1 minute read
Salon Klubitalolla suoritettiin akkreditointi
Salon Klubitalon jo keväällä 2016 aloitettu akkreditoitumis- eli kansainvälinen laadunvarmistus sai päätöspisteensä tammikuussa.
Helsingistä Aki Laitinen ja Tanskasta Fredrikshamnin klubitalon johtaja Mikael Sandst-Jensen viettivät kolme päivää klubillamme ja osallistuivat kaikkeen tarjolla olevaan toimintaan.
Advertisement
Suullista palautetta saatiin viimeisenä päivänä. Mitään uutta ja yllättävää ei akkreditoitumisessa tullut esiin: viikonloppuihin sekä juhlapäiviin, kuten jouluaattoon, suositeltiin toimintaa. Ainoa hämmennystä herättänyt asia oli huomautus siitä, että henkilökunnalle on osoitettu oma WC. Standardien mukaan kun henkilökunnalle ei pidä olla mitään omaa, erillistä tilaa. Suomalainen lainsäädäntö velvoittaa työnantajaa järjestämään työntekijöille sosiaalitilat ja mikäli WC tiloja on riittävästi, työnantajan tulee osoittaa oma WC-tila henkilökunnan käyttöön. Varsinaiseen toimintaan liittyvät palautteet koskivat mm. tehtävien kirjaamista etukäteen niitä varten, jotka saapuvat klubille myöhemmin. Samoin arviointitiimiä askarrutti taidetoiminta. Se on heidän mielestään harrastustoimintaa. Siirtymätyön puute oli tiedossa kun laadunvarmistusprosessiin läksimme. Työ– ja opintoohjaus on kuitenkin onnistunut tukemaan jäseniämme etenemään koulutus– ja työpoluille.
Klubitaloilla on 37 laatukriteeriä eli standardia
Seitsemän ensimmäistä standardia määrittelevät Klubitaloyhteisön jäsenyyden ja jäsenten oikeudet.
JÄSENYYS
1. Jäsenyys on vapaaehtoinen ja aikarajoitteeton.
2. Klubitalo hyväksyy itse uudet jäsenet. Jäseneksi pääsee jokainen, joka tarvitsee tukea mielenterveyden haasteissa. Jäsen sitoutuu yhteisön sääntöihin. 3. Jäsenet itse valitsevat, miten he osallistuvat Klubitalon toimintaan ja keiden kanssa he työskentelevät. Klubitalo ei velvoita osallistumiseen sopimusten, aikataulujen tai sääntöjen avulla. 4. Kaikilla jäsenillä on tasavertainen oikeus käyttää kaikkia Klubitalon tarjoamia mahdollisuuksia riippumatta diagnoosistaan tai toimintakyvystään. 5. Jäsenet osallistuvat halutessaan kaikkien asiakirjojen laatimiseen, jotka koskevat heidän osallistumistaan Klubitalon toimintaan. Kaikki tällaiset asiakirjat allekirjoittaa sekä jäsen että henkilökuntaan kuuluva.
6. Jäsenillä on oikeus palata milloin tahansa klubitaloyhteisöön poissaolon pituudesta riippumatta, mikäli heidän paluunsa ei aiheuta uhkaa klubitaloyhteisölle. 7. Klubitalo pitää järjestelmällisesti yhteyttä niihin jäseniin, jotka eivät käy Klubitalolla, alkavat eristäytyä tai ovat sairaalahoidossa.