1 minute read
Minun tarinani, Riku K
Riku K, verkostovastaava
Joulu lähestyy ja se on hienoa aikaa kristityille. Jeesus kristus syntyi 2011 vuotta sitten ja Hän on monien esimerkki.
Advertisement
Olen syntynyt Pudasjärvellä sekä asunut Rovaniemellä ja Oulussa. Voin kertoa että olen ollut yrittäjä nuoruus vuosinani siinä 22 - 26 v. Somerolla. Minulla oli silloin Piirustuspalvelu yritys, tein teknisiä piirustuksia. Minä jouduin lopettamaan sen kun aloin sairastelemaan ja minä muutin sen jälkeen Saloon.
Eläkkeellä olen ollut jo 16 vuotta. Sairastan Kaksisuuntaista mielialahäiriötä, ja olen jo oppinut näkemään milloin on vauhti liian kovaa ja se vaatii hoitoa. Olen aina tarvittaessa saanut hoitoa kun se sitä on vaatinut, ja se on hyvä asia. Minun mielestäni on hyvä asia kun aletaan panostamaan avohoitoon, mutta se ei saa olla pois viimeisistä hoitopaikoista, vaan tulee aina akuutteihin hoitoihin olla hoitopaikkoja.
Nyt kun olen käynyt Salon Klubitalolla kaksi vuotta, ” onko siitä jo niin kauan kun liityin ” se aika on mennyt todella nopeasti, olen ollut Hallinnossa ja Mediamajassa töitä tekemässä, se on ollut rikasta aikaa minulle. Onhan siinä vaikeaakin välillä ollut, mutta kaikista on selvinnyt kunnialla.
Olen ollut nykyään Hallinto tiimissä mukana ja minulle on merkinnyt monet kehittämistehtävät hyvin paljon. Aina löytää uusia näkökulmia niissä tehtävissä joita tekee. Myös Suomen Klubitalojen Verkosto Kevätseminaari 2012 valmistelut ovat olleet mielenkiintoista touhua,
jota olemme valmistelleet viime toukokuusta lähtien. Verkosto vastaavana toimiminen on antanut tietoa Klubitaloista Suomessa. Ja kuinka Verkosto vastaavana voisi olla työssä mukana.
Haluaisin sanoa kaikille sen että jollei Salon Klubitaloa olisi, niin olisin menettänyt paljon niistä kokemuksista, ja työn iloista joita nyt tällä hetkellä olen saanut. Tiedän myös sen että en pysty kaikkea sanomaan sitä hyvää mitä itsevarmuutta ja iloa olen alkanut kokemaan Klubitalolla ollessani, varsinkin kun aina joka päivä ylittää itsensä, vaikkei aina sitä edes heti huomaa. - Riku
23.10.2011 on Ilmestynyt 23.10.2011 on Ilmestynyt 23.10.2011 on Ilmestynyt 23.10.2011 on Ilmestynyt Riku K:n hengellinen runoteos Riku K:n hengellinen runoteos Riku K:n hengellinen runoteos Riku K:n hengellinen runoteos ” V A PAUS JA VOIMA ” ” V A PAUS JA VOIMA ” ” V A PAUS JA VOIMA ” ” V A PAUS JA VOIMA ”
Kirjaa voi ostaa suoraan Rikulta, hinta 16 €. Kirja on musta ja kovakantinen. Näyte kirjasta:
YSTÄVÄ Ystävän kanssa voi puhua kaikista asioista, hän ymmärtää ja tukee kuuntelee ja näkee. Ystävä myös iloitsee kun on sen aika Ystävä.