2 minute read

3 viikon koulutuksen terveiset

3 VIIKON KOULUTUS HELSINGIN KLUBITALOSSA, KANSAINVÄLISESSÄ KOULUTUSYKSIKÖSSÄ 12.3. - 30.3.2012

Terveiset Helsingin sykkeestä! Odotettu ja vähän kauhistuttavakin koulutusrupeama on nyt kunnialla ohi ja suoritettu! Tässä pieni selostus kahden maalaistytön seikkailuista isossa, sykkivässä cityssä.

Advertisement

Ensikosketuksen Helsinkiin saimme jo sunnuntaina 11.3., jolloin saavuimme yöllä hotelliimme. Pitää mainita, että järkytys oli kutakuinkin suuri, sillä meitä odotti pienen pieni huone. Se oli kuin selli, vain kalterit puuttuivat. Mihin ihmeeseen olimmekaan joutuneet . . .Huoneessa oli sentään sängyt ja lämmin vesi pelasi.

Onneksemme seuraavana päivänä uusi huone sai hyväksyntämme: Kahvin– ja vedenkeitin, mikro, jääkaappi ja jopa baaripöytä. Vuoteet olivat kutsuvat, vaikka päämme niihin aina vähän liian myöhään painoimmekin. Siis univelkaa kertyi liiankin kanssa!

Kaiken kaikkiaan hotelli oli mukava ja pidimme 20 minuutin kävelymatkaa Klubitalolle sopivana vaikka oli aamuja, jolloin uni katkesi liian varhain. Ensimmäisenä päivänä astelimme kohti (heh, vähän oli osoite kadoksissa) uutta, tulevaa koulutusviikkoa. Meidät otettiin todella lämpimästi ja avosylin vastaan. Niin, klubitalohenki tuntuu olevan kaikkialla sama, missä tahansa maailmaa tai maan kolkkaa.

Iso talo, vilinää ja vilskettä riitti; uusia ihmisiä sekä vanhoja tuttuja! Koulutusryhmässä oli Itä-Helsingin klubitalosta 2 osallistujaa kuten myös Lappeenrannan Heikintalosta. Meitä oli siis 6 koulutettavaa kaiken kaikkiaan.

Ensimmäinen viikko Salon Klubitalon osalta meni niin, että työskentelimme työ– ja opintoyksikössä, toinen viikko keittiössä ja viimeinen viikko hallintoyksikössä. Mutta mutta ...liian vähän jäi aikaa syventyä kyseessä olevien yksiköiden työpainotteiseen päivään ja toimintaan. Harmi. Koulutuspäivät keskittyivät monipuolisesti yhteisiin keskusteluihin, joita oli kaikkiaan 10, syventäviin teemoihin, erilaisiin kokouksiin, illanviettoihin ja palavereihin. Saimme iloksemme vierailla myös kahdessa eri siirtymätyöpaikassa.

Omalta osaltamme pääpaino oli vuoden 2012 toimintasuunnitelman tekemisessä. Se oli meidän tuotoksemme kotiin vietäväksi. Kiitos konsulteillemme!

Standardit tulivat syvällisesti kerrattua ja opittua. Näkemyksiä, ideoita ja mielipiteitä tuli vaihdettua vilkkaasti niin työn kuin ruokailujenkin lomassa. Ja kyllä maistui aamupalat, kahvit ja ruoat; meitä hemmoteltiin! Itse en unohda klo 10 kahvitauon marjaisia rahkoja . . .

Yhteenvetona voisi todeta, että todella rankka koulutusrupeama, mutta kyllä kannatti. Taina tosin oli keskimmäisellä viikolla luovuttamassa ja pakkaamassa matkalaukkunsa ja suuntaamassa takaisin Saloon. Onneksi (kylmähkö!) sauna auttoi jaksamaan ja taidettiin puhelimen toisessa päässä vähän joutua tsemppaamaan. Kiitos siitä tsemppaajalle!

Koulutuksen kolmannella viikolla kollegamme Mervi ja Arja kävivät meitä tervehtimässä. Viimeisenä iltana meillä oli herkullinen läksiäisillallinen Ravintola Pekingissä. Iltaa jatkoimme hyvässä porukassa eräässä karaokebaarissa.

Perjantaina oli sitten lähdön aika: Haikeata, mutta hyvällä mielellä lähdimme kotia kohti. Onneksemme näemme Salossa toukokuussa verkostoyhdistyksen kevätseminaarin merkeissä.

Elimme, näimme ja koimme, Taina ja Satu

Sykkivä City

Työn tiimellyksessä. Kävimme vierailulla Itä-Helsingin Klubitalolla. Tässä osallistumme työhön keittiössä.

Hauskaa tiimityötä!

This article is from: