Museo-lehti 4/2017 by Suomen museoliitto

4 / 2017 MUOTI • 12 €

Jukka Rintala – vakiovieras muotimuseoissa VAPRIIKKI ON VUOSISADAN MUSEO

SOFIA OKKONEN

KIEHT OV HAURA A , HA A S T S , AVA MUOT I

TOTEUTA HAAVEESI, UUDISTA MUSEOSI! OILLE TO JÄRJESTÄ Ä MUSE SUOMEN MUSEOLIIT HAKUKLINIKK AA KAKSI MUSEOVISIO-

Ti 12.12.2017 klo 9–12 Museoliiton Tietopäivän yhteydessä Päivälehden museossa, Helsingissä Pe 19.1.2018 koko päivän Helsingissä

akuklinikoilla perehdytään Suomen Kulttuurirahaston museoille tarjoaman Museovisio-rahoituksen hakemiseen. Ensimmäisen vaiheen haku on 26.2.–15.3.2018. Hakuklinikat ovat museoille

ilmaisia. Museovision mukaisen näyttelyuudistustyön tavoitteina tulee olla kävijäkokemuksen parantaminen ja uudet kävijät. Keinoina voivat olla esimerkiksi esitystekniset, toiminnalliset tai teknologiset uudistukset näyttelytiloissa, yleisötyöhön

panostaminen tai tarkempi kohderyhmäajattelu. Uudistustyössä voi paneutua myös brändin kehittämiseen tai markkinointistrategian parantamiseen. Museovisio-apurahaa voivat hakea Suomessa toimivat, ammatillisesti hoidetut museot tai museokohteet. Haku on suunnattu ensisijaisesti keskikokoisille museoille, joilla on henkilökuntaresurssit uudistusten läpiviemiseen. Apurahaa voi hakea myös useamman museon tai museokohteen yhteishankkeeseen.

Ohjelma ja ilmoittautuminen: museoliitto.fi/koulutus skr.fi/museovisio museoliitto.fi/museovisio

Kaikki koossa. Kokoelmat käytössä.

MUSEO 4/2017

museoliitto.fi/kookos

4 / 2017 MUOTI

MUSEOT OVAT MUOTIA

MUSEOKUVIOITA

Kimmo Levä Nelli Korpi

8 MENNEEN JA TULEVAN AJAN KOHTAUSPAIKKA

Tuomas MacGilleon 12 KIEHTOVA, HAURAS, HAASTAVA MUOTI

Elina Teerijoki

18 VAKIOVIERAS MUOTIMUSEOISSA

Sami Sykkö

21 OSALLISUUS EI OLE KERTAHARJOITUS

Tiina Merisalo 27 NUORISOMUOTIA MUSEOON

Kati Kivimäki

ROHKEASTI EPÄVARMAT NAISET

Jukka Naaranlahti 31

MUOTIMAAILMA MUSEOISSA

Anneli Lenkkeri

34 LAITA LAPSI LAATIKKOON

Katja Martelius

SATAAN MUSEOON SATAVUOTIAASSA SUOMESSA

Anne Salomäki 40 KORU KIMALTELEE

TAITEEN JA MUODIN RAJALLA

Elina Teerijoki 42 KANSALLISPUVUT

Taina Kangas

SARI KETTUNEN

22 VUOSISATA SYNTYI NEULALLA & LANGALLA

Jenna Parmalan haastattelussa Sanna Pietilä

PÄÄKIRJOITUS

RONI REKOMAA

57. vuosikerta PÄÄTOIMITTAJA

Kimmo Levä TOIMITUSSIHTEERI

Nelli Korpi ULKOASU

MUSEOT OVAT MUOTIA

”M

ikä mahtaa olla in?”, kysyi muusikko J. Karjalainen 1980-luvun hittikappaleessaan. Hän olisi voinut kysyä ”mikä mahtaa olla muotia?” Sillä siitähän ihmiset ainakin vauraimmissa piireissä ovat olleet kiinnostuneita myöhäiskeskiajalta lähtien. Muoti yhdistetään useimmiten vaatteisiin ja asusteisiin, mutta sana ei ole vieras muissakaan yhteyksissä. Tällä hetkellä on ilahduttavia merkkejä siitä, että myös museot ovat muotia. Museoiden käyttö on mukavassa nousussa, ja mediaseurannan perusteella museoista kerrotaan ja keskustellaan vuosi vuodelta enemmän. Museoalalla edistämme hartiavoimin kehitystä siihen suuntaan, että tämä muoti muuttuisi trendiksi. Viitteitä tästä on. Nykyinen kasvukäyrä on ollut katkeamaton koko 2010-luvun. Vaikka varsinaista muotiin keskittynyttä museota ei Suomessa ole, muodin muutokset ovat taltioituneet museoiden kokoelmiin ja muoti on esillä museoiden näyttelyissä. Muoti museoissa on osaltaan vaikuttanut suomalaisten muotisuunnittelijoiden töihin ja urien kehittymiseen, kuten yksi tunnetuimmista suomalaisen muodin edelläkävijöistä, Jukka Rintala, tässä lehdessä toteaa. Pitkäikäisintä muotia suomalaisten museoiden kokoelmissa edustavat kansanpuvut ja niistä kehittyneet kansallispuvut. Pitkä historia on myös suomalaisen vauvamuodin lipunkantajalla, äitiyspakkauksella. Äitiyspakkauksen tehtävä ei kuitenkaan rajoitu siihen, että suomalaisvauvat olisivat hyvin puettuja. Pakkauksen avulla on ohjattu vanhempia oikeanlaiseen lapsenhoitoon jo vuosikymmenien ajan. Äitiyspakkaus on yksi tunnetuimmista suomalaisista innovaatioista, joka nousee ulkomailla säännöllisesti esiin. Itse koin tämän viimeksi Pakistanissa, jossa Karachin alueen terveysministeri totesi äitiyspakkauksen nähdessään, että näin jokainen ihminen pitäisi valtion toimesta toivottaa tervetulleeksi maailmaan. Tyylikkäästi sanottu.

Inari Savola TOIMITUSKUNTA

Kimmo Antila, Kati Kivimäki, Nelli Korpi, Hanna-Kaisa Melaranta, Riitta Ojanperä, Pauli Sivonen AVUSTAJAT

Harri Haarala, Taina Kangas, Sari Kettunen, Kati Kivimäki, Anneli Lenkkeri, Tuomas MacGilleon, Katja Martelius, Tiina Merisalo, Ilpo Musto, Jukka Naaranlahti, Jenna Parmala, Sakari Piippo, Anne Salomäki, Tanja Salonen, Sami Sykkö, Liisa Takala, Elina Teerijoki KUSTANTAJA

Suomen museoliitto ry. Annankatu 16 B 50, 00120 Helsinki TILAUKSET & OSOITTEENMUUTOKSET

0444 300 701 museoliitto@museoliitto.fi HINNAT 2017

Kestotilaus 34 €, määräaikaistilaus 38 €, jäsenet ja opiskelijat 25 €, kappalehinta 12 € ILMOITUKSET

Helena Piipponen helena.piipponen@museoliitto.fi 0444 300 701 PAINOPAIKKA

Forssa Print ISSN 0781-0032 KANNEN KUVA

Sofia Okkonen: nimetön sarjasta Rose 2017

Kimmo Levä

Suomen museoliiton pääsihteeri

MUSEO 4/2017

4041 0428

MUSEOKUVIOITA Uutisia museomaailmasta

TAIDETESTAAJAT VALTAAVAT MUSEOT

ANNI MARTIKAINEN/FOLK

Kahdeksasluokkalaiset taidetestaajat vierailivat Ateneumissa.

Taidetestaajien verkkosivustolla on jo tuhansia arvioita, ja uusia tulee aina luokkien tekemien taidevierailujen jälkeen. Kuka tahansa voi seurata, mitä nuoret ovat kokeneet ja mitä he ajattelevat. Kysymykseen ”Mitä tunteita taide herätti?” Espoon EMMAsta vastattiin: 26% rauhaa, 18% hämmennystä, 9% ihan sama ja 7% surua. Tai ”Millaista taide oli?” Serlach iusmuseoiden Gustafista vastattiin: 19% taitavaa, 12% selkeää, 11% outoa ja 10% sekavaa. ”Toivomme, että kaikki suomalaiset innostuvat Taidetestaajista. Oman alueen nuorten palautteen näkee yhdellä vilkaisulla, ja oman kaupungin teatterin, orkesterin tai museon saamia tähtiä voi verrata muihin”, summaa hanketta rahoittavan Suomen Kulttuurirahaston yliasiamies Antti Arjava.

ANNE KU RK

ahdeksasluokkalaiset taidetestaajat pääsivät vauhtiin syyskuussa. Kolmen vuoden aikana 200 000 nuorta koululaista hyppää kriitikon saappaisiin museoissa ja muissa kulttuurilaitoksissa Suomen lastenkulttuurikeskusten liiton koordinoimassa Taidetestaajat-hankkeessa. ”Haluamme tuoda kaikki kahdeksasluokkalaiset taiteen äärelle. Erilaiset oppijat pääsevät osallistumaan tasa-arvoisesti”, kertoo taidetestaajien vastaava koordinaattori Anu-Maarit Moilanen. Taidetestaajat arvioivat taidekokemuksensa sovelluksella, jossa kysytään muun muassa millaisia tunteita taidekokemus herätti ja lähtisikö nuori taidevierailulle uudelleen. Kriitikkoina nuoret oppivat analysoimaan ja kiteyttämään ajatuksiaan. ”Taiteesta puhumiseen liitetään Suomessa perinteisesti soveltuva koulutus ja arvovalta. Nyt kriitikon rooli tarjotaan nuorille”, Moilanen selittää.

HAE VUODEN MUSEOKSI 2018

uomen museoliitto ja Kansainvälisen mu seoneuvosto ICOM:n Suomen komitea hakevat ehdokkaita Vuoden museoja Vuoden museojulkaisu 2018 -kilpailuihin. Vuoden museo -palkinto myönnetään museolle, joka on edistänyt merkittävällä tavalla museoalan yhteiskunnallista näkyvyyttä ja vaikuttavuutta. Palkinto voi olla myös tunnustus kokoelmiin, näyttelyihin tai museopedagogiaan liittyvistä saavutuksista tai muusta innovatiivisesta toiminnasta. ”Kannustamme museoita hakemaan palkintoa. Jo ehdokkuus syventää museon yleisösuhdetta ja nostaa museon keskusteluun”, vinkkaa Vaasan kaupungin museotoimenjohtaja ja palkintoraadin jäsen Selma Green. Vuoden museo 2017 -tittelin sai Helsingin kaupunginmuseo. Edelliset palkitut ovat Ahvenanmaan merenkulkumuseo, Serlachius-museo Gösta ja Forssan museo. ”Vuoden museo -palkinnosta on ollut meille paljon iloa. Se on varmasti yksi syy huimaan menestykseemme ja näkyvyyteemme tänä vuonna”, sanoo Helsingin kaupunginmuseon johtaja Tiina Merisalo. Palkintoja tulee hakea 31.12.2017 mennessä, museoliitto.fi/ museopalkinnot.

MUSEOKUVIOITA Uutisia musaeomaailmasta

MEDIASSA

”

Tampereen kaupungilta museoiden kehittäminen vaatii nykyistä paljon rohkeampaa asennetta. Talouslukuihin katsomalla ei ole koskaan hyvä hetki rakentaa uutta museota, ei nousueikä laskukaudella. Kaupungin pitää kuitenkin nähdä kunkin hetken lukuja kauemmas.” Aamulehti, pääkirjoitus 30.10.2017

”

Meidän konseptimme on kuitenkin ainutlaatuinen. Mikään muu pohjoismainen museo ei yhdistä samalla tavalla klassista ja populaarimusiikkia. Ne tulevat yhdistymään myös kunniagalleriassa.” Pasilaan vuonna 2019 avautuvan Finnish Music Hall of Fame -musiikkimuseon sisältöjohtaja Jere Jäppinen. Helsingin Sanomat 25.10.2017

”

Luomatta minuun katsettakaan lapset kävelivät suoraan, kuin ohjuksena, kohti Akseli Gallen-Kallelan Velisurmaajaa.” Suomen ensimmäinen museolehtori Marjatta Levanto kertoo ensimmäisestä päiväkotilasten vierailusta Ateneumissa vuonna 1973. Helsingin Sanomat 16.10.2017

”

Kulttuuri tekee kaupungista mukavan paikan asua. Se puolestaan houkuttelee paikalle koulutettuja osaajia. Ja jos osaajia löytyy, saapuvat paikalle myös sijoittajat.” Britannian Hullin kulttuurivuoden johtaja Martin Green. Hull sijoitti 30 miljoonaa kulttuurivuoteen ja muutti kaupungin maineen surkeasta trendikkääksi. Helsingin Sanomat 15.10.2017

RAHOITUSTA TARJOLLA MUSEOILLE

uomen Kulttuurirahaston syyskuussa lanseeraama Museovisio auttaa museoita uudistumaan ja hankkimaan lisää kävijöitä. Haettavana on merkittäviä apurahoja suomalaisen museotyön ja museokokemuksen kehittämiseen. ”Haluamme mahdollistaa museoalan toiveet uudistuksista, joihin tiedämme olevan paloa, mutta ei välttämättä resursseja työajan tai rahoituksen puolesta”, kertoo Suomen Kulttuurirahaston erityisasiantuntija Johanna Ruohonen. Suomen museoliitto auttaa museoita hankerahoituksen hakemisessa järjestämällä hankeklinikoita ja tarjoamalla tietoa uusimmista museoiden näyttelytoimintojen trendeistä. ”Museovisio-hankkeen ajoitus on todella hyvä. Museoiden käyttö on vahvassa kasvussa, ja apurahoilla voidaan toteuttaa merkittäviä uudistuksia ja hienoja suunnitelmia”, toteaa Suomen museoliiton pääsihteeri Kimmo Levä. Suomen museoliiton hakuklinikat järjestetään joulukuussa ja tammikuussa Helsingissä, museoliitto.fi/koulutus. Hankkeen ensimmäisen vaiheen hakuaika päättyy 15.3.2018.

KERÄILYSTÄ MUSEOTOIMINTAAN ”Keräily kuuluu ihmisen perusominaisuuksiin. Keräily alkaa tavaroiden säilyttämisestä ja hyödyttömän varastoimisesta. Mutta vasta seuraava askel vie elämäntapaan nimeltä keräily. Se voi olla leikkivän ihmisen ajanviete, mesenaatin elämäntyö tai kaupankäynnin muoto. Keräilyharrastuksesta saa alkunsa kokoelma, jonka ympärille rakentuu museo”, kirjoittaa Elina Melgin 04/1987 Museo-lehdessä. Lokakuussa 2017 Vuosisadan kulttuurigaalassa Vuosisadan kulttuurivaikuttajaksi tituleerattu Amos Andersson nostettiin vuoden 1987 lehdessä esimerkiksi keräilijästä, jonka harrastuksella oli merkittävä vaikutus museoalalle. Bengt von Bonsdorff kirjoittaa: ”Oman kodin muuttaminen museoksi saattoi olla Amos Anderssonin mielessä jo 1920-luvun lopussa. Tuolloin hän lahjoitti puoli miljoonaa markkaa Helsingin Taidehallin rakentamiseen, mutta unelmoi oman tyylikkään konttorinsa muuttamisesta kasvavien kokoelmiensa näyttelyhalliksi. Vaikutteita hän sai ystävältään Gösta Serlachiukselta, joka oli tehnyt lahjoituksen Taidehallille ja perusti vuonna 1934 taidesäätiön Mänttään.” 30 VUOTTA SITTEN

MUSEOKUVIOITA Uutisia musaeomaailmasta

ISMO-PEKKA HEIKINHEIMO

TANSSI ROBOTTIEN KANSSA

Tekniikka ja nykytanssi kohtaavat rajoja rikkovalla tavalla, kun Ismo Dance Company esittää Robotit eivät uneksi -tanssiteosta Tekniikan museossa 12.10–10.12.2017.

ustassa nesteessä elävä ja siitä ravintonsa saava kuvitteellinen ihmisrobotti saa käskynsä liikkua ja tanssia tulevaisuuden informaationsiirtomuodolla. Tanssiva robotti osaa liikkua monipuolisemmin ja sulavammin kuin nykyaikaiset robotit, mutta pystyy silti toteuttamaan tehtävänsä millintarkasti. Ismo Dance Companyn Robotit eivät uneksi -tanssiteosta esitetään Tekniikan museon uuden Tekniikan maa -näyttelyn yhteydessä. Näyttely käsittelee teknologian roolia, teollisuutta ja innovaatioita suomalaisessa yhteiskunnassa, kulttuurissa ja ihmisten arjessa. ”Halusimme tuoda museoomme

ja kävijöillemme jotain uutta, jotain särmää, jotain mitä täällä ei ole ennen nähty. Vaikuttaa siltä, että olemme onnistuneet siinä”, kertoo museonjohtaja Marjo Mikkola Tekniikan museosta. Ismo Dance Company haki kiinnostavia yhteistyökuvioita sekä erityisesti tälle teokselle sopivaa miljöötä. ”Tämän tyyppinen sanomallinen esitys kaipaa oikean kontekstin. Sitä ei olisi voinut esittää teatterissa”, kertoo teoksen koreografi ja ohjaaja Ismo-Pekka Heikinheimo. Heikinheimo on tehnyt aiemminkin esityksiä ja yhteistyötä eri museoissa. Niiden tilat ja ympäristö antavat nykytanssille uusia mahdollisuuksia. ”Moniaistisuus on museoissakin

nykyisin tärkeä yleisön kohtaamisen väline.” Tekniikan museolle esitys on antanut uuden näkökulman teknologiaan liittyvään näyttelyyn. Museota on kehuttu rohkeasta avauksesta ja yhteistyöstä yli kulttuurin raja-aitojen. ”Olemme saaneet uusia yleisöjä nykytanssin ja kulttuurin puolelta. Yleisöä, joka ei ajatellut, että tekniikka olisi kulttuuria. Tämä on ennakkoluuloja kaatavaa yhteistyötä”, pohtii Marjo Mikkola. Heikinheimo miettii puolestaan, että Tekniikan museon vakiokävijät eli insinöörit ovat olleet haltioissaan esityksestä: ”Näinkin tekniikkaa voi käsitellä.” Mikkolan mukaan Tekniikan museo voi jatkossakin olla näyttämönä esitystaiteelle ja rakentaa uudenlaisia yhteistyökuvioita. ”Aiemmin museossa on nähty esimerkiksi valokuvataidetta, mutta onhan tämä huomattavan pitkälle vietyä rajojen rikkomista.” Robotit eivät uneksi -teoksessa kansainvälistä arvostusta saanut nykytanssija Tanja Illukka esittää mustassa märkäpuvussa ihmisrobottia. Teos pohjautuu kuvataiteilija Suvi Härkösen samannimiseen installaatioon, jonka vesiallas toimii teoksen vaikuttavana lavastuksena. Yleisö puetaan mustiin sadeviittoihin ja asetellaan istumaan vesialtaan ympärille. ”Esityksessä katsoja upotetaan osaksi teosta, otetaan ikään kuin mukaan teoksen maailmaan”, tiivistää Heikinheimo. Nelli Korpi

Tekniikan museo Viikintie 1, 00560 Helsinki tekniikanmuseo.fi

Robotit eivät uneksi -tanssiteos

Su 26.11. klo 15 • To 30.11. klo 18 • Su 3.12. klo 15 To 7.12. klo 18 • Su 10.12. klo 15 Liput: holvi.com/shop/ismodance/

REETTA TERVAKANGAS

MUSEO 4/2017

MUSEOESITTELY Erikoisjuttu Vuosisadan museosta

MENNEEN JA TULEVAN AJAN KOHTAUSPAIKKA Tampereen Museokeskus Vapriikki valittiin Vuosisadan museoksi. TEKSTI TUOMAS MACGILLEON

ammerkosken kupeessa ajan hammasta uhmaa särmikäs, punatiilinen rakennus. Se on yli sata vuotta vanha verstashalli, jossa valmistettiin muun muassa lentokoneiden moottoreita ja paperikoneiden osia. Tammerkosken reuna-alueet olivat lähes täysin teollisuuden käytössä pitkälle 1900-luvulle. Monen muun tehtaan tavoin verstas hiljeni jo vuosikymmeniä sitten, mutta rakennus on saanut sisälleen uuden elämän. Ovet aukeavat Museokeskus Vapriikkiin, joka vaalii ympäriltään kadonneen maiseman muistoa, mutta tarjoaa kävijälle tämän lisäksi valtavan paljon muuta. Hiljattain Vapriikki sai merkittävän tunnustuksen, kun se valittiin Vuosisadan museoksi. Esiraatina toimivat kävijät – kaikki kuusi finalistia ansaitsivat paikkansa yleisön äänillä. Mennään sisään selvittämään, miksi.

On Luonnontieteellinen museo ja Tampere 1918-näyttely, Postimuseo, Mediamuseo ja Kivimuseo. Myös jääkiekko, nuket, tietokonepelit ja tuhannen vuoden takaiset Pirkkalan arkeologisissa kaivauksissa löydetyt esineet ovat saaneet omat näyttelytilat. Paljouden lisäksi ilahduttavaa on näyttelyiden erilaisuus. Jääkiekkomuseo ja sisällissodasta kertova näyttely mahtuvat saman katon alle hienosti, keskenään riitelemättä. Vapriikkia 1990-luvulla perustettaessa tällainen ajatus oli melko radikaali. Vapriikin johtajan Toimi Jaatisen mukaan silloin ajateltiin yleisesti, että museon pitää keskittyä yhteen aiheeseen. “Halusimme kuitenkin ottaa huomioon asiak kaan entistä paremmin ja luoda perheelle kivan kokemuksen, sen sijaan että tekisimme asioita museologisesti ajateltuna oikein”, hän sanoo. Lopputuloksena syntyi Suomen ensimmäinen museokeskus, joka avautui yleisölle vuonna 1996.

Olimme äidin kanssa lomareissulla muutama vuosi sitten Tampereella, emmekä ole koskaan viettäneet museossa niin kauan aikaa kuin Vapriikissa. Museo oli valtavan monipuolinen ja sieltä löytyi jokaiselle jotakin.

”

(Yleisökommentti, Vuosisadan museo -äänestys)

otta tosiaan. Aulassa silmät kiinnittyvät ensimmäisenä näyttelyiden opaskyltteihin, joita on paljon.

Jääkiekosta mediaan ja arkeologiaan.

< Museokeskus Vapriikki perustettiin 1990-luvulla

vanhaan tehdasrakennukseen Tammerkosken rannalla.

EMG

apriikki valittiin Vuosisadan museoksi 18. lokakuuta järjestetyssä Vuosisadan Kulttuurigaalassa. Muut ehdolla olleet museot olivat Aboa Vetus & Ars Nova, Ateneum, Serlachius-museot, Suomen kansallismuseo ja Visavuoren museo. Finalistit valittiin yleisöäänestyksellä, ja lopullisen valinnan teki muusikko ja kirjailija A.W. Yrjänä. “Tampereen Vapriikki on tätä päivää. Tuore, laajalti verkostoitunut, monikasvoinen, keskellä kaupunkilaisten arkea. Sen juuret ovat syvällä

MUSEO 4/2017

Pirkanmaan historiassa, teollisuudessa, kalliossa ja vesissä, latva tulevaisuudessa. Iloinen, dynaaminen, osaava, kaikenikäisille ja -karvaisille jääkiekkofaneista nykytaidefriikkeihin. Ei ehkä leimallisesti kuluneen vuosisadan museo, mutta tulevan kyllä!”, Yrjänä tiivistää valintansa. Vapriikin johtaja Toimi Jaatinen uskalsi toivoa museokeskukselle menestystä, mutta tunnustus oli silti osin yllätys. “Valinta tuntui hienolta. Voin sanoa, että tämä on yksi työurani ja elämäni merkkihetkistä.” Ainutlaatuisen Vapriikista tekee

MUSEO 4/2017

EMG

VUOSISADAN MUSEO Museokeskus Vapriikin Marjo Meriluoto ja Toimi Jaatinen ottivat vastaan palkinnot ja tittelin.

hänen mukaansa museokeskuksen monipuolisuus, sijainti kansallismaisemassa sekä kokeileva ja riskejä kaihtamaton asenne näyttelyiden ja uusien toimintojen suhteen. Museon henkilökunnalla on ratkaiseva rooli menestyksessä. “Meillä kasvaa kansainvälisiä huippuosaajia. Ilman tätä nuorempaa polvea Vapriikki ei olisi niin hyvä kuin se tänä päivänä on”, hän summaa.

MUSEOESITTELY Erikoisjuttu Vuosisadan museosta

REETTA TERVAKANGAS

< Muusikko ja kirjailija A.W. Yrjänä palkitsi Museokeskus Vapriikin Vuosisadan Kulttuurigaalassa, Turun Logomossa 18.10.2017 > Museokeskuksen lämpiö kerää väkeä tavallisista kaupunkilaisista kansainvälisiin turisteihin.

Näyttelyissä on huomioitu eri-ikäiset museovieraat mitä mainioimmalla tavalla. Museo on ollut alusta asti meidän perheen (ikähaitari 8–101 vuotta) ehdoton suosikki! Tänne tuomme myös niin koti- kuin ulkomaiset vieraamme. Museo on tehnyt heihinkin lähtemättömän vaikutuksen (Yleisökommentti, Vuosisadan museo -äänestys)

irjavan näyttelytarjonnan lisäksi perheiden viihtymistä edesauttaa se, että Vapriikissa saa tehdä muutakin kuin vain katsoa. Matkalla Kivimuseoon voi kivuta käytävällä ovet auki seisovaan rollikkaan eli johdinautoon ja nähdä, millaisilla busseilla tavalliset tamperelaiset kulkivat töihin 1950- ja 60-luvuilla. Jääkiekkomuseossa pääsee testaamaan laukaustaan tai maalivahdin taitojaan. Tänä vuonna avatussa Pelimuseossa monet uudet ja vanhat tietokone- sekä videopelit ovat vapaasti yleisön käytettävissä. Näyttelyissä on hyödynnetty ääntä, liikkuvaa kuvaa ja mahdollisuuksia testata omaa tietämystään. Toimi Jaatinen tiedostaa perheen pienimpien saamien elämysten tärkeyden. “Museoiden tulevaisuus on kiinni siitä, millaisia museokokemuksia tämän päivän lapset saavat”, hän toteaa.

En voi kertoa niistä vielä paljon, mutta paikallishistorian lisäksi esimerkiksi populaarikulttuuri saa oman näyttelysarjansa”, Jaatinen vihjaa. Odotellessa kannattaa tutustua joulukuussa avattavaan Kadonneet kaunottaret -näyttelyyn, joka käsittelee Tampereen kaupunkikuvasta hävinnyttä rakennuskantaa. Menneisyyttä, nykypäivää ja tulevaisuutta arvokkaasti yhteen punova vanha verstas kertoo silloin myös vähemmän onnekkaiden lajitoveriensa kohtaloista.

Jo rakennus huokuu Tampereen teollisuushistoriaa. Näyttelyt ovat innovatiivisia, paljon oheistapahtumia, ystävällinen ja asiantunteva henkilöstö. Vapriikki on kiinni sekä omissa juurissaan että kansainvälisissä tuulahduksissa. (Yleisökommentti, Vuosisadan museo -äänestys)

apriikissa on ollut vuosien varrella myös monia kansainvälisiä, kunnianhimoisesti toteutettuja vaihtuvia näyttelyjä. Jaatinen nimeää esimerkkinä Terrakotta-armeija- ja Fabergén aika -näyttelyt. “Niissä otettiin isoja taloudellisia riskejä, mutta ne olivat valtavia yleisömenestyksiä. Tampereen kaupunki on onneksi mahdollistanut tällaisen kokeilukulttuurin.” Mitä tulevaisuus sitten tuo tullessaan? “Jatkamme monipuolisella ja rohkealla linjalla. Tulossa on hyviä ja keskenään erilaisia näyttelyitä.

Museokeskus Vapriikki Tampereen luonnontieteellinen museo Tampereen kivimuseo Postimuseo Suomen jääkiekkomuseo Mediamuseo Rupriikki Suomen pelimuseo Nukkemuseo

+ lukuisia vaihtuvia näyttelyitä

Tampellan alue, Alaverstaanraitti 5, Tampere vapriikki.fi

REPORTAASI Syväluotaus muotiteemaan

KIEHTOVA, HAURAS, HAASTAVA MUOTI Muoti on museoyleisön lempiaiheita. Museokokoelmissa sitä on paljon, mutta näyttelyssä vaate on haastava esittää. TEKSTI ELINA TEERIJOKI

un Kansallismuseo sai mahdollisuuden hankkia Miss Universumiksi vuonna 1975 valitun Anne Pohtamo-Hietasen pukuja, oli amanuenssi Outi Flanderin käsissä harvinainen aarre. Tamminiemessä kesällä 2015 nähty Miss Universum -näyttely oli vain osa yli 70 puvun kokonaisuudesta. ”Kokoelma on hyvin kattava, pikkutytön mekosta ja rippipuvusta 2000-luvun alun edustus- ja juhla-asuihin. Mukana oli myös Amerikasta ajan hengen mukaisesti 1970-luvulla hankittuja vintageasuja ja 70–80-lukujen tärkeiden suunnittelijoiden vaatteita. Pohtamo-Hietanen on itsekin kiinnostunut historiasta ja taustoitti tarkasti, miten ja missä hän on kutakin asua käyttänyt”, Flander kertoo. Pohtamo-kokoelma on yksi esimerkki siitä, millä periaatteella Kansallismuseo tallentaa muotia. Taustatiedot ovat tärkeä osa historiallista vaatetta, ja vaatteen mukana tuleva hyvä tarina on tervetullut laajankin kokoelman osaksi. Flander kertoo toisenkin esimerkin: häneen otti yhteyttä yhdysvaltalainen professori, joka oli 1960-luvulla ostanut sikäläisistä putiikeista Marimekon asuja ja halusi lahjoittaa ne suomalaiseen museoon. ”Hän lähetti kuusi Marimekkoa ja yhden Vuokon, jota kertoi käyttäneensä kotiasuna. Vaatteiden mukana saatiin tarkka selvitys niiden hankinnasta ja käytöstä sekä käyttäjän arvostuksesta suomalaista designia kohtaan.”

ansallismuseolle tarjotaan paljon vaatteita, mutta pukine- ja tekstiilikokoelmaa kartutetaan nykyään harkiten. Koska konservointi- ja hoitokustannusten sekä tilankäytön vuoksi kaikkea ei voida ottaa vastaan, tarinan merkitys kasvaa. Joitain vanhoja linjauksia täydennetään. Esimerkiksi perhejuhlakokoelmaan kootaan juhlavaatteita kastemekoista merkkipäiväjuhlien pukuihin. Kotimaisten vaatevalmistajien lisäksi talletettuna on runsaasti kotiompelijoiden ja salonkien valmisteita. Vanhimman ajan vaatteita edustaa kansatieteellinen kokoelma. Museo sai vastikään kaksi naisen puvun yläosaa 1800-luvun puolivälistä. Ne ovat kuuluneet Mannerheim-suvun naisille, ilmeisesti marsalkka Mannerheimin isoäideille. Lahjoitukseen liittyy runsaasti suomalaista kulttuurihistoriaa sekä arvokasta aineistoa museon pukututkimukselle. ”Toisessa oli mukana ostokuitti Pariisista vuodelta 1841. Siinä mainitaan materiaali, chiné-silkki, sekä ostaja ja ostopaikka. Nuorikko oli päässyt häiden jälkeen Pariisiin ja teettänyt siellä puvun, joka jäi vähälle käytölle, koska hän kuoli kolmen vuoden kuluttua lapsivuoteeseen. Hänen esikois> Vasemmalla Anne Pohtamo-Hietasen puku Miss Suomi -kilpailun juontajana vuonna 1991. Suunnittelija Lillie Rubin, hankittu Floridasta. Oikealla 1930-luvun vintage-iltapuku New Yorkista.

MUSEO 4/2017

MARKKU HAVERINEN, SUOMEN KANSALLISMUSEO

MUSEOAMMATTILAISEN PÄIVÄ Lyhyt selostus siitä mistä palstalla on kyse.

SARI KETTUNEN

Marsalkka Mannerheimin isoäidin vuonna 1841 Pariisista hankkiman puvun yläosa. Malli on tyypillinen ajalleen, mutta sen loimivärjätty chiné-silkkikangas tuo mielenkiintoisen lisän suomalaiseen pukuhistoriaan. > Kansallismuseon amanuenssi Outi Flanderin mukaan taustatiedot ovat tärkeä osa historiallista vaatetta.

tyttärestään tuli marsalkka Mannerheimin äiti”, Flander kertoo.

SARI KETTUNEN

oinen suomalainen museo, jolla on keskeinen merkitys muodin tallentajana, on Designmuseo. Sen lähestymistapa muotiin on suunnittelijalähtöinen. ”On kiinnostavaa saada kokoelmaan laaja kaari tuotteita suunnittelijan uran varrelta. Kiinnostavaa on myös, jos suunnittelija kertoo, miksi jokin vaate on ollut hänen työssään merkittävä”, sanoo yli-intendentti Merja Vilhunen Designmuseosta. Designmuseolla on laajat kokoelmat Marimekon ja Vuokon tuotteita, vaatteiden lisäksi kankaita. Suunnittelijoista esimerkiksi Riitta Immosen iltapukuja on runsaasti. Ne ovat olleet esillä myös näyttelyssä, jonka yhteydessä järjestettiin muotinäytös. Irja Leimun suunnittelemia käyttövaatteita on laaja kokoelma, samoin neulesuunnittelija Sirkka Könösen eläinaiheisia neuleita. Paola Suhonen on

lahjoittanut museolle tuotteitaan, samoin aivan hiljattain Noora Niinikoski ja turkissuunnittelijana tunnettu Tua Rahikainen. Käyttäjälähtöisiä kokoelmiakin Designmuseolla on. Esimerkiksi Tellervo Koivisto on lahjoittanut museolle Linnan juhlissa käyttämiään iltapukuja. Designmuseo tallentaa myös luonnoksia, valokuvia ja muuta vaatteisiin liittyvää materiaalia.

MUSEO 4/2017

REPORTAASI Syväluotaus muotiteemaan

Designmuseon perusnäyttelyyn kuuluu aina muotia; nyt esillä on Annika Rimalan ja Vuokko Nurmesniemen vaatteita. Tuorein muotinäyttely, jossa Designmuseon kokoelmia nähtiin, oli Didrichsenin taidemuseossa kesällä ollut Jukka Rintalan retrospektiivi. Marraskuun alussa museon omiin tiloihin avautui Design Forum Finlandin jakaman Kaj Franck -muotoilupalkinnon vuonna 2017 saaneen Anna Ruohosen näyttely.

un Kansallismuseo järjesti Anne Pohtamo -pukunäyttelyn Tamminiemessä, museolla mietittiin, millaista elävöittämistä siihen voisi liittyä. Syntyi Kansallismuseon vintagemuodin myyntitapahtuma, josta tuli heti suosittu. ”Kesällä 2016 sää suosi ja kävijöitä oli 3000–4000 päivässä”, kertoo museoassistentti Laura Svärd. Myyntitapahtuma on yksinkertainen: pientä maksua vastaan saa vuokrata pöydän tai teltan ja omalla viltillä saa myydä ilmaiseksi. Paikalla on ollut sekä vintagemuodin ammattilaisia että harrastajakirppismyyjiä. Myyntitapahtumien aikana museossa on järjestetty muotikierroksia. Ne ovat perusnäyttelyyn pohjautuvia opastuksia, jotka on muokattu oppilaitoksille suunnatusta pukuja tekstiiliopastuksesta. Historiallisessa näyttelyssä maalaukset havainnollistavat hyvin menneitä vuosisatoja, joilta ei ole säilynyt tekstiilejä. Kansallismuseo on elävöittänyt muotia myös muotinäytöksillä ja paperinukkepajalla, jossa nukeille sai sommitella vaatteet tekstiilitilkuista. ”Se oli oikeastaan lapsille suunnattu, mutta ihan kaiken ikäiset siellä askartelivat”, Svärd kertoo. > 1970-luvun mekot ovat suosittuja nykypäivän vintagetapahtumissa.

ANTTI YRJÖNEN / VANTAAN KAUPUNGINMUSEO

aikallismuseoilla on tärkeä rooli seutunsa vaatetustehtaiden perinnön tallentajina. Esimerkiksi Kankaanpään kaupunginmuseolla on suuri Reima-tehtaaseen liittyvä kokoelma, joka oli vasta esillä myös näyttelyssä. Kuopion kaupunginmuseolla oli muutama vuosi sitten Piretta-P.T.A.-vaatemerkkiä esittelevä näyttely. Vantaan kaupunginmuseo on vastikään digitoinut Tikkurilan Silkkitehtaaseen liittyviä valokuvia, dokumentoinut tehtaan kiinteistöjä sekä valokuvannut ja luetteloinut tehtaan kokoelmaa. Tikkurilassa toiminut tekstiilitehdas työllisti parhaimmillaan satoja vantaalaisia ja vaikutti katukuvassa vahvasti. ”Finn-Marin-tuotemerkki oli aikoinaan ulkoilupuvuissa niin suosittu, että puku sai lempinimen Tikkurilan kansallispuku. Raaka-aine oli erikoiskäsiteltyä laskuvarjokangasta”, kertoo amanuenssi Maiju Nurminen. Kokoelmassa on satoja kangasnäytteitä, asuja, verhoja ja muuta Tikkurilan Silkkiin liittyvää aineistoa. Näyttelytilojen pienuuden vuoksi kokoelmaa ei ole saatu esille. Nurminen toivoo apua internetistä. Tehtaan pääsuunnittelijana toimineen Saara Hirvisalon kuoseja esitellään museon Instagram-tilillä ja Tikkurilan Silkki -kokoelma tuodaan Finna-tietokantaan, kun Vantaan kaupunginmuseo liittyy siihen vuodenvaihteessa. Myös Kansallismuseo ohjaa vaatelahjoitustarjokkaita paikallismuseoille. Tämä on museoiden välisen TAKO-työnjaon mukaista: kaikkien ei tarvitse tallentaa kaikkea ja kukin voi keskittyä omaan erityisalueeseensa. ”Jos esineen taustatiedot liittyvät vahvasti tiettyyn paikkakuntaan, vaatteen oikea paikka on paikallismuseon kokoelmassa”, Outi Flander sanoo. Virka-asuja on tallennettuna paitsi historiallisissa kokoelmissa myös erikoismuseoissa, kuten poliisi-, posti- ja rautatiemuseoissa. Virka- ja työpuvut ovat hidasta muotia, jonka design elää eri syklissä kuin varsinaisten muotipukujen. Ne kertovat kuitenkin aikansa arvostuksesta ja tyylistä.

VINTAGETAPAHTUMA VILLITSEE YLEISÖÄ

VANTAAN KAUPUNGINMUSEON ARKISTO

MUSEOAMMATTILAISEN PÄIVÄ Lyhyt selostus siitä mistä palstalla on kyse.

PAAVO LEHTONEN

MUSEO 4/2017

REPORTAASI Syväluotaus muotiteemaan

useoyleisö rakastaa muotinäyttelyitä. Vaatteiden tallentaminen ja esittäminen ei kuitenkaan ole helppoa. Kokoelman kasvattamisessa on oltava realistinen. ”Vaatteiden asianmukainen säilyttäminen vaatii hyvät olosuhteet. Tarvitaan pehmustetut henkarit tai laatikot, joissa puvut voivat levätä topattuina, jotta vältetään niihin helposti syntyvät laskokset”, selittää Merja Vilhunen Designmuseosta. Kansallismuseon Outi Flander kertoo, että etenkin vanhat puvut ovat arkoja olosuhteille. Näyttelyssä ei saa olla luonnonvaloa, ja keinovalonkin luksimäärä pidetään alhaisena. Turvallisinta on sijoittaa puvut vitriiniin, jossa ilmankosteus pysyy tasaisena. Vanhimmat puvut ovat yleensä niin pikkuruisia, että niitä varten pitää rakentaa oma torso. ”Puvun näyttelykuntoon saamiseen tarvitaan monipuolista tekstiilikonservaattorin ammattitaitoa”, Flander kertoo. Hänen haaveenaan on vielä joskus saada yleisön ihailtavaksi Kansallismuseon ainutlaatuinen 1920-luvun pukujen kokoelma. Pukujen raskaat helmikirjailut ja hauraat silkkikankaat asettavat esittelylle paljon haastetta.

”

Museo on kiinnostunut vanhoista alusasuista ja niiden pakkauksista.

Turun museokeskuksen muotinäyttelyt ovat yleensä Turun linnassa. Niin oli myös muutaman vuoden takainen Pukujen takana – kurkistus luovien naisten vaatekaappiin, jossa yhdistyivät neljän naisen elämäntarinat ja heidän tyylikkäät asunsa. Esiin pääsivät muun muassa taidemaalari Aino Allin juhla-asut 1900-luvun alusta sekä linnan sisustusarkkitehtina toimineen Carin Bryggmanin linjakkaat Vuokot. Turku oli vahva vaatetusteollisuuskaupunki ennen 1990-luvun lamaa. Eräs Strandénin oman mielenkiinnon kohde onkin vaatetustehdas Kudos Oy Silo, joka valmisti trikooneulostuotteita 1920-luvulta 1980-luvulle. ”Silo-kokoelmassa on vielä paljon puutteita. Perikunnille ei ehkä tule mieleen, että museo voisi olla kiinnostunut vanhoista alusasuista ja niiden pakkauksista”, Strandén miettii.

iilossakin pysyvään museon muotikokoelmaan pääsee tutustumaan, jos sopii ajan etukäteen. Esimerkiksi Turun museokeskuksen mittava vaatekokoelma on säännöllisesti vaatetusalan opiskelijoiden nähtävänä. 1700-luvun puolivälistä nykypäivään yltävässä kokoelmassa on sekä virka-asuja että muotipukuja. Tutkija Merja Strandén johdattaa viileään varastotilaan ja avaa kaapin, jonka takaa paljastuu Suomen mittakaavassa ainutlaatuisia aarteita: suomalaisten säätyläisten asuja rokokooajalta. ”Kun kokoelma syntyi 1800-luvun lopulla, turkulaiset suvut lahjoittivat vaatteitaan. Tällaisia ei mistään enää saada”, Strandén kertoo. Rokokoopuvut olivat pitkään esillä Turun linnan näyttelyhallissa, mutta ne on otettu välillä lepäämään, jotta ne säilyisivät tuleville sukupolville. Vaikka olosuhteet ovat hyvät, jo pingotus nuken päälle kuluttaa vaatetta. Pukukokoelman vieminen verkkoon on vielä kesken; Strandénin mukaan Finnassa on vain satunnaisia poimintoja siitä.

useot tallentavat myös nykymuotia. Designmuseossa on nykysuunnittelijoiden kokoelmia, ja siellä on pidetty Aalto-yliopistosta valmistuneiden suunnittelijoiden näyttelyitä ja muotinäytöksiä. Myös Kansallismuseossa on tallennettuna jo hieman 2000-luvun muotia. Paikallismuseotkin huomioivat oman alueensa nykymuotia mahdollisuuksien mukaan. ”Nykyajasta on vaikeampi rajata, mikä on mielenkiintoista ja tallentamisen arvoista. Linnan juhlien iltapuvut voisivat olla yksi kohde, sillä juhla on muuttunut maamme keskeiseksi juhlamuotitapahtumaksi”, Kansallismuseon Outi Flander sanoo. Kansallismuseo on tallentanut myös nuorten pikamuotia. Menetelmänä olivat haastattelut ja valokuvat. ”Nuoret kertoivat mielenkiintoisesti, mistä, miten ja millä budjetilla he vaatteensa ostavat. Kävi ilmi, että he myös vaihtavat niitä keskenään. Tämä onkin ehkä juuri oikea tapa tallentaa nuorten kertakäyttöpukeutumista”, Flander sanoo.

< Vantaan kaupunginmuseo on vastikään digitoinut Tikkurilan Silkkitehtaaseen liittyviä valokuvia ja mainoksia 1970-luvulta.

Alla laskettelu- ja talvivaatteita 1980–2010-luvuilta Suomimuodin antologia -näyttelyssä, Designmuseossa vuonna 2015..

HENKILÖHAASTATTELU Museomaailman vaikutuksia muotimaailmaan

VAKIOVIERAS MUOTIMUSEOISSA Käynti museon muotinäyttelyssä mullisti Jukka Rintalan ajatukset muotisuunnittelijan urasta. TEKSTI SAMI SYKKÖ

Tänä syksynä kävin Louvressa katsomassa Diorin näyttelyn. Siinä oli tuotu harvinaisen komeasti esiin muotitalon historia. Näyttelyssä oli huomioitu kaikki Diorilla vaikuttaneet suunnittelijat, joiden ansiosta muotitalo on sen näköinen kuin se tänään on.”

ukka Rintala: ”Opiskelin aikoinani muotihistoriaa ja perehdyin muodin kehitykseen renessanssin ajalta meidän päiviimme. Nuo opit ja tiedot ovat alitajunnassani, ja sieltä ne vaikuttavat. En kuitenkaan käytä muodin historiaa suoraan suunnitteluni lähteenä. En esimerkiksi hae kirjoista kuvia ja kopioi niitä. Urani on niin pitkä, että olen seurannut näköalapaikalta viimeisten viiden vuosikymmenen aikana vaikuttaneiden suunnittelijoiden työtä. Viime aikoina muodin kierto on nopeutunut entistään, ja vaikutteita voi saada hirmu helposti Instagramista, internetistä ja televisiosta. Mutta sellainen suunnittelu on pinnallista.” ”Olen käynyt paljon muotimuseoissa. Pariisissa vierailen useimmiten Louvren Les Arts Décoratifs -museossa ja muotiin keskittyneessä Palais Gallierassa. Juuri Palais Gallierassa näin muutama vuosi sitten Jeanne Lanvinin näyttelyn, joka teki suuren vaikutuksen. Näyttelyssä oli paljon nähtävää Lanvinin uran alusta, 1920–30-luvuilta, mikä oli muodin kannalta hienoa aikaa. Silloin vaikutti esimerkiksi Elsa Schiaparelli, joka käytti vaatteissaan muiden muassa taiteilija Jean Cocteaun teoksia. Samassa museossa olen nähnyt kiinnostavia teemanäyttelyitä, kuten korseteista ja alusvaatteista kertoneita kokonaisuuksia.

”O

man urani kannalta mullistavin museovierailu oli vuonna 1984 Metropolitan Museum of Artissa New Yorkissa. Suuri näyttely kertoi Yves Saint Laurentin työstä, ja sen oli kuratoinut Vogue-lehden legendaarinen päätoimittaja Diana Vreeland. Näyttelyn nähtyäni oivalsin, että suunnittelija voi tehdä koko uransa omalla tyylillään. Vaikka suunnittelemme vaatteita, meidän ei tarvitse mennä muodin mukana. Suunnittelija voi kehittää oman tapansa esittää asiansa ja edetä omaa tietään. Oivalsin samalla, että suunnittelija voi halutessaan yhdistää muotia ja taidetta. Vaikka näyttely oli vaatenäyttely, mukana oli muutamia piirroksia.” ”Opiskeluaikana 1970-luvulla tutustuin Suomen kansallismuseon hienoihin suomalais-ugrilaisten vaatteiden kokoelmiin. Ehkä noiden vaatteiden näkeminen vaikutti minuun myöhemmin, 1990-luvun alussa, kun tein värikkään Karjalanmarjat-malliston. Voi olla, että inspiraatio kokoelmaan tuli vuosikymmenten takaa noista Kansallismuseon kokoelmista. Joka tapauksessa mallisto muutti urani suuntaa, sillä Kirsti Paakkanen näki kokoelmani ja otti minut Marimekon suunnittelijaksi.”

”

Inspiraatio tuli vuosikymmenten takaa Kansallismuseosta.

> Muotisuunnittelija Jukka Rintalan mukaan Suomessa oli 1950–60-luvuilla omiakin upeita muotitaiteilijoita, kuten Riitta Immonen ja ennen kaikkea Kaarlo Forsman.

MUSEO 4/2017

TOUKO HUJANEN

MUSEOAMMATTILAISEN PÄIVÄ Lyhyt selostus siitä mistä palstalla on kyse.

”

Urani mullistavin museovierailu oli vuonna 1984 Metropolitan Museum of Artsissa.

HENKILÖHAASTATTELU Museomaailman vaikutuksia muotimaailmaan

MIKAELA LÖFROTH

”M

inua kiehtovat 1920-luvun muoti ja art deco. 1920-luvun muoti on suoraviivaista ja ylellisen näköistä. Viimeistelyt ja kirjailut olivat tuolloin todella hienoja. Art decon aikaan muoti oli väreiltään niukkaa, mustavalkoista ja metallia, ja se sopii minun maailmaani. Muodin historiassa art deco sattuu siihen kohtaan, jolloin Coco Chanel alkoi tehdä asujaan. Häneenkin vaikutti art decon yksinkertaisuus. Minua kiehtovat myös rokokoo-aikakauden pukeutuminen ja 1800-luvun alusta puoliväliin jatkunut biedermeier-aikakausi. Ajanjakso oli vaatteiden kannalta upeaa aikaa. Väritykset olivat hienoja, sillä vaatteissa oli paljon tummia sävyjä. Tyyli oli yksinkertaista ja näyttävää. Suomessa niitä vaatteita käytettiin lähinnä joissakin pappiloissa ja Aurora Karamzinin tanssiaisissa.” ”Minulla on monta suosikkisuunnittelijaa: esimerkiksi Cristóbal Balenciaga, Gianfranco Ferré ja Gianni Versace. Balenciegan vaatteet ovat täsmällisen naisellisia, veistoksellisia ja taidokkaasti leikattuja, ja ne kuvaavat hyvin aikakauttaan eli 1940–50-lukuja. Ferrén asut olivat uskomattoman upeita ja veistok-

Vaatesuunnittelija Jukka Rintalan puvuista näkyy, että suunnittelija tuntee menneiden vuosisatojen tyylit ja muodin historian. Kuva Olavinlinnan edustalla.

sellisia. Versace on yksi suosikeistani, sillä hän loi oman hienon kuviomaailmansa. Hän teki myös fantastisia nahkavaatteita 1980-luvulla. Olin silloin itse nahkavaatteita valmistaneella Friitalalla suunnittelijana ja seurasin tarkasti muiden muotitalojen nahkavaatteiden suunnittelua. Satuin myös näkemään Gianni Versacen pari kertaa Milanossa. Hän oli pitkä mies, upea näky ja upea tekijä. Yksi tärkeimmistä opeista muodin mestareilta on ollut, kuinka tärkeää on osata isojen kokonaisuuksien hallinta, mallistojen koordinointi sekä suurten näytösten järjestäminen. Kaikilla merkittävimmillä suunnittelijoilla on tuo kyky. Sen ansiosta oma linja pysyy kurssissa vuosikymmenet.”

Juhlan kimallus a la Jukka Rintala -näyttely Näsin Kartano, Porvoo 15.11.–29.12.2017

MUSEO 4/2017

KOLUMNI Pohdintoja museoalalta

MARJA VÄÄNÄNEN

OSALLISUUS EI OLE KERTAHARJOITUS

lin vastikään kertomassa Helsingin kaupunginmuseon uudistuksesta eurooppalaisten kaupunginmuseoiden verkostolle. Museot pyrkivät etsimään uusia tapoja esittää kaupungin historiaa, mutta yllättävää on, kuinka perinteisen roolin perusnäyttely yhä saa. Kronologia on narratiivin ytimessä, joskus temaattiseen käsittelyyn leivottuna. Viesti ja tulkinta ovat vahvasti organisaatio- tai asiantuntijalähtöisiä. Kohderyhmiä mietitään, mutta asiakkaiden tarpeiden ja käyttäytymisen selvittäminen eivät ole lähtökohtia. Näyttelyiden asema tuntuu järkkymättömältä, ja vain harvoin keskustelua syvennetään museoiden muihin rooleihin.

turistirysän ytimessä nostaa matkailijat tärkeäksi asiakasryhmäksi, jolta halutaan ”rahat pois”. Kenelle museota silloin tehdään? Helsingin kaupunginmuseossa osallisuus, yhdessä tekeminen sekä museon rooli alustana ja mahdollistajana, merkitsee muun muassa kokoelmatietojen avaamista vapaaseen käyttöön. Se tarkoittaa vapaasta pääsystä kiinni pitämistä ja ihmisten ottamista mukaan suunnitteluun. Se on tilan antamista myös muille kuin museoasiantuntijoille, helsinkiläisten oman tekemisen mahdollistamista ja omien muistojen jakamista. Osallisuus on meille keskeinen strateginen valinta. Se on avain museon uudistumisen ydinkysymyksiin: miksi, kenelle, mitä ja miten? Osallisuuden avulla rakennetaan ihmisille merkityksellistä museota, joka synnyttää omistajuutta, sitoutumista omaan kaupunkiin – halua antaa oma panos yhteiseen hyvään. Osallisuus on meille menestystekijä, jota ilman suuret asiakasmäärät, hyvät palautteet, saavutetut palkinnot ja lisääntynyt tunnettuus eivät olisi olleet mahdollisia. Osallisuus ei ole kertaharjoitus. Se merkitsee muutosta museotyön tekemiseen, jatkuvaa opettelua ja dialogia sekä laajentamista uusille alueille, kuten kokoelmatyöhön tai kulttuuriympäristön vaalimiseen. Osallisuus edellyttää empaattista asennetta, halua etsiä uusia tapoja erilaisten yhteisöjen kohtaamiseen sekä asiantuntijuuden kehittymistä auktoriteetista rinnallakulkijaksi.

Osallisuus nousee tavan takaa esille tärkeänä tavoitteena. Osallisuus on muodikasta. Vaikka osallisuuden monet tasot tunnistetaan, saattaa itse osallisuus helposti jäädä sisällöllisesti köykäiseksi, ikään kuin ruksittaisiin to do -listasta kohta ’osallisuus hoidettu’. Osallisuudesta puhutaan niin paljon, että voi pelätä koko käsitteen kulumista tyhjäksi hokemaksi. Osallisuus on politiikkaa ja valtaa. Siihen sisältyy ristiriitoja ja hankalia kysymyksiä. Kenen osallisuus toteutuu, miten ja ketkä otetaan tai hyväksytään osallisiksi, kuka näkyy ja kuuluu museossa? Miten tarjota osallisuuden kokemuksia heille, joille museo on täysin vieras instituutio? Osallisuus kietoutuu kaikkeen. Berliinin kaupunginmuseon Humboldt Forumin hankkeessa intohimoja herättää kysymys pääsymaksuista. Museon tekijöiksi toivotaan kaupungin turkkilaisen yhteisön jäseniä, mutta museon sijainti keskeisen

Tiina Merisalo Museonjohtaja, FM Helsingin kaupunginmuseo

MUSEOAMMATTILAISEN PÄIVÄ Tutustutaan museoammattilaisen vaihteleviin työtehtäviin

VUOSISATA SYNTYY NEULALLA JA LANGALLA Sanna Pietilän työpäivät alkavat ompelukoneen surinalla. Suomenlinnan seikkailukierrosten tuottaja ja pukusuunnittelija ehtii puvustaa myös museonäyttelyn mallinuket. TEKSTI JENNA PARMALA KUVAT SARI KETTUNEN

uomenlinnan Susisaarella sijaitsevan pienen ompelimon nurkkiin on pinottu kolmikolkkahattuja. Pöydälle kasatut kiharaiset kukkaroperuukit on sidottu silkkinauhoin. Vaaterekeillä pullistelevat toinen toistaan röyhelöisemmät leningit, takit ja univormut. ”Tänne on säilötty roolivaatteita kahdenkymmenen vuoden edestä”, pukusuunnittelija Sanna Pietilä toteaa. Suomenlinnan lapsille suunnattu seikkailuretki viettää juhlavuottaan tulevana kesänä. Lapsiperheet ovat ratkaisseet arvoituksia ja etsineet aarteita saaren historiallisten henkilöiden kanssa jo kahden vuosikymmenen ajan. Suurimman osan tuosta ajasta näyttelijöiden puvustuksista on vastannut Sanna Pietilä, joka nyt nostelee 1700-luvun tyylisiä peruukkeja tarkasteltaviksi. Niiden kutreja ei vielä edellisen kesän jäljiltä ole huollettu, joten valkoiset hapset törröttävät villisti sinne tänne. Kesän esityksien aikaan Pietilä vastaa puvustuksen ja tuotannon lisäksi myös näyttelijöiden hiuksista. Kulttuurituotannon ja vestonomin tutkintojen lisäksi hän on ehtinyt opiskella maskeerausta. ”Pitkään lähes kaikki aikani meni työn tekemiseen ja opiskeluun. Maskeerausopinnoista on ollut apua puvustustyössä”, Pietilä miettii.

Sanna Pietilä nostaa vaaterekiltä suosikkityönsä. Se on luonnontieteilijä Carl von Linnén kukallinen puku. Takin liepeet roikkuvat pitkinä, joten puvustukseen erikoistunut silmä voi päätellä Linnén eläneen rokokoon aikakaudella. Värikkään takin suuriin sivutaskuihin Linné piilotti näytöksissä koko herbaarionsa. ”Saimme esitykseen hauskasti yhdistettyä Linnén 300-vuotisjuhlan ja Suomenlinnan monet hyöty- ja rohtokasvit.”

umotun holvin salaisuus, Kapteenin kadonneet piirustukset, Kuningas ja kadonnut kruunu – värikkäät julisteet kertovat viime vuosina toteutettujen seikkailukierrosten nimistä. Kierrosten mainokset koristavat Pietilän työhuoneen seinää. Taululle kiinnitetyssä pienessä kuvassa kierroksen osallistujat seuraavat näyttelijöitä sadeviittoihin pukeutuneina. Esityksille ei ole säävarausta, vaan näyttelijät esiintyvät, satoi tai paistoi.

> Maskeerausta opiskellessaan Sanna Pietilä oppi, kuinka peruukkeja valmistetaan ja huolletaan. Peruukin tekeminen käsityönä on todella hidasta. "Peruukkipohjan tekeminen onnistuu ompelutaitoiselta vielä hyvin, mutta sen jälkeen peruukkiin olisi kiinnitettävä hiukset yksi kerrallaan pientä koukkua käyttäen

MUSEO 4/2017

MUSEOAMMATTILAISEN PÄIVÄ Lyhyt selostus siitä mistä palstalla on kyse.

”

Iltaisin luen historiallisia teoksia ja tutkin pukukaavoja.

MUSEO 4/2017

MUSEOAMMATTILAISEN PÄIVÄ Tutustutaan museoammattilaisen vaihteleviin työtehtäviin

SANNA PIETILÄ • Kulttuurituottaja ja pukusuunnittelija • Asuu Helsingissä TYÖKOKEMUS

• Suomenlinnan seikkailukierroksen tuottaja vuodesta 2006 • Pukusuunnittelijana Ehrensvärd-seuralla vuodesta 2002 ja Suomenlinnan seikkailu kierroksella vuodesta 2007 • Teatteripuvustaja vuodesta 2000 KOULUTUS

• Kulttuurituottajan ylempi ammattikorkeakoulututkinto 2014 • Vestonomin ammattikorkeakoulututkinto 2002 • Maskeerausopintoja vuosina 2004–2005 • Yleisötyöntekijän opinnot vuosina 2007–2008

”

Pukujen on oltava kuivausrummun kestäviä.

SANNAN TYÖPÄIVÄ

Herätys 6.00. ”Kesäaamuisin menen töihin kahdeksalta lähtevällä vesibussilla. Joskus pitää mennä aikaisemmin, jopa 6.20 lautalla. Talvisin kuljen töihin 8.20 lähtevällä lautalla. Suomenlinna on nykyään suositumpi turistikohde myös talvisin, joten matkustan lautassa enää harvoin yksin.”

Pietilä testaa käyttämänsä pukukankaat tarkkaan etukäteen. Sateen lisäksi myös aurinko kuluttaa kankaita yllättävän paljon. Pukujen on oltava kuivausrummun kestäviä ja nopeasti huollettavia. ”Haasteenani on rakentaa aidon näköisiä asukokonaisuuksia, jotka kestävät ulkokäyttöä kymmenen kertaa viikossa noin kolmen kuukauden ajan. Naisnäyttelijöillämme ei ole aikaa pukeutua jo aamulla korsettiin sopiakseen illalla paremmin juhlapukuun”, Pietilä naurahtaa. Jokainen ompelimon puvuista on tehty tarkkaan näyttelijänsä mittojen mukaan, samaan tapaan kuin oikeat puvut aikanaan. Sanna Pietilälle korvaamaton inspiraation lähde ovat tuon ajan pukukirjat. Tietolähteenään hän hyödyntää myös perunkirjoja. ”Vaatteet olivat tuolloin aarteita, jotka kertoivat omistajansa yhteiskuntaluokasta. Mikäli henkilön asemaa ei ole kirjattu perunkirjoihin, sen voi helposti päätellä hänelle kirjatuista vaatteista.”

Lounas 12.00 taukotilassa. ”Lounastan usein työkavereiden kanssa. Tuottajan työpäivä kuluu useimmiten tietokoneen ääressä. Kun syksyisin etsin kankaita näytöksiin, pidän etäpäiviä. Aamun tutkin historiallisia pukuja ja päivän vietän kangaskaupoissa erilaisia kankaita tutkien ja testikappaleita hamstraten.” Työpäivä päättyy 16.00. ”Seikkailukierroksen ensi-ilta on toukokuun alussa. Sen jälkeen esitykset pyörivät elokuulle asti ja juhannuksesta alkaen on myös tykkisluupin purjehduksia. Silloin päivät ovat hektisempiä. Iltaisin teen taustatyötä pukuja varten, luen historiallisia teoksia ja tutkin erilaisia pukukaavoja.

< Ranskalaisen muodin mukainen Robe à la française on

Sannan suosikkipukuja. Se oli juhlapukuna 1740-luvulta aina vuoteen 1778 asti.

MUSEOAMMATTILAISEN PÄIVÄ Tutustutaan museoammattilaisen vaihteleviin työtehtäviin

< Fabola-koristenauha oli suosittu yksityiskohta rokokoo-puvuissa.

”Tämä 300 vuotta vanha piirros on mahdollisesti erään ensi kesän hahmomme esikuva.” Suomenlinnan kierrosten pukusuunnittelijan työ keskittyy 1700-lukuun, sillä tuolta vuosisadalta ovat peräisin myös monet Suomenlinnan merkkihenkilöt. Ruotsi alkoi rakentaa Viaporin kuuluisaa linnoitusta Suomenlinnaan vuonna 1748. Puvustajalle aikakausi on antoisa, sillä muotimaailmassa koettiin tiukan myöhäisbarokin ajan lisäksi myös röyhelöinen rokokoo ja kustavilainen muotiuudistus. ”Kustaa III:n tekemä vuoden 1778 puku-uudistus nähdään varmasti ensi vuoden seikkailussa. Uudistuksessa miehet saivat takkiensa hartioille pienet siivekkeet ja malli lyheni rokokoon leveäliepeisistä takeista. Hovissa arkena käytetty puku sai mustan ja punaisen värityksen.” Ylellisyysasetukset vaikuttivat ajan pukeutumiseen Ruotsissa. Esimerkiksi silkin käyttö pukukankaana oli alempisäätyisiltä kansalaisilta kielletty. ”Tukholman räätälikunta sai tiukat määräykset. Kansalaisten pukeutumiseen puututtiin muutenkin lain keinoin paljon enemmän kuin nykypäivänä.” Mies ryvettyneissä vaatteissa ja huopahatussa kohottaa oikeaa kättään niin, että kainalon repeytynyt sauma paistaa suoraan katsojan silmään. Sanna Pietilän Suomenlinnamuseoon puvustama työläismies esittää yhtä noin seitsemästätuhannesta Viaporin linnoituksen rakentajasta. Viereisessä huoneessa Viaporin säätyläiset käyvät juhlavaan illallispöytään. ”Vitriinien puvustaminen on materiaalivalintojen suhteen helpompaa kuin joka kesän seikkailukierroksien vaatettaminen. Täällä voin käyttää pukuihin aitoa silkkiä ja tehdä esimerkiksi kauniita ja historianmukaisia laskoksia leninkeihin.” Museon ja seikkailukierrosten puvustusten lisäksi Pietilä suunnittelee ja kunnostaa vuosittain vaatteet Suomenlinnan rannasta lähtevän 1700-luvun piirustusten mukaan suunnitellun tykkisluupin purjehduksille. ”Kustaa III pääsi muotiuudistuksellaan vaikuttamaan totta kai myös armeijan pukuihin, joten miehistön puvuissa on siivekkeet hartioilla ja koristenauhat saumoissa”, Pietilä kertoo.

”

Vaatteet olivat aarteita, jotka kertoivat yhteiskuntaluokasta.

Pikkuruisen piirrosmallin alle on piirretty tarkkaan erilaisia vaatekappaleita. Pietilä on avannut yhden aarteistaan, 1700-luvun kaavoja esittelevän kirjan, jonka keskiaukeamalle on kopioitu kaavoja kolmesataa vuotta vanhoista opaskirjoista. ”Koska vaatteet tehtiin kunkin käyttäjän omien mittojen mukaan, oli järkevää tehdä pukujen kaavat miniatyyrikokoon. Siten kukin saattoi suurentaa ne halutessaan kokoisekseen.”

onenlaisten toimenkuvien vuoksi Sanna Pietilän työpäivät ovat hyvin erilaisia. Syksyisin Pietilä tapaa seikkailukierroksen käsikirjoittajaa ja etsii jo valmiiksi esityksiin sopivia kankaita. Kun hahmot tammikuussa ovat valmiit ja teoksen kankaat ja tyyli valittu, alkaa Pietilän ompelukone surista pukuja valmiiksi kunkin näyttelijän mittojen mukaan. Samaan aikaan Pietilä kunnostaa peruukkeja, kolmikolkkahattuja, purjehdusunivormuja, röyhelöitä ja pitsejä kovaa vauhtia. Hänen pöydällään lepää pikkuruinen kopioitu kuva naisen profiilista. Suuri hiuslaite kohoaa otsalta vielä kämmenenmitan ylöspäin.

Ehrnsvärd-museo Suomenlinna.fi ja suomenlinnatours.com Lasten seikkailukierrokset Instagram.com/suomenlinnanseikkailukierros

MUSEO 4/2017

YHTEISÖLLISET MUSEOTEMPAUKSET Miten nykymuodin tallentaminen ja nuorien osallistaminen yhdistetään?

NUORISOMUOTIA MUSEOON Pohjoismainen Wear & Share -projekti nosti nuoret mukaan museoiden kokoelmien kartuttamiseen ja näyttelyiden kokoamiseen.

uotsin Södertäljessä sijaitseva Torekällbergetin museo ja paikallisen Blombackan koulun 9.-luokkalaiset perehtyivät pukeutumiseen yhdessä. Nuoret kertoivat museolle, miksi he pukeutuvat niin kuin pukeutuvat, ja valitsivat museon kokoelmiin ikäisilleen tytölle ja pojalle tyypillisen asukokonaisuuden. Museo puolestaan kertoi oppilaille, miten on ennen pukeuduttu ja mitä puku on kertonut pukeutujastaan. Yhteisestä projektista karttui museon kokoelmiin nykydokumentaatio vuoden 2017 nuorisopukeutumisesta, ja nuoret saivat antaa oman panoksensa pukeutumisen historiaan. Designiin panostava Struerin museo Tanskassa kokosi muodista kiinnostuneita nuoria esittelemään valikoimiaan asuja. Museo kutsui myös palkitun muotikuvaaja Andreas Houmannin ottamaan asuista ja niitä kantavista nuorista oikeat muotikuvat.

”

Dokumentaatio nuorisopukeutumisesta Kuvien oheen nuoret kertoivat, miksi ovat valinneet juuri kuvien asut ja mitä he haluavat valinnoillaan itsestään kertoa. Houmannin kuvaamien muo-

tikuvien rinnalle nuoret toivat isovanhempiensa nuoruuskuvia. Bang & Olufsenin kokoelmista tunnettu Struerin museo dokumentoi laadukkaasti vuoden 2017 nuoren tiedostavan pukeutujan muotokuvan ja antoi samalla nuorille mahdollisuuden kokeilla esiintymistä oikean muotikuvaajan kameran edessä. Molemmat nuorisoon ja muotiin fokusoivat yhteisölliset museotempaukset liittyvät pohjoismaiseen Wear & Share -projektiin, jonka tavoitteena on pohtia tekstiilikokoelmien mahdollisuuksia ja kehittää museotyötä yhdessä. Hankkeen suomalaisena osapuolena olevassa Forssan museossa toteutettiin keväällä 2017 Puuvillapäiväkirjat-näyttely ja Revitään tekstiilistä -seminaari, jossa pohdittiin, mitä kaikkea museoiden tallentamasta tekstiiliperinnöstä voi ammentaa. Kati Kivimäki Forssan museonjohtaja

BEWESHIP Fine Art – Arvotaiteen logistiikkapalvelut ammattitaidolla.

www.beweship.com – fineart@beweship.com – 020 7857 500

Taiteilija nÃ¤yttelyn takana.

MUSEO 4/2017

SOFIA OKKONEN

TAITEILIJAHAASTATTELU

TAITEILIJAHAASTATTELU Taiteilija näyttelyn takana

ROHKEASTI EPÄVARMAT NAISET Sofia Okkosen Rose-näyttely on esillä Valokuvataiteen museossa 1.11.2017–7.1.2018. TEKSTI JUKKA NAARANLAHTI

ameran kaikkinäkevän linssin katseessa viiltää koko teknologian armottomuus. Sen edessä kaikkein kauneinkin ihminen kokee itsensä haavoittuvaksi. Saati sitten tavallinen nuori nainen, joka ei tienaa elantoaan glamourmallina. Sofia Okkosen valokuvien naiseus on haurasta. Jos kuvia katsoo liian läheltä, kohteen ääriviivatkin katoavat. Seksuaalisuus rakentuu epävarmuuden ja halun välisen jännitteen varaan. Kuvattavat eivät ole ammattimalleja. ”Olen halunnut leikitellä erilaisilla ristiriitaisuuksilla. Miten pelko suhteutuu haluun, halpa ylevään tai luonnollisuus keinotekoiseen. Olen kiinnostunut keskenään riitelevistä ominaisuuksista, jotka ovat nivoutuneet toisiinsa.” Vaikka seksuaalisuus ja sen ilmaisu ovat yksi Rose-näyttelyn kuvien tärkeistä teemoista ja energianlähteistä, lopulta kyse on laajemmasta naiseuden performanssista. ”Kaikissa kuvissa on studioon eristetty poseeraava nainen. Vaikka malli vaihtuisikin, kuvan nainen on silti ikään kuin yksi ja sama. Saanut jonkin roolin, mutta ei aivan tiedä, mitä se tarkoittaa. Sillä on käsikirjoitus käsissään, mutta se ei ole tutustunut siihen oikein kunnolla.”

”

Miten pelko suhteutuu haluun, halpa ylevään tai luonnollisuus keinotekoiseen?

alokuvauksen historiassa korkean ja matalan sekä eri genrejen väliset raja-aidat ovat aina olleet hämärretympiä kuin monissa muissa taiteenlajeissa. Esimerkiksi Richard Avedonin ikonisimmat kuvat ovat kulttuurin kaikki tasot lävistäviä vapaan elämäntavan manifesteja. Okkonen on aina ollut kiinnostunut muotikuvaamisesta ja työskennellyt muotikuvaajana. Uran alkuvaiheessa erilaisten kuvaajaidentiteettien yhteen sovittaminen aiheutti kasvukipuja. Tällä hetkellä Okkonen kuitenkin näkee, että muotikuvaaminen on aut-

tanut häntä tunnistamaan omat vahvuutensa ja kiinnostuksen kohteensa kuvaajana. ”Pidän siitä, että voin kontrolloida kuvaustilannetta, kuvien valaistusta ja erilaisia pintoja. Haluan olla prosessissa mukana. Lisäksi kuvaan mielelläni henkilökuvia ja olen pikkutarkka henkilöohjaaja. Nämä kaikki ovat muotikuvauksesta tuttuja elementtejä”, Okkonen kertoo ja muistuttaa: ”Muotikuvan sisällä on paljon kiinnostavia kysymyksiä ja teemoja. Esimerkiksi naisellisuuteen naamioituminen voi olla voimaannuttava kokemus, josta katsoja voi inspiroitua. Siinä on paljon muitakin ulottuvuuksia kuin se, että katsoja kokisi itsensä puutteelliseksi vertaillessaan itseään kuvan naiseen.”

ose-sarjan kuvissa muotikuvaus on silti studioasetelmasta huolimatta pikemminkin taustaääni, ei ensimmäinen katsojan tavoittava vaikutelma. Sen sijaan tunnistettava viitekehys löytyy postmodernista taide-estetiikasta, jossa ollaan lähtökohtaisesti tietoisia taiteen esittävästä luonteesta. ”Kuvissa ei peitellä poseeraamisen tilannetta. Niissä tuodaan hyvin selväksi, että tässä kuvataan. Kun ei käytetä ammattimallia, vaan taval-

TAITEILIJAHAASTATTELU

JUKKA NAARANLAHTI

SOFIA OKKONEN

Taiteilija näyttelyn takana

SOFIA OKKONEN

• 30-vuotias Aalto-yliopistosta valmistunut taiteen maisteri. • Kuvannut muotikuvia muun muassa vaatesuunnittelijoille, ranskalaiselle Galeries Lafayette -tavaratalolle ja Monoclelehdelle • Valittiin keväällä 2017 arvostetun Hyères-muotifestivaalin valokuvasarjan finaaliin.

lista henkilöä, kuvattavana olemisen tiedostaminen ja tiedostamisen hetki muuttuvat kiinnostaviksi.” Joskus puhuttelevat kuvat syntyvät, kun muoto ja tilanteen käsikirjoitus murtuvat. ”Kuvaustilanteet voivat olla vaivaannuttavia. Olen nimenomaan halunnut tutkia asetelman väkinäisyyttä ja kuvata niitä hetkiä, kun poseerauksessa on jotakin kömpelöä, tunnelmassa luonnottomuutta ja melankoliaa.” Myös kuvien maalauksellinen ilme etäännyttää kuvat katsojasta ja kohteesta, korostaa niiden teosluonnetta.

”

Naisellisuuteen naamioituminen voi olla voimaannuttava kokemus.

MUSEO 3/2017

Nopeasti vilkaistuna kuvat näyttävätkin visuaaliselta ilmeeltään enemmän Édouard Manetin maalauksilta kuin valokuvavedoksilta. ”Olen käyttänyt kuvissa kuvankierrätystekniikkaa, jossa kuvia on printattu ja skannattu. Näin olen halunnut ottaa etäisyyttä valokuvaan ja sen ylihygieenisyyteen.” Valokuvataiteen museo

Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1 G, 00180 Helsinki Avoinna ti–su 11–18, ke 11–20 valokuvataiteenmuseo.fi

KANSAINVÄLISTÄ Lontoon muotimuseoiden tarjontaa

MUOTIMAAILMA MUSEOISSA Lontoossa kaikki on toisin. Fashion and Textile -museo omistautuu muodille siinä missä Victoria and Albert -museossa näkee kuumimpia muotinäyttelyitä. TEKSTI ANNELI LENKKERI

ontoon Fashion and Textile -museon moderni, oranssia ja pinkkiä säkenöivä museotalo erottuu pirteänä Bermondsey Streetin muiden vanhojen varastorakennusten keskeltä. Alueella ennen toimineet nahka- ja villateollisuuden yritykset ovat suureksi osaksi kadonneet, ja niiden tilalle on museon lisäksi muuttanut luovan alan firmoja, ravintoloita, pubeja ja putiikkeja. Museon ovet ovat jutun teon aikaan lokakuun alussa vierailijoilta kiinni, sillä museossa työskennellään kuumeisesti uuden näyttelyn pystytyksen kimpussa. “Näyttely esittelee muotivalokuvauksen naispioneerin Louise DahlWolfen tuotantoa”, kuraattori Dennis Nothdruft kertoo näyttelyvalmistelujen lomassa. “Dahl-Wolfe tuli tunnetuksi 1940- ja 50-luvuilla Harper’s Bazaar -muotilehden päävalokuvaajana.” Nothfdruft on työskennellyt englantilaisen muotisuunnittelija Zandra Rhodesin perustamassa Fashion and Textile -museossa sen alkuajoista lähtien. “Aloittaessamme vuonna 2003 pohjasimme Zandran omaan, yli 40 vuotta kestäneen uran tuotantoon, mutta pian ILPO MUSTO

> Fashion and Textile -museon kuraattori Dennis Nortdruft pystyttää muotivalokuvaaja Louise Dahl-Wolfen näyttelyä.

RICHARD AVEDON / THE RICHARD AVEDON FOUNDATION

BALENCIAGA: SHAPING FASHION

ontoon Victoria and Albert -museon muotikokoelma on yksi Britannian kansalliskokoelmista. Museon muodille omistetun gallerian vaihtuva näyttely Balenciaga: Shaping Fashion esittelee espanjalaisen muotisuunnittelija Cristóbal Balenciagan (1895–1972) tuotantoa. Balenciaga oli yksi viime vuosisadan arvostetuimmista muotisuunnittelijoista. Niin räätälin kuin pukuompelijan työn taitaneen Balenciagan aikalaissuunnittelijat ja ystävät, kuten Coco Chanel, Christian Dior ja Hubert de Givency, pitivät tätä haute couturen mestaria oppi-isänään. Näyttely keskittyy Balenciagan pitkän uran myöhäisempään kauteen 1950- ja -60-luvuille, jolloin hän oli luovimmillaan. Tänä aikana hän puki kuuluisimmat naiset Espanjan ja Belgian kuninkaallisista Hollywoodin

MUSEO 4/2017

tähtiin Ava Gardneriin ja Marlene Dietrichiin. Yli 100 asun ja kymmenien hattujen lisäksi näyttelyssä on esillä asujen suunnitteluvaiheen piirroksia ja tekstiilejä, valokuvia muotinäytöksistä sekä lyhytfilmejä Balenciagasta työnsä ääressä. Kohokohtina nähdään Balenciagan veistokselliset mustat mekot, romanttiset iltapuvut sekä kreivitär ja muoti-ikoni Mona von Bismarckille tehdyt asut iltapuvuista aina puutarhurointia varten luotuun housupukuun. Valokuvaaja Nick Veaseyn yllättävät, röntgenteknologiaa käyttävät kuvat tuovat esiin perfektionistina tunnetun Balenciagan vaatteisiin kätkettyjä rakenteita ja yksityiskohtia. Näyttelyssä kerrotaan myös Balenciagan perinnöstä: hänen suojattiensa ja yhteensä 30 muun muotisuunnitte-

Hatut olivat oleellinen osa naisen vaatetusta Cristóbal Balenciagan töissä. Kuva vuodelta 1955.

lijan, kuten Yohji Yamamoton, Givencyn ja Alexander McQueenin, töistä viimeisten 50 vuoden aikana. Yläkerran sohvalle voi lopuksi istahtaa katselemaan videoita, joilla muun muassa Molly Goddard ja Demna Gvasalia kertovat Balenciagan merkityksestä omassa työssään. Näyttely juhlistaa Balenciagan ensimmäisen, San Sebastianiin perustetun muotitalon 100-vuotisjuhlaa ja hänen Pariisin muotitalonsa 80-vuotisjuhlaa. Victoria and Albert Museum Cormwell Road, Lontoo vam.ac.uk 27.5.–18.2.2018 Balenciaga: Shaping Fashion 16.6.–4.11.2018 Frida Kahlo’s Wardrobe

KANSAINVÄLISTÄ Lontoon muotimuseoiden tarjontaa

LOOK 37 / CATWALKING

meistä tuli kansainvälinen toimija. Keskitymme sotien jälkeiseen muotiin yhteistyössä lähinnä yksityisten keräilijöiden kanssa.” “Pienen museomme erikoisuus on, että meillä ei ole pysyvälle kokoelmalle omistettua galleriaa, mutta sen sijaan vierailijoilla on mahdollisuus kokea kolme vaihtuvaa näyttelyä vuodessa.” Museon sisätilat on rakennettu joustaviksi siten, että ne voidaan muuttaa täydellisesti eri näyttelyiden tarpeiden mukaan. “Kävijä ei voi koskaan etukäteen tietää, mitä tulee näkemään ja kokemaan”, Nothdruft hehkuttaa. “Yritämme inspiroida vierailijoitamme jokaisen näyttelyn avulla niin paljon kuin mahdollista, jotta saisimme heidät palaamaan uudelleen.” Vuonna 2006 Fashion and Textile -museo siirtyi muotia ja räätälöintiä opettavan Newham Collegen omistukseen, ja toimii nyt myös yhtenä opiston koulutuskeskuksista. “Osallistumme näyttelyjen pitämisen lisäksi opetustyöhön. Kannustamme opiskelijoita verkostoitumaan ja liittymään muotialan yhteisöön järjestämällä erilaisia työpajoja, tapahtumia ja harjoittelua.”

Fashion and Textile Museum 83 Bermondsey Street, Lontoo ftmlondon.org 20.10.2017–21.1.2018 Louise Dahl-Wolfe: A Style of Her Own 9.2.–6.5.2018 T-shirt: Cult, Culture, Subversion 25.5.–23.9.2018 Orla Kiely: A Life in Pattern

Oscar de la Renta työskenteli uransa alussa Balenciagan Madridin salongissa. De la Renta käyttää Balenciagan tavoin kukkakuvioita ja flamencoröyhelöitä asuissaan. Kuva vuodelta 2015.

KONSERVOINTI ARKKI • paperikonservointia • kokoelmien hallintaa +358 50 412 8905 arkki@suomiforum.com Fb Konservointi Arkki

KOKOELMAT KERTOVAT Kulttuurihistoriaa museoesineiden kautta

LAITA LAPSI LAATIKKOON Yliopistomuseon äitiyspakkausnäyttelystä selviää, että kansallinen ylpeytemme onkin ulkomaista alkuperää – ja sen taustalla on tietysti arkkiatri Arvo Ylppö. TEKSTI KATJA MARTELIUS

TIMO HUVILINNA / HELSINGIN YLIOPISTOMUSEO

MUSEO 4/2017

TIMO HUVILINNA / HELSINGIN YLIOPISTOMUSEO

aikki alkoi siitä, kun Lastenlinnan museo lakkautettiin sairaalan remontin yhteydessä ja Yliopistomuseon haltuun päätyi kaksi rottinkista koria sisällään kaikenlaista liinavaatetta, valkoisia sievästi viikattuja pikku nuttuja, röyhelökauluksia ja herttaisia tossukoita. Kun Yliopistomuseon näyttelypäällikkö Pia Vuorikoski sai kuulla asiasta, hän innostui heti, sillä korit ovat varhaisia äitiyspakkauksia. ”Olin kovasti miettinyt, mikä voisi olla Yliopistomuseon Suomi 100 -näyttely”, kertoo Vuorikoski. Vastaus oli siinä hänen edessään. Näyttely äitiyspakkauksesta tietysti! Miten se ei tullut mieleen jo aiemmin? Baby in the Box -näyttelyn paikka on Helsingin Yliopiston Tiedekulma ja hyvästä syystä: ”Arvo Ylppö oli meidän proffamme”, sanoo Vuorikoski ripaus ylpeyttä äänessään.

< Vuoden 1962 pakkauksessa näkyy jo hieman värejä ennen täysin valkoiseen vauvan vaatetukseen.

”

Äitiyspakkaus heijastelee aikansa muotivirtauksia.

jatus äitiyspakkauksesta sai alkunsa, kun lastenlääketieteen erikoislääkäri, tutkija ja professori Arvo Ylppö (1887–1992) suoritti viime vuosisadan alussa jatko-opintojaan Saksassa. Hän näki, miten juuri synnyttäneille äideille jaettiin avustuksena ämpäreitä. ”Niissä oli erilaista synnytyksen jälkeiseen perushygieniaan ja vastasyntyneen hoitoon liittyvää tavaraa, kuten liinavaatteita ja saippuaa”, kertoo Vuorikoski. Niinpä Ylpön vaikutuksesta Suomessa otettiin käyttöön 1920-luvulla juuri tällainen Yliopistomuseon haltuunkin päätynyt kori, joita Manner-

Vuoden 1974 pakkauksessa korostuivat voimakkaat kuosit ja perusvärien ennakkoluuloton käyttö.

heimin Lastensuojeluliitto alkoi jakaa apua tarvitseville äideille. Kori sisälsi lakanoita, ompelutarvikkeita, vaatteita ja muuta pienen vauvan hoitoon tarvittavaa – valikoima vaihteli paikkakunnittain, sillä kankaat saatiin lahjoituksena ja tekstiilit valmistettiin ompeluseuroissa. Pakettia kutsuttiin kiertokoriksi, sillä se kierrätettiin eteenpäin seuraavalle tarvitsijalle. ”Toiminnan tavoitteet olivat kansanterveydellisiä ja väestöpoliittisia, kuten Saksassakin. 1920-luvulla lapsikuolleisuus Suomessa oli jopa 15 prosenttia”, kertoo Vuorikoski. Väestöpoliitikoilla oli huoli vanhempien tietämättömyyden osuudesta korkeaan kuolleisuuteen, sillä moni lastensairaus oli jo parannettavissa, ja usein lapsen menehtyminen olisi voitu välttää hyvällä hygienialla ja hoidolla. Kiertokori-hanke oli yritys parantaa tilannetta. Siihen liittyi myös Ylpön masinoima maata kiertävä valistusnäytte-

KOKOELMAT KERTOVAT

TIMO HUVILINNA / HELSINGIN YLIOPISTOMUSEO

Kulttuurihistoriaa museoesineiden kautta

Vuoden 1990 pakkauksen värimaailma muuttui pastellinsävyiseksi.

ly, jossa vanhempia opetettiin tunnistamaan lasten yleisimpiä sairauksia.

lannon vastasyntyneet jäsenet alkoivat 1930-luvulla saada kummilahjana pahvisen laatikon, joka sisälsi paitsi vauvan tarvikkeita ja vaatteita myös tilikirjan. Se oli alkusoittoa valtiolliselle äitiyspakkaukselle, joka tuli osaksi tuoreen äitiysavustuslain keinopalettia vuonna 1937 raha-avustuksen vaihtoehtona. Vuonna 1949 äitiyspakkausta alettiin tarjota jokaiselle synnyttäjälle taloudellisesta asemasta riippumatta. Sen saamiseen liitettiin alusta alkaen ehto: äitiyspakkauksen saadakseen tulevan äidin täytyi käydä neuvolassa ennen neljättä raskauskuukautta. Äitiyspakkaus oli keino sitouttaa synnyttäjät neuvolajärjestelmään, kertoo Vuorikoski. Jo sodan aikaan oli annettu oh-

MUSEO 4/2017

”

Alkusoittoa valtiolliselle äitiyspakkaukselle. jeeksi, että vastasyntyneelle olisi hyvä tehdä peti tavarat sisältäneeseen laatikoon. Asuntopula oli tuolloin huutava, ja monet olivat vailla vakituista asuinpaikkaa ja yöpyivät ahtaasti siellä täällä. Laatikko suojasi vauvaa ahtaissa oloissa helposti leviäviltä taudinaiheuttajilta sekä jäämästä unessa kierähtävän vanhempansa alle. Vuorikoski kertoo, että vielä 50-luvullakin äitiyspakkauksen värimaailma oli puhtaan valkoinen. Sittemmin mukaan alkoi hiipiä ajanmukaisia kuoseja ja värejä, kuten

70-luvun ennakkoluulottomia perusvärien yhdistelmiä, 80-luvun yökerhontyylikästä suklaanruskeaa ja 90-luvun hempeitä pastelleja.

uoden 2017 pakkaus on värimaailmaltaan fiksun graafisenharmaa heleillä väriaksenteilla. Alun perin tiukasti kapaloitu, napavyöllä vyötetty vauva vapautui äitiyspakkauksen kehittyessä 70-luvun villinraidalliseen potkupukuun, 80-luvun nilkkapituisiin pöksyihin ja 2000-luvun vaihteessa bodyyn. Vuonna 1981 pakkaukseen lisätty haalari on ottanut vuosien saatossa paikkansa. Niitä on vuoden 2017 pakkauksessa peräti kolme: joka säähän sekä sisäkäyttöön. Äitiyspakkauksen erityispiirre on, että vaatteet ovat väritykseltään ja malliltaan unisexejä. Ehkä juuri siksi suomalaisten nykyäitien on vaikeampi niellä kaupallisten vauvanvaatteiden jo aivan alusta sukupuolittunutta väri- ja kuosimaailmaa. Pitkään äitiyspakkaus oli kokonaan kotimaista tuotantoa. Pakkausta

KOKOELMAT KERTOVAT Kulttuurihistoriaa museoesineiden kautta

”

LIISA TAKALA

Suomalaiset tekstiiliyritykset saivat tärkeää vetoapua. jaetaan tänäkin vuonna noin 40 000 kappaletta, ja se on ollut aina tavaroiden tuottajille tärkeä tilaus. Suomalaiset tekstiiliyritykset, kuten vaikka Nanso, saivat äitiyspakkauksesta tärkeää vetoapua, jos idänkauppa sattui takkuamaan – pienemmistä valmistajista nyt puhumattakaan. Samalla on syntynyt tuoteklassikkoja, jotka tuntuvat vetoavan vastasyntyneisiin aivan erityisen hyvin. Yksi niistä on vantaalaisen Teho-Muovi-nimisen yrityksen valmistama hymynaamainen, kukkakasvoinen helistin, joka oli vauvojen keskuudessa vuodesta toiseen taattu naurupommi. Helistin otettiin mukaan pakkaukseen 1980-luvun alussa, mutta poistettiin valikoimasta 90-luvulla, kun Teho-Muovi lopetti. Yleisön vaatimuksesta hymyävä muovikukka palautettiin kuitenkin pakkaukseen vielä vuosiksi 2002–2009. Toinen pomminvarma kestohitti on kypärämyssy, joka suojaa meikäläisessä räntäsateessa kätevästi sekä kaulan että korvat.

uonna 1994 äitiyspakkauksen kokoaminen siirtyi Valtion hankintakeskukselta Kelalle. Nykysin äitiyspakkauksen tuotteet on kilpailutettava EU:n sisällä, ja vuoden 2017 pakkauksessa on sekä ruotsalaisia että portugalilaisia valmistajia. Toki edelleen mukana on sellaisia merkkejä kuin Reima ja Familon, mutta harva niistäkään enää valmistaa tuotteitaan Suomessa. ”Äitiyspakkaus on aina heijastellut paitsi muotivirtauksia myös aikansa asenteita ja sitä, mitä kulloinkin pidetään oikeaoppisena vauvan hoitona”, sanoo Vuorikoski.

Tästä hyvänä esimerkkinä on tutin poistuminen valikoimasta vuonna 2001, kun sen käyttöä oli alettu pitää suun terveyden kannalta riskinä. Koska kaikenlainen imeskely on kaikesta huolimatta vauvoista mukavaa, vuoden 2017 pakkauksessa asiaa ajaa kankainen pupu, jolla on suuhun sopivat korvat ja käpälät. Yliopistomuseolla on Suomen suurin museoitu kokoelma äitiyspakkauksia, mutta niiden lisäksi Vuorikoski on kerännyt muistoja ja anekdootteja, joita ihmisillä äitiyspakkauksen tavaroista on – ja niitä on melkein jokaisella. Moni muistaa pehmeän vauvanharjan ajelehtineen lapsuudenkotinsa nurkissa. Joissain talouksissa kukallinen makuupussi on päätynyt loppukäyt-

Yliopistomuseon näyttelypäällikkö Pia Vuorikoski kokosi museon Suomi 100 -näyttelyn.

töön koiran makuualustaksi, ja pikku huopa lämmittää edelleen automatkalla palelevia jalkoja. Entä vauvan kylpyveden lämpömittari? Se roikkuu tätä nykyä monesta laiturinnokasta ja mittaa sopivaa uimalämpötilaa, kertoo Vuorikoski.

Baby in the Box – kiertokorista äitiyspakkaukseen 9.11.2017–13.1.2018 Yliopistomuseo / Tiedekulma Yliopistokatu 4, Helsinki

KANTA-ASIAKAS Mikä museoissa viehättää?

SATAAN MUSEOON SATAVUOTIAASSA SUOMESSA Ritva Laaksoselle itsenäisen Suomen pyöreä syntymäpäivä tarkoittaa Museokortin suurkulutusta. TEKSTI ANNE SALOMÄKI KUVA SAKARI PIIPPO

ata museota 365 päivässä. Ritva Laaksosen Suomi 100 -projekti on saanut osakseen paitsi innokasta palautetta, myös ihmettelyjä. ”Yksi ystävä sanoi, että sinunhan pitää käydä museossa melkein joka kolmas päivä”, hän kertoo nauraen. ”Minä vastasin, että enhän minä vain yhdessä käy per päivä!” Espoossa asuva Laaksonen jäi eläkkeelle kaksi vuotta sitten. Ennen eläköitymistään hän vitsaili töissä, että eläkkeellä hän aikoo kiertää kaikki lähiseutujen museot, kun on itsekin jo museokamaa. ”Työkaverit tuumasivat, että kun olet kiertänyt kaikki, voit aloittaa uudestaan alusta, kun näyttelyt ovat jo ehtineet vaihtua.” Niin Laaksonen hankki Museokortin. Viime vuoden aikana kalenteriin kertyi yli 80 käyntiä 61 museossa. Yksi vierailuista oli erityisen kohtalokas. Vuosi sitten syksyllä Tekniikan museon virkailija kertoi Laaksoselle kuulleensa, että joku mies suunnitteli kiertävänsä vuonna 2017 sata museota Suomen satavuotisjuhlan kunniaksi. ”Sanoin heti, että hei, minähän teen tuon myös.” Haastatteluhetkellä, lokakuun ensimmäisellä viikolla, Laaksosella on listassaan 85 Museokortti-kohdetta ja 104 museokäyntiä. Hän kirjaa aina ylös käyntipäivän, mahdolliset seuralaiset

MUSEO 4/2017

sekä sen, paljonko sisäänpääsy olisi maksanut ilman Museokorttia. ”Monta sataa euroa on jo säästynyt!” Suurin osa museoista on kierretty pääkaupunkiseudulla, mutta listassa näkyvät myös esimerkiksi Tampere, Riihimäki, Lahti, Porvoo ja Turku. Laaksonen käyttääkin tilaisuuksia hyväkseen sukulaisten ja ystävien luona vieraillessaan. Osa tuttavista on innostunut projektista niin, että kutsuu Laaksosen luokseen museomatkalle. Parhaimmillaan päivän aikana on ehtinyt viiteen museoon. Laaksonen huomauttaa, että silloin museoiden on kuitenkin oltava pieniä. ”Tulee ähky, jos on liian isoja museoita. Jos on pieniä ja erilaisia, silloin viisi menee helposti.” Joukossa on ollut sekä pettymyksiä että ikimuistoisia kokemuksia. Esimerkiksi Järvenpään taidemuseossa Elisabeth Järnefelt -näyttelyssä taide ja taustalla soiva klassinen musiikki herkistivät Laaksosen niin, että häntä alkoi itkettää. Poistuessaan hän kertoi tunnekuohusta virkailijalle. ”Hän sanoi, että silloinhan näyttely täytti tehtävänsä, koska se liikutti sinua. Se oli hieno kokemus.”

oni on kehunut Laaksosta reippaaksi ja tsempannut kohti päämäärää. Jotkut ovat todenneet, etteivät millään viitsisi tai jaksaisi ryhtyä samaan.

Projekti on saanut myös läheisiä innostumaan museoista. Laaksonen laskee vieneensä 18 ihmistä mukanaan Suomi 100 -museokäynneille. Heistä nuorin on ollut 7 kuukauden ikäinen ja vanhin 72-vuotias. ”Samalla tulee vietettyä aikaa ystävien kanssa. Yksi ei aiemmin harrastanut museoissa käymistä ollenkaan ja lähti sitten mukaan oikein kierrokselle.” Kouluaikojen kavereiden kanssa Laaksonen kokoontuu joka toinen kuukausi museokäynnille ja syömään tai kahvittelemaan. Sama porukka aikoo liittyä seuraan juhlavuoden viimeiselle museokäynnille – ja skoolata sen päätteeksi. Sadas museo on valittu etukäteen: Helsingin Kaivopuistossa sijaitseva Mannerheim-museo, jossa Laaksonen ei ole koskaan käynyt. Lisäksi vierailu ajoitetaan itsenäisyyspäiväviikolle. ”Eikös olekin aika isänmaallinen juttu?” Sen jälkeen Laaksonen ei enää uusissa museoissa tämän vuoden puolella käy. Niissä, jotka ovat jo listalla, saa toki poiketa, kuten suosikkimuseo Ateneumissa. ”Ensi vuodelle hankin ihan varmasti taas Museokortin. On kai niitä eläkeläiselle huonompiakin harrastuksia kuin museoissa käyminen.” > Ateneum on Ritva Laaksosen suosikkimuseo.

SADAN MUSEON PROJEKTIN SÄÄNNÖT • Mukaan lasketaan vain Suomen museot. • Lisäksi museoiden on oltava Museokorttikohteita. • Samaa museota ei lasketa kahdesti, vaikka näyttelyt vaihtuisivat. • Kun sata on täynnä, uusiin museoihin ei mennä ennen vuoden vaihtumista. • Viimeinen sadasta museosta on Mannerheimmuseo itsenäisyyspäivän tienoilla.

VINTAGE-HARRASTAJAN MATKASSA Kurkistetaan hieman tuntemattomampiin museoihin

KUVA: KALEVALA KORU OY

KORU KIMALTELEE TAITEEN & MUODIN RAJALLA

ellomuseon Suomalainen koru -näyttelyn aikajänne kattaa itsenäisyyden ajan aina varhaisista Pietarissa opiskelleista kultaseppämestareista nykyisiin korutaiteilijoihin. Näyttelyn tunnukseksi valittu Sulo Jousjärven Kielonlehti-rintakoru vuodelta 1955 edustaa suomalaisen korutaiteen käännekohtaa osana laajempaa modernismin läpimurtoa taiteessa ja designissa. ”1950-luvulla tulivat suosioon paitsi moderni, pelkistetympi muotokieli, myös kotimaiset korukivet”, kertoo Kellomuseon amanuenssi Laura Kokki. Kalevala Korun suunnittelukilpailuun vuonna 1947 osallistui monta tunnettua muotoilijaa, kuten Kaj Franck, Rut Bryk ja Tapio Wirkkala, mutta voiton vei tekstiilitaiteilija Heli Vuori. Vuoren ja kilpailussa palkitun Sirkka Ilvessalon Kalevala Korulle tekemiä uuden ajan kansalliskoruja on esillä myös tässä näyttelyssä. Nykyisin klassisen kauniina pidetyt selkeät modernit muodot ovat aiemman koristeellisen,

Kellomuseon Suomalainen koru -näyttely avaa silmät koru muotoilun monipuolisuudelle.

TEEMU TÖYRYLÄ

TEKSTI ELINA TEERIJOKI

< Liisa Vitalin suunnittelema Leppäkerttu-sormus vuodelta 1970 on hopeaa.

MUSEO 4/2017

VINTAGE-HARRASTAJAN MATKASSA Kurkistetaan hieman tuntemattomampiin museoihin

KALEVALA KORU OY

miniälleen häälahjaksi vuonna 1928 suunnittelema riipus, jonka emaloidut pinnat loistavat sinisinä ja keltaisina. Vastaavaa väri-iloa ei näyttelystä löydy ennen nykyajan taidekoruja. Lähemmäs nykyaikaa tullessa taiteilijoiden vapaus kasvaa. Björn Weckström suunnitteli 1960-luvulla Star Warsista kuuluisaksi nousseen veistoksellisen Planetaariset laaksot -korun, mutta taiteilijan 1980-luvulla suunnitteleman riipuksen minkkiturkiskääty jopa hämmentää materiaalivalinnallaan. Suomalainen koru -näyttely yllättää kuitenkin eniten Suomen Korutaiteen Ystävien teosten äärellä. Materiaalit ja muodot voivat olla melkein mitä vain; koruja ei ole aina tarkoitettukaan ylle puettaviksi.

Kirsti Ilvessalo suunnittelema pronssinen Nukkekääty sijoittui hyvin Kalevala Korun suunnittelukilpailussa vuonna 1947.

< Tähtien Sota -elokuvan prinsessa Leialta tuttu Planetaariset laaksot on yksi näyttelyn tunnetuimpia. Björn Weckström suunnitteli hopeiden korun vuonna 1977.

yleiseurooppalaisen korukielen rinnalla hyvin pelkistettyjä. On ymmärrettävää, että niiden läpilyönti vei aikansa. Suomalaisia koruja palkittiin 1950-luvulla monissa kansainvälisissä korumuotoilukilpailuissa ja näyttelyissä. Menestys johti 1960–70-lukujen aktiiviseen koruvientiin. Kaikki näyttelyn korut ovat lainassa, pääosin eri yksityiskokoelmista. Itsenäisyyden juhlavuonna koruille saattaa olla juhlakäyttöäkin, mikä huomioit iin lainasopimuksessa. ”Muutaman lainaajan kanssa tehtiin sopimus, että jos vuoden laina-aikana tulee tarve käyttää korua, se voidaan tilapäisesti korvata näyttelyssä muulla saman kultasepän teoksella”, Kokki paljastaa. Vaikka etenkin arvokoru hankitaan pitkäaikaiseen käyttöön, koruissa näkyy muodin vaihtelu kuten pukeutumisessakin. Itsenäisyyden alkuvuosina korumetalleista oli suosiossa perinteinen keltakulta, kun taas modernistinen 1950–60-luku suosi hopeaa ja 1970-luku pronssia – ajalle leimallisina vaikkapa Pentti Sarpanevan suuret riipukset. Kaija Aarikan puukorut pistävät silmään metallikorujen keskeltä. Kun Aarikka teki ensimmäiset puukorunsa 1950-luvulla, ne olivat hyvin erikoisia. Nykynäkökulmasta ne vertautuvat Printexin ja Marimekon painokankaisiin samalta ajalta. Suomalaista arvokorua ei tunneta värikkyydestä. Onkin hienoa nähdä Akseli Gallen-Kallelan

Kellomuseo Näyttelykeskus WeeGee, Ahertajantie 5, Tapiola, Espoo Suomalainen koru -näyttely 8.4.2018 asti Museoon vapaa pääsy kellomuseo.fi

KATJA HAGELSTAM

> Näyttelyn tunnukseksi valittu Sulo Jousjärven Kielonlehti-rintakoru on vuodelta 1955.

PUHEENVUORO MUSEOLLE Näkökulma muotiteemaan

KANSALLISPUVUT – juhlamuotia 200 vuoden takaa

ansallispukumallit voidaan jakaa pääosin länsisuomalaisiin ja karjalaisiin pukuihin, joissa näkee idän ja lännen kulttuurien sekä uskontojen vaikutuksia. Uutuudet rantautuivat ensin rannikolle, josta ne pikkuhiljaa levisivät sisämaahan. Erilaisten ostokankaiden, kuten painokankaiden ja hienojen harsokankaiden, käyttö on yleisempää länsisuomalaisissa puvuissa. Samoin

MUSEO 4/2017

< Jääsken naisen kansallispuvun näyttävä

osa on nyplätyin sinipohjaisin nyytinkipitsein koristettu esiliina. Jääsken alueen miehen puvun takissa ja liivissä on metallisia kantanappeja kahdessa rivissä. Keski-Pohjanmaan, Vetelin, puvun raidallisen nyöriliivin kangas on käsinkudottua kalminkkia.

paitojen kirjonnat ovat useimmiten valkealla langalla valkealle kankaalle ommeltuja. Karjalaiset puvut puolestaan valmistettiin pääosin käsinkudotuista kankaista ja koristeltiin värikkäin kirjonnoin ja reikäompelein. Tykkimyssy ja tanu ovat aikuisten naisten päähineitä länsisuomalaisissa puvuissa. Huntu ja sorokka kuuluvat puolestaan karjalaisten naisten pukuihin. Miesten pukumalleissa on selkeämmin nähtävissä yleismuodin vaikutus ja siten erotettavissa vähemmän alueellisia piirteitä. Kansanpukujen jäädessä vähitellen pois käytöstä pukututkijat alkoivat 1800-luvun lopulla koota niiden uusintoja, kansallispukuja. Nykyisin kansallispukumalleja on koottuna reilut 400. Taina Kangas kansallispukukonsultti, Suomen kansallispukukeskus ja Suomen käsityön museo

”

Ylellisyysasetukset rajoittivat kansan käyttämiä materiaaleja.

Suomalainen kansallispuku -näyttely 3.12.2017 asti Suomen käsityön museo Kauppakatu 25, Jyväskylä kansallispukukeskus.fi, kansallispuvut.fi

SUOMEN KANSALLISPUKUKESKUS

ri aikakaudet ja niille tyypilliset tyylisuunnat ovat näkyvissä niin rakennuksissa, huonekaluissa kuin pukeutumisessakin. 1700–1800-lukujen pukeutuminen rajoittuu helposti mielikuvissamme säätyläisten käyttämiin asuihin, mutta miten tavallinen kansa pukeutui juhlaan pari sataa vuotta sitten? Ylellisyysasetukset rajoittivat kansan käyttämiä materiaaleja. Esimerkiksi verka ja silkki kuuluivat säätyläisille, kun taas sarka ja muut käsinkudotut kankaat kuuluivat kansalle. Kaikki kielletty on aina ollut haluttua, joten kansa otti innokkaasti vaikutteita ja ideoita säätyläisten pukeutumisesta ja toteutti niitä hyvin omintakeisesti. Kansanpukujen malleihin saatiin vaikutteita myös kartanonrouvien lahjoittaessa epämuodikkaita vaatekappaleitaan palvelijattarilleen. Näin kansanpuvuissa ja niiden uusinnoissa, kansallispuvuissa, on nähtävissä eri aikakausien tyylipiirteitä samassa asussa.

Museoiden talvinäyttelyt. NÄYTTELYLIITE

LÄ

E HD

ATK OM

Museo-lehden näyttelyliite esittelee talvikauden kiinnostavimmat näyttelyt.

SALLAN SOTA- JA JÄLLEENRAKENNUSAJAN MUSEO

Loka–kesäkuu ti–la 10–17 Heinä–syyskuu ti–su 10–17 Verkkonäyttely: Sata kuvaa Sallasta bit.ly/2zf9rCE salla.fi/museo 5/3 €, Museokortti Savukoskentie 12, 98900 Salla +358 (0)40 579 0762

SIIDA – SAAMELAISMUSEO JA LUONTOKESKUS

TYKKÄÄ MUSEOLIITOSTA FACEBOOKISSA

ti-su 12-16

Palanderin talon joulu Linnankatu 16, Hämeenlinna

•

hmlmuseo.fi



Avoinna 1.10.–31.5. ti–su 10–17 Lasten näyttely ”Kentänpäässä” 8.4.2018 saakka Pääsymaksut: 10€/aik, 8 €/eläkel., opisk., 5€/koulul. 7–17 v., 0€/lapsi 0–6 v. Inarintie 46, 99870 Inari 0400-898 212, www.siida.fi

VIHAN VÄRIT Sisällissodan syitä ja seurauksia Varkaudessa 18.2. - 20.5.2018 www.varkaus.fi/museot

2.12.2017−7.1.2018

  

  -



NÄYTTELYLIITE Museoiden talvinäyttelyt.

Postimuseon näyttelyt museokeskus Vapriikissa Alaverstaanraitti 5, Tampere 12 €/6 € tai Museokortti•www.postimuseo.fi

PÄÄSYLIPPUSI MUSEOON 24/7 Seinätön museo -mobiiliopasteet avaavat perinteisen museokäynnin aikaan ja paikkaan rajoittumattomaksi 24/7 palveluksi.

SEINÄTÖN MUSEO -MOBIILIOPASTEISTA LÖYDÄT

• museoiden esineistöä, teoksia ja näyttelyjä tai • vaikkapa lähiseudun puistojen patsaita tai • alueen kauneimpia kulttuurimaisemia.

Seinätön museo -opasteiden kaikki videot, opasteet, selosteet ja ulkoreittien ohjeet toimivat suoraan älypuhelimessa tai tabletissa – erillisten sovellusten lataamista ei tarvita. Tutustu Seinättömään museoon osoitteessa tarinasoitin.fi/seinaton.

Museoiden talvinäyttelyt. NÄYTTELYLIITE

Talven näyttelyt 2017

VUOSISADAN TARINAT KERROTAAN MUSEOISSA. Mikkelin taidemuseo 4.2.2018 saakka

Fragmentteja – Tommi Toija Metsän kaikuja Ristimäenkatu 5, 50100 Mikkeli Puh. 015 194 2424 ke 12–19, to–su 10–17, ma–ti suljettu. Huom! Taidemuseo on suljettu 5.2.2018 alkaen muuton vuoksi.

Museokortti lahjaksi! JOULUTARJOUS: Lisäkuukausi kaupan päälle 12kk+1kk = 64,90€

SA-kuva

Päämajamuseo 31.3.2018 saakka

Jos se olisin ollut minä Päämajankuja 1–3, 50100 Mikkeli Puh. 015 194 2427 Avoinna 1.9.–30.4. pe–su 10–17.

MKM

Suur-Savon museo 28.2.2018 saakka

Mikkelin pitäjänkirkko 200 vuotta Otavankatu 11, 50130 Mikkeli Puh. 015 213 606 Avoinna 1.9.–30.4. ke 10–17, la 10–17.

MIKKELIN KAUPUNGIN MUSEOT

Voimassa 31.12.2017 saakka

Hallituskatu 8 E, 50100 Mikkeli Puh. 015 194 2424 • www.mikkeli.fi/museot Museoissa käy valtakunnallinen museokortti.

KERRO MEILLE Suomen museoliitto maksaa postimaksun

Mikä on tämän lehden mielenkiintoisin juttu? Mikä inspiroi? Mitä pitäisi parantaa? Vastaa 1.1.2018. mennessä, ja voit voittaa kuvassa olevan Suomen kansallispukukeskuksen lahjoittaman kansallispukuaiheisen kukkaron. Kukkaro on maineikkaan kansallispukukuvastojen kuvittaja Alli Tourin akvarellin mukaan painettu ja hänen käsin signeeraamansa. Se on valmistettu käsityönä Suomessa. Arvomme yhden kukkaron kaikkien palautteenantajien kesken. Palautetta voi antaa tällä lomakkeella tai sähköpostilla info@museoliitto.fi. Lehden mielenkiintoisin juttu löytyy sivulta: Palautetta toimitukselle

Nimi

Lähiosoite

ANNA PALAUTET TA 1.1 .2018 MENNESSÄ

SUOMEN MUSEOLIITTO Tunnus 5015312 00003 VASTAUSLÄHETYS

Postinumero ja -toimipaikka

VUONNA 2018

MUSEO

ILMESTYY NELJÄ KERTAA 23. 2 . – Vuosi 1918 18. 5. – Kulttuuriperintövuosi 14. 9. – Nuoret 30. 11. – Musiikki

M US E OAL JOHTA AN AIK AK VA AUSLEHTI

Ilmoita Museo-lehdessä!

–25%

Kun varaat ilmoitustilan kaikissa ensi vuoden lehdissä 23.1.2018 mennessä. Katso tarkemmat hinnat ja muut tarjoukset: museoliitto.fi/museo-lehti/ilmoitusmyynti

MUSEOMESTARI MYYRYNEN

Käytä tätä palvelukorttia kun haluat tilata lehden, ilmoitat osoitteenmuutoksesta tai irtisanot tilauksesi. Lehden voi tilata myös verkossa: museoliitto.fi/tilaa-lehti

JOHTAVA MUSEOALAN AIKAKAUSLEHTI NELJÄ KERTAA VUODESSA Itselleni

Lahjaksi

Vuositilaus 38 euroa

Kestotilaus 34 euroa Jäsentilaus 25 euroa

Opiskelijatilaus 25 €, opiskelijakortin no.: Muutan osoitteeni — / 201— alkaen

Irtisanon tilaukseni

PALVELUKORTTI

Suomen museoliitto maksaa postimaksun

Vanha osoite tai tilauksen maksaja Sukunimi

Etunimi

Jakeluosoite Postinumero ja -toimipaikka Uusi osoite tai lahjan saaja Sukunimi

Etunimi

Jakeluosoite Postinumero ja -toimipaikka Puhelin

SUOMEN MUSEOLIITTO Tunnus 5015312 00003 VASTAUSLÄHETYS

Päiväys ja tilaajan allekirjoitus

Kestotilaus jatkuu ilman erillistä uudistamista. Ulkomaille meneviin tilauksiin tulee postituslisä. Tilauksen voi keskeyttää ennen tilauskauden loppua joko puhelimitse 0444 300 701 tai sähköpostitse museoliitto@museoliitto.fi. Mikäli lehtitilaus irtisanotaan, veloitetaan vastaanotettujen lehtien hinta. Lehtiä 47 ei veloiteta, jos ilmoitat irtisanomisesta kirjallisesti kahdeksan vuorokauden kuluessa ensimmäisen lehden saatuasi. Tilaukset, osoitteenmuutokset ja peruutukset tulevat voimaan 2–4 viikon kuluessa ilmoituksen saapumisesta.

SUOMEN MUSEOLIITTO ANNANKATU 16 B 50, 00120 HELSINKI

Parhaat ratkaisut museoihin Tyylikäs ja kustannustehokas Beacon Muse -sarja tarjoaa mielenkiintoisen LED-kohdevalaisinkonseptin, mikä on suunniteltu erityisesti museoiden tarpeisiin. Beacon Muse • Valokeilan portaaton säädettävyys 10°–70° (41W) • Valaisinkohtainen himmennys / DALI 100 –1% • Värintoistoindeksi CRI 97 • Tehot 21W ja 41W Beacon Wallwash – UUTUUS • Uuden aikakauden seinänpesuri • Valaisinkohtainen himmennys / DALI 100 –1% • Värintoistoindeksi CRI 85 ja CRI 93 • Teho 48W Beacon Tune • Säädettävä värilämpötila 2100 – 4300K • Valaisinkohtainen himmennys • Värintoistoindeksi CRI 90 • Teho 23W

Beacon-sarjassa vakiona 3-vaihevirranotin, joka soveltuu useimpien kiskovalmistajien 3-vaihekiskoon (mm. Nordic Aluminium, ERCO, Staff, iGuzzini, Hoffmeister) Feilo Sylvania Finland Oy • www.sylvania.fi