6 minute read

Makumatkalla savoon 45 Sepon lihatori

MAKUMATKALLA SAVOON

Etelä-Savossa nautitaan kartanoromantiikasta ja makuelämyksistä.

Advertisement

Etelä-Savon alue kuuluu lähi- ja luomuruoan kärkimaakuntiin Suomessa. Saimaan alueen puhtaasta luonnosta päätyvät lautaselle marjat, sienet, kala ja riista. Alueen ravintoloissa suositaan vahvasti alueen lähiruokaa ja tuottajien palveluita.

Mikkelin seudulta Sahanlahti Resort, TeaHouse of Wehmais ja Tertin Kartano ovat arvostettuja Saimaa Gastronomy -kohteita. Kaikille kohteille on yhteistä perheyrittäjyys, uniikki tarina ja rakkaus Saimaan seutuun sekä sen ainutlaatuiseen luontoon. Paikalliset raaka-aineet ja pientuottajien tuotteet kuuluvat olennaisena osana toimintaan. Menut rakentuvat vahvasti kausituotteiden mukaan. Saimaa Gastronomy-verkoston teemaviikonloput voittivat Suomen paras ruokamatkailutuote 2019 -palkinnon.

Todellinen erikoisuus Etelä-Savossa löytyy Juvalta. Siellä nimittäin on mahdollista hankkia paikallisia tryffeleitä. Juvan Tryffelikeskus aloitti toimintansa tammikuussa 2007 ja on ainoa tryffeleiden tutkimiseen keskittynyt tutkimuskeskus Suomessa. Juvalta löytyy myös TeaHouse of Wehmais, joka on Suomen ainoa englantilaiseen teeperinteeseen erikoistunut teehuone.

Pohjois-Savossa on vuosittain monia ruoan ympärille keskittyviä tapahtumia

Pohjois-Savon ruokamatkailu, laadukkaat elintarvikkeet ja palvelut nostettiin valokeilaan, kun alue sai ensimmäisenä alueena Suomessa European Region of Gastronomy -tunnustuksen. Tunnustusta juhlittiin vuosina 20202021. Pohjois-Savon tunnetuimpia elintarvikkeita ovat juustot, marjamehut sekä kala-, liha-, ja kasvistuotteet. Myös Pohjois-Savon alueella on luomu ja lähiruoan tuotanto lisääntynyt voimakkaasti.

Alueella vietetään vuosittain monia ruokaan keskittyviä tapahtumia. Kuopion torilla elokuun lopulla juhlittava Satoa -ruokafestivaali on paikallisten makujen juhla. Tapahtumassa voi ostaa ja maistaa pieniä 3-6 euron arvoisia ruoka-annoksia katuruokakulttuurin hengessä. Samaan aikaan torilla järjestetään Elonkorjuujuhla, josta voi hankkia satokauden herkkuja kotiin vietäväksi.

Syyskuun toisena viikonloppuna vietetään Satamatorilla Kalaryssäys -tapahtumaa. Vuodesta 1993 alkaen järjestetyn vuosittaisen tapahtuman pääosassa on kotimainen kala ja siitä valmistetut herkut. Kalamarkkinoiden tavoitteena on kotimaisen kalan kulutuksen edistäminen sekä tuoda yleisön tietoon kalankäsittelyyn ja kalankäyttöön liittyviä asioita. Kalaruoalla onkin oma paikkansa Savon ruokakulttuurissa, onhan paistetut muikut perinteistä savolaista ruokaa. Monet kutsuvat niitä myös paikalliseksi gourmet-ruoaksi. Paistettuja muikkuja on saatavilla kesäaikaan torilta ja ympäri vuoden Muikkuravintola Samposta. Sampon muikkuannokset ovat maankuuluja ja kehuttu jopa Suomen parhaimmiksi.

Suonenjoella järjestetään vuosittain heinäkuussa Mansikkakarnevaalit, jossa juhlitaan Suomen tunnetuimpia mansikoita. Mansikantuotanto on vahvasti keskittynyt Suonenjoen seudulle, jossa mansikkaa on viljelty jo yli 70 vuoden ajan. Ehkä tunnetuin ruokatuote Savon alueelta on kuitenkin suomalainen perinneruoka kalakukko. Se on rekisteröity Euroopan unionin aidoksi perinteiseksi tuotteeksi heinäkuussa 2002. Kalakukossa ruistaikinakuoren sisään leivotaan yleisesti kalaa sekä sian kylkeä.

- Perinteistä lihakauppaa, nykymuoteja soveltaen

Sepon Lihatorin tiskistä löytyy monenlaisia liha-, kala- ja ruokaherkkuja vuosikymmenien kokemuksella. Asiakkaita palvellaan kahdessa eri toimipisteessä rempseällä savolaisella tyylillä. Laajan palvelulinjaston valikoima on monille tuttu, sillä ensimmäinen toimipiste avattiin jo vuonna 1998. Toiminnan kulmakivinä ovat tuoreus ja hyvä laatu.

Yrittäjä Niko Tossavainen kertoo, että ainoa tapa kontrolloida tuotteiden laatua ja tuoreutta liha- ja kalakaupassa on tehdä asiat itse. Sen vuoksi kaikki tuotteet leikataan itse ja mitään tuotteita ei tilata valmiina pakkauksina tai pakasteina. Tuotteiden käsittely vaatii suuremman työpanoksen, mutta perheyritys luottaa jo yli 30 vuoden kokemuksella sen olevan oikea tie. Tossavainen sanoo tavoitteeksi olla alueen ”tuorein” kauppa, josta saa takuuvarmasti tuoreita kotimaisia tuotteita. Tässä on tärkeänä osana hyvä yhteistyö alueen lähituottajien kanssa.

Yrittäjänä Tossavainen on jo toisen polven lihakauppias. Ja hänen mukaansa kolmas sukupolvi on jo kasvamassa. Toiveena on, että perheyritys jatkuu myös tulevaisuudessa. Tossavainen itse häärii pääsääntöisesti Tokmanin toimipisteellä. Häntä työllistää myös ravintola ja catering yritys Kolme kokkia Kitchen – Catering, jossa hän on osakkaana.

Tokmannin toimipisteessä palvelee lihatiskin lisäksi kahvio ja paistopiste, josta saa tuoreita konditoriatuotteita. Toinen toimipiste sijaitsee Päiviönsaaressa. Päiviönsaaren toimipiste on kuin vanhanajan kyläkauppa keskellä kaupunkia. Kyseisellä paikalla on palvellut lihakauppa jo vuodesta 1947, jonka perinteitä Sepon Lihatori jatkaa. Se on kokonaisuutena yksi vanhimmista lihakaupoista täällä suunnalla Tossavainen kertoo. Kivijalkakaupasta voi hankkia tuoreen lihan ja kalan lisäksi juustoja, säilykkeitä, suklaata ja vihanneksia.

Kauppias puhuu vahvasti kotimaisten sesonkituotteiden puolesta

Tossavainen suhtautuu intohimoisesti ruoanlaittoon ja ruokatuotteisiin. Hän kertoo, että suomalaiset unohtavat, että myös syksyllä ja talviaikaan on saatavilla hyviä tuoreita raaka-aineita. - Ruokapuolella on valtava rikkaus meidän vaihtelevat vuodenajat, jotka poikkeavat merkittävästi toisistaan. Pohjolan satokaudet ovat aivan ainutlaatuiset maailmanlaajuisestikin.

Vuoden alku on järvikalojen sesonkia ja silloin tiskistä löytyy lähialueen ammattikalastajien pyytämiä saaliita. Takuutuoreet kalat käsitellään tiskillä haluttuun muotoon. Kuha ja hauki ovat suosittuja tuotteita. Erityisesti hauki on nostanut suositaan viime vuosina. Osa syynä suosioonon valmiiksi käsitellyt kalat. Haukea saa esimerkiksi ruodottomana fileenä tai jauhettuna, josta on kätevä tehdä vaikka haukipullia. Takuutuoreita tuotteita ja järkevään hintaan, Tossavainen kertoo.

Vuoden alussa näkyy ihmisten ostokäyttäytymisessä kevyempi linja. Moni aloittaa terveellisemmän ruokailun vuoden lopun juhlimisen jälkeen. Tämä asia on Tossavaisen mielestä ainoastaan hyvä. Hän rohkaiseekin ihmisiä elämään sesonkien mukaan, hyödyntämällä aina saatavilla olevia tuotteita. Vuoden alku on järvikalojen aikaa, jotka sopivat hyvin kevyempään linjaan. Keväällä tiskiin tulevat karitsat ja alkaa grillikausi. Saatavilla on myös ensimmäisiä vihanneksia ja raikkaita kevään ensi yrttejä, kun satokausi alkaa heräilemään. - Suomessa on niin paljon mahdollisuuksia nauttia hyvästä ruoasta. Tuoreena hankitut ja itsevalmistetut ruoat maistuvat kaikille. Samaa laatua ei voi valmiina tuottaa. Ruoan laittaminen tuoretuotteista vaatii vain vähän opiskelua ja opastusta saa myös meiltä lihatiskiltä ostosten yhteydessä. Arkipäivän ruoanlaitto on myös mukavaa yhdessä olon aikaa perheille.

Lapinlahti kunta | Väkiluku: 9 306 Nähtävyyksiä: Alapitkän tsasouna, Ateljee Galleria-Cafe Luova Puu, Galleria Kuku, Huuhkajan kierros, Kaijansaaren kappeli, Koskenniemen seuratupa, Lapinlahden kirkko, Lapinlahden Kaikkien Pyhien kirkko, Nerkoon kanava, Palomuseo, Rautatieasema, Suomen Asutusmuseo, Taidekatu, Taidemuseo Eemil, Varpaisjärven kirkko, Väisälänmäen kansallismaisema, Väärnin Pappila, Älänteen reitit.

Nähtävyystärppi: Kaijansaaren kappeli Ikikuusten syleilyssä, pellon pientareella keskellä suomalaista järvi- ja maalaismaisemaa on Kaijansaaren kappeli. Kaijansaaren kappeli on ainutlaatuinen muodoltaan - pyöreä joka suuntaan. Karun pelkistetystä tilassa on intiimi tunnelma. Kirkontekijän puusta veistämät taideteokset seinillä kertovat omaa tarinaansa sille, jonka sielu herkistyy kuulemaan. Kappeli on yksityinen mutta sitä voivat matkailijat, kulkijat ja kyläläiset käyttää.

Tekemistä: Kiikumäen näköalatorni, Kulttuurihenkinen lenkkipolku Rautatieasemalta vanhalle hautausmaalle, Väisälänmäen kansallismaiseman kulttuuri- ja luontopolku.

Tapahtumia: Kesä 2022 6.8.2022 Lapinlahden Juusto- ja viinijuhlat

Näyttelyitä:

Taidemuseo Eemil

Kokoelmanäyttely Taiteilijan tie – Eemil Halonen Suomea veistämässä. Kokoelmanäyttely on esillä 30.1.2022 saakka. Halosen taiteilijasuku ja Aarne Paldanius 11.3. alkaen

Vaihtuvat taidenäyttelyt

28.1.–17.4.2022 Lasitaitelija Sini Majuri, Näyttelysali 28.1.–27.2.2022 #kotikulmilla. Pohjois-Savon Kotiseutuyhdistysten liiton kuvataidekilpailu lapsille ja nuorille, Studio. 11.3.–17.4.2022 Kurkistuksia lastenkulttuuriin, Studio. 13.5.–25.9.2022 Ikoneja yksityiskokoelmista, Näyttelysali ja Studio. 14.10.–31.12.2022 Iisalmen Seudun kuvataideseuran 70-vuotisjuhlanäyttely, Näyttelysali ja Studio.

Kaijansaaren Lomamökit

Kaijansaarentie 171, 71910 Alapitkä Puh. 044 973 3275

www.kaijansaari.com

Pyöreä taidekappeli, hierontaa, luomumarjaa

Lapinlahden kunta

Asematie 4, 73100 Lapinlahti Puh. 017 272 000

www.lapinlahti.fi

Leppävirta kunta | Väkiluku: 9 339 Nähtävyyksiä: Hiihtoareena, Muumi jääluola, Leppävirran kirkko, Konnuksen kanava-alue, Leppävirran silta, Leppävirran kotiseutumuseo, Orinoron rotkolaakso, Museotie ja Nikkilänmäen maalaismaisema, Mustinmäki

Nähtävyystärppi: Muumi-jääveistospuisto Hotelli Vesileppiksen aulasta laskeudutaan 30 metriä alas maanalaiseen luolaan, josta löytyy ainutlaatuinen Muumien jääveistosnäyttely. Maailman parhaat jäänveistäjät loihtivat luolaan jäisen satumaailman. Jääveistospuisto sisältää 1,5-6 metrisiä Muumijääveistoksia, elämyksellisen kulkureitin, näyttäviä valoja, tunnelmallisen äänimaailman ja tarinaa seuraavan kerronnan.

Tekemistä:

Seikkailupuisto Leppis, Liikennepuisto, Paintball, sup-lautailua, Action Leppävirta Vesileppiksen Hiihtoareena

Tapahtumia: 4.6.20215.3.2022 Riikinvoimahiihto

Vesileppis tapahtumia: 13.-14.1.2022 Hiutale International Ukulele Contest 28.1.2022 Suurtanssit 2022: Kyösti Mäkimattila & varjokuva, Pekkaniskan Pojat, Sinitaivas ja Komiat 4-6.2.2022 Ladybug Rock 'n' Roll Weekender 2022 Leppävirran kunta Savonkatu 39, 79100 Leppävirta Puh. 017 570 911 | www.leppavirta.fi Leppävirran Matkailuinfo Kalmalahdentie 2, 79100 044 790 6033 | www.visitleppavirta.fi

Leppävirran palveluita:

Kiilun lomamökit

Pönkänlahdentie 338 79100 Leppävirta Puh. 050 552 4250

www.kiilunlomamokit.com facebook.com/Kotalahti.Leppavirta/

Leipomo-Kahvila Annelin Kotileipä

Savonkatu 35, 79100 Leppävirta Puh. 045 207 0609, 017 554 1684 Olemme myös facebookissa! Avoinna ma-pe 6-16:30

Leppis Bungalowit

Puh. 045 311 5740 info@leppisbungalowit.fi

www.leppisbungalowit.fi

Leppävirran Apteekki

Leppävirrantie 26 79100 Leppävirta Puh. 017 554 2555

www.leppavirranapteekki.fi Olemme myös facebookissa!

Leppävirran kunta

Savonkatu 39, 79100 Leppävirta Puh. 017 570 911 kunta@leppavirta.fi

www.leppavirta.fi

Mansikkaharjun Lomakeskus

Kalmalahdentie 8, 79100 Leppävirta Puh. 050 598 1481

http://mansikkaharju.net/

Salmitalo

Vuokrataan juhliin, kokouksiin ja koulutuksiin sekä majoitukseen saunoineen. Heinävedentie 2700 79100 Leppävirta Puh. 050 521 5957

www.soinilansalmi.net/salmitalo/

salmitalonvuokraus@gmail.com

Sport & Spa Hotel Vesileppis

Vokkolantie 1 79100 Leppävirta

www.vesileppis.fi

Viihdekeskus Tulenliekki

Jylhäntie 30, 79700 Leppävirta Puh. 044 980 5400

https://tulenliekki.fi

Löydymme myös facebookista! Tanssit, Tapahtumat, Mökkimajoitusta, Asuntovaunupaikkoja Kysy soitamalla varaustilanne

Villa Walle

Savonniementie 60, 79100 Leppävirta Puh. 050 410 5541, 050 341 8920 villawalleleppavirta@gmail.com

www.villawalle.fi

This article is from: