Ajatuksia elämästä

Kirjoittajamme pohtivat elämää, uskoa ja sydämellään olevia asioita.

Oikeaa ilon aikaa

Kuningas vastaa heille: ”Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.” Matt. 25:40

Tämä voi kuulostaa monen mielestä oudolta, mutta Joulupata-aika on minulle oikeaa ilon aikaa. Haluaisin kertoa, miksi tämä vuodenaika on minulle niin tärkeä. Pari päivää sitten vietimme kolmatta adventtia, jonka teemana on ilo. On eri syitä, miksi monien voi olla vaikea löytää iloa tästä ajasta. Ymmärrän, että monilla on ollut elämässä ikäviä hetkiä ja jopa muistoja ikävistä jouluista. Minullakin on omat ikävät lapsuusmuistoni ajalta, jolloin vartuin vieraassa maassa. Vietin lapsuuteni hyvin köyhissä oloissa enkä tiennyt, odottiko koulun jälkeen lämmin ateria vai joutuisinko lähtemään aamulla kouluun ilman aamiaista tai lounasevästä.

Elämä oli tällaista vuosien ajan, mutta vanhempani tekivät kovasti töitä pitääkseen meistä huolta. Muistan, miten suunnaton ilo täytti sydämeni yhtenä kylmän jouluviikon iltana, kun olin 5–6-vuotias. Tulen aina muistamaan sen rakkauden, joka tulvi perheeseeni, kun ovelle koputettiin. Avasin oven poliisilta näyttävälle hattupäiselle henkilölle. Hän pyysi saada tavata vanhempiani, joten huusin äidille keittiöön,

että poliisi on ovella. Äiti ryntäsi ovelle ja ymmärsi, että ulkona odotti Pelastusarmeijan upseeri. Upseeri kertoi, että Pelastusarmeijassa oli kuultu, että kuusihenkisessä lapsiperheessä tarvittiin jouluapua. Hän pyysi odottamaan vähän ja kävi hakemassa autostaan valtavan laatikon ruokaa, joka sisälsi kaiken tarvittavan jouluillallista varten ja enemmänkin. Hän toi myös valmiiksi paketoituja lahjoja koko perheelle. Muistan, miten kyynelehtivä äitini kiitti upseeria tämän ystävällisyydestä ja rakkaudesta.

Siitä päivästä eteenpäin vanhempani lahjoittivat joka vuosi rahaa Joulupataan huolimatta siitä, minkälainen oma taloustilanteemme oli. He katsoivat myös, että me lapset laitoimme kolikon tai kaksi pataan. Tuosta päivästä on pitkä aika, mutta se on niin lähellä sydäntäni, että edelleen liikutun kyyneliin kirjoittaessani tätä tekstiä. Sanat eivät koskaan riitä kuvaamaan rakkauttani Joulupataa kohtaan. Joskus minulta kysytään, miksi vietän niin paljon aikaa padalla. Se johtuu siitä, että haluan vahtia ja vaalia sitä iloa, jonka saan voidessani auttaa niitä, joilla ei muuten olisi mahdol-

lisuutta viettää joulua. Siispä kun olen patavahtina, tanssin, nauran, halaan ja kiitän ihmisiä ja olen taas se sama pikkupoika ihanine muistoineen. Pelastusarmeijan upseerina haluan tuoda kaikille yhtä paljon iloa kuin tuo upseeri toi vähävaraiselle maahanmuuttajaperheelle kauan sitten kylmänä talvi-iltana juuri ennen joulua. Meillä kaikilla on oma joulun tarinamme kerrottavana, mutta pyydän, älkää jättäkö suurinta lahjaa kertomatta. Tätä lahjaa ei ole paketoitu joulupaperiin, sillä todellisen ilon meidän kaikkien sydämiin tuo tuhansia vuosia sitten seimeen kapaloitu poikavauva.

Hannu Lindholm, majuri

Kuva: Toni Kaarttinen

Hannu on palvellut Suomessa kahteen otteeseen, viimeksi Temppelin osaston johtajana. Nyt hän toimii osastonjohtajana Itä-Torontossa Kanadassa. Hannu ja Gerry Lindholmin elämäntarina kerrottiin lehdessämme 6–7/2022.