Kolme matkaa Betlehemiin

Tuhat vuotta ennen ajanlaskun alkua

Tietä pitkin kulki yksinäinen hahmo taluttaen nuorta vasikkaa ja kantaen öljyllä täytettyä sarvea. Hän oli profeetta Samuel, joka oli lähtenyt Galilean Raamasta matkalle kohden Juudean Betlehemiä. Vasikan hän oli varannut uhrilahjaksi Jumalalle ja öljyn voidellakseen Israelille uuden kuninkaan. Matka ei ollut pitkä – siitä saattoi hyvinkin selvitä päivässä tai parissa – mutta vaarallinen se oli. Maantierosvot ja saalista vaanivat petoeläimet eivät olleet kuitenkaan profeetan suurin huoli. Hänellä oli muu syy pelätä henkensä edestä.

Samuel oli havainnut, että Israelin tuolloinen kuningas Saul ei ollut enää järjissään. Kansan rakastamasta hallitsijasta oli tulossa vallan sokaisema despootti. Saul ei ollut enää kuuliainen Jumalalle, mutta mikä vielä pahempaa, hän oli taitava vääristelemään totuutta oikeuttaakseen tekonsa. Samuel pelkäsi, että Saul ajaisi koko kansan tuhoon, ellei häntä pysäytettäisi. Oli löydettävä kansalle uusi hallitsija ja sellaista Samuel oli lähetetty etsimään. Oli ymmärrettävää, että Samuel oli peloissaan. Jos Saul olisi saanut vihiä Samuelin matkasta, profeetta olisi päätynyt vasikan sijasta itse teuraaksi.

Samuel ei voinut olla hämmästelemättä, miksi Herra oli lähettänyt hänet juuri Betlehemiin. Betlehem, toiselta nimeltään Efrata, oli pienimpiä Juudean kaupungeista. Oli epätodennäköistä, että sieltä nousisi Israelille hallitsija – mutta Samuel oli oppinut luottamaan Herraan ja tottelemaan tämä ohjeita silloinkin, kun olisi ehkä itse valinnut toisen tien.

Betlehemiä lähestyessään Samuel näki esiäiti Raakelin haudan sekä Ruutin sukulunastajalle Boakselle kuuluneet ohrapellot. Huolestuneena hän jatkoi matkaansa kohden kaupungin muureja. Kaupungin vanhimmat tulivat sydän vavisten portille vastaan. Profeetta ei nimittäin ollut ihan jokapäiväinen näky syrjäisessä kaupungissa. Vanhimmat kysyivät Samuelilta: ”Tietääkö tulosi rauhaa?” Samuel vakuutti, että hän tulee rauhallisin aikein, ja hänet laskettiin sisälle kaupunkiin.

Betlehemissä Samuel asettui Iisai-nimisen miehen taloon. Herra oli sanonut hänelle, että hän on valinnut yhden Iisain pojista Israelin uudeksi kuninkaaksi. Ylpeä isä esittelikin profeetalle seitsemän komeaa poikaa yksi kerrallaan, mutta jokaisen kohdalla Herra sanoi Samuelille: ”Ei tätä. Ihminen näkee ulkomuodon, mutta Herra näkee sydämen.” Seitsemännen pojan jälkeen Samuel kysyi Iisailta, olivatko tässä todella kaikki pojat. Kävi ilmi, että on yksi vielä parraton poikanen nimeltään Daavid. Samuelille kirkastui, että tämän pikkukaupungin pojan, veljessarjan nuorimman ja vähäisimmän oli Herra valinnut Israelin tulevaksi kuninkaaksi.

Uuden ajan alussa

Kun kuningas Daavidin kuolemasta oli kulunut tuhannen vuotta, kulkivat eräs mies ja nainen kohti Jerusalemia. He olivat rakennustyömies Joosef ja tämän kihlattu Maria. Profeetta Samuelin tavoin hekin ohittavat Rakelin haudan ja Boaksen ohrapellot. Ehkä he pysähtyivät juomaan siitä Betlehemin portin pielessä olleesta kaivosta, jonka vettä kuningas Daavidkin oli kaivannut ollessaan sodassa kaukana kotoa.

Joosef oli joutunut lähtemään matkalle kohden Betlehemiä, koska Rooman keisari oli määrännyt, että jokaisen on mentävä kirjoittautumaan veroluetteloon omalle kotiseudulleen, ja Joosef oli betlehemiläisen Daavidin jälkeläinen suoraan 28. sukupolvessa. Mukanaan hänellä oli viimeisillään raskaana oleva morsiamensa. Matka lienee ollut liian raskas nuorelle naiselle, sillä tämän synnytys käynnistyi heti, kun he pääsivät kaupunkiin. Pienokainen syntyi eläinten talliin. Eläinten syöttökaukalossa, seimessä hänen oli hyvä ja lämmin nukkua kapaloihin käärittynä.

Jokaisessa betlehemiläisessä kodissa öljylamput oli jo sammutettu. Yö oli pimeä ja hiljainen. Läheisellä kedolla oli paimenia vartioimassa lammaslaumaansa. Lampaat eivät olleet mitä tahansa lampaita, vaan valikoituja yksilöitä, joita kasvatettiin uhrilampaiksi Jerusalemin temppeliä varten. Paimenista parhaat oli valikoitu paimentamaan näitä arvokkaita eläimiä. Yhtä kaikki, he olivat silti vain paimenia, monien ihmisten halveksimia ja yhteisönsä vähäisempiä jäseniä. Kun toiset nukkuivat, he valvoivat ja puursivat ja aamun tullen katosivat varjoihin.

Yhtäkkiä paimenten keskelle ilmestyi Herran enkeli, ja Jumalan kirkkaus rikkoi pimeyden. Pelästyneet paimenet ehtivät miettiä, mitä enkelin äkillinen ilmestyminen Betlehemiin merkitsee, tietääkö hänen tulonsa rauhaa. Enkeli vakuutti, että ei tarvitse pelätä. Hän on tullut tuomaan hyviä uutisia: kauan odotettu ja kaivattu Messias on vihdoin syntynyt, ja hän lepää tallin seimessä kapaloihin käärittynä. Pian taivas oli täynnä enkeleitä, jotka lauloivat kunniaa Jumalalle ja julistivat rauhaa ihmiskunnalle.

Samuel näki matkallaan Ruutin sukulunastajalle Boakselle kuuluneet ohrapellot. Julius Schnorr von Carolsfeldin teos vuodelta 1828 Ruut Boaksen pelloilla.

Paimenet ihailemassa vastasyntynyttä Jeesus-vauvaa. Gerard van Honhorst: Adoration of the Shepherds (1622), Wallraf-Richartz-Museum

Kuultuaan Kristus-lapsen syntymästä paimenet kiirehtivät kaupunkiin. He näkivät lapsen ja uskoivat, että on totta, mitä enkelit kertoivat ja minkä profeetta Miika oli julistanut jo satoja vuosia aikaisemmin: ”Sinä Betlehem, sinä Efrata, sinä olet pienin Juudan sukukuntien joukossa! Mutta sinun keskuudestasi nousee Israelille hallitsija. Hänen juurensa ovat muinaisuudessa, ikiaikojen takana.”

Sydän täynnä kiitosta paimenet palasivat laumansa luokse. Oli syntynyt Vapahtaja, joka vapauttaa ihmiset heidän synneistään. Pian koittaisi aika, jolloin uhrilampaita ei enää tarvita, mutta ehkä paimenet eivät sitä vielä tuolloin ymmärtäneet. Aamu koitti ja arki jatkui sellaisena kuin se tähänkin asti oli ollut.

Anno Domini 2000

Liki 2 000 vuotta näiden tapahtumien jälkeen olen matkalla kohden Betlehemiä. ”Tuossa on Rakelin hauta”, kertoo opas. ”Nämä pellot saattoivat kuulua Boakselle. Daavidin kaivon sijainnista ei olla varmoja, mutta tuolla näette paimenten kedon.” Bussi uhkaa kallistua, kun kaikki matkustajat rynnivät samalle puolelle saadakseen hyviä valokuvia huivipäisistä paimenista, joita edelleen näkee Juudean kukkuloilla.

Saavumme kaupunkiin. Katujen varret ovat täynnä matkamuistokojuja, joissa myydään öljypuisia seimiasetelmia. Moni niistä näyttääkin päätyvän suomalaisen piirongin päälle. Jeesuksen syntymäkirkon edessä on ruuhkaa, ja suomalaiseen tapaan odotamme kiltisti vuoroamme. Kirkko on rakennettu jo 300-luvulla. Se on ehkä vanhin edelleen olemassa oleva kristillinen kirkko, ja sen uskotaan oikeasti sijaitsevan juuri sillä paikalla, jossa Kristus-lapsi syntyi.

Päästäksemme sisälle kirkon pienestä ovesta meidän on kuljettava kumartuneena. Juuri kun olen astumassa sisälle ahtaasta ovesta, joukko mustakaapuisia kirkonmiehiä tönäisee minut sivuun ja kiilaa ohitseni omistajan elkein. En tunnista, ovatko he roomalaiskatolisia vai ortodokseja, mutta kuulen oppaalta, että kirkkokunnat ovat jo satoja vuosia taistelleet siitä, kenelle kirkko kuuluu. Muistelen, että mitä se enkeli puhuikaan hyvästä tahdosta ja rauhasta ihmisten kesken.

Viimein mekin pääsemme kirkkoon sisälle. Tungoksen keskellä näen lattiassa hopeisen tähden. Tavailen tähdessä olevaa latinankielistä tekstiä Hic de Virgie Maria Iesus Christus natus est ja tulkitsen sen tarkoittavan ”Tässä Jeesus Kristus syntyi Neitsyt Mariasta”.

Tähän kohtaan asetettiin tähti jo silloin, kun kirkko rakennettiin, eli todennäköisesti juuri tässä on sijainnut se seimi, jossa Kristus-lapsi nukkui elämänsä ensimmäisen yön. Alkuperäinen tähti on kuulemma anastettu. Nykyinen tähti on peräisin vasta vuodelta 1717, ja sekin on ehditty jo kertaalleen varastaa ja palauttaa. Otan kuvan tähdestä, ja se jää minun ainoaksi koskaan Betlehemistä ottamakseni valokuvaksi.

Olin pitkään haaveillut, että pääsisin joskus käymään pyhällä maalla. Olin miettinyt, miltä tuntuisi omin silmin nähdä kaikki ne paikat, joista olin Raamatusta lukenut. Miltä tuntuisi astella samoja teitä, joita profeetta Samuel, kuningas Daavid, Maria ja Joosef sekä itse Jeesus Kristus oli kulkenut? Viimeistään syntymäkirkon tähden luona, tungeksivien turistien ja kärttyisten kirkonmiesten keskellä ymmärsin, että tärkeintä ei ole se, missä asiat ovat tapahtuneet, vaan mitä on tapahtunut ja että se, mitä on tapahtunut, on tapahtunut myös minulle ja minussa. Lähden Betlehemistä paimenten tavoin kiittäen ja ylistäen Jumalaa siitä, että Joulun Lapsi on syntynyt myös minun sydämeeni.

Saga Lippo, majuri

Hopeinen tähti Jeesuksen syntymäpaikan merkkinä. Tähteä koristaa latinankielinen teksti: Hic de Virgie Maria Iesus Christus natus est – ”Tässä Jeesus Kristus syntyi Neitsyt Mariasta”. Kuva: Mark87

Jeesuksen syntymäkirkon sisäänkäynti kuvassa vasemmalla. Oikealla armenialainen luostari. Kuva: Neil Ward.

Sisänäkymä Jeesuksen syntymäkirkosta.