Krista piirtää

Aluksi on luonnollisesti idea. Jotain, jonka haluaa siirtää paperille. Joskus se onnistuu helpommin, joskus on vaikeampaa.

Itse luonnostelen en-

sin lyijykynällä. Hahmot ja muut tärkeät asiat hieman tarkemmin, taustat hieman suuripiirteisemmin. Tärkeintä on, että itse tietää suunnilleen mitä missäkin on tarkoitus olla. Seuraava vaihe on tussaaminen, ääriviivojen vahvistaminen tussikynällä. Jätän itse usein jotkin pienet yksityiskohdat ja tiettyjen viivojen paksuntamisen myöhemmälle, kun olen kumittanut lyijykynän jäljet alta pois. Silloin näkee hyvin jos jokin kohta on jäänyt tussaamatta tai haluaa muuten lisätä kuvaan vielä jotain. Kumittamisen kanssa kannattaa olla varovainen, paperi rypistyy helposti. Kun olen tyytyväinen tussausjälkeen, alan lisätä värialueita. Pääsääntöisesti kannattaa aloittaa suurista alueista ja siirtyä pienempiin, mutta en aina itsekään noudata tätä. Tussit leviävät helposti värialuiden ulkopuolelle, mutta itseäni pienet virheet eivät usein haittaa. Häiritsevät asiat

voi muokata tietokoneen kuvankäsittelyohjelmilla pois halutessaan. Mutta omasta mielestäni pieni rosoisuus on vain persoonallista ja sopii ainakin omaan tyyliini. Tussivärejä voi myös sekoittaa. Kannattaa varata suttupaperi viereen testailua varten! Värit eivät aina sekoitu kuten olet miettinyt. Sarjakuvien värityksessä menen yleensä paperit läpi aina tietyn värin kanssa, ettei alueita jää värittämättä. Silti joskus sattuu virheitä, niihin voi onneksi palata myöhemmin. Hiukset ynnä muut kohdat, joihin haluan erityisesti valoja ja varjoja käyn ensin läpi tummimmalla sävyllä, värittäen ne kohdat jotka jäävät varjoon. Sitten käytän keskisävyä jättäen valoisat kohdat värittämättä. Lopuksi väritän vielä vaaleilla sävyillä värittämättä jääneet alueet. Jos en saa muuten tarpeeksi tummaa, otan avuksi harmaan tussin. Musta peittäisi muut värit alleen. Jos joku ääriviiva näyttää epäselvältä tussaan sen vielä uudestaan.

Usein, kuten tässä sarjakuvassa, en käytä lain-

kaan puhekuplia. Puhetta ei välttämättä tarvita, lukija voi siten keksiä tarinalle itse oman merkityksensä, tai jättää keksimättä. Itselleni tämä on lyhyt tarina henkisestä kasvusta, mutta joku voi nähdä siinä jotain

muuta, ja tekijänä toivonkin sitä. On hienoa antaa lukijoille jotain ajatuksia herättävää.

”Mitä taiteilija tekeekään, hän tekee aina oman kuvansa.” - Jean Giono

Itse aloin piirtää heti kun kynä pysyi kädessä, enkä ole päästänyt siitä irti. Peruskoulun kuvaamataidon lisäksi en ole opiskellut mitään piirtämiseen liittyvää, netistä välillä etsinyt jotain vinkkejä. Lapsena kovassa käytössä olivat myös erilaiset piirustusoppaat. Ne olivat hyvä apu alkuun, muttei kannata juuttua niihin liiaksi. Oma tyyli löytyy helpommin, kun ei yritä liikaa tehdä kuten joku toinen.

Aina ei ole hyvä pii-

rustuspäivä ja se on ihan normaalia. Kokeneillakin taiteilijoilla on usein niin sanottuja ”art blockkeja”, aikoja kun ei ole ideoita tai motivaatiota. Mutta onneksi työt jaksavat odottaa. Sarjakuvan ei aina tarvitse olla juoneltaan monimutkainen, se voi olla myös esimerkiksi arkinen hetki. Kävely kaupungin halki. Kahvitauko. Kaveri kertomassa vitsiä. Ihan mitä vain. Omasta elämästä löytää loputtomasti ideoita. Jos ei keksi mitään, ideoita voi löytää vaikka nettiä selailemalla tai piirtämällä mallista jotain. Lopputulos ei aina näytä siltä kuin alunperin oli ajatellut. Mutta se on itsensä näköinen. On hyvin tyypillistä, että ihmiset sanovat etteivät osaa piirtää. Syyllistyn siihen itsekin. Mutta jos nauttii taiteen tekemisestä, kannattaa muistaa että itse tekeminen on tärkeintä. Taidot kehittyvät aina, tyyli saattaa muuttua. Kuka tahansa osaa piirtää jotain, ja taide on hyvä tapa purkaa ajatuksia tai tunteita. Pelkästään satunnaisten värien levittäminen maalauspohjaan on omalla tavallaan terapeuttista. Monet nauttivat myös värityskirjojen värityksestä.

Kannattaa kokeilla rohkeasti asioita ja etsiä omaa tapaa taiteilla. Ja koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa!