monimuoto-opetus ERNO VAURIO, Porin kaupunki
LIIKETALOUS (julkishallinto, rahoitus, yritysjuridiikka)
Päätös hakeutua opiskelemaan tradenomiksi syntyi halusta kehittyä työntekijänä ja mahdollistaa urakehitys yhä vaativimpiin tehtäviin.
Tradenomi (AMK) | 210 OP | Huittinen
Opinnot ovat vastanneet odotuksiani ja toiveitani. Opiskelu hoituu joustavasti verkko-opetuksena ja käytettävä HILL-tekniikka on toiminut hyvin.
Huittisissa Kuninkaisten kampuksella voit suuntautua julkishallintoon, rahoitukseen ja yritysjuridiikkaan. Saavutat opintojesi aikana laajan tietämyksen liiketoiminnan sekä julkishallinnon, rahoitusalan tai yritysjuridiikan eri osa-alueista.
Koen hyötyneeni opinnoista osaamisen kartuttamisen lisäksi mm. siinä, että olen saanut hyvän kuvan julkisoikeuden perusteista ja Suomen hallintorakenteesta. Nyt osaan suhteuttaa oman työni ns. kartalle ja ymmärrän yhteiskunnan eri toimijoiden välisiä vuorovaikutussuhteita.
Liiketalouden aikuiskoulutuksessa voit kehittää ammatillista osaamistasi, ja koulutuksen käytännönläheisyyden ansioista voit hyödyntää oppimaasi työelämässä.
Julkishallinto Opinnoissa käsitellään liiketalouden keskeisten osa-alueiden lisäksi mm. julkisyhteisön toimintaa, julkisyhteisön organisaatioiden kehittämistä sekä taloutta, julkisoikeutta ja julkishallintoon läheisesti liittyvän juridiikan osa-alueita. Lisätietoja julkishallinnon opinnoista: Minna Kuohukoski, minna.kuohukoski@samk.fi Rahoitus Opinnoissa käsitellään liiketalouden keskeisten osa-alueiden lisäksi rahoitus- ja taloushallintoa, riskienhallintaa ja vakuutustoimintoja, rahoitusmarkkinoita ja sijoittamista, myyntiä ja
samk.fi/haku •
markkinointia, henkilöstö- ja esimiestoimintaa sekä rahoitusalan juridiikkaa. Lisätietoja rahoituksen opinnoista: Satu Korhonen, satu.korhonen@samk.fi Yritysjuridiikka (oikeustradenomi) Oikeusministeriön edellyttämien vaatimusten mukaisissa oikeustradenomiopinnoissa käsitellään liiketalouden keskeisten osa-alueiden lisäksi rikos-, prosessi-, siviili- ja julkisoikeutta. Lisätietoja yritysjuridiikan koulutuksesta: Seppo Anttila, seppo.anttila@samk.fi Opintojen toteutus Opiskelu tapahtuu pääosin verkko-opiskeluna. Opiskelijan on mahdollista osallistua lähiopetukseen ja erilaisiin ohjaustilanteisiin verkon välityksellä. Lähiopetusta on lukuvuoden aikana 2–3 päivänä kuukaudessa perjantaisin ja/ tai lauantaisin. Opinnot on suunniteltu niin, että ne voi suorittaa työn yhteydessä. Lisätietoja hakemisesta Heidi Varpelaide, p. 044 710 6333, heidi.varpelaide@samk.fi
www.opintopolku.fi