LENTOKENTÄT ENNEN JA NYT – AMBIENT-MUSIIKIN TARKASTELUA MAISEMAMETAFORIEN KAUTTA TEKSTI SAMPO WIIK
AURINGONNOUSUN ENSIMMÄISET SÄVELET Edessäsi avautuu näky. Syntetisaattorin staattinen ääni, drone, nousee horisontista; hehkuuko se paljaana auringonpaisteena vai kenties analogisen saturaation ja kuluneen magneettinauhan aaltoilun pehmentämä? Alkaako tämä äänimaisema elää ja väreillä tuulien ja pilvien liikkeenä, syntetisaattorin filtterin avautumisena ja sulkeutumisena? Kaikuvatko nämä eleet havisevien puiden lehdissä, valojen ja varjojen leikkinä, toisteisina sekvensseinä ja muutoksina äänen spektrissä? Jyriseekö maaperä bassotaajuuksien voimasta, vai onko näkysi aavemaisen kevyt? Onko se klaustrofobisen ahdas vai miellyttävän avara, luonnon muotoja vai ihmisen luomia rakenteita, kolkon haikeita vai eteerisen lämpimiä? Kappaleen pointtina on maalailla hieman häilyviä assosiaatiota ambientin äänimaisemien ”kuulokuvien” ja ”näköhavaintojen” välille. Nyt silta näiden kahden ulottuvuuden välillä on ehkä vähän alleviivatumpi ja ymmärrettävämpi. Ambient-musiikki on jo useiden vuosikymmenten ajan ujuttanut hitailla äänillään, kokeellisilla tuotannollisilla tekniikoillaan ja hienovaraisilla tekstuureillaan itsensä osaksi 2000-luvun länsi18 // S Y N K O O P P I
maista musiikkikulttuurista tajuntaa. 1960-luvun minimalistien Steve Reichin ja Terry Rileyn, sekä varhaisen elektronisen ja elektroakustisen musiikin uranuurtajien pohjustamina musiikin ilmaisukeinoja on venytetty hitaampaan, toisteisempaan suuntaan, aina 1970-luvun Popol Vuhin ja Tangerine Dreamin tunnelmallisten elektroteosten ja Brian Enon määrittelemän ambient-termin kautta lukuisten elokuvien ja pelien soundtrackeille, kuin myös Spotifyn suosituille soittolistoille. Ambient asettuukin useiden musiikkikulttuurien ja diskurssien risteymään, jossa kohtaavat niin korkeakulttuuri, underground, indie-yleisö, elektronisen musiikin ystävät kuin myös keskittyneet ja vähemmän keskittyneet musiikin kuuntelijat. Oma kokemukseni ambient-musiikin parissa juontaa jo kaukaa nuoruudestani. Alkusysäykseni genren saloihin tapahtui samaan aikaan, kun aloin 15-vuotiaan identiteetin myllerryksessä avata musiikillisia horisonttejani. Tuon teinivuosieni kaoottisen musiikillisen tutkimusmatkani varrelta löysin jostakin avantgardistisen jazzin, teknon, IDM:n, minimalismin, kokeellisen musiikin ja post-rockin välimaastosta kauniin vellovia äänimaisemia,
