4 / 2013
//
MUSIIKKITIEDE
//
HELSINGIN YLIOPISTO
O P. 1 1 3
04 / 2013
SISÄLLYS O P. 1 1 3 3
PÄÄKIRJOITUS
4
KONSERT TIMUSIIKKIA BIT TIAVARUUDESSA
Tatu Tamminen
Justus Pitkänen
}
10
ARVIO: ENERGIAA JA NYKYMAAILMAN FRAGMENT TEJA
12
ARVIO: HALLIT TU MYRSKY SAVOY-TEAT TERISSA
Heidi Hassinen
Eva Tanskanen
ARVIO: EIN DEUTSCHES REQUIEM Suvi Laurila
15 16
NUOTIN VIERESTÄ: JAMEKSET REPEE Tatu Tamminen
ARVIO: JOIKAAMISELLE EI LOPPUA NÄY Lassi Sarlos
ARVIO: PNEUMA-FESTIVAALI Lauri Hyvärinen
36. VUOSIKERTA
Synkooppi on Helsingin yliopiston musiikkitieteen ainejärjestön Synkoopin julkaisema ja neljä kertaa vuodessa ilmestyvä musiikkialan yleislehti. Vuodesta 1978 asti ilmestynyt lehti pureutuu kulloinkin puhuttaviin ajankohtaisiin musiikkialan ilmiöihin perinteitään unohtamatta. www.synkooppi.fi JULKAISIJA Helsingin yliopiston musiikkitieteen ainejärjestö Synkooppi ry Synkooppi-lehti, PL 59, 00014 Helsingin yliopisto PÄÄTOIMITTAJA Tatu Tamminen TOIMITUSSIHTEERI Justus Pitkänen AD Minne Mäki KIRJOITTAJAT 4 / 2013 Heidi Hassinen, Eva Tanskanen, Suvi Laurila, Lassi Sarlos, Lauri Hyvärinen, Veikko Marjamäki KANSIKUVA Kalle Kervinen OIKOLUKU Mira Willman, Maija Moilanen TILAUKSET Tilauslomakeella osoitteessa
synkooppi.blogspot.fi/p/synkooppi-lehti.html
LEVYARVIO: RADION SINFONIAORKESTERI Veikko Marjamäki
LEVYARVIO: OT TO TOLONEN Tatu Tamminen
AATONAAT TO Jukka Virtanen
sähköpostitse osoitteeseen
toimitussihteeri.synkooppi@gmail.com HINNAT Irtonumero 6 €, vuosikerta 20 € ILMOITUSMYYNTI Toimituskunta PAINOS 130 kpl PAINOPAIKKA Unigrafia
Lehti on julkaistu HYY:n järjestölehtituella.
2
// S Y N K O O P P I
Luovien leivässä kiinni Muusikko Anssi Kelan nettisivuilleen marraskuussa kirjoittamat blogitekstit ovat edistäneet musiikin rahoitukseen liittyvää keskustelua. Terävällä kirjoitustaidollaan Kela on onnistunut raottamaan esirippua yleisön ja muusikon arjen välillä. Kirjoittaessaan Spotify-verkkopalvelun ”artisteille maksimista mikroskooppisista korvauksista” hän oli ensimmäinen konkreettisia laskutoimituksia kunnolla esitellyt artisti Suomessa. Jos asiakas ei maksa työstä, pieni on palkkakuitti. Mitä kummaa musiikkibisneksessä tapahtuu? Synkkien uutisten keskellä eräs brändätty kivijalkalevykauppa avaa Kallioon levykahvilan, artistit alkavat hoksata joukkorahoituksen yhtenä levynteon rahoituskanavana ja klassisen musiikin HDkuorrutettu tarjonta menee verkkoon verrattain huokeiden kuukausimaksujen taakse. Fyysisiä levyjä voidaan pienemmille ja äänenlaadullisesti vähemmän vaativille piireille tehdä 3D-tulostuksen avulla.
Yhtä kaikki, vapaamatkustamisen aika on ohi. Medialla on valtaa kannustaa ihmisiä oikeudenmukaiseen kulutuskäyttäytymiseen, jossa luovasta työstä maksetaan käypä hinta. On mahdollista kirjoittaa uudesta oopperasta, saada se tunnetuksi ja tönäistä Kansallisoopperan kaltaisen toimijan ohjelmistopolitiikkaa. Vielä enemmän juuri internet avaa tietoisuuden jostakin vaihtoehtoisesta, maksamisen arvoisesta ja tuottavuuteen yltävästä kulttuurituotteesta. Paremmin ja huonommin tiliä tekevien taiteilijoiden vertailussa kyse ei ole siitä, etteivät niin sanotut vilpittömämmät työläiset pääsisi esille. Koko kulttuurikentän välittäjäporras natisee, kun artisti voi itse pyörittää elinkeinoaan – myös tiedottaa. Silti konserttiagentit kiittävät, koska ihmisillä on loputtomalta tuntuva taipumus maksaa livekokemuksesta. Paavo Arhinmäen ministeriön palkitsema Monsp-levymerkki artisteineen voisi hyvin myydä loppuun Olympiastadionkeikan. Ja mitä profetoi Anssi Kela? Hän kertoi, että itse asiassa Cheekin kaltaiset, parjatut kassamagneetit tekevät hyvää liiketoiminnalle, koska tällöin levy-yhtiö saa selustaansa turvattua sen verran, että riskinottoihin on varaa. Tekisi mieli epäillä tätä Universalin, Sonyn ja Warnerin pahan kolminaisuuden valossa. Entä miten toimii media silloin, kun konsernin journalistit edustavat samaa liikeyritystä kuin tv-kanava, joka on mennyt naimisiin tietyn levy-yhtiön artistien kanssa? Kenestä saa kirjoittaa kritiikkiä ja minkä verran? Justus Pitkänen esittelee numerossamme kuukausimaksuperiaatteella toimivia klassisen musiikin suoratoistopalveluita. Ne ovat bisneksen marginaalia ja samalla ne yrittävät arvata, mikä katsojaa saattaisi kiinnostaa. Uudet digitaaliset palvelut ovat jo nyt muhimassa jossain. On olemassa loputon määrä vastauksia kysymykseen ”mistä sinä maksaisit”, mutta vain yksi keino saada elanto luovilta aloilta: jonkun on maksettava rahaa. Tatu Tamminen
S Y N K O O P P I //
3
KONSERTTIMUSIIKKIA
BITTIAVARUUDESSA
teksti JUSTUS PITKÄNEN kuvat ALEKSI TAIPALE
4
// S Y N K O O P P I
Spotify ja muut musiikin suoratoistopalvelut ovat mullistaneet kaupallisesti levitetyn äänitetyn musiikin kuuntelun. Myös klassisen musiikin piirissä ilmiö herättää runsaasti keskustelua, ennen kaikkea taiteilijoiden ja levy-yhtiöiden voitonjaosta, mutta myös esteettisistä seikoista: brittilehti The Telegraphin bloggari Jeremy Wilson esitti alkuvuodesta Spotifyn suorastaan ”pilaavan tavan, jolla klassista musiikkia kuunnellaan”. Mutta millaisia kanavia internetiin on syntynyt välittämään eläviä konserttikokemuksia? Kaikki tuntevat Yle Areenan – seuraavassa esittelyssä kuusi muuta konsertteja, oopperaa ja balettia videotallenteina lähettävää palvelua ympäri verkon.
DIGITAL CONCERT HALL Berliinin filharmonikkojen kausikonserteista valtaosa lähetetään orkesterin palvelussa suorana, ja myöhemmin ne ovat katsottavissa sivuston konserttiarkistossa. Siihen esityksiä on tällä hetkellä tallennettuna noin 200, joukossa joitakin konsertteja myös Claudio Abbadon ylikapellimestarikaudelta. Vaikka palvelu on yhteen orkesteriin keskittynyt, on berliiniläisillä tarjota poikkeuksellisen laaja musiikkikattaus. Harvan yksittäisen toimijan ohjelmistoon sisältyy samaan aikaan Bachin passioiden näyttämöversioita ja oopperoiden konserttiesityksiä Haydnista Wagneriin, kamarimusiikkia ja Mahlerin tai Schönbergin mammuttiteoksia sekä vanhan musiikin spesialistien produktioita tai tunnetuimpien nykysäveltäjien uusia teoksia sinfoniaorkesterille – kaikki korkeimmalla tasolla. Konserttien väliajan taitelijahaastattelut sekä esitelmät ovat katsottavissa sivustolla ilmaiseksi. Myös käytettävyyden kanssa on tehty hyvää työtä. Yhtenäinen, keltamustaa ja viisikulmioita hyödyntävä ulkoasu, selkeästi sivuston muusta ympäristöstä erotettu soitintila sekä soittimen palkkiin kiinnitetyt käsiohjelmatekstit luovat vahvan tunnun konserttitilanteeseen osallistumisesta. Kuvan- ja äänenlaatu ovat poikkeuksellisen hyviä myös koko näytön näkymässä. Video ei myöskään järkevästi porrastetulla tiedonsiirtonopeudella pätki, ja Spotifyn poispilaaman kuulijan on helppo siirtyä soittimen aikajanalla osasta ja teoksesta toiseen, jos ei halua kuunnella koko kokonaisuutta kerralla. Myös konserttiarkiston selaaminen on yksinkertaisilla hakukriteereillä (kapellimestari, solisti, säveltäjä) helpompaa kuin monessa muussa palvelussa. Digital Concert Hall on saatavilla myös yhteistyökumppani Sonyn televisioihin sekä Applen kannettaviin laitteisiin. Näitä ei ollut tilaisuus koekäyttää, mutta Windows 8:lle suunniteltu työpöytäsovellus sen sijaan kieltäytyi järjestään toimimasta. Mutta kun selainnäkymä toimii, ei haittaa.
Berliiniläisten palvelu on niin hyvä, että tekee mieli vaatia vielä enemmän: kun katsoja ei istu salissa eikä välttämättä myöskään tv-ruudun ääressä, olisi kiinnostavaa nähdä innovaatioita esitystavoissa totutun ilmaisun sijaan. Internetlähetys olisi mahdollista kohdistaa palvelemaan yksittäistä kuulijaa: esitys voitaisiin tarjota vaikkapa orkesterin keskeltä tai kapellimestarin korokkeelta (jotain tällaista Yle on kokeillutkin kapukamerallaan). Myös äänitystekniikalta voisi toivoa enemmän: hiljattain soitettu konserttisalin 60-vuotisjuhlakonsertti akustiikkaa monipuolisesti hyödyntävine teoksineen välittyi netissä laimeana, eikä tilavaikutelmien välittämiseksi ilmeisesti ollut tehty mitään tavallisesta poikkeavaa. Hinnasto: Jatkuva
tilaus:
14,90e / kuukausi; 9,90e, 12 kk 149,00e. Opiskelija-alennus alle 35-vuotiaille: 2e jatkuvasta tilauksesta, – 30 % määräaikaisista tilauksista. määräaikainen tilaus:
+ Kokemuksellisuus,
7
päivää
tekninen sulavuus, musi-
soinnin taso
Seuraa: Sir Simon Rattle totesi ohjaaja Peter Sellarsin kanssa ensi kertaa vuonna 2010 toteutetun ja tänä syksynä uusintaesityksen saaneen Bachin Matteus-passion olleen ”tärkein yksittäinen produktio” hänen ylikapellimestarikaudellaan. Painavia sanoja, joiden vakuuttavuutta voi arvioida esimerkiksi tulevan vuoden helmikuun
28.
ja kumppanit
päivänä: silloin
–
– ”ritualisoivat” Johannes-passion. tipuu
Sellars, Rattle Topi Leh-
joukossaan jälleen
vuorostaan säveltäjän
www.digitalconcerthall.com
S Y N K O O P P I //
5
E-CONCERTHOUSE Oululaisvoimien säveltäjä Ilmari Mäenpään johdolla alullepanemassa E-Concerthousessa tarjolla on lähetyksiä Oulun ammattikorkeakoulun sekä Oulun tuomiokirkon konserteista, mutta myös Turun filharmonisen orkesterin ja Nordea Jean Sibelius -orkesterin (nykyisen Jean Sibelius -orkesterin) esityksiä. Turkulaisten konsertteja sivustolla on katseltavissa kolmen ja puolen vuoden ajalta viitisenkymmentä, Nordea Jean Sibeliuksen keikkoja kahdeksan ja tuomiokirkossa tallennettuja messu- ja oratorioesityksiä viisi. Lisäksi sivustolla on yksittäisiä tallenteita muun muassa BRQ Vantaa -festivaalilta. Teknisesti sivusto on yksinkertaisen toimiva, ja etenkin Turun filharmonikkojen esitykset ovat suhteellisen tyylikkäästi ohjattuja. Paikoitellen jälki on kuitenkin myös huolimatonta: muutaman sekunnin soittoa jäljessä oleva kuva ei pilaa Petri Sakarin johtamaa Eroicaa, mutta houkuttelee kylläkin suuntaamaan katseen muualle. Oulun tuomiokirkon puolella penkkien kolinaa, puheensorinaa ja hengitystieinfektioiden vaikutuksia esittelevä neljäminuuttinen intro ennen Schubertin G-duurimessua ei myöskään ole kokemuksena
CLASSICLIVE ClassicLive on E-Concerthousen tapaan suomalainen ilmaissivusto, mutta sen fokus on kansainvälinen. Palvelu sai alkunsa Sinfonia Lahden aloitteesta vuonna 2007, ja orkesteri on edelleen sen tärkein yksittäinen yhteistyökumppani. Konserttejaan sen kautta on kuitenkin lähettänyt myös parikymmentä muuta orkesteria, oopperataloa ja balettia, joukossa esimerkiksi Lontoon Royal Opera House, Pariisin oopperan baletti, Pietarin Mihailovski-teatteri sekä Wienin sinfonikot. Tallenteet ovat katsottavissa sivustolla noin kolmen kuukauden ajan. ClassicLiven käyttöliittymä on jossain määrin kankea. Minkäänlaista hakutoimintoa ei ole tarjolla, vaan konsertteja täytyy selata ilmestymisjärjestyksessä. Lisäksi ainakin Sinfonia Lahden konsertit on pilkottu toistettavaksi teos kerrallaan, mikä entisestään hidastaa sivuilla liikkumista. Muutenkin sivusto tuntuisi olevan päivittämisen tarpeessa. © Minna Mustonen 6
// S Y N K O O P P I
kaikkein kiehtovin. Kun Oulun kamarikuoron, Oulun konservatorion kamariorkesterin ja kumppaneiden yhteisproduktio kuitenkin lopulta tavoittaa täry- ja verkkokalvot, on esitys pienestä teknisestä taustasärinästä huolimatta kiinnostavaa seurattavaa. E-Concerthouse yhdistääkin palveluna ansiokkaasti sekä ammattilaisten että laadukkaiden amatööritoimijoiden esityksiä eri puolilta Suomea – ilmaiseksi. + Monenlaisen suomalaisen esilletuonti, ilmaisuus Seuraa: Mikko Heiniön
konserttielämän
Eerik XIV Turun kult2011 sekä italialaisen Ensemble Microloguksen tulkinta Adam de la Hallen musiikkinäytelmästä Leu Jeu de Robin et de Marion viime kesän BRQ Vantaalta ovat esityksiä, joita ei kannata missata (toistamiseen). ooppera
tuuripääkaupunkivuodelta
www.e-concerthouse.com
Musiikillisesti tarjonta on kuitenkin laadukasta, ja pienet kauneusvirheet unohtuvat, kun konsertin napsauttaa soimaan. Toki esimerkiksi Alankomaiden kansallisoopperan Walküren mittaiseen teokseen tutustuessa voi kaivata mahdollisuutta siirtyä suoraan johonkin tiettyyn kohtaukseen. Vaan ehkä tällainen puute houkuttelee nauttimaan oopperan tunnollisesti kokonaisuudessaan. + Suomalaisen
ja monipuolisen kansainvälisen
tarjonnan yhdistäminen, ilmaisuus
Seuraa: Keskipohjanmaan kamariorkesterin Sibelius-talossa 25.10. Juha Kankaan johdolla soittaman konsertin ohjelmassa oli muun muassa pitkäaikaisen yhteistyökumppanin Pehr Henrik Nordgrenin Sinfonietta jousille ja orkesterin viime vuonna kantaesittämä Einojuhani Rautavaaran Into the Heart of Light. www.classiclive.com
MET ON DEMAND
Metropolitan-oopperan palvelussa voi seurata lähes kaikki Suomeenkin jo tukevahkosti rantautuneen Live in HD -elokuvasarjan esitykset, tosin jälkikäteen. Tämän lisäksi katsottavissa on vanhempia videotallenteita 1970-luvulta lähtien ja kuunneltavissa radiolähetyksiä 1930-luvulta nykypäivään. Suurin osa palvelun mainostamista ”yli 450 esityksestä” onkin juuri radiolähetyksiä, mutta 130:ssakin kokonaisvaltaisessa oopperataideteoksessa riittää katsottavaa. Noin 11 euron kuukausimaksu (14,90 dollaria) alittaa esimerkiksi berliiniläisten vastaavan, ja saanee ainakin HIFI-pimeydessä vaeltavan kansan välttämään astumista Finnkinoon – samalla hinnalla kun saa Kaufmannin kailottamaan kotiscreeniltä kahdeksi kuukaudeksi. Käytettävyydeltään Met on Demand on varsin
miellyttävä palvelu. Oopperakatalogi on hieman kömpelö, mutta toimiva hakuominaisuus pelastaa (ja löytää) paljon. Soitintila on selkeä, kuvan- ja äänenlaatu ovat erittäin hyviä, ja pisteet New Yorkin suuntaan lähtevät myös parhaimmillaan seitsemällä kielellä saatavilla olevista tekstityksistä. Esitysten välittämisessä kaikkeen maailmaan Metropolitanille tuntuvat ykköstuotteita kuitenkin selkeästi olevan teatteriesitykset ja dvd-tallenteet. Elokuvateatteriyleisö esimerkiksi tuskin sulattaisi valkokankaan alareunan peittävää harmaata palkkia, joka jää soittimessa näkyviin, vaikka palkin asetukset menevätkin piiloon. Oppilaitoksille Met on Demand tarjoaa bonussisältöjä muun muassa käsiohjelmien, taiteilijahaastattelujen ja erilaisten artikkeleiden muodossa. Niihin ei valitettavasti ollut mahdollisuutta tutustua.
Hinnasto: Jatkuva tilaus: 14,90 dollaria / kuukausi, palvelun viisivuotisjuhlatarjouksena 99 dollaria / vuosi; yksittäinen ooppera (30 tuntia katseluaikaa): 3,99–4,99 dollaria. 7 päivän kokeilujakso ilmaiseksi. + Suuri
valikoima oopperoita usealta vuosikymmeneltä, lähetysten tekninen laatu
Seuraa: Jos Robert LePagen Ring on päässyt livahtamaan muissa medioissa sivu suun, sen, kuten myös 90-luvun vaihteen syklin, voi katsastaa palvelussa. LePagen vuoden 2008 ohjaus Berliozin ”dramaattisesta legendasta” La Damnation de Faust koko näyttämöhorisontin kattavine 24 videotauluineen on sekin teknistä ilotulitusta. www.metoperafamily.org/ondemand
CLASSICAL TV Brittiläislähtöinen Classical tv tarjoaa satoja konsertti-, ooppera- ja balettiesityksiä, satakunta musiikkidokumenttia sekä kymmeniä jazz- ja tanssitallenteita kilpailukykyiseen seitsemän euron kuukausihintaan. Keskeistä vaikkapa mainittuihin suomalaispalveluihin verrattuna Classical tv:ssä on sen keskittyminen niin musiikillisesti kuin ohjauksellisesti huipputason, useimmiten jo esimerkiksi dvd:llä julkaistuihin, tallenteisiin. Suurin osa niistä on aiemmilta vuosikymmeniltä, mikä ei levyteollisuuden ja musiikkijournalismin nopeasti uusia kiinnekohtia etsivän ajattelun rinnalla ole mitenkään negatiivista. Valikoima on laaja: musiikkia on kuultavissa kaikenlaisille kokoonpanoille ja
kaikilta aikakausilta. Erityisesti painottuu kamarimusiikki – tallenteita löytyy myös Borodin-kvartetin esityksistä Kuhmosta vuodelta 2002. Jazzpuolella olennainen osuus on Münchenin Klaviersommerin yhteydessä nauhoitetuilla konserteilla. Myös tämän palvelun kohdalla katalogiin jää kaipaamaan selkeyttä ja soittimeen mahdollisuutta siirtyä raidasta toiseen. Classical tv:n uniikki ominaisuus on sivustolla julkaistava The Informer -artikkelisarja. Se tarjoaa paitsi lyhyitä suosituksia sivuston ohjelmistosta, myös muita tekstejä taiteilijahaastatteluista ja elokuva-arvioista aina taidemusiikin ilmiöihin laajemmin kantaaottaviin artikkeleihin asti – kuitenkin lomittuen sivustojen audiovisuaaliseen sisältöön. S Y N K O O P P I //
7
Hinnasto: 6,90e /
kuukausi
+ Laadukas konserttivalikoima, journalismin yhdistäminen audiovisuaaliseen sisältöön Seuraa: Sir John Eliot Gardinerin, Orchestre Révolutionnaire et Romantiquen, Monteverdi-kuoron, Magdalena Koženán, Patricia Petibonin ja Madeline Benderin musisointi Robert Wilsonin hillityn jännitteisesti ohjaamassa Gluckin Orphee et Eurydicessa vuodelta 1999 on kultaa alusta loppuun. www.classicaltv.com
MEDICI.TV Medici.tv on vertailusivustoista kaikkein ylitsepursuavin sisällöltään. Sen katalogista löytyy kaikkiaan lähes 1200 nimikettä: konsertteja, oopperaa, balettia, taiteilijamuotokuvia, laaja-alaisempia dokumentteja sekä luentokonsertin tyyppisiä tallenteita. Vakiovalikoiman lisäksi palvelu lähettää vuosittain noin 100 live-konserttia eri puolilta maailmaa; nämä ovat katsottavissa myös jälkikäteen, mutta vain rajoitetun ajan. Live-esityksissä yhteistyökumppaneihin ovat kuuluneet muun muassa Salzburgin, Aix-en-Provencen ja Verbierin festivaalit. Medici.tv:n voi tilata kolmessa eri hintaluokassa. Kallein, 14,90 euroa kuukaudessa maksava paketti tarjoaa paremman kuvan- ja äänenlaadun, yhteensopivuuden Apple- ja Android-laitteisiin sekä Samsungin televisioihin ja lisäksi mahdollisuuden jakaa 10 tallennetta ystävien katsottavaksi. Edullisempi 9,90 euron tilaus tarjoaa saman sisällön, mutta alhaisemmalla kuvan- ja äänenlaadulla ja ainoastaan tietokoneella toistettuna, ilman jakomahdollisuutta. Halvin 8,90 euron paketti puolestaan oikeuttaa sisällön toistamiseen ainoastaan Samsungin televisioilla, mutta luonnollisesti korkealaatuisena. Hinnoittelussa pisteet Medici. tv:lle lähtevät ennen kaikkea reilusta opiskelijaalennuksesta (tosin vain alle 25-vuotiaille): kuukauden tilaus irtoaa 5 eurolla. Laajaa katalogia voi selata osa-alueittain (konsertit, oopperat, tanssi, dokumentit, henkilökuvat), artistin tai säveltäjän mukaan, sekä luonnollisesti hakusanoin. Eniten selailua kuitenkin helpottavat kulloisenkin tallenteen yhteydessä samoihin taiteilijoihin tai aihealueisiin liittyvät, varsin pätevät suositukset. Kuuntelukokemus on berliiniläispalvelun ohella ehdottomasti teknisesti laadukkain, ja muista esimerkeistä poiketen sivus8
// S Y N K O O P P I
tolla voi liikkua samalla kun konserttia kuuntelee, musiikin katkeamatta – oli se sitten hyvästä tai ei. Esitykset, elokuvat ja taiteilijat on katalogissa aina lyhyesti esitelty. Tekstit tarjoavat perustietoa ja ovat usein kiinnostaviakin, mutta vilisevät toisaalta myös huvittavia asiavirheitä: Frank Schefferin elokuvassa Voyage to Cythera ei ole kyse ”Mahlerin Sinfonian kolmannesta osasta”, vaan Luciano Berion samannimisen teoksen, mahlerilaisine runkoineen ja sitaattirykelmineen. Dietrich Fischer-Dieskauta puolestaan nuoruudenhaaveistaan ja äänensä taipuvaisuudesta huolimatta harvoin kutsutaan ”yhdeksi suurimmista tenoreista”. Medici.tv:llä olisi oppimista Classicaltv:ltä laadukkaissa artikkelisisällöissä – Classivaltv:llä puolestaan säveltäjien, esiintyjien, ohjaajien ja esitysten tehokkaasta linkittämisestä toisiinsa. + Ylivoimaisesti laajin tarjonta, erinomainen tekninen laatu, konserttien ohella myös paljon dokumenttielokuvia
Seuraa: New Yorkin filharmonikkojen vuoden 2008 konsertti Pjongjangissa Lorin Maazelin johdolla sekä matkasta tehty dokumentti ovat ristiriitaisuudestaan huolimatta kiinnostavaa
katsottavaa.
Hieman
talLeopold Sto-
vanhemmista
lenteista tärpeiksi nimettäköön
60- ja 70-luvun vaihteesta Peter Schreierin, Brigitte Fassbaenderin ja kumppaneiden 80-luvun olohuone-esitys Brahmsin Liebesliedereistä. kowskin konsertit sekä
www.medici.tv
Synkoopin edeltäjä Äänitorvesta v.1977:
S Y N K O O P P I //
9
ARVIOT
energiaa ja nykymaailman fragmentteja kolmikielisesti Erkki-Sven Tüürin viidennen sinfonian parissa
10
// S Y N K O O P P I
HKO JA UMO JOHT. OLARI ELTS NGUYÊN LÊ, SÄHKÖKITARA MUSIIKKITALO 24.10.2013 Liike on yksi todellisuuden peruspilareista. Energia muuttuu muodosta toiseen, ravintoketju taipuu sykliksi, ja joet virtaavat kohti suurempia vesistöjä. Näille kuluille on yhteistä ajatus matkanteon suunnasta, jota ilman jäljelle jäisi päämäärätöntä hapuilua. Merkitys syntyy niin ikään kiintopisteestä. Olemassa olevan luonteen nojalla ei ole ihme, että suunnan käsite puhuttaa myös modernin musiikin kentällä. Se saa SibeliusAkatemian soitinnuksen lehtorin Vladimir Agopovin ylistämään blokkien avulla säveltämistä Aikamme musiikkia, puhetta -luentosarjan yhteydessä ja säveltäjä Osmo Tapio Räihälän vannomaan punaisen langan nimeen keväisessä Yle Radio 1:n haastattelussa. Liikesuunnalla, ja sitä kautta muodolla on väliä. Muodon kysymys vierähtää huulille eräänä torstai-iltana Musiikkitalon konserttisalissa, jossa virolaissäveltäjä Erkki-Sven Tüürin teos Sinfonia nro 5 orkesterille, big bandille ja sähkökitaralle (2004) asettaa vastakkain kolme erityylistä musiikkitraditiota: modernin orkesterimusiikin, jazzin ja rockin. Miten yhdistää modernin taiteen fragmentaarisuus ja universaalisuuteen pyrkivä neliosainen sinfoninen muoto? Tüürin ratkaisu miellyttäisi Räihälää. Teoksen punainen lanka kun kudotaan säveltäjän sanoin yhteisestä materiaalista, jota jakavat eri kieliä puhuvat ja omaan identiteettiinsä juurtuneet kolmipäisen keskustelun osapuolet. Toisaalta yhtenäisyyttä luodaan toistuvilla yksityiskohdilla, kuten sinfonian ensimmäisessä osassa ilmaantuvan ylöspäisen ksylofonikulun retroversiolla aivan teoksen viime metreillä. Ulkomusiikillisen kuvaamisen sijaan Tüürin kudos kaikuu eksistentiaalisia kysymyksiä. Viidennessä sinfoniassaan säveltäjä tutkii energian johtumista musiikissa kuin aaltoliikettä kotirannassa Hiidenmaalla. Liikkeen suunta havaitaan tarkkailemalla, millaisen valon kukin tekstuuri heijastaa. Eri tyylilajeille ominaisille instrumenteille kirjoittaminen ja useiden soittimien muodostamien multi-instrumenttien rakennus viestivät Tüürin laajasta soitintuntemuksesta. Säveltäjän rockyhtyetausta ja lyömäsoitinopinnot peilautuvat rytmiikan yliotteesta sekä aktiivisesta ja monipuolisesta lyömäsoitinsektiosta. Toistuvat rytmikuviot
ARVIOT
ja vaiheittainen lisäily ovat kaikua minimalismista, josta Tüür itse kertoo jo erkautuneensa. Vasta teoksen lopputahdeissa kumahtavat, kokonaiskuvassa hieman irrallisen oloiset kellot puolestaan kertovat säveltäjän aikaisemmasta kiinnostuksesta keskiaikaiseen kirkkomusiikkiin. Olari Eltsin johtamassa matkanteossa UMO big bandin vasket toimivat hehkuvina suunnannäyttäjinä. Sähkökitarasolisti, itseoppinut Nguyên Lê puolestaan oli oman, hieman lyhyeksi jääneen tiensä kulkija – kuulija olisi odottanut runsaammin soolo-osuuksia. Solistisen reitin pituuteen saattoi vaikuttaa se, ettei Tüürille tulleessa teostilauksessa alun perin pyydetty sähkökitarasooloa. Vahvojen vaskien ja kitaravahvistimien paineessa HKO:n jouset vaikuttivat paikoitellen voimattomilta. Kenties syy epätasaiseen akustiseen kokemukseen oli istumapaikka salin takaosassa, puhaltimien kupeessa. Toivottavasti. Lopullinen vastaus selkenee konsertista taltioidun levytyksen ilmestyessä markkinoille. Omiaan olivat Eltsin suuntaavat käsieleet, jotka taikoivat maagisia puhallinpuheenvuoroja. Jouset jäivät vähäeleisemmän huomion kohteeksi. Eltsin puhtaaseen eksaktiuteen tyytyvä johtaminen oli eduksi esitettäessä Tüürin räiskyvää, tahtilajillisesti varioivaa sinfoniaa. Illan pääteosta edeltäneessä Stravinskyn Kolmiosaisessa sinfoniassa (1945) sykepuhtauden ja kapellimestarin vain sormenpäihin tiivistyneen ilmeikkyyden yhdistelmä kuitenkin tukahdutti stravinskymaisen vivahteikkaan oikullisuuden. Olisiko lyhyellä harjoitusajalla ja levytettävän teoksen priorisoinnilla ollut näppinsä pelissä? Mielenkiintoista oli myös seurata, kenelle illan konserttia oli pyritty myymään. Sähkökitarassa ja etsimisriemun musiikissa nähtiin oiva keino houkutella nuoria: paikat täyttyivät useista oppilasryhmistä. Olisiko rytmi- ja taidemusiikin jonkinasteinen fuusio suunta, johon kallistuttaisiin tulevaisuuden tasainen lipputulo mielessä? Vai olisiko populaarisuuteen tukeutuminen vain joki, jota pitkin uusi sukupolvi virtaisi konserttisalin vesiin? HEIDI HASSINEN
S Y N K O O P P I //
11
ARVIOT
HALLITTU MYRSKY SAVOY-TEATTERISSA Teksti Eva Tanskanen Kuva Joonas Vainio
marcus miller, savoy-teatteri
18.11.2013
”Kirkkaita metallisia sointuja, laulavia sävelkulkuja ja murinaa,” kommentoi naapurini konsertin jälkeen. Yleisö oli haltioissaan täpötäydessä Savoy-teatterissa, kun basisti Marcus Miller, joka tunnetaan muun muassa Miles Davisin ja Michael Jacksonin muusikkona ja tuottajana, piti vivahteikkaan konsertin uuden Renaissance-albuminsa merkeissä.
12
// S Y N K O O P P I
Kieltämättä soitto muistutti jopa myyttisen tulilinnun esiinmarssia. Ainakin eturivistä katsottuna pienehkön teatterin lava vaikutti linnun pesältä kaikkine sinne mahdutettuine vahvistimineen ja telineineen, puhumattakaan musiikista. Ilman väliaikaa toteutetussa kahden tunnin mittaisessa konsertissa yllettiin huimiin yksilösuorituksiin. Millerin pyrkimys aistia yleisö ja toiset soittajat sekä muuntaa tilanne osittain improvisoiden joksikin sellaiseksi, joka saa aikaan ihmisille hyvää mieltä, onnistui hyvin. Vuonna 2012 Unescon tittelillä Artist for peace, ’Slave route project’, palkittu Miller oli sisällyttänyt konserttiinsa myös valistavan osuuden kertomalla orjakaupan kauhuista nykyisen Senegalin rannikolla. ”It’s very difficult,” hän sanoi ja sai ylimääräiset aplodit vaikeaan asiaan puuttumisesta. Nykyisen yhtyeen juuret johtavat edelliseen kiertueeseen, joka lähti liikkeelle muutamista yksittäisiksi tarkoitetuista Davis-konserteista. Paitsi että Miller toimi Davisin basistina, hän myös sävelsi ja tuotti albumin Tutu vuonna 1986. Nuorten soittajien kanssa toteutetusta uudelleenlämmittelystä tuli niin suuri menestys, että parin keikan sijaan yhtye päätyi kahden vuoden kiertueelle ja teki levyn Tutu Revisited. Tätä seuranneella, viimevuotisella Renaissance-levyllään Millerin uusi idea oli säveltää soittajalähtöisesti uudistuneen bändinsä jäsenille, joihin oli kiertueella kehittynyt hyvä, yhteen hioutunut vuorovaikutussuhde. Hän kertoo säveltäneensä aiemmin keskittyen vain musiikkiin. Jazz-muusikoiden perinteinen kommunikointi lavalla, nimittäin aito reagoiminen toisten soittoon live-esityksessä, on tarkoitus etsiä käyttöön uudelleen. Suoraan Moskovan ja Pietarin konserteista tulleessa yhtyeessä oli Euroopan kiertueella hieman eri miehitys kuin artistin kotisivuilla esitelty kokoonpano, jolle kappaleet on alun perin tehty. Rumpali Louis Caton puuttuminen Helsingistä oli harmi, koska hänen ja Millerin suitsutettua yhteistyötä ei sitten tällä kertaa kuultukaan. Aivan ihanne-esitystä kuullakseen pitäisi kai matkustaa kiertueen keikalle Kapkaupunkiin. Perusbändiin kuuluvista oli Helsingissä mukana saksofonisti Alex Han, joka on saanut Tähtien sota -hahmon mukaan lempinimen ”Han Solo”. Hanin käsissä saksofoni vaikuttaa paikoin sulautuneen käsien jatkeeksi. Virtuoosiset soolot ja sopraanosaksofonin äänenvärin persoonallinen pehmeys ja erikoinen syvyys vakuuttivat. Hän oli ainoa, joka uskalsi hieman hyppiä lavalla, mikä virkisti muuten vähäeleistä kokonaisuutta. Millerin soitossa häkellytti monivivahteisuus. Jälkeenpäin piti muistuttaa itselleen useaan kertaan, että kyseessä oli todella käsityönä toteutettu instrumentaalikonsertti, koska vahvaksi vaikutelmaksi
jäi, että lavalla olisikin ollut kone ja laulua. Bassovetoisten, hiphop-tyylisten, pitkien sekä massamaisten osuuksien tasaisuudesta ja tarkkuudesta tuli mieleen Greyhound-yhtiön linja-auto, joka kiitää reitillään halki koko Pohjois-Amerikan mantereen, vaikka olisi pimeää ja koleaa. Soitto muuttuu tarvittaessa konemaisuudesta eläväksi, herkäksi kojootiksi, joka taittaakin matkaa omin käpälin ja valitsee itse reittinsä. Joissakin yhteissoittopaikoissa kitaristi Adam Agatin kanssa yläsävelsarjat rätisivät samaan tyyliin kuin oopperassa Juha Uusitalon laulaessa Richard Wagnerin Wotanin roolia Ring-tetralogiassa. Lisäksi kitara ja basso yhdessä rumpali Robert Searightin ja kosketinsoittaja Brett Williamsin kanssa saivat aikaan vaikutelman, että ääni voisi sittenkin kukistaa materian lait ja oltaisiinkin oltu kesäfestivaaleilla ilman kattoa ja seiniä, tai myöhemmin seuraamassa jonkun pop-artistin levytyksiä Hollywoodissa. Searight aloitti konsertin rumpuintrolla, jossa oli vaimennettuna candomble-tyylistä iloista koollekutsumista. Hän seurasi hyvin solisteja lisäten tarvittaessa intensiteettiä lautascrescendoilla. Pitkäjänteiset voimavaihtelut oli toteutettu tyylikkäästi läpi konsertin. Trumpetin ja saksofonin lämpimät unisonomelodiat kappaleessa Jekyll & Hyde jäsensivät kertosäkeinä kokonaisuutta, mikä upposi yleisöön. Herkimpiä melodioita saatiin kuulla Millerin bassoklarinettisoolossa kappaleessa Gorée, sekä historiallisen renessanssin tyylisessä lyhyessä osuudessa, jossa bassovirtuoosi soitti kahdella kädellä otelaudasta 1500-luvun Espanjan hovista tutun luuttumusiikin tyylistä kudosta toisella soolokitarallaan. Miller on kehittänyt äänenväriä osallistumalla soittimensa rakenteen muokkaamiseen. Jos konsertissa jäi nimikirjoitus saamatta, voi hankkia nimikirjoituksella varustetun vastaavanlaisen Fender Marcus Miller Jazz Bass -kitaran, jonka neljästä kielestä maestro itse saa valtavasti ääntä irti. Soittajalla on tapana valita kielten lukumäärän lisäksi erikseen myös niiden paksuus ”Fat Beams”. Paksuus ja sitä myöten jäykkyys vaikuttavat ratkaisevasti äänensävyyn, mikä on yksi syy soittimen erityiseen, irralliseen, oman tilan ja oman maailmansa kuuloiseen solistiseen sointiin. Olkoonpa miten vain, shown varasti tällä kertaa trumpetisti Lee Hogans, joka soitti aivan mahtavan, täysin pakottamattoman soolon konsertin alkupuolella ja ”imuroi” koko pöydän. Hänen jälkeensä muut joutuivat soittamaan niin puhdistetussa ilmassa, että saivat todella tehdä töitä, jotta tunnelma menisi eteenpäin – mutta soittamallahan siitä selvittiin. Todellista taikuutta! Varsinkin kun myöhemmin kävi ilmi, että kyseisen kappaleen nimi on Mr. Clean. S Y N K O O P P I //
13
ARVIOT
SUOMEN KANSALLISOOPPERAN KUORO JA ORKESTERI JOHT. MICHAEL GÜTTLER JOHANNES BRAHMS: ALTTORAPSODIA OP. 43 JA EIN DEUTSCHES REQUIEM OP. 45 JOHANNEKSENKIRKKO, 1.11.2013 Lienee turhaa arvailla, kumpi sai ihmiset saapumaan sankoin joukoin Helsingin Johanneksenkirkkoon tihkusateisena ja pimeänä perjantai-iltana: ohjelmistosuosikki Ein deutsches Requiem vai Suomen Kansallisoopperan uuden ylikapellimestarin Michael Güttlerin ensiesiintyminen – joka tapauksessa tunnelma kirkon epämukavilla penkeillä oli kirjaimellisesti tiivis. Siinä missä ruumis ei nauttinut konserttipaikan kovista penkeistä, mieli lepäsi Güttlerin pääosin onnistuneissa tulkinnoissa illan Brahmseista. Konsertin ensimmäisenä kappaleena kuultiin Alttorapsodia op. 43 solistinaan ääneltään tummasävyinen mezzosopraano Lilli Paasikivi. Hänen tulkintansa huokui niin teoksen alkupuolen sisäänpäin kääntynyttä ahdistusta kuin sen lopun valoisampiakin sävyjä. Kuoron ja solistin äänet soivat pääosin hyvin yhteen, mutta ajoittain kuoro peitti solistin alleen. Harmillista oli, että teoksen alkaessa osa yleisöstä riisui vielä takkejaan ja kirkon eteisessä kilisteltiin ohjelmakassan rahoja. Ein Deutsches Requiem op. 45 oli kokonaisuutena hieno. Güttlerin vahvuus kapellimestarina oli tulkintojen rikkaassa sävymaailmassa. Hänen käsissään laaja teos muovautui draaman kaareltaan luontevaksi kokonaisuudeksi, josta ei puuttunut kontrasteja. Myös osien alkutempot oli valittu taitavasti. Illan onnistuneimpia ja ehjimpiä tulkintoja olivat osat, jotka eivät jakautuneet dramaturgisesti kahtia kuten requiemin neljäs Wie lieblich sind deine Wohnungen ja seitsemäs Selig sind die Toten. Neljäs osa oli täynnä onnellisuutta ja lämpöä ja seitsemäs säteili rauhaa ja levollisuutta. Täyteläinen ja monikerroksinen sointi herkkiä pianissimoja unohtamatta oli nautittavaa kuunneltavaa. Sopraanosolisti Martina Rüping toi kirkkaalla ja heleällä äänellään toivoa pimeyden keskelle teoksen viidennessä osassa Ihr habt nun Traurigkeit, jossa lohdutuksen tunne oli lähes käsin kosketeltavissa aina sen viimeisiin ääniin asti. Ainoastaan kuoro olisi voinut olla hetkittäin sävyltään pehmeämpi. 14
// S Y N K O O P P I
Ristiriitaisia ajatuksia aiheuttivat osat, jotka jakautuivat tunnelmaltaan selkeästi kahtia. Requiemin toinen osa Denn alles Fleisch, es ist wie Gras alkoi vakuuttavasti surumarssina,,ja sen alkupuolelta löytyvät suuret crescendot, ja niitä seuranneet massiiviset julistukset elämän rajallisuudesta olivat hienoa kuultavaa. Sen sijaan vakavuuden vastapainona toiminut duuriosa oli turhan nopea ja raju. Kolmas osa, Herr, lehre doch mich, oli onnistunut aina sen fuugan alkuun asti. Baritoni Jaakko Kortekankaan tulkinta sopi tuskaisuudessaan ja koruttomuudessaan kappaleen alun pohdiskelevaan luonteeseen. Valitettavasti tähän osaan kuuluva duurifuuga oli niin nopea, että stemmat puuroutuivat keskenään ja muodostivat epämääräisesti vellovan epäselvän massan. Suurimman pettymyksen tuotti requiemin osista dramaattisin eli kuudes Denn wir haben hier keine bleibende Statt. Sen uhkaava alku oli jännittyneisyydessään kihelmöivä, ja Kortekankaan soolo-osuudet olivat vakuuttavia muutamista ylä-äänille liukumisista huolimatta. Antikliimaksi koitti, kun päästiin koko teoksen dramaattisimpaan ja myrskyävimpään kohtaan. Valitettavasti Güttlerin valitsema liian nopea tempo peitti monet hienot yksityiskohdat alleen ja loi tunteen, että koko teoksen painavimman asiasisällön ohi mentiin pikakelauksella. Onneksi kuudenteen osaan kuuluva duurifuuga toimi kuitenkin hurjasta tempostaan huolimatta hyvin. Vaikka konserttielämys ei ollutkaan täydellinen, se jäi kokonaisuudessaan vahvasti plussan puolelle Güttlerin vahvojen näkemysten ja hyvin valitun solistikatraan vuoksi. Aivan kuten sen tarkoitus varmasti olikin, konsertti teki hyvän ensivaikutelman uudesta ylikapellimestarista ja sai odottamaan mielenkiinnolla hänen ensi kevään oopperaensi-iltojaan. SUVI LAURILA
NUOTIN VIERESTÄ
JAMEKSET REPEE Maahanmuuttoon liittyvä musiikkikeskustelu sai Suomessa uuden käänteen erään elokuussa julkaistun musiikkivideon kautta: James Nikander eli Musta Barbaari onnistui Salil eka salil vika -laulullaan survaisemaan vakavamielistä hys-hys-ilmapiiriä isoilla painoilla. Sosiaalisen median tanner järisee vieläkin. Nikanderin ja hänen aisaparinsa Iyouseyas ”Prinssi Jusuf ” Belaynehin aivoitusten syntytarina (HS 8.9.) paljastaa, kuinka huumoriheitoista rakentui ehta viihdyttäjähahmo. On mielenkiintoista pohtia sekä itse teosta että sitä vastaanottavaa yleisöä. Musta Barbaari on lisäksi täsmäesimerkki onnistuneesta artistibrändäyksestä tässä ajassa. Mustuuden teemaa ja siihen kytkeytyviä stereotypioita alati kommentoiva, ironinen kerrontatapa on ensinnäkin aseistariisuvan tehokas. Lyriikoiltaan hittikappale tarjoaa eräänlaisen katsauksen afroamerikkalaisen musiikin historiaan, jossa ”revitty” on enemmänkin termi rankoille oloille kuin tavoitellulle lihaskuormitustilalle. Myyttinen Tupac Shakur – hiphopin kuuluisin marttyyri – edustaa orjuuden puuvillapeltobluesista Billboardiin noussutta artistijatkumoa. Mitä Nikander edustaa riimien sylkemisellä tienaavana lähiöäänenä? Ainakaan turhalle nöyristelylle ei ole tarvetta, sillä musta mies on ottanut todella haltuun äidinkielensä käyttövarat. ”Tätä on stadilainen todellisuus”, saattaisi espoolainen jalkapallofani katkerana tokaista. ”Tää sukupolvi ei tunne rasismia”, vetoaa Musta Barbaari itse poseeratessaan monitaustaisten futisjuniorien kanssa Facebook-kuvassaan. Nuoret seuraavat ja kommentoivat vastuullisen esikuvansa tekemisiä jatkuvasti, minkä lisäksi räppäri kiertää nykyään kouluissa kertomassa kiusaamisesta. Musta Barbaari korostaa vääristä jauheista vapaata kuntosaliurheilua ja on saanut esimerkillään monet tutustumaan Liikuntamyllypyhättönsä viriketarjontaan. Sivutuotteen lailla artistipersoona repeää reilusti politiikan suuntaan. Arroganssi ja aihepiiri kismittävät joitakin kuulijoita, ja sosiaalisessa mediassa Musta Barbaari kärventelee rodun perään huutelijat helposti tuoreeltaan.
Hyväntahtoisuus, sanavalmius ja oikea-aikainen maltillisuus kannattaa aina. Nikander muuten taitaa jättää nimensä ”zeimssinä” lausumatta hirvisaarelaisittain ”jameksena”. Tuskin proteiinijauhoja voisi paremmin laittaakaan epäilijöiden suuhun, kun agendana on nimenomaan kipua vaativan työn arvostus. Musta Barbaari ei aio olla oleskelija, vaikka hän kerskuukin ironisesti tukirahojen mahdollistamasta keskittymisestä kehonrakennukseen. Lihaskimpulla on myyvän musiikin ja määrätietoisen urheilun suhteen suunnitelma hallussa ja todellinen toivon sanoma jaettavana. Artistipaketti edustaa tätä aikaa, olipa Amerikan veljen kertakuluttama biitti uutta tai ei. Vitivalkoinen Sibeliushan maahantoi sakemannisäveltäjien kaavoja, ja Paciuskin perusti mamuna Stadiin musiikkielämän. Paino levyyn ja levy painoon, vaadin minä. Yön musta mies valaisee viimeisimmänkin rasistisen kolkan, nigga. TATU TAMMINEN
S Y N K O O P P I //
15
JOIKAAMISELLE EI LOPPUA NÄY
Teksti LASSI SARLOS Kuva ANTERO TENHUNEN 16
// S Y N K O O P P I
ETNOSOI!-FESTIVAALI SAVOY-TEATTERI 7.11.2013
Nils-Aslak ”Áilu” Valkeapää oli saamelaiskulttuurin tunne� tuin edistäjä ja puolestapuhuja. Perinteisen poromiehen elämäntavan tilalle hän otti elämäntehtäväkseen kirjoittaa runoja ja kirjoja sekä äänittää musiikkia, joiden oli tarkoitus tehdä saamelaisuutta tunnetuksi Saamenmaan rajojen ulkopuolellakin. Erityisesti joikaaminen ja sen esittäminen eri tilaisuuksissa maailmalla teki Áilusta kansainvälisesti tunnetun kulttuuri-ikonin. Joikaamista hänen eläessään kuultiin Etelä-Amerikkaa ja Japania myöten.
Valkeapää hämmästyisi nähdessään, kuinka paljon saamelaiskulttuuri kiinnostaa nyt, sillä sali oli hajapaikkoja lukuun ottamatta täynnä. Ihmiset odottivat hänen syntymänsä 70-vuotisuuden kunniaksi järjestettyä ”Áilun väärtien” eli Áilun ystävien konserttia, jossa musiikki kohtasi luontevasti runouden, joikaamisen ja Saamenmaan kuvallisen kauneuden. Ensimmäinen puolisko alkoi perinteisillä joiuilla, joita kolme saamelaista taiteilijaa lauloi perinneasuissaan saapuessaan estradille. He olivat Ulla Pirttikangas, Niko Valkeapää ja Johan Anders Bær. Esityksessä vanhempi Bær edusti perinteistä yksinlaulettavaa joikua, kun taas nuoremman polven joikaaja, Áilun kummipoika Niko, on pyrkinyt uudistamaan joikaamiskulttuuria lisäten siihen jopa hiphopista tuttuja elementtejä. Nopeasti lavallinen muusikoita yhtyi kolmikon sanomaan ja joikaaminen täytti salin jazzahtavalla säestyksellä tahditettuna. Joikujen säestäminen instrumenteilla oli Valkeapäälle aikanaan suuri askel joikaamiskulttuurin elvyttämisessä ja jalostuksessa, sillä perinteisesti joikaamista ei olla säestetty mitenkään. Aikanaan erään konsertin päätteeksi konservatiivisempi saamelaisherra protestoi ajatusta vastaan ja koetti hajottaa Áilun kanssa esiintyneen yhtyeen instrumentit paiskomalla ne lattialle. Konsertissa kuitenkin joikuja tahditettiin instrumentein: lavalla nähtiin kansansoittimia jouhikosta aina mielenkiintoiseen koivunpahkasta rakennettuun sitarin kaltaiseen kielisoittimeen sekä yleisempiä jazzinstrumentteja kosketinsoittimista vaskipuhaltimiin. Valkeapään kenties tärkein yhteistyökumppani, puhaltaja Seppo Paroni
Paakkunainen, toimi konsertin kapellimestarina. Ensimmäisen puoliskon huipentumiin kuului ehdottomasti Paronin säveltämä Saamelaissinfonia, joka moniosaisuudessaan ja -sävyisyydessään oli vetovoimaisen vangitseva teos. Toinen puolisko osoittautui tuiki erilaiseksi kuin ensimmäinen: Samalla kun saamelaiskaksikko lausui Valkeapään kirjoittamia runoja, estradin takaseinään heijastettiin projektorilla vaihtuvia kuvia Saamenmaasta: sen kauniista luonnosta, eläimistä, ja saameasukeista. Maalailevat runot yhdistettynä kauniisiin valokuviin koskettivat yleisöä – osan liikuttuessa aina kyyneliin asti. Toinen osio vaikutti huomattavasti rauhallisemmalta ja hidastempoisemmalta kuin ensimmäinen: valaistusta vähennettiin, säestys oli minimaalista ja koko show lipui salaperäisesti eteenpäin runojen saattelemana. Lopussa kuulijaa odotti kuitenkin yllättävä käänne: rauhallisesti alkanut soitanta yltyi vapaammaksi, äänenvoimakkuus nousi huomattavasti, muusikot päästivät irti tosissaan lopputuloksena ollen vapaan jazzin, runouden ja joikaamisen yhdistelmä, mikä lyhytkestoisuudessaan jättimäisine energianpurkauksineen oli esityksen parasta antia. Loppuhuipennuksena Paroni kutsui lavalle tärkeimpiä Áilun kanssa työskennelleitä muusikoita. Estradin täytti parikymmenpäinen joukko ilakoivia esiintyjiä. Mieleenpainuva oli tämän huipentuman aloitus, jossa Markku Lievonen käynnisti kappaleen ”joikaamalla kontrabassolla”, jolloin soittimesta lähtenyt ääni muistutti erehdyttävästi joikaamiselle ominaista ääntä. Nopeasti soittoon yhtyi koko lavalle saapunut joukko, ja välillä tuntui, ettei joikaamiselle näy loppua ollenkaan. S Y N K O O P P I //
17
ARVIOT
Pneuma-festivaali Kiasma-teatteri,
arviot
23.–24.11.2013
Kiasma-teatterissa viikonloppuna perjantaista sunnuntaihin järjestetty Pneuma-festivaali oli osa suomalaisen elektronisen musiikin pioneeri Erkki Kurenniemen ja video- ja kuvataiteilija Mika Taanilan retrospektiivisiä näyttelyitä.
Lauantain konsertti perustui erityisesti soitinrakentaja Erkki Kurenniemen tuotantoon. Ohjelmisto koostui hänen historiallisilla soittimillaan soitetuista uusista sävellyksistä ja improvisaatioista. Ensimmäinen esitys alkoi pimeydessä, ainoastaan muutaman led-valon vilkkuessa lavalla. Project QRZ eli Mikko Ojanen ilmestyi huomaamatta lavalle ja aloitti vaikut korvista puhdistaneilla korkeilla, vihlovilla taajuuksilla. Setin edetessä Ojanen siirtyi taidokkaasti hahmottomista kohinoista junnaaviin, monotonisiin rytmeihin ja hälyriffeihin. Materiaali vaihteli orgaanisesta ja kerroksellisesta karkeisiin leikkauspintoihin. Toisena vuorossa olleen Mika Vainion esiintyminen oli yhtä vähäeleinen kuin Ojasenkin. Vainio asteli lavalle, sytytti pöydällä olleen lampun ja ryhtyi soittamaan ainoana äänilähteenään käyttämäänsä DIMI-syntetisaattoria. Hapuileva, humoristinenkin alku paljasti Kurenniemen soittimen arvaamattoman luonteen. Pian Vainio sai kuitenkin tilanteen käynnistymään ja muotoili äänen paksuksi, resonoivaksi ja värähteleväksi, paikoin konsonoivaksikin drone-massaksi. Tämä sai aikaan rauhoittavan, unenomaisen transsin. 18
// S Y N K O O P P I
Illan viimeisenä DIMIS Re-connected eli Tarek Atoui, Kai Lassfolk, Mikko Ojanen ja Jari Suominen soittivat näyttävää kavalkadia Kurenniemen soittimia. Atouin käsittelemä laitteisto oli näistä erikoisin: kokonainen keittiönpöydällinen kaukaa jättimäisiltä hiirenloukuilta näyttäviä soittimia. Kvartetti soitti energistä, riehakasta, pulputtavaa ja piipittävää improvisaatiota. Materiaali oli suurimmilta osin kaoottista ja vahvan kerroksellista, mutta kuitenkin koko ajan kommunikoivaa eikä turhan täyteenahdettua. Parhaimmillaan laitteet soivatkin ikään kuin nelikanavainstallaationa samanaikaisesti yhteisymmärryksessä ja epäymmärryksessä toistensa kanssa. Kurenniemen soittimilla kuulosti olevan vahvat soinnilliset persoonallisuudet, jotka epäilemättä myös sanelivat materiaalin mahdollisuuksia. Vaikutti siltä, että Kurenniemen soittimien hallitsemattomuus ikään kuin alisti soittajansa niiden tahtoon. Juuri se olikin suuri osa niiden viehätysvoimaa. Pneuma-festivaalin päätöskonsertissa sunnuntaina kuultiin säveltäjä-Kurenniemen tuotantoa: nauhamusiikkia alkuperäisenä sekä elektroakusti-
©Tatu Tamminen
selle kokoonpanolle uudelleensovitettuna. Kurenniemen nauhateokset voivat käytännössä sisältää mitä tahansa. Ne saattavat olla raakoja, hienovaraisia, kollaasimaisia, täysin loogisia, sattumanvaraisia, vapaasti assosioivia, leikkisiä, väkivaltaisesti ryöpsähteleviä tai satunnaisesti harmonisia. Ilahduttavinta niissä on turhan sensuroimisen puute. Toisinaan tuntuu, kuin olisi päässyt salakuuntelemaan Kurenniemen puolihuolimattomasti koostamia auditiivisia mietelmiä. Kurenniemi ei todellakaan ottanut itseään liian vakavasti. Kahden nauhateoskoosteen välissä osasta teoksia kuultiin uudelleensovitettuja elektroakustisia versioita helsinkiläisen Defunensemblen esittämänä. Defunensemble koostui klarinetistista, harpistista, pianistista, huilistista sekä Antroipoidien tanssisarjan aikana myös kitaristista. Sovituksissa oli mielenkiintoisia ideoita, kuten monimuotoisia tekstuureja ja räjähtävää dynamiikkaa, mutta esitys jätti silti kaipaamaan jotakin. Defunensemblen soitto oli toisinaan liiankin tarkkaa ja hallittua, mikä oli ristiriidassa huvittavuuteen asti Kurenniemen rujon arvaamattomien äänimaailmojen kanssa. Parhaimmillaan defunensemblen
soitto olikin, kun siihen lisättiin rohkeasti soitinten luonnetta muuttavia elektronisia elementtejä, kuten luuppausta, säröä tai rengasmodulaatiota. Niiden luoma hallitsemattomuuden ja vaaran tunne oli monin kohdin esikuvilleen ominaisempaa kuin muu kokoonpanon soitto. Lisäksi defunensemble säesti Eino Ruutsalon mainion Hyppy-elokuvan myötäillen Kurenniemen alkuperäismusiikkia. Onko Kurenniemen omapäinen, rasavilli äänitaide sitten musiikkia? Pitäisikö sen ollakaan? Ainakin Edgard Varèsen mukaan se on. Hänen kuuluisan määritelmänsä mukaan musiikki on järjestettyä ääntä – tarkemmin sanoen mitä tahansa ääntä. Melu on yksinkertaisesti ääniä, joista kuulija ei pidä. Kurenniemen musiikissa jokaiselle äänelle, niin konsonoivalle kuin hälyllekin, on paikkansa. Äänten merkilliset, ainutlaatuiset luonteet täytyy vain oppia tuntemaan ja hyväksymään – ja uusi maailma avautuu. LAURI HYVÄRINEN
S Y N K O O P P I //
19
L E V YA R V I O T
RSO joht. Hannu Lintu Benjamin Schmid, viulu GYÖRGY LIGETI: VIULUKONSERTTO; LONTANO; ATMOSPHÈRES; SAN FRANCISCO POLYPHONY Ondine 2013 Musiikin läpitunkevuus ja intensiteetti tekee György Ligetin tuotannosta epätavallisen tunteikasta. Modernistien joukossa hän onkin mainittujen piirteiden ansiosta lähes poikkeuksellinen tapaus. Hänen musiikkiansa enemmän tai vähemmän leimaava sinnikäs ekspressiivisyys sekä maltillisuus viedä sävellystä eteenpäin tuntuu olevan harvinaista muussa musiikissa. Ligetin musiikin levyttäminen johtaa kovaan vertailuun, kun ottaa huomioon vaikkapa Teldec-yhtiön tunnustetun moniosaisen julkaisun The Ligeti Project tai ”klassiset” Ligeti-levytykset, kuten Claudio Abbadon ja Wienin filharmonikkojen äänityksen Atmosphèresista. Hannu Lintu ja RSO ovat yhdessä Benjamin Schmidin kanssa kuitenkin onnistuneet persoonallisen ja ennen kaikkea intensiivisen tulkintansa kanssa ja tallentaneet todella laadukkaan levyllisen musiikkia. Vuonna 1967 valmistunut Lontano toimii hyvänä aloituksena levylle. Teos perustuu pitkille unisono-kohdille, joiden välissä musiikki ikään kuin leviää kaikkialle muodostaen yhden suuren äänimaiseman ja käyden samalla läpi eri äänenvä�rejä sekä voimakkuuksia ennen palaamistaan uni� sonoon. Lontano on kaikessa intensiivisyydessään ehdottomasti Ligetin maltillisimpia teoksia. Sen pitkät linjat ovat kuin muisto polyfoniselta ajalta, ja se viestittääkin erittäin sakraalista ja jopa mystistä tunnelmaa kuuntelijalle. Lopulta musiikki palkitsee kuulijan rankkojen dissonanssien jälkeisillä unisonoilla ja puhtailla intervalleilla. Huo20
// S Y N K O O P P I
mattavaa tässä RSO:n versiossa on se, että Lintu on johtanut sen useita minuutteja hitaammaksi kestoltaan kuin esimerkiksi The Ligeti Project -levytyksessä. Viulukonsertto on hyvin erilaista musiikkia kuin Lontano. Se on viisiosainen ja kuuluu Ligetin myöhäistuotantoon hänen sävellettyään se vuosina 1989-1993. Teos on erittäin rytminen, ja polyrytmiikka kuuluukin sen peruspiirteisiin. Ligeti on myös antanut viulistille todellisen annoksen haastetta, ja viuluosuudet ovatkin erittäin monipuolisia sisältäessään tunnelmallisia vibrato-osuuksia suoraan romantiikan ajan viulukonsertosta, mutta myös mitä virtuoosisimpia spiccato-juoksutuksia huilu- ja kaksoisääniä unohtamatta. Viulu on oikeutetusti teoksen sydän, ja oli se mukana rytmisessä tekstuurissa tai sitten soittamassa yksin, on teos kieltämättä jatkuvasti kietoutunut sen ympärille. Etenkin konserton toinen osa (AriaHoquetus-Choral) on mieleenpainuva, ja solisti Benjamin Schmid tuo siinä esiin viimeisetkin kykynsä ja voimansa. Kyseisessä osassa kuullaan myös Etelä-Amerikan alkuperäisheimoilta peräisin olevaa okariinaa, jonka soittamista RSO:n muusikot harjoittelivat viikkoja. Ligetin kulttiteos Atmosphères (1961) sekä vähemmän tunnettu ja jopa hieman anarkistinen San Francisco Polyphony (1974) ovat levyn jäljellejäävät teokset. Siinä missä aiempi on lähempänä Lontanon maltillista tiiviyttä, kuitenkin sisältäen samalla enemmän imitaatiota ja lyhyitä motiivira-
L E V YA R V I O T
kenteita, on San Francisco Polyphony täysin omassa maailmassaan oikukkaan tekstuurin ja äkillisten perkussioiskujen kanssa. Aivan kuin ilmentäen kaupungin sisäistä voimaa, se yrittää mahduttaa reiluun 13 minuuttiin kaikki sen äänet. Teos on hieno lopetus levylle, joka tulee toivottavasti nousemaan Ligeti-äänitteiden eliittiin. Levyllä musisoi
huippuorkesteri, maailmanluokan solisti sekä yksi Suomen kuuluisimmista kapellimestareista. Myös valikoimaltaan äänite toimii loistavana johdatuksena György Ligetin musiikkiin. Kyseessä on ehdottomasti yksi vuoden parhaista taidemusiikin levytyksistä. VEIKKO MARJAMÄKI
Otto Tolonen, kitara TOCCATA: FINNISH GUITAR MUSIC Sibarecords 2013 Erik Bergmanin Sarja kitaralle op. 32 ehti olla levyttämättä 64 vuotta, kunnes tämä Otto Tolosen kitaralevy valmistui. Aiemmin levyttämättömiä ovat myös cd:n muut viisi kotimaista teosta. Bergmanin Sarjan aloittava Fantasia sisältää muun muassa uusklassistisesti tikuttavia rytmejä ja luontevasti kaiken heittelehtivyyden sekaan istutettuja tremolojaksoja. Seuraavassa Canzonettaosassa Tolonen osoittaa hienoa musikaalisuuttaan otelaudalta näppäillyissä äänissä ja muussa melodisessa kuljetuksessa. Bergman on kirjoittanut kauniisti hapuilevia kvarttipohjaisia harmonioita, joista saan helposti mielleyhtymän kitaristiseen traditioon 1900-luvun alku- ja keskivaiheilla. Päätösosa Toccata järisyttää flamencomaisuudella ja repetitiotekniikan raaoilla valitussävyillä. On mukava kuulla nuoremman sukupolven säveltäjiltä äkkivaihtelevia ja rohkeita sävellysideoita. Jarkko Hartikaisen tutkimusmainen teos alone sisältää varsinkin keskivaiheillaan mallik-
kaasti harkittuja akustisia tähtihetkiä. Adam Vilagin The Threatened Assassin… kelpaa esimerkiksi kitaraan uutena soittimena tutustuvan säveltäjän työstä: lähisävelisinä kimppuina ammutut huiluäänet ja kuuden äänen valtava sävelravistelu ovat valitettavan puhki kulutettuja uuden kitaramusiikin keinoja. Toisinaan lähtökohta kitarakappaleelle voi taas olla kuten Sauli Zinovjevilla: Elegietta liikkuu selvillä säkeillä ja perinteisyyttä pienin viittein hipovalla kaunokielisyydellä. Tolonen osoittaa ihailtavaa sävyjen hahmotusta ja kontrollin pitävyyttä, jonka avulla esimerkiksi Aki Yli-Salomäen sävellyksestä Odota on saatu mallikas hiljentymistuokio. Soiton yleislinjasta päätellen Tolosen on oltava erittäin tarkka kuuntelija saadessaan aikaan näin kiinnostavan lopputuloksen. Äänitysteknisesti työtä voi kiittää arvokkaan oloisesta lähituntuman kokemuksesta ja perkussioäänten herättämästä kaiunnasta. TATU TAMMINEN
S Y N K O O P P I //
21
Aatonaatto
Moderate q = 70
Jukka Virtanen
6 8 œ œ œ™œ œ œ™ C
&
D‹
Ó
œ œ œ œ œ œ œ œ
Kel -lo vain ti -kit -tää
6
F
E‹7
& œ œJ œ ™
Ó
G
Ar -ma - ni kau -laa - ni
C
F
E‹7
FŒ„Š7
G
G
j œ Œ
F
Ϊ C
‰ j r ‰ j r œ œ œ œ œ œ œ œ œ œ œ ja mul - le jou - lu ja Kone kul -jet -taa vain
C
G
F
C
G
A‹
A‹
het -ki tää F
F
kun
C
Gös -tan mu - kaan a - las - päin
a -lem -mas mie -le -ni B‹7
C
VAPAASTI
va -jo -aa jou -lun ih -me kai mi -nut voi C©‹7
B‹7
E‹7
A‹7
aa - ton -aa - t - to pai - naa pään y -hä E‹7
& œ œ œ™ œ™œ œ ‰ œ œ œ œ œ œ œ œ œ œ œ™ Ó &
Vain
j œ œ œ œ œ œ™œ œ ‰ œ œ ≈œ œ œ œ œ œ œ œ œ œ œ œ œ œ F
Kuin -ka kau - nis on - ka -an
31
œ œ
kar - van - pois - to - a kor - til - la vää - räs - sä ker - rok -ses - sa oon
co - la -pat -ruu - nat muk -sul -le niin kai e - lä - mäs - sä - ni - kin
25
‰
ku -ris - taa
œ œ œ œ œ œ
œ œ
& ‰ œ œ œ œ œ œ œJ œ ™ Ó & Ó
C
D‹
e - lä - mää ko - ris - sa be -ma - ri hu -kas - sa
20
‰œ œ œ œ œ
‰ j ‰œ œ r r Ó œ œ œ ™ œ œ ™ œ œ œ œ œ
° & ¢ ™™ œ œ œ ™ œ œ œ ™ Ó
15
C
suo -ni ot -sas -sa
F
C
11
∑
G
Her -kul - le ei kai ai -kaa jää
ja
pul - lis -tuu
F
A‹7
œ œ œ ™ Œ™
∑ ™™ ü †
pe -las - taa C©‹7
I M P R O V I S O I D E N
B‹7
j #œ #œ œ ™ Œ œ
sen huulet liikkuvat: "beywarriors shogun steel octagon showdown battle set lop -pu on"
22
// S Y N K O O P P I
se
2
C©‹7
36
D‹7
& #œ œ œ ™ Œ #œ #œ œ œ œ ™ œ ™ mä
lop-pu on!
# &#‰
40
A
B‹
# &#‰ A
G
œ ™ ‰ œ #œ - n!
kuin - ka
D
F©‹7
G
D
kau - ni - s on - ka -an
B‹7
G
D
œ œ œ œ œ œ œ œ œ œ œ œ œ œ œ œ™ œ œ œ œ œ ≈œ J
het - ki tää 44
lop-pu o - o
## ° ™ œ œ œ œ™ œ œ ¢™
B‹
aa - ton - aa - t - to
kun
G
D
F©‹7
œ œ œ œ œ œ œ™ Ó œ œ œ œ
ka -to -aa jou -lun ih - me kai mi -nut voi
pai - naa pään y - hä kau -em -mas sie - lu -ni 2. B‹11 ü œ œ œ ™ ‰ œ œ ™™ œ ™ Œ ™ † 1. B‹7
pe -las - taa
kuin -ka
taa
SYNKOOPPI KIITTÄÄ V U O D E S TA 2 0 1 3 J A T O I V O T TA A R A U H A L L I S TA J O U L U A ! O P. 1 1 3 I L M E S T Y Y M A A L I S K U U S S A 2 0 1 4 T E E M A L L A M U S I I K K I J A K U VA ! JUTUT
TILAUKSET
Julkaistavaksi tarkoitetut jutut lähetetään 14.2.2014 mennessä päätoimittajalle: tatu.tamminen@helsinki.fi
Mikäli haluat painontuoksuisen paperiversion suoraan kotiisi ja samalla tukea mainiota järjestölehteämme, täytä tilauslomake osoitteessa synkooppi.blogspot.fi/p/synkooppi-lehti.html. Jos taas toivot lehteämme esimerkiksi edustamasi laitoksen kirjaston valikoimaan, ota yhteyttä osoitteeseen toimitussihteeri.synkooppi@gmail.com.
Julkaistavaksi tarkoitetut kuvat lähetetään taittajalle: taittaja.synkooppi@gmail.com Sävykuvien resoluution tulee olla painokoossa vähintään 300 dpi. Liitä mukaan kuvaajan nimi tai nimimerkki. Kuvien toimittajan tulee myös huolehtia kuvien käyttöoikeudesta. Synkooppi-lehti pidättää oikeuden juttujen muokkaamiseen tarvittaessa.
Lehden vuosikerta eli neljä opusta maksaa vain 20 €. Irtonumeroita voi ostaa mm. Akateemisesta kirjakaupasta 6 € hintaan. Verkkolehti on kaikille luettavissa osoitteessa: I S S U U. CO M / S Y N KO O P P I
S Y N K O O P P I //
23
M-ITELLA OY