Museopäivät-erikoisnumer o
SISÄLLYSLUETTELO
Paavo Arhinmäen avajaispuhe
2
Suomen museoliiton mitalistit
4
90. vuosikokous ja apurahat
5
Juhani Kostet: Miksi museoita joudutaan lakkauttamaan?
6
Vuolasto & Kasnio: Seinät vai sisältö? Näkökulmia palveluverkkorakenteeseen 7 Janne Vilkuna: Museoiden yhdistäminen, lakkauttaminen, uudelleen linjaaminen 8 Johanna Vuolasto, Ira Westergård, Johanna Lehto-Vahtera ja Tiina Paavola: Ovatko Einot kokoelmia? 9 Maurice Davies: Ethics of Disposal in Great Britain
10
Elisa Tarkkanen: Lahjoittaisinko museoon? Museolahjoitus lahjoittajan näkökulmasta
11
Hilkka Liikkanen: Lahjoitus museolle – riemu vai riesa?
12
Pilvi Kalhama: Museo ja talletuskokoelmat – yksi vai monta tavoitetta? 13 Suomen museoliiton perustamiskokous järjestettiin vuonna 1923 Kansallismuseossa.
Museoliitto 90 vuotta
V
altakunnalliset museopäivät ja Suomen museoliiton 90. vuosikokous järjestettiin Kouvolassa 22.-24.5.2013. Päivien teemana oli Kokoelmat vastuuna, vaivana ja vahvuutena. Kokoelmat ovat museoiden kiistaton vahvuus. Niistä kannetaan vastuuta jopa niin tunnollisesti, että ne saattavat välillä tuntua enemmän vaivalta kuin vahvuudelta. Museopäivillä pohdittiin, millainen kokoelmien nykytila on, mihin museoalan on valmistauduttava tulevaisuudessa ja mitä vaihtoehtoisia ratkaisuja on olemassa, jotta kokoelmat pysyvät edelleen museotoiminnan keskiössä.
Kotimaisten asiantuntijoiden lisäksi Museopäivillä kuultiin Englannin museoliitossa työskentelevän Maurice Daviesin kokemuksia museokokoelmiin liittyvistä poistoista. Museopäiville osallistui yli 200 museoalan edustajaa. Tapahtuman järjestivät Suomen museoliitto, Kouvolan kaupunki ja Poikilo-museot. Juliuksen Museopäivät-erikoisnumeroon on koottu valtakunnallisten museopäivien puheenvuorot ja tiivistelmät esityksistä. Lehti postitetaan Museoliiton jäsenille ja kaikille Museopäiville osallistuneille.
Retkeilyä Kouvolassa
14
90-vuotisjuhlissa tanssittiin
14
Museoliiton tapahtumakalenteri
16
www.museoliitto.fi www.museot.fi www.museums.fi
1
2
Museopäivät-erikoisnumer o
Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki avasi Suomen museoliiton 90. vuosikokouksen. Tilaisuudessa hänelle annettiin Suomen museoliiton I Love Museums -paita.
Kulttuuriministeri Paavo Arhinmäen avajaispuhe
Hyvä museoväki, Minulla on ilo tuoda opetus- ja kulttuuriministeriön tervehdys museopäiville tänne Kouvolaan. Valtakunnallisten museopäivien osana täällä järjestetään myös Museoliiton 90:s vuosikokous. Museoliiton työ on kuluneina vuosikymmeninä kantanut hedelmää ja se on tänä päivänä arvostettu yhteistyökumppani. Liitto edustaa kattavasti ammatillista museokenttäämme ja sen toiminta on laajasti verkottunutta niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin. Korkeasta iästään huolimatta Museoliitolla tuntuu riittävän virtaa ja ideoita viedä suomalaisia museoita rohkeasti eteenpäin. Tämän ideologian mukaisesti näillä museopäivillä ollaan-
Museopäivät-erikoisnumer o
kin tartuttu todellisiin museotoiminnan ydinkysymyksiin eli kokoelmiin vastuuna, vaivana ja vahvuutena. Voi perustellusti sanoa, että kokoelmat tekevät museon. Museoiden keskeinen tehtävähän on nimenomaan kulttuuriperinnön säilyttäminen, hoitaminen ja esittely. Kokoelmiin sitoutuu valtava määrä resursseja, tilaa ja työtä. On siis enemmän kuin perusteltua pohtia sitä, mitä kokoelmiin otetaan ja kuinka niitä hoidetaan ja säilytetään. Ja ennen kaikkea: miksi niitä kerätään? Suomalaisten museoiden kokoelmissa on noin 5,7 miljoonaa objektia, yli 300 000 taideteosta ja 24,3 miljoonaa valokuvaa. Ja vaikka esimerkiksi taidemuseoiden kokoelmahankintamäärärahojen vähyys on todellinen ongelma, karttuvat museoiden kokoelmat kuitenkin tasaista tahtia. Kokoelmatyössä keskeistä onkin panostaminen laatuun määrän sijaan. Kaikkea ei voi eikä saa tallentaa. Näillä museopäivillä uskalletaan puhua myös poistoista, joka on aina ollut museoille vaikea aihe. Kokoelmien ja museoiden työn kannalta on tärkeää, että kokoelmien koskemattomuus turvataan. Mutta museoammattilaisten ja asiantuntijoiden tulee kantaa yhdessä vastuuta siitä, että kokoelmia kartutaan harkitusti ja suunnitelmallisesti, ja perustellusti ollaan valmiita myös poistamaan kokoelmiin kuuluvia objekteja. Suomalainen museokenttä on näiden kysymysten käsittelyssä selvästi astumassa uudelle aikakaudelle. Yhteistyöstä ja sen tärkeydestä on aina puhuttu, mutta esimerkiksi valtakunnallinen kokoelmapoliittinen yhteistyö TAKO-hankkeen piirissä tekee yhteistyöstä totta. Se, että museot ovat itse tarttuneet tähän haasteeseen, on tärkeää. Jokaisen museon ja museoiden yhdessä tulee pitää aloite itsellään sen määrittelyssä mitä museokokoelmiin sisältyy. Myös kokoelmien säilyttämisessä ja hoitamisessa tulee etsiä yhteistyössä ratkaisuja. Koska rakentamisen ja säilyttämisen investoinnit ovat kalliita, on järkevää tuottaa yhdessä asianmukaisia säilyttämisratkaisuja ja hankkia kokoelmien hoitoon tarvittavaa asiantuntemusta. Museovirasto ja Kansallismuseo ovat lähteneet selvittämään mahdollisuutta toteuttaa pääkaupunkiseudun ja Uudenmaan museoiden kanssa yhteistyössä kokoelma- ja konservointikeskus. Opetus- ja kulttuuriministeriö pyrkii omalta osaltaan edistämään hanketta, vaikka
hoituksella. näin suuren investoinnin toteuttaminen Tässä lyhyessä avauspuheessani on jo tiukassa taloustilanteessa onkin todella käynyt ilmi, miten valtava määrä haasteihaasteellista. ta ja mahdollisuuksia museotoimintaan Tässä pääsimmekin jo sivuamaan rasisältyy. Museoala tarttuu tänä päivänä hanakasti uusiin ajatuksiin ja miettii hoitukseen liittyviä kysymyksiä. Opetustosissaan, miten uudistaa toimintaa ja ja kulttuuriministeriössä tiedämme, että tavoittaa erilaistuvat ja monimuotoismeidän roolimme on luoda edellytyksiä toimijoille tuottaa kiinnostavia ja tärkeitä tuvat kävijäryhmät. Käyttäjälähtöisyys, sisältöjä. Museot ovat keskeisiä kulthyvä palvelu ja vuorovaikutteisuus ovat tänä päivänä museoille tärkeitä tavoittuurialan toimijoita ja myös alueellisesti kattavimpia kulttuuripalvelujamme. On teita. Museoilla on kosketuspintaa niin siis perusteltua panostaa museotoiminkulttuurimatkailuun kuin hyvinvointipalnan edellytysten turvaamiseen. Ja näin veluiden tuottamiseen. Tästä valikoimasta olemme pyrkineet tekemäänkin. Tosiasia voi kukin museo etsiä itselleen tärkeimkuitenkin on, että olisi helpompaa olla mät tavat toimia – kaikkea ei voi jokaiministerinä resurssien kasvaessa ja jaettanen tehdä. Yhdessä erilaiset museomme muodostavat koko maan kattavan, luotetvan lisääntyessä. Nyt elämme kuitenkin tiukan talouskurin ja säästötavoitteiden tavaa tietoa ja aitoja elämyksiä tarjoavan aikaa. verkoston. Kulttuuripoliittisia painotuksia pystyNäin on täällä Kouvolassakin. Kuntatään kuitenkin niukempinakin aikoina liitoksen tuloksena syntynyt uusi Kouvotekemään. Esimerkiksi tälle vuodelle la sai vastuulleen myös monimuotoisen museoiden, teattereiden ja orkestereimuseoryppään, jonka tulevaisuudesta käytiin vilkasta keskustelua. Voidaanko den valtionosuuksien indeksikorotukset ja pitääkö kaikki museokohteet säilyttää, katettiin veikkausvoittovaroista – kaikmihin resurssit suunnataan – mikä on kien muiden valtionosuuksien indeksit museotoiminnan tehtävä ja tulevaisuus jouduttiin jäädyttämään. Myös paljon keskustelua herättäneet veikkausvoittova- uudessa Kouvolassa? Siitä kuulemme varrojen säästöpaineet vuodesta 2014 lähtien masti lisää näiden museopäivien yhteyon pystytty kohtuullistamaan ja porrasta- dessä. Omasta puolestani haluan toivottaa menestystä Poikilo-museoille. Poikilomaan. Valtionosuuksiin näitä säästöjä ei maskotti edustaa kuulemma onnellista kohdistu, vaikka indeksikorotukset ensi vaihtokauppaa, rakkautta ja iloa. Tätä vuodelle on jouduttukin leikkaamaan. toivottaisin mielelläni koko suomalaiselle Valtionosuusjärjestelmän kehittäminen museokentälle – uskokaa osaamiseenne ja jatkuu kannustavuusosiota kehittämällä. Se on tarkoitus ottaa käyttöön ensi vuon- työnne tärkeyteen! Haluan lopuksi toivottaa menestystä na. Yhteistyössä museoiden kanssa pyrimme löytämään siihen mahdollisimman Suomen museoliitolle ja koko museoalalle toimivia tapoja mitata toiminnan tuloksia – teidän alanne panosta odottaa lähituleja vaikuttavuutta. vaisuudessa myös muun muassa itsenäiMuseoalan valtakunnalliseen kehitsyyden 100-vuotisjuhlavuosi. Erinomaisia museopäiviä teille kaikille! tämiseen on pystytty ohjaamaan lisää resursseja Museovirastossa, kun tehtäviä on järjestelty uudelleen Valtion taidemuseon säätiöittämisen yhteydessä. Monia kehittämishankkeita on rahoitettu myös suoraan ministeriöstä. Näistä keskeisiä ovat hankkeet, jotka koskevat KDK:n aineistojen digitaalista saatavuutta ja säilyttämistä sekä tiedonhallintaa. Museoiden Museo 2015 -hanke on museoalan näkökulmasta tällä hetkellä näistä merkittävin – sen tuloksena kokoelmia voi tulevaisuudessa hallita ja käyttää toivottavasti entistä tehokkaammin. Hanketta vetää Museovirasto yhteistyössä Suomen muKulttuuri- ja urheiluministeri Paavo seoliiton ja Valtion taidemuseon kanssa, Arhinmäen puheenvuoro Valtakunnallisilla opetus- ja kulttuuriministeriön erillisramuseopäivillä Kouvolassa.
3
4
Museopäivät-erikoisnumer o
Suomen museoliiton hallitus palkitsi ansioituneita museomiehiä Kauko Räsäsen suunnittelemalla 50-vuotisjuhlamitalilla.
Suomen museoliiton mitalistit Suomen museoliiton hallitus on myöntänyt Kauko Räsäsen suunnitteleman 50-vuotisjuhlamitalin seuraaville henkilöille ja yhteisöille museotyön hyväksi tehdystä työstä sekä saavutuksista museoalalla. Mitalit luovutettiin Valtakunnallisilla museopäivillä.
Mitali numero 413 Anjala-Seura Anjala-Seura on perustanut Ranta-Pukin kievarimuseon, kerännyt ja hoitanut kokoelmia sekä pyörittänyt museotoimintaa pyyteettömästi. Ranta-Pukin kievarimuseo on kuulunut Anjala-Seuran toimintaan sen alkuvuosista lähtien. Museoon on koottu esineistöä ja sitä on kunnostettu talkoovoimin Kymenlaakson maakuntamuseon ohjauksessa. Anjala-Seuran erityinen tehtävä anjalankoskelaisessa yhdistyskirjossa on entisen Anjalan kunnan alueen historian vaaliminen ja perinteen tallentaminen. Museotoiminnan lisäksi perinnettä on tallennettu henkilöhaastatteluin. Seuran jäsenmäärä on 175 henkilöä. Suurin osa jäsenistä on kotoisin entisen Anjalan eri kylistä.
Mitali numero 414 Kymenlaakson Osakunta Kymenlaakson Osakunta on Helsingin yliopiston piirissä toimiva 80-vuotias osakunta. Koko Kouvolan alueen ja osin myös muun Kymenlaakson museokokoelmien perustana ovat osakunnan 1950-60 –luvuilla toteuttamat keräykset. Esinekokoelmien lisäksi kartutettiin myös kasvi- ja murrekokoelmia sekä dokumentoitiin rakennuksia ja tehtiin haastatteluja. Keräyksiä suoritettiin muun muassa Valkealassa, Elimäellä, Sippolassa, Anjalassa, Kuusankoskella ja eteläisen Kymenlaakson alueella. Vaikka museoita on lakkautettu, keräyksien tuotto muodostaa kokoelmien ja tutkimuksien pohjan.
Mitali numero 415 Elimäen pajan lahjoittajasuku Elimäellä toiminut seppämestari Armas Koskinen lahjoitti pajansa ja sen koko kaluston Elimäen kunnalle vuonna
1978. Hän myös siirsi pajan esineineen osaksi Elimäen kotiseutumuseota, joka täyttää tänä vuonna 50 vuotta. Jorma Koskisen lahjoitus vuonna 2008 täydensi lahjoituksen kokonaisuudeksi. Koskisen suku on työskennellyt pajassa useassa polvessa suorittaen Vilppulan kyläläisten pajatyöt. Pajakokonaisuus kertoo ammatin, suvun ja kylän historiasta.
Mitali numero 416 Eero Niinikoski Kulttuurineuvos Eero Niinikoski on vaikuttanut Verlan tehdasmuseon vaiheisiin 1970-luvulta lähtien jatkaen Verlan tehdasmuseon perustajan, Kymiyhtiön tiedotuspäällikkö Veikko Talven, aloittamaa työtä. Eero Niinikoski oli määrätietoisesti ajamassa Verlaa UNESCOn maailmanperintölistalle jo ennen kuin Suomen valtio ratifioi maailmanperintösopimuksen vuonna 1987. Niinikosken aikaansaama merkittävä askel oli Kymmene Oy:n (nykyisin UPM-Kymmene Oyj) vuonna 1991 tekemä rakennussuojeluesitys
Museopäivät-erikoisnumer o
Verlan keskeisimmistä rakennuksista. Suojelun tultua voimaan vuonna 1993 varsinainen hakuprosessi maailmanperintölistalle käynnistyi. Puuhiomo- ja pahvitehdas ympäristöineen nimettiin maailmanperintökohteeksi vuonna 1996. Niinikoski toimi Verlan Maailmanperintökohteen johtajana vuoteen 2008 saakka, jolloin jäi eläkkeelle. Tämän jälkeenkin Niinikoski on toiminut Verlan maailmanperintökohteen hoitokunnassa asiantuntijajäsenenä.
Mitali numero 417 Vesa Harsi Keräilijä Vesa Harsi on Kouvolan radiomuseon perustaja, radiomuseotoiminnan kehittäjä sekä radiohistoriallisten laitteistojen ja dokumenttien kerääjä. Vesa Harsin ideoima radiomuseotoiminta alkoi vuonna 1967 vaatimattomasti kotitalon hiilikellarissa. Vuonna 1989 Harsin kokoelman ympärille perustettiin Putkiradiomuseosäätiö, jossa ovat mukana muun muassa Kouvolan kaupunki ja Kouvola Seura. Kokoelmasta perustettiin radiomuseo, jolle saatiin tilat Kaunisnurmen museokorttelista. Kouvolan radiomuseon syntymiseen ja toimintaan vaikutti ratkaisevasti Vesa Harsin henkilökohtainen panos ja hyvät suhteet radioamatööreihin.
Mitali numero 418 Helena Jetsu Kulttuurituottaja Helena Jetsun työn ansiosta toteutettiin EU:n, valtion ja Valkealan kunnan rahoittaman hanke, jonka tarkoituksena oli Hirsmäen museoja kesäteatterialueen monipuolinen kehittäminen kulttuurin ja matkailun toimintakeskukseksi. Tuloksista merkittävin on Suomen Puotimuseon perustaminen vuonna 2006. Museon kokoelma on kerätty useista eri lähteistä. Suurimmat hankinnat ja lahjoitukset on tehty Valkealan kunnan alueelta. Hankkeen myötä arvokas rakennus saatiin kunnostettua.
Valtakunnalliset museopäivät ja Suomen museoliiton 90. vuosikokous Valtakunnalliset museopäivät ja Museoliiton 90. vuosikokous järjestettiin tänä vuonna Kouvolassa. Museopäiville osallistui 236 museoalan ammattilaista ja luottamushenkilöä keskustelemaan ajankohtaisista asioista. Tänä vuonna Museopäivien teemana oli kokoelmat vastuuna, vaivana ja vahvuutena. Puheenvuoroissa kokoelmia tarkasteltiin monesta näkökulmasta. Ajankohtaisen näkökulman kokoelmateemaan tarjosi isäntäkaupunki Kouvola, jossa kuntaliitosten takia kokoelmia on yhdistetty ja paikallismuseoita suljettu. Poistoista keskusteltiin sekä suomalaisten että kansainvälisten esimerkkien pohjalta. Perjantain opintoretkillä tutustuttiin Kouvolan keskustan arkkitehtuuriin, Elimäkeen, Sippolan hoviin ja Verlaan. Seuraavat Valtakunnalliset museopäivät ja Museoliiton 91. vuosikokous järjestetään Savonlinnassa 21.-23.5.2014.
Pekka Ravista Museoliiton puheenjohtaja
museologia). Vuosikokouksen päätteeksi Suomen museoliiton pronssinen merkki annettiin kiitokseksi vuosikokouksen puheenjohtaja toimineelle Kouvolan aikuisväestölautakunnan puheenjohtaja Jouko Leppäselle ja erovuorossa olleille hallituksen jäsenille Pirjo Ala-Kapeelle, Merja Herraselle, Arto Luttiselle ja Tarja Raninen-Siiskoselle. Kokoukseen osallistui 113 äänioikeutettua liittojäsenten edustajaa.
MUSEOLIITON APURAHAT Suomen museoliitto jakoi 90-vuotisjuhlansa kunniaksi 10 000 euron arvosta apurajoja ulkomaille suuntautuviin tutkimusmatkoihin, tutkimustoimintaan ja opintomatkoihin. Apurahoja jaettiin Julius Ailion rahastosta, Riitta ja Jorma Heinosen rahastosta sekä C.J. Gardbergin rahastosta. Ekosaari Maija, museoiden tiedonhallinnan kehitystä ja tulevaisuutta käsittelevien artikkelien kirjoittamiseen ja niihin liittyvän tutkimustyön
Suomen museoliiton 90.vuosikokous valitsi kansanedustaja, varapuhemies Pekka Ravin Museoliiton puheenjohtajaksi. Kolme vuotta Museoliiton puheenjohtajana toiminut Pirjo Ala-Kapee-Hakulinen luopui puheenjohtajan tehtävästä. Erovuorossa olleiden hallituksen jäsenten tilalle valittiin museotoimenjohtaja Hanna-Kaisa Melaranta (Varkauden museot), museotoimenjohtaja Kirsi Niku (Kymenlaakson museo, Kotka) ja museonjohtaja Johanna Lehto-Vahtera (Aboa Vetus & Ars Nova –museo, Turku). Toiselle kaudelle valittiin Olli Immonen (Turun museokeskus). Hallituksessa jatkavat museonjohtaja Heli Heinäaho (Kultamuseo, Tankavaara), kulttuurijohtaja Helka Ketonen (Maaseudun Sivistysliitto, Helsinki), museonjohtaja Kalle Kallio (Työväenmuseo Werstas, Tampere), museonjohtaja Marjo Mikkola (Tekniikan museo, Helsinki), museonjohtaja Antti Mäkinen (Kainuun Museo, Kajaani), museotoimenjohtaja Päivi Partanen (Lappeenrannan museot), museonjohtaja Juhani Ruohonen (Satakunnan Museo, Pori) ja professori Janne Vilkuna ( Jyväskylän yliopisto,
tekemiseen, 2000 euroa Forss Anu, matka-apuraha Tukholmassa järjestettävään Pohjoismaiseen museotapaamiseen, 1000 euroa Hannula Leena, matka-apuraha Washingtoniin ja New Yorkiin VTS-metodin oppimiseksi, 1900 euroa Jalkanen Mari, matka-apuraha Amsterdamissa järjestettävään Visual Thinking Strategy -koulutukseen, 700 euroa Jern Helena, matka-apuraha Kööpenhaminaan tutustumaan Kansallismuseon tekstiilikokoelmaan, 525 euroa Jomppanen Arja, apuraha väitöskirjatutkimukseen: Saamelainen museo - olemisen strategiat, 800 euroa Paatero Anja Kristiina, FAM-opaskoulutuksen kuluihin, 175 euroa Ronkainen Jenni, apuraha pro gradu –tutkielmaan: Suomalainen museossa – museovierailu 1800-1900 –lukujen vaihteessa, 1500 euroa Salo Erja, matka-apuraha Amsterdamissa järjestettävään Visual Thinking Strategy -koulutukseen, 700 euroa Tuulas-Inkinen Minna, taidehistorian väitöskirjaan liittyvään Lontooseen ja Gloucesteriin suuntautuvaan tutkimusmatkaan, jonka aikana tutustutaan William Morrisin tuotantoon, 700 euroa
5
6
Museopäivät-erikoisnumer o
Juhani Kostet: Miksi museoita joudutaan lakkauttamaan?
Museoiden tulee muuttua, ennen kuin niitä muutetaan, totesi Museoviraston pääjohtaja Juhani Kostet Museopäivillä pitämässä puheenvuorossaan.
Miksi Suomessa on noin 1100 museota? Ruotsissa museoita on noin 220, Tanskassa 120 ja Norjassa 135. Jo vuonna 1916 A. M. Tallgren totesi Suomessa olevan riittävästi museoista – silloin niitä oli 50. Tallgrenin mukaan muutamalle paikkakunnalle, esimerkiksi Rovaniemelle, Kuusankoskelle tai Kouvolaan voitaisiin vielä perustaa oma museo, mutta ei enempää. Vuonna 2012 Suomessa oli 156 ammatillista museota (325 museokohdetta ) ja noin 730 paikallismuseota. Onko suomalainen museomääritelmä liian väljä, kun mitä tahansa kokoelmaa voidaan kutsua museoksi? Vaikka museoita on paljon, niissä ei monien mielestä käy riittävästi museovieraita. Suomi jää jälkeen museokävijöissä myös pohjoismaisessa vertailussa. Toisaalta on vaikea sanoa, mikä on liian vähän kävijöitä. Paikallismuseolle 100 kävijää vuodessa voi olla kohtuullinen määrä.
Museoviraston kohteiden osalta alle 5000 kävijää on liian vähän ja on johtanut kohteiden sulkemiseen. Museoissa puhutaan paljon ilmaisesta sisäänpääsystä, jonka uskotaan tuovan runsaasti uutta yleisöä. Näin varmasti onkin, mutta toisaalta suomalaiset ovat valmiita maksamaan laadusta ja hyvästä palvelusta. Tällä hetkellä monella museolla on pikemminkin paineita nostaa pääsymaksuja ja kehittää muillakin tavoilla omaa tulonhankintaa. Kannattaa myös pohtia, mihin kohderyhmiin museon palvelut kannattaa suunnata. Kannattaako teini-ikäisiin panostaa, jos museovierailu ei kerta kaikkiaan sovi ikäryhmän vapaa-ajanviettotapoihin? Hakusanalla ”kulttuuriperintö kiinnostaa” löytyy Googlesta vastaus: kulttuuriperintö kiinnostaa varkaita. Helsingin Sanomissa Alexander Stubb pelkää, että ”EU:sta tulee museo” ja tv-keskustelussa päättäjien mukaan säästöt pitää suunnata ensisijaisesti kulttuuriin. Miten kulttuuriperinnöstä saataisiin kiinnostava ja museo-termille positiivinen kaiku myös päättäjien mielessä? Museot eivät ole riittävän nykyaikaisia. Museoiden suurin ongelma on kuvitelma
merkittävästä yhteiskunnallista roolista. Tuloksena on, että asiat tehdään vuodesta toiseen samalla tavalla. Sama perusnäyttely ei voi olla esillä 50 vuotta, vaan yhteiskunnan muutoksiin ja ilmiöihin on reagoitava nopeasti. Museot tunnetaan edelleen huonosti ja siksi markkinointiin tulee panostaa jatkossa entistä enemmän. Esineisiin pitäisi saada koskea, sillä kun näkee miten esine toimii, se antaa paljon selkeämmän kosketuksen menneeseen. Myös museokauppoja ja palvelutuotteita tulisi kehittää, tosin siten, että se ei vie pohjaa muulta museotyöltä. Kuntarakenteen uudistus tulee vaikuttamaan myös museoihin. On todennäköistä, että suurkunnat eivät sitoudu ylläpitämään kaikkia paikallismuseoita. Myös maakuntamuseoiden ja aluetaidemuseoiden aluejaon tulevaisuus on keskeinen lähitulevaisuuden kysymys. Paikallisidentiteetti ei kuitenkaan katoa kuntaliitoksissa ja sen ylläpitämisessä paikallismuseoilla on suuri rooli. Museovirasto voisi kokeilla mallia, jossa jokin alue käyttäisi rahaa oman paikallismuseon ylläpitoon ja erikoistuisi oman seudun historiaan. Museoita on lakkautettu vuosina 20002010 kaikkiaan 19 kappaletta. Uusia on perustettu noin 33 ja meneillään on monia uusia museohankkeita. Suomeen kaavaillaan ainakin Guggenheimtaidemuseota, kalastusmuseota, pelastusalan museota, sirkusmuseota, missimuseota, kotitalousmuseota, musiikkimuseota, kirkkomuseota ja esittävien taiteiden museota. Siksi museoiden mittavasta lakkaustusuhasta ei ainakaan vielä voi puhua. Museoiden kannattaa kuitenkin toimia nyt, kun siihen vielä on mahdollisuus. Jos muutos lähtee museokentän sisältä, siihen on helpompi vaikuttaa, kuin jos päätökset tehdään ylhäältäpäin. Museoiden tulisi olla askeleen edellä päättäjiä ja kääntää kelkka kohti tulevaisuutta. ”Muuttukaa ennen kuin teidät muutetaan.” Koosteen Juhani Kostetin puheenvuorosta laati Tuuli Rajavuori
Museopäivät-erikoisnumer o
7
Vuolasto & Kasnio: Seinät vai sisältö? Näkökulmia palveluverkkorakenteeseen Poikilo-museoiden museonjohtaja Johanna Vuolasto ja intendentti Anu Kasnio kommentoivat puheenvuorossaan Kouvolan alueen kuuden kunnan vuonna 2009 tapahtunutta kuntaliitosta ja sen vaikutuksia alueen museoverkostoon.
Kouvolan museokenttä oli kuntaliitoksen jälkeen uudessa tilanteessa. Aiemman neljän museoyksikön sijaan Kouvolan museoihin kuului 12 museoyksikköä ja 40 rakennusta, joiden etäisyys toisistaan oli jopa yli 50 kilometriä. Miten rajalliset taloudelliset resurssit on järkevää käyttää? Mikä on yksittäisen museon merkitys ja vaikuttavuus paikkakunnalle? Museo aloitti tilanteen tarkastelemisen tilaamalla ulkopuolisen suorittaman museoverkkoselvityksen. Yhtenä ratkaisuvaihtoehtona ehdotettiin museotoiminnan keskittämistä suurempiin yksiköihin pienten paikallismuseoiden sijaan, sillä Kouvolassa ei ole varsinaista kaupunginmuseota ollenkaan ja museoiden kiinteistömenot olivat keskimääräistä suuremmat. Selvityksessä ehdotetuista kolmesta vaihtoehdosta valittiin yksi. Elimäen kotiseutumuseo ja Puotimuseo jatkavat toimintaansa siihen asti kunnes vaihtuvien näyttelyjen tila valmistuu Kouvola-talolle. Muut pienet museot lakkautettiin. Joillakin paikkakunnilla museo ja sen perusnäyttely on edustanut pysyvyyttä ja kylän muuttumattomuutta, kun muita palveluja, esimerkiksi kauppoja ja kouluja on lakkautettu. Paikallismuseoiden viimeisinä avoinnaolopäivinä museot tekivät yleisöennätyksiä ja moni oli paikalla ensimmäistä kertaa. Paikoitellen tunnelma oli lohduton. Nyt uuden kunnan museotoiminta on vakiintunut: museo sai museonjohtajan, budjetti on kasvanut selvästi ja moninkertaistuneen kokoelman kanssa tullaan toimeen. Vuoden 2008 kahdesta VOS-henkilötyövuodesta on siirrytty viiteen henkilötyövuoteen. Kiinteistömenot laskivat,
henkilömenot kasvoivat ja kokoelmiin käytettävät varat nousivat. Toisaalta kokoelmia on entistä enemmän varastossa, eikä vanhoja perusnäyttelyjä enää ole. Nyt on ajankohtaista pohtia, miten kokoelmat saadaan esille uudella tavalla. Aiemmin jokainen kunta on kertonut museonäyttelyssään omat paikalliset tarinansa. Nyt museolla on ensimmäistä kertaa kerrottavanaan yksi yhtenäinen, laaja tarina. Miten se saadaan esille parhaalla mahdollisella tavalla? Museoiden tulee olla ihmisten ilmoilla. Blogeissa esitellään yksittäisiä museoaarteita, jotka voivat olla kiinnostavampia kuin laaja, koko kokoelmien esittely verkossa käytettävällä kokoelmaselaimella. Pienoisnäyttelyt voisivat kiertää kaupunginosissa. Kouvolassa on kokeiltu koko kunnan alueella liikkuvaa mobiilipalvelua Seinätöntä museota. Tulevaisuudessa museoiden ei tule suhtautua epäillen tuotteistamiseen, digitalisoitumiseen tai uusiin mahdollisuuksiin. Museoiden tulee miettiä, mihin rajallinen työaika käytetään. Tehdäänkö museoissa suljettujen ovien takana asioita, joita
kansakunta tarvitsee muistaakseen? Kun rahaa ja henkilökuntaa on vähän, on varmistettava, ettei aika mene vain rakennusten kunnon seurantaan, avoinnapitäjien kouluttamiseen tai museokävijöiden valvontaan. Koska kaikkea ei valitettavasti voi saada, Kouvolan museopalvelut keskittyvät nyt yhden laajan tarinan kertomiseen. Toinen vaihtoehto olisi ollut pitää museoiden toiminta entisellään ja jatkaa erillisten tarinoiden kertomista. Museossa ollaan kuitenkin tyytyväisiä uudistuksiin ja niiden koetaan pitkällä aikavälillä parantavan kuntalaisille tarjottuja museopalveluja. Esimerkiksi kasvaneita taidehankintamäärärahoja voidaan käyttää paikallisten taiteilijoiden teoksiin ja teoksia voidaan asettaa esille entistä enemmän julkisiin tiloihin. Näillä tavoilla taiteen parantaville vaikutuksille annetaan uusia mahdollisuuksia, säilytystiloissa säästetään ja taide jalkautuu kuntalaisten pariin. Se lieneekin verovaroilla ylläpidetyn museon tärkeä tehtävä. Koosteen Johanna Vuolaston ja Anu Kasnion puheenvuorosta laati Tuuli Rajavuori
8
Museopäivät-erikoisnumer o
Janne Vilkuna: Museoiden yhdistäminen, lakkauttaminen tai uudelleen linjaaminen Museologian professori Janne Vilkuna piti kommenttipuheenvuoron Juhani Kostetin, Johanna Vuolaston ja Anu Kasnion esitysten jälkeen. Kun puhutaan museoiden resursseista, kannattaa muistaa, miten tärkein eli henkilöstöresurssi on kasvanut 1940-luvulta lähtien. Vuonna 1945 Helsingin suurten museoiden lisäksi vain 12 suomalaisessa museossa oli vakituista henkilökuntaa, yhteensä 21 henkilöä. Vain kolmella heistä oli museoalan ammatillinen erikoiskoulutus. Museotilaston mukaan vuonna 2008 museoalalla työskenteli 1787 vakinaista, päätoimista työntekijää, joista 56 prosentilla oli ammatillinen erikoiskoulutus. Laskennallisia henkilötyövuosia oli 2 340 (luvut vuonna 2012: 1 922, 55 % ja 2 736). Lukumäärissä näkyvät sekä huonot että hyvät ajat, mutta henkilöstömäärän kasvu on joka tapauksessa ollut merkittävä ja se seuraa Suomen bruttokansantuotteen kehitystä kiinteästi. Museoalan kokonaismenot ovat vain 200 miljoonaa euroa, mikä ei ole paljon valtion kokonaisbudjetissa. Kyseessä on kuitenkin yksi olennainen osa kansallisesta muistijärjestelmästä (ei muistista!). Tämän hetken keskeisiä haasteita museotalouden osalta ovat kiinteistöjen omistajat, voiton maksimoinnilla toimivat tilapalvelut – rakennuksensa ne ovat saaneet ilmaiseksi. Tilakustannusten kasvun takia organisaation varsinainen toiminta näivettyy, kun toiminta keskittyy seinien rahoittamiseen. Miten tämän kehityksen saisi pysäytettyä? Olen huolestunut museoväen äärimmilleen viedystä itsekriittisyydestä esimerkiksi blogeissa. Jos emme itse usko asiaamme, niin miten sitten kansalaiset ja resursseistamme päättävät. Kun puhutaan museoiden lakkauttamisesta, on erotettava museot, kokoelmat ja näyttelyt. Niin kutsutuissa lakkauttamistapauksissa on yleensä kysymys näyttelyn tai kokoelman
siirtämisestä toiseen yhteyteen. Suomessa on noin 1100 museota, koska meillä on ollut 1100 yhteisöä, jotka ovat kokeneet museon perustamisen ja ylläpitämisen tärkeäksi. Museoille on olennaista ja elintärkeää sitoutua omaan yhteisöönsä. Vain museon oma yhteisö ja yleisö voi arvioida museon arvon itselleen, ei kukaan ulkopuolinen. Päällekkäisestä kartunnasta puhuttaessa mainitaan usein kaikissa kotiseutumuseoissa olevan ”samat rukinlavat”. Kahta täysin samanlaista rukinlapaa ei kuitenkaan ole olemassa, eikä toisen paikkakunnan rukinlapa tarinoineen kiinnosta toisella puolella maata. Teollisen ajan esineiden osalta olisi luotavissa yhteinen kansallinen kokoelma siten, että yhteistyöhön sitoutuneissa museoissa neuvotellaan hankinnat ja päätetään, mihin museoon esine kirjataan primaarikonteksteineen. Samalla muut museot keräävät vastaavasta esineestä paikalliset kontekstitiedot. Näin yhtä museoesinettä voidaan tarvittaessa kierrättää ja siihen liittyisi aina paikallinen konteksti. Kävijämäärät osoittavat, että museot eivät ole riittävän nykyaikaisia esimerkiksi pitkäkestoisten perusnäyttelyiden osalta. Internet ja digitointi tarjoavat kuitenkin museoille ennennäkemättömät mahdollisuudet avata aiemmin yleisön saavuttamattomissa olleita kokoelmia ja muita aineistoja. Paljon odotetaan myös
venäläisten matkustajamäärien kasvulta. Samalla kannattaa pohtia, miksi venäläisessä kulttuurissa museokäyntejä arvostetaan enemmän kuin Suomessa. Tutkimusten mukaan suomalaiset arvostavat kulttuuriperintöä. Museokäyntiin kaivattaisiin kuitenkin enemmän toimintaa. Toisaalta osa kohteista kuluisi puhki, jos kävijämäärät kasvaisivat reippaasti. Kävijämäärien yhteydessä puhutaan usein myös pääsymaksuista. Itse olen pääsääntöisesti valtion museoiden ja vos-museoiden kohdalla pääsymaksuttomuuden kannalla, sillä rinnastan museot muistiorganisaationa arkistoihin ja kirjastoihin. Usein kuulee museoammatillisten henkilökunnan väheksyvän vapaaehtoisesti hoidettuja kotiseutumuseoita. Valtaosa museoistamme on kuitenkin aloittanut toimintansa pieninä vapaehtoisten hoitamina museoina. Karkeasti yleistäen me museoammattilaiset operoimme tiedon äärellä kun taas vapaehtoiset toimivat tunteella ja sydämellään. Vapaaehtoisen museotyön ensisijainen tehtävä on toimia sosiaalisena välineenä ja toimintakenttänä. Ammattilaisten ja vapaehtoisten työssä ei näin ole ristiriitaa, vaan meidän on syytä jatkossakin toimia yhteistyössä. Esimerkki vapaaehtoisten tekemästä tärkeästä työstä ovat Museoliiton mitalit, joista suurin osa on jaettu kolmannen sektorin toimijoille.
Museopäivät-erikoisnumer o
9
Teema: Ovatko Einot kokoelmia? Museonjohtaja Johanna Vuolasto johdatti teemaan pohtimalla, milloin tavarasta tulee museoesine ja mikä on keräämisen etiikka. Aiheesta ”Eino” (esine, jolla ei ole numeroa) puhuivat museonjohtaja Ira Westergård, museonjohtaja Johanna Lehto-Vahter ja kokoelmakeskuksen päällikkö Tiina Paavola.
Museonjohtaja Ira Westergård, Taidekoti Kirpilä/ Kulttuurirahasto
Mihin kerääminen johtaa? Mihin keräily johtaa? Kerääminen johtaa kokoelman syntymiseen, uuteen museoon tai uuden osaston avaamiseen. Keräilijät ovat ihmisistä onnellisimpia. Tavoitteena on kerätä mahdollisimman täydellinen tai mahdollisimman arvokas kokoelma. Kaikkia keräilijöitä yhdistävä piirre on vimmattu tarve säästää, pitää kiinni ja säilyttää kokoelmaansa tulevaisuutta ja tulevia sukupolvia varten. Museoinstituution sielun ytimessä on näitä samoja piirteitä: halu säilyttää, huolehtia ja pitää kiinni kokoelmistaan ja siirtää ne tuleville sukupolville.
Museot ja kestävä kehitys Kestävän kehityksen näkökulmasta museot harjoittavat kestämätöntä keräilyä. Kokoelmien tallentaminen, huoltaminen
ja varastointi vie paljon varoja. ”Loppuuko keräämien koskaan?”, kysyi Ira Westergård. Aktiivinen poistopolitiikka voisi olla osa kokoelmien hallintaa. Julkinen rahoitus tulee tulevaisuudessa vähenemään. Kokoelmatoiminnassa ei ole kyse ainoastaan taloudellisesta kestävyydestä, eikä pelkästään ekologisesta kestävyydestä, vaikka sekin on tärkeää, ja museoilla on vielä paljon tekemistä ympäristöystävällisyyden osalta. Tulevaisuuden kannalta tärkeimmät ratkaisut löytyvät sosiaalisen ja taloudellisen kestävyyden saralta. Viime kädessä museo on olemassa vain niin kauan kuin yhteisö/yhteiskunta/yleisö tukee sen olemassaoloa. Museo, josta kukaan ei ole enää kiinnostunut, voi sulkea ovensa. Yhä useammin kuulee kysymyksen: ”Miksi museo on olemassa?” Jo se, että kysymys esitetään joko museoinstituutiosta yleensä tai että se esitetään museoalan ihmisille kehotuksena pohtia oman instituution tehtävää syvällisemmin, on merkki siitä, että museoiden odotetaan muuttuvan yhteiskunnan mukana, eivätkä museoalan tarjoamat selvät vastaukset aina kelpaa.
Museologisten näkökulmien ohella myös muiden tutkimusalojen, kuten materiaalisen kulttuurin tavat tutkia esinettä olivat puheenvuoron aiheena. Sen muita esinelähtöisiä teemoja olivat kontekstualisoinnin merkitys, tavat määritellä esine ja se, millä tavalla esineitä käytetään lähteenä ja kuka tietoa hallitsee. Museoiden tallennus- ja kokoelmayhteistyö TAKO nostaa monin tavoin esiin esineiden ja kokoelmien merkityksen. TAKO:n poolissa 6 toteutetaan seitsemän museon kesken vuonna 2013 hanke nimeltä Kokoelmien avaimet, jossa erilaisten kokoelmien avainobjektit dokumentoidaan. Hankkeessa otetaan huomioon museoammattilaisten, asiakkaiden, lahjoittajien ym. tahojen näkemykset ja analysoidaan esineen matka merkittäväksi esineeksi, jonka esilläolo koetaan tarpeelliseksi.
Kokoelmakeskuksen päällikkö Tiina Paavola, Tampereen museopalvelut
Arvoluokitus ja poisto
Museonjohtaja Johanna Lehto-Vahtera, Aboa Vetus & Ars Nova -museo
TAKO-työn näkökulmia: Avaimia museokokoelmiin Puheenvuoro keskittyi erilaisiin tapoihin tarkastella esinettä ja museo-objektia.
Tampereella on toiminut kokoelmakeskus vuodesta 2012 lähtien. Poistoja on Tampereen museoiden kokoelmista tehty vuodesta 2007 lähtien. Tampereella on pohdittu: ”Miten poisto tehdään? ”Mitä pienempi kokoelma on sitä vaikeampaa on toteuttaa poistoja. Poistoihin joudutaan, kun kokoelman esineet aiheuttavat työsuojeluongelmia kokoelmien parissa
10
Museopäivät-erikoisnumer o
työskenteleville. Poistoihin joudutaan myös, jos kokoelmissa on ammuksia, sinappikaasupatruunoita, lääketieteellisiä kojeita tms. Osa Tampereen museoiden autokokoelmasta on Mobilia-museossa säilytyksessä. Osa autoista myytiin alan harrastajille. Kun kokoelmasta myydään jotain, on tulot käytettävä muun kokoelman hoitamiseen. Poistotilanteeseen joudutaan myös silloin, kun esineen materiaali hajoaa. Esimerkkinä tästä ovat kumit ja muovit, joiden elinkaari on rajallinen. Kumit ja muovit aiheuttavat myös työsuojelullisia hankaluuksia, koska ne muodostavat kaasuja hajotessaan. Tiina Paavola kertoi esimerkin tapaus Lumikista. Muovipohjaista Lumikkinukkea oli kokoelmavarastossa hoivattu kääntelemällä sitä hellästi eri asentoihin sen elinkaaren pidentämiseksi. Lopuksi Lumikki kuitenkin katkesi. Mitkä voisivat olla ratkaisuja poistojen tekemiseen? Tulisi hyväksyä esineen elinkaaren rajallisuus jo esinettä vastaanotettaessa. Olemassa olevia kokoelmia voi pienentää arvoluokituksen avulla. Materiaalien tutkimukseen tulisi panostaa. Museot voisivat harkita kansallisten varastojen perustamista vaikeille materiaaleille. Paneelikeskustelu, puhujat ja yleisö, puheenjohtajana Johanna Vuolasto Keskusteltiin museokokoelmien myymisestä. Taidemuseoihin on testamentattu tai muulla tavalla lahjoitettu teoksia. Kokoelmalahjoituksia vastaanotettaessa tulisi määritellä ehdot, jotka mahdollistavat teoksista luopumisen. Näin toimii New Yorkin Modernin taiteen museo, MOMA. Euroopassa kokoelmista saadut myyntitulot käytetään kokoelmien hyväksi. Jos vaihtoehto on, että toiminta lakkaa tai halutaan maksaa remontti. Todettiin, ettei taiteen myynti Suomessa pelasta museota taloudellisista vaikeuksista. Esillepanoa suunniteltaessa tulisi huomioida, että museokävijöiden esiymmärrys esineistä muuttuu kaiken aikaa ja näyttelyitä suunniteltaessa tulisi huomioida, mitä kävijät esineistä tietävät. Koosteen Eino-puheenvuoroista laati Eeva-Liisa Taivassalo.
Head of policy and communications Maurice Davies, Museums Association (UK)
Maurice Davies: Ethi At the Museums Association we’ve been much more positive about disposal for about the past five years, especially since we published a report called Collections for the Future in 2005. Collections for the Future was a report looking at all aspects of collections in museums. On Disposal it said, “Responsible museums cannot keep spending public resources caring for objects that will never be enjoyed or used. Making decisions to dispose is part of museums’ professional and ethical responsibility. If museum staff are comfortable with the idea that they need to exercise professional judgment when making acquisitions, they should extend the same approach to disposal.” To help museums with curatorially motivated disposal we published the disposal toolkit, which encourages people to think positively about the
improvements that can come from a disposal, such as: • improved care for the item • improved access to the item, increased enjoyment and engagement by the public • improved context for the item Ethical disposal is characterised as being undertaken when: • it is within the framework of a clearly defined collections policy • it is on the advice of a range of staff (not an individual) and is agreed by the governing body • it is done with the intention that wherever possible items remain within the public domain • it is unlikely to damage public trust in museums • it is likely to increase the public benefit derived from museum collections.
Museopäivät-erikoisnumer o
ics of Disposal in Great Britain To understand the museum’s collection and see whether items should be disposed of, we advise museums undertake a collections review. Proper decision making is absolutely crucial and many of the problems with disposal come because people rush decisions or make a final decision about what to do too early in the decision-making process. When you have done all your thinking, your checks and your consultation and selected items that you want to dispose of, the first thing to do is to offer them to other museums. Most of the time we suggest this should be free of charge. If you can’t find a new home in museums you might find a new owner elsewhere in the public sector, or with a group of enthusiasts that will make it available to the public. If that fails, you might sell it. We always recommend selling at a public auction because that is transparent, which is a key principle of our advice on disposal.
Financially motivated disposal is quite different to curatorially motivated disposal. Essentially it means selecting valuable things from the collection (usually art) and selling them to make money. It usually means that things that other museums would like will end up in the hands of private collectors. In 2007 Museums Association members voted to change the Code of Ethics, allowing financially motivated disposal in ‘exceptional circumstances’. A significant improvement in the longterm public benefit from the remaining collection Not to generate short-term revenue, such as meet a budget deficit A ‘last resort’ after other sources of funding have been thoroughly explored There has been extensive consultation with museum sector bodies (and other sections of the Code require public consultation too) The item ‘lies outside the museum’s
established core collection as defined in the collections policy. Disposal can be a good thing. Curatorially motivated disposal brings great public benefits. In the long-term it will help museums run better and be sustainable for the long term. It is crucial to do it properly. It takes time and planning. Financially motivated disposal is newer and riskier, but it may turn out to have a role in helping museums thrive for the long term.
More information: www.museumsassociation.org/ collections/9839 www.museumsassociation.org/ethics/ ethics-of-disposal www.museumsassociation.org/ collections/sale-of-collections
11
12
Museopäivät-erikoisnumer o
Elisa Tarkkanen: Lahjoittaisinko museoon? Museolahjoitus lahjoittajan näkökulmasta Elisa Tarkkasen Museopäivillä pitämä puheenvuoro perustui hänen vuonna 2011 valmistuneeseen Pro gradu -tutkielmaansa ”Museolahjoitus kulttuuriperintönä. Elimäen kotiseutumuseon vuosien 2000-2008 esinelahjoitukset lahjoittajiensa näkökulmasta”.
Museoon lahjoitettiin historiallisesti arvokkaita elimäkeläisiä esineitä Elimäen kotiseutumuseoon lahjoitetut esineet olivat Elimäellä valmistettuja tai alueella käytettyjä. ”No kun se on elimäkeläistä tavaraa, silloinhan se pitää Elimäelle. Jos sen olis tehny joku iittiläinen (…) niin ehkä se olis silloin kuulunu Iitin museoon.” Nykypäivän lahjoittajat olivat tietoisia siitä, että paikallismuseoiden kokoelmaa kartutetaan yleensä niiden oman alueen historiaan liittyvillä esineillä. Lahjoitetut esineet kuuluivat lahjoittajien mielestä jo menneeseen, ne edustivat elämäntyyliä tai työtapoja, jotka ovat nykyään jo harvinaisia. Lahjoitettavaksi oli valittu esineitä, joiden arveltiin voivan kertoa jonkin tarinan.
Paikallisen kulttuuriperinnön säilyminen Lahjoittajat halusivat omalla lahjoituksellaan turvata paikallisen kulttuuriperinnön säilymistä. ”Jos ihmiset ei näitä tavaroita lahjoittais niin eihän museota oliskaan. Elikkä silloin meillä ei olisi sitä perimätietoa, mistä me ollaan tultu ja ketä me ollaan.” Osalla sukulaiset olivat lahjoittaneet museoon esineitä jo silloin, kun ensimmäiset keräysretket Elimäellä tapahtuivat. Tätä työtä haluttiin jatkaa. ”Minusta on niinku mukavaa että voi lahjoittaa. Että on sellainen paikka jossa kerätään. (…) Jos ne ei olis aloittanu niin varmaan jokku toiset ois myöhemmin, että kyllä se on silleen tarpeellinen.” Museo oli lahjoittajien mielestä esi-
neiden pitkäaikainen säilyttäjä. He eivät kuitenkaan osanneet määritellä tarkasti miten pitkää säilytystä he museolta odottivat. ”Tuskin ne ikuisesti säilyy. Säilyy sen aikaa kun säilyy.” Museo pystyy heidän mielestään säilyttämään esineitä pitempään kuin ihminen. ”Ei sitä tulis säilytettyä. Jos se olis kotona jossain vintin nurkas, niin saattais jossain vaihees joku viskata, että mitä toiki roju täs tekee.” Lahjoittajien mielestä olisi sääli, jos kaikki ihmiset pitäisivät historiallisesti arvokkaat esineet itsellään. Muilta riistettäisiin silloin mahdollisuus tutustua paikalliseen kulttuuriperintöön. Lahjoituksen merkitys koettiin pieneksi, jos esineen elämä museossa jää pimentoon. ”On tärkeää jos se jotenkin jatkuu, mutta jos se jotenkin jää johonkin laatikkoon, niin silloin sillä ei oo merkitystä. Silloin se olisi voinu olla minun laatikossani.” Lahjoittajat eivät suutu, jos museo kieltäytyy lahjoituksesta. Varsinkin jos tiedetään, että esineestä ei pystytä huolehtimaan. Hyvin perusteltu vastaus riittää kieltäytymiseen. ”Olisin ihmetelly ja kysyny hyvää syytä. Jos on hyvä syy, niin eihän siinä sitten mitään. Hyvä syy olis ollu vaikka että niitä on jo 50 ennestään siellä.”
Kuntaliitoksen vaikutus lahjoittamiseen Elimäki liittyi vuonna 2009 kuntaliitoksessa osaksi Kouvolaa. Lahjoittajat lahjoittaisivat edelleen esineitä kotiseutumuseoon, mutta eivät samalla innolla kuin aiemmin. Osa lahjoittaisi vain, jos museon sijainti ja toiminta pysyvät muuttumattomina. “Nykyään on paljo museoita ympäri Suomea, jotka on just sen paikallisen asian tai historian (…) juttuja, niin se kuuluu siihen tiettyyn ympäristöön. Jos se viedään johonki toiseen paikkaan niin ei se oo enää sama. Se menettää sit jotain. Minun mielestä.” Elimäen kokoelman siirtoa pois alueelta vastusti moni lahjoittaja, mutta toisaalta osa koki, että isommat resurssit voivat olla myös positiivinen asia. Lahjoittajilla ei kuitenkaan ollut mitään sitä vastaan, että esineitä lainattaisiin jonkun muun museon näyttelyyn. “Voi käyttää muuallakin. Pitäis vaan lukea isolla kaikissa tavaroissa mistä ne on peräisin, että Elimäki.”
Tiivistelmä: Elisa Tarkkanen
Museopäivät-erikoisnumer o
Hilkka Liikkanen: Lahjoitus museolle – riemu vai riesa? Suuri osa suomalaisista taidemuseoista perustuu taidekokoelmalle, jota museo ei ole itse kerännyt, mutta nykään lahjoitukset ja deponoinnit eivät enää ole elinehto museoille. Voipa käydä niinkin, että museot alkavat tulevaisuudessa periä maksua kokoelmien hyvästä ja museaalisesta hoidosta, pohtii Rovaniemen museotoimenjohtaja Hilkka Liikkanen.
Lahjoitukset ja deponoinnit ovat olleet museoiden elinehtoja 1800-luvun lopulta näihin päiviin saakka. Suuri osa suomalaisista taidemuseoista perustuu taidekokoelmalle, jota museo ei ole itse kerännyt. Ensin on ollut kokoelma, jonka ympärille on syntynyt museo. Poikkeuksiakin sääntöön toki on: esimerkiksi Oulun taidemuseo perustettiin ensin ja vasta sen jälkeen ryhdyttiin keräämään museon kokoelmaa. Vuonna 1986 avattu Rovaniemen taidemuseo perustettiin, koska Jenny ja Antti Wihurin rahasto päätti lahjoittaa taidekokoelmansa Rovaniemen kaupungille. Lahjoituksen ehtona oli museon perustaminen. Rovaniemen kaupungin taidekokoelma oli ennen sitä sijoitettuna pääosin virastoihin ja laitoksiin. Osaa kokoelmasta, esimerkiksi Andreas Alarieston kokonaisuutta, säilytettiin Lapin maakuntamuseossa. Taidemuseon perustamista suunniteltiin pienissä piireissä, mutta tuloksia ei syntynyt. Vasta suuren säätiön lahjoitus herätti kaupunginisät taidemuseoajatukselle. Taidemuseon perustamisen jälkeen kaupungin koko taidekokoelma siirtyi museon hallintaan. Museoon on perustamisen jälkeen kokoelmat ovat kasvaneet muutamalla testamenttilahjoituksella ja Särestöniemi-kokoelman deponoinnilla. Jenny ja Antti Wihurin rahaston kokoelmaa kartutetaan edelleen vuosittain. Kun Jenny ja Antti Wihurin rahasto teki lahjoituksen, laadittiin lahjakirja, joka määrittelee kokoelman käyttösääntöjä: esimerkiksi sen nimen, sijoituspaikan ja vakuutukset. Lahjakirjaa on täydennetty uusien, vuosittaisten lahjoitusten myötä, mutta määritelmät ovat pysyneet ennal-
laan. Yhteistyö säätiön kanssa on perustunut molemminpuoliseen luottamukseen ja avunantoon. Jenny ja Antti Wihurin rahasto oli kaukaa viisas lahjoittaessaan kokoelmansa. Vaikka se onkin lahjoitettu, museo ei voi toimia omapäisesti kokoelman suhteen, vaan rahaston kanssa neuvotellaan tärkeimmistä toimenpiteistä. Koska rahasto hankkii edelleen teoksia kokoelmaan, sen asiantuntijat myös päättävät, mitä kokoelmaan hankitaan. Museon ja rahaston johto tosin ovat hyvissä neuvotteluväleissä tässäkin asiassa. Deponointiehtojen kanssa kannattaa olla tarkkana. Jos kokoelma on deponoitu, saattavat säätiöt tai rahastot vaikuttaa sen hoitoon tiiviimmin. Ehtoja saattaa olla paljon. Riitatilanteet saatetaan ratkaista viemällä kokoelma pois museosta – esimerkiksi Kuopiossa on tapahtunut näin. Mutta välttämättä kokoelman poisvieminen ei olekaan huono asia museon näkökulmasta. Joskus museo saattaa oma-aloitteisestikin purkaa deponoinnin. Tämän päivän tilanne on sellainen, että taidemuseoissa on ammattitaitoista henkilökuntaa, joka haluaa vaikuttaa kokoelmien karttumistapaan ja käyttöön itsenäisesti. Taidevarastot ja näyttelytilatkin ovat täynnä. Toisaalta kaikilla museoilla ei ole rahaa kartuttaa omia taidekokoelmiaan. Siksi
tarvitaan lahjoittajia. Mutta onko parempi lahjoittaa taidetta, vai rahaa taiteen hankintaan – siinäpä kysymys, johon liittyy valtakunnallinenkin työnjako kokoelmien keräämisestä. Mikäli kokoelman lahjoittajan, tai deponoijan ehtona on kokoelman pysyvä esilläolo, saattaa museo jopa kieltäytyä lahjasta. Myös muut tiukat deponointiehdot saattavat johtaa samaan lopputulokseen. Lahjat ja deponoinnit eivät enää ole museon elinehtoja. Lahjoittajat eivät voi ajatella tekevänsä korvaamattomia kulttuuritekoja luovuttaessaan kokoelmansa museon hoiviin. Itseasiassa kokoelman luovuttaminen museon hoidettavaksi on myös lahjoittajan etu – eikä vähiten taloudellinen. Voipa käydä niinkin, että museot alkavat tulevaisuudessa periä maksua kokoelmien hyvästä ja museaalisesta hoidosta. Olisiko tässä museoiden tuleva bisnesidea? Suomen museoliiton pääsihteri Kimmo Levähän heitti taannoin ilmoille ajatuksen kokoelmahotellista. Nyt museoiden pitäisi ryhtyä keskustelemaan aivan perusperiaatteista: miksi, miten, kuka omistaa ja kuka päättää. Kenellä on vastuu – ja mistä. Kuinkahan monta koditonta kokoelmaa tulevaisuudessa vaeltaakaan, kun vastaanottavia museoita ei enää löydy?
13
14
Museopäivät-erikoisnumer o
Pilvi Kalhama: Museo ja talletuskokoelmat - yksi vai monta tavoitetta? Espoon modernin taiteen museon EMMA:n johtaja Pilvi Kalhama pohti museoiden ja talletuskokoelmien suhdetta.
On tapana ajatella, että EMMA on kaupungin museo. Jos tarkkoja ollaan, kaupunki on perustanut säätiön, eli olemme itsenäinen toimija, jolla on yhteistyösopimus Espoon kaupungin kanssa: tuotamme Espoolle palveluja ja museo on tärkeä osa kaupungin imagoa. Kaupunki on toki päärahoittajamme ja tärkeä yhteistyökumppanimme, mutta meillä on oma strategia ja itsenäinen päätöksenteko. Museoomme tarjotaan aika ajoin uusia talletuskokoelmia. Ei ole olemassa yhtä oikeaa sapluunaa, jonka mukaan toimimme talletuksia tarjottaessa. Tällä hetkellä kartoitamme ensin muita vaihtoehtoja, sillä meillä on jo monta talletuskokoelmaa ja yhteistyösäätiötä, joiden kanssa toimimme. Teemme säätiöiden kanssa myös näyttelyyhteistyötä ja toiminta voi laajentua entistestään. Monissa tapauksissa olemme todenneet talletuksen mielekkääksi tavaksi toimia yhteistyössä. Ei siis ole aina itsestään selvää, että lahjoituskokoelma olisi niin sanotusti parempi vaihtoehto. Yhteistyötä tehtäessä tärkeä kysymys on, kumman ääni painaa yhteistyössä missäkin asiassa. Yhteistyötä suunniteltaessa pitäisi välttää sitä, että museo jäisi sopimuksessa pelkäksi talonmiesorganisaatioksi ja varastoksi, jonka avulla muut tahot toteuttavat omia päämääriään. Pahimmillaan säätiö voi pitää museota palveluineen saavutettuna etuna. Mutta on myös syytä ymmärtää se, että yleensä säätiöiden edustajat eivät ole museoalan ammattilaisia eivätkä siten tiedosta museon näkökulmaa kokoelmien hoidossa ja hallinnoinnissa. Museon tehtävänä on näin ollen kertoa siitä; opastaa säätiöitä oivaltamaan keskeiset kokoelman hoitoon liittyvät velvoitteet ja resurssivaatimukset. EMMA:ssa on nyt tehty kokoelmapolitiikka. Sen seurauksena
meillä on syntynyt ajatus siitä, että tarvitsemme myös kokoelmastrategian, jotta tiedämme mitä todella tavoittelemme. Museo viestii tavoitteistaan tällöin säätiöiden suuntaan. Talletussopimuksia tehtäessä kannattaa miettiä tarkasti, mitä tallettajille voidaan aidosti luvata. EMMA:ssakin joudumme tarkastelemaan vanhoja sopimuksia uudelleen käytännön realiteettien ja muuttuvien tilanteiden näkökulmasta. Museon pitäisi aina huomioida pitkän aikavälin vastuu millaisiin lupauksiin se voi sitoutua. Esimerkiksi miettimällä, kuinka paljon resursseja käytetään konservointiin, jos talletus on tehty vain muutamaksi vuodeksi tai onko muutaman vuoden talletus ylipäänsä järkevää. Pitkien talletussopimuksien kohdalla, mikäli sopimus on hyvin yksityiskohtiin menevä, saattaa todennäköisemmin tulla vastaan tilanne, että kummankin sopijapuolen on mahdoton toteuttaa sopimusta käytännössä. Siksi onkin vastuullisempaa koettaa määritellä talletussopimuksissa mieluummin yhteistyön henkeä kuin listata yksityiskohtia siitä, mitä milloinkin tehdään jokaisessa mahdollisessa tilanteessa. EMMA on nuori museo ja talletukset ovat tulleet museoon lyhyellä aikavälillä. On paljon sopimusteknisiä ja käytännön asioita, joita emme aluksi luonnollisestikaan ole riittävässä määrin huomioineet. Esimerkiksi karttuvissa kokoelmissa on käytäntö opettanut,
mitä kaikkea on huomioitava jo hankintavaiheessa (installointiohjeet, kuvan käyttöoikeudet jne). Jotta museo pystyy kehittämään omaa toimintaansa, kokoelmien pitää olla hyödynnettävissä. Painopiste tämän päivän talletuksissa ja yhteistyössä onkin muuttumassa. Museotyön arvo ja taloudelliset satsaukset aletaan myös ymmärtää aiempaa paremmin. Yleisön mielessä museot ja säätiöt menevät kuitenkin helposti sekaisin. Yhteistyössä kyse on molempien brändien kehittämisestä ja kirkastamisesta. Säätiön etuna on ajattelu siitä, että museo kehittyy toiminnoiltaan ja brändinä. Säätiön etu on myös, jos museo kykenee hoitamaan yhteistyötään monien muidenkin tahojen, kuten vaikkapa rahoittajien, suuntaan. Säätiön ja museon yhteistyö muistuttaa avioliittoa. Ei voi olla niin, että vain toinen antaa ja toinen ottaa vastaan. Yhteistyötä pitää myös kehittää ja molempien osapuolten on haluttava tätä, koska aika ja vaatimukset ympärillä muuttuvat jatkuvasti. Kaikkein tärkeintä onkin luottamuksen rakentaminen. Mikäli ajaudutaan ristiriitatilanteeseen, jossa keskustellaan lakipykälistä ja sopimuksen tulkinnasta, ollaan jo ongelmissa syvällä. Siksi sopimuksen yleisluonteisuus on tärkeä tavoite. Ja tärkeintä on luottamus siitä, että rakennetaan toimintaa yhteisen hyvän eteen ja huolehditaan avoimesta viestinnästä muuttuvissa tilanteissa puolin ja toisin.
Museopäivät-erikoisnumer o
Retkilläkin ehdittiin käydä Puolenpäivän arkkitehtuurikierroksen aikana tutustuttiin Kouvolaan keskustaan teemalla ”Kouvostoliitto”. Päätähuimaavia maisemia, yllätyksellisiä yksityiskohtia ja arjen kauneutta ihailtiin muun muassa Pohjolatalon katolta. Oppaina toimivat Kouvolan rakennuskannasta kertovasta kirjasta palkittu arkkitehti Rurik Wasastjerna ja taiteilijaryhmä Kouvostoliittoon kuuluva Markku Metso. Elimäen aika ja Arboretum– retki suuntasi kohti valtioneuvos A. F. Tigerstedtin perustamaa Arboretum Mustilaa, joka on Suomen vanhin ja suurin puulajipuisto. Lisäksi retken aikana vierailtiin Moision kartanossa ja Elimäen kotiseutumuseoalueella. Useat retkeläiset tekivät myös taimiostoksia arboretumin laajasta valikoimasta. Suomen suurin puukartano Sippolan Hovi toimii nykyään koulukotina. Kesäksi 2013 Sippolan Hovin pihapiiriin on avattu nykytaiteeseen painottuva ympäristötaidetapahtuma Ars Sippola. Retken aikana vierailtiin myös Taidekeskus Antareksessa. Verlan retkellä kuultiin elävä opastus Verlan puuhiomon ja pahvitehtaan historiaan ja nykypäivään UNESCOn maailmanperintökohteena. Lisäksi retkellä tutustuttiin Verlan kalliomaalauksiin ja Nuumaniemen kivikautiseen asuinpaikkaan arkeologi Timo Miettisen johdolla. Aikaa jäi myös ostoksille Verlan käsityö- ja lähiruokapuodeissa sekä tunnelmalliselle erälounaalle järven rannassa.
15
90-vuotiasta Museoliittoa juhlittiin myös tanssiaskelin
16
Museopäivät-erikoisnumer o
Syksyn 2013 tapahtumakalenteri 29.10.2013 Avoin data ja avoimet sisällöt museossa, Helsinki (etäosallistumismahd.) Mitä avoin data, avoin tieto, avoin sisältö ja avoimet palvelut tarkoittavat? Miksi avoimuus on nyt ajankohtaista? Millaisia vaikutuksia tiedon avoimuudella on museoiden toimintaan? Koulutuksessa tarkastellaan esimerkkien kautta mitä tiedon ja sisältöjen avoimuus tarkoittaa museoiden näkökulmasta, millaisia mahdollisuuksia se tarjoaa ja toisaalta, millaisia vielä ratkaisemattomia kysymyksiä teeman liittyy. 6.-7.11.2013 Taitoja museoon – museopedagogisia menetelmiä yleisötyöhön Joka toinen vuosi järjestettävät Museolehtoripäivät kokoontuvat tänä vuonna pohtimaan ja testaamaan yleisötyön museopedagogisia menetelmiä. Koulutus on suunnattu museoiden yleisötyötä tekevälle ja kehittävälle henkilökunnalle (museolehtorit, näyttelyamanuenssit, oppaat, asiakaspalveluhenkilökunta jne.). Päivät toteutetaan yhteistyössä Museopedagoginen yhdistys Pedaali ry:n ja Jyväskylän museoiden kanssa. 20.-21.11.2013 Viestintämoduuli III
(viestinnän koulutuspolku), Helsinki Ulkoinen viestintä ja sidosryhmäkohteet Asiakkaat ja käyttäjäkokemus Alueellisen toimintaympäristön merkitys viestintään Mediaviestinnän erityispiirteet Tapahtumaviestintä 12.12.2013 Tietopäivä ja Museoliiton jouluvastaanotto, Helsinki Perinteisessä Tietopäivässä tutustutaan museoalan ajankohtaisiin teemoihin. Päivää jatketaan Museoliiton jouluvastaanotolla.
Jatkuva ilmoittautuminen
Kurssilla opiskellaan omatoimisesti Moodle-oppimisympäristössä olevien ohjeiden mukaan. Kurssiin ei kuulu lähiopetusta. Edellytyksenä on internetyhteys ja kaiuttimet tietokoneessa. Grundkurs i museikunskap -webbkursen (2 studiepoäng) Webbkursen riktar sig till nyanställd personal som saknar museal utbildning. Målet med nätkursen är att delge kursdeltagarna mångsidig information om centrala begrepp och arbetsuppgifter inom museibranschen sett ur olika fackmäns synvinkel. På webbkursen studerar man självständigt på Moodlekursportalen. Kursen innehåller inga närträffer. Tekniska förutsättningarna är en internetanslutnig och högtalarna i datorn.
Museotyön perusteet -verkkokurssi (2 opintopistettä) Verkkokurssi on tarkoitettu museoalalle tuleville uusille työntekijöille, joilla ei ole museoalan koulutusta. Verkkokurssin tavoitteena on perehdyttää opiskelija monipuolisesti museoalaan ja sen käsitteisiin sekä museotyöhön eri museoammattien näkökulmasta.
SUOMEN MUSEOLIITON LUOTTAMUSHENKILÖT JA HENKILÖKUNTA Hallitus 2013-2014
henkilökunta
Museo 2015 -hanke
Puheenjohtajat
Pääsihteeri Kimmo Levä puh. 040 166 2816
Projektipäällikkö Satu Savia puh. 040 128 6139
Projektikoordinaattori Pauliina Kinanen puh. 040 354 2205
Luettelointikoordinaattori Leena Furu puh. 040 128 6146
Yhteistyökoordinaattori Helena Piipponen puh. 0444 300 701
Koordinaattori Toni Bärman puh. 040 128 6149
Projektisuunnittelija Tuuli Rajavuori puh. 0444 300 704
IT-suunnittelija Tomi Orre puh. 040 128 6148
Taloussihteeri Marja Rissanen puh. 0444 300 705
IT-suunnittelija Pekka Korhonen puh. 040 128 6144
Viestintäpäällikkö Seppo Honkanen puh. 040 833 9059
Tiedottaja Riikka Sainio puh. 040 128 6142
Projektisuunnittelija Eeva-Liisa Taivassalo puh. 0444 300 703
www.nba.fi/fi/museoalan_kehittaminen/museo_2015
Eduskunnan varapuhemies Pekka Ravi Joensuu Varapuheenjohtaja Museonjohtaja Kalle Kallio Työväenmuseo Werstas, Tampere
Jäsenet Museonjohtaja Heli Heinäaho Kultamuseo, Tankavaara Museotoimenjohtaja Olli Immonen Turun museokeskus Kulttuurijohtaja Helka Ketonen Maaseudun Sivistysliitto, Helsinki Museonjohtaja Johanna Lehto-Vahtera Aboa Vetus & Ars Nova -museo, Turku Museotoimenjohtaja Hanna-Kaisa Melaranta Varkauden museot Museonjohtaja Marjo Mikkola Tekniikan museo, Helsinki Museonjohtaja Antti Mäkinen Kainuun Museo, Kajaani Museotoimenjohtaja Kirsi Niku Kymenlaakson museo, Kotka Museotoimenjohtaja Päivi Partanen Lappeenrannan museot Museonjohtaja Juhani Ruohonen Satakunnan Museo, Pori Professori Janne Vilkuna Jyväskylän yliopisto, museologia
Koulutuspäällikkö Leena Tokila puh. 040 534 6232 Projektikoordinaattori Leena Tornberg puh. 0444 300 706
Paino: Esa Print, Lahti Suomen museoliitto ry Annankatu 16 B 50 00120 Helsinki puh. (09) 5841 1700 museoliitto@museoliitto.fi etunimi.sukunimi@museoliitto.fi www.museoliitto.fi
ISSN 0784-4832