Synkooppi op. 137 by Synkooppi-lehti

O P. 1 3 7

4/ 2019

MUSIIKKITIEDE

HELSINGIN Y LIOPISTO

4/ 2019

SISÄLLYS O P. 137 MUSIIKKI & YHTEISKUNTA

PÄÄKIRJOITUS Rosanna Mantila

42. VUOSIKERTA Synkooppi on Helsingin yliopiston musiikkitieteen ainejärjestön Synkoopin julkaisema ja neljä kertaa vuodessa ilmestyvä musiikkialan yleislehti. Vuodesta 1978 asti ilmestynyt lehti pureutuu kulloinkin puhuttaviin ajankohtaisiin musiikkialan ilmiöihin perinteitään unohtamatta. www.synkooppi.fi

ARVAA BIISI Jukka Parkas

JULKAISIJA Helsingin yliopiston musiikkitieteen ainejärjestö Synkooppi ry Synkooppi-lehti, PL 59, 00014 Helsingin yliopisto

MUSIIKKITIEDE NYT -PROJEKTIN TAUSTAA Jonne Seppänen

PÄÄTOIMITTAJA Rosanna Mantila TOIMITUSSIHTEERI Sampo Wiik AD Jukka Parkas

POLIITTISET LAULUT ESPANJAN ITSENÄISYYSSODASSA (1808-1814) Aleksi Haukka

KIRJOITTAJAT 3/2019 Aleksi Haukka, Gabriel Korhonen, Rosanna Mantila, Jukka Parkas & Jonne Seppänen

14 18

PICTURE A LEADER WITH NO FUCKING BRAINS Rosanna Mantila

VOICE OF AMERICA: JAZZ IDEOLOGISENA TYÖKALUNA Gabriel Korhonen

KANSIKUVA Jukka Parkas OIKOLUKU Maija Moilanen & toimituskunta TILAUKSET Tilauslomakkeella osoitteessa https://synkooppilehti.wordpress.fi tai toimitussihteeri.synkooppi@gmail.com HINNAT Irtonumero 6 €, vuosikerta 20 € ILMOITUSMYYNTI Toimituskunta PAINOS 90 kpl PAINOPAIKKA Unigrafia 2019 Lehti on julkaistu HYY:n järjestölehtituella.

PÄÄKIRJOITUS Rosanna Mantila päätoimittaja

”Poliittisuus ja yhteiskunnallisuus ei ole ollenkaan sama asia. Poliittisuus voi olla tämmöstä, tai sillä tarkoitetaan yleensä tällaista hyvin näkyvästi ja konkreettisemmin poliittisiin asioihin kantaaottavaa. Saatetaan nimetä joku tietty aihe tai jopa tietty puolue, jonka asiaa ajetaan musiikilla. Yhteiskunnallisuus voi olla laajempi aihe, että se voi olla yleinen kommunikaatioon pyrkimys musiikissa esimerkiksi.” Näin toteaa Helsingin yliopiston musiikkitieteen yliopistonlehtori Juha Torvinen Klasari2080:n haastattelussa. Nykypäivänä jokainen on poliitikko ja jokaisella on vahvat mielipiteet. Jos ei ole, kallistuminen suuntaan tai toiseen on kuitenkin toivottua. Harmaa välialue näyttää kadonneen poliittisen kentän ja mielipiteiden polarisoituessa, joten pelko vastakkaiseen leiriin leimautumisesta on liian suuri, ettei hiljaiseksi kannata jäädä. Poliittisuus ja yhteiskunnallisuus eivät ole samoja asioita, mutta ovatko ne kenties sekoittumassa hieman keskenään, kun yhteiskunnan asioita heijastetaan nykyisin vahvasti puolueideologioiden kautta? Olen usein pohtinut, kuinka suuri vaikutusvalta taiteilijoilla on. Taide saattaa ovelasti piiloutua esteettiseksi asiaksi, mutta pinnan alla saattaa piillä viestien ja aatteiden meri. Taide on siksi myös helposti lähestyttävää usealle, joita yhteiskunnal�listen aiheiden pohtiminen kyllästyttää jo ajatuksen tasolla. Menestyneellä muusikolla saattaa olla tuhansien, jopa miljoonien yleisö, joka on avoin vastaanottamaan artistin totuutta maailmasta. Voimme siis myös olla helposti alttiina vaikuttamiselle, jos emme pohdi tarkkaan, mitä meille on juuri sanottu.

Esimerkkinä nyt marraskuussa uuden albuminsa julkaissut maailmankuulu popyhtye Coldplay. Albumin Everyday Life kappaleissa käsitellään sosiopoliittisia ongelmia maailmanlaajuisesti Yhdysvaltojen syrjivästä politiikasta Syyrian sisällissotaan. Ei ole enää yllättävää, että myös suuren yleisön valtavirtayhtyeet haluavat käyttää hetkensä radioaalloilla ilmaistakseen mielipiteensä johonkin yhteiskunnalliseen tai maailmanlaajuiseen aiheeseen. Suuret poliittiset liikehdinnät vaikuttavat perhosefektin lailla koko maailmaan, ja globalisaation myötä maailma pienenee ja asioista tulee enemmän yhteisiä. Musiikki toimii siis oivallisena virikkeenä yhteiskunnalliselle keskustelulle, sillä se luo ihmiselle muutaman minuutin hetken todella pohtia korvissa soivia säveliä ja sanoja. Kaunis musiikki helpottaa raskaiden asioiden käsittelyä, mutta samalla tekee meihin lähtemättömän vaikutuksen. Vuoden viimeisen lehden ensimmäiseltä aukeamalta löydätte Jukka Parkaksen arvoituksen. Jonne Seppänen raportoi meneillä olevasta Musiikkitiede Nyt -projektista, jonka tarkoituksena on kertoa, mitä musiikkitieteen opiskelu Helsingissä on. Aleksi Haukka kirjoitti Espanjan itsenäisyyssodan poliittisista lauluista, joita käytettiin aseena sodassa ja tapana levittää propagandaa. Allekirjoittanut kirjoitti Roger Watersin vuoden 2018 konserttikiertueen sekä muusikon uusimman albumin poliittisesta diskurssista. Lopuksi saamme lukea Gabriel Korhosen tekstin jazzista ideologisena työkaluna. Toimituskunta kiittää kuluneesta vuodesta 2019!

S Y N K O O P P I // 3

TEKSTI Jukka Parkas

A R VA A BIISI 4

//â&#x20AC;&#x192; S Y N K O O P P I

Kuva: International Music Score Library Project.

Missä yllä esitetyn melodian on voinut kuulla ja mikä kappale on kyseessä? A. B. C. D. E. F. G. H. I. J. K. L. M.

Adolf Hitlerin synttäreillä. Auschwitzin keskitysleirillä. ”Pienimmässäkin neuvostoliittolaisessa kylässä”. Berliinissä vuonna 1989. Alexin terapiassa. Kiinan kansantasavallan synttäreillä 1959. Taivaallisen rauhan aukiolla 1989. Puhelimessa Paul Robesonin kanssa 1957. Rhodesiassa 1974-1979. Abimael Guzmánin olohuoneessa. Tokion olympialaisissa 1964. Euroopan parlamentissa. Kaikissa edellisissä.

LÄHTEET [SPOILEREITA!]: Buch, Esteban 2003. Beethoven’s Ninth: A Political History. Chicago: University of Chicago Press. Predota, Georg 2017. ”Beethoven in China: The Dark Years”. Verkkolehdessä Interlude [https://interlude.hk/beethoven-china-dark-years/]. Luettu 17.11.2019. Schubart, Emma 2018. ”Tainted or Transcendent: The Political Recruiment of Beethoven’s Ninth Symphony”. Verkkolehdessä PIT [http://pitjournal.unc.edu/content/tainted-or-transcendent-political-recruitmentbeethoven%E2%80%99s-ninth-symphony]. Luettu 17.11.2019. Fiennes, Sophie (tuottaja, ohjaaja); Zizek, Slavoj (käsikirjoittaja) 2012. The Pervert’s Guide to Ideology. Iso-Britannia: Blinder Films. Kuvakollaasiin on käytetty tekijänoikeudettomia sekä seuraavien tekijöiden kuvia: Paul Robeson: Washington Area Spark (CC BY-NC 2.0) Berlinin muuri: Lear 21 (CC BY-SA 3.0) Abimael Guzmán: Puskechina (CC BY-SA 4.0) Auschwitz: ryarwood (CC BY-SA 2.0) A Clockwork Orange: Giovana Tows (CC BY-NC 4.0) Tiananmenin aukion protesti: @sfchoi8964 (CC BY 2.5)

S Y N K O O P P I //

MUSIIKKITIEDE NYT -PROJEKTIN TAUSTAA TEKSTI Jonne Seppänen

ynkooppi ry: n loppuaan lähestyvän juhlavuoden satoa voi pian ihastella internetissä, kun ainejärjestön 50-vuotisen taipaleen kunniaksi käynnistetyn projektin lopputulos julkaistaan Helsingin yliopiston taiteiden tutkimuksen verkkoalusta Taiturissa. Hankkeen taustalla on Elina Seyen musiikkitieteen opiskelijoille järjestämä kurssi, jonka tavoitteena oli jättää juhlavuodesta vuosijuhlavalokuvien ja sisarainejärjestöjen antamien lahjojen lisäksi jotain muutakin konkreettista ja nostaa oppiaineen profiilia yliopistossamme. Käytännössä tämä tarkoitti ideointia kypsään ikään ehtineen musiikkitieteen laitoksen yleisilmeen päivittämiseksi ja tieteenalan opiskelun esilletuomista aikaisempaa suuremmalla volyymillä. Useat juhlavuonnakin ajankohtaiset teemat ovat osoittaneet, että tällainen hengenkohotus on enemmän kuin tervetullutta. Musiikkitieteen opiskelu ja opetus – koko tieteenalasta puhumattakaan – ovat jo Synkoopinkin 50-vuotisen historian aikana ehtineet kokea ympäröivän maailman ja kulttuurin monet muutokset, ja vaikka perustukset ovat edelleen paikallaan, julkisivua ei olisi varmasti helppo tunnistaa

6 6 // // S YSNYKNOKO OPOPPI P I

entisekseen. Siksi Seyen kurssillakin pidettiin tärkeänä, että musiikkitiede näyttäytyy myös (tai erityisesti) ulospäin arvoisessaan, ajanmukaisessa valossa. Oppiaineen historia on kyllä verrattain hyvin esillä Helsingin yliopistossa, mistä näkyvin ilmentymä lienevät Topelian musiikkisalin muotokuvat ja käytävän hienostuneen tyylikkäät Sibelius-taulut. Kurssin aikana todettiin niiden kaipaavan – kirjaimellisesti tai kuvainnollisesti – rinnalleen jotakin tämänhetkistä kokonaiskuvaa vastaavaa, ja esiin nousi ajatus musiikkitieteen esittelyvideosta, joka päätettiin toteuttaa. Video nähtiin oivana mahdollisuutena välittää musiikkitieteestä nykyhetken valossa tarkoituksenmukainen vaikutelma. Mikä herätti kiinnostuksesi hakiessasi opiskelemaan musiikkitiedettä Helsingin yliopistoon? Mikä valoi aikoinaan toiveikkaaseen fuksiin yhä enemmän uskoa opintosuunnan suhteen tekemäänsä valintaan? Mikä tekee musiikkitieteestä musiikkitieteen, ja miksi sitä kannattaa opiskella? Muun muassa edellä mainittuja kysymyksiä pohdittiin esittelyvideon sisältöä suunniteltaessa. Koska teoksen pääpaino on visuaalisuudessa, esiin

nousivat musiikkitieteen opetustilojen erityispiirteet: Studio, harjoitteluhuone (kun se vielä on oppiaineen käytössä) ja musiikkisali haluttiin ainakin saada mukaan. Ne kaikki ovat havainnollistavia esimerkkejä oppiaineen ainutlaatuisuudesta ja monipuolisuudesta. Tyhjien huoneiden kuvaamisen sijaan tiloista haluttiin antaa niiden käyttötarkoituksiin viittaava autenttinen vaikutelma – kiitos asianosaisille elävyyden lisäämisestä. Syyssäiden vielä suosiessa myös Topelian historiallisesta rakennuksesta sisäpihoineen saatiin edustavaa kuvaa videolle. Musiikkitieteen oppiaineen runko on luonnollisesti opetus. Kurssitarjonta on ensimmäisiä asioita, johon opiskelija kiinnittää huomionsa aloittaessaan opintonsa. Mielenkiintoisen sisällön ja innostavan opetushenkilökunnan merkitystä taas ei voi korostaa liikaa. Esittelyvideossa olennaisessa roolissa on siis luentotilanteista koottu materiaali. Sen kautta haluttiin ammattitaitoisen opetuksen lisäksi yhtä lailla tuoda ilmi oppiaineen monipuolisuutta, jota ajatellen kohteet valikoituivat videolle.

On ollut ilahduttavaa huomata, että myös viime aikoina suhteellisen moni uusi opiskelija on löytänyt musiikkitieteen yliopistossamme oppiaineen kokemasta suuresta murroksesta huolimatta. Ei ole kuitenkaan voinut välttyä spekuloimasta, kuinka paljon uudistukset ovat aiheuttaneet liikettä poispäin tieteenalan parista tai kuinka moni potentiaalinen opiskelija on jättänyt tarttumatta tilaisuuteen – mikäli sen olemassaolosta on ollut edes tietoinen. Yksi musiikkitieteen esittelyvideon päätarkoituksista olikin pyrkimys tehdä oppiaineesta helpommin lähestyttävä, parantaa sen tavoitettavuutta ja jakaa siitä tietoa. Sanan levittämisen kannalta toimivimmaksi kanavaksi osoittautui TaiTun julkaisualusta Taituri, johon video ilmestyy katsottavaksi. Toivottavasti se tavoittaa mahdollisimman monen aiheesta kiinnostuneen. Esittelyvideon kehyksenä toimivat musiikkitiedettä koskevat kommentit, joita kerättiin projektia varten sekä opiskelijoilta että opetushenkilökunnalta.

Kuva: Marit Henriksson (CC BY-SA 4.0). Alkuperäistä kuvaa on rajattu.

OPOPPIP // 7 7 S YSNYKNOKO I//

POLIITTISET LAULUT .. ESPANJAN ITSENAISYYSSODASSA (1808-1814) TEKSTI Aleksi Haukka

apoleonin suunnitelmissa Espanjan valloituksen vuonna 1808 piti olla ongelmaton ja nopea tapahtuma. Varmaankin Ranskan keisari ajatteli, että Espanjan alistaminen sujuisi yhtä mallikkaasti kuin Portugalin valtaus Espanjan kanssa edellisen vuoden lopulla. Tarkoitus ei ollut toteuttaa suurimuotoista hyökkäystä, vaan saattaa Bourbon-dynastian hallitsema liittolaisvaltio Bonaparten suvun haltuun viekkaudella ja petoksella. Maaliskuussa 1808 erilaisilla verukkeilla maahan saapuneita ranskalaisia joukkoja Espanjassa oli jo miltei 100 000, mikä alkoi herättää huolta myös jokseenkin letargisessa hallinnossa sekä Asturiaksen prinssi Ferdinandin ympärille ryhmittyneessä rintamassa. Kun prinssi Ferdinandin kannattajat nostattivat Aranjuezin kapinan 17. maaliskuuta 1808 pääministeri Godoyta vastaan, minkä seu-

8 // S Y N K O O P P I 8 // S Y N K O O P P I

rauksena kuningas Kaarle IV luovutti kruunun pojalleen Ferdinandille, ei se nähtävästi liiemmin hetkauttanut Euroopan valtiasta. Napoleon houkutteli pian Ferdinand VII:n Ranskan puolelle Bayonneen. Siellä Napoleon vangitsi nuoren monarkin. Uudeksi kuninkaaksi oli tuleva Napoleonin isoveli Josef Bonaparte. Näin oli Napoleon päättänyt. Laaja vastarinta oli Napoleonin suunnitelmissa täysin poissuljettu mahdollisuus. Escoiquiz, Ferdinand VII:n opettaja ja neuvonantaja, kertoo Napoleonin sanoneen hänelle: ”Maa täynnä munkkeja, sellainen kuin teidän – – on helppo vallata. Seuraa ehkä joitain mellakoita, mutta espanjalaiset rauhoittuvat, kun he näkevät, että turvaan monarkian rajat, annan liberaalin perustuslain sekä säilytän uskonnon ja kansalliset tavat.”

Arvio oli pahasti virheellinen, sillä Ranskan kampanja Espanjassa päättyi lopulta tappioon vuonna 1814 lähes kuusi vuotta kestäneiden taistelujen, manööverien, piiritysten, ryöstöjen ja sissi-iskujen jälkeen. Tuolloin Wellingtonin kreivin johtaman Espanjan, Ison-Britannian ja Portugalin liittouman armeijat karkottivat viimeiset Ranskan joukot Espanjan maaperältä. MUSIIKKI PROPAGANDANA Espanjan itsenäisyyssotaa ei käyty ainoastaan fyysisin asein vaan myös semioosisin, merkkeihin perustuvin, keinoin: sanomalehtikirjoituksin, runoin, pilakuvin, julistuksin ja lauluin. Propagandaa harjoittivat sodan molemmat puolet, yhtä hyvin espanjalaiset patriootit kuin afrancesadot, espanjalaiset, jotka eri syistä, kuka ideologisista, kuka käytännöllisistä, kannattivat Josef I:n hal-

lintoa. Sodankäyntiin melkeinpä aina liittyy taktisen, logistisen ja strategisen suunnittelun lisäksi myös retorinen osuus, jolla pyritään lannistamaan vihollisia ja kannustamaan tovereita. Juuri sodassa voimakkaimmin tulevat esiin Platonin Sofistidialogissa ([n. 360 eKr.] 1982, 225a) mainitsemat taistelun kaksi muotoa: sanallinen ja ruumiillinen. Musiikillinen sotapropaganda ylitti tuona aikana laulujen genre-rajat. Sota oli läsnä yhtä hyvin kansallisissa lajeissa, kuten boleroissa, tiranoissa, cachuchoissa ja poloissa, kuin myös oppineen tai skolastisen musiikin muodoissa (ilman että termiin liittyy mitään halventavia konnotaatioita), kuten marsseissa.

Madridin asukkaat taistelevat miehittäjiä vastaan Francisco Goyan teoksessa ”El dos de mayo de 1808 en Madrid”. Kuva: Soerfm/Wikimedia Commons: CC BY-SA 3.0. S Y N K O O P P I // 9 S Y N K O O P P I // 9

AINEISTON LAATU Puhuttaessa sodan musiikista on syytä muistaa Villalba Muñozin (1908, 145) sata vuotta sodan syttymisen jälkeen tekemä jako populaariin ja oppineeseen sotalyriikkaan. Jaottelu kiinnittää huomion siihen, että sodasta jäljelle jäänyt musiikillinen ja lyyrinen aineisto on vain osajoukko kaikesta ajan poliittisesta musiikista. Enemmän on luonnollisesti säilynyt materiaalia, joka on alun perinkin painettu, siis oppinutta lyriikkaa; joskin esimerkiksi muistelmissa tapaa roisejakin suosittuja sävelmiä. Erottelu oppineeseen ja populaariin pätee lauluaineistoon, eli siihen osaan, joka sisältää sävelmän ja sanat, vielä suuremmassa määrin, sillä nuottikirjoitus on harvinaisempi taito kuin kirjoitustaito, joka sekin oli 1800-luvun alun Espanjassa oli vain harvojen hallussa. Eikä myöskään sovi unohtaa contrafactumeiden eli tunnettujen sävelmien uudelleensanoituksen roolia populaareissa sanoituksissa. Joskus sävelmä, joka sai espanjalaiset sanat, saattoi olla jopa peräisin Ranskasta vallankumouksen ajalta. Ramón de Mesonero Romanos kertoo muistelmissaan ([1881] 1926 3. luku), että Marseljeesia ja Carmagnolea saattoi kuulla tällaisen käsittelyn saaneena Madridissa Bailénin voiton jälkeen 1808 elokuussa. LAULUJEN LAJIT AINEISTOSSA Käsiteltäessä laajaa aineistoa, on se pyrittävä jakamaan, mikäli mahdollista, lajeihin. Espanjalaiset sotalaulut jakautuvat neljään perustavaan lajiin: Kehottavaan tai kiivaaseen Kärsivään Koomiseen Juhlistavaan Mahdollisesti nämä neljä lajia pätevät myös muiden sotalaulukorpusten jaotteluun. Näiden lajien keskinäistä suhdetta voi havainnoida Greimasin (tai semioottisen) neliön avulla. Neliössä kontraarisiksi vastakohdiksi asetetaan toiminta vihollista vastaan (actio contra) ja kärsimys vihollisen toiminnasta (passio).

. . . .

// S Y N K O O P P I

ESIMERKKEJÄ

Laulujen neljä perustavaa lajia Greimasin neliön avulla kuvattuna.

Kehottava laji kehottaa toimintaa jotakin vastaan, mutta sodassa se implikoi myös vastapuolen aiheuttamaa kärsimystä. Kärsivä laji puolestaan on joko seurausta epäonnistuneesta toiminnasta tai kuvaa tilannetta ilman toimintaa. Koominen laji on toimintaa vihollista vastaan, mutta tavalla, johon ei olemuksellisesti liity koomisen toiminnan harjoittajan kärsimys – joskin koomisen toiminnan kohteelle voidaan pyrkiä tuottamaan kärsimystä, kuten sarkasmissa tai pilkassa. Juhlistavassa lajissa puolestaan ei ole läsnä kärsimystä eikä toimintaa vastaan muuten kuin korkeintaan muistona. Seuraavaksi esitän eräitä yleisiä musiikillisia piirteitä kustakin lajista käsittelemässäni aineistossa. Kehottavan lajin tyypillinen edustaja on marssi. Tunnetuin laulu kehottavaa lajia on kuitenkin eimarssillinen Juan Bautista Arriazan sepittämä ja ainakin Fernando Sorin sekä Nicolós Ledesman säveltämä Los Defensores de la Patria, joka alkaa sanoilla ”Vivir en cadenas” (”Elo kahleissa”). Marsseista hyvänä esimerkkinä toimivat Cristobal de Beñan sepittämään runoon ”A las armas corred españoles” (”Aseisiin espanjalaiset”) ilmeisesti vuonna 1808 sävelletyt kaksi eri versiota. Molempien muoto on ABA’. Manuel Corralin versio on peräisin hänen oopperastaan El saqueo o los franceses en España. Se on D-duurissa ja edustaa tyypillistä euforista marssia.

A las armas corred españoles D-duuri R.62561.

Sen sijaan tuntemattoman säveltäjän dysforinen marssi d-mollissa on erikoinen mollisävellajinsa tähden. Sen B-osassa tosin sävellaji vaihtuu Dduuriksi ja tahtilaji on 3/8. Día terrible, ensimmäinen kuva.

A las armas corred españoles d-molli MP.1989(16).

Yksi tunnetuimmista kärsivistä lauluista oli Arriazan sepittämä ja Benito Perezin säveltämä Recuerdos del dos de Mayo (”Día terrible”, ”Kauhea päivä”). Se sävellettiin esitettäväksi Cádizissa vuonna 1810 pidettävässä muistojuhlassa Madridissa 2.5.1808 tapahtuneen kansannousun johdosta. Sävellys on solistille ja kuorolle sekä orkesterille. Se levisi myös pianoreduktiona osana Arriazan kokoelmaa Poesias patrioticas. Muodoltaan se on ABA. Keskeiset retoriset elementit tässä sävellyksessä ovat runsaat vähennetyt septimisoinnut sekä asteikkojuoksutukset ylöspäin.

Día terrible, toinen kuva.

S Y N K O O P P I //

Koominen osuus koostuu pitkälti contrafactumeista tai johonkin kansalliseen lajiin, kuten tirana tai cachucha, tarkoitetuista sanoituksista. Esimerkiksi Manuel Garcían kuuluisa ”Polo del contrabandista” oopperasta El poeta calculista (1805) kääntyi uusilla sanoilla pilkaksi Napoleonia ja hänen hallintoaan kohtaan eräässä ”musiikillisessa perustuslaissa” La constitución de España forjada en Bayona puesta en canciones de musica conocida (1808). Parodiaversio ei seuraa alkuperäisen mittaa turhan tarkkaan: ”Minä, joka olen Napoleon, Ranskan keisari, haluan, sillä on minun tahtoni, että Espanja mullistetaan. Ryöstämään, ryöstämään sotilaat! Suunnitelmani ovat valmiit. Niiden toteutus riippuu vain teidän voimistanne. Voi, voi niin monen hengen tähden… Ei ole lääkettä, olkoon näin. Voi, voi, Espanjako olisi pilkkaajani. No! Oui!” (vapaa suomennos)

Zagalas del Betis.

// S Y N K O O P P I

Juhlistavat laulut erottuvat kehottavista tanssillisten, ”pyöreiden” (3/4, 3/8, 6/8) tahtilajien runsaudella. Näin voittoon liittyvä riemu tulee monesti merkityksi ruumiillisesti vapautuneen, lennokkaan liikkeen kautta. On silti huomattava, että myös marssi on tapa representoida voittoa. Esimerkiksi yllä oleva Manuel Corralin marssi voisi contrafactumina toimia myös juhlistavana lauluna. Hyvänä esimerkkinä tanssillisesta juhlistavasta laulusta toimii Joaquín Monteron kolmelle lauluäänelle ja säestykselle kirjoitettu sävellys Francisco Nuñezin runoon ”Zagalas del Betis”, joka on osoitettu kenraali Juan de la Cruz Mourgeónille. Muodoltaan sävellys on AB ja coda, sävellaji on G-duuri ja tahtilaji 6/8. Sävellyksen attraktiopiste, joka kiinnittää erityisesti kuulijan huomion, sijoittuu codaan, jossa käydään hetkellisesti, yhden säeparin ajan, mollitoonikassa. Nimittäin mollilla voidaan luoda tunteellista syvyyttä myös perussanomaltaan juhlistavassa laulussa.

VIITATTUA KIRJALLISUUTTA Mesonero Romanos, Ramon de. 1926. Memorias de Un Setentón. Madrid: Renacimiento. Platon. 1982. “Sofisti.” Teoksessa Teokset V, kääntänyt Marja Itkonen-Kaila. Helsinki: Otava. Villalba Muñoz, Luis. 1908. “La Música y Los Músicos de La Independencia.” La Ciudad de Dios. Revista Quincenal Religiosa, Cientifica y Literar

////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////

MANNERHEIMINTIE 13aB 00100 Helsinki www.fuga.fi, fuga@fuga.fi

S Y N K O O P P I //

PICTURE A LEADER WITH NO FUCKING BRAINS Roger Waters musiikillisen vaikuttamisen keskiössä TEKSTI Rosanna Mantila KUVAT Jukka Parkas

// S Y N K O O P P I

uonna 2011 pääsin ensimmäisen kerran todistamaan kaikkien aikojen lempiyhtyeeni Pink Floydin Roger Watersin keikkaa Hartwall Arenalle hänen The Wall -konserttikiertueellaan, joka on albumikokonaisuutena yhtä legendaarinen kuin yhtyekin. Watersin sanoittama ja säveltämä konseptialbumi heräsi eloon areenalla, ja muistot nostattavat edelleen kylmiä väreitä kehossani tähän päivään asti. Kun 2017 tuli tietoon, että Waters palaisi Suomeen uudella konserttikiertueellaan Us + Them, liput oli ostettava. Samana vuonna hän julkaisi kauan odotetun albumin Is This the Life We Really Want?, jonka huhuttiin olevan poliittisesti erittäin ajankohtainen, ja sitä se olikin. Uutuusalbumin keskeisiksi teemoiksi nousi liuta ajankohtaisia yhteiskunnallisia henkilöitä ja aiheita: Donald Trump, maailman pakolaistilanne, lastenoikeudet ja kapitalismi. Musiikkinsa lisäksi Waters on tunnettu aktivismistaan ja vahvoista mielipiteistään ajankohtaisista aiheista, mistä saa hieman osviittaa tutustumalla hänen sosiaalisen median tileihinsä, joilla on paljon videoita, jotka vaativat esimerkiksi Julian Assangen vapautusta tai ottavat kantaa Chilen poliittiseen tilanteeseen. Samaan aikaan kommenttikentät täyttyvät kyllästyneiden fanien tilityksestä, joissa suoraan pyydetään muusikkoa keskittymään enemmän itse musiikkiin kuin puuttumaan politiikkaan. Watersin tapauksessa nämä kaksi taitavat tulla samassa paketissa.

Kesän 2018 Us + Them -konsertti oli vähintäänkin yhtä mieleenpainuva. Mieletön spektaakkeli, joka herätti katsojassa koko tunneskaalan, mutta samalla välitti hyvinkin suoraan esiintyjän mielipiteen tämän hetken maailmasta. Visuaaliset tehosteet täsmensivät ja tehostivat uutuuskappaleiden sanomaa, ja vanhat Pink Floyd -klassikot todistivat olevansa edelleen ajankohtaisia, kun niihin pystyttiin liittämään yhteyksiä myös tämän hetken maailmaan. Minulla oli ollut orastavia ajatuksia kandityöstä, joka keskittyisi musiikin ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen yhteyteen, mutta nyt vihdoin löysin minulle täydellisesti sopivan tutkimuskohteen. Kandintyössäni tutkimuskysymykseni olivat, miten Roger Watersin uutuusalbumin poliittista diskurssia ilmennetään Us + Them -konserttikiertueella sekä mitä saamme albumista ja konserttikiertueesta selville Watersin omasta poliittisesta ideologiasta. Aineistonani hyödynsin video- ja kuvamateriaalia kiertueen konserteista ympäri maailman, haastatteluja ja konserttiarvosteluja sekä lehtiartikkeleita ja erilaisia nettisivuja. Tutustuin tarkemmin uutuusalbumiin Is This the Life We Really Want? ja lisäksi palasin vanhoihin Pink Floyd klassikkoalbumeihin, kuten Animals, The Wall, Wish You Were Here ja The Dark Side of the Moon. Kandityö, jossa saan luvan kanssa kuunnella lempimusiikkiani ja katsoa konserttitallenteita kyllästymiseen asti? Aivan kamalaa, voi minua raukkaa! Konsertin visuaalisilla tehosteilla vahvistetut kappaleiden sanat eivät jättäneet katsojalle kysymystä siitä, ketä kohtaan keskisormi osoitetaan. Donald

S Y N K O O P P I //

Trumpin naama joko sian tai vauvan vartalossa alleviivasivat muusikon todellista raivoa maailman vaikutusvaltaisinta miestä kohtaa. Etenkin Pink Floydin albumi Animals sai tässä konserttikokonaisuudessa huomiota, sillä sen idea oli tähän kokonaisuuteen sopiva. Albumina Animals on kriittinen kannanotto kapitalistista yhteiskuntaa, markkinajärjestelmää ja luokkajakoa vastaan. Al-

bumi sai inspiraationsa George Orwellin kirjasta Animal Farm, suomeksi Eläinten vallankumous. Kirjassa, kuten Pink Floydin albumissa, ihmiset on jaettu kolmeen luokkaan: sikoihin, koiriin ja lampaisiin, joista Trump edustaa ensimmäistä. Siat ovat omahyväisiä tyranneja, joille pääoman kasvattaminen on itseisarvo. Trumpin ego sai kunnolla kyytiä etenkin kappaleen Pigs on the Wing (Three Different Ones) aikana, kun Trumpin naama jälleen heijastettiin valkokankaalle sanan Charade (suomeksi huijaus tai huijari) viereen. Tämä oli suoranainen kutsu kollektiiviselle solvaukselle. Konsertissa soitettiin yhteensä vain neljä kappaletta Watersin uusimmalta albumilta: Déja Vu, The Last Refugee, Picture That ja Smell the Roses. Settilista kokonaisuudessaan sisälsi 22 kappaletta,

// S Y N K O O P P I

joten edelleen suurin vetonaula on Pink Floydin aikainen tuotanto. Varsinaisen poliittisen diskurssin kuitenkin toivat edellä mainitut uutuusalbumin kappaleet, joilla kuvailtiin myös visuaalisin keinoin, mitä tällä hetkellä Watersin päässä pyörii. Trumpin lisäksi valkokankaalle heijastettiin kuvia pakolaisista, sotalentokoneista, lapsista ja sodasta. Musiikin lisäksi poliittista sanomaa vahvistettiin äänitehosteilla esimerkiksi ihmisten huudoista. Lyriikan, visuaalisuuden ja äänitehosteiden summa muodostivat kokonaisuuden, jossa joka ikinen tekijä on merkityksellinen lopullisen poliittisen sanoman ymmärtämiselle. Waters kritisoi sotaa ja sen aiheuttamaa epätasa-arvoa ja köyhyyttä maailmalla. Watersin syvä vastustus sotia vastaan kumpuaa varmasti alun perin hänen henkilökohtaisesta elämästään. Hänen isänsä kuoli toisessa maailmansodassa Rogerin ollessa vasta yksivuotias, joten hän ei koskaan saanut tilaisuutta tutustua isäänsä. Tämä tapahtuma vaikutti muusikkoon hyvin vahvasti, ja viitteitä siitä on kuultavissa läpi Pink Floydin tuotannon hänen tämän hetkiseen soolotuotantoonsa asti. Konserttikiertueen ja uutuusalbumin keskeisiksi teemoiksi nousivatkin ihmisoikeudet, ihmisten ahneus ja sen vaikutus maailmaan sekä sodan aiheuttama epätasa-arvoisuus. Waters hyvinkin kir-

jaimellisesti huutaa inhimillisyyden perään, kun Animalsin kannesta tuttu possu leijailee Hartwall Arenan katonrajassa. Possun kylkeen on kirjoitettu ”Stay Human” ja toiselle puolelle suomeksi ”Säilytä ihmisyytesi”. Tässä kiteytyykin suurin kysymys, jota Waters peräänkuuluttaa: inhimillisyyden katoaminen maailmasta. Waters on kauan seurannut vierestä, miten oikeistopopulismi ottaa tuulta alleen, saaden Trumpin kaltaisia päättäjiä valta-asemiin. Lisääntynyt maahanmuutto ja pakolaisaallot lisäävät ennakkoluuloja ja syrjintää, ja epätasa-arvon kuilu syvenee entisestään. Konserttikiertuetta ja uutuusalbumia voi mielestäni kuvailla parhaiten sanalla provosoiva. Tällä Watersin henkilökohtaisella protestimatkalla ei ole hetkeäkään epäröity omien mielipiteiden esilletuomista. Mielipiteet tuodaan esille mahdollisimman yksinkertaisin ja vahvoin tavoin, ettei yleisöltä jää mitään arvailun varaan. Waters on ymmärtänyt mielipidevaltansa ja sen, kuinka monelle ihmiselle hän voi viestinsä välittää musiikin kautta. Hän ei pelkää käyttää konserteista aikaa oman poliittisen agendansa avaamiseen, ja yleisö kuuntelee häntä aina, vaikkei olisi hänen kanssaan samaa mieltä. Konsertti oli selkein musiikillisin ja audiovisuaalisin keinoin tehty yhteiskunnallinen kannanotto, mitä olen viime aikoina nähnyt. Poliittisen ilmapiriin kiristyessä ja poliittisen kentän polarisoituessa myös viihde- ja taideteollisuus ovat ottaneet tehtäväkseen omalla musiikillansa ottaa kantaa ja vaikuttaa. Ja jos ei kaikkia artistin mielipiteitä puollakaan, voi silti todeta kyseisen konsertin olleen uskomaton show.

S Y N K O O P P I //

TEKSTI Gabriel Korhonen KUVAT Annika Arminen

ake the “A” train soi. Pian sen päälle kuuluttaa radioaaltojen tunnetun historian luotettavin, samettisin, luotettavin, lämpimin, luotettavin, samaistuttavin ja ainakin luotettavin mies, Willis Conover: ”The music of jazz parallels the freedom we have in America, something that not every country has.” Kyllä kyllä, niin se varmasti on. ”Jazz is the embodiment of anti-ideology.” Niinpä, enpä ollut tullut ajatelleeksi sitä noin. ”It presents an alternative way of living.” Conover puhuu hitaasti, käyttäen viestinnässään selkokielisiä lauseita. Voice of America’s Jazz Hour -ohjelman juontajana hän onkin opettanut jazzin kaanonin ja luonteen lisäksi lukemattomille neuvostotasavaltojen ja muiden sosialististen maiden kansalaisille englannin sanastoa ja lausumista. USA:ssa ohjelmaa ei edes kuulunut,

18 // S Y N K O O P P I Kuva: Detmar Owen / Wikimedia Commons

Suomessa sen saattoi napata vahingossa vaihtuvalta radiotaajuudelta. Kesken mukavan kuunteluhetken saattoi radiosta yllättäen kuulua pelkkää moottorin huutoa ja morsekoodia, mikäli neuvostoliittolainen radiohäirintäkolonna oli ajan tasalla. Taajuuksia oli kuitenkin useita, eikä Voice of America (VOA) kuulunut samalta taajuudelta montaa kertaa. Yllättäen, varsinkin puolalaisten näkökulmasta, amerikkalainen jazzvaikuttaminen näkyi myös konserttivierailuina. Puolassa kävi itse Conoverkin osallistumassa legendaariseen Jazz Jamboree -festivaaliin. Mutta radiosetää huomattavasti tärkeämpi vieras oli Dave Brubeck, joka kiersi Puolan-maata kahdentoista konsertin verran 6.–18.3.1958. Monet puolalaiset muusikot eivät käyneet ainoastaan kuulemassa Brubeckin

Willis Conover: maailman ihanin radiosetä.

kvartettia jossain kotikaupungissaan, vaan seurasivat tämän kiertuetta käyden jokaisessa konsertissa, imien vaikutteita kuin kuivat sienet. Yksi näistä superfaneista oli Krzysztof Komeda, jonka yhtyeet myöhemmin 60-luvulla soittivat kaikissa Roman Polanskin tuon ajan parhaissa elokuvissa (Veitsi vedessä, Rosemaryn painajainen jne.). Komedalla on yhä lähtemätön vaikutus kaikkeen puolalaiseen musiikintuotantoon, Brubeckilla oli lähtemätön vaikutus Komedaan, Chopinilla taas lähtemätön vaikutus Brubeckiin. Ilman kahta seikkaa Komedan ja Brubeckin kaukainen rakkaus ei olisi voinut alkaa. Ensinnäkin Puolassa vaihtui valta vuonna 1956, mikä johti länsimusiikin ja sitä myötä myös jazzin dekriminalisointiin. Ajateltiin, että kyllä ne nuoret kuitenkin sitä kokeilee, miksei otettaisi siitä veroja valtiolle. Puolalainen kulttuurihan oli tutustunut jazziin vahvasti jo sotien välisinä hulluina vuosina, jolloin Varsovan yöelämä ja orkesterit vetivät vertoja New Yorkille (joidenkin mukaan). Tämä tulee selväksi 2010-luvulta peräisin olevasta puolalaisen swing revival -yhtyeen Jazz Band Młynarski – Masecki äänitteistä. Ne eivät ammenna Glen

Milleristä, vaan sotien välisen Varsovan sykkeestä. Toinen tärkeä mahdollistaja Puolan brubeckisointiin oli USA:n ”Jazz Ambassadors” -ohjelma, joka vei yhdysvaltalaisen jazzin suurnimiä sosialistisiin maihin esiintymään. Sen tarkoituksena oli pohjimmiltaan yhdysvaltaisen kulttuurin levittäminen ja valtion maineen parantaminen. USA:n segregaatiopolitiikka tarjosi merkittävän aseen amerikkalaisvastaiselle propagandalle. Ongelmaksi ohjelmassa nousi muusikoiden penseä suhtautuminen USA:n äänitorvena toimimiselle. Varsinkin Dizzy Gillespie, joka oli beboppailun ohella kansalaisaktivisti, sekä Brubeck kommentoivat ohjelman eettistä ristiriitaa. Jazzissa oli kyse propagandasta. Mistä muustakaan? Jos joku sanoo ”x on anti-ideologisuuden ruumiillistuma”, voidaan olla lähes varmoja, että ”x” pitää sisällään ideologisen viestin. Mikä olisi tehokkaampaa vaikuttamista kuin sellainen vaikuttaminen, jota ei pidetä vaikuttamisena? Jazzin toivottiin saavan sosialistimaiden kansalaiset vallankumoukselliselle mielelle. State Departmentissa ajateltiin, että kun nuo kurjat kommunismin orjat saavat maistiaisen vapaan maailman kulttuurista, ei heitä pidättele mikään pyrkimyksissä lisävapauteen. Kuitenkaan mitä tahansa jazzia ei VOA soittanut, eikä aivan ketä tahansa lähetetty sosialistimaihin soittamaan. Willis Conover oli jazz-setä, siis jazzin kaanonin kategorinen rakentaja, jolla oli selkeä näkemys siitä, millaista on hyvä jazz ja millainen kehitys on hyvää kehitystä jazzissa. Näitä näkemyksiä hän myös levitti itäblokin maihin, esimerkiksi vierailullaan Puolassa hän esitti vahvaa kritiikkiä turhan kauaksi jazzin kanonista ajautuneille yhtyeille. Puolasta tuli 60-luvulla eurooppalaisen jazzin eksentrinen edelläkävijä, jolloin niin free- kuin fuusiojazz kehittyivät ripeästi brubeckilaisessa maaperässä. Ambassadors-ohjelmassa tiettyä imagonrakentamista selvästi mietittiin. Lähettiläiksi valikoituivat Brubeckin ja Gillespien lisäksi Louis Armstrong, Duke Ellington ja Benny Goodman. Kyseessä oli siis todellinen vanhan linjan swing-kavalkadi. Swing revival on toki aina ollut vahvoilla itäisessä Euroopassa, Suomessakin, mutta mitään vallanS Y N K O O P P I //

Pianistina Krzysztof Komeda ei ollut tunnettu saksofonin soittotaidostaan.

kumousta eivät tällaiset liikkeet varmasti aja. Ambassadoriksi valitut modernimman koulukunnan muusikot kritisoivat vahvasti koko ohjelmaa, ja voi vain kuvitella minkälaisen anti-yhdysvaltalaisen kampanjan muut tuon ajan kärkijatsarit kuten Miles Davis, Charles Mingus tai Charlie Parker olisivat lähettiläinä järjestäneet tai Parkerin tapauksessa aiheuttaneet. Voi hyvin olla että State Department pelkäsi omaa asettaan, eikä siksi kyennyt käyttämään sen tehokkainta terää. 50-luvulla kansainvälinen näkemys Yhdysvalloista ja Neuvostoliitosta oli hyvin erilainen kuin nykyään. Neuvostoliiton omiin kansalaisiinsa kohdistuneista vainoista tiedettiin vain vähän – yleensäkin NL:n sisäiset asiat olivat länsimaissa varsin tuntemattomia. Sen ulkopolitiikkaa kiiteltiin, se rahoitti diktatuureissa kansallisia vallankumouksia ja tarjosi huonosti toimeen tuleville (uusille) sosialistimaille ympäri maailman esimerkiksi ruokatukea. Sen sijaan Yhdysvallat nähtiin ulkopoliittisena toimijana aggressiivisena, omaa etuaan ajavana konservatiivina. Korean sota oli 20 // S Y N K O O P P I Kuva: Detmar Owen / Wikimedia Commons

Yhdysvaltain imagolle katastrofi, Latinalaisessa Amerikassa se tuki sortavia diktatuureja oman kauppa-asemansa säilyttämiseksi. Kiinnostava ero neuvostopropagandan ja yhdysvaltalaispropagandan välillä on, että Neuvostoliitossa esitettiin mielellään melko todenmukaista tietoa Yhdysvalloista, sen sisä- ja ulkopolitiikasta sekä taloudesta, mutta Yhdysvalloissa esitetty kuva sosialistisista maista taas ei juurikaan perustunut totuuteen. Yhdysvaltalaiset tiesivät vähän kommunististen maiden kansalaisista, näiden maiden kurjuutta liioiteltiin (niin kuin yhäkin), mikä helpotti esimerkiksi Hooverin johtamaa FBI:n anti-kommunistista vainoa sekä muuta sisäpoliittista konservatismia. Kommunismiin suhtauduttiin ja suhtaudutaan yhä pitkälti hysteerisesti vailla tietoa tai vastakkaisia argumentteja. Neuvostoliitossa asuminen oli kyllä kurjaa, mutta eri syistä kuin Yhdysvaltalaisessa propagandassa esitettiin. Kurjuus ei ollut niinkään taloudellisen järjestelmän, vaan totalitaristisen hallinnon syytä. Keinotekoisen nälänhädän aiheuttaminen Ukrainassa, satelliittivaltioiden

della taisivat vapaata improvisaatiota. Vastaavan tyylinen propaganda piti myös huolen neuvostokansalaisten varautuneisuudesta amerikkalaista vaikuttamista kohtaan. Rasismi, imperialismi, epätasa-arvo ja työttömyys yhdistettiin amerikkalaiseen yhteiskuntaan, eikä sitä edes maailman ihanin setä, Willis Conover voinut muuksi muuttaa samettisella äänellään.

Dizzy Gillespie todistaa Pakistanissa, että käärmeen voi lumota myös bebopilla.

ohjailu tankkikolonnoin sekä Stalinin täysin mielivaltaiset puhdistukset tekivät sosialistimaissa elämisen ikäväksi, ei se, että koulutus ja terveydenhuolto olivat ilmaista ja että koulutusta vastaavaa työtä löytyi kaikille suunnitelmatalouden ansiosta. VOA ei ollut neuvostotasavaltain asukkaille mikään suosikkikanava. Sen ohjelmista kuunneltiin pääasiassa juuri Jazz Houria, jota harvoin yritettiin blokata NL:ssä, koska siinä puhuttiin venäjän sijaan englantia. Vaikutettava yleisö oli siis marginaalinen. Ja toisin kuin kulttuurisen diplomatian (propagandan) suunnittelijat ja toteuttajat Yhdysvalloissa kuvittelivat, ei jazz ole kovin vallankumouksellista musiikkia. Sitä kuunneltiin ennemmin sen tuottaman esteettisen mielihyvän takia pitkän työpäivän jälkeen teekupillisen kera. Seuraavana aamuna lähdettiin taas reippaana rautaruukille valssaamaan terästä tankkeihin. Vasta rockin rantautuminen itäblokin maihin sai aikaan todellista yhteiskunnallista liikehdintää. Yhdysvaltain tavoitteet kulttuurisessa diplomatiassa olivat toisaalta sen oman imagon puhdistaminen ja toisaalta yhteiskunnallisen epävakauden aiheuttaminen sosialistimaissa. Molemmissa epäonnistuttiin, mutta musiikin näkökulmasta ohjelmaa on kiitettävä jazzkulttuurin säilyttämisestä itäblokin maissa. Free jazzia käytettiin jopa tehokkaana ahdistuksen symbolina neuvostoliittolaisessa propaganda-animaatiosarjassa Amerikkalainen imperialisti 70-luvun lopulta. Nykykatsojalle se esittää kiinnostavan katsauksen neuvostoliittolaisten kuvaan amerikkalaisesta elämästä mutta toisaalta myös todistaa, että kommunistimuusikot to-

KUUNTELE ESIMERKKEJÄ: https://youtu.be/a6kQtsTHuF0 Willis Conoverin ohjelman intro.

https://youtu.be/tPzaGLoSDhI EABS: Knowledge. Komedan “Balettietydejä” ja esimerkiksi hip hopia yhdistelevä nykypuolalainen superseptetti tutkii ja esittää Komedan mieletöntä sävellyksellistä ilmaisuvoimaa. Yhä kovin tuoreelta kuulostaa!

https://www.youtube.com/watch?v=khdF9eURnVs Jazz Band Młynarski – Masecki: Abdul Bey.

https://www.youtube.com/watch?v=8cEDCeJuBPg Amerikkalainen imperialisti -propagandavideo jossa käytetään neuvostomuusikoiden free jazzia.

S Y N K O O P P I //

SYNKOOPPI-LEHTI ETSII TAITTAJAA JA TOIMITUSSIHTEERIÄ! Haaveiletko tulevaisuuden työurasta musiikkijournalismin parissa? Haluatko oppia uusia taitoja ja kehittää osaamistasi? Kiinnostaako pienehkö, mutta sitäkin tärkeämpi järjestöpesti musiikkilehden toimituksessa? Löytyykö juuri sinulta luovuutta kehittää lehden sisältöä vapaasti uuteen suuntaan yhdessä muun toimituskunnan kanssa? Synkooppi ry:n perinteikäs Synkooppi-lehti etsii uutta taittajaa ja toimitussihteeriä vuodelle 2020. Kumpikaan ei ole Synkooppi ry:n hallituksen virka, vaan niihin valitaan toimija lehden toimituskunnan yhteisellä päätöksellä. Voit hakea tehtäviin laittamalla lyhyen vapaamuotoisen hakemuksen sähköpostitse alla mainittuihin osoitteisiin. Hakemuksessa ovat olennaisimpia motivaatio ja innostuneisuus, ei niinkään kokemus lehden toimitustyöstä, joskin mahdollisesta kokemuksesta kannattaa kyllä myös hakemuksessa kertoa. TAITTAJAN tehtäviin kuuluu lehden koostaminen ja ulkoasun luominen Adoben InDesign -ohjelmalla. Ohjelman saloihin opastaa nykyinen taittaja, jolla ei ollut aikaisempaa kokemusta taittamisesta ennen Synkooppi-lehteen tuloa. Ohjelman hallitsemisesta on taatusti tulevaisuudessa työmarkkinoilla hyötyä, sillä kun saa luotua monenlaisia painotuotteita. Tehtävään perehdytetään lehden toimitusprosessissa, jossa uusi taittaja pääsee työskentelemään yhdessä edeltäjänsä kanssa. Erityisosaamista ei tarvita, mutta esimerkiksi Photoshop-kokemuksesta on hyötyä. TOIMITUSSIHTEERI hoitaa levy-, kirja- ja konserttiarvioihin tarvittavaa vapaakappaleliikennettä, ylläpitää tilaajarekisteriä, auttaa Synkooppi ry:n taloudenhoitajaa tilaajalaskutuksessa ja tekee lehden ilmoitusmyyntiä, mikäli sellaiselle on tarvetta, sekä on päävastuussa lehtien postituksesta. Tehtävä tarjoaa mahdollisuuden kehittää lehden toimintaa sekä harjoittaa yhteydenpitoa muun muassa kustantajien ja levy-yhtiöiden kanssa. Lehden toimituksessa työskentely tarjoaa myös erittäin palkitsevaa ja arvokasta työkokemusta. Synkooppi on Synkooppi ry:n oma, painettuna neljä kertaa vuodessa ilmestyvä julkaisu, joka on ilmestynyt vuodesta 1978 lähtien. Synkooppi on musiikkialan yleislehti, jossa julkaistaan juttuja kaikilta musiikkielämän osa-alueilta artistihaastatteluista tieteellisiin artikkeleihin, opiskelijaelämästä yleisiin kulttuuriaiheisiin, musiikinhistoriallisista teemoista etnomusikologisiin analyyseihin. Lisäksi lehdestä löytyy kiinnostavia arvioita. Synkooppi-lehden kirjoittajina toimivat niin alan opiskelijat kuin varttuneemmatkin musiikkitieteilijät. Lehti toimii vapaaehtoisperiaatteella ja pohjautuu taloudellisesti HYY:n järjestölehtitukeen, tilaajamaksuihin sekä ilmoitusmyyntituloihin.

Paikat täytetään heti sopivien henkilöiden löydyttyä joten jos kiinnostuit, lähetä hakemuksesi Synkooppi-lehden toimituskunnalle seuraaviin osoitteisiin: paatoimittaja.synkooppi@gmail.com taittaja.synkooppi@gmail.com toimitussihteeri.synkooppi@gmail.com

// S Y N K O O P P I

OP. 138 ILMESTYY TALVELLA 2020!

JUTUT:

TILAUKSET:

Juttuideat voi lähettää päätoimittajalle osoitteeseen paatoimittaja.synkooppi@gmail.com.

Tilaa osoitteesta synkooppilehti.wordpress. com tai toimitussihteeriltämme: toimitussihteeri.synkooppi@gmail.com

Mikäli haluat arvioida tuoreen levy- tai kirjajulkaisun, ota yhteys toimitussihteeriin osoitteeseen toimitussihteeri.synkooppi@gmail.com arvostelukappaleen saamiseksi.

Lehden vuosikerta eli neljä opusta maksaa 20 €. Irtonumeroita voi tilata toimitukselta tai ostaa kirjakauppa Gaudeamus Kirja & Kahvista (Vuorikatu 7) hintaan 6 € /numero.

Kuvitukset lähetetään myös taittajalle: taittaja.synkooppi@gmail.com

Ilmainen verkkolehti osoitteessa: https://synkooppilehti.wordpress. com

Sävykuvien resoluution tulee olla vähintään 300dpi. Liitä mukaan kuvaajan nimi tai nimimerkki. Kuvien toimittajan tulee myös huolehtia kuvien käyttöoikeudesta. Synkooppi-lehti pidättää oikeuden juttujen muokkaamiseen tarvittaessa.

Painolehden näköisversio osoitteessa: www.issuu.com/synkooppi

S Y N K O O P P I // 23