Agora_4_2012

Page 1

SATAKUNNAN AMMATTIKORKEAKOULUN OSAAMISUUTISET | SATAKUNTA UNIVERSITY OF APPLIED SCIENCES NEWS

4 | 2012

SAMKIN

ORGANISAATIO UUDISTUU

HUUMAUSAINEET tekevät perjantaiillasta karun MODERNI HOITOTYÖN oppikirja syntyi paikallisin voimin OPISKELIJOIDEN BOOT CAMP – työkaluja ideoiden kehittämiseen


PÄÄKIRJOITUS

Hanna kirjoittaa viestintäpäällikön näkökulmasta SAMKin ajankohtaisia kuulumisia. Hän on kissaihminen, joka harrastaa taiteita ja astangajoogaa.

PÄÄTOIMITTAJA Hanna Valtokivi

Joitakin vuosia sitten epäiltiin, että blogikir-

ei periaatteessa enää ole sisäistä ja ulkoista

joittelu on tullut tiensä päähän. Arvio oli vää-

viestintää, koska kaikki viestit voivat päätyä

rä, sillä hieman tahmea alku olikin vain alku-

julkisuuteen. Viestin vastaanottaja päättää,

kankeutta. Nyt ei voisi kuvitellakaan mediaa

mikä häntä kiinnostaa ja mitä hän seuraa.

tai julkisuuden henkilöä ilman omaa blogia.

Tämä ei tarkoita sitä, ettei viestintää edelleen yritettäisi kohdentaa eri ryhmille, mutta lopul-

4

Myös SAMKissa on viritelty blogikirjoittelua

ta kokonaisuus on jatkuvaa uutisvirtaa, johon

vuosikausia ja yksittäisiä bloggaajia on tullut

vastaanottaja hyppää jossain kohtaa mukaan

ja mennyt. Muutosten ja uudistusten myötä

havaitsemaan ja löytämään itseään kiinnos-

nostuneita siitä, mitä SAMKin uudistuva yri-

on havaittu blogin arvo sisäisen ja ulkoisen

tavat asiat.

tysyhteistyö tarkoittaa.

Juha Kämäri on kirjoittanut ”Toimarin lokia”

Blogin ehkä tärkein onnistumisen edellytys

Raumalla puolestaan on virinnyt innostus

koko uudistusprosessin ajan. Blogissa on

on, että bloggaaja panee persoonansa peliin

käyttää blogia opiskelijarekrytointiin. Ryhmä

pohdittu varsin avoimesti uudistuksen linja-

ja hänellä on oikeasti jotain sanottavaa. Hä-

logistiikka ja meriteknologia -osaamisalueen

uksia ja korkeakoulupoliittisia kysymyksiä,

nen pitää tarjota uutisia ja skuuppeja. Tai an-

opettajia bloggaa nyt International Business

kampusrakentamista unohtamatta. Blogi on

taa lukijaa hyödyttävää tietoa. Hyvä kirjallinen

Rauma -teeman alla sekä suomeksi että eng-

suunnattu henkilökunnalle, mutta se on ollut

”supliikki” kruunaa keitoksen.

lanniksi. Lehtorien yhteispersoona, virtuaali-

viestinnän välineenä. SAMKin toimitusjohtaja

opo Into Rauma on astunut areenalle. Seu-

vapaasti kaikkien luettavissa. Onpa se poikinut muutaman mediahaastattelunkin.

Edellä mainittuja ominaisuuksia omaa tule-

raamme tilannetta.

va TKI- ja yrityspalvelujen vararehtori CimBlogi tuo uudenlaista avoimuutta toimintaan.

mo Nurmi, joka on aloittanut ”Lentopeliä ja

toimarinloki.blogspot.fi

Se on esimerkki sisäisen ja ulkoisen viestin-

läpisyöttöjä” -blogin. Tämä vinkiksi kaikille

lentopelia.blogspot.fi

nän rajojen murtumisesta. Organisaatiolla

yhteistyökumppaneillemme, jotka ovat kiin-

businessrauma.blogspot.fi

SATAKUNNAN AMMATTIKORKEAKOULUN OSAAMISUUTISET SATAKUNTA UNIVERSITY OF APPLIED SCIENCES NEWS

TOIMITTAJAT EDITORS Marika Elo Sari Kahri

SÄHKÖPOSTIT EMAIL etunimi.sukunimi@samk.fi firstname.surname@samk.fi

Käännökset TRANSLATIONS Jarmo Nousiainen

SEURAAVA AGORA ILMESTYY FOLLOWING AGORA WILL BEPUBLISHED Maaliskuussa 2013/in March 2013 www.samk.fi

JULKAISIJA PUBLISHER Satakunnan ammattikorkeakoulu Satakunta University of Applied Sciences Tiedepuisto 3, 28600 Pori puh./tel. + 358 (0) 2 620 3000 fax + 358 (0) 2 620 3030 PÄÄTOIMITTAJA EDITOR IN CHIEF Hanna Valtokivi

2

| AGORA 4/2012

ULKOASU & TAITTO LAYOUT Linda Kuparinen / Vida Design Oy KANNEN KUVA COVER PHOTO Harri Joensuu PAINOPAIKKA PRINT Euraprint PAINOS CIRCULATION 3 500 kpl

OSOITTEENMUUTOKSET, LEHTITILAUKSET, PALAUTTEET CHANGES OF ADDRESS, SUBSCRIPTIONS, FEEDBACK: agora@samk.fi ISSN-L 1456-114X ISSN 1456-114X (painettu) ISSN 2242-2528 (verkkolehti)


4/12

20

18 11 13

15 2 3 4

Pääkirjoitus | Editorial

22 15

Sisältö | Index UUDISTUS SAMKin organisaatio uudistuu

voimin | Modern textbook for teachers of nursing

18

| Organisation of SAMK 2013

8 10 12 13

SAMK alueen elinkeinoelämän uudistajaksi Organisaatio 2013 alkaen Nimityksiä

Modernin hoitotyön oppikirja syntyi paikallisin Huumausaineet tekevät perjantai-illasta karun | Drugs are in our mist

20 22

Epäonnistuitko? Ei haittaa | Failure is a possibility Opiskelijoiden Boot Camp – Työkaluja ideoiden kehittämiseen

REPORTAASI Open SAMK -Ei ihan tavallinen kouluvierailu

AGORA 4/2012

|

3


TEKSTI TEXT: Hanna Valtokivi KUVAT PHOTOS: Harri Joensuu & Veera Korhonen

4

| AGORA 4/2012


UUDISTUS Hyvinvointia ja suotuisia tuulia. SAMK panostaa toiminnassaan etenkin uusiutuvaan energiaan, esteettömyyteen, hyvinvointiteknologiaan ja laskennalliseen älykkyyteen. Myös meri ja merellisyys eri muodoissaan on ammattikorkeakoululle tärkeä.

AGORA 4/2012

|

5


Satakunnan ammattikorkeakoulun organisaatio muuttuu vuoden 2013 alussa. Toimialajakoisesta organisaatiosta mennään matriisiorganisaatioon. Eroa entiseen on siinä, että sekä opetuksen että tutkimus- ja kehittämistoiminnan prosessit läpäisevät kaikki korkeakoulutoiminnot, jotka on nyt ryhmitelty kuudelle osaamisalueille. Lisäksi yrityksille ja yhteisöille suunnatut palvelut uudistetaan läpikotaisin.

Uudistuksen taustalla vaikuttavat monet yhteiskunnalliset ja koulutuspoliittiset seikat. – Meidän on asemoiduttava paremmin tulevaisuuden haasteisiin, kiteyttää SAMKin toimitusjohtaja Juha Kämäri muutosta, joka on perusteellisin sitten ammattikorkeakoulun syntyaikojen. Vuonna 2014 voimaan tulevassa ammattikorkeakoulujen uudessa rahoitusmallissa korostuvat opetuksen ja TKI-toiminnan tuloksellisuus. Kysymys on viime kädessä siitä, että tutkinnot suoritetaan loppuun ja valmistuminen tapahtuu normiajassa ja että vuosittain opiskellaan riittävä määrä opintopisteitä opiskelijaa kohti. Myös tutkimus- ja kehittämistoiminnan tuloksellisuus vaikuttaa jatkossa entistä merkittävämmin rahoitukseen, vaikka opetuksen tuloksellisuus on edelleen pääosassa. – Näiden toimintojen tehostaminen on kaikkien etu. Opiskelijat pääsevät entistä enemmän työelämälähtöiseen toimintaan mukaan ja sitä kautta myös työllistyvät entistä paremmin ja nopeammin. Vastaavasti työelämä saa entistä osaavampaa työvoimaa, Kämäri ennakoi.

Osaamisalueet SAMKin sampo Tähän asti SAMKin opetus on keskittynyt toimialoille, joita ovat liiketoiminta ja kulttuuri, sosiaali- ja terveysala sekä tekniikka ja merenkulku. Työelämäyhteydet ovat kanavoituneet toimialojen tki-toiminnan, täydennyskoulutuskeskuksen, yrityskiihdyttämön, Soteekin ja Apparaatin kautta. – Opetus tapahtuu jatkossa osaamisalueilla. Entiseen verrattuna uutta on se, että jokaisella osaamisalueella tehdään myös tutkimus- ja kehittämistoi-

mintaa sekä tarjotaan yrityspalveluja. Opetusprosessilla on oma vararehtorinsa, vastaavasti TKI- ja yrityspalveluja koordinoi TKI-toiminnan vararehtori. Osaamisalueet ovat eräänlaisia sampoja, jotka jalostavat vanhaa ja luovat uutta sekä kehittävät toimintaympäristöään. – Osaamisen kärjet ja erityispiirteet nousevat entistä näkyvämmin esiin. Myös opetusja kulttuuriministeriö haluaa ammattikorkeakoulujen profiloituvan entistä paremmin. Uudet osaamisalueet ovat hyvinvointi, terveys, palveluliiketoiminta, logistiikka ja meriteknologia, energia ja rakentaminen sekä informaatioteknologia. Kullakin osaamisalueella on johtajansa, ja osaamisalueen sisällä jakaannutaan edelleen tiimeihin. – Osaamisalueet ja koko organisaatiouudistus on tehty avoimesti henkilöstön kanssa vuoropuhelussa, kertoo toimitusjohtaja Kämäri, joka on kirjoittanut aiheesta myös julkista blogia koko prosessin ajan. – Uuden organisaation tehtävät on täytetty sisäisellä haulla. Pääosa henkilökunnasta jatkaa samoissa tehtävissä kuin ennenkin, mutta myös uusia tehtäviä on muotoutunut, joten uusia haasteita ja mahdollisuuksia on tarjolla organisaation sisällä. Täydennyskoulutuskeskusta keskitettynä organisaationa ei vuodenvaihteen jälkeen enää ole. Täydennyskoulutus ei katoa mihinkään, vaan sitä toteutetaan osaamisalueilla ja koordinoidaan osana yrityspalvelua. – Reagointikyky yritysten aloitteisiin paranee huomattavasti, jokainen aloite ja yhteydenotto käsitellään ja vastataan, Kämäri lupaa.


ORGANISATION OF SATAKUNTA UNIVERSITY OF APPLIED SCIENCES 2013 At the beginning of 2013, Satakunta University of Applied Sciences (SAMK) will adopt a matrix organisation. The current faculties (Business and Culture, Social Services and Health Care, Technology and Maritime Management) and the Continuing Education Centre will be replaced by six faculties. The faculties are: Welfare, Health, Service Business, Logistics and Maritime Technolgy, Energy and Construction and Information Technology. SAMK’s operations will be managed by the President–Managing Director and two Vice Presidents, one of whom is in charge of education and the other in charge of research, development and innovation activities and business services. Each faculty has a Dean in charge of its operations. In addition, SAMK’s management will comprise the Director of Higher Education Services in charge of the internal services and the Director of Finance and Administration. Read more: www.samk.fi/organisation2013

AGORA 4/2012

|

7


Organisaatiouudistuksen yhteydessä tutkimukseen, kehittämiseen ja yrityspalveluihin liittyvät toiminnot vahvistuvat ja muuttavat muotoaan. Näistä toimista vastaa jatkossa Cimmo Nurmi. Nurmella on selkeät suunnitelmat siitä, miten SAMK tekee jatkossa yhteistyötä. – Olemme keskeinen tekijä alueen elinkeinoelämän ja julkisen sektorin kehittämisessä ja uudistamisessa. Tarjoamme tuote- ja palvelukehitystä kasvun ja uudistumisen tukemiseen.

– Vahvistamme yritysten kilpailukykyä ja kansainvälistymistä uusinta tietoa ja teknologiaa hyödyntämällä, Nurmi lupaa. Keskeisenä työvälineenä ovat kumppanuussopimukset, jotka mahdollistavat pitkäjänteisen yhteistyön. – Mahdollisia toimintamuotoja voivat olla tutkimushankkeet, tuote- ja palvelukehityskonseptit, henkilökunnan räätälöidyt koulutukset ja pitkän tähtäimen tutkintokoulutukset. – Kiinnostava mahdollisuus on myös uuden henkilöstön hidas rekrytointi, mikä tapahtuisi opiskelijoiden harjoittelua ja opinnäytetöiden tekoa hyödyntämällä, Nurmi visioi. Nurmi kuitenkin toivottaa tervetulleiksi myös suppeammat toimeksiannot. Tällaisia ovat esimerkiksi erilaiset markkinointi- ja asiakastyytyväisyystutkimukset, kansainvälistymisselvitykset, yritysviestinnän kehittäminen, tapahtumien järjestäminen ja erilaiset taidehankkeet. Toteuttajina ja palveluluukkuina toimivat ”vanhat” tutut Soteekki, Apparaatti ja Yrityskiihdyttämö. Niin pienissä kuin suurissa hankeideoissa riittää, kun ottaa yhteyden SAMKin TKI- ja yrityspalveluihin.

8

| AGORA 4/2012

paljon asiantuntemusta ja resurssia, olemme pysyvä organisaatio, joka hoitaa hommansa kunnolla loppuun. Olemme tehneet yritysten kanssa viimeisen kymmenen vuoden aikana reilusti yli tuhat projektia, siinä on referenssiä, Nurmi painottaa.

Energiaa ja esteettömyyttä SAMK on profiloitunut tutkimusammattikorkeakouluna ja sillä tiellä halutaan jatkaa. Nurmen mukaan perustutkimus jätetään työnjaon mukaisesti yliopistosektorille, joten kilpailuasetelmasta ei ole kysymys. – Keskitymme teollisuuden ja julkisten palvelujen tuote- ja palvelukehitykseen. Tavoitteena on nopeat kaupallistamis- ja hyödyntämismahdollisuudet. – Valintojemme taustalla ovat tilastolliset faktat, joiden mukaan Porin seutu on maan kolmanneksi monipuolisin seutukunta, Satakunnassa jalostuksen työllistävyys on maan korkein, teollisuustoiminnan investoinnit kolmanneksi suurimmat ja täällä on vahva hyvinvoinnin kehittämisen perinne ja pääoma. Tältä pohjalta SAMK on valinnut neljä merkittävää tutkimus- ja osaamiskeskittymää, joihin erityisesti panostetaan: uusiutuva energia, esteettömyys, hyvinvointiteknologia ja laskennallinen älykkyys.

Miksi yritys tai yhteisö valitsisi yhteistyökumppaniksi juuri SAMKin?

– Olemme valmiit ottamaan myös kansallista vetovastuuta näiden ympärille kehittyvistä toimintaympäristöistä.

– Meitä on helppo lähestyä ja meillä on nopea vasteaika ideasta toteuttamiseen. Ja meillä on

Muitakaan tutkimusaloja ei suljeta pois. Tavoitteena on aikaan saada toimintaa myös muille Satakunnan kannalta tärkeille alueille, yhtenä merkittävänä meriteknologia.


Anne Pohjus

Cimmo Nurmi

Jari Iisakkala

Toimitusjohtaja, rehtori

Vararehtori, opetus

Vararehtori, TKI- ja yrityspalvelut

Korkeakoulupalvelujen johtaja

Eeva-Liisa Moisio Terveys-osaamisalueen johtaja

Tuula Rouhiainen-Valo Hyvinvointi-osaamisalueen johtaja

Juha K채m채ri

Timo Mattila

Jaana Vase

Petteri Pulkkinen

Ari-Pekka Kainu

Palveluliiketoiminta -osaamisalueen johtaja

Logistiikka ja meriteknologia -osaamisalueen johtaja

Energia ja rakentaminen -osaamisalueen johtaja

Informaatioteknologia -osaamisalueen johtaja

AGORA 4/2012

|

9


OPETUS

KORKEAKOULUPALVELUT

OSAAMISALUEET

Opetus vastaa koko organisaatiota käsittävän

Korkeakoulupalvelut ovat koko korkea-

Kunkin

opetusprosessin ohjauksesta ja strategisesta

koulun,

kuuluvat sekä opetus että TKI-toiminta ja

johtamisesta. Opetusprosessin tehtävänä on

tukevia keskitettyjä palveluja. Niihin kuu-

kehittää tutkintoon johtavan koulutuksen tu-

luvat tietohallintopalvelut, opiskelijapalve-

loksellisuutta, vaikuttavuutta ja laatua sekä

lut, avoimen ammattikorkeakoulun palvelut,

Hyvinvointi

toteuttaa kehittämisen vaatimia järjestelmä-

kansainvälisen liikkuvuuden palvelut, kirjas-

Osaamisalue tarjoaa fysioterapeutin, ge-

tason toimia ja arviointeja. Opetusprosessia

topalvelut sekä keskitetyt projektipalvelut.

ronomin, kuvataiteilijan, kuntoutuksen oh-

myös

opiskelijoiden,

toimintaa

johtaa opetuksen vararehtori.

10

osaamisalueen

tehtäväkenttään

yrityspalvelut.

jaajan ja sosionomin AMK-tutkintoja sekä

TALOUS JA HALLINTO

kuntoutuksen ja sosiaalialan ylempiä AMK-

TKI- JA YRITYSPALVELUT

Talous ja hallinto vastaa talousarvion valmis-

tutkintoja.

TKI- ja yrityspalvelut vastaa koko organi-

telusta, talouden seurannasta, raportoinnista

sekä suomeksi että englanniksi (Bachelor

saatiota käsittävän tutkimuksen, opiske-

ja ennustamisesta, keskeisten sopimusten

of Health Care).

lijayritysyhteistyön,

Fysioterapian

koulutusta

on

opiskelijayrittäjyyden,

valmistelusta, henkilöstöhallinnosta, kiinteis-

maksullisen palvelutoiminnan, täydennys-

tö-, tila- ja turvallisuuspalveluista sekä han-

Terveys

koulutuksen ja yritysmyynnin ohjauksesta

kintapalveluista ja arkistotoimesta.

Osaamisalueelle kuuluvat sairaanhoitajan ja

ja strategisesta johtamisesta. Operatiivinen

terveydenhoitajan AMK-tutkinnot. Ylemmän

toiminta tapahtuu osaamisalueilla TKI-va-

AMK-tutkinnon

rarehtorin ja tiiminvastaavien johdolla.

edistämisen tai hyvinvointiteknologian alalla.

| AGORA 4/2012

voi

suorittaa

terveyden


Suunnittelu ja kehittäminen Viestintä

Toimitusjohtaja/rehtori

Informaatioteknologia

Energia ja rakentaminen

Palveluliiketoiminta

Terveys

Hyvinvointi

Korkeakoulupalvelut Talous ja hallinto

Logistiikka ja meriteknologia

Opetus TKI- ja yrityspalvelut

OSAAMISALUEET

Palveluliiketoiminta

tradenomeja, insinöörejä ja merikapteene-

Informaatioteknologia

Osaamisalueeseen kuuluvat tradenomin

ja. Ylemmän AMK-tutkinnon voi suorittaa

Osaamisalue tarjoaa insinöörin tutkinto-

tutkintoon liittyvät liiketoiminnan ydinalu-

merenkulun hallinnossa. Englannin kielellä

ja tietotekniikassa, tradenomin tutkintoja

eet: talous ja rahoitus, myynti ja markki-

voi opiskella kansainvälisen liiketoiminnan

tietojenkäsittelyssä sekä ylempiä ammat-

nointi, yritysviestintä, yritysjuridiikka ja

AMK-tutkinnon (Bachelor of Business Ad-

tikorkeakoulututkintoja hyvinvointiteknolo-

julkishallinto. Englannin kielellä voi opis-

ministration) sekä yrittäjyyden ja liiketoi-

giassa. Lisäksi sillä on opetusvastuu mate-

kella tutkinnon innovatiivisissa liiketoi-

mintaosaamisen ylemmän AMK-tutkinnon

maattis-luonnontieteellisistä aineista sekä

mintapalveluissa (Bachelor of Business

(Master of Business Administration).

kielistä ja viestinnästä. Osaamisalue vastaa

Administration). Matkailun opinnot johta-

kahdesta tutkimus- ja osaamiskokonaisuu-

vat restonomin tutkintoon. Viestinnästä

Energia ja rakentaminen

desta: hyvinvointiteknologia ja laskennalli-

valmistuu medianomeja. Ylemmän AMK-

Osaamisalue tarjoaa insinöörin tutkintoon

nen älykkyys.

tutkinnon voi suorittaa yrittäjyyden ja liike-

johtavaa koulutusta automaatiotekniikassa,

toimintaosaamisen ohjelmassa.

kemiantekniikassa,

rakennustekniikassa,

sähkötekniikassa sekä englannin kielellä

Logistiikka ja meriteknologia

ympäristötekniikassa (Bachelor of Engineer-

Osaamisalue keskittyy kansainväliseen lii-

ing). Energian tutkimus- ja osaamiskeskus-

ketoimintaan, logistiikkaan, tuotantotalou-

toiminta kohdentuu uusiutuvan energian,

teen, merenkulkuun sekä kone- ja tuotan-

energiatehokkaan rakentamisen, älykkään

totekniikkaan. Osaamisalueelta valmistuu

automaation ja sähkötekniikan alueille. AGORA 4/2012

|

11


NIMITYKSIÄ 1.1.2013 alkaen

Rehtori JUHA KÄMÄRI Maatalous- ja metsätieteiden tohtori ja Satakunnan ammattikorkeakoulu Oy:n toimitusjohtaja Juha Kämäri toimii 1.1.2013 alkaen myös Satakunnan ammattikorkeakoulun rehtorina. Kämäri tuli osakeyhtiön palvelukseen vuonna 2011. Tätä ennen hän toimi Suomen ympäristökeskuksen tutkimusjohtajana. Vararehtori, opetus ANNE POHJUS Tekniikan tohtori Anne Pohjus on toiminut ammattikorkeakoulukentällä viimeiset kymmenen vuotta. SAMKissa hän on tehnyt koulutusjohtajan, toimialajohtajan ja vararehtorin tehtäviä. Hän on aiemmin toiminut insinöörinä vientiteollisuudessa sekä tutkijana yliopistossa. Koko korkeakoulu-uransa ajan hän on myös opettanut. Vararehtori, TKI- ja yrityspalvelut CIMMO NURMI Sovelletun matematiikan tohtori Cimmo Nurmi on toiminut SAMKissa tutkimusjohtajana vuodesta 2005 lähtien. Hän on aiemmin työurallaan toiminut mm. vakuutusmatemaatikkona ja IT-suunnittelutehtävissä. Nurmella on kokemusta useamman yrityksen toimitusjohtajuudesta ja hallitustyöskentelystä. Hänen tutkimusalansa on laskennallinen älykkyys. Korkeakoulupalvelujen johtaja JARI IISAKKALA Hallintotieteiden lisensiaatti Jari Iisakkala on työskennellyt SAMKissa toimialajohtajana keväästä 2007 lähtien. Tätä ennen hän on ollut kehittämisjohtajana Porin Seudun Kehittämiskeskus Oy:ssä, Porin kaupungin elinkeinojohtajana ja suunnittelusihteerinä sekä tutkimus- ja opetustehtävissä Tampereen yliopistossa. Lisäksi hän on toiminut yksityisyrittäjänä yritysvalmennuksen alalla. Talous- ja hallintojohtaja TOMMI TAMMINEN Kauppatieteiden maisteri, eMBA Tommi Tamminen on SAMKin uusi talous- ja hallintojohtaja, joka aloittaa tehtävässään helmikuussa 2013. Tätä ennen hän on työskennellyt Hollming-konsernin talousjohtajana (Senior Vice President Finance & CFO). Aiemmin hän on ollut taloushallinnon johto- ja asiantuntijatehtävissä DNA:lla, Satakunnan Puhelimessa ja Suomen Euromasterilla. Hyvinvointi-osaamisalueen johtaja TUULA ROUHIAINEN-VALO Valtiotieteiden maisteri Tuula RouhiainenValo on työskennellyt SAMKin johtotehtävissä vuodesta 1997 lähtien ja sitä ennen

12

| AGORA 4/2012

Porin sosiaalialan oppilaitoksessa. SAMKissa hänen vastuualueellaan on ollut sosiaalialan, kuntoutuksen ja vanhustyön opetus ja johtaminen. Hän vetänyt kehittämishankkeita ja osallistunut järjestötoimintaan sekä sosiaalialan koulutuksen kehittämiseen ja arviointiin ministeriöiden työryhmissä. Terveys-osaamisalueen johtaja EEVA-LIISA MOISIO Kasvatustieteen tohtori Eeva-Liisa Moisio on toiminut SAMKissa vuodesta 1997 alkaen, muun muassa koulutusjohtajana ja toimialajohtajana. Tätä ennen hän on ollut terveysalan opetustehtävissä. Palveluliiketoimintaosaamisalueen johtaja TIMO MATTILA Varatuomari Timo Mattila on työskennellyt SAMKissa vuodesta 2002 yritysjuridiikan opettajana, lehtorina ja viimeksi koulutusjohtajana. Hän on toiminut juridisissa tehtävissä myös yksityisellä ja julkisella sektorilla työntekijänä sekä yrittäjänä. Logistiikka ja meriteknologia – osaamisalueen johtaja JAANA VASE Filosofian maisteri Jaana Vase on työskennellyt SAMKissa vuodesta 1997 erilaisissa johtotehtävissä, viimeksi koulutusjohtajana. Hän on toiminut myös aikuiskoulutuksen ap ulaisrehtorina, aikuiskoulutusjohtajana sekä lehtorina. Energia ja rakentaminen osaamisalueen johtaja PETTERI PULKKINEN Tekniikan tohtori Petteri Pulkkinen on työskennellyt SAMKissa vuodesta 2009 alkaen sähkötekniikan yliopettajana ja koulutusohjelmajohtajana. Tätä ennen hän työskenteli Tampereen teknillisessä yliopistossa tutkijana ja opettajana. Hänen tutkimustyönsä keskittyi prosessiteollisuuden tuotannon optimointiin. Informaatioteknologiaosaamisalueen johtaja ARI-PEKKA KAINU Kasvatustieteen maisteri Ari-Pekka Kainu on työskennellyt SAMKissa vuodesta 2004 lähtien kehittämispäällikkönä Tekniikan ja merenkulun toimialalla, projektipäällikkönä ja asiantuntijatehtävissä useissa tekniikan alan tutkimus- ja kehittämishankkeissa sekä Yrityskiihdyttämön kiihdyttämöpäällikkönä. Tätä ennen hän on työskennellyt henkilöstökonsulttina ja koulutuspäällikkönä Nokia Mobile Phonesissa sekä kehittämispäällikkönä Nokia Ventures -organisaatiossa.

Kiinteistö- ja turvallisuuspäällikkö JARI LAHTI

Diplomi-insinööri Jari Lahti työskentelee kiinteistö- ja turvallisuuspäällikkönä. Hän on aiemmin toiminut SAMKin Täydennyskoulutuskeskuksen koulutuspäällikkönä ja sitä ennen mm. Tampereen teknillisen yliopiston Porin yksikössä täydennyskoulutuskeskuksen koulutusjohtajana. Myyntipäällikkö PIA LAMMINEN

Kasvatustieteen maisteri Pia Lamminen työskentelee TKI- ja yrityspalveluissa myyntipäällikkönä. Hän on tätä ennen toiminut SAMKissa koulutussuunnittelijana. Tutkimuspäällikkö ANNE KÄRKI

Terveystieteiden tohtori Anne Kärki työskentelee TKI- ja yrityspalveluissa tutkimuspäällikkönä. Hän on tätä ennen toiminut SAMKissa sosiaali- ja terveysalan tutkimusjohtajana. Yrittäjyyspäällikkö TEPPO LUNDELL

Valtiotieteiden maisteri Teppo Lundell työskentelee TKI- ja yrityspalveluissa yrittäjyyspäällikkönä. Hän on tätä ennen toiminut SAMKissa lehtorina, Apparaatti-toiminnan vetäjänä ja Yrityskiihdyttämön mentorina.


REPORTAASI

TEKSTI TEXT: Marika Elo KUVAT PHOTOS: Marika Elo ja Jatta Lehtonen

OpenSAMK oli Rauman kampuksella järjestetty avoimet ovet -tapahtuma, jossa vierailijoilla oli mahdollisuus tutustua SAMKin koulutustarjontaan infotilaisuuksissa, standeilla ja mielenkiintoisissa työpajoissa. Mukana oli myös alueen merkittäviä yrityksiä ja muita vaikuttajia.

1

2

4 1 Valmet Automotive esitteli katseita kiinnit-

– Tultiin sen takia, että ollaan kanssakäymises-

tävää Fisker Karma -urheiluautoa. Toivo uu-

sä opiskelijan kanssa. Meitä ei tarvitse pelätä,

sista työntekijöistä ei suoranaisesti tuonut

vaikka ollaankin aika iso organisaatio Raumal-

Valmet Automotivea tapahtumaan, kuitenkin

la. Me ollaan aika helposti lähestyttävissä.

itsensä tietoisuuteen tuominen on tärkeää. 3 Tapahtumassa kuhisi paljon SAMKin opis-

2

– Tarkoituksemme on tuoda itseämme näky-

kelijoita, jotka esittelivät potentiaalisille ha-

väksi ja kuuluvaksi. Kerromme vähän, keitä

kijoille koulutuksia toiminnallisin menoin.

olemme, mitä teemme ja miltä meidän tulevai-

Mukaan mahtoi kilpailuja, tietovisoja, työ-

suus näyttää. Työnantajana arvostamme koulu-

näytöksiä ja paljon muuta.

tusta, tiimityöskentelykykyä ja kansainvälisenä

– Kiva tapahtuma. Ruokalasta tullessa soi

yrityksenä kielitaitoa. Teemme paljon töitä po-

musiikki. Täällä on tosi rentoa. Ei ollenkaan

rukassa ja jokaisen työ vaikuttaa toisen työhön.

huono, sanoo markkinointitutori Riina Nurmi.

Kehottaisinkin jo opiskeluaikana kiinnittämään

3

huomiota pienryhmässä tai parin kanssa töitä

4 Sosiaali- ja terveysalan opiskelijat esittelivät

tehdessä, että ne tehdään hyvin, ei vain alta

työhön liittyviä välineitä. Kanylointipisteellä

pois, Tomi Salo Valmet Automotivelta kertoo.

pääsi seuraamaan työnäytöstä ja terveydenhoitajan vastaanotolla mittauttamaan

2 Rauman

Lukon

markkinointisuunnittelija

vaikka verensokerin.

Kaisa Juurinen piti vierailijoille tietovisaa

– Täällä on painoa ja pituutta, verenpaineen

sekä kertoi omasta työllistymisestään Lu-

ja verensokerin mittausta. Sitten täällä on

kolle. Ura lähti liikkeelle SAMKissa opiskelun

noita sisäelimiä ja luurankoa ja muuta, että

aikana fanishopin pyörittämisestä. SAMKin

voi vähän tsekkailla. Ihmiset saa tulla vas-

ja Lukon yhteistyö toimii hyvin.

taanotolle. AGORA 4/2012

|

13


5 6

9

10

5 OpenIDEA kilpailussa vierailijat pääsivät Bu-

le Vimpari kertoo, että opiskelun ja yrittäjyy-

siness Idea Workshopissa kehittelemään ka-

den yhdistäminen vaatii sumplimista, mutta

nanmunalle uusia käyttötarkoituksia. Voittajien

sen saa onnistumaan.

ideana oli yksinpakattu egomuna opiskelijalle.

7

Paukkauksen kanteen pystyy laittamaan mai-

– Joskus täytyi lähteä koulusta vähä aikaisem-

noksen, joka voi olla eri sesonkien mukainen.

min, mutta aina opettajan kanssa pystyy keskus-

– Ideat oli nuoruuden innolla tehtyjä. Voittajan

telemaan asioista. Ei ole koskaan ollut ongelma.

idean pienellä tuunauksella toimiva ja kaupan

Pystyy hyvin suorittamaan samaan aikaan, sa-

hyllyyn sopiva sekä logistisesti mahdollinen, sa-

noo Ville Jarwi Goup Oy:sta.

noo SAMKin lehtori Teppo Lundell. 10 Harjavallan lukion rehtori ja opinto-ohjaaja Ju6 Vierailleet opiskelijat odottivat jännittyneenä

hani Juvela piti tapahtumaa onnistuneena.

palkintojen jakoa, jossa arvottiin muun muas-

– Tämä on hyvään aikaan tässä syksyllä. Pääsee

sa tandem-laskuvarjohyppy.

tutustumaan koulutukseen täällä ja lisätietoa saa sitten vielä halutessaan vaikka Studia-messuilla,

8

7 Winnovasta

merenkulun

koulutuksesta

hän kertoi.

OpenSAMKiin vierailulle tullut Jussi Ellä ehti käymään kahvilla ja oli seuraavaksi menossa

– Opiskelijat ovat olleet täällä kuin kalat ve-

kiertelemään paikkoja.

dessä. Itse pidän tärkeänä, että täällä on näytteillä myös yrityspuoli. Silloin opiskelijat

8 OpenSAMKissa haluttiin tuoda esille myös

näkevät paremmin konkreettisen jatkumon,

korkeakoulun kansainvälisyyttä. International

että ensin opiskellaan ja sitten siirrytään työ-

Caféssa vierailijoille kahvia, pientä purtavaa

elämään. Vaikka täällä näytillä oleviin yrityksiin

ja palan kulttuuria tarjosivat eri maiden vaih-

tai muualle.

to- ja tutkinto-opiskelijat. 9 Tapahtumassa esille oli SAMKin yrityskiihdyt-

8

tämön nuoria yrittäjiä, jotka kannustivat vierailijoita yrittäjyyteen ja aloittamaan toiminnan jo mahdollisimman varhain opiskelun aikana. Sähkötekniikka neljättä vuotta opiskeleva Vil-

14

| AGORA 4/2012

VINKKI Katso spotteja tapahtumista SAMKin Facebook-sivulta tai YouTubesta www.facebook.com/opensamk


MODERNI HOITOTYÖN OPPIKIRJA SYNTYI PAIKALLISIN VOIMIN TEKSTI TEXT: Marika Elo KUVAT PHOTOS: Mikko Tornivuori

Mistä on hyvä oppikirja tehty? Viiden tehokkaan naisen tiimistä, rauhallisista tiloista, kahvista ja pullasta, mökkiretkistä, tukiverkostosta, hyvästä kustannustoimittajasta ja paljon muusta. Satakunnan ammattikorkeakoulun lehtorit Hanna RautavaNurmi, Tarja Henttonen, Airi Westergård ja Mirja Ojala sekä Diakonia ammattikorkeakoulun Sinikka Vuorinen saivat viiden vuoden prosessin päätökseen ja julkaisivat teoksen; Hoitotyön taidot ja toiminnot.


– Kirjassa on käytännönläheisiä vinkkejä tiedonhakuun ja ajankohtaisiin hoitotieteen tutkimuksiin, toimintaohjeita hoitotoimiin ja esimerkkejä hoitotyön prosessin eri vaiheista ja hoitosuunnitelman tekemisestä, Hanna kertoo. Teos on suunnattu sairaanhoitajaopiskelijoille, mutta se toimii myös hoitotyön ammattilaisen käsikirjana. – Opetuksessa on nykyään vähämmän lähitunteja kuin aikaisemmin. Kirja tukee sitä, että opiskelija voi opiskella itsenäisesti, kirjoitusryhmäläiset toteavat.

Ihminen tarvitsee ihmisen Pitkän opetusuran tehneet naiset ovat uransa varrella nähneet kirjan jos toisenkin. Liikkeelle lähtiessä oli tärkeää muistaa asioiden selkeys. Yhtenä perusasiana on, että ihminen tarvitsee ihmisen, ei robottia. – Ideana oli tärkeät perusasiat, millä rakennetaan sokkeli yksien kansien sisässä, kirjoitusryhmä valottaa kirjan ideaa. Lisäksi kirja on potilaslähtöinen. Ihminen on otettu lähtökohdaksi, ei systeemi. 16

| AGORA 4/2012

Ihmisen tuntemus ja kohtaaminen sekä käden taito ovat tärkeitä. Lisäksi monikulttuurisuus unohtuu usein. – Samantyyppisiä kirjoja on, joista puuttuu monikulttuurisuus. Nykyään sairaanhoitajien pitää mennä myös Satakunnan ulkopuolelle, Mirja muistuttaa.

Työtä ja tuskaa Projekti ei ollut itsestään selvä ja ongelmiltakaan ei vältytty. Oman opetustyön ohessa kirjan valmistuminen vaati paljon. – Kirjoittajat ovat kokeneita alan ihmisiä, mutta kirjoittaminen on työllistävä projekti varsinkin työn ohessa, naiset toteavat. Ainoaksi ongelmaksi ei jäänyt kirjoittajien oma ajan puute. – Kustannuksessa oli ongelmia. Kirjapaja lopetti ammattikirjallisuusalansa ja me eukot jäimme ihmettelemään kolmen vuoden työn ja yhdeksänsadan sivun tekstin kanssa, mitäs tässä tehdään. Sitten lähdettiin myymään ideaa WSOY:lle, Hanna muistelee takapakkeja. WSOY halusi kirjan eri muotoon, joten työstäminen jatkui.

– Voisi sanoa, että oli verta, hikeä ja kyyneleitä, Mirja lisää. Kielenhuolto ja muuttunut kielioppi lisäsivät myös kirjoittajien työtä. – Uskomattomia asioita, joita täytyy ottaa huomioon, Tarja ihmettelee. – Hoitotyön sanasto on niin erilasta, jonka huomasi tästä. Esimerkiksi injektio oli kirjaan korjattu ruiskeeksi, mutta ei annettu sitä muuttaa, Sinikka sanoo.

Ei enää ikinä? Antoisan, mutta vaativan taipaleen onnistuminen vaati huumoria, ryhmän, perheiden ja kustantajan tukea. Eikä ilman kahvia ja pullaakaan olisi jaksanut. – Yksi, mitä pitää kiittää on SAMKin kirjasto. Siellä on tuettu ja autettu ja he ovat etsineet tietoa viisi vuotta, Airi kiittelee. Uudesta kirjaprosessista puhuttaessa lähes jokainen kirjoittajista toteaa vuoron perään: ei enää ikinä. Uudet ideat saavat kuitenkin innostumaan, ehkä jatkoa jossakin muodossa saadaan vielä.


GALLUP AGORA 4/2012

|

17


HUUMAUSAINEET TEKEVÄT PERJANTAIILLASTA KARUN TEKSTI TEXT Marika Elo KUVA PHOTO: Shutterstock

Tyttö oli kokeillut huumeita ja kuulusteluun jouduttuaan oli lopettanut niiden käytön. Poliisi kuuli myöhemmin tytön äidin jääneen huumausaineiden vaikutuksen alaisena ajaneen henkilön auton alle, kun tyttö oli ollut vastasyntynyt. Uusi suhde huumetaustaisen ja väkivaltaisen miehen kanssa tappoi tytön. Tapauksesta järkyttyneenä tytön isä jäi varhaiseläkkeelle ja joutui pitkäksi ajaksi koomaan jäätyään rattijuopon alle.

– Huumausaineet vaikuttavat kaikkeen. Tässä tapauksessa koko perhe kärsi huumausaineiden takia, sanoo 27 vuotta poliisina toiminut komisario Juha Joutsenlahti. Hän on tullut tunnetuksi laajojen huumerikosjuttujen tutkinnanjohtajana sekä huumeiden vastaisesta työstään luennoitsijana ja kouluttajana. Perjantain huiput -seminaarissa Joutsenlahti lyö karua faktaa pöytään rikoksista, huumausaineista ja väkivallasta.

Rikosten nykyaika Tilastot rikollisuudesta näyttävät melko ankeilta. Pahoinpitelyjen määrät ovat nousseet. Tähän kuitenkin vaikuttaa perheväkivallan tilastointi. Lapsia ei saa enää kurittaa fyysisesti, väkivaltaan puututaan ja asiat ovat tulleet virallisen syytteen alaisuuteen. – Edelleen usko, toivo ja rakkaus pätee. Kaikki rikokset eivät tule poliisin tietoisuuteen, kun puolisot antavat toisilleen anteeksi. Toisena päivänä rakastetaan ja toisena lyödään. Tilastoihin vaikuttavat myös päihteiden käytön lisääntyminen ja mielenterveysongelmat. 18

| AGORA 4/2012

Väkivaltarikollisuus muuttui totaalisesti Jokelan ampumisen jälkeen vuonna 2007. – Ei tiedetä tapahtuuko seuraava koulusurma Satakunnassa, mutta siihen on varauduttava. Harjoittelemme yhdessä koulujen kanssa.

Käyttömenetelmiä tulee koko ajan lisää Yksi rikoksia lisäävä tekijä on päihteet ja huumausaineet. Huumeita jatketaan erilaisilla aineilla ja käyttömenetelmiä tulee koko ajan lisää. On nuuskaamista, polttamista, pommien vetämistä, laastareita, bongia, älyämpäriä ja vaikka mitä. – Nuoret eivät edes tiedä mitä aineita, kokeilevat vain. Tärkeää on tunnistaa huumeiden käyttäjä. – Kun on ymmärrystä ja tietoa, havaitsemme asioita. Se puutummeko, jaksammeko ja rakastammeko, on meistä itsestä kiinni.

Irti huumeista Huumausaineiden käytön riskiryhmään kuuluvat ne, joiden kotona ongelmia, kaveripiirin päihdehakuisuus, varhainen alkoholin käyttö ja alueella huumeiden helppo

saatavuus. Tärkeää on ennalta ehkäisevä toiminta. – Tupakka ja alkoholi ovat laillisia. Jos emme pysty estämään lapsiamme niiden käytössä, emme pysty estämään huumausaineitakaan. Pitää olla esimerkkinä ja välittää viestiä ”Ei ensimmäistäkään kokeilua”. Mikäli nuori sortuu käyttämään huumeita, on tärkeää saada vanhemmat myös ymmärtämään tilanne. – Vanhemmat usein kiistävät, eivätkä usko, että oman lapsen huumeidenkäyttö on mahdollista.

Netti lisää rikollisuutta Joutsenlahti kertoo varjoverkosta eli Toorista, joka ladataan muistitikulle. Sen avulla saadaan koneen IP-osoite muuttumaan, eivätkä poliisit tiedä, mistä konetta käytetään. Tor on alun perin tehty sotilaiden käyttöön. Kopioimalla sitä on hyödynnetty rikollisuudessa. –Netti on muuttanut kansainvälisen rikollisuuden luonteen. Se, joka osaa käyttää nettiä, saa myös huumausaineita.


KANSAINVÄLISEN RIKOLLISUUDEN LUONTEEN ON MUUTTANUT NETTI. SE, JOKA OSAA SITÄ KÄYTTÄÄ, SAA MYÖS HUUMAUSAINEITA.

Porissa yleisin huumausaine on kannabis. Se on itse ostettavissa, tilattavissa ja kasvatettavissa. Kannabis kasvinakin on rangaistava teko. Nuoret usein vetoavat kannabiksen olevan vain koristeena. – Varsinkin, kun kuivattunakin löytyy, emme usko heitä. Eihän kukaan mummun pelargonioitakaan popsi.

Rikos ja rangaistus Huumausaineta, uhkailua ja väkivaltaa voi kohdata missä vain. R-ilmoituksen eli yleisen rikosilmoituksen tekeminen usein jää, sillä uhrit pelkäävät kostoa. S-ilmoitus on tällöin hyvä. – Sekalaisilmoituksessa on kyse muusta tutkinnasta. Asia saadaan poliisin tietoon ja tarkkaillaan tilannetta. Asiasta voidaan myöhemmin tehdä rikosilmoitus. Pitää myös muistaa omista oikeuksista kiinni pitäminen. Asianomaisena tai todistajana voi tehdä sopimuksia työpaikan puhelinnumeron ja osoitteen käytöstä, sillä tiedoista tulee kuitenkin julkisia ja kuka vain voi ostaa ne.

DRUGS ARE IN OUR MIDST Inspector Juha Joutsenlahti has been serving the police force for 27 years. At the “Friday Highlights” seminar, he provided a

Puhuttaessa rikoksista, huumausaineista ja väkivallasta, pitää olla tarkkana, mitä kansalle kerrotaan. Koulusurmaajat ovat massiivisen tiedottamisen ansiosta saaneet haluamansa; laajan näkyvyyden teolleen. Se provosoi samanhenkisiä ja tapahtumat saavat ikävän kierteen. Sama pätee huumausaineisiin. Valtava tiedottaminen puistossa olevista sienistä, joita nuoriso popsii huumausaineina, herättäisi monen kiinnostuksen.

wake-up call by telling the audience about criminality, violence and drugs. Many have to face these in their work community, in their circle of acquaintances or on the street. It is not simple to decide how to act in such a situation, but Joutsenlahti recommends that people always contact the police. Drugs constitute a factor that increases criminality, and freedom from substance abuse needs to be impressed upon young people from the beginning. AGORA 4/2012

|

19


TEKSTI TEXT: Marika Elo KUVAT PHOTOS: Mikko Tornivuori & Shutterstock

Epäonnistuminen koetaan usein noloksi tilanteeksi ja omaa epäonnistumista ei haluta myöntää. Pyörällä kaatuessa varmistetaan ensimmäisenä, näkikö kukaan, saati fyysisiä vaurioita. Epäonnistuminen kartuttaa kuitenkin kokemusta ja seuraavalla kerralla ei toista virheitä. Kantapään kautta oppiminen on kautta aikain tuottanut tulosta. SAMKin marraskuinen yrittäjyysviikko huipentui Epäonnistuminen ja ylösnousemus -seminaariin. Mukaan mahtui tarinoita epäonnistumisesta, siitä selviämisestä, kantapään kautta oppimisesta, omien unelmien tavoittelusta, oman uran kehittymisestä, innovaatiosta ja hyvistä tyypeistä.

NHL vaihtui huumoriin Simo Frangénilla oli 10-vuotiaana joka pojan unelma tulla NHL-tähdeksi. Nakkilan Nastan ykkösnyrkkiä pidemmälle hän ei kuitenkaan päässyt, ja 13–14-vuotiaana haaveet vaihtuivat ydinfyysikoksi. Yhdek20

| AGORA 4/2012

sännellä luokalla Frangén sai ideoista parhaimman. – Tutustuin silloin huumorilehti Pahkasikaan. Se iski kuin halko päähän, enkä ollut sen jälkeen enää oma itseni. Yritin muuttaa kaiken huumoriksi. Juttuja Frangén kirjoitti monta ennen kuin hänen ja hänen ystävänsä vaalikampanjajuttu meni läpi. Vaalikampanjakin oli melko lailla huvittava. – Lupasimme kampanjassa kaikkea jo olemassa olevaa. Kukaan ei voinut sanoa, että olisimme pettäneet lupauksemme! Sittemmin hän on ehtinyt toimimaan rockyhtyeen basistina ja sanoittajana, radioäänenä, koomikkona, käsikirjoittajana, juontajana… – Tässä on lyhykäisyydessään se, miten pääsin urani huipulle eli puhumaan teille tänne seminaariin, Frangén kuittasi.

Epäonnistumatta ylöspäin Frangén ei ainakaan myönnä epäonnistumistaan ja siitä herääkin kysymys, miksi

hän on tullut puhumaan tilaisuuteen, jonka aihe on epäonnistuminen. – Ehkä muistini on valikoiva, mutta ei hirveästi ole epäonnistumisia. Olen ehkä huono esimerkki tähän seminaariin, mutta olenkin vain juontaja, Frangén virnistää. Asioita ei pitäisi hoitaa puolivaloilla tai vasemmalla kädellä. Frangén muistuttaa, että paneutuminen ja ahkeruus ovat tärkeitä. – Pitää olla oikeasti innostunut, itse sain harrastuksestani työn.

Prihti tunnustaa mokanneensa monesti Sampo Rosenlewin toimitusjohtaja Jali Prihti on puolestaan joutunut työssään vetämään luotiliivit päälle, kypärän päähän, katsomaan AK47:skaa pari kertaa väärältä puolelta. Hän on antanut alkoholia lahjaksi maassa, jossa sen juominen on kielletty, toimittanut puimureita 50 asteen helteeseen ja puhunut medialle miettimättä ensin. Prihti on kokenut kaikenlaista ja jokainen kokemus on kasvattanut sekä opettanut.


– Kerran vein liikekumppanille lahjaksi veitsen, mikä merkitsee heille haluani tappaa hänet. Sen päälle vielä kehaisin hänen vaimoaan kauniiksi, mikä tarkoittaa, että haluan hänen vaimonsa itselleni, Prihti kertoo kantapään kautta opitusta asiasta. Prihti on omistautunut työlleen ja kiteyttää, että pitää olla periksiantamattomuutta sekä luottoa omaan juttuun. Annetaan palaa vaikka läpi harmaan kiven. – Jos on töissä sellaisessa paikassa, missä ei viihdy, pitää lähteä pois. Hakea niihin hommiin, mitä haluaa tehdä. Töitä ei tehdä rahasta, vaan rakkaudesta lajiin.

Erroristi vai johtaja? Yli-innovaatioaktiivi Anssi Tuulenmäki Aalto-yliopistosta kehottaa innostumaan rohkeasti ja kokeilemaan kaikkea, vaikka epäonnistumisen mahdollisuus on olemassa. Hän on jopa keksinyt itse oman tittelinsä.

Tilaisuuden juontanut Simo Frangén ei ole 30 vuotta kestäneen uransa aikana ehtinyt epäonnistumaan, mutta kokenut ja kokeillut kaikenlaista.

– Virallinen titteli, tutkimusjohtaja, on tylsä ja monella muullakin käytössä. Innovatiiviset tittelit, kuten Erroristi, Data Danny ja Junior Positivy Officer herättävät itsessään jo mielenkiintoa, Tuulenmäki lataa. – Asioilla täytyy olla päämäärä. Pitää olla innostava ja vetää puoleensa. Unelmat pyörittävät maailmaa. Strategiana voidaan pitää kahta asiaa: 1. Tee eri asioita tai 2. Tee samoja asioita eri tavalla kuin muut. – Pitää haastaa konventiota ja merkitystä. Jos kakkulapio voidaan uudistaa, niin mitä vain voi uudistaa, Tuulenmäki viittaa kakkulapioon, jonka avulla palan saa täydellisenä omalle lautaselleen.

FAILURE IS A POSSIBILITY

and personal career development were told

The Entrepreneurship Week at Satakunta

Peltola, who have written a book on learning

University of Applied Sciences culminated

by trial and error.

by Simo Frangén who hosted the event, CEO Jali Prihti from Sampo Rosenlew Ltd, Chief Innovation Activist Anssi Tuulenmäki from Aalto University, and Tuuti Piippo and Miika

in the seminar entitled “Failure and Resurrection”. A failure is often experienced as

A person who fails gains experience and will

an embarrassing situation, and people are

not make the same mistakes next time. We

usually not willing to admit they have failed.

should do things that we like, and do them

Stories about failures, survival, learning by

wholeheartedly. We should try out all kinds

trial and error, pursuit of personal dreams

of new things, be creative and innovative.

Tuulenmäki esittää hypoteettisen kysymyksen yleisölle: oletteko itse innostuneita ideoistanne? Jos emme ole, niin eivät muutkaan ole.

Yli-innovaatioaktiivi Anssi Tuulenmäki

Toimitusjohtaja Jali Prihti

Myhäilevä seminaarin järjestäjä, kiihdyttämöpäällikkö Petri Martikkala AGORA 4/2012

|

21


Ville Vettenranta (vas.), Niko-Markus Alanen ja Reijo Pankka palkittiin tontti-ideasta.

Opiskelijoiden

Boot Camp –

työkaluja ideoiden kehittämiseen TEKSTI TEXT & KUVAT PHOTOS: Marika Elo

Uudenlaisessa 24 tunnin ideointipajassa, Boot Campissa, opiskelijat kehittelevät ideoita ja verkostoituvat yötä myöten. On hienoa seurata, kun jonkun heittämästä ideasta toinen ottaa kopin ja työstää toimivan yritysidean. Saadaanko ideoiduista yrityksistä todellisia, jää vielä nähtäväksi.

22

| AGORA 4/2012

Ensimmäinen Boot Camp keräsi 30 opiskelijaa. Satakunnan ammattikorkeakoulun, Porin yliopistokeskuksen ja Apparaatin järjestämän pajan ei odoteta synnyttävän ideoita, vaan antavan opiskelijoille työkaluja ideoiden kehittämiseen.

päähän ja jossain vaiheessa sitten realisoituvat jossakin muodossa, kertoo pajaa vetämässä ollut yrittäjyyden professori Ulla Hytti.

– Opiskelijat ovat tosi innokkaina mukana ja uskon, että tästä tulee ihan pysyvä juttu. Täällä syntyy mielenkiintoisia asioita ja aihioita, ei välttämättä uusia yrityksiä, mutta ituja. Ne jäävät elämään ihmisten

Nuoret olettavat, että yritysidean pitäisi tulla kuin salama kirkkaalta taivaalta, jotta siihen voisi ryhtyä. Tyhjästä liikkeelle lähteminen on hankalaa, mutta ryhmässä ajatukset ruokkivat toisiaan.

Yritysidea nyhjätään tyhjästä


Tonttien kierrätys kiinnosti yrittäjiä Porin yrittäjät palkitsivat parhaaksi Boot Camp -ideaksi käyttämättömien omakotitalotonttien kartoittamiseen ja myymiseen perustuvan yritysidean www.tontitkiertoon.fi. Idean kehitelleeseen ryhmään kuuluvat SAMKin opiskelijat Ville Vettenranta, Niko-Markus Alanen ja Jaakko Ruusunen; Reijo Pankka Tampereen teknillisestä yliopistosta sekä Sampsa Sironen Porin yliopistokeskusta. – Tällaiselle yritysidealle olisi tarvetta, se on elinkelpoinen ja monistettavissa. Lisäksi pääoman tarve olisi pieni, kertoo raadin edustaja.

Alkuperäistä ideaa työstettiin toimivaksi Villen ajatuksista lähtöisin oleva idea Suomen miljoonien tonttien myynnistä jalostui Boot Campissä. – Puhdasoppista koko tiimin välistä yhteistyötä. Palasista alettiin yhdessä muodostaa kokonaisuutta, Ville kertoo yhteistyön toimivuudesta. Alkuperäinen ajatus tonttien ostamisesta ja myymisestä olisi vaatinut alkuunsa valtavan pääoman. Muutos tonttien välitykseen sai alkukustannukset putoamaan huomattavaksi. Lisäksi alkuperäisessä ideassa oli tarkoitus käyttää ihmisiä tonttien etsintään.

Boot Campin tiiviistä tunnelmasta huolimatta ideoita syntyi paljon. Luovuutta heräteltiin post-it-lapuilla.

– Reijo tuli mukaan ryhmään ja ”koodarina” toi koneen kuvioihin. Miksi työllistää ihmisiä, jos konetta voi käyttää, Ville tuumii kulujen minimointia. – Yrityksessä joudutaan kuitenkin tekemään paljon myyntityötä, jotta tontit saadaan kaupaksi. Siihen tarvitaan ihmisiä työvoimaksi, Niko-Markus lisää.

–Opiskelijoita saattaa kiinnostaa yrittäjyys, mutta he ovat sitä mieltä, ettei heillä ole mitään ideoita. Ajatellaan, että täytyy odottaa siihen asti kunnes idea tulee, selvittää Ulla Hytti Boot Camp -toiminnan taustoja.

Yö tuo villit ideat Koko illan ja osittain yön aikana kehitellyt ideat esiteltiin heti aamutuimaan. Osa ideoista kuulosti aika villeiltä, muttei mahdottomilta. Itselle ei välttämättä tulisi mieleen mennä baariin ottamaan muutamaa miestä väkevämpää ja kuuntele-

maan samalla luentoa. Opiskelijat osasivat kuitenkin myydä idean ”Älykkyys menee baariin”. – Jos pystyy tekemään rahaa, hyvä konsepti. Jos ei pysty, on silti hyvä konsepti, Ulla Hytti kommentoi. Opiskelijoiden sparraajina toimivat Ulla Hytin lisäksi Satakunnan ammattikorkeakoulun Petri Martikkala ja Teppo Lundell. – Pyritään-sanan sijasta käytetään ”tehdään”. Pyritään on laiskahko termi, joten tarjotaan heti, että tehdään, Teppo Lundell ohjeistaa opiskelijoita.

Tuleeko tästä yritys? – Opinnot ovat loppusuoralla ja yritystoiminnan perustaminen on yksi vaihtoehto. Perheellisenä on kuitenkin mietittävä perheen elatusta. Hyvissä ideoissa on se huono puoli, että joku tekee sen varmasti, jos ei itse tee, Ville pohtii. – Opiskelut ovat vielä vaiheessa, joten on aina riskinsä aloittaa bisneksestä, joka ei välttämättä tuota ensimmäisen vuoden aikana, Niko-Markus miettii omaa tilannettaan. – Riskien minimointi on tärkeää, Reijo tuumaa. Kaikkia houkuttaa yrityksen perustaminen, mutta jokaisella on omat huolensa. Opiskelijat ottavatkin puheeksi Kauppalehden yrittäjyyskilpailun, jossa on rahapalkinto. Pienellä lisätuella olisi käyttöä. AGORA 4/2012

|

23


Lis채tietoja: WWW.SAMK.FI/TAYDENNYSKOULUTUS 24

| AGORA 4/2012


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.