TIEDEKUNNALTA
TERVETULOA ALOITTAMAAN UUSI LUKUVUOSI Kysyin eräältä taideaineiden opiskelijalta, mitä kirjoittaisin teille. Hänen ohjeensa oli: ”Muistele sitä, kun ilmoittauduit sotien jälkeen yliopistoon.”
O
len taidehistorioitsija ja mielelläni toki muistelen, mutten aio kiusata teitä menneillä. Eikä ilmoittautumisenikaan ihan sotien jälkeisiin syksyihin liity. Vaikka omasta fuksisyksystäni on kulunut jo 45 vuotta, niin paljon on yliopisto ja opiskelijaelämä muuttunut. Toki on samaakin - muun muassa erilaiset yhteisöt, joihin uutena yliopistolaisena saat ja joudut tutustumaan.
kuinka hienoa oli nähdä ryhmän tulosten ja ratkaisujen kirjo. Tämä kehitti omaa ajattelua, motivoi ja rohkaisi uudenlaisiin kokeiluihin. Epävirallinen oppiminen tapahtuu kahvi- ja ruokatauoilla sekä yliopiston ulkopuolisissa keskusteluissa, joskus jopa kiivaiden väittelyiden kautta. Samalla muodostuu kaveri- ja ystävyyssuhteita. Osasta tulee elämänmittaisia ihmissuhteita, jotkut jäävät hyvänpäivän tutuiksi ja osasta muodostuu omaa työtä helpottavia ja tukevia ammatillisia verkostoja. Kunhan korona väistyy ja opiskelijaelämä ryöpsähtää käyntiin, niin varmasti opiskelijayhteisöstä löytyy paljon erilaisia tapahtumia. Niissä kannattaakin tutustua muiden tiedekuntien opiskelijoihin ja vaihto-oppilaisiin. Muun muassa taiteiden tiedekunnan gallerianäyttelyiden avajaiset, Lapin yliopisto ylioppilaskunnan (LYY) ja Taideaineiden opiskelijoiden (TAO) sekä Lapin ylioppilasteatterin toiminta tarjoavat vaihtelua akateemiseen ja taiteelliseen puurtamiseen.
Yhdessä oppiminen voi olla opettajan organisoima, mutta hänen roolinsa oppimisessa on vain ohjaava.
Taiteiden tiedekunta on avoin ja keskusteleva, joskus jopa väittelevä yhteisö. Luovat alat ja taide hakevat uutta ja määrittävät koko ajan itseään, mikä voi synnyttää hedelmällisiä kiistoja. Uudet ja innovatiiviset ratkaisut syntyvät joskus harmoniasta, joskus kaaoksesta. Me tutkijaopettajat jaamme – tai kaadamme – tietoamme opiskelijoiden jalostettavaksi. Meillä on oma näkemyksemme taiteesta, tieteestä ja totuudesta. Opiskelijana teidän tehtävänne on muodostaa oma näkemyksenne eikä vain toistaa meidän käsityksiämme. Nykyisin tietoa on tarjolla. Nettimaailman ohella kirjastot tarjoavat laajan tietoaineiston. Lapin yliopiston ja Rovaniemen kirjastojen henkilökunnat ovat avuliaita ja opastavat asiantuntevasti teidät erilaisten tietokantojen äärelle.
Opiskeluvuosien aikana muodostunut opiskelijayhteisö on merkittävä oppimisympäristö. Luovilla aloilla yhteisössä tapahtuva virallinen ja epävirallinen vertaisoppiminen on tärkeää. Yhdessä oppiminen voi olla opettajan organisoima, mutta hänen roolinsa oppimisessa on vain ohjaava. Vertaisoppimisessa opitaan yhdessä ja toisilta. Joskus se tapahtuu ryhmätöiden kautta, toisinaan sattumalta toisten kanssa tai rinnakkain tekemisen myötä. Muistan omilta opiskeluvuosiltani sen,
6
LUONNOS 2/21
Rovaniemellä on muutakin tarjottavaa kuin joulupukki ja napapiiri. Yliopistokaupungin urheilu- ja luontoliikuntapaikat ovat kävelymatkan päässä Ounasvaaralla. Nokipannukahvit voi keittää Rovaniemen kirkon vieressä olevalla laavulla. Lisäksi tarjolla on monenlaisia kulttuuririentoja: musiikkia klassisesta räppiin, teatteria, näyttelyitä eri gallerioissa ja taidemuseolla. Rovaniemestä on moneksi. Mukavaa syyslukukauden alkua. Tsemppiä eloon, oloon ja opiskeluun. Tuija Hautala-Hirvioja Opetuksen varadekaani ja taidehistorian professori