MATKALLA KOTIIN – HAJANAISIA HUOMIOITA UNG NORDISK MUSIK -FESTIVAALISTA PISPALASSA 29.8.2020 TEKSTI GABRIEL KORHONEN
E
tuna keskustassa asumisessa on se, että jos nukkuu pommiin ja myöhästyy julkisen liikenteen yhteydestä, voi omaa myöhästymistään usein kompensoida reippaudella. Niinpä ratikan kurvattua kulman taakse ilman minua, käännyin kaupunkipyörien puoleen. Perjantai-illan jäljiltä yksi pyörä oli kyllä jäänyt asemalle, mutta siitäkin joku kekseliäs oli irrottanut ketjut. Onneksi keskustassa asuessa myöhästymisen lisäksi myös huonoa onnea voi usein kompensoida reippaudella. Niinpä sinä lauantai-aamuna kello 7.40 junaan kohti Tamperetta juoksi erään ainejärjestölehden päätoimittaja. Lauantain aamujunassa stressitaso kääntyi laskuun Hämeenlinnan kohdalla. Vanajaveden ympäröivä sumuinen maisema sai minut ajattelemaan luonnon romantisointia ja toisaalta nykyihmisen väitettyä vieraantuneisuutta. Ainakin se on totta, että monet sanovat nauttivansa metsässä kulkemisesta. Toisaalta helsinkiläisen tai helsinkiläistyneen ihmisen suhde hyttysiin, punkkeihin tai valkoposkihanhiin kertoo toisenlaista tarinaa: meille kelpaa idealisoitu ja hyödyllinen osa luontoa, mutta mielellään se ei saisi vaikuttaa arkeen tai tulla muutenkaan liiaksi iholle. R-junassa kuulutettiin kasvomaskeista. Ihminen on luonnossa haavoittuvainen voittaja, jonka suurin uhka on sen itsensä harjoittama silmitön terrori omaa ekosysteemiään kohtaan. Toijalan puukirkko yllätti kuitenkin kauneudellaan. 30
// S Y N K O O P P I
Saavuin lopulta Tampereelle. Olin varannut junalipun siten, että saatoin kiireettä suunnata kohti Pispalaa. Siellä minun oli tarkoitus osallistua Ung Nordisk Musik -festivaalille, jonka vuoden 2020 otsikkona on tällä hetkellä lukemasi Synkooppilehden numeron teemaan nähden lähes kiusallisen hyvin yhteen sopiva “Music Ecology”. Romantisoitu käsitys luonnosta osoittaa todellisuudessa siitä etääntymistä. Oma romantisoitu käsitykseni Tampereesta ja Pispalasta ehkä osaltaan kertoo omasta vieraantumisestani vanhasta kotikaupungistani. En enää muista katujen nimiä, en osaa valita bussia numeron perusteella tai tiedä, missä keskustan ilmaiset vessat sijaitsevat. Varsinkin viimeinen kohta on mielestäni vitaalia kaupunkituntemusta, mistä syystä tunsin syvää häpeää kävellessäni ulos Stockmannilta todettuani tietoni tässä kategoriassa auttamatta vanhentuneen. Huomasin olevani sekä nälkäinen että kahvin tarpeessa, joten ennen Pispalaa suuntasin Pyynikin näkötornille ja sieltä kahvin ja kuuluisan munkin kanssa ympäröivään kalliomaastoon. Pari aamupäivän tuntia voi hyvin kuluttaa harhailemalla päämäärättömästi Pyynikin luonnossa, seisahtuen välillä näköalapaikoille, morotella tuulipukukansaa oman maun mukaan. Pari aamupäivän tuntia voi tuijotella väsyneenä ja kuumissaan Pyhäjärvelle mitään näkemättä.
