Joiusta Teksti: Aino Lyra
S
ana joiku tulee pohjoissaamenkielises tä verbistä juoigat (suom. joikata), ja se viittaa yleensä nimenomaan pohjoissaamelaiseen vokaalimusiikkiperinteeseen. Kaikissa yhdeksässä elossa olevassa saamen kielessä on omat sanansa kyseisen kulttuurin vokaalimusiikkiperinteelle ja sen esittämiselle. Pohjoissaameksi joikataan luohti, inarinsaamelaisessa perinteessä livđataan livđe ja kolttasaamelaista leu´ddia leudataan (Ranta & Kanninen, 2019). Vuolle taas tarkoittaa luulajansaamelaista, vuolie eteläsaamelaista (Hilder, 2012) ja luvvjt kiltinänsaamelaista perinteistä vokaalimusiikkia (Jouste, 2017).
jana ja yhteiskunnallisena keskustelijana tunnettu Nils-Aslak Valkeapää, taiteilijanimeltään Áillohaš (1943–2001), kuvailee joikua Ylen Ailluhas-ohjelmassa vuonna 1972: Joikuhan on meidän, siis saamelaisten, kansan musiikkia. Sen lisäksi, että sen tehtävä on toimia musiikkina, sillä on myöskin toinen tehtävä, ja se on sellainen sosiaalinen käyntikortti, tai miten sen nyt luonnehtisi. Kysymys on nimittäin siitä, että me emme joikaa ainoastaan sen takia, että se olisi jotakin musiikkia, vaan se on myöskin tapamme kontaktoida keskenämme. Me yleensä joikaamme jostakin ihmisestä, me joikaamme siis jonkun ihmisen. Ja se tarkoittaa sitä, että me silloin muistamme tätä ihmistä
Saamelaisia vokaalimusiikkiperinteitä yhdistää se, että ilmaisun välineenä toimii ihmisääni (Oktavuohta: Saamelaismusiikki). Eri perinteet voivat kuitenkin poiketa toisistaan paljonkin, esimerkiksi musiikin rakenteen, tekstin roolin ja merkityksen tai äänen värin osalta (esim. Jouste 2017 & 2011; Oktavuohta: Saamelaismusiikki). Ihmisen ei sanota joikaavan joikua, vaan joiun kohteen, yleensä ihmisen, eläimen tai paikan (Oktavuohta: Saamelaismusiikki). Pohjoissaamelaisessa perinteessä joiun melodia riittää viittaamaan joiun kohteeseen, eikä sanoja välttämättä tarvita (Valkeapää, 1972). Saamelaisen kulttuurin ja kirjallisuuden tutkijan Harald Gaskin mukaan joikua ei myöskään omista se, joka joikaa, vaan se, joka joikataan (Gaski, 1999). Joikuperinteen uudistajana, monipuolisena taiteili10
// S Y N K O O P P I
henkilönä, sellaisena kuin hän on (Valkeapää, 1972).
Joiku ei ole vain musiikkia, se on myös kieli, muotokuva (Länsman, 2020) ja tapa muistaa. Ylen televisiohaastattelussa vuonna 1976 Valkeapää huomauttaa, että esimerkiksi televisio-ohjelmissa joikaaminen on haastavaa, koska silloin “pitää kuvitella itsensä johonkin toiseen tilanteeseen ja toisiin oloihin ja muistaa mielessään sitten täällä jossakin muualla niitä asioita, jotka ovat tärkeitä ja jotka ovat musiikin ohella tämän joikumusiikin aineksia” (Valkeapää, 1976). Nils-Aslak Valkeapää muistetaan erityisesti saamelaisen musiikkiperinteen uudistajana ja saamelaisen kulttuurin esiintuojana, jonka laaja taiteellinen tuotanto kattaa niin joikumusiikkia, runoja, näytelmiä ja kaunokirjallisuutta kuin
