Meidän joulu 2020, Myllyn joululehti

Page 1


Kehityksen vuosi Tänä poikkeuksellisena vuonna olen monesti pysähtynyt miettimään asioita, joista olemme kiitollisia. Olen ilahtunut huomatessani, miten kauppakeskuksen liikkeet ovat tukeneet toisiaan ja pitäneet yhtä yli hankalan ajan. Myllyn yhteisöllisyys ja yhteishenki ovat aina olleet aivan omaa luokkaansa, ne ovat varmasti kantaneet yhteistä arkeamme. Koko Myllyn voimin haluamme kiittää kaikkia asiakkaita tuesta, jota olemme saaneet!

Aihetta ylpeyteen

Tunnelmallista ja positiivista joulunaikaa

Mari Hantula, toimitusjohtaja

Myllyssä olemme suhtautuneet vuoden tapahtumiin myös mahdollisuutena oppia. Keväällä kerroimme upeista ratkaisuista, joita liikkeemme ovat kehittäneet palvellakseen asiakkaita turvallisesti kaikissa tilanteissa. Kauppakeskuksessa olemme kehittäneet viestintää, uusia palveluja ja luoneet pysyviä käytäntöjä, joista on iloa tulevaisuudessakin. Olemme reagoineet nopeasti ja toimivasti paineen alla erinomaisin tuloksin, tästä voimme olla todella ylpeitä. Saimme COVID-19 turvallisuussertfikaatin keväällä 2020 osoituksena määrätietoisesta työstä epidemian hillitsemisessä. Poikkeusoloissa olemme toki joutuneet tekemään hankaliakin valintoja. Useita tapahtumia peruttiin vuoden aikana, aukioloja muokattiin ja koko perheen perinteistä joulunavaustapahtumaa ei järjestetä tänä vuonna. Asiakkaiden ja liikkeiden henkilökunnan turvallisuus ovat meille luonnollisesti kaikista tärkeimpiä!

Kohti joulua Seuraamme jatkuvasti viranomaisten antamia suosituksia ja pyrimme kaikin keinoin huolehtimaan, että jokainen asiakas saa turvallisen käyntikokemuksen Myllyssä, myös joulun aikaan. Loppuvuoden ajan huolet voi heittää nurkkaan lasten Pomppulinnamaailmassa! Mylly on 28.11. alkaen jouluun asti joka päivä avoinna klo 10–21, joten saat lisää aikaa jouluostoksille. Suosituin joululahja on varmasti tänäkin vuonna kauppakeskuslahjakortti, joka käy maksuvälineenä lähes kaikkiin 150 liikkeeseemme. Vuoden aikana olemme saaneet joukkoomme useita uusia liikkeitä, viimeisimpinä tulokkaina Skechers, Tempur Brand Store, nuorison kovasti odottama Superdry Store, Naantalin Aurinkoinen ja joulukuussa avautuva Kotipizza – lämpimästi tervetuloa.


Joulun odotusta meidän Myllyssä! Joulun aikaan Myllyssä - Lahjojen paketointipalvelu - Joulukuusimyynti Länsipäädyssä 16.–23.12. - Joulupukki vierailee Myllyssä 5.–6.12. ja joka päivä 12.–23.12. - 3 000 ilmaista ja isoa parkkipaikkaa Uutta ja odotettua! Joulukuusimyynti Myllyssä Tänä vuonna saamme ensi kertaa joulukuusimyynnin Myllyn Länsipäätyyn. Katso kuusien myyntiajat nettisivuiltamme. Joulun pop up -liikkeet Myllyssä Tee huippulöytöjä myös jouluisissa pop up -myymälöissä! Aino & Reino // Muurla Paratiisipaja // Mukelomesta Kauppahuone Riveri MerkkiOutlet

Uutta Myllyssä Skechers Skechers on palkintoja voittanut globaali brändi vapaa-aikaan ja urheiluun. Tuotteet tunnetaan tyylikkyydestä, innovaatioista, laadusta ja mukavuudesta. Liike sijaitsee Clas Ohlsonin naapurissa. Superdry Store Superdryn laadukkaat, nuorekkaat ja suositut tuotteet ovat nostaneet merkin muodin ykkösbrändien joukkoon maailmanlaajuisesti. Liike sijaitsee Myllyntorilla Arnoldsin vieressä. Naantalin Aurinkoinen Kahvilan tuotteissa arvostetaan herkullista makua, joka syntyy tuoreudesta, käsityöstä ja laadukkaista raaka-aineista. Kahvila avaa marraskuun aikana ja sijaitsee Prisman päädyssä. Tempur Nukkumisergonomian erikoismyymälä Tempur Brand Storesta löydät kaiken mitä tarvitset laadukkaaseen uneen. Liike sijaitsee Länsipäädyssä Ruohonjuuren naapurissa.

Joulupukki on paikalla 5.–6.12. ja joka päivä 12.–23.12.

Kotipizza ”Parannetaan maailmaa pizza kerrallaan” -missio näkyy tuoreissa, kotimaisissa ja vastuullisissa raaka-aineissa ja kestävissä valinnoissa. Kotipizza avaa joulukuun aikana ja sijaitsee Juhlamaailman naapurissa Myllyntorilla.

Pidätämme oikeudet muutoksiin. Hinnat ovat voimassa 24.12.2020 saakka tai niin kauan kuin tuotteita riittää. 3


Kierr채tyslasinen Aaltomaljakko on hyv채 valinta ja Aaltokynttil채lyhdyt toimivat aina, vinkkaa Ella Sepp채nen.

4


Klassikkotuotteita 100 % kierrätyslasista

Ajaton lahja Iittalan arvot kumpuavat pohjoismaisesta elämäntyylistä, ydinajatuksena on tarjota eettisesti ja käytössä kestäviä tuotteita, joiden muoto, funktio ja laatu on tarkoin harkittu. Elokuussa mallistoon esiteltiin uusi ikonisten lasiesineiden kokoelma, joka on valmistettu sataprosenttisesti Iittalan lasitehtaalla syntyvästä hukkalasista.

Kierrätyslasituotteissa on erikoiskaiverrus sekä Iittala Recycled -logotarra, jolloin myös lahjan saaja tietää saaneensa arvokkaamman lahjan. Marjo Luhtasela

Kierrätyslasi säästää energiaa ja luonnonvaroja Kaikki lasituotteet ovat uniikkeja, mutta kierrätyslasissa värivaihteluita on enemmän ja niissä sallitaan visuaalisia epätäydellisyyksiä, kuten ilmakuplia. Muutoin hukkalasista valmistetut tuotteet ovat yhtä kestäviä ja korkealaatuisia kuin muutkin tuotteet. Tuotevalikoima ja saatavuus tietysti vaihtelee koko ajan, riippuen siitä minkä verran hukkalasia tehtaassa on syntynyt. – Klassikkotuotteilla on vahva tunnistettavuus, harkittu muotoilu ja design kestää aikaa. Kaiken lisänä on vahva arvomaailma, koska ne on tehty sataprosenttisesti

hukkalasista, kertoo myymäläpäällikkö Marjo Luhtasela. Ajaton design on arvokas joululahja, joka kestää aikaa.

Vintage-lahjalla on oma tarina Kun tuotteet ovat ajattomia, ihmisellä on oikeus olettaa, että ne kestävät sukupolvelta toiselle. Myös käytettynä hankitut lahjat säästävät luonnonvaroja. Iittala Vintage-palvelun kautta kierrätetyt Iittalan ja Arabian tuotteet ovat hyväkuntoisia ja sopivat hyvin lahjaksi. – Vintage-tuote on myös persoonallinen ja kiva joululahja, sillä on jo oma tarinansa. Mukana on usein poistunutta valikoimaa, jota on hankala löytää muualta, vinkkaa myyjä Ella Seppänen. Tarkkaan mietityillä, mieleenpainuvilla lahjoilla on merkitystä ja vaikutusta, myös omaa arvopohjaa voi pohtia joululahjojen valinnassa. Iittalan ikoniset esineet kulkevat mukana lahjan saajan arjessa, päivästä ja vuodesta toiseen, sukupolvien yli.

5


JOULUN KOVIMMAT TARJOUKSET

– NYT KOKO VIIKON!

23.–29.11.

2020

Varsinais-Suomen parhaat Black Week(end) -tarjoukset löydät tietysti meidän Myllystä. Mahtavia tarjouksia löytyy nyt kauppakeskuksesta koko viikon ajan! Meidän Myllyssä riittää neliöt, meillä on niitä jopa 83 000 m2. Pääset tekemään parhaat löydöt pukin konttiin – turvallisesti turvavälin kera. Klikkaa nettisivuillemme katsomaan liikkeiden huikeat tarjoukset su 22.11. klo 18 alkaen ja tarkista samalla aukioloaikamme! kauppakeskusmylly.fi

6


Silván timanttisormus keskellä 0,23ct WVS 1329,- (1902,-) Silván timanttiriipus 0.23ct WVS 795,- (1150,-)

Silván timanttikorvakorut 0,48ct WVS 1595,- (2377,-)

Silván timanttisormus reunoilla 0,13ct WVS 649,- (932,-) T Ä H T I TA R J O U S

Silván timanttisormus 0,11ct WVS 659,- (1022,-)

T Ä H T I TA R J O U S

Silván timanttisormus 0,35 ct WP 1095,- (1704,-)

Silván timanttisormus 0,14ct WVS 639,- (986,-)

T Ä H T I TA R J O U S

Silván timanttikorvakorut 0,42ct WP 1259,- (1951,-)

W WW.LAAT U KORU .FI

Silván timanttiriipus 0,32ct WVS 1295,- (1999,-)

Silván timanttisormus 0,11ct WVS 639,- (915,-)

Silván timanttikorvakorut 0,12ct WVS 559,- (930,-)

T Ä H T I TA R J O U S

Silván timanttisormus 0,30ct WVS 1395,- (2264,-)

Silván timanttisormus 0,46ct WP 1795,- (3030,-)

T Ä H T I TA R J O U S

Silván korvakorut 0,30ct WVS 995,- (1722,-)

Silván timanttisriipus 0,30ct WVS 1295,- (2234,-)

SEURAA MEITÄ SOMESSA


B

C

E

G D

H

F

I

J K

F

L

M

B Festive Berry -vartalotuotteet, alk. 6,90 / The Body Shop C Giorgio Armani My Way EdP -tuoksu, 91,- / Emotion D Four Reasons -hiustuotteet, 17,90 /kpl / Hairlekiini E BeautyAct by Kicks -huulikiilto, 14,90 / Kicks F Anastasia Beverly Hills -tuotteet, alk. 30,- / Kicks G Dolce & Gabbana -kehykset, 255,- / Synsam H Michael Kors- aurinkolasit, 245,- / Synsam

8

I Saint Laurent -kehykset, 415,- / Synsam J Dior Addict -huulikiilto, 41,- / Kicks K BeautyAct by Kicks -Mascara, 14,90 / Kicks L Atelier Rouge -kynsilakat, 9,90 /kpl / Kicks M Joulusomisteet, alk. 1,- / Flying Tiger Copenhagen


Hemmottele myös itseäsi Jouluna hemmotellaan läheisiä ja rakkaita, mutta muista ottaa aikaa myös itsesi hemmotteluun. Hanki toivomasi ylellinen ihonhoitotuote tai antaudu ammattilaisen hemmoteltavaksi kampaamossa tai hoitolassa. Paras joululahja voi hyvin olla sinulta sinulle.

Evolve Hyaluronihappo -seerumi 25,90 / Life Raisio Mylly

Kérastase-lahjapaketit, alk. 76,- / Hairlekiini

Multivita Plus -monivitamiini (200 tabl.) 17,90 / Myllyn Apteekki The Rituals Of Sakura -vartalonhoitopakkaus 32,90 / Kicks

Cutters hoito- ja muotoilutuotteet alk. 5,99 / Cutters Finland

Mansikka-lahjarasia 33,- / The Body Shop ortti kauppakeskuslahjak

9


Lämmin kiitos! Haluamme kiittää kaikkia asiakkaitamme poikkeuksellisesta vuodesta, jonka aikana saimme teiltä valtavasti tukea, kehittävää palautetta ja positiivisuutta. Lämmin kiitos kuuluu myös liikkeidemme yrittäjille ja henkilöstölle, jotka kehittivät innolla uusia toimintatapoja ja sopeutuivat nopeasti muutosten mukana.

”Joulu on taas, riemuitkaa nyt…”

Pysähdy ja hengähdä joulun sanoman äärellä Myllyssä on jouluvalmistelujen kiireessä mahdollisuus pysähtyä hetkeksi joulun sanoman äärelle. Nauti glögistä, juttuseurasta ja rauhallisesta joulun tunnelmasta. Pikkupuodissa myytävien käsitöiden tuotto käytetään hyväntekeväisyyteen meillä ja maailmalla. Esillä on myös ensimmäisestä joulusta kertova seiminäyttely. Joulun lapsella on edelleen paikkansa monen kodin joulussa, muistuttamassa siitä rakkaudesta, joka ensimmäisenä jouluyönä saapui maailmaan ja josta joulun enkeli meille kertoo: ”Älkää pelätkö. Minä ilmoitan Teille suuren ilon…Teille on syntynyt Vapahtaja”. Jouluiloa ja rauhaisaa joulunaikaa! Koko perhe on tervetullut seiminäyttelyyn!

10


n a v a t t a l a Hpehmea

Halattavan pehmeä kylpytakki, johon on ihana kietoutua. Hemmottele lahjansaajaa Tommy Hilfigerin kylpytakilla.

a s s e d h y i t s a a k k i l y y T Yllätä lahjansaajaa laadukkaalla viikonloppu- ja toilettilaukulla!

T o m m y H i l f i g e r Kylpytakki 85,95 Saddler viikonloppulaukku 199,00 (299,00) Saddler toilettilaukku 69,95 (99,95)

Joulun pidetyimmät lahjaideat arjen hemmotteluhetkiin

nintaatiimei Speh unia

Psst!

Supersuositut lasten Billebeino-tuotteet löytyvät nyt myymälästämme!

Ppaaaklelteisstuaoraan

Ted Bakerin kauniit lakanat takaavat hyvät yöunet. T e d B a k e r Pussilakana 119,90 T e d B a k e r tyynyliina 29,90 Koristetyyny 54,90

B i l l e b e i n o miesten collegepaita 74,00

Sujauta pehmeän paketin täytteeksi monikäyttöinen ja rennontyylikäs collegepaita tai halattavan pehmeä neule. K a i k k i n o r m a a l i h i n t a i s e t n e u l e e t -2 0 %


Noora Niinikoskea inspiroi

arjen puhutteleva kauneus

Nykyinen elämäntyyli vie meitä takaisin lähemmäs luontoa, kova kaupunkien urbaanius on jäämässä taakse. Noora Niinikoski

Laatu ja hyvää oloa tuova pukeutuminen ovat Nanson ydin, jonka ympärille kaikki suunnittelu kietoutuu. Muotoilussa huomioidaan erityisesti skandinaavinen arjen kauneus, johon kuuluu ajatus esteettisistä, yksinkertaisista ja toimivista ratkaisuista, hyvän elämän perusasioista ja kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista.

Pitkäikäisyys ei ole koskaan monimutkaista Ajankohtaisuutta tuodaan klassikoihin muotoilulla, yksityiskohdilla niihin lisätään hetken tunnelmaa. Nanson pääsuunnittelijana jo viisi vuotta toiminut Noora Niinikoski uskoo, että suunnittelutyö on ennen kaikkea arjen ongelmanratkaisua, jossa tärkeintä on vaatteen kestävyys, käytettävyys ja tyyli. – Työni kunnianhimoinen pyrkimys on yhdistää ajankohtaisuus ajattomuuteen. Klassikoiden luominen ei ole helppo tavoite. Nansolla suunnittelu perinteisesti rakentuu hyvien perustuotteiden ympärille, jotka pysyvät ajankohtaisina pitkään. Tämä on hyvä

12

lähtökohta klassikoiden luomiseen, Noora kertoo. Erityisen tunnettu Nanso on printeistään, niitä on tehty jo 70-luvulta saakka. Hyvä printtisuunnittelu on vaivatonta ja siinä näkyy suunnittelijan oma kädenjälki ja kokemukset. Trendien seuraaminen on iso osa suunnittelijan työtä. Nansolla luonto on luonnollinen osa muotoilua. Ihmisten hakeutuminen luontoon on kasvanut lähiaikoina maailmalla vallitsevan tilanteen vuoksi, luonnosta haetaan turvaa. – Sumuinen maisema, tuulessa heiluva pelto, järven pinta – koemme luontoa päivittäin. Sellaista ”wau-estetiikkaa” haetaan nykyään juuri luonnosta ja se vaikuttaa ihan kaikkeen, muotoiluunkin. Ilmastonmuutos ja yleinen huoli luonnosta on korostanut meille sen merkitystä. Vaatteet ovat aina ympäristökannanotto. Kun ostat laadukkaita tuotteita harkiten, pidät niitä pitkään ja hoidat niitä ohjeiden mukaisesti, teet ympäristöteon.


Hopeinen kaulaketju ja korvakorut 34,90 / Kultajousi ja Kultajousi Elegance

Hänelle Elämämme naisten hemmottelu on joulun ihaninta puuhaa! Panostaminen laatuun kertoo aina siitä, että lahjan saajaa arvostaa ja huolella valittu lahja kestää aikaa. Korut, pehmeät yövaatteet ja rennot neuleet toimivat aina.

Satu-yöpaita 30,- / Nanso Gant-collegepaita, 99,90 / Kekäle

Art by Kalevala Planetaariset laaksot -kaulakoru (44 cm) 2208,- / Laatukoru

Diane Seamless Push Up -liivit, 79,95 / CHANGE Lingerie

Ivana Helsinki -silmälasit alk. 219,- / Specsavers ortti kauppakeskuslahjak

13


PETRIFUN Storessa inspiroi suomalainen mies

Suomalaista designia Kuopiossa 47 vuotta sitten perustettu designyritys PETRIFUN Store suunnittelee vaatteita suomalaiselle miehelle. Pääosaa näyttelee laadukkuus ja designin pitkäikäisyys, jokainen uusi mallisto suunnitellaan sopimaan yhteen vanhojen kanssa. Suunnittelutyössä apuna käytetään asiakaspalautetta ja satojen vuosittain liikkeissä mitattavien miesten tietoja. – Meille on syntynyt ihan kelpo kuva asiakaskunnastamme ja heidän tarpeistaan, sen perusteella mallistot tehdään, kertoo myymälävastaava Tiina Raitanen. Suunnittelutyö tehdään Suomessa, Design from Finland -merkki onkin ylpeyden aihe yrityksessä. Paidat ovat ajattomia, mutta ottavat kuitenkin kantaa trendimarkkinoilla tapahtuviin muutoksiin. – Juuri tämän kombinaation vuoksi paitojamme näkyy paljon julkisuudessa, esimerkiksi toimittajien ja poliitikkojen käytössä. Oma silmä tietysti bongaa Jos ostat kaikki vaatteesi tuotteitamme helpommin mediassa, meiltä, kaikki vaatteesi ihan päivittäin. sopivat keskenään yhteen.

Panosta myös kotijouluun Vaikka isot joulujuhlat jäävätkin tänä vuonna välistä, voi juhlan tuntua tuoda myös kotijouluun. Joulun rennot flanellit ovat saapuneet liikkeeseen. Väreissä nousee esiin erityisesti viininpunainen, tummanvihreä ja erilaiset kuosit. – Laita kuosillinen paita yksivärisen rusetin kanssa tai yksivärinen paita leikkisän rusetin kanssa. Myös vanhemmat herrasmiehet voisivat rohkaistua ja käyttää enemmän rusetteja, vinkkaa Tiina.

14

Tiina Raitanen


Redpoint-kevyttoppatakki 179,- / Mr.Big

Hestra Matthew -nahkahanskat 95,- / Volt

Hänelle Björn Borg Sundal Mid -nilkkurit 99,90 / Kookenkä

Miehelle pari laadukkaita nahkahanskoja, trendikäs pipo tai vaikka käytännöllisesti uudet bokserit. Jos tunnet läheisesi tyylin, voit rohkeasti hankkia myös vaatekaapin klassikoita tai tehdä hintavammankin hankinnan.

Core-bokserit (2pack) 24,95 / Björn Borg

Printtipaidat 79,90 / PETRIFUN Store

Flanellipaita 29,95 / Dressmann ortti kauppakeskuslahjak

15


VILLIS poolomekko 139,99

KUOSIhiusdonitsi 6,99 Valmistettu ylijäämämateriaalista.

MUKAVA pusero 49,99 housut 49,99 TÄHDISTÖ yöpaita 44,99

GLITTER neule-

tonttulakki 10,99

tunika 129,99

Kietoudu joulun klassikkoväreihin lämpimässä neuleessa ja ilahduta antamalla lahjaksi pehmeitä paket teja ja kauniita kuvioita .

RUNOTAR-mekko 79,99 TUOHI-neule 129,99

TUOHI neuletakki 179,99 VIVIA housut 69,99 SIRO pusero 44,99 VOGUE SOFTIES nilkkasukka 11,95 RUNOTAR pusero 59,99 MINNE hame 69,99

NAN SO.COM


Joulun suosituin lahja! Suosituin joululahja on varmasti tänäkin vuonna kauppakeskuslahjakorttimme, joka käy maksuvälineenä lähes kaikkiin liikkeisiimme. Anna lahjaksi Varsinais-Suomen suurin valikoima kauneutta, muotia, viihdettä ja herkuttelua. Myllyn kauppakeskuslahjakortilla se on mahdollista! Hanki omasi lahjakorttiautomaatista Myllyn käytävällä.

kauppakeskus

lahjakortti

17


C B

D

E

G

F B Tupsupipo, 29,99 / Esprit C Ruutuhuivi, 29,99 / Esprit D These Glory Days Richard -neuleet, 49,90 / Volt E Jokapoika-paita, 135,- / Marimekko F Audrey-alusasusetti, 124,90 / Change Lingerie G Taustakangas, 22,90 /m / Eurokangas

18


Ota joulu vastaan rennosti Joulu tulee stressaamattakin! Tonttuja ei kiinnosta onko kodin joka nurkka puunattu tai perunalaatikko itse imelletty, tunnelmoi verkkareissa ja tilaa vaikka pizza. Stressi on joulun vastakohta.

Pörrötunika 59,99 / Esprit

Lounge wear -huppari 19,99 / Vila

Huppari 49,90 / Carlings

Pörrösukat 6,99 / Gina Tricot Yläosat, 60,- /2 kpl / Jack and Jones

Superdry-huppari 79,99 / Superdry ortti kauppakeskuslahjak

19


Laadukas uni on tärkein osa ihmisen palautumista

Älä unohda nukkumis ergonomiaa

-

Varsinkin näin kotitoimistoaikaan työergonomiasta ja sen merkityksestä on paljon puhetta. Vähemmälle huomiolle jää nukkumisen ergonomia, joka vaikuttaa kroppaamme vähintään yhtä paljon. Nukkumisergonomiassa tärkeimmät elementit ovat tyyny ja patja sekä niiden vaikutus kroppaan. Unen aikana olemme täysin näiden tuotteiden ergonomian varassa, muistuttaa Petri Lautamäki, yksi Tempur Brand Storen koulutetuista nukkumisergonomian asiantuntijoista.

Aivot tarvitsevat unta Kropan tavoin myös aivot tarvitsevat unta palautuakseen päivän rasituksilta. Tyyny on helposti lähestyttävä ensimmäinen askel hyvään uniergonomiaan. – Emme ikinä käytä muotoa ”tämä parantaa selkävaivasi” sillä kaikki ovat yksilöitä, mutta meillä on valtavasti esimerkkejä asiakkaista, joiden päänsäryt tai selkäkivut ovat kadonneet niinkin helposti, kuin tyynyä vaihtamalla, Petri kertoo. Tempurin liikkeessä asiakas saa aina tuotteiden mukana myös lyhyen oppimäärän laadukkaaseen uneen. Nukkumisergonomiaan ja unihygieniaan vaikuttavat monet tekijät. – Huoneen meluttomuuteen ja pimeyteen on hyvä kiinnittää huomiota, ideaali lämpötila on n. 18 astetta. Lisäksi nukkumistottumukset ja rutiinit vaikuttavat uneen. Myös syömisen ja liikunnan tottumukset ovat tärkeitä, listaa Petri. Lue lisää sleepcenter.fi/mylly tai tule liikkeeseen kahville ja juttelemaan. Jos varaat ajan netistä voit varmistaa, että saat oman asiantuntijan juuri sinua varten, kun tulet.

20

Yli 90 % palautumisesta tulee unesta. Huono nukkumisergonomia tai unihygienia eivät tue palautumista ja vievät tehoa unesta. Petri Lautamäki


Jouluna ei tarvitse pyjamasta luopua Missään säännöissä ei lue, että pyjamaa tarvitsisi vaihtaa päivävaatteisiin joulunpyhinä – jouluna saa olla niin rennosti kuin haluaa.

Naisten pyjama 29,99 / Cubus

Pitkä Luhta-yöpaita, 39,90 / Luhta Brand Store Yöasut, alk. 37,90 / Polarn O. Pyret

Lasten pyjamat alk. 12,99 / Hennes & Mauritz

Naisten pyjamasetti 39,99 / Lindex

Yöasut koko perheelle, alk. 14,99 / KappAhl

Keiki-pyjamasetti 17,95 / Jesper Junior ortti kauppakeskuslahjak

21


B

C

B Joulukuusi (210 cm), 79,95 / Clas Ohlson C Valoketju (3,4 m), 19,99 / Clas Ohlson D Kattauksen kukat, n. 85,- / FLÖR E Lautaset, alk. 24,20 / Pentik F Kastehelmi-lasit (2 kpl), 26,90 / Prisma G Marjakoristeet, 5,80 / Pentik H Kynttilät, alk. 3,90 / Finnmari I Weiste eco -joulukoristeet, alk. 2,95 / Juhlamaailma J Uunivuoka, 34,40 / Pentik K Sydän-salaattiottimet, 14,- / Pentik L Pakettikortti (12 kpl/pkt), 4,45 / Juhlamaailma M Pellavaservietit, 9,50 / Pentik N Henna-pöytäliina (140x250 cm), 19,90 / Prisma O Tähtikoriste (3 kpl /pkt), 4,95 / Juhlamaailma

H

F

G

I

E

K J

22


O D

L

M

N

23


LÖYDÄ SUOSIKKISI UUDISTUNEESTA VALIKOIMASTA SALAATTI alk.

850

TÄYTTEET

Lämminsavulohitäyte, kylmäsavulohi, tonnikalatäyte, ilmakuivattu kinkku, tulinen salami, keittokinkku, kana, ylikypsä ankka, marinoitu avocado, vuohenjuusto, mozzarella, parmesan, aurinkokuivattu tomaatti, marinoitu kurkku.

TOAST alk.

HAM & CHEESE

BAGEL alk.

790

590

CHICKEN & GOAT CHEESE

Kana, vuohenjuusto, tomaatti, aurinkokuivattu tomaatti, rucola, jääsalaatti, pesto, tuorejuusto.

Keittokinkku, mozzarellajuusto, raclettejuusto, Savora-sinappi, valkosipulitahna, tuorejuusto, oliiviöljy.

SALAATIN, BAGELIN TAI TOASTIN OSTAJALLE:

+200 JUOMA +400 JUOMA & DONITSI

Arnolds Mylly


Jouluisen kodin sisustus Päivitä sohvatyynyt tai hanki lipastolle uusi katseenvangitsija maljakon muodossa. Pienet ja tyylikkäät muutokset piristävät ennen kuin joulukuusi tuodaan tupaan.

Jouluinen tilkkupakkaus 5,- / Eurokangas Neilikka-tyynynpäällinen (45x45 cm) 28,- / Pentik

Nappula-ruukku (230x155 mm) 59,- / Iittala Store

Vinkki: Iittalan Vintage-palvelusta voit bongata upean lahjan, jota et saa enää ostettua muualta. Vintagesta voit löytää jopa vuosikymmeniä sitten poistuneita klassikoita.

Villipedot-pussilakanasetti, 54,95 / Finlayson

Gol-villahuopa 29,95 / Hemtex

Tempur Collection Ehe -vuode 5845,- / Tempur Brand Store ortti kauppakeskuslahjak

25


Kaikkea jouluun Tamminen

Pikkukinkku Luuton, tuoresuolattu

998 kg

Kaskein

Blossa alkoholiton glögi

1 l (4,15/l) (sis. pantin 0,10)

0,75 l (5,27/l) (sis. pantin 0,10)

Juhlaglögijuoma

425 Lindt

J.G. Niederegger

Marsipaani lahjarasia 270 g (58,89/kg)

1590

Creation Dessert lajitelma suklaakonvehteja 400 g (38,62/kg)

1545

PRISMA MYLLY AVOINNA JOKA PÄIVÄ 7–23 tok.fi

Seuraa meitä!

405 Rainbow

Graavilohi- ja Kylmäsavulohiviipaleet 100 g (29,80/kg)

298


Kaikkea jouluun Ilkka Remes

Lucinda Riley

Kotkanpesä

2490 Autonkuljetusrekka

2490

Auringon Sisar

2290 Nukke+leikkisetti Frida

3990

Stiga

Snowracer Colour Pro

Vartalotyyny

6995

40x145 cm

1995

PRISMA MYLLY AVOINNA JOKA PÄIVÄ 7–23 tok.fi

Seuraa meitä!

Moomin

Labyrinth-lautapeli

2890 Severin

Kuumailmakeitin XXL

11900 Vallila

Pussilakanasetti Veera Punainen

2990


Aidosti hyvää joulua – vastuulliset valinnat paremman maailman puolesta Hyvää joulua voi toivottaa tekemällä vastuullisia valintoja. Ruohonjuuren suosituksilla pääset alkuun ja aidosti parempaan jouluun. Parapähkinät Amazonin hakkuita vastaan Seleenirikas superpähkinä kasvaa villinä Amazonin sademetsissä ja on monille alueen asukkaalle ainoa merkittävä tulonlähde, jonka vuoksi pähkinäpuita vaalitaan aivan erityisesti ja alueen ainutlaatuisen ekosysteemin puolesta taistellaan paikallisesti. Foodin Parapähkinät, 12,99

Mansikkamehun ylijäämistä hehkua iholle Mansikkaseerumin ainoa ainesosa ovat mansikansiemenet, jotka jäävät yli mansikkamehun valmistamisesta. Se on siis kiertotalouden taidonnäyte ja vastuullista luonnonkosmetiikkaa hehkeimmillään. Bybi Strawberry Booster -mansikkaseerumi (15 ml), 17,95

Kunnianosoitus Suomen luonnolle Kuusenkerkkäjauhe on innovatiivinen kunnianosoitus Suomen luonnolle. Herkullinen, monikäyttöinen ja terveellinen kerkkäjauhe taipuu moneen, aina latte-juomista leivonnaisiin. Tämän superfoodin valmistaa sinnikäs pienyritys Pohjois-Suomen perukoilta. Arctic Warriors Kerkkä -kuusenkerkkäjauhe (6 g), 5,99

Puhdasta pyykkiä vesistöjä kuormittamatta Pesupähkinät ovat ympäristö- ja ihoystävällinen “pesuaine”, joka ei kuluta tekstiilejä. Pesupähkinät (Sapindus Mukorossi) ovat uusiutuva luonnonvara, joka ei kuormita vesistöjä ja meriä, kuten tavalliset pesuaineet. Planet Pure -pesupähkinät (350 g), 8,75

Hiukset kiiltäväksi kotimaisesti ja ilman kemikaaleja Laboratoriona niityt ja metsät, kemisteinä auringonvalo ja tuuli. Pohjanmaalaisen pienyrityksen valmistama ekologinen hamppushampoo hoitaa päänahkaa ja hiuksia sekä sisältää runsaasti gla-+ omegarasvahappoja. Kotimainen hoitoturve kosteuttaa ja tuuheuttaa hiuksia ja saa ne kiiltäviksi – ilman kemikaaleja. AM Luonnontuotteet Hamppushampoo (250 ml), 15,50

28


Tuomisiksi jouluvierailulle Joulun tuliaisina kauniit kukat ja koristeet tai ihanat herkut ovat tietysti perinteinen valinta. Mutta läheistä voi ihastuttaa myös kauniilla käyttötavaralla, jolle on paikkansa arjessakin. Jouluinen juustokakku (10 hlö) 44,- / MBakery Take The Cake

Marjakranssi (22 cm) 6,90 / Finnmari

Baileys-konvehtirasia 19,90 / CandyTown

Pyykkietikka 12,95 / Manterol Casa

Kimput juhlaan alk. 25,- / FLÖR Kukka & Puutarha

Kylpypyyhkeet alk. 37,/ Marimekko ortti kauppakeskuslahjak

29


B

H

C

D

I G

E

F

J

30

B Calabro-pizza, 15,90 / Rosso C Joulutorttu ja glögi, 7,- / Kulman Kuppila D Baileys- tai Guinnes-suklaatryffelit (320 g), 14,90 / Candy Town E Joulukohvehdit, 1,70 /kpl / MBakery Take The Cake F Macaron-leivokset, 1,90 /kpl / MBakery Take The Cake G Pippuri-leikkuulauta, 28,- / Pentik H Kauppakassipalvelu, 5,90 /tilaus / Prisma I Doko-huopa, 49,95 / Manterol Casa J Dolly-lampaantaljajäljitelmä, 29,95 / Hemtex


-

Herkuttele joulu valmisteluiden lomassa Nappaa Myllystä herkku mukaan ja nauti hyvin ansaitusti kotona joulusiivouksen jälkeen. Joulustressin keskellä myös lounaan tai illallisen voi ulkoistaa Myllyn ravintolaan.

Jouludonitsit, alk. 2,90 / Arnolds

Kinkku-Aura-subi (30 cm) 6,90 / Subway

Puhtipommiluomupähkinäsekoitus (800 g) 14,95 / Ruohonjuuri

Talven suosikkitrio, 5,90/kpl / Espresso House Keitto- ja salaattilounas 9,- / Kulman Kuppila

Sweet Xmas -joulusmoothie 6,49 / Jungle Juice Bar (XXL)

Glögi 3,50 / Coffee House

Piparkakkupyörremyrsky 5,90 / Spice Ice ortti kauppakeskuslahjak

31


B

C

D

E

F

G

J I

H

32

B ROKA Finchley -reppu, 79,95 / Bag Stage C Max Cushioning -juoksukenkä, 129,- / Skechers D Casall-joogamatto, 29,99 / Stadium E Juomapullo, 19,99 / Superdry F Garmin Vivomove Style -älykello, 249,- / Laatukoru G Huppari, 79,99 / Superdry H Bille Beino -collegepaita, 74,- / Kekäle I Joulusomisteet, alk. 1,- / Flying Tiger Copenhagen J SOC Foam Roller -rulla, 14,99 / Stadium


Lahja, jota et olisi itse keksinyt Joskus lahjan keksiminen läheiselle on hankalaa, mutta paras vinkki on ostaa sellaista, jota läheinen ei itse raaski ostaa. Käytännöllisyys on aina fiksua, älä osta vain ostamisen ilosta, vaan korvaa kulunut luottotuote tai anna varmasti käyttöön tuleva lahja. Raikkaimmalle annettu kauan himoittu lahja ja saajan ilo on koko rahan väärti.

Casall-hulavanne (1,5 kg) 39,99 / Stadium

Polar Ignite -kello 179,- / Intersport

Lämpimät hiihtosukat 15,90 / Halti Outlet

Richmond & Finch Freedom -suojakuoret 39,90 / Digiman

Soijavaha kynttilän valmistukseen 9,50 / Inspiraatio

Synsam Lifestyle -sopimus alk. 5,-/kk / Synsam

ortti kauppakeskuslahjak

33


halti_mylly_joulu192x254_3final.indd 2

22/10/2020 15.15


Lahjakortti on kuin antaisi aikaa Lahjakortilla voi kertoa vastaanottajalle; haluan sinun hemmottelevan itseäsi ja haluan sinun saavan täydellisesti sinua miellyttävän lahjan. Lahjakortin voi käyttää myös vaikka yhteiseen kokemukseen!

Lahjakortti / Hesburger Lahjakortti / XXL

Hyvä Olo -hoitolan jalkahoitolahjakortti 59,- / Emotion Mylly

Lahjakortit alk. 20,- / Irti Maasta Raisio

Lahjakortti / SOL Pesula

kortti

kauppakeskuslahja

Joulun suosituin lahja on Myllyn oma lahjakortti, joka käy maksuvälineenä lähes kaikissa kauppakeskuksen liikkeissä.

Lisäämme lahjakortin arvoon 20 % / Instrumentarium

35


B

E C

D

F

H

G 36

B Merry Christmas puinen kirjainnauha, 5,95 / Juhlamaailma C Kylpytakki, 49,95 / Jesper Junior D Tee se itse -tuotteet, alk. 10,20 / Green Whale E Klassikkoraidat-yöpaita, 32,90 & -tonttulakki, 10,90 / Polarn O. Pyret F Pehmolelut, alk. 27,90 / Casagrande G Dolly-lampaantaljajäljitelmä, 29,95 / Hemtex H Joulusomisteet, alk. 1,- / Flying Tiger Copenhagen


Piparkakkutalon askartelusarja (300 g) 3,- / Flying Tiger Copenhagen

Lasten joulu Jännitystä ja nurkissa hiippailevia tonttuja, odotuksen iloa ja koko perheen yhteistä aikaa. Lasten joulumuistot luodaan muuallakin kuin lahjoja avatessa.

Tee se itse -soittorasia (koottava) 33,- / Greenwhale Accessories

Ciraf Jumbo -nalle (135 cm) 39,90 / Prisma Mylly

Joulupaidat alk. 16,99 / Name it

Arvaa kuinka paljon sinua rakastan -iltasatukirja 14,95 / Suomalainen Kirjakauppa

Pyxis-talvihaalareita 143,20 / Fiilinki

ortti kauppakeskuslahjak

37


Käytännöllisellä lahjalla ei voi mennä vikaan Lahjaralliin ei ole aina pakko osallistua perinteisillä lahjatuotteilla, vaan läheistä voi muistaa jokapäiväisillä käytännön lahjoilla. Tällä tavalla turhaa tavaraa ei jää nurkkiin tai mene kiertoon, vaan ne tulevat oikeasti tarpeeseen. Varsinkin perheen kesken käytännön lahjat ovat järkevä valinta!

38

Little&Bigger Multipack Globe -lelu kissoille 4,99 / Musti ja Mirri

Joulupukin juuttilahjasäkki 9,95 / Juhlamaailma

2Moons-bootsit, 95,95 / ClickShoes Megastore

Linssien puhdistussetti 9,- / Nissen

Korurasia 44,99 / Glitter


Lens Clean silmälasien puhdistusneste (50 ml) 10,-/3 kpl / Silmäasema

2Moons-nahkanilkkureita, alk. 83,95 / ClickShoes

Ikimuistoisin joululahjani taitaa olla vuodelta 1998, kun poikaystäväni teki joulupukkikeikkaa ja minä olin kuskina. Aattoillan jo hämärtyessä pukkikierroksen jälkeen autossa hänen vanhempiensa pihalla sain häneltä kihlasormuksen. Menin kihloihin "Joulupukin" kanssa ja yhdessä ollaan edelleen.

Nilkkurit Memory Foam -pohjallisella, 119,- / Skechers

Zippo-sytyttimet alk. 50,- / Suutari

ToiveMyllyläinen

Rieker Tex -nilkkureita 79,90 / BrandShoeStore Suojakuori + panssarilasi asennettuna 35,- / Fonum ortti kauppakeskuslahjak

39


Luovuutta vaativa miniatyyritaide antaa

iloa ja inspiraatiota Myllyn Inspiraatio-liikkeessä työskentelevä miniatyyritaiteilija Riina Ekström antaa vinkkinsä luovuutta vaativan miniatyyriharrastuksen pariin.

Ei turhaa nillitystä Monien ensiaskeleet harrastuksen pariin otetaan tekemällä kenkälaatikkoon ”room boksi”, eli huone, joka rakennetaan kenkälaatikon sisään. Yleisimmin mittakaavana käytetään 1/12 tai 1/16. – Mittakaavalla ei oikeasti ole väliä, jos näitä tekee omaksi iloksi tai lapsen leikkeihin. Ei niihin kannata liikaa jämähtää, turha nillitys pois ja rennosti vaan, Riina kannustaa.

40

Pikkiriikkiset joulutortut taittelin massasta hammastikkujen avulla, se vaatii kyllä pikkutarkkaa näppäryyttä. Riina Ekström


Taiteilija neuvoo aloittamaan helposta ja etenemään haastavampaan, vaikka itse ei neuvoa toteuttanutkaan. – Olen aina fiilistellyt nukkekoteja, aloitin vaatimattomasti iskemällä kaksi vanhaa nukkekotia päällekkäin kerrostaloksi. En halunnut ostaa valmiita osia, joten tein kaikki itse. Se vie enemmän aikaa, mutta hauskempaa niin. Inspiraatiosta saa tarvikkeita, kuten balsaa (pehmeää puuta), maaleja, massaa, siveltimiä, liimaa ja koottavia kalusteitakin. Riina käyttää paljon myös kierrätysmateriaaleja, metallia ja erilaisia kankaita, korujen osat voivat toimia yllättävissä paikoissa. – Luovuutta tämä harrastus vaatii, esimerkiksi korun osasta voi saada hienon keittiön hanan, kunhan osaa ajatella boksin ulkopuolelta. Silmä toki harjaantuu mitä pidempään harrastaa.

Tonttuovi goes next level Joululehden kuvauksia varten Riina on valmistanut jouluisen tuvan ja tietysti perinteisen tonttuoven. Taloon meni kokonaisuudessaan kahdeksan tuntia, oven tuunaamiseen kaksi, harrastukseen saa siis uppoamaan aikaa. – Näiden parissa työskentely on kuin meditaatiota. Laitan jazzia taustalle ja vain uppoudun, tätä ei voi kellon kanssa tehdä, Riina kertoo. Harrastuskenttä tuntuu laajenevan koko ajan, kotoilun aikana varsinkin lapsiperheet ovat innostuneet rakentelemaan nukeille koteja ja tarvikkeita ja saaneet samalla yhteisen harrastuksen. Riinan upeita miniatyyriteoksia voi ihastella hänen Instagram-tilillään @riinatuulianminiatyyrit.

41


Vuoden joululahja!

Koko setin ostajalle kultaketju

KAUPAN PÄÄLLE

(arvo 129,- - 139,-) 19516,19517

ä tt e k Säih an! juhla

Timanttiriipus 0,10ct

249,-

(349,-) 20118865 Timanttiriipus 0,10ct

299,-

Timanttisormus 0,16ct

Timanttikorvakorut 0,18ct

(599,- - 699,-) 20118860, 20118861

(599,- - 649,-) 20118867, 20118868

399,- - 499,-

(399,-) 20119275

399,- - 449,-

Kultaiset korvakorut 14k

Rannekello

149,- (189,-)

(209,-) 20121023

20089437, 20116544

Tarjoustuotteita rajoitettu erä. www.kultajousi.fi

2890,(3890,-) 20089168

69,- (89,-)

Kultainen kaulakoru 14k

Timanttisormus 0,50ct

179,-

Kultainen ranneketju, 19 cm, 6 mm

799,-

(999,-) Kultainen kaulaketju 50cm, 6mm

1790,-

(2390,-) 20107819, 20107364


Suomalaisen lahjavinkit Piirtäjien unelmalahja!

AKRYYLIVÄRISETTI

BRUYNZEEL FINELINER/ BRUSH TUSSIT TUPLAKÄRJELLÄ 72 KPL

5995

1295

AKRYYLISIVELLIN 6 KPL MONT MARTE GALLERY

595

DERWENT METALLIHOHTOPUUKYNÄT

1495

Levollisiin iltahetkiin

Neljä erilaista

Kari Kallonen SUOMALAISET SOTILAAT MUUKALAISLEGIOONASSA Readme.fi

2495 (27,95)

MAALAA VEDELLÄ VIIDAKKO tai KEIJUPUUTARHA SanomaPro

995 /KPL

DISNEY 5 MINUUTIN ILTASADUT Tammi

1995

Runsaasti palapelejä, palapelimattoja ym. pelejä!



JOULU-TAMMIKUUN HUIPPUTARJOUKSET! Hellävaraista puhdistusta

Iloista joulunaikaa ja hyvinvointia uuteen vuoteen!

Sebamed pesuneste täyttöpussi

Apteekkari Anne Elo-Kinnunen

1000 ml

1590 Norm. 19,60

Yksikköhinta 15,90 €/l

Tavallinen tai Olive Face & Body Wash

Kosteutusta koko perheelle

Helli vatsaasi

Aqualan L, Duo tai Plus

Thealoz Duo kosteuttava silmätippa

Maitohappobakteeri + B6 Ratiopharm

7 90

1290

1670

100 kapselia

10 ml

200 g

Norm. 21,70

Norm. 16,10

Norm. 10,20

Yksikköhinta 0,17 €/kaps

Yksikköhinta 39,50 €/kg

Talven kuivattamalle iholle ja silmille

Vastustuskyvyn tueksi

Hyvinvointia talveen Minisun D-vitamiini 50 mikrog

FluAcute Zinc+ sinkkisuihke

1990

1590

200 tablettia

20 ml

Norm. 19,60

Norm. 24,20

Yksikköhinta 0,10 €/tabl

Useita makuvaihtoehtoja! Tarjoukset voimassa 31.1.2021 asti tai niin kauan kuin tarjoustuotteita riittää.

Saat S-Etukortilla Bonusta apteekkimyymälässä maksetuista tuotteista ja palveluista. Bonus ei kerry resepti- tai itsehoitolääkkeistä.

Kauppakeskus Myllyssä Prisman ja Alkon välissä www.myllynapteekki.fi | Avoinna ark 8–21, la 9–19, su 10–19 Joulunalusaikana 28.11. – 20.12. palvelemme joka päivä klo 21 asti!

Löydät meidät myös FacebookistaI


ToiveMyllyläisten joulumuistot

Turvallista asioimista Myllyssä!

Mylly haluaa jatkuvasti kehittyä asiakkaiden mukana ja tarjota parhaat mahdolliset palvelut, siksi meille on tärkeää tietää, miten juuri sinä vietät joulua. ToiveMyllyvaikuttajayhteisössä saat äänesi kuuluville ja pääset kehittämään kauppakeskusta.

Turvallisuus tehdään yhdessä Myllyssä on maskisuositus Muista pitää turvavälit – meillä siihen riittää neliöt, niitä on jopa 83 000 m² Pese ja desinfioi kädet, desinfiointipaikkoja on jokaisella ovella Meillä on COVID-19 turvallisuussertifikaatti Seuraamme tarkasti viranomaisten ohjeita ja suosituksia Leveät käytävät ja tilavat wc-tilat takaavat turvallisen asioinnin

Turvavälin pitäminen onnistuu Myllyssä ­– meillä siihen riittää neliöt, niitä on jopa 83 000 m²

Paras joululahjani on ollut monena jouluna se, kun mieheni tehnyt kaikki jouluruoat, kun minä olen ollut töissä. – ToiveMyllyläinen

Osallistu Joulupuukeräykseen! Sinulta pieni ele, lapselle suuri ilo sekä itsellesi hyvä mieli: itse aina jouluaattona ajattelen sitä lasta, joka saa lahjan ja toivon, että hän siitä iloitsee! – ToiveMyllyläinen

Ikimuistoisin joululahja on ollut ehdottomasti KitchenAidin yleiskone. Parhaimmat lahjat ovat niitä, jotka tulevat oikeasti käyttöön, eikä niitä, jotka jäävät pyörimään kaapin perälle. – ToiveMyllyläinen

Älä tee mitään siksi että ”kuuluu tehdä”. Tee vain sellaisia jouluvalmisteluja, joita itse haluat ja joista nautit. – ToiveMyllyläinen

Lapseni omilla rahoillaan ostama jääkaappimagneetti on paras saamani joululahja. Lapseni ei millään malttanut odottaa jouluun, vaan sain sen pari viikkoa ennen joulua – käärittynä Prisman palvelupisteen lahjapaperiin. – ToiveMyllyläinen

46


n ää me n kim am ä! aa ik nt en id le u e io t ja ilök erv om se nk n t hu yk he vai llä rä n n ei ää va ha M sm nte let uu tu Tu lis an . al si lla rv t a se tu äse tuk s pä opa

POMPPULINNAMAAILMA ILAHDUTTAA KOKO PERHETTÄ KAUPPAKESKUS MYLLYSSÄ! Pomppulinnamaailma sisältää jopa yli 30 erilaista hauskaa pomppulinnaa, liukumäkeä, leikkikeskusta ja pelipistettä, yli 1000 m² tilaa leikkiä ja temmeltää. Pomppulinnamaailma löytyy Stadiumin päädystä ja on avoinna 20.11.–10.1.2021 viikonloppuisin ja 26.12.2020–6.1.2021 välillä joka päivä.

Kertalippu (3 h) 9,- /lapsi Päiväranneke 12,- /lapsi (alueelta voi poistua välillä) Aikuiset lasten mukana veloituksetta. Tervetuloa pomppimaan ja leikkimään! Lisätiedot osoitteesta www.pomppulinnamaailma.fi/mylly

KAUPPAKESKUS MYLLY


Joulu saapuu

Varsinais-Suomen suurimpaan kauppakeskukseen Pukeutuminen ja asusteet

Kahvilat- ja ravintolapalvelut

Kauneus ja terveys

Erikoisliikkeet

SOKOS MYLLY

Viihde ja elektroniikka

Askartelu- ja leivontatarvikeliike Askartelu- ja leivontatarvikeliike

Inspiraatio Inspiraatio

Urheilu ja vapaa-aika

Pankit, vakuutusja muut palvelut

m y l ly

Koti, sisustaminen ja asuminen

Kauppakeskus palvelee 28.11. alkaen jouluun saakka joka päivä klo 10–21. Katso lisätiedot Myllyn netistä. Myllynkatu 1, 21280 Raisio • www.kauppakeskusmylly.fi

Päivittäistavarat


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.