Paljon melua tyhjästä

Hurjapää Hurjapää Hurjapää Hurjapää

Siellä mä seisoin Heinävintillä koulutustilassa, jossain Laukaassa, Varjolan Tilalla, josta en ollut hetki sitten koskaan kuullutkaan. Kaikki kurssilaiset alkoi

keräilemään koulutusmateriaalejaan kokoon ja aattelin et päivä on pulkassa, kun Eija, meidän kouluttaja, sano et tunnin päästä alkaa sit yhteistoiminta, joka on koskenlaskua. Mietin ettei voi olla todellista ja kaivoin puhelinta laukusta, oli pakko päästä heti päivittää status facebookiin ja kehuskelee kaikille et ”hei meitsi lähtee laskee koskee, hajotkaa sinne missä oottekin!! ”

Mä oon aina ollu sellanen et painan vaan pää kolmantena jalkana mukaan kaikkiin, välillä tosi kreiseihinkin juttuihin, yllytyshullu, jotkut on sanonu.

Pelkuri Pelkuri Pelkuri Pelkuri

Käveltiin rappuset alas sieltä koulutustilasta Jennin kans ja lähettiin meidän kämpille oottamaan yhteistoiminnan alkua. Kiipesin siel kämpillä sinne parvelle, niit tosi oudon mallisia ja kapeita rappusia ja sit se iskeyty takaraivoon. Pelko. Vapaaehtoinen Vapaaehtoinen Vapaaehtoinen Vapaaehtoinen

Kello alko lähestyy viittä ja Jenni huikkas alhaalta et ”lähretähäs laskemaan se koski!” Matkalla

sinne Varjolan päärakennukselle Jenni jutteli, et se olis valmis laskee sen kosken sellases kellunta

puvussa. Niin mäkin varovaisesti mielessäni halusin, en vaan muista sanoinko mä sitä ääneen, jännitti jo niin paljon.

Kokoonnuttiin Navettaravintolan ja Tallinvintin väliselle isolle terassille, jossa se Varjolan isäntä sit esitteli itsensä ja kerto vähän siitä ite koskenlaskusta tapahtumana. Sit se kysy, et olisko vapaaehtosia ekaan veneeseen, jossa hän ohjaa? Sekunnin sadasosa siinä ehti ehkä kulua ku mä ja Jenni seistiin jo siinä sen edessä ja huudettiin yhteen ääneen : ”Me tullaan!!!”

Itsensä alentaja Itsensä alentaja Itsensä alentaja Itsensä alentaja

Puhe pään sisällä alko kiihtymään ja se sano

”Älykääpiö, mihin sä oot ittees taas pistämässä. Mieti nyt kaks kertaa, sä hädin tuskin pystyt kiipeemään edes tänne parvelle ja hyvä ettei tää koko parvi romahda jos vähänkään liikautat evääs.” ”Tajuutsä, et sul on niin huono kunto ettet sä pysty melomaan sieltä pois. Sä oot se heikoin lenkki ja se sun venekuntas joutuu melomaan sunkin osuutes ja sä vaan röhnötät siinä veneenpohjalla puuskuttaen, koska sä oot hei lihava huonokuntonen luuseri!!”

Sitä haukkumista mä sit kuuntelin sen kokoajan ku ois ollu mahdollisuus rentoutuu.

Jonkun verran juteltiin Jennin kaa siinä kämpillä ollessa, mä parvella ja Jenni siel alhaalla. En mä siinä viel kehdannu sit Jennille mitään sanoo, hävetti niin sairaasti.

Vetäytyjä Vetäytyjä Vetäytyjä Vetäytyjä

Matkalla sinne varustevarastolle, taisin ekan kerran ihan paniikissa sopertaa Jennille, et ”mä niin haluun sinne koskeen, mut ei mulle löydy ees mitään sopivii pelastusliivejä.”

Jenni tokas siihen: ”Mitä sä oikeen mietit? Totta-

kai sulle nyt sopivat liivit löytyy. Ja luuletko todella olevas suurin ihminen, joka tosta koskesta on alas

menny.

Jos tarve tulee ni ne laittaa vaik 2 metrisen ja 200 kilosen äijän körilään tosta alas jos se vaan haluaa. En kehdannu sanoo, et ei mua tommoset puheet yhtään helpota. Sehän on vaan sääliä, koska todellisuudessa olen isoin.

Kaikki alko säntäilee siel varustevarastossa ja valitsee itelleen niit jotain ”tuulipuvun” kaltasii. Siinä vaiheessa meinasin hajota siihen varaston lattialle ja muistan vaan toistelleeni kysymystä, et voiks mennä omilla vaatteilla, kun kesähän täs on.

Sit se vieressä seisova ”liivimies” sano :”Voi

mennä myös omilla vaatteilla ja kumisaappaitakaan ei ole pakko laittaa, jos ei haluu. ” Katsahdin tätä pelastusliivien valitsijaa päin nolona ja sanoin: ”Ei mulle varmaan löydy sopivaa kokoakaan, en varmaan voikaan mennä laskee. Se virnisti vaan hassusti ja sano: ”Tolla verukkeellako meinasit päästä koskenlaskusta, tässä olis nämä liivit.” Sitten se puki ne mun päälle ja viittoili sen isännän suuntaan, joka tasasena virtana asetti kypäriä porukan päähän.

Onnistuja Onnistuja Onnistuja Onnistuja

Yhtenä ryhmänä käveltiin isännän perässä alas rantaan, jossa meille pidettiin nopea koulutus koskenlaskusta, enkä oikeen muista siitä mitään muuta kuin isännän sanat: ”Kun koski alkaa ja hän sanoo et melokaa, niin te melotte ettekä lopeta sekunniksikaan.”

Otin niin tosissani ne isännän sanat, et kun me hitaasti melottiin siihen kosken niskalle ja pudottiin niihin kuohuviin vesimassoihin, niin mä MELOIN!

Ekaa kertaa elämässäni mä MELOIN KOSKESSA!

Meloin niin kovalla tahdilla et Jenni pyysi mua hidastamaan, koska koko kumivene oli ihan vinossa. Kosken alajuoksulta melottiin ylös kanavaan. Kanavanvartija avasi portit pikkuhiljaa ja valtavat vesimassat syöksyivät sisään. Nousimme monta metriä takaisin ylös ja meloimme vielä muutaman sadan metrin matkan takaisin rannalle josta olimme lähteneet.

En tiedä mistä ne voimat mulle tuli ja mitä siellä koskessa ja kanavassa tapahtui, mutta jokin mussa muuttui, mä aloin melomaan virran mukana, en enää vastavirtaan.

Voittaja Voittaja Voittaja Voittaja

Kun toisen koulutuspäivän aiheena käsiteltiin sisäistä puhetta ja sen erilaisia muotoja, ensimmäisen kerran tunnistin todella negatiivisen ja vahingollisen puheen sisälläni. Sisäisen kriitikon, orjapiiskurin, pyövelin ja vastuuta väistelevän uhrin.

Tajusin et jotain täytyy tehdä toisin, en voi olla enää näin julma. Mun täytyy antaa itselleni armoa ja oppia rakastamaan itseäni juuri sellaisena kuin olen, eikä mun sairaus enää määrittele mua tai sitä mitä musta voi tulla.

Pienin askelin jatkan tutustumista itseeni ja vahingollisen sisäisen puheeni tunnistamista, sekä sen muuttamista positiiviseen itseni tsemppaamiseen!

Mirka