Pääsiäisen moninaiset perinteet

Pääsiäinen on kristikunnan merkityksellisintä aikaa. Pääsiäiseen kuluu lukuisia perinteitä, kuten pääsiäismunat, juhlaruoat, kukat ja virpominen. Tässä artikkelissa kurkistamme näiden mielenkiintoisten perinteiden kristillisiin taustoihin.

Pääsiäistä vietetään Jeesuksen ylösnousemuksen kunniaksi. Pääsiäissunnuntaita vietetään kevätpäiväntasausta seuraavan täydenkuun jälkeisenä sunnuntaina, joka sijoittuu tänä vuonna maaliskuun viimeiseen päivään. Ortodoksisessa perinteessä pääsiäistä vietetään edelleen eri ajankohtana kuin luterilaisessa ja katolilaisessa perinteessä, Suomen ortodoksista kirkkoa lukuun ottamatta. Ajankohdan ero on seurausta gregoriaanisen ja juliaanisen kalenterin eriäväisyyksistä ja ortodoksisen kirkon päätöksestä viettää pääsiäistä juutalaisen pääsiäisen jälkeen. Näin Kristuksen kärsimysten raamatullinen järjestys säilyy.

Suomen kielen sana pääsiäinen on kirjakielemme isän Mikael Agricolan keksimä uudissana ja tarkoittaa paastosta ”pääsemistä”, eli 40 päivän paaston päättymistä. Lisäksi pääsemisen on selitetty kertovan juutalaisten pääsystä Egyptin orjuudesta, ylösnousemuksen kautta pääsemisestä kuolemasta elämään, kristikunnan pääsystä synneistä ja maallisemmin pääsyä talvesta kevääseen.

Pääsiäismuna – ylösnousemuksen vertauskuva

Pääsiäismuna on ylösnousemuksen ja uuden elämän vertauskuva. Jo esikristillisellä ajalla muna on ollut monissa kulttuureissa luomisen, hedelmällisyyden ja kasvun symboli. Kristinusko antoi munalle oman merkityksensä Kristuksen ylösnousemuksen vertauskuvana. Kuoriutuvan kananpojan voidaan ajatella kuvaavan haudasta nousevaa Kristus- ta ja munan kovan kuoren symboloivan Jeesuksen suljettua hautaa, josta elämä murtautui ulos. Antaessaan toisilleen pääsiäismunia kristityt todistivat uskostaan ylösnousemukseen.

Pääsiäismunien värjäys on myös merkityksellinen osa pääsiäiskulttuuriamme. Monella perheellä on tapana pääsiäisen aikaan kokoontua yhteen värjäämään munia esimerkiksi vesivärein tai sipulinkuorivedessä keittämällä.

Esikristillisellä ajalla värjättyjen munien uskottiin suojaavan mahdollisilta uhilta. Kristinuskon myötä munissa käytetyt kuviot ja symbolit saivat uusia merkityksiä. Vanhoja tapoja ei kielletty, vaan niille annettiin uudet kristilliset merkitykset. Kala, joka oli symboli pahaa vastaan, merkitsi nyt Kristusta. Verkot symboloivat Kristusta ihmisten kalastajana. Kolmio, joka oli symboloinut perhettä tai kolmea luontoelementtiä, sai nyt merkityksen pyhänä kolminaisuutena.

Kristillisen perimätiedon mukaan Magdalan Maria julisti Kristuksen taivaaseenastumisen jälkeen ilosanomaa Roomassa. Tapana oli viedä hallitsijalle lahjoja. Rikkaat antoivat kalleuksia, mutta niitä Marialla ei ollut. Hänen ainoa rikkautensa oli usko Jeesukseen Kristukseen, joten hän lahjoitti ensimmäisen pääsiäismunan keisari Tiberiukselle sanomalla: ”Kristus nousi kuolleista! Katso, tämä muna on nyt kuollut, mutta sen sisällä on uusi elämä.”

Virvonta – Jeesuksen tervehtiminen palmunlehvällä

Virvonta eli virpominen on suomalainen perinne, jossa lapset käyvät koristeltujen pajunkissavitsojen kanssa toivottamassa tuttaville ja naapureille onnea ja terveyttä. Vastalahjaksi lapset saavat pienen palkkion, kuten makeisia tai kolikon. Virpominen tapahtuu yleensä palmusunnuntaina, mutta tietyillä alueilla myös pääsiäispäivää edeltävänä lauantaina.

Palmun ja pajun oksien käytön taustalla on pitkä kristillinen perinne. Virvontaa on tehty Jeesuksen palmunlehvätervehdyksen muistoksi. Kansa tervehti palmunoksin Jerusalemiin ratsastavaa Jeesusta. 300-luvulla Jerusalemissa tuli perinteeksi kokoontua palmusunnuntaina Öljymäelle laulamaan ja kuuntelemaan aiheeseen liittyviä raamatunkappaleita. Sieltä palattiin kotiin kulkueessa palmunoksia ja öljypuun lehtiä heiluttaen. 500-luvulta lähtien palmusunnuntain kulkueet levisivät Keski-Eurooppaan katolisen kirkon keskuuteen ja sieltä yhä pohjoisemmaksi. Pohjoisilla leveysasteilla paju oli varhaisen kukintonsa vuoksi sopiva palmun korvike. Venäjän kielessä palmusunnuntaita itse asiassa kutsutaan pajusunnuntaiksi. Pajun oksa on toiminut siunauksena ja terveyden tuojana. Pajunvitsojen voima pohjautuu ajatukseen Jeesuksen koskettamisesta. Palmun ja meillä kotoisemmin pajun oksat ovat Jeesuksen voiton ja kuninkuuden vertauskuva ja tulevan ikuisen elämän tunnus.

Suomessa virvonta oli alun perin Raja-Karjalan ortodoksiseen kristillisyyteen liittyvä palmusunnuntain siunaava perinne, joka on yhä voimissaan. Esimerkiksi Uuden Valamon luostarissa Heinävedellä koristellut pajunoksat siunataan kirkossa palmusunnuntain juhlavigiliassa. Pappi siunaa pajunoksat ja jakaa ne seurakuntalaisille. Jumalanpalveluksen jälkeen erityisesti lapset virpovat oksilla ensin omat kumminsa, sitten muut sukulaiset ja naapurit. Ortodokseilla on tapana säilyttää pajunoksia kotona ikoninurkkauksessa helatorstaihin asti.

Virvontaperinteen laajetessa Suomessa ortodoksisten seutujen ulkopuolelle siihen liittyi epäkristillisenä pidetty tapa pukeutua pääsiäisnoidiksi. Perinne on Ruotsista, jossa se on säilynyt vanhojen noitauskomusten leikkisänä jäänteenä. Suomen rannikkoalueiden kautta nämä kaksi perinnettä yhdistyivät. Tapa on kristillisestä näkökulmasta katsottuna ristiriitainen: virpojat toivovat hyvää, mutta noidat tunnetaan pahuuden edustajina. Tämä on esimerkki siitä, mitä tapahtuu uusien perinteiden syntyessä, jos tavan alkuperäistä ajatusta ei ole ymmärretty tai sisäistetty.

Palmun ja kotoisemmin pajun oksat kuuluvat vanhaan kristilliseen perinteeseen. Virpomisvitsat kuvaavat palmunlehviä, joilla kansa tervehti Jerusalemiin ratsastavaa Jeesusta. Kuva: PxHere

Ihanteellisessa pajunoksassa on kolme haaraa, joihin kiinnitetään kolme sulkaa, paperikukkaa tai muuta ajatuksella tehtyä koristetta. Luku kolme symboloi Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä. Aikoinaan koristelutarkoitukseen säästettiin karamellipapereita, pula-aikana sanomalehdistä leikatut suikaleet kävivät. Nykyään käytetään useimmiten silkki- ja kreppipaperia sekä värjättyjä sulkia.

Virvontaan kuuluu virvontaloru. Monien tuntema on ”Virvon varvon tuoreeks terveeks tulevaks vuodeks. Vitsa sulle, palkka mulle.” Loruja on kuitenkin monenlaisia, ja niillä voi olla selkeästi hengellisempi sanoma, kuten Joensuun Kalevalaisten Naisten kirjan lorulla: Virvon varvon, tuoreeks terveeks, Jeesuksen Kristuksen Jerusalemiin ratsastamisen muistoksi. Jumala sinua siunatkoon!”

Pääsiäiskokko roihuaa Seurasaaren ulkoilmamuseon Juhlakentällä huhtikuussa 2009. Kuva: Anneli Salo

Sielunvihollisen karkottava kokko

Pääsiäiskokko on yleensä pääsiäislauantaina tai sitä seuraavana yönä poltettava rovio. Perinne on varsin vanha: pääsiäistulia poltettiin Saksan, Hollannin ja Pohjois-Balkanin alueella jo 1000-luvulla.

Tapa esiintyy Suomessa lähinnä Pohjanmaalla. Pääsiäiskokot eli valkiat vakiintuivat alueelle todennäköisesti 1600-luvulla saksalaisporvarien tuomana perinteenä.

Kokkojen poltto perustuu kansanuskomukseen, jonka mukaan päivänä, jolloin Jeesus oli kuolleena, Jumalan suojeleva vaikutus oli pienimmillään ja pahat henget saivat riehua vapaasti maailmassa ihmisiä vahingoittaen. Kokko tuo valoa ja turvaa sielunvihollista vastaan. Lisäksi uskottiin, että pelloille levinnyt savu ja tuhka takasivat hyvän viljankasvun.

Tuli symboloi alkua ja loppua. Siinä näennäisesti tuhoutuu jotain, joka ei kuitenkaan häviä, vaan muuntuu toiseksi. Kuolema ja ylösnousemus kuuluvat yhteen. Juuri pääsiäisyönä kristityt elävät pimeän ja valon, kuoleman ja elämän välisessä polttopisteessä valmistautuen pääsiäisaamun sanomaan.

Juhlatulia on poltettu myös juhlan merkiksi. Pääsiäiskokkojen äärellä seurustellaan ja tavataan tuttuja. Monin paikoin kokkojen poltto on koko kyläyhteisön juhla, jonne voivat kaikki kokoontua. Vuodesta 1982 lähtien myös Helsingin Seurasaaressa on joka vuosi pääsiäislauantaina sytytetty kaksi kokkoa. Kyseisen tilaisuuden järjestää Helsingin Keskipohjalaiset ry.

Synneistä vapauttavia herkkuja

Monien pääsiäiseen kuuluu yhteinen juhla-ateria. Tietyt ruoat yhdistetään tä- hän juhla-aikaan, kuten lammaspaisti, mämmi ja pasha. Ilman niitä pääsiäinen ei tuntuisi pääsiäiseltä.

Lammaspaisti juhlaruokana periytyy juutalaisesta pääsiäisestä, pesachista. Juutalaisuudessa lammas muistuttaa tapahtumista, jotka liittyvät israelilaisten Egyptin orjuudesta vapautumiseen. Israelilaiset teurastivat lampaan ja sivelivät sen verellä ovenpielet, jotta egyptiläisten esikoispoikia surmannut tuhon enkeli jättäisi heidät rauhaan. Kristityille lammas muistuttaa ristinuhrista: Jeesus oli Jumalan karitsa, joka uhrasi henkensä ihmisten synneistä vapauttamiseksi. Mämmi on maltaista, ruisjauhoista ja vedestä imelletty, suolalla, siirapilla ja pomeranssin tai appelsiinin kuorella maustettu, uunissa loppuun kypsennetty tummanruskea puuromainen pääsiäisruoka. Kristillisessä perinteessä happamaton leipä on pahuuden vallasta vapautumisen ja Kristuksen sovitustyön vertauskuva. Mämmin historia alkaa 1100-luvun Lounais-Suomesta. Ensimmäiset kirjalliset tiedot mämmistä pääsiäistraditiona löy- tyvät Turun akatemian teologian professorin Daniel Jusleniuksen vuonna 1700 kirjoittamasta väitöskirjasta Aboa Vetus et Nova. Juslenius kertoo varsinaissuomalaisten valmistamasta puurosta, joka on mustaa ja makeaa. Mämmi levisi LounaisSuomen ulkopuolelle vasta 1900-luvulla ruuan teollisen valmistamisen myötä. Nykyään harva suomalainen voisi kuvitella pääsiäistä ilman mämmiä.

Mämmi on pääsiäisherkuistamme perinteisin. Siitä on mahdollisuus tehdä lukuisia moderneja muunnoksia. Etualalla mämmistä valmistettua jäätelöä. Kuva: Elaine Ashton

Idästä puolestaan saapui toinen pääsiäisherkkumme pasha. Se on saanut nimensä heprean pääsiäistä merkitsevästä sanasta pesah. Pashan makeus viittaa happamattomaan ja sitä kautta synneistä vapautumiseen. Alkujaan pashaan käytettiin paaston aikana käyttämättä jääneitä maitotuotteita. Lisäksi pashaan tarvitaan kananmunia, sokeria, sitruunamehua, manteleita ja rusinoita. Massa laitetaan harsokankaalla vuorattuun korkeaan muottiin, josta liika neste valutetaan pois. Pasha-muottiin on yleensä kaiverrettu kirjaimet XB, jotka tarkoittavat ”Kristus on ylösnoussut”. Ortodokseilla on perinteenä viedä pasha pääsiäisyönä kirkkoon siunattavaksi.

Uudesta elämästä kertova rairuoho

Koska pääsiäisen tienoilla luonto alkaa herätä, ruoho, kukat ja kasvit ovat vahvasti esillä pääsiäisen symboliikassa.

Suomalainen luonto ei viherrä vielä pääsiäisen aikaan, mutta nopeasti kasvava rairuoho symboloi kevään heräämistä ja uutta kasvua eli ylösnousemusta. Rairuohon kasvattaminen yleistyi Suomessa 1960-luvulla, mutta jo sitä ennen löytyy mainintoja rairuohon kasvattamisesta pääsiäiskoristeeksi. Monissa maissa pääsiäisperinteisiin kuuluvat pääsiäiskorit, joiden koristeluissa on käytetty esimerkiksi kasvatettua vehnäheinää.

Rairuoho kuuluu lusteiden heinäkasvisukuun. Raamatussa lusteilla on huono maine: Matteuksen evankeliumissa 13:30 (KR38) Jeesus lausuu vertauksen: ”Antakaa molempain kasvaa yhdessä elonleikkuuseen asti; ja elonaikana minä sanon leikkuumiehille: Kootkaa ensin luste ja sitokaa se kimppuihin poltettavaksi, mutta nisu korjatkaa minun aittaani.” Syy tähän löytyy kuitenkin myrkkyraiheinästä, joten huonoa omaatuntoa ei ikkunalaudalla olevasta rairuohoastiasta tarvitse kokea.

Keskellä liljain

ja narsissien Entä suositut pääsiäiskukat – narsissit ja liljat?

Rairuoho ja pääsiäistiput kuvaavat molemmat ylösnousemusta – uskoa uuteen elämään. Kuva: Timo Newton-Syms

Narsissi kuvaa Kristuksen ylösnousemusta, koska se kasvaa maan pinnalle eteläisemmässä Euroopassa pääsiäisen aikaan. Narsissit ovat olleet suosittuja pääsiäiskoristeita jo 1800-luvulta lähtien.

Pääsiäislilja on puolestaan puhtauden ja viattomuuden vertauskuva. Kukka symboloi Kristuksen ylösnousemusta ja hänen taivaaseen nousuaan. Trumpetin muotoinen kukinta edustaa myös Jumalan kutsua nousta kuolleista tuomiopäivänä. Kolme terälehteä puolestaan symboloivat pyhää kolminaisuutta.

Hengellisen merkityksen lisäksi pääsiäisliljalla on rikas kulttuurihistoria. Se on liitetty pääsiäisjuhliin vuosisatojen ajan, ja sitä käytetään usein uskon- nollisissa seremonioissa ja koristeissa. Kristillisessä taiteessa pääsiäislilja näkyy yleisesti Neitsyt Marian ja Jeesus-vauvan rinnalla puhtauden ja viattomuuden kuvana. Kristillisessä kirjallisuudessa ja lauluissa se on toivon ja uuden alun symboli.

Siunattua, perinteiden täyteistä pääsiäistä!

Toni Kaarttinen

Lähteet: Pentti Lempiäinen: Pyhät ajat (Kirjapaja, 2000), Yle, Pedagogiikkaa netissä, Valamo, Wiki.aineetonperintokulttuuri.fi, Vihreä Lanka, Kirjastot.fi, Foliage Friend, Wikipedia, Sotahuuto 04/2021, Sotahuuto 04/2022