1 minute read

Saunakulttuurin asialla

Tutkimus- ja kulttuuritoimikunta (TuKu) kokoontuu normaalisti neljä kertaa vuodessa. Kokoukset pidetään pääsääntöisesti Saunatalon neuvotteluhuoneessa, mutta myös etäyhteys on kokouksissa mahdollista. Kokoukset saadaan yleensä kunnialla maaliin 1–2 tunnissa. Keskustelu kokouksissa on vilkasta ja monipuolista. Jokainen saa tuoda kantansa esiin. Olemme kuitenkin pystyneet tekemään lähes kaikki päätökset ilman erimielisyyttä.

Vuoden 2023 alussa Antti Kosonen jättäytyi työkiireiden vuoksi pois toimikunnasta ja Lassi A. Liikkanen tuli uutena jäsenenä mukaan. Tällä hetkellä toimikuntaamme kuuluvat seuraavat henkilöt: Heikki Hirvonen (puheenjohtaja), Heli Blåfield, Risto Elomaa, Lassi Liikkanen, Risto Luukkonen, Kaj Lännenpää ja Jussi Niemelä. Sihteerinä toimii Janne Koskenniemi.

Vuoden 2023 työlistallamme ovat tulevat apurahahakemukset sekä myönnettyjen apurahahankkeiden seuranta. Myös tänä vuonna apurahahakuja järjestetään kaksi. Odotettavissa on jälleen paljon mielenkiintoisia apurahahakemuksia.

Toinen tämän vuoden tavoitteenamme on yhdessä Saunaringin kanssa saada Saunan päivä vihdoin liputusopäiväksi. Saunan päivää vietetään tänä vuonna 10.6.

Keskustelemme myös ahkerasti Saunatalon saunojen puun poltosta aiheutuvien pienhiukkasten puhdistustoimenpiteistä ja mahdollisesti lainsäädännön kautta tulevista vaatimuksista. Asiaa ei kuitenkaan ole aivan helppo ratkaista teknisesti, joten tänä vuonna on tarkoitus pitää yhteiskokous kunnossapitotoimikunnan ja Saunatalon saunan lämmittäjän A-P Paavolan kanssa. Myös kirjaston sijaintia Saunatalossa ja sen tarpeita selvitetään, jotta kirjasto saataisiin paremmin palvelemaan niin jäsenistöä kuin tutkijoitakin.

Terveisin, Heikki, Heli, Risto E, Lassi, Risto L, Kaj ja Jussi

Ylärivi: Jussi Niemelä, Heikki Hirvonen (pj), Janne Koskenniemi (siht.). Alarivi vasemmalta alkaen: Risto Elomaa ja Risto Luukkonen.

This article is from: