1 minute read

Jäsenen tervehdys

Next Article
Salotietoutta

Salotietoutta

Hei, olen Satu T ja olen Salon Klubitalon jäsen!

Tulin klubitalolle oman tukihenkilöni kanssa tutustumaan paikkaan. Minulla oli silloin vaikea maaninen vaihe ja minut lähetettiin Halikkoon hoitoon. Sairaalasta päästyäni tuli masennus ja rupesin pikkuhiljaa käymään klubilla.

Advertisement

Alku oli klubitalolla hiukan vaikea, koska uusia sääntöjä ja tapoja oli niin paljon. Mutta ajan myötä klubitalon arkirutiinit tulivat tutuiksi. Pidän säännöistä eikä minulla ole mitään niitä vastaan, olen siinä mielessä kuin pieni lapsi. Sääntöjen olisi hyvä olla esillä selkeästi jossain.

Klubitalolla tehty työ on todellista, se ei ole mitään leikkimistä. Jokainen jäsen on yhtä tärkeä. Ohjaajat eivät eristäydy kahvitauoilla omiin oloihinsa vaan viettävät kahvitaukonsa yhdessä meidän jäsenten kanssa. Periaatteessa ohjaajatkin ovat tasavertaisia jäsenten kanssa, vaikka esim. klubitalon johtajalla on päävastuu kaikesta viime kädessä.

Kun olen ruvennut käymään klubitalolla, klubilla käyminen on vähentänyt sairaalahoidon tarvettani. Olen saanut tehdä klubitalolla oikeita luovia töitä koska olen taiteilija. Klubitalo on antanut minulle paljon. Olen oppinut uusia asioita kuten tietokoneen käyttöä ja yhteisössä elämistä. En ole koskaan halveksinut mitään työtä, minusta taiteilija on sellainen, että mitä tahansa se tekee, siinä käytetään sitä luovuutta.

Minulla on maanis-depressiivinen sairaus. Olenkin sanonut että olen oman sairauteni erikoislääkäri, koska minä olen sen itse kokenut ja lääkärit ovat lukeneet siitä vain kirjoista. Olisikin hyvä jos esim. opiskelijat voisivat harjoitteluaikanaan asettua viikoksi hoidettavan potilaan asemaan. Täällä klubitalolla minua kohdellaan normaalina ihmisenä, eikä maanis-depressiivisenä potilaana. Tykkään klubitalolla järjestelystä, koska koen sen olevan minulle terapiaa ja periaatteessa tykkään työskennellä yksin, mutta jos joku on halukas siihen osallistumaan, se on hienoa, ja on hauskaa saada palautetta hyvin tehdystä työstä.

Arjaan voi aina tukeutua. Vaikka Arjalla on paljon töitä yhteinen hetki löytyy kuitenkin aina jossain vaiheessa kun työruuhka helpottaa. Olen myös päässyt tekemään vaativia hallinnon töitä yhdessä Arjan työparina, mikä antoi minulle todella paljon.

Rintapielessä oleva titteli ei merkkaa klubitalolla mitään, vaan ohjaajan luonteella on myös suuri merkitys yhteisössä, kuten ohjaaja Satullamme. Esimerkiksi minua hän on auttanut sinisen Ufokortin teossa. Kiitokset sinulle pitkästä pinnasta mediamajassa!

Mervi on saanut monet innostumaan kokkailusta ja siinä samalla jäsenet ovat oppineet itsekin laittamaan ruokaa vaikkapa kotona. Yhteistyössä Satu T ja Kikka V

This article is from: