Synkooppi op. 130 by Synkooppi-lehti

1/ 2018

O P. 1 3 0

MUSIIKKITIEDE

HELSINGIN Y LIOPISTO

01 / 2018

SISÄLLYS O P. 130 3

PÄÄKIRJOITUS

LIIKKUVAN KUUNTELUN RUUMIILLISUUS

Eeva Palmén

Maija Sillanpää

RISTEILYRAPORTTI: 26 YEARS OF DANCE Eeva Palmén

KEIKKA-ARVIO: KRAFTWERK Jukka Parkas

KIRJA-ARVIO: KONE-SUOMI Sampo Wiik

LEVY-ARVIO: LITKU KLEMETTI Laura Korhonen

}

41. VUOSIKERTA Synkooppi on Helsingin yliopiston musiikkitieteen ainejärjestön Synkoopin julkaisema ja neljä kertaa vuodessa ilmestyvä musiikkialan yleislehti. Vuodesta 1978 asti ilmestynyt lehti pureutuu kulloinkin puhuttaviin ajankohtaisiin musiikkialan ilmiöihin perinteitään unohtamatta. www.synkooppi.fi JULKAISIJA Helsingin yliopiston musiikkitieteen ainejärjestö Synkooppi ry Synkooppi-lehti, PL 59, 00014 Helsingin yliopisto PÄÄTOIMITTAJA Eeva Palmén TOIMITUSSIHTEERI Sampo Wiik AD Jukka Parkas KIRJOITTAJAT 1 / 2018 Maija Sillanpää, Eeva Palmén, Jukka Parkas, Sampo Wiik & Laura Korhonen KANSIKUVA Jukka Parkas OIKOLUKU Maija Moilanen & toimituskunta TILAUKSET Tilauslomakkeella osoitteessa synkooppi.fi tai toimitussihteeri.synkooppi@gmail.com HINNAT Irtonumero 6 €, vuosikerta 20 € ILMOITUSMYYNTI Toimituskunta PAINOS 92 kpl PAINOPAIKKA Unigrafia 2018 Lehti on julkaistu HYY:n järjestölehtituella.

PÄÄKIRJOITUS

Uusi toimituskunta on jälleen aloittanut työnsä Synkooppi-lehden tekijöiden pitkässä jatkumossa. Olen itse saanut kunnian siirtyä taittajan pallilta päätoimittajan rooliin. Taittajan työt on ottanut varmoin ottein haltuun Jukka Parkas ja toimitussihteerin lankoja käsissään pitelee tästä eteenpäin Sampo Wiik. Haluan koko toimituskunnan puolesta kiittää meille osoitetusta luottamuksesta kuljettaa Synkooppi-lehden tärkeää perintöä eteenpäin. Lämpimästi kannustan kaikkia kirjoittamisesta kiinnostuneita ottamaan osaa lehden sisällön tuottamiseen. Otamme mielellään vastaan kaikenlaisia musiikkia käsitteleviä juttuja, eikä kirjoittajia ole koskaan liikaa.

Näiden lisäksi saamme lukea Maija Sillanpään kiehtovan artikkelin musiikin liikkuvasta kuuntelemisesta. Miten liike ja tila vaikuttavat siihen, mitä ja miten kuulemme? Miten kokemus tilasta ja ympäröivästä todellisuudesta muuttuvat kuunnellessamme musiikkia liikkeessä? Laura Korhonen päättää opuksen arviollaan Litku Klemetti & Tuntematon numero -yhtyeen Horror ‘15 albumista. Nautinnollisia lukuhetkiä!

Tämän vuoden ensimmäisen numeron teemaksi valikoitui liike. Musiikki on liikettä. Se liikuttaa mieltä, kehoa ja tunteita. Se liikkuu tilassa ja materiassa. Se saa ihmiset liikkeelle ja liikuttumaan. Soiva ääni on jo itsessään liikettä. Musiikin voimalla ja avulla on saatu liikkeelle vallankumouksia ja kansanliikkeitä. Musiikki ja liike ovat erottamaton osa toisiaan. Sattuman kautta usean jutun keskiöön on noussut tällä kertaa konemusiikki. Jukka Parkas kirjoittaa tunnelmia Kraftwerkin tuoreelta Suomen-vierailulta. Uutuuskirjan Kone-Suomi puolestaan arvioi Sampo Wiik. Allekirjoittaneen raportti konemusiikin suurristeilyltä pohtii suomalaisen konemusiikkikulttuurin nykytilaa.

Eeva Palmén

Päätoimittaja paatoimittaja.synkooppi@gmail.com

S Y N K O O P P I // 3

4 // 4 // SSYYNNKKOOOOPPPPI I

Liikkuvan kuuntelun ruumiillisuus TEKSTI Maija Sillanpää KUVAT Henna Parkas

Liikkuva kuunteleminen on yksi nykyajan teknologista yhteiskuntaa mielekkäimmin kuvaavista kulttuurisista ja sosiaalisista ilmiöistä, sillä se tiivistää selvästi ajan hengen – individualistisen halun yksilöllistää arkiset hetket.

S SY YN NK KO OO OP PP PII // //

5 5

Nuoret kuuntelevat musiikkia kuulokkeillaan lähes paikassa kuin paikassa, luoden näin saumattoman jatkumon eri tilojen välille niiden yksityisestä tai julkisesta luonteesta riippumatta. Äänitutkija Michael Bull (2007) määrittelee liikkuvan kuuntelun musiikin kuunteluksi puhelimella tai kannettavalla multimediaa yhdistävällä kuuntelulaitteella (esim. iPod). Sen lisäksi liikkuva kuuntelu voi olla autossa tapahtuvaa musiikin kuuntelua paikasta toiseen liikuttaessa. Bull kuvailee liikkuvan kuuntelun kokonaisvaltaista kokemusta äänikuplaksi (auditory bubble), joka ympäröi kuuntelijan hänen liikkuessaan kaupunkitilassa. Ihminen kulkee kuplan sisällä saumattomasti tilassa sulkien pois ulkopuolisen todellisuuden äänimaailman ja yksilöiden kokemuksestaan omanlaisen. (Bull 2007: 3–4.) Musiikin ja kehollisuuden suhteen yksilöllinen kokeminen onkin liikkeen kautta erityisellä tavalla läsnä liikkuvassa kuuntelemisessa, ja tätä ulottuvuutta tarkasteltaessa keskeiseen asemaan nousee erityisesti yksilöllinen kuulokkeilla tapahtuva musiikin kuuntelu julkisessa kaupunkitilassa. Musiikin kuuntelu kannettavien teknologioiden kautta mahdollistaa ihmisen fyysisen liikkumisen tilasta toiseen, minkä vuoksi ihmisen fysiologia onkin liikkuvan kuuntelun yhteydessä kenties vielä keskeisemmässä asemassa kuin perinteisemmissä kuuntelutavoissa. Olen itse musiikkia liikkeessä kuunnellessani kokenut kehollani suorastaan immersiivisiä tiloja. Vasta toissapäivänä kävelin ulkona meren jäällä Auringon paisteessa. Pysähdyin hetkeksi ja laitoin kuulokkeet korviini. Frank Oceanin laulu soljui samettisen pehmeänä jäisen tuulen suhinan läpi. Käännyin kohti Aurinkoa ja tunsin aavistuksen sen keväisestä lämmöstä ihollani. Seistessäni siinä keskellä luonnon ihmeellisen valkoista autiomaata mieleni valtasi ääretön tyhjyys, ja tuntui kuin olisin siirtynyt hetkessä kaikesta elämän turhuudesta osaksi jotain suurempaa.

// S Y N K O O P P I

Musiikin suhdetta ihmiskehoon erityisesti kuuntelemisprosessissa on tarkastellut muiden muassa tutkija Tia DeNora (2000), jonka mukaan musiikin vaikutus voidaan nähdä yksilön ruumiin eri ominaisuuksissa, kuten energiassa, motivaatiossa, kestävyydessä ja ajoituksissa sekä homeostaattisissa, ruumiintoimintojen tasapainoon vaikuttavissa piirteissä. DeNora näkee musiikin kautta tapahtuvan rytmisen mukautumisen (bodily entrainment) olevan mahdollista tilanteessa, jossa turvallisuuden tunne on ruumiillistunut ja yksilö voi tämän myötä mukautua kehollaan ympäristöönsä. Ympäristöön rytmisesti mukautuminen ja ruumiillistuneen turvallisuuden tavoittaminen edellyttää kuitenkin ympäristöltä tiettyjä piirteitä, joiden kautta yksilö voi löytää yhteyden ympäristönsä kanssa. (DeNora 2000: 76, 85.) Musiikin vaikutus ihmisen kehoon ei rajoitu kuitenkaan pelkästään auditiivisesti aistittuihin ärsykkeisiin, vaan käsittää myös musiikin fyysisesti aistittavan värähtelyn, joka saattaa vaikuttaa ihmisen kehon toimintaan myös silloin, kun hän ei pysty aistimaan itse ääntä. Värähtelyjä ei kuitenkaan ole tutkittu aina yhtä tärkeänä osana musiikin kuuntelua ja kokemusta kuin nykyään, sillä kiinnostus musiikin ja äänen materiaalisuuteen on herännyt tutkijoiden keskuudessa vasta aivan 1900-luvun lopulla. Kulttuurisen musiikintutkimuksen piirissä onkin puhuttu viime vuosina audismista (mm. Leppänen 2017: 34), jolla viitataan tällaiseen kuulokykyyn perustuvaan ”syrjintään” musiikkikäsityksessä. Musiikkia, ja yleisemminkin ääntä, värähtelyllisenä ilmiönä on kuitenkin viime vuosien aikana tutkittu jo muun muassa pelon tunteen rakentamisessa sodankäynnissä (Goodman 2010) sekä laulajan ja lauluäänen kuuntelijan kehollisuudessa (Eidsheim 2011). Värähtelyllinen ulottuvuus rakentaa uusia merkityksiä liikkuvan kuuntelun yhteydessä, sillä kuulokkeiden kautta on mahdollista asettaa musiikki fyysisesti yhä lähemmäs omaa kehoa ja sen prosesseja. Äänen värähtelyllisen ulottuvuuden saralla mielenkiintoinen tutkimuskohde tulevai-

suutta ajatellen olisikin kuulokkeiden kautta ihmisen kehoon tulevien ääniaaltojen värähdysten vaikutus fysiologiaan. Myös kehollisuuden luonteen muutos kuulokkeiden kautta yhteisöllisestä yksityiseksi on kiinnostava piirre, sillä vaikka kehollinen kokemus on aina yksilöllinen, vaikuttaa yksilöity, ulkopuolisilta suljettu kuuntelukokemus vain kuuntelijan kehollisuuteen. Tämä yksilöi hänen kokemuksensa tilanteessa eri tavalla kuin esimerkiksi konserteissa tai klubeilla, joissa sama musiikin värähtely tavoittaa kaikki tilassa olevat kuulijat. Jokainen toki aistii ja kokee värähtelyn tilanteessa eri tavalla, mutta värähtely toimii myös kokijoita yhdistävänä mediumina.

KOKEMUKSEN RAKENTUMINEN KEHOLLISUUDEN KAUTTA

Liikkuvan kuuntelun vaikutukset ihmisen kehoon ja mieleen ovat tutkimuksissa osoittautuneet varsin moninaisiksi. Vaikutukset saattavat vaihdella kuuntelijan mielentilan tai ajattelun muutoksista aina näkyviin muutoksiin kuuntelijan liikkeissä. Liikkuvan kuuntelun kohdalla ei voida kuitenkaan suoraan osoittaa näiden vaikutusten syntyvän pelkän musiikin kuuntelun kautta, sillä myös kuuntelutilanteen muu esteettinen sisältö toimii yhdessä musiikin kanssa kuuntelijan havainnon rakentamisessa. Musiikin funktio kuuntelijoiden keskuudessa vaihtelee, mutta usein keskiössä on hektisen arjen ja elämän sekä laajemmin oman identiteetin hallinta yksilöidyn kuuntelukokemuksen kautta. Musiikki ottaa liikkuvan kuuntelun kautta eri tilanteissa erilaisia rooleja, joista osassa ihmisen keholla on tärkeämpi asema kuin toisissa. Esimerkiksi fyysisen urheilusuorituksen yhteydessä musiikin kuuntelu saa omanlaisensa luonteen, kun sen avulla haetaan energiaa ja tietyn mielialan ylläpitoa. Tällaisissa tilanteissa tietty kappale voi muodostua jopa eräänlaiseksi mantraksi, jota toistetaan useita kertoja, kun sen avulla

saavutettu mielentila on osoittautunut halutuksi (Bull 2007: 125–126). Yksi yleisimmistä liikkuvan kuuntelun kautta tavoitelluista mikrohallinnan muodoista onkin tietyn mielialan saavuttaminen tai ylläpito. Bull (2007) on tutkimuksessaan erottanut kolme mielialan ylläpitoon liittyvää strategiaa: tietyn kappaleen toisto, uusien musiikin kuunteluteknologioiden mahdollistama musiikin valinnanvara ja yksityinen kuuntelutapa. Kaikki kolme tekijää vaikuttavat yhdessä liikkuvan kuuntelun kykyyn muovata kuuntelijan mielialaa, ja sen kautta jopa hänen näkyviin fyysisiin ruumiintoimintoihinsa. Esimerkiksi Bullin haastattelema Malcolm toteaa tiedostavansa yksilöidyn musiikkivalinnan vaikuttavan kuuntelutilanteessa hänen kävelytyyliinsä, liikkeisiinsä ja kasvonilmeisiinsä. Kuuntelija voi suhteuttaa siis Malcolmin tavoin liikkeensä kuuntelemaansa musiikkiin, tyypillisesti esimerkiksi kävellen kappaleen kanssa samaan rytmiin. Näin liikkuva kuuntelu saattaa mukauttaa kuuntelijan liikkeen musiikkiin, mutta samalla kuitenkin myös passivoida hänet ympäröivästä maailmasta. (Bull 2007: 125–131.) Malcolmin havainto hänen oman kehon liikkeidensä muutoksesta musiikkia kuunnellessa sopii hyvin myös DeNoran käsitykseen musiikin ja kehon suhteesta kuuntelukokemuksessa. DeNoran mukaan ihmisen rytminen mukautuminen musiikkiin ilmenee yleensä mikro-tason liikkeinä kuuntelijan kehossa, kuten Malcolmin kohdalla kasvonilmeissä ja mahdollisessa muiden lihasten normaalista poikkeavassa jännittymisessä. Tällaiset tiedostetut tai tiedostamattomat kehon liikkeet aina arkisesta kävelytyylistä koreografioituun tanssiin asti lisäävät ihmisen tietoisuutta itsestään ja kehollisuudestaan. Kehon liikkeiden lisäksi myös kehon sisäisiä prosesseja voidaan mukauttaa ajallisesti musiikin tai ympäristön temporaalisuuden mukaan. DeNora näkee rytmisen mukautumisen tarkoittavan tästä näkökulmasta katsottuna säännönmukaistumista tai muutosta erilaisissa fysiologisissa tiloissa, käytöksessä,

S Y N K O O P P I //

tunteiden ja mielialan ajallisissa parametreissä sekä sosiaalisessa roolissa ja toiminnan tavoissa. (DeNora 2000: 78–79.) Liikkuva kuuntelu toimii lisäksi eri tilanteissa myös sosiaalisen tilan rakentajana. Teknologisoituneessa nykykulttuurissa ihminen voi musiikin kautta neuvotella oman tilansa osana julkista kaupunkitilaa noudattamalla tai rikkomalla tiettyjä kuunteluun liittyviä, sosiaalisesti konstruoituneita normeja. Simon Frith pohtii artikkelissaan Music and Everyday Life (2003: 95) musiikin kuuntelun yksityisen ja julkisen ulottuvuuden rajoja ja esittää, että yksityisen musiikkivalinnan ”pakottaminen” ulkopuolisten kuulijoiden korville koetaan loukkauksena yksityistä tilaa kohtaan. Tällainen tilanne, jossa yksi kuuntelija ei kunnioita toisten tilassa olevien oikeutta omaan tilaan, voi syntyä esimerkiksi julkisissa kulkuvälineissä kanssamatkustajien kuulokkeiden kautta ”vuotavasta” musiikista. Kun vieressä istuvan kuuntelijan musiikki alkaa ärsyttää, piilee taustalla siis mahdollisesti erilaisen musiikkimaun lisäksi myös kokemus oman tilan hallinnan menettämisestä. Liikkuva kuuntelu aiheuttaa edellä mainitun kaltaisia tilanteita väistämättä etenkin maailman metropoleissa, joissa väenpaljous pakottaa ihmiset fyysisesti lähekkäin arkipäiväisissä tilanteissa. Tulevaisuudessa suurkaupungeissa tullaan ehkä asian suhteen ottamaan mallia esimerkiksi Tokion metrosta, jossa ihmisiä ohjeistetaan pitämään musiikinkuuntelunsa äänenvoimakkuus tasolla, joka ei vuoda kuulokkeista eikä näin häiritse kanssamatkustajia. Liikkuvien kuuntelukäytäntöjen tutkimukselle hedelmällinen lähestymistapa löytyy mielestäni yksilöllisen kokemuksen tarkastelusta monimuotoisena sekä moniaistisena kokemuksena, jossa kuuntelija muodostaa havaintonsa vuorovaikutuksessa musiikin ja kuunteluympäristönsä kanssa. Erityisesti fenomenologia näyttäytyy asianmukaiselta lähestymistavalta ilmiöön, sillä siinä tarkastelun kohteena on todellisuus sellaisena kuin se näyttäytyy meille kokemuksemme kautta. Tutki-

// S Y N K O O P P I

ja Ruth Herbert (2011: 53) onkin jo lähestynyt aihetta fenomenologian kautta omassa ”arkipäiväistä” musiikin kuuntelua käsittelevässä tutkimuksessaan, jossa hän pyrkii tarkastelemaan kuuntelijan tietoisuutta ja huomion jakautumista musiikin kuuntelutilanteissa. Herbert (2011: 81) toteaa aineistonsa pohjalta yleisimmäksi arkikuuntelun kokemuksen tekijäksi jaetun ja vaihtelevan huomion tilanteessa, muttei juurikaan nosta esiin kokemuksen kerroksellisuutta, jonka kokijan liikkuminen todellisessa fyysisessä ympäristössä ja hänen samanaikainen sidoksensa teknologiaan musiikin kuuntelulaitteen kautta muodostavat. Musiikin, kokijan, ympäristön ja teknologian vuorovaikutus nousee liikkuvassa kuuntelussa keskeiseen asemaan, sillä kuuntelukokemus muodostuu kaikkien näiden tekijöiden yhteisvaikutuksesta. Kokijan rooli tulisi kenties tutkimuksessa nostaa entistä vahvemmin esiin osana ympäristöä – ei siitä erillisenä. Usein arkijärjellä ajateltuna miellämme edelleen ihmisen ja hänet ympäröivän todellisuuden eri kategorioihin, vaikka joidenkin tutkijoiden mielestä tällainen dualistinen jaottelu on hyvin keinotekoinen ja ainoastaan toisintaa länsimaiselle ajattelulle ominaista tapaa hahmottaa maailma erinäisten dikotomioiden kautta (Berleant 1995: 90–91). Modernissa ajattelussa ihmisen ja ympäristön välinen vuorovaikutus on kuitenkin niin vahva, ettei ihmistä voi erottaa ympäristöstään eikä ympäristöä ihmisestä. Tällaisen näkemyksen pohjalta voimme avata mahdollisuuden kokemuksen moniaistisuudelle ja rajattomuudelle, joita myös ympäristöestetiikassa usein korostetaan erityispiirteinä ympäristön esteettiselle kokemiselle (Hepburn 1994: 23). Kokija ei voi julkisessa kaupunkitilassa musiikkia kuunnellessaan rakentaa kokemustaan ympäristöstään erillään – hänen kehollinen kokemuksensa muodostuu osana ympäristöä, riippumatta siitä, tiedostaako hän ympäristön aseman kokemuksessa vai ei.

KOHTI POSTHUMANISMIA

Erityisen mielenkiintoista musiikin mukautumisessa osaksi ihmistä teknologian keinoin on se, miten ihminen itse näkee teknologian roolin kokemuksissaan. Teknologiaa kriittisesti tarkastelevat ovat varmasti hyvin tietoisia siitä, miten suuressa roolissa nykyteknologia on musiikin kautta heidän arjessaan, mutta valtaosa musiikin kuuntelijoista tuskin kiinnittää asiaan juurikaan huomiota. Tällä saralla riittänee tutkittavaa tulevina vuosina: Miten ihmiset tiedostavat teknologian roolin omassa elämässään ja huomaavat sen vaikutuksen omaan kehoonsa ja identiteettiinsä kokemustensa kautta? Teknologian alituinen läsnäolo ihmisten elämässä vaikeuttaa sen vaikutusalueiden tunnistamista, ja edellä mainittujen seikkojen hahmottamista. En itse useinkaan kuunnellessani musiikkia suoratoistopalvelusta puhelimellani ajattele tietoisesti teknologian läsnäoloa tilanteessa, sillä toiminnasta ja sen välineestä on tullut tavanomainen osa arkipäivääni. Älypuhelimesta on todella tullut eräänlainen uusi ihmiskehon jäsen, jonka läsnäolo tuntuu jollain kummallisella tavalla ”luonnolliselta”. Posthumanismi on ollut viime vuosina keskeinen painotus taiteiden tutkimuksen saralla. Siinä keskitytään tarkastelemaan teknologian aseman vahvistumista yhteiskunnassa ja kyseenalaistetaan ihmisen rooli luonnon yläpuolella. Vaikka ihminen on edelleen rationaalisen ajattelunsa kautta tarkastelun keskiössä, on hänen asemansa puhtaasti inhimillisenä olentona muuttunut teknologisen sidoksen vuoksi. Posthumanismin määrittelyssä on hahmotettavissa tieteellisissä diskursseissa kaksi pääsuuntaa. Joidenkin tutkijoiden mielestä posthumanismi on filosofinen suuntaus, joka laajentaa perinteisen länsimaisen filosofian vakiinnuttamaa antroposentristä maailmankuvaa, ja pohtii erityisesti ruumiillisuutta ja suhdettamme teknologiaan. Toiset puolestaan ajattelevat posthumanismin

lähes synonyymina transhumanismille, jonka tavoitteena on kehittää ihmistä ”paremmaksi” ja löytää jonkinasteinen riippumattomuus kehosta teknologian avulla. (Brians 2011: 129–130; Sampanikou 2017: 1–2.) Molemmat edellä mainituista posthumanistisista käsityksistä kuitenkin nivoutuvat toisiinsa, sillä ihmisen muuttuessa teknologisesti parannelluksi, muuttuu myös käsitys hänestä ihmisenä. Ihminen, joka on puoliksi kone, tuskin mahtuu enää nykyisen ihmiskäsityksemme rajoihin, mikä pakottaa meidät muuttamaan perinteisen ideamme ihmisyydestä. Uudenlaista, perinteistä käsitystä ihmiskehosta laajentavaa ajattelua esittävät muiden muassa filosofit Gilles Deleuze ja Félix Guattari, joiden mukaan keho ei ole määriteltävissä vain lihallisissa ja biologisissa rajoissa vaan huomioon tulee ottaa myös materiaaliset rakentavat tekijät (kuten ihmiskehoon vaikuttava teknologia) tämän ulkopuolelta (Brians 2011: 134). Materiaalisuus ei siis toimi heidän mukaansa synonyymina ruumiillisuudelle, vaan edustaa laajempaa sosiaalisten ja symbolisten voimien kenttää. Tutkija Lawrence Kramer (2013) puolestaan näkee uusien kuunteluteknologioiden muokkaavan ihmisen kehoa, häivyttäen rajaa ihmisen ja koneen välillä. Kramerin mukaan teknologiasta tulee erottamaton osa ihmisen ruumista, kun humanismista siirrytään posthumanismiin (Kramer 2013: 43–44). Vaikka Kramerin ajatukset saattavat tuntua vielä kaukaisilta verrattuna nykyaikaan, on kehityskulku selvästi menossa kohti tällaista käsitystä ja kokemusta ihmisen kehosta teknologisesti täydennettävänä. Kramerin ajattelua tukevat tavallaan myös tutkimustulokset (esim. Bull 2007: 126) siitä, että ihmisten keskittyminen ja ajatteleminen ovat muuttuneet luonteeltaan musiikinkuuntelun arkipäiväistyttyä. Jotkut eivät esimerkiksi enää pysty syvällistä keskittymistä tai ajattelua vaativiin tehtäviin ilman musiikin läsnäoloa tilanteessa. Musiikin voidaan tulosten perusteella nähdä aiheuttavan jonkinasteista fysio-

S Y N K O O P P I //

logisiin prosesseihin vaikuttavaa riippuvuutta, kun kuuntelijat tottuvat musiikkiin tietyissä tilanteissa. Näin ollen musiikki tulee teknologian kautta osaksi ihmistä itseään ja vaikuttaa kehon toimintoihin niin psyykkisesti kuin fyysisestikin. Eikö inhimillinen keho enää riitä nykyihmisen tarpeisiin niiden muuttuessa yhä enenevästi teknologiaan sidotuiksi? Millä tavoin erilaisten kannettavien teknologioiden läsnäolo muokkaa minuuttamme? Entä miten teknologian, musiikin ja ympäristön monimuotoinen suhde rakentaa kokemuksia jokapäiväisessä elämässämme? Esimerkiksi tällaisia kysymyksiä tullaan varmasti tarkastelemaan lähitulevaisuudessa yhä enemmän posthumanismin poikkitieteellisellä kentällä. Uskon posthumanismin tarjoavan ajankohtaisen ja tarpeellisen lähtökohdan nykyajan musiikintutkimukselle, sillä teknologia vaikuttaa monin tavoin musiikkikulttuuriin niin tuottajien kuin kuluttajienkin osalta, muuttaen sitä kautta yleistä ihmiskeskeistä keho- ja musiikkikäsitystä.

LOPUKSI

Liikkuvan kuuntelijan monikerroksinen ja moniaistinen kokemus muodostuu useiden eri tekijöiden välisessä vuorovaikutuksessa. Niin kuuntelijan itsensä, musiikin, kuunteluympäristön kuin kannettavan kuunteluvälineenkin ominaisuudet nivoutuvat kokemuksessa toisiinsa, ja jokainen näistä osa-alueista vaatii kriittistä tarkastelua. Teknologian alituinen läsnäolo tulee nostaa esiin meitä ja kokemuksiamme uudelleenmäärittävänä, esimerkiksi posthumanismin keinoin. Jotta nykyisiä musiikinkuuntelutapoja, kuten esimerkkinä käsittelemääni liikkuvaa kuuntelua, voitaisiin tarkastella ja ymmärtää syvemmin yksilön kannalta, tulisi kokemus itsessään nostaa keskeiseen asemaan tutkimuksessa. Kokemuksen eri osaalueiden tarkastelun kautta tavoitettaisiin kenties myös laajempi ymmärrys tietystä kuuntelutavas-

// S Y N K O O P P I

ta ilmiönä. Kuunteluprosessin kokemuksellisuutta tulisi lähestyä asettamalla tutkittavan yksilön aistihavainnot etusijalle ja antamalla vasta tämän jälkeen teorian laajentaa havaintoperäistä tietoa. Tällä tavoin emme rajoitu tulkitsemaan kokemuksia vain etsien niistä omia intressejämme tukevia piirteitä, vaan avaamme itsemme näkemään eletyn kokemuksen kaikessa laajuudessaan.

SSYYNNKKOOOOPPPPII // // 1111

26 12 // S Y N K O O P P I

Years of Dance. – suomalainen klubikulttuuri eilen ja tänään

TEKSTI Eeva Palmén KUVAT Fredrik Lindblad

S Y N K O O P P I // 13

Pimeänä tammikuisena lauantai-iltana Helsingin Länsisatamassa käy kuhina. Terminaalin ovesta sisään astuessa kasvoja vasten lyö kumea teknobiitti. Aulaan vyöryy iloista massaa. Katselen ympärilläni viliseviä kasvoja. Selvää on, että tavallinen Tallinnan-risteily täältä ei tänä iltana ole lähdössä. Joukosta puuttuvat lapset ja vanhukset. Muuten ryhmä on kaikkea muuta kuin homogeeninen. Rastapäitä ja sliipattuja kampauksia, yliampuvasti meikattuja miehiä ja naisia, peruukkeja, puuhkia, piikkikorkoja, tolppakorkoja, tennareita, tekoturkiksia, neonvärejä ja toppatakkien alta vilahtelevia toinen toistaan omaperäisempiä biletyskuteita. Ja toki ihan niitä tavallisen tallaajan näköisiä ihmisiä. Riemunkiljahdukset kajahtelevat, kun vanhat tutut syöksyvät halaamaan toisiaan. Joka puolella näkee pieniä ihmisryhmittymiä, jotka odottelevat jo

Juhlakansa pukeutui luovasti.

14 // S Y N K O O P P I

kuumeisesti laivaan pääsyä. Silja Europalla järjestettiin tammikuussa jo toista vuotta peräkkäin konemusiikin ystäviä yhteen keräävä 22 tunnin suurristeily. Alun perin kertaluontoiseksi tarkoitettu, Tapio Hakasen eli DJ Orkidean 25-vuotista uraa ja Suomen klubikulttuuria juhlistava viime vuoden 25 Years of Dance -risteily osoittautui kuitenkin niin valtavaksi hitiksi, että järjestäjät eivät voineet lopettaa siihen. Siispä tänä vuonna risteily kantoi nimeä 26 Years of Dance. Tälläkin kertaa mukana ovat monet nyt jo lopettaneet legendaariset klubit ja ravintolat, kuten Nylon, Unity ja Screen, sekä edelleen pyörivät DTM, Kosmos-festivaali sekä Pussy Club (joka tosin järjestää enää vain vuosittaiset synttäribileet). Artistikattaus on kenelle tahansa konemusiikin ystävälle kutkuttava koko-

DJ Orion viihtyy ja viihdyttää.

naisuus; soittamassa ovat muiden muassa Orkidea, Proteus, Miia Magia, La Persé, Milla Lehto, Mr. A, Ihana All Stars, Miazu & Polly, Wee-Kid ja Spoogy, vain muutamia mainitakseni. Helsingin yliopiston Teknokulttuurin ystävät eli HYTKY kuratoi 22 tunnin taukoamattoman Open Decks -tapahtuman, jossa 22 nuorta lupaavaa DJ:tä yli genrerajojen pitää risteilyvieraat liikkeessä kellon ympäri. Risteilyn ohjelmaan sisältyy musiikin ja riehakkaan tanssimisen lisäksi muutakin. Lauantaiyönä risteilyvieraat saavat päästää sisäisen diskodiivansa valloilleen ja osallistua diskokaraokeen, joka keskittyy ainoastaan elektronisen musiikin klassikoihin. Sunnuntaina laivan teatterissa esitetään kalliolaisen elokuvateatteri Rivieran isännöimänä kaksi teeman mukaista elokuvaa Berlin Calling (Saksa, 2008) sekä Northern Disco Lights (Norja, 2016). Sunnuntaipäivänä järjestetään myös DJ Orionin juontama DJ-konferenssi, joka pitää sisällään keskusteluita muun muassa

teemoilla ”Gay Clubbing”, ”Ammattina taiteilija” sekä ”Artisti- ja DJ-markkinointi”. Keskustelemassa on Suomen konemusiikki- ja klubikulttuurin ykkösnimiä tapahtumajärjestäjistä taiteilijoihin. Osana konferenssia on myös leikkimielinen, yleisön haastava visailu Skenetietäjä 2018, joka sisältää kiperiä kysymyksiä kaikesta ”skeneen” liittyvästä vuosien varrelta. Istuudun sunnuntaina alas Oded Peledin, yhden risteilyn järjestäjistä, kanssa. Veljensä Asaf Peledin kanssa hän luotsaa Misc.-tapahtumatoimistoa. Tapahtumatuotantojen lisäksi heidän toimistonsa edustaa myös useita suomalaisia ja ulkomaisia DJ:itä, kuten Orkideaa, Darudea, Orionia, Proteusta ja Mr. A:ta. Vuonna 1999 perustettu Misc on eräs Suomen tärkeimmistä konemusiikkiin erikoistuneista tapahtuma- ja promootiotoimistoista. Esimerkiksi vuoden 2016 Helsingin Juhlaviikoilla järjestetty ja suuren suosion saanut Classical Trancelations -konserttituotanto, jossa HelsinS Y N K O O P P I // 15

Milla Lehto työssään.

gin kaupunginorkesteri solisteineen esitti elektronisen tanssimusiikin klassikoita sinfoniaorkesterille sovitettuna, oli osittain heidän käsialaansa. Peled on silminnähden väsynyt – omien sanojensa mukaan unta on ehditty kerätä muutama tunti. Silmät kuitenkin loistavat. Kaikki on kuulemma sujunut oikein hyvin, ja Peled on todella tyytyväinen siihen, kuinka onnistunut risteily on taas ollut. Peledin mukaan konemusiikkikulttuuri elää sykleissä. Hän ei kuitenkaan usko, että se tulee koskaan kuolemaan. Kulttuurin ydin pysyy nousuista, laskuista ja muutoksista huolimatta samana. Mikä se ydin sitten on? “Musiikin yhdessä kokeminen ja tunteiden herättäminen on mun mielestä se ihan ykkösjuttu. Se ei oo muuttunu. Vähän aikaa sitten kävin ugbileissä ja mietin, että tää on täysin sama kuin kakskyt vuotta sitten, kaikessa kau-

16 // S Y N K O O P P I

neudessaan. Ihmiset oli muuttunu, mutta ne koki samoja tunteita ja samoja asioita, mitä minä ja suurin osa täällä laivalla on jossain vaiheessa kokenu, ja se on ihan tosi hienoa”, Peled sanoo. Mitä tämänkaltaisen risteilyn järjestäminen sitten tuotantotiimiltä vaatii? Oliko lopettaneita klubeja vaikea saada mukaan? Löytävätkö ne yhä myös yleisönsä? “Tällaisilla retrojutuilla on tilauksensa. Tässä vaiheessa, kun on mennyt tarpeeks aikaa, että ihmiset haluu muistella ja käy harvemmin, ne myös ettii niitä paikkoja, missä ne pääsee olemaan näiden vanhojen frendiensä kanssa. Me vaan annettiin niille se mahdollisuus tulla yhteen. Idea riittää monesti, mut tottakai sun pitää sit seistä sun lupausten takana ja tehdä hyvä ohjelma, et ne sit loppujen lopuks ostaa sen jutun. Näiden klubien osalta se johtu ihan hyvistä suhteista ja pitkästä historiasta, mitä meillä ja Tap-

salla (Tapio Hakanen, toim. huom.) on. Se luottamus, että he uskaltavat tavallaan antaa lapsensa meidän hoivattavaksi, niin se on syntyny ihan varmaan hyvästä fiiliksestä ja hyvästä duunista, mitä ollaan tehty tässä kakskyt vuotta. Mut kyllä siitä joka kerta tulee ihan mahtava fiilis, kun suurin osa, kenelle lähtee ehdottaa jotain, niin kyl ne tosi innoissaan on siitä, et pääsee olemaan osana, koska ne tietää, et tälle on se tilaus, ja ne tietää, minkä fiiliksen tälläsessä ympäristössä pystyy luomaan, ja se on tosi spesiaali, nii kyl ne on siit fiiliksissä. Et ei se ollu niin vaikeeta oikeestaan ton suhteen, mikä on ollu tosi ihana huomata, kun tätä on tehny.” Peled on tapahtumajärjestäjän lisäksi itse myös DJ. Mitä hänelle henkilökohtaisesti merkitsee ihmisten liikuttaminen? “Ne tilat ja fiilikset, mitä pystyy kokemaan tanssilattialla, kun uppoaa syvälle musiikkiin ja rytmiin… Sitä muistelee, miten sen itse on kokenu tanssilattialla ja kuinka paljon erilaisia tunteita se voi herättää. Se on ihan mahtava tunne. Kyllä mä DJ:nä tosi tarkkaan katon sitä, että miten ihmiset liikkuu. Sven Väthiltä (saksalainen DJ, toim. huom.) opin joskus, kuinka se sieltä bongaa ihmisiä ja keskittyy monesti johonkin tiettyyn henkilöön. Mitä hän luulee, että se tuntee ja kokee sillä hetkellä tosi tarkkaan. Sitten hän liikuttaa sitä yhtä ihmistä, ja sen kautta se toimii tietysti monelle muullekin siellä tanssilattialla. Se ei oo vaan massaa enää, vaan yrität oikeesti kuvitella olevasi se tyyppi siellä lattialla. Minkälaista tunnetta sä haluut herättää: haluutko sä, että se on intensiivistä vai herkkää, vai jorataanko nyt täysiä vai vähän lempeämmin? Onko se enemmän yhteistä ihmisten kanssa vai silmät kiinni hiessä pusertamista? Se on tosi mageeta, että sä voit leik-

kiä sen kanssa, siis positiivisella tavalla”, Peled naurahtaa. 22 tunnin aikana musiikki ei lakkaa hetkeksikään ja tanssilattialla riittää väkeä kuuleman mukaan kellon ympäri. Yleinen tunnelma on positiivinen ja rakkaudellinen. Toki silloin tällöin vastaan hoipertelee joku hieman liian monta tuoppia nauttinut matkustaja ja rauhallisista yöunista on turha haaveilla hyttikäytävillä bileitä jatkavien juhlijoiden takia, mutta tavalliseen lauantaiseen Tallinnanristeilyyn verrattuna menon voi väittää olevan suhteellisen asiallinen. Ihmiset ovat nähdäkseni tulleet paikalle kolmesta pääsyystä: kuuntelemaan hyvää musiikkia, tanssimaan ja tapaamaan tuttuja. Tänne ei ole tultu näyttäytymään, arvostelemaan, pöyhkeilemään tai riehumaan. Täällä ollaan rakkaudesta musiikkiin ja sen yhdistämään yhteisöön. Tanssilattialla väki on ilahduttavan monimuotoista ja vapautuneen oloista. Ikäjakauma on yllättävänkin laaja. Mistään “vauvasta vaariin” meiningistä ei nyt sentään puhuta, mutta ehkäpä “abista eläkeikää lähestyvään” kyllä. Peled vahvistaa havaintoni: “Joo. Se on harvinaista. Se tässä risteilyssä on mun mielestä ehkä siisteintä.” Arvostelevuus loistaa poissaolollaan myös tanssilattialla. Joka puolella näkyy silmät kiinni biittiin uppoutuneita ihmisiä, jotka tanssivat omissa oloissaan. Siellä täällä yhteen on kerääntynyt pieniä porukoita, joissa tanssitaan yhdessä. Kaulailevia pariskuntia, suuria käsieleitä, raivokasta tamppaamista, vähäeleistä hytkymistä, strobovaloja, kiksukarvaa, glitteriä, naurua, saippukuplia, yksisarvisia. PLUR on todellakin läsnä. PLUR on tämän yhteisön “omaa kieltä”. Se tulee sanoista peace, love, unity, respect (rauha, rakkaus, yhtenäisyys ja kunnioitus). Ne

S Y N K O O P P I // 17

ovat ne arvot, joita näissä bileissä halutaan kunnioittaa. Ja se todellakin välittyy. Entä mitä Peled ajattelee tällaisten tapahtumien merkityksestä? Voivatko tämänkaltaiset yhteisölliset tapahtumat olla niin osallistujille henkilökohtaisesti kuin laajemminkin yhteiskunnallisesti merkityksellisiä? “Ehdottomasti. Sehän on ehkä jo klisee meidän piireissä, mutta se on tosi kaunis asia. Koskaan ei pidä unohtaa että ihmiset ettii kaltaisiaan ja paikkaa, jossa ne saa kokea vahvoja tunteita vapaasti ja olla omia itsejään. Se, että kuinka vapautuneita ihmiset voi olla ja kuinka ok se on kaikille muille.” Peled pitää ilmiötä verrattain harvinaisena ja uskoo, että nämä kokemukset ovat ihmisille todella merkityksellisiä. “Se ihmisten hyväksyminen, se on todella tärkee asia”, hän toteaa. Muistellessaan viime vuoden risteilyn parhaimpia hetkiä, Peled suorastaan herkistyy. Kyyneleet kihoavat hymyileviin silmiin. “Muistelin just parhaimpia muistoja viime risteilyltä. Viime vuonna Moonlight-baarissa lopetuksen aikaan näin Tapion, Nylonin entisen omistajan (Nylon oli klubi Helsingissä, ja se suljettiin vuonna 1998, toim. huom.) siellä

18 // S Y N K O O P P I

tanssimassa tälläsen parikymppisen upand-coming-DJ:n kanssa, se oli kohokohta. Kaikki yhdessä ja niillä oli ihan samat fiilikset, vaikka ikäero on suunnilleen kolkyt vuotta. Se oli se paras.” Mistään kuolevasta ilmiöstä ei siis todella ole kyse. Rakkaus konemusiikkiin, tanssiin ja niiden kokoamaan yhteisöön kantaa sukupolvesta toiseen ja niiden yli. PLUR.

S Y N K O O P P I // 19

Kraftwerk Finlandia-talo 15.2.2018 (toinen konsertti, 22.30) ”Meine Damen und Herren, heute abend: Die Mensch-Maschine Kraftwerk.” Synteettinen ääni toivottaa yleisön tervetulleeksi helmikuisen myöhäisillan konserttiin. Numbers-kappaleen intro pyörähtää käyntiin, ja neljä keski-ikäistä hahmoa kävelee vähäeleisesti raikuvien aplodien saattelemana neljän led-valaistun pöydän taakse. Elektronisen musiikin pitkäaikainen voimalaitos Kraftwerk toi 3D-kiertueensa Suomeen muutaman vuoden tauon jälkeen – edellisen kerran yhtyeen musiikkia kuultiin livenä vuoden 2013 Flow-festivaalilla Helsingin Suvilahdessa en20

// S Y N K O O P P I

tisen voimalaitoksen alueella. Tällä kertaa jo viidellä eri vuosikymmenellä toimineen Kraftwerkin esiintymispaikaksi valikoitui yhtyeen aikalainen, Alvar Aallon suunnittelema Finlandia-sali. Konsertissa kuultiin kokoelma tuttuja sävelmiä yhtyeen uran varrelta aina Coldplayn lainaamasta Computer Lovesta Radioactivity- ja The Robots -klassikoihin. Kappaleista esitettiin albumiversioihin verrattuna uudelleen miksattuja muunnelmia sekä joitain potpurikokonaisuuksia. Ohjelmisto on pysynyt pienin vaihteluin samanlaisena jo vuosikaudet, lukuun ottamatta viime vuoden 1 2 3 4 5 6 7 8 -kiertuetta – tuolloin Kraftwerk esitti kahdeksan albumiaan kokonaisuudessaan Autobahnista (1974) alkaen peräkkäisinä iltoina kussakin konserttipaikassa. Mitään mullistavaa Finlandia-talon kaksi kahden tunnin konserttia eivät siis tarjonneet. Musiikkia tukeneet

ja kappaleisiin tiukasti sidotut 3D-kuvat olivat niin ikään tuttuja esimerkiksi edelliseltä Flowvierailulta, yhtyeen vuosien aikana kehittyneestä minimalistisesta lavaolemuksesta puhumattakaan. Eloisuutta muuten tiukasti raiteillaan pysyneen robotin esitykseen toivat Ralf Hütterin huolettoman tyylikkäästi soitetut melodiat, Henning Schmitzin innokas suodatin- ja samplerityöskentely sekä pari Fritz Hilpertin väärin kohtiin osunutta sekvensserin käynnistystä. Mitä konsertti sitten tarjosi yleisölleen? Salin täytti jo ennen konsertin alkua innostunut tunnelma, joka kesti läpi koko parituntisen show’n. Kaikki tuntuivat viihtyvän, ja yhtye sai osakseen raikuvia suosionosoituksia pitkin iltaa. Huudahduksia, naurua, taputusta. Kunnioitusta, ihailua, ihmettelyä. Kenties Kraftwerkin esiintymisiä voisi ajatella eräänlaisena kiertävänä taidenäyttelynä,

musiikin historiaa soivana installaationa, joka jatkaa onnistuneesti kulkuaan ja muistuttaa meitä kaikkia vanhan pioneerirobotin hapettuvien piirien populaarimusiikille jättämästä perinnöstä. ”Good night, auf Wiedersehen”. JUKKA PARKAS

.........................................

MANNERHEIMINTIE 13aB 00100 Helsinki www.fuga.fi, fuga@fuga.fi

S Y N K O O P P I //

Kone-Suomi Khaos Publishing 2017

//â&#x20AC;&#x192; S Y N K O O P P I

K E R T O M U K S I A T

Kone-Suomi on syksyllä 2017 ilmestynyt Kalle Kinnusen kokoama kirja, joka käsittelee suomalaisen elektronisen musiikin kenttää ja historiaa. Kone-Suomi luotaa ympäristöä, jossa konemusiikki rantautui Suomeen, ja selvittää sitä, kuinka konemusiikki kehittyi ja kukoisti sekä millaisessa muodossa se nykypäivänä elää. Kirja rakentuu seitsemän eri kirjoittajan omista näkökulmistaan laatimista yhteensä yli kahdestakymmenestä lyhyestä artikkelista, ja teosta siivittävät useat tunnelmalliset arkistokuvat. Kirjassa on 300 sivua, ja sen on kustantanut Khaos Publishing. Kirjoittajien näkökulmien hyppelehtiminen osoittautuu kirjan suurimmaksi ansioksi, kuin myös haavoittuvaisuudeksi. Kirja korostaa sitä, ettei se pyri neutraaliin kaiken kattavaan historiankirjoitukseen, vaan lähestyy ilmiötä erityisesti subjektiivisten muistojen ja näkökulmien kautta. Kirjan pirstaleisuus tekee lukukokemuksesta raikkaan ja kevyen, ja auttaa tavoittamaan eri puolia

ilmiöstä hyvin intiimillä tavalla. Toisaalta KoneSuomi myös kompastuu hieman kaleidoskooppiseen ilotteluunsa. Eräät artikkelit ovat kiinnostavampia kuin toiset. Toisten kirjoittajien tarkastelunkohteeksi jäävät vain yksittäiset ihmiset, tapahtumat ja kohtaamiset, siinä missä toiset näkevät konemusiikin ilmiössä suuremman sosiaalisen verkoston. Puuduttavimmillaan teksteissä korostuu asenne, jossa kirjoittaja tuntuu puhuvan ainoastaan kaltaisilleen sulkien ilmiön sisäpiirin muistojen ja viittausten viljelyksi eikä avaa musiikkikulttuuria lainkaan ulkopuolisen asemasta lähestyvälle lukijalle. Säkenöivimmillään kirja kuitenkin linkittää konemusiikin ympärillä olevan kulttuurin suurempiin yhteiskunnallisiin rakenteisiin tai identiteettiin tai kuvaa ilmiötä niin rikkaasti ja moniulotteisesti, että se imaisee ulkopuolisen lukijankin sisäänsä.

S Y N K O O P P I //

Kirja pystyykin puhuttelemaan lukijakuntaa monista eri lähtökohdista. Se vetoaa niihin, jotka ovat eläneet 1990-luvun teknohuuman, ja siten henkilö-, tapahtuma- ja paikkaviittaukset saattavatkin herätä uudelleen henkiin nostalgian kultaamina. Kirja myös avaa ilmiötä niille, jotka lähestyvät ilmiötä metsäbileiden tai laittomien varastobileiden ulkopuolelta. Kirja paljastaakin hyvin mielenkiintoisesti muistojen kerrostumia kaupungeissa, erityisesti Helsingin tai Turun tapauksissa. Se kertoo haikealla nostalgialla niin levykauppojen kuin klubienkin elinkaaret ja sijainnit, ja se kontekstualisoi useita kaupunkitapahtumia osaksi Suomen musiikkikentän jatkumoa. Kirja tarjoaa myös kurkistuksen nykyajan digisukupolvelle vieraaseen kulttuuriin, aikaan ennen internetiä, jolloin musiikkityylien rantautuminen Suomeen oli tapahtumien, klubien, ulkomailta tuotujen levyjen ja erikoislevykauppojen varassa. Vaikka kirja käsitteleekin elektronisen musiikin ilmiötä pääasiassa Suomen kautta, ylittävät monet sen käsittelemät teemat maantieteelliset rajaukset, ja Kone-Suomi loistaakin kirkkaimmillaan pureutuessaan elektroniseen musiikkiin ilmiönä. On kiinnostavaa perehtyä siihen, kuinka suomalaisen musiikkimedian asenteet varhaiseen elektroniseen musiikkiin näkyivät siten, että ne alleviivaavat jaottelua ”oikean” ja elektronisen musiikin välillä.Kirja avartaa käsitystä siitä, mitä kaikkea elektroninen musiikki voi edustaa, verrattuna esimerkiksi rockmusiikkiin. Konemusiikki voidaan nähdä erilaisten identiteettien kirjon vapauttavana suojapaikkana tai kyberpunk-henkisenä riisuutumisena merkitsijöistä, kuten nimi, ikä, kansallisuus tai sukupuoli. Kone-Suomi esit-

// S Y N K O O P P I

telee ympäristön, joka on eloisa, mutta toisaalta myös sisäänpäin kääntynyt. Se tarjoaa subjektiivisia läpileikkauksia konemusiikin alatyylilajien elinkaarista ja kriittisen katsauksen nykypäivän kaupunkikulttuurista musiikkiklubien ja -festivaalien kautta tarkasteltuna. Kaiken kaikkiaan Kone-Suomi on kaunis, inspiroiva ja avartava. Kirjan graafinen ilme on onnistunut, ja sen sisältämät valokuvat, uutisleikkeet ja muu visuaalinen materiaali tarjoavat tienviittoja ja väriä lukijan tutkimusmatkalle kirjan sisäisessä maailmassa. Kirjan näkökulmien vaihtelevuus ja subjektiivisuus rikastuttavat ymmärrystä kulttuurista, ja se kannustaakin lukijaa löytämään elektronisen musiikin parista ne piirteet, jotka ovat juuri hänelle itselleen arvokkaita. Se ei tyhjentävästi kerro mitä konemusiikki on, vaan millaista se voi olla. SAMPO WIIK

Horror ’15 Litku Klemetti & Tuntematon Numero Luova Records 2016

Kotikutoisuus on sana, joka kuvaa parhaiten Litku Klemetin pari vuotta sitten julkaisemaa albumia Horror ’15. Progea, punkkia ja iskelmää sekoittava Litku Tuntematon numero -yhtyeineen tuo allekirjoittaneelle muistoja 90-luvun suomirockista. Sanoitukset levyllä ovat arkeen peilaavia, mutta myös nostalgista ilottelua, kuten kappale Badding. Laulussa palataan Suomi-elokuvin maalattuihin maisemiin, jossa ikinuori kylähullu ajelee kesäyössä sorateitä pitkin Honda Monkeyllä, jota myös Apinaksi tai tossumopoksi kutsutaan.

Helpot melodiat ja yksinkertaiset sanoitukset ovat monesti musiikin kannalta toimivia ja kuulijaystävällisiä. Tämän todistaa esimerkiksi kappale Angelica, joka on avausraidan, Äiti kyllä sä tiedät, ohella yksi levyn punkeimmista. Toistolla sekä yksinkertaisilla melodialinjoilla on tärkeä rooli genren sujuvuudessa. Uskoisin, että tämä on yksi syy viime vuoden kuhmolaiseksikin valitun artistin jatkuvasti kasvavaan suosioon. Litkun oikea nimi on Sanna, ja mikä lehden lukijoiden kannalta ehkä mielenkiintoisinta, hän on itsekin valmistunut musiikkitieteen oppiaiS Y N K O O P P I //

neesta Jyväskylän yliopistosta. Gradunsa hän teki suomalaisen musiikin alakulttuurin konventioista, estetiikasta, ja siitä, mikä alakulttuurin musiikissa on hyväksyttyä ja mikä ei. Hienosti hän on tuonut työnsä tuotokset omaan alter-egoonsa, mikäli Litku Klemettiä voi edelleen pitää alakulttuurin edustajana. Onhan hänen laulujaan kuultavissa jo useilla kansallisilla radiokanavilla. Resuisen kuuloiset lyhyet kappaleet seuraavat levyllä toistaan. Tällainen nuhruisuus antaa levylle asennetta, mutta myös viimeistelemätöntä soundia. Se ei ole lainkaan huono asia kaiken sen kliinisyyden keskelle, mitä viimeisen päälle tuotettu musiikki meille tyrkyttää. Levyn lopettaa kappale Kimaltava mekko, joka rauhoittaa tunnelmaa kaiken sen räimeen jälkeen, mitä levyn muut kappaleet ovat tarjoilleet. Litkun tavaramerkki balalaikka tulee ehkä parhaiten esille tässä kappaleessa. Litku Klemettiä pidetään suurena indietähtenä, eikä hänen suosionsa ole ainakaan hiipumassa. On loppujen lopuksi jokaisen kuulijan päätännässä, mitä näistä Horror ’15 -levyn tarjoamista suomirockin kaiuista ajattelee. Kaiken kaikkiaan levyä voi pitää hauskana poikkeuksena kaikkien radiokanavien soittolistoja täyttävälle musiikille. Mikäli Litkulta lähtee hakemaan punk-asennetta, tämä levy ei ehkä anna kaikkein vakuuttavinta näytettä siitä. Parhaiten asenne tulee ehdottomasti esille hänen livekeikoillaan. LAURA KORHONEN

// S Y N K O O P P I

OP. 131 ILMESTYY TOUKOKUUSSA 2018 JUTUT:

TILAUKSET:

Seuraavan lehden teemana on SUKUPUOLI. Miten

Tilaa osoitteesta synkooppilehti.wordpress.com tai

sukupuolta on käsitelty musiikissa? Minkälaisia

toimitussihteeriltämme:

rooleja eri sukupuolilla on ollut musiikin eri alueilla

toimitussihteeri.synkooppi@gmail.com

aikojen saatossa? Millä tavoin musiikintutkimus on ottanut kantaa kysymyksiin sukupuolesta? Millä

Lehden vuosikerta eli neljä opusta maksaa 20 €.

tavoin muusikot ovat haastaneet ja kenties rikko-

Irtonumeroita voi tilata toimitukselta tai ostaa kir-

neet perinteisiä käsityksiä sukupuolesta? Voit pohtia

jakauppa Gaudeamus Kirja & Kahvista (Vuorikatu 7)

esimerkiksi edeltäviä kysymyksiä tai lähettää oman

hintaan 6 € /numero.

aiheesi teemaan liittyen! Myös kaikki teeman ulkopuoliset kirjoitukset ovat tervetulleita. Julkaistavaksi tarkoitetut jutut lähetetään päätoimittaja Eeva Palménille 22.4.2018 mennessä: paatoimittaja.synkooppi@gmail.com Mikäli haluat arvioida tuoreen levy- tai kirjajulkaisun, ota yhteys toimitussihteeriin osoitteeseen toimitussihteeri.synkooppi@gmail.com arvostelu-

Ilmainen verkkolehti osoitteessa:

kappaleen saamiseksi. Kuvitukset lähetetään myös taittajalle:

synkooppilehti.wordpress.com

taittaja.synkooppi@gmail.com Sävykuvien resoluution tulee olla vähintään 300dpi. Liitä mukaan kuvaajan nimi tai nimimerkki. Kuvien toimittajan tulee myös huolehtia kuvien käyttöoikeu-

Painolehden näköisversio osoitteessa:

www.issuu.com/synkooppi

desta. Synkooppi-lehti pidättää oikeuden juttujen muokkaamiseen tarvittaessa.

S Y N K O O P P I //