6 minute read
Seikkailija – Tuuli Hypén
Seikkailija
Turkulainen sarjakuvataiteilija ja kulttuurihistorioitsija Tuuli Hypén pohtii suomalaisen sarjakuvan tilaa sekä haaveilee pitkien fantasiaseikkailusarjakuvien tekemisestä.
Teksti Vesa Saarinen Valokuvat Jaakko Seppänen Kuvitukset Tuuli Hypén
Sarjakuvataiteilija, kuvittaja ja kulttuurihistorioitsija Tuuli Hypén (s. 1983) on noussut suomalaisten sarjakuvantekijöiden kärkijoukkoon nopeasti, ehkä itsensäkin vähän yllättäen.
Reilut viisi vuotta sitten Hypén opiskeli kulttuurihistoriaa Turun yliopistossa. Hän asui tuhansien muiden opiskelijoiden tavoin ylioppilaskylässä, 70-lukulaisen betoniharmauden ja konstruktivismin taidonnäytteessä. Kuvituksia ja sarjakuvia Hypén piirteli lähinnä pöytälaatikkoonsa. Suomalaisissa tai edes turkulaisissa sarjakuvapiireissä häntä ei tunnettu, eikä hän ollut vakiovieras Turun sarjakuvakerhon jokatorstaisissa turinakerhoissakaan.
Nyt Hypén on eräs Suomen puhutuimmista sarjakuvataiteilijoista. Hän on vakiovieras niin sarjakuvatapahtumissa kuin kirjamessuillakin. Hänen citykettu Nannasta kertovaa strippisarjakuvaansa julkaistaan useissa sanomalehdissä. Sarjakuva-albumeita Hypéniltä on julkaistu viimeisen kolmen vuoden aikana neljä, ja vuonna 2011 Hypénin Nanna-sarjakuva oli ehdokkaana Sarjakuva-Finlandia -palkinnon saajaksi. Yksi asia sentään on ennallaan: Hypén asuu edelleen Turun ylioppilaskylässä. – Ja sinne varmaan aikanaan kuolenkin. Siellä on kauppa, baari ja hautausmaa, eli kaikki olennaiset palvelut, Hypén nauraa.
Monien muiden paljasjalkaisten turkulaisten tavoin Hypén tuntuu viihtyvän Aurajoen rannoilla hyvin. Vuoden 2011 kulttuuripääkaupunki on ollut Hypénille ensisijaisesti opiskelukaupunki, mutta nykyään Turku on hänelle kulttuuri- ja sarjakuvakaupunki, jossa on mukava sarjakuvaskene ja juuri sopivasti tekemistä.
– Tykkään myös Turun miljööstä, vaikka kaupungin toriparkki-ilmapiiri välillä ahdistaakin. Mutta ei Turku ihan Suomen persereikä ole, sillä onhan kaupunki antanut minulle apurahankin, Hypén kertoo hymyillen.
Haastattelua emme kuitenkaan tee Turussa. On helmikuinen keskiviikkoaamu. Istumme helsinkiläisessä kahvilassa. Hypén valittelee päänsärkyä ja jännittää illalla alkavaa risteilyreissuaan:
– Ei ole luontevaa ihmisen matkustaa meren yli metallilaatikossa.
Kilpailun innoittama
– Innostuin sarjakuvista oikeastaan vasta vuonna 2009, Hypén yllättää. Toki hän lapsena luki hiirenkorville lähikirjaston lastenosaston sarjakuvat, Asterixit ja muut tutut, mutta sarjakuvataiteilijaksi ne eivät Hypéniä vielä innostaneet.
– Oikeastaan sarjakuvat olivat niin luonnollinen osa lapsuuttani ja nuoruuttani, että ei niitä ole osannut nostaa erityiseen asemaan. Enkä ole ajatellut itseäni pitkään sarjakuvantekijänä, vaikka aina olen lukenut sarjakuvia ja piirtänyt sarjakuvamaisia hahmoja sekä kuvituksia. Mitä siis vuonna 2009 tapahtui? – Sain ajatuksen, että laittaisin strippisarjakuvan Sarjis 2009 -kilpailuun. Keksin sarjakuvaan sopivan hahmon kymmenessä minuutissa: uutisissa oli juttuja cityeläimistä, kaneista ja ketuista, ja kehitin Nanna-hahmon, jossa ihminen ja cityeläin yhdistyivät. Suunnilleen kolmenkymmenen stripin jälkeen hahmokonsepti oli valmis, Hypén kertoo.
– Hahmojen luonti on aina ollut itselleni helppoa ja hauskaa. Ehkä siinä vaikuttaa vuosien mittainen roolipeliharrastus.
Uusia sanomalehtisarjakuvia etsineessä Sarjis 2009 -kisassa oli huima taso. Citykettu Nanna ei kilpailua voittanut, mutta pärjäsi hyvin. Hahmo olisi ehkä jäänyt yhden kilpailun ihmeeksi, ellei Hypén olisi saanut sarjakuvaväeltä niin paljon kannustusta.
– Moni sanoi, että Nanna on valmis, että siinä on potentiaalia ja että strippejä kannattaisi tehdä lisää. Minä sitten tein. – Olen saanut ammatillisesti paljon erinomaisia neuvoja esimerkiksi Timo Kokkilalta, Ilpo Koskelalta ja Anssi Rauhalalta. Olen kiitollinen, että isoilta pojilta on voinut kysyä, miten esimerkiksi kustannus- ja sopimusasiat oikeasti menevät, Hypén kiittää.
Vuodesta 2009 lähtien Hypénin Nanna-citykettusarjakuvilla on mennyt hyvin. Albumeita on julkaistu vuosittain ja strippisarja on ilmestynyt lukuisissa lehdissä. Uudet projektit, kuten albumisuunnitelmat, kuvitukset sekä lastenkirjahanke, pitävät Hypénin kiireisenä myös tänä vuonna.
Vaikka työtä riittää, Hypén on huolissaan kahdesta asiasta: sarjakuvataiteilijoiden toimeentulosta sekä sarjakuvan asemasta Suomessa.
Raha-asioita
– Olen tullut sarjakuvapiireihin ulkopuolelta. Vielä muutama vuosi sitten en tuntenut sarjakuvataiteilijoita enkä ketään muutakaan sarjakuvaskenestä, ja olen koulutukseltani kulttuurihistorioitsija. Ehkä siitä syystä sarjakuvaa ja sarjakuvapiirejä tulee tarkkailtua ikään kuin ulkopuolisen silmin, Hypén pohtii.
Suomalaisesta sarjakuvaskenestä Hypénillä on paljon hyvää sanottavaa.
– Pidän sarjakuvaihmisistä valtavasti jo senkin vuoksi, että yhteishenki on hyvä, eikä kyräilyä tunnu ihmeemmin olevan. Olen aina kokenut olevani tervetullut kaikenlaisille epämääräisille jatkoille, ja ihmiset ovat rentoja sekä pervoja luonnostaan, Hypén nauraa.
Vaikka sarjakuvaskenessä on hauskaa, sarjakuvan asemaa taiteena sekä sarjakuvataiteilijoiden toimeentuloa Suomessa Hypén ei pidä riittävän hyvänä.
– Suomessa piirretään hirveästi sarjakuvia, mutta suomalaiset eivät niitä lue eivätkä osta. Se on puute, ja juuri siksi lause ”suomalaisella sarjakuvalla menee lujaa” on muuttunut ironiseksi heitoksi, Hypén harmittelee.
– On hienoa, että Fingerporilla menee hyvin ja että ihmiset ostavat Viivi ja Wagner -mukeja, mutta meillä on se tilanne, että Suomessa on yksi menestyvä sarjakuva viittä miljoonaa kansalaista kohden. Että siitä vaan piirtämään kaikki.
Omakustantaminen on Hypénin mielestä kohtalaisenhelppoa, eikä sarjakuvan julkaistuksi saaminenkaan ole aivan mahdotonta. Mutta:
– Menestyminen sarjakuvalla tai oheistuotelinjaston pieraiseminen on hyvin vaikeaa, Hypén sanoo. Mikä siis neuvoksi? – Sarjakuvaväellä on joskus haave siitä, että isojen kustantamojen pitäisi julkaista enemmän kotimaista sarjakuvaa. Mutta ei se niin mene, se on vaan vastuun siirtämistä kustantajille, Hypén toteaa.
Hänen mielestään ainoa ratkaisu ongelmaan olisi se, että tavalliset suomalaiset ostaisivat enemmän sarjakuvaa. – Mutta se taas ei suomalaisessa kulttuurissa ole ihan realistinen toive, Hypén harmittelee.
– Luovan alan työ, saati sarjakuvien tekeminen kokopäiväisesti ei ole helppoa. Oman uravalinnankin kannalta olisi ehkä ollut stressittömämpää mennä pakkaamaan valmisruokia jollekin tehtaalle.
Hypén on pahoillaan siitä, että sarjakuvataiteelle ei Suomesta ole juuri tukia herunut.
– Teen mielelläni sarjakuvia ja kuvituksia niin kauan kuin ne ihmisille kelpaavat, mutta kyllä omasta taloudellisesta pärjäämisestään on jatkuvasti huolissaan. Omaan matalaan kulutustasooni nähden olen pärjännyt kohtalaisen hyvin, mutta ajatus siitä, että sarjakuvia tekemällä pääsisi valtakunnallisten matalapalkkojen tasolle, on haave.
– On ihan välttämätöntä, että Suomessa tuetaan sarjakuvataiteen tekemistä. Muuten tämä työ on mahdotonta, muille kuin parille menestyneelle tekijälle.
Askeleita eteenpäin
Sarjakuvataitelijana Hypénillä on yksi suuri haave: jonakin päivänä hän haluaisi toteuttaa pöytälaatikkopiirroksensa valmiiksi sarjakuviksi.
– Usein Nannaa ja muita töitäni on verrattu manga-sarjakuviin, ja onhan se totta, että Nanna on pyöreää irrottelua, joka muuttuu aina vaan ergonomisemmaksi. Mutta pöytälaatikkoon piirrän aivan erilaista sarjakuvaa, Hypén kertoo.
Niihin ovat vaikuttaneet erityisesti Petri Hiltusen teokset.
– Hiltunen on eräs ensimmäisistä sarjakuvataiteilijoista, joita olen tosissani ihaillut, ja Praedor-sarjakuvista olen pitänyt valtavan paljon.Mutta myös roolipelit, fantasia ja scifi ovat aina olleet sydäntäni lähellä, joten ne ovat näkyneet myös pöytälaatikkopiirroksissani.
– Olisi hienoa tehdä pitkä fantasiasarjakuva, johon saisin purkaa 20 vuotta pöytälaatikkokirjoittamista ja -piirtämistä. Sellaista ryppyotsaista ja hidassoutuista matalaa fantasiaa, jossa ongelmat ovat arkisia, Hypén haaveilee.
Fantasia taiteen viitekehyksenä on Hypénille paitsi eskapismia, myös tapa tarkastella yhteiskuntaa kulttuurihistorian ja sosiologian näkökulmista.
– Itselleni vierauden tuntu on tuttu tunne, enkä sarjakuvissa tälläkään hetkellä pyri kuvaamaan asioita realistisesti, mutta fantasiasarjakuvan kautta voisi olla mahdollista pohtia jonkun yhteiskunnallisen asian luonnetta erilaisesta näkökulmasta.
Toinen syy pitkän fantasiasarjakuvan tekemiselle liittyy Hypénin haluun leikkiä värien sekä värityksen kanssa.
– Tykkään tosi paljon tehdä työtä väreillä. Ehkä siksi myös se, miksi pidän monista sarjakuvista, esimerkiksi JP Ahosen Puskaradiosta, liittyy näiden värimaailmoihin. Strippisarjakuvaa tehdessä värejä ei pysty tekemään, eikä kiireellisissä töissä väreihin pysty kunnolla paneutumaan, mutta omissa kiireettömissä töissä pohdin hyvinkin paljon niiden värimaailmojen toteutumista.
Pitkä, totinen fantasiasarjakuva on Hypénille vielä haave, mutta moni muu mielenkiintoinen projekti on toteutumassa.
– Ninni Aallon kanssa olemme tekemässä kissasarjakuva-albumia, joka julkaistaan Tampere Kuplii -tapahtumassa. Nanna-sunnuntaistrippialbumi on luvassa tulevana kesänä. Ja kolmantena projektina olen kirjoittamassa ja kuvittamassa luontoaiheista lastenkirjaa, Hypén kertoo.
Haastattelun päätyttyä Hypénillä on hetki joutoaikaa, ennen kuin hänen on riennettävä työpalaveriin erään kansalaisjärjestön toimistoon.
Tiedän missä toimisto sijaitsee, joten saatan Hypénin oikean talon luo. Matkalla piipahdamme Sammakon kirjakaupan Helsingin myymälän loppuunmyynnissä. Helsinkiläiset eivät viidessä vuodessa myymälää löytäneet – ystävällisen myyjän mukaan kaupan tuotot eivät riittäneet edes vuokrakulujen kattamiseen.
Loppuunmyynnissä oli kaupan myös hyllymetreittäin suomalaista sarjakuvaa. Ironista tai ei, uutuudetkaan eivät olleet hyllystä loppuneet, vaikka albumeita, Fingerporeista, Nannoista ja Kiroilevista siileistä aina pienkustanteisiin saakka, oli tarjolla puoleen hintaan.
Tuuli Hypén
Syntynyt: Turussa vuonna 1983 Asuu: Turun yo-kylässä Työ: Freelancer. Sarjakuvataitelija vuodesta 2009. Harrastuksia: Sarjakuvat, kuvittaminen ja piirtäminen, roolipelit, videopelit, scifi, fantasia Julkaisuja: Nanna (Arktinen Banaani 2010) Nanna 2 (Arktinen Banaani 2011) Nanna: Cityeläinkirja (Arktinen Banaani 2012) Nanna 3 (Arktinen Banaani 2012) Sarjakuvaa julkaistu: Helsingin Sanomat, Turun Sanomat, Ilta-Sanomat, Helsingin Uutiset, Länsiväylä, Turkulainen, Tamperelainen, Seinäjoen Sanomat jne.
