1 minute read

KANSAINVÄLISEN SAUNALIITON ISA:N KUULUMISIA

Next Article
SAUNABLOGI

SAUNABLOGI

[ Kansainvälisen Saunaliiton ISAn kuulumisia ] ISA:n kansainvälisen saunakongressin ajankohta on vihdoin päätetty

Eräs maailman suurimmista saunoista Aufgussia varten rakennettu.

Kansainvälinen saunakongressi (XVIII International Sauna Congress) on päätetty pitää ensi syksynä Saksan Stuttgartissa maailman suurimman sauna- ja kylpyläalan messujen, Interbadin yhteydessä. Kongressin järjestäjäksi ISA valtuutti Saksan SaunaBundin. Suunnittelutiimi on aloittanut jo työnsä.

Kongressin ohjelma tulee varmasti olemaan mielenkiintoinen huomioiden eri puolilla maailmaa meneillään olevat saunaan liittyvät tutkimukset ja hankkeet. Tutkijoista useat ovatkin jo olleet yhteydessä allekirjoittaneeseen tiedustellen mahdollisuutta osallistua joko esitelmöijänä ja/tai kuulijana. Kongressin rakentumista voi seurata ISA:n verkkosivuilta. Aufgussin MM-kisat Aufgussin MM-kisat järjestettiin 6–12.9. Puolassa Palac Saturnan kylpylässä. Puolan koronatilanne salli kisojen järjestämisen ja paikalle tuli runsaasti yleisöä kilpailijoiden lisäksi. Aufguss on saksalainen saunarituaali, jossa keskitytään saunomiseen kaikin aistein. Aufguss on saanut nopeasti laajaa suosiota ja sitä varten on rakennettu suuria ”saunateattereita” eri puolille Eurooppaa. Myös saunatoimittajat näkevät Aufgussin laajan suosion tärkeänä. Sen kiuasratkaisut ovat mielenkiintoisia, sillä kiuastehoa tarvitaan Aufgussia varten suurimmissa paikoissa 250 kW tai jopa enemmän. Siksi saunayritykset osallistuvat kisojen rahoitukseen melkoisilla panoksilla.

Korona vaikuttaa edelleen Korona vaikuttaa edelleen monessa maassa muun muassa yleisten saunojen aukioloon ja siten myös niiden kannattavuuteen. Olympialaisten vuoksi esimerkiksi Tokion ja ympäristön alueen yleiset saunat jouduttiin sulkemaan jälleen. Myös Saksassa yleisten saunojen sulkeminen on jatkunut pitkään ja aiheuttanut alalle suuria taloudellisia vaikeuksia. Vaikeudet heijastuvat suoraan muun muassa Sauna-Bundin sekä vastaavien organisaatioiden toimintaan. Onhan Saksassa yli 10 000 yleistä saunalaitosta ja runsaasti tähän liittyvää muuta toimintaa.

Toivotaan, että tilanne pikkuhiljaa normalisoituu ja saunominen sallitaan kaikkialla. Ilman saunaa ja hyvää löylyä elämä on paljon ikävämpää.

RISTO ELOMAA Kansainvälisen Saunaliiton ISA:n puheenjohtaja

www.saunainternational.net

This article is from: