanen, Helsingin Räiske 35. Jukka Sariola, Jyske 36. Anssi Luumi, Helsinki Outsiders 37. Mikko Myller, Merikoski SBT 38. Tuomas Rikalainen, Länsi-Suomi SBT 39. Markku Salonen, Electric Gladiators

4- 1

62+24= 86 48+23= 71 39+25= 64 45+15= 60 32+22= 54 27+14= 41 26+14= 40 24+ 8= 32 23+ 9= 32 22+ 7= 29 15+ 9= 24 5+17= 22 15+ 3= 18 7+ 9= 16 5+11= 16 11+ 3= 14 6+ 7= 13 6+ 6= 12 7+ 4= 11 5+ 3= 8 3+ 5= 8 6+ 1= 7 4+ 3= 7 4+ 2= 6 0+ 5= 5 3+ 1= 4 2+ 1= 3 2+ 1= 3 1+ 2= 3 1+ 2= 3 0+ 3= 3 2+ 0= 2 0+ 2= 2 0+ 2= 2 0+ 2= 2 1+ 0= 1 1+ 0= 1 0+ 1= 1 0+ 1= 1

301


Etelä-Suomi Miehet II divisioona ......................................................................... 303 Miehet III divisioona ........................................................................ 305 Miehet IV divisioona ........................................................................ 311 Miehet V divisioona ......................................................................... 321 Miehet VI divisioona ........................................................................ 341 Naiset I divisioona ........................................................................... 351 Naiset II divisioona .......................................................................... 353 Naiset III divisioona ......................................................................... 356 A-pojat............................................................................................. 357 B-pojat............................................................................................. 359 C-pojat ............................................................................................ 364 D-pojat ............................................................................................ 374 E-pojat............................................................................................. 376 B-tytöt ............................................................................................. 377 C-tytöt ............................................................................................. 380 D-tytöt ............................................................................................. 382 M35 ................................................................................................. 383 M40 ................................................................................................. 386

302


SB-97 FB Falcons KSB MC Quigan FinnPa Kangsters KaPa-90 Pupu Thunder SB-90

18 18 18 18 18 18 18 18 18 18

12 10 9 9 7 8 7 8 6 4

1 2 1 1 4 2 3 1 2 3

PISTEPÖRSSI 1. Mikko Luotola, FinnPa 2. Miikka Sorri, KaPa-90 3. Thomas Granlund, Pupu 4. Anssi Haakana, Thunder 5. Jarkko Salonen, MC Quigan 6. Kimmo Vaittinen, SB-97 7. Samuli Takanen, SB-90 8. Hannu Nieminen, SB-90 9. Juha Rajala, FB Falcons 10. Perttu Filppula, FinnPa 11. Kristian Englund, FB Falcons 12. Miikka Helin, FB Falcons 13. Mikko Lindfors, FB Falcons 14. Olli Pulkkinen, Kangsters 15. Jari Virtapuro, Thunder 16. Jari Hamström, Thunder 17. Jan Andersson, MC Quigan 18. Ali Aouni, Kangsters 19. Teemu Kolari, FinnPa 20. Jukka Korhonen, Kangsters 21. Samppa Järvinen, KaPa-90 22. Mika Liljendahl, FB Falcons 23. Petri Isrikki, Pupu 24. Tommy Granlund, Pupu 25. Ari Välimäki, MC Quigan 26. Walter Korttinen, SB-97 27. Hannu Rihti, MC Quigan 28. Sauli Polkko, MC Quigan 29. Jussi Hintikka, FB Falcons 30. Henri Nokio, KSB 31. Toni Engblom, Pupu 32. Jan Grigorjeff, Thunder 33. Jaakko Levomäki, FinnPa 34. Harri Borgman, KaPa-90 35. Sami Kankkunen, FinnPa 36. Juha Markelin, Thunder 37. Harri Ojanen, KSB 38. Mikko Siljander, MC Quigan 39. Jani Alander, KSB 40. Janne Rosenström, FB Falcons 41. Petri Aho, SB-90 42. Toni Vinni, FinnPa 43. Patrik Boström, SB-97 44. Kimmo Kempas, KSB 45. Pasi Turunen, FB Falcons 46. Pasi Mehto, KSB 47. Jonne Hyvönen, SB-97 48. Pertti Jaatinen, SB-97 49. Saku Airikka, SB-97 50. Sami Ignatius, KaPa-90 51. Petri Mattson, Thunder 52. Lenni-Kalle Taipale, FB Falcons 53. Simo Nieminen, SB-90 54. Saku Leppälä, SB-97 55. Petteri Tossavainen, KaPa-90 56. Jukka Kataja, SB-90

5 6 8 8 7 8 8 9 10 11

93- 75 108- 100 65- 67 87- 77 87- 71 63- 70 74- 71 77- 96 92- 104 85- 100

25 22 19 19 18 18 17 17 14 11

21+20= 41 15+23= 38 19+14= 33 15+15= 30 14+13= 27 12+13= 25 2+23= 25 19+ 5= 24 13+11= 24 15+ 8= 23 12+11= 23 14+ 8= 22 12+10= 22 12+10= 22 10+12= 22 9+13= 22 7+15= 22 16+ 5= 21 13+ 8= 21 17+ 3= 20 13+ 7= 20 10+10= 20 13+ 6= 19 12+ 7= 19 9+10= 19 11+ 7= 18 11+ 7= 18 12+ 5= 17 11+ 6= 17 11+ 6= 17 13+ 3= 16 11+ 5= 16 9+ 7= 16 9+ 6= 15 9+ 6= 15 8+ 7= 15 8+ 7= 15 8+ 7= 15 10+ 4= 14 9+ 5= 14 7+ 7= 14 7+ 7= 14 5+ 9= 14 3+11= 14 3+11= 14 11+ 2= 13 8+ 5= 13 8+ 5= 13 9+ 3= 12 8+ 4= 12 7+ 5= 12 7+ 5= 12 9+ 2= 11 8+ 3= 11 8+ 3= 11 7+ 4= 11

57. Juha Lähde, Thunder 58. Niko Grandell, SB-90 59. Mika Mattinen, Thunder 60. Tero Rantaniitty, FB Falcons 61. Mikko Vaittinen, SB-97 62. Juha Peltonen, Pupu 63. Arash Radan, FinnPa 64. Janne Koivusaari, SB-90 65. Teemu Lepistö, MC Quigan 66. Matti Merivaara, Pupu 67. Jussi Mattila, SB-97 68. Aleksi Laine, Pupu 69. Olli Venho, SB-90 70. Sami Penttilä, KaPa-90 71. Marko Linnala, MC Quigan 72. Kai Helminen, SB-90 73. Jami Junkkari, KaPa-90 74. Mikko Vesin, SB-90 75. Jarno Kärkkäinen, MC Quigan 76. Mauno Runolinna, SB-97 77. Timo Halttunen, KSB 78. Tapio Pauri, FB Falcons 79. Jarno Kirsilä, Thunder 80. Sami Koskinen, Thunder 81. Rauli Tiiainen, FB Falcons 82. Patrik Andersson, Thunder 83. Toni Kaukiainen, SB-90 84. Jarno Harju, KaPa-90 85. Tuomas Ollikainen, FinnPa 86. Tomi Rozman, MC Quigan 87. Ari Aakko, Thunder 88. Kalle Vaherkoski, KSB 89. Markku Heikkinen, Pupu 90. Janne Kettunen, Kangsters 91. Tarmo Pulkkinen, Kangsters 92. Antti Pyykkö, Kangsters 93. Jaakko Simperi, KSB 94. Niklas Albrecht, Pupu 95. Mika Tjaga, Kangsters 96. Antti Koponen, FB Falcons 97. Tommi Lönnblad, MC Quigan 98. Kaj Ericsson, MC Quigan 99. Jarno Eväkoski, SB-90 100. Matti Haapasalo, SB-97 101. Matti Lindholm, SB-90 102. Pekka Poteri, SB-97 103. Veli-Matti Vilen, SB-97 104. Tomas Nordin, Kangsters 105. Petri Sirkiä, FinnPa 106. Janne Jurvanen, Pupu 107. Jyri Luukkonen, FB Falcons 108. Heikki Ollikainen, FinnPa 109. Timo Tuomi, KaPa-90 110. Sami Kallio, Kangsters 111. Jaakko Niiranen, Kangsters 112. Jouni Tahvanainen, SB-90 113. Teemu Vatanen, MC Quigan 114. Jan Hjort, Pupu 115. Rami Jahkonen, FinnPa 116. Tomi Lalu, KaPa-90 117. Tapio Palmunen, KSB 118. Santeri Mäkelä, SB-97 119. Janne Airaksinen, Kangsters 120. Marko Lindström, SB-90 121. Pasi Enberg, Pupu 122. Eetu Hilkamo, KSB 123. Seppo Pöysti, KSB 124. Anssi Suominen, KSB 125. Kai Tenhunen, FB Falcons 126. Niku Nurmi, KSB

303

7+ 4= 11 5+ 6= 11 5+ 6= 11 5+ 6= 11 5+ 6= 11 7+ 3= 10 6+ 4= 10 5+ 5= 10 5+ 5= 10 5+ 5= 10 3+ 7= 10 2+ 8= 10 8+ 1= 9 5+ 4= 9 4+ 5= 9 3+ 6= 9 3+ 6= 9 3+ 6= 9 2+ 7= 9 7+ 1= 8 5+ 3= 8 5+ 3= 8 4+ 4= 8 3+ 5= 8 1+ 7= 8 6+ 1= 7 6+ 1= 7 5+ 2= 7 0+ 7= 7 4+ 2= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 2+ 4= 6 2+ 4= 6 2+ 4= 6 2+ 4= 6 2+ 4= 6 1+ 5= 6 0+ 6= 6 4+ 1= 5 4+ 1= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 2+ 3= 5 1+ 4= 5 0+ 5= 5 0+ 5= 5 3+ 1= 4 3+ 1= 4 2+ 2= 4 2+ 2= 4 2+ 2= 4 2+ 2= 4 1+ 3= 4 1+ 3= 4 1+ 3= 4 1+ 3= 4 0+ 4= 4 3+ 0= 3 3+ 0= 3 2+ 1= 3 2+ 1= 3 2+ 1= 3 2+ 1= 3 2+ 1= 3 1+ 2= 3

Etelä-Suomi

MIEHET II-DIVISIOONA. 1.LOHKO


127. Jani Peltonen, KaPa-90 128. Ilmari Sjöblom, KaPa-90 129. Timo Rissanen, Kangsters 130. Sammeli Kuisma, Kangsters 131. Janne Lepistö, SB-97 132. Erno Nokio, KSB 133. Sami Tscokkinen, Thunder 134. Kalle Vehviläinen, KaPa-90 135. Manu Öhman, SB-97 136. Mikko Halonen, Thunder 137. Juha Itkonen, SB-97 138. Sami Jefremoff, KSB 139. Jari Martikainen, SB-97 140. Petri Paajanen, SB-97 141. Mikko Parviainen, MC Quigan 142. Kristian Pessa, SB-97 143. Kari Karesola, KaPa-90 144. Janne Koppala, SB-97 145. Teemu Linnakoski, KSB 146. Niko Mäki-Kuhna, KaPa-90 147. Henri Salminen, Pupu 148. Mikko Salonen, Kangsters 149. Henri Tetri, FinnPa 150. Mikko Tuukkanen, Pupu 151. Niko Helenius, Kangsters 152. Antti Hämäläinen, FinnPa 153. Juha Jumisko, KSB 154. Tapio Kattilakoski, Thunder 155. Tomi Lindström, FinnPa 156. Sami Saarnio, MC Quigan 157. Vesa Ala-Lipasti, KSB 158. Janne Autere, FinnPa 159. Petri Kettunen, SB-97 160. Jarmo Korhonen, Thunder 161. Marko Kukkola, SB-90 162. Kari Liesivesi, MC Quigan 163. Kalle Lindholm, Kangsters 164. Mikko Männikkö, KaPa-90 165. Sami Nieminen, MC Quigan 166. Petri Oksanen, Thunder 167. Jani Paasela, SB-97 168. Petri Repo, SB-97 169. Pekka Rinkinen, Kangsters 170. Kimmo Rissanen, Pupu 171. Roni Selen, FinnPa 172. Sakari Toivanen, SB-90 173. Jani Virta, Kangsters

1+ 2= 1+ 2= 0+ 3= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

MIEHET II-DIVISIOONA. 2.LOHKO Tiikerit M-Team II SC Sähly KGB Agents HPV-Bandy PakVi PoSo Raikas GamTe Sa-Fa

18 18 18 18 18 18 18 18 18 18

15 12 10 9 8 7 6 6 4 3

PISTEPÖRSSI 1. Marko Korteila, Tiikerit 2. Roope Fyhr, SC Sähly 3. Timo Kiiskinen, HPV-Bandy 4. Tom Langeus, Tiikerit 5. Toni Salojärvi, KGB Agents 6. Timo Vilenius, Tiikerit 7. Antti Auvinen, SC Sähly 8. Juha Repo, Tiikerit

1 1 1 1 2 3 4 2 2 3

2 5 7 8 8 8 8 10 12 12

121- 62 95- 80 94- 74 83- 83 65- 85 83- 85 72- 79 66- 79 66- 79 54- 93

31 25 21 19 18 17 16 14 10 9

28+11= 39 25+13= 38 14+21= 35 21+12= 33 20+12= 32 13+19= 32 11+18= 29 17+10= 27

9. Timo Toivanen, KGB Agents 10. Tomi Kärkkäinen, M-Team II 11. Teemu Vanhala, PakVi 12. Timo Kilpiä, PoSo 13. Jukka Tapaninen, SC Sähly 14. Lars Lindholm, PoSo 15. Jarkko Halme, SC Sähly 16. Sami Kontio, M-Team II 17. Nils Horn, PoSo 18. Janne Pelkonen, M-Team II 19. Roni Korsström, PakVi 20. Johan Sveholm, GamTe 21. Arto Kaukiainen, PoSo 22. Janne Korhonen, PakVi 23. Antti Hento, M-Team II 24. Mikael Toivonen, Sa-Fa 25. Riku Hakonen, HPV-Bandy 26. Matti Kankkunen, Tiikerit 27. Sami Suuperko, PakVi 28. Marko Suhonen, HPV-Bandy 29. Ville Valo, KGB Agents 30. Jukka Kuitunen, Tiikerit 31. Oskari Hiltunen, Raikas 32. Markku Lönnberg, KGB Agents 33. Timo Toivanen, Tiikerit 34. Juha-Pekka Kuittinen, PakVi 35. Mikko Hupli, M-Team II 36. Mika Nieminen, GamTe 37. Seppo Jäppilä, GamTe 38. Sami Hyvönen, SC Sähly 39. Lasse Siiskonen, Tiikerit 40. Tero Lappalainen, Tiikerit 41. Tero Paavola, KGB Agents 42. Pekka Lavila, M-Team II 43. Jukka-Pekka Huttunen, SC Sähly 44. Niko Soininen, KGB Agents 45. Raine Lamberg, M-Team II 46. Ari Myllys, PoSo 47. Juha Ekman, Raikas 48. Timo Helin, KGB Agents 49. Niko Katvala, Raikas 50. Janne Hiltunen, Raikas 51. Pietari Korhonen, KGB Agents 52. Santtu Salo, GamTe 53. Tomi Paulamäki, Sa-Fa 54. Ville Uotila, SC Sähly 55. Matti Teittinen, GamTe 56. Kari Savolainen, M-Team II 57. Tommi Suonpää, HPV-Bandy 58. Tommi Tampio, GamTe 59. Jussi Wahe, HPV-Bandy 60. Timo Lappalainen, Tiikerit 61. Jaakko Sarantaus, Raikas 62. Sami Savolainen, Raikas 63. Antti Nikula, KGB Agents 64. Petri Honkasola, M-Team II 65. Harri Ikkala, M-Team II 66. Topi Keskisarja, Sa-Fa 67. Eetu Puustinen, Sa-Fa 68. Mikko Uimonen, KGB Agents 69. Marko Kuusela, SC Sähly 70. Janne Veteläinen, PakVi 71. Sami Mikkonen, GamTe 72. Jouni Puustelli, Raikas 73. Mika Rautakumpu, Raikas 74. Tommi Virkki, Raikas 75. Teemu Grönroos, HPV-Bandy 76. Ilkka Kuisma, PakVi 77. Hannu Häyrinen, Sa-Fa 78. Simo Kettunen, Sa-Fa 79. Janne Pyykkö, HPV-Bandy

304

15+12= 27 15+11= 26 15+11= 26 16+ 9= 25 11+13= 24 12+11= 23 15+ 7= 22 14+ 8= 22 10+12= 22 7+15= 22 14+ 7= 21 13+ 8= 21 13+ 7= 20 6+14= 20 13+ 6= 19 13+ 5= 18 9+ 9= 18 5+13= 18 13+ 4= 17 11+ 6= 17 9+ 7= 16 8+ 8= 16 9+ 6= 15 9+ 6= 15 8+ 7= 15 12+ 2= 14 3+11= 14 10+ 3= 13 5+ 8= 13 9+ 3= 12 6+ 6= 12 5+ 7= 12 4+ 8= 12 8+ 3= 11 7+ 4= 11 7+ 4= 11 6+ 5= 11 6+ 5= 11 5+ 6= 11 2+ 9= 11 2+ 9= 11 6+ 4= 10 6+ 4= 10 6+ 4= 10 5+ 5= 10 5+ 5= 10 7+ 2= 9 4+ 5= 9 4+ 5= 9 4+ 5= 9 4+ 5= 9 3+ 6= 9 7+ 1= 8 6+ 2= 8 1+ 7= 8 5+ 2= 7 5+ 2= 7 5+ 2= 7 5+ 2= 7 5+ 2= 7 4+ 3= 7 4+ 3= 7 3+ 4= 7 3+ 4= 7 3+ 4= 7 3+ 4= 7 6+ 0= 6 6+ 0= 6 4+ 2= 6 4+ 2= 6 4+ 2= 6


3+ 3= 1+ 5= 0+ 6= 0+ 6= 4+ 1= 4+ 1= 4+ 1= 3+ 2= 3+ 2= 3+ 2= 3+ 2= 2+ 3= 1+ 4= 0+ 5= 0+ 5= 0+ 5= 3+ 1= 3+ 1= 3+ 1= 3+ 1= 3+ 1= 3+ 1= 3+ 1= 3+ 1= 2+ 2= 2+ 2= 1+ 3= 1+ 3= 1+ 3= 1+ 3= 1+ 3= 1+ 3= 0+ 4= 0+ 4= 3+ 0= 3+ 0= 3+ 0= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 0+ 3= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1=

6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2

149. Mikael Nurmela, GamTe 150. Niklas Nurmela, Sa-Fa 151. Janne Tukiainen, PoSo 152. Jan Westerholm, GamTe 153. Markku Arponen, HPV-Bandy 154. Jukka Holm, SC Sähly 155. Ville Ikonen, SC Sähly 156. Jani Kulhia, PakVi 157. Matti Pilke, PakVi 158. Mikko Saarnio, Sa-Fa 159. Kim Österberg, PoSo 160. Teppo Isokangas, Raikas 161. Niilo Kokko, GamTe 162. Sebastian Korhonen, M-Team II 163. Kim Malmivaara, GamTe 164. Marko Tenkanen, Raikas 165. Tommi Öhman, HPV-Bandy 166. Kalle Hagman, PakVi 167. Tommi Hurme, SC Sähly 168. Samuli Husso, KGB Agents 169. Riku Huttunen, M-Team II 170. Kenneth Kareinen, SC Sähly 171. Niko Kettunen, HPV-Bandy 172. Petja Korjakoff, HPV-Bandy 173. Henri Kähönen, SC Sähly 174. Joonas Laakso, SC Sähly 175. Sami Nikkilä, Raikas 176. Mikko Olsson, PoSo 177. Tomi Salo, M-Team II 178. Risto Tarkiainen, PakVi 179. Markus Vitikainen, GamTe 180. Pekka Ylänkö, PoSo

1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

MIEHET III-DIVISIOONA 1.LOHKO EDT Matinkylä HöySä PePe-52 Bandy Players TU FC Vega Valtti II Zoom Puumat

18 18 18 18 18 18 18 18 18 18

13 10 10 9 8 6 8 4 4 4

3 4 1 0 2 5 0 5 5 3

PISTEPÖRSSI 1. Geovanni Finell, PePe-52 2. Henrik Poulsen, PePe-52 3. Marko Ursin, TU 4. Marko Lintu, FC Vega 5. Petri Näkki, Matinkylä 6. Patrik Pousi, HöySä 7. Timo Virtanen, Bandy Players 8. Kari Honni, PePe-52 9. Jukka Lundgren, FC Vega 10. Miikku Nyqvist, FC Vega 11. Kim Hagström, FC Vega 12. Mika Salmi, Matinkylä 13. Marko Kangas, Matinkylä 14. Sami Suomalainen, Zoom 15. Esa Karppinen, TU 16. Lasse Pakarinen, HöySä 17. Timo Järvinen, Matinkylä 18. Kai Vilponen, TU 19. Sami Alppiranta, Puumat 20. Marko Vehmas, Matinkylä 21. Sami Kaukinen, TU 22. J-E Tarpila, FC Vega

305

2 4 7 9 8 7 10 9 9 11

94- 54 100- 59 72- 48 101- 90 71- 75 87- 103 102- 127 68- 88 66- 105 64- 76

29 24 21 18 18 17 16 13 13 11

28+16= 44 13+23= 36 16+16= 32 14+18= 32 15+13= 28 14+13= 27 13+14= 27 15+11= 26 17+ 8= 25 11+14= 25 12+12= 24 14+ 9= 23 17+ 5= 22 14+ 8= 22 10+12= 22 10+12= 22 13+ 7= 20 9+11= 20 10+ 9= 19 8+11= 19 15+ 3= 18 12+ 6= 18

Etelä-Suomi

80. Kim Strömberg, PoSo 81. Tuomas Puustinen, GamTe 82. Marko Jauhiainen, PakVi 83. Timo Sirola, M-Team II 84. Vesa Isoniemi, PoSo 85. Jouni Koskinen, PakVi 86. Mika Sonck, Raikas 87. Jarkko Parkkari, M-Team II 88. Tomas Perovuo, PakVi 89. Janne Röynänkoski, HPV-Bandy 90. Esa Tirkkonen, GamTe 91. Mika Mikkonen, PoSo 92. Pasi Kinnunen, Tiikerit 93. Arto Haapalainen, PakVi 94. Henri Lassila, Sa-Fa 95. Timo Stenhäll, Sa-Fa 96. Markku Finne, Tiikerit 97. Esa Haponen, M-Team II 98. Tuomas Kaasalaine, GamTe 99. Sasu Lehtonen, KGB Agents 100. Harri Parkkari, M-Team II 101. Jarno Raittila, Raikas 102. Sami Raunio, Sa-Fa 103. Tomi Vahtera, SC Sähly 104. Jaakko Pakkanen, Sa-Fa 105. Vili Turpeinen, Sa-Fa 106. Sami Eriksson, PakVi 107. Antti Lehto, HPV-Bandy 108. Tero Mathalt, Raikas 109. Jari Rautio, PoSo 110. Jouni Romppanen, GamTe 111. Antti Saarnio, GamTe 112. Kimmo Ahvenniemi, Sa-Fa 113. Petri Mäki, GamTe 114. Jani Haantio, HPV-Bandy 115. Toni Huttunen, SC Sähly 116. Jouni Hämäläinen, Raikas 117. Ronnie Karlqvist, Sa-Fa 118. Akram Maher, PakVi 119. Petri Miinalainen, Tiikerit 120. Jarkko Nivala, Sa-Fa 121. Heikki Näränen, GamTe 122. Harri Pesonen, Raikas 123. Jyri Alajoki, M-Team II 124. Hans Horn, PoSo 125. Jarkko Hujanen, Sa-Fa 126. Mikko Hänninen, Raikas 127. Teemu Jurkkola, KGB Agents 128. Ville Järvelä, SC Sähly 129. Jari Lindström, PakVi 130. Petri Nieminen, Tiikerit 131. Janne Saarinen, PoSo 132. Roni Selen, GamTe 133. Mika Tenhunen, HPV-Bandy 134. Kai Vallasvuo, M-Team II 135. Sami Virta, HPV-Bandy 136. Antti Säilä, SC Sähly 137. Mikko Auhtola, GamTe 138. Sami Kaltala, HPV-Bandy 139. Janne Korhonen, Sa-Fa 140. Teemu Kuopio, PoSo 141. Timo Tervo, PakVi 142. Olli Vaittinen, Sa-Fa 143. Esa Vennola, M-Team II 144. Nicolas Heiniö, Sa-Fa 145. Tuomas Hinkkuri, KGB Agents 146. Tomi Kämäräinen, M-Team II 147. Lasse Köykkä, HPV-Bandy 148. Jouni Lahnaviik, Raikas


23. Niklas Dromberg, EDT 24. Antti Ruutu, Zoom 25. Riku Torkkeli, Valtti II 26. Risto Kaskilahti, Zoom 27. Petteri Korkiakoski, TU 28. Ilkka Latostenmaa, HöySä 29. Santeri Pietilä, Valtti II 30. Mika Pullinen, Puumat 31. Tony Lönnberg, EDT 32. Antti Paronen, Valtti II 33. Tommy Sani, FC Vega 34. Jesper Tana, EDT 35. Petteri Kyyrö, Matinkylä 36. Petra Railakari, FC Vega 37. Johannes Alanko, Matinkylä 38. Jan Jeremejew, EDT 39. Sakari Pietilä, HöySä 40. Teuvo Sillanpää, PePe-52 41. William Welander, FC Vega 42. Marko Lahikainen, PePe-52 43. Simo Huskonen, Puumat 44. Kim Törnwall, EDT 45. Toni Airas, Zoom 46. Pontus Kanerva, EDT 47. Heikki Niemi, Bandy Players 48. Timo Hakola, Bandy Players 49. Harri Siidorov, Bandy Players 50. Jari Härö, HöySä 51. Markku Laakko, Zoom 52. Jussi Loponen, TU 53. Panu Pousi, HöySä 54. Jaakko Utter, EDT 55. Petri Hietala, FC Vega 56. Juha Vatanen, HöySä 57. Jari Winter, EDT 58. Daniel Borek, Valtti II 59. Anssi Huttunen, Puumat 60. Kari Järvenkallas, PePe-52 61. Mika Koivu, TU 62. Tomi Kouhi, EDT 63. Marko Lähde, Puumat 64. Miikka Rikman, Valtti II 65. Jukka Hissa, EDT 66. Jukka Lehtonen, EDT 67. Jussi Paronen, Valtti II 68. Henri Hiekkamies, Bandy Players 69. Risto Salomaa, Zoom 70. Pauli Heino, PePe-52 71. Tuomas Lae, Valtti II 72. Jouni Rokkonen, TU 73. Jusa Kaarni, Matinkylä 74. Antti Martikainen, Zoom 75. Mikko Oksanen, PePe-52 76. Jaakko Hissa, EDT 77. Mikko Kääriä, Matinkylä 78. Aki Peltonen, Matinkylä 79. Mikko Hintikka, Puumat 80. Jarno Rantala, Bandy Players 81. Antti Soini, EDT 82. Petri Heinänen, Matinkylä 83. Juha Kolari, Valtti II 84. Valtteri Haapaniemi, Valtti II 85. Juuso Virkajärvi, FC Vega 86. Miikka Myllylä, Valtti II 87. Tommi Ahola, Puumat 88. Markku Alanko, Puumat 89. Mikko Noronen, Matinkylä 90. Samuli Pauloff, Puumat 91. Kim Virtanen, PePe-52 92. Ville Kettunen, EDT

10+ 8= 18 10+ 8= 18 12+ 5= 17 10+ 7= 17 9+ 8= 17 11+ 5= 16 11+ 5= 16 9+ 7= 16 8+ 8= 16 9+ 6= 15 9+ 6= 15 9+ 6= 15 4+11= 15 9+ 5= 14 6+ 8= 14 9+ 4= 13 8+ 5= 13 8+ 5= 13 8+ 5= 13 6+ 7= 13 8+ 4= 12 8+ 4= 12 6+ 6= 12 5+ 7= 12 4+ 8= 12 11+ 0= 11 11+ 0= 11 7+ 4= 11 7+ 4= 11 7+ 4= 11 6+ 5= 11 6+ 5= 11 7+ 3= 10 6+ 4= 10 6+ 4= 10 8+ 1= 9 6+ 3= 9 6+ 3= 9 5+ 4= 9 5+ 4= 9 4+ 5= 9 4+ 5= 9 3+ 6= 9 3+ 6= 9 3+ 6= 9 2+ 7= 9 5+ 3= 8 4+ 4= 8 3+ 5= 8 3+ 5= 8 5+ 2= 7 5+ 2= 7 5+ 2= 7 4+ 3= 7 4+ 3= 7 4+ 3= 7 3+ 4= 7 3+ 4= 7 3+ 4= 7 2+ 5= 7 2+ 5= 7 1+ 6= 7 1+ 6= 7 5+ 1= 6 4+ 2= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 2+ 4= 6

93. Valtteri Turkka, Zoom 94. Viljami Brotherus, Zoom 95. Petri Väänänen, Bandy Players 96. Joonas Haapaniemi, Valtti II 97. Mikko Loikkanen, TU 98. Pasi Parviainen, Bandy Players 99. Ossi Hyyti, HöySä 100. Edvard Immonen, Puumat 101. Juha Koskinen, Zoom 102. Topi Kuustie, Valtti II 103. Tomi Louhi, EDT 104. Mikko Malarius, Bandy Players 105. Tommy Sassila, Matinkylä 106. Jani Järvikuoma, TU 107. Jukka Selviranta, TU 108. Mika Konttinen, PePe-52 109. Sami Niemi, Puumat 110. Antti Lind, Bandy Players 111. Sampsa Laakso, Puumat 112. Viljami Laine, PePe-52 113. Marko Tjaga, Bandy Players 114. Jani Korsoff, Bandy Players 115. Toni Nokelainen, PePe-52 116. Antti Piha, EDT 117. Jyrki Vuorenmaa, Bandy Players 118. Jari Jurvakainen, Zoom 119. Mika Vatanen, HöySä 120. Olli Honkanen, HöySä 121. Sasu Lämsä, Zoom 122. Miika Nyqvist, FC Vega 123. Jukka Heiskanen, TU 124. Hannu Hämäläinen, HöySä 125. Vesa Klemettilä, PePe-52 126. Ossi Koivula, Bandy Players 127. Eero Korhonen, Valtti II 128. Mikko Käänä, Matinkylä 129. Sampo Simonen, Puumat 130. Jonas Tana, EDT 131. J Waismaa, PePe-52 132. Joel Koski, Matinkylä 133. Jouni Ritari, Bandy Players 134. Marko Ahonen, EDT 135. Sami Juppala, Puumat 136. Tero Nuortti, Bandy Players 137. Marko Perälä, Puumat 138. Petri Pihkala, PePe-52 139. Markku Rasilainen, PePe-52 140. Antti Ahola, HöySä 141. Kim Backman, Bandy Players 142. Ilkka Hakala, Valtti II 143. Jussi Hissa, EDT 144. Tomi Kompe, TU 145. Jan Lodenius, Puumat 146. Marko Ronkainen, Bandy Players 147. Sami Siidorov, Bandy Players 148. Mika Stenberg, Bandy Players 149. Timo Tuominen, Puumat 150. N-J Uskali, TU 151. Kai Vasara, Bandy Players 152. Jannu Hämäläinen, HöySä 153. Juha Nyman, TU 154. V-P Pelto, Valtti II 155. Patrik Pousu, HöySä 156. Petri Ahlgren, TU 157. Tom Alanen, EDT 158. Niklas Bromberg, EDT 159. Henri Burmansson, EDT 160. Janne Haiskanen, Matinkylä 161. Jukka Honkanen, TU 162. Simo Hoskonen, Puumat

306

2+ 4= 1+ 5= 1+ 5= 4+ 1= 4+ 1= 4+ 1= 3+ 2= 3+ 2= 3+ 2= 3+ 2= 3+ 2= 3+ 2= 3+ 2= 2+ 3= 2+ 3= 1+ 4= 0+ 5= 4+ 0= 3+ 1= 3+ 1= 3+ 1= 2+ 2= 1+ 3= 1+ 3= 1+ 3= 0+ 4= 0+ 4= 3+ 0= 2+ 1= 2+ 1= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 0+ 3= 0+ 3= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0=

6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1


1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

MIEHET III-DIVISIOONA 2.LOHKO Hojo Team Hämäys Valtti Ranko Unde FB Falcons II FLOB ECG U.R.O.S. GrIFK

18 18 18 18 18 18 18 18 18 18

13 13 12 9 8 8 8 6 4 0

2 2 2 2 3 1 1 3 2 0

3 3 4 7 7 9 9 9 12 18

PISTEPÖRSSI 1. Tero Sillanpää, Valtti 2. Esa Kosonen, Hämäys 3. Ville Laitinen, Hämäys 4. Jani Marttinen, Hojo Team 5. Teemu Sihvola, FLOB 6. Mikko Laitinen, Ranko 7. Tony Stolpe, Valtti 8. Tony Laakso, Ranko 9. Mika Marttinen, Hojo Team 10. Ville Koivunen, Hojo Team 11. Jari Huttunen, Hämäys 12. Risto Paldanius, FLOB 13. Patu Penttilä, Valtti 14. Niko Syrjänen, Unde 15. Jami Sjamsi, Valtti 16. Pasi Kokkonen, FB Falcons II 17. Risto Riutankoski, U.R.O.S. 18. Ville Autere, FLOB 19. Antti Laaksonen, Unde 20. Tuomas Isola, Hämäys 21. Teemu Niemi, U.R.O.S. 22. Aki Rimpeläinen, Hämäys 23. Jan Ihander, Hämäys 24. Jarkko Ek, Unde 25. Teemu Kangaskoski, FB Falcons II 26. Kai Lyytinen, Ranko 27. Pauli Sallmen, ECG 28. Mikko Raula, ECG 29. Kim Tallberg, ECG 30. Sami Martikainen, Valtti 31. Henry Ovaskainen, FB Falcons II 32. Timo Häkkinen, Hojo Team 33. Jani Hurme, Hämäys

85- 35 106- 56 91- 43 76- 63 65- 80 69- 72 66- 75 54- 55 51- 92 38- 130

28 28 26 20 19 17 17 15 10 0

30+11= 41 16+23= 39 19+ 8= 27 7+18= 25 17+ 7= 24 10+13= 23 9+12= 21 13+ 7= 20 10+10= 20 17+ 2= 19 11+ 8= 19 5+14= 19 14+ 4= 18 6+12= 18 5+13= 18 14+ 3= 17 11+ 5= 16 9+ 7= 16 12+ 3= 15 9+ 6= 15 9+ 6= 15 6+ 9= 15 9+ 5= 14 8+ 6= 14 9+ 4= 13 8+ 5= 13 8+ 5= 13 7+ 6= 13 7+ 6= 13 6+ 7= 13 6+ 7= 13 4+ 9= 13 10+ 2= 12

34. Robert Munter, Hojo Team 35. Henri Ahmajärvi, Unde 36. Kalle Tolsa, Hojo Team 37. Jukka Valkama, FLOB 38. Jussi Mäkelä, Ranko 39. Mika Ojala, Hämäys 40. Ville Welling, Unde 41. Robert Fast, ECG 42. Janne Korpi, Valtti 43. Markku Hassi, Ranko 44. Antti Mäntynen, FB Falcons II 45. Johan Sund, Hojo Team 46. Ville Pätynen, FLOB 47. Petteri Järkkä, Ranko 48. Mika Tulppo, FB Falcons II 49. Ville Raula, ECG 50. J-M Mäkilä, Hämäys 51. Mika Tenhunen, FB Falcons II 52. Matti Turkulainen, U.R.O.S. 53. Sami Tenhoranta, Hojo Team 54. Matti Lindberg, GrIFK 55. Roni Kiviharju, Hämäys 56. Jani Soini, Valtti 57. Sami Verno, Unde 58. Markku Kiiski, U.R.O.S. 59. Tomi Mäkinen, Unde 60. Panu Kostamoinen, Hämäys 61. Markus Saraneva, Ranko 62. Pasi Iisakkala, FB Falcons II 63. Marko Kyllönen, FB Falcons II 64. Janne Pelkonen, Valtti 65. Sauli Saarikivi, FB Falcons II 66. Joonas Alasaari, Ranko 67. Sami Pajula, ECG 68. Markus Rutanen, U.R.O.S. 69. Ola Nilsson, ECG 70. Jukka Väisänen, U.R.O.S. 71. Jacob Michesson, GrIFK 72. Jari Korpi, Valtti 73. Janne Lauronen, Unde 74. Markus Tulppo, FB Falcons II 75. Tommi Eklöf, Ranko 76. Pauli Hukka, Hojo Team 77. Niklas Meyer, GrIFK 78. Joni Kuokkanen, GrIFK 79. Tommy Lindgren, U.R.O.S. 80. Mikko Rusama, Ranko 81. Riku Duncker, FB Falcons II 82. Pekka Hanni, FLOB 83. Anssi Kiviharju, FLOB 84. Kenneth Riska, GrIFK 85. Antti Saarela, U.R.O.S. 86. Jukka Vänskä, Unde 87. Jani Kattelus, FB Falcons II 88. Sebastian Sundberg, FLOB 89. Jussi Heikkilä, U.R.O.S. 90. Roger Lönnqvist, GrIFK 91. Aki Koskinen, FLOB 92. Jan Lindqvist, Hämäys 93. Sami Nieminen, Hojo Team 94. Pasi Nurminen, U.R.O.S. 95. Jani Pakkala, ECG 96. Tuukka Hänninen, Hämäys 97. Juha Kauhajärvi, Unde 98. Teemu Kolu, U.R.O.S. 99. Marko Leppänen, FLOB 100. Jouni Rinne, Valtti 101. Jari Saraniemi, Hojo Team 102. Juha Hauhio, Unde 103. Mika Liivalahti, Valtti

307

9+ 3= 12 6+ 6= 12 10+ 1= 11 8+ 3= 11 7+ 4= 11 6+ 5= 11 6+ 5= 11 5+ 6= 11 8+ 2= 10 7+ 3= 10 7+ 3= 10 7+ 3= 10 6+ 4= 10 5+ 5= 10 5+ 5= 10 4+ 6= 10 3+ 7= 10 3+ 7= 10 3+ 7= 10 2+ 8= 10 7+ 2= 9 6+ 3= 9 6+ 3= 9 6+ 3= 9 5+ 4= 9 4+ 5= 9 3+ 6= 9 3+ 6= 9 2+ 7= 9 2+ 7= 9 0+ 9= 9 8+ 0= 8 7+ 1= 8 6+ 2= 8 4+ 4= 8 3+ 5= 8 1+ 7= 8 7+ 0= 7 4+ 3= 7 4+ 3= 7 4+ 3= 7 3+ 4= 7 3+ 4= 7 3+ 4= 7 5+ 1= 6 5+ 1= 6 5+ 1= 6 4+ 2= 6 4+ 2= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 2+ 4= 6 5+ 0= 5 4+ 1= 5 4+ 1= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 2+ 3= 5 2+ 3= 5 2+ 3= 5 2+ 3= 5 2+ 3= 5 2+ 3= 5 1+ 4= 5 1+ 4= 5

Etelä-Suomi

163. Jukka Kurvinen, HöySä 164. Kai Lehtisalmi, Zoom 165. Andreas Lindqvist, EDT 166. Jussi Puronen, Valtti II 167. Roope Relander, Bandy Players 168. Heikki Arminen, Puumat 169. Janne Heiskanen, Matinkylä 170. Jukka Hellsten, TU 171. Peter Hennum, Matinkylä 172. Jusa Kaani, Matinkylä 173. Marko Kaariainen, PePe-52 174. Marko Keisalo, Zoom 175. Juha Kouri, Valtti II 176. Jonni Lahti, Zoom 177. Arto Laitinen, FC Vega 178. Jussi Latva, Valtti II 179. Heikki Lihavainen, PePe-52 180. Jani Pakkala, Puumat 181. Timo Päivärinta, Zoom 182. Jari Räsänen, EDT 183. Teppo Valtanen, Puumat


104. Ari Takala, Hämäys 105. Mauritz Heikkilä, ECG 106. Tuomas Niva, Valtti 107. V-P Korhonen, FB Falcons II 108. Markku Kuusela, Ranko 109. Petri Lampinen, Hojo Team 110. Patrik Laurila, ECG 111. Jarkko Sallinen, ECG 112. Juhana Salonen, Ranko 113. Tomi Toponen, FLOB 114. Mikko Tynkkynen, Hojo Team 115. Anton Kuzmin, Ranko 116. Petter Löf, GrIFK 117. O-P Rättäri, ECG 118. Willy Wahlman, GrIFK 119. Antti Riikola, Ranko 120. Pontus Bäckström, GrIFK 121. Antti Stenberg, Hojo Team 122. Harri Kauhanen, GrIFK 123. Ville Laaksonen, Unde 124. Jarno Leppälä, ECG 125. Kalle Sinivuori, Unde 126. Janne Solatie, Hämäys 127. Pekka Teivaala, Unde 128. Toni Nevalainen, Ranko 129. Sami Suominen, FB Falcons II 130. Petteri Vaara, Hojo Team 131. Mikael Kestilä, GrIFK 132. Rober Munter, Hojo Team 133. Jyrki Airaksinen, Valtti 134. Daniel Guillou, FLOB 135. Petri Myllymäki, Valtti 136. Pasi Raassina, Unde 137. Lasse Rämö, Ranko 138. Timo Arvonen, Unde 139. Pontus Backström, GrIFK 140. Manu Jenko, FLOB 141. Keijo Koistinen, Hämäys 142. Marko Kuparinen, Valtti 143. Janne Kärkkäinen, ECG 144. Matias Lagercrantz, GrIFK 145. Jari Pursiainen, Valtti 146. Lauri Sääksvuori, FLOB 147. Niklas Backman, GrIFK 148. Jarkko Kaira, ECG 149. Janne Kekki, GrIFK 150. Jami Pelli, U.R.O.S. 151. Ismo Puustinen, Ranko 152. Markku Tuominen, Hojo Team 153. Manu Veuro, FLOB 154. Matti Väisänen, Valtti 155. Johan Broman, GrIFK 156. Simon Enholm, GrIFK 157. Sampo Forssen, FLOB 158. Patrick Kivelä, GrIFK 159. Lauri Koskinen, Hämäys 160. Ville Lindberg, GrIFK 161. Robert Salin, GrIFK 162. Sami Sjamsi, Valtti

1+ 4= 3+ 1= 3+ 1= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 1+ 3= 1+ 3= 1+ 3= 1+ 3= 0+ 4= 3+ 0= 3+ 0= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 0+ 3= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

MIEHET III-DIVISIOONA 3.LOHKO VantSa LT Kings Derius KD Tigga LaPa-94 Ylhäs II

18 18 18 18 18 18 18

12 12 11 7 7 7 5

4 3 1 6 3 2 6

2 3 6 5 8 9 7

109- 68 85- 54 88- 62 60- 53 72- 71 82- 86 66- 74

28 27 23 20 17 16 16

5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

OuTäBa AC Cobras Pauhu

18 18 18

5 4 3

4 4 1

PISTEPÖRSSI 1. Jukka Heikkikä, LaPa-94 2. Juha Yrjänä, VantSa 3. Saku Sintonen, LaPa-94 4. Kalle Yrjänä, VantSa 5. Juuso Tiihonen, LT Kings 6. Jarkko Mäki, LT Kings 7. Pasi Nisonen, Tigga 8. Niko Vahtera, VantSa 9. Timo Haapala, VantSa 10. Matti Peltonen, VantSa 11. Ilkka Hackman, KD 12. Mika Lehtimäki, OuTäBa 13. Mikael Apter, LT Kings 14. Kimmo Tolvanen, Derius 15. Pasi Varonen, Pauhu 16. Tuukka Veräjänkorva, VantSa 17. Petri Kärppä, Pauhu 18. Panu Laaksonen, Tigga 19. Petri Anttila, VantSa 20. Jarno Pasanen, AC Cobras 21. Marko Malminen, AC Cobras 22. Tomi Nieminen, AC Cobras 23. Pertti Lasala, Derius 24. Tomi Tanner, Derius 25. Kai Peltonen, Derius 26. Henri Mämmi, LaPa-94 27. Jani Tahvanainen, AC Cobras 28. Petri Lindgren, OuTäBa 29. Thomas Kaukonen, Ylhäs II 30. Kenneth Kother, LT Kings 31. Tommi Hiltunen, Derius 32. Jouni Saurila, OuTäBa 33. Thomas Kautto, Tigga 34. Petteri Kyrklund, LT Kings 35. Jani Anteroinen, LT Kings 36. Ivo Hackman, KD 37. Jukka Seppänen, Ylhäs II 38. Vesa Hautakoski, Ylhäs II 39. Jani Poikkimäki, LaPa-94 40. Jani Lehvonen, Derius 41. Sampsa Ristimäki, Pauhu 42. Jani Pohjonen, Pauhu 43. Janne Alanen, KD 44. Pertti Laitinen, AC Cobras 45. Ville Fernelius, Tigga 46. Sasu Junttila, Ylhäs II 47. Jani Sundström, KD 48. Tero Heikkilä, OuTäBa 49. Olli Alanko, LT Kings 50. Jari Sormunen, OuTäBa 51. Antti Pursio, OuTäBa 52. Antti Varakas, OuTäBa 53. Ari Manninen, LaPa-94 54. Tuomo Friman, VantSa 55. Mika Santanen, Ylhäs II 56. Rami Niinikoski, AC Cobras 57. Jouni Olkkonen, LT Kings 58. Mikko Pöllä, Tigga 59. Miguel Reyes, OuTäBa 60. Sten Sjöberg, Tigga 61. Pekka Holm, Pauhu 62. Paavo Koskelin, Derius 63. Janne Tyyskä, Ylhäs II 64. Matti Peltonen, LaPa-94 65. Ville Öykkönen, Ylhäs II

308

9 10 14

65- 72 66- 97 63- 119

14 12 7

19+19= 38 19+19= 38 23+11= 34 18+11= 29 17+10= 27 13+12= 25 13+12= 25 11+12= 23 16+ 6= 22 11+11= 22 10+12= 22 9+13= 22 13+ 8= 21 12+ 9= 21 16+ 4= 20 9+11= 20 8+12= 20 10+ 9= 19 12+ 6= 18 9+ 9= 18 5+13= 18 16+ 1= 17 14+ 3= 17 13+ 4= 17 9+ 8= 17 7+10= 17 13+ 3= 16 11+ 4= 15 9+ 6= 15 8+ 7= 15 7+ 8= 15 5+10= 15 9+ 5= 14 6+ 8= 14 8+ 5= 13 8+ 5= 13 8+ 5= 13 7+ 6= 13 7+ 6= 13 6+ 7= 13 2+11= 13 9+ 3= 12 8+ 4= 12 8+ 4= 12 6+ 6= 12 6+ 6= 12 6+ 6= 12 6+ 5= 11 4+ 7= 11 4+ 7= 11 2+ 9= 11 10+ 0= 10 6+ 4= 10 5+ 5= 10 5+ 5= 10 4+ 6= 10 3+ 7= 10 5+ 4= 9 5+ 4= 9 5+ 4= 9 7+ 1= 8 6+ 2= 8 6+ 2= 8 5+ 3= 8 5+ 3= 8


4+ 4= 3+ 5= 2+ 6= 6+ 1= 5+ 2= 5+ 2= 5+ 2= 4+ 3= 4+ 3= 3+ 4= 3+ 4= 3+ 4= 3+ 4= 3+ 4= 2+ 5= 3+ 3= 3+ 3= 3+ 3= 3+ 3= 3+ 3= 2+ 4= 2+ 4= 1+ 5= 1+ 5= 5+ 0= 5+ 0= 4+ 1= 4+ 1= 3+ 2= 3+ 2= 3+ 2= 3+ 2= 2+ 3= 2+ 3= 1+ 4= 1+ 4= 1+ 4= 1+ 4= 1+ 4= 0+ 5= 3+ 1= 3+ 1= 2+ 2= 2+ 2= 1+ 3= 1+ 3= 3+ 0= 3+ 0= 3+ 0= 3+ 0= 3+ 0= 3+ 0= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 0+ 3= 2+ 0= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2=

8 8 8 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 6 6 6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2

136. Pasi Hakulinen, VantSa 137. Ville Harju, AC Cobras 138. Jarno Koivula, LaPa-94 139. Antti Teliö, VantSa 140. Ilari Vehviläinen, KD 141. Jyrki Hautaniemi, Pauhu 142. Sami Heikkuri, KD 143. Tarmo Inkala, KD 144. Tuukka Kaartama, KD 145. Miro Karttunen, Ylhäs II 146. Kimmo Laukkanen, LaPa-94 147. Janne Manen, KD 148. Mikko Reihekari, Pauhu 149. Mikko Salonen, Derius 150. Janne Suntto, Derius 151. Janne Tallqvist, Tigga 152. Karo Anttila, Derius 153. Anssi Auvinen, LaPa-94 154. Jukka Eteläaho, LT Kings 155. Juhani Haukka, KD 156. Sami Huovinen, Derius 157. Jan Kokkonen, LT Kings 158. Jani Kulhia, AC Cobras 159. Arto Lagerblom, LT Kings 160. Marko Niemelä, Ylhäs II 161. Riku Reijonen, LaPa-94 162. Sasu Junttila, Ylhäs II 163. Jani Vauhkonen, VantSa 164. Jaakko Viitanen, Pauhu

0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

MIEHET III-DIVISIOONA 4.LOHKO KK-95 PoRe Sledgehammer HoHi EIF HuHa B-52 VSS LoSB II KKV

18 18 18 18 18 18 18 18 18 18

13 12 11 10 7 8 7 5 5 1

0 2 3 3 3 1 2 4 1 3

PISTEPÖRSSI 1. Ilkka Repo, HuHa 2. Jukka Salmi, HuHa 3. Jukka Kokkonen, HuHa 4. Vesa Palmroos, HoHi 5. Pasi Pikkarainen, HoHi 6. Mika Porrasalmi, HoHi 7. Jani Pahkajärvi, KK-95 8. Tommi Lindberg, KKV 9. J-P Mikkonen, LoSB II 10. Mikko Patrikainen, HoHi 11. Tatu Kanen, HoHi 12. Juha Huohvanainen, PoRe 13. Tero Ylätalo, B-52 14. Mika Laakso, LoSB II 15. Sami Paasonen, PoRe 16. Jari Harjula, HuHa 17. Joni Puomila, HoHi 18. Mika Montonen, Sledgehammer 19. Timo Palmroos, HoHi 20. Johan Pihlström, Sledgehammer 21. Tomi Jalonen, HuHa 22. Toni Willman, KK-95 23. Jyri Grönlund, PoRe 24. Mattias Dahlström, EIF 25. Timo Turunen, VSS

309

5 4 4 5 8 9 9 9 12 14

75- 37 78- 48 71- 51 116- 66 63- 58 106- 104 64- 77 64- 79 71- 103 53- 138

26 26 25 23 17 17 16 14 11 5

28+17= 45 11+29= 40 24+ 8= 32 13+18= 31 16+13= 29 8+17= 25 18+ 6= 24 15+ 8= 23 8+15= 23 16+ 5= 21 11+ 9= 20 8+12= 20 16+ 3= 19 12+ 7= 19 10+ 9= 19 9+10= 19 13+ 5= 18 10+ 8= 18 10+ 7= 17 10+ 7= 17 5+12= 17 8+ 8= 16 11+ 4= 15 10+ 5= 15 8+ 7= 15

Etelä-Suomi

66. Mika Penttilä, Derius 67. Marko Lehtinen, LaPa-94 68. Mikko Heinonen, AC Cobras 69. Patrick Ekström, KD 70. Ville Ferenlius, Tigga 71. Teemu Niemi, KD 72. Antti Tuukkanen, Tigga 73. Joonas Harju, Pauhu 74. Teemu Lanamäki, Pauhu 75. Mark Artola, Ylhäs II 76. Mika Ek, VantSa 77. Toni Niemi, Derius 78. Toni Pulkkanen, LaPa-94 79. Aki Vantola, KD 80. Samuli Koljonen, KD 81. Antti Airaksinen, Tigga 82. Janne Lindholm, Derius 83. Arto Pekkarinen, AC Cobras 84. Kyösti Raiskinmäki, LT Kings 85. K Uusipaavalainen, Ylhäs II 86. Perttu Lahtinen, Tigga 87. Harri Vuorimaa, Derius 88. Jan Ek, Pauhu 89. Timo Jalonen, Pauhu 90. Erno Pellinen, LT Kings 91. Ville Puisto, OuTäBa 92. Jussi Puolakka, Pauhu 93. Samu Vuorio, Pauhu 94. Sami Jokinen, Tigga 95. Teemu Lavonen, VantSa 96. Tomi Tielinen, Ylhäs II 97. Jarkko Viitanen, LaPa-94 98. Henri Huttunen, Ylhäs II 99. Miika Kuusisto, Derius 100. Topi Hurtig, LaPa-94 101. Janne Juntto, Derius 102. Tero Nieminen, OuTäBa 103. Mikko Niskanen, KD 104. Tuomo Niskanen, KD 105. Jarkko Manninen, Ylhäs II 106. Ilkka Rinta-Kanto, LT Kings 107. Ari Takkunen, Ylhäs II 108. Samuli Auvinen, Derius 109. Miikka Tammelin, LT Kings 110. Sami Koivusaari, Derius 111. Pasi Pursiainen, AC Cobras 112. Sami Ehrling, Ylhäs II 113. Teemu Lindfors, AC Cobras 114. Jussi Mutanen, OuTäBa 115. Teemu Nikkinen, LaPa-94 116. Janne Saurila, OuTäBa 117. Jouni Stockus, KD 118. Petteri Kalaoja, Ylhäs II 119. Tom Kirjonen, KD 120. Janne Kuisma, Tigga 121. Mika Ottila, LaPa-94 122. Tero Virkkunen, Tigga 123. Markus Nikander, KD 124. Sten Stöberg, Tigga 125. Tuukka Veräjänkulma, VantSa 126. Samuli Hiltunen, KD 127. Juha Kovanen, AC Cobras 128. Arttu Lahtinen, Tigga 129. Markus Laiho, Derius 130. Mikko Laijoki, Ylhäs II 131. Jouni Laurila, OuTäBa 132. Mika Lilja, AC Cobras 133. Petri Lindfors, Pauhu 134. Kenneth Björklund, Derius 135. Marko Grönroos, Ylhäs II


26. Jari Mononen, HoHi 27. Janne Eskola, KK-95 28. Andreas Nordlund, Sledgehammer 29. Mikko Parviainen, LoSB II 30. Björn Gröning, EIF 31. Jari Heli, HuHa 32. Harri Jaatinen, B-52 33. Lasse Kalliokoski, VSS 34. Kimmo Leino, KKV 35. Mika Jalo, VSS 36. Joonatan Korpela, B-52 37. Stefan Romberg, EIF 38. Timo Yli-Hemminki, PoRe 39. Joni Turunen, PoRe 40. Jari Junkkari, VSS 41. Jesse Sundell, HuHa 42. Mika Multala, HuHa 43. Janne Weckman, KK-95 44. Mattias Wikholm, EIF 45. Jan Cristiansson, PoRe 46. Kai Kortelainen, PoRe 47. Jyrki Maskonen, VSS 48. Pekka Stenholm, KKV 49. Henri Riuttala, LoSB II 50. Tommi Pesonen, PoRe 51. Jere Grönlund, PoRe 52. Jimmy Sobott, LoSB II 53. Amin Asikainen, PoRe 54. Jouni Tukiainen, HoHi 55. Lasse Talikka, HoHi 56. Pekka Muhonen, VSS 57. Sami Vuorio, KK-95 58. Jari Tietäväinen, LoSB II 59. Filip Holmberg, Sledgehammer 60. Glenn Sjösten, Sledgehammer 61. Kari Sinkkonen, KKV 62. Petri Palonen, VSS 63. Hannu Kannisto, B-52 64. Miika Narva, VSS 65. Kim Nyström, EIF 66. Jan Gabrielsson, EIF 67. Esa Harjunpää, B-52 68. Ismo Eskelinen, KKV 69. Juha Hämäläinen, B-52 70. Johan Råstedt, EIF 71. Niklas Sjöström, EIF 72. Marko Tyni, Sledgehammer 73. Jouni Kantinkoski, B-52 74. Toni Lahtinen, HoHi 75. Fredrik Lemström, Sledgehammer 76. Joakim Lignell, Sledgehammer 77. Sami Salo, HoHi 78. Jani Allt, B-52 79. J-P Saari, KK-95 80. Jussi Yli-Hemminki, PoRe 81. Jani Sallinen, Sledgehammer 82. Pauli Vilden, VSS 83. Mikko Lindberg, LoSB II 84. Arto Mettälä, KK-95 85. Kalle Lampinen, KKV 86. Peter Lindholm, EIF 87. Jarmo Härkönen, HuHa 88. Mika Ollila, LoSB II 89. Joni Peltomäki, B-52 90. Jussi Horttanainen, KKV 91. Markus Sjöholm, LoSB II 92. Jari Tiittanen, KKV 93. Niko Tuominen, KK-95 94. Sami Erkkilä, KK-95 95. Mikko Niskanen, Sledgehammer

6+ 9= 15 10+ 4= 14 10+ 4= 14 10+ 4= 14 9+ 5= 14 7+ 7= 14 5+ 9= 14 5+ 9= 14 5+ 9= 14 9+ 4= 13 9+ 4= 13 8+ 5= 13 7+ 6= 13 5+ 8= 13 4+ 9= 13 10+ 2= 12 7+ 5= 12 5+ 7= 12 5+ 7= 12 8+ 3= 11 6+ 5= 11 6+ 5= 11 6+ 5= 11 5+ 6= 11 4+ 7= 11 3+ 8= 11 10+ 0= 10 8+ 2= 10 8+ 2= 10 6+ 4= 10 5+ 5= 10 5+ 5= 10 4+ 6= 10 7+ 2= 9 5+ 4= 9 3+ 6= 9 7+ 1= 8 6+ 2= 8 6+ 2= 8 6+ 2= 8 5+ 3= 8 5+ 3= 8 4+ 4= 8 4+ 4= 8 4+ 4= 8 4+ 4= 8 4+ 4= 8 3+ 5= 8 3+ 5= 8 2+ 6= 8 2+ 6= 8 2+ 6= 8 1+ 7= 8 6+ 1= 7 6+ 1= 7 5+ 2= 7 5+ 2= 7 4+ 3= 7 4+ 3= 7 3+ 4= 7 3+ 4= 7 2+ 5= 7 5+ 1= 6 5+ 1= 6 4+ 2= 6 4+ 2= 6 4+ 2= 6 3+ 3= 6 2+ 4= 6 2+ 4= 6

96. Toni Mahkonen, LoSB II 97. Toni Hirvonen, Sledgehammer 98. Thomas Nyman, EIF 99. Jouni Saari, KK-95 100. Mika Sorjonen, KK-95 101. Jori Hätinen, Sledgehammer 102. Tage Pihlström, EIF 103. Jonne Saarinen, LoSB II 104. Henri Hämäläinen, LoSB II 105. Sami Ikonen, KK-95 106. Jussi Salo, LoSB II 107. Markku Muhonen, LoSB II 108. Lassi Suoranta, KKV 109. Ari Pitkänen, Sledgehammer 110. Henri Siivonen, VSS 111. Tero Sundström, HuHa 112. Jukka Autio, KKV 113. Jussi Hurttanainen, KKV 114. Kimmo Joensuu, HoHi 115. Santtu Rautiainen, KK-95 116. Jouni Tahvanainen, B-52 117. Ronnie Himmelroos, EIF 118. Ken Johansson, EIF 119. Kimmo Lahtinen, EIF 120. Sami Husula, VSS 121. Mika Oksanen, B-52 122. Pekka Ristikangas, Sledgehammer 123. Mika Salo, VSS 124. Mika Haapasaari, KK-95 125. Timo Liimatta, Sledgehammer 126. Jani Pietilä, B-52 127. Petri Tuominen, B-52 128. Miika Valkama, PoRe 129. Timo Pulliainen, Sledgehammer 130. Thomas Rehn, EIF 131. Tommi Runsamo, KK-95 132. Tero Lukkari, Sledgehammer 133. Sauli Honkala, KK-95 134. Heikki Leed, B-52 135. Marko Mickelsson, B-52 136. Tito Paavolainen, PoRe 137. Jimmy Soholt, LoSB II 138. Jorma Tallus, KKV 139. Mikko Lehtinen, B-52 140. Robert Lind, EIF 141. Ville Peltola, B-52 142. Mikko Peltonen, VSS 143. Juha Alakurtti, HoHi 144. Hannu Kennisto, B-52 145. Kai Kettunen, KK-95 146. Mika Kolehmainen, VSS 147. Tommi Kuusamo, KK-95 148. Janne Grönmork, HuHa 149. Janne Jormanainen, LoSB II 150. Kai Kallio, KK-95 151. Petteri Käyhkö, KKV 152. Jukka Oikarinen, KKV 153. Antti Palonen, VSS 154. Mika Pekki, LoSB II 155. Markus Petäjä, PoRe 156. Janne Rautaruoho, KK-95 157. Petri Sallinen, Sledgehammer 158. Miko Sorjonen, KK-95 159. Juho Tiitinen, KK-95 160. Sakari Toivanen, B-52

310

1+ 5= 4+ 1= 4+ 1= 4+ 1= 3+ 2= 2+ 3= 2+ 3= 2+ 3= 1+ 4= 1+ 4= 0+ 5= 4+ 0= 4+ 0= 3+ 1= 3+ 1= 3+ 1= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 1+ 3= 1+ 3= 1+ 3= 3+ 0= 3+ 0= 2+ 1= 2+ 1= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 0+ 3= 0+ 3= 0+ 3= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1


Hämäys - LT Kings LT Kings - Hämäys Hämäys - LT Kings

4–2 7–5 2–3

PoRe - Matinkylä Matinkylä - PoRe

5–1 2–3

MIEHET IV-DIVISIOONA 1.LOHKO Pandatossut Elsa Rangers II Red Army OSW Islanders ERS KasvU KyPa LoSB III

18 18 18 18 18 18 18 18 18 18

12 12 12 10 9 5 5 5 5 2

3 2 1 4 4 3 3 3 0 3

PISTEPÖRSSI 1. Peter Dahlgren, Rangers II 2. Aki Kaasinen, Red Army 3. Leo Ursin, Pandatossut 4. Antti Liukkonen, OSW 5. Mika Korhonen, Rangers II 6. Tomi Vuorenmäki, Pandatossut 7. Marko Hyypiä, KyPa 8. Erno Mäkinen, OSW 9. Hannu Saari, Elsa 10. Markus Leppänen, Red Army 11. Raul Boman, Red Army 12. Tomi Paavilainen, OSW 13. Jon Färm, Rangers II 14. Pekka Kiljanen, KasvU 15. Heikki Mäkelä, KyPa 16. Tommi Laivuori, Pandatossut 17. Tapani Miikkulainen, Elsa 18. Olli Merenheimo, KasvU 19. Olli Harju, ERS 20. Mika Jordman, Elsa 21. Simo Hämäläinen, KyPa 22. Mikko Heinämäki, Pandatossut 23. Marcus Lönn, Red Army 24. Miika Hyypiä, KyPa 25. Antti Kilappa, Rangers II 26. Jyrki Ala-Luusta, Rangers II 27. Marko Valtonen, Elsa 28. Tero Laamanen, OSW 29. Marcus Simberg, ERS 30. Timo Penttilä, KasvU 31. Teemu Hujanen, Red Army 32. Tomi Laitila, Islanders 33. Matti Korhonen, ERS 34. Mika Pajuoja, LoSB III 35. Joonas Salusjärvi, Pandatossut 36. Mikko Punakallio, Pandatossut 37. Marko Autio, Red Army 38. Antti Mannisto, Elsa 39. Mikko Mäkelä, KyPa 40. Jyri Siivonen, Islanders 41. Ronnie Leikas, OSW 42. Tomi Hyvönen, Elsa 43. Janne Larva, ERS 44. Teemu Louhekari, Elsa 45. Patrik Röös, Islanders 46. Tomi Ylönen, OSW 47. Joonas Eronen, OSW

3 4 5 4 5 10 10 10 13 13

83- 53 91- 48 89- 68 93- 60 88- 68 60- 76 56- 84 60- 81 62- 108 54- 90

27 26 25 24 22 13 13 13 10 7

21+22= 43 26+ 5= 31 23+ 8= 31 18+13= 31 18+12= 30 9+14= 23 15+ 7= 22 15+ 7= 22 14+ 7= 21 15+ 4= 19 12+ 6= 18 11+ 7= 18 9+ 9= 18 14+ 3= 17 8+ 9= 17 6+11= 17 3+14= 17 5+11= 16 11+ 4= 15 11+ 4= 15 10+ 5= 15 8+ 7= 15 8+ 7= 15 6+ 9= 15 3+12= 15 10+ 4= 14 10+ 4= 14 8+ 6= 14 8+ 6= 14 6+ 8= 14 5+ 9= 14 9+ 4= 13 6+ 7= 13 5+ 8= 13 5+ 8= 13 4+ 8= 12 3+ 9= 12 6+ 5= 11 5+ 6= 11 5+ 6= 11 8+ 2= 10 7+ 3= 10 7+ 3= 10 7+ 3= 10 6+ 4= 10 6+ 4= 10 5+ 5= 10

48. Jukka Eronen, OSW 49. Tuomas Tossavainen, Elsa 50. Matti Lehtinen, KasvU 51. Tatu Liikanen, Islanders 52. Stefan Miettinen, Islanders 53. Mika Tarvainen, Red Army 54. Toni Boman, LoSB III 55. Hannu Merenheimo, KasvU 56. Antti Oksanen, Red Army 57. Karri Lukka, LoSB III 58. Sami Poikkeus, Islanders 59. Sami Hyytiä, Islanders 60. Niko Laine, Pandatossut 61. Markku Fischer, ERS 62. Krister Kunttu, LoSB III 63. Juha Suvanto, Pandatossut 64. Hannes Vieth, KasvU 65. Bengt Dahlgren, Rangers II 66. Jukka Huhtarinne, Islanders 67. Kai Mäntymäki, ERS 68. Caspar Friberg, Red Army 69. Juha Ketola, KasvU 70. Kalle Sukanen, Elsa 71. Leo Ihalainen, LoSB III 72. Janne Lahtela, Islanders 73. Timo Paavilainen, OSW 74. Tomi Repo, Rangers II 75. Vesa Jakobsson, ERS 76. Juha Lehiö, KyPa 77. Pekka Mannisto, Elsa 78. Anders Holmen, ERS 79. Pauli Saksa, Islanders 80. Kai Seeste, OSW 81. Jukka Peitsala, ERS 82. Harri Ruusinen, Elsa 83. Pasi Saksa, Islanders 84. Jari Alen, LoSB III 85. Marcus Carelius, Pandatossut 86. Topi Koskinen, Rangers II 87. Ville Lukkari, Pandatossut 88. Juha Laukala, Elsa 89. Toni Niittynen, Elsa 90. Teemu Peuraniemi, KasvU 91. Markus Porvari, Elsa 92. Juha Poutiainen, OSW 93. Antti Ojamo, LoSB III 94. Petri Karijärvi, Elsa 95. Aki Jänkä, Red Army 96. Ari Lukka, LoSB III 97. Mathias Björkqvist, Red Army 98. Anssi Hallman, KasvU 99. Anders Tapaninen, KasvU 100. Jani Ahtola, LoSB III 101. Ilkka Honkasalo, KyPa 102. Mika Viitaja, Red Army 103. Ville Boman, Red Army 104. Jukka Haimi, OSW 105. Mika Liesivesi, Elsa 106. Juha Huopaniemi, KasvU 107. Jyrki Ala-Luusua, Rangers II 108. Mika Hoskonen, Rangers II 109. Tommi Mäki, KyPa 110. Tero Pekki, LoSB III 111. Ari Vuori, Rangers II 112. Patrik Westerlund, KyPa 113. Tomi Penttinen, LoSB III 114. Kalevi Savolainen, Rangers II 115. Patrik Westerberg, KyPa 116. Kim Hiltunen, Red Army 117. Arto Pitkänen, ERS

311

5+ 5= 10 5+ 5= 10 4+ 6= 10 4+ 6= 10 4+ 6= 10 4+ 6= 10 3+ 7= 10 3+ 7= 10 3+ 7= 10 7+ 2= 9 7+ 2= 9 6+ 3= 9 6+ 3= 9 5+ 4= 9 5+ 4= 9 5+ 4= 9 5+ 4= 9 4+ 5= 9 4+ 5= 9 4+ 5= 9 3+ 6= 9 3+ 6= 9 3+ 6= 9 2+ 7= 9 2+ 7= 9 1+ 8= 9 8+ 0= 8 6+ 2= 8 5+ 3= 8 5+ 3= 8 4+ 4= 8 4+ 4= 8 4+ 4= 8 3+ 5= 8 3+ 5= 8 3+ 5= 8 7+ 0= 7 7+ 0= 7 4+ 3= 7 4+ 3= 7 3+ 4= 7 3+ 4= 7 2+ 5= 7 2+ 5= 7 2+ 5= 7 5+ 1= 6 4+ 2= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 2+ 4= 6 5+ 0= 5 5+ 0= 5 4+ 1= 5 4+ 1= 5 4+ 1= 5 2+ 3= 5 2+ 3= 5 2+ 3= 5 4+ 0= 4 3+ 1= 4 3+ 1= 4 3+ 1= 4 2+ 2= 4 2+ 2= 4 2+ 2= 4 1+ 3= 4 1+ 3= 4 1+ 3= 4 0+ 4= 4 0+ 4= 4

Etelä-Suomi

KARSINNAT II-DIVISIOONAAN


118. Artturi Kallio, Islanders 119. Vassi Kujala, KasvU 120. Ari Salo, LoSB III 121. Jani Suominen, Elsa 122. A-P Alenius, Red Army 123. M-M Karikko, Pandatossut 124. Mika Sipponen, LoSB III 125. Jarkko Jutila, Pandatossut 126. Ilkka Palmu, LoSB III 127. Mika Saastamoinen, Elsa 128. Jari Aleu, LoSB III 129. Juha Rautio, LoSB III 130. Riku Björklund, KyPa 131. Roope Kääriäinen, Rangers II 132. Timo Makkonen, Islanders 133. Dani Palvilainen, Islanders 134. Ville Pantsar, OSW 135. Tomi Rapo, Rangers II 136. Jouni Salojärvi, LoSB III 137. Sami Selkälä, ERS 138. Heikki Tiittanen, OSW 139. Mauri Heikkinen, Rangers II 140. Ilkka Holmberg, KyPa 141. Heikki Jäämies, ERS 142. Thomas Lindholm, ERS 143. Lauri Patonen, Elsa 144. Samuel Pirinen, OSW 145. Ville Röös, Islanders 146. Juha Åke, OSW 147. Alaluuska Jyrki, Rangers II 148. Juho Kasanen, OSW 149. Juha Kivimaa, Pandatossut 150. Juha Kiviman, Pandatossut 151. Juha Lehto, KyPa 152. Tatu Liikane, Islanders 153. Joni Pursiainen, ERS 154. Pertti Toivokainen, KyPa 155. Mikko Tuomisto, Pandatossut 156. Petri Alen, LoSB III 157. Timo Kallioinen, Rangers II 158. Lassi Kujala, KasvU 159. Teemu Lappetelainen, Elsa 160. Jussi Luostarinen, Pandatossut 161. Erkki Puokinne, KasvU 162. Jukka Rönkkö, OSW 163. Heikki Rönty, Rangers II 164. Kaj Saaste, OSW 165. Janne Sarva, ERS 166. Tomi Sihvonen, LoSB III 167. Paavo Tammi, Red Army 168. Edi Törmälä, KyPa

3+ 0= 3+ 0= 3+ 0= 3+ 0= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 1+ 2= 0+ 3= 0+ 3= 2+ 0= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

MIEHET IV-DIVISIOONA 2.LOHKO Erä III EC Dynamo Martsari EST Merris Oilers II SSV III ToKa Hiki-86 HeBo

18 18 18 18 18 18 18 18 18 18

15 13 8 7 7 6 6 6 5 4

2 4 2 3 3 4 3 2 1 2

PISTEPÖRSSI 1. Ilkka Lehtinen, Erä III 2. Tommi Järvi, ToKa 3. Stefan Korhonen, EC Dynamo 4. Teemu Tuhkanen, Merris

1 1 8 8 8 8 9 10 12 12

121- 56 112- 38 87- 105 91- 77 96- 84 81- 80 76- 95 67- 85 89- 139 63- 124

32 30 18 17 17 16 15 14 11 10

17+12= 29 14+14= 28 11+17= 28 13+14= 27

5. Tommi Haverinen, EST 6. Tomi Knuutila, EC Dynamo 7. Jani Johansson, Erä III 8. Marko Väisänen, ToKa 9. Saiki Tanabe, EST 10. Raine Lampio, Erä III 11. Mikko Monto, Erä III 12. Jukka Onnela, EST 13. Mikko Hyvärinen, Erä III 14. Tero Wendelin, Oilers II 15. Ville Piipponen, Merris 16. Kalevi Panka, Hiki-86 17. Aki Piitulainen, EC Dynamo 18. Ville Wettenhovi, Merris 19. Jani Kaisko, EC Dynamo 20. Kai Rajala, Hiki-86 21. Aki Korhonen, EC Dynamo 22. Mikko Koskivirta, EC Dynamo 23. Ismo Toivonen, Martsari 24. Mika Hankiola, Hiki-86 25. Jani Biström, Merris 26. Peter Flythström, EST 27. Jouni Jokinen, Merris 28. Saku Savolainen, Martsari 29. Miika Vilokkinen, Martsari 30. Mikko Malm, HeBo 31. Antti Inermo, Oilers II 32. Jaakko Liimatainen, Martsari 33. Kimmo Kouvonen, Oilers II 34. Harri Björn, EC Dynamo 35. Tommi Ekholm, SSV III 36. Tapani Koivisto, EC Dynamo 37. Jari Rapo, ToKa 38. Timo Vihonen, Merris 39. Juha Kantanen, Hiki-86 40. Kalle Säilä, SSV III 41. Kim Hakasalo, Erä III 42. J-P Jäppinen, Hiki-86 43. Lauri Suihkonen, Oilers II 44. Jussi Siltanen, Martsari 45. Josef Ellis, SSV III 46. Markku Rantala, Erä III 47. Teemu Sorvari, SSV III 48. Janne Karhu, Martsari 49. Timo Laurikainen, Erä III 50. Jussi Tuppurainen, EC Dynamo 51. Mika Virta, Martsari 52. Mika Partanen, Martsari 53. Mikko Savin, EST 54. Petteri Juutinen, Oilers II 55. Janne Leino, EST 56. J-P Hannu, EST 57. Jussi Mustonen, HeBo 58. Aarni Viitala, HeBo 59. Matti Anttila, ToKa 60. Mika Karjalainen, HeBo 61. Mikko Kosonen, Hiki-86 62. J-P Latvala, Merris 63. Juha Lumme, Oilers II 64. Pekka Räsänen, HeBo 65. Mika Uusimaa, Martsari 66. Sami Ahtiainen, EST 67. Marco Lilja, Hiki-86 68. Timo Pyykkö, Erä III 69. Antti Salmenkanta, Martsari 70. Toni Hynninen, Oilers II 71. Jani Raninen, Merris 72. Antti Haikala, SSV III 73. Petri Lindberg, Hiki-86 74. Kari Tuovinen, EST

312

16+10= 26 16+10= 26 15+11= 26 13+13= 26 6+20= 26 12+13= 25 11+13= 24 17+ 6= 23 16+ 7= 23 16+ 7= 23 15+ 6= 21 12+ 9= 21 10+11= 21 14+ 6= 20 12+ 8= 20 10+ 9= 19 9+10= 19 9+10= 19 12+ 6= 18 10+ 8= 18 8+10= 18 5+13= 18 7+10= 17 4+13= 17 4+13= 17 13+ 3= 16 10+ 6= 16 9+ 7= 16 7+ 9= 16 6+10= 16 12+ 3= 15 8+ 7= 15 8+ 7= 15 11+ 3= 14 9+ 5= 14 8+ 6= 14 5+ 9= 14 7+ 6= 13 5+ 8= 13 12+ 0= 12 8+ 4= 12 6+ 6= 12 5+ 7= 12 8+ 3= 11 8+ 3= 11 8+ 3= 11 7+ 4= 11 6+ 5= 11 6+ 5= 11 5+ 6= 11 5+ 6= 11 4+ 7= 11 4+ 7= 11 4+ 7= 11 10+ 0= 10 9+ 1= 10 8+ 2= 10 7+ 3= 10 7+ 3= 10 7+ 3= 10 7+ 3= 10 6+ 4= 10 6+ 4= 10 6+ 4= 10 3+ 7= 10 2+ 8= 10 7+ 2= 9 5+ 4= 9 5+ 4= 9 5+ 4= 9


4+ 5= 3+ 6= 3+ 6= 6+ 2= 6+ 2= 5+ 3= 5+ 3= 5+ 3= 5+ 3= 2+ 6= 6+ 1= 5+ 2= 5+ 2= 5+ 2= 4+ 3= 4+ 3= 4+ 3= 4+ 3= 3+ 4= 3+ 4= 3+ 4= 3+ 4= 2+ 5= 1+ 6= 4+ 2= 4+ 2= 3+ 3= 3+ 3= 2+ 4= 2+ 4= 1+ 5= 1+ 5= 4+ 1= 4+ 1= 4+ 1= 4+ 1= 4+ 1= 3+ 2= 2+ 3= 2+ 3= 2+ 3= 2+ 3= 1+ 4= 1+ 4= 1+ 4= 4+ 0= 4+ 0= 3+ 1= 3+ 1= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 1+ 3= 1+ 3= 1+ 3= 1+ 3= 1+ 3= 0+ 4= 0+ 4= 3+ 0= 3+ 0= 3+ 0= 3+ 0= 3+ 0= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 1+ 2= 1+ 2=

9 9 9 8 8 8 8 8 8 8 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 6 6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3

145. Tommi Skyttä, SSV III 146. Jani Tolvanen, EC Dynamo 147. Mikko Välisalo, Erä III 148. Jouni Etula, Merris 149. Ilkka Lohikoski, Oilers II 150. Petri Oljakka, Oilers II 151. Niko Ollila, ToKa 152. Jukka Hirvonen, Merris 153. Risto Korhonen, Erä III 154. Mikko Kotiranta, Martsari 155. Tanabe Saiki, EST 156. Kalevi Summanen, Oilers II 157. Mikko Jaatinen, Oilers II 158. Eero Kangaslahti, ToKa 159. Sami Kuitinen, ToKa 160. Vesa Pietilä, SSV III 161. Klaus Toivonen, Oilers II 162. Marco Hautakoski, Erä III 163. Markku Nyman, ToKa 164. Jari Ruutio, Hiki-86 165. Vesa Elomäki, Merris 166. Tommi Jalonen, Erä III 167. Kai Karlsson, SSV III 168. Timo Karttaavi, ToKa 169. Heikki Kettunen, ToKa 170. Tomi Kinnunen, EC Dynamo 171. Mikko Lindholm, Oilers II 172. J-P Mannu, EST 173. Saku Nieminen, HeBo 174. Jukka Viitaoja, SSV III 175. J-P Virta, Hiki-86 176. Antero Aurivuo, SSV III 177. Marno Hanttu, ToKa 178. Mikael Huuhka, Erä III 179. Jarkko Iisakka, EC Dynamo 180. Paolo Keinänen, Erä III 181. Risto Kohonen, Erä III 182. Janne Laitila, ToKa 183. Jyri Lammi, SSV III 184. Petri Lehmus, EST 185. Kimmo Lehto, Hiki-86 186. Ilkka Ruutu, Martsari 187. Mikko Sohlberg, SSV III 188. Jyrki Taiminen, ToKa 189. Timo Tuikka, Oilers II

1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 0+ 3= 0+ 3= 0+ 3= 0+ 3= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

MIEHET IV-DIVISIOONA 3.LOHKO Team Emstar Hammers SBC Eberle FC KontU LKS KoSSU Indians II SC Tyly Punakone HC Shaft

18 18 18 18 18 18 18 18 18 18

14 11 9 10 8 7 7 6 4 0

2 4 4 0 2 3 3 4 3 3

PISTEPÖRSSI 1. Niklas Strömsten, SBC Eberle 2. Miikka Tukiainen, FC KontU 3. Mikko Laitinen, KoSSU 4. Sami Luoto, Punakone 5. Petri Budde, KoSSU 6. Jarkko Mäkiranta, LKS 7. Saku-Pekka Harjunpää, SC Tyly 8. Simon Hulden, Team Emstar 9. Juha Salokoski, SBC Eberle 10. Marko Puranen, Hammers

313

2 3 5 8 8 8 8 8 11 15

96- 57 94- 57 100- 78 106- 106 96- 78 101- 113 79- 95 78- 79 74- 106 45- 100

30 26 22 20 18 17 17 16 11 3

20+30= 50 32+13= 45 16+19= 35 19+15= 34 17+15= 32 24+ 5= 29 17+10= 27 15+11= 26 18+ 7= 25 14+11= 25

Etelä-Suomi

75. Markus Tanninen, Martsari 76. Mika Kuutti, Hiki-86 77. Juha Pihlman, HeBo 78. Joonas Lindroos, Erä III 79. Jari Rautio, Hiki-86 80. Mika Kaven, EST 81. Jukka Kinnunen, EC Dynamo 82. Tino Marlin, Martsari 83. Tero Mustonen, SSV III 84. Juha Järvi, EST 85. Jussi Virta, EST 86. Ville Kaukiainen, EC Dynamo 87. Arttu Parviainen, Oilers II 88. Arto Puro, Erä III 89. Timo Asplund, Merris 90. Miikka Hoskonen, SSV III 91. Markus Lindqvist, HeBo 92. Aarne Uotinen, Erä III 93. Jani Bergström, SSV III 94. Teemu Kotamies, EC Dynamo 95. Juha Kuhakoski, HeBo 96. Topi Vuorio, SSV III 97. Markus Hautala, Merris 98. Thomas Karukoski, Oilers II 99. Kimmo Juti, Oilers II 100. Lauri Pelkonen, SSV III 101. Matti Hintikka, Oilers II 102. Markus Tuominen, Martsari 103. Jukka Mielonen, HeBo 104. Vesa Mussalo, HeBo 105. Tuomo Hulkkonen, Erä III 106. Jukka Kouvalainen, Erä III 107. Antti Heikkinen, ToKa 108. Sami Kuitunen, ToKa 109. Risto Lehterä, SSV III 110. Antti Lilja, Hiki-86 111. Jasper Mallander, HeBo 112. Jouni Nuutinen, EST 113. Teemu Hämäläinen, Hiki-86 114. Tuomas Jääskeläinen, Merris 115. Kristian Ponsen, Hiki-86 116. Mikko Tuohimaa, SSV III 117. Mikael Gripenberg, HeBo 118. Jussi Vainio, SSV III 119. Tero Virtanen, Hiki-86 120. Matti Metsä, EC Dynamo 121. Jimmy Tong, Oilers II 122. Matti Hänninen, Oilers II 123. Antti Rissanen, Erä III 124. Jouni Saarikoski, SSV III 125. Miikka Tuunainen, SSV III 126. Jarkko Äikää, ToKa 127. Tomi Aaltonen, Erä III 128. Jussi Kettunen, ToKa 129. Timo Meskanen, EC Dynamo 130. Jukka Pihlman, HeBo 131. Ismo Toivanen, Martsari 132. Patrik Krogerus, SSV III 133. Antti Lyly, Merris 134. Markku Härkönen, ToKa 135. Jouko Kaaja, ToKa 136. Tuomas Luoma, SSV III 137. Aki Piiteläinen, EC Dynamo 138. Seppo Salo, Merris 139. Jani Karhula, Oilers II 140. V-P Kotilainen, HeBo 141. Toni Sandmark, Oilers II 142. Petri Tolonen, Hiki-86 143. Petri Grandell, ToKa 144. Antti Kalaja, HeBo


11. Ben Mellin, SC Tyly 12. Kai Hänninen, FC KontU 13. Mikael Huolman, Indians II 14. Patrik Felixson, Team Emstar 15. Ville Hartikainen, SBC Eberle 16. Jarkko Kilponen, KoSSU 17. Miko Westermarck, SC Tyly 18. Lucas Malmgren, Team Emstar 19. Tuomas Unhola, Indians II 20. Juri Ivanoff, FC KontU 21. Nicholas Gustafsson, Hammers 22. Antti Nykänen, LKS 23. Marko Oksanen, Hammers 24. Janne Takanen, Indians II 25. Jussi Tikkanen, LKS 26. Marc Mellin, SC Tyly 27. Carl Witick, Team Emstar 28. Miikka Toivonen, FC KontU 29. Petri Mäntynen, Punakone 30. Mikko Sinisalo, Indians II 31. Niko Mäkitalo, Punakone 32. Marko Miettinen, Hammers 33. Anssi Kiuru, Hammers 34. Marko Tukiainen, FC KontU 35. Antti Stirkkinen, Punakone 36. Janne Juvonen, LKS 37. Sami Kokljuschkin, Indians II 38. Mikael Kajander, FC KontU 39. Henri Kulmala, SBC Eberle 40. Pekka Rantanen, KoSSU 41. Jussi Puurunen, KoSSU 42. Matti Henriksson, LKS 43. Mika Mäkelä, Team Emstar 44. Jakob Hagerström, SC Tyly 45. Tarmo Heikkilä, LKS 46. Antti Ormio, LKS 47. Risto Korpi, Indians II 48. Jouni Laukkanen, Hammers 49. Mikko Valkonen, Indians II 50. Pekka Salokoski, SBC Eberle 51. Juha Toivonen, KoSSU 52. Markus Koskinen, SC Tyly 53. Stefan Fröberg, Team Emstar 54. Jarkko Ivanoff, FC KontU 55. Jukka Lehtinen, SBC Eberle 56. Kristoffer Tollet, Team Emstar 57. Markus Juvala, Team Emstar 58. Karo Nikkilä, FC KontU 59. Aki Pekkarinen, SC Tyly 60. Tommi Heikkilä, Hammers 61. Toni Kaunisto, KoSSU 62. Markus Marila, Hammers 63. Pasi Pekkarinen, HC Shaft 64. Jani Toivanen, Hammers 65. Niko Karalahti, Punakone 66. Erkki Enström, KoSSU 67. Tero Tummavuori, Hammers 68. Jussi Koikkalainen, SBC Eberle 69. V-M Riihimäki, LKS 70. Antti Suominen, HC Shaft 71. Jonas Wallenius, Team Emstar 72. Jeff Barck, FC KontU 73. Peter Pietikäinen, Team Emstar 74. Harri Vilonen, Punakone 75. Juha Lempinen, FC KontU 76. Jussi Paavilainen, SBC Eberle 77. Ville Tani, SBC Eberle 78. Harri Nyman, FC KontU 79. Miikka Lauhakangas, HC Shaft 80. Kai Hämäläinen, Punakone

10+13= 23 6+17= 23 17+ 5= 22 13+ 8= 21 13+ 7= 20 9+11= 20 11+ 8= 19 10+ 9= 19 10+ 9= 19 7+12= 19 6+13= 19 3+16= 19 14+ 4= 18 13+ 5= 18 11+ 7= 18 8+10= 18 8+10= 18 7+11= 18 10+ 7= 17 8+ 9= 17 11+ 5= 16 8+ 8= 16 11+ 4= 15 10+ 5= 15 9+ 6= 15 8+ 7= 15 8+ 7= 15 5+10= 15 10+ 4= 14 10+ 4= 14 9+ 5= 14 8+ 6= 14 8+ 6= 14 10+ 3= 13 8+ 5= 13 8+ 4= 12 7+ 5= 12 6+ 6= 12 6+ 6= 12 5+ 7= 12 5+ 7= 12 4+ 8= 12 2+10= 12 10+ 1= 11 8+ 3= 11 7+ 4= 11 6+ 5= 11 6+ 5= 11 5+ 6= 11 3+ 8= 11 7+ 3= 10 7+ 3= 10 7+ 3= 10 6+ 4= 10 3+ 7= 10 8+ 1= 9 8+ 1= 9 6+ 3= 9 6+ 3= 9 6+ 3= 9 6+ 3= 9 5+ 4= 9 5+ 4= 9 4+ 5= 9 3+ 6= 9 3+ 6= 9 2+ 7= 9 7+ 1= 8 6+ 2= 8 5+ 3= 8

81. Janne Knuutinen, FC KontU 82. Jyrki Puolakka, LKS 83. Oskari Reiman, LKS 84. Heikki Valkonen, Indians II 85. Esa Salminen, KoSSU 86. Janne Kovalainen, LKS 87. Totte Raivisto, HC Shaft 88. Sami Raita, Punakone 89. Miika Kytövaara, HC Shaft 90. Jaakko Kairamo, SC Tyly 91. Timo Pankakoski, SBC Eberle 92. Petri Gesterberg, Indians II 93. Mikko Vuorio, LKS 94. Esko Salomaa, KoSSU 95. Esko Savolainen, Hammers 96. Petri Ikonen, KoSSU 97. Kai Inberg, SC Tyly 98. Hannu Koikkalainen, HC Shaft 99. Karri Lehtiö, SBC Eberle 100. Tommi Heikkikä, Hammers 101. Sami Nikander, HC Shaft 102. Harri Honkavaara, SC Tyly 103. Niklas Andberg, SBC Eberle 104. Petter Hoffström, Team Emstar 105. Janne Huusela, HC Shaft 106. Harri Häyhä, Punakone 107. Daniel Backman, Team Emstar 108. Sami Eerola, HC Shaft 109. Paul Nyman, FC KontU 110. Tomi Hassinen, Hammers 111. Juuso Kujala, LKS 112. Jarno Laine, Punakone 113. Timo Pakkanen, Hammers 114. Antero Hietamäki, Team Emstar 115. Miikka Isohanni, KoSSU 116. Joni Raudoskoski, SBC Eberle 117. Mikko Tammiruusu, HC Shaft 118. Mikko Alava, Team Emstar 119. Erkki Engström, KoSSU 120. Pasi Häyhä, Punakone 121. Asko Nissinen, Indians II 122. Antti Mikkola, Indians II 123. Dan Sihvonen, Team Emstar 124. Petter Hottström, Team Emstar 125. Mika Koskimies, Hammers 126. Jukka Veijo, Indians II 127. Pekka Ruotsalainen, HC Shaft 128. Jarno Gerlander, KoSSU 129. Mika Isohanni, KoSSU 130. Mika Kautiainen, HC Shaft 131. Kimmo Koivisto, KoSSU 132. Sami Salo, SC Tyly 133. Jani Harjula, Hammers 134. Ilkka Helanterä, LKS 135. Iiro Vara, FC KontU 136. Jussi Haapiainen, SC Tyly 137. Ilkka Helanteila, LKS 138. Ville Martikainen, SBC Eberle 139. Tommi Raivisto, HC Shaft 140. Jarkko Eväkoski, KoSSU 141. Mikko Hankonen, Punakone 142. Mika Lindfors, Team Emstar 143. Karri Räyhä, Punakone 144. Mikael Salo, Indians II 145. Jari Johansson, Punakone 146. Tuomas Joutsenniemi, LKS 147. Marko Kauppala, SC Tyly 148. Kim Kokljuschkin, Indians II 149. Pekka Konttinen, HC Shaft 150. Kimmo Ålander, KoSSU

314

5+ 3= 5+ 3= 4+ 4= 4+ 4= 3+ 5= 6+ 1= 5+ 2= 4+ 3= 3+ 4= 2+ 5= 2+ 5= 1+ 6= 0+ 7= 5+ 1= 4+ 2= 3+ 3= 3+ 3= 3+ 3= 1+ 5= 0+ 6= 0+ 6= 5+ 0= 4+ 1= 4+ 1= 4+ 1= 4+ 1= 3+ 2= 3+ 2= 3+ 2= 1+ 4= 1+ 4= 1+ 4= 1+ 4= 3+ 1= 3+ 1= 3+ 1= 2+ 2= 1+ 3= 1+ 3= 1+ 3= 1+ 3= 0+ 4= 0+ 4= 3+ 0= 3+ 0= 3+ 0= 2+ 1= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 0+ 3= 0+ 3= 0+ 3= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2=

8 8 8 8 8 7 7 7 7 7 7 7 7 6 6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2


1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

MIEHET IV-DIVISIOONA 4.LOHKO Uhma Team News SB Vantaa III Hurjat SBS Botnia Bandits M-Team III SC Mela FC Myke-96 Bayer Jorvi

18 18 18 18 18 18 18 18 18 18

12 11 11 11 9 9 6 6 2 3

1 2 1 0 3 3 4 3 3 0

PISTEPÖRSSI 1. Jukka Hallikainen, Uhma 2. Bo Törnqvist, M-Team III 3. Jani Juntunen, Bandits 4. Niko Hintikka, Hurjat 5. Tommi Majlander, Uhma 6. Ville Martikainen, Bandits 7. Ville Torppa, Hurjat 8. Kristian Nybergh, Team News 9. Miikka Majlander, Uhma 10. Jukka Paukku, Hurjat 11. Tuukka Vesala, M-Team III 12. Sebastian Nymark, Team News 13. Robert Tikkanen, Team News 14. Jouni Hintikka, Team News 15. Miko Thusberg, SB Vantaa III 16. Niko Leinonen, Hurjat 17. Pekka Salonen, SBS Botnia 18. Toni Lehmusvaara, SB Vantaa III 19. Antti Valppu, SC Mela 20. Sakari Sipola, Bayer Jorvi 21. Pekka Vainio, M-Team III 22. Esa Taipale, SC Mela 23. Tommi Puskala, Team News 24. Tero Kallioniemi, SBS Botnia 25. Tero Auvinen, Hurjat 26. J-M Kero, SBS Botnia 27. Pasi Palmroos, Bandits 28. Jani Päiväsaari, Hurjat 29. Jani Rantala, SBS Botnia 30. Timo Härkönen, SBS Botnia 31. Jouni Liimatta, Team News 32. Mikko Simos, Uhma 33. Ville Särmälä, SC Mela 34. Riku Hirn, SC Mela 35. Topi Vaissi, M-Team III 36. Heikki Lappalainen, Bayer Jorvi 37. Mika Moisio, M-Team III 38. Sami Tuominen, Uhma 39. J-P Vainio, SC Mela 40. David Brown, M-Team III 41. Sami Seppälä, SBS Botnia 42. Toni Aalto, SB Vantaa III 43. Marko Miettinen, Bandits

5 5 6 7 6 6 8 9 13 15

97- 62 100- 76 73- 76 98- 78 78- 60 85- 74 83- 87 62- 80 44- 85 49- 91

25 24 23 22 21 21 16 15 7 6

19+20= 39 21+17= 38 30+ 7= 37 12+21= 33 25+ 7= 32 18+13= 31 16+13= 29 23+ 5= 28 15+13= 28 10+15= 25 17+ 7= 24 12+10= 22 12+10= 22 12+ 9= 21 11+10= 21 12+ 8= 20 7+13= 20 13+ 6= 19 12+ 7= 19 11+ 8= 19 11+ 8= 19 9+10= 19 5+14= 19 14+ 4= 18 10+ 8= 18 8+ 9= 17 10+ 6= 16 11+ 4= 15 7+ 8= 15 11+ 3= 14 4+10= 14 12+ 1= 13 10+ 3= 13 8+ 5= 13 8+ 5= 13 7+ 6= 13 5+ 8= 13 5+ 8= 13 4+ 9= 13 2+11= 13 7+ 5= 12 6+ 6= 12 5+ 7= 12

44. Ville Nieminen, SBS Botnia 45. Perttu Elomaa, Bayer Jorvi 46. Vesa Lappi, Bandits 47. Kristian Ojala, Uhma 48. Mikko Ryynänen, M-Team III 49. Matti Tuomikoski, Bayer Jorvi 50. Sami Satta, SB Vantaa III 51. Martin Olsson, Team News 52. Jarno Laurikainen, Uhma 53. Toni Sandell, Team News 54. Mika Korhola, SB Vantaa III 55. Jarno Nymark, Team News 56. Markus Rantavuori, M-Team III 57. Jan Taari, Uhma 58. Ville Lehterä, SB Vantaa III 59. Petri Nietosjärvi, SB Vantaa III 60. Aleksi Kari, SB Vantaa III 61. Jussi Partanen, FC Myke-96 62. Riku Kainulainen, FC Myke-96 63. Jarkko Rähkönen, Hurjat 64. Jani Kärkkäinen, Uhma 65. Sami Suominen, Bandits 66. Sami Laine, SB Vantaa III 67. Janne Piispanen, FC Myke-96 68. Jukka Alkunen, SC Mela 69. Pasi Natunen, Bandits 70. Mikko Vartiainen, SBS Botnia 71. Christer Oivo, Bayer Jorvi 72. Ari Sojakka, FC Myke-96 73. Marko Suvanto, Hurjat 74. Jarno Latva, Hurjat 75. Pekka Marjamäki, SB Vantaa III 76. Sebastian Kantola, M-Team III 77. Heikki Nieminen, Hurjat 78. Reima Alanko, Uhma 79. Pekka Huhtala, Bayer Jorvi 80. Tero Noponen, SB Vantaa III 81. Kyösti Ratia, Hurjat 82. Veijo Vainionpää, FC Myke-96 83. Janne Nissilä, FC Myke-96 84. Tomi Sarander, SC Mela 85. Peter Blomqvist, Team News 86. Niklas Laitinen, FC Myke-96 87. Tomi Nevasoja, Uhma 88. Kimmo Perkiö, Hurjat 89. Teemu Putto, Hurjat 90. Ari Kojo, Team News 91. Markku Pesonen, Bayer Jorvi 92. Jussi Rintanen, FC Myke-96 93. Sami Segerholm, FC Myke-96 94. Jarno Suvanto, M-Team III 95. Mika Vuorio, Team News 96. Nicolas Stubb, Team News 97. Reijo Kokko, SB Vantaa III 98. Erkko Larto, SC Mela 99. Tom Nordström, Bandits 100. A-P Pekari, SBS Botnia 101. Tomi Pekkanen, Bandits 102. Petri Strandberg, Bandits 103. Esa Jäntti, SC Mela 104. Tony Lindström, SC Mela 105. Tomi Pitkonen, FC Myke-96 106. Mathias Stenman, Team News 107. Petteri Enne, SC Mela 108. Mikko Törmä, FC Myke-96 109. Esa Lyyra, M-Team III 110. Hannu Piironen, Bandits 111. Timo Eloranta, SBS Botnia 112. Janne Järvenpää, Bandits 113. Patrik Mäkelin, SBS Botnia

315

2+10= 12 5+ 6= 11 5+ 6= 11 7+ 3= 10 7+ 3= 10 7+ 3= 10 5+ 5= 10 3+ 7= 10 2+ 8= 10 7+ 2= 9 5+ 4= 9 5+ 4= 9 4+ 5= 9 3+ 6= 9 6+ 2= 8 6+ 2= 8 5+ 3= 8 4+ 4= 8 3+ 5= 8 3+ 5= 8 1+ 7= 8 1+ 7= 8 6+ 1= 7 6+ 1= 7 5+ 2= 7 5+ 2= 7 5+ 2= 7 4+ 3= 7 4+ 3= 7 4+ 3= 7 3+ 4= 7 3+ 4= 7 1+ 6= 7 4+ 2= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 1+ 5= 6 1+ 5= 6 4+ 1= 5 4+ 1= 5 4+ 1= 5 4+ 1= 5 4+ 1= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 2+ 3= 5 1+ 4= 5 1+ 4= 5 1+ 4= 5 1+ 4= 5 1+ 4= 5 1+ 4= 5 3+ 1= 4 3+ 1= 4 3+ 1= 4 3+ 1= 4 2+ 2= 4 2+ 2= 4 1+ 3= 4 1+ 3= 4 3+ 0= 3 3+ 0= 3 3+ 0= 3

Etelä-Suomi

151. Joni Kangaskoski, SBC Eberle 152. Jari Mattila, SBC Eberle 153. Tapani Tenhiälä, HC Shaft 154. Ossi Äihäö, Hammers 155. Mikko Björkman, LKS 156. Niklas Lund, Team Emstar 157. Salo Mikael, Indians II 158. Antti Orivo, LKS 159. Tony Risikko, HC Shaft 160. Esa Salomaa, KoSSU 161. Torsti Sihvola, LKS 162. Juha Topo, Hammers


114. Hannu Lindroos, Bayer Jorvi 115. Teemu Miekka, FC Myke-96 116. Marc Moberg, Team News 117. Tuomas Pylkkänen, SBS Botnia 118. Jaakko Turunen, SBS Botnia 119. Toni Korpimäki, M-Team III 120. Jari Kuronen, SB Vantaa III 121. Jarmo Leskinen, SBS Botnia 122. Raine Mäki-Korte, Bayer Jorvi 123. Mika Niemelä, SC Mela 124. Juha Sollo, SB Vantaa III 125. Antti Lehtinen, SBS Botnia 126. Jouni Saastamoinen, Uhma 127. Richard Wahlstedt, Team News 128. Teemu Hiekka, FC Myke-96 129. Pekko Larjo, SC Mela 130. Jaakko Patrakka, Hurjat 131. Jouko Ranta, M-Team III 132. Ville Vaivila, Bayer Jorvi 133. Kirmo Holopainen, FC Myke-96 134. Jarkko Ihanus, FC Myke-96 135. Vesa Loppi, Bandits 136. Petri Pietiläinen, FC Myke-96 137. Timo Siiskonen, Bayer Jorvi 138. Mikko Wickström, Bayer Jorvi 139. Mikko Kivi, SC Mela 140. Sami Mäkelä, SC Mela 141. J-P Määttänen, Bandits 142. Tom Norström, Bandits 143. Mika Ahonen, SBS Botnia 144. Mika Aitonen, SBS Botnia 145. Timo Hännikäinen, FC Myke-96 146. Sami Johansson, Uhma 147. Juha Lindholm, Bandits 148. Pasi Natonen, Bandits 149. Niko Nyman, SB Vantaa III 150. Tuomas Pylkkinen, SBS Botnia 151. Kaj Rinne, SC Mela 152. Kari Rinne, Bayer Jorvi 153. Jani Sonck, Bandits 154. Tomi Hakala, SBS Botnia 155. Pasi Kämäräinen, SB Vantaa III 156. Panu Latva, Hurjat 157. Jukka Leinonen, Bandits 158. Ilkka Mäkelä, Bandits 159. Esa Pajari, M-Team III 160. Teemu Puito, Hurjat 161. J-P Sihvonen, SC Mela 162. Petteri Sojakka, Bayer Jorvi 163. Jani Tiihonen, SBS Botnia

2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 0+ 3= 0+ 3= 0+ 3= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

MIEHET IV-DIVISIOONA 5.LOHKO Ylhäs III Uhma II HYUS/PIP ECC PuRe II NaKu FBD IVU Räntty SC Cafe

18 18 18 18 18 18 18 18 18 18

12 12 10 9 9 7 7 6 4 3

PISTEPÖRSSI 1. Janne Kiuru, Ylhäs III 2. Juuso Räsänen, PuRe II 3. Mika Soininen, FBD 4. Ossi Heinänen, HYUS/PIP 5. Jonas Ahlblad, SC Cafe

3 1 3 2 1 4 1 2 4 1

3 5 5 7 8 7 10 10 10 14

97- 65 81- 66 87- 66 88- 69 85- 75 82- 79 82- 71 61- 91 69- 100 67- 117

27 25 23 20 19 18 15 14 12 7

25+11= 36 25+ 9= 34 16+15= 31 20+10= 30 14+13= 27

6. Janne Ravi, HYUS/PIP 7. Petri Kuutti, Ylhäs III 8. Henri Solasaari, Uhma II 9. Aleksi Merjovirta, NaKu 10. Sami Huusko, NaKu 11. Mika Kauste, FBD 12. Antti Havulehto, NaKu 13. Pasi Valo, ECC 14. Petteri Jäntti, Ylhäs III 15. Jarkko Laine, PuRe II 16. Kristian Karvinen, NaKu 17. Andres Ahlström, SC Cafe 18. Juha Korpela, PuRe II 19. Jussi Räsänen, HYUS/PIP 20. Kimmo Johansson, HYUS/PIP 21. Pekka Helo, Uhma II 22. Pasi Sokura, ECC 23. Curt Lindroos, PuRe II 24. J-P Suomalainen, Ylhäs III 25. Juhana Jokinen, Räntty 26. Antti Hiltunen, ECC 27. Janne Peltonen, Uhma II 28. Henrik Johansson, Räntty 29. Kristo Ristimäki, Uhma II 30. Turo Ketola, Räntty 31. Risto Paasivuori, Räntty 32. Kalle Tanner, IVU 33. Kimmo Valtonen, Räntty 34. Petri Mattila, FBD 35. Otto Schauman, SC Cafe 36. Joakim Sjöholm, FBD 37. Sami Antola, FBD 38. Visa Randell, Uhma II 39. Markus Ahlström, SC Cafe 40. Lauri Niilola, IVU 41. Timo Kumpulainen, FBD 42. Mika Välimäki, HYUS/PIP 43. Marko Soininen, Ylhäs III 44. Mika Heinämäki, ECC 45. Mikko Paakkolanvaara, ECC 46. Mika Seppänen, IVU 47. Harri Timonen, PuRe II 48. Nikolaus Lod, Ylhäs III 49. Tomi Kiuru, Ylhäs III 50. Toni Lankinen, ECC 51. Ingmar Berghäll, PuRe II 52. Esa Dahlstöm, HYUS/PIP 53. Jani Karell, Uhma II 54. Jari Behm, PuRe II 55. Pekka Kerosuo, ECC 56. Sami Marjanen, ECC 57. Mitja Grekelä, ECC 58. Teijo Kontio, IVU 59. Sami Miettinen, Uhma II 60. Tuukka Inkinen, NaKu 61. Joni Marjanen, ECC 62. Jani Mutanen, PuRe II 63. Joonas Eränen, Uhma II 64. Kim Molis, FBD 65. Kasimir Johansson, SC Cafe 66. Anders Karlsson, SC Cafe 67. Max Johansson, SC Cafe 68. Hannu Lankinen, NaKu 69. Tomi Rantala, IVU 70. Aku Djedidi, IVU 71. Eero Pohjakallio, Räntty 72. Tommi Heikkilä, ECC 73. Harri Ikonen, FBD 74. Petri Vuorela, Ylhäs III 75. Miska Neuvonen, NaKu

316

13+14= 27 11+16= 27 16+10= 26 13+13= 26 14+10= 24 9+15= 24 18+ 5= 23 13+10= 23 11+12= 23 10+13= 23 8+15= 23 17+ 5= 22 14+ 8= 22 12+10= 22 11+11= 22 11+10= 21 11+10= 21 10+11= 21 9+11= 20 14+ 5= 19 11+ 8= 19 5+13= 18 13+ 4= 17 9+ 8= 17 8+ 9= 17 7+10= 17 12+ 4= 16 8+ 8= 16 12+ 3= 15 9+ 4= 13 9+ 4= 13 8+ 5= 13 8+ 5= 13 7+ 6= 13 7+ 6= 13 6+ 7= 13 6+ 7= 13 3+10= 13 9+ 3= 12 8+ 4= 12 8+ 4= 12 3+ 9= 12 8+ 3= 11 7+ 4= 11 5+ 6= 11 4+ 7= 11 6+ 4= 10 6+ 4= 10 5+ 5= 10 5+ 5= 10 2+ 8= 10 7+ 2= 9 7+ 2= 9 7+ 2= 9 6+ 3= 9 6+ 3= 9 6+ 3= 9 4+ 5= 9 3+ 6= 9 2+ 7= 9 2+ 7= 9 6+ 2= 8 5+ 3= 8 5+ 3= 8 4+ 4= 8 4+ 4= 8 3+ 5= 8 6+ 1= 7 6+ 1= 7 4+ 3= 7


4+ 3= 2+ 5= 2+ 5= 1+ 6= 0+ 7= 5+ 1= 5+ 1= 5+ 1= 4+ 2= 4+ 2= 4+ 2= 4+ 2= 4+ 2= 3+ 3= 3+ 3= 3+ 3= 3+ 3= 2+ 4= 2+ 4= 2+ 4= 2+ 4= 2+ 4= 2+ 4= 2+ 3= 2+ 3= 2+ 3= 2+ 3= 1+ 4= 1+ 4= 4+ 0= 3+ 1= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 1+ 3= 1+ 3= 1+ 3= 3+ 0= 3+ 0= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 0+ 3= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1=

7 7 7 7 7 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1

146. Samuli Isola, HYUS/PIP 147. Kai Konnos, Uhma II 148. Jari Lindholm, ECC 149. Jan Schuravleff, PuRe II 150. Samuli Suominen, Räntty 151. Valtteri Tiura, NaKu

0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

1 1 1 1 1 1

MIEHET IV-DIVISIOONA 6.LOHKO SC Kings Sörkkä 69’ers Oskarin Arki Haagan Karhut RePo SBK-92 GrIFK II SSI Korson Karjut SSV II

18 18 18 18 18 18 18 18 18 18

14 12 11 7 8 8 8 6 3 1

2 1 2 6 3 2 2 2 1 3

2 5 5 5 7 8 8 10 14 14

PISTEPÖRSSI 1. Juha Wekström, SC Kings 2. Kim Järvimäki, Sörkkä 69’ers 3. Ville Oinonen, SC Kings 4. Pekka Simonen, Korson Karjut 5. Jussi Ahomaa, Oskarin Arki 6. Niko Sorvali, SBK-92 7. Pekka Ellonen, SC Kings 8. Jukka Pitkänen, SBK-92 9. Timo Haaksiala, Sörkkä 69’ers 10. Tomi Tuominen, Korson Karjut 11. Ossi Ahomaa, Oskarin Arki 12. Olli Suitiala, GrIFK II 13. Mika Hoikka, SC Kings 14. Petri Haapalahti, RePo 15. Mika Aalto, Haagan Karhut 16. Mikko Rantala, RePo 17. Tero Tanskanen, SBK-92 18. Sampo Silvennoinen, GrIFK II 19. Topi Laaksonen, SSI 20. Sami Keijonen, Oskarin Arki 21. Jari Koskelo, Korson Karjut 22. Petri Hjelt, Sörkkä 69’ers 23. Rami Nevamäki, GrIFK II 24. Jani Nokkonen, SC Kings 25. Henri Häkkilä, Sörkkä 69’ers 26. Petri Ruohonen, RePo 27. Risto Salmi, SC Kings 28. Esa Huttunen, Korson Karjut 29. Sami Rissanen, SSI 30. Markku Poikolainen, GrIFK II 31. Marko Manninen, Korson Karjut 32. Petri Grönholm, SSI 33. Jarno Mehtonen, SSI 34. Janne Kankkunen, SSV II 35. Tero Mikkonen, SC Kings 36. Tero Hailikari, Sörkkä 69’ers 37. Mikko Råglund, SC Kings 38. Jan Björkroth, SBK-92 39. Matias Karekallas, Haagan Karhut 40. Niko Halden, Sörkkä 69’ers 41. Jonas Vilen, SSV II 42. Jari Knuters, SBK-92 43. Tapio Matila, RePo 44. Tommi Nykänen, SBK-92 45. Janne Takanen, Sörkkä 69’ers 46. Janne Vienonen, RePo 47. Mika Pakarinen, SSV II 48. Sami Sorvali, GrIFK II 49. Janne Teinilä, RePo

317

124- 61 119- 70 72- 55 86- 65 88- 72 90- 87 75- 91 67- 93 77- 140 73- 137

30 25 24 20 19 18 18 14 7 5

20+33= 53 26+22= 48 18+12= 30 14+15= 29 16+11= 27 13+14= 27 17+ 8= 25 13+12= 25 15+ 9= 24 15+ 9= 24 15+ 8= 23 13+10= 23 14+ 7= 21 13+ 8= 21 11+10= 21 10+11= 21 10+11= 21 8+13= 21 13+ 7= 20 11+ 9= 20 10+10= 20 7+13= 20 14+ 5= 19 14+ 5= 19 13+ 6= 19 7+12= 19 6+13= 19 13+ 5= 18 7+11= 18 11+ 6= 17 10+ 7= 17 9+ 8= 17 9+ 8= 17 9+ 7= 16 9+ 7= 16 8+ 8= 16 8+ 7= 15 7+ 8= 15 7+ 8= 15 6+ 9= 15 6+ 9= 15 11+ 3= 14 9+ 5= 14 8+ 6= 14 8+ 6= 14 8+ 6= 14 6+ 8= 14 9+ 4= 13 8+ 5= 13

Etelä-Suomi

76. Tatu Oikarinen, Uhma II 77. Robin Johansson, SC Cafe 78. Perttu Salmenperä, FBD 79. Jani Halonen, IVU 80. Antti Saaristo, NaKu 81. Mika Antikainen, HYUS/PIP 82. Lod Nikolaus, Ylhäs III 83. Sami Vistiaho, PuRe II 84. Visa Koskinen, FBD 85. Juha Räisänen, IVU 86. Simo Salmela, HYUS/PIP 87. Sami Salo, NaKu 88. Timo Vainio, Räntty 89. Ari Nevalainen, Ylhäs III 90. Timo Nuutinen, HYUS/PIP 91. Antti Rinta-Huumo, FBD 92. Marko Tapaninaho, Ylhäs III 93. Markus Asikainen, NaKu 94. Aki Lehtinen, NaKu 95. Toni Norrgrann, PuRe II 96. Toni Passila, ECC 97. Kimmo Poutiainen, Ylhäs III 98. Ari Romppanen, Räntty 99. Tero Eloranta, HYUS/PIP 100. Vesa Löyttyniemi, IVU 101. Kai Molis, FBD 102. Misa Vuorenmaa, HYUS/PIP 103. Kari Lindholm, ECC 104. Oliver Manner, Uhma II 105. Ilkka Hänninen, Ylhäs III 106. Tero Lehmusvaara, Uhma II 107. Riku Ahola, IVU 108. Mikael Evers, NaKu 109. Petri Hirvonen, IVU 110. Niklas Gustafsson, SC Cafe 111. Henrik Henriksson, Räntty 112. Samuli Laulumaa, HYUS/PIP 113. Riku Akkanen, IVU 114. Kim Konnos, Uhma II 115. Janne Ahtinen, Räntty 116. Klaus Edvars, Uhma II 117. Teemu Hursti, Uhma II 118. Paul Penland, SC Cafe 119. Andres Faehnie, Räntty 120. Janne Frimodig, ECC 121. Tero Hakkarainen, IVU 122. Tomi Koukku, IVU 123. Tomi Takala, FBD 124. Jens Lindborg, SC Cafe 125. Richard Johansson, SC Cafe 126. Mika Komppila, ECC 127. Riku Tähtinen, NaKu 128. Petri Weckström, NaKu 129. Martin Grotenfelt, SC Cafe 130. Vili Halttu, FBD 131. Pekka Leinonen, IVU 132. Paul Parland, SC Cafe 133. Mikko Tolvanen, HYUS/PIP 134. Pertti Ilmarinen, Räntty 135. Aki Kulmala, HYUS/PIP 136. Tony Lintunen, Uhma II 137. Kai Moliis, FBD 138. Mikko Alakunnas, ECC 139. Ismo Hiltunen, ECC 140. Timo Hirvonen, IVU 141. Rasmus Johansson, SC Cafe 142. Janne Marttinen, PuRe II 143. Janne Marttunen, HYUS/PIP 144. Juho Ala-Uotila, Ylhäs III 145. Jari Antola, FBD


50. Panu Nissinen, Oskarin Arki 51. Ville Majapuro, SSI 52. Petteri Rosendahl, Haagan Karhut 53. Jouni Krok, Korson Karjut 54. Mika Kotilainen, SBK-92 55. Harri Ahonen, Oskarin Arki 56. Peter Söderström, Haagan Karhut 57. Pauli Wilen, SC Kings 58. Pasi Alajääski, Haagan Karhut 59. Mikko Taipale, SSV II 60. Tomi Lavikainen, Sörkkä 69’ers 61. Jari Leskinen, Haagan Karhut 62. Teppo Woods, Haagan Karhut 63. Sasu Wuorio, Haagan Karhut 64. Thomas Bonn, RePo 65. Jonne Kuusiniemi, RePo 66. Thomas Pahlberg, SSV II 67. Petri Leskinen, SBK-92 68. Janne Berlin, Haagan Karhut 69. J-P Haapalahti, RePo 70. Jussi Majapuro, SSI 71. Toni Saari, SSV II 72. Jari Rantanen, Sörkkä 69’ers 73. Riku Rusila, Korson Karjut 74. Teemu Suitiala, GrIFK II 75 Marko Pirttijärvi, SC Kings 76. Janne Soranta, SSI 77. Jussi Pajula, SSV II 78. Peik Niemi, SSV II 79. Timo Hailikari, Sörkkä 69’ers 80. Mika Lindholm, SBK-92 81. Janne Ahlamaa, SBK-92 82. Iiro Wuorio, Haagan Karhut 83. Ilpo Lehtonen, Oskarin Arki 84. Juha Kytö, Sörkkä 69’ers 85. Sami Pyykkö, Haagan Karhut 86. Heikki Kokkinen, RePo 87. Samu Laaksonen, SSI 88. Tero Holopainen, Korson Karjut 89. Artturi Mikkola, Oskarin Arki 90. Kimmo Niemistö, SSV II 91. Tommi Huttunen, SSV II 92. Sami Kuukku, Haagan Karhut 93. Lauri Laine, Haagan Karhut 94. Jyri Räsänen, Sörkkä 69’ers 95. Martin Valtonen, SSV II 96. Petri Kokko, SBK-92 97. Harri Ponkilainen, SSV II 98. Tuomas Markkula, Oskarin Arki 99. Marko Aulo, GrIFK II 100. Sami Niironen, GrIFK II 101. Olli Tevä, Oskarin Arki 102. Timo Ketola, RePo 103. Mika Korpelainen, Sörkkä 69’ers 104. Kuisma Kuusiniemi, RePo 105. Petri Lahtinen, GrIFK II 106. Harri Ollinen, Haagan Karhut 107. Tomi Rissanen, SSI 108. Juha Koivu, GrIFK II 109. Mikael Platan, Oskarin Arki 110. Mikko Tärkinen, SSI 111. Jarno Uski, Sörkkä 69’ers 112. Marko Mattila, SSI 113. Aki Laurila, Sörkkä 69’ers 114. Juha Sormunen, Korson Karjut 115. Mika Tarhonen, GrIFK II 116. Juhana Stolt, Haagan Karhut 117. Markus Kiiskinen, RePo 118. Sami Niskanen, SSV II 119. Timo Niemi, RePo

7+ 6= 13 6+ 7= 13 6+ 7= 13 5+ 8= 13 9+ 3= 12 8+ 4= 12 8+ 4= 12 8+ 4= 12 7+ 5= 12 7+ 5= 12 6+ 6= 12 7+ 4= 11 6+ 5= 11 6+ 5= 11 5+ 6= 11 5+ 6= 11 5+ 6= 11 4+ 7= 11 10+ 0= 10 9+ 1= 10 8+ 2= 10 8+ 2= 10 7+ 3= 10 5+ 5= 10 4+ 6= 10 3+ 7= 10 3+ 7= 10 6+ 3= 9 7+ 1= 8 6+ 2= 8 6+ 2= 8 5+ 3= 8 4+ 4= 8 0+ 8= 8 5+ 2= 7 5+ 2= 7 4+ 3= 7 4+ 3= 7 3+ 4= 7 5+ 1= 6 4+ 2= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 2+ 4= 6 1+ 5= 6 5+ 0= 5 4+ 1= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 2+ 3= 5 2+ 3= 5 2+ 3= 5 2+ 3= 5 2+ 3= 5 2+ 3= 5 1+ 4= 5 1+ 4= 5 4+ 0= 4 3+ 1= 4 2+ 2= 4 1+ 3= 4 1+ 3= 4 1+ 3= 4 0+ 4= 4 3+ 0= 3 3+ 0= 3 2+ 1= 3

120. Matias Platan, Oskarin Arki 121. Riku Rinne, SC Kings 122. Samu Sulander, GrIFK II 123. Antti Aarnio, GrIFK II 124. Pasi Ellilä, SBK-92 125. Teemu Helle, Sörkkä 69’ers 126. Pasi Kukkonen, Haagan Karhut 127. Jari Luskelo, Korson Karjut 128. Jani Myyryläinen, SBK-92 129. Christoffer Chaon, SSV II 130. Antti Kantanen, SC Kings 131. Timo Halttunen, GrIFK II 132. Tero Haikkonen, SC Kings 133. Mikko Markkanen, SSV II 134. Janne Marttinen, GrIFK II 135. Pietari Peutere, SC Kings 136. Jukka Heinonen, Oskarin Arki 137. Riiku Herkä, SC Kings 138. Janne Holopainen, SSI 139. Marko Huttunen, Korson Karjut 140. Timo Nyberg, SSV II 141. Mika Pekkonen, Korson Karjut 142. Matti Vierimaa, SC Kings 143. Petri Eklund, SC Kings 144. Antti Rantanen, SC Kings 145. Saku Särkiaho, SSV II 146. Janne Vienen, RePo 147. Tom Desch, Haagan Karhut 148. Jari Eerikäinen, SC Kings 149. Ove Fallenius, RePo 150. Ari Hirvonen, GrIFK II 151. Tuomas Kauppinen, Haagan Karhut 152. Ville Markkula, Oskarin Arki 153. Jami Mäkinen, SSV II 154. Ari Rantala, Oskarin Arki 155. Teemu Skinnari, Oskarin Arki 156. Miikka Teräsvirta, Sörkkä 69’ers 157. Kalle Vuorimies, Oskarin Arki 158. Juha Väänänen, RePo

2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 0+ 3= 0+ 3= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

MIEHET IV-DIVISIOONA 7.LOHKO HeVi Lizard Kings X-Men KKV III SB-97 II SC Takatolppa HC Toosa Chiefs RiVe-92 SC Vi-Landers

18 18 18 18 18 18 18 18 18 18

13 11 9 8 6 7 6 6 5 5

4 2 3 5 4 2 2 1 3 2

PISTEPÖRSSI 1. Ville Nylund, SC Takatolppa 2. Sakari Koliseva, HeVi 3. Mikko Kuusisto, SC Takatolppa 4. Tero Rönkä, HeVi 5. Pasi Kokkonen, X-Men 6. Antti Virtanen, Chiefs 7. Tapani Pötry, X-Men 8. Markus Lesonen, HC Toosa 9. Antti Pohjola, KKV III 10. Jani Saari, Lizard Kings 11. Petri Mäkikomsi, HeVi 12. Jani Tossavainen, Chiefs 13. Tommi Porokuokka, HeVi 14. Matti Lauren, Chiefs 15. Juha Saari, HeVi 16. Jani Koskela, Lizard Kings

318

1 5 6 5 8 9 10 11 10 11

108- 45 82- 48 103- 70 83- 59 69- 83 87- 123 74- 99 81- 85 76- 87 84- 148

30 24 21 21 16 16 14 13 13 12

21+29= 50 31+11= 42 22+18= 40 19+16= 35 20+12= 32 7+24= 31 10+20= 30 19+ 9= 28 13+15= 28 15+12= 27 12+15= 27 17+ 9= 26 14+12= 26 17+ 8= 25 13+10= 23 16+ 6= 22


16+ 6= 22 13+ 9= 22 10+12= 22 9+13= 22 13+ 7= 20 10+10= 20 14+ 5= 19 14+ 5= 19 13+ 6= 19 10+ 9= 19 11+ 7= 18 8+10= 18 6+12= 18 12+ 5= 17 12+ 5= 17 12+ 5= 17 9+ 8= 17 9+ 8= 17 7+10= 17 5+12= 17 12+ 4= 16 12+ 4= 16 7+ 9= 16 6+10= 16 10+ 5= 15 9+ 6= 15 8+ 7= 15 11+ 3= 14 10+ 4= 14 9+ 5= 14 9+ 5= 14 8+ 6= 14 8+ 6= 14 7+ 7= 14 8+ 5= 13 7+ 6= 13 10+ 2= 12 8+ 3= 11 7+ 4= 11 6+ 5= 11 5+ 6= 11 5+ 6= 11 4+ 7= 11 3+ 8= 11 7+ 3= 10 6+ 4= 10 6+ 4= 10 5+ 5= 10 5+ 5= 10 3+ 7= 10 3+ 7= 10 2+ 8= 10 7+ 2= 9 7+ 2= 9 5+ 4= 9 2+ 7= 9 4+ 4= 8 3+ 5= 8 6+ 1= 7 5+ 2= 7 4+ 3= 7 4+ 3= 7 2+ 5= 7 2+ 5= 7 1+ 6= 7 5+ 1= 6 4+ 2= 6 4+ 2= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6

87. Timo Sorsa, RiVe-92 88. Petri Käenmäki, HC Toosa 89. Lasse Palovaara, X-Men 90. Sanny Jethani, HeVi 91. Sami Åman, SB-97 II 92. Jesse Eckert, X-Men 93. Jani Huotari, HC Toosa 94. J-P Leistola, SC Vi-Landers 95. Ari Haring, KKV III 96. Tarvo Jaatinen, Chiefs 97. Anssi Linjamäki, X-Men 98. Tommi Silvennoinen, SC Vi-Landers 99. Teppo Lehtipuu, HeVi 100. Jarmo Manninen, HC Toosa 101. A-P Nieminen, SC Takatolppa 102. Ari Väisänen, Lizard Kings 103. Timo Niittymäki, RiVe-92 104. Janne Ahokas, SB-97 II 105. Paavo Peltonen, KKV III 106. Olli Jurvela, Chiefs 107. Samu Ruohonen, SC Vi-Landers 108. Kari Laurinkoski, SC Takatolppa 109. Jani Matilainen, HeVi 110. Jussi Laitinen, KKV III 111. Vesa Laitinen, SB-97 II 112. Ville Lindberg, HC Toosa 113. Janne Tommila, HeVi 114. Arto Mokkanen, SC Vi-Landers 115. Mikko Tapper, Lizard Kings 116. Pasi Vanhalakka, HC Toosa 117. Jaakko Kukkola, Chiefs 118. Toni Lindqvist, SC Vi-Landers 119. Tuomas Holopainen, SB-97 II 120. J-P Patjas, X-Men 121. Mika Salmela, HeVi 122. Teemu Salo, HC Toosa 123. Pasi Aarnio, Lizard Kings 124. Olli Arola, HeVi 125. V-M Hakola, X-Men 126. Heikki Halme, KKV III 127. Petteri Hämäläinen, RiVe-92 128. Kari Jyrinki, HC Toosa 129. Jaakko Kelkelä, SC Vi-Landers 130. Markus Kortesoja, Chiefs 131. Tommi Lamppu, SB-97 II 132. Teemu Mantere, RiVe-92 133. Mikko Näätänen, RiVe-92 134. Juha Saari, Lizard Kings 135. Hannu Holttinen, SB-97 II 136. Jaakko Luukilainen, RiVe-92 137. Aki Rautiainen, HC Toosa 138. Jarkko Elo, HeVi 139. Jere Haukilahti, Lizard Kings 140. Mika Kettunen, SB-97 II 141. Mika Kuossari, Lizard Kings 142. Tuomas Laukka, SB-97 II 143. Petri Manninen, HC Toosa 144. Arto Polus, KKV III 145. Petri Ravanne, SC Takatolppa 146. Jari Vuorenmäki, HC Toosa 147. Petri Väenmäki, HC Toosa

3+ 3= 2+ 4= 2+ 4= 1+ 5= 1+ 5= 4+ 1= 4+ 1= 4+ 1= 3+ 2= 3+ 2= 3+ 2= 3+ 2= 2+ 3= 2+ 3= 2+ 3= 4+ 0= 3+ 1= 2+ 2= 1+ 3= 0+ 4= 0+ 4= 2+ 1= 2+ 1= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 0+ 3= 0+ 3= 0+ 3= 2+ 0= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

MIEHET IV-DIVISIOONA 8.LOHKO EX-Jakis SiPa Box ÅIF NePa Lännenmiehet

319

18 18 18 18 18 18

13 10 10 10 7 8

3 3 3 2 6 0

2 5 5 6 5 10

73- 44 72- 54 76- 60 69- 57 79- 75 77- 74

29 23 23 22 20 16

6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

Etelä-Suomi

17. Tomi Salakari, Lizard Kings 18. Simo Pihlajaniemi, KKV III 19. Keni Lehtinen, SC Vi-Landers 20. Lasse Meltola, Lizard Kings 21. Mika Ikonen, RiVe-92 22. Pekka Huhtala, RiVe-92 23. Juha Kaasinen, SB-97 II 24. Jani Vesa, Chiefs 25. Jarno Honkanen, SC Takatolppa 26. Jani Multanen, RiVe-92 27. Kari Lehtonen, HC Toosa 28. Tomi Merenheimo, Lizard Kings 29. Roni Seeck, KKV III 30. Aki Andersson, SC Vi-Landers 31. Jussi Heinonen, Chiefs 32. Teemu Sarvamaa, SC Vi-Landers 33. Mika Salo, SB-97 II 34. Sami Törhönen, RiVe-92 35. Kimmo Ignatius, HC Toosa 36. Jarkko Elg, HeVi 37. Petri Ignatius, HC Toosa 38. Timo Korander, KKV III 39. Joonas Lahtinen, X-Men 40. Wille Heinonen, SB-97 II 41. Jukka Suhonen, X-Men 42. Tomi Vuorinen, SC Vi-Landers 43. Toni Karlsson, KKV III 44. Ilkka Lemmetti, KKV III 45. Niko Vuori, SB-97 II 46. Jarno Jääskä, X-Men 47. Jani Örn, Lizard Kings 48. Jouni Saarimaa, X-Men 49. Jari Salminen, RiVe-92 50. Sami Mäkinen, SB-97 II 51. Jussi Saviaho, HC Toosa 52. V-M Kinnunen, SC Takatolppa 53. Jukka Parviainen, SB-97 II 54. Juhani Åström, X-Men 55. Jaakko Luukkainen, RiVe-92 56. Hannu Lignell, HC Toosa 57. Teemu Honka, KKV III 58. Aarno Sjöblom, RiVe-92 59. Janne Vilhunen, X-Men 60. Mikko Nieminen, SC Takatolppa 61. Juha Nyrhivaara, SC Takatolppa 62. Kai Koikkalainen, X-Men 63. J-P Somero, SC Vi-Landers 64. Arto Hokkanen, SC Vi-Landers 65. Petri Salakari, Lizard Kings 66. Iikori Huttunen, Chiefs 67. Osku Koliseva, HeVi 68. Janne Mantere, RiVe-92 69. Juha Mäkinen, X-Men 70. Markus Vesanen, SC Vi-Landers 71. Aki Vuori, SB-97 II 72. Sami Aspfors, SB-97 II 73. Jouni Rantala, Chiefs 74. Heikki Silvennoinen, SC Vi-Landers 75. J-P Somera, SC Vi-Landers 76. Markku Kinnunen, SC Takatolppa 77. Jussi Haapamäki, KKV III 78. Kimmo Åström, X-Men 79. Mikko Järvinen, KKV III 80. Lasse Ketola, Chiefs 81. Miikka Mäkelä, SC Vi-Landers 82. Nicholas Sburatura, RiVe-92 83. Niko Peltonen, SC Takatolppa 84. Heikki Räisänen, KKV III 85. Juha Ania, SC Vi-Landers 86. Teemu Oksanen, HeVi


Team Fonzie AC HaKi II KKV II Tor II

18 18 18 18

6 5 4 4

2 4 2 1

10 9 12 13

PISTEPÖRSSI 1. Viktor Lassas, Box 2. Sami Lamppu, EX-Jakis 3. Jimmy Nyman, Team Fonzie 4. Janne Torenius, SiPa 5. A-P Manninen, EX-Jakis 6. Matias Nyman, Team Fonzie 7. Jarkko Partanen, NePa 8. Sasu Peiponen, SiPa 9. Ari Malmelin, KKV II 10. Timo Kauppinen, AC HaKi II 11. Santeri Forsten, NePa 12. Marko Peräkylä, NePa 13. Markus Laamanen, Lännenmiehet 14. Juha Kainulainen, Lännenmiehet 15. Jani Tuominen, Tor II 16. Timo Lehikoinen, ÅIF 17. Tero Manninen, NePa 18. Miska Repo, SiPa 19. Mikael Less, Box 20. Daniel Nyman, Team Fonzie 21. Petri Alatalo, KKV II 22. Janne Salin, AC HaKi II 23. Mikko Joki-Korpela, ÅIF 24. Marko Tuovinen, Lännenmiehet 25. Patrik Forsblom, Box 26. Juha Nousiainen, Tor II 27. Jarno Skaffari, NePa 28. Jari Chrons, ÅIF 29. Jani Viiru, KKV II 30. Harri Lehikoinen, EX-Jakis 31. Gustav Forsman, Tor II 32. Tomi Hakasaari, AC HaKi II 33. Jari Madekivi, EX-Jakis 34. Karri Lind, AC HaKi II 35. Tommi Lindqvist, ÅIF 36. Mikko Erikson, Lännenmiehet 37. Mats Närhi, Team Fonzie 38. Mika Peltonen, KKV II 39. Harri Tolvanen, Lännenmiehet 40. Petri Syrjälä, SiPa 41. Leo Dämfors, Box 42. Joni Ahola, Lännenmiehet 43. Patrik From, Box 44. Sami Oinonen, SiPa 45. Lasse Lind, Box 46. Petri Mikkola, ÅIF 47. Petri Erikson, Lännenmiehet 48. Jari Keinänen, AC HaKi II 49. Janne Pajunen, EX-Jakis 50. Niklas Busk, ÅIF 51. Markus Åkerlund, Team Fonzie 52. Joni Kallio, Tor II 53. Eddi Ekholm, ÅIF 54. Dan Westerlund, Box 55. Harri Jaanu, EX-Jakis 56. Tommi Hämäläinen, Lännenmiehet 57. Jouni Kuusisto, Lännenmiehet 58. Teemu Lindberg, NePa 59. Ray Backman, Tor II 60. Pete Kerman, SiPa 61. Jani Kosonen, AC HaKi II 62. Christian Lindroos, ÅIF 63. Jarno Paappanen, SiPa 64. Aki Pylvänäinen, EX-Jakis

71- 85 80- 84 61- 94 65- 96

14 14 10 9

20+10= 30 20+ 8= 28 20+ 7= 27 17+10= 27 18+ 7= 25 15+10= 25 15+10= 25 10+15= 25 16+ 7= 23 13+ 9= 22 13+ 8= 21 13+ 8= 21 10+11= 21 6+15= 21 13+ 7= 20 11+ 9= 20 10+ 9= 19 12+ 6= 18 9+ 9= 18 13+ 4= 17 9+ 8= 17 9+ 8= 17 11+ 5= 16 11+ 4= 15 9+ 6= 15 7+ 8= 15 6+ 9= 15 10+ 4= 14 8+ 6= 14 4+10= 14 3+11= 14 10+ 3= 13 8+ 5= 13 5+ 8= 13 3+10= 13 7+ 5= 12 6+ 6= 12 6+ 6= 12 6+ 6= 12 4+ 8= 12 8+ 3= 11 8+ 2= 10 7+ 3= 10 7+ 3= 10 6+ 4= 10 6+ 4= 10 5+ 5= 10 3+ 7= 10 3+ 7= 10 7+ 2= 9 7+ 2= 9 6+ 3= 9 5+ 4= 9 5+ 4= 9 1+ 8= 9 6+ 2= 8 6+ 2= 8 6+ 2= 8 5+ 3= 8 5+ 3= 8 5+ 3= 8 5+ 3= 8 5+ 3= 8 5+ 3= 8

65. Toni Toivonen, NePa 66. Dennis Andersson, Tor II 67. Marko Rönnblad, KKV II 68. Kimmo Haltunen, AC HaKi II 69. Janne Miettinen, EX-Jakis 70. Antti Kaasinen, AC HaKi II 71. Semi Mikkola, AC HaKi II 72. Tero Niemi, KKV II 73. Jani Riipi, SiPa 74. Stefan Sundberg, ÅIF 75. Mikko Asikainen, SiPa 76. Nicklas Mattsson, Tor II 77. Sami Kulmala, KKV II 78. Jan Rikberg, Tor II 79. Sami Stellberg, KKV II 80. Ari Lassilä, AC HaKi II 81. Jarkko Littman, Tor II 82. Petri Saastamoinen, Lännenmiehet 83. C-H Wiksten, Team Fonzie 84. Jani Henell, SiPa 85. Antti Moilanen, Box 86. Jani Turunen, Lännenmiehet 87. Kalervo Dansk, SiPa 88. Vesa Pulkkinen, AC HaKi II 89. Kim Sjöholm, Box 90. Sami Holmström, Lännenmiehet 91. Patrik Ingman, ÅIF 92. Antti Halmevaara, Box 93. Kai Hämäläinen, NePa 94. Ben Nyberg, AC HaKi II 95. Andreas Nyman, Team Fonzie 96. Jani Rosendahl, Lännenmiehet 97. Sami Grek, NePa 98. Mika Klemola, KKV II 99. Tommi Koski, NePa 100. Tom Lehkonen, Tor II 101. Kimmo Hattunen, AC HaKi II 102. Tomi Nordström, Tor II 103. Jon Poulsen, Box 104. Toni Rikberg, Tor II 105. Andreas Fejborg, NePa 106. Jari Hintikka, KKV II 107. Pete Päkkilä, EX-Jakis 108. Samuli Sario, AC HaKi II 109. Jouni Jokinen, KKV II 110. Janne Söderlund, ÅIF 111. Jani Tiihonen, EX-Jakis 112. Rolf Fagerström, Team Fonzie 113. Kaj Lipponen, ÅIF 114. Samuli Sakio, AC HaKi II 115. Fredrik Bergman, Team Fonzie 116. Jari Haaksluoto, AC HaKi II 117. Petri Keinänen, AC HaKi II 118. Teemu Eskonen, Tor II 119. Harri Kahila, Lännenmiehet 120. Ari Lehikoinen, EX-Jakis 121. Kirka Mansener, EX-Jakis 122. Dick Gustafson, Team Fonzie 123. Pasi Haapalainen, NePa 124. Jani Ikonen, AC HaKi II 125. Markku Kämäräinen, Tor II 126. Sergei Ledoeskij, KKV II 127. Joachim Nyman, NePa 128. Marko Suokas, Tor II 129. Krister Fagerstolt, NePa 130. Fredrik Häggqvist, Box 131. Kari Katve, EX-Jakis 132. Karri Korpi, ÅIF 133. Denis Vakulin, EX-Jakis 134. Marco Aarttila, Team Fonzie

320

5+ 3= 4+ 4= 3+ 5= 5+ 2= 4+ 3= 3+ 4= 3+ 4= 3+ 4= 3+ 4= 3+ 4= 2+ 5= 2+ 5= 5+ 1= 5+ 1= 5+ 1= 4+ 2= 2+ 4= 2+ 4= 2+ 4= 1+ 5= 1+ 5= 0+ 6= 5+ 0= 4+ 1= 4+ 1= 3+ 2= 3+ 2= 2+ 3= 2+ 3= 2+ 3= 2+ 3= 2+ 3= 1+ 4= 1+ 4= 1+ 4= 4+ 0= 3+ 1= 3+ 1= 3+ 1= 3+ 1= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 1+ 3= 1+ 3= 1+ 3= 0+ 4= 0+ 4= 0+ 4= 3+ 0= 3+ 0= 3+ 0= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 0+ 3= 0+ 3= 0+ 3= 2+ 0= 2+ 0= 1+ 1=

8 8 8 7 7 7 7 7 7 7 7 7 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2


1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

KARSINNAT III-DIVISIOONAAN Uhma II - EC Dynamo Sörkkä 69’ers - Elsa Hammers - Lizard Kings Team News - SiPa

3–4 1–4 2–3 2–3

MIEHET V-DIVISIOONA 1.LOHKO Pohjan Sport FBC Elit Sledgehammer II KSB II LoSV IV EIF II Snell’s AFC NTH HoHi II VSS II

18 18 18 18 18 18 18 18 18 18

13 11 10 10 7 7 6 7 2 3

2 2 4 1 6 4 3 0 4 2

PISTEPÖRSSI 1. Dennis Grönroos, EIF II 2. Fredrik Jakobbson, EIF II 3. Jarkko Hannuksela, LoSV IV 4. Ben Nordström, NTH 5. Andreas Maurostomos, FBC Elit 6. Mathias Karlsson, EIF II 7. Markku Joronen, LoSV IV 8. Tero Peippo, VSS II 9. Vesa Sassi, Snell’s AFC 10. Aki Korkiakoski, FBC Elit 11. Janne Karjalainen, LoSV IV 12. Staffan Vuorio, Pohjan Sport

3 5 4 7 5 7 9 11 12 13

120- 60 98- 61 85- 60 75- 77 109- 77 127 -136 83- 87 85- 112 63- 120 85- 140

28 24 24 21 20 18 15 14 8 8

27+39= 66 35+ 6= 41 9+30= 39 20+16= 36 17+17= 34 21+12= 33 24+ 8= 32 20+11= 31 16+14= 30 14+15= 29 20+ 8= 28 19+ 9= 28

13. Juha Kostamo, Pohjan Sport 14. Niklas Malm, FBC Elit 15. Jouni Lehtonen, KSB II 16. Mikael Jansson, EIF II 17. Marko Tissari, Snell’s AFC 18. Tony Bäckman, Snell’s AFC 19. Mika Laapio, Pohjan Sport 20. Jyrki Kortelainen, Sledgehammer II 21. Mika Juurakko, HoHi II 22. Tomi Leivo, VSS II 23. Roland Roms, EIF II 24. Robin Nordström, NTH 25. Antti Toivanen, Pohjan Sport 26. Janne Finer, LoSV IV 27. Juha Piippo, Pohjan Sport 28. Jonas Lindholm, NTH 29. Markus Hyvönen, VSS II 30. Ari Korhonen, HoHi II 31. Jan Malm, FBC Elit 32. Markus Julin, FBC Elit 33. Tero Siivonen, VSS II 34. Janne Lindman, Pohjan Sport 35. Teemu Mattson, Snell’s AFC 36. Rami Niemelä, LoSV IV 37. Mikael Toivonen, LoSV IV 38. Patrik Nyberg, FBC Elit 39. Jani Holmberg, Sledgehammer II 40. Markus Gustafsson, EIF II 41. Johan Fleming, Pohjan Sport 42. Jari Saastamoinen, Sledgehammer II 43. Marcus Taube, NTH 44. Johnny Henriksson, Pohjan Sport 45. Sakari Sistonen, VSS II 46. Aleksi Vaahteranoksa, KSB II 47. Henrik Castell, EIF II 48. Matti Vesikkala, KSB II 49. Jarno Virtanen, Pohjan Sport 50. Timo Hukka, KSB II 51. Hannu Rautiainen, VSS II 52. Mikko Murtola, HoHi II 53. Calle Grönlund, NTH 54. Juha Degerstedt, KSB II 55. Tomi Heikkinen, Pohjan Sport 56. Ari Herrlin, Snell’s AFC 57. Jarmo Härkönen, HoHi II 58. Atte Parjanen, Sledgehammer II 59. Kristian Petterson, EIF II 60. Ville Rantanen, Sledgehammer II 61. Jukka Velin, KSB II 62. Aarni Vuorikoski, VSS II 63. Markus Pyy, Pohjan Sport 64. Matti Ruuska, Snell’s AFC 65. Marko Forström, Sledgehammer II 66. Mika Ryynänen, Sledgehammer II 67. Tomi Auvinen, HoHi II 68. Harri Kuusjärvi, KSB II 69. Kimmo Saario, HoHi II 70. Thomas Wallenius, NTH 71. Marko Lagren, Pohjan Sport 72. Mikko Pfister, Pohjan Sport 73. Kai Kankaristo, Sledgehammer II 74. Marko Niemi, Sledgehammer II 75. Peter Appel, HoHi II 76. Janne Kivihaka, Sledgehammer II 77. Kalle Lindqvist, Pohjan Sport 78. Juha Turunen, KSB II 79. Harri Johansson, VSS II 80. Arttu Okkonen, FBC Elit 81. Pekka Rauhala, HoHi II 82. Harri Koivumäki, Pohjan Sport

321

17+ 7= 24 16+ 8= 24 15+ 9= 24 8+16= 24 16+ 7= 23 13+10= 23 12+ 9= 21 12+ 8= 20 10+ 9= 19 9+ 9= 18 9+ 9= 18 12+ 5= 17 12+ 5= 17 11+ 6= 17 11+ 6= 17 12+ 4= 16 8+ 8= 16 8+ 8= 16 11+ 4= 15 9+ 6= 15 8+ 7= 15 6+ 9= 15 9+ 5= 14 9+ 5= 14 9+ 5= 14 8+ 6= 14 12+ 1= 13 9+ 4= 13 8+ 5= 13 7+ 6= 13 7+ 6= 13 4+ 9= 13 9+ 3= 12 7+ 5= 12 5+ 7= 12 4+ 8= 12 4+ 8= 12 7+ 4= 11 6+ 5= 11 5+ 6= 11 4+ 7= 11 2+ 9= 11 8+ 2= 10 6+ 4= 10 6+ 4= 10 5+ 5= 10 5+ 5= 10 5+ 5= 10 5+ 5= 10 5+ 5= 10 4+ 6= 10 4+ 6= 10 7+ 2= 9 7+ 2= 9 5+ 4= 9 5+ 4= 9 5+ 4= 9 5+ 4= 9 4+ 5= 9 2+ 7= 9 1+ 8= 9 7+ 1= 8 6+ 2= 8 5+ 3= 8 5+ 3= 8 5+ 3= 8 4+ 4= 8 4+ 4= 8 3+ 5= 8 2+ 6= 8

Etelä-Suomi

135. Tobias Fransman, ÅIF 136. Antti Halmelainen, Box 137. Marco Marttila, Team Fonzie 138. Jussi Niemi, SiPa 139. Martin Rahila, Box 140. Janne Sainio, Lännenmiehet 141. Kimmo Sandvik, Tor II 142. Joni Tolonen, Tor II 143. Petri Volanen, Tor II 144. Bjärne Kjellgren, Team Fonzie 145. Kim Kortelainen, Box 146. Aki Lehikoinen, AC HaKi II 147. Pekka Aalto, NePa 148 Santeri Försten, NePa 149. Mikko Hämäläinen, AC HaKi II 150. Jyrki Kuustie, KKV II 151. Juha Leinonen, NePa 152. Ari Lessilä, AC HaKi II 153. Kirka Mansnet, EX-Jakis 154. Joni Martemaa, ÅIF 155. Patrik Salminen, Tor II 156. Timo Blomqvist, NePa 157. Markus Ekström, Team Fonzie 158. Andreas Fronden, Team Fonzie 159. Niko Helle, EX-Jakis 160. Kari Hämäläinen, SiPa 161. Vesa Iivonen, Tor II 162. Kim Isaksson, Team Fonzie 163. Anssi Kaasanen, AC HaKi II 164. Samuli Kyttälä, NePa 165. Niklas Läckström, Team Fonzie 166. Jari Mikkola, ÅIF 167. Kasper Nyberg, ÅIF 168. Aki Nybom, KKV II 169. Lasse Pohjalainen, SiPa


83. Lauri Finer, LoSV IV 84. Henrik Lagerbohm, FBC Elit 85. Jari Malinen, KSB II 86. Johan Westerlund, EIF II 87. Juha Alanen, KSB II 88. V-M Brännare, HoHi II 89. Jyrki Närhi, HoHi II 90. Teemu Pehkonen, KSB II 91. Vesa Putro, Snell’s AFC 92. Martin Ekholm, NTH 93. Tapio Finer, LoSV IV 94. Thomas Österlund, NTH 95. Jari Teerihalme, KSB II 96. Markku Alapelto, LoSV IV 97. Rauli Heinänen, Sledgehammer II 98. Rene Holmroos, FBC Elit 99. Mathias Jansson, NTH 100. Janne Kaukua, Sledgehammer II 101. Tommi Malinen, Snell’s AFC 102. Petri Aaltonen, LoSV IV 103. Jari Peltola, LoSV IV 104. Björn Westerlund, NTH 105. Juha Pekkarinen, Sledgehammer II 106. Kim Allamo, NTH 107. Joni Hilden, Snell’s AFC 108. Teemu Hilkamo, KSB II 109. Jouni Lindstedt, VSS II 110. Mikko Hausala, VSS II 111. Kalle Javanainen, HoHi II 112. Timo Juselius, VSS II 113. Pekka Manninen, LoSV IV 114. Juri Hietanen, Snell’s AFC 115. Janne Patjas, LoSV IV 116. Tomi Åsten, FBC Elit 117. Joakim Eriksson, Snell’s AFC 118. Jani Koljonen, Snell’s AFC 119. Edgar Wirtanen, NTH 120. Juho Ylinen, VSS II 121. Kjell Helenius, NTH 122. Ari Vehniäinen, LoSV IV 123. Björn Claesson, EIF II 124. Jonathan Lindvall, HoHi II 125. Kim Ahtola, FBC Elit 126. Tomi Helander, LoSV IV 127. Tommi Luode, VSS II 128. Mikko Ruoho, KSB II 129. Matti Tapio, Sledgehammer II 130. Kim Vidfält, FBC Elit 131. Kimmo Backman, LoSV IV 132. Rabbe Hellman, Snell’s AFC 133. Mika Patjas, Sledgehammer II 134. Hannu Hänninen, Snell’s AFC 135. Mika Korkiakoski, FBC Elit 136. Robin Lindholm, NTH 137. Timo Virtanen, Sledgehammer II 138. Oscar Hafström, FBC Elit 139. Jukka Juslin, KSB II 140. Tony Laine, Sledgehammer II 141. Marko Forsström, Sledgehammer II 142. Jyri Kaartela, HoHi II 143. Sami Karttunen, Sledgehammer II 144. Mika Kemppinen, VSS II 145. Robert Lagerstam, EIF II 146. Kim Lindström, Pohjan Sport 147. Jarno Näätänen, Snell’s AFC 148. Mika Tissari, Snell’s AFC 149. Esa Ajalin, HoHi II 150. Mikko Hausalo, VSS II 151. Tobias Holmström, NTH 152. Jukka Jernström, FBC Elit

6+ 1= 6+ 1= 6+ 1= 6+ 1= 5+ 2= 5+ 2= 5+ 2= 5+ 2= 5+ 2= 4+ 3= 4+ 3= 3+ 4= 2+ 5= 1+ 6= 6+ 0= 5+ 1= 5+ 1= 5+ 1= 4+ 2= 3+ 3= 3+ 3= 3+ 3= 1+ 5= 4+ 1= 4+ 1= 4+ 1= 4+ 1= 3+ 2= 3+ 2= 3+ 2= 3+ 2= 2+ 3= 2+ 3= 2+ 3= 1+ 4= 1+ 4= 1+ 4= 1+ 4= 3+ 1= 3+ 1= 2+ 2= 1+ 3= 0+ 4= 0+ 4= 3+ 0= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 0+ 3= 0+ 3= 0+ 3= 0+ 3= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0=

7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 6 6 6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1

153. Janne Keskitalo, Sledgehammer II 154. Jarkko Lindberg, Snell’s AFC 155. Juha Metso, LoSV IV 156. Staffan Vuono, Pohjan Sport 157. Mikael Wikström, NTH 158. Daniel Grandström, Snell’s AFC 159. Henry Hallgren, NTH 160. Mikko Hautala, VSS II 161. Andreas Havrostomos, FBC Elit 162. Janne Hirvonen, VSS II 163. Johan Holmström, EIF II 164. Ari Inkeroinen, VSS II 165. Ville Jussila, KSB II 166. Andreas Karlsson, NTH 167. Björn Klaesson, EIF II 168. Pekka Koivu, LoSV IV 169. Mikko Mattila, LoSV IV 170. Jarno Määttänen, Snell’s AFC 171. Timo Pekki, LoSV IV 172. Teemu Pekkonen, KSB II 173. Ulf Törnblom, Sledgehammer II 174. Jari Vainio, VSS II 175. Jukka Vernström, FBC Elit

1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

MIEHET V-DIVISIOONA 2.LOHKO ESB Äijät MC Quigan II Swigu 93 FBC Espoo S.S. Storm TeKe Ranko II Ojy Snipers

18 18 18 18 18 18 18 18 18 18

14 11 10 10 9 7 6 5 3 2

2 3 2 1 2 4 3 4 3 2

PISTEPÖRSSI 1. Rene Dahlqvist, Äijät 2. Tuomas Kiiskinen, Äijät 3. Sebastian Heimberg, Äijät 4. Pessi Raevaara, S.S. Storm 5. Jari Kuosmanen, ESB 6. Kari Mikkola, Swigu 93 7. Jukka Pihlakari, S.S. Storm 8. Jari Rinne, S.S. Storm 9. Mika Öhman, S.S. Storm 10. Tuomas Nuotio, TeKe 11. Hannu Huotilainen, MC Quigan II 12. Timo Närte, Snipers 13. Esa Kiiski, Ranko II 14. Antti Kaisla, MC Quigan II 15. Mikko Multanen, Äijät 16. Denis Andrejev, FBC Espoo 17. R-P Innilä, Snipers 18. Pasi Heinonen, Swigu 93 19. Marko Jämsänen, Äijät 20. Vesa Pennanen, TeKe 21. Marek Fields, Swigu 93 22. Hasse Hakkarainen, ESB 23. Oscar Jahn, TeKe 24. Jani Huttunen, FBC Espoo 25. Jussi Voutilainen, Ranko II 26. Sami Kämäräinen, MC Quigan II 27. Eero Sallasmaa, Swigu 93 28. Peter Lindroos, Äijät 29. Juho Manni, Ranko II 30. Marko Lahtinen, Swigu 93 31. Juha Niskanen, S.S. Storm 32. Jari Pirhonen, FBC Espoo

322

2 4 6 7 7 7 9 9 12 14

82- 35 110- 80 82- 72 94- 83 68- 68 103- 84 58- 68 61- 78 62- 87 49- 114

30 25 22 21 20 18 15 14 9 6

32+14= 46 18+24= 42 17+24= 41 19+14= 33 19+13= 32 18+10= 28 18+10= 28 15+12= 27 15+12= 27 18+ 7= 25 13+12= 25 12+ 8= 20 10+10= 20 9+10= 19 8+11= 19 12+ 6= 18 9+ 9= 18 12+ 4= 16 12+ 4= 16 11+ 5= 16 10+ 6= 16 8+ 8= 16 7+ 9= 16 11+ 4= 15 9+ 6= 15 5+10= 15 3+12= 15 11+ 3= 14 9+ 5= 14 8+ 6= 14 9+ 4= 13 9+ 4= 13


10+ 2= 12 9+ 3= 12 8+ 4= 12 6+ 6= 12 6+ 6= 12 5+ 7= 12 4+ 8= 12 8+ 3= 11 6+ 5= 11 6+ 5= 11 4+ 7= 11 9+ 1= 10 7+ 3= 10 7+ 3= 10 6+ 4= 10 5+ 5= 10 5+ 5= 10 4+ 6= 10 7+ 2= 9 5+ 4= 9 5+ 4= 9 4+ 5= 9 4+ 5= 9 4+ 5= 9 4+ 5= 9 3+ 6= 9 2+ 7= 9 8+ 0= 8 6+ 2= 8 6+ 2= 8 5+ 3= 8 5+ 3= 8 5+ 3= 8 4+ 4= 8 4+ 4= 8 2+ 6= 8 0+ 8= 8 6+ 1= 7 5+ 2= 7 5+ 2= 7 5+ 2= 7 5+ 2= 7 4+ 3= 7 3+ 4= 7 3+ 4= 7 3+ 4= 7 2+ 5= 7 1+ 6= 7 5+ 1= 6 5+ 1= 6 5+ 1= 6 4+ 2= 6 4+ 2= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 2+ 4= 6 2+ 4= 6 1+ 5= 6 1+ 5= 6 1+ 5= 6 4+ 1= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 2+ 3= 5 2+ 3= 5 2+ 3= 5 2+ 3= 5

103. A-P Muurimäki, FBC Espoo 104. Jukka Pulkkinen, Swigu 93 105. Mika Westerbäck, Ranko II 106. Esa Jaakola, Äijät 107. Mikko Jalanko, Ranko II 108. Marek Ölge, ESB 109. Petri Kelokoski, Snipers 110. V-P Heikkinen, S.S. Storm 111. Fredrik Ohlstan, ESB 112. Marko Roiha, TeKe 113. Reijo Karppinen, S.S. Storm 114. Janne Suhonen, S.S. Storm 115. Max Hahl, ESB 116. Jussi Rytkönen, FBC Espoo 117. Hannu Huotiainen, MC Quigan II 118. Tero Kanervo, Ojy 119. Timo Rissanen, Ojy 120. Timo Toivonen, Ojy 121. Janne Kallunki, Ojy 122. Timo Havukoski, S.S. Storm 123. Henri Hämäläinen, MC Quigan II 124. Tommi Lönnblad, MC Quigan II 125. Niklas Michelsson, Snipers 126. Riku Rantimo, Swigu 93 127. Sakari Heikkinen, S.S. Storm 128. Peter Kiviharju, FBC Espoo 129. Tero Lönnblad, MC Quigan II 130. Jari Silvennoinen, MC Quigan II 131. V-M Heikkilä, Snipers 132. Eikka Hyvärinen, FBC Espoo 133. Roope Håggström, Snipers 134. Anssi Kuortti, FBC Espoo 135. Teemu Lehtola, S.S. Storm 136. Harri Parkkisenniemi, MC Quigan II 137. Mikko Erikkilä, ESB 138. Niklas Finne, Ojy 139. Markku Huotari, Ojy 140. Hannu Huutiainen, MC Quigan II 141. Hannu Karamäki, S.S. Storm 142. Janne Käkelä, Snipers 143. Niklas Sandvik, Ranko II 144. Ville Toppila, Äijät 145. Aki Abiodum, FBC Espoo 146. J-P Ahvenainen, Snipers 147. Peter Enckell, Swigu 93 148. Tero Hauvonen, Snipers 149. Jani Hintikka, Swigu 93 150. Olli Koivusalo, TeKe 151. Tatu Lope, Ranko II 152. Okko Oulasvirta, FBC Espoo 153. Timo Perkola, Ranko II 154. Jussi Ruokomäki, Snipers 155. Topias Takkunen, FBC Espoo 156. Antti Teerisuo, FBC Espoo 157. T-P Ahokanto, Ranko II 158. Manu Javanainen, MC Quigan II 159. Janne Kailasto, Ojy 160. Petri Lauranen, Ranko II 161. Vito Lavane, FBC Espoo 162. Tomi Saarnio, MC Quigan II 163. Lauri Savolainen, ESB 164. Sami Syrjälä, FBC Espoo 165. Marcus Tallberg, S.S. Storm 166. Pasi Wasenius, S.S. Storm

2+ 3= 2+ 3= 2+ 3= 1+ 4= 1+ 4= 0+ 5= 3+ 1= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 1+ 3= 1+ 3= 0+ 4= 0+ 4= 3+ 0= 3+ 0= 3+ 0= 3+ 0= 2+ 1= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 0+ 3= 0+ 3= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

MIEHET V-DIVISIOONA 3.LOHKO Fire Tiikerit II Honkers

323

18 18 18

12 10 11

1 5 2

5 3 5

74- 64 102- 61 76- 58

25 25 24

5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

Etelä-Suomi

33. Jarkko Silvennoinen, MC Quigan II 34. Jere Tuominen, ESB 35. Simo Miettinen, Ranko II 36. J-E Karilainen, Swigu 93 37. Ari Muhonen, FBC Espoo 38. Lars Björk, MC Quigan II 39. Jari Torvinen, Ojy 40. J-M Laine, Ojy 41. Tuomas Beukhe, ESB 42. Antti Peussa, Swigu 93 43. Miika Niskanen, Swigu 93 44. Fredrik Ohlström, ESB 45. Jarmo Sireeni, Ojy 46. Anssi Welling, FBC Espoo 47. Marko Ojala, MC Quigan II 48. Sami Kopra, ESB 49. Kari Virtanen, MC Quigan II 50. Lasse Rytkönen, FBC Espoo 51. Mikko Kotro, Swigu 93 52. Sami Koivula, ESB 53. Harold Nyberg, S.S. Storm 54. Jussi Immonen, Ojy 55. Jani Lehessalo, Swigu 93 56. Mika Pelkonen, MC Quigan II 57. Mikko Vaurio, ESB 58. Risto Lampinen, TeKe 59. Antti Heikkinen, Ojy 60. Jaakko Kähärä, Ranko II 61. R-M Innilä, Snipers 62. Jyrki Linnasalmi, ESB 63. Jari Kolkka, MC Quigan II 64. Jarkko Sinkkonen, Swigu 93 65. Mika Utukka, Snipers 66. Tomi Tavela, FBC Espoo 67. Antti Virkajärvi, S.S. Storm 68. Mikael Österholm, S.S. Storm 69. Mauri Mäkelä, TeKe 70. Antti Korhonen, Ojy 71. Jarmo Ahonen, Ojy 72. Sampsa Apajalahti, Ojy 73. Pertti Koutiainen, TeKe 74. Juha Tiitta, Ojy 75. Kaarlo Vakkilainen, Snipers 76. Jouni Hakkarainen, ESB 77. Ville Mikkola, S.S. Storm 78. Jussi Svenn, Snipers 79. Chris Mandalius, FBC Espoo 80. Mikko Lahelma, Swigu 93 81. Mikko Arapää, Swigu 93 82. Marko Heponiemi, TeKe 83. Anssi Pöyry, TeKe 84. Lauri Kourine, Äijät 85. Mika Rautio, MC Quigan II 86. Pauli Honkkila, Ranko II 87. Panu Parviainen, FBC Espoo 88. Sami Seppä, Äijät 89. Tero Ropponen, Snipers 90. Teemu Varis, Ranko II 91. Jani Pesonen, Swigu 93 92. Jari Pullinen, Äijät 93. Kenneth Westerlund, TeKe 94. Riku Aarrejärvi, ESB 95. Janne Filpus, Ojy 96. Aleksi Karilahti, MC Quigan II 97. Niko Nyberg, MC Quigan II 98. Kimmo Palkoranta, S.S. Storm 99. Matias Hurme, Ojy 100. Petri Lauronen, Ranko II 101. Teemu Lilja, ESB 102. Aki Lindroth, Äijät


Murskaajat Wolf Ylhäs IV Lightning LosT PaNu FC Elite II

18 18 18 18 18 18 18

8 7 7 7 7 4 3

2 4 2 2 2 5 3

PISTEPÖRSSI 1. Vesa Aho, Tiikerit II 2. Sakari Lehtimäki, LosT 3. Mikko Wihinen, Honkers 4. J-P Lehtonen, Tiikerit II 5. Kalle Laine, Lightning 6. Tommi Vappula, Tiikerit II 7. Harri Wiksten, LosT 8. Olli Rusama, PaNu 9. Jari Waaralinna, Lightning 10. Aki Jalkanen, Honkers 11. Ari Pehkonen, LosT 12. Kimmo Laine, Lightning 13. Janne Ohvo, Ylhäs IV 14. Aleksi Halen, Murskaajat 15. Mika Lindholm, Murskaajat 16. Anssi Rinta-Rahko, Fire 17. Mikko Saarinen, Wolf 18. Janne Tirronen, LosT 19. Henrik Muukkonen, Fire 20. Antti Virtanen, Tiikerit II 21. Lasse Nordgren, Wolf 22. Tony Savolainen, Murskaajat 23. Tero Halonen, LosT 24. Tommi Kolehmainen, Murskaajat 25. Miklos Salminen, FC Elite II 26. Joel Puranen, LosT 27. Tony Krogell, FC Elite II 28. Antti Mattila, Honkers 29. Harri Hynninen, FC Elite II 30. Matti Viinikka, Lightning 31. Pauli Vuolasmaa, Murskaajat 32. Pasi Nieminen, Lightning 33. Pietu Oikarinen, FC Elite II 34. Risto Rahikainen, Wolf 35. Ville Saarinen, Wolf 36. Antti Leinonen, Wolf 37. Antti Tuomola, Honkers 38. Tapio Olkinuora, PaNu 39. Jari Niemi, Ylhäs IV 40. Marko Savolainen, Murskaajat 41. Pekka Vihersalo, Ylhäs IV 42. Tomi Alakoski, Fire 43. Lassi Laitinen, Wolf 44. Mikko Lignell, PaNu 45. Harri Rantala, Fire 46. Tero Laatikainen, Honkers 47. Pär Fröman, FC Elite II 48. Mikko Lukkari, Ylhäs IV 49. Antti Tuomela, Honkers 50. Jari Kiuru, Honkers 51. Ari Aho, Tiikerit II 52. Henri Malassu, Murskaajat 53. Christian Selle, Fire 54. Jari Säävälä, Murskaajat 55. Jan Kaurovirta, Tiikerit II 56. Antti Kervinen, Ylhäs IV 57. Renne Roslund, Tiikerit II 58. Marko Katajisto, Honkers 59. Juha Romo, Tiikerit II 60. Antti Vikman, PaNu 61. Mikko Raito, Wolf

8 7 9 9 9 9 12

84- 84 69- 62 67- 69 82- 86 82- 95 71- 77 60- 111

18 18 16 16 16 13 9

32+18= 50 27+ 9= 36 21+ 8= 29 15+ 9= 24 10+14= 24 19+ 4= 23 12+ 9= 21 14+ 6= 20 9+11= 20 11+ 8= 19 10+ 9= 19 10+ 8= 18 9+ 9= 18 8+10= 18 7+11= 18 4+14= 18 10+ 7= 17 10+ 7= 17 14+ 2= 16 10+ 6= 16 9+ 7= 16 9+ 7= 16 8+ 8= 16 8+ 8= 16 8+ 7= 15 11+ 3= 14 9+ 5= 14 7+ 7= 14 3+11= 14 12+ 1= 13 10+ 3= 13 9+ 4= 13 9+ 4= 13 9+ 4= 13 8+ 5= 13 7+ 6= 13 7+ 6= 13 11+ 1= 12 8+ 4= 12 8+ 4= 12 8+ 4= 12 7+ 5= 12 7+ 5= 12 6+ 6= 12 9+ 2= 11 8+ 3= 11 7+ 4= 11 6+ 5= 11 6+ 5= 11 2+ 9= 11 1+10= 11 9+ 1= 10 7+ 3= 10 7+ 3= 10 6+ 4= 10 6+ 4= 10 5+ 5= 10 4+ 6= 10 3+ 7= 10 3+ 7= 10 6+ 3= 9

62. Tommi Kopponen, PaNu 63. Ville Sipilä, Murskaajat 64. Ilkka Wessberg, Fire 65. Sami Hukkanen, Lightning 66. Markku Heino, Lightning 67. Elias Koskinen, Ylhäs IV 68. Jani Puroranta, FC Elite II 69. Mikael Ruoho, Ylhäs IV 70. Pasi Timonen, Ylhäs IV 71. Sami Niinivaara, Wolf 72. Kare Piekkola, Wolf 73. Heikki Häyhä, PaNu 74. Johan Bildo, PaNu 75. Harri Keränen, Fire 76. J-C Molin, PaNu 77. Pasi Jalkanen, Honkers 78. Eero Virtanen, Tiikerit II 79. Miso Korkiakoski, FC Elite II 80. Joonas Salomäki, PaNu 81. Petteri Soininen, FC Elite II 82. Jaakko Huhtala, PaNu 83. Weymarn Johan Von, Fire 84. Sami Vuorio, Fire 85. Jukka Mäki, Murskaajat 86. Jyrki Kallunki, Ylhäs IV 87. Jari Outavaara, Lightning 88. Jaakko Markkanen, Ylhäs IV 89. Eero Noras, Fire 90. Jukka Hentunen, Tiikerit II 91. Juhani Hujala, Wolf 92. Ville Holma, Fire 93. J-P Häyhä, PaNu 94. Timo Heikkinen, LosT 95. Juhani Kuusisto, FC Elite II 96. Jussi Kähönen, Fire 97. Pasi Rosti, Ylhäs IV 98. Juha Vinni, Ylhäs IV 99. Jouni Laitinen, FC Elite II 100. Jari Säärälä, Murskaajat 101. Janne Tuila, LosT 102. Tony Enberg, LosT 103. Lauri Vuorensola, Lightning 104. Henrik Brander, PaNu 105. Boris Calonius, Fire 106. Tero Kainulainen, Lightning 107. Mika Andersson, Murskaajat 108. Henri Laine, Fire 109. Sami Torri, Murskaajat 110. Jari Vipele, Lightning 111. Ville Anttalainen, PaNu 112. Ilkka Salonen, Wolf 113. Mika Utria, FC Elite II 114. Mika Vähäsarja, LosT 115. Pekka Kyngäs, Lightning 116. Jani Modig, Lightning 117. Pasi Rösti, Ylhäs IV 118. Timo Sarpalinna, Ylhäs IV 119. Samuli Bergström, Lightning 120. Antti Ilvessuo, Honkers 121. Ville Kantola, FC Elite II 122. Yrjö Kokljuschkin, Tiikerit II 123. Kim Wiik, Fire 124. Juha Sauhoniemi, PaNu 125. Aimo Jauho, Tiikerit II 126. Mikko Merta, PaNu 127. Simo Schrodens, FC Elite II 128. Ian Sheng, PaNu 129. Kimmo Vainio, Lightning 130. Tom Bergholm, PaNu 131. Jaakko Lehessaari, Lightning

324

5+ 4= 5+ 4= 5+ 4= 4+ 5= 7+ 1= 5+ 3= 5+ 3= 5+ 3= 5+ 3= 4+ 4= 4+ 4= 3+ 5= 2+ 6= 2+ 6= 2+ 6= 7+ 0= 6+ 1= 5+ 2= 5+ 2= 5+ 2= 4+ 3= 4+ 3= 2+ 5= 6+ 0= 4+ 2= 4+ 2= 3+ 3= 3+ 3= 2+ 4= 2+ 4= 5+ 0= 5+ 0= 3+ 2= 3+ 2= 3+ 2= 2+ 3= 2+ 3= 1+ 4= 1+ 4= 1+ 4= 0+ 5= 4+ 0= 3+ 1= 3+ 1= 3+ 1= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 1+ 3= 1+ 3= 1+ 3= 0+ 4= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 0+ 3= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1=

9 9 9 9 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 7 7 7 7 7 7 7 7 6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2


1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

MIEHET V-DIVISIOONA 4.LOHKO GrIFK III Ylhäs V Läpi Seinien Garbaasit BS-Malmi Jääahmat IT EDT II Tonocks FFT

18 18 18 18 18 18 18 18 18 18

15 15 13 9 8 7 5 6 3 3

1 1 2 0 1 1 4 1 1 0

PISTEPÖRSSI 1. Juha Ollikainen, Ylhäs V 2. Marko Sieranta, Läpi Seinien 3. Jan Selin, Garbaasit 4. Peter Buchert, Ylhäs V 5. Roni Borgström, Ylhäs V 6. Valtteri Hasa, Garbaasit 7. Jukka Pitkänen, Ylhäs V 8. Mikko Kantola, BS-Malmi 9. Jussi Korvenoja, Garbaasit 10. Ville Laine, Ylhäs V 11. Markus Kvist, Läpi Seinien 12. Mika Lähteenmaa, GrIFK III 13. Aki Nordlund, GrIFK III 14. Joonas Tamminen, Läpi Seinien 15. Terho Laaksonen, Ylhäs V 16. Tom Lönnqvist, GrIFK III 17. Olli Jokivalli, IT 18. Ronnie Holmberg, EDT II 19. Tomi Puuska, Läpi Seinien 20. Tero Virtala, Läpi Seinien 21. Jan Grehn, EDT II 22. Pirkka Kallio, EDT II 23. Miikka Mäntylä, Tonocks 24. V-M Hämäläinen, FFT

2 2 3 9 9 10 9 11 14 15

122- 52 154- 64 137- 59 95- 99 79- 107 60- 81 78- 94 74- 123 70- 110 67- 147

31 31 28 18 17 15 14 13 7 6

16+31= 47 31+13= 44 19+19= 38 26+11= 37 21+16= 37 21+15= 36 13+23= 36 22+10= 32 21+11= 32 19+13= 32 16+15= 31 25+ 5= 30 17+13= 30 17+13= 30 14+16= 30 17+12= 29 16+11= 27 12+15= 27 19+ 7= 26 18+ 7= 25 11+11= 22 15+ 6= 21 15+ 6= 21 14+ 6= 20

25. Jarmo Salonen, Ylhäs V 26. Marko Happonen, Jääahmat 27. Jani Meriläinen, Läpi Seinien 28. Samu Anttila, GrIFK III 29. Marko Paju, Ylhäs V 30. Mika Miettinen, GrIFK III 31. Matias Möttönen, IT 32. Marko Nyman, FFT 33. Jan Riikonen, IT 34. Juho Gustafsson, BS-Malmi 35. Pasi Kantoniemi, Garbaasit 36. Marko Mikkonen, GrIFK III 37. Tero Kiljunen, Läpi Seinien 38. Tarmo Niemi, IT 39. Mika Poikolainen, Tonocks 40. Mikael Lindevall, BS-Malmi 41. Vesa Laine, Tonocks 42. Mikko Pekkanen, Tonocks 43. Iiro Saaresmaa, Garbaasit 44. Leo Tuominen, Jääahmat 45. Harri Virtala, Läpi Seinien 46. Matti Pitkänen, Jääahmat 47. Peter Pahlman, EDT II 48. Pekka Tuori, Ylhäs V 49. Riku Kejonen, FFT 50. Jyri Ahonen, Tonocks 51. V-V Hultman, GrIFK III 52. Tuukka Haarlaa, GrIFK III 53. Lauri Kokkinen, Läpi Seinien 54. Jarkko Saarvo, FFT 55. Pasi Savolainen, Tonocks 56. Mikko Palmu, Läpi Seinien 57. Jim Lappalainen, EDT II 58. Teijo Ylitalo, FFT 59. Marc Fuss, FFT 60. V-P Karri, FFT 61. Petri Kauppi, Läpi Seinien 62. Mika Tilus, Tonocks 63. J-P Haapa, BS-Malmi 64. Janne Kuismin, BS-Malmi 65. Tuomas Lehti, GrIFK III 66. Jorma Karila, Jääahmat 67. Mikko Suihkonen, Tonocks 68. Janne Hälikkä, BS-Malmi 69. Lasse Käck, IT 70. Vesa Mäkinen, BS-Malmi 71. Timo Puhakka, IT 72. Turo Aalto, BS-Malmi 73. Juha Kesänen, FFT 74. Max Lyly, EDT II 75. Ilkka Ahlström, Tonocks 76. Kimmo Jokela, IT 77. Asko Happonen, Jääahmat 78. Juha Happonen, Jääahmat 79. Vesa Harjunpää, Ylhäs V 80. Lauri Laitinen, Jääahmat 81. George Grozen, Garbaasit 82. Joni Haavisto, IT 83. Toni Kaskiala, Jääahmat 84. Robin Nyberg, GrIFK III 85. Mikael Ahtakari, EDT II 86. Mikko Tuuli, IT 87. Pertti Virrankoski, EDT II 88. Antti Pursula, Jääahmat 89. Rami Saarela, Garbaasit 90. Risto Lahtinen, Jääahmat 91. Kermit Haapalainen, GrIFK III 92. Henri Jussila, GrIFK III 93. Toni Kejonen, FFT 94. Juha Pitkänen, Ylhäs V

325

12+ 8= 20 10+10= 20 6+14= 20 10+ 9= 19 10+ 9= 19 13+ 5= 18 12+ 6= 18 10+ 8= 18 9+ 9= 18 8+ 9= 17 8+ 9= 17 8+ 9= 17 6+11= 17 6+11= 17 6+11= 17 9+ 7= 16 7+ 9= 16 9+ 6= 15 9+ 6= 15 11+ 3= 14 8+ 6= 14 7+ 7= 14 6+ 8= 14 10+ 3= 13 9+ 4= 13 7+ 6= 13 7+ 6= 13 6+ 7= 13 4+ 9= 13 7+ 5= 12 6+ 6= 12 2+10= 12 6+ 5= 11 4+ 7= 11 3+ 8= 11 9+ 1= 10 6+ 4= 10 6+ 4= 10 5+ 5= 10 4+ 6= 10 3+ 7= 10 8+ 1= 9 6+ 3= 9 5+ 4= 9 5+ 4= 9 5+ 4= 9 5+ 4= 9 4+ 5= 9 1+ 8= 9 1+ 8= 9 6+ 2= 8 6+ 2= 8 3+ 5= 8 3+ 5= 8 3+ 5= 8 3+ 5= 8 2+ 6= 8 2+ 6= 8 5+ 2= 7 5+ 2= 7 4+ 3= 7 4+ 3= 7 4+ 3= 7 3+ 4= 7 3+ 4= 7 2+ 5= 7 2+ 4= 6 1+ 5= 6 4+ 1= 5 4+ 1= 5

Etelä-Suomi

132. Timo Olkinuora, PaNu 133. Antti Pietarinen, Honkers 134. Sampsa Samerma, Wolf 135. Mika Uusitalo, Murskaajat 136. Mikko Wiminen, Honkers 137. Jake Heino, Lightning 138. Seppo Kosonen, LosT 139. Jarmo Kumpulainen, Tiikerit II 140. Aleksi Malen, Murskaajat 141. Mika Malmström, Murskaajat 142. Niklas Merikallio, Wolf 143. Matti Nuutinen, Wolf 144. Toni Ohtonen, Tiikerit II 145. Petri Pehkonen, PaNu 146. Juha Saukkonen, PaNu 147. Harri Vihavainen, FC Elite II 148. Joonas Rahko, Murskaajat 149. Tuomas Virtala, Fire 150. Ville Weyman, Fire 151. Sami Kettunen, Wolf 152. Timo Kosonen, Ylhäs IV 153. Jani Kovaniemi, Ylhäs IV 154. Jan Kuurovirta, Tiikerit II 155. Harri Laine, Fire 156. Petri Laitinen, FC Elite II 157. Aki Pitkänen, LosT 158. Tapio Seppä, Lightning 159. Matti Vinikkq, Lightning 160. Jarno Väistö, Ylhäs IV 161. Kim Öhman, Fire


95. Mikael Ahtokari, EDT II 96. Tobias Björk, EDT II 97. Kasper Finnilä, Garbaasit 98. Jari Haapala, Ylhäs V 99. Jussi Korvanoja, Garbaasit 100. Johannes Möttönen, IT 101. Jens Hilden, GrIFK III 102. Ismo Ronkainen, IT 103. Petri Koivuniemi, Tonocks 104. Dick Söderholm, GrIFK III 105. Kalle Parkkari, Ylhäs V 106. Jaakko Ikonen, BS-Malmi 107. Jukka Ritola, Ylhäs V 108. Pekka Ruuskanen, IT 109. Jyri Vihola, BS-Malmi 110. Casper Finnilä, Garbaasit 111. Tomi Kyllönen, FFT 112. Mikko Laaksonen, FFT 113. Samuli Mikkola, BS-Malmi 114. Lasse Setälä, BS-Malmi 115. Jaakko Viljakainen, EDT II 116. Mika Ahtovirta, Tonocks 117. Mika Kupila, GrIFK III 118. Pasi Lehtinen, Garbaasit 119. Sami Piispala, Garbaasit 120. Timo Haapala, FFT 121. Harri Lindholm, BS-Malmi 122. Mikko Mäkelä, Jääahmat 123. Kimmo Honkanen, Läpi Seinien 124. Kim Wuorenjuuri, IT 125. Petteri Paasonen, BS-Malmi 126. Markku Poulanne, GrIFK III 127. Kimmo Varjokari, IT 128. Jonathan Heino, EDT II 129. Risto Kauppinen, IT 130. Tarmo Luukkonen, BS-Malmi 131. Jaakko Timonen, BS-Malmi 132. Sebastian Wärnhjelm, EDT II 133. Jens Almark, GrIFK III 134. Tero Kulmala, Jääahmat 135. Sakari Posa, Jääahmat 136. Ville Rautio, Garbaasit 137. Jaakko Salovaara, EDT II 138. Lassi Arto, GrIFK III 139. Jan Roikonen, IT 140. Antti Salo, Ylhäs V 141. Jarkko Sinivuori, GrIFK III 142. Tuomas Yli-Hietanen, Jääahmat 143. Kim Björkman, IT 144. Heikki Jokinen, BS-Malmi 145. Riku Keronen, FFT 146. Jani Lautanen, FFT 147. Henry Mäkelä, GrIFK III 148. Peter Pakman, EDT II 149. Antti Porsula, Jääahmat 150. Toni Puuska, Läpi Seinien 151. Tomi Rantio, GrIFK III 152. Kai Riiko, IT 153. C-M Sågbom, GrIFK III 154. Tomi Ertovaara, EDT II 155. Keijo Hartikainen, BS-Malmi 156. Eero Juvonen, GrIFK III 157. Lauri Kekkinen, Läpi Seinien 158. Santtu Laine, Läpi Seinien 159. Tomi Malkia, IT 160. Juuso Mero, GrIFK III 161. Kai Muvaja, Tonocks 162. Miika Mykkänen, EDT II 163. Hannu Näränen, BS-Malmi 164. Markku Puolanne, GrIFK III

3+ 2= 3+ 2= 3+ 2= 3+ 2= 3+ 2= 3+ 2= 2+ 3= 2+ 3= 1+ 4= 1+ 4= 0+ 5= 3+ 1= 3+ 1= 3+ 1= 3+ 1= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 1+ 3= 1+ 3= 1+ 3= 1+ 3= 0+ 4= 2+ 1= 2+ 1= 1+ 2= 1+ 2= 0+ 3= 0+ 3= 0+ 3= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

MIEHET V-DIVISIOONA 5.LOHKO JVP Äfsee Läimä MSB-97 SC Sähly III Bullshot PaaPo Gnistan FBB GIF Pit. Thunder

18 18 18 18 18 18 18 18 18 18

15 12 10 7 8 8 5 6 6 2

1 2 1 5 2 2 4 2 1 2

PISTEPÖRSSI 1. Sami Ylimäki, GIF 2. Henri Häkkinen, Äfsee Läimä 3. Tuomas Totro, PaaPo 4. Jari Puskala, JVP 5. Pekka Perälampi, JVP 6. Jari Velin, SC Sähly III 7. Markus Rapo, Gnistan 8. Antti Suomalainen, Äfsee Läimä 9. Jani Hulkkonen, MSB-97 10. Kalle Säilä, FBB 11. Antti Iivonen, JVP 12. Miika Korkatti, SC Sähly III 13. Jukka Nurmi, Gnistan 14. Jukka Etelämäki, PaaPo 15. Jan Wall, FBB 16. Mikko Nummi, MSB-97 17. Mikko Seppänen, MSB-97 18. Markus Savolainen, SC Sähly III 19. Kalle Kujala, Äfsee Läimä 20. Sakari Imeläinen, FBB 21. Teppo Marttila, Bullshot 22. Juha Niemelä, Gnistan 23. Panu Peltola, FBB 24. Tero Kuosmanen, JVP 25. Hannu Niininen, Äfsee Läimä 26. Juha Konttinen, Pit. Thunder 27. Jari Hellanto, PaaPo 28. Jaanus Järvensivu, Äfsee Läimä 29. Anssi Talonen, JVP 30. Mikko Aitkoski, Gnistan 31. Jukka Kemppainen, SC Sähly III 32. Jaakko Montonen, PaaPo 33. Petri Kaipainen, SC Sähly III 34. Esa Raaska, FBB 35. Niko Strandström, GIF 36. Kalle Kytömäki, Pit. Thunder 37. Sauli Saarinen, GIF 38. Roni Sandholm, FBB 39. Marko Partanen, MSB-97 40. Kalle Suurpää, Pit. Thunder 41. Marko Peltonen, Bullshot 42. Mikko Aho, MSB-97 43. Antton Kokkonen, JVP 44. Taneli Lumiaro, Bullshot 45. Jari Salmi, Gnistan 46. Aksu Sirma, MSB-97 47. Juha Turku, FBB 48. Juhani Hämäläinen, Bullshot 49. Timo Laukkanen, SC Sähly III 50. Timo Lampinen, PaaPo 51. Sami Saarinen, GIF 52. Kimmo Koivunen, GIF 53. Kimmo Luukkonen, Gnistan 54. Pekka Johansson, Äfsee Läimä 55. Marko Salo, GIF 56. Ari Miettinen, MSB-97

326

2 4 7 6 8 8 9 10 11 14

114- 60 109- 73 99- 83 89- 70 78- 86 105- 101 92- 95 93- 97 103- 132 57- 142

31 26 21 19 18 18 14 14 13 6

44+ 7= 51 19+20= 39 14+23= 37 28+ 8= 36 12+24= 36 22+12= 34 18+16= 34 25+ 8= 33 18+11= 29 13+16= 29 18+10= 28 16+12= 28 18+ 9= 27 18+ 8= 26 17+ 8= 25 15+10= 25 15+10= 25 14+11= 25 15+ 9= 24 7+16= 23 15+ 7= 22 8+14= 22 15+ 6= 21 9+12= 21 13+ 7= 20 12+ 8= 20 11+ 9= 20 5+15= 20 8+11= 19 8+ 9= 17 3+14= 17 11+ 5= 16 10+ 6= 16 9+ 7= 16 8+ 8= 16 7+ 9= 16 7+ 9= 16 7+ 9= 16 12+ 3= 15 12+ 3= 15 11+ 4= 15 4+11= 15 10+ 4= 14 8+ 6= 14 6+ 8= 14 6+ 8= 14 6+ 8= 14 11+ 2= 13 9+ 4= 13 8+ 5= 13 7+ 6= 13 3+10= 13 8+ 4= 12 7+ 5= 12 5+ 7= 12 3+ 9= 12


8+ 3= 11 8+ 3= 11 7+ 4= 11 6+ 5= 11 5+ 6= 11 5+ 6= 11 4+ 7= 11 10+ 0= 10 7+ 3= 10 7+ 3= 10 6+ 4= 10 6+ 4= 10 3+ 7= 10 7+ 2= 9 5+ 4= 9 5+ 4= 9 5+ 4= 9 5+ 4= 9 1+ 8= 9 7+ 1= 8 7+ 1= 8 6+ 2= 8 4+ 4= 8 4+ 4= 8 3+ 5= 8 3+ 5= 8 2+ 6= 8 5+ 2= 7 4+ 3= 7 4+ 3= 7 2+ 5= 7 2+ 5= 7 4+ 2= 6 3+ 3= 6 2+ 4= 6 2+ 4= 6 2+ 4= 6 2+ 4= 6 1+ 5= 6 1+ 5= 6 1+ 5= 6 1+ 5= 6 0+ 6= 6 5+ 0= 5 4+ 1= 5 4+ 1= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 2+ 3= 5 2+ 3= 5 2+ 3= 5 2+ 3= 5 2+ 3= 5 1+ 4= 5 1+ 4= 5 1+ 4= 5 0+ 5= 5 0+ 5= 5 0+ 5= 5 4+ 0= 4 3+ 1= 4 3+ 1= 4 3+ 1= 4 2+ 2= 4 2+ 2= 4 2+ 2= 4 1+ 3= 4 0+ 4= 4 3+ 0= 3 3+ 0= 3

127. Riku Talvitie, Gnistan 128. Juha Ihalainen, Gnistan 129. Kimmo Nummi, MSB-97 130. Eero Korkiakoski, Äfsee Läimä 131. Sami Harjunkoski, Bullshot 132. Janne Kinnunen, MSB-97 133. Petri Koivunen, SC Sähly III 134. Vesa Hellasto, PaaPo 135. Artto Kauppila, FBB 136. Timo Ojanen, Äfsee Läimä 137. Janne Sirma, MSB-97 138. Chi Traj Minh, Gnistan 139. Jani Mulkkonen, MSB-97 140. John Stark, Gnistan 141. Pertti Säilä, SC Sähly III 142. Jonas Cederlöf, MSB-97 143. Jere Härkänen, PaaPo 144. Antti Jalonen, JVP 145. Mika Korhonen, PaaPo 146. Jiri Wall, FBB 147. Jari Hellasto, PaaPo 148. Mikko Nukki, MSB-97 149. Mikko Nurmi, MSB-97 150. Lalli Väppinen, Äfsee Läimä 151. Juha Backman, GIF 152. Marko Kalmari, FBB 153. Kim Koski, GIF 154. Toni Laine, Pit. Thunder 155. Jarne Michhelsson, GIF 156. Pauli Pakkala, Gnistan 157. Rami Valpas, Pit. Thunder 158. Siri Wall, FBB

3+ 0= 2+ 1= 2+ 1= 1+ 2= 0+ 3= 0+ 3= 0+ 3= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

MIEHET V-DIVISIOONA 6.LOHKO Erä II IKHTYS Valtti III KauSB HyöKy MaKu USK SBR StoKi Palloklaani

18 18 18 18 18 18 18 18 18 18

13 12 11 10 7 7 7 6 4 2

PISTEPÖRSSI 1. Marcus Lindfors, Erä II 2. Marko Pääskysaari, KauSB 3. Lasse Byysing, Valtti III 4. Kim Forsström, Erä II 5. Lasse Rautiainen, HyöKy 6. Timo Mäkinen, KauSB 7. Jonathan Salakari, Erä II 8. Kim Grenner, Erä II 9. Marko Leppänen, SBR 10. Marko Lohjala, HyöKy 11. Jukka Hoffren, USK 12. Berndt Merus, Erä II 13. Ilkka Kähkönen, IKHTYS 14. Roope Hakkola, HyöKy 15. Antti Kettunen, IKHTYS 16. Mika Byysing, Valtti III 17. Marko Häikiö, Valtti III 18. Kim Kolster, Erä II 19. J-M Heikkinen, MaKu 20. Matti Tillander, IKHTYS 21. T-K Jankko, IKHTYS 22. Lasse Hyttinen, USK

327

2 1 0 2 5 3 3 3 1 2

3 5 7 6 6 8 8 9 13 14

124- 65 96- 47 94- 67 85- 78 84- 82 61- 79 64- 67 61- 84 58- 94 43- 107

28 25 22 22 19 17 17 15 9 6

35+20= 55 17+21= 38 31+ 6= 37 18+15= 33 17+15= 32 19+11= 30 18+10= 28 20+ 6= 26 19+ 7= 26 20+ 4= 24 14+10= 24 12+12= 24 16+ 7= 23 12+10= 22 11+11= 22 11+ 9= 20 6+13= 19 4+15= 19 14+ 4= 18 12+ 6= 18 11+ 7= 18 12+ 5= 17

Etelä-Suomi

57. Kimmo Lievo, PaaPo 58. Jani Piekäinen, Bullshot 59. Mikko Sihvonen, JVP 60. Jussi Vuorivirta, JVP 61. Roope Hämäläinen, Gnistan 62. Antti Sireeni, Bullshot 63. Sami Rissanen, Äfsee Läimä 64. Mika Reisu, FBB 65. Kimmo Koskinen, Äfsee Läimä 66. Mika Källman, PaaPo 67. Kimmo Halonen, MSB-97 68. Vesa Hellanto, PaaPo 69. Iiro Vaara, Pit. Thunder 70. Ilkka Hallikainen, GIF 71. Jarkko Huovinen, SC Sähly III 72. Juho Orhanen, Pit. Thunder 73. Joonas Pinomaa, JVP 74. Mika Vilkko, Pit. Thunder 75. Janne Kontiokorpi, Äfsee Läimä 76. Tommi Korhonen, Bullshot 77. Chi Tran Minh, Gnistan 78. Mikko Järvinen, Pit. Thunder 79. Ari Oja, MSB-97 80. Antto Saarinen, GIF 81. Sami Kaartinen, MSB-97 82. Petri Pynnönen, PaaPo 83. Ismo Kuuri, Gnistan 84. Janne Michelsson, GIF 85. Jani Kuokkanen, GIF 86. Jarmo Määttä, Bullshot 87. Eetu Lindholm, JVP 88. Juha Nylander, MSB-97 89. Retu Lindholm, JVP 90. Niko Juvonen, Bullshot 91. Marko Hiekkamies, FBB 92. Jussi Mattila, Bullshot 93. Pasi Sihvola, GIF 94. Hassi Urpilainen, GIF 95. Harri Hellman, Bullshot 96. Marko Kaskenviita, Bullshot 97. Jari Keränen, Bullshot 98. Hannu Virtanen, SC Sähly III 99. Kai Lippojoki, PaaPo 100. Jouni Herrala, PaaPo 101. Perttu Herttonen, SC Sähly III 102. Mika Tuominen, Gnistan 103. Lalli Jäppinen, Äfsee Läimä 104. Toni Niemelä, Pit. Thunder 105. Sami Hyökki, JVP 106. Joona Myllynen, Pit. Thunder 107. Panu Peltonen, FBB 108. Joni Riiheläinen, JVP 109. Esa Tonteri, PaaPo 110. Jeppe Arokanto, Äfsee Läimä 111. Kim Imponen, GIF 112. Mikko Saarenoja, SC Sähly III 113. Janne Holmström, Äfsee Läimä 114. Jaakko Jormanainen, Bullshot 115. Ilpo Turunen, GIF 116. Janne Koivuniemi, MSB-97 117. Kristian Metsälä, GIF 118. Pasi Sirkiä, PaaPo 119. Jukka Tähkäoja, PaaPo 120. Aki Hautojärvi, PaaPo 121. Ville Kajander, Pit. Thunder 122. Paavo Pudas, FBB 123. Antti Mäkelä, Äfsee Läimä 124. Juha Vanhanen, SC Sähly III 125. Jaakko Marjosola, Äfsee Läimä 126. Hans Sundell, SC Sähly III


23. Pasi Schutschkoff, Valtti III 24. Jens Lindahl, Erä II 25. Mika Särkkä, HyöKy 26. Jari Ruotsalainen, Valtti III 27. Ari Vuorimäki, IKHTYS 28. Sami Rokkila, KauSB 29. Jukka Simonen, SBR 30. Mika Kuiri, MaKu 31. Lauri Ikonen, StoKi 32. Henrik Johansson, KauSB 33. Kai Koskela, Valtti III 34. Jarkko Auvinen, StoKi 35. Ilkka Valli, USK 36. Kimmo Pasanen, MaKu 37. Albert Ehnrooth, Erä II 38. Petri Vilander, HyöKy 39. Juha Naapuri, Palloklaani 40. Tatu Hänninen, IKHTYS 41. Risto Kulmala, MaKu 42. Marko Lätti, StoKi 43. Ismo Puustinen, Palloklaani 44. Mika Vitikainen, SBR 45. Markus Ylä-Ilomäki, IKHTYS 46. Mika Pärssinen, SBR 47. Lasse Huttunen, IKHTYS 48. Jukka Piitulainen, MaKu 49. Jani Tuhkanen, KauSB 50. Mika Larinen, SBR 51. Tomi Pietiläinen, SBR 52. Mikko Ekman, Valtti III 53. Samu Fält, USK 54. Jarmo Mankisenmaa, IKHTYS 55. Samuli Suominen, MaKu 56. Jussi Nyman, USK 57. Jani Haapasaari, USK 58. V-P Männistö, KauSB 59. Arto Vehkomäki, IKHTYS 60. Jani Wahlström, StoKi 61. Ari Leppänen, Palloklaani 62. Niko Kettunen, StoKi 63. Petri Hiltunen, USK 64. V-M Pennala, StoKi 65. Tom Mäkinen, KauSB 66. Jarno Mäkisalo, KauSB 67. Marko Ignatius, HyöKy 68. Juha Käsmänen, MaKu 69. Markus Luhtala, Palloklaani 70. Kaj Pantsar, SBR 71. Marko Honkaharju, HyöKy 72. Sami Ahokas, SBR 73. Tommi Johansson, Valtti III 74. Joni Kunnas, HyöKy 75. Henrik Österman, SBR 76. Antti Komonen, Valtti III 77. O-P Ketonen, StoKi 78. Janne Lahti, IKHTYS 79. Mika Kettunen, StoKi 80. Kristian Seppänen, Palloklaani 81. Ronnie Forsgrenn, Erä II 82. Timo Galkin, Palloklaani 83. Antti Lehto, MaKu 84. Tomi Palkama, HyöKy 85. Panu Kontinen, Palloklaani 86. Timo Lempinen, Valtti III 87. Teemu Lievonen, MaKu 88. Jouni Julin, SBR 89. Mikko Keppo, HyöKy 90. Jani Kielenniva, Palloklaani 91. Juha Kuhtamäki, StoKi 92. Jaakko Kähkönen, IKHTYS

10+ 7= 17 9+ 8= 17 8+ 9= 17 13+ 3= 16 13+ 2= 15 11+ 4= 15 3+12= 15 9+ 5= 14 8+ 6= 14 10+ 3= 13 8+ 5= 13 7+ 6= 13 7+ 6= 13 5+ 8= 13 4+ 9= 13 7+ 5= 12 6+ 6= 12 5+ 7= 12 4+ 8= 12 8+ 3= 11 8+ 3= 11 6+ 5= 11 6+ 5= 11 5+ 6= 11 4+ 7= 11 4+ 7= 11 8+ 2= 10 7+ 3= 10 6+ 4= 10 5+ 5= 10 5+ 5= 10 3+ 7= 10 7+ 2= 9 5+ 4= 9 4+ 5= 9 3+ 6= 9 3+ 6= 9 2+ 7= 9 8+ 0= 8 6+ 2= 8 5+ 3= 8 5+ 3= 8 4+ 4= 8 4+ 4= 8 3+ 5= 8 3+ 5= 8 3+ 5= 8 3+ 5= 8 6+ 1= 7 5+ 2= 7 3+ 4= 7 3+ 4= 7 3+ 4= 7 0+ 7= 7 4+ 2= 6 4+ 2= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 2+ 4= 6 2+ 4= 6 2+ 4= 6 2+ 4= 6 1+ 5= 6 1+ 5= 6 4+ 1= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5

93. Jarmo Mäkinen, USK 94. Mika Jalamo, Palloklaani 95. Anssi Kuitunen, IKHTYS 96. Timo Eloholma, USK 97. Kari Jaakkola, USK 98. Juha Välimäki, Valtti III 99. Jari Ylikoski, KauSB 100. Juha Jäntti, KauSB 101. Jukka Koskelinen, MaKu 102. Esa Laakso, KauSB 103. Timo Oksa, Valtti III 104. Ilkka Byysing, Valtti III 105. Markku Suopunki, KauSB 106. Harri Karttunen, Palloklaani 107. Kari Kreander, MaKu 108. Jari Vainikka, USK 109. Kari Hakkarainen, Valtti III 110. Sampo Lehtinen, Palloklaani 111. Jorma Saarinen, StoKi 112. Petri Saastamoinen, KauSB 113. Kimmo Annala, IKHTYS 114. Jouni Hautamäki, SBR 115. Tom Hoffmann, HyöKy 116. Jari Ikonen, StoKi 117. Rami Heino, Valtti III 118. Mika Mikkola, USK 119. Arto Maantola, MaKu 120. Markku Röpelinen, KauSB 121. Jussi Jäntti, KauSB 122. Kimmo Jääskeläinen, USK 123. Jorma Levomäki, HyöKy 124. Marcus Lindahl, Erä II 125. Mikko Monto, Palloklaani 126. Harri Nouvo, Palloklaani 127. Lasse Poutiainen, HyöKy 128. Rami Reino, Valtti III 129. J-P Ruonaniemi, Palloklaani 130. Juha Johansson, StoKi 131. Mikko Katvell, MaKu 132. Jukka Koskelin, MaKu 133. Juha Lehtonen, IKHTYS 134. Mika Neva, HyöKy 135. J-M Heikkilä, MaKu 136. Juha Kumtamäki, StoKi 137. Juha Käsnänen, MaKu 138. Tatu Manninen, IKHTYS 139. Mikko Marila, USK 140. Mika Muiri, MaKu 141. Jorma Nylund, StoKi 142. Anssi Tullila, IKHTYS 143. Marko Honkaharu, HyöKy 144. Lasse Hyttynen, USK 145. Reko Keijonen, MaKu 146. Terho Laimo, SBR 147. Matti Lehti, USK 148. Ville Lehtinen, IKHTYS 149. Mikko Malinen, MaKu 150. Tuomas Närvänen, Palloklaani 151. Juha Polkko, StoKi 152. Jyrki Ruhala, StoKi 153. Petri Seine, MaKu 154. Jouni Sulin, SBR 155. Jani Vitikainen, SBR

2+ 3= 1+ 4= 1+ 4= 3+ 1= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 1+ 3= 1+ 3= 1+ 3= 1+ 3= 0+ 4= 0+ 4= 3+ 0= 3+ 0= 3+ 0= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 0+ 3= 0+ 3= 2+ 0= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

MIEHET V-DIVISIOONA 7.LOHKO Hauki MaKu II MaKi JyKe

328

18 18 18 18

16 14 10 9

1 0 2 2

1 4 6 7

85- 41 124- 45 87- 64 84- 77

33 28 22 20

5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1


18 18 18 18 18 18

8 8 6 6 5 1

PISTEPÖRSSI 1. Timo Huhta, V-Sabres 2. Tomi Toivonen, RiRa 3. Pasi Ruotsalainen, V-Sabres 4. Tony Mikkola, RR-United 5. Jukka Purola, JyKe 6. Tuukka Sormunen, JyKe 7. Keijo Heikkinen, MaKu II 8. Markku Löfberg, MaKu II 9. Tim Lyytikäinen, ECG II 10. Pekka Saharinen, MaKu II 11. Arno Salmi, Hauki 12. Vi Van, MaKi 13. Kalle Wilkman, V-Sabres 14. Tomi Ylöstalo, ECG II 15. Timo Vehmassalo, Erä IV 16. Juha Rautio, ECG II 17. Antti Hakala, MaKi 18. Lauri Wettenhovi, MaKu II 19. Mika Kuusisto, Raindogs 20. Petri Roine, Erä IV 21. Pauli Miettinen, ECG II 22. Andreas Koivisto, MaKi 23. Samuli Kivilehto, MaKu II 24. Janne Vickholm, MaKu II 25. Antti Vallden, MaKu II 26. Tomi Korpiola, Hauki 27. Tomi Kuloviita, Erä IV 28. Tero Lauttanen, Hauki 29. Rasmus Bruun, ECG II 30. Ville Pennanen, V-Sabres 31. Ari Hopia, Raindogs 32. Jouni Kontola, RiRa 33. Teemu Halonen, RiRa 34. Aki Toivonen, Erä IV 35. Sami Kallio, Hauki 36. Ismo Niininen, Raindogs 37. Antti Rinkinen, V-Sabres 38. Juha Mustajärvi, RR-United 39. Tero Niemenpää, MaKu II 40. Antti Ahlqvist, Hauki 41. Harri Jortikka, RR-United 42. Jarmo Tiainen, Raindogs 43. Jaani Lahtinen, RR-United 44. Aleksi Raij, MaKi 45. Leo Sahlberg, Hauki 46. Oskari Virtanen, MaKi 47. Pekka Rinta-Kokko, JyKe 48. Ville Walta, MaKu II 49. Ivo Oksman, Raindogs 50. Ville Karavirta, JyKe 51. Alexander Stenman, MaKi 52. Mikko Suoraniemi, ECG II 53. Jarno Lahtinen, RR-United 54. Matti Granlund, Erä IV 55. Mikko Lilja, V-Sabres 56. Joni Hämäläinen, Raindogs 57. Teemu Haapala, ECG II 58. Seppo Uusi-Rauva, JyKe 59. Jyri Vartiainen, RiRa 60. Petri Mustonen, Raindogs 61. Mika Tuomi, Raindogs 62. Harri Hultin, JyKe

1 0 2 2 1 3

9 10 10 10 12 14

81- 85 100- 94 76- 77 73- 101 71- 132 67- 132

17 16 14 14 11 5

32+14= 46 27+16= 43 19+17= 36 22+11= 33 19+13= 32 16+16= 32 9+20= 29 22+ 4= 26 11+14= 25 16+ 7= 23 15+ 8= 23 15+ 8= 23 15+ 8= 23 12+11= 23 17+ 5= 22 13+ 9= 22 14+ 7= 21 13+ 8= 21 11+10= 21 15+ 5= 20 8+12= 20 6+14= 20 10+ 9= 19 9+10= 19 7+11= 18 2+16= 18 4+13= 17 10+ 6= 16 10+ 5= 15 9+ 6= 15 8+ 7= 15 7+ 8= 15 6+ 9= 15 4+11= 15 12+ 2= 14 9+ 5= 14 6+ 8= 14 5+ 9= 14 12+ 1= 13 8+ 5= 13 7+ 6= 13 6+ 7= 13 4+ 9= 13 8+ 4= 12 7+ 5= 12 5+ 7= 12 4+ 8= 12 3+ 9= 12 10+ 1= 11 7+ 4= 11 7+ 4= 11 5+ 6= 11 8+ 2= 10 7+ 3= 10 7+ 3= 10 6+ 4= 10 5+ 5= 10 5+ 5= 10 4+ 6= 10 3+ 7= 10 3+ 7= 10 8+ 1= 9

63. Sami Hyytiäinen, Hauki 64. Juhani Vanne, Raindogs 65. Panu Lahtinen, JyKe 66. Jouni Saloranta, RiRa 67. Antti Sihvonen, MaKu II 68. Kosti Salmi, Hauki 69. Jani Suihkonen, MaKi 70. Arto Ruotsalainen, RR-United 71. Jani Rasinkangas, RiRa 72. Jukka Majuri, RiRa 73. Urho Manninen, Erä IV 74. Mika Mäntylä, JyKe 75. Aarni Kotilainen, MaKi 76. Jarno Rantanen, ECG II 77. Niko Liesmäki, Erä IV 78. Janne Lindfors, V-Sabres 79. Kari Hytönen, Hauki 80. Jaakko Kettunen, JyKe 81. Sami Puska, RiRa 82. Kerkko Halme, RR-United 83. Ville Partanen, RR-United 84. Toni Schuller, Erä IV 85. Jani Ansaharju, JyKe 86. Mikko Mäkinen, JyKe 87. Jussi Ojala, Hauki 88. Jarno Väkiparta, MaKi 89. Antti Grönberg, V-Sabres 90. Jarno Karjalainen, RR-United 91. Pekka Lahti, ECG II 92. Alexander Orava, RR-United 93. Ari Riistama, RiRa 94. Tero Stenblom, Raindogs 95. Stephen Brown, MaKu II 96. Marko Hannula, MaKi 97. Rein Nolo, V-Sabres 98. Henry Ojanen, MaKu II 99. Pentti Nieminen, MaKu II 100. Sampo Soimakallio, Hauki 101. Matti Somerla, V-Sabres 102. Toni Pesonen, V-Sabres 103. Kim Calonius, Hauki 104. Sakari Liuski, MaKi 105. Mika Tyri, ECG II 106. Tomi Palomäki, Hauki 107. Jussi Salonen, JyKe 108. Tuomas Laiho, Erä IV 109. Lauri Vehkaluoto, ECG II 110. Tom Galadh, MaKi 111. Timo Saarinen, Erä IV 112. Mikko Tolvanen, RR-United 113. Mika Desch, Hauki 114. Harri Elf, MaKi 115. Mika Karenius, JyKe 116. Vesa Westerberg, V-Sabres 117. Vesa Lepola, RR-United 118. Miikka Nuuttila, MaKi 119. Markus Teir, RR-United 120. Janne Tuomi, Raindogs 121. Harri Aulaskari, RR-United 122. Pasi Volotinen, RiRa 123. Tatu Wennakoski, V-Sabres 124. Tomi Halttunen, MaKu II 125. Jani Suikkanen, MaKi 126. Juhani Vanno, Raindogs 127. Matias Aikio, ECG II 128. Jani Kuusela, MaKu II 129. Mikko Mali, Hauki 130. Pasi Muhonen, RiRa 131. Mikko Tontti, Hauki 132. Marco Sanekko, MaKi

329

7+ 2= 6+ 3= 5+ 4= 5+ 4= 5+ 4= 3+ 6= 2+ 7= 7+ 1= 6+ 2= 5+ 3= 5+ 3= 5+ 3= 4+ 4= 4+ 4= 3+ 5= 2+ 6= 5+ 2= 5+ 2= 5+ 2= 4+ 3= 4+ 3= 4+ 3= 3+ 4= 3+ 4= 2+ 5= 5+ 1= 4+ 2= 4+ 2= 4+ 2= 4+ 2= 4+ 2= 4+ 2= 3+ 3= 2+ 4= 2+ 4= 2+ 4= 1+ 5= 1+ 5= 1+ 5= 0+ 6= 5+ 0= 4+ 1= 3+ 2= 2+ 3= 2+ 3= 1+ 4= 4+ 0= 3+ 1= 3+ 1= 3+ 1= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 1+ 3= 1+ 3= 1+ 3= 1+ 3= 0+ 4= 0+ 4= 0+ 4= 3+ 0= 3+ 0= 3+ 0= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 1+ 2=

9 9 9 9 9 9 9 8 8 8 8 8 8 8 8 8 7 7 7 7 7 7 7 7 7 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3

Etelä-Suomi

ECG II V-Sabres RR-United Raindogs RiRa Erä IV


133. Mikko Granlund, Erä IV 134. Tuomas Karkkunen, MaKu II 135. Mika Koskinen, Raindogs 136. Antti Silvonen, MaKu II 137. Stefan Aalto-Setälä, V-Sabres 138. Teemu Hentunen, RR-United 139. Mikko Alakaro, RR-United 140. Tero Hakala, RR-United 141. Jesse Jokinen, Hauki 142. Illu Kainulainen, Erä IV 143. Pasi Lehtinen, MaKu II 144. Toni Pajunen, MaKu II 145. Vosa Volmari, JyKe 146. Erno Björninen, Raindogs 147. Kivil Häynnen, Erä IV 148. Antti Vollden, MaKu II 149. Tero Blumster, ECG II 150. Juho Hirvonen, ECG II 151. Kiril Häyrinen, Erä IV 152. Janne Lamponen, Raindogs 153. Kari Saukko, Raindogs

0+ 3= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1

MIEHET V-DIVISIOONA 8.LOHKO Luuserit SB-Pro II Erä V PePe Team ECS VD JMFC HHS Chess Tapuli Team

18 18 18 18 18 18 18 18 18 18

14 15 11 10 9 8 8 4 3 1

2 0 2 2 2 2 0 1 2 1

PISTEPÖRSSI 1. Kai Korttinen, Luuserit 2. Markus Mulo, Luuserit 3. Tero Hytönen, ECS 4. Tuomas Ahola, SB-Pro II 5. Sauli Tervonen, Luuserit 6. Aki Aalto, Erä V 7. Samuli Thamm, PePe Team 8. Ville Pursiainen, Erä V 9. Zsolt Koroknag, SB-Pro II 10. Antti Hautala, HHS 11. Tomi Tanskanen, SB-Pro II 12. Jari Pirinen, VD 13. Juha Hiltunen, Luuserit 14. Janne Luukkonen, Erä V 15. Kimmo Koivula, Luuserit 16. Juho Schadewitz, PePe Team 17. Jouko Snellman, JMFC 18. Kai Naumanen, HHS 19. Ari Heinonen, Luuserit 20. Henri Knaappila, ECS 21. Janne Åman, Erä V 22. Tuomas Haapkylä, ECS 23. Marko Kaario, SB-Pro II 24. Arto Valkama, PePe Team 25. Tommi Mäki-Ullakko, SB-Pro II 26. Janne Petäjäjärvi, Luuserit 27. Sami Nyrövaara, VD 28. Niko Lehikoinen, PePe Team 29. Juha Palo, VD 30. Rolf Grönlund, Tapuli Team 31. Jani Räsänen, Erä V 32. Ari Ojanen, Tapuli Team 33. Mikko Tanska, ECS

2 3 5 6 7 8 10 13 13 16

148- 59 118- 49 98- 93 98- 71 89- 93 91- 88 84- 82 71- 128 53- 91 57- 153

30 30 24 22 20 18 16 9 8 3

15+34= 49 24+17= 41 29+ 8= 37 9+27= 36 22+13= 35 18+14= 32 14+15= 29 16+12= 28 22+ 5= 27 15+12= 27 17+ 9= 26 19+ 6= 25 15+10= 25 13+11= 24 15+ 8= 23 14+ 8= 22 13+ 9= 22 11+11= 22 13+ 8= 21 11+ 9= 20 10+10= 20 9+11= 20 9+11= 20 9+11= 20 18+ 1= 19 15+ 3= 18 10+ 8= 18 12+ 5= 17 12+ 4= 16 11+ 5= 16 9+ 7= 16 14+ 1= 15 11+ 4= 15

34. Timo Jokinen, Erä V 35. Mikko Koivula, Luuserit 36. Pekka Ikonen, VD 37. Tommi Matikainen, VD 38. Pasi Nieminen, JMFC 39. Kimmo Haimila, SB-Pro II 40. Aleksi Agge, PePe Team 41. Teemu Lumme, SB-Pro II 42. Ari Anttila, HHS 43. Tuomas Lehto, ECS 44. Tommi Nyman, Chess 45. Erno Puupponen, JMFC 46. Ilkka Koutaniemi, HHS 47. Samu Nisula, Luuserit 48. Lasse Anttila, VD 49. Jarkko Asunmaa, SB-Pro II 50. Vesa Nieminen, Chess 51. Mikko Tanska, JMFC 52. Jouni Kalliovirta, JMFC 53. Manu Mutka, JMFC 54. Janne Eklöf, Luuserit 55. Toni Lehikoinen, PePe Team 56. Teemu Lehto, ECS 57. Topi Vento, Erä V 58. Harri Virtanen, Luuserit 59. Henri Gröhn, ECS 60. Markku Ahonen, JMFC 61. Antti Hauvala, HHS 62. Tomi Nyrövaara, VD 63. Sami Hokkanen, VD 64. Jussi Huttunen, Erä V 65. Janne Mäntynen, VD 66. Tuomas Summanen, HHS 67. V-M Virta, ECS 68. Samuli Helavuo, VD 69. Sami Kekäläinen, PePe Team 70. Arto Mäkinen, SB-Pro II 71. Otto Päivinen, Tapuli Team 72. Jani Koskinen, SB-Pro II 73. Ville Kujanpää, Chess 74. Jani Sorsa, Chess 75. Pauli Tolppanen, Erä V 76. Ilkka Välimaa, SB-Pro II 77. Sami Aimo, JMFC 78. Toni Kallioinen, PePe Team 79. Pasi Kyllönen, HHS 80. Jami Virta, Chess 81. Kalle Kuronen, Tapuli Team 82. Samuli Kontio, PePe Team 83. Ville Kaartinen, HHS 84. Jari Leino, Chess 85. Juha Ahdevainio, ECS 86. Ismo Kukkonen, Tapuli Team 87. Sakari Suominen, VD 88. Sami Walden, PePe Team 89. Mark Rantala, ECS 90. Markku Uotila, Chess 91. Matti Salmen, PePe Team 92. Kari Keinänen, Tapuli Team 93. Lasse Pynnönen, Erä V 94. Aapo Ilola, SB-Pro II 95. Jukka Kelohonka, Tapuli Team 96. Sampo Kivipato, HHS 97. Mikko Koistinen, Luuserit 98. Hannu Ojala, Tapuli Team 99. Juha Saloranta, PePe Team 100. Pasi Hopponen, Chess 101. Ville Tuomisto, PePe Team 102. Niko Asposalo, Tapuli Team 103. Juha Salomaa, JMFC

330

8+ 7= 15 7+ 8= 15 8+ 6= 14 7+ 7= 14 7+ 7= 14 3+11= 14 10+ 3= 13 7+ 6= 13 4+ 9= 13 9+ 3= 12 9+ 3= 12 9+ 3= 12 8+ 4= 12 8+ 4= 12 7+ 5= 12 7+ 5= 12 7+ 5= 12 7+ 5= 12 6+ 6= 12 5+ 7= 12 4+ 8= 12 5+ 6= 11 5+ 6= 11 5+ 6= 11 4+ 7= 11 2+ 9= 11 8+ 2= 10 7+ 3= 10 7+ 3= 10 5+ 5= 10 5+ 5= 10 2+ 8= 10 7+ 2= 9 7+ 2= 9 5+ 4= 9 5+ 4= 9 4+ 5= 9 4+ 5= 9 3+ 6= 9 2+ 7= 9 6+ 2= 8 6+ 2= 8 6+ 2= 8 5+ 3= 8 5+ 3= 8 5+ 3= 8 5+ 3= 8 4+ 4= 8 2+ 6= 8 6+ 1= 7 4+ 3= 7 3+ 4= 7 3+ 4= 7 3+ 4= 7 3+ 4= 7 2+ 5= 7 2+ 5= 7 1+ 6= 7 5+ 1= 6 4+ 2= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 2+ 4= 6 5+ 0= 5 5+ 0= 5 4+ 1= 5 3+ 2= 5


2+ 3= 2+ 3= 2+ 3= 2+ 3= 2+ 3= 1+ 4= 3+ 1= 3+ 1= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 1+ 3= 1+ 3= 1+ 3= 0+ 4= 0+ 4= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 0+ 3= 0+ 3= 0+ 3= 0+ 3= 0+ 3= 0+ 3= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

174. Kristian Sainio, VD 175. Krister Scholin, SB-Pro II 176. Jari Tehikoski, Luuserit

0+ 1= 1 0+ 1= 1 0+ 1= 1

MIEHET V-DIVISIOONA 9.LOHKO Hämäys II Juoni IBK Cosmonauts Legendat East Stars FC Gudu SBS Simdax PotKi GamTe IV RSJ

18 18 18 18 18 18 18 18 18 18

12 11 10 10 9 9 6 4 4 3

3 4 3 2 3 3 3 2 1 0

3 3 5 6 6 6 9 12 13 15

PISTEPÖRSSI 1. Kimmo Virtanen, Juoni 2. Ville Hämäläinen, Juoni 3. Aki Eurola, East Stars 4. Antti Romppanen, PotKi 5. Kim Granlund, Legendat 6. Tommi Saarinen, East Stars 7. Samuel Thesleff, IBK Cosmonauts 8. Börje Sten, FC Gudu 9. Eskil Wahlberg, IBK Cosmonauts 10. Toni Heikkinen, Hämäys II 11. Henri Enbäck, GamTe IV 12. V-P Ahonen, Hämäys II 13. Olli-Matti Kallio, GamTe IV 14. Petri Nupponen, Juoni 15. Ville Hänninen, Hämäys II 16. Mika Happo, SBS Simdax 17. Rami Virtanen, Juoni 18. Niklas Valros, FC Gudu 19. Kimmo Valariutta, Legendat 20. Jouni Puurunen, East Stars 21. Tero Ristolainen, PotKi 22. Tuomas Hirvonen, Legendat 23. Erik Valros, FC Gudu 24. Christian Berggårdh, IBK Cosmonauts 25. Mikko Kärkkäinen, East Stars 26. Juha Lempiäinen, GamTe IV 27. Erkka Lilja, IBK Cosmonauts 28. Joona Parri, GamTe IV 29. Harri Saario, Hämäys II 30. Jari Parkkinen, East Stars 31. Aki Nylund, Hämäys II 32. Andreas Facius, East Stars 33. Saku Nylund, Hämäys II 34. Niklas Kauppinen, RSJ 35. Juhani Paavilainen, GamTe IV 36. Thomas Mäki, FC Gudu 37. Tomi Salmenpää, SBS Simdax 38. Tony Johansson, East Stars 39. Karri Savolainen, East Stars 40. Olavi Kajantie, IBK Cosmonauts 41. Kristian Koski, IBK Cosmonauts 42. Marko Mänty, Legendat 43. Matti Lampinen, SBS Simdax 44. Jani Tuominen, Hämäys II 45. Jani Valkonen, RSJ 46. Mikko Helenius, SBS Simdax 47. Sami Sulkki, RSJ 48. Mikko Welling, Hämäys II 49. Henrik Valros, FC Gudu 50. Jari Hellberg, SBS Simdax 51. Johannes Leppänen, IBK Cosmonauts

331

113- 75 136- 79 117- 89 101- 67 122- 92 93- 83 99- 106 70- 109 99- 138 48- 160

27 26 23 22 21 21 15 10 9 6

41+16= 57 27+17= 44 17+21= 38 23+12= 35 22+12= 34 28+ 5= 33 25+ 8= 33 16+12= 28 15+13= 28 19+ 8= 27 15+11= 26 8+18= 26 17+ 7= 24 15+ 9= 24 7+17= 24 18+ 5= 23 6+17= 23 17+ 5= 22 12+10= 22 13+ 8= 21 12+ 9= 21 10+11= 21 17+ 3= 20 12+ 8= 20 8+12= 20 8+12= 20 8+12= 20 12+ 7= 19 11+ 8= 19 8+11= 19 13+ 5= 18 12+ 6= 18 12+ 6= 18 11+ 7= 18 9+ 9= 18 8+10= 18 11+ 6= 17 9+ 8= 17 8+ 9= 17 10+ 6= 16 10+ 6= 16 8+ 8= 16 7+ 9= 16 6+10= 16 11+ 4= 15 8+ 7= 15 6+ 9= 15 6+ 9= 15 4+11= 15 2+13= 15 9+ 5= 14

Etelä-Suomi

104. Miika Engström, VD 105. Vesa Käyhkö, Tapuli Team 106. Ville Rousu, JMFC 107. Jari Siniaalto, SB-Pro II 108. Olli Vuorinen, SB-Pro II 109. Marko Halonen, PePe Team 110. Jouni Haavisto, Chess 111. Henri Nieminen, JMFC 112. Marko Kaavio, SB-Pro II 113. Kai Kankaala, Chess 114. Tomi Pollari, VD 115. Tommi Jalonen, Tapuli Team 116. Juha Keskitalo, HHS 117. Riku Myllyniemi, JMFC 118. Jarkko Suomela, VD 119. Tomi Viinikainen, Chess 120. Mikko Lempinen, JMFC 121. Kimmo Paananen, HHS 122. Mikko Puoska, JMFC 123. Emil Forsman, ECS 124. Janne Kajanen, Tapuli Team 125. Ilkka Kytö, PePe Team 126. Kimmo Laasanen, VD 127. Riku Myllyniemi, JMFC 128. Marko Peltoniemi, Erä V 129. Jarkko Savolahti, PePe Team 130. Petteri Vauhkonen, Chess 131. Juha Ahdenvainio, ECS 132. Joonas Heinonen, PePe Team 133. Sami Rasinkangas, HHS 134. Ville Rivinoja, Tapuli Team 135. Pasi Saarinen, ECS 136. Sami Vehviläinen, ECS 137. Marko Heinonen, PePe Team 138. Jari Otranen, Chess 139. Christer Åhlström, PePe Team 140. Harri Båsk, SB-Pro II 141. Jarkko Eerikinharju, Erä V 142. Aki Ipatti, Tapuli Team 143. Juha Kallio, Chess 144. Janne Kananen, HHS 145. Sauli Kervonen, Luuserit 146. Taneli Koho, JMFC 147. Tapani Kuronen, Tapuli Team 148. Simo Lehtonen, Erä V 149. Petri Piipponen, Chess 150. Sami Toivola, PePe Team 151. Jouni Kahila, ECS 152. Petri Laitakari, Tapuli Team 153. V-M Truhponen, Chess 154. Jari Etranen, Chess 155. Sami Hiho, JMFC 156. Lasse Mattila, VD 157. Olli Nuutinen, HHS 158. Iiro Parkkinen, Erä V 159. Vesa Rantanen, Chess 160. Timo Salopelto, PePe Team 161. Jari Sinipelto, SB-Pro II 162. Marko Tolvanen, SB-Pro II 163. Petri Vankonen, Chess 164. Antti Björkbacka, VD 165. Petri Gustafsson, ECS 166. Janne Hallikainen, ECS 167. Jari Heinonen, Luuserit 168. Tero Helen, Erä V 169. J-E Henriksson, Chess 170. Sakari Kivistö, JMFC 171. Teemu Laine, SB-Pro II 172. Jari Leppänen, Tapuli Team 173. Ilkka Mikkonen, JMFC


52. Timo Joutsenvirta, SBS Simdax 53. Mika Raassina, PotKi 54. Janne Mäkinen, Hämäys II 55. Markus Rautanen, IBK Cosmonauts 56. Robert Landtman, IBK Cosmonauts 57. Janne Virta, Hämäys II 58. Jani Riikonen, Juoni 59. Tomi Timonen, PotKi 60. Niki Roiha, IBK Cosmonauts 61. Pelle Österberg, East Stars 62. Timo Lehmuskoski, Legendat 63. Tami Salmenpää, SBS Simdax 64. Toni Liljeqvist, GamTe IV 65. Jukka Kuopio, PotKi 66. Jukka Seppälä, SBS Simdax 67. Andreas Thomasson, FC Gudu 68. Eero Korhonen, Juoni 69. Heikki Hakkala, Legendat 70. Jarno Leminen, Juoni 71. Pasi Saikkonen, RSJ 72. Curt Nylind, FC Gudu 73. Mikko Lampinen, SBS Simdax 74. Ilkka Kotanen, SBS Simdax 75. Jouni Sillanpää, PotKi 76. Vesa Lehmuskoski, Legendat 77. Kurt Fager, SBS Simdax 78. Arttu Kallio, GamTe IV 79. J-P Matikainen, East Stars 80. Juri Ruohola, SBS Simdax 81. Ilkka Eskola, Legendat 82. Mikael Aarnio, IBK Cosmonauts 83. Vesa Herranen, GamTe IV 84. Harri Lohvansuu, Hämäys II 85. Niklas Forsberg, FC Gudu 86. Harri Kolehmainen, Legendat 87. Miika Kolehmainen, RSJ 88. Janne Suortti, PotKi 89. Ilkka Katanen, SBS Simdax 90. Peter Martin, IBK Cosmonauts 91. Janne Mälsä, GamTe IV 92. Hannu Rautiainen, Juoni 93. Jarno Karu, Juoni 94. Mikael Lindberg, FC Gudu 95. Jonas von Wendt, IBK Cosmonauts 96. Jesse Hänninen, Hämäys II 97. Jani Virtala, Juoni 98. Stefan Holmström, FC Gudu 99. Jani Lauttanen, Juoni 100. Antti Ratine, Juoni 101. Juha Viljanen, SBS Simdax 102. Pasi Leino, RSJ 103. Jouni Ojala, Legendat 104. Joona Barri, GamTe IV 105. Henri Seppä, Legendat 106. Hans Sandberg, Legendat 107. Olli Vaara, GamTe IV 108. Petri Suomi, Juoni 109. Jani Honkonen, FC Gudu 110. Curtin Nylind, FC Gudu 111. Pasi Saari, Legendat 112. Niko Miettinen, RSJ 113. Ari Ekman, Juoni 114. Nico Karni, GamTe IV 115. Tuomas Kumpulainen, GamTe IV 116. Tuukka Miettinen, GamTe IV 117. Jan Welin, Legendat 118. Hans Majewski, East Stars 119. Timo Pöysti, Hämäys II 120. Jani Siili, Juoni 121. Joni Aho, Juoni

6+ 8= 14 6+ 8= 14 5+ 9= 14 5+ 9= 14 3+11= 14 10+ 3= 13 9+ 4= 13 7+ 6= 13 8+ 4= 12 8+ 4= 12 7+ 5= 12 7+ 5= 12 6+ 6= 12 5+ 7= 12 5+ 7= 12 5+ 7= 12 4+ 8= 12 10+ 1= 11 7+ 4= 11 5+ 6= 11 4+ 7= 11 8+ 2= 10 7+ 3= 10 7+ 3= 10 6+ 4= 10 4+ 6= 10 4+ 6= 10 3+ 7= 10 7+ 2= 9 5+ 4= 9 4+ 5= 9 6+ 2= 8 6+ 2= 8 5+ 3= 8 5+ 3= 8 5+ 3= 8 5+ 3= 8 4+ 4= 8 4+ 4= 8 4+ 4= 8 3+ 5= 8 2+ 6= 8 2+ 6= 8 2+ 6= 8 5+ 2= 7 4+ 3= 7 3+ 4= 7 3+ 4= 7 3+ 4= 7 3+ 4= 7 2+ 5= 7 2+ 5= 7 4+ 2= 6 4+ 2= 6 2+ 4= 6 2+ 4= 6 5+ 0= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 2+ 3= 5 3+ 1= 4 3+ 1= 4 3+ 1= 4 3+ 1= 4 3+ 1= 4 2+ 2= 4 2+ 2= 4 2+ 2= 4 1+ 3= 4

122. Aapo Helasterä, PotKi 123. Anssi Saarinen, East Stars 124. Juhana Häkkinen, East Stars 125. Mikko Liljeberg, PotKi 126. Mikko Jokinen, RSJ 127. Lasse Girs, FC Gudu 128. Anders Portman, FC Gudu 129. Jani Raatikainen, PotKi 130. Joni Helomaa, PotKi 131. Henrik Kyynäräinen, FC Gudu 132. Kimmo Nurminen, SBS Simdax 133. J-P Pitkänen, Legendat 134. Jari Sokura, RSJ 135. Timo Sandell, SBS Simdax 136. Jukka Selonen, SBS Simdax 137. Tommi Tuoriniemi, GamTe IV 138. Sami Metsäranta, Hämäys II 139. Sami Karhunen, RSJ 140. Janne Koivisto, GamTe IV 141. H-Y Koskinen, IBK Cosmonauts 142. Lauri Kuosmanen, RSJ 143. Jarno Valariutta, Legendat 144. Tommi Volotinen, PotKi 145. Mika Welling, Hämäys II 146. V-M Karhu, RSJ 147. Jouni Utriainen, East Stars 148. Mika Virtanen, Legendat 149. Harri Yrjö-Koskinen, IBK Cosmonauts 150. Markus Öhman, Legendat 151. Henrik Essnäräinen, FC Gudu 152. Lauri Haro, East Stars 153. Joonas Osmala, GamTe IV 154. Mikko Puuronen, East Stars 155. Arthur Byysing, FC Gudu 156. J-P Hartikainen, East Stars 157. Tomi Hirmasto, PotKi 158. Aleksi Hirvonen, Legendat 159. Henri Järvinen, RSJ 160. Niko Lahti, GamTe IV 161. Juha Martiskainen, SBS Simdax 162. Markus Ohman, Legendat 163. Sami Virtala, Juoni

1+ 3= 1+ 3= 0+ 4= 0+ 4= 3+ 0= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 0+ 3= 0+ 3= 0+ 3= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

MIEHET V-DIVISIOONA 10.LOHKO Elukat Wank Ruma FB WW WHS KalKa SB Vantaa II AC HaKi III SSV Vipu Hämäys III

18 18 18 18 18 18 18 18 18 18

13 12 8 9 8 7 5 4 5 3

PISTEPÖRSSI 1. Joni Elki, Wank 2. Petri Hintsanen, Wank 3. Kari Tiittanen, KalKa 4. Tuukka Pastila, Elukat 5. Miska Toivainen, Ruma 6. Sami Lehtiniemi, FB WW 7. Kimmo Törmälehto, Elukat 8. Jani Matilainen, Wank 9. Mika Marjeta, FB WW 10. Marko Lahtinen, WHS 11. Kimmo Somer, Ruma 12. Marko Siitonen, SSV Vipu 13. Timo Katajanheimo, Wank

332

2 3 4 2 3 3 6 5 2 2

3 3 6 7 7 8 7 9 11 13

118 - 66 135- 94 117- 88 92- 85 89- 100 92- 107 86- 81 68- 103 80- 121 68- 100

28 27 20 20 19 17 16 13 12 8

28+34= 62 34+23= 57 21+21= 42 30+11= 41 24+17= 41 19+21= 40 11+28= 39 21+12= 33 25+ 7= 32 13+18= 31 12+19= 31 11+19= 30 19+10= 29


17+10= 27 16+10= 26 16+ 9= 25 14+11= 25 13+11= 24 14+ 9= 23 12+11= 23 17+ 5= 22 16+ 6= 22 15+ 7= 22 14+ 8= 22 14+ 7= 21 11+10= 21 9+12= 21 14+ 6= 20 13+ 7= 20 8+12= 20 10+ 9= 19 10+ 8= 18 9+ 9= 18 6+12= 18 11+ 6= 17 11+ 6= 17 11+ 6= 17 10+ 7= 17 10+ 6= 16 9+ 7= 16 7+ 9= 16 9+ 6= 15 8+ 7= 15 6+ 9= 15 11+ 3= 14 8+ 5= 13 7+ 6= 13 7+ 6= 13 6+ 7= 13 4+ 9= 13 11+ 1= 12 9+ 3= 12 9+ 3= 12 8+ 4= 12 5+ 7= 12 3+ 9= 12 8+ 3= 11 8+ 3= 11 8+ 3= 11 7+ 4= 11 5+ 6= 11 4+ 7= 11 4+ 7= 11 2+ 9= 11 9+ 1= 10 7+ 3= 10 5+ 5= 10 5+ 5= 10 5+ 5= 10 3+ 7= 10 3+ 7= 10 7+ 2= 9 3+ 6= 9 2+ 7= 9 6+ 2= 8 5+ 3= 8 4+ 4= 8 4+ 4= 8 3+ 5= 8 3+ 5= 8 3+ 5= 8 4+ 3= 7 4+ 3= 7

84. Harri Jokinen, SSV Vipu 85. Ari Vallenius, KalKa 86. Arttu Lehtonen, SB Vantaa II 87. Jarkko Timonen, SB Vantaa II 88. Sven Rönnqvist, SSV Vipu 89. Juha Mäensivu, WHS 90. Petri Saarinen, WHS 91. Tuomas Leppäkoski, Hämäys III 92. Kalle Velhonoja, Hämäys III 93. Atri Aalto, FB WW 94. Ken Koudo, AC HaKi III 95. Jarkko Mattila, KalKa 96. Aki Haapaniemi, AC HaKi III 97. Tuomas Kolkka, SSV Vipu 98. Jan Koudo, AC HaKi III 99. Jari Leino, Hämäys III 100. Mikko Mäkinen, Hämäys III 101. Pertti Riikonen, AC HaKi III 102. Niko Haapoja, AC HaKi III 103. Ari Jokinen, SSV Vipu 104. Jussi Valkama, Wank 105. Mika Hangasvaara, Hämäys III 106. Kim Koppinen, SB Vantaa II 107. Timo Törrönen, FB WW 108. Heikki Valtee, SB Vantaa II 109. Sami Jääskeläinen, AC HaKi III 110. Jani Eklund, Elukat 111. Pasi Koppinen, SB Vantaa II 112. Tero Kärhä, FB WW 113. Mikko Laiho, SSV Vipu 114. Juha Nieminen, Hämäys III 115. Peter Ohlström, FB WW 116. Mikko Pakarinen, FB WW 117. Mika Stubb, WHS 118. Mikko Heinsalmi, Elukat 119. Hannu Linkola, FB WW 120. Jari Nurminen, KalKa 121. Sami Pellinen, FB WW 122. Kim Karling, SB Vantaa II 123. Juuso Orlinki, AC HaKi III 124. Harri Heikkinen, KalKa 125. Sami Hintsanen, Wank 126. Kari Sonner, Ruma 127. Janne Vehkaoja, FB WW 128. Jari Virtamo, Hämäys III 129. Jani West, FB WW 130. Jani Hänninen, Hämäys III 131. Anssi Ilvonen, SSV Vipu 132. Janne Kähkönen, WHS 133. Mikko J Leino, FB WW 134. Antti Nummela, Wank 135. Kimmo Pursiainen, Hämäys III 136. Jarkko Sinda, KalKa 137. Tomi Toivonen, Hämäys III 138. Markus Äijö, AC HaKi III 139. Pekka Anttila, AC HaKi III 140. Joni Saarinen, AC HaKi III 141. V-M Svahn, AC HaKi III 142. Jukka Fiskari, Hämäys III 143. Timo Hippi, Elukat 144. Kari Juvaste, Elukat 145. Ari Jyrkinen, KalKa 146. Niko Lehtinen, WHS 147. Tommi Marila, WHS 148. Juuso Oilinki, AC HaKi III 149. Pasi Peni, Ruma 150. Keijo Rautio, Elukat 151. Antti Savolainen, AC HaKi III 152. Harri Viinanen, SSV Vipu

333

4+ 3= 4+ 3= 3+ 4= 3+ 4= 2+ 5= 1+ 6= 3+ 3= 2+ 4= 1+ 5= 5+ 0= 5+ 0= 5+ 0= 3+ 2= 3+ 2= 3+ 2= 3+ 2= 3+ 2= 3+ 2= 2+ 3= 2+ 3= 2+ 3= 2+ 2= 1+ 3= 1+ 3= 1+ 3= 0+ 4= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 0+ 3= 0+ 3= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

7 7 7 7 7 7 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

Etelä-Suomi

14. Tatu Salonen, SSV Vipu 15. Kaj Dahlström, Hämäys III 16. Kimmo Kaila, Elukat 17. Toni Ikonen, Wank 18. Tuomas Rahkamaa, Ruma 19. Mikko Matilainen, Elukat 20. Mikko Vainio, Elukat 21. Jaakko Pohjanvaara, SB Vantaa II 22. Jimi Lehtinen, WHS 23. J-P Koppinen, SB Vantaa II 24. Tero Heino, KalKa 25. Petteri Nevalainen, AC HaKi III 26. Jarno Claren, AC HaKi III 27. Mikko Sihvonen, Ruma 28. Jari Lehto, KalKa 29. Lauri Lilja, Ruma 30. Kimmo Wasenius, SB Vantaa II 31. Ismo Lamanne, KalKa 32. Harri Virmakari, WHS 33. Kari Somer, Ruma 34. Tuomas Paijola, Wank 35. Kalle Lumio, Ruma 36. Stefan Nyström, Hämäys III 37. Marko Virtanen, SB Vantaa II 38. Jyrki Väänänen, WHS 39. Tero Kähkönen, WHS 40. Mika Hytönen, AC HaKi III 41. Jan Höglund, KalKa 42. Matti Lottonen, KalKa 43. Pauli Seppinen, Elukat 44. Juha Piirainen, AC HaKi III 45. Mika Auvilahti, Hämäys III 46. Niko Lahtinen, WHS 47. Matti Hänninen, SSV Vipu 48. Hannu Sarajärvi, Wank 49. Petri Kinnunen, FB WW 50. Samuli Perälä, Ruma 51. Juha Ekström, SSV Vipu 52. Marko Ahola, Ruma 53. Kai Trast, FB WW 54. Ville Piha, Hämäys III 55. Jani Vajola, Hämäys III 56. Timo Mäkinen, FB WW 57. Pasi Auvinen, SB Vantaa II 58. Teemu Laaksonen, Elukat 59. Marko Suupanki, SB Vantaa II 60. Mikael Ohlström, FB WW 61. Markus Miettinen, AC HaKi III 62. Niko Palotie, SB Vantaa II 63. Kim Sällström, SSV Vipu 64. Jussi Snicker, Wank 65. Juha Mattila, WHS 66. Jussi Ruponen, Ruma 67. Henrik Bamford, Ruma 68. Janne Julkunen, KalKa 69. Petteri Piirinen, Elukat 70. Jani Kumpulainen, FB WW 71. Marko Rusanen, SB Vantaa II 72. Raine Kinnunen, SSV Vipu 73. Peter Railakari, WHS 74. Sami Sundström, SB Vantaa II 75. Risto Vapola, Elukat 76. Jaakko Matilainen, Elukat 77. Marko Kanerva, WHS 78. Mikko Leino, FB WW 79. Aki Hiltunen, SSV Vipu 80. Matti Pakarinen, SSV Vipu 81. Jani Vajula, Hämäys III 82. Henry Andberg, AC HaKi III 83. Marko Björklund, SSV Vipu


MIEHET V-DIVISIOONA 11.LOHKO KL Club E-T Karhut Team Moose Tenu SB Keijot Jyry Tyrans SaVe Pelikanit VFT Steam

18 18 18 18 18 18 18 18 18 18

13 12 12 11 11 8 6 5 2 2

1 2 1 2 2 1 2 1 2 2

4 4 5 5 5 9 10 12 14 14

PISTEPÖRSSI 1. Tomas Kallström, Team Moose 2. Ari Joutsenjärvi, VFT Steam 3. Pasi Kemppainen, Tyrans 4. Tommi Kurvinen, KL Club 5. Mika Lehtonen, Tyrans 6. Johan Kvarnström, Team Moose 7. Pasi Vartiainen, Jyry 8. Filip Stenvall, Team Moose 9. Kenneth Holmström, Tenu 10. Janne Näätänen, SaVe 11. Ville Pitkänen, KL Club 12. Arto Seppä, E-T Karhut 13. Ville Sandberg, SB Keijot 14. Mikko Nikkola, SB Keijot 15. Ville Kauppinen, Tyrans 16. Petri Pekkonen, Tenu 17. Esa Rantanen, SB Keijot 18. Kim Metso, VFT Steam 19. Tero Avikainen, SB Keijot 20. Toni Ihalainen, Tyrans 21. Tomi Partti, Jyry 22. Jukka Kettunen, KL Club 23. Janne Hirvonen, E-T Karhut 24. Jere Korpi-Anttila, SB Keijot 25. Antti Harkola, E-T Karhut 26. Frank Lind, Team Moose 27. Matti Loimaranta, Tenu 28. Joonas Kettunen, E-T Karhut 29. Robert Malm, Team Moose 30. Joachim Malmström, Team Moose 31. Ville Henttonen, SaVe 32. Tuomas Hiltunen, KL Club 33. Jyrki Korpi-Anttila, SB Keijot 34. Jari Tarsa, VFT Steam 35. Mikael Katajainen, Team Moose 36. Eero Niittymaa, Tenu 37. Henrik Mickelsson, Team Moose 38. Jani Janatuinen, VFT Steam 39. Jani Huhtimo, Jyry 40. Pekka Heng, SB Keijot 41. Risto Mäkinen, Tenu 42. Teemu Jäntti, E-T Karhut 43. Miska Ikonen, SaVe 44. Timo Rautiainen, KL Club 45. Matti Gothoni, Team Moose 46. Mikko Sulin, Tyrans 47. Henrik Sundberg, Tenu 48. Koskull Rudolf Von, Tenu 49. K-P Mutikainen, Pelikanit 50. Ville Kortelahti, Pelikanit 51. Juha Ollikainen, Pelikanit 52. Arto Eloranta, Jyry 53. Marko Multas, SB Keijot 54. Ossi Hultman, Pelikanit 55. Petri Santala, Tyrans 56. Klaus Bärlund, E-T Karhut

85- 48 89- 56 123- 84 91- 68 100- 77 64- 59 99- 107 60- 90 40- 101 72- 133

27 26 25 24 24 17 14 11 6 6

25+26= 51 18+20= 38 23+13= 36 24+11= 35 27+ 6= 33 20+10= 30 18+10= 28 17+ 9= 26 15+10= 25 17+ 7= 24 13+11= 24 15+ 8= 23 13+10= 23 11+12= 23 17+ 5= 22 15+ 7= 22 15+ 7= 22 13+ 9= 22 13+ 8= 21 8+13= 21 15+ 5= 20 13+ 7= 20 12+ 8= 20 10+10= 20 7+13= 20 9+10= 19 9+10= 19 16+ 2= 18 11+ 7= 18 9+ 9= 18 13+ 4= 17 9+ 8= 17 8+ 9= 17 6+11= 17 12+ 4= 16 12+ 3= 15 10+ 5= 15 8+ 7= 15 5+10= 15 9+ 5= 14 7+ 7= 14 6+ 8= 14 7+ 6= 13 5+ 8= 13 6+ 6= 12 6+ 6= 12 3+ 9= 12 8+ 3= 11 6+ 5= 11 5+ 6= 11 8+ 2= 10 5+ 5= 10 5+ 5= 10 6+ 3= 9 6+ 3= 9 5+ 4= 9

57. Juha Raumolin, E-T Karhut 58. Lauri Loimaranta, Tenu 59. Janne Loikkanen, SaVe 60. Petri Ylikojola, VFT Steam 61. Juri Grekelä, KL Club 62. Petteri Rummakko, Jyry 63. Mika Ilmoniemi, SaVe 64. Henri Krönlund, E-T Karhut 65. Tommi Timoharju, KL Club 66. Jan Kumlin, Tenu 67. Sami Holli, Tenu 68. K-K Högström, Tyrans 69. Raimo Kähö, KL Club 70. Mats Doragrip, Tenu 71. Samuli Aaltolahti, VFT Steam 72. Ville Kortepohja, Pelikanit 73. Tero Lehessalo, E-T Karhut 74. Miikka Karila, SB Keijot 75. Jouni Mikkola, Jyry 76. Arto Kainulainen, Tyrans 77. Markus Laukkanen, Tyrans 78. Timo Ratilainen, SaVe 79. Ari Riman, KL Club 80. Tommi Kuri, E-T Karhut 81. Pekka Mäki, VFT Steam 82. Johan Lind, Team Moose 83. Roope Vilmi, SB Keijot 84. Pekka Väyrynen, Jyry 85. Harri Koho, VFT Steam 86. Lind Frank, Team Moose 87. Petri Lehtinen, SB Keijot 88. Mikko Tuupanen, Tenu 89. A-P Kuiri, Tenu 90. Jaakko Nieminen, SB Keijot 91. Kimmo Putkinen, Pelikanit 92. Tomas Sandström, SaVe 93. Petri Lehto, SaVe 94. Jari Mäkelä, Pelikanit 95. Jari Yletyinen, Pelikanit 96. Tuomo Airola, Tyrans 97. Panu Hänninen, Jyry 98. J-P Reiss, E-T Karhut 99. Timo Takala, Tyrans 100. Otto Laitinen, SaVe 101. Joona Mäkinen, VFT Steam 102. Teemu Luoma, VFT Steam 103. Kari Hiltunen, VFT Steam 104. Aaron Leinonen, E-T Karhut 105. Miika Luukkonen, E-T Karhut 106. Marko Mononen, KL Club 107. Markus Salo, E-T Karhut 108. Mika Saroma, Jyry 109. Kai Ilmonen, SaVe 110. Marko Sulin, Jyry 111. Kimmo Ahonen, Tyrans 112. Mikael Holmström, Team Moose 113. Sami Röttö, Tenu 114. Arto Nieminen, Jyry 115. Mika Hakkarainen, KL Club 116. Esko Kärki, Jyry 117. Marko Multaj, SB Keijot 118. Tommi Siro, SaVe 119. Petri Tervonen, Pelikanit 120. Antti Eskelinen, Jyry 121. Timo Javanainen, SaVe 122. Tom Lahti, Team Moose 123. Patrik Pickelsson, Team Moose 124. Tuukka Eerikkilä, Pelikanit 125. Juho Haapala, SaVe 126. Sami Simula, Tyrans

334

5+ 4= 3+ 6= 2+ 7= 8+ 0= 6+ 2= 6+ 2= 5+ 3= 5+ 3= 5+ 3= 4+ 4= 3+ 5= 3+ 5= 1+ 7= 5+ 2= 4+ 3= 4+ 3= 4+ 3= 3+ 4= 3+ 4= 2+ 5= 2+ 5= 2+ 5= 1+ 6= 4+ 2= 4+ 2= 3+ 3= 3+ 3= 3+ 3= 2+ 4= 1+ 5= 1+ 5= 1+ 5= 4+ 1= 3+ 2= 3+ 2= 3+ 2= 2+ 3= 2+ 3= 2+ 3= 1+ 4= 1+ 4= 0+ 5= 0+ 5= 4+ 0= 4+ 0= 3+ 1= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 1+ 3= 1+ 3= 0+ 4= 0+ 4= 0+ 4= 3+ 0= 2+ 1= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 0+ 3= 0+ 3= 0+ 3= 0+ 3= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0=

9 9 9 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 6 6 6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2


2+ 0= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

MIEHET V-DIVISIOONA 12.LOHKO SBS Länsä Greasers FBC MaSHa VFT Team SBK Melajussit KatPa WaW Destroyers Raitakissat HeLP

18 18 18 18 18 18 18 18 18 18

16 15 12 8 8 7 7 6 4 0

0 1 0 2 1 2 2 3 2 1

PISTEPÖRSSI 1. Simo Tuomisto, SBS Länsä 2. Jani Wikblad, SBS Länsä 3. Jouni Kontkanen, SBS Länsä 4. Mika Ravattinen, SBS Länsä 5. Jussi Pihlaja, Destroyers 6. Thomas Ellis, KatPa 7. Jussi Hytönen, VFT Team 8. Jere Fagerlund, Greasers FBC 9. Sami Niemi, Greasers FBC 10. Jukka Lallo, WaW 11. Petri Kettunen, VFT Team 12. Markus Salmela, WaW 13. Markus Hallberg, Destroyers 14. Jani Vehviläinen, SBK Melajussit 15. Jani Kuuluvainen, MaSHa 16. Hannu Pihlaja, Destroyers 17. Harri Eskelinen, Greasers FBC 18. Okko Kouvalainen, SBS Länsä 19. Olli Kouvalainen, SBS Länsä 20. Klaus Forsman, WaW 21. Juha Salko, MaSHa 22. O-P Siltanen, SBS Länsä 23. Tomi Ahokas, Greasers FBC 24. Kimmo Linden, MaSHa 25. Tuomo Nerg, VFT Team

2 2 6 8 9 9 9 9 12 17

157- 49 123- 50 108- 101 84- 72 73- 98 81- 91 84- 82 97- 106 53- 106 33- 138

32 31 24 18 17 16 16 15 10 1

13+32= 45 25+17= 42 22+12= 34 26+ 7= 33 21+12= 33 17+16= 33 17+12= 29 15+14= 29 21+ 7= 28 16+12= 28 13+15= 28 16+11= 27 12+15= 27 15+11= 26 12+14= 26 16+ 9= 25 14+11= 25 14+10= 24 19+ 4= 23 17+ 5= 22 16+ 6= 22 9+13= 22 8+12= 20 8+12= 20 12+ 7= 19

26. Harri Leinonen, Destroyers 27. Joni Piivek, SBS Länsä 28. Jussi Sarkkula, Destroyers 29. Marcus Långström, SBK Melajussit 30. Sami Viik, MaSHa 31. Janne Paajanen, Greasers FBC 32. Jani Koponen, SBS Länsä 33. Jyri Johansson, WaW 34. Petteri Karsila, SBK Melajussit 35. Tero Vilkman, SBS Länsä 36. Pasi Räsänen, Greasers FBC 37. Petri Räsänen, MaSHa 38. Valtteri Lahikainen, Raitakissat 39. Timo Pärkkä, Destroyers 40. Olli Rämä, VFT Team 41. Mikko Salonen, Greasers FBC 42. Pasi Lehtoranta, HeLP 43. Kim Harju, MaSHa 44. Jani Yli-Paavola, KatPa 45. Antti Immonen, Greasers FBC 46. Richard Högström, KatPa 47. Patrik Ajalin, KatPa 48. Riku Luoma, KatPa 49. Jarmo Kuusisto, Greasers FBC 50. Harri Pihlajaniemi, WaW 51. Juha Manninen, VFT Team 52. Jussi Ikola, Raitakissat 53. Ilmari Lahikainen, Raitakissat 54. Klaus Kangaspunta, KatPa 55. Toivanen, MaSHa 56. Janne Nieminen, Greasers FBC 57. Riku Slioor, SBK Melajussit 58. Niko Nielikäinen, Greasers FBC 59. Henrik Hanka, Greasers FBC 60. Sauli Ahto, VFT Team 61. Mikael Oksanen, VFT Team 62. Otto Penttinen, SBK Melajussit 63. Mika Willberg, SBK Melajussit 64. Jan Willberg, SBK Melajussit 65. Marko Oinas, WaW 66. Mikko Aarnio, Raitakissat 67. Santtu Halonen, HeLP 68. Pauli Pirskanen, SBS Länsä 69. Markus Sipilä, KatPa 70. Jani Mälkinen, VFT Team 71. Tomi Määttänen, SBK Melajussit 72. Pekka Halonen, KatPa 73. H-P Lähdeaho, Raitakissat 74. Sampsa Rouhiainen, SBS Länsä 75. Pekka Sipponen, WaW 76. Mika Jääskeläinen, Greasers FBC 77. Marko Karvo, WaW 78. Jari Kämäräinen, VFT Team 79. Timo Helenius, Destroyers 80. Antti Kurkaa, WaW 81. Jukka Vanhala, Raitakissat 82. Johan Sjöblom, KatPa 83. Marko Lounatmaa, KatPa 84. J-P Harri, MaSHa 85. Mika Koljonen, HeLP 86. Jukka Määttänen, SBK Melajussit 87. Teemu Tuparinne, HeLP 88. Matti Valovirta, KatPa 89. Jouko Väätäinen, VFT Team 90. Heikki Evers, Greasers FBC 91. Teemu Partanen, Raitakissat 92. Jaakko Vanhala, Raitakissat 93. Jouni Jussila, Raitakissat 94. Timo Markkola, Destroyers 95. Mika Rouvinen, MaSHa

335

14+ 4= 18 9+ 9= 18 9+ 9= 18 13+ 4= 17 11+ 6= 17 10+ 7= 17 2+15= 17 9+ 7= 16 9+ 7= 16 11+ 4= 15 9+ 6= 15 9+ 6= 15 10+ 4= 14 9+ 5= 14 8+ 6= 14 8+ 6= 14 9+ 4= 13 8+ 5= 13 5+ 8= 13 3+10= 13 10+ 2= 12 8+ 4= 12 7+ 5= 12 6+ 6= 12 6+ 6= 12 5+ 7= 12 7+ 4= 11 7+ 4= 11 5+ 6= 11 5+ 6= 11 4+ 7= 11 2+ 9= 11 9+ 1= 10 8+ 2= 10 6+ 4= 10 6+ 4= 10 5+ 5= 10 7+ 2= 9 5+ 4= 9 4+ 5= 9 3+ 6= 9 3+ 6= 9 2+ 7= 9 7+ 1= 8 5+ 3= 8 4+ 4= 8 3+ 5= 8 5+ 2= 7 5+ 2= 7 5+ 2= 7 4+ 3= 7 4+ 3= 7 4+ 3= 7 3+ 4= 7 3+ 4= 7 3+ 4= 7 5+ 1= 6 4+ 2= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 1+ 5= 6 4+ 1= 5 4+ 1= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5

Etelä-Suomi

127. Mikko Valtari, SB Keijot 128. Rudolf Vonskull, Tenu 129. Marko Heikkilä, SB Keijot 130. Pekka Herg, SB Keijot 131. Tomi Karosvuo, KL Club 132. Mika Koikkalainen, Jyry 133. Tony Luokkala, KL Club 134. Timo Luoto, Pelikanit 135. Tony Luukkala, KL Club 136. Miikka Luukkonen, E-T Karhut 137. Marko Multaus, SB Keijot 138. Petri Rajahalme, E-T Karhut 139. Matti Kahri, E-T Karhut 140. Hannu Kaleva, Jyry 141. J-P Niemi, KL Club 142. Klaus Bärklund, E-T Karhut 143. Kari Huhtaoja, KL Club 144. Kimmo Salmela, Tyrans 145. J Väätänen, SaVe 146. Leif Dyhr, SB Keijot 147. Jari Happonen, Tenu 148. Mikko Harkola, E-T Karhut 149. Ari Mantelius, Pelikanit 150. Ari Martelius, Pelikanit 151. Miika Rajalin, Tenu 152. Seppo Rask, Tyrans 153. Tommi Salonen, SaVe 154. Jyrki Tarsa, VFT Steam 155. J-P Treiss, E-T Karhut 156. Jani Åkerberg, Pelikanit


96. Esa Toikkanen, MaSHa 97. Kuuluvainen, MaSHa 98. Tero Laulajainen, SBK Melajussit 99. Jaakko Louekari, SBK Melajussit 100. Teemu Ajalin, KatPa 101. Jukka Moilanen, Raitakissat 102. Timo Pekkinen, WaW 103. Timo Paloste, WaW 104. Ilkka Kerkola, VFT Team 105. J-P Miettinen, MaSHa 106. H-P Ländeaho, Raitakissat 107. Marko Lundsten, Destroyers 108. Jussi Sarkkala, Destroyers 109. Aki Tanskanen, HeLP 110. Janne Tervonen, SBK Melajussit 111. Janne Toivainen, MaSHa 112. Samu Tuparinne, HeLP 113. Ville Haaravuo, SBK Melajussit 114. Sami Markko, Destroyers 115. Jarmo Ruohola, WaW 116. Ville Suolahti, KatPa 117. Sami Vertanen, MaSHa 118. Ari Haapaniemi, HeLP 119. Marko Rytkönen, SBS Länsä 120. Krister Landen, KatPa 121. V-P Liukkanen, HeLP 122. V-P Liukkonen, HeLP 123. Harri Mäkinen, Destroyers 124. Pasi Vekkeli, MaSHa 125. Heikki Laine, KatPa 126. Esa Toivonen, MaSHa 127. Mikko Markkula, Destroyers 128. Henri Muurinen, HeLP 129. Petteri Parkkila, Raitakissat 130. Roope Timonen, Greasers FBC 131. Jussi Lauren, MaSHa 132. Miettinen, MaSHa 133. Tero Nenonen, MaSHa 134. Jani Räsänen, HeLP 135. Ulko , MaSHa 136. Harri Välimää, WaW 137. Jen Willberg, SBK Melajussit 138. Petri Avelin, Greasers FBC 139. Santeri Heitto, MaSHa 140. Jyrki Luokkanen, MaSHa 141. Pasi Porttila, Greasers FBC 142. Jari Vuorela, VFT Team 143. uosalmi , MaSHa 144. Kaj Carlson, MaSHa 145. Kimmo Eväluoto, KatPa 146. Mikko Mäkelä, WaW 147. Juha Paakkari, Destroyers 148. Markus Tuukkanen, SBK Melajussit 149. Matti Virta, HeLP 150. Kari Vuosalmi, MaSHa 151. ik , MaSHa 152. arju , MaSHa 153. Tero Häkkinen, HeLP 154. Sami Inarkko, Destroyers 155. Petri Myllyoja, MaSHa 156. äsänen , MaSHa 157. Visa Röyskö, HeLP 158. Juha Sulko, MaSHa 159. Olli Vesterinen, Raitakissat 160. Samuli Ahro, VFT Team 161. arlson , MaSHa 162. arri , MaSHa 163. Jaakko Heino, SBS Länsä 164. Mika Helenius, Destroyers 165. Marko Hyttinen, HeLP

3+ 2= 2+ 3= 2+ 3= 2+ 3= 1+ 4= 1+ 4= 1+ 4= 0+ 5= 4+ 0= 4+ 0= 3+ 1= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 1+ 3= 1+ 3= 1+ 3= 1+ 3= 1+ 3= 0+ 4= 0+ 4= 3+ 0= 3+ 0= 3+ 0= 3+ 0= 3+ 0= 2+ 1= 2+ 1= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

166. Janne Hyytiä, VFT Team 167. Joni Kämäräinen, VFT Team 168. Petteri Lahikainen, Raitakissat 169. Janne Luoma, WaW 170. Janne Nyytiä, VFT Team 171. Mikael Ojala, KatPa 172. Toni Ristolainen, SBK Melajussit 173. Anders Westerholm, Greasers FBC

0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

1 1 1 1 1 1 1 1

MIEHET V-DIVISIOONA 13.LOHKO LaKu KaRu FC Elite HNMKY Red Fox Team Hitchcock ReHo PSK Team Botby FBC Score

18 18 18 18 18 18 18 18 18 18

14 13 13 7 5 6 5 5 4 4

2 2 2 3 5 2 4 3 3 2

PISTEPÖRSSI 1. Kimmo Nykänen, HNMKY 2. Tapani Viitanen, KaRu 3. Pasi Vehviläinen, FC Elite 4. Risto Heinonen, FC Elite 5. Vesa Suominen, LaKu 6. Mikko Nuutinen, HNMKY 7. Ville Laurinen, PSK 8. Aki Wulff, PSK 9. Ville Salmi, Team Botby 10. A-P Åker, FC Elite 11. Timo Kirmanen, Red Fox 12. Klaus Puikkonen, FC Elite 13. Kari Pirkkalainen, Red Fox 14. Anssi Tammilehto, KaRu 15. Niko Savolainen, HNMKY 16. Petri Antila, Team Botby 17. Aki Kilo, ReHo 18. Tuomas Sivonen, KaRu 19. Mika Outinen, FBC Score 20. Petri Salomaa, LaKu 21. Petri Kaartinen, ReHo 22. Taito Savinainen, Red Fox 23. Jukka Nisula, KaRu 24. Niko Nissinen, LaKu 25. Teemu Uusikouvo, Team Botby 26. Mika Tynkkynen, FC Elite 27. Harri Silvan, Team Hitchcock 28. Risto Väistö, PSK 29. Kalle Hietanen, Red Fox 30. Otto Mäkelä, KaRu 31. Touko Tahkokallio, KaRu 32. Mikko Viljanen, LaKu 33. Tero Kovanen, LaKu 34. Ilkka Auvinen, Team Hitchcock 35. Heikki Virtanen, KaRu 36. Esa Teikeri, FC Elite 37. Touko Korkea-Aho, FBC Score 38. Petri Kela, Team Hitchcock 39. Sami Kivinen, Red Fox 40. Jukka Lumme, PSK 41. Juhana Pilkama, Team Hitchcock 42. Janne Auvinen, Team Hitchcock 43. Juha Leinonen, FC Elite 44. Mika Kärkkäinen, FBC Score 45. Esa Silvonen, ReHo 46. Janne Kekkonen, ReHo 47. Anders Falck, Team Botby

336

2 3 3 8 8 10 9 10 11 12

106- 71 100- 46 97- 57 87- 89 76- 69 75- 88 77- 90 74- 96 74- 126 64- 98

30 28 28 17 15 14 14 13 11 10

23+26= 49 18+30= 48 24+14= 38 19+16= 35 17+14= 31 19+10= 29 16+13= 29 16+12= 28 14+14= 28 7+20= 27 13+12= 25 12+11= 23 11+12= 23 17+ 5= 22 16+ 6= 22 15+ 6= 21 11+10= 21 10+11= 21 13+ 6= 19 12+ 7= 19 10+ 9= 19 10+ 9= 19 5+14= 19 10+ 8= 18 9+ 9= 18 15+ 2= 17 8+ 9= 17 8+ 9= 17 12+ 4= 16 12+ 4= 16 9+ 7= 16 5+11= 16 12+ 3= 15 11+ 4= 15 10+ 5= 15 8+ 7= 15 6+ 9= 15 10+ 4= 14 9+ 5= 14 9+ 5= 14 9+ 5= 14 8+ 6= 14 6+ 8= 14 5+ 9= 14 10+ 3= 13 9+ 3= 12 8+ 4= 12


8+ 4= 12 8+ 4= 12 7+ 5= 12 7+ 5= 12 7+ 5= 12 7+ 4= 11 6+ 5= 11 5+ 6= 11 4+ 7= 11 3+ 8= 11 6+ 4= 10 5+ 5= 10 3+ 7= 10 3+ 7= 10 7+ 2= 9 6+ 3= 9 6+ 3= 9 5+ 4= 9 4+ 5= 9 4+ 5= 9 5+ 3= 8 5+ 3= 8 5+ 3= 8 5+ 3= 8 4+ 4= 8 4+ 4= 8 4+ 4= 8 4+ 4= 8 1+ 7= 8 6+ 1= 7 6+ 1= 7 5+ 2= 7 5+ 2= 7 4+ 3= 7 3+ 4= 7 2+ 5= 7 5+ 1= 6 5+ 1= 6 4+ 2= 6 4+ 2= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 2+ 4= 6 1+ 5= 6 4+ 1= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 2+ 3= 5 2+ 3= 5 2+ 3= 5 1+ 4= 5 1+ 4= 5 1+ 4= 5 3+ 1= 4 2+ 2= 4 1+ 3= 4 1+ 3= 4 1+ 3= 4 1+ 3= 4 1+ 3= 4 1+ 3= 4 3+ 0= 3 3+ 0= 3 2+ 1= 3 2+ 1= 3 2+ 1= 3 1+ 2= 3 1+ 2= 3

118. Timo Rajamaa, Red Fox 119. Hannu Heinonen, Team Botby 120. Harri Pellikka, Team Hitchcock 121. Kari Felixsson, Team Botby 122. Kari Käki, PSK 123. Kimmo Siherkari, HNMKY 124. Mika Sundström, Team Hitchcock 125. A-P Vainio, ReHo 126. Marko Hirvonen, Red Fox 127. Sami Illman, Red Fox 128. Janne Kokkonen, ReHo 129. Olli Koskipirtti, Team Hitchcock 130. Timo Lepistö, Team Botby 131. Kai Rautanen, ReHo 132. Mikko Aaltonen, ReHo 133. Olli Heinonen, Red Fox 134. Sami Oja, Team Hitchcock 135. Samu Puhakka, PSK 136. Marko Simonen, Red Fox 137. Ilkka Tynkkynen, FBC Score 138. Janne Alvinen, Team Hitchcock 139. J-P Falk, FBC Score 140. Arto Happonen, PSK 141. Heikki Hapuoja, HNMKY 142. Vesa Heikkilä, Team Hitchcock 143. Mikko Jatka, HNMKY 144. Timo Kormanen, Red Fox 145. Ville Alava, Team Botby 146. Sami Heiskanen, FBC Score 147. Janne Häikiö, HNMKY 148. Henry Johansson, ReHo 149. Petri Kaarinen, ReHo 150. Petri Kannonmaa, FBC Score 151. Ilkka Lehikoinen, FC Elite 152. Petteri Pietiläinen, HNMKY 153. Juha Punkari, Team Hitchcock 154. Jani Reinikainen, FC Elite 155. Tuomas Sartonen, KaRu 156. Saku Sorvali, Red Fox 157. Mikael Ståhlberg, FBC Score 158. Totte Tirinen, ReHo 159. Salu Ylirisku, HNMKY

1+ 2= 0+ 3= 0+ 3= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

MIEHET V-DIVISIOONA 14.LOHKO Fiba PakVi II TKB SC Sähly II SCAR Dragons SCD Wekings LaPa F3

18 18 18 18 18 18 18 18 18 18

12 11 10 9 9 8 7 6 6 2

PISTEPÖRSSI 1. Janne Sundell, SCAR 2. Jani Nyqvist, TKB 3. Samuli Knuutila, TKB 4. Kai Ahlstedt, SCD 5. Kai Salminen, Fiba 6. Panu Purhonen, SCAR 7. Jari Hellman, Dragons 8. Reijo Autio, F 3 9. Tommi Karhunen, SCAR 10. Tomi And, LaPa 11. Tero Isotalo, F 3 12. Jesse Broman, PakVi II 13. Markku Salovaara, Dragons

337

3 3 2 2 1 2 2 2 1 2

3 4 6 7 8 8 9 10 11 14

99- 54 99- 73 96- 63 84- 84 125- 98 85- 93 93- 118 73- 91 80- 81 75- 154

27 25 22 20 19 18 16 14 13 6

45+27= 72 20+21= 41 25+13= 38 20+18= 38 25+12= 37 14+21= 35 26+ 8= 34 26+ 6= 32 18+14= 32 22+ 9= 31 20+11= 31 12+18= 30 18+ 9= 27

Etelä-Suomi

48. Sami Saraperä, ReHo 49. Kasperi Vilen, LaKu 50. Juha Hämäläinen, KaRu 51. Jukka Jorasmaa, PSK 52. Jere Merikukka, FBC Score 53. Kimmo Paulo, LaKu 54. Antti Apunen, LaKu 55. Petri Alava, Team Botby 56. Harri Taipale, HNMKY 57. Sami Lipponen, Team Hitchcock 58. Jani Luhtanen, ReHo 59. Janne Immonen, Team Botby 60. Jarkko Hintsala, LaKu 61. Aku Korhonen, LaKu 62. Ilmo Jokinen, HNMKY 63. Harri Långstedt, Team Hitchcock 64. Kimmo Sihekari, HNMKY 65. Robert Carlsson, Team Botby 66. Tapio Laurinen, PSK 67. Kalle Makkonen, HNMKY 68. Pasi Kannonmaa, FBC Score 69. Kimmo Kuronen, PSK 70. Timo Sikiö, Red Fox 71. Juha Virtanen, KaRu 72. Mika Kaaja, Team Botby 73. Mikko Laine, ReHo 74. Esa Tjurin, ReHo 75. Kim Wikström, Team Botby 76. Seppo Tiainen, PSK 77. Riku Merikukka, FBC Score 78. Timo Roininen, FBC Score 79. Jani Jokinen, Red Fox 80. Hannu Vainikka, FBC Score 81. Samuli Sutinen, Red Fox 82. Marko Rouvinen, LaKu 83. Harri Ikonen, LaKu 84. Matti Hirvonen, LaKu 85. Mikko Punkari, Team Hitchcock 86. Heikki Isosalo, FBC Score 87. Tuure Kilpeläinen, ReHo 88. Petri Hänninen, PSK 89. J-P Laesvaara, Team Hitchcock 90. Jussi Luntamo, Red Fox 91. Petri Lajunen, FBC Score 92. Ari Kuokkanen, ReHo 93. Marko Rouvila, LaKu 94. Kristian Hiljander, KaRu 95. Vesa Luominen, LaKu 96. Samu Åker, FC Elite 97. Vesa Heikkikä, Team Hitchcock 98. Petri Ruohonen, Team Hitchcock 99. Ari Sautero, ReHo 100. Kari Koski, PSK 101. Jouni Sievilä, HNMKY 102. Esko Viitanen, KaRu 103. Risto Ranta, FBC Score 104. Olli Kospipirtti, Team Hitchcock 105. Pertti Kannonmaa, FBC Score 106. Timo Karjalainen, FC Elite 107. Jan Karppanen, ReHo 108. Tarmo Kolari, LaKu 109. Niko Nissman, LaKu 110. Pasi Saarimaa, Team Hitchcock 111. Vesa Kändell, LaKu 112. Harri Neuvonen, ReHo 113. Hans Johansson, Team Botby 114. Akseli Sajaniemi, KaRu 115. Jukka Uksulainen, HNMKY 116. Mikko Mäkelä, HNMKY 117. Pertti Piispanen, FC Elite


14. Kari Hämäläinen, Fiba 15. Jan Renlund, Fiba 16. Mikael Utriainen, SCAR 17. Jyrki Riihinen, PakVi II 18. Timo Arola, SCD 19. Jarkko Kaipia, SCAR 20. Mika Laitinen, SCD 21. Samu Taulu, Wekings 22. Mike Nurmi, SCAR 23. Jan Sjöfelt, LaPa 24. Mika Jaskari, SC Sähly II 25. Mikko Kukkonen, SC Sähly II 26. Toni Harjumaaskola, SC Sähly II 27. Petri Oksanen, F 3 28. Janne Sävy, PakVi II 29. Markus Achren, LaPa 30. Ari Lehtovaara, SCD 31. Ari Pulkkinen, PakVi II 32. Mika Penttinen, TKB 33. Mika Sandström, SCD 34. Juha Kuusisto, LaPa 35. Kimmo Alatalo, PakVi II 36. Jani Peräkasari, SC Sähly II 37. Jukka Virtanen, LaPa 38. Riku Taulu, Wekings 39. Kimmo Laaksonen, Fiba 40. Jori Helin, Dragons 41. Niko Nitovuori, TKB 42. Martti Jokinen, LaPa 43. Lassi Similä, TKB 44. Milko Kurila, Wekings 45. Jussi Romppanen, SC Sähly II 46. Petri Liuha, Dragons 47. Harri Falck, Fiba 48. Tommi Aaltonen, Wekings 49. Jussi Kinnari, Wekings 50. Timo Toikka, TKB 51. A-J Perttula, PakVi II 52. Tero Toivonen, SCD 53. Olli Tuomaala, Fiba 54. Pasi Riihonen, TKB 55. Vesa Viinikka, SC Sähly II 56. Karri Kesti, Fiba 57. Jukka Sepponen, F 3 58. Jukka Ullgren, Dragons 59. Jukka Väänänen, TKB 60. Lasse Laanikari, F 3 61. Jarkko Lilja, SCD 62. Teemu Ratinen, PakVi II 63. Pekka Silvennoinen, Wekings 64. Pekka Karppi, PakVi II 65. Jyrki Ristinen, PakVi II 66. Petri Keitala, PakVi II 67. Marko Nummenpää, Dragons 68. Petri Hannila, SC Sähly II 69. Mikko Kurimo, Fiba 70. Mika Moisio, Wekings 71. Teemu Laine, TKB 72. Tomi Hämäläinen, SCAR 73. Jukka Gardemeister, SC Sähly II 74. Markku Järvi, F 3 75. Ransu Lundell, PakVi II 76. Tapani Männistö, LaPa 77. Harri Saarinen, Dragons 78. Markku Luolakari, TKB 79. Joonas Laine, LaPa 80. Arttu Sävy, SCAR 81. Kalle Suomi, TKB 82. Jarkko Oksanen, SC Sähly II 83. Jani Indren, Wekings

14+13= 27 22+ 4= 26 16+10= 26 16+ 9= 25 14+10= 24 12+12= 24 11+13= 24 9+15= 24 15+ 8= 23 14+ 9= 23 13+10= 23 13+10= 23 13+ 9= 22 9+13= 22 13+ 7= 20 5+15= 20 12+ 7= 19 10+ 9= 19 12+ 6= 18 9+ 9= 18 13+ 4= 17 11+ 6= 17 10+ 7= 17 9+ 8= 17 10+ 6= 16 9+ 7= 16 8+ 8= 16 6+10= 16 5+11= 16 6+ 8= 14 9+ 4= 13 9+ 4= 13 8+ 5= 13 5+ 8= 13 4+ 9= 13 10+ 2= 12 9+ 3= 12 7+ 5= 12 5+ 7= 12 5+ 7= 12 6+ 5= 11 5+ 6= 11 1+10= 11 7+ 3= 10 5+ 5= 10 5+ 5= 10 3+ 7= 10 8+ 1= 9 4+ 5= 9 4+ 5= 9 3+ 6= 9 8+ 0= 8 5+ 3= 8 5+ 3= 8 4+ 4= 8 4+ 4= 8 4+ 4= 8 3+ 5= 8 1+ 7= 8 4+ 3= 7 4+ 3= 7 4+ 3= 7 4+ 3= 7 4+ 3= 7 3+ 4= 7 2+ 5= 7 2+ 5= 7 1+ 6= 7 6+ 0= 6 5+ 1= 6

84. Juuso Anttonen, Wekings 85. Mikko Herpola, SC Sähly II 86. Roger Sandell, Wekings 87. Kimmo Raivio, Fiba 88. Matti Kukkonen, SC Sähly II 89. Jussi Mikkonen, PakVi II 90. Kimmo Nordman, Dragons 91. Vesa Kautto, Fiba 92. Ville Tolvanen, SC Sähly II 93. Marko Leiqvist, Dragons 94. Kai Karila, Wekings 95. Marko Huhtanen, Fiba 96. Janne Nick, SCD 97. Timo Uusitalo, SCD 98. Jukka Kuusisto, LaPa 99. Pasi Ahola, Fiba 100. Reijo Aikio, Dragons 101. Marko Järvinen, Dragons 102. Panu Nurilo, PakVi II 103. Pasi Syyli, SCD 104. Timo Tupala, Dragons 105. Marko Hämäläinen, Fiba 106. Sami Nupponen, SCAR 107. Rami Paukku, Dragons 108. Jukka Keskikallio, F 3 109. Retu Kohtanen, SCAR 110. Antti Räisä, SCD 111. Sami Aapro, PakVi II 112. Tomi Ahonen, SCAR 113. Jussi Pihlajamaa, Wekings 114. Henry Tiainen, SCD 115. Juuso Alho, Wekings 116. Marko Savolainen, F 3 117. Petri Suonio, LaPa 118. Jani Väisänen, LaPa 119. Timo Yliniemi, Fiba 120. Toni Häyrinen, SC Sähly II 121. Petri Isotalo, F 3 122. Reijo Paukku, Dragons 123. Tommi Salmela, SCD 124. Juusi Alho, Wekings 125. Jarkko Jokela, SCD 126. Marko Latvala, F 3 127. Jukka Mononen, Fiba 128. Timo Partanen, F 3 129. Sandström, SCD 130. Janne Kuloheimo, SC Sähly II 131. Petri Miettinen, PakVi II 132. Jaakko Perttilä, TKB 133. Jukka Rissanen, Dragons 134. Risto Heiniemi, LaPa 135. Jukka Kojola, F 3 136. Markku Leinonen, SCD 137. Oskari Anttonen, Wekings 138. Erno Björs, PakVi II 139. Milko Kunta, Wekings 140. Teemu Lakkamäki, SCAR 141. Pauli Määttä, F 3 142. Jari Nenonen, Dragons

4+ 2= 4+ 2= 4+ 2= 3+ 3= 2+ 4= 2+ 4= 2+ 4= 1+ 5= 1+ 5= 0+ 6= 5+ 0= 4+ 1= 4+ 1= 4+ 1= 3+ 2= 2+ 3= 2+ 3= 2+ 3= 1+ 4= 1+ 4= 1+ 4= 0+ 5= 0+ 5= 3+ 1= 2+ 2= 0+ 4= 0+ 4= 3+ 0= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 0+ 3= 0+ 3= 0+ 3= 0+ 3= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

MIEHET V-DIVISIOONA 15.LOHKO KeKaKePo GamTe III Hekuma MäNMKY SC Fox KKV IV KerSa SB-Pro III

338

18 18 18 18 18 18 18 18

15 14 11 11 7 6 5 5

1 2 4 1 4 1 2 1

2 2 3 6 7 11 11 12

139- 57 121- 71 90- 55 75- 61 89- 103 93- 110 77- 102 82- 117

31 30 26 23 18 13 12 11

6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1


18 18

5 2

0 2

PISTEPÖRSSI 1. Valtteri Räihä, SSB 2. Antti Kallio, GamTe III 3. Sami Honkanen, SSB 4. Samuli Parviainen, SC Fox 5. Joonas Rokka, GamTe III 6. Lari Kumpulainen, SC Fox 7. Leo Korhonen, KeKaKePo 8. Erno Rautarinta, KKV IV 9. Jarkko Uotila, KeKaKePo 10. Tomi Orre, MäNMKY 11. Roni Tomminen, GamTe III 12. Anssi Saesmaa, KeKaKePo 13. Toni Aaltonen, KerSa 14. Toni Vilhunen, KeKaKePo 15. Jarkko Lindqvist, MäNMKY 16. Mikael Valkonen, KeKaKePo 17. Matti Lahti, GamTe III 18. Pasi Hatakko, KKV IV 19. Jaakko Myllymäki, Hekuma 20. Antti Häkkinen, SB-Pro III 21. J-P Tanhuala, KerSa 22. Janne Koski, Hekuma 23. Mikko Kirveskoski, KKV IV 24. Ali Ibrahim, KKV IV 25. Tomi Suihkonen, SB-Pro III 26. Antti Backman, GamTe III 27. Jere Kourunen, KeKaKePo 28. Jyrki Hartikainen, Hekuma 29. Antti Kangasniemi, SB-Pro III 30. Miikka Nieminen, SC Fox 31. Niko Virtanen, MäNMKY 32. Jussi Mäkinen, MäNMKY 33. Jani Matiskainen, KerSa 34. Mika Väistö, KKV IV 35. Oskari Pastila, KKV IV 36. Jukka Backman, GamTe III 37. Ville Löfman, KerSa 38. Mikko Koskinen, Hekuma 39. Teemu Åberg, Myllyttäjät 40. Petri Oranen, SB-Pro III 41. Toni Salomies, SC Fox 42. Jussi Suihkonen, SB-Pro III 43. Jari Hämäläinen, KeKaKePo 44. Lassi Saesmaa, KeKaKePo 45. Vesa Leino, SSB 46. Sami Kauhia, Hekuma 47. Pentti Manninen, SC Fox 48. Jukka Nuutinen, Hekuma 49. Oskari Lehto, Hekuma 50. Mikko Orsila, SC Fox 51. Jukka Kantonen, SSB 52. Kari Niemi, KerSa 53. Jani Tervonen, GamTe III 54. Jouni Nurmi, KerSa 55. Arto Huhta, KKV IV 56. Pasi Ekman, KeKaKePo 57. Tuukka Marjanen, Myllyttäjät 58. Pekka Kärkkäinen, Myllyttäjät 59. Eero Rosendahl, MäNMKY 60. Harri Helander, Myllyttäjät 61. Marko Taipale, SSB 62. Toni Ikonen, Myllyttäjät 63. Pasi Väänänen, Myllyttäjät 64. Marko Aalto, SB-Pro III 65. Niko Lappalainen, KeKaKePo 66. Kaapo Keskisarja, GamTe III

13 14

89- 131 61- 109

10 6

36+20= 56 35+18= 53 29+14= 43 15+27= 42 22+15= 37 30+ 6= 36 19+17= 36 12+17= 29 22+ 6= 28 18+10= 28 17+11= 28 17+10= 27 20+ 6= 26 16+10= 26 15+11= 26 12+14= 26 10+15= 25 17+ 7= 24 10+14= 24 8+16= 24 10+13= 23 16+ 6= 22 14+ 8= 22 13+ 9= 22 16+ 5= 21 9+11= 20 8+12= 20 8+11= 19 10+ 8= 18 10+ 8= 18 10+ 8= 18 9+ 9= 18 6+12= 18 6+12= 18 10+ 7= 17 9+ 8= 17 9+ 8= 17 11+ 5= 16 11+ 5= 16 10+ 6= 16 10+ 6= 16 9+ 7= 16 7+ 9= 16 7+ 9= 16 6+10= 16 9+ 6= 15 7+ 8= 15 7+ 8= 15 9+ 5= 14 8+ 5= 13 5+ 8= 13 8+ 4= 12 7+ 5= 12 9+ 2= 11 7+ 4= 11 6+ 5= 11 6+ 5= 11 5+ 6= 11 9+ 1= 10 7+ 3= 10 6+ 4= 10 5+ 5= 10 5+ 5= 10 4+ 6= 10 4+ 6= 10 1+ 9= 10

67. Jani Munukka, Myllyttäjät 68. Mika Helin, KeKaKePo 69. Jani Pihlman, GamTe III 70. Tommi Härmä, KKV IV 71. Sami Velten, KeKaKePo 72. Petri Lahti, Myllyttäjät 73. T Pohjolan-Pirhonen, KKV IV 74. Mikko Siltanen, KerSa 75. Tomi Sivinen, KerSa 76. Janne Hämäläinen, Myllyttäjät 77 A-J Myllymäki, Hekuma 78. Jari Aronen, Hekuma 79. Anssi Kaasalainen, Hekuma 80. Matti Riekki, SB-Pro III 81. Jonne Hyökki, SB-Pro III 82. Juha Huhta, SC Fox 83. Jouni Paukkari, MäNMKY 84. Olli Uskali, KeKaKePo 85. Mika Pallari, SC Fox 86. Aki Martikainen, SSB 87. Soini Liimatainen, SSB 88. Riku Korkia-Aho, Myllyttäjät 89. Ville Sinkkonen, MäNMKY 90. Jussi Siukonen, Hekuma 91. Jukka Pekkarinen, Hekuma 92. Jani Parjanen, SSB 93. Mikko Mälkki, SB-Pro III 94. Jussi Jalkanen, KeKaKePo 95. Petri Alisalo, KerSa 96. Jukka Söderend, SB-Pro III 97. Riku Vuorio, SB-Pro III 98. Ville Engblom, KerSa 99. Tomi Lesonen, KKV IV 100. Timo Helminen, MäNMKY 101. Pasi Leipäjoki, Hekuma 102. Riku Tamminen, SB-Pro III 103. Jonas Laakso, KerSa 104. Antti Pallaskari, MäNMKY 105. Antti Backman, GamTe III 106. Paavo Laaksonen, MäNMKY 107. Niko Vänttinen, KeKaKePo 108. Manuel Hämäläinen, SC Fox 109. Rene Westman, GamTe III 110. Kimmo Alastalo, SC Fox 111. Pasi Karvinen, Myllyttäjät 112. Jouni Leskinen, SC Fox 113. Mika Vänskä, Myllyttäjät 114. Tiina Anenius, Myllyttäjät 115. Mika Heikkilä, MäNMKY 116. Matti Kokko, MäNMKY 117. Kimmo Viitamäki, KKV IV 118. Henri Jäntti, SB-Pro III 119. Kari Kaasinen, Myllyttäjät 120. Marko Kukkola, SB-Pro III 121. Marko Ikävalko, SC Fox 122. Martti Kanninen, Hekuma 123. Jukka Korhonen, SSB 124. Kai Pajarinen, KerSa 125. Mikko Salmi, KKV IV 126. Eero Vihvit, Myllyttäjät 127. Eero Wihuri, Myllyttäjät 128. Aleksi Kuvaja, MäNMKY 129. Joni Ruuth, SB-Pro III 130. Mikko Ilonen, KeKaKePo 131. Martti Kauppinen, Hekuma 132. Ari Levänen, MäNMKY 133. Niko Virtanen, SB-Pro III 134. Marko Immilä, GamTe III 135. Matti Kanninen, Hekuma 136. Jarmo Kuortti, MäNMKY

339

7+ 2= 5+ 4= 5+ 4= 4+ 5= 4+ 5= 3+ 6= 5+ 3= 4+ 4= 4+ 4= 3+ 5= 3+ 5= 2+ 6= 6+ 1= 5+ 2= 4+ 3= 3+ 4= 3+ 4= 3+ 4= 1+ 6= 0+ 7= 5+ 1= 3+ 3= 3+ 3= 3+ 3= 2+ 4= 1+ 5= 4+ 1= 3+ 2= 2+ 3= 2+ 3= 0+ 5= 3+ 1= 3+ 1= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 1+ 3= 1+ 3= 3+ 0= 3+ 0= 3+ 0= 2+ 1= 2+ 1= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 0+ 3= 0+ 3= 0+ 3= 0+ 3= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

9 9 9 9 9 9 8 8 8 8 8 8 7 7 7 7 7 7 7 7 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1

Etelä-Suomi

SSB Myllyttäjät


137. Jussi Liisanantti, KerSa 138. Antti Nurmi, SB-Pro III 139. Mika Pölönen, SSB 140. Mikko Salasuo, KerSa

0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

1 1 1 1

MIEHET V-DIVISIOONA 16.LOHKO Nollalinja GamTe II NPI Sa-Fa II HePa AskU LapPa Light Iron HaKu ÅIF II

18 18 18 18 18 18 18 18 18 18

14 13 12 9 9 7 8 6 2 2

PISTEPÖRSSI 1. Ilkka Rönkkö, LapPa 2. Petri Latvala, NPI 3. Matti Myllynen, HePa 4. Ville Siljamo, GamTe II 5. Panu Tauriainen, GamTe II 6. Toni Mustasilta, NPI 7. Jarkko Koskinen, GamTe II 8. Toni Stenvall, LapPa 9. Stefan Pahkala, NPI 10. Antti Eskola, AskU 11. Mikko Ruohio, Sa-Fa II 12. Janne Hartolahti, Nollalinja 13. Jani Holmi, Nollalinja 14. Daniel Stenvall, LapPa 15. Anders Söderling, ÅIF II 16. Niko Fabritius, LapPa 17. Jukka Nikula, HePa 18. Tommi Masalin, AskU 19. Janne Leino, AskU 20. Markku Nylen, NPI 21. Harri Ehanti, Nollalinja 22. Sami Lindholm, Nollalinja 23. Rami Kytösyrjä, AskU 24. Mikko Heikkinen, HaKu 25. Henri Hagelberg, GamTe II 26. Marko Nurmi, GamTe II 27. Kari Affman, HaKu 28. Marko Soikkeli, Light Iron 29. Jouni Peltomäki, HePa 30. Anssi Hyypiä, GamTe II 31. Niko Hamnell, LapPa 32. Joe Lindblad, GamTe II 33. Olli Munkka, HePa 34. Ari Kokko, HePa 35. Antti Pellinen, Sa-Fa II 36. Martin Lindroos, NPI 37. Sami Koivunen, Sa-Fa II 38. Mika Jäävaara, Sa-Fa II 39. Jari Lassila, LapPa 40. Kari Lossi, Nollalinja 41. Tony Skogster, NPI 42. Kenneth Myllyniemi, ÅIF II 43. Peter Blomqvist, HaKu 44. Matti Viljanen, HePa 45. Tomas Kristen, HaKu 46. Tuomas Lillqvist, NPI 47. Marko Juvonen, AskU 48. Joni Leino, AskU 49. Petri Tauriainen, GamTe II 50. Henry Söderling, ÅIF II 51. Mika Hartikainen, NPI

3 1 1 1 1 4 1 1 2 1

1 4 5 8 8 7 9 11 14 15

108- 65 119- 70 129- 78 81- 64 90- 79 77- 88 103- 109 49- 86 74- 137 59- 113

31 27 25 19 19 18 17 13 6 5

29+21= 50 19+27= 46 30+15= 45 26+17= 43 19+18= 37 23+13= 36 19+17= 36 26+ 6= 32 18+13= 31 18+ 9= 27 19+ 7= 26 11+15= 26 17+ 6= 23 17+ 5= 22 15+ 7= 22 12+10= 22 13+ 8= 21 12+ 9= 21 10+11= 21 10+11= 21 14+ 6= 20 14+ 6= 20 6+14= 20 9+10= 19 8+11= 19 11+ 7= 18 10+ 8= 18 8+ 9= 17 7+10= 17 5+12= 17 3+14= 17 10+ 6= 16 6+10= 16 13+ 2= 15 11+ 4= 15 10+ 5= 15 5+10= 15 8+ 6= 14 6+ 8= 14 6+ 8= 14 6+ 8= 14 11+ 2= 13 9+ 4= 13 9+ 4= 13 5+ 8= 13 9+ 3= 12 6+ 6= 12 6+ 6= 12 6+ 6= 12 5+ 7= 12 9+ 2= 11

52. Juho Marjakangas, Light Iron 53. Tuomas Liimatainen, Nollalinja 54. Jukka Puumalainen, Nollalinja 55. Markku Hämäläinen, HaKu 56. Mirco Brandt, Light Iron 57. Toni Korhonen, AskU 58. Sami Koskelainen, HaKu 59. Aki Tainio, Light Iron 60. Riku Keskisarja, GamTe II 61. Kalle Heino, NPI 62. Jukka Laitila, Light Iron 63. Jan Gustavson, Sa-Fa II 64. Mika Helin, Sa-Fa II 65. Jani Räsänen, Nollalinja 66. Peter Tukiainen, Sa-Fa II 67. Kari Lindberg, Nollalinja 68. Staffan Perokorpi, Nollalinja 69. Sasu Mälkiä, HePa 70. Robin Olenius, NPI 71. Reima Rönkkö, LapPa 72. Poutus Hällfors, Sa-Fa II 73. Simo Hyypiä, GamTe II 74. Pedro Lopez, Nollalinja 75. Jyrki Rytkönen, HaKu 76. Petri Järvi, NPI 77. Tommy Markusson, Nollalinja 78. Antti Mölsä, HePa 79. Markus Soderqvist, ÅIF II 80. Lauri Syrjänen, HaKu 81. Marko Johansson, Sa-Fa II 82. Harri Romppanen, HePa 83. Patrik Johansson, Sa-Fa II 84. Jani Koskela, HaKu 85. Pasi Kytösyrjä, AskU 86. Jani Lindholm, GamTe II 87. Jarkko Peitsoma, AskU 88. Marko Hämäläinen, HaKu 89. Mikael Karmanheimo, Sa-Fa II 90. Petri Kemppainen, Nollalinja 91. Kimmo Korhonen, Sa-Fa II 92. Ari Kukkonen, HaKu 93. Pasi Suominen, NPI 94. Matti Halonen, HaKu 95. Jussi Janhunen, GamTe II 96. Lari Piirainen, Light Iron 97. Kari Pirinen, Sa-Fa II 98. Risto Fabritius, Light Iron 99. Toni Kaukovalta, NPI 100. Jani Molmi, Nollalinja 101. Timo Pischow, Nollalinja 102. Robert Sjöholm, ÅIF II 103. J-P Vainikainen, Light Iron 104. Sami Ranta, HaKu 105. Tuomas Srandman, HePa 106. Patrik Lyytikäinen, Sa-Fa II 107. Ville Rehtilä, Light Iron 108. Ari Huttunen, HaKu 109. Onur Alakas, NPI 110. Kristoffer Härus, ÅIF II 111. Joonas Liukkonen, AskU 112. Jarkko Ranta, LapPa 113. Tomi Sipilä, Sa-Fa II 114. Markus Söderqvist, ÅIF II 115. Janne Aaltonen, AskU 116. Lauri Falin, Light Iron 117. Patrik Frisk, ÅIF II 118. Hannu Hämäläinen, HePa 119. Joonas Sotamaa, Nollalinja 120. Janne Block, Nollalinja 121. Janne Martolahti, Nollalinja

340

7+ 4= 11 6+ 5= 11 6+ 5= 11 5+ 6= 11 3+ 8= 11 7+ 3= 10 7+ 3= 10 7+ 3= 10 3+ 7= 10 6+ 3= 9 6+ 3= 9 5+ 4= 9 5+ 3= 8 5+ 3= 8 5+ 3= 8 4+ 4= 8 4+ 4= 8 3+ 5= 8 3+ 5= 8 3+ 5= 8 2+ 6= 8 6+ 1= 7 5+ 2= 7 5+ 2= 7 4+ 3= 7 4+ 3= 7 3+ 4= 7 3+ 4= 7 3+ 4= 7 2+ 5= 7 2+ 5= 7 5+ 1= 6 4+ 2= 6 4+ 2= 6 4+ 2= 6 4+ 2= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 2+ 4= 6 2+ 4= 6 2+ 4= 6 2+ 4= 6 5+ 0= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 2+ 3= 5 2+ 3= 5 1+ 4= 5 4+ 0= 4 3+ 1= 4 2+ 2= 4 2+ 2= 4 2+ 2= 4 2+ 2= 4 2+ 2= 4 2+ 2= 4 1+ 3= 4 1+ 3= 4 1+ 3= 4 1+ 3= 4 1+ 3= 4 0+ 4= 4 0+ 4= 4


0+ 4= 2+ 1= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 0+ 3= 0+ 3= 0+ 3= 0+ 3= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

KARSINNAT IV-DIVISIOONAAN Maku II - IHKTYS Ylhäs V- Greasers FBC Juoni - FBC Elit SB-Pro II - Tiikerit II Wank - E-T Karhut Äfsee Läimä - GamTe III KaRu - GamTe II PakVi II - Olarin Äijät

4 – 3 ja. 6–3 2–5 7–5 3 – 4 rl. 6 – 10 9–5 4 – 5 ja.

MIEHET VI-DIVISIOONA 1.LOHKO B-rappu VaVi Orange FB KSB III Goofit

18 18 18 18 18

15 12 11 11 11

1 1 1 1 0

2 5 6 6 7

129- 71 87- 70 102- 49 110- 66 97- 80

31 25 23 23 22

4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

VesCa Pauhu II VD II AskU II MaKi II

18 18 18 18 18

10 7 7 2 1

0 2 0 0 0

PISTEPÖRSSI 1. Antti Haapanen, B-rappu 2. Niklas Niskanen, KSB III 3. Panu Markkanen, VesCa 4. Jari Häkkinen, Pauhu II 5. Timo Hartikainen, VD II 6. Heikki Karmala, B-rappu 7. Arto Pasanen, Goofit 8. Toni Mäkinen, VD II 9. Pasi Kämppi, B-rappu 10. Tero Kosonen, Pauhu II 11. Jani Hallenberg, KSB III 12. Petri Ahokas, B-rappu 13. Heikki Kokkonen, B-rappu 14. Jarno Isaksson, Goofit 15. Ari Lahtinen, KSB III 16. Matti Pentti, Orange FB 17. Ville Hytönen, Orange FB 18. Ilari Smura, Goofit 19. Juha Koivu, VD II 20. Kim Ranta, VD II 21. Mikko Kauppinen, B-rappu 22. Jussi Lamminluoto, KSB III 23. Esa Laurikkala, VaVi 24. Mikko Mikkola, Orange FB 25. Oskari Saari, VesCa 26. Antti Pitkänen, VaVi 27. Teijo Lepola, Pauhu II 28. Niko Björkman, VaVi 29. Jukka Leino, KSB III 30. Jukka Blomberg, Orange FB 31. Henri Arvila, KSB III 32. Marko Syrjänen, Pauhu II 33. Teemu Lepola, Pauhu II 34. Erkka Suominen, Orange FB 35. Joni Juven, VD II 36. Teemu Kumpulainen, Orange FB 37. Moritz Wikström, VesCa 38. Miikka Jyrkönen, Goofit 39. Martin Björksten, Orange FB 40. Juha Kostiainen, B-rappu 41. Mikko Aro, VaVi 42. Juha Sillberg, VesCa 43. Martti Osara, Goofit 44. Tommi Vasko, VaVi 45. Saku Sairanen, Orange FB 46. Eetu Koukoniemi, VesCa 47. Kien Nghia Van, MaKi II 48. Janne Ahava, Goofit 49. Iiro Jääskeläinen, KSB III 50. Petteri Keinänen, Goofit 51. Jani Tähtinen, B-rappu 52. Pasi Naumanen, VesCa 53. Timo Piiroinen, B-rappu 54. Ville Alanen, B-rappu 55. Toni Uljas, AskU II 56. Matias Jaskari, VesCa 57. Jarno Jääskeläinen, KSB III 58. Antti Venho, MaKi II 59. Karri Leskinen, Orange FB 60. Petri Nuolivirta, Pauhu II 61. Juhani Anttila, KSB III 62. Mika Halmela, AskU II 63. Juha Remes, VaVi

341

8 9 11 16 17

86- 78 82- 80 92- 118 46- 138 47- 128

20 16 14 4 2

21+27= 48 22+17= 39 32+ 4= 36 21+15= 36 25+ 9= 34 12+17= 29 22+ 6= 28 20+ 8= 28 16+12= 28 12+16= 28 11+17= 28 13+14= 27 20+ 6= 26 19+ 6= 25 14+11= 25 12+13= 25 14+10= 24 13+11= 24 15+ 8= 23 16+ 6= 22 14+ 8= 22 13+ 9= 22 16+ 5= 21 13+ 8= 21 9+12= 21 15+ 5= 20 11+ 9= 20 15+ 4= 19 10+ 9= 19 15+ 3= 18 14+ 2= 16 11+ 4= 15 9+ 6= 15 9+ 6= 15 8+ 7= 15 8+ 7= 15 7+ 7= 14 4+10= 14 9+ 4= 13 9+ 4= 13 8+ 5= 13 7+ 6= 13 6+ 7= 13 6+ 7= 13 5+ 8= 13 3+10= 13 10+ 2= 12 8+ 4= 12 7+ 5= 12 7+ 5= 12 7+ 5= 12 6+ 6= 12 6+ 6= 12 4+ 8= 12 9+ 2= 11 6+ 5= 11 6+ 5= 11 6+ 5= 11 5+ 6= 11 5+ 6= 11 7+ 3= 10 6+ 4= 10 6+ 4= 10

Etelä-Suomi

122. Ilkka Vaittinen, Sa-Fa II 123. Tuomas Savukoski, ÅIF II 124. Greger Grönroos, HaKu 125. Petri Lipponen, HaKu 126. Jonny Perokorpi, NPI 127. Mikael Talqvist, ÅIF II 128. Esa Vähämartti, LapPa 129. Henri Haavisto, LapPa 130. Juha Koskinen, HePa 131. Juha Rytkönen, Nollalinja 132. Joni Suvanto, LapPa 133. Akseli Nieminen, ÅIF II 134. Toni Pirttimaa, Sa-Fa II 135. Eero Rahiala, HaKu 136. Mikael Tallqvist, ÅIF II 137. Janne Erlund, ÅIF II 138. Niko Hannell, LapPa 139. Tommy Helenius, ÅIF II 140. Mika Karmanheimo, NPI 141. Hanri Kontkanen, LapPa 142. Henrik Levin, LapPa 143. Jukka Paamalainen, Nollalinja 144. Stefan Pakkala, NPI 145. Tuomo Savukoski, ÅIF II 146. Jesse Suominen, ÅIF II 147. Anders Söderlind, ÅIF II 148. Ville Takala, ÅIF II 149. Kjell Lönnqvist, ÅIF II 150. Juuso Syvänen, HePa 151. Tommi Bergman, Light Iron 152. Olli Haapasalo, HePa 153. Marko Miettinen, Light Iron 154. Jere Nurmi, Light Iron 155. Marko Ojanen, ÅIF II 156. Antti Rosi, LapPa 157. Mathias Sundström, ÅIF II 158. Markus Sögerqvist, ÅIF II 159. Jonas Westerlund, ÅIF II 160. Tore Eriksson, Nollalinja 161. Anders Gustafsson, ÅIF II 162. Jarno Heikkilä, Light Iron 163. Teemu Inkiö, HePa 164. Vesa Kokko, AskU 165. Henry Koskimies, HePa 166. Perttu Kuitunen, AskU 167. Mikko Laurila, Light Iron 168. Mats Lindfors, ÅIF II 169. Johan Lönnqvist, Sa-Fa II 170. Pietari Nikula, HePa 171. Matias Sundström, ÅIF II 172. Lauri Torila, HePa


64. Simo Heiskanen, MaKi II 65. Vesa Niissalo, VaVi 66. Antti Einistö, VaVi 67. Jani Vaahtera, AskU II 68. Antti Riikonen, MaKi II 69. Teppo Luukka, AskU II 70. Mika Korpinen, MaKi II 71. Ville Koljonen, AskU II 72. Sami Naakka, Goofit 73. Juha Seppä, VesCa 74. Marko Vihlman, Pauhu II 75. Timo Aalto, Goofit 76. Kristoffer Andersson, Orange FB 77. Jaakko Haaparanta, VaVi 78. Antti Ranki, Orange FB 79. Teemu Tyyskä, AskU II 80. Matti Ahvenainen, MaKi II 81. Lauri Soini, VesCa 82. Tomi Ahosilta, Pauhu II 83. Jukka Holopainen, VaVi 84. Henri Sergejeff, AskU II 85. V-P Venho, MaKi II 86. Jari Korpi, Goofit 87. Janne Lönnqvist, VD II 88. Arto Väkipanta, VaVi 89. Vesa Hiltunen, VesCa 90. Samuli Honkanen, Goofit 91. Juuso Peltonen, AskU II 92. Pekko Päivärinta, VD II 93. Jani Vottonen, VaVi 94. Rauno Aronen, Pauhu II 95. Oskari Lavinto, KSB III 96. Mika Vuorinen, VD II 97. Simo Pentti, Orange FB 98. Juha Värälä, VD II 99. Risto Nissilä, MaKi II 100. Sami Kinnunen, Pauhu II 101. Mikko Leismala, VD II 102. Arto Paranen, Goofit 103. Timo Piirainen, B-rappu 104. Jaakko Ahvenainen, MaKi II 105. Nikke Nylund, Orange FB 106. Pasi Palmu, KSB III 107. Jani Hallonberg, KSB III 108. Tomi Luukka, AskU II 109. Toni Rastas, VesCa 110. Sami Sormunen, VesCa 111. Nehia Vankien, MaKi II 112. Henri Virta, VaVi 113. Christian Berg, VesCa 114. Esko Häkli, VaVi 115. Charles Meyer, VD II 116. Ike Rautio, VesCa 117. Tuomo Seppänen, Goofit 118. Leo Sirelius, Orange FB 119. Antti Eerikäinen, VaVi 120. Kari Johansson, AskU II 121. Pasi Kemppi, B-rappu 122. Seppo Pesonen, MaKi II 123. Jaakko Mikkola, KSB III 124. Kyösti Palviainen, MaKi II 125. Teemu Huuhtanen, Orange FB 126. Aimo Korventausta, VD II 127. Aki Naakka, Goofit 128. Markku Pyttynen, MaKi II 129. Sami Rintakumpu, VD II 130. Rami Saloranta, AskU II 131. Jani Toivonen, AskU II 132. Jari Tuulenmäki, VaVi 133. Henri Uljas, AskU II

5+ 5= 10 5+ 5= 10 3+ 7= 10 8+ 1= 9 7+ 2= 9 5+ 4= 9 4+ 5= 9 3+ 6= 9 3+ 6= 9 8+ 0= 8 7+ 1= 8 6+ 2= 8 5+ 3= 8 5+ 3= 8 4+ 4= 8 3+ 5= 8 1+ 7= 8 0+ 8= 8 3+ 4= 7 3+ 4= 7 5+ 1= 6 4+ 2= 6 3+ 3= 6 2+ 4= 6 0+ 6= 6 2+ 3= 5 2+ 3= 5 2+ 3= 5 2+ 3= 5 2+ 3= 5 1+ 4= 5 1+ 4= 5 1+ 4= 5 0+ 5= 5 0+ 5= 5 3+ 1= 4 2+ 2= 4 2+ 2= 4 2+ 2= 4 2+ 2= 4 1+ 3= 4 1+ 3= 4 1+ 3= 4 2+ 1= 3 2+ 1= 3 2+ 1= 3 2+ 1= 3 1+ 2= 3 1+ 2= 3 0+ 3= 3 0+ 3= 3 0+ 3= 3 0+ 3= 3 0+ 3= 3 0+ 3= 3 2+ 0= 2 2+ 0= 2 2+ 0= 2 2+ 0= 2 1+ 1= 2 1+ 1= 2 0+ 2= 2 0+ 2= 2 0+ 2= 2 0+ 2= 2 0+ 2= 2 0+ 2= 2 0+ 2= 2 0+ 2= 2 0+ 2= 2

134. Tapio Vestola, KSB III 135. Ville Aknen, B-rappu 136. Martin Björkkston, Orange FB 137. Eetu Kantoniemi, VesCa 138. Jari Muukkonen, VD II 139. Jukka Mönkkönen, MaKi II 140. Jussi Naumanen, AskU II 141. Jan Nyström, MaKi II 142. Jonne Alkula, KSB III 143. Aimo Eerikäinen, VaVi 144. Miika Erkkilä, AskU II 145. Janne Grönlund, VD II 146. Mika Hilden, VD II 147. Tomi Kiukkanen, KSB III 148. Jouni Melin, Pauhu II 149. Jukka Rytkönen, Goofit 150. Jarno Ukkola, Goofit 151. Tero Virta, VaVi 152. Christian Vuojärvi, VD II 153. Mika Vuonnen, VD II 154. Petri Välkki, Pauhu II

0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

MIEHET VI-DIVISIOONA 2.LOHKO KaU Swing Bang ViDi Elsa II Kela USK II Pe-Te Team Grippi TuRpa Katapultti

18 18 18 18 18 18 18 18 18 18

15 12 10 10 7 8 6 6 4 3

PISTEPÖRSSI 1. Sami Huovinen, Pe-Te 2. Antti Silvennoinen, Kela 3. Tero Myllymäki, Elsa II 4. Mika Moilanen, ViDi 5. Sami Liehu, Kela 6. Matti Kautto, KaU 7. Samuel Helander, Pe-Te 8. Markus Wargh, USK II 9. Jari Pyykönen, Team Grippi 10. Christian Degerholm, Elsa II 11. Ville Räsänen, Team Grippi 12. Jari Keskitalo, USK II 13. N-P Suominen, Elsa II 14. Akseli Kuusiranta, ViDi 15. Marko Heino, Pe-Te 16. Sami Suominen, USK II 17. Jussi Vehman, Swing Bang 18. Tomi Pussinen, Elsa II 19. Antti Kukkonen, Katapultti 20. Mikko Saira, Swing Bang 21. Tarmo Granholm, TuRpa 22. Olli Saira, Swing Bang 23. Matti Pesonen, Swing Bang 24. Kimmo Salo, KaU 25. Timo Valo, Team Grippi 26. Juha Slunga, ViDi 27. Kimmo Laakso, Kela 28. Tomi Korpela, Katapultti 29. Pekka Elo, ViDi 30. Ville Hyppönen, Katapultti 31. Janne Mäkelä, KaU 32. Jussi Eerikkilä, TuRpa 33. Otto Peltonen, KaU 34. Tommi Saarnivuo, TuRpa

342

2 1 3 1 3 1 3 3 0 1

1 5 5 7 8 9 9 9 14 14

119- 47 106- 77 123- 88 118- 92 109- 106 100- 106 110- 113 90- 111 79- 137 71- 148

32 25 23 21 17 17 15 15 8 7

25+27= 52 24+27= 51 23+26= 49 33+15= 48 26+17= 43 25+18= 43 30+10= 40 27+ 8= 35 26+ 9= 35 21+10= 31 14+15= 29 12+15= 27 12+15= 27 10+17= 27 22+ 4= 26 16+ 9= 25 12+12= 24 15+ 8= 23 14+ 9= 23 14+ 9= 23 14+ 8= 22 13+ 9= 22 11+10= 21 12+ 8= 20 11+ 9= 20 9+11= 20 6+14= 20 15+ 4= 19 12+ 7= 19 12+ 7= 19 10+ 9= 19 9+10= 19 14+ 4= 18 12+ 6= 18


12+ 6= 18 10+ 8= 18 14+ 3= 17 10+ 7= 17 8+ 9= 17 8+ 9= 17 11+ 5= 16 13+ 2= 15 11+ 4= 15 10+ 5= 15 8+ 7= 15 8+ 6= 14 8+ 6= 14 8+ 6= 14 3+11= 14 8+ 5= 13 7+ 6= 13 6+ 7= 13 6+ 7= 13 5+ 8= 13 5+ 8= 13 2+11= 13 8+ 4= 12 7+ 5= 12 6+ 6= 12 6+ 6= 12 5+ 7= 12 3+ 9= 12 8+ 3= 11 8+ 3= 11 8+ 3= 11 7+ 4= 11 7+ 4= 11 7+ 4= 11 6+ 5= 11 9+ 1= 10 8+ 2= 10 6+ 4= 10 6+ 4= 10 4+ 6= 10 2+ 8= 10 7+ 2= 9 4+ 5= 9 4+ 5= 9 3+ 6= 9 3+ 6= 9 2+ 7= 9 7+ 1= 8 7+ 1= 8 4+ 4= 8 4+ 4= 8 4+ 4= 8 4+ 4= 8 3+ 5= 8 6+ 1= 7 5+ 2= 7 5+ 2= 7 4+ 3= 7 4+ 3= 7 4+ 3= 7 4+ 3= 7 3+ 4= 7 5+ 1= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 2+ 4= 6 2+ 4= 6 2+ 4= 6 1+ 5= 6 1+ 5= 6

105. Martti Saarinen, TuRpa 106. Jouni Hyvönen, USK II 107. Teemu Pallonen, Katapultti 108. Mikko Tainio, Swing Bang 109. Marko Silander, ViDi 110. Jukka Forsman, Katapultti 111. Anssi Kuusisto, ViDi 112. Mikko Siponen, Elsa II 113. Sammy Pasalin, Katapultti 114. Anssi Rajahalme, KaU 115. Ismo Suonrää, KaU 116. Sami Vauhkonen, Katapultti 117. Jouni Vähärautio, Kela 118. Kai Lagerblom, Katapultti 119. Jussi Mähönen, Pe-Te 120. Petri Vilokkinen, ViDi 121. Jani Leppänen, Elsa II 122. Rasmus Lutz, Elsa II 123. Mikko Ronkainen, KaU 124. Tomi Tehikoski, Katapultti 125. Ossi Hunukka, ViDi 126. Otso Lehtinen, Swing Bang 127. Jarkko Luoma, ViDi 128. Ule Nyström, Elsa II 129. Arto Aaltonen, KaU 130. Jani Falenius, Pe-Te 131. Tapio Hatakka, Swing Bang 132. Jari Järvinen, KaU 133. Tuan Nauyen, ViDi 134. Jukka Rintala, Kela 135. Jouni Sivonen, Team Grippi 136. Tarmo Grönholm, TuRpa 137. Jukka Jerkku, Team Grippi 138. Uusiranta, ViDi 139. Toni Laakso, Swing Bang 140. Antti Paavilainen, Swing Bang 141 Ismo Suonsää, KaU 142. Eero Ilves, TuRpa 143. Tero Koivisto, ViDi 144. V-M Modikka, Kela 145. Tuomas Mäkeläinen, ViDi 146. Sami Niemisalo, Katapultti 147. Sami Salmela, KaU 148. Miikka Selin, USK II 149. Jukka Viitanen, TuRpa 150. Mikko Vänttilä, USK II

1+ 5= 3+ 2= 1+ 4= 1+ 4= 3+ 1= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 0+ 3= 0+ 3= 2+ 0= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

6 5 5 5 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

MIEHET VI-DIVISIOONA 3.LOHKO Rangers III GamTe V Armandot TSS HeLP II TC Toosa II B.C. KeBa Team SuFlo ReVa SK Vants

18 18 18 18 18 18 18 18 18 18

16 15 12 9 9 8 5 4 3 1

PISTEPÖRSSI 1. Mika Förell, Rangers III 2. Raine Mäklin, GamTe V 3. Petri Pitkänen, GamTe V 4. Markus Saks, B.C. KeBa 5. Tero Bergman, HeLP II 6. Sebastian Lommi, GamTe V 7. Patrik Sundström, HeLP II 8. Kimmo Kantola, Rangers III 9. Kristian Kuustie, TSS

343

1 0 1 3 1 1 5 0 2 2

1 3 5 6 8 9 8 14 13 15

142- 30 136- 71 93- 62 75- 76 97- 93 71- 103 81- 95 64- 110 60- 108 46- 117

33 30 25 21 19 17 15 8 8 4

28+20= 48 16+29= 45 14+25= 39 27+11= 38 25+13= 38 22+10= 32 22+10= 32 15+16= 31 11+18= 29

Etelä-Suomi

35. Juho Suomi, KaU 36. Jussi Leveelahti, Elsa II 37. Manu Mäkelä, ViDi 38. Antti Saira, Swing Bang 39. Jarkko Männistö, ViDi 40. Sampo Pennanen, Katapultti 41. Marko Koskelainen, TuRpa 42. Antti Rokkanen, Kela 43. Pekka Grönlund, Swing Bang 44. Lauri Ullgren, KaU 45. Juha Järvinen, Elsa II 46. Teemu Eriksson, USK II 47. Veijo Salo, KaU 48. Kristian Wargn, USK II 49. Ville Luotola, Pe-Te 50. Matti Partanen, Team Grippi 51. Mikko Parviainen, Kela 52. Ossi Munukka, ViDi 53. Jouko Piiroinen, Team Grippi 54. Ari Lindroos, Team Grippi 55. Teemu Saarnivuo, TuRpa 56. Jussi Nieminen, Swing Bang 57. Jaakko Ruuhiala, Team Grippi 58. Mikko Helgren, Swing Bang 59. Jussi Mäkelä, ViDi 60. Tommi Saarnio, Katapultti 61. Kari Paloniemi, TuRpa 62. Matti Vuotila, Pe-Te 63. Teemu Ainetdin, Pe-Te 64. Sami Huttunen, Elsa II 65. Jari Mononen, TuRpa 66. Ville Juntto, KaU 67. Petri Kyyrö, Kela 68. Janne Lehtonen, KaU 69. Teemu Kinnunen, Kela 70. Aki Ruohosniemi, Elsa II 71. Sakari Juvonen, ViDi 72. Reima Koskela, Team Grippi 73. Tomi Sippola, Pe-Te 74. Ken Tavikainen, USK II 75. Anssi Hämäläinen, KaU 76. Tapani Kojo, Swing Bang 77. Janne Ballis, Swing Bang 78. Petri Junttila, KaU 79. Antero Lindholm, TuRpa 80. Jari Särkijärvi, Elsa II 81. Tomi Salmentie, ViDi 82. Mikko Kortelainen, TuRpa 83. Karri Turunen, Swing Bang 84. Antti Johansson, USK II 85. Jarkko Pekki, Kela 86. Iiro Suorela, Swing Bang 87. Janne Tihtonen, Kela 88. Anssi Lievo, Pe-Te 89. Marko Laitinen, Kela 90. Simo Karppinen, USK II 91. Joni Kujanen, USK II 92. Harri Hagert, Pe-Te 93. Antti Kiuru, Kela 94. Hannu Pasanen, Team Grippi 95. Marko Saarinen, Pe-Te 96. V-P Yltävä, TuRpa 97. Jars Vaahtera, USK II 98. Jouni Lankinen, Elsa II 99. Tomi Luukkonen, Katapultti 100. Mikko Degerholm, Elsa II 101. Julle Pedersen, Katapultti 102. Mikko Venttilä, USK II 103. Krister Kallio, Pe-Te 104. Janne Ronkainen, KaU


10. Jyri Liimatta, Rangers III 11. Karri Luusalo, TSS 12. Antti Puustinen, Armandot 13. Petri Jantunen, GamTe V 14. Jussi Ranta, GamTe V 15. Tommi Saarikoski, Rangers III 16. Jani Ranta, GamTe V 17. Timo Patrikka, ReVa 18. Arto Haapaniemi, SK Vants 19. Jarkko Aromaa, Armandot 20. Janne Nieminen, Rangers III 21. Joakim Tång, Team SuFlo 22. Mikael Kataja, Armandot 23. Teemu Leppälä, Team SuFlo 24. Henri Yli-Ristaniemi, Rangers III 25. Timi Selenius, Team SuFlo 26. Juha Kuusela, B.C. KeBa 27. Miska Lamberg, HeLP II 28. Jim Andersson, GamTe V 29. Kalle Pietilä, ReVa 30. Hannu Rokkonen, Armandot 31. Miska Haverila, Armandot 32. Jussi Ukkola, TSS 33. Jukka Mäenpää, TSS 34. Matti Ilmorinne, Rangers III 35. Mikko Nuutinen, GamTe V 36. Lassi Simola, Rangers III 37. Mikko Sten, TC Toosa II 38. Joni Rantakari, Rangers III 39. Lari Perasto, TSS 40. Antero Saastamoinen, SK Vants 41. Vesa Salminen, Rangers III 42. Atso Selkälä, Armandot 43. Juha Koskelainen, ReVa 44. Hannu Nukarinen, B.C. KeBa 45. Teemu Brusin, HeLP II 46. Kalevi Tuhkanen, Armandot 47. Lauri Sorjonen, B.C. KeBa 48. Joonas Eronen, ReVa 49. Juha Behm, TC Toosa II 50. Paul Salovjev, HeLP II 51. Juha Jaakola, TC Toosa II 52. Paavo Kuosmanen, TC Toosa II 53. Petri Rieskaniemi, TC Toosa II 54. J-M Kulju, Armandot 55. Sami Lämpsä, B.C. KeBa 56. Marko Tuokko, ReVa 57. Harri Halonen, TC Toosa II 58. Tuomas Leppälä, Team SuFlo 59. Jari Rouvinen, TC Toosa II 60. Jussi Heinonen, HeLP II 61. Juha Pennanen, TC Toosa II 62. Ville Hell, B.C. KeBa 63. Petri Partanen, Rangers III 64. Urho Supinen, Armandot 65. Jani Laakso, HeLP II 66. Jarkko Venäläinen, HeLP II 67. Jani Parviainen, TC Toosa II 68. Ville Huuhtanen, HeLP II 69. Juho Heikkilä, HeLP II 70. Tommi Juuti, SK Vants 71. Paulo Mikkonen, Team SuFlo 72. Miikka Pukkinen, GamTe V 73. Ville Tiainen, TSS 74. Jani Outila, Armandot 75. Tuomo Eloneva, Rangers III 76. Johan Sandström, Team SuFlo 77. Marko Savolainen, B.C. KeBa 78. Tomi Immonen, GamTe V 79. Arto Kosonen, TSS

15+13= 28 15+13= 28 14+14= 28 15+10= 25 14+11= 25 11+14= 25 19+ 3= 22 11+ 9= 20 14+ 5= 19 12+ 7= 19 12+ 6= 18 11+ 7= 18 10+ 8= 18 13+ 4= 17 11+ 6= 17 10+ 7= 17 9+ 8= 17 9+ 7= 16 8+ 8= 16 8+ 8= 16 8+ 8= 16 7+ 9= 16 7+ 9= 16 13+ 2= 15 9+ 6= 15 6+ 9= 15 4+11= 15 11+ 3= 14 10+ 4= 14 5+ 9= 14 5+ 9= 14 12+ 1= 13 10+ 3= 13 9+ 4= 13 8+ 5= 13 7+ 6= 13 6+ 7= 13 5+ 8= 13 10+ 2= 12 6+ 6= 12 5+ 7= 12 8+ 3= 11 6+ 5= 11 5+ 6= 11 8+ 2= 10 8+ 2= 10 8+ 2= 10 7+ 3= 10 7+ 3= 10 7+ 3= 10 6+ 4= 10 6+ 4= 10 5+ 5= 10 5+ 5= 10 4+ 6= 10 8+ 1= 9 5+ 4= 9 4+ 5= 9 3+ 6= 9 2+ 7= 9 8+ 0= 8 5+ 3= 8 5+ 3= 8 5+ 3= 8 4+ 4= 8 2+ 6= 8 2+ 6= 8 2+ 6= 8 5+ 2= 7 4+ 3= 7

80. Ville Laaksonen, Team SuFlo 81. Marko Oinonen, B.C. KeBa 82. Jari Mokkala, Armandot 83. Peter Sundström, HeLP II 84. Mikko Tiilola, TC Toosa II 85. Rami Porkka, ReVa 86. Juha Huttunen, TSS 87. Miika Merjamo, TSS 88. Jiri Oinonen, B.C. KeBa 89. Jermu Pöllänen, ReVa 90. Tom Saukkonen, SK Vants 91. Reima Laak, SK Vants 92. Sami Salminen, GamTe V 93. Sami Uusitalo, B.C. KeBa 94. Jarno Vilja, TC Toosa II 95. Peter Isaksson, Armandot 96. Kari Kokkonen, ReVa 97. Jarno Huitila, GamTe V 98. Antti Määttä, B.C. KeBa 99. Marko Tomminen, HeLP II 100. Makko Boman, Rangers III 101. Eero Raunio, ReVa 102. Jarkko Tuohimäki, Armandot 103. Jarkko Turunen, ReVa 104. Jere Ruippo, Team SuFlo 105. Juha Salomaa, SK Vants 106. Juha Haapaniemi, SK Vants 107. Jarno Hutila, GamTe V 108. Lars Lindblom, Team SuFlo 109. Markus Mod, TC Toosa II 110. Jani Sihvonen, Rangers III 111. Jari Heikkinen, Team SuFlo 112. Matti Koso, Rangers III 113. Mika Tolvanen, ReVa 114. Mikko Hell, B.C. KeBa 115. Petri Kosonen, SK Vants 116. Jyrki Lepola, TC Toosa II 117. Ville Paalanen, ReVa 118. Ville Tolonen, Armandot 119. Kari Lehtinen, SK Vants 120. Mika Pukkinen, GamTe V 121. Lasse Ruuskanen, SK Vants 122. Hannu Salo, B.C. KeBa 123. Karri Vainio, Team SuFlo 124. Mikko Rosenberg, Rangers III 125. Mika Sund, GamTe V 126. Jari Piirainen, TSS 127. Jani Sivonen, Rangers III 128. Teemu Heikuinen, Team SuFlo 129. Pauli Kovanen, SK Vants 130. Aki Mäkitaipale, TSS 131. Taisto Nylund, SK Vants 132. Jari Seppälä, TC Toosa II 133. Ville Tiasto, TSS 134. Jani Kinisjärvi, GamTe V 135. Marko Melavuori, Team SuFlo 136. Mika Nyqvist, TC Toosa II 137. Riku Poskivirta, TC Toosa II 138. Tapio Suorsa, SK Vants 139. Toni Varis, TSS 140. Mika Björkman, Team SuFlo 141. Jani Gustafson, Team SuFlo 142. Miska Haverika, Armandot 143. Teemu Heikkinen, Team SuFlo 144. Ismo Ilveskoski, SK Vants 145. Antti Niittynen, Team SuFlo 146. Jori Piirainen, TSS 147. Juha Rehm, TC Toosa II 148. Jari Heikuinen, Team SuFlo 149. Jorma Jaakkola, SK Vants

344

4+ 3= 3+ 4= 2+ 5= 2+ 5= 2+ 5= 0+ 7= 5+ 1= 5+ 1= 4+ 2= 4+ 2= 4+ 2= 3+ 3= 3+ 3= 3+ 3= 3+ 3= 2+ 4= 2+ 4= 3+ 2= 3+ 2= 3+ 2= 2+ 3= 2+ 3= 2+ 3= 1+ 4= 3+ 1= 3+ 1= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 1+ 3= 0+ 4= 3+ 0= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 0+ 3= 0+ 3= 2+ 0= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1=

7 7 7 7 7 7 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1


0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

1 1 1 1 1 1 1 1

MIEHET VI-DIVISIOONA 4.LOHKO VPU Kiila Sir Saigon Juoni II NuSaSe Kalorimylly Diablos Rojos VaVe Acme Rubles

18 18 18 18 18 18 18 18 18 18

15 13 13 11 10 7 6 7 3 0

0 0 0 2 1 2 3 0 2 0

PISTEPÖRSSI 1. Tommi Bergström, Sir Saigon 2. Jussi Raunio, VaVe 3. Jussi Leppänen, Juoni II 4. Joni Turunen, Sir Saigon 5. Rauno Jämsä, VPU 6. Vesa Järvinen, Kiila 7. Timo Riikonen, Juoni II 8. Kristian Räihä, Diablos Rojos 9. Ari Penttala, Kiila 10. Jussi Huhtela, VPU 11. Kalle Koski, Juoni II 12. Pasi Jalkanen, VaVe 13. Jyrki Viertola, VPU 14. Jyri Ranta, NuSaSe 15. Tommi Voutilainen, Acme 16. Jarmo Heinonen, VPU 17. Mikko Pylväläinen, NuSaSe 18. Marko Paaso, Kiila 19. Kalle Könönen, Juoni II 20. Aki Pylväläinen, NuSaSe 21. Hans Pirttilä, VPU 22. Kimmo Halme, VPU 23. Janne Ruokonen, Kiila 24. Sami Salmi, Sir Saigon 25. Sami Partanen, Sir Saigon 26. Antti Pylväläinen, NuSaSe 27. Ville Alatyppö, Sir Saigon 28. Sami Raunio, VaVe 29. Mikko Holma, NuSaSe 30. Janne Vainio, Kiila 31. Niclas Carpelan, Kalorimylly 32. Henri Syrjänen, Diablos Rojos 33. Anssi Hiltunen, Diablos Rojos 34. Teemu Jokinen, VaVe 35. Mikko Ehrlund, Kalorimylly 36. Kimmo Hyvärinen, VPU 37. Jouni Lamminkoski, Kalorimylly 38. Markku Metsoila, Sir Saigon 39. K-T Varila, Diablos Rojos 40. Juha Westerlund, Juoni II 41. Toni Österberg, Juoni II 42. Janne Heinonen, VPU 43. Esa Majander, Juoni II 44. Jani Sahlström, Kiila 45. Tuomo Toikka, Diablos Rojos 46. Janne Keurulainen, Rubles 47. Mikko Rintala, Rubles

3 5 5 5 7 9 9 11 13 18

137- 63 112- 62 117- 57 111- 95 103- 68 72- 93 80- 103 87- 109 74- 124 47- 166

30 26 26 24 21 16 15 14 8 0

21+24= 45 29+13= 42 25+16= 41 24+15= 39 22+13= 35 18+14= 32 19+11= 30 17+12= 29 15+12= 27 20+ 6= 26 20+ 6= 26 19+ 7= 26 15+11= 26 14+12= 26 12+14= 26 13+12= 25 13+12= 25 16+ 8= 24 15+ 9= 24 14+10= 24 11+13= 24 10+14= 24 14+ 8= 22 13+ 9= 22 15+ 6= 21 13+ 8= 21 14+ 6= 20 3+17= 20 8+10= 18 8+10= 18 11+ 6= 17 11+ 6= 17 10+ 7= 17 10+ 7= 17 9+ 8= 17 9+ 8= 17 9+ 8= 17 6+10= 16 6+10= 16 5+10= 15 3+12= 15 6+ 8= 14 5+ 9= 14 5+ 9= 14 11+ 2= 13 9+ 4= 13 9+ 4= 13

48. Petri Elsilä, Acme 49. Kari Fält, Kalorimylly 50. Miika Immonen, Juoni II 51. Antti Seppä, Kalorimylly 52. Henry Tyry, Acme 53. Manne Kosonen, Kiila 54. Heikki Saaristo, Kiila 55. Marko Vartiainen, Kalorimylly 56. Mikko Kaivola, VPU 57. Petri Löflund, Sir Saigon 58. Mikko Gyran, VPU 59. Timo Vasa, Acme 60. Ville Johansson, Kalorimylly 61. Niko Marjakangas, Diablos Rojos 62. Petteri Rintala, Rubles 63. Tomi Sundberg, Kalorimylly 64. Mika Jokela, Acme 65. Toni Korhonen, Kiila 66. Petteri Nieminen, VPU 67. Ilkka Pirjanti, Kalorimylly 68. Tomi Telavuori, NuSaSe 69. Jani Tuppurainen, Sir Saigon 70. Pauli Luode, Rubles 71. Joni Vuohtoniemi, Acme 72. Tomi Pylväläinen, NuSaSe 73. Jani Pylväläinen, NuSaSe 74. Petteri Pohjola, Sir Saigon 75. Petri Selin, NuSaSe 76. Jani Aro, NuSaSe 77. Teemu Tanskanen, Sir Saigon 78. Mikko Airaksinen, NuSaSe 79. Anssi Tenhunen, Acme 80. Jukka Ojanen, Diablos Rojos 81. Mikko Väänänen, Acme 82. Jani Henriksson, NuSaSe 83. Antti Laitinen, VaVe 84. Jarno Paalasmaa, Rubles 85. K-P Raulahti, VPU 86. Kimmo Korhonen, VaVe 87. Erno Hautamäki, Kiila 88. Robert Hellgren, Juoni II 89. Kenneth Bäckström, Rubles 90. Timo Mölsä, VaVe 91. Janne Tirkkonen, Acme 92. Timo Heino, Kiila 93. Kari Hänninen, VPU 94. Kim Lahti, Kalorimylly 95. Pasi Hartman, VaVe 96. Sami Heikkuri, Diablos Rojos 97. Eetu Hurme, Kiila 98. Toni Lasimiro, Juoni II 99. Tero Vartiainen, Juoni II 100. Juha Mäkelä, VaVe 101. Ville Toikka, NuSaSe 102. Toni Casimiro, Juoni II 103. Pekka Eloranta, VPU 104. Pasi Sallinen, Acme 105. Jarmo Virtanen, VaVe 106. Jukka Heinonen, Diablos Rojos 107. Severi Seppänen, NuSaSe 108. Jari Vilander, VaVe 109. Janne Kourulainen, Rubles 110. Simo Mäkelä, VaVe 111. Tuukka Tarkki, Kiila 112. Santtu Aaltonen, Acme 113. Mika Bäckman, Rubles 114. Timo Saarento, Kalorimylly 115. Sami Kurki, Kalorimylly 116. Miska Mannonen, Sir Saigon 117. Mikko Rantanen, VPU

345

7+ 6= 13 7+ 6= 13 5+ 8= 13 5+ 7= 12 5+ 7= 12 9+ 2= 11 9+ 2= 11 9+ 2= 11 8+ 3= 11 8+ 3= 11 7+ 4= 11 7+ 4= 11 6+ 5= 11 6+ 5= 11 6+ 5= 11 6+ 5= 11 6+ 4= 10 5+ 5= 10 4+ 6= 10 4+ 6= 10 4+ 6= 10 4+ 6= 10 8+ 1= 9 8+ 1= 9 6+ 3= 9 5+ 4= 9 3+ 6= 9 3+ 6= 9 8+ 0= 8 7+ 1= 8 5+ 3= 8 5+ 3= 8 4+ 4= 8 4+ 4= 8 3+ 5= 8 3+ 5= 8 3+ 5= 8 2+ 6= 8 5+ 2= 7 3+ 4= 7 3+ 4= 7 3+ 3= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 2+ 4= 6 1+ 5= 6 1+ 5= 6 4+ 1= 5 4+ 1= 5 4+ 1= 5 4+ 1= 5 4+ 1= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 2+ 3= 5 2+ 3= 5 2+ 3= 5 2+ 3= 5 1+ 4= 5 1+ 4= 5 1+ 4= 5 4+ 0= 4 3+ 1= 4 3+ 1= 4 2+ 2= 4 2+ 2= 4 2+ 2= 4 1+ 3= 4 1+ 3= 4 1+ 3= 4

Etelä-Suomi

150. Marko Lamminen, ReVa 151. Miska Lomberg, HeLP II 152. Esa Matsson, SK Vants 153. Toni Pakarinen, B.C. KeBa 154. Poskiparta Petteri, TC Toosa II 155. Petteri Poskiparta, TC Toosa II 156. Sami Ragnell, Rangers III 157. Joakim Täng, Team SuFlo


118. Kara Kinnunen, Diablos Rojos 119. Tomi Lehtinen, VPU 120. Tommy Nyman, Kiila 121. Hanry Tyrö, Acme 122. Mika Heino, Diablos Rojos 123. Teemu Karlsson, Acme 124. Timo Saastamoinen, Diablos Rojos 125. Rauno Vämsä, VPU 126. Tero Järvinen, VPU 127. Risto Mäkelä, VaVe 128. Juhani Nokela, Sir Saigon 129. Miikka Fagerström, Acme 130. Jukka Jokinen, Rubles 131. Jukka Leinonen, Rubles 132. Peter Martin, Kiila 133. Mikko Pylväinen, NuSaSe 134. Ville Rintala, Rubles 135. Matti Setälä, Diablos Rojos 136. Toni Boterberg, Juoni II 137. Santtu Eskonniemi, VPU 138. Niclas Karpelan, Kalorimylly 139. Lori Laatikainen, Kiila 140. Ville Leskinen, VPU 141. Marko Maaluoto, Acme 142. Jarmo Petäjä, VaVe 143. Mika Teinilä, Rubles 144. Mika Ahonen, Rubles 145. Jaakko Jukka, Rubles 146. Tommi Karlsson, Acme 147. Antti Mattila, NuSaSe 148. Arto Metsola, Sir Saigon 149. Tommi Viinikainen, Juoni II 150. Markus Hiippala, Diablos Rojos 151. Jarmo Ikinainen, VPU 152. Topi Kurkela, Diablos Rojos 153. Sampsa Laukkanen, Diablos Rojos 154. Markku Nikkinen, Acme 155. Ilkka Pirjasti, Kalorimylly 156. Tomi Pylväinen, NuSaSe 157. J-P Rautava, Acme 158. Jyrki Tenhunen, Acme 159. Hanry Tyry, Acme 160. Jouni Lamminsalo, Kalorimylly 161. Rauli Lehtinen, Rubles 162. Hannu Nuqvist, Kalorimylly 163. Juho Ruutunen, Rubles 164. Timo Saaremo, Kalorimylly

0+ 4= 0+ 4= 0+ 4= 3+ 0= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 0+ 3= 0+ 3= 0+ 3= 0+ 3= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

MIEHET VI-DIVISIOONA 5.LOHKO S.S. Stanley SB-97 III ISKTR Balaba FC Demoni LaaKi Pallokeisarit Box II Steissi 02 TuBa

18 18 18 18 18 18 18 18 18 18

18 14 13 11 9 6 5 3 3 1

0 1 2 1 0 3 1 3 3 0

PISTEPÖRSSI 1. Tuomas Mulo, Balaba 2. Ville Lehtomäki, ISKTR 3. Matti Höyhänen, S.S. Stanley 4. Kalle Lehtomäki, ISKTR 5. Tuomas Pulkkinen, S.S. Stanley 6. Pekka Jääskivi, S.S. Stanley 7. Mikko Piippo, FC Demoni 8. Jyrki Paajanen, Pallokeisarit

0 3 3 6 9 9 12 12 12 17

159- 56 112- 68 124- 69 104- 80 103- 89 70- 86 66- 104 83- 114 86- 120 42- 163

36 29 28 23 18 15 11 9 9 2

41+10= 51 34+15= 49 27+18= 45 19+20= 39 21+12= 33 18+15= 33 13+19= 32 20+11= 31

9. Arto Heinonen, Balaba 10. Andreas Rundlöf, Box II 11. Mikko Hoylänen, S.S. Stanley 12. Mikko Keinänen, ISKTR 13. Hannu Suhonen, FC Demoni 14. Jami Matilainen, S.S. Stanley 15. Matti Markkola, FC Demoni 16. Jukka Kivi, ISKTR 17. Niklas Furu, Box II 18. Olli Bogdanoff, S.S. Stanley 19. Niilo Leppänen, FC Demoni 20. Ilkka Lassila, ISKTR 21. Magnus Sundman, Box II 22. Jukka Löfgren, Box II 23. Timo Siven, S.S. Stanley 24. J-P Kuivala, Balaba 25. Vesa Matara, Steissi 02 26. Eric Hintsanen, SB-97 III 27. Petri Widsten, LaaKi 28. Petri Korpela, ISKTR 29. Kristian Bärlund, Balaba 30. Juha Pitkänen, TuBa 31. Risto Lauronen, Steissi 02 32. Mikko Rinne, SB-97 III 33. Matias Åhman, S.S. Stanley 34. Petteri Nivalainen, SB-97 III 35. Matti Marjamäki, ISKTR 36. Marko Eloranta, LaaKi 37. Ville Talola, LaaKi 38. Tero Uusitalo, SB-97 III 39. Taneli Rantatorikka, ISKTR 40. Antti Rousi, ISKTR 41. Sami Hyttinen, S.S. Stanley 42. Markku Ihamäki, Pallokeisarit 43. Sami Lihtavuo, Steissi 02 44. Aki Siltanen, SB-97 III 45. Lauri Varakas, S.S. Stanley 46. Matti Grommi, Pallokeisarit 47. Tuomo Kivioja, S.S. Stanley 48. Mika Laitinen, FC Demoni 49. Timo Rantatorikka, ISKTR 50. Joni Olkkonen, Steissi 02 51. Jukka Leinonen, FC Demoni 52. Ingemar Borgman, Box II 53. Petteri Heinilä, LaaKi 54. Anton Autere, SB-97 III 55. Toni Rasa, Steissi 02 56. Juha Luttinen, FC Demoni 57. Esa Matilainen, SB-97 III 58. Risto Vihanto, SB-97 III 59. Jani Suhonen, LaaKi 60. Jarkko Salmi, Balaba 61. Petteri Kinnunen, Steissi 02 62. Janne Nickström, Box II 63. Jukka Piippo, FC Demoni 64. Kai Mäki, FC Demoni 65. Mika Öhman, TuBa 66. Ville Johansson, Balaba 67. Mikko Kärppä, Pallokeisarit 68. Jouni Salo, Pallokeisarit 69. J-P Tamminen, Balaba 70. Juha Saastamoinen, Steissi 02 71. Pasi Suhonen, LaaKi 72. V-P Kinnunen, Steissi 02 73. Karo Lipponen, LaaKi 74. Marko Ollila, Box II 75. Jari Kostiainen, TuBa 76. Janne Aalto, SB-97 III 77. Sami Lehto, Balaba 78. Timo Mulari, FC Demoni

346

14+14= 28 19+ 8= 27 14+11= 25 16+ 8= 24 13+11= 24 14+ 9= 23 13+10= 23 8+14= 22 12+ 9= 21 12+ 8= 20 12+ 8= 20 10+10= 20 9+11= 20 11+ 8= 19 11+ 8= 19 9+10= 19 10+ 8= 18 9+ 9= 18 9+ 9= 18 11+ 6= 17 6+11= 17 16+ 0= 16 10+ 6= 16 10+ 6= 16 10+ 6= 16 9+ 7= 16 4+12= 16 12+ 3= 15 11+ 4= 15 9+ 6= 15 8+ 7= 15 7+ 8= 15 6+ 9= 15 6+ 9= 15 6+ 9= 15 4+11= 15 4+11= 15 11+ 3= 14 11+ 3= 14 7+ 7= 14 7+ 7= 14 11+ 2= 13 10+ 3= 13 9+ 4= 13 9+ 4= 13 8+ 5= 13 6+ 7= 13 5+ 8= 13 11+ 1= 12 11+ 1= 12 9+ 3= 12 8+ 4= 12 5+ 7= 12 5+ 7= 12 5+ 7= 12 9+ 2= 11 8+ 3= 11 7+ 4= 11 6+ 5= 11 4+ 7= 11 4+ 7= 11 6+ 4= 10 5+ 5= 10 3+ 7= 10 3+ 7= 10 3+ 7= 10 0+10= 10 6+ 3= 9 6+ 3= 9 6+ 3= 9


6+ 3= 4+ 5= 3+ 6= 6+ 2= 5+ 2= 4+ 3= 4+ 3= 4+ 3= 4+ 3= 2+ 5= 2+ 5= 2+ 5= 5+ 1= 4+ 2= 4+ 2= 4+ 2= 3+ 3= 3+ 3= 2+ 4= 2+ 4= 2+ 4= 0+ 6= 3+ 2= 3+ 2= 3+ 2= 3+ 2= 3+ 2= 3+ 2= 2+ 3= 2+ 3= 0+ 5= 4+ 0= 3+ 1= 3+ 1= 3+ 1= 3+ 1= 3+ 1= 1+ 3= 1+ 3= 1+ 3= 1+ 3= 1+ 3= 1+ 3= 1+ 3= 0+ 4= 3+ 0= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 0+ 3= 0+ 3= 0+ 3= 2+ 0= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2=

9 9 9 8 7 7 7 7 7 7 7 7 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2

149. Petri Pikkarainen, LaaKi 150. Antti Halmevaara, Box II 151. Kimmo Pakarinen, SB-97 III 152. Ville Uusivuo, Pallokeisarit 153. Matti Harkkola, FC Demoni 154. Pasi Hänninen, LaaKi 155. Teemu Joensuu, SB-97 III 156. Jari Jokinen, Balaba 157. Kalle Karlson, SB-97 III 158. Pekka Kinnunen, Steissi 02 159. Tuomo Kuvioja, S.S. Stanley 160. Tero Liinanki, TuBa 161. Mika Lojander, SB-97 III 162. Marko Mielonen, FC Demoni 163. Juha Näveri, Pallokeisarit 164. Ville Rapelli, S.S. Stanley 165. Patrik Sandström, Box II

0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

MIEHET VI-DIVISIOONA 6.LOHKO SBT Tigers ViKi IVI KaiLu Snabel-a CyKo Kepit Hammers II EIF III SB-97 IV

18 18 18 18 18 18 18 18 18 18

15 13 12 10 11 10 6 5 2 1

1 0 2 3 1 0 0 1 2 0

PISTEPÖRSSI 1. Kimmo Maukonen, CyKo 2. Olli Penttilä, IVI 3. Jarkko Koski, Kepit 4. Juho Kero, IVI 5. Juha Railo, SBT Tigers 6. Jari Männistö, Kepit 7. Henri Vänskä, SBT Tigers 8. Jussi Runoinen, IVI 9. Jussi Santala, KaiLu 10. Ville Muukkonen, ViKi 11. David Schär, CyKo 12. Antti Kärkkäinen, SBT Tigers 13. Matti Runoinen, IVI 14. Matti Harmola, KaiLu 15. Anssi Seppälä, ViKi 16. Aleksandr Arakteheev, ViKi 17. Renne Pöysä, SBT Tigers 18. Toni Hujanen, IVI 19. Toni Kokkonen, IVI 20. Mikko Aula, SBT Tigers 21. Pekka Isoniemelä, CyKo 22. Mikko Salola, KaiLu 23. Antti Rumpunen, Snabel-a 24. Vesa Ylönen, IVI 25. Tuomas Kärki, Snabel-a 26. Sami Kuusisto, Kepit 27. Olli Hujanen, IVI 28. Harri Muona, CyKo 29. Lauri Kestilä, EIF III 30. Niko Nieminen, ViKi 31. Kristoffer Meinander, Hammers II 32. Tuomas Valtonen, KaiLu 33. Harri Vänskä, SBT Tigers 34. Marko Ahola, CyKo 35. Tommi Karlsson, Kepit 36. Jarno Helenius, CyKo 37. Ville Särömaa, SBT Tigers 38. Mikko Ruusela, IVI

347

2 5 4 5 6 8 12 12 14 17

132- 55 127- 70 155- 73 97- 94 99- 70 115- 95 97- 106 63- 119 55- 145 49- 162

31 26 26 23 23 20 12 11 6 2

29+24= 53 27+23= 50 24+20= 44 22+19= 41 20+18= 38 24+13= 37 25+11= 36 17+17= 34 16+18= 34 17+16= 33 17+16= 33 22+10= 32 12+17= 29 17+11= 28 16+11= 27 18+ 8= 26 11+15= 26 16+ 9= 25 19+ 5= 24 11+13= 24 10+13= 23 12+10= 22 15+ 6= 21 14+ 7= 21 13+ 8= 21 10+11= 21 11+ 8= 19 13+ 5= 18 11+ 7= 18 10+ 8= 18 11+ 6= 17 10+ 7= 17 9+ 8= 17 3+14= 17 9+ 7= 16 12+ 3= 15 6+ 9= 15 4+11= 15

Etelä-Suomi

79. Timo Pitkänen, TuBa 80. Olli Hirvonen, SB-97 III 81. Mikko Heimonen, SB-97 III 82. Eetu Mäki, SB-97 III 83. Jani Mäkinen, LaaKi 84. Toni Kainulainen, Pallokeisarit 85. Mikko Merilinna, FC Demoni 86. Marcus Pihlflyckt, Box II 87. Teijo Valo, Steissi 02 88. Eemeli Kuusiniemi, SB-97 III 89. Jukka Seppänen, Steissi 02 90. Thomas Westerlund, Box II 91. Juha Enberg, SB-97 III 92. Sasu Ketonen, FC Demoni 93. Sakari Laurila, S.S. Stanley 94. Teemu Pajunen, TuBa 95. Niko Rantanen, Steissi 02 96. Dennis Sandström, Box II 97. Ilkka Kylli, SB-97 III 98. Tuomas Neuvonen, SB-97 III 99. Jesse Vinnari, Balaba 100. Jani Eskelinen, TuBa 101. Jaakko Ahovaara, SB-97 III 102. Mikko Höyhänen, S.S. Stanley 103. Jarkko Jussila, Steissi 02 104. Harri Kunelius, Pallokeisarit 105. Petteri Kuusimäki, LaaKi 106. Pertti Toimela, Steissi 02 107. Janne Leppänen, S.S. Stanley 108. Santtu Turunen, TuBa 109. Arto Taivassalo, LaaKi 110. Jarkko Ehnqvist, Steissi 02 111. Marko Huhtamella, Pallokeisarit 112. Juha Koivikko, Balaba 113. Markku Malmberg, TuBa 114. Eero Romppanen, Steissi 02 115. Tero Tähtinen, Steissi 02 116. Topi Aalto, S.S. Stanley 117. Antti Huotari, Balaba 118. Antti Karhu, Pallokeisarit 119. Simo Kerkkänen, FC Demoni 120. Ville Lehtinen, SB-97 III 121. Toni Lindholm, SB-97 III 122. Timo Närvänen, LaaKi 123. V-M Sauranen, Pallokeisarit 124. Aki Savolainen, Pallokeisarit 125. Toni Kääriäinen, Steissi 02 126. Teri Nikkanen, SB-97 III 127. Joni Nivalainen, SB-97 III 128. Matti Jokela, LaaKi 129. Matti Molkkola, FC Demoni 130. J-O Mulo, Balaba 131. Tuomas Eloranta, LaaKi 132. Asko Hummonen, LaaKi 133. Markus Niilimäki, Box II 134. Miska Haapaniemi, TuBa 135. Thomas Lindberg, Box II 136. Christian Borgman, Box II 137. Eero Hiltunen, LaaKi 138. Matti Höylänen, S.S. Stanley 139. Otto Kinnunen, Pallokeisarit 140. Jarno Leskinen, TuBa 141. Roland Martin, Box II 142. Jani Okkonen, Steissi 02 143. Juhana Salenius, SB-97 III 144. Pinnis Sandström, Box II 145. Kimmo Skokberg, Balaba 146. Hannu Vierikko, Pallokeisarit 147. Mika Kontto, TuBa 148. Pertti Lipponen, Steissi 02


39. Juha Jussila, Snabel-a 40. K-J Stolpe, ViKi 41. Jaakko Paatelainen, Snabel-a 42. Jussi Salokannel, CyKo 43. Mikko Abrahamson, ViKi 44. Erno Jeskanen, SBT Tigers 45. Sampo Muotka, Snabel-a 46. Jani Keihänen, Snabel-a 47. Arto Jokinen, CyKo 48. Janne Selin, Kepit 49. Max Björklund, CyKo 50. Matti Peltola, ViKi 51. Miika Saraste, Hammers II 52. Jari Kinnunen, SB-97 IV 53. Matts Lakkavaara, Kepit 54. Teemu Ovaska, ViKi 55. Erik Roos, EIF III 56. Teemu Salin, ViKi 57. Janne Koivuneva, Snabel-a 58. Ilkka Aarto, CyKo 59. Joonas Virolainen, SBT Tigers 60. Jarmo Sultsi, KaiLu 61. Jyrki Issakainen, SB-97 IV 62. Tommi Pekkarinen, Hammers II 63. Magnus Henriksson, EIF III 64. Pekka Svensk, EIF III 65. Vesa Turunen, Kepit 66. Erno Jaskanen, SBT Tigers 67. Sami Mölsä, Snabel-a 68. Ilkka Turunen, SBT Tigers 69. Toni Linden, SB-97 IV 70. Markus Lindberg, KaiLu 71. Marko Ylkänen, IVI 72. Kimmo Säteri, IVI 73. Markus Nyfors, Snabel-a 74. Joonas Wirtavuori, KaiLu 75. Frank Grandell, EIF III 76. Sasu Kainulainen, Kepit 77. Stefan Orrström, SB-97 IV 78. Roni Saari, Hammers II 79. Leif Helström, KaiLu 80. Keijo Leppänen, Snabel-a 81. Ossi Lehto, SBT Tigers 82. Jukka Pekkala, SB-97 IV 83. Jarkko Peltola, Hammers II 84. Perttu Tuomainen, Hammers II 85. Antti Kauppinen, ViKi 86. Tomi Kuusela, ViKi 87. Harri Lamberg, ViKi 88. Teemu Siitari, IVI 89. Seppo Paaso, KaiLu 90. T-J Halme, Snabel-a 91. Mika Laakso, Snabel-a 92. Henrik Purhonen, KaiLu 93. Panu Keskinen, Snabel-a 94. Jarkko Kiri, ViKi 95. Jani Suominen, ViKi 96. Mikko Honkanen, ViKi 97. Jussi Jokinen, KaiLu 98. Otto Schultz, KaiLu 99. Aarni Viljakainen, Kepit 100. Aku Leminen, SB-97 IV 101. Magnus Henrikson, EIF III 102. Matti Lamppu, SB-97 IV 103. Tuomas Sovijärvi, Hammers II 104. Tobias Löf, EIF III 105. Pekka Päivärinta, SB-97 IV 106. Teemu Ruti, ViKi 107. Oscar Grahnström, EIF III 108. Henri Kurki, Hammers II

10+ 4= 14 10+ 4= 14 9+ 5= 14 9+ 5= 14 8+ 6= 14 8+ 6= 14 3+11= 14 11+ 2= 13 7+ 6= 13 5+ 8= 13 9+ 3= 12 9+ 3= 12 8+ 3= 11 7+ 4= 11 6+ 5= 11 6+ 5= 11 6+ 5= 11 6+ 5= 11 5+ 6= 11 4+ 7= 11 4+ 7= 11 9+ 1= 10 8+ 2= 10 8+ 2= 10 7+ 3= 10 7+ 3= 10 7+ 3= 10 6+ 4= 10 5+ 5= 10 5+ 5= 10 4+ 6= 10 4+ 5= 9 4+ 5= 9 3+ 6= 9 8+ 0= 8 7+ 1= 8 6+ 2= 8 5+ 3= 8 5+ 3= 8 5+ 3= 8 4+ 4= 8 4+ 4= 8 1+ 7= 8 6+ 1= 7 5+ 2= 7 4+ 3= 7 3+ 4= 7 3+ 4= 7 3+ 4= 7 3+ 4= 7 2+ 5= 7 1+ 6= 7 1+ 6= 7 5+ 1= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 2+ 4= 6 2+ 4= 6 2+ 4= 6 2+ 4= 6 1+ 5= 6 4+ 1= 5 4+ 1= 5 4+ 1= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 2+ 3= 5 2+ 3= 5

109. Kirka Turtiainen, IVI 110. Markus Anttila, Snabel-a 111. Teemu Lankila, Kepit 112. Roni Meres-Wuori, Hammers II 113. Mika Kärkkäinen, SB-97 IV 114. Jaakko Määttä, ViKi 115. Tomi Tervo, KaiLu 116. Jonas Hartman, Hammers II 117. Fredrik Kantola, EIF III 118. Toni Kari, Snabel-a 119. Markus Aukeala, Hammers II 120. Roger Lindqvist, EIF III 121. Thomas Valtonen, KaiLu 122. Reijo Koskinen, SB-97 IV 123. Markus Nuosmaa, Hammers II 124. Hannu Ahonen, SB-97 IV 125. Jani Hirschovits, Hammers II 126. Antti Rumppunen, Snabel-a 127. David Solomon, Kepit 128. Toni Ahokas, SB-97 IV 129. Ari Baas, SB-97 IV 130. Benny Forsman, EIF III 131. Teemu Loman, SBT Tigers 132. Jani Tornikoski, Hammers II 133. Christian Barman, EIF III 134. Emppu Salonen, Hammers II 135. Mikko Talikainen, SB-97 IV 136. Timo Liiri, IVI 137. Jukka Nuotio, ViKi 138. Antti Koivisto, Hammers II 139. Ville Munkkonen, ViKi 140. Jukka Mölsä, Snabel-a 141. Henri Kankkonen, Hammers II 142. Sasu Kausalainen, Kepit 143. Mikko Kulmala, Snabel-a 144. Jukka Nummikaski, Hammers II 145. Roope Siven, SBT Tigers 146. Otto Ikonen, Kepit 147. Raine Rantalahti, EIF III 148. Petri Torkkeli, SB-97 IV 149. N-J Finneman, EIF III 150. Jani Keinänen, Snabel-a 151. Jarkko Kuri, ViKi 152. Juuso Pajunen, KaiLu 153. Niklas Grundström, CyKo 154. Jonas Harbman, Hammers II 155. Antti Kokko, Hammers II 156. Tomi Konttinen, SBT Tigers 157. Sampo Muobka, Snabel-a 158. Martti Niemelä, SB-97 IV 159. Kenneth Nyberg, EIF III 160. Raine Rautalahti, EIF III 161. Aku Ryhänen, KaiLu 162. Teemu Saarinen, Kepit 163. Anssi Soppälä, ViKi 164. Petri Torkkuli, SB-97 IV 165. Toni Vihavainen, SB-97 IV 166. Esa Vuorinen, SB-97 IV

2+ 3= 1+ 4= 1+ 4= 0+ 5= 4+ 0= 4+ 0= 4+ 0= 3+ 1= 3+ 1= 3+ 1= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 1+ 3= 1+ 3= 0+ 4= 3+ 0= 3+ 0= 3+ 0= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 0+ 3= 0+ 3= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

MIEHET VI-DIVISIOONA 7.LOHKO Puhvelit H.C. Korso Sa-Fa III PS-97 LS Utd East Stars II MäNMKY II SBC JaKa KD-Team

348

18 18 18 18 18 18 18 18 18

16 13 12 10 10 5 4 3 0

1 0 1 1 1 3 2 1 4

1 5 5 7 7 10 12 14 14

187- 68 133- 74 131- 103 120- 91 118- 97 80- 128 75- 125 63- 159 65- 150

33 26 25 21 21 13 10 7 4

5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1


25+65= 90 56+22= 78 47+21= 68 21+28= 49 28+14= 42 24+15= 39 22+17= 39 17+17= 34 17+16= 33 21+11= 32 15+17= 32 17+14= 31 21+ 9= 30 17+13= 30 10+19= 29 20+ 8= 28 13+15= 28 15+12= 27 19+ 7= 26 12+14= 26 16+ 8= 24 12+12= 24 9+15= 24 15+ 8= 23 11+11= 22 11+11= 22 10+12= 22 16+ 4= 20 11+ 9= 20 11+ 9= 20 14+ 5= 19 12+ 7= 19 8+11= 19 15+ 2= 17 11+ 6= 17 13+ 3= 16 10+ 6= 16 7+ 9= 16 9+ 6= 15 11+ 3= 14 10+ 4= 14 8+ 6= 14 7+ 7= 14 7+ 7= 14 11+ 2= 13 11+ 2= 13 8+ 5= 13 9+ 3= 12 8+ 4= 12 8+ 4= 12 7+ 5= 12 9+ 2= 11 8+ 3= 11 7+ 4= 11 4+ 7= 11 4+ 7= 11 4+ 7= 11 4+ 7= 11 4+ 7= 11 2+ 9= 11 1+10= 11 6+ 4= 10 4+ 6= 10 4+ 6= 10 3+ 7= 10 7+ 2= 9 7+ 2= 9 5+ 4= 9

69. Jari Tuormala, Sa-Fa III 70. Aleksi Savolainen, Sa-Fa III 71. Jani Valli, PeDe 72. Alex Viljanen, LS Utd 73. Lauri Huikuri, H.C. Korso 74. Jouni Suorsa, PS-97 75. Janne Moilanen, LS Utd 76. Sami Sievänen, East Stars II 77. Henrik Lindberg, LS Utd 78. Arto Sissala, MäNMKY II 79. Kimmo Avikainen, Puhvelit 80. Suni Ito, KD-Team 81. Kristian Selin, Sa-Fa III 82. Sebastian Strön, PeDe 83. Harri Taipale, PS-97 84. Jari Turkulainen, Puhvelit 85. Joakim Ahlgren, KD-Team 86. Max Hellberg, Sa-Fa III 87. Rene Wecksten, KD-Team 88. Ari Kinnunen, PeDe 89. Daniel Andersson, H.C. Korso 90. Karri Paavola, MäNMKY II 91. Lauri Rantanen, SBC JaKa 92. Mika Pettersson, KD-Team 93. Antti Koivukoski, East Stars II 94. Jaakko Pelkonen, East Stars II 95. Markus Neuvonen, Sa-Fa III 96. Pasi Röyttä, MäNMKY II 97. Jussi Raaskoski, Sa-Fa III 98. Esko Harjunen, PS-97 99. Mika Kalenius, MäNMKY II 100. Petri Rantanen, SBC JaKa 101. Sami Vordenstedt, Puhvelit 102. Jari Ahola, H.C. Korso 103. Rauno Humalajoki, East Stars II 104. Jouni Markkanen, Sa-Fa III 105. Tomi Naukkanen, PeDe 106. Iiro Piipponen, SBC JaKa 107. Pete Saarinen, PeDe 108. Marko Ekehom, East Stars II 109. Antti Eskelinen, SBC JaKa 110. Johannes Turunen, East Stars II 111. Kalle Jokinen, MäNMKY II 112. Pasi Lehtinen, SBC JaKa 113. Juha Mäki, Puhvelit 114. Mikko Ritola, KD-Team 115. Marko Koskinen, Puhvelit 116. Ville Pirkola, Sa-Fa III 117. Jaska Tuomi, PeDe 118. Jari Parkkinen, PeDe 119. Mikko Pohjalainen, PS-97 120. Janne Tuomas, PeDe 121. Petri Kettunen, Puhvelit 122. Tero Pyrrö, Puhvelit 123. Jani Souranto, MäNMKY II 124. Sami Behm, KD-Team 125. Kari Kokko, Puhvelit 126. Samu Pasanen, SBC JaKa 127. Ström Sebastian, PeDe 128. Henri Pallas, SBC JaKa 129. Pasi Vilpas, Puhvelit 130. Viljami Matila, H.C. Korso 131. Ari Mehtonen, Puhvelit 132. Jarno Piironen, SBC JaKa 133. Aleksi Saarikkomäki, SBC JaKa 134. Alex Viljasuo, LS Utd 135. Niko Gustafsson, Sa-Fa III 136. Marko Kivelä, East Stars II 137. Stefan Laine, Sa-Fa III

349

5+ 4= 4+ 5= 3+ 6= 3+ 6= 2+ 7= 1+ 8= 6+ 2= 6+ 2= 3+ 5= 3+ 5= 5+ 2= 4+ 3= 4+ 3= 4+ 3= 4+ 3= 4+ 3= 3+ 4= 3+ 4= 3+ 4= 2+ 5= 1+ 6= 5+ 1= 5+ 1= 4+ 2= 3+ 3= 3+ 3= 2+ 4= 2+ 4= 1+ 5= 4+ 1= 4+ 1= 4+ 1= 4+ 1= 3+ 2= 3+ 2= 3+ 2= 3+ 2= 3+ 2= 3+ 2= 2+ 3= 2+ 3= 2+ 3= 1+ 4= 1+ 4= 1+ 4= 1+ 4= 0+ 5= 0+ 5= 4+ 0= 3+ 1= 3+ 1= 3+ 1= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 1+ 3= 1+ 3= 1+ 3= 1+ 3= 0+ 4= 0+ 4= 3+ 0= 3+ 0= 3+ 0= 3+ 0= 3+ 0= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1=

9 9 9 9 9 9 8 8 8 8 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 6 6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3

Etelä-Suomi

PISTEPÖRSSI 1. Jani Kahi, Puhvelit 2. Sami Kahi, Puhvelit 3. Pasi Lindholm, Sa-Fa III 4. Cay Salutskij, PeDe 5. Ari Kapanen, H.C. Korso 6. Nicolas Prieto, LS Utd 7. Tero Kapanen, H.C. Korso 8. Heikki Kyttälä, PS-97 9. Toni Vallius, LS Utd 10. Teemu Paunikoski, MäNMKY II 11. Petteri Kontti, LS Utd 12. Miika Tyyskä, Sa-Fa III 13. Mikko Kaalinen, PS-97 14. Lasse Hakala, LS Utd 15. Arto Hakkarainen, PS-97 16. Raimo Hakkarainen, PS-97 17. Markus Boman, Sa-Fa III 18. Miikka Liskojärvi, Puhvelit 19. Jarmo Kuortti, MäNMKY II 20. Ville Manninen, H.C. Korso 21. Jarmo Myllys, Puhvelit 22. Tomi Salminen, Sa-Fa III 23. Jarkko Humalajoki, East Stars II 24. Alari Arola, LS Utd 25. Eero Käyhkö, H.C. Korso 26. Janne Räsänen, PeDe 27. V-P Pynttäri, Puhvelit 28. Teemu Rissanen, PeDe 29. Santtu Kuusinen, PS-97 30. Jani Sundholm, H.C. Korso 31. Risto Hirviniemi, East Stars II 32. Silas Weckman, PeDe 33. Tommi Mäkinen, East Stars II 34. Marko Tomperi, KD-Team 35. Ari Ainasto, SBC JaKa 36. Sami Nordenstedt, Puhvelit 37. Janne Korpela, KD-Team 38. Janne Maijala, PS-97 39. Kari Kumpulainen, LS Utd 40. Tommi Savolainen, East Stars II 41. Rauno Hirviniemi, East Stars II 42. Jyrki Soidinniemi, Puhvelit 43. Miikka Liuko, Puhvelit 44. Janne Tuomi, PeDe 45. Petri Kuhlberg, Sa-Fa III 46. Anssi Puttonen, H.C. Korso 47. Viljami Malila, H.C. Korso 48. Viljami Mattila, H.C. Korso 49. Mikko Moilanen, SBC JaKa 50. Jani Vickholm, KD-Team 51. Tommi Räsänen, PS-97 52. Janne Kariluoto, SBC JaKa 53. Kim Fagerström, KD-Team 54. Toni Huusko, PS-97 55. Sami Honkanen, PS-97 56. Timo Jääskeläinen, KD-Team 57. Lasse Mononen, H.C. Korso 58. Okko Ojala, LS Utd 59. Kimmo Virta, East Stars II 60. Toni Salutshij, PeDe 61. Janne Fingerroos, MäNMKY II 62. Juha Männistö, SBC JaKa 63. Antti Mäkinen, H.C. Korso 64. Antti Vainio, MäNMKY II 65. Jani Rauhiainen, H.C. Korso 66. Jukka Anttila, MäNMKY II 67. Toni Rinne, PeDe 68. Ilkka Rantakivi, Puhvelit


138. Jarkko Lähde, KD-Team 139. V-P Punttari, Puhvelit 140. Tero Wilen, SBC JaKa 141. Mika Nyberg, H.C. Korso 142. Kimmo Karvinen, KD-Team 143. Miika Koskinen, Puhvelit 144. Asko Lehtonen, MäNMKY II 145. Riku Paavola, MäNMKY II 146. Tomi Holmikari, H.C. Korso 147. Sami Hölsö, PeDe 148. Ilkka Paukkunen, SBC JaKa 149. Petri Peltonen, East Stars II 150. Seppo Rauti, MäNMKY II 151. Petri Fingerroos, MäNMKY II 152. Jani Kallionalusta, KD-Team 153. Markku Aho, East Stars II 154. Jarno Honkanen, PeDe 155. Mikko Kaasinen, PS-97 156. Oskari Mäkänen, PS-97 157. Jukka Paunikoski, MäNMKY II 158. Kimmo Valkonen, East Stars II 159. Jalmari Auvinen, SBC JaKa 160. Mika Holttinen, PeDe 161. Markku Humalajoki, East Stars II 162. Markku Häkkinen, East Stars II 163. Sami Kanervo, PeDe 164. Simo Kauppinen, PS-97 165. Raine Mäki-Korte, KD-Team 166. Oskari Mäkinen, PS-97 167. Ari Nurvo, MäNMKY II 168. Antti Parkkonen, SBC JaKa 169. Pasi Röuttä, MäNMKY II 170. Kalle Santalahti, LS Utd

2+ 1= 2+ 1= 1+ 2= 0+ 3= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

MIEHET VI-DIVISIOONA 8.LOHKO MaKu III Veijarit IVU II TyKo FBC KeKo MuLi SB Merihaka PU-58 RuVS Twisters

18 18 18 18 18 18 18 18 18 18

14 13 13 13 8 8 7 6 4 0

1 2 1 1 1 0 0 0 1 1

PISTEPÖRSSI 1. Antti Riuttalahti, IVU II 2. Toni Vuorsalo, FBC KeKo 3. Antti Pohjonen, MuLi 4. Pasi Joronen, IVU II 5. Arto Peippo, IVU II 6. Mikko Taivassalo, TyKo 7. Mika Itkonen, MaKu III 8. Janne Syrjä, Veijarit 9. Leo Torvalds, MuLi 10. Antti Punkka, MuLi 11. Petja Nykänen, IVU II 12. Mikko Piippo, FBC KeKo 13. Mikko Mollberg, Veijarit 14. Markus Könönen, IVU II 15. Juha Muona, MaKu III 16. Olli Leino, TyKo 17. Joonas Riikonen, PU-58 18. Eero Puisto, PU-58 19. Sami Riuttalahti, IVU II 20. Tommi Raudoskoski, MaKu III 21. Santeri Valve, MuLi 22. Seppo Pastila, MaKu III

3 3 4 4 9 10 11 12 13 17

141- 56 98- 65 162- 60 137- 70 90- 107 115- 113 86- 128 80- 110 68- 124 37- 181

29 28 27 27 17 16 14 12 9 1

31+23= 54 36+14= 50 30+17= 47 24+17= 41 25+15= 40 16+24= 40 20+19= 39 22+15= 37 22+13= 35 16+17= 33 20+12= 32 10+20= 30 19+10= 29 10+19= 29 20+ 8= 28 20+ 7= 27 15+12= 27 12+15= 27 17+ 9= 26 14+ 9= 23 14+ 9= 23 12+10= 22

23. Jonne Vanne, SB Merihaka 24. Mikko Funke, TyKo 25. Niko Salo, TyKo 26. Markus Waselius, RuVS 27. Nicolas Moore, TyKo 28. Rouvo Raine, Veijarit 29. Juho Honkanen, MaKu III 30. Samuli Puttonen, Veijarit 31. Joonas Sarelius, TyKo 32. Marko Sarin, MuLi 33. Teemu Jaronen, MaKu III 34. Jarno Niemi, SB Merihaka 35. Heikki Jääskivi, IVU II 36. Miska Etholen, RuVS 37. Mikko Virtanen, PU-58 38. Markus Rantala, FBC KeKo 39. Joni Auvinen, SB Merihaka 40. Tommi Saarinen, MaKu III 41. Jani Parkkisenniemi, RuVS 42. Anssi Juppi, Veijarit 43. Ville Loppinen, TyKo 44. Markus Utriainen, MaKu III 45. Viljo Julkunen, TyKo 46. Janne Karppinen, IVU II 47. Juha Koivuniemi, TyKo 48. Ilmo Pietarinen, SB Merihaka 49. Tero Nikkilä, TyKo 50. Antti Laine, Veijarit 51. Tuomas Knuutila, RuVS 52. Tommi Manninen, MuLi 53. Joni Forsblom, SB Merihaka 54. Markku Julkunen, Veijarit 55. Henrik Lahtinen, PU-58 56. Joni Virtanen, IVU II 57. Kimmo Koivumäki, FBC KeKo 58. Marko Penttinen, IVU II 59. Janne Kunnas, MaKu III 60. Tuomas Ryhänen, TyKo 61. Jarkko Suomalainen, Twisters 62. Marko Neuvonen, MaKu III 63. Tuukka Tikkala, Twisters 64. Juha Julkunen, TyKo 65. Janne Iivonen, SB Merihaka 66. Ilkka Rämö, TyKo 67. Juha Kvist, RuVS 68. Ari Lehtinen, MaKu III 69. Mauno Oksanen, PU-58 70. Sami Vehviläinen, FBC KeKo 71. Tuomo Kontio, MaKu III 72. Antti Kivinen, MaKu III 73. Kari Koistinen, RuVS 74. Toni Auvinen, SB Merihaka 75. Ile Haverinen, PU-58 76. Tero Kuusisto, SB Merihaka 77. Ville Rajanne, RuVS 78. Tomi Suutala, RuVS 79. Tero Tuominen, MaKu III 80. Kai Lindfors, Veijarit 81. Antti Puhakka, MuLi 82. Heikki Lehti, TyKo 83. Esa Hakanen, Twisters 84. Tuomas Karkkunen, MaKu III 85. Markus Manner, PU-58 86. Matti Sahala, MuLi 87. Joonas Savelius, TyKo 88. Tuisku Hallamaa, PU-58 89. Lauri Puttonen, FBC KeKo 90. Juhani Tuomisto, FBC KeKo 91. Toni Turunen, Veijarit 92. Aleksi Anttila, Twisters

350

16+ 5= 21 12+ 9= 21 11+10= 21 10+11= 21 13+ 7= 20 12+ 8= 20 9+11= 20 12+ 7= 19 12+ 7= 19 11+ 8= 19 9+10= 19 14+ 4= 18 10+ 8= 18 12+ 5= 17 12+ 5= 17 11+ 6= 17 10+ 7= 17 9+ 8= 17 9+ 7= 16 4+12= 16 11+ 4= 15 10+ 5= 15 8+ 7= 15 7+ 8= 15 5+10= 15 8+ 6= 14 7+ 6= 13 6+ 7= 13 5+ 8= 13 4+ 9= 13 3+10= 13 11+ 1= 12 8+ 4= 12 7+ 5= 12 6+ 6= 12 6+ 6= 12 5+ 7= 12 5+ 7= 12 5+ 7= 12 9+ 2= 11 8+ 3= 11 6+ 5= 11 5+ 6= 11 5+ 6= 11 9+ 1= 10 5+ 5= 10 4+ 6= 10 4+ 6= 10 3+ 7= 10 5+ 4= 9 5+ 4= 9 2+ 7= 9 6+ 2= 8 5+ 3= 8 5+ 3= 8 4+ 4= 8 4+ 4= 8 3+ 5= 8 3+ 5= 8 2+ 6= 8 7+ 0= 7 4+ 3= 7 3+ 4= 7 3+ 4= 7 3+ 4= 7 2+ 5= 7 2+ 5= 7 2+ 5= 7 2+ 5= 7 1+ 6= 7


5+ 1= 4+ 2= 4+ 2= 4+ 2= 4+ 2= 3+ 3= 3+ 3= 2+ 4= 2+ 4= 1+ 5= 1+ 5= 4+ 1= 4+ 1= 4+ 1= 3+ 2= 2+ 3= 2+ 3= 1+ 4= 4+ 0= 4+ 0= 3+ 1= 2+ 2= 2+ 2= 1+ 3= 1+ 3= 3+ 0= 3+ 0= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 0+ 3= 0+ 3= 0+ 3= 2+ 0= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

NAISET I-DIVISIOONA 1.LOHKO SB-Pro Viikinpallo Sledgehammer Paksu Bertta FB Falcons Indians HertKi Ylhäs

21 21 21 21 21 21 21 21

18 14 12 10 9 6 3 2

2 1 2 3 2 2 3 5

1 6 7 8 10 13 15 14

PISTEPÖRSSI 1. Jenny Dannberg, Sledgehammer 2. Annukka Muuri, SB-Pro 3. Marjo Riipinen, Viikinpallo 4. Kirsi Hiltunen, HertKi 5. Katja Lassila, SB-Pro 6. Johanna Malkamäki, SB-Pro 7. Janika Koljonen, SB-Pro 8. Marika Sjöblom, HertKi 9. Tiina Virtanen, SB-Pro 10. Jaana Rintamäki, Paksu Bertta 11. Mia Dannberg, Sledgehammer 12. Jaana Mononen, Paksu Bertta 13. Jenni Morottaja, SB-Pro 14. Katja Jalonen, Viikinpallo 15. Katariina Packalen, Indians 16. Susanna Timonen, Viikinpallo 17. Johanna Haavisto, Viikinpallo 18. Sinikka Latvala, Indians 19. Harriet Kjellman, Indians 20. Mervi Leppämäki, Viikinpallo 21. Mirva Paukkula, SB-Pro 22. Marika Levin, Sledgehammer 23. Päivi Paakkanen, SB-Pro 24. Anu Hammaren, FB Falcons 25. Pinja Suonpää, Paksu Bertta 26. Anna Vitikka, Ylhäs 27. Sanna Ylitalo, SB-Pro 28. Sinikka Nikander, Sledgehammer 29. Paula Weckström, FB Falcons 30. Laura Autio, Viikinpallo 31. Hanna Simanainen, Viikinpallo 32. S-S Nurmi, FB Falcons 33. Sanna Peltoniemi, FB Falcons 34. Tuuli Kauppinen, FB Falcons 35. Paula Hulkko, Sledgehammer 36. Kati Virtanen, Paksu Bertta 37. Heini Avikainen, FB Falcons 38. Laura Nurmia, Viikinpallo 39. Anu Rusanen, HertKi 40. Tarja Ruokolainen, FB Falcons 41. Erja Turunen, Ylhäs 42. Marianne Lindholm, HertKi 43. Suvi Laine, SB-Pro 44. Charlotte Ljunglin, Paksu Bertta 45. Mervi Parviainen, Indians 46. Marjaana Viik, HertKi 47. Marika Aho, Sledgehammer 48. Helena Juvonen, HertKi 49. Anita Salmi, Viikinpallo 50. Rita Helander, Paksu Bertta 51. Anne Ikävalko, SB-Pro 52. Niina Moilanen, FB Falcons 53. Johanna Lindholm, Sledgehammer 54. Kirsi Jaalivaara, Paksu Bertta 55. Laura Jahkonen, Ylhäs 56. Linda Stråka, Sledgehammer 57. Mia Atri, Ylhäs

351

100- 28 72- 40 67- 70 53- 57 50- 56 41- 69 45- 69 36- 75

38 29 26 23 20 14 9 9

25+11= 36 14+13= 27 12+11= 23 9+14= 23 15+ 7= 22 14+ 5= 19 11+ 7= 18 13+ 4= 17 11+ 6= 17 9+ 8= 17 8+ 9= 17 8+ 7= 15 7+ 8= 15 9+ 5= 14 11+ 2= 13 9+ 4= 13 7+ 6= 13 11+ 1= 12 8+ 4= 12 7+ 5= 12 6+ 6= 12 3+ 9= 12 2+10= 12 9+ 2= 11 9+ 2= 11 9+ 2= 11 8+ 3= 11 6+ 5= 11 6+ 5= 11 4+ 7= 11 9+ 1= 10 5+ 4= 9 5+ 4= 9 4+ 5= 9 3+ 6= 9 7+ 1= 8 4+ 4= 8 2+ 6= 8 5+ 2= 7 4+ 3= 7 2+ 5= 7 1+ 6= 7 5+ 1= 6 5+ 1= 6 5+ 1= 6 5+ 1= 6 4+ 2= 6 4+ 2= 6 4+ 2= 6 3+ 3= 6 2+ 4= 6 2+ 4= 6 0+ 6= 6 4+ 1= 5 4+ 1= 5 4+ 1= 5 3+ 2= 5

Etelä-Suomi

93. Jukka Ruokola, FBC KeKo 94. Sami Ikäläinen, SB Merihaka 95. Eero Kahranaho, FBC KeKo 96. Antti Laakkonen, Veijarit 97. Tomi Mikkola, MuLi 98. Jarno Saastamoinen, Twisters 99. Pasi Vaara, Twisters 100. Jere Nieminen, PU-58 101. Jari Raitala, FBC KeKo 102. Jari Hiltunen, IVU II 103. Teemu Pyykkö, FBC KeKo 104. Lasse Eklund, SB Merihaka 105. Janne Järvelä, PU-58 106. Pekka Keränen, SB Merihaka 107. Kai Mäntynen, IVU II 108. Teemu Honkavaara, MuLi 109. Kimmo Manninen, MuLi 110. Jukka Lampinen, Veijarit 111. Mika Mustula, RuVS 112. Mika Rytkönen, Twisters 113. Lasse Puroma, Twisters 114. Ville Nurmi, PU-58 115. J Parkkisenniemi, RuVS 116. Marko Berg, IVU II 117. Tomi Mikola, MuLi 118. Janne Kreander, PU-58 119. Tero Tähtinen, RuVS 120. Marko Eno, FBC KeKo 121. Tuukka Heikkinen, MaKu III 122. Mika Korpi, SB Merihaka 123. Harri Kukkaro, PU-58 124. Tommi Ora, SB Merihaka 125. Teemu Mattila, MuLi 126. Kimmo Toivanen, Twisters 127. Matti Ylä-Mäihäniemi, SB Merihaka 128. Juha Hartikainen, MuLi 129. Tomi Ikonen, RuVS 130. Marko Seine, MaKu III 131. Joni Lindholm, FBC KeKo 132. Antti Ylöstalo, SB Merihaka 133. Mikko Funks, TyKo 134. Jouni Hiltunen, FBC KeKo 135. Henri Huuhka, PU-58 136. Kari Kouvalainen, Veijarit 137. Samu Parviainen, SB Merihaka 138. Kai Tuomi, FBC KeKo 139. Pekka Viita-Aho, SB Merihaka 140. Sami Halen, PU-58 141. Tomi Himanka, Veijarit 142. Juho Kauppinen, FBC KeKo 143. Henry Manninen, MaKu III 144. Ville Nurminen, MaKu III 145. Janne Kolhonen, Twisters 146. Heikki Lehti, PU-58 147. Henrik Niskanen, SB Merihaka 148. Mauno Pasanen, PU-58 149. J-M Pitkänen, MuLi 150. Puttonen Samuli, Veijarit 151. Tomi Thesslund, Twisters 152. Jukka Eklund, TyKo 153. Severi Iso-Markku, PU-58 154. Jyri Kauhanen, Twisters 155. Mika Koivisto, SB Merihaka 156. Timo Lindqvist, Veijarit 157. Leif Moderus, Twisters 158. Leif Moderw, Twisters 159. Kimmo Sario, Twisters 160. Pekka Virta-Aho, SB Merihaka


58. Mia Himanka, Ylhäs 59. Eija Eronen, Viikinpallo 60. Anna Hihnala, Ylhäs 61. H-K Hokkanen, Viikinpallo 62. Maija Kenttälä, Viikinpallo 63. Elina Kujala, SB-Pro 64. Jannica Finnberg, Sledgehammer 65. Anu Rantanen, Sledgehammer 66. Liisa Santala, HertKi 67. Mia Andelin, FB Falcons 68. Cecilia Johanson, Paksu Bertta 69. Tiina Tanttu, FB Falcons 70. Heli Haapasalmi, Indians 71. Terhi Jääskeläinen, Ylhäs 72. Päivi Kokkonen, Viikinpallo 73. Pami Leskinen, Paksu Bertta 74. Eeva Tiilikainen, HertKi 75. Elina Alasentie, Ylhäs 76. Elina Honkanen, Indians 77. Mia Kesti, Ylhäs 78. Marika Lindholm, Sledgehammer 79. Emilia Carlsson, FB Falcons 80. Mirja Manninen, Paksu Bertta 81. Nina Tallgren, FB Falcons 82. Katri Henriksson, HertKi 83. Leena Korhonen, HertKi 84. Mirka Lahti, Indians 85. Erja Rajamäki, Ylhäs 86. M-L Rautelin, Paksu Bertta 87. Tiina Roponen, Viikinpallo 88. Sanna Ahola, Indians 89. Hannele Anttonen, FB Falcons 90. Ilse Klockars, Sledgehammer 91. Kirsi Laaka, Ylhäs 92. Jaana Leppänen, Ylhäs 93. Sanna Tolonen, HertKi 94. Irina Aatrokoski, SB-Pro 95. Hanna Jaakkola, Indians 96. Sari Juntunen, SB-Pro 97. Sanna Kaksonen, Viikinpallo 98. Susanna Kukkonen, Paksu Bertta 99. Armi Malkamäki, Ylhäs 100. Milla Nyberg, Viikinpallo 101. Ilona Piitulainen, SB-Pro 102. Satu Raatikainen, Viikinpallo 103. Satu Shemeikka, SB-Pro 104. Mia Tanberg, Sledgehammer 105. Anna Flink, FB Falcons 106. Annukka Lehtonen, Ylhäs 107. Jemina Vierola, Indians 108. Suvi Väisänen, Paksu Bertta 109. Elina Järvelä, Indians 110. Tanja Katavisto, FB Falcons 111. Mari Laaka, Ylhäs 112. Tuija Latva, FB Falcons 113. Mikaela Lökström, Sledgehammer 114. Sanna Paananen, Indians 115. Noora Piironen, Ylhäs 116. Jemina Rajamäki, Indians 117. Tarja Rautio, Paksu Bertta 118. Johanna Syrjänen, Ylhäs 119. Nathalie Söderström, Sledgehammer 120. Minna Temonen, FB Falcons 121. Maaret Alajärvi, Indians 122. Päivi Gummers, Indians 123. Piia Haapiainen, Paksu Bertta 124. Kaarina Hakola, Paksu Bertta 125. Petra Hauta-Aho, HertKi 126. Marika Kirsilä, Indians 127. Miia Kurvinen, Indians

3+ 2= 2+ 3= 2+ 3= 1+ 4= 1+ 4= 1+ 4= 3+ 1= 3+ 1= 3+ 1= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 1+ 3= 1+ 3= 1+ 3= 1+ 3= 1+ 3= 0+ 4= 0+ 4= 3+ 0= 3+ 0= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 0+ 3= 0+ 3= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

128. Sari Peltonen, Paksu Bertta 129. Terhi Räsänen, SB-Pro 130. Minna Somervaara, FB Falcons 131. Laura Vehviläinen, Viikinpallo 132. Tanja Vennola, FB Falcons 133. Sari Ylänen, Paksu Bertta

0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

1 1 1 1 1 1

NAISET I-DIVISIOONA 2.LOHKO KorsKa Erä IT BUTCH M-Team TU Tapma ÅIF

21 21 21 21 21 21 21 21

15 13 11 10 8 7 3 2

pISTEPÖRSSI 1. Jenni Nikkanen, Erä 2. Linda Puisto, M-Team 3. Malin Hägqvist, BUTCH 4. Heidi Sirkkomaa, M-Team 5. Pirjo Haukkamaa, KorsKa 6. Katri Rosti, BUTCH 7. Anne Averio, IT 8. Suvi Virtanen, Erä 9. Riikka Tenhunen, TU 10. Michaela Lindqvist, ÅIF 11. Eeva Martikainen, IT 12. Kati Kiukkonen, KorsKa 13. Virpi Brockman, IT 14. Kati Saariniemi, IT 15. Katri Santala, M-Team 16. Eeva Eteläinen, Tapma 17. Riitta Rahkonen, BUTCH 18. Tanja Koivusaari, ÅIF 19. Elina Kyrö, TU 20. Nora Lehtinen, M-Team 21. Emmi Mattila, IT 22. Minna Laine, KorsKa 23. Niina Kaartinen, KorsKa 24. Ditte Tallberg, BUTCH 25. Katja Ulmanen, BUTCH 26. Laura Ahokas, KorsKa 27. Maria Ådahl, BUTCH 28. Tiiu Toijala, KorsKa 29. Anne Winqvist, TU 30. Rea Rantanen, M-Team 31. Pia Lähde, TU 32. Minna Sarajuuri, IT 33. Aila Törmälä, KorsKa 34. Elina Lindholm, TU 35. Satu Kaakkunen, BUTCH 36. Outi Tuomola, KorsKa 37. Riikka Kokko, BUTCH 38. Ilona Sutela, Tapma 39. A-K Hämäläinen, KorsKa 40. Henna Johansson, Erä 41. Johanna Sinivuori, IT 42. Miia Ampuja, KorsKa 43. Jaana Heikkuri, Tapma 44. Nora Strömsten, Erä 45. Elina Kuokkanen, M-Team 46. Saija Kuronen, Erä 47. Heli Leskinen, IT 48. Reija Nieminen, ÅIF 49. Kirsi Kouvo, TU 50. Piia Latvala, TU

352

3 4 5 4 6 4 2 2

3 4 5 7 7 10 16 17

74- 29 72- 47 69- 48 69- 47 72- 58 44- 51 23- 80 35- 98

33 30 27 24 22 18 8 6

21+18= 39 18+11= 29 17+ 8= 25 15+ 8= 23 13+ 9= 22 15+ 6= 21 12+ 9= 21 12+ 7= 19 8+ 9= 17 11+ 5= 16 9+ 7= 16 6+10= 16 10+ 5= 15 7+ 8= 15 5+10= 15 8+ 5= 13 11+ 1= 12 7+ 4= 11 6+ 5= 11 5+ 6= 11 5+ 6= 11 8+ 2= 10 5+ 5= 10 5+ 5= 10 4+ 6= 10 7+ 2= 9 7+ 2= 9 6+ 3= 9 4+ 5= 9 7+ 1= 8 6+ 2= 8 5+ 3= 8 5+ 3= 8 4+ 4= 8 3+ 5= 8 3+ 5= 8 2+ 6= 8 4+ 3= 7 3+ 4= 7 3+ 4= 7 3+ 4= 7 2+ 5= 7 2+ 5= 7 2+ 5= 7 5+ 1= 6 5+ 1= 6 5+ 1= 6 5+ 1= 6 4+ 2= 6 4+ 2= 6


3+ 3= 2+ 4= 2+ 4= 1+ 5= 1+ 5= 4+ 1= 3+ 2= 3+ 2= 3+ 2= 3+ 2= 2+ 3= 2+ 3= 2+ 3= 2+ 3= 1+ 4= 0+ 5= 0+ 5= 3+ 1= 3+ 1= 3+ 1= 3+ 1= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 1+ 3= 1+ 3= 3+ 0= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 0+ 3= 0+ 3= 0+ 3= 0+ 3= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0=

6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

120. Katja Savinainen, Tapma 121. Salla Talvitie, ÅIF 122. Nina Tuomi, IT 123. Susanna Vuorinen, M-Team 124. Christina Warelius, ÅIF 125. Petra Etholen, M-Team 126. Jannica Helenius, ÅIF 127. Karoliina Koivisto, Erä 128. Outi Kujala, Erä 129. Essi Lind, Erä 130. Outi Lundström, TU 131. Susanna Miettinen, M-Team 132. Iira Mälkki, IT 133. Tiina Parviainen, IT 134. Kaisa Pasanen, BUTCH 135. Laura Pietikäinen, M-Team 136. Petra Pölkki, Tapma 137. Helena Sievers, BUTCH 138. Maija Sillanpää, M-Team 139. Johanna Sinkkonen, TU 140. Mana Vuollet, BUTCH

1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

NAISET II-DIVISIOONA 1.LOHKO SBS Botnia LoSB Rangers HyHT Pauhu Hammers Red Army AC HaKi SSV II Erä IV

18 18 18 18 18 18 18 18 18 18

12 11 11 10 8 7 8 5 3 1

3 3 1 2 3 5 1 5 3 2

PISTEPÖRSSI 1. Kati Puhakka, SBS Botnia 2. Milla Kuismanen, SBS Botnia 3. Hannele Paasonen, SBS Botnia 4. U Saarikko-Piirainen, Hammers 5. Johanna Jänkä, Red Army 6. Meri Laine, Rangers 7. Kristiina Eloranta, HyHT 8. Pirjo Puhakka, SBS Botnia 9. Heidi Nyberg, Erä IV 10. Eija Hiltunen, LoSB 11. Hannele Linnakoski, LoSB 12. Tuija Kosonen, Pauhu 13. Johanna Santala, SBS Botnia 14. Jaana Päiviö, SBS Botnia 15. Kati Keinänen, SBS Botnia 16. Saila Roine, LoSB 17. A-L Laukkanen, SBS Botnia 18. Kati Mäki-Moijala, Rangers 19. Terhi Talvitie, Rangers 20. Mari Henttonen, LoSB 21. Petra Pekki, LoSB 22. Tiia Elomaa, Hammers 23. Leeni Leinonen, Rangers 24. Tiina Purjo, Hammers 25. Tuija Korpiranta, SBS Botnia 26. Sanna Pekki, LoSB 27. Jenni Suotula, HyHT 28. Heli Råglund, AC HaKi 29. Riikka Koskimies, HyHT 30. Katri Korkeasalo, Rangers 31. Reetta Ruotsalainen, Red Army 32. Elina Parviainen, AC HaKi

353

3 4 6 6 7 6 9 8 12 15

118- 58 65- 39 60- 41 57- 49 55- 45 59- 56 47- 58 45- 65 40- 69 39- 105

27 25 23 22 19 19 17 15 9 4

25+23= 48 22+17= 39 20+15= 35 19+ 8= 27 17+10= 27 17+10= 27 16+ 6= 22 16+ 6= 22 9+ 8= 17 6+11= 17 15+ 1= 16 12+ 4= 16 7+ 8= 15 6+ 9= 15 9+ 5= 14 8+ 6= 14 7+ 7= 14 7+ 7= 14 10+ 3= 13 8+ 5= 13 8+ 4= 12 7+ 5= 12 6+ 6= 12 9+ 2= 11 5+ 6= 11 4+ 7= 11 8+ 2= 10 7+ 3= 10 6+ 4= 10 5+ 5= 10 8+ 1= 9 7+ 2= 9

Etelä-Suomi

51. Anne Velin, Erä 52. Ulla Karjala, M-Team 53. Krista Taskinen, M-Team 54. Birgitta Forsström, ÅIF 55. Kirsi Koikkalainen, KorsKa 56. Teija Uurinmäki, KorsKa 57. Hanna Forsman, Erä 58. Jonna Koivulahti, IT 59. Mari Oinonen, Tapma 60. Marianne Rantala, M-Team 61. Maija Holm, Erä 62. Susanna Huhta, ÅIF 63. Heidi Johansson, M-Team 64. Karolii Jääskeläinen, KorsKa 65. Suvi Mannonen, Erä 66. Nina Abrahamsson, IT 67. Maarit Mattila, ÅIF 68. Yvonne From, ÅIF 69. Anu Kauppinen, TU 70. Hanna Paimela, Erä 71. Elina Viinikka, KorsKa 72. Satu Hautala, Erä 73. Tessi Herranen, BUTCH 74. Outi Pekkola, IT 75. Sani Rusila, KorsKa 76. Sari Selen, IT 77. Tanja Blomqvist, Erä 78. Eija Heinimäki, Tapma 79. Terhi Räsänen, KorsKa 80. Belinda Karlsson, ÅIF 81. Susanna Lahtinen, TU 82. Kirsi Welin, Erä 83. Henrika Blom, ÅIF 84. Mari Manninen, M-Team 85. Pia Myllymäki, TU 86. Tiina Piippo, Erä 87. Mari Rainio, BUTCH 88. Satu Siltanen, TU 89. K-M Honkalammi, BUTCH 90. Marjo Koskinen, BUTCH 91. Mona Leminen, M-Team 92. Patricia Rahikka, M-Team 93. Jenni Kauppinen, Erä 94. Henna Lehtonen, Tapma 95. Noora Lindgren, Erä 96. H-M Pitkänen, IT 97. Patricia Rahikka, M-Team 98. Kati Silvennoinen, M-Team 99. Kristiina Snellman, Erä 100. Berit Boström, ÅIF 101. Soile Ollila, IT 102. Elviira Paasia, Erä 103. Veera Suvinen, Erä 104. Hanna Grönqvist, ÅIF 105. Iina Haatainen, M-Team 106. Nina Karlsson, M-Team 107. Nea Latvala, KorsKa 108. Eija Rasilainen, IT 109. Päivi Saari, BUTCH 110. Paula Alanmaa, TU 111. Anna Heikkilä, KorsKa 112. Laura Kinnunen, IT 113. Katja Kojo, BUTCH 114. Annika Lauren, Tapma 115. Maria Leminen, M-Team 116. Miia Löytäinen, Erä 117. Marianne Muuri, M-Team 118. Riitta Ovaska, Tapma 119. Sari Rouvali, Erä


33. Tiina Kaipainen, AC HaKi 34. Marica Lönnqvist, AC HaKi 35. Jenny Nurmi, SSV II 36. Iina Ekholm, AC HaKi 37. Hanne Kalliomäki, Erä IV 38. Tiina Alaranta, Hammers 39. Katriina Salo, AC HaKi 40. Jenni Järvinen, Red Army 41. Anna Riikonen, HyHT 42. Terhi Huhtamäki, AC HaKi 43. Leena Korhonen, Hammers 44. Laura Kolehmainen, Red Army 45. Erja Kiviranta, SSV II 46. Jenni Aarrekangas, Red Army 47. Eeva Hendelin, SSV II 48. Pia Konoi, Pauhu 49. Tuuli Martimo, Hammers 50. P Pietarinen-Puntti, Pauhu 51. Anna Saruaho, HyHT 52. Kirsi Bergman, Pauhu 53. Hanna Talvi, SSV II 54. Heidi Abrahamsson, LoSB 55. Jasmin Taylor, Rangers 56. Heidi Förell, Red Army 57. Emma Toivanen, HyHT 58. Minna Lönnqvist, Erä IV 59. Sanna Enajärvi, LoSB 60. Piia Nylander, Rangers 61. Janne Roos, LoSB 62. Elina Vepsäläinen, SSV II 63. Päivi Åström, LoSB 64. Petra Erikson, AC HaKi 65. Paula Haltsonen, Hammers 66. Selene Marckhort, Pauhu 67. Krista Erkkilä, Pauhu 68. Johanna Heikkinen, SSV II 69. A Rosenlaw-Norlund, Pauhu 70. Laura Humalisto, SSV II 71. Satu Jovero, AC HaKi 72. Jonna Justin, HyHT 73. Riikka Lahti, Erä IV 74. Hanna Simonen, Erä IV 75. Pauliina Tikkanen, Erä IV 76. Nanna Turunen, Rangers 77. E-K Keinänen, Pauhu 78. Niina Mustonen, Hammers 79. Malla Kuismanen, SBS Botnia 80. Maria Rosberg, HyHT 81. Satu Kaakkolahti, Erä IV 82. Maria Rosenberg, HyHT 83. Eeva Larkiala, SSV II 84. Nea Sarkola, SSV II 85. Päivi Talliniemi, HyHT 86. Karadayi Aysegul, Red Army 87. Iiris Engman, Erä IV 88. Katriina Hemmi, Rangers 89. Nina Junno, HyHT 90. Minna Kainulainen, Pauhu 91. Sissi Maijala, AC HaKi 92. Kati Mehtälä, LoSB 93. Mia Björkman, Hammers 94. Tiina Heinänen, Pauhu 95. Sanna Hemmilä, Erä IV 96. Johanna Marttala, Hammers 97. Westberg-Arrakoski, Pauhu 98. Henna Viljakainen, LoSB 99. Maria Dahlgren, Rangers 100. Saija Ilves, LoSB 101. Ulla Järvinen, Pauhu

6+ 3= 5+ 4= 5+ 4= 4+ 5= 4+ 5= 2+ 7= 2+ 7= 5+ 3= 5+ 3= 4+ 4= 4+ 4= 3+ 5= 2+ 6= 7+ 0= 6+ 1= 6+ 1= 6+ 1= 6+ 1= 4+ 3= 3+ 4= 3+ 4= 2+ 5= 2+ 5= 1+ 6= 1+ 6= 6+ 0= 3+ 3= 3+ 3= 3+ 3= 3+ 3= 3+ 3= 2+ 4= 2+ 4= 2+ 4= 1+ 5= 4+ 1= 4+ 1= 3+ 2= 3+ 2= 3+ 2= 3+ 2= 3+ 2= 3+ 2= 3+ 2= 2+ 3= 2+ 3= 0+ 5= 0+ 5= 4+ 0= 4+ 0= 3+ 1= 3+ 1= 3+ 1= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 1+ 3= 1+ 3= 1+ 3= 1+ 3= 1+ 3= 0+ 4= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1=

9 9 9 9 9 9 9 8 8 8 8 8 8 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3

102. Kristiina Koskelo, Pauhu 103. Susie Kousa, Pauhu 104. Pirjo Laitinen, Pauhu 105. Anniina Paavilainen, SSV II 106. Noora Pulkka, HyHT 107. Jenni Uimonen, SSV II 108. Taru Heikkinen, SSV II 109. Paula Kalinainen, Erä IV 110. Kristiina Martela, Hammers 111. Paula Nylander, Rangers 112. Leena Saarema, SSV II 113. Kaarina Soini, Red Army 114. Mia Tanner, AC HaKi 115. A Westberg-Arrakoski, Pauhu 116. Mia Koskinen, HyHT 117. Mario Huttula, Pauhu 118. Tarja Jämsänen, Hammers 119. A-M Kapanen, Hammers 120. Leena Laivaara, Erä IV 121. Riikka Aarniola, HyHT 122. Johanna Alho, SSV II 123. Kati Forselius, AC HaKi 124. Noora Haatainen, SSV II 125. Aysegul Karadavi, Red Army 126. Sini Korkka, HyHT 127. Anita Raunio, Red Army 128. Marjanna Serow, Red Army 129. Auli Suominen, Pauhu 130. Tiina Taskinen, Erä IV 131. Paula Alakörkkö, SBS Botnia 132. Minna Arvola, Erä IV 133. Johanna Eskola, SSV II 134. Sirpa Hakala, SBS Botnia 135. Jenni Heikkinen, AC HaKi 136. Sirpa Isotalo, Pauhu 137. Tanja Karvonen, Hammers 138. Sanna Nieminen, Erä IV 139. Riikka Aarnio, HyHT 140. Päivi Björkell, Hammers 141. Laura Hitonen, Rangers 142. Sirpa Järnfors, SBS Botnia 143. Tiina Keiänen, Pauhu 144. E-K Keränen, Pauhu 145. Satu Seppälä, Rangers 146. Mari Toikka, AC HaKi 147. Reetta Virtakoivu, LoSB 148. Marit Kleinsepp, Red Army 149. Elisa Koivunen, Erä IV 150. Marika Koskinen, HyHT 151. Kristiina Mikkonen, Red Army 152. Susanna Mäki, SSV II 153. Pauliina Pekki, LoSB 154. Minna Rautio, Rangers 155. Eeva Ripatti, AC HaKi 156. Sari Teräväinen, Erä IV 157. Mirkka Vuorinen, AC HaKi

2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 0+ 3= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

NAISET II-DIVISIOONA 2.LOHKO GamTe VFT II Team Oilers KL Club SB-Pro II FC Vega MuLi GrIFK Sisu KKV

354

18 18 18 18 18 18 18 18 18 18

14 15 12 9 7 5 6 4 3 3

2 0 1 3 3 5 2 5 3 0

2 3 5 6 8 8 10 9 12 15

78- 17 67- 19 71- 43 49- 50 37- 42 45- 45 49- 74 29- 50 34- 73 33- 79

30 30 25 21 17 15 14 13 9 6

3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1


17+12= 29 16+ 4= 20 11+ 8= 19 14+ 4= 18 12+ 6= 18 9+ 9= 18 8+10= 18 11+ 5= 16 10+ 6= 16 11+ 4= 15 7+ 7= 14 7+ 7= 14 10+ 3= 13 9+ 4= 13 10+ 2= 12 8+ 4= 12 6+ 6= 12 5+ 7= 12 2+10= 12 9+ 2= 11 7+ 4= 11 7+ 4= 11 6+ 4= 10 6+ 4= 10 3+ 7= 10 2+ 8= 10 8+ 1= 9 7+ 2= 9 7+ 2= 9 6+ 3= 9 6+ 3= 9 6+ 3= 9 6+ 3= 9 5+ 4= 9 5+ 4= 9 4+ 5= 9 4+ 5= 9 3+ 6= 9 7+ 1= 8 6+ 2= 8 6+ 2= 8 6+ 2= 8 5+ 3= 8 5+ 3= 8 4+ 4= 8 3+ 5= 8 3+ 5= 8 3+ 5= 8 1+ 7= 8 5+ 2= 7 5+ 2= 7 4+ 3= 7 3+ 4= 7 2+ 5= 7 1+ 6= 7 5+ 1= 6 5+ 1= 6 5+ 1= 6 4+ 2= 6 4+ 2= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 2+ 4= 6 4+ 1= 5 4+ 1= 5 4+ 1= 5 4+ 1= 5

69. Christel Finne, KL Club 70. Maarit Idman, SB-Pro II 71. Hanna Riihimäki, GamTe 72. Kaisa Savolainen, Team Oilers 73. Christa Horn, Sisu 74. Katja Kupsu, Team Oilers 75. Niina Salmela, KKV 76. Jenni Raitavuo, GamTe 77. H-M Ahonen, MuLi 78. A-M Himonen, SB-Pro II 79. Natascha Nymander, VFT II 80. Marika Pentikäinen, KL Club 81. Linda Enckell, GrIFK 82. Laura Järvinen, GamTe 83. Jatta Vainio, Team Oilers 84. Kati Vinkki, FC Vega 85. Kirsi Hietapuro, FC Vega 86. Laura Kusamo, GamTe 87. Johanna Ratia, VFT II 88. Eeva Ojanen, Sisu 89. Marita Huikari, SB-Pro II 90. Anne Laaksonen, FC Vega 91. Outi Lamberg, Team Oilers 92. Annika Lundström, GrIFK 93. Nina Malinen, FC Vega 94. Riikka Sankkinen, SB-Pro II 95. Veera Valkonen, GrIFK 96. Elina Arpiainen, FC Vega 97. Arja Arttman, FC Vega 98. Minna Huikari, SB-Pro II 99. K-M Kauppila, Sisu 100. Mira Koskinen, KKV 101. Marjo Lehtamo, KL Club 102. Mira Leppänen, Team Oilers 103. Tuuli Sirola, KKV 104. Camilla Grönqvist, VFT II 105. Johanna Ketola, Sisu 106. Viivi Komulainen, KKV 107. Susanne Leppänen, VFT II 108. Katja Mustonen, SB-Pro II 109. Mari Leppämäki, KL Club 110. Mia Partanen, VFT II 111. Pirjo Tuuri, KL Club 112. Jonna Töllinen, Team Oilers 113. Heidi Kivenjuuri, KL Club 114. Sanna Lahtinen, SB-Pro II 115. Mari Loponen, FC Vega 116. Annika Packalen, SB-Pro II 117. Satu Piirainen, FC Vega 118. Salla Puustinen, GamTe 119. Tarja Suomaa, FC Vega 120. Marjo Vesala, GamTe 121. Elina Anttonen, GrIFK 122. Tiina Eronen, KKV 123. Soile Kärkkäinen, Sisu 124. Anu Halonen, VFT II 125. Mina Jokivirta, KKV 126. Anni Kasari, KKV 127. Maarit Keski-Jyrä , SB-Pro II 128. Kaisu Lehtola, KL Club 129. Marjo Liljelund, VFT II 130. Piia Malm, Sisu 131. Vanessa Molloy, KL Club 132. Katja Savolainen, KKV 133. Anni Tiili, GamTe 134. Tanja Tolonen, Team Oilers 135. Noora Vesijärvi, SB-Pro II 136. Tiina Viira, FC Vega 137. Päivi Ekholm, SB-Pro II

355

3+ 2= 3+ 2= 3+ 2= 3+ 2= 2+ 3= 1+ 4= 1+ 4= 0+ 5= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 1+ 3= 1+ 3= 1+ 3= 1+ 3= 0+ 4= 0+ 4= 0+ 4= 3+ 0= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 0+ 3= 0+ 3= 0+ 3= 0+ 3= 0+ 3= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1=

5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

Etelä-Suomi

PISTEPÖRSSI 1. Katri Sainio, GamTe 2. Essi Kariaho, VFT II 3. Niina Majamaa, VFT II 4. Sari Kainulainen, FC Vega 5. Annika Mäkelä, KKV 6. Elina Kantola, GamTe 7. Anna Laurikainen, Team Oilers 8. Niina Lahti, VFT II 9. Sini Rutanen, GamTe 10. Riina Hero, Team Oilers 11. Maarit Friman, GamTe 12. Jenni Saari, MuLi 13. Heidi Hänninen, Team Oilers 14. Noora Koivunen, GamTe 15. Riikka Pynnönen, Sisu 16. Tytti Nironen, GrIFK 17. M-M Eklund, VFT II 18. Maarit Keski-Jyrä, SB-Pro II 19. Anu Rännäli, Team Oilers 20. Kati Virtanen, Sisu 21. Susanne Bergius, Team Oilers 22. Marja Manninen, MuLi 23. Christel Ahlskog, KL Club 24. Monna Lintunen, KKV 25. Riitta Tanska, FC Vega 26. Emma Haapala, Sisu 27. Noora Venesjärvi, SB-Pro II 28. Niina Hynninen, VFT II 29. Anne Makkonen, MuLi 30. Katja Ahola, Team Oilers 31. Kristiina Helen, FC Vega 32. Karoliina Kiuru, Team Oilers 33. Niina Korhonen, Sisu 34. Auli Mäkitalo, Team Oilers 35. Marika Salonen, KL Club 36. Minna Koivisto, KL Club 37. Annika Pelkonen, KL Club 38. Noora Nurminen, KL Club 39. Saara Kilpi, KL Club 40. Päivi Punkka, MuLi 41. Riikka Tuominen, SB-Pro II 42. Daniela Voullieme, GrIFK 43. Tiia Luhtala, Team Oilers 44. Sari Valasti, MuLi 45. Emmi Lindholm, GamTe 46. Laura Havanto, GrIFK 47. Liina Paloheimo, MuLi 48. Tiina Viiru, FC Vega 49. Sini Paloheimo, MuLi 50. Anne Saarinen, GamTe 51. Eeva Welling, VFT II 52. Nina Korko, FC Vega 53. Pia Danska, GrIFK 54. Satu Vasamo, MuLi 55. Elena Grakelik, SB-Pro II 56. Heini Laitinen, GamTe 57. Eveliina Suni, KKV 58. A-S Weijo, MuLi 59. Minna Kuusela, KKV 60. Terhi Upola, MuLi 61. Niina Koskinen, SB-Pro II 62. Päivi Käyhkö, VFT II 63. Katja Saloranta, KL Club 64. Maarit Näsi, VFT II 65. Johanna Lehtonen, KL Club 66. Tiina Ojalainen, GamTe 67. Anna Raivio, FC Vega 68. Johanna Öhman, GrIFK


138. Aija Front, KKV 139. Emmi Gumberg, GamTe 140. Sanna Handolin, SB-Pro II 141. Jenni Jukarainen, Sisu 142. Krista Järvinen, GamTe 143. Elina Kontola, GamTe 144. Päivi Lehtola, KL Club 145. Saara Leppihalme, Sisu 146. Noora Louhelainen, KKV 147. Jonna Nyman, VFT II 148. H-M Raitasalo, FC Vega 149. Tanja Rakkolainen, VFT II 150. Noora Rouhelainen, KKV 151. Karolina Stenfors, GrIFK 152. Marjukka Vainio, Team Oilers 153. Outi Yrjönen, KL Club

0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

NAISET III-DIVISIOONA 1.LOHKO M-Team II FLOB SB-Pro III B-52 Oilers III LKS Kiila TU II

14 14 14 14 14 14 14 14

10 9 8 7 8 3 4 0

2 2 1 3 0 4 2 0

PISTEPÖRSSI 1. A-L Sirkiä, B-52 2. Elina Nätynki, Kiila 3. Suvi Lehtinen, SB-Pro III 4. Pia Kinaret, Kiila 5. Jenni Louhenperä, M-Team II 6. Miia Tikkari, B-52 7. Venla Keskisarja, M-Team II 8. Iina Penttinen, B-52 9. Marjo Ursin, Oilers III 10. Heidi Lagerström, FLOB 11. Mia Ahlblad, Oilers III 12. Helka Louhenperä, FLOB 13. Sanna Ristikartano, LKS 14. Riitta Saarinen, FLOB 15. Sari Ståhl, SB-Pro III 16. Emilia Tolsa, M-Team II 17. Laura Lingell, FLOB 18. Lotta Nikkilä, Kiila 19. Birgitta Salmela, LKS 20. Laura Jauhiainen, Oilers III 21. Pauliina Tarkki, Kiila 22. Annika Niittukari, SB-Pro III 23. Linda Söderholm, M-Team II 24. Anja Kiiveri, SB-Pro III 25. Reetta Hulkkonen, M-Team II 26. Jonna Salonen, LKS 27. Erika Hautamäki, Kiila 28. S-A Pesonen, Kiila 29. Suvi Joutsen, Oilers III 30. Henna Backberg, B-52 31. Meri Peltomäki, FLOB 32. Laura Puustinen, LKS 33. Kati Tenhola, FLOB 34. Maria Tuomi, Oilers III 35. Jenni Knuutinen, M-Team II 36. Johanna Leinonen, M-Team II 37. Heidi Hänninen, M-Team II 38. Hanna Malmi, LKS 39. Jenny Piippo, M-Team II 40. Merja Takanen, B-52 41. Tiina Mäkinen, FLOB

2 3 5 4 6 7 8 14

47- 24 43- 14 40- 30 51- 28 42- 36 32- 47 40- 45 9- 80

22 20 17 17 16 10 10 0

16+ 9= 25 13+11= 24 10+14= 24 10+ 5= 15 12+ 2= 14 10+ 3= 13 5+ 8= 13 11+ 1= 12 8+ 4= 12 6+ 6= 12 6+ 5= 11 6+ 5= 11 6+ 5= 11 8+ 2= 10 8+ 2= 10 8+ 2= 10 6+ 4= 10 6+ 4= 10 6+ 2= 8 4+ 4= 8 0+ 8= 8 6+ 1= 7 6+ 1= 7 5+ 2= 7 2+ 5= 7 2+ 5= 7 3+ 3= 6 3+ 3= 6 2+ 4= 6 1+ 5= 6 4+ 1= 5 4+ 1= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 2+ 3= 5 2+ 3= 5 1+ 4= 5 1+ 4= 5 1+ 4= 5 1+ 4= 5 0+ 5= 5

42. Anu Nivala, B-52 43. Hannamari Korpela, B-52 44. Miia Valkonen, LKS 45. Hanna Karkulahti, M-Team II 46. Marja Laitinen, Oilers III 47. Jaana Lintula, Kiila 48. Mari Murto, SB-Pro III 49. Sonja Nurminen, LKS 50. Tiina Sjöberg, M-Team II 51. Satu Tapanainen, SB-Pro III 52. Tuula Aarni, M-Team II 53. A-M Kujala, SB-Pro III 54. Elina Pohjalainen, FLOB 55. Eevi Vepsä, Oilers III 56. Hanna Ylä-Jääski, Oilers III 57. Jenni Kaukiainen, B-52 58. Kirsi Sainio, SB-Pro III 59. Tiina Sorvari, LKS 60. Ulla Lindqvist, B-52 61. Vera Nilsson, Oilers III 62. Satu Sarkki, TU II 63. P-M Vallineva, Oilers III 64. Annabella Lehti, TU II 65. Saara Lehtonen, FLOB 66. Elina Marttinen, FLOB 67. M-L Pervistö, B-52 68. T-E Frigård, Kiila 69. Terhi Lensu, FLOB 70. Jessica Taxell, Oilers III 71. Heli Toivonen, LKS 72. Vera Lehto, Oilers III 73. Johanna Salonen, LKS 74. Terhi Eronen, B-52 75. Nina Hagelin, SB-Pro III 76. Jenna Johansson, FLOB 77. Susanna Leinonen, FLOB 78. Teija Nieminen, LKS 79. Kirsi Helander, B-52 80. Terhi Nieminen, TU II 81. Arja Nurmi, SB-Pro III 82. Katja Ojanen, FLOB 83. Reeta Pakkala, B-52 84. Pia Rossi, B-52 85. Henriikka Tikkanen, M-Team II 86. Kaisa Alaraudankoski, TU II 87. Hanna Antalho, TU II 88. Raisa Halonen, FLOB 89. Nora Kaukiainen, B-52 90. Milla Kiviranta, TU II 91. Hannele Leinonen, Oilers III 92. Meri Puutonen, Oilers III 93. Anni Rautsi, Oilers III 94. Pia Saari, SB-Pro III 95. Marika Sorvari, TU II 96. Mervi Valta, LKS 97. Nathalie Duuren, Oilers III 98. Sengi Halavurt, Oilers III 99. Linda Kaijala, Oilers III 100. Katri Kaijalainen, Oilers III 101. A-L Korpi, TU II 102. Anna Laitinen, Oilers III 103. Teele Luga, Oilers III 104. Paula Nuorteva, M-Team II 105. Sanna Ojutkangas, Oilers III 106. Netta Pennanen, B-52 107. Johanna Penttilä, FLOB 108. Jatta Rantala, FLOB 109. Mirva Reuhkala, M-Team II 110. Emmi Sarre, Oilers III

356

0+ 5= 4+ 0= 4+ 0= 3+ 1= 3+ 1= 3+ 1= 3+ 1= 3+ 1= 3+ 1= 3+ 1= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 1+ 3= 1+ 3= 1+ 3= 3+ 0= 3+ 0= 3+ 0= 3+ 0= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 2+ 0= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1


0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

1 1 1 1

NAISET III-DIVISIOONA 2.LOHKO TFL HertKi II SB-Hyl Light Iron KD SB-97 VD

12 12 12 12 12 12 12

8 7 6 6 4 4 0

1 3 3 3 4 0 0

PISTEPÖRSSI 1. Hanna Kontio, HertKi II 2. Venla Vista, Light Iron 3. Laura Kolehmainen, Light Iron 4. Johanna Hirvonen, KD 5. Nina Sjöblom, TFL 6. Merja Kalkkinen, HertKi II 7. Nina Jokinen, SB-97 8. Jenni Thilman, SB-Hyl 9. Trude Tigerstedt, TFL 10. Lone Widestam, TFL 11. Minna Rajala, TFL 12. Mirella Karola, HertKi II 13. Valla Nisonen, SB-Hyl 14. Anu Lehtonen, KD 15. Katja Virtanen, SB-Hyl 16. Jenni Nieminen, Light Iron 17. Sassi Hanni, SB-Hyl 18. Sanna Räty, KD 19. Heidi Seppinen, TFL 20. Johanna Kaaro, SB-Hyl 21. Jessica Wiiala, TFL 22. Maarit Nurminen, KD 23. Dalen Joc, SB-Hyl 24. Susanna Kaaro, SB-Hyl 25. Tiina Tuppurainen, KD 26. Noora Leskinen, HertKi II 27. Kati Suosammal, SB-97 28. Liisa Haapakoski, Light Iron 29. Laura Kneckt, KD 30. Linda Tanninen, KD 31. Katri Wiklund, KD 32. Riikka Lehmustola, VD 33. Katja Ojala, KD 34. Larissa Falin, Light Iron 35. Saara Malinen, SB-Hyl 36. Carola Nordström, TFL 37. Riikka Affleckt, SB-Hyl 38. Hanna Karvinen, SB-Hyl 39. Anna Alanen, VD 40. Susanna Bergman, TFL 41. Anne Hälinen, HertKi II 42. Heidi Kaartinen, TFL 43. Tiina Riikonen, SB-97 44. Saila Talja, SB-97 45. Noora Kaartinen, SB-97 46. Sari Kippilä, SB-97 47. Jenny Åhman, HertKi II 48. Marjo Hellman, KD 49. Kati Kivinen, KD 50. Heli Kostiainen, Light Iron 51. Kaisa Kuosmanen, HertKi II 52. Lizzie Kuusla, TFL 53. Emmi Ruokokoski, SB-97 54. Heidi Saarinen, SB-Hyl

3 2 3 3 4 8 12

45- 24 42- 19 43- 26 29- 26 38- 30 25- 29 9- 77

17 17 15 15 12 8 0

16+10= 26 11+ 4= 15 6+ 8= 14 9+ 4= 13 6+ 7= 13 5+ 8= 13 9+ 3= 12 4+ 8= 12 10+ 1= 11 9+ 2= 11 5+ 6= 11 7+ 3= 10 6+ 3= 9 5+ 4= 9 5+ 4= 9 4+ 5= 9 7+ 1= 8 5+ 3= 8 4+ 4= 8 3+ 5= 8 3+ 5= 8 3+ 4= 7 3+ 3= 6 3+ 3= 6 5+ 0= 5 4+ 1= 5 4+ 1= 5 3+ 2= 5 2+ 3= 5 2+ 3= 5 1+ 4= 5 4+ 0= 4 2+ 2= 4 1+ 3= 4 1+ 3= 4 1+ 3= 4 3+ 0= 3 3+ 0= 3 2+ 1= 3 2+ 1= 3 2+ 1= 3 2+ 1= 3 2+ 1= 3 2+ 1= 3 1+ 2= 3 1+ 2= 3 1+ 2= 3 2+ 0= 2 2+ 0= 2 2+ 0= 2 2+ 0= 2 2+ 0= 2 2+ 0= 2 2+ 0= 2

55. Katja Eloranta, SB-97 56. Mikaela Häkeläinen, TFL 57. Marika Immonen, VD 58. Dalen Jor, SB-Hyl 59. Marja Korhonen, HertKi II 60. Helena Rantala, SB-97 61. Tiina Rinne, Light Iron 62. Viivi Tammelin, Light Iron 63. Teea Tikka, SB-Hyl 64. M Ahlnäs-Mäkeläinen, TFL 65. Marjut Jakobsson, SB-97 66. Kaisa Karjalainen, HertKi II 67. Liisa Leppänen, HertKi II 68. Johanna Pajula, HertKi II 69. Terhi Salminen, SB-97 70. Anna Sipilä, KD 71. Eeva Heiskanen, VD 72. Silvia Hietala, HertKi II 73. Johanna Kumpulainen, SB-97 74. Merja Leinonen, VD 75. Katja Maunula, HertKi II 76. Kikka Miettinen, SB-97 77. Maija Paaso, HertKi II 78. Eeva Salminen, HertKi II 79. Nisonen Valla, SB-Hyl 80. Tiina Björkvist, HertKi II 81. Jenni Eerola, SB-97 82. Kristiina Jokinen, TFL 83. Paula Koivukangas, SB-Hyl 84. Johanna Qvikström, VD 85. A-K Seitaniemi, Light Iron 86. H-R Siimes, VD 87. Johanna Simkin, VD 88. Hanna Strömberg, SB-97 89. Tiina Tuomela, KD 90. Sanna Vehniäinen, TFL 91. Meiju Vuorinen, Light Iron

1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

POJAT A I-DIVISIOONA 1.LOHKO LoSB M-Team AC HaKi SB-97 Sa-Fa GrIFK KKV Indians SB-Pro PePe

18 18 18 18 18 18 18 18 18 18

12 12 10 10 8 6 6 6 6 3

PISTEPÖRSSI 1. Teemu Jutila, Indians A 2. Mikael Toivonen, Sa-Fa A 3. Petter Meyer, GrIFK A 4. Mikko Aro, M-Team A 5. Joni Kuokkanen, GrIFK A 6. Timo Iivonen, AC HaKi A 7. Tomi Backman, LoSB A 8. Eetu Salo, Indians A 9. Eetu Puustinen, Sa-Fa A 10. Mauno Runolinna, SB-97 A 11. Juha Mehtälä, Indians A 12. Joni Saarinen, AC HaKi A 13. Jukka Lappi, M-Team A 14. Juuso Jolkkonen, LoSB A 15. Niclas Meyer, GrIFK A 16. Antti Vartiainen, AC HaKi A 17. Petri Vähäsarja, Indians A

357

2 0 3 3 4 3 2 2 2 1

4 6 5 5 6 9 10 10 10 14

94- 60 75- 45 87- 48 87- 59 87- 76 85- 98 69- 85 97- 116 61- 102 53- 106

26 24 23 23 20 15 14 14 14 7

32+12= 44 15+14= 29 18+10= 28 12+15= 27 14+ 9= 23 16+ 6= 22 13+ 9= 22 3+19= 22 13+ 8= 21 6+15= 21 11+ 9= 20 11+ 9= 20 18+ 1= 19 12+ 7= 19 11+ 8= 19 10+ 8= 18 9+ 9= 18

Etelä-Suomi

111. Maria Siren, M-Team II 112. Sonja Toiviainen, LKS 113. Päivi Viljakainen, TU II 114. Satu Ylijääskö, TU II


18. Roger Lönnqvist, GrIFK A 19. Niko Rannikko, KKV A 20. Peter Eklund, GrIFK A 21. Topi Keskisarja, Sa-Fa A 22. Jussi Ojamo, LoSB A 23. Samuli Thamm, PePe A 24. Arto Valkama, PePe A 25. Matti Haapasalo, SB-97 A 26. Markus Sjöholm, LoSB A 27. Turo Brunou, KKV A 28. Mikko Mattila, LoSB A 29. Janne Uotila, KKV A 30. Kimmo Vaittinen, SB-97 A 31. Lauri Määttänen, M-Team A 32. Janne Kekki, GrIFK A 33. Tero Metso, LoSB A 34. Antti Savolainen, AC HaKi A 35. Timo Stenhäll, Sa-Fa A 36. J-K Skog, M-Team A 37. Teemu Jumppanen, Indians A 38. Juho Schadewitz, PePe A 39. Jani Takala, SB-Pro A 40. Jussi Haapamäki, KKV A 41. Pertti Kaskela, AC HaKi A 42. Lauri Ronkainen, LoSB A 43. Mikko Eloranta, SB-Pro A 44. Janne Puhakainen, LoSB A 45. Roni Seeck, KKV A 46. Eetu Mäki, SB-97 A 47. Kimmo Nyström, AC HaKi A 48. Sami Walden, PePe A 49. Christian Ahonen, AC HaKi A 50. Saku Airikka, SB-97 A 51. Mikko Soini, M-Team A 52. Vili Turpeinen, Sa-Fa A 53. Tuomas Girsen, AC HaKi A 54. Arto Polus, KKV A 55. Nicholas Heiniö, Sa-Fa A 56. Sami Kekäläinen, PePe A 57. Sampo Koskela, Indians A 58. Pasi Lindholm, Sa-Fa A 59. Petri Kettunen, SB-97 A 60. Ilkka Nolvi, Indians A 61. T Pohjolan-Pirhonen, KKV A 62. Teemu Reima, SB-Pro A 63. J-P Hämäläinen, KKV A 64. Mikko Kekkonen, Sa-Fa A 65. Toni Kuokkanen, AC HaKi A 66. Antti Rydman, Indians A 67. Kalle Uotila, SB-Pro A 68. Jerry Ståhlberg, LoSB A 69. Niklas Backman, GrIFK A 70. Jonne Trontti, Indians A 71. Anssi Oravisjärvi, AC HaKi A 72. Juuso Mäkinen, SB-97 A 73. Janne Hyvönen, SB-97 A 74. Henrik Johansson, GrIFK A 75. Janne Aalto, SB-97 A 76. Mika Hytönen, AC HaKi A 77. Perttu Sivula, KKV A 78. Janne Lepistö, SB-97 A 79. Janne Sjamsi, M-Team A 80. Kimmo Ahvenniemi, Sa-Fa A 81. Jaakko Pakkanen, Sa-Fa A 82. Pekka Ahonen, SB-Pro A 83. Aki Ahonlinna, AC HaKi A 84. Toni Lehikoinen, PePe A 85. Petri Aaltonen, LoSB A 86. Samuel Davidkin, M-Team A

6+12= 18 6+12= 18 8+ 9= 17 12+ 4= 16 12+ 4= 16 9+ 7= 16 9+ 7= 16 9+ 6= 15 8+ 7= 15 7+ 8= 15 7+ 8= 15 12+ 2= 14 7+ 7= 14 6+ 8= 14 12+ 1= 13 11+ 2= 13 10+ 3= 13 6+ 7= 13 11+ 1= 12 8+ 4= 12 7+ 5= 12 7+ 5= 12 6+ 6= 12 5+ 7= 12 5+ 7= 12 4+ 8= 12 4+ 8= 12 3+ 9= 12 8+ 3= 11 5+ 6= 11 5+ 6= 11 3+ 8= 11 5+ 5= 10 4+ 6= 10 3+ 7= 10 8+ 1= 9 6+ 3= 9 5+ 4= 9 3+ 6= 9 8+ 0= 8 7+ 1= 8 6+ 2= 8 6+ 2= 8 6+ 2= 8 6+ 2= 8 5+ 3= 8 5+ 3= 8 5+ 3= 8 5+ 3= 8 5+ 3= 8 4+ 4= 8 3+ 5= 8 3+ 5= 8 2+ 6= 8 6+ 1= 7 5+ 2= 7 5+ 2= 7 4+ 3= 7 4+ 3= 7 4+ 3= 7 3+ 4= 7 3+ 4= 7 0+ 7= 7 5+ 1= 6 4+ 2= 6 4+ 2= 6 4+ 2= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6

87. Pasi Haimi, SB-Pro A 88. Kari Hiltunen, SB-97 A 89. Ronnie Karlqvist, Sa-Fa A 90. Jussi Laitinen, KKV A 91. Petri Paajanen, SB-97 A 92. Ville Uitto, M-Team A 93. Markus Leppävirta, M-Team A 94. Mikko Olin, LoSB A 95. Pasi Halonen, SB-Pro A 96. H-M Helenius, Indians A 97. Marko Halonen, PePe A 98. Jani Kukkola, SB-Pro A 99. Elias Pekkala, SB-97 A 100. Aleksi Agge, PePe A 101. Henri Lassila, Sa-Fa A 102. Petri Pekki, LoSB A 103. Ville Tuomisto, PePe A 104. Anton Lindgren, Indians A 105. Turo Palotie, M-Team A 106. Panu Valkeinen, AC HaKi A 107. Petri Halonen, SB-Pro A 108. Mikko Munter, SB-Pro A 109. Juho Pirttinen, KKV A 110. Antti Ruuskanen, SB-Pro A 111. Hannu Häyrinen, Sa-Fa A 112. Janne Jutila, Indians A 113. Toni Kallioinen, PePe A 114. Janne Niemi, M-Team A 115. Hannu Hokkanen, AC HaKi A 116. Jukka Jauhiainen, SB-Pro A 117. Markus Louhela, Indians A 118. Sami Matilainen, LoSB A 119. Erkka Mehtälä, LoSB A 120. Joni Nivalainen, SB-97 A 121. Kimmo Tuovinen, SB-97 A 122. Markus Boman, Sa-Fa A 123. Ilkka Saarnio, M-Team A 124. Manu Öhman, SB-97 A 125. Joni Luukkonen, SB-97 A 126. Mikko Hietanen, M-Team A 127. Jarko Hujanen, Sa-Fa A 128. Jukka Kesti, KKV A 129. Janne Korhonen, Sa-Fa A 130. Mikko Rinne, SB-97 A 131. Tomi Saloranta, Sa-Fa A 132. Henry Uronen, LoSB A 133. Olli Hirvonen, SB-97 A 134. Marko Kukkola, SB-Pro A 135. Niko Lappalainen, KKV A 136. Aki Myllymäki, SB-Pro A 137. Juho Niiranen, M-Team A 138. Miika Nordström, Indians A 139. Antti Ojamo, LoSB A 140. Juho Salopelto, PePe A 141. Joonas Tattari, SB-Pro A 142. Toni Karppinen, Indians A 143. M-O Lehtonen, M-Team A 144. Juho Saloranta, PePe A 145. Jyri Veräjänkorva, AC HaKi A 146. Jukka Forsberg, M-Team A 147. Jonne Hyvönen, SB-97 A 148. Juha Itkonen, SB-97 A 149. Antti Kangasniemi, SB-Pro A 150. Niko Kavenius, M-Team A 151. Pekka Lipponen, SB-97 A 152. Joonas Makkonen, Indians A 153. Petteri Nivalainen, SB-97 A 154. Tommi Palenius, LoSB A 155. Tomi Rantio, GrIFK A

358

3+ 3= 3+ 3= 3+ 3= 3+ 3= 3+ 3= 3+ 3= 2+ 4= 2+ 4= 1+ 5= 0+ 6= 5+ 0= 5+ 0= 4+ 1= 2+ 3= 2+ 3= 2+ 3= 2+ 3= 1+ 4= 1+ 4= 1+ 4= 3+ 1= 3+ 1= 3+ 1= 3+ 1= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 1+ 3= 1+ 3= 1+ 3= 1+ 3= 1+ 3= 1+ 3= 1+ 3= 0+ 4= 0+ 4= 0+ 4= 3+ 0= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 0+ 3= 0+ 3= 0+ 3= 0+ 3= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0=

6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2


2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

POJAT B84 1.LOHKO Oilers Erä HIFK SB-97 II LoSB Tor SB-97 SSV SB Vantaa

16 16 16 16 16 16 16 16 16

15 12 10 8 7 6 3 2 2

PISTEPÖRSSI 1. Patrik Wardi, Oilers b 2. Sami Lehtinen, Erä b 3. Vesa Puisto, Erä b 4. Janne Oinonen, Erä b 5. Tommi Aro, Erä b 6. Jonas Hållfors, Tor b 7. Kare Westerlund, Erä b 8. Kimmo Vahtera, SSV b 9. Christian Kortman, Erä b 10. Aleksi Lounamaa, Oilers b 11. Andreas Hietala, Tor b 12. Mikko Monto, Erä b 13. Vesa Pietilä, SSV b 14. Jukka Räisänen, Tor b 15. Mikko Mattila, LoSB b 16. Hannu Hirvensalo, Oilers b 17. Eetu Mäki, SB-97 II b 18. Kimi Karjalainen, HIFK b 19. Petri Aaltonen, LoSB b 20. Kristoffer Virtanen, Tor b 21. Kasimir Hietala, Tor b 22. Henry Saario, HIFK b 23. Niklas Andersson, Tor b 24. Simo Rantala, Erä b 25. Lauri Ronkainen, LoSB b 26. Janne Puhakainen, LoSB b 27. Antti Rissanen, Erä b 28. Youssef El-Khouri, Erä b 29. Sami Särkkinen, HIFK b 30. Jani Bergström, SSV b 31. Kari Hiltunen, SB-97 II b 32. Jonne Hyvönen, SB-97 II b 33. Heikki Kuvaja, SB Vantaa b 34. Samu Rännäli, Oilers b 35. Elias Pekkala, SB-97 II b 36. Joonas Lehtonen, SSV b 37. Oscar Hänninen, Oilers b 38. Anton Autere, SB-97 b 39. Jaakko Rantala, Erä b 40. Tomi Backman, LoSB b 41. Tuukka Saarinen, SSV b 42. Erno Saarikoski, HIFK b 43. Juuso Mäkinen, SB-97 II b 44. Tero Uusitalo, SB-97 b 45. Samu Hagelberg, Oilers b 46. Mikko Sohlberg, SSV b 47. Tommi Palenius, LoSB b 48. Antti Riihimäki, HIFK b 49. Pertti Pekki, LoSB b 50. Kai Karlsson, SSV b 51. Pyry Maksimainen, Tor b 52. Markus Bollström, Oilers b 53. Mika Holopainen, SB-97 b 54. Aleksi Korhonen, Oilers b 55. Richard Rängman, Oilers b 56. Matti Tapaninen, HIFK b 57. Toni Ahola, SB Vantaa b

359

1 0 4 1 2 2 3 1 0

0 4 2 7 7 8 10 13 14

98- 25 111- 47 65- 39 56- 61 63- 64 62- 59 40- 89 59- 124 38- 84

31 24 24 17 16 14 9 5 4

19+14= 33 21+11= 32 14+ 8= 22 11+11= 22 10+11= 21 8+12= 20 6+14= 20 13+ 6= 19 12+ 6= 18 12+ 4= 16 8+ 8= 16 12+ 3= 15 10+ 5= 15 11+ 2= 13 8+ 5= 13 6+ 7= 13 6+ 7= 13 5+ 8= 13 9+ 3= 12 9+ 3= 12 8+ 4= 12 8+ 4= 12 7+ 5= 12 7+ 5= 12 7+ 5= 12 6+ 6= 12 6+ 6= 12 4+ 8= 12 9+ 2= 11 8+ 3= 11 8+ 3= 11 8+ 3= 11 8+ 3= 11 7+ 4= 11 6+ 5= 11 5+ 6= 11 4+ 7= 11 9+ 1= 10 6+ 4= 10 4+ 6= 10 3+ 7= 10 1+ 9= 10 7+ 2= 9 6+ 3= 9 5+ 4= 9 4+ 5= 9 3+ 6= 9 3+ 6= 9 6+ 2= 8 5+ 3= 8 5+ 3= 8 4+ 4= 8 4+ 4= 8 4+ 4= 8 4+ 4= 8 4+ 4= 8 2+ 6= 8

Etelä-Suomi

156. Tomi Salminen, Sa-Fa A 157. Ilkka Soni, Indians A 158. Lauri Vatanen, Indians A 159. Sami Haili, SB-Pro A 160. Petri Kalliomäki, KKV A 161. Petri Kivekäs, GrIFK A 162. Lauri Kurri, M-Team A 163. Toni Kymäläinen, SB-Pro A 164. Petri Lindqvist, SB-Pro A 165. Sami Matikainen, LoSB A 166. Santeri Mäkelä, SB-97 A 167. Jaakko Nissinen, M-Team A 168. Niklas Nurmela, Sa-Fa A 169. Henri Sotama, SB-Pro A 170. Joonas Tuominen, SB-Pro A 171. Henry Uranen, LoSB A 172. Jussi Valtonen, GrIFK A 173. Tero Vanamo, SB-Pro A 174. Pertti Kaakola, AC HaKi A 175. Franck Mertens, M-Team A 176. Mikko Mälkki, SB-Pro A 177. Jussi Piha, Indians A 178. Ari Pulkkinen, AC HaKi A 179. Pasi Reiman, KKV A 180. Jussi Rosenvall, LoSB A 181. Miika Tyyskä, Sa-Fa A 182. Tuomas Eirisen, AC HaKi A 183. Joonas Genral, KKV A 184. Eero Juvonen, GrIFK A 185. Jani Kapainen, KKV A 186. Jesse Kiiveri, SB-Pro A 187. Samuli Kontio, PePe A 188. Niko Koski, SB-Pro A 189. Ilkka Kytö, PePe A 190. Jaakko Leimio, KKV A 191. Petri Lesch, PePe A 192. Niklas Löfstedt, GrIFK A 193. Jari Martikainen, SB-97 A 194. Joonas Pehnanen, SB-Pro A 195. Juho Pirttiniemi, KKV A 196. Fredrik Rusk, GrIFK A 197. Henri Satama, SB-Pro A 198. Santtu Selin, GrIFK A 199. Janne Skonbäck, Indians A 200. Petri Tuomainen, AC HaKi A 201. Markus Tuominen, SB-Pro A 202. Tomi Uotinen, M-Team A 203. Petri Vähäsorja, Indians A 204. Christer Åhlström, PePe A 205. Tuomas Hurmerinta, M-Team A 206. Ilkka Hägglund, SB-Pro A 207. Antti Itkonen, M-Team A 208. Marko Kaunisharju, M-Team A 209. Mika Kettunen, SB-97 A 210. Toni Koponen, SB-97 A 211. Mikko Känkänen, SB-97 A 212. Matias Lagercrantz, GrIFK A 216. Mika Moilanen, PePe A 217. Miikka Nordström, Indians A 218. Juuso Rosendahl, LoSB A 219. Timo Salo, Indians A 220. Dick Söderholm, GrIFK A 221. Sami Toivola, PePe A 222. Arttu Tuominen, SB-Pro A 223. Tero Uusitalo, SB-97 A 224. Kristian Österholm, GrIFK A


58. Juha Rantanen, Tor b 59. O-P Kumpula, HIFK b 60. Tero Metso, LoSB b 61. Teemu Roine, HIFK b 62. Janne Aalto, SB-97 II b 63. Juha Enberg, SB-97 b 64. Miro Herlin, HIFK b 65. Petteri Nivalainen, SB-97 b 66. Jani Perkiö, SSV b 67. Joni Rajamäki, Oilers b 68. Mertsi Valerius, SB Vantaa b 69. Janne Lepistö, SB-97 II b 70. Heikki Liekola, Oilers b 71. Olli Mattila, Oilers b 72. Lassi Ahopelto, Oilers b 73. Juuso Jolkkonen, LoSB b 74. Jussi Rosenvall, LoSB b 75. Mikko Honka, Oilers b 76. Emil Weman, HIFK b 77. Kimmo Tuovinen, SB-97 II b 78. Aleksi Itkonen, HIFK b 79. Tommi Kahakoski, HIFK b 80. Vesa Pippuri, SSV b 81. Mikko Rinne, SB-97 b 82. Joonas Kivimäki, HIFK b 83. Sami Kormi, Oilers b 84. Emil Nyberg, Tor b 85. Santeri Mäkelä, SB-97 II b 86. Joni Nivalainen, SB-97 II b 87. Niklas Holmberg, Oilers b 88. Jani Luukkonen, SB-97 II b 89. Kari Männikkö, SSV b 90. Tommi Orädd, Oilers b 91. Mika Puolimatka, SB Vantaa b 92. Jonas Nyberg, Tor b 93. Tommi Kokkonen, SB Vantaa b 94. Sami Matikainen, LoSB b 95. Pyry Murto, Oilers b 96. Eric Hintsanen, SB-97 b 97. Aki Lehto, SB Vantaa b 98. Artturi Puska, Oilers b 99. Teemu Roihe, HIFK b 100. Juhana Salenius, SB-97 b 101. Jaakko Viljakainen, Oilers b 102. Santtu Äyräväinen, HIFK b 103. Esa Matilainen, SB-97 b 104. Veijo Nerg, SB Vantaa b 105. Lassi Pöyhönen, SSV b 106. Rikhard Rängman, Oilers b 107. Henri Uronen, LoSB b 108. Tommi Virtarinne, SB Vantaa b 109. Henri Kanervo, SSV b 110. Mika Kettunen, SB-97 II b 111. Petri Nivalainen, SB-97 b 112. Pekka Salminen, SB Vantaa b 113. Joni Ahlroth, SB Vantaa b 114. Jaakko Ahovaara, SB-97 II b 115. Tomi Haavisto, SB Vantaa b 116. Mikko Jolma, HIFK b 117. Matias Koskinen, SB-97 II b 118. J-P Kuittinen, Tor b 119. Lasse Lundström, SB Vantaa b 120. Mikko Isotalus, SB Vantaa b 121. Heikki Kurja, SB Vantaa b 122. Juhani Lassila, SB Vantaa b 123. Ville Lehtinen, SB-97 b 124. O-P Luoma, HIFK b 125. Erkka Mehtälä, LoSB b 126. Jussi Ojamo, LoSB b 127. Aki Siltanen, SB-97 b

2+ 6= 6+ 1= 5+ 2= 5+ 2= 4+ 3= 4+ 3= 4+ 3= 4+ 3= 4+ 3= 4+ 3= 4+ 3= 3+ 4= 3+ 4= 3+ 4= 2+ 5= 2+ 5= 2+ 5= 4+ 2= 4+ 2= 3+ 3= 4+ 1= 3+ 2= 3+ 2= 3+ 2= 2+ 3= 2+ 3= 2+ 3= 1+ 4= 3+ 1= 1+ 3= 1+ 3= 1+ 3= 1+ 3= 1+ 3= 0+ 4= 3+ 0= 3+ 0= 3+ 0= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 0+ 3= 0+ 3= 0+ 3= 0+ 3= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1=

8 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2

128. V-M Varmo, SB Vantaa b 129. Mikko Ventelä, SSV b 130. Henrik Verkkoniemi, SB Vantaa b 131. Toni Backman, LoSB b 132. Olli Hirvonen, SB-97 II b 133. Max Karronen, Oilers b 134. Toni Lindholm, SB-97 b 135. Panu Malm, Erä b 136. Yrjö Taajamaa, HIFK b 137. Kristian Vuojärvi, Tor b 138. Lassi Välisalo, SB Vantaa b 139. Juuso Elomaa, SB Vantaa b 140. Niclas Holmberg, Oilers b 141. Tomi Holstila, SB Vantaa b 142. Antti Huttunen, SB Vantaa b 143. Ilkka Ihamäki, Oilers b 144. Lassi Kerttula, LoSB b 145. Sebastian Klärich, Oilers b 146. Vesa Kröger, Erä b 147. Ilkka Kylli, SB-97 b 148. Jani Lehtinen, SB Vantaa b 149. Joni Luukkonen, SB-97 II b 150. Mikko Monro, Erä b 151. Tuomas Neuvonen, SB-97 b 152. Joni Nevalainen, SB-97 II b 153. Ville Nurmi, LoSB b 154. Tommi Pelenius, LoSB b 155. Lassi Pöyhonen, SSV b 156. Tony Salenius, SB Vantaa b 157. Janne Savela, LoSB b 158. Risto Vihanto, SB-97 b 159. Oliver Wardi, Oilers b 160. Mikko Aarniala, HIFK b 161. Dan Forström, Tor b 162. Henry Hoot, HIFK b 163. Tomer Hovav, Erä b 164. Jonas Hällfors, Tor b 165. Tatu Jaarinen, Erä b 166. Toni Kapanen, SB-97 II b 167. Tommi Kekkonen, Oilers b 168. Kimmo Koskinen, SB Vantaa b 169. Petri Laine, Erä b 170. Jan Mohel, Erä b 171. Toni Nikkanen, SB-97 b 172. Jyri Saarinen, SB Vantaa b 173. Sebastian Wardi, SB Vantaa b

1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

POJAT B85 1.LOHKO SSV Sa-Fa HIFK Indians Crackers PePe Erä II

12 12 12 12 12 12 12

11 11 6 6 4 1 1

PISTEPÖRSSI 1. Mikael Toivonen, Sa-Fa B 2. Niko Tainio, Crackers 3. Eetu Puustinen, Sa-Fa B 4. Riku Kekkonen, HIFK B 5. Timo Stenhäll, Sa-Fa B 6. Felix Fagerström, SSV B 7. Bengt Lodenius, SSV B 8. Teemu Jutila, Indians B 9. Olli Tolvanen, HIFK B 10. Eero Hytönen, SSV B 11. Petri Lehtinen, Crackers 12. Roni Segerströle, Indians B

360

0 0 2 2 0 0 0

1 1 4 4 8 11 11

95- 33 90- 31 82- 50 75- 44 63- 75 46- 132 29- 115

22 22 14 14 8 2 2

25+17= 42 25+16= 41 17+11= 28 17+10= 27 13+12= 25 11+12= 23 11+11= 22 16+ 4= 20 12+ 8= 20 11+ 8= 19 11+ 8= 19 15+ 2= 17


10+ 7= 17 8+ 9= 17 6+10= 16 5+11= 16 11+ 3= 14 10+ 4= 14 9+ 5= 14 10+ 3= 13 7+ 6= 13 7+ 6= 13 10+ 2= 12 6+ 6= 12 8+ 3= 11 7+ 4= 11 6+ 5= 11 5+ 6= 11 5+ 6= 11 8+ 2= 10 5+ 5= 10 4+ 6= 10 4+ 6= 10 7+ 2= 9 5+ 4= 9 5+ 4= 9 7+ 1= 8 6+ 2= 8 5+ 3= 8 4+ 4= 8 4+ 4= 8 3+ 5= 8 3+ 5= 8 3+ 5= 8 3+ 4= 7 2+ 5= 7 1+ 6= 7 5+ 1= 6 5+ 1= 6 4+ 2= 6 3+ 3= 6 2+ 4= 6 1+ 5= 6 0+ 6= 6 3+ 2= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 2+ 3= 5 1+ 4= 5 1+ 4= 5 1+ 4= 5 0+ 5= 5 4+ 0= 4 4+ 0= 4 2+ 2= 4 2+ 2= 4 1+ 3= 4 0+ 4= 4 2+ 1= 3 2+ 1= 3 2+ 1= 3 2+ 1= 3 1+ 2= 3 1+ 2= 3 1+ 2= 3 1+ 2= 3 0+ 3= 3 0+ 3= 3 0+ 3= 3 2+ 0= 2 2+ 0= 2

83. Tuom Heikurainen, Indians B 84. Pauli Luoto, SSV B 85. Toivo Haranen, HIFK B 86. Kim Illman, SSV B 87. Saku Tikbanon, Crackers 88. Saku Tikkanen, Crackers 89. Antti Ahola, Crackers 90. Sebastian Fredriksson, HIFK B 91. Antti Härkönen, PePe B 92. Bengt Lodenius, SSV B 93. Petri Lesch, PePe B 94. Magnus Öster, Indians B 95. Sakari Helaniemi, Indians B 96. Jarkko Hujanen, Sa-Fa B 97. Lasse Linde, Sa-Fa B 98. Tatu Pekkola, Indians B 99. Tommi Saari, Crackers 100. Tatu Tammela, Sa-Fa B 101. Olli Vaitinen, Sa-Fa B 102. Behr Timo Von, SSV B 103. Tuomas Heikurainen, Indians B 104. Jarko Hujanen, Sa-Fa B 105. Saku Ilkkanen, Crackers 106. Marko Kettunen, Indians B 107. Jan Meltti, Indians B 108. Tuomas Plattonen, HIFK B 109. Pekka Varjela, Erä II B 110. Antti Waris, HIFK B

2+ 0= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

POJAT B85 2.LOHKO Erä Rangers M-Team SSV II AC HaKi COPA SB-Pro

12 12 12 12 12 12 12

12 10 6 4 4 2 2

0 0 1 2 0 1 0

PISTEPÖRSSI 1. Lauri Kapanen, Erä B 2. Lauri Lehtonen, Erä B 3. Valtteri Nurmi, Rangers B 4. Erno Lindell, AC HaKi B 5. Henri Lehtonen, Erä B 6. Ville Uitto, M-Team B 7. Samuli Justen, Rangers B 8. Otto Leppänen, AC HaKi B 9. Antti Itkonen, M-Team B 10. Lauri Mäkelä, COPA B 11. Hannu Nissinen, M-Team B 12. Tuomas Mustonen, COPA B 13. Janne Niemi, M-Team B 14. Jarno Salosaari, Erä B 15. Jussi Kosola, Erä B 16. Jan-Erik Olin, Erä B 17. Jukka Vaittinen, Rangers B 18. Teemu Sorvari, SSV II B 19. Mikko Hietanen, M-Team B 20. Panu Isoaho, Erä B 21. Jarmo Walther, Rangers B 22. Paavo Taimisto, COPA B 23. Jaakko Rissanen, Erä B 24. Tommi Ekholm, SSV II B 25. Lauri Kurri, M-Team B 26. Juha Martikainen, AC HaKi B 27. Henri Huotilainen, Rangers B 28. Anatoli Kropin, Rangers B 29. Markus Tuominen, SB-Pro B 30. Mikko Kuitunen, Rangers B

361

0 2 5 6 8 9 10

101- 19 78- 24 70- 50 37- 45 43- 78 49- 105 25- 82

24 20 13 10 8 5 4

15+ 8= 23 14+ 9= 23 9+14= 23 13+ 8= 21 15+ 5= 20 13+ 6= 19 9+ 8= 17 11+ 5= 16 10+ 6= 16 8+ 8= 16 6+10= 16 12+ 3= 15 9+ 6= 15 5+10= 15 3+11= 14 8+ 5= 13 8+ 5= 13 7+ 5= 12 5+ 7= 12 5+ 7= 12 5+ 7= 12 10+ 1= 11 4+ 6= 10 7+ 2= 9 6+ 3= 9 5+ 4= 9 4+ 5= 9 3+ 6= 9 3+ 6= 9 6+ 2= 8

Etelä-Suomi

13. Ville Wallinmaa, PePe B 14. Pekka Tahvainen, Crackers 15. Niklas Nurmela, Sa-Fa B 16. Miika Laitinen, Indians B 17. Hannu Häyrinen, Sa-Fa B 18. Matti Suomalainen, HIFK B 19. Aku Inkeroinen, SSV B 20. Kai Kauppinen, HIFK B 21. Marko Halonen, PePe B 22. Juho Vehviläinen, SSV B 23. Janne Uuskoski, SSV B 24. Juuso Kukkonen, Indians B 25. Philip Ottelin, SSV B 26. Aleksi Syrjä, PePe B 27. Riku Pesonen, HIFK B 28. Jarkko Huitu, Crackers 29. Joonas Makkonen, Indians B 30. Tomi Ovaska, SSV B 31. Max Öhqvist, HIFK B 32. Isto Ohvanainen, Erä II B 33. Jaakko Pakkanen, Sa-Fa B 34. Jukka Kallinki, PePe B 35. Miko Häsä, Crackers 36. Patrik Wickholm, Erä II B 37. Ville Simola, Erä II B 38. Esa Wicklund, HIFK B 39. Teemu Yrjönen, Crackers 40. Mika Moilanen, PePe B 41. Ilmari Suominen, Indians B 42. Henri Lassila, Sa-Fa B 43. Timo Salopelto, PePe B 44. Jukka Veijo, Indians B 45. Mikko Manninen, HIFK B 46. Iivari Lestelä, SSV B 47. Jussi Piha, Indians B 48. Ville Fredrikson, PePe B 49. Matti Lipponen, SSV B 50. Ilkka Soini, Indians B 51. Matti Sahla, Erä II B 52. Jani Ahonen, HIFK B 53. Tommi Kivilehto, SSV B 54. Olli Ahopelto, SSV B 55. Anssi Hakolahti, Erä II B 56. Markus Paajonen, HIFK B 57. Pasi Pitkänen, Sa-Fa B 58. Jarkko Vippola, HIFK B 59. Juha Saari, Indians B 60. Miikka Linden, SSV B 61. Mikko Santanen, HIFK B 62. Santeri Välikoski, Indians B 63. Olli Vaittinen, Sa-Fa B 64. Vesa Nieminen, Erä II B 65. Tatu Pekkala, Indians B 66. Jarko Hujanen, Sa-Fa B 67. Juha Seppä, HIFK B 68. Lauri Masalin, Crackers 69. Oskar Valtonen, HIFK B 70. Mika Huittinen, Sa-Fa B 71. Felix Ovaska, SSV B 72. Arto Rajala, Indians B 73. Jyrki Timonen, PePe B 74. Pauli Ekonen, Indians B 75. Joel Haverinen, Erä II B 76. Karri Kattilakoski, HIFK B 77. Kimmo Marttala, PePe B 78. Joonas Dammer, HIFK B 79. Timo Heinonen, SSV B 80. Jani Rehnman, Erä II B 81. Antti Aarnio, Indians B 82. Sami Blom, Erä II B


31. Pentti Jokinen, COPA B 32. Johannes Piela, Rangers B 33. Jari Holopainen, Erä B 34. Petri Lindqvist, SB-Pro B 35. Josef Ellis, SSV II B 36. Miikka Hoskonen, SSV II B 37. Jari Parkkinen, Erä B 38. Petteri Kujala, Erä B 39. Samuli Ketola, Rangers B 40. Roope Korpiola, Erä B 41. Markku Räisänen, Erä B 42. Tony Koskinen, AC HaKi B 43. Elmo Koskiniemi, Erä B 44. Jaakko Havia, AC HaKi B 45. Juhani Hutri, M-Team B 46. Joakim Wolsten, Rangers B 47. Kalle Säilä, SSV II B 48. Jussi Vainio, SSV II B 49. Mika Hedman, COPA B 50. S-P Jääskeläinen, AC HaKi B 51. Tero Mustonen, SSV II B 52. Ville Mäenpää, Erä B 53. Joonas Ojalammi, COPA B 54. Kalle Luoma, M-Team B 55. Joonas Tattari, SB-Pro B 56. Olli Teräs, AC HaKi B 57. Tapio Karila, Rangers B 58. Jari Kielenniva, M-Team B 59. Antti Hakala, SSV II B 60. Sami Kielenniva, M-Team B 61. Miika Manninen, COPA B 62. Lasse Iskanius, Erä B 63. Lauri Linnolahti, COPA B 64. Jesse Soikkeli, Rangers B 65. Mikko Sormunen, Rangers B 66. Joakim Wollsten, Rangers B 67. Markus Keinonen, SB-Pro B 68. Mikael Nummelin, Rangers B 69. Esa Poikonen, M-Team B 70. Tero Vanamo, SB-Pro B 71. Niko Norring, M-Team B 72. Tony Pitkänen, Rangers B 73. Jani Airimo, SB-Pro B 74. Mikko Eloranta, SB-Pro B 75. Niko Koski, SB-Pro B 76. Niko Listeranta, AC HaKi B 77. Lasse Loimukoski, COPA B 78. Mikko Tuohimaa, SSV II B 79. O-P Markkanen, COPA B 80. Sakari Sahlman, COPA B 81. Tomi Uotinen, M-Team B 82. Lauri Hämäläinen, Rangers B 83. Riku Johansson, M-Team B 84. Mikael Mäkelä, SB-Pro B 85. Esa Oikonen, M-Team B 86. Tapio Salomaa, Erä B 87. Topi Vuorio, SSV II B 88. Tomi Itäniemi, SSV II B 89. Jonne Laakso, AC HaKi B 90. Janne Lappelainen, Erä B 91. Risto Lehtelä, SSV II B 92. Lauri Linnunlahti, COPA B 93. Jani Tuhkanen, M-Team B 94. Jussi Boman, COPA B 95. Lauri Pelkonen, SSV II B 96. Jouni Saarikoski, SSV II B 97. Toni Tervilä, COPA B 98. Jacob Eksin, SB-Pro B 99. Jacob Eskin, SB-Pro B 100. Sami Halttunen, M-Team B

5+ 3= 4+ 4= 3+ 5= 6+ 1= 3+ 4= 2+ 5= 1+ 6= 6+ 0= 4+ 2= 4+ 2= 4+ 2= 3+ 3= 3+ 3= 2+ 4= 2+ 4= 5+ 0= 4+ 1= 3+ 2= 2+ 3= 2+ 3= 2+ 3= 2+ 3= 2+ 3= 1+ 4= 1+ 4= 1+ 4= 0+ 5= 4+ 0= 3+ 1= 3+ 1= 3+ 1= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 1+ 3= 1+ 3= 1+ 3= 1+ 3= 0+ 4= 3+ 0= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 1+ 2= 1+ 2= 0+ 3= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0=

8 8 8 7 7 7 7 6 6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1

101. Antti Kangasniemi, SB-Pro B 102. Elmo Kaskiniemi, Erä B 103. Mikael Kvick, M-Team B 104. Janne Lappalainen, Erä B 105. Antti Lehtinen, M-Team B 106. Lauri Riikonen, AC HaKi B 107. Janne Sjögren, AC HaKi B 108. Miro Sokoli, SB-Pro B 109. Tommi Vasko, SB-Pro B 110. Tatu Artman, COPA B 111. Mika Hosiaisluoma, SSV II B 112. Jukka Jauhiainen, SB-Pro B 113. Ville Ryyppö, Erä B 114. Jukka Surakka, M-Team B 115. Ville Vainikka, AC HaKi B

1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

POJAT B85 YLEMPI JATKOSARJA A-LOHKO Rangers SSV M-Team Indians

6 6 6 6

6 3 1 0

0 0 2 2

PISTEPÖRSSI 1. Felix Fagerström, SSV B 2. Valtteri Nurmi, Rangers B 3. Mikko Hietanen, M-Team B 4. Samuli Justen, Rangers B 5. Juuso Kukkonen, Indians B 6. Jarmo Walther, Rangers B 7. Philip Ottelin, SSV B 8. Ville Uitto, M-Team B 9. Miikka Linden, SSV B 10. Janne Uuskoski, SSV B 11. Jukka Vaittinen, Rangers B 12. Juhani Hutri, M-Team B 13. Olli Ahopelto, SSV B 14. Aku Inkeroinen, SSV B 15. Lauri Kurri, M-Team B 16. Samuli Ketola, Rangers B 17. Tomi Ovaska, SSV B 18. Antti Itkonen, M-Team B 19. Juho Vehviläinen, SSV B 20. Sami Kielenniva, M-Team B 21. Janne Niemi, M-Team B 22. Roni Segerströle, Indians B 23. Mikko Kuitunen, Rangers B 24. Johannes Piela, Rangers B 25. Ilkka Soini, Indians B 26. Santeri Välikoski, Indians B 27. Mikko Sormunen, Rangers B 28. Teemu Jutila, Indians B 29. Jukka Veijo, Indians B 30. Joakim Wolsten, Rangers B 31. Tommi Kivilehto, SSV B 32. Anatoli Kropin, Rangers B 33. Miika Laitinen, Indians B 34. Tomi Uotinen, M-Team B 35. Tuomas Heikurainen, Indians B 36. Eero Hytönen, SSV B 37. Mikael Kvick, M-Team B 38. Matti Lipponen, SSV B 39. Tony Pitkänen, Rangers B 40. Antti Lehtinen, M-Team B 41. Petri Lesch, SSV B 42. Iivari Lestelä, SSV B 43. Kalle Luoma, M-Team B 44. Pauli Luoto, SSV B

362

0 3 3 4

26- 13 30- 19 21- 32 14- 27

12 6 4 2

6+ 3= 6+ 3= 5+ 4= 3+ 5= 3+ 4= 2+ 5= 5+ 1= 4+ 2= 1+ 5= 4+ 1= 3+ 2= 1+ 4= 4+ 0= 3+ 1= 3+ 1= 2+ 2= 2+ 2= 1+ 3= 1+ 3= 3+ 0= 3+ 0= 3+ 0= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 1+ 2= 0+ 3= 2+ 0= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

9 9 9 8 7 7 6 6 6 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1


0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

1 1 1 1 1 1

POJAT B85 YLEMPI JATKOSARJA B-LOHKO Erä HIFK Sa-Fa SSV II

6 6 6 6

5 3 2 0

0 1 2 1

PISTEPÖRSSI 1. Mikael Toivonen, Sa-Fa B 2. Riku Kekkonen, HIFK B 3. Lauri Kapanen, Erä B 4. Olli Tolvanen, HIFK B 5. Eetu Puustinen, Sa-Fa B 6. Markku Räisänen, Erä B 7. Jan-Erik Olin, Erä B 8. Jaakko Rissanen, Erä B 9. Tommi Ekholm, SSV II B 10. Alex Lowe, HIFK B 11. Matti Suomalainen, HIFK B 12. Henri Lehtonen, Erä B 13. Mikko Tuohimaa, SSV II B 14. Lauri Lehtonen, Erä B 15. Samuli Puroila, Erä B 16. Josef Ellis, SSV II B 17. Panu Isoaho, Erä B 18. Kai Kauppinen, HIFK B 19. Isto Ohvanainen, HIFK B 20. Kim Raimi, SSV II B 21. Elmo Koskiniemi, Erä B 22. Janne Lappalainen, Erä B 23. Henri Lassila, Sa-Fa B 24. Ville Mäenpää, Erä B 25. Teemu Sorvari, SSV II B 26. Tero Mustonen, SSV II B 27. Markus Paajonen, HIFK B 28. Jaakko Pakkanen, Sa-Fa B 29. Tapio Salomaa, Erä B 30. Esa Wicklund, HIFK B 31. Max Öhqvist, HIFK B 32. Jarkko Hujanen, Sa-Fa B 33. Jussi Kosola, Erä B 34. Niklas Nurmela, Sa-Fa B 35. Jari Parkkinen, Erä B 36. Timo Stenhäll, Sa-Fa B 37. Hannu Häyrinen, Sa-Fa B 38. Jarno Salosaari, Erä B 39. Topi Vuorio, SSV II B 40. Sebastia Fredriksson, HIFK B 41. Miikka Hoskonen, SSV II B 42. Jukka Karimaa, SSV II B 43. Roope Korpiola, Erä B 44. Riku Pesonen, HIFK B 45. Tommi Skyttä, SSV II B 46. Kalle Säilä, SSV II B 47. Jussi Vainio, SSV II B 48. Jani Ahonen, HIFK B 49. Antti Hakala, SSV II B 50. Toivo Hazanov, HIFK B 51. Jari Holopainen, Erä B 52. Lasse Iskanius, Erä B

1 2 2 5

35- 15 28- 20 21- 27 17- 39

53. Karri Kattilakoski, HIFK B 54. Petteri Kujala, Erä B 55. Samuli Puroinen, Erä B 56. Jouni Saarikoski, SSV II B 57. Tomi Saloranta, Sa-Fa B 58. Mikko Santanen, HIFK B 59. Miikka Tuunainen, SSV II B 60. Jukka Viitasola, SSV II B

0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

1 1 1 1 1 1 1 1

POJAT B85 JATKOSARJA C-LOHKO 10 7 6 1

10+ 6= 16 6+ 7= 13 8+ 4= 12 6+ 6= 12 5+ 5= 10 5+ 1= 6 4+ 2= 6 3+ 3= 6 2+ 4= 6 0+ 6= 6 4+ 0= 4 3+ 1= 4 3+ 1= 4 1+ 3= 4 1+ 3= 4 2+ 1= 3 2+ 1= 3 2+ 1= 3 2+ 1= 3 2+ 1= 3 1+ 2= 3 1+ 2= 3 1+ 2= 3 1+ 2= 3 1+ 2= 3 2+ 0= 2 2+ 0= 2 2+ 0= 2 2+ 0= 2 2+ 0= 2 2+ 0= 2 1+ 1= 2 1+ 1= 2 1+ 1= 2 1+ 1= 2 1+ 1= 2 0+ 2= 2 0+ 2= 2 0+ 2= 2 1+ 0= 1 1+ 0= 1 1+ 0= 1 1+ 0= 1 1+ 0= 1 1+ 0= 1 1+ 0= 1 1+ 0= 1 0+ 1= 1 0+ 1= 1 0+ 1= 1 0+ 1= 1 0+ 1= 1

Crackers SB-Pro AC HaKi COPA PePe Erä II

10 10 10 10 10 10

6 6 6 4 4 1

2 1 0 2 0 1

PISTEPÖRSSI 1. Niko Tainio, Crackers 2. Marko Halonen, PePe B 3. Ville Wallinmaa, PePe B 4. Tuomas Mustonen, COPA B 5. Pekka Tahvainen, Crackers 6. Jarkko Huitu, Crackers 7. Ville Fredrikson, PePe B 8. Erno Lindell, AC HaKi B 9. Lauri Mäkelä, COPA B 10. Markus Tuominen, SB-Pro B 11. Petri Lindqvist, SB-Pro B 12. Vesa Viljamaa, SB-Pro B 13. Otto Leppänen, AC HaKi B 14. Tomi Ilonen, Erä II B 15. Petri Lehtinen, Crackers 16. Tommi Toivanen, PePe B 17. Tony Koskinen, AC HaKi B 18. Jaakko Havia, AC HaKi B 19. Mikael Mäkelä, SB-Pro B 20. Mika Hedman, COPA B 21. Juha Martikainen, AC HaKi B 22. Jukka Kallinki, PePe B 23. Niko Listeranta, AC HaKi B 24. Niko Koski, SB-Pro B 25. Timo Salopelto, PePe B 26. Heikki Terävä, Erä II B 27. Jani Airimo, SB-Pro B 28. Olli Teräs, AC HaKi B 29. Paavo Taimisto, COPA B 30. Joonas Tattari, SB-Pro B 31. Mika Moilanen, PePe B 32. Lasse Loimukoski, COPA B 33. Sami Lehtinen, Crackers 34. Miko Häsä, Crackers 35. Sami Blom, Erä II B 36. Teemu Yrjönen, Crackers 37. Antti Härkönen, PePe B 38. S-P Jääskeläinen, AC HaKi B 39. Lauri Masalin, Crackers 40. J-M Sorsa, Erä II B 41. Valtteri Anttila, COPA B 42. O-P Markkanen, COPA B 43. Aleksi Syrjä, PePe B 44. Toni Tervilä, COPA B 45. Tero Vanamo, SB-Pro B 46. Tommi Vasko, SB-Pro B 47. Ville Vainikka, AC HaKi B 48. Partrik Wickholm, Erä II B 49. O-P Anttila, COPA B 50. Kimmo Marttala, PePe B 51. Eero Partio, Crackers

363

2 3 4 4 6 8

61- 30 47- 38 48- 38 46- 47 67- 77 27- 66

14 13 12 10 8 3

22+13= 35 17+10= 27 20+ 6= 26 14+10= 24 10+10= 20 10+ 6= 16 9+ 7= 16 10+ 5= 15 6+ 8= 14 7+ 6= 13 6+ 7= 13 8+ 4= 12 7+ 4= 11 6+ 5= 11 6+ 5= 11 3+ 8= 11 1+10= 11 7+ 3= 10 6+ 4= 10 4+ 6= 10 8+ 1= 9 6+ 3= 9 6+ 3= 9 5+ 4= 9 5+ 4= 9 5+ 4= 9 7+ 1= 8 4+ 4= 8 5+ 2= 7 4+ 3= 7 2+ 5= 7 5+ 1= 6 4+ 2= 6 3+ 3= 6 4+ 1= 5 3+ 2= 5 1+ 4= 5 1+ 4= 5 1+ 4= 5 1+ 4= 5 2+ 2= 4 2+ 2= 4 2+ 2= 4 2+ 2= 4 1+ 3= 4 1+ 3= 4 3+ 0= 3 3+ 0= 3 2+ 1= 3 2+ 1= 3 2+ 1= 3

Etelä-Suomi

45. Hannu Nissinen, M-Team B 46. Tatu Pekkala, Indians B 47. Esa Poikonen, M-Team B 48. Roni Segersträle, Indians B 49. Jesse Soikkeli, Rangers B 50. Magnus Öster, Indians B


52. Saku Tikkanen, Crackers 53. Anssi Hakolahti, Erä II B 54. Matias Pietola, Erä II B 55. Jussi Boman, COPA B 56. Miro Sokoli, SB-Pro B 57. Joel Haverinen, Erä II B 58. Markus Keinonen, SB-Pro B 59. Jonne Laakso, AC HaKi B 60. Lauri Riikonen, AC HaKi B 61. Timo Risku, SB-Pro B 62. Jacob Eskin, SB-Pro B 63. Pentti Jokinen, COPA B 64. Ari Jukarainen, AC HaKi B 65. Joonas Juuti, Erä II B 66. Miika Manninen, COPA B 67. Niko Porvali, COPA B 68. Jani Rehnman, Erä II B 69. Matti Sahla, Erä II B 70. Aki Villman, Erä II B 71. Eero Jalkanen, Erä II B 72. Jetro Luumi, Erä II B 73. Vesa Nieminen, Erä II B 74. Joonas Ojalammi, COPA B 75. Tommi Saari, Crackers 76. Sakari Sahlman, COPA B 77. Tuomo Sinkkonen, AC HaKi B 78. Janne Sjögren, AC HaKi B 79. Jyrki Timonen, PePe B

0+ 3= 2+ 0= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

KARSINNAT PÄÄSYSTÄ SM-VÄLIKARSINTAAN: M-Team - Crackers Sa-Fa - SB-Pro

6-4 12 - 6

POJAT C86 1.LOHKO Oilers Rangers TU SSV HaHy LoSB

10 10 10 10 10 10

9 6 5 2 1 1

PISTEPÖRSSI 1. Santeri Määttänen, TU 2. Joona Aaltola, TU 3. Jukka Terho, Oilers 4. Ilkka Ihamäki, Oilers 5. Joakim Wallsten, Rangers 6. Seppo Kallioinen, SSV 7. Perttu Venäläinen, TU 8. Samu Rännäli, Oilers 9. Kalle Ukonaho, HaHy 10. Janne Savela, LoSB 11. Mikko Kujama, SSV 12. Oliver Wardi, Oilers 13. Henri Huotilainen, Rangers 14. Henri Uronen, LoSB 15. Saku Sänkiaho, SSV 16. Artturi Puska, Oilers 17. Sampsa Aerikkala, Oilers 18. Pyry Murto, Oilers 19. Sami Kormi, Oilers 20. Janne Asikainen, HaHy 21. Timo Eloranta, TU 22. Jani Helenius, TU 23. Christoffer Chaou, SSV 24. Arto Karila, Rangers 25. Peik Nyström, HaHy 26. Ilari Tahkokallio, Oilers

0 2 3 2 3 2

1 2 2 6 6 7

56- 15 34- 20 44- 46 36- 44 23- 47 26- 47

18 14 13 6 5 4

13+11= 24 6+11= 17 9+ 3= 12 7+ 5= 12 8+ 3= 11 5+ 6= 11 9+ 1= 10 5+ 5= 10 5+ 5= 10 8+ 1= 9 7+ 2= 9 5+ 4= 9 4+ 5= 9 4+ 5= 9 8+ 0= 8 2+ 6= 8 4+ 3= 7 4+ 3= 7 3+ 4= 7 4+ 2= 6 4+ 2= 6 4+ 2= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 0+ 6= 6

27. Timo Tuppurainen, SSV 28. Tatu Timonen, Rangers 29. Tomi Itäniemi, SSV 30. Tommi Palenius, LoSB 31. Antti Niska, SSV 32. Sami Niskanen, SSV 33. Tomi Lehtonen, SSV 34. Jere Sifsten, TU 35. Antti Suojalehto, Rangers 36. Visa Jaatinen, Oilers 37. Sampo Kättö, SSV 38. Aki Peltonen, HaHy 39. Mika Hosiaisluoma, SSV 40. Nina Casagrande, LoSB 41. Juha Karstila, Oilers 42. Marttin Herranen, TU 43. Anssi Nurmi, LoSB 44. Hannu Rantala, HaHy 45. Eetu Rosenberg, Rangers 46. Santeri Tylli, Rangers 47. Tuomas Fröberg, Rangers 48. Niko Jokinen, HaHy 49. Sebastian Klärich, Oilers 50. Jukka Pönkänen, Rangers 51. Ville Nurmi, LoSB 52. J-P Alho, TU 53. Tuomas Froberg, Rangers 54. Niko Iivonen, LoSB 55. Joonas Kokko, Oilers 56. Iiro Kormi, Oilers 57. Antti Sinkkonen, HaHy 58. Nick Eriksson, Oilers 59. Riku Jokela, LoSB 60. Max Karvonen, Oilers 61. J-M Linden, Rangers 62. Joona Mustonen, Oilers 63. Juho Pakarinen, Rangers 64. Jonne Palenius, LoSB 65. Jukka Rapp, LoSB 66. Harri Rusanen, TU 67. Joonas Timonen, HaHy 68. Jonne Ukonaho, HaHy 69. A-J Alanko, Rangers 70. Niklas Koistinen, LoSB 71. Joni Syväoja, LoSB 72. Jussi Vähä-Vahe, HaHy 73. Janne Jaatinen, HaHy 74. Kalle Kekkonen, LoSB 75. Kalle Lamminmäki, Rangers 76. Mikael Modig, HaHy 77. Miikka Niemelä, LoSB 78. Vesa Siljander, Rangers 79. Timo Helvelahti, LoSB 80. Joni Koivisto, HaHy 81. Kuisma Koskinen, TU 82. Joona Luostarinen, Rangers 83. Jani Luukkonen, TU 84. Teemu Nyyssönen, Oilers 85. Teemu Tyrkkö, Oilers 86. Markus Virtanen, TU

5+ 0= 4+ 1= 2+ 3= 2+ 3= 1+ 4= 0+ 5= 3+ 1= 3+ 1= 3+ 1= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 0+ 4= 3+ 0= 3+ 0= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 0+ 3= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

POJAT C86 2.LOHKO SB-Pro Erä Kangsters HePa KK-95 M-Team

364

10 10 10 10 10 10

9 9 6 4 2 0

0 0 0 0 0 0

1 1 4 6 8 10

83- 19 74- 29 42- 36 49- 51 39- 71 23- 104

18 18 12 8 4 0

5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1


8+19= 27 17+ 6= 23 12+ 7= 19 11+ 6= 17 9+ 8= 17 3+14= 17 12+ 4= 16 10+ 6= 16 6+ 9= 15 9+ 5= 14 7+ 6= 13 3+10= 13 7+ 5= 12 8+ 3= 11 6+ 5= 11 5+ 6= 11 4+ 7= 11 8+ 2= 10 6+ 4= 10 6+ 4= 10 6+ 4= 10 5+ 5= 10 5+ 5= 10 3+ 7= 10 6+ 3= 9 5+ 4= 9 5+ 4= 9 4+ 5= 9 6+ 2= 8 6+ 2= 8 5+ 3= 8 3+ 5= 8 7+ 0= 7 6+ 1= 7 4+ 3= 7 2+ 5= 7 6+ 0= 6 5+ 1= 6 4+ 2= 6 3+ 3= 6 1+ 5= 6 4+ 1= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 2+ 3= 5 2+ 3= 5 3+ 1= 4 2+ 2= 4 2+ 2= 4 1+ 3= 4 2+ 1= 3 2+ 1= 3 2+ 1= 3 2+ 1= 3 2+ 1= 3 1+ 2= 3 1+ 2= 3 0+ 3= 3 0+ 3= 3 0+ 3= 3 0+ 3= 3 2+ 0= 2 2+ 0= 2 2+ 0= 2 2+ 0= 2 1+ 1= 2 1+ 1= 2

69. Mikko Råman, KK-95 70. Juha Järvinen, Kangsters 71. Matti Kortesmäki, Kangsters 72. Jukka Suhonen, M-Team 73. Mikko Kahkola, Kangsters 74. Linus Lauritcon, M-Team 75. Jere Leskinen, Erä 76. Niklas Munter, SB-Pro 77. Juho Pellikka, Kangsters 78. Simo Sylgren, HePa 79. Pekka Varjela, Erä 80. Olli Holopainen, HePa 81. Valte Iivonen, KK-95 82. Mikko Koski-Lammi, Erä 83. Valtteri Krogens, M-Team 84. Riku Sorsa, Erä 85. Kai Vuttunen, KK-95

1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

POJAT C86 3.LOHKO HIFK GamTe ÅIF Bluestars Indians Sa-Fa

8 8 8 8 8

8 4 3 2 1

0 1 2 0 1

PISTEPÖRSSI 1. Hannu Häyrinen, Sa-Fa 2. Alex Lowe, HIFK 3. Niklas Nurmela, Sa-Fa 4. Kai Kauppinen, HIFK 5. Mika Hietanen, HIFK 6. Joonas Kivimäki, HIFK 7. Kenneth Myllyniemi, ÅIF Bluestars 8. Matti Teittinen, GamTe 9. Mika Laaksonen, Indians 10. Mikko Manninen, HIFK 11. Topi Olkkonen, GamTe 12. Mikko Miettinen, HIFK 13. Mikael Tallqvist, ÅIF Bluestars 14. Henri Enbäck, GamTe 15. Antti Aarnio, Indians 16. Jani Ahonen, HIFK 17. Alex Luwe, HIFK 18. J-P Koivisto, GamTe 19. Tuomo Savukoski, ÅIF Bluestars 20. Antti Kemppainen, GamTe 21. Timo Heiskanen, Indians 22. Aleksi Kipahti, HIFK 23. Dani Kuntsi, Sa-Fa 24. Sakari Helaniemi, Indians 25. Juho Laaksonen, HIFK 26. Nico Kaarni, GamTe 27. Kim Leino, ÅIF Bluestars 28. Joosef Valli, Indians 29. Ville Silventola, Indians 30. Tuomas Hyökki, GamTe 31. Christoffer Härys, ÅIF Bluestars 32. Teemu Ruuska, HIFK 33. Lasse Linde, Sa-Fa 34. Emil Karlsson, GamTe 35. Kimmo Klemets, Sa-Fa 36. Harold Laitinen, ÅIF Bluestars 37. Juska Pekkanen, HIFK 38. Mika Tyrisevä, Indians 39. Henry Hoot, HIFK 40. Ville Takala, ÅIF Bluestars 41. Mikael Lehtinen, Indians 42. Akseli Nieminen, ÅIF Bluestars 43. Henri Nurmela, Sa-Fa

365

0 3 3 6 6

59- 13 32- 25 27- 39 25- 35 27- 58

16 9 8 4 3

8+ 5= 13 10+ 2= 12 6+ 6= 12 8+ 2= 10 6+ 4= 10 6+ 4= 10 5+ 5= 10 8+ 1= 9 7+ 2= 9 6+ 3= 9 6+ 2= 8 5+ 3= 8 5+ 2= 7 4+ 3= 7 3+ 4= 7 3+ 4= 7 3+ 4= 7 4+ 2= 6 4+ 2= 6 3+ 3= 6 2+ 4= 6 1+ 5= 6 4+ 1= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 2+ 3= 5 3+ 1= 4 3+ 1= 4 2+ 2= 4 1+ 3= 4 1+ 3= 4 1+ 3= 4 3+ 0= 3 2+ 1= 3 2+ 1= 3 2+ 1= 3 2+ 1= 3 2+ 1= 3 0+ 3= 3 0+ 3= 3 2+ 0= 2 2+ 0= 2 2+ 0= 2

Etelä-Suomi

PISTEPÖRSSI 1. Jani Kukkola, SB-Pro 2. Arttu Tuominen, SB-Pro 3. Matti Viljanen, HePa 4. Jimmy Ojala, KK-95 5. Pietari Nikula, HePa 6. V-M Liukkonen, Erä 7. Aki Rautakivi, Erä 8. Pekka Ahonen, SB-Pro 9. Jani Takala, SB-Pro 10. Mikko Eloranta, SB-Pro 11. Tommi Aro, Erä 12. Lauri Torila, HePa 13. Roope Korpiola, Erä 14. Tommi Lankinen, KK-95 15. Toni Mäkelä, M-Team 16. Kalle Uotila, SB-Pro 17. Janne Airaksinen, Kangsters 18. Joni Liikanen, Erä 19. Sammeli Kuisma, Kangsters 20. Tuomas Lankinen, KK-95 21. Jaakko Rissanen, Erä 22. Yousef El-Khouri, Erä 23. Mikko Kivi, Erä 24. Elmo Koskiniemi, Erä 25. Vesa Kröger, Erä 26. Jouni Huttunen, KK-95 27. Johannes Kokkonen, M-Team 28. Aki-Ilmari Myllymäki, SB-Pro 29. Kai Kettunen, KK-95 30. Juuso Syvänen, HePa 31. Pekka Rinkinen, Kangsters 32. Ville Ala-Seppälä, HePa 33. Petteri Mäkinen, Kangsters 34. Matti Mattila, HePa 35. Mikko Rahkola, Kangsters 36. Olli Haapasalo, HePa 37. Ville Eskelinen, Kangsters 38. Teemu Reima, SB-Pro 39. Henri Lindgren, HePa 40. Mikael Mether, M-Team 41. Tuukka Laukkanen, Kangsters 42. Sami Koivunen, Erä 43. Sami Aikio, Erä 44. Mikko Mälkki, SB-Pro 45. Joonas Pennanen, SB-Pro 46. Mikko Munter, SB-Pro 47. Tatu Rautiainen, KK-95 48. Aku Kapulainen, HePa 49. Hans Heikel, M-Team 50. Teemu Toljander, SB-Pro 51. Sauli Lankinen, Kangsters 52. Joonas Juurinen, Erä 53. Jani Määttä, Kangsters 54. Henri Satama, SB-Pro 55. Juhana Särkelä, M-Team 56. Petri Viherkoski, Kangsters 57. Sami Haili, SB-Pro 58. Ville Porkka, M-Team 59. Niko Kauranen, Kangsters 60. Lasse Salonen, KK-95 61. Joonas Seppälä, Erä 62. Elmeri Ukkonen, KK-95 63. Jesse Kiiveri, SB-Pro 64. Tomi Kymäläinen, SB-Pro 65. Fredrik Lehto, M-Team 66. Otso Leväinen, Kangsters 67. Juho Kuokkanen, Erä 68. Tommi Lius, M-Team


44. Miro Herlin, HIFK 45. Tuomas Hietala, Sa-Fa 46. Kimi Karjalainen, HIFK 47. Joonas Kuisma, ÅIF Bluestars 48. Petteri Ojanen, Sa-Fa 49. Henri Rautanen, GamTe 50. Valtteri Flink, Sa-Fa 51. Joonas Helenius, HIFK 52. Mika Piirainen, HIFK 53. Jarkko Bergholm, ÅIF Bluestars 54. Kim Drama, ÅIF Bluestars 55. Max Ekholm, ÅIF Bluestars 56. Daniel Karvonen, GamTe 57. Henri Nyberg, Indians 58. Sebastian Snickers, ÅIF Bluestars 59. Jussi Soininen, HIFK 60. Ilkka Hämäläinen, Indians 61. Jussi Jokela, Indians 62. Emil Korhonen, Indians 63. Petteri Korpilammi, GamTe 64. Sami Marritemaa, ÅIF Bluestars 65. Eetu Puustinen, Sa-Fa 66. Olli Sairanto, GamTe 67. Pauli Vähämurto, Sa-Fa

1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

POJAT C86 4.LOHKO GrIFK SB Vantaa VFT Stadin Staga Tiikerit

8 8 8 8 8

6 5 5 2 0

1 1 1 1 0

PISTEPÖRSSI 1. Tommi Kivisoja, VFT 2. Santtu Selin, GrIFK 3. Toni Ahola, SB Vantaa 4. Atte Lehtinen, VFT 5. Jarno Ikonen, VFT 6. Sami Mäkinen, VFT 7. Dick Söderholm, GrIFK 8. Sami Tuononen, VFT 9. Toni Salenius, SB Vantaa 10. Lasse Lundström, SB Vantaa 11. Robin Nyberg, GrIFK 12. Tommi Virtarinne, SB Vantaa 13. Ville Vähämaa, Stadin Staga 14. Lauri Suominen, SB Vantaa 15. Anssi Huuskonen, Stadin Staga 16. Tero Könönen, VFT 17. Aleksanter Ihalainen, Stadin Staga 18. Henri Jussila, GrIFK 19. Juuso Mero, GrIFK 20. Timo Myllynen, VFT 21. Mertsi Valerius, SB Vantaa 22. Lassi Arto, GrIFK 23. Henry Mäkelä, GrIFK 24. Jari Holstila, SB Vantaa 25. Matias Makkonen, GrIFK 26. Lauri Tuominen, SB Vantaa 27. V-M Varmo, SB Vantaa 28. Jens Almark, GrIFK 29. Pekka Salminen, SB Vantaa 30. Fredrik Relander, Stadin Staga 31. Jesse Saarinen, Stadin Staga 32. Mika Kupila, GrIFK 33. Santeri Väre, Tiikerit 34. Mikko Isotalus, SB Vantaa 35. Teemu Pelkonen, VFT 36. Tuomas Kortteinen, Stadin Staga

1 2 2 5 8

55- 21 58- 26 64- 27 32- 55 9- 89

13 11 11 5 0

12+14= 26 10+ 4= 14 8+ 5= 13 6+ 7= 13 8+ 4= 12 8+ 4= 12 6+ 6= 12 8+ 3= 11 7+ 4= 11 6+ 4= 10 6+ 4= 10 4+ 6= 10 4+ 6= 10 8+ 1= 9 7+ 2= 9 7+ 2= 9 7+ 1= 8 4+ 4= 8 3+ 5= 8 3+ 5= 8 3+ 5= 8 5+ 2= 7 4+ 2= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 2+ 4= 6 3+ 2= 5 2+ 3= 5 1+ 4= 5 1+ 4= 5 3+ 1= 4 3+ 1= 4 2+ 2= 4 2+ 2= 4 1+ 3= 4

37. Mikko Roikonen, VFT 38. Rolf Blauberg, Stadin Staga 39. Ville Toivonen, Tiikerit 40. Tuomas Alaluopa, VFT 41. Kalle Markkanen, Stadin Staga 42. Fredrik Rusk, GrIFK 43. Joni Säilynmäki, VFT 44. Mikael Terho, GrIFK 45. Aki Tuononen, VFT 46. Lassi Välisalo, SB Vantaa 47. Janne Ahonen, Stadin Staga 48. Dan Anttila, GrIFK 49. Tomi Kilponen, VFT 50. Juri Pekkola, SB Vantaa 51. Tuomas Seitamo, Stadin Staga 52. Patrik Gayer, Stadin Staga 53. Antti Hagman, VFT 54. Mikko Honkanen, VFT 55. C-M Sågbom, GrIFK 56. Niko Tahvanainen, SB Vantaa 57. Markus Tikkanen, Stadin Staga 58. Wille Asikainen, GrIFK 59. Jens Hilden, GrIFK 60. Ville Jokinen, Tiikerit 61. Janne Pellosniemi, Stadin Staga 62. Anssi Kuusinen, SB Vantaa 63. Mikko Minkkinen, Tiikerit 64. Toni Pärssinen, Tiikerit 65. Iiro Siro, Tiikerit 66. Samuli Tanninen, SB Vantaa 67. Jesse Uronen, VFT 68. Jens Almmark, GrIFK 69. Murat Durmaz, VFT 70. Ville Immonen, SB Vantaa 71. Eero Juvonen, GrIFK 72. Sami Korhonen, Tiikerit 73. Juhana Laine, Tiikerit 74. Janne Majaniemi, Tiikerit 75. Fredrik Mattson, GrIFK 76. Jaakko Salminiemi, SB Vantaa 77. Elmo Väisänen, Tiikerit

0+ 4= 3+ 0= 3+ 0= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 0+ 3= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

POJAT C86 YLEMPI JATKOSARJA A-LOHKO GamTe Oilers GrIFK Erä

6 6 6 6

4 3 3 1

PISTEPÖRSSI 1. Matti Teittinen, GamTe 2. Santtu Selin, GrIFK 3. Antti Kemppainen, GamTe 4. Jukka Terho, Oilers 5. Henri Enbäck, GamTe 6. Samu Rännäli, Oilers 7. Tommi Aro, Erä 8. Oliver Wardi, Oilers 9. Ilkka Ihamäki, Oilers 10. Henry Mäkelä, GrIFK 11. Sebastian Klärich, Oilers 12. Matias Makkonen, GrIFK 13. Max Karvonen, Oilers 14. Artturi Puska, Oilers 15. Henri Jussila, GrIFK 16. Dick Söderholm, GrIFK 17. Sami Kormi, Oilers 18. Joni Liikanen, Erä

366

0 1 0 1

2 2 3 4

20- 19 28- 22 21- 16 16- 28

8 7 6 3

6+ 1= 5+ 2= 4+ 3= 3+ 4= 5+ 1= 5+ 1= 4+ 2= 2+ 4= 5+ 0= 4+ 1= 2+ 3= 2+ 3= 3+ 1= 3+ 1= 2+ 2= 2+ 2= 1+ 3= 1+ 3=

7 7 7 7 6 6 6 6 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4


3+ 0= 3+ 0= 2+ 1= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 2+ 0= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1

POJAT C86 YLEMPI JATKOSARJA B-LOHKO HIFK SB-Pro SB Vantaa Rangers

6 6 6 6

4 3 2 1

PISTEPÖRSSI 1. Kai Kauppinen, HIFK 2. Lasse Lundström, SB Vantaa 3. Kalle Uotila, SB-Pro 4. Tuomas Fröberg, Rangers 5. Miro Herlin, HIFK 6. Jani Takala, SB-Pro 7. Mika Hietanen, HIFK 8. Mikko Miettinen, HIFK 9. Mertsi Valerius, SB Vantaa 10. Alex Lowe, HIFK 11. Kimi Karjalainen, HIFK 12. Tomi Kymäläinen, SB-Pro 13. Mikko Munter, SB-Pro 14. Pekka Salminen, SB Vantaa 15. Tatu Timonen, Rangers 16. Henry Hoot, HIFK 17. Mikko Manninen, HIFK 18. Jani Kukkola, SB-Pro 19. Teemu Reima, SB-Pro 20. Lauri Suominen, SB Vantaa 21. Joakim Wallsten, Rangers 22. Henri Huotilainen, Rangers 23. Toni Ahola, SB Vantaa 24. Pekka Ahonen, SB-Pro 25. Mikko Eloranta, SB-Pro 26. Oscar Valtonen, HIFK 27. V-M Varmo, SB Vantaa 28. Joonas Kivimäki, HIFK 29. Ville Immonen, SB Vantaa 30. Mikko Isotalus, SB Vantaa 31. Juska Pekkanen, HIFK 32. Jukka Pönkänen, Rangers 33. Eetu Rosenberg, Rangers 34. Toni Salenius, SB Vantaa

1 2 0 1

1 1 4 4

29- 12 19- 13 16- 26 11- 24

9 8 4 3

6+ 3= 5+ 4= 5+ 2= 4+ 1= 4+ 1= 4+ 1= 3+ 2= 3+ 2= 3+ 2= 2+ 3= 3+ 1= 3+ 1= 2+ 2= 2+ 2= 1+ 3= 3+ 0= 2+ 1= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0=

9 9 7 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1

35. Jesse Soininen, HIFK 36. Antti Suojalehto, Rangers 37. Arttu Tuominen, SB-Pro 38. Ilkka Hegglund, SB-Pro 39. Joonas Helenius, HIFK 40. Janne Lahtinen, Rangers 41. Teemu Lindroos, HIFK 42. Lauri Nieminen, HIFK 43. Santeri Tylli, Rangers

1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

1 1 1 1 1 1 1 1 1

POJAT C86 JATKOSARJA C-LOHKO VFT ÅIF Bluestars LoSB KK-95 HaHy

8 8 8 8 8

8 4 3 3 2

0 0 0 0 0

PISTEPÖRSSI 1. Jarno Ikonen, VFT 2. Tommi Kivisoja, VFT 3. Jimmy Ojala, KK-95 4. Sami Mäkinen, VFT 5. Atte Lehtinen, VFT 6. Sami Tuononen, VFT 7. Tuomas Alaluopa, VFT 8. Tero Könönen, VFT 9. Mikael Tallqvist, ÅIF Bluestars 10. Jonne Palenius, LoSB 11. Henri Uronen, LoSB 12. Tommi Lankinen, KK-95 13. Ville Nurmi, LoSB 14. Tuomas Lankinen, KK-95 15. Timo Myllynen, VFT 16. Kai Kettunen, KK-95 17. Kenneth Myllyniemi, ÅIF Bluestars 18. Kalle Ukonaho, HaHy 19. Mikko Roikonen, VFT 20. Tuomo Savukoski, ÅIF Bluestars 21. Sebastian Snickers, ÅIF Bluestars 22. Tommi Palenius, LoSB 23. Teemu Pelkonen, VFT 24. Akseli Nieminen, ÅIF Bluestars 25. Jussi Vähä-Vahe, HaHy 26. Janne Savela, LoSB 27. Aki Tuononen, VFT 28. Peik Nyström, HaHy 29. Ville Takala, ÅIF Bluestars 30. Max Ekholm, ÅIF Bluestars 31. Elmeri Ukkonen, KK-95 32. Janne Asikainen, HaHy 33. Kim Orama, ÅIF Bluestars 34. Christoffer Härys, ÅIF Bluestars 35. Tommi Miettinen, KK-95 36. Kim Leino, ÅIF Bluestars 37. Riku Jokela, LoSB 38. Anssi Nurmi, LoSB 39. Niko Jokinen, HaHy 40. Lasse Salonen, KK-95 41. Joonas Timonen, HaHy 42. Antti Hagman, VFT 43. Jouni Huttunen, KK-95 44. Tony Rajalin, ÅIF Bluestars 45. Jarkko Bergholm, ÅIF Bluestars 46. Michael Ekström, ÅIF Bluestars 47. Hannu Rantala, HaHy 48. Jukka Rapp, LoSB 49. Aleksi Törmänen, HaHy 50. Niklas Koistinen, LoSB 51. Joonas Kuisma, ÅIF Bluestars

367

0 4 5 5 6

91- 29 43- 49 35- 51 40- 52 21- 49

16 8 6 6 4

17+11= 28 17+ 8= 25 17+ 8= 25 14+ 7= 21 11+ 7= 18 8+ 6= 14 5+ 9= 14 8+ 5= 13 7+ 6= 13 8+ 4= 12 9+ 2= 11 8+ 3= 11 7+ 4= 11 7+ 3= 10 5+ 5= 10 4+ 6= 10 7+ 2= 9 3+ 5= 8 2+ 6= 8 5+ 2= 7 3+ 4= 7 1+ 6= 7 1+ 6= 7 5+ 1= 6 5+ 1= 6 4+ 2= 6 2+ 4= 6 3+ 2= 5 3+ 2= 5 2+ 3= 5 1+ 4= 5 4+ 0= 4 3+ 1= 4 1+ 3= 4 1+ 3= 4 3+ 0= 3 2+ 1= 3 2+ 1= 3 1+ 2= 3 1+ 2= 3 1+ 2= 3 0+ 3= 3 0+ 3= 3 2+ 0= 2 1+ 1= 2 1+ 1= 2 1+ 1= 2 1+ 1= 2 1+ 1= 2 0+ 2= 2 0+ 2= 2

Etelä-Suomi

19. Aki Rautakivi, Erä 20. Jaakko Rissanen, Erä 21. Fredrik Mattson, GrIFK 22. Tuomas Hyökki, GamTe 23. Nico Kaarni, GamTe 24. J-P Koivisto, GamTe 25. Pyry Murto, Oilers 26. Mikael Terho, GrIFK 27. Sami Aikio, Erä 28. Petteri Korpilammi, GamTe 29. Roope Korpiola, Erä 30. Vesa Kröger, Erä 31. C-M Sågbom, GrIFK 32. Emil Karlsson, GamTe 33. V-M Liukkonen, Erä 34. Henri Rautanen, GamTe 35. Ilari Tahkokallio, Oilers 36. Yousef El-Khouri, Erä 37. Mika Kupila, GrIFK 38. Joona Mustonen, Oilers 39. Tomi Rantio, GrIFK 40. Joonas Juurinen, Erä 41. Eero Juvonen, GrIFK 42. Juuso Mero, GrIFK 43. Timo Mäkelä, GamTe


52. Joni Säilynmäki, VFT 53. Mikko Honkanen, VFT 54. Joni Koivisto, HaHy 55. Miikka Niemelä, LoSB 56. Aki Peltonen, HaHy 57. Henri Reijonen, KK-95 58. Oiva Konttinen, HaHy 59. Tuukka Korkea-Aho, VFT 60. Niklas Laitakari, VFT 61. Sami Marritemaa, ÅIF Bluestars 62. Joni Martemaa, ÅIF Bluestars 63. Patrik Martin, ÅIF Bluestars 64. Mikael Modig, HaHy 65. Lauri Ronkainen, LoSB 66. Jari Viljanen, LoSB 67. Mikko Virtanen, HaHy

0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

POJAT C86 JATKOSARJA D-LOHKO SSV Indians Kangsters Tiikerit M-Team

8 8 8 8 8

6 4 4 1 1

1 3 2 1 1

PISTEPÖRSSI 1. Mika Laaksonen, Indians 2. Christoffer Chaou, SSV 3. Sakari Helaniemi, Indians 4. Timo Heiskanen, Indians 5. Antti Aarnio, Indians 6. Janne Airaksinen, Kangsters 7. Toni Mäkelä, M-Team 8. Saku Sänkiaho, SSV 9. Sami Niskanen, SSV 10. Ville Eskelinen, Kangsters 11. Ville Toivonen, SSV 12. Mika Tyrisevä, Indians 13. Mikko Kujama, SSV 14. Juha Järvinen, Kangsters 15. Sampo Kättö, SSV 16. Timo Tuppurainen, SSV 17. Sammeli Kuisma, Kangsters 18. Ilkka Hämäläinen, Indians 19. Otto Kotilainen, M-Team 20. Iiro Siro, Tiikerit 21. Mikko Rahkola, Kangsters 22. Pekka Rinkinen, Kangsters 23. Eero Hytönen, SSV 24. Pasi Häväläinen, Tiikerit 25. Mikael Lehtinen, Indians 26. Elmo Väisänen, SSV 27. Eero Hulkkonen, Tiikerit 28. V-M Mallmström, M-Team 29. Tomi Itäniemi, SSV 30. Henri Nyberg, Indians 31. Juhana Särkelä, M-Team 32. Jussi Jokela, Indians 33. Sami Korhonen, Tiikerit 34. Linus Lauritcon, M-Team 35. Iiro Honkanen, SSV 36. Jani Määttä, Kangsters 37. Ville Silventola, Indians 38. Tomi Lehtonen, SSV 39. Johannes Kokkonen, M-Team 40. Jens Kujala, Tiikerit 41. Antti Niska, SSV 42. Ville Simula, Indians 43. Petteri Mäkinen, Kangsters 44. Toni Pärssinen, Tiikerit

1 1 2 6 6

55- 22 56- 20 33- 28 23- 57 24- 64

13 11 10 3 3

45. Mika Hosiaisluoma, SSV 46. Nikita Kpasouski, Tiikerit 47. Juhana Laine, Tiikerit 48. Santeri Moisala, M-Team 49. Ville Jokinen, Tiikerit 50. Ville Porkka, M-Team 51. Janne Harju, Tiikerit 52. Mikael Mether, M-Team 53. Petri Virta, Indians 54. Jonathan Risku, Indians 55. Sami Laakso, M-Team 56. Tuukka Laukkanen, Kangsters 57. Otso Leväinen, Kangsters 58. Janne Majaniemi, Tiikerit 59. Kenneth Skogsten, Tiikerit 60. Lauri Kauppala, Kangsters 61. Niko Kauranen, Kangsters 62. Valtteri Krogens, M-Team 63. Aki Selin, Kangsters

0+ 3= 0+ 3= 0+ 3= 0+ 3= 2+ 0= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1

POJAT C86 JATKOSARJA E-LOHKO HePa Sa-Fa Stadin Staga TU

16+ 8= 24 12+ 3= 15 10+ 5= 15 5+ 8= 13 6+ 6= 12 6+ 6= 12 5+ 7= 12 6+ 5= 11 5+ 6= 11 7+ 3= 10 6+ 4= 10 4+ 5= 9 3+ 6= 9 5+ 3= 8 4+ 4= 8 3+ 5= 8 3+ 4= 7 2+ 5= 7 4+ 2= 6 4+ 2= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 4+ 1= 5 4+ 1= 5 4+ 1= 5 4+ 1= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 2+ 3= 5 2+ 3= 5 2+ 3= 5 1+ 4= 5 3+ 1= 4 3+ 1= 4 2+ 2= 4 2+ 2= 4 2+ 2= 4 1+ 3= 4 3+ 0= 3 3+ 0= 3 3+ 0= 3 3+ 0= 3 2+ 1= 3 1+ 2= 3

6 6 6 6

3 3 2 1

2 1 1 2

PISTEPÖRSSI 1. Hannu Häyrinen, Sa-Fa 2. Niklas Nurmela, Sa-Fa 3. Santeri Määttänen, TU 4. Juuso Syvänen, HePa 5. Matti Viljanen, HePa 6. Lauri Torila, HePa 7. Pietari Nikula, HePa 8. Jori Nyrhivaara, Sa-Fa 9. Joona Aaltola, TU 10. Olli Holopainen, HePa 11. Henri Nurmela, Sa-Fa 12. Perttu Venäläinen, TU 13. Tuomas Hietala, Sa-Fa 14. Ville Vähämaa, Stadin Staga 15. Timo Eloranta, TU 16. Kuisma Koskinen, TU 17. Henri Lindgren, HePa 18. Harri Rusanen, TU 19. Jesse Saarinen, Stadin Staga 20. Aku Kapulainen, HePa 21. Lauri Karhunen, Stadin Staga 22. Fredrik Relander, Stadin Staga 23. Kimmo Klemets, Sa-Fa 24. Marttin Herranen, TU 25. Olli Haapasalo, HePa 26. Jani Helenius, TU 27. Tuomas Kortteinen, Stadin Staga 28. Matti Mattila, HePa 29. Markus Tikkanen, Stadin Staga 30. Janne Ahonen, Stadin Staga 31. Ville Ala-Seppälä, HePa 32. Lasse Linde, Sa-Fa 33. Sampo Nieminen, Sa-Fa 34. Markus Virtanen, TU 35. Aleksanter Ihalainen, Stadin Staga 36. Dani Kuntsi, Sa-Fa 37. Kalle Markkanen, Stadin Staga 38. Janne Pellosniemi, Stadin Staga 39. Jere Sifsten, TU 40. Pauli Vähämurto, Sa-Fa 41. Ville Alahuhta, Stadin Staga 42. Rolf Blauberg, Stadin Staga

368

1 2 3 3

30- 18 32- 26 15- 21 23- 35

8 7 5 4

13+ 7= 20 4+ 9= 13 7+ 5= 12 7+ 4= 11 6+ 3= 9 2+ 6= 8 5+ 2= 7 5+ 2= 7 4+ 3= 7 3+ 4= 7 3+ 4= 7 3+ 3= 6 5+ 0= 5 3+ 1= 4 2+ 2= 4 2+ 2= 4 2+ 2= 4 1+ 3= 4 1+ 3= 4 3+ 0= 3 3+ 0= 3 3+ 0= 3 0+ 3= 3 2+ 0= 2 1+ 1= 2 1+ 1= 2 1+ 1= 2 1+ 1= 2 1+ 1= 2 0+ 2= 2 0+ 2= 2 0+ 2= 2 0+ 2= 2 0+ 2= 2 1+ 0= 1 1+ 0= 1 1+ 0= 1 1+ 0= 1 1+ 0= 1 1+ 0= 1 0+ 1= 1 0+ 1= 1


0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

1 1 1 1

KARSINNAT PÄÄSYSTÄ SM-VÄLIKARSINTAAN: SSV - HePa 6–3 SB Vantaa - VFT 2–3 GrIFK - SSV 6–3 GrIFK - VFT 2–4

POJAT C87 1.LOHKO HIFK II Oilers Erä M-Team FBS-97 LapPa KKV

12 12 12 12 12 12 12

12 7 7 6 4 3 0

PISTEPÖRSSI 1. Mikko Jolma, HIFK II 2. Oskari Rantaniemi, M-Team 3. Jukka Lappalainen, Erä 4. Juha Seppä, HIFK II 5. Joonas Kallio, HIFK II 6. Yunus Bavisik, Erä 7. Joni Silfvast, LapPa 8. Topi Virri, Oilers 9. Joel Kuivaniemi, LapPa 10. Antti Maila, Oilers 11. Kaho Yau, HIFK II 12. Aapo Kakkola, HIFK II 13. Lauri Karhula, HIFK II 14. Osku Nurkka, Oilers 15. Jussi Viitamäki, Oilers 16. Nicolas Siau, M-Team 17. Petri Martiskan, FBS-97 18. Tero Saarelma, M-Team 19. Ville Ruhanen, LapPa 20. Tomi Kautto, Oilers 21. Roni Lempiäinen, Erä 22. Rudi Kanerva, Erä 23. Jonne Kankkunen, LapPa 24. Al Lähteenmäki, FBS-97 25. Joni Kokkonen, Oilers 26. K Johansson, Erä 27. Aleksi Ruohomäki, Oilers 28. S Yannupoulus, HIFK II 29. Antti Huovinen, HIFK II 30. Iiro Liede, M-Team 31. Eetu Uotinen, M-Team 32. Markus Vuorinen, HIFK II 33. Petteri Rapo, HIFK II 34. Matti Tarima, LapPa 35. Niko Tikkanen, FBS-97 36. Kaj Ekström, FBS-97 37. Richard Forsgård, HIFK II 38. Pekka Rauhala, LapPa 39. Lauri Kattainen, FBS-97 40. Mikko Laine, M-Team 41. Jani Valo, HIFK II 42. Max Rekola, FBS-97 43. Eero Vänskä, KKV 44. Lauri Westerholm, Erä 45. Jesse Välimäki, FBS-97 46. Jarkko Heiskanen, KKV 47. Antti Sillanpää, Erä 48. V-P Poropudas, M-Team

0 2 1 2 0 1 0

0 3 4 4 8 8 12

111- 15 71- 34 64- 38 64- 46 48- 78 50- 82 13- 128

24 16 15 14 8 7 0

26+ 9= 35 8+21= 29 16+ 9= 25 13+11= 24 7+16= 23 12+ 6= 18 12+ 6= 18 11+ 7= 18 8+10= 18 9+ 8= 17 9+ 7= 16 8+ 7= 15 8+ 7= 15 8+ 7= 15 7+ 8= 15 14+ 0= 14 7+ 6= 13 8+ 4= 12 9+ 2= 11 8+ 3= 11 7+ 4= 11 5+ 6= 11 5+ 6= 11 9+ 0= 9 7+ 2= 9 6+ 3= 9 5+ 4= 9 6+ 2= 8 5+ 3= 8 5+ 3= 8 5+ 3= 8 4+ 4= 8 3+ 5= 8 6+ 1= 7 6+ 1= 7 5+ 2= 7 5+ 2= 7 5+ 2= 7 3+ 4= 7 3+ 4= 7 3+ 4= 7 1+ 6= 7 1+ 6= 7 1+ 6= 7 5+ 1= 6 4+ 2= 6 4+ 2= 6 5+ 0= 5

49. Aki Kivistö, Erä 50. Mathias Nyman, HIFK II 51. Arto Jääskeläinen, Erä 52. Jon Korhonen, FBS-97 53. Antti Rosi, LapPa 54. Mikko Vikman, M-Team 55. Mikko Heltimoinen, M-Team 56. Olli Kinnunen, FBS-97 57. Alpo Luostarinen, Oilers 58. Lauri Vihervuori, M-Team 59. Joonas Dammert, HIFK II 60. Teemu Rantala, Erä 61. Atte Huovinen, HIFK II 62. Lauri Hyytiäinen, HIFK II 63. Aapo Kokkola, HIFK II 64. Bob Korkea-Aho, FBS-97 65. Henri Schildt, HIFK II 66. Harri Vähämartti, LapPa 67. Tero Seppänen, Oilers 68. Timo Turpeinen, LapPa 69. Juhana Janatuinen, Oilers 70. Markus Lehtinen, HIFK II 71. Tommi Pulkkinen, M-Team 72. Nicolas Sian, M-Team 73. Niklas Blomqvist, Erä 74. Robin Hawkins, FBS-97 75. Tomer Hovav, Erä 76. Nikke Lehtonen, HIFK II 77. Justus Reinikainen, Oilers 78. Leo Varelius, Oilers 79. Mikael Viita, M-Team 80. Iiro Hanelius, Erä 81. V-P Piirainen, FBS-97 82. Jarkko Punnonen, Erä 83. Ahmed Abdi, KKV 84. Mikael Munne, Oilers 85. Sami Saari, FBS-97 86. A-P Hassinen, FBS-97 87. Olli Huhtala, KKV 88. Roope Jaatinen, Oilers 89. Tero Kaartinen, KKV 90. Joonas Kapiainen, FBS-97 91. Pekka Ranaala, LapPa 92. Kristian Weisman, M-Team 93. Samu Mukkola, FBS-97 94. Jan Andersson, FBS-97 95. Kims Blåfield, Oilers 96. Teemu Fagerholm, M-Team 97. Petri Kallio, KKV 98. Juuso Puolakka, KKV 99. Iiro Rastas, KKV 100. Juuso Suominen, KKV 101. Matti Tainio, Oilers 102. Sami Virkki, Erä 103. Antti Alanen, HIFK II 104. Lauri Femander, Oilers 105. Mikko Heltimoinen, FBS-97 106. Niko Kaartinen, Erä 107. Toni Korhonen, Erä 108. Teemu Nikkari, Oilers 109. Jukka Ojanen, LapPa 110. Juuso Rajasvuo, M-Team 111. Max Ranhoila, FBS-97 112. Lauri Ronkainen, M-Team 113. Juuso Soinio, LapPa 114. Juha Syyrä, HIFK II 115. Juha Virkamäki, Erä

369

4+ 1= 4+ 1= 3+ 2= 3+ 2= 3+ 2= 3+ 2= 2+ 3= 2+ 3= 2+ 3= 2+ 3= 1+ 4= 3+ 1= 2+ 2= 1+ 3= 1+ 3= 1+ 3= 1+ 3= 1+ 3= 0+ 4= 0+ 4= 3+ 0= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 0+ 3= 0+ 3= 0+ 3= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

Etelä-Suomi

43. Valtteri Flink, Sa-Fa 44. Patrik Gayer, Stadin Staga 45. Antti Kiuru, Stadin Staga 46. Marko Vaattovaara, TU


POJAT C87 2.LOHKO HelKi Indians KKV II HIFK GamTe Oilers Hawks PakVi

12 12 12 12 12 12 12

12 9 7 4 5 1 1

PISTEPÖRSSI 1. Jussi Piha, Indians 2. Olli Paijola, HelKi 3. Jori Lehterä, Indians 4. Aki Mäki-Arvela, HelKi 5. Martin Jansson, HelKi 6. Aapo Heikurainen, Indians 7. Miikka Muukkonen, Indians 8. Kim Strömberg, Indians 9. Tuomas Lahti, Indians 10. Miikka Mölsä, GamTe 11. Jaakko Valo, KKV II 12. Tomi Vornanen, KKV II 13. J-M Hämäläinen, KKV II 14. Perttu Sivula, KKV II 15. Toni Ranta, GamTe 16. Teemu Venäläinen, HelKi 17. Tomi Eronen, KKV II 18. Sami Kalliomäki, HelKi 19. Jaakko Jylhä, Indians 20. Petteri Flink, Indians 21. Roope Kuikka, HelKi 22. Joni Sipilä, GamTe 23. Tomi Heini, Oilers Hawks 24. Pekka Peltonen, GamTe 25. Simo Tapio, PakVi 26. Valtteri Wahlroos, HIFK 27. Mikko Hepola, HIFK 28. Samuli Komulainen, KKV II 29. Joonas Genral, KKV II 30. Miika Pulkkinen, HIFK 31. Joonas Anttila, HIFK 32. Jani Rönnberg, HelKi 33. Sami Hammarberg, KKV II 34. Antti Ruohio, GamTe 35. A-K Arvela, HelKi 36. Markus Pussi, HIFK 37. Topi Asikainen, KKV II 38. Miro Ranta, Oilers Hawks 39. Sakari Salomies, Indians 40. Jere Aalto, Indians 41. Matti Kosamo, GamTe 42. Lauri Syrjänen, GamTe 43. Janne Tusa, HelKi 44. Antti Hyvönen, PakVi 45. Tony Nikkilä, HIFK 46. Mikael Tuomisto, KKV II 47. Ville Eriksson, HelKi 48. Esa Koikkalainen, HelKi 49. Jukka Mattila, KKV II 50. Juha Pasanen, KKV II 51. Arttu Siltavuori, PakVi 52. Klaus Horn, HIFK 53. Otso Hyttinen, HIFK 54. Joonas Kalliomäki, HelKi 55. Aleksi Kohonen, PakVi 56. Ilari Ilmakunnas, HelKi 57. Arttu Jokela, Indians 58. Max Metsärinne, PakVi 59. Ted Granden, Oilers Hawks

0 1 0 3 0 1 1

0 2 5 5 7 10 10

77- 26 85- 34 57- 42 37- 47 42- 47 27- 88 22- 63

24 19 14 11 10 3 3

10+21= 31 18+11= 29 11+17= 28 9+18= 27 11+ 5= 16 10+ 6= 16 10+ 6= 16 12+ 3= 15 10+ 3= 13 11+ 1= 12 7+ 5= 12 2+10= 12 9+ 2= 11 6+ 4= 10 5+ 5= 10 5+ 5= 10 7+ 2= 9 7+ 2= 9 6+ 3= 9 5+ 4= 9 4+ 5= 9 3+ 6= 9 8+ 0= 8 7+ 1= 8 7+ 1= 8 7+ 1= 8 5+ 3= 8 2+ 6= 8 6+ 1= 7 5+ 2= 7 6+ 0= 6 4+ 2= 6 2+ 4= 6 2+ 4= 6 4+ 1= 5 4+ 1= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 2+ 3= 5 2+ 3= 5 2+ 3= 5 1+ 4= 5 3+ 1= 4 3+ 1= 4 3+ 1= 4 2+ 2= 4 2+ 2= 4 2+ 2= 4 2+ 2= 4 2+ 2= 4 1+ 3= 4 1+ 3= 4 1+ 3= 4 1+ 3= 4 3+ 0= 3 3+ 0= 3 3+ 0= 3 2+ 1= 3

60. Eero Mielonen, KKV II 61. Pasi Pikkarainen, GamTe 62. Toni Riikonen, GamTe 63. Kimi Söderholm, Oilers Hawks 64. Tuomas Vaara, GamTe 65. A-P Virkkula, Indians 66. Henri Kiminki, KKV II 67. Matias Kuosa, Oilers Hawks 68. Mikko Soinoja, GamTe 69. Markku Tervo, HIFK 70. Aki Vesikallio, HIFK 71. Johannes Karpen, HIFK 72. Jarkko Hokka, GamTe 73. Markus Holmberg, Oilers Hawks 74. Joni Lehtimäki, KKV II 75. Antti Ristiseppä, PakVi 76. Antti Rytilahti, Oilers Hawks 77. Joonas Honkanen, Oilers Hawks 78. Esra Marvin, PakVi 79. Matti Partinen, HelKi 80. Timi Pihakivi, HelKi 81. Mikko Pulkki, Oilers Hawks 82. Joonas Rautio, Oilers Hawks 83. Mikko Rekola, HIFK 84. Santeri Tuomola, HelKi 85. Joonas Viitala, Oilers Hawks 86. Patrik Asen, HIFK 87. Joni Hartikainen, Indians 88. Aleksi Kivistö, PakVi 89. Jaani Pesonen, Oilers Hawks 90. Olli Piepponen, Oilers Hawks 91. Johnny Rajala, HelKi 92. Perttu Sivola, KKV II 93. Peter Eklund, Oilers Hawks 94. M-D Grasius, HelKi 95. Lauri Heikkinen, PakVi 96. Ilja Ikonen, Oilers Hawks 97. Ilari Määttä, HelKi 98. Mikko Sainoja, GamTe 99. O-P Syrjäläinen, Oilers Hawks 100. Sami Vihko, HIFK 101. Jukka Ahlroos, HIFK 102. Janne Helin, Oilers Hawks 103. Kristian Hölsö, Oilers Hawks 104. Lauti Jäntti, HIFK 105. Timo Lindgren, Indians 106. Nikke Luukkonen, PakVi 107. Olli Mäkijärvi, Oilers Hawks 108. Risto Niemelä, HIFK 109. Jarno Norn, GamTe 110. Mika Pirtelä, GamTe 111. Mikko Tuomivirta, PakVi 112. Toni Vornanen, KKV II 113. Jaakko Voulo, KKV II

2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 0+ 3= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

POJAT C87 3.LOHKO Light Iron SSV KT-98 Tiikerit Oilers Eagles Rangers SB Vantaa FBC Elit

14 14 14 14 14 14 14 14

10 9 9 9 8 4 4 0

PISTEPÖRSSI 1. Miika Kujansivu, Light Iron 2. Toni Saarinen, Tiikerit 3. Aku Mäkinen, Light Iron

370

2 1 0 0 1 1 0 1

2 4 5 5 5 9 10 13

85- 41 75- 52 67- 49 70- 61 69- 43 38- 57 39- 65 34- 109

22 19 18 18 17 9 8 1

22+22= 44 28+10= 38 26+11= 37


14+18= 32 20+11= 31 17+ 8= 25 12+ 6= 18 12+ 5= 17 11+ 6= 17 10+ 7= 17 5+12= 17 10+ 6= 16 6+10= 16 10+ 5= 15 10+ 5= 15 10+ 5= 15 6+ 9= 15 8+ 6= 14 8+ 6= 14 6+ 8= 14 5+ 9= 14 11+ 2= 13 9+ 4= 13 9+ 4= 13 7+ 6= 13 8+ 4= 12 7+ 5= 12 5+ 7= 12 1+11= 12 8+ 2= 10 7+ 3= 10 5+ 5= 10 4+ 6= 10 9+ 0= 9 7+ 2= 9 5+ 4= 9 3+ 6= 9 6+ 2= 8 6+ 2= 8 5+ 3= 8 6+ 1= 7 5+ 2= 7 4+ 3= 7 4+ 3= 7 2+ 5= 7 5+ 1= 6 4+ 2= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 1+ 5= 6 3+ 2= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 2+ 3= 5 2+ 3= 5 2+ 3= 5 1+ 4= 5 3+ 1= 4 3+ 1= 4 2+ 2= 4 2+ 2= 4 1+ 3= 4 1+ 3= 4 1+ 3= 4 1+ 3= 4 1+ 3= 4 1+ 3= 4 2+ 1= 3 2+ 1= 3 2+ 1= 3 1+ 2= 3 1+ 2= 3 0+ 3= 3

74. Niclas Zmeighberg, FBC Elit 75. Alex Holmström, FBC Elit 76. Juha Hänninen, Oilers Eagles 77. Petri Jurvanen, Tiikerit 78. Jarkko Soinikoski, SB Vantaa 79. Ilkka Suomaa, SB Vantaa 80. Ville Järvenpää, Rangers 81. Lauri Laaksonen, Oilers Eagles 82. Samuel Lehto, KT-98 83. Niklas Tikkanen, SB Vantaa 84. Ville Hakala, Rangers 85. Tomi Holm, FBC Elit 86. Antti Hukkanen, KT-98 87. Karri Mattila, Light Iron 88. Karri Mukkila, Light Iron 89. Sebastian Engblom, Rangers 90. Juuso Lahtinen, SB Vantaa 91. Joonas Peltokukka, Tiikerit 92. Iiro Rahkonen, Rangers 93. Tuomas Tikkala, Rangers 94. Tero Tuomainen, Tiikerit 95. Matias Arosuo, Tiikerit 96. Jonas Grönlund, FBC Elit 97. Janne Koskinen, SSV 98. Joonas Kärnä, SB Vantaa 99. Tommi Lius, SSV 100. Robert Malm, FBC Elit 101. Richard Meyer, KT-98 102. Miikka Mäntynen, Tiikerit 103. Janne Salmenoja, Rangers 104. Leevi Sillanpää, KT-98 105. Jukka Suhonen, SSV 106. Ossi Tiainen, Rangers 107. Joni Wallenius, Oilers Eagles

0+ 3= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

POJAT C87 YLEMPI JATKOSARJA A-LOHKO HIFK II Oilers Indians HelKi KT-98 SSV Light Iron

12 12 12 12 12 12 12

11 8 7 5 4 3 2

PISTEPÖRSSI 1. Mikko Jolma, HIFK II 2. Jori Lehterä, Indians 3. Aku Mäkinen, Light Iron 4. Juha Seppä, HIFK II 5. Jan Brandt, Light Iron 6. Jussi Viitamäki, Oilers 7. Kaho Yau, HIFK II 8. Topi Virri, Oilers 9. Joonas Kallio, HIFK II 10. Justus Reinikainen, Oilers 11. Miika Kujansivu, Light Iron 12. Jussi Piha, Indians 13. Olli Paijola, HelKi 14. Juhana Janatuinen, Oilers 15. S Yannupoulus, HIFK II 16. Jonne Koskinen, SSV 17. Markus Vuorinen, HIFK II 18. Lauri Karhula, HIFK II 19. Antti Maila, Oilers 20. Sampo Korpiola, KT-98 21. Aapo Kakkola, HIFK II 22. Kim Strömberg, Indians

371

0 1 1 0 1 1 0

1 3 4 7 7 8 10

105- 33 67- 45 60- 59 40- 64 36- 63 44- 72 46- 62

22 17 15 10 9 7 4

20+15= 35 15+15= 30 11+15= 26 14+ 8= 22 12+ 9= 21 8+12= 20 11+ 8= 19 10+ 9= 19 3+16= 19 10+ 8= 18 11+ 6= 17 5+12= 17 14+ 2= 16 12+ 4= 16 12+ 4= 16 11+ 5= 16 11+ 5= 16 7+ 9= 16 10+ 5= 15 9+ 6= 15 7+ 6= 13 7+ 5= 12

Etelä-Suomi

4. Jan Brandt, Light Iron 5. Sampo Korpiola, KT-98 6. T-J Jokinen, Oilers Eagles 7. Antti Säävuori, Oilers Eagles 8. Henri Nyholm, Oilers Eagles 9. A-T Laine, Tiikerit 10. Antti Turpeinen, KT-98 11. Tommi Uimonen, Oilers Eagles 12. Robert Andersson, KT-98 13. Ilari Abdeem, Oilers Eagles 14. Jonne Koskinen, SSV 15. Janne Lax, KT-98 16. Mika Tainio, Light Iron 17. Turo Talvi, Light Iron 18. Oscar Hafström, FBC Elit 19. Ville Räsänen, SSV 20. Pasi Korhonen, SSV 21. Niklas Hartman, SSV 22. Olli Numminen, SB Vantaa 23. Toni Kadenius, SSV 24. Emil Nordqvist, SSV 25. Janne Korpela, Tiikerit 26. Olli Nissinen, Rangers 27. Juho Karvonen, SSV 28. Sami Verkkoperä, SB Vantaa 29. Axel Anttalainen, KT-98 30. Joonas Tiusanen, SSV 31. Ossi Sihvoin, Rangers 32. Kari Holopainen, Tiikerit 33. Niko Hakala, Rangers 34. Roni Saarinen, FBC Elit 35. Teemu Tuovinen, FBC Elit 36. Joonas Lassila, Light Iron 37. Janne Andersson, Oilers Eagles 38. Petteri Gustafsson, SB Vantaa 39. Jan Jansson, KT-98 40. Joel Lehto, KT-98 41. Janne Kaskinen, SSV 42. Jens Rosendahl, FBC Elit 43. Sami Hinttaniemi, Tiikerit 44. Petteri Streng, Rangers 45. Jaakko Nummela, Oilers Eagles 46. Matti Sorvari, Rangers 47. Kalle Kiukainen, SB Vantaa 48. Marko Laine, SB Vantaa 49. Ilari Sulasalmi, Tiikerit 50. Jani Malmivaara, SSV 51. Niko Hilden, Tiikerit 52. Pepe Ojala, Oilers Eagles 53. Teemu Sanela, Rangers 54. Petter Himmelroos, FBC Elit 55. Mikko Järvelä, SB Vantaa 56. Tuomas Pärssinen, SSV 57. Aleksi Virta, SSV 58. Juho Kääriäinen, Oilers Eagles 59. Ville Riikonen, Rangers 60. Sami Korhonen, SSV 61. Teemu Pohjanlehto, Light Iron 62. Eero Antti-Poika, Tiikerit 63. Mikko Kähkönen, KT-98 64. Juusi Laherma, SB Vantaa 65. Matias Loskin, FBC Elit 66. Miika Perttilä, Tiikerit 67. Niko Stark, SB Vantaa 68. A-P Eero, Tiikerit 69. Antti Lindroos, KT-98 70. Jukka Tyrylahti, Oilers Eagles 71. Tomi Piekkoja, Oilers Eagles 72. Ilkka Pöyry, SSV 73. Visa Männistö, Rangers


23. Jan Jansson, KT-98 24. Joonas Tiusanen, SSV 25. Martin Jansson, HelKi 26. Miikka Muukkonen, Indians 27. Aki Mäki-Arvela, HelKi 28. Osku Nurkka, Oilers 29. Ville Räsänen, SSV 30. Pasi Korhonen, SSV 31. Tuomas Lahti, Indians 32. Niklas Hartman, SSV 33. Jaakko Jylhä, Indians 34. Richard Forsgård, HIFK II 35. Joel Lehto, KT-98 36. Emil Nordqvist, SSV 37. Janne Lax, KT-98 38. Alpo Luostarinen, Oilers 39. Linns Mattson, Light Iron 40. Antti Turpeinen, KT-98 41. Robert Andersson, KT-98 42. Joni Kokkonen, Oilers 43. Petteri Rapo, HIFK II 44. Aleksi Ruohomäki, Oilers 45. Aapo Heikurainen, Indians 46. Kim Dag, Indians 47. Joonas Dammert, HIFK II 48. Joonas Kalliomäki, HelKi 49. Arttu Jokela, Indians 50. Roope Kuikka, HelKi 51. Teemu Venäläinen, HelKi 52. Axel Anttalainen, KT-98 53. Jani Rönnberg, HelKi 54. Mika Tainio, Light Iron 55. Antti Hukkanen, KT-98 56. Markus Lehtinen, HIFK II 57. Lauri Hyytiäinen, HIFK II 58. Toni Kadenius, SSV 59. Nikke Lehtonen, HIFK II 60. Sakari Salomies, Indians 61. Jani Valo, HIFK II 62. Petteri Flink, Indians 63. Roope Jaatinen, Oilers 64. Janne Koskinen, SSV 65. Ilkka Pöyry, SSV 66. Ilari Ilmakunnas, HelKi 67. Karri Mattila, Light Iron 68. Ville Eriksson, HelKi 69. Ted Granden, Indians 70. Mikael Munne, Oilers 71. Lauri Femander, Oilers 72. Antti Huovinen, HIFK II 73. Atte Huovinen, HIFK II 74. Esa Koikkalainen, HelKi 75. Sami Korhonen, SSV 76. Joonas Lassila, Light Iron 77. Henri Schildt, HIFK II 78. Janne Tusa, HelKi 79. A-K Arvela, HelKi 80. Martin Johansson, HelKi 81. Sami Kalliomäki, HelKi 82. Samuel Lehto, KT-98 83. Timo Lindgren, Indians 84. Juha Hassinen, KT-98 85. Juho Karvonen, SSV 86. Tomi Kautto, Oilers 87. Jussi Marttila, Light Iron 88. Kalle Mäkinen, Light Iron 89. Mathias Nyman, HIFK II 90. Matti Partinen, HelKi 91. Teemu Pohjanlehto, Light Iron 92. Tuomas Pärssinen, SSV

10+ 1= 11 7+ 4= 11 6+ 5= 11 7+ 3= 10 5+ 5= 10 5+ 5= 10 3+ 7= 10 8+ 1= 9 5+ 4= 9 2+ 7= 9 6+ 2= 8 4+ 4= 8 4+ 4= 8 5+ 2= 7 2+ 5= 7 2+ 5= 7 4+ 2= 6 4+ 2= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 2+ 4= 6 2+ 4= 6 4+ 1= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 2+ 3= 5 2+ 3= 5 2+ 3= 5 1+ 4= 5 3+ 1= 4 3+ 1= 4 2+ 2= 4 2+ 2= 4 0+ 4= 4 2+ 1= 3 2+ 1= 3 2+ 1= 3 2+ 1= 3 1+ 2= 3 1+ 2= 3 1+ 2= 3 1+ 2= 3 0+ 3= 3 0+ 3= 3 2+ 0= 2 2+ 0= 2 2+ 0= 2 1+ 1= 2 1+ 1= 2 1+ 1= 2 1+ 1= 2 1+ 1= 2 1+ 1= 2 1+ 1= 2 1+ 1= 2 0+ 2= 2 0+ 2= 2 0+ 2= 2 0+ 2= 2 0+ 2= 2 1+ 0= 1 1+ 0= 1 1+ 0= 1 1+ 0= 1 1+ 0= 1 1+ 0= 1 1+ 0= 1 1+ 0= 1 1+ 0= 1

93. Turo Talvi, Light Iron 94. Mikko Kähkönen, KT-98 95. Tommi Lindfors, Oilers 96. Jani Malmivaara, SSV 97. Richard Meyer, KT-98

1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

1 1 1 1 1

POJAT C87 JATKOSARJA B-LOHKO Oilers Eagles Erä HIFK Tiikerit PakVi LapPa KKV

12 12 12 12 12 12 12

12 9 7 6 2 2 0

0 1 1 1 2 1 2

PISTEPÖRSSI 1. Janne Andersson, Oilers Eagles 2. Toni Saarinen, Tiikerit 3. Roni Lempiäinen, Erä 4. Antti Säävuori, Oilers Eagles 5. Henri Nyholm, Oilers Eagles 6. Jukka Lappalainen, Erä 7. Ilari Abdeem, Oilers Eagles 8. A-T Laine, Tiikerit 9. Tommi Uimonen, Oilers Eagles 10. A-P Eero, Tiikerit 11. Valtteri Wahlroos, HIFK 12. T-J Jokinen, Oilers Eagles 13. Tuomas Piattonen, HIFK 14. Joonas Peltokukka, Tiikerit 15. Jonne Kankkunen, LapPa 16. Arto Jääskeläinen, Erä 17. K Johansson, Erä 18. Jukka Ojanen, LapPa 19. Joel Kuivaniemi, LapPa 20. Lauri Westerholm, Erä 21. Pekka Rauhala, LapPa 22. Joni Silfvast, LapPa 23. Pepe Ojala, Oilers Eagles 24. Jukka Tyrylahti, Oilers Eagles 25. Antti Sillanpää, Erä 26. Kari Holopainen, Tiikerit 27. Simo Tapio, PakVi 28. Tomer Hovav, Erä 29. Ville Ruhanen, LapPa 30. Arttu Siltavuori, PakVi 31. Jarkko Heiskanen, KKV 32. Jaakko Nummela, Oilers Eagles 33. Markus Pussi, HIFK 34. Henri Matsi, Oilers Eagles 35. Juho Kääriäinen, Oilers Eagles 36. Mikko Hepola, HIFK 37. Klaus Horn, HIFK 38. Rudi Kanerva, Erä 39. Aki Kivistö, Erä 40. Matti Tarima, LapPa 41. Ilari Sulasalmi, Tiikerit 42. Sami Virkki, Erä 43. Joonas Anttila, HIFK 44. Juha Hänninen, Oilers Eagles 45. Henry Erola, KKV 46. Esa Laakso, Erä 47. Eero Vänskä, KKV 48. Lauri Heikkinen, PakVi 49. Johannes Karpen, HIFK 50. Petri Jurvanen, Tiikerit 51. Sami Hinttaniemi, Tiikerit 52. Ahmed Abdi, KKV 53. Tero Kaartinen, KKV

372

0 2 4 5 8 9 10

104- 27 71- 27 52- 36 63- 49 24- 55 37- 80 23- 100

24 19 15 13 6 5 2

15+15= 30 20+ 5= 25 10+15= 25 18+ 6= 24 16+ 7= 23 13+10= 23 9+11= 20 6+10= 16 4+12= 16 13+ 2= 15 10+ 5= 15 9+ 6= 15 8+ 6= 14 10+ 3= 13 8+ 4= 12 5+ 6= 11 8+ 2= 10 7+ 3= 10 4+ 6= 10 4+ 6= 10 6+ 3= 9 6+ 3= 9 5+ 4= 9 5+ 4= 9 7+ 1= 8 5+ 3= 8 5+ 3= 8 3+ 5= 8 1+ 7= 8 7+ 0= 7 6+ 1= 7 5+ 2= 7 5+ 2= 7 4+ 3= 7 2+ 5= 7 4+ 2= 6 4+ 2= 6 4+ 2= 6 4+ 2= 6 4+ 2= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 4+ 1= 5 4+ 1= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 2+ 3= 5 2+ 3= 5 0+ 5= 5 4+ 0= 4 3+ 1= 4 3+ 1= 4


2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 1+ 3= 1+ 3= 0+ 4= 3+ 0= 3+ 0= 2+ 1= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 0+ 3= 0+ 3= 0+ 3= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

POJAT C87 JATKOSARJA C-LOHKO M-Team KKV II GamTe FBS-97 Rangers SB Vantaa FBC Elit Oilers Hawks

14 14 14 14 14 14 14 14

12 12 7 7 6 4 4 0

PISTEPÖRSSI 1. Tero Saarelma, M-Team 2. Oskari Rantaniemi, M-Team 3. J-M Hämäläinen, KKV II 4. Samuli Komulainen, KKV II 5. Sami Hammarberg, KKV II 6. Toni Ranta, GamTe

1 1 2 2 0 1 1 0

1 1 5 5 8 9 9 14

89- 31 96- 33 53- 49 52- 53 56- 50 47- 52 50- 74 35- 136

25 25 16 16 12 9 9 0

27+17= 44 16+13= 29 18+10= 28 13+10= 23 8+13= 21 11+ 9= 20

7. Al Lähteenmäki, FBS-97 8. Oscar Hafström, FBC Elit 9. Joni Sipilä, GamTe 10. Miro Ranta, Oilers Hawks 11. Tomi Eronen, KKV II 12. Roni Saarinen, FBC Elit 13. Perttu Sivula, KKV II 14. Tomi Vornanen, KKV II 15. Ville Hakala, Rangers 16. Miikka Mölsä, GamTe 17. Mikko Heltimoinen, M-Team 18. Petri Martiskan, FBS-97 19. Jens Rosendahl, FBC Elit 20. Olli Numminen, SB Vantaa 21. Bob Korkea-Aho, FBS-97 22. Ossi Sihvoin, Rangers 23. Teemu Tuovinen, FBC Elit 24. Juha Pasanen, KKV II 25. Joonas Genral, KKV II 26. Olli Kinnunen, FBS-97 27. Lauri Vihervuori, M-Team 28. V-P Poropudas, M-Team 29. Petteri Streng, Rangers 30. Sami Verkkoperä, SB Vantaa 31. Ville Riikonen, Rangers 32. Marko Laine, SB Vantaa 33. Petteri Gustafsson, SB Vantaa 34. Kimi Söderholm, Oilers Hawks 35. Markku Salmela, Rangers 36. Ilja Ikonen, Oilers Hawks 37. Joni Lehtimäki, KKV II 38. Iiro Liede, M-Team 39. Olli Nissinen, Rangers 40. Jaani Pesonen, Rangers 41. Tommi Pulkkinen, M-Team 42. Juuso Laherma, SB Vantaa 43. Kalle Kiukainen, SB Vantaa 44. Pekka Peltonen, GamTe 45. Juuso Rajasvuo, M-Team 46. Niklas Tikkanen, SB Vantaa 47. Jaakko Valo, KKV II 48. Niclas Zmeighberg, FBC Elit 49. Kaj Ekström, FBS-97 50. Petter Himmelroos, FBC Elit 51. Mikko Soinoja, GamTe 52. Ossi Tiainen, Rangers 53. Antti Ruohio, GamTe 54. Janne Helin, Oilers Hawks 55. Mikko Vikman, M-Team 56. Jan Andersson, FBS-97 57. Mikko Järvelä, SB Vantaa 58. Jukka Mattila, KKV II 59. Matti Sorvari, Rangers 60. Teemu Fagerholm, M-Team 61. Joonas Honkanen, Oilers Hawks 62. Tuomas Jääskeläinen, Rangers 63. Mikko Laine, M-Team 64. Niko Hakola, Rangers 65. Niko Tikkanen, FBS-97 66. Joona Koskiahde, SB Vantaa 67. Mathias Norberg, FBC Elit 68. Mikko Sainoja, GamTe 69. O-P Syrjäläinen, Oilers Hawks 70. Eetu Uotinen, M-Team 71. Eero Mielonen, KKV II 72. Pasi Pikkarainen, GamTe 73. Mika Pirtelä, GamTe 74. Tapio Rantala, FBS-97 75. Teemu Sanela, Rangers 76. Robert Malm, FBC Elit

373

14+ 4= 18 13+ 5= 18 13+ 4= 17 9+ 8= 17 12+ 4= 16 12+ 4= 16 8+ 8= 16 8+ 8= 16 13+ 2= 15 11+ 4= 15 10+ 5= 15 10+ 4= 14 5+ 8= 13 7+ 5= 12 4+ 8= 12 9+ 2= 11 9+ 2= 11 7+ 4= 11 6+ 4= 10 6+ 4= 10 6+ 4= 10 3+ 7= 10 3+ 7= 10 6+ 3= 9 5+ 4= 9 4+ 5= 9 7+ 1= 8 6+ 2= 8 2+ 6= 8 5+ 2= 7 4+ 3= 7 4+ 3= 7 4+ 3= 7 3+ 4= 7 3+ 4= 7 2+ 5= 7 1+ 6= 7 6+ 0= 6 6+ 0= 6 5+ 1= 6 4+ 2= 6 4+ 2= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 2+ 4= 6 0+ 6= 6 4+ 1= 5 4+ 1= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 2+ 3= 5 2+ 3= 5 2+ 3= 5 2+ 3= 5 4+ 0= 4 3+ 1= 4 2+ 2= 4 2+ 2= 4 2+ 2= 4 2+ 2= 4 2+ 2= 4 1+ 3= 4 1+ 3= 4 1+ 3= 4 1+ 3= 4 1+ 3= 4 0+ 4= 4

Etelä-Suomi

54. Patrik Asen, HIFK 55. Niko Kaartinen, Erä 56. Aleksi Kivistö, PakVi 57. Lauri Laaksonen, Oilers Eagles 58. Tomi Piekkoja, Oilers Eagles 59. Tero Tuomainen, Tiikerit 60. Joni Wallenius, Oilers Eagles 61. Olli Huhtala, KKV 62. Aleksi Kohonen, PakVi 63. Roy Takala, Oilers Eagles 64. Ossi Savolainen, Erä 65. Niklas Blomqvist, Erä 66. Antti Hyvönen, PakVi 67. Mikko Tuomivirta, PakVi 68. Miika Perttilä, Tiikerit 69. Miika Pulkkinen, HIFK 70. Juuso Soinio, LapPa 71. Aki Vesikallio, HIFK 72. Ahmed Aouni, KKV 73. Petri Kallio, KKV 74. Jarkko Punnonen, Erä 75. Aleksi Ranki, KKV 76. Iiro Rastas, KKV 77. Mikko Rekola, HIFK 78. Antti Rosi, LapPa 79. Toni Sarkkinen, HIFK 80. Janne Korpela, Tiikerit 81. Max Metsärinne, PakVi 82. Novay Tomer, Erä 83. Eero Antti-Poika, Tiikerit 84. Iiro Hanelius, Erä 85. Henrik Holm, PakVi 86. Nikke Luukkonen, PakVi 87. Esra Marvin, PakVi 88. Tony Nikkilä, HIFK 89. Ossi Savokinen, Erä 90. Ville Sulander, HIFK 91. Sami Vedenpää, KKV 92. Matias Arosuo, Tiikerit 93. Marko Bäckroos, Tiikerit 94. Jesse Frank, Erä 95. Antti Hallarvo, PakVi 96. Lauti Jäntti, HIFK 97. Jouni Karim, KKV 98. Toni Korhonen, Erä 99. Risto Niemelä, HIFK 100. Tapio Pankka, Oilers Eagles 101. Juuso Puolakka, KKV 102. Teemu Rantala, Erä 103. Antti Ristiseppä, PakVi 104. Sami Vihko, HIFK


77. Samuli Mäkelä, Oilers Hawks 78. Matti Kosamo, GamTe 79. Jarkko Soinikoski, SB Vantaa 80. Kristian Weisman, M-Team 81. Jarkko Hokka, GamTe 82. Lauri Kattainen, FBS-97 83. Jesse Luomala, Oilers Hawks 84. Visa Männistö, Rangers 85. Niko Hakala, Rangers 86. Robin Hawkins, FBS-97 87. Matias Loskin, FBC Elit 88. Max Rekola, FBS-97 89. Sami Saari, FBS-97 90. Ilkka Suomaa, SB Vantaa 91. Ville Järvenpää, Rangers 92. Anton Ahlroth, SB Vantaa 93. Topi Asikainen, KKV II 94. A-P Hassinen, FBS-97 95. Valtteri Ahtila, Oilers Hawks 96. Sebastian Engblom, Rangers 97. Mikko Pulkki, Oilers Hawks 98. Iiro Rahkonen, Rangers 99. Max Ranhoila, FBS-97 100. Mathias Granfors, Oilers Hawks 101. Markus Holmberg, Oilers Hawks 102. Alex Holmström, FBC Elit 103. Timo Hänninen, SB Vantaa 104. Anssi Kari, Oilers Hawks 105. Henri Kiminki, KKV II 106. Joonas Kärnä, SB Vantaa 107. Niko Stark, SB Vantaa 108. Mikko Vikunen, M-Team 109. Tomi Holm, FBC Elit 110. Marko Kyyhkynen, Oilers Hawks 111. Juuso Lahtinen, SB Vantaa 112. Pasi Lappalainen, KKV II 113. Sampo Lähteenaro, M-Team 114. Richard Orenius, FBC Elit 115. Jaani Savolainen, SB Vantaa 116. Daniel Schidt, FBS-97 117. Mikael Viita, M-Team

0+ 4= 3+ 0= 3+ 0= 3+ 0= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 0+ 3= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

GrIFK PePe Vantaa

10 10

2 0

1 0

7 10

35- 57 27- 109

5 0

0 1 0 1 0

1 1 5 5 7

74- 16 65- 35 44- 69 31- 52 24- 66

14 13 6 5 2

0 1 2 1 0

0 2 3 5 8

71- 17 45- 31 33- 42 27- 45 24- 65

16 11 8 5 0

POJAT D88 4.LOHKO HIFK SB-97 Makkabi Rangers SB Vantaa

8 8 8 8 8

7 6 3 2 1

POJAT D88 5.LOHKO HePa Tiikerit M-Team LoSB SSV Hawks

8 8 8 8 8

8 5 3 2 0

POJAT D88 YLEMPI JATKOSARJA A-LOHKO Oilers Pro Erä HePa SB-97 SB-Pro

8 8 8 8 8

6 5 3 2 1

1 1 2 2 0

1 2 3 4 7

46- 30 38- 24 33- 31 25- 37 21- 41

POJAT D88 YLEMPI JATKOSARJA B-LOHKO HIFK Oilers RX VSS Tiikerit GamTe

8 8 8 8 8

6 6 4 2 1

0 0 0 1 1

2 2 4 5 6

41- 17 36- 24 33- 34 25- 41 29- 48

KARSINNAT PÄÄSYSTÄ SM-VÄLIKARSINTAAN: HelKi - M-Team 4–3 KT-98 - Oilers Eagles 3 – 4 ja.

POJAT D88 JATKOSARJA D-LOHKO

Oilers Pro GamTe VFT Hurriganes Tor KK-95 SSV Spiders

10 10 10 10 10 10

10 6 4 4 2 1

0 1 2 0 2 1

0 3 4 6 6 8

107- 20 36- 48 55- 67 38- 53 21- 41 35- 63

20 13 10 8 6 3

0 1 1 0 0

1 1 4 6 7

68- 31 62- 20 46- 33 32- 79 23- 68

14 13 7 4 2

0 1 0 0

2 2 3 5

70- 33 72- 34 66- 27 40- 50

16 15 14 10

POJAT D88 2.LOHKO Erä Oilers Rx VFT Kings Valkon Vire Kaiku

8 8 8 8 8

7 6 3 2 1

POJAT D88 3.LOHKO VSS SB-Pro Erä II Indians

10 10 10 10

8 7 7 5

12 12 8 5 3

POJAT D88 JATKOSARJA C-LOHKO Makkabi GrIFK LoSB VFT Hurriganes SSV Spiders Valkon Vire

POJAT D88 1.LOHKO

13 11 8 6 2

M-Team VFT Kings Indians KK-95 PePe Vantaa

10 10 10 10 10 10

8 8 8 8 8

8 6 5 4 3 2

7 7 2 2 1

0 0 1 2 1 0

0 0 1 1 0

2 4 4 4 6 8

1 1 5 5 7

64- 45 53- 36 41- 41 58- 61 45- 56 39- 61

66- 17 53- 20 36- 44 19- 34 28- 87

16 12 11 10 7 4

14 14 5 5 2

POJAT D88 JATKOSARJA E-LOHKO Erä II Tor SSV Hawks Kaiku Rangers

8 8 8 8 8

8 3 3 2 2

0 1 1 2 0

0 4 4 4 6

70- 19 33- 43 38- 60 45- 48 29- 45

16 7 7 6 4

KARSINNAT PÄÄSYSTÄ ALUELOPPUTURNAUKSEEN: M-Team - Erä II HePa - M-Team VSS - Makkabi

374

8–5 4–3 3-7


POJAT D89 6.LOHKO

A-lohko Oilers Pro Oilers Rx HePa

2 2 2

1 1 1

0 0 0

1 1 1

8- 5 6- 6 6- 9

2 2 2

Pauhu Tiikerit II Erä MaKu SB-97

B-lohko Erä HIFK Makkabi

2 2 2

2 1 0

0 0 0

0 1 2

7- 2 8- 8 6- 11

4 2 0

POJAT D89 YLEMPI JATKOSARJA A-LOHKO

Välierät Oilers Pro - HIFK Erä - Oilers Rx

3–5 3–0

Sijat 5-6 HePa - Makkabi

13 – 1

Pronssiottelu Oilers RX - Oilers Pro

5–3

Loppuottelu HIFK - Erä

1–2

Oilers Reds 10 Sa-Fa 10 M-Team VanKi 10 Pauhu 10 Oilers Men in White 10 Tiikerit 10

9 8 6 5 2 0

HelKi Tiikerit II Oilers Red Cobras Staga KT-98 ReSe-Team 0 0 0 0 0 0

1 2 4 5 8 10

98- 20 116- 42 52- 58 59- 75 37- 86 26- 107

18 16 12 10 4 0

0 0 0 0 0 0

0 2 4 7 8 9

96- 12 80- 22 58- 48 32- 65 33- 113 33- 72

20 16 12 6 4 2

1 1 0 0 0 0

0 2 3 6 9 9

117- 17 112- 25 108- 31 46- 69 21- 160 30- 132

19 15 14 8 2 2

0 1 1 0 1 1

1 1 3 7 7 9

71- 32 86- 27 58- 47 46- 54 41- 76 23- 89

18 17 13 6 5 1

1 1 0 0 0

1 2 3 6 7

62- 32 60- 36 42- 32 42- 44 36- 98

13 11 10 4 2

POJAT D89 2.LOHKO Oilers Red Cobras M-Team VanKi SSV Lions Rangers HaHy LoSB

10 10 10 10 10 10

10 8 6 3 2 1

POJAT D89 3.LOHKO Oilers Reds HelKi ÅIF Super Stars Ylhäs SSV II Kaiku

10 10 10 10 10 10

9 7 7 4 1 1

POJAT D89 4.LOHKO Staga Sa-Fa HIFK SB-Pro SB Vantaa Tikka

10 10 10 10 10 10

9 8 6 3 2 0

POJAT D89 5.LOHKO Tiikerit KT-98 SB-97 II Seppo Sharks Light Iron

8 8 8 8 8

6 5 5 2 1

8 6 3 3 0

7 7 6 6 2 1

0 0 0 0 0

1 0 1 0 0 0

0 2 5 5 8

2 3 3 4 8 9

90- 21 57- 37 36- 41 45- 74 25- 80

54- 30 58- 40 53- 39 54- 49 25- 42 28- 72

16 12 6 6 0

15 14 13 12 4 2

POJAT D89 YLEMPI JATKOSARJA B-LOHKO

POJAT D89 1.LOHKO Oilers Men in White 10 ReSe-Team 10 Indians 10 M-Team 10 GrIFK 10 PSP 10

8 8 8 8 8

10 10 10 10 10 10

10 7 5 5 3 0

0 0 0 0 0 0

0 3 5 5 7 10

78- 23 79- 63 70- 50 46- 50 46- 72 30- 91

20 14 10 10 6 0

POJAT D89 JATKOSARJA C-LOHKO SB-97 Seppo Sharks Ylhäs HaHy Tikka Indians

10 10 10 10 10 10

9 7 5 3 1 0

0 1 2 2 2 3

1 2 3 5 7 7

101- 38 75- 43 61- 38 51- 57 53- 87 32- 110

18 15 12 8 4 3

POJAT D89 JATKOSARJA D-LOHKO SSV Lions SB-Pro MaKu Light Iron GrIFK Kaiku

10 10 10 10 10 10

8 8 6 4 3 0

1 0 0 0 1 0

1 2 4 6 6 10

98- 28 70- 39 75- 49 66- 94 50- 75 31- 105

17 16 12 8 7 0

POJAT D89 JATKOSARJA E-LOHKO ÅIF Super Stars SB-97 II SB Vantaa LoSB M-Team

8 8 8 8 8

7 7 4 1 1

0 0 0 0 0

1 1 4 7 7

84- 31 67- 30 40- 43 33- 73 26- 73

14 14 8 2 2

POJAT D89 JATKOSARJA F-LOHKO Erä HIFK Rangers SSV II PSP

8 8 8 8 8

7 6 5 1 1

0 0 0 0 0

1 2 3 7 7

74- 16 80- 23 63- 27 18- 91 13- 91

14 12 10 2 2

KARSINNAT PÄÄSYSTÄ ALUELOPPUTURNAUKSEEN: SB-97 - Erä SSV Lions - ÅIF Super Stars M-Team VanKi - Erä Oilers Red Cobras - SSV Lions

375

1–5 11 – 1 3–4 8–1

Etelä-Suomi

D88-POJAT ALUELOPPUTURNAUS


D89-POJAT ALUELOPPUTURNAUS A-lohko Oilers Reds Tiikerit II Erä

2 2 2

2 1 0

0 0 0

0 1 2

11- 3 6- 10 3- 7

4 2 0

B-lohko HelKi Sa-Fa Oilers Red Cobras

2 2 2

1 1 0

1 0 1

0 1 1

7- 5 4- 5 6- 7

3 2 1

POJAT E90 YLEMPI JATKOSARJA B-LOHKO Tiikerit SB-Pro Oilers Kings KKV GamTe

8 8 8 8 8

6 6 6 1 0

0 0 0 1 1

2 2 2 6 7

80- 23 39- 28 50- 39 30- 60 20- 69

POJAT E90 JATKOSARJA C-LOHKO

Välierät Oilers Reds - Sa-Fa HelKi - Tiikerit II

5–2 5–2

Erä PakVi Tiikerit Blues LoSB Oilers Predators

Sijat 5-6 Erä - Red Cobras

2–5

POJAT E90 JATKOSARJA D-LOHKO

Pronssiottelu Tiikerit II - Sa-Fa

4–6

Loppuottelu Oilers Reds - Helki

1–2

8 8 8 8 8

7 5 4 3 0

8 8 8 8 8

Rangers Karhut HePa SSV Tigers VSS SB Vantaa West

8 8 8 8 8

8 5 4 2 1

0 0 0 0 0

8 5 3 3 0

0 0 1 0 1

0 3 4 6 7

0 3 4 5 7

79- 22 88- 30 35- 52 27- 69 20- 76

91- 24 61- 37 54- 59 42- 68 26- 86

16 10 8 4 2

16 10 7 6 1

POJAT E90 JATKOSARJA E-LOHKO

POJAT E90 1.LOHKO Oilers Devils GamTe HePa Tiikerit Blues Erä II

12 12 12 3 1

0 1 0 1 0

1 2 4 4 8

89- 31 47- 34 52- 48 60- 52 23- 106

14 11 8 7 0

SB Vantaa HIFK SB-97 Erä II

6 6 6 6

6 4 2 0

0 0 0 0

0 2 4 6

85- 18 54- 35 30- 48 15- 83

12 8 4 0

KARSINNAT PÄÄSYSTÄ ALUELOPPUTURNAUKSEEN:

POJAT E90 2.LOHKO Oilers Kings M-Team PakVi Rangers Karhut VSS LoSB

10 10 10 10 10 10

8 6 6 6 1 0

1 1 1 1 1 1

1 3 3 3 8 9

91- 24 61- 52 79- 42 68- 30 19- 93 23- 100

17 13 13 13 3 1

POJAT E90 3.LOHKO SSV Wildcats SB-Pro SB-97 Oilers Predators SB Vantaa West

8 8 8 8 8

7 7 3 2 0

0 0 1 1 0

1 1 4 5 8

125- 8 116- 17 23- 70 23- 79 18- 131

14 14 7 5 0

0 0 0 0

1 3 3 5

57- 28 35- 30 50- 45 21- 60

10 6 6 2

POJAT E90 4.LOHKO KKV Indians SB Vantaa SSV Tigers

6 6 6 6

5 3 3 1

POJAT E90 5.LOHKO Tiikerit Rangers Puumat Erä HIFK

6 6 6 6

5 4 3 0

0 0 0 0

1 2 3 6

40- 17 35- 26 28- 20 12- 52

10 8 6 0

POJAT E90 YLEMPI JATKOSARJA A-LOHKO SSV Wildcats M-Team Rangers Puumat Oilers Devils Indians

8 8 8 8 8

8 4 3 2 2

0 1 0 1 0

0 3 5 5 6

74- 19 42- 53 44- 45 41- 54 26- 56

16 9 6 5 4

Rangers Karhut - SB Vantaa Rangers Puumat - SB Vantaa Oilers Kings - Erä

3–4 4–6 6–5

E90-POJAT ALUELOPPUTURNAUS A-lohko SSV Wildcats SB Vantaa SB-Pro

2 2 2

2 1 0

0 0 0

B-lohko Tiikerit 2 2 0 Oilers Kings 2 1 0 M-Team 2 0 0 Välierät SSV Wildcats - Oilers Kings 4 – 5 Tiikerit - SB Vantaa 7–6 Sijat 5-6 SB-Pro - M-Team

6–5

Pronssiottelu SB Vantaa - SSV Wildcats

6 – 10

Loppuottelu Oilers Kings - Tiikerit

3–6

0 1 2

20- 10 17- 17 10- 20

4 2 0

0 1 2

21- 6 22- 13 5- 29

4 2 0

0 2 5 6 8 9

132- 20 99- 52 57- 63 62- 90 44- 96 52- 125

20 16 10 8 4 2

POJAT E91 1.LOHKO VFT Karhukopla Erä LoSB Rangers Haukat Oilers Rangers HIFK II

376

10 10 10 10 10 10

10 8 5 4 2 1

0 0 0 0 0 0


POJAT E91 2.LOHKO 10 10 10 10 10 10

9 7 5 4 2 0

POJAT E91 JATKOSARJA E-LOHKO 1 1 3 1 0 0

0 2 2 5 8 10

121- 30 111- 32 93- 48 37- 71 37- 112 22- 128

19 15 13 9 4 0

1 1 2 0 0 0

1 2 2 5 9 9

122- 43 110- 41 105- 64 58- 69 28- 154 31- 83

17 15 14 10 2 2

POJAT E91 3.LOHKO Pauhu M-Team Pingviinit LaPy Tiikerit Reds PST ÅIF

10 10 10 10 10 10

8 7 6 5 1 1

10 10 10 10 10 10

9 8 5 3 3 0

1 1 1 1 0 01

0 1 4 6 7 0

156- 26 124- 26 61- 68 76- 77 56- 87 24- 213

19 17 11 7 6 0

2 1 2 2 1

1 2 2 5 6

63- 35 58- 39 56- 53 37- 70 36- 53

12 11 10 4 3

POJAT E91 5.LOHKO SSV Panthers SB-97 HIFK Tiikerit Stars Light Iron

8 8 8 8 8

5 5 4 1 1

POJAT E91 YLEMPI JATKOSARJA A-LOHKO Pauhu VFT Karhukopla Oilers Bulls Tiikerit SB-97

8 8 8 8 8

8 4 3 3 0

8 8 8 8 8

7 5 3 3 1

0 0 2 2 0

0 4 3 3 8

94- 36 52- 44 45- 43 46- 54 37- 97

16 8 8 8 0

0 0 1 0 1

1 3 4 5 6

56- 25 67- 29 35- 52 35- 42 27- 72

14 10 7 6 3

POJAT E91 JATKOSARJA C-LOHKO SB Vantaa Tiikerit Stars LoSB PSP Indians Pandatossut HIFK II

12 12 12 12 12 12 12

10 9 6 5 5 2 2

2 1 2 1 0 0 0

0 2 4 6 7 10 10

118- 52 124- 58 86- 76 70- 65 116- 122 42- 112 56- 127

22 19 14 11 10 4 4

POJAT E91 JATKOSARJA D-LOHKO Tiikerit Reds MaKu HIFK ViTa Erä II Oilers Rangers

10 10 10 10 10 10

7 8 7 3 1 1

10 6 6 4 2 0

0 1 0 1 0 2

0 3 4 5 8 8

2 0 2 1 1 0

1 2 1 6 8 9

86- 37 77- 40 78- 44 40- 56 30- 80 30- 84

Tiikerit Reds - LaPy Oilers Bulls - LaPy Ranges Mambat - SB Vantaa

151- 32 73- 55 70- 72 49- 77 27- 98 39- 75

20 13 12 9 4 2

1 – 11 2 – 12 10 – 3

E91-POJAT ALUELOPPUTURNAUS A-lohko LaPy Pauhu PakVi

2 2 2

2 1 0

0 0 0

0 1 2

17- 12 16- 12 14- 23

4 2 0

B-lohko M-Team Pingviinit Rangers Mambat VFT Karhukopla

2 2 2

2 1 0

0 0 0

0 1 2

16- 3 7- 12 3- 11

4 2 0

Välierät LaPy - Rangers Mambat M-Team Pingviinit - Pauhu Sijat 5-6 PakVi - VFT Karhukopla

10 – 8 4–7

7–2

Pronssiottelu M-Team Pingviinit - Rangers Mambat

POJAT E91 YLEMPI JATKOSARJA B-LOHKO M-Team Pingviinit PakVi Rangers Mambat SSV Panthers Erä

10 10 10 10 10 10

KARSINNAT PÄÄSYSTÄ ALUELOPPUTURNAUKSEEN:

POJAT E91 4.LOHKO PakVi Tiikerit SB Vantaa GrIFK ViTa Indians

LaPy GrIFK Rangers Haukat ÅIF Kaiku Light Iron

16 16 16 7 3 2

Loppuottelu LaPy - Pauhu

10 – 4

8–7

TYTÖT B 1.LOHKO Oilers 6 5 1 SB-Pro 6 4 2 Kaiku 6 3 1 LoSB 6 3 0 SSV 6 3 0 PePe Vantaa 6 1 0 KD 6 0 PISTEPÖRSSI 1. Tiina Virtanen, SB-Pro 2. Anna Heikkilä, Kaiku 3. Niina Kaartinen, Kaiku 4. Elina Pylkkänen, Oilers 5. Maria Lindqvist, Oilers 6. Minna Keistinen, Oilers 7. Karoliina Kujala, SB-Pro 8. Maarit Lyytikäinen, SSV 9. Johanna Nylund, PePe Vantaa 10. Emilia Nyberg, Oilers 11. Maarit Keski-Jyrä, SB-Pro 12. Paula Bärlund, Oilers 13. Riikka Tuominen, SB-Pro 14. Anne Ikävalko, SB-Pro 15. Riikka Mäkelä, Oilers 16. Janni Hagström, Oilers 17. Elina Kujala, SB-Pro 18. Ella Roine, LoSB 19. Sanna Ylitalo, SB-Pro 20. Jonna Dahlman, LoSB 21. Karolii Jääskeläinen, Kaiku

377

0 0 2 3 3 5 0 6

40- 5 36- 11 22- 16 16- 15 18- 38 15- 33 2- 31

11 10 7 6 6 2 0 10+ 1= 11 6+ 5= 11 7+ 2= 9 8+ 0= 8 6+ 2= 8 3+ 5= 8 2+ 6= 8 5+ 2= 7 5+ 2= 7 2+ 5= 7 1+ 6= 7 5+ 1= 6 4+ 2= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 4+ 1= 5 4+ 1= 5 4+ 1= 5 4+ 1= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5

Etelä-Suomi

Rangers Mambat Oilers Bulls MaKu PSP Kaiku Erä II


22. Anna Nurmivaara, PePe Vantaa 23. Asta Kohtala, Oilers 24. Katri Kaijalainen, Oilers 25. Johanna Heikkinen, SSV 26. Noora Renkala, Oilers 27. Janika Koljonen, SB-Pro 28. Reetta Virtakoivu, LoSB 29. Katja Mustonen, SB-Pro 30. Essi Pöysti, SSV 31. Noora Reuhkala, Oilers 32. Terhi Räsänen, Kaiku 33. Anna Aaltonen, SB-Pro 34. Nicole Renwall, SSV 35. Mari Torkko, Oilers 36. Irina Aatrokoski, SB-Pro 37. Ellinoora Halme, PePe Vantaa 38. Mira Kmetas, SSV 39. Eveliina Kuvaja, PePe Vantaa 40. Marika Mostova, LoSB 41. Maria Oksman, SB-Pro 42. Laura Soukka, LoSB 43. Sanna Handolin, SB-Pro 44. Hannele Linnakoski, LoSB 45. Tiina Nylund, SSV 46. Rita Ranne, SSV 47. Susanna Salminen, PePe Vantaa 48. Matilda Suonpää, Kaiku 49. Miia Suutarinen, Kaiku 50. Heidi Voitilainen, Kaiku 51. Reeta Hammaren, SSV 52. Heidi Seppälä, Oilers 53. Minna Tirinen, PePe Vantaa 54. Laura Eskola, LoSB 55. Taru Heikkinen, SSV 56. Sanna Hellstedt, SSV 57. Emilia Koljonen, KD 58. Maarit Leppänen, PePe Vantaa 59. Kaisu Mäkelä, Oilers 60. Hanne Mäkinen, KD 61. Laura Naamanen, Kaiku 62. Janna Roos, LoSB 63. Leena Saarema, SSV 64. Boomout Sirinan, PePe Vantaa 65. Mia Karjalainen, Kaiku 66. Sanna Kivelä, PePe Vantaa 67. Mejreme Miftari, PePe Vantaa 68. Krista Nieminen, Oilers 69. Linda Tanninen, KD 70. Saara Varis, PePe Vantaa 71. Noora Venesjärvi, SB-Pro 72. Heidi Voutilainen, Kaiku

3+ 2= 2+ 3= 1+ 4= 3+ 1= 2+ 2= 1+ 3= 1+ 3= 3+ 0= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 0+ 3= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

5 5 5 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

TYTÖT B 2.LOHKO Erä GamTe M-Team Oilers II Rangers Oilers III Sa-Fa

6 6 6 6 6 6 6

5 5 4 3 2 1 0

PISTEPÖRSSI 1. Jenni Nikkanen, Erä 2. Karolina Koivisto, Erä 3. Niina Vilppunen, M-Team 4. Minna Laine, M-Team 5. Hannele Leinonen, Oilers II 6. Katri Sainio, GamTe 7. Eija Pasanen, Erä

0 0 0 0 0 1 1

1 1 2 3 4 4 5

48- 13 28- 8 35- 14 17- 16 9- 41 10- 30 8- 33

10 10 8 6 4 3 1

17+12= 29 14+ 5= 19 13+ 3= 16 5+ 6= 11 4+ 6= 10 7+ 2= 9 4+ 5= 9

8. Miia Löytäinen, Erä 9. Rea Rautanen, M-Team 10. Mia Ahlblad, Oilers III 11. Maarit Friman, GamTe 12. Piia-Maari Vallineva, Oilers II 13. Kirsi Welin, Erä 14. Suvi Karlsson, Sa-Fa 15. Josefina Saarinen, M-Team 16. Sonja Edberg, Oilers III 17. Veera Ruohonen, Rangers 18. Terhi Talvitie, Rangers 19. Marjo Ursin, Oilers II 20. Marjo Vesala, GamTe 21. Satu Hautala, Erä 22. Elina Rapeli, Erä 23. Elina Kantola, GamTe 24. Hanna Koski, M-Team 25. Emmi Lindholm, GamTe 26. Sini Rutanen, GamTe 27. Terhi Tuominen, M-Team 28. Tina Holopainen, Erä 29. Leeni Leinonen, Rangers 30. Kirsi Pursiainen, Erä 31. Laura Järvinen, GamTe 32. Heini Laitinen, GamTe 33. Anne Saarinen, GamTe 34. Katariina Berggren, Rangers 35. Riitta Jääskeläinen, Erä 36. Suvi Mannonen, Erä 37. Suvi Joutsen, Oilers II 38. Tiina Salmela, Oilers II 39. Laura Jauhiainen, Oilers II 40. Krista Jyrkinen, Oilers III 41. Krista Järvinen, GamTe 42. Linda Kaljala, Oilers II 43. Jenni Kortetjärvi, Sa-Fa 44. Johanna Erholtx, M-Team 45. Sanni Kantokorpi, M-Team 46. Jenna Korhonen, Rangers 47. Marliina Mäkinen, M-Team 48. Vivi Avikainen, M-Team 49. Emmi Gumberg, GamTe 50. Tara Idström, Sa-Fa 51. Maria Jäppinen, Sa-Fa 52. Mia Järvinen, Sa-Fa 53. Kia Lindholm, Rangers 54. Jenni Raitavuo, GamTe 55. Katri Rantala, Oilers III 56. Emmi Rautaheimo, Oilers II 57. Anni Rlautsi, Oilers II 58. Taru Tervahauta, Erä 59. Taru Tervehauta, Erä 60. Leila Grönlund, Sa-Fa 61. Essi Hyyppä, M-Team 62. Jenni Järvelä, Erä 63. Anne Kaattari, Oilers III 64. Disa Kahlberg, Sa-Fa 65. Daniela Karbin, Sa-Fa 66. Ulla Karjala, M-Team 67. Karoliina Kettunen, M-Team 68. Katarina Mansukoski, Oilers III 69. Terhi Ojutkangas, Oilers II 70. Taina Ovaska, M-Team 71. Meri Puotanen, Oilers III 72. Hanna Riihimäki, GamTe 73. Maija Räsänen, Oilers II 74. Hanna Sihlman, GamTe 75. Sanna Sihvo, Erä 76. Maria Tuomi, Oilers III 77. Hanna Ylö-Jääski, Oilers II

378

2+ 5= 3+ 3= 5+ 0= 3+ 2= 2+ 3= 1+ 4= 4+ 0= 4+ 0= 3+ 1= 3+ 1= 3+ 1= 3+ 1= 3+ 1= 2+ 2= 2+ 2= 1+ 3= 1+ 3= 0+ 4= 3+ 0= 3+ 0= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 0+ 3= 0+ 3= 0+ 3= 2+ 0= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

7 6 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1


0+ 1= 1

TYTÖT B YLEMPI JATKOSARJA A-LOHKO Erä SB-Pro GamTe M-Team Oilers Kaiku Oilers II

6 6 6 6 6 6 6

6 5 3 3 3 1 0

PISTEPÖRSSI 1. Niina Vilppunen, M-Team 2. Jenni Nikkanen, Erä 3. Sini Rutanen, GamTe 4. Suvi Virtanen, Erä 5. Janika Koljonen, SB-Pro 6. Riitta Jääskeläinen, Erä 7. Miia Löytäinen, Erä 8. Tiina Virtanen, SB-Pro 9. Elina Kantola, GamTe 10. Anne Saarinen, GamTe 11. Jenni Järvelä, Erä 12. Eija Pasanen, Erä 13. Maarit Keski-Jyrä, SB-Pro 14. Elina Pylkkänen, Oilers 15. Tanja Blomqvist, Erä 16. Elina Kujala, SB-Pro 17. Katri Sainio, GamTe 18. Suvi Saukko, Erä 19. Noora Reuhkala, Oilers 20. Kirsi Welin, Erä 21. Heini Laitinen, GamTe 22. Emmi Lindholm, GamTe 23. Vivi Avikainen, M-Team 24. Laura Järvinen, GamTe 25. Laura Pertovaara, M-Team 26. Rea Rantanen, M-Team 27. Josefina Saarinen, M-Team 28. Suvi Mannonen, Erä 29. Terhi Tuominen, M-Team 30. Emilia Nyberg, Oilers 31. Karolii Jääskeläinen, Kaiku 32. Karoliina Kujala, SB-Pro 33. Anne Ikävalko, SB-Pro 34. Suvi Joutsen, Oilers II 35. Minna Laine, M-Team 36. Maarit Friman, GamTe 37. Maria Holmström, SB-Pro 38. Tina Holopainen, Erä 39. Hannele Leinonen, Oilers II 40. Maria Lindqvist, Oilers 41. Laura Naamanen, Kaiku 42. Anni Rautsi, Oilers II 43. Matilda Suonpää, Kaiku 44. Janni Hagström, Oilers 45. Niina Kaartinen, Kaiku 46. Ulla Karjala, M-Team 47. Riikka Mäkelä, Oilers 48. Jenni Raitavuo, GamTe 49. Riikka Tuominen, SB-Pro 50. Anna Heikkilä, Kaiku 51. Mira Karjalainen, Kaiku 52. Minna Keistinen, Oilers 53. Sonja Lindqvist, Oilers II 54. Lotta Nieminen, Oilers II 55. Iisa Rajasvuo, M-Team 56. Emmi Rautaheimo, Oilers II 57. Maija Räsänen, Oilers II

0 0 0 0 0 0 0

0 1 3 3 3 5 6

42- 13 21- 11 23- 12 23- 20 11- 22 8- 30 8- 28

12 10 6 6 6 2 0

10+ 4= 14 8+ 6= 14 7+ 4= 11 6+ 5= 11 8+ 2= 10 7+ 1= 8 5+ 3= 8 4+ 2= 6 2+ 4= 6 1+ 5= 6 4+ 1= 5 4+ 1= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 2+ 3= 5 2+ 3= 5 2+ 3= 5 2+ 3= 5 1+ 4= 5 1+ 4= 5 3+ 1= 4 3+ 1= 4 2+ 2= 4 2+ 2= 4 2+ 2= 4 2+ 2= 4 2+ 2= 4 1+ 3= 4 3+ 0= 3 2+ 1= 3 1+ 2= 3 1+ 2= 3 0+ 3= 3 0+ 3= 3 0+ 3= 3 2+ 0= 2 2+ 0= 2 2+ 0= 2 2+ 0= 2 2+ 0= 2 2+ 0= 2 2+ 0= 2 2+ 0= 2 1+ 1= 2 1+ 1= 2 1+ 1= 2 1+ 1= 2 1+ 1= 2 1+ 1= 2 1+ 0= 1 1+ 0= 1 1+ 0= 1 1+ 0= 1 1+ 0= 1 1+ 0= 1 1+ 0= 1 1+ 0= 1

58. Satu Hautala, Erä 59. Linda Kaljala, Oilers II 60. Karolina Koivisto, Erä 61. Hanna Koski, M-Team 62. Katja Mustonen, SB-Pro 63. Kirsi Pursiainen, Erä 64. Elina Rapeli, Erä 65. Terhi Räsänen, SB-Pro 66. Nora Seppänen, Kaiku 67. Annuliina Stenbacka, M-Team 68. Miia Suutarinen, Kaiku 69. Taru Tervahauta, Erä 70. Marjo Ursin, Oilers II 71. Piia-Maari Vallineva, Oilers II 72. Marjo Vesala, GamTe 73. Sanna Ylitalo, SB-Pro 74. Hanna Ylö-Jääski, Oilers II

0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

TYTÖT B JATKOSARJA B-LOHKO Oilers III LoSB Rangers PePe Vantaa SSV Sa-Fa KD

6 6 6 6 6 6 6

5 4 4 4 2 1 0

0 1 0 0 1 0 0

PISTEPÖRSSI 1. Sirinan Boonbut, PePe Vantaa 2. Johanna Nylund, PePe Vantaa 3. Mia Ahlblad, Oilers III 4. Ella Roine, LoSB 5. Saana Palemäki, Sa-Fa 6. Anna Nurmivaara, PePe Vantaa 7. Terhi Talvitie, Rangers 8. Leeni Leinonen, Rangers 9. Jonna Dahlman, LoSB 10. Disa Kahlberg, Sa-Fa 11. Reeta Hammaren, SSV 12. Reetta Virtakoivu, LoSB 13. Veera Ruohonen, Rangers 14. Petra Holmström, Rangers 15. Maria Tuomi, Oilers III 16. Jenni Kortetjärvi, Sa-Fa 17. Vera Lehto, Oilers III 18. Nicole Renwall, SSV 19. Hannele Linnakoski, LoSB 20. Ninni Gästgifvars, Oilers III 21. Mia Järvinen, Sa-Fa 22. Kaisa Mäkeläinen, LoSB 23. Janna Roos, LoSB 24. Eveliina Kuvaja, PePe Vantaa 25. Tiina Nylund, SSV 26. Maarit Leppänen, PePe Vantaa 27. Maarit Lyytikäinen, SSV 28. Marika Mostova, LoSB 29. Reetta Viipula, Oilers III 30. Karita Åberg, Sa-Fa 31. Tara Idström, Sa-Fa 32. Anne Kaattari, Oilers III 33. Mira Kmetas, SSV 34. Saila Roine, LoSB 35. Laura Soukka, LoSB 36. Katja Aahos, PePe Vantaa 37. Janica Aulen, PePe Vantaa 38. Oona Haapakallio, Rangers 39. Janita Jantunen, KD 40. Suvi Karlsson, Sa-Fa 41. Jenna Korhonen, Rangers

379

1 1 2 2 3 5 6

16- 5 18- 8 14- 8 22- 21 10- 14 15- 21 4- 22

10 9 8 8 5 2 0

7+ 8= 15 5+ 5= 10 6+ 3= 9 5+ 4= 9 7+ 1= 8 6+ 1= 7 4+ 3= 7 3+ 4= 7 3+ 2= 5 2+ 3= 5 4+ 0= 4 4+ 0= 4 3+ 1= 4 2+ 2= 4 2+ 2= 4 3+ 0= 3 3+ 0= 3 3+ 0= 3 2+ 1= 3 1+ 2= 3 1+ 2= 3 1+ 2= 3 1+ 2= 3 0+ 3= 3 0+ 3= 3 2+ 0= 2 2+ 0= 2 1+ 1= 2 1+ 1= 2 1+ 1= 2 0+ 2= 2 0+ 2= 2 0+ 2= 2 0+ 2= 2 0+ 2= 2 1+ 0= 1 1+ 0= 1 1+ 0= 1 1+ 0= 1 1+ 0= 1 1+ 0= 1

Etelä-Suomi

78. Karita Åberg, Sa-Fa


42. M-K Korhonen, KD 43. Sonja Lamppu, KD 44. Katja Lari, LoSB 45. Iina Levanoja, SSV 46. Katarina Mansukoski, Oilers III 47. Katri Rantala, Oilers III 48. Iina Ristolainen, Oilers III 49. Linda Tanninen, KD 50. Katariina Berggren, Rangers 51. Ellinoora Halme, PePe Vantaa 52. Krista Jyrkinen, Oilers III 53. Maria Jäppinen, Sa-Fa 54. Daniela Karbin, Sa-Fa 55. Henna Laakkonen, Sa-Fa 56. Eeva Larkiala, SSV 57. Kia Lindholm, Rangers 58. Tiina Luolahti, Oilers III 59. Hanne Mäkinen, KD 60. Meri Puotanen, Oilers III 61. Essi Pöysti, SSV 62. Sini Salanne, Oilers III 63. Saara Varis, PePe Vantaa

1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

KARSINTA PÄÄSYSTÄ SM-LOPPUSARJAAN M-Team - Oilers III 10 - 1

TYTÖT C 1.LOHKO SB-Pro M-Team SB Vantaa LoSB SSV SB-97 Kaiku

6 6 6 6 6 6 6

6 4 4 3 1 1 0

0 1 0 1 1 1 0

PISTEPÖRSSI 1. Elina Kujala, SB-Pro 2. Karoliina Kujala, SB-Pro 3. Maria Holmström, SB-Pro 4. Niina Vilppunen, M-Team 5. Marika Mostova, LoSB 6. Reeta Hammaren, SSV 7. Minna Laine, M-Team 8. Essi Leppinen, SB Vantaa 9. Johanna Sandqvist, SB Vantaa 10. Minna Airola, SB-97 11. Nicole Renwall, SSV 12. Anna Aaltonen, SB-Pro 13. Mira Karjalainen, Kaiku 14. Laura Mertsalmi, SB-Pro 15. Gitta Suominen, M-Team 16. Irina Aatrokoski, SB-Pro 17. Riikka Tuominen, SB-Pro 18. Mira Kilpiäinen, LoSB 19. Anni Lehtinen, SB Vantaa 20. Rea Rantanen, M-Team 21. Terhi Tuominen, M-Team 22. Mia Karjalainen, Kaiku 23. Asta Lipponen, SB-Pro 24. Josefina Saarinen, M-Team 25. Miia Suutarinen, Kaiku 26. Laura Heiskanen, LoSB 27. Sanni Kantokorpi, M-Team 28. Laura Pertovaara, M-Team 29. Elina Patovirta, SB Vantaa 30. Tia Kaukojärvi, LoSB 31. Emmi Ruokokoski, SB-97 32. Inkeri Taurula, SB-97 33. Jenni Alen, SB-Pro

0 1 2 2 4 4 6

37- 9 26- 7 15- 9 15- 18 14- 21 14- 29 7- 35

12 9 8 7 3 3 0

12+ 8= 20 5+ 9= 14 6+ 4= 10 5+ 5= 10 7+ 1= 8 6+ 1= 7 6+ 1= 7 4+ 3= 7 6+ 0= 6 5+ 1= 6 3+ 3= 6 1+ 5= 6 3+ 1= 4 3+ 1= 4 3+ 1= 4 2+ 2= 4 2+ 2= 4 1+ 3= 4 1+ 3= 4 3+ 0= 3 3+ 0= 3 2+ 1= 3 2+ 1= 3 2+ 1= 3 2+ 1= 3 1+ 2= 3 1+ 2= 3 1+ 2= 3 0+ 3= 3 2+ 0= 2 2+ 0= 2 2+ 0= 2 1+ 1= 2

34. Jonna Dahlman, LoSB 35. Sanna Hyvönen, SB-Pro 36. Annika Isaksson, SB Vantaa 37. Mira Kmetas, SSV 38. Tanja Kollanen, SB-97 39. Johanna Kumpulainen, SB-97 40. Katja Lari, LoSB 41. Iina Levanoja, SSV 42. Essi Pöysti, SSV 43. Ida Svensson, SSV 44. Sini Vanhanen, SB-97 45. Katariina Vesala, SB Vantaa 46. Katja Eloranta, SB-97 47. Kiira Kelomäki, SSV 48. Taina Ovaska, M-Team 49. Kaisa Simola, SB Vantaa 50. Mia Vento, SB-97 51. Vivi Avikainen, M-Team 52. Lilja-Maria Bamberg, SSV 53. Eerika Helme, M-Team 54. Jonna Lankinen, SB Vantaa 55. Kikka Miettinen, SB-97 56. Maria Oksman, SB-Pro 57. Sanna Pietilä, SB-Pro 58. Jenni Saarinen, LoSB 59. Laura Soukka, LoSB 60. Elina Tujula, SB-97 61. Isa Valkeinen, SB Vantaa 62. Laura Eskola, LoSB 63. Heidi Hirvonen, SB-97 64. Janina Jyrkkärinne, Kaiku 65. Karoliina Kettunen, M-Team 66. Hanna Koski, M-Team 67. Milla Lankinen, LoSB 68. Erika Marjamäki, LoSB 69. Marliina Mäkinen, M-Team 70. Pia Nisen, SSV 71. Nina Pisteri, LoSB 72. Iisa Rajasvuo, M-Team 73. Nora Seppänen, Kaiku 74. Sonja Uimonen, Kaiku

1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

TYTÖT C 2.LOHKO HiViri Erä GamTe Oilers HePa Sa-Fa Tiikerit

6 6 6 6 6 6 6

5 5 4 3 2 1 1

PISTEPÖRSSI 1. Janica Ignatius, HiViri 2. Paula Kuurne, Tiikerit 3. Jenni Kortetjärvi, Sa-Fa 4. Kirsi Pursiainen, Erä 5. Johanna Oksanen, HiViri 6. Katri Sainio, GamTe 7. Annika Lindblad, HiViri 8. Erika Alava, Erä 9. Jutta Juurinen, Erä 10. Jessica Taxell, Oilers 11. Jannica Hagström, Oilers 12. Elina Rapeli, Erä 13. Laura Tervo, HiViri 14. Kaisu Salmi, Erä 15. Vera Nilsson, Oilers 16. Päivi Pietilä, GamTe 17. Maria Jäppinen, Sa-Fa

380

0 0 0 0 0 0 0

1 1 2 3 4 5 5

23- 11 26- 11 14- 11 13- 15 8- 17 12- 21 13- 2 3

10 10 8 6 4 2 2

9+ 2= 11 6+ 1= 7 5+ 2= 7 3+ 4= 7 2+ 5= 7 6+ 0= 6 5+ 1= 6 3+ 3= 6 4+ 1= 5 4+ 1= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 2+ 3= 5 3+ 1= 4 2+ 2= 4 3+ 0= 3


3+ 0= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 0+ 3= 0+ 3= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

TYTÖT C YLEMPI JATKOSARJA A-LOHKO M-Team Erä SB-Pro GamTe HiViri SB Vantaa LoSB

6 6 6 6 6 6 6

6 4 4 2 1 0 0

0 1 0 1 2 2 2

0 1 2 3 3 4 4

26- 5 22- 8 23- 18 11- 14 9- 20 6- 13 7- 26

12 9 8 5 4 2 2

PISTEPÖRSSI 1. Elina Kujala, SB-Pro 2. Karoliina Kujala, SB-Pro 3. Niina Vilppunen, M-Team 4. Karolina Koivisto, Erä 5. Jenni Nikkanen, Erä 6. Rea Rantanen, M-Team 7. Janica Ignatius, HiViri 8. Riikka Tuominen, SB-Pro 9. Minna Laine, M-Team 10. Soraya Arads, Erä 11. Katri Sainio, GamTe 12. Josefina Saarinen, M-Team 13. Jenni Järvelä, Erä 14. Maria Holmström, SB-Pro 15. Karoliina Kettunen, M-Team 16. Laura Järvinen, GamTe 17. Laura Soukka, LoSB 18. Miia Löytäinen, Erä 19. Annika Lindblad, HiViri 20. Gitta Suominen, M-Team 21. Isa Valkeinen, SB Vantaa 22. Eerika Ahvenainen, GamTe 23. Päivi Pietilä, GamTe 24. Julia Forsblom, GamTe 25. Johanna Oksanen, HiViri 26. Terhi Tuominen, M-Team 27. Katariina Vesala, SB Vantaa 28. Vivi Avikainen, M-Team 29. Heli Kämäräinen, SB Vantaa 30. Jonna Lankinen, SB Vantaa 31. Kaisa Mäkeläinen, LoSB 32. Sanni Kantokorpi, M-Team 33. Hanna Riihimäki, GamTe 34. Erika Alava, Erä 35. Jutta Juurinen, Erä 36. Noora Kaasalainen, LoSB 37. Tia Kaukojärvi, LoSB 38. Riitta Lankinen, SB Vantaa 39. Stella Lausamo, HiViri 40. Maria Oksman, SB-Pro 41. Kirsi Pursiainen, Erä 42. Ida Roivainen, M-Team 43. Kaisu Salmi, Erä 44. Laura Tervo, HiViri 45. Mira Uusitalo, GamTe 46. Henna Viljakainen, LoSB 47. Viivi Wejberg, GamTe 48. Anna Aaltonen, SB-Pro 49. Jenni Alen, SB-Pro 50. Laura Heiskanen, LoSB 51. Sanna Hyvönen, SB-Pro 52. Karoliina Hyöppönen, LoSB 53. Hanna Koski, M-Team 54. Aliisa Kulmala, HiViri 55. Mira Lindroos, LoSB 56. Laura Mertsalmi, SB-Pro 57. Marika Mostova, LoSB 58. Marliina Mäkinen, M-Team 59. Elina Patovirta, SB Vantaa 60. Helena Penttilä, HiViri 61. Iisa Rajasvuo, M-Team 62. Elina Rapeli, Erä 63. Jenni Saarinen, LoSB 64. Tiia Salmi, SB-Pro 65. Hanna Sihlman, GamTe 66. Taru Tervahauta, Erä 67. Isabel Örthen, HiViri

381

12+ 2= 14 7+ 5= 12 7+ 4= 11 5+ 6= 11 5+ 5= 10 8+ 1= 9 4+ 3= 7 3+ 4= 7 3+ 3= 6 5+ 0= 5 4+ 1= 5 3+ 1= 4 1+ 3= 4 0+ 4= 4 0+ 4= 4 3+ 0= 3 3+ 0= 3 2+ 1= 3 1+ 2= 3 1+ 2= 3 1+ 2= 3 0+ 3= 3 0+ 3= 3 2+ 0= 2 2+ 0= 2 2+ 0= 2 2+ 0= 2 1+ 1= 2 1+ 1= 2 1+ 1= 2 1+ 1= 2 0+ 2= 2 0+ 2= 2 1+ 0= 1 1+ 0= 1 1+ 0= 1 1+ 0= 1 1+ 0= 1 1+ 0= 1 1+ 0= 1 1+ 0= 1 1+ 0= 1 1+ 0= 1 1+ 0= 1 1+ 0= 1 1+ 0= 1 1+ 0= 1 0+ 1= 1 0+ 1= 1 0+ 1= 1 0+ 1= 1 0+ 1= 1 0+ 1= 1 0+ 1= 1 0+ 1= 1 0+ 1= 1 0+ 1= 1 0+ 1= 1 0+ 1= 1 0+ 1= 1 0+ 1= 1 0+ 1= 1 0+ 1= 1 0+ 1= 1 0+ 1= 1 0+ 1= 1 0+ 1= 1

Etelä-Suomi

18. Veera Simola, HePa 19. Julia Forsblom, GamTe 20. Laura Järvinen, GamTe 21. Janni Lindgren, HePa 22. Marleena Huttunen, Oilers 23. Pilvi Jansson, Erä 24. Piia Rinkinen, Tiikerit 25. Tina Weide, Erä 26. Riikka Taipalinen, Tiikerit 27. Taru Tervehauta, Erä 28. Miina Järvelä, Erä 29. Maura Ruopsa, Tiikerit 30. Elina Turkka, Erä 31. Mirella Uddström, HiViri 32. Emma Itänen, Tiikerit 33. Lotta Johansson, Sa-Fa 34. Suvi Karlsson, Sa-Fa 35. Kaisa Vihersalo, Erä 36. Erika Forsell, Oilers 37. Henna Jussila, GamTe 38. Henna Kokko, Sa-Fa 39. Stella Lausamo, HiViri 40. Nina Lindblad, HiViri 41. Sini Tamminiemi, Tiikerit 42. Maiju Virnes, HePa 43. Eerika Ahvenainen, GamTe 44. Anne Haapasalo, HePa 45. Auli Härkönen, Erä 46. Katri Jussila, HePa 47. Disa Kahlberg, Sa-Fa 48. Katri Kaijalainen, Oilers 49. Daniela Karbin, Sa-Fa 50. Karin Klawer, HiViri 51. Jenni Nikkanen, Erä 52. Helena Penttilä, HiViri 53. Kirsi Pursiainen, Erä 54. Hanna Riihimäki, GamTe 55. Marjut Ryytty, Tiikerit 56. Pauliina Sulin, Erä 57. Nora Teerinen, HePa 58. Emma Utänen, Tiikerit 59. Eevi Vepsä, Oilers 60. Sofia Wahlberg, Tiikerit 61. Emilia Dahlberg, Tiikerit 62. Heidi Hyttinen, Tiikerit 63. Tara Idström, Sa-Fa 64. Marsa Järvenpää, GamTe 65. Sirke Kontio, GamTe 66. Laura Korpipää, Oilers 67. Aliisa Kulmala, HiViri 68. Henna Laakkonen, Sa-Fa 69. Anna Laitinen, Oilers 70. Fanny Lindholm, Sa-Fa 71. Jutta Lintunen, Tiikerit 72. Uddström Mirella, HiViri 73. Henna Pokela, GamTe 74. Linda Roihio, Sa-Fa 75. Anne Saarinen, GamTe 76. Hanna Sihlman, GamTe 77. Jaana Viljanen, HePa


TYTÖT C JATKOSARJA B-LOHKO Oilers HePa Tiikerit Sa-Fa SB-97 SSV Kaiku

6 6 6 6 6 6 6

5 3 3 2 2 2 1

PISTEPÖRSSI 1. Anne Haapasalo, HePa 2. Vera Nilsson, Oilers 3. Veera Simola, HePa 4. Jenni Kortetjärvi, Sa-Fa 5. Janni Lindgren, HePa 6. Mira Karjalainen, Kaiku 7. Jannica Hagström, Oilers 8. Lotta Johansson, Sa-Fa 9. Miia Suutarinen, Kaiku 10. Disa Kuhlberg, Sa-Fa 11. Minna Airola, SB-97 12. Katri Kaijalainen, Oilers 13. Iina Levanoja, SSV 14. Emilia Papinoja, Tiikerit 15. Paula Kuurne, Tiikerit 16. Inkeri Taurula, SB-97 17. Maria Jäppinen, Sa-Fa 18. Heidi Haapasalmi, Tiikerit 19. Jessica Taxell, Oilers 20. Jaana Viljanen, HePa 21. Marleena Huttunen, Oilers 22. Katri Jussila, HePa 23. Nora Teerinen, HePa 24. Erika Forsell, Oilers 25. Daniela Karbin, Sa-Fa 26. Mira Kmetas, SSV 27. Sini Vanhanen, SB-97 28. Nicole Renwall, SSV 29. Pilvi Jankola, Oilers 30. Kikka Miettinen, SB-97 31. Essi Pöysti, SSV 32. Matilda Suonpää, Kaiku 33. Katja Eloranta, SB-97 34. Pia Nisen, SSV 35. Nora Seppänen, Kaiku 36. Teele Luga, Oilers 37. Reeta Hammaren, SSV 38. Marjut Ryytty, Tiikerit 39. Eevi Vepsä, Oilers 40. Emma Itänen, Tiikerit 41. Mia Karjalainen, Kaiku 42. Jonna Sahlin, HePa 43. Maiju Virnes, HePa 44. Leila Grönlund, Sa-Fa 45. Kaisa Holm, Oilers 46. Laura Korpipää, Oilers 47. Marianne Näsänen, SSV 48. Linda Roihio, Sa-Fa 49. Riikka Taipalinen, Tiikerit 50. Elisa Toivanen, HePa 51. Sonja Eloranta, SSV 52. Sevgi Halavurt, Oilers 53. Anu Rantanen, SB-97 54. S-M Tynkkynen, Oilers 55. Anna Vuorinen, SSV 56. Pia Wahlfors, Tiikerit 57. Emilia Dahlberg, Tiikerit 58. Kira Holvikari, Oilers 59. Heidi Hyttinen, Tiikerit

1 1 1 2 1 0 0

0 2 2 2 3 4 5

30- 10 26- 12 15- 21 20- 14 14- 25 13- 23 12- 25

11 7 7 6 5 4 2

9+ 2= 11 8+ 1= 9 4+ 5= 9 8+ 0= 8 1+ 7= 8 4+ 3= 7 2+ 5= 7 5+ 1= 6 4+ 2= 6 3+ 3= 6 4+ 1= 5 4+ 1= 5 4+ 1= 5 4+ 1= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 2+ 3= 5 4+ 0= 4 4+ 0= 4 4+ 0= 4 3+ 1= 4 3+ 1= 4 3+ 1= 4 2+ 2= 4 2+ 2= 4 2+ 2= 4 2+ 2= 4 0+ 4= 4 3+ 0= 3 3+ 0= 3 2+ 1= 3 2+ 1= 3 1+ 2= 3 1+ 2= 3 1+ 2= 3 0+ 3= 3 2+ 0= 2 2+ 0= 2 2+ 0= 2 1+ 1= 2 1+ 1= 2 1+ 1= 2 1+ 1= 2 0+ 2= 2 0+ 2= 2 0+ 2= 2 0+ 2= 2 0+ 2= 2 0+ 2= 2 0+ 2= 2 1+ 0= 1 1+ 0= 1 1+ 0= 1 1+ 0= 1 1+ 0= 1 1+ 0= 1 0+ 1= 1 0+ 1= 1 0+ 1= 1

60. Tara Idström, Sa-Fa 61. Jaana Julkunen, Tiikerit 62. Janina Jyrkkärinne, Kaiku 63. Jessica Karlsson, Sa-Fa 64. Merinen Katariina, SB-97 65. Saara Komulainen, Kaiku 66. Henna Laakkonen, Sa-Fa 67. Nathalie Owren, Oilers 68. Piia Rinkinen, Tiikerit 69. Emmi Ruokokoski, SB-97 70. Elina Tujula, SB-97 71. Mia Vento, SB-97 72. Karita Åberg, Sa-Fa

0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

KARSINTA PÄÄSYSTÄ SM-LOPPUSARJAAN GamTe - Oilers

8-1

TYTÖT D 1.LOHKO Oilers ÅIF GamTe SSV II GrIFK II

12 12 12 12 12

11 10 6 3 0

0 0 0 0 0

1 2 6 9 12

77- 14 103- 11 34- 35 20- 74 10- 110

22 20 12 6 0

9 7 6 5 2 0

1 0 1 0 0 0

0 3 3 5 8 10

59- 16 51- 12 45- 27 29- 33 18- 50 5- 69

19 14 13 10 4 0

12 7 7 2 0

0 1 1 1 1

0 4 4 9 11

92- 11 46- 20 60- 27 16- 69 11- 98

24 15 15 5 1

TYTÖT D 2.LOHKO LoSB Erä D-Kissat SB-Pro GrIFK Oilers II KoRe

10 10 10 10 10 10

TYTÖT D 3.LOHKO SSV SB Vantaa Light Iron Rangers HyHT

12 12 12 12 12

TYTÖT D ALUELOPPUTURNAUS A-lohko SSV Oilers Erä D-Kissat

2 2 2

1 0 0

1 2 1

0 0 1

1- 0 3- 3 3- 4

3 2 1

B-lohko SB Vantaa LoSB ÅIF

2 2 2

1 1 0

1 1 0

0 0 2

5- 3 5- 3 2- 6

3 3 0

Välierät SSV - LoSB SB Vantaa - Oilers

4–3 1–6

Sijat 5-6 Erä D-Kissat - ÅIF

2–7

Pronssiottelu SB Vantaa - LoSB

0–1

Loppuottelu SSV - Oilers

5–1

382

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1


Oilers M-Team SB Vantaa II Light Iron VG-62 Rangers

10 10 10 10 10 10

10 8 4 3 3 0

0 0 2 1 1 0

0 2 4 6 6 10

50- 10 48- 18 39- 36 36- 31 35- 31 7- 89

20 16 10 7 7 0

0 1 2 1 0

1 3 5 7 12

80- 13 87- 29 54- 26 36- 56 5- 138

22 17 12 9 0

1 3 3 6 7 8

97- 26 59- 42 67- 44 41- 52 32- 70 28- 90

18 14 12 6 6 4

TYTÖT E 2.LOHKO Erä E-Kissat SB-Pro SSV LoSB SB Vantaa

12 12 12 12 12

11 8 5 4 0

Välierät Oilers - SB-Pro Erä - M-Team

4–0 2 – 1 rl.

Pronssiottelu M-Team - SB-Pro

4–7

Loppuottelu Oilers - Erä

3 – 4 rl.

SENIORIT M35 1.LOHKO LoSB HyNi Tiikerit SBS Botnia USK SSV +35

10 10 10 10 10 10

9 7 5 2 3 2

PISTEPÖRSSI 1. Matti Oksanen, Tiikerit 2. Harri Lind, LoSB 3. Ari Lukka, LoSB 4. Yrjö Kokljuschkin, Tiikerit 5. Jyrki Rytkönen, HyNi 6. Mika Porrasmäki, LoSB 7. Jarkko Hannuksela, LoSB 8. Timo Sirkka, Tiikerit 9. Jari Alen, LoSB 10. Peter Blomqvist, HyNi 11. Markku Joronen, LoSB 12. Jari Rautio, HyNi 13. Calle Witick, SBS Botnia 14. Mika Sipponen, LoSB 15. Jarmo Kumpulainen, Tiikerit 16. Ville Korhonen, LoSB 17. Jarmo Mäkinen, USK 18. Jarno Leskinen, SBS Botnia 19. Aimo Jauho, Tiikerit 20. Tomas Sjöström, HyNi 21. Kari Tuovinen, SBS Botnia 22. Matti Keränen, Tiikerit 23. Ville Nieminen, SBS Botnia 24. Tomi Pekonen, HyNi 25. Hannu Lind, LoSB 26. Stig Wickström, LoSB 27. Mika Kaven, SBS Botnia 28. Aki Rauha, HyNi 29. Ari Vaittinen, HyNi 30. Kimmo Backman, LoSB 31. Hans Horn, HyNi 32. Matti Lehti, USK 33. Kari Jaakkola, USK 34. Pasi Karvosenoja, Tiikerit

0 0 2 2 0 0

23+ 5= 28 7+19= 26 12+10= 22 8+12= 20 6+13= 19 10+ 8= 18 9+ 9= 18 7+11= 18 10+ 6= 16 8+ 8= 16 12+ 2= 14 12+ 2= 14 9+ 4= 13 7+ 6= 13 5+ 7= 12 8+ 3= 11 7+ 4= 11 4+ 7= 11 8+ 2= 10 7+ 3= 10 7+ 3= 10 5+ 5= 10 5+ 5= 10 5+ 5= 10 4+ 6= 10 6+ 3= 9 6+ 2= 8 5+ 3= 8 4+ 4= 8 2+ 6= 8 4+ 3= 7 4+ 3= 7 3+ 4= 7 3+ 4= 7

35. Markku Niemi, SSV +35 36. Mikko Valjus, SBS Botnia 37. Harri Sulavuori, USK 38. Timo Eloholma, USK 39. Kim Österberg, HyNi 40. Robin Nyholm, SSV +35 41. Pekka Häkkinen, SBS Botnia 42. Olavi Kärnä, USK 43. Stig Ekholm, Tiikerit 44. Kristen Fagerstolt, HyNi 45. Seppo Honkanen, HyNi 46. Mika Porrassalmi, LoSB 47. Jouni Vaahtera, LoSB 48. Niko Kirvesmäki, Tiikerit 49. Aki Naukkarinen, USK 50. Mika Ponnassalmi, LoSB 51. Jarkko Rosnell, SBS Botnia 52. Juha Salko, SSV +35 53. Hans Honn, HyNi 54. Pekka Kolstela, SSV +35 55. Timo Lehikoinen, HyNi 56. Jarmo Ljunberg, SSV +35 57. Pauli Nousiainen, SBS Botnia 58. Jouni Vainikka, USK 59. Kurt Westerlund, SSV +35 60. Tuomo Kämäräinen, USK 61. Mikko Marila, USK 62. Dan Sihvonen, SBS Botnia 63. Petri Sillberg, SSV +35 64. Jukka Harju, Tiikerit 65. Jouko Karilahti, LoSB 66. Timo Koskela, SSV +35 67. Kari Lipiäinen, Tiikerit 68. Tapio Liukolahti, SSV +35 69. Heikki Leinonen, SSV +35 70. Pepe Tamminen, SSV +35 71. Timo Oirkka, Tiikerit 72. Jarmo Parkkonen, USK 73. Jarkko Rantanen, SSV +35 74. Mika Norrassalmi, LoSB 75. A-P Pekari, SBS Botnia 76. Pasi Solja, SBS Botnia 77. Mikko Varjosaari, Tiikerit 78. Matti Kehänen, Tiikerit 79. Pasi Konuosenoja, Tiikerit 80. Fritz Koskola, SSV +35 81. Ari Lahtinen, LoSB 82. Antti Lipasti, LoSB 83. Tarmo Ljunberg, SSV +35 84. Arto Majuri, USK 85. Mika Mikkola, USK 86. Tommi Orasmaa, SSV +35 87. Ari Salo, LoSB 88. Jani Snollman, SSV +35 89. Jari Vainikka, USK 90. Pekka Ylänkö, HyNi 91. Hannu Hanksten, SSV +35 92. Jari Honkaniemi, Tiikerit 93. Kari Kallioinen, SSV +35 94. Janne Kallunki, SSV +35 95. Kari Koivula, SSV +35 96. Jari Kuosmanen, LoSB 97. Tapio Liukolampi, SSV +35 98. A-P Pekani, SBS Botnia 99. Petri Saarinen, SSV +35 100. Eero Salo, USK 101. Timo Sinkko, Tiikerit 102. Tom Sjöblom, Tiikerit 103. Jari Suominen, Tiikerit 104. Teppo Väätäinen, SBS Botnia

383

4+ 2= 4+ 2= 3+ 3= 2+ 4= 1+ 5= 5+ 0= 3+ 2= 3+ 2= 2+ 3= 1+ 4= 0+ 5= 4+ 0= 3+ 1= 2+ 2= 2+ 2= 0+ 4= 0+ 4= 3+ 0= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 0+ 3= 0+ 3= 0+ 3= 0+ 3= 0+ 3= 2+ 0= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

Etelä-Suomi

TYTÖT E 1.LOHKO


SENIORIT M35 2.LOHKO VaSK Luolamiehet GrIFK OB Kemu KKV Armandot

10 10 10 10 10 10

9 7 7 2 2 2

0 1 0 1 0 0

PISTEPÖRSSI 1. Tero Soinoja, VaSK 2. Marko Mäkinen, VaSK 3. Markku Huoponen, VaSK 4. Samuli Hemmer, Luolamiehet 5. Kari Sinkkonen, KKV 6. Richard Johnson, GrIFK OB 7. Jussi Horttanainen, KKV 8. Tomas Nordin, Kemu 9. Mika Wickström, Luolamiehet 10. Jari Kankkunen, Armandot 11. Jari Kinnunen, Kemu 12. Tom Malin, GrIFK OB 13. Jukka Kettunen, VaSK 14. Jarkko Aromaa, Armandot 15. Jussi Jäntti, Kemu 16. David Borg, GrIFK OB 17. Harri Kähkönen, GrIFK OB 18. Juha Hauhio, Luolamiehet 19. Martin Olsson, GrIFK OB 20. Kimmo Hyvärinen, Kemu 21. Ismo Eskelinen, KKV 22. Harry Gullberg, GrIFK OB 23. Tapio Gustafsson, Luolamiehet 24. Kari Jussila, VaSK 25. Ari Joutsenjärvi, VaSK 26. Jarmo Ahonen, Luolamiehet 27. Kalevi Tuhkanen, Armandot 28. Urho Supinen, Armandot 29. Jari Mokkala, Armandot 30. Veijo Mäkinen, GrIFK OB 31. Antti Pyykkö, Kemu 32. Mikko Johansson, Kemu 33. Mikael Gyllenberg, GrIFK OB 34. Terho Kettunen, VaSK 35. Esko Pelkonen, Luolamiehet 36. Bob Fors, GrIFK OB 37. Peter Isaksson, Armandot 38. Seppo Jokinen, Armandot 39. Atso Selkälä, Armandot 40. Petri Ylikojola, VaSK 41. Jukka Talvitie, Luolamiehet 42. Mikko Tapper, Luolamiehet 43. Jukka Autio, KKV 44. Ari Karhapää, KKV 45. Jorma Tallus, KKV 46. Ben Ahlroos, VaSK 47. Mika Hartikainen, KKV 48. Ari Vehniäinen, Luolamiehet 49. Jarkko Ek, Luolamiehet 50. Kimmo Leino, KKV 51. Jonni Peltola, GrIFK OB 52. Kari Hakkarainen, Luolamiehet 53. Kari Vähä-Lummukka, Kemu 54. Hannu Rokkonen, Armandot 55. Markku Haaksiala, Luolamiehet 56. Ilkka Mäkinen, VaSK 57. Pekka Ripatti, Luolamiehet 58. Nisse Wickström, GrIFK OB 59. Pasi Kokko, Kemu 60. Kai Kolkkalainen, Kemu

1 2 3 7 8 8

70- 27 58- 37 55- 34 46- 89 42- 62 40- 62

18 15 14 5 4 4

17+16= 33 10+15= 25 13+ 9= 22 14+ 7= 21 13+ 8= 21 12+ 8= 20 11+ 7= 18 13+ 4= 17 6+10= 16 11+ 1= 12 9+ 3= 12 7+ 5= 12 6+ 6= 12 4+ 8= 12 2+10= 12 6+ 5= 11 6+ 5= 11 5+ 6= 11 5+ 6= 11 9+ 1= 10 4+ 6= 10 6+ 3= 9 6+ 3= 9 5+ 4= 9 4+ 5= 9 7+ 1= 8 7+ 1= 8 5+ 3= 8 2+ 6= 8 2+ 6= 8 0+ 8= 8 6+ 1= 7 5+ 2= 7 5+ 2= 7 5+ 2= 7 3+ 4= 7 3+ 4= 7 3+ 4= 7 2+ 5= 7 5+ 1= 6 2+ 4= 6 4+ 1= 5 3+ 2= 5 1+ 4= 5 1+ 4= 5 3+ 1= 4 3+ 1= 4 3+ 1= 4 2+ 2= 4 2+ 2= 4 2+ 2= 4 1+ 3= 4 0+ 4= 4 2+ 1= 3 1+ 2= 3 1+ 2= 3 1+ 2= 3 0+ 3= 3 2+ 0= 2 2+ 0= 2

61. Mika Martikainen, KKV 62. Esa Partanen, Kemu 63. Juha Joukola, Luolamiehet 64. Jari Tiittanen, KKV 65. Keijo Lindberg, Armandot 66. Paulo Lättinen, Kemu 67. Rickhard Wahlstedt, GrIFK OB 68. Heikki Honkanen, Armandot 69. Sami Honkanen, GrIFK OB 70. Juha Kiviharju, Kemu 71. John Liljelund, VaSK 72. Stefan Finne, GrIFK OB 73. Janne Innanen, Luolamiehet 74. Teijo Isokangas, KKV 75. Matti Joukola, Luolamiehet 76. Jari Mäkelä, Kemu 77. Jukka Oikarinen, KKV 78. Kim Sällström, VaSK

2+ 0= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

SENIORIT M35 3.LOHKO Zoom Liffe PIP-Papat SB-Pro Hekuma Oldies

8 8 8 8 8

7 6 3 1 0

1 0 2 2 1

PISTEPÖRSSI 1. Risto Salomaa, Zoom 2. Risto Kaskilahti, Zoom 3. Veve Lappi, PIP-Papat 4. Juha Koskinen, Zoom 5. Timo Nuutinen, PIP-Papat 6. Pasi Pirskanen, Liffe 7. Antti Moilanen, Liffe 8. Tero Eloranta, PIP-Papat 9. Jari Harjula, Liffe 10. Hannu Kaskilahti, Zoom 11. Markus Kiiskinen, Liffe 12. Markku Laakko, Zoom 13. Tapani Haapala, SB-Pro 14. Mika Antikainen, PIP-Papat 15. Jusu Lounela, Zoom 16. Marko Keisalo, Zoom 17. A-P Laitalainen, SB-Pro 18. Jouni Krok, Hekuma Oldies 19. Pekka Niiranen, SB-Pro 20. Kalle Heino, Hekuma Oldies 21. Pasi Mäenpää, PIP-Papat 22. Petteri Niskanen, Liffe 23. Ville Turkka, Zoom 24. Jussi Ruokonen, SB-Pro 25. Mika Mattinen, SB-Pro 26. Juha Hällfors, SB-Pro 27. P-E Wicklund, Zoom 28. Jari Koskelo, Hekuma Oldies 29. Matti Heiskanen, Liffe 30. Markku Louhelainen, Liffe 31. Petteri Nykky, Liffe 32. Ossi Lemström, PIP-Papat 33. Kim Skogström, Liffe 34. Sasu Tuominen, Liffe 35. Jani Aronen, Hekuma Oldies 36. Kai Haikonen, Zoom 37. Mika Lajunen, SB-Pro 38. A-J Myllymäki, Hekuma Oldies 39. Reima Nieminen, Hekuma Oldies 40. Petri Palovaara, Liffe 41. Ari Kuokkanen, Hekuma Oldies 42. Ismo Rantaniemi, Liffe

384

0 2 3 5 7

69- 20 46- 31 39- 33 27- 59 21- 59

15 12 8 4 1

18+ 9= 27 9+17= 26 14+ 5= 19 11+ 6= 17 4+11= 15 10+ 3= 13 5+ 8= 13 9+ 3= 12 3+ 7= 10 7+ 2= 9 7+ 2= 9 5+ 4= 9 7+ 1= 8 5+ 3= 8 4+ 4= 8 2+ 6= 8 5+ 2= 7 3+ 4= 7 1+ 6= 7 5+ 1= 6 4+ 2= 6 4+ 2= 6 2+ 4= 6 1+ 5= 6 5+ 0= 5 4+ 1= 5 4+ 1= 5 2+ 3= 5 3+ 1= 4 3+ 1= 4 3+ 1= 4 2+ 2= 4 1+ 3= 4 0+ 4= 4 2+ 1= 3 2+ 1= 3 2+ 1= 3 2+ 1= 3 2+ 1= 3 2+ 1= 3 1+ 2= 3 1+ 2= 3


1+ 2= 0+ 3= 0+ 3= 0+ 3= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

SENIORIT M35 4.LOHKO S.C. Dalmac LoST Pauhu Tyly Oilers Ylhäs Original

8 8 8 8 8

6 4 4 2 0

0 3 2 2 1

PISTEPÖRSSI 1. Kari Järvenkallas, S.C. Dalmac 2. Pekka Holm, Pauhu 3. Kari Honni, S.C. Dalmac 4. Anssi Timonen, Tyly Oilers 5. Ari Pehkonen, LoST 6. Olli Laitinen, Tyly Oilers 7. Tomi Lerto, Tyly Oilers 8. Mika Vähäsarja, LoST 9. Mika Vlasoff, Pauhu 10. Teijo Lepola, Pauhu 11. Mika Mouhu, Pauhu 12. Vesa Uutela, Ylhäs Original 13. Heikki Vienola, S.C. Dalmac 14. Leo Reenpää, S.C. Dalmac 15. Jarmo Perttilä, S.C. Dalmac 16. Pasi Korhonen, Tyly Oilers 17. Petri Pihkala, S.C. Dalmac 18. Juha Salo, S.C. Dalmac 19. Timo Heikkinen, LoST 20. Tero Laakso, LoST 21. Mika Honkasalo, Tyly Oilers 22. Jarkko Lahtinen, Ylhäs Original 23. Tero Laulajainen, Tyly Oilers 24. Kalle Hartzell, Tyly Oilers 25. Jari Piekkala, S.C. Dalmac 26. Mika Tenhunen, Pauhu 27. Vesa Korhonen, LoST

2 1 2 4 7

64- 28 41- 32 42- 42 50- 43 21- 73

12 11 10 6 1

12+11= 23 15+ 7= 22 11+ 8= 19 11+ 8= 19 11+ 7= 18 12+ 3= 15 9+ 6= 15 7+ 7= 14 5+ 9= 14 8+ 2= 10 2+ 8= 10 5+ 4= 9 5+ 4= 9 4+ 5= 9 5+ 3= 8 2+ 6= 8 5+ 2= 7 4+ 3= 7 3+ 4= 7 3+ 4= 7 5+ 1= 6 4+ 2= 6 4+ 2= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 5+ 0= 5 4+ 1= 5

28. Tarmo Tiihonen, S.C. Dalmac 29. Teijo Huhtinen, Pauhu 30. Olli Vanne, S.C. Dalmac 31. Jyri Kauria, Tyly Oilers 32. V-P Palsi, S.C. Dalmac 33. Hannu Raappana, LoST 34. Jussi Turtiainen, S.C. Dalmac 35. Jukka Ahola, Pauhu 36. Jari Haapala, Ylhäs Original 37. Tero Pylvänen, LoST 38. Anssi Rutanen, Ylhäs Original 39. Jyrki Hautaniemi, Pauhu 40. Petri Salo, S.C. Dalmac 41. Tero Okkonen, LoST 42. Jarmo Nieminen, Ylhäs Original 43. Ari Niinikoski, Ylhäs Original 44. Janne Tiivonen, LoST 45. J-P Valjakko, Ylhäs Original 46. Jarmo Kokko, LoST 47. Aki Pitkänen, LoST 48. Pertti Tossavainen, Ylhäs Original 49. Pasi Virtanen, Tyly Oilers 50. Jarkko Kaira, S.C. Dalmac 51. Tomi Nyman, Pauhu 52. Markku Korhonen, Ylhäs Original 53. Tero Laulajainen, Tyly Oilers 54. Tero Tukiainen, Tyly Oilers 55. Jari Waismaa, S.C. Dalmac 56. Rauno Aronen, Pauhu 57. Kari Männistö, Tyly Oilers 58. Jyrki Ristiluoma, S.C. Dalmac 59. Jorma Ylönen, Tyly Oilers 60. Kimmo Kuosmanen, LoST 61. Tomi Skogberg, S.C. Dalmac 62. Seppo Kari, Tyly Oilers 63. Juha Karvinen, S.C. Dalmac 64. Timo Laakso, LoST 65. Jari Laure, S.C. Dalmac 66. Urho Manninen, LoST 67. Timo Mattila, Tyly Oilers 68. Hannu Åvall, LoST

3+ 2= 2+ 3= 2+ 3= 1+ 4= 4+ 0= 3+ 1= 3+ 1= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 1+ 3= 1+ 3= 3+ 0= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 0+ 3= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1

SENIORIT M35 5.LOHKO SC Sähly-90 KoSSU BeWe Pegasos IT Rangers-35

8 8 8 8 8

7 5 4 3 0

0 0 0 1 1

PISTEPÖRSSI 1. Harri Laukkanen, SC Sähly-90 2. Juha Haverinen, KoSSU 3. Markku Finne, SC Sähly-90 4. Petri Budde, KoSSU 5. Jaakko Roivainen, KoSSU 6. Pauli Heino, BeWe Pegasos 7. Janne Lindroos, IT 8. Klaus Wacklin, BeWe Pegasos 9. Petri Ikonen, KoSSU 10. Vesa Klemettinen, SC Sähly-90 11. Ari Hongisto, IT 12. Pasi Hänninen, IT 13. Hannu Mäkinen, IT 14. Erkki Enström, KoSSU 15. Kai Koskela, IT 16. Sami Koski, KoSSU 17. Petri Lahikainen, SC Sähly-90 18. Juha Tikkanen, BeWe Pegasos

385

1 3 4 4 7

66- 26 56- 39 38- 47 48- 39 17- 74

14 10 8 7 1

12+10= 22 13+ 6= 19 8+ 9= 17 11+ 5= 16 8+ 7= 15 9+ 5= 14 6+ 8= 14 6+ 7= 13 8+ 4= 12 7+ 5= 12 4+ 7= 11 10+ 0= 10 6+ 3= 9 3+ 6= 9 3+ 6= 9 3+ 6= 9 3+ 6= 9 8+ 0= 8

Etelä-Suomi

43. Frans Westerlund, Liffe 44. Antti Hyytiäinen, Zoom 45. Ilkka Niini, PIP-Papat 46. Ismo Vihtola, Liffe 47. Esa Alen, SB-Pro 48. Martti Kanninen, Hekuma Oldies 49. Jouni Lahti, Zoom 50. Kai Lehtisalmi, Zoom 51. Lasse Leirilaakso, Hekuma Oldies 52. Niklas Olin, Zoom 53. Juha Ahonen, SB-Pro 54. Reko Castren, PIP-Papat 55. Janne Marttunen, PIP-Papat 56. Matti Nissi, SB-Pro 57. Jari Oksanen, SB-Pro 58. Markku Puumalainen, Zoom 59. Kalle Toiskallio, PIP-Papat 60. Sami Kouhia, Hekuma Oldies 61. Mika Kuoppala, Liffe 62. Tero Kupiainen, Zoom 63. Petri Kämäräinen, SB-Pro 64. Seppo Nuutinen, PIP-Papat 65. Juha Panigrahi, Hekuma Oldies 66. Juha Porana, Liffe 67. Pasi Vieskanen, Liffe 68. Timo Halonen, Liffe 69. Marko Jokela, PIP-Papat 70. A-P Karjalainen, SB-Pro 71. Petri Laine, SB-Pro 72. Mika Pekkonen, Hekuma Oldies 73. Timo Päivärinta, Zoom 74. Juha Sormunen, Hekuma Oldies 75. Jouni Vuori, Hekuma Oldies


19. Patrick Andersson, SC Sähly-90 20. Petri Nordlund, Rangers-35 21. Marko Helminen, BeWe Pegasos 22. Jukka Kemppainen, SC Sähly-90 23. Lasse Käck, IT 24. Ismo Ronkainen, IT 25. Risto Kauppinen, IT 26. Seppo Virtanen, BeWe Pegasos 27. Matti Kukkonen, SC Sähly-90 28. Kimmo Tonteri, SC Sähly-90 29. Esko Salomaa, KoSSU 30. Rauno Vehanen, Rangers-35 31. Kim Karlsson, SC Sähly-90 32. Pasi Rasilainen, IT 33. Robert Tikkanen, SC Sähly-90 34. Petri Mielonen, SC Sähly-90 35. Christian Neva, SC Sähly-90 36. Esa Salminen, KoSSU 37. Esa Ylimaula, Rangers-35 38. Jussi Karlsson, Rangers-35 39. Tom Hedkrok, IT 40. Esa Salomaa, KoSSU 41. Jarkko Seppälä, KoSSU 42. Jukka Gardemeister, SC Sähly-90 43. Arto Haapaniemi, BeWe Pegasos 44. Ismo Ilveskoski, BeWe Pegasos 45. Peter Lund, SC Sähly-90 46. Jyrki Airaksinen, IT 47. Marko Koskinen, SC Sähly-90 48. Marko Kuparinen, KoSSU 49. Jouni Ruokonen, KoSSU 50. Heikki Sinimaa, BeWe Pegasos 51. Urpo Toivanen, BeWe Pegasos 52. Kimmo Avikainen, SC Sähly-90 53. Kimmo Avilainen, SC Sähly-90 54. Jaakko Koivainen, KoSSU 55. Mikko Kukkonen, SC Sähly-90 56. Ahto Ollikainen, Rangers-35 57. Kim Sundström, SC Sähly-90 58. Olli Junno, Rangers-35 59. Ari Mehtonen, SC Sähly-90 60. Markku Saturo, BeWe Pegasos 61. Tommi Tapola, Rangers-35 62. Kari Toivonen, KoSSU 63. Juha Mikkola, Rangers-35 64. Pasi Eskelinen, BeWe Pegasos 65. Jukka Hassinen, SC Sähly-90 66. Hannu Laine, Rangers-35 67. Kimmo Rahkola, Rangers-35 68. Ari Rantala, BeWe Pegasos 69. Terho Tompuri, BeWe Pegasos 70. Jukka Tourunen, BeWe Pegasos 71. Kimmo Varjokari, IT 72. Mika Heikkilä, BeWe Pegasos 73. Juha Kujo, BeWe Pegasos 74. Roger Lindman, Rangers-35 75. Veli Moilanen, Rangers-35 76. Jorma Nattari, BeWe Pegasos 77. Asko Rönkkö, BeWe Pegasos 78. Petri Vaittinen, IT

7+ 1= 6+ 2= 3+ 5= 3+ 5= 4+ 3= 3+ 4= 6+ 0= 5+ 1= 3+ 3= 2+ 4= 3+ 2= 2+ 3= 3+ 1= 3+ 1= 3+ 1= 2+ 2= 1+ 3= 0+ 4= 0+ 4= 3+ 0= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 0+ 3= 0+ 3= 0+ 3= 0+ 3= 0+ 3= 0+ 3= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

SENIORIT M35 6.LOHKO Hot Shots HöySä HPVaarit Jumbo Ylhäs Wanhat

8 8 8 8 8

7 4 4 3 0

1 1 0 0 2

0 3 4 5 6

63- 16 43- 40 35- 41 30- 45 25- 54

15 9 8 6 2

8 8 8 8 7 7 6 6 6 6 5 5 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

PISTEPÖRSSI 1. Marko Värilä, Hot Shots 2. Christian Lindroos, HöySä 3. Markus Liljestrand, Hot Shots 4. Vesa Keinänen, HPVaarit 5. Heikki Arola, Hot Shots 6. Kimmo Jussila, HöySä 7. Tero Ketola, HöySä 8. Olli Honkela, HPVaarit 9. Markku Niiranen, Jumbo 10. Janne Lappalainen, Hot Shots 11. Juha Oravainen, Jumbo 12. Tuomas Lehtonen, HöySä 13. Vesa Lensu, Hot Shots 14. Pasi Pennanen, Ylhäs Wanhat 15. Jari Raitaranta, Ylhäs Wanhat 16. Rami Posa, HöySä 17. Ilkka Halme, Hot Shots 18. Harri Kunnas, Ylhäs Wanhat 19. Jyri Auvinen, Jumbo 20. Teppo Marttila, Jumbo 21. Mika Kivelä, HPVaarit 22. Markku Uotila, Jumbo 23. Juhani Hämäläinen, Jumbo 24. Raimo Tamminen, HPVaarit 25. Jyrki Lampinen, Hot Shots 26. Timo Sarpalinna, Ylhäs Wanhat 27. Jari Kenias, HöySä 28. Harri Kosonen, Ylhäs Wanhat 29. Jarmo Salonen, Hot Shots 30. Tapio Laitinen, HPVaarit 31. Harri Lindholm, HPVaarit 32. Jari Keränen, Jumbo 33. Taneli Lumiaro, Jumbo 34. Mika Patshujew, Ylhäs Wanhat 35. Ari Saaranen, Jumbo 36. Timo Hakola, Ylhäs Wanhat 37. Kimmo Höynälä, HPVaarit 38. Hannu Koivisto, HöySä 39. Vesa Raja-Aho, HöySä 40. Jussi Wahe, HPVaarit 41. Tomi Lindgren, Jumbo 42. Panu Sinisalo, HPVaarit 43. Matti Pennanen, Ylhäs Wanhat 44. Harri Hiltunen, Ylhäs Wanhat 45. Petri Luumi, Hot Shots 46. Ilari Anttila, Hot Shots 47. Reijo Enqvist, HPVaarit 48. Timo Helenius, Ylhäs Wanhat 49. Karri Nieppo, Ylhäs Wanhat 50. Jari Nuurtila, Hot Shots 51. J-P Rönkkö, HPVaarit

24+10= 34 17+ 5= 22 10+12= 22 16+ 5= 21 13+ 8= 21 6+ 9= 15 6+ 8= 14 7+ 6= 13 6+ 4= 10 3+ 7= 10 3+ 7= 10 7+ 2= 9 5+ 4= 9 5+ 4= 9 6+ 2= 8 3+ 4= 7 2+ 5= 7 6+ 0= 6 5+ 1= 6 5+ 1= 6 2+ 4= 6 2+ 4= 6 5+ 0= 5 3+ 2= 5 2+ 3= 5 1+ 4= 5 3+ 1= 4 3+ 1= 4 3+ 1= 4 2+ 2= 4 2+ 2= 4 1+ 3= 4 1+ 3= 4 1+ 3= 4 0+ 4= 4 2+ 1= 3 1+ 2= 3 1+ 2= 3 0+ 3= 3 0+ 3= 3 2+ 0= 2 2+ 0= 2 0+ 2= 2 1+ 0= 1 1+ 0= 1 0+ 1= 1 0+ 1= 1 0+ 1= 1 0+ 1= 1 0+ 1= 1 0+ 1= 1

SENIORIT M40 1.LOHKO Zoom Peipparit KoPa-75 BP Rollators SB-Pro BeWe Pegasos

10 10 10 10 10 10

10 7 6 3 3 0

PISTEPÖRSSI 1. Risto Salomaa, Zoom 2. Risto Kaskilahti, Zoom 3. Pekka Kaartinen, Peipparit 4. Juha Pitkänen, KoPa-75 5. Tapani Haapala, SB-Pro 6. Hannu Kaskilahti, Zoom 7. Timo Olenius, KoPa-75

386

0 1 1 0 0 0

0 2 3 7 7 10

55- 14 34- 27 37- 20 24- 23 28- 43 13- 64

20 15 13 6 6 0

14+11= 25 14+ 5= 19 9+ 8= 17 10+ 4= 14 10+ 3= 13 3+ 8= 11 8+ 2= 10


7+ 3= 10 5+ 4= 9 4+ 5= 9 2+ 7= 9 7+ 1= 8 5+ 3= 8 4+ 4= 8 4+ 4= 8 2+ 6= 8 5+ 2= 7 4+ 2= 6 3+ 3= 6 1+ 5= 6 0+ 6= 6 5+ 0= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 2+ 3= 5 2+ 3= 5 2+ 3= 5 1+ 4= 5 1+ 4= 5 3+ 1= 4 2+ 2= 4 1+ 3= 4 1+ 3= 4 0+ 4= 4 0+ 4= 4 3+ 0= 3 3+ 0= 3 3+ 0= 3 2+ 1= 3 2+ 1= 3 2+ 1= 3 2+ 1= 3 2+ 1= 3 1+ 2= 3 2+ 0= 2 2+ 0= 2 2+ 0= 2 2+ 0= 2 1+ 1= 2 1+ 1= 2 1+ 1= 2 1+ 1= 2 1+ 1= 2 1+ 1= 2 1+ 1= 2 0+ 2= 2 0+ 2= 2 1+ 0= 1 1+ 0= 1 1+ 0= 1 1+ 0= 1 1+ 0= 1 1+ 0= 1 1+ 0= 1 0+ 1= 1 0+ 1= 1 0+ 1= 1 0+ 1= 1 0+ 1= 1 0+ 1= 1 0+ 1= 1 0+ 1= 1 0+ 1= 1 0+ 1= 1 0+ 1= 1 0+ 1= 1

SENIORIT M40 2.LOHKO SCD S.C. Dalmac GrIFK OB HöySä SC Sähly-90 SSV M40+

10 10 10 10 10 10

6 7 6 2 2 2

4 1 0 2 2 1

PISTEPÖRSSI 1. Kai Ahlstedt, SCD 2. Timo Arola, SCD 3. Richard Johnson, GrIFK OB 4. Tero Ketola, HöySä 5. Mikko Varila, GrIFK OB 6. Ari Lehtovaara, SCD 7. Tarmo Tiihonen, S.C. Dalmac 8. Jari Piekkala, S.C. Dalmac 9. Ismo Salonen, HöySä 10. Kimmo Jussila, HöySä 11. Joakim Rehn, GrIFK OB 12. Jarkko Kaira, S.C. Dalmac 13. Jukka Kemppainen, SC Sähly-90 14. Jarmo Perttilä, S.C. Dalmac 15. V-P Pynttäri, SC Sähly-90 16. V-P Palsi, S.C. Dalmac 17. Tomi Skogberg, S.C. Dalmac 18. Seppo Kari, GrIFK OB 19. Keijo Kekkonen, SSV M40+ 20. Harry Gullberg, GrIFK OB 21. Heikki Leinonen, SSV M40+ 22. Matti Kukkonen, SC Sähly-90 23. Juha Karvinen, S.C. Dalmac 24. Juha Salo, S.C. Dalmac 25. Heikki Vienola, S.C. Dalmac 26. Tommy Helenius, HöySä 27. Hannu Hornborg, SC Sähly-90 28. Jorma Nattari, SCD 29. Leo Reenpää, S.C. Dalmac 30. Pekka Kemppainen, SC Sähly-90 31. Jari Laure, S.C. Dalmac 32. Petri Salo, S.C. Dalmac 33. Ulf Wiberg, GrIFK OB 34. Hannu Kolmonen, SCD 35. Harri Hansten, SSV M40+ 36. Martin Holsti, GrIFK OB 37. Timo Partanen, GrIFK OB 38. Petri Kaipainen, SC Sähly-90 39. Jari Kenias, HöySä 40. Tuomo Rajasvuo, SCD 41. Jaakko Vuorinen, SSV M40+ 42. Pasi Hakulinen, SC Sähly-90 43. Jyri Kauria, GrIFK OB 44. Juha Vanhanen, SC Sähly-90 45. Markku Holm, SSV M40+ 46. Mauri Nurmikoski, SC Sähly-90 47. Tommi Rutqvist, SSV M40+ 48. Jouni Sironen, SSV M40+ 49. Olli Vanne, S.C. Dalmac 50. Martin Baltchevskyj, GrIFK OB 51. Matti Paukkonen, HöySä 52. Jouni Ikonen, SSV M40+ 53. Johan Jansson, GrIFK OB 54. Jari Matikainen, SCD 55. Vesa Raja-Aho, HöySä 56. Jari Waismaa, S.C. Dalmac 57. Stefan Finne, GrIFK OB 58. Arto Hakala, SSV M40+ 59. Jouko Laakso, SSV M40+

387

0 2 4 6 6 7

42- 19 53- 26 42- 32 26- 53 24- 41 18- 34

16 15 12 6 6 5

16+11= 27 7+15= 22 5+12= 17 8+ 7= 15 14+ 0= 14 12+ 2= 14 9+ 5= 14 8+ 4= 12 7+ 4= 11 4+ 7= 11 6+ 4= 10 2+ 8= 10 1+ 9= 10 7+ 1= 8 7+ 1= 8 5+ 3= 8 5+ 3= 8 4+ 4= 8 2+ 6= 8 6+ 1= 7 5+ 2= 7 6+ 0= 6 5+ 1= 6 4+ 2= 6 1+ 5= 6 5+ 0= 5 4+ 1= 5 3+ 2= 5 2+ 3= 5 2+ 2= 4 1+ 3= 4 1+ 3= 4 1+ 3= 4 3+ 0= 3 2+ 1= 3 2+ 1= 3 2+ 1= 3 1+ 2= 3 1+ 2= 3 1+ 2= 3 1+ 2= 3 0+ 3= 3 0+ 3= 3 0+ 3= 3 2+ 0= 2 2+ 0= 2 2+ 0= 2 2+ 0= 2 2+ 0= 2 1+ 1= 2 1+ 1= 2 0+ 2= 2 0+ 2= 2 0+ 2= 2 0+ 2= 2 0+ 2= 2 1+ 0= 1 1+ 0= 1 1+ 0= 1

Etelä-Suomi

8. Erkki Pentti, KoPa-75 9. Kari Koski, BP Rollators 10. Jussi Vanhanen, Peipparit 11. Harri Forsman, KoPa-75 12. Seppo Tiainen, BP Rollators 13. Jussi Auvinen, KoPa-75 14. Arto Haapaniemi, BeWe Pegasos 15. Harri Hakanummi, BP Rollators 16. Pekka Ripatti, Zoom 17. Jari Oksanen, SB-Pro 18. Tommi Lehto, Zoom 19. Mika Lajunen, SB-Pro 20. Kari Nieminen, Peipparit 21. Jussi Ruokonen, SB-Pro 22. Jyrki Tapio, Peipparit 23. Jyrki Käyhkö, SB-Pro 24. Tommi Ojala, Peipparit 25. Leif Beilinson, Peipparit 26. Tero Kupiainen, Zoom 27. Juha Partanen, Zoom 28. Vesa Käyhkö, KoPa-75 29. Urho Supinen, BP Rollators 30. Kai Haikonen, Zoom 31. Timo Päivärinta, Zoom 32. Jari Eronen, BP Rollators 33. Jyrki Pietarinen, BP Rollators 34. Saku Backlund, KoPa-75 35. P-E Wicklund, Zoom 36. Esa Alen, SB-Pro 37. Antti Hyytiäinen, Zoom 38. Risto Kajanne, BeWe Pegasos 39. Ilkka Ojansivu, SB-Pro 40. Pertti Pirkola, Zoom 41. Martti Ryynänen, BeWe Pegasos 42. Terho Tompuri, BeWe Pegasos 43. Sauli Vallikivi, Peipparit 44. Pekka Kaarinen, Peipparit 45. Risto Iivonen, Peipparit 46. Jusu Louhela, Zoom 47. Pauli Määttä, KoPa-75 48. Jussi Vauhanen, Peipparit 49. Jukka Kekkonen, Peipparit 50. Petri Laine, SB-Pro 51. Olli Luukkanen, Peipparit 52. Niilo Niiranen, KoPa-75 53. C-K Rundman, Zoom 54. Reijo Taalikka, BP Rollators 55. Juha Tikkanen, BeWe Pegasos 56. Kimmo Haili, SB-Pro 57. Seppo Virtaranta, BeWe Pegasos 58. Leif Grundström, BP Rollators 59. Timo Helenius, BP Rollators 60. Ossi Hietanen, BeWe Pegasos 61. Jari Kämäräinen, BP Rollators 62. Raine Salo, Peipparit 63. Raimo Sutinen, KoPa-75 64. Jari Tiittanen, BP Rollators 65. Harri Kouhia, SB-Pro 66. Hannu Kujala, SB-Pro 67. Olli Kurtela, Peipparit 68. Leif Lynndström, BP Rollators 69. Tomi Mohynek, Peipparit 70. Heikki Mälkki, SB-Pro 71. Rainer Nordfors, BeWe Pegasos 72. Petteri Paukku, Zoom 73. Timo Purhonen, KoPa-75 74. Martti Puuperä, KoPa-75 75. Antero Saastamoinen, BeWe Pegasos 76. Markku Saturo, BeWe Pegasos


60. Jussi Turtiainen, S.C. Dalmac 61. Hannu Virtanen, SC Sähly-90 62. Tuomo Alsio, SCD 63. Birger Grotell, GrIFK OB 64. Jouko Hänninen, SSV M40+ 65. Kenneth Matilainen, GrIFK OB 66. Kari Rautiainen, SSV M40+ 67. Jyrki Ristiluoma, S.C. Dalmac 68. Tapio Rosenqvist, HöySä 69. Matti Verimaa, SCD

1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

SENIORIT M40 3.LOHKO ErNu LoSB Turbo GOMens USK SC Läsimäki

10 10 10 10 10 10

10 7 6 2 2 1

0 1 0 2 1 0

PISTEPÖRSSI 1. Orjo Kolu, Turbo 2. Eero Mattila, ErNu 3. Vesa Rinne, ErNu 4. Pekka Seppä, ErNu 5. Ari Lukka, LoSB 6. Jyrki Ala-Myllymäki, ErNu 7. Esa Palojärvi, ErNu 8. Jorma Järvinen, ErNu 9. Jari Alen, LoSB 10. Veikko Erola, LoSB 11. Jarmo Mäkinen, USK 12. Juha Tervo, ErNu 13. Ari Liettilä, Turbo 14. Jari Väyrynen, Turbo 15. Timo Heino, LoSB 16. Timo Savolainen, LoSB 17. Jari Vainikka, USK 18. Jouni Hynnä, GOMens 19. Raimo Kullas, Turbo 20. Jyrki Moisander, Turbo 21. Jukka Karjanmäki, LoSB 22. Markus Lahdensuo, Turbo 23. Ari Salo, LoSB 24. Harri Suomi, Turbo 25. Jouko Lahti, Turbo 26. Harri Tanhuanpää, GOMens 27. Jouni Vaahtera, LoSB 28. Vesa Koskinen, SC Läsimäki 29. Harri Luoto, ErNu 30. Olavi Kärnä, USK 31. Rauno Nuoramo, Turbo 32. Tuomo Kämäräinen, USK 33. Mikko Marila, USK 34. Teuvo Kuivanen, SC Läsimäki 35. Esko Kyyhkynen, Turbo 36. Jukka Parviainen, Turbo 37. Osmo Parviainen, SC Läsimäki 38. Matti Santala, GOMens 39. Jouni Vainikka, USK 40. Lasse Tuores, ErNu 41. Jukka Heinämäki, Turbo 42. Kari Rautanen, ErNu 43. Hannu Kulonpää, GOMens 44. Jarmo Nieminen, SC Läsimäki 45. Jorma Tahvanainen, GOMens 46. Ilkka Viita, Turbo 47. Ari Andersson, GOMens 48. Ari Hakala, ErNu 49. Jari Hytti, Turbo

0 2 4 6 7 9

74- 19 45- 24 57- 39 15- 30 22- 39 11- 73

20 15 12 6 5 2

50. Ari Jokinen, SC Läsimäki 51. Esko Lahtinen, SC Läsimäki 52. Seppo Mäkinen, SC Läsimäki 53. Lasse Huhtala, USK 54. Ari Lahtinen, LoSB 55. Juhani Leppänen, Turbo 56. Ari Nieminen, SC Läsimäki 57. Henry Olin, USK 58. Jari Siltanen, GOMens 59. Hannu Kinglin, GOMens 60. Arto Majuri, USK 61. Reijo Mäkelä, ErNu 62. Pasi Mäntylä, ErNu 63. Timo Pekki, LoSB 64. Lasse Rantala, USK 65. Petri Rantanen, GOMens 66. Heimo Rintamäki, ErNu 67. Eero Salo, USK 68. Sulevi Turkki, Turbo

15+11= 26 14+12= 26 11+14= 25 15+ 3= 18 11+ 7= 18 9+ 6= 15 9+ 6= 15 7+ 7= 14 7+ 6= 13 10+ 2= 12 5+ 7= 12 5+ 7= 12 4+ 8= 12 8+ 2= 10 3+ 7= 10 3+ 7= 10 7+ 2= 9 4+ 4= 8 2+ 6= 8 4+ 3= 7 3+ 4= 7 5+ 1= 6 5+ 1= 6 5+ 1= 6 4+ 2= 6 4+ 2= 6 2+ 4= 6 3+ 2= 5 0+ 5= 5 3+ 1= 4 3+ 1= 4 2+ 2= 4 2+ 2= 4 1+ 3= 4 1+ 3= 4 1+ 3= 4 1+ 3= 4 1+ 3= 4 1+ 3= 4 2+ 1= 3 1+ 2= 3 1+ 2= 3 2+ 0= 2 2+ 0= 2 2+ 0= 2 2+ 0= 2 1+ 1= 2 1+ 1= 2 1+ 1= 2

388

1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1


Länsi-Suomi Miehet II divisioona ............................................................................. 390 Miehet III divisioona ............................................................................ 391 Miehet IV divisioona ............................................................................ 394 Miehet V divisioona ............................................................................. 399 Naiset I divisioona ............................................................................... 403 Naiset II divisioona .............................................................................. 404 Naiset III divisioona ............................................................................. 405 A-pojat ................................................................................................ 407 B-pojat ................................................................................................ 408 C-pojat ................................................................................................ 410 D-pojat ................................................................................................ 413 E-pojat ................................................................................................ 414 B-tytöt ................................................................................................. 414 D-tytöt ................................................................................................. 415 M35 ..................................................................................................... 415 M40 ..................................................................................................... 415

389


MIEHET II-DIVISIOONA 3.LOHKO SBS Wirmo NaSSe Karhut SC Hextall Ruoska TuWe Salpa AFC Campus SB-Rauma LaSa SB Pori

20 20 20 20 20 20 20 20 20 20 20

15 14 14 8 9 9 9 8 7 5 2

1 2 2 4 2 2 1 2 1 2 1

PISTEPÖRSSI 1. Samuli Haapanala, SBS Wirmo 2. Jarno Vuorela, SBS Wirmo 3. Jani Lingren, SC Hextall 4. Jarmo Lännistö, SBS Wirmo 5. Janne Jäntti, SB-Rauma 6. Mikko Tammi, Salpa 7. Anssi Peltonen, TuWe 8. Niklas Mollgren, SC Hextall 9. Hannu Katila, Karhut 10. Kalle Palokankare, Salpa 11. Henri Valtonen, LaSa 12. Janne Kujansuu, Karhut 13. Jani Mäki, Ruoska 14. Juuso Lastunen, Salpa 15. Teemu Känkänen, AFC Campus 16. Antti Kultanen, NaSSe 17. Dick Rehnfors, SC Hextall 18. Tero Valtonen, LaSa 19. Peter Eggert, SC Hextall 20. Jarno Reponen, Ruoska 21. Olli Mänty, TuWe 22. Lauri Antila, Karhut 23. Antti Kaakinen, SB-Rauma 24. Jori Kämäräinen, SB-Rauma 25. Joni Tuominen, Salpa 26. Matias Rekikoski, Ruoska 27. Roope Mattila, LaSa 28. Tomi Ahokas, Salpa 29. Toni Renberg, NaSSe 30. Toni Haanpää, SB Pori 31. Tommi Heinonen, TuWe 32. Lasse Rahkonen, SB-Rauma 33. Ilkka Kiuru, SB Pori 34. Mikko Hännikkälä, LaSa 35. Sami Kaksonen, AFC Campus 36. Samuli Jaakkola, Ruoska 37. Atte Salminen, AFC Campus 38. Markus Kaarlela, Ruoska 39. Kari Pakkanen, SB Pori 40. Pekka Koski, LaSa 41. Tomi Vuorio, AFC Campus 42. Teppo Rytkölä, LaSa 43. Antti Kantola, AFC Campus 44. Tapio Kuisma, Ruoska 45. Markus Salmela, NaSSe 46. Esa Urhonen, TuWe 47. Mikael Eggert, SC Hextall 48. Jani Sädemaa, Karhut 49. Janne Hulmi, SB Pori 50. Juha Lehtinen, LaSa 51. Saku Vina, SBS Wirmo 52. Toni Saijonkari, AFC Campus 53. Juuso Hyyryläinen, TuWe 54. Magnus Eriksson, SC Hextall 55. Rami Leonsaari, NaSSe

4 4 4 8 9 9 10 10 12 13 17

111- 55 71- 65 89- 56 91- 93 79- 73 80- 72 88- 85 85- 65 76- 109 91- 116 62- 134

31 30 30 20 20 20 19 18 15 12 5

15+26= 41 13+26= 39 24+11= 35 23+ 9= 32 25+ 5= 30 21+ 9= 30 13+17= 30 13+16= 29 16+ 9= 25 14+ 9= 23 14+ 9= 23 7+16= 23 11+11= 22 15+ 6= 21 12+ 8= 20 10+10= 20 16+ 3= 19 13+ 6= 19 11+ 8= 19 8+11= 19 13+ 5= 18 10+ 7= 17 10+ 7= 17 10+ 7= 17 10+ 7= 17 8+ 9= 17 7+10= 17 6+11= 17 5+12= 17 11+ 5= 16 9+ 7= 16 8+ 8= 16 2+14= 16 10+ 5= 15 9+ 6= 15 8+ 7= 15 7+ 8= 15 6+ 9= 15 9+ 5= 14 8+ 6= 14 6+ 8= 14 3+11= 14 12+ 1= 13 11+ 2= 13 11+ 2= 13 10+ 3= 13 5+ 8= 13 5+ 8= 13 7+ 5= 12 7+ 5= 12 7+ 5= 12 6+ 6= 12 5+ 7= 12 3+ 9= 12 9+ 2= 11

56. Sami Rantala, Karhut 57. Tomi Suna, SBS Wirmo 58. Markus Romu, Karhut 59. Toni Elo, Salpa 60. Juha Keihäs, NaSSe 61. Janne Niemi, SBS Wirmo 62. Kai Oksanen, SBS Wirmo 63. Sauli Suomela, Salpa 64. Tommi Aaltonen, AFC Campus 65. Rauli Männistö, SB-Rauma 66. Mikko Eloranta, NaSSe 67. Heikki Virmolin, TuWe 68. Jussi Taimen, Ruoska 69. Joel Vataja, SB Pori 70. Petrus Liukkonen, Ruoska 71. Miikka Hietarinta, AFC Campus 72. Antero Ketola, AFC Campus 73. Kristian Krannila, Karhut 74. Matti Aro, LaSa 75. Johan Cleve, SC Hextall 76. Niko Karppanen, SBS Wirmo 77. Kari-Pekka Pääkkönen, NaSSe 78. Tero Setola, Karhut 79. Juha Kahari, Karhut 80. Jani Nurmi, SB-Rauma 81. Vesa Ruokokoski, TuWe 82. Mikko Reuna, TuWe 83. Jani Uronen, TuWe 84. Jari Kaven, SBS Wirmo 85. Mika Suominen, LaSa 86. Timo Ukkonen, AFC Campus 87. Juuso Hellman, AFC Campus 88. Janne Toivonen, LaSa 89. Miika Leppänen, SC Hextall 90. Antti Saarinen, SBS Wirmo 91. Vesa Hakala, LaSa 92. Miikka Läntinen, Karhut 93. Teemu Saarinen, SB-Rauma 94. Pontus Eggert, SC Hextall 95. Jussi Mattila, AFC Campus 96. Pauli Lähdemäki, SB-Rauma 97. Andrew Björkdahl, SC Hextall 98. Jaakko Kotiranta, SB Pori 99. Juuso Alimattila, TuWe 100. Tarmo Kuitunen, NaSSe 101. Ilkka Kulmala, SBS Wirmo 102. Joni Ylen, LaSa 103. Mikael Boelius, SB Pori 104. Antti Hämäläinen, AFC Campus 105. Mikko Jalonen, SBS Wirmo 106. Juuso Kiviluoto, NaSSe 107. Tero Haapala, Karhut 108. Aki Kakko, Salpa 109. Esa Muttilainen, SB-Rauma 110. Ville Pajakkala, SBS Wirmo 111. Matti Kuosmanen, TuWe 112. Joni Lahtinen, Salpa 113. Mikko Nurminen, NaSSe 114. Toni Kemppainen, LaSa 115. Sami Lehtonen, LaSa 116. Andreas Heikkilä, SC Hextall 117. Jani Krappe, SB-Rauma 118. Jani Reponen, Ruoska 119. Ilkka Fager, TuWe 120. Tony Leppijoki, Karhut 121. Jukka Laihonen, NaSSe 122. Heikki Ojala, SBS Wirmo 123. Jyrki Salorinta, AFC Campus 124. Juha Javanainen, AFC Campus 125. Richard Mollgren, SC Hextall

390

9+ 2= 11 7+ 4= 11 6+ 5= 11 3+ 8= 11 8+ 2= 10 8+ 2= 10 8+ 2= 10 7+ 3= 10 6+ 4= 10 6+ 4= 10 5+ 5= 10 5+ 5= 10 8+ 1= 9 6+ 3= 9 7+ 1= 8 6+ 2= 8 6+ 2= 8 6+ 2= 8 5+ 3= 8 5+ 3= 8 5+ 3= 8 5+ 3= 8 4+ 4= 8 3+ 5= 8 3+ 5= 8 2+ 6= 8 6+ 1= 7 6+ 1= 7 5+ 2= 7 5+ 2= 7 5+ 2= 7 4+ 3= 7 4+ 3= 7 3+ 4= 7 3+ 4= 7 2+ 5= 7 2+ 5= 7 2+ 5= 7 1+ 6= 7 1+ 6= 7 0+ 7= 7 5+ 1= 6 5+ 1= 6 4+ 2= 6 4+ 2= 6 4+ 2= 6 4+ 2= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 2+ 4= 6 2+ 4= 6 2+ 4= 6 2+ 4= 6 1+ 5= 6 1+ 5= 6 0+ 6= 6 4+ 1= 5 4+ 1= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 2+ 3= 5 2+ 3= 5 1+ 4= 5 1+ 4= 5 1+ 4= 5 0+ 5= 5 0+ 5= 5


4+ 0= 4+ 0= 3+ 1= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 1+ 3= 1+ 3= 0+ 4= 3+ 0= 3+ 0= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

195. Petteri Huuskonen, SBS Wirmo 196. Mika Katainen, Ruoska 197. Matti Ketola, Ruoska 198. Matti Kotamäki, Ruoska 199. Pekka Laukkanen, AFC Campus 200. Saska Lintunen, SBS Wirmo 201. Timo Listamo, Ruoska 202. Jussi Lännistö, SBS Wirmo 203. Hannu Metsola, TuWe 204. V-P Rahikkala, NaSSe 205. Mika Rasa, SB Pori 206. Henri Tuomaala, Ruoska 207. Jaakko Vallenmaa, SB Pori 208. Tomi Vasara, TuWe

0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

MIEHET III-DIVISIOONA LÄNSI-SUOMI 1.LOHKO SC Sonics Sheriffs ASK VuPe Salba II Penalty Boys AFC Campus I SC Masi TBS Gremlins

18 18 18 18 18 18 18 18 18 18

12 13 11 9 9 6 7 6 3 2

3 1 1 4 3 3 1 2 2 4

3 4 6 5 6 9 10 10 13 12

PISTEPÖRSSI 1. Aki Wiinamäki, ASK 2. Jussi Naumanen, VuPe 3. Jaakko Karelius, Sheriffs 4. Jani Naumanen, VuPe 5. Henri Stening, SC Masi 6. Niko Vihervuori, SC Sonics 7. Tomi Aaltonen, ASK 8. Marko Tuokila, Sheriffs 9. Tero Virtala, SC Masi 10. Tuomas Ruohonen, Sheriffs 11. Mikko Niemelä, Sheriffs 12. Jonas Nordqvist, ASK 13. Jukka Reilama, Salba II 14. Rami Äyhö, Gremlins 15. Mika Tuominen, ASK 16. Manu Tammi, Salba II 17. Teemu Akkanen, Salba II 18. Antti Salo, VuPe 19. Mika Ruovinen, Penalty Boys 20. Antti Järvenpää, Salba II 21. Toni Karsikas, SC Sonics 22. Sami Riikonen, TBS 23. Jussi Pelkonen, ASK 24. Mikko Andersson, ASK 25. Hannu Alonen, Salba II 26. Sasu Kallio, Penalty Boys 27. Jan-Erik Hautakangas, Salba II 28. Marko Santalahti, Gremlins 29. Jarno Linkosuonio, TBS 30. Heikki Perho, SC Sonics 31. Tuomo Salo, VuPe 32. Ville Rikkonen, Sheriffs 33. Martti Henttula, TBS 34. Jussi Sihvonen, Penalty Boys 35. Janne Öhman, ASK 36. Ilkka Levonen, Salba II 37. Pasi Karpalisto, Salba II 38. Juhani Lahtovaara, Sheriffs 39. Markus Riissanen, AFC Campus I

391

65- 46 87- 47 96- 71 71- 43 74- 55 53- 59 49- 53 56- 75 48- 116 53- 87

27 27 23 22 21 15 15 14 8 8

25+ 8= 33 18+10= 28 13+15= 28 8+19= 27 15+10= 25 13+10= 23 11+12= 23 15+ 7= 22 12+ 9= 21 11+ 9= 20 12+ 7= 19 7+12= 19 15+ 3= 18 12+ 6= 18 10+ 8= 18 14+ 3= 17 3+14= 17 10+ 6= 16 9+ 7= 16 5+11= 16 11+ 4= 15 11+ 4= 15 8+ 7= 15 7+ 8= 15 9+ 5= 14 8+ 6= 14 5+ 9= 14 4+10= 14 9+ 4= 13 9+ 4= 13 9+ 4= 13 7+ 6= 13 4+ 9= 13 4+ 9= 13 9+ 3= 12 8+ 4= 12 6+ 6= 12 4+ 8= 12 8+ 3= 11

Länsi-Suomi

126. Peter Lindström, NaSSe 127. Markus Mäki, SB-Rauma 128. Toni Välimäki, SBS Wirmo 129. Teppo Lintula, Salpa 130. Ville Pernaa, Ruoska 131. Tapio Sallinen, Ruoska 132. Olli Vesalainen, Ruoska 133. Jani Vettenranta, SB Pori 134. Lauri Vuohijoki, SB Pori 135. Miko Paassilta, Salpa 136. Mika Rimpinen, Karhut 137. Patrik Lundell, SC Hextall 138. Kristo Kangas, Karhut 139. Petri Salminen, Karhut 140. Ilkka Kallio, SB Pori 141. Henrik Kaukonen, SBS Wirmo 142. Juho Miilunpalo, SB Pori 143. Antti Siltanen, SB Pori 144. Juha Uusikartano, SB-Rauma 145. Vesa Vuorenmaa, Karhut 146. Peter Österholm, SBS Wirmo 147. Matias Aaltonen, Salpa 148. Juha Haapala, SB Pori 149. Lauri Huovinen, NaSSe 150. Jani Kulmala, Salpa 151. Johan Wahlsten, Ruoska 152. Joni Ylen, SB-Rauma 153. Henri Heinola, SB Pori 154. Mikko Kakko, Salpa 155. Pekka Nylund, Karhut 156. Joonas Suutala, TuWe 157. Matti Kivisalo, SB Pori 158. Teemu Kuosmanen, AFC Campus 159. Mikko Laaksonen, Karhut 160. Tommi Löytynoja, Ruoska 161. Jani Renberg, NaSSe 162. Jan Uggeldal, SC Hextall 163. Tomi Collander, Karhut 164. Anssi Isomäki, SB Pori 165. Mikko Kaijanen, AFC Campus 166. Jukka Kariaho, SB-Rauma 167. Juha Köönikkä, SB Pori 168. Petri Mattila, LaSa 169. Ville Mattila, Karhut 170. Markus Olenius, NaSSe 171. Simo Saarinen, Ruoska 172. Timo Tamminen, TuWe 173. Jussi Vuorenpää, LaSa 174. Markku Aho, SB Pori 175. Janne Berg, Ruoska 176. Henri Enola, SB Pori 177. Toni Eränen, Karhut 178. Mikael Gustaff, SC Hextall 179. Jan Holmlund, SB Pori 180. Marko Kankare, Salpa 181. Petri Kuitunen, NaSSe 182. Markus Maijala, LaSa 183. Jari Mattila, SB Pori 184. Ville Ojansuu, TuWe 185. Pasi Saastamoinen, Salpa 186. Tommi Toivola, Karhut 187. Teemu Vainio, TuWe 188. Teijo Vienola, Karhut 189. Joni Vähäsarja, SB Pori 190. Teppo Alinikula, AFC Campus 191. Jukka Antola, LaSa 192. Johan Halkio, SB Pori 193. Erkka Heinä, Salpa 194. Mikael Hellbom, SC Hextall


40. Pentti Rouhiainen, Sheriffs 41. Janne Honkaranta, ASK 42. Pasi Koskinen, ASK 43. Mikko Mannila, SC Masi 44. Jussi Tienaho, Sheriffs 45. Janne Hellsten, Sheriffs 46. Tuomas Heikkinen, AFC Campus I 47. Robert Heinonen, SC Masi 48. Arttu Mäkelä, SC Sonics 49. Tommi Sarenko, Gremlins 50. Niklas Nummela, SC Sonics 51. Jani-Petteri Renko, Salba II 52. Juha Virtanen, AFC Campus I 53. Juuso Aittala, VuPe 54. Elias Kallio, SC Masi 55. Pekka Lähteenmäki, Penalty Boys 56. Timo Vesterinen, TBS 57. Pasi Mäkelä, Gremlins 58. Aleksi Mäkinen, AFC Campus I 59. Tuomas Jaatinen, Penalty Boys 60. Kalle Mäki, Gremlins 61. Janne Lindholm, SC Sonics 62. Kimmo Karhemo, AFC Campus I 63. Toni Horna, Gremlins 64. Janne Sandell, Gremlins 65. Tommi Suojanen, VuPe 66. Jari Äyhö, Gremlins 67. Risto Antikainen, SC Sonics 68. Pekka Peippo, SC Sonics 69. Jan Gustafsson, SC Sonics 70. Marko Markkanen, Penalty Boys 71. Juho Salonen, VuPe 72. Hannu Salonen, Penalty Boys 73. Juha Ahtinen, SC Sonics 74. Antti Nieminen, AFC Campus I 75. Janne Päivärinta, AFC Campus I 76. Mika Ylänen, Gremlins 77. Matti Pullinen, VuPe 78. Henri Tuisku, AFC Campus I 79. Petri Koivisto, ASK 80. Jari Laine, SC Masi 81. Jani Sillanpää, Gremlins 82. Tony Eklund, ASK 83. Rami Hartonen, AFC Campus I 84. Lauri Jalonen, Salba II 85. Mikko Lehtinen, SC Sonics 86. Kari Sula, Penalty Boys 87. Eero Vesterinen, TBS 88. Mikko Hyvönen, TBS 89. Juuso Saarinen, VuPe 90. Tuomas Henttula, TBS 91. Tuomas Kaskinen, VuPe 92. Harri Niemelä, AFC Campus I 93. Pasi Peuraniemi, Penalty Boys 94. Teemu Anttila, Penalty Boys 95. Santtu Kiili, SC Masi 96. Kimmo Järviö, Sheriffs 97. Markku Kivi, Penalty Boys 98. Tuomas Määttä, Penalty Boys 99. Jarkko Nieminen, Salba II 100. Joni Grannas, SC Masi 101. Juha Naumanen, VuPe 102. Antti Paitula, AFC Campus I 103. Jani Pinomäki, Gremlins 104. Markus Erkkilä, AFC Campus I 105. Vesa Rannikko, Penalty Boys 106. Ari Simolin, TBS 107. Markus Uusitalo, Penalty Boys 108. Lassi Kallio, SC Masi

8+ 3= 11 7+ 4= 11 6+ 5= 11 5+ 6= 11 3+ 8= 11 6+ 4= 10 4+ 6= 10 3+ 7= 10 8+ 1= 9 7+ 2= 9 5+ 4= 9 5+ 4= 9 5+ 4= 9 4+ 5= 9 7+ 1= 8 7+ 1= 8 6+ 2= 8 5+ 3= 8 4+ 4= 8 2+ 6= 8 1+ 7= 8 0+ 8= 8 6+ 1= 7 5+ 2= 7 5+ 2= 7 5+ 2= 7 5+ 2= 7 4+ 3= 7 4+ 3= 7 3+ 4= 7 6+ 0= 6 4+ 2= 6 3+ 3= 6 2+ 4= 6 2+ 4= 6 2+ 4= 6 2+ 4= 6 0+ 6= 6 4+ 1= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 2+ 3= 5 2+ 3= 5 2+ 3= 5 2+ 3= 5 2+ 3= 5 2+ 3= 5 4+ 0= 4 4+ 0= 4 3+ 1= 4 3+ 1= 4 3+ 1= 4 3+ 1= 4 2+ 2= 4 2+ 2= 4 1+ 3= 4 1+ 3= 4 1+ 3= 4 1+ 3= 4 3+ 0= 3 3+ 0= 3 3+ 0= 3 3+ 0= 3 2+ 1= 3 2+ 1= 3 2+ 1= 3 2+ 1= 3 1+ 2= 3

109. Risto Lahtinen, TBS 110. Petri Liikala, Sheriffs 111. Mauri Niemi, SC Sonics 112. Janne Oksa, ASK 113. Ville Mäki, AFC Campus I 114. Antti Partanen, AFC Campus I 115. Jani Peltonen, VuPe 116. Martin Portin, ASK 117. Jani Rantanen, ASK 118. Pekka Voutilainen, Gremlins 119. Teemu Kiikko, TBS 120. Kalle Kukkonen, Sheriffs 121. Teemu Kylmäluoma, SC Sonics 122. Johannes Setänen, Sheriffs 123. Markus Suominen, AFC Campus I 124. Lauri Heiliö, TBS 125. Jukka-Pekka Hiltunen, SC Masi 126. Janne Kuronen, TBS 127. Mikko Lehtinen, SC Masi 128. Juho Niiles, VuPe 129. Ville Nimenlehto, SC Sonics 130. Vesa Pääkkönen, SC Masi 131. Petri Salla, Salba II 132. Mika Ahven, AFC Campus I 133. Tommi Forsell, ASK 134. Kalle Haapanen, SC Masi 135. Pasi Havia, Penalty Boys 136. Karri Korhonen, SC Masi 137. Janne Salonen, VuPe 138. Kalle Sjöholm, Sheriffs 139. Jarno Suominen, VuPe 140. Olli Anttila, Penalty Boys 141. Pasi Kalliala, Gremlins 142. Janne Kauppinen, SC Masi 143. Mikko Lehtonen, SC Masi 144. Tommi Perälä, Sheriffs 145. Sami Pyöttiälä, AFC Campus I 146. Tuomas Salo, VuPe 147. Janne Suominen, TBS 148. Simon Wikström, Sheriffs 149. Rami-Pekka Kosklin, SC Masi 150. Mika Laine, ASK 151. Aapo Mannelin, Sheriffs 152. Harri Mäkelä, TBS 153. Oskari Päiviö, VuPe 154. Ari Pöyhönen, TBS 155. Kalle Simolin, TBS 156. Arto Suutari, Salba II 157. Matti Viinamäki, SC Masi

1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 0+ 3= 0+ 3= 0+ 3= 0+ 3= 0+ 3= 0+ 3= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

MIEHET III-DIVISIOONA LÄNSI-SUOMI 2.LOHKO SBS Rupu USB Salba HaIST KaKo Kank SB SBS Wirmo II RoPo LeVi UHV-Bulls

18 18 18 18 18 18 18 18 18 18

15 13 13 6 6 6 5 4 4 2

PISTEPÖRSSI 1. Jyri Liukas, SBS Rupu 2. Timo Koskinen, SBS Rupu 3. Tapio Viikari, SBS Rupu 4. Henri Laaksonen, LeVi

392

3 2 2 5 4 4 3 4 3 2

0 3 3 7 8 8 10 10 11 14

131- 54 111- 53 103- 65 78- 97 61- 74 73- 83 72- 87 70- 87 75- 99 45- 120

33 28 28 17 16 16 13 12 11 6

15+31= 46 27+11= 38 21+11= 32 10+20= 30


16+12= 28 22+ 5= 27 20+ 6= 26 13+13= 26 10+15= 25 18+ 6= 24 9+15= 24 17+ 5= 22 16+ 6= 22 11+11= 22 13+ 8= 21 14+ 6= 20 10+ 9= 19 9+10= 19 6+13= 19 12+ 6= 18 10+ 8= 18 9+ 9= 18 9+ 9= 18 2+16= 18 13+ 4= 17 9+ 8= 17 6+11= 17 11+ 5= 16 11+ 5= 16 10+ 6= 16 6+10= 16 12+ 3= 15 10+ 5= 15 6+ 9= 15 11+ 3= 14 11+ 3= 14 10+ 4= 14 9+ 5= 14 5+ 9= 14 10+ 3= 13 8+ 5= 13 8+ 5= 13 8+ 5= 13 7+ 6= 13 5+ 8= 13 10+ 2= 12 9+ 3= 12 6+ 6= 12 6+ 6= 12 5+ 7= 12 4+ 8= 12 3+ 9= 12 10+ 1= 11 8+ 3= 11 7+ 4= 11 7+ 4= 11 5+ 6= 11 5+ 6= 11 4+ 7= 11 4+ 7= 11 4+ 7= 11 9+ 1= 10 8+ 2= 10 7+ 3= 10 6+ 4= 10 7+ 2= 9 6+ 3= 9 4+ 5= 9 3+ 6= 9 2+ 7= 9 2+ 7= 9 6+ 2= 8 5+ 3= 8

74. Timo Laine, UHV-Bulls 75. Kai Aitio, USB 76. Tero Uoti, UHV-Bulls 77. Riku Aalto, SBS Rupu 78. Toni Hakala, Kank SB 79. Topi Ojala, KaKo 80. Markku Kossi, Kank SB 81. Petri Paajanen, Kank SB 82. Sami Sarin, KaKo 83. Kimmo Herranen, LeVi 84. Sami Piutunen, Salba 85. Rami Nieminen, Salba 86. Juha-Pekka Aro, SBS Rupu 87. Timo Huila, KaKo 88. Marko Hyökyvirta, Salba 89. Jani Mikanmaa, Salba 90. Mikko Kaakkio, UHV-Bulls 91. Harri Kannisto, HaIST 92. Kimmo Hjerp, SBS Wirmo II 93. Jarno Mäkelä, Salba 94. Jani Välimäki, Kank SB 95. Mika Heikkilä, HaIST 96. Tomi Huuhka, Salba 97. Heikki Koivuniemi, RoPo 98. Jani Lehtinen, HaIST 99. Jyrki Mäkinen, KaKo 100. Jarkko Salo, HaIST 101. Tommi Varjonen, SBS Wirmo II 102. Taneli Eklöf, SBS Rupu 103. Matti Jääskeläinen, SBS Wirmo II 104. Petri Kuokkanen, Salba 105. Esko Luukkonen, SBS Wirmo II 106. Tuure Vehkamäki, Kank SB 107. Ari Laaksonen, LeVi 108. Veli-Pekka Mäkinen, RoPo 109. Mikko Pelttari, RoPo 110. Kai Perkiö, LeVi 111. Arvi Mattila, USB 112. Joni Iivonen, SBS Wirmo II 113. Markus Kallionsivu, RoPo 114. Tommi Mäkelä, HaIST 115. Pasi Haapsaari, KaKo 116. Roy Juurijoki, SBS Rupu 117. Janne Lahtivuo, UHV-Bulls 118. Jukka Honkakangas, USB 119. Janne Mäkelä, HaIST 120. Sami Rissanen, HaIST 121. Markku Valtonen, KaKo 122. Jari Lautamäki, Salba 123. Miika Jokinen, SBS Rupu 124. Matias Ramstedt, USB 125. Ville Hakala, HaIST 126. Tatu Karppanen, SBS Rupu 127. Teemu Siivonen, KaKo 128. Kari Kivimäki, Kank SB 129. Kyösti Koistinen, UHV-Bulls 130. J-P Pelttari, RoPo 131. Toni Uoti, UHV-Bulls 132. Jari Anttila, Kank SB 133. Kari Kellokumpu, USB 134. Esa Kyynäräinen, UHV-Bulls 135. Harri Mäkelä, HaIST 136. Jani Peltonen, KaKo 137. Miika Rostedt, KaKo 138. Teppo Roström, Salba 139. Lauri Tapanila, SBS Rupu 140. Juha Toivola, SBS Rupu 141. Petri Tuokkola, HaIST 142. Heikki Hakala, SBS Rupu

393

5+ 3= 4+ 4= 4+ 4= 2+ 6= 1+ 7= 5+ 2= 4+ 3= 4+ 3= 4+ 3= 3+ 4= 3+ 4= 2+ 5= 4+ 2= 3+ 3= 3+ 3= 3+ 3= 2+ 4= 1+ 5= 4+ 1= 4+ 1= 4+ 1= 3+ 2= 3+ 2= 3+ 2= 3+ 2= 3+ 2= 3+ 2= 3+ 2= 2+ 3= 2+ 3= 2+ 3= 2+ 3= 2+ 3= 1+ 4= 1+ 4= 1+ 4= 1+ 4= 0+ 5= 4+ 0= 4+ 0= 3+ 1= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 1+ 3= 1+ 3= 1+ 3= 1+ 3= 0+ 4= 2+ 1= 2+ 1= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 0+ 3= 0+ 3= 0+ 3= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2=

8 8 8 8 8 7 7 7 7 7 7 7 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2

Länsi-Suomi

5. Mikko Kaasalainen, SBS Rupu 6. Petri Linkoala, LeVi 7. Kristian Päivöke, Salba 8. Timo Tapani, SBS Wirmo II 9. Marko Mäkeläinen, SBS Wirmo II 10. Jan Timoska, HaIST 11. Michael Fager, USB 12. Harri Tiensuu, RoPo 13. Kari Kylä-Kaila, USB 14. Jarno Laaksonen, SBS Wirmo II 15. Pertti Susi, UHV-Bulls 16. Juha Pellola, USB 17. Tomi Salo, USB 18. Henri Blomqvist, USB 19. Janne Salomaa, KaKo 20. Tero Lahti, Salba 21. Teemu Siivonen, Salba 22. Eero Hyvärinen, Salba 23. Pekka Ruusumaa, SBS Rupu 24. Harri Jalonen, HaIST 25. Sami Haapala, Kank SB 26. Vesa Palomäki, HaIST 27. Mikko Jalonen, RoPo 28. Oskari Pelamo, Salba 29. Janne Tissari, USB 30. Miika Saarinen, KaKo 31. Ville Neitola, USB 32. Aku Seppälä, UHV-Bulls 33. Mikael Mattila, USB 34. Tomi Mättö, HaIST 35. Tero Kinnunen, KaKo 36. Toni Mäki, Kank SB 37. Mikko Lehtonen, SBS Rupu 38. Tomi Salonen, KaKo 39. Taneli Ahtinen, USB 40. Markus Rantanen, RoPo 41. Riku Hurme, USB 42. Tuomas Seppä, SBS Rupu 43. Toni Vikama, LeVi 44. Janne Korpela, Kank SB 45. Kari Laikko, RoPo 46. Kari Rotsten, RoPo 47. Pasi Varjonen, SBS Wirmo II 48. Toni Mäkeläinen, SBS Wirmo II 49. Tomi Pihkoluoma, Salba 50. Jussi Murtonen, RoPo 51. Joni Lång, Kank SB 52. Markus Viitanen, Salba 53. Jari Suojanen, HaIST 54. Petteri Urpanen, HaIST 55. Marko Laaksonen, LeVi 56. Lasse Ojala, RoPo 57. Hannu Korpi, SBS Rupu 58. Ville-Veikko Saarnio, Salba 59. Markus Kossi, Kank SB 60. Markus Raittinen, KaKo 61. Jussi Sainio, Salba 62. Rami Viitasalo, Kank SB 63. Ilkka Heino, LeVi 64. Sami Rahkonen, HaIST 65. Mikko Laine, LeVi 66. Terho Heinola, Kank SB 67. Jarmo Mattila, LeVi 68. Matti Kaasalainen, SBS Rupu 69. Karri Tiljander, LeVi 70. Juha Kalpi, UHV-Bulls 71. Heikki Röppänen, Kank SB 72. Ville Ervanko, SBS Wirmo II 73. Matti Alavuotila, USB


143. Markus Katvesoja, UHV-Bulls 144. Jani Lehtimäki, Kank SB 145. Tero Mustalahti, RoPo 146. Panu Suvitie, KaKo 147. Lari Hiirijoki, RoPo 148. Paavo Holmevaara, UHV-Bulls 149. Juha Keinonen, SBS Rupu 150. Mikko Leinonen, UHV-Bulls 151. Jukka Perus, SBS Wirmo II 152. Mikko Rannikko, SBS Wirmo II 153. Joonas Rantanen, Salba 154. Mikko Wahlsqvist, Salba 155. Kimmo Claver, KaKo 156. Petri Helminen, USB 157. Juha Hyvärinen, UHV-Bulls 158. Jouni Juhola, Kank SB 159. Teemu Katajisto, SBS Rupu 160. A-J Laitinen, SBS Wirmo II 161. Juha-Pekka Lehtinen, SBS Wirmo II 162. Jarno Mattila, LeVi 163. Mika Niskanen, SBS Wirmo II 164. Jukka Ristimäki, Kank SB 165. Mikko Salonen, RoPo 166. Tuomas Sarkonmäki, USB 167. Esa Suvanto, Kank SB 168. Tuomas Tättilä, LeVi 169. Juho Villa, Salba 170. Antti Välimäki, RoPo

0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

MIESTEN II-DIVISIOONAN NOUSUKARSINNAT USB - Sheriffs Sheriffs - USB

3–1 2–5

MIEHET IV-DIVISIOONA LÄNSI-SUOMI 1.LOHKO HIBK RuNu AFC Campus III TPS III TuWe II Phantoms FBC Turku II Wankers Homer´s GP-Team

18 18 18 18 18 18 18 18 18 18

14 14 11 8 8 8 5 5 2 0

3 0 3 4 3 2 4 3 5 3

1 4 4 6 7 8 9 10 11 15

PISTEPÖRSSI 1. Toni Hannula, RuNu 2. Jani Jussilainen, RuNu 3. Kristian Ruohomäki, RuNu 4. Kim Ginman, HIBK 5. Ari Peltonen, RuNu 6. Marko Tuohimaa, GP-Team 7. Hannu-Pekka Kulta, AFC Campus III 8. Harri Hakala, RuNu 9. Teemu Niittyniemi, Wankers 10. Pertti Lönnroth, GP-Team 11. Kimmo Lamminen, RuNu 12. Dan Nylund, HIBK 13. Fredrik Törnroos, HIBK 14. Kimmo Tilli, RuNu 15. Jani Rokala, TPS III 16. Timo Tuominen, TPS III 17. Antti Seppänen, Wankers 18. Thomas Blumberg, Homer´s 19. Rami Raitanen, RuNu 20. David Lindblom, HIBK

90- 37 123- 46 76- 39 59- 60 60- 57 48- 54 51- 77 62- 65 45- 90 49- 138

31 28 25 20 19 18 14 13 9 3

28+13= 41 13+20= 33 16+14= 30 16+11= 27 13+10= 23 11+ 8= 19 9+10= 19 14+ 4= 18 13+ 5= 18 10+ 8= 18 4+14= 18 9+ 8= 17 9+ 8= 17 11+ 5= 16 9+ 7= 16 9+ 7= 16 5+11= 16 12+ 3= 15 9+ 6= 15 7+ 8= 15

21. Rami Tuohimaa, GP-Team 22. Markus Koivusaari, AFC Campus III 23. Jesse Ollanketo, Phantoms 24. Fredrik Rautiainen, HIBK 25. Teemu Tuominen, TuWe II 26. Mikko Grönlund, Homer´s 27. Markus Kalliola, TuWe II 28. Ville-Pekka Saario, Wankers 29. Mika Linden, Phantoms 30. Teppo Vihervä, TPS III 31. Sami Rautio, AFC Campus III 32. Mikko Tuomi, AFC Campus III 33. Jari Mäkiä, GP-Team 34. Vesa Halme, AFC Campus III 35. Veli-Matti Kulta, AFC Campus III 36. Leif Lundberg, HIBK 37. Ville Mäkelä, TPS III 38. Markus Karlsson, HIBK 39. Sami Mattila, TuWe II 40. Vesa Kantola, AFC Campus III 41. Kaarle Kurki, FBC Turku II 42. Markus Nordman, HIBK 43. Tomi Raitanen, RuNu 44. Oskari Tuominen, TuWe II 45. Miikka Krusberg, TuWe II 46. Peter Nordblom, HIBK 47. Juha Sainio, Wankers 48. Sami Tuomisto, TuWe II 49. Sami Saarelainen, AFC Campus III 50. Tomi Sairanen, TPS III 51. Petrus Gottberg, Wankers 52. Joni Tolvanen, TuWe II 53. Jouni Rantanen, RuNu 54. Kari Brunou, Wankers 55. Timo Oksanen, FBC Turku II 56. Teemu Paukamainen, AFC Campus III 57. Marko Pirttilä, Phantoms 58. Janne Saarinen, GP-Team 59. Jaakko Saivosalmi, Homer´s 60. Miikka Salminen, Homer´s 61. Petteri Kulta, AFC Campus III 62. Markus Sjöström, HIBK 63. Lars Fredman, HIBK 64. Aki Paijula, RuNu 65. Niklas Törnström, Phantoms 66. Jussi Virtanen, TPS III 67. Jani Parkkinen, TPS III 68. Ville Korhonen, GP-Team 69. Veli-Pekka Rahikkala, Wankers 70. Jyri Rantasalo, Phantoms 71. Tommi Huhmarniemi, TPS III 72. Juhani Mäki, AFC Campus III 73. Samuli Rainio, Wankers 74. Markus Lehtonen, Homer´s 75. Matti Uronen, TuWe II 76. Tommi Huunonen, TPS III 77. Jari Sundell, AFC Campus III 78. Kimmo Tuomi, TPS III 79. Viktor Börman, HIBK 80. Markus Danielsspon, HIBK 81. Kai Heikniemi, Wankers 82. Mikko Huhtala, RuNu 83. Petri Kitti, Phantoms 84. Ville Lintunen, FBC Turku II 85. Mika Tarvonen, AFC Campus III 86. Teemu Järviö, FBC Turku II 87. Rami Wiss, Wankers 88. Pauli Jalonen, TPS III 89. Janne Salomaa, Wankers

394

5+10= 15 9+ 5= 14 7+ 7= 14 7+ 7= 14 11+ 2= 13 8+ 5= 13 7+ 6= 13 5+ 8= 13 9+ 3= 12 8+ 4= 12 6+ 6= 12 5+ 7= 12 9+ 2= 11 8+ 3= 11 6+ 5= 11 5+ 6= 11 5+ 6= 11 3+ 8= 11 9+ 1= 10 8+ 2= 10 6+ 4= 10 6+ 4= 10 6+ 4= 10 6+ 4= 10 3+ 7= 10 7+ 2= 9 6+ 3= 9 6+ 3= 9 5+ 4= 9 5+ 4= 9 4+ 5= 9 4+ 5= 9 2+ 7= 9 6+ 2= 8 6+ 2= 8 6+ 2= 8 4+ 4= 8 5+ 2= 7 5+ 2= 7 5+ 2= 7 4+ 3= 7 4+ 3= 7 3+ 4= 7 3+ 4= 7 3+ 4= 7 3+ 4= 7 2+ 5= 7 5+ 1= 6 5+ 1= 6 5+ 1= 6 4+ 2= 6 4+ 2= 6 4+ 2= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 2+ 4= 6 2+ 4= 6 2+ 4= 6 4+ 1= 5 4+ 1= 5 4+ 1= 5 4+ 1= 5 4+ 1= 5 4+ 1= 5 4+ 1= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 2+ 3= 5 2+ 3= 5


2+ 3= 2+ 3= 1+ 4= 1+ 4= 1+ 4= 0+ 5= 4+ 0= 4+ 0= 4+ 0= 3+ 1= 3+ 1= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 1+ 3= 1+ 3= 1+ 3= 1+ 3= 1+ 3= 3+ 0= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 0+ 3= 0+ 3= 0+ 3= 0+ 3= 0+ 3= 0+ 3= 0+ 3= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0=

5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

159. Kalle Ylikylä, FBC Turku II 160. Jonny Andersson, HIBK 161. Peter Arvidsson, Wankers 162. Simo Auramo, AFC Campus III 163. Josef Fagerholm, HIBK 164. Tero Hartola, FBC Turku II 165. Roni Kalleinen, FBC Turku II 166. Kalle Keskinen, FBC Turku II 167. Juha Kokkonen, TPS III 168. Juho Kärkkäinen, FBC Turku II 169. Hans Lundström, Phantoms 170. Juuso Mattila, FBC Turku II 171. Niko Ojala, FBC Turku II 172. Petri Rainio, TuWe II 173. Petri Rummukainen, FBC Turku II 174. Ekapekka Ruola, Homer´s 175. Tommi Seesto, TPS III 176. Mikko Simelius, AFC Campus III 177. Tomi Trvanti, FBC Turku II 178. Karri Tuominen, TuWe II 179. Jani Turunen, Wankers 180. Markus Vahlman, FBC Turku II 181. Anssi Varke, Homer´s

1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

MIEHET IV-DIVISIOONA LÄNSI-SUOMI 2.LOHKO MU KIK Halvations SBS Lieto Leisku HFT PeU KemKi TeDy Ruoska II

18 18 18 18 18 18 18 18 18 18

12 12 10 9 10 9 6 7 3 2

PISTEPÖRSSI 1. Markus Tuominen, Leisku 2. Kimmo Lehtonen, MU 3. Petri Heino, Leisku 4. Markus Ylösmäki, MU 5. Mikko Lähtinen, HFT 6. Niko Räsänen, Leisku 7. Sami Pihlajaniemi, SBS Lieto 8. Mikko Lindholm, HFT 9. Kimmo Harju, SBS Lieto 10. Henrik Hermansson, KIK 11. Markus Kauri, TeDy 12. Johnny Pettersson, KIK 13. Thomas Pettersson, KIK 14. Jaakko Suvila, MU 15. Tommi Lunden, HFT 16. Iiro Ahlroos, PeU 17. Juhani Mäkinen, HFT 18. Ville Ylösmäki, MU 19. Samu Peltonen, Leisku 20. Pasi Virtanen, MU 21. Valtteri Mulari, KemKi 22. Antti Heinonen, HFT 23. Jarkko Tuomola, Halvations 24. Teemu Huttunen, Halvations 25. Hannu Lehtonen, TeDy 26. Kim Pettersson, KIK 27. Petri Aittala, Ruoska II 28. Pekka Erjala, PeU 29. Markus Mäenpää, KIK 30. Marko Lehtinen, SBS Lieto

395

3 1 2 3 1 1 5 1 2 1

3 5 6 6 7 8 7 10 13 15

118- 71 110- 70 77- 76 89- 84 101- 95 102- 84 65- 68 70- 84 68- 115 65- 118

27 25 22 21 21 19 17 15 8 5

34+20= 54 19+23= 42 18+22= 40 18+13= 31 21+ 9= 30 21+ 9= 30 20+10= 30 23+ 5= 28 19+ 9= 28 16+10= 26 19+ 5= 24 16+ 8= 24 16+ 8= 24 17+ 6= 23 8+15= 23 12+10= 22 12+10= 22 14+ 7= 21 12+ 9= 21 12+ 9= 21 13+ 6= 19 10+ 9= 19 10+ 9= 19 7+12= 19 7+12= 19 5+14= 19 13+ 5= 18 12+ 6= 18 9+ 9= 18 8+10= 18

Länsi-Suomi

90. Antti Salonen, Homer´s 91. Kimmo Vuokko, Wankers 92. Mika Höglund, TuWe II 93. Riku Jalonen, GP-Team 94. Teemu Salminen, Homer´s 95. Jimi Veijonen, Homer´s 96. Joonas Rainio, TuWe II 97. Janne Saivosalmi, Homer´s 98. Tomi Travanti, FBC Turku II 99. Eerik Rantapere, Phantoms 100. Niklas Sommarström, HIBK 101. Juuso Helander, AFC Campus III 102. Rainer Järvinen, FBC Turku II 103. Lauri Kallio, Phantoms 104. Jussi Kosonen, Wankers 105. Marko Kujanpää, TuWe II 106. Simo Ollanketo, FBC Turku II 107. Juha Salonen, FBC Turku II 108. Mikko Tulirinta, TuWe II 109. Jussi Haapanen, FBC Turku II 110. Kristian Heurlin, Phantoms 111. Henri Kalske, FBC Turku II 112. Tero Rönnemaa, Homer´s 113. Hans Tolppa, Phantoms 114. Matti Vehanen, FBC Turku II 115. Markus Lahti, TPS III 116. Sami Lehtinen, FBC Turku II 117. Riku Levälehto, FBC Turku II 118. Santtu Luojola, Phantoms 119. Jani Pöllä, GP-Team 120. Olli Sairanen, FBC Turku II 121. Jani Vainio, TPS III 122. Teemu Kuutti, FBC Turku II 123. Toni Laihonen, AFC Campus III 124. Marko Linko, AFC Campus III 125. Juha Palmroos, GP-Team 126. Teemu Roininen, Wankers 127. Sami Heinonen, TuWe II 128. Jarno Katajainen, Phantoms 129. Matti Kotonen, TuWe II 130. Tommi Larmas, Homer´s 131. Henri Lempiäinen, GP-Team 132. Antti Vääri, RuNu 133. Jonas Wihlhelms, HIBK 134. Jaakko Lunden, TPS III 135. Mikko Nieminen, Phantoms 136. Niko Vihriä, FBC Turku II 137. Teemu Ämmälä, FBC Turku II 138. Thomas Eriksson, HIBK 139. Mika Gottschalk, TuWe II 140. Johannes Mattila, FBC Turku II 141. Henri Mustonen, TuWe II 142. Mikko Mäkilä, FBC Turku II 143. Tomas Söderberg, HIBK 144. Jaakko Tamminen, Homer´s 145. Riku Westman, FBC Turku II 146. Mika Laaksonen, Phantoms 147. Jani Leino, TuWe II 148. Tommi Lyijynen, TuWe II 149. Kristian Af Heurlin, Phantoms 150. Daniel Hellman, HIBK 151. Toni Lindström, Phantoms 152. Jussi Luoma, FBC Turku II 153. Rami Lähde, TPS III 154. Jussi Marin, Homer´s 155. Jussi Paasio, Homer´s 156. Erno Pennanen, Homer´s 157. Marko Ranta, TPS III 158. Joni Sjöström, FBC Turku II


31. Sasu Räsänen, Halvations 32. Teijo Kinnari, MU 33. Tero Koskinen, TeDy 34. Vesa Järvistö, KemKi 35. Sauli Hokkanen, SBS Lieto 36. Daniel Storfors, KIK 37. Esa Komonen, Halvations 38. Tomi Ruisla, TeDy 39. Mikael Lindholm, KIK 40. Mikko Johansson, KemKi 41. Antti Vaahtoranta, TeDy 42. Toni Joutsia, Ruoska II 43. Mika Rajala, Halvations 44. Kalle Jansson, KIK 45. Eetu Blonkvist, PeU 46. Aki Karvinen, Halvations 47. Jesse Kallio, KemKi 48. Toni Mäkelä, SBS Lieto 49. Marko Peltonen, MU 50. Kalle Himberg, KemKi 51. Tuomas Soikkeli, MU 52. Tuukka Heinonen, HFT 53. Johnny Holmen, KemKi 54. Marko Laaksonen, Ruoska II 55. Juho Tirranen, Leisku 56. Rami Lindholm, HFT 57. Harri Tuomola, Halvations 58. Timo Virtanen, SBS Lieto 59. Jani Wallden, KIK 60. Sami Intonen, MU 61. Martti Vesander, HFT 62. Jani Nikkinen, PeU 63. Tommi Pihlajaniemi, SBS Lieto 64. Jarno Vehkonen, SBS Lieto 65. Mikko Immonen, Ruoska II 66. Kristian Holmen, KIK 67. Tapani Kanerva, MU 68. Henri Lehtonen, PeU 69. Teemu Lahti, Leisku 70. Tommi Virolainen, SBS Lieto 71. Juha Suomi, KemKi 72. Ville Eriksson, PeU 73. Peter Henriksson, KIK 74. Kim Lönnroth, KemKi 75. Harri Falck, Ruoska II 76. Mikko Immonen, TeDy 77. Jukka Virtanen, Ruoska II 78. Jussi Kokkosuo, Leisku 79. Tommi Vainio, Ruoska II 80. Janne Mäkinen, HFT 81. Thomas Pakalen, KIK 82. Sakari Lähdesmäki, Ruoska II 83. Richard Honkonen, Halvations 84. Jukka Kastu, SBS Lieto 85. Mikko Ruoho, TeDy 86. Toni Ylösmäki, MU 87. Esa Haapea, PeU 88. Petri Salminen, HFT 89. Kari Komonen, Halvations 90. Marko Harju, TeDy 91. Marko Peura, Ruoska II 92. Miika Sundström, KIK 93. Kalle Kotiniemi, MU 94. Martti Kivekäs, PeU 95. Pertti Rantala, Ruoska II 96. Sami Leino, Halvations 97. Jussi Riekkinen, Halvations 98. Tero Isoviita, HFT 99. Arto Lehtinen, HFT

5+13= 18 4+13= 17 11+ 5= 16 9+ 7= 16 7+ 9= 16 7+ 9= 16 10+ 5= 15 9+ 6= 15 8+ 7= 15 9+ 5= 14 9+ 5= 14 8+ 6= 14 8+ 6= 14 6+ 8= 14 10+ 3= 13 10+ 3= 13 8+ 5= 13 8+ 5= 13 8+ 5= 13 9+ 3= 12 6+ 6= 12 6+ 5= 11 5+ 6= 11 5+ 6= 11 4+ 7= 11 2+ 9= 11 8+ 2= 10 8+ 2= 10 7+ 3= 10 6+ 4= 10 5+ 5= 10 4+ 6= 10 3+ 7= 10 3+ 7= 10 7+ 2= 9 6+ 3= 9 6+ 3= 9 6+ 3= 9 5+ 4= 9 5+ 4= 9 2+ 7= 9 5+ 3= 8 5+ 3= 8 5+ 3= 8 4+ 4= 8 4+ 4= 8 3+ 5= 8 2+ 6= 8 1+ 7= 8 5+ 2= 7 5+ 2= 7 4+ 3= 7 5+ 1= 6 5+ 1= 6 4+ 2= 6 4+ 2= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 2+ 4= 6 1+ 5= 6 1+ 5= 6 1+ 5= 6 0+ 6= 6 5+ 0= 5 5+ 0= 5 4+ 1= 5 3+ 2= 5 2+ 3= 5 2+ 3= 5

100. Petri Kulmala, MU 101. Simo Vuorinen, Halvations 102. Tatu Gustafsson, PeU 103. Tero Järvinen, Ruoska II 104. Aleksi Ailio, KemKi 105. Iko-Jussi Häyhä, Leisku 106. Aleksi Ojala, KemKi 107. Kari Pohjankukka, SBS Lieto 108. Juha Suominen, Ruoska II 109. Kalle Hannila, PeU 110. Mika Lindgren, KemKi 111. Tuomo Komonen, Halvations 112. Eero Yli-Tuomola, Leisku 113. Sauli Mamilehto, Ruoska II 114. Tomi Rousku, KemKi 115. Reko Suomi, Ruoska II 116. Teppo Virtanen, HFT 117. Juho Järvinen, PeU 118. Jarno Mäenpää, TeDy 119. Kalle Pettersson, KIK 120. Otso Akkola, PeU 121. Mats Boman, KIK 122. Kalle Suonpää, Halvations 123. Taneli Aho, PeU 124. Timo Järvensivu, Ruoska II 125. Riku Määttänen, HFT 126. Kari Randell, KemKi 127. Sauli Rimmanen, Ruoska II 128. Kimmo Välimäki, Leisku 129. Tomi Pohjankukka, SBS Lieto 130. Leo Suahnbäck, PeU 131. Jussi Eriksson, PeU 132. Frej Hellsberg, KemKi 133. Tatu Hellström, TeDy 134. Juha Ilola, HFT 135. Petri Johansson, Ruoska II 136. Janne Koivuniemi, SBS Lieto 137. Jussi Laine, TeDy 138. Markus Poutanen, Leisku 139. Ossi Viitanen, Ruoska II 140. Jarkko Kallio, Ruoska II 141. Pasi Laine, TeDy 142. Tomi Nurmi, Leisku 143. Peter Ahlgren, SBS Lieto 144. Teppo Alander, Leisku 145. Otto Järvinen, PeU 146. Juha Kemppinen, Halvations 147. Sauli Kotro, Ruoska II 148. Tuomo Lehtisalo, Ruoska II 149. Ilkka Lempinen, TeDy 150. Petri Nurmio, HFT 151. Marko Saarinen, HFT 152. Ville-Matti Seppä, HFT 153. Tuomo Tidenberg, Ruoska II 154. Jarno Toivanen, KemKi 155. Miska Turpeinen, SBS Lieto 156. Erno Virmolin, TeDy 157. Richard Wiklund, HFT 158. Peter Åhlgren, SBS Lieto

4+ 0= 4+ 0= 3+ 1= 3+ 1= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 1+ 3= 1+ 3= 0+ 4= 0+ 4= 3+ 0= 3+ 0= 3+ 0= 3+ 0= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 0+ 3= 0+ 3= 0+ 3= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

MIEHET IV-DIVISIOONA LÄNSI-SUOMI 3.LOHKO VG-62 Team-17 Hirvhe Shadows Isku KoKa

396

18 18 18 18 18 18

13 11 10 8 9 9

1 3 2 4 2 2

4 4 6 6 7 7

93- 57 99- 66 72- 59 98- 87 100- 88 90- 95

27 25 22 20 20 20

4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1


18 18 18 18

7 6 4 3

1 1 3 1

10 11 11 14

PISTEPÖRSSI 1. Tomi Salomaa, KoKa 2. Manu Paavilainen, Isku 3. Tuomas Nenonen, Team-17 4. Mika Päärni, KoKa 5. Olli Salminen, VG-62 6. Tomi Anttila, MaPS 7. Tomi Mikkonen, Shadows 8. Samuli Majava, AFC Campus IV 9. Tapio Malmsten, Isku 10. Jani Lahti, Shadows 11. Petteri Tenhunen, AFC Campus IV 12. Jussi Reinekari, TBM 13. Antero Linden, Team-17 14. Mika Laakkonen, Team-17 15. Tuomas Hentonen, Isku 16. Juha Mäkelä, Hirvhe 17. Frans Heijari, Shadows 18. Tuomas Harinen, AFC Campus IV 19. Petri Niskala, Shadows 20. Jani Korhonen, KoKa 21. Tuomas Levanto, VG-62 22. Janne Kauppila, VG-62 23. Olli Grönlund, TBM 24. Juhani Kymäläinen, VG-62 25. Timo Larkela, MaPS 26. Jani Kylä-Kause, Isku 27. Mikko Laakso, Team-17 28. Jani Niemi, Isku 29. Mika Taimen, Ruoska III 30. Seppo Tuominen, Hirvhe 31. Ari Talvensaari, Shadows 32. Mika Aavikko, MaPS 33. Saku Kanasuo, KoKa 34. Ilmari Pirttilä, TBM 35. Kari Verho, KoKa 36. Patrik Stolpe, VG-62 37. Jari Haavisto, MaPS 38. Teijo Lehtonen, Shadows 39. Jani Kaatiala, VG-62 40. Kim Salminen, MaPS 41. Mika Ollila, Isku 42. Antti Heikkilä, Team-17 43. Tapani Nappa, Team-17 44. Mikko Maijanen, Hirvhe 45. Ilkka Ekman, Ruoska III 46. Jussi Marttila, Hirvhe 47. Tomi Johtela, Shadows 48. Harri Malkki, VG-62 49. Marko Onnela, MaPS 50. Tomi Hentonen, Isku 51. Rami Hannula, Isku 52. Elias Linden, TBM 53. Jani Hattara, Shadows 54. Ari Arasola, Hirvhe 55. Timo Eskola, MaPS 56. Jukka Eronen, Team-17 57. Sami Viitanen, TBM 58. Sasu Järvinen, Hirvhe 59. Ossi Laine, TBM 60. Olli Kauranen, KoKa 61. Markku Kivelä, KoKa 62. Jouni Helttula, Team-17 63. Esa Anttila, TBM

65- 71 69- 102 84- 104 53- 94

15 13 11 7

35+16= 51 23+14= 37 18+15= 33 15+17= 32 22+ 7= 29 23+ 5= 28 15+12= 27 12+14= 26 16+ 9= 25 18+ 5= 23 16+ 7= 23 9+13= 22 8+14= 22 10+11= 21 9+12= 21 13+ 7= 20 12+ 8= 20 11+ 9= 20 12+ 7= 19 10+ 9= 19 10+ 9= 19 8+11= 19 13+ 4= 17 11+ 6= 17 11+ 6= 17 9+ 8= 17 9+ 8= 17 9+ 7= 16 7+ 9= 16 5+11= 16 11+ 4= 15 9+ 6= 15 8+ 7= 15 8+ 7= 15 8+ 7= 15 7+ 8= 15 6+ 9= 15 9+ 5= 14 8+ 6= 14 7+ 7= 14 6+ 8= 14 12+ 1= 13 9+ 4= 13 8+ 5= 13 7+ 6= 13 7+ 6= 13 6+ 7= 13 6+ 7= 13 5+ 8= 13 3+10= 13 10+ 2= 12 8+ 4= 12 6+ 6= 12 5+ 7= 12 5+ 7= 12 6+ 5= 11 5+ 6= 11 8+ 2= 10 7+ 3= 10 6+ 4= 10 6+ 4= 10 5+ 5= 10 2+ 8= 10

64. Ismo Ekman, Ruoska III 65. Arto Virtanen, Hirvhe 66. Asko Kärkäinen, Ruoska III 67. Sami Eskola, MaPS 68. Kalle Honkanen, VG-62 69. Reijo Kauppi, TBM 70. Tapani Hurula, Hirvhe 71. Niko Virtanen, Ruoska III 72. Henri Karimäki, Isku 73. Sami Liikkanen, VG-62 74. Kalle Hartikainen, VG-62 75. Anssi Koskinen, Team-17 76. Jari Pentinlehto, MaPS 77. Petri Lilja, Isku 78. Mikko Susi, Team-17 79. Olli Johansson, Ruoska III 80. Jani Kankare, TBM 81. Kasper Moilanen, VG-62 82. Jussi Huuskonen, Team-17 83. Ilkka Isotahdon, Shadows 84. Jussi Pellikka, AFC Campus IV 85. Juha Salminen, Hirvhe 86. Tero Toivanen, Shadows 87. Harri Pöyhönen, Shadows 88. Jussi Suutala, AFC Campus IV 89. Jani Anttila, MaPS 90. Mika Knaappinen, Ruoska III 91. Pasi Nurmi, Hirvhe 92. Rami Oksanen, Ruoska III 93. Marko Raittinen, Hirvhe 94. Jyri Silvan, MaPS 95. Markus Sällinen, TBM 96. Teppo Paajanen, AFC Campus IV 97. Teemu Autio, AFC Campus IV 98. Jani Mäki, Team-17 99. Juha-Pekka Alho, AFC Campus IV 100. Teemu Poikkimäki, Ruoska III 101. Jussi Wehrt, TBM 102. Mikko Puputti, Isku 103. Rami Österlund, Team-17 104. Lari-Antti Hakanen, Team-17 105. Petteri Salo, Hirvhe 106. Martti Nyhä, KoKa 107. Nicklas Blomqvist, AFC Campus IV 108. Ari Jantunen, Ruoska III 109. Antti Päärni, KoKa 110. Joona Veijonen, VG-62 111. Anssi Määttänen, Ruoska III 112. Jesse Puttonen, Isku 113. Ville Saarinen, AFC Campus IV 114. Timo Tukiainen, Hirvhe 115. Rauno Eeva, MaPS 116. Esa Heinonen, Hirvhe 117. Tommi Nappa, Team-17 118. Juha Pöylijoki, Ruoska III 119. Ville Suomi, VG-62 120. Valtteri Suvala, MaPS 121. Jukka Vallin, VG-62 122. Kalle Wilkman, Hirvhe 123. Iko Hyppänen, AFC Campus IV 124. Teemu Kotamäki, Ruoska III 125. Mikko Nikander, MaPS 126. Jon Engström, AFC Campus IV 127. Nicklas Holm, AFC Campus IV 128. Niku Ojala, AFC Campus IV 129. Seppo Laukka, Shadows 130. Tero Lehtonen, Shadows 131. Jari-Matti Mäentaka, TBM 132. Hannu Rantala, KoKa

397

6+ 3= 2+ 7= 7+ 1= 6+ 2= 6+ 2= 6+ 2= 5+ 3= 5+ 3= 4+ 4= 4+ 4= 3+ 5= 3+ 5= 0+ 8= 5+ 2= 5+ 2= 4+ 3= 4+ 3= 4+ 3= 3+ 4= 3+ 4= 3+ 4= 3+ 4= 2+ 5= 1+ 6= 5+ 1= 4+ 2= 4+ 2= 4+ 2= 3+ 3= 3+ 3= 3+ 3= 3+ 3= 1+ 5= 4+ 1= 4+ 1= 3+ 2= 3+ 2= 2+ 3= 1+ 4= 3+ 1= 2+ 2= 2+ 2= 1+ 3= 0+ 4= 0+ 4= 0+ 4= 0+ 4= 3+ 0= 3+ 0= 3+ 0= 3+ 0= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1=

9 9 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 6 6 6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2

Länsi-Suomi

AFC Campus IV TBM MaPS Ruoska III


133. Tomi Helttula, Team-17 134. Ville Luikas, Isku 135. Tomi Suojajärvi, Shadows 136. Heikki Takko, KoKa 137. Janne Elo, Isku 138. Marko Manninen, TBM 139. Tomi Mikkola, Shadows 140. Toni Nieminen, Isku 141. Ilkka Sillanpää, Ruoska III 142. Juha Hautala, Ruoska III 143. Toni Hörkkö, TBM 144. Aleksi Laurila, VG-62 145. Jussi Leinonen, TBM 146. Jari Maine, KoKa 147. Mohammed Osman, MaPS 148. Jani Penttilä, AFC Campus IV 149. Jari Rautiainen, TBM 150. Tuomas Räikkönen, Ruoska III 151. Ville Virta, Ruoska III

0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

MIEHET IV-DIVISIOONA LÄNSI-SUOMI 4.LOHKO LSC KiiRi KoPo FBT Pitu NTK Karhut II SBS Draivia PoPa Salba III SB Blind

18 18 18 18 18 18 18 18 18 18

15 11 11 11 10 9 8 6 2 0

2 4 3 1 2 0 2 0 0 0

PISTEPÖRSSI 1. Marko Petäjäsoja, KiiRi 2. Kimmo Nevala, KoPo 3. Tommi Kumlander, LSC 4. Ilkka Virtanen, LSC 5. Antti Pirhonen, SBS Draivia 6. Teemu Kankaanpää, LSC 7. Toni Läntinen, LSC 8. Petri Virtanen, KoPo 9. Harri Ahokas, KoPo 10. Jonne Rantanen, Karhut II 11. Harri Kulha, LSC 12. Matti Heiniluoma, LSC 13. Timo Kumlander, LSC 14. Toni Polttila, KoPo 15. Arto Vilmunen, KiiRi 16. Mika Järvensivu, PoPa 17. Tommi Miikkulainen, NTK 18. Pasi Väre, FBT Pitu 19. Mikko Matula, Salba III 20. Jani Mirtola, KoPo 21. Esa Tuovila, KoPo 22. Esa Vilmunen, KiiRi 23. Lauri Tyykilä, SBS Draivia 24. Tommi Hiltunen, FBT Pitu 25. Jussi Silvennoinen, KiiRi 26. Juha Teinilä, NTK 27. Antti Ratala, SBS Draivia 28. Mikko Heiniluoma, LSC 29. Pyry Juutilainen, FBT Pitu 30. Mika Kallio, FBT Pitu 31. Mika Laaksonen, Karhut II 32. Juuso Aho, Karhut II 33. Juhani Kulla, FBT Pitu 34. Riku Riuttamäki, SBS Draivia

11 3 4 6 6 9 8 12 16 18

65- 73 115- 96 134- 90 107- 78 88- 67 110- 92 85- 79 75- 105 59- 173 54- 139

32 26 25 23 22 18 18 12 4 0

48+12= 60 29+24= 53 29+23= 52 26+19= 45 22+19= 41 34+ 6= 40 5+35= 40 23+12= 35 19+15= 34 18+12= 30 10+19= 29 17+11= 28 16+12= 28 17+10= 27 12+15= 27 11+15= 26 14+11= 25 13+10= 23 12+11= 23 7+16= 23 9+13= 22 18+ 3= 21 14+ 7= 21 13+ 8= 21 3+18= 21 16+ 4= 20 11+ 9= 20 7+13= 20 15+ 3= 18 12+ 6= 18 11+ 7= 18 8+10= 18 7+11= 18 10+ 7= 17

35. Jyrki Vepsä, SB Blind 36. Jarkko Ukkonen, SB Blind 37. Jari Majava, PoPa 38. Saku Virtanen, KiiRi 39. Mauri Alanen, KoPo 40. Eero Lehtonen, NTK 41. Toni Kiekkinen, PoPa 42. Juha Tuominen, FBT Pitu 43. Mikko Liljegren, FBT Pitu 44. Marko Timonen, Salba III 45. Kimmo Oinonen, FBT Pitu 46. Kosti Salonen, LSC 47. Markus Juslin, Karhut II 48. Jarkko Järvistö, SB Blind 49. Oskari Nurmisto, Karhut II 50. Marko Rovio, PoPa 51. Teemu Saarinen, PoPa 52. Tuomo Kämäräinen, Salba III 53. Vesa Kangas, FBT Pitu 54. Mikko Silvennoinen, KiiRi 55. Kristian Heinimaa, KoPo 56. Jari Silvennoinen, NTK 57. Jukka Silvennoinen, KiiRi 58. Markus Puska, PoPa 59. Antti Vallemaa, Karhut II 60. Tero Järvistö, NTK 61. Janne Weslin, KoPo 62. Aki Haviala, SB Blind 63. Erno Järvistö, SB Blind 64. Juha-Matti Lepistö, Salba III 65. Mika Lindroos, Salba III 66. Jarmo Väisänen, KiiRi 67. Kaapo Karila, SBS Draivia 68. Jani Joki, NTK 69. Pasi Hurme, KoPo 70. Tero Järvistö, Karhut II 71. Kristo Korpela, KiiRi 72. Olli Sormunen, NTK 73. Sami Henttinen, NTK 74. Pasi Lehtonen, NTK 75. Juha Vilen, FBT Pitu 76. Juha Raita, KoPo 77. Pekka Nylund, Karhut II 78. Anssi Salmi, Karhut II 79. Ville-Pentti Tuomola, Karhut II 80. Juha Nolvi, PoPa 81. Tapio Tiensuu, KiiRi 82. Joni Hämäläinen, FBT Pitu 83. Janne Rosenqvist, LSC 84. Tero Välimäki, KiiRi 85. Juha Marila, NTK 86. Juhaville Tokola, SB Blind 87. Ville Vuorinen, SBS Draivia 88. Toni Heikkonen, LSC 89. Vesa Kivioja, SBS Draivia 90. Riku Koikkalainen, NTK 91. Tuomas Nurmi, PoPa 92. Jari Saarinen, PoPa 93. Teemu Hellman, PoPa 94. Jani Hämäläinen, PoPa 95. Tuomas Lehti, Karhut II 96. Teemu Raitanen, SB Blind 97. Jukka Salo, FBT Pitu 98. Janne Kossila, PoPa 99. Matti Touru, NTK 100. Veli-Matti Koivisto, LSC 101. Ville-Veikko Saarnio, Salba III 102. Esa Partonen, Karhut II 103. Ville Rynnäs, Karhut II

398

13+ 3= 16 7+ 9= 16 12+ 3= 15 6+ 9= 15 4+11= 15 12+ 2= 14 11+ 3= 14 9+ 5= 14 8+ 6= 14 5+ 9= 14 9+ 4= 13 9+ 4= 13 7+ 6= 13 7+ 6= 13 7+ 6= 13 4+ 9= 13 4+ 9= 13 9+ 3= 12 8+ 4= 12 6+ 6= 12 5+ 7= 12 4+ 8= 12 4+ 8= 12 9+ 2= 11 6+ 5= 11 5+ 6= 11 7+ 3= 10 6+ 4= 10 6+ 4= 10 6+ 4= 10 5+ 5= 10 4+ 6= 10 7+ 2= 9 6+ 3= 9 5+ 4= 9 5+ 4= 9 4+ 5= 9 4+ 5= 9 3+ 6= 9 3+ 6= 9 3+ 6= 9 6+ 2= 8 5+ 3= 8 5+ 3= 8 4+ 4= 8 3+ 5= 8 2+ 6= 8 1+ 7= 8 6+ 1= 7 5+ 2= 7 4+ 3= 7 3+ 4= 7 3+ 4= 7 4+ 2= 6 4+ 2= 6 4+ 2= 6 4+ 2= 6 4+ 2= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 2+ 4= 6 2+ 4= 6 1+ 5= 6 1+ 5= 6 4+ 1= 5 4+ 1= 5


4+ 1= 4+ 1= 3+ 2= 3+ 2= 2+ 3= 2+ 3= 2+ 3= 1+ 4= 4+ 0= 3+ 1= 3+ 1= 2+ 2= 2+ 2= 1+ 3= 1+ 3= 1+ 3= 1+ 3= 0+ 4= 3+ 0= 3+ 0= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 0+ 3= 0+ 3= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

173. Jarno Tuomisalo, FBT Pitu

0+ 1= 1

MIEHET III-DIVISIOONA KARSINNAT: RuNu - Team 17 KIK - KiiRi

7–2 7–4

MIEHET V-DIVISIOONA LÄNSI-SUOMI 1.LOHKO PaPeNu FL HFMS MaPS 2002 Kojootit SBS Lieto II Bulls AS FBC Blue River

16 16 16 16 16 16 16 16 16

14 13 10 8 8 6 4 3 1

0 1 1 2 0 1 2 2 1

PISTEPÖRSSI 1. Pasi Lahtinen, PaPeNu 2. Mika Somer, FL 3. Roni Suominen, HFMS 4. Joni Torikka, PaPeNu 5. Elmeri Kryssi, SBS Lieto II 6. Mika Lintula, PaPeNu 7. Marko Ropponen, PaPeNu 8. Sami Laitervo, Bulls 9. Mika Tamminen, PaPeNu 10. Niko Alatalo, SBS Lieto II 11. Johan Grönholm, HFMS 12. Matti Tähti, MaPS 2002 13. Timo Arvonen, MaPS 2002 14. V-V Hynninen, FL 15. Tero Levola, FL 16. Jukka Tuohimaa, FL 17. Jarkko Kylmänen, Kojootit 18. Riku Aro, SBS Lieto II 19. Kim Lindell, HFMS 20. Henkka Holmström, HFMS 21. Janne Kohonen, Kojootit 22. Petri Jokinen, Bulls 23. Anssi Marjasto, MaPS 2002 24. Niklas Lindblad, FL 25. Tuomas Toropainen, FL 26. Sami Lehmus, MaPS 2002 27. Jari Nieminen, PaPeNu 28. Kimmo Hiltunen, Bulls 29. Olli Oksanen, AS 30. Tuomo Meretoja, FL 31. Pekka Suominen, MaPS 2002 32. Marko Vikström, PaPeNu 33. Tomas Tamminen, HFMS 34. Esa Wahlroos, AS 35. Matti Salminen, MaPS 2002 36. Matti Salonen, AS 37. Teemu Niiranen, FL 38. Kalle Lindqvist, HFMS 39. Kai Hilden, Bulls 40. Tony Lundman, Kojootit 41. Teemu Vieno, SBS Lieto II 42. Tommi Heikkilä, Kojootit 43. Lauri Kokko, Kojootit 44. Marko Lehtonen, Bulls 45. Mikael Dahlström, HFMS 46. Ari Heikkinen, AS 47. Ari Kaurahalme, Bulls 48. Petri Mäki, FBC Blue River

399

2 2 5 6 8 9 10 11 14

136- 59 119- 75 93- 85 75- 70 69- 85 80- 96 67- 81 56- 83 41- 102

28 27 21 18 16 13 10 8 3

27+30= 57 29+20= 49 29+19= 48 22+23= 45 26+17= 43 18+14= 32 21+ 9= 30 14+15= 29 18+ 9= 27 11+14= 25 11+12= 23 11+12= 23 8+15= 23 18+ 4= 22 14+ 8= 22 13+ 9= 22 12+ 8= 20 12+ 7= 19 11+ 8= 19 10+ 9= 19 13+ 5= 18 12+ 6= 18 11+ 6= 17 8+ 9= 17 7+10= 17 11+ 5= 16 6+10= 16 11+ 4= 15 9+ 6= 15 8+ 7= 15 8+ 7= 15 8+ 6= 14 7+ 6= 13 7+ 6= 13 10+ 2= 12 9+ 3= 12 6+ 6= 12 6+ 5= 11 5+ 6= 11 5+ 6= 11 4+ 7= 11 3+ 8= 11 6+ 4= 10 6+ 4= 10 6+ 3= 9 6+ 3= 9 5+ 4= 9 5+ 4= 9

Länsi-Suomi

104. Riku-Matti Salminen, NTK 105. Mika Unkuri, SB Blind 106. Jarno Piirtola, Karhut II 107. Janne Sjögren, FBT Pitu 108. Kari Aalto, KoPo 109. Tero Hämäläinen, Karhut II 110. Marko Kivioja, KiiRi 111. Sami Hakkarainen, FBT Pitu 112. Veli-Matti Äijälä, Salba III 113. Markus Aarnio, Karhut II 114. Mika Halminen, SBS Draivia 115. Sami Karinharju, NTK 116. Jari Salsoila, NTK 117. Kimmo Hohkala, SB Blind 118. Niko Junnila, Karhut II 119. Pasi Järvelin, KoPo 120. Ville Syrjälä, SBS Draivia 121. Marko Karpalisto, Salba III 122. Jussi-Pekka Kuntsi, SB Blind 123. Ossi Nurmi, Salba III 124. Markus Eklund, Karhut II 125. Arto Grönman, PoPa 126. Tapio Grönros, Salba III 127. Marko Kinnunen, Salba III 128. Markus Mäki, NTK 129. Mika Nurminen, Salba III 130. Tarmo Pulkkinen, Karhut II 131. Jarno Viikinsalo, PoPa 132. Pauli Heino, Salba III 133. Jussi Kivioja, SBS Draivia 134. Riku Kuparinen, FBT Pitu 135. Kari Rimpelä, Karhut II 136. Jani Setälä, Karhut II 137. H-P Valli, SBS Draivia 138. Timo Hynninen, KiiRi 139. Mika Koski, SBS Draivia 140. Teemu Helin, Karhut II 141. Timo Pietilä, SBS Draivia 142. Matias Äijälä, Salba III 143. Heikki Nieminen, FBT Pitu 144. Rami Peltomaa, Salba III 145. Olli Rantala, SBS Draivia 146. Antti Simula, Salba III 147. Lauri Voutilainen, Karhut II 148. Jussi Kiviranta, SBS Draivia 149. Mikko Punkari, Salba III 150. Jori Saine, NTK 151. Veli Heikkilä, Salba III 152. Tuomas Hyytiä, Salba III 153. Tero Katajisto, LSC 154. Markus Lehtinen, SB Blind 155. Mikko Muurinen, PoPa 156. Riku-Matti Sormunen, NTK 157. Antti Toivanen, Salba III 158. Tommi Arpomaa, LSC 159. Tero Collander, Karhut II 160. Kimmo Harja, PoPa 161. Ville Heikkinen, LSC 162. Atte Heinola, SB Blind 163. Rami Karpela, Karhut II 164. Mika Koski, LSC 165. Jarkko Laine, SB Blind 166. Jukka Lehto, KiiRi 167. Ville Nurmi, SB Blind 168. Jyrki Näkki, SBS Draivia 169. Kari Paloranta, FBT Pitu 170. Lari Runsten, Karhut II 171. Jari Simonen, NTK 172. Ville Taimi, FBT Pitu


49. Juho Hatakka, FL 50. Mika Keto, PaPeNu 51. Mika Laaksonen, FBC Blue River 52. Mikko Hagström, AS 53. Marko Lilja, PaPeNu 54. Jani Österlund, Kojootit 55. Harri Pekonen, AS 56. Matti Perttunen, Kojootit 57. Joni Piirainen, SBS Lieto II 58. Juha Kari, SBS Lieto II 59. Matias Sinisalo, SBS Lieto II 60. Matti Haste, Bulls 61. Jarkko Nuotio, FBC Blue River 62. Pasi Wiklund, Bulls 63. Jani Poola, SBS Lieto II 64. Sami Virtanen, FL 65. Tuomas Mirtti, FL 66. Mikko Yrtti, MaPS 2002 67. Samuli Helssten, Kojootit 68. Hannu Rantala, Bulls 69. Pauli Kaunisto, AS 70. Juha Thamsen, Kojootit 71. Ilkka Tähtinen, AS 72. Kai Ellfolk, FBC Blue River 73. Tero Kilpinen, FBC Blue River 74. Petteri Lehto, AS 75. Vesa Wikström, SBS Lieto II 76. Kimmo Engblom, Kojootit 77. Björn Österman, Kojootit 78. Miikka Ellonen, Bulls 79. Juhana Heino, MaPS 2002 80. Antti Leskinen, MaPS 2002 81. Kaj Lindell, HFMS 82. Sami Tuomaala, FBC Blue River 83. Jonas Westerlund, HFMS 84. Tomi Kankare, SBS Lieto II 85. Antti Leino, AS 86. Jack Malminen, PaPeNu 87. Tommi Mäntysalo, AS 88. Mika Saari, FBC Blue River 89. Claes Grönroos, MaPS 2002 90. Marko Hietikko, Kojootit 91. Pasi Lineri, Kojootit 92. Oskari Päiviö, MaPS 2002 93. Teppo Raikaslehto, FBC Blue River 94. Rauli Lautkankare, FBC Blue River 95. Harri Lempiäinen, AS 96. Jiri Torikka, PaPeNu 97. Mikael Love, FBC Blue River 98. Toni Grönroos, FBC Blue River 99. Reima Lehtonen, MaPS 2002 100. Juuso-Antti Simpanen, MaPS 2002 101. Ville Tommila, Kojootit 102. V-V Välimäki, FL 103. Miikka Ketola, SBS Lieto II 104. Jukka Antonen, SBS Lieto II 105. Rami Pikander, PaPeNu 106. Petri Kodisoja, HFMS 107. Jukka Liukkonen, FBC Blue River 108. Janne Stenberg, MaPS 2002 109. Kalle Henriksson, FBC Blue River 110. Janne Virta, AS 111. Juha Kiili, FBC Blue River 112. Arto Peltomäki, SBS Lieto II 113. Jonathan Smeds, HFMS 114. Markku Syvänen, Kojootit 115. Toni Koski, FBC Blue River 116. Joni Laine, FBC Blue River 117. Juha Renvall, FBC Blue River

4+ 5= 4+ 5= 4+ 5= 6+ 2= 5+ 3= 4+ 4= 2+ 6= 6+ 1= 6+ 1= 5+ 2= 5+ 2= 4+ 3= 4+ 3= 4+ 3= 3+ 4= 3+ 4= 2+ 5= 2+ 5= 5+ 1= 4+ 2= 3+ 3= 3+ 3= 2+ 4= 4+ 1= 4+ 1= 4+ 1= 4+ 1= 3+ 2= 3+ 2= 2+ 3= 2+ 3= 2+ 3= 4+ 0= 4+ 0= 4+ 0= 3+ 1= 3+ 1= 3+ 1= 3+ 1= 3+ 1= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 1+ 3= 1+ 3= 1+ 3= 0+ 4= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 1+ 2= 0+ 3= 0+ 3= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0=

9 9 9 8 8 8 8 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1

118. Stefan Blomberg, HFMS 119. Kim Holmberg, HFMS 120. Mika Häkkinen, FBC Blue River 121. Timo Kiviperä, Bulls 122. Tony Launilahti, Kojootit 123. Petri Lempinen, FBC Blue River 124. Robert Malm, HFMS 125. Vesa-Matti Maunu, FL 126. Ville Mäkelä, SBS Lieto II 127. Tuomas Nieminen, FL 128. Visa Riihimäki, Kojootit 129. Petri Sirkiä, PaPeNu 130. Juha Suominen, AS 131. Saku Tuomaala, FBC Blue River 132. Pasi Viitala, AS 133. Matti Wiklund, Bulls

0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

MIEHET V-DIVISIOONA LÄNSI-SUOMI 2.LOHKO FBT Marlins Salamanders SBS Lieto III TPS II PERA HirvHe II SC Shadows HIF Ponteva AFC Campus V

18 18 18 18 18 18 18 18 18 18

15 14 12 11 10 7 5 5 4 2

1 1 1 1 1 1 1 1 2 0

2 3 5 6 7 10 12 12 12 16

PISTEPÖRSSI 1. Janne Niemi, SBS Lieto III 2. Mikko Taneli, SBS Lieto III 3. Markus Mirtti, Salamanders 4. Ville Oksanen, Salamanders 5. Mikko Mellanen, HirvHe II 6. Mikko Hyrsky, SBS Lieto III 7. Kimmo Nyrhinen, PERA 8. Martin Österman, HIF 9. Jarkko Lehtinen, Salamanders 10. Jani Lehtonen, Salamanders 11. Harry Leppänen, Salamanders 12. Sami Varjonen, Salamanders 13. Kauko Storbacka, FBT Marlins 14. Fredrik Ryman, HIF 15. Marko Kaulo, PERA 16. Karri Kytöhonka, TPS II 17. Janne Laakkonen, TPS II 18. Janne Oinonen, PERA 19. Kristian Johansson, HIF 20. Peter Wik, FBT Marlins 21. Tom Berqman, FBT Marlins 22. Anders Levin, HirvHe II 23. Arttu Arojoki, FBT Marlins 24. Ville Silokivi, SC Shadows 25. Toni Mellanen, TPS II 26. Jaakko Henriksson, SBS Lieto III 27. Juha Kiviniemi, TPS II 28. Janne Lehtonen, FBT Marlins 29. Tuomas Louhi, HirvHe II 30. Tomi Iljin, PERA 31. Sami Leinonen, PERA 32. Jere Enqvist, TPS II 33. Johan Kraappa, FBT Marlins 34. Juha-Matti Luotonen, Salamanders 35. Janne Lehto, Ponteva 36. Kaj Lindgren, HIF 37. Toni Hirsimäki, SC Shadows

400

115- 53 149- 74 141- 112 111- 80 95- 89 78- 88 80- 114 85- 122 54- 104 36- 108

31 29 25 23 21 15 11 11 10 4

28+39= 67 31+30= 61 35+19= 54 23+15= 38 28+ 8= 36 27+ 9= 36 18+17= 35 24+10= 34 18+16= 34 21+11= 32 11+21= 32 21+10= 31 14+15= 29 17+ 9= 26 16+10= 26 15+11= 26 17+ 7= 24 10+14= 24 12+11= 23 12+11= 23 11+12= 23 13+ 9= 22 17+ 4= 21 17+ 4= 21 16+ 4= 20 15+ 5= 20 11+ 8= 19 9+10= 19 8+11= 19 13+ 4= 17 12+ 5= 17 9+ 8= 17 8+ 9= 17 10+ 6= 16 9+ 7= 16 8+ 8= 16 6+ 9= 15


5+10= 15 9+ 5= 14 9+ 5= 14 9+ 5= 14 8+ 6= 14 7+ 6= 13 6+ 7= 13 6+ 7= 13 7+ 5= 12 6+ 6= 12 8+ 3= 11 7+ 4= 11 6+ 5= 11 6+ 5= 11 5+ 6= 11 4+ 7= 11 9+ 1= 10 8+ 2= 10 8+ 2= 10 8+ 2= 10 7+ 3= 10 6+ 4= 10 6+ 4= 10 5+ 5= 10 3+ 7= 10 7+ 2= 9 7+ 2= 9 4+ 5= 9 2+ 7= 9 7+ 1= 8 5+ 3= 8 4+ 4= 8 3+ 5= 8 3+ 5= 8 7+ 0= 7 7+ 0= 7 5+ 2= 7 4+ 3= 7 4+ 3= 7 4+ 3= 7 4+ 3= 7 4+ 3= 7 3+ 4= 7 3+ 4= 7 3+ 4= 7 2+ 5= 7 2+ 5= 7 1+ 6= 7 4+ 2= 6 4+ 2= 6 2+ 4= 6 2+ 4= 6 2+ 4= 6 2+ 4= 6 1+ 5= 6 1+ 5= 6 0+ 6= 6 0+ 6= 6 3+ 2= 5 3+ 2= 5 1+ 4= 5 1+ 4= 5 1+ 4= 5 4+ 0= 4 4+ 0= 4 4+ 0= 4 4+ 0= 4 3+ 1= 4 3+ 1= 4

107. Tony Rousnell, HirvHe II 108. Hannu Koivisto, Ponteva 109. Antti Perkiömäki, SC Shadows 110. Joachim Welander, AFC Campus V 111. Christian Fugleberg, HirvHe II 112. Perttu Kytöhonka, TPS II 113. Timo Nikkanen, HirvHe II 114. Jani Välikangas, TPS II 115. Mikko Paukkunainen, Ponteva 116. Lauri Rantala, TPS II 117. Jani Luoma, TPS II 118. Tomi Maunu, Ponteva 119. Marko Mäenpää, AFC Campus V 120. Matti Pienihäkkinen, TPS II 121. Sami Rasi, HirvHe II 122. Jari Saarinen, AFC Campus V 123. Matti Iltanen, SBS Lieto III 124. Alisitar Logan, HirvHe II 125. Toni Pettersson, FBT Marlins 126. Jere Särkioja, SBS Lieto III 127. Markku Taalikka, Salamanders 128. Esko Anttikoski, HirvHe II 129. Joni Ervasti, TPS II 130. Jonne Kuusisto, HirvHe II 131. Matias Lehtonen, PERA 132. Jouni Tammi, Salamanders 133. Ville Jaakkola, SBS Lieto III 134. Kristian Jörkell, HIF 135. Tuomas Laihinen, SBS Lieto III 136. Kalle Mäkelä, TPS II 137. Vesa Nieminen, PERA 138. Kimmo Suomi, HirvHe II 139. Arto Arvilahti, Ponteva 140. Timo Järvinen, Ponteva 141. Jussi Klemola, AFC Campus V 142. Petteri Kujala, FBT Marlins 143. Riku Lampinen, SC Shadows 144. Samuli Laukka, AFC Campus V 145. Esa Mäkeläinen, SBS Lieto III 146. Ronny Sjölander, HIF 147. Fredrik Bonäs, AFC Campus V 148. Arto Kinnunen, TPS II 149. Harri Lindborg, AFC Campus V 150. Juuso Mäkilä, HirvHe II 151. Veli-Pekka Ojala, HirvHe II 152. Jarno Aalto, FBT Marlins 153. Peter Eriksson, TPS II 154. Risto Heinonen, SBS Lieto III 155. Petu Jörkell, HIF 156. Timo Koistinen, SC Shadows 157. Mika Kytöhonka, TPS II 158. Jarno Mela, AFC Campus V 159. Esko Mäkelä, TPS II 160. Pasi Puikkonen, Ponteva 161. Jarkko Pukkila, AFC Campus V 162. Björn Radler, AFC Campus V 163. Ilkka Vanala, Ponteva 164. Thomas Åkerfelt, TPS II 165. Ulf Österman, HIF

3+ 1= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 1+ 3= 1+ 3= 1+ 3= 1+ 3= 0+ 4= 0+ 4= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 0+ 3= 0+ 3= 0+ 3= 0+ 3= 0+ 3= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

MIEHET V-DIVISIOONA LÄNSI-SUOMI 3.LOHKO KaPa-98 Salpa II OU Vilpas SB KaKo FBC Animals

401

18 18 18 18 18 18

11 10 9 7 5 6

3 3 3 6 4 1

4 5 6 5 9 11

98- 78 106- 89 103- 82 73- 59 78- 79 75- 89

25 23 21 20 14 13

4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

Länsi-Suomi

38. Atte Juuti, TPS II 39. Jouni Kulonen, SC Shadows 40. J-P Kärkkäinen, AFC Campus V 41. Jyrki Laaksonen, SBS Lieto III 42. Tommy Lindqvist, HIF 43. Jere Rinne, Ponteva 44. Jaakko Luoma, SBS Lieto III 45. Jouni Siren, SC Shadows 46. Tapio Rautio, HirvHe II 47. Sebastian Sandell, FBT Marlins 48. Marko Heininen, SBS Lieto III 49. Sami Laine, TPS II 50. Neil Mac Donald, FBT Marlins 51. Ville Virtanen, PERA 52. Markus Iltanen, SBS Lieto III 53. Janne Rantanen, Salamanders 54. Gustav Sundell, FBT Marlins 55. Pasi Hirvikorpi, AFC Campus V 56. Jami Muller, SC Shadows 57. Juha Nieminen, SC Shadows 58. Sami Nieminen, TPS II 59. Mikael Lindqvist, HIF 60. Magnus Österman, HIF 61. Tuomas Kummala, TPS II 62. Jari Anttonen, SC Shadows 63. Patrick Jalonen, SC Shadows 64. Petri Vanne, FBT Marlins 65. John Aspergen, FBT Marlins 66. Mikko Mäkinen, Salamanders 67. Tommi Lehtinen, Ponteva 68. Timo Kauppinen, PERA 69. Harri Salo, SC Shadows 70. Kalle Jokinen, Salamanders 71. Janne Larjama, SC Shadows 72. Pekka Kari, TPS II 73. Johnny Söderblom, Ponteva 74. Tomi Tuominen, Ponteva 75. Tomi Forsell, Ponteva 76. Juha Palaja, SC Shadows 77. Petri Paukkunen, HirvHe II 78. Pertti Sahlberg, PERA 79. Robert Sundell, FBT Marlins 80. Mikael Eklund, FBT Marlins 81. Jari Lehdonkivi, HirvHe II 82. Marcus Saurander, HIF 83. Juha Lehtonen, Ponteva 84. Jarmo Saarnio, PERA 85. Mikael Santanen, TPS II 86. Kai Jämsä, AFC Campus V 87. Matti Päivärinta, AFC Campus V 88. Rami Aho, PERA 89. Kalle Järvelä, SC Shadows 90. Tatu Pelkonen, PERA 91. Kai Roering, TPS II 92. Turkka Kytöhonka, TPS II 93. Janne Maunu, PERA 94. Kristian Engsjö, HIF 95. Mikko Toiviainen, AFC Campus V 96. Teemu Laine, SBS Lieto III 97. Mikael Montonen, FBT Marlins 98. Kari Laihonen, SC Shadows 99. Jari Rinne, Ponteva 100. Juha-Pekka Seulu, HirvHe II 101. Sami Hottinen, PERA 102. Miikka Laine, Ponteva 103. Toni Terkkel, Ponteva 104. Juha-Pekka Virtanen, SBS Lieto III 105. Robert Meyer, AFC Campus V 106. Juho Rajaniemi, HirvHe II


SoVo

18

4

2

PISTEPÖRSSI 1. Jussi Paju, OU 2. Tero Sillanpää, KaPa-98 3. Jaakko Sorola, Salpa II 4. Sami Leppänen, Salpa II 5. Hannu-Pekka Salmi, KaKo 6. Petro Väyrynen, Salpa II 7. Mika Tuominen, KaPa-98 8. Teemu Heinonen, KaPa-98 9. Samuli Peltonen, KaPa-98 10. Jari Alho, KaKo 11. Kalle Hongisto, KaPa-98 12. Kalle Lindholm, Salpa II 13. Kalle Utula, OU 14. Henri Virtanen, OU 15. Heikki Honkanen, SoVo 16. Sakari Ylistalo, OU 17. Janne Kuusinen, OU 18. Mikko Kaunisto, KaPa-98 19. Mika Määttänen, Salpa II 20. Tatu Kykkänen, Vilpas SB 21. Arto Katainen, SoVo 22. Tenho Mäkinen, Salpa II 23. Joona Paija, OU 24. Heikki Karppinen, Salpa II 25. Mikko Mäkilä, FBC Animals 26. Mikko Kulmanen, OU 27. Ville Varhia, KaKo 28. Lasse Raute, FBC Animals 29. Jani Kannisto, FBC Animals 30. Janne Santalahti, Vilpas SB 31. Valtteri Laaksonen, FBC Animals 32. Jyri Naukkarinen, FBC Animals 33. Anssi Virta, SoVo 34. Marko Virtanen, FBC Animals 35. Aki Jokinen, Salpa II 36. Juha Partanen, KaKo 37. Henry Larikka, KaPa-98 38. Hermanni Pulkkinen, Vilpas SB 39. Toni Salmi, Vilpas SB 40. Marko Hotokka, FBC Animals 41. Miika Kasurinen, SoVo 42. Markus Lehtonen, SoVo 43. Semi Määttänen, FBC Animals 44. Jussi Lindholm, FBC Animals 45. Tommi Erkkilä, KaKo 46. Tuomo Karttunen, Vilpas SB 47. Janne Kulmala, KaKo 48. Jere Salama, SoVo 49. Mika Hatakko, Salpa II 50. Tapio Jaskari, KaKo 51. Tommi Lehtonen, Vilpas SB 52. Jussi Autere, OU 53. Janne Paju, OU 54. Matti Matikainen, Vilpas SB 55. Jari Oksanen, Vilpas SB 56. Niko Laaksovirta, OU 57. Johannes Malmstedt, SoVo 58. Valtteri Arra, KaPa-98 59. Lasse Kuusela, OU 60. Henri Mäkelä, KaKo 61. Jari Valtanen, KaPa-98 62. Jani Vuorinen, Vilpas SB 63. Aku Nurminen, KaKo 64. Harri Känkänen, SoVo 65. Juha Kulmala, KaKo 66. Juha Saarinen, Vilpas SB

12

58- 115

10

20+28= 48 20+11= 31 19+11= 30 18+12= 30 17+12= 29 17+12= 29 16+ 8= 24 12+11= 23 11+11= 22 13+ 8= 21 11+ 9= 20 7+13= 20 14+ 5= 19 14+ 5= 19 10+ 9= 19 8+11= 19 11+ 7= 18 9+ 9= 18 9+ 9= 18 12+ 5= 17 10+ 6= 16 9+ 7= 16 8+ 7= 15 6+ 9= 15 12+ 2= 14 11+ 3= 14 8+ 6= 14 7+ 7= 14 9+ 4= 13 8+ 5= 13 7+ 6= 13 7+ 6= 13 5+ 8= 13 5+ 8= 13 7+ 5= 12 6+ 6= 12 5+ 7= 12 2+10= 12 8+ 3= 11 7+ 4= 11 7+ 4= 11 7+ 4= 11 7+ 4= 11 6+ 5= 11 5+ 6= 11 4+ 7= 11 4+ 7= 11 7+ 3= 10 6+ 4= 10 6+ 4= 10 6+ 4= 10 5+ 5= 10 5+ 5= 10 5+ 4= 9 5+ 4= 9 3+ 6= 9 5+ 3= 8 3+ 5= 8 3+ 5= 8 5+ 2= 7 4+ 3= 7 4+ 3= 7 3+ 4= 7 5+ 1= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6

67. Hannu Suonpää, KaPa-98 68. Markku Virta, FBC Animals 69. Vesa Päärni, Vilpas SB 70. Mikko Tiainen, KaPa-98 71. Panu Virtanen, FBC Animals 72. Marko Junttila, Salpa II 73. I Kaunisto-Hänninen, Vilpas SB 74. Joonas Saarinen, KaKo 75. Tuukka Tuominen, Vilpas SB 76. Sami Lukka, KaPa-98 77. Jussi Aaltonen, Salpa II 78. Kimmo Arvo, Vilpas SB 79. Lauri Hartonen, Vilpas SB 80. Arto Kauppinen, KaKo 81. Jani Ihanmäki, Salpa II 82. Antti Jaakkola, KaKo 83. Jussi-Pekka Jaatinen, SoVo 84. Tomi Lehtonen, FBC Animals 85. Jorma Luukkala, Salpa II 86. Niclas Rönnblad, Salpa II 87. Sami Suomi, FBC Animals 88. Jari Virolainen, SoVo 89. Vesa Heiskanen, FBC Animals 90. Sami Tuominen, Salpa II 91. Kalle Öberg, Vilpas SB 92. Janne Allonen, KaKo 93. Kalle Kesonen, KaKo 94. Veli-Matti Rastas, Vilpas SB 95. Ari Salonen, Vilpas SB 96. Ilkka Hurmerinta, SoVo 97. Jani Härkönen, FBC Animals 98. Mika Kytölä, KaPa-98 99. Mika Kaunisto, KaPa-98 100. Mikko Mäntyvaara, KaKo 101. Ville Rahko, Salpa II 102. Antti Henriksson, KaKo 103. Tomi Laurila, KaKo 104. Niko Mäkelä, KaKo 105. Kimmo Nikander, FBC Animals 106. Mika Rajaniemi, Vilpas SB 107. Mikko Seppälä, SoVo 108. Pasi Virtanen, FBC Animals 109. J-P Vitikainen, Vilpas SB

3+ 3= 3+ 3= 4+ 1= 0+ 5= 3+ 1= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 3+ 0= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 0+ 3= 0+ 3= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

6 6 5 5 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

MIEHET V-DIVISIOONA LÄNSI-SUOMI 4.LOHKO SBS Draivia II USB II Karhut IV Salba IV Karhut III NTK II KoilS

18 18 18 18 18 18 18

17 12 10 10 4 3 2

1 2 2 1 1 2 1

PISTEPÖRSSI 1. Teppo Virtanen, Karhut IV 2. A-P Haapajärvi, SBS Draivia II 3. Matti Ratala, SBS Draivia II 4. Tapio Tuominen, Karhut IV 5. Mika Keskinen, Karhut IV 6. Mika Helminen, SD 7. Marko Laaksonen, Salba IV 8. Jere Saramo, Salba IV 9. Rami Leino, USB II 10. Tomi Hänti, USB II 11. Marko Halminen, Karhut IV 12. Mikko Laine, NTK II 13. Petri Rintala, KoilS

402

0 4 6 7 13 13 15

131- 55 98- 65 132- 98 90- 75 73- 123 79- 109 67- 145

35 26 22 21 9 8 5

59+31= 90 37+22= 59 31+13= 44 18+26= 44 18+22= 40 20+13= 33 23+ 8= 31 19+11= 30 17+11= 28 17+10= 27 16+ 9= 25 13+12= 25 21+ 3= 24


18+ 6= 24 14+10= 24 12+12= 24 16+ 7= 23 8+14= 22 13+ 8= 21 13+ 7= 20 13+ 7= 20 12+ 8= 20 6+14= 20 10+ 9= 19 9+10= 19 9+10= 19 11+ 7= 18 10+ 7= 17 8+ 9= 17 8+ 9= 17 10+ 6= 16 7+ 9= 16 4+12= 16 7+ 8= 15 8+ 6= 14 6+ 8= 14 10+ 3= 13 9+ 4= 13 7+ 6= 13 6+ 7= 13 4+ 9= 13 10+ 2= 12 10+ 2= 12 10+ 2= 12 8+ 4= 12 5+ 7= 12 4+ 8= 12 6+ 5= 11 9+ 1= 10 7+ 3= 10 6+ 4= 10 6+ 4= 10 5+ 5= 10 4+ 6= 10 6+ 3= 9 5+ 4= 9 5+ 4= 9 3+ 6= 9 2+ 7= 9 0+ 9= 9 5+ 3= 8 4+ 4= 8 4+ 4= 8 4+ 4= 8 3+ 5= 8 1+ 7= 8 5+ 2= 7 5+ 2= 7 3+ 4= 7 2+ 5= 7 6+ 0= 6 4+ 2= 6 4+ 2= 6 4+ 2= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 2+ 4= 6 2+ 4= 6 2+ 4= 6 3+ 2= 5 3+ 2= 5 1+ 4= 5

83. Timo Jokinen, Karhut III 84. Jaakko Lehtonen, NTK II 85. Jani Kankaanpää, Karhut III 86. Pekka Viljanen, NTK II 87. Ove Lindström, USB II 88. Jarkko Matilainen, KoilS 89. Kalle Salminen, Salba IV 90. Jarno Koivumäki, KoilS 91. Mikko Kallionsivu, SD 92. Iiro Loijas, SBS Draivia II 93. Kalevi Soini, USB II 94. Henri Friberg, USB II 95. Mika Lundgren, Salba IV 96. Janne Voutilainen, NTK II 97. Toni Kinnunen, USB II 98. Harri Peltomaa, SD 99. Kai Männistö, NTK II 100. Teemu Talasma, Karhut IV 101. Jani Vuorinen, KoilS 102. Niko Lampinen, SBS Draivia II 103. Mika Lindroos, SBS Draivia II 104. Mika Ruisniemi, SD 105. Aki Setälä, SD 106. Jarmo Setälä, SD 107. Kari Södergård, KoilS 108. Sami Tiisala, SD 109. Mika Kares, Karhut III 110. Timo Laakso, Karhut IV 111. Sami Pulkkinen, SD 112. Toni Rustasson, KoilS 113. Tuomas Salonen, KoilS 114. Niko Jokinen, SBS Draivia II 115. Jyrki Laine, Salba IV 116. Jani Painokallio, Karhut III 117. Pasi Perttu, Salba IV 118. Arto Peurala, SD 119. Jussi Ruohola, KoilS 120. Juha Tiisala, SD 121. Jani Tolonen, NTK II 122. Jimmo Vähätupa, USB II

1+ 4= 1+ 4= 3+ 1= 3+ 1= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 0+ 4= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 1+ 2= 0+ 3= 0+ 3= 2+ 0= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

5 5 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

NAISET I-DIVISIOONA 3.LOHKO SBS Rupu AFC Campus TPS FBC Turku IKA SB Pori RoPo Strollers

21 21 21 21 21 21 21 21

16 15 14 9 5 5 5 1

4 4 4 4 4 2 2 4

PISTEPÖRSSI 1. Katri Luomaniemi, SBS Rupu 2. Laura Takala, SBS Rupu 3. Minna Uotila, SBS Rupu 4. Mia Nissinaho, TPS 5. Erja Lötjönen, SBS Rupu 6. Katri Kangas, TPS 7. Jaana Tirri, RoPo 8. Katri Hotti, AFC Campus 9. Taina Kynäsniemi, Strollers 10. Mari Pullinen, TPS 11. Katja Kankaanpää, SBS Rupu 12. Charlotta Andersson, SB Pori 13. Päivi Yrjälä, TPS 14. Minna Sandell, IKA 15. Auli Hänninen, TPS 16. Eeva Reunanen, AFC Campus 17. Satu Sainio, FBC Turku

403

1 2 3 8 12 14 14 16

99- 27 51- 22 61- 45 50- 41 42- 57 35- 62 35- 62 31- 88

36 34 32 22 14 12 12 6

8+20= 28 17+ 8= 25 15+ 4= 19 13+ 6= 19 9+10= 19 14+ 3= 17 13+ 4= 17 10+ 6= 16 10+ 6= 16 5+11= 16 6+ 9= 15 8+ 6= 14 1+13= 14 10+ 3= 13 9+ 4= 13 9+ 4= 13 6+ 6= 12

Länsi-Suomi

14. Pasi Pesonen, USB II 15. Rami Hyytiä, USB II 16. Jarno Ihala, USB II 17. Tomi Kuusinen, NTK II 18. Lauri Kivioja, SBS Draivia II 19. Janne Rajala, SBS Draivia II 20. Tommi Alinen, Karhut III 21. Tomi Lehtinen, KoilS 22. Mikko Jokinen, SBS Draivia II 23. Lauri Isberg, Salba IV 24. Juha Raitanen, NTK II 25. Juha Laine, Karhut III 26. Jani Saine, NTK II 27. Sami Ranula, SBS Draivia II 28. Arto Puisto, KoilS 29. Matti Huhtala, SD 30. Christian Rönndahl, Salba IV 31. Petri Syrjärinne, Salba IV 32. Sami Järvenpää, Salba IV 33. Anssi Lindberg, KoilS 34. Toni Smedroos, Karhut IV 35. Tommi Nygård, SD 36. Seppo Vahlroos, USB II 37. Marko Syrjärinne, Salba IV 38. Iiro Loikas, SBS Draivia II 39. Jarno Mattila, KoilS 40. Teemu Myllymaa, NTK II 41. Mika Törmänen, SBS Draivia II 42. Pasi Kankaanpää, Karhut III 43. Jouni Kulju, Karhut III 44. Kari Raitanen, NTK II 45. Marko Kuhanen, Karhut III 46. Raimo Järvenpää, Karhut IV 47. Mikko Nurmi, SBS Draivia II 48. Hannu Peltomaa, SD 49. Klaus Mäkinen, Salba IV 50. Matti Tarkkanen, NTK II 51. Pasi Kallioinen, Karhut IV 52. Kimmo Moberg, USB II 53. Henrik Mikola, USB II 54. Johannes Nurmi, Salba IV 55. Mika Peltola, SD 56. Ymär Bedretdin, KoilS 57. Toni Tuononen, NTK II 58. Sami Mattila, NTK II 59. Johannes Puumala, SBS Draivia II 60. Vesa Ylinen, Karhut IV 61. Markku Mäkelä, Karhut IV 62. Toni Gustasson, KoilS 63. Pekka Korhonen, SBS Draivia II 64. Juha-Pekka Limnell, Karhut IV 65. Teemu Tapio, Salba IV 66. Mika Salonen, USB II 67. Mika Matilainen, KoilS 68. Teemu Setälä, SD 69. Janne Maijanen, Karhut III 70. Ari Rajamäki, Karhut III 71. Toni Mattila, Karhut III 72. Esa Latva-Nirva, Karhut III 73. Mikko Lehti, Karhut IV 74. Petri Salo, KoilS 75. Matti Kontu, USB II 76. Teemu Salonen, Karhut III 77. Mikko Kähkönen, NTK II 78. Juha Nurmi, Salba IV 79. Juho Vesterinen, USB II 80. Marko Kaupinsalo, Salba IV 81. Jarno Vertervik, Karhut III 82. Esa Jalonen, Karhut III


18. Jenni Vahela, SBS Rupu 19. Hanna Hakala, SBS Rupu 20. Tiina Rantanen, TPS 21. Mari Ruohomaa, IKA 22. Essi Mikkola, FBC Turku 23. Susanna Ellimäki, RoPo 24. Taru Ketola, AFC Campus 25. Tuija Rantanen, FBC Turku 26. Johanna Säteri, FBC Turku 27. Jenni Laukkanen, FBC Turku 28. Kati Piilo, IKA 29. Hanna Akola, SB Pori 30. Sari Dunderfelt, TPS 31. Kati Mansikkaviita, IKA 32. Sanna Suominen, SB Pori 33. Emmi Koskinen, AFC Campus 34. Elsi Kurttila, SBS Rupu 35. Riikka Lautamäki, IKA 36. Mari Lehtimäki, RoPo 37. Tiina Hakanpää, IKA 38. Kaisa Kyttä, FBC Turku 39. Niina Sinkkonen, AFC Campus 40. Satu Heikkilä, SBS Rupu 41. Jonna Mäkelä, SBS Rupu 42. Sari Heinonen, RoPo 43. Tuulia Nieminen, SB Pori 44. Hanna Taivassalo, FBC Turku 45. Kaisa Kuparinen, RoPo 46. Hanna Helenius, AFC Campus 47. Terhi Nikkanen, AFC Campus 48. Miia Huusko, Strollers 49. Iina Mansikka, FBC Turku 50. Hanna Salminen, SB Pori 51. Päivi Stenfors, SBS Rupu 52. Eija Tarri, Strollers 53. Marja-Leena Yrjönen, FBC Turku 54. Annu Friman, SB Pori 55. Piia Peltomäki, SB Pori 56. Catherine Strandell, IKA 57. Johanna Salo, SBS Rupu 58. Alexandra Achren, IKA 59. Riikka Elonen, Strollers 60. Suvi Hara, SBS Rupu 61. Paula Järvi, SBS Rupu 62. Jaana Korpelainen, FBC Turku 63. Minna Puontila, AFC Campus 64. Titta Sormunen, IKA 65. Elina Vuolle, SBS Rupu 66. Saara Hannus, SB Pori 67. Suvi Nieminen, SBS Rupu 68. Päivi Pansio, AFC Campus 69. Riitta Tamminen, Strollers 70. Satu Wihlman, Strollers 71. Minna Suoniemi, RoPo 72. Miia Kauppinen, Strollers 73. Sara Hämäläinen, SB Pori 74. Sarita Laitinen, Strollers 75. Marika Ängeslevä, FBC Turku 76. Katri Laaksonen, FBC Turku 77. Maarit Nissilä, AFC Campus 78. Henni Saari, FBC Turku 79. Sanna Tauluvuori, AFC Campus 80. Helena Havia-Kinnala, TPS 81. Heidi Hukkanen, TPS 82. Minna Hätönen, SBS Rupu 83. Pauliina Laine, TPS 84. Tarja Samporanta, Strollers 85. Kati Kannisto, RoPo 86. Tarja Laakkonen, AFC Campus

6+ 6= 12 4+ 8= 12 8+ 3= 11 8+ 3= 11 5+ 6= 11 3+ 8= 11 10+ 0= 10 9+ 1= 10 7+ 3= 10 5+ 5= 10 4+ 6= 10 7+ 2= 9 6+ 3= 9 4+ 5= 9 4+ 5= 9 2+ 7= 9 5+ 3= 8 5+ 3= 8 5+ 3= 8 3+ 5= 8 1+ 7= 8 5+ 2= 7 4+ 3= 7 4+ 3= 7 3+ 4= 7 1+ 6= 7 1+ 6= 7 5+ 1= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 4+ 1= 5 4+ 1= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 2+ 3= 5 2+ 3= 5 1+ 4= 5 4+ 0= 4 3+ 1= 4 3+ 1= 4 3+ 1= 4 3+ 1= 4 3+ 1= 4 3+ 1= 4 3+ 1= 4 3+ 1= 4 2+ 2= 4 2+ 2= 4 2+ 2= 4 2+ 2= 4 2+ 2= 4 1+ 3= 4 0+ 4= 4 3+ 0= 3 3+ 0= 3 3+ 0= 3 2+ 1= 3 1+ 2= 3 1+ 2= 3 1+ 2= 3 0+ 3= 3 0+ 3= 3 2+ 0= 2 2+ 0= 2 2+ 0= 2 1+ 1= 2 1+ 1= 2

87. Tessa Laurila, SB Pori 88. Minna Leinonen, TPS 89. Sanna Paitula, Strollers 90. Mervi Pelttari, RoPo 91. Heidi Riihimäki, SB Pori 92. Nonna Bergqvist, IKA 93. Tanja Haapaniemi, RoPo 94. Henna Määttä, AFC Campus 95. Marika Raitio, AFC Campus 96. Nina Aspegren, IKA 97. Linda Bergholm, SB Pori 98. Johanna Koivuniemi, RoPo 99. Marja Lauren, RoPo 100. Hanna Markela, TPS 101. Eija Matturi-Auren, TPS 102. Ulrika Nieminen, Strollers 103. Henna Puusaari, RoPo 104. Susanna Uusitalo, AFC Campus 105. Anni Hirvonen, TPS 106. Sari Karlsson, IKA 107. Jonna Korell, SB Pori 108. Anna Kyttä, FBC Turku 109. Susanna Laalo, AFC Campus 110. Marika Lanne, AFC Campus 111. Minna Riski, IKA 112. Katariina Tamminen, Strollers 113. Terhi Vesamäki, SBS Rupu

1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

NAISET II-DIVISIOONA LÄNSI-SUOMI 1.LOHKO Salba HIBK HirvHe SBS Wirmo Karhut Salpa KaKo RuNu AFC Campus II

16 16 16 16 16 16 16 16 16

10 10 8 6 8 4 4 3 2

4 3 3 6 2 4 3 5 4

PISTEPÖRSSI 1. Merja Pitkänen, HirvHe 2. Sarah Engblom, HIBK 3. Satu Keränen, Salba 4. Ramona Ahlqvist, HIBK 5. Hanna-Mari Koskinen, Karhut 6. Jonna Rousku, HirvHe 7. Sini Kouri, HirvHe 8. Jenny Engblom, HIBK 9. Johanna Björklund, HirvHe 10. Terja Lepistö, Karhut 11. Rebekka Mäkelä, Salba 12. Minna Korhonen, SBS Wirmo 13. Heidi Helin, Karhut 14. Laura Takalo, Salba 15. Sari Airola, KaKo 16. Teija Aaltonen, KaKo 17. Anette Albertsson, HIBK 18. Petra Huttunen, Salpa 19. Sirpa Lehto, SBS Wirmo 20. Magdalena Jakobsson, HIBK 21. Nora Koivu, Salba 22. Johanna Korhonen, SBS Wirmo 23. Jenny Möttönen, Karhut 24. Anu-Mari Kaukovalta, Karhut 25. Anna Kauppila, Salba 26. Sumuruu Puhakainen, RuNu 27. Hanna Grönlund, AFC Campus II

404

2 3 5 4 6 8 9 8 10

50- 30 56- 39 50- 38 36- 29 45- 36 25- 38 31- 47 22- 41 19- 36

24 23 19 18 18 12 11 11 8

17+ 8= 25 14+ 6= 20 14+ 5= 19 10+ 6= 16 7+ 9= 16 12+ 3= 15 9+ 6= 15 12+ 2= 14 6+ 8= 14 9+ 4= 13 6+ 7= 13 9+ 3= 12 5+ 7= 12 8+ 3= 11 7+ 4= 11 3+ 8= 11 3+ 8= 11 8+ 2= 10 6+ 4= 10 5+ 5= 10 3+ 7= 10 5+ 4= 9 4+ 5= 9 5+ 3= 8 3+ 5= 8 7+ 0= 7 5+ 2= 7


5+ 2= 5+ 2= 4+ 3= 4+ 3= 6+ 0= 5+ 1= 4+ 2= 3+ 3= 3+ 3= 3+ 3= 3+ 3= 2+ 4= 3+ 2= 2+ 3= 1+ 4= 4+ 0= 4+ 0= 3+ 1= 3+ 1= 3+ 1= 3+ 1= 2+ 2= 1+ 3= 1+ 3= 1+ 3= 1+ 3= 1+ 3= 0+ 4= 0+ 4= 3+ 0= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 0+ 3= 0+ 3= 0+ 3= 0+ 3= 0+ 3= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2=

7 7 7 7 6 6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2

97. Mirja Aho, AFC Campus II 98. Ella Alahuhtala, KaKo 99. Johanna Bertell, HIBK 100. Kerttu Eriksson, Salpa 101. Noora Haanpää, KaKo 102. Johanna Hyyrynen, Salpa 103. Päivi Kankaala, SBS Wirmo 104. Jonna Kurppa, Salba 105. Lena Modig, HirvHe 106. Eveliina Multisilta, Karhut 107. Jenni Penttinen, AFC Campus II 108. Tiina Vähätalo, KaKo 109. Petra Alen, HIBK 110. Nina Andersen-Gunell, HIBK 111. Tiina Aro, KaKo 112. Jaana Eckerman, HirvHe 113. Karita Erkkilä, KaKo 114. Marita Hairisto, RuNu 115. Kati Hellman, AFC Campus II 116. Jenni Ikäläinen, Salba 117. Laura Johansson, RuNu 118. Jenni Järvimäki, Salba 119. Mirka Mäkynen, Salpa 120. Minna Niemi, SBS Wirmo 121. Anu Ruohonen, RuNu 122. Anniina Sylhold, Salba 123. Heini Valtanen, Salba

1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

NAISET III-DIVISIOONA LÄNSI-SUOMI 1.LOHKO Ruoska FBC Turku II TPS USB SBS Lieto SoVo

10 10 10 10 10 10

8 7 6 5 2 1

1 0 0 1 0 0

PISTEPÖRSSI 1. Anni Kajatsalo, FBC Turku II 2. Iina Lepistö, FBC Turku II 3. Katri Saarela, FBC Turku II 4. Tiina Koivisto, FBC Turku II 5. Pauliina Backman, TPS 6. Anu Simula, USB 7. Eeva Simula, USB 8. Katja Kapanen, FBC Turku II 9. Johanna Eronen, TPS 10. Minna Hotanen, USB 11. Maija Isoaho, TPS 12. Ulla Anto, SBS Lieto 13. Susanna Elfvengren, TPS 14. Maarit Soukka, FBC Turku II 15. Anna Putro, USB 16. Johanna Holmberg, FBC Turku II 17. Maria Paul, FBC Turku II 18. Minna Ihamäki, TPS 19. Hanna Sareila, SBS Lieto 20. Tiina Teppala, FBC Turku II 21. Maria Katainen, TPS 22. Anniina Mäkeläinen, Ruoska 23. Miia Männistö, Ruoska 24. Anriikka Lahikainen, Ruoska 25. Anne Suonenvirta, Ruoska 26. Johanna Koponen, TPS 27. Reija Moisio, Ruoska 28. Annina Vainio, SoVo 29. Jenni Vainio, Ruoska 30. Heidi Elo, Ruoska

405

1 3 4 4 8 9

32- 12 57- 18 38- 20 29- 33 16- 39 7- 57

17 14 12 11 4 2

9+ 6= 15 10+ 4= 14 6+ 7= 13 9+ 3= 12 8+ 2= 10 8+ 2= 10 8+ 2= 10 5+ 5= 10 5+ 4= 9 4+ 4= 8 2+ 6= 8 5+ 2= 7 4+ 3= 7 4+ 3= 7 2+ 5= 7 1+ 6= 7 4+ 2= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 5+ 0= 5 4+ 1= 5 3+ 2= 5 2+ 3= 5 2+ 3= 5 4+ 0= 4 4+ 0= 4 4+ 0= 4 4+ 0= 4 3+ 1= 4

Länsi-Suomi

28. Niina Kreivilä, RuNu 29. Maaret Ojavalli, KaKo 30. Susanna Jokela, Karhut 31. Tiia Liimatainen, Salba 32. Katja Kemell, Salpa 33. Satu Kiviranta, Salba 34. Tiia Mattila, Karhut 35. Paula Lax, KaKo 36. Sari-Li Mattsson, HIBK 37. Vilma Pohjola, SBS Wirmo 38. Eliisa Stenroos, Salpa 39. Sarianna Kangasniemi, KaKo 40. Eeva Romu, Karhut 41. Mari Paganus, Salpa 42. Maj-Britt Jansson, HIBK 43. Sanni Noronkoski, AFC Campus II 44. Anne Vähätalo, KaKo 45. Mari Jalonen, SBS Wirmo 46. Maria Nurmi, SBS Wirmo 47. Åsa Rosenqvist, HIBK 48. Heini Rosvall, Salba 49. Meri Kylänpää, SBS Wirmo 50. A-C Holländer, HIBK 51. Satu Hyvärinen, SBS Wirmo 52. Laura Jämsen, RuNu 53. Eeva Pörsti, Karhut 54. Marita Uotila, HirvHe 55. Sanna Seve, HirvHe 56. Hanna Torkkeli, Salba 57. Johanna Pyy, RuNu 58. Camilla Andersson, HIBK 59. Eija Hurula, HirvHe 60. Maria Martelius, SBS Wirmo 61. Kirsi Mononen, AFC Campus II 62. Suvi Raittinen, KaKo 63. Miia Saloranta, RuNu 64. Marjaana Torkkeli, KaKo 65. Marjaana Aaltonen, Salpa 66. Mari Asp, Salpa 67. Elise Laaksonen, SBS Wirmo 68. Tia Sillanpää, Salpa 69. Annika Vehkaperä, HirvHe 70. Paula Järvinen, HirvHe 71. Sofia Lehtonen, SBS Wirmo 72. Sonja Rantasalo, RuNu 73. Minna Roslöf, Salba 74. Jessica Solin, HirvHe 75. Jonna Paasonen, Salba 76. Marika Rantanen, RuNu 77. Marika Saarinen, AFC Campus II 78. Mari Hukkanen, AFC Campus II 79. Jannika Joutsenniemi, AFC Campus II 80. Mari Ketolainen, AFC Campus II 81. Jenny Lindman, HIBK 82. Milla Ranne, Karhut 83. Taina Rantavalli, Karhut 84. Eija Siltala, RuNu 85. Leena Torkkola, AFC Campus II 86. Piia Tuokko, RuNu 87. Tiina Vainio, Salpa 88. Petra Viita, HirvHe 89. Tarja Ekman, HirvHe 90. Anne Haanpää, KaKo 91. Minna Hellsten, RuNu 92. Mervi Janhonen, AFC Campus II 93. Mari Korhonen, SBS Wirmo 94. Merja Lampela, HIBK 95. Liisa Lehtemäki, SBS Wirmo 96. Katja Pessi, Karhut


31. Maria Leiniö, SBS Lieto 32. Anni Torkkeli, SBS Lieto 33. Terhi Varjus, FBC Turku II 34. Sirpa Aaltonen, Ruoska 35. Hanna Laaksonen, USB 36. Paula Hautala, Ruoska 37. Susanna Hörkkö, SBS Lieto 38. Janina Silander, TPS 39. Maria Immonen, TPS 40. Maija Nurmi, Ruoska 41. Noora Berg, FBC Turku II 42. Johanna Hämölä, FBC Turku II 43. Inna Ekman, FBC Turku II 44. Jenni Haltia, Ruoska 45. Sari Huuskonen, USB 46. Heidi Kunnala, Ruoska 47. Tiina Ehrlund, FBC Turku II 48. Eveliina Hyytiä, USB 49. Marja Ketola, Ruoska 50. Eeva Kilpeläinen, TPS 51. Katja Saarinen, FBC Turku II 52. Meri-Marisa Saarinen, USB 53. Veera Salomaa, USB 54. Annika Sonkkila, USB 55. E-M Suonenvirta, Ruoska 56. Johanna Väisänen, SBS Lieto 57. Meeri Kulmala, USB 58. Pauliina Pasala, TPS 59. Liisa Salonen, FBC Turku II 60. Hannele Wallender, Ruoska 61. Reetta Käpylä, TPS 62. Susanna Lukumies, SoVo 63. Marianna Mäki-Teeri, SoVo 64. Petra Mäki-Teeri, SoVo 65. Tytti Penttinen, TPS 66. Satu Alitalo, Ruoska 67. Essi Heikkilä, TPS 68. Saara Honkanen, SoVo 69. Mette Kolehmainen, Ruoska 70. Elisa Koski, SoVo 71. Susanna Mikkola, SoVo 72. Anna Mäki-Teeri, SoVo 73. Kaisa Nieminen, TPS 74. Minttu-Maarit Ojala, USB 75. Sanna Pennanen, Ruoska 76. Mari Rajala, SoVo 77. Liisa Rauhala, TPS 78. Mia Reivonen, TPS 79. Jaana Soinu, USB 80. Nora Toivola, USB 81. Anne Tuomola, TPS

3+ 1= 2+ 2= 2+ 2= 1+ 3= 1+ 3= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 1+ 2= 1+ 2= 0+ 3= 0+ 3= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

NAISET III-DIVISIOONA LÄNSI-SUOMI 2.LOHKO KiiRi Saragoza Kank SB SBS Tamppi FBC Nokia KK-V Karhut II

12 12 12 12 12 12 12

9 8 7 5 3 3 1

PISTEPÖRSSI 1. Tiina Isotalo, KiiRi 2. Satu Helminen, KiiRi 3. Maija-Liisa Niemi, KiiRi 4. Johanna Välkkynen, KK-V 5. Emilia Heikinmäki, Saragoza

3 1 3 0 2 2 1

0 3 2 7 7 7 10

71- 15 35- 16 42- 29 30- 35 22- 48 37- 60 12- 46

21 17 17 10 8 8 3

10+18= 28 15+ 7= 22 10+ 9= 19 15+ 3= 18 12+ 4= 16

6. Tiina Mäensivu, KiiRi 7. Johanna Nieminen, Kank SB 8. Kristina Jäneskallio, Kank SB 9. Virpi Savolainen, SBS Tamppi 10. Marjut Mäkelä, Kank SB 11. Elina Uusiniitty, KK-V 12. Jaana Laihonen, KK-V 13. Sanna Juutilainen, FBC Nokia 14. Päivi Mäkelä, Saragoza 15. Heli Lindroos, KiiRi 16. Jatta Kosonen, SBS Tamppi 17. Heidi Kallio, Kank SB 18. Elina Lahdenranta, Kank SB 19. Marja Tuominen, KiiRi 20. Annamari Pihlaja, Saragoza 21. Inka Hiljanen, KiiRi 22. Marjo Keronen, KiiRi 23. Aino Hynnä, KK-V 24. Heidi Kahari, Kank SB 25. Auli Korkki, KiiRi 26. Marja Lindqvist, FBC Nokia 27. Tiina Niemi, SBS Tamppi 28. Jaana Telilä, KiiRi 29. Heidi Järvelä, Saragoza 30. Kristiina Kuusikko, KK-V 31. Hanna Niemenpää, SBS Tamppi 32. Teija Tuulensuu, Kank SB 33. Salme Heikinniemi, FBC Nokia 34. Malin Ingves, Saragoza 35. Maarit Gratschew, Karhut II 36. Jessica Bårdsnes, Saragoza 37. Sanna Löytökorpi, Kank SB 38. Riina Ala-Lähdesmäki, Karhut II 39. Ann-Sofi Hansas, Saragoza 40. Sanna Kytönen, FBC Nokia 41. Beatrice Andersson, Karhut II 42. Aleksina Shemeikka, SBS Tamppi 43. Mari Aaltonen, FBC Nokia 44. Anna Pynnönen, SBS Tamppi 45. Pauliina Tasku, SBS Tamppi 46. Tiina Laaksonen, KK-V 47. Linda Dahlmars, Saragoza 48. Sari Tervola, FBC Nokia 49. Katri Virtasalo, Karhut II 50. Kati Kohtakangas, Saragoza 51. Marianne Kumlander, KK-V 52. Anne Lahtinen, FBC Nokia 53. Laura Nevatalo, SBS Tamppi 54. Linnea Pitkäniemi, Karhut II 55. Outi Juutilainen, FBC Nokia 56. Piia Kari, Saragoza 57. Kaisa Kohijoki, Karhut II 58. Satu Kohtakangas, Saragoza 59. Elina Kuohuva, Karhut II 60. Paula Kuusisto, Kank SB 61. Karita Laitinen, FBC Nokia 62. Minna Mäntylä, Saragoza 63. Erica Sundblom, SBS Tamppi 64. Maija Venho, SBS Tamppi 65. Ilona Heinilä, Karhut II 66. Riikka Kilpinen, FBC Nokia 67. Päivi Koskinen, Kank SB 68. Henna Latva-Mäenpää, SBS Tamppi 69. Salla Niskonen, Saragoza 70. Jenni Oksanen, SBS Tamppi 71. Hannele Pönkkö, KK-V 72. Riikka Rehekka, SBS Tamppi 73. Emilia Räihä, Karhut II 74. Virpi Salo, SBS Tamppi 75. Mari Teini, KK-V

406

9+ 7= 16 7+ 8= 15 11+ 3= 14 10+ 2= 12 8+ 4= 12 7+ 5= 12 6+ 6= 12 7+ 3= 10 4+ 6= 10 9+ 0= 9 8+ 1= 9 5+ 4= 9 5+ 3= 8 2+ 6= 8 4+ 3= 7 3+ 4= 7 5+ 1= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 1+ 5= 6 5+ 0= 5 4+ 1= 5 3+ 2= 5 2+ 3= 5 1+ 4= 5 4+ 0= 4 3+ 1= 4 2+ 2= 4 1+ 3= 4 1+ 3= 4 3+ 0= 3 3+ 0= 3 3+ 0= 3 2+ 1= 3 2+ 1= 3 1+ 2= 3 1+ 2= 3 1+ 2= 3 0+ 3= 3 2+ 0= 2 2+ 0= 2 2+ 0= 2 1+ 1= 2 1+ 1= 2 1+ 1= 2 1+ 1= 2 1+ 1= 2 0+ 2= 2 0+ 2= 2 0+ 2= 2 0+ 2= 2 0+ 2= 2 0+ 2= 2 0+ 2= 2 0+ 2= 2 0+ 2= 2 0+ 2= 2 1+ 0= 1 1+ 0= 1 1+ 0= 1 1+ 0= 1 1+ 0= 1 1+ 0= 1 1+ 0= 1 1+ 0= 1 1+ 0= 1 1+ 0= 1 1+ 0= 1


0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

POJAT A I-DIVISIOONA 2.LOHKO FBC Turku Classic Karhut TuWe TPS FoSu Ruoska Trombi-97 Sbandy

16 16 16 16 16 16 16 16 16

11 11 9 8 8 7 6 4 1

1 0 2 3 2 3 0 2 1

PISTEPÖRSSI 1. Henri Johansson, Classic 2. Oskari Tuominen, TuWe 3. Miikka Läntinen, Karhut 4. Matti Koskela, Classic 5. Juha Laitila, FoSu 6. Jari-Pekka Tiusanen, Trombi-97 7. Kristian Krannila, Karhut 8. Juha Hiltunen, FBC Turku 9. Jere Pessala, FBC Turku 10. Joonas Suutala, TuWe 11. Tommi Toivola, Karhut 12. Ville Laaksonen, Sbandy 13. Jussi Sinkko, Trombi-97 14. Toni Vesala, FoSu 15. Juuso Aho, Karhut 16. Petri Widgren, Classic 17. Valtteri Sainio, FBC Turku 18. Antti Takala, FoSu 19. Jani Blankenship, TPS 20. Antti Laakkonen, Trombi-97 21. Juuso Hyyryläinen, TuWe 22. Henri Kalske, FBC Turku 23. Joona Kolu, Sbandy 24. Kristo Kangas, Karhut 25. Tomi Viljanen, FBC Turku 26. Marko Lamu, Classic 27. Tuomas Lehtinen, Classic 28. Tommi Pajunen, Classic 29. Vesa Vaihi, TPS 30. Simo Ollanketo, FBC Turku 31. Heikki Virmolin, TuWe 32. Tomi Nikkilä, Sbandy 33. Ville Rynnäs, Karhut 34. Timo Takaoja, Trombi-97 35. Esa Pentikäinen, TPS 36. Antti Hakala, Sbandy 37. Niko Junnila, Karhut 38. Seppo Suoranta, FBC Turku 39. Antti Tolonen, FBC Turku 40. Toni Karvonen, Classic 41. Han Nguyen, TPS 42. Johan Walhsten, Ruoska 43. Tero Hämäläinen, Karhut 44. Niko Nordland, Classic 45. Mikko Ranta, Karhut

4 5 5 5 6 6 10 10 14

82- 40 86- 54 82- 66 63- 56 59- 62 61- 60 44- 62 62- 78 40- 101

23 22 20 19 18 17 12 10 3

17+12= 29 15+11= 26 21+ 4= 25 16+ 9= 25 21+ 3= 24 15+ 9= 24 11+12= 23 12+ 8= 20 9+11= 20 12+ 6= 18 8+ 9= 17 12+ 4= 16 12+ 4= 16 11+ 5= 16 8+ 8= 16 7+ 9= 16 8+ 7= 15 8+ 7= 15 9+ 5= 14 9+ 4= 13 8+ 5= 13 7+ 6= 13 6+ 6= 12 4+ 8= 12 8+ 3= 11 7+ 4= 11 7+ 4= 11 6+ 5= 11 3+ 8= 11 9+ 1= 10 4+ 6= 10 3+ 7= 10 3+ 7= 10 3+ 7= 10 6+ 3= 9 5+ 4= 9 3+ 6= 9 3+ 6= 9 2+ 7= 9 6+ 2= 8 6+ 2= 8 6+ 2= 8 5+ 3= 8 4+ 4= 8 4+ 4= 8

46. Matti Kuosmanen, TuWe 47. Joona Laukkanen, Classic 48. Olli Vesalainen, Ruoska 49. Samuli Ahvenainen, Trombi-97 50. Jukka Helinä, FBC Turku 51. Tommi Perälä, TPS 52. Matti Rihko, Ruoska 53. Thomas Åkerfelt, TPS 54. Asko Kärkäinen, Ruoska 55. Matias Henriksson, Ruoska 56. Juho Laukkanen, Trombi-97 57. Miko Gottschalk, TuWe 58. Jani Liimatainen, TPS 59. Tommi Löytynoja, Ruoska 60. Kari Rimpelä, Karhut 61. Juha Laisi, Sbandy 62. Henrik Neirama, TPS 63. Rami Oksanen, Ruoska 64. Markus Purovirta, Trombi-97 65. Joonas Rainio, TuWe 66. Mika Hapuoja, TuWe 67. Mikko Helin, FoSu 68. Pasi Huhtinen, FoSu 69. Jonas Karlsson, TuWe 70. Arvi Hokkanen, Trombi-97 71. Jarmo Tulasoja, FoSu 72. Joonas Mattilainen, Classic 73. Jaakko Vallivirta, TPS 74. Ville Hakolinna, Classic 75. Tommi Raadanpää, Classic 76. Anssi Salmi, Karhut 77. Jouni Turunen, Sbandy 78. Harri Viljakainen, Trombi-97 79. Matias Kauppila, TPS 80. Kari-Pekka Lumme, FoSu 81. Teemu Pilsari, Trombi-97 82. Janne Rusanen, Classic 83. Henri Jokinen, FoSu 84. Markus Lahti, TPS 85. Kalle Mäkelä, TPS 86. Antti Krekola, Classic 87. Matti Toivonen, TPS 88. Tomi Vasara, TuWe 89. Riku Westman, FBC Turku 90. Tapio Aho, TPS 91. Petri Heinonen, TPS 92. Janne Lindström, FoSu 93. Mikko Mäkilä, FBC Turku 94. Timo Peltonen, FoSu 95. Jussi Tanninen, Ruoska 96. Eero Ahtola, TuWe 97. Matti Koivuniemi, FBC Turku 98. Petri Aaltonen, TuWe 99. Anssi Hälinen, Sbandy 100. Teemu Kuutti, FBC Turku 101. Tuomas Lehti, Karhut 102. Ville-Veikko Pöyry, Trombi-97 103. Kaj Roering, TPS 104. Lari Runsten, Karhut 105. Juho Salonen, FBC Turku 106. Rainer Järviö, FBC Turku 107. Riku Levälehto, FBC Turku 108. Aku Orelma, FoSu 109. Jarkko Penttinen, TPS 110. Mikko Syrjälä, FoSu 111. Anssi Alasentie, FoSu 112. Ossi Hallamaa, FoSu 113. Jere Jokinen, FBC Turku 114. Janne Korpela, FoSu 115. Kaarle Kurki, FBC Turku

407

6+ 1= 6+ 1= 6+ 1= 5+ 2= 5+ 2= 5+ 2= 5+ 2= 5+ 2= 3+ 4= 2+ 5= 2+ 5= 1+ 6= 1+ 6= 5+ 1= 5+ 1= 4+ 2= 4+ 2= 4+ 2= 4+ 2= 4+ 2= 3+ 3= 2+ 4= 2+ 4= 2+ 4= 1+ 5= 4+ 1= 3+ 2= 3+ 2= 2+ 3= 2+ 3= 2+ 3= 2+ 3= 2+ 3= 1+ 4= 1+ 4= 0+ 5= 0+ 5= 3+ 1= 3+ 1= 3+ 1= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 1+ 3= 1+ 3= 1+ 3= 1+ 3= 1+ 3= 1+ 3= 0+ 4= 0+ 4= 3+ 0= 3+ 0= 3+ 0= 3+ 0= 3+ 0= 3+ 0= 3+ 0= 3+ 0= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2=

7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3

Länsi-Suomi

76. Pauliina Erkintalo, Karhut II 77. Minna Ihantola, SBS Tamppi 78. Heidi Kanervisto, Kank SB 79. Mari Korkeaoja-Nurmo, KK-V 80. Aura Laakso, Karhut II 81. Tarja Laakso, KiiRi 82. Elina Lähderanta, Kank SB 83. Mira Mäntylä, FBC Nokia 84. Teija Mäntylä, KiiRi 85. Henna Pynnönen, SBS Tamppi 86. Piia Siljanto, FBC Nokia


116. Ville Ojansuu, TuWe 117. Antero Peltonen, TuWe 118. Ville-Pentti Tuomola, Karhut 119. Turkka Kytöhonka, TPS 120. Juha-Matti Laakso, FoSu 121. Juha Mansikkaniemi, FoSu 122. Teemu Ahlgren, Classic 123. Kimmo Julku, TPS 124. Rainer Järvinen, FBC Turku 125. Teemu Luukko, Sbandy 126. Mikko Lähdetie, FBC Turku 127. Ossi Vierimaa, Ruoska 128. Juha Viherkoski, FBC Turku 129. Niko Vihriä, FBC Turku 130. Antti Vilander, Sbandy 131. Henri Ilomäki, Classic 132. Hannu Metsola, TuWe 133. Mika Neuvonen, TPS 134. Matti Palonen, Classic 135. Teemu Helin, Karhut 136. Teemu Honkala, TuWe 137. Sami-Jussi Loponen, Sbandy 138. Aleksi Parikka, Sbandy 139. Jani Poutamo, Sbandy 140. Juha Pöylijoki, Ruoska 141. Petri Johanson, Ruoska 142. Antti Jokela, Sbandy 143. Roni Kalleinen, FBC Turku 144. Tuomas Koivisto, Karhut 145. Teemu Koivula, FoSu 146. Aki Korpiaho, FBC Turku 147. Matti Kotamäki, Ruoska 148. Niko Kuhlman, Sbandy 149. Sakari Lähdesmäki, Ruoska 150. Sauli Malmilehto, Ruoska 151. Joonas Matikainen, TuWe 152. Jaakko Mattila, Trombi-97 153. Mika Metso, Karhut 154. Juha Ojala, FoSu 155. Petri Raatiainen, Sbandy 156. Jarkko Rumpunen, Ruoska 157. Tapio Sallinen, Ruoska 158. Antti Uotila, Ruoska

1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 0+ 3= 0+ 3= 0+ 3= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

POJAT B84 LÄNSI-SUOMI 1.LOHKO SB Pori FBC Turku Karhut RoPo TPS Salpa Leisku LaSa-84 SoVo

16 16 16 16 16 16 16 16 16

12 11 11 9 8 7 5 4 0

PISTEPÖRSSI 1. Petri Heino, Leisku 2. Niko Räsänen, Leisku 3. Ville Mäkelä, RoPo 4. Juho Tirranen, Leisku 5. Tomi Travanti, FBC Turku 6. Veli-Pekka Mäkinen, RoPo 7. Mikko Saarivuori, LaSa-84 8. Jussi Siitonen, TPS 9. Markus Maijala, LaSa-84 10. Sami Lehtinen, FBC Turku 11. Timo Altokari, SB Pori 12. Tommi Laaksonen, Karhut 13. Matti Lehtinen, RoPo

0 2 1 1 2 1 1 2 0

4 3 4 6 6 8 10 10 16

87- 37 100- 39 78- 55 88- 82 60- 46 61- 57 104- 119 60- 72 30- 161

24 24 23 19 18 15 11 10 0

30+35= 65 44+16= 60 24+10= 34 15+15= 30 11+16= 27 15+10= 25 13+12= 25 13+ 9= 22 11+10= 21 16+ 4= 20 15+ 4= 19 12+ 7= 19 11+ 8= 19

14. Antti Siltanen, SB Pori 15. Aki Suittio, RoPo 16. Seppo Suoranta, FBC Turku 17. Jan-Henrik Holmlund, SB Pori 18. Jani Luoma, TPS 19. Kari Rimpelä, Karhut 20. Anssi Salmi, Karhut 21. Jere Jokinen, FBC Turku 22. Jani Vettenranta, SB Pori 23. Miikka Läntinen, Karhut 24. Janne Nurminen, Salpa 25. Mika Kuusisto, SoVo 26. Anselmi Tamminen, LaSa-84 27. Juha Harjula, RoPo 28. Kaarle Kurki, FBC Turku 29. Tuomas Hakala, RoPo 30. Juho Salonen, FBC Turku 31. Mikael Santanen, TPS 32. Juha Viherkoski, FBC Turku 33. Ville Forsman, Salpa 34. Henri Heinola, SB Pori 35. Teemu Helin, Karhut 36. Jesse Kuusisto, Salpa 37. Toni Mellanen, TPS 38. Toni Ojala, Leisku 39. Jani Sjöblad, FBC Turku 40. Jussi Vuorenpää, LaSa-84 41. Jaakko Lehtimäki, LaSa-84 42. Rami Varpela, Karhut 43. Joni Anttila, RoPo 44. Tuomas Virta, Salpa 45. Jukka Grön, Leisku 46. Eetu Keski-Levijoki, FBC Turku 47. Panu Ojala, Karhut 48. Ville Vahtera, SB Pori 49. Teemu Ämmälä, FBC Turku 50. Roni Peltonen, SoVo 51. Ville Värelä, RoPo 52. Timo Erkkilä, SB Pori 53. Joel Nieminen, Karhut 54. Jussi Haapanen, FBC Turku 55. Jere Keränen, LaSa-84 56. Rauli Vankka, LaSa-84 57. Jere Engvist, TPS 58. Anttu Härkönen, SoVo 59. Ali Pekkala, Salpa 60. Joni Välikangas, TPS 61. Jani Raitanen, SB Pori 62. Ville Rynnäs, Karhut 63. Henri Enola, SB Pori 64. Henri Rantalaiho, Salpa 65. Juho Kulola, Karhut 66. Karri Rantasila, SB Pori 67. Jani Järvinen, Salpa 68. Markus Ylimäki, RoPo 69. Jari Huhtala, LaSa-84 70. Tuukka Heinä, Salpa 71. Henri Hagelberg, Salpa 72. Markku Vainio, SoVo 73. Mikko Lähdetie, FBC Turku 74. Thomas Åkerfelt, TPS 75. J-P Korkeakoski, TPS 76. Lauri Leino, RoPo 77. Joni Sjöström, FBC Turku 78. Mikael Boelius, SB Pori 79. Jaakko Koskialho, LaSa-84 80. Saku Siirtonen, SB Pori 81. Ismo Suominen, Leisku 82. Sami Vuorio, LaSa-84 83. Kalle Hellman, Salpa

408

10+ 9= 19 10+ 9= 19 13+ 5= 18 13+ 4= 17 10+ 7= 17 10+ 7= 17 9+ 8= 17 6+11= 17 6+11= 17 12+ 3= 15 12+ 3= 15 8+ 7= 15 8+ 7= 15 7+ 8= 15 6+ 9= 15 8+ 6= 14 8+ 6= 14 7+ 7= 14 7+ 7= 14 8+ 4= 12 8+ 4= 12 6+ 5= 11 6+ 5= 11 8+ 2= 10 7+ 3= 10 6+ 4= 10 4+ 6= 10 3+ 7= 10 8+ 1= 9 6+ 3= 9 6+ 3= 9 4+ 5= 9 4+ 5= 9 3+ 6= 9 3+ 6= 9 6+ 2= 8 4+ 4= 8 4+ 4= 8 3+ 5= 8 3+ 5= 8 7+ 0= 7 5+ 2= 7 5+ 2= 7 4+ 3= 7 4+ 3= 7 4+ 3= 7 4+ 3= 7 2+ 5= 7 2+ 5= 7 4+ 2= 6 4+ 2= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 2+ 4= 6 2+ 4= 6 1+ 5= 6 0+ 6= 6 5+ 0= 5 4+ 1= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 1+ 4= 5 1+ 4= 5 1+ 4= 5 3+ 1= 4 3+ 1= 4 3+ 1= 4 3+ 1= 4 3+ 1= 4 2+ 2= 4


2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 1+ 3= 0+ 4= 3+ 0= 3+ 0= 3+ 0= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 0+ 3= 0+ 3= 0+ 3= 0+ 3= 0+ 3= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

POJAT B85 LÄNSI-SUOMI 1.LOHKO FBT Pitu Salba Ilves Klaani

18 18 18

15 13 10

2 1 2

1 4 6

123- 46 132- 57 118- 71

32 27 22

4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

Sheriffs Leisku SBS Wirmo NoPS Hawks

18 18 18 18

10 6 5 0

2 0 1 0

PISTEPÖRSSI 1. Tomi Pihkoluoma, Salba 2. Matti Sauranen, Leisku 3. Jani Varjonen, SBS Wirmo 4. Mikko Pullinen, SBS Wirmo 5. Johannes Setänen, Sheriffs 6. Samu Peltonen, Leisku 7. Tuomo Kämäräinen, Salba 8. Simon Wikström, Sheriffs 9. Juha Vilen, FBT Pitu 10. Juho Kortemaa, Ilves Klaani 11. Mika Kallio, FBT Pitu 12. Jukka Salo, FBT Pitu 13. Joonas Leino, Leisku 14. Teemu Koskinen, Salba 15. Janne Sjögren, FBT Pitu 16. Tero Koski, SBS Wirmo 17. Matti Hietala, Ilves Klaani 18. Tomi Järvinen, Ilves Klaani 19. Olli-Pekka Laiho, Sheriffs 20. Henrik Joki, Ilves Klaani 21. Toni Huuhka, Salba 22. Henri Vasara, Ilves Klaani 23. Mikko Saari, FBT Pitu 24. Kimmo Koskinen, Salba 25. Jarno Tuomisalo, FBT Pitu 26. Erno Valtonen, Ilves Klaani 27. Jussi Kokkosuo, Leisku 28. Joni Ranta, Ilves Klaani 29. Riku Jerkku, Sheriffs 30. Tommi Perälä, Sheriffs 31. Veli Hämäläinen, Salba 32. Ville Mäkelä, Leisku 33. Jarkko Ruostekivi, SBS Wirmo 34. Joonas Rantanen, Salba 35. Juho Tirranen, Leisku 36. Joni Hämäläinen, FBT Pitu 37. Matti Salminen, FBT Pitu 38. Miikka Ruusunen, FBT Pitu 39. Jarmo Kuljukka, Sheriffs 40. Aku Kolehmainen, Ilves Klaani 41. Ilkka Helajärvi, Sheriffs 42. Heikki Paukkunen, FBT Pitu 43. Arto Pietiläinen, Ilves Klaani 44. Jan Mickelsson, Sheriffs 45. Marlo Jaakkola, Leisku 46. Joni Kiiskilä, SBS Wirmo 47. Anssi Korhonen, SBS Wirmo 48. Tuomas Hyytiä, Salba 49. Heikki Nieminen, FBT Pitu 50. Antti Toivanen, Salba 51. Ville Tepponen, Salba 52. Juuso Paloniemi, Ilves Klaani 53. Tommi Aulen, SBS Wirmo 54. Tero Jokinen, NoPS Hawks 55. Atte Laiho, FBT Pitu 56. Eero-Matti Vuori, NoPS Hawks 57. Kristian Koristo, Sheriffs 58. Niko Lehtilä, SBS Wirmo 59. Amos Backman, SBS Wirmo 60. Taneli Lehtonen, Salba 61. Toni Nauha, FBT Pitu 62. Pasi Niukko, Sheriffs 63. Sami Palmu, Ilves Klaani

409

6 12 12 18

104- 56 103- 127 103- 113 18- 231

22 12 11 0

33+23= 56 28+16= 44 23+16= 39 23+15= 38 28+ 9= 37 17+20= 37 20+14= 34 18+16= 34 18+14= 32 24+ 7= 31 23+ 8= 31 12+18= 30 14+15= 29 16+11= 27 12+14= 26 12+13= 25 6+19= 25 11+13= 24 7+17= 24 12+11= 23 11+12= 23 9+14= 23 10+10= 20 13+ 6= 19 12+ 7= 19 12+ 7= 19 9+10= 19 16+ 2= 18 9+ 8= 17 8+ 9= 17 7+10= 17 12+ 4= 16 11+ 5= 16 8+ 8= 16 8+ 8= 16 4+11= 15 9+ 5= 14 8+ 5= 13 6+ 7= 13 10+ 2= 12 7+ 5= 12 4+ 7= 11 5+ 5= 10 9+ 0= 9 6+ 3= 9 5+ 4= 9 4+ 5= 9 3+ 5= 8 3+ 5= 8 2+ 6= 8 6+ 1= 7 5+ 2= 7 3+ 4= 7 5+ 1= 6 4+ 2= 6 4+ 2= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 2+ 4= 6 2+ 4= 6 2+ 4= 6 2+ 4= 6 0+ 6= 6

Länsi-Suomi

84. Tuomas Koivisto, Karhut 85. Sami Laine, TPS 86. Mikko Paijula, Salpa 87. Konsta Sipilä, Salpa 88. Joel Vataja, SB Pori 89. Henrik Neirama, TPS 90. Markus Poutanen, Leisku 91. Mikael Kallio, LaSa-84 92. Henri Koskinen, SoVo 93. Miraz Tastula, SoVo 94. Petri Heinonen, TPS 95. Juhani Hoikkala, FBC Turku 96. Matti Kakko, Salpa 97. Tero Meskanen, SB Pori 98. Kalle Mäkelä, TPS 99. Marcus Eklund, Karhut 100. Akseli Fonsen, SB Pori 101. Ilkka Hurmerinta, SoVo 102. Tomi Nurmi, Leisku 103. Veli-Matti Saajala, TPS 104. Jani Sjöholm, Salpa 105. Tero Yli-Sipilä, FBC Turku 106. Mikko Harjula, RoPo 107. Otto Heinonen, Salpa 108. Janne Lehtomaa, FBC Turku 109. Janne Nihama, SoVo 110. Arto Tuovinen, RoPo 111. Ville Kauhanen, Salpa 112. Arto Kinnunen, TPS 113. Antti Nurminen, Salpa 114. Joni Vaajamo, SB Pori 115. Markus Wahlman, FBC Turku 116. Jussi Jokinen, SB Pori 117. Jari Rantanen, Karhut 118. Ville Salonen, SB Pori 119. Atte Virtanen, LaSa-84 120. Lauri Westerberg, Salpa 121. Teppo Alander, Leisku 122. Timo Loimuranta, SB Pori 123. Jari Mattila, SB Pori 124. Antti Pajunen, Karhut 125. Samu Peltonen, Leisku 126. Aki Pirttimäki, Karhut 127. Lauri Rantala, TPS 128. Jari Virolainen, SoVo 129. Roni Kalleinen, FBC Turku 130. Olli Kanervo, SoVo 131. Tomi Seppi, Karhut 132. Ville Tuomainen, SoVo 133. Teemu Ylösmäki, SoVo 134. Juhani Anttonen, SoVo 135. Anna Mikael De, FBC Turku 136. Kimmo Julku, TPS 137. Aki Kuntonen, SB Pori 138. Toni Laaksonen, Leisku 139. Tommi Mattsson, FBC Turku 140. Pekka Muurinen, Karhut 141. Antti Mäkinen, RoPo 142. Henri Nieminen, RoPo 143. Antti Nurminen, RoPo 144. Joonas Siekkinen, SoVo 145. Otto Syvähuoko, Salpa 146. Juha Virtanen, TPS 147. Eero Yli-Tuomola, Leisku


64. Matti Saurinen, Leisku 65. Arttu Korhonen, SBS Wirmo 66. Lari Eriksson, Ilves Klaani 67. Joni Salminen, SBS Wirmo 68. Pekka Antinmaa, NoPS Hawks 69. Matti Niemi, Sheriffs 70. Jani Sainio, SBS Wirmo 71. Eero Yli-Tuomola, Leisku 72. Juuso Heponeva, Salba 73. Petteri Huuskonen, SBS Wirmo 74. Janne Vilen, Salba 75. Markus Vähämäki, NoPS Hawks 76. Jani Hakkarainen, Sheriffs 77. Ville Immonen, Ilves Klaani 78. Ville Lähde, Sheriffs 79. Tero Polvi, FBT Pitu 80. Marko Salo, Leisku 81. Janne Hyvönen, Salba 82. J-P Pihlajamäki, NoPS Hawks 83. Juho Reunanen, SBS Wirmo 84. Joonas Nieminen, SBS Wirmo 85. Niko Heikkilä, Salba 86. Tommi Lahtinen, Ilves Klaani 87. Janne Suominen, SBS Wirmo 88. Antti Littunen, Leisku 89. Toni Navila, FBT Pitu 90. Olli-Matti Niemenmaa, NoPS Hawks 91. Jarno Ojala, Salba 92. Peter Pihlava, Sheriffs 93. Oskari Heinämäki, Sheriffs 94. Petteri Rintamäki, Ilves Klaani 95. Petri Syrjärinne, Salba 96. Ville Väntänen, Leisku 97. Kimmo Leppänen, NoPS Hawks 98. Juuso Peltoniemi, Ilves Klaani 99. Hannu Suominen, Leisku 100. Matias Äijälä, Salba 101. Toni Aapio, NoPS Hawks 102. Heikki Arola, SBS Wirmo 103. Lassi Jokinen, Ilves Klaani 104. Attu Korhonen, SBS Wirmo 105. Ilari Mäkelä, Ilves Klaani 106. J-P Niittymäki, Leisku 107. Joel Puhakka, Ilves Klaani 108. Mikko Punkari, Salba 109. Veli-Pekka Sihvonen, Sheriffs 110. Juho-Matti Villa, Salba 111. Valtteri Virtanen, Leisku 112. Antti Väisänen, Salba 113. Teemu Väyrynen, Ilves Klaani

5+ 0= 4+ 1= 3+ 2= 3+ 2= 2+ 3= 2+ 3= 2+ 3= 0+ 5= 3+ 1= 3+ 1= 3+ 1= 3+ 1= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 1+ 3= 2+ 1= 2+ 1= 1+ 2= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

POJAT C86 LÄNSI-SUOMI 1.LOHKO TPS FBC Turku TuWe Leisku SBS Rupu SBS Wirmo Ruoska KaKo HSU SoVo

18 18 18 18 18 18 18 18 18 18

16 14 12 10 10 7 7 4 2 1

PISTEPÖRSSI 1. Rainer Järvinen, FBC Turku 2. Matti Sauranen, Leisku 3. Riku Levälehto, FBC Turku 4. Petri Soppa, SBS Rupu 5. Janne Ollila, SBS Wirmo

2 2 2 1 1 2 2 1 0 1

0 2 4 7 7 9 9 13 16 16

124- 31 131- 33 114- 45 99- 97 100- 78 94- 85 83- 83 74- 119 75- 184 42- 181

34 30 26 21 21 16 16 9 4 3

35+22= 57 26+29= 55 28+19= 47 26+12= 38 23+15= 38

6. Marlo Jaakkola, Leisku 7. Tommi Erkkilä, KaKo 8. Joonas Leino, Leisku 9. Teemu Välimäki, HSU 10. Joonas Rainio, TuWe 11. Mika Satama, HSU 12. Jani Liimatainen, TPS 13. Jarkko Penttinen, TPS 14. Juha-Pekka Wikman, SBS Wirmo 15. Antero Peltonen, TuWe 16. Juha Pöylijoki, Ruoska 17. Joni Iivonen, SBS Wirmo 18. Mika Toipo, SBS Rupu 19. Niko Vihriä, FBC Turku 20. Jouni Hautamäki, HSU 21. Ossi Vierimaa, Ruoska 22. Jussi Luoma, FBC Turku 23. Eero Paukku, SBS Wirmo 24. Mika Gottschalk, TuWe 25. Anssi Määttänen, Ruoska 26. Antti Ojala, TPS 27. Jouni Raes, KaKo 28. Rami Vienola, TPS 29. Sauli Aholainen, SBS Rupu 30. Antti Hiekkanen, TuWe 31. Joonas Matikainen, TuWe 32. Kalle Keskinen, FBC Turku 33. Jesse Artinsalo, TPS 34. Jirka Laine, HSU 35. Johannes Mattila, FBC Turku 36. Ilmari Hiltunen, TPS 37. Mika Hapuoja, TuWe 38. Mika Rajamäki, SBS Rupu 39. Ville Tuumainen, SoVo 40. Tarvo Alho, KaKo 41. Tomi Roukka, SBS Rupu 42. Ilkka Eisanen, TPS 43. Saku-Antti Vätti, KaKo 44. Tero Lähdekorpi, SBS Rupu 45. Jussi Lehto, KaKo 46. Jani Vieltojärvi, TuWe 47. Tommi Kivikoski, TPS 48. Janne Nikama, SoVo 49. Miika Lammela, TuWe 50. Emil Lehtisalo, SBS Rupu 51. Rami Leppänen, TuWe 52. Henri Koskinen, SoVo 53. Markus Heikkilä, SBS Wirmo 54. Mauri Savolainen, SBS Rupu 55. Jonas Karlsson, TuWe 56. Juuso Ollonqvist, HSU 57. Topi Tuura, Leisku 58. Ilkka Paju, TPS 59. Esa Sairanen, FBC Turku 60. Juha Makkonen, FBC Turku 61. Mikko Rauhala, HSU 62. Miraz Tastula, SoVo 63. Kalle Ylikylä, FBC Turku 64. Tapio Tuusvuori, TPS 65. Iiro Hietamäki, Ruoska 66. Jaakko Laaksonen, SBS Wirmo 67. Iiro Maansalo, KaKo 68. Jani Nurmi, Ruoska 69. Joonas Paavola, TuWe 70. Jere Sandell, TPS 71. Niko Juhola, HSU 72. Juho Jäntti, Ruoska 73. Toni Eloranta, TPS 74. Olli Mäentaka, SBS Wirmo

410

24+11= 35 17+17= 34 13+20= 33 9+24= 33 23+ 9= 32 25+ 6= 31 23+ 7= 30 21+ 9= 30 23+ 5= 28 20+ 8= 28 17+10= 27 15+11= 26 17+ 7= 24 14+10= 24 13+11= 24 11+13= 24 14+ 9= 23 13+ 9= 22 11+11= 22 16+ 5= 21 10+11= 21 13+ 7= 20 9+11= 20 8+12= 20 13+ 6= 19 7+11= 18 6+12= 18 9+ 8= 17 9+ 8= 17 11+ 4= 15 8+ 7= 15 7+ 8= 15 11+ 3= 14 9+ 5= 14 8+ 6= 14 7+ 7= 14 9+ 4= 13 9+ 4= 13 5+ 8= 13 10+ 2= 12 7+ 5= 12 6+ 6= 12 8+ 3= 11 7+ 4= 11 7+ 4= 11 6+ 5= 11 5+ 6= 11 2+ 9= 11 8+ 2= 10 6+ 4= 10 6+ 4= 10 5+ 5= 10 1+ 9= 10 6+ 3= 9 5+ 4= 9 5+ 4= 9 5+ 4= 9 1+ 8= 9 6+ 2= 8 5+ 3= 8 5+ 3= 8 5+ 3= 8 4+ 4= 8 3+ 5= 8 2+ 6= 8 7+ 0= 7 6+ 1= 7 5+ 2= 7 5+ 2= 7


4+ 3= 4+ 3= 4+ 3= 4+ 3= 3+ 4= 2+ 5= 1+ 6= 0+ 7= 4+ 2= 4+ 2= 4+ 2= 4+ 2= 3+ 3= 2+ 4= 2+ 4= 1+ 5= 0+ 6= 0+ 6= 0+ 6= 3+ 2= 3+ 2= 3+ 2= 3+ 2= 3+ 2= 2+ 3= 2+ 3= 1+ 4= 1+ 4= 3+ 1= 2+ 2= 2+ 2= 1+ 3= 1+ 3= 1+ 3= 0+ 4= 0+ 4= 0+ 4= 3+ 0= 3+ 0= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 0+ 3= 0+ 3= 0+ 3= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1=

7 7 7 7 7 7 7 7 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1

144. Lauri Mäntyranta, KaKo 145. J-P Niittymäki, Leisku 146. Matti Ryhtä, SoVo 147. Juha Sivero, Ruoska 148. Jussi Säkö, TuWe 149. Jesse Tulokas, SoVo 150. Matti Välimäki, Leisku

0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

1 1 1 1 1 1 1

POJAT C87 LÄNSI-SUOMI 1.LOHKO Salpa FBC Turku TPS Sheriffs VG-62 PeU BIK

18 18 18 18 18 18 18

16 15 12 11 6 3 0

PISTEPÖRSSI 1. Matti Vehanen, FBC Turku 2. Ville Forsman, Salpa 3. Severi Nordberg, FBC Turku 4. Matti Simolin, FBC Turku 5. Ville Palviainen, Sheriffs 6. Ville Lähde, Sheriffs 7. Iiro Puikkonen, TPS 8. Henri Rantalaiho, Salpa 9. Tuomas Virta, Salpa 10. Ali Pekkala, Salpa 11. Tero Kärpijoki, Sheriffs 12. Jesse Kuusisto, Salpa 13. Lauri Westerberg, Salpa 14. Otto Heino, VG-62 15. Eetu Jokinen, FBC Turku 16. Teemu Lindgren, TPS 17. Ville Vesterinen, TPS 18. Markus Rinne, Sheriffs 19. Tuomas Thorstöm, TPS 20. Miio Jalonen, VG-62 21. Arto Salmi, Salpa 22. Henri Hagelberg, Salpa 23. Esa Mannonen, PeU 24. Otso Karhumäki, PeU 25. Pontus Nordlund, BIK 26. Tomi Viitanen, TPS 27. Janne Nurminen, Salpa 28. Olli Sairanen, FBC Turku 29. Erkka Varila, Sheriffs 30. Juuso Heikkilä, VG-62 31. Jani Liikala, TPS 32. Pekka Rosti, TPS 33. Mikko Paijola, Salpa 34. Matti Kakko, Salpa 35. Santeri Oksanen, PeU 36. Joakim Vauhkonen, TPS 37. Sami Koivuranta, PeU 38. Hannu Ojanperä, FBC Turku 39. Haini Aaltonen, PeU 40. Antti Nurminen, Salpa 41. Jani Järvinen, Salpa 42. Juha Huunonen, VG-62 43. Ville Suvanto, PeU 44. Otto Kurkijärvi, VG-62 45. Jalmari Förström, PeU 46. Kalle Hellman, Salpa 47. Juuso Vuorinen, VG-62 48. Kim Lundahl, VG-62 49. Tuomas Tähtinen, Sheriffs 50. Ville Lehtonen, TPS 51. Juuso Mattila, FBC Turku

411

0 0 0 0 0 0 0

2 3 6 7 12 15 18

159- 29 146- 35 124- 50 101- 102 91- 124 61- 165 23- 200

32 30 24 22 12 6 0

39+23= 62 26+22= 48 20+20= 40 18+20= 38 29+ 6= 35 16+19= 35 15+15= 30 15+14= 29 21+ 5= 26 15+10= 25 10+14= 24 11+11= 22 10+12= 22 12+ 9= 21 12+ 9= 21 11+10= 21 13+ 7= 20 9+10= 19 8+11= 19 17+ 1= 18 13+ 5= 18 9+ 9= 18 7+11= 18 15+ 2= 17 14+ 3= 17 12+ 5= 17 8+ 9= 17 10+ 5= 15 7+ 8= 15 11+ 3= 14 10+ 4= 14 10+ 4= 14 7+ 7= 14 5+ 9= 14 9+ 4= 13 6+ 7= 13 5+ 8= 13 5+ 8= 13 10+ 2= 12 6+ 6= 12 4+ 8= 12 6+ 5= 11 6+ 5= 11 5+ 6= 11 2+ 9= 11 5+ 5= 10 1+ 9= 10 7+ 2= 9 6+ 3= 9 5+ 4= 9 5+ 4= 9

Länsi-Suomi

75. Petteri Ketola, TPS 76. Aleksi Lehtimäki, Leisku 77. Juha Sinervo, Ruoska 78. V-M Tranberg, Ruoska 79. Jussi Karjalainen, Leisku 80. Anssi Vuorinen, SBS Wirmo 81. Juha Moisio, SBS Rupu 82. Roni Kalleinen, FBC Turku 83. Tuomas Kyssä, SBS Rupu 84. Juho Kärkkäinen, FBC Turku 85. Tomi Laikko, TuWe 86. J-M Linkojärvi, KaKo 87. Matti Hakula, SBS Wirmo 88. Mikko Retulainen, Leisku 89. Jari Vainio, SBS Rupu 90. Arto Laitinen, SBS Rupu 91. Mikko Kulmala, SBS Rupu 92. Lassi Mäki-Kala, SBS Rupu 93. Erno Riikonen, SBS Wirmo 94. Ilkka Hörkkö, TPS 95. Jari Karkulehto, SoVo 96. Mikko Kurri, Leisku 97. Mikael Lax, SBS Rupu 98. Henri Vatja, KaKo 99. Henry Lindell, Ruoska 100. Markus Sallmen, TPS 101. Topi Kärkkäinen, FBC Turku 102. Sami Mäenpää, HSU 103. Mikko Antila, SoVo 104. Jussi Poikkimäki, Ruoska 105. Esa Rousku, SoVo 106. Jarmo Julku, TPS 107. Teemu Ylösmäki, SoVo 108. Ville Ylösmäki, SoVo 109. Martti Henriksson, KaKo 110. Harri Lauramo, Ruoska 111. Arttu Niemilä, TPS 112. Niko Mäkelä, KaKo 113. Marko Rautiola, Ruoska 114. Petri Heinonen, TPS 115. Petteri Kankare, Ruoska 116. Anssi Rämö, Leisku 117. Mikko Kokkonen, Leisku 118. Anssi Repo, KaKo 119. Petri Rummukainen, FBC Turku 120. Simo Käyhkö, TuWe 121. Kalle Ylimäki, FBC Turku 122. Jere Ylipaholuoma, HSU 123. Oskari Heikkinen, SoVo 124. Sebastian Jaakkola, Leisku 125. Elmeri Kinnari, Leisku 126. Joonas Järvistö, Ruoska 127. Olli Kanervo, SoVo 128. Elmeri Kuusisto, KaKo 129. Tuomas Ojaranta, TPS 130. Joonas Toivonen, SoVo 131. Kalle Wilen, TPS 132. Jari Järvenranta, HSU 133. Jussi Lähteensuo, FBC Turku 134. Turo Matintalo, KaKo 135. Joni Suomela, SBS Wirmo 136. Pekka Hedman, Ruoska 137. Jarkko Laaksonen, SBS Wirmo 138. Ville Mäentaka, SBS Wirmo 139. Samuli Paakkunainen, Leisku 140. Marko Seikkula, SBS Wirmo 141. Matti Vähämäki, Leisku 142. Mikko Anttila, SoVo 143. Miika Heinonen, TuWe


52. Kalle Lehtinen, VG-62 53. Anssi Kumpula, Sheriffs 54. Jonni Keskimäki, VG-62 55. Ville Satopää, FBC Turku 56. Tuure Suokas, VG-62 57. Tero Arminen, FBC Turku 58. Lauri Maskulin, VG-62 59. Jonne Suhonen, PeU 60. Juhani Blomqvist, Sheriffs 61. Oskari Laakko, Sheriffs 62. Lauri Marjanen, FBC Turku 63. Panu Siitonen, Sheriffs 64. Joel Koivula, TPS 65. Joonas Määttänen, VG-62 66. Henri Tuominen, TPS 67. Joni Heikiö, TPS 68. Matti Kaukinen, FBC Turku 69. Erkki Pöhö, FBC Turku 70. Matti Lindström, TPS 71. Valtteri Peltonen, VG-62 72. Tapio Rämö, TPS 73. Aleksi Tårg, TPS 74. Anton Österlund, BIK 75. Tero Hartola, FBC Turku 76. Ari Lehtonen, FBC Turku 77. V-P Hietalahti, FBC Turku 78. Jonne Ranta, PeU 79. Juuso Koskinen, TPS 80. Mikko Heinonen, FBC Turku 81. Juho Nieminen, Sheriffs 82. Lasse Paju, TPS 83. Eero Alho, VG-62 84. Niklas Björk, Salpa 85. Tommi Hynninen, FBC Turku 86. Gustaf Qvarnström, BIK 87. Lauri Väisänen, VG-62 88. Sami Somela, FBC Turku 89. Veli Hartola, TPS 90. Ville Vänttinen, PeU 91. Patrik Gunn, Sheriffs 92. Mikko Tuomi, Sheriffs 93. Tyko Helssten, TPS 94. Elmo Blomqvist, Salpa 95. Markus Järvinen, TPS 96. Mikko Kytönen, TPS 97. Jani Hakkarainen, Sheriffs 98. Niko Karjalainen, Sheriffs 99. Leo Karlsson, BIK 100. Tuukka Kavisto, PeU 101. Joona Helen, TPS 102. Karri Kattelus, TPS 103. Magnus Henriksson, BIK 104. Jonathan Malm, BIK 105. Teo Parkkinen, VG-62 106. Emil Pettersson, BIK 107. Pyry Rantanen, VG-62 108. Ville Vahtera, FBC Turku 109. Gustaf Varnström, BIK 110. Mikko Degert, PeU 111. Tomas Husell, BIK 112. Lauri Kattelus, TPS 113. Alexander Lindholm, BIK 114. Toni Murto, VG-62 115. Jesse Näreinen, PeU 116. Tero Parkkinen, VG-62 117. Samuel Pettersson, BIK 118. Daniel Törnroos, BIK

4+ 5= 3+ 6= 7+ 1= 6+ 2= 5+ 3= 4+ 4= 4+ 4= 3+ 5= 7+ 0= 5+ 2= 4+ 3= 3+ 4= 2+ 5= 5+ 1= 4+ 2= 3+ 3= 3+ 3= 3+ 3= 3+ 2= 3+ 2= 3+ 2= 3+ 2= 3+ 2= 2+ 3= 2+ 3= 1+ 4= 1+ 4= 3+ 1= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 1+ 3= 1+ 3= 1+ 3= 1+ 3= 1+ 3= 3+ 0= 2+ 1= 2+ 1= 1+ 2= 1+ 2= 0+ 3= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

9 9 8 8 8 8 8 8 7 7 7 7 7 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

POJAT C87 LÄNSI-SUOMI 2.LOHKO SB Pori KuPs SBS Rupu RoPo Karhut KoIL Leisku

18 18 18 18 18 18 18

16 10 10 10 10 2 1

PISTEPÖRSSI 1. Teemu Jaakkola, KuPs 2. Mikko Harjula, RoPo 3. Timo Rinne, RoPo 4. Elmeri Kinnari, Leisku 5. Vesa-Matti Falin, SB Pori 6. Toni Huhtanen, SBS Rupu 7. Antti Telilä, RoPo 8. Niko Viitasaari, KuPs 9. Joni Levola, SBS Rupu 10. Niko Peltoniemi, KoIL 11. Joonas Kallio, RoPo 12. Ville Salonen, SB Pori 13. Janne Sulamäki, Karhut 14. Juha Viitasaari, KuPs 15. Marko Rajamäki, SBS Rupu 16. A-J Kyläsorri, KuPs 17. Matti Rasa, SB Pori 18. Aki Kuntonen, SB Pori 19. Juha-Matti Välimäki, SB Pori 20. Jesse Ahola, RoPo 21. Jani Vatanen, KuPs 22. Toni Ruusumaa, SBS Rupu 23. Henri Prihti, KuPs 24. Riku Prokki, Karhut 25. Sami Wallin, KuPs 26. Kaarlo Vuorinen, Leisku 27. Joni Rokosa, Karhut 28. Juuso Niiranen, SBS Rupu 29. Veli-Pekka Honkanen, KoIL 30. Petri Katajisto, SB Pori 31. Jaakko Valkama, RoPo 32. Jaakko Rauhala, SB Pori 33. Jussi Tommila, SBS Rupu 34. Jussi Taipalmaa, Karhut 35. Ymär Bearetdin, KoIL 36. Janne Koppala, KuPs 37. Ville Aaltonen, Karhut 38. Ville Lindblom, SB Pori 39. Toni Westerholm, Karhut 40. Heikki Juhe, KuPs 41. Tino Lamminen, Karhut 42. Jani Marmio, SB Pori 43. Hans Maaniittu, SB Pori 44. Juho Savolainen, SB Pori 45. Jukka Koponen, SBS Rupu 46. Mikko Kultanen, KuPs 47. Joni Sillanpää, RoPo 48. Riku Mäki, KuPs 49. Mikael Sivula, RoPo 50. Tuomas Norri, SBS Rupu 51. Ilari Tolvi, SBS Rupu 52. Mika Laaksonen, Leisku 53. Valtteri Lasonen, SB Pori 54. Taneli Pajula, Leisku 55. Esa Vuorinen, KuPs 56. Samuli Alppiranta, Leisku 57. Timo Kuusisto, SBS Rupu 58. Risto Koivunen, SB Pori 59. Tomi Kuuri-Riutta, SB Pori

412

1 3 3 1 0 0 0

1 5 5 7 8 16 17

146- 48 144- 65 111- 82 128- 95 110- 126 62- 162 66- 189

33 23 23 21 20 4 2

29+29= 58 21+21= 42 20+21= 41 28+12= 40 25+14= 39 24+14= 38 22+15= 37 13+23= 36 29+ 5= 34 23+ 8= 31 18+13= 31 14+15= 29 17+11= 28 17+11= 28 8+18= 26 18+ 7= 25 13+12= 25 12+12= 24 16+ 7= 23 15+ 7= 22 12+10= 22 15+ 5= 20 16+ 3= 19 15+ 3= 18 11+ 7= 18 8+10= 18 7+11= 18 12+ 5= 17 10+ 7= 17 10+ 7= 17 10+ 7= 17 9+ 8= 17 8+ 9= 17 13+ 3= 16 11+ 5= 16 7+ 9= 16 12+ 3= 15 5+10= 15 7+ 7= 14 6+ 7= 13 4+ 9= 13 6+ 6= 12 3+ 9= 12 6+ 5= 11 1+10= 11 6+ 4= 10 5+ 5= 10 4+ 6= 10 4+ 6= 10 2+ 8= 10 8+ 1= 9 7+ 2= 9 7+ 2= 9 5+ 4= 9 5+ 4= 9 4+ 5= 9 1+ 8= 9 6+ 2= 8 6+ 2= 8


4+ 4= 5+ 2= 5+ 2= 5+ 2= 3+ 4= 2+ 5= 3+ 3= 3+ 3= 3+ 3= 1+ 5= 1+ 5= 4+ 1= 4+ 1= 4+ 1= 3+ 2= 2+ 3= 4+ 0= 3+ 1= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 1+ 3= 1+ 3= 0+ 4= 0+ 4= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 1+ 2= 0+ 3= 0+ 3= 0+ 3= 0+ 3= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

POJAT D88 LÄNSI-SUOMI 1.LOHKO TPS FBC Turku MaPS HirvHe Ruoska

8 8 8 8 8

8 4 4 3 0

0 1 1 0 0

0 3 3 5 8

75- 11 43- 29 50- 45 25- 35 12- 85

16 9 9 6 0

POJAT D88 LÄNSI-SUOMI 2.LOHKO SBS Rupu Karhut

10 10

9 9

0 0

1 1

98- 36 85- 32

18 18

8 7 7 7 7 7 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

RoPo Salba USB Kank SB

10 10 10 10

4 3 3 0

2 1 1 0

4 6 6 10

57- 40 63- 49 51- 57 19- 159

10 7 7 0

POJAT D88 LÄNSI-SUOMI YJS A-LOHKO TPS Karhut FBC Turku SBS Rupu RoPo

8 8 8 8 8

7 4 4 3 0

1 2 1 0 0

0 2 3 5 8

59- 28 39- 23 41- 39 42- 46 16- 61

15 10 9 6 0

POJAT D88 LÄNSI-SUOMI JATKOSARJA B-LOHKO Salba USB HirvHe MaPS Kank SB Ruoska

10 10 10 10 10 10

8 6 6 5 1 0

0 2 1 2 2 1

2 2 3 3 7 9

84- 42 55- 36 52- 49 65- 46 40- 86 31- 68

16 14 13 12 4 1

POJAT D88 LÄNSI-SUOMI VÄLIKARSINTA SBS Rupu Salba FBC Turku USB

3 3 3 3

3 2 1 0

0 0 0 0

0 1 2 3

25- 14 24- 21 17- 19 13- 25

6 4 2 0

POJAT D88 ALUELOPPUTURNAUS A-LOHKO TPS Ilves SBS Rupu

2 2 2

2 1 0

0 0 0

0 1 2

5- 1 12- 5 3- 14

4 2 0

B-LOHKO Yilves Gunners Karhut

2 2 2

2 1 0

0 0 0

0 1 2

17- 6 9- 8 2- 14

4 2 0

Sijat 5 - 6 SBS Rupu - Karhut

8-6

Pronssiottelu Ilves - Gunners

5-6

Finaali TPS - Yilves

3–4

POJAT D89 LÄNSI-SUOMI 1.LOHKO Team-17 TPS Cobras Sheriffs FBC Turku Salpa TPS Vipers VuPe VG-62

7 7 7 7 7 7 7 7

6 4 3 3 2 2 1 0

0 2 3 2 2 2 2 1

1 1 1 2 3 3 4 6

48- 30 52- 29 25- 22 26- 26 39- 40 34- 32 23- 28 17- 57

12 10 9 8 6 6 4 1

POJAT D89 LÄNSI-SUOMI 2.LOHKO SB Pori USB RoPo KuPS Karhut KoPa

413

10 10 10 10 10 10

9 8 6 4 3 0

0 0 0 0 0 0

1 2 4 6 7 10

127- 34 93- 57 71- 51 44- 73 56- 80 34- 130

18 16 12 8 6 0

Länsi-Suomi

60. Mikko Heinonen, Karhut 61. Joni Järvinen, Leisku 62. Jere Tuovila, Karhut 63. Jarkko Uppa, Karhut 64. Timur Bedretdin, KoIL 65. Teppo Merivirta, Leisku 66. Jarno Kantonen, KoIL 67. Juhani Mäkinen, RoPo 68. Petteri Vuorinen, SB Pori 69. Aaro Kuusisto, KoIL 70. Tatu Ruohonen, Karhut 71. Arto Heinäsuo, Karhut 72. Erno Jantunen, Karhut 73. Aki Tahvanainen, RoPo 74. Juuso Karjalainen, Leisku 75. Toni Lehtonen, SB Pori 76. J-P Kaukonen, Karhut 77. Veikko Kämäräinen, KoIL 78. Jouko Kiuru, SBS Rupu 79. Mats Miinalainen, Karhut 80. Juha-Pekka Willman, KoIL 81. Mikko Mäkynen, SB Pori 82. Jussi Raikkerus, KoIL 83. Jani Peltonen, KoIL 84. Kalle Salmi, KoIL 85. Rauno Järvinen, RoPo 86. Ville Pirhonen, Karhut 87. Tuomas Salonen, KoIL 88. Teemu Niittymäki, Leisku 89. -p Kaukonen, Karhut 90. Teemu Lujala, SBS Rupu 91. Riku Toivonen, Karhut 92. Mikael Wilen, Leisku 93. Jani Hannukainen, KoIL 94. Jaakko Rantala, Leisku 95. Juha Tikka, SB Pori 96. Jukka Järvinen, RoPo 97. Tomi Koivuniemi, RoPo 98. Tommi Koskinen, RoPo 99. Sami Östelund, Karhut 100. Arto Salminen, Leisku 101. Pekka Tapiola, RoPo 102. Arto Heino, Karhut 103. Teemu Parto, RoPo 104. Olli Retulainen, Leisku 105. Henri Seppänen, KoIL 106. Riku Vuori, Karhut 107. Kristian Erkinlehto, SB Pori 108. Riku Halminen, Karhut 109. Jani Järvenperä, KoIL 110. Jussi Kaanaa, KoIL 111. Mikko Kyytinen, Karhut 112. Kristian Mattila, Karhut 113. Lasse Mäkinen, Karhut 114. Eero Puistonen, Karhut 115. Jarno Tikka, SB Pori 116. Teppo Tommila, SB Pori


POJAT D89 LÄNSI-SUOMI YJS A-LOHKO

TYTÖT B LÄNSI-SUOMI 1.LOHKO

Sheriffs SB Pori TPS Cobras Team-17 USB RoPo

Classic TPS FBC Turku Salba Karhut KOO-VEE Leisku

10 10 10 10 10 10

8 7 6 4 1 1

2 0 1 0 2 1

0 3 3 6 7 8

64- 32 71- 43 53- 57 64- 64 52- 74 29- 63

18 14 13 8 4 3

POJAT D89 LÄNSI-SUOMI JS B-LOHKO FBC Turku TPS Vipers Salpa Karhut VG-62 VuPe KuPS KoPa

7 7 7 7 7 7 7 7

7 5 4 3 3 3 2 0

0 0 0 1 0 0 1 0

0 2 3 3 4 4 4 7

59- 13 36- 24 36- 37 34- 39 37- 49 25- 27 24- 38 20- 44

14 10 8 7 6 6 5 0

POJAT D89 LÄNSI-SUOMI VÄLIKARSINTA FBC Turku TPS Cobras Team-17 TPS Vipers

3 3 3 3

3 1 1 1

0 0 0 0

0 2 2 2

20- 10 18- 18 16- 17 8- 17

6 2 2 2

POJAT E90 LÄNSI-SUOMI 1.LOHKO Karhut SB Pori SBS Rupu FBC Turku TPS Panthers TPS Tigers Ruoska Sheriffs RoPo BIK

18 18 18 18 18 18 18 18 18 18

16 16 14 12 9 7 6 4 2 0

1 0 0 1 1 2 2 0 1 0

1 2 4 5 8 9 10 14 15 18

177- 57 179- 55 170- 66 131- 62 134- 90 103- 69 81- 126 101- 141 58- 162 17- 323

33 32 28 25 19 16 14 8 5 0

POJAT E90 ALUELOPPUTURNAUS A-LOHKO SBS Rupu RuRu JSB Karhut

2 2 2

2 0 0

0 1 1

0 1 1

12- 10 9- 10 7- 8

4 1 1

B-LOHKO Gunners SB Pori ToiRi

2 2 2

2 1 0

0 0 0

0 1 2

15- 7 10- 11 6- 13

4 2 0

Sijat 5 - 6 Karhut - ToiRi

2-7

Pronssiottelu RuRu JSB - SB Pori

6-5

Finaali SBS Rupu - Gunners

4-5

POJAT E91 LÄNSI-SUOMI 1.LOHKO TPS Hawks Karhut RoPo SB Pori TPS Falcons FBC Turku Sheriffs Team-17 USB

16 16 16 16 16 16 16 16 16

12 11 9 8 7 7 5 3 1

2 0 3 2 3 2 3 1 2

2 5 4 6 6 7 8 12 13

133- 82 132- 90 131- 89 112- 87 107- 100 107- 112 97- 121 91- 171 86- 144

26 22 21 18 17 16 13 7 4

12 12 12 12 12 12 12

10 8 8 7 3 4 0

0 1 1 0 2 0 0

2 3 3 5 7 8 12

PISTEPÖRSSI 1. Essi Mikkola, FBC Turku 2. Johanna Säteri, FBC Turku 3. Raakel Räsänen, Classic 4. Eliisa Alanko, TPS 5. Kiira Joki, Classic 6. Tiina Kukkasniemi, Classic 7. Annemari Lyden, Classic 8. Riikka Santala, Salba 9. Annika Eisanen, TPS 10. Heidi Hukkanen, TPS 11. Iisa Mansikka, FBC Turku 12. Niina Hallamaa, Salba 13. Susanna Kiiskinen, Classic 14. Johanna Kylä-Kause, Salba 15. Mia Miesmäki, Classic 16. Anne-Mari Heino, Salba 17. Anni Hirvonen, TPS 18. Kirsi Heino, Leisku 19. Johanna Lehtonen, Classic 20. Inna Ekman, FBC Turku 21. Jaana Korpelainen, FBC Turku 22. Jenny Möttönen, Karhut 23. Susanna Jokela, Karhut 24. Hanna Hyrsky, TPS 25. Minna Tuovinen, TPS 26. Liisa Salonen, FBC Turku 27. Beatrice Andersson, Karhut 28. Saara Karasvirta, FBC Turku 29. Katri Mäkelä, KOO-VEE 30. Anna Kyttä, FBC Turku 31. Heidi Helin, Karhut 32. Ann-Mari Gregorwich, Classic 33. Maija Kylänpää, Salba 34. Pauliina Backman, TPS 35. Hannamari Haapanen, Salba 36. Paula Haijanen, TPS 37. Liisa Rauhala, TPS 38. Johanna Tahvanainen, KOO-VEE 39. Janika Nordman, Karhut 40. Katarina Kiiskinen, Classic 41. Elisa Kuokkanen, Salba 42. Maija Isoaho, TPS 43. Emilia Kosonen, KOO-VEE 44. Irja Lahtinen, Classic 45. Milla Ranne, Karhut 46. Janina Silander, TPS 47. Viivi Virtanen, Classic 48. Hannele Lehtonen, Classic 49. Elina Mäntylä, Classic 50. Taina Rantavalli, Karhut 51. Saana Mäkelä, KOO-VEE 52. Ilona Heinilä, Karhut 53. Eveliina Junnila, Salba 54. Johanna Kauppi, Salba 55. Tiia Mattila, Karhut 56. Annika Mäkelä, KOO-VEE 57. Alisa Nieminen, KOO-VEE 58. Pauliina Laasanen, Classic 59. Heidi Aho, KOO-VEE

414

61- 11 49- 17 47- 17 40- 27 30- 38 19- 59 12- 89

20 17 17 14 8 8 0

15+ 5= 20 9+ 8= 17 5+10= 15 10+ 4= 14 9+ 5= 14 8+ 6= 14 7+ 7= 14 12+ 1= 13 7+ 5= 12 6+ 5= 11 5+ 5= 10 3+ 7= 10 7+ 2= 9 7+ 2= 9 5+ 4= 9 4+ 5= 9 4+ 5= 9 8+ 0= 8 6+ 2= 8 4+ 4= 8 4+ 4= 8 2+ 6= 8 7+ 0= 7 4+ 3= 7 4+ 3= 7 2+ 5= 7 4+ 2= 6 4+ 2= 6 4+ 2= 6 1+ 5= 6 5+ 0= 5 4+ 1= 5 4+ 1= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 4+ 0= 4 3+ 1= 4 3+ 1= 4 2+ 2= 4 2+ 2= 4 2+ 2= 4 2+ 2= 4 2+ 2= 4 2+ 2= 4 1+ 3= 4 1+ 3= 4 0+ 4= 4 2+ 1= 3 1+ 2= 3 1+ 2= 3 1+ 2= 3 1+ 2= 3 1+ 2= 3 1+ 2= 3 0+ 3= 3 2+ 0= 2


2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

TYTÖT D LÄNSI-SUOMI 1.LOHKO KuPS TPS BB-88 PeTy KOO-VEE FBC Turku

10 10 10 10 10 10

9 8 4 4 1 0

1 1 1 1 2 2

0 1 5 5 7 8

68- 7 63- 19 23- 36 21- 34 14- 43 20- 70

19 17 9 9 4 2

TYTÖT D ALUELOPPUTURNAUS Välierät KuPS - PeTy TPS - BB-88

7–2 9–0

Pronssiottelu PeTy - BB-88

2–0

Finaali KuPS - TPS

5–3

8 8 8 8 8

7 6 5 1 0

PISTEPÖRSSI 1. Petri Virtanen, SBS Miehet 2. Anssi Peltonen, Penalty Boys 3. Harri Ahokas, SBS Miehet 4. Vesa Rannikko, Penalty Boys 5. Mika Rouvinen, Penalty Boys

0 0 0 1 1

5+15= 20 9+ 7= 16 2+13= 15 6+ 8= 14 9+ 4= 13 4+ 8= 12 6+ 5= 11 3+ 8= 11 8+ 2= 10 6+ 4= 10 4+ 6= 10 3+ 7= 10 7+ 2= 9 3+ 6= 9 1+ 8= 9 8+ 0= 8 6+ 2= 8 4+ 3= 7 4+ 3= 7 5+ 1= 6 4+ 1= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 4+ 0= 4 2+ 2= 4 2+ 2= 4 1+ 3= 4 1+ 3= 4 1+ 3= 4 1+ 3= 4 2+ 1= 3 1+ 2= 3 1+ 2= 3 1+ 2= 3 2+ 0= 2 2+ 0= 2 1+ 1= 2 1+ 1= 2 1+ 1= 2 1+ 1= 2 1+ 1= 2 0+ 2= 2 0+ 2= 2 0+ 2= 2 1+ 0= 1 1+ 0= 1 1+ 0= 1 1+ 0= 1 1+ 0= 1 0+ 1= 1 0+ 1= 1 0+ 1= 1 0+ 1= 1 0+ 1= 1 0+ 1= 1

SENIORIT M-40 4.LOHKO

SENIORIT M-35 7.LOHKO SBS Miehet Penalty Boys Piraijat GOM-2000 TuWe

6. Mauri Alanen, SBS Miehet 7. Mika Uusi-Paatti, Piraijat 8. Jari Vahtera, SBS Miehet 9. Mikko Räihä, Piraijat 10. Tapio Mäkelä, Penalty Boys 11. Kari Sula, Penalty Boys 12. Esa Tuovila, SBS Miehet 13. Markku Aho, SBS Miehet 14. Juha Raita, SBS Miehet 15. Jari Riihimäki, GOM-2000 16. Timo Pönni, Piraijat 17. Teppo Juhela, SBS Miehet 18. Timo Hjelman, SBS Miehet 19. Seppo Numminen, Piraijat 20. Ari Peltonen, Penalty Boys 21. Marko Järvinen, Piraijat 22. Petri Markkola, Piraijat 23. Petri Laukamo, GOM-2000 24. Hannu Nieminen, TuWe 25. Jouni Kankaanpää, GOM-2000 26. Timo Peltonen, TuWe 27. Tapani Hurula, Penalty Boys 28. Vesa Vuorinen, Penalty Boys 29. Ari Palviainen, GOM-2000 30. Pertti Heinonen, Piraijat 31. Pasi Hurme, SBS Miehet 32. Mika Andersin, Piraijat 33. Harri Jalonen, GOM-2000 34. Timo Malmberg, Piraijat 35. Janne Nieminen, TuWe 36. Petri Liikala, Penalty Boys 37. Arto Huhto, Penalty Boys 38. Harri Lehtimäki, GOM-2000 39. Petri Parkkinen, TuWe 40. Vesa Koistinen, Piraijat 41. Raimo Pihlaja, Piraijat 42. Kari Aalto, SBS Miehet 43. Vesa Heikkilä, Piraijat 44. Mika Liukko-Sipi, GOM-2000 45. Matti Nissilä, TuWe 46. Henkka Nyman, Piraijat 47. Mikko Aro, GOM-2000 48. Kai Männistö, GOM-2000 49. Tapio Tuominen, Penalty Boys 50. Vesa Heikkilä, Piraijat 51. Tommi Koskinen, Piraijat 52. Tapio Saarinen, Piraijat 53. Matti Santala, GOM-2000 54. Kari Skants, Penalty Boys 55. Risto Antila, Piraijat 56. Jouni Hynnä, GOM-2000 57. Reijo Juvonen, Piraijat 58. Juhani Peltomäki, SBS Miehet 59. Ari Ruissalo, SBS Miehet 60. Jari Siltanen, GOM-2000

1 2 3 6 7

79- 34 65- 38 55- 25 28- 62 11- 79

14 12 10 3 1

21+ 9= 30 15+13= 28 21+ 5= 26 14+ 8= 22 12+ 8= 20

Olteri Tiikerit KilU Gents Erä

8 8 8 8 8

7 7 2 2 1

PISTEPÖRSSI 1. Matti Keränen, Tiikerit 2. Matti Haakana, Olteri 3. Mikko Varjosaari, Tiikerit 4. Seppo Talvio, KilU

415

0 0 1 1 0

1 1 5 5 7

41- 6 39- 11 25- 40 17- 33 13- 45

14 14 5 5 2

12+ 5= 17 3+13= 16 9+ 3= 12 8+ 4= 12

Länsi-Suomi

60. Marika Kokkonen, Leisku 61. Malja Aaltonen, Salba 62. Elina Altonen, KOO-VEE 63. Jutta Herpola, Karhut 64. Kaisa Liesmäki, Salba 65. Tiina Lindman, Leisku 66. Linnea Pitkäniemi, Karhut 67. Saara Riuttaskorpi, Leisku 68. Elviira Onnela, Leisku 69. Tytti Penttinen, TPS 70. Katja Pessi, Karhut 71. Katri Tuominen, Leisku 72. Johanna Bowles, FBC Turku 73. Tiina Ehrlund, FBC Turku 74. Maarit Gratshew, Karhut 75. Maarit Haapanen, Classic 76. Marita Julin, KOO-VEE 77. Reetta Käpylä, TPS 78. Eveliina Multisila, Karhut 79. Katja Saarinen, FBC Turku 80. Hanna Sipiläine, KOO-VEE 81. Senja Virkkunen, KOO-VEE 82. Maija Aaltonen, Salba 83. Pauliina Erkintalo, Karhut 84. Päivi Julin, KOO-VEE 85. Sonja Kuusisto, KOO-VEE 86. Sonja Lavonen, KOO-VEE 87. Noora Leppänen, KOO-VEE 88. Katja Pitkäranta, Leisku 89. Susanna Rantanen, Leisku 90. Emilia Räihä, Karhut 91. Henni Saari, FBC Turku 92. Mia Suominen, TPS 93. Tiina Viitama, Salba 94. Katri Virtasalo, Karhut


5. Yrjö Kokljuschkin, Tiikerit 6. Arto Lampi, Olteri 7. Pekka Stranius, Olteri 8. Jari Sirkka, KilU 9. Harri Ahokas, Olteri 10. Aimo Jauho, Tiikerit 11. Matti Ruokonen, Olteri 12. Mauri Backman, Olteri 13. Reijo Karppinen, Erä 14. Miika Lepänluoma, KilU 15. Eino Tervahauta, Erä 16. Antti Ruokonen, Olteri 17. Hannu Harmanen, Olteri 18. Antti Pasi, Gents 19. Pasi Karvosenoja, Tiikerit 20. Asko Ronkainen, KilU 21. Jari Palin, Tiikerit 22. Mikko Kansikas, Gents 23. Ilkka Rautakivi, Tiikerit 24. Stig Ekholm, Tiikerit 25. Juha Halttunen, Gents 26. Jorma Holmi, Gents 27. Pekka Jokela, Tiikerit 28. Timo Peso, Gents 29. Kai Lindgren, KilU 30. Kari Holopainen, Erä 31. Kari Lipiäinen, Tiikerit 32. Heikki Blom, Erä 33. Matti Jaatinen, Olteri 34. Hannu Kosonen, Erä 35. Timo Blomqvist, KilU 36. Jari Kolehmainen, Gents 37. Raimo Lahti, Gents 38. Jorma Nöjd, Gents 39. Juha Salminen, Erä 40. Jouko Virkki, KilU 41. Jukka Lauronen, Gents 42. Tuomo Vaikkinen, Gents 43. Kim Bergroth, Erä 44. Stefan Grönqvist, KilU 45. Jari Honkaniemi, Tiikerit 46. Ilkka Kasari, Olteri 47. Erkki Kujala, Erä 48. Tuomo Enbäck, KilU 49. Jukka Harju, Tiikerit 50. Seppo Honkanen, KilU 51. Olli Kantokari, Gents 52. Kimmo Lakka, Olteri 53. Markku Rainanen, Gents

4+ 8= 12 8+ 3= 11 5+ 5= 10 7+ 2= 9 6+ 3= 9 5+ 3= 8 5+ 3= 8 5+ 2= 7 3+ 4= 7 4+ 2= 6 3+ 3= 6 2+ 4= 6 4+ 1= 5 4+ 1= 5 2+ 3= 5 2+ 3= 5 0+ 5= 5 4+ 0= 4 3+ 1= 4 1+ 3= 4 1+ 3= 4 3+ 0= 3 2+ 1= 3 2+ 1= 3 1+ 2= 3 0+ 3= 3 0+ 3= 3 2+ 0= 2 2+ 0= 2 2+ 0= 2 1+ 1= 2 1+ 1= 2 1+ 1= 2 1+ 1= 2 1+ 1= 2 1+ 1= 2 0+ 2= 2 0+ 2= 2 1+ 0= 1 1+ 0= 1 1+ 0= 1 1+ 0= 1 1+ 0= 1 0+ 1= 1 0+ 1= 1 0+ 1= 1 0+ 1= 1 0+ 1= 1 0+ 1= 1

416


Sisä-Suomi Miehet II divisioona ............................................................................. 418 Miehet III divisioona ............................................................................ 419 Miehet IV divisioona ............................................................................ 422 Miehet V divisioona ............................................................................. 427 Naiset I divisioona ............................................................................... 438 Naiset II divisioona .............................................................................. 439 Naiset III divisioona ............................................................................. 440 B-pojat ................................................................................................ 441 C-pojat ................................................................................................ 443 D-pojat ................................................................................................ 445 E-pojat ................................................................................................ 445 C-tytÜt ................................................................................................. 446 M35 ..................................................................................................... 446

417


MIESTEN II-DIVISIOONA 4.LOHKO Trackers SR KaKo-86 S.C. Blues Probelli TFT SC TOP Urho EPa SB Ontto Pisku

20 20 20 20 20 20 20 20 20 20 20

19 15 9 8 8 8 7 6 8 7 4

PISTEPÖRSSI 1. Antti-Samuli Vesin, EPa 2. Janne Uotila, Trackers 3. Markus Männistö, SB Ontto 4. Risto Parikka, TFT 5. Juuso Immonen, Probelli 6. Arttu Nurminen, Trackers 7. Aki Nurmikolu, KaKo-86 8. Tomi Scharin, S.C. Blues 9. Lasse Laine, S.C. Blues 10. Marko Lauhasmaa, TFT 11. Marko Lakanen, EPa 12. Tuomas Männistö, SB Ontto 13. Jussi Koivu, Trackers 14. Janne Mikkonen, Probelli 15. Pekka Asp, Trackers 16. Aki Heinonen, Pisku 17. Mika Haaparanta, Probelli 18. Antti Littunen, S.C. Blues 19. Jesse Niittymäki, SB Ontto 20. Jan Törnroos, Trackers 21. Juha Mönttinen, TFT 22. Janne Hirvonen, Probelli 23. Toni Tupala, SR 24. Jarkko Lakanen, EPa 25. Mika Savolainen, Trackers 26. Joonas Valjakka, S.C Blues 27. Mikael Mantila, Trackers 28. Jari-Pekka Korjus, SB Ontto 29. Tuomas Suutala, Urho 30. Tommi Mahlamäki, SR 31. Jyri Hartikainen, SC TOP 32. Sami Kaijanen, KaKo-86 33. Aki Kivelä, S.C. Blues 34. Jari Auvinen, Urho 35. Teppo Tyrväinen, SC TOP 36. Lasse Hilman, EPa 37. Sami Mönttinen, TFT 38. Mikko Manninen, S.C. Blues 39. Nuutti Vuorimies, SR 40. Petri Järvenpää, KaKo-86 41. Jarkko Niittumaa, KaKo-86 42. Juho Nyyssönen, KaKo-86 43. Jouko Honkanen, Trackers 44. Mikko Seilo, KaKo-86 45. Teemu Valkeejärvi, Pisku 46. Tuomas Luukkanen, Urho 47. Kalle Nieminen, S.C. Blues 48. Janne Nikander, SC TOP 49. Esa Rajala, TFT 50. Janne Tikkakoski, SR 51. Petri Ala-Kotila, Pisku 52. Mikko Kovanen, Urho 53. Pasi Lamu, Trackers 54. Anssi Savilampi, Urho 55. Simo Elorinne, Probelli

0 1 2 4 2 1 3 5 1 2 1

1 4 9 8 10 11 10 9 11 11 15

139- 53 90- 49 92- 87 114- 89 93- 100 100- 106 80- 98 81- 98 97- 122 97- 108 67- 140

38 31 20 20 18 17 17 17 17 16 9

32+13= 45 19+15= 34 18+15= 33 21+10= 31 17+14= 31 16+12= 28 20+ 7= 27 15+12= 27 13+14= 27 11+16= 27 10+17= 27 18+ 8= 26 17+ 9= 26 15+11= 26 11+15= 26 19+ 6= 25 11+13= 24 15+ 8= 23 15+ 7= 22 15+ 7= 22 13+ 9= 22 9+13= 22 16+ 5= 21 12+ 9= 21 8+12= 20 8+12= 20 5+14= 19 9+ 9= 18 6+12= 18 14+ 3= 17 12+ 5= 17 7+10= 17 7+10= 17 12+ 4= 16 12+ 4= 16 10+ 6= 16 9+ 7= 16 6+10= 16 7+ 8= 15 4+11= 15 12+ 2= 14 11+ 2= 13 6+ 7= 13 5+ 8= 13 5+ 8= 13 9+ 3= 12 7+ 5= 12 7+ 5= 12 7+ 5= 12 6+ 6= 12 5+ 7= 12 5+ 7= 12 5+ 7= 12 4+ 8= 12 7+ 4= 11

56. Heikki-Pekka Noronen, Urho 57. Henry Valkeisenmäki, Urho 58. Markus Arvaja, SB Ontto 59. Jani Jokela, TFT 60. Sakari Närhi, Urho 61. Mikko Koskinen, Probelli 62. Jussi Pietilä, SB Ontto 63. Kari Salminen, SB Ontto 64. Juha Pusa, EPa 65. Mika Pennanen, Probelli 66. Totte Teisko, KaKo-86 67. Pasi Kallio, SR 68. Mika Ruusila, Pisku 69. Tero Niittymäki, SC TOP 70. Marko Vuoriheimo, S.C. Blues 71. Niko Harviainen, Pisku 72. Mikko Koskimäki, SC TOP 73. Olli Kukkamäki, SB Ontto 74. Pasi Kuusisto, KaKo-86 75. Aki Halko, Probelli 76. Teemu Hänninen, Pisku 77. Jarno Lötjönen, Probelli 78. Henry Orava, EPa 79. Jaakko Westerlund, SC TOP 80. Mikki Kuukkanen, S.C. Blues 81. Heikki Rantanen, Trackers 82. Mikko Tapola, KaKo-86 83. Marko Sakari, TFT 84. Mika Hakala, SC TOP 85. Osmo Kiventöyry, SC TOP 86. Tuomo Kärnä, S.C. Blues 87. Jarko Dahlsten, Urho 88. Sami Lehkonen, SR 89. Harri Ovaska, EPa 90. Lasse Pekkala, Urho 91. Mika Saastamoinen, Urho 92. Jani Kiiskinen, SB Ontto 93. Jukka Peräkivi, TFT 94. Kalle Rivinoja, SR 95. Timo Koskela, EPa 96. Mikko Salin, TFT 97. Janne Hiukka, KaKo-86 98. Jake Jyrkiäinen, TFT 99. Juha Nikkola, SR 100. Manu Sintonen, Trackers 101. Juha Knuutila, S.C. Blues 102. Jussi Vihersalo, SR 103. Niko Pietilä, S.C. Blues 104. Esa Saastamoinen, SC TOP 105. Jussi Sihvonen, Trackers 106. Miika Moisio, TFT 107. Vesa Rautiainen, SR 108. Petri Saarikko, EPa 109. Ilpo Haapalahti, EPa 110. Ville Murtonen, Trackers 111. Antti Salminen, SB Ontto 112. Timo Salo, SR 113. Joni Hämäläinen, Urho 114. Heikki Korhonen, Trackers 115. Petri Pitkänen, Pisku 116. Ilkka Pärnäkoski, SC TOP 117. Jukka Saarikorpi, SR 118. Timo Saros, SB Ontto 119. Petri Kemppainen, Trackers 120. Juha Laaksonen, SC TOP 121. Jorma Salonen, SB Ontto 122. Mika Virtanen, KaKo-86 123. Vesa Haapalahti, EPa 124. Tomi Mäntymaa, SC TOP 125. Joni Puranen, KaKo-86

418

7+ 4= 11 7+ 4= 11 6+ 5= 11 6+ 5= 11 6+ 5= 11 5+ 6= 11 5+ 6= 11 5+ 6= 11 4+ 7= 11 8+ 2= 10 8+ 2= 10 7+ 3= 10 7+ 3= 10 6+ 4= 10 5+ 5= 10 2+ 8= 10 1+ 9= 10 1+ 9= 10 6+ 3= 9 5+ 4= 9 5+ 4= 9 5+ 4= 9 5+ 4= 9 5+ 4= 9 4+ 5= 9 4+ 5= 9 2+ 7= 9 7+ 1= 8 6+ 2= 8 6+ 2= 8 6+ 2= 8 5+ 3= 8 5+ 3= 8 5+ 3= 8 5+ 3= 8 5+ 3= 8 4+ 4= 8 4+ 4= 8 4+ 4= 8 3+ 5= 8 3+ 5= 8 2+ 6= 8 2+ 6= 8 1+ 7= 8 6+ 1= 7 5+ 2= 7 4+ 3= 7 3+ 4= 7 3+ 4= 7 3+ 4= 7 2+ 5= 7 2+ 5= 7 2+ 5= 7 5+ 1= 6 5+ 1= 6 5+ 1= 6 5+ 1= 6 4+ 2= 6 4+ 2= 6 4+ 2= 6 4+ 2= 6 4+ 2= 6 4+ 2= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 2+ 4= 6 2+ 4= 6 2+ 4= 6


2+ 4= 1+ 5= 4+ 1= 4+ 1= 3+ 2= 3+ 2= 3+ 2= 3+ 2= 3+ 2= 2+ 3= 2+ 3= 2+ 3= 2+ 3= 2+ 3= 2+ 3= 1+ 4= 1+ 4= 1+ 4= 4+ 0= 3+ 1= 3+ 1= 3+ 1= 3+ 1= 3+ 1= 3+ 1= 3+ 1= 3+ 1= 3+ 1= 3+ 1= 3+ 1= 3+ 1= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 1+ 3= 1+ 3= 1+ 3= 1+ 3= 1+ 3= 0+ 4= 3+ 0= 3+ 0= 2+ 1= 2+ 1= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 0+ 3= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0=

6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1

196. Vesa Hytönen, S.C. Blues 197. Jyrki Ijäs, Probelli 198. Ville Jouppila, EPa 199. Mikko Kaksonen, S.C. Blues 200. Jaakko Kuulasmaa, S.C. Blues 201. Niki Kylmäkorpi, SC TOP 202. Miika Peltonen, Pisku 203. Jussi Peltotalo, SC TOP 204. Harri Tatti, KaKo-86 205. Vesa Toivonen, Trackers 206. Juha Tuomi, S.C. Blues 207. Pasi Alanissilä, Urho 208. Sauli Antila, SR 209. Matti Hietaranta, Trackers 210. Antti Jokela, SR 211. Juha-Matti Kahilainen, Urho 212. Timo Kangasoja, Probelli 213. Harri Kankainen, Urho 214. Kimmo Kautio, Pisku 215. Jouko Lehtonen, S.C. Blues 216. Jyri Lylykorpi, TFT 217. Kari Palomäki, EPa 218. Pasi Partanen, Pisku 219. Ilkka Pärmäkoski, SC TOP 220. Timo Ruppa, EPa 221. Tuomo Sepponen, TFT 222. Joni Sorvari, TFT 223. Petri Toivanen, Trackers 224. Ville Tuttavainen, Urho 225. Aki Vilander, S.C. Blues 226. Raimo Virtanen, Pisku

1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

KARSINTA II-DIVISIOONAAN KOO-VEE - SBT Butchers SBT Butchers - KOO-VEE KOO-VEE - SBT Butchers

3–2 4–3 2–4

MIESTEN III-DIVISIOONA SISÄ-SUOMI 1 LeKi KOO-VEE Classic III AC Metalax Hõrmõ HaU II VaHa Vincemus 29-Nightballers SC Urbans

18 18 18 18 18 18 18 18 18 18

13 12 10 9 8 9 8 3 3 1

5 4 3 3 3 0 2 4 2 2

PISTEPÖRSSI 1. Pasi Sorvali, Classic III 2. Joni Korppi, Classic III 3. Matias Maijala, LeKi 4. Tero Tuomisto, KOO-VEE 5. Petri Kainiemi, VaHa 6. Jouni Pellikainen, Härmä 7. Iiro Katajainen, 29-Nightballers 8. Kari Kohtala, Härmä 9. Tero Mikkonen, VaHa 10. Mikko Kumpulampi, VaHa 11. Jussi Lehtinen, VaHa 12. Osku Haili, Vincemus 13. Janne Setälä, Härmä 14. Lasse Vartiainen, Vincemus 15. Jussi Kylliö, LeKi 16. Jukka-Pekka Saarinen, Classic III 17. Veli-Matti Valkama, KOO-VEE

419

0 2 5 6 7 9 8 11 13 15

109- 42 93- 56 118- 71 72- 69 92- 88 81- 95 90- 106 72- 86 69- 110 50- 123

31 28 23 21 19 18 18 10 8 4

26+20=46 23+20=43 25+13=38 13+19=32 12+19=31 23+5=28 16+12=28 18+8=26 15+11=26 14+11=25 18+6=24 13+11=24 11+13=24 19+4=23 16+7=23 13+10=23 15+6=21

Sisä-Suomi

126. Jari Siltanen, TFT 127. Juho Virnes, SR 128. Pertti Keränen, Trackers 129. Jukka Myllymäki, SR 130. Aki Koskinen, Pisku 131. Jan Lehtonen, Pisku 132. Lasse Mäkinen, S.C. Blues 133. Tomi Vintola, TFT 134. Heikki Virkkunen, TFT 135. Jukka Häkli, Probelli 136. Reetu Nieminen, S.C. Blues 137. Kai Orava, EPa 138. Jani Pelkonen, SR 139. Tero Toivonen, Trackers 140. Tomi Virtanen, Urho 141. Marko Lassila, SC TOP 142. Aarni Määttä, EPa 143. Kalle Räsänen, SR 144. Jussi Kairtamo, TFT 145. Risto Asikainen, EPa 146. Henry Hyttinen, Trackers 147. Jouni Kaunismäki, Pisku 148. Kim Kurkinen, Pisku 149. Marko Laitinen, S.C. Blues 150. Esa Niemi, KaKo-86 151. Mikko Niemi, SR 152. Tero Penttinen, SC TOP 153. Jouko Peräkivi, TFT 154. Lauri Pyyhtiä, SC TOP 155. Tomi Rämä, SC TOP 156. Tomi Väätäinen, KaKo-86 157. Pasi Lehtimäki, Urho 158. Jarno Liukas, KaKo-86 159. Lauri Perheenniemi, SB Ontto 160. Erno Hytönen, S.C. Blues 161. Tero Laurila, SC TOP 162. Jura Mäkinen, Probelli 163. Jan Nigmann, SB Ontto 164. Matti Veijanen, S.C. Blues 165. Jussi Rajanti, KaKo-86 166. Jari Järvinen, Probelli 167. Tuukka Pöyry, SR 168. Henri Hakala, Pisku 169. Marko Nieminen, Pisku 170. Jouni Heikkilä, KaKo-86 171. Ville Manninen, S.C. Blues 172. Urpo Mustalampi, Probelli 173. Petri Ylinen, Pisku 174. Joni Fagerlund, Pisku 175. Mikko Mäkinen, Pisku 176. Matti Niskanen, Trackers 177. Sami Soininen, S.C. Blues 178. Aki Alho, Probelli 179. Janne Aspinen, S.C. Blues 180. Klaus Grenberg, Probelli 181. Jari Hietala, SR 182. Veli-Matti Hynynen, S.C. Blues 183. Arto Kautto, S.C. Blues 184. Jarno Leponen, Urho 185. Pekka Leppänen, Probelli 186. Mikko Pitkänen, Urho 187. Henri Hakala, KaKo-86 188. Jani Kattilakoski, SR 189. Tuomas Paananen, KaKo-86 190. Sami Puro, Urho 191. Janne Saarenkanta, Pisku 192. Petteri Salminen, Trackers 193. Urmas Sarlin, SC TOP 194. Teemu Vehmaa, TFT 195. Jarkko Ahomaa, SB Ontto


18. Niko Tanner, AC Metalax 19. Janne Lähteenmäki, Classic III 20. Jukka Pyhäjoki, HaU II 21. Kari Jussila, LeKi 22. Harri Ahola, KOO-VEE 23. Mikko Räihä, 29-Nightballers 24. Timo Pönni, 29-Nightballers 25. Teemu Puranen, KOO-VEE 26. Tomi Aaltonen, HaU II 27. Markus Heinämäki, AC Metalax 28. Mika Rämö, Härmä 29. Janne Kuisma, HaU II 30. Joni Säteri, 29-Nightballers 31. Harry Leppänen, Classic III 32. Ari Niemi, Classic III 33. Mika Harviainen, Vincemus 34. Jussi Nurminen, Classic III 35. Petteri Turunen, KOO-VEE 36. Mikko Sarantola, KOO-VEE 37. Saku Aaltonen, HaU II 38. Antti Mäki, Classic III 39. Mikko Saarela, AC Metalax 40. Tero Hämäläinen, LeKi 41. Tommi Vepsäläinen, Vincemus 42. Jaakko Nurmi, LeKi 43. Tommi Tuominen, LeKi 44. Teemu Saarankanta, HaU II 45. Janne Ahlgren, VaHa 46. Juha Koljonen, SC Urbans 47. Joel Tikka, LeKi 48. Ari Lähteenmäki, LeKi 49. Ali Holopainen, AC Metalax 50. Tommi Marttinen, HaU II 51. Jussi Harju, VaHa 52. Tomi Villilä, LeKi 53. Jani Grönroos, VaHa 54. Lasse Leino, SC Urbans 55. Mikko Lintula, Vincemus 56. Vesa-Pekka Tauru, SC Urbans 57. Lari Turunen, SC Urbans 58. Rami-Petteri Svärd, Classic III 59. Vesa Mäkelä, AC Metalax 60. Matti Falck, Vincemus 61. Toni Mikkonen, VaHa 62. Teemu Tuki, AC Metalax 63. Harri Uschanow, Härmä 64. Mika Salo, HaU II 65. Tuukka Leppänen, KOO-VEE 66. Sami Koljonen, Härmä 67. Pasi Uschanow, Härmä 68. Mikko Valtonen, SC Urbans 69. Mikko Väre, KOO-VEE 70. Tomi Matikainen, LeKi 71. Pasi Markkola, 29-Nightballers 72. Ossi Eloranta, Vincemus 73. Teemu Heino, VaHa 74. Marko Vuorenkaiku, Härmä 75. Juuso Kivimäki, AC Metalax 76. Esa-Pekka Viinikka, Vincemus 77. Karo Kuussaari, Härmä 78. Harri Savolainen, KOO-VEE 79. Jussi Mäkinen, LeKi 80. Ilkka Salonen, HaU II 81. Arto Ihalainen, 29-Nightballers 82. Jussi Kolehmainen, LeKi 83. Marko Stenberg, SC Urbans 84. Juuso Aho, HaU II 85. Niko Niemi, SC Urbans 86. Matti Falck, Vincemus

13+8=21 9+12=21 9+12=21 8+13=21 12+8=20 11+9=20 9+11=20 8+12=20 16+3=19 11+8=19 10+9=19 10+9=19 12+5=17 10+7=17 10+7=17 7+10=17 10+6=16 9+7=16 8+8=16 7+9=16 6+10=16 8+7=15 7+8=15 7+8=15 6+9=15 9+5=14 8+6=14 8+6=14 6+8=14 8+5=13 2+11=13 9+3=12 7+5=12 5+7=12 6+5=11 5+6=11 3+8=11 7+3=10 7+3=10 6+4=10 5+5=10 4+6=10 3+7=10 6+3=9 4+5=9 3+6=9 7+1=8 6+2=8 5+3=8 5+3=8 5+3=8 4+4=8 3+5=8 2+6=8 6+1=7 5+2=7 3+4=7 2+5=7 2+5=7 1+6=7 5+1=6 4+2=6 4+2=6 4+2=6 4+2=6 4+2=6 3+3=6 3+3=6 3+3=6

87. Timo Heinemaa, AC Metalax 88. Hannu Pennanen, HaU II 89. Rainer Koivunen, KOO-VEE 90. Mikko Patrikainen, KOO-VEE 91. Hannu Seppälä, AC Metalax 92. Seppo Lattu, KOO-VEE 93. Miitre Virtanen, AC Metalax 94. Jarmo Kivisoja, Härmä 95. Mika Hannukka, AC Metalax 96. Jaakko Harju, VaHa 97. Kimmo Lindholm, 29-Nightballers 98. Mikko Särkkä, LeKi 99. Ilkka Haahtela, KOO-VEE 100. Kimmo Helminen, 29-Nightballers 101. Jarno Jokinen, KOO-VEE 102. Pauli Lindeman, Härmä 103. Veli-Matt Ahvenharju, SC Urbans 104. Tommi Jokinen, SC Urbans 105. Mikko Sikiö, Vincemus 106. Harry Pihlajamäki, Classic III2 107. Vesa Heikkilä, 29-Nightballers 108. Jouni Toivanen, SC Urbans 109. Tuomo Volmari, Vincemus 110. Jari Myöhänen, 29-Nightballers 111. Jari Ahti, AC Metalax 112. Marko Lamminpohja, Classic III 113. Pasi Lehtinen, AC Metalax 114. Eppu Lemetyinen, HaU II 115. Jarmo Levänen, 29-Nightballers 116. Marko Mäkinen, Härmä 117. Marko Kenttälä, Classic III 118. Ari Kinnunen, SC Urbans 119. Teemu Rinne, LeKi 120. Tapio Painilainen, Vincemus 121. Marko Ruohosalo, SC Urbans 122.Jari Heikkilä, HaU II 123. Juuso Launiala, Härmä 124. Petri Leiponen, KOO-VEE 125. Petri Markkola, 29-Nightballerss 126. Pasi Perkiönmäki, Härmä 127. Harri Alanen, Vincemus 128. Petri Kellokoski, AC Metalax 129. Tuomas Luukkonen, 29-Nightballers 130. Jaakko Niemelä, Vincemus 131. Riku Laitinen, SC Urbans 132. Jani-Kall Lehtovirta, Härmä 133.Markku Peltola, AC Metalax 134. Ilkka Salminen, HaU II 135. Antti Vettenranta, LeKi 136. Timo Kinnunen, 29-Nightballers 137. Jukka Kuisma, HaU II 138. Harri Lehtonen, AC Metalax 139. Antti Ruokonen, KOO-VEE 140. Jesse Räisänen, VaHa 141. Ossi Luoti, SC Urbans 142. Timo Kuisma, SC Urbans 143. Seppo Mäkinen, Härmä 144. Niko Palo, SC Urbans 145. Markku Perttula, AC Metalax 146. Harri Jokinen, SC Urbans 147. Jari Heikkinen, Härmä 148. Marko Heinonen, AC Metalax 149. Jouni Jormanainen, 29-Nightballers 150. Heikki Kajanto, HaU II 151. Kimmo Kangas, KOO-VEE 152. Janne Kivelä, VaHa 153. Vesa Koistinen, 29-Nightballers 154. Sami Koivu, HaU II 155. Tero Kulmakallio, Härmä

420

3+3=6 3+3=6 3+3=6 3+3=6 3+3=6 1+5=6 4+1=5 4+1=5 3+2=5 2+3=5 1+4=5 1+4=5 1+4=5 4+0=4 4+0=4 4+0=4 3+1=4 3+1=4 3+1=4 +2=4 1+3=4 1+3=4 1+3=4 3+0=3 2+1=3 2+1=3 2+1=3 2+1=3 2+1=3 2+1=3 2+1=3 2+1=3 2+1=3 2+1=3 2+1=3 1+2=3 1+2=3 1+2=3 1+2=3 0+3=3 0+3=3 2+0=2 2+0=2 2+0=2 1+1=2 1+1=2 1+1=2 1+1=2 1+1=2 1+1=2 0+2=2 0+2=2 0+2=2 0+2=2 0+2=2 1+0=1 1+0=1 1+0=1 1+0=1 1+0=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1


0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1

MIESTEN III-DIVISIOONA SISÄ-SUOMI 2 SR II SBT Butchers Re La Team TiPa Happee III Tigers Classic II Gunners II SC Teho SC Lahjotut

18 18 18 18 18 18 18 18 18 18

10 11 9 9 10 7 5 5 4 3

6 3 6 5 3 2 5 2 1 1

PISTEPÖRSSI 1. Simo Jokinen, SR II 2. Ville Vaherto, TiPa 3. Mikko Saarinen, Tigers 4. Jari Riikonen, Happee III 5. Jani Halme, SBT Butchers 6. Jani Jokinen, SR II 7. Juha Kaivo-Oja, Re La Team 8. Mikko Kaasalainen, Happee III 9. Kimmo Kuukka, Tigers 10. Henry Nieminen, SC Teho 11. Juha Laine, TiPa 12. Jani Nieminen, Happee III 13. Lauri Virtanen, Re La Team 14. Ilari Taskinen, Tigers 15. Pete Heinonen, Happee III 16. Marko Oranen, Re La Team 17. Lauri Jolanki, Happee III 18. Sami Peränen, Happee III 19. Lauri Sorjonen, SBT Butchers 20. Jarkko Selin, SBT Butchers 21. Karim Derdar, Gunners II 22. Sasu Pekkola, Gunners II 23. Iiro Riihimäki, Happee III 24. Miikka Routama, SR II 25. Jari Myllymaa, Classic II 26. Matti Kurittu, SR II 27. Ari Humppi, Tigers 28. Antti Huisman, TiPa 29. Marko Kilpikoski, Happee III 30. Antti Peltonen, SC Lahjotut 31. Veli Salmi, SBT Butchers 32. Tuomas Salo, SBT Butchers 33. Toni Karvanen, Tigers 34. Pekka Haapaniemi, Classic II 35. Tero Tarsa, Classic II 36. Pasi Lahtinen, SC Teho 37. Matti Partanen, SR II 38. Teemu Tiainen, TiPa

2 4 3 4 5 9 8 11 13 14

90- 53 83- 56 89- 64 85- 58 108- 89 81- 96 64- 65 57- 90 52- 105 58- 91

26 25 24 23 23 16 15 12 9 7

25+8=33 21+10=31 15+15=30 27+2=29 16+12=28 10+18=28 13+11=24 13+10=23 16+5=21 16+5=21 10+11=21 8+13=21 8+13=21 12+7=19 4+15=19 13+4=17 10+7=17 9+7=16 8+8=16 5+11=16 9+6=15 4+11=15 2+13=15 9+5=14 8+6=14 6+8=14 10+3=13 8+5=13 6+7=13 8+4=12 7+5=12 4+8=12 3+9=12 7+4=11 6+5=11 4+7=11 8+2=10 7+3=10

39. Kimmo Alarautalahti, SBT Butchers 40. Sami Pamilo, TiPa 41. Jari Toikkanen, Re La Team 42. Jussi Taskinen, Classic II 43. Tommi Terho, Classic II 44. Juha Mäntylä, SBT Butchers 45. Vesa Sanka-Aho, Tigers 46. Janne Kuurila, SC Lahjotut 47. Kai Hiltunen, Re La Team 48. Janne Heinonen, SC Lahjotut 49. Jarkko Hakkari, Gunners II 50. Petri Erholtz, SC Teho 51. Petri Veteläsuo, TiPa 52. Timo Lehtonen, Re La Team 53. Pasi Jokinen, SC Teho 54. Pasi Koivisto, Classic II 55. Janne Lundbom, TiPa 56. Markku Kivelä, Re La Team 57. Mika Helenius, Gunners II 58. Mika Kesti, SR II 59. Sami Kumpu, Re La Team 60. Kalle Koskenkorva, TiPa 61. Ari Kuusela, Classic II 62. Niko Lönn, SR II 63. Mikko Santalahti, SC Lahjotut 64. Miikka Liimatainen, TiPa 65. Seppo Randelin, Classic II 66. Sami Vatanen, Gunners II 67. Jukka Järvinen, Happee III 68. Erkki Grönlund, SC Lahjotut 69. Lauri Sorjonen, SBT Butchers 70. Janne Niemi, SC Teho 71. Tommi Ronni, Re La Team 72. Ilkka Nummela, Classic II 73. Heikki Mäenpää, SC Teho 74. Henri Nieminen, Tigers 75. Jani Laukkanen, SR II 76. Pekka Roppo, SR II 77. Timo Välimaa, Happee III 78. Tommi Eronen, Classic II 79. Roope Kiljander, SC Lahjotut 80. Petri Rantanen, SR II 81. Olli Heinänen, SC Lahjotut 82. Pasi Manninen, Re La Team 83. Jussi Verhel„, SC Lahjotut 84. Mikko Tukia, Classic II 85. Teemu Tupala, SR II 86. Jani Selin, SBT Butchers 87. Antti Mähönen, TiPa 88. Harri Luoto, SC Teho 89. Jarno Ranta, SC Lahjotut 90. Joonas Haapsaari, SC Lahjotut 91. Antti Lampinen, TiPa 92. Petri Tähkänen, SR II 93. Jukka Takala, Tigers 94. Olli Arola, SC Teho 95. Toni Valkeejärvi, Tigers 96. Rami Metsälä, Gunners II 97. Arto Paananen, SC Teho 98. Otto Kaukonen, Gunners II 99. Mika Kytömäki, SC Lahjotut 100. Kai Palander, Tigers 101. Tomi Ristola, SC Lahjotut 102. Vesa Sairanen, TiPa 103. Iivari Taurula, TiPa 104. Samuli Pasanen, TiPa 105. Sami Nyman, Gunners II 106. Joni Niskanen, SC Teho 107. Joonas Ikonen, SBT Butchers 108. Tomi Sorsa, Re La Team

421

7+3=10 6+4=10 6+4=10 6+4=10 6+4=10 6+4=10 5+5=10 4+6=10 1+9=10 8+1=9 8+1=9 6+3=9 6+3=9 5+4=9 4+5=9 3+6=9 2+7=9 7+1=8 6+2=8 4+4=8 4+4=8 4+4=8 4+4=8 3+5=8 2+6=8 2+6=8 1+7=8 6+1=7 5+2=7 5+2=7 4+3=7 3+4=7 3+4=7 3+4=7 2+5=7 2+5=7 1+6=7 5+1=6 5+1=6 5+1=6 5+1=6 5+1=6 4+2=6 4+2=6 4+2=6 3+3=6 3+3=6 3+3=6 2+4=6 2+4=6 2+4=6 1+5=6 4+1=5 4+1=5 0+5=5 4+0=4 4+0=4 3+1=4 3+1=4 2+2=4 2+2=4 2+2=4 2+2=4 2+2=4 2+2=4 2+2=4 1+3=4 0+4=4 3+0=3 3+0=3

Sisä-Suomi

156. Ari Laaksonen, HaU II 157. Juha Leikko, KOO-VEE 158. Veli Niemi, LeKi 159. Matti Nurminen, VaHa 160. Pasi Peltola, Classic III 161. Juuso Perkiönmäki, Härmä 162. Tommi Pylkkänen, Härmä 163. Ari Ruohosalo, SC Urbans 164. Jari Salo, HaU II 165. Perttu Tiilikainen, Härmä 166. Jukka Turkulainen, Vincemus 167. Petri Vienola, Vincemus 168. Mikko Virtanen, Vincemus 169. Teemu Yli-Kovero, AC Metalax 170. Lasse Karikoski, Härmä 171.Jussi Perkiönmäki, Härmä 172. Sami Siira, SC Urbans


109. Jarkko Veijanen, Classic II 110. Janne Kainulainen, Happee III 111. Mika Kainulainen, Re La Team 112. Kimmo Koskiahde, Re La Team 113. Joonas Muttilainen, Classic II 114. Juha Rötsä, SC Teho 115. Riku Pusa, SBT Butchers 116. Ari Vasarainen, Classic II 117. Sami Karttila, Tigers 118. Antti Sirkka, SC Lahjotut 119. Olli Laukkanen, SC Teho 120. Anssi Huisman, TiPa 121. Simo Järvensalo, Tigers 122. Sami Arvola, Gunners II 123. Tero Lehtimäki, SC Lahjotut 124. Tuomas Lahdensuu, SBT Butchers 125. Janne Holopainen, Gunners II 126. Tommi Niemi, Gunners II 127. Sampsa Tukia, Tigers 128. Arto Vahvanen, SC Lahjotut 129. Lauri Virtanen, Re La Team 130. Sami Hermans, Classic II 131. Miikka Kuortti, SBT Butchers 132. Lasse Noukka, SR II 133. Sasu Partanen, TiPa 134. Jonne Penttilä, Tigers 135. Ville Pietiläinen, Tigers 136. Tino Silfver, SR II 137. Mika Schroderus, Classic II 138. Pasi Parkkinen, SC Lahjotut 139. Toni Kinnunen, Tigers 140. Jarkko Koskela, Gunners II 141. Marko Nevala, Gunners II 142. 14 Nro, Tigers 143. Iiro Pantzar, Gunners II 144. Kari Saari, SC Teho 145. Petri Stenman, Gunners II 146. Tapio Syrjämäki, Classic II 147. Aki Varjela, Tigers 148. Timo Lehtonen, Re La Team 149. Michael Hokkanen, Gunners II 150. Tuomas Holappa, Gunners II 151. Jesse Kaikkonen, Gunners II 152. Olli Karjalainen, SR II 153. Miikka Kälvinmäki, Tigers 154. Petri Lassila, Gunners II 155. Pekka Lavikainen, Gunners II 156. Jarmo Lehto, Re La Team 157. Jarmo Louhelainen, Happee III 158. Ossi Moberg, SBT Butchers 159. Kosti Mäki, SR II 160. Tommi Peltomo, SR II 161. Mikko Pirttimäki, TiPa 162. Tomi Rintala, Re La Team 163. Juho Salonen, Gunners II 164. Niko Siltala, SR II 165. Arto Teittinen, Happee III

3+0=3 2+1=3 2+1=3 2+1=3 2+1=3 2+1=3 2+1=3 2+1=3 1+2=3 1+2=3 1+2=3 1+2=3 0+3=3 2+0=2 2+0=2 2+0=2 1+1=2 1+1=2 1+1=2 1+1=2 1+1=2 0+2=2 0+2=2 0+2=2 0+2=2 0+2=2 0+2=2 0+2=2 0+2=2 0+2=2 1+0=1 1+0=1 1+0=1 1+0=1 1+0=1 q1+0=1 1+0=1 1+0=1 1+0=1 1+0=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1

KARSINTA III-DIVISIOONAAN FBC Nokia - Kikka –74 SR III - FFF

3–6 2–0

MIESTEN IV-DIVISIOONA KANTA-HÄME Christian Team FFF TaDy II FoSu II KalvKe

18 18 18 18 18

13 13 10 10 11

3 0 5 3 0

2 5 3 5 7

124- 68 100- 66 100- 77 78- 56 114- 92

29 26 25 23 22

HL Falcons WFT SB Kisa HaBa TFT II

18 18 18 18 18

6 6 5 4 3

2 1 1 1 2

PISTEPÖRSSI 1. Jussi-Pekka Penttinen, FFF 2. Juri Orelma, TaDy II 3. Lari Rantala, Christian Team 4. Oskari Koljonen, KalvKe 5. Marko Alarotu, SB Kisa 6. Niklas Halme, TaDy II 7. Sami Riutta, FFF 8. Teppo Laaksonen, KalvKe 9. Mika Jokela, HaBa 10. Teppo Koskinen, FFF 11. Miika Liljedahl, HL Falcons 12. Mikko Koivistoinen, HL Falcons 13. Jari Perälä, TaDy II 14. Mika Koliseva, SB Kisa 15. Jani Hirsimäki, Christian Team 16. Marko Pehkonen, SB Kisa 17. Kari-Pekka Lumme, FoSu II 18. Veli-Matti Ahvenharju, SB Kisa 19. Antti Takala, FoSu II 20. Kalle Koskiluoto, HL Falcons 21. Jukka Heikkonen, HL Falcons 22. Lauri Suominen, KalvKe 23. Jani Paavilainen, Christian Team 24. Marko Sarajärvi, Christian Team 25. Tero Kokkonen, KalvKe 26. Petri Tukio, Christian Team 27. Tommi Huovilainen, KalvKe 28. Sami Kummila, KalvKe 29. Ali Salo, TaDy II 30. Mikko Kokkola, WFT 31. Aki Kannisto, FFF 32. Toni Nieminen, Christian Team 33. Tuomo Laaksonen, TFT II 34. Toni Poikela, TaDy II 35. Marko Laine, Christian Team 36. Antti Hakala, HL Falcons 37. Pasi Vuorinen, KalvKe 38. Petri Saari, Christian Team 39. Tero Järvinen, KalvKe 40. Mika Penttilä, TaDy II 41. Janne Sorvari, WFT 42. Henri Tiitto, HaBa 43. Mika Honkavuori, SB Kisa 44. Sami Hakanen, TaDy II 45. Marko Kivinen, Christian Team 46. Teemu Valkama, TaDy II 47. Markus Aakkula, KalvKe 48. Toni Vesala, FoSu II 49. Antti Laakso, FFF 50. Jyri Kurikka, FFF 51. Tomi Ryyti, Christian Team 52. Tomi Nummela, HaBa 53. Antti Kyttälä, WFT 54. Lauri Laaksonen, TFT II 55. Juha Ässälä, SB Kisa 56. Tomi Ringman, HaBa 57. Timo Arantola, SB Kisa 58. Tero Moisio, Christian Team 59. Samu Pohjola, Christian Team 60. Marko Jalo, FFF 61. Joonas Salo, TFT II 62. Jesse Järvinen, SB Kisa 63. Jussi Vilkki, WFT

422

10 11 12 13 13

80- 79 64- 89 88- 113 63- 118 44- 97

14 13 11 9 8

26+11=37 17+20=37 11+26=37 15+20=35 9+25=34 17+16=33 16+16=32 20+8=28 15+13=28 11+16=27 14+11=25 17+7=24 11+13=24 14+9=23 13+10=23 17+4=21 12+9=21 13+7=20 11+9=20 10+10=20 8+12=20 8+12=20 14+5=19 13+6=19 9+9=18 8+10=18 12+5=17 12+5=17 11+6=17 10+7=17 6+11=17 6+11=17 11+5=16 9+7=16 13+2=15 11+4=15 9+6=15 9+6=15 9+6=15 7+8=15 6+9=15 12+2=14 7+7=14 10+3=13 9+4=13 7+6=13 6+7=13 8+4=12 7+5=12 6+6=12 5+7=12 4+8=12 7+4=11 6+5=11 6+5=11 5+6=11 3+8=11 8+2=10 7+3=10 6+4=10 3+7=10 7+2=9 7+2=9


6+3=9 5+4=9 3+6=9 2+7=9 6+2=8 6+2=8 4+4=8 4+4=8 4+4=8 3+5=8 3+5=8 3+5=8 2+6=8 6+1=7 6+1=7 5+2=7 5+2=7 5+2=7 5+2=7 4+3=7 3+4=7 2+5=7 4+2=6 4+2=6 3+3=6 3+3=6 3+3=6 2+4=6 2+4=6 2+4=6 2+4=6 1+5=6 1+5=6 5+0=5 4+1=5 4+1=5 4+1=5 3+2=5 3+2=5 3+2=5 3+2=5 3+2=5 2+3=5 2+3=5 2+3=5 1+4=5 1+4=5 4+0=4 4+0=4 3+1=4 3+1=4 3+1=4 2+2=4 1+3=4 3+0=3 3+0=3 2+1=3 2+1=3 2+1=3 2+1=3 2+1=3 1+2=3 1+2=3 0+3=3 0+3=3 2+0=2 2+0=2 2+0=2 1+1=2 1+1=2

134. Hans Kraft, TFT II 135. Jan Malmberg, HL Falcons 136. Juha Parri, TFT II 137. Janne Saarenkanta, HaBa 138. Juha-Matti Torkkel, HaBa 139. Teemu Vuorinen, KalvKe 140. Ossi Hallamaa, FoSu II 141. Marko Heinonen, KalvKe 142. Ari Ilomäki, TaDy II 143. Lasse Nieminen, TFT II 144. Henrikki Ruohonen, KalvKe 145. Pasi Huhtinen, FoSu II 146. Joel Karjalainen, TFT II 147. Jani Nappa, WFT 148. Janne Paajanen, FoSu II 149. Miika Peltonen, HaBa 150. Markus Ritala, WFT 151. Marko Salo, FFF 152. Jani Sibakov, HL Falcons 153. Jukka Aalto, TFT II 154. Jani Hänninen, TFT II 155. Marko Jakonen, FoSu II 156. Jussi Lakomaa, FFF 157. Mikko Puhakka, SB Kisa 158. Jani Savikko, FoSu II 159. Vesa Silvasti, FFF 160. Mikko Tuomi, HaBa 161. Jouni Vuori, HaBa 162. Oskari Väre, FoSu II 163. Tuomas Nieminen, HaBa

1+1=2 1+1=2 1+1=2 1+1=2 1+1=2 1+1=2 0+2=2 0+2=2 0+2=2 0+2=2 0+2=2 1+0=1 1+0=1 1+0=1 1+0=1 1+0=1 1+0=1 1+0=1 1+0=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1

MIESTEN IV-DIVISIOONA PIRKANMAA 1 PäLu Pro Stars SR III PirPi II JU NVS Punakone Ilves II Vastuu KOO-VEE II

18 18 18 18 18 18 18 18 18 18

10 12 10 8 9 8 8 4 3 3

PISTEPÖRSSI 1. Janne Leppänen, JU 2. Jarkko Tuomisto, NVS 3. Joni Talvitie, NVS 4. Sami Mäkinen, NVS 5. Marko Sällinen, PirPi II 6. Petri Koskinen, JU 7. Jami Murtola, JU 8. Niko Puranen, JU 9. Peter Zeitlin, PäLu 10. Mika Särkilampi, PirPi II 11. Teemu Järvenpää, PäLu 12. Kari Mäkinen, KOO-VEE II 13. Tommi Söder, Vastuu 14. Mikko Vainio, Pro Stars 15. Lasse Palkivaara, Punakone 16. Petteri Uusimaa, Ilves II 17. Teemu Jutila, Punakone 18. Teemu Murtola, JU 19. Jyrki Laaksonen, Pro Stars 20. Pekka Nevaranta, PäLu 21. Arto Halonen, PäLu 22. Samuel Lahtinen, PäLu 23. Petri Salonen, Vastuu 24. Esa Kangasmäki, Ilves II

423

5 0 3 5 2 2 2 3 4 4

3 6 5 5 7 8 8 11 11 11

80- 52 94- 80 67- 52 82- 84 112- 92 98- 98 84- 67 72- 100 58- 100 56- 78

25 24 23 21 20 18 18 11 10 10

26+24=50 22+28=50 23+19=42 20+17=37 12+21=33 19+13=32 15+16=31 17+8=25 11+12=23 10+13=23 16+6=22 10+12=22 8+14=22 16+5=21 19+1=20 13+7=20 11+8=19 9+10=19 7+11=18 7+11=18 8+9=17 8+9=17 8+9=17 6+10=16

Sisä-Suomi

64. Miki Mansikkaviita, KalvKe 65. Juha-Matti Vesala, HaBa 66. Atte Hakulinen, HaBa 67. Esa Herittu, WFT 68. Ville Pajunen, TaDy II 69. Jouni Savolainen, FFF 70. Henri Nousiainen, HL Falcons 71. Mikko Syrjälä, FoSu II 72. Jari Leino, FoSu II 73. Tero Koivu, SB Kisa 74. Tony Malberg, HL Falcons 75. Jari Hovi, TaDy II 76. Juha Andersson, FoSu II 77. Juha Ojala, FoSu II 78. Toni Lukka, SB Kisa 79. Marko Korhonen, FFF 80. Petri Hell, WFT 81. Jarkko Mäkelä, FoSu II 82. Mika Niukkanen, WFT 83. Tommi Sukki, TFT II 84. Jarno Lehtikallio, HL Falcons 85. Petteri Valkeapää, HL Falcons 86. Juha Salo, WFT 87. Ville Virkki, WFT 88. Marko Nurmimaa, HaBa 89. Jukka Näppinen, FFF 90. Kari Räihä, FFF 91. Tero Hakonen, WFT 92. Ville Anttila, Christian Team 93. Marko Syrjänen, SB Kisa 94. Juho Mönttinen, TaDy II 95. Ismo Haavisto, WFT 96. Erkka Latvala, KalvKe 97. Jarkko Kemppi, HaBa 98. Jussi Hurme, HaBa 99. Juha Laitila, FoSu II 100. Joni Sorvari, WFT 101. Mikko Helin, FoSu II 102. Juha-Matti Laakso, FoSu II 103. Toni Nuotio, WFT 104. Jarmo Tulasalo, FoSu II 105. Hannu Saarinen, Christian Team 106.Jani Henttinen, FoSu II 107. Juha Kivari, KalvKe 108. Jarno Vahteristo, TFT II 109. Anssi Korkeevuori, SB Kisa 110. Timo Peltonen, FoSu II 111. Juuso Hakala, TFT II 112. Hermanni Teräväinen, TFT II 113. Toni Joronen, TFT II 114. Sami Siren, Christian Team 115. Juuso Tuominen, HaBa 116. Ari Sievänen, KalvKe 117. Janne Lindström, FoSu II 118. Ville Into, FoSu II 119. Heikki Painilainen, HL Falcons 120. Jukka Järvinen, TFT II 121. Marko Laaksonen, HL Falcons 122. Tommi Reunanen, FFF 123. Petteri Sintonen, TFT II 124. Tuomas Perho, FFF 125. Jari Hurskainen, HL Falcons 126. Joonas Rautanen, FoSu II 127. Jarno Äijälä, Christian Team 128. Olli-Pekka Vesala, SB Kisa 129. Sampo Heikkola, WFT 130. Tomi Ränkimies, KalvKe 131. Juha Mansikkaniemi, FoSu II 132. Oskari Järvinen, HaBa 133. Kari Kauppi, FoSu II


25. Tatu Sirkkola, Punakone 26. Harri Leino, Pro Stars 27. Marko Ruponen, NVS 28. Seppo Niemelä, SR III 29. Petteri Pitkänen, JU 30. Jani Sällinen, PirPi II 31. Mika Ylitolva, PirPi II 32. Marko Alenius, Pro Stars 33. Jari Kanervisto, Pro Stars 34. Tommi Vuori, Pro Stars 35. Lauri Rytilahti, JU 36. Jarmo Mikkonen, PirPi II 37. Jani Lähteenmäki, PirPi II 38. Otto Nojonen, PäLu 39. Aki Damskägg, SR III 40. Esa Jääskeläinen, Punakone 41. Petri Jokinen, Pro Stars 42. Jirka Perälä, JU 43. Matti Mikkonen, Pro Stars 44. Timo Hämäläinen, Vastuu 45. Antti Yliaho, Punakone 46. Mikko Aho, SR III 47. Vesa Blom, Ilves II 48. Jaakko Inha, Ilves II 49. Timo Pokkinen, Ilves II 50. Mika Myllymäki, NVS 51. Jouni Mikkonen, Ilves II 52. Tero Pohja, Vastuu 53. Jari Holma, Punakone 54. Raine Sihvonen, Pro Stars 55. Mikko Vanhanen, Vastuu 56. Hannu Kemppainen, SR III 57. Timo Vesalainen, SR III 58. Timi Ingman, PäLu 59. Jarmo Kokkola, PäLu 60. Teppo Hakala, SR III 61. Valtteri Rantanen, Pro Stars 62. Lauri Vesa, Ilves II 63. Ilari Lehtinen, KOO-VEE II 64. Jaakko Hiltunen, KOO-VEE II 65. Pekka Hiltunen, KOO-VEE II 66. Topi Varho, NVS 67. Pekka Havakka, Vastuu 68. Juha Kaartinen, KOO-VEE II 69. Roope Salonen, Ilves II 70. Jyri Rinnemaa, Ilves II 71. Mikko Tervo, SR III 72. Teemu Turunen, NVS 73. Mikko Sariola, KOO-VEE II 74. Marko Martansaari, Punakone 75. Markus Moisio, SR III 76. Jussi Ristimäki, Pro Stars 77. Mikko Niemi, Ilves II 78. Teemu Sievola, PäLu 79. Rauli Korpi, Punakone 80. Teemu Ekola, SR III 81. Olli Kytömäki, Vastuu 82. Eetu Oittinen, Punakone 83. Jussi Mattila, PäLu 84. Jukka Ylitalo, JU 85. Marko Sompa, Pro Stars 86. Aki Lindroos, Vastuu 87. Teemu Lahtela, KOO-VEE II 88. Timo Myllys, Punakone 89. Pasi Pulkkinen, NVS 90. Olli Rinta-Mantila, PirPi II 91. Juha Aaltonen, PirPi II 92. Jaakko Ailio, KOO-VEE II 93. Kari Kunnas, PirPi II

10+5=15 6+9=15 5+10=15 7+7=14 7+7=14 10+3=13 9+4=13 7+6=13 6+7=13 6+7=13 4+9=13 10+2=12 9+3=12 9+3=12 8+4=12 4+8=12 9+2=11 9+2=11 9+2=11 8+3=11 7+4=11 6+5=11 6+5=11 5+6=11 4+7=11 6+4=10 6+4=10 5+5=10 4+6=10 4+6=10 4+6=10 7+2=9 6+3=9 5+4=9 5+4=9 4+5=9 3+6=9 3+6=9 3+6=9 8+0=8 8+0=8 6+2=8 5+3=8 5+3=8 5+3=8 4+4=8 4+4=8 4+4=8 2+6=8 2+6=8 1+7=8 7+0=7 6+1=7 6+1=7 5+2=7 4+3=7 4+3=7 4+3=7 4+3=7 4+3=7 3+4=7 6+0=6 5+1=6 4+2=6 4+2=6 4+2=6 3+3=6 3+3=6 3+3=6

94. Timo Allinniemi, Vastuu 95. Ari-Pekka Oksavuori, Punakone 96. Ilkka Alila, NVS 97. Olli Oksaman, Ilves II 98. Joonas Hytönen, Punakone 99. Johannes Lahti, SR III 100. Hannu Nevala, SR III 101. Teemu Siitarinen, KOO-VEE II 102. Mika Lehkonen, Ilves II 103. Jari Mäkinen, NVS 104. Sami Kaipio, PirPi II 105. Petri Mäkinen, KOO-VEE II 106. Jesse Paldanius, Ilves II 107. Mika Terho, Punakone 108. Vesa Saarinen, Vastuu 109. Pasi Syvänen, Punakone 110. Markus Rentto, JU 111. Markus Aholainen, PirPi II 112. Jussi Janhunen, PirPi II 113. Lauri Yli-Huhtala, KOO-VEE II 114. Markus Lahdensuo, Pro Stars 115. Juha Ristimäki, Pro Stars 116. Mikko Hakala, SR III 117. Jani Mittilä, JU 118. Tatu Viherma, Pro Stars 119. Tomi Kylmäniemi, Pro Stars 120. Janne Koljonen, Ilves II 121. Harri Latja, PirPi II 122. Hannu Loimo, SR III 123. Ville Lampo, SR III 124. Heikki Aholainen, SR III 125. Pasi Kauriala, KOO-VEE II 126. Tero Lokasaari, SR III 127. Jari Peltoniemi, Punakone 128. Ville Salonen, PirPi II 129. Antti Kotanen, SR III 130. Anssi Silvo, Pro Stars 131. Timo Ruohonen, KOO-VEE II 132. Marko Hämäläinen, Vastuu 133. Petri Johanson, Punakone 134. Marko Martinsaari, Punakone 135. Arttu Prihti, PirPi II 136. Timo Sirkkola, Punakone 137. Jyrki Suutala, SR III 138. Tuomas Teeri, SR III 139. Lauri Ylä-Huhtala, KOO-VEE II 140. Marko Karjalainen, Vastuu 141. Jarno Mustonen, KOO-VEE II 142. Tommi Rajasilta, Vastuu 143. Jarkko Rinne, PirPi II 144. Pekka Säämänen, PäLu 145. Jan-Erik Hellen, Punakone 146. Jukka-Pekka Jokiaho, SR III 147. Johannes Järvinen, KOO-VEE II 148. Toni Lindholm, PäLu 149. Sami Nieminen, PäLu 150. Mikko Eronen, Ilves II 151. Teemu Laitela, KOO-VEE II 152. Saku Mäntylä, Ilves II 153. Jussi Rysä, Vastuu 154. Petri Johansson, Punakone 155. Niko Jukarainen, KOO-VEE II 156. Ville Junttanen, Ilves II 157. Janne Järveläinen, Vastuu 158. Mikko Kallio, PirPi II 159. Jussi Kurjenmäki, PirPi II 160. Juha Kurki, KOO-VEE II 161. Mika Lehtonen, Ilves II 162. Mikko Martansaari, Punakone

424

2+4=6 1+5=6 5+0=5 5+0=5 4+1=5 4+1=5 4+1=5 3+2=5 3+2=5 3+2=5 2+3=5 2+3=5 2+3=5 2+3=5 2+3=5 0+5=5 3+1=4 2+2=4 2+2=4 2+2=4 1+3=4 1+3=4 1+3=4 0+4=4 0+4=4 3+0=3 3+0=3 2+1=3 2+1=3 2+1=3 1+2=3 1+2=3 1+2=3 1+2=3 1+2=3 1+2=3 1+2=3 0+3=3 2+0=2 2+0=2 2+0=2 2+0=2 2+0=2 2+0=2 2+0=2 2+0=2 1+1=2 1+1=2 1+1=2 1+1=2 1+1=2 0+2=2 0+2=2 0+2=2 0+2=2 0+2=2 0+2=2 1+0=1 1+0=1 1+0=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1


0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1

MIESTEN IV-DIVISIOONA PIRKANMAA 2 Nokian KrP FBC Nokia Soolo SBT PaPo TSB Nokia Ducks D-Kone KihU DTT LieKi

18 18 18 18 18 18 18 18 18 18

11 12 11 10 10 9 6 6 2 3

4 0 1 2 2 3 3 3 2 0

PISTEPÖRSSI 1. Lauri Kolari, TSB 2. Markus Tapola, FBC Nokia 3. Ari Nieminen, TSB 4. Mikko Immonen, D-Kone 5. Jari Ansamaa, FBC Nokia 6. Jarkko Cavén, LieKi 7. Anssi Salopolku, LieKi 8. Sasa Hautamäki, KihU 9. Janne Karri, Nokian KrP 10. Jani Hevonkorpi, Nokian KrP 11. Janne Tiirikainen, SBT PaPo 12. Jouni Autti, Nokian KrP 13. Markku Roppo, TSB 14. Mikko Uotila, Nokian KrP 15. Timo Lehtinen, FBC Nokia 16. Rami Rekonius, FBC Nokia 17. Petri Vähäkoski, Nokia Ducks 18. Sauli Markkula, SBT PaPo 19. Joni Laaksonen, Soolo 20. Aki Böök, TSB 21. Teemu Turunen, SBT PaPo 22. Kalle Rautalin, Nokia Ducks 23. Pasi Lehtikangas, FBC Nokia 24. Vesa Kohtala, KihU 25. Kimmo Kiprianoff, D-Kone 26. Toni Kyösti, SBT PaPo 27. Marko Ritala, FBC Nokia 28. Jarmo Lahtivirta, TSB 29. Aki Hautamäki, KihU 30. Kimmo Kortesluoma, KihU 31. Hannu Heinisuo, D-Kone 32. Henri Taanila, SBT PaPo 33. Mika Kallio, Nokian KrP 34. Sami Hassinen, Nokia Ducks 35. Ari Alitalo, Soolo 36. Mika Rantanen, Soolo 37. Kimmo Virtanen, Nokian KrP 38. Martti Vuorinen, FBC Nokia 39. Jani Ylisiurunen, DTT 40. Timo Raiski, Soolo 41. Lassi Perämäki, LieKi 42. Jukka Heilimo, Soolo

3 6 6 6 6 10 9 9 14 15

92- 50 106- 72 82- 51 88- 58 95- 82 82- 66 74- 70 70- 79 50- 138 70- 143

26 24 23 22 22 21 15 15 6 6

16+42=58 14+32=46 20+16=36 23+7=30 16+14=30 20+9=29 9+20=29 12+16=28 13+14=27 18+7=25 16+8=24 11+12=23 18+4=22 18+3=21 15+6=21 11+10=21 16+4=20 15+4=19 12+7=19 10+9=19 10+9=19 9+10=19 14+4=18 12+6=18 10+8=18 9+9=18 8+10=18 12+5=17 11+6=17 11+6=17 11+6=17 9+8=17 8+9=17 7+10=17 10+6=16 7+9=16 7+9=16 7+8=15 4+11=15 11+3=14 12+1=13 9+4=13

43. Timur Kärki, Soolo 44. Karo Ehn, Soolo 45. Tapio Hankala, SBT PaPo 46. Jarkko Honkanen, Nokia Ducks 47. Mikko Kotiranta, Nokian KrP 48. Kimmo Vähätalo, SBT PaPo 49. Tuomas Salmela, FBC Nokia 50. Toni Honko, DTT 51. Marko Lintula, D-Kone 52. Toni Rassa, Nokia Ducks 53. Markku Grönroos, DTT 54. Sami Järvinen, LieKi 55. Tommi Rautalin, Nokia Ducks 56. Reijo Kaipainen, LieKi 57. Teppo Lehto, DTT 58. Mika Kolari, TSB 59. Sami Paldanius, Nokia Ducks 60. Esa Ahlsten, D-Kone 61. Jarno Kaipainen, LieKi 62. Tommi Kaapu, FBC Nokia 63. Jouni Yli-Korpela, Nokia Ducks 64. Janne Leppänen, Soolo 65. Heikki Moilanen, Nokia Ducks 66. Mika Rantanen, FBC Nokia 67. Veli-Pekka Palonen, Nokia Ducks 68. Matti Rinneheimo, KihU 69. Sami Vuorinen, DTT 70. Allan Martimo, Nokian KrP 71. Timo Karinki, Nokian KrP 72. Mika Ahonen, Soolo 73. Markus Lintula, D-Kone 74. Jyrki Järventausta, KihU 75. Harri Nissinen, Soolo 76. Antti Hannunen, DTT 77. Ali Ahmaniemi, DTT 78. Riku Männistö, SBT PaPo 79. Riku Uurinmäki, DTT 80. Jani Alakoski, Soolo 81. Jyri Jokinen, TSB 82. Teemu Aronen, D-Kone 83. Vesa Palomäki, LieKi 84. Jukka Sertamo, D-Kone 85. Petri Kortesoja, SBT PaPo 86. Simo Viitanen, Nokia Ducks 87. Juuso Kivimäki, SBT PaPo 88. Marko Salmela, Nokian KrP 89. Petri Palo-Oja, TSB 90. Sami Mantila, KihU 91. Jere Laurila, Nokian KrP 92. Rami Siltanen, Nokia Ducks 93. Juha Luoto, LieKi 94. Mika Alamettälä, SBT PaPo 95. Janne Räsänen, KihU 96. Jarmo Tuomisto, Soolo 97. Kalle Sipilä, DTT 98. Mikko Valkama, FBC Nokia 99. Christian Karlsson, D-Kone 100. Raine Rakennus, SBT PaPo 101. Sebastian Hellsten, TSB 102. Ville Sepponen, DTT 103. Antti Mantila, KihU 104. Tomi Matilainen, D-Kone 105. Marko Ylitalo, LieKi 106. Tommi Kinnunen, DTT 107. Juha Siekkinen, D-Kone 108. Mika Hännikäinen, LieKi 109. Jukka Jutila, D-Kone 110. Simo Silfverhuth, TSB 111. Juha Koskiniemi, KihU

425

6+7=13 5+8=13 7+5=12 6+6=12 5+7=12 4+8=12 7+4=11 7+4=11 6+5=11 5+6=11 8+2=10 8+2=10 7+3=10 7+3=10 6+4=10 6+4=10 5+5=10 4+6=10 4+6=10 8+1=9 8+1=9 7+2=9 6+3=9 5+4=9 4+5=9 4+5=9 4+5=9 3+6=9 3+6=9 5+3=8 4+4=8 3+5=8 3+5=8 2+6=8 5+2=7 2+5=7 2+5=7 1+6=7 6+0=6 5+1=6 4+2=6 3+3=6 3+3=6 3+3=6 3+3=6 3+3=6 2+4=6 2+4=6 1+5=6 1+5=6 0+6=6 4+1=5 2+3=5 2+3=5 1+4=5 1+4=5 1+4=5 0+5=5 4+0=4 4+0=4 3+1=4 3+1=4 3+1=4 2+2=4 2+2=4 1+3=4 1+3=4 1+3=4 1+3=4

Sisä-Suomi

163. Petri Nieminen, Vastuu 164. Tuomo Pirttilä, PäLu 165. Risto Prepula, Punakone 166. Santtu Putkonen, Punakone 167. Sakari Rantanen, Pro Stars 168. Timo Rysä, Vastuu 169. Juha Salonen, JU 170. Rami Sihvo, PirPi II 171. Markku Suvela, Ilves II 172. Jorma Vesala, Ilves II 173. Tuomas Äikäs, JU 174. Timo Lepistö, Vastuu


112. Pasi Ikkala, DTT 113. Marko Hulkkonen, KihU 114. Vesa Hämäläinen, Nokia Ducks 115. Atro Kuusisto, KihU 116. Riku Granö, Soolo 117. Jarkko Jokinen, Nokia Ducks 118. Mikko Sinervo, LieKi 119. Toni Mäkelä, TSB 120. Jani Puukkoniemi, LieKi 121. Juhani Oksanen, KihU 122. Antti Hietala, Soolo 123. Sami Kalliosalo, Nokia Ducks 124. Max Laine, Soolo 125. Tommi Liedes, D-Kone 126. Jussi Majanen, LieKi 127. Jan Niemenmaa, KihU 128. Mikko Sassi, Nokia Ducks 129. Timo Hänninen, Nokian KrP 130. Juha Ilva, Nokia Ducks 131. Jani Joensuu, LieKi 132. Petri Mansikkaviita, SBT PaPo 133. Mikko Nevanperä, KihU 134. Mikko Pitkäranta, Soolo 135. Tomi Siltanen, Nokia Ducks 136. Jussi Silvonen, TSB 137. Toni Tekokoski, SBT PaPo 138. Petri Välimäki, KihU 139. Tuomas Järventausta, KihU 140. Rauno Koivukoski, KihU 141. Henri Mäkinen, Nokian KrP 142. Rami Rajakallio, DTT 143. Teemu Tuuri, SBT PaPo 144. Anttijussi Vikman, DTT 145. Petri Alvinen, FBC Nokia 146. Janne Koivumäki, D-Kone 147. Pasi Nevalainen, Nokian KrP 148. Ville Niemi, Nokian KrP

3+0=3 2+1=3 2+1=3 2+1=3 1+2=3 1+2=3 1+2=3 0+3=3 0+3=3 2+0=2 1+1=2 1+1=2 1+1=2 1+1=2 1+1=2 1+1=2 1+1=2 1+1=2 0+2=2 0+2=2 0+2=2 0+2=2 0+2=2 0+2=2 0+2=2 0+2=2 0+2=2 1+0=1 1+0=1 1+0=1 1+0=1 1+0=1 1+0=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1

MIESTEN IV-DIVISIOONA KESKI-SUOMI NiceBandy Kikka-74 IKHTYS Jkl JPB MultiAnts SB Pommak KeVi JyTah Yritys PP

18 18 18 18 18 18 18 18 18 18

13 11 10 9 9 8 8 7 2 1

3 3 4 3 2 2 1 1 2 3

2 4 4 6 7 8 9 10 14 14

PISTEPÖRSSI 1. Jaakko Mäkinen, KeVi 2. Tommi Torppa, NiceBandy 3. Jani Viinikka, MultiAnts 4. Orjo Kolu, JPB 5. Timo Houhala, MultiAnts 6. Sami Tikkanen, Yritys 7. Markus Kivinen, NiceBandy 8. Aleksi Sievänen, PP 9. Johannes Kuosmanen, IKHTYS Jkl 10. Teemu Somppi, NiceBandy 11. Niko Toivanen, KeVi 12. Joonas Ketonen, IKHTYS Jkl 13. Antti Mäkinen, KeVi 14. Ville Västilä, JPB 15. Niko Heinonen, Kikka-74 16. Marko Lahtinen, Kikka-74 17. Panu Lindroos, SB Pommak

106- 48 102- 54 84- 48 71- 71 99- 74 74- 77 94- 113 60- 64 60- 110 61-1 52

29 25 24 21 20 18 17 15 6 5

33+14= 47 18+19= 37 20+16= 36 18+18= 36 17+18= 35 11+24= 35 25+ 9= 34 18+16= 34 11+17= 28 12+15= 27 11+16= 27 12+14= 26 14+10= 24 11+12= 23 13+ 9= 22 11+11= 22 11+10= 21

18. Markus Lahtinen, Kikka-74 19. Sami Kytölä, MultiAnts 20. Kimmo Mikkonen, JPB 21. Toni Viinikka, MultiAnts 22. Mika Juvakka, Kikka-74 23. Panu Auvinen, IKHTYS Jkl 24. Juha Savolainen, Yritys 25. Jussi Turunen, IKHTYS Jkl 26. Mauno Hakala, Kikka-74 27. Jari Lehtomäki, MultiAnts 28. Tomi Nieminen, IKHTYS Jkl 29. Jouni Pollari, NiceBandy 30. Timo Saari, PP 31. Tero Haapala, NiceBandy 32. Jarmo Mäkelä, Kikka-74 33. Oskari Moisio, PP 34. Jukka Matala, Yritys 35. Teemu Manninen, KeVi 36. Matti Mäenpää, JyTah 37. Sami Kankaanpää, IKHTYS Jkl 38. Sampsa Oksanen, Kikka-74 39. Tommi Vähäjylkkä, PP 40. Marko Pitkänen, NiceBandy 41. Mikko Lampinen, Kikka-74 42. Juha Tolppila, NiceBandy 43. Teemu Tapio, JPB 44. Jari Suominen, Kikka-74 45. Petri Keyriläinen, SB Pommak 46. Jussi Haapalainen, JyTah 47. Kimmo Korhonen, JyTah 48. Jarno Korpinen, SB Pommak 49. Jori Laine, Kikka-74 50. Kauko Kelo, IKHTYS Jkl 51. Jussi Lahtinen, MultiAnts 52. Jyrki Manninen, NiceBandy 53. Juha Palsinajärvi, SB Pommak 54. Pasi Suominen, SB Pommak 55. Mika Minkkinen, NiceBandy 56. Mika Mäkinen, KeVi 57. Tomi Tarvainen, SB Pommak 58. Jorma Vuorenmaa, JPB 59. Mikko Ahonen, KeVi 60. Petri Vienola, JyTah 61. Santeri Tiilikainen, JyTah 62. Jake Vesterinen, Yritys 63. Tero Alakurtti, JyTah 64. Jarno Virta, MultiAnts 65. Pekka Stenlund, JPB 66. Niko Holmén, SB Pommak 67. Pekka Korpipää, SB Pommak 68. Leevi Kaistikainen, Yritys 69. Tuomas Hakala, KeVi 70. Henri Teittinen, KeVi 71. Tomi Autio, PP 72. Jarno Pöyry, JyTah 73. Matias Ketonen, IKHTYS Jkl 74. Heikki Mansikkamäki, MultiAnts 75. Jukka Elfström, JyTah 76. Arto Nieminen, KeVi 77. Juha Stenberg, PP 78. Ville Mäkinen, SB Pommak 79. Jarno Ruhala, Yritys 80. Vesa Tiikkaja, JPB 81. Kari Kärkkäinen, SB Pommak 82. Pertti Hytönen, NiceBandy 83. Manu Malinen, PP 84. Tomi Ala-Louvesniemi, JyTah 85. Kimmo Karjula, SB Pommak 86. Markku Vanhatalo, Kikka-74

426

10+11= 21 9+10= 19 16+ 2= 18 13+ 5= 18 12+ 6= 18 11+ 7= 18 11+ 7= 18 10+ 7= 17 5+12= 17 10+ 6= 16 10+ 6= 16 9+ 7= 16 9+ 7= 16 8+ 8= 16 11+ 4= 15 10+ 5= 15 9+ 6= 15 6+ 9= 15 11+ 3= 14 10+ 4= 14 7+ 7= 14 7+ 7= 14 4+10= 14 12+ 1= 13 12+ 1= 13 8+ 5= 13 7+ 6= 13 8+ 4= 12 7+ 5= 12 7+ 5= 12 7+ 5= 12 7+ 5= 12 6+ 6= 12 5+ 7= 12 7+ 4= 11 7+ 4= 11 6+ 5= 11 5+ 6= 11 5+ 6= 11 5+ 6= 11 5+ 6= 11 7+ 3= 10 5+ 5= 10 3+ 7= 10 8+ 1= 9 6+ 3= 9 5+ 4= 9 4+ 5= 9 3+ 6= 9 3+ 6= 9 6+ 2= 8 5+ 3= 8 5+ 3= 8 4+ 4= 8 4+ 4= 8 3+ 5= 8 3+ 5= 8 5+ 2= 7 5+ 2= 7 5+ 2= 7 4+ 3= 7 4+ 3= 7 4+ 3= 7 3+ 4= 7 2+ 5= 7 2+ 5= 7 1+ 6= 7 5+ 1= 6 4+ 2= 6


4+ 2= 3+ 3= 3+ 3= 3+ 3= 2+ 4= 1+ 5= 0+ 6= 5+ 0= 3+ 2= 3+ 2= 2+ 3= 2+ 3= 3+ 1= 3+ 1= 3+ 1= 3+ 1= 3+ 1= 2+ 2= 2+ 2= 1+ 3= 1+ 3= 0+ 4= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 0+ 3= 0+ 3= 0+ 3= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

KARSINTA IV-DIVISIOONAAN A-LOHKO IsoLuu SB Luja LoLa II

2 2 2

1 1 1

0 0 0

1 1 1

8- 6 7- 6 7- 10

2 2 2

B-LOHKO FiBa V&L TAMKO

2 2 2

2 1 0

0 0 0

0 1 2

9- 5 9- 9 8- 12

4 2 0

C-LOHKO JH-Team SC Luppo KilMy

2 2 2

2 1 0

0 0 0

0 1 2

12- 8 10- 11 8- 1 1

4 2 0

MIESTEN V-DIVISIOONA KANTA-HÄME 1 S.C. Daltons LoLa II TaDy Alku SCT AC Aulanko LFT Paarma LeVo COBRA-96

18 18 18 18 18 18 18 18 18 18

15 14 11 10 9 7 5 3 3 2

1 2 3 0 2 2 1 3 3 5

PISTEPÖRSSI 1. Ossi Huttula, SCT 2. Antti Sokka, LoLa II 3. Jari Eerikäinen, TaDy 4. Veli-Pekka Kaunisharju, TaDy 5. Janne Lahtinen, S.C. Daltons 6. Timi Nylander, SCT 7. Mikko Vihreäsaari, TaDy 8. Simo Ruponen, AC Aulanko 9. Esa Peltola, S.C. Daltons 10. Kim Nylander, SCT 11. Harri Salonen, SCT 12. Toni Lucenius, LFT 13. Norin Dahmane, TaDy 14. Heikki Kaartinen, LoLa II 15. Sami Rauhaniemi, TaDy 16. Markku Mäntynen, LoLa II 17. Teemu Oksanen, LFT 18. Vesa Lundström, Alku 19. Valtteri Aalto, LoLa II 20. Mikko Anttila, LFT 21. Marko Suikkari, S.C. Daltons 22. Mika Lehtonen, COBRA-96 23. Jani Stenroos, S.C. Daltons 24. Samuli Valaja, LeVo 25. Henri Filppula, Paarma 26. Marko Tiihonen, LeVo 27. Jaakko Liimatainen, COBRA-96 28. Juha Nolimo, COBRA-96 29. Tuomas Juutilainen, S.C. Daltons 30. Janne Könönen, S.C. Daltons 31. Sami Malmsten, S.C. Daltons 32. Mika Hotta, LeVo 33. Jani Aro, SCT 34. Jarmo Anttila, LoLa II 35. Jukka Kulmala, COBRA-96 36. Sami Virtanen, LeVo 37. Mikko Korhonen, AC Aulanko

427

2 2 4 8 7 9 12 12 11 11

99- 44 92- 45 107- 56 69- 69 88- 76 53- 61 67- 124 48- 96 64- 90 61- 86

31 30 25 20 20 14 11 9 9 9

22+11=33 15+15=30 16+13=29 19+9=28 22+5=27 17+10=27 15+12=27 15+10=25 8+16=24 12+11=23 16+6=22 12+8=20 11+8=19 11+8=19 10+8=18 10+8=18 10+8=18 14+3=17 11+6=17 9+8=17 10+6=16 9+7=16 6+10=16 11+4=15 8+6=14 7+7=14 7+7=14 7+7=14 6+8=14 5+9=14 11+2=13 9+4=13 8+5=13 6+7=13 8+4=12 8+4=12 7+5=12

Sisä-Suomi

87. Juha Väisänen, SB Pommak 88. Juha Hurmerinta, SB Pommak 89. Tomi Mäenpää, MultiAnts 90. Eero Terho, MultiAnts 91. Mikko Räsälä, MultiAnts 92. Olli Paakkari, IKHTYS Jkl 93. Kai Mikkonen, JPB 94. Janne Tuppurainen, Yritys 95. Jukka Puronaho, MultiAnts 96. Sami Sinkko, IKHTYS Jkl 97. Jukka Ruunaniemi, NiceBandy 98. Marko Satosaari, Yritys 99. Tero Erkkilä, JyTah 100. Teemu Kariaho, IKHTYS Jkl 101. Tuomas Lukkari, JyTah 102. Pentti Nousiainen, SB Pommak 103. Tomi Sarsa, Yritys 104. Vesa Lehtonen, KeVi 105. Mika Vana, JPB 106. Mikko Puronaho, MultiAnts 107. Marko Sormunen, Kikka-74 108. Jani Paananen, PP 109. Pasi Hautala, SB Pommak 110. Pasi Kataja, JyTah 111. Mikko Lommi, JyTah 112. Antti Määttänen, IKHTYS Jkl 113. Kimmo Nahkamäki, PP 114. Jussi Kauppinen, NiceBandy 115. Sami Koskelo, Yritys 116. Erkki Luoma-Aho, IKHTYS Jkl 117. Pasi Kortesniemi, JPB 118. Petteri Lähteenmäki, JPB 119. Toni Suokas, Kikka-74 120. Vesa Häkkinen, PP 121. Jarkko Kytölä, MultiAnts 122. Jouni Leppämäki, Kikka-74 123. Kari Mikkonen, JPB 124. Ismo Laurila, MultiAnts 125. Mika Lehtonen, PP 126. Marko Malinen, PP 127. Jari Manne, KeVi 128. Miikkael Reiman, NiceBandy 129. Toni Huhtala, JyTah 130. Jyri Linna, Kikka-74 131. Marko Minkkinen, NiceBandy 132. Tuomas Mustakallio, Kikka-74 133. Juha Pihlajamaa, Kikka-74 134. Jari Valkonen, KeVi 135. Jani Helin, JPB 136. Aki Laaja, MultiAnts 137. Tero Pekkanen, MultiAnts 138. Antti Perälä, JyTah 139. Perttu Ronkanen, IKHTYS Jkl 140. Joni Brigatti, Yritys 141. Mika Huttunen, Kikka-74 142. Mika Isosalo, Yritys 143. Harri Laine, Kikka-74 144. Heikki Liuska, IKHTYS Jkl 145. Ari Minkkinen, NiceBandy 146. Hannu Mutanen, Yritys 147. Tuomas Mäkelä, KeVi 148. Ville Puro, MultiAnts 149. Timo Sauri, PP 150. Mika Soisalo, Yritys 151. Harri Teittinen, KeVi 152. Teemu Valtonen, PP 153. Mika Vehviläinen, Yritys 154. Antti Viherkenttä, PP 155. Kalle Virta, SB Pommak


38. Pasi Penttilä, TaDy 39. Valtteri Johansson, Paarma 40. Jari Holopainen, COBRA-96 41. Sami Kortesalmi, LoLa II 42. Tuukka Tölmälä, LFT 43. Vesa Virtanen, LoLa II 44. Tero Kollin, LoLa II 45. Toni Mäntyvaara, Paarma 46. Henri Asikainen, S.C. Daltons 47. Jami Nylander, SCT 48. Jukka Väisänen, S.C. Daltons 49. Teemu Repo, TaDy 50. Esa Malmström, Alku 51. Jaakko Rautiainen, LFT 52. Mika Pykälistö, AC Aulanko 53. Karri Musakka, COBRA-96 54. Kimmo Haapanen, SCT 55. Sauli Hakala, Alku 56. Jani Lahti, AC Aulanko 57. Jari Hietanen, LeVo 58. Tomi Salo, Alku 59. Pasi Heikkinen, S.C. Daltons 60. Pasi Lehtonen, Alku 61. Jukka Jylhäkangas, Alku 62. Juha Mäkelä, S.C. Daltons 63. Ville Danska, Paarma 64. Toni Repo, TaDy 65. Ahti Saali, LeVo 66. Jan Alitalo, Alku 67. Harri Sahrakorpi, TaDy 68. Ville Hakamäki, COBRA-96 69. Teemu Heikkilä, TaDy 70. Alexander Kurtz, LoLa II 71. Juha Hänninen, LFT 72. Mikko Into, Paarma 73. Lasse Teinilä, LoLa II 74. Mikko Ketonen, LFT 75. Ville Kallio, Paarma 76. Kai Inkinen, SCT 77. Henri Lilja, LFT 78. Jani Lucenius, LFT 79. Jari Lehto, LeVo 80. Tomi Kaappola, TaDy 81. Kalle Jokikunnas, Alku 82. Ari Koskinen, SCT 83. Tuukka Rantanen, AC Aulanko 84. Petteri Syväterä, LeVo 85. Markus Virtanen, TaDy 86. Janne Jarva, TaDy 87. Timo Sokka, LoLa II 88. Pauli Paananen, LeVo 89. Tommi Leino, LoLa II 90. Antti Koppinen, LeVo 91. Matti Mäkeläinen, S.C. Daltons 92. Tero Suvanto, Alku 93. Tero Kostiainen, COBRA-96 94. Marko Eronen, COBRA-96 95. Tero Hjerp, Alku 96. Juuso Murtonen, AC Aulanko 97. Jani Vuorela, Alku 98. Timo Vasara, AC Aulanko 99. Jukka Pöntinen, Alku 100. Esa Kortesalmi, LoLa II 101. Iisakki Kiemunki, LeVo 102. Vesa Sakkinen, Paarma 103. Jari Lehti, Alku 104. Jani Kallio, AC Aulanko 105. Marko Kettunen, AC Aulanko 106. Harri Ahvonen, Alku 107. Johannes Kurtz, S.C. Daltons

6+6=12 8+3=11 7+4=11 7+4=11 7+4=11 7+4=11 6+5=11 5+6=11 4+7=11 1+10=11 7+3=10 6+4=10 6+4=10 6+4=10 5+5=10 4+6=10 1+9=10 7+2=9 7+2=9 6+3=9 6+3=9 6+3=9 5+4=9 4+5=9 3+6=9 2+7=9 6+2=8 6+2=8 5+3=8 5+3=8 5+3=8 3+5=8 3+5=8 2+6=8 7+0=7 5+2=7 4+3=7 4+3=7 4+3=7 3+4=7 3+4=7 3+4=7 4+2=6 4+2=6 3+3=6 3+3=6 3+3=6 3+3=6 2+4=6 2+4=6 1+5=6 5+0=5 4+1=5 4+1=5 4+1=5 4+1=5 3+2=5 3+2=5 3+2=5 3+2=5 3+2=5 2+3=5 1+4=5 0+5=5 4+0=4 3+1=4 2+2=4 2+2=4 2+2=4 1+3=4

108. Jarkko Heleä, Alku 109. Matti Kotkavuori, LeVo 110. Jari Aaltonen, Paarma 111. Jari Ahola, LFT 112. Mika Kyöstilä, LeVo 113. Jari Niemi, LeVo 114. Ari Rastas, AC Aulanko 115. Janne Virtanen, Paarma 116. Lauri Lepankoski, TaDy 117. Juuso Lilja, LFT 118. Kari Hyvönen, S.C. Daltons 119. Aapo Peltonen, AC Aulanko 120. Henri Aalto, LoLa II 121. Mika Heikkilä, SCT 122. Lasse Hutri, S.C. Daltons 123. Harri Kuparinen, LeVo 124. Matti Lehtonen, LeVo 125. Jarkko Tuominen, Alku 126. Saku Leponokka, S.C. Daltons 127. Jani Mäntyvaara, Paarma 128. Aku Mäkinen, AC Aulanko 129. Marko Hietanen, S.C. Daltons 130. Aarne Karppinen, TaDy 131. Lauri Ojala, Paarma 132. Kari Suomalainen, COBRA-96 133. Tero Kalliosaari, S.C. Daltons 134. Timo Koistila, LoLa II 135. Petri Lehtonen, Paarma 136. Timo Huusela, Alku 137. Reijo Juvonen, COBRA-96 138. Ossi Löfman, COBRA-96 139. Teemu Nieminen, COBRA-96 140. Kimmo Pikkarainen, LFT 141. Antti Saarinen, AC Aulanko 142. Tapani Saunamäki, Paarma 143. Toni Karjula, LFT 144. Jarkko Saari, Paarma 145. Petteri Saarinen, SCT 146. Tero Valtanen, Alku 147. Jani Nieminen, LeVo 148. Jussi Eskola, SCT 149. Lauri Hanhimäki, SCT 150. Juha Pekka Hilden, COBRA-96 151. Tommi Koistinen, COBRA-96 152. Markus Liimatainen, SCT 153. No33, LFT 154. Sami Pikkarainen, LFT 155. Sami Röök, LFT 156. Emil Sillanpää, LFT 157. Juhana Korhonen, COBRA-96 158. Mika Ahvo, Alku 159. Manu Alarto, TaDy 160. Sauli Eronen, LFT 161. Matti Heikkinen, COBRA-96 162. Kimmo Kekki, LeVo 163. Timo Kollin, LoLa II 164. Markku Kuula, TaDy 165. Ari Lintukorpi, LFT 166. Janne Lucenius, LFT 167. Jarno Nummi, Paarma 168. Antti Ojala, Paarma 169. Simo Pirttilä, LFT 170. Mika Raiskio, Alku 171. Janne Takala, Alku 172. Tero Tuompo, COBRA-96 173. Jussi Vainio, AC Aulanko 174. Anssi Vilen, AC Aulanko 175. Tenho Ärling, LeVo 176. Matti Mäki, Paarma 177. Petteri Pykälistö

428

0+4=4 0+4=4 3+0=3 3+0=3 3+0=3 3+0=3 3+0=3 3+0=3 3+0=3 3+0=3 2+1=3 2+1=3 1+2=3 1+2=3 1+2=3 1+2=3 1+2=3 1+2=3 1+2=3 1+2=3 1+2=3 0+3=3 0+3=3 0+3=3 0+3=3 2+0=2 2+0=2 2+0=2 1+1=2 1+1=2 1+1=2 1+1=2 1+1=2 1+1=2 1+1=2 0+2=2 0+2=2 0+2=2 0+2=2 0+2=2 1+0=1 1+0=1 1+0=1 1+0=1 1+0=1 1+0=1 1+0=1 1+0=1 1+0=1 1+0=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1


0+1=1 0+1=1

MIESTEN V-DIVISIOONA KANTA-HÄME 2 LASB IsoLuu Jäppärä FBT Voudit Kosken Dynamo TuuBa Härmä II Snipers Tormentors

16 16 16 16 16 16 16 16 16

15 10 10 10 7 5 4 4 0

1 2 1 0 3 1 2 2 2

0 4 5 6 6 10 10 10 14

PISTEPÖRSSI 1. Juho Järvinen, LASB 2. Heikki Hätönen, LASB 3. Sampo Nisula, Kosken Dynamo 4. Ilpo Turkki, IsoLuu 5. Kari Lehtonen, LASB 6. Teemu Vainio, Jäppärä 7. Harri Dahlström, Jäppärä 8. Juho Laurila, Kosken Dynamo 9. Kai Vitie, LASB 10. Esa-Pekka Aho, FBT Voudit 11. Mikko Virtanen, FBT Voudit 12. Jussi Viitanen, TuuBa 13. Matti Heikkilä, Kosken Dynamo 14. Jarkko Kujala, IsoLuu 15. Toni Korvenaho, IsoLuu 16. Janne Kartano, FBT Voudit 17. Petri Seppä, IsoLuu 18. Eero Hymander, TuuBa 19. Tuomas Järvinen, LASB 20. Juha-Matti Koivisto, IsoLuu 21. Markus Souru, LASB 22. Markku Mäntytörmä, FBT Voudit 23. Jani Lehtilä, IsoLuu 24. Henri Halme, Jäppärä 25. Osmo Ruohela, Snipers 26. Aki Ruuskanen, FBT Voudit 27. Markus Tast, Härmä II 28. Tommi Hämäläinen, Kosken Dynamo 29. Pasi Kontio, Tormentors 30. Kimmo Suominen, Härmä II 31. Mikko Jalli, TuuBa 32. Timo Kärkkäinen, Tormentors 33. Juha Kosunen, Härmä II 34. Marko Peltoniemi, FBT Voudit 35. Mika Saarinen, FBT Voudit 36. Aki Markkola, Kosken Dynamo 37. Mikko Turku, Jäppärä 38. Teemu Mäkinen, LASB 39. Pauli Puumala, Jäppärä 40. Kari Ingman, Tormentors 41. Niko Raassina, IsoLuu 42. Timo Alatalo, IsoLuu 43. Janne Eerola, Snipers 44. Kari-Pekka Lampinen, TuuBa 45. Matti Yrjölä, TuuBa 46. Anssi Leppäkoski, TuuBa 47. Matias Ansaharju, Snipers 48. Joonas Järvinen, LASB 49. Anssi Ekholm, Tormentors 50. Antti Kärkkäinen, Tormentors 51. Tomi Enkkilä, FBT Voudit 52. Otto Kokko, Snipers 53. Lasse Larkovuo, Kosken Dynamo 54. Veli-Pekka Rajala, Kosken Dynamo

130- 32 108- 56 94- 71 108- 74 94- 105 73- 118 53- 99 66- 100 63- 134

31 22 21 20 17 11 10 10 2

40+16=56 19+13=32 17+15=32 13+19=32 10+22=32 18+13=31 12+17=29 20+8=28 10+16=26 7+18=25 18+6=24 16+8=24 18+5=23 15+8=23 15+8=23 7+16=23 7+16=23 16+6=22 16+6=22 15+7=22 13+9=22 11+11=22 10+12=22 12+9=21 11+10=21 10+11=21 10+10=20 9+11=20 16+2=18 11+7=18 8+10=18 6+12=18 7+10=17 12+4=16 11+5=16 7+9=16 10+5=15 6+9=15 8+6=14 6+8=14 10+3=13 8+5=13 7+6=13 6+7=13 5+8=13 8+4=12 7+5=12 5+7=12 5+6=11 5+6=11 6+4=10 4+6=10 1+9=10 7+2=9

55. Martti Paananen, Tormentors 56. Ari Kanerva, Jäppärä 57. Aku Lehtinen, FBT Voudit 58. Sami Murtonen, IsoLuu 59. Teemu Mattila, FBT Voudit 60. Ilkka Pelander, Snipers 61. Niko Nylander, Snipers 62. Janne Vuorela, Snipers 63. Mikko Mäkelä, IsoLuu 64. Jaakko Kaloinen, TuuBa 65. Miika Kunnari, LASB 66. Tommi Konttinen, Kosken Dynamo 67. Jyri Sokeila, Kosken Dynamo 68. Matti Puuska, Snipers 69. Jarkko Koivisto, Kosken Dynamo 70. Markus Korpela, LASB 71. Kaarlo Rauhamaa, Jäppärä 72. Tero Kulmakallio, Härmä II 73. Kim Keinänen, Snipers 74. Mika Järvinen, Tormentors 75. Santtu Pekkarila, FBT Voudit 76. Klaus Pikkarainen, Tormentors 77. Jarmo Vesterinen, Jäppärä 78. Antti Hänninen, Jäppärä 79. Petri Halonen, Tormentors 80. Kristian Koskinen, Härmä II 81. Martti Länsirinne, Härmä II 82. Visa Knuuttila, TuuBa 83. Mikko Salonen, TuuBa 84. Pasi Järvinen, Jäppärä 85. Petri Halonen, Härmä II 86. Tero Halttunen, IsoLuu 87. Matvei Pelkonen, Jäppärä 88. Jari Puustinen, Jäppärä 89. Jouni Kangas, LASB 90. Janne Heikkinen, Jäppärä 91. Kari Gustafsson, Härmä II 92. Petteri Mäki, TuuBa 93. Jani Sinkkonen, TuuBa 94. Tomi Jalasvirta, FBT Voudit 95. Tuomas Nieminen, IsoLuu 96. Harri Vesterinen, Tormentors 97. Jyri Leijala, Snipers 98. Markku Leinonen, FBT Voudit 99. Teemu Väinölä, FBT Voudit 100. Esa Rautanen, Jäppärä 101. Jonne Lehtonen, LASB 102. Marko Pikkarainen, Tormentors 103. Niko Luodonpää, Tormentors 104. Jukka Nyman, Kosken Dynamo 105. Riku Kangas, TuuBa 106. Petja Kaipainen, Härmä II 107. Pasi Lehtonen, TuuBa 108. Ari Kärkkäinen, Jäppärä 109. Lari Heikkilä, Snipers 110. Jyrki Niemelä, Kosken Dynamo 111. Jussi Laine, IsoLuu 112. Kimmo Kemppi, IsoLuu 113. Antti Haapanen, Snipers 114. Henrik Pohjavirta, Snipers 115. Janne Uusimäki, Härmä II 116. Antti Roivas, Tormentors 117. Markku Pöytäkivi, FBT Voudit 118. Jukka-Pekka Rantanen, Snipers 119. Mikko Sabel, Härmä II 120. Tero Käppi, FBT Voudit 121. Ari Laurila, Jäppärä 122. Sami Matinkari, FBT Voudit 123. Antti Mäki, Snipers 124. Heikki Somerkallio, Snipers

429

6+3=9 5+4=9 4+5=9 4+5=9 8+0=8 7+1=8 6+2=8 5+3=8 5+3=8 4+4=8 4+4=8 1+7=8 6+1=7 6+1=7 5+2=7 5+2=7 5+2=7 5+2=7 5+2=7 3+4=7 3+4=7 3+4=7 2+5=7 6+0=6 5+1=6 5+1=6 4+2=6 4+2=6 3+3=6 3+3=6 5+0=5 3+2=5 3+2=5 3+2=5 2+3=5 2+3=5 1+4=5 0+5=5 0+5=5 4+0=4 3+1=4 3+1=4 2+2=4 2+2=4 2+2=4 1+3=4 0+4=4 0+4=4 2+1=3 2+1=3 2+1=3 1+2=3 1+2=3 1+2=3 0+3=3 0+3=3 0+3=3 0+3=3 2+0=2 2+0=2 2+0=2 2+0=2 1+1=2 1+1=2 1+1=2 1+1=2 0+2=2 0+2=2 0+2=2 0+2=2

Sisä-Suomi

178. Antti Ijäs, COBRA-96 179. Jari Peura, COBRA-96


125. Tuukka Linna, Härmä II 126. Jari Tuunanen, Snipers 127. Jani Valkama, IsoLuu 128. Juha Ojala, IsoLuu 129. Arto Kesti, Jäppärä 130. Markku Hohtari, Snipers 131. Kristian Koskinen, Tormentors 132. Petteri Vuorinen, Snipers 133. Sami Purhonen, FBT Voudit 134. Vesa Toivonen, Kosken Dynamo

1+0=1 1+0=1 1+0=1 1+0=1 1+0=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1

MIESTEN V-DIVISIOONA PIRKANMAA 1 KaVo SB Luja SC Inter PirHi SB Ontto II KaKi TSS KISPO TBK Säkri

18 18 18 18 18 18 18 18 18 18

16 14 14 12 10 7 5 3 2 1

PISTEPÖRSSI 1. Niko Tamminen, PirHi 2. Timo Asell, PirHi 3. Teemu Kätkä, SC Inter 4. Jarmo Jussila, SB Luja 5. Mika Koivunen, KaVo 6. Jari Pääkkönen, SB Luja 7. Juha Perttula, KaKi 8.Jouni Mäkelä, KaVo 9. Teemu Dahlberg, PirHi 10. Jussi Hietaranta, KaKi 11. Jarkko Siivola, SC Inter 12. Rami Taiminen, KaVo 13. Toni Vähänen, KaVo 14. Antti Ahopelto, KaKi 15. Isto Sahi, SB Ontto II 16. Antti Valtakoski, SB Ontto II 17. Toni Hälikkä, SC Inter 18. Ville Maatsalo, PirHi 19. Pekka Honkanen, SC Inter 20. Harri Marttila, SB Luja 21. Jukka Mäkinen, SB Ontto II 22. Marko Kujansivu, TSS 23. Jani Laitinen, PirHi 24. Rami Kallioinen, SB Luja 25. Jarno Kellberg, KaVo 26. Janne Fernelius, SC Inter 27. Mikko Helenius, SB Luja 28. Janne Leinonen, SB Luja 29. Tuukka Haili, SB Luja 30. Marko Käpynen, Säkri 31. Antti Skarp, KISPO 32. Aki Hepokorpi, PirHi 33. Erkki Hyöki, SB Luja 34. Marko Litukka, SC Inter 35. Juha Jokela, Säkri 36. Markku Saikkonen, SC Inter 37. Mikko Holm, KISPO 38. Benjamin Härkälä, SB Luja 39. Rami Itvola, KISPO 40. Pasi Nurmi, SB Luja 41. Jarno Suvanto, SC Inter 42. Jarkko Petäjistö, SB Ontto II 43. Juho Toivari, SB Luja 44. Jani Riihelä, KaVo

0 2 1 1 2 1 2 2 0 1

2 2 3 1 5 6 10 11 13 16 16

143- 63 157- 54 31- 65 159- 88 89- 72 94- 111 65- 113 62- 116 37- 150 45- 150

32 30 29 25 22 15 12 8 4 3

31+38=69 38+21=59 31+16=47 23+24=47 23+19=42 24+15=39 31+6=37 24+13=37 18+19=37 21+14=35 20+13=33 18+15=33 24+8=32 11+18=29 16+12=28 21+5=26 15+11=26 15+10=25 13+12=25 16+8=24 12+11=23 14+8=22 12+10=22 11+11=22 11+11=22 9+10=19 9+10=19 5+14=19 13+5=18 12+6=18 11+7=18 6+12=18 10+7=17 8+9=17 6+11=17 5+12=17 14+2=16 9+7=16 8+8=16 8+8=16 9+6=15 7+8=15 6+9=15 6+9=15

45. Mika Ollila, KaVo 46. Jari Salovaara, KaVo 47. Jhon Seppälä, TSS 48. Pasi Lehtimäki, TSS 49. Jari Lampinen, KaKi 50. Petri Lehtisalo, PirHi 51. Timo Leinonen, PirHi 52. Sami Elo, KaVo 53. Sami Kuirinlahti, SC Inter 54. Antti Räsänen, KISPO 55. Juha Niutanen, SB Luja 56. Matti Luoto, SB Ontto II 57. Jari Leinonen, TSS 58. Tero Pyykönen, PirHi 59. Anssi Hänninen, SB Ontto II 60. Visa Seppälä, KaKi 61. Tomi Mäkynen, SC Inter 62. Arto Mäkinen, KaKi 63. Aku Härkälä, SB Luja 64. Marko Järvinen, SB Ontto II 65. Jere Nieminen, KISPO 66. Toni Huhtasalo, KaVo 67. Mikko Lehmusvirta, TBK 68. Matti Ristiharju, SB Luja 69. Henrik Kortesmaa, TSS 70. Marko Kuusisto, TBK 71. Tero Laitinen, PirHi 72. Aki Lindholm, SB Luja 73. Ville Mattila, KaKi 74. Janne Telenius, TSS 75. Mikko Lunnatkari, KaKi 76. Lauri Lähteenmäki, TSS 77. Kimmo Soukkio, SB Ontto II 78. Antti Vilanen, TBK 79. Henri Kulmala, TBK 80. Ville Salonen, SC Inter 81. Kimmo Pyykönen, PirHi 82. Jarno Saloniemi, SB Luja 83. Petri Partanen, SC Inter 84. Niilo Neilimo, KaKi 85. Jussi Haataja, SB Ontto II 86. Matti Seppä, Säkri 87. Kari Koskinen, TSS 88. Pasi Sinivuori, TSS 89. Pekka Laurila, KaVo 90. Ville Arvola, Säkri 91. Tomi Jaakkola, SB Ontto II 92. Manne Määttä, KISPO 93. Juha Vaani, SC Inter 94. Petri Simonen, PirHi 95. Antti Harmoinen, KISPO 96. Jukka Lehtimäki, TSS 97. Sami Oksanen, KaVo 98. Yrjö Paananen, TSS 99. Juha Paavilainen, KaVo 100. Mika Pietilä, Säkri 101. Marko Virta, Säkri 102. Joni Välimäki, SB Ontto II 103. Mikko Kohonen, KISPO 104. Hannu Ollila, Säkri 105. Juho Särkinen, SC Inter 106. Niko Nupponen, TBK 107. Harri Venetkorpi, KISPO 108. Mikko Töyssy, SB Ontto II 109. Pauli Hokkanen, SB Ontto II 110. Mikko Liimatainen, KaKi 111. Petri Peltomaa, TBK 112. Kosti Laurila, PirHi 113. Antti Uusitalo, TSS 114. Sami Lämsä, Säkri

430

3+12=15 11+3=14 10+4=14 9+5=14 4+10=14 9+4=13 8+5=13 7+6=13 7+6=13 6+7=13 5+8=13 3+10=13 6+6=12 6+6=12 9+2=11 2+9=11 5+5=10 7+2=9 6+3=9 6+3=9 5+4=9 5+4=9 4+5=9 3+6=9 2+7=9 6+2=8 6+2=8 6+2=8 4+4=8 4+4=8 3+5=8 3+5=8 1+7=8 6+1=7 4+3=7 4+3=7 3+4=7 3+4=7 1+6=7 5+1=6 4+2=6 4+2=6 3+3=6 3+3=6 3+3=6 3+3=6 2+4=6 2+4=6 0+6=6 4+1=5 3+2=5 3+2=5 3+2=5 3+2=5 3+2=5 3+2=5 3+2=5 3+2=5 3+2=5 3+2=5 3+2=5 3+2=5 2+3=5 0+5=5 3+1=4 3+1=4 3+1=4 2+2=4 2+2=4 2+2=4


1+3=4 3+0=3 2+1=3 2+1=3 2+1=3 2+1=3 2+1=3 1+2=3 1+2=3 1+2=3 1+2=3 1+2=3 1+2=3 1+2=3 0+3=3 2+0=2 2+0=2 2+0=2 1+1=2 1+1=2 1+1=2 1+1=2 0+2=2 0+2=2 1+0=1 1+0=1 1+0=1 1+0=1 1+0=1 1+0=1 1+0=1 1+0=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1

MIESTEN V-DIVISIOONA PIRKANMAA 2 KoKo V&L LePo Luuppi SahKu VaLu LeKi II PäLu II AWE CHR Stars

18 18 18 18 18 18 18 18 18 18

15 15 13 11 8 6 6 5 4 1

PISTEPÖRSSI 1. Jere Lappalainen, V & L 2. Mika Petälä, Chr Stars 3. Vesa Huuhtanen, KoKo 4. Jani Tuohisto, KoKo 5. Olli Lyytikäinen, Luuppi 6. Markus Mäkelä, LePo 7. Timo Mäkelä, SahKu 8. Sami Ahlberg, KoKo 9. Janne Hampaala, SahKu 10. Tero Välimäki, V & L 11. Tapio Välimäki, V & L 12. Jani Huuhtanen, KoKo

1 0 2 1 1 2 2 1 1 1

2 3 3 6 9 10 10 12 13 16

148- 78 142- 68 118- 81 132- 100 137- 156 101- 109 92- 100 74- 134 100- 143 70- 144

31 30 28 23 17 14 14 11 9 3

40+19=59 38+10=48 33+12=45 10+33=43 15+25=40 20+19=39 19+19=38 22+15=37 31+5=36 21+15=36 15+20=35 25+9=34

13. Mikko Yli-Arvela, V & L 14. Pasi Heinonen, AWE 15. Petri Ahokas, Luuppi 16. Mika Rantanen, LePo 17. Jouni Kulmala, Luuppi 18. Veli-Matti Aaltonen, AWE 19. Jussi Lehtonen, VaLu 20. Pasi Friimäki, KoKo 21. Mikko Jokinen, VaLu 22. Petteri Hakala, LeKi II 23. Jussi Innanen, VaLu 24. Mika Antila, KoKo 25. Jani Virtanen, LePo 26. Veijo Hämäläinen, Luuppi 27. Heikki Kaipainen, Luuppi 28. Tero Remes, VaLu 29. Vesa Vähä-Maso, SahKu 30. Jyrki Ollikainen, Luuppi 31. Jouni Virtanen, LePo 32. Eero Raivio, SahKu 33. Heikki Setälä, SahKu 34. Mikko Lehtimäki, SahKu 35. Jani Nieminen, AWE 36. Heikki Parkkari, SahKu 37. Mika Sappinen, SahKu 38. Juha Kauppinen, SahKu 39. Ville Klasila, PäLu II 40. Jussi Jokilampi, PäLu II 41. Tommi Lind, LeKi II 42. Markus Silvola, CHR Stars 43. Vesa Rinne, VaLu 44. Tero Niemi, V & L 45. Juhani Hakosalo, Luuppi 46. Ilari Ahonen, LePo 47. Jani Penttinen, LePo 48. Mikko Hätönen, LePo 49. Jani Koskinen, AWE 50. Tommi Laine, PäLu II 51. Jussi Kosonen, VaLu 52. Joonas Peltonen, VaLu 53. Petri Ketola, PäLu II 54. Ville Haapakangas, Luuppi 55. Tuomas Paronen, Luuppi 56. Tomas Kavander, V & L 57. Arto Luopio, LeKi II 58. Markus Salo, KoKo 59. Juha Lahtinen, SahKu 60. Jarno Huuhtanen, LeKi II 61. Teemu Laine, V & L 62. Timo Ronkainen, V & L 63. Jukka Kymäläinen, LePo 64. Anssi Laitila, LeKi II 65. Kari Hara, KoKo 66. Visa Mattila, LePo 67. Janne Kuisla, LeKi II 68. Marko Lahnajärvi, Luuppi 69. Jari Torkkola, Luuppi 70. Hannu Harju, AWE 71. Mikko Järvi, LeKi II 72. Mikko Luopio, LeKi II 73. Juha Ellonen, PäLu II 74. Johannes Soikkeli, AWE 75. Tommi Oksa, VaLu 76. Jani Tuomisto, KoKo 77. Joni Rainio, AWE 78. Niko Tuomioja, PäLu II 79. Jussi Ruija, PäLu II 80. Tuomo Nio, LeKi II 81. Tommi Laurikainen, CHR Stars 82. Mikko Viitanen, LeKi II

431

20+14=34 22+9=31 21+8=29 21+7=28 18+9=27 19+7=26 17+8=25 18+6=24 10+14=24 13+10=23 11+12=23 10+13=23 8+15=23 12+10=22 10+12=22 7+15=22 7+15=22 4+18=22 15+6=21 13+8=21 9+12=21 7+13=20 14+5=19 13+6=19 13+6=19 13+6=19 10+9=19 17+1=18 14+4=18 9+9=18 9+9=18 8+10=18 10+7=17 9+8=17 2+15=17 12+4=16 9+7=16 6+10=16 13+2=15 10+5=15 9+6=15 9+5=14 7+7=14 5+9=14 9+4=13 7+6=13 5+8=13 7+5=12 7+5=12 7+5=12 6+6=12 3+9=12 3+8=11 7+3=10 6+4=10 6+4=10 6+4=10 5+5=10 5+5=10 5+5=10 5+5=10 3+7=10 3+7=10 1+9=10 4+5=9 2+7=9 7+1=8 6+2=8 5+3=8 4+4=8

Sisä-Suomi

115. Mikko Poussa, TBK 116. Juha Järvinen, KISPO 117. Janne Kivinen, KaVo 118. Jarno Rosenlund, TBK 119. Mikko Syrjänen, TBK 120. Jani Kukkamäki, Säkri 121. Mika Perälä, TBK 122. Jussi Lindfors, KISPO 123. Mikko Mäkelä, Säkri 124. Harri Neuvonen, TSS 125. Juha Sarso, TBK 126. Kalle Lehdonmäki, TSS 127. Tomi Rantanen, Säkri 128. Mikko Rinne, PirHi 129. Janne Palmu, KISPO 130. Marko Laaksonen, SB Ontto II 131. Mikael Laine, Säkri 132. Semi Lähteenmäki, KaKi 133. Marko Haataja, KISPO 134. Markus Seeck, Säkri 135. Kimmo Äärinen, KaKi 136. Roy Hölli, TBK 137. Marko Jokela, Säkri 138. Sami Paavilainen, SB Ontto II 139. Tommi Alkula, TSS 140. Mikko Laine, KISPO 141. Ville Lehtonen, TBK 142. Oskari Löytönen, TBK 143. Mikko Nisula, Säkri 144. Mika Ranne, KISPO 145. Lasse Siren, Säkri 146. Mikko Tepsä, KISPO 147. Janne Hämäläinen, Säkri 148. Juha Muttilainen, SB Luja 149. Juha Nääppä, Säkri 150. Atte Ollinen, KaKi 151. Jukka Palmu, KISPO 152. Santeri Paunu, TBK 153. Mikko Ristiharju, SB Luja 154. Kristian Salo, PirHi 155. Tero Santaniemi, KISPO 156. Hannu Syrjä, SB Ontto II


83. Jarkko Virtanen, PäLu II 84. Mika Björksten, LeKi II 85. Sami Ahlgren, AWE 86. Juho Kuusijärvi, VaLu 87. Jussi Laihosalo, AWE 88. Tero Sarja, LePo 89. Ilkka Vuolle, LeKi II 90. Jouni Parviainen, Luuppi 91. Petri Vanhamäki, AWE 92. Jari Huhtala, LeKi II 93. Tuomas Fjällström, KoKo 94. Mika Kaasalainen, AWE 95. Kari Lahdensuo, Luuppi 96. Kimmo Kaunisto, AWE 97. Kimmo Karjalainen, CHR Stars 98. Heikki Välisalo, PäLu II 99. Jussi Kaila, VaLu 100. Ilpo Purmonen, LePo 101. Paavo Tanni, V & L 102. Jukka Pulkkinen, CHR Stars 103. Petri Palomäki, KoKo 104. Jukka Jokiranta, CHR Stars 105. Ning Lio Levi, CHR Stars 106. Mika Paananen, V & L 107. Mika Ekblom, CHR Stars 108. Marko Mäkelä, VaLu 109. Teppo Yrjänäinen, VaLu 110. Kimmo Riuttala, VaLu 111. Janne Lindholm, PäLu II 112. Tuukka Jokilehto, VaLu 113. Vesa Riihonen, KoKo 114. Olli Mattila, V & L 115. Jaakko Juvonen, CHR Stars 116. Mika Äijälä, PäLu II 117. Lauri Veittikoski, AWE 118. Otto Norokorpi, PäLu II 119. Marko Grönros, KoKo 120. Seppo Tepparainen, CHR Stars 121. Ilkka Sirkeoja, CHR Stars 122. Petri Mäensivu, LePo 123. Jarno Nieminen, LeKi II 124. Viljo Tanni, V & L 125. Marko Vornanen, KoKo 126. Harri Klemetti, Luuppi 127. Aki Kyttälä, PäLu II 128. Ossi Numminen, CHR Stars 129. Markus Palmroth, SahKu 130. Juha Jaakola, CHR Stars 131. Jaakko Janakka, AWE 132. Seppo Järvenpää, AWE 133. Timo Kilpinen, LePo 134. Vesa Peltola, SahKu 135. Tomi Nummela, Luuppi 136. Mikko Herkmann, KoKo 137. Lauri Hopeakivi, PäLu II 138. Sami Huurresalo, CHR Stars 139. Mikko Kulonen, LeKi II 140. Sami Rantanen, LeKi II 141. Tero Ruokola, LeKi II 142. Atte Durgenström, LeKi II 143. Anssi Herrala, PäLu II 144. Matias Holopainen, LeKi II 145. Sami Janakka, AWE 146. Ari Jokinen, Luuppi 147. Raimo Jovi, AWE 148. Tero Kauriinmäki, LeKi II 149. Petri Keskinen, SahKu 150. Mika Pitkänen, KoKo 151. Petri Yli-Vainio, CHR Stars 152. Jukka Nurmi, VaLu

4+4=8 3+5=8 5+2=7 4+3=7 4+3=7 4+3=7 4+3=7 4+3=7 4+3=7 3+4=7 2+5=7 1+6=7 5+1=6 4+2=6 3+3=6 3+3=6 3+3=6 2+4=6 3+2=5 2+3=5 2+3=5 1+4=5 1+4=5 1+4=5 4+0=4 3+1=4 3+1=4 3+1=4 2+2=4 2+2=4 2+2=4 1+3=4 0+4=4 0+4=4 0+4=4 3+0=3 2+1=3 2+1=3 1+2=3 0+3=3 0+3=3 0+3=3 2+0=2 1+1=2 1+1=2 1+1=2 1+1=2 0+2=2 0+2=2 0+2=2 0+2=2 0+2=2 0+2=2 1+0=1 1+0=1 1+0=1 1+0=1 1+0=1 1+0=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1

MIESTEN V-DIVISIOONA PIRKANMAA 3 ULA TAMKO SC Lõsimõki TamFu ManPo EPa II TRF SB NMP LocKla Classic IV

18 18 18 18 18 18 18 18 18 18

15 12 11 10 10 7 7 6 4 3

1 3 1 1 0 3 1 0 0 0

PISTEPÖRSSI 1. Petri Auno, ULA 2. Pasi Auno, ULA 3. Ville Viljanen, ULA 4. Tuomas Metsänen, TRF 5. Sami Unnanlahti, TamFu 6. Mika Punta, SB NMP 7. Miikka Tikka, TAMKO 8. Mika Rautio, ManPo 9. Oskari Pulli, Classic IV 10. Jari Painokallio, ULA 11. Matti Backman, TRF 12. Severi Järvelä, ULA 13. Ari Sinkkonen, ManPo 14. Rami Äikäs, SC Läsimäki 15. Sami Nieminen, ManPo 16. Juho Palosaari, TAMKO 17. Samuli Toivonen, SB NMP 18. Jani Nietula, SB NMP 19. Aki Vänninen, SB NMP 20. Pekka Poikojärvi, ULA 21. Rauno Aaltonen, ManPo 22. Marko Nieminen, TRF 23. Tomi Mylläri, TAMKO 24. Antti Taipale, SC Läsimäki 25. Jani Saari, TRF 26. Jani Vilenius, TamFu 27. Jussi Heinonen, TamFu 28. Mika Leino, ManPo 29. Ari Ojaranta, ManPo 30. V-M Hernesniemi, SC Läsimäki 31. Taneli Köppä, SC Läsimäki 32. Kari Valonen, TRF 33. Joonas Jokinen, LocKla 34. Jani Vauto, EPa II 35. Tuomas Mikkola, TAMKO 36. Miika Takala, LocKla 37. Ari Kivipuro, TamFu 38. Pekka Komokallio, LocKla 39. Jussi Virkkunen, SC Läsimäki 40. Mikko Rauhavirta, SC Läsimäki 41. Jukka Alanen, TRF 42. Petri Kallio, LocKla 43. Tuomo Eskola, ULA 44. Kari Peltonen, EPa II 45.Markus Viik, LocKla 46. Miikka Vilermo, EPa II 47. Lari Stenholm, LocKla 48. Juha Salokannel, EPa II 49. Timo Hiltunen, SC Läsimäki 50. Tommi Raudanpää, Classic IV 51. Jari Ruohonen, SB NMP 52. Janne Valkama, EPa II 53. Jani Laakso, TamFu 54. Teemu Harjula, SB NMP 55. Mika Korkeela, TamFu 56. Marco Esko, TRF

432

2 3 6 7 8 8 10 12 14 15

165- 52 88- 59 96- 77 86- 85 98- 91 65- 62 101- 141 85- 95 60- 110 65 -137

31 27 23 21 20 17 15 12 8 6

31+40=71 31+22=53 29+17=46 19+25=44 25+11=36 11+25=36 19+15=34 26+4=30 20+10=30 14+16=30 19+10=29 20+8=28 17+11=28 15+13=28 14+14=28 13+11=24 12+12=24 16+7=23 15+7=22 11+11=22 8+14=22 13+7=20 11+8=19 11+8=19 10+9=19 10+9=19 7+12=19 10+8=18 8+10=18 11+6=17 6+11=17 9+7=16 8+8=16 8+8=16 7+9=16 5+11=16 12+3=15 10+5=15 5+10=15 10+4=14 8+6=14 8+6=14 5+9=14 9+4=13 8+5=13 7+6=13 6+7=13 10+2=12 8+4=12 8+4=12 7+5=12 7+5=12 4+8=12 10+1=11 7+4=11 6+5=11


6+5=11 6+5=11 6+5=11 4+7=11 3+8=11 7+3=10 7+3=10 6+4=10 5+5=10 3+7=10 7+2=9 6+3=9 4+5=9 4+5=9 4+5=9 2+7=9 6+2=8 5+3=8 5+3=8 4+4=8 2+6=8 2+6=8 6+1=7 6+1=7 4+3=7 4+3=7 3+4=7 3+4=7 2+5=7 6+0=6 5+1=6 4+2=6 3+3=6 3+3=6 2+4=6 2+4=6 1+5=6 4+1=5 4+1=5 4+1=5 3+2=5 3+2=5 3+2=5 2+3=5 2+3=5 2+3=5 0+5=5 3+1=4 3+1=4 3+1=4 3+1=4 3+1=4 2+2=4 2+2=4 2+2=4 2+2=4 1+3=4 1+3=4 0+4=4 3+0=3 3+0=3 1+2=3 1+2=3 1+2=3 1+2=3 1+2=3 0+3=3 0+3=3 0+3=3 2+0=2

127.Tuomo Lehtola, TRF 128. Tommi Syvänen, SC Läsimäki 129. Jake Hautamäki, SB NMP 130. Janne Järvi, ULA 131. Janne Lyly, LocKla 132. Arttu Lähteenmäki, Classic IV 133. Tuomas Perkiö, Classic IV 134. Jukka Piri, TRF 135. Juha Sakkila, TamFu 136. Jukka Harjula, TAMKO 137. Mikko Hirvonen, Classic IV 138. Harri Toijala, SB NMP 139. Tero Tuominen, TAMKO 140. Petri Ylenius, EPa II 141. Tuukka Haikka, TamFu 142. Tero Helenius, TRF 143. Jyrki Kataja, ULA 144. Jouni Kuusinen, ManPo 145. Tero Majuri, EPa II 146. Markku Palonen, ManPo 147. Antti Paloniemi, TAMKO 148. Marko Saarela, SC Läsimäki 149. Jarno Teivas, TAMKO

2+0=2 2+0=2 1+1=2 1+1=2 1+1=2 0+2=2 0+2=2 0+2=2 0+2=2 1+0=1 1+0=1 1+0=1 1+0=1 1+0=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1

MIESTEN V-DIVISIOONA PIRKANMAA 4 SBMR FiBa SFC Showtime Dolphins SR IV LePö KOO-VEE III Banditos IRA

18 18 18 18 18 18 18 18 18 18

12 11 10 7 7 6 7 7 7 3

PISTEPÖRSSI 1. Kalle Lehmusvuori, SBMR 2. Jani Latva, FiBa 3. Sami Jokinen, FiBa 4. Jari Juuti, FiBa 5. Jukka Vilkki, SBMR 6. Marko Meronen, LePö 7. Jukka Järvinen, Dolphins 8. Vesa Nordling, LePö 9. Jukka Ruokosalo, SBMR 10. Ilkka Uitti, Showtime 11. Jukka Virtanen, Showtime 12. Jani Saarinen, IRA 13. Vesa Mäenpää, Dolphins 14. Sami Hermans, Banditos 15. Henri Niskala, LePö 16. Antti Stenvall, SR IV 17. Harri Myllymaa, KOO-VEE III 18. Petri Jousea, KOO-VEE III 19. Tommi Määttä, LePö 20. Juho Salo, Banditos 21. Mano Mielonen, Banditos 22. Teemu Luukkonen, SFC 23. Juha Palander, FiBa 24. Pasi Ilves, Banditos 25. Jani Rantanen, Dolphins 26. Jukka-Pekka Raunio, SR IV 27. Jarkko Salomaa, Showtime 28. Heikki Mörsky, SBMR 29. Tuomas Ojala, Showtime 30. Jani Maunuksela, FiBa 31. Janne Lätäkönmäki, FiBa 32. Karri Kylliö, IRA

433

5 3 2 3 3 4 2 2 1 1

1 4 6 8 8 8 9 9 10 14

115- 53 126- 56 84- 71 87- 95 83- 92 83- 71 102- 120 81- 118 79- 104 66- 124

29 25 22 17 17 16 16 16 15 7

25+21=46 16+24=40 29+9=38 23+15=38 26+8=34 25+9=34 8+22=30 6+21=27 14+12=26 9+17=26 18+7=25 14+10=24 11+13=24 17+6=23 14+9=23 14+9=23 17+5=22 13+9=22 12+10=22 8+14=22 8+13=21 9+11=20 9+11=20 6+14=20 17+2=19 11+8=19 10+9=19 8+11=19 15+3=18 13+5=18 13+5=18 10+8=18

Sisä-Suomi

57. Sami Syrjämäki, ULA 58. Heikki Mäkinen, ManPo 59. Petri Mäkinen, ULA 60. Jarno Kuokkanen, Classic IV 61. Jari Yli-Nikkola, EPa II 62. Tero Leivonen, SB NMP 63. Teemu Moisio, TRF 64. Jussi Tikkanen, TamFu 65. Tomi Iikkanen, EPa II 66. Ilari Pänkäläinen, SC Läsimäki 67. Janne Mäkipää, LocKla 68. Timo von Hertzen, SC Läsimäki 69. Jussi Himanen, EPa II 70. Veli-Matti Kulmala, TAMKO 71. Mikko Ritola, TamFu 72. Mika Savolainen, SB NMP 73. Arvi Heikkilä, TAMKO 74. Juha Mönkäre, SC Läsimäki 75. Lasse Sampakoski, TamFu 76. Tommi Tuominen, EPa II 77. Tapio Niininen, Classic IV 78. Pasi Mäntylä, ManPo 79. Markus Määttä, Classic IV 80. Mikko Bister, Classic IV 81. Risto Rajala, TAMKO 82. Olli Ylimäki, Classic IV 83. Jari Iivonen, TRF 84. Juha Tupala, ManPo 85. Petri Lintula, ULA 86. Ari Kumpulainen, TAMKO 87. Harri Kortelainen, TAMKO 88. Heikki Salomaa, SC Läsimäki 89. Jon Juden, SC Läsimäki 90. Janne Järvinen, ULA 91. Markus Karhunen, TAMKO 92. Janne Myllykallio, ManPo 93. Timo Kokko, LocKla 94. Toni Koskinen, Classic IV 95. Petri Peltoniemi, TAMKO 96. Ari Hiltunen, Classic IV 97. Kalle Ahonen, TamFu 98. Mika Lahtinen, TAMKO 99. Antti Sallinen, TamFu 100. Mika Ilomäki, TRF 101. Kari Rautanen, ManPo 102. Lauri Lepikonmäki, EPa II 103. Marko Perälä, Classic IV 104. Janne Koskinen, ULA 105. Ilkka Mattila, SC Läsimäki 106. Juho-Pekka Mikola, ULA 107. Juha Mänkäre, SC Läsimäki 108. Pekka Loponen, LocKla 109. Ville Hakanen, Classic IV 110. Teemu Hilden, EPa II 111. Marko Ikonen, TRF 112. Pasi Kuusisto, SB NMP 113. Pertti Eskola, SC Läsimäki 114. Ilkka Virtanen, SB NMP 115. Vesa Silvennoinen, TAMKO 116. Mika Kuokkanen, Classic IV 117. Jukka-Pekka Raina, EPa II 118. Timo Ruppa, Classic IV 119. Ari Salonen, LocKla 120. Kimmo Salonen, TRF 121. Antti Tomminen, TAMKO 122. Matti Vartiala, TAMKO 123. Markku Niemi, SB NMP 124. Jussi Pättiniemi, Classic IV 125. Timo Salmi, ULA 126. Jussi Koskela, LocKla


33. Jarkko Tuominen, KOO-VEE III 34. Juha Jauhiainen, Showtime 35. Antti Mäkinen, LePö 36. Mika Valkeaniemi, LePö 37. Pasi Hyttinen, Showtime 38. Juho Rantaeskola, KOO-VEE III 39. Jarkko Muuronen, Dolphins 40. Vesa Ekholm, SBMR 41. Sami Siljander, FiBa 42. Olli Luhtalampi, SFC 43. Marko Tikkinen, SR IV 44. Hannu Punta, SR IV 45. Antti Turtiainen, SR IV 46. Rami Koskela, SFC 47. Panu Puskala, SFC 48. Mikko Raivio, FiBa 49. Tapio Mattila, SFC 50. Pasi Kolinummi, SBMR 51. Toni Juselius, FiBa 52. Juha Korpinen, FiBa 53. Mikko Kaataja, SR IV 54. Toni Ojantakanen, SFC 55. Matti Karhunsaari, SFC 56. Timo Laitinen, SBMR 57. Henri Suvanen, Showtime 58. Petteri Nykki, KOO-VEE III 59. Tuomas Rautalin, Banditos 60. Miika Reijonen, Dolphins 61. Samuli Kivinen, IRA 62. Mikko Punta, SR IV 63. Ville Mäkelä, KOO-VEE III 64. Petri Ahti, Banditos 65. Janne Koskinen, Dolphins 66. Ville Rajakallio, IRA 67. Harri Havanka, LePö 68. Ville Parviainen, Showtime 69. Marko Hasa, SBMR 70. Mikko Lahti, SFC 71. Ali Mäkinen, IRA 72. Jani Ruusunen, KOO-VEE III 73. Ilkka Montonen, IRA 74. Teemu Hänninen, LePö 75. Jarkko Kailanto, IRA 76. Marko Peltola, Dolphins 77. Antti-Jussi Ukkonen, Showtime 78. Timo Ketola, KOO-VEE III 79. Ari Lehtonen, Dolphins 80. Teemu Lähteenmäki, LePö 81. Mikko Järvinen, Banditos 82. Juha Korhonen, SR IV 83. Mikko Majapuro, Showtime 84. Jani Udelius, SFC 85. Petteri Silvola, Banditos 86. Pekka Riikonen, SBMR 87. Ville Sonkamuotka, KOO-VEE III 88. Petri Huitti, Dolphins 89. Tapani Lehtilä, SBMR 90. Timo Ojala, Dolphins 91. Harri Vitikka, Banditos 92. Robert Wallenstjerna, KOO-VEE III 93. Riku Henriksson, SBMR 94. Perttu Hänninen, SFC 95. Jukka Laitinen, LePö 96. Veli-Pekka Anteroinen, LePö 97. Jani Mäkelä, Dolphins 98. Sauli Itämetsä, Banditos 99. Teemu Hämelahti, LePö 100. Petri Laine, FiBa 101. Jarkko Helminen, SFC 102. Juha-Matti Henriksson, SBMR

9+8=17 8+9=17 8+9=17 7+10=17 7+10=17 8+8=16 8+8=16 6+10=16 2+14=16 10+5=15 9+6=15 10+4=14 10+4=14 9+4=13 8+5=13 6+7=13 4+9=13 7+5=12 6+6=12 4+8=12 4+8=12 3+9=12 7+4=11 6+5=11 5+6=11 4+7=11 10+0=10 7+3=10 6+4=10 4+6=10 3+7=10 8+1=9 8+1=9 8+1=9 7+2=9 7+2=9 6+3=9 5+4=9 5+4=9 4+5=9 4+5=9 3+6=9 3+6=9 2+7=9 2+7=9 6+2=8 5+3=8 5+3=8 4+4=8 4+4=8 4+4=8 2+6=8 6+1=7 5+2=7 5+2=7 4+3=7 4+3=7 3+4=7 2+5=7 2+5=7 2+5=7 5+1=6 4+2=6 3+3=6 3+3=6 2+4=6 2+4=6 2+4=6 0+6=6 0+6=6

103. Miikka Södergård, Dolphins 104. Mikko Tepponen, SBMR 105. Mauri Kataja, SFC 106. Mika Virtanen, Banditos 107. Risto Haataja, IRA 108. Markus Takala, SR IV 109. Aki Levonius, IRA 110. Jari Fagerström, KOO-VEE III 111. Jarkko Järvinen, IRA 112. Tomi Lähde, SFC 113. Niko Putkonen, SFC 114. Jyri Ryyppö, SR IV 115. Petri Hautala, Dolphins 116. Mika Kosola, SFC 117. Mikko Liikanen, KOO-VEE III 118. Toni Kallio, SFC 119. Mikko Salmenvuo, LePö 120. Mikko Hilpinen, SR IV 121. Petri Leppänen, SR IV 122. Juhani Myllymäki, Banditos 123. Jari Myllylä, SBMR 124. Jussi Laakso, IRA 125. Jouni Haapasalo, FiBa 126. Markus Kakkonen, KOO-VEE III 127. Erkki Oikarainen, SFC 128. Tero Hakala, SR IV 129. Harri Kailanto, IRA 130. Jarkko Mäkisalo, LePö 131. Harri Nieminen, Banditos 132. Timo Nieminen, LePö 133. Jari Ruusunen, KOO-VEE III 134. Erno Tukia, KOO-VEE III 135. Juha Hiljanen, IRA 136. Antti Keskinen, Banditos 137. Tero Leivo, Banditos 138. Jarmo Saarinen, SR IV 139. Juha Jääskeläinen, IRA 140. Mikko Kuusipalo, SR IV 141. Sami Vainio, SR IV 142. Markku Yrjölä, SFC 143. Mauri Sassi, Showtime 144. Mika Asuma, IRA 145. Jukka Heinämäki, SFC 146. Ilpo Märkäjärvi, SR IV 147. Timo Paulsén, Banditos 148. Janne Ferm, SFC 149. Aleksi Kallinen, IRA 150. Tomi Kanerva, SBMR 151. Juha Lamberg, FiBa 152. Tero Määttä, LePö 153. Niko Paulanne, SR IV 154. Reijo Haulisto, SR IV 155. Mika Kokkonen, SFC 156. Ilkka Vainio, IRA 157. Lasse Kakkuri, SBMR 158. Sami Latva, FiBa 159. Jouni Malinen, SR IV 160. Jari Myyryläinen, KOO-VEE III 161. Jussi Syrjälä, FiBa 162. Teemu Trast, Showtime 163. Kari Valtonen, Dolphins 164. Jaska Viherkari, SR IV 165. Jari Vänskä, KOO-VEE III 166. Mika Rosenlund, SBMR

5+0=5 5+0=5 4+1=5 4+1=5 3+2=5 3+2=5 2+3=5 1+4=5 4+0=4 4+0=4 3+1=4 3+1=4 2+2=4 2+2=4 2+2=4 2+2=4 2+2=4 1+3=4 1+3=4 1+3=4 1+3=4 0+4=4 3+0=3 3+0=3 3+0=3 2+1=3 2+1=3 2+1=3 2+1=3 2+1=3 2+1=3 2+1=3 1+2=3 0+3=3 0+3=3 0+3=3 2+0=2 2+0=2 2+0=2 2+0=2 2+0=2 1+1=2 1+1=2 1+1=2 1+1=2 0+2=2 0+2=2 0+2=2 0+2=2 0+2=2 0+2=2 1+0=1 1+0=1 1+0=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1

MIESTEN V-DIVISIOONA SATA-HÄME KyKi KilMy

434

16 16

12 11

3 3

1 2

104- 45 123- 73

27 25


16 16 16 16 16 16 16

10 8 7 8 4 1 1

2 2 3 1 2 4 0

PISTEPÖRSSI 1. Jouni Honkola, KilMy 2. Niko Kota-Aho, Kurttu 3. Jarkko Uimonen, KyKi 4. Ari Nevanpää, KilMy 5. Tuomas Marttinen, LiLu 6. Henri Petro, KyKi 7. Kalle Tala, KyKi 8. Jani Suojansalo, SiPS 9. Oskari Kaisko, KyKi 10. Marko Pääkkönen, KilMy 11. Sampo Peltola, SiPS 12. Mika Helin, SiPS 13. Jani Moisio, Kurttu 14. Gaido Kubu, LiLu 15. Mika Moisio, Kurttu 16. Perttu Lahtinen, Kurttu 17. Lauri Kivipuro, KoSBy 18. Jari Kurittu, Kurttu 19. Janne Kivelä, KilMy 20. Matti Väliniemi, SiPS 21. Toni Järvinen, KyKi 22. Sami Nummela, KoSBy 23. Jose Pitkänen, SB Sählärit 24. Jani Pusa, SB Sählärit 25. Ilari Salo, Kurttu 26. Tuomas Niininen, JPB II 27. Erno Ahokas, JPB II 28. Tero Tuomola, KoSBy 29. Pekka Säynäjoki, KilMy 30. Matti Härkönen, KilMy 31. Tuomo Viita, KilMy 32. Marko Kauranen, JPB II 33. Lari Nurmi, SB Sählärit 34. Tero Lepola, LiLu 35. Jani Viitaharju, KyKi 36. Sami Marjakoski, SiPS 37. Ari-Pekka Leskinen, Kurttu 38. Ville Lahdelma, SiPS 39. Jani Kyröjoki, SB Sählärit 40. Juha Ovaska, SB Sählärit 41. Ville Lehtisaari, KilMy 42. Janne Mäkinen, KoSBy 43. Mika Toivola, SB Sählärit 44. Mikko Hatanpää, LiLu 45. Antti Peltola, SiPS 46. Jani Perkonmäki, SB Sählärit 47. Sami Leskinen, LiLu 48. Jere Viljanmaa, JPB II 49. Mika Ylimäki, KyKi 50. Sam Sjöblom, JPB II 51. Aleksi Alppi, Kurttu 52. Tero Ylinen, LiLu 53. Veli-Pekka Saarinen, SB Sählärit 54. Pessi Aro, KyKi 55. Timo Säynäjoki, KilMy 56. Jarno Toro, KoSBy 57. Tero Ollikainen, JPB II 58. Teemu Simonen, SBT PaPo II 59. Sami Ahola, SBT PaPo II 60. Rami Jokihaara, KyKi 61. Tommi Kilpinen, LiLu

4 6 6 7 10 11 15

101- 81 95- 63 79- 83 78- 61 67- 102 57- 115 36- 117

22 18 17 17 10 6 2

39+17=56 22+22=44 20+14=34 15+18=33 26+4=30 9+17=26 17+8=25 17+7=24 12+12=24 13+10=23 12+11=23 11+12=23 10+13=23 7+16=23 12+9=21 12+7=19 11+8=19 9+10=19 11+7=18 11+7=18 9+9=18 7+11=18 12+5=17 12+5=17 11+6=17 6+11=17 14+2=16 13+3=16 6+10=16 11+4=15 11+4=15 10+5=15 8+7=15 7+8=15 10+4=14 10+3=13 8+5=13 6+7=13 5+8=13 3+10=13 3+10=13 8+4=12 8+4=12 8+4=12 5+7=12 7+4=11 6+5=11 5+6=11 2+9=11 8+2=10 7+3=10 5+5=10 5+5=10 4+6=10 6+3=9 5+4=9 3+6=9 5+3=8 5+3=8 5+3=8 4+4=8

62. Sauli Korkiakoski, LiLu 63. Jorma Nuutinen, SiPS 64. Tommi Nieminen, KyKi 65. Joni Koivisto, SB Sählärit 66. Janne Myllymaa, JPB II 67. Timo Laine, SB Sählärit 68. Mikko Väänänen, KoSBy 69. Ville Vihavainen, KyKi 70. Janne Honkola, KilMy 71. Markus Ilva, KoSBy 72. Matti Tomperi, KyKi 73. Jari Pyylöniemi, SBT PaPo II 74. Anssi Männistö, SBT PaPo II 75. Markus Markkinen, SiPS 76. Juha Koski, SBT PaPo II 77. Jani Korterssalo, SBT PaPo II 78. Tatu Pesonen, SiPS 79. Anssi Kylkilahti, Kurttu 80. Vesa Koivu, KoSBy 81. Mikko Perälä, Kurttu 82. Veli-Pekka Erenius, SB Sählärit 83. Tommi Tohni, LiLu 84. Markku Marjamäki, KyKi 85. Lari Santala, SB Sählärit 86. Ossi Sivula, Kurttu 87. Jouni Latvamäki, JPB II 88. Olli Särkkinen, KoSBy 89. Petri Niemelä, LiLu 90. Juha Salomäki, SBT PaPo II 91. Toni Elfing, LiLu 92. Niko Lamminmäki, SBT PaPo II 93. Veikko Tapio, KoSBy 94. Teemu Merisalo, JPB II 95. Petri Sillanpää, SiPS 96. Jani Suomilammi, SBT PaPo II 97. Jari Pöyhönen, KoSBy 98. Samuli Ollikainen, JPB II 99. Toni Ylinen, KilMy 100. Jani Suolammi, SBT PaPo II 101. Yrjö Huhta, KoSBy 102. Janne Joensivu, KyKi 103. Kari Kallio, LiLu 104. Ari Liuksiala, KoSBy 105. Sami Salmenoja, SBT PaPo II 106. Pasi Jokela, KyKi 107. Mikko Kosonen, KoSBy 108. Jarkko Marjeta, SiPS 109. Tony Kevin, SiPS 110. Juha Sorsa, SB Sählärit 111. Juha Kotanen, SB Sählärit 112. Miska Haavisto, SBT PaPo II 113. Antti Järvinen, LiLu 114. Mika Vuorinen, KilMy 115. Matti Välimäki, SiPS 116. Jussi Leskenmaa, LiLu 117. Henrik Mattius, SiPS 118. Timo Nurmi, Kurttu 119. Pauli Paananen, JPB II 120. Teppo Tuomola, KoSBy 121. Markus Vuorinen, KilMy 122. Hannu Edgren, SiPS 123. 18 Numero, SB Sählärit 124. Tero Sikiö, KilMy 125. Jari Rouhiainen, KoSBy 126. Samuli Alvinen, LiLu 127. Ilkka Järvinen, SiPS 128. Lauri Järvinen, LiLu 129. Jani Kallioniemi, SBT PaPo II 130. Juha-Matti Lipasti, KoSBy 131. Petri Myllymäki, SiPS

435

3+5=8 2+6=8 1+7=8 6+1=7 6+1=7 5+2=7 4+3=7 4+3=7 3+4=7 3+4=7 3+4=7 3+4=7 2+5=7 6+0=6 5+1=6 5+1=6 5+1=6 4+2=6 3+3=6 3+3=6 1+5=6 4+1=5 4+1=5 3+2=5 3+2=5 2+3=5 2+3=5 2+3=5 0+5=5 3+1=4 3+1=4 3+1=4 2+2=4 2+2=4 2+2=4 2+2=4 1+3=4 1+3=4 3+0=3 2+1=3 2+1=3 2+1=3 2+1=3 2+1=3 2+1=3 1+2=3 1+2=3 0+3=3 0+3=3 2+0=2 1+1=2 1+1=2 1+1=2 1+1=2 1+1=2 0+2=2 0+2=2 0+2=2 0+2=2 0+2=2 1+0=1 1+0=1 1+0=1 1+0=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1

Sisä-Suomi

Kurttu SiPS LiLu SB Sõhlõrit KoSBy JPB II SBT PaPo II


132. Ari Mäkinen, JPB II 133. Nino Nevalainen, KyKi 134. Tomi Nippala, JPB II 135. Marko Rasku, SBT PaPo II 136. Mikko Salonen, SB Sählärit 137. Timo Sikiö, KilMy 138. Niko Suutari, JPB II 139. Sami Tomperi, KyKi 140. Matti Järvenmäki, SBT PaPo II

0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1

MIESTEN V-DIVISIOONA KESKI-SUOMI 1 JyRä Hogs SC Luppo LA Kings Martti Happee II Yritys II Vihuri

14 14 14 14 14 14 14 14

13 9 7 7 7 7 1 0

0 1 2 2 2 0 1 2

PISTEPÖRSSI 1. Hannu Liiri, JyRä 2. Markus Luukkonen, JyRä 3. Pellervo Kivelä, LA Kings 4. Lauri Kylmälä, LA Kings 5. Janne Nejlik, Hogs 6. Jyri Korpivaara, JyRä 7. Jukka Toikkanen, Happee II 8. Sami Tiitto, Happee II 9. Jani Kaistinen, Martti 10. Aki Salminen, Yritys II 11. Jyri Korsman, Happee II 12. Kari Kananen, SC Luppo 13. Jukka Seppänen, JyRä 14. Toni Saukkola, Martti 15. Jussi Parkkunen, SC Luppo 16. Tero Utra, LA Kings 17. Kalle Hänninen, Hogs 18. Olli Weijo, Martti 19. Ari Tchänder, Hogs 20. Tuomo Lahtinen, LA Kings 21. Jari Varjo, LA Kings 22. Kari Colliander, Vihuri 23. Paavo-Antti Valjus, Happee II 24. Mikko Savolainen, Yritys II 25. Aapo Niemi, Vihuri 26. Timo Saikkonen, Martti 27. Jukkapekka Jokilahti, SC Luppo 28. Jarkko Hentunen, SC Luppo 29. Okko Riihimäki, JyRä 30. Olli Lylymäki, Happee II 31. Teemu Willgren, SC Luppo 32. Aki Kiviaho, Vihuri 33. Mika Kaistinen, Martti 34. Kalle Tiilikainen, Hogs 35. Matti Kemell, Hogs 36. Marko Jormakka, SC Luppo 37. Petri Heinonen, JyRä 38. Kari Hänninen, JyRä 39. Jarno Huikko, Martti 40. Tero Keisanen, SC Luppo 41. Tero Hämäläinen, LA Kings 42. Mika Paakkunainen, Hogs 43. Janne Riekko, Hogs 44. Mikko Kunttu, Hogs 45. Johannes Inkiläinen, SC Luppo 46. Arttu Laitinen, Yritys II 47. Aki Isojärvi, JyRä

1 4 5 5 5 7 12 12

131- 60 84- 82 84- 67 91- 90 74- 73 88- 72 57- 122 48- 91

24 19 16 16 16 14 3 2

29+10=39 19+17=36 18+16=34 17+16=33 16+13=29 19+9=28 20+7=27 19+8=27 7+18=25 12+12=24 5+18=23 9+13=22 14+7=21 12+9=21 9+12=21 6+15=21 12+7=19 11+8=19 9+10=19 14+4=18 12+6=18 12+5=17 6+11=17 12+4=16 6+10=16 13+2=15 10+5=15 8+7=15 10+4=14 6+8=14 8+5=13 8+5=13 7+6=13 9+3=12 7+5=12 6+6=12 6+6=12 4+8=12 9+2=11 6+5=11 7+3=10 6+4=10 6+4=10 5+5=10 6+3=9 5+4=9 3+6=9

48. Pekka Kunttu, Hogs 49. Ilmari Pitkänen, Happee II 50. Jani Peräinen, Vihuri 51. Tomi Mannermaa, JyRä 52. Petri Paukama, Yritys II 53. Vesa Virtanen, Vihuri 54. Marko Kuronen, SC Luppo 55. Olli Koivikko, Yritys II 56. Jussi Pihlainen, Vihuri 57. Toni Manninen, Yritys II 58. Jarno Heimola, Hogs 59. Matti Ahonen, Happee II 60. Riku Valkeinen, LA Kings 61. Antti Kervinen, Yritys II 62. Mikko Savolainen, JyRä 63. Juhani Tuomi, Hogs 64. Sami Lahtinen, Martti 65. Kimmo Koski, LA Kings 66. Tim Mäkinen, Vihuri 67. Riku Kaistinen, Yritys II 68. Jarkko Pihlainen, Vihuri 69. Pekka Saikkonen, Martti 70. Mikko Nieminen, LA Kings 71. Petri Tiilikainen, Happee II 72. Toni Kangas, SC Luppo 73. Jari Göös, Yritys II 74. Markku Autio, Martti 75. Paulus Pikkarainen, Yritys II 76. Mika Jormakka, SC Luppo 77. Samuli Lahtinen, Martti 78. Tero Matilainen, SC Luppo 79. Jose Niiles, Vihuri 80. Marko Kaakkolahti, LA Kings 81. Mikael Kastikainen, JyRä 82. Markku Kolari, SC Luppo 83. Olli Oranen, Happee II 84. Samu Åkerlund, JyRä 85. Lasse Hytönen, Happee II 86. Tero Lehtinen, Happee II 87. Paavo Peltoniemi, Martti 88. Harri Lehtiniemi, LA Kings 89. Matti Hokkanen, Happee II 90. Mikko Lahti, Happee II 91. Ville Matinmäki, Yritys II 92. Petri Pouta, Hogs 93. Kimmo Saikkonen, Martti 94. Väinö Tuononen, Hogs 95. Toni Lehtonen, LA Kings 96. Antti Miska, Happee II 97. Jani Muilu, Hogs 98. Juha-Pekka Parkkunen, SC Luppo 99. Pasi Halttunen, Happee II 100. Juha Houni, Martti 101. Jiri Kelonen, Yritys II 102. Jani Käpylä, Vihuri 103. Sami Malinen, Happee II 104. Jaakko Saavalainen, Happee II 105. Petro Virtanen, Happee II 106. Vesa Hyppönen, Martti 107. Hannu Sivelä, Hogs 108. Jonne Hyyryläinen, LA Kings 109. Joonas Kaasalainen, Happee II 110. Marko Niininen, Hogs 111. Antti Niska, Happee II 112. Niko Pekkanen, Yritys II 113. Matti Riipinen, LA Kings 114. Antti Saleva, Happee II 115. Johannes Siekkinen, Happee II 116. Tapani Kiilamaa, Happee II 117. Janne Kurjenniemi, Hogs

436

3+6=9 6+2=8 5+3=8 5+3=8 4+4=8 3+5=8 2+6=8 4+3=7 3+4=7 6+0=6 5+1=6 4+2=6 4+2=6 4+2=6 4+2=6 3+3=6 3+3=6 2+4=6 2+4=6 2+4=6 5+0=5 4+1=5 4+1=5 3+2=5 3+2=5 3+2=5 2+3=5 2+3=5 4+0=4 3+1=4 3+1=4 3+1=4 2+2=4 2+2=4 2+2=4 1+3=4 1+3=4 3+0=3 3+0=3 2+1=3 2+1=3 1+2=3 1+2=3 1+2=3 0+3=3 0+3=3 0+3=3 2+0=2 2+0=2 2+0=2 2+0=2 1+1=2 1+1=2 1+1=2 1+1=2 1+1=2 1+1=2 1+1=2 0+2=2 0+2=2 0+2=2 1+0=1 1+0=1 1+0=1 1+0=1 1+0=1 1+0=1 1+0=1 0+1=1 0+1=1


0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1

MIESTEN V-DIVISIOONA KESKI-SUOMI 2 Urho II JH-Team ViitVi JyTo ÄU TiPa II SC TAKTIK Reikäkauha Martti II

16 16 16 16 16 16 16 16 16

9 8 9 9 6 6 3 4 4

3 4 2 2 4 2 5 3 3

PISTEPÖRSSI 1. Pasi Haarala, Martti II 2. Mika Hattara, ÄU 3. Mikko Hyvärinen, JyTo 4. Arto Saviainen, SC TAKTIK 5. Teemu Pekkola, JyTo 6. Petri Kyllönen, Reikäkauha 7. Antti Ruuska, ÄU 8. Perttu Laakso, JyTo 9. Aki Paananen, ViitVi 10. Jari Oranen, Urho II 11. Ari Liimatainen, Urho II 12. Peter Jääskeläinen, Reikäkauha 13. Jani Junikka, JyTo 14. Arto Vainiomäki, JH-Team 15. Janne Kaski, SC TAKTIK 16. Atte Lehtonen, Urho II 17. Vesa Hurri, JH-Team 18. Janne Kallio, Martti II 19. Joni Niemi, JH-Team 20. Jaakko Pekkola, JyTo 21. Pasi Jääskeläinen, Martti II 22. Pekka Kaikkonen, JH-Team 23. Antti Kainulainen, Reikäkauha 24. Hannu Mennala, Martti II 25. Tuomas Arnberg, ViitVi 26. Jonne Kilpikoski, SC TAKTIK 27. Kimmo Halttunen, Martti II 28. Tuomas Heikkilä, JyTo 29. Juha Toivonen, Martti II 30. Lauri Haapakoski, JyTo 31. Pekka Huikko, JH-Team 32. Jari Pajari, ÄU 33. Vesa Moisio, Urho II 34. Janne Kovanen, ÄU 35. Teemu Kuukkanen, ViitVi 36. Markku Minkkinen, SC TAKTIK 37. Jan-Erik Hänninen, ViitVi 38. Panu Jousenkylä, Reikäkauha 39. Jari-Pekka Rautiainen, SC TAKTIK 40. Riku Turpeinen, ViitVi 41. Teppo Laitinen, TiPa II 42. Jarno Raatikainen, ÄU 43. Kai Rosti, SC TAKTIK 44. Jari Vähäkyttä, JyTo 45. Jarno Hakkarainen, ÄU 46. Ville Kauppinen, ViitVi 47. Pekka Soilu, JH-Team 48. Ville Kämppi, JH-Team 49. Mikko Jokinen, TiPa II

4 4 5 5 6 8 8 9 9

69- 46 63- 49 65- 56 75- 63 71- 82 44- 48 57- 72 55- 65 64- 82

21 20 20 20 16 14 11 11 11

18+15=33 14+8=22 7+14=21 17+3=20 12+8=20 8+12=20 12+7=19 10+9=19 10+7=17 9+8=17 10+6=16 9+7=16 4+12=16 6+9=15 13+1=14 13+1=14 9+5=14 3+11=14 10+3=13 10+3=13 9+4=13 8+4=12 8+4=12 7+5=12 4+8=12 1+11=12 8+3=11 8+3=11 8+3=11 7+4=11 7+4=11 7+4=11 5+6=11 5+6=11 8+2=10 8+2=10 7+3=10 7+3=10 3+7=10 3+7=10 6+3=9 6+3=9 5+4=9 5+4=9 5+4=9 4+5=9 3+6=9 1+8=9 7+1=8

50. Erno Niskanen, ViitVi 51. Teemu Ylönen, JH-Team 52. Jori Paananen, ViitVi 53. Mika Lamberg, Reikäkauha 54. Jussi Kovanen, ÄU 55. Pertti Ilmola, TiPa II 56. Jukka Järvinen, SC TAKTIK 57. Christer Pennanen, ViitVi 58. Jani Metsänen, JH-Team 59. Antti Pänkäläinen, Reikäkauha 60. Niko Hakkarainen, Urho II 61. Petri Oksanen, TiPa II 62. Tomi Toikkanen, Urho II 63. Kari Kuurne, JH-Team 64. Toni Pigg, ViitVi 65. Henri Hietala, TiPa II 66. Jussi Hallila, ÄU 67. Matti Frondelius, TiPa II 68. Tero Hagman, Urho II 69. Timo Kakkonen, Martti II 70. Tommi Lahtinen, Martti II 71. Jaakko Kurikka, Urho II 72. Esa Lientola, TiPa II 73. Mikko Tuomi, TiPa II 74. Lasse Manninen, Reikäkauha 75. Arttu Vesala, Urho II 76. Samu Becker, Urho II 77. Miika Matikainen, ÄU 78. Jouni Tarvainen, Reikäkauha 79. Isto Kuukka, Urho II 80. Ville Niutanen, Reikäkauha 81. Mikko Merilainen, TiPa II 82. Juha Hintikka, ÄU 83. Olli Murto, ViitVi 84. Antti Nieminen, JH-Team 85. Kari Kallio, Martti II 86. Hannu Kokkonen, ÄU 87. Hannu Halttunen, Urho II 88. Tuukka Minkkinen, ÄU 89. Petri Mäkinen, SC TAKTIK 90. Sami Natri, JyTo 91. Jussi Haaranen, ÄU 92. Olli Hietamies, Reikäkauha 93. Mika Ruth, JyTo 94. Kai Ihalainen, ViitVi 95. Timo Pulli, Urho II 96. Ossi Koskinen, SC TAKTIK 97. Kalle Pallonen, SC TAKTIK 98. Tero Oranen, Urho II 99. Pasi Tarvainen, TiPa II 100. Henri Hirvonen, ViitVi 101. Pekka Lehtonen, TiPa II 102. Vesa Ojanen, JyTo 103. Olli Raitio, Martti II 104. Aki Vesterinen, JyTo 105. Antti Tuukkanen, JyTo 106. Marko Koljonen, ÄU 107. Akseli Virrankoski, ViitVi 108. Pasi Vuorinen, Urho II 109. Mika Hämäläinen, Reikäkauha 110. Teemu Kurki, SC TAKTIK 111. Sami Piirainen, ÄU 112. Ari Hämäläinen, Urho II 113. Antti Huuskonen, JH-Team 114. Tuomas Koskinen, Martti II 115. Jouni Ranninen, TiPa II 116. Kai Ihalainen, ViitVi 117. Janne Fredrikson, Urho II 118. Henri Koljonen, ViitVi 119. Juho Muli, ÄU

437

6+2=8 6+2=8 5+3=8 5+3=8 5+3=8 4+4=8 4+4=8 4+4=8 3+5=8 2+6=8 4+3=7 3+4=7 1+6=7 5+1=6 5+1=6 5+1=6 5+1=6 3+3=6 3+3=6 3+3=6 3+3=6 2+4=6 2+4=6 1+5=6 5+0=5 4+1=5 3+2=5 3+2=5 3+2=5 2+3=5 2+3=5 2+3=5 2+3=5 1+4=5 1+4=5 0+5=5 0+5=5 3+1=4 3+1=4 3+1=4 3+1=4 2+2=4 2+2=4 2+2=4 2+2=4 2+2=4 1+3=4 1+3=4 3+0=3 3+0=3 2+1=3 2+1=3 2+1=3 2+1=3 2+1=3 2+1=3 1+2=3 1+2=3 1+2=3 1+2=3 0+3=3 0+3=3 0+3=3 2+0=2 2+0=2 2+0=2 2+0=2 2+0=2 1+1=2 1+1=2

Sisä-Suomi

118. Lassi Lehosmaa, JyRä 119. Mika Lehtonen, LA Kings 120. Matti Mäkiaho, Vihuri 121. Santeri Savolainen, Martti 122. Petri Viinikainen, Happee II 123. Petri Jormakka, SC Luppo


120. Riku Nykänen, Reikäkauha 121. Tero Rantala, Reikäkauha 122. Vesa Vainiomäki, JH-Team 123. Heikki Ojaniemi, TiPa II 124. Teemu Ilmonen, JH-Team 125. Ville Sakomaa, JH-Team 126. Jani Suhonen, JH-Team 127. Sami Hiekkanen, TiPa II 128. Jan Fredrikson, Urho II 129. Kimmo Hautamäki, TiPa II 130. Kirre Honkalahti, SC TAKTIK 131. Aleksi Kurki, Urho II 132. Sami Lehtonen, TiPa II 133. Kimmo Nättinen, JyTo 134. Marko Paananen, Reikäkauha 135. Sami Reivinen, Martti II 136. Petri Silvennoinen, TiPa II 137. Antti Tonteri, JH-Team 138. Petri Grönholm, TiPa II 139. Jaska Huttunen, SC TAKTIK 140. Ossi Koivumäki, ViitVi 141. Jani Lehtonen, JyTo 142. Sami Leppiniemi, Reikäkauha 143. Juha Oksanen, ÄU 144. Aapo Palander, TiPa II 145. Joni Romppanen, ÄU 146. Henri Vuorinen, Martti II 147. Marko Weissmann, SC TAKTIK 148. Jukka Piilonen, ÄU 149. Jani Krook, SC Taktik

1+1=2 1+1=2 1+1=2 1+1=2 0+2=2 0+2=2 0+2=2 0+2=2 1+0=1 1+0=1 1+0=1 1+0=1 1+0=1 1+0=1 1+0=1 1+0=1 1+0=1 1+0=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1

NAISTEN I-DIVISIOONA SISÄ-SUOMI MIG Classic II KOO-VEE Happee II SC TOP NiceBandy Probelli Urho

14 14 14 14 14 14 14 14

13 8 8 6 4 5 3 2

1 2 1 2 4 1 3 0

PISTEPÖRSSI 1. Raakel Räsänen, Classic II 2. Sanna Siirola, SC TOP 3. Kati Kalinen, Happee II 4. Jenni Tapper, NiceBandy 5. Minna Lehtimäki, SC TOP 6. Jenni Roppo, Classic II 7. Mari Uusitalo, Classic II 8. Terhi Taavitsainen, Happee II 9. Pirjo Ahlberg, MIG 10. Hanna Saastamoinen, MIG 11. Terhi Sorvali, Classic II 12. Outi Kauko, KOO-VEE 13. Pirjo Pelto, KOO-VEE 14. Ilona Haapasalo, Happee II 15. Enni Laine, NiceBandy 16. Mirva Mansikkaniemi, SC TOP 17. Saija Sippola, KOO-VEE 18. Johanna Peltonen, MIG 19. Anu Savukoski, Classic II 20. Tiina Röning, KOO-VEE 21. Taija Leppälä, MIG 22. Anne-Mari Vintola, MIG 23. Annika Rökman, MIG 24. Annina Mero, KOO-VEE 25. Satu Piiparinen, MIG 26. Elisa Virolainen, KOO-VEE

0 4 5 6 6 8 8 12

45- 12 42- 32 37- 31 36- 32 34- 30 24- 37 15- 26 17- 50

27 18 17 14 12 11 9 4

6+10= 16 7+ 5= 12 5+ 7= 12 9+ 2= 11 6+ 5= 11 10+ 0= 10 9+ 1= 10 7+ 3= 10 8+ 1= 9 6+ 3= 9 4+ 5= 9 3+ 6= 9 3+ 6= 9 2+ 7= 9 5+ 3= 8 5+ 3= 8 4+ 4= 8 2+ 6= 8 1+ 7= 8 5+ 2= 7 4+ 3= 7 5+ 1= 6 4+ 2= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6

27. Katja Koskinen, MIG 28. Tiina Pylvänäinen, Happee II 29. Sari Takala, Happee II 30. Heidi Rantala, KOO-VEE 31. Seija Suihkonen, Happee II 32. Minna Kangas, MIG 33. Sarita Ketola, MIG 34. Anu Tapper, NiceBandy 35. Maria Alaoja, Happee II 36. Susanna Sahla, KOO-VEE 37. Jenni Hakala, Urho 38. Taija Kauppinen, NiceBandy 39. Karoliina Kinnunen, SC TOP 40. Ulla Kotiranta, SC TOP 41. Piia Mäenpää, MIG 42. Anne Rahkonen, Probelli 43. Satu Kalho, Probelli 44. Johanna Noropirtti, Urho 45. Maaria Riipi, Probelli 46. Eevamari Rosvall, Classic II 47. Satu Uimonen, SC TOP 48. Mirka Järvinen, Happee II 49. Tiina Kupiainen, SC TOP 50. Sanna Saastamoinen, MIG 51. Riikka Savolainen, SC TOP 52. Katja Siitonen, SC TOP 53. Minna Stolt, NiceBandy 54. Kiira Joki, Classic II 55. Hanna Kautto, KOO-VEE 56. Emilia Kosonen, KOO-VEE 57. Riikka Leppämäki, NiceBandy 58. Maria Nieminen, Classic II 59. Pirta Virtanen, Happee II 60. Saara Paananen, Urho 61. Pia Saarinen, MIG 62. Henna Siekkinen, Urho 63. Niina Siljander, SC TOP 64. Susanna Kiiskinen, Classic II 65. Anna Lounamaa, Classic II 66. Annakaisa Niemelä, Urho 67. Mari-Liis Parmas, Classic II 68. Jenni Tuurihalme, Happee II 69. Sari Vuorinen, Happee II 70. Maarit Toivonen, Probelli 71. Katri Honkonen, KOO-VEE 72. Pia Kvist, Probelli 73. Heidi Laakso, SC TOP 74. Emilia Paltamaa, Probelli 75. Anna Särkioja, Probelli 76. Ulla Aho-Pynttäri, Urho 77. Maarit Haapanen, Classic II 78. Milla Hiironen, NiceBandy 79. Riina Kuisma, NiceBandy 80. Leeni Pekkala, Urho 81. Marjut Suomi, MIG 82. Heini Uusitalo, Urho 83. Heli Vuorinen, Urho 84. Pauliina Laasanen, Classic II 85. Kreeta Lakkala, KOO-VEE 86. Maretta Lehtinen, MIG 87. Miina Leussu, Happee II 88. Saila Niinimäki, SC TOP 89. Heidi Vainio, MIG 90. Anu Valtonen, Probelli 91. Jaana Berg, Probelli 92. Maarit Keski-Sikkilä, Happee II 93. Reetta Korkki, KOO-VEE 94. Tytti Meijanen, Probelli 95. Nina Mönttinen, SC TOP

438

2+ 4= 4+ 1= 4+ 1= 3+ 2= 3+ 2= 2+ 3= 2+ 3= 1+ 4= 4+ 0= 4+ 0= 3+ 1= 3+ 1= 3+ 1= 3+ 1= 3+ 1= 3+ 1= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 1+ 3= 1+ 3= 1+ 3= 1+ 3= 1+ 3= 0+ 4= 3+ 0= 3+ 0= 3+ 0= 3+ 0= 3+ 0= 3+ 0= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 0+ 3= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0=

6 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1


1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

NAISTEN II-DIVISIOONA SISÄ-SUOMI Gunners FoSu NoPS JyTah Varala-Team SC TOP II HaU Happee III

14 14 14 14 14 14 14 14

9 8 6 7 7 5 1 1

4 4 5 3 1 3 3 1

PISTEPÖRSSI 1. Pirkko Seppä, Gunners 2. Kaisa Kaipio, Varala-Team 3. Piia Hörkkö, FoSu 4. Satu Tossavainen, Gunners 5. Marika Kolehmainen, SC TOP II 6. Minna Lassila, SC TOP II 7. Irene Pelkonen, JyTah 8. Minna Hakala, SC TOP II 9. Nina Lager, JyTah 10. Veera Puosi, FoSu 11. Kaisa Ilo, SC TOP II 12. Johanna Lindell, Varala-Team 13. Salla Aaltonen, Gunners 14. Tuuni Lehtinen, HaU 15. Reetta Mäkelä, NoPS 16. Susanna Lundström, Gunners 17. Pauliina Mikkola, FoSu 18. Maiju Järvinen, SC TOP II 19. Annukka Miettinen, Varala-Team 20. Päivi Mäkiranta, Gunners 21. Kirsi Nurmi, Gunners 22. Teija Sinisalo, HaU 23. Marika Kääriäinen, Happee III 24. Helena Moilanen, JyTah 25. Anne Muukkonen, Happee III 26. Anne-Mari Nyman, Varala-Team 27. Mari Kuparinen, JyTah 28. Alina Alasentie, FoSu 29. Emilia Ylinen, Varala-Team 30. Heidi Forsman, SC TOP II 31. Hanna Ruohola, SC TOP II 32. Outi Hellsten, Varala-Team 33. Tuula Lehto, SC TOP II 34. Katariina Homi, NoPS 35. Noora Valoma, Gunners 36. Heli Jaatinen, JyTah 37. Miia Lehtinen, Varala-Team 38. Hanna Mettälä, HaU 39. Anniina Mäkinen, Varala-Team 40. Miia Saarela, NoPS 41. Susanne Engman, FoSu 42. Elina Haikonen, NoPS

1 2 3 4 6 6 10 12

54- 31 48- 27 35- 25 40- 41 60- 34 49- 38 29- 61 22- 80

22 20 17 17 15 13 5 3

11+ 8= 19 12+ 5= 17 10+ 4= 14 8+ 6= 14 8+ 5= 13 7+ 5= 12 5+ 7= 12 7+ 4= 11 7+ 4= 11 6+ 5= 11 7+ 3= 10 7+ 3= 10 6+ 4= 10 6+ 4= 10 6+ 4= 10 7+ 2= 9 7+ 2= 9 6+ 3= 9 6+ 3= 9 4+ 5= 9 4+ 5= 9 3+ 6= 9 7+ 1= 8 6+ 2= 8 6+ 2= 8 6+ 2= 8 5+ 3= 8 4+ 4= 8 4+ 4= 8 4+ 3= 7 4+ 3= 7 3+ 4= 7 1+ 6= 7 5+ 1= 6 5+ 1= 6 4+ 2= 6 4+ 2= 6 4+ 2= 6 4+ 2= 6 4+ 2= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6

43. Leena Rapo, Gunners 44. Ria Virtanen, Varala-Team 45. Terhi Tasso, FoSu 46. Marika Ahlgren, Varala-Team 47. Katja Ilomäki, HaU 48. Kirsi Pelkonen, JyTah 49. Eija Peltonen, HaU 50. Mari Alhainen, FoSu 51. Mari Pimiä, NoPS 52. Kais Estola-Haaranen, SC TOP II 53. Paula Järvinen, Varala-Team 54. Sari Kallunki, JyTah 55. Leena Lepikonmäki, Gunners 56. Sini Orkola, HaU 57. Mari Saarinen, HaU 58. Mira Friman, JyTah 59. Saara Hasu, Happee III 60. Kirsi Myyryläinen, FoSu 61. Anna Aaltomaa, Varala-Team 62. Marjo Ikonen, NoPS 63. Katja Mäkilä, FoSu 64. Henriikka Forsman, SC TOP II 65. Anna-Reetta Puhakka, JyTah 66. Mari Säteri, FoSu 67. Sini Vinnari, FoSu 68. Elina Heino, NoPS 69. Anu Knuutila, FoSu 70. Heidi Pihkala, FoSu 71. Suvi Perätalo, HaU 72. Lena Suhren, NoPS 73. Mervi Talvitie, NoPS 74. Liisa Penttilä, Varala-Team 75. Kirsi Hujanen, JyTah 76. Johanna Jalonen, Varala-Team 77. Eeva Kannosto, NoPS 78. Emmi Littunen, Happee III 79. Mira Mäkelä, Varala-Team 80. Susanna Pöhö, SC TOP II 81. Sanna Starkman, Gunners 82. Pinja Finnilä, NoPS 83. Eeva Kaura, NoPS 84. Susanna Krall, Happee III 85. Laura Liitsalo, JyTah 86. Iida Mäntylä, NoPS 87. Karoliina Nurmela, FoSu 88. Marjut Penttinen, HaU 89. Krista Pihlaja, SC TOP II 90. Susanna Pihlaja, NoPS 91. Laura Röppänen, Happee III 92. Tanja Suomela, FoSu 93. Riikka Pajunen, Varala-Team 94. Sari Rinta-Luopa, Gunners 95. Anne Salomaa, JyTah 96. Elina Salonen, FoSu 97. Petra Sarja, Gunners 98. Outi Toura, Happee III 99. Maria Antinmaa, NoPS 100. Iina Autio, Happee III 101. Anna Haataja, Happee III 102. Katja Haavisto, SC TOP II 103. Marja Hietala, HaU 104. Mari Kela, Happee III 105. Anu Paloniemi, NoPS 106. Kirsi Reunanen, NoPS 107. Heli Salo, JyTah 108. Pauliina Viklund, Gunners 109. Tiia Viljanen, NoPS 110. Annika Hautamäki, Gunners 111. Karoliina Härkönen, SC TOP II 112. Eija Höri, Happee III

439

3+ 3= 3+ 3= 1+ 5= 5+ 0= 4+ 1= 3+ 2= 3+ 2= 2+ 3= 2+ 3= 1+ 4= 1+ 4= 1+ 4= 3+ 1= 3+ 1= 3+ 1= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 1+ 3= 1+ 3= 1+ 3= 0+ 4= 3+ 0= 3+ 0= 3+ 0= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 0+ 3= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

Sisä-Suomi

96. Hanna Niemelä, Urho 97. Riitta Pietilä, NiceBandy 98. Sari Pihtola, Urho 99. Henna Vihersola, Urho 100. Heli Aaku, MIG 101. Reetta Ahonen, Urho 102. Katariina Kiiskinen, Classic II 103. Marja Ladonlahti, Probelli 104. Nina Matikainen, NiceBandy 105. Ida Mälkönen, Happee II 106. Anu Orsala, Probelli 107. Tanja Sänkiaho, MIG 108. Tuija Sänkiaho, MIG 109. Teija Turunen, Probelli 110. Heli Valkama, KOO-VEE


113. Tiina Kauko, Happee III 114. Eija Levänen, JyTah 115. Riikka Mylläri, NoPS 116. Päivi Mäkirinta, Gunners 117. Outi Pannula, Happee III 118. Kristiina Ryömä, Gunners 119. Heidi Rämö, FoSu 120. Sanna Saarinen, Gunners 121. Milla Salonen, Varala-Team 122. Slomit Savola, Happee III 123. Laura Suominen, NoPS 124. Krista Suvanto, Happee III

0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

NAISTEN III-DIVISIOONA SISÄ-SUOMI 1 LoLa MIG II Kurttu TFT HaU II Pisku

10 10 10 10 10 10

7 5 5 4 4 0

PISTEPÖRSSI 1. Saija Löflund, TFT 2. Henna Orava, LoLa 3. Anu Joutsi, LoLa 4. Laura Lahtinen, Kurttu 5. Mari Koliseva, HaU II 6. Piia Mäkikomsi, MIG II 7. Jenni Ristiniemi, Kurttu 8. Hanna Anttila, LoLa 9. Minna Norokallio, HaU II 10. Maarit Mikkonen, TFT 11. Anu Vuori, Kurttu 12. Laura Saartila, TFT 13. Henna Laakso, Pisku 14. Merja Vuori, Kurttu 15. Pauliina Kähönen, MIG II 16. Heidi Kuparinen, LoLa 17. Maiju Oksanen, LoLa 18. Satu Oksanen, HaU II 19. Tiina Lahtinen, Kurttu 20. Anne Tuomainen, MIG II 21. Marjut Penttinen, HaU II 22. Johanna Heinonen, TFT 23. Maija Lehtinen, Kurttu 24. Essi Nurmi, Kurttu 25. Noora Malin, HaU II 26. Tarja Räihä, MIG II 27. Eveliina Niskanen, MIG II 28. Suvi Roukkula, Pisku 29. Heini Salminen, LoLa 30. Minna Jauhiainen, MIG II 31. Sari Järvinen, HaU II 32. Hanna Lehtinen, Kurttu 33. Katri Peräkivi, TFT 34. Anna Rantanen, Pisku 35. Henna Virkki, TFT 36. Suvi Manninen, MIG II 37. Eija Peltonen, HaU II 38. Tove Shipley, LoLa 39. Heli Kangaskoski, MIG II 40. Jenni Heinäjärvi, LoLa 41. Jenni Hietanen, LoLa 42. Iida Hast, Pisku 43. Taru Kuparinen, LoLa 44. Katja Nousiainen, LoLa 45. Anne Salonen, Pisku 46. Riikka Tervonen, MIG II

2 2 2 2 0 2

1 3 3 4 6 8

36- 17 25- 19 30- 21 22- 24 22- 34 15- 35

17 12 12 10 8 2

9+4=13 8+2=10 6+4=10 7+2=9 5+4=9 5+4=9 6+1=7 5+2=7 4+2=6 3+3=6 3+3=6 1+5=6 5+0=5 4+1=5 4+1=5 3+2=5 3+2=5 2+3=5 3+1=4 3+1=4 3+1=4 3+1=4 3+1=4 1+3=4 3+0=3 3+0=3 3+0=3 3+0=3 3+0=3 2+1=3 2+1=3 2+1=3 2+1=3 2+1=3 2+1=3 1+2=3 1+2=3 1+2=3 0+3=3 2+0=2 2+0=2 1+1=2 1+1=2 1+1=2 1+1=2 1+1=2

47. Lotta Vesterinen, Pisku 48. Piia Laakso, Pisku 49. Noora Mäki, HaU II 50. Minna Salonen, Pisku 51. Hanna-Leena Tuupanen, MIG II 52. Jaana Hatakka, LoLa 53. Laura Pulkkinen, Pisku 54. Elli Nieminen, MIG II 55. Anu Virtanen, TFT 56. Riitta Joutsi, LoLa 57. Annariina Koivu, MIG II 58. Kirsi Pennanen, HaU II 59. Heli Salminen, TFT 60. Aino Turunen, Kurttu 61. Sari Väisänen, MIG II 62. Anna Asunta, Kurttu 63. Anne Ilves, Kurttu 64. Anna Kalves-Komppa, MIG II 65. Piia Löytämäki, MIG II 66. Jaana Rannanmaa, LoLa 67. Marika Rökman, MIG II 68. Leena Vuolle, HaU II 69. Leena Vuori, Kurttu 70. Teija Ekmark, Kurttu 71. Mari Saarela, TFT 72. Leena Elomaa, Kurttu

1+1=2 1+1=2 1+1=2 1+1=2 1+1=2 0+2=2 0+2=2 0+2=2 0+2=2 1+0=1 1+0=1 1+0=1 1+0=1 1+0=1 1+0=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1 0+1=1

NAISTEN III-DIVISIOONA SISÄ-SUOMI 2 Ryhti SBT PaPo Kikunat NiceBandy II Classic III Jymy JU

12 12 12 12 12 12 12

10 10 9 5 3 1 1

1 0 0 0 0 3 2

PISTEPÖRSSI 1. Helena Kiviranta, Ryhti 2. Tanja Pesonen, Ryhti 3. Outi Paldanius, Ryhti 4. Pauliina Paunu, SBT PaPo 5. Heidi Saarinen, Kikunat 6. Sonja Penttilä, Jymy 7. Teija Riihimäki, SBT PaPo 8. Linda Saarinen, Kikunat 9. Kati Aaltonen, Classic 10. Anita Saarinen, Kikunat 11. Emilia Annala, SBT PaPo 12. Marja Peränen, NiceBandy II 13. Anna Viinamäki, SBT PaPo 14. Johanna Kudjoi, Classic 15. Jutta Suoranta, Ryhti 16. Terhi Koskilammi, Jymy 17. Katja Suomela, Kikunat 18. Elina Annala, SBT PaPo 19. Päivi Paldanius, Ryhti 20. Sanna Saarinen, Classic 21. Tiina Klemetti, Kikunat 22. Heidi Ilmavirta, Classic 23. Laura Liimatainen, NiceBandy II 24. Taina Anttila, JU 25. Sari Hakala, Kikunat 26. Jenni Lehtisalo, SBT PaPo 27. Martta Hämylä, JU 28. Sonja Niemi, JU 29. Sirpa Piironen, Kikunat 30. Lisa Lentolehto, Classic 31. Tarja Hovinen, NiceBandy II

440

1 2 3 7 9 8 9

79- 26 42- 8 46- 36 28- 34 30- 44 22- 54 23- 65

21 20 18 10 6 5 3

22 +23 =45 17 +16 =33 12 +7 =19 13 + 4 =17 10 +7 =17 12 +4 =16 6 +7 =13 8 +4 =12 7 +4 =11 6 +5 =11 3 +8 =11 4 +6 =10 8 +0 =8 7 +1 =8 6 +2 =8 6 +2 =8 5 +3 =8 5 +3 =8 5 +3 =8 3 +5 =8 3 +5 =8 6 +1 =7 5 +2 =7 4 +3 =7 4 +3 =7 1 +6 =7 5 +1 =6 3 +3 =6 2 +4 =6 3 +2 =5 3 +2 =5


3 +1 =4 3 +1 =4 3 +1 =4 2 +2 =4 2 +2 =4 2 +2 =4 2 +2 =4 2 +2 =4 3 +0 =3 3 +0 =3 2 +1 =3 2 +1 =3 2 +1 =3 2 +1 =3 1 +2 =3 1 +2 =3 1 +2 =3 1 +2 =3 1 +2 =3 1 +2 =3 0 +3 =3 0 +3 =3 2 +0 =2 2 +0 =2 2 +0 =2 2 +0 =2 1 +1 =2 1 +1 =2 1 +1 =2 1 +1 =2 1 +1 =2 1 +1 =2 1 +1 =2 1 +1 =2 0 +2 =2 0 +2 =2 0 +2 =2 0 +2 =2 0 +2 =2 1 +0 =1 1 +0 =1 1 +0 =1 1 +0 =1 1 +0 =1 1 +0 =1 1 +0 =1 1 +0 =1 1 +0 =1 1 +0 =1 1 +0 =1 0 +1 =1 0 +1 =1 0 +1 =1 0 +1 =1 0 +1 =1 0 +1 =1 0 +1 =1 0 +1 =1 0 +1 =1 0 +1 =1 0 +1 =1

B-84 POJAT HaU Gunners SC TOP Happee LeKi Classic

15 15 15 15 15 15

10 9 9 6 4 1

1 3 1 3 2 2

4 3 5 6 9 12

69- 37 80- 38 63- 45 62- 56 35- 77 56- 112

21 21 19 15 10 4

PISTEPÖRSSI 1. Antti Savela, Happee 2. Jari Aittola, SC TOP 3. Janne Kainulainen, Happee 4. Samu Peltomäki, Gunners 5. Jaakko Westerlund, SC TOP 6. Jussi Kortemaa, Gunners 7. Osmo Reentilä, Gunners 8. Rami Tuominen, Classic 9. Julius Sarisalmi, Gunners 10. Aki Alanko, Gunners 11. Sampo Kiviharju, HaU 12. Konsta Kapanen, Classic 13. Antti Kauppinen, Happee 14. Tommi Keso, HaU 15. Janne Rusanen, Classic 16. Roman Pass, Gunners 17. Samuli Kiviharju, HaU 18. Toni Karvonen, Classic 19. Antti Korpi, HaU 20. Tero Lehtinen, Happee 21. Tomi Matikainen, LeKi 22. Juhamatti Pukka, Classic 23. Niko Englund, HaU 24. Sami Jukola, SC TOP 25. Anssi Järvinen, HaU 26. Jussi Kolehmainen, LeKi 27. Ville-Veikko Alanko, HaU 28. Tuomas Lehtinen, Classic 29. Paavo-Antti Valjus, Happee 30. Mikko Vähä-Peltomäki, Gunners 31. Tuomas Mikkola, HaU 32. Antti Krekola, Classic 33. Jarno Laitinen, Classic 34. Perttu Partanen, Happee 35. Sami Munnukka, SC TOP 36. Ilmari Pitkänen, Happee 37. Tomi Rämä, SC TOP 38. Joona Jyrkiäinen, LeKi 39. Sami Väänänen, SC TOP 40. Miika Kakko, Happee 41. Timi Rantanen, Gunners 42. Ilkka Vuolle, LeKi 43. Topi Ilmarinen, Gunners 44. Klaus Hiirijoki, Gunners 45. Henri Kiuru, Gunners 46. Eemeli Kero, HaU 47. Jussi Mäkinen, LeKi 48. Jarkko Rajala, SC TOP 49. Teijo Leskinen, HaU 50. Ville Kauppinen, Classic 51. Tuomas Koivumäki, Classic 52. Lauri Liimatainen, SC TOP 53. Jouni Rapkisto, HaU 54. Niko Nummela, SC TOP 55. Lauri Pyyhtiä, SC TOP 56. Miika Koskela, Classic 57. Lauri Pietikäinen, Gunners 58. Antti Vettenranta, LeKi 59. Roni Lindeman, Gunners 60. Vesa Mattila, HaU 61. Pasi Ohralahti, Gunners 62. Mikko Palonen, SC TOP 63. Lauri Ratinen, Happee 64. Jouni Virtanen, LeKi 65. Lauri Virtanen, SC TOP 66. Jaakko Pekkonen, HaU 67. Atte Borgenström, LeKi

441

15+ 9= 24 13+ 5= 18 11+ 7= 18 13+ 4= 17 11+ 6= 17 9+ 8= 17 9+ 7= 16 8+ 7= 15 10+ 4= 14 6+ 8= 14 2+12= 14 8+ 4= 12 7+ 5= 12 7+ 4= 11 4+ 7= 11 3+ 8= 11 7+ 3= 10 6+ 4= 10 5+ 5= 10 5+ 5= 10 4+ 6= 10 4+ 6= 10 7+ 2= 9 7+ 2= 9 6+ 3= 9 6+ 3= 9 5+ 4= 9 5+ 4= 9 3+ 6= 9 2+ 7= 9 6+ 2= 8 5+ 3= 8 5+ 3= 8 5+ 3= 8 4+ 4= 8 5+ 2= 7 5+ 2= 7 4+ 3= 7 4+ 3= 7 3+ 4= 7 3+ 4= 7 2+ 5= 7 1+ 6= 7 5+ 1= 6 5+ 1= 6 4+ 2= 6 4+ 2= 6 2+ 4= 6 5+ 0= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 2+ 3= 5 2+ 3= 5 1+ 4= 5 1+ 4= 5 3+ 1= 4 3+ 1= 4 3+ 1= 4 2+ 2= 4 2+ 2= 4 2+ 2= 4 2+ 2= 4 2+ 2= 4 2+ 2= 4 2+ 2= 4 1+ 3= 4 3+ 0= 3

Sisä-Suomi

32. Johanna Kaski, NiceBandy II 33. Annina Palo, Ryhti 34. Jonna Pasanen, NiceBandy II 35. Nina Matikainen, NiceBandy II 36. Hanna Pekkanen, NiceBandy II 37. Elina Salo, Ryhti 38. Kirsi Vilen, Classic 39. Jonna Oksanen, Ryhti 40. Sari Alhola-Piipponen, JU 41. Johanna Ojala, SBT PaPo 42. Saila Lammi, Ryhti 43. Mervi Maunu, Kikunat 44. Annika Uuttu, Ryhti 45. Maarit Kivinen, JU 46. Kirsi Villman, Kikunat 47. Heidi Kemppainen, Ryhti 48. Tiina Repo, Classic 49. Ritva Salonen, Kikunat 50. Anna-Mari Tarvainen, NiceBandyII 51. Minna Koivisto, NiceBandy II 52. Hillevi Pulkkinen, JU 53. Katja Saloranta, Classic 54. Maarit Koskinen, JU 55. Riitta Louhimo, Ryhti 56. Piia Luukkanen, Kikunat 57. Katja Silomäki, SBT PaPo 58. Mariia Hakala-Rahko, Jymy 59. Kati Ikonen, NiceBandy II 60. Heidi Lepistö, Classic 61. Karita Lepistö, JU 62. Henna Mäkinen, Ryhti 63. Sinikka Tekoniemi, Jymy 64. Katri Koskinen, JU 65. Hanne Nyrönen, NiceBandy II 66. Henna Leppänen, NiceBandy II 67. Jonna Rantala, SBT PaPo 68. Katri Niemelä, JU 69. Irmeli Suontakanen, Ryhti 70. Anu Ylimäki, Jymy 71. Terhi Aliska, Ryhti 72. Martta Haikka, NiceBandy II 73. Anna-Kaisa Hietaniemi, JU 74. Eeva-Liisa Laaksonen, Kikunat 75. Taija Mylläri, Jymy 76. Leena Mäensilta, JU 77. Jenni Oksanen, Ryhti 78. Laura Rinkineva, Jymy 79. Katariina Vaviolahti, SBT PaPo 80. Miina Vihavainen, Kikunat 81. Sarita Heikkinen, NiceBandy II 82. Marika Kanneljärvi, Ryhti 83. Johanna Aromaa, Classic 84. Maria Bremer, Classic 85. Outi Laakkonen, Classic 86. Miia Linnusmaa, Jymy 87. Pia Mäki-Turja, Classic 88. Jenni Paasto, Kikunat 89. Teija Puolanne, SBT PaPo 90. Meri Saarikoski, Jymy 91. Mari Vainionpää, Jymy 92. Marika Laitila, Classic


68. Jani Koppanen, Gunners 69. Tuomas Lappalainen, Happee 70. Jarno Lehtonen, HaU 71. Ville Erävistö, SC TOP 72. Teijo Koskinen, HaU 73. Jori Kuikka, HaU 74. Jukka Lintula, LeKi 75. Perttu Ojansuu, Gunners 76. Olli-Petteri Salo, LeKi 77. Johannes Siekkinen, Happee 78. Juha Jyrkiäinen, LeKi 79. Tapani Kiilamaa, Happee 80. Iivari Niemelä, Gunners 81. Matti Ahonen, Happee 82. Juha Hakala, LeKi 83. Juha Järvinen, SC TOP 84. Antto Pajulahti, HaU 85. Olli Aalto, Classic 86. Janne Leponiemi, SC TOP 87. Jouni Rapikisko, HaU 88. Mikko Ahonen, Classic 89. Jani Hakala, LeKi 90. Jali Joki, Gunners 91. Juhani Kerovuori, SC TOP 92. Jarkko Majala, SC TOP 93. Mika Mantila, LeKi 94. Sebastian Svahn, Classic 95. Anssi Hirvonen, Happee 96. Jussi Leppävuori, Gunners 97. Juha Saren, LeKi 98. Tuomas Viiala, HaU

3+ 0= 2+ 1= 2+ 1= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

B-85 POJAT Classic Gunners Ilves Klubi LaNMKY Tigers NoPS Kurttu

12 12 12 12 12 12 12

10 9 6 6 3 3 1

PISTEPÖRSSI 1. Ilari Taskinen, Tigers 2. Henri Johansson, Classic 3. Ville Sahimaa, LaNMKY 4. Tuukka Savolainen, LaNMKY 5. Antti Saari, LaNMKY 6. Marko Virtanen, NoPS 7. Matti Koskela, Classic 8. Ville Lahtinen, Gunners 9. Ville Peltonen, Gunners 10. Topi Viinamäki, Ilves Klubi 11. Janne Leppänen, NoPS 12. Janne Lamminen, Gunners 13. Olli Leskinen, Ilves Klubi 14. Niilo Koivisto, NoPS 15. Wille Nyyssönen, Ilves Klubi 16. Tommi Golnick, LaNMKY 17. Vesa Sanka-Aho, Tigers 18. Jussi Vessari, Gunners 19. Vesa Pajunen, Classic 20. Ville Hänninen, Classic 21. Jussi Oksanen, Ilves Klubi 22. Tomi Hytönen, Tigers 23. Vilppu Salovaara, Ilves Klubi 24. Ville Viherkoski, Gunners 25. Aleksi Alppi, Kurttu 26. Jari Pykäläinen, LaNMKY 27. Toni Valkeejärvi, Tigers

2 0 2 0 2 1 1

0 3 4 6 7 8 10

71- 38 59- 33 55- 38 62- 33 45- 55 38- 63 22- 92

22 18 14 12 8 7 3

18+ 9= 27 12+ 8= 20 12+ 8= 20 6+12= 18 13+ 4= 17 10+ 7= 17 8+ 9= 17 13+ 2= 15 4+11= 15 8+ 6= 14 7+ 5= 12 4+ 8= 12 9+ 2= 11 7+ 4= 11 7+ 4= 11 6+ 5= 11 6+ 5= 11 5+ 6= 11 2+ 9= 11 9+ 1= 10 7+ 3= 10 5+ 5= 10 5+ 5= 10 7+ 2= 9 6+ 3= 9 6+ 3= 9 5+ 4= 9

28. Ville Hakolinna, Classic 29. Antti Lehtonen, Ilves Klubi 30. Eero Posti, LaNMKY 31. Tuomas Mäkinen, Gunners 32. Ossi Rotonen, Gunners 33. Mika Ahovainio, Gunners 34. Simo Tirkkonen, NoPS 35. Antti Johansson, Gunners 36. Olli Haapio, Ilves Klubi 37. Roope Hietalahti, Ilves Klubi 38. Anssi Kylkilahti, Kurttu 39. Jaakko Loikkanen, Ilves Klubi 40. Eetu Pättiniemi, Classic 41. Mika Mononen, LaNMKY 42. Karri Kivinen, LaNMKY 43. Jari Vasko, Gunners 44. Heikki Kenttälä, NoPS 45. Ari-Pekka Leskinen, Kurttu 46. Perttu Lahtinen, Kurttu 47. Juuso Koivisto, Classic 48. Jussi Pättiniemi, Classic 49. Joni Jokipii, Classic 50. Tino Kalliomäki, Gunners 51. Joonas Mäkinen, Classic 52. Tommi Pajunen, Classic 53. Tero Pulkkinen, Classic 54. Teemu Ahlgren, Classic 55. Jani Heino, LaNMKY 56. Juho Koivula, Classic 57. Janne Viitala, Classic 58. Mikko Lehtola, Tigers 59. Ville Räsänen, Ilves Klubi 60. Juho Sistonen, Tigers 61. Matti Hankala, Kurttu 62. Jere Liljenbäck, Ilves Klubi 63. Sampsa Tukia, Tigers 64. Heikki Lappi, Gunners 65. Peetu Vessari, Tigers 66. Elias Lehtovaara, LaNMKY 67. Riku Järvenpää, NoPS 68. Joni Järvinen, Ilves Klubi 69. Joonas Karjula, Kurttu 70. Ossi Sivula, Kurttu 71. Tapio Hintikka, LaNMKY 72. Tero Laitinen, NoPS 73. Matti Palonen, Classic 74. Nikke Ruokolainen, LaNMKY 75. Ville Kautto, Ilves Klubi 76. Janne Laakso, NoPS 77. Eero Huhtala, Tigers 78. Jukka Palovainio, Classic 79. Lauri Tuomisto, NoPS 80. Petri Packalen, NoPS 81. Petri Mastomäki, Tigers 82. Ville Pietiläinen, Tigers 83. Mikko Isotalo, Gunners 84. J-P Johansson, Classic 85. Lauri Kylkilahti, Kurttu 86. Jere Liljebäck, Ilves Klubi 87. Miika Mikkola, Ilves Klubi 88. Jussi Räsänen, Ilves Klubi 89. Marko Saarinen, Classic 90. Mikko Särkiniemi, Classic 91. Tero Jokela, Tigers 92. Jani Jokinen, Tigers 93. Sami Juslin, LaNMKY 94. Kenneth Ketola, Classic 95. Juho Lehtonen, Classic 96. Janne Moisio, NoPS

442

4+ 5= 3+ 6= 3+ 6= 5+ 3= 4+ 4= 6+ 1= 6+ 1= 3+ 4= 2+ 5= 2+ 5= 2+ 5= 2+ 5= 2+ 5= 5+ 1= 4+ 2= 3+ 3= 2+ 4= 2+ 4= 5+ 0= 4+ 1= 4+ 1= 3+ 2= 3+ 2= 3+ 2= 3+ 2= 3+ 2= 2+ 3= 2+ 3= 2+ 3= 4+ 0= 3+ 1= 3+ 1= 3+ 1= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 1+ 3= 1+ 3= 3+ 0= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 0+ 3= 0+ 3= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

9 9 9 8 8 7 7 7 7 7 7 7 7 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1


0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

1 1 1 1 1 1 1

C-86 POJAT SC TOP Ilves Classic V&L SB Kisa SBT Butchers PATO Jäppärä

14 14 14 14 14 14 14 14

13 11 10 8 6 3 2 1

0 1 0 2 0 1 0 0

PISTEPÖRSSI 1. Tommi Pajunen, Classic 2. Tomas Kavander, V & L 3. Saku Tölli, V & L 4. Ville Hakolinna, Classic 5. Osmo Kiventöyry, SC TOP 6. Matti Palonen, Classic 7. Aleksis Sutinen, SC TOP 8. Erno Valtonen, Ilves 9. Vesa Pajunen, Classic 10. Michael Grönlund, SBT Butchers 11. Ilkka Pärmäkoski, SC TOP 12. Joonas Sollo, SB Kisa 13. Juhana Helin, SB Kisa 14. Joonas Korhonen, SC TOP 15. Henri Vasara, Ilves 16. Heikki Mannila, V & L 17. Ari Kärkkäinen, Jäppärä 18. Jussi Oksanen, Ilves 19. Sakari Huttunen, SC TOP 20. Jussi Pättiniemi, Classic 21. Joonas Ikonen, SBT Butchers 22. Joni Silvennoinen, SC TOP 23. Antti Haritonov, Jäppärä 24. Kim Paananen, V & L 25. Arto Kesti, Jäppärä 26. Niki Kylmäkorpi, SC TOP 27. Henrik Koskinen, SBT Butchers 28. Ossi Moberg, SBT Butchers 29. Lassi Jokinen, Ilves 30. Riku Pirttiniemi, SC TOP 31. Juha-Mati Kalliosalo, V & L 32. Jesse Halme, Ilves 33. Petri Majanen, Jäppärä 34. Reima Viljanen, PATO 35. Joel Kuisma, Classic 36. Jussi Peltotalo, SC TOP 37. Juha Vesterinen, SB Kisa 38. Marko Nääppä, Ilves 39. Niko Dahlgren, SB Kisa 40. Joni Eskola, SC TOP 41. Roope Hietalahti, Ilves 42. Teemu Väyrynen, Ilves 43. Pete Visala, V & L 44. Joonas Jylhä, SC TOP 45. Harri Heinonen, Jäppärä 46. Mikki Räsänen, Ilves 47. Veikko Pullinen, SC TOP 48. Martti Lahtela, PATO 49. Joel Puhakka, Ilves 50. Ville Räsänen, Ilves

1 2 4 4 8 10 12 13

109- 18 85- 44 91- 52 73- 82 56- 68 57- 89 29- 77 50- 120

26 23 20 18 12 7 4 2

19+21= 40 14+20= 34 22+ 8= 30 20+ 8= 28 9+19= 28 15+12= 27 13+14= 27 18+ 8= 26 7+18= 25 21+ 3= 24 16+ 4= 20 13+ 7= 20 16+ 3= 19 14+ 5= 19 13+ 6= 19 12+ 7= 19 9+ 9= 18 9+ 9= 18 7+11= 18 9+ 8= 17 11+ 5= 16 8+ 6= 14 7+ 7= 14 7+ 7= 14 10+ 3= 13 9+ 4= 13 7+ 6= 13 5+ 8= 13 6+ 6= 12 5+ 7= 12 4+ 8= 12 10+ 1= 11 7+ 4= 11 6+ 5= 11 8+ 2= 10 6+ 4= 10 4+ 6= 10 6+ 3= 9 5+ 4= 9 5+ 4= 9 4+ 5= 9 4+ 5= 9 3+ 5= 8 2+ 6= 8 6+ 1= 7 6+ 1= 7 5+ 2= 7 4+ 3= 7 3+ 4= 7 3+ 4= 7

51. Kari-Matti Hyvönen, PATO 52. Juuso Anttila, SB Kisa 53. Juhani Pajula, Classic 54. Otto Arajärvi, V & L 55. Joni Jantunen, SC TOP 56. Ville Viherä, SB Kisa 57. Lauri Järvensivu, SBT Butchers 58. Jukka Virtanen, Jäppärä 59. Antti Lepistö, SBT Butchers 60. Olli Mäenpää, SBT Butchers 61. Aleksi Kalliomäki, Ilves 62. Miikka Pohjaslahti, SB Kisa 63. Tommi Uimonen, SB Kisa 64. Jesse Ketokoski, PATO 65. Simo Kurki, PATO 66. Erno Syvälahti, V & L 67. Lauri Viitanen, PATO 68. Demin Dima, Jäppärä 69. Mico Pihlajinen, SB Kisa 70. Erno Saarikko, SB Kisa 71. Otto Moberg, SBT Butchers 72. Ville Veikkolainen, SB Kisa 73. Juha Rautajoki, Ilves 74. Juuso Jokinen, SB Kisa 75. Dima Kaartinen, Jäppärä 76. Sami Aurio, SBT Butchers 77. Juha Helin, V & L 78. Jarno Kartela, PATO 79. Antti Mäkinen, SC TOP 80. Jarno Laitinen, Classic 81. Villematti Santanen, Ilves 82. Pauli Virtanen, Ilves 83. Jaakko Huhtapelto, PATO 84. Markus Laikkola, Classic 85. Petoi Majamaa, Jäppärä 86. Matti Niemi, Classic 87. Dima Demin, Jäppärä 88. Miika Heikkinen, SC TOP 89. Niko Heikkinen, SC TOP 90. Mika Isohannu, SBT Butchers 91. Jouni Sirola, PATO 92. Sebastian Svahn, Classic 93. Perttu Tamminen, PATO 94. Tero Kantelinen, Ilves 95. Aki Laitanen, Jäppärä 96. Joni Leväjärvi, Classic 97. Petri Määttä, SB Kisa 98. Samu Orava, SC TOP 99. Mikko Ylilammi, SBT Butchers 100. Joonas Dukpa, Classic 101. Turo Heinonen, V & L 102. Tuomo Jokipii, SB Kisa 103. Antti Koskinen, PATO 104. Jukka Kotiranta, SC TOP 105. Marko Paananen, V & L 106. Verneri Simola, PATO 107. Aki Sokka, SC TOP 108. Ossi Boberg, SBT Butchers 109. Mikko Joutsenlahti, PATO 110. Aatu Kokko, PATO 111. Jussi Lehti, Jäppärä 112. Ville Leppä, SB Kisa 113. Olli Liimatainen, SBT Butchers 114. Jani Mäkelä, Jäppärä 115. Ville-Joonas Niemelä, SBT Butchers 116. Olli Nieminen, SC TOP 117. Mika Penna, Jäppärä 118. Antti Rajasalo, SBT Butchers 119. Petteri Rintamäki, Ilves 120. Heikki Sarkanen, Ilves

443

2+ 5= 0+ 7= 6+ 0= 4+ 2= 4+ 2= 4+ 2= 3+ 3= 3+ 3= 2+ 4= 2+ 4= 1+ 5= 1+ 5= 4+ 1= 3+ 2= 3+ 2= 3+ 2= 3+ 2= 2+ 3= 1+ 4= 1+ 4= 3+ 1= 3+ 1= 1+ 3= 3+ 0= 3+ 0= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 1+ 2= 1+ 2= 0+ 3= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

7 7 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

Sisä-Suomi

97. Ossi Mäkinen, Classic 98. Antti Norsberg, Tigers 99. Petri Poikolainen, Tigers 100. Tuomas Reimar, Gunners 101. Mikko Remsu, NoPS 102. Tero Tulivuo, Classic 103. Jouni Virtanen, Classic


C-87 POJAT Classic Gunners Ilves SC TOP MU HaU SC Ballhunters

18 18 18 18 18 18 18

15 12 10 9 6 6 1

1 1 2 1 2 1 0

2 5 6 8 10 11 17

PISTEPÖRSSI 1. Markus Murto, Gunners 2. Eetu Pättiniemi, Classic 3. Matti Koskela, Classic 4. Aki-Pekka Saarinen, MU 5. Mikko Koivisto, HaU 6. Jussi Kuusirinne, Ilves 7. Antti Raiko, SC TOP 8. Mikael Lehtonen, Ilves 9. Janne Viitala, Classic 10. Ville Hoivala, Classic 11. Markus Koskimäki, Ilves 12. Janne Jalonen, Classic 13. Juuso Koivurinne, SC TOP 14. Joonas Vuoristo, Gunners 15. Jarno Lehtonen, HaU 16. Juho Koivula, Classic 17. Emil Nieminen, MU 18. Jarmo Mattila, Gunners 19. Mikko Mäntykoski, SC TOP 20. Tero Tulivuo, Classic 21. Perttu Mäkelä, Gunners 22. J-P Johansson, Classic 23. Erkki Kallio, MU 24. Matti Vessari, MU 25. Antti Yläkangas, MU 26. Tommi Yläkangas, MU 27. Mikko Suppula, Gunners 28. Juho Manninen, HaU 29. Juha Ollikainen, SC TOP 30. Miika Tomi, Gunners 31. Janne Alakoski, HaU 32. Teemu Vartimo, SC Ballhunters 33. Ville-Pekka Arponen, Ilves 34. Timo Kuossari, SC TOP 35. Timo Peltonen, Ilves 36. Tomi Erävaara, Classic 37. Niko Hämeenniemi, SC Ballhunters 38. Joni Kaihevaara, Ilves 39. Matti Valkeaniemi, Ilves 40. Jukka Valkama, SC Ballhunters 41. Jukka Palovainio, Classic 42. Juuso Helander, MU 43. Teemu Vuorinen, SC TOP 44. Mika Helenius, HaU 45. Jaakko Kuure, Ilves 46. Tomi Pitkäniemi, SC Ballhunters 47. Joel Sallinen, Gunners 48. Riku Syrjänen, Gunners 49. Ville Välimäki, Classic 50. Miikka Hämäläinen, Classic 51. Jussi Tapola, Ilves 52. Mikko Ruokolainen, SC TOP 53. Anton Bothas, HaU 54. Ville Dahlberg, SC TOP 55. Mika Ojala, SC TOP 56. Joni Kettinen, MU 57. Veli-Pekka Salo, SC Ballhunters 58. Mikko Leikkanen, Ilves 59. Petri Partio, SC Ballhunters

134- 49 84- 57 85- 71 85- 77 76- 95 66- 79 44- 146

31 25 22 19 14 13 2

31+ 9= 40 19+19= 38 27+ 8= 35 15+15= 30 22+ 5= 27 17+ 6= 23 16+ 5= 21 11+10= 21 11+10= 21 13+ 7= 20 11+ 9= 20 14+ 5= 19 10+ 9= 19 6+13= 19 8+10= 18 5+12= 17 11+ 5= 16 11+ 3= 14 9+ 5= 14 7+ 7= 14 6+ 8= 14 5+ 9= 14 9+ 4= 13 8+ 5= 13 9+ 3= 12 7+ 5= 12 6+ 6= 12 4+ 8= 12 4+ 8= 12 7+ 4= 11 6+ 5= 11 7+ 3= 10 6+ 4= 10 6+ 4= 10 5+ 5= 10 4+ 6= 10 4+ 6= 10 4+ 6= 10 8+ 1= 9 7+ 2= 9 4+ 5= 9 2+ 7= 9 8+ 0= 8 5+ 3= 8 4+ 4= 8 4+ 4= 8 4+ 4= 8 4+ 4= 8 4+ 4= 8 3+ 5= 8 3+ 5= 8 2+ 6= 8 5+ 2= 7 5+ 2= 7 5+ 2= 7 4+ 3= 7 5+ 1= 6 4+ 2= 6 4+ 2= 6

60. Samuli Räisänen, Gunners 61. Lauri Isotalo, Gunners 62. Juho Lehtonen, Classic 63. Jani Kuntonen, SC TOP 64. Mikko Heikkinen, Gunners 65. Miikka Heikkinen, SC TOP 66. Antti Lumijärvi, Classic 67. Toni Mattila, SC TOP 68. Jari-Pekka Poranen, SC Ballhunters 69. Roni Ruuska, Classic 70. Tomi Salo, SC Ballhunters 71. Jarno Lempinen, HaU 72. Jyri Kuntonen, SC TOP 73. Mikko Lampinen, MU 74. Arttu Aalto, HaU 75. Olli Kesko, HaU 76. Henri Heikkonen, Ilves 77. Aleksi Dahlman, HaU 78. Janne Koivisto, Ilves 79. Tomi Kullas, SC Ballhunters 80. Ari Karema, Classic 81. Petri Koski, SC TOP 82. Henri Kuulas, MU 83. Niko Ruutikainen, SC TOP 84. Samuel Soini, Ilves 85. Petri Kivistö, SC Ballhunters 86. Sami-Pekka Korpela, MU 87. Joonas Mäkinen, Classic 88. Toni Rasku, Ilves 89. Olli Salomäki, Ilves 90. Ville Siukola, Ilves 91. Juuso Tähtinen, SC Ballhunters 92. Marko Helenius, HaU 93. Timo Lehmus, HaU 94. Lassi Aro, SC Ballhunters 95. Joonas Vuorela, SC TOP 96. Taneli Alin, Ilves 97. Juha Haakana, HaU 98. Pyry Järvinen, MU 99. Jyri Kantonen, SC TOP 100. Olli Keso, HaU 101. Mikael Kortesluoma, Classic 102. Olli Koskela, HaU 103. Aleksi Lahti, HaU 104. Markus Laine, HaU 105. Sami Lindfors, SC TOP 106. Mino Nikoskinen, MU 107. Rami Ojala, SC Ballhunters 108. Kim Salonen, HaU 109. Mikko Suhonen, Classic 110. Emil Alander, Ilves 111. Christer Holmberg, SC TOP 112. Jukka Inha, Ilves 113. Jarno Liikala, Gunners 114. Sami Takanen, MU 115. Tomi Takanen, MU 116. Anton Belik, SC TOP 117. Juuso Elsinen, HaU 118. Ari Karena, Classic 119. Juho Kotiranta, HaU 120. Sampo Miettinen, HaU 121. Kalle Nurmio, Gunners 122. Jani Ruuskanen, SC Ballhunters 123. Topi Antikainen, HaU 124. Seppo Jussila, SC Ballhunters 125. Joonas Koivurinne, SC TOP 126. Antti Lehtonen, Classic 127. Juho Littunen, MU 128. Eero Makkonen, Ilves

444

4+ 2= 3+ 3= 3+ 3= 2+ 4= 1+ 5= 0+ 6= 4+ 1= 3+ 2= 3+ 2= 3+ 2= 3+ 2= 0+ 5= 4+ 0= 4+ 0= 3+ 1= 3+ 1= 2+ 2= 1+ 3= 1+ 3= 0+ 4= 3+ 0= 3+ 0= 3+ 0= 3+ 0= 3+ 0= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 1+ 2= 1+ 2= 0+ 3= 0+ 3= 2+ 0= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1


129. Joni Mattila, SC TOP 130. Juuso Palander, SC Ballhunters 131. Mikko Raittinen, Gunners 132. Sami Rantanen, HaU 133. J-P Savolainen, SC Ballhunters 134. Sampo Suonsyrjä, Classic

0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

D-88 POJAT 1.LOHKO 12 12 12 12 12 12 12

10 10 7 7 3 2 0

1 0 2 1 1 0 1

1 2 3 4 8 10 11

117- 51 97- 58 71- 51 73- 52 82- 99 49- 104 34- 108

21 20 16 15 7 4 1

10 10 10 10 10 10

9 9 6 4 1 1

0 0 0 0 0 0

1 1 4 6 9 9

102- 19 114- 17 65- 42 56- 43 23- 153 34- 120

18 18 12 8 2 2

YLEMPI JATKOSARJA YIlves Ilves Gunners YPa LFT

1 3 3 4 6

48- 23 38- 29 34- 30 24- 45 34- 51

14 9 9 5 3

Classic Kosken Dynamo NoPS Haukat Jäppärä SB Sählärit

8 8 8 8 8

8 6 3 1 1

0 0 1 1 0

0 2 4 6 7

130- 32 86- 31 41- 57 31- 79 30- 119

16 12 7 3 2

ALUELOPPUHUIPENTUMA LOHKO A RuRu JSB FCV SBS Pori

2 2 2

1 1 0

1 0 1

0 1 1

11- 9 8- 9 8- 9

3 2 1

2 2 2

2 1 0

0 0 0

0 1 2

9- 6 12- 8 7- 14

4 2 0

LOHKO B FBC Turku KOO-VEE Sheriffs

1 1 3 5 8

66- 25 46- 24 58- 43 27- 41 18- 82

14 12 9 5 0

Pronssiottelu: KOO-VEE - FCV 3–4 Loppuottelu: FBC Turku - RuRu JSB 1 – 3

7 7 7 7 7 7 7 7

7 5 3 3 3 2 1 1

0 1 2 1 0 1 1 0

0 1 2 3 4 4 5 6

73- 16 53- 33 42- 40 44- 38 31- 44 34- 50 43- 64 29- 64

14 11 8 7 6 5 3 2

RuRu JSB FoSu LFT SC TOP Kosken Dynamo Classic PirPi

E-90 POJAT 1.LOHKO 12 12 12 12 12 12 12

11 8 8 7 3 2 1

1 2 0 1 0 0 0

0 2 4 4 9 10 11

135- 40 98- 55 106- 53 89- 62 65- 124 50- 148 40- 101

23 18 16 15 6 4 2

12 12 12 12 12 12 12

12 9 9 5 3 2 0

0 0 0 1 1 1 1

0 3 3 6 8 9 11

184- 19 111- 51 115- 50 55- 66 45- 129 35- 158 33- 105

24 18 18 11 7 5 1

8 8 8 8 8

6 5 3 3 0

1 1 2 1 1

1 2 3 4 7

47- 28 39- 32 46- 48 38- 33 26- 55

13 11 8 7 1

8 8 8 8 8 8

8 7 5 4 4 2

0 0 1 1 1 1

0 1 2 3 3 5

58- 29 50- 27 66- 36 41- 42 35- 37 54- 70

16 14 11 9 9 5

2.LOHKO

3 3 3 3

3 2 1 0

0 0 0 0

0 1 2 3

23- 8 15- 16 9- 14 11- 20

6 4 2 0

8 8 8 8 8

8 4 4 2 0

0 1 1 2 0

0 3 3 4 8

69- 16 63- 26 65- 41 48- 43 9- 128

16 9 9 6 0

8 8 8 8 8

8 6 4 2 0

0 0 0 0 0

0 2 4 6 8

126- 5 65- 22 63- 56 35- 83 13- 136

16 12 8 4 0

2.LOHKO FCV KOO-VEE Classic NoPS Haukat SB Sählärit

0 1 1 3 1

0 2 1 1 0

D-89 POJAT 1.LOHKO RuRu JSB Ilves NoPS Team Juusto Kosken Dynamo Jäppärä

7 4 4 1 1

7 5 4 2 0

VÄLIKARSINTA Gunners MultiAnts Happee YPa

8 8 8 8 8

8 8 8 8 8

JATKOSARJA Happee MultiAnts Kurttu FoSu Classic PirPi SC TOP NoPS

FCV KOO-VEE RuRu JSB Ilves NoPS Team Juusto

JATKOSARJA

2.LOHKO Ilves YIlves Happee MultiAnts PirPi Kurttu

YLEMPI JATKOSARJA

Gunners ToiRi Ilves Happee NoPS YPa JU

YL.JATKOSARJA Gunners RuRu JSB FoSu ToiRi Ilves

JATKOSARJA LFT PirPi SC TOP JU Happee Kosken Dynamo

445

Sisä-Suomi

Gunners LFT YPa FoSu SC TOP Classic NoPS

1 1 1 1 1 1


Classic YPa NoPS

8 8 8

2 1 0

0 2 0

6 5 8

44- 61 38- 55 28- 57

4 4 0

3 3 3 3

3 2 1 0

0 0 0 0

0 1 2 3

31- 11 29- 14 25- 15 4- 49

6 4 2 0

14 14 14 14 14 14 14 14

11 11 10 9 5 3 1 1

1 1 2 2 1 1 2 0

2 2 2 3 8 10 11 13

125- 52 130- 59 162- 59 113- 56 78- 94 68- 127 68- 160 33-1 70

23 23 22 20 11 7 4 2

79- 10 62- 16 24- 58 33- 62 14- 66

22 20 9 8 1

17. Mira Juvonen, Classic I 18. Anna Ala-Nissilä, TPS 19. Hanna Hyrsky, TPS 20. Marjo Ikonen, NoPS Wings 21. Iina Autio, Happee 22. Maria Katainen, TPS 23. Elina Finska, Classic II 24. Saara Hasu, Happee 25. Tytti Penttinen, TPS 26. Maria Heikkinen, TPS 27. Miia Saarela, NoPS Wings 28. Sanna Villman, TPS 29. Paula Haijanen, TPS 30. Riikka Mylläri, NoPS Wings 31. Satu Jääskeläinen, Classic I 32. Liisa Rauhala, TPS 33. Hanna Taimen, TPS 34. Tiia Viinikainen, Happee 35. Meri Mikkola, Happee 36. Noora Heikkinen, Classic II 37. Hanna Pirkkalaniemi, Classic II 38. Hanna Rastas, Happee 39. Marjukka Vellonen, NoPS Wings 40. Lotta Willman, Classic II 41. Minna Mustakangas, Classic I 42. Ulla-Maija Niskanen, Classic II 43. Paula Perälä, Happee 44. Nita-Maria Rantanen, Classic II 45. Linda Teräväinen, Classic II 46. Minna Vänskä, Happee 47. Jaana Kerkelä, Happee 48. Susanna Koskinen, Classic I 49. Lotta Lappalainen, Happee 50. Jenni Lehtiö, Classic I 51. Anni Mäkinen, Classic II 52. Hanna Niemenmaa, Classic II 53. Kati Pulkkinen, Happee 54. Marianne Purola, Classic II 55. Noora Tupamäki, Happee 56. Veronika Koskinen, Classic II 57. Ida Leinonen, Classic II 58. Piia Samsten, TPS 59. Siru Torkki, Classic II

VÄLIKARSINTA ToiRi LFT FoSu PirPi

E-91 POJAT S.C. Blues RuRu JSB Ilves FCV KOO-VEE FoSu NoPS Classic

ALUELOPPUHUIPENTUMA Puolivälierät: Karhut - Ilves RuRu JSB - RoPo S.C. Blues - SB Pori TPS Hawks - FCV

5 – 12 7– 6 6– 7 4– 2

Sijat 5-8 S.C. Blues - Karhut RoPo - FCV Karhut - FCV RoPo - S.C. Blues

9– 7 5– 4 10 – 11 2 – 12

Välierät: Ilves - SB Pori TPS Hawks - RuRu JSB

4– 5 5– 6

Pronssiottelu: Ilves - TPS Hawks

10 – 5

Loppuottelu: RuRu JSB - SB Pori

10 – 1

8 7 7 7 7 7 6 6 6 6 6 6 6 5 5 4 4 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

SENIORIT M-35 8.LOHKO

C-TYTÖT Classic I TPS Happee NoPS Wings Classic II

4+ 4= 5+ 2= 5+ 2= 5+ 2= 3+ 4= 3+ 4= 5+ 1= 5+ 1= 4+ 2= 3+ 3= 3+ 3= 3+ 3= 2+ 4= 3+ 2= 2+ 3= 3+ 1= 1+ 3= 3+ 0= 2+ 1= 1+ 2= 1+ 2= 0+ 3= 2+ 0= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

12 12 12 12 12

11 10 4 4 0

0 0 1 0 1

1 2 7 8 11

PISTEPÖRSSI 1. Kiira Joki, Classic I 2. Annika Eisanen, TPS 3. Johanna Lehtonen, Classic I 4. Raakel Räsänen, Classic I 5. Eliisa Alanko, TPS 6. Minna Tuovinen, TPS 7. Viivi Virtanen, Classic I 8. Annika Nännimäinen, NoPS Wings 9. Mia Miesmäki, Classic I 10. Susanna Pihlaja, NoPS Wings 11. Elina Mäntylä, Classic I 12. Pauliina Laaksonen, Classic I 13. Susanna Kiiskinen, Classic I 14. Ann-Mari Gregorwich, Classic I 15. Anu Paloniemi, NoPS Wings 16. Emmi Littunen, Happee

ToTii TheMe Tammelat Power Players Luuppi NoPS

18+ 7= 25 15+ 8= 23 13+ 5= 18 12+ 6= 18 9+ 7= 16 9+ 7= 16 7+ 8= 15 8+ 6= 14 4+ 7= 11 4+ 7= 11 4+ 6= 10 3+ 7= 10 5+ 4= 9 4+ 5= 9 8+ 0= 8 6+ 2= 8

8 8 8 8 8

8 5 4 3 0

0 0 0 0 0

0 3 4 5 8

87- 19 66- 49 51- 52 63- 63 17- 101

16 10 8 6 0

PISTEPÖRSSI 1. Harri Suomi, TheMe Tammelat 22+ 8= 30 2. Petri Palo-Oja, TheMe Tammelat 11+17= 28 3. Petri Ahokas, Luuppi 26+ 1= 27 4. Esa Kangasmäki, ToTii 11+14= 25 5. Hannu Harjunalanen, TheMe Tammelat11+ 8= 19 6. Seppo Randelin, Power Players 9+10= 19 7. Vesa Tuominen, ToTii 9+ 9= 18 8. Jouni Kulmala, Luuppi 5+11= 16 9. Timo Pokkinen, ToTii 10+ 5= 15 10. Tommi Laine, ToTii 6+ 8= 14 11. Jouni Mikkonen, ToTii 7+ 6= 13 12. Mika Periviita, ToTii 9+ 3= 12 13. Kari Lahdensuo, Luuppi 5+ 7= 12 14. Jouni Parviainen, Luuppi 3+ 9= 12 15. Timo Aalto, ToTii 7+ 4= 11 16. Ari Kuusela, Power Players 7+ 4= 11 17. Jere Pelli, Power Players 6+ 5= 11

446


6+ 5= 11 4+ 7= 11 4+ 7= 11 8+ 2= 10 7+ 3= 10 6+ 4= 10 5+ 5= 10 7+ 2= 9 3+ 6= 9 2+ 7= 9 1+ 8= 9 6+ 2= 8 5+ 3= 8 5+ 2= 7 4+ 3= 7 1+ 6= 7 6+ 0= 6 4+ 2= 6 2+ 4= 2+ 3= 2+ 3= 3+ 1= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2=

6 5 5 4 4 4 4 4

1+ 3= 1+ 3= 1+ 2= 0+ 3= 2+ 0= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1=

4 4 3 3 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1

SENIORIT M-35 9.LOHKO ManU JyPo SB Vaasa MDT SC Läsimäki

8 8 8 8 8

7 5 4 2 0

PISTEPÖRSSI 1. Jyrki Laaksonen, ManU 2. Mika Santanen, JyPo 3. Jussi Kauppi, ManU 4. Marko Lehtonen, JyPo 5. Jukka Seppänen, JyPo 6. Jouni Vuorenmaa, SB Vaasa 7. Kai Jokela, SB Vaasa 8. Eero Mattila, ManU 9. Ari Cederlöf, SB Vaasa 10. Mika Rantala, SB Vaasa 11. Jussi Rajanti, ManU 12. Jari Salonen, MDT 13. Markus Lahdensuo, ManU 14. Juha Suominen, SB Vaasa 15. Vesa Rinne, ManU 16. Janne Hirvonen, JyPo 17. Jari Pesonen, SB Vaasa 18. Pekka Seppä, ManU

0 0 1 1 0

1 3 3 8 8

81- 26 65- 45 57- 38 33- 60 21- 98

14 10 9 5 0

19. Marko Niininen, JyPo 20. Pekka Ahola, MDT 21. Jari Lähdemäki, SB Vaasa 22. Seppo Mäkinen, MDT 23. Mika Sarkkinen, ManU 24. Mika Santonen, ManU 25. Orjo Kolu, SC Läsimäki 26. Ari Eloranta, JyPo 27. Vesa Koskinen, SC Läsimäki 28. Ari Hakala, ManU 29. Reijo Nieminen, MDT 30. Raine Sihvonen, ManU 31. Rami Hietala, ManU 32. Timo Lehtonen, JyPo 33. Marko Lettuniemi, SC Läsimäki 34. Osmo Suorsa, SC Läsimäki 35. K Uusipaavalniemi, JyPo 36. Pasi Hietala, SC Läsimäki 37. Pasi Santanen, JyPo 38. Pekka Piipponen, MDT 39. Jyrki Ijäs, JyPo 40. Ari Jokinen, MDT 41. Teuvo Kuivanen, SC Läsimäki 42. Reijo Mäkelä, ManU 43. Klaus Granberg, JyPo 44. Arto Niemi, MDT 45. Harri Suokas, SB Vaasa 46. Jari Juntunen, MDT 47. Pentti Saarikoski, MDT 48. Jarmo Nieminen, SC Läsimäki 49. Mika Nieminen, MDT 50. Pekka Wirola, SC Läsimäki 51. Pasi Mäntylä, ManU 52. Taisto Pitkäkoski, MDT 53. Jari Polkkinen, MDT 54. Lasse Tuores, ManU 55. Pertti Eskola, SC Läsimäki 56. Timo Hietala, SB Vaasa 57. Jukka Laitalainen, SB Vaasa 58. Veli-Matti Välkkilä, SB Vaasa 59. Väinö Tuononen, JyPo 60. Mika Anttila, JyPo 61. Jouni Knuutti, SB Vaasa 62. Tapani Raitanen, ManU 63. Jussi Roponen, MDT 64. Mika Teräväinen, MDT 65. Harri Tähtinen, SC Läsimäki 66. Matti Vierimaa, JyPo

11+19= 30 11+18= 29 12+12= 24 10+14= 24 13+ 8= 21 14+ 3= 17 12+ 5= 17 10+ 7= 17 7+10= 17 7+10= 17 9+ 6= 15 6+ 6= 12 9+ 1= 10 4+ 6= 10 3+ 7= 10 6+ 3= 9 6+ 3= 9 6+ 3= 9

447

5+ 4= 5+ 3= 4+ 4= 4+ 4= 3+ 5= 6+ 1= 5+ 1= 4+ 2= 4+ 2= 3+ 3= 3+ 3= 4+ 1= 3+ 2= 3+ 2= 3+ 2= 3+ 2= 3+ 2= 2+ 3= 2+ 3= 1+ 4= 4+ 0= 4+ 0= 1+ 3= 0+ 4= 3+ 0= 3+ 0= 3+ 0= 2+ 1= 2+ 1= 1+ 2= 1+ 2= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

9 8 8 8 8 7 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1

Sisä-Suomi

18. Nuutti Vuorimies, ToTii 19. Heikki Kaipainen, Luuppi 20. Tero Koivula, ToTii 21. Jari Torkkola, Luuppi 22. Tapio Pihlaja, NoPS 23. Kimmo Saarinen, Power Players 24. Pekka Laakkonen, TheMe Tammelat 25. Petri Paulamäki, TheMe Tammelat 26. Jari Hietala, ToTii 27. Tapio Mattila, Power Players 28. Jyrki Ollikainen, Luuppi 29. Timo Lehtinen, ToTii 30. Marko Lahnajärvi, Luuppi 31. Jari-Pekka Laine, ToTii 32. Marko Pirhonen, Power Players 33. Harri Luoto, TheMe Tammelat 34. Erkki Oikarinen, Power Players 35. Kari Haverinen, TheMe Tammelat 36. Jarkko Lamminpohja, Power Players 3+ 3= 6 37. Kari Koivisto, ToTii 38. Jouko Mäkinen, NoPS 39. Juha Vesa, TheMe Tammelat 40. Pekka Mäkiaho, Luuppi 41. Ari Järvinen, ToTii 42. Tero Koski, NoPS 43. Juha Raipala, Luuppi 44. Mikko Vepsäläinen, Power Players 45. Tapani Harjunalanen, TheMe Tammelat1+ 3= 4 46. Ari Jokinen, Luuppi 47. Lasse Rantanen, NoPS 48. Jori Leskelä, NoPS 49. Jyrki Lesonen, Power Players 50. Harri Hyrkkönen, TheMe Tammelat 51. Kari Mustalahti, NoPS 52. Jukka Paso, Power Players 53. Jari Viren, NoPS 54. Harri Klemetti, Luuppi 55. Markku Soini, ToTii 56. Jukka Syrjänen, Luuppi 57. Esa Honkanen, NoPS 58. Simo Kataja-Aho, NoPS 59. Vesa Nieminen, TheMe Tammelat


Itä-Suomi Miehet II divisioona ............................................................................. 449 Miehet III divisioona ............................................................................ 450 Miehet IV divisioona ............................................................................ 452 Miehet V divisioona ............................................................................. 457 Naiset I divisioona ............................................................................... 463 Naiset II divisioona .............................................................................. 464 B-pojat ................................................................................................ 465 C-pojat ................................................................................................ 467 D-pojat ................................................................................................ 470 E-pojat ................................................................................................ 471 B-tytöt ................................................................................................. 471 C-tytöt ................................................................................................. 472 E-tytöt ................................................................................................. 472 M35 ..................................................................................................... 473 M40 ..................................................................................................... 473

448


Top Team Sudet Hydraulic LaKa SB Savo SJ Camels SC Namikuti Apassit HIF Coach Team

18 18 18 18 18 18 18 18 18 18

13 11 11 11 9 8 7 6 5 4

2 2 1 1 2 0 0 0 1 1

PISTEPÖRSSI 1. Henry Salonen, Sudet 2. Mikko Laurikainen, Sudet 3. Jarno Liikanen, Hydraulic 4. Tero Astikainen, Top Team 5. Pekka Parkkali, SC Namikuti 6. Olli Suomalainen, Top Team 7. Jaakko Kuronen, HIF 8. Jani Juselius, Hydraulic 9. Petri Ruotsalainen, Coach Team 10. Mika Hietanen, Top Team 11. Kalle Huupponen, HIF 12. Pasi Jokinen, LaKa 13. Sami Hartikainen, Coach Team 14. Jarmo Perttilä, Apassit 15. Antti Kuronen, SB Savo 16. Jukka Savolainen, LaKa 17. Marko Hotokka, Hydraulic 18. Timo Meskanen, SJ Camels 19. Panu Tirkkonen, SC Namikuti 20. Rein Kivi, SB Savo 21. Pasi Nurkka, Sudet 22. Pasi Savolainen, SJ Camels 23. Sami Valtonen, SJ Camels 24. Petri Riihenperä, LaKa 25. Raul Kivi, SB Savo 26. Sami Ruotsalainen, Top Team 27. Teemu Nevalainen, Coach Team 28. Mikko Järvi, Hydraulic 29. Petteri Rinkinen, SJ Camels 30. Ville Leisti, LaKa 31. Heikki Vienola, Apassit 32. Petri Muona, Apassit 33. Jarno Puustinen, Apassit 34. Lauri Jurvainen, HIF 35. Juha Perttilä, Apassit 36. Asko Väänänen, SB Savo 37. Juha Koikkalainen, Sudet 38. Henri Tarvainen, HIF 39. Petri Lehikoinen, Coach Team 40. Antti Matikainen, Top Team 41. Markku Pirhonen, SJ Camels 42. Tommi Reinsaari, LaKa 43. Petri Levänen, SC Namikuti 44. Juha Keinonen, LaKa 45. Heikki Heimonen, Hydraulic 46. Teemu Piispanen, SB Savo 47. Tomi Ahtinen, SC Namikuti 48. Jani Röyti, Top Team 49. Janne Kakkinen, Apassit 50. Veli-Pekka Tauru, Sudet 51. Manu Laurikainen, Sudet 52. Sami Kortelainen, Coach Team 53. Mikko Huuhilo, Hydraulic 54. Juha Turunen, SB Savo 55. Juha Nakari, Sudet

3 5 6 6 7 10 11 12 12 13

115- 71 107- 92 114- 91 81- 71 94- 83 83- 99 84- 88 89- 111 90- 108 76- 119

28 24 23 23 20 16 14 12 11 9

19+23= 42 15+26= 41 18+22= 40 28+11= 39 26+ 9= 35 25+ 9= 34 14+19= 33 22+10= 32 16+13= 29 6+23= 29 21+ 7= 28 13+15= 28 14+11= 25 14+11= 25 9+16= 25 9+16= 25 13+11= 24 12+12= 24 12+12= 24 12+10= 22 15+ 6= 21 12+ 9= 21 11+10= 21 5+15= 20 15+ 4= 19 15+ 3= 18 11+ 7= 18 10+ 8= 18 9+ 9= 18 14+ 3= 17 9+ 8= 17 10+ 6= 16 9+ 7= 16 7+ 9= 16 4+12= 16 11+ 4= 15 10+ 5= 15 10+ 5= 15 9+ 6= 15 9+ 6= 15 9+ 6= 15 9+ 6= 15 4+11= 15 12+ 2= 14 11+ 3= 14 3+11= 14 8+ 5= 13 6+ 7= 13 5+ 8= 13 4+ 9= 13 11+ 1= 12 9+ 3= 12 7+ 5= 12 7+ 5= 12 6+ 6= 12

56. Kari Kinnunen, Hydraulic 57. Timo Käck, Top Team 58. Juha Salo, Apassit 59. Juha-Pekka Paalanen, HIF 60. Antti Kivijärvi, SC Namikuti 61. Pekka Huttunen, SC Namikuti 62. Juha Gröhn, Coach Team 63. Tero Anttonen, SJ Camels 64. Tommi Savolainen, Apassit 65. Marko Partio, Hydraulic 66. Sami Kutvonen, HIF 67. Juhana Myllys, SC Namikuti 68. Vesa Pölönen, Top Team 69. Lasse Karvinen, Top Team 70. Lasse Pynnönen, Sudet 71. Ismo Naakka, Coach Team 72. Jarkko Rinne, Sudet 73. Ari Ahonen, SB Savo 74. Mikko Tuoriniemi, Hydraulic 75. Henri Holopainen, SB Savo 76. Klaus Tanttu, Hydraulic 77. Teemu Tarvainen, HIF 78. Juhani Tuomainen, SB Savo 79. Mika Puustinen, Apassit 80. Jarno Pöntinen, Hydraulic 81. Antti Lautala, Sudet 82. Kerkko Holopainen, Apassit 83. Janne Juntunen, Sudet 84. Jari Kurittu, SJ Camels 85. Ismo Kainulainen, Coach Team 86. Kimmo Parviainen, Coach Team 87. Jouni Hiltunen, SB Savo 88. Jani Laakkonen, Top Team 89. Jouni Mutka, Top Team 90. Antti Purho, SJ Camels 91. Mikko Salkinoja, HIF 92. Raine Pirinen, SB Savo 93. Jani Juutilainen, HIF 94. Tomi Kiuru, SC Namikuti 95. Kaj Lepistö, SC Namikuti 96. Arttu Mäkitörmä, SB Savo 97. Henri Strengell, Hydraulic 98. Arto Kotamäki, LaKa 99. Marko Niilo-Rämä, SC Namikuti 100. Ari Vatanen, Apassit 101. Juha Petteri Kallio, Top Team 102. Anssi Laurikainen, HIF 103. Teppo Suurnäkki, SC Namikuti 104. Pekka Putto, SJ Camels 105. Timo Heikkinen, SB Savo 106. Heikki Heinonen, Hydraulic 107. Jaakko Iivonen, SC Namikuti 108. Eki Kutvonen, HIF 109. Jani Niiranen, Apassit 110. Raine Norrila, Sudet 111. Jani Pitkänen, SB Savo 112. Antti Terävä, LaKa 113. Niko Vilhonen, HIF 114. Mikko Taalikka, SJ Camels 115. Tommi Uosukainen, SJ Camels 116. Janne Eerola, LaKa 117. Antti Katainen, Apassit 118. Sampsa Suomalainen, Top Team 119. Tuukka Miettinen, LaKa 120. Henri Tolvanen, Top Team 121. Eero Kekäläinen, SJ Camels 122. Esko Martikainen, SB Savo 123. Niko Toikkanen, SJ Camels 124. Janne Kinnunen, Hydraulic

449

5+ 7= 12 3+ 9= 12 11+ 0= 11 9+ 2= 11 7+ 4= 11 4+ 7= 11 7+ 3= 10 6+ 4= 10 6+ 4= 10 5+ 5= 10 4+ 6= 10 4+ 6= 10 4+ 6= 10 2+ 8= 10 2+ 8= 10 0+10= 10 8+ 1= 9 7+ 2= 9 7+ 2= 9 6+ 3= 9 5+ 4= 9 4+ 5= 9 4+ 5= 9 3+ 6= 9 1+ 8= 9 7+ 1= 8 6+ 2= 8 5+ 3= 8 5+ 3= 8 4+ 4= 8 4+ 4= 8 2+ 6= 8 2+ 6= 8 5+ 2= 7 5+ 2= 7 5+ 2= 7 4+ 3= 7 2+ 5= 7 4+ 2= 6 4+ 2= 6 4+ 2= 6 4+ 2= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 2+ 4= 6 2+ 4= 6 2+ 4= 6 4+ 1= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 2+ 3= 5 4+ 0= 4 3+ 1= 4 3+ 1= 4 3+ 1= 4 2+ 2= 4 2+ 2= 4 1+ 3= 4 1+ 3= 4 1+ 3= 4 0+ 4= 4

Itä-Suomi

MIEHET II-DIVISIOONA 5.LOHKO


125. Jani Avikainen, HIF 126. Mauno Isola, LaKa 127. Jani Kortelainen, Coach Team 128. Petri Löfström, SC Namikuti 129. Mika Miettinen, SB Savo 130. Aku Pekkonen, Top Team 131. Jarmo Ruotsalainen, Apassit 132. Teemu Sutinen, HIF 133. Antti Tegelberg, HIF 134. Jarmo Tuominen, LaKa 135. Jari Vilen, Hydraulic 136. Jens Könönen, LaKa 137. Jukka Ruotsalainen, Apassit 138. Rami Hintikka, Hydraulic 139. Juha Lepistö, SC Namikuti 140. Sami Lankinen, SJ Camels 141. Jari Hämäläinen, SB Savo 142. Samuli Juures, LaKa 143. Olli Koikkalainen, Top Team 144. Heikki Peura, LaKa 145. Mika Hannunen, SJ Camels 146. Marko Hirvonen, HIF 147. Tuomo Auravuo, Hydraulic 148. Jyri Honkanen, Sudet 149. Jarkko Lavonen, SC Namikuti 150. Jukka Nikula, LaKa 151. Kimmo Peltola, Sudet 152. Juha Eriksson, Sudet 153. Toni Halonen, Coach Team 154. Miika Hiltunen, Coach Team 155. Mikko Hirvonen, HIF 156. Reijo Kotilainen, SB Savo 157. Marko Lankinen, SJ Camels 158. Tero Laurila, Sudet 159. Jouni Mikkonen, Sudet 160. Henrik Moilanen, Hydraulic 161. Teemu Moilanen, Top Team 162. Anssi Mustonen, SC Namikuti 163. Marko Möykkynen, Apassit 164. Hannu Niemi, Sudet 165. Antti Okkonen, Top Team 166. Jarkko Pekonen, HIF 167. Mika Peltola, LaKa 168. Tomi Puttonen, HIF 169. Tuomas Rautala, Sudet 170. Esa Räsänen, Coach Team 171. Kari Saukkonen, Hydraulic 172. Petri Tukiainen, Top Team 173. Sami Vento, SJ Camels

2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 1+ 2= 1+ 2= 0+ 3= 0+ 3= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

MIEHET III-DIVISIOONA KAAKKOIS-SUOMI 1.LOHKO PoNoVo Obelix KoRe BB-88 Crackers SJ Jenga Vipers NST II SBC Rasil KSB-87

18 18 18 18 18 18 18 18 18 18

14 13 10 10 9 8 6 7 5 0

PISTEPÖRSSI 1. Pekka Hokkanen, Obelix 2. Lasse Kosonen, NST II 3. Joni Eväkoski, Crackers

2 1 1 1 2 4 3 0 2 0

2 4 7 7 7 6 9 11 11 18

103- 58 104- 55 72- 60 97- 80 88- 68 72- 60 70- 84 82- 83 44- 85 37- 136

30 27 21 21 20 20 15 14 12 0

31+12= 43 24+11= 35 18+13= 31

4. Mikko Salonen, BB-88 5. Mikko Notko, NST II 6. Teemu Vettenranta, BB-88 7. Jani Nykänen, KoRe 8. Heikki Tähtinen, Obelix 9. Timo Lokka, Obelix 10. Marko Timonen, Crackers 11. Timo Vettenranta, BB-88 12. Teemu Vihavainen, Crackers 13. Jarno Kiintola, SJ Jenga 14. Jouko Sormunen, Obelix 15. Tommi Pihlava, PoNoVo 16. Mika Pääkkönen, PoNoVo 17. Petri Rönkkö, PoNoVo 18. Mika Tuutti, NST II 19. Marko Lallo, PoNoVo 20. Hannu Alm, Vipers 21. Tommi Muotka, Obelix 22. Joona Muotka, Obelix 23. Vesa Korpela, PoNoVo 24. Marko Eklund, SJ Jenga 25. Mikko Virtanen, SJ Jenga 26. Ilkka Marttinen, Crackers 27. Mika Ahvenainen, KoRe 28. Juha Oittinen, BB-88 29. Ari Ojansivu, Vipers 30. Marko Paananen, Vipers 31. Juha Rinne, SJ Jenga 32. Pasi Pulli, NST II 33. Toni Salo, SBC Rasil 34. Timo Ahteela, NST II 35. Olli-Pekka Englund, PoNoVo 36. Jukka Nyyssönen, Vipers 37. Timo Järvi, BB-88 38. Mikko Markkanen, PoNoVo 39. Antti Taavila, SJ Jenga 40. Tommi Tuuri, PoNoVo 41. Niko Tainio, Crackers 42. Miika Ahonen, KoRe 43. Marko Kivelä, BB-88 44. Aleksi Routanen, KoRe 45. Aki Silventoinen, SBC Rasil 46. Juuso Velin, SJ Jenga 47. Mika Saarinen, BB-88 48. Hannes Tähtinen, Obelix 49. Juha Myllynen, SBC Rasil 50. Kim Vanhala, Vipers 51. Jaakko Luumi, NST II 52. Tero Mauno, KSB-87 53. Lassi Kokko, Crackers 54. Tero Tanskanen, Vipers 55. Henri Salo, Crackers 56. Petri Suppala, KSB-87 57. Aleksi Rautama, KoRe 58. Tommi Taipale, PoNoVo 59. Jarkko Lalu, KoRe 60. Tuomas Suulila, SJ Jenga 61. Janne Toivanen, BB-88 62. Ari Saksa, KSB-87 63. Teppo Salonen, Vipers 64. Timo Kotola, KoRe 65. Ari Orre, KSB-87 66. Rauli Ratasvuori, KSB-87 67. Juha Kuusela, KoRe 68. Tuomas Hallikas, SBC Rasil 69. Pekka Jääskeläinen, Crackers 70. Lassi Ruppa, BB-88 71. Simo Heinonen, Crackers 72. Markus Koskinen, KoRe 73. Mikko Liukkonen, Obelix

450

19+10= 29 18+10= 28 17+11= 28 22+ 5= 27 21+ 6= 27 8+18= 26 16+ 8= 24 15+ 9= 24 6+17= 23 15+ 7= 22 17+ 4= 21 14+ 7= 21 16+ 4= 20 11+ 9= 20 11+ 9= 20 7+13= 20 12+ 7= 19 7+12= 19 6+11= 17 10+ 6= 16 9+ 7= 16 9+ 7= 16 10+ 5= 15 9+ 6= 15 5+10= 15 8+ 6= 14 8+ 6= 14 6+ 8= 14 9+ 4= 13 9+ 4= 13 6+ 7= 13 6+ 7= 13 5+ 8= 13 8+ 4= 12 8+ 4= 12 8+ 4= 12 6+ 6= 12 5+ 7= 12 2+10= 12 7+ 4= 11 4+ 7= 11 8+ 2= 10 7+ 3= 10 6+ 4= 10 6+ 4= 10 4+ 6= 10 4+ 6= 10 1+ 9= 10 8+ 1= 9 6+ 3= 9 6+ 3= 9 5+ 4= 9 4+ 5= 9 3+ 6= 9 3+ 6= 9 7+ 1= 8 6+ 2= 8 6+ 2= 8 5+ 3= 8 5+ 3= 8 4+ 4= 8 4+ 4= 8 3+ 5= 8 1+ 7= 8 6+ 1= 7 6+ 1= 7 5+ 2= 7 4+ 3= 7 4+ 3= 7 4+ 3= 7


4+ 3= 3+ 4= 3+ 4= 3+ 4= 3+ 4= 1+ 6= 1+ 6= 4+ 2= 4+ 2= 4+ 2= 3+ 3= 3+ 3= 3+ 3= 3+ 3= 2+ 4= 2+ 4= 2+ 4= 0+ 6= 5+ 0= 5+ 0= 3+ 2= 3+ 2= 2+ 3= 2+ 3= 0+ 5= 3+ 1= 3+ 1= 3+ 1= 3+ 1= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 1+ 3= 1+ 3= 0+ 4= 3+ 0= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 0+ 3= 0+ 3= 0+ 3= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2=

7 7 7 7 7 7 7 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2

143. Markku Sinisalo, BB-88 144. Sami Hukkanen, KSB-87 145. Jani Ihalainen, SJ Jenga 146. Edu Kekäläinen, KSB-87 147. Juha Kiuru, Crackers 148. Olli Laakso, SJ Jenga 149. Janne Lokka, Obelix 150. Teemu Makkonen, SBC Rasil 151. Vesa Nieminen, Vipers 152. Petri Pulkkinen, Vipers 153. Marko Rimpineva, KSB-87 154. Arto Vidman, NST II 155. Petteri Wallenius, Vipers 156. Lokka Janne, Obelix 157. Mika Kaisla, Vipers 158. Marko Kallo, PoNoVo 159. Reijo Kämärä, Obelix 160. Mikko Lehtonen, KoRe 161. Simo Mäki, BB-88 162. Tuomas Peräharvio, NST II 163. Jarno Pulliainen, PoNoVo 164. Mikko Savolainen, SBC Rasil 165. Jari Turunen, SJ Jenga

0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

MIEHET III-DIVISIOONA SAVO-KARJALA 1.LOHKO PyU LeBa-96 Lihamylly VarTa Pisaba KLC FBI SSB SäynSa KiuJä

18 18 18 18 18 18 18 18 18 18

12 11 10 9 7 7 5 4 4 4

3 4 4 3 4 2 5 5 3 1

PISTEPÖRSSI 1. Vesa Korhonen, FBI 2. Juha-Matti Hokka, VarTa 3. Janne Hatunen, FBI 4. Mikko Heinonen, KiuJä 5. Mikko Pakarinen, LeBa-96 6. Jari Immonen, SSB 7. Petri Mutanen, PyU 8. Jouni Päivinen, KLC 9. Arttu Lahtinen, VarTa 10. Pekka Kukkonen, LeBa-96 11. Mikko Varis, PyU 12. Heikki Rummukainen, KLC 13. Jussi Kolari, VarTa 14. Tero Räty, PyU 15. Lasse Mäntynen, LeBa-96 16. Mika Lukkarinen, PyU 17. Harri Natunen, SSB 18. Ilkka Aho, FBI 19. Kosti Törölä, KiuJä 20. Mika Lappalainen, SäynSa 21. Jarkko Kumpulainen, Pisaba 22. Anssi Nuutinen, KiuJä 23. Petri Jolkkonen, KLC 24. Toni Lindroos, Lihamylly 25. Pasi Skön, Pisaba 26. Ismo Katainen, FBI 27. Markus Holopainen, LeBa-96 28. Antti Siponen, KiuJä 29. Jukka-Pekka Itkonen, Pisaba 30. Ari Lementtinen, PyU

451

3 3 4 6 7 9 8 9 11 13

86- 59 74- 47 58- 48 65- 47 63- 60 70- 72 77- 78 55- 79 48- 71 70- 105

27 26 24 21 18 16 15 13 11 9

8+27= 35 19+12= 31 20+ 7= 27 19+ 5= 24 18+ 5= 23 13+10= 23 13+10= 23 9+14= 23 9+13= 22 14+ 7= 21 14+ 5= 19 12+ 7= 19 11+ 8= 19 8+11= 19 8+10= 18 9+ 7= 16 9+ 7= 16 8+ 8= 16 7+ 9= 16 13+ 1= 14 10+ 4= 14 10+ 4= 14 9+ 5= 14 9+ 5= 14 8+ 6= 14 7+ 7= 14 6+ 8= 14 6+ 8= 14 11+ 2= 13 10+ 3= 13

Itä-Suomi

74. Erik Tahvanainen, PoNoVo 75. Henri Alm, Vipers 76. Esa Kekäläinen, KSB-87 77. Jani Tohka, SJ Jenga 78. Pekka Tohvanainen, Crackers 79. Joni Kantonen, BB-88 80. Jyri Turunen, SJ Jenga 81. Jari Saarinen, Vipers 82. Petri Silvennoinen, Vipers 83. Mikko Vento, PoNoVo 84. Markus Helvasto, PoNoVo 85. Seppo Saarinen, Vipers 86. Antti Tiainen, SBC Rasil 87. Teppo Vettenranta, BB-88 88. Kimmo Hanninen, NST II 89. Kimmo Kallio, Vipers 90. Henrik Koskinen, KoRe 91. Petteri Häkkinen, BB-88 92. Tuomas Gåsman, KoRe 93. Janne Mäkilä, NST II 94. Petri Honkanen, KoRe 95. Lauri Pohja, KoRe 96. Niko Jääkallio, Crackers 97. Mika Pesonen, PoNoVo 98. Markku Heikkinen, NST II 99. Arto Brofeldt, KSB-87 100. Jari Koli, PoNoVo 101. Harri Toikka, Crackers 102. Teijo Tuulio, SBC Rasil 103. Juhani Hannula, SJ Jenga 104. Timo Korhonen, KSB-87 105. Tomi Pasi, SJ Jenga 106. Tomi Pekurinen, NST II 107. Mika Saarelainen, PoNoVo 108. Ari Suikkanen, SBC Rasil 109. Matti Tähkä, SBC Rasil 110. Tommi Rämä, SJ Jenga 111. Matti Peltola, BB-88 112. Tero Hämäläinen, PoNoVo 113. Jari Ikonen, KSB-87 114. Jari Ilola, PoNoVo 115. Justus Lundqvist, KoRe 116. Aki Nieminen, BB-88 117. Kimmo Vainikainen, NST II 118. Matti Lehtonen, KoRe 119. Jarkko Mykrä, Vipers 120. Lauri Nikku, NST II 121. Harri Peltomäki, SBC Rasil 122. Tomi Turunen, Obelix 123. Henry Myyryläinen, Obelix 124. Petri Sandgren, Crackers 125. Sami Sjöblom, SJ Jenga 126. Antti Hurri, Crackers 127. Esa Parkkinen, Obelix 128. Jussi Ristola, Vipers 129. Niko Rouvari, SBC Rasil 130. Sami Salpakari, SBC Rasil 131. Tommi Villman, SBC Rasil 132. Mikko Lehtovirta, SBC Rasil 133. Tuomo Lindstedt, Crackers 134. Ville Lintukangas, SJ Jenga 135. Ari Selkälä, SJ Jenga 136. Antti Karjula, Obelix 137. Kari Kettunen, SBC Rasil 138. Marko Kopra, PoNoVo 139. Tero Kuparinen, BB-88 140. Osku Mamia, SBC Rasil 141. Mikko Palmunen, KSB-87 142. Olli Putkonen, NST II


31. Mika Louhelainen, LeBa-96 32. Matti Svärd, KiuJä 33. Jani Winter, FBI 34. Henri Hirvonen, PyU 35. Juha-Pekka Pirhonen, PyU 36. Pekka Pirhonen, Lihamylly 37. Marko Matilainen, SSB 38. Janne Tuononen, SäynSa 39. Ville Rapa, Lihamylly 40. Petri Pakarinen, Pisaba 41. Saku Lindroos, Lihamylly 42. Mikko Nieminen, SSB 43. Jari Partanen, KLC 44. Tero Tikanmäki, VarTa 45. Pekka Hassinen, PyU 46. Kari Kempas, PyU 47. Timo Hyytiä, LeBa-96 48. Marko Puustinen, SäynSa 49. Perttu Kankkunen, VarTa 50. Mikko Holma, KLC 51. Jani Lievonen, Lihamylly 52. Jouni Mänttinen, LeBa-96 53. Sami Korhonen, SäynSa 54. Markus Laakso, FBI 55. Antti-Lassi Tikka, KiuJä 56. Jouni Komppula, SSB 57. Jari-Pekka Heimola, SäynSa 58. Pekka Karvinen, Lihamylly 59. Saku Miettinen, KLC 60. Kimmo Torssonen, KiuJä 61. Antti Nyyssönen, Pisaba 62. Niko Jegoroff, VarTa 63. Pasi Keitaa, SSB 64. Ari Vepsäläinen, VarTa 65. Tuukka Linjala, Pisaba 66. Samuli Kolu, PyU 67. Jarkko Kärkkäinen, KiuJä 68. Reijo Nupponen, PyU 69. Timo Kääriäinen, Pisaba 70. Mika Tirkkonen, SäynSa 71. Juha Turunen, Pisaba 72. Petri Ahonen, Lihamylly 73. Juha Koponen, VarTa 74. Esko Tervo, FBI 75. Anssi Toivala, FBI 76. Pasi Kämäräinen, KiuJä 77. Juha Huttunen, FBI 78. Mika Sievola, SäynSa 79. Teemu Åke, KLC 80. Saku Pietikäinen, KiuJä 81. Sami Korhonen, SSB 82. Jari Immonen, Pisaba 83. Mika Karhapää, LeBa-96 84. Mikko Karvinen, SSB 85. Jari Mustonen, KLC 86. Jyrki Hartikainen, KLC 87. Sami Hyvärinen, Lihamylly 88. Toni Tarvainen, Pisaba 89. Jari Ylönen, Lihamylly 90. Timo Sikkilä, Lihamylly 91. Toni Tevio, Lihamylly 92. Jussi Laitinen, KiuJä 93. Jarmo Asikainen, SäynSa 94. Jukka Kettunen, KLC 95. Marko Laitinen, FBI 96. Jani Turunen, LeBa-96 97. Mika Virolainen, LeBa-96 98. Janne Karjalainen, Pisaba 99. Juha Kokko, LeBa-96 100. Jussi Pennanen, KiuJä

8+ 5= 13 8+ 5= 13 8+ 5= 13 3+10= 13 9+ 3= 12 9+ 3= 12 8+ 4= 12 6+ 6= 12 5+ 7= 12 9+ 2= 11 8+ 3= 11 8+ 3= 11 7+ 4= 11 7+ 4= 11 6+ 5= 11 6+ 5= 11 3+ 8= 11 3+ 8= 11 2+ 9= 11 7+ 3= 10 7+ 3= 10 7+ 3= 10 6+ 4= 10 6+ 4= 10 5+ 5= 10 4+ 6= 10 6+ 3= 9 3+ 6= 9 3+ 6= 9 3+ 6= 9 2+ 7= 9 5+ 3= 8 5+ 3= 8 4+ 4= 8 3+ 5= 8 0+ 8= 8 0+ 8= 8 6+ 1= 7 5+ 2= 7 2+ 5= 7 2+ 5= 7 5+ 1= 6 5+ 1= 6 5+ 1= 6 5+ 1= 6 4+ 2= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 2+ 4= 6 1+ 5= 6 4+ 1= 5 4+ 1= 5 4+ 1= 5 4+ 1= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 2+ 3= 5 1+ 4= 5 4+ 0= 4 3+ 1= 4 3+ 1= 4 2+ 2= 4 2+ 2= 4 2+ 2= 4 1+ 3= 4 1+ 3= 4 1+ 3= 4

101. Matti Voutilainen, Lihamylly 102. Jari Reinikainen, KLC 103. Simo Hyvärinen, KLC 104. Jari-Pekka Laitinen, SäynSa 105. Matti Ahosalo, KLC 106. Mika Elomäki, PyU 107. Janne Häkkinen, Pisaba 108. Sami Kukkonen, SäynSa 109. Janne Pirhonen, Lihamylly 110. Jani Smolander, KLC 111. Jarno Eronen, SSB 112. Petri Lappi, VarTa 113. Jarkko Sahlman, VarTa 114. Mika Tuononen, SäynSa 115. Teemu Ylönen, Pisaba 116. Jarkko Papunen, Lihamylly 117. Samuel Partanen, LeBa-96 118. Jari Parviainen, Lihamylly 119. Mikko Rantanen, PyU 120. Aaro Teittinen, Pisaba 121. Ismo Tolonen, SäynSa 122. Ville Launonen, KLC 123. Toni Ruotsalainen, FBI 124. Seppo Jolkkonen, KLC 125. Marko Kärkkäinen, KiuJä 126. Timo Mustonen, SSB 127. Jussi Tarvainen, Pisaba 128. Tero Haverinen, FBI 129. Jari Jeskanen, Lihamylly 130. Teemu Jämsä, Pisaba 131. Harri Jääskeläinen, PyU 132. Miika Kinnunen, Lihamylly 133. Antti Koukonen, Pisaba 134. Teemu Krutsin, SäynSa 135. Matti Eronen, SSB 136. Niko Hirvonen, LeBa-96 137. Petri Kalanti, FBI 138. Ville Vehviläinen, Pisaba 139. Jani Vepsäläinen, VarTa 140. Mika Alm, PyU 141. Juri Harlamow, VarTa 142. Eero Heiskanen, FBI 143. Jyrki Hiltunen, PyU 144. Tuomas Holopainen, LeBa-96 145. Petteri Jaatinen, LeBa-96 146. Antti Kaukonen, Pisaba 147. Mika Kautto, SSB 148. Mika Kärkkäinen, KiuJä 149. Antti Matilainen, PyU 150. Olavi Parjanen, LeBa-96 151. Janne Pulkkinen, Pisaba 152. Timo Varonen, VarTa 153. Jarmo Väyrynen, LeBa-96

1+ 3= 0+ 4= 3+ 0= 3+ 0= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 0+ 3= 0+ 3= 0+ 3= 0+ 3= 0+ 3= 0+ 3= 2+ 0= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

KARSINNAT II-DIVISIOONAAN Obelix - LeBa96 LeBa96 - Obelix Obelix - LeBa96

4–7 3–4 3–4

MIEHET IV-DIVISIOONA KAAKKOIS-SUOMI 1.LOHKO LB Sbandy MiVi KoRe II St. Sävel

452

18 18 18 18 18

13 11 10 9 7

3 2 2 3 5

2 5 6 6 6

86- 47 100- 65 80- 74 74- 66 84- 80

29 24 22 21 19


18 18 18 18 18

9 8 6 2 3

1 1 1 4 2

PISTEPÖRSSI 1. Markus Rasanen, Sbandy 2. Samuli Kontinen, ZSKA 3. Jarmo Vinnikka, St. Sävel 4. Sami Kiviharju, MiVi 5. Jarkko Pulli, LPV 6. Markus Timonen, LPV 7. Jarno Heinonen, Sbandy 8. Juha Tanska, ZSKA 9. Toni Viitanen, LB 10. V-P Mäntynen, LPV 11. Mikko Hannula, HePS 12. Marko Redsven, SBS VaPa 13. Riku Liukkonen, HePS 14. Wille Karaskuru, St. Sävel 15. Mikko Kuokka, ZSKA 16. Ville Ristala, KoRe II 17. Joni Nurminen, Sbandy 18. Simo Kurko, MiVi 19. Toni Sipiläinen, LB 20. Timo Kouki, St. Sävel 21. Juha Punkkinen, ZSKA 22. Ville Laaksonen, Sbandy 23. Sami Leppänen, HePS 24. Jeremias Rantanen, SBS VaPa 25. Jukka Saksanen, LB 26. Joona Kolu, Sbandy 27. Sami Korpelainen, KoRe II 28. Joni Hurppu, MiVi 29. J-M Mäntynen, LPV 30. Kimmo Aalto, SBS VaPa 31. Marko Ahonen, MäVi 32. Janne Lahti, MäVi 33. Jami Koskinen, LB 34. Pasi Ahvenainen, MäVi 35. Heikki Karppinen, LB 36. Kalle Warto, HePS 37. Janne Saarenkoski, Sbandy 38. Ville Erola, HePS 39. Mika Hallikainen, St. Sävel 40. Antti Grön, HePS 41. Jouni Hirvilahti, St. Sävel 42. Mika Tasa, St. Sävel 43. Timo Tuviala, SBS VaPa 44. Jari Savela, MäVi 45. Pasi Saarainen, ZSKA 46. Jussi Kytö, MiVi 47. Ilkka Aho, Sbandy 48. Tommi Enberg, St. Sävel 49. Teemu Rissanen, KoRe II 50. Petri Raunio, LB 51. Sami Töytäri, LPV 52. Toni Huopainen, KoRe II 53. Raine Javanainen, MiVi 54. Matti Tökkäri, SBS VaPa 55. Pekka Kaasinen, KoRe II 56. Olli Byckling, ZSKA 57. Mikko Matilainen, MäVi 58. Riku Nurminen, HePS 59. Mikko Winter, HePS 60. Matti Rehunen, SBS VaPa 61. Antti Hakala, Sbandy 62. Tomi Valkonen, KoRe II 63. Juha Rossi, HePS

8 9 11 12 13

92- 73 83- 86 64- 73 66- 101 72- 136

19 17 13 8 8

16+17= 33 20+12= 32 16+16= 32 10+20= 30 19+10= 29 22+ 5= 27 17+10= 27 17+10= 27 11+15= 26 6+20= 26 17+ 7= 24 12+11= 23 15+ 7= 22 9+13= 22 14+ 7= 21 14+ 7= 21 12+ 9= 21 15+ 5= 20 13+ 7= 20 11+ 9= 20 8+11= 19 14+ 4= 18 12+ 6= 18 8+10= 18 11+ 6= 17 10+ 7= 17 6+11= 17 13+ 3= 16 12+ 4= 16 10+ 6= 16 10+ 6= 16 8+ 8= 16 10+ 5= 15 9+ 6= 15 9+ 6= 15 9+ 6= 15 8+ 7= 15 5+10= 15 12+ 2= 14 9+ 5= 14 9+ 5= 14 8+ 6= 14 7+ 7= 14 4+10= 14 12+ 1= 13 11+ 2= 13 6+ 7= 13 5+ 8= 13 10+ 2= 12 6+ 6= 12 6+ 6= 12 5+ 7= 12 3+ 9= 12 8+ 3= 11 7+ 4= 11 5+ 6= 11 5+ 6= 11 5+ 6= 11 2+ 9= 11 7+ 3= 10 6+ 4= 10 4+ 6= 10 6+ 3= 9

64. Miika Tallberg, LB 65. Joni Mattila, LB 66. Simo Saarelma, KoRe II 67. Olli Kuokka, ZSKA 68. Mika Likander, MiVi 69. Jani Virlander, Sbandy 70. Mikko Kohonen, MäVi 71. Petri Kärkkäinen, LB 72. Jari Pasi, St. Sävel 73. Timo Rongas, KoRe II 74. Jani Hostikka, MiVi 75. Petteri Niskanen, ZSKA 76. Timo Siivo, St. Sävel 77. Jani Keränen, ZSKA 78. Ville Yrjönen, KoRe II 79. Jarmo Halttu, LB 80. Tuomo Torniainen, MäVi 81. Toni Riikonen, SBS VaPa 82. Mika Ruoppa, MiVi 83. Tommi Tiittanen, KoRe II 84. Pekka Varis, Sbandy 85. Jani Mäntynen, LPV 86. Mikko Fiskaali, KoRe II 87. Thomas Salokangas, Sbandy 88. Tommi Roussi, SBS VaPa 89. Sami Sintonen, LB 90. Timo Ruoppa, MiVi 91. Hannu Anttonen, SBS VaPa 92. Petri Laine, HePS 93. Mika Viitanen, LB 94. Matti Kohonen, MäVi 95. Niko Lautala, MiVi 96. Pauli Rahkonen, MäVi 97. Antti Leppänen, LPV 98. Henri Lappi, MiVi 99. Veikko Äikäs, MäVi 100. Emppu Kähärä, ZSKA 101. Antti Pekkanen, MiVi 102. Sasu Kiviharju, MiVi 103. Jarmo Peltonen, MiVi 104. Lauri Raunio, MiVi 105. Mika Rautaporras, LPV 106. Teppo Luumi, ZSKA 107. Janne Kuolimo, MäVi 108. Juhani Hannula, KoRe II 109. Teemu Hauhia, ZSKA 110. Antti Kallio, KoRe II 111. Antti Rehunen, SBS VaPa 112. Miika Rimaila, MäVi 113. Miikka Hakala, HePS 114. Jussi Karhula, MäVi 115. Kalle Natunen, ZSKA 116. Simo Norema, KoRe II 117. Marko Rauhala, KoRe II 118. Ari-Pekka Alatalo, ZSKA 119. Janne Koskenniemi, LPV 120. Toni Ylä-Outinen, SBS VaPa 121. Jere Laine, St. Sävel 122. Emppu Rättö, Sbandy 123. Simo Saatelma, KoRe II 124. Teemu Sandberg, St. Sävel 125. Jukka Sipi, Sbandy 126. Jan Väkiparta, HePS 127. Niko Ara, Sbandy 128. Sami Pekkanen, MäVi 129. Aki Storhammar, LB 130. Tero Tiainen, SBS VaPa 131. Jari Roslund, SBS VaPa 132. Mikko Saikkonen, St. Sävel 133. Petri Tanttu, MäVi

453

6+ 3= 5+ 4= 4+ 5= 3+ 6= 2+ 7= 2+ 7= 7+ 1= 6+ 2= 5+ 3= 5+ 3= 3+ 5= 3+ 5= 6+ 1= 5+ 2= 5+ 2= 4+ 3= 4+ 3= 3+ 4= 3+ 4= 2+ 5= 2+ 5= 1+ 6= 5+ 1= 5+ 1= 4+ 2= 4+ 2= 2+ 4= 1+ 5= 1+ 5= 1+ 5= 4+ 1= 4+ 1= 4+ 1= 3+ 2= 2+ 3= 2+ 3= 1+ 4= 1+ 4= 4+ 0= 4+ 0= 3+ 1= 3+ 1= 1+ 3= 3+ 0= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 0+ 3= 0+ 3= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0=

9 9 9 9 9 9 8 8 8 8 8 8 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 6 6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1

Itä-Suomi

ZSKA HePS MäVi SBS VaPa LPV


134. Timo Kurki, SBS VaPa 135. Harri Kärkkäinen, HePS 136. Marko Liikkanen, ZSKA 137. Miikka Liikkanen, ZSKA 138. Teemu Luukko, Sbandy 139. Jukka Makkonen, MäVi 140. Kai Peri, St. Sävel 141. Mikko Sallinen, KoRe II 142. Matti Savukari, ZSKA 143. Mikko Tuviala, SBS VaPa 144. Tommi Tynys, MäVi

0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

MIEHET IV-DIVISIOONA KAAKKOIS-SUOMI 2.LOHKO TT Sport Hatsina ImVo SamPo JiiKoo JoKa VoiKu Bronx Samba JoKa II

18 18 18 18 18 18 18 18 18 18

16 14 12 11 7 6 5 6 5 1

PISTEPÖRSSI 1. Vesa Valjakka, Hatsina 2. Miika Hackman, Samba 3. Jukka Haimilahti, Hatsina 4. Matti Pöyry, Hatsina 5. Aki Miettinen, Bronx 6. Sampo Laukkanen, JiiKoo 7. Arto Mikkonen, JiiKoo 8. Kari Pitkänen, SamPo 9. Joni Niskanen, Samba 10. Valtteri Vänskä, Hatsina 11. Janne Kalliohuhta, JiiKoo 12. Aki Mähönen, SamPo 13. Mikko Ikonen, Hatsina 14. Toni Kantola, VoiKu 15. Ville Löppönen, TT Sport 16. Jaakko Vehviläinen, JoKa 17. Tomi Sairanen, TT Sport 18. Jukka Blankenstein, ImVo 19. Juha Ovaskainen, ImVo 20. Marko Luostarinen, JoKa II 21. Veli-Pekka Kinttu, VoiKu 22. Marko Taskinen, TT Sport 23. Jarmo Pellinen, ImVo 24. Esa Puranen, Hatsina 25. Timo Halonen, SamPo 26. Mikko Kervinen, Samba 27. Jukka Ovaskainen, ImVo 28. Jari Kurronen, VoiKu 29. Tommi Akkanen, SamPo 30. Jani Ollanketo, Hatsina 31. Lasse Tahkokallio, ImVo 32. Pasi Heikkinen, TT Sport 33. Tero Laamanen, Bronx 34. Esko Tähtinen, ImVo 35. Petri Karppanen, TT Sport 36. Mika Valtonen, SamPo 37. Tero Anttonen, Bronx 38. Marko Koskinen, Samba 39. Oskari Miettinen, JoKa 40. Pekka Lyijynen, SamPo 41. Vesa Torkkeli, ImVo 42. Jarkko Rantala, SamPo

1 0 1 2 1 3 3 1 2 0

1 4 5 5 10 9 10 11 11 17

134- 53 177- 80 119- 83 124- 91 112- 127 94- 126 107- 132 99- 137 124- 156 69- 174

33 28 25 24 15 15 13 13 12 2

22+41= 63 43+17= 60 32+26= 58 34+21= 55 29+22= 51 16+31= 47 39+ 5= 44 20+19= 39 16+23= 39 18+19= 37 20+16= 36 9+27= 36 26+ 9= 35 20+12= 32 17+15= 32 19+12= 31 14+17= 31 14+15= 29 14+14= 28 21+ 6= 27 20+ 7= 27 19+ 8= 27 14+13= 27 14+13= 27 21+ 5= 26 17+ 9= 26 11+15= 26 8+18= 26 20+ 5= 25 18+ 7= 25 15+10= 25 12+12= 24 20+ 2= 22 16+ 6= 22 10+12= 22 15+ 6= 21 10+11= 21 10+11= 21 10+11= 21 14+ 6= 20 11+ 9= 20 9+10= 19

43. Jussi Karasti, SamPo 44. Tero Pirinen, TT Sport 45. Petri Liukko, Bronx 46. Veijo Hirvonen, ImVo 47. Aki Hänninen, JiiKoo 48. Heikki Viinanen, JiiKoo 49. Harri Heiskanen, Bronx 50. Tero Kakkinen, VoiKu 51. Antti Purho, JoKa 52. Janne Rautio, Samba 53. Jarkko Aho, Samba 54. Jani Heiskanen, Bronx 55. Petteri Kaiponen, TT Sport 56. J-P Rossi, JoKa 57. Lauri Scherman, VoiKu 58. Antti Koponen, JoKa II 59. Henri Jarva, JoKa 60. Kalle Hytönen, JiiKoo 61. Tuomas Martikka, JoKa 62. Mikko Hämäläinen, Samba 63. Jari Kammonen, TT Sport 64. Samuli Kortelainen, Samba 65. Olli Reinikainen, TT Sport 66. Janne Sällinen, JoKa II 67. Petri Vauhkonen, Bronx 68. Tero Leskinen, TT Sport 69. Heikki Talonpoika, VoiKu 70. Paavo Kantola, JiiKoo 71. Jose Tikka, VoiKu 72. Simo Tahvanainen, VoiKu 73. Esa Uimonen, JoKa 74. Luca Ciani, Samba 75. Markus Luukkonen, JoKa II 76. Janne Jeulonen, JoKa 77. Matti Rossilahti, TT Sport 78. Jarkko Vauhkonen, Bronx 79. Janne Vertanen, VoiKu 80. Mikko Anttila, VoiKu 81. Juha-Matti Villanen, VoiKu 82. Teppo Partanen, JoKa II 83. Pasi Leskinen, TT Sport 84. Markus Kokkola, VoiKu 85. Esa Sorokin, JoKa 86. Janne Stenberg, ImVo 87. Janne Hartikainen, Hatsina 88. Anssi Hirn, ImVo 89. Keijo Karvinen, Hatsina 90. Pasi Lallukka, JoKa 91. Tuomas Ranta, SamPo 92. Sami Valtoaho, JoKa II 93. Teemu Luukkonen, VoiKu 94. Tee Turunen-Saarasti, JoKa 95. Jani Niemeläinen, JoKa II 96. Ilkka Ropponen, JoKa 97. Kari Bäck, Bronx 98. Pasi Ruukki, JoKa II 99. Ville Hyyryläinen, Samba 100. Jarkko Hämäläinen, JoKa II 101. Henry Hämäläinen, JoKa 102. Sami Ärväs, TT Sport 103. Tuomas Astikainen, TT Sport 104. Tommi Kasanen, JoKa II 105. Sami Hietala, JoKa II 106. Juha Kemppi, ImVo 107. Tero Liukko, Bronx 108. Pekka Lindgren, Hatsina 109. Ari Summanen, JiiKoo 110. Marco Ciani, Samba 111. Pasi Markkanen, JoKa II 112. Saku Valtoaho, JoKa II

454

7+12= 19 12+ 6= 18 14+ 3= 17 12+ 5= 17 11+ 6= 17 9+ 8= 17 8+ 9= 17 8+ 9= 17 11+ 5= 16 9+ 7= 16 8+ 8= 16 8+ 7= 15 8+ 7= 15 7+ 8= 15 7+ 8= 15 13+ 1= 14 9+ 5= 14 3+11= 14 3+11= 14 8+ 5= 13 8+ 5= 13 6+ 7= 13 5+ 8= 13 4+ 9= 13 3+10= 13 11+ 1= 12 10+ 2= 12 8+ 4= 12 3+ 9= 12 8+ 3= 11 7+ 4= 11 2+ 9= 11 6+ 4= 10 5+ 5= 10 5+ 5= 10 3+ 7= 10 6+ 3= 9 5+ 4= 9 5+ 4= 9 4+ 5= 9 3+ 6= 9 5+ 3= 8 5+ 3= 8 5+ 3= 8 4+ 4= 8 4+ 4= 8 4+ 4= 8 4+ 4= 8 4+ 4= 8 2+ 6= 8 1+ 7= 8 6+ 1= 7 5+ 2= 7 5+ 2= 7 0+ 7= 7 0+ 7= 7 5+ 1= 6 3+ 3= 6 2+ 4= 6 2+ 4= 6 5+ 0= 5 4+ 1= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 4+ 0= 4 2+ 2= 4 1+ 3= 4 0+ 4= 4 0+ 4= 4 3+ 0= 3


2+ 1= 2+ 1= 1+ 2= 1+ 2= 0+ 3= 0+ 3= 0+ 3= 0+ 3= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1

MIEHET IV-DIVISIOONA SAVO-KARJALA 1.LOHKO TuuU HuPS SBS Eno II HeKi Jauheliha OuPa RK-V PyU II LiTai FB JoPa

18 18 18 18 18 18 18 18 18 18

17 11 10 9 6 7 5 5 5 2

PISTEPÖRSSI 1. Harri Pesonen, TuuU 2. Harri Leppänen, TuuU 3. Jani Wilhelmsson, TuuU 4. Mikko Haapala, HuPS 5. Teemu Laitinen, RK-V 6. Miikka Hiltunen, OuPa 7. Lasse Sissonen, TuuU 8. Petri Ratinen, TuuU 9. Simo Kuoppamaa, OuPa 10. Tero Pääkkönen, HuPS 11. Matti Tyynelä, PyU II 12. Sami Kettunen, HuPS 13. Jani Kuronen, TuuU 14. Risto Karjalainen, LiTai 15. Jarmo Koljonen, PyU II 16. Petri Kettunen, TuuU 17. Jukka Venäläinen, RK-V 18. Henri Kuosmanen, HeKi 19. Juha Räty, SBS Eno II 20. Petteri Kosonen, HuPS 21. Pasi Riissanen, LiTai 22. Petri Halonen, HuPS 23. Mikko Mäkelä, TuuU 24. Pasi Nevalainen, TuuU 25. Jukka Vilmari, TuuU 26. Olli Paavola, Jauheliha 27. Jussi Raninen, LiTai 28. Ari Soikkeli, RK-V 29. Jarno Turunen, HuPS 30. Jani Piirainen, HeKi

1 3 3 2 5 2 5 2 1 2

0 4 5 7 7 9 8 11 12 14

169- 54 92- 82 69- 57 70- 80 68- 81 68- 84 80- 82 69- 85 58- 78 45- 105

35 25 23 20 17 16 15 12 11 6

28+21= 49 27+17= 44 22+21= 43 22+15= 37 25+ 7= 32 25+ 6= 31 21+ 8= 29 9+19= 28 11+12= 23 11+11= 22 13+ 8= 21 18+ 2= 20 10+10= 20 9+10= 19 9+10= 19 6+13= 19 10+ 8= 18 9+ 9= 18 8+10= 18 6+12= 18 11+ 6= 17 10+ 7= 17 13+ 3= 16 11+ 5= 16 7+ 9= 16 10+ 5= 15 10+ 5= 15 8+ 7= 15 8+ 7= 15 10+ 4= 14

31. Antti Honkanen, PyU II 32. Olli Hirvonen, RK-V 33. Pete Valkeamäki, HuPS 34. Kimmo Hinkkanen, HeKi 35. Pekka Pottonen, Jauheliha 36. Kai Repo, Jauheliha 37. Panu Simonen, PyU II 38. Timo Möntti, HuPS 39. Markku Lonkainen, LiTai 40. Hannu Sallinen, Jauheliha 41. Jukka Könönen, HeKi 42. Aki Lindroos, Jauheliha 43. Antti Miettinen, LiTai 44. Heikki Honkanen, PyU II 45. Juha Oinonen, RK-V 46. Pasi Penttinen, SBS Eno II 47. Henri Pursiainen, OuPa 48. Jari Laukkanen, OuPa 49. Jarno Turunen, TuuU 50. Jouni Palander, FB JoPa 51. Marko Puruskainen, FB JoPa 52. Marko Savinainen, Jauheliha 53. Riku Vuori, SBS Eno II 54. Simo Pitkänen, FB JoPa 55. Antti-Pette Rouvinen, RK-V 56. Esa Räty, SBS Eno II 57. Antti Eronen, HeKi 58. Olli Kaasinen, RK-V 59. Arto Hassinen, LiTai 60. Kalle Hocksell, Jauheliha 61. Jaakko Hyppänen, PyU II 62. Raine Nissinen, OuPa 63. Juha Ryökkynen, HeKi 64. Aki Ihalainen, SBS Eno II 65. Juha Pitkänen, HeKi 66. Jarno Pottonen, Jauheliha 67. Aku Sormunen, SBS Eno II 68. Jarkko Hyttinen, TuuU 69. Markus Kuoppamaa, OuPa 70. Esa Kyykallio, TuuU 71. Mikko Nissinen, Jauheliha 72. Tomi Hirvonen, HeKi 73. Lassi Hämäläinen, SBS Eno II 74. Pentti Lievonen, PyU II 75. Miika Pakarinen, RK-V 76. Toni Turunen, SBS Eno II 77. Markku Veijanen, PyU II 78. Kalle Ojala, Jauheliha 79. Janne Kettunen, HuPS 80. Jarkko Kaasinen, FB JoPa 81. Jussi Kaasinen, RK-V 82. Sami Konttinen, HeKi 83. Jari Rissanen, OuPa 84. Petri Vanninen, SBS Eno II 85. Tommi Myller, PyU II 86. Jari Pölönen, SBS Eno II 87. Markku Pykäläinen, HeKi 88. Teemu Sinkkonen, FB JoPa 89. Jukka Surakka, SBS Eno II 90. Juha Karvonen, FB JoPa 91. Ari Surakka, SBS Eno II 92. Jukka Tanskanen, LiTai 93. Antti Hämäläinen, SBS Eno II 94. Mika Ihalainen, HuPS 95. Mikko Puustinen, HeKi 96. Tuomas Kinnunen, HeKi 97. Petri Roivas, LiTai 98. Tuomas Valtonen, OuPa 99. Mauri Riissanen, RK-V

455

8+ 6= 14 4+10= 14 4+10= 14 10+ 3= 13 10+ 3= 13 9+ 4= 13 7+ 6= 13 5+ 8= 13 9+ 3= 12 9+ 3= 12 6+ 6= 12 5+ 7= 12 5+ 7= 12 8+ 3= 11 8+ 3= 11 8+ 3= 11 7+ 4= 11 6+ 5= 11 5+ 6= 11 10+ 0= 10 7+ 3= 10 4+ 6= 10 3+ 7= 10 8+ 1= 9 8+ 1= 9 7+ 2= 9 6+ 3= 9 6+ 3= 9 4+ 5= 9 4+ 5= 9 4+ 5= 9 3+ 6= 9 0+ 9= 9 6+ 2= 8 5+ 3= 8 5+ 3= 8 4+ 4= 8 3+ 5= 8 3+ 5= 8 3+ 5= 8 3+ 5= 8 4+ 3= 7 4+ 3= 7 4+ 3= 7 4+ 3= 7 3+ 4= 7 3+ 4= 7 2+ 5= 7 5+ 1= 6 4+ 2= 6 4+ 2= 6 4+ 2= 6 4+ 2= 6 4+ 2= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 2+ 4= 6 2+ 4= 6 1+ 5= 6 4+ 1= 5 4+ 1= 5 4+ 1= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 2+ 3= 5 2+ 3= 5 2+ 3= 5 1+ 4= 5

Itä-Suomi

113. Marko Malinen, TT Sport 114. Mikko Männistö, JiiKoo 115. Johannes Martikka, JoKa 116. Mika Väisänen, JiiKoo 117. Markku Häkkinen, JiiKoo 118. Mikko Ruotsalainen, Samba 119. Jukka Vesikko, JoKa II 120. Teppo Wetterstrand, Hatsina 121. Ville Seitoma, JiiKoo 122. Mikko Sorjonen, Hatsina 123. Henri Hintsa, TT Sport 124. Tommi Isotalo, VoiKu 125. Janne Rautio, JoKa 126. Jarkko Saarinen, JoKa 127. Eero Tahkokallio, ImVo 128. Marko Hänninen, Hatsina 129. Pasi Nousiainen, JiiKoo 130. Lauri Huhtala, SamPo 131. Harto Huikko, JiiKoo 132. Joni Mikkonen, TT Sport 133. Jaakko Pöllänen, JiiKoo


100. Jani Tykkyläinen, Jauheliha 101. Antti Heikkinen, PyU II 102. Ville Kuusela, HeKi 103. Petri Haaranen, TuuU 104. Risto Puranen, FB JoPa 105. Niko Tahvanainen, SBS Eno II 106. Osmo Karhapää, PyU II 107. Antero Lappalainen, OuPa 108. Marko Mustonen, OuPa 109. Rauno Kokko, FB JoPa 110. Sami Puhakka, Jauheliha 111. Olli Pusa, FB JoPa 112. Mika Saastamoinen, Jauheliha 113. Ari Leinonen, RK-V 114. Mika Laasonen, PyU II 115. Niko Rouhiainen, Jauheliha 116. Mika Karvonen, FB JoPa 117. Aki Tahvanainen, SBS Eno II 118. Kimmo Vornanen, HeKi 119. Marko Leinonen, PyU II 120. Mikko Naakka, LiTai 121. Jouni Hirvonen, PyU II 122. Juha Hulden, FB JoPa 123. Anssi Jolkkonen, LiTai 124. Asko Lamminsalo, RK-V 125. Aleksi Lintu, TuuU 126. Marko Pakarinen, FB JoPa 127. Petri Pakarinen, FB JoPa 128. Leo Ryökkynen, HeKi 129. Mikko Kesonen, LiTai 130. Joni Raassina, HeKi 131. Juha Hirvonen, RK-V 132. Kimmo Kaveri, OuPa 133. Hannu Kolehmainen, OuPa 134. Risto Lytsy, FB JoPa 135. Marko Mononen, TuuU 136. Juha Nevalainen, LiTai 137. Juha Pietarinen, FB JoPa 138. Mikko Turunen, SBS Eno II 139. Antti Vanninen, SBS Eno II 140. Mikko Hiltunen, PyU II 141. Jarkko Jolkkonen, LiTai 142. Jarkko Kinnunen, FB JoPa 143. Jarno Kyllönen, HuPS 144. Lassi Laukkanen, SBS Eno II 145. Kari Räsänen, FB JoPa 146. Harri Torniainen, OuPa 147. Kaveri Blomberg, OuPa 148. Timo Hassinen, SBS Eno II 149. Timo Härkönen, FB JoPa 150. Kari Lehto, SBS Eno II 151. Aarre Nurmi, HeKi 152. Mikko Penttinen, SBS Eno II 153. Lasse Päivinen, RK-V 154. Petri Vähä, Jauheliha 155. Kari Eronen, PyU II 156. Simo Malvela, SBS Eno II 157. Petteri Pursiainen, OuPa 158. Sami Pylvänäinen, Jauheliha 159. Jouni Rautasalo, PyU II 160. Henri Räsänen, OuPa 161. Jari-Pekka Räty, PyU II 162. Ismo Tiittanen, OuPa

1+ 4= 4+ 0= 4+ 0= 3+ 1= 3+ 1= 3+ 1= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 1+ 3= 1+ 3= 1+ 3= 1+ 3= 0+ 4= 3+ 0= 3+ 0= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 1+ 2= 1+ 2= 0+ 3= 0+ 3= 0+ 3= 0+ 3= 0+ 3= 0+ 3= 0+ 3= 0+ 3= 2+ 0= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

MIEHET IV-DIVISIOONA SAVO-KARJALA 2.LOHKO Kutop RT

18 18

14 13

3 3

1 2

143- 59 132- 46

31 29

5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

Go Ahead Eagles SK Seger Kuwait Oil Hu-Pa SB Savo II SäynSa II Ulma TuuRa

18 18 18 18 18 18 18 18

12 8 7 6 6 6 5 3

3 4 2 3 1 0 1 0

3 6 9 9 11 12 12 15

PISTEPÖRSSI 1. Mika Kauhanen, Kuwait Oil 2. Antti Turpeinen, Go Ahead Eagles 3. Ilkka Rantonen, Kutop 4. Kalle Tiitinen, Go Ahead Eagles 5. Pasi Malkki, Kuwait Oil 6. Timo Kiiski, RT 7. Markku Lindholm, Kutop 8. Lauri Leussu, RT 9. Sami Jukarainen, Kutop 10. Timo Halttunen, Kuwait Oil 11. Antti Jaatinen, RT 12. Arto Järvenpää, Kutop 13. Juha-Pekka Kuutti, Kutop 14. Mika Rahkonen, Kuwait Oil 15. Markku Moilanen, Kuwait Oil 16. Toni Taavitsainen, Go Ahead Eagles 17. Jussi Huttunen, Kutop 18. Aki Heikkinen, SK Seger 19. Jani Huovinen, SäynSa II 20. Jaska Huttunen, RT 21. Jussi Niilahti, SK Seger 22. Henri Markkanen, Go Ahead Eagles 23. Hannu Karhunen, SK Seger 24. Hannu Karppinen, Ulma 25. Toni Leinonen, Hu-Pa 26. Jani Huttunen, RT 27. Jari Mikkonen, RT 28. Jaakko Ikonen, Hu-Pa 29. Janne Kananen, SB Savo II 30. Petri Partanen, Kutop 31. Ville Tiitinen, Go Ahead Eagles 32. Matti Raussi, RT 33. Tommi Karttunen, Hu-Pa 34. Tomi Venäläinen, SäynSa II 35. Mikko Huuskonen, Go Ahead Eagles 36. Sami Huuhka, Kuwait Oil 37. Timo Tervonen, Kutop 38. Jarmo Ihalainen, TuuRa 39. Sami Kainulainen, SK Seger 40. Jouni Siippanen, Hu-Pa 41. Antti Sutinen, SK Seger 42. Pasi Ikonen, Go Ahead Eagles 43. Sauli Rissanen, RT 44. Miika Hartikainen, SäynSa II 45. Arvi Kekäläinen, TuuRa 46. Tomi Pitkänen, Go Ahead Eagles 47. Jarmo Kirsilä, Hu-Pa 48. Mika Arffman, SK Seger 49. Aki Hartikainen, SäynSa II 50. Jesse Kröger, SB Savo II 51. Mikko Riikonen, Kutop 52. Petri Hallikainen, SB Savo II 53. Juha Kuosmanen, Hu-Pa 54. Jussi Kuosmanen, SB Savo II 55. Tuomo Iivonen, TuuRa 56. Lauri Rissanen, SB Savo II 57. Sami Toroi, Kutop 58. Sami Mehtonen, RT 59. Juha Nivala, SK Seger 60. Simo Karvinen, SB Savo II

456

128- 53 87- 64 118- 112 70- 74 81- 120 64- 125 67- 135 53- 155

27 20 16 15 13 12 11 6

46+ 9= 55 36+15= 51 20+25= 45 19+26= 45 14+27= 41 22+15= 37 12+24= 36 21+12= 33 21+11= 32 15+17= 32 21+10= 31 21+ 4= 25 10+12= 22 9+13= 22 17+ 4= 21 9+12= 21 14+ 6= 20 12+ 8= 20 12+ 8= 20 12+ 8= 20 11+ 9= 20 8+12= 20 14+ 5= 19 14+ 5= 19 8+11= 19 5+14= 19 10+ 8= 18 9+ 9= 18 13+ 4= 17 11+ 6= 17 9+ 8= 17 7+10= 17 12+ 4= 16 9+ 7= 16 8+ 8= 16 11+ 4= 15 11+ 4= 15 9+ 6= 15 9+ 6= 15 8+ 7= 15 7+ 8= 15 5+10= 15 12+ 2= 14 9+ 5= 14 9+ 5= 14 8+ 6= 14 9+ 4= 13 8+ 5= 13 8+ 5= 13 8+ 5= 13 5+ 8= 13 8+ 4= 12 8+ 4= 12 8+ 4= 12 7+ 5= 12 7+ 5= 12 7+ 5= 12 6+ 6= 12 5+ 7= 12 7+ 4= 11


6+ 5= 11 5+ 6= 11 3+ 8= 11 3+ 8= 11 0+11= 11 9+ 1= 10 6+ 4= 10 6+ 4= 10 5+ 5= 10 4+ 6= 10 7+ 2= 9 6+ 3= 9 5+ 4= 9 3+ 6= 9 6+ 2= 8 5+ 3= 8 5+ 3= 8 5+ 3= 8 4+ 4= 8 4+ 4= 8 2+ 6= 8 1+ 7= 8 6+ 1= 7 5+ 2= 7 4+ 3= 7 4+ 3= 7 3+ 4= 7 3+ 4= 7 2+ 5= 7 2+ 5= 7 2+ 5= 7 1+ 6= 7 1+ 6= 7 0+ 7= 7 4+ 2= 6 4+ 2= 6 4+ 2= 6 3+ 3= 6 1+ 5= 6 1+ 5= 6 5+ 0= 5 5+ 0= 5 4+ 1= 5 4+ 1= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 2+ 3= 5 0+ 5= 5 3+ 1= 4 3+ 1= 4 3+ 1= 4 2+ 2= 4 2+ 2= 4 2+ 2= 4 2+ 2= 4 1+ 3= 4 1+ 3= 4 1+ 3= 4 3+ 0= 3 2+ 1= 3 2+ 1= 3 2+ 1= 3 2+ 1= 3 2+ 1= 3 1+ 2= 3 1+ 2= 3 1+ 2= 3 0+ 3= 3 0+ 3= 3

131. Sauli Lehtoranta, RT 132. Harri Väänänen, SB Savo II 133. Antti Jauhiainen, SäynSa II 134. Jere Kärsämä, SK Seger 135. Jesse Gröger, SB Savo II 136. Tommi Hiltunen, SB Savo II 137. Jari Koistinen, Hu-Pa 138. Marko Launonen, SB Savo II 139. Juha Karhapää, Kutop 140. Arto Karinen, Go Ahead Eagles 141. Lasse Koistinen, SB Savo II 142. Mikko Kosunen, Kuwait Oil 143. Tommi Miettinen, TuuRa 144. Marko Pitkänen, TuuRa 145. Kari Vuorinen, SB Savo II 146. Valtteri Heinonen, SB Savo II 147. Aki Hyvönen, SäynSa II 148. Janne Kainulainen, Hu-Pa 149. Jani Miettinen, SB Savo II 150. Hannu Oksanen, Ulma 151. Pauli Pitkänen, TuuRa 152. Sami Rissanen, SäynSa II 153. Petri Willman, SB Savo II 154. Juha Hakkarainen, Ulma 155. Mika Järveläinen, Kutop 156. Jarno Kananen, RT 157. Ville Kortelainen, Hu-Pa 158. Mika Laakkonen, SB Savo II 159. Markus Natunen, Kuwait Oil 160. Mikko Niemi, RT 161. Juha Pekkarinen, TuuRa 162. Aku Taira, SB Savo II 163. Mika Tomukorpi, SäynSa II

0+ 3= 0+ 3= 2+ 0= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

KARSINNAT III-DIVISIOONAAN Sbandy - Hatsina Hatsina - Sbandy

3–3 3–4

HuPS - RT RT - HuPS HuPS voitti jatkoajan

4–7 2–6 0–1

MIEHET V-DIVISIOONA KAAKKOIS-SUOMI 1.LOHKO Masters MOE PePy LaKa II Crackers III SC Jenga II Mohicans HePS II HV

16 16 16 16 16 16 16 16 16

13 12 11 7 6 6 4 2 1

PISTEPÖRSSI 1. Toni Peltonen, MOE 2. Kimmo Perälehto, MOE 3. Tomi Putkonen, HV 4. Janne Ahokainen, MOE 5. Petri Niiranen, MOE 6. Jouni Juva, MOE 7. Lasse Kettunen, Crackers III 8. Sami Hirvonen, Mohicans 9. Pasi Peltola, PePy 10. Antti Naskali, Masters 11. Jarmo Toivanen, Masters

457

1 1 2 3 3 1 4 3 2

2 3 3 6 7 9 8 11 13

91- 43 110- 71 70- 47 58- 56 61- 81 52- 57 53- 82 41- 74 57- 82

27 25 24 17 15 13 12 7 4

31+17= 48 21+16= 37 19+ 9= 28 9+15= 24 9+15= 24 23+ 0= 23 11+12= 23 16+ 6= 22 15+ 6= 21 10+11= 21 13+ 5= 18

Itä-Suomi

61. Timo Kettunen, SK Seger 62. Tommi Timonen, RT 63. Jonne Hiltunen, Kuwait Oil 64. Jarno Ylelä, Hu-Pa 65. Henry Lokka, Ulma 66. Mikko Kauhanen, Go Ahead Eagles 67. Eero Komulainen, Ulma 68. Markus Suhonen, SäynSa II 69. Sami Lyytinen, Go Ahead Eagles 70. Jussi Karttunen, SK Seger 71. Markku Savolainen, Ulma 72. Jussi Ryynänen, Ulma 73. Sami Piironen, TuuRa 74. Jani Kumpulainen, Ulma 75. Ville Smolander, TuuRa 76. Petri Kontkanen, Go Ahead Eagles 77. Mika Puustinen, SB Savo II 78. Topi Tirronen, Hu-Pa 79. Tero Ala-Ruona, Kutop 80. Juho Kokkonen, Ulma 81. Jussi Matilainen, Kuwait Oil 82. Petri Rossi, Kuwait Oil 83. Juha Tuovinen, Ulma 84. Sami Lehtoranta, RT 85. Jarkko Nykänen, SäynSa II 86. Pasi Tuovinen, Ulma 87. Marko Harle, SB Savo II 88. Mikko Tiihonen, SB Savo II 89. Jari Sirviö, Ulma 90. Teemu Sutinen, SK Seger 91. Jukka Vainikainen, RT 92. Henry Ukkonen, SK Seger 93. Petri Vasiljev, RT 94. Lasse Loikkanen, Kuwait Oil 95. Marko Karvonen, SK Seger 96. Jukka Roivainen, SB Savo II 97. Jori Taipale, SB Savo II 98. Heikki Karttunen, SäynSa II 99. Pekka Aho, SB Savo II 100. Keijo Kinnunen, Ulma 101. Ville Markkanen, Go Ahead Eagles 102. Antti Mähönen, Ulma 103. Arto Karppinen, Ulma 104. Petri Ruotsalainen, Kutop 105. Juha Katainen, RT 106. Mika Niskanen, SäynSa II 107. Markus Taskinen, TuuRa 108. Heikki Savolainen, Kutop 109. Juha Liukko, Kutop 110. Hannu Kokkonen, Ulma 111. Janne Kolari, Hu-Pa 112. Mika Lipponen, TuuRa 113. Janne Leppänen, Hu-Pa 114. Pekka Närvänen, TuuRa 115. Mikko Savolainen, SK Seger 116. Jukka Taskinen, TuuRa 117. Petri Hynynen, Ulma 118. Jesse Miettinen, TuuRa 119. Sami Ruuskanen, SB Savo II 120. Juha Tuovinen, SB Savo II 121. Jarmo Huovinen, SäynSa II 122. Mikko Lipponen, TuuRa 123. Jarkko Lohioja, Go Ahead Eagles 124. Arto Mustonen, TuuRa 125. Tomi Pirinen, SäynSa II 126. Henri Hassinen, TuuRa 127. Sami Jukkarainen, Kutop 128. Marko Vaittinen, SäynSa II 129. Anssi Kinnunen, Hu-Pa 130. Marko Kosunen, SäynSa II


12. Markku Tolsa, Crackers III 13. Lauri Bruce, Crackers III 14. Mikko Lemettinen, PePy 15. Kai Kuhlman, LaKa II 16. Aleksi Pulkkinen, SC Jenga II 17. Tero Hintsanen, HePS II 18. Jani Öystilä, PePy 19. Atte Pirttilä, HV 20. Saku Kiviharju, HV 21. Timo Kantojärvi, PePy 22. Jussi Nikunen, LaKa II 23. Mikko Eskelinen, Masters 24. Jouni Junnikkala, Mohicans 25. Petri Rinne, Masters 26. Markku Nurmi, Masters 27. Jarno Kauppinen, Crackers III 28. Sami Heiskanen, HV 29. Mertsi Mänty, Crackers III 30. Vesa Mäki, PePy 31. Esa Snellman, LaKa II 32. Atik Velling, HV 33. Pekka Juurela, SC Jenga II 34. Antti Kaakinen, Mohicans 35. Simo Kuparinen, MOE 36. Samuli Nyman, Masters 37. Toni Akkala, SC Jenga II 38. Santtu Harjulehto, MOE 39. Anssi Kananen, LaKa II 40. Antti Kari, Masters 41. Ilkka Koskinen, Masters 42. Ari Hörkkä, LaKa II 43. Toni Eerola, Masters 44. Henri Turunen, Masters 45. Sami Kilkki, LaKa II 46. J-P Tuominen, SC Jenga II 47. Rami Kainiemi, LaKa II 48. Marko Arkko, Masters 49. Jukka Nikander, Masters 50. Riku Mäki, PePy 51. Janne Pukarinen, Mohicans 52. Ville Sappinen, PePy 53. Esa Räsänen, PePy 54. Jouni Sorsa, SC Jenga II 55. Saku Salonen, MOE 56. Tuukka Turunen, SC Jenga II 57. Kimmo Havinen, HePS II 58. Janne Hannula, HePS II 59. Jari Hotanen, Mohicans 60. Samu Nikki, Crackers III 61. Samuli Nurmi, Mohicans 62. Toni Ronimus, Mohicans 63. Tero Sorsa, HePS II 64. Arttur Laine, MOE 65. Pasi Kauppi, Masters 66. Jouni Lahtinen, HePS II 67. Niko Pessa, SC Jenga II 68. Antti Reinikainen, Crackers III 69. Timo Asikainen, HV 70. Teemu Parta, SC Jenga II 71. Raiko Pousi, PePy 72. Antti Saarinen, HV 73. Timi Torikka, HePS II 74. Jouko Bruce, Crackers III 75. Petri Käpölä, Masters 76. Pekka Mäkelä, Mohicans 77. Ari Suhonen, HV 78. Kimmo Heikkinen, HePS II 79. Janne Pylväinen, HePS II 80. Toni Laitinen, Mohicans

11+ 7= 18 10+ 8= 18 8+10= 18 14+ 3= 17 11+ 5= 16 11+ 4= 15 9+ 6= 15 8+ 6= 14 7+ 7= 14 12+ 1= 13 10+ 3= 13 9+ 4= 13 9+ 4= 13 9+ 4= 13 9+ 3= 12 8+ 4= 12 7+ 5= 12 6+ 6= 12 7+ 4= 11 6+ 5= 11 6+ 5= 11 5+ 6= 11 4+ 7= 11 4+ 7= 11 8+ 2= 10 7+ 3= 10 7+ 3= 10 6+ 4= 10 6+ 4= 10 6+ 4= 10 5+ 5= 10 3+ 7= 10 3+ 7= 10 6+ 3= 9 6+ 3= 9 5+ 4= 9 4+ 5= 9 2+ 7= 9 1+ 8= 9 7+ 1= 8 5+ 3= 8 4+ 4= 8 4+ 4= 8 3+ 5= 8 3+ 5= 8 2+ 6= 8 5+ 2= 7 4+ 3= 7 3+ 4= 7 3+ 4= 7 3+ 4= 7 3+ 4= 7 2+ 5= 7 5+ 1= 6 4+ 2= 6 4+ 2= 6 4+ 2= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 3+ 2= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 0+ 5= 5 3+ 1= 4 3+ 1= 4 2+ 2= 4

81. Petteri Lehtinen, SC Jenga II 82. Olli Malin, HePS II 83. Toni Lehtinen, LaKa II 84. Mikko Metso, PePy 85. Stuart Mittentag, LaKa II 86. Akseli Syyrakki, PePy 87. Marko Koskelainen, SC Jenga II 88. Ari Pykälistö, Crackers III 89. Mikko Honkanen, MOE 90. Henri Kari, Masters 91. Petri Kukkamäki, PePy 92. Antti Sirkeä, HV 93. Antti Johansson, Mohicans 94. Arto Koskinen, LaKa II 95. Juho Pirinen, HePS II 96. Mikko Rauhala, SC Jenga II 97. Ville Petäjämäki, HePS II 98. Matti Suhonen, HV 99. Tomi Ahkola, SC Jenga II 100. Vesa Kettunen, Crackers III 101. Kari Lehtinen, SC Jenga II 102. Iiro Romo, LaKa II 103. Markus Salmi, HePS II 104. Kimmo Snellman, LaKa II 105. Sampo Syrjäläinen, PePy 106. Janne Virkki, Mohicans 107. Arri Kiili, SC Jenga II 108. Ilkka Koivunen, HePS II 109. Harri Rantanen, LaKa II 110. Tom Sederqvist, PePy 111. Sami Soininen, LaKa II 112. Arvi Killi, SC Jenga II 113. Timi Lainen, Crackers III 114. Aaro Mahkonen, Crackers III 115. Matti Noukkala, SC Jenga II 116. Jarmo Pessa, Mohicans 117. Jari-Pekka Rantala, HV 118. Jori Tolvanen, HePS II 119. Kimi Torikka, HePS II 120. Tero Tuomala, SC Jenga II 121. Sami Ala-Jääski, Crackers III 122. Mikko Elsinen, Mohicans 123. Kaj Enckelman, LaKa II 124. Jukka Haimakainen, HePS II 125. Teemu Hostikka, Crackers III 126. Petteri Jokela, Masters 127. Jaakko Kiuru, Masters 128. Sami Laine, LaKa II 129. Hannu Rissanen, LaKa II 130. Mikko Tasa, HV 131. Sauli Ukkonen, Mohicans 132. Tomi Viia, HV

2+ 2= 2+ 2= 1+ 3= 1+ 3= 3+ 0= 3+ 0= 2+ 1= 2+ 1= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 0+ 3= 0+ 3= 0+ 3= 0+ 3= 2+ 0= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

MIEHET V-DIVISIOONA KAAKKOIS-SUOMI 2.LOHKO Iso Nousu TD NaKu II Sudet II ValkVU SB Tuska RuVe MiVi II SKT

16 16 16 16 16 16 16 16 16

13 11 11 10 9 6 5 2 1

PISTEPÖRSSI 1. Henri Hämäläinen, Iso Nousu

458

2 2 1 1 0 0 1 1 0

1 3 4 5 7 10 10 13 15

129- 68 73- 43 90- 55 110- 51 97- 83 70- 80 75- 104 63- 116 63- 170

28 24 23 21 18 12 11 5 2

21+13= 34


24+ 9= 33 19+13= 32 20+11= 31 18+10= 28 18+ 9= 27 17+10= 27 13+12= 25 16+ 8= 24 14+10= 24 17+ 5= 22 17+ 5= 22 12+10= 22 11+11= 22 16+ 5= 21 11+10= 21 10+11= 21 8+13= 21 15+ 5= 20 12+ 8= 20 14+ 5= 19 4+15= 19 10+ 8= 18 9+ 9= 18 13+ 4= 17 12+ 5= 17 12+ 5= 17 10+ 7= 17 10+ 7= 17 9+ 8= 17 7+10= 17 14+ 2= 16 10+ 6= 16 9+ 7= 16 8+ 8= 16 3+13= 16 11+ 4= 15 11+ 4= 15 10+ 5= 15 9+ 6= 15 7+ 8= 15 6+ 9= 15 9+ 5= 14 8+ 6= 14 7+ 7= 14 7+ 7= 14 7+ 7= 14 9+ 4= 13 8+ 5= 13 7+ 6= 13 8+ 4= 12 7+ 5= 12 5+ 7= 12 7+ 4= 11 7+ 4= 11 6+ 5= 11 5+ 6= 11 2+ 9= 11 7+ 3= 10 6+ 4= 10 6+ 4= 10 5+ 5= 10 4+ 6= 10 3+ 7= 10 5+ 4= 9 4+ 5= 9 4+ 5= 9 2+ 7= 9 7+ 1= 8 7+ 1= 8

71. Petri Puustinen, SB Tuska 72. Juha-Matti Koskimies, RuVe 73. Konsta Kuokka, MiVi II 74. Erno Tohmo, MiVi II 75. Tomi Uutela, TD 76. Timo Ahola, Sudet II 77. Marko Pieksämä, TD 78. Sami Maaranen, SB Tuska 79. Esa Mäkinen, TD 80. Kimmo Sirniö, ValkVU 81. Tuomas Pasanen, SB Tuska 82. Sami Huuskonen, Iso Nousu 83. Saku Husu, MiVi II 84. Atte Kande, MiVi II 85. Harri Korjus, SB Tuska 86. Janne Kujala, SKT 87. Ville Suntio, RuVe 88. Juha Kauppila, MiVi II 89. Akseli Ojanen, Iso Nousu 90. Timo Sali, Sudet II 91. Markku Puumalainen, ValkVU 92. Vesa Karjula, RuVe 93. Mika Hannula, Sudet II 94. Tuomo Vaikkinen, ValkVU 95. Ari Estola, NaKu II 96. Tami Uutela, TD 97. Kaj Rantamo, SB Tuska 98. Jarmo Kaupinharju, NaKu II 99. Lassi Kettunen, SB Tuska 100. Jarkko Majava, TD 101. Vesa Tamminen, Iso Nousu 102. Jani Vahter, Iso Nousu 103. Kimmo Ahvenainen, NaKu II 104. Mikko Anttonen, ValkVU 105. Jaakko Louhisto, MiVi II 106. Anssi Mustonen, NaKu II 107. Petri Nummela, NaKu II 108. Sami Heikkinen, SB Tuska 109. Antti Nissilä, RuVe 110. Tomi Ruoppa, MiVi II 111. Arto Tompuri, MiVi II 112. Jari Uutela, TD 113. Ari Hanttu, ValkVU 114. Joni Rantala, SKT 115. Kimmo Hovi, RuVe 116. Samuli Huhtiniemi, Iso Nousu 117. Joni Kantanen, SKT 118. Jarkko Karaviita, SB Tuska 119. Veikko Kurittu, TD 120. Jarkko Lahtinen, Iso Nousu 121. Tomi Laitinen, MiVi II 122. Riku Lammenaho, SB Tuska 123. Vesa-Matti Mäki, RuVe 124. Juho Perälä, SKT 125. Kari Rissanen, SKT 126. Henri Toikka, RuVe

5+ 3= 6+ 1= 4+ 3= 4+ 3= 4+ 2= 3+ 3= 3+ 3= 2+ 4= 2+ 4= 2+ 4= 1+ 5= 4+ 1= 3+ 2= 3+ 2= 3+ 2= 1+ 4= 1+ 4= 3+ 1= 3+ 1= 3+ 1= 2+ 2= 1+ 3= 0+ 4= 0+ 4= 3+ 0= 3+ 0= 2+ 1= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 0+ 3= 0+ 3= 0+ 3= 0+ 3= 0+ 3= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

8 7 7 7 6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

MIEHET V-DIVISIOONA KAAKKOIS-SUOMI 3.LOHKO TSV Playoff LuFT OU-39 Tyrväiset SB Troopers Ohraset Pa-Sa SB-Piraatit

459

18 18 17 18 18 18 17 18 18

15 13 13 12 9 7 6 3 3

0 1 0 1 2 1 3 3 0

3 4 4 5 7 10 8 12 15

144- 57 124- 73 131- 67 118- 72 90- 102 107- 104 101- 91 65- 130 70- 140

30 27 26 25 20 15 15 9 6

Itä-Suomi

2. Sami Tujula, Iso Nousu 3. Antti Posti, RuVe 4. Ilkka Hänninen, MiVi II 5. Jani Juutinen, SB Tuska 6. Marko Lassi, NaKu II 7. Tomi Vanhalakka, Iso Nousu 8. Petri Tuukkanen, Iso Nousu 9. Petri Manelius, ValkVU 10. Mikko Pulsa, Sudet II 11. Teemu Karvonen, Sudet II 12. Jarkko Männistö, SB Tuska 13. Veijo Räsänen, NaKu II 14. Timo Martikainen, ValkVU 15. Samuli Nekkula, ValkVU 16. Juha-Matti Laisi, Iso Nousu 17. Mikko Heinilä, Sudet II 18. Mika Hämäläinen, Iso Nousu 19. Ville Setälä, NaKu II 20. Timo Kenttälä, Sudet II 21. Matti Saharinen, RuVe 22. Jarkko Marjava, TD 23. Lasse Ketonen, NaKu II 24. Tuukka Liikkanen, SKT 25. Juho Nykänen, SKT 26. Janne Kandelin, ValkVU 27. Sami Laine, SB Tuska 28. Pasi Henttanen, NaKu II 29. Pasi Hirvonen, ValkVU 30. Mikko Ristimäki, Sudet II 31. Lauri Noronen, ValkVU 32. Toni Hietala, SKT 33. Janne Ukkola, TD 34. Henry Holopainen, NaKu II 35. Juuso Pieksemä, Sudet II 36. Jari Pöntinen, NaKu II 37. Jarno Lindqvist, Iso Nousu 38. Juha-Matti Metsänen, SKT 39. Niko Silander, TD 40. Juha Majander, TD 41. Juha-Pekka Partanen, Sudet II 42. Miika Vanhalakka, Iso Nousu 43. Arto Pakkanen, MiVi II 44. Kai Mäkelä, Sudet II 45. Teemu Heikkinen, TD 46. Ville-Pekka Lehtelä, SKT 47. Markus Sali, Sudet II 48. Juha Karvonen, NaKu II 49. Harry Lagerström, ValkVU 50. Mikko Vainio, SKT 51. Tomi Tarhanen, TD 52. Petteri Sointu, ValkVU 53. Jussi Erkinheimo, SB Tuska 54. Mikko-Pekka Laisi, Sudet II 55. Jonne Salminen, RuVe 56. Jyri Mononen, ValkVU 57. Kimmo Karkiakangas, RuVe 58. Tero Kuukasjärvi, Iso Nousu 59. Antti Nyyssönen, RuVe 60. Kimmo Haapanen, RuVe 61. Teemu Turpeinen, Iso Nousu 62. Pekka Ohlsbom, Sudet II 63. Miika Krouvi, MiVi II 64. Heikki Maaranen, SB Tuska 65. Ville Uusitalo, RuVe 66. Simo Kiviharju, MiVi II 67. Tuomas Väyrynen, TD 68. Marko Hovi, RuVe 69. Pekka Heikkilä, MiVi II 70. Jarno Tuominen, TD


VoiKu II

18

2

1

15

63- 177

5

PISTEPÖRSSI 1. Ville Aapro, LuFT 2. Aleksi Koistinen, OU-39 3. Jani Strandman, LuFT 4. Tommi Hokkanen, Ohraset 5. Jani Pöyhönen, Ohraset 6. Tuomas Lahnasalo, OU-39 7. Tero Gök, TSV 8. Jouni Rasa, TSV 9. Janne Järvimies, TSV 10. Marko Nuora, SB Troopers 11. Kimmo Halonen, OU-39 12. Pasi Kosonen, Playoff 13. Jirka Korhonen, TSV 14. Esa Utriainen, TSV 15. Tomi Huovinen, Playoff 16. Ville Suppola, Playoff 17. Petri Immonen, LuFT 18. Veli-Matti Kymäläinen, Tyrväiset 19. Jussi Kukkonen, Playoff 20. Miikka Usva, Ohraset 21. Niko Kauppinen, TSV 22. Mikko Pitkänen, TSV 23. Juha Kokko, SB-Piraatit 24. Petri Piiroinen, LuFT 25. Niko Gren, TSV 26. Hannes Parkkari, OU-39 27. Marko Kaila, VoiKu II 28. Riku Keinänen, Pa-Sa 29. Juha Silvennoinen, Playoff 30. Janne Roponen, OU-39 31. Sampsa Lehmusoksa, Playoff 32. Jukka Sahlman, Tyrväiset 33. Oskari Karppinen, SB Troopers 34. Hannu Myöhänen, Tyrväiset 35. Janne Astikainen, SB-Piraatit 36. Tero Isotalo, SB Troopers 37. Jukka Sarlomo, Tyrväiset 38. Jarkko Piiroinen, LuFT 39. Mikko Lindroos, SB Troopers 40. Joni Isotalo, SB Troopers 41. Henri Manninen, Playoff 42. Sami Turtiainen, Playoff 43. Juhani Gynther, OU-39 44. Pekka Parkkinen, Ohraset 45. Teemu Hokkanen, OU-39 46. Jarkko Kukkonen, Playoff 47. Jarno Kero, SB Troopers 48. Mikko Savolainen, SB Troopers 49. Ilkka Suutela, Tyrväiset 50. Markku Kakriainen, OU-39 51. Julian Sumen, VoiKu II 52. Timo Korhonen, Tyrväiset 53. Tuomo Korhonen, SB Troopers 54. Jaarni Hotarinen, Tyrväiset 55. Timo Komppa, SB Troopers 56. Timo Kiilunen, Pa-Sa 57. Harri Vuorela, VoiKu II 58. Mattias Halleen, VoiKu II 59. Mikko Immonen, SB-Piraatit 60. Pasi Karhula, Ohraset 61. Kimmo Toropainen, Playoff 62. Mika Tossavainen, SB-Piraatit 63. Ville Aulaskoski, OU-39 64. Mikko Monola, LuFT 65. Kari Turkulainen, Pa-Sa

44+36= 80 25+19= 44 29+14= 43 31+11= 42 25+17= 42 21+20= 41 23+15= 38 25+12= 37 16+19= 35 23+11= 34 19+15= 34 21+ 8= 29 15+14= 29 14+15= 29 10+19= 29 19+ 7= 26 13+13= 26 20+ 5= 25 17+ 7= 24 13+11= 24 9+15= 24 18+ 4= 22 15+ 7= 22 14+ 8= 22 17+ 3= 20 15+ 5= 20 14+ 6= 20 9+11= 20 7+13= 20 12+ 7= 19 10+ 9= 19 10+ 8= 18 8+10= 18 7+11= 18 12+ 5= 17 11+ 6= 17 8+ 9= 17 8+ 8= 16 10+ 5= 15 7+ 8= 15 6+ 9= 15 12+ 2= 14 10+ 4= 14 5+ 9= 14 3+11= 14 8+ 5= 13 6+ 7= 13 6+ 7= 13 6+ 7= 13 5+ 8= 13 2+11= 13 11+ 1= 12 8+ 4= 12 10+ 1= 11 8+ 3= 11 7+ 4= 11 7+ 4= 11 6+ 5= 11 6+ 5= 11 6+ 5= 11 6+ 5= 11 6+ 5= 11 5+ 6= 11 5+ 6= 11 5+ 6= 11

66. Jani Vento, Tyrväiset 67. Tommi Holopainen, TSV 68. Kai Herranen, Ohraset 69. Jani Koppo, VoiKu II 70. Jukka Lahdentausta, SB-Piraatit 71. Ilkka Johansson, Pa-Sa 72. Jani Pukki, VoiKu II 73. Tuomas Kuusela, VoiKu II 74. Jukka Kokko, SB-Piraatit 75. Marko Marttinen, SB-Piraatit 76. Mikko Rautio, Ohraset 77. Jani Isotalo, SB Troopers 78. Tommi Tiainen, Pa-Sa 79. Tommi Närhi, Ohraset 80. Jani Ruoppa, LuFT 81. Marcus Hirvonen, Pa-Sa 82. Sami Turunen, Playoff 83. Mika Venäläinen, Pa-Sa 84. Tero Hoskanen, SB Troopers 85. Ari-Pekka Piiparinen, Pa-Sa 86. Kari Pirhonen, Tyrväiset 87. Jarkko Pölönen, TSV 88. Mika Kontula, LuFT 89. Pasi Mentula, LuFT 90. Jani Muukkonen, Tyrväiset 91. Jani Reinikainen, LuFT 92. Toni Tarvaskari, SB-Piraatit 93. Anssi Valtonen, Playoff 94. Tomi Liukka, SB-Piraatit 95. Matti Kenttämaa, Pa-Sa 96. Nico Airos, SB Troopers 97. Timo Kaijanen, SB-Piraatit 98. Janne Rita, Pa-Sa 99. Mikko Asikainen, SB Troopers 100. Antti Käkönen, Pa-Sa 101. Ville Niemelä, VoiKu II 102. Timo Halonen, Pa-Sa 103. Pasi Juuti, Playoff 104. Jari Pynnönen, LuFT 105. Pauli Haakana, Tyrväiset 106. Timo Heimola, LuFT 107. Ari Hostikka, Tyrväiset 108. Antti Kemppainen, SB-Piraatit 109. Antti Pöyry, Ohraset 110. Lauri Kirves, VoiKu II 111. Kalle Veitola, Pa-Sa 112. Jani Piili, SB Troopers 113. Marko Korhonen, Ohraset 114. Jukka Laukkanen, Tyrväiset 115. Santtu Aaltonen, VoiKu II 116. Kari Kaila, VoiKu II 117. Sami Kaipainen, Ohraset 118. Heikki Avikainen, OU-39 119. Tero Hallahuhta, Pa-Sa 120. Mika Vuorela, VoiKu II 121. Tero Valkki, Tyrväiset 122. Pekka Ryyppö, Tyrväiset 123. Olli Hokkanen, OU-39 124. Juha Valtonen, Pa-Sa 125. Jani Arminen, SB-Piraatit 126. Kimmo Heino, SB-Piraatit 127. Erkki Pasanen, SB Troopers 128. Antti Rikkilä, TSV 129. Jukka Kuisma, Pa-Sa 130. Tommi Auvinen, SB-Piraatit 131. Kimmo Kauhanen, LuFT 132. Julius Kiiskinen, Playoff 133. Petri Ronkanen, VoiKu II

460

5+ 6= 11 3+ 8= 11 9+ 1= 10 8+ 2= 10 8+ 2= 10 7+ 3= 10 6+ 4= 10 5+ 5= 10 8+ 1= 9 5+ 4= 9 5+ 4= 9 3+ 6= 9 3+ 6= 9 3+ 5= 8 3+ 5= 8 2+ 6= 8 2+ 6= 8 7+ 0= 7 5+ 2= 7 4+ 3= 7 4+ 3= 7 4+ 3= 7 3+ 4= 7 3+ 4= 7 3+ 4= 7 3+ 4= 7 3+ 4= 7 3+ 4= 7 2+ 5= 7 1+ 6= 7 6+ 0= 6 5+ 1= 6 5+ 1= 6 4+ 2= 6 4+ 2= 6 4+ 2= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 2+ 4= 6 3+ 2= 5 2+ 3= 5 0+ 5= 5 0+ 5= 5 4+ 0= 4 4+ 0= 4 2+ 2= 4 1+ 3= 4 0+ 4= 4 3+ 0= 3 3+ 0= 3 3+ 0= 3 2+ 1= 3 2+ 1= 3 1+ 2= 3 0+ 3= 3 2+ 0= 2 1+ 1= 2 1+ 1= 2 0+ 2= 2 0+ 2= 2 0+ 2= 2 0+ 2= 2 1+ 0= 1 0+ 1= 1 0+ 1= 1 0+ 1= 1 0+ 1= 1


TPK II ToPS Eni ToU SoU HaSaBa JorJy Leba-96 II Coach Team II

16 16 16 16 16 16 16 16 16

13 11 10 10 7 6 5 4 2

1 1 1 0 1 3 0 1 0

PISTEPÖRSSI 1. Ari Varonen, ToPS 2. Pekka Sorvi, ToPS 3. Markus Tarvainen, JorJy 4. Jari Piispanen, ToU 5. Jaakko Puttonen, Eni 6. Tero Kinnunen, ToPS 7. Juha Mälkönen, HaSaBa 8. Jarno Alanko, TPK II 9. Mikko Jaatinen, ToPS 10. Teemu Häkkinen, HaSaBa 11. Jarno Sutinen, ToPS 12. Janne Nylander, ToU 13. Petteri Väänänen, Eni 14. Kari Kekarainen, TPK II 15. Ilkka Pakarinen, ToU 16. Jari Rantama, SoU 17. Mikko Koponen, TPK II 18. Markku Kolehmainen, ToU 19. Lari Tiilikka, HaSaBa 20. Adnan Baltic, HaSaBa 21. Mikko Nykänen, JorJy 22. Jyri Multanen, JorJy 23. Jouko Turunen, Eni 24. Jarkko Haaranen, ToU 25. Kari Jalava, Eni 26. Meho Jaskic, HaSaBa 27. Jere Vihavainen, JorJy 28. Ville Nevalainen, Coach Team II 29. Marko Rönkä, Eni 30. Arto Pärnänen, Eni 31. Tuukka Laitinen, Eni 32. Pertti Nurminen, ToU 33. Tommi Appelgren, TPK II 34. Jukka-Pekka Suhonen, HaSaBa 35. Tuomo Nissinen, Eni 36. Ville Pitkänen, SoU 37. Kaarle Vienola, Eni 38. Tero Vanninen, TPK II 39. Jani Kauhanen, SoU 40. Mika Pykäläinen, Leba-96 II 41. Jukka Hyttinen, Eni 42. Juha Laurikainen, HaSaBa 43. Jani Liimatta, ToU 44. Sami Tuononen, Coach Team II 45. Vesa Härkönen, TPK II 46. Jari Lehto, Leba-96 II 47. Lauri Lindgren, Leba-96 II 48. Mikko Leskinen, TPK II 49. Arttu Toroi, JorJy 50. Sami Tulla, HaSaBa 51. Olli Hämäläinen, SoU 52. Antti Näätänen, ToU 53. Antti Jetsonen, TPK II 54. Veli-Matti Kuronen, ToPS 55. Ilkka Suvinen, SoU

2 4 5 6 8 7 11 11 14

85- 36 120- 85 106- 71 104- 59 68- 68 94- 94 76- 111 55- 104 43- 123

27 23 21 20 15 15 10 9 4

46+16= 62 28+26= 54 30+ 9= 39 28+ 9= 37 22+ 8= 30 17+13= 30 14+11= 25 10+15= 25 8+16= 24 14+ 9= 23 6+17= 23 11+10= 21 9+12= 21 13+ 7= 20 10+10= 20 14+ 5= 19 12+ 7= 19 11+ 8= 19 11+ 8= 19 17+ 1= 18 12+ 5= 17 8+ 9= 17 4+13= 17 12+ 4= 16 11+ 5= 16 5+11= 16 6+ 9= 15 4+11= 15 12+ 2= 14 8+ 6= 14 5+ 9= 14 5+ 9= 14 11+ 2= 13 7+ 6= 13 4+ 9= 13 8+ 4= 12 8+ 4= 12 6+ 6= 12 3+ 9= 12 9+ 2= 11 8+ 3= 11 7+ 4= 11 6+ 5= 11 6+ 5= 11 7+ 3= 10 6+ 4= 10 6+ 4= 10 5+ 5= 10 5+ 5= 10 5+ 5= 10 4+ 6= 10 4+ 6= 10 7+ 2= 9 6+ 3= 9 6+ 3= 9

56. Tero Rissanen, Leba-96 II 57. Ilpo Hiltunen, TPK II 58. Jukka Tahvanainen, Leba-96 II 59. Antero Nissinen, Eni 60. Jani Kuokkanen, ToU 61. Harri Kröger, SoU 62. Henri Vartiainen, Coach Team II 63. Jere Penttilä, Eni 64. Teemu Kangasmäki, SoU 65. Sami Päivinen, ToPS 66. Jarkko Helander, HaSaBa 67. Arto Hiltunen, SoU 68. Sami Kosunen, SoU 69. Toni Lehikoinen, Leba-96 II 70. Mika Hirvonen, ToPS 71. Jari Pöysti, SoU 72. Kari Kääriäinen, ToU 73. Antti Suvinen, SoU 74. Lassi Ikonen, JorJy 75. Kari-Pek Juutilainen, JorJy 76. Samu Gröhn, Coach Team II 77. Sampsa Turunen, TPK II 78. Veikko Junkkarinen, JorJy 79. Olli Naumanen, Coach Team II 80. Esa Kuronen, JorJy 81. Mika Savolainen, TPK II 82. Teemu Sorsa, Leba-96 II 83. Juhani Ryynänen, Coach Team II 84. Antti Aholainen, JorJy 85. Anssi Kesonen, Leba-96 II 86. Juha Parkkisenniemi, Eni 87. Teemu Koistinen, TPK II 88. Sami Koponen, Eni 89. Jaakko Mikkonen, ToU 90. Tomi Issakainen, SoU 91. Ilpo Simonen, ToPS 92. Jouni Hartikainen, HaSaBa 93. Ari-Pekka Isoniemi, JorJy 94. Harri Kohvakka, HaSaBa 95. Hannu Kotiranta, ToU 96. Matti Kukkonen, Leba-96 II 97. Jani Kääriäinen, HaSaBa 98. Jouni Haikonen, TPK II 99. Marko Häkkinen, HaSaBa 100. Olli Lappalainen, Eni 101. Panu Hamunen, Coach Team II 102. Mikko Hiltunen, Coach Team II 103. Martti Kääriäinen, HaSaBa 104. Heikki Majoinen, ToU 105. Pekka Naumanen, Coach Team II 106. Ari Ovaskainen, Coach Team II 107. Ville Pesonen, Eni 108. Jonne Tuovinen, Coach Team II 109. Pasi Surakka, TPK II 110. Teemu Vepsäläinen, Coach Team II 111. Ville Kukkonen, Leba-96 II 112. Jaakko Pöyhönen, JorJy 113. Sami Roponen, Eni 114. Jani Hiltunen, Coach Team II 115. Heikki Hämäläinen, ToU 116. Harri Jormanainen, Leba-96 II 117. Jouni Kettunen, Leba-96 II 118. Daniel Kutvonen, HaSaBa 119. Jari Nenonen, SoU 120. Kari Pennanen, Eni 121. Heikki Puranen, Leba-96 II 122. Roni Vornanen, Coach Team II 123. Jukka Wahlgren, Leba-96 II 124. Juho Jääskeläinen, ToU

461

5+ 4= 3+ 6= 3+ 6= 1+ 8= 7+ 1= 5+ 3= 5+ 3= 4+ 4= 2+ 6= 2+ 6= 6+ 1= 5+ 2= 5+ 2= 5+ 2= 4+ 3= 4+ 3= 3+ 4= 3+ 4= 1+ 6= 0+ 7= 5+ 1= 5+ 1= 4+ 2= 4+ 2= 3+ 3= 2+ 4= 5+ 0= 4+ 1= 3+ 2= 3+ 2= 3+ 2= 2+ 3= 2+ 3= 2+ 3= 3+ 1= 3+ 1= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 1+ 3= 1+ 3= 1+ 3= 0+ 4= 0+ 4= 0+ 4= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 1+ 2= 1+ 2= 0+ 3= 2+ 0= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2=

9 9 9 9 8 8 8 8 8 8 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2

Itä-Suomi

MIEHET V-DIVISIOONA SAVO-KARJALA 1.LOHKO


125. Hannu Kettunen, ToPS 126. Juha-Matti Sipinen, HaSaBa 127. Miika Voutilainen, ToU 128. Jari-Pekka Eronen, ToU 129. Petri Koivunen, Leba-96 II 130. Henri Kosunen, Leba-96 II 131. Kimmo Kuikka, TPK II 132. Lauri Puranen, Leba-96 II 133. Joni Pursiainen, Coach Team II 134. Toni Saarelainen, Coach Team II 135. Juha-Matti Haaranen, ToU 136. Olli Hirvikangas, Leba-96 II 137. Tero Jankko, JorJy 138. Mikko Kukkonen, HaSaBa 139. Jarno Multanen, JorJy 140. Juho Nevalainen, Coach Team II 141. Jari Roponen, JorJy

0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

MIEHET V-DIVISIOONA SAVO-KARJALA 2.LOHKO SBS Painkillers OrPa XXL-Kriisi SB-Netto PeNa Welhot II Nuju Apassit II Eagle's Rock E-KI

18 18 18 18 18 18 18 18 18 18

13 13 11 12 9 6 5 4 3 4

2 1 4 0 1 1 3 4 3 1

PISTEPÖRSSI 1. Timo Mustonen, SBS Painkillers 2. Mikko Miettinen, E-KI 3. Sauli Brask, XXL-Kriisi 4. Lauri Hirvonen, SB-Netto 5. Jukka Pellinen, PeNa 6. Kai Sopanen, SB-Netto 7. Kimmo Impiö, XXL-Kriisi 8. Janne Pesonen, SBS Painkillers 9. Mika Kokkonen, PeNa 10. Mikko Sinisalo, Welhot II 11. Jarno Mielonen, E-KI 12. Hannu Ruotsalainen, XXL-Kriisi 13. Arto Kuuluvainen, OrPa 14. Jukka Sinkkilä, Welhot II 15. Juha Nikkilä, Eagle's Rock 16. Martin Itkonen, SB-Netto 17. Asko Hämäläinen, Eagle's Rock 18. Olli Säynäjäkangas, XXL-Kriisi 19. Petri Pirinen, OrPa 20. Petteri Hirvonen, SBS Painkillers 21. Tero Savolainen, Nuju 22. Timo Tuomi, Eagle's Rock 23. Ossi Lappalainen, PeNa 24. Sami Kokkonen, XXL-Kriisi 25. Tomi Markkanen, OrPa 26. Markus Kankkunen, OrPa 27. Pekka Jäntti, Nuju 28. Niko Karvonen, PeNa 29. Nisse Heikkinen, SB-Netto 30. Timo Mauriala, Welhot II 31. Joni Väisänen, Eagle's Rock 32. Kari Hakkarainen, Apassit II 33. Harri Koistinen, Apassit II 34. Jari Lankinen, PeNa 35. Pekka Keränen, XXL-Kriisi 36. Jyrki Mustonen, SBS Painkillers

3 4 3 6 8 11 10 10 12 13

118- 69 123- 82 131- 81 115- 84 118- 111 92- 97 69- 121 66- 90 97- 144 86- 136

28 27 26 24 19 13 13 12 9 9

33+12= 45 22+23= 45 14+31= 45 34+10= 44 27+12= 39 17+22= 39 23+15= 38 22+15= 37 22+14= 36 20+16= 36 24+11= 35 23+11= 34 18+15= 33 21+11= 32 22+ 7= 29 12+17= 29 21+ 7= 28 19+ 9= 28 22+ 5= 27 11+14= 25 10+15= 25 9+16= 25 14+10= 24 13+10= 23 17+ 5= 22 14+ 7= 21 12+ 8= 20 11+ 9= 20 8+12= 20 14+ 5= 19 14+ 5= 19 9+10= 19 9+10= 19 8+11= 19 4+15= 19 9+ 9= 18

37. Aku Timonen, PeNa 38. Juho Nurmi, OrPa 39. Lauri Jäntti, OrPa 40. Timo Hänninen, Welhot II 41. Veikko Kauhanen, Apassit II 42. Mikko Sainio, SBS Painkillers 43. Mikko Mikkilä, OrPa 44. Pasi Jäntti, Nuju 45. Antti Pöyhönen, SBS Painkillers 46. Teemu Muhonen, XXL-Kriisi 47. Kari Issakainen, Eagle's Rock 48. Jussi Määttälä, Welhot II 49. Antti Kirjavainen, PeNa 50. Jari Pitkänen, SB-Netto 51. Jukka Hakkarainen, Apassit II 52. Jukka Pasanen, XXL-Kriisi 53. Hannu Kröger, Welhot II 54. Juha Oksanen, E-KI 55. Rauli Raitio, XXL-Kriisi 56. Toni Hakkarainen, Welhot II 57. Timo Järveläinen, Nuju 58. Jukka Lohilahti, SB-Netto 59. Jani Oinonen, SB-Netto 60. Pasi Ruuskanen, OrPa 61. Teppo Heikkilä, SBS Painkillers 62. Mika Raatikainen, Nuju 63. Janne Törnroos, XXL-Kriisi 64. Martti Vanala, E-KI 65. Jussi Joukainen, SBS Painkillers 66. Jukka Muona, XXL-Kriisi 67. Jani Tuomainen, Apassit II 68. Jari Hyvönen, PeNa 69. Petrus Lehtimäki, SB-Netto 70. Antti Pitkänen, SBS Painkillers 71. Sakari Taskinen, SBS Painkillers 72. Jussi Kettunen, SB-Netto 73. Marko Mustonen, E-KI 74. Mikko Suhonen, OrPa 75. Janne Kuitu, PeNa 76. Petri Airaksinen, OrPa 77. Markku Partanen, Apassit II 78. Tomi Tillgren, SBS Painkillers 79. Jussi Hartikainen, Welhot II 80. Juho Penttinen, Apassit II 81. Mikko Korhonen, E-KI 82. Veli Pietarinen, E-KI 83. Antti Afflekt, E-KI 84. Jari Ojala, Eagle's Rock 85. Harri Ahokas, OrPa 86. Timo Tolonen, Nuju 87. Jani Kokkonen, Eagle's Rock 88. Vesa Lötjönen, Eagle's Rock 89. Henri Muona, Apassit II 90. Tuomas Jääskeläinen, Nuju 91. Jouni Laakso, SB-Netto 92. Petri Oinonen, Eagle's Rock 93. Eetu Kumpulainen, SB-Netto 94. Pasi Matilainen, Welhot II 95. Juhani Miettinen, OrPa 96. Jari Paananen, Nuju 97. Jukka Ollikka, Eagle's Rock 98. Mikko Tanski, OrPa 99. Mika Vuorensyrjä, Apassit II 100. Ari Korhonen, Eagle's Rock 101. Eero Suihko, Eagle's Rock 102. Jesse Korhonen, Apassit II 103. Jani Nykänen, Welhot II 104. Henri Viitala, Apassit II 105. Timo Koivisto, SB-Netto 106. Timo Kokkonen, Eagle's Rock

462

10+ 7= 17 9+ 8= 17 8+ 9= 17 6+10= 16 6+10= 16 6+10= 16 4+11= 15 10+ 4= 14 9+ 5= 14 7+ 7= 14 8+ 5= 13 8+ 5= 13 7+ 6= 13 11+ 1= 12 7+ 5= 12 7+ 5= 12 6+ 6= 12 5+ 7= 12 8+ 3= 11 7+ 4= 11 7+ 4= 11 6+ 5= 11 6+ 5= 11 5+ 6= 11 3+ 8= 11 6+ 4= 10 5+ 5= 10 5+ 5= 10 3+ 7= 10 8+ 1= 9 7+ 2= 9 5+ 4= 9 5+ 4= 9 5+ 4= 9 5+ 4= 9 4+ 5= 9 3+ 6= 9 3+ 6= 9 1+ 8= 9 6+ 2= 8 6+ 2= 8 5+ 3= 8 1+ 7= 8 7+ 0= 7 6+ 1= 7 6+ 1= 7 5+ 2= 7 5+ 2= 7 4+ 3= 7 3+ 4= 7 0+ 7= 7 0+ 7= 7 0+ 7= 7 5+ 1= 6 4+ 2= 6 4+ 2= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 2+ 4= 6 2+ 4= 6 5+ 0= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 2+ 3= 5 2+ 3= 5 2+ 3= 5 1+ 4= 5 1+ 4= 5


4+ 0= 4+ 0= 3+ 1= 3+ 1= 3+ 1= 2+ 2= 0+ 4= 0+ 4= 3+ 0= 3+ 0= 3+ 0= 3+ 0= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 0+ 3= 0+ 3= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

NAISET I-DIVISIOONA 5.LOHKO Trombi-98 TuuU Sudet LaKa Crackers Welhot

18 18 18 18 18 18

13 10 9 10 9 5

2 5 5 2 4 5

3 3 4 6 5 8

74- 32 56- 28 54- 34 52- 38 43- 37 35- 40

28 25 23 22 22 15

4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

Pa-Sa StU Coach Team KLC

18 18 18 18

5 5 6 0

5 4 1 3

PISTEPÖRSSI 1. Anna Tuovinen, Trombi-98 2. Petra Liukkonen, Trombi-98 3. Carina Kovanen, Trombi-98 4. Minna Kauria, StU 5. Katariina Hujanen, Sudet 6. Minna Ratinen, TuuU 7. Heidi Kaunonen, Sudet 8. Marjut Lehikoinen, Coach Team 9. Kaisa Nykänen, Crackers 10. Suvi Koskinen, Crackers 11. Katja Pulkka, Trombi-98 12. Katri Ojala, LaKa 13. Tiina Yletyinen, Coach Team 14. Päivi Surakka, TuuU 15. Kirsi Hyrkäs, Sudet 16. Tiina Bång, Trombi-98 17. Anu Kervinen, TuuU 18. Minna Tuomala, Crackers 19. Niina Kuhmonen, Welhot 20. Nina Orpana, Sudet 21. Katri Pehkonen, TuuU 22. Saila Simola, LaKa 23. Merja Sarkkinen, LaKa 24. Riikka Lappi, TuuU 25. Niina Lintu, Welhot 26. Heini Lehikoinen, TuuU 27. Virpi Tukiainen, Coach Team 28. Lilli Saarela, Sudet 29. Johanna Honkanen, LaKa 30. Heli Kosunen, Sudet 31. Aija Koskela, LaKa 32. Henna Sormunen, TuuU 33. Tanja Karppinen, Pa-Sa 34. Riina Paronen, Crackers 35. Johanna Tuki, LaKa 36. Iina Kankala, LaKa 37. Kati Pasanen, Welhot 38. Henriikka Peni, Pa-Sa 39. Riina Riikonen, Pa-Sa 40. Riikka Villberg, Crackers 41. Henna Mynttinen, Trombi-98 42. Virve Tukiainen, Coach Team 43. Eija Rantala, TuuU 44. Jenni Kettunen, KLC 45. Tiina Musto, Pa-Sa 46. Hanna Bohm, Pa-Sa 47. Katja Ruokolainen, TuuU 48. Iida Kirjala, Sudet 49. Minna Laitinen, KLC 50. Suvi Hyrkkänen, StU 51. Terhi Heinonen, Coach Team 52. Essi Lalu, Crackers 53. Elisa Lourama, LaKa 54. Jenni Tiippana, Pa-Sa 55. Emmi Tuhkalainen, Trombi-98 56. Minna Viljanen, LaKa 57. Hanna Monto, Pa-Sa 58. Titta Piiroinen, KLC 59. Katja Puttonen, Welhot 60. Hannariikka Rautio, Pa-Sa 61. Jannamari Tillonen, KLC 62. Krista Halme, LaKa 63. Aija Holopainen, TuuU

463

8 9 11 15

35- 43 33- 43 36- 52 19- 90

15 14 13 3

19+18= 37 17+ 3= 20 13+ 7= 20 16+ 2= 18 14+ 4= 18 10+ 6= 16 11+ 4= 15 10+ 5= 15 9+ 6= 15 10+ 2= 12 10+ 2= 12 9+ 3= 12 9+ 3= 12 4+ 8= 12 8+ 3= 11 6+ 5= 11 6+ 5= 11 5+ 6= 11 10+ 0= 10 9+ 1= 10 8+ 2= 10 7+ 3= 10 5+ 5= 10 4+ 6= 10 4+ 6= 10 3+ 7= 10 3+ 7= 10 2+ 8= 10 6+ 3= 9 3+ 6= 9 5+ 3= 8 5+ 3= 8 3+ 5= 8 2+ 6= 8 2+ 6= 8 6+ 1= 7 5+ 2= 7 5+ 2= 7 4+ 3= 7 4+ 3= 7 1+ 6= 7 0+ 7= 7 5+ 1= 6 4+ 2= 6 4+ 2= 6 3+ 3= 6 2+ 4= 6 0+ 6= 6 5+ 0= 5 4+ 1= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 2+ 3= 5 2+ 3= 5 2+ 3= 5 2+ 3= 5 2+ 3= 5 1+ 4= 5 1+ 4= 5

Itä-Suomi

107. Janne Raatikainen, Nuju 108. Matias Viitasalo, E-KI 109. Teemu Kosonen, PeNa 110. Pauli Uimonen, Apassit II 111. Jussi Valtonen, SBS Painkillers 112. Mikael Utriainen, SB-Netto 113. Ari Hänninen, Nuju 114. Jussi Koivuniemi, E-KI 115. Markku Louhelainen, PeNa 116. Antti Räisänen, Nuju 117. Toni Turkka, E-KI 118. Jukka Voutilainen, Welhot II 119. J-P Patrikainen, Eagle's Rock 120. Arto Peiponen, PeNa 121. Antti Pitkonen, SBS Painkillers 122. Antti Eronen, PeNa 123. Heikki Janhunen, E-KI 124. Mika Kekkonen, PeNa 125. Timo Lehtola, Welhot II 126. Mika Partanen, OrPa 127. Aki Roppola, E-KI 128. Ville Jäppinen, OrPa 129. Jarkko Karhemaa, Eagle's Rock 130. Tauno Hyvärinen, Eagle's Rock 131. Juha Kervinen, Apassit II 132. Sami Salminen, SBS Painkillers 133. Toni Salonen, Nuju 134. Markku Heiskanen, PeNa 135. Teemu Kolohmainen, PeNa 136. Anssi Mäenpää, Nuju 137. Janne Paavilainen, PeNa 138. Pasi Raatikainen, Eagle's Rock 139. Jani Soininen, SB-Netto 140. Lauri Väntti, OrPa 141. Kari Ahonen, Apassit II 142. Tuomas Happonen, Nuju 143. Pertti Karjalainen, XXL-Kriisi 144. Antti Lehtomäki, SBS Painkillers 145. Mika Paananen, Nuju 146. Atte Roppola, E-KI 147. Jarno Rutanen, SBS Painkillers 148. Lauri Taskinen, Eagle's Rock 149. Olli Turunen, SB-Netto 150. Henrik Voutilainen, Eagle's Rock 151. Pekka Voutilainen, Apassit II 152. Teemu Kukkonen, Nuju 153. Kimmo Manninen, Nuju 154. Janne Mylläri, E-KI 155. Jukka Puustinen, Apassit II 156. Mika Rantanen, Nuju 157. Mikko Hanski, OrPa 158. Mikko Honkanen, SBS Painkillers 159. Ari Koskinen, Welhot II 160. Veikko Kouranen, Apassit II 161. Mikko Kylävainio, Nuju 162. Ville Niiniketo, Nuju 163. Toni Nurmela, Welhot II 164. Joonatan Pappinen, SBS Painkillers 165. Niko Putkonen, PeNa 166. Tommi Tuppurainen, E-KI 167. Timo Vuorensyrjä, Apassit II


64. Marika Kylliäinen, Pa-Sa 65. Taru Jääskeläinen, Trombi-98 66. Eeva-Mari Karine, StU 67. Riina Kylätie, Welhot 68. Eija Taskanen, Coach Team 69. Päivi Kannelniemi, StU 70. Reetta Markkanen, LaKa 71. Katja Piispa, Crackers 72. Minna Rantala, KLC 73. Heidi Fetula, StU 74. Jenna Lehtinen, Sudet 75. Henna Meriläinen, Coach Team 76. Riika Nurmilaukas, StU 77. Katja Vanonen, StU 78. Reetta Koponen, Trombi-98 79. Tuula Lappalainen, Welhot 80. Mirja Torkkeli, Sudet 81. Kirsi Kela, Welhot 82. Marleena Naukkarinen, Sudet 83. Eini Pajarinen, TuuU 84. Outi Ruokolainen, TuuU 85. Maaria Haltsonen, Pa-Sa 86. Hanna Knaappila, Trombi-98 87. Satu Kärkkäinen, Crackers 88. Jaana Parviainen, Welhot 89. Kati Rissanen, TuuU 90. Pia Virkki, LaKa 91. Inga Agonen, Coach Team 92. Laura Jauhiainen, Welhot 93. Irina Karppinen, Crackers 94. Marjo Kettunen, Coach Team 95. Niina Klemola, LaKa 96. Marja-Sisko Luode, Crackers 97. Hannele Taina, Pa-Sa 98. Tiina Hallikainen, Welhot 99. Kaisa Hirvonen, KLC 100. Katariina Huttunen, Welhot 101. Sanna Kangaskolkka, Sudet 102. Jutta Kontto, Pa-Sa 103. Anna-Mari Leppänen, KLC 104. Anu Niemelä, Welhot 105. Sanna Rupponen, KLC 106. Karoliina Rötkö, StU 107. Tiina Strandan, TuuU 108. Maiju Torvi, Pa-Sa 109. Marjo Vanonen, StU 110. Katri Heikka, StU 111. Mirva Jämsä, Trombi-98 112. Minna Kangaskolkka, Sudet 113. Riitta Mähönen, Welhot 114. Anne Auraskori, Crackers 115. Elina Hurtta, Crackers 116. Satu Hyrkkänen, StU 117. Heli Kortelainen, TuuU 118. Hanna Kylliäinen, StU 119. Katja Kyöttinen, KLC 120. Terhi Leinonen, Coach Team 121. Emilia Ollila, Trombi-98 122. Minna Purmonen, TuuU 123. Anne Simonen, Coach Team 124. Tiina Teittinen, Crackers 125. Tiina Tikkanen, Welhot 126. Maija Vaittinen, Welhot 127. Merja Varonen, StU 128. Salla Willman, Welhot 129. Tiina Ylettyinen, Coach Team 130. Johanna Heikkinen, Welhot 131. Piritta Hiltula, TuuU 132. Ana Holopainen, TuuU

4+ 0= 3+ 1= 3+ 1= 3+ 1= 3+ 1= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 1+ 3= 1+ 3= 1+ 3= 1+ 3= 1+ 3= 0+ 4= 0+ 4= 3+ 0= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

133. Petra Karvinen, KLC 134. Elisa Kauria, StU 135. Mira Kortelainen, Coach Team 136. Minna Kylliäinen, StU 137. Salla Makkonen, Coach Team 138. Pia Nevalainen, KLC 139. Kirsi Partanen, Crackers 140. Johanna Partinen, Pa-Sa 141. Katri Sirola, Pa-Sa 142. Jenni Vartiainen, Pa-Sa 143. Johanna Väistö, KLC

0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

NAISET II-DIVISIOONA ITÄ-SUOMI 1.LOHKO Welhot II KoRe TPK Ulma Top Team Obelix JorJy Pisaba HaSaBa

16 16 16 16 16 16 16 16 16

14 13 8 5 6 4 6 4 1

1 1 2 5 3 6 2 1 1

PISTEPÖRSSI 1. Niina Savolainen, JorJy 2. Veera Hänninen, JorJy 3. Sirkka-Liisa Rotinen, Pisaba 4. Miia Bovellan, Ulma 5. Riikka Sinikallio, Welhot II 6. Pirkko Takkinen, Pisaba 7. Hannaleena Halonen, Ulma 8. Paula Hakala, Top Team 9. Veera Ruokonen, KoRe 10. Maaret Sällilä, KoRe 11. Susanna Karjalainen, HaSaBa 12. Marjo Snellman, Obelix 13. Henna Märsynaho, Welhot II 14. Merja Parkkisenniemi, Ulma 15. Päivi Suo-Yrjä, TPK 16. Piia Nykänen, HaSaBa 17. Tuire Tarvainen, HaSaBa 18. Jaana Lyyra, Pisaba 19. Katri Torniainen, Obelix 20. Sirpa Janhunen, Ulma 21. Titta Koiranen, Top Team 22. Elmiina Toroi, JorJy 23. Milla Malm, KoRe 24. Jaana Kuvaja, JorJy 25. Jaana Mattila, Welhot II 26. Heli Partanen, Welhot II 27. Riikka Marttinen, TPK 28. Katja Parviainen, Welhot II 29. Noora Tikka, KoRe 30. Minna Huttunen, Pisaba 31. Katja Ylönen, Pisaba 32. Heidi Murto, KoRe 33. Mirva Tikka, TPK 34. Sanna Rahunen, TPK 35. Nina Kärnä, Ulma 36. Mirva Takkinen, Top Team 37. Sanna Tuominen, KoRe 38. Lea Liiri, KoRe 39. Riitta Puumalainen, Ulma 40. Kirsi Härkönen, KoRe 41. Jarita Pirhonen, KoRe 42. Hanna Toivanen, Welhot II 43. Tanja Luostarinen, Welhot II

464

1 2 6 6 7 6 8 11 14

66- 25 68- 39 46- 36 55- 41 41- 51 37- 45 71- 61 56- 59 34- 117

29 27 18 15 15 14 14 9 3

34+12= 46 10+15= 25 18+ 5= 23 8+15= 23 17+ 5= 22 17+ 4= 21 15+ 5= 20 8+11= 19 13+ 5= 18 8+10= 18 11+ 5= 16 12+ 3= 15 7+ 8= 15 9+ 5= 14 6+ 8= 14 8+ 5= 13 8+ 5= 13 6+ 7= 13 4+ 8= 12 8+ 3= 11 6+ 5= 11 6+ 5= 11 8+ 2= 10 7+ 3= 10 7+ 3= 10 7+ 3= 10 6+ 4= 10 6+ 4= 10 6+ 4= 10 4+ 6= 10 3+ 7= 10 1+ 9= 10 8+ 1= 9 7+ 2= 9 6+ 3= 9 6+ 3= 9 3+ 6= 9 6+ 2= 8 5+ 3= 8 4+ 4= 8 4+ 4= 8 3+ 5= 8 6+ 1= 7


4+ 3= 4+ 3= 2+ 5= 6+ 0= 4+ 2= 4+ 2= 4+ 2= 3+ 3= 3+ 3= 2+ 4= 2+ 4= 5+ 0= 4+ 1= 3+ 2= 3+ 2= 3+ 2= 3+ 2= 2+ 3= 2+ 3= 1+ 4= 4+ 0= 3+ 1= 3+ 1= 3+ 1= 3+ 1= 3+ 1= 2+ 2= 2+ 2= 1+ 3= 1+ 3= 1+ 3= 0+ 4= 3+ 0= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 0+ 3= 0+ 3= 0+ 3= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

7 7 7 6 6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

POJAT B84 ITÄ-SUOMI 1.LOHKO HIF NST SB Savo Raju Welhot Sudet HeKi

18 18 18 18 18 18 18

12 12 8 9 6 5 3

PISTEPÖRSSI 1. Aleksi Mönkkönen, Welhot 2. Tuomo Reponen, NST 3. Juha-Pekka Paalanen, HIF 4. Timo Heikkinen, SB Savo 5. Lauri Jurvainen, HIF 6. Teemu Sutinen, HIF 7. Tomi Pirhonen, Welhot 8. Arto Asikainen, Welhot 9. Panu Majuri, Sudet 10. Jesse Marttinen, NST 11. Henri Tarvainen, HIF 12. Mikko Puustinen, HeKi 13. Juha Turunen, SB Savo 14. Juuso Jyrkinen, Raju 15. Otso Turunen, Welhot 16. Joni Raassina, HeKi 17. Anssi Asikainen, Welhot 18. Matti Keltanen, Raju 19. Aleksi Vanhala, Raju 20. Antti Eronen, HeKi 21. Tatu Eronen, HeKi 22. Timo Sivonen, HeKi 23. Jouni Hiltunen, SB Savo 24. Tomi Mononen, Sudet 25. Henry Ropponen, NST 26. Jori Taipale, SB Savo 27. Janne Kananen, SB Savo 28. Lasse Kurronen, NST 29. Kari Liimatainen, NST 30. Simo Kettunen, Raju 31. Ilari Heikkinen, NST 32. Juuso Häkämies, NST 33. Sami Mäkinen, Sudet 34. Ville Niiranen, Raju 35. Lauri Mölsä, Raju 36. Enis Abdashi, Sudet 37. Ville Rissanen, Welhot 38. Aleksi Hupli, NST 39. Tommi Laurinantti, Sudet 40. Jukka Multisilta, Raju 41. Jukka Roivainen, SB Savo 42. Tero Laurila, Sudet 43. Joni Hassinen, Raju 44. Samuli Huttunen, SB Savo 45. Ville Partanen, SB Savo 46. Antti Heiskanen, HeKi 47. Anssi Laurikainen, HIF 48. Joni Avikainen, HIF 49. Antti Savolainen, Welhot 50. Tuomas Kinnunen, HeKi 51. Arttu Ikäheimo, NST 52. Teemu Tarvainen, HIF 53. Joonas Hirvonen, HIF 54. Sampo Holm, NST 55. Mikko Hooman, NST 56. Simo Karvinen, SB Savo 57. Jarno Toivainen, Sudet 58. Veli-Matti Lampinen, NST 59. Petri Päivinen, NST

465

2 2 4 1 4 2 1

4 4 6 8 8 11 14

82- 56 95- 44 68- 65 70- 54 73- 79 60- 84 58- 124

26 26 20 19 16 12 7

19+13= 32 12+13= 25 17+ 7= 24 14+ 8= 22 12+ 9= 21 14+ 6= 20 11+ 9= 20 11+ 8= 19 7+12= 19 9+ 7= 16 9+ 7= 16 6+10= 16 9+ 6= 15 12+ 2= 14 7+ 7= 14 10+ 3= 13 9+ 4= 13 6+ 7= 13 10+ 2= 12 9+ 3= 12 7+ 5= 12 5+ 7= 12 4+ 8= 12 9+ 2= 11 8+ 3= 11 7+ 4= 11 4+ 7= 11 7+ 3= 10 6+ 4= 10 2+ 8= 10 4+ 5= 9 4+ 5= 9 4+ 5= 9 4+ 5= 9 6+ 2= 8 5+ 3= 8 5+ 3= 8 4+ 4= 8 4+ 4= 8 2+ 6= 8 6+ 1= 7 5+ 2= 7 4+ 3= 7 4+ 3= 7 4+ 3= 7 3+ 4= 7 2+ 5= 7 6+ 0= 6 5+ 1= 6 4+ 2= 6 3+ 3= 6 2+ 4= 6 3+ 2= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 2+ 3= 5 2+ 3= 5

Itä-Suomi

44. Iina Kohvakka, Obelix 45. Mari Vainikainen, Pisaba 46. Kreetta Puttonen, JorJy 47. Mervi Saastamoinen, Obelix 48. Satu Alastalo, Top Team 49. Teea Kosonen, KoRe 50. Johanna Tahvanainen, TPK 51. Asta Laamanen, Top Team 52. Anna Romo, JorJy 53. Mari Pulliainen, TPK 54. Saara Tikka, KoRe 55. Niina Härkönen, JorJy 56. Heidi Ollikainen, Obelix 57. Mia Nygård, TPK 58. Mervi Ronkainen, Top Team 59. Maarit Siponen, Welhot II 60. Marjo Tuominen, Obelix 61. Petra Hyvärinen, Welhot II 62. Päivi Parkkinen, HaSaBa 63. Suvi Kylmänen, Welhot II 64. Anne Kosonen, Top Team 65. Piritta Juntunen, TPK 66. Mari Laurikainen, HaSaBa 67. Sanna Löllö, Top Team 68. Outi Palvimo, KoRe 69. Riikka Sinkallio, Welhot II 70. Heli Kinnunen, TPK 71. Saara-Maria Sormunen, Welhot II 72. Kati Pesonen, Ulma 73. Elina Sulkko, Pisaba 74. Jenni Tähtinen, Obelix 75. Minna Karppanen, TPK 76. Minna Likander, KoRe 77. Riikka Jurvainen, JorJy 78. Hanna Keränen, TPK 79. Outi Kokkarinen, Welhot II 80. Terhi Kujala, Welhot II 81. Hanna Merivirta, Obelix 82. Jaana Savolainen, TPK 83. Johanna Sinikannas, KoRe 84. Mari Komulainen, Ulma 85. Terhi Krutsin, Welhot II 86. Johanna Rautpalo, JorJy 87. Elina Manninen, Obelix 88. Hannele Mäkelä, TPK 89. Jenna Tolvanen, Top Team 90. Tanja Kervinen, KoRe 91. Pia Kiiskinen, Ulma 92. Jonna Kovanen, Pisaba 93. Elina Myrttinen, Top Team 94. Pia Ovaskainen, Ulma 95. Emmi Petäjämäki, Pisaba 96. Katri Puttonen, JorJy 97. Marjo Taivalantti, HaSaBa 98. Reeta Häkkinen, Pisaba 99. Sari Kuutsa, Welhot II 100. Heli Ruuskanen, Welhot II 101. Minna Kekkonen, HaSaBa 102. Sari Martikainen, Ulma 103. Milka Oksman, TPK 104. Johanna Paakkari, JorJy 105. Sari Röyti, Top Team 106. Katja Harju, KoRe 107. Suvi Hiltunen, TPK 108. Katja Häkkinen, Obelix 109. Suvi Hännikäinen, JorJy 110. Sari Juka, TPK 111. Anne Meriläinen, Obelix 112. Miia Metsäranta, TPK 113. Kristiina Saari, TPK


60. Lauri Rissanen, SB Savo 61. Petri Pesonen, HIF 62. Jari Timonen, Sudet 63. Ilari Heikoinen, NST 64. Jere Melto, Raju 65. Aku Kaukoluoto, Sudet 66. Ville Kuusela, HeKi 67. Joni Mikkonen, HIF 68. Mikael Välimäki, Raju 69. Erno Luukkonen, Welhot 70. Tuomas Arponen, NST 71. Jussi Reponen, NST 72. Markus Nevalainen, Raju 73. Tomi Puttonen, HIF 74. Arttu Horttanainen, Raju 75. Timo Kupsanen, NST 76. Harri Purmonen, HeKi 77. Sami Eronen, Welhot 78. Jari Karhu, NST 79. Mika Laakkonen, SB Savo 80. Jaakko Silmäri, HIF 81. Jyri Eskelinen, NST 82. Sami Nurminen, Raju 83. Mikko Potinkara, Sudet 84. Teemu Rissanen, NST 85. Markus Savolainen, HeKi 86. Jussi Tiainen, Raju 87. Ville Hippinen, Raju 88. Harri Karvinen, HeKi 89. Joni Kärsämä, Welhot 90. Markus Nikuri, NST 91. Matias Pekkanen, Sudet 92. Eero Potinkara, Sudet 93. Tommi Siimes, Raju 94. Aapo Väänänen, NST 95. Antti Hietamies, NST 96. Joni Kemppainen, Raju 97. Aleksi Paakkari, HIF 98. Matti Parkko, Sudet 99. Ilkka Eskelinen, Raju 100. Mikko Ijäs, Raju 101. Joose Kangaskokko, Welhot 102. Elias Lavikkala, Raju 103. Juha Parvinen, NST 104. Joonas Rautio, Raju 105. Aku Taira, SB Savo 106. Niko Tegelberg, HIF 107. Lauri Ciani, NST 108. Heikki Hakkarinen, Welhot 109. Valtteri Heinonen, SB Savo 110. Miika Manninen, SB Savo 111. Ville Räty, Welhot 112. Niklas Santala, Raju 113. Mikko Timonen, Welhot 114. Olli-Matti Toivanen, HeKi 115. Simo Vartiainen, NST 116. Teemu Väätäinen, Raju

2+ 3= 1+ 4= 4+ 0= 3+ 1= 3+ 1= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 1+ 3= 0+ 4= 3+ 0= 3+ 0= 2+ 1= 2+ 1= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 0+ 3= 0+ 3= 0+ 3= 0+ 3= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

POJAT B85 ITÄ-SUOMI 1.LOHKO Merikoski SBT S.C. Blues MäVi Josba Top Team Pisaba RT KLC KiuJä VarTa

18 18 18 18 18 18 18 18 18 18

16 14 11 10 8 9 5 5 3 3

0 2 0 2 2 0 1 0 3 2

2 2 7 6 8 9 12 13 12 13

123- 40 115- 50 103- 49 70- 55 74- 76 69- 59 56- 97 51- 111 58- 124 45- 103

32 30 22 22 18 18 11 10 9 8

5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

PISTEPÖRSSI 1. Pauli Rahkonen, MäVi 2. Pekka Lindgren, Merikoski SBT 3. Janne Lahti, MäVi 4. Aki Vilander, S.C. Blues 5. Mikko Matilainen, MäVi 6. Janne Innanen, Top Team 7. Ville Räihä, Merikoski SBT 8. Juuso Laitinen, RT 9. Aku Pekkonen, Top Team 10. Mika Kärkkäinen, KiuJä 11. Jaakko Tornberg, Merikoski SBT 12. Risto Ikonen, Pisaba 13. Mikko Kivelä, S.C. Blues 14. Henri Turunen, VarTa 15. Aapo Mutanen, KLC 16. Tero Ruokolainen, Josba 17. Juho Mutanen, KLC 18. Mikko Manninen, S.C. Blues 19. Mikko Tuohimaa, Merikoski SBT 20. Joni Makkonen, Top Team 21. Jussi Tarvainen, Pisaba 22. Harri Kakkonen, Josba 23. Jouni Anttila, Merikoski SBT 24. Niko Tiilikainen, KLC 25. Sami Soininen, S.C. Blues 26. Juhani Granroth, Merikoski SBT 27. Marko Huttunen, S.C. Blues 28. Ari Saastamoinen, KiuJä 29. Tero Hiltunen, Josba 30. Mikko Kohonen, MäVi 31. Mikko Monto, VarTa 32. Toni Sedergren, KiuJä 33. Matti Veijanen, S.C. Blues 34. Tomi Kaarre, Merikoski SBT 35. Sami Paavilainen, Pisaba 36. Antti Kesälahti, Top Team 37. Viljami Nuutinen, KiuJä 38. Aki Hirn, Top Team 39. Lasse Mäkinen, S.C. Blues 40. Olli Purmonen, Josba 41. Jussi Sorsa, KLC 42. Juha Tuomi, S.C. Blues 43. Tuomo Halonen, Pisaba 44. Arto Kautto, S.C. Blues 45. Pasi Juntunen, Merikoski SBT 46. Henri Eskelinen, Pisaba 47. Jaska Kunelius, S.C. Blues 48. Mikko Tervala, S.C. Blues 49. Tommi Hyttinen, RT 50. Janne Paajanen, Top Team 51. Olli Räsänen, KLC 52. Antti Laitinen, RT 53. Petri Ikonen, Josba 54. Antti Häkkänen, MäVi 55. Werneri Turunen, Top Team 56. Sami Vartiainen, KLC 57. Henri Åke, KLC 58. Arto Torgoutsa, RT 59. Jussi Hartikainen, RT 60. Janne Rantala, KiuJä 61. Lari Vepsäläinen, VarTa 62. Pekka Niskanen, RT 63. Miikka Vartiainen, Josba 64. Mika Eloranta, Pisaba 65. Marko Kärkkäinen, KiuJä 66. Hannes Männistö, MäVi 67. Tomi Nukari, KiuJä 68. Sakari Rousti, Merikoski SBT 69. Jani Miettinen, Pisaba

466

42+10= 52 37+15= 52 16+21= 37 22+10= 32 16+15= 31 21+ 8= 29 16+12= 28 17+ 8= 25 13+12= 25 15+ 8= 23 12+11= 23 10+13= 23 10+12= 22 14+ 5= 19 11+ 8= 19 9+10= 19 9+ 9= 18 7+11= 18 10+ 7= 17 9+ 8= 17 13+ 3= 16 11+ 5= 16 10+ 5= 15 6+ 9= 15 5+10= 15 3+12= 15 8+ 6= 14 8+ 6= 14 7+ 7= 14 7+ 7= 14 7+ 7= 14 7+ 7= 14 7+ 7= 14 9+ 4= 13 6+ 7= 13 4+ 9= 13 9+ 3= 12 8+ 4= 12 8+ 4= 12 8+ 4= 12 8+ 4= 12 6+ 6= 12 10+ 1= 11 10+ 1= 11 5+ 6= 11 8+ 2= 10 7+ 3= 10 7+ 3= 10 6+ 4= 10 6+ 4= 10 6+ 4= 10 3+ 7= 10 6+ 3= 9 5+ 4= 9 4+ 5= 9 2+ 7= 9 7+ 1= 8 6+ 2= 8 5+ 3= 8 5+ 3= 8 5+ 3= 8 4+ 4= 8 4+ 4= 8 3+ 5= 8 3+ 5= 8 3+ 5= 8 3+ 5= 8 3+ 5= 8 5+ 2= 7


5+ 2= 4+ 3= 4+ 3= 3+ 4= 3+ 4= 3+ 4= 3+ 4= 2+ 5= 2+ 5= 2+ 5= 2+ 5= 2+ 5= 5+ 1= 5+ 1= 4+ 2= 4+ 2= 4+ 2= 3+ 3= 3+ 3= 3+ 3= 2+ 4= 5+ 0= 4+ 1= 4+ 1= 4+ 1= 2+ 3= 2+ 3= 1+ 4= 0+ 5= 0+ 5= 3+ 1= 3+ 1= 3+ 1= 2+ 2= 2+ 2= 1+ 3= 0+ 4= 3+ 0= 2+ 1= 2+ 1= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 0+ 3= 0+ 3= 0+ 3= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0=

7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 6 6 6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1

139. Juho Parviainen, Merikoski SBT 140. Harri Ronkainen, KLC 141. Lasi Saleva, Josba 142. Jaakko Sormunen, KLC 143. Jukka Suomalainen, Josba 144. Jarno Tuomonen, Josba 145. Hulkko, VarTa 146. Tapani Kemppainen, Merikoski SBT 147. Sauli Lappalainen, Merikoski SBT 148. Heikki Ojala, RT 149. Niko Voutilainen, KLC

1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

POJAT C86 ITÄ-SUOMI 1.LOHKO NST Tammi LaNMKY Crackers VoiKu KoHo

15 15 15 15 15 15

13 12 6 3 3 0

2 0 2 3 2 7

PISTEPÖRSSI 1. Veli-Pekka Pietilä, Tammi 2. Oskari Kangas, NST 3. Julian Sumen, VoiKu 4. Joonas Purojärvi, Tammi 5. Ville Pulli, NST 6. Janne Tarhanen, Tammi 7. Teemu Voutilainen, NST 8. Matti Taurama, NST 9. Jaakko Åkman, Tammi 10. Ilari Suuronen, Tammi 11. Samu Hemmilä, LaNMKY 12. Toni Nieminen, Crackers 13. Juha-Pekka Heiskanen, NST 14. Sami Lehtinen, Crackers 15. Jukka Lehtisuo, LaNMKY 16. Markus Nieminen, Crackers 17. Joonas Telkkä, NST 18. Joni Koppo, VoiKu 19. Jerkko Huitu, Crackers 20. Aapo Kärki, KoHo 21. Jani Rönty, KoHo 22. Heikki Kosonen, Tammi 23. Johannes Kurronen, NST 24. Olli Kärnä, Tammi 25. Mika Matikainen, LaNMKY 26. Eero-Pekk Toiviainen, NST 27. Niko Korteaho, LaNMKY 28. Tero Nykänen, KoHo 29. Jussi Savolainen, Tammi 30. Ville Niemelä, VoiKu 31. Joonas Koskenniemi, Tammi 32. Tuomas Anttonen, KoHo 33. Lari Töllikkö, NST 34. Tony Hurme, NST 35. Matti Tormonen, LaNMKY 36. Jonne Laari, VoiKu 37. Tomi Turunen, NST 38. Markus Soininen, VoiKu 39. Tuukka Juutilainen, LaNMKY 40. Lauri Kirves, VoiKu 41. Janne Pursianen, KoHo 42. Petri Sutinen, VoiKu 43. Juuso Sorjonen, VoiKu 44. Joonas Soilu, Tammi 45. Eetu Kiljunen, NST 46. Oskari Koivisto, LaNMKY 47. Petri Naakka, NST 48. Juho Korhonen, KoHo

467

0 3 7 9 10 8

107- 41 96- 52 46- 55 40- 81 55- 82 35- 68

28 24 14 9 8 7

20+16= 36 29+ 4= 33 21+ 7= 28 14+13= 27 14+ 9= 23 11+ 9= 20 11+ 9= 20 6+12= 18 15+ 2= 17 11+ 6= 17 9+ 7= 16 7+ 9= 16 4+11= 15 11+ 3= 14 10+ 3= 13 10+ 3= 13 8+ 5= 13 6+ 7= 13 5+ 7= 12 5+ 7= 12 7+ 4= 11 5+ 6= 11 7+ 3= 10 7+ 3= 10 7+ 3= 10 5+ 5= 10 4+ 6= 10 7+ 2= 9 6+ 3= 9 5+ 4= 9 4+ 5= 9 3+ 6= 9 3+ 6= 9 5+ 3= 8 5+ 3= 8 3+ 5= 8 3+ 5= 8 5+ 2= 7 3+ 4= 7 3+ 4= 7 3+ 4= 7 2+ 5= 7 5+ 1= 6 1+ 5= 6 3+ 2= 5 3+ 2= 5 2+ 3= 5 1+ 4= 5

Itä-Suomi

70. Joona Rimaila, MäVi 71. Teemu Ihalainen, Pisaba 72. Antti Nissinen, Josba 73. Ville Hakonen, S.C. Blues 74. Janne Kovanen, Pisaba 75. Jussi Peltola, S.C. Blues 76. Tomi Tuominen, MäVi 77. Jarno Ihme, Merikoski SBT 78. Jussi Leppänen, VarTa 79. Petri Lipponen, Merikoski SBT 80. Juho Pesonen, Josba 81. Miitri Sivonen, Josba 82. Tuomas Aarni, Merikoski SBT 83. Juha Katainen, RT 84. Tuomo Heikkinen, Josba 85. Petri Hulkko, VarTa 86. Jan Tanskanen, MäVi 87. Juho Airaksinen, RT 88. Teemu Husso, KiuJä 89. Joona Jämsä, Merikoski SBT 90. Aki Alatalo, Merikoski SBT 91. Teppo Ahonen, S.C. Blues 92. Leo Baidin, Top Team 93. Miikka Hirvonen, Josba 94. Ville Nykänen, Pisaba 95. Ilmari Luukkonen, KiuJä 96. Mika Suhonen, VarTa 97. Sami Pelkonen, VarTa 98. Olli-Pekk Hämäläinen, Pisaba 99. Tatu Lahdelma, MäVi 100. Joonas Kosonen, Top Team 101. Jonne Kärkkäinen, S.C. Blues 102. Mikko Laitinen, VarTa 103. Antti Apilainen, S.C. Blues 104. Marko Viinikainen, Pisaba 105. Risto Huttunen, RT 106. Sami Pekkanen, MäVi 107. Teemu Kujala, RT 108. Janne Jehkonen, Josba 109. Kimmo Luoma, S.C. Blues 110. Jukka Halttunen, Pisaba 111. Mika Itkonen, VarTa 112. Tuomas Martikainen, Josba 113. Valtteri Nuutinen, KiuJä 114. Mikko Okkonen, MäVi 115. Pasi Paukkonen, VarTa 116. Tuomas Rytkönen, KiuJä 117. Mikko Suhonen, VarTa 118. Toni Vainikainen, Josba 119. Juhani Grönroth, Merikoski SBT 120. Juha Parkkonen, Top Team 121. Matti Pennanen, KiuJä 122. Teijo Hyttinen, RT 123. Henri Ikonen, Josba 124. Teemu Kauppinen, VarTa 125. Perttu Kankkunen, VarTa 126. Tuomas Lahti, MäVi 127. Pekka Nuutinen, RT 128. Mikko Haaranen, Josba 129. Tomi Huotari, Merikoski SBT 130. Juha Hyden, S.C. Blues 131. Joonas Kristiansson, Top Team 132. Kimmo Niemi, S.C. Blues 133. Jarmo Pikkarainen, Josba 134. Jarno Tuononen, Josba 135. Lauri Ahokas, VarTa 136. Heikki Huhtilainen, KiuJä 137. Pasi Juuti, Top Team 138. Jari Kankaala, Merikoski SBT


49. Otto Savolainen, NST 50. Eetu Niinimäki, KoHo 51. Jani Puustinen, KoHo 52. Jari Hulkkonen, KoHo 53. Olli Kytömäki, Crackers 54. Simo Leppänen, LaNMKY 55. Markus Penttilä, NST 56. Jesse Saarinen, Tammi 57. Santtu Aaltonen, VoiKu 58. Ville Mattila, Crackers 59. Ville Kytömäki, Crackers 60. Lauri Lehtovuori, LaNMKY 61. Oskari Voutilainen, VoiKu 62. Vesa Huida, Crackers 63. Sami Pulkkinen, KoHo 64. Tero Sutinen, VoiKu 65. Lauri Töllikkö, NST 66. Jani Grann, LaNMKY 67. Ilkka Kajala, LaNMKY 68. Antti Kirvesmies, VoiKu 69. Juho Nurmi, LaNMKY 70. Anssi Savolainen, Tammi 71. Joonas Härkönen, NST 72. Timo Koistinen, KoHo 73. Joni Laine, LaNMKY 74. Teemu Mykkänen, VoiKu 75. Jaakko Nieminen, Crackers 76. Niko Simolin, NST 77. Eero Kosonen, NST 78. Sami Pelkola, Crackers 79. Paavo Peltonen, Tammi 80. Tommi Saari, Crackers 81. Henry Suuronen, Tammi 82. Atte Tamminen, LaNMKY

1+ 4= 3+ 1= 2+ 2= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 1+ 2= 1+ 2= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

5 4 4 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

POJAT C86 ITÄ-SUOMI 2.LOHKO Urho Happee Yritys Welhot Coach Team SBS Eno SB Savo

18 18 18 18 18 18 18

11 11 10 10 7 6 2

4 3 2 1 1 1 0

PISTEPÖRSSI 1. Aku Sormunen, SBS Eno 2. Tuomas Korhonen, Urho 3. Jari Nieminen, Yritys 4. Heikki Miettinen, SB Savo 5. Elmeri Björninen, Yritys 6. Markus Väänänen, SBS Eno 7. Lauri Ratinen, Happee 8. Joni Ilmonen, Yritys 9. Teemu Rautiainen, Happee 10. Samu Becker, Urho 11. Mikko Penttinen, SBS Eno 12. Veli-Mikko Palovaara, Yritys 13. Heikki Wilen, Urho 14. Teemu Juntunen, Coach Team 15. Ville Tuttavainen, Urho 16. Antti Viljakainen, Welhot 17. Samu Sinisalo, Welhot 18. Jyri Hautamäki, Happee 19. Niko Niinijärvi, Yritys 20. Marko Laakkonen, SBS Eno 21. Juho Viljakainen, Welhot 22. Pekka Hakanen, Happee 23. Joonas Laakso, Welhot 24. Petteri Laahanen, Happee

3 4 6 7 10 11 16

100- 69 107- 56 103- 70 81- 62 60- 95 84- 114 53- 122

26 25 22 21 15 13 4

21+22= 43 17+19= 36 16+14= 30 17+11= 28 11+17= 28 16+11= 27 17+ 9= 26 14+12= 26 10+16= 26 16+ 9= 25 10+15= 25 16+ 8= 24 15+ 9= 24 12+11= 23 12+ 9= 21 10+11= 21 14+ 6= 20 8+12= 20 12+ 7= 19 10+ 9= 19 9+10= 19 11+ 7= 18 8+ 8= 16 9+ 6= 15

25. Vesa Vähäsalo, Yritys 26. Panu Hamunen, Coach Team 27. Iiro Mäkelä, Happee 28. Eero Neijonen, Yritys 29. Juho Nevalainen, Coach Team 30. Erno Luukkonen, Welhot 31. Henri Vartiainen, Coach Team 32. Jyri Ala-Ruona, Welhot 33. Jouni Lemettinen, SB Savo 34. Petri Huovinen, SB Savo 35. Petteri Ojanen, Happee 36. Juhani Savolainen, Welhot 37. Jouni Kettunen, SBS Eno 38. Juha-Matti Hänninen, Urho 39. Jani Pahkin, Coach Team 40. Roni Vornanen, Coach Team 41. Aleksi Burgy, Urho 42. Timo Koskinen, Welhot 43. Marko Mäkipää, Urho 44. Antti Antikainen, SB Savo 45. Petri Romppanen, SBS Eno 46. Henri Sieväinen, Yritys 47. Mikko Hiltunen, Coach Team 48. Antti Makkonen, Urho 49. Mikko Lehtonen, Happee 50. Sami Antikainen, SB Savo 51. Verneri Viik, Urho 52. Jussi Sunnari, Happee 53. Heikki Hakkarainen, Welhot 54. Alpo Katajamäki, Happee 55. Juho Koivistoinen, Happee 56. Mikko Nurmi, Yritys 57. Mikko Voutilainen, Welhot 58. Kimmo Brigatti, Yritys 59. Juho Sironen, Happee 60. Teemu Elomaa, Urho 61. Arttu Holopainen, Happee 62. Akseli Lonka, Happee 63. Erkki Moilanen, Urho 64. Marko Räisänen, Urho 65. Toni Saarelainen, Coach Team 66. Niko Hakkarainen, Urho 67. Tuomas Jaloniemi, SB Savo 68. Veli-Pekka Parhiala, Happee 69. Jyrki Rautiainen, SBS Eno 70. Jerry Hautamäki, Happee 71. Timo Kilpiäinen, Urho 72. Mikko Rautiainen, SBS Eno 73. Tommi Hiltunen, SB Savo 74. Henry Ingatius, Yritys 75. Jonne Tuovinen, Coach Team 76. Pekka Penttinen, SBS Eno 77. Ville Räty, Welhot 78. Aleksi Sivonen, SBS Eno 79. Miikka Halonen, Coach Team 80. Antti Länsimies, Happee 81. Joni Kokkonen, SB Savo 82. Aku Kortelainen, Yritys 83. Aleksi Suutala, Urho 84. Joni Gröhn, Coach Team 85. Janne Katainen, SB Savo 86. Kalle Korhonen, Happee 87. Jussi Nevalainen, Coach Team 88. Janne Alanko, Coach Team 89. Mika Laakkonen, SBS Eno 90. Janne Huhta, Yritys 91. Niko Keinänen, Welhot 92. Johannes Laitinen, SBS Eno 93. Janne Puustinen, SB Savo 94. Tommi Vuopionperä, Urho

468

9+ 6= 15 8+ 7= 15 12+ 2= 14 9+ 5= 14 8+ 5= 13 7+ 6= 13 6+ 7= 13 8+ 4= 12 7+ 5= 12 9+ 2= 11 9+ 2= 11 8+ 3= 11 6+ 5= 11 5+ 6= 11 5+ 6= 11 5+ 6= 11 4+ 6= 10 7+ 2= 9 6+ 3= 9 5+ 4= 9 4+ 5= 9 4+ 5= 9 5+ 2= 7 3+ 4= 7 2+ 5= 7 5+ 1= 6 5+ 1= 6 4+ 2= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 1+ 5= 6 0+ 6= 6 3+ 2= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 2+ 3= 5 2+ 3= 5 2+ 3= 5 2+ 3= 5 1+ 4= 5 1+ 4= 5 4+ 0= 4 3+ 1= 4 3+ 1= 4 3+ 1= 4 2+ 2= 4 2+ 2= 4 2+ 2= 4 1+ 3= 4 1+ 3= 4 0+ 4= 4 3+ 0= 3 3+ 0= 3 2+ 1= 3 2+ 1= 3 2+ 1= 3 0+ 3= 3 2+ 0= 2 2+ 0= 2 1+ 1= 2 1+ 1= 2 1+ 1= 2 1+ 1= 2 1+ 1= 2


0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

POJAT C87 ITÄ-SUOMI 1.LOHKO LaNMKY Raju NST BB-88 HeiNMKY Sudet MiVi

18 18 18 18 18 18 18

16 15 13 8 5 3 1

1 1 0 1 1 0 0

PISTEPÖRSSI 1. Teemu Uusimäki, Raju 2. Jukka-Pekk Utriainen, LaNMKY 3. Jani Innanen, Raju 4. Niko Kivelä, BB-88 5. Niklas Santala, Raju 6. Lauri Posti, LaNMKY 7. Markus Aroalho, BB-88 8. Olli Rautiainen, LaNMKY 9. Jussi Tiainen, Raju 10. Juho Hetemaa, NST 11. Ville Kuparinen, BB-88 12. Jani Touru, LaNMKY 13. Veli-Pekk Pensasmäki, NST 14. Jari-Pekka Nurminen, HeiNMKY 15. Jaakko Jyrkkä, LaNMKY 16. Pauli Penttilä, NST 17. Vili Rahkonen, NST 18. Janne Nurminen, BB-88 19. Mikko Ijäs, Raju 20. Joni Åhman, NST 21. Juha Vattulainen, HeiNMKY 22. Vesa Kokkonen, NST 23. Ville Saavalainen, LaNMKY 24. Henri Peltonen, Raju 25. Kristian Leppä, HeiNMKY 26. Jere Jokinen, BB-88 27. Joonas Hauska, Raju 28. Tomi Ruoppa, MiVi 29. Lauri Palm, Sudet 30. Sami Kuurila, HeiNMKY 31. Miika Karppi, Sudet 32. Tuukka Kataja, BB-88 33. Miikka Palvalin, BB-88 34. Ville Hippinen, Raju 35. Aarne-Kari Ahti, Sudet 36. Ville Vattulainen, HeiNMKY 37. Ville Tompuri, NST 38. Timo Mustonen, HeiNMKY 39. Lasse Saira, LaNMKY

1 2 5 9 12 15 17

127- 51 124- 46 120- 63 97- 82 80- 77 48- 133 31- 175

33 31 26 17 11 6 2

31+12= 43 25+14= 39 15+16= 31 21+ 8= 29 18+11= 29 16+13= 29 13+16= 29 21+ 7= 28 20+ 8= 28 19+ 8= 27 16+10= 26 10+12= 22 6+16= 22 17+ 4= 21 15+ 5= 20 15+ 5= 20 14+ 6= 20 12+ 7= 19 9+10= 19 11+ 7= 18 14+ 3= 17 10+ 7= 17 9+ 8= 17 6+10= 16 11+ 3= 14 9+ 5= 14 3+11= 14 11+ 2= 13 6+ 7= 13 5+ 8= 13 10+ 2= 12 7+ 5= 12 6+ 6= 12 9+ 2= 11 7+ 4= 11 3+ 8= 11 8+ 2= 10 7+ 3= 10 7+ 3= 10

40. Antti Punkkinen, MiVi 41. Perttu Laine, NST 42. Henry Kuusisto, LaNMKY 43. Mika Harju, MiVi 44. Janne Mäkelä, LaNMKY 45. Arto Taina, NST 46. Antti Leppänen, NST 47. Taneli Piira, HeiNMKY 48. Jori Hannula, LaNMKY 49. Joni Kemppainen, Raju 50. Tatu Laine, Sudet 51. Juha Karjalainen, BB-88 52. Timo Verronen, Sudet 53. Antti Moilanen, HeiNMKY 54. Joonas Palvalin, BB-88 55. Ville Schalin, Raju 56. Ossi Kolunen, LaNMKY 57. Jarkko Kytö, NST 58. Anssi Narinen, NST 59. Arttu Hujanen, LaNMKY 60. Reijo Ronnila, HeiNMKY 61. Heikki Gröndahl, HeiNMKY 62. Joonas Luukkanen, NST 63. Jesse Thomander, NST 64. Otto Korpas, MiVi 65. Antti Koskinen, Sudet 66. Iiro Nuutinen, Raju 67. Juuso Pihamaa, BB-88 68. Mika Pulkkinen, NST 69. Petteri Vartiainen, NST 70. Janne Hyvärinen, Sudet 71. Niko Härkönen, NST 72. Topi Hyrkkänen, NST 73. Erno Kujala, Sudet 74. Jerri Sipilä, HeiNMKY 75. Antti Hakkarainen, LaNMKY 76. Sauli Jäppinen, Raju 77. Jose Kautonen, HeiNMKY 78. Leppä Kristian, HeiNMKY 79. Tomi Rantanen, BB-88 80. Rony Sibakoff, Sudet 81. Jarkko Haapalainen, HeiNMKY 82. Joonas Korppinen, LaNMKY 83. Juha Jokinen, BB-88 84. Risto Koulio, Sudet 85. Tatu Kärki, MiVi 86. Tero Ollilainen, HeiNMKY 87. Teemu Punkanen, MiVi 88. Joni Silventoinen, NST 89. Jere Teivonen, BB-88 90. Eero Valtonen, Sudet 91. Juuso Mäkelä, LaNMKY 92. Antti Lamppu, HeiNMKY 93. Olli Jokiranta, Raju 94. Miikka Mäkilä, HeiNMKY 95. Olli Partanen, NST 96. Lauri Pasi, LaNMKY 97. Lauri Sipilä, MiVi 98. Harri Vilkman, MiVi 99. Jyri Hyypiä, Sudet 100. Timo Jaatinen, Raju 101. Ville Jaavalainen, LaNMKY 102. Antti Kemppinen, Raju 103. Tatu Lainen, Sudet 104. Kari Nyman, LaNMKY 105. Santtu Ala-Nikula, LaNMKY 106. Sami Hostikka, MiVi 107. Aleksi Kivelä, MiVi 108. Pyry Luukkonen, Raju 109. Joonas Pekkanen, Sudet

469

6+ 4= 10 3+ 7= 10 2+ 8= 10 9+ 0= 9 7+ 2= 9 7+ 2= 9 5+ 4= 9 4+ 5= 9 2+ 7= 9 2+ 7= 9 5+ 3= 8 5+ 2= 7 5+ 2= 7 3+ 4= 7 1+ 6= 7 1+ 6= 7 5+ 1= 6 4+ 2= 6 3+ 3= 6 2+ 4= 6 2+ 4= 6 0+ 6= 6 0+ 6= 6 4+ 1= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 2+ 3= 5 2+ 3= 5 1+ 4= 5 1+ 4= 5 4+ 0= 4 3+ 1= 4 3+ 1= 4 3+ 1= 4 3+ 1= 4 3+ 1= 4 3+ 1= 4 1+ 3= 4 1+ 3= 4 0+ 4= 4 3+ 0= 3 1+ 2= 3 1+ 2= 3 1+ 2= 3 1+ 2= 3 1+ 2= 3 1+ 2= 3 0+ 3= 3 2+ 0= 2 0+ 2= 2 0+ 2= 2 0+ 2= 2 0+ 2= 2 0+ 2= 2 0+ 2= 2 1+ 0= 1 1+ 0= 1 1+ 0= 1 1+ 0= 1 1+ 0= 1 1+ 0= 1 0+ 1= 1 0+ 1= 1 0+ 1= 1 0+ 1= 1 0+ 1= 1

Itä-Suomi

95. Panu Kosunen, SB Savo 96. Eero Leppänen, SB Savo 97. Artur Ponomarev, Yritys 98. Ville Tiainen, SB Savo 99. Tuomas Väänänen, SBS Eno 100. Juha Eronen, Happee 101. Ville Hiltunen, SB Savo 102. Mika Luukkonen, SBS Eno 103. Ville Pelho, Welhot 104. Mikko Riekkinen, SB Savo 105. Arttu Räty, SBS Eno 106. Samuli Sievänen, Yritys 107. Niko Tourunen, Happee 108. Visa Varjus, Happee 109. Heiska Vilppu, Happee 110. Jerry Virtanen, Happee 111. Joonas Lajunen, SBS Eno 112. Jukka Plaketti, SB Savo 113. Peter Wicström, Coach Team


110. Ville Vartiainen, NST

0+ 1= 1

POJAT C87 ITÄ-SUOMI 2.LOHKO S.C. Blues Happee Josba Gamblers RT Top Team PeNa

18 18 18 18 18 18 18

15 14 14 11 3 3 1

0 0 0 0 2 1 1

PISTEPÖRSSI 1. Paul Kotilainen, Happee 2. Eetu Aalto, Happee 3. Jukka Suomalainen, Josba 4. Tuomas Riihimäki, S.C. Blues 5. Eero Puranen, Happee 6. Antti Rastas, Happee 7. Ville Manninen, S.C. Blues 8. Kimmo Salminen, S.C. Blues 9. Petri Kettunen, Josba 10. Petri Virta, Gamblers 11. Mikael Helin, S.C. Blues 12. Pauli Savenius, Gamblers 13. Valtteri Heinonen, Gamblers 14. Petteri Kykkänen, Josba 15. Kinfe Perätalo, Gamblers 16. Aki-Pekka Ikonen, Josba 17. Antti Lommi, S.C. Blues 18. Niko Tuhkanen, Josba 19. Aku Taira, Gamblers 20. Jari Mäklin, S.C. Blues 21. Niilo Torkkel, Happee 22. Tuomas Kullaa, Gamblers 23. Heikki Ojala, RT 24. Sampo Laukkala, Happee 25. Timo Hakanen, S.C. Blues 26. Markus Miettinen, RT 27. Jami Manninen, Happee 28. Timo Rissanen, RT 29. Petteri Kuokkanen, Gamblers 30. Aki Kettunen, Top Team 31. Ilkka Alanen, Top Team 32. Antti Erola, S.C. Blues 33. Petri Kinnunen, Josba 34. Jussi Kostiainen, Gamblers 35. Miska Toiviainen, Happee 36. Tero Horttanainen, Happee 37. Antti Tikkanen, Josba 38. Rami Törmälä, S.C. Blues 39. Niko Kettunen, Josba 40. Tuomas Lassila, Happee 41. Antti Penttinen, Josba 42. Olli Suokas, S.C. Blues 43. Sampsa Pöllänen, Gamblers 44. Antti Laurikainen, Top Team 45. Mikko Hämäläinen, RT 46. Aapo Nissinen, S.C. Blues 47. Joel Pitkänen, Top Team 48. Tommi Lappalainen, Gamblers 49. Tuomas Peuranen, S.C. Blues 50. Jari Väänänen, Gamblers 51. Pekka Kastikainen, Gamblers 52. Aki Kosunen, Josba 53. Joonas Särkkä, Top Team 54. Tero Hämäläinen, RT 55. Ville-Markus Sipinen, Top Team 56. Santtu Väyrynen, Top Team 57. Aleksi Hasu, Happee

3 4 4 7 13 14 16

116- 50 132- 60 98- 34 103- 76 47- 130 47- 100 25- 118

30 28 28 22 8 7 3

33+19= 52 22+11= 33 18+13= 31 16+15= 31 15+16= 31 15+16= 31 15+13= 28 18+ 7= 25 16+ 6= 22 17+ 3= 20 13+ 6= 19 12+ 7= 19 13+ 5= 18 11+ 7= 18 9+ 8= 17 10+ 6= 16 7+ 9= 16 11+ 4= 15 13+ 1= 14 11+ 3= 14 10+ 4= 14 6+ 8= 14 12+ 1= 13 5+ 8= 13 3+10= 13 9+ 3= 12 6+ 6= 12 6+ 6= 12 5+ 7= 12 4+ 8= 12 8+ 3= 11 7+ 4= 11 7+ 4= 11 6+ 5= 11 6+ 5= 11 5+ 6= 11 7+ 3= 10 6+ 4= 10 5+ 5= 10 4+ 6= 10 3+ 7= 10 6+ 3= 9 0+ 9= 9 8+ 0= 8 6+ 2= 8 4+ 4= 8 4+ 4= 8 4+ 3= 7 4+ 3= 7 3+ 4= 7 2+ 5= 7 2+ 5= 7 5+ 1= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 2+ 4= 6

58. Juha Kinnunen, Josba 59. Joonas Hölttä, S.C. Blues 60. Anssi Tikkanen, Josba 61. Julius Valjakka, S.C. Blues 62. Timo Sutinen, Gamblers 63. Janne Heikkinen, Gamblers 64. Juha Innanen, Top Team 65. Vesa Junikka, Happee 66. Topias Kirjavainen, PeNa 67. Teemu Kolehmainen, PeNa 68. Markus Otranen, Josba 69. Jari Paajanen, Top Team 70. Kimmo Kainulainen, Gamblers 71. Harri Nykänen, RT 72. Teemu Kosunen, PeNa 73. Jyri Mustonen, PeNa 74. Timo Elomaa, Happee 75. Niko Hokkanen, Happee 76. Tomi Pursiainen, Gamblers 77. Juho Juvonen, PeNa 78. Mikko Minkkinen, Happee 79. Otto Koitola, S.C. Blues 80. Otto Koskinen, S.C. Blues 81. Juuso Laitinen, RT 82. Sasi Mäklin, S.C. Blues 83. Antti Pöyhönen, PeNa 84. Joonas Rinkinen, Top Team 85. Mikko Vepsäläinen, Gamblers 86. Juha Julkunen, PeNa 87. Juho Korhonen, Top Team 88. Petteri Nykänen, Josba 89. Jarkko Tissari, RT 90. Saku Koponen, Josba 91. Harri Hyvönen, PeNa 92. Marko Karvonen, PeNa 93. Mikko Hirviniemi, RT 94. Joni Hyvönen, RT 95. Jori Jäntti, Top Team 96. Joni Korhonen, PeNa 97. Simo Kukkola, RT 98. Juho Nousiainen, PeNa 99. Matti Ritvanen, Happee 100. Emppu Ruotsalainen, PeNa 101. Daniel Ulvinen, Top Team 102. Teemu Väänänen, RT 103. Jukka Johansson, S.C. Blues 104. Juuso Kristiansson, Top Team 105. Henri Uronen, PeNa 106. Antti Haapalainen, Josba 107. Jarkko Hyttinen, RT 108. Sami Jäntti, PeNa 109. Daniel Olvinen, Top Team 110. Teemu Ruotsalainen, RT 111. Miska Toivanen, Happee 112. Toni Huttunen, Gamblers 113. Janne Katainen, Gamblers 114. Jesse Kronberg, Gamblers 115. Joona Liimatainen, RT 116. Janne Markkanen, PeNa 117. Sami Myllymäki, Happee 118. Ville Pitkänen, PeNa 119. Jaakko Pyykkönen, RT 120. Tuomas Rantala, Top Team 121. Pauli Savolainen, Gamblers 122. Jouni Voutilainen, Top Team

2+ 4= 1+ 5= 1+ 5= 1+ 5= 5+ 0= 3+ 2= 3+ 2= 3+ 2= 3+ 2= 3+ 2= 3+ 2= 3+ 2= 2+ 3= 2+ 3= 3+ 1= 2+ 2= 1+ 3= 1+ 3= 0+ 4= 3+ 0= 3+ 0= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 0+ 3= 2+ 0= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

POJAT D88 KAAKKOIS-SUOMI 1.LOHKO NST Sudet

470

18 18

14 12

3 3

1 3

130- 46 116- 67

31 27

6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1


18 18 18 18 18

12 7 6 4 2

3 2 0 0 1

3 9 12 14 15

130- 82 95- 94 66- 104 45- 126 48- 111

27 16 12 8 5

POJAT D88 SAVO-KARJALA 1.LOHKO Coach Team Josba SB Savo Welhot JoKa PieSa

15 15 15 15 15 15

10 8 9 6 5 1

2 5 1 1 2 1

3 2 5 8 8 13

99- 82 103- 62 126- 83 64- 95 74- 100 62- 106

22 21 19 13 12 3

POJAT D88 ALUELOPPUTURNAUS Josba NST Coach Team Sudet

3 3 3 3

2 1 1 0

1 2 0 1

0 0 2 2

22- 7 13- 11 11- 18 6- 16

5 4 2 1

POJAT D89 KAAKKOIS-SUOMI 1.LOHKO VoiKu HePS NST KoHo Sudet LaNMKY

15 15 15 15 15 15

14 11 7 5 4 1

0 1 1 2 2 0

1 3 7 8 9 14

101- 42 84- 60 63- 60 58- 62 51- 54 41- 120

28 23 15 12 10 2

POJAT D89 SAVO-KARJALA 1.LOHKO Josba OuPa KiuJä JuPy PeNa SB Savo RT

18 18 18 18 18 18 18

15 15 8 7 5 5 2

2 1 1 3 2 1 2

1 2 9 8 11 12 14

154- 45 129- 55 92- 102 78- 80 73- 110 63- 97 59- 159

32 31 17 17 12 11 6

POJAT D89 ALUELOPPUTURNAUS Josba VoiKu OuPa HePS

3 3 3 3

3 2 1 0

0 0 0 0

0 1 2 3

16- 9 19- 15 11- 14 15- 23

6 4 2 0

POJAT E90 KAAKKOIS-SUOMI 1.LOHKO MäVi Sudet StU NST LaVi TaiKi LaKa HU-46 Raju

16 16 16 16 16 16 16 16 16

16 13 7 7 6 5 5 4 2

0 0 3 2 2 3 1 3 0

0 3 6 7 8 8 10 9 14

178- 36 130- 58 79- 85 71- 68 67- 87 69- 104 52- 86 55- 112 44- 109

32 26 17 16 14 13 11 11 4

POJAT E90 SAVO-KARJALA 1.LOHKO Josba Josba II Welhot PeNa RT

16 16 16 16 16

14 10 9 3 1

2 3 1 0 0

0 3 6 13 15

265- 17 130- 43 147- 79 52- 204 33- 284

30 23 19 6 2

POJAT E90 VÄLIKARSINTA LOHKO A MäVi NST Josba II

2 2 2

2 1 0

0 0 0

0 1 2

17- 8 11- 11 4- 13

4 2 0

2 2 2

2 1 0

0 0 0

0 1 2

17- 5 8- 10 5- 15

4 2 0

LOHKO B Sudet StU Josba

POJAT E90 ALUELOPPUTURNAUS MäVi Sudet NST StU

3 3 3 3

3 2 1 0

0 0 0 0

0 1 2 3

18- 12 17- 10 14- 15 8- 20

6 4 2 0

44- 16 53- 28 44- 35 34- 38 13- 71

20 18 11 11 0

TYTÖT B ITÄ-SUOMI 1.LOHKO NST Crackers Happee Welhot LaNMKY

12 12 12 12 12

10 8 5 4 0

PISTEPÖRSSI 1. Riina Paronen, Crackers 2. Minttu Helin, Happee 3. Essi Lalu, Crackers 4. Kaisa Nykänen, Crackers 5. Kati Salminen, Happee 6. Marika Kääriäinen, Happee 7. Päivi Mauno, Crackers 8. Jonna Mäkelä, NST 9. Riikka Villberg, Crackers 10. Saara Hasu, Happee 11. Victoria Nevalainen, NST 12. Jenni Kauhanen, Welhot 13. Aino Moilanen, NST 14. Kaisa Malila, Welhot 15. Johanna Heikkinen, Welhot 16. Tiina Pylvänäinen, Happee 17. Jenni Harmanen, NST 18. Satu Hietamies, Crackers 19. Anu Jaakkola, Welhot 20. Irina Karppinen, Crackers 21. Anni Nakari, NST 22. Viivi Ropponen, LaNMKY 23. Maija Soikkeli, Happee 24. Laura Jauhiainen, Welhot 25. Heli Laitinen, Welhot 26. Taru Kivistö, NST 27. Emmi Littunen, Happee 28. Tiina Teittinen, Crackers 29. Saara Kankimäki, Welhot 30. Marika Kylliäinen, NST 31. Pauliina Poikolainen, Welhot 32. Vera Wunderlich, NST 33. Heidi Zeus, LaNMKY 34. Maria Mattelmäki, LaNMKY 35. Emilia Behm, LaNMKY 36. Johanna Partinen, NST 37. Ella Seppinen, NST 38. Heli Eronen, Happee 39. Iina Autio, Happee 40. Mervi Piispa, Crackers 41. Inka Nummela, LaNMKY 42. Krista Suvanto, Happee

471

0 2 1 3 0

2 2 6 5 12

15+11= 26 14+ 4= 18 7+ 7= 14 9+ 4= 13 9+ 4= 13 7+ 3= 10 7+ 3= 10 6+ 4= 10 6+ 4= 10 2+ 8= 10 8+ 1= 9 7+ 2= 9 6+ 3= 9 5+ 4= 9 4+ 5= 9 2+ 7= 9 6+ 2= 8 4+ 3= 7 3+ 4= 7 1+ 6= 7 6+ 0= 6 5+ 0= 5 5+ 0= 5 4+ 1= 5 3+ 2= 5 2+ 3= 5 2+ 3= 5 2+ 2= 4 1+ 3= 4 1+ 3= 4 3+ 0= 3 3+ 0= 3 3+ 0= 3 2+ 1= 3 1+ 2= 3 1+ 2= 3 1+ 2= 3 0+ 3= 3 2+ 0= 2 2+ 0= 2 1+ 1= 2 1+ 1= 2

Itä-Suomi

LuFt HaNMKY LaNMKY HU-46 BB-88


43. Elli Lahelma, LaNMKY 44. Maisa Myyryläinen, NST 45. Paula Perälä, Happee 46. Jatta Vikman, Crackers 47. Karoliina Heikkinen, NST 48. Saara Jauhiainen, Welhot 49. Leena Käsnänen, Welhot 50. Jonna Luostarinen, NST 51. Jaana Parviainen, Welhot 52. Pia Saksanen, NST 53. Marianne Toivanen, Welhot 54. Marjo Vierikko, LaNMKY 55. Heidi Heikkinen, Welhot 56. Mira Lampinen, NST 57. Johanna Lappi, Happee 58. Katri Lehmuskoski, Happee 59. Jonna Mäkihonka, Welhot 60. Teija Räty, LaNMKY 61. Tea Savolainen, LaNMKY 62. Laura Viertola, LaNMKY 63. Minna Vänskä, Happee

0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

TYTÖT C ITÄ-SUOMI 1.LOHKO StU NST Crackers MäVi KoRe Josba Welhot Top Team

14 14 14 14 14 14 14 14

11 10 8 9 5 4 2 1

1 3 3 1 0 1 21 1

PISTEPÖRSSI 1. Irina Karppinen, Crackers 2. Jenni Harmanen, NST 3. Eveliina Valkama, MäVi 4. Aino Moilanen, NST 5. Tuija Kylliäinen, StU 6. Heidi Tervo, MäVi 7. Emmi Jokela, StU 8. Laura Karjula, Josba 9. Satu Hietamies, Crackers 10. Mira Lampinen, NST 11. Sofia Aholaakko, StU 12. Maiju Kokkonen, MäVi 13. Anni Vanonen, MäVi 14. Eija Kontunen, StU 15. Noora Olkkonen, StU 16. Niina Pitkänen, Welhot 17. Mervi Piispa, Crackers 18. Jonna Hokkanen, Crackers 19. Noora Koivu, Crackers 20. Sanni Lampinen, KoRe 21. Aino Lappalainen, Josba 22. Riikka Karjula, Josba 23. Ninja Hyvärinen, Welhot 24. Maiju Kokko, Josba 25. Tea Suuronen, Crackers 26. Pauliina Välipakka, KoRe 27. Essi Lalu, Crackers 28. Katja Haakana, NST 29. Tiia Juvonen, Top Team 30. Annika Kylliäinen, NST 31. Sini Puonti, StU 32. Jenni Pekkanen, StU 33. Oona Vihalainen, KoRe 34. Annika Hakkarainen, Josba 35. Annika Leppäkases, KoRe 36. Anni Kauria, StU

2 1 3 4 9 9 0 12

74- 28 72- 23 58- 40 54- 41 32- 43 48- 71 35- 51 15- 91

23 23 19 19 10 9 6 3

18+12= 30 20+ 9= 29 16+ 8= 24 13+10= 23 11+12= 23 16+ 6= 22 17+ 2= 19 13+ 6= 19 12+ 7= 19 12+ 7= 19 11+ 7= 18 10+ 7= 17 11+ 3= 14 5+ 8= 13 8+ 4= 12 5+ 6= 11 4+ 7= 11 8+ 2= 10 8+ 2= 10 8+ 2= 10 8+ 2= 10 6+ 4= 10 8+ 1= 9 6+ 2= 8 6+ 2= 8 4+ 4= 8 1+ 7= 8 6+ 1= 7 6+ 1= 7 6+ 1= 7 5+ 2= 7 4+ 3= 7 5+ 1= 6 4+ 2= 6 4+ 2= 6 3+ 3= 6

37. Linda Kiiskinen, KoRe 38. Tytti Luostarinen, Top Team 39. Iina-Mari Suppari, StU 40. Johanna Saalasti, MäVi 41. Terhi Lappalainen, Welhot 42. Anni Töllikkä, NST 43. Sanni Lahtinen, NST 44. Anni Varis, Josba 45. Tiina Ahonen, Welhot 46. Miia Taipale, StU 47. Johanna Ruuskanen, Top Team 48. Johanna Hassinen, Josba 49. Elina Kauppi, StU 50. Anna Kohonen, Top Team 51. Tiina Mononen, StU 52. Marika Myllynen, Welhot 53. Taija Putkuri, Josba 54. Jaana Savolainen, Welhot 55. Marja Sundgren, Welhot 56. Sanna Vänttinen, Welhot 57. Kati Kostiainen, NST 58. Marjo Nupponen, MäVi 59. Anna Halonen, Welhot 60. Tanja Blom, KoRe 61. Katriina Hulkkonen, NST 62. Elina Valtonen, KoRe 63. Karoliina Heikkinen, NST 64. Noora Satovainio, StU 65. Heidi Tiainen, Josba 66. Riina Tiihonen, Welhot 67. Niina Asikainen, Top Team 68. Johanna Mäkinen, NST 69. Maria Utti, NST 70. Maiju Hakulinen, Josba 71. Annukka Halonen, Welhot 72. Vappu Kunnaala, KoRe 73. Niina Markkanen, Top Team 74. Heli Niskanen, Welhot 75. Anni Töllikkö, NST 76. Jonna Hirvonen, Josba 77. Henriikka Iivonen, KoRe 78. Reetta Jauho, NST 79. Jenni Paakkari, MäVi 80. Oona Reponen, NST 81. Karoliina Taulio, Josba 82. Laura Hietala, KoRe 83. Elisa Kaartinen, KoRe 84. Enni Kyttänen, KoRe 85. Laura Koivusaari, KoRe 86. Meiju Kontkanen, Josba 87. Raija Kontunen, StU 88. Sandra Matilainen, NST 89. Nanne Meuronen, NST 90. Anne-Maria Outinen, MäVi 91. Aija Pippuri, MäVi 92. Jenni Purhonen, Top Team 93. Anni Tohmo, KoRe 94. Riikka Torniainen, Josba 95. Jatta Vikman, Crackers

3+ 3= 3+ 3= 2+ 4= 0+ 6= 3+ 2= 3+ 2= 2+ 3= 2+ 3= 1+ 4= 1+ 4= 0+ 5= 4+ 0= 3+ 1= 3+ 1= 3+ 1= 3+ 1= 3+ 1= 3+ 1= 3+ 1= 3+ 1= 1+ 3= 1+ 3= 3+ 0= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

TYTÖT E ITÄ-SUOMI 1.LOHKO JoKa StU JU GambTe NoPS BB-88 Sa-Fa

472

12 12 12 12 12 12 12

11 10 5 5 4 3 0

0 1 2 2 2 0 1

1 1 5 5 6 9 11

91- 18 92- 20 40- 51 32- 37 33- 69 35- 55 19- 92

22 21 12 12 10 6 1

6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1


StU JoKa JU GamTe

3 3 3 3

2 2 1 0

1 1 0 0

0 0 2 3

18- 9 13- 6 10- 18 10- 18

5 5 2 0

0 1 2 4 6 9

46- 23 46- 27 26- 20 40- 46 39- 50 23- 54

17 14 11 10 7 1

SENIORIT M-35 10.LOHKO Namikuti LaKa Sudet SB-boys ImmolaRaja Jenga Team

10 10 10 10 10 10

7 5 3 4 3 0

3 4 5 2 1 1

PISTEPÖRSSI 1. Jari Valkama, ImmolaRaja 2. Seppo Kiander, SB-boys 3. Jyrki Ryttäri, LaKa 4. Jens Könönen, LaKa 5. Juha Lehtinen, SB-boys 6. Mika Ukkonen, Namikuti 7. Ilkka Kinnunen, LaKa 8. Vesa Koskinen, Sudet 9. Lasse Ketonen, Namikuti 10. Jari Kuuluvainen, LaKa 11. Petri Löfström, Namikuti 12. Veijo Räsänen, Namikuti 13. Jari Salmela, SB-boys 14. Juha Karvonen, Namikuti 15. Pasi Henttonen, Namikuti 16. Mikko Laiho, Jenga Team 17. Jarmo Laine, SB-boys 18. Harri Ahökas, ImmolaRaja 19. Sami Haatainen, LaKa 20. Jarmo Kaupinharju, Namikuti 21. Markku Hellsten, ImmolaRaja 22. Jari Lepistö, Namikuti 23. Tapani Kotala, ImmolaRaja 24. Seppo Rytkönen, LaKa 25. Harri Veijola, Jenga Team 26. Jorma Holmi, Sudet 27. Toni Koppanen, ImmolaRaja 28. Teijo Kulmala, LaKa 29. Harri Ahokas, ImmolaRaja 30. Anssi Mustonen, Namikuti 31. Markku Pietinen, SB-boys 32. Kimmo Lakka, ImmolaRaja 33. Mikko Jussila, Jenga Team 34. Olli Kantokari, Jenga Team 35. Markku Helisten, ImmolaRaja 36. Jukka Irjala, Sudet 37. Pertti Kandelin, LaKa 38. Kari Sanaksenaho, Jenga Team 39. Matti Sarasmaa, ImmolaRaja 40. Ari Selkälä, Namikuti 41. Kari Poskiparta, SB-boys 42. Tarmo Nironen, SB-boys 43. Jari Penkari, LaKa 44. Kari Porevesi, Jenga Team 45. Mika Leppäkoski, Sudet 46. Kari Mäki-Mattila, Jenga Team 47. Olli Pasi, Sudet 48. Kai Virtanen, SB-boys 49. Pasi Olli, Sudet 50. Jari Laakso, Sudet 51. Ilkka Sormunen, Sudet 52. Mika Korhonen, Namikuti 53. Kari Pitkälä, Jenga Team

17+ 8= 25 17+ 2= 19 11+ 7= 18 11+ 3= 14 10+ 4= 14 8+ 5= 13 11+ 1= 12 8+ 3= 11 4+ 6= 10 2+ 8= 10 6+ 3= 9 5+ 4= 9 5+ 4= 9 7+ 1= 8 5+ 3= 8 4+ 4= 8 3+ 5= 8 2+ 6= 8 3+ 4= 7 0+ 7= 7 5+ 1= 6 5+ 1= 6 4+ 2= 6 4+ 2= 6 3+ 3= 6 2+ 4= 6 1+ 5= 6 1+ 5= 6 2+ 3= 5 2+ 3= 5 2+ 3= 5 1+ 4= 5 3+ 1= 4 3+ 1= 4 2+ 2= 4 2+ 2= 4 2+ 2= 4 2+ 2= 4 2+ 2= 4 2+ 2= 4 1+ 3= 4 0+ 4= 4 0+ 4= 4 3+ 0= 3 2+ 1= 3 2+ 1= 3 2+ 1= 3 2+ 1= 3 1+ 2= 3 2+ 0= 2 2+ 0= 2 1+ 1= 2 1+ 1= 2

54. Ensio Pulkkinen, ImmolaRaja 55. Timo Anttonen, ImmolaRaja 56. Jarmo Kolu, Jenga Team 57. Ismo Manner, LaKa 58. Matti Rönkkö, SB-boys 59. Petteri Savolainen, LaKa 60. Tuomo Vaikkinen, Sudet 61. Matti Virtanen, Jenga Team 62. Pasi Jauhiainen, ImmolaRaja 63. Jari Kolehmainen, Sudet 64. Jouko Laiho, Jenga Team 65. Kari Lehtinen, Jenga Team 66. Juha Lepistö, Namikuti 67. Jukka Pesu, Sudet 68. Tero Puumalainen, ImmolaRaja 69. Ari Siimesjärvi, Sudet 70. Tapio Vyorentausta, Sudet 71. Kari Väisänen, LaKa 72. Mika Albertsson, ImmolaRaja 73. Ari Estola, Namikuti 74. Seppo Hatakka, SB-boys 75. Marko Helkala, Sudet 76. Pasi Jaakola, Jenga Team 77. Ari Ore, Sudet 78. Tom Pallas, Namikuti 79. Ari Pellinen, Sudet 80. Timo Pesu, Sudet 81. Pertti Selkee, Sudet

1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

IKÄMIEHET –40 5. LOHKO Maalihaukat Merikoski SBT ULM Konkarit S.C. Blues

6 6 6 6

5 3 2 1

1 1 0 0

PISTEPÖRSSI 1. Antti Rovamo, Merikoski SBT 2. Jaakko Teppola, Merikoski SBT 3. Markku Henrikson, Merikoski SBT 4. Pekka Soininen, S.C. Blues 5. Tuomo Kääriäinen, S.C. Blues 6. Reijo Muotka, Maalihaukat 7. Tommi Muotka, Maalihaukat 8. Ismo Ollikainen, Merikoski SBT 9. Kari Juvonen, ULM Konkarit 10. Ari Harmonen, Maalihaukat 11. Jari Haapala, Merikoski SBT 12. Jarmo Koskela, S.C. Blues 13. Kari Tunturi, Merikoski SBT 14. Veijo Lindholm, Merikoski SBT 15. Jaakko Pehkonen, S.C. Blues 16. Rauno Ålander, ULM Konkarit 17. Jari Haapalainen, Merikoski SBT 18. Mikko Parkkonen, Maalihaukat 19. Kari Siiriäinen, Maalihaukat 20. Timo Maksimainen, ULM Konkarit 21. Raimo Seppänen, Merikoski SBT 22. Antero Hongisto, Merikoski SBT 23. Pekka Huttunen, ULM Konkarit 24. Reijo Kirjavainen, Maalihaukat 25. Jouni Leikas, Maalihaukat 26. Jari Sirviö, ULM Konkarit 27. Hannu Kokkonen, ULM Konkarit 28. Harri Kokko, Maalihaukat 29. Arto Wallenius, Merikoski SBT 30. Jouko Harmoinen, ULM Konkarit 31. Asko Hiltunen, S.C. Blues 32. Reijo Kähärä, Maalihaukat 33. Tapani Särkkä, Maalihaukat 34. Pekka Janhunen, ULM Konkarit

473

0 2 4 5

17- 10 28- 14 11- 17 13- 28

11 7 4 2

8+ 2= 10 2+ 8= 10 6+ 1= 7 4+ 3= 7 3+ 4= 7 6+ 0= 6 1+ 5= 6 3+ 2= 5 3+ 1= 4 2+ 2= 4 1+ 3= 4 3+ 0= 3 3+ 0= 3 2+ 1= 3 2+ 1= 3 2+ 1= 3 1+ 2= 3 1+ 2= 3 1+ 2= 3 0+ 3= 3 0+ 3= 3 2+ 0= 2 2+ 0= 2 2+ 0= 2 2+ 0= 2 2+ 0= 2 1+ 1= 2 0+ 2= 2 0+ 2= 2 1+ 0= 1 1+ 0= 1 1+ 0= 1 1+ 0= 1 0+ 1= 1

Itä-Suomi

TYTÖT E ALUELOPPUTURNAUS


Pohjois-Suomi Miehet II divisioona ............................................................................. 475 Miehet III divisioona ............................................................................ 476 Miehet IV divisioona ............................................................................ 479 Miehet V divisioona ............................................................................. 482 Naiset I divisioona ............................................................................... 487 Naiset II divisioona .............................................................................. 488 B-pojat ................................................................................................ 489 C-pojat ................................................................................................ 490 D-pojat ................................................................................................ 492 M35 ..................................................................................................... 492

474


Blue Fox SB Vaasa Pelimiehet Sastamolo Merikoski SBT Team Atria Nibacos Woodcutters RSB-Team Papas

18 18 18 18 18 18 18 18 18 18

16 13 9 7 7 8 6 5 4 4

0 0 2 4 4 1 3 4 2 2

PISTEPÖRSSI 1. Johnny Ojala, Blue Fox 2. Erno Tyni, Blue Fox 3. Jiri Holpainen, Sastamolo 4. Juha Tammela, Sastamolo 5. Markku Neva-Keturi, Team Atria 6. Mika Järvenpää, Team Atria 7. Jori Isomäki, Blue Fox 8. Mikael Furu, SB Vaasa 9. Jussi Nieminen, RSB-Team 10. Pentti Katermaa, RSB-Team 11. Mika Palo, Nibacos 12. Jukka Sulkakoski, SB Vaasa 13. Timo Viita, Team Atria 14. Toni Tammela, Sastamolo 15. Antti Kansanniva, RSB-Team 16. Eero Rahnasto, Team Atria 17. Sami Mahlanen, SB Vaasa 18. Mika Kemppainen, Papas 19. Tommi Talvitie, Woodcutters 20. Joonas Hannikainen, Papas 21. Daniel Wargh, Blue Fox 22. Juha Männikkö, Pelimiehet 23. Jarkko Leppälä, Pelimiehet 24. Vesa Hytönen, Sastamolo 25. Sami Koski, Team Atria 26. Teemu Talvitie, Woodcutters 27. Sami Vähärautio, Nibacos 28. Andreas Haglund, Blue Fox 29. Marko Luoma, SB Vaasa 30. Jarmo Anttila, Merikoski SBT 31. Ville Loukasmäki, Team Atria 32. Aki Åkerfelt, SB Vaasa 33. Jussi Tilus, Merikoski SBT 34. Harri Isomäki, Woodcutters 35. Mikko Vartiainen, RSB-Team 36. Tuomas Hiltunen, Papas 37. Matias Österberg, SB Vaasa 38. Tuomas Isojärvi, Merikoski SBT 39. Jani Sormunen, Woodcutters 40. Markus Tuomikoski, Pelimiehet 41. Tommi Penttilä, Nibacos 42. Toni Pirinen, Merikoski SBT 43. Sami Hakkari, SB Vaasa 44. Mika Uusitalo, Nibacos 45. Niko Åkerfelt, SB Vaasa 46. Pekka Anttila, Sastamolo 47. Tomi Ketolainen, Woodcutters 48. Thomas Enkvist, Blue Fox 49. Jaakko Korhonen, Sastamolo 50. Janne Kallioniemi, Team Atria 51. Teemu Heikkinen, Papas 52. Antti Kainu, Nibacos 53. Tero Luokkala, Nibacos 54. Patrik Högstedt, Blue Fox 55. Jani Laiho, SB Vaasa 56. Petteri Peltoniemi, Pelimiehet

2 5 7 7 7 9 9 9 12 12

124- 61 106- 68 69- 69 92- 78 73- 84 99- 118 81- 68 82- 96 75- 134 58- 83

32 26 20 18 18 17 15 14 10 10

23+26= 49 35+ 8= 43 18+20= 38 23+10= 33 21+11= 32 18+11= 29 8+21= 29 17+10= 27 13+14= 27 12+15= 27 18+ 6= 24 14+10= 24 5+19= 24 13+10= 23 15+ 7= 22 12+10= 22 11+11= 22 4+18= 22 17+ 4= 21 15+ 6= 21 13+ 7= 20 11+ 9= 20 14+ 5= 19 8+11= 19 7+12= 19 5+14= 19 12+ 6= 18 9+ 9= 18 9+ 9= 18 16+ 1= 17 13+ 4= 17 11+ 5= 16 7+ 9= 16 13+ 2= 15 8+ 7= 15 9+ 4= 13 9+ 4= 13 8+ 5= 13 7+ 6= 13 7+ 6= 13 4+ 9= 13 9+ 3= 12 6+ 6= 12 3+ 9= 12 3+ 9= 12 9+ 2= 11 8+ 3= 11 7+ 4= 11 6+ 5= 11 5+ 6= 11 4+ 7= 11 8+ 2= 10 7+ 3= 10 6+ 4= 10 6+ 4= 10 6+ 4= 10

57. Risto Koljonen, Nibacos 58. Rami Kolmonen, SB Vaasa 59. Jorma Niemi, Woodcutters 60. Kristian Öström, Blue Fox 61. Veli Kinnunen, RSB-Team 62. Turkka Lehtinen, Pelimiehet 63. Tero Syrjälä, Nibacos 64. Kaapo Rossi, Merikoski SBT 65. Anssi Sirviö, Papas 66. Ville Räihä, Merikoski SBT 67. Mikko Tuohimaa, Merikoski SBT 68. Janne Toikkanen, SB Vaasa 69. Kai Pietilä, Pelimiehet 70. Kai Mård, Nibacos 71. Petteri Seppänen, Pelimiehet 72. Nils-Johan Englund, Blue Fox 73. Timo Kukko, Woodcutters 74. Ville Mänty, Sastamolo 75. Jukka Kantoniemi, Team Atria 76. Toni Karppinen, Woodcutters 77. Joonas Alapiha, Team Atria 78. Veli-Pekka Hallamaa, Papas 79. Sami Niskala, Sastamolo 80. Janne Tuomivirta, SB Vaasa 81. Raimo Kilpiö, Woodcutters 82. Jani Kuoppamaa, Blue Fox 83. Toni Laiho, Woodcutters 84. Jukka Määttälä, Nibacos 85. Tuomas Paajanen, SB Vaasa 86. Toni Hirvonen, Papas 87. Janne Pirttikangas, Sastamolo 88. Jani Nabb, Woodcutters 89. Mikko Kuoppamaa, Blue Fox 90. Jussi Mattson, SB Vaasa 91. Tommi Töyli, Woodcutters 92. Teemu Kvist, Sastamolo 93. Tuukka Lehtinen, Pelimiehet 94. Samuli Raitanen, Merikoski SBT 95. Janne Siivola, RSB-Team 96. Mikko Malin, Pelimiehet 97. Timo Miettinen, RSB-Team 98. Marko Niemelä, RSB-Team 99. Mika Rusanen, Papas 100. Jarkko Seppänen, Pelimiehet 101. Heikki Höijärvi, Merikoski SBT 102. Markus Paakkari, Merikoski SBT 103. Kimmo Siira, Merikoski SBT 104. Jarkko Malmihuhta, Pelimiehet 105. Jukka Hollanti, Nibacos 106. Ilkka Kantola, Papas 107. Antti Kuusisto, Team Atria 108. Olli-Matti Lindell, Nibacos 109. Pekka Lindgren, Merikoski SBT 110. Timo Fält, Team Atria 111. Janne Heikkinen, Papas 112. Sami Hietikko, Woodcutters 113. Janne Karjala, Merikoski SBT 114. Jarno Koivuniemi, Woodcutters 115. Jaakko Kvist, Sastamolo 116. Tatu Kähkönen, Pelimiehet 117. Kim Nyström, Blue Fox 118. Sami Pyysalo, Nibacos 119. Niklas Knutar, Blue Fox 120. Timo Kukkonen, RSB-Team 121. Tomas Lind, Blue Fox 122. Vesa Seppänen, Merikoski SBT 123. Marko Talso, Team Atria 124. Mikael Rissanen, RSB-Team 125. Anders Valkeinen, Nibacos 126. Antti Hyvärinen, Pelimiehet

475

5+ 5= 10 5+ 5= 10 5+ 5= 10 5+ 5= 10 4+ 6= 10 4+ 6= 10 3+ 7= 10 1+ 9= 10 7+ 2= 9 6+ 3= 9 5+ 4= 9 4+ 5= 9 3+ 6= 9 2+ 7= 9 5+ 3= 8 4+ 4= 8 3+ 5= 8 3+ 5= 8 6+ 1= 7 5+ 2= 7 4+ 3= 7 4+ 3= 7 4+ 3= 7 4+ 3= 7 3+ 4= 7 3+ 4= 7 3+ 4= 7 2+ 5= 7 2+ 5= 7 5+ 1= 6 5+ 1= 6 4+ 2= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 1+ 5= 6 4+ 1= 5 4+ 1= 5 4+ 1= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 2+ 3= 5 2+ 3= 5 2+ 3= 5 0+ 5= 5 3+ 1= 4 3+ 1= 4 3+ 1= 4 3+ 1= 4 3+ 1= 4 2+ 2= 4 2+ 2= 4 2+ 2= 4 2+ 2= 4 2+ 2= 4 2+ 2= 4 2+ 2= 4 2+ 2= 4 2+ 2= 4 1+ 3= 4 1+ 3= 4 1+ 3= 4 1+ 3= 4 1+ 3= 4 3+ 0= 3 3+ 0= 3 2+ 1= 3

Pohjois-Suomi

MIEHET II-DIVISIOONA 6.LOHKO


127. Tuomas Kainu, Nibacos 128. Matti Koivula, RSB-Team 129. Tero Loukkala, Nibacos 130. Reima Niskala, Pelimiehet 131. Roope Hakala, RSB-Team 132. Jari Kyngäs, Merikoski SBT 133. Ari-Mikko Niemelä, Nibacos 134. Mika Remes, SB Vaasa 135. Jyrki Sarvanko, Pelimiehet 136. Pekka Vappula, Woodcutters 137. Jaakko Viitasaari, Pelimiehet 138. Henri Visuri, RSB-Team 139. Tommi Hägström, Sastamolo 140. Jarno Ihme, Merikoski SBT 141. Ilkka Kuusisto, Sastamolo 142. Marko Elo, RSB-Team 143. Risto Erkkilä, RSB-Team 144. Santtu Juttuniemi, Blue Fox 145. Arto Pajala, Merikoski SBT 146. Jarno Anttila, Merikoski SBT 147. Thomas Backman, Woodcutters 148. Andre Byggningsbacka, SB Vaasa 149. Pasi Haara, Team Atria 150. Tommi Juvani, Pelimiehet 151. Ronny Luden, Blue Fox 152. Heikki Nikkola, Team Atria 153. Jaakko Virrankoski, Papas 154. Tapio Erkkilä, Sastamolo 155. Niko Isoniemi, Woodcutters 156. Tero Jansson, Woodcutters 157. Mika Kuoppamaa, Blue Fox 158. Aleksi Nyström, Papas 159. Antti Näykki, RSB-Team 160. Mika Pirttimäki, Nibacos 161. Juhani Granroth, Merikoski SBT 162. Juha Heikkinen, Papas 163. Ari Kinnunen, RSB-Team 164. Teemu Kultalahti, Nibacos 165. Kristian Östman, Blue Fox 166. Hannu Isomäki, Woodcutters 167. Tommi Juhani, Pelimiehet 168. Jani Koski, SB Vaasa 169. Markus Kujanpää, Team Atria 170. Jani Mustonen, RSB-Team 171. Kim Myllymäki, Blue Fox 172. Paavo Parikka, Papas 173. Jarno Sippola, SB Vaasa 174. Jussi Talonen, Pelimiehet 175. Mikko Valkama, Pelimiehet 176. Jussi Vilppunen, Merikoski SBT

2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 0+ 3= 0+ 3= 0+ 3= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

MIEHET III-DIVISIOONA POHJOIS-SUOMI Hillerit OYUS NSB Diesel RaaPo SBT Kiri OSB Merikoski SBT II OuTa Merikoski SBT III

18 18 18 18 18 18 18 18 18 18

14 13 11 8 8 8 7 4 4 2

2 2 4 1 1 1 3 5 1 2

PISTEPÖRSSI 1. Petri Kangas, NSB 2. Ville Salonen, OSB 3. Janne Lappalainen, NSB 4. Janne Mustonen, Diesel 5. Ilpo Korkala, Merikoski SBT III

2 3 3 9 9 9 8 9 13 14

90- 40 82- 57 109- 74 79- 86 62- 57 76- 63 77- 77 51- 83 47- 81 54- 109

30 28 26 17 17 17 17 13 9 6

13+26= 39 18+17= 35 21+ 6= 27 19+ 8= 27 14+12= 26

6. Sami Aromaa, OYUS 7. Tommi Matela, Merikoski SBT III 8. Markus Puumala, OYUS 9. Tero Lampela, Kiri 10. Tero Leivo, Hillerit 11. Joni Vainio, Hillerit 12. Martti Korpi, OSB 13. Janne Pitkänen, NSB 14. Tuomo Mäntykenttä, Diesel 15. Mika Tapio, OYUS 16. Miika Korppi, NSB 17. Jari Riihijärvi, RaaPo SBT 18. Teemu Göös, Merikoski SBT II 19. Tomi Tuuliainen, Hillerit 20. Kristian Elkki, NSB 21. Mikko Alamartimo, Hillerit 22. Marko Säkkinen, OSB 23. Eino Tuohino, OYUS 24. Samuli Kirkkomäki, Kiri 25. Mikko Raudasoja, NSB 26. Jarno Heikkinen, Diesel 27. Samuli Sarajärvi, Kiri 28. Kimmo Suonperä, Hillerit 29. Tapani Hautala, OSB 30. Santtu Salonen, OSB 31. Sami Körkkö, NSB 32. Timo Koskela, OYUS 33. Miikka Kaan, Hillerit 34. Juho Näsi, Merikoski SBT III 35. Ari Määttä, OSB 36. Petteri Nikkinen, Hillerit 37. Joni Lehtonen, RaaPo SBT 38. Pasi Louko, Diesel 39. Jani Saukko, NSB 40. Krister Kettunen, Hillerit 41. Mauri Kärki, Merikoski SBT II 42. Marko Luukkanen, Kiri 43. Harri Karppinen, OuTa 44. Harri Tervonen, RaaPo SBT 45. Antti Railo, OYUS 46. Mikko Isokangas, Hillerit 47. Juho Jaakola, OuTa 48. Juha Jakola, Merikoski SBT III 49. Arto Koistinen, OuTa 50. Jussi Mustonen, Diesel 51. Niklas Kangas, Kiri 52. Petri Määttä, Diesel 53. Jani Lipsanen, Kiri 54. Markus Siurumaa, OuTa 55. Mikko Lahtela, Merikoski SBT II 56. Samu Jääskelä, RaaPo SBT 57. Janne Suhonen, OSB 58. Tomi Ylikukkonen, OYUS 59. Jani Leppikorpi, RaaPo SBT 60. Jani Paananen, Hillerit 61. Petri Mäkelä, NSB 62. Jonne Taponen, Diesel 63. Harri Moilanen, OYUS 64. Jari Hookana, RaaPo SBT 65. Mika Kuusikko, Merikoski SBT II 66. Mikko Pasanen, NSB 67. Kaarlo Similä, Kiri 68. Jussi Luomala, RaaPo SBT 69. Hannu Juustila, OSB 70. Kari Koivikko, Merikoski SBT II 71. Mikko Tapaninaho, Kiri 72. Jarmo Kurikka, Kiri 73. Toni Leppikorpi, RaaPo SBT 74. Marko Jumisko, Diesel 75. Sami Tapaninaho, Kiri

476

16+ 9= 25 13+12= 25 15+ 9= 24 17+ 4= 21 14+ 7= 21 14+ 7= 21 12+ 9= 21 10+11= 21 16+ 4= 20 8+12= 20 6+13= 19 15+ 3= 18 14+ 4= 18 14+ 4= 18 13+ 5= 18 8+10= 18 4+14= 18 11+ 6= 17 7+10= 17 13+ 3= 16 12+ 4= 16 9+ 7= 16 3+13= 16 11+ 4= 15 7+ 8= 15 7+ 7= 14 5+ 9= 14 9+ 4= 13 9+ 4= 13 8+ 5= 13 6+ 7= 13 4+ 9= 13 6+ 6= 12 10+ 1= 11 8+ 3= 11 7+ 4= 11 7+ 4= 11 5+ 6= 11 5+ 6= 11 7+ 3= 10 6+ 4= 10 5+ 5= 10 5+ 5= 10 5+ 5= 10 5+ 5= 10 3+ 7= 10 0+10= 10 9+ 0= 9 8+ 1= 9 7+ 2= 9 6+ 3= 9 5+ 4= 9 5+ 4= 9 4+ 5= 9 3+ 6= 9 6+ 2= 8 6+ 2= 8 5+ 3= 8 4+ 4= 8 4+ 4= 8 4+ 4= 8 3+ 5= 8 7+ 0= 7 5+ 2= 7 5+ 2= 7 5+ 2= 7 4+ 3= 7 4+ 3= 7 2+ 5= 7 1+ 6= 7


0+ 7= 5+ 1= 5+ 1= 4+ 2= 4+ 2= 2+ 4= 2+ 4= 2+ 4= 2+ 4= 1+ 5= 1+ 5= 4+ 1= 3+ 2= 3+ 2= 3+ 2= 2+ 3= 2+ 3= 2+ 3= 1+ 4= 4+ 0= 4+ 0= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 1+ 3= 1+ 3= 1+ 3= 1+ 3= 0+ 4= 3+ 0= 3+ 0= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 0+ 3= 0+ 3= 0+ 3= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2=

7 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2

145. Jari-Pekka Säävälä, Hillerit 146. Perttu Vanharanta, RaaPo SBT 147. Markus Veteläinen, NSB 148. Sami Aroman, OYUS 149. Pasi Heikkilä, OSB 150. Ilkka Ketola, OuTa 151. Pasi Tuomaala, Diesel 152. Arto Wallenius, Merikoski SBT III 153. Jari Haapala, Merikoski SBT III 154. Jussi Hatunen, Merikoski SBT III 155. Jari Kantola, Merikoski SBT II 156. Kimmo Karnapää, Merikoski SBT II 157. Jarkko Kemppainen, OuTa 158. Terho Kololuoma, OYUS 159. Marko Korhonen, NSB 160. Marko Kossi, Hillerit 161. Timo-Pekka Laru, Hillerit 162. Jani Lehto, OuTa 163. Tomi Lempiäinen, Diesel 164. Tommi Martikkala, OYUS 165. Petteri Määttä, Diesel 166. Ismo Ollikainen, Merikoski SBT III 167. Antti Pelkonen, OuTa 168. Janne Sarajärvi, Kiri 169. Matti Vahtola, OYUS

0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

MIEHET III-DIVISIOONA POHJANMAA SB Vaasa II Toive Ylivieskan NS REDY SBS Lapua Crusaders Jeppis FBC SB Vaasa III NSV Jukobox

18 18 18 18 18 18 18 18 18 18

11 9 7 8 6 9 8 4 5 3

4 4 7 4 8 2 3 6 1 1

PISTEPÖRSSI 1. Arto Peltola, Toive 2. Janne Koskela, REDY 3. Benny Nylund, Crusaders 4. Pekka Kontturi, SB Vaasa II 5. Anders Willför, Crusaders 6. Timo Alalantela, NSV 7. Tony Syrjänen, Jeppis FBC 8. Mikko Viik, SB Vaasa II 9. Kim Långström, SB Vaasa II 10. Janne Ojala, Toive 11. Anders Kåll, Crusaders 12. Taneli Jokela, SB Vaasa II 13. Miikka Pylväs, Ylivieskan NS 14. Tapani Tiitto, REDY 15. Antti Koukkula, SB Vaasa III 16. Mikael Airenne, Crusaders 17. Marco Toivonen, Toive 18. Pasi Mantila, Toive 19. Harri Vartiamäki, Toive 20. Heikki Koiste, Ylivieskan NS 21. Juha-Pekka Nurmi, SB Vaasa II 22. J-M Myllykangas, SB Vaasa III 23. Antti Taini, SBS Lapua 24. Ossi Heiti, REDY 25. Tryggve Melin, Crusaders 26. Juha Vuolle, REDY 27. Timo Kankaanpää, NSV 28. Jussi Palmroth, SB Vaasa II 29. Harri Karjala, SB Vaasa III 30. Harri Jolula, Jukobox

477

3 5 4 6 4 7 7 8 12 14

94- 55 77- 70 71- 79 74- 74 62- 51 78- 68 74- 74 60- 71 71- 92 45- 72

26 22 21 20 20 20 19 14 11 7

13+13= 26 14+ 9= 23 14+ 8= 22 13+ 9= 22 13+ 7= 20 11+ 9= 20 9+ 9= 18 9+ 9= 18 7+11= 18 10+ 7= 17 9+ 8= 17 8+ 9= 17 8+ 9= 17 7+10= 17 11+ 5= 16 9+ 7= 16 9+ 7= 16 8+ 8= 16 7+ 9= 16 6+10= 16 10+ 5= 15 9+ 6= 15 9+ 6= 15 5+10= 15 5+10= 15 10+ 4= 14 9+ 5= 14 8+ 6= 14 9+ 4= 13 7+ 6= 13

Pohjois-Suomi

76. Mikko Hämäläinen, Merikoski SBT II 77. Jani Ahola, Diesel 78. Klaus Mäntysaari, Merikoski SBT III 79. Timo Huttunen, Merikoski SBT II 80. Jaakko Jylhänkangas, OuTa 81. Juha Ahvenlampi, RaaPo SBT 82. Tuomo Harju, Merikoski SBT II 83. Jari Kallioinen, RaaPo SBT 84. Kimmo Kääriäinen, Diesel 85. Jari Moilanen, Diesel 86. Mikko Tolkki, RaaPo SBT 87. Sami Kaijanen, OuTa 88. Jouko Kylmäoja, OuTa 89. Tommi Linna, Kiri 90. Toni Piirainen, OuTa 91. Markus Myllylä, OYUS 92. Klaus Nevala, OSB 93. Ilari Teerikangas, Kiri 94. Timo Tapio, Diesel 95. Mikko Vahteri, OuTa 96. Tapio Virnes, RaaPo SBT 97. Harri Juopperi, NSB 98. Ville Kauppi, RaaPo SBT 99. Tuomas Siltala, Kiri 100. Arto Wallin, OuTa 101. Tommi Karjula, RaaPo SBT 102. Jaakko Leinonen, OYUS 103. Veikko Pekkala, Merikoski SBT III 104. Tapio Siipola, Diesel 105. Samuli Hiltunen, Hillerit 106. Timo Kettunen, Merikoski SBT III 107. Tero Moilanen, Merikoski SBT II 108. Pekka Holopainen, Diesel 109. Juha Jaakola, OuTa 110. Kimmo Karhapää, Merikoski SBT II 111. Esa Valli, Kiri 112. Kimmo Hedemäki, NSB 113. Sami Kekonen, Kiri 114. Tuomo Lalli, Merikoski SBT III 115. Niko Peltoperä, OYUS 116. Teemu Poikela, NSB 117. Antti Pruikkonen, OYUS 118. Pasi Harmainen, Merikoski SBT III 119. Arto Mehtälä, Merikoski SBT III 120. Jari Ollikainen, Diesel 121. Vesa Hiltunen, Hillerit 122. Olli Junttila, Hillerit 123. Juha Kurkela, Merikoski SBT II 124. Timo Kvick, Merikoski SBT III 125. Juho Mettovaara, OSB 126. Matti Nenonen, OYUS 127. Marko Sääskö, OSB 128. Hannu Alakunnas, NSB 129. Tapani Bovellan, Hillerit 130. Jari Kumpulainen, Merikoski SBT II 131. Timo Martikkala, OYUS 132. Mikko Niemitalo, OYUS 133. Janne Satokangas, RaaPo SBT 134. Marko Seppälä, Kiri 135. Markus Siurua, OuTa 136. Ari Ulmanen, NSB 137. Jari Haapalainen, Merikoski SBT III 138. Jarmo Heikkinen, Merikoski SBT III 139. Mikko Hiltunen, OuTa 140. Tero Kokko, Merikoski SBT II 141. Mikko Mustonen, Merikoski SBT II 142. Kari Parkkila, RaaPo SBT 143. Antti Pasanen, Merikoski SBT II 144. Antti Ronkainen, OSB


31. Ismo Takkunen, Ylivieskan NS 32. Matti Taini, SBS Lapua 33. Janne Karvonen, Jeppis FBC 34. Hannu Koivula, Jukobox 35. Hannu Torvikoski, Ylivieskan NS 36. Esa Särkioja, REDY 37. Jesse Takala, NSV 38. Robert Tarvonen, SB Vaasa II 39. Joachim Slotte, Jeppis FBC 40. Sami Laitalainen, SB Vaasa II 41. Mika Hillberg, Jeppis FBC 42. Hannu Rantala, REDY 43. Arto Similä, SB Vaasa III 44. Joakim Rosenberg, Crusaders 45. Jari Honkaniemi, Jeppis FBC 46. Jari Ritola, Jukobox 47. Pyry Haapakoski, Ylivieskan NS 48. Marko Männikkö, Ylivieskan NS 49. Matti Rajala, Toive 50. Jukka Ritola, Jukobox 51. Martti Haapaniemi, SB Vaasa II 52. Timo Hyvärinen, NSV 53. Ville Murtomäki, NSV 54. Mika Myllykangas, SB Vaasa II 55. Eero Yliselä, SBS Lapua 56. Jani Tapanainen, Jeppis FBC 57. Markus Bystedt, Crusaders 58. Teemu Koivuluoma, SBS Lapua 59. Jarno Mäkynen, SBS Lapua 60. Petri Pitkäkangas, SBS Lapua 61. Kristian Holmberg, SB Vaasa III 62. Antti Nikkilä, NSV 63. Petri Siven, Ylivieskan NS 64. Jouni Koivusaari, SB Vaasa II 65. Rami Luoma, SBS Lapua 66. Jukka Vähäkangas, Ylivieskan NS 67. Jussi Hakala, NSV 68. Simo Jutila, Ylivieskan NS 69. Matti Kaappola, SBS Lapua 70. Kim Sandås, Crusaders 71. Antti Angervisto, NSV 72. Timo Järvi, SBS Lapua 73. Lasse Kuoppala, Toive 74. Mats Ingman, Crusaders 75. Joachim Renlund, Jeppis FBC 76. Petri Lammi, NSV 77. Matias Nystrand, Jeppis FBC 78. Samuli Hautala, Toive 79. Mika Mäkisalo, SB Vaasa III 80. Jonny Niemi, NSV 81. Hannu-Pekka Niskanen, Ylivieskan NS 82. Sami Koppinen, REDY 83. Antero Kallo, Toive 84. Viljar Hanso, Jeppis FBC 85. Kim Salonen, Crusaders 86. Teemu Aho, SB Vaasa III 87. Miika Ahola, Ylivieskan NS 88. Juha Kivelä, Jukobox 89. V-M Kivijärvi, SB Vaasa III 90. Jani Kujanpää, SB Vaasa II 91. Mika Tervaskangas, Jeppis FBC 92. Kari Heinämäki, Toive 93. Mikko Lehto, SB Vaasa III 94. Eero Mäenpää, REDY 95. Sakari Similä, SB Vaasa II 96. Antti Käräjämäki, SB Vaasa III 97. V-J Alariihimäki, Toive 98. Oskari Nikkonen, REDY 99. Jukka Karjalainen, NSV 100. Janne Heikkilä, Ylivieskan NS

7+ 6= 13 6+ 7= 13 5+ 8= 13 10+ 2= 12 10+ 2= 12 9+ 3= 12 8+ 4= 12 7+ 5= 12 6+ 6= 12 5+ 7= 12 9+ 2= 11 8+ 3= 11 6+ 5= 11 5+ 6= 11 4+ 7= 11 4+ 7= 11 8+ 2= 10 7+ 3= 10 7+ 3= 10 7+ 3= 10 6+ 4= 10 6+ 4= 10 6+ 4= 10 6+ 4= 10 3+ 7= 10 8+ 1= 9 7+ 2= 9 7+ 2= 9 7+ 2= 9 7+ 2= 9 6+ 3= 9 6+ 3= 9 6+ 3= 9 5+ 4= 9 5+ 4= 9 5+ 4= 9 4+ 5= 9 3+ 6= 9 3+ 6= 9 6+ 2= 8 4+ 4= 8 4+ 4= 8 4+ 4= 8 1+ 7= 8 6+ 1= 7 5+ 2= 7 5+ 2= 7 4+ 3= 7 4+ 3= 7 4+ 3= 7 4+ 3= 7 1+ 6= 7 5+ 1= 6 4+ 2= 6 4+ 2= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 2+ 4= 6 2+ 4= 6 2+ 4= 6 2+ 4= 6 1+ 5= 6 4+ 1= 5 4+ 1= 5 3+ 2= 5 2+ 3= 5

101. Kosti Lehtiniemi, NSV 102. Mika Purontaka, REDY 103. Janne Äijö, Jukobox 104. Markus Åbb, Jeppis FBC 105. Mika Tervakangas, Jeppis FBC 106. Tuomas Hägg, REDY 107. Tero Keiski, REDY 108. Tommi Pekonen, Toive 109. John Scheweleff, SB Vaasa III 110. Tomi Willman, REDY 111. Mika Lahti, SB Vaasa III 112. Jarno Pahkakangas, Jeppis FBC 113. Janne Ruohoniemi, SB Vaasa II 114. Juha Heikkilä, SBS Lapua 115. Jussi Nyyssönen, NSV 116. Jukka Nissi, REDY 117. Thomas Vältti, Crusaders 118. Ola Willför, Crusaders 119. Jarkko Finnilä, NSV 120. Joni Heinilä, Jukobox 121. Juho Hämäläinen, SBS Lapua 122. Janne Katajisto, Jukobox 123. Pertti Kuittinen, Jeppis FBC 124. Rami Lehtola, Jeppis FBC 125. Teemu Mattila, REDY 126. Anssi Peltokangas, SBS Lapua 127. Markus Rantala, SBS Lapua 128. Viktor Rosenberg, Crusaders 129. Mikko Kaukola, Toive 130. Tarmo Kivijärvi, SB Vaasa III 131. Juha Rinne, SB Vaasa II 132. Tommi Saijonkivi, Jukobox 133. Janne Tarvola, Jeppis FBC 134. Kim Holmvik, Jeppis FBC 135. John Lindgren, Jukobox 136. Miikka Puumala, REDY 137. Jarno Saarenpää, SBS Lapua 138. Sami Aho, REDY 139. Jani Katajamäki, Jukobox 140. Juha Myntti, Jukobox 141. Joakim Renlund, Jeppis FBC 142. Lauri Virtanen, SB Vaasa III 143. Marko Hölsä, SB Vaasa II 144. Jari Kylkisalo, SBS Lapua 145. Ossi Viitala, Jukobox 146. Juha Grönbacka, SB Vaasa II 147. Mikko Nyrhinen, SB Vaasa III 148. Mikael Eden, Crusaders 149. Juha-Matti Hakomäki, SBS Lapua 150. Vilias Hanso, Jeppis FBC 151. Jussi Hemminki, NSV 152. Marko Hölsö, SB Vaasa II 153. Jussi Kivikoski, SB Vaasa III 154. Harri Korpela, SBS Lapua 155. Mika Kuusniemi, Jukobox 156. Joonas Lyttinen, SB Vaasa III 157. Sami Meriruoho, Jukobox 158. Juha-Matti Nikkilä, Ylivieskan NS 159. Miika Paloniemi, SBS Lapua 160. Antti Torvikoski, Ylivieskan NS 161. Sami Unkuri, Jukobox 162. Mikko Hiltunen, Jeppis FBC 163. Juha Hirsimäki, Toive 164. Andreas Hällblom, Jeppis FBC 165. Juha Hämeenniemi, NSV 166. Tarmo Kivisaari, SB Vaasa III 167. Juha Pollari, Toive 168. Matti Uusipaikka, REDY 169. Vesa Vierikko, Toive 170. Hanso Viljar, Jeppis FBC

478

1+ 4= 1+ 4= 1+ 4= 1+ 4= 4+ 0= 3+ 1= 3+ 1= 3+ 1= 3+ 1= 3+ 1= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 1+ 3= 1+ 3= 0+ 4= 0+ 4= 0+ 4= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 0+ 3= 0+ 3= 0+ 3= 0+ 3= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1


0+ 1= 1

KARSINNAT II-DIVISIOONAAN OYUS - Toive Toive - OYUS

7–6 2–3

MIEHET IV-DIVISIOONA POHJANMAA 1 KannUra TU Finn Spring Classic Story Press Team HUS PIGS FP Vaasa Coyotes WWC

14 14 14 14 14 14 14 14

10 8 7 6 5 5 4 3

3 0 2 2 3 2 3 1

PISTEPÖRSSI 1. Kenneth Krook, Classic Story 2. Juha Haapaniemi, WWC 3. Juhani Parhiala, KannUra 4. Tomi Huhtala, TU Finn Spring 5. Antti Lehtonen, FP Vaasa 6. Mikko Yli-Isotalo, FP Vaasa 7. Antti Hietala, TU Finn Spring 8. Ronny Backman, Coyotes 9. Jouni Seppänen, HUS PIGS 10. Petteri Toivola, TU Finn Spring 11. Jouni Vuorenmaa, WWC 12. Patrik Wägar, Classic Story 13. Lassi Haarala, Coyotes 14. Kai Jokela, Press Team 15. Rami Paasovaara, FP Vaasa 16. Mika Lamberg, HUS PIGS 17. Jukka Hattalainen, WWC 18. Jori Kopsala, TU Finn Spring 19. Pasi Lammi, Coyotes 20. Sami Kivimäki, Classic Story 21. Yrjö Pouttu, KannUra 22. Timo Suomalainen, Classic Story 23. Ilkka Nuotio, Classic Story 24. Jan Salin, HUS PIGS 25. Jari Lyttinen, Press Team 26. Jani Mäki-Petäjä, KannUra 27. Matti Suomela, Coyotes 28. Tomi Yrjänä, HUS PIGS 29. Pekka Hanni, KannUra 30. Antti Jussila, FP Vaasa 31. Teemu Siimes, Classic Story 32. Markus Heikkilä, HUS PIGS 33. Tero Jääskä, KannUra 34. Petri Rantasalo, Press Team 35. Marko Mörsky, Classic Story 36. Eero Heikinkangas, WWC 37. Sulo Iitola, WWC 38. Marko Jokela, Press Team 39. Harri Keski-Sipilä, TU Finn Spring 40. Kimmo Piirto, WWC 41. Jukka Mäkelä, Press Team 42. Arto Lyttinen, Press Team 43. Mikko Tastula, KannUra 44. Jari Tolvanen, FP Vaasa 45. Turo Siipo, KannUra 46. Toni Kattilakoski, KannUra 47. Markku Koskela, WWC 48. Teemu Hagelberg, Press Team 49. Riku Annala, TU Finn Spring 50. Juha Ilmonen, Press Team 51. Matti Ranta, Coyotes

1 6 5 6 6 7 7 10

79- 43 66- 67 70- 55 68- 85 56- 54 58- 59 66- 68 72- 104

23 16 16 14 13 12 11 7

23+ 9= 32 24+ 5= 29 14+ 9= 23 14+ 8= 22 11+11= 22 10+12= 22 18+ 3= 21 14+ 5= 19 15+ 3= 18 10+ 8= 18 5+12= 17 5+12= 17 13+ 3= 16 13+ 3= 16 13+ 3= 16 10+ 5= 15 8+ 7= 15 5+ 9= 14 4+10= 14 10+ 3= 13 9+ 4= 13 7+ 6= 13 7+ 5= 12 7+ 5= 12 5+ 7= 12 5+ 7= 12 5+ 7= 12 5+ 7= 12 3+ 9= 12 7+ 4= 11 7+ 4= 11 6+ 5= 11 6+ 5= 11 4+ 7= 11 3+ 8= 11 10+ 0= 10 6+ 4= 10 6+ 4= 10 6+ 4= 10 5+ 5= 10 4+ 6= 10 3+ 7= 10 3+ 7= 10 2+ 8= 10 8+ 1= 9 6+ 3= 9 4+ 5= 9 6+ 2= 8 5+ 3= 8 5+ 3= 8 3+ 5= 8

52. Stefan Ingi, Classic Story 53. Arto Mäenpää, WWC 54. Kimmo Peltola, Coyotes 55. Tero Tolvanen, FP Vaasa 56. Mika Loukasmäki, Press Team 57. Tuomas Kelly, Coyotes 58. Jarmo Rintala, Coyotes 59. Petteri Saarinen, FP Vaasa 60. Mika Hirvaskari, FP Vaasa 61. Mikael Aho, HUS PIGS 62. Mika Kankaanpää, Coyotes 63. Tommi Nivala, KannUra 64. Pasi Roimela, WWC 65. Tero Toivola, TU Finn Spring 66. Anssi Juntunen, KannUra 67. Samppa Lipasti, Coyotes 68. Petri Pollarinen, KannUra 69. Jani Skogman, Press Team 70. Marcello Cucinotta, Press Team 71. Jouni Korkiakangas, TU Finn Spring 72. Janne Nivala, KannUra 73. Petri Roden, Press Team 74. Tommi Wiklund, HUS PIGS 75. Ari Möttönen, HUS PIGS 76. Henri Tuikka, HUS PIGS 77. Antti-Pekka Iitola, WWC 78. John Källström, HUS PIGS 79. Pekka Mäkelä, TU Finn Spring 80. Paavo Möttönen, HUS PIGS 81. Jarno Rintala, Coyotes 82. Olli Sand, Press Team 83. Jari Hiltula, Coyotes 84. Antti Nivala, KannUra 85. Ismo Nybacka, KannUra 86. Antti Kortetmaa, TU Finn Spring 87. Mika Ylitalo, HUS PIGS 88. Lauri Jaakola, KannUra 89. Ralf West, WWC 90. Rami Cederlöf, Classic Story 91. Jarno Kivelä, KannUra 92. Niklas Norrbo, Coyotes 93. Juha Kantanen, WWC 94. Joonas Karppinen, KannUra 95. Jarkko Koivisto, KannUra 96. Markus Pannula, KannUra 97. Sami Peltoniemi, Press Team 98. Jussi Vaissi, TU Finn Spring 99. Juha Alamikkelä, WWC 100. Kai Sinokki, Classic Story 101. Jarno Leppänen, KannUra 102. Mika Lounasmäki, Press Team 103. Antti Tolonen, FP Vaasa 104. Taneli Töyli, Press Team 105. Mikko Arpiainen, Press Team 106. Juha-Pekka Haarala, Coyotes 107. Toni Lahnakoski, Press Team 108. Matti Rantala, Coyotes 109. Tuukka Glader, Press Team 110. Jani Kangas, KannUra 111. Henri Kopsala, TU Finn Spring 112. Kim Nisula, HUS PIGS 113. Timo Okkonen, WWC 114. Rami Viidanoja, HUS PIGS 115. Janne Viinikainen, FP Vaasa 116. Jarmo Heikkinen, FP Vaasa 117. Kim-Peter Hyöty, Classic Story 118. Ville Litmanen, Press Team 119. Marko Möttönen, HUS PIGS 120. Antti Sallinen, FP Vaasa 121. Jarkko Sjöman, FP Vaasa

479

5+ 2= 4+ 3= 3+ 4= 3+ 4= 2+ 5= 5+ 1= 4+ 2= 4+ 2= 3+ 3= 2+ 4= 2+ 4= 2+ 4= 2+ 4= 1+ 5= 4+ 1= 4+ 1= 4+ 1= 4+ 1= 3+ 2= 3+ 2= 3+ 2= 2+ 3= 2+ 3= 1+ 4= 1+ 4= 0+ 5= 3+ 1= 3+ 1= 3+ 1= 3+ 1= 3+ 1= 2+ 2= 1+ 3= 1+ 3= 0+ 4= 0+ 4= 3+ 0= 3+ 0= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 0+ 3= 0+ 3= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0=

7 7 7 7 7 6 6 6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1

Pohjois-Suomi

171. Lasse Åbb, Jeppis FBC


122. Janne Haarala, Classic Story 123. Jouni Havinen, Press Team 124. Mika Kulmala, Coyotes 125. Jukka Laitalainen, WWC 126. Matti Perkkilä, KannUra 127. Esko Saari, WWC 128. Jussi Syri, TU Finn Spring 129. Peter Tihinen, Press Team 130. Tapani Tuononen, Coyotes 131. Johan Westerqvist, Press Team 132. Antti Yli-Korpela, KannUra

0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

MIEHET IV-DIVISIOONA POHJANMAA 2 WDevils SC Saragoza KuRy Vikings SB KaKa ST IMPS Sisu FC ÄhKy

14 14 14 14 14 14 14 14

11 9 6 7 6 5 4 2

0 2 5 1 1 2 1 0

PISTEPÖRSSI 1. Timo Hietala, WDevils 2. Kimmo Kröger, WDevils 3. Janne Jaatinen, FC ÄhKy 4. Veli-Matti Vasanko, Sisu 5. Pasi Hautala, KuRy 6. Kimmo Aitto-Kallio, SB KaKa 7. V-M Mäki-Korpela, KuRy 8. Jussi Palo, ST IMPS 9. Jukka Lehto, ST IMPS 10. Jukka Vasanko, Sisu 11. Petri Järvelä, SC Saragoza 12. Tero Viertola, SB KaKa 13. Jari Nieminen, KuRy 14. Tuukka Rantamäki, SC Saragoza 15. Juha Krankkala, WDevils 16. Sebastian Strandberg, Vikings 17. Mika Haapamäki, SC Saragoza 18. Joni Keski-Korhonen, Vikings 19. Pasi Rajala, Sisu 20. Mats Backlund, SC Saragoza 21. Eero Kaski, SB KaKa 22. Hans Seppelin, WDevils 23. Tuomo Juupaluoma, SB KaKa 24. Timo Siekkinen, ST IMPS 25. Jarkko Pihlaja, SB KaKa 26. Markus Kohtala, SC Saragoza 27. Jukka Svärd, KuRy 28. Rickard Sigg, Vikings 29. Mikko Finni, Sisu 30. Lauri Hämäläinen, WDevils 31. Tommi Joensuu, Sisu 32. Pekko Rantamäki, SC Saragoza 33. Juhani Huhtamäki, FC ÄhKy 34. Mikko Vasanko, Sisu 35. Jan-Erik Haapajoki, WDevils 36. Panu Kanamäki, KuRy 37. Mikael Mäntylä, Vikings 38. Jari Viitanen, SC Saragoza 39. Pasi Mäkinen, FC ÄhKy 40. Janne Pättikangas, SB KaKa 41. Ville Kuoppala, Sisu 42. Samuli Tiilikainen, ST IMPS 43. Asko Koivisto, FC ÄhKy 44. Jukka-Pekka Niemi, Vikings 45. Juha Lehtonen, KuRy 46. Ville Niemelä, WDevils

3 3 3 6 7 7 9 12

85- 45 80- 60 83- 78 68- 65 73- 73 56- 71 71- 63 53- 114

22 20 17 15 13 12 9 4

18+14= 32 12+17= 29 18+ 8= 26 14+12= 26 11+11= 22 9+13= 22 13+ 8= 21 14+ 6= 20 8+12= 20 8+12= 20 9+10= 19 13+ 4= 17 10+ 7= 17 9+ 8= 17 8+ 9= 17 8+ 9= 17 12+ 4= 16 12+ 4= 16 11+ 5= 16 10+ 6= 16 10+ 6= 16 10+ 6= 16 10+ 5= 15 9+ 6= 15 7+ 8= 15 9+ 5= 14 8+ 6= 14 7+ 7= 14 9+ 4= 13 7+ 6= 13 7+ 6= 13 6+ 7= 13 2+11= 13 9+ 3= 12 7+ 5= 12 7+ 5= 12 6+ 6= 12 3+ 9= 12 6+ 5= 11 6+ 5= 11 2+ 9= 11 8+ 2= 10 7+ 3= 10 6+ 4= 10 5+ 5= 10 5+ 5= 10

47. Panu Osmo, SB KaKa 48. Sami Kuusinen, KuRy 49. Toni Niemi, Vikings 50. Teemu Anttila, KuRy 51. Johan Bärnlund, Vikings 52. Petteri Pihlaja, SC Saragoza 53. Mika Rajaniemi, WDevils 54. Ville Siljamäki, SC Saragoza 55. Antti-Jussi Rauhala, ST IMPS 56. Markku Saarinen, KuRy 57. Vesa Ahonen, WDevils 58. Marko Männikkö, Sisu 59. Juha Partti, KuRy 60. Pasi Suutarinen, FC ÄhKy 61. Sami Halkola, SB KaKa 62. Jorma Kukkeenmäki, FC ÄhKy 63. Jari Laitamäki, Vikings 64. Markku Autio, FC ÄhKy 65. Pasi Kahelin, Vikings 66. Jari Pentinmäki, ST IMPS 67. Petteri Uitto, KuRy 68. Jussi Niskala, KuRy 69. Mathias Lärka, Vikings 70. Eero Haapala, SC Saragoza 71. Sami Toivonen, ST IMPS 72. Sami Kokkola, Vikings 73. Toni Sivula, SB KaKa 74. Jari Pesonen, WDevils 75. Mikko Raittinen, KuRy 76. Mikko Hohtari, Vikings 77. Juha-Matti Kivisaari, Sisu 78. Jarno Nummensalo, Sisu 79. Marco Numminen, FC ÄhKy 80. Miikka Virta, SC Saragoza 81. Timo Heinänen, WDevils 82. Tomi Panula, SB KaKa 83. Janne Smeds, SC Saragoza 84. Juha Partti, SB KaKa 85. Harri Pihlaja, KuRy 86. Tuomas Aho, FC ÄhKy 87. Janne Kujala, Sisu 88. Jaakko Riippi, SC Saragoza 89. Henrik Kiviaho, SB KaKa 90. Juha Knuuti, WDevils 91. Ari Koivisto, FC ÄhKy 92. Matias Lärka, Vikings 93. Marko Mehtonen, FC ÄhKy 94. Mikko Mäkinen, ST IMPS 95. Riku Venno, ST IMPS 96. Mikko Hämäläinen, Sisu 97. Tomas Jacobson, Vikings 98. Tuomas Vierula, ST IMPS 99. Mathias Asplund, Vikings 100. Tommy Koponen, ST IMPS 101. Tomi Kotoneva, Sisu 102. Mikko Peltola, ST IMPS 103. Johnny Hautaviita, SC Saragoza 104. Ville Kaski, SB KaKa 105. Mikko Koskela, SC Saragoza 106. Ville Kuusela, ST IMPS 107. Jaakko Luhtala, SC Saragoza 108. Matias Lärkä, Vikings 109. Jarkko Pellinen, ST IMPS 110. Anssi Ristimäki, ST IMPS 111. Harri Suokas, WDevils 112. Marko Viitanen, FC ÄhKy 113. Mattias Asplund, Vikings 114. Juuso Haapamäki, SB KaKa 115. Jere Hakola, SB KaKa 116. Henri Heinäheimo, Sisu

480

6+ 3= 5+ 4= 5+ 4= 4+ 5= 5+ 3= 5+ 3= 5+ 3= 4+ 4= 3+ 5= 1+ 7= 5+ 2= 5+ 2= 5+ 2= 5+ 2= 4+ 3= 4+ 3= 4+ 3= 3+ 4= 3+ 4= 3+ 4= 3+ 4= 5+ 1= 4+ 1= 3+ 2= 3+ 2= 2+ 3= 2+ 3= 4+ 0= 3+ 1= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 1+ 3= 3+ 0= 3+ 0= 2+ 1= 2+ 1= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 0+ 3= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

9 9 9 9 8 8 8 8 8 8 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 6 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1


0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

MIEHET IV-DIVISIOONA POHJOIS-SUOMI 1 RSB-Team PaKa SBT PuRy Trabant Torbal SuPS

15 15 15 15 15 15

11 11 10 3 3 2

2 2 1 2 1 2

PISTEPÖRSSI 1. Tapio Ala-Rautalahti, RSB-Team 2. Kristian Gullsten, RSB-Team 3. Sami Haapalainen, SBT PuRy 4. Sami Juntunen, SuPS 5. Eemeli Väisänen, SBT PuRy 6. Esa Hietala, RSB-Team 7. Juha Takkula, RSB-Team 8. Arto Jalonen, Trabant 9. Sami Heikkinen, SuPS 10. Timo Pekkala, Torbal 11. Teemu Määttä, PaKa 12. Mika Haapalainen, SBT PuRy 13. Jan Fordell, RSB-Team 14. Mika Tiihonen, SBT PuRy 15. Vesa Kajava, PaKa 16. Antti Määttä, PaKa 17. Marko Savikko, Torbal 18. Juha-Matti Niskanen, SuPS 19. Jukka Kylli, PaKa 20. Kari Nyman, Trabant 21. Ville Määttä, PaKa 22. Antti Holappa, SuPS 23. Riku Holma, Trabant 24. Jussi Tervonen, SBT PuRy 25. Arto Väyrynen, SBT PuRy 26. Kimmo Karppinen, Trabant 27. Mika Riihimäki, Torbal 28. Miika Määttä, SBT PuRy 29. Juha Haapalainen, SBT PuRy 30. Lasse Vuola, RSB-Team 31. Teijo Räisänen, SuPS 32. Aki Hentilä, SBT PuRy 33. Kimmo Puusaari, RSB-Team 34. Seppo Kärnä, PaKa 35. Tapani Heino, Trabant 36. Jaakko Alakiuttu, Trabant 37. Sami Matala, Torbal 38. Janne Peltoniemi, PaKa 39. Pekka Uusitalo, SuPS 40. Lasse Ketola, Torbal 41. Anssi Heikkinen, SuPS 42. Tuomas Hartikainen, RSB-Team 43. Markku Korkiakoski, Trabant 44. Olli Näyhä, SBT PuRy 45. Kari-Pekka Körkkö, Trabant 46. Petri Koski, PaKa 47. Johannes Vallivaara, RSB-Team

2 2 4 10 11 11

88- 43 64- 46 91- 47 53- 120 57- 72 63- 88

24 24 21 8 7 6

21+ 8= 29 7+22= 29 15+ 9= 24 13+10= 23 16+ 5= 21 11+ 9= 20 11+ 9= 20 13+ 5= 18 8+ 9= 17 12+ 3= 15 11+ 4= 15 10+ 5= 15 7+ 8= 15 5+10= 15 11+ 3= 14 7+ 7= 14 5+ 9= 14 9+ 4= 13 8+ 5= 13 1+12= 13 6+ 6= 12 8+ 3= 11 7+ 4= 11 7+ 4= 11 6+ 5= 11 4+ 7= 11 7+ 3= 10 6+ 4= 10 5+ 5= 10 4+ 6= 10 3+ 7= 10 2+ 8= 10 8+ 1= 9 6+ 3= 9 7+ 1= 8 6+ 2= 8 6+ 2= 8 6+ 2= 8 4+ 4= 8 3+ 5= 8 6+ 1= 7 4+ 3= 7 3+ 4= 7 3+ 4= 7 2+ 5= 7 1+ 6= 7 6+ 0= 6

48. Toni Alamaa, RSB-Team 49. Henri Harkoma, SuPS 50. Janne Ikäläinen, RSB-Team 51. Jussi Näykki, Torbal 52. Jari Holappa, Trabant 53. Mikko Keränen, Torbal 54. Antti Laamanen, SBT PuRy 55. Tomi Murtovaara, PaKa 56. Petri Pesola, Trabant 57. Pekka Lakso, Trabant 58. Aki Martikainen, SuPS 59. Jonne Miettunen, Torbal 60. Tuukka Prykäri, Torbal 61. Harri Saapunki, PaKa 62. Jussi Polvela, SBT PuRy 63. Ari Pelli, SuPS 64. Kari Poikela, Torbal 65. Mikko Sipola, Torbal 66. Jarmo Louhikoski, RSB-Team 67. Kari Mäenpää, Torbal 68. Jaakko Palokangas, Torbal 69. Arto Reiman, Torbal 70. Atso Tarkkinen, SBT PuRy 71. Miikka Vesterinen, SuPS 72. Pekka Määttä, PaKa 73. Timo Pudas, Torbal 74. Jussi Haapalainen, SBT PuRy 75. Sami Heikkinen, SBT PuRy 76. Jari Törmänen, PaKa 77. Tuure Kemppainen, PaKa 78. Mauno Hiltunen, SBT PuRy 79. Jussi Pakonen, Trabant 80. Pertti Seppänen, SuPS 81. Sampo Kaarre, SBT PuRy 82. Miikka Ollila, RSB-Team 83. Tuomo Sand, SuPS 84. Niko Määttä, SBT PuRy 85. Sami Haapanen, SBT PuRy 86. Marko Kokkonen, RSB-Team 87. Teppo Räisänen, SBT PuRy 88. Mika Välimaa, RSB-Team 89. Juho Haapakoski, PaKa 90. Juha-Matti Huotari, SuPS 91. Antti Keränen, Torbal 92. Jouni Paananen, RSB-Team 93. Timo Peltoniemi, Torbal 94. Ville Polo, PaKa 95. Antti Soininen, Torbal 96. Petri Väisänen, SBT PuRy

2+ 4= 2+ 4= 2+ 4= 2+ 4= 5+ 0= 3+ 2= 3+ 2= 3+ 2= 3+ 2= 2+ 3= 2+ 3= 2+ 3= 2+ 3= 1+ 4= 4+ 0= 3+ 1= 3+ 1= 3+ 1= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 1+ 3= 3+ 0= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 1+ 2= 0+ 3= 0+ 3= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

MIEHET IV-DIVISIOONA POHJOIS-SUOMI 2 OLK NK.SBT Dynamo Team 95 KeLy Papas II SC MuPa

15 15 15 15 15 15

7 7 7 7 4 5

3 2 2 2 5 2

5 6 6 6 6 8

68- 63 78- 66 70- 66 60- 58 60- 57 65- 91

PISTEPÖRSSI 1. Jukka Ukkola, NK.SBT 2. Joona Susimaa, Dynamo Team 95 3. Mika Meriläinen, NK.SBT 4. Antti Jussila, SC MuPa 5. Tomi Meriläinen, NK.SBT 6. Juho Krankka, KeLy 7. Jouni Kumpula, Dynamo Team 95 8. Simo Nettamo, SC MuPa 9. Juha-Pekka Salonurmi, Dynamo Team 95 10. Jaakko Teppola, KeLy

481

17 16 16 16 13 12

20+ 8= 28 17+11= 28 15+12= 27 12+13= 25 13+11= 24 13+ 7= 20 10+ 9= 19 13+ 5= 18 7+ 9= 16 5+11= 16

Pohjois-Suomi

117. Usko Kela, FC ÄhKy 118. Tommi Kotoneva, Sisu 119. Juhana Köykkä, SB KaKa 120. Pertti Mattila, KuRy 121. Jarno Mäkinen, ST IMPS 122. Mika Ollonqvist, SB KaKa 123. Hannu Peuralahti, SC Saragoza 124. Antti Pollari, ST IMPS 125. Kari Ritala, Sisu 126. Jouni Suhonen, ST IMPS 127. Johan Tasanko, SC Saragoza 128. Jani Vainionpää, ST IMPS


11. Harri Harmoinen, NK.SBT 12. Juha Poranen, Papas II 13. Aki Okkonen, Papas II 14. Jouko Laukka, KeLy 15. Kimmo Tikkanen, NK.SBT 16. Misa Miihkinen, OLK 17. Antti Kemppainen, Papas II 18. J-S Suomalainen, OLK 19. Antti Hannukainen, KeLy 20. Janne Krankka, KeLy 21. Ville Viinikka, Papas II 22. Tuomas Ahvenvaara, OLK 23. Sampsa Kauppi, OLK 24. Juha Taskila, KeLy 25. Ilkka Tölli, Dynamo Team 95 26. Sami Hamari, NK.SBT 27. Hannu Myllylä, Dynamo Team 95 28. Juha-Matti Nuolioja, SC MuPa 29. Petteri Turunen, Papas II 30. Jussi Kähäri, OLK 31. Petri Kemppainen, Dynamo Team 95 32. Antti Rönkkö, NK.SBT 33. Janne Kankaanpää, Dynamo Team 95 34. Ville Valtanen, SC MuPa 35. Kari Rantavuori, OLK 36. Jyri Järvinen, OLK 37. Vesa Kujanpää, Papas II 38. Harri Voutilainen, Papas II 39. Mikko Vähäsöyrinki, Dynamo Team 95 40. Jukka Rahikkala, SC MuPa 41. Juha Routola, NK.SBT 42. Olli-Pekka Ryyppö, SC MuPa 43. Jarno Savolainen, OLK 44. Jarmo Mustapää, SC MuPa 45. Matti Karppinen, OLK 46. Simo Nortunen, OLK 47. Mika Similä, KeLy 48. Ville Willman, Papas II 49. Lauri Korhonen, OLK 50. Kari Suvanto, SC MuPa 51. Ari Lesonen, OLK 52. Matias Peltola, SC MuPa 53. Ari Tervo, Papas II 54. Jussi Kumpula, Dynamo Team 95 55. Lars Remes, SC MuPa 56. Timo Mustonen, Papas II 57. Jussi Kämäri, OLK 58. Toni Luokkala, OLK 59. Jaakko Mehtälä, SC MuPa 60. Janne Tervahauta, KeLy 61. Markku Henrikkson, KeLy 62. Ari Parkkinen, Dynamo Team 95 63. Tomi Vierimaa, Dynamo Team 95 64. Ville Lehtinen, Papas II 65. Kai Halmetoja, NK.SBT 66. Petri Koponen, OLK 67. Teemu Kärki, SC MuPa 68. Pekka Parhi, KeLy 69. Pasi Tiitinen, SC MuPa 70. Valtteri Willman, Papas II 71. Lauri Mäkelä, SC MuPa 72. Jussi Ruostetsaari, Dynamo Team 95 73. Jouni Räihä, SC MuPa 74. Sami Paavola, Dynamo Team 95 75. Teemu Alajoki, SC MuPa 76. Matti Kauppila, Papas II 77. Janne Manninen, KeLy 78. Mikko Punkeri, KeLy 79. Harri Halmetoja, KeLy 80. Marko Jauhiainen, Papas II

4+12= 16 3+13= 16 10+ 4= 14 8+ 6= 14 6+ 8= 14 3+10= 13 10+ 2= 12 9+ 2= 11 8+ 3= 11 7+ 4= 11 7+ 4= 11 6+ 5= 11 6+ 5= 11 5+ 6= 11 8+ 2= 10 7+ 3= 10 7+ 3= 10 6+ 4= 10 6+ 4= 10 5+ 5= 10 2+ 8= 10 7+ 2= 9 6+ 3= 9 6+ 3= 9 5+ 4= 9 7+ 1= 8 5+ 3= 8 5+ 3= 8 5+ 3= 8 4+ 4= 8 3+ 5= 8 3+ 5= 8 5+ 2= 7 4+ 3= 7 2+ 5= 7 4+ 2= 6 4+ 2= 6 2+ 4= 6 4+ 1= 5 4+ 1= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 2+ 3= 5 2+ 3= 5 4+ 0= 4 3+ 1= 4 3+ 1= 4 3+ 1= 4 3+ 1= 4 2+ 2= 4 2+ 2= 4 2+ 2= 4 1+ 3= 4 2+ 1= 3 2+ 1= 3 2+ 1= 3 2+ 1= 3 1+ 2= 3 1+ 2= 3 0+ 3= 3 0+ 3= 3 0+ 3= 3 2+ 0= 2 1+ 1= 2 1+ 1= 2 1+ 1= 2 1+ 1= 2 0+ 2= 2 0+ 2= 2

81. Jussi Jyrkkä, Dynamo Team 95 82. Jani Heikkinen, Papas II 83. Ville Heikkinen, Papas II 84. Petri Kuponen, OLK 85. Janne Lahtinen, SC MuPa 86. Sami Luokkanen, NK.SBT 87. Pekka Parmi, KeLy 88. Harri Eksymä, SC MuPa 89. Antti Hirvonen, Papas II 90. Ilkka Nisula, KeLy 91. Kimmo Oikari, OLK 92. Antti Paasi, Papas II 93. Ossi Paavola, Dynamo Team 95 94. Timo Sipola, KeLy 95. Ari Tomperi, NK.SBT 96. Ville Virta, KeLy 97. J-P Ylimartimo, NK.SBT

0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

KARSINNAT III-DIVISIOONAAN TU Finn Spring - SC Saragoza SC Saragoza - TU Finn Spring

1–4 6 – 7 (ja.)

SCS teki maalin jatkoajalla ja nousi III-divisioonaan NK.SBT - PaKa PaKa - NK.SBT

1–1 3–2

MIEHET V-DIVISIOONA POHJANMAA 1 Blue Fox II SBS Kanuunat RePi TNH SBTY SC Kokkola YKV Jeppis FBC II

14 14 14 14 14 14 14 14

11 10 9 7 5 5 3 1

2 1 0 2 3 1 1 0

1 3 5 5 6 8 10 13

PISTEPÖRSSI 1. Niklas Nybäck, Blue Fox II 2. Torolf Käld, Blue Fox II 3. Olli Kalliokoski, SBTY 4. Mika Hautaviita, TNH 5. Timo Koitto, TNH 6. Timo Hytönen, SBTY 7. Tommi Syrjälä, SBS Kanuunat 8. Teemu Kleimola, SBTY 9. Jukka Kuikka, SBTY 10. Janne Paakkonen, RePi 11. Janne Hirvinen, RePi 12. Niko Raunio, YKV 13. Tomi Hakko, TNH 14. Pekka Känsälä, SC Kokkola 15. Toni Kuorikoski, RePi 16. Janne Kinaret, SBS Kanuunat 17. Olli Nevanperä, SBS Kanuunat 18. Vesa Rättyä, SBS Kanuunat 19. Tuomo Känsäkangas, SBS Kanuunat 20. Ronny Höglund, Blue Fox II 21. Marko Sydänoja, TNH 22. Jukka Viitasaari, TNH 23. Nestori Syynimaa, SBTY 24. Kim Rintala, SC Kokkola 25. Miika Rantala, SC Kokkola 26. Jaakko Hänninen, SC Kokkola 27. Ari Teerikangas, SC Kokkola 28. Kai Kangas, Blue Fox II 29. Pete Vuorela, YKV 30. Jukka-Pekka Tuikka, RePi

482

107- 59 86- 46 84- 55 87- 57 90- 94 68- 95 61- 89 33- 121

24 21 18 16 13 11 7 2

29+21= 50 11+23= 34 22+ 9= 31 17+14= 31 22+ 7= 29 13+15= 28 13+12= 25 16+ 8= 24 10+13= 23 13+ 9= 22 16+ 5= 21 14+ 7= 21 16+ 3= 19 11+ 8= 19 9+ 8= 17 7+10= 17 6+11= 17 6+11= 17 12+ 4= 16 9+ 7= 16 9+ 7= 16 6+10= 16 5+11= 16 12+ 2= 14 10+ 4= 14 8+ 6= 14 7+ 7= 14 5+ 9= 14 10+ 3= 13 6+ 7= 13


5+ 8= 13 3+10= 13 11+ 1= 12 11+ 1= 12 8+ 4= 12 8+ 4= 12 4+ 7= 11 4+ 7= 11 3+ 8= 11 9+ 1= 10 8+ 2= 10 8+ 2= 10 7+ 3= 10 7+ 3= 10 5+ 5= 10 4+ 6= 10 2+ 8= 10 7+ 2= 9 7+ 2= 9 7+ 2= 9 6+ 3= 9 4+ 5= 9 4+ 5= 9 3+ 6= 9 2+ 7= 9 5+ 3= 8 5+ 3= 8 4+ 4= 8 6+ 1= 7 5+ 2= 7 3+ 4= 7 3+ 4= 7 2+ 5= 7 2+ 5= 7 1+ 6= 7 4+ 2= 6 4+ 2= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 1+ 5= 6 1+ 5= 6 5+ 0= 5 4+ 1= 5 3+ 2= 5 2+ 3= 5 2+ 3= 5 1+ 4= 5 2+ 2= 4 2+ 2= 4 2+ 2= 4 1+ 3= 4 1+ 3= 4 1+ 3= 4 1+ 3= 4 0+ 4= 4 2+ 1= 3 2+ 1= 3 2+ 1= 3 2+ 1= 3 1+ 2= 3 1+ 2= 3 1+ 2= 3 0+ 3= 3 0+ 3= 3 2+ 0= 2 2+ 0= 2 2+ 0= 2 2+ 0= 2

100. Robin Hollander, Blue Fox II 101. Daniel Böhling, Jeppis FBC II 102. Hannu Kuoppala, SBTY 103. Jani Marros, TNH 104. Mikko Vilmi, SC Kokkola 105. Anders Fransein, Jeppis FBC II 106. Markus Kekolahti, SC Kokkola 107. Timo Kyntäjä, YKV 108. Patrik Källström, SBS Kanuunat 109. Niko Manninen, Jeppis FBC II 110. Tommi Mustajärvi, Jeppis FBC II 111. Aki Pesonen, SC Kokkola 112. Jaako Puputti, SBS Kanuunat 113. Kari Rintala, Jeppis FBC II 114. Jari Salmela, SBTY 115. Johan Sandqvist, Blue Fox II 116. Keskinen Tomi, SBTY 117. Joni Hannula, SBS Kanuunat 118. Antti Hautapakka, SBTY 119. Risto Kujanen, SBTY 120. Patrick Källström, SBS Kanuunat 121. Pertti Lehtonen, TNH 122. Mika Pulkkinen, SBS Kanuunat 123. Olli Rantala, SC Kokkola 124. Miika Rauhala, SC Kokkola

1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

MIEHET V-DIVISIOONA POHJANMAA 2 TöVe ISB Ilmajoki SATO IU Salibanditos Jymy TeuRi SC Rebels

18 18 18 18 18 18 18

14 11 8 7 7 6 0

2 2 3 5 4 3 1

2 5 7 6 7 9 17

PISTEPÖRSSI 1. Andonis Mavromihailis, TöVe 2. Henri Myllymäki, TöVe 3. Sami Hillu, ISB Ilmajoki 4. Miika Toivio, ISB Ilmajoki 5. Tero Koskilammi, Jymy 6. Priit Nömmik, IU Salibanditos 7. Juha-Matti Pakka, SATO 8. Ville Isojärvi, Jymy 9. Janne Haapaniemi, TeuRi 10. Marko Kiviluoma, TeuRi 11. Juha Loukola, SATO 12. Timo Jouppila, ISB Ilmajoki 13. Markus Mäntykangas, SATO 14. Topi Laitila, TeuRi 15. Mika Mäkiranta, IU Salibanditos 16. Olli Yli-Karjanmaa, ISB Ilmajoki 17. Juha Ahonen, TeuRi 18. Harri Rintala, TeuRi 19. Marko Mastosalo, TöVe 20. Kaj Haapa-Aho, SATO 21. Jouni Hautalahti, TöVe 22. Jonni Tuikka, SATO 23. Tomi Mäkiranta, IU Salibanditos 24. Risto Aho, SC Rebels 25. Ville Viitala, SC Rebels 26. Jari Kiviaho, TöVe 27. Toni Viitakoski, IU Salibanditos 28. Juha-Matti Huhtanen, ISB Ilmajoki 29. Timo Kivimäki, IU Salibanditos 30. Juha Peltomäki, TöVe 31. Tapani Eerola, TöVe 32. Matti Lepistö, SC Rebels 33. Ari Ketelä, ISB Ilmajoki

483

121- 52 103- 60 89- 86 90- 88 66- 79 97- 117 50- 134

30 24 19 19 18 15 1

22+34= 56 33+17= 50 17+20= 37 17+18= 35 12+21= 33 22+10= 32 22+ 7= 29 21+ 7= 28 20+ 8= 28 20+ 8= 28 13+12= 25 17+ 7= 24 21+ 2= 23 12+ 9= 21 16+ 3= 19 14+ 4= 18 2+16= 18 10+ 7= 17 8+ 9= 17 11+ 4= 15 9+ 6= 15 5+10= 15 10+ 4= 14 9+ 5= 14 7+ 7= 14 5+ 9= 14 2+12= 14 10+ 3= 13 9+ 4= 13 9+ 4= 13 8+ 5= 13 12+ 0= 12 5+ 7= 12

Pohjois-Suomi

31. Jarkko Rantala, SC Kokkola 32. Robert Penttinen, Blue Fox II 33. Harri Paananen, SBS Kanuunat 34. Markus Sandvik, Blue Fox II 35. Juha Paakkonen, RePi 36. Aleksi Sammalisto, YKV 37. Pasi Hautala, RePi 38. Jonathan Sjöblom, Blue Fox II 39. Joni Saarikoski, YKV 40. Mikael Nyvall, Blue Fox II 41. Anders Fransen, Jeppis FBC II 42. Jari Luomala, SBS Kanuunat 43. Jouko Aho, RePi 44. Esa Luomanen, RePi 45. Rami Isomäki, Blue Fox II 46. Jani Jauhoniemi, RePi 47. Heikki Varsanpää, TNH 48. Juha Kataja, SBTY 49. Matti Kujala, YKV 50. Jani Pesonen, Jeppis FBC II 51. Tommi Kinnunen, SBS Kanuunat 52. Jan-Ole Hedman, Blue Fox II 53. Olli Välisaari, SC Kokkola 54. Juha Väyrynen, TNH 55. Jouni Tilli, RePi 56. Toni Mäki-Latikka, YKV 57. Asmo Tillgren, RePi 58. Jussi Jylhä, SBTY 59. Antti Kortehisto, YKV 60. Tomi Keskinen, SBTY 61. Lasse Kuismanen, YKV 62. Jorma Pitkänen, Jeppis FBC II 63. Tom Niemi, Jeppis FBC II 64. Jaakko Puputti, SBS Kanuunat 65. Jussi Vuorela, YKV 66. Anders Antell, Blue Fox II 67. Teemu Hede, SBTY 68. Teemu Karvonen, Jeppis FBC II 69. Jani Väyrynen, TNH 70. Johan Wentus, SC Kokkola 71. Antero Rintamäki, TNH 72. Jesse Särkiniemi, Jeppis FBC II 73. Sampsa Järvelä, SC Kokkola 74. Kenneth Skähl, SBS Kanuunat 75. Tomi Makko, TNH 76. Toni Holmvik, Jeppis FBC II 77. Juha Vähäkangas, SBS Kanuunat 78. Kai Pesonen, SC Kokkola 79. Raine Ahlnäs, Blue Fox II 80. Robin Holländer, Blue Fox II 81. Antti Viiliäinen, SBS Kanuunat 82. Mikko Arkivuo, RePi 83. Pertti Kuosmanen, SBS Kanuunat 84. Sami Liikanen, RePi 85. Jonas Sjöholm, Blue Fox II 86. Jarmo Haapaharju, YKV 87. Christian Backman, Blue Fox II 88. Kai Harju, SBS Kanuunat 89. Pauli Korpela, SBS Kanuunat 90. Janne Myllymäki, YKV 91. Anders Isomaa, Jeppis FBC II 92. Risto Kesänen, RePi 93. Joni Puiras, YKV 94. Markus Nevanperä, SBS Kanuunat 95. Kimmo Rauhala, YKV 96. Tobias Brännbacka, Jeppis FBC II 97. Jakob Klingenberg, Blue Fox II 98. Ari-Pekka Salo, SBTY 99. Andre Wiklund, Blue Fox II


34. Mikael Filppula, TeuRi 35. Olli Tamsi, TeuRi 36. Aapo Tamsi, TeuRi 37. Jonne Nevanpää, IU Salibanditos 38. Jarkko Pakkanen, SATO 39. Tuomo Toimela, SATO 40. Juha Herrala, IU Salibanditos 41. Juha-Pekka Pelto, TeuRi 42. Riku Rintamäki, Jymy 43. Timo Lintala, Jymy 44. Jari Pitkäranta, IU Salibanditos 45. Reijo Aho, SC Rebels 46. Andoni Mavromihailis, TöVe 47. Manne Niemelä, ISB Ilmajoki 48. Juha Rinne, TöVe 49. Jukka Toivola, TöVe 50. Mikko Piirto, Jymy 51. Turo Toivonen, ISB Ilmajoki 52. Tuomas Ylisiurua, Jymy 53. Hannu Rintala, TeuRi 54. Toni Liminka, ISB Ilmajoki 55. Joni Mäkinen, SC Rebels 56. Paavo Hauta-Heikkilä, IU Salibanditos 57. Jarkko Hietikko, ISB Ilmajoki 58. Juho Kerttula, IU Salibanditos 59. Ismo Laitinen, ISB Ilmajoki 60. Janne Lampi, TöVe 61. Markus Räty, Jymy 62. Juha Laurila, Jymy 63. Tatu Ruotsalainen, IU Salibanditos 64. Erik Melander, SATO 65. Harri Viitanen, SATO 66. Juha Liinamaa, SC Rebels 67. Jussi Pekkala, TöVe 68. Teemu Hautamäki, TöVe 69. Ari Mäkelä, SATO 70. Jiri Ruotsalainen, IU Salibanditos 71. Samuli Tamsi, TeuRi 72. Ville Ojaniemi, ISB Ilmajoki 73. Petri Hilli, SC Rebels 74. Jarkko Niemi, SATO 75. Tero Tamminen, Jymy 76. Mikael Mäntykangas, SC Rebels 77. Ari Isotalo, IU Salibanditos 78. Jesse Penttilä, IU Salibanditos 79. Juhana Raja-Aho, TöVe 80. Tuomas Tamsi, TeuRi 81. Tapio Yli-Nisula, SC Rebels 82. Juha Inkeri, SC Rebels 83. Veli-Matti Rissa, SATO 84. Antti-Jussi Liikala, SATO 85. Eetu Pekander, SATO 86. Tomi Ala-Seppälä, SC Rebels 87. Jarno Haapamäki, ISB Ilmajoki 88. Janne Mäkelä, Jymy 89. Janne Savola, TöVe 90. Jaakko Juutila, ISB Ilmajoki 91. Ari Pihlajamäki, Jymy 92. Juho Rinne, TöVe 93. Johannes Alakauppila, ISB Ilmajoki 94. Jari Hautala, SC Rebels 95. Jarkko Saari, IU Salibanditos 96. Mikko Siltanen, TeuRi 97. Mikko Takalampi, Jymy 98. Antti Valli, Jymy 99. Iiro Junnikkala, Jymy 100. Juuso Kerttula, IU Salibanditos 101. Harri Käpyaho, Jymy 102. Jari Liinamaa, SC Rebels 103. Tomi Mäki-Panula, SATO

7+ 4= 11 7+ 4= 11 4+ 7= 11 8+ 2= 10 6+ 4= 10 5+ 5= 10 3+ 7= 10 6+ 3= 9 6+ 3= 9 5+ 4= 9 4+ 5= 9 3+ 6= 9 3+ 6= 9 2+ 7= 9 6+ 2= 8 6+ 2= 8 5+ 3= 8 4+ 4= 8 4+ 4= 8 2+ 6= 8 5+ 2= 7 5+ 2= 7 4+ 3= 7 4+ 3= 7 4+ 3= 7 3+ 4= 7 6+ 0= 6 5+ 1= 6 3+ 3= 6 2+ 4= 6 1+ 5= 6 1+ 5= 6 4+ 1= 5 2+ 3= 5 1+ 4= 5 1+ 4= 5 1+ 4= 5 4+ 0= 4 3+ 1= 4 2+ 2= 4 2+ 2= 4 2+ 2= 4 3+ 0= 3 2+ 1= 3 2+ 1= 3 2+ 1= 3 2+ 1= 3 2+ 1= 3 1+ 2= 3 1+ 2= 3 0+ 3= 3 0+ 3= 3 1+ 1= 2 1+ 1= 2 1+ 1= 2 1+ 1= 2 0+ 2= 2 0+ 2= 2 0+ 2= 2 1+ 0= 1 1+ 0= 1 1+ 0= 1 1+ 0= 1 1+ 0= 1 1+ 0= 1 0+ 1= 1 0+ 1= 1 0+ 1= 1 0+ 1= 1 0+ 1= 1

104. Jani Nurkka, ISB Ilmajoki 105. Timo Paakkinen, ISB Ilmajoki 106. Janne Peltoniemi, TeuRi 107. Arto Rantala, TeuRi 108. V-P Ylä-Rautio, TöVe

0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

1 1 1 1 1

MIEHET V-DIVISIOONA POHJOIS-SUOMI 1 OuHu SC Haapajärvi RVK ReSBT KaPePo RaRa Lumiukot

18 18 18 18 18 18 18

17 10 9 7 6 6 2

0 1 1 4 3 2 1

1 7 8 7 9 10 15

PISTEPÖRSSI 1. Erkki Latvalehto, RaRa 2. Janne Myllylä, OuHu 3. Janne Seppälä, OuHu 4. Lauri Pienipaavola, OuHu 5. Mikko Filppula, RVK 6. Mikko Rasi, RVK 7. Jarno Ojalehto, OuHu 8. Jani Kallio, RaRa 9. Markus Sihvonen, SC Haapajärvi 10. Vesa Hallamaa, KaPePo 11. Janne Juusola, SC Haapajärvi 12. Harri Hietala, RVK 13. Janne Olsen, ReSBT 14. Jani Harja, OuHu 15. Tuomas Niemelä, OuHu 16. Jari Junkkari, KaPePo 17. Sami Koistinen, Lumiukot 18. Vesa Junkkari, KaPePo 19. Jari Ala-Aho, ReSBT 20. Jonne Saarnio, Lumiukot 21. Johannes Leppänen, SC Haapajärvi 22. Mikko Pietilä, RaRa 23. Jarkko Lehtinen, OuHu 24. Kai Pekkala, RVK 25. Jukka-Pekka Rautio, OuHu 26. Petri Aittokoski, SC Haapajärvi 27. Pirkka Jaakola, RVK 28. Joni Nissilä, Lumiukot 29. Olli Marttila, Lumiukot 30. Kaj Ollikainen, RVK 31. Ossi Korhonen, SC Haapajärvi 32. Jesse Haaraoja, OuHu 33. Jarno Kangas, RaRa 34. Jani Nurmenniemi, SC Haapajärvi 35. Jussi Kuparinen, OuHu 36. Tapio Paalanko, ReSBT 37. Ari Kyllönen, KaPePo 38. Matti Norrback, RaRa 39. Ville Kemppainen, KaPePo 40. Jukka Kalajanniska, SC Haapajärvi 41. Mika Pääkkö, RaRa 42. Vilho Tanhua, Lumiukot 43. Veli-Pekka Mustonen, KaPePo 44. Jarmo Kenttälä, RVK 45. Heikki Isokääntä, SC Haapajärvi 46. Tuomas Autio, RVK 47. Tuomas Kuotesaho, ReSBT 48. Joni Kovalainen, ReSBT 49. Antti Tuoriniemi, SC Haapajärvi 50. Janne Rautio, RaRa 51. Tuomo Harju, RVK 52. Marko Hiljanen, KaPePo 53. Tommi Skarp, Lumiukot

484

129- 51 86- 88 83- 72 72- 79 87- 75 83- 114 63- 124

34 21 19 18 15 14 5

29+16= 45 28+17= 45 19+13= 32 16+14= 30 17+ 9= 26 19+ 6= 25 10+14= 24 16+ 7= 23 10+12= 22 15+ 6= 21 18+ 2= 20 3+17= 20 13+ 6= 19 12+ 7= 19 12+ 7= 19 11+ 8= 19 6+13= 19 10+ 8= 18 11+ 6= 17 11+ 6= 17 8+ 9= 17 9+ 7= 16 8+ 8= 16 7+ 8= 15 8+ 6= 14 7+ 7= 14 11+ 2= 13 9+ 4= 13 7+ 6= 13 6+ 7= 13 10+ 2= 12 5+ 7= 12 11+ 0= 11 8+ 3= 11 7+ 4= 11 7+ 4= 11 6+ 5= 11 4+ 7= 11 6+ 4= 10 5+ 5= 10 5+ 5= 10 5+ 5= 10 6+ 3= 9 5+ 4= 9 6+ 2= 8 5+ 3= 8 5+ 3= 8 4+ 4= 8 4+ 4= 8 3+ 5= 8 5+ 2= 7 5+ 2= 7 4+ 3= 7


3+ 4= 3+ 4= 3+ 4= 1+ 6= 5+ 1= 4+ 2= 4+ 2= 3+ 3= 3+ 3= 3+ 3= 2+ 4= 3+ 2= 3+ 2= 2+ 3= 1+ 4= 0+ 5= 4+ 0= 4+ 0= 3+ 1= 3+ 1= 3+ 1= 3+ 1= 2+ 2= 1+ 3= 1+ 3= 1+ 3= 0+ 4= 3+ 0= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 1+ 2= 1+ 2= 0+ 3= 0+ 3= 0+ 3= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

7 7 7 7 6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

MIEHET V-DIVISIOONA POHJOIS-SUOMI 2 Hockey-90 SBT Löllöt MuhU SBT Opus SSRA Ha-He LNM RED`S Coreballo Team Ape

18 18 18 18 18 18 18 18 18 18

17 13 11 8 6 6 6 5 5 2

1 2 1 5 4 2 1 1 0 5

0 3 6 5 8 10 11 12 13 11

PISTEPÖRSSI 1. Janne Lehto, SBT Löllöt 2. Jarno Kylmänen, MuhU 3. Marko Kontio, MuhU 4. Jani Snellman, MuhU 5. Tommi Moilanen, Hockey-90 6. Rauno Tuppurainen, MuhU 7. Timo Poutiainen, Hockey-90 8. Petteri Parviainen, SBT Löllöt 9. Hemmu Silvonen, SBT Löllöt 10. Heikki Alamäki, Hockey-90 11. Markus Leino, Hockey-90 12. Jarmo Saarela, Team Ape 13. Jukka Rajaniemi, Team Ape 14. Petri Koukkari, RED`S 15. Tomi Törmi, SBT Löllöt 16. Arto Pohjola, Ha-He 17. Toni Kaan, Ha-He 18. Jari Jaukka, MuhU 19. Johannes Luukkonen, Hockey-90 20. Mikko Lääkkö, Hockey-90 21. Mattias Ebeling, SBT Opus 22. Mika Tuomaala, RED`S 23. Juho Luukkonen, Hockey-90 24. Timo Kainua, Hockey-90 25. Tuomas Kauppila, SSRA 26. Tomi Sipilä, SSRA 27. Andreas Ebeling, SBT Opus 28. Jaakko Alamäki, Hockey-90 29. Risto Pellikka, LNM 30. Petri Pasanen, SBT Löllöt 31. Timo Karjalainen, Team Ape 32. Jarkko Tihinen, MuhU 33. Pasi Pohjola, MuhU 34. Hannu Varis, SSRA 35. Henri Bastman, SSRA 36. Teemu Kaan, Ha-He 37. Lassi Korhonen, SBT Opus 38. Jarkko Piirto, Coreballo 39. Janne Kaiponen, MuhU 40. Ville Aspegren, Ha-He 41. Miika Kreus, SSRA 42. Mika Räsänen, Team Ape 43. Tuomo Pylkäs, Coreballo 44. Mika Sorvoja, SBT Löllöt 45. Jukka Taskinen, Hockey-90 46. Harri Bastman, SSRA 47. Jani Klasila, LNM 48. Seppo Nikkilä, Ha-He 49. Teemu Kinnunen, RED`S 50. Juha Koivupalo, SBT Opus 51. Arto Karppinen, RED`S 52. Juha Vaaraniemi, Coreballo 53. Jussi Tihinen, MuhU 54. Reima Mertaniemi, Hockey-90 55. Antti Junttila, SSRA 56. Antti Niemelä, Ha-He

485

138- 50 106- 76 130- 84 68- 67 81- 81 83- 103 66- 80 72- 129 53- 71 64- 120

35 28 23 21 16 14 13 11 10 9

16+21= 37 26+ 8= 34 13+21= 34 19+14= 33 19+13= 32 18+13= 31 19+11= 30 15+14= 29 18+ 9= 27 14+13= 27 11+16= 27 13+13= 26 22+ 3= 25 18+ 7= 25 18+ 7= 25 7+16= 23 20+ 2= 22 12+10= 22 9+12= 21 8+13= 21 16+ 4= 20 15+ 5= 20 13+ 7= 20 12+ 8= 20 13+ 6= 19 12+ 7= 19 11+ 8= 19 8+ 9= 17 8+ 9= 17 9+ 7= 16 8+ 8= 16 7+ 9= 16 6+10= 16 5+11= 16 13+ 2= 15 10+ 5= 15 7+ 8= 15 11+ 3= 14 8+ 6= 14 7+ 7= 14 7+ 7= 14 6+ 7= 13 4+ 9= 13 10+ 2= 12 10+ 2= 12 9+ 3= 12 8+ 4= 12 8+ 4= 12 7+ 5= 12 7+ 5= 12 5+ 7= 12 5+ 7= 12 10+ 1= 11 7+ 4= 11 5+ 6= 11 4+ 7= 11

Pohjois-Suomi

54. Ville Autio, KaPePo 55. Vesa Itkonen, ReSBT 56. Kimmo Tolonen, RaRa 57. Pasi Rantapelkonen, RaRa 58. Jouni Olsen, ReSBT 59. Joni Karppinen, KaPePo 60. Kimmo Mäyrä, OuHu 61. Pekka Leskinen, KaPePo 62. Pasi Puskala, KaPePo 63. Ilkka Tuuttila, ReSBT 64. Jukka Viitanen, ReSBT 65. Sampo Kämäräinen, Lumiukot 66. Antti Åman, ReSBT 67. Antero Korhonen, KaPePo 68. Ville Keinänen, Lumiukot 69. Sami Hautakangas, SC Haapajärvi 70. Harri Hautaviita, Lumiukot 71. Pekka Kilponen, KaPePo 72. Mika Juntunen, KaPePo 73. Tenho Kallio, ReSBT 74. Sami Koistila, Lumiukot 75. Ari Sainila, ReSBT 76. Pekka Punju, KaPePo 77. Sami Heikkinen, SC Haapajärvi 78. Mika Jortama, ReSBT 79. Mikko Takanen, SC Haapajärvi 80. Jani Hietala, SC Haapajärvi 81. Cristoffer Wallin, Lumiukot 82. Toni Achren, ReSBT 83. Mikael Häkkilä, RVK 84. Jukka Männinen, ReSBT 85. Jouni Nyman, ReSBT 86. Pasi Puranen, SC Haapajärvi 87. Pasi Purunen, SC Haapajärvi 88. Jukka Rannanjärvi, SC Haapajärvi 89. Miika Somero, RVK 90. Juha Junkkonen, Lumiukot 91. Tommi Pehkonen, KaPePo 92. Aaro Lahtimaa, RaRa 93. Jarmo Tuorinen, KaPePo 94. Jarkko Välitalo, RVK 95. Tero Palo, KaPePo 96. Janne Saarnio, Lumiukot 97. Janne Vehkala, Lumiukot 98. Petri Henel, RaRa 99. Tuomas Kontesaho, ReSBT 100. Lauri Luonuansuu, Lumiukot 101. Juha Tuokkola, RaRa 102. Ilkka Haapalainen, KaPePo 103. Hannu Hentilä, Lumiukot 104. Jarmo Ojalehto, OuHu 105. Erno Pietilä, ReSBT 106. Mika Vierimaa, OuHu 107. Jukka Hänninen, ReSBT 108. Janne Kaattari, SC Haapajärvi 109. Petri Niemelä, RVK 110. Hannu Piironen, ReSBT 111. Heikki Saarela, SC Haapajärvi 112. Esko Väisänen, KaPePo 113. Henri Hautaviita, Lumiukot 114. Olli-Pekka Heiskanen, KaPePo 115. Juha Jukkonen, Lumiukot 116. Jani Karppinen, KaPePo 117. Antti Korkiakoski, OuHu 118. Janne Kotila, RVK 119. Rauno Soini, KaPePo


57. Jarmo Salo, Ha-He 58. Tommi Huovinen, RED`S 59. Ari Nielikäinen, Ha-He 60. Janne Kaltio, SBT Löllöt 61. Markus Ebeling, SBT Opus 62. Antti Voittonen, Hockey-90 63. Tomi Hagren, MuhU 64. Pauli Koukkari, RED`S 65. Marko Holappa, RED`S 66. Juha Korhonen, SBT Löllöt 67. Kari Holappa, RED`S 68. Joni Kytöaho, LNM 69. Harri Barck, Ha-He 70. Kari Haverinen, LNM 71. Janne Hekkala, Coreballo 72. Kauko Immonen, Coreballo 73. Petri Niemelä, LNM 74. Ari Mielikäinen, Ha-He 75. Lauri Putaala, LNM 76. Arto Sutinen, SBT Opus 77. Harri Niskanen, Team Ape 78. Ari Venojärvi, Coreballo 79. Marko Määttä, LNM 80. Jani Laukko, SSRA 81. Mikko Rasi, SSRA 82. Jukka Rauma, SBT Löllöt 83. Tomi Eskelinen, RED`S 84. Marko Kärsämä, LNM 85. Jari Uhre, Coreballo 86. Juha Huhtala, SBT Opus 87. Tero Riipinen, LNM 88. Jani Huovinen, RED`S 89. Sami Myllymäki, SBT Opus 90. Harri Siira, Team Ape 91. Jaakko Taskinen, Hockey-90 92. Kimmo Heikkilä, SBT Opus 93. Jani Kukkonen, Coreballo 94. Heikki Laurikkala, LNM 95. Kari Pikkarainen, SBT Opus 96. Heikki Poutiainen, MuhU 97. Olli Honka, LNM 98. Marko Ruonala, MuhU 99. Juha Honkanen, SSRA 100. Sakari Väliharju, Team Ape 101. Juha Kallunki, SSRA 102. Juho Rehula, LNM 103. Simo Hiltunen, SBT Löllöt 104. Marko Jokela, Team Ape 105. Tapani Leinonen, Coreballo 106. Petri Nikupeteri, Coreballo 107. Sami Rahkola, Coreballo 108. Ilpo Siika-Aho, Ha-He 109. Jani Raappana, LNM 110. Matti Supperi, LNM 111. Antti Tanner, SSRA 112. Jarmo Niskala, Coreballo 113. Börje Ignatiew, RED`S 114. Heikki Koivikko, SBT Opus 115. Tero Pikkarainen, SBT Opus 116. Ville Pitkänen, LNM 117. Kim Ahonen, RED`S 118. Heikki Halmet, SSRA 119. Mikko Korkala, SBT Opus 120. Tommi Niva, MuhU 121. Juha Ojala, Team Ape 122. Timo Peltokangas, SSRA 123. Jari Snellman, MuhU 124. Risto Haverinen, LNM 125. Janne Kynkäänniemi, Team Ape 126. Mika Heikkilä, SBT Löllöt

4+ 7= 11 3+ 8= 11 8+ 2= 10 5+ 5= 10 4+ 6= 10 4+ 6= 10 2+ 8= 10 2+ 8= 10 7+ 2= 9 7+ 2= 9 6+ 3= 9 6+ 3= 9 5+ 4= 9 5+ 4= 9 5+ 4= 9 5+ 4= 9 4+ 5= 9 7+ 1= 8 6+ 2= 8 5+ 3= 8 3+ 5= 8 6+ 1= 7 5+ 2= 7 3+ 4= 7 3+ 4= 7 3+ 4= 7 2+ 5= 7 1+ 6= 7 4+ 2= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 1+ 5= 6 1+ 5= 6 4+ 1= 5 4+ 1= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 2+ 3= 5 2+ 3= 5 1+ 4= 5 1+ 4= 5 4+ 0= 4 4+ 0= 4 3+ 1= 4 3+ 1= 4 3+ 1= 4 3+ 1= 4 3+ 1= 4 3+ 1= 4 2+ 2= 4 2+ 2= 4 2+ 2= 4 0+ 4= 4 3+ 0= 3 3+ 0= 3 3+ 0= 3 3+ 0= 3 2+ 1= 3 2+ 1= 3 2+ 1= 3 2+ 1= 3 2+ 1= 3 2+ 1= 3 2+ 1= 3 1+ 2= 3 1+ 2= 3 0+ 3= 3

127. Marko Lämsä, Team Ape 128. Tero Riipunen, LNM 129. Mika Hautala, Coreballo 130. Jouni Koivanki, SBT Löllöt 131. Tatu Qvist, Team Ape 132. Jussi Ruuska, Coreballo 133. Harri Kelhä, RED`S 134. Janne Ovaska, Team Ape 135. Mika Pulli, SBT Löllöt 136. Olli Tornberg, LNM 137. Pasi Inkeroinen, LNM 138. Juha Kynkäänniemi, Team Ape 139. Sami Lampinen, RED`S 140. Markus Marttila, SBT Opus 141. Vesa Mielikäinen, Ha-He 142. Jarmo Niemelä, Ha-He 143. Seppo Pekkala, Team Ape 144. Heikki Penttilä, Hockey-90 145. Petri Rukajärvi, Coreballo 146. Reima Saapunki, Coreballo 147. Jouni Sillanpää, RED`S 148. Lauri Törrö, SBT Opus 149. Rauli Viippola, LNM 150. Henry Westermark, LNM

0+ 3= 2+ 0= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

3 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

MIEHET V-DIVISIOONA POHJOIS-SUOMI 3 ToPV KSB KiNu Sastamolo Palloketut

12 12 12 12 12

11 6 4 4 3

0 1 2 0 1

PISTEPÖRSSI 1. Juha Nevala, ToPV 2. Roni Tervo, KSB 3. Petri Koivisto, ToPV 4. Ville Hooli, Palloketut 5. Kalle Nikupeteri, Sastamolo 6. Pekka Suorsa, ToPV 7. Kimmo Laukkanen, ToPV 8. Mika Uutela, KiNu 9. Mika Kauttio, KSB 10. Antti Vuollo, KiNu 11. Kalle Linnala, KiNu 12. Arto Korkalo, KSB 13. Heikki Kähkönen, Palloketut 14. Mika Karusaari, KiNu 15. Mika Posti, ToPV 16. Matti Kostamo, KSB 17. Jani Lappalainen, Palloketut 18. Aappo Mäntylä, Palloketut 19. Jani Pokka, ToPV 20. Matti Autioniemi, KiNu 21. Lasse Malin, ToPV 22. Juho Severikangas, KSB 23. Mika Lukkarila, ToPV 24. Toni Finke, KSB 25. Janne Trast, ToPV 26. Veli-Joonas Junnola, KiNu 27. Hannu Kunnari, Palloketut 28. Tuomas Trast, KiNu 29. Juha Autioniemi, KiNu 30. Janne Koivuniemi, Sastamolo 31. Pekka Paavola, Sastamolo 32. Tuomas Ojala, Sastamolo 33. Petri Mäklin, KSB 34. Harri Hyvärinen, ToPV 35. Jussi-Pekka Kurtti, ToPV 36. Juho Tulokas, Palloketut

486

1 5 6 8 8

107- 32 69- 59 58- 84 36- 55 57- 97

22 13 10 8 7

16+17= 33 18+ 8= 26 14+12= 26 18+ 7= 25 11+ 8= 19 12+ 6= 18 13+ 4= 17 12+ 4= 16 9+ 7= 16 6+10= 16 9+ 6= 15 9+ 4= 13 9+ 4= 13 6+ 7= 13 8+ 4= 12 7+ 4= 11 5+ 6= 11 3+ 8= 11 3+ 8= 11 8+ 2= 10 7+ 3= 10 5+ 5= 10 7+ 2= 9 5+ 4= 9 4+ 5= 9 3+ 6= 9 3+ 6= 9 7+ 1= 8 5+ 3= 8 5+ 2= 7 5+ 2= 7 4+ 3= 7 2+ 5= 7 5+ 1= 6 5+ 1= 6 5+ 1= 6


4+ 2= 3+ 3= 3+ 3= 1+ 5= 3+ 2= 3+ 2= 2+ 3= 2+ 3= 1+ 4= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 1+ 3= 1+ 3= 1+ 3= 1+ 3= 0+ 4= 2+ 1= 2+ 1= 0+ 3= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

6 6 6 6 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1

MIEHET 4-DIVISIOONA KARSINTATURNAUS OuHu ToPV KSB SC Haapajärvi

3 3 3 3

3 2 1 0

0 0 0 0

0 1 2 3

26- 8 24- 5 16- 31 11- 33

6 4 2 0

NAISET I-DIVISIOONA POHJOIS-SUOMI SPV Merikoski SBT II RSB-Team REDY Jeppis FBC SB Vaasa OLS Merikoski SBT III

14 14 14 14 14 14 14 14

11 7 7 8 4 4 5 1

1 3 3 1 4 3 1 2

PISTEPÖRSSI 1. Katja Luhtala, SPV 2. Mari Pöntinen, SPV 3. Jaana Lindholm, SPV 4. Sari Siirola, SPV 5. Michaela Vörgren, SB Vaasa 6. Maria Wikström, Jeppis FBC 7. Nina Kovaniemi, Merikoski SBT II 8. Sanna Luhtanen, SPV 9. Jenni Puutio, REDY 10. Pirjo Honkanen, RSB-Team 11. Hanna Mäenpää, SPV 12. Susan Isoaho, REDY 13. Sanna Ström, Jeppis FBC 14. Sirpa Pappinen, RSB-Team

2 4 4 5 6 7 8 11

68- 33 39- 33 26- 22 40- 29 31- 35 34- 32 22- 34 19- 61

23 17 17 17 12 11 11 4

11+16= 27 10+10= 20 8+ 9= 17 12+ 3= 15 9+ 6= 15 9+ 4= 13 7+ 6= 13 6+ 6= 12 5+ 7= 12 8+ 3= 11 8+ 3= 11 6+ 5= 11 5+ 5= 10 8+ 1= 9

15. Kirsi Pöyhönen, REDY 16. Minna Utriainen, Merikoski SBT II 17. Paula Salo, Merikoski SBT II 18. Kirsi Ahonen, SB Vaasa 19. Birgitta Kulju, REDY 20. Anne Brandt, REDY 21. Marjo Pekkonen, Merikoski SBT II 22. Suvi Alatalo, Merikoski SBT II 23. Mervi Alamäki, OLS 24. Ina Lindeschmidt, Jeppis FBC 25. Taru Ikonen, REDY 26. Tuija Jaatinen, OLS 27. Lea Mäntylä, REDY 28. Anni Savolainen, Merikoski SBT II 29. Miia Moisio, SPV 30. Sari Honkaniemi, Jeppis FBC 31. Anna Kaiponen, OLS 32. Susanna Nousiainen, RSB-Team 33. Anna Putkonen, Merikoski SBT III 34. Irene Tuominen, SPV 35. Armi Niemelä, SB Vaasa 36. Kaarina Tervo, OLS 37. Pia Wind, SB Vaasa 38. Maria Martin, RSB-Team 39. Jolanda Sjöblom, SB Vaasa 40. Mira Sparf, SPV 41. Netta Valli, RSB-Team 42. Teija Kangas, Merikoski SBT III 43. Tiina Pääkkönen, Merikoski SBT III 44. Riina Lapinkorpi, Jeppis FBC 45. Niina Raappana, OLS 46. Ina Lindenschmidt, Jeppis FBC 47. Mona Nylund, SB Vaasa 48. Minna Viitala, Merikoski SBT III 49. Katri Hyppönen, Merikoski SBT II 50. Mervi Jylänki, Merikoski SBT III 51. Linda Antell, Jeppis FBC 52. Niina Koivikko, Merikoski SBT II 53. Eeva-Marja Långström, SB Vaasa 54. Tuula Seilonen, REDY 55. Sanna Sumen, Merikoski SBT II 56. Piia Suokko, SPV 57. Anna Kallio, SB Vaasa 58. Kati Kitti, OLS 59. Sari Rahkola, REDY 60. Suvi Tikkakoski, OLS 61. Terhi Uusitalo, REDY 62. Nina Westerlund, SB Vaasa 63. Hanna-Leena Maunu, RSB-Team 64. Saija Rintala, Jeppis FBC 65. Hanna Järvelä, OLS 66. Jolanda Sjöholm, SB Vaasa 67. Nina Sweins, Jeppis FBC 68. Annu Tyyskänen, RSB-Team 69. Heidi Hakala, SB Vaasa 70. Tuulikki Kangasluoma, SPV 71. Anu Muittari, Jeppis FBC 72. Tiia Pitkämö, SB Vaasa 73. Riitta Ruokoja, SPV 74. Anne Ryhänen, RSB-Team 75. Heidi Säily, Merikoski SBT III 76. Marika Tossavainen, Merikoski SBT III 77. Heli Alatalo, RSB-Team 78. Heidi Biskop, REDY 79. Pia Biskop, REDY 80. Katariina Haapasaari, SPV 81. Minna Jaukkuri, Merikoski SBT II 82. Sari Leinonen, Merikoski SBT II 83. Sari Ollila, Merikoski SBT II 84. Meri Hallenberg, Merikoski SBT III

487

7+ 2= 7+ 2= 4+ 5= 6+ 2= 6+ 2= 4+ 4= 4+ 4= 3+ 5= 5+ 2= 5+ 1= 4+ 2= 4+ 2= 4+ 2= 4+ 2= 3+ 3= 2+ 4= 2+ 4= 2+ 4= 2+ 4= 4+ 1= 3+ 2= 3+ 2= 3+ 2= 2+ 3= 2+ 3= 2+ 3= 1+ 4= 4+ 0= 4+ 0= 3+ 1= 3+ 1= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 3+ 0= 3+ 0= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 0+ 3= 0+ 3= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0=

9 9 9 8 8 8 8 8 7 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1

Pohjois-Suomi

37. Pasi Peltoniemi, KSB 38. Kimmo Hyöppinen, Sastamolo 39. Tero Kangas, Palloketut 40. Jaakko Kuivila, KSB 41. Sakari Kaisanlahti, KSB 42. Antti Rimpeläinen, Sastamolo 43. Jani Juusti, KSB 44. Kimmo Posti, ToPV 45. Jaani Rankinen, KSB 46. Pasi Aspegren, ToPV 47. Matti Isometsä, Palloketut 48. Ilkka Nurmela, KSB 49. Janne Hämäläinen, Sastamolo 50. Kimmo Jääskeläinen, Palloketut 51. Andrei Jääskä, Sastamolo 52. Tuomas Korhonen, KiNu 53. Jouni Oikarinen, Palloketut 54. Janne Heiskala, Palloketut 55. Tapio Riikkula, Sastamolo 56. Jarmo Pantsar, KiNu 57. Toni Ylimäki, ToPV 58. Matti Kauttio, KSB 59. Jani Nuutinen, ToPV 60. Veli-Pekka Riikkula, Sastamolo 61. Juho Junnila, KiNu 62. Janne Niemelä, ToPV 63. Juho Jokela, KiNu 64. Jani Juutinen, ToPV 65. Juhani Kantola, ToPV 66. Petri Rantakokko, KiNu 67. Antti Ristimella, KiNu 68. Henri Savolainen, KSB 69. Mikko Torvinen, Sastamolo


85. Milla Koskiniemi, SB Vaasa 86. Carita Kuisma, Merikoski SBT II 87. Marjo Lammi, Merikoski SBT III 88. Piia Lauronen, Merikoski SBT II 89. Virpi Salminen, RSB-Team 90. Nina Viiri, RSB-Team 91. Riitta Vähäkuopus, Merikoski SBT II 92. Petra Yliheikkilä, OLS 93. Paula Alatalo, Merikoski SBT III 94. Sanna Alatalo, Merikoski SBT III 95. Satu Heikkinen, OLS 96. Terhi Häivälä, REDY 97. Hanna Immo, Merikoski SBT III 98. Johanna Jalander, OLS 99. Minna Keski-Nisula, Merikoski SBT III 100. Johanna Koivula, SB Vaasa 101. Sari Korhonen, Merikoski SBT III 102. Kaisa Kronholm, Jeppis FBC 103. Susanna Kuusmanen, Merikoski SBT II 104. Johanna Laine, SB Vaasa 105. Jenna Lehtinen, Jeppis FBC 106. Tiina Lehto, Jeppis FBC 107. Seija Matero, RSB-Team 108. Minna Mursu, Merikoski SBT III 109. Sanna Partanen, RSB-Team 110. Johanna Rantala, REDY 111. Teija Rantala, Merikoski SBT III 112. Tiina Rintamäki, SB Vaasa 113. Kirsi Saarela, SPV 114. Carola Skåtar, SB Vaasa 115. Liisa Westerlund, SB Vaasa

1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

NAISET II-DIVISIOONA POHJOIS-SUOMI Papas NSB Palloketut Merikoski SBT IV SC MuPa SuPS PaKa LNM

14 14 14 14 14 14 14 14

14 11 8 5 4 5 3 0

0 1 1 2 3 1 3 1

0 2 5 7 7 8 8 13

PISTEPÖRSSI 1. Henna Pyykkönen, SuPS 2. Kati Juntunen, Papas 3. Annukka Häkli, SC MuPa 4. Anu Natunen, NSB 5. Tuuli Mikkonen, Palloketut 6. H-L Kemppainen, Papas 7. Tiina Leinonen, Papas 8. Leila Hanhela, PaKa 9. Satu Pöllänen, SuPS 10. Minna Sonninen, PaKa 11. Pilvi Mikkonen, Palloketut 12. Nina Mänty, Palloketut 13. Jenni Karppanen, Palloketut 14. Minna Hanhela, Palloketut 15. Anni Hakkarainen, Papas 16. Minna Moilanen, Merikoski SBT IV 17. Veera Valtanen, Papas 18. Sanna Tauriainen, SuPS 19. Eija Aarnio, SuPS 20. Sanna Karsikas, SC MuPa 21. Liisa Karppanen, Papas 22. Tanja Männikkö, PaKa 23. Mari Hynynen, Merikoski SBT IV 24. Satu Karjala, Merikoski SBT IV 25. Anna-Liisa Haahti, NSB 26. Seija Heikkinen, SuPS

74- 13 39- 25 55- 42 32- 35 40- 47 57- 54 40- 58 7- 70

28 23 17 12 11 11 9 1

27+11= 38 7+17= 24 21+ 2= 23 11+12= 23 18+ 4= 22 16+ 3= 19 16+ 2= 18 11+ 6= 17 7+10= 17 11+ 5= 16 7+ 8= 15 9+ 5= 14 7+ 6= 13 6+ 7= 13 3+10= 13 8+ 4= 12 8+ 4= 12 7+ 4= 11 6+ 5= 11 7+ 2= 9 6+ 3= 9 5+ 4= 9 5+ 3= 8 7+ 0= 7 5+ 2= 7 2+ 5= 7

27. Kati Kinnunen, Papas 28. Katja Laakko, PaKa 29. Kirsi Huotari, Papas 30. Anu Häkli, SC MuPa 31. Lea Pirttilä, NSB 32. Satu Vuoti, SC MuPa 33. Virpi Turunen, Papas 34. Heli Eskelinen, Papas 35. Anna-Tuulia Aaltonen, NSB 36. Riikka Lääkkölä, Palloketut 37. Sanna Tornberg, LNM 38. Joona Ella, NSB 39. Karoliina Tolonen, SuPS 40. Minna Kemppainen, Papas 41. Eerika Putkonen, Palloketut 42. Salla Ukkola, Merikoski SBT IV 43. Elina Vaarasuo, Papas 44. Hanne Vasankari, SC MuPa 45. Annika Putkonen, Palloketut 46. Tiina Tornberg, PaKa 47. Janica Kovala, NSB 48. Mervi Käkelä, PaKa 49. Elina Palosaari, PaKa 50. Inka Pulkkinen, Merikoski SBT IV 51. Arja Joentakanen, SC MuPa 52. Satu Alatalo, SC MuPa 53. Virpi Saarela, SuPS 54. Jenna Hänninen, NSB 55. Anne Muranen, NSB 56. Mari Mylly, SC MuPa 57. Tytti Mäkeläinen, SuPS 58. Katja Karjalainen, Papas 59. Laura Vartiainen, Merikoski SBT IV 60. Henna Nieminen, NSB 61. Elisa Palosaari, PaKa 62. Jenna Partanen, Merikoski SBT IV 63. Kati Tikkakoski, NSB 64. Sanna Tiuraniemi, Merikoski SBT IV 65. Anu Heikkinen, Merikoski SBT IV 66. Marianne Hyvärinen, NSB 67. Anna Lukkari, Papas 68. Sari Manninen, SuPS 69. Suvi Seppänen, SC MuPa 70. Jenni Valkama, LNM 71. Anu Virta, NSB 72. Henna Äijälä, LNM 73. Annastiina Andelin, SC MuPa 74. Sari Moilanen, SuPS 75. Tiina Määttä, PaKa 76. Elina Tervo, Papas 77. Sirpa Tervo, Papas 78. Marja-Leena Yppärilä, SC MuPa 79. Jenni Alahuhta, Merikoski SBT IV 80. Kati Ekoluoma, SC MuPa 81. Henna Kurtti, PaKa 82. Maria Kurttio, Palloketut 83. K Pintamo-Kenttälä, Merikoski SBT IV 84. Jonna Ruokamo, LNM 85. Suvi Seppälä, SC MuPa 86. Kati Tikkanen, NSB 87. Anna Anttila, LNM 88. Saija Himanka, NSB 89. S-M Iivarinen, NSB 90. Anna Joentakanen, SC MuPa 91. Annukka Juntunen, SuPS 92. Jenni Kananen, SuPS 93. Heidi Kela, SuPS 94. Jenny Konttila, Merikoski SBT IV 95. Maija Korkiakangas, SC MuPa 96. Heini Moilanen, Merikoski SBT IV

488

4+ 2= 3+ 3= 2+ 4= 2+ 4= 2+ 4= 2+ 4= 1+ 5= 5+ 0= 4+ 1= 4+ 1= 4+ 1= 3+ 2= 3+ 2= 2+ 3= 2+ 3= 2+ 3= 2+ 3= 2+ 3= 1+ 4= 1+ 4= 3+ 1= 3+ 1= 3+ 1= 2+ 2= 1+ 3= 0+ 4= 3+ 0= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 1+ 2= 1+ 2= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1


0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

1 1 1 1

POJAT B84 POHJOIS-SUOMI Ruukin Into OLS PudU PyPS RaaPo SBT RSB-Team

15 15 15 15 15 15

11 8 6 6 4 2

4 4 3 2 2 1

PISTEPÖRSSI 1. Juho Pietarila, Ruukin Into 2. Kimmo Väänänen, Ruukin Into 3. Tomi Luonua, PyPS 4. Heikki Harju, PudU 5. Veli Kinnunen, RSB-Team 6. Harri Tervonen, RaaPo SBT 7. Mikko Kangas, RaaPo SBT 8. Jere Achren, Ruukin Into 9. Mikko Seppänen, PudU 10. Jaakko Juusola, PudU 11. Ari Ikäläinen, Ruukin Into 12. Tommi Kaltio, RSB-Team 13. Ari Joki, Ruukin Into 14. Timo Kukkonen, RSB-Team 15. Sami Ylävaara, OLS 16. Mikko Suorsa, PudU 17. Joonas Keränen, OLS 18. Hannu Kinnula, PudU 19. Pirkka Siekkinen, PyPS 20. Marko Taskila, RaaPo SBT 21. Tommi Karjula, RaaPo SBT 22. Ilkka Takkinen, RSB-Team 23. Janne Roininen, PudU 24. Jouni Määttä, OLS 25. Tapio Jouhten, Ruukin Into 26. Tomi Moilanen, OLS 27. Lasse Lotvonen, PyPS 28. Ville Jäntti, PyPS 29. Jussi Särkelä, OLS 30. Toni Alapere, PyPS 31. Olli Goman, PudU 32. Mikko Alatalo, RSB-Team 33. Timo Törmälehto, PyPS 34. Sauli Kangas, OLS 35. Tuomas Jokisaari, PyPS 36. Jani Lämsä, OLS 37. J-P Järvenpää, OLS 38. Sauli Jaakola, Ruukin Into 39. Miika Kärenaho, RaaPo SBT 40. Heikki Pietola, RaaPo SBT 41. Tiitus Tammela, PudU 42. Aki Puurunen, PudU 43. Mikko Fyrsten, OLS 44. Mika Mäntykenttä, PudU 45. Jussi Rounaja, OLS 46. Janne Taavetti, Ruukin Into 47. Olli Rääpysjärvi, PudU 48. Iivo Männikkö, OLS 49. Tuomas Haapalainen, PyPS 50. Jukka Kärki, Ruukin Into 51. Mikko Nikkilä, Ruukin Into 52. Aki Pirkola, OLS 53. Jukka Jäntti, PyPS 54. Manne Klemetti, Ruukin Into 55. Mikko Heiskari, Ruukin Into

0 3 6 7 9 12

94- 41 67- 48 79- 71 68- 68 56- 74 48- 110

26 20 15 14 10 5

17+18= 35 23+11= 34 24+ 8= 32 18+11= 29 11+14= 25 10+11= 21 16+ 3= 19 12+ 7= 19 10+ 7= 17 8+ 9= 17 5+12= 17 12+ 4= 16 8+ 8= 16 8+ 8= 16 9+ 5= 14 6+ 8= 14 8+ 5= 13 8+ 5= 13 8+ 5= 13 8+ 5= 13 6+ 7= 13 4+ 8= 12 7+ 4= 11 6+ 5= 11 5+ 6= 11 5+ 6= 11 3+ 8= 11 7+ 3= 10 6+ 4= 10 3+ 7= 10 3+ 7= 10 8+ 1= 9 7+ 2= 9 6+ 3= 9 3+ 6= 9 1+ 8= 9 7+ 1= 8 6+ 2= 8 6+ 2= 8 3+ 5= 8 5+ 2= 7 4+ 3= 7 4+ 2= 6 4+ 2= 6 4+ 2= 6 4+ 2= 6 3+ 3= 6 4+ 1= 5 3+ 2= 5 2+ 3= 5 0+ 5= 5 3+ 1= 4 1+ 3= 4 0+ 4= 4 3+ 0= 3

56. Jyrki Holopainen, Ruukin Into 57. Tuomas Kekkonen, RaaPo SBT 58. Heikki Lapintaival, PyPS 59. Jarmo Tuomikoski, RSB-Team 60. Atte Aunola, RaaPo SBT 61. Jyri Kenttälä, RSB-Team 62. Aleksi Pesälä, OLS 63. Joni Hietala, PyPS 64. Ville Laakkonen, RSB-Team 65. Matti Roininen, PudU 66. Teemu Viio, PyPS 67. Santtu Korkalo, RSB-Team 68. Juha Korva, RaaPo SBT 69. Juho Mattila, OLS 70. Tuomo Tolonen, PudU 71. Mikko Vieltojärvi, Ruukin Into 72. Kristo Ylitalo, RSB-Team 73. Mika Keinänen, RaaPo SBT 74. Miika Pikkarainen, OLS 75. Aki Kaasalainen, RaaPo SBT 76. Janne Satokangas, RaaPo SBT 77. Joni Suvanto, RaaPo SBT 78. Jari Tenkula, OLS 79. Juho Öhman, OLS 80. Niko Karinen, OLS 81. Perttu Kuusela, PudU 82. Janne Rautaniemi, OLS 83. Tommi Ritola, RaaPo SBT 84. Anssi Väänänen, OLS

3+ 0= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 1+ 2= 1+ 2= 1+ 2= 0+ 3= 0+ 3= 2+ 0= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

POJAT B84 POHJANMAA KannUra SPV TU Finn Spring SBS Kanuunat PT-94 SC Saragoza Blue Fox

18 18 18 18 18 18 18

14 12 12 9 4 3 3

2 5 1 2 2 0 0

2 1 5 7 12 15 15

PISTEPÖRSSI 1. Petteri Toivola, TU Finn Spring 2. Juhani Parhiala, KannUra 3. Jani Mäki-Petäjä, KannUra 4. Petri Pollarinen, KannUra 5. Tatu Hietikko, SPV 6. Yrjö Pouttu, KannUra 7. Ville Kuusela, SPV 8. Tuukka Rantamäki, SC Saragoza 9. Veli-Matti Luukko, SPV 10. Janne Pahkala, SBS Kanuunat 11. Harri Keskisipilä, TU Finn Spring 12. Mikael Nyvall, Blue Fox 13. Ville Känsälä, SBS Kanuunat 14. Jani Pulkkinen, SBS Kanuunat 15. Ismo Nybacka, KannUra 16. Jarno Järvilä, SBS Kanuunat 17. Joni Uusipaikka, TU Finn Spring 18. Mika Haapamäki, SC Saragoza 19. Juho Rautapuro, TU Finn Spring 20. Ari-Mikko Niemelä, SBS Kanuunat 21. Tuukka Kiviranta, SPV 22. Veli-Petteri Isoaho, TU Finn Spring 23. Matti Petäjä-Suvanto, SBS Kanuunat 24. Miika Kukkanen, SPV 25. Mika Joensuu, PT-94 26. Tuomas Tuokkola, SPV 27. Antti Nivala, KannUra 28. Niko Savinainen, TU Finn Spring 29. Markus Eriksson, PT-94

489

130- 30 112- 40 103- 77 89- 75 60- 94 54- 146 45- 131

30 29 25 20 10 6 6

27+18= 45 15+25= 40 22+13= 35 23+10= 33 21+12= 33 20+12= 32 17+15= 32 13+17= 30 15+12= 27 13+14= 27 16+ 7= 23 16+ 5= 21 10+11= 21 15+ 5= 20 11+ 8= 19 9+10= 19 14+ 4= 18 12+ 6= 18 11+ 7= 18 13+ 4= 17 10+ 7= 17 4+13= 17 11+ 4= 15 4+11= 15 6+ 8= 14 11+ 2= 13 8+ 5= 13 6+ 6= 12 9+ 2= 11

Pohjois-Suomi

97. Hanna Peltomaa, NSB 98. Mari Pirkola, LNM 99. Viivi Seppänen, SuPS 100. Hanna Vallo, Palloketut


30. Timo Vesimäki, SPV 31. Andre Wiklund, Blue Fox 32. Ville Litmanen, PT-94 33. Johan Sandqvist, Blue Fox 34. Jussi Vaissi, TU Finn Spring 35. Juha-Matti Kujanpää, SPV 36. Matti Nissilä, SBS Kanuunat 37. Mikko Tastula, KannUra 38. Jonathan Sjöblom, Blue Fox 39. Lauri Jaakola, KannUra 40. Jarno Leppänen, KannUra 41. Anssi Puska, PT-94 42. Valtteri Toivola, TU Finn Spring 43. Sami Kiviniemi, TU Finn Spring 44. Petri Porttila, PT-94 45. Janne Lauri, SBS Kanuunat 46. Jonathan Ahlvik, SC Saragoza 47. Matias Kantola, Blue Fox 48. Niko Nygård, SBS Kanuunat 49. Lauri Jaakkola, KannUra 50. Sebastian Sjögren, SC Saragoza 51. Markus Pannula, KannUra 52. Andreas Ahlvik, SC Saragoza 53. Sasu Hyyttä, SPV 54. Toni Kiviniemi, TU Finn Spring 55. Hannu Lappeteläinen, SPV 56. Sami Franssila, PT-94 57. Jonatan Sjöblom, Blue Fox 58. Samu Viisteensaari, SPV 59. Elias Viljanmaa, PT-94 60. Marcello Cucinotta, PT-94 61. Miikka Virta, SC Saragoza 62. Samu Warde, SPV 63. Ville Kauppinen, PT-94 64. Kimi Roos, SBS Kanuunat 65. Andrei Wiklund, Blue Fox 66. Jaakko Riippi, SC Saragoza 67. Toni Leppämäki, SPV 68. Lauri Pynnönen, PT-94 69. Elias Viljamaa, PT-94 70. Anthony Hannus, SC Saragoza 71. Joonas Karppinen, KannUra 72. Arttu Väärälä, SBS Kanuunat 73. Sasu Hyytiä, SPV 74. Jaakko Riipi, SC Saragoza 75. Mikko Arpiainen, PT-94 76. Kai Kopsala, TU Finn Spring 77. Lauri Mustonen, SPV 78. Mikko Orrenmaa, PT-94 79. Santtu Tukiainen, SPV 80. Pasi Tullila, TU Finn Spring 81. Miika Asunmaa, SPV 82. Antti Kortetmaa, TU Finn Spring 83. Jesper Rönnlund, SC Saragoza 84. Jani Kangas, KannUra 85. Harri Keski-Sipilä, TU Finn Spring 86. Jouni Känsälä, SBS Kanuunat 87. Miika Malkamäki, SPV 88. Aleksi Vetoniemi, SC Saragoza 89. Teemu Finne, PT-94 90. Joonas Järvelä, SBS Kanuunat 91. Mikko Koskela, SC Saragoza 92. Esa Luomala, SPV 93. Joni Pulkkinen, SBS Kanuunat 94. Jani Roden, PT-94 95. Jonas Sjöblom, Blue Fox 96. Jarkko Vainionpää, PT-94 97. Janne Myllykangas, KannUra 98. Joni Isoaho, TU Finn Spring 99. Hannes Karkaus, Blue Fox

8+ 3= 11 8+ 3= 11 5+ 6= 11 3+ 8= 11 7+ 3= 10 5+ 5= 10 5+ 5= 10 4+ 6= 10 5+ 4= 9 4+ 5= 9 2+ 7= 9 6+ 2= 8 6+ 2= 8 4+ 4= 8 4+ 4= 8 3+ 5= 8 6+ 1= 7 4+ 3= 7 4+ 3= 7 5+ 1= 6 4+ 2= 6 3+ 3= 6 2+ 4= 6 2+ 4= 6 2+ 4= 6 2+ 4= 6 5+ 0= 5 4+ 1= 5 4+ 1= 5 4+ 1= 5 3+ 2= 5 2+ 3= 5 2+ 3= 5 1+ 4= 5 1+ 4= 5 1+ 4= 5 3+ 1= 4 2+ 2= 4 2+ 2= 4 2+ 2= 4 1+ 3= 4 1+ 3= 4 0+ 4= 4 3+ 0= 3 3+ 0= 3 1+ 2= 3 1+ 2= 3 1+ 2= 3 1+ 2= 3 1+ 2= 3 1+ 2= 3 0+ 3= 3 0+ 3= 3 0+ 3= 3 2+ 0= 2 2+ 0= 2 2+ 0= 2 2+ 0= 2 2+ 0= 2 1+ 1= 2 1+ 1= 2 1+ 1= 2 1+ 1= 2 1+ 1= 2 1+ 1= 2 1+ 1= 2 1+ 1= 2 0+ 2= 2 1+ 0= 1 1+ 0= 1

100. Jarkko Keskikuru, PT-94 101. Jakob Klimsenberg, Blue Fox 102. Niko Kopsala, TU Finn Spring 103. Lauri Niemelä, SBS Kanuunat 104. Jukka Paajanen, PT-94 105. Erik Portin, Blue Fox 106. Taneli Töyli, PT-94 107. Sasu Warde, SPV 108. Andrea Forsman, Blue Fox 109. Tuukka Glader, PT-94 110. Robin Holländer, Blue Fox 111. Elias Jokiranta, SPV 112. Jakob Klimgenberg, Blue Fox 113. Hannes Korlejs, Blue Fox 114. Lauri Mononen, SPV 115. Juhana Niemelä, SBS Kanuunat 116. Juho Perälä, SPV 117. Toni Puutio, SC Saragoza 118. Matti Räisänen, SBS Kanuunat 119. Petri Sinko, SBS Kanuunat 120. Teppo Toivola, TU Finn Spring 121. Miika Virta, SC Saragoza 122. Juho-Mikko Widgren, KannUra

1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

POJAT C86 POHJOIS-SUOMI OLS PaKa MuhU RSB-Team Ruukin Into Merikoski SBT RaaPo SBT KylPa SBT

14 14 14 14 14 14 14 14

14 10 9 7 6 5 2 2

0 1 1 0 0 0 0 0

0 3 4 7 8 9 12 12

PISTEPÖRSSI 1. Jyrki Holopainen, Ruukin Into 2. Mikko Kangas, RaaPo SBT 3. Antti Asikainen, MuhU 4. Aleksi Kivioja, Ruukin Into 5. Sami Palosaari, PaKa 6. Pekka Juntunen, RSB-Team 7. Anssi Teppola, Merikoski SBT 8. Teemu Kajava, PaKa 9. Miika Kärenaho, RaaPo SBT 10. Aleksi Lammi, MuhU 11. Joni Kangaskorte, Merikoski SBT 12. Olli Räsänen, OLS 13. Jyri Kenttälä, RSB-Team 14. Tuomas Jaakkola, PaKa 15. Antti-Jarkko Anias, Merikoski SBT 16. Kimmo Saapunki, PaKa 17. Joel Helppikangas, PaKa 18. Anssi Nikula, OLS 19. Jussi Pesola, MuhU 20. Toni Mäntylä, RaaPo SBT 21. Tapani Kinnunen, MuhU 22. Henri Hyväri, KylPa SBT 23. Henri Karppinen, KylPa SBT 24. Topi Niinimaa, Ruukin Into 25. Pasi Mursu, PaKa 26. Jari Tenkula, OLS 27. Tomi Moilanen, OLS 28. Arttu Oikarinen, Ruukin Into 29. Kimmo Karvonen, OLS 30. Tuomas Petäjäjärvi, RSB-Team 31. Juha Vilmusenaho, Ruukin Into 32. Jani-Tapani Myllyaho, Merikoski SBT 33. Mika Heinonen, RSB-Team 34. Juho Hovila, MuhU

490

87- 28 84- 42 89- 42 56- 77 80- 80 68- 76 58- 113 47- 111

28 21 19 14 12 10 4 4

28+ 8= 36 23+12= 35 17+13= 30 15+14= 29 20+ 6= 26 17+ 6= 23 7+16= 23 13+ 9= 22 13+ 9= 22 14+ 7= 21 12+ 8= 20 12+ 7= 19 8+10= 18 5+12= 17 11+ 5= 16 10+ 6= 16 5+11= 16 4+12= 16 10+ 5= 15 9+ 6= 15 12+ 2= 14 11+ 3= 14 8+ 6= 14 10+ 3= 13 8+ 5= 13 7+ 6= 13 6+ 7= 13 6+ 7= 13 9+ 3= 12 9+ 3= 12 9+ 3= 12 8+ 4= 12 6+ 6= 12 6+ 6= 12


5+ 6= 11 5+ 6= 11 5+ 6= 11 3+ 8= 11 5+ 5= 10 5+ 5= 10 3+ 7= 10 7+ 2= 9 5+ 4= 9 5+ 4= 9 5+ 4= 9 7+ 1= 8 5+ 3= 8 4+ 4= 8 3+ 5= 8 4+ 3= 7 1+ 6= 7 5+ 1= 6 4+ 2= 6 4+ 2= 6 4+ 2= 6 4+ 2= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 1+ 5= 6 5+ 0= 5 4+ 1= 5 3+ 2= 5 2+ 3= 5 2+ 3= 5 0+ 5= 5 3+ 1= 4 3+ 1= 4 2+ 2= 4 2+ 2= 4 2+ 2= 4 2+ 2= 4 0+ 4= 4 3+ 0= 3 3+ 0= 3 3+ 0= 3 2+ 1= 3 2+ 1= 3 2+ 1= 3 2+ 1= 3 2+ 1= 3 2+ 1= 3 2+ 1= 3 1+ 2= 3 2+ 0= 2 2+ 0= 2 2+ 0= 2 2+ 0= 2 2+ 0= 2 2+ 0= 2 2+ 0= 2 1+ 1= 2 1+ 1= 2 1+ 1= 2 1+ 1= 2 1+ 1= 2 1+ 1= 2 1+ 1= 2 1+ 1= 2 1+ 1= 2 1+ 1= 2 1+ 1= 2 0+ 2= 2 0+ 2= 2

105. V-V Kylmänen, KylPa SBT 106. Jaakko Hakala, PaKa 107. Arto Huhtala, OLS 108. Tuomas Jaakola, PaKa 109. Henry Karppinen, KylPa SBT 110. Antti Kesti, MuhU 111. Ville-Veikko Kylmänen, KylPa SBT 112. Jussi Laukkanen, RSB-Team 113. Jani Makkonen, MuhU 114. Risto Mustonen, PaKa 115. Jani Myllyaho, Merikoski SBT 116. Petrus Niemelä, RSB-Team 117. Juho Parviainen, Merikoski SBT 118. Jani Rautomaa, RSB-Team 119. Mikko Ruotsalainen, MuhU 120. Juha Annala, RSB-Team 121. Joakim Colpaert, MuhU 122. Ville Huhtala, RaaPo SBT 123. Mika Keränen, RaaPo SBT 124. Janne Kurunsaari, KylPa SBT 125. Lasse Lapinkangas, KylPa SBT 126. Sami Lapinniemi, RSB-Team 127. Toni Laurila, Merikoski SBT 128. Olli Loponen, Ruukin Into 129. Taneli Myllykoski, RaaPo SBT 130. Jussi Mämmi, MuhU 131. Aki Mäntylä, RaaPo SBT 132. Matias Nevanperä, KylPa SBT 133. Jani Orava, RaaPo SBT 134. Jari Pennanen, MuhU 135. Jani Säkkinen, PaKa 136. Sami Säkkinen, PaKa

0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

POJAT C87 POHJANMAA OLS SPV Jymy SPV II SC Saragoza

16 16 16 16 16

11 10 6 4 1

2 2 4 4 4

PISTEPÖRSSI 1. Iiro Junnikkala, Jymy 2. Teemu Tikkanen, OLS 3. Aku Makowski, OLS 4. Juho Kiviluoma, Jymy 5. Jere Ketola, SPV 6. Kim Lahti, SPV 7. Tomi Rinta-Jaskari, SPV 8. Ville Pollari, OLS 9. Teppo Mäkelä, SPV II 10. Tero Saari, SPV 11. Jarno Utoslahti, OLS 12. Jari Jussila, SPV II 13. Markus Neuvonen, OLS 14. Juha Syrjälä, SPV II 15. Janne Lähde, SPV II 16. Mikko Takalampi, Jymy 17. Jonathan Ahlvik, SC Saragoza 18. Ville Kangasluoma, SPV II 19. Sebastian Sjögren, SC Saragoza 20. Timo Saari, SPV 21. Aki Huttunen, OLS 22. Heikki Honka, OLS 23. Mikko Koskela, SC Saragoza 24. Olli Myrskykari, OLS 25. Juho Ylitalo, SPV 26. Ilari Nurmi, SPV 27. Konsta Jokiranta, Jymy 28. Paulus Hanhiniemi, SPV

491

3 4 6 8 11

89- 45 80- 52 68- 67 65- 88 43- 93

24 22 16 12 6

18+10= 28 13+ 8= 21 8+12= 20 9+10= 19 11+ 7= 18 9+ 9= 18 9+ 9= 18 12+ 3= 15 11+ 4= 15 9+ 6= 15 9+ 6= 15 7+ 8= 15 6+ 9= 15 10+ 4= 14 8+ 5= 13 7+ 6= 13 9+ 3= 12 9+ 3= 12 9+ 3= 12 8+ 4= 12 7+ 5= 12 8+ 3= 11 7+ 4= 11 7+ 3= 10 7+ 3= 10 8+ 1= 9 6+ 3= 9 5+ 4= 9

Pohjois-Suomi

35. Tuomas Haavisto, MuhU 36. Joonas Kilpivaara, PaKa 37. Juha-Matti Varjonen, MuhU 38. Mikko Oikarinen, OLS 39. Juho Havana, OLS 40. Henri Öhman, OLS 41. Tomi Kursula, Ruukin Into 42. Iiro Korkiakoski, KylPa SBT 43. Mika Mäki, RaaPo SBT 44. Olli Mäkinen, OLS 45. Teemu Tuomaala, KylPa SBT 46. Leo Juutinen, OLS 47. Markus Rautionaho, RSB-Team 48. Juho Mattila, OLS 49. Marko Reinikka, KylPa SBT 50. Harri Väyrynen, KylPa SBT 51. Teppo Suojoki, MuhU 52. Sami Rönkä, MuhU 53. Aki Alatalo, Merikoski SBT 54. Tapio Kurtti, PaKa 55. Marko Latvalehto, KylPa SBT 56. Samuli Mämmi, MuhU 57. Mika Keinänen, RaaPo SBT 58. Ossi Keränen, Merikoski SBT 59. Sami Mursu, PaKa 60. Tomi Kursala, Ruukin Into 61. Heikki Kallio, OLS 62. Juho Öhman, OLS 63. Juha Hallikainen, Merikoski SBT 64. Valtteri Ahlqvist, MuhU 65. Santtu Korkalo, RSB-Team 66. Ville Laakkonen, RSB-Team 67. Juho Mätäsaho, Merikoski SBT 68. Jyrki Törmänen, PaKa 69. Jarkko Kolehmainen, OLS 70. Antti Kontulainen, Merikoski SBT 71. Joni Mustonen, PaKa 72. Heikki Runtti, Ruukin Into 73. Janne Ojanperä, Ruukin Into 74. Asko Kivioja, Ruukin Into 75. Joni Kyröläinen, OLS 76. Mikko Välitalo, RSB-Team 77. Joonas Huttula, RaaPo SBT 78. Ilkka Isokoski, Merikoski SBT 79. Jani Kenttälä, RSB-Team 80. Jaakko Lehtimäki, Merikoski SBT 81. Timo Nätynki, OLS 82. Harri Pellikka, OLS 83. Mikko Ylikörkkö, Merikoski SBT 84. Riku Laukka, OLS 85. Teemu Hyvönen, Merikoski SBT 86. Antti Häkli, Ruukin Into 87. Joni Isokääntä, Merikoski SBT 88. Mikko Karhunen, MuhU 89. Jari Makkonen, MuhU 90. Henri Paavola, KylPa SBT 91. Kai Suhonen, Merikoski SBT 92. Tommi Ahola, RSB-Team 93. Arttu Arffman, KylPa SBT 94. Joni Arffman, Ruukin Into 95. Aki Kaasalainen, RaaPo SBT 96. Aku Kaasalainen, RaaPo SBT 97. Toni Kangasaho, Merikoski SBT 98. Petri Koski, PaKa 99. Joonas Limma, PaKa 100. Juho Maaninka, RaaPo SBT 101. Otto Tornberg, PaKa 102. Teemu Vaara, MuhU 103. Tatu Jäppinen, Ruukin Into 104. Heikki Kauttio, PaKa


29. Matti Laitamäki, Jymy 30. Petri Välimäki, SPV II 31. Lauri Tuominen, SPV 32. Peter Söderlund, SC Saragoza 33. Kari-Pekka Kujanpää, Jymy 34. Aaro Hautamäki, SPV II 35. Kai Lahti, SPV II 36. Jussi Saarimäki, Jymy 37. Juha-Matti Vilppunen, OLS 38. Jaakko Putila, OLS 39. Ville Koskela, Jymy 40. Perttu Pajukoski, SPV II 41. Tuomas Penttilä, Jymy 42. Joonas Kontturi, SPV 43. Juho Peltoniemi, SPV 44. Jens Granqvist, SC Saragoza 45. Pekka Haaranen, OLS 46. Viipe Koivu, SC Saragoza 47. Viljami Välipirtti, OLS 48. Joni Hautala, SC Saragoza 49. Roope Värri, OLS 50. Henrik Huotari, SPV 51. Teppo Rasku, Jymy 52. Mario Kronman, SC Saragoza 53. Antti Lassila, SPV II 54. Tatu Laurila, OLS 55. Jesper Rönnlund, SC Saragoza 56. Markus Lahti, SC Saragoza 57. Miikka Laurila, OLS 58. Jukka Timonen, Jymy 59. Aki Harju, SPV II 60. Mikko Joki, SPV 61. Mikko Ulvila, Jymy 62. Jonatan Ahlvik, SC Saragoza 63. Niko Karinen, OLS 64. Sami Kauppinen, OLS 65. Olli Mäkinen, OLS 66. Jonathan Bergkulla, SC Saragoza 67. Sami Kylli, OLS 68. Niko Laine, SC Saragoza 69. Antti Latva-Somppi, Jymy 70. Joni Ruohonen, SPV II 71. Heikki Kallio, OLS 72. Pekka Karjanmaa, SC Saragoza 73. Jussi Klemola, SPV II 74. Jarkko Ridanpää, SPV II 75. Juho Havana, OLS 76. Tony Joensuu, SPV 77. Ville Koivumäki, Jymy 78. Niko Kujala, SPV II 79. Samuel Niemi, SPV II 80. Tommi Olkkola, SPV II 81. Antti Paavola, Jymy 82. Tomi Pelkkikangas, Jymy 83. Niko Pirkola, OLS 84. Juho Ridanpää, SPV 85. Emil Sandberg, SC Saragoza 86. Ville Savolainen, OLS 87. Jussi Vauhkonen, SPV II 88. Tuomas Vehkaoja, Jymy

5+ 4= 5+ 4= 6+ 2= 5+ 3= 5+ 2= 3+ 4= 3+ 4= 3+ 4= 1+ 6= 5+ 1= 4+ 2= 4+ 2= 4+ 2= 2+ 4= 2+ 4= 4+ 1= 2+ 3= 2+ 3= 2+ 3= 1+ 4= 1+ 4= 3+ 1= 3+ 1= 2+ 2= 2+ 2= 2+ 2= 0+ 4= 2+ 1= 2+ 1= 2+ 1= 1+ 2= 1+ 2= 2+ 0= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 1+ 1= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

POJAT D88 POHJOIS-SUOMI Hillerit LNM RSB-Team OLS PaKa Merikoski SBT

15 15 15 15 15 15

13 10 6 5 5 2

0 3 2 2 0 1

2 2 7 8 10 12

97- 57 73- 46 71- 82 70- 68 61- 84 73- 108

26 23 14 12 10 5

9 9 8 8 7 7 7 7 7 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

M35 11.LOHKO Merikoski SBT Josba XXL-Kriisi KeLy Kuwait Oil ULM Konkarit

10 10 10 10 10 10

8 7 5 3 2 1

2 1 0 2 2 1

PISTEPÖRSSI 1. Tommi Matela, Merikoski SBT 2. Vesa Korhonen, Kuwait Oil 3. Jaakko Teppola, KeLy 4. Mika Kauhanen, Kuwait Oil 5. Juha Turunen, Kuwait Oil 6. Ilpo Korkala, Merikoski SBT 7. Jari Immonen, Kuwait Oil 8. Matti Ruokonen, Josba 9. Hannu Pakarinen, XXL-Kriisi 10. Antti Ruokonen, Josba 11. Arto Karppinen, ULM Konkarit 12. Markku Moilanen, Kuwait Oil 13. Juha Kettunen, Josba 14. Markku Henriksson, KeLy 15. Matti Haakana, Josba 16. Jouko Laukka, KeLy 17. Juho Näsi, Merikoski SBT 18. Timo Maksimainen, ULM Konkarit 19. Tuomo Alaluusua, XXL-Kriisi 20. Juha Jakola, Merikoski SBT 21. Pekka Keränen, XXL-Kriisi 22. Ari Oksanen, XXL-Kriisi 23. Jukka Pasanen, XXL-Kriisi 24. Kari Tunturi, KeLy 25. Tuomo Lalli, Merikoski SBT 26. Klaus Mäntysaari, Merikoski SBT 27. Hannu Harmainen, Josba 28. Jari Partanen, Josba 29. Risto Talonen, Josba 30. Jussi Matilainen, Kuwait Oil 31. Arto Mehtälä, Merikoski SBT 32. Timo Wiander, KeLy 33. Jukka Kaukola, XXL-Kriisi 34. Kari Juvonen, ULM Konkarit 35. Juha Ojanen, Josba 36. Jukka Muona, XXL-Kriisi 37. Matti Rönkkö, ULM Konkarit 38. Matti Vainionpää, ULM Konkarit 39. Kalle Punto, Josba 40. Paavo Turpeinen, Josba 41. Jari Haapala, Merikoski SBT 42. Risto Rossi, Kuwait Oil 43. Pekka Huttunen, ULM Konkarit 44. Timo Halmetoja, KeLy 45. Jouko Harmoinen, ULM Konkarit 46. Antti Kurttila, KeLy 47. Jari Vaarala, Josba 48. Reijo Luukkonen, ULM Konkarit 49. Sampo Simojoki, XXL-Kriisi 50. Lauri Meriläinen, KeLy 51. Keijo Puumala, KeLy 52. Timo Kvick, Merikoski SBT 53. Jukka Ruutiainen, Kuwait Oil 54. Jari Haapalainen, Merikoski SBT 55. Jukka Jääskeläinen, XXL-Kriisi 56. Jorma Teppola, KeLy 57. Lassi Hyllynen, ULM Konkarit 58. Veijo Kettunen, XXL-Kriisi 59. Hannu Kokkonen, ULM Konkarit 60. Pasi Harmainen, Merikoski SBT

492

0 2 5 5 6 8

59- 27 53- 37 38- 45 44- 50 64- 66 34- 67

18 15 10 8 6 3

16+17= 33 5+19= 24 10+12= 22 16+ 5= 21 15+ 5= 20 12+ 8= 20 12+ 7= 19 15+ 3= 18 6+11= 17 7+ 9= 16 11+ 4= 15 10+ 5= 15 6+ 9= 15 6+ 7= 13 4+ 9= 13 6+ 6= 12 6+ 6= 12 4+ 7= 11 8+ 2= 10 7+ 3= 10 4+ 5= 9 6+ 2= 8 6+ 2= 8 6+ 2= 8 5+ 2= 7 5+ 2= 7 3+ 4= 7 2+ 5= 7 4+ 2= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 3+ 3= 6 0+ 6= 6 4+ 1= 5 4+ 1= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 3+ 2= 5 2+ 3= 5 2+ 3= 5 1+ 4= 5 1+ 4= 5 0+ 5= 5 4+ 0= 4 4+ 0= 4 2+ 2= 4 2+ 2= 4 1+ 3= 4 1+ 3= 4 3+ 0= 3 2+ 1= 3 1+ 2= 3 1+ 2= 3 2+ 0= 2 2+ 0= 2 2+ 0= 2 1+ 1= 2 1+ 1= 2 1+ 1= 2 0+ 2= 2


0+ 2= 0+ 2= 0+ 2= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 1+ 0= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1= 0+ 1=

2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

Pohjois-Suomi

61. Jussi Koponen, Kuwait Oil 62. Timo Nykänen, Merikoski SBT 63. Erkki Puustinen, Kuwait Oil 64. Harri Ikävalko, XXL-Kriisi 65. Kyösti Lauronen, Kuwait Oil 66. Jukka Matikainen, Josba 67. Aarno Partanen, ULM Konkarit 68. Veikko Pekkala, Merikoski SBT 69. Taneli Ropponen, Josba 70. Jari Sirviö, ULM Konkarit 71. Juha Hakkarainen, ULM Konkarit 72. Jarmo Heikkinen, Merikoski SBT 73. Lassi Myllynen, ULM Konkarit 74. Pekka Pitkänen, ULM Konkarit 75. Jukka Räty, ULM Konkarit

493


494


495

Pohjois-Suomi


496


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.