3 minute read
TAPASIMME SUSANNA UUSITALON Mitä kaikkea voikaan oppia, kun kokeilee
NIKKAROINTI ON HAUSKAA!
TEKSTI PIRJOLIISA LAURÉN / KUVAT SUSANNA UUSITALO, MATTI UUSITALO
Advertisement
Ajattelet ehkä, että en minä kuitenkaan osaa. Käännä näkökulma toisin päin: mitä kaikkea voikaan oppia, kun kokeilee!
Mieli tekisi kokeilla mainiota nikkarointikirja Jokanaisen puukäspuukässäohjetta, mutta en sää. Kirjassa on 20 ohjetta sekä aloitteminä, kun en ole ennenkään lijoille että vähän jo osaaville ja nimestä tehnyt sellaisia… huolimatta yhtä lailla miehille. - Kannattaa tarttua toimeen, voit - Käsillä tekeminen on nykyisin yllättyä iloisesti. Jos ei koskaan kovaltavan suosittua. Se on hyvä keino keile, ei voi tietää, mitä rentoutua ja vastapaino osaa tai mitä voi optietokoneella istumipia, sanoo tietokirjailija ”Lapset rakastavat selle. Käsillä tehdessä Susanna Uusitalo. kaikenlaista näkee tuloksen nopeasti
Monella perustaiaskartelemista ja siinä kokee onnistudot ovat jääneet mielen perukoille kouluajoilta, ja ne kehittyvät tekeja eritoten aikuisten kanssa.” misen iloa, Susanna Uusitalo sanoo. Idea nikkarointikirmällä lisää. Jos ei ole jasta tuli kustantajalta, edes perustaitoja, ei haittaa, ne oppii joka kysyi, tarttuisiko Susanna haashelposti. teeseen. Häneltä on aiemmin ilmesty
Susanna Uusitalolta on ilmestynyt nyt useita kirjoja ja lehtijuttuja muun muassa puutarhasta, koritöistä, matoista, luonnonmateriaalin käytöstä ja sisustuksesta. Puutöistä on julkaistu ammattikirjallisuutta, mutta kotimaista harrastuskirjaa ei ole tehty vuosiin.
KÄYTÄ APUNA SAHAUSPALVELUJA Susanna Uusitalo on harrastanut kaikenlaisia kädentaitoja lähes koko ikänsä. - Innostuin puutöistä alle kouluikäisenä, kun opettelin isoisän kanssa puuliiterissä sahaamaan ja naulaamaan. Aikuisena olen käynyt monenlaisia alan koulutuksia ja kursseja, mutta ne eivät ole välttämättömiä. Jokainen oppii, kun ryhtyy tekemään ja opettelee, Susanna Uusitalo sanoo.
TAPASIMME
”Ei pidä verrata itseään muihin. Jokainen oppii ja kehittyy, kun vain ensin lähtee tekemään.”
Susanna Uusitalo innostui puutöistä alle kouluikäisenä, kun isoisä opetti sahaamaan ja naulaamaan.
TAPASIMME
Yrttilaatikko kätkee sisälleen muovisen taimilaatikon, joka ei ole kovinkaan esteettinen. Ripusta yrttilaatikko vaikka suuren ruokapöydän yläpuolelle tai terassille.
Hänen kirjansa perusidea on houkutella ihmisiä kädentaitojen pariin. - Kotona ei tarvitse olla järeitä puutyökaluja, sillä puutavaraliikkeissä on hyvät sahauspalvelut.
Oma lukunsa ovat lapset, jotka rakastavat kaikenlaista askartelemista ja etenkin aikuisten kanssa. Susannalla on itsellään kolme aikuista lasta. Lasten kanssa hän harjoitti aikanaan pienestä pitäen erilaisia kädentaitoja, ja heistä on kasvanut luovia ja rohkeita aikuisia.
Kukkahyllyä voi käyttää sisällä ja ulkona. Sen voi valmistaa monenlaisesta puutavarasta ja maalata omaan tyyliin sopivaksi. Pienen keittiön liikuteltava työtaso on tehty vanhasta pöydästä. Siihen on kierrätetty myös kattopaneelia, josta on tehty työtason hyllyt.
TARVIKKEITA MÖKILLE JA KOTIIN Susannan nikkarointiohjeissa tehdään tavaroita, joilla on käyttöä kotona ja mökillä. - Niissä hyödynnetään kotoa löytyviä materiaaleja ja kierrätystä. Olen esimerkiksi muokannut vanhasta kirppikseltä löytyneestä pöydästä apupöydän mökille.
Kirjassa aloittelijoille sopivia puukäsitöitä ovat vaikkapa vanerirasia, joka on koristeltu käpyjen suomuilla, helposti nikkaroitava naulakko ja maustehylly, jossa on myös talouspaperiteline. Eniten tekemistä on tarjoiluvaunussa, jonka pöytäpinta on koristeltu mosaiikilla.
Susanna miettii, että ehkä uuden harrastuksen kynnystä nostaa korkeammaksi se, että nykyisin netissä on niin paljon kuvia hienoista kätten töistä. - Mutta ei pidä verrata itseään muihin. Kun lähtee tekemään, oppii koko ajan myös uutta. Se tuottaa iloa. ✖
Osallistu Pentti Linkolan muistometsäkeräykseen, jonka tuotolla hankitaan muistometsä.
Lahjoitustili: FI78 5494 0950 0224 93. Käytä viitettä 202015 tai tekstiä Pentti Linkolan muistometsä.
Lisätietoja ja osallistumisohjeet: https://www.luonnonperintosaatio.fi/fi/pentti-linkolan-muistometsa
LUONNONPERINTÖSÄÄTIÖ
LUONNONPERINTÖSÄÄTIÖ POL-2015-4156
TEE ITSE LEIKKUULAUTA
TEKSTI JA KUVAT SUSANNA UUSITALO
Osta puutavaraliikkeestä komea lankku ja kuvioi se polttopiirtimellä. Yksilöllinen leikkuulauta ja tarjoilualusta valmistuu yhdessä illassa.
VINKKI
TARVIKKEET
Mallityössä tuppeensahattu haapalankku 700x270x40 mm, hiomapaperia, lyijykynä ja kumi, polttopiirrin sekä elintarvikkeille soveltuvaa öljyä.
NÄIN SE KÄY
1. Piirrä haluamasi kuviointi lankun toiseen päähän tai ihan mihin kohtaan tahansa lyijykynällä.
2. Kuumenna polttopiirrin ja polta kuvio puun pintaan. Kokeile erilaisia teriä ja niiden piirtojälkeä ensin toiseen puuhun, jotta löydät mieleisen työkalun. Älä paina liikaa, sillä kuuma terä polttaa puuhun nopeasti syviä uria. Muista jäähdyttää työkalu ennen terän vaihtoa.
3. Kumita tarvittaessa näkyviin jääneet kynän jäljet, hio lankun päädyt hiomapaperilla ja öljyä elintarvikekäyttöön sopivalla öljyllä. ✖