1 minute read
Purkutalo opetti kokonaisvaltaista projektinhallintaa
Suomessa työskentelee noin 3 300 kuvataiteilijaa, joista moni on saanut oppinsa Kankaanpäässä.
KUVATAITEILIJAN AMMATTI on paljon muutakin kuin taiteen tekemistä. Kuvataiteessa opiskellaankin paljon erilaisten projektien parissa. Yksi Kankaanpäässä viime vuonna menestyksekkäästi toteutettu projekti oli Purkutalo 2022.
Lehtori Tomi Kuusimäki muistelee, että kaikki lähti kaupunkihavainnointiyhteistyöstä. Se tehtiin osana TUKEE2-hanketta, jolla haluttiin saada nuorten omaa ääntä kuuluviin osana yhdessä tekemisen kulttuuria. Kankaanpään kaupunki tarjosi 1960-luvun autioituneen omakotitalon taiteen tekemisen puitteiksi. Kaupungin kanssa on tehty muutenkin jouhevaa yhteistyötä jo vuosikymmeniä.
– Kaupunki on meille laajennettu oppimisympäristö, Kuusimäki kiteyttää.
– Keskiössä kuvataiteen opinnoissa on projektien ja oppimisen yhdistäminen. Tuemme kokonaisvaltaista oppimista.
Purkutalo 2022 -hankkeen koordinaattoriksi valikoitui kuvataiteen opiskelija Anna Kallio. Taiteen tekijöitä oli lopulta yli kolmekymmentä.
Talossa riitti kävijöitä. Mukana oli satunnaisten vierailijoiden lisäksi erilaisia lapsiryhmiä, eri koulujen opiskelijoita, kehitysvammaisten ryhmä sekä ryhmä päihde- ja mielenterveyskuntoutujia. Osa heistä osallistui taiteen tekemiseen.
– Projektista tuli lämpöisen oloinen juuri siksi, kun siinä oli niin paljon eri tahoja mukana, Kallio sanoo.
N Yttelyvierailta
YLISTÄVÄÄ PALAUTETTA
Purkutalo sai myös kaksi kesätaiteilijaa, kuvataiteen opiskelijat Ika Närhen ja Kalle Pienmäen. He toimivat näyttelyvahteina, tekivät taideteoksia ja ohjasivat kävijöitä taiteen pariin.
– Itse olin usein pihassa tekemässä veistoksia vähän niin kuin maskottina, Pienmäki naurahtaa.
Prosessi opetti kesätaiteilijoita muun muassa sietämään keskeneräisyyttä.
– Tein sinne kaksi isoa seinämaalausta. Sain kokemusta siitä, millaista on, kun ihmiset näkevät koko ajan keskeneräisen työn. Siinä oli toisinaan hankalaa pitää pää kasassa, Närhi muistelee.
Oliko se haikeaa, että lopulta talo todella purettiin? Kesätaiteilijat kertovat, että olivat orientoituneet purkamiseen alusta asti.
– Kuulin kyllä useammalta vieraalta, että eihän taloa voi purkaa, kun täällä on niin hienoa taidetta, Pienmäki sanoo.
Purkutalon teoksiin ja taiteilijoihin voi edelleen tutustua verkossa. Blogin puolelta löytyy myös lisää näyttelyvieraiden kommentteja. Lue lisää purkutaloprojektista: purkutalo22.wixsite.com/purkutalo-2022