Synkooppi Op. 145: Musiikki ja mieli

Page 25

Turnstile maalaa samastuttavan kuvan poikkeuksellisesta ajasta – arviossa Glow On (2021) Teksti: Konsta Harinen

”S

tuck inside your frame, it’s got you now!” huutaa yhdysvaltalaisen rockyhtye Turnstilen vokalisti Brendan Yates kiukkuisesti yhtyeensä elokuussa 2021 julkaistun kolmannen albumin Glow On kappaleella Humanoid / Shake It Up. Heinä–elokuussa 2020 – ainoastaan joitakin kuukausia COVID-19-pandemian lähtölaukauksen jälkeen – äänitetty albumi pureutuu teemoihin, jotka ovat enemmän tai vähemmän koskettaneet meistä jokaista aikana, jollaista harva todennäköisesti osasi odottaa kokevansa omana elinaikanaan. Glow Onilla Turnstile etsii elämälle merkitystä tilanteessa, jossa matto on vedetty jalkojen alta: jotakin, mihin tarrautua ja turvautua, kun yksilön omien kehyksien ulkopuolelle jäävä maailma tuntuu olevan auttamattomasti sekaisin. Onko elämän upea ihmeellisyys karannut lopullisesti tavoittamattomiin: ”Is all the mystery gone?” Yates kysyy.

Kansitaide: Alexis Jamet

Vuonna 2010 Marylandin Baltimoressa perustetun Turnstilen muusikot ovat kotikaupunkinsa raskaamman musiikin piireissä tunnettuja tekijöitä, vokalisti Yatesin vaikuttaessa niin ikään Baltimoresta ponnistavissa yhtyeissä Trapped Under Ice ja Angel Dust, joista jälkimmäisenä mainitun riveihin lukeutuvat myös kitaristi Pat McCrory ja rumpali Daniel Fang. Hardcore punk -kvintettinä kannuksensa ansainnut Turnstile on kuitenkin vasta juuri viimeisimmän albuminsa siivittämänä kokenut räjähdysmäisen – ja ansaitun – nousun underground-suosikista genrensä suurimpien ja halutuimpien yhtyeiden joukkoon. SYNKOOPPI-LEHTI

//

25


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.