1 minute read
Kirjastokorppi, Jukka & Messut
Alkuvuonna työharjoittelussa ollut opiskelijamme Tricia Honkasalo lahjoitti Salon klubitalolle juuri uunituoreena painosta saapuneen, itsekirjoittamansa Pikku Kirjastokorpin ohjekirjasen. Salon kaupungin julkaiseman kirjasen viesti yhdessä tekemisestä, vuorovaikutuksesta ja välittämisestä sopii mainiosti myös klubitalomaailmaan. Kirjasen sivuilla Pikku Kirjastokorppi seikkailee salolaisen Annika Tavastin tunnelmaa luovassa kuvituksessa. Hauskat ja hellyttävät kuvat tekevät näkyväksi kirjasen teemoja, joita käsitellään eri aukeamilla sekä lasten loruina että aikuisille suunnatuissa tietolaatikoissa. Pienestä koostaan ja niukasta tekstimäärästään huolimatta, Pikku Kir-
jastokorpin ohjeita yhteisiin luku-
Advertisement
hetkiin (myös vanhemmille) on tiivis tietopaketti, jossa vuorovaikutus- ja tunnetaitoja tarkastellaan lapselle lukemisen kautta. Lapselle lukemisen avulla perhe voi harjoitella yhdessä monia elämäntaitoja, ja yhdessä vietetyt lukuhetket vahvistavat lapsen ja vanhemman välistä tunnesuhdetta. Vaikka kirjanen käsittelee lapselle lukemista, samat vuorovaikutuksen perusperiaatteet toteutuvat myös muissa tärkeissä ihmissuhteissa ja muussa yhteisessä tekemisessä.
”Jokainen meistä kaipaa olla jonkun toisen silmissä ihana, toivottu, hyväksytty ja rakastettu”
- Pikku Kirjastokorppi -
KIITOS, JUKKA!
Toit paljon iloa ja ideoita mukanasi, Taitavaa tietotekniikan osaamista, Indesign-ohjelman käyttöä, Kuulimme ihmeellisiä kertomuksia Matkoiltasi maailman ääriltä, Tasokasta valokuvaamista, Saimme nauttia ihania kasvislounaita, Ja ihmetellä huikeita jonglöörauksia!
Hyvää matkaa elämässä eteenpäin, Toivottaa lämpimästi koko Klubitaloyhteisö!
Salon klubitalolla on ollut vuodesta 2014 hankerahoitus ”Paikka auki nuorelle” alle 30 -vuotiaan nuoren palkkaamiseksi vuodeksi kerrallaan. Hankerahoitus on nyt päättynyt.