17 minute read
LEO HEINÄARO - Annin haastattelu
Esittele itsesi! (Nimi, ikä,
mistä olet kotoisin tms.)
Advertisement
Nimeni on Anni. Olen 20-vuotias ja olen kotoisin Pukkilasta, Itä-Uudeltamaalta. Asuin lukiovuoteni omillani Lahdessa, jossa kävin myös aikoinani peruskoulun. Valmistuin ylioppilaaksi viime keväänä, ja elokuussa pakenin Lahdesta tänne Inkeroisiin.
Olen luonteeltani ujo ja kömpelö. Minulla kestää usein luonteenpiirteideni vuoksi tutustua uusiin ihmisiin ja sopeutua uuteen ympäristöön. Koska en ympäristön vaihdossa ole ehtinyt tutustumaan uuden ympäristön tapoihin, saatan toimia siinä hassusti, ja uusiin tapoihin oppiminen voi kestää minulta kauan. Rutiinikeskeisyydestäni huolimatta halusin lukion jälkeen muuttaa pois Lahdesta maisemanvaihdon halussa, ja tässä sitä ollaan.
Olen myös luova ja saan helposti päähän hullunkurisia ideoita. Ala-asteella kun teimme äidinkielen tunneilla tarinoita, tarinani olivat useimmiten älyttömän pitkiä ja jännitystä täynnä. Sen sijaan luokkatovereideni tarinat olivat maksimissaan muutaman sivun pituisia. Esimerkiksi yhdessä tarinassani 12-vuotias Janette ostaa salaa vanhemmiltaan lemmikkikaupasta kultakalan ja nimeää sen Yoshiksi. Yhtenä päivänä hän saa englanninkielisen puhelun japanilaisesta laboratoriosta, jossa kerrotaan muun muassa Yoshilla olevan suurenmoisia taisteluvoimia ja että se voi elää yli miljoonavuotiaaksi. Janette yrittää tohkeissaan kertoa tästä uutisesta äidillensä (hän ja isä saivat tietää kultakalasta aiemmin tarinan aikana) ja kaverillensa, mutta kukaan ei tahdo uskoa tätä. Myöhemmin he saavat tietää Janeten olleen oikeassa, kun Yoshi taistelee zombiksi pukeutuneita pankkiryös-
täjiä vastaan. Yoshi kuolee taistelun aikana ryöstäjien SARJAKUVATAITEEN TERÄSMIES luoteihin, ja vanhemmat ostavat Janetelle uuden kultakalan, Yoshi II:n. Opettajani eivät olleet kovin mielissään tarinoideni pituudesta ja polveilevuudesta, ja äsken mainitsemaani tarinaa jouduin opettajani kanssa lyhentämään. Alun perin Yoshin piti voittaa pankkiryöstäjät ja kuolla vasta seuraavassa taistelukohtauksessaan, mutta koska opettaja halusi tarinasta mahdollisimman lyhyen, päätti Yoshi elämänsä vasta ensimmäisessä taistelussaan. Tarina kesti kaiken kaikkiaan 13 sivua. Täällä opistollamme opiskellessani olen huomannut tämän saman kontrastin itseni ja luokkatovereideni väliltä: varsinaiset sarjakuvatyöni ovat olleet tähän mennessä 4 — 14 sivun pituisia, kun taas muilla luokkalaisistani ne ovat olleet useimmiten muutaman sivun pituisia. Olin yllättynyt, kuinka sarjakuvani ensimmäisessä Laavu-lehdessämme täyttivät melkein kolmasosan lehdestä. Töideni pituus on tietty myös näkynyt siinä, että niiden valmistumisessa on kestänyt todella pitkään. Olen tällä hetkellä jopa erittäin ihmeissäni siitä, että olen saanut lähes kaikki tämän hetkiset työni valmiiksi, toisin kuin monet luokkalaisista eivät.
Miten päädyit Kymenlaakson opistoon sarjislinjalle? Mitä opiskelit ennen tätä?
Lukion toisena vuotena meidän koulussamme oli eräänä päivänä kuvataidelinja-
laisille luento kuvataideopintojen jatko-opinnoista. Luennon piti kaksi koulumme entistä opiskelijaa. Heistä yksi oli sarjakuvapiirtäjä, ja koska olen ala-asteelta lähtien halunnut sellaiseksi, päätin mennä luennolle. Siellä äsken mainitsemani sarjakuvapiirtäjä kertoi opiskelleensa lukion jälkeen sarjakuvaa kansanopistossa Limingassa. Luento sai minulle lisää vihjausta siitä, kuinka voisin kouluttautua sarjakuvapiirtäjäksi, ja kansanopistot jäivät siitä vahvasti mieleen. Koska Liminka on hyvin kaukana kotoani, päätin netistä etsiä sarjakuvaa opettavia kansanopistoja lähempää. Googlessa tuli vastaan Ylen artikkeli Kymenlaakson opistosta, jossa kerrottiin sen sarjakuvalinjasta. Artikkeli sai minut harkitsemaan kyseistä kansanopistoa.
Lopulta abivuonna päätin, että jos en korkeakouluihin pääsisi, hakisin kansanopistoon opiskelemaan sarjakuvaa. Kymenlaakson opiston lisäksi mielessäni oli hakea Muurlan opistoon opiskelemaan sarjakuvaa sekä äidin mieliksi jäädä Lahteen opiskelemaan kansanopistoon graafista suunnittelua ja kuvitusta. Lopulta päätin hakea ainoastaan Kymenlaakson opistoon, koska Muurlasta ei löytynyt vuokra-asuntoja opiston ulkopuolelta (minun piti alun perin asua kansanopistovuoteni opiston ulkopuolella), ja Lahdessa opiskelupaikan peruminen olisi tarkoittanut 50 euron maksua.
Kuten aiemmin sanoin, opiskelin ennen kansanopistoaikaani lukiossa kuvataide- ja muotoilulinjalla. Sitä ennen olen käynyt harrastusmielessä kuvataidekoulussa, posliinimaalauksessa sekä manga-kerhossa.
Millaisia odotuksia sinulla oli opiston ja täällä opiskelun suhteen? Miten ne ovat toteutuneet tähän saakka? Onko jokin yllättänyt sinua?
Odotuksia kansanopistovuodelleni oli kehittää taitojani sarjakuvien piirtämisessä, saada hyvät eväät korkeakoulujen pääsykokeita varten sekä tutustua uusiin ihmisiin. Tavoitteeni ovat toteutuneet suht hyvin: olen oppinut lisää sarjakuvien teossa, erityisesti tarinoiden suunnittelun osalta ja olen päässyt tutustumaan ihmisiin eri linjoilta.
Minua on yllättänyt erityisesti se, että yleistietoni sarjakuva-alaa kohtaan on kohentunut. Olen saannut täällä opiskellessamme kuulla erilaisista sarjakuvateoksista, ja suhtautumiseni länsimaalaiseen sarjakuvatyyliin on muuttunut myönteisemmäksi. Suhtautumiseni kyseistä tyyliä kohtaan oli lukion loppuaikoina muuttunut hieman kielteiseksi, sillä opettajani ei ollut mielissään siitä, että tein kuvataiteen lopputyöni manga-tyylillä. Hän yritti minun olevan tekemättä kuvataiteen diplomia kyseisellä tyylillä ja ehdotti minun tekeväni työn samalla tyylillä, kuinka olin tehnyt yhden vesivärimaalaukseni Suomen taiteen historian kurssilla. Työ oli siis hieman realistiseen tyyliin suuntaava. Lopulta tein kapinallisena työni manga-tyylillä, mutta tästä tapauksesta jäi minulle aika ikävä maku suuhuni. Tämän lisäksi suhtautumiseni digitaalista taidetta kohtaan on parantunut. Minulla oli peruskouluaikoina tapana piirtää paljon digitaalisesti. Koska lukiossa opiskelimme paljon tietokoneilla, pyrin mahdollisuuksien mukaan välttää sähköisillä laitteilla olemista, sillä sähköinen opiskelu oli minusta erittäin epämiellyttävää.
Täällä taas ei tarvitse olla yhtä paljoa tietokoneiden äärellä kuin lukiossa, vaikka sitä on meillä lähikuukausina paljoa ollut. Sen lisäksi meille on opetettu hyvin Photoshopin käyttöä, minkä seurauksena sitä on ollut paljon mukavampi käyttää kuin lukiossa.
Oma hahmoni Helmi kuninkaallisasussa (2021). Kuvituskuvat Initial D -sarjan Itsukista ja Takumista vanhan tuttuni syntymäpäiväkortin aukeamalle (2020).
Sinulla on hyvin selkeä tyyli. Mistä kaikkialta se on saanut vaikutteita? Onko jotain tiettyjä sarjakuvia mistä olet tykännyt tms.
Tyyliini olen aikojen saatossa saanut vaikutteita eri sarjakuvapiirtäjiltä ja internetistä löytäneiltä taiteilijoilta. Nykyään olen enemmän saanut vaikutteita sarjakuvapiirtäjiltä, erityisesti Mia Ikumilta ja Keiko Suenobulta. Tykkään shoojo-mangojen piirrostyyleistä,
joten piirrostyylini on saanut lähinnä piirtotyylin edustajilta vaikutteita. Lähikuukausina minua on alkanut viehättää manga-piirtäjä Keiji Nakazawan tyyli. En ole tosin hänen tyyliään sen kummemmin ehtinyt jäljittämään töissäni, tosin petokuvituksessani olevassa uhrin päässä yritin ottaa hieman vaikutteita siitä, miten Nakazawa piirsi Hiroshiman pojassa atomipommiuhrien kasvot.
Miten kuvailisit omaa taidettasi/ tyyliäsi?
Kuten aiemmin sanoin, taidetyylini edustaa paljolti shoojo-mangatyyliä. Tykkään lukea mangaa ja katsoa animea, joten sen vuoksi olen enemmän manga-taiteen puolella kuin länsimaalaisen. Yritänkin tyylissäni jäljitellä paljon japanilaista sarjakuvatyyliä.
Tykkään kirkkaiden värien käytöstä. Mielestäni ne tuovat töihin jännistystä. Tykkäänkin vanhasta animaatiotyylistä sen vuoksi, koska siinä värimaailma on kirkas eikä nykyisen tavoin erityisen vaalea.
Pakollinen kysymys: mitkä ovat lempi sarjakuvasi?
Lempisarjakuvani taitavat olla Keiji Nakazawan Hiroshiman poika ja Keiko Suenobun Life. Kaiken kaikkiaan tykkään enemmän shoonen-mangoista kuin shoojo-mangoista, vaikka shoojo-mangojen piirrostyyli on enemmän minun mieleeni. Shoojo-mangoissa käsitellään mielestäni liikaa rakkautta, yleensä jopa kliseisesti. Tästä huolimatta luen mielelläni myös shoojo-mangoja, onhan rakkaus aiheena mielenkiintoinen omalla tavallaan.
Kaiken kaikkiaan sarjakuvissa, joita tykkään eniten lukea, on paljon realistisuutta ja dramaattisuutta. Mielenkiintoista kyllä, tykkään enemmän kielteisistä sarjakuva-aiheista kuin myönteisistä, vaikka ne tuovat välillä ikävän mielen itselleni. Varmaan syy on siinä, että ne ovat jännittävämpiä kuin myönteisiä asioita käsittelevät sarjakuvat.
Milloin aloitit piirtämään?
Olen piirtänyt lähes koko elämäni ajan pikkulapsesta asti. Kiinnostukseni piirtämistä kohtaan kasvoi 11-vuotiaana, kun löysin eräästä internetin pelipaikasta YouTube-videon, jossa ohjeistettiin piirtämään chibi-hahmo. Videon kommentissa joku sanoi oman historiansa chibien piirtämisestä, eli kuinka hän ja kaverinsa olivat aikojen saatossa aloittaneet niiden piirtämisen ja kuinka se on hauskaa. Kyseinen kommentti sai minut innostumaan piirtää chibejä, ja aloin katselemaan erilaisia piirrustusvideoita. Erityisesti sarjakuvapiirtäjä Mark Crilleyn videot olivat suosikkejani. Hän oli vieläpä se henkilö, jonka kautta aloin unelmoida sarjakuvapiirtäjän ammattia.
Oletko aikaisemmin piirtänyt omia sarjakuvia? Jos niin, julkaisitko niitä missään?
Kyllä olen. Aloitin sarjakuvien piirtämisen noin 6—7-vuotiaana. Tällöin Uudelleen piirretty vuoden 2014 manga-kissatyttöpiirrokseni (2021).
piirtelin isosiskoni kanssa pilasarjakuvia inhottavista naapureistamme. Yhdessä sarjakuvistamme minä ja pikkuveljeni olimme Mäkkärissä syömässä, kunnes huomasimme naapureidemme saapuneen sinne. Saimme idean pukeutua tarjoilijaksi ja laittaa naapureidemme tilaukseen matoja. Sarjakuvan lopussa naapurit kauhistuivat nähdessään tilaustensa välissä piileskelevän luikertelevia otuksia. 8—9-vuotiaana piirtelin sarjakuvia pikkusiskostani eri ammateissa. Hän oli sarjakuvissani mm. poliisina, kokkina ja opettajana. Näistä ensimmäisellä sarjakuvalla, pikkusiskoni poliisina, oli mielestäni huvittava alku. Pikkusiskoni oli paikallises-
sa baarissa nauttimassa donitseja, kunnes huomasi paikan televisiosta uutislähetyksen pankkiryöstöstä. Hän ryntäsi velvollisuuden nimissä selvittämään ryöstötilannetta, ja sähläillessään hän kaatoi penkiltä noustessaan kahvinsa takapuoleensa.
Tämän jälkeen olen aktiivisemmin piirrellyt sarjakuvia uudelleen yläasteella. Tein isosiskoni kanssa sarjakuvia isästäni. Sarjakuvissa lapsellinen ja savolainen juntti-isäni joutuu erilaisiin kommelluksiin. Hän suuttuu, kun hänelle tulee rahamenoja ja kun valuuttaa ei ole, mistä myös sarjakuvien ristiriita välillä syntyy. Hänellä on myös aseenaan megapieru, jota hän käyttää uhkaavista tilanteista pois pääsyyn. Välillä tainnuttava ja pahanhajuinen ase toimii, joskus taas ei jos vastustaja on esimerkiksi muistanut pitää kaasunamaaria mukanaan. Näitä sarjakuvia teen välillä yhä.
Yläasteella tein myös sarjakuvia itsekeksimästäni, koulukiusaamisesta kertovasta tarinastani. Siitä julkaisin muutamia sivuja joskus somessa, mutta olen ne sieltä poistanut. Kyseisen tarinan parissa jatkan yhä.
Ja nykyään tulee vähän väliä piirreltyä kaikenlaisia sarjakuvia niin täällä opistolla kuin vapaa-ajallakin.
Mistä saat inspiraatiota omiin töihisi?
Saan inspiraatiota omiin töihini muun muassa muiden teoksista ja tarinoista sekä omista kokemuksistani. Välillä saatan saada hulvattomia ideoita täysin tyhjästä. Kyllä ehdottomasti käytän. Mielestäni taiteessa on kiinnostavinta se, että sen avulla voi tuoda omia tuntemuksia jostakin aiheesta esille ja täten vaikuttaa ympärillä oleviin asioihin. Sarjakuvaideoihini olen saanut vaikutteita omista kokemuksista sekä itseä mietityttävistä asioista, ja haluan töilläni ilmaista omat näkemykseni tietyistä asioista.
Sen lisäksi koen, että taidetta tehdessä voin paeta omaan rauhaan huonon päivän jälkeen. Tällaisessa tilanteessa itse työn aiheen ei tarvitse olla se asia, mikä teki päivästä huonon. Mielestäni ihan tuikitavallista teosta työstäessä voi rauhoittua hankalasta päivästä.
Mitä ovat lempiasiasi/-aiheesi
piirtää? Enimmäkseen tykkään piirtää ihmisiä. Manga-tyylillä piirtelen ihmisiä paljon, mutta tykkään myös realistisia ihmispiirroksia tehdä. Sen sijaan ympäristöä ja ympärillä olevaa rekvisiittaa on esimerkiksi sarjakuvia tehdessä ikävä piirtää. Sinänsä on jännä ajatella näin, sillä mangassa panostetaan paljon ympäristöä esittäviin kuviin paljon. :D Ja itse jopa haluaisin kehittyä tämän vuoksi ympäristön piirtämisessä.
Ihmisten ja hahmojen vaatetusta ajatellen tykkään piirtää fantasiatyylisiä hahmoja, vaikken itse fantasiasta aiheena pidä erityisesti. Kyseinen vaatetustyyli on minusta erikoinen ja miellyttävä. Varsinkin monet keijuhahmot näyttävät minusta ihanilta. Koska en fantasia-aiheisista asioista kovin pidä, niin harvoin tulee piirreltyä sen tyylisiä hahmoja. Onkohan se osasyy sille, miksi fantasiatyylisiä hahmoja on mukava piirtää? Nimittäin tällöin ei ainakaan kyllästy niiden piirtämiseen.
Onko piirtämisessä jotain aiheita tai alueita joissa haluaisit parantaa osaamistasi?
Tietty kaikissa osa-alueissa haluaisin oppia piirtämään paremmin, mutta jos minun pitäisi päättää muutama, ne olisivat ympäristö ja anatomia. Haluaisin saada ympäristöä esittävät
työni muistuttamaan enemmän anime- ja manga-tyylistä ympäristöä. Anatomian alueella haluaisin oppia piirtämään sulavammin. Minusta piirrosteni ihmisten asennot ovat todella jäykkiä eikä välttämättä aina realistisen oloisia. Tällaista ongelmaa minulla esiintyy erityisesti liikkeellä olevia ihmisiä piirtäessä.
Piirrostekniikoita ajatellen haluaisin erityisesti kehittyä tussaamisessa ja vesivärien käytössä. Mielestäni tussaustekniikkani on kömpelöhköä, ja koska sarjakuvissa käytän tussaustekniikkaa paljon, haluan kehittyä kyseisen tekniikan saralla. Olen nykyään alkanut käyttää japanilaisia manga-teriä töissäni, ja mielestäni kyseinen tekniikka on mieluisampi kuin kuitukärkikynätekniikka. Vesiväritekniikassa taas kiehtoo siitä tuleva kaunis ja hento jälki. En osaa kuitenkaan käyttää vesivärejä kovin hyvin: niitä käyttäessä töihini tulee aina ikäviä tummia läikkiä. Täten toivoisin osaavani käyttää niitä paremmin.
Tulevaisuutta ajatellen, onko sinulla mitään suurempia projekti-ideoita?
Minulla on suunnitelmissa saada kolme tällä hetkellä olevaa sarjakuvaideaa tulevaisuudessa valmiiksi julkaistavaksi. Tietty saa nähdä, tuleeko se ikinä tapahtumaan. :D
Pidätkö enemmän traditionaalisesta vai digitaalisesta piirtämisestä? Onko jompikumpi hankalampaa kuin toinen?
Tykkään enemmän traditionaalisesta kuin digitaalisesta piirtämisestä. Peruskouluaikoina tykkäsin todella paljon piirtää digitaalisesti, mutta peruskoulun jälkeen tykästyin piirtämään
Inktoberin 11. päivän työni aiheena kirpeä (2021). enemmän traditionaalisesti. Kuten aiemmin sanoin, syy johtuu siitä, että lukioaikoina käytimme opiskelussa paljon sähköisiä välineitä, mikä kammoksutti minua ja sai minut välttämään sähköisten laitteiden käyttöä vapaa-ajalla.
Koska olen usean vuoden ajan piirtänyt enemmän traditionaalisesti kuin digitaalisesti, on traditionaalinen tyyli minusta helpompaa kuin digitaalinen. Ennen traditionaaliseen taiteeseen siirtymistä digitaalinen tyyli oli minusta sen sijaan helpompi, koska ei tarvinnut kaupoista ostaa lisää värikyniä ja tusseja töiden värityksiin, digitaaliset työvälineet eivät voineet kuivua käyttökelvottomiksi eikä tarvinnut kärsimättömänä odottaa töiden kuivumista. Traditionaalisessa taiteessa helpompaa on taas se, että voi koskettaa omaa työtä fyysisesti ja tutkia omaa kädenjälkeä, eikä tarvitse uuvuttaa silmiä sähköisen laitteen edessä.
Onko sinulla muita harrastuksia, tai oletko kiinnostunut muunlaisista harrastuksista?
On minulla. Harrastan piirtämisen lisäksi myös muun muassa lukemista ja virkkaamista. Japanin kieltä tykkään myös opiskella itsenäisesti, mutta se on jäänyt pahasti tauolle.
Etymologiasta olin lukiossa kiinnostunut ja tykkäsin paljon tutkia eri sanojen alkuperää ja kuinka eri sanat muistuttivat eri kielien vastineita. Erityisesti japanin kielen kanjien radikaaleja ja rakenteita oli mielenkiintoista tutkia ja pohtia, miksi merkit olivat luotu sellaisiksi. Esimerkiksi japanin kielen äänekästä tarkoittavassa kashimashii-sanassa (姦しい) käytetään 姦-kanjia, joka muodostuu kolmesta naista tarkoittavasta ( 女) kanjista. Tätä sanaa lukiessa voi pohtia, pidentäänkö japanilaisessa kulttuurissa naisia äänekkäinä, vai miksi äänekästä tarkoittavassa sanassa vertaillaan naiseuteen... Minusta olisi mielenkiintoista kokeilla bujoilua kynttilöiden valamista ja korean opiskelua.
Koska minulla on paljon muuta tekemistä, eikä aina ole energiaa, jää näiden asioiden kokeilu todennäköisesti haaveeksi.
Pidätkö muista taiteen muodoista, esimerkiksi maalaamisesta?
Jos kuvataiteen muodoissa pysytään, niin maalaamisesta tykkään vähäsen. En muuten tykkää kovin paljoa muista kuvataiteen muodoista. keramiikassa on inhottavaa, kun kädet tulevat
savesta ikävän kuiviksi, eikä valokuvaus oikein miellytä minua.
Itse taidealueessa kokonaisuudessaan piirtämisen lisäksi kiinnostaa elokuvat ja tv-sarjat (Kävin lukiossa elokuvakurssin!), kirjallisuus ja teatteri. En tykkää näytellä, vaan tykkään käydä teattereissa sekä lavastuksesta, olinhan minä lukioaikoinani koulumme teatteriproduktion lavastuksessa mukana kahdesti.
Oletko ikinä harkinnut opiskelua tai jopa töiden hakemista ulkomailta?
Peruskouluaikoinani halusin mennä lukiossa vaihtoon Japaniin. Tämä suunnitelma kesti parisen vuotta, kunnes innostus vaihto-opiskelusuunnitelmaa kohtaan hiipui. Lukion ensimmäisen vuoden opon tunnilla otettiin puheeksi vaihto-opiskelu, jolloin mieleeni juolahti uudelleen suunnitelmani vaihtoon menemisestä. Opo kertoi, että vaihtoon lähtiessä täytyisi pidentää lukio-opiskeluaikaa. Koska en halunnut näin tehdä, päätin lopulta olla menemättä kokonaan vaihtoon.
Lukion toisena vuotena aiemmin mainitsemani entisten koulumme opiskelijoiden luennon jälkeen menin kysymään sarjakuvapiirtäjältä lisää sarjakuvaopintojen mahdollisuuksista. Sain kuulla häneltä, ettei Suomessa voi opiskella sarjakuvaa pääaineena, ja kuinka muussa tapauksessa joutuisi mennä ulkomaille opiskelemaan. Hän sanoi, että lähin maa opiskella sarjakuvaa pääaineena on Tanska. Tämä sai minut hieman tuumimaan, millaista olisi asua Tanskassa. Kun meidän piti yhdellä ruotsin kurssilla tehdä esitelmä jostakin Pohjoismaihin (ei Suomeen) liittyvästä asiasta, tein sellaisen Kööpenhaminasta, Tanskan pääkaupungista. En kuitenkaan näin jälkikäteen ajateltuna aio ulkomaille mennä päätoimisesti opiskelemaan enkä myöskään työskentelemään. Tämän vuoden alussa eräs nettituttavani kertoi minulle mahdollisuudesta mennä vaihtoon korkeakoulussa (hän tiesi peruskouluaikani suunnitelmasta). Sen jälkeen olen vähän harkinnut Japaniin vaihtoon menemistä korkeakoulussa. Minua tosin huimaa olla yksin vieraassa maassa, joten saa nähdä, jääkö tämäkin suunnitelma lopulta toteutumatta.
Onko sinulla mitään ns. “art pet peeves”?
Sinänsä ei tule heti mieleen minulla art pet peevesejä. Taidekeskustelussa minua kyllä ärsyttää se, kuinka jotkut
Uudelleen piirretty vuoden 2013 fanitaiteeni Homer ja Marge Simpsonista (2019).
ajattelee taiteen olevan ainoastaan kauniita teoksia. Ikään kuin taide olisi pelkästään vain esteettistä koristetta. En kiellä, etteikö näin voisi olla: nimittäin jotkut teoksista on jopa tarkoitettu koristamaan sisustusta. Tässä ärsyttää se, kuinka osa ihmisistä ei tajua taiteen olevan myös yksi vaikuttamisen keino ja tapa ilmaista omia tunteita tai mieltymystä jostakin asiasta. Esimerkiksi sarjakuvat eivät ole ainoastaan humoristisia skriptejä tai toisiaan vastaan mätkiviä supersankareita, vaan ne voivat myös käsitellä jotakin piirtäjälle tärkeää asiaa.
Minua myös ärsyttää se, kuinka ihmiset pitävät jotakin taiteeseen liittyvää vahvaa taitoa, esimerkiksi hyvää piirtotaitoa tai kitaransoittotaitoa, jumalallisena luonnonlahjana, mutta eivät käsitä taidetta ammattina. Useimmiten ihmiset vähättelevät taideammatteja ja pitävät niihin pyrkiviä kummajaisina. Itseänikin on tämän vuoksi välillä hävettänyt sanoa muille haluavani sarjakuvapiirtäjäksi: se kuulostaa ihmisten korviin samalta kuin jos sanoisin haluavani Teräsmieheksi. Ikään kuin olisin yhä lapsenomaisessa mielikuvitusmaailmassani enkä aikuisten oikeasti tiedä, mitä haluan isona tehdä. Tämän perusteella ihmistä on hyvä, että on taideharrastus, mutta ei -ammattia, ikään kuin työ ja vapaa-aika pitäisi kaikin mahdollisin tavoin erottaa toisistaan. Sinänsä tämä on jännä, sillä ihmisiä käsketään etsiä itselle mieluista alaa, mutta samalla ei suositella harrastuksiin soveltuvaa alaa. :D
Ja itse taiteentuotannon kentällä minua on jo kahdeksan vuoden ajan häirinnyt se, kuinka jotkut piirtävät alkoholitusseilla niille soveltumattomalle paperille ja kuinka ihmiset eivät putsaa tussiensa ja kuitukärkikyniensä kärkiä käytön jälkeen suttupaperille. Esimerkiksi minun sydäntäni raapaisi katsoa joskus nuorempana yhtä videota, jossa joku piirsi Copiceilla ja ProMarkereilla tavalliselle kierrevihkolle. Myönnän kyllä itse kokeilleeni joskus alkoholitussin käyttäytymistä tavalliselle paperille ja käyttäneeni kyseisiä tusseja vesiväripaperille pääsykoetilanteissa, mutta muuten käytän niitä niille soveltuvalle paperille. Tämä varmasti johtuu siitä, että kun kahdeksan vuotta sitten aikoinani etsin tietoa tällaisista tusseista, niiden käytössä suositeltiin niille tarkoitettua paperia muun muassa paperin käyttäytymisen ja tussien mahdollisen pitkän eliniän vuoksi. Ja koska halusin tussieni kestävän mahdollisimman pitkään ja saada niillä hyvän jäljen paperille, päätin noudattaa orjallises-
Pokémon-fanitaidetta Dragonitesta ja Wingulleista (2019).
ti tätä sääntöä. Sama juttu on kärkien putsaamisen kanssa, sillä haluan tussieni ja kuitukärkikynieni pysyvän puhtaina ja käyttökelvollisina mahdollisimman pitkään.
Mitkä ovat ärsyttävimpiä kysymyksiä joita sinulle on esitetty, etenkin ihmisiltä jotka eivät piirrä?
Ensimmäisenä tulee mieleen se, kuinka äitini pohti kerran kävelylenkillä, haluanko todella tehdä sarjakuvaa ammatikseni. Olen ala-asteajoilta lähtien halunnut sarjakuvapiirtäjäksi, ja sen olen ottanut kotona puheeksi. Äidin kommentti ärsytti minua siksi, koska siitä tuli sellainen olo, ettei hän tuntisi tytärtään hyvin.
Ja jos itse taiteen saralla ei pysytä, niin minulta on muun muassa kysytty, miksi en tee samoja asioita kuin muut nuoret, ole ikinä vetänyt kaatokännejä ja harrastanut yöelämää. Toisaalta koska taiteilijat tyypillisesti “erottuvat massasta”, heidän voidaan ajatella saaneen myös ihmetystä erilaisena olemisesta. Hauskinta tässä tilanteessa on se, kuinka yksi näistä kyselijöistä käski minun olevan oma itseni ja kuinka minun ei pitäisi sortua minkäänlaiseen ryhmäpaineeseen. :D
Oletko aikaisemmin tehnyt tilaustöitä, tai oletko kiinnostunut sellaisesta työstä tulevaisuudessa?
Olen isälleni kerran sellaisen tehnyt. Hän pyysi minua piirtämään “Putelin”, pilakuvan Putinista. Siinä Putelilla on iso rintakehä, kasakkahousut, iso korva josta pulpahtaa ulos Donald Trumpin pää ja homoseksuaalisuutta kuvastavat sateenkaarenväriset polvisukat.
En ole suunnitellut sen kummemmin tekeväni tilaustöitä tulevaisuudessa, mutta sellaisia olisi kyllä kiva tehdä. Jospa köyhänä opiskelijana saisi sitä kautta pimeästi lisätienestiä ilman, että Kela tietää.
Aiotko hakeutua opiskelemaan tämän vuoden jälkeen? Minne? Aiotko pysyä taidealalla?
Kyllä, aion hakeutua opiskelemaan kansanopistovuoden jälkeen ja aion taidealalla pysyä. Aion hakea korkeakouluihin opiskelemaan graafista suunnittelua, sillä se on lähellä sarjakuvaa. Graafisessa suunnittelussa myös kuvitustyöt kiinnostavat.
Jos korkeakouluihin en ensi keväänäkään pääse, aion joko hakea avointen korkeakoulujen kursseille tai mennä jonnekin vuoden ajaksi töihin. Joka tapauksessa en aio porukoilleni jäädä.
Millaisia tavoitteita olet asettanut itsellesi tälle vuodelle? Mitä aiot tehdä niiden saavuttamiseksi?
Tavoitteita minulle tälle vuodelle on kehittää taitojani sarjakuva-alalla, saada hyvät eväät ensi kevään pääsykokeita varten ja tutustua uusiin ihmisiin. Kahden ensimmäisen saavuttamiseksi pitää olla hereillä tunneilla ja luennoilla ja tehdä tehtävät ajoissa sekä viimeisen saavuttamiseksi pitää avata suu ihmisten ilmoilla.
Oletko ylpeä taiteestasi? Mikä saa sinut tuntemaan olosi itsevarmaksi ja ylpeäksi jostain mitä olet tehnyt?
En ole täysin ylpeä taiteestani. Haluaisin kehittää tussaamistekniikkaani ja anatomian piirtämistä.
Olen ylpeä taiteestani siinä mielessä, että olen löytänyt käytännössä oman tyylini. Minulla oli siis peruskouluaikoinani hieman hankaluuksia oman tyylin löytämisessä. Tähän tietty osittain vaikutti ihmisten negatiiviset asenteet. Ollessani 13-vuotias eräässä suomalaisessa Japanin kielen ja kulttuurin foorumissa puhuttiin yli-innokkaista anime- ja mangafaneista eli weeabooista ja wannabe-japseista ala-arvoiseen sävyyn. Esimerkiksi yhdessä sivuston keskusteluissa ihmeteltiin, miksi Japani-faneja pilkataan, ja yksi kirjoittajista sanoi pitkän luentonsa jälkeen weeaboiden ja wannabe-japsien olevan loukkaamisen arvoista sakkia. Vaikken ole koskaan kokenut kuuluvani äsken mainittuihin ryhmiin, alensi nuo kommentit itsetuntoani. Tuli sellainen olo, ettei minun kannattaisi paljoa jäljitellä amanga-tyyliä taiteessani. Aloin tutkia semirealistisia teoksia, ja ne vaikuttivat sopivilta minulle. En kuitenkaan kokonaan hylännyt manga-tyyliä, vaan käytin sitä yhä paljon. Yritin kuitenkin sekoittaa työhöni hieman semirealismiin vivahtavaa tyyliä. Syy sille, miksi en
kehdannut suoraan semirealistisista töistä ottaa mallia, oli se, että ajattelin mallista suoraan ottamisen olevan pahasta. Tämä asenne puolestaan tuli toisesta nettisivustosta, jossa monesti toisten piirustuksia haukuttiin sanomalla näiden olevan “mallista otettuja”. Usein näin siis sanottiin, jos joku oli todella hyvä piirtämään, eikä tämän piirustusten uskottu olevan täysin tekijän tekemiä. Yritin tämän vuoksi joitakin kuvia katseltuani piirtää ulkomuistista uusia ominaisuuksia töihini.
Toinen tällainen “tyylikriisi” tuli minulle vuosi myöhemmin. Jotenkin kumman syystä minua alkoi viehättää länsimainen animaatiotyyli. Esimerkiksi Hullu hullumpi yläasteen ja vanhan Family Guyn piirrostyyli oli mielestäni mukavaa katseltavaa. Aloin tämän seurauksena tehdä manga-tyylini rinnalle omanlaisen, mangaa ja modernia länsimaalaista animaatiota jäljittelevän sarjakuvatyylin. Tätä kyseistä piirrostyyliä käytin lähinnä omissa sarjakuvissani: käytännössä piirsin yhä tuttuun tapaan manga-tyylillä.
Aloin vähitellen luopumaan käytännössä näiden kahden tyylikriisin aiheuttamista piirteistä ja aloin panostamaan tyylissäni enemmän manga-tyyliin. Vaikkei toinen tyylikriiseistä aiheutunut epämiellyttävissä olosuhteissa, koen palautumiseni hyvänä juttuna itselleni. Tämä on se juttu, minkä tekemisessä koen itseni ylpeäksi. Koen manga-tyylin olevan käytännössä minun juttuni.
Mitä teet kun et saa inspiraatiota tai motivaatiota piirtää? Miten hoidat art blockin?
Tällaisissa tilanteissa olen katsellut tv-sarjoja, opiskellut japania, virkannut ja lukenut jotain. Olen myös tuherrellut satunnaisia luonnoksia paperille tai vihkoon. Näillä tavoin myös hoidan art blockin.
Millaisia neuvoja antaisit aloitteleville taiteilijoille?
Aloitteleville taiteilijoille haluaisin omien kokemusteni perusteella ehdottomasti kertoa, että mallista ottaminen kehittymistä varten on hyvä juttu ja kuinka ei kannata vaihtaa itselle mieluista tyyliä toisen mieliksi. Olen joutunut kokemaan näistä tilanteista ahdinkoa, ja olisi hyvä, ettei kukaan muu joutuisi kokemaan samaa. Nykyään minua kaduttaa se, kuinka olen antanut ihmisten kielteisten asenteiden vaikuttaa piirtämisessä kehittymiseeni. Oman tyylin löytämisessä ei tarvitse syntyä täysin hatusta ilman toisen jäljittelyä. Itselle mieluisan tyylin edustajan töitä voi tutkiskella ja mallista katsoen jäljitellä tyylin ominaisuuksia. Jäljittelyn aikana voi myös tehdä toisten tyyleistä omia variaatioita ja saada täten aikaiseksi oma taidetyyli.
Oma hahmoni Helmi oman maailmansa arkiasussa (2021).
ANNI LIPSANEN
