1 minute read

Ei kulttuuria, ei liikuntaa – aloite saunojen saamiseksi kulttuurisetelien piiriin etenee

Lukuisten saunayrittäjien lisäksi joukko kansanedustajia teki viime vuoden lopussa aloitteen yleisten saunojen saamiseksi kulttuurisetelien piiriin. Saunominen halutaan osaksi työsuhde-etuja. Tällä hetkellä Verohallinto katsoo, että saunominen ei täytä liikunnalle asetettuja kriteereitä ja täten sitä ei voi maksaa virikesetelillä. Verottajan mukaan saunominen ei myöskään ole kulttuuria, kuten esimerkiksi jääkiekko, jonka Verohallinto määrittelee kulttuuritoiminnaksi. Aloite nytkähtelee nyt eduskunnassa eteenpäin: parhaillaan se on käsiteltävänä valtiovarainministeriön verojaostossa.

Katso Ylen kokoama lista palveluista, jotka eivät verottajan mukaan kuuluvat tai eivät kuulu työsuhde-etujen piiriin ja joita voi maksaa tai ei voi maksaa liikunta- tai kulttuurisetelillä osoitteessa: www.yle.fi/a/74-20011815

This article is from: