1 minute read
Maailma on muutostilassa
Monen asiantuntijan mielestä ihmiskunnan elinolosuhteet ovat paremmat kuin koskaan aikaisemmin. Tätä saattaa olla vaikea käsittää, kun lehtien otsikot kirkuvat pandemioiden leviämisistä, sodasta, ilmastonmuutoksesta ja hinnoiltaan hurjiksi nousseista elintarvikkeista ja energiasta. Monelle pieni- ja keskituloisellekin nopeasti noussut hintataso aiheuttaa ahdistusta ja epävarmuutta selviämisestä. Miten ihmeessä tähän kaikkeen tulisi reagoida, ja onko jotain mitä voisi tehdä?
Keskitysleirille joutuneen – ja sieltä hengissä selvinneen – Viktor Franklin mukaan ihmisen joutuessa tilanteeseen mistä hän ei kykene poistumaan tai mitä ei kykene muuttamaan, hänelle edelleen jää mahdollisuus valita tapa, jolla hän suhtautuu tilanteeseensa. Jokaisella meistä on jokin tyypillinen tapa reagoida ikäviin muutoksiin ja stressaaviin aikoihin. Olennaista on ymmärtää, että kykenemme muuttamaan tätä tapaamme reagoida, silloinkin kun muihin asioihin emme voi vaikuttaa – ja kenties juuri tuolloin sen osaaminen olisi tärkeintä.
Advertisement
Miten opetella uusi suhtautumistapa haastaviin elämäntilanteisiin? Ensiksi tulisi tunnistaa oma tunnetila, kun elämä tarjoilee kierrepallona jonkin ikävän asian. Joku reagoi jäätymisellä, toinen ärtymyksellä, kolmas reagoi olemalla reagoimatta. Kun oma vakiotunnetila on tunnistettu, voidaan aloittaa aivojen uudelleenohjelmointi. Yksi keino muuttaa reagointia on opetella myötätuntoista suhtautumista itseensä ja kanssaihmisiin. Syyttämällä itseään epäedullisista tunnereaktioista harvoin tuottaa mitään rakentavaa. Parempi tapa oppia uutta on madaltaa omia vaatimustasoja ja omaksua avoin ja ihmettelevä asenne: ”onkin jännittävää nähdä kuinka paljon tänään saan bensalitrasta pulittaa” tai ”mistäköhän absurdista asiasta se naapuri jaksaa tänään valittaa”. Tällä tavalla stressiä aiheuttava ajatustunnekierre ei pääse samalla tavalla vaikuttamaan. Onko mahdollista olla stressaamatta kaikista arjen ikävistä asioista? Ei tietenkään, eikä kuulukaan olla. Pointtina on pahastua oikeista asioista. Niistä mitkä tekevät oman arjen hankalaksi, mutta mihin voi vaikuttaa. Näihin asioihin puututaan kiukunkin avulla ja ne pyritään muuttamaan. Unohtamatta nauttia elämän pienistä hyvistä asioista, nekin kun saattavat jonain päivänä kadota. Ukrainan sota, virukset ja inflaatio ovat yksittäisen ihmisen ratkomattomissa. Osansa voi tehdä, mutta vaikka kuinka riehuisi, maailmanlaajuiset ongelmat eivät yhdessä yössä katoa. Kriisit muuttavat ihmisiä. Jos voit valita, anna niiden muuttaa itseäsi parempaan suuntaan. Muutu sitkeämmäksi, ymmärtäväisemmäksi ja vahvemmaksi. Pidä itsestäsi ja läheisistä huolta. Älä lue jokaista klikkiotsikkoa. Iloitse auringonpilkahduksista. Toimi esimerkkinä muille. Myöhemmin huomaat tehneesi itsellesi, lähipiirillesi, yhteiskunnalle ja maailmalle palveluksen.
Joonas
Kuva: Jani